Luku 169, Viimeinen opetuskerta Pellassa

   
   Lukujen numerointi: päällä | poissa
Tulostettava versioTulostettava versio

Urantia-kirja

Luku 169

Viimeinen opetuskerta Pellassa

169:0.1 (1850.1) MYÖHÄÄN maanantai-iltana, maaliskuun 6. päivänä, Jeesus ja kymmenen apostolia saapuivat Pellan-leirille. Tämä oli Jeesuksen sielläolon viimeinen viikko, ja hän opetti kansanjoukkoa ja ohjasi apostoleja erittäin aktiivisesti. Hän saarnasi jokaisena iltapäivänä väkijoukoille ja vastasi joka ilta apostolien ja muutamien leirillä asuvien edistyneempien opetuslasten esittämiin kysymyksiin.

169:0.2 (1850.2) Tieto Lasaruksen kuolleistaherättämisestä oli ehtinyt leirille kahta päivää ennen Mestarin saapumista, ja kaikki paikalla olevat olivat innostuksen vallassa. Sitten viidentuhannen ihmisen ruokkimisen ei ollut sattunut mitään, joka olisi samassa määrin saanut ihmisten mielikuvituksen liikkeeseen. Ja Jeesus siis aikoi opettaa Pellassa tämän lyhyen viikon ajan juuri nyt, kun valtakunnan julkisen toiminnan toinen vaihe oli ehdottomasti korkeimmillaan, ja aloittaa sitten sen Etelä-Pereaan suuntautuneen kiertomatkan, joka ilman välivaiheita johti hänen Jerusalemissa viettämänsä viimeisen viikon lopullisiin ja traagisiin kokemuksiin.

169:0.3 (1850.3) Fariseukset ja ylipapit olivat ryhtyneet laatimaan kanteitaan ja muotoilemaan syytteitään. He asettuivat seuraavin perustein Mestarin opetuksia vastaan:

169:0.4 (1850.4) 1. Hän on publikaanien ja syntisten ystävä; hän ottaa vastaan jumalattomia ja jopa aterioi näiden kanssa.

169:0.5 (1850.5) 2. Hän pilkkaa Jumalaa; hän puhuu Jumalasta Isänään ja pitää itseään Jumalan vertaisena.

169:0.6 (1850.6) 3. Hän rikkoo lakia. Hän parantaa sairauksia sapattina ja halveksii monella muullakin tavoin Israelin pyhää lakia.

169:0.7 (1850.7) 4. Hän on liitossa perkeleiden kanssa. Hän tekee ihmeitä ja tunnusteoilta näyttäviä tekoja Beelsebubin, perkeleiden ruhtinaan, voimalla.

1. Vertaus hukkaan joutuneesta pojasta

169:1.1 (1850.8) Torstai-iltapäivänä Jeesus puhui kansanjoukolle aiheesta ”Pelastuksen armo”. Tämän saarnan yhteydessä hän kertoi taas tarinan kadonneesta lampaasta ja hukkaan joutuneesta kolikosta, ja näiden jälkeen hän esitti vielä mielivertauksensa, joka kertoi tuhlaajapojasta. Jeesus sanoi:

169:1.2 (1850.9) ”Profeetat Samuelista Johannekseen ovat esittäneet teille kehotuksen, että teidän tulisi etsiä Jumalaa – etsiä totuutta. Aina he ovat sanoneet: ’Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan.’ Ja kaikki tällaiset opetukset tulisi ottaa sydämen asiaksi. Mutta minä olen tullut osoittamaan teille, että kun pyritte löytämään Jumalan, Jumala samalla pyrkii yhtä lailla löytämään teidät. Olen monet kerrat kertonut teille tarinan hyvästä paimenesta, joka jätti yhdeksänkymmentäyhdeksän lammasta siksi aikaa karsinaan, kun hän lähti etsimään sitä yhtä, joka oli kadoksissa, ja kuinka hän tämän eksyneen lampaan löydettyään nosti sen harteilleen ja kantoi sen hellästi takaisin tarhaan. Ja kun kadonnut lammas oli taas karsinassa, muistanette, että hyvä paimen kutsui luokseen ystävänsä ja pyysi heitä iloitsemaan kanssaan kadonneen lampaan löytymisestä. Sanon teille taas, että taivaassa on suurempi ilo yhdestä syntisestä, joka katuu, kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä oikeamielisestä, jotka eivät katumusta tarvitse. Se seikka, että sielut ovat kadoksissa, vain lisää taivaallisen Isän tuntemaa mielenkiintoa. Olen tullut tähän maailmaan tehdäkseni, mitä Isäni käskee; ja totuuden mukaisesti on Ihmisen Pojasta sanottu, että hän on publikaanien ja syntisten ystävä.

