Hyppää pääsisältöön

Luku 155, Pakomatka Pohjois-Galilean halki

Urantia-kirja

Luku 155

Pakomatka Pohjois-Galilean halki

155:0.1 (1725.1)KOHTA sen jälkeen kun Jeesus ja mainitut kaksikymmentäneljä henkilöä olivat tuona tapahtumaintäyteisenä sunnuntaina nousseet maihin Heresan lähellä, he menivät vähän matkaa pohjoiseen, ja siellä he yöpyivät kauniissa puistossa Betsaida-Juliaksen eteläpuolella. Tämä leiripaikka oli heille tuttu, sillä he olivat viivähtäneet siellä joskus menneinäkin päivinä. Ennen levollelaskemista Mestari kutsui seuraajansa ympärilleen ja keskusteli heidän kanssaan suunnitelmista, jotka koskivat heidän kaavailtua matkaansa Batanean ja Pohjois-Galilean kautta Foinikian rannikolle.

1. Miksi pakanat pauhaavat?

155:1.1 (1725.2)Jeesus sanoi: ”Teidän kaikkien tulisi muistaa, mitä psalmista puhui näistä ajoista sanoessaan: ’Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia juonivat? Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan ja sanovat: Murtakaamme poikki armeliaisuuden siteet ja heittäkäämme päältämme rakkauden köydet.’

155:1.2 (1725.3)”Tänään näette tätä pantavan täytäntöön omien silmienne edessä. Mutta psalmistan ennustuksen loppuosaa ette tule näkemään täytäntöön pantuna, sillä hänellä oli erheellisiä käsityksiä Ihmisen Pojasta ja tämän tehtävästä maan päällä. Valtakuntani perustuu rakkaudelle, se julistetaan armossa, ja se rakentuu epäitsekkäällä palvelemisella. Isäni ei istu taivaassa pakanoille ivanaurua naureskellen. Hän ei ole hirmuinen suuressa närkästyksessään. Totta on lupaus, että Poika saa nämä niin kutsutut pakanat (todellisuudessa he ovat hänen tietämättömiä ja oppimattomia veljiään) perinnöksi. Ja tahdon ottaa nämä ei-juutalaiset vastaan avosylin ja armon ja kiintymyksen käsivarret heidän ympärilleen kietoen. Koko tämä laupeus tulee niin kutsuttujen pakanain osaksi, vaikka tuohon muistiinmerkintään valitettavasti sisältyy julistus, joka ilmoittaa, että voitokas Poika ’musertaa heidät rautaisella valtikalla ja särkee heidät kappaleiksi niin kuin saviastian.’ Psalminkirjoittaja antoi teille kehotuksen: ’palvelkaa Herraa pelvolla’. Minä sen sijaan pyydän teitä nauttimaan uskon kautta Jumalan pojaksi tunnustautumisen ylevistä etuoikeuksista. Psalmista käskee teitä iloitsemaan vavistuksella, minä pyydän teitä iloitsemaan vakuuttuneina. Psalmista sanoo: ’Antakaa suuta Pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi, kun hänen vihansa syttyy äkisti.’ Mutta te, jotka olette eläneet kanssani, tiedätte varsin hyvin, etteivät viha ja kiivaus kuulu osana taivaan valtakunnan rakentumiseen ihmisten sydämessä. Mutta toki psalmista näki vilahdukselta myös totuuden valon sanoessaan tämän kehotuksen lopuksi: ’Siunatut ovat kaikki, jotka tähän Poikaan turvaavat.’”

155:1.3 (1725.4)Jeesus jatkoi näiden kahdenkymmenenneljän opettamista sanoen: ”Sille, että pakanat meille pauhaavat, on kuitenkin anteeksiannettava selitys. Koska heidän näkemyksensä on kapea ja ahdas, he kykenevät keskittämään tarmonsa innostuneesti. Heidän tavoitteensa on lähellä ja enemmän tai vähemmän näkyvä. Sen vuoksi heidän ponnistelunsa sen saavuttamiseksi onkin urheata ja tehokasta. Te, jotka olette tunnustaneet astuneenne taivaan valtakuntaan, olette aivan liian horjuvaisia ja epämääräisiä siinä, millä tavoin te opetatte. Pakanat iskevät suoraan tavoitteidensa puolesta, te syyllistytte ylenmääräiseen ja krooniseen haikailuun. Jos haluatte astua valtakuntaan, miksi ette valtaa sitä hengellisellä rynnäköllä, kuten pakanat valtaavat piirittämänsä kaupungin? Eipä voi sanoa, että olisitte valtakunnan arvoisia, kun palveluanne näin suuressa määrin leimaa sellainen asennoituminen, että valittelette mennyttä, voivottelette nykyistä ja esitätte joutavia toiveita tulevaisuudesta. Miksi pakanat pauhaavat? Siksi, että he eivät tiedä totuutta. Miksi te riudutte hyödyttömässä haikailussa? Siksi, että ette tottele totuutta. Lopettakaa turha haikailu, kulkekaa urheasti eteenpäin tehden sitä, mikä liittyy valtakunnan rakennustyöhön.

155:1.4 (1726.1)”Älkää missään tekemisissänne käykö yksipuolisiksi ja erikoistuko liiaksi. Turmiotamme tavoittelevat fariseukset totisesti luulevat olevansa tekemässä Jumalalle palvelusta. Perinteisyys on tehnyt heistä niin ahtaita, että he ovat ennakkoluuloisuuden sokaisemia ja pelon kovettamia. Ajatelkaapa kreikkalaisia, joilla on tiede ilman uskontoa, kun juutalaisilla taas on uskonto ilman tiedettä. Ja harhautuessaan tällä tavoin hyväksymään totuudesta kapea-alaisen ja sekavan katkelman ihmisten ainoa pelastuksen toivo on siinä, että heistä tulee totuuteen koordinoituneita – käännynnäisiä.

