Luku 156, Oleskelu Tyyrossa ja Siidonissa

   
   Lukujen numerointi: päällä | poissa
Tulostettava versioTulostettava versio

Urantia-kirja

Luku 156

Oleskelu Tyyrossa ja Siidonissa

156:0.1 (1734.1) PERJANTAI-ILTAPÄIVÄNÄ, kesäkuun 10. päivänä, Jeesus ja hänen työtoverinsa saapuivat Siidonin seutuville, jossa he majoittuivat erään varakkaan naisen kotiin. Tämä nainen oli ollut potilaana Betsaidan sairaalassa aikana, jolloin Jeesuksen kansansuosio oli korkeimmillaan. Evankelistat ja apostolit majoittuivat tämän naisen ystävien luokse hänen lähinaapurustossaan, ja he lepäsivät koko sapattipäivän tässä virkistävässä ympäristössä. He viipyivät Siidonissa ja lähiseuduilla lähes kaksi ja puoli viikkoa, ennen kuin valmistautuivat käymään Siidonin pohjoispuolisissa rannikkokaupungeissa.

156:0.2 (1734.2) Tuona kesäkuisena sapatin päivänä vallitsi suuri hiljaisuus. Evankelistat ja apostolit olivat kokonaan omiin mietteisiinsä vaipuneina pohdiskellen Siidoniin matkattaessa kuulemiaan Mestarin luentoja uskonnosta. Jokainen heistä kykeni arvostamaan jotakin siitä, mitä hän oli heille kertonut, mutta kukaan heistä ei kokonaan käsittänyt hänen opetuksensa tärkeyttä.

1. Syyrialaisnainen

156:1.1 (1734.3) Lähellä Karuskan kotia, jonne Mestari oli majoittunut, asui muuan syyrialaisnainen, joka oli kuullut paljon Jeesuksesta suurena parantajana ja opettajana, ja tänä sapatin iltapäivänä nainen tuli paikalle tuoden mukanaan pikku tyttärensä. Tämä noin kaksitoistavuotias lapsi kärsi vakavasta hermostohäiriöstä, jolle olivat ominaisia kouristukset ja muut tuskalliset oireet.

156:1.2 (1734.4) Jeesus oli velvoittanut työtoverinsa olemaan kertomatta kenellekään, että hän oli Karuskan kodissa, sillä oman selityksensä mukaan hän halusi levätä. Vaikka he olivat noudattaneet Mestarinsa ohjeita, Karuskan palvelija oli kuitenkin mennyt mainitun syyrialaisnaisen, Noranan, taloon ilmoittamaan tälle, että Jeesus oli majoittunut hänen emäntänsä kotiin, ja hän oli kehottanut tätä huolestunutta äitiä tuomaan vaivatun tyttärensä parannettavaksi. Äiti tietenkin uskoi lapsensa olevan demonin, saastaisen hengen, riivaama.

156:1.3 (1734.5) Kun Norana saapui tyttärineen, Alfeuksen kaksoset selittivät tulkin välityksellä, että Mestari oli lepäämässä, eikä häntä voinut häiritä. Norana vastasi tähän, että hän ja lapsi jäisivät niille sijoilleen, kunnes Mestari olisi saanut levätyksi. Myös Pietari koetti puhua hänelle järkeä ja suostutella häntä menemään kotiinsa. Pietari selitti, että Jeesus oli paljosta opettamisesta ja parantamisesta uupunut ja että tämä oli saapunut Foinikiaan saadakseen edes jonkin aikaa nauttia hiljaisuudesta ja levosta. Mutta tällainen puhe oli turhaa; Norana ei suostunut poistumaan. Pietarin pyyntöihin hän vastasi vain: ”En lähde minnekään, ennen kuin olen tavannut Mestarisi. Tiedän, että hän kykenee ajamaan riivaajan ulos lapsestani, enkä poistu täältä, ennen kuin parantaja on katsonut tytärtäni.”

156:1.4 (1734.6) Seuraavaksi Tuomas koetti saada naista poistumaan, mutta hänkin epäonnistui. Tuomakselle nainen sanoi: ”Uskon, että Mestarisi pystyy ajamaan ulos tämän riivaajan, joka piinaa lastani. Olen kuullut hänen Galileassa suorittamistaan voimallisista teoista ja uskon häneen. Mitä teille, hänen opetuslapsilleen, on tapahtunut, kun tahtoisitte lähettää matkoihinsa ne, jotka tulevat pyytämään Mestarinne apua?” Ja kun nainen oli tuolla tavoin puhunut, Tuomas vetäytyi paikalta.

156:1.5 (1735.1) Sitten siihen tuli Simon Selootti Noranaa nuhtelemaan. Simon sanoi: ”Vaimo, sinähän olet kreikankielinen pakana. Ei ole oikein, että odotat Mestarin ottavan suosiossa olevaan talouteen kuuluville lapsille tarkoitetun leivän ja heittävän sen koirille.” Mutta Norana ei suostunut loukkaantumaan Simonin tölväisystä. Hän vastasi vain: ”Ymmärrän toki sanasi, opettaja. Juutalaisten silmissähän minä olen vain koira, mutta Mestarisi kannalta olen uskova koira. Olen peruuttamattomasti päättänyt, että hänen täytyy nähdä tyttäreni, sillä olen vakuuttunut siitä, ettei hänen tarvitse kuin katsoa tytärtäni, ja hän on tämän parantava. Ei kai sinullakaan, hyvä mies, sentään ole otsaa riistää koirilta oikeutta murusiin, jotka sattuvat varisemaan lasten pöydältä.”