169:1.3 (1851.1) ”Teille on opetettu, että Jumalan hyväksyntä tulee, kunhan olette katuneet, ja että se seuraa, kunhan olette suorittaneet kaikki uhritoimituksenne ja katumusharjoituksenne, mutta minä vakuutan teille, että Isä hyväksyy teidät, jo ennen kuin olette katuneet ja lähettää Pojan ja tämän työtoverit etsimään teitä ja tuomaan teidät riemusaatossa takaisin tarhaan, Jumalan poikien ja hengellisen edistymisen valtakuntaan. Olette kaikki eksyneiden lampaiden kaltaisia, ja olen tullut etsiäkseni ja pelastaakseni kadoksissa olevat.

169:1.4 (1851.2) ”Ja muistattehan myös kuinka tarinan nainen, joka oli teettänyt kaulanauhan kymmenestä hopearahasta, yhden rahan kadotettuaan sytytti lampun ja lakaisi tarkasti koko talon ja jatkoi etsimistä kunnes löysi kadonneen hopearahan. Ja löydettyään hukkaan joutuneen lantin hän kutsui heti koolle ystävänsä ja naapurinsa sanoen: ’Iloitkaa kanssani, sillä olen löytänyt rahan, joka oli kadoksissa.’ Niinpä taas sanonkin teille, että taivaan enkelien tykönä on aina riemu yhdestä syntisestä, joka katuu ja palaa Isän karsinaan. Ja kerron teille tämän tarinan teroittaakseni mieleenne, että Isä ja hänen Poikansa lähtevät etsimään hukkaan joutuneita, ja tässä etsinnässä käytämme kaikkia vaikutuskeinoja, joista voi olla apua, pyrkiessämme uutterasti löytämään ne, jotka ovat kadoksissa, ne, jotka ovat pelastuksen tarpeessa. Ja niinpä, kun Ihmisen Poika kulkee ulkona erämaassa etsimässä eksyneitä lampaita, hän samalla etsii myös sitä lanttia, joka joutui hukkaan sisällä talossa. Lammas kulkee omille teilleen tahattomasti; kolikko peittyy ajan tomuun, ja ihmisten keräämät tavarat kätkevät sen näkyvistä.

169:1.5 (1851.3) ”Ja nyt haluaisin kertoa teille tarinan erään vauraan viljelijän ajattelemattomasta pojasta, joka tahallaan lähti isänsä talosta ja meni vieraaseen maahan ja joutui siellä moniin koettelemuksiin. Muistanette, että lammas joutui harhaan tahattomasti, mutta tämä nuorukainen poistui kotoaan asiaa ennakolta harkittuaan. Kävi siis näin:

169:1.6 (1851.4) ”Olipa muuan mies, jolla oli kaksi poikaa. Toinen, nuorempi, oli hilpeä ja huoleton veikko, mielessään aina vain hauskanpito; vastuunkantamista hän kaihteli. Hänen vanhemmalla veljellään taas oli jalat tukevasti maassa, hän oli vakavamielinen, uuras ja valmis kantamaan vastuuta. Oli niin, etteivät nämä kaksi veljestä olleet hyvissä väleissä vaan olivat alituiseen riidoissa ja kinastelemassa. Nuorempi poika oli iloluontoinen ja eläväinen mutta laiska ja epäluotettava. Vanhempi poika oli tasainen ja ahkera mutta samalla itsekeskeinen, äreä ja omahyväinen. Nuoremmalle pojalle maistui huvitus, mutta työntekoa hän karttoi; vanhempi antautui työnteolle, mutta leikkimieliseen ajankuluun häneltä ei juurikaan aikaa liiennyt. Tämä yhteiselo kävi niin epämiellyttäväksi, että nuorempi poika kääntyi isänsä puoleen sanoen: ’Isä, anna minulle se kolmannes omaisuudestasi, joka olisi osuuteni, ja salli minun lähteä maailmalle etsimään onneani.’ Ja tämän pyynnön kuullessaan isä tietoisena siitä, miten huonosti nuori mies viihtyi kotona ja vanhemman veljensä seurassa, jakoi omaisuutensa ja antoi nuorukaiselle, mikä oli tämän osuus.

169:1.7 (1851.5) ”Kului muutama viikko, ja nuori mies keräsi yhteen kaikki rahavaransa ja matkusti kaukaiseen maahan. Ja löytämättä mitään tuottoisaa työtä, joka olisi lisäksi ollut mieluista, hän oli kohta kevytmielistä elämää viettämällä tuhlannut koko perintöosansa. Ja kun hän oli tuhlannut kaiken, tuossa maassa puhkesi pitkällinen nälänhätä, ja hän huomasi olevansa puilla paljailla. Ja kävi niin, että hän nälkää kärsiessään ja hänen ahdinkonsa ollessa suuri sai työtä eräältä tuon maan kansalaiselta, ja tämä lähetti hänet vainioille sikoja ruokkimaan. Ja nuori mies olisi mielihyvin täyttänyt vatsansa vaikka akanoilla, joita siat söivät, mutta kukaan ei hänelle mitään antanut.

