Urantia-kirja
IV OSA
Näiden lukujen toimittamisesta huolehti kahdestatoista urantialaisesta keskiväliolennosta koostunut komissio, joka toimi totuuden julkituomista ohjanneen Melkisedekin valvonnassa.
Tämän kertomuksen pohja-aineisto on saatu eräältä toisasteiselta keskiväliolennolta, joka aikanaan toimi apostoli Andreaksesta huolehtivana ihmisen yläpuolista tasoa edustavana suojelijana.
Urantia-kirja
Luku 120
120:0.1 (1323.1) GABRIEL on antanut minulle tehtäväksi toimia valvojana esitettäessä uusi selonteko Mikaelin Urantialla kuolevaisen lihallisessa hahmossa viettämästä elämästä. Ja minulla, Melkisedekillä, joka johdan tämän tehtävän saanutta totuudenpaljastuskomissiota, on valtuudet esittää seuraava kertomus tietyistä tapahtumista, jotka sattuivat vähän ennen kuin Luoja-Poika saapui Urantialle antautuakseen universumilahjoittautumiskokemuksensa päätösvaiheeseen. Se, että Luoja-Poika elää täsmälleen senkaltaisen elämän, jollaisen hän määrää luomiensa älyllisten olentojen elettäväksi, ja se, että hän näin lahjoittautuu erilaisten luomiensa olentoluokkien hahmoisena, on osa sitä hintaa, jonka jokaisen Luoja-Pojan on maksettava itse tekemäänsä, olevaisista ja olennoista koostuvaan universumiin kohdistuvasta täysimääräisestä ja korkeimmasta hallitsijanvallasta.
120:0.2 (1323.2) Ennen kohta hahmottelemiani tapahtumia Nebadonin Mikael oli jo kuusi kertaa lahjoittautunut kuuteen eri luokkaan kuuluvan erilaisen, itse luomansa älyllisen olennon kaltaisena. Sitten hän valmistautui laskeutumaan Urantialle lihallisen kuolevaisen, älyllisten ja tahdollisten luotujensa alimman luokan, hahmoisena ja tällaisena aineellisen maailman ihmisenä toimeenpanemaan viimeisen näytöksen draamassa, jonka tarkoituksena oli universumiin kohdistuvan täysivaltaisuuden saavuttaminen universumien universumin jumalallisten Paratiisin-Hallitsijain antamien määräysten mukaisesti.
120:0.3 (1323.3) Sen lisäksi, että Mikael jokaisen mainitunlaisen aikaisemman lahjoittautumisen kuluessa hankki luomiensa olentojen yhden ryhmän finiittisen kokemuksen, hän hankki välttämätöntä kokemusta yhteistyöstä Paratiisin kanssa, mikä jo sinänsä ja sellaisenaan toi oman lisänsä siihen, miksi hänet asetettiin luomansa universumin hallitsijaksi. Paikallisuniversumin koko menneen ajan kuluessa Mikael olisi minä hetkenä hyvänsä voinut Luoja-Pojan ominaisuudessa vaatia itselleen henkilökohtaista hallitsijanvaltaa, ja Luoja-Pojan ominaisuudessa hän olisi voinut hallita universumiaan itse valitsemallaan tavalla. Mikäli näin olisi käynyt, Immanuel ja muut vastaavat Paratiisin-Pojat olisivat poistuneet universumista. Mutta Mikael ei halunnut hallita Nebadonia pelkästään oman erillisen oikeutensa nojalla, Luoja-Pojan ominaisuudessa. Hankkimalla aktuaalisen kokemuksen yhteistoiminnallisesta alistussuhteesta Paratiisin-Kolminaisuuteen hän halusi universumistatuksen osalta nousta siihen korkeaan asemaan, jossa hän saavuttaisi kelpoisuuden hallita universumiaan ja hoitaa sen asioita sitä ymmärryksen täydellisyyttä ja sitä toimeenpanollista viisautta osoittaen, jotka joskus vielä tulevat luonnehtimaan Korkeimman Olennon ylevää hallitusvaltaa. Hänen tavoitteenaan ei ollut, että hän Luoja-Poikana ilmentäisi hallitsemisen täydellisyyttä, vaan että hän Korkeimman Olennon universumiviisauden ja jumalallisen kokemuksen henkilöitymänä ilmentäisi korkeimmuuden mukaista asiainhoitoa.
120:0.4 (1324.1) Mikaelilla oli näin ollen kaksi tarkoitusta suorittaessaan nämä seitsemän lahjoittautumista universumiluotujensa erilaisille luokille. Ensiksikin hän kerta kerran jälkeen täydensi sitä tarpeellista kokemusta luodun olennon ymmärtämisestä, jota edellytetään kaikilta Luoja-Pojilta, ennen kuin he ottavat haltuunsa täysimääräisen hallitsijanvallan. Luoja-Poika saa minä hetkenä hyvänsä hallita universumiaan oman oikeutensa perusteella, mutta Paratiisin-Kolminaisuuden korkeimpana edustajana hän voi hallita vasta suoriuduttuaan seitsemästä universumiluotujen hahmossa suorittamastaan lahjoittautumisesta. Hänen tavoitteenaan oli toisekseen sellainen tilanne, että hänellä olisi etuoikeus edustaa niin suurta Paratiisin-Kolminaisuuden valtaa kuin paikallisuniversumin välittömässä ja henkilökohtaisessa hoitamisessa suinkin on mahdollista harjoittaa. Niinpä Mikael jokaisen universumilahjoittautumisensa kokemuksen kuluessa vapaaehtoisesti alistuikin – menestyksellisesti ja oivallisesti sen tehden – Paratiisin-Kolminaisuuden muodostavien persoonallisuuksien kussakin tapauksessa eri tavoin rakentuneiden eri tahtojen yhdistelmille. Ensimmäisellä lahjoittautumiskerrallaan hän toisin sanoen oli Isän, Pojan ja Hengen yhteisen tahdon alainen, toisessa lahjoittautumisessa Isän ja Pojan tahdon alainen, kolmannessa lahjoittautumisessa Isän ja Hengen tahdon alainen, neljännessä lahjoittautumisessa Pojan ja Hengen tahdon alainen, viidennessä lahjoittautumisessa Äärettömän Hengen tahdon alainen, kuudennessa lahjoittautumisessa Iankaikkisen Pojan tahdon alainen, ja seitsemännen ja viimeisen lahjoittautumisen aikana Urantialla hän alistui Universaalisen Isän tahtoon.
120:0.5 (1324.2) Näin ollen Mikael yhdistää henkilökohtaisessa täysivaltaisuudessaan universaalisten Luojien seitsenkertaisten vaiheiden jumalallisen tahdon paikallisuniversuminsa luotujen ymmärtäväiseen kokemukseen. Näin hänen hallinnostaan on tullut sellaista, että se edustaa suurinta mahdollista voimaa ja valtaa minkäänlaisten mielivaltaisten vallan haltuunottotoimenpiteiden siihen liittymättä. Hänen valtansa on rajoittamatonta, sillä se juontuu koetusta yhteistoiminnasta Paratiisin-Jumaluuksien kanssa; hänen arvovaltansa on kiistatonta, koska se on saatu universumin luotujen hahmossa hankitun aktuaalisen kokemuksen kautta; hänen hallitsijanvaltansa on korkeinta siksi, että siinä yhdistyvät yhdellä kertaa sekä Paratiisin-Jumaluuden seitsenkertainen näkökulma että ajallisuutta ja avaruutta edustava luodun näkökulma.
120:0.6 (1324.3) Viimeisen lahjoittautumisensa ajankohdan määrättyään ja sen planeetan valittuaan, jolla tämä epätavallinen tapahtuma toteutuisi, Mikael piti tavanomaisen lahjoittautumista edeltävän neuvottelun Gabrielin kanssa ja astui sen jälkeen vanhemman veljensä ja Paratiisin lähettämän neuvonantajan Immanuelin eteen. Kaikki ne universumin hallintoon kuuluvat valtaoikeudet, joita ei jo ollut siirretty Gabrielille, Mikael antoi nyt Immanuelin käsiin. Ja kun Immanuel Urantialla tapahtuvan lahjoittautumisen ajaksi otti universumin valvontaansa, hän kiirehti, hetkeä ennen kuin Mikael lähti Urantialle siellä ruumiillistuakseen, antamaan ne lahjoittautumista koskevat neuvot, jotka olisivat Mikaelille inkarnoitumisoppaana hänen ennen pitkää varttuessaan Urantialla tuon maailman kuolevaisena.
120:0.7 (1324.4) Tässä yhteydessä olisi pidettävä mielessä, että Mikael oli päättänyt toimeenpanna tämän lahjoittautumisensa kuolevaisen lihallisessa hahmossa Paratiisin-Isän tahdon alaisena. Luoja-Poika ei tarvinnut kenenkään neuvoja toteuttaakseen tämän ruumiillistumisen, jos sen ainoana tarkoituksena pidetään universumiin kohdistuvan hallitsijanvallan saavuttamista, mutta hän oli sitoutunut ohjelmaan Korkeimman julkituomisesta, ja tämä edellytti yhteistyöllistä toimimista Paratiisin-Jumaluuksien erillisten tahtojen kanssa. Näin hänen täysivaltaisuuteensa, sitten kun se olisi lopullisesti ja omakohtaisesti saavutettu, sisältyisi tosiasiallisesti kaikki Jumaluuden seitsenkertaisesta tahdosta, sellaisena kuin se kulminoituu Korkeimmassa. Paratiisin eri Jumaluuksien persoonalliset edustajat ja näiden yhdistelmät olivat sen vuoksi kuudesti aikaisemmin antaneet hänelle ohjeitaan, ja nyt hän sai ohjeita Päivien Yhdistyneeltä, Paratiisin-Kolminaisuuden Nebadonin paikallisuniversumiin lähettämältä suurlähettiläältä, joka toimi Universaalisen Isän puolesta.
120:0.8 (1325.1) Välittömiä etuja ja suurisuuntaisia kompensaatioita koitui siitä, että tämä mahtava Luoja-Poika vielä kerran tahtoi vapaaehtoisesti alistua Paratiisin-Jumaluuksien – ja tällä kertaa eritoten Universaalisen Isän – tahtoon. Tekemällä tämän päätöksen tällaisen assosiatiivisen alistumisen toimeenpanemisesta Mikael tulisi tässä ruumiillistuksessa kokemaan paitsi sen, millainen on kuolevaisen ihmisen olemus, myös sen, millainen on Paratiisissa olevan kaikkien Isän tahto. Ja lisäksi hän voisi ryhtyä toteuttamaan tätä ainutlaatuista lahjoittautumista täysin vakuuttuneena toisaalta siitä, että Immanuel käyttäisi Paratiisin-Isän täysimääräistä valtaa hänen universuminsa hoidossa aikana, jonka hän olisi poissa suorittamassa lahjoittautumista Urantialla, mutta sen lisäksi hänellä olisi huojentava tieto superuniversumin Päivien Muinaisten antamasta määräyksestä, jonka mukaan hänen valtakuntansa olisi koko lahjoittautumisjakson ajan turvassa.
