Luku 151, Odottelua ja opetusta järvenrannalla

   
   Lukujen numerointi: päällä | poissa
Tulostettava versioTulostettava versio

Urantia-kirja

Luku 151

Odottelua ja opetusta järvenrannalla

151:0.1 (1688.1) MAALISKUUN 10:nteen päivään mennessä kaikki saarnaaja- ja opettajaryhmät olivat koolla Betsaidassa. Torstai-iltana ja perjantaina monet heistä menivät kalastamaan, mutta sapattipäivänä he osallistuivat synagogapalvelukseen kuullakseen erään iäkkään damaskoksenjuutalaisen esitystä isä-Abrahamin kunnioitettavuudesta. Jeesus vietti suurimman osan tästä sapattipäivästä yksikseen kukkuloilla. Tuona lauantai-iltana Mestari puhui paikalle kertyneille ryhmille yli tunnin ajan aiheesta ”Vastoinkäymisen merkitys ja pettymyksen hengellinen arvo”. Se oli mieliin painuva tilaisuus, eivätkä hänen kuulijansa milloinkaan unohtaneet häneltä tuolloin saamaansa opetusta.

151:0.2 (1688.2) Jeesus ei ollut vielä kokonaan toipunut hänen vähän aikaisemmin Nasaretissa tapahtuneen torjutuksi tulonsa aiheuttamasta murhemielisyydestä. Apostolit panivat merkille, että hänen tavanomaiseen hyväntuuliseen käyttäytymiseensä sekoittui nyt omalaatuista surumielisyyttä. Hänen seurassaan olivat enimmän aikaa Jaakob ja Johannes, sillä Pietarilla oli enemmän kuin kädet täynnä työtä siksi, että hän oli vastuussa uusien evankelistaryhmien hyvinvoinnista ja ohjauksesta. Naiset käyttivät tämän Jerusalemin pääsiäisjuhlille lähtöä edeltäneen odotteluajan käymällä Kapernaumissa sekä ympäristön kaupungeissa ja kylissä talosta taloon opettamassa evankeliumia ja hoivaamassa sairaita.

1. Kylväjävertaus

151:1.1 (1688.3) Suunnilleen näihin aikoihin Jeesus ryhtyi käyttämään vertauksiin perustuvaa opetusmenetelmää opettaessaan ympärilleen tavan takaa kerääntyviä väkijoukkoja. Koska Jeesus oli keskustellut apostolien ja muiden kanssa yömyöhään saakka, aamiaiselle oli tuona sunnuntaiaamuna noussut vasta muutama ryhmän jäsen. Niinpä Jeesus meni ulos järven rannalle ja istui yksinään veneessä, Andreaksen ja Pietarin vanhassa kalastusveneessä, jota pidettiin siten, että se oli aina hänen käytettävissään, ja mietiskeli, mihin toimenpiteeseen valtakunnan laajenemisen hyväksi tehtävässä työssä olisi seuraavaksi ryhdyttävä. Mutta kauan ei Mestari saanut olla yksinään. Varsin pian paikalle alkoi virrata väkeä Kapernaumista ja lähikylistä, ja tuon aamun kello kymmeneen mennessä rannalle oli Jeesuksen veneen lähelle kerääntynyt jo likipitäen tuhat henkilöä, jotka äänekkäästi vaativat tulla huomatuiksi. Nyt oli Pietarikin noussut vuoteesta ja raivatessaan tietä veneen luokse hän sanoi Jeesukselle: ”Mestari, puhuisinko minä heille?” Mutta Jeesus vastasi: ”Ei, Pietari, sillä kerron heille tarinan.” Ja sitten Jeesus ryhtyi esittämään vertausta kylväjästä. Se oli ensimmäisiä vertauksia pitkässä sarjassa vastaavanlaisia vertauksia, joita hän opetti jäljessään kulkeville väkijoukoille. Edellä mainitussa veneessä oli korotettu tuhto, jolla hän istui (sillä tapana oli, että opetettaessa istuttiin) puhuessaan rannalle kertyneelle kansanjoukolle. Pietarin lausuttua muutaman sanan Jeesus sanoi:

151:1.2 (1688.4) ”Kylväjä meni kylvämään, ja hänen kylväessään sattui, että jokin määrä siemeniä putosi tien oheen jalkojen tallattaviksi ja taivaan lintujen syötäviksi. Muutamat siemenet putosivat kallioisille paikoille, joissa oli vain vähän multaa. Ne nousivat kohta oraalle, sillä maata ei ollut kovinkaan syvälti, mutta heti kun aurinko alkoi paahtaa, kylvös kuihtui, sillä oraat eivät juurettomina tavoittaneet kosteutta. Jotkin siemenet putosivat orjantappuroiden sekaan, ja sitä mukaa kuin orjantappurat kasvoivat, kylvös tukehtui eikä tuottanut jyvääkään. Ja sitten oli vielä niitä siemeniä, jotka putosivat hyvään maahan, kasvoivat ja tuottivat mikä kolmikymmenkertaisen, mikä kuusikymmenkertaisen, mikä satakertaisen sadon.” Ja kun Jeesus oli tämän vertauksensa esittänyt, hän sanoi kansanjoukolle: ”Jolla on korvat kuulla, hän kuulkoon.”

