Luku 57 - Urantian alkuperä

   
   Red Jesus Text: päällä | poissa    Lukujen numerointi: päällä | poissa
Tulostettava versioTulostettava versioSend by emailSend by email

Urantia-kirja

Luku 57

Urantian alkuperä


(651.1) 57:0.1 ESITTÄESSÄMME otteita Jerusemin arkistotiedoista, siltä osin kuin ne koskevat muistiinmerkintöjä Urantiasta, sen esivaiheista ja varhaishistoriasta, meitä kehotetaan noudattamaan ajanmäärityksissä nykyistä käytäntöä eli käytössä olevaa karkausvuosikalenteria, jonka mukaan vuodessa on 365 1 / 4 päivää. Emme yleensä pyri ilmoittamaan tarkkoja vuosilukuja, vaikka ne tiedossa ovatkin. Käytämme lähimmäksi osuvia kokonaislukuja, sillä katsomme sen paremmaksi menetelmäksi näiden historiallisten tosiasioiden esittämisessä.

(651.2) 57:0.2 Kun viittaamme johonkin tapahtumaan sanomalla, että se sattui miljoona tai kaksimiljoonaa vuotta sitten, tarkoitamme, että se ajoittuu niin ja niin monen vuoden päähän kristillisen ajanjakson 20:nnen vuosisadan ensimmäisistä vuosikymmenistä taaksepäin laskettuna. Näin ollen esitämme nämä kaukaisuuden tapahtumat tasalukuisina tuhansien, miljoonien ja miljardien vuosien jaksoina.

1. Andronoverin tähtisumu

(651.3) 57:1.1 Urantia on peräisin Auringostanne, ja Aurinkonne on yksi Andronoverin tähtisumun monilukuisista jälkeläisistä. Tämä tähtisumu puolestaan organisoitiin aikanaan Nebadonin paikallisuniversumin sisältämän fyysisen voiman ja materiaalisen aineen rakennusosaksi. Ja itse tämä suuri tähtisumu sai kauan, kauan sitten alkunsa Orvontonin superuniversumin sisältämästä universaalisesta avaruuden vahvuusvarauksesta.

(651.4) 57:1.2 Aikana, josta tämä kertomus alkaa, Paratiisin Ensiasteisilla Vahvuuden Pääorganisoijilla oli jo kauan ollut täysin hallinnassaan ne avaruusenergiat, jotka myöhemmin organisoitiin Andronoverin tähtisumuksi.

(651.5) 57:1.3 987.000.000.000 vuotta sitten vahvuuden apulaisorganisoija ja silloin Orvontonin sarjaan kuulunut tarkastaja numero 811.307, joka matkusti Uversan ulkopuolelle, raportoi Päivien Muinaisille, että avaruuden olosuhteet olivat suotuisat aineellistamisilmiöiden alkuunpanemiselle tietyssä Orvontonin silloisen itälohkon sektorissa.

(651.6) 57:1.4 900.000.000.000 vuotta sitten, näin osoittavat Uversan arkistot, kirjattiin Uversan Tasapainoneuvoston superuniversumin hallitukselle myöntämä lupa, joka valtuutti lähettämään yhden vahvuudenorganisoijan esikuntineen tarkastajan numero 811.307 aiemmin osoittamalle alueelle. Orvontonin viranomaiset antoivat tälle potentiaalisen universumin alkuperäiselle löytäjälle valtuuskirjan panna täytäntöön Päivien Muinaisten antama määräys, jossa kehotettiin uuden aineellisen luomuksen organisoimiseen.

(652.1) 57:1.5 Tästä luvasta tehty merkintä osoittaa, että vahvuudenorganisoija esikuntineen oli jo lähtenyt Uversasta pitkälle matkalle tähän itäiseen avaruussektoriin. Siellä heidän oli määrä myöhemmin ryhtyä aikaa vaativiin toimintoihin, joiden lopputuloksena Orvontoniin ilmaantuisi uusi fyysinen luomus.

(652.2) 57:1.6 875.000.000.000 vuotta sitten pantiin asianmukaisesti alulle suunnaton Andronoverin tähtisumu numero 876.926. Tarvittiin vain vahvuudenorganisoijan ja yhteysesikunnan läsnäolo sen energiapyörteen alkuunsaattamiseksi, josta lopulta kasvoi tämä valtava avaruuden sykloni. Tällaiset tähtisumupyörteet alkuun saatettuaan elävät vahvuudenorganisoijat yksinkertaisesti poistuvat suorassa kulmassa keskuksensa ympäri pyörivän kiekon tasosta, ja siitä hetkestä lähtien energian luontaiset ominaisuudet takaavat tällaisen uuden fyysisen järjestelmän edistyvän ja järjestyneesti sujuvan kehityksen.

(652.3) 57:1.7 Suunnilleen tässä vaiheessa kertomus siirtyy tarkastelemaan superuniversumin persoonallisuuksien toimintaa. Todellisuudessa tarinan varsinainen alku sijoittuu juuri tähän kohtaan — melko täsmälleen siihen ajankohtaan, jolloin Paratiisin vahvuudenorganisoijat ovat poistumassa saatuaan valmiiksi avaruus-energiaaliset olosuhteet Orvontonin superuniversumin voimanohjaajien ja fyysisten valvojien ryhtyä toimenpiteisiin.

2. Ensimmäinen tähtisumuvaihe

(652.4) 57:2.1 Kaikki evolutionaariset aineelliset luomistulokset syntyvät kiekonmuotoisista ja kaasumaisista tähtisumuista, ja kaikki tällaiset ensiasteiset tähtisumut ovat kaasumaisen olemassaolonsa koko varhaisvaiheen ajan kiekkomaisia. Vanhetessaan niistä tulee tavallisesti kierteisiä, ja niiden auringonmuodostustoiminnan päätyttyä ne päätyvät tähtiparviksi tai suunnattoman suuriksi auringoiksi, joita ympäröi vaihteleva määrä planeettoja, satelliitteja ja pienempiä ainekokonaisuuksia; näin ne muistuttavat monin tavoin teidän pienen pientä aurinkokuntaanne.

(652.5) 57:2.2 800.000.000.000 vuotta sitten Andronoverin luomus oli jo hyvinkin vakiintunut erääksi Orvontonin suurenmoisista ensiasteisista tähtisumuista. Kun lähiuniversumien astronomit tarkastelivat tätä avaruuden ilmiötä, he eivät nähneet siinä paljonkaan sellaista, mikä olisi kiinnittänyt heidän huomiotaan. Naapuriluomuksissa tehdyt gravitaatioarvioinnit osoittivat Andronoverin alueilla olevan käynnissä avaruuden aineellistumista, mutta siinä kaikki.

(652.6) 57:2.3 700.000.000.000 vuotta sitten Andronoverin järjestelmä oli saavuttamassa jättiläismäiset mittasuhteet, ja yhdeksään ympärillä olevaan materiaaliseen luomukseen lähetettiin lisää fyysisiä valvojia antamaan tukea ja tarjoamaan yhteistyötä tämän uuden, varsin nopeasti kehittyvän, aineellisen järjestelmän voimakeskuksille. Tuona kaukaisena ajankohtana kaikki sittemmin ilmaantuville luomuksille perinnöksi jätetty materiaali jäi tämän jättiläismäisen avaruuspyörteen rajojen sisäpuolelle. Se jatkoi koko ajan pyörimistään, ja saavutettuaan maksimaalisen läpimittansa se alkoi pyöriä yhä nopeammin sen tiivistymisen ja kokoonpuristumisen samalla jatkuessa.