169:1.8 (1852.1) ”Ollessaan päivänä muutamana taas kovasti nälissään hän meni itseensä ja sanoi: ’Kuinka monella isäni palkollisella onkaan yltä kyllin leipää ja vaikka tähteeksi jättää, kun minä sen sijaan menehdyn nälkään ruokkiessani sikoja täällä vieraassa maassa! Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, olen tehnyt syntiä taivasta ja sinua vastaan. En enää ole sen arvoinen, että minua sanottaisiin pojaksesi, mutta suostuisitko edes tekemään minut yhdeksi palkollisistasi.’ Ja tämän päätöksensä tehtyään nuori mies nousi ja aloitti matkansa kohti isänsä taloa.

169:1.9 (1852.2) ”Isä oli kuitenkin surrut suuresti poikaansa; hän oli kaivannut tätä iloista, vaikkakin ajattelematonta nuorukaista. Tämä isä rakasti tätä poikaa ja piti aina silmällä tietä siltä varalta, että hän sittenkin palaisi, joten sinä päivänä, kun tämä oli lähestymässä kotiaan, vaikka vielä kaukana olikin, isä näki hänet, ja koska isän sydän täyttyi rakastavasta sääliväisyydestä, hän juoksi poikaa vastaan ja toivotti poikansa tervetulleeksi sulkien hänet hellästi syliinsä ja suudellen häntä. Ja sen jälkeen kun he olivat tällä tavoin kohdanneet, poika katsoi isänsä kyyneleisiin kasvoihin ja sanoi: ’Isä, olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi; en ole enää sen arvoinen, että minua kutsuttaisiin kenenkään pojaksi –’ mutta nuorukainen ei ehtinyt lopettaa tunnustustaan, sillä ylen määrin iloinen isä sanoi palvelijoille, jotka olivat siihen hetkeen mennessä juosseet paikalle: ’Tuokaa nopeasti hänen paras viittansa, se, jonka panin talteen, ja pukekaa se hänen ylleen ja pujottakaa pojansormus hänen sormeensa ja hakekaa sandaalit hänen jalkaansa.’

169:1.10 (1852.3) ”Ja kun onnellinen isä oli saattanut helläjalkaisen ja uupuneen nuorukaisen taloon, hän sanoi sen jälkeen palvelijoilleen: ’Noutakaa juottovasikka ja teurastakaa se, ja syökäämme ja iloitkaamme, sillä tämä minun poikani oli kuollut, ja nyt hän on taas elävä; hän oli kadoksissa, ja nyt hän on löytynyt.’ Ja he kaikki kerääntyivät isän ympärille iloitsemaan hänen kanssaan siitä, että hänen poikansa oli saanut takaisin entisen asemansa.

169:1.11 (1852.4) ”Näihin aikoihin, kun he viettivät juhliaan, vanhempi poika tuli pellolta päivätyönsä tehtyään, ja päästessään lähemmäksi taloa hän kuuli, kuinka siellä tanssittiin ja musiikki soi. Ja tultuaan takaovelle hän kutsui yhden palvelijoista ulos tiedustellen, mitä tämä kaikki juhliminen merkitsi. Ja silloin palvelija sanoi: ’Kauan kadoksissa ollut veljesi on tullut kotiin, ja isäsi on teurastuttanut juottovasikan juhliakseen poikansa turvallista kotiinpaluuta. Astu sisälle, jotta sinäkin voisit tervehtiä veljeäsi ja ottaa hänet takaisin isäsi taloon.’

169:1.12 (1852.5) ”Mutta tämän kuultuaan vanhempi veli tunsi itsensä niin loukatuksi ja vihaiseksi, ettei hän saattanut mennä taloon sisälle. Saatuaan tietää hänen panneen pahakseen nuoremman veljensä tervetuliaisjuhlallisuudet hänen isänsä meni ulos lepyttämään häntä. Mutta vanhempi poika ei halunnut antaa myöten isänsä suostutteluille. Hän vastasi isälleen sanoen: ’Näin monet vuodet olen sinua palvellut enkä ole koskaan rikkonut pienintäkään käskyäsi, ja kuitenkaan et ole koskaan antanut minulle edes vohlaa, jotta voisin pitää hauskaa ystävieni kanssa. Olen pysynyt täällä pitääkseni sinusta huolta kaikki nämä vuodet, etkä koskaan järjestänyt riemujuhlia sen johdosta, että olen palvellut uskollisesti. Mutta kun tuo poikasi, joka on tuhlannut omaisuutesi porttojen kanssa, tulee kotiin, niin kylläpä tuli sinulle kiire teurastaa juottovasikka ja järjestää hänelle kemut.’