155:1.5 (1726.2)”Sallikaa minun lausua teille painokkaasti seuraava ikuinen totuus: Jos opitte totuuteen koordinoitumisen avulla olemaan omassa elämässänne esimerkkinä tästä kauniista vanhurskauden eheydestä, silloin kanssaihmisenne etsiytyvät teidän seuraanne saadakseen sen, minkä te olette näin saavuttaneet. Se, missä määrin totuudenetsijät hakeutuvat luoksenne, mittaa teidän totuudellisuutenne, teidän vanhurskautenne. Se, missä laajuudessa teidän on mentävä viesteinenne kansan pariin, on tavallaan osoitus siitä, missä määrin olette epäonnistuneet pyrkimyksessänne elää eheää eli vanhurskasta elämää, totuuteen koordinoitunutta elämää.”

155:1.6 (1726.3)Ja Mestari opetti apostoleilleen ja evankelistoille monia muitakin asioita, ennen kuin nämä toivottivat hänelle hyvää yötä ja kallistivat päänsä pielukselle.

2. Evankelistat Horasinissa

155:2.1 (1726.4)Maanantaiaamuna, toukokuun 23. päivänä, Jeesus antoi Pietarille määräyksen mennä Horasiniin yhdessä kahdentoista evankelistan kanssa, kun hän itse sen sijaan lähti yhdentoista apostolin kera Filippuksen Kesareaan kulkien Jordanin kautta Damaskoksen–Kapernaumin-maantielle ja sieltä koilliseen Filippuksen Kesareaan johtavan tien risteykseen, josta hän vaelsi puheena olevaan kaupunkiin, ja siellä he oleskelivat ja opettivat kahden viikon ajan. He saapuivat kaupunkiin tiistai-iltapäivänä, toukokuun 24:ntenä.

155:2.2 (1726.5)Pietari ja evankelistat viipyivät Horasinissa kaksi viikkoa julistaen valtakunnan evankeliumia pienelle mutta hartaalle uskovaisyhteisölle. Mutta uusia käännynnäisiä he kykenivät voittamaan vain muutaman. Koko Galileassa ei ollut toista kaupunkia, joka olisi antanut valtakunnalle yhtä vähän sieluja kuin Horasin. Pietarin antamien ohjeiden mukaan kaksitoista evankelistaa puhuivat vähemmän paranemisesta – fyysisistä asioista – sen sijaan he saarnasivat ja opettivat yhä suuremmalla tarmolla taivaallisen valtakunnan hengellisiä totuuksia. Nämä Horasinissa vietetyt kaksi viikkoa olivat kahdelletoista evankelistalle todellinen vastoinkäymisten kaste sikäli, että se oli heidän siihenastisen uransa vaikein ja hedelmättömin vaihe. Jäädessään näin ollen vaille sitä tyydytystä, että olisivat voittaneet valtakunnalle uusia sieluja, itse kukin heistä tutkisteli entistäkin hartaammin ja rehellisemmin omaa sieluaan ja sen edistymistä uuden elämän hengellisillä poluilla.

155:2.3 (1726.6)Kun kävi selväksi, ettei enää ollut ihmisiä, jotka olisivat välittäneet pyrkiä sisälle valtakuntaan, Pietari kutsui tiistaina, kesäkuun 7. päivänä, työtoverinsa koolle ja lähti Filippuksen Kesareaan liittyäkseen Jeesuksen ja apostolien seuraan. He saapuivat perille puolilta päivin keskiviikkona ja viettivät koko illan kertomalla kokemuksistaan Horasinin epäuskoisten parissa. Tuona iltana käytyjen keskustelujen kuluessa Jeesus viittasi taas kylväjävertaukseen ja opetti heille monia asioita elämään kuuluvien hankkeiden näennäisen epäonnistumisen merkityksestä.

3. Filippuksen Kesareassa

155:3.1 (1727.1)Vaikkei Jeesus näiden Filippuksen Kesarean lähistöllä vietettyjen kahden viikon aikana harjoittanutkaan julkista toimintaa, apostolit pitivät kaupungissa kuitenkin lukuisia huomaamattomia iltakokouksia, ja monet uskovat tulivat leiriin keskustelemaan Mestarin kanssa. Tämän käynnin tuloksena uskovien ryhmä sai varsin vähän uusia jäseniä. Jeesus keskusteli apostolien kanssa joka päivä, ja nämä näkivät yhä selvemmin, että taivaan valtakunnan julistustyössä oli nyt alkamassa uusi vaihe. He alkoivat käsittää, että ”taivaan valtakunta ei ole ruokaa ja juomaa, vaan sitä, että tajuaa Jumalan pojan aseman hyväksymisestä koituvan hengellisen riemun.”

155:3.2 (1727.2)Kesarea-Filippissä vietetty aika oli yhdelletoista apostolille todellinen koetus; nämä kaksi viikkoa olivat heille vaikeat käydä läpi. He olivat melkoisen masentuneita, ja he kaipasivat Pietarin innostusta uhkuvan persoonallisuuden luomaa ajoittaista piristystä. Noina aikoina Jeesukseen uskominen ja hänen seuraansa lyöttäytyminen olivat todellakin suuri ja koetteleva uhkayritys. Vaikka he näiden kahden viikon aikana saivatkin vain muutaman käännynnäisen, he oppivat kuitenkin Mestarin kanssa päivittäin käymistään keskusteluista paljon sellaista, joka oli varsin hyödyllistä.

