Seppo Kanerva, Urantia-säätiön presidentti
Maailmamme vitsauksena ovat sodat, aseelliset konfliktit, taistelu, terrori, tuho ja hävitys. Maailmamme kärsii kaikesta siitä, mikä tulee aseellisten konfliktien mukana: joukkoteurastuksista, tappamisesta, murhista, hengenmenosta, silpomisesta, vammauttamisesta, tahallisesta vahingoittamisesta, yksilöiden ja kokonaisten kansojen elämän näköalojen tuhoutumisesta; lyhyesti sanottuna surkeudesta, murhenäytelmistä ja epätoivosta. Aseelliset yhteenotot näyttävät vain jatkuvan. Heti kun yksi konflikti on pitkäaikaisin ponnistuksin saatu päättymään, vähintään yksi uusi on jo muhimassa tai alkamassa. Sodat ja yhteenotot ovat ihmistekoisia. Ihmistekoisia ovat myös ne ratkaisut, joita konflikteihin haetaan. Ihminen turvautuu itse kehittelemiinsä konfliktien ratkaisukeinoihin. Joskus niillä on jopa tietynmääräistä vaikutusta, mutta useimmin ne kuitenkin ovat tehottomia. Sodat ja konfliktit siis vain jatkuvat. Olemassa on kuitenkin yksi keino – ja samalla ainoa keino – päättää sodat ja aseelliset konfliktit ja rakentaa parempi sivilisaatio.
Urantia-kirja paljastaa tämän keinon monissa kohdissa. Lainaan seuraavaksi yhtä tuollaista tekstikohtaa: Urantia on historiansa kuluessa kokenut suurten ja hävittävien sotien tuhoja. Kaikki näihin kauheisiin taisteluihin osallistuneet ovat kärsineet tappion. – – Paremman sivilisaation salaisuus on sidoksissa Mestarin opetuksiin ihmisen veljeydestä, rakkautta ja keskinäistä luottamusta osoittavasta hyvästä tahdosta [2064:4]. Se keino, jolla sodat ja aseellinen taistelu saadaan loppumaan, on varsin yksinkertainen. Ihmiskunta on kokeillut ja koetellut moniaita ristiriitojen ratkaisukeinoja ja -menetelmiä, mutta koskaan se ei ole kokeillut eikä koetellut sitä menetelmää, joka vain on kestävä ja pysyvä. Ihmisten veljeydelle, rakkautta ja keskinäistä luottamusta osoittavalle hyvälle tahdolle, ei ole koskaan vakavissaan annettu tilaisuutta.
Miksei? Siksi, ettei ihmiskunta luota Jumalaan. Ihmiskunta ei luota henkeen. Ihmiskunnan jumalakäsitys on vääristynyt, irvokas ja pahasti virheellinen. Ihmiskunta on indoktrinoitu uskomaan, etteivät kaikki ihmiset ole Jumalan poikia ja tyttäriä. Ihmiskunta ei suostu hengen – ihmisten välisen veljeyden hengen – hallittavaksi. Ihmiskunta antautuu mieluummin mielen, aineellisten intressien, itsekkyyden, egoismin, toisten ihmisten määräilyn, sanelun ja herruuden harjoittamisen halun ja – aidossa ristiretkeläishengessä – tiettyjen ajattelu- ja elämäntapojen pakottamisen halun hallittavaksi. Kaikki tuo naamioidaan joksikin jaloksi, joksikin muuksi kuin, mitä se todellisuudessa on. .
Ilmoitus paljastaa meille kaiken edellä sanotun. Urantia-kirja ilmoittaa Jumalamme olevan rakastava Isä ja kanssaihmistemme olevan tämän saman Jumalan poikia, veljiämme. Paremman maailman ja sivilisaation toivo ja salaisuus riippuvat tämän seikan oivaltamisesta. Mikään muu selitys, teoria tai käsitys ei voi johtaa parempaan maailmaan tai sivilisaatioon. Mikään niistä ei myöskään kykene lopettamaan sotaa. Edellä mainittu ihmisten välinen veljeys hahmottuu jonakin päivänä yleismaailmalliseksi suvereenisuudeksi, joka estää sodat, yhteenotot, tappamisen ja hävityksen. Globaalinen suvereenisuus on estävä globaaliset sodat – mikään muu ei siihen kykene [1490:7].
Mestarin opetukset Jumalan Isyydestä ja ihmisten veljeydestä sisältyvät Urantia-kirjaan yhtenä sen keskeisimmistä opetuksista, mutta ne ovat löydettävissä myös ihmistekoisten laitostuneiden ja henkilökohtaisten uskontojen parhaista opinkappaleista. Voimme mielemme silmin nähdä päivän, jolloin miljoonat ja miljardit ihmiset ovat omaksuneet ja sisäistäneet tuon yksinkertaisen evankeliumin. Silloin he eivät enää näe kanssaihmistään tapettava na vihollisena. Parempi sivilisaatio on silloin koittamassa.
Ilmoitus on näyttelevä ratkaisevan tärkeää osaa tämän vision toteutumisessa. Koska ilmoituksella on keskeinen rooli tässä maailman muuttumisessa, on tärkeää, että me, jotka tunnustamme omaksuneemme ilmoitetut totuudet, tajuamme myös, että meillä on tiettyjä velvollisuuksia tämän vision todeksitulon mahdollistamisessa. Jos maailma ei meissä muuta näe kuin taistelujen repimän, vahingoittamisalttiin, vihaa lietsovan, konflikteissa piehtaroivan ja ristiretkeläismentaliteetin kyllästämän yhteisön, se kauhistuu meitä. Jos emme onnistu tuottamaan hengen hedelmiä, kavallamme meille uskotut velvollisuudet. Ellemme anna hengen hallita, jos emme muuta osaa kuin julistaa omaksuneemme ilmoitetut totuudet, mutta jätämme toimimatta sopusoinnussa opetusten kanssa, emmekä tuota hengen hedelmiä, jos annamme mieluumminkin mielen, itsekkyyden, egoismin, kiistelyn ja pelon – eikä luottamuksen – hallita itseämme, emme ole mitään parempaa kuin vararikko.
Olen kerta toisensa jälkeen ja eri näkökohdista asiaa tarkastellen käsitellyt tätä samaa teemaa: tarvetta huomattavassa määrin parantaa lukija- ja uskovayhteisömme keskinäistä vuorovaikutusta ja keskinäissuhteita, ja toiveeni on, ettei tämä ole ollut turhaa, mieletöntä ja hyödytöntä harrastusta.