120:0.9 (1325.2) Ja tällaiset olivat sen ikimuistettavan tilaisuuden kehykset, jolloin Immanuel esitteli seitsemännen lahjoittautumistoimeksiannon. Ja saan tuosta Immanuelin esittämästä, lahjoittautumista edeltäneestä toimeksiannosta universumin hallitsijalle, josta sittemmin Urantialla tuli Jeesus Nasaretilainen (Kristus Mikael), esittää seuraavat katkelmat:
120:1.1 (1325.3) ”Luojaveljeni, saan kohta olla todistamassa seitsemättä ja viimeistä universumilahjoittautumistasi. Kuusi aikaisempaa toimeksiantoa olet suorittanut mitä uskollisimmin ja täydellisimmin, eikä mieleenikään juolahtaisi muuta ajatusta kuin, että tulet tässä viimeisessä, täysivaltaisuuteen johtavassa lahjoittautumisessasikin olemaan yhtä voittoisa. Tähän saakka olet ilmestynyt lahjoittautumisiesi kohdesfääreille valitsemasi olentoluokan täysin kehittyneenä edustajana. Nyt tulet kohta ilmestymään Urantialle, valitsemallesi sekasortoiselle ja häiriintyneelle planeetalle, et täysin kehittyneenä kuolevaisena, vaan avuttomana pikkulapsena. Se on sinulle, toverini, uusi ja kokeilematon kokemus. Olet kohta maksava lahjoittautumisen täyden hinnan ja kokeva täysimääräisen valaistumisen siitä, mitä on Luojan ruumiillistuminen luodun kaltaiseksi.
120:1.2 (1325.4) ”Kaikissa aikaisemmissa lahjoittautumisissasi olet vapaaehtoisesti päättänyt alistua Paratiisin kolmen Jumaluuden ja heidän välillään ilmenevien jumalallisten yhdistymien tahtoon. Edellisissä lahjoittautumisissasi olet toiminut Korkeimman tahdon seitsemästä vaiheesta kaikkien muiden paitsi Paratiisin-Isäsi henkilökohtaisen tahdon alaisena. Nyt kun olet koko seitsemännen lahjoittautumisesi ajaksi päättänyt alistua kokonaan Isäsi tahtoon, otan Isämme henkilökohtaisena edustajana käsiini universumiisi kohdistuvan rajaamattoman toimivallan siksi ajaksi, jonka olet ruumiillistuneena.
120:1.3 (1325.5) ”Kun ryhdyt suorittamaan Urantialla tapahtuvaa lahjoittautumistasi, olet vapaaehtoisesti luopunut kaikesta planeetan ulkopuolelta saatavasta tuesta ja sellaisesta erityisavusta, jota kuka hyvänsä luomistasi olennoista olisi valmis sinulle antamaan. Kuten luomasi Nebadonin pojat ovat täysin sinusta riippuvaisia universumielämänvaiheesta turvallisesti selvitäkseen, niin pitää sinunkin nyt samalla tavalla antautua täysin ja varauksetta riippuvaiseksi Paratiisin-Isästäsi selviytyäksesi turvallisesti kohta alkavaan kuolevaisen elämänuraasi sisältyvistä paljastumattomista hankaluuksista. Ja kun olet saanut tämän lahjoittautumiskokemuksen päätökseen, tulet tuntemaan totisena totuutena sen uskoon perustuvan luottamuksen täyden merkityksen ja monitahoisen merkittävyyden, jonka omaamista sinä yhtäkään poikkeusta siinä suhteessa tekemättä vaadit kaikilta luoduiltasi ja vaadit osana sitä läheistä suhdetta, joka heillä on sinuun heidän paikallisuniversuminsa luojana ja Isänä.
120:1.4 (1326.1) ”Koko aikana, jonka olet lahjoittautuneena Urantialla, sinun ei tarvitse huolehtia muusta kuin siitä, että itsesi ja Paratiisissa olevan Isäsi välillä vallitsee katkeamaton kanssakäyminen. Ja juuri tällaisen suhteen täydellisyyden avulla lahjoittautumisesi kohteena oleva maailma, jopa koko luomasi universumi, näkee uuden ja ymmärrettävämmän ilmoituksen sinun Isästäsi ja minun Isästäni, kaikkien Universaalisesta Isästä. Siis ainoa asia, josta sinun on kannettava huolta, on henkilökohtainen elämäsi Urantialla. Minä tulen vastaamaan täysimääräisesti ja pystyvästi universumisi turvallisuudesta ja hallinnon jatkuvuudesta siitä hetkestä, kun vapaaehtoisesti annat pois valtasi, siihen hetkeen, kun palaat luoksemme Paratiisin vahvistamana Universumin Hallitsijana ja saat minun käsistäni takaisin et suinkaan sitä sijaishallitsijan valtaa, jonka nyt minulle luovutat, vaan sen sijasta universumiisi kohdistuvan korkeimman vallan ja universumisi korkeimmat valtaoikeudet.
120:1.5 (1326.2) ”Ja jotta tuntisit itsesi vakuuttuneeksi siitä, että minulla on valtuudet tehdä kaikki, mistä nyt annan lupaukseni (täysin tietoisena siitä, että minä olen koko Paratiisin vakuutus lausumieni sanojen kirjaimellisesta toteenkäymisestä), saatan tiedoksesi, että minulle on äsken välitetty Uversan Päivien Muinaisten antama määräys, joka estää kaiken hengellisen vaaranalaisuuden Nebadonissa koko sen jakson ajan, jonka olet vapaaehtoisesti lahjoittautuneena. Siitä hetkestä, kun kuolevaiseksi-inkarnoitumisen alkaessa vaivut tiedottomuuteen, siihen hetkeen, kun palaat luoksemme tämän itse luomasi ja organisoimasi universumin korkeimpana ja ehdottomana hallitsijana, ei koko Nebadonissa voi tapahtua mitään vakavalla tavalla merkillepantavaa. Inkarnoitumisestasi johtuvana välikautena hallussani ovat Päivien Muinaisten määräykset, jotka antavat ehdottomat valtuudet hävittää välittömästi ja automaattisesti jokainen olento, joka syyllistyy kapinointiin tai joka rohkenee lietsoa kapinahenkeä Nebadonin universumissa sillä aikaa, kun olet poissa tätä lahjoittautumista suorittamassa. Veljeni, kun otetaan huomioon omaan läsnäolooni luonnostaan kuuluva Paratiisin arvovalta, jota Uversan antama juridinen määräys vielä lisää, niin universumisi ja kaikki sen lojaalit luodut ovat lahjoittautumisesi ajan turvassa. Voit lähteä täyttämään tehtävääsi mielessäsi vain yksi ajatus: universumisi älyllisille olennoille annettava entistä pitemmälle menevä ilmoitus Isästämme.
120:1.6 (1326.3) ”Kuten kaikkien edellistenkin lahjoittautumisiesi kohdalla, haluaisin nytkin muistuttaa sinua siitä, että otan vastaan universumivaltasi veljenäsi ja uskottunasi. Harjoitan kaikkea valtaa ja käytän kaikkia valtuuksia sinun nimessäsi. Toimin niin kuin toimisi Paratiisin-Isämme ja sen nimenomaisen pyyntösi mukaisesti, että toimin tällä tavoin sinun sijastasi. Ja kun tosiasia on tällainen, kaikki tämä minulle siirretty valta on taas käytettävänäsi, milloin vain saatatkin katsoa hyväksi pyytää sen palauttamista itsellesi. Lahjoittautumisesi on alusta loppuun saakka täysin vapaaehtoinen. Maailmassa olevana kuolevaisena ruumiillistumana olet ilman taivaallisia avuja, mutta kaikki luovuttamasi valta on otettavissa haltuusi, milloin tahansa sattuisit niin päättämään, että otat universumivallan taas käsiisi. Mikäli sattuisit päättämään, että palautat itsellesi vallan ja valtuudet, muista, että se siinä tapauksessa tapahtuu kokonaan henkilökohtaisista syistä, sillä minä olen se elävä ja korkein vakuutus, jonka läsnäolo ja jonka antama lupaus takaavat, että universumiasi hoidetaan turvallisesti Isäsi tahdon mukaan. Mitään sellaista kapinaa kuin Nebadonissa on kolme kertaa sattunut, ei voi sattua aikana, jonka olet tämän lahjoittautumisen vuoksi poissa Salvingtonista. Päivien Muinaiset ovat Urantialla tapahtuvan lahjoittautumisesi keston ajaksi antaneet määräyksen, jonka mukaan Nebadonissa syttyvään kapinaan sisältyy automaattisesti vaikuttavana sen oman tuhon siemen.
120:1.7 (1326.4) ”Sen ajan, jonka olet poissa suorittamassa tätä viimeistä ja epätavallista lahjoittautumista, lupaudun (Gabrielin myötävaikutuksella) hoitamaan uskollisesti universumiasi. Ja kun nyt valtuutan sinut suorittamaan tämän jumalallista ilmoitusta merkitsevän hoivatoimenpiteen ja käymään läpi tämän täydellistynyttä ihmisymmärrystä merkitsevän kokemuksen, niin toimin Isäni ja sinun Isäsi puolesta ja tarjoan sinulle seuraavat neuvot, joiden tulisi ohjata sinua eläessäsi maista elämääsi ja käydessäsi aste asteelta tietoisemmaksi lihallishahmoisena jatkuvan olemisesi jumalallisesta tehtävästä:
120:2.1 (1327.1) ”1. Vallitsevan käytännön mukaisesti ja sopusoinnussa Sonaringtonin tekniikan kanssa – Paratiisin Iankaikkisen Pojan antamia määräyksiä noudattaen – olen suorittanut kaiken tarpeellisen sen hyväksi, että ryhdyt välittömästi toteuttamaan tätä kuolevaisena suoritettavaa lahjoittautumista itse laatimiesi ja Gabrielin huostaani jättämien suunnitelmien mukaan. Tulet Urantialla varttumaan tuon maailman lapsena; saat sen opetuksen, joka sinulle ihmisenä annetaan – kaiken aikaa Paratiisin-Isäsi tahdon alaisena –, elät elämäsi Urantialla niin kuin olet määrännyt, päätät planeetallaoleskelusi ja valmistaudut nousemaan Isäsi luokse saadaksesi häneltä universumisi korkeimman hallitsijan vallan.
120:2.2 (1327.2) ”2. Annan sinulle sen lisäksi, mikä on mainen tehtäväsi ja universumi-ilmoituksesi, mutta näihin kumpaankin läheisesti liittyen, sen neuvon, että sinä, sitten kun olet riittävän tietoinen jumalallisesta henkilöllisyydestäsi, otat suorittaaksesi vielä sen tehtävän, että teknisessä mielessä päätät Luciferin kapinan Satanian järjestelmässä ja että teet tämän kaiken Ihmisen Poikana. Näin ollen ehdotan, että tuon maailman kuolevaisena luotuna, josta uskossa tapahtuva alistuminen Isän tahtoon on tehnyt heikkoudessa väkevän, toteutat hienovaraisesti kaiken, mitä olet kerran toisensa jälkeen kieltäytynyt mielivaltaisesti valtaan ja mahtiin turvautumalla toteuttamasta, silloin kun sinulla oli siihen tämän synnillisen ja epäoikeutetun kapinan puhkeamisen aikaan valtuudet. Jos palaisit luoksemme niin Ihmisen Poikana, Urantian Planeettaprinssinä, kuin Jumalan Poikana, universumisi korkeimpana hallitsijana, se olisi mielestäni kuolevaisena suorittamasi lahjoittautumisen sopiva huipennus. Mene kuolevaisena ihmisenä, Nebadonin älyllisten luotujen alimman tyypin edustajana, kohtaamaan ja tuomitsemaan Caligastian ja Luciferin jumalanpilkkaa merkitsevät mahtailut ja tee siinä vaatimattomassa asemassa, jonka olet itsellesi omaksunut, ikiajoiksi loppu näiden langenneiden valon lasten häpeällisistä vääristelyistä. Kun olet järkähtämättä kieltäytynyt häpäisemästä näitä kapinallisia käyttämällä luojan etuoikeuksiasi, nyt olisi sopivaa, että luomakuntasi alimpien luotujen hahmoisena riistäisit herruuden näiden langenneiden Poikien käsistä, ja silloin koko paikallisuniversumisi, niin kuin oikein on, tunnustaisi selkeästi ja ikuisesti oikeutetuksi sen, että lihallisen kuolevaisen osassa esiintyessäsi teit, mitä armeliaisuus esti sinua rajattoman vallan suomin valtuuksin tekemästä. Ja sitten kun olet tällä tavoin lahjoittautumisesi kautta avannut mahdollisuuden Korkeimman täysivaltaisuudelle Nebadonissa, olet itse asiassa vienyt päätökseen kaikkiin edeltäneisiin kapinoihin liittyvät käsittelemättömät oikeusasiat siitä pitemmästä tai lyhyemmästä viivytyksestä huolimatta, jonka tämän saavutuksen todeksitulo vaati. Tällä teolla universumisi ratkaisemattomat kiistakysymykset tulevat asiallisesti ottaen raivatuiksi pois tieltä. Ja kun sinulle sittemmin annetaan universumiisi kohdistuva korkein hallitsijanvalta, samanlaisia haasteita ei sen myötä enää koskaan voida suunnata arvovaltaasi vastaan laajan henkilökohtaisen luomuksesi missään osassa.