(652.7) 57:2.4 600.000.000.000 vuotta sitten Andronoverissa saavutettiin energian liikkeellepanovaiheen lakipiste. Tähtisumu oli saavuttanut maksimaalisen massansa. Tällöin se oli jättiläiskokoinen, kiekkomainen kaasupilvi, muodoltaan jokseenkin pyörähdysellipsoidin kaltainen. Kyseessä oli eriytyvän massanmuodostuksen ja vaihtelevan pyörähdysnopeuden varhaisvaihe. Gravitaatio ja muut vaikuttavat voimat olivat aloittamassa työnsä avaruuden kaasujen muuntamiseksi järjestyneeksi aineeksi.

3. Toinen tähtisumuvaihe

(653.1) 57:3.1 Valtaisa tähtisumu alkoi nyt asteittain muuntua kierteiseksi ja tulla selvästi jopa etäisten universumien astronomien nähtäville. Tällainen on useimpien tähtisumujen luonnonmukainen historia. Ennen kuin nämä avaruuden toisasteiset tähtisumut alkavat singota itsestään aurinkoja ja ryhtyvät rakentamaan universumia, ne havaitaan tavallisesti spiraali-ilmiöinä.

(653.2) 57:3.2 Tehdessään havaintoja tästä Andronoverin tähtisumun muodonmuutoksesta tuona kaukaisena aikakautena lähistöllä olevat tähtientutkijat näkivät täsmälleen saman, minkä kahdennenkymmenennen vuosisadan astronomit näkevät suunnatessaan kaukoputkensa avaruuteen ja tarkastellessaan nykyisiä läheisen ulkoavaruuden kierteissumuja.

(653.3) 57:3.3 Jotakuinkin siihen aikaan, jolloin maksimaalinen massan määrä saavutettiin, kaasumaisen sisällön gravitaatiokontrolli alkoi heiketä, ja seurasi kaasun pakenemisvaihe kaasun virratessa eteenpäin kahtena jättiläiskokoisena ja erillisenä haarakkeena, jotka saivat alkunsa emämassan vastakkaisilta puolilta. Tämän suunnattoman suuren keskusytimen nopeat pyörähdykset antoivat pian kumpaisellekin ulkonevalle kaasuvirralle spiraalimaisen ulkonäön. Näiden ulkonevien haarakkeiden joidenkin alueiden jäähtyminen ja sitä seurannut tiivistyminen aiheuttivat lopuksi niiden epätasaisen ulkonäön. Nämä tiheämmät alueet olivat valtaisia fyysisen aineen järjestelmiä ja alajärjestelmiä, jotka pyörivät avaruuden halki keskellä tähtisumun kaasupilveä samalla turvallisesti emäpyörteen vetovoiman piirissä pysyen.

(653.4) 57:3.4 Mutta tähtisumu oli alkanut painua kokoon, ja pyörimisnopeuden kasvu vähensi gravitaation otetta edelleen. Ennen pitkää ulommat alueet alkoivat tosiasiassa irrota tähtisumun ytimen välittömästä otteesta. Ne kulkeutuivat ulos avaruuteen epäsäännöllisille kiertoradoille palaten sitten takaisin ytimen lähistölle saadakseen siten kiertoratansa täyteen, ja niin edelleen. Mutta tämä oli tähtisumun kehityksessä vain ohimenevä vaihe. Kohta sinkoaisi alati kiihtyvä pyörimisvauhti avaruuteen suunnattoman suuria aurinkoja itsenäisille kiertoradoille.

(653.5) 57:3.5 Ja juuri näin Andronoverissa monia aikakausia sitten tapahtui. Energiapyörre kasvoi kasvamistaan, kunnes se saavutti suurimman mahdollisen laajuutensa, ja kun kokoonpainuminen sitten alkoi, se pyöri aina vain nopeammin, kunnes lopuksi saavutettiin kriittinen keskipakoisvaihe, ja alkoi suuri hajaantuminen.

(653.6) 57:3.6 500.000.000.000 vuotta sitten syntyi Andronoverin ensimmäinen aurinko. Tämä liekehtivä harhailija tempautui irti emonsa vetovoiman otteesta ja syöksyi avaruuteen elääkseen omaa elämäänsä luodun kosmoksen piirissä. Sen kiertorata määräytyi sen noudattaman pakotien mukaan. Tällaisista nuorista auringoista tulee pian pallonmuotoisia, ja ne aloittavat pitkän ja vaiheikkaan elämänkaarensa avaruuden tähtinä. Ellei tähtisumujen viimeisen vaiheen ytimiä oteta lukuun, Orvontonin aurinkojen valtaenemmistön syntymä on ollut vastaavankaltainen. Nämä pakenevat auringot käyvät läpi vaihtelevia kehityksen ja sittemmin seuraavan universumipalvelun vaiheita.

(653.7) 57:3.7 400.000.000.000 vuotta sitten Andronoverin tähtisumussa alkoi takaisintempautumisvaihe. Monet emäytimen lähistöllä olleet ja pienemmät auringot tempautuivat takaisin siksi, että ydin asteittain laajeni ja lisääntyvästi tiivistyi. Hyvin pian alkoi tähtisumun tiivistymisen päätösvaihe, jakso, joka aina edeltää näiden energian ja aineen valtavien avaruuskeskittymien lopullista hajaantumista.

(654.1) 57:3.8 Tuskin oli miljoona vuotta kulunut tästä aikakaudesta, kun Nebadonin Mikael, yksi Paratiisin Luoja-Pojista, valitsi tämän hajaantuvan tähtisumun universumin rakentamisen merkeissä suorittamansa oman löytöretkensä tapahtumapaikaksi. Lähes välittömästi aloitettiin Salvingtonin arkkitehtonisten maailmojen ja sadan planeetoista muodostuvan konstellaatiopäämajaryhmän rakennustyöt. Näiden varta vasten luotujen maailmasikermien valmistaminen kesti lähes miljoona vuotta. Paikallisjärjestelmien päämajaplaneettoja rakennettiin ajanjakso, joka alkoi äsken mainittuna ajankohtana ja jatkui aikaan noin viisimiljardia vuotta sitten.

(654.2) 57:3.9 300.000.000.000 vuotta sitten Andronoverin aurinkojen kiertoradat olivat jo varsin vakiintuneita, ja tähtisumujärjestelmä koki väliaikaisen, verrattain vakaan fyysisen tasapainovaiheen. Osapuilleen tähän aikaan Mikaelin esikunta saapui Salvingtoniin, ja Uversassa sijaitseva Orvontonin hallitus tunnusti Nebadonin paikallisuniversumin fyysisen olemassaolon.

(654.3) 57:3.10 200.000.000.000 vuotta sitten kokoonpuristuminen ja tiivistyminen Andronoverin keskusrykelmässä eli ydinmassassa eteni edelleen, kehittäen suunnattomat määrät lämpöä. Verrattain tyhjää tilaa esiintyi jopa keskustassa sijainneen emäaurinkopyörteen lähellä olevilla alueilla. Ulommat alueet olivat käymässä vakaammiksi ja paremmin organisoituneiksi. Jotkin vastasyntyneitä aurinkoja kiertävät planeetat olivat jäähtyneet kylliksi soveltuakseen elämän juurruttamiseen. Nebadonin vanhimmat asutut planeetat ovat peräisin näiltä ajoilta.