151:1.3 (1689.1) Kun apostolit ja heidän seurassaan olevat kuulivat Jeesuksen opettavan kansaa tällä tavoin, he olivat kovasti ymmällään. Ja sen jälkeen kun he olivat käyneet asiasta keskenään paljon keskustelua, Matteus sanoi samana iltana Sebedeuksen puutarhassa Jeesukselle: ”Mestari, mikä on väkijoukolle esittämiesi hämärien lausumien tarkoitus? Miksi puhut totuutta etsiville vertauksin?” Ja Jeesus vastasi:

151:1.4 (1689.2) ”Olen koko kuluneen ajan opettanut teitä kärsivällisesti. Teidän on suotu tietää taivaan valtakunnan mysteerit, mutta väkijoukoille, jotka eivät osaa erottaa totuutta, ja niille, jotka tavoittelevat turmiotamme, valtakunnan mysteerit esitetään tästä lähtien vertauksina. Ja tämän me teemme, jotta, ne jotka todella haluavat astua sisälle valtakuntaan, kykenevät näkemään opetuksen merkityksen ja löytävät näin pelastuksen, kun ne taas, jotka kuuntelevat vain meidät satimeen saadakseen, joutuvat yhä pahemmin ymmälle sikäli, että he näkevät näkemättä ja kuulevat kuulematta. Lapseni, ettekö käsitä hengen lakia, joka säätää, että sille jolla on, annetaan, jotta hänellä olisi yltäkylläisyys; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mitä hänellä on. Käytän kansalle puhuessani siis vastedes paljon vertauksia, jotta ystävämme ja ne, jotka haluavat tietää totuuden, kykenevät löytämään, mitä etsivät, kun taas vihamiehemme ja ne, jotka eivät totuutta rakasta, kuulevat ilman, että ymmärtävät. Moni näistä ihmisistä ei kulje totuuden tietä. Profeetta tosiaan kuvaili kaikkia tällaisia sieluja, jotka eivät osaa nähdä totuutta, sanoessaan: ’Sillä tämän kansan sydän on käynyt ylimieliseksi, ja sen korvat ovat puutuneet kuulemaan, ja silmänsä se on sulkenut, jottei se totuutta erottaisi eikä sitä sydämessään ymmärtäisi.’”

151:1.5 (1689.3) Apostolit eivät kaikilta osin käsittäneet Mestarin sanojen merkitystä. Andreaksen ja Tuomaksen jatkaessa keskustelua Jeesuksen kanssa Pietari ja muut apostolit vetäytyivät puutarhan toiseen kolkkaan, jossa he antautuivat vakavaan ja kauan jatkuneeseen mielipiteidenvaihtoon.

2. Vertauksen tulkinta

151:2.1 (1689.4) Pietari ja hänen ympärilleen kerääntynyt ryhmä päättelivät kylväjävertauksen olevan allegoria, eli että jokaisella tarinan piirteellä oli jokin kätketty merkitys; ja siksi he päättivät mennä Jeesuksen luo pyytämään selitystä. Niinpä Pietari kääntyi Mestarin puoleen sanoen: ”Emme kykene pääsemään perille tämän vertauksen merkityksestä, ja haluamme sinun selittävän sen meille, koskapa sanot, että meidän on suotu tietää valtakunnan mysteerit.” Ja tämän kuultuaan Jeesus sanoi Pietarille: ”Poikani, mitään en teiltä halua salata, mutta jospa te ensin kertoisitte minulle, mistä olette keskustelleet; mikä on teidän tulkintanne tästä vertauksesta?”

151:2.2 (1689.5) Hetken hiljaisuuden jälkeen Pietari sanoi: ”Mestari, olemme keskustelleet paljonkin tästä vertauksesta, ja tällainen on tulkinta, johon minä olen päätynyt: Kylväjä on evankeliuminsaarnaaja; siemen on Jumalan sana. Siemen, joka putosi tien oheen, edustaa niitä, jotka eivät ymmärrä evankeliumin opetusta. Linnut, jotka sieppasivat mukaansa kovettuneelle maalle pudonneen siemenen, edustavat Saatanaa tai paholaista, joka vie viekkaasti pois sen, mikä on kylvetty näiden tietämättömien sydämeen. Siemen, joka putosi kallioille ja joka niin äkkiä nousi oraalle, edustaa pinnallisia ja ajattelemattomia henkilöitä, jotka ilosanoman kuullessaan ottavat sen riemuiten vastaan, mutta koska totuudella ei heidän syvemmässä ymmärryksessään ole mitään todellisia juuria, heidän antaumuksensa on lyhytaikaista, kun se joutuu kasvokkain koettelemuksen ja vainon kanssa. Kun vaikea hetki tulee, nämä uskovat kompastuvat, kiusauksen hetkellä he luopuvat. Orjantappuroiden sekaan pudonnut siemen edustaa niitä, jotka ovat auliita kuulemaan sanaa, mutta jotka antavat tämän maailman huolien ja rikkauksien pettävyyden tukahduttaa totuuden sanan, niin että se ei kanna hedelmää. Sen sijaan siemen, joka putosi hyvään maahan ja joka nousi oraalle kantaakseen mikä kolmikymmenkertaisen, mikä kuusikymmenkertaisen ja joku jopa satakertaisen sadon, edustaa niitä, jotka totuuden kuultuaan ottavat sen vastaan ja pitävät sitä arvossa, kukin – älyllisten kykyjensä erilaisuuden takia – omalla tavallaan ja jotka tästä syystä osoittavat näitä erimääräisiä uskonnollisen kokemuksen asteita.”