155:3.3 (1727.3)Apostolit saivat tietää juutalaisten sen vuoksi olevan hengellisesti edistymättömiä ja kuolemaisillaan, että he olivat kiteyttäneet totuuden uskonkappaleeksi. Eli kun totuus muovataan omahyväistä eksklusiivisuutta edustavaksi rajalinjaksi sen sijaan, että se palvelisi hengellisen opastuksen ja edistymisen tienviittoina, tuollaisista opetuksista katoaa luova ja elävöittävä voima, ja lopulta niistä tulee pelkästään säilyttäviä ja jähmettäviä.

155:3.4 (1727.4)Jeesukselta he oppivat tarkastelemaan ihmispersoonallisuuksia yhä laajemmin sen mukaan, mitkä olivat näiden mahdollisuudet ajallisuudessa ja ikuisuudessa. He oppivat, että monet sielut ovat johdettavissa rakastamaan näkymätöntä Jumalaa parhaiten sillä, että heidät ensin opetetaan rakastamaan veljiään, jotka he voivat nähdä. Ja juuri tässä yhteydessä Mestarin julistus epäitsekkäästä kanssaihmistensä palvelemisesta sai uuden merkityksen hänen sanottuaan: ”Mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähäisimmistä veljistäni, sen kaiken olette tehneet minulle.”

155:3.5 (1727.5)Yksi tämän Kesareassa-oleskelun suurista opetuksista käsitteli uskonnollisten traditioiden alkuperää, sitä vakavaa vaaraa, että pyhyydentunteen annetaan liittyä epäpyhiin asioihin, tuiki tavallisiin ideoihin tai arkisiin tapahtumiin. He tulivat pois eräästä toisesta neuvonpidosta mukanaan opetus, jonka mukaan todellinen uskonto oli sitä, että ihminen on sydänjuuriaan myöten uskollinen ylevimmille ja tosimmille vakaumuksilleen.

155:3.6 (1727.6)Jeesus varoitti uskoviaan siitä, että jos heidän uskonnolliset kaipauksensa olisivat pelkästään aineellisia, lisääntyvä luonnon tuntemus tulisi luulotellut käsitykset olevaisten yliluonnollisesta alkuperästä vähä vähältä syrjäyttämällä lopulta riistämään heiltä heidän uskonsa Jumalaan. Mutta jos heidän uskontonsa olisi hengellistä, luonnontieteen edistyminen ei milloinkaan voisi järkyttää heidän uskoaan ikuisiin realiteetteihin ja jumalallisiin arvoihin.

155:3.7 (1727.7)He oppivat, että silloin kun uskonto on motiiviltaan täysin hengellistä, se tekee koko elämän enemmän elämisen arvoiseksi ja täyttää sen ylevillä päämäärillä, korottaa sitä ylimaallisilla arvoilla, innoittaa sitä suurenmoisilla vaikuttimilla, ja samalla se kaiken aikaa lohduttaa ihmissielua ylevällä ja rohkaisevalla toivolla. Aito uskonto on tarkoitettu vähentämään olemassaolon rasittavuutta. Se kirvoittaa uskoa ja rohkeutta päivittäisen elämän ja epäitsekkään palvelun tarpeisiin. Usko edistää hengellistä elinvoimaisuutta ja vanhurskasta hedelmikkyyttä.

155:3.8 (1727.8)Jeesus opetti apostoleilleen vähän väliä, ettei mikään sivilisaatio selviydy pitkälle menettäessään sen, mikä sen uskonnossa on parasta. Ja uupumatta hän korosti kahdelletoista apostolille, miten suuri vaara piili siinä, että uskonnollisen kokemuksen sijalle hyväksytään uskonnolliset symbolit ja seremoniat. Hän omisti koko maisen elämänsä johdonmukaisesti sille tehtävälle, että hän sulatti uskonnon jähmettyneitä muotoja valistuneen poikauden sulana virtaaviksi vapauksiksi.

4. Matkalla Foinikiaan

155:4.1 (1728.1)Torstaiaamuna, kesäkuun 9. päivänä, tämä kahdenkymmenenviiden totuudenopettajan ryhmä sai Daavidin sanansaattajien Betsaidasta tuoman viestin valtakunnan edistymisestä, ja sen jälkeen ryhmä lähti Kesarea-Filippistä aloittaakseen matkansa Foinikian rannikolle. He kiersivät rämealueen kulkemalla Luzin kautta Magdalasta Libanonvuorelle johtavan karavaanitien risteyskohtaan ja sieltä edelleen Siidoniin johtavan tien risteykseen, ja he saapuivat Siidoniin perjantaina iltapäivällä.

155:4.2 (1728.2)Kun he pitivät lounastaukoa kallionkielekkeen varjossa lähellä Luzia, Jeesus esitti yhden merkittävimmistä apostolien hänen seurassaan viettämiensä vuosien aikana milloinkaan kuulemista puheista. He olivat tuskin ehtineet istuutua leipää murtaakseen, kun Simon Pietari kysyi Jeesukselta: ”Mestari, kun kerran taivaassa oleva Isä tietää kaiken ja kun kerran hänen henkensä on tukenamme perustaessamme taivaan valtakuntaa maan päälle, niin mistä johtuu, että pakenemme vihamiestemme uhkauksia? Mistä syystä emme suostu käymään totuuden vihollisia vastaan?” Mutta ennen kuin Jeesus ryhtyi vastaamaan Pietarin kysymykseen, Tuomas ehätti väliin kysymällä: ”Mestari, tahtoisin tosiaankin tietää, mikä tarkkaan ottaen on jerusalemilaisten vihamiestemme uskonnossa väärää. Mikä on todellinen ero heidän uskontonsa ja meidän uskontomme välillä? Mistä johtuu, että uskonkäsityksemme eroavat niin pahasti toisistaan, kun me kumminkin kaikki väitämme palvelevamme samaa Jumalaa?” Ja kun Tuomas oli sanottavansa sanonut, Jeesus lausui: ”Vaikka en haluaisikaan jättää Pietarin kysymystä vaille huomiota varsin hyvin tietäessäni, miten helppoa olisi ymmärtää väärin syyt, joiden vuoksi juuri tänä ajankohtana välttelen avointa selkkausta juutalaisten johtajien kanssa, teille kaikille koituu silti suurempi hyöty siitä, jos katson paremmaksi vastata Tuomaksen esittämään kysymykseen. Ja ryhdynkin siihen heti, kunhan ensin olette nauttineet lounaanne.”