(654.4) 57:3.11 Nyt alkaa Nebadonin valmiiksi saatettu universumimekanismi toimia ensimmäistä kertaa, ja Uversassa rekisteröidään Mikaelin luomus universumiksi, jossa esiintyy asutusta ja asteittain etenevää kuolevaisten ylösnousemusta.

(654.5) 57:3.12 100.000.000.000 vuotta sitten saavutettiin tähtisumun tiivistymisjännitteen lakipiste ja tavoitettiin lämpöjännitteen maksimitila. Toisinaan tämä gravitaation ja kuumuuden kilpatilanteen kriittinen vaihe jatkuu aikakaudet aikakausien perään, mutta lämpö saa ennemmin tai myöhemmin yliotteen gravitaatiosta, ja näyttävä auringoiksihajoamisen ajanjakso alkaa. Ja tämä merkitsee avaruuden tähtisumun elämänkaaren toisen vaiheen päättymistä.

4. Kolmas ja neljäs vaihe

(654.6) 57:4.1 Tähtisumun ensimmäinen vaihe on kiekkomainen; toinen vaihe on kierteinen; kolmas vaihe on ensimmäisen auringoiksihajoamisen vaihe, kun taas neljäs vaihe käsittää auringoiksihajoamisen toisen ja viimeisen vaiheen, jonka myötä emäydin päätyy joko pallonmuotoiseksi tähtiparveksi tai sitten yksittäiseksi auringoksi, joka toimii viimeiseksi jääneen aurinkokunnan keskuksena.

(654.7) 57:4.2 75.000.000.000 vuotta sitten tämä tähtisumu oli saavuttanut aurinkoperhevaiheensa lakipisteen. Käsillä oli aika, jolloin aurinkojen ensimmäinen irrottautumisvaihe oli kiihkeimmillään. Enin osa näistä auringoista on sittemmin hankkinut itselleen laajan planeetoista, kiertotähdistä, pimeistä saarekkeista, komeetoista, meteoreista ja kosmisista pölypilvistä koostuvan järjestelmän.

(654.8) 57:4.3 50.000.000.000 vuotta sitten päättyi tämä ensimmäinen auringoiksihajaantumisen jakso. Tähtisumu oli nopeasti lähestymässä olemassaolonsa kolmannen syklin loppua, vaiheen, jonka kuluessa siitä sai alkunsa 876.926 aurinkokuntaa.

(654.9) 57:4.4 25.000.000.000 vuotta sitten päättyi tähtisumun elämän kolmas sykli, ja se toi muassaan tästä tähtisumuvanhemmasta peräisin olevien, kaukaisuuksiin ulottuvien tähtijärjestelmien organisoitumisen ja suhteellisen vakiintumisen. Fyysisen kutistumisen ja lisääntyvän lämmöntuotannon prosessi jatkui kuitenkin jäljelle jääneen tähtisumun keskusmassassa.

(655.1) 57:4.5 10.000.000.000 vuotta sitten alkoi Andronoverin neljäs sykli. Ytimenä olevan massan suurin mahdollinen lämpötila oli saavutettu, tiivistymisen kriittinen piste läheni. Alkuperäinen emäydin kouristeli oman sisäisen lämpönsä tiivistymisjännitteen sekä irtautuneista aurinkokunnista koostuvan, ympäröivän parven lisääntyvän gravitaation vuoksivetovoiman yhteispaineessa. Ne ytimen purkautumiset, jotka panisivat alulle tähtisumun toisen aurinkosyklin, olivat käsillä. Tähtisumun olemassaolon neljäs jakso oli alkamaisillaan.

(655.2) 57:4.6 8.000.000.000 vuotta sitten alkoi päätösvaiheen muodostanut hirvittävä purkautuminen. Vain uloimmat aurinkokunnat ovat turvassa tällaisen kosmisen mullistuksen aikana. Ja tämä oli tähtisumun lopun alku. Tämä lopullinen aurinkojen ulossyöksyvaihe kesti lähes kaksimiljardia vuotta.

(655.3) 57:4.7 7.000.000.000 vuotta sitten Andronoverin lopullinen hajaantuminen oli suurimmillaan. Kysymyksessä oli aika, jolloin viimeiset suuremmat auringot syntyivät, ja aika, joka oli paikallisten fyysisten häiriötilojen taitekohta.

(655.4) 57:4.8 6.000.000.000 vuotta sitten päättyi lopullinen hajaantuminen, ja tuolloin syntyi teidän Aurinkonne. Se on lopusta lukien Andronoverin toisen aurinkoperheen viideskymmeneskuudes. Tämä kaiken päättänyt tähtisumun ytimen purkautuminen synnytti 136.702 aurinkoa, joista useimmat ovat yksinäisiä taivaankappaleita. Andronoverin tähtisumusta alkunsa saaneiden aurinkojen ja aurinkokuntien kokonaismäärä oli 1.013.628. Aurinkokuntanne Auringon numero on 1.013.572.

(655.5) 57:4.9 Ja nyt Andronoverin suurenmoista tähtisumua ei enää ole, mutta se elää edelleen niissä monissa auringoissa ja niiden planeettaperheissä, jotka saivat alkunsa tästä avaruuden äitipilvestä. Tämän suurenmoisen tähtisumun ytimen viimeinen jäännös palaa yhä punertavalla hehkulla ja antaa edelleen kohtalaista valoa ja lämpöä jäljelle jääneelle sadankuudenkymmenenviiden maailman planeettaperheelleen, joka nyt kiertää tätä kahden mahtavan valonmonarkkisukupolven kunnianarvoisaa äitiä.

5. Monmatian — Urantian aurinkokunnan — synty

(655.6) 57:5.1 5.000.000.000 vuotta sitten Aurinkonne oli verrattain eristynyt liekehtivä taivaankappale, joka oli kerännyt itseensä valtaosan lähellä kiertäneestä avaruuden aineesta, niistä jäännöksistä, jotka olivat peräisin sen omaan syntyyn liittyneestä äskettäisestä mullistuksesta.

(655.7) 57:5.2 Nykyisessä tilassaan Aurinkonne on saavuttanut suhteellisen vakauden, mutta sen yhdentoista ja puolen vuoden auringonpilkkujaksot paljastavat, että nuoruudessaan se oli muuttuva tähti. Jatkuva kokoonpainuminen ja sen seurauksena tapahtunut vähittäinen lämpötilan nousu aiheuttivat aurinkokunnan varhaisaikoina sen pinnalla suunnattomia kouristuksia. Nämä jättiläiskokoiset aaltoilut tarvitsivat kolme ja puoli päivää käydäkseen läpi yhden valovoiman vaihteluna näkyneen syklin. Tämä häilyväinen tila, tämä jaksottainen syke, teki Aurinkonne erittäin herkäksi tietyille ulkopuolisille vaikutuksille, jotka se tulisi piakkoin kokemaan.

(655.8) 57:5.3 Näin oli paikallisen avaruuden näyttämö valmiina Monmatian ainutlaatuiselle synnylle. Monmatia on oman Aurinkonne planeettaperheen, sen aurinkokunnan nimi, johon maailmanne kuuluu. Orvontonin planeettajärjestelmistä vajaalla yhdellä prosentilla on samanlainen alkuperä.

(655.9) 57:5.4 4.500.000.000 vuotta sitten alkoi suunnattoman suuri Angonan aurinkokunta lähestyä tämän yksinäisen Auringon naapurustoa. Tämän suuren järjestelmän keskuksena oli pimeä avaruuden jättiläinen. Se oli kiinteä, vahvasti varautunut, ja sillä oli tavattoman vahva gravitaatiovoima.

