Luku 159, Kiertomatka Dekapoliissa

   
   Lukujen numerointi: päällä | poissa
Tulostettava versioTulostettava versio

Urantia-kirja

Luku 159

Kiertomatka Dekapoliissa

159:0.1 (1762.1) Jeesuksen ja kahdentoista apostolin saavuttua Magadanin puistoon heitä oli siellä odottamassa ryhmä, johon kuului lähes sata evankelistaa ja opetuslasta naisten ryhmä mukaan luettuna, ja nämä olivat valmiita aloittamaan heti opetus- ja saarnamatkan Dekapoliin kaupunkeihin.

159:0.2 (1762.2) Tuona torstaiaamuna, elokuun 18. päivänä, Mestari kutsui seuraajansa koolle ja antoi ohjeet, joiden mukaan jokaisen apostolin tuli ottaa seuralaisekseen yksi kahdestatoista evankelistasta, ja heidän tuli lähteä yhdessä muiden evankelistojen kanssa kahtenatoista ryhmänä työskentelemään Dekapoliin kaupungeissa ja kylissä. Naisten ryhmän ja muiden opetuslasten hän käski jäädä luokseen. Jeesus myönsi tätä kiertomatkaa varten aikaa neljä viikkoa ja antoi seuraajilleen ohjeet palata Magadaniin viimeistään perjantaina, syyskuun 16. päivänä. Hän lupasi tällä välin käydä usein heidän luonaan. Tämän kuukauden aikana nämä kaksitoista ryhmää tekivät työtä Gerasassa, Gamalassa, Hippoksessa, Saafonissa, Gadarassa, Abilassa, Edreissä, Filadelfiassa, Heshbonissa, Diumissa, Skytopoliissa ja monissa muissa kaupungeissa. Koko tämän matkan aikana ei esiintynyt paranemisihmeitä eikä muitakaan epätavallisia tapahtumia.

1. Saarna anteeksiantamisesta

159:1.1 (1762.3) Eräänä Hippoksessa vietettynä iltana Jeesus antoi erään opetuslapsen kysymykseen vastatessaan oppitunnin anteeksiantamisesta. Mestari sanoi:

159:1.2 (1762.4) ”Jos hyväsydämisellä miehellä on sata lammasta ja yksi niistä eksyy, eikö hän siinä paikassa jätä niitä yhdeksääkymmentäyhdeksää ja lähde etsimään sitä yhtä, joka on harhautunut? Ja jos hän on hyvä paimen, eikö hän jatkakin kadonneen lampaan etsimistä niin kauan, että hän sen löytää? Ja kadonneen lampaan löydettyään paimen nostaa sen harteilleen ja menee riemuiten kotiin huutaen ystävilleen ja naapureilleen: ’Iloitkaa kanssani, sillä olen löytänyt lampaani, joka oli kadoksissa.’ Julistan teille, että taivaassa on ilo suurempi yhdestä syntisestä, joka katuu, kuin yhdeksästäkymmenestä ja yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät katumusta tarvitse. Vaikka niin onkin, ei taivaassa olevan Isäni tahto ole, että joku näistä vähäisistä eksyisi, saati, että he menehtyisivät. Teidänkin uskonnossanne Jumala saattaa ottaa vastaan katuvaisia synnintekijöitä, mutta valtakunnan evankeliumin mukaan Isä lähtee itse etsimään heitä, jo ennen kuin he ovat katumusta vakavissaan edes ajatelleet.

159:1.3 (1762.5) ”Taivaassa oleva Isä rakastaa lapsiaan, ja teidän tulisi siksi oppia rakastamaan toisianne; taivaassa oleva Isä antaa teille syntinne anteeksi, siksi teidänkin tulisi oppia antamaan anteeksi toinen toisillenne. Jos veljesi tekee syntiä sinua vastaan, mene hänen luokseen ja tahdikkuutta ja kärsivällisyyttä osoittaen tuo esiin hänen vikansa. Ja tee tämä kaikki niin, että se on vain teidän keskinäinen asianne. Jos hän kuuntelee sinua, silloin olet voittanut veljesi. Mutta jos veljesi ei tahdo kuulla sinua, jos hän pitää kiinni siitä, mikä hänen menettelyssään on väärää, mene toistamiseen hänen luokseen ja ota mukaasi yhteinen ystävä tai kaksikin, jotta sinulla niin muodoin on kaksi, ehkä kolmekin, todistajaa vahvistamaan väitteesi ja varmentamaan tosiasiaksi, että olet menetellyt oikeudenmukaisesti ja armeliaasti sinua vastaan rikkonutta veljeäsi kohtaan. Jos hän nytkin kieltäytyy kuulemasta veljiäsi, voit kertoa koko tarinan seurakunnalle, ja jos hän kieltäytyy kuuntelemasta, mitä mieltä veljesyhteisö on, anna silloin yhteisön jäsenten ryhtyä viisaiksi katsomiinsa toimenpiteisiin. Tulkoon tällaisesta kurittomasta jäsenestä valtakunnan hylkiö. Vaikkette voikaan katsoa voivanne istua tuomitsemassa kanssaihmistenne sielua ja vaikkette tohdikaan antaa syntejä anteeksi ja muullakaan tavoin katso voivanne anastaa taivaallisten joukkojen johtajien etuoikeuksia, samalla teille on kuitenkin annettu velvollisuus pitää yllä ajallista järjestystä maanpäällisessä valtakunnassa. Vaikkette saakaan sekaantua ikuista elämää koskeviin jumalallisiin säädöksiin, teidän on kuitenkin ratkaistava käyttäytymistä koskevat asiat siltä osin kuin ne koskevat maanpäällisen veljeskunnan ajallista hyvinvointia. Ja niin kaikki, mitä maan päällä näistä veljesyhteisön kurinpitoon liittyvistä asioista säädätte, pannan merkille taivaassa. Vaikkette voikaan määrätä yksilön ikuista kohtaloa, voitte silti säätää ryhmän käyttäytymistä koskevia lakeja, sillä missä kaksi tai kolme teistä on yhtä mieltä jostakin näistä asioista ja pyytää sitä minulta, se myönnetään teille, ellei pyyntönne ole ristiriidassa taivaassa olevan Isäni tahdon kanssa. Ja tämä kaikki on iäti totta, sillä missä kaksi tai kolme uskovaa kokoontuu yhteen, siellä olen minä heidän keskellään.”

