Laajenemista Maailmanlaajuisesti

Urantia-kirjan lukijoiden kasvava aktiivisuus maailman eri puolilla todistaa siitä, että Urantia-ilmoitus on saamassa jalansijan eri kulttuurien piirissä elävien ihmisten sydämessä ja mielessä. Urantia-säätiöön sekä julkaisijana että lukijapalvelujen toimittajana kohdistuvat kasvavat vaatimukset ovat saaneet meidät kehittelemään strategiaa, jolla hoitaa Urantia-säätiön asiat Yhdysvaltain ulkopuolella perustamalla liiketoimintaa harjoittavia toimistoja ja säätiön edustajaverkosto.
Urantia-säätiön toimisto saa toisinaan, muttei aina, alkunsa käännöshankkeesta, joka johtaa säätiön alueellisen edustajan nimittämiseen. Käännöstyön ollessa meneillään ryhmä asiasta innostuneita lukijoita järjestäytyy käännösprojektin ympärille. Ryhmä palvelee sillä, että se esittää kysymyksiä, lukee käännösluonnoksia ja avustaa kääntäjiä työn arvioinnissa. Ryhmästä saattaa kiteytyä opintoryhmä, niin kuin kävi Suomessa ja Venäjällä, ja sitten kun käännös on painettu, ryhmä auttaa asiaa yrittämällä saada kirjakaupat ja kirjastot kiinnostumaan Urantia-kirjan saatavillapitämisestä.
Säätiön edustaja on valtuutettu palvelemaan lukijoita heidän kysymyksiinsä vastaamalla ja ohjaamalla heidät opintoryhmiin ja ottamaan yhteyttä muihin lukijoihin. Edustaja tukee myös kirjasto-ohjelmaa ja kirjakaupoille tarkoitettua kaupintaohjelmaa, lisäksi hän pyrkii löytämään kirjalle jakelupisteitä. Muutaman vuoden jälkeen toiminta on ehkä vilkastunut kirjaan kohdistuvan kysynnän kasvun myötä niin paljon, että käy tarpeelliseksi perustaa kyseiseen maahan toimisto. Lukijat ja kirjakauppaväki tulevat paremmin palvelluiksi, jos palvelijat puhuvat samaa kieltä ja ovat saman kulttuurin piiristä.
Lukijaryhmät saattavat samalla järjestäytyä dynaamista palvelua varten omaksi järjestökseen. Kun näin käy, henkilöiden väliseen vuorovaikutukseen sisältyvä ja sellaisesta vuorovaikutuksesta johtuvien lukemattomien tulosten potentiaali alkaa tuntua, ja lukijoista tulee keskeisiä tekijöitä opetusten levittämisessä ja kirjan opetusten opiskelun edistämisessä.
Espanjankieliset julkaisut
Hepreannos
Ilmoituksia
Indonesiankielinen käännös
Italiankieliset julkaisut
Jakelu
Japaninnos
Johtokunnan kokouspäätöksiä
Kiinannos
Komitearaportteja
Koreankieliset julkaisut
Koulutus
Lukijakommentteja
Mielenylennykseksi
Muistosanat
Nimityksiä
Persia käännös
Portugalinkieliset julkaisut
Puolankieliset julkaisut
Ranskankieliset julkaisut
Ruotsinkielinen julkaisutoiminta
Ruotsinkieliset julkaisut
Saksankieliset julkaisut
Suomenkieliset julkaisut
Tapaamisia
Unkarinkieliset julkaisut
Urantia-säätiön historia
Varainkeräys
Venäjänkieliset julkaisut
Video
Vironkieliset julkaisut
Vuosikertomuksia