Mitä Urantia-kirja merkitsee minulle? Kaikkea. Mutta mitä ”kaikkea” merkitsee?

Tulostettava versioTulostettava versio
Rick Lyon
Rick Lyon and Ethan
Rick Lyon e Ethan

Rick Lyon,

Indiana, Yhdysvallat

Löysin Urantia-kirjan roskaläjästä. Asun Indianan Crawfordsvillessä, jossa kirja painetaan. Työhöni terästehtaalla, jossa tuolloin työskentelin, kuului kärrätä joka aamu vedenkäsittelylaitoksemme jätteet maantäyttökuoppaan. Laitos, joka painaa kirjaa, kärräsi sekin jätteensä samaan kuoppaan. Jätteiden joukossa oli painokoneiden tekemiä susikappaleita. Yhtenä aamuna poimin painolaitoksen jätteiden joukosta ison, paksun, kannettoman kirjan, ja luin ”Jeesuksen elämä ja opetukset”. Elämäni muuttui sinä siunaamana hetkenä. Vein kirjan kotiin, teippasin sen ehjäksi, ja usean tunnin lukemisen jälkeen huudahdin vaimolleni: ”Tätä minä olen etsinyt!”

Joten Urantia-kirja oli minulle ensinnäkin vahvistus syvimmille uskomuksilleni, oikeutus sille, että hylkäsin vanhempieni uskonnon; se oli sellainen tunne kuin katetun jalkapallostadionin katto olisi avautunut ja paljastanut tähtien täyttämän taivaan, jonka tiesin olevan olemassa mutta jota en ollut koskaan nähnyt.

Urantia-kirjan kautta löysin läheisyyden Jumalan kanssa – läheisyyden, josta minulle ei ollut koskaan kerrottu – läheisen suhteen, joka ei perustu ”Jumalan pelkäämiseen”, vaan pikemminkin Jumalan rakkauteen; Jumalan henkilökohtaiseen rakkauteen minua kohtaan yksilönä ja henkilökohtaiseen rakkauteeni häntä kohtaan. Mikään sisimmässäni tai ympärilläni ei ole Jumalalta piilossa.

Urantia-kirja on johdattanut palvelevaan elämään. Suuri osa siitä toteutuu toimintana Kansainvälisen Urantia-yhdistyksen hyväksi. Muilta osin se toteutuu henkilökohtaisena palveluna lähimmäisilleni. Puhun muille ihmisille siitä, kuka Jumala on ja mitä hän on. Lahjoitan kirjoja. Opiskelen toisten lukijoiden kanssa, jotta voimme jakaa muille kehittyvää ymmärrystämme Urantia-lukujen opetuksista ja siitä, miten voimme soveltaa niitä arkielämäämme.

Urantia-ilmoitus on saanut minut tekemään sellaista, mitä en koskaan uskonut voivani tehdä tai tekeväni. Tämän kirjan luomien palvelutilaisuuksien vuoksi minulla on ystäviä kaikkialla maailmassa ja olen matkustanut paikkoihin, joista muutoin olisin vain lukenut.

Viime keväänä tein kiertomatkan Israeliin 38 lukijan mukana; yksi heistä oli pojanpoikani Ethan. Vaikka Ethan ja minä olemme aina olleet läheisiä, nuo kaksi viikkoa tekivät meistä entistäkin läheisempiä. Tuona aikana kerroimme toisillemme ”syvimmistä” uskonnollisista käsityksistämme ja tutkailimme niitä. Tämä kokemus Ethanin kanssa – osittain Urantia-kirjan johdattamana – tuotti minulle iloa, jota ei voi sanoin ilmaista.

Urantia-kirjan opintojeni johdosta tiedän muiden ihmisten olevan aivan kuin minä; he ovat erilaisia kuin minä, mutta meille on yhteistä hengellinen yhteisyys. Olemme kaikki Jumalan lapsia, samalle Isälle kuuluvia veljiä ja sisaria. Olemme matkallamme vain eri kohdassa. Ja miten merkittävästä matkasta onkaan kysymys! Loputon, seikkailuntäyteinen elämänura, odotuksentäyteinen ikuinen elämä, ikuinen tutkimusmatka (14:5.10).

Urantia-kirja paljastaa koettelemuksen ja kärsimyksen tarkoituksen, arvon ja merkityksen; tarkoituksen, joka on muuta kuin ne ajatukset rankaisusta ja kostosta, jotka minulle opetettiin pyhäkoulussa. Urantia-kirja rohkenee jopa sanoa: Kosmoksen suurin kärsimys on, ettei ole koskaan kärsinyt. Kuolevaiset oppivat viisautta vain kokemalla koettelemuksia [48:7.14].

Vuonna 2010 menetin Brad-poikani. Brad oli onnellinen ja rakastava ihminen mutta autistinen. Urantia-kirja antoi meille uskottavat vastaukset niihin emotionaalisiin kysymyksiin, jotka perheeni ja luultavasti kaikki vammaisten perheet esittävät.

Tämä 196 luvun kokoelma opettaa meille monia tärkeitä ja hyödyllisiä asioita. Niistä yksi tärkeimmistä on se, että olemme tämän maailman valo; se suola, jossa on pelastuksen maku. Voimme olla toisille ihmisille ilmoitus siitä, kuka Jumala on; siitä, millainen suhteemme muihin ihmisiin tulisi olla, ja siitä, että olemme paljon enemmän kuin se, mitä näemme peilistä.

Jeesuksen elämän ja opetusten perusteella tiedän, mikä minua odottaa, ja odotan sitä ja otan sen täysin rinnoin omakseni. Enää en sitä pelkää. Jumala toden totta rakastaa minua, ja minä rakastan häntä. Haluan olla yhä enemmän hänen kaltaisensa ja palvella häntä – iankaikkisesti.

Mitä Urantia-kirja merkitsee minulle? Kaikkea.

Información de fondo

Tulostettava versioTulostettava versio

Urantia Foundation, 533 W. Diversey Parkway, Chicago, IL 60614, USA
Yhdysvallat Puhelin: +1-773-525-3319
© Urantia Foundation. Kaikki oikeudet pidätetään