159:1.4 (1763.1) Simon Pietari oli se apostoli, joka oli vastuussa Hippoksessa toimivista työntekijöistä, ja kun hän kuuli Jeesuksen lausuvan äskeiset sanat, hän kysyi: ”Herra, montako kertaa saa veljeni tehdä syntiä minua vastaan, kun vielä annan hänelle anteeksi? Ihanko seitsemän kertaa?” Ja Jeesus vastasi Pietarille: ”Ei vain seitsemän kertaa, vaan jopa seitsemänkymmentäseitsemän kertaa. Niinpä taivaan valtakunta onkin verrattavissa tiettyyn kuninkaaseen, joka määräsi varainhoitajainsa keskuudessa pantavaksi toimeen tilintarkastuksen. Ja kun he olivat ryhtyneet toimittamaan tätä tilien tutkimista, hänen eteensä tuotiin yksi hänen pääuskotuistaan, joka tunnusti olevansa velkaa kuninkaalleen kymmenentuhatta talenttia. Tämä kuninkaan hovin virkamies puolustautui nyt sillä, että hän oli joutunut ahdinkoon, eikä hänellä ollut, millä maksaa tämä velka. Ja niin kuningas määräsi hänen omaisuutensa takavarikoitavaksi ja hänen lapsensa myytäviksi hänen velkansa maksuksi. Kun tämä varainhoitajain päällikkö kuuli tämän ankaran määräyksen, hän heittäytyi kasvoilleen kuninkaan eteen ja rukoili hartaasti kuningasta osoittamaan armoa ja myöntämään hänelle lisää aikaa sanoen: ’Herra, osoita kohdallani vielä vähän pitkämielisyyttä, ja maksan sinulle kaiken.’ Ja kun kuningas katsoi tätä leväperäistä palvelijaa ja hänen perhettään, hänen sydämensä heltyi. Hän määräsi, että palvelija oli päästettävä vapaaksi ja että laina annettaisiin kokonaisuudessaan anteeksi.

159:1.5 (1763.2) ”Ja tämä varainhoitajain päällikkö, joka kerrotulla tavalla oli saanut kuninkaalta armon ja anteeksiantamuksen, lähti toimittamaan asioitaan ja löysi yhden alaisistaan varainhoitajista, joka oli hänelle velkaa vaivaiset sata denaaria. Hän kävi tähän käsiksi ja tätä kurkusta puristaen sanoi: ’Maksa minulle kaikki, mitä olet velkaa.’ Ja silloin tämä varainhoitajatoveri lankesi maahan päällikkövarainhoitajan eteen ja anoi: ’Kunhan olet pitkämielinen minua kohtaan, niin kykenen tuota pikaa maksamaan sinulle.’ Mutta varainhoitajain päällikkö ei halunnut osoittaa armeliaisuutta tätä palvelijatoveriaan kohtaan, vaan päinvastoin heitätti hänet vankilaan, kunnes hän maksaisi velkansa. Kun hänen palvelijatoverinsa näkivät, mitä oli tapahtunut, se vaivasi heitä niin, että he menivät kertomaan asiasta herralleen ja isännälleen, kuninkaalle. Kuultuaan varainhoitopäällikkönsä menettelystä kuningas kutsui tämän kiittämättömän ja anteeksiantamattoman miehen eteensä ja sanoi: ’Olet häijy ja kelvoton palvelija. Kun etsit myötätuntoa, annoin auliisti anteeksi koko velkasi. Mikset sinäkin armahtanut varainhoitajatoveriasi, kuten minä osoitin armeliaisuutta sinua kohtaan?’ Ja kuningas oli niin suunnattoman vihainen, että luovutti kiittämättömän varainhoitopäällikkönsä vankilaviranomaisille, jotta nämä pitäisivät hänet tyrmässä siksi, kunnes hän olisi maksanut kaiken, minkä oli velkaa. Ja samoin on taivaallinen Isäni osoittava entistäkin runsaampaa armoa niille, jotka auliisti osoittavat armoa kanssaihmisilleen. Miten voitte tulla Jumalan luo pyytämään häntä ottamaan huomioon vajavaisuutenne, kun katsotte asiaksenne rangaista veljiänne siitä, että he syyllistyvät näihin samoihin inhimillisiin heikkouksiin? Sanon teille kaikille: Auliisti olette valtakunnan hyviä antimia saaneet, auliisti siis antakaa tekin kaltaisillenne maan päällä.”

159:1.6 (1764.1) Tällä tavoin Jeesus opetti ja valaisi esimerkein, miten vaarallista ja epäoikeudenmukaista on ryhtyä omakohtaisesti tuomitsemaan kanssaihmisiään. Kuria on ylläpidettävä, oikeutta on jaettava, mutta kaikissa näissä asioissa tulisi vallita veljeskunnan viisaus. Jeesus asetti lainsäädäntä- ja oikeudenkäyttövallan haltijaksi ryhmän eikä yksilöä. Eikä edes tätä ryhmälle annettua valtaa saa käyttää henkilökohtaisena valtana. Aina on olemassa vaara, että ennakkoluulo saattaa kierouttaa yksilön esittämää tuomiota tai että intohimo sitä vääristää. Jos arvion esittää ryhmä, on todennäköisempää, että henkilökohtaisen puolueellisuuden vaarat poistuvat ja sen epäoikeudenmukaisuus eliminoituu. Jeesus koetti aina rajoittaa epäoikeudenmukaisuuden, samalla mitalla maksamisen ja koston ainekset, vähimpään mahdolliseen.

159:1.7 (1764.2) [Sanonnan ”seitsemänkymmentäseitsemän” käyttäminen armeliaisuuden ja pitkämielisyyden havainnollistuksena oli peräisin kirjoitusten kohdasta, jossa kerrotaan, millaisen voitonriemun Leemekissä herättivät hänen poikansa Tubal-Kainin metalliaseet, kun hän näitä ylivoimaisia välineitä vihollistensa välineisiin vertaillessaan huudahti: ”Jos Kain aseettomana kosti seitsenkertaisesti, kostan minä nyt seitsemänkymmentäseitsemänkertaisesti.”]

