Guy Perron

Tulostettava versioTulostettava versio
Guy Perron

Urantia-kirja löysi Guy Perronin vuonna 1993 hänen tavoitellessaan korkeampaa tietoisuutta ja tutustuessa monenlaisiin hengellisiin, filosofisiin ja psykologisiin kulttuureihin ja opinto-ohjelmiin. Vuonna 2000 hän uppoutui täysin viidennen käänteentekevän ilmoituksen verrattomiin opetuksiin ja tunsi olemuksensa sopukoita myöten, että hänelle oli annettu lahja. Siitä hetkestä lähtien hän on toimut täysin sydämin toteuttaakseen sen siunatut ohjeet arkielämässään ja edistääkseen valtakunnan hyvää sanomaa päivittäisissä kanssakaymisissään sekä opintoryhmissä, seminaareissa ja konferensseissa.

Guy on Internetin Urantia-kirja-koulun opettaja/opinto-ohjaaja ja sen hallituksen jäsen. Hän on kahden neitokaisen, 27 ja 25, isä. Guy asuu Kanadan Montrealissa, jossa hän on suorittanut kandidaatin tutkinnon tiedotusopissa ja kauppatieteiden maisterin tutkinnon. Toimittuaan monet vuoden julkaisualalla, ensin aikakausilehden julkaisijana ja stten toimitussihteerinä, hän johtaa nykyisin seminaareja henkilökohtaisesta kasvusta ja sielun ylevöitymisestä. Hänen ensimmäinen kirjansa julkaistaan 2016.

Información de fondo

Tulostettava versioTulostettava versio

Urantia Foundation, 533 W. Diversey Parkway, Chicago, IL 60614, USA
Yhdysvallat Puhelin: +1-773-525-3319
© Urantia Foundation. Kaikki oikeudet pidätetään