Luku 166, Viimeinen käynti Pohjois-Pereassa

   
   Lukujen numerointi: päällä | poissa
Tulostettava versioTulostettava versio Urantia-kirja: Luku 166, Viimeinen käynti Pohjois-Pereassa

Urantia-kirja

Luku 166

Viimeinen käynti Pohjois-Pereassa

166:0.1 (1825.1) HELMIKUUN 11. ja 20. päivän välillä Jeesus ja kaksitoista apostolia kiersivät kaikissa niissä Pohjois-Perean kaupungeissa ja kylissä, joissa Abnerin työtoverit ja naisryhmän jäsenet työskentelivät. He saivat havaita, että näiden evankeliumilähettiläiden toiminta oli menestyksellistä, ja Jeesus kiinnitti apostoliensa huomion tavan takaa siihen tosiasiaan, että valtakunnan evankeliumia oli mahdollista levittää ilman, että siihen liittyi ihmeitä ja tunnustekoja.

166:0.2 (1825.2) Koko kolmikuukautinen Perean-lähetysretki vietiin läpi menestyksellisesti kahdentoista apostolin antamatta sille paljonkaan apuaan, ja tästä ajankohdasta alkaen evankeliumi ei enää heijastanut niinkään Jeesuksen persoonallisuutta kuin hänen opetuksiaan. Mutta kauan hänen seuraajansa eivät hänen ohjeitaan noudattaneet, sillä pian Jeesuksen kuoleman ja kuolleistanousun jälkeen he poikkesivat hänen opetuksistaan ja ryhtyivät rakentamaan alkukirkkoa hänen jumalallis-inhimillisestä persoonallisuudestaan omaamiensa ja ihmeistä kertovien käsitysten ja ihannoitujen muistojen varaan.

1. Fariseukset Ragabassa

166:1.1 (1825.3) Sapattina, helmikuun 18. päivänä, Jeesus oli Ragabassa, jossa asui muuan Natanael-niminen varakas fariseus. Ja koska melkoinen joukko hänen fariseustovereitaan kulki Jeesuksen ja kahdentoista apostolin mukana maan eri puolilla, hän tarjosi tuona sapattiaamuna aamiaisen heille kaikille, noin kahdellekymmenelle hengelle, ja kutsui Jeesuksen kunniavieraaksi.

166:1.2 (1825.4) Siihen mennessä, kun Jeesus saapui tähän aamiaistilaisuuteen, useimmat fariseukset samoin kuin pari, kolme lainoppinutta olivat jo tulleet paikalle ja istuutuneet pöytään. Käymättä vesialtailla pesemässä käsiään Mestari otti välittömästi paikkansa Natanaelin vasemmalla puolella. Monet fariseuksista, etenkin ne, jotka olivat suosiollisia Jeesuksen opetuksia kohtaan, tiesivät, että hän pesi kätensä vain ollakseen puhdas ja että hän kammoksui näitä pelkästään seremoniallisia toimituksia. He eivät sen vuoksi hämmästelleetkään, että hän tuli suoraa päätä pöytään ensin kahdesti käsiään pesemättä. Mutta Natanaelia se tyrmistytti, ettei Mestari noudattanut farisealaisen käytännön tiukkoja määräyksiä. Ja toisin kuin fariseukset Jeesus ei myöskään pessyt käsiään jokaisen ruokalajin jälkeen eikä aterian päätteeksi.

166:1.3 (1825.5) Natanaelin ja tämän oikealla puolella istuvan vihamielisen fariseuksen välillä käydyn melkoisen kuiskuttelun jälkeen ja sen jälkeen, kun Mestaria vastapäätä istuvat olivat aikansa kohotelleet kulmakarvojaan ja ivallisesti mutristelleet huuliaan, Jeesus lopulta sanoi: ”Minulla oli sellainen käsitys, että kutsuitte minut tähän taloon murtaakseni leipää kanssanne ja ehkäpä kyselläksenne minulta asioita uuden, Jumalan valtakunnan evankeliumin julistamisesta, mutta huomaankin teidän tuoneen minut tänne katselemaan näytöstä, joka kertoo seremoniallisesta antaumuksesta omalle omahyväisyydellenne. Tuon palveluksen olette minulle nyt tehneet; millä numerolla aiotte seuraavaksi kunnioittaa minua tämän tilaisuuden vieraananne?”

