Saskia Raevouri, Alankomaat
Meredith Sprunger oli Urantia-veljeskunnan presidentti tullessani mukaan Urantia-liikkeeseen v. 1977. Hänen kirjoittamiaan painettuja Urantia-kirjan esittelylehtisiä postitettiin keskustoimistosta uusille lukijoille, joten minulle hän oli yksi ”suurista”. Koska minulla ei ollut koskaan mahdollisuutta osallistua Urantia-konferensseihin, tutustuin Meredithiin vasta v. 2000, jolloin hän otti yhteyttä minuun kertomuksellaan ”Miten löysin Urantia-kirjan”, jota hän tarjosi MLUK [2]:n tarkistettuun versioon. Vaihdoimme muutaman sähköpostin, mutta tapasin hänet henkilökohtaisesti vasta v. 2006, kun partnerini Matthew Block ja minä vierailimme hänen ja Irenen luona heidän kodissaan Fort Waynessä Indianassa.
Tuon vierailun kuluessa Meredith mainitsi, että hän oli lyhentänyt koko Urantia-kirjan, ja minä tarjouduin tekemään siitä kirjan, jos hän lähettäisi sen minulle Word-muodossa. En kuullut mitään asiasta sen koommin ja oletin, että kysymys oli ollut vain kohteliaisuuksista. Sitten, joskus vuoden 2006 lopulla, sain Meredithiltä sähköpostin, jonka mukana oli laaja Word-liite ja viesti: ”Tässä sitä olisi.”
Luettuamme Meredithin lyhennelmän Matthew ja minä päättelimme, että meidän oli tarpeen toimia yhdessä hänen kanssaan ja käydä kirja huolellisesti ja luku luvulta läpi, ennen kuin hänen teoksensa lähetettäisiin painoon. Olimme lähes vuoden ajan säännöllisessä sähköpostikirjeenvaihdossa. Aloitimme esipuheesta ja tutkimme ja käsittelimme yhdessä jokaista lukua, jakso jaksolta. Autoimme Meredithiä hiomaan kirjoittamaansa. Omalta osaltaan myös Meredith konsultoi lukijatoveriaan ja sielunhoitajaa nimeltä Merlyn Cox, ja näin siis muodostui nelihenkinen tiimi. Useimmissa tapauksissa he suostuivat ehdotuksiimme, mutta silloin kun Meredith piti kiinni alkuperäisistä lausumistaan, jätimme asian hänen arvionsa varaan. Olihan kysymyksessä loppujen lopuksi hänen kirjansa – ei meidän.
Tänä aikana Meredithin vaimo Irene sairastui ja nukkui pois. Niinpä keskeytimme työn siksi kunnes Meredith olisi valmis jatkamaan. Olen vakuuttunut siitä, että The Abridged Urantia Papers [3]-projektin parissa työskenteleminen auttoi Meredithiä suunnattomasti hänen sopeutuessaan Irenen menettämiseen; olivathan he olleet yhdessä lukemattomat vuodet. Koska me sähköposteissamme keskustelimme ajoittain myös henkilökohtaisista asioista, opimme tuntemaan Meredithin useilla eri tasoilla, mutta kuitenkin pääasiassa ihmisenä, jolla oli aidot hengelliset ominaisuudet ja joka oli antaumuksellinen Urantia-ilmoituksen palvelija. Tunsimme itsemme etuoikeutetuiksi siitä, että meillä oli tilaisuus osallistua tällaiseen yksityiseen ja perinpohjaiseen ”opintoryhmään” Urantia-kirjaa todellakin pitkään lukeneen henkilön kanssa.
Koska Meredith oli jo yli 90-vuotias, meistä tuntui, että oli pidettävä vähän kiirettä hänen kirjansa painattamisen suhteen. Otimme pikapainoksen Fellowshipin kansainvälistä konferenssia varten v. 2008. Sen jälkeen olemme formatoineet kirjan uudelleen, ja se on nyt saatavilla sekä Amazon Kindle -kaupassa että Amazonin [4] tilauksesta painatettavien kirjojen palvelussa.
