Palvontaa ja viisautta keskustoimistossa 

Tulostettava versioTulostettava versio

”Palvonta ja viisaus” oli Urantia-säätiön isännöimän ensimmäisen koulutusseminaarin teema. Seminaari alkoi torstai-iltana, 3. toukokuuta, ja päättyi lauantai-iltana, 5. toukokuuta.


Gard Jameson, johtokunnan jäsen
Urantia-säätiö, Nevada, Yhdysvallat

”Palvonta ja viisaus” oli Urantia-säätiön isännöimän ensimmäisen koulutusseminaarin teema. Seminaari alkoi torstai-iltana, 3. toukokuuta, ja päättyi lauantai-iltana, 5. toukokuuta. Kaikki kaksitoista osallistujaa yöpyivät Urantia-säätiön tiloissa Chicagossa, ja itse kukin sai nauttia Mike Woodin ja Evette Twyfordin valmistamista kulinaarisista herkuista.

Palvonnan ja viisauden auttajahenget olivat ahkerina osanottajien ryhtyessä tosissaan ottamaan selvää niiden toimista. Palvontaa lähestyttiin asiakokonaisuutena, kun taas viisautta lähestyttiin sekventiaalisesti niin, että käytimme koko joukkoa Urantia-kirja-lainauksia kirjan alusta sen loppuun. Esille ja keskustelun kohteiksi nousi sellaisia kysymyksiä kuin, miksi palvonta edeltää viisautta. Pohdittiin myös käytännön sovelluksia eli sellaisia kuin, miten palvonnallinen hetki kokoontumisen alussa saattaa hyödyttää opintoryhmää. Jotkut osallistujista käyttävätkin muutaman minuutin palvontaan oman opintoryhmänsä alkajaisiksi. Tämä saattaa olla vihje siitä, miksi palvonta edeltää viisautta.

Yksi osanottajista lausahti: ”UAI:n johtajuusseminaarin aikana viime vuonna kysyin monilta läsnäolijoilta, mitä he ajattelivat palvonnasta ja millaisia heidän kokemuksensa sen suhteen olivat. Poistuin pettyneenä, sillä olin yhtä hämilläni tästä aiheesta kuin olin saapuessanikin. Se ei ollut kenenkään vika – se vain ei ollut sopiva paikka eikä aika keskittyä palvontaan. Jatkoin rukoiluani pyytämällä Isältä, voisiko hän opettaa minulle palvonnasta jotakin sellaista, jonka voisin ”tuntemalla” kokea. Runsaat kuusi kuukautta myöhemmin sain Tamara Strumfeldin kutsun osallistua tähän työpajaan. Kerron tästä, jotta tietäisitte, että tämä seminaari on vastaus rukouksiini. Koin tuntemalla palvonnan tavalla, joka oli henkilökohtaisempi kuin olisin voinut kuvitella.”

Johtokunta tukee entistäkin voimakkaammin koulutustoimintaa. Sisäisin järjestelyin – sellaisin kuin seminaarit, työpajat ja internetprojektit, joihin kuuluu Dorothy Elderin suunnittelema ja kehittämä ja nykyisin Georges Michelson-Dupontin johtama Internetin Urantia-kirja-koulu, Urantia-säätiö osoittaa entistä enemmän resurssejaan koulutukseen. Toiveena on, että keskustoimistosta muodostuu dynaaminen ja edistyvä koulutuskeskus Urantia-kirjan lukijayhteisölle.

Bill Beasley, David Browe, Marvin Gawryn, Gard Jameson, Roger W. Paul, Skip Weatherford, Carol Weatherford, Share Beasley, Steve Dreier, Jay Bird, Jake Thompson, Margaret Slater-Thompson, Sherry Layton, Kathy Hughes, Bobbie Dreier
Takana Bill Beasley, David Browne, Marvin Gawryn
Keskellä Roger W. Paul, Skip Weatherford, Carol Weatherford, Share Beasley, Steve Dreier, Jay Bird
Edessä Jake Thompson, Margaret Slater-Thompson, Sherry Layton, Kathy Hughes, Bobbie Dreier
Johtokunnan huhtikuun kokouksen merkittävimpiä päätöksiä

Información de fondo

Tulostettava versioTulostettava versio

Urantia Foundation, 533 W. Diversey Parkway, Chicago, IL 60614, USA
Yhdysvallat Puhelin: +1-773-525-3319
© Urantia Foundation. Kaikki oikeudet pidätetään