5. Luento aidosta uskonnosta

155:5.1 (1728.3)Tämä unohtumaton esitys, joka käsitteli uskontoa ja josta alempana esitetään nykyisen kielenkäytön mukaan laadittu yhteenveto, toi julki seuraavat totuudet:

155:5.2 (1728.4)Samalla kun maailman uskontojen alkuperä on kahtalainen – luontainen ja ilmoituspohjainen – minä hyvänsä tiettynä aikakautena ja minkä hyvänsä tietyn kansan keskuudessa esiintyy kolme selvästi erottuvaa uskonnollisen antaumuksen muotoa. Ja nämä kolme uskonnollisen tarpeen ilmenemismuotoa ovat:

155:5.3 (1728.5)1. Primitiivinen uskonto. Puolittain luontainen ja vaistomainen tarve pelätä salaperäisiä energioita ja palvoa korkeampia voimia; pääasiassa fyysisen luonnon uskonto, pelon uskonto.

155:5.4 (1728.6)2. Sivilisaation uskonto. Sivistyvien rotujen edistyvät uskonnolliset käsitykset ja tavat – mielen uskonto – vakiintuneen uskonnollisen tradition arvovaltaan perustuva älyllinen teologia.

155:5.5 (1728.7)3. Aito uskonto – ilmoitukseen perustuva uskonto. Yliluonnollisia arvoja koskeva ilmoitus, osittainen ymmärrys ikuisista realiteeteista, välähdys taivaassa olevan Isän infiniittisen luonteen hyvyydestä ja kauneudesta – hengen uskonto, sellaisena kuin se tulee julki ihmisen kokemuksessa.

155:5.6 (1729.1)Mestari ei suostunut vähättelemään fyysisiin aistimuksiin ja taikauskoisiin pelkoihin perustuvaa luonnonihmisen uskontoa, vaikka hän pitikin valitettavana sitä tosiasiaa, että ihmiskunnan älykkäämpien rotujen uskonnollisessa muotokielessä sattui niinkin paljon säilymään sellaista, joka kuuluu tähän alkukantaiseen palvontamuotoon. Jeesus selvitti, että mieleen perustuvan uskonnon ja hengen uskonnon välinen suuri ero on siinä, että edellistä ylläpitää kirkollinen arvovalta, kun jälkimmäinen sen sijaan perustuu kokonaan ihmisen kokemukseen.

155:5.7 (1729.2)Ja sen jälkeen Mestari jatkoi oppituntiaan selvittämällä seuraavat totuudet:

155:5.8 (1729.3)Siihen saakka kunnes roduista tulee verrattoman älyllisiä ja huomattavasti nykyistä sivistyneempiä, vallalla pysyvät monet sellaiset lapsekkaat ja taikauskoiset seremoniat, jotka ovat varsin luonteenomaisia alkukantaisten ja takapajuisten kansojen kehitysuskonnon tavoille. Kunnes ihmisrotu edistyy sille tasolle, että uskonnollisen kokemuksen realiteetit tiedostetaan paljon nykyistä paremmin ja yleisemmin, siihen saakka miehet ja naiset tulevat suurin joukoin edelleenkin osoittamaan henkilökohtaista mieltymystä niitä arvovaltaan perustuvia uskontoja kohtaan, jotka eivät vaadi muuta kuin älyllistä myöntymystä, toisin kuin hengen uskonto, joka edellyttää mielen ja sielun aktiivista osallistumista rohkeutta kysyvään uskonponnistukseen, ja se taas merkitsee painiskelua ihmisen edistyvään kokemukseen kuuluvien tinkimättömien realiteettien kanssa.

155:5.9 (1729.4)Perinteisten arvovaltaan perustuvien uskontojen hyväksyminen tarjoaa helpon purkautumistien sille ihmisen tarpeelle, joka pakottaa hänet etsimään tyydytystä oman hengellisen olemuksensa kaipauksille. Vakiintuneet, jähmettyneet ja asemansa varmistaneet arvovaltaan perustuvat uskonnot tarjoavat valmiin turvapaikan, jonne hämmentynyt ja suunniltaan joutunut ihmissielu voi paeta, silloin kun sitä ahdistaa pelko ja kun sitä piinaa epävarmuus. Tyydyttyneisyyden ja vakuuttuneisuuden tunteiden hintana tällainen uskonto vaatii harjoittajiltaan vain passiivista ja puhtaasti älyllistä myöntymistä.