151:2.3 (1690.1) Kuultuaan Pietarin tulkinnan vertauksesta Jeesus kysyi muilta apostoleilta, eikö heilläkin olisi tarjota tulkintaehdotuksia. Tähän pyyntöön vastasi vain Natanael. Hän sanoi: ”Mestari, jos kohta huomaankin monia hyviä yksityiskohtia Simon Pietarin esittämässä vertauksen tulkinnassa, en ole hänen kanssaan kaikilta kohdin samaa mieltä. Oma käsitykseni tästä vertauksesta olisi seuraavanlainen: Siemen edustaa valtakunnan evankeliumia, kun taas kylväjä edustaa valtakunnan sanansaattajia. Siemen, joka putosi tiepuoleen, kovettuneelle maalle, edustaa niitä, jotka ovat kuulleet evankeliumista vasta vähän, samoin kuin niitä, jotka eivät tästä sanomasta piittaa ja jotka ovat kovettaneet sydämensä. Taivaan linnut, jotka sieppasivat mukaansa tiepuoleen pudonneen siemenen, edustavat asianomaisen elintapoja, pahan houkutusta ja lihan himoja. Kivien sekaan pudonnut siemen edustaa niitä tunneherkkiä sieluja, jotka ottavat nopeasti vastaan uuden opetuksen ja jotka yhtä nopeasti luopuvat totuudesta joutuessaan kohtaamaan ne vaikeudet ja realiteetit, jotka johtuvat siitä, että elää tämän totuuden mukaisesti. Heiltä puuttuu hengellistä käsityskykyä. Orjantappuroiden sekaan pudonnut siemen edustaa niitä, jotka tuntevat viehtymystä evankeliumin totuuksia kohtaan; heidän tekisi mieli noudattaa sen opetuksia, mutta heidän esteekseen muodostuvat ylpeyden täyttämä elämä, mustankipeys, kateus ja ihmisen olemassaoloon liittyvät huolenaiheet. Hyvään maahan pudonnut siemen, joka nousee oraalle kantaakseen mikä kolmikymmenkertaisen, mikä kuusikymmenkertaisen ja mikä satakertaisen sadon, edustaa sitä, missä määrin henkisestä valaistumisesta kertovia erilaisia avuja omaavilla miehillä ja naisilla on luonnollista ja yksilöittäin vaihtelevaa kykyä käsittää totuutta ja vastata sen hengellisiin opetuksiin.”

151:2.4 (1690.2) Kun Natanael oli sanottavansa sanonut, apostolit ja heidän työtoverinsa joutuivat vakavaan mielipiteidenvaihtoon, ja puhkesi kaihtelematon väittely toisten taittaessa peistä Pietarin esittämän tulkinnan oikeellisuuden puolesta ja miltei yhtä monen toisaalta koettaessa puolustaa Natanaelin esittämää vertauksen selitystä. Pietari ja Natanael olivat tällä välin vetäytyneet sisälle taloon, jossa heidän välillään oli käynnissä voimallinen ja päättäväinen voimainponnistus kummankin koettaessa saada toista vakuuttumaan ja muuttamaan mielipiteensä.

151:2.5 (1690.3) Mestari antoi tämän sanaharkan jatkua niin kauan, että se lopulta alkoi lientyä, jolloin hän taputti käsiään ja kutsui heidät ympärilleen. Kun he olivat kaikki taas kerran kerääntyneet hänen ympärilleen, hän sanoi: ”Onko jollakulla teistä jotakin sanottavaa, ennen kuin kerron tästä vertauksesta?” Hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen Tuomas lausahti: ”Kyllä, Mestari, haluaisin sanoa jokusen sanan. Muistan sinun kerran kehottaneen meitä varomaan nimenomaan tämänkaltaista. Neuvoit meitä, että meidän tulisi sanaa julistaessamme ja havainnollistuksia viljellessämme käyttää tositarinoita, ei satuja, ja että meidän tulisi valita sellainen tarina, että se sopii parhaiten sen keskeisen ja tärkeän totuuden havainnollistukseksi, jonka haluaisimme opettaa kansalle, ja ettei meidän tällä tavoin tarinaa hyväksi käytettyämme tulisi pyrkiä esittämään hengellistä sovellusta kaikista kerrotun tarinan pikku yksityiskohdista. Minun mielestäni Pietari ja Natanael ovat kumpikin väärässä koettaessaan tulkita tätä vertausta. Ihailen heidän kykyään tehdä tällaista, mutta olen aivan yhtä varma siitä, että kaikki tuonkaltaiset yritykset, jotka panevat luonnollisen vertauksen kaikkia yksityiskohtiaan myöten poikimaan hengellisiä analogioita, voivat johtaa vain sekaannukseen ja vakavaan väärinkäsitykseen tämän vertauksen todellisesta tarkoituksesta. Oikeassaoloni todistaa täysin se tosiasia, että vain tunti sitten olimme yksimielisiä, mutta nyt sen sijaan olemme jakautuneet kahdeksi erilliseksi ryhmäksi, joilla on eri mielipiteet tästä vertauksesta ja jotka tarrautuvat näihin käsityksiinsä niin tosissaan, että se vaikuttaa mielestäni jopa kykyymme käsittää täysin sitä suurta totuutta, joka sinulla oli mielessäsi tämän vertauksen väkijoukolle esittäessäsi ja pyytäessäsi sen jälkeen meitä esittämään siitä käsityksemme.”

151:2.6 (1691.1) Tuomaksen lausumat sanat vaikuttivat heihin kaikkiin tyynnyttävästi. Hän sai heidät muistamaan, mitä Jeesus oli aikaisemmissa yhteyksissä heille opettanut, ja ennen kuin Jeesus ryhtyi taas puhumaan, Andreas nousi ja sanoi: ”Olen vakuuttunut siitä, että Tuomas on oikeassa, ja haluaisin mielelläni kuulla hänen kertovan, minkä merkityksen hän liittää kylväjävertaukseen.” Kun Jeesus oli antanut Tuomakselle merkin puhua, Tuomas sanoi: ”Veljeni, en halunnut pitkittää tätä keskustelua, mutta jos niin toivotte, tahdon sanoa, että mielestäni tämä vertaus esitettiin, jotta se opettaisi meille yhden suuren totuuden. Ja tämä totuus on se, että valtakunnan evankeliumia opettaessamme menestyksemme tulee aina olemaan vaihtelevanmääräistä, suoritimmepa jumalalliset toimeksiantomme miten uskollisesti ja tehokkaasti tahansa, ja että kaikki tällaiset tuloksissa ilmenevät erot johtuvat suoraan toimintaedellytyksemme muodostavista olosuhteista, joihin voimme vaikuttaa vain vähän tai emme ollenkaan.”