(656.1) 57:5.5 Angonan tullessa yhä lähemmäs Aurinkoa ja Auringon sykähdysvaiheiden ollessa suurimmillaan avaruuteen sinkoutui kaasumaisen aineen virtoja valtaisina aurinkokielekkeinä. Aluksi nämä liekehtivät kaasukielekkeet syöksyivät poikkeuksetta takaisin Aurinkoon, mutta kun Angona tuli aina vain lähemmäksi, jättiläismäisen vierailijan gravitaatiovoima kävi niin suureksi, että nuo kaasukielekkeet joissakin kohdin katkeilivat. Vaikka tyviosat putosivat takaisin Aurinkoon, ulommat osat irtautuivat muodostuen itsenäisiksi aineskappaleiksi, aurinkometeoreiksi, jotka alkoivat heti kiertää Aurinkoa kukin omalla elliptisellä radallaan.

(656.2) 57:5.6 Angonan järjestelmän lipuessa yhä lähemmäksi auringonpurskahdukset kävivät yhä laajemmiksi; yhä enemmän ainetta tempautui Auringosta muodostuakseen itsenäisiksi, kiertäviksi kappaleiksi ympäröivään avaruuteen. Tilanne jatkui tällaisena noin viidensadantuhannen vuoden ajan, kunnes Angona tuli lähimmäksi Aurinkoa. Tällöin Aurinkoa erään sen sisäisen kouristusjakson yhteydessä kohtasi osittainen hajoaminen; Auringon vastakkaisilta puolilta syöksähti samanaikaisesti ulos suunnattomia ainemääriä. Angonan puolelta tempautui ulospäin valtava aurinkokaasujen patsas, joka suippeni melkoisesti kummastakin päästään ja oli keskeltä hyvinkin pullistunut. Tämä irrottautui pysyvästi Auringon välittömästä gravitaatio-otteesta.

(656.3) 57:5.7 Tämä Auringosta tällä tavoin erottautunut suuri aurinkokaasujen patsas kehittyi myöhemmin aurinkokunnan kahdeksitoista planeetaksi. Jättiläismäisen aurinkokunnan esi-isänä toimineeseen äsken mainittuun purkaukseen Auringon vastakkaisella puolella vuorovesi-ilmiön kaltaisena reaktiona ja vastakaikuna syntynyt kaasupurkauma on sen jälkeen tiivistynyt aurinkokunnan meteoreiksi ja avaruuspölyksi, vaikka Auringon gravitaatio Angonan järjestelmän loitottua kaukaiseen avaruuteen sittemmin erittäin paljon tästä aineesta sieppasikin takaisin.

(656.4) 57:5.8 Vaikka Angonan onnistui tempaista irti myöhemmin aurinkokunnan planeetoiksi kehittyneen aineksen ja sen valtavan materiaalimäärän, joka nyt kiertää Aurinkoa asteroideina ja meteoreina, se ei itse kuitenkaan saanut mukaansa mitään tästä Auringon materiasta. Auringon läheisyyteen saapunut järjestelmä ei tullut aivan niin lähelle, että se olisi kyennyt viemään muassaan mitään Auringon substanssista, mutta se pyörähti kuitenkin tarpeeksi läheltä vetäistäkseen väliin jäävään avaruuteen koko sen aineksen, josta nykyinen aurinkokunta koostuu.

(656.5) 57:5.9 Jäähtyvistä ja tiivistyvistä ytimistä sen jättiläismäisen, gravitaation aiheuttaman pullistuman vähemmän massiivisissa ja suippenevissa päissä, jonka Angona oli onnistunut irrottamaan Auringosta, muodostuivat pian pienoiskoossa viisi sisempää ja viisi ulompaa planeettaa, kun taas Saturnus ja Jupiter muodostuivat massiivisemmista ja pullistuneemmista keskiosista. Jupiterin ja Saturnuksen vahva vetovoima sieppasi jo varhaisessa vaiheessa enimmän osan Angonasta anastetusta aineesta, kuten näiden planeettojen joidenkin satelliittien vastapäiväinen liike todistaa.

(656.6) 57:5.10 Jupiter ja Saturnus, jotka ovat peräisin ylikuumenneista aurinkokaasuista koostuneen suunnattoman kaasupatsaan keskuksesta, sisälsivät niin paljon tavattoman kuumaa aurinkoainesta, että ne loistivat kirkasta valoa ja säteilivät valtavat määrät lämpöä. Erillisiksi avaruuden kappaleiksi muodostumisensa jälkeen ne olivat lyhyen ajanjakson ajan todellisuudessa toissijaisia aurinkoja. Nämä aurinkokunnan kaksi suurinta planeettaa ovat tähän päivään saakka säilyneet suurimmaksi osaksi kaasumaisina, eivätkä ne siis vieläkään ole jäähtyneet siinä määrin, että ne olisivat kokonaan tiivistyneet tai kiinteytyneet.

(656.7) 57:5.11 Kaasun kokoonpuristumisen tuloksena syntyneiden kymmenen muun planeetan ytimet saavuttivat pian kiinteytymisvaiheen ja alkoivat näin vetää puoleensa kasvavia määriä lähiavaruudessa kiertelevää meteoriainesta. Aurinkokunnan maailmoilla oli näin ollen kaksinainen alkuperä: kaasun tiivistymisestä syntynyt ydin, joka suunnattomien meteorimäärien sieppaamisen kautta myöhemmin kasvoi. Itse asiassa ne sieppaavat meteoreja edelleenkin, mutta huomattavasti vähemmässä määrin.

(657.1) 57:5.12 Planeetat eivät kierrä Aurinkoa emäaurinkonsa päiväntasaajan tasossa, kuten tapahtuisi, jos ne olisivat sinkoutuneet radoilleen Auringon pyörimisliikkeestä. Ne kulkevat paremminkin Angonan aiheuttaman aurinkopurkauman tasossa. Tämä purkauma oli huomattavan jyrkässä kulmassa Auringon päiväntasaajan tasoon nähden.

(657.2) 57:5.13 Vaikka Angona ei kyennytkään sieppaamaan mukaansa mitään Auringon massasta, Aurinkonne onnistui kuitenkin lisäämään muodonmuutokselliseen planeettaperheeseensä jotakin läheisyyteen tunkeutuneessa järjestelmässä kiertäneestä avaruusaineksesta. Angonan gravitaatiokentän voiman johdosta sen kiertotähdistö noudatti kiertoratoja, jotka olivat melko etäällä pimeästä jättiläisestä; ja pian aurinkokunnan muodostaneen massan purkautumisen jälkeen ja aikana, jolloin Angona vielä oli Auringon naapurustossa, Angonan järjestelmän kolme suurehkoa planeettaa kiertyi niin lähelle aurinkokunnan esivaihetta, että sen vetovoima, jota vielä Auringon oma vetovoima vahvisti, riitti järkyttämään Angonan gravitaatiopiirin tasapainon ja irrottamaan siitä pysyväisesti nämä kolme taivaan vaeltajan sivukiertolaista.