169:1.13 (1852.6) ”Koska tämä isä kiistämättä rakasti molempia poikiaan, hän koetti puhua järkeä tälle vanhemmalle pojalle: ’Mutta, poikani, olethan kaiken aikaa ollut luonani, ja kaikki tämä, mikä minulla on, on sinun. Sinähän olisit voinut ottaa vohlan milloin hyvänsä, jos vain olisit kutsunut ystäväsi pitämään hauskaa kanssasi. Mutta olisi perin juurin sopivaa, jos nyt liittyisit seuraani iloitsemaan ja juhlimaan veljesi kotiinpaluuta. Ajattelepa sitä, poikani, että veljesi oli hukassa ja on nyt löytynyt; hän on palannut elävänä luoksemme!’”

169:1.14 (1853.1) Tämä oli eräs liikuttavimpia ja vaikuttavimpia kaikista niistä vertauksista, joita Jeesus esitti teroittaakseen kuulijoidensa mieleen sitä, että Isä oli halukas ottamaan vastaan kaikki, jotka pyrkivät taivaan valtakuntaan.

169:1.15 (1853.2) Jeesus esitti nämä kolme tarinaa erittäin mielellään samalla kertaa. Hän esitti kertomuksen kadonneesta lampaasta osoittaakseen, että kun ihmiset tahattomasti eksyvät elämän polulta, Isä välittää tällaisista eksyneistä ja lähtee Poikiensa, lauman varsinaisten paimenten, kanssa etsimään kadonneita lampaita. Sen jälkeen hän mieluusti kertoi tarinan talossa hukkaan joutuneesta kolikosta havainnollistaakseen, miten perinpohjaisesti Jumala etsii kaikkia, jotka ovat elämän aineellisten huolien ja aineellisen hyvän kertymien johdosta hämmentyneitä, ymmällään tai muutoin hengellisessä mielessä sokaistuneita. Ja sitten hänellä oli tapana ryhtyä kertomaan äskeistä vertausta hukkaan joutuneesta pojasta, kotiin palaavan tuhlarin saamasta vastaanotosta, osoittaakseen sillä, miten täysimääräistä kadonneen pojan palauttaminen entiseen asemaansa hänen Isänsä talossa ja sydämessä on.

169:1.16 (1853.3) Monta monituista kertaa Jeesus opettajavuosiensa aikana kertoi ja kertoi taas tämän tuhlaajapoikatarinan. Tämä vertaus samoin kuin kertomus laupiaasta samarialaisesta olivat hänen mieluiten käyttämänsä keinot hänen opettaessaan, mitä Isän rakkaus ja ihmisten lähimmäisyys ovat.

2. Vertaus nokkelasta taloudenhoitajasta

169:2.1 (1853.4) Esittäessään yhtenä iltana näkemyksiään eräästä Jeesuksen lausumasta Simon Selootti sanoi: ”Mestari, mitä tarkoitit sanoessasi tänään, että monet tämän maailman lapsista ovat oman sukupolvensa oloissa viisaampia kuin valtakunnan lapset, sillä he osaavat tehdä itsensä sinuiksi sellaisen mammonan kanssa, joka edustaa väärämielisyyttä?” Jeesus vastasi:

169:2.2 (1853.5) ”Ennen kuin astuitte sisälle valtakuntaan, jotkut teistä olivat sangen taitavia käsittelemään liiketuttaviaan. Vaikka epäoikeudenmukaisia ja usein vilpillisiä olittekin, osoititte kuitenkin harkitsevuutta ja kaukokatseisuutta liikeasianne niin toimittaessanne, että piditte ainoana silmämääränä senhetkisiä ansioitanne ja tulevaisuudenturvaanne. Samalla tavoin teidän tulisi nyt järjestää elämänne valtakunnan puitteissa niin, että huolehditte tämänhetkisestä mielihyvästänne, samalla kun myös varmistatte sen, että tulevaisuudessa saatte nauttia taivaaseen kertyneistä aarteista. Jos omaa minäänne palvellessanne noinkin uutterasti hankitte voittoa itsellenne, miksi teidän pitäisi osoittaa vähäisempää uutteruutta nyt, kun hankitte sieluja valtakuntaan? Olettehan nyt ihmisten välisen veljesyhteisön palvelijoita ja Jumalan taloudenhoitajia.

169:2.3 (1853.6) ”Voitte kaikki oppia jotakin tarinasta, joka kertoo rikkaasta miehestä ja tämän nokkelasta, mutta epärehellisestä taloudenhoitajasta. Paitsi että tämä taloudenhoitaja oli itsekkäässä voitonsaalistuksessaan sortanut isäntänsä asiakkaita, hän oli myös suoranaisesti hävittänyt ja tuhlannut isäntänsä varoja. Kun tämä kaikki lopulta tuli hänen isäntänsä korviin, tämä kutsui taloudenhoitajan eteensä ja kysyi häneltä, mitä tällaiset kuulopuheet merkitsivät, ja vaati häntä tekemään heti tiliä taloudenhoidostaan ja olemaan valmis luovuttamaan isäntänsä liikeasiat jonkun toisen käsiin.

