Karen Van Aarde, Etelä-Afrikka
Se, mikä saa minut toimimaan, on totuus – totuuden etsintä. Nuoruudestani saakka olen tuntenut, että Jumalasta on tiedettävissä enemmän, Jumalaa voi kokea enemmän.
Suhteeni Isään oli jo varhaisessa vaiheessa suhteellisen läheinen, ja kaipasin sydämeni pohjasta ja voimaperäisesti Isän tuntemista.
Muistan, että ollessani viiden ja puolen vuoden iässä herätin äitini keskellä yötä ja pyysin häntä lukemaan minulle Raamattua. Myöhemmin saatoin repiä sivuja Raamatusta ja tunkea niitä taskuihini ja vaatteideni alle. Arvelin sivujen vievän minut lähemmäksi Jumalaa. Koitti aika, jolloin Raamattu ei enää riittänyt sammuttamaan totuudennälkääni. Halusin enemmän.
Samalla kun harjoitin perheemme uskontoa, ryhdyin kuitenkin etsimään totuutta muista uskonnoista. Se oli tehtävä salaa, sillä muita uskomusjärjestelmiä, sellaisia kuin apokryfikirjat, hindulaisuus, buddhalaisuus, itämainen mietiskely, mystiikka, gnostilaisuus, Kabbala ja new age-uskomukset, pidettiin harhaoppisina.
Löysin sieltä täältä totuuden hippusia, mutta aivan liian vähän minua tyydyttääkseen. Luin ahnaasti uskonnollisia ja hengellisiä kirjoja, mutta tajusin, ettei mikään niistä eikä ”muista uskomusjärjestelmistä” ja uskonnoista auttanut minua löytämään totuutta.
On outoa kuinka kaipaammekaan jotakin, vaikkemme edes tiedä, mitä se on. Mutta, kun sen löydämme, tiedämme sen löytäneemme yhtä varmasti kuin tiedämme taivaan olevan sininen.
Ystäväni eivät voineet ymmärtää, miksi minulta puuttui innostus ja miksi minua vaivasi tyytymättömyys sitä kirkkoa ja sen tiettyjä uskonkappaleita kohtaan, jonka piirissä olimme varttuneet. Halusin enemmän ja luotin siihen, että taivaallinen Isämme johdattaisi minut korkeampien totuuksien äärelle.
Sitten, yhtenä lauantai-iltana tapasin ostoskeskuksessa erään ystäväni. Meitä yhdisti sama intohimo totuutta kohtaan, ja hän kysyi minulta, mitä tahdoin elämältäni. Hän testasi minua nähdäkseen, olinko valmis Urantia-kirjalle.
Kerrottuani hänelle ajatuksistani, tuntemuksistani ja totuuden etsinnästäni hän sanoi ymmärtävänsä, mitä olin kokemassa. Hän sanoi tietävänsä, että oli olemassa täydelleen minulle sopiva kirja.
Innostuin asiasta, mutta olin myös varuillani, etten vain löydä taas uutta kirjaa, joka tanssii totuuden ympärillä ja puhuu asioista, jotka eivät ole sopusoinnussa sydämeni kanssa. Tilasin sen kuitenkin, ja kun se saapui, olin kuin lapsi jouluaattona. Revin pakkauksen auki, ja kirjan paksuus yllätti minut. Sitä selaillessani tajusin itse asiassa pitäväni käsissäni sitä, jota olin etsinyt. Löysin vahvistuksen vahvistuksen perään kaikelle, mitä sydämessäni selkeästi tiesin. Urantia-kirjaa lukiessani huudahtelin monet kerrat: ”Tiesin sen. Tiesin sen.” Toisinaan taas nauroin suureen ääneen silkasta mielihyvästä.
Toden totta saatoin ensimmäistä kertaa tuntea muuttuvani tavalla, jota sanat eivät pysty kertomaan. Tuntui kuin ”imisin sisääni” itseään elämää. Kävi päivä päivältä helpommaksi tehdä niin kuin oikein on.
Olen nyt onnellisempi; oloni on nyt rauhallisempi.
Minussa kehittyy syvä ja kyltymätön rakkaus Isää, itseäni ja kanssaihmisiäni kohtaan. Olen tosissani rakentamassa henkilökohtaista suhdetta Isään ja omakohtaista, yksityistä ja vahvaa Jumalan Isyyden ja ihmisen veljeyden ymmärrystä.
Koko elämäni ajan olin yhtä suurta kysymysmerkkiä. Nyt, kuta enemmän ymmärrän Urantia-kirjan opetuksia, sitä helpompaa on olla se, jonka Jumala haluaa minun olevan. Ulottuvillani on mahdollisuus olla yhä enemmän Isän kaltainen. Se ei ole aina helppoa, mutta mitä enemmän ymmärrän totuutta, sitä enemmän vahvuutta minussa on. Voin ensimmäisen kerran sanoa olevani todella vapaa!