(657.3) 57:5.14 Kaikella Auringosta peräisin olevalla aurinkokunnan aineksella oli alun perin yhtenäinen kiertoradan suunta, ja ilman näiden kolmen vieraan avaruuskappaleen tunkeutumista olisi kaikella aurinkokunnan aineksella yhä sama kiertoradan liikesuunta. Mutta tässä tilanteessa Angonan kolmen sivukiertolaisen vaikutuksesta tunkeutui kehkeytymässä olleeseen aurinkokuntaan uusia ja vieraita kiertovoimia, ja tämän tuloksena oli vastakkaisen liikesuunnan ilmaantuminen. Vastakkainen liikesuunta missä tahansa astronomisessa järjestelmässä on aina satunnaista, ja se ilmaantuu aina vieraiden avaruuskappaleiden törmäysvaikutuksesta. Tällaiset yhteentörmäykset eivät välttämättä aina tuota vastakkaista liikesuuntaa, mutta mitään vastakkaista liikesuuntaa ei koskaan ilmene muualla kuin järjestelmissä, jotka sisältävät eri alkuperää olevia massoja.

6. Aurinkokuntavaihe

(657.4) 57:6.1 Aurinkokunnan syntymän jälkeen seurasi auringonpurkausten vähenemisvaihe. Asteittain heikkenevällä voimalla Aurinko jatkoi seuraavat viisisataatuhatta vuotta yhä pienempien ainemäärien syöksemistä ympäröivään avaruuteen. Mutta tänä vakiintumattomien kiertoratojen varhaiskautena, jolloin Aurinkoa ympäröivät avaruuden kappaleet tulivat radallaan lähimmäksi Aurinkoa, emäaurinko kykeni sieppaamaan takaisin suuren osan tästä meteoriaineksesta.

(657.5) 57:6.2 Vuoksi-ilmiön aiheuttama kitka hidasti ensimmäiseksi Aurinkoa lähinnä olevien planeettojen pyörimisliikettä. Nämä gravitaatiovaikutukset edistävät osaltaan myös planeettojen kiertoradan vakiintumista, samalla kun ne vaikuttavat jarruttavasti planeettojen pyörimiseen akselinsa ympäri ja aiheuttavat planeetan pyörimisliikkeen jatkuvaa hidastumista, kunnes akselin ympäri tapahtuva pyöriminen loppuu, jolloin planeetan toinen pallonpuolisko jää ainaisesti kääntyneeksi Aurinkoon tai suurempaan kappaleeseen päin, niin kuin tätä havainnollistavat Merkurius-planeetta ja Kuu, joka kääntää aina saman puolen Urantiaa kohti.

(657.6) 57:6.3 Kun Kuun ja Maan vuoksivoiman aiheuttama kitka yhtäläistyy, Maa kääntää aina saman pallonpuoliskonsa Kuuta kohti, ja päivä ja kuukausi merkitsevät samaa — noin neljänkymmenenseitsemän päivän pituista jaksoa. Kun tällainen kiertoratojen vakaus on saavutettu, vuoksi-ilmiön kitka alkaa vaikuttaa päinvastaisesti: se ei enää aja Kuuta kauemmaksi Maasta, vaan vetää satelliittia asteittain planeettaa kohti. Ja sitten, sinä kaukaisen tulevaisuuden hetkenä, jolloin Kuu tulee noin seitsemäntoistatuhannen seitsemänsadan kilometrin päähän Maasta, Maan gravitaatiovaikutus saa aikaan Kuun hajoamisen. Ja tämä vuoksi-gravitaatioräjähdys repii Kuun pieniksi pirstaleiksi, jotka saattavat kerääntyä maailman ympärille Saturnuksen renkaita muistuttaviksi ainesrenkaiksi, tai jotka saattavat meteoreiden muodossa joutua vähitellen maan pinnalle.

(658.1) 57:6.4 Jos avaruuden kappaleet ovat kooltaan ja tiheydeltään yhtäläiset, saattaa sattua yhteentörmäyksiä. Mutta jos kaksi yhtä tiheää avaruuden kappaletta ovat kooltaan verraten epäyhtenäiset, ja jos pienempi vähä vähältä lähestyy suurempaa, seuraa pienemmän kappaleen hajoaminen, kun sen kiertoradan säteestä tulee lyhyempi kuin kaksi ja puoli kertaa suuremman kappaleen säde. Avaruuden jättiläisten väliset törmäykset ovat tuiki harvinaisia, mutta nämä gravitaatio-vuoksi-ilmiön aiheuttamat pienempien taivaankappaleiden räjähdykset ovat kokolailla yleisiä.

(658.2) 57:6.5 Tähdenlennot esiintyvät parvittain, sillä ne ovat suurehkojen aineskappaleiden jäännöksiä, jotka kappaleet läheisten ja vielä suurempien taivaankappaleiden gravitaatio-vuoksivoima on hajottanut. Saturnuksen renkaat ovat hajonneen satelliitin osasia. Yksi Jupiterin kuista on nyt tulossa vaarallisen lähelle sitä kriittistä vyöhykettä, jossa se vuoksivoiman johdosta hajoaa, ja muutaman miljoonan vuoden kuluessa sille käy niin, että se törmää planeettaan, tai sitä kohtaa gravitaatio-vuoksivoiman aiheuttama hajoaminen. Aurinkokunnan viides planeetta kulki kauan, kauan sitten epäsäännöllistä kiertorataa ja tuli aika ajoin yhä lähemmäksi Jupiteria, kunnes se joutui gravitaatio-vuoksi-ilmiön aiheuttaman hajoamisen kriittiseen vyöhykkeeseen, pirstoutui lyhyessä ajassa ja muovautui nykyiseksi asteroidien parveksi.

(658.3) 57:6.6 4.000.000.000 vuotta sitten Jupiterin ja Saturnuksen järjestelmät järjestyivät suunnilleen sellaisiksi, jollaisina ne ovat nykyään havaittavissa, ellei oteta huomioon niiden kuita, joiden koko useiden vuosimiljardien ajan kasvamistaan kasvoi. Aurinkokunnan kaikki planeetat ja satelliitit kasvavat jatkuvan meteorien sieppaamisen johdosta tosiasiassa edelleen.

(658.4) 57:6.7 3.500.000.000 vuotta sitten kymmenen muun planeetan tiivistymällä syntyneet ytimet olivat jo pitkälle muotoutuneita, ja useimpien kuiden keskusydin oli koskematon, vaikka jotkin pienemmistä satelliiteista myöhemmin yhdistyivätkin muodostaen nykyisin nähtävät suuremmat kuut. Tämä aikakausi on katsottavissa planeettojen kokoonkasautumisen aikakaudeksi.

(658.5) 57:6.8 3.000.000.000 vuotta sitten aurinkokunta toimi paljolti samalla tavoin kuin se toimii tänään. Sen jäsenet kasvoivat yhä kooltaan, koska avaruuden meteoreja virtasi tuhlailevin määrin jatkuvasti planeetoille ja niiden satelliiteille.

(658.6) 57:6.9 Suunnilleen tähän aikaan aurinkokuntanne merkittiin Nebadonin fyysiseen rekisteriin, ja se sai nimekseen Monmatia.

(658.7) 57:6.10 2.500.000.000 vuotta sitten planeettojen koko oli kasvanut tavattomasti. Urantia oli jo oivallisesti kehittynyt sfääri, jonka massa oli noin kymmenesosa nykyisestä ja joka kasvoi saamansa meteoriaineksen ansiosta edelleenkin nopeasti.

(658.8) 57:6.11 Koko tämä valtava toiminta kuuluu aivan normaalina osana Urantian kaltaisen evolutionaarisen maailman muotoutumiseen, ja siinä syntyvät ne astronomiset esivaiheet, joiden kautta näyttämöä valmistellaan kyseisten avaruuden maailmojen fyysisen evoluution alkamiseen, ja se puolestaan on valmistelua ajallisen elollisuuden muodossa tapahtuvalle uskaliaalle yritykselle.