156:1.6 (1735.2) Siinä samassa tyttönen sai heidän kaikkien silmiensä edessä ankaran kouristuskohtauksen, ja äiti suorastaan huusi: ”No niin, siinä nyt näette, että lapseni on pahan hengen riivaama. Ellei hätämme teihin teekään vaikutusta, ainakin se vetoaisi Mestariinne, joka kuulemani mukaan rakastaa kaikkia ihmisiä ja rohkenee parantaa jopa pakanat, kunhan nämä uskovat. Ette ole sen arvoisia, että olisitte hänen opetuslapsiaan. En lähde, ennen kuin lapseni on parannettu.”

156:1.7 (1735.3) Jeesus, joka oli avoimen ikkunan kautta kuullut koko tämän keskustelun, tuli nyt – heidän suureksi hämmästyksekseen – ulos ja sanoi: ”Oi vaimo, suuri on sinun uskosi, niin suuri, etten voi evätä sinulta, mitä haluat. Kulje tietäsi rauhassa. Tyttäresi on jo tehty terveeksi.” Ja tyttönen oli siitä hetkestä alkaen terve. Kun Norana ja lapsi lausuivat hyvästejään, Jeesus esitti pyynnön läsnäoleville, etteivät nämä kertoisi tästä tapahtumasta kenellekään. Ja vaikka hänen työtoverinsa noudattivatkin tätä pyyntöä, äiti ja lapsi kulkivat lakkaamatta pitkin maaseutua ja jopa Siidonissa asti levittämässä tietoa pikkutytön parantamisesta, ja tämän johdosta Jeesus muutaman päivän kuluttua katsoi viisaaksi vaihtaa majapaikkaansa.

156:1.8 (1735.4) Kun Jeesus seuraavana päivänä opetti apostolejaan ja esitti näkökohtiaan syyrialaisnaisen tyttären paranemisesta, hän sanoi: ”Ja näin on ollut koko ajan. Näettehän itsekin, kuinka ei-juutalaiset kykenevät harjoittamaan pelastavaa uskoa taivaan valtakunnan evankeliumin opetuksiin. Totisesti, totisesti minä sanon teille, että ei-juutalaiset tulevat valtaamaan Isän valtakunnan, elleivät Abrahamin lapset välitä osoittaa sen vertaa uskoa, että astuisivat sinne sisälle.”

2. Opetusta Siidonissa

156:2.1 (1735.5) Siidoniin saapuessaan Jeesus ja hänen työtoverinsa kulkivat erään sillan yli. Monille se oli heidän ensimmäinen koskaan näkemänsä silta. Heidän kävellessään tätä siltaa pitkin Jeesus sanoi muun muassa: ”Tämä maailma on vain silta. Voitte kulkea sen yli, mutta teidän ei tule ajatella, että rakennatte sen päälle asuinpaikan.”

156:2.2 (1735.6) Kahdenkymmenenneljän apostolin ja evankelistan aloittaessa aherruksensa Siidonissa Jeesus meni asumaan yhteen kotiin heti kaupungin pohjoispuolella, Justan ja hänen äitinsä, Bernicen, taloon. Jeesus opetti Justan talossa näitä kahtakymmentäneljää joka aamu, ja iltapäivisin ja iltaisin nämä hajaantuivat Siidoniin opettamaan ja saarnaamaan.

156:2.3 (1735.7) Apostoleja ja evankelistoja rohkaisi suuresti tapa, jolla Siidonin ei-juutalaiset ottivat vastaan heidän sanomansa. Heidän lyhyen käyntinsä aikana valtakunnan väkimäärä lisääntyi monella. Tämä kuutisen viikkoa jatkunut Foinikian-jakso oli sielujen voittamiseksi tehdyssä työssä hyvin tuloksellista aikaa, mutta myöhemmät juutalaiset evankeliumien kirjoittajat olivat taipuvaisia sivuuttamaan kevyellä maininnalla sen, miten lämpimästi nämä gentiilit ottivat vastaan Jeesuksen opetukset täsmälleen samaan aikaan, kun niin peräti suuri määrä hänen oman kansansa jäseniä oli asettunut vihamieliseen rintamaan häntä vastaan.

156:2.4 (1736.1) Nämä gentiiliuskovat arvostivat Jeesuksen opetuksia monin tavoin täysimääräisemmin kuin juutalaiset. Monet näistä kreikankielisistä syyrialais-foinikialaisista tulivat tietämään paitsi sen, että Jeesus oli Jumalan kaltainen, myös, että Jumala oli Jeesuksen kaltainen. Näille niin kutsutuille pakanoille muodostui hyvä ymmärrys siitä Mestarin opetuksesta, että tämän maailman ja koko maailmankaikkeuden lait ovat yhdenmukaisia. He käsittivät opetuksen siitä, ettei Jumala suosi henkilöitä, rotuja eikä kansakuntia; ettei Universaalisessa Isässä ilmene mitään suosimista; että maailmankaikkeus on kauttaaltaan ja ajasta aikaan lainkuuliainen ja pettämättömän luotettava. Nämä pakanat eivät pelänneet Jeesusta, he uskalsivat ottaa vastaan hänen sanomansa. Minään aikakautena vika ei ole ollut siinä, että ihmiset olisivat olleet kyvyttömiä ymmärtämään Jeesusta, vaan siinä, että he ovat pelänneet niin tehdä.

