Koreannos Julkaistu

Tulostettava versioTulostettava versio

유랜시아 책Ensimmäinen Urantia-kirjan käännös aasialaiselle kielelle on nyt todellisuutta! Pitkäaikainen ja ponnistuksia vaatinut hanke Urantia-kirjan kääntämiseksi korean kielelle koki täyttymyksensä tammikuussa, kun kääntäjät saivat vihdoin käteensä koreankielisen kirjan painotuoreet kappaleet. Kirja on kovakantinen ja ulkoasultaan viimeisimpien englannin-ja espanjankielisten laitosten kaltainen. Johtokunnan jäsen Kwan Choi valvoi painatusta Koreassa. Pidämme tätä ensimmäistä käännöstä ei-eurooppalaiselle kielelle ilmoituksen historiassa merkittävänä virstanpylväänä.

Koreannoshanke pantiin alulle vuonna 1993, joten sen toteuttamiseen kului kuusi ja puoli vuotta. Urantiakirjankääntäminen mille tahansa kielelle vaatii useimmiten kuusi antaumuksellisen työn täyttämää vuotta.

Erään korealaisen kirjatukun kanssa on päästy sopimukseen siitä, että se toimii uuden kirjan jakelijana kirjakaupoille ja kirjastoille Koreassa. Olemme myös järjestäneet kirjalle jakelukanavan Yhdysvaltain markkinoilla. Olemme vakuuttuneita siitä, että ilmoitus puhuttelee nälkäisiä sieluja Korean kansan keskuudessa, ja olemme mielissämme siitä, että aasialaisilla veljillämme ja sisarillamme on tilaisuus kokea omakohtaisesti sen ylivertaiset opetukset.

Korean kielen puhujia on noin 76 miljoonaa: 45 miljoonaa Korean tasavallassa, 24 miljoonaa Korean kansantasavallassa ja loput koreankielisinä saarekkeina Japanissa ja Kiinassa. Yhdysvalloissa ja Kanadassa asuu lisäksi yli kaksi miljoonaa koreankielistä.

Kiitämme kaikki kääntäjiä heidän väsymättömistä ponnistuksistaan, kun he omalla panoksellaan tekevät Urantiakirjan levittämisen mahdolliseksi koko maailman mitassa. Johtokunnan entinen jäsen on sanonut: "21:nnen vuosisadan myötä tulee kasvun asettama haaste. Säätiö on luomassa perustuksia ollakseen tämän räjähdysmäisen kasvun tasalla. Elämme haastavia aikoja. Nyt käsillä on epäilemättä 'käännösten aikakausi' ja näiden rakastettujen opetusten maailmanlaajuisen leviämisen alku. Tule mukaamme jakamaan tämän palvelun tuottama ilo."

Información de fondo

Tulostettava versioTulostettava versio

Urantia Foundation, 533 W. Diversey Parkway, Chicago, IL 60614, USA
Yhdysvallat Puhelin: +1-773-525-3319
© Urantia Foundation. Kaikki oikeudet pidätetään