169:2.4 (1853.7) ”Tämä epärehellinen taloudenhoitaja alkoi nyt puhua mielessään: ’Mitä minä ryhtyisin tekemään, sillä olen menettämässä tämän taloudenhoitajan toimeni? Voimani eivät riitä kuokkimiseen. Olen liian häveliäs kerjätäkseni. Nytpä tiedänkin, mitä minun pitää tehdä varmistaakseni, että minut tästä taloudenhoitajan toimesta erotetuksi tultuani toivotetaan tervetulleeksi kaikkien niiden taloon, jotka ovat liikesuhteissa isäntääni.’ Ja sitten hän kutsui luokseen herransa jokaisen velallisen ja sanoi ensimmäiselle: ’Paljonko olet velkaa isännälleni?’ Tämä vastasi: ’Sata mittaa öljyä.’ Silloin taloudenhoitaja sanoi: ’Ota esille vahatauluun kirjoitettu velkakirjasi, istu nopeasti alas ja muuta se viideksikymmeneksi.’ Sen jälkeen hän sanoi toiselle velalliselle: ’Paljonko olet velkaa?’ Ja tämä vastasi: ’Sata mittaa vehnää.’ Siihen taloudenhoitaja sanoi: ’Ota velkakirjasi ja kirjoita kahdeksankymmentä.’ Ja näin hän menetteli lukuisten muidenkin velallisten suhteen. Ja tällä tavoin tämä epärehellinen taloudenhoitaja koetti saada itselleen ystäviä sitä aikaa ajatellen, jolloin hänet erotettaisiin taloudenhoitajan toimestaan. Päästessään myöhemmin tästä kaikesta perille hänen herransa ja mestarinsakin oli myönnettävä, että tämä epärehellinen taloudenhoitaja oli ainakin osoittanut viisautta siinä, miten hän oli koettanut varustautua tulevien puutteen ja vastoinkäymisen aikojen varalle.

169:2.5 (1854.1) ”Ja juuri tällä tavoin tämän maailman pojat osoittavat toisinaan suurempaa viisautta vastaisen varalle varustautuessaan kuin valon lapset. Sanon teille, jotka sanotte keräävänne aarretta taivaaseen: Ottakaa oppia niistä, jotka tekevät itsensä sinuiksi väärämielisyyttä edustavan mammonan kanssa, ja ohjatkaa te samalla tavalla elämänkulkuanne niin, että teistä tulee ikiajoiksi ystäviä vanhurskauden voimien kanssa, jotta teidät, sitten kun kaikki mainen raukeaa, otettaisiin ilomielin ikuisille asuinsijoille.

169:2.6 (1854.2) ”Vakuutan teille, että se, joka on vähässä uskollinen, on uskollinen myös paljossa, kun taas se, joka on väärämielinen vähässä, on väärämielinen myös paljossa. Ellette ole osoittaneet kaukokatseisuutta ja rehellisyyttä tämän maailman asioissa, miten voitte toivoa olevanne uskollisia ja harkitsevia, sitten kun käsiinne uskotaan taloudenpito taivaan valtakunnan todellisista rikkauksista? Ellette ole hyviä taloudenhoitajia ja uskollisia pankkimiehiä, jos ette ole olleet uskollisia siinä, mikä on toisen omaa, olisiko joku niin typerä, että antaisi teille suuren aarteen omiin nimiinne?

169:2.7 (1854.3) ”Ja taas kerran minä väitän, ettei kukaan voi palvella kahta herraa; joko hän on toista vihaava ja toista rakastava tai pitävä kiinni yhdestä ja halveksiva toista. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.”

169:2.8 (1854.4) Kun paikalla olevat fariseukset tämän kuulivat, he alkoivat virnuilla ja tehdä pilkkaa, sillä he olivat antaumuksellisia rikkauksien kerääjiä. Nämä vihamieliset kuulijat koettivat houkutella Jeesuksen hyödyttömään kiistelyyn, mutta hän kieltäytyi väittelemästä vihamiestensä kanssa. Fariseusten jouduttua keskenään sanaharkkaan, heidän äänekäs puheensa houkutteli paikalle lähistölle leiriytyneiden keskuudesta suuren väenkokouksen. Ja kun he alkoivat kiistellä toistensa kanssa, Jeesus poistui paikalta ja meni yöksi telttaansa.

