Kirkkoutuminen

Tulostettava versio

Richard Keeler, johtokunnan jäsen, Urantia-säätiö
Evanston, Wyoming, Yhdysvallat

Toimituksen huomautus: Tämä artikkeli on kirjoitettu 1990-luvun keskivaiheilla, ja koska se on mielestämme edelleen relevantti, päätimme julkaista sen uudelleen.

Urantia-veljeskunnan ensimmäinen presidentti William S. Sadler jr. lausui seuraavat sanat Urantia-veljeskunnan yleisneuvostolle esittäessään sille ”Presidentin ensimmäisen kolmivuotiskertomuksen (1955–1957).

”Mitä Urantia-veljeskunta on – uusi lahkoko? Tämä kysymys on esitetty tämän esityksen kirjoittajalle useammin kuin kerran. Tähän kysymykseen on aina annettu kielteinen vastaus. ”Ei, Urantia-veljeskunta ei ole kirkko eikä lahko. Se on pelkästään sosiaalinen ryhmä, jolla on uskonnollinen tarkoitusperä.”

”[Urantia-kirjan kohdasta 134:4.4 on luettavissa, että] uskonnollista rauhaa – veljeyttä – ei voi koskaan olla olemassa muutoin kuin siten, että kaikki uskonnot ovat halukkaita luovuttamaan kokonaan pois kaiken kirkollisen määräysvaltansa ja luopumaan täydelleen koko hengellisen ylivallan käsityksestä. Jumala yksin on henkivaltias. Nykymaailma tuskin kaipaa taas uutta kirkkoa, uutta lahkoa. Nykyisin vaivanamme on kirkkojen monilukuisuus ja lahkojen moninkertaisuus.

”Mutta ellemme ole kirkkokunta, niin mikä meidät siis erottaa kirkkokunnasta? Jos näemme tuon eroavuuden selkeästi, niin ehkäpä meidän onnistuu säilyttää sellaiset eroavuudet. Ja jos pystymme varjelemaan kyseiset eroavuudet, silloin saatamme kyetä säilyttämään organisaatiomme erillisenä veljeskuntana, saatamme kyetä välttämään mahdollisen kehityksen kohti kirkkokuntaa.

”Nämä kolme seikkaa ovat pääasiallinen eroavuus veljeskunnan ja tyypillisen kirkkokunnan välillä: Emme väitä olevamme hengellisesti suvereeneja; emme väitä, että hallussamme on muut poissulkeva tie pelastukseen; emme vaadi minkäänlaista kirkollista auktoriteettia. Kunhan emme esitä tuollaisia vaatimuksia, meistä voi tuskin tulla kirkkokuntaa.

”Mutta vaikkemme ole kirkko, vaikkei meistä koskaan tule kirkkokuntaa, onko totta myös se, ettemme ole lahko? Urantia-kirjan lukija voisi olla lahkolainen uskonharjoittaja; hän voi olla religionisti, joka on antautunut ensi sijassa Urantia-kirjan propagoimiseen. Olisiko sellainen antaumus kuitenkaan kelpoa antaumusta? Tämän kirjoittaja on sitä mieltä, että sellainen antaumus ei ole kelvollista ensisijaisena antaumuksena. Tuollainen mitä arvollisimman toissijaisen antaumuksen nostaminen ensisijaisen antaumuksen korokkeelle voi hyvinkin tehdä kirjan uskonnollisesta lukijasta lahkokuntaisen lukijan – lukijan, joka on päästänyt Urantia-kirjan tärkeyden Jumalan tärkeyden edelle.