2. Outo saarnamies

159:2.1 (1764.3) Jeesus meni Gamalaan käydäkseen Johanneksen ja tämän kanssa kyseisellä paikkakunnalla työskentelevien luona. Tuona iltana Johannes sanoi Jeesukselle kysymys- ja vastaustunnin jälkeen: ”Mestari, kävin eilen Astarotissa tapaamassa muuatta miestä, joka opetti nimissäsi ja joka jopa väitti kykenevänsä ajamaan ulos perkeleitä. Kaveri ei kuitenkaan ole koskaan ollut meidän kanssamme, eikä hän myöskään kulje perässämme. Kielsin siksi häntä jatkamasta puuhiaan.” Silloin Jeesus sanoi: ”Älä kiellä häntä. Etkö ymmärrä, että tätä valtakunnan evankeliumia julistetaan kohtapuolin kaikkialla maailmassa? Kuinka voit odottaa, että kaikki evankeliumiin uskovat tottelisivat sinun johtoasi? Ole iloissasi, että opetuksemme on jo alkanut tulla julki henkilökohtaisen vaikutuspiirimme rajojen ulkopuolella. Etkö käsitä, Johannes, että niiden, jotka väittävät tekevänsä suuria tekoja minun nimissäni, täytyy viime kädessä kannattaa meidän asiaamme? He eivät varmaankaan ole ensimmäisinä puhumassa minusta pahaa. Poikani, tämänlaatuisissa asioissa sinun olisi parempi laskeskella niin, että se, joka ei ole meitä vastaan, on puolellamme. Tulevien sukupolvien aikoina monet, jotka eivät ole kokonaan kelvollisia, tekevät nimissäni monia kummallisia asioita, mutta en tule heitä kieltämään. Sanonpa sinulle, että jopa silloin kun janoiselle sielulle annetaan kupillinen raikasta vettä, Isän sanansaattajat tulevat aina merkitsemään kirjoihinsa tällaisen rakkaudenpalveluksen.”

159:2.2 (1764.4) Tämä opetus hämmensi Johannesta suuresti. Eikö hän ollutkin kuullut Mestarin sanovan: ”Joka ei ole minun kanssani, on minua vastaan”? Eikä hän käsittänyt, että tässä tapauksessa Jeesus puhui ihmisen henkilökohtaisesta suhteesta valtakunnan hengellisiin opetuksiin, kun sen sijaan toisessa tapauksessa viitattiin uskovien ulkoisiin ja laajalle ulottuviin sosiaalisiin suhteisiin, jotka koskivat hallinnolliseen valvontaan liittyviä kysymyksiä ja yhden uskovaisryhmän määräysvaltaa muiden ryhmien työskentelyyn nähden, ryhmien, joista lopulta muodostuisi tulevien aikojen maailmanlaajuinen veljesyhteisö.

159:2.3 (1765.1) Mutta valtakunnan hyväksi myöhemmin tekemänsä työn yhteydessä Johannes selosti useat kerrat tätä kokemustaan. Silti apostolit loukkaantuivat monta kertaa niihin, jotka rohkenivat opettaa Mestarin nimissä. Heistä tuntui aina sopimattomalta sellainen, että henkilöt, jotka eivät koskaan olleet istuneet Jeesuksen jalkojen juuressa, uskalsivat opettaa hänen nimissään.

159:2.4 (1765.2) Tämä mies, jota Johannes kielsi opettamasta ja työskentelemästä Jeesuksen nimissä, ei piitannut apostolin kehotuksesta olla niin tekemättä. Hän jatkoi kaihtelematta ponnistelujaan ja kasvatti ennen Mesopotamiaan siirtymistään Kanatassa melkoisen joukon uskovia. Tästä Aden-nimisestä miehestä oli tullut Jeesukseen uskova sen tylsämielisen miehen esittämän todistuksen perusteella, jonka Jeesus oli parantanut Heresan lähellä ja joka niin luottavaisesti uskoi, että luulotellusti Mestarin hänestä ajamat pahat henget olivat asettuneet sikalaumaan ja syösseet lauman kalliolta päätä pahkaa tuhoonsa.

3. Opastusta opettajille ja uskoville

159:3.1 (1765.3) Jeesus vietti yhden vuorokauden Edreissä, jossa työskentelivät Tuomas ja hänen työtoverinsa, ja iltakeskustelujen kuluessa hän toi esille periaatteet, joiden tulisi olla ohjenuorana totuudensaarnaajille ja kannustaa kaikkia valtakunnan evankeliumin opettajia. Nykyisen kielenkäytön mukaiseksi muokattuna Jeesuksen opetus kuului seuraavasti:

159:3.2 (1765.4) Kunnioittakaa aina ihmisen persoonallisuutta. Oikeamielistäkään asiaa ei tulisi koskaan ajaa väkipakolla; hengellisiä voittoja voidaan saavuttaa vain hengellisellä voimalla. Tämä kehotus pidättyä aineellisten vaikutuskeinojen käyttämisestä koskee psyykkistä väkivaltaa samoin kuin fyysistä voimankäyttöä. Musertavia argumentteja ja mentaalista etevämmyyttä ei tule käyttää keinoina, joilla miehiä ja naisia pakotetaan valtakuntaan. Ei ole tarkoitus, että ihmisen mieli muserretaan jo pelkällä loogisuuden painokkuudella tai että se saadaan pelon valtaan taitavalla sanankäytöllä. Vaikkei tunne-elämää voida ihmisen päätöksiin vaikuttavana tekijänä kokonaan eliminoida, niiden opetuksissa, jotka haluaisivat edistää valtakunnan asiaa, ei siihen pitäisi kuitenkaan suoranaisesti vedota. Vedotkaa suoraan jumalalliseen henkeen, joka asuu ihmisten mielessä. Älkää vedotko pelkoon, sääliin tai pelkkään tunteiluun. Olkaa ihmisiin vedotessanne rehellisiä, harjoittakaa itsehillintää ja osoittakaa asian vaatimaa maltillisuutta. Osoittakaa asianmukaista kunnioitusta oppilaidenne persoonallisuutta kohtaan. Muistakaa minun sanoneen: ”Katso, seison ovella ja kolkutan, ja jos joku avaa, tulen sisälle.”

159:3.3 (1765.5) Älkää ihmisiä valtakuntaan tuodessanne kaventako tai hävittäkö heidän itsekunnioitustaan. Vaikka liiallinen itsekunnioitus saattaakin hävittää asianmukaisen nöyryyden ja johtaa ylpeyteen, halveksuntaan ja ylimielisyyteen, itsekunnioituksen menettäminen toisaalta johtaa usein tahtotoiminnan halvaantumiseen. Tämän evankeliumin tarkoituksena on palauttaa itsekunnioitus niille, jotka ovat sen kadottaneet, ja hillitä sitä niissä, joilla sitä on. Älkää tehkö sitä virhettä, että vain tuomitsisitte, mikä oppilaidenne elämässä on väärää, vaan muistakaa myös osoittaa yltäkylläisesti tunnustusta seikoille, jotka heidän elämässään ovat kaikkein ylistettävimpiä. Älkää unohtako, että mikään ei pidätä minua palauttaessani itsekunnioituksen niille, jotka ovat sen menettäneet ja jotka tosissaan haluavat sen saada takaisin.