3. Rikas mies ja kerjäläinen

169:3.1 (1854.5) Kun kokous kävi liian meluisaksi, Simon Pietari nousi seisomaan ja otti ohjat käsiinsä sanomalla: ”Miehet ja veljet, ei ole säällistä teidän tuolla tavoin kiistellä keskenänne. Mestari on puhunut, ja teidän sopisi pohtia hänen sanojaan. Eikä se, mitä hän teille julisti, ollut mikään uusi opinkappale. Eikö teille myös liene tuttu nasiirien kertoma allegoria rikkaasta miehestä ja kerjäläisestä? Jotkut meistä kuulimme Johannes Kastajan jyrisevän tätä varoittavaa vertausta niille, jotka rakastavat rikkauksia ja himoitsevat epärehellistä vaurautta. Ja vaikkei tämä muinainen vertauskuva olekaan saarnaamamme evankeliumin mukainen, olisi teidän kaikkien hyvä ottaa vaarin siihen sisältyvistä opetuksista kunnes käsitätte uuden, taivaan valtakunnan valon. Johanneksen kertomana tarina kuului tähän tapaan:

169:3.2 (1854.6) ”Olipa kerran muuan Dives-niminen rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoon pellavaan ja jonka elämä oli joka päivä yhtä ilonpitoa ja ylellisyyttä. Ja oli myös muuan kerjäläinen, Lasarus nimeltään, ja tämä makasi rikkaan miehen portin pielessä, oli yltä päältä haavoissa ja toivoi saavansa ruoakseen muruset, jotka putosivat rikkaan miehen pöydältä; niin, jopa koirat kävivät nuolemassa hänen haavojaan. Ja sattui, että kerjäläinen kuoli, ja enkelit kantoivat hänet lepäämään Abrahamin poveen. Eikä aikaakaan, kun myös rikas mies kuoli, ja hänelle järjestettiin mahtipontiset ja kuninkaalliset hautajaiset. Kun rikas mies erkani tästä maailmasta, hän heräsi manalassa, ja koska hän huomasi olevansa kiusattu, hän kohotti katseensa ja näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen povellaan. Ja silloin Dives huusi ääneensä: ’Isä Abraham, armahda minua ja lähetä Lasarus tänne, jotta hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja kostuttaisi kieleni, sillä tuskani on suuri, koska minua rangaistaan.’ Ja silloin Abraham vastasi: ’Poikani, muistanet, että sait elinaikanasi nauttia siitä, mikä hyvää on, kun Lasarus sen sijaan sai yhtä lailla kärsiä siitä, mikä on pahaa. Mutta tämä kaikki on nyt vaihtunut, sillä Lasarusta lohdutetaan, kun sinua sen sijaan kiusataan. Ja suuri rotko sitä paitsi erottaa meidät sinusta, joten emme voi tulla luoksesi, yhtä vähän kuin sinä pääset sen yli meidän puolellemme.’ Silloin Dives sanoi Abrahamille: ’Rukoilen sinua lähettämään Lasaruksen takaisin isäni taloon, sillä minulla on viisi veljeä, ja hän voisi todistuksellaan estää veljiäni joutumasta tähän ahdistuksen paikkaan.’ Mutta Abraham sanoi: ’Poikani, onhan heillä Mooses ja profeetat; kuulkoot heitä.’ Ja siihen Dives vastasi: ’Ei, ei, Isä Abraham! Mutta jos joku manan majoilta menee heidän luokseen, he katuvat.’ Ja silloin Abraham sanoi: ’Jolleivät he kuule Moosesta ja profeettoja, ei heidän mieltään myöskään muuta, vaikka joku nousisikin kuolleista.’”

169:3.3 (1855.1) Pietarin kerrottua tämän nasiiriveljeskunnan muinaisen vertauksen ja väen rauhoituttua Andreas nousi ja lähetti väkijoukon pois yön ajaksi. Vaikka sekä apostolit että opetuslapset tavan takaa esittivät Jeesukselle kysymyksiä Divesistä ja Lasaruksesta kertovasta vertauksesta, hän ei koskaan suostunut lausumaan siitä käsitystään.

4. Isä ja hänen valtakuntansa

169:4.1 (1855.2) Jeesus törmäsi aina vaikeuksiin koettaessaan selvittää apostoleille, että vaikka he julistivatkin Jumalan valtakunnan perustamista, taivaallinen Isä ei kuitenkaan ollut kuningas. Siihen aikaan kun Jeesus eli maan päällä ja opetti lihallisessa hahmossa, Urantian kansat tunsivat kansakuntien hallitsijoina etupäässä vain kuninkaita ja keisareita, ja juutalaiset olivat jo kauan laskeskelleet Jumalan kuningaskunnan tulemisen olevan mahdollista. Näistä ja monista muista syistä Mestari katsoi parhaaksi nimittää ihmisten välistä hengellistä veljesyhteisöä taivaan valtakunnaksi ja tämän veljesyhteisön henkipäämiestä taivaalliseksi Isäksi. Jeesus ei Isästään puhuessaan koskaan käyttänyt sanaa ”kuningas”. Apostolien kanssa käymissään ja vain heidän välisissään keskusteluissa hän puhui itsestään aina Ihmisen Poikana ja heidän vanhempana veljenään. Kaikista seuraajistaan hän käytti luonnehdintaa ”ihmiskunnan palvelijat” ja ”valtakunnan evankeliumin sanansaattajat”.

