Bogotan kansainväliset kirjamessut Kolumbiassa


Wilson León, Bogota, Kolumbia
Kolumbian Urantia-yhdistyksen ja Bogotan Urantia-yhdistyksen puolesta meillä on ilo kertoa teille tuloksista, jotka saavutimme osallistuessamme Bogotan kansainvälisille kirjamessuille tämän vuoden huhtikuussa. Olemme niin ikään kiitollisia Kansainväliselle Urantia-yhdistykselle siitä, että se lahjoitti yhdistyksellemme 167 espanjankielistä kirjaa. Ja Urantia-säätiölle kuuluu kiitos siitä, että meillä on nyt erinomainen maahantuontikanava, jonka kautta saamme El libro de Urantia -kirjat kohtuulliseen hintaan.
Kirjamessuilla saavutimme mm. seuraavaa:
- Kirjaa jo kauan lukeneiden henkilöiden tapaaminen.
- Jaettiin yli 7 500 esitettä.
- Keräsimme yli 500 sähköpostiosoitetta.
- Myimme yli 230 Urantia-kirjaa.
- Näyttelyosastostamme huolehti 39 lukijaa.
Tulevaisuudensuunnitelmiimme kuuluu:
- Urantia-kirjan esittelytilaisuuksia.
- Konferenssien ja seminaarien järjestäminen.
- 667 kirjan myyminen vuonna 2014.
- Opintoryhmän perustaminen Ombúhun ja muille alueille.
- Vierailut opintoryhmiin kaikkialla Kolumbiassa.
- Opintoryhmien määrän kasvattaminen 15:sta 20:een.
- Urantiaan liittyvän verkkosivuston avaaminen kolumbialaislukijoille.
Kiitokset teille, UAI ja Urantia-säätiö, suuresti arvostamastamme avusta. Ja jos sallitte, minun on nyt kiirehdittävä tekemään töitä muiden lukijoiden kanssa toteuttaaksemme tulevaisuudensuunnitelmiamme.
Vaya con Dios.


Bogotan kansainväliset kirjamessut Kolumbiassa
Espanjankieliset julkaisut
Hepreannos
Ilmoituksia
Indonesiankielinen käännös
Italiankieliset julkaisut
Jakelu
Japaninnos
Johtokunnan kokouspäätöksiä
Kiinannos
Komitearaportteja
Koreankieliset julkaisut
Koulutus
Lukijakommentteja
Mielenylennykseksi
Muistosanat
Nimityksiä
Persia käännös
Portugalinkieliset julkaisut
Puolankieliset julkaisut
Ranskankieliset julkaisut
Ruotsinkielinen julkaisutoiminta
Ruotsinkieliset julkaisut
Saksankieliset julkaisut
Suomenkieliset julkaisut
Tapaamisia
Unkarinkieliset julkaisut
Urantia-säätiön historia
Varainkeräys
Venäjänkieliset julkaisut
Video
Vironkieliset julkaisut
Vuosikertomuksia