159:3.4 (1765.6) Pitäkää huoli, ettette haavoita arkojen ja pelokkaiden sielujen itsekunnioitusta. Älkää antako itsellenne vapautta tehdä pilkkaa mieleltään yksinkertaisten veljieni kustannuksella. Älkää olko kyynisiä pelon vallassa olevia lapsiani kohtaan. Toimettomuus on itsekunnioitukselle tuhoisaa. Kehottakaa sen vuoksi veljiänne pysymään alati toimeliaina valitsemiensa tehtävien parissa ja tekemään kaikkensa järjestääkseen työtä niille, jotka eivät ole työllistettyjä.

159:3.5 (1766.1) Älkää milloinkaan syyllistykö sellaiseen arvottomaan taktiikkaan, että koetatte pelotella miehiä ja naisia liittymään valtakuntaan. Rakastava isä ei pelottele lapsiaan, jotta nämä suostuisivat alistumaan hänen oikeudenmukaisiin vaatimuksiinsa.

159:3.6 (1766.2) Tulee aika, jolloin valtakunnan lapset tajuavat, etteivät tunne-elämän voimakkaat kuohut ole samaa kuin jumalallisen hengen johdatukset. Sellainen, että on saanut voimakkaan ja oudon tuntemuksen, joka vaatii tekemään jotakin tai menemään johonkin tiettyyn paikkaan, ei välttämättä merkitse tällaisten mielijohteiden olevan ihmisessä asuvan hengen johdatuksia.

159:3.7 (1766.3) Varoittakaa ennakkoon kaikkia uskovia, että on olemassa ristiriitatilanteesta muodostuva rajamaasto, jonka läpi kaikkien lihallisuudessa eletystä elämästä hengessä elettävään korkeampaan elämään siirtyvien on kuljettava. Jotka elävät jotakuinkin kokonaan jommassakummassa valtakunnassa, eivät juurikaan joudu kokemaan ristiriitaa tai hämmentyneisyyttä, mutta kaikkien osana on kokea enemmän tai vähemmän epävarmuutta aikoina, joina he siirtyvät yhdeltä elämisen tasolta toiselle. Valtakuntaan astuessanne ette voi paeta vastuita, jotka sen myötä tulevat, ettekä välttää sen asettamia velvollisuuksia, mutta muistakaa, että evankeliumin ies on helppo ja totuuden taakka on kevyt.

159:3.8 (1766.4) Maailma on täynnä nälkään nääntyviä isoavia sieluja, vaikka elämän leipä on suoraan heidän edessään; ihmiset kuolevat etsiessään sitä nimenomaista Jumalaa, joka elää heidän sisimmässään. Ihmiset etsivät valtakunnan aarteita kaihoisin sydämin ja jalkansa väsyttäen, vaikka he ovat kaikki elävästä uskosta vain kädenojennuksen päässä. Usko on uskonnolle samaa, mitä purjeet ovat laivalle; se merkitsee voiman lisäystä ei lisättyä elämän kuormaa. Valtakuntaan astuvia odottaa vain yksi kamppailu, ja se on hyvä uskon kilvoitus. Uskova käy vain yhden taistelun, ja se käydään epäilyä – epäuskoa – vastaan.

159:3.9 (1766.5) Valtakunnan evankeliumia saarnatessanne opetatte yksinkertaisesti vain ystävyyttä Jumalan kanssa. Ja tämä kumppanuus vetoaa yhtäläisesti sekä miehiin että naisiin, sillä kummatkin löytävät siitä sen, mikä tosimmin vastaa heidän luonteenomaisia kaipauksiaan ja ihanteitaan. Kertokaa lapsilleni, että minä sen lisäksi, että suhtaudun hellästi heidän tunteisiinsa ja pitkämielisesti heidän heikkouksiinsa, olen myös armoton syntiä kohtaan ja suvaitsematon paatumuksen suhteen. Olen toden totta nöyrä ja alamainen Isäni edessä, mutta olen yhtä säälimättömän kova, kun kohtaan tahallista pahantekoa ja synnillistä kapinointia taivaassa olevan Isäni tahtoa vastaan.

159:3.10 (1766.6) Älkää välittäkö opettajastanne kuvaa surujen miehenä. Tulevien sukupolvien tulee tietää myös, miten ilomme oli sädehtivää, miten hyvä tahtomme oli ylitsevuotavaa, miten hyväntuulisuutemme oli innoittavaa. Julistamme ilosanomasta kertovaa viestiä, jonka muuntava vaikutus on tarttuvaa. Uskontomme sykkii uutta elämää ja uusia merkityksiä. Ilo täyttää tämän opetuksen vastaan ottavat, ja sydämessään heillä on pakottava tarve iloita iäti ja aina. Lisääntyvä onnellisuus on aina kaikkien niiden kokemuksena, jotka ovat varmoja Jumalasta.

159:3.11 (1766.7) Opettakaa kaikille uskoville, että he kaihtaisivat nojautumista vääränlaisen myötätunnon tarjoamaan epävarmaan tukeen. Ette voi kehittää lujia luonteita itsesääliä hellimällä; pyrkikää rehellisesti välttämään pelkän surkeudenyhteisyyden petollista vaikutusta. Osoittakaa myötätuntoa urheille ja rohkeille, samalla kun epäätte liiallisen säälin niiltä pelkurimaisilta sieluilta, jotka elämiseen kuuluvat koettelemukset kohdatessaan nousevat kamppailemaan vain varauksellisesti. Älkää tarjotko lohdutusta niille, jotka kilvoittelematta antautuvat vaikeuksiensa edessä. Älkää pelkästään sen vuoksi suhtautuko suopeasti kanssaihmisiinne, että nämä puolestaan suhtautuisivat suopeasti teihin.