155:5.10 (1729.5)Ja maan päällä tulee pitkän aikaa elämään niitä arkoja, pelokkaita ja epäröiviä yksilöitä, jotka pitävät parempana saada uskonnolliset lohdukkeensa tällä tavoin, olkoonkin, että he kohtalonsa näin auktoriteettiuskontoihin sitomalla vaarantavat persoonallisuuden itsemääräämisoikeuden, madaltavat itsekunnioituksen suoman arvokkuuden ja luopuvat kokonaan oikeudesta osallistua ihmisen kaikista mahdollisista kokemuksista järisyttävimpiin ja innoittavimpiin: henkilökohtaiseen totuudenetsintään; älylliseen löytämiseen liittyvien vaarojen kohtaamisesta koituvaan iloon; päätökseen ryhtyä tutkimaan henkilökohtaiseen uskonnolliseen kokemukseen liittyviä realiteetteja; siihen ylimaalliseen tyydytykseen, jonka kokee henkilökohtaisena riemuvoittona saadessaan todellisuudessa todeta, että hengellinen usko on voittanut älyllisen epäilyn sen ollessa voitettu rehellisin keinoin koko inhimillisen olemassaolon suurimmalla löytöretkellä – kun ihminen itselleen ja omana itsenään etsii Jumalaa ja löytää hänet.

155:5.11 (1729.6)Henkeen perustuva uskonto merkitsee ponnistelua, kamppailua, ristiriitaa, uskoa, päättäväisyyttä, rakkautta, lojaalisuutta ja edistymistä. Mieleen perustuva uskonto, auktoriteettiin perustuva teologia, vaatii muodollisilta uskoviltaan näitä ponnistuksia joko vain vähän tai ei ollenkaan. Perinne on turvallinen pakopaikka ja helppo tie niille pelokkaille ja puolisydämisille sieluille, jotka vaistomaisesti karttelevat uskaliaan löytöretken muodossa uskon merillä, tutkimattoman totuuden aavoilla ulapoilla tehtäviin matkoihin liittyviä hengen kilvoitteluja ja mentaalisia epävarmuuksia, jotka tulevat vastaan etsittäessä yhä kaukaisempia hengellisten realiteettien rantoja sellaisina kuin ne ovat edistyvän ihmismielen löydettävissä ja kehittyvän ihmissielun koettavissa.

155:5.12 (1729.7)Ja Jeesus jatkoi: ”Uskonnolliset johtajat ovat Jerusalemissa muovanneet perinteisten opettajiensa ja menneiden aikojen profeettojen erilaiset opinkappaleet älyllisten uskomusten vakiintuneeksi järjestelmäksi, arvovaltaan perustuvaksi uskonnoksi. Kaikki tällaiset uskonnot vetoavat enimmäkseen mieleen. Ja olemme nyt joutumassa katkeraan yhteenottoon juuri tällaisen uskonnon kanssa, sillä ei kulu kauankaan, kun ryhdymme rohkeasti julistamaan uutta uskontoa – uskontoa, joka ei sanan nykyisessä merkityksessä ole uskonto; uskontoa, joka ennen kaikkea vetoaa ihmisen mielessä olevaan Isäni jumalalliseen henkeen; uskontoa, joka saa arvovaltansa hyväksymisensä tuottamista hedelmistä, jotka varsin varmasti tulevat esille kaikkien ihmisten henkilökohtaisessa kokemuksessa, kunhan he todella ja tosissaan alkavat uskoa tämän korkeamman hengellisen kanssakäymisen sisältämiin totuuksiin.”

155:5.13 (1730.1)Kutakin kahdestakymmenestäneljästä läsnäolijasta osoittaen ja heitä nimeltä kutsuen Jeesus sanoi: ”Entä kuka teistä valitsisi tämän helpon tien, joka tarkoittaa mukautumista Jerusalemin fariseusten puolustamaan vakiintuneeseen ja kivettyneeseen uskontoon, mieluummin kuin kärsii vaikeudet ja vainot, jotka ovat odottamassa, jos ottaa tehtäväkseen julistaa ihmisille parempaa, pelastukseen johtavaa tietä, nyt kun tiedostatte, minkä tyydytyksen siitä saatte, että löydätte itsellenne niihin realiteetteihin sisältyvät ihanuudet, jotka saa, kun omaa elävän ja henkilökohtaisen kokemuksen taivaan valtakunnan ikuisista totuuksista ja verrattomista suurenmoisuuksista? Oletteko pelokkaita, pehmeitä ja mukavuudenhaluisia? Pelkäättekö uskoa tulevaisuuttanne totuuden Jumalan käsiin, Jumalan, jonka poikia olette? Ettekö luota Isään, jonka lapsia olette? Tahdotteko palata perinteiseen auktoriteettiin perustuvan uskonnon edustamalle helpolle tielle, jolla kaikki on varmaa ja älyllisessä mielessä vakiintunutta, vai haluatteko vyöttää itsenne astuaksenne kanssani tuohon epävarmaan ja melskeiseen tulevaisuuteen, joka merkitsee hengen uskonnon uusien totuuksien, ihmisten sydämessä olevan taivaan valtakunnan, julistamista?”

155:5.14 (1730.2)Kaikki hänen kaksikymmentäneljä kuulijaansa nousivat seisomaan osoituksena yhtenäisestä ja lojaalista vastauksestaan tähän vetoomukseen, joka oli yksi harvoista Jeesuksen heille koskaan osoittamista tunnepitoisista vetoomuksista, mutta hän kohotti kätensä ja pysäytti heidät sanoen: ”Menkää nyt itse kukin omiin oloihinne, olkoon jokainen yksin Isän kanssa, ja löytäkää siellä tunteilematon vastaus esittämääni kysymykseen, ja löydettyänne tällaisen aidon ja vilpittömän sielun asenteen kertokaa tuo vastaus vapaasti ja rohkeasti Isälleni ja teidän Isällenne, jonka loputon rakkauden täyttämä elämä on julistamamme uskonnon kaikki kaikessa.”