7. Meteoriajanjakso — Vulkaaninen aikakausi
Planeetan alkuvaiheen ilmakehä

(658.9) 57:7.1 Kaikkina näinä varhaisina aikoina aurinkokunnan avaruusalueilla parveili pieniä hajoavia ja tiivistyviä kappaleita, ja koska maapallolta puuttui tunkeutuvat kappaleet polttava, suojeleva ilmakehä, tällaiset avaruuden kappaleet rysähtivät suoraan Urantian pinnalle. Nämä taukoamattomat iskut pitivät planeetan kamaran enemmän tai vähemmän kuumentuneena, ja tämä, yhdessä sfäärin koon kasvusta johtuneen gravitaation vaikutuksen lisääntymisen kanssa, alkoi käynnistää niitä vaikuttavia voimia, jotka vähitellen panivat raskaammat alkuaineet, kuten raudan, asettumaan yhä lähemmäksi planeetan keskustaa.

(659.1) 57:7.2 2.000.000.000 vuotta sitten Maa alkoi käydä ratkaisevasti kookkaammaksi kuin Kuu. Planeetta oli toki aina ollut satelliittiaan suurempi, mutta kokoeroa ei ollut kovinkaan paljon, ennen kuin osapuilleen näihin aikoihin, jolloin Maa sieppasi suunnattomia avaruuden kappaleita. Urantia oli tuolloin kooltaan noin viidenneksen nykyisestään, ja se oli kasvanut kyllin suureksi pidätelläkseen sen primitiivisen ilmakehän, joka oli alkanut kehkeytyä kuuman sisustan ja jäähtyvän kuorikerroksen välillä käydyn alkuaineiden sisäisen kamppailun tuloksena.

(659.2) 57:7.3 Kiistattomasti vulkaaniseksi määriteltävä toiminta on peräisin näiltä ajoilta. Maan sisuksen lämpötila nousi jatkuvasti, kun meteorien avaruudesta tuomat radioaktiiviset tai raskaammat alkuaineet hautautuivat yhä syvemmälle. Näiden radioaktiivisten alkuaineiden tutkimus tulee paljastamaan, että Urantian pinta on yli miljardin vuoden ikäinen. Radiumkello on luotettavin ajannäyttäjänne tehdessänne tieteellisiä arvioita planeetan iästä, mutta kaikki tällaiset arviot ovat liian lyhyitä siksi, että kaikki tarkasteltavaksenne tulevat radioaktiiviset materiaalit ovat peräisin maan pinnalta ja edustavat sen vuoksi Urantian verrattain äskettäistä tällaisten alkuaineiden saamaa.

(659.3) 57:7.4 1.500.000.000 vuotta sitten Maa oli kooltaan kaksi kolmasosaa nykyisestä, kun taas Kuun massa oli jo lähes nykyisensä. Maan nopea kasvu Kuuta kookkaammaksi mahdollisti sen, että Maa alkoi hitaasti anastaa sitä vähäistä ilmakehää, joka sen satelliitilla alkuaan oli.

(659.4) 57:7.5 Vulkaaninen toiminta on nyt voimakkaimmillaan. Maa on kokonaisuudessaan todellinen tulipätsi. Sen pintakerros muistuttaa aiempaa sulaa tilaansa, ennen kuin raskaammat metallit painuivat keskustaa kohti. Meneillään on vulkaaninen aikakausi. Verrannollisesti muita kevyemmästä graniitista pääosin koostuva kuorikerros on siitä huolimatta vähin erin muodostumassa. Planeetasta on vähitellen muodostumassa näyttämö, joka kykenee jonakin päivänä ylläpitämään elämää.

(659.5) 57:7.6 Alkeellinen planetaarinen ilmakehä on hitaasti kehittymässä. Tässä vaiheessa se koostuu vähäisestä määrästä vesihöyryä, hiilimonoksidista, hiilidioksidista sekä vetykloridista, mutta sitoutumatonta typpeä tai vapaata happea on vain vähän tai ei ollenkaan. Vulkaanista aikakautta elävän maailman ilmakehä on eriskummallinen nähtävyys. Lueteltujen kaasujen lisäksi sitä kuormittivat raskaasti lukuisat vulkaaniset kaasut, ja sitä mukaa kuin ilmavyö vanhenee, siihen sekoittuu palamistuotteita planeetan pintaa taukoamatta pommittavista, rankkoina jatkuvista meteorikuuroista. Tällainen meteorien palaminen kuluttaa ilmakehän hapen miltei kokonaan, ja meteoripommitusten määrä on yhä suunnaton.

(659.6) 57:7.7 Ilmakehä kävi ennen pitkää vakaammaksi ja jäähtyi siinä määrin, että sateen tiivistyminen planeetan kuumalle, kallioiselle pinnalle pääsi alkuun. Tuhansien vuosien ajan Urantia oli kääriytyneenä valtavaan yhtenäiseen höyryvaippaan. Eikä aurinko näinä aikakausina milloinkaan paistanut maan kamaralle.

(659.7) 57:7.8 Suuri osa ilmakehän sisältämästä hiilestä sitoutui, ja siitä muodostui karbonaatteja eri metalleista, joita planeetan pintakerroksissa oli runsain määrin. Alkuaikojen rehevä kasvikunta kulutti myöhemmin paljon suuremmat määrät näitä hiilikaasuja.

(660.1) 57:7.9 Vielä myöhempinäkin ajanjaksoina pitivät jatkuvat laavavirrat ja maahan putoavat meteorit ilman sisältämän hapen miltei täysin sitoutuneena. Kohta ilmaantuvan alkumeren varhaisissa laskeumissakaan ei ole lainkaan värillisiä kiviä eikä savikiviä. Eikä tämän valtameren ilmaantumisen jälkeenkään ilmakehässä ollut pitkään aikaan käytännöllisesti katsoen lainkaan vapaata happea; sitä alkoi esiintyä merkittävässä määrin vasta, kun merilevät ja muut kasvikunnan muodot sitä myöhemmin kehittivät.

(660.2) 57:7.10 Vulkaanisen ajanjakson primitiivinen planetaarinen ilmakehä ei tarjoa juuri minkäänlaista suojaa meteoriparvien törmäysiskuja vastaan. Miljoonat ja taas miljoonat meteorit pystyvät läpäisemään tällaisen ilmakerroksen ja törmäämään kiinteinä kappaleina planeetan kamaraan. Mutta ajan kuluessa yhä harvemmat meteorit osoittautuvat riittävän suuriksi voittaakseen myöhempien aikakausien yhä happipitoisemmaksi käyvän ilmakehän alati vahvistuvan kitkasuojuksen.

8. Maankuoren asettuminen
Maanjäristysten aikakausi
Maailman valtameri ja ensimmäinen manner

(660.3) 57:8.1 1.000.000.000 vuotta sitten on aikamäärä, josta Urantian historia varsinaisesti alkaa. Planeetta oli saavuttanut suunnilleen nykyisen kokonsa. Ja jokseenkin tuohon aikaan se merkittiin Nebadonin fyysisiin rekistereihin ja sai nimensä — Urantia.

(660.4) 57:8.2 Ilmakehän olemassaolo samoin kuin taukoamaton kosteuden tiivistyminen helpottivat maankuoren jäähtymistä. Jo varhaisessa vaiheessa vulkaaninen toiminta tasapainotti sisäistä lämpöpainetta ja maankuoren kokoonvetäytymistä. Ja tulivuorten määrän nopeasti vähetessä alkoi esiintyä maanjäristyksiä, kun tämä maankuoren jäähtymis- ja mukautumisvaihe edistyi.

