Matkani Kolumbiaan

Tulostettava versioTulostettava versio
Jay Peregrine

Kolumbia ja Brasilia ovat Etelä-Amerikan uskonnollisimmat kansakunnat. Ja asukaslukuun suhteutettuna Kolumbia on yksi suurimmista Urantia-kirjaa lukevista maista.


Jay Peregrine, toimeenpaneva johtaja
Urantia-säätiö,
Chicago, Illinois, Yhdysvallat

Toimituksen huomautus: Jay ja Urantia-säätiön presidentti Mo Siegel osallistuivat Kansainvälisen Urantia-yhdistyksen konferenssiin Kolumbian Medellinissä 28.4.–2.5.2012.

Kolumbia ja Brasilia ovat Etelä-Amerikan uskonnollisimmat kansakunnat. Ja asukaslukuun suhteutettuna Kolumbia on yksi suurimmista Urantia-kirjaa lukevista maista. Selvittyään huumekartelliongelmistaan 1980-luvulla Medellinistä on kehkeytynyt sykkivä kaupunki ihanine ilmastoineen. Siellä on kaunis, uusi joukkoliikennejärjestelmä, johon kuuluu jopa vuorenrinteiden asukkaita palveleva köysirata. Siellä on taidemuseoita ja kukoistavaa teollisuutta.

UAI:n Kolumbian-yhdistyksen puheenjohtaja Tamila Ragimova suoriutui loistavasti konferenssin järjestelyistä. Englannin- ja espanjankieliset puhujat pitivät 15 esitystä. Esitykset tulkittiin simultaanisti englanniksi ja espanjaksi. Nähtävillä oli lisäksi ajantasainen internetin videolinkki konferenssiin. Osanottajat viettivät iltapäivänsä työryhmissä, joissa aiheita opiskeltiin syvällisesti.

Iltaisin meitä hemmoteltiin hotellissa perinteisillä musiikki- ja tanssiesityksillä. Yhtenä iltana meidät vietiin kaupunkikiertoajelulle chivoilla (chiva on pieni värikkäästi maalattu avobussi). Konferenssin viimeisenä päivänä teimme retken maaseudulle, jossa kävimme perinnekylässä ja lounastimme vanhassa haciendassa.

Minulle konferenssi oli entisten ystävyyssuhteiden uudelleenlämmittämistä ja uusien luomista perusteellisen opiskelun ohessa ja syvällisten Urantia-kirjasta käytyjen keskustelujen merkeissä. Se merkitsi myös tilaisuutta kokea kaunis ja mielenkiintoinen maa: Kolumbia.

UAI Colombia Conference 2012
UAI Colombia Conference 2012
Jaime Rey Albórnoz
Jaime Rey Albórnoz
Tamila Ragímova
Tamila Ragímova
Wilson León Naranja
Wilson León Naranja
Yolanda Silva
Yolanda Silva

Información de fondo

Tulostettava versioTulostettava versio

Urantia Foundation, 533 W. Diversey Parkway, Chicago, IL 60614, USA
Yhdysvallat Puhelin: +1-773-525-3319
© Urantia Foundation. Kaikki oikeudet pidätetään