120:2.3 (1327.3) ”3. Kun olet onnistunut lopettamaan Urantialla esiintyvän kapinoinnin, kuten epäilemättä tulet tekemään, neuvon sinua suostumaan siihen, että Gabriel antaa sinulle Urantian Planeettaprinssin arvonimen universumisi myöntämänä ikuisena tunnustuksena viimeisestä lahjoittautumiskokemuksestasi ja että sen lisäksi teet mitä tahansa ja kaiken, mikä on sopusoinnussa lahjoittautumisesi tavoitteen kanssa, hyvittääksesi surun ja sekasorron, jotka Caligastian petos ja myöhempi Aatamin hairahdus ovat Urantialla aiheuttaneet.
120:2.4 (1328.1) ”4. Esittämäsi pyynnön mukaisesti Gabriel ja kaikki asianosaiset toimivat yhteistyössä kanssasi täyttääkseen julki tuomasi toiveen siitä, että päätät Urantialla suorittamasi lahjoittautumisen tuon maailman tuomiokautisen tuomion julistamiseen, mitä seuraa yhden aikakauden päättyminen, nukkuvien kuolevaiseloonjäävien kuolleistaherääminen ja lahjaksi annetun Totuuden Hengen tuomiokauden asettaminen.
120:2.5 (1328.2) ”5. Mitä tulee lahjoittautumisesi kohdeplaneettaan ja välittömästi siihen ihmisten sukupolveen, joka elää planeetalla siellä kuolevaisena ollessasi, niin tässä suhteessa neuvon sinua toimimaan enimmäkseen opettajan osassa. Suuntaa huomiosi ensin ihmisen hengellisen olemuksen vapauttamiseen ja innoittamiseen. Valaise seuraavaksi ihmisten pimentynyttä älyn maailmaa, lääkitse ihmisten sielua ja vapauta heidän mielensä ikiaikaisista peloista. Ja huolehdi sitten, sen mukaan mitä kuolevaisen viisautesi neuvoo sinua tekemään, lihaa ja verta olevien veljiesi fyysisestä hyvinvoinnista ja heidän aineellisesta lohdullisuudestaan. Elä ihanteellinen uskonnollinen elämä koko universumillesi innoitukseksi ja ylevöitykseksi.
120:2.6 (1328.3) ”6. Päästä lahjoittautumisesi kohteena olevalla planeetalla kapinan eristämä ihminen hengelliseen vapauteen. Tuo Urantialla uusi anti Korkeimman täysivaltaisuuteen niin, että näin laajennat tämän suvereenisuuden rakentumista kautta henkilökohtaisesti luomiesi laajojen toimipiirien. Tässä lihallisessa hahmossa tapahtuvassa aineellisessa lahjoittautumisessasi saat kohta kokea ajallis-avaruudellisen Luojan lopullisen valaistumisen, kaksinaisen kokemuksen siitä, mitä on työskentely ihmisolemuksen sisällä Paratiisin-Isäsi tahdon kanssa. Ajallisessa elämässäsi on finiittisen luodun tahdosta ja infiniittisen Luojan tahdosta määrä tulla yksi, samalla tavoin kuin ne Korkeimman Olennon kehittyvässä Jumaluudessakin yhdistyvät. Vuodata Totuuden Henki lahjoittautumisesi kohteena olevalle planeetalle ja tee kaikista tämän eristetyn sfäärin normaaleista kuolevaisista näin välittömästi ja täysin vastaanottavaisia Paratiisin-Isästämme erotetun läsnäolon, maailmoissa vaikuttavien Ajatuksensuuntaajien, huolenpidon suhteen.
120:2.7 (1328.4) ”7. Kaiken sen osalta, mitä mahdollisesti panet toimeen lahjoittautumisesi kohdemaailmassa, pidä jatkuvasti mielessäsi, että elät elämää, joka on koko universumillesi opetukseksi ja mielenylennykseksi. Sinä lahjoitat tämän kuolevaiseksi ruumiillistuneena elämäsi elämän Urantialla, mutta sinun on määrä elää tämä elämä hengelliseksi innoitukseksi jokaiselle ihmisolennolle tai ihmisen yläpuolella olevalle älylliselle olennolle, joka on elänyt, joka nyt on olemassa tai joka saattaa joskus vielä elää oman hallintoalueesi muodostavaan laajaan galaksiin joskus kuuluneessa, nyt kuuluvassa tai joskus vielä kuuluvassa missä hyvänsä asutussa maailmassa. Sinun ei tarvitse kuolevaisen lihallisessa hahmossa elää maista elämääsi niin, että se maailmassa viettäminäsi päivinä muodostuisi esimerkiksi Urantian kuolevaisille eikä millekään myöhemmälle Urantian tai minkään muun maailman ihmissukupolvelle. Olkoon lihallinen elämäsi Urantialla mieluumminkin innoitukseksi kaikille eläville kaikissa Nebadonin maailmoissa tulevien aikojen kaikkien sukupolvien keskuudessa.
120:2.8 (1328.5) ”8. Kuolevaisinkarnaatiossa toteutettava ja koettava suurenmoinen tavoitteesi sisältyy päätökseesi elää elämä, jonka varauksettomana motiivina on Paratiisin-Isäsi tahdon täyttäminen, ja tällä tavoin Jumalan, sinun Isäsi, ilmoittaminen lihallishahmoisena ja ilmoituksen erityisesti lihallisille luoduille suunnaten. Samalla sinä myös, uusin lisäyksin, tulkitset Isäämme kuolevaista ylempänä oleville olennoille koko Nebadonin piirissä. Kun pidät huolta ihmis- ja ihmistä korkeammalla olevaa tyyppiä edustavasta mielestä antamalla sille uuden ilmoituksen ja laajemman tulkinnan Paratiisin-Isästä, tulet yhtä lailla toimimaan myös niin, että esität Jumalalle uuden ilmoituksen ihmisestä. Mene ja osoita yhden lihallisena elämäsi lyhyen elämän aikana, ja niin kuin sitä ei ole koko Nebadonissa vielä koskaan nähty osoitettavan, ne transsendentit mahdollisuudet, jotka ovat Jumalaa tuntevan ihmisen saavutettavissa kuolevaisten olemassaoloon kuuluvan lyhyen elämänvaiheen aikana, ja esitä uusi ja valaiseva tulkinta ihmisestä ja hänen planetaarisen elämänsä vaivoista koko Nebadonin kaikille ihmistä korkeammalla oleville älyllisille olennoille, ja tee se kaikiksi ajoiksi. Sinun on määrä kuolevaisen lihallisessa hahmossa astua alas Urantialle, ja siellä oman aikasi ja sukupolvesi ihmisenä eläen toimit siten, että tuot koko universumisi nähtäville ihanteen täydellisyyteen viedystä menetelmästä laajan luomistuloksesi asioiden verrattomaksi yhteen kytkemiseksi: Kun tuloksena on se, että Jumala etsii ihmistä ja löytää hänet, ja kun ilmenee, että ihminen etsii Jumalaa ja löytää hänet; ja teet tämän kaiken molemminpuoliseksi tyydytykseksi ja teet sen yhden lyhyen lihallisena elettävän elinajan kuluessa.
120:2.9 (1329.1) ”9. Kehotan sinua pitämään aina mielessäsi, että vaikka sinusta toden totta on määrä tulla tuon maailman tavallinen kuolevainen, olet silti potentiaaliltasi edelleenkin Paratiisin-Isän Luoja-Poika. Olkoonkin, että tämän inkarnoitumisen alusta sen loppuun elät ja toimit Ihmisen Poikana, henkilökohtaiseen jumaluuteesi kuuluvat luovat ominaisuudet seuraavat silti sinua Salvingtonista Urantialle. Oman tahtosi vallassa tulee aina olemaan inkarnaation lopettaminen minä hetkenä hyvänsä, sen jälkeen kun Ajatuksensuuntaajasi on saapunut. Ennen kuin Suuntaaja on saapunut ja ennen kuin olet sen vastaanottanut, minä takaan persoonallisuutesi koskemattomuuden. Mutta Suuntaajasi saapumisen jälkeen ja sen myötä, kun aste asteelta tulet lahjoittautumistehtävän luonteesta ja tärkeydestä tietoiseksi, sinun tulisi pidättyä muodostamasta mitään ihmisen tason ylittävää tahtoa jonkin asian saavuttamisen, johonkin pääsemisen tai johonkin kykenemisen suhteen, se tosiasia huomioon ottaen, että luojan etuoikeutesi säilyvät kuolevaispersoonallisuutesi yhteydessä, sillä näitä ominaisuuksia ei voi henkilökohtaisesta läsnäolostasi irrottaa. Mutta Paratiisin-Isän tahtoa lukuun ottamatta mitkään ihmisen yläpuolelle kuuluvat seurausilmiöt eivät liity maiseen elämänvaiheeseen, ellet sitten tietoista ja harkittua tahtoa osoittavalla teolla tee sellaista jakautumatonta päätöstä, joka lopulta muodostuisi koko persoonallisuuden päätökseksi.
120:3.1 (1329.2) ”Ja nyt, Veljeni, jättäessäni hyvästit sinulle, joka valmistaudut lähtemään Urantialle, ja nyt kun olen antanut sinulle neuvoja, jotka koskevat lahjoittautumisesi yleistä toteuttamista, salli minun tuoda esille joitakin ohjeita, joiden esittämiseen olen päätynyt neuvoteltuani asiasta Gabrielin kanssa ja jotka koskevat kuolevaisen elämääsi liittyviä vähäisempiä kysymyksiä. Ehdotamme nimittäin edellä mainitun lisäksi,
120:3.2 (1329.3) ”1. Että samalla kun tavoittelet kuolevaisena elämäsi maisen elämän ihannetta, kiinnität jossakin määrin huomiota myös siihen, että toteutat ja tuot esimerkinomaisesti esille joitakin asioita, jotka palvelevat käytäntöä ja joista on välitöntä hyötyä kanssaihmisillesi.
120:3.3 (1329.4) ”2. Kun kysymys on perhesuhteista, pidä etusijalla niitä hyväksyttyjä perhe-elämän tapoja, joiden näet olevan vallalla lahjoittautumisesi ajankohtana ja tuolloin elävän sukupolven keskuudessa. Elä perhe- ja yhteisöelämääsi sen kansan noudattamien käytäntöjen mukaisesti, jonka keskuuteen olet päättänyt ilmestyä.
120:3.4 (1329.5) ”3. Neuvomme sinua, että suhteissasi sosiaaliseen järjestykseen rajoitat ponnistuksesi etupäässä hengelliseen uudistustyöhön ja älylliseen vapautumiseen. Vältä kaikkea sotkeutumista oman aikasi talousrakenteeseen ja poliittisiin sidonnaisuuksiin. Paneudu aivan erityisesti siihen, että elät Urantialla ihanteellisen uskonnollisen elämän.