Nyttemmin Meredith on jo asettunut mansiomaailmoihin, liittynyt lähimpiensä seuraan ja tutustunut ympäristöönsä. Odotamme jälleennäkemisemme hetkeä sitten, kun oma aikamme koittaa.
vuoden 1960 Urantia-piknikillä
Miten löysin Urantia-kirjan
Meredith Sprunger (1955)
Hengellinen pyhiinvaellukseni alkoi ollessani nelivuotias. Muistan sanoneeni silloin itselleni: ”Elämässä on jotakin, mitä en ymmärrä, mutta otan siitä selvää.” Sen jälkeen seuranneina vuosina elämääni muovasi joukko huippukokemuksia, jotka johdattivat minut akateemisiin filosofian ja teologian loppututkintoihin valmennuksena United Church of Christin sielunhoitajan vihkimykseen.
Kehiteltyäni vuosien ajan saarnoja ja tutkielmia omaa hengellistä kokemustani muokaten, jonka keskuksessa oli pikemminkin Jeesuksen uskonto kuin uskonto Jeesuksesta, tajusin, että kristillisen teologian valtavirtaan kaivattiin uutta hengellistä lähestymistapaa. Hahmottelin asiasta mielessäni alustavasti pariakin kirjaa, jotka piti vain kirjoittaa, ja jonkinmoisen viivyttelyn jälkeen pakottauduin vihdoin kyseisten kirjojen kirjoittamiseen. Vähän tuon päätöksenteon jälkeen käsiini laskettiin Urantia-kirja.
Joulukuussa 1956 vaimoni Irene ja minä kyläilimme ystäviemme herra ja rouva Edward Brueseken luona Indianan South Bendissä. Sielunhoitotehtäviensä lisäksi Edward toimi puheenjohtajana Evangelical and Reformed Churchin teologisessa komissiossa (kirkko yhdistyi myöhemmin Congregational Christian Denominationiin, ja näin ilmaantui United Church of Christ). Vierailun kuluessa Edward otti esille ison sinikantisen kirjan, ojensi sen minulle ja sanoi: ”tuomari Louis Hammerschmidt (hänen seurakuntansa jäsen) antoi tämän kirjan minulle. Muutamat liikemiehet olettavat sen olevan uusi Raamattu.” Silmäilin sisällysluetteloa ja luin sellaisia lukujen otsikoita kuin ”Avaruuden sanansaattajajoukot”, kirjoittajana ”Korkea-arvoinen”, ja ”Lopullisuuden saavuttajakunta”, jonka olivat laatineet ”Jumalallinen neuvonantaja ja Nimetön ja Numeroton”. Ojentaessani kirjan takaisin Edwardille hekotimme sydämemme pohjasta bisnesmiehille, jotka luulivat, että heillä on uusi Raamattu. Otaksuin, että tämä olisi viimeinen kerta, kun näkisin kyseisen tekeleen.
Tuohon aikaan olin Indiana-Michiganin konferenssin varapresidentti, ja tuomari Hammerschmidt oli johtokuntamme maallikkojäsen. Tammikuussa noudin tuomarin osallistumaan johtokunnan kokoukseen Michiganin Jacksonissa. Matkan aikana Hammerschmidt alkoi keskustella spiritualismista, jota hän ei hyväksynyt, ja häntä hieman hämmästytti se, että olin tehnyt ilmiöstä tutkielman. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän kääntyi puoleeni ja sanoi: ”Hei, minulla on kirja, jonka haluaisin sinun lukevan ja kertovan minulle, mitä siitä ajattelet.” Tiesin hänen puhuvan Urantia-kirjasta, mutta jotten olisi loukannut hänen tunteitaan, vastasin: ”Okei. Lähetä se minulle.” Kun kirja saapui, panin sen syrjään, sillä en halunnut tuhlata aikaani lukeakseni sellaista, joka näytti olevan joko esoteerista hölynpölyä tai jokin monimutkainen teosofinen systeemi. Silloin tällöin sitä lueskelin, mutta en ollut vaikuttunut. Kyseisenä kesänä otin sen mukaani lomalle, mutta niin pitkästyneeksi en itseäni tuntenut, että olisin siihen tarttunut. Syyskuussa tajusin, että olisin samassa kokouksessa Hammerschmidtin kanssa lokakuussa; minun olisi siis luettava siitä edes jotakin ja kerrottava hänelle, mitä siitä tuumailin.