166:1.4 (1826.1) Kun Mestari oli nämä sanat lausunut, he alkoivat tuijottaa pöydänpintaa ja pysyivät vaiti. Ja kun kukaan ei mitään sanonut, Jeesus jatkoi puhettaan: ”Teistä fariseuksista monet ovat täällä kanssani ystävinä, jotkut ovat jopa opetuslapsiani, mutta fariseusten valtaosa kieltäytyy itsepintaisesti näkemästä valoa ja tunnustamasta totuutta, vielä silloinkin kun evankeliumin vaikutus tuodaan heidän eteensä suurella voimalla. Kuinka huolellisesti te puhdistattekaan maljojen ja vatien ulkopuolen, vaikka hengellisen ruoan astiat ovat likaiset ja saastaiset! Pidätte tarkasti huolen siitä, että näytätte ihmisten silmissä hurskailta ja pyhiltä, mutta sisin sielunne on täynnä omahyväisyyttä, ahneutta, kiristystä ja kaikkea mahdollista hengellistä pahuutta. Johtajanne ovat jopa ottaneet asiakseen hautoa ja suunnitella Ihmisen Pojan murhaa. Ettekö te mielettömät miehet ymmärrä, että taivaan Jumala katsoo sielun sisimmäisiä vaikuttimia yhtä hyvin kuin hän katsoo sivusta ulkonaista teeskentelyänne ja hurskasteluanne? Älkää luulkokaan, että almujen jakaminen ja kymmenysten maksaminen puhdistaisivat teidät väärämielisyydestä ja tekisivät mahdolliseksi teidän seistä puhtaina kaikkien ihmisten Tuomarin edessä. Voi teitä fariseukset, jotka pidätte itsepintaisesti kiinni siitä, että torjutte elämän valon! Olette säntillisiä kymmenysten maksamisessa ja suurieleisiä almujen jakamisessa, mutta tieten tahtoen torjutte Jumalan vierailun ja hylkäätte ilmoituksen hänen rakkaudestaan. Mitään väärää ei toki ole siinä, että huolehditte näistä vähemmän tärkeistä velvollisuuksista, mutta ei teidän silti olisi pitänyt jättää näitä tärkeämpiäkään vaatimuksia täyttämättä. Voi kaikkia, jotka karttavat oikeutta, torjuvat armon ja hylkäävät totuuden! Voi kaikkia, jotka ylenkatsovat Isästä annettua ilmoitusta, samalla kun tavoittelevat synagogan kunniaistuimia ja kärttävät mairittelevia tervehdyksiä turuilla ja toreilla!”

166:1.5 (1826.2) Kun Jeesus halusi nousta poistuakseen paikalta, eräs pöydässä istuvista lakimiehistä puhutteli häntä sanoen: ”Mutta, Mestari, muutamissa lausunnoissasi moitit myös meitä. Eikö kirjanoppineissa, fariseuksissa tai lainoppineissa ole mitään hyvää?” Ja seisaaltaan Jeesus vastasi lainoppineelle: ”Fariseusten tavoin teidänkin ilonne on siinä, että saatte pidoissa parhaat paikat, ja kannatte pitkää viittaa ja kuitenkin sälytätte ihmisten harteille raskaita kuormia, joita on tuskallista kantaa. Ja kun ihmissielut huojuvat näiden painavien taakkojen alla, ette edes yhtä sormeanne viitsi nostaa auttaaksenne kuorman kantamisessa. Voi teitä, joiden suurin ilo on siinä, että rakennatte hautakammioita isienne tappamille profeetoille! Ja se, että hyväksytte, mitä isänne tekivät, käy ilmi siitä, että nyt suunnittelette tappavanne ne, jotka tänä päivänä tulevat ja tekevät, mitä profeetat omana aikanaan tekivät: julistavat Jumalan vanhurskautta ja tekevät tunnetuksi taivaallisen Isän armoa. Mutta kaikki menneet sukupolvet sivuuttaen profeettojen ja apostolien verivelka vaaditaankin tältä turmeltuneelta ja omahyväiseltä sukupolvelta. Voi teitä kaikkia lainoppineita, jotka olette riistäneet tiedon avaimen tavalliselta kansalta! Itse ette suostu astumaan totuuden tielle, ja samalla tahtoisitte sulkea tien kaikilta muiltakin, jotka sille pyrkivät. Mutta ette te tällä tavoin voi lukita taivaan valtakunnan ovia, sillä olemme avanneet ne kaikille, joilla on usko sisälle astuakseen, eikä näitä armon portteja sulje niiden väärien opettajien ja valheellisten paimenten ennakkoluuloisuus ja ylimielisyys, jotka ovat valkoisiksi kalkittujen hautakammioiden kaltaisia, ne kun näyttävät ulkoa katsellen kauniilta mutta ovatkin sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikenlaista hengellistä saastaa.”