120:3.5 (1329.6) ”4. Älä missään olosuhteissa, älä vähäisimmältäkään yksityiskohdaltaan sekaannu Urantian rotujen normaaliin ja järjestyksenmukaiseen, eteenpäin suuntautuvaan kehitykseen. Mutta tätä kieltoa ei pidä tulkita ponnistuksiesi rajoitukseksi siinä mielessä, että Urantialle jää jäljiltäsi positiivisen uskonnollisen etiikan alalla kestävä ja kohentunut järjestelmä. Tuomiokautisena Poikana sinulle myönnetään tiettyjä etuoikeuksia, sikäli kuin kysymyksessä on maailman kansojen hengellisen ja uskonnollisen tilan edistäminen.
120:3.6 (1330.1) ”5. Sinun tulee sopivaksi katsomallasi tavalla samastua olemassa oleviin uskonnollisiin ja hengellisiin liikkeisiin, sellaisina kuin niitä on Urantialla kohdattavissa, mutta pyri kaikin mahdollisin tavoin välttämään organisoidun kultin, kiteytyneen uskonnon tai kuolevaisista olennoista muodostuvan erillisen eettisen ryhmittymän muodollista perustamista. Elämästäsi ja opetuksistasi on määrä tulla kaikkien uskontojen ja kaikkien kansojen yhteinen perintöosa.
120:3.7 (1330.2) ”6. Jottet tulisi tarpeettomasti myötävaikuttaneeksi Urantialla myöhemmin esiintyvien kaavamaisten uskonnollisten oppijärjestelmien tai muuntyyppisten paikalleen juuttuneiden uskonnollisten sidonnaisuuksien luomiseen, annamme sinulle lisäksi seuraavan neuvon: Älä jätä planeetalle jälkeesi mitään kirjoituksia. Pidättäydy kirjoittamasta mitään kestäville materiaaleille, kiellä kumppaneiltasi kaikenlainen kuvien ja muiden lihallista minuuttasi esittävien teosten valmistaminen. Pidä huoli siitä, ettei planeetalle sieltä poistumisesi aikaan jää jäljelle mitään, joka mahdollisesti antaisi aiheen esineelliseen jumalointiin.
120:3.8 (1330.3) ”7. Vaikka elätkin tuon planeetan normaalia ja keskitasoista sosiaalista elämää normaalina miessukupuoleen kuuluvana yksilönä, et luultavasti astu aviosuhteeseen, jollainen suhde kuitenkin olisi täysin kunnioitettava ja lahjoittautumisesi kanssa sopusoinnussa; mutta minun on muistutettava sinulle, että muuan Sonaringtonin antamista ruumiillistumista koskevista määräyksistä kieltää Paratiisista alkuisin olevaa lahjoittautuvaa Poikaa jättämästä millekään planeetalle ihmisjälkeläisiä.
120:3.9 (1330.4) ”8. Kaikkien muiden kohta koittavan lahjoittautumisesi yksityiskohtien osalta jätämme sinut sisimmässäsi olevan Ajatuksensuuntaajan johdatuksen varaan, sen varaan, mitä aina läsnä oleva, ihmistä opastava jumalallinen henki sinulle opettaa, sekä sen varaan, miten perinnölliseen varustukseesi kuuluva laajeneva ihmismieli järkeillen tekee ratkaisuja. Tällainen luodun ja Luojan ominaisuuksien yhdistelmä antaa sinulle mahdollisuuden elää meitä varten planeettasfääreillä asuvan ihmisen täydellinen elämä, joka ei välttämättä ole jonkin yksittäisen maailman (kaikkein vähiten Urantian) johonkin yksittäiseen sukupolveen kuuluvan yksittäisen ihmisen mielestä täydellinen, mutta joka on täysin ja korkeimmalla tavalla tyhjentävä, kun sitä arvioidaan laajalle ulottuvaan universumiisi kuuluvissa suuremmassa määrin täydellistyneissä ja täydellistyvissä maailmoissa.
120:3.10 (1330.5) ”Ja nyt, opastakoon ja tukekoon sinua sinun Isäsi ja minun Isäni, joka on aina tukenut meitä kaikessa, mitä olemme menneisyydessä aikaansaaneet, ja olkoon hän kanssasi siitä hetkestä, kun lähdet luotamme ja kun annat pois persoonallisuustietoisuutesi, koko sen ajan, kun vähitellen alat taas tuntea ihmishahmoon ruumiillistuneen jumalallisen henkilöllisyytesi, ja sitten Urantialla läpikäymäsi koko lahjoittautumiskokemuksen ajan aina siihen saakka, kunnes vapaudut ruumiistasi ja nouset täysivaltaisuutta merkitsevälle Isämme oikealle puolelle. Sitten kun taas tapaan sinut Salvingtonissa, toivotamme sinut tervetulleeksi takaisin luoksemme tämän universumin korkeimpana ja ehdottomana hallitsijana, universumin, jonka olet itse luonut, jota palvelet ja josta olet päässyt täyteen ymmärrykseen.
120:3.11 (1330.6) ”Hallitsen nyt sijastasi. Otan virkaatekevän hallitsijan ominaisuudessa käsiini koko Nebadonin hallintovallan siksi väliajaksi, jonka olet seitsemännen ja kuolevaishahmoisen lahjoittautumisesi vuoksi Urantialla. Ja sinulle, Gabriel, uskon huolenpidon kohta kehkeytyvästä Ihmisen Pojasta, kunnes hänet ennen pitkää ja voimassa ja kunniassa palautetaan luokseni Ihmisen Poikana ja Jumalan Poikana. Ja, Gabriel, minä olen sinun hallitsijasi kunnes Mikael mainitsemallani tavalla palaa luoksemme.”
* * *
120:3.12 (1330.7) Sitten Mikael koko Salvingtonin läsnä ollessa siirsi itsensä välittömästi pois keskuudestamme, emmekä nähneet häntä enää hänen totunnaisella paikallaan ennen kuin hän lahjoittautuneena Urantialla elämänsä elämänvaiheen suoritettuaan palasi tämän universumin korkeimpana ja henkilökohtaisena hallitsijana.
120:4.1 (1331.1) Ja sen itsensäunohtavaa palvelemista osoittavan elämän avulla, johon Jumalan Poika nyt Ihmisen Poikana antautui – koko ajan ”Paratiisin-Isän tahtoon” alistuen – oli näin määrä hiljentää ikiajoiksi ja saattaa häpeään ja riisua harhakuvitelmistaan ne muutamat Mikaelin arvottomat lapset, jotka olivat syyttäneet Luojaisäänsä sellaisesta, että tämä muka itsekkäästi tavoitteli hallitsijan asemaa, ja jotka olivat juljenneet vihjailla Luoja-Poikaa pidettävän vallassa mielivaltaisesti ja yksinvaltaisesti sillä, että harhautettu universumillinen nöyristeleviä luotuja osoitti hänelle harkitsematonta lojaalisuuttaan.
120:4.2 (1331.2) Mutta älkää erehtykö. Vaikka Kristus Mikael totisesti olikin olento, jolla oli kaksi alkuperää, ei hän silti ollut kaksijakoinen persoonallisuus. Hän ei ollut ihmiseen liittynyt Jumala, vaan paremminkin ihmisessä ruumiillistunut Jumala. Ja hän oli aina nimenomaan tämä yhdistelmäolento. Ainoa etenevä tekijä tällaisessa ymmärtämättömissä olevassa suhteessa oli asteittain etenevä sen seikan (ihmismielen avulla tapahtunut) itsetajuinen tiedostaminen ja tajuaminen, että hän oli Jumala ja ihminen.
120:4.3 (1331.3) Kristus Mikaelista ei tullut vähä vähältä Jumala. Jumalasta ei jonakin ratkaisevana Jeesuksen maisen elämän hetkenä tullut ihminen. Jeesus oli Jumala ja ihminen – aina ja ikuisesti. Ja tämä Jumala ja tämä ihminen olivat ja ovat nyt yksi, aivan kuten kolmesta olennosta koostuva Paratiisin-Kolminaisuus on todellisuudessa yksi Jumaluus.
120:4.4 (1331.4) Älkää koskaan kadottako näkyvistänne sitä tosiasiaa, että Mikaelin lahjoittautumisen korkeimpana hengellisenä tarkoituksena oli lisätä Jumalan julkituloa.
120:4.5 (1331.5) Urantian kuolevaisilla on moninaisia käsityksiä siitä, mikä on ihme, mutta meille, jotka elämme paikallisuniversumin kansalaisina, ihmeitä on varsin vähän, ja näistä verrattomasti askarruttavimpia ovat Paratiisin-Poikien inkarnoitumalla suorittamat lahjoittautumiset. Luonnonmukaisilta näyttäneiden prosessien kautta tapahtunutta Jumalallisen Pojan ilmestymistä teidän maailmaanne ja teidän maailmassanne me pidämme ihmeenä – käsityskykymme ylittävien universaalisten lakien vaikutuksena. Jeesus Nasaretilainen oli ihmeenkaltainen persoona.
120:4.6 (1331.6) Koko tässä epätavallisessa kokemuksessa ja sen kautta Jumala Isä halusi tuoda itsensä julki niin kuin hän aina tekee – tavallisella tavalla – jumalallisen toiminnan normaalilla, luonnollisella ja luotettavalla tavalla.
Urantia-kirja
Luku 121
121:0.1 (1332.1) TOIMIN Urantian keskiväliolentojen yhdistyneen veljeskunnan sen kaksitoistajäsenisen komission valvonnassa, josta olentoluokkamme puheenjohtajana toimiva päällikkö ja edellä mainittu Melkisedek ovat yhdessä vastuussa, ja olen se toisasteinen keskiväliolento, joka aiemmin oli osoitettuna apostoli Andreaksen palvelukseen. Minut on valtuutettu merkitsemään muistiin kertomus Jeesus Nasaretilaisen elämän tapahtumista sellaisina kuin omaan luokkaani kuuluvat maan luodut ne näkivät ja siten kuin ne myöhemmin se ihmiskohde osittain kirjasi, joka oli ajallisessa varjeluksessani. Tietäessään, miten tunnontarkasti hänen Mestarinsa vältti jättämästä jälkeensä kirjallisia merkintöjä, Andreas järkähtämättömästi kieltäytyi valmistamasta kirjoittamistaan kertomuksista jäljennöksiä. Jeesuksen muidenkin apostolien samankaltainen suhtautuminen tähän asiaan johti evankeliumien kirjoittamisessa pitkään viivytykseen.
121:1.1 (1332.2) Jeesus ei saapunut tähän maailmaan ajankohtana, jolle olisi ollut ominaista hengellinen rappiotila, vaan hänen syntymänsä aikoihin Urantia koki sellaista hengellisen ajattelun ja uskonnollisen elämäntavan elpymistä, jollaista se ei ollut nähnyt koko aiemman Aatamia seuranneen historiansa aikana ja jollaista se ei ole kokenut minään aikakautena sen jälkeen. Kun Mikael ruumiillistui Urantialla, maailma tarjosi Luoja-Pojan lahjoittautumisen kannalta suotuisammat olosuhteet kuin ovat vallinneet milloinkaan sitä ennen tai sen jälkeen. Näitä aikoja välittömästi edeltäneinä vuosisatoina Kreikan kulttuuri ja kreikan kieli olivat levinneet länsimaihin ja lähiorienttiin, ja juutalaiset, jotka ovat levanttilainen rotu, olemukseltaan osaksi länsimaisia ja osaksi itämaisia, olivat erinomaisen soveliaita käyttämään näitä kulttuuri- ja kielellisiä oloja uuden uskonnon tehokkaaseen levittämiseen niin itään kuin länteenkin. Näiden mitä suotuisimpien olosuhteiden suotuisuutta lisäsi entisestään roomalaisten Välimeren maailmassa harjoittama suvaitseva vallanpito.
121:1.2 (1332.3) Hyvänä esimerkkinä kaikkien näiden maailmassa vaikuttaneiden tekijöiden yhteensattumisesta ovat Paavalin toimet. Uskonnolliselta kulttuuriltaan heprealaisista heprealaisin Paavali julisti kreikan kielellä evankeliumia juutalaisesta Messiaasta ja oli itse Rooman kansalainen.
