Mitä Urantia-kirja minulle merkitsee - Andrea Barnes

Tulostettava versio

Andrea Barnes ja hänen poikansa Dan

Andrea Barnes,

Kalifornia, Yhdysvallat

Olin onnekas löytäessäni Urantia-kirjan 19-vuotiaana, vaikka se saikin minut todelliseen sekasortoon monen vuoden ajaksi. Varttuessani oli hyvin utelias lapsi. Halusin aina tietää, mitä oikeastaan oli menossa. Uskonto herätti minussa varsin paljon kysymyksiä, joihin ei tuntunut löytyvän loogisia vastauksia. Oli miten oli, liityin kuitenkin kirkkoon ja päättelin, että ehkä usko oli tarpeen voidakseni ”ostaa” mielettömän jutun veriuhrista. Viidennentoista ikävuoteni vaiheilla pappini pidätettiin kirkon varojen kavaltamisesta, ja se repi pienen sydämeni kappaleiksi.

Kielsin kirkon ja kaikki ”uskovaiset”. Mielestäni he olivat yksinkertaisesti lampaita, joita piti rauhoitella saduilla. Mitkään kirkot eivät minua enää kiinnostaneet, ja uskonto tuntui ajanhukalta. Arvelen, että minussa oli silti vielä jotakin, joka halusi uskoa, mutta jos siinä ei ollut mitään järkeä, en menisi sellaiseen mukaan. En edes unelmissani uskonut, että löytäisin jotakin vastauksin, jotka voisin ”ostaa”.

Yhtenä iltana istahdin paikallisessa pubissa Fort Collinsissa Coloradossa uuden miesystäväni kanssa pöytään, ja keskustelimme uskonnosta ja filosofiasta. Hän kertoi alkaneensa hiljattain lukea suurta kirjaa, jossa on valtavasti vastauksia. Niinpä ryhdyin esittämään kysymyksiä toisensa perään aamunkoittoon saakka. Olin yksinkertaisesti häkellyksissäni hänen antamistaan vastauksista. Ne olivat selkeitä, täysin järkeenkäypiä, ja ne kuulostivat sydämessäni tosilta. Hänellä ei ollut kirjaa mukanaan, mutta sain vilkaista sitä seuraavalla viikolla. Koko viikon ajan uneksin kirjan näkemisestä, sen koskettelemisesta ja oman kappaleeni saamisesta. Olin pettynyt siihen, että se oli sininen kirja pienine ympyränkehineen. Olin odottanut suurta nahkaan sidottua teosta kultaisin pakotuksin ja goottilaisin kirjaimin – joka riittävän koristeellisena heijastelisi sen sisältöä.

Olin kuitenkin heti haltioissani lukemastani ja otin tavakseni ajaa puolitoista tuntia joka viikko osallistuakseni opintoryhmään Denverissä. Minulla oli perin korkealentoisia ihanteita kaikesta ja pyrin elämään niiden mukaan. Ymmärrän nyt, että olin nuijapää, joka yritti olla sammakko.

Menin naimisiin sen ystävän kanssa, joka minulle kirjasta kertoi, muutin San Diegoon ja synnytin kolme poikaa. Vuodet vierivät omistautuessani lasten kasvattamiseen; opintoryhmässä kävin kuitenkin aina joka viikko. Mutta lasten lähdettyä kotoa, hyörin muiden asioiden parissa enkä viiteen vuoteen osallistunut opintoryhmään. Urantia-kirjasta ammentamani totuudet olivat silti aina osa minua. Tunsin kuienkin, että olin tehnyt elämässäni valtaisasti virheitä enkä tuntenut itseäni arvolliseksi kuulumaan enää liikkeeseen. Sitten yhtenä päivänä kuuntelin autoradiosta pappia, joka puhui nimenomaan tästä aiheesta. Hän sanoi, että jos sinulla on palvelemisen halua, se todistaa sinun olevan arvollinen. Hän sanoi, että työntekijöitä oli peräti vähän, mutta elo oli jo tuleentunutta. Hän puhutteli sydäntäni, ja olin niin liikuttunut, että pysähdyin tienvarteen itkemään.