(660.5) 57:8.3 Urantian varsinainen geologinen historia alkaa siitä, kun maankuori jäähtyi niin paljon, että seurauksena oli ensimmäisen valtameren muodostuminen. Kerran alkuun päästyään vesihöyryn tiivistyminen jäähtyvälle pinnalle jatkui, kunnes se oli käytännöllisesti katsoen täysimääräistä. Tämän ajanjakson päättyessä valtameri oli jo maailmanlaajuinen. Keskimäärin yli puolentoista kilometrin syvyisenä se peitti alleen koko planeetan. Vuorovesi-ilmiöt vaikuttivat silloin koko lailla samoin kuin ne ovat havaittavissa nykyisinkin, mutta tämä alkumeri ei ollut suolainen. Se oli tosiasiallisesti koko maailman kattanut makeavesipeitto. Kloori oli tuolloin enimmältään erilaisiin metalleihin sitoutuneena, mutta sitä oli kylliksi, jotta se yhdessä vedyn kanssa teki tämän veden aavistuksen verran happamaksi.

(660.6) 57:8.4 Tämän kaukaisen aikakauden alkaessa Urantia on kuviteltava veden peittämäksi planeetaksi. Nykyisen Tyynenmeren pohjalle nousi myöhemmin syvemmältä tulevia ja sen vuoksi tiheämpiä laavavirtoja, ja tämä osa veden peittämää pintaa painui huomattavasti syvemmälle. Ensimmäinen mantereinen maamassa nousi maailman valtamerestä asteittain paksunevan maankuoren tasapainon palauttajana.

(660.7) 57:8.5 950.000.000 vuotta sitten Urantia näyttäytyy tarkkailijalle yhtenä suurena mantereena ja yhtenä laajana vesiulappana, joka on Tyyni valtameri. Tulivuoria esiintyy yhä laajalti ja maanjäristyksiä sattuu tiuhaan, ja ne ovat ankaria. Meteorit pommittavat edelleenkin Maata, mutta niiden esiintymistiheys ja koko ovat vähenemään päin. Ilmakehä on seestymässä, mutta hiilidioksidin määrä pysyy edelleen suurena. Maankuori on vähitellen asettumassa.

(660.8) 57:8.6 Suunnilleen tähän aikaan Urantia määrättiin planeetan hallintoa ajatellen Satanian järjestelmään ja merkittiin Norlatiadekin elämänrekisteriin. Siitä hetkestä alkaen on tämä pieni ja vähäpätöinen sfääri tunnustettu hallinnollisesti, sfääri, jonka kohtalona oli päätyä planeetaksi, jolla Mikael myöhemmin ryhtyisi kuolevaisen hahmossa tapahtuneeseen lahjoittautumishankkeeseen, planeetaksi, jolla hän olisi osallisena niissä kokemuksissa, joiden johdosta Urantia on sen jälkeen tullut paikallisesti tunnetuksi ”ristin maailmana”.

(661.1) 57:8.7 900.000.000 vuotta sitten Urantialle saapui ensimmäinen Satanian tiedustelupartio, joka oli lähetetty Jerusemista tutkimaan planeettaa ja laatimaan raportti sen soveltuvuudesta elollisuuskokeiluasemaksi. Tähän komissioon kuului kaksikymmentäneljä jäsentä. Heihin lukeutui Elämänkantajia, Lanonandek-Poikia, Melkisedekejä, serafeja ja taivaan elollisten olentojen muihin luokkiin kuuluvia jäseniä, jotka olivat tekemisissä planeettojen organisoinnin ja hallinnon varhaisvaiheiden kanssa.

(661.2) 57:8.8 Planeetan huolellisesti katsastettuaan tämä komissio palasi Jerusemiin ja esitti Järjestelmän Hallitsijalle myönteisen raportin, jossa se suositteli Urantian merkitsemistä elollisuuskokeilurekisteriin. Suosituksen mukaisesti maailmanne rekisteröitiin Jerusemissa desimaaliplaneetaksi, ja Elämänkantajille ilmoitettiin, että heille myönnettäisiin lupa ottaa käyttöön aineen mekaanisen, kemiallisen ja sähköisen liikkeellepanon uusia malleja, sitten kun he joskus myöhemmin saapuisivat Urantialle valtuuksin siirtää ja juurruttaa sinne elämä.

(661.3) 57:8.9 Kaksitoistajäseninen Jerusemin sekakomissio sai aikanaan valmiiksi planeetan haltuunottoon liittyvät järjestelyt, jotka Edentian seitsemänkymmenjäseninen planeettakomissio hyväksyi. Nämä Elämänkantajien neuvonantajakunnan laatimat suunnitelmat hyväksyttiin lopullisesti Salvingtonissa. Pian sen jälkeen esitettiin Nebadonin kaukoviestilähetyksissä tiedotus, jonka mukaan Urantiasta tulisi näyttämö, jolla Elämänkantajat toteuttaisivat kuudennenkymmenennen kokeilunsa Sataniassa, kokeilun, jonka tarkoituksena olisi monipuolistaa ja parantaa Nebadonin elollisuuden rakennekaavojen Satanialle ominaisia tyyppejä.

(661.4) 57:8.10 Pian sen jälkeen kun Urantia ensi kerran tehtiin universumin kaukotiedotuslähetyksissä koko Nebadonille tunnetuksi, sille myönnettiin täysimääräinen universumistatus. Kohta tämän jälkeen se kirjattiin superuniversumin pien- ja suursektorin päämajaplaneettojen rekistereihin, ja ennen tämän aikakauden päättymistä Urantiasta oli tehty merkintä Uversassa pidettävään planetaarisen elollisuuden rekisteriin.

(661.5) 57:8.11 Koko tälle aikakaudelle olivat ominaisia toistuvat ja rajut myrskyt. Alkuaikojen maankuori oli jatkuvien muutosten alaisena. Pinnan jäähtyminen vuorotteli suunnattomien laavavirtausten kanssa. Maailman pinnalta ei ole mistään löydettävissä jälkeäkään tästä alkuperäisestä planeetan kamarasta. Kaikki on liian monta kertaa sekoittunut syvältä purkautuneisiin laavavirtoihin sekä alkuaikojen maailmanlaajuisen valtameren myöhempiin laskeumiin.

(661.6) 57:8.12 Näiden muinaisten, merta edeltäneiden kallioiden muuntuneita jäännöksiä on maan pinnalta löydettävissä eniten Koillis-Kanadasta, Hudsoninlahden ympäristöstä. Tämä laaja graniittikohouma koostuu merta edeltäneiden kausien kivestä. Nämä kalliokerrostumat ovat kuumentuneet, taipuneet, vääntyneet, poimuttuneet ja kerran toisensa jälkeen käyneet läpi nämä vääristävät metamorfiset ilmiöt.

(661.7) 57:8.13 Kaikkina merellisinä aikakausina tämän muinaisen valtameren pohjalle laskeutui suunnattomia, fossiilittomia kivikerrostumia. (Kalkkikiveä voi muodostua kemiallisen saostumisen tuloksena; suinkaan kaikkea vanhempaa kalkkikiveä eivät ole tuottaneet merieliöstön laskeumat). Mistään näistä muinaisista kalliomuodostumista ei löydy todisteita elämästä; ne eivät sisällä laisinkaan fossiileja, elleivät myöhemmät vesiaikakausien laskeumat ole jonkin sattuman kautta sekoittuneet näiden elämää edeltävien, vanhempien kerrostumien kanssa.