121:1.3 (1332.4) Mitään Jeesuksen aikaan verrattavaa sivilisaatiota länsimaissa ei ole nähty ennen noita päiviä eikä niiden jälkeen. Euroopan sivilisaatio yhdistyi ja koordinoitui tultuaan seuraavien kolmen epätavallisen tekijän vaikutuspiiriin:
121:1.4 (1332.5) 1. Rooman poliittiset ja sosiaaliset järjestelmät.
121:1.5 (1332.6) 2. Kreikan kieli ja kulttuuri, ja tiettyyn määrään saakka, filosofia.
121:1.6 (1332.7) 3. Juutalaisten uskonnollisten ja moraalisten opetusten nopeasti leviävä vaikutus.
121:1.7 (1332.8) Jeesuksen syntymän aikoihin koko Välimeren maailma oli yhtenäinen valtakunta. Ensi kertaa maailman historiassa oli hyviä teitä, jotka yhdistivät useat merkittävät keskukset toisiinsa. Meret oli siivottu merirosvoista, ja suurenmoinen kaupankäynnin ja matkustamisen aikakausi eteni hyvää vauhtia. Eurooppa koki toisen vastaavanlaisen matkustelun ja kaupankäynnin aikakauden vasta yhdeksännellätoista Kristuksen jälkeisellä vuosisadalla.
121:1.8 (1333.1) Kreikkalais-roomalaisen maailman sisäisestä rauhantilasta ja ulkonaisesta vauraudesta huolimatta valtakunnan asukkaiden enemmistö riutui kurjuudessa ja köyhyydessä. Pieni yläluokka oli rikasta; kurja ja köyhä alaluokka sulki piiriinsä ihmiskunnan rivijäsenet. Noina aikoina ei ollut mitään onnellista ja vaurasta keskiluokkaa. Rooman yhteiskuntaan sellainen oli alkanut ilmaantua vasta hieman tätä aikaisemmin.
121:1.9 (1333.2) Ensimmäiset taistelut Rooman ja Parthian laajenevien valtioiden välillä olivat vastikään päättyneet niin, että Syyria jäi roomalaisten käsiin. Jeesuksen aikoihin Palestiina ja Syyria saivat nauttia aikakaudesta, joka merkitsi vaurautta, suhteellista rauhantilaa ja laajaa kaupallista kanssakäymistä sekä idän että lännen maiden kanssa.
121:2.1 (1333.3) Juutalaiset olivat osa vanhempaa seemiläistä rotua, johon kuuluivat myös babylonialaiset, foinikialaiset ja Rooman viimeisimmät viholliset: karthagolaiset. Kristuksen jälkeisen ensimmäisen vuosisadan alkupuoliskolla juutalaiset olivat seemiläiskansojen vaikutusvaltaisin ryhmä, ja he sattuivat pitämään hallussaan aluetta, joka tuon ajan hallintoa ja kaupankäyntijärjestelyjä ajatellen oli maailmassa maantieteelliseltä asemaltaan erityisen strateginen.
121:2.2 (1333.4) Monet muinaisajan kansakuntia yhdistäneistä suurista valtateistä kulkivat Palestiinan kautta, josta tuli näin kolmen manteren kohtauspaikka tai teiden risteys. Babylonian, Assyrian, Egyptin, Syyrian, Kreikan, Parthian ja Rooman harjoittama matkustus, kauppa ja niiden lähettämät armeijat vyöryivät toinen toisensa jälkeen Palestiinan ylitse. Ammoisista ajoista lähtien monet orientista tulevat karavaanireitit olivat kulkeneet tämän seutukunnan jonkin osan kautta niihin muutamiin Välimeren itäpään hyviin satamiin, joista laivat kuljettivat lastinsa merellisen länsimaailman jokaiseen kolkkaan. Ja yli puolet tästä karavaaniliikenteestä soljui Galileassa sijaitsevan Nasaretin pikkukaupungin kautta tai sitä sivuten.
121:2.3 (1333.5) Vaikka Palestiina olikin juutalaisten uskonnollisen kulttuurin koti ja kristinuskon synnyinpaikka, juutalaiset olivat kuitenkin hajallaan maailmassa niin, että heitä asui monien kansakuntien seassa, ja he kävivät kauppaa Rooman ja Parthian valtioiden jokaisessa maakunnassa.
121:2.4 (1333.6) Kreikan antimia olivat kieli ja kulttuuri, Rooma rakensi tiet ja yhdisti valtakunnan, mutta se, että juutalaiset olivat hajallaan sinne tänne koko roomalaiseen maailmaan sirottautuneine yli kaksinesatoine synagogineen ja hyvin järjestäytyneine uskonnollisine yhdyskuntineen, tarjosi ne kulttuurin keskukset, joissa uusi taivaan valtakunnan evankeliumi otettiin ensimmäiseksi vastaan ja joista se sittemmin levisi maailman äärimmäisiinkin osiin.
121:2.5 (1333.7) Jokainen juutalaisten synagoga suvaitsi liepeillään ryhmää ei-juutalaisia eli gentiilejä uskovaisia, ”hurskaita” eli ”Jumalaa pelkääväisiä” ihmisiä, ja juuri tästä proselyyteiksi kutsuttujen ryhmästä Paavali sai pääosan ensimmäisistä kristinuskoonkääntyjistään. Olipa Jerusaleminkin temppelissä oma gentiileille tarkoitettu koristeellinen pihansa. Jerusalemin ja Antiokian kulttuurin, kaupan ja uskonharjoituksen välillä vallitsi varsin läheinen yhteys. Antiokiassa Paavalin opetuslapsia kutsuttiin ensi kertaa ”kristityiksi”.
121:2.6 (1333.8) Juutalaisten temppelipalvonnan keskittyminen Jerusalemiin oli yhtä hyvin heidän monoteisminsä säilymisen salaisuus kuin se oli lupaus siitä, että tätä uutta ja avarampaa käsitystä ainoasta kaikkien kansakuntien Jumalasta ja kaikkien kuolevaisten Isästä vaalittaisiin ja vietäisiin se ulos maailmaan. Jerusalemin temppelipalvelus edusti tietyn uskonnollisen kulttuurikäsityksen säilymistä, samalla kun kansakunnan ei-juutalaiset valtaherrat ja rodun vainoojat olivat yksi toisensa perään kukistuneet.
121:2.7 (1334.1) Vaikka tämän aikakauden juutalaiskansa elikin Rooman yliherruuden alaisuudessa, sillä oli kuitenkin melko laaja itsehallinto, ja muistaessaan Juudas Makkabealaisen ja tämän välittömien seuraajien, silloisesta näkökulmasta vasta äskettäin suorittamat sankarilliset urotyöt vapauttamisen hyväksi juutalaiset odottivat kiihkeästi vieläkin suuremman vapahtajan, kauan kaivatun Messiaan, välitöntä ilmestymistä.
121:2.8 (1334.2) Juutalaisten kuningaskunnan, Palestiinan, puolittain itsenäisenä valtiona säilymisen salaisuus kätkeytyi Rooman hallituksen ulkopolitiikkaan. Rooma nimittäin halusi pitää valvonnassaan sekä Syyrian ja Egyptin välisen, Palestiinan kautta kulkevan valtatien että orientin ja länsimaailman välisten karavaanireittien läntiset pääteasemat. Rooma ei halunnut, että Levanttiin olisi noussut jokin mahti, joka saattaisi hillitä sen vastaista laajenemista noilla seuduin. Juonittelupolitiikka, jonka tavoitteena oli Seleukhosten Syyrian ja Ptolemaiosten Egyptin usuttaminen toistensa kimppuun, teki välttämättömäksi vaalia Palestiinaa erillisenä ja itsenäisenä valtiona. Rooman harjoittama politiikka, Egyptin rappeutuminen ja Seleukhosten vähittäinen heikkeneminen Parthian nousevan mahdin edessä selittävät, miksi pieni ja vähäväkinen juutalaisten heimo kykeni useiden sukupolvien ajan säilyttämään riippumattomuutensa sekä pohjoisen Seleukhoksiin että etelän Ptolemaioksiin nähden. Tämän sattuman syytä oleva vapaus ja riippumattomuus ympäröivien ja heitä vahvempien kansojen poliittisesta vallasta johtuivat juutalaisten mielestä siitä, että he olivat ”valittu kansa”, eli Jahven suorasta puuttumisesta asioihin. Tällaisesta rodullisen ylemmyyden asenteesta johtui, että heidän oli sitäkin vaikeampi kestää Rooman yliherruutta, sitten kun heidän maansa joutui lopullisesti sen alaisuuteen. Mutta edes tuona surkeana hetkenä juutalaiset eivät suostuneet oppimaan, että heidän lähetystehtävänsä maailmaa kohtaan oli hengellinen, ei poliittinen.
121:2.9 (1334.3) Jeesuksen ajan juutalaiset olivat epätavallisen pelokkaita ja epäluuloisia siksi, että heitä siihen aikaan hallitsi ulkopuolinen eli muuan Herodes Idumealainen, joka Rooman hallitsijoita ovelasti liehakoimalla oli päässyt Juudean vallanhaltijaksi. Ja vaikka Herodes toikin julki lojaalisuutensa heprealaisia seremoniatapoja kohtaan, hän ryhtyi silti rakentamaan temppeleitä monille oudoille jumalille.
121:2.10 (1334.4) Herodeksen ystävälliset suhteet Rooman hallitsijoihin tekivät maailmasta turvallisen juutalaisten matkustaa, ja näin avautui tie yhä laajemmalle juutalaisten tunkeutumiselle uusine taivaan valtakunnan evankeliumeineineen mitä etäisimpiin Rooman valtakunnan ja ulkomaisten sopimusvaltioiden kolkkiin. Herodeksen hallituskausi myötävaikutti myös paljon siihen, että heprealainen ja hellenistinen filosofia sekoittuivat lisääntyvässä määrin toisiinsa.
121:2.11 (1334.5) Herodes rakennutti Kesarean sataman, mikä edisti entisestään Palestiinan muodostumista sivistyneen maailman risteyskohdaksi. Herodes kuoli vuonna 4 eKr., ja hänen poikansa Herodes Antipas hallitsi Galileaa ja Pereaa Jeesuksen nuoruuden ja hänen toimintansa aikana aina vuoteen 39 jKr. Antipas oli isänsä tavoin suuri rakentaja. Hän rakensi uudelleen useat Galilean kaupungit, muiden muassa tärkeän Sepforiin kaupankäyntikeskuksen.
121:2.12 (1334.6) Jerusalemin uskonnolliset johtajat ja rabbiiniopettajat eivät suhtautuneet kovinkaan suopeasti galilealaisiin. Galilea oli Jeesuksen syntymän aikoihin enemmän ei-juutalainen kuin juutalainen.
121:3.1 (1334.7) Vaikkei Rooman valtion sosiaalinen ja taloudellinen tila aivan korkeinta luokkaa ollutkaan, laajalle levinnyt sisäinen rauhantila ja vauraus oli Mikaelin lahjoittautumisen kannalta kuitenkin suotuisaa. Ensimmäisellä Kristuksen jälkeisellä vuosisadalla Välimeren maailman yhteiskunta koostui viidestä selvärajaisesta kerrostumasta:
121:3.2 (1335.1) 1. Aristokratia. Ylemmät luokat, joilla oli rahaa ja julkista valtaa; etuoikeutetut ja valtaa käyttävät ryhmät.
121:3.3 (1335.2) 2. Liiketoimintaa harjoittavat ryhmät. Kaupparuhtinaat ja pankkiirit, välityskaupan harjoittajat – suuret maahantuojat ja maastaviejät – kansainväliset kauppiaat.
