Ajatuksia ja tuumailuja siitä, mitä Urantia-kirja minulle merkitsee

Tulostettava versio

Lourdes Burga-Cisneros

Lourdes Burga-Cisneros
Lima, Peru

Ollessani 22-vuotias v. 1994 ja matkalla Paraguayn Asuncióniin, muuan perin erityinen ja rakas henkilö tutustutti minut Urantia-kirjan opetuksiin. Vaikka minut on kastettu roomalaiskatoliseksi ja olen saanut kyseisen uskon mukaisen kasvatuksen ja suorittanut hengellisen etsintäni, johon kuului ”uuden ajan” aiheita, minun oli – toisin kuin nyt – vaikeaa ajatella Jumalaa lähelläni olevana ja omana henkilökohtaisena Isänäni. Minun täytyy myöntää myös, että ajatus siitä, että olemme veljiä ja sisaria, koska meillä on sama kaikkia rakastava Isä, ei ollut mieleeni. Sittemmin tulin kuitenkin perin tietoiseksi siitä, mitä tämä kaikki merkitsee ja mitä se antaa ymmärtää. Se, että olemme veljiä ja sisaria, on universumin suunnaton lahja, jota meidän ei tule pitää itsestäänselvyytenä; meidän tulisi sen sijaan arvostaa sitä avainasemassa olevana tilaisuutena täyttää elämän tarkoituksemme ja parantaa maailmaamme ottamalla vastaan tämä haaste mahdollisimman pikaisesti. Näiden kahden elintärkeän totuuden – Jumalan Isyyden ja ihmisten veljeyden – ymmärtäminen ja niihin tarttuminen muuttivat elämäni ikiajoiksi. Vaikka käytin kokonaisen vuoden Urantia-kirjan opetuksiin tutustumiseen ennen kuin varsinaisesti aloin sitä lukea, olin tuohon hetkeen mennessä valmis hyväksymään ja ymmärtämään sen totuudet, samalla kun kaipasin kiihkeästi niiden mukaan elämistä.

Yksi noiden opetusten seuraamus oli, että houkuttauduin pois kotimaastani Perusta voidakseni pitää sapattivuoden, jonka aikana matkustelisin kaikkialla Etelä-Amerikassa. Lopulta tuo alkuperäinen suunnitelma kuitenkin muuntui kymmeneksi vuodeksi, joiden kuluessa tutkin hengellisen kasvun polkuja jakamalla ihanteita ja käsityksiä hengellisellä matkallani tapaamieni satojen veljien ja sisarten kanssa. Matka vei minut kaikkialle Etelä-Amerikkaan, Yhdysvaltoihin, Länsi-Eurooppaan ja jopa Lähi-itään saakka.

Kaikki nuo vuodet ja pitkin matkaa tunsin, että Isä itse toden totta siunasi minua, samalla kun hän tarttui minua kädestä, auttoi minua ja vastasi kysymyksiini, samalla minua tukien, vahvistaen, palvellen ja opastaen. Samalla hän myös opetti ja valisti minua. Olen syvästi kiitollinen siitä, että minulla oli tilaisuus tällaiseen hämmästyttävään kokemukseen noina ratkaisevan tärkeinä vuosina, jotka määrittivät ja tasapainottivat luonteeni. Toisin kuin monet vanhat ystäväni, jotka viettivät nuo vuodet keksimällä uusia ja hulluja tapoja tuottaa itselleen mielihyvää, minä sen sijaan keskityin Isän tahtoon ja pyrkimyksiin sen täyttämiseksi.

Esteitä, ongelmia, ristiriitoja ja erehdyksiäkin luonnollisesti esiintyi; useimmat niistä juontuivat egostani, itsepäisyydestäni ja epätoivottavista käyttäytymismalleista, jotka olin kehittänyt lapsuudessani ja nuoruudessani Perussa. Mutta jatkoin päättäväisesti etsintääni ja onneksi siinä onnistuin. Noina vuosina minua miellytti eritoten seuraava Urantia-kirjan kohta:

Kerran ikuisen elämän tielle astuttuasi, tämän tehtävän vastaanotettuasi ja etenemiskäskyn saatuasi, älä pelkää inhimillisen unohtavaisuuden ja kuolevaiselle ominaisen epävakaisuuden vaaroja, älä anna epäonnistumisenpelon tai hätäännyttävän hämmennyksen vaivata itseäsi, älä horju äläkä epäile asemaasi ja arvoasi, sillä aina, kun näyttää pimeältä, aina kun eteenpäin ponnistellessasi tulet tienhaaraan, aina on Totuuden Henki puhuva sinulle sanoen: ”Tämä on se tie.” [34:7.8]