159:3.12 (1766.8) Kunhan lapseni tiedostavat varmuuden jumalallisesta läsnäolevasta, tällainen usko on laajentava mieltä, jalostava sielua, vahvistava persoonallisuutta, lisäävä onnellisuutta, syventävä hengen käsittämisen kykyä ja lisäävä rakastamisen ja rakastettuna olemisen kykyä.

159:3.13 (1767.1) Opettakaa kaikille uskoville, ettei niistä, jotka astuvat valtakuntaan, suinkaan siinä samassa tule immuuneja ajallisuuden onnettomuuksille eikä tavanomaisille luonnonkatastrofeille. Evankeliumiin uskominen ei estä vaikeuksiin joutumista, mutta sen se varmistaa, että ette pelkää, kun vaikeus todellakin eteenne tulee. Jos rohkenette uskoa minuun ja ryhdytte täydestä sydämestänne seuraamaan minua, ei ole epäilystäkään siitä, että niin tehdessänne astutte tielle, joka johtaa varmasti vaikeuksiin. En lupaa vapahtaa teitä vastoinkäymisten vesiltä, mutta sen minä lupaan, että kuljen kerallanne niiden kaikkien läpi.

159:3.14 (1767.2) Ja monia muita asioita Jeesus opetti tälle uskovien ryhmälle, ennen kuin he valmistautuivat menemään levolle. Ja jotka kuulivat nämä sanat, kätkivät ne aarteina sydämeensä ja kertoivat niistä usein niiden apostolien ja opetuslasten mielenylennykseksi, jotka eivät olleet olleet läsnä, kun ne lausuttiin.

4. Keskustelu Natanaelin kanssa

159:4.1 (1767.3) Ja sen jälkeen Jeesus meni Abilaan, jossa Natanael ja hänen toverinsa työskentelivät. Natanaelia kiusasivat kovasti muutamat Jeesuksen lausumat, jotka tuntuivat vähentävän tunnustettujen heprealaiskirjoitusten arvovaltaa. Niinpä Natanael tuona iltana tavanomaisen kysymys- ja vastaustunnin jälkeen vei Jeesuksen erilleen ja kysyi: ”Mestari, voisitko uskoa minun tietooni, mikä on totuus kirjoituksista? Panen merkille, että opetat meille pyhistä kirjoituksista vain osan – parhaan osan, niin kuin minä sen näen – ja päättelen, että torjut rabbien opetukset näiden opettaessa lain sanojen olevan suoraan Jumalan sanoja, jotka ovat olleet taivaassa olevan Jumalan huomassa jo ennen Abrahamin ja Mooseksen aikoja. Mikä on totuus kirjoituksista?” Hämmentyneen apostolinsa kysymyksen kuultuaan Jeesus vastasi:

159:4.2 (1767.4) ”Natanael, olet tehnyt oikean johtopäätöksen; en suhtaudu kirjoituksiin niin kuin rabbit. Keskustelen tästä aiheesta kanssasi sillä ehdolla, ettet kerro näitä asioita veljillesi, jotka eivät kaikki ole valmiita ottamaan tätä opetusta vastaan. Mooseksen lain sanoja ja kirjoitusten sisältämiä opetuksia ei ollut olemassa ennen Abrahamia. Kirjoitukset on vasta lähimenneisyydessä koottu hallussamme nyt olevaksi kokoelmaksi. Vaikka ne sisältävätkin sen, mikä juutalaisten korkeammassa ajattelussa ja kaipauksissa on parasta, ne sisältävät myös paljon sellaista, joka ei vähääkään edusta taivaassa olevan Isän luonnetta ja opetuksia. Sen vuoksi minun on valittava laadukkaampien opetusten joukosta totuudet, jotka on määrä poimia valtakunnan evankeliumia varten.

159:4.3 (1767.5) ”Nämä kirjoitukset ovat ihmisten aikaansaannos. Jotkut heistä olivat pyhiä miehiä, jotkut vähemmän pyhiä. Näiden kirjojen opetukset edustavat niiden aikojen näkemyksiä ja valistuneisuuden laajuutta, joilta ne ovat peräisin. Myöhemmät kirjoitukset ovat totuuden paljastuksena luotettavampia kuin varhaisemmat. Kirjoitukset ovat puutteellisia ja täysin ihmisperäisiä, mutta älä erehdy siinä, että ne toki ovat paras kokoelma uskonnollista viisautta ja hengellistä totuutta mitä koko maailmasta on tällä haavaa löydettävissä.

159:4.4 (1767.6) ”Monetkaan näistä kirjoista eivät ole niiden henkilöiden kirjoittamia, joiden nimeä ne kantavat, mutta seikka ei millään muotoa vähennä niihin sisältyvien totuuksien arvoa. Vaikkei kertomus Joonasta olisi tosiasia, vaikka Joonaa ei olisi koskaan elänytkään, tuohon kertomukseen sisältyvä syvällinen totuus – Jumalan Niniveä ja niin kutsuttuja pakanoita kohtaan tuntema rakkaus – ei kaikkien kanssaihmisiään rakastavien silmissä olisi silti yhtään vähemmän kallisarvoinen. Kirjoitukset ovat pyhiä, sillä ne esittelevät sellaisten ihmisten ajatuksia ja tekoja, jotka etsivät Jumalaa ja jotka näiden kirjoitusten kautta esittivät jälkimaailmalle korkeimmat käsityksensä vanhurskaudesta, totuudesta ja pyhyydestä. Kirjoitukset sisältävät paljon, hyvin paljon sellaista, joka on totta, mutta nykyisen opetuksesi valossa tiedät näiden kirjoitusten sisältävän myös paljon sellaista, joka antaa väärän kuvan taivaassa olevasta Isästä, siitä rakastavasta Jumalasta, jota olen tullut tekemään tunnetuksi kaikille maailmoille.

159:4.5 (1768.1) ”Natanael, älä milloinkaan hetkeksikään myönnä itsellesi vapautta uskoa niihin kirjoitusten kohtiin, jotka kertovat sinulle rakkauden Jumalan määränneen esi-isäsi käymään taisteluun ja tappamaan kaikki vihollisensa – miehet, naiset ja lapset. Tuollaiset kirjaukset ovat ihmisten, eikä kovinkaan pyhien ihmisten, sanoja. Ne eivät ole Jumalan sanaa. Kirjoitukset ovat aina heijastaneet ja tulevat aina heijastamaan niiden ihmisten älyllistä, moraalista ja hengellistä tasoa, joiden luomus ne ovat. Etkö ole pannut merkille, miten käsitykset Jahvesta muuttuvat sitä kauniimmiksi ja ylevämmiksi mitä pitemmälle päästään profeettojen kirjoituksissa Samuelista Jesajaan? Ja sinun tulisi muistaa, että kirjoitukset on tarkoitettu uskonnolliseksi opastukseksi ja hengelliseksi ohjaukseksi. Ne eivät ole sen paremmin historioitsijoiden kuin filosofienkaan teoksia.