121:3.4 (1335.3) 3. Vähälukuinen keskiluokka. Vaikka tämä ryhmä oli tosiaankin vähäinen, se oli hyvin vaikutusvaltainen, ja toimi varhaiskristillisen kirkon moraalisena selkärankana, mikä rohkaisi näitä ryhmiä jatkamaan toimintaansa erilaisten käsityö- ja vapaiden ammattien parissa. Juutalaisten keskuudessa monet fariseuksista kuuluivat tähän ammatinharjoittajain luokkaan.
121:3.5 (1335.4) 4. Vapaa proletariaatti. Tällä ryhmällä ei ollut juuri minkäänlaista sosiaalista asemaa. Vaikka tähän ryhmään kuuluvat olivatkin ylpeitä vapaudestaan, heidän asemansa oli varsin epäedullinen, sillä heidän oli pakko kilpailla orjatyövoiman kanssa. Ylemmät luokat suhtautuivat heihin halveksuen ja olivat sitä mieltä, että he kelpasivat vain ”siitostarkoituksiin”.
121:3.6 (1335.5) 5. Orjat. Puolet Rooman valtion väestöstä oli orjia. Monet heistä olivat eteviä yksilöitä, jotka raivasivat nopeasti tiensä vapaan proletariaatin ja jopa ammatinharjoittajain riveihin. Valtaosa oli kuitenkin joko keskinkertaista tai hyvinkin ala-arvoista.
121:3.7 (1335.6) Orjuutus, jopa korkeatasoisten kansojen orjuutus, oli muuan Rooman sotilaalliseen valloitustoimintaan kuuluva piirre. Isännän valta orjaansa nähden oli rajoittamaton. Varhaiskristillinen kirkko koostui suurelta osin alemmista yhteiskuntaluokista ja näistä edellä mainituista orjista.
121:3.8 (1335.7) Etevimmille orjille maksettiin useinkin palkkaa, ja säästämällä ansionsa he kykenivät ostamaan itselleen vapauden. Monet tällaiset vapautuneet orjat nousivat korkeisiin asemiin valtion, kirkon ja liike-elämän piirissä. Ja juuri nämä mahdollisuudet tekivät varhaiskristillisestä kirkosta niin suvaitsevan tätä orjuuden muunnettua muotoa kohtaan.
121:3.9 (1335.8) Rooman valtakunnassa ei ensimmäisellä Kristuksen jälkeisellä vuosisadalla esiintynyt mitään laajavaikutteista sosiaalista ongelmaa. Väestön valtaosa katsoi kuuluvansa ryhmään, johon oli sattunut syntymään. Aina oli olemassa avoin ovi, jonka kautta lahjakkaat ja kyvykkäät yksilöt saattoivat nousta Rooman yhteiskunnan alemmista kerrostumista ylempiin, mutta yleensä ihmiset tyytyivät omaan yhteiskunnalliseen asemaansa. He eivät olleet luokkatietoisia, eivätkä he pitäneet näitä luokkaeroja epäoikeudenmukaisina tai väärinä. Kristinusko ei missään mielessä ollut taloudellisia etuja ajava liike, jonka tarkoituksena olisi ollut sorrettujen luokkien kurjuuden lievittäminen.
121:3.10 (1335.9) Vaikka nainen kautta Rooman valtakunnan nautti suuremmasta vapaudesta kuin rajoitetussa asemassaan Palestiinassa, juutalaisten kiintymys perhettä kohtaan ja luonnollinen hellyys ylittivät silti suuresti ei-juutalaisen maailman vastaavat ilmiöt.
121:4.1 (1335.10) Gentiilit olivat asiaa moraalin kannalta katsottaessa hieman juutalaisia alemmalla tasolla, mutta jalompien ei-juutalaisten sydämessä oli yltä kyllin luonnollisen hyvyyden ja potentiaalisen inhimillisen hellyyden maaperää, josta kristinuskon kylvämä siemen saattoi versoa ja tuottaa runsaan sadon moraalista luonteenlujuutta ja hengellistä tuloksellisuutta. Ei-juutalaista maailmaa hallitsi tuolloin neljä suurta filosofiaa, jotka kaikki enemmässä tai vähemmässä määrin polveutuivat varhaisemmasta kreikkalaisten platonismista. Nämä filosofiset koulukunnat olivat seuraavat:
121:4.2 (1335.11) 1. Epikurolainen. Tämä ajattelun koulukunta omistautui onnellisuuden tavoittelemiseen. Epikurolaisten joukossa muita paremmat yksilöt eivät antautuneet ylettömiin aistinautintoihin. Se on joka tapauksessa sanottava, että opettaessaan ihmisten toki voivan tehdä jotakin kohentaakseen statustaan tässä maailmassa, tämä oppi auttoi roomalaisia vapautumaan kaikkein pahimmanlaatuisesta fatalismista. Se taisteli tehokkaasti tietämättömyydestä johtuvaa taikauskoa vastaan.
121:4.3 (1336.1) 2. Stoalainen. Stoalaisuus oli verraton parempien yhteiskuntaluokkien filosofia. Stoalaiset uskoivat, että kaikkea luontoa hallitsi valvova Järki-Kohtalo. He opettivat, että ihmisen sielu oli jumalallinen, että sielu oli teljettynä fyysistä luontoa olevaan pahaan ruumiiseen. Ihmisen sielu saavutti vapauden eläessään sopusoinnussa luonnon kanssa, Jumalan kanssa; näin hyve tuli olemaan itsensä palkkio. Stoalaisuus ylsi ylevään moraalisuuteen, ihanteisiin, joita ei mikään puhtaasti ihmisperäinen filosofian järjestelmä ole sen koommin ylittänyt. Vaikka stoalaiset tunnustautuivatkin ”Jumalan jälkeläisiksi”, he eivät kuitenkaan tunteneet häntä eivätkä niin ollen löytäneet häntä. Stoalaisuus jäi filosofiaksi, siitä ei koskaan tullut uskontoa. Sen kannattajat koettivat virittää mielensä Universaalisen Mielen harmoniaan, mutta he eivät kyenneet näkemään itseään rakastavan Isän lapsiksi. Paavali oli vahvasti stoalaisuuteen päin kallellaan kirjoittaessaan: ”Olipa tilani mikä hyvänsä, olen oppinut siihen tyytymään.”
121:4.4 (1336.2) 3. Kyyninen. Vaikka kyynikot katsoivat filosofiansa juurien ulottuvan Diogenes Ateenalaiseen, he saivat suuren osan opistaan kuitenkin siitä, mitä Makiventa Melkisedekin opetuksista vielä oli jäljellä. Kyynisyys oli aiemmin ollut enemmänkin uskonto kuin filosofia. Kyynikoista voidaan vähintäänkin sanoa, että he tekivät uskontofilosofiastaan demokraattisen. Kedoilla ja markkinapaikoilla he saarnasivat jatkuvasti oppiaan siitä, että ”ihminen voisi, jos tahtoisi, pelastaa itsensä”. He saarnasivat yksinkertaisuutta ja hyvettä sekä kehottivat ihmisiä kohtaamaan kuoleman pelottomasti. Näiden vaeltelevien kyynikkosaarnaajien aikaansaannokset olivat suuret siinä mielessä, että he valmistivat hengellisessä nälässä elävää väestöä vastaanottamaan sittemmin saapuneet kristityt lähetyssaarnaajat. Tapa, jolla he saarnasivat kansalle, noudatti suuressa määrin Paavalin kirjeissään käyttämää rakennetta ja tyyliä.
121:4.5 (1336.3) 4. Skeptinen. Skeptisismi väitti tiedon olevan pettävää ja vakaumuksen ja vakuuttuneisuuden olevan mahdottomia. Kysymys oli puhtaasti kielteisestä asennoitumisesta, eikä skeptisismi koskaan levinnyt laajalle.
121:4.6 (1336.4) Nämä filosofiat olivat puoliuskonnollisia. Useinkin ne olivat virvoittavia, eettisiä ja jalostavia, mutta yleensä ne olivat tavallisen rahvaan tason yläpuolella. Ne olivat kyynisyyttä ehkä lukuun ottamatta vahvojen ja viisaiden filosofioita, eivätkä siis köyhille ja heikoillekin tarkoitettuja pelastususkontoja.
121:5.1 (1336.5) Uskonto oli kaikkina edellisinä aikakausina ollut pääasiassa heimon tai kansakunnan asia. Kovinkaan monissa tapauksissa se ei ollut asia, josta yksilö olisi kantanut huolta. Jumalat olivat heimojumalia tai kansakunnan jumalia, eivät henkilökohtaisia jumalia. Tällaiset uskontojärjestelmät tarjosivat keskitasoisen ihmisen yksilökohtaisille hengellisille kaipauksille varsin vähän tyydytystä.
121:5.2 (1336.6) Jeesuksen aikoina läntisen maailman uskontoihin lukeutuivat:
121:5.3 (1336.7) 1. Pakanakultit. Nämä olivat sekoitus helleenistä ja latinalaista mytologiaa, isänmaallisuutta ja perinnettä.
121:5.4 (1336.8) 2. Keisarinpalvonta. Juutalaiset ja alkukristityt paheksuivat erittäin voimakkaasti tätä ihmisen jumalallistamista valtion symbolina, ja sen välittömänä seurauksena oli Rooman hallituksen harjoittama kummankin kirkkokunnan katkera vaino.
121:5.5 (1337.1) 3. Astrologia. Tämä babylonialainen näennäistiede kehittyi koko kreikkalais-roomalaisen maailmanvallan kattaneeksi uskonnoksi. Kahdennellakymmenennellä vuosisadallakaan ihminen ei ole vielä päässyt täysin eroon tästä taikauskoisesta uskomuksesta.
121:5.6 (1337.2) 4. Mysteeriuskonnot. Edellä kerrotulla tavalla hengellisesti nälkäisen maailman ylle oli syöksähtänyt mysteerikulttien tulva. Ne olivat Levantista levinneitä uusia ja outoja uskontoja, jotka olivat saaneet tavallisen rahvaan lumoihinsa ja luvanneet sille henkilökohtaista pelastusta. Näistä uskonnoista tuli nopeasti kreikkalais-roomalaisen maailman alempien yhteiskuntaluokkien omaksuma uskonto. Ja niiden aikaansaannokset olivat merkittäviä sikäli, että ne raivasivat tietä verrattomasti korkeatasoisempien kristillisten opetusten nopealle leviämiselle, opetusten, jotka esittivät majesteettisen käsityksen Jumaluudesta, mihin vielä liittyi älykkäitä ihmisiä kiehtova teologia ja kaikille, myös noiden aikojen tietämättömille mutta hengellisesti nälkäisille keskitason ihmisille, osoitettu kaiken kattava pelastumisen tarjous.
121:5.7 (1337.3) Mysteeriuskonnot ennakoivat kansallisten uskontojen loppua ja johtivat lukuisten yksilökeskeisten kulttien syntyyn. Mysteerejä oli monia, mutta niille kaikille oli luonteenomaista:
121:5.8 (1337.4) 1. Jokin myyttinen legenda eli mysteeri – mistä johtuu niiden nimi. Tämä mysteeri liittyi yleensä jonkun jumalan elämästä ja kuolemasta sekä eloonheräämisestä kertovaan tarinaan. Tästä ovat esimerkkinä mitralaisuuden opetukset, jotka esiintyivät Paavalin kehittämän, esiin versovan kristinuskon kultin kanssa jonkin aikaa rinnakkain ja sen kilpailijoina.
121:5.9 (1337.5) 2. Mysteerit eivät olleet kansakuntasidonnaisia vaan rotujenvälisiä. Ne olivat omakohtaisia ja veljellisiä, ja niiden pohjalta nousi uskonnollisia veljeskuntia ja lukuisia lahkolaisseuroja.
121:5.10 (1337.6) 3. Palvelusmenojensa osalta niille oli luonteenomaista monimutkaiset vihkimysseremoniat ja vaikuttavat palvontasakramentit. Niiden salaiset riitit ja rituaalit olivat joskus kaameita ja etovia.
