Carolyn Kendall,
Illinois, Yhdysvallat
Toimituksen huomautus: Carolyn Kendall, Foorumin jäsen ja pitkäaikainen Urantia-kirjan opiskelija kertoo oman näkemyksensä tapahtumista, jotka johtivat ensipainoksen julkaisemiseen 60 vuotta sitten.
Kuusikymmentä vuotta on vierähtänyt siitä, kun uusi käänteentekevä ilmoitus ilmaantui maailmaamme, Urantialle. Pienen ihmisryhmän palveluksena tallentuivat ilmoituksenantajien lausumat sanat, jos kohta ne joissakin tapauksissa saatiinkin käsin kirjoitettuina. Urantia-kirjan luomisessa käytettiin tavanomaisia ja arkisia välineitä, kuten kyniä, paperia, mekaanista kirjoituskonetta ja lopulta painokonetta. Mitään kultaisia levyjä tai kaiverrettuja kiviä ei aineellistunut.
Alusta kirjan julkaisuaikaan laskettuna Urantia-kirja-projektin valmistumiseen kului lähes viisikymmentä vuotta. Ensimmäiset kaksikymmentä vuotta kuluivat siihen, että näkymättömät, ihmisen yläpuolella toimivat ilmoittajat ja kuusi kontaktikomissiona tunnettua ihmistä yrittivät saada toinen toisensa vakuuttumaan toisen osapuolen todellisuudesta ja luotettavuudesta. Kirjan aikaansaamiseen kuului myös toinen ja laajempi, Foorumina tunnettu, ryhmä. Se toimi ihmiskuulijoista koostuvana kaikupohjana. Foorumiin kuului tavallisia, arkisia ihmisiä, jotka kuuntelivat heille sunnuntai-iltapäivisin luettuja lukuja.
He tekivät kysymyksiä, joihin annetut vastaukset tarjosivat laajempaa ymmärrystä esitetyistä mutkikkaista uusista käsitteistä. Ihmisen näkökulma oli elintärkeä; tekstin sisällön tuli olla käsitettävää suurelle ihmisjoukolle, ei pelkästään ihmisen yläpuolella oleville ilmoittajille ja heidän pienelle ihmisavustajaryhmälleen. Jotkin luvuista kirjoitettiin ilmoituksen edetessä uudelleen useaan kertaan, kunnes ilmoituksenantajat olivat sisältöön tyytyväisiä.
Urantia-säätiö perustettiin v. 1950, ja johtokunnan jäsenet alkoivat suunnitella tekstin suojelemista tekijänoikeuksin ja kolme samankeskistä ympyränkehää -symbolin rekisteröimistä. He noudattivat kummassakin tapauksessa ilmoittajien ohjeita. Yhdyshenkilöt katsastivat lopullisen tekstin ennen painoon lähettämistä; he tarkastivat sen kirjoitus- ja lyöntivirheiden kaltaisten virheiden varalta. Ilmoituksenantajat ilmaisivat tahtonsa kirjan ulkoasun, kirjasintyypin ja sidonnan suhteen.
Toisen maailmansodan jälkeen, samalla kun arvioitiin ydinaseistuksen vaarat ja arveltiin kommunismin kaatumisen todennäköisyyttä, ilmoituksenantajat ilmaisivat, että kontaktikomissio saattoi ryhtyä painatusprosessiin. V. 1953 ilmoittajat hyväksyivät julkaisemisen alkavaksi v. 1955 alussa; varsinainen julkaisupäivä oli lokakuussa 1955.
Sillä välin perustettiin Urantia-veljeskunta sosiaaliseksi suhdetoimintaorganisaatioksi. Aluksi organisaatioita arveltiin tarvittavaksi vain yksi. Pian kuitenkin tajuttiin, että oli lukuisia toimintoja, joita oli syytä harkita ja jotka kenties tulisi pitää erillään. Säätiö omaksui vastuun julkaisemisesta, käännöksistä ja tekstin suojelusta, kun veljeskunta puolestaan otti vastuulleen kaikki julkisemmat, yhteisöllisemmät ja suhdetoimintaan liittyvät toiminnat.
