Mitä Urantia-kirja merkitsee minulle - Samantha Nior

Tulostettava versioTulostettava versioSend by emailSend by email

Samantha NiorSamantha Nior
Hilversum, Alankomaat

Olen Urantia-kirjan lukija jo toisessa polvessa. Ranskalaiset vanhempani alkoivat lukea kirjaa ollessani kolme- tai nelivuotias. He opiskelivat sitä vuosien ajan – ja minä olin usein valjaissa – Henry ja Bauk Begemannin kanssa. En tietenkään ymmärtänyt sitä silloin, mutta myöhemmin, varttuneempana ja kun minulla oli oma kirja, luin sitä hiukkasen, mutta se oli mielestäni vaikeasti ymmärrettävä. Pidin sen kuitenkin aina vuoteeni lähellä, sillä tunsin itseni turvalliseksi ja turvatuksi, kun se oli siellä.

Murrosiässä minulla oli valtavasti kysymyksiä, ja äitini vastasi moniin niistä. Tunsin siis kirjan keskeiset opetukset ja uskoin niihin.

Nuorena aikuisena minua kohtasivat vaikeat ja koettelevat ajat, mutta hengellisyys ei minua pahemmin kiinnostanut. Kun olin 29-vuotias, päätin lukea Urantia-kirjaa vakavissani, sillä siihen mennessä tekemäni muut päätökset olivat saaneet minut tuntemaan, että olin eksyksissä ja irrallinen. Tunsin olevani kuin Pinocchio, ja tuntui kuin sätkynuken naruja olisi katkottu yksi toisensa jälkeen.

Päätin liittyä opintoryhmään, ja olinkin siinä mukana kaksi vuotta. Siitä on jo kahdeksan vuotta, ja sen vuoksi olen tullut ymmärtämään varsin paljon elämästä, rakkaudesta, tarkoituksesta ja Jumalasta. Nykyisin toimin kahden opintoryhmän emäntänä ja olen Hollannin Urantia-yhdistyksen puheenjohtaja. Tiedän, että varalleni on kauniimpia mahdollisuuksia ja opastusta. Niin ei olisi, ellen olisi päättänyt lukea Urantia-kirjan ja täyttää Jumalan tahdon.

Urantia-kirja on ollut innoituksen lähde, rauhoittava tekijä huolten keskellä, opas hämmennyksen hetkinä, turva turvattomina aikoina, toivon lähde ahdistuksen päivinä, laajan perspektiivin esittävä kuva ahtaan ajattelun tuokioina ja lähde kaikenkaikkiseen tietoon Jumalan rakkaudesta ja universumin antamasta mainiosta ja rakastavasta ohjauksesta.

Toisinaan elämä on vaikeaa, mutta kun se sitä on, se johtuu siitä, etten elä elämääni niin kuin minun pitäisi. Harhautuminen ”polulta” aiheuttaa hätäännystä ja epätoivoa. Polulla pysyminen tuo mukanaan onnellisuutta, rakkautta ja rauhaa.

Opin yhä joka päivä. Siunauksenani on ystävyys muiden lukijoiden kanssa, sellaisten ihmisten kanssa, jotka yhä opettavat ja inspiroivat minua. Yhteyksiä muihin lukijoihin maailman eri puolilla nousee yhtä mittaa, ja tilaisuuksia palvella Urantia-kirja-projektia ilmaantuu tavan takaa.

Siunauksenani on toden totta se, että sain lahjaksi Urantia-kirjan.

Información de fondo

Tulostettava versioTulostettava versio

Urantia Foundation, 533 W. Diversey Parkway, Chicago, IL 60614, USA
Yhdysvallat Puhelin: +1-773-525-3319
© Urantia Foundation. Kaikki oikeudet pidätetään