156:2.5 (1736.2) Jeesus selvitti kahdellekymmenelleneljälle, ettei hän ollut paennut Galileasta siksi, että häneltä olisi puuttunut rohkeutta käydä vihamiehiänsä vastaan. He käsittivät, ettei hän ollut vielä valmis avoimeen selkkaukseen vakiintuneen uskonnon kanssa ja ettei hän tavoitellut marttyyriutta. Juuri erään tällaisen Justan kodissa pidetyn keskustelutilaisuuden kuluessa Mestari sanoi opetuslapsilleen ensi kerran sanat ”Vaikka taivas ja maa katoaisivat, totuuden sanani eivät katoa.”

156:2.6 (1736.3) Siidonissa-oleskelun aikana Jeesuksen opetusten teemana oli hengellinen edistyminen. Hän kertoi heille, etteivät he voineet jäädä paikalleen, vaan heidän oli pakostakin joko kuljettava eteenpäin vanhurskaudessa tai taannuttava pahuuteen ja syntiin. Hän kehotti heitä: ”Unohtakaa menneisyyteen kuuluvat asiat, samalla kun ponnistelette eteenpäin omaksuaksenne valtakunnan suuremmat realiteetit.” Hän pyytämällä pyysi heitä, etteivät he tyytyisi olemaan evankeliumin suhteen lapsia, vaan pyrkisivät saavuttamaan Jumalan pojan täysikasvuisuuden hengen yhteydessä ja uskovien yhteisössä.

156:2.7 (1736.4) Jeesus sanoi: ”Opetuslasteni täytyy, ei vain lakata tekemästä pahaa, vaan oppia tekemään hyvää; teidän täytyy ei vain puhdistautua kaikesta tietoisesta synnistä, vaan teidän täytyy päästä yksinpä sellaisestakin, että teillä on syyllisyydentuntoja. Jos tunnustatte syntinne, ne annetaan anteeksi; siksi teidän on pidettävä omatuntonne sellaisena, ettei sitä mikään paina.”

156:2.8 (1736.5) Jeesus nautti suuresti näiden ei-juutalaisten osoittamasta huumorintajusta. Mestarin sydäntä kosketti ja hänen armeliaisuudentuntoonsa vetosi yhtä paljon Noranan, syyrialaisnaisen, osoittama huumorintaju kuin hänen suuri ja sinnikäs uskonsa. Jeesus piti perin valitettavana sitä, että hänen kansaltaan – juutalaisilta – niin suuressa määrin puuttui huumorintaju. Kerran hän sanoi Tuomakselle: ”Minun väkeni ottaa itsensä liian vakavasti. Heiltä puuttuu huumorin arvostus kutakuinkin kokonaan. Fariseusten raskassoutuinen uskonto ei olisi koskaan päässyt alulle sellaisen kansan keskuudessa, jolla on huumorintajua. Heiltä puuttuu myös johdonmukaisuutta, sillä hehän kuurnivat hyttysiä mutta nielevät kameleja.”

3. Matka merenrannikkoa pohjoiseen

156:3.1 (1736.6) Tiistaina, kesäkuun 28. päivänä, Mestari ja hänen työtoverinsa lähtivät Siidonista, ja rannikkoa seuraillen he kulkivat pohjoiseen, Porfyreoniin ja Helduaan. Gentiilit ottivat heidät hyvin vastaan, ja tämän opetus- ja saarnaviikon aikana valtakuntaan liitettiin monta jäsentä. Apostolit saarnasivat Porfyreonissa, ja evankelistat opettivat Helduassa. Kahdenkymmenenneljän apostolin ja evankelistan tehdessä työtään Jeesus poistui heidän seurastaan kolmen, neljän päivän ajaksi. Hän kävi Beirutin rannikkokaupungissa, jossa hän vieraili erään Malach-nimisen syyrialaisen luona. Tämä oli uskova ja oli ollut edellisenä vuonna Betsaidassa.

156:3.2 (1737.1) Keskiviikkona, heinäkuun 6. päivänä, he kaikki palasivat Siidoniin ja viipyivät Justan kodissa sunnuntaiaamuun saakka, jolloin he lähtivät Tyyroon. He kulkivat rannikon myötäisesti etelään Sareptan kautta ja saapuivat Tyyroon maanantaina, heinäkuun 11. päivänä. Näihin aikoihin apostolit ja evankelistat alkoivat jo tottua toimintaan näiden niin kutsuttujen gentiilien eli ei-juutalaisten keskuudessa. Todellisuudessa nämä polveutuivat enimmäkseen varhaisemmista kanaanilaisheimoista, jotka olivat vielä varhaisempaa seemiläistä sukujuurta. Kaikki mainitut kansat puhuivat kreikkaa. Apostoleille ja evankelistoille oli suuri hämmästyksen aihe havaita, miten innokkaasti nämä gentiilit kuuntelivat evankeliumia, ja huomata se aulius, jolla monet näistä uskoivat.