Sisällysluetteloa silmäillessäni huomasin, että kirjassa oli jakso Jeesuksen elämästä ja opetuksista. Luulin, että teologisen koulutukseni nojalla selvittäisin kyseisen jakson helposti. Ryhtyessäni lukemaan en löytänytkään, mitä odotin löytäväni eli jotakin sellaista kuin Levin The Aquarian Gospel of Jesus the Christ. Kertomus Jeesuksen varhaisvaiheista oli uskottavampi kuin selonteot, joita löytää Jeesuksen poikavuosia käsittelevistä apokryfisistä kertomuksista. Kertomus vaikutti hyvin todentuntuiselta. Kun pääsin niihin Jeesuksen elämän näkökulmiin, jotka esiintyvät Uudessa testamentissa, olin entistäkin vaikuttuneempi. Jotkin perinteiset teologiset ongelmat käsiteltiin kertomuksen tapahtumissa tavalla, jossa oli enemmän järkeä kuin missään ennen lukemassani. Havaitsin Urantia-kirjan kertomuksen juurien olevan vankasti Uuden testamentin todellisuudessa. Hetkittäin luin tekstiä kyynelten valuessa kasvoillani. Päästyäni ”Jeesuksen elämä ja opetukset” -jakson loppuun, olin teologisesti ja hengellisesti inspiroitunut. Ajattelin, että kuka hän sitten lieneekään, joka oli tuottanut näin laadukkaan selvityksen Jeesuksen elämästä, hänellä täytyi olla jotakin merkittävää sanottavaa myös kirjan muissa osissa.
Tällä tavoin motivoituneena ryhdyin lukemaan esipuhetta ja luin koko kirjan. Huomasin, että kirjan ensimmäiset kolme neljännestä olivat vieläkin hämmästyttävämpiä ja syvällisempiä kuin ”Jeesuksen elämä ja opetukset”! Urantia-kirjan opetukset resonoivat ja olivat sopusoinnussa oman kokemukseni ja korkeimman ajatteluni kanssa. Suunnittelemieni kahden kirjan asiasisältö oli ilmaistu siinä paljon paremmin kuin mihin olisin milloinkaan kyennyt. Sanoin itselleni: ellei tämä ole autenttinen hengellisen todellisuuden kuvaus, niin sellainen sen sitten tulisi olla! Sillä filosofia ja uskonto integroituivat Urantia-kirjassa tehokkaammin kuin missään muussa tuntemassani filosofisessa tai teologisessa järjestelmässä. Mielestäni mitään epäilystä ei ollut siitä, etteikö tämä ollut inspiroivin ja autenttisin ihmiskunnan saataville tuotu hengellisin todellisuuden kuvaus.
Jakelin Urantia-kirjan kappaleita tusinan verralle kollegojani, ja kaikki heistä – yhtä lukuun ottamatta, joka myönsi, ettei hän ollut sitä lukenut – vahvistivat arvioni sen korkeasta laadusta.
Sielunhoitajaryhmämme käytti useita vuosia haastattelemalla kirjan julkaisemiseen liittyneitä henkilöitä ja tutkimalla sen alkuperään liittyviä tapahtumia. Siitä lähtien olen omistautunut Urantia-kirjan levittämiseen yliopisto-opiskelijoiden ja perinteisen kristillisyyden papiston keskuuteen.