159:4.6 (1768.2) ”Valitettavinta ei ole pelkästään tämä erheellinen käsitys kirjoituskokoelman ehdottomasta täydellisyydestä ja sen opetusten erehtymättömyydestä, vaan näistä pyhistä kirjoituksista esitetty hämmentävä virhetulkinta, joka on lähtöisin perinteiden orjuuttamilta Jerusalemin kirjanoppineilta ja fariseuksilta. Ja nyt he tulevat käyttämään opinkappaletta, jonka mukaan kirjoitukset ovat henkeytettyjä, samoin kuin niistä laatimiaan virhetulkintoja päättäväisessä yrityksessään torjua nämä valtakunnan evankeliumiin sisältyvät uudemmat opetukset. Natanael, älä koskaan unohda, ettei Isä rajoita totuuden paljastumista niin, että se ilmoitettaisiin vain jollekin yhdelle sukupolvelle tai yhdelle kansakunnalle. Mainitsemani opinkappaleet kirjoitusten täydellisyydestä ovat jo hämmentäneet ja masentaneet, ja ne tulevat jatkuvasti hämmentämään ja masentamaan monia vilpittömiä totuudenetsijöitä.

159:4.7 (1768.3) ”Totuuden arvovalta on juuri se henki, joka asuu sen elävissä ilmentymissä, eikä jonkin muun sukupolven vähemmän valaistuneiden ja henkeytetyiksi oletettujen miesten kuolleet sanat. Vaikka nämä entisajan pyhät miehet olisivatkin eläneet henkeytettyä ja hengentäyteistä elämää, se ei silti merkitse sitä, että heidän sanansa olisivat samalla tavoin hengellisesti inspiroituja. Tänä päivänä emme millään tavoin vie kirjaan tämän valtakunnan evankeliumin opetuksia, jottette sitten kun olen mennyt pois, heti jakautuisi sekalaisiksi totuudesta kiisteleviksi ryhmiksi siksi, että tulkintanne esittämistäni opetuksista ovat erilaisia. Tälle sukupolvelle on parasta, että elämme näitä totuuksia, samalla kun kartamme muistiinpanojen laatimista.

159:4.8 (1768.4) ”Pane tarkasti merkille sanani, Natanael, kun sanon, ettei mitään, mihin ihmisluonto on kajonnut, voida pitää erehtymättömänä. Jumalallinen totuus voi tosiaankin säteillä esiin ihmismielen kautta, mutta aina vain suhteellisen puhtaana ja osittaisen jumalallisena. Luotu voi kaivata erehtymättömyyttä, mutta vain Luojilla se on.

159:4.9 (1768.5) ”Mutta suurin erehdys kirjoituksia koskevassa opetuksessa on opinkappale, jonka mukaan ne ovat suljettuja mysteeri- ja viisauskirjoja, joita vain kansakunnan viisaat rohkenevat tulkita. Jumalallisen totuuden paljastuksia ei sulje sinetillä mikään muu kuin ihmisen tietämättömyys, kiihkoilu ja ahdasmielinen suvaitsemattomuus. Kirjoitusten valon himmentää vain ennakkoluulo, ja sen pimentää vain taikausko. Väärä pyhyydenpelko on estänyt uskontoa olemasta terveen järjen suojeluksessa. Menneiden aikojen pyhien kirjoitusten arvovallan pelko estää tehokkaasti tämän päivän vilpittömiä sieluja ottamasta vastaan evankeliumin uutta valoa, sitä valoa, jota nämä menneen sukupolven Jumalaa tuntevat ihmiset juuri niin kiihkeästi kaipasivat nähdä.

159:4.10 (1769.1) ”Mutta kaikkein surullisin piirre on se seikka, että jotkut tämän perinteisyyden pyhyyden opettajista ovat varsin tietoisia tästä totuudesta. He ymmärtävät nämä kirjoitusten rajoitukset enemmän tai vähemmän täysimääräisesti, mutta he ovat moraalisia pelkureita, älyllisesti epärehellisiä. He tietävät, mikä on totuus pyhistä kirjoituksista, mutta katsovat paremmaksi salata tällaiset hämmentävät tosiasiat kansalta. Ja tällä tavoin he vääristävät ja vääntelevät kirjoituksia ja tekevät niistä opaskirjasia, jotka puuttuvat arkipäivän elämän pienimpiinkin yksityiskohtiin, ja tekevät niistä auktoriteetin ei-hengellisissä asioissa sen sijaan, että viittaisivat pyhiin kirjoituksiin moraalisen viisauden, uskonnollisen innoituksen ja menneiden sukupolvien jumalaatuntevien ihmisten hengellisen opetuksen aarreaittana.”

159:4.11 (1769.2) Natanael koki Mestarin lausumat sanat sekä valaisevina että järkyttävinä. Sielunsa syvyyksissä hän pohdiskeli pitkän aikaa tätä keskustelua, mutta tästä keskustelustaan hän ei kertonut kenellekään, ennen kuin vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen; ja silloinkin hän pelkäsi esittää koko tarinaa siitä, mitä Mestari oli opettanut.

5. Jeesuksen uskonnon positiivinen luonne

159:5.1 (1769.3) Filadelfiassa, jossa Jaakob työskenteli, Jeesus opetti opetuslapsille valtakunnan evankeliumin myönteisestä luonteesta. Kun hän mainitusta asiasta esittämiensä huomioiden lomassa mainitsi, että jotkin kirjoitusten osat sisälsivät totuutta enemmän kuin toiset, ja kehotti kuulijoitaan ravitsemaan sieluaan parhaalla hengellisellä ravinnolla, Jaakob keskeytti Mestarin ja esitti pyynnön: ”Olisitko, Mestari, niin kiltti, että antaisit meille jonkin vihjeen, jonka perusteella osaisimme valita kirjoituksista parhaat kohdat henkilökohtaiseksi mielenylennykseksemme?” Ja Jeesus vastasi: ”Kyllä, Jaakob, etsikää kirjoituksia lukiessanne sellaisia ikuisesti tosia ja jumalallisen kauniita opetuksia kuin seuraavat:

159:5.2 (1769.4) ”Luo minuun puhdas sydän, oi Herra.