”Miten me siis Urantia-kirjan lukijoina voimme välttyä ei vain kirkkoutumiselta vaan myös lahkokuntaistumiselta? Kirjoittajanne uskoo, että kummatkin näistä epätoivottavista kehityskuluista ovat vältettävissä, jos teemme huolellisen eron keinojen ja päämäärien välillä. Tämä on yhtä kuin sanoisi, että meidän tulisi huolehtia siitä, ettemme sekoita toissijaisia lojaliteettejamme ja ensisijaisia lojaliteettejamme toisiinsa. Kirjoittajanne siis ehdottaa, että Veljeskunta harkitsee huolellisesti seuraavaa toimintafilosofiaa:

”Jumala on ainoa todellinen päämäärä. Ensisijainen hengellinen lojaalisuutemme ja antaumuksemme kohde on Universaalinen Isä ja vain hän. Kohdatessamme hengellisesti nälkää näkevän veljen ensimmäinen pyrkimyksemme on saada hänet lähemmäksi hänen hengellistä Isäänsä. Voimme koettaa niin tehdä joko kirjan kanssa tai ilman sitä. Kaikki muu on toissijaista ja alisteista verrattuna tähän yhden kallisarvoisen helmen – Jumalan pojan aseman ymmärtämisen – haltuunsa saamiseen.

”Urantia-kirja päämäärän saavuttamiskeinona. Kirja ei itsessään ole päämäärä; se on mitä tärkein päämäärän saavuttamiskeino. Se on tarkoitettu tuomaan Jumala lähemmäksi ihmistä ja ihminen lähemmäksi Jumalaa. Voimme palvella hengellisesti isoavia lähimmäisiämme joko Urantia-kirjan avulla tai ilman sitä. Mikäli kirjasta joskus tulee palvelutyössämme pakollinen, silloin meistä on toden totta tullut lahkokuntaisia. Urantia-kirjan lukijoina ensisijainen tarkoituksemme on Jumalan palveleminen, ja kirja on tärkeä väline tuon suuren päämäärän saavuttamisessa. Tällä kohdin meidän tulisi tehdä elintärkeä ero: tulee nähdä, mikä on arvo, ja millä on arvoa.

”Ei myöskään Urantia-veljeskunta tai sen jäsenyys ole todellinen päämäärä. Veljeskunnan todellinen funktio on toimia keinona saavuttaa haluttu päämäärä. Veljeskunnan struktuuri toimii suhteessa jäsenten hengellisiin kokemuksiin samoin kuin jokiuoma toimii suhteessa jokeen. On totta, ettei mitään jokea voi olla ilman jokipenkkoja – mutta jokiuomaa ei myöskään tulisi sekoittaa virtaavaan jokeen. Veljeskunta on tarkoitettu kirjan edistämiseksi, ja kirja on tarkoitettu tuomaan Jumala ja ihminen lähemmäksi toisiaan.

”Jos pystymme pitämään keinot ja päämäärät selkeästi erillään, jos pystymme alistamaan keinot aina oikeille päämäärille, siinä tapauksessa olemassaolomme jatkuu pitkään todellisena veljeskuntana. Ja vältymme sellaiselta, että meistä tulee taas pelkkä uusi kirkkokunta tai uusi lahko kahdennenkymmenennen vuosisadan maailmassa – maailmassa, joka ei tarvitse sen kummemmin uutta kirkkokuntaa kuin uutta lahkokuntaakaan.”

Eräässä toisessa yhteydessä Bill Sadler, Jr. sanoi: ”Tarvitsemme uuden uskonnon yhtä kipeästi kuin tarvitsemme läven päähämme.”

Tri William S. Sadler kirjoitti tutkielmassaan ”Muutamien Urantia-kirjaa vastaan estettyjen kritiikkien tarkastelua”: ”Urantia-kirja ei pyri antamaan virikkeitä uuden pyhimysparven luomiseen eikä uuden kirkkokunnan organisoimiseen.”

Samassa tutkielmassaan tri Sadler totesi myöhemmin: ”Urantia-kirjan tarkoitus ei ole panna alulle uutta kirkkokuntaa. Kirja tuomitsee lahkolaiset uskonnot. Kirja on suurenmoinen lahja kaikille uskonnoille, kristinusko niiden mukana.