Lopulta suuri päivä koitti keskiviikkona, 12.10.1955. Keskiviikkoillan opintoryhmän osallistujat, eli Seitsemänkymmentä, saivat kirjansa tuona iltana. He osallistuivat niin ikään muistoehtoolliselle, jonka johti Edmond Kulieke. Hän esitti myös lyhyen puheen. Häntä avustivat Lee Miller Jones, Lulu Steinbeck ja Clarence Bowman. Jokaiselle läsnäolijalle annettiin hänen ennalta tilaamansa Urantia-kirjan kappale. Foorumin jäsenet saivat hekin kirjansa seuraavana sunnuntai-iltapäivänä Diversey 533:ssa, Chicagossa.
Julkaisupäivä sattui vuosipäivälle, jolloin Kristoffer Kolumbus löysi Amerikan v. 1492. Kyseinen 1400-luvun vuosi katsotaan perinteisesti myös ajankohdaksi, jolloin keskiaika päättyi. Kontaktikomission jäsenten kertoman mukaan Urantian keskiväliolennot lähettivät tuolloin virallisen pyynnön superuniversumin hallitsijoille Päivien Muinaisille luvan saamiseksi uuden ilmoituksen antamiseen maailmallemme. He halusivat liittää mukaan enemmän Jeesusta koskevaa aineistoa kuin se, mikä sisältyy Uuden testamentin neljään evankeliumiin. Kuitenkin vasta viidennen käänteentekevän ilmoituksen aikoihin 1900-luvulla keskiväliolennot saivat vastauksen aiemmin esittämäänsä pyyntöön eli luvan liittää mukaan Urantia-kirjan IV osan – Jeesuksen elämä ja opetukset.
Saada selailla kirjaa ensimmäistä kertaa oli sanoin kuvaamattoman järisyttävää. Siinä ne olivat: kaikki luvut oikeassa järjestyksessä. Laaja sisällysluettelo oli miellyttävä yllätys. Bill Sadler nuoremman kertoman mukaan painopaperin laatu, ”raamattupaperi”, oli erinomaista. Se oli läpikuultamatonta valkoista paperia. Ohuempaa paperia oli käytetty kirjan keskiosassa, paperi oli hieman paksumpaa kirjan alussa ja lopussa. Muuan nuori mies, jonka nimeä en tiennyt, istui ulkoportailla ja ryhtyi lukemaan omaa kirjan kappalettaan. Muuan toinen mies valokuvattiin, kun hän kantoi vajaata kirjalaatikkoa päänsä päällä, samalla kun hänen vaimonsa kantoi kirjoja käsivarsillaan keventääkseen näin miehensä taakkaa.
Foorumin vanhimmat jäsenet olivat onnellisia, he olivat kiitollisia siitä, että olivat eläneet kyllin pitkään pitääkseen kirjan käsissään. Mutta huoltakin oli. Miten he kertoisivat kirjasta toisille? Mitä heidän pappinsa siitä sanoisi? Mitä jos heidän ystävänsä ja sukulaisensa pitäisivät heitä pilkkanaan heille? Kaksi veljeskunnan jäsentä luetteloi tunnettuja henkilöitä, joille lähetettäisiin lahjakirja. Yksikään kyseisistä vastaanottajista ei vastannut, mikä johdatti omaksumaan toimintalinjaksi kirjaan tutustuttamisen tapahtuvaksi henkilöltä henkilölle.
Kaksi vuotta julkaisemisen jälkeen panin kokouksessa merkille, että jotkin kirjat olivat olleet ahkerassa käytössä. Ne olivat nuhraantuneet, marginaalit täynnä ristiinviittauksia ja itse kyhätyt muovikannet suojasivat kirjoja. Muiden kirjat olivat yhä koskemattomassa kunnossa.
Aluksi tri William Sadler kehotti meitä ”soluttautumaan kirkkoihin”. Pian hän kuitenkin muutti mielensä, sen jälkeen kun muuan lukijapariskunta kävi levittämistaktiikassaan liian aggressiiviseksi. Lopulta kaikki asettui raiteilleen. Ne, jotka olivat hyviä tutustuttajia, jatkoivat työtään, muut keräsivät rohkeutta ja rukoilivat opastusta.
Ensimmäiset kirjat saapuvat 533:een
Bill Sadler Jnr
The Forum 1933