166:1.6 (1826.3) Ja kun Jeesus oli sanottavansa Natanaelin pöydässä sanonut, hän ruokaan koskematta astui ulos talosta. Ja muutamat nuo sanat kuulleista fariseuksista alkoivat uskoa hänen opetukseensa ja astuivat valtakuntaan, mutta useimmat pysyttelivät itsepintaisesti pimeyden tiellä ja olivat yhä lujemmin sillä kannalla, että Jeesusta piti väijyä, jotta hänen puheistaan saataisiin siepatuksi jotakin, jota voitaisiin käyttää hänen saamisekseen Jerusalemin sanhedrinin eteen kuulusteltavaksi ja tuomittavaksi.

166:1.7 (1827.1) Asioita, joihin fariseukset kiinnittivät erityistä huomiota, oli täsmälleen kolme:

166:1.8 (1827.2) 1. Kymmenysten täsmällinen suorittaminen.

166:1.9 (1827.3) 2. Puhdistautumismääräysten tunnontarkka noudattaminen.

166:1.10 (1827.4) 3. Yhdessäolon karttaminen kaikkien ei-fariseusten kanssa.

166:1.11 (1827.5) Jeesus pyrki tällä kertaa paljastamaan kahden ensimmäisen käytännön hengellisen hedelmättömyyden, samalla kun hän säästi huomautuksensa, joiden tarkoituksena oli moittia fariseuksia siitä, että nämä kieltäytyivät sosiaalisesta kanssakäymisestä muiden kuin fariseusten kanssa, johonkin toiseen ja myöhempään tilaisuuteen, jolloin hän olisi taas aterioimassa laajalti samojen miesten kanssa.

2. Kymmenen lepratautista

166:2.1 (1827.6) Seuraavana päivänä Jeesus meni kahdentoista apostolin kanssa Amathukseen, lähellä Samarian rajaa. Ollessaan lähestymässä kaupunkia he kohtasivat kymmenpäisen spitaalisten ryhmän, joka majaili kyseisen paikan lähellä. Ryhmään kuului yhdeksän juutalaista ja yksi samarialainen. Tavallisissa oloissa nämä juutalaiset olisivat kaihtaneet kaikkea kanssakäymistä tai yhteydenpitoa tämän samarialaisen kanssa, mutta heidän yhteinen vaivansa antoi heille enemmän kuin riittävästi syytä nousta kaikkien uskonnollisten ennakkoluulojen yläpuolelle. He olivat kuulleet paljon Jeesuksesta ja hänen aikaisemmista ihmeparantamisistaan, ja koska seitsemänkymmentä sanansaattajaa olivat, aina kun Mestari oli kahdentoista apostolin kanssa näillä kiertokäynneillä, ottaneet tavakseen ilmoittaa ajankohdan, jolloin Jeesuksen odotettiin saapuvan, nämä kymmenen spitaalista olivat saaneet tietää, että häntä odotettiin noihin aikoihin saapuvaksi tälle seudulle. Niinpä he olivat asettuneet vartioon tänne kaupungin laitamalle, paikkaan, jossa he toivoivat kiinnittävänsä hänen huomionsa ja voivansa pyytää häneltä parantamista. Kun lepratautiset näkivät Jeesuksen tulevan lähelle heitä, he tohtimatta lähestyä häntä huusivat loitommalla seisten hänelle: ”Mestari, armahda meitä, puhdista meidät vaivastamme. Paranna meidät, kuten olet parantanut muita.”

166:2.2 (1827.7) Jeesus oli parhaillaan ollut selittämässä kahdelletoista apostolille, miksi Perean gentiilit, samoin kuin vähemmän puhdasoppiset juutalaiset, olivat oikeaoppisempia ja perinteen kahlitsemia Juudean juutalaisia auliimpia uskomaan seitsemänkymmenen sanansaattajan julistamaan evankeliumiin. Hän oli kiinnittänyt heidän huomionsa siihen seikkaan, että myös galilealaiset ja jopa samarialaiset olivat ottaneet heidän sanomansa muita auliimmin vastaan. Mutta kaksitoista apostolia eivät olleet vielä kovinkaan valmiita tuntemaan ystävällisyyttä pitkään halveksimiaan samarialaisia kohtaan.

166:2.3 (1827.8) Niinpä kun Simon Selootti huomasi samarialaisen spitaalisten joukossa, hän koetti saada Mestarin jatkamaan matkaa kaupunkiin heidän edes hetkeksi pysähtymättä vaihtamaan näiden kanssa tervehdyksiä. Jeesus sanoi Simonille: ”Entäpä jos samarialainen rakastaakin Jumalaa siinä kuin juutalaisetkin? Pitäisikö meidän ryhtyä kanssaihmistemme tuomareiksi? Jos teemme näistä kymmenestä miehestä terveitä, niin kukapa tietää, vaikka samarialainen osoittautuisi juutalaisiakin kiitollisemmaksi. Tunnetko olevasi varma mielipiteistäsi, Simon?” Ja Simon ehätti vastaamaan: ”Jos puhdistat heidät, saat sen pian selville.” Ja Jeesus vastasi: ”Tapahtukoon niin, Simon, eikä aikaakaan, kun tiedät, mikä on totuus ihmisten kiitollisuudesta ja Jumalan laupeudesta.”