Bill Sadler, Jr. sanoi:

”Tämä kirja ei ole uskonto. Tämä kirja on kosmologiaa, filosofiaa, metafysiikkaa, teologiaa. Mitä tahansa kirjallista, joka ei ole uskontoa. Se on älyllistä. Tämän tulisi olla erittäin, erittäin selvää. Tämä kirja pyrkii kuitenkin älylliseen lähestymistapaan, filosofiseen lähestymistapaan ihmisen uskonnollisen olemuksen ymmärtämisessä. Ja jos tapaat henkilön, joka ei ole filosofisesti asennoitunut, älä hiero hänen naamaansa kirjan I osaan tai esipuheeseen. Anna hänelle kirjan hengellinen ydinsanoma. Minusta tuntuu, ettei hänen tarvitse tietää mitään Kolminaisuuksien Kolminaisuudesta, jotta hän pääsisi ensimmäiseen mansiomaailmaan. Siellä sanotaan, että pelkkä Jumalan pojan aseman hyväksyminen riittää. Siinä kaikki.

”Tämä kirja on työkalu. Käytä sitä, kun sellaista tarvitset. Mutta ellet sitä tarvitse, niin älä Herran nimessä tuo sitä mukaan kuvioihin. Muistathan kaverin, joka käytteli taitavasti heinähankoa ja joka piti sitä niin mainiona kapineena, että hän vie sen joka paikkaan, jossa hän kävi, jopa teekutsuille.”

Yhdyn tri Sadlerin ja Bill Sadlerin mielipiteeseen. Meistä ei pidä tulla kirkkokuntaa.

Oklahomassa, jossa minä vartuin, muuan pappi piti saarnaansa ja luki sitä unettavalla teologin baritonillaan. Ei aikaakaan kun hän kuuli, että joku kuulijakunnasta kuorsasi. Hänen katseensa löysi uinailijan – iäkkään herrasmiehen, jonka vaimo istui miehensä vieressä. Saarnamies sanoi töykeästi vaimolle: ”Herätä tuo äijä.” Vaimo vastasi: ”Herätä itse, sinä hänet nukutitkin.”

Missionamme ei ole saada ihmiset nukkumaan, vaan pikemminkin saada heidät heräämään viidennen käänteentekevän ilmoituksen lumoaviin opetuksiin.

Uskoakseni Urantia-säätiö on valtuutettu julkaisemaan, kääntämään, varjelemaan ja levittämään ihmiskunnan historian järisyttävimpää ja suurenmoisimpaa kirjaa. Emme saa ajautua kirkkoutumisen tyhjyyksiin. Meistä ei saa tulla ”Jumalan hyytynyt kansa”, joka uinailee itsetyytyväisen omahyväisyyden koomassa.

Siitä lähtien, kun Urantia-kirja vuonna 1955 julkaistiin, alkuaikojen johtajamme rohkaisivat lukuisa Urantia-ilmoituksen nuoria opiskelijoita tuomaan julki ”evankelisen intomielisyytensä” siten, että he toisivat esille kirjan hengellisen sanoman tuomatta julki itse kirjaa. Tämä on tärkeä lähetystehtävä, joka ei auta vain planetaarisen renessanssin edistämistä vaan joka johtaa myös monet yksittäiset totuudenetsijät Urantia-kirjan pariin, ”ohi kulkiessamme”.

Joten pitäkäämme edelleen henkilöltä-henkilölle -lähestymistapaa ensisijaisena.

Pohdipa seuraavaa matemaattista analyysiä. Jos Urantia-kirjan opiskelijoita olisi tällä hetkellä vain sata, ja jos jokainen heistä johdattaisi vuoden aikana vain yhden toisen henkilön kirjan pariin, ja jos jokainen näistä vuorostaan johdattaisi vuoden aikana jonkun toisen henkilön kirjan pariin, ja jos jokainen näistä vuoden aikana johdattaisi taas yhden henkilön kirjan pariin, siinä tapauksessa jokainen mies, nainen ja lapsi olisi tullut henkilökohtaisesti tuntemaan Urantia-kirjan 30 vuodessa.

Tällaista on meluamaton, huomaamaton, mutta äärimmäisen tehokas Urantia-kirjan opetusten levittäminen.

Luokaamme veljesyhdistyksiä, älkäämme luoko kirkollisia instituutioita. Luokaamme henkilökohtaisia suhteita, ei kirkkokuntia. Ja veljiemme ja sisartemme läheisyydessä osoittakaamme kunniaa heistä jokaiselle ja osoittakaamme kunniaa heidän sisimmässään olevalle infiniittisyyden osaselle, Jumaluuden osaselle ja ikuisuuden kipinälle.