Sandra Burga-Cisneros, johtokunnan liitännäisjäsen, Urantia Foundation,
Zürich, Sveitsi
Kesällä 2014 järjestettiin Fellowshipin kansainvälinen konferenssi (IC’14) otsikkonaan ”Kasva kohti Jumalaa”. Osallistuin esikonferenssiretrettiin, jonka aiheena oli pohdiskeleva rukoilu ja mietiskely. Osallistujien kesken kehkeytyi luottamuksen ja yhteenkuuluvuuden tunne. Koin viiden päivän ajan sellaista rakkautta, joka niin luonnollisesti soljuu Isältämme meitä kohtaan. Tuntemus oli niin perin läsnäolevana jokaisessa ja joka paikassa, että sitä oli mahdotonta olla näkemättä, tuntematta ja muiden kanssa jakamatta.
”Kuolevainen ihminen ei mitenkään voi tuntea taivaallisen Isän infiniittisyyttä. Finiittinen mieli ei pysty ajattelemalla selvittämään sellaista absoluuttista totuutta tai tosiasiaa. Mutta samainen finiittinen ihminen voi tosiasiassa tuntea – konkreettisesti kokea – sellaisen infiniittisen Isän rakkauden täyden ja vähentymättömän vaikutuksen.” [3:4.6]
En koskaan elämässäni ollut ollut mukana näin suuressa konferenssissa. Olin hämmästynyt. Ensimmäinen hämmästykseni aihe oli se, miten uskomattoman hyvin kaikki oli organisoitu. Toisekseen hämmästelin sitä, miten paljon koolla oli ihmisiä saman asian ja tarkoituksen puolesta; se motivoi meitä jatkamaan itsemme kehittämistä mahdollistaaksemme tämän tunteen ja energian muodostumisen osaksi arkielämäämme.
Konferenssin kuluessa oli mahdollista valita koko joukosta samanaikaisia työpajoja. Musiikkia oli tarjolla paljon konferenssiaamuisin ja useimpina iltoina. Se oli vaikuttavaa, kaunista ja inspiroivaa. Ryhmäpalvontaa järjestettiin aamuisin ja iltaisin mietiskelyistunnoissa. Jokainen hetki oli miellyttävä, eli niin kuin Perussa sanomme ”un regalo del cielo” (taivaan lahja).
”Palvonta on kaikkien älyllisten luotujen suurin etuoikeus ja etummainen velvollisuus. Palvonta on tietoinen ja riemullinen teko, jolla tiedostetaan ja tunnustetaan se totuus ja tosiasia, että Luojilla on läheinen ja henkilökohtainen yhteys luotuihinsa.” [27:7.1]
Monet kerrat tällaisten kokoontumisten jälkeen pohdin mielessäni kysymystä: mitä me teemme kotiin palattuamme? Miten otamme nämä kokemukset ja tämän energian ja sovellamme niitä ja levitämme niitä arkielämässämme? Mielestäni meidän tulee ensiksi aloittaa itsestämme. Miten? Edellä esitetyn palvontaa koskevan sitaatin mukaan voimme lähteä siitä, että viljelemme suhdettamme Isään, yhteyttämme Ajatuksensuuntaajaamme. Oma kokemukseni on, että ryhdyin kurinalaisesti harjoittamaan rukoilevaa ja palvovaa mietiskelyä. Aikaa myöten siitä tuli kaunis tapa, jota on nyt mahdoton rikkoa. Se on ensimmäinen askel kasvussa kohti Jumalaa. Jokaisen on löydettävä oma tapansa ottaa tämä ensimmäinen askel. Olemmehan kaikki erilaisia ja tiedämme, että Isämme pitää moninaisuudesta. IC’14:n kaltaiset tapahtumat auttavat meitä muistamaan, että elämämme päätarkoitus on rakastaa toisiamme niin kuin Isämme rakastaa meitä.
IC’14:n järjestäjä oli The Urantia Book Fellowship, ja sitä sponsoroivat Urantia-säätiö ja Truthbook.com. Veljeyden tunne oli osallistujien keskuudessa erittäin vahva. Oli innoittavaa nähdä kaikkien näiden ihmisten toimivan yhdessä levittämässä Urantia-ilmoitusta eri puolille maailmaa. Toivon, että tulevaisuus suo meille tilaisuuksia käyttää kunkin organisaation ja niiden jäsenten resursseja siihen, että jatketaan työtä saman asian ja tavoitteen hyväksi. Oli kunnia saada olla mukana, ja kaikki, jotka mahdollistivat tämän tapahtuman, saavat minulta kiitokseni.