4. Tyyrossa

156:4.1 (1737.2) Heinäkuun 11. päivästä heinäkuun 24. päivään he opettivat Tyyrossa. Jokainen apostoli otti seurakseen yhden evankelistan, ja tällä tavoin pareittain he opettivat ja saarnasivat jokaisessa Tyyron ja sen ympäristön kolkassa. Tämän vilkkaan satamakaupungin monenkielinen väestö kuunteli heitä mielellään, ja monet kastettiin valtakunnan ulospäin näkyvän yhteisön jäseniksi. Jeesus piti tukikohtanaan erään Joosef-nimisen juutalaisen kotia; tämä oli uskova, joka asui viiden, kuuden kilometrin päässä Tyyrosta etelään, lähellä sen Hiiramin hautaa, joka oli ollut Tyyron kaupunkivaltion kuninkaana Daavidin ja Salomon aikoina.

156:4.2 (1737.3) Tämän kaksiviikkoisjakson aikana apostolit ja evankelistat menivät päivittäin Tyyroon kulkien sinne Aleksanterin aallonmurtajaa pitkin. Kaupungissa he johtivat pieniä kokouksia, ja joka ilta useimmilla heistä oli tapana palata leiriin, joka oli Joosefin talon luona kaupungin eteläpuolella. Kaupungista tuli joka päivä uskovia keskustelemaan Jeesuksen kanssa hänen lepopaikassaan. Mestari puhui Tyyrossa vain kerran, heinäkuun 20. päivän iltapäivänä, jolloin hän opetti uskoville, että Isä rakastaa koko ihmiskuntaa ja että Pojan tehtävänä oli tehdä Isä tunnetuksi kaikille ihmisroduille. Näiden gentiilien keskuudessa esiintyi niin voimakasta kiinnostusta valtakunnan evankeliumia kohtaan, että tässä tilanteessa Melkartin temppelin ovet avattiin hänelle, ja on mielenkiintoista todeta, että juuri tämän muinaisen temppelin paikalle rakennettiin myöhempinä vuosina kristillinen kirkko.

156:4.3 (1737.4) Valtakuntaan uskovien joukkoon kuului useita tyyrolaisen purppuranvalmistuksen parissa toimivia johtomiehiä. Tuo väriainehan oli tehnyt Tyyrosta ja Siidonista maailmankuuluja, ja se antoi oman vahvan panoksensa niiden harjoittamaan maailmanlaajuiseen kaupankäyntiin ja siitä johtuneeseen rikastumiseen. Kun tämän väriaineen lähteenä olevien merieläinten saatavuus pian tämän jälkeen alkoi ehtyä, nämä värinvalmistajat lähtivät etsimään näiden merisimpukoiden uusia kasvupaikkoja. Ja kun heitä näin muodoin siirtyi maailman eri kulmille, he kuljettivat mukanaan sanoman Jumalan isyydestä ja ihmisten veljeydestä – valtakunnan evankeliumin.

5. Jeesus opettaa Tyyrossa

156:5.1 (1737.5) Tuona keskiviikkoiltapäivänä Jeesus puhettaan pitäessään kertoi ensiksi seuraajilleen tarinan valkoisesta liljasta, joka kohottaa tahrattoman puhtaan ja lumivalkean päänsä korkealle päivän paisteeseen olkoonkin, että sen juuret ovat kiinni sen alla olevan maan mudassa ja liassa. ”Samalla tavoin”, hän sanoi, ”voi kuolevainen ihminen, vaikka hänen alkuperänsä ja olemisensa juuret ovat ihmisolemuksen eläimellisessä maaperässä, uskon avulla nostaa hengellisen olemuksensa ylös taivaallisen totuuden päivänvaloon ja tosiaankin tuottaa yleviä hengen hedelmiä.”

156:5.2 (1738.1) Juuri tämän samaisen saarnan kuluessa Jeesus käytti ensimmäisen ja ainoan kerran hänen omaan ammattiinsa – kirvesmiehen työhön – viittaavaa vertausta. Esittäessään kehotuksensa ”rakentakaa hyvin perustukset, jotka tarvitaan hengellisin kyvyin varustetun jalon luonteen kasvuun,” hän sanoi: ”Tuottaaksenne hengen hedelmiä teidän pitää syntyä hengestä. Mikäli mielitte kanssaihmistenne keskellä elää hengen täyttämää elämää, teidän on oltava hengen opettamia ja hengen johdattamia. Mutta älkää tehkö samaa virhettä, jonka hupsu kirvesmies tekee tuhlatessaan kallista aikaa siihen, että hän veistää, mittailee ja höyläilee madonsyömää ja sisältä lahoavaa puutukkiaan, ja näin kaiken uurastuksensa tähän lahoon puuhun pantuaan hänen pitääkin se hylätä, koska se on täysin sopimaton käydäkseen sellaisen rakennuksen perustuksiin, jonka hän haluaisi rakentaa kestämään ajan hampaan nakerrukset ja myrskytuulten tuiverrukset. Varmistakoon jokainen, että luonteen älylliset ja moraaliset perustukset ovat sellaiset, että ne riittävässä määrin tukevat sitä laajenevan ja jalontuvan hengellisen olemuksen muodostamaa ylärakennetta, jonka on sanotulla tavalla saatava aikaan muutos kuolevaisen mielessä ja jonka on sen jälkeen yhdessä tuon uudelleen luodun mielen kanssa saatava aikaan kuolemattoman kohtalon omaavan sielun kehittyminen. Hengellinen olemuksenne – yhdessä luotu sielu – on elävä verso, mutta yksilön mieli ja moraali ovat se maaperä, josta näiden ihmiskehityksen ja jumalallisen kohtalon korkeampien ilmentymien on noustava. Kehittyvän sielun maaperä on inhimillinen ja aineellinen, mutta tämän mielen ja hengen yhteisen luomuksen kohtalo on hengellinen ja jumalallinen.”