151:2.7 (1691.2) Tuomaksen päätettyä puheensa useimmat hänen saarnaajatovereistaan olivat jokseenkin valmiit yhtymään hänen mielipiteeseensä, yksinpä Pietari ja Natanaelkin olivat jo menossa puhumaan hänen kanssaan, kun Jeesus nousi ja sanoi: ”Hyvin tehty, Tuomas, olet löytänyt vertausten oikean merkityksen, mutta sekä Pietari että Natanael ovat tehneet teille aivan yhtä hyvää sillä, että he ovat näin täysimääräisesti osoittaneet, mikä vaara piilee siinä, että ryhtyy tekemään vertauskuvistani allegoriaa. Omassa sydämessänne saatatte monesti hyötyä, jos annatte tämäntyyppisen spekulatiivisen mielikuvituksen lentää, mutta teette virheen koettaessanne tarjoilla tällaisia päätelmiä oman julkisen opetustyönne osana.”

151:2.8 (1691.3) Nyt kun jännitys oli lauennut, Pietari ja Natanael onnittelivat toisiaan tulkintojensa johdosta, ja Alfeuksen kaksosia lukuun ottamatta jokainen apostoleista rohkaistui ennen levollekäymistä esittämään tulkinnan kylväjävertauksesta. Juudas Iskariotkin tarjosi varsin uskottavantuntuisen tulkinnan. Kahdellatoista apostolilla oli useinkin tapana omassa keskuudessaan ottaa selvää Mestarin esittämistä vertauksista niin kuin he olisivat menetelleet allegorian suhteen, mutta koskaan he eivät enää suhtautuneet senlaatuisiin spekulaatioihin tosissaan. Tämä oli sekä apostoleiden että heidän työtovereidensa kannalta sangen hyödyllinen istunto, varsinkin kun otetaan huomioon, että Jeesus tästä lähtien käytti julkisen opetustyönsä yhteydessä yhä enemmän vertauksia.

3. Lisää vertauksista

151:3.1 (1691.4) Apostolien mielenkiinto suuntautui siinä määrin vertauksiin, että koko seuraava ilta omistettiin vertauksista käytyyn jatkokeskusteluun. Jeesus alusti illan keskustelun sanomalla: ”Rakkaani, teidän tulee aina osata eriyttää opetuksenne niin, että sovitatte totuuden julkituontinne sen mukaiseksi, minkälaista ajatusmaailmaa kuulijanne edustavat ja minkälainen heidän sydämensä on. Kun seisotte väenpaljouden edessä, joka ei ole älykkyydeltään eikä mielenlaadultaan yhtenäistä, ette voi puhua eri sanoja jokaiselle erilliselle kuulijoiden luokalle, mutta voitte sen sijaan kertoa tarinan, joka välittää opetuksenne. Ja silloin jokaisella ryhmällä, jopa jokaisella yksilöllä, on mahdollisuus tehdä esittämästänne vertauksesta oma tulkintansa omien älyllisten ja hengellisten avujensa mukaisesti. Teidän on määrä antaa valonne loistaa, mutta tehkää se viisaasti ja harkitusti. Ei kukaan, joka sytyttää lampun, peitä sitä astialla tai pane sitä sängyn alle, vaan hän panee lamppunsa lampunjalkaan, jotta kaikki voivat nähdä sen valon. Sanonpa teille, ettei taivaan valtakunnassa ole mitään kätkettyä, jota ei tuotaisi julki; eikä siellä ole mitään salaisuuksia, joita ei lopulta tehtäisi tunnetuiksi. Kaikki nämä seikat tulevat lopulta valoon. Älkää ajatelko pelkästään kansanjoukkoja ja sitä, miten ne kuulevat totuuden, vaan pitäkää vaarin myös itsestänne ja siitä, miten te kuulette. Muistakaa, että olen monta kertaa sanonut teille: Sille, jolla on, annetaan lisää; kun sen sijaan siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mitä hän luulee, että hänellä on.”

151:3.2 (1692.1) Vertauksista käyty jatkokeskustelu ja niiden tulkitsemisesta esitetty lisäopetus on tiivistettävissä seuraavankaltaiseksi nykyisen kielenkäytön mukaiseksi esitykseksi:

151:3.3 (1692.2) 1. Jeesus neuvoi pidättymään satujen tai allegorioiden käyttämisestä evankeliumin totuuksia opetettaessa. Hän suositteli kuitenkin vertausten, eritoten luontovertausten, runsasta käyttämistä. Hän korosti, miten arvokasta on, että totuuden opettamisen välineenä käytetään luonnonmaailman ja hengenmaailman välillä vallitsevaa analogiaa. Luonnonmaailmasta puhuessaan hän tavan takaa käytti sanoja ”tuo epätodellinen ja ohitse kiitävä henkirealiteettien varjo”.

151:3.4 (1692.3) 2. Jeesus esitti heprealaisista kirjoituksista kolme, ehkä neljä, vertausta ja pyysi kiinnittämään huomiota siihen seikkaan, ettei tämä opetusmenetelmä ollut täysin uusi. Siitä tuli kuitenkin lähes uusi opetusmenetelmä, kun hän ryhtyi sitä tästä ajankohdasta alkaen käyttämään.

151:3.5 (1692.4) 3. Opettaessaan apostoleille vertausten arvoa Jeesus kehotti kiinnittämään huomiota seuraaviin seikkoihin:

151:3.6 (1692.5) Vertaus antaa mahdollisuuden vedota samanaikaisesti mielen ja hengen tavattoman erilaisiin tasoihin. Vertaus antaa virikkeitä mielikuvitukselle, se haastaa erottamaan oleellisen, ja se panee kriittisen ajattelun liikkeelle. Se edistää myötätuntoa nostattamatta vihamielisyyttä.