155:5.15 (1730.3)Evankelistat ja apostolit vetäytyivät hetkeksi erilleen omiin oloihinsa. Mitä Jeesus oli sanonut, oli ylevöittänyt heidän henkeään, innoittanut heidän mieltään ja liikuttanut väkevästi heidän tunnemaailmaansa. Mutta Andreaksen kutsuttua heidät taas koolle Mestari sanoi vain: ”Astukaamme taas taipaleelle. Menemme Foinikiaan odotellaksemme siellä jonkin aikaa, ja teidän kaikkien tulisi rukoilla Isää muuntamaan mielenne ja ruumiinne tunnetilat korkeammiksi mielen lojaalisuuksiksi ja entistä tyydyttävämmiksi hengen kokemuksiksi.”

155:5.16 (1730.4)Tietä eteenpäin taivaltaessaan kaksikymmentäneljä evankelistaa ja apostolia olivat vaiteliaita, mutta he alkoivat ennen pitkää puhella keskenään, ja iltapäivällä kello kolmen aikoihin he eivät enää kyenneet jatkamaan pidemmälle, vaan he pysähtyivät, ja Pietari astui Jeesuksen eteen sanoen: ”Mestari, olet puhunut meille elämän ja totuuden sanoja. Tahtoisimme kuulla lisää. Pyydämme sinua hartaasti puhumaan meille näistä asioista lisää.”

6. Toinen luento uskonnosta

155:6.1 (1730.5)Ja niin Jeesus heidän pitäessään taukoa kukkulanrinteen suomassa varjossa jatkoi opetustaan hengen uskonnosta. Hänen opetuksensa pääsisältö kuului:

155:6.2 (1730.6)Olette astuneet ulos niiden kaltaistenne joukosta, jotka katsovat parhaaksi tyytyä mielen uskontoon, jotka kaipaavat turvallisuutta ja jotka asettavat etusijalle yhdenmukaisuuden. Olette katsoneet paremmaksi vaihtaa auktoriteettiuskoon perustuvat varmuudentunteenne vakuuttuneisuuksiin, jotka johtuvat rohkeutta kysyvän ja edistyvän uskon hengestä. Olette rohjenneet vastustaa institutionaalisen uskonnon ankaraa orjuutta ja hylätä niiden kirjaan vietyjen perimätietojen arvovallan, joita nyt pidetään Jumalan sanana. Isämme tosiaankin puhui Mooseksen, Elian, Jesajan, Aamoksen ja Hoosean kautta, mutta hän ei lakannut jakamasta maailmalle totuuden sanoja, kun nämä entisaikain profeetat vaikenivat. Isäni ei tee eroa rotujen tai sukupolvien välillä niin, että totuuden sana suotaisiin yhdelle aikakaudelle ja evättäisiin toiselta. Sellaista hupsuutta älkää tehkö, että sanotte sitä jumalalliseksi, mikä on läpikotaisin inhimillistä, älköönkä puutteenanne olko, ettette erota totuuden sanoja, jotka eivät tule perinteisten, muka henkeytettyjen oraakkeleiden kautta.

155:6.3 (1731.1)Olen kehottanut teitä syntymään uudesti, syntymään hengestä. Olen kutsunut teidät pois auktoriteettiuskon pimeydestä ja perinteisyyden horroksesta siihen ylimaalliseen valoon, jossa tajuatte, että teillä on mahdollisuus tehdä itsenäisesti se suurin löytö, jonka ihmissielu voi tehdä – se suurenmoinen kokemus, että löydätte Jumalan itsellenne, itsessänne ja itsestänne, ja että teette tämän kaiken siten, että se on omaan henkilökohtaiseen kokemukseenne kuuluva tosiasia. Ja niin teillä on mahdollisuus siirtyä kuolemasta elämään, perinteen arvovallasta Jumalan tuntemisen kokemukseen; näin siirrytte pimeydestä valkeuteen, perinnöksi saamastanne rotukohtaisesta uskosta aktuaalisen kokemuksen kautta saavutettuun omakohtaiseen uskoon; ja sillä keinoin etenette esi-isienne teille jättämästä mielen teologiasta sellaiseen aitoon hengen uskontoon, joka rakentuu ikuisena varustuksena sielussanne.

155:6.4 (1731.2)Uskontonne tulee muuttumaan pelkästä älyllisestä perinteiseen arvovaltaan uskomisesta sen elävän uskon aktuaaliseksi kokemukseksi, joka kykenee käsittämään, että Jumala ja kaikki Isän jumalalliseen henkeen liittyvä on todellista. Mielen uskonto sitoo teidät toivottomasti menneisyyteen, hengen uskontoon sisältyy aste asteelta etenevää ilmoitusta, ja se viitoittaa teitä alati eteenpäin kohti korkeampia ja pyhempiä tavoitteita hengellisten ihanteiden ja ikuisten realiteettien alalla.

155:6.5 (1731.3)Vaikka auktoriteettiuskonto saattaa antaa hetkellisen tunteen varmassa turvassa olemisesta, maksatte tällaisen ohimenevän tyytyväisyyden hinnan hengellisen vapautenne ja uskonnollisen kahleettomuutenne menettämisellä. Isäni ei vaadi teiltä taivaan valtakuntaan astumisen hintana sellaista, että teidän pitäisi pakottautua uskomaan asioihin, jotka ovat mielestänne hengellisesti kuvottavia, epäpyhiä ja epätotuudellisia. Teitä ei vaadita tekemään väkivaltaa omalle laupeuden, oikeudenmukaisuuden ja totuuden tajullenne niin, että annatte periksi loppuun kuluneelle uskonnollisten muotojen ja seremonioiden järjestelmälle. Hengen uskonto jättää teidät iäti vapaiksi seuraamaan totuutta, minne ikinä hengen johdatukset teitä vievätkin. Ja kuka voi lausua arvionsa – ehkäpä tällä hengellä onkin ilmoitettavanaan tälle sukupolvelle jotakin, mitä muut sukupolvet ovat kieltäytyneet kuulemasta?