166:2.4 (1827.9) Jeesus astui lähemmäksi spitaalisia ja sanoi: ”Jos tahdotte, että teidät tehdään terveiksi, niin menkää suoraa päätä näyttäytymään papeille, kuten Mooseksen laki vaatii.” Ja kun he menivät, heidät tehtiin terveiksi. Mutta huomatessaan olevansa tervehtymässä samarialainen kääntyi ympäri ja kulkiessaan sinne tänne Jeesusta etsien hän ryhtyi suureen ääneen ylistämään Jumalaa. Ja Mestarin löydettyään hän lankesi polvilleen Jeesuksen jalkojen juureen ja esitti kiitoksensa puhdistumisestaan. Muut yhdeksän, eli juutalaiset, olivat hekin panneet merkille paranemisensa, ja vaikka hekin olivat kiitollisia puhdistumisestaan, he jatkoivat kuitenkin matkaansa näyttäytyäkseen papeille.

166:2.5 (1828.1) Kun samarialainen vielä oli polvillaan Jeesuksen jalkojen juuressa, Mestari katsoi ympärilleen luoden katseensa kahteentoista apostoliin ja erityisesti Simon Seloottiin ja sanoi: ”Eikö puhdistuneita ollutkin kymmenen? Missä siis ovat muut yhdeksän, eli juutalaiset? Vain yksi, tämä muukalainen, on palannut ylistämään Jumalaa.” Ja sitten hän sanoi samarialaiselle: ”Nouse ja mene tietäsi; uskosi on sinut parantanut.”

166:2.6 (1828.2) Jeesus loi katseensa taas apostoleihin, kun muukalainen poistui paikalta. Ja kaikki apostolit katsoivat Jeesukseen paitsi Simon Selootti, joka loi katseensa maahan. Kaksitoista apostolia eivät sanoneet sanaakaan. Eikä puhunut Jeesuskaan mitään; ei ollut tarpeen.

166:2.7 (1828.3) Vaikka kaikki nuo kymmenen miestä todellakin uskoivat, että heillä oli lepra, vain neljällä tämä vaiva oli. Muut kuusi paranivat eräästä erheellisesti spitaalina pidetystä ihotaudista. Mutta samarialaisella tosiaan oli lepra.

166:2.8 (1828.4) Jeesus velvoitti apostolit vaikenemaan lepratautisten puhdistamisesta, ja kun he jatkoivat matkaansa Amathukseen, hän huomautti: ”Huomannette, että Isänsä tahtoa vastaan niskuroidessaankin talon lapset suhtautuvat saamiinsa siunauksiin silti itsestäänselvyyksinä. Heidän mielestään ei merkitse suuriakaan, vaikka he jättävät kiittämättä, kun Isä antaa heille lahjaksi heidän tervehtymisensä, mutta muukalaisten saadessa talon päämieheltä lahjoja heidät täyttää ihmetys, ja he tuntevat pakottavaa tarvetta tuoda julki kiitoksensa, jolla he ilmoittavat kunnioittavansa heille suotuja hyviä antimia.” Eivätkä apostolit vieläkään sanoneet mitään vastaukseksi Mestarin sanoihin.

3. Saarna Gerasassa

166:3.1 (1828.5) Jeesuksen ja kahdentoista apostolin ollessa valtakunnan sanansaattajien luona Gerasassa eräs häneen uskova fariseus esitti seuraavan kysymyksen: ”Herra, tuleeko niitä olemaan vain muutamia vai onko heitä moniakin, jotka todellisuudessa pelastuvat?” Vastatessaan tähän kysymykseen Jeesus sanoi:

166:3.2 (1828.6) ”Teille on opetettu, että vain Abrahamin lapset pelastetaan; että vain Israelin lapsiksi otetut ei-juutalaiset voivat toivoa pelastumista. Jotkut teistä ovat järkeilleet, että kun kerran pyhät kirjoitukset koko siitä valtavasta väkimäärästä, joka pakeni Egyptistä, mainitsevat vain Kaalebin ja Joosuan eläneen luvattuun maahan saapumiseen saakka, niin taivaan valtakuntaa tavoittelevista vain verrattain harvat pääsevät sinne sisälle.