156:5.3 (1738.2) Tämän saman päivän iltana Natanael kysyi Jeesukselta: ”Mestari, miksi rukoilemme, ettei Jumala saattaisi meitä kiusaukseen, kun me sen perusteella, mitä olet Isästä paljastanut, varsin hyvin tiedämme, ettei hän koskaan tee mitään sellaista?” Jeesus vastasi Natanaelille:

156:5.4 (1738.3) ”Ei ole outoa, että esität tuollaisia kysymyksiä, kun otetaan huomioon, että alat tuntea Isän sellaisena kuin minä hänet tunnen eikä sellaisena kuin alkuaikojen heprealaisprofeetat hänet niin hämärästi näkivät. Tiedät hyvin, miten vahva taipumus esi-isillämme oli nähdä Jumala lähes kaikessa, mitä tapahtui. He etsivät Jumalan kädenjälkeä kaikista luonnon tapahtumista ja jokaisesta ihmisen kokemukseen kuuluvasta epätavallisesta välikohtauksesta. He liittivät Jumalan niin hyvään kuin pahaankin. He luulivat, että hän hellytti Mooseksen sydämen ja kovetti faaraon sydämen. Kun ihmisellä oli väkevä tarve tehdä jotakin, olkoon hyvää tai pahaa, hänellä oli tapana tehdä selkoa näistä epätavallisista tunnetiloista sanomalla: ’Herra puhui minulle sanoen: tee näin ja tee noin, tai mene sinne ja mene tuonne.’ Siispä, kun ihmiset niin usein ja niin vastustamattomasti joutuivat kiusaukseen, esi-isiemme tavaksi tuli uskoa, että Jumala johdatti heidät siihen heitä koetellakseen, rangaistakseen tai vahvistaakseen. Mutta nyt sinulla toden totta on parempi tieto. Tiedät, että ihmiset aivan liian usein joutuvat kiusaukseen oman itsekkyytensä kannustamina ja eläimellisen olemuksensa yllyttäminä. Milloin joudut tällä tavoin kiusaukseen, kehotan sinua tiedostaessasi kiusauksen rehellisesti ja vilpittömästi juuri siksi, mitä se on, antamaan julkipääsyä etsiville hengen, mielen ja ruumiin energioille älyperäisesti uuden suunnan ohjaamalla ne korkeampiin kanaviin ja kohti ihanteellisempia päämääriä. Tällä keinoin voit muuntaa kiusauksesi korkeimmiksi kuolevaisen suorittaman kohottavan palvelutoiminnan muodoiksi, samalla kun lähes kokonaan vältyt näiltä tuhoisilta ja heikentäviltä yhteenotoilta eläimellisen ja hengellisen olemuksen välillä.

156:5.5 (1738.4) ”Mutta salli minun varoittaa sinua siitä järjettömyydestä, että ryhtyisit kukistamaan kiusausta sillä, että pelkän ihmistahdon voimin korvaat yhden halun toisella ja muka ylevämmällä halulla. Jos tosissasi haluat voittaa vähäarvoisemman ja alemman olemuksesi tuntemat kiusaukset, sinun on saavutettava sellainen tilanne, että hengellä on yliote niin, että olet tosiaankin ja kiistattomasti kehittänyt sellaisen tosiasiallisen kiinnostuksen ja rakkauden niitä korkeampia ja ihanteellisempia käyttäytymismuotoja kohtaan, jotka mielesi haluaa asettaa näiden kiusaukseksi tiedostamiesi alempien ja vähemmän ihanteellisten käyttäytymistapojen sijaan. Näin vapautumisesi tapahtuu pikemminkin hengellisen muuntumisen kautta kuin sillä, että yhä pahemmin kuormitat itseäsi kuolevaiselle ominaisten halujen pettävillä tukahduttamisyrityksillä. Vanha ja alempiarvoinen unohtuu rakastettaessa uutta ja suurempiarvoista. Kauneus korjaa aina voiton rumuudesta kaikkien niiden sydämessä, joita totuudenrakkaus valaisee. Uuteen ja vilpittömään hengelliseen kiintymykseen sisältyvällä karkottavalla energialla on valtava voima. Ja sanon taas kerran sinulle: Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita mieluummin paha hyvällä.”