169:4.2 (1855.3) Jeesus ei koskaan pitänyt apostoleilleen systemaattista oppituntia taivaassa olevan Isän persoonallisuudesta ja ominaisuuksista. Hän ei koskaan pyytänyt ihmisiä uskomaan hänen Isäänsä; hän piti itsestään selvänä, että nämä uskoivat. Jeesus ei koskaan tehnyt itsestään pientä tarjoamalla argumentteja, jotka olisivat toimineet todisteina Isän todellisuudesta. Hänen Isää koskenut opetuksensa rakentui kokonaan sen julistuksen ympärille, että hän ja Isä ovat yhtä; että se, joka on nähnyt Pojan, on nähnyt Isän; että Isä Pojan tavoin tietää kaiken; että todellisuudessa Isän tuntee vain Poika ja se, jolle Poika on hänet paljastava; että se, joka tuntee Pojan, tuntee myös Isän; ja että Isä lähetti hänet tähän maailmaan tekemään tunnetuksi heidän yhteistä olemustaan ja tuomaan julki heidän yhteisen toimintansa. Isästään hän ei koskaan lausunut julki muita seikkoja kuin sen, jonka hän esitti samarialaisnaiselle Jaakobin kaivolla sanoessaan: ”Jumala on henki.”

169:4.3 (1856.1) Jeesuksesta saatte Jumalaa koskevaa tietoa siten, että teette havaintoja hänen elämänsä jumalallisuudesta, ei siten, että riiputte kiinni hänen opetuksissaan. Mestarin elämästä voitte jokainen suodattaa itsellenne sellaisen jumalakäsityksen, joka on yhteismitallinen hengellisten ja jumalallisten realiteettien, todellisten ja ikuisten totuuksien, käsittämiskapasiteettinne kanssa. Finiittinen ei koskaan voi toivoa käsittävänsä Infiniittistä, paitsi siinä mielessä, miten Infiniittinen kohdentui finiittisen kokemuksen ihmiselämästä saavuttaneen Jeesus Nasaretilaisen ajallis-avaruudelliseen persoonallisuuteen.

169:4.4 (1856.2) Jeesus oli varsin tietoinen siitä, että Jumala on tunnettavissa vain kokemukseen sisältyvien realiteettien myötä; häntä ei koskaan voi ymmärtää pelkästään mielelle annetun opetuksen perusteella. Jeesus opetti apostoleilleen, että vaikkeivät he koskaan täysin kykenisi ymmärtämään Jumalaa, mitään epäilystä ei ollut siitä, että he kykenisivät tuntemaan häntä, aivan kuten he olivat tunteneet Ihmisen Pojan. Voit tuntea Jumalan, et niin, että ymmärrät, mitä Jeesus sanoi, vaan tietämällä, mitä Jeesus oli. Jeesus oli Jumalan julkituonti.

169:4.5 (1856.3) Ellei oteta lukuun kertoja, jolloin Jeesus esitti lainauksia heprealaiskirjoituksista, hän ei Jumaluudesta puhuessaan käyttänyt kuin kahta nimeä: ”Jumala” ja ”Isä”. Ja puhuessaan Isästään Jumalana Mestari käytti tavallisesti ”Jahve”-sanan sijasta sitä monikollista Jumalaa (Kolminaisuutta) tarkoittavaa heprean kielen sanaa, joka merkitsi edistyvää käsitystä juutalaisten heimokohtaisesta Jumalasta.

169:4.6 (1856.4) Jeesus ei koskaan kutsunut Isäänsä kuninkaaksi, ja hän oli varsin pahoillaan siitä, että juutalaisten toive kuningaskunnan uudesta perustamisesta ja Johanneksen julistus tulevasta valtakunnasta pakottivat hänet ehdottamastaan hengellisestä veljesyhteisöstä käyttämään nimitystä ”taivaan valtakunta”. Yhtä ainoata poikkeusta – sitä julistusta, että ”Jumala on henki” – lukuun ottamatta Jeesus ei koskaan puhunut Jumaluudesta millään muulla tavoin kuin sanoin, jotka kuvastivat hänen omaa henkilökohtaista suhdettaan Paratiisin Ensimmäiseen Lähteeseen ja Keskukseen.

169:4.7 (1856.5) Jeesus käytti sanaa ”Jumala” kuvastamaan Jumaluuden ideaa ja sanaa ”Isä” kuvastamaan Jumalan tuntemisen kokemusta. Milloin sanaa ”Isä” käytetään merkitsemään Jumalaa, se tulisi ymmärtää sanan laajimmassa mahdollisessa merkityksessä. Sanaa ”Jumala” on mahdotonta määritellä, ja siksi se edustaakin infiniittistä käsitystä Isästä, kun taas termiä ”Isä”, jonka osittainen määritteleminen on mahdollista, voidaan käyttää edustamaan sitä, mikä on ihmisen käsitys jumalallisesta Isästä, sellaisena, miten hän liittyy ihmiseen tämän kuolevaisolemassaolon kuluessa.