151:3.7 (1692.6) Vertaus lähtee liikkeelle asioista, jotka ovat tunnettuja, ja etenee entuudestaan tuntemattoman erottamiseen. Vertaus käyttää hyväkseen sitä, mikä on aineellista ja luonnollista, keinona tutustuttaa siihen, mikä on hengellistä ja aineellisuuden ylittävää.

151:3.8 (1692.7) Vertaukset helpottavat puolueettomien moraalisten päätösten tekemistä. Vertaus tekee tyhjäksi paljon ennakkoluuloa, ja mieleen se istuttaa hellävaraisesti uuden totuuden, ja se tekee tämän kaiken herättämällä mahdollisimman vähän henkilökohtaisesta närkästymisestä johtuvaa puolustautumisenhalua.

151:3.9 (1692.8) Vertauskuvan esiintuomaan analogiaan sisältyvän totuuden torjuminen edellyttää sellaista tietoista älyllistä toimintaa, joka suoranaisesti halveksii sitä, mikä on ihmisen tekemä rehellinen arvio ja mitä hän on rehellisesti päättänyt. Vertaus johdattaa kuuloaistimuksen kautta tapahtuvaan ajatuksen esillepusertamiseen.

151:3.10 (1692.9) Vertauksiin turvautuvan opetusmuodon käyttäminen antaa opettajalle mahdollisuuden esittää uusia ja jopa hätkähdyttäviä totuuksia, samalla kun hän jotakuinkin kokonaan välttyy kaikenlaiselta kiistelyltä ja ulkonaiselta yhteentörmäykseltä perinteen ja vakiintuneen arvovallan kanssa.

151:3.11 (1693.1) Vertaukseen sisältyy vielä sekin etu, että se voimistaa muistikuvaa opetetusta totuudesta, kun myöhemmin joudutaan samankaltaisiin entuudestaan tuttuihin tilanteisiin.

151:3.12 (1693.2) Tällä tavoin Jeesus koetti tutustuttaa seuraajansa moniin niistä syistä, miksi hän yhä enemmän otti tavakseen käyttää julkisessa opetustyössään vertauksia.

151:3.13 (1693.3) Illan opintojen loppupuolella Jeesus kommentoi ensi kerran kylväjävertausta. Hän sanoi, että vertaus viittasi kahteen asiaan: Se oli ensinnäkin katsaus hänen omaan siihenastiseen toimintaansa ja ennuste siitä, mitä hän saattoi odottaa maan päällä vielä viettämältään elämänsä ajalta. Ja toisekseen se oli myös vihje siitä, mitä apostolit ja valtakunnan muut sanansaattajat saattoivat odottaa kohtaavansa, kun he aikojen kuluessa toimisivat tulevien sukupolvien parissa.

151:3.14 (1693.4) Jeesus turvautui vertausten käyttämiseen myös siksi, että hän katsoi ne parhaaksi keinoksi torjua Jerusalemin uskonnollisten johtajien harkiten tehdyn yrityksen opettaa sellaista, että kaikki, mitä hän teki, oli tehty riivaajien ja perkeleiden ruhtinaan avulla. Luontoon vetoaminen suuntautui tuollaista opetusta vastaan, sillä tuolloiset ihmiset katsoivat kaikkien luonnonilmiöiden johtuvan hengellisten olentojen ja yliluonnollisten voimien välittömästä vaikutuksesta. Hän päätti käyttää tätä opetusmenetelmää myös siksi, että se antoi hänelle mahdollisuuden julistaa tärkeitä totuuksia niille, jotka halusivat tietää paremman tien, samalla kun se tarjosi hänen vihamiehilleen vähemmän tilaisuuksia löytää syytä paheksuntaan ja syytösten esittämiseen häntä vastaan.

151:3.15 (1693.5) Ennen kuin Jeesus päästi ryhmän yön ajaksi hajaantumaan, hän sanoi: ”Haluan nyt esittää teille kylväjävertauksen loppuosan. Haluaisin testata teitä saadakseni tietää, miten otatte vastaan seuraavan: Taivaan valtakunta on myös sen miehen kaltainen, joka kylvi maahan hyvää siementä. Ja kun hän öisin nukkui ja toimitti päivisin askareitaan, siemen nousi oraalle ja varttui, ja vaikkei hänellä ollut tietoa, miten se oikein tapahtui, kasvi alkoi kantaa hedelmää. Ensin oli korsi, sitten tuli tähkäpää ja lopulta oli täydet jyvät tähkäpäissä. Ja kun vilja oli kypsää, hän tarttui sirppiin, ja sato oli korjattu. Jolla on korva kuullakseen, hän kuulkoon.”

151:3.16 (1693.6) Moneen kertaan apostolit palasivat mielessään pohtimaan näitä sanoja, mutta Mestari ei koskaan enää maininnut mitään tästä lisäyksestä kylväjävertaukseen.

4. Lisää järvenrannalla esitettyjä vertauksia

151:4.1 (1693.7) Seuraavana päivänä Jeesus opetti taas kansaa veneessä istuen, ja hän sanoi: ”Taivaan valtakunta on niin kuin oli muuan mies, joka kylvi peltoonsa hyvää siementä; mutta sillä aikaa kun hän nukkui, hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta vehnän sekaan ja riensi matkoihinsa. Ja kun laiho nousi oraalle, ja kun se myöhemmin alkoi tähkiä, lustekin nousi näkyville. Silloin tämän tilanomistajan palvelijat tulivat ja sanoivat hänelle: ’Herra, etkö kylvänytkin peltoosi hyvää siementä? Mistä siis nämä rikkaruohot tulevat?’ Ja hän vastasi palvelijoilleen: ’Tämä on vihamiehen tekosia.’ Palvelijat kysyivät silloin isännältään: ’Tahtoisitko, että menemme ja kitkemme pois nämä rikkaruohot?’ Mutta hän vastasi heille sanoen: ’Ei, jottette niitä kitkiessänne nyhdä vehnääkin. Antakaa mieluummin molempien kasvaa yhdessä sadonkorjuun aikaan saakka, jolloin sanon elonkorjaajille: Kerätkää ensin lusteet ja sitokaa ne kimpuiksi, jotka poltetaan, ja korjatkaa sitten vehnä, joka pannaan talteen aittaani.’”