Sisimpäni syvimmällä tasolla oivalsin, että tärkein tehtäväni tuona hetkenä oli huolehtia itsestäni sieluna voidakseni virittää elämäni planetaarisen evoluution koko ohjelmaan ja myötävaikuttaa sillä keinoin omalla persoonallisella tavallani evolutionaarisen kokemuksen enentymiseen tällä planeetalla ja sitä kautta koko universumissa. Tulin tietoiseksi tästä haasteesta Urantia-kirjaa lukemalla, erityisesti opetuksista, jotka koskevat Korkeinta Olentoa. Kuinka tyydyttävää ja lohduttavaa olikaan saada tietää erittäin luotettavasta lähteestä, että kehittyvä ja kokemuksellinen ajallisuuden ja avaruuden Jumala itse asiassa hankkii tärkeää kokemusta meidän myötämme ja meidän kauttamme, mihin kuuluu ja jonka osana ovat läpikäymämme hengellistä arvoa omaavat kokemukset.

Tämän innoittavan ja järisyttävän todellisuusilmoituksen valossa ”tosiasiallinen Isän tahdon täyttäminen” tuntui minusta täysin järjelliseltä; se oli kuin sanoisi: ”Tahtoni on tehdä Isäni tahto, jotta voin saavuttaa Jumalan tarkoitusperät maan päällä.” Miksen lausuisi toisille sanoja, jotka haluaisin kuulla? Miksen pyrkisi innoittamaan jotakuta tavalla, jolla haluaisin tulla inspiroiduksi? Miksen kirjoittaisi kirjaa, jonka haluaisin lukea, tai säveltäisi laulua, jonka haluaisin laulaa? Miksen auttaisi sellaisen maailman aikaansaamisessa, jossa haluaisin elää? Siispä päätin tehdä niin tai ainakin yrittää.

Pääsin tähän ymmärrykseen sellaisen henkilön vaikutuksesta, jota voisin kutsua vanhemmaksi veljekseni, mutta vain filosofisessa tai hengellisessä mielessä. Hän käytti hyväksi monia Urantia-kirjan opetuksia ja auttoi sitä tietä minua edistymään kauas aikaisemmasta näkemyksestäni, jonka mukaan täyttäisin hengellisessä elämässäni mission, jonka valo-olento jollakin keinoin paljastaisi minulle ja yhtäkkisesti nostaisi tietoisuuteni tason. Tuollainen oli tietenkin toiveajattelua, ja oli kannaltani elintärkeää päästä sellaisen yli ja ohi. Siitä huolimatta minulle oli vaikea opittava sen tajuaminen, että hengellinen elämäntehtävämmme koostuu päivittäisestä kokemuksestamme ja nojaa siihen; siihen liittyen meillä on tosiasiassa mahdollisuus saada aikaan paljon. Huolehtiminen sielustani, jotta virittäydyn kosmiseen todellisuuteen, merkitsi lujaa työtä. Tiedostin esimerkiksi, että aamulla herättyäni olin velvollinen tietoisesti ponnistelemaan käyttääkseni viisaalla tavalla avaruutta, aikaa ja energiaa voidakseni tarjota elämäni Jumalalle ja universumille tavoilla, jotka olisivat soveliaita ja viisaita, toisin sanoen tajusin, että elämäni hengellinen missio ei ollut ennalta määrättyä tai taattua, vaan se on potentiaalinen seuraamus, joka minun tuli aktuaalistaa omin tietoisin toimin.

On hämmentävää, että siitä on kulunut 21 vuotta. Olen taas säännöllisen elämän pyörteissä yhteiskunnassa, ja minulla on kaksi lasta, jotka motivoivat minua eteenpäin hetkinä, jolloin tunnen uupumusta ja ihmettelen, selviänkö kyseisen päivän töistäni, askareistani ja velvollisuuksistani. Olen kiitollinen valaistumisen ja ilon hetkistä, mutta minun tulee olla kiitollinen myös ajoittaisesta stressistä ja jännittyneisyydestä. Nämä jaksot tuovat mieleeni nuoruudessa tekemäni hengellisen matkan. Ne stimuloivat päätöksentekoa ja ne kannustavat minua eteenpäin uudistamaan sen hengellisen sitoumukseni, jonka tein vuosia sitten toimiessani sen tiedon ja ymmärryksen varassa, jonka olin hankkinut Urantia-kirjan inspiroivista opetuksista.