156:5.6 (1739.1) Myöhään yöhön saakka apostolit ja evankelistat esittivät aina uusia kysymyksiä, ja tahtoisimme niihin annetuista monista vastauksista esittää seuraavat ajatukset, jotka on muokattu nykyisen kielenkäytön mukaisiksi:

156:5.7 (1739.2) Voimakas kunnianhimo, älyllinen arviointikyky ja monessa koeteltu viisaus ovat aineellisen menestymisen perusehtoja. Johtajuus on riippuvaista luontaisesta kyvykkyydestä, arvostelukyvystä, tahdonvoimasta ja päättäväisyydestä. Hengellinen kohtalo on riippuvainen uskosta, rakkaudesta ja totuudelle omistautumisesta – vanhurskauden isoamisesta ja janoamisesta – varauksettomasta halusta löytää Jumala ja olla hänen kaltaisensa.

156:5.8 (1739.3) Älkää lannistuko havainnosta, että olette ihmisiä. Ihmisluonto saattaa olla altis pahuuteen, mutta se ei ole myötäsyntyisesti syntinen. Älkää masentuko siitä, ettette kykene täysin unohtamaan joitakin valitettavia kokemuksianne. Erehdykset, joita ette kykene unohtamaan ajallisuudessa, unohtuvat ikuisuudessa. Keventäkää sielunne taakkaa hankkimalla viivyttelemättä itsellenne kaukokatseinen näkemys kohtalostanne, elämänuranne jatkumisesta maailmankaikkeudessa.

156:5.9 (1739.4) Älkää tehkö sitä virhettä, että arvioitte sielun arvoa mielen epätäydellisyyksien tai ruumiillisten himojen perusteella. Älkää arvostelko sielua älkääkä arvioiko sen kohtaloa yhden yksittäisen ihmiselämässä sattuneen onnettoman tapauksen perusteella. Hengellinen kohtalonne riippuu pelkästään hengellisistä kaipauksistanne ja tarkoitusperistänne.

156:5.10 (1739.5) Uskonto on Jumalaa tuntevan ihmisen kehittyvän kuolemattoman sielun yksinomaisesti hengellinen kokemus, mutta moraalinen voima ja hengellinen energia ovat mahtavia voimia, joita voidaan käyttää hyödyksi käsiteltäessä vaikeita sosiaalisia tilanteita ja ratkaistaessa mutkikkaita taloudellisia ongelmia. Nämä moraaliset ja hengelliset avut tekevät kaikista ihmiselämän tasoista rikkaampia ja mielekkäämpiä.

156:5.11 (1739.6) Joudutte elämään kapeaa ja mitätöntä elämää, jos opitte rakastamaan vain niitä, jotka rakastavat teitä. Ihmisen tuntema rakkaus saattaa tosiaankin olla vastavuoroista, mutta jumalallinen rakkaus on kaikessa täyttymyksen etsinnässään ulospäin suuntautunutta. Mitä vähemmän luodun olemuksessa on rakkautta, sitä suurempi on rakkauden tarve, ja sitä enemmän jumalallinen rakkaus pyrkii tyydyttämään tuollaisen tarpeen. Rakkaus ei koskaan etsi omaansa, eikä kukaan voi sitä itselleen lahjoittaa. Jumalallinen rakkaus ei voi olla itseensä pitäytyvää, vaan sitä täytyy lahjoittaa epäitsekkäästi.

156:5.12 (1739.7) Valtakuntaan uskovien tulisi omata sokea usko, heidän tulisi koko sielullaan uskoa vanhurskauden varmaan riemuvoittoon. Valtakunnan rakentajien ei pidä epäillä ikuisen pelastuksen evankeliumin totuutta. Uskovien on yhä laajemmin opittava astumaan syrjään elämän ryntäilyistä – pakenemaan aineellisen olemassaolon päällekäyväisyyttä –, kun he sen sijaan palvovan uskonyhteyden avulla virkistävät sielua, innoittavat mieltä ja uudistavat henkeä.

156:5.13 (1739.8) Jumalaa tuntevat yksilöt eivät lannistu vastoinkäymisestä eivätkä masennu pettymyksestä. Puhtaasti materiaalisista mullistuksista aiheutuva masentuneisuus ei saa uskovista otetta; hengessä eläviä eivät aineellisen maailman episodit hämmennä. Ikuiseen elämään ehdolla olevat käyttävät sitä voimistavaa ja rakentavaa menetelmää, jolla kohdataan kaikki kuolevaisen elämään liittyvät vastoinkäymiset ja ahdistukset. Jokaisena elämänään päivänä aito uskova huomaa oikeintekemisen entistä helpommaksi.

156:5.14 (1740.1) Elämän hengellinen eläminen lisää suunnattomasti aitoa itsekunnioitusta. Itsekunnioitus ei kuitenkaan ole itseihailua. Itsekunnioitus käy aina rinta rinnan kanssaihmisiin kohdistuvan rakkauden ja palvelun kanssa. Et voi kunnioittaa itseäsi enempää kuin rakastat lähimmäistäsi; toinen mittaa sen, mikä on toisen kapasiteetti.

156:5.15 (1740.2) Jokaisesta aidosta uskovasta tulee ajan myötä yhä taitavampi houkuttelemaan kanssaihmisensä rakastamaan ikuista totuutta. Oletko tänään neuvokkaampi tuomaan hyvyyttä ihmiskunnan tietoon kuin olit eilen? Oletko tänä vuonna parempi vanhurskauden suosittelija kuin viime vuonna? Onko sinusta tulossa yhä taidokkaampi siinä, millaista menetelmää käytät johdattaessasi isoavia sieluja hengelliseen valtakuntaan?