151:4.2 (1693.8) Sen jälkeen kun kansa oli esittänyt jokusen kysymyksen, Jeesus puhui toisenkin vertauksen: ”Taivaan valtakunta on sinapinsiemenen kaltainen, jonka mies kylvi peltoonsa. Sinapinsiemenhän on siemenistä vähäisin, mutta kun se on kasvanut täyteen mittaansa, siitä tulee kaikista yrteistä suurin, ja se on kuin puu, joten taivaan linnut voivat asettua lepäämään sen oksille.”

151:4.3 (1694.1) ”Taivaan valtakunta on niin ikään kuin oli hapate, jonka nainen otti ja kätki kolmeen mitalliseen jauhoja, ja silloin tapahtui, että koko taikina happani.”

151:4.4 (1694.2) ”Taivaan valtakunta on myös sen peltoon kätketyn aarteen kaltainen, jonka mies löysi. Iloissaan hän meni ja myi kaiken, mitä hänellä oli, saadakseen rahat pellon ostamiseen.”

151:4.5 (1694.3) ”Taivaan valtakunta on myös kuin kauppias, joka etsi komeita helmiä; ja kun hän oli löytänyt yhden kallisarvoisen helmen, hän meni ja myi koko omaisuutensa, jotta hän kykenisi ostamaan tuon erinomaisen helmen.”

151:4.6 (1694.4) ”Sitä paitsi taivaan valtakunta on nuotan kaltainen, joka viskattiin mereen ja siihen jäi kaikenkaltaisia kaloja. Kun nuotta sitten tuli täyteen, kalastajat vetivät sen rantahietikolle, jonne he istuutuivat lajittelemaan kaloja keräten hyvät astioihin mutta heittäen samalla kelvottomat pois.”

151:4.7 (1694.5) Jeesus esitti väkijoukoille monia muitakin vertauksia. Tästä alkaen hän opetti väkijoukkoja itse asiassa perin harvoin millään muulla tavoin. Puhuttuaan suurelle yleisölle vertauksin hän tapasi iltaoppituntien kuluessa antaa apostoleille ja evankelistoille perusteellisemman ja täsmällisemmän selityksen opetuksistaan.

5. Käynti Heresassa

151:5.1 (1694.6) Kansanjoukko kävi koko viikon ajan aina vain lukuisammaksi. Sapattina Jeesus kiiruhti pois paikalta ylös kukkuloille, mutta kun sunnuntaiaamu koitti, kansanjoukot palasivat. Jeesus puhui väkijoukolle Pietarin esittämän saarnan jälkeen alkuiltapäivästä, ja puheensa pidettyään hän sanoi apostoleilleen: ”Väkijoukot uuvuttavat minua; siirtykäämme järven vastarannalle saadaksemme levätä yhden päivän.”

151:5.2 (1694.7) Matkalla järven poikki heitä kohtasi Galileanmerelle eritoten puheena olevaan vuodenaikaan luonteenomainen raju ja äkillinen myrskyilma. Tämä vesistö on runsaat kaksisataa metriä merenpinnan alapuolella, ja sitä ympäröivät korkeat rantatörmät, erityisesti lännen puolella. Seudulla on syviä rotkoja, jotka kulkevat järveltä kukkuloille, ja kun lämmennyt ilma nousee päiväsaikaan ikään kuin taskuksi järven ylle, rotkojen viilenevä ilma pyrkii auringonlaskun jälkeen syöksymään alas järvelle. Nämä myrskytuulet nousevat yhtäkkisesti, ja toisinaan ne asettuvat yhtä äkillisesti.

151:5.3 (1694.8) Kysymys oli juuri tällaisesta iltapuhurista, kun tuuli tarttui veneeseen, joka tuona sunnuntaiehtoona kuljetti Jeesusta vastarannalle. Perässä seurasi kolme muuta venettä, joissa purjehti jokusia nuorempia evankelistoja. Tämä myrskytuuli oli ankara, olkoonkin että se rajoittui vain tähän osaan järveä, länsirannalla ei nimittäin näkynyt merkkiäkään myrskystä. Tuuli oli niin voimakas, että aallot alkoivat lyödä veneen yli. Kova tuuli oli riuhtaissut purjeen irti, jo ennen kuin apostolit ehtivät sitä reivata. Nyt heidän matkantekonsa siis riippui kokonaan siitä, miten he jaksoivat käytellä airoja, kun he työläästi kiskoivat kohti vajaan kolmen kilometrin päässä olevaa rantaa.

151:5.4 (1694.9) Tällä aikaa Jeesus nukkui veneen perässä pienen katoksen alla. Mestari oli ollut uupunut, jo kun he lähtivät Betsaidasta, ja hänhän oli määrännytkin heidät purjehtimaan järven vastarannalle juuri, jotta he saisivat levätä. Nämä entiset kalastajat olivat vahvoja ja kokeneita soutajia, mutta tämä oli yksi pahimmista heidän milloinkaan kokemistaan myrskyistä. Vaikka tuuli ja aallot heittelivät heidän purttaan ikään kuin se olisi ollut kaarnavene, Jeesus jatkoi häiriintymättä untaan. Pietari käytteli oikeanpuoleista airoa lähellä veneen perää. Kun vene alkoi täyttyä vedestä, hän jätti aironsa, ryntäsi Jeesuksen luo ja ravisti häntä voimakkaasti saadakseen hänet heräämään, ja kun Jeesus oli herännyt, Pietari sanoi: ”Mestari, etkö tiedä, että olemme rajussa myrskyssä? Ellet pelasta meitä, me kaikki hukumme.”