155:6.6 (1731.4)Häpeä niille väärille uskonnonopettajille, jotka haluaisivat kiskoa nälkäiset sielut takaisin hämärään ja kaukaiseen menneisyyteen ja jättää heidät sinne! Ja niin nämä epäonniset ihmiset ovat tuomitut pelästymään jokaista uutta löytöä, samalla kun jokainen uusi totuuden paljastus saa heidät ymmälleen. Profeetta, joka sanoi ”tyynen rauhallisuutensa säilyttää se, jonka mieli pysyy Jumalassa”, ei ollut mikään pelkästään älyn pohjalta arvovaltaiseen teologiaan uskova. Tämä totuutta tunteva ihminen oli löytänyt Jumalan; hän ei pelkästään puhunut Jumalasta.

155:6.7 (1731.5)Kehotan teitä luopumaan tavasta lainata aina muinaisia profeettoja ja ylistää Israelin sankareita ja pyrkimään sen sijaan siihen, että teistä tulee Kaikkein Korkeimman eläviä profeettoja ja tulevan valtakunnan hengellisiä sankareita. Jumalaa tuntevien menneisyyden johtajien kunnioittaminen saattaa todellakin olla paikallaan, mutta miksi teidän pitäisi niin tehdessänne uhrata inhimillisen olemassaolon ylittämättömin kokemus: se, että löydätte itsellenne Jumalan ja tunnette hänet omassa sielussanne?

155:6.8 (1732.1)Ihmiskunnan jokaisella rodulla on oma mentaalinen näkemyksensä inhimillisestä olemassaolosta. Mieleen pohjautuvan uskonnon täytyy sen vuoksi aina vastata näitä erilaisia rotukohtaisia näkemyksiä. Auktoriteettiuskonnot eivät voi milloinkaan päästä yhtenäisyyteen. Ihmiskunnan yhdistyneisyys ja kuolevaisten veljeys voidaan saavuttaa vain hengen uskonnon superantimien avulla ja kautta. Rotujen ajatusmaailmat saattavat erota toisistaan, mutta koko ihmiskunnan sisimmässä on sama jumalallinen ja ikuinen henki. Toive ihmisten veljeydestä voi toteutua, kun ja niin kuin, yhdistävä ja jalostava hengen uskonto – henkilökohtaiseen hengelliseen kokemukseen perustuva uskonto – kyllästää ja peittää varjoonsa toisistaan poikkeavat, arvovaltaan perustuvat mielen uskonnot.

155:6.9 (1732.2)Auktoriteettiuskonnot voivat vain jakaa ihmisiä ja järjestää heidät vakaumuksen mukaisiin taistelurivistöihin toisiaan vastaan. Hengen uskonto kokoaa ihmisiä vähä vähältä yhteen ja saattaa heidät muuttumaan toisiaan kohtaan ymmärtäväisen myötätuntoisiksi. Auktoriteettiuskonnot vaativat ihmisiltä uskonkäsityksen yhdenmukaisuutta, mutta maailman nykyisessä tilanteessa sellainen ei voi toteutua. Hengen uskonto edellyttää ainoastaan kokemuksen yhtenäisyyttä, määränpään yhdenmukaisuutta, sallien täysin uskonkäsitysten moninaisuuden. Hengen uskonto edellyttää vain syvän ymmärryksen yhdenmukaisuutta, ei ajattelutavan eikä näkökulman yhdenmukaisuutta. Hengen uskonto ei vaadi älyllisten katsomusten yhdenmukaisuutta, ainoastaan hengentunteen yhtenäisyyttä. Auktoriteettiuskonnot kiteytyvät elottomiksi uskonkappaleiksi; hengen uskonto kasvaa rakastavana palveluna ja armeliaana hoivana ilmenevien ylevöittävien tekojen tuottamaksi eneneväksi iloksi ja vapaudeksi.

155:6.10 (1732.3)Mutta katsokaakin, ettei kukaan teistä halveksu Abrahamin lapsia siksi, että he ovat joutuneet näihin perinteisyydestä johtuvan hedelmättömyyden ankeisiin aikoihin. Esi-isämme antautuivat etsimään Jumalaa hellittämättömästi ja intohimoisesti, ja he löysivät hänet niin, ettei yksikään kokonainen ihmisrotu ole häntä sitten Aatamin aikojen samalla tavalla tuntenut, ja Aatami oli tästä melko hyvin perillä, sillä hän itse oli Jumalan Poika. Isältäni ei ole jäänyt huomaamatta se pitkä ja uupumaton kamppailu, jota Israel on Jumalan löytääkseen ja Jumalan tunteakseen aina Mooseksen päivistä lähtien käynyt. Monien uupuneiden sukupolvien ajan juutalaiset ovat lakkaamatta raataneet, hikoilleet, vaikeroineet ja uurastaneet, kestäneet väärinymmärretyn ja halveksitun kansan kärsimykset ja kokeneet murhetta. Ja tämän kaiken he ovat tehneet vain päästäkseen edes hiukan lähemmäksi Jumalaa koskevan totuuden löytymistä. Ja kaikista Israelin epäonnistuneista yrityksistä ja horjumisista huolimatta isämme paljastivat silti Mooseksesta Aamoksen ja Hoosean aikoihin saakka aina vain selkeämmän ja totuudenmukaisemman kuvan ikuisesta Jumalasta yhä laajemmassa määrin koko maailmalle. Ja näin valmistettiin tietä sille vieläkin suuremmalle Isän julkituonnille, jossa teidät on kutsuttu olemaan mukana.