121:5.11 (1337.7) 4. Mutta olivatpa näiden mysteerien seremoniat luonteeltaan mitä hyvänsä, olivatpa niiden kohtuuttomuudet minkämääräisiä tahansa, siitä huolimatta ne poikkeuksetta lupasivat harjoittajilleen pelastuksen, ”vapahduksen pahasta, kuolemanjälkeisen eloonjäämisen ja jatkuvan elämän autuuden maailmoissa tämän murheen ja orjuuden maailman tuolla puolen”.
121:5.12 (1337.8) Mutta älkää tehkö sitä virhettä, että sekoitatte Jeesuksen opetukset mysteereihin. Mysteerien nauttima kansansuosio paljastaa, miten ihminen halajaa eloonjäämistä, ja näin ne kuvastavat ihmisen tuntemaa todellista nälkää ja janoa omakohtaista uskontoa ja yksilökohtaista vanhurskautta kohtaan. Vaikkeivät mysteerit onnistuneetkaan tätä kaipausta tarpeellisessa määrin tyydyttämään, ne valmistivat kuitenkin tietä sittemmin tapahtuneelle Jeesuksen ilmaantumiselle, Jeesuksen, joka totisesti toi tähän maailmaan elämän leivän ja elämän veden.
121:5.13 (1337.9) Pyrkiessään hyödyntämään laajalle levinnyttä uskollisuutta paremmantyyppisiä mysteeriuskontoja kohtaan Paavali laati Jeesuksen opetuksista tiettyjä sovituksia saadakseen niistä yhä laajempia mahdollisia käännynnäispiirejä ajatellen sillä keinoin hyväksyttävämpiä. Mutta Paavalin tekemä kompromissi Jeesuksen opetuksista (kristinusko) oli sekin verrattomampaa kuin paraskin, mitä mysteerit tarjosivat, sikäli että:
121:5.14 (1337.10) 1. Paavali opetti moraalista lunastusta, eettistä pelastusta. Kristinusko tähtäsi uuteen elämään ja julisti uuden ihanteen. Paavali hylkäsi maagiset riitit ja seremoniaaliset hurmiot.
121:5.15 (1337.11) 2. Kristinusko toi esiin uskonnon, joka painiskeli ihmisen ongelman lopullisten ratkaisujen kanssa, sillä se ei tarjonnut vain pelastusta murheesta ja jopa kuolemasta, vaan se lupasi myös vapahduksen synnistä, mitä seurasi ikuisin eloonjäämisominaisuuksin varustetun vanhurskaan luonteen lahjaksi saaminen.
121:5.16 (1338.1) 3. Mysteerit rakentuivat myyteille. Kristinusko, sellaisena kuin Paavali sitä saarnasi, perustui historialliseen tosiasiaan: Mikaelin, Jumalan Pojan, lahjoittautumiseen ihmiskunnalle.
121:5.17 (1338.2) Gentiilien keskuudessa moraalisuudella ei välttämättä ollut yhteyttä sen paremmin filosofiaan kuin uskontoonkaan. Palestiinan ulkopuolisessa maailmassa ihmisten mieleen ei suinkaan aina juolahtanut, että uskontoa edustavan papin pitäisi viettää moraalista elämää. Juutalaisten uskonto ja sittemmin Jeesuksen opetukset ja myöhemmin Paavalin luoma kehittyvä kristinusko olivat ensimmäiset Euroopan uskonnot, jotka tarttuivat toisella kädellä moraaliin ja toisella kädellä etiikkaan ja vaativat uskonnonharjoittajia kiinnittämään jossakin määrin huomiota kumpaankin.
121:5.18 (1338.3) Tällaisen ihmissukupolven pariin, sukupolven, jota pitivät vallassaan tällaiset vaillinaiset filosofiset järjestelmät ja jota hämmensivät tällaiset monimutkaiset uskontokultit, Jeesus syntyi Palestiinassa. Ja tälle samaiselle sukupolvelle hän sittemmin antoi evankeliuminsa omakohtaisesta uskonnosta – siitä, että ihminen on Jumalan poika.
121:6.1 (1338.4) Ensimmäisen Kristusta edeltävän vuosisadan lopulle tultaessa Kreikan kulttuuriopit ja jopa Kreikan filosofia olivat jo vaikuttaneet suunnattomasti Jerusalemin uskonnolliseen ajatteluun ja sitä jossakin määrin muuntaneet. Pitkään jatkuneessa heprealaisen ajattelun itäisen ja läntisen koulukunnan näkemysten välisessä kamppailussa Jerusalem samoin kuin muu läntinen ja Levantin maailma omaksuivat yleensä länsijuutalaisen eli muuntuneen hellenistisen näkökannan.
121:6.2 (1338.5) Jeesuksen elinpäivinä Palestiinassa oli vallalla kolme kieltä: tavallinen rahvas puhui jotakin monista aramean kielen murteista, papit ja rabbit puhuivat hepreaa, oppineet luokat ja juutalaisten paremmat yhteiskuntakerrokset puhuivat yleisesti kreikkaa. Varhaisessa vaiheessa Aleksandriassa suoritettu heprealaisten kirjoitusten kääntäminen kreikan kielelle oli suuressa määrin syynä siihen, että juutalaisen kulttuurin ja teologian kreikankielinen haara oli myöhemmin niin hallitseva. Ja kristillisten opettajien kirjoitukset ilmestyivät kohta samalla kielellä. Juudaismin renessanssi lähti liikkeelle heprealaiskirjoitusten kreikantamisesta. Tämä oli merkittävä tekijä siinä, miksi Paavalin kristillinen kultti suuntautui myöhemmin idän sijasta kohti länttä.
121:6.3 (1338.6) Vaikka epikurolaisten opetukset vaikuttivatkin hellenisoituneisiin juutalaisuskomuksiin varsin vähän, Platonin filosofia ja stoalaisten itsensäkieltämisopit sen sijaan vaikuttivat niihin varsin tuntuvasti. Siitä, miten vahvaa stoalaisuuden tunkeutuminen oli, on esimerkkinä neljäs makkabealaiskirja. Niin Platonin filosofian kuin stoalaisten opinkappaleidenkin vaikutus näkyy Salomon viisauksissa. Hellenisoituneet juutalaiset toivat heprealaiskirjoituksiin siinä määrin allegorisen tulkinnan, ettei heillä ollut mitään vaikeutta mukauttaa heprealaista teologiaa syvästi kunnioittamaansa Aristoteleen filosofiaan. Mutta tämä kaikki johti tuhoisaan sekamelskaan, joka jatkui kunnes Filon Aleksandrialainen ryhtyi selvittämään näitä ongelmia. Hän ryhtyi harmonisoimaan ja systematisoimaan kreikkalaista filosofiaa ja heprealaista teologiaa uskonnollisen uskon ja käytännön tiiviiksi ja jokseenkin johdonmukaiseksi järjestelmäksi. Ja juuri tämä kreikkalaisesta filosofiasta ja heprealaisesta teologiasta yhdistelemällä saatu myöhempien aikojen opetus oli vallalla Palestiinassa, silloin kun Jeesus eli ja opetti, ja Paavali käytti sitä perustana, jolle hän rakensi edistyneemmän ja valaisevamman kristinuskokulttinsa.
121:6.4 (1338.7) Filon oli suuri opettaja. Sitten Mooseksen aikojen ei ollut elänyt ihmistä, jolla olisi ollut yhtä syvällinen vaikutus läntisen maailman eettiseen ja uskonnolliseen ajatteluun. Jos puhutaan samaan aikaan esiintyneiden eettisten ja uskonnollisten oppijärjestelmien sisältämien parempien ainesten yhdistelemisestä, niin tässä mielessä maailmassa on esiintynyt seitsemän oivallista ihmisopettajaa: Sethard, Mooses, Zarathustra, Lao-tse, Buddha, Filon ja Paavali.
121:6.5 (1339.1) Paavali huomasi ja viisaasti eliminoi esikristillisestä perusteologiastaan monia, jos kohta ei kaikkia, niitä Filonin epäjohdonmukaisuuksia, jotka johtuivat pyrkimyksestä yhdistää Kreikan mystinen filosofia ja Rooman stoalaiset opinkappaleet laillisuutta korostavaan heprealaisten teologiaan. Filon näytti Paavalille tietä, niin että tämä kykeni entistä täydemmin tuomaan taas esille käsityksen Paratiisin-Kolminaisuudesta, joka käsite oli pitkään uinunut juutalaisen teologian piirissä. Vain yhdessä asiassa Paavali ei pysynyt Filonin tasalla eikä kyennyt ylittämään tämän varakkaan ja oppineen aleksandrianjuutalaisen opetuksia, nimittäin opinkappaleessa sovituksesta. Filon opetti irtautumista opinkappaleesta, jonka mukaan anteeksianto oli mahdollinen vain verta vuodattamalla. Mahdollisesti hänen mielessään häivähti myös Paavalin näkemystä selkeämpi näkemys Ajatuksensuuntaajien todellisuudesta ja läsnäolosta. Mutta Paavalin teoria perisynnistä, opinkappaleet periytyvästä syyllisyydestä ja synnynnäisestä pahuudesta sekä siitä, että ihminen oli lunastettava synnistä ja pahuudesta, oli alkuperältään osittain mitralainen, ja sillä oli sangen vähän yhteistä heprealaisen teologian, Filonin filosofian tai Jeesuksen opetusten kanssa. Jotkin Paavalin opetusten perisyntiä ja sovitusta koskevat kohdat ovat hänen omia sepitelmiään.
121:6.6 (1339.2) Johanneksen evankeliumi, viimeinen Jeesuksen maisesta elämästä laadittu kertomus, osoitettiin lännen kansoille, ja se esittää sanottavansa monessa mielessä niiden myöhempien aikojen aleksandrialaisten kristittyjen katsantokannan valossa, jotka hekin olivat Filonin opetusten opetuslapsia.
121:6.7 (1339.3) Osapuilleen Kristuksen elinaikaan tapahtui Aleksandriassa kummallinen muutos suhtautumisessa juutalaisiin, ja tästä aiemmasta juutalaisten linnakkeesta lähti liikkeelle vihamielinen vainojen aalto. Se ulottui aina Roomaan saakka, josta karkotettiin monia tuhansia juutalaisia. Mutta tällainen panettelukampanja oli lyhytikäinen. Varsin pian keisarillinen hallitus palautti juutalaisille heidän suppeat oikeutensa koko valtakunnan alueella täysimääräisinä.
121:6.8 (1339.4) Koko avaran maailman mitassa juutalaiset, löysivätpä he itsensä mistä kolkasta hyvänsä kaupankäynnin tai sortotoimenpiteiden hajalle heittäminä, pitivät kaikki yhtenä miehenä ajatuksensa suunnattuina Jerusalemin pyhään temppeliin. Juutalainen teologia säilyi kuin säilyikin sellaisena kuin sitä tulkittiin ja harjoitettiin Jerusalemissa, olkoonkin, että sen useaan kertaan pelasti unohdukselta vain eräiden babylonialaisopettajien oikea-aikainen väliintulo.
121:6.9 (1339.5) Peräti kahdella ja puolella miljoonalla tällaisella hajallaan olevalla juutalaisella oli tapana tulla Jerusalemiin viettämään kansallisia uskonnollisia juhliaan. Ja olivat itäisten (babylonialaisten) ja läntisten (helleenisten) juutalaisten teologiset tai filosofiset näkemyserot miten laajoja hyvänsä, he olivat kaikki silti yhtä mieltä siitä, että Jerusalem oli heidän palvontansa keskus, sekä siitä, että he taukoamatta odottivat Messiaan tulemista.