156:5.16 (1740.3) Ovatko ihanteesi niin korkeat, että ne varmistavat ikuisen pelastuksesi, samalla kun ajatuksesi ovat niin käytännöllisiä, että ne tekevät sinusta hyödyllisen kansalaisen toimimaan kuolevaisten kanssaihmistesi parissa maan päällä? Hengessä te olette taivaan kansalaisia, lihallisessa hahmossanne olette vielä maisten valtakuntien kansalaisia. Antakaa keisareille, mitkä ovat aineellisia, ja Jumalalle, mitkä ovat hengellisiä.

156:5.17 (1740.4) Kehittyvän sielun hengellisen kapasiteetin mittana on uskosi totuuteen ja rakkautesi ihmistä kohtaan, mutta inhimillisen luonteenlujuutesi mittana on kykysi torjua kaunaisuus ja kykysi syvän murheen hetkellä torjua alakuloisuus. Tappio on se totuudellinen peili, josta voit nähdä rehellisesti todellisen minäsi.

156:5.18 (1740.5) Kun vartutte iässä ja kun kokemuksenne valtakunnan asioiden osalta karttuvat, tuleeko teistä tahdikkaampia siinä, miten kohtelette hankalia kuolevaisia, ja suvaitsevampia siinä, miten tulette toimeen itsepäisten tovereittenne kanssa? Tahdikkuus on sosiaalisen vaikutusvallan tukipiste ja suvaitsevuus on suurenmoisen sielun tunnusmerkki. Mikäli omaatte nämä harvinaiset ja ihastuttavat lahjat, teistä tulee aikaa myöten yhä valppaampia ja osaavampia, kun ansiokkaasti pyritte välttämään kaikkia tarpeettomia sosiaalisia väärinkäsityksiä. Tällaiset viisaat sielut pystyvät välttymään paljossa siltä harmilta, joka on taatusti kaikkien puutteellisesta emotionaalisesta sopeutumisesta kärsivien osana, kaikkien niiden osana, jotka kieltäytyvät aikuistumasta tai jotka kieltäytyvät ikääntymästä arvokkaasti.

156:5.19 (1740.6) Kaihtakaa epärehellisyyttä ja vilpillisyyttä kaikessa, mitä teette totuutta saarnataksenne ja evankeliumia julistaaksenne. Älkää tavoitelko ansaitsematonta arvonantoa älkääkä janotko myötätuntoa, jota ette ole ansainneet. Rakkautta toki ottakaa ansioistanne riippumatta auliisti vastaan sekä jumalallisista että inhimillisistä lähteistä, ja osoittakaa auliisti vastarakkautta. Mutta kaiken muun teihin kohdistuvaan kunnioittamiseen ja ylistämiseen liittyvän osalta tavoitelkaa vain sellaista, mikä rehellisesti teille kuuluu.

156:5.20 (1740.7) Jumalatietoinen kuolevainen on varma pelastuksesta; hän ei pelkää elämää; hän on rehellinen ja johdonmukainen. Hän osaa urheasti kestää väistämätöntä kärsimistä; hän ei valita, kun hänen tielleen tulee ylitsepääsemätön koettelemus.

156:5.21 (1740.8) Oikea uskova ei väsy hyvän tekemiseen vain siksi, että hänet lannistetaan. Vaikeus kiihottaa totuutta rakastavan innostuksen paloa, ja esteet ovat omiaan vain haastamaan lannistumattoman valtakunnanrakentajan entistäkin lujempiin ponnistuksiin.

156:5.22 (1740.9) Ja Jeesus opetti heille monia muitakin asioita, ennen kuin he valmistautuivat poistumaan Tyyrosta.

156:5.23 (1740.10) Päivää ennen kuin Jeesus lähti Tyyrosta palatakseen Galileanmeren seutuville, hän kutsui työtoverinsa koolle ja antoi kahdelletoista evankelistalle määräyksen palata eri reittiä kuin, minkä hän ja kaksitoista apostolia aikoivat valita. Ja sen jälkeen kun evankelistat lähtivät Tyyrossa Jeesuksen luota, he eivät enää milloinkaan olleet hänen kanssaan yhtä läheisissä kosketuksissa.

6. Paluu Foinikiasta

156:6.1 (1741.1) Puolilta päivin sunnuntaina, heinäkuun 24. päivänä, Jeesus ja kaksitoista apostolia lähtivät Joosefin kodista Tyyron eteläpuolella ja kulkivat rannikkoa myötäillen etelään, kohti Ptolemaisin kaupunkia. Ptolemaisissa he viipyivät yhden päivän ja puhuivat lohdutuksen sanoja sikäläisten uskovain ryhmälle. Pietari saarnasi heille heinäkuun 25. päivän iltana.

156:6.2 (1741.2) Tiistaina he lähtivät Ptolemaisista ja vaelsivat Tiberiakseen johtavaa maantietä itään, sisämaan suuntaan, kohti Jotapatan seutuja. Keskiviikkona he pysähtyivät Jotapataan ja antoivat uskoville uutta opetusta valtakunnan asioista. Torstaina he lähtivät Jotapatasta ja kulkivat Nasaretista Libanonvuorelle johtavaa karavaanitietä Raaman kautta Sebulunin kylään. He pitivät kokouksia Raamassa perjantaina ja viipyivät siellä sapatin yli. He saapuivat Sebuluniin sunnuntaina, 31. päivänä, pitivät samana iltana kokouksen ja lähtivät paikkakunnalta seuraavana aamuna.