151:5.5 (1695.1) Tullessaan ulos sateeseen Jeesus katsoi ensin Pietariin ja tähyiltyään sitten pimeyteen nähdäkseen airojensa kimpussa kamppailevat soutajat, hän käänsi katseensa takaisin Simon Pietariin, joka ei kiihtymykseltään ollut vielä palannut aironsa ääreen, ja sanoi: ”Miksi olette kaikki näin täynnä pelkoa? Missä on uskonne? Rauhoittukaa, tyyntykää.” Jeesus oli tuskin ehtinyt päättää tätä Pietarille ja muille apostoleille osoittamaansa moitetta, hän oli tuskin ehtinyt kehottaa Pietaria etsimään rauhaa, jolla tyynnyttää kuohuvan sielunsa, kun tasapainoon päässyt ilmakehän häiriö asettui täydeksi tyyneydeksi. Ankara merenkäynti lakkasi miltei välittömästi, samalla kun synkät pilvet, jotka olivat sataneet alas muutaman hetken jatkuneena kuurona, katosivat taivaalta, ja taivaan tähdet tuikkivat heidän yläpuolellaan. Kaikki tämä oli arviomme mukaan pelkkä yhteensattuma, mutta apostolit, eritoten Simon Pietari, eivät koskaan lakanneet pitämästä tätä välikohtausta luonnonihmeenä. Tuonaikaisten ihmisten oli erityisen helppo uskoa luonnonihmeisiin, uskoivathan he lujasti, että luonto kaiken kaikkiaan oli ilmiö, joka on suoraan henkivoimien ja yliluonnollisten olentojen valvonnassa.

151:5.6 (1695.2) Jeesus selvitti kahdelletoista apostolille yksiselitteisesti, että hän oli puhunut heidän hätääntyneelle hengelleen ja osoittanut sanansa heidän pelosta hämmentyneelle mielelleen, että hän ei ollut komentanut luonnonvoimia tottelemaan sanojaan. Mutta sellainen puhe kaikui kuuroille korville. Mestarin seuraajat tulkitsivat kaikki tällaiset yhteensattumista johtuneet tapaukset itsepintaisesti aina omalla tavallaan. Tuosta päivästä alkaen he pitivät tiukasti kiinni käsityksestään, että Mestarilla oli ehdoton valta luonnonvoimiin. Pietari ei koskaan kyllästynyt kertomaan, miten ”tuulet ja meren aallotkin tottelevat häntä”.

151:5.7 (1695.3) Oli iltamyöhä, kun Jeesus ja hänen työtoverinsa pääsivät rantaan, ja koska yö oli tyyni ja kaunis, he kaikki yöpyivät veneissä ja menivät rantaan vasta hieman auringonnousun jälkeen seuraavana aamuna. Sitten kun he kaikki, noin neljäkymmentä henkeä, olivat koolla, Jeesus sanoi: ”Mitäpä, jos menisimme tuonne kukkuloille ja viettäisimme siellä muutaman päivän Isän valtakuntaan liittyviä ongelmia pohdiskellen.”

6. Heresan mielipuoli

151:6.1 (1695.4) Vaikka lähellä oleva järven itäranta enimmältään kohosi loivasti kohti kauempana olevaa ylänköä, niin tässä nimenomaisessa kohdassa oli jyrkkä mäenrinne rannan pudotessa toisin paikoin seinämän tavoin suoraan järveen. Läheisen kukkulan kylkeä osoittaen Jeesus sanoi: ”Nouskaamme tuolle rinteelle nauttimaan aamiaisemme ja jossakin suojaisassa paikassa levätäksemme ja keskustellaksemme.”

151:6.2 (1695.5) Sanottu rinne oli kauttaaltaan täynnä kallioon louhittuja onkaloita. Monet näistä syvennyksistä olivat muinaisia hautakammioita. Mäkirinteen puolivälin paikkeilla, pienellä verrattain tasaisella kohdalla sijaitsi pienen Heresan kylän hautausmaa. Kun Jeesus työtovereineen kulki tämän hautausmaan läheltä, muuan näissä mäenrinteen luolissa asuva hullu ryntäsi heidän luokseen. Tämä heikkomielinen mies oli seutukunnalla varsin tunnettu, ja hän oli yhteen aikaan ollut kahlein ja kettingein kytkettynä yhteen näistä luolista. Hän oli jo kauan sitten murtanut kahleensa ja harhaili nyt mielensä mukaan hautojen ja hylättyjen hautakammioiden keskellä.

151:6.3 (1696.1) Tämä mies, jonka nimi oli Aamos, kärsi ajoittaisesta mielenvikaisuudesta. Saattoi olla pitkiäkin jaksoja, jolloin hän hankki itselleen joitakin vaatteita ja käyttäytyi kanssaihmistensä parissa jotakuinkin normaalisti. Yhden tällaisen selväjärkisyyden kauden aikana hän oli mennyt Betsaidaan, jossa hän kuuli Jeesuksen ja apostolien sananjulistusta, ja tuolloin hänestä oli tullut puolesta sydämestään valtakunnan evankeliumiin uskova. Mutta kohta alkoi taas hänen vaivansa myrskyisä vaihe, ja hän pakeni haudoille, jossa hän vaikeroi, kiljui ääneensä ja käyttäytyi niin, että hän piti pelon vallassa kaikkia, jotka sattuivat hänet kohtaamaan.