169:4.8 (1856.6) Elohim oli juutalaisille jumalien Jumala, kun Jahve taas oli Israelin Jumala. Jeesus hyväksyi Elohim-käsitteen ja kutsui tätä korkeinta olentoryhmää Jumalaksi. Jahve-käsitteen, rotukohtaisen jumaluuden, sijalle hän toi idean Jumalan isyydestä ja ihmisten maailmanlaajuisesta veljeydestä. Hän ylevöitti käsityksen Jahvesta yhden rodun jumalallistettuna Isänä ideaksi kaikkien ihmislasten Isästä, yksittäisen uskovan jumalallisesta Isästä. Ja hän opetti lisäksi, että tämä universumien Jumala ja tämä kaikkien ihmisten Isä olivat yksi ja sama Paratiisin-Jumaluus.

169:4.9 (1856.7) Jeesus ei koskaan väittänyt olevansa Elohimin (Jumalan) lihallinen ilmentymä. Hän ei koskaan julistanut olevansa Elohimin (Jumalan) julkituonti maailmoille. Hän ei koskaan opettanut, että joka oli nähnyt hänet, oli nähnyt Elohimin (Jumalan). Mutta hän kylläkin julisti itsensä lihallishahmoiseksi Isän julkituonniksi, ja hän todella sanoi, että jokainen, joka oli nähnyt hänet, oli nähnyt Isän. Jumalallisen Pojan ominaisuudessa hän väitti edustavansa vain Isää.

169:4.10 (1857.1) Olihan hän toki myös Elohim-Jumalan Poika, mutta kuolevaisen olennon lihallisessa hahmossa ja Jumalan kuolevaisille pojille esiintyessään hän piti parempana rajoittaa elämänsä aikana suorittamaansa ilmoitusta niin, että se loisi kuvan hänen Isänsä luonteesta, niin laajasti kuin sellainen ilmoitus olisi kuolevaisen ihmisen käsitettävissä. Mitä tulee Paratiisin-Kolminaisuuden muiden persoonien luonteeseen, siltä osin meidän on tyytyminen opetukseen, jonka mukaan he ovat täydelleen Isän kaltaisia, Isän, joka on häntä koskevana luonnehdintana saanut julkituontinsa hänen ruumiillistuneen Poikansa, Jeesus Nasaretilaisen, elämässä.

169:4.11 (1857.2) Vaikka Jeesus maisessa elämässään esitti ilmoituksen taivaallisen Isän todellisesta olemuksesta, niin se, mitä hän Isästä opetti, oli vähäistä. Itse asiassa hän opetti vain kaksi seikkaa: sen, että Jumala itsessään on henki, ja sen, että hän on Isä, aina kun on kysymys hänen suhteestaan luotuihinsa. Tuona iltana Jeesus teki lopullisesti tiettäväksi suhteensa Jumalaan julistaessaan: ”Olen lähtenyt Isän tyköä ja olen tullut tähän maailmaan; toisaalta, tulen lähtemään tästä maailmasta ja menemään Isän tykö.”

169:4.12 (1857.3) Mutta huomatkaa! Jeesus ei koskaan sanonut: ”Joka on kuullut minua, on kuullut Jumalaa.” Mutta sen sijaan hän kyllä sanoi: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.” Jeesuksen opetuksen kuuleminen ei ole samaa kuin Jumalan tunteminen, mutta Jeesuksen näkeminen on kokemus, joka jo sinänsä on sielulle ilmoitus Isästä. Universumien Jumala hallitsee kaukaisuuksiin ulottuvaa luomistulosta, mutta se, joka lähettää oman henkensä asumaan mielessänne, on taivaallinen Isä.

169:4.13 (1857.4) Jeesus on se ihmisen hahmossa oleva hengellinen linssi, joka tekee aineelliselle luodulle näkyväksi Hänet, joka on näkymätön. Hän on teidän vanhempi veljenne, joka lihallisessa hahmossa tekee teille tunnetuksi infiniittisin ominaisuuksin varustetun Olennon, jota eivät edes taivaalliset varusjoukot voi olettaa täysin ymmärtävänsä. Mutta kaiken tämän täytyy sisältyä yksittäisen uskovan henkilökohtaiseen kokemukseen. Jumala, joka on henki, on tunnettavissa vain hengellisenä kokemuksena. Hengellisten maailmojen jumalallinen Poika voi aineellisten maailmojen finiittisille pojille paljastaa Jumalan vain Isäksi. Voit tuntea Iankaikkisen Isänä; voit palvoa häntä universumien Jumalana, kaikkien olemassa olevien infiniittisenä Luojana.

Información de fondo

Tulostettava versioTulostettava versio

Urantia Foundation, 533 W. Diversey Parkway, Chicago, IL 60614, USA
Yhdysvallat Puhelin: +1-773-525-3319
© Urantia Foundation. Kaikki oikeudet pidätetään