O Livro de Urântian Ensiesiintyminen Brasiliassa

Tulostettava versioTulostettava versio

Jay Peregrine, Urantia-säätiön toimeenpaneva johtaja, ja Irmeli Ivalo-Sjölie, johtokunnan liitännäisjäsen, Helsinki, Suomi

Brasilia on pinta-alaltaan ja väestöltään maailman viidenneksi suurin maa. Se on suurempi kuin Australian manner ja käsittää puolet Etelä-Amerikasta. Sen suurin kaupunki, São Paulo, on samalla Etelä-Amerikan suurin ja yksi maailman suurimmista. Yhden laskutavan mukaan São Paulon alueen (johon kuuluvat sen satelliittikaupungit) väkimäärä on 29 miljoonaa, mikä tekee siitä Tokion jälkeen maailman toiseksi suurimman. Brasilian talous kuuluu maailman huippukymmenikköön. Brasilia on tavaroiden nettoviejä, sillä se omaa valtavat luonnonvarat ja työvoiman.

Sivistyneet brasilialaiset ovat innokkaita lukijoita. São Paulon ja Rio de Janeiron kirjakaupat kuuluvat maailman parhaisiin. Kävimme hiljattain Livraria Culturassa São Paulon Paulista Avenuella ja totesimme sen valtaisaksi nykyaikaiseksi kirjakaupaksi, joka oli täynnä ostaja ja selailijoita. Se veti vertoja mille tahansa suurelle amerikkalaiselle kirjakaupalle. Otettaessa huomioon Brasilian koko ja sen intohimo kirjoja kohtaan Urantia-kirjan markkinat ovat Brasiliassa potentiaalisesti suuremmat kuin missään muualla Latinalaisessa Amerikassa.

O Livro de Urântian ensimmäinen painettu laitos tuotiin yleisön nähtäville Livraria Culturassa São Paulon Villa-Lobos-ostoskeskuksessa perjantaina 22. helmikuuta. Paikalla oli noin 120 henkilöä, joista jotkut olivat saapuneet tilaisuuteen pääkaupunki Brasiliasta saakka tavatakseen muita lukijoita ja ostaakseen portugalinkielisen kirjan painetun kappaleen (käännös on ollut saatavilla CD:llä ja netissä vuodesta 2003 saakka). Emme valitettavasti osanneet ennakoida kirjan menekkiä, joten Livraria Culturan käsivarasto loppui tuota pikaa kesken. Urantia-säätiö lupasi lähettää kirjan niille, jotka jäivät ilman. Mutta kaikkien tilaisuuteen osallistuneiden kokemat toveruus ja ilo korvasivat sen, että jotkut jäivät ilman omaa kirjaansa, ja kirjakaupan omistajat saivat tuta, kuinka O Livro de Urântia on Brasiliassa suosittu.

Tätä ennen, 16. helmikuuta, Minais Geraisin kukkuloiden kauniissa retreat-keskuksessa Associacão Urântia do Brazil -lukijayhdistyksen jäsenille tarjoutui tilaisuus saada nähdä kirjan ensimmäinen painettu kappale. Tapaamisen 26 osanottajaa järjestivät ensimmäisen uutta kirjaa tutkineen opintoryhmänsä. Heillä oli lisäksi mahdollisuus esittää kysymyksiä Urantia-säätiön johtokunnan liitännäisjäsenelle Irmeli Ivalo-Sjölielle ja Jay Peregrinelle. Kolmipäiväinen retreat oli antoisa kaikille.

Kiitokset teille kaikille, joiden ahkeran työn tuloksena portugalinnos saatiin markkinoille. Luiz Carlos Dolabella Chagas, kiitokset käännöksestä; Suszana Palaia, kiitokset Luizin tukemisesta ja tarkastustyöstä; Rogério Reis da Silva, kiitokset lopullisen viimeistelytyön johtamisesta, tekstin painokuntoon saattamisesta ja Livraria Culturassa pidetyn tilaisuuden järjestämisestä, ja kiitokset Irmeli Ivalo-Sjölielle rohkaisusta ja tuesta, jotka mahdollistivat hankkeen päätökseen saattamisen. Lisäksi on monia muita työpanoksensa antaneita, mutta heidän luettelemisensa ei ole rajallisen tilan vuoksi mahdollista. Kaikille brasilialaislukijoille um abraço.

Jay Peregrine and Portuguese readers in Brazil
Eturivi: (unknown), André Gurgel, Kleverson, (unknown), (unknown), Jay Peregrine, Irmeli Ivalo-Sjölie, Franklin, Egle, Eliana Mol, Nemias Mol
Takarivi: (unknown), Graça Marques, Cleci Reis, Rogério Reis, Sabino Hüttner, Petri, Marianne, Susana Hüttner, Mazé Vidal, Viktor, Eduardo, Fernanda

Información de fondo

Tulostettava versioTulostettava versio

Urantia Foundation, 533 W. Diversey Parkway, Chicago, IL 60614, USA
Yhdysvallat Puhelin: +1-773-525-3319
© Urantia Foundation. Kaikki oikeudet pidätetään