Euro tai dollari päivässä -ohjelma

Tulostettava versioTulostettava versio

Urantia-säätiö ryhtyi joulukuussa 2003 ottamaan yhteyttä tukijoihin tiedustellen, voisivatko he lahjoittaa euron tai dollarin päivässä. Jos säätiö saisi tämän summan yhdeltä kolmasosalta sen postituslistaan kuuluvista henkilöistä, voitaisiin rahoittaa kaikki tällä hetkellä meneillään olevat toiminnot ja lisäksi eräitä uusia ohjelmia, joilla turvattaisiin se, että Urantia-kirja ja sen opetukset olisivat saatavilla lähes kaikkialla maailmassa. Säätiöllä olisi enemmän varoja levitys- ja opetustoimintaa, käännöksiä, lahjakirjaohjelmia ja maailmanlaajuista jakelua varten. (Alle viisi prosenttia säätiön toiminnan pyörittämiseen tarvittavista varoista tulee kirjojen myynnistä. Yli yhdeksänkymmentäviisi prosenttia eli itse asiassa kaikki rahat tulevat lahjoituksista.)

Monet teistä ovat ehkä jo saaneet joltakin johtokuntamme jäseneltä pyynnön liittyä niiden uskollisten lahjoittajien joukkoon, joihin turvaudumme taloudellisen tasapainomme varmistamiseksi. Suuri joukko lukijoita on vastannut pyyntöön valtuuttamalla säätiön veloittamaan pysyväisluontoisesti heidän luottokorttiaan 30 dollarilla kuukaudessa, mikä takaa tasaisen rahavirran, jonka ansiosta säätiö pystyy jatkamaan työtään.

Monet tähän euro tai dollari päivässä -ohjelmaamme liittyneet lukijat ovat kertoneet, että vaikka heidän rahavaransa ovat niukat, he kykenevät silti antamaan euron päivässä – varsinkin, jos he pyrkivät panemaan sen päivittäin syrjään. Eräs henkilö kertoi meille tipauttavansa yhden dollarin tölkkiin joka ilta tyhjentäessään taskunsa. Monet muut ovat sanoneet, että tässä on lähinnä kysymys valinnan tekemisestä ja sitoutumisesta ”kantamaan kortensa kekoon” ilmoituksen hyväksi eikä niinkään rahavaroista.

Jos haluat tulla mukaan euro päivässä -ohjelmaamme tai olla vieläkin anteliaampi, soita Urantia-säätiön Suomen-toimistoon (03) 777 8191 tai lähetä sähköpostiviesti osoitteeseen [email protected]

Información de fondo

Tulostettava versioTulostettava versio

Urantia Foundation, 533 W. Diversey Parkway, Chicago, IL 60614, USA
Yhdysvallat Puhelin: +1-773-525-3319
© Urantia Foundation. Kaikki oikeudet pidätetään