156:6.3 (1741.3) Sebulunista lähdettyään he taittoivat matkaa Magdalan–Siidonin-tien risteykseen Gishalan lähellä, ja sieltä he kulkivat Gennesaretiin Galileanjärven länsirannalle, Kapernaumin eteläpuolelle, jossa he olivat sopineet tapaavansa Daavid Sebedeuksen ja jossa he olivat aikoneet neuvotella siitä, mihin toimeen valtakunnan evankeliumin julistustyön osalta olisi seuraavaksi ryhdyttävä.

156:6.4 (1741.4) Daavidin kanssa pitämänsä lyhyen neuvonpidon kuluessa he saivat tietää, että monet johtajat olivat juuri sillä hetkellä koolla järven vastarannalla, Heresan lähellä, ja niin heidät vietiin samana iltana veneellä järven yli. Yhden päivän ajan he lepäsivät kaikessa rauhassa kukkuloilla ja menivät seuraavana päivänä lähistön puistoon, jossa Mestari oli kerran ruokkinut ne viisituhatta. Täällä he lepäsivät kolmen päivän ajan ja kävivät päivittäin neuvonpitoja, joihin osallistui viitisenkymmentä miestä ja naista eli ne, jotka olivat jäljellä Kapernaumin ja sen ympäristön kerran niin monilukuisesta uskovaisyhteisöstä.

156:6.5 (1741.5) Sillä aikaa kun Jeesus oli Foinikiassa viettämänsä jakson ajan poissa Kapernaumista ja Galileasta, hänen vihamiehensä laskeskelivat, että koko liike oli hajonnut, ja päättelivät, että kiire, jolla Jeesus oli vetäytynyt näyttämöltä, osoitti hänen pelästyneen niin pahanpäiväisesti, ettei hän todennäköisesti enää koskaan palaisi heitä häiritsemään. Kaikki aktiivinen vastustus hänen opetuksiaan kohtaan oli kutakuinkin laannut. Uskovat alkoivat taas kerran pitää julkisia kokouksia, ja evankeliumiin uskovien vasta läpikäymästä seulonnasta selviytyneiden koeteltujen ja todellisten uskovien keskuudessa oli tapahtumassa vähittäistä mutta tuloksellista lujittumista.

156:6.6 (1741.6) Herodeksen veljestä Filippuksesta oli tullut varauksellinen Jeesukseen uskova, ja hän lähetti sanan, jonka mukaan Mestari saisi asua ja työskennellä vapaasti hänen hallintoalueillaan.

156:6.7 (1741.7) Määräyksellä koko juutalaiskansan synagogien sulkemisesta Jeesuksen ja kaikkien hänen seuraajiensa opetuksilta olikin ollut kirjanoppineiden ja fariseusten kannalta kielteinen vaikutus. Välittömästi sen jälkeen, kun Jeesus oli poistunut julkisen kiistelyn kohteen roolistaan, tapahtui koko juutalaiskansan keskuudessa vastareaktio. Vallalla oli yleinen närkästys Jerusalemin fariseuksia ja sanhedrinin johtomiehiä kohtaan. Monet synagogien esimiehet alkoivat vaivihkaa availla synagogiaan Abnerille ja hänen työtovereilleen, koska heidän mukaansa nämä opettajat olivat Johanneksen seuraajia eivätkä Jeesuksen opetuslapsia.

156:6.8 (1741.8) Yksinpä Herodes Antipaankin mieli muuttui, ja saatuaan tietää Jeesuksen oleskelevan järven vastarannalla hänen veljensä Filippuksen alueella hän lähetti Jeesukselle viestin selittäen, että vaikka hän oli allekirjoittanut määräyksen, joka oikeutti pidättämään hänet Galileassa, hän ei kuitenkaan ollut antanut lupaa pidättää häntä Pereassa. Tällä tavoin hän antoi ymmärtää, ettei Jeesuksen kimppuun käytäisi, jos hän pysyisi poissa Galileasta. Ja Herodes tiedotti tämän saman päätöksen Jerusalemin juutalaisille.

156:6.9 (1742.1) Ja tilanne oli siis tällainen elokuun ensimmäisen päivän tienoilla vuonna 29 jKr., kun Mestari palasi Foinikian-lähetysmatkaltaan ja ryhtyi taas organisoimaan hajaantuneita, koeteltuja ja harventuneita joukkojaan tätä hänen maan päällä suorittamansa tehtävän viimeistä ja tapahtumatäyteistä vuotta varten.

156:6.10 (1742.2) Asiat, joista taistelussa on kysymys, ovat selvästi määritellyt, kun Mestari ja hänen työtoverinsa tekevät valmisteluja ryhtyäkseen julistamaan uutta uskontoa, sen elävän Jumalan hengen uskontoa, joka asuu ihmisten mielessä.

Información de fondo

Tulostettava versioTulostettava versio

Urantia Foundation, 533 W. Diversey Parkway, Chicago, IL 60614, USA
Yhdysvallat Puhelin: +1-773-525-3319
© Urantia Foundation. Kaikki oikeudet pidätetään