166:3.3 (1828.7) ”Teillä on myös muuan toinen sananparsi, johon sisältyykin aimo annos totuutta. Sen mukaan ikuiseen elämään johtava tie on suora ja kaita, ja tälle tielle avautuva ovi on sekin ahdas, joten vain muutamat pelastusta tavoittelevista kykenevät pääsemään tästä ovesta sisälle. Tunnette myös opetuksen, joka sanoo, että perikatoon vievä tie on lavea; että sen sisäänkäynti on leveä ja että on monia, jotka päättävät kulkea sitä tietä. Eikä tämäkään sananparsi ole vailla merkitystään. Mutta minä sanon teille, että pelastus riippuu ensi kädessä siitä, mitä henkilökohtaisesti valitsette. Vaikka elämään johtava ovi on ahdas, se on kuitenkin riittävän leveä kaikkien vilpittömästi sisään pyrkivien siitä päästä, sillä minä olen se ovi. Eikä Poika koskaan epää sisäänpääsyä yhdeltäkään universumin lapselta, joka uskon avulla pyrkii löytämään Isän Pojan kautta.

166:3.4 (1829.1) ”Mutta tässä piilee vaara kaikille, jotka haluaisivat lykätä valtakuntaan astumistaan tuonnemmaksi siksi, että he edelleenkin tavoittelevat kypsymättömyydestä kertovia nautintoja ja antavat myöten itsekkyydestä kertoville tyydytyksentarpeilleen. Kun he ovat kieltäytyneet hengellisen kokemuksen muodossa astumasta valtakuntaan, he saattavat myöhemmin pyrkiä pääsemään sinne sisälle, kunhan paremman tien suurenmoisuus käy tulevana aikana selville. Ja sen vuoksi, kun ne, jotka ylenkatsoivat valtakuntaa, silloin kun saavuin ihmisyyden hahmossa, koettavat päästä sisälle, sitten kun se paljastetaan jumalallisuuden hahmossa, sanon silloin kaikille näille itsekkäille ihmisille: En tiedä, mistä olette. Teillä oli tilaisuutenne valmistautua tätä taivaan kansalaisuutta varten, mutta torjuitte kaikki tällaiset armon osoitukset; hylkäsitte kaikki kutsut astua sisälle, kun ovi oli auki. Teiltä, jotka hylkäsitte pelastuksen, on ovi nyt suljettu. Tämä ovi ei ole auki niille, jotka itsekkäistä syistä sädekehän saadakseen tahtoisivat astua sisälle valtakuntaan. Pelastus ei ole niitä varten, jotka eivät ole valmiita maksamaan sitä hintaa, että he täydestä sydämestään omistautuisivat tekemään sitä, mikä on Isäni tahto. Kun te hengen ja sielun osalta olette kääntäneet selkänne Isän valtakunnalle, teidän on mielen ja ruumiin osalta hyödytöntä seistä tämän oven edessä kolkuttamassa ja sanomassa: ’Herra, avaa meille, sillä mekin tahtoisimme olla suuria valtakunnassa.’ Tulen silloin julistamaan, ettette ole minun katraastani. En ota teitä vastaan niiden joukkoon, jotka ovat kilvoitelleet hyvän uskon kilvoituksen ja saaneet palkkansa suorittamastaan epäitsekkäästä palvelusta valtakunnassa maan päällä. Ja kun sitten sanotte: ’Emmekö syöneet ja juoneet kanssasi, ja etkö opettanutkin meidän kaduillamme?’, sanon teille toistamiseen, että olette hengellisiä muukalaisia; että emme ole palvelijatovereita Isän armopalvelussa maan päällä, että en tunne teitä; ja silloin on koko maanpiirin Tuomari sanova teille: ’Menkää pois tyköämme te kaikki, joiden suurin ilo on ollut tehdä paatumuksen töitä.’

166:3.5 (1829.2) ”Mutta älkää pelätkö, sillä jokainen, joka vilpittömästi haluaa löytää ikuisen elämän Jumalan valtakuntaan astumalla, varmasti tämän iäisen pelastuksen löytää. Mutta te, jotka torjutte tämän pelastuksen, tulette jonakin päivänä näkemään, että Abrahamin siementä olevat profeetat tässä kirkkauden valtakunnassa istuutuvat yhdessä pakanakansoista olevien uskovien kanssa nauttimaan elämän leipää ja virvoittamaan itseään elämän vedellä. Ja ne, jotka tällä tavoin ottavat valtakunnan haltuunsa hengellisellä voimalla ja elävän uskon hellittämättömillä rynnistyksillä, ovat peräisin pohjoisesta ja etelästä, idästä ja lännestä. Ja katso, monet, jotka ovat ensimmäisiä, tulevat olemaan viimeisiä, ja jotka ovat viimeisiä, tulevat monta kertaa olemaan ensimmäisiä.”

166:3.6 (1829.3) Tämä oli toden totta uusi ja outo versio vanhasta ja tutusta suoran ja kaidan tien sananparresta.