159:5.3 (1769.5) ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.

159:5.4 (1769.6) ”Sinun tulisi rakastaa lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

159:5.5 (1769.7) ”Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi ja sanon sinulle: ’Älä pelkää, minä autan sinua.’

159:5.6 (1769.8) ”Eivätkä kansat enää opettele sotimaan.”

159:5.7 (1769.9) Ja äskeinen esimerkki on varsin kuvaava näyte tavasta, jolla Jeesus joka päivä vähän kerrallaan valjasti omiin tarkoituksiinsa sen, mikä heprealaiskirjoituksissa on parasta, ja käytti sitä opastaakseen seuraajiaan ja liittääkseen sen uuden, valtakunnan evankeliumin opetuksiin. Muut uskonnot olivat tuoneet julki ajatuksen siitä, että Jumala on lähellä ihmistä, mutta Jeesus esitti Jumalan ihmisestä tunteman huolenpidon samanlaisena huolena, jota rakastava isä tuntee itsestään riippuvaisten lasten menestymisestä, ja sen jälkeen hän teki tästä opetuksesta uskontonsa kulmakiven. Ja niin muodoin oppi Jumalan isyydestä teki ihmisten välisen veljeyden harjoittamisen pakottavaksi. Jumalan palvomisesta ja ihmisten palvelemisesta tuli hänen uskontonsa kaikki kaikessa. Jeesus otti sen, mikä juutalaisten uskonnossa oli parasta, ja siirsi sen arvoisiinsa puitteisiin valtakunnan evankeliumin uusien opetusten piirissä.

159:5.8 (1769.10) Jeesus toi positiiviselle toiminnalle ominaisen hengen juutalaisen uskonnon passiivisiin opinkappaleisiin. Negatiivisen seremoniallisiin vaatimuksiin mukautumisen sijasta Jeesus teroitti, miten tärkeätä on positiivisesti tehdä, mitä hänen uusi uskontonsa tämän uskonnon hyväksyviltä edellytti. Jeesuksen uskonto ei koostunut pelkästään evankeliumin edellyttämien asioiden uskomisesta, vaan niiden aktuaalisesta tekemisestä. Hän ei opettanut, että olennaisinta hänen uskonnossaan olisi sosiaalinen palvelu, vaan pikemminkin niin, että sosiaalinen palvelu oli yksi niistä vaikutuksista, jotka todellisen uskonnon hengen omaaminen väistämättä sai aikaan.

159:5.9 (1770.1) Jeesus ei epäröinyt ottaa omaan käyttöönsä sitä puolta kirjoituksista, joka oli laadukkaampaa, kun hän niiden heikomman osan sen sijaan hylkäsi. Suurenmoisen kehotuksensa: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, hän otti kirjoitusten kohdasta, jossa sanotaan: ”Älä kosta kansasi lapsille, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Tästä kirjoitusten kohdasta Jeesus otti käyttöönsä sen positiivisen osan ja hylkäsi sen negatiivisen puolen. Hän jopa vastusti negatiivista eli puhtaasti passiivista vastarintaa. Hän sanoi: ”Kun vihamies sivaltaa sinua toiselle poskelle, älä jää passiivisena seisomaan paikallesi sanaakaan virkkamatta, vaan positiivisena kannanottonasi käännä hänelle toinenkin poski. Tee toisin sanoen se, mikä tuossa tilanteessa on parasta, johdattaaksesi erehtyneen veljesi aktiivisesti pois pahuuden poluilta vanhurskaan elämän paremmille teille.” Jeesus edellytti seuraajiltaan, että nämä reagoisivat jokaiseen elämän tilanteeseen positiivisesti ja asioihin tarttuen. Toisen posken kääntäminen tai mikä hyvänsä muu samantapainen teko vaatii aloitteellisuutta, edellyttää uskovan henkilön persoonallisuuden voimallista, aktiivista ja rohkeaa julkituontia.

159:5.10 (1770.2) Jeesus ei puhunut sellaisen menettelyn puolesta, että negatiivisesti alistuttaisiin niiden ihmisten loukkauksiin, jotka mahdollisesti koettavat tieten tahtoen käyttää mahtiaan sellaisia henkilöitä kohtaan, jotka eivät harjoita väkivaltaa pahuutta vastaan, vaan pikemminkin, että hänen seuraajiensa tulisi olla viisaita ja valppaita nopeasti ja positiivisesti pahaan hyvällä vastatakseen, jotta he sillä keinoin voittaisivat pahan tehokkaasti hyvällä. Älkää unohtako, että aidosti hyvä on poikkeuksetta voimallisempaa kuin on häijyinkään paha. Mestari opetti, mikä on vanhurskauden positiivinen mittapuu: ”Jokainen, joka tahtoo olla opetuslapseni, olkoon itseään huomioon ottamatta ja ottakoon täyden määrän velvollisuuksiaan seuratakseen minua joka päivä.” Ja hän itse eli elämänsä niin, että ”hän kulki ympäriinsä tehden hyvää.” Ja evankeliumin tämä puoli tuli oivallisesti valaistuksi hänen myöhemmin seuraajilleen esittämissään monissa vertauksissa. Hän ei koskaan kehottanut seuraajiaan vain kärsivällisesti kantamaan velvollisuuksiensa kuormaa, vaan mieluumminkin hän kehotti heitä noudattamaan tarmolla ja innostuksella ja täyteen määrään saakka sitä, mikä johtui heidän inhimillisistä velvollisuuksistaan ja jumalallisista etuoikeuksistaan Jumalan valtakunnassa.

159:5.11 (1770.3) Kun Jeesus opetti apostoleilleen, että heidän tulisi, kun joku vei oikeudettomasti viitan, tarjota toinenkin vaatekappale, hän ei niinkään tarkoittanut konkreettisesti toista viittaa, vaan sitä ajatusta, että he tekisivät jotakin positiivista pahantekijän pelastamiseksi, sen sijaan että he noudattaisivat ikivanhaa kostamisen ajatusta – ”silmä silmästä” ja niin edelleen. Jeesus kammoksui yhtä hyvin kostamisen ajatusta kuin sitä, että jättäydytään passiiviseksi kärsijäksi tai oikeudettomuuden uhriksi. Tässä yhteydessä hän opetti heille, että on kolme tapaa, joilla voi taistella pahuutta vastaan ja tehdä sille vastarintaa:

159:5.12 (1770.4) 1. Pahan maksaminen pahalla – positiivinen, mutta epävanhurskas tapa.