(662.1) 57:8.14 Alkuaikojen maankuori oli perin epävakaa, mutta vuortenmuodostusta ei vielä esiintynyt. Muodostuessaan planeetta painui gravitaatiopaineen alaisena kokoon. Vuoret eivät ole kokoon puristuvan sfäärin jäähtyvän kuoren sortumisen tulosta, vaan ne ilmaantuvat myöhemmin sateen, gravitaation ja eroosion vaikutuksesta.

(662.2) 57:8.15 Tämän aikakauden mantereinen maamassa kasvoi kooltaan, kunnes se peitti miltei kymmenen prosenttia Maan pinnasta. Ankarat maanjäristykset alkoivat, vasta kun mantereinen maamassa kohosi hyvän matkaa veden yläpuolelle. Kerran alettuaan maanjäristysten esiintymistiheys- ja voimakkuus kasvoi aikakaudesta toiseen. Miljoonien ja taas miljoonien vuosien kuluessa maanjäristykset ovat vähentyneet, mutta niitä esiintyy Urantialla yhä keskimäärin viisitoista päivässä.

(662.3) 57:8.16 850.000.000 vuotta sitten alkoi ensimmäinen todellinen maankuoren asettumisen vaihe. Raskaammat metallit olivat enimmältään painuneet syvään lähelle maapallon keskustaa. Jäähtyvä maankuori ei enää vajonnut yhtä laajassa mitassa kuin oli tapahtunut aikaisempina aikakausina. Esiin työntyneen maan ja sitä raskaamman merenpohjan välille vakiintui parempi tasapaino. Maankuoren alaisen laavakerroksen virtailu kävi lähes maailmanlaajuiseksi, ja tämä korvasi ja tasapainotti jäähtymisen, kutistumisen ja pinnan siirrosten aiheuttamat fluktuaatiot.

(662.4) 57:8.17 Tulivuorenpurkaukset ja maanjäristykset vähenivät jatkuvasti esiintymistiheydeltään ja ankaruudeltaan. Ilmakehä puhdistui vähitellen vulkaanisista kaasuista ja vesihöyryistä, mutta sen hiilidioksidipitoisuus oli yhä korkea.

(662.5) 57:8.18 Ilmassa ja maassa esiintyvät sähköiset häiriöt olivat niin ikään vähenemään päin. Laavavirrat olivat tuoneet pinnalle sellaisen alkuaineiden sekoituksen, joka monipuolisti maankuorta ja tarjosi planeetalle paremman eristyksen tiettyjä avaruuden energioita vastaan. Ja kaikki tämä helpotti suuresti Maan energian kontrollia ja sen virtaamisen säätelyä, kuten Maan magneettisten napojen toiminta paljastaa.

(662.6) 57:8.19 800.000.000 vuotta sitten alkoi ensimmäinen suuri maa-aikakausi, mantereen entistä laajemman kohoamisen ajanjakso.

(662.7) 57:8.20 Maan hydrosfäärin eli vesikehän tiivistyttyä ensin maailman valtamereksi ja sittemmin Tyyneksi valtamereksi tulisi mielessään nähdä, miten tämä jälkimmäinen vesiulappa peitti silloin yhdeksän kymmenesosaa maan pinnasta. Mereen putoavat meteorit kerääntyivät valtameren pohjalle, ja meteorit koostuvat yleisesti ottaen raskaista aineksista. Maalle putoavat meteorit hapettuivat suuresti, myöhemmin eroosio kulutti ne loppuun, minkä jälkeen ne huuhtoutuivat valtameren syvänteisiin. Näin merenpohja kävi yhä raskaammaksi, ja sitä lisäsi vielä paikoin noin kuudentoista kilometrin syvyisen vesimassan paino.

(662.8) 57:8.21 Tyynenmeren painuminen yhä syvemmälle aiheutti mantereisen maamassan työntymisen ylemmäksi. Eurooppa ja Afrikka alkoivat nousta Tyynenmeren syvyyksistä niiden massojen myötä, joita nyt kutsutaan Australiaksi, Pohjois- ja Etelä-Amerikaksi sekä Antarktiksen mantereeksi, samalla kun Tyynen valtameren pohja tätä kohoamista korvaavasti painui yhä syvemmälle. Tämän ajanjakson lopussa lähes kolmannes maapallon pinnasta oli maata, joka kaikki esiintyi yhtenä mannerkokonaisuutena.

(662.9) 57:8.22 Tämän lisääntyneen maankohoamisen myötä ilmaantuivat planeetan ensimmäiset ilmastolliset erot. Maan kohoaminen, kosmiset pilvet ja merelliset vaikutukset ovat tärkeimpiä tekijöitä ilmaston vaihtelussa. Aasian maamassan harja nousi maan kohoamisen ollessa suurimmillaan lähes neljäntoista ja puolen kilometrin korkeuteen. Mikäli näiden korkealle kohonneiden alueiden yllä leijuneessa ilmassa olisi ollut paljon kosteutta, olisi silloin muodostunut suunnattomia jäätiköitä; jääkausi olisi koittanut paljon aikaisemmin kuin sittemmin tapahtui. Vasta useita satoja miljoonia vuosia myöhemmin ilmaantui taas yhtä paljon maata veden yläpuolelle.

(663.1) 57:8.23 750.000.000 vuotta sitten mannerkokonaisuus alkoi ensi kerran murtua laajana pohjois–eteläsuuntaisena halkeamana, johon myöhemmin pääsi merivettä ja joka näin valmisteli Pohjois- ja Etelä-Amerikan — Grönlanti mukaan luettuna — mantereen liukumista kohti länttä. Pitkä itä–länsisuuntai­nen repeämä erotti Afrikan Euroopasta ja irrotti Australian, Tyynenmeren saarten sekä Antarktiksen maamassat Aasian mantereesta.

(663.2) 57:8.24 700.000.000 vuotta sitten Urantian olosuhteet olivat kypsymässä elämän ylläpitämiseen soveltuviksi. Mannerlaattojen liukuminen jatkui; valtameri tunkeutui yhä kauemmas maalle pitkinä, sormimaisina merinä ja muodosti niitä matalia vesiä ja suojaisia poukamia, jotka ovat perin sopivia merieliöstön kasvupaikoiksi.

(663.3) 57:8.25 650.000.000 vuotta sitten mannermassat ajautuivat yhä kauemmaksi toisistaan, minkä johdosta mannermeret laajenivat entisestään. Ja nämä vedet olivat nopeasti saavuttamassa sen suolaisuusasteen, joka oli välttämätön Urantian elollisuudelle.

(663.4) 57:8.26 Juuri nämä ja niiden jälkeen ilmaantuneet meret tallensivat ne merkinnät Urantian elämästä, jotka on myöhemmin löydetty hyvin säilyneiltä kivisiltä sivuilta, teoksesta teoksen jälkeen vaiheen seuratessa vaihetta ja aikakauden aikakautta. Nämä muinaisaikojen sisämeret olivat todella evoluution kehto.


(663.5) 57:8.27 [Esittänyt Elämänkantaja, joka oli alkuperäisen Urantian ryhmän jäsen ja joka on nyt täällä asuva tarkkailija.]


Información de fondo

Tulostettava versioTulostettava versio

Urantia Foundation, 533 W. Diversey Parkway, Chicago, IL 60614, USA
Yhdysvallat Puhelin: +1-773-525-3319
© Urantia Foundation. Kaikki oikeudet pidätetään