166:3.7 (1829.4) Vähitellen apostolit ja monet opetuslapset alkoivat oppia, mitä merkitsi Jeesuksen jo varhaisessa vaiheessa esittämä julistus: ”Ellette synny uudesti, synny hengestä, ette voi astua Jumalan valtakuntaan.” Kuitenkin kaikkien kohdalla, jotka ovat sydämeltään rehellisiä ja uskossaan vilpittömiä, pysyy ikuisena totuutena lause: ”Katso, minä seison ihmisten sydämen ovella ja kolkutan, ja jos joku vain avaa minulle, astun sisälle ja illastan hänen kanssaan, ja ravitsen häntä elämän leivällä; meillä on oleva yhteinen henki ja tarkoitus, ja niin tulemme olemaan ikiajat veljiä siinä pitkässä ja hedelmällisessä palvelussa, jota suoritamme etsiessämme Paratiisin-Isää.” Ja näin se, onko pelastuvia vain muutama vai onko heitä paljon, riippuu kokonaan siitä, onko niitä vain muutama vai onko niitä paljon, jotka noudattavat kutsua: ”Minä olen se ovi, minä olen se uusi ja elävä tie, ja jokainen, joka tahtoo, saa astua sisälle ja ryhtyä loputtomaan totuudenetsintään ikuisen elämän ajaksi.”

166:3.8 (1829.5) Edes apostolit eivät kyenneet kokonaan käsittämään hänen opetustaan siitä, että oli välttämätöntä käyttää hengellistä voimaa päästäkseen murtautumaan kaiken aineellisen vastuksen läpi ja päästäkseen jokaisen sellaisen maisen esteen yli, joka mahdollisesti tukkii tien Jumalan vapahdettuina poikina hengessä elettävän uuden elämän tärkeitäkin tärkeämpien hengellisten arvojen käsittämiseltä.

4. Opetus onnettomuuksista

166:4.1 (1830.1) Vaikka useimmat palestiinalaiset söivät päivittäin vain kaksi ateriaa, Jeesuksella ja hänen apostoleillaan oli matkalla ollessaan tapana pitää keskipäivällä lepo- ja virkistäytymistauko. Ja oli juuri tällainen Filadelfian-matkan keskipäivän tauko, kun Tuomas kysyi Jeesukselta: ”Mestari, kuultuani tänä aamuna matkaa taittaessamme tekemäsi huomautukset haluaisin tiedustella, ovatko hengelliset olennot osallisia aineellisessa maailmassa ilmenevien outojen ja eriskummallisten tapahtumien aikaansaamisessa, ja lisäksi haluaisin kysyä, kykenevätkö enkelit ja muut henkiolennot estämään onnettomuuksia.”

166:4.2 (1830.2) Jeesus sanoi vastaukseksi Tuomaksen kyselyyn: ”Näinkö kauan olen ollut seurassanne, ja yhä te kuitenkin esitätte minulle tuollaisia kysymyksiä? Onko teiltä jäänyt huomaamatta, kuinka Ihmisen Poika elää yhtenä teidän joukossanne ja johdonmukaisesti kieltäytyy käyttämästä taivaan voimia turvatakseen henkilökohtaisen toimeentulonsa? Emmekö kaikki elä samoin keinoin, joista kaikkien muidenkin ihmisten olemassaolo riippuu? Näettekö hengellisen maailman voiman tulleen ilmi tämän maailman aineellisessa elämässä muutoin kuin niissä tapauksissa, joissa on ollut kysymyksessä Isän tunnetuksitekeminen, ja niinä muutamina kertoina, kun kysymys on ollut hänen vaivattujen lastensa parantamisesta?

166:4.3 (1830.3) ”Isänne ovat aivan liian kauan uskoneet, että vauraus olisi merkki jumalallisesta mielisuosiosta, että vastoinkäyminen olisi todistus Jumalan tyytymättömyydestä. Teen tiettäväksi, että tuollaiset uskomukset ovat taikauskoisia käsityksiä. Ettekö huomaa, että köyhät ottavat evankeliumin riemumielin ja huomattavasti muita suuremmin joukoin vastaan ja astuvat välittömästi sisälle valtakuntaan? Jos rikkaudet todistavat jumalallisesta suosiosta, miksi rikkaat sitten niin monissa tapauksissa kieltäytyvät uskomasta tätä taivaan ilouutista?

166:4.4 (1830.4) ”Isä panee sateensa lankeamaan niin oikeudenmukaisten kuin epäoikeudenmukaistenkin päälle, aurinko paistaa sekin niin vanhurskaille kuin väärämielisille. Tunnettehan tarinan galilealaisista, joiden veren Pilatus sekoitti alttariuhrien kanssa, mutta minä sanon teille, etteivät nämä galilealaiset millään muotoa olleet kaikkia tovereitaan suurempia syntisiä vain siksi, että heille kävi niin kuin kävi. Tiedätte myös niistä kahdeksastatoista miehestä, joiden päälle Siiloamin torni kaatui heidät surmaten. Älkää luulko, että ne, jotka saivat tällä tavoin surmansa, olivat kaikkia jerusalemilaisveljiään suurempia lainrikkojia. Nämä ihmiset olivat yksinkertaisesti yhden ajallisuuteen kuuluneen onnettomuuden viattomia uhreja.