121:7.1 (1339.6) Jeesuksen aikaan mennessä juutalaiset olivat päässeet vakiintuneeseen käsitykseen alkuperästään, historiastaan ja kohtalostaan. He olivat rakentaneet lujan erotusmuurin itsensä ja ei-juutalaisen maailman välille. He suhtautuivat kaikkiin ei-juutalaisiin tapoihin äärimmäisen halveksivasti. He palvoivat lain kirjainta ja hemmottelivat itseään eräänlaisella omahyväisyydellä, joka pohjautui aiheettomaan ylpeyteen heidän syntyperästään. He olivat muodostaneet ennakkokäsitykset siitä, millainen luvattu Messias olisi, ja useimmat näistä odotuksista loivat kuvan Messiaasta, joka saapuisi heidän kansansa ja rotunsa historiaan kuuluvana osana. Noiden aikojen heprealaisille juutalainen teologia oli jo peruuttamattomasti vakiintunut ja ikuisesti lukkoon lyöty.
121:7.2 (1339.7) Suvaitsevuutta ja ystävällisyyttä koskevat Jeesuksen opetukset ja käytännön toimet suuntautuivat kaikkea sitä vastaan, miten juutalaiset olivat jo pitkään suhtautuneet muihin – pakanoiksi katsomiinsa – kansoihin. Juutalaiset olivat sukupolvien ajan ruokkineet ulkopuolista maailmaa kohtaan sellaista asennetta, joka teki heille mahdottomaksi hyväksyä Mestarin opetukset ihmisten hengellisestä veljeydestä. He olivat haluttomia jakamaan Jahvea samoin ehdoin gentiilien kanssa, eivätkä he myöskään halunneet hyväksyä Jumalan Pojaksi jotakuta, joka opetti moisia uusia ja outoja oppeja.
121:7.3 (1340.1) Kirjanoppineet, fariseukset ja papisto pitivät juutalaisia hirvittävässä ritualismin ja lain kirjaimeen pitäytymisen orjuudessa, joka oli monin verroin todellisempaa kuin konsanaan Rooman harjoittama poliittinen vallanpito. Paitsi että Jeesuksen ajan juutalaisia pidettiin lain ikeessä, heitä sitoivat sen lisäksi yhtä paljon perinteiden orjuuttavat vaatimukset, jotka puuttuivat ja jotka tunkeutuivat henkilökohtaisen ja sosiaalisen elämän jokaiseen yksityiskohtaan. Nämä yksityiskohtaisen tarkat käyttäytymissäännöt seurasivat jokaista uskollista juutalaista kaikkialle ja pitivät häntä vallassaan. Mitään outoa ei sen vuoksi ole siinä, että he heti paikalla erottivat joukostaan sellaisen, joka rohkeni jättää heidän pyhät perinteensä vaille huomiota, ja sellaisen, jolla oli uskallusta pitää pilkkanaan heidän kauan kunnioittamiaan sosiaalisen käyttäytymisen normeja. He kykenivät tuskin suhtautumaan suopeasti sellaisen opettajan opetuksiin, joka kävi rohkeasti dogmien kimppuun, dogmien, jotka heidän mielestään olivat itsensä Isä Abrahamin säätämiä. Mooses oli antanut heille heidän lakinsa, eivätkä he halunneet tehdä myönnytyksiä.
121:7.4 (1340.2) Tunnustettujen opettajien eli kirjanoppineiden suullisesta laintulkinnasta oli ensimmäiselle Kristuksen jälkeiselle vuosisadalle tultaessa tullut itseään kirjoitettua lakiakin suurempi auktoriteetti. Ja tämä kaikki teki tietyille juutalaisten uskonnollisille johtajille helpommaksi saada kansa asettumaan uuden evankeliumin hyväksymistä vastaan.
121:7.5 (1340.3) Nämä olosuhteet tekivät juutalaisille mahdottomaksi täyttää jumalallista osaansa uuden, uskonnollisesta vapahduksesta ja hengellisestä vapaudesta kertovan evankeliumin sanansaattajina. He eivät kyenneet murtamaan perinteiden kahleita. Jeremia oli kertonut ”laista, joka kirjoitettaisiin ihmisten sydämiin”, Hesekiel oli puhunut ”uudesta hengestä, joka eläisi ihmisen sielussa”, ja psalmista oli rukoillut, että Jumala ”loisi sisimpäämme puhtaan sydämen ja herättäisi oikean hengen.” Mutta kun hyviin tekoihin ja lain orjuuteen perustuva juutalainen uskonto joutui traditionalistisen jähmeyden aiheuttaman pysähtyneisyyden uhriksi, uskonnollisen kehityksen liikevoima siirtyi kohti länttä, Euroopan kansojen pariin.
121:7.6 (1340.4) Ja näin kutsuttiin toinen kansa viemään maailmalle edistyvä teologia, oppirakennelma, joka sulki sisäänsä kreikkalaisten filosofian, roomalaisten lain, heprealaisten moraalisuuden sekä Paavalin muotoileman ja Jeesuksen opetuksiin perustuvan evankeliumin persoonallisuuden pyhyydestä ja hengellisestä vapaudesta.
121:7.7 (1340.5) Paavalin luoma kristinuskon kultti kantoi moraalisuuttaan juutalaisena syntymämerkkinä. Juutalaiset suhtautuivat historiaan ikään kuin se olisi Jumalan toimipiiri – Jahve työnsä ääressä. Kreikkalaisten antimia uudelle opille olivat selkeämmät käsitykset ikuisesta elämästä. Paavalin oppeihin vaikuttivat teologian ja filosofian osalta paitsi Jeesuksen opetukset myös Platon ja Filon. Etiikan alalla hän sai innoitusta paitsi Kristukselta myös stoalaisilta.
121:7.8 (1340.6) Jeesuksen evankeliumi, siinä muodossa kuin se sisältyi Paavalin antiokialaisen kristillisyyden kulttiin, sekoittui seuraaviin opetuksiin:
121:7.9 (1340.7) 1. Juudaismiin kääntyneiden kreikkalaisten harjoittama filosofinen pohdiskelu, mihin kuului myös joitakin heidän käsityksiään ikuisesta elämästä.
121:7.10 (1340.8) 2. Vallitsevien mysteerikulttien houkuttelevat opetukset, eritoten mitralaiset opinkappaleet lunastuksesta, sovituksesta ja pelastuksesta jonkun jumalan suorittaman uhrin kautta.
121:7.11 (1340.9) 3. Vakiintuneen juutalaisen uskonnon vankka moraalisuus.
121:7.12 (1341.1) Välimerellisellä Rooman valtakunnalla, Parthian kuningaskunnalla ja Jeesuksen aikaisilla lähiseutujen kansanheimoilla oli kaikilla karkeita ja alkeellisia käsityksiä maailman maantieteestä samoin kuin astronomiasta, terveydestä ja sairaudesta; ja niitä luonnollisestikin ällistyttivät nasaretilaispuusepän uudet ja hätkähdyttävät julistukset. Käsitykset siitä, että jotkut olivat henkien, hyvien tai pahojen, vallassa, eivät koskeneet vain ihmisiä, vaan monien mielestä jokainen kallio ja puu oli hengen vallassa. Tuolloin elettiin lumouksen aikakautta, ja jokainen uskoi ihmeisiin ikään kuin ne olisivat jokapäiväisiä tapahtumia.
121:8.1 (1341.2) Siinä määrin kuin on mahdollista, ja saamaamme toimeksiantoa noudattaen, olemme pyrkineet käyttämään hyväksi ja tiettyyn määrään saakka koordinoimaan niitä olemassa olevia esityksiä, jotka kertovat Jeesuksen elämästä Urantialla. Vaikka olemme saaneet käyttöömme apostoli Andreaksen hävinneet muistiinmerkinnät ja vaikka meitä on hyödyttänyt harjoittamamme yhteistyö taivaallisten olentojen valtavan armeijakunnan niiden jäsenten kanssa, jotka olivat Mikaelin lahjoittautumisen aikoihin maan päällä (eritoten hänen nyttemmin Personoidun Suuntaajansa kanssa), tarkoituksemme on kuitenkin ollut käyttää hyväksi myös niin kutsuttuja Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumeja.
121:8.2 (1341.3) Mainitut Uuden testamentin kertomukset syntyivät seuraavanlaisissa olosuhteissa:
121:8.3 (1341.4) 1. Markuksen evankeliumi. Johannes Markus kirjoitti (Andreaksen muistiinpanoja lukuun ottamatta) varhaisimman, lyhyimmän ja yksinkertaisimman esityksen Jeesuksen elämästä. Hän esitti Mestarin hoivaajana, ihmisenä ihmisten joukossa. Vaikka Markus toki oli se nuori poikanen, joka vietti aikaansa monien kuvaamiensa tapahtumien näyttämöllä, hänen kertomuksensa on todellisuudessa evankeliumi Simon Pietarin mukaan. Markus toimi jo varhaisesta vaiheesta yhdessä Pietarin kanssa, myöhemmin Paavalin kanssa. Markus kirjoitti tämän kertomuksen Pietarin kehotuksesta ja Rooman seurakunnan hartaasta pyynnöstä. Tietäessään, miten johdonmukaisesti Mestari lihallisessa hahmossa maan päällä eläessään kieltäytyi kirjoittamasta muistiin opetuksiaan, Markus apostolien ja muiden johtavassa asemassa olevien opetuslasten tavoin epäröi saattaa niitä kirjalliseen asuun. Mutta Pietarista tuntui, että Rooman seurakunta tarvitsi tällaisen kirjallisen kertomuksen tukea, ja Markus suostui ottamaan tehtäväkseen sellaisen laatimisen. Hän laati monia luonnostelmia ennen Pietarin kuolemaa vuonna 67 jKr., ja Pietarin hyväksymien suuntaviivojen mukaisesti ja Rooman seurakunnan tarpeita ajatellen hän ryhtyi kirjoitustyöhön pian Pietarin kuoleman jälkeen. Evankeliumi valmistui vuoden 68 jKr. viimeisinä päivinä. Markus kirjoitti kokonaan omasta muististaan sekä sen, mitä Pietari muisti. Tätä kirjoitusta on sen jälkeen melkoisesti muuteltu, lukuisia kohtia on poistettu ja loppuun on lisätty lyhyt, myöhemmin kirjoitettu jakso alkuperäisen evankeliumin viimeisen viidenneksen tilalle. Viimeinen viidennes katosi ensimmäisestä käsikirjoituksesta, ennen kuin sitä oli ehditty jäljentää. Tämä Markuksen kirjoittama kertomus muodosti yhdessä Andreaksen ja Matteuksen muistiinpanojen kanssa kirjallisen pohjan kaikille sittemmin ilmestyneille evankeliumikertomuksille, jotka pyrkivät kuvaamaan Jeesuksen elämää ja opetuksia.
121:8.4 (1341.5) 2. Matteuksen evankeliumi. Niin kutsuttu evankeliumi Matteuksen mukaan on Mestarin elämää käsittelevä esitys, joka kirjoitettiin juutalaiskristittyjen mielenylennykseksi. Kyseisen esityksen laatija pyrkii Jeesuksen elämän osalta alituiseen osoittamaan, että suuri osa hänen tekemisistään tapahtui, ”jotta profeetan sanat kävisivät toteen.” Matteuksen evankeliumi esittää Jeesuksen Daavidin poikana ja kuvaa hänet lakia ja profeettoja suuresti kunnioittavana.
121:8.5 (1341.6) Apostoli Matteus ei tätä evankeliumia kirjoittanut. Sen kirjoitti Isador, eräs hänen opetuslapsistaan, jota tässä työssä auttoivat Matteuksen näihin tapahtumiin liittyneiden omakohtaisten muistikuvien lisäksi myös muuan esitys, jonka tämä oli heti ristiinnaulitsemisen jälkeen laatinut Jeesuksen lausumista. Tämä Matteuksen esitys oli kirjoitettu arameaksi, Isador kirjoitti kreikaksi. Esityksen kirjaaminen Matteuksen