151:6.4 (1696.2) Kun Aamos tunnisti Jeesuksen, hän lankesi polvilleen Jeesuksen jalkojen juureen ja huudahti: ”Tunnen sinut, Jeesus, mutta olen monien perkeleiden riivaama, ja pyydän hartaasti, ettet kiusaa minua.” Tämä mies uskoi vilpittömästi, että hänen ajoittaisen mielenvaivansa syynä oli se, että pahat ja saastaiset henget tunkeutuivat noina hetkinä häneen ja pitivät vallassaan hänen mieltään ja ruumistaan. Hänen vaivansa olivat etupäässä tunneperäisiä – hänen aivonsa eivät olleet vaikeasti sairaat.

151:6.5 (1696.3) Jeesus käänsi katseensa alas tähän mieheen, joka kyyristeli hänen jaloissaan kuin jokin eläin, kumartui, tarttui häntä kädestä, nosti hänet seisomaan ja sanoi hänelle: ”Aamos, et sinä ole perkeleen vallassa, olethan jo kuullut hyvän sanoman, että olet Jumalan poika. Käsken sinua toipumaan tästä kohtauksesta.” Ja kun Aamos kuuli Jeesuksen lausuvan nämä sanat, hänen älytoiminnassaan tapahtui sellainen muutos, että hänen järjenvoimansa palautuivat välittömästi entiselleen, ja hän kykeni taas emootioidensa normaaliin hallintaan. Tuohon hetkeen mennessä paikalle oli kerääntynyt lähikylästä jo melkoinen väkijoukko, ja nämä ihmiset, joiden määrää vielä lisäsivät ylängöltä heidän yläpuoleltaan tulleet sikopaimenet, hämmästyivät nähdessään tämän mielipuolen täysissä järjenvoimissaan istuvan Jeesuksen ja hänen seuraajiensa parissa ja keskustelevan vapaasti heidän kanssaan.

151:6.6 (1696.4) Sikopaimenten rynnätessä kylään levittämään uutista hullun kesyttämisestä koirat hyökkäsivät pienen ja oman onnensa varaan jätetyn, noin kolmikymmenpäisen sikalauman kimppuun ja ajoivat useimmat näistä jyrkänteeltä alas järveen. Ja juuri tämä sattumasta johtunut tapaus, joka liittyi siihen, että Jeesus oli paikalla ja että hullun luultiin parantuneen ihmeen kautta, antoi aiheen legendalle, jonka mukaan Jeesus oli parantanut Aamoksen karkottamalla hänestä kokonaisen legioonan perkeleitä, ja nämä perkeleet olivat menneet sikalaumaan ja saaneet aikaan sen, että siat siinä samassa syöksyivät omaan tuhoonsa alempana olevaan järveen. Ennen päivän päättymistä sikopaimenet olivat levittäneet ympäriinsä juttua tästä välikohtauksesta, ja koko kylä uskoi siihen. Aamos epäilemättä uskoi tähän tarinaan, näkihän hän, että siat syöksyivät kukkulanharjanteen ylitse kohta, sen jälkeen kun hänen rauhaton mielensä oli asettunut, ja hän uskoi aina, että siat olivat vieneet mennessään juuri ne pahat henget, jotka niin kauan olivat kiusanneet ja vaivanneet häntä. Ja tämä vaikutti suuresti siihen, että hänen paranemisestaan tuli pysyvä. On totta, että kaikki Jeesuksen apostolit (Tuomasta lukuun ottamatta) uskoivat sikaepisodin olleen välittömästi yhteydessä Aamoksen paranemiseen.

151:6.7 (1696.5) Jeesukselle ei suotu hänen tavoittelemaansa lepoa. Tuo päivä kului enimmältään siihen, että hänen ympärillään tungeksi ihmisiä, jotka tulivat paikalle, koska olivat kuulleet, että Aamos oli hoidettu terveeksi, ja joita houkutti tarina siitä, että riivaajat olivat poistuneet mielipuolesta ja asettuneet sikalaumaan. Ja niin, vain yhden levätyn yön jälkeen, Jeesus ja hänen ystävänsä heräsivät varhain tiistaiaamuna siihen, että paikalle saapui lähetystöllinen näitä siankasvattajamuukalaisia, jotka tulivat antamaan hänelle kehotuksen poistua heidän keskuudestaan. Heidän edusmiehensä sanoi Pietarille ja Andreakselle: ”Galilean kalastajat, poistukaa luotamme ja viekää profeettanne mennessänne. Tiedämme, että hän on pyhä mies, mutta maamme jumalat eivät tunne häntä, ja olemme vaarassa menettää monta sikaa. Olemme alkaneet pelätä teitä, joten rukoilemme teitä lähtemään täältä.” Ja kuullessaan heidän viestinsä Jeesus sanoi Andreakselle: ”Palatkaamme paikallemme.”

151:6.8 (1697.1) Juuri kun he olivat valmiit lähtemään, Aamos pyysi hartaasti, että Jeesus sallisi hänen palata heidän mukanaan, mutta Mestari ei halunnut siihen suostua. Jeesus sanoi Aamokselle: ”Älä unohda, että olet Jumalan poika. Palaa omiesi pariin ja näytä heille, miten suuria tekoja Jumala on tehnyt hyväksesi.” Ja Aamos kulki ympäriinsä julistaen, että Jeesus oli karkottanut kokonaisen legioonan perkeleitä hänen vaivatusta sielustaan, ja että nämä pahat henget olivat tunkeutuneet laumalliseen sikoja ja ajaneet ne pikaiseen tuhoon. Ja hän lopetti, vasta kun oli käynyt jokaisessa Dekapoliin kaupungissa julistamassa, mitä suuria tekoja Jeesus oli hänen hyväkseen tehnyt.

Información de fondo

Tulostettava versioTulostettava versio

Urantia Foundation, 533 W. Diversey Parkway, Chicago, IL 60614, USA
Yhdysvallat Puhelin: +1-773-525-3319
© Urantia Foundation. Kaikki oikeudet pidätetään