Päätin osallistua Urantia-perhefestivaaliin Kanadan Montrealissa 2010. Sieltä menin lukijaryhmän mukana käymään opintoryhmissä, puhumassa kirjasta kenen tahansa tapaamamme ihmisen kanssa ja kehittelemään uusia suhdetoimintamenetelmiä. Seuraavana vuonna minut valittiin The Urantia Book Fellowshipin yleisneuvostoon. Tunsin, että osalleni oli langennut suuri kunnia voidessani olla osa jotakin niin merkittävää. Ymmärsin toki, että olemme vain ihmisinstituutio, vaikka olemmekin korkeampaa tarkoitusta palvelevia religionisteja.

Minut valittiin Fellowshipin suhteidenluontikomitean puheenjohtajaksi 2012. Jatkoin siitä, mitä edelliset puheenjohtajat olivat tehneet. Järjestin lisäksi näyttelyosastot moniin kirjanäyttelyihin; osastoilla yleisöä tutustutettiin Urantia-kirjaan. Vuosien mittaan meillä on ollut tilaisuus kertoa henkilökohtaisesti tuhansille ihmisille kirjasta. Otan ensin selville, miten pitkällä keskustelukumppanini on hengellisellä tiellään, ennen kuin kerron hänelle mitään. Meidän tulee ymmärtää, ettei tarkoituksemme ole muuttaa kenenkään uskomuksia vaan hienovaraisella ja viisaalla tavalla tuoda niihin jotakin lisää. Eikö tämä olekin jeesusmainen menetelmä? Kirjasta kertominen kysyy todellista taitoa, ja taidon kehittyminen vaatii aikaa.

Useinkaan en mainitse kirjaa lainkaan vaan esitän kysymyksiä ja sitten rakennan jotakin hienompaa sen päälle, minkä katson puhetoverini parhaiksi ajatuksiksi. Tämä on ”evankeliumin jakamista”. Yksinkertainen toisten ihmisten rakastaminen on evankeliumin jakamista. Eivät kaikki kiinnostu tästä kirjasta, eikä heidän tarvitsekaan. Olemme kaikki matkallamme eri kohdassa. Kunnioitus ja myötätunto itse kutakin henkilöä kohtaan on avaintekijä.

V. 2014 keskimmäinen poikani hävisi 28-vuotiaana taistelun huumeita vastaan. Vaikka olin hänestä jatkuvasti huolissani, niin kun jotakin tällaista tapahtuu, sellaiseen ei ole koskaan varautunut. Minusta tuntui, että elämäni oli lopussa. Tuntemani murheen määrä oli käsittämätön, ja luulin menettäväni järkeni. Rukoilun avulla ja antamalla vallan kiitollisuuden tunteille, onnistuin kuitenkin pääsemään taas tasapainoon ja äärimmäisestä tuskasta huolimatta pysymään kurssissa.

Milloin tahansa pyydän apua, aina sitä saan. Minusta tuntuu, että Universumin Äiti-Henki on kanssani kaiken aikaa. Hän löytää keinot lohduttaa ja syleillä minua. Näen hänen presenssinsä kirjaimellisesti mielessäni, panen luottamukseni häneen ja vastavuoroisesti rakastan häntä. Vaatimaton uskoni piti nostaa aidon luottamuksen tasoille, ja se kannattelee minua tuskan läpi. Ilmoituksenantajat kertovat meille, että ”mitään kasvua ei voi tapahtua ilman psyykkistä ristiriitatilannetta ja hengellistä kuohuntaa.” [100:4.2]. Yritän muistaa, että ollakseni kiitollinen ja tietääkseni, että jotakin hyvää on tuloksena tästä kaikesta, tiedän ehdottomasti vielä näkeväni poikani ja minulla olevan tilaisuus viettää aikaa hänen kanssaan niin paljon kuin haluan.

Ilman Urantia-kirjaa poikani kuolema olisi ollut taakka, jota uskoakseni en olisi kyennyt kantamaan. Avukseni tuli välittömästi Symmetry of Soul Teamin äänitteet (www.symmetryofthesoul.org). Kuuntelin tuntikausien ajan jaksoja, jotka käsittelevät persoonallisuuden eloonjäämistä, ja sitten siirryin muihin äänitteisiin. Ja tietämykseni viidennestä käänteentekevästä ilmoituksesta kasvoi enemmän kuin koskaan.

Olen äärimmäisen kiitollinen Urantia-ilmoituksesta, omakohtaisesta ilmoituksestani, perheestäni, kaikista veljistäni ja sisaristani ja tälle sfäärille suoduista siunauksista.

Rauha teille.