159:5.13 (1770.5) 2. Valittamatta ja vastarinnatta tapahtuva pahuuden sietäminen – puhtaasti negatiivinen tapa.

159:5.14 (1770.6) 3. Pahan maksaminen hyvällä, oman tahtonsa esille tuominen, niin että pääsee tilanteen herraksi, pahuuden voittaminen hyvällä – positiivinen ja vanhurskas tapa.

159:5.15 (1770.7) Yksi apostoleista kysyi kerran: ”Mestari, mitä minun tulisi tehdä siinä tapauksessa, että muukalainen pakottaa minut kantamaan kuormaansa virstan verran?” Jeesus vastasi: ”Älä ainakaan istu maahan ja huokaile helpotuksen perään, samalla kun itseksesi sätit muukalaista. Vanhurskaus ei synny tuonkaltaisista, passiivisista asenteista. Ellet keksi tehdä mitään tehokkaammalla tavalla positiivista, voit ainakin kantaa kuormaa toisenkin virstan. Siinä epäilyksettä on väärämieliselle ja jumalattomalle muukalaiselle haastetta kerrakseen.”

159:5.16 (1770.8) Juutalaiset olivat kuulleet Jumalasta, joka antaisi anteeksi katuville syntisille ja yrittäisi unohtaa heidän pahat tekonsa, mutta vasta kun Jeesus tuli, ihmiset kuulivat Jumalasta, joka kulki ympäriinsä etsimässä kadonneita lampaita, joka oma-aloitteisesti etsi syntisiä ja joka iloitsi nähdessään, että nämä halusivat palata Isän taloon. Tämän uskonnossa olevan positiivisen sävyn Jeesus ulotti jopa rukouksiinsa. Ja hän muunsi negatiivissisältöisen kultaisen säännön positiiviseksi, inhimilliseen oikeamielisyyteen tähtääväksi kehotukseksi.

159:5.17 (1771.1) Mitä tahansa Jeesus opetti, hän ei kertaakaan eksynyt käyttämään sekoittavia yksityiskohtia. Hän karttoi kukkaiskieltä ja kaihtoi pelkkää runollisen maalailun sanahelinää. Hän piti tapanaan pukea suuret merkitykset koruttomiin ilmaisuihin. Asioita havainnollistaakseen Jeesus käänsi monien käytössä olevien sanojen merkityksen aivan toiseksi. Tällaisia sanoja olivat muiden muassa suola, hapate, kalastus ja pikkulapset. Hän käytti erittäin tehokkaasti antiteesiä ja vertasi yhtä hetkeä loputtomuuteen, ja niin edelleen. Hänen kielikuvansa olivat osuvia, kuten esimerkiksi ”sokea, joka taluttaa sokeaa”. Mutta hänen kuvailevan opetuksensa suurin väkevyys piili sen luonnollisuudessa. Jeesus toi uskonnon filosofian taivaasta alas maan päälle. Hän toi julki sielun perustarpeet tavalla, jossa kuvastui uusi ymmärrys ja uusi rakkauden lahjaksi antaminen.

6. Paluu Magadaniin

159:6.1 (1771.2) Dekapolikseen suuntautunut neliviikkoinen lähetysretki oli kohtalaisen menestyksellinen. Valtakuntaan saatiin satoja sieluja, ja apostolit ja evankelistat saivat arvokkaan kokemuksen tehtävänsä toimittamisesta ilman Jeesuksen välittömän ja henkilökohtaisen läsnäolon tuomaa innoitusta.

159:6.2 (1771.3) Perjantaina, syyskuun 16. päivänä, koko työntekijäkunta kokoontui ennakkojärjestelyjen mukaisesti Magadanin puistoon. Sapattipäivänä pidettiin yli sadan uskovan neuvottelukokous, jossa valtakunnan työn laajentamista koskevat tulevaisuudensuunnitelmat saivat perusteellisen käsittelyn. Daavidin sanansaattajat olivat paikalla ja esittivät selontekonsa uskovien tilanteesta eri puolilla Juudeaa, Samariaa, Galileaa ja lähiseutuja.

159:6.3 (1771.4) Monikaan Jeesuksen seuraajista ei tuohon aikaan täysin ymmärtänyt sanansaattajakunnan palvelusten suurta arvoa. Paitsi että sanansaattajat pitivät uskovat eri puolilla Palestiinaa yhteydessä toisiinsa samoin kuin Jeesukseen ja apostoleihin, sen lisäksi he noina pimeinä aikoina toimivat myös rahavarojen kerääjinä, ei pelkästään Jeesuksen ja hänen työtovereidensa ylläpitämiseksi, vaan myös kahdentoista apostolin ja kahdentoista evankelistan perheiden tukemiseksi.

159:6.4 (1771.5) Jokseenkin näihin aikoihin Abner siirsi toimintansa tukikohdan Hebronista Betlehemiin, ja tämä jälkimmäinen paikkakunta oli myös Daavidin sanansaattajien päämaja Juudeassa. Daavid ylläpiti Jerusalemin ja Betsaidan välillä sanansaattajapalvelua, joka juoksijoita vaihtaen toimi niin, että viesti kulki perille yhdessä yössä. Nämä viestinjuoksijat lähtivät joka ilta Jerusalemista. Juoksijaa vaihdettiin Syykarissa ja Skytopoliissa, ja viestintuoja saapui perille Betsaidaan seuraavana aamuna aamiaisaikaan.

159:6.5 (1771.6) Jeesus ja hänen työtoverinsa valmistautuivat nyt pitämään viikon loman, ennen kuin he varustautuivat aloittamaan valtakunnan hyväksi suorittamiensa työponnistusten viimeisen vaiheen. Tämä oli heidän viimeinen lepojaksonsa, sillä Perean-lähetysmatkasta kehittyi saarna- ja opetuskampanja, joka jatkui aina siihen saakka, kunnes he saapuivat Jerusalemiin ja kun alettiin esittää Jeesuksen maisen elämänvaiheen loppukohtauksia.

Información de fondo

Tulostettava versioTulostettava versio

Urantia Foundation, 533 W. Diversey Parkway, Chicago, IL 60614, USA
Yhdysvallat Puhelin: +1-773-525-3319
© Urantia Foundation. Kaikki oikeudet pidätetään