166:4.5 (1830.5) ”Elämässänne voi sattua kolmenlaisia tapahtumia:

166:4.6 (1830.6) ”1. Saatte olla mukana niissä normaaleissa tapahtumissa, jotka kuuluvat teidän ja kanssaihmistenne maan päällä elämään elämään.

166:4.7 (1830.7) ”2. Saatatte joutua jonkin luonnononnettomuuden, jonkin ihmistä kohtaavan epäonnekkaan sattuman, uhriksi, ja olla täysin tietoisia siitä, etteivät tällaiset tapahtumat millään tavoin ole maailmassa vaikuttavien hengellisten voimien ennalta järjestämiä tai muutoin aikaansaamia.

166:4.8 (1830.8) ”3. Saatatte korjata satoa siitä, että suoranaisesti pyritte mukautumaan maailmaa hallitseviin luonnonlakeihin.

166:4.9 (1830.9) ”Olipa muuan mies, joka istutti tarhaansa viikunapuun, ja kun hän oli moneen kertaan etsinyt siitä hedelmiä eikä mitään löytänyt, hän kutsui viinitarhurit eteensä sanoen: ’Olen kuluneina kolmena kautena käynyt täällä etsimässä hedelmiä tästä viikunapuusta, mutta ainoatakaan en ole löytänyt. Hakatkaa maahan tämä maho puu; miksi sen pitäisi saada köyhdyttää maaperää?’ Mutta pääpuutarhuri vastasi isännälleen: ’Anna sen olla rauhassa vielä yhden vuoden voidakseni kuokkia maan sen ympäriltä ja tuoda sille lannoitetta, ja jos se ei ensi vuonnakaan kanna hedelmää, hakattakoon se sitten maahan.’ Ja kun he olivat tällä tavoin noudattaneet hedelmällisyyden lakeja, he saivat palkakseen runsaan sadon, sillä puu oli elävä ja terve.

166:4.10 (1831.1) ”Sairauden ja terveyden osalta teidän tulisi tietää, että nämä ruumiin tilat ovat aineellisten syiden seuraus; terveys ei ole taivaan hymyilyä, yhtä vähän kuin sairaus on Jumalan otsanrypistys.

166:4.11 (1831.2) ”Isän ihmislapsilla on kaikilla yhtäläinen kapasiteetti aineellisten siunausten vastaanottamiseen; siksi hän antaa fyysisiä hyvyyksiä ihmisten lapsille heitä erottelematta. Mutta kun kysymys on hengellisten lahjojen antamisesta, ihmisen kapasiteetti näiden jumalallisten antimien vastaanottamiseen asettaa Isälle rajoituksia. Vaikkei Isä katsokaan henkilöön, hengellisten lahjojen antamisen osalta häntä rajoittavat silti ihmisen usko ja ihmisen halukkuus pitäytyä aina siihen, mikä on Isän tahto.”

166:4.12 (1831.3) Kun he kulkivat eteenpäin kohti Filadelfiaa, Jeesus jatkoi heidän opettamistaan ja vastaili edelleen heidän kysymyksiinsä, jotka koskivat onnettomuuksia, sairauksia ja ihmeitä, mutta he eivät kyenneet kokonaan tätä opetusta käsittämään. Yksi oppitunti ei pysty kokonaan muuttamaan elinikäisiä uskomuksia, ja siksi Jeesus huomasi välttämättömäksi, että hän toisti sanomaansa, että hän kertomasta päästyään taas kertoi asian, jonka hän halusi heidän ymmärtävän. Eivätkä he siltikään käsittäneet hänen maisen tehtävänsä merkitystä, ennen kuin vasta hänen kuolemansa ja kuolleistanousunsa jälkeen.

5. Filadelfian seurakunta

166:5.1 (1831.4) Jeesus ja kaksitoista apostolia olivat matkalla tapaamaan Abneria ja tämän työtovereita, jotka saarnasivat ja opettivat Filadelfiassa. Kaikista Perean kaupungeista juuri Filadelfiassa oli suurin ryhmä juutalaisia ja ei-juutalaisia, rikkaita ja köyhiä, oppineita ja oppimattomia omaksunut seitsemänkymmenen sanansaattajan opetukset ja sen myötä astunut sisälle valtakuntaan. Filadelfian synagoga ei ollut koskaan ollut Jerusalemin sanhedrinin valvonnan alainen, eikä sitä sen vuoksi ollut koskaan suljettu Jeesuksen ja hänen työtoveriensa opetuksilta. Käsillä olevana aikanakin Abner opetti Filadelfian synagogassa kolmasti päivässä.