155:6.11 (1732.4)Älkää koskaan unohtako, että on vain yksi suuri löytöretki, joka suo suuremman tyydytyksen ja joka on järisyttävämpi kuin pyrkimys saada selville elävän Jumalan tahto, ja se on ylittämätön kokemus siitä, että rehellisesti yrittää toteuttaa tuota jumalallista tahtoa. Ja muistakaa, että Jumalan tahtoa voi toteuttaa missä hyvänsä maisessa tehtävässä. Ei ole niin, että jotkin toimet ovat pyhiä ja toiset maallisia. Kaikki on pyhää niiden elämässä, joita henki johdattaa; toisin sanoen, jotka ovat totuudelle alamaisia, joita rakkaus jalontaa, joita armeliaisuus hallitsee ja joita hillitsee oikeamielisyys – oikeudenmukaisuus. Henki, jonka Isäni ja minä lähetämme maailmaan, ei ole pelkästään Totuuden Henki, vaan se on myös ihanteellisen kauneuden henki.

155:6.12 (1732.5)Teidän ei pidä enää etsiä Jumalan sanaa vain teologista arvovaltaa edustavien muinaisten aikakirjojen sivuilta. Jotka ovat syntyneet Jumalan hengestä, tulevat vastedes erottamaan, mikä on Jumalan sana, siitä riippumatta, mistä se näyttää olevan peräisin. Jumalallista totuutta ei tule jättää vaille huomiota siksi, että kanava, jonka kautta se annetaan, on näkyvästi inhimillinen. Monilla veljistänne on mieli, joka hyväksyy teorian Jumalasta, vaikkeivät he hengellisesti Jumalan läsnäoloa tajuakaan. Ja juuri siitä johtuu, että olen niin usein opettanut teille taivaan valtakunnan olevan tajuttavissa parhaiten siten, että hankkii itselleen vilpittömän lapsen hengellisen asenteen. En suinkaan ylistä teille lapsen mentaalista kypsymättömyyttä, vaan pikemminkin tällaisen herkästi uskovan ja täysin luottavaisen pikkulapsen hengellistä yksinkertaisuutta. Läheskään yhtä tärkeää ei ole, että teidän tulee tietää Jumalan tosiasiasta, kuin että teidän kyvykkyytenne Jumalan läsnäolon tuntemiseen tulisi kasvaa hetki hetkeltä.

155:6.13 (1733.1)Kunhan vain alatte löytää Jumalan sielustanne, niin eipä aikaakaan, kun alatte löytää hänet muitten ihmisten sielusta ja lopulta koko mahtavan maailmankaikkeuden kaikista luoduista ja luomuksista. Mutta miten olisi mahdollista Isän tulla julki korkeimpien uskollisuudentuntemusten ja jumalallisten ihanteitten Jumalana sellaisten ihmisten sielussa, jotka käyttävät vain vähän tai ei lainkaan aikaa tällaisten ikuisten realiteettien syvälliseen mietiskelemiseen? Vaikkei mieli ole hengellisen olemuksen tyyssija, se toden totta on sen portti.

155:6.14 (1733.2)Mutta älkää tehkö sitä virhettä, että yritätte muille ihmisille todistaa löytäneenne Jumalan. Ette voi tietoisesti tuottaa tällaista pätevää todistetta, vaikka kaksi positiivista ja voimallista todistusta siitä tosiasiasta onkin olemassa, että olette Jumalaa tuntevia, ja nämä ovat:

155:6.15 (1733.3)1. Jumalan hengen hedelmät, jotka tulevat näkyviin päivittäisessä arkielämässänne.

155:6.16 (1733.4)2. Se tosiseikka, että koko elämäntapanne tarjoaa positiivisen todisteen siitä, että olette kuoleman jälkeisen eloonjäämislöytöretken vuoksi panneet varauksetta alttiiksi kaiken, mitä olette ja mitä teillä on, toteuttaessanne toivettanne sen ikuisuuden Jumalan löytämisestä, jonka läsnäolosta olette saaneet esimakua jo ajallisuudessa.

155:6.17 (1733.5)Mutta älkää vain ymmärtäkö väärin, sillä Isäni toki reagoi aina heikoimpaankin uskon häivähdykseen. Hän ottaa huomioon alkukantaisen ihmisen fyysiset ja taikauskoiset emootiot. Ja mitä tulee niihin rehellisiin mutta pelokkaisiin sieluihin, joiden usko on niin heikkoa, ettei se ole juurikaan enempää kuin älyllistä mukautumista arvovaltauskontojen edellyttämään, passiivista myöntymistä osoittavaan asennoitumiseen, niin Isä on aina valpas kunnioittamaan ja vaalimaan tällaisia heiveröisiäkin yrityksiä kurottautua häntä kohti. Mutta teidän, jotka on kutsuttu pimeydestä valkeuteen, odotetaan uskovan täydestä sydämestänne; teidän uskonne tulee hallita ruumiin, mielen ja hengen yhteisasennetta.

155:6.18 (1733.6)Olette minun apostoleitani, eikä uskonnosta saa muodostua teille teologista suojapaikkaa, jonne voitte paeta pelätessänne joutua kasvokkain hengellisen edistymisen ja idealistisen tutkimusmatkailun tiellä olevien karujen realiteettien kanssa, vaan uskonnostanne täytyy mieluumminkin tulla se todellista kokemusta oleva fakta, joka todistaa, että Jumala on löytänyt teidät, ihanteellistanut, ylevöittänyt ja hengellistänyt teidät, ja että olette liittyneet ikuiselle löytöretkelle löytääksenne Jumalan, joka on äsken sanotulla tavalla löytänyt teidät ja ottanut teidät pojikseen.

155:6.19 (1733.7)Päätettyään puheensa Jeesus viittasi Andreakselle, osoitti kädellään länteen päin, kohti Foinikiaa, ja sanoi: ”Jatkakaamme matkaamme.”