166:5.2 (1831.5) Tästä samaisesta synagogasta tuli myöhemmin kristillinen kirkko, ja se oli koko idän suunnalla suoritetun evankeliumin levitystyön lähetystoiminnallisena päämajana. Se oli pitkän aikaa Mestarin opetusten linnoitus, ja vuosisatojen ajan se noilla seuduin puolusti yksin paikkaansa kristillisen oppineisuuden keskuksena.

166:5.3 (1831.6) Jerusalemin juutalaisilla oli aina ollut hankaluuksia Filadelfian juutalaisten kanssa. Ja Jeesuksen kuoleman ja kuolleistanousun jälkeen alkoi Jerusalemin kirkolla, jonka päämiehenä toimi Herran veli Jaakob, olla vakavia vaikeuksia Filadelfian uskovien seurakunnan kanssa. Abnerista tuli Filadelfian kirkon päämies, ja hän toimi tässä tehtävässä kuolemaansa saakka. Ja tämä Jerusalemiin nähden ilmennyt vieraantuminen selittää, miksei Abnerista ja hänen työstään mainita mitään Uuden testamentin evankeliumikirjoituksissa. Tätä riitaa Jerusalemin ja Filadelfian välillä kesti Jaakobin ja Abnerin koko elinajan, ja se jatkui jonkin aikaa vielä Jerusalemin hävityksen jälkeenkin. Filadelfia oli todellisuudessa alkukirkon pääpaikka etelän ja idän suunnalla, samaan tapaan kuin Antiokia oli sitä pohjoisessa ja lännessä.

166:5.4 (1831.7) Abnerilla oli ilmeisen huono onni sikäli, että hänellä oli erimielisyyksiä varhaiskristillisen kirkon kaikkien johtajien kanssa. Hän joutui huonoihin väleihin Pietarin ja Jaakobin (Jeesuksen veljen) kanssa hallinnollisista kysymyksistä sekä siitä, missä kulki Jerusalemin kirkon toimipiirin raja. Hän sanoi irti tuttavuutensa Paavalin kanssa filosofiasta ja teologiasta ilmenneiden erimielisyyksien takia. Abner oli filosofiansa puolesta enemmänkin babylonialainen kuin helleeninen, ja hän vastusti härkäpäisesti kaikkia Paavalin pyrkimyksiä muokata Jeesuksen opetukset niin, että ne toisivat esille vähemmän sellaista, mikä herätti vastarintaa, ensiksi juutalaisissa ja sittemmin kreikkalais-roomalaisissa mysteereihin uskovissa.

166:5.5 (1832.1) Tällä tavoin Abner pakotettiin elämään eristyksissä. Hän oli sellaisen kirkon päämies, jota Jerusalemissa ei arvostettu. Hän oli rohjennut uhmata Herran veljeä Jaakobia, jonka tueksi Pietari myöhemmin asettui. Tällainen menettely erotti hänet tehokkaasti kaikista hänen entisistä työtovereistaan. Sitten hän rohkeni vastustaa Paavalia. Vaikka hän suhtautui täysin myötätuntoisesti Paavaliin tämän tehdessä lähetystyötä gentiilien keskuudessa ja vaikka hän tuki Paavalia tämän riidoissa Jerusalemin seurakunnan kanssa, hän vastusti silti katkerasti sitä versiota Jeesuksen opetuksista, jota Paavali katsoi hyväksi julistaa.

166:5.6 (1832.2) Viimeisinä vuosinaan Abner tuomitsi Paavalin ”Jeesus Nasaretilaisen, elävän Jumalan Pojan, opetusten viekkaaksi turmelijaksi”. Abnerin viimeisinä vuosina ja jonkin aikaa sen jälkeenkin Filadelfian uskovat pitäytyivät tiukemmin kuin mikään muu ryhmä maan päällä Jeesuksen uskontoon, sellaisena kuin hän sitä eli ja opetti.

166:5.7 (1832.3) Abner eli 89-vuotiaaksi, ja hän kuoli Filadelfiassa marraskuun 21. päivänä vuonna 74 jKr. Viimeiseen saakka hän uskoi lujasti taivaan valtakunnan evankeliumiin ja opetti sitä.

Información de fondo

Tulostettava versioTulostettava versio

Urantia Foundation, 533 W. Diversey Parkway, Chicago, IL 60614, USA
Yhdysvallat Puhelin: +1-773-525-3319
© Urantia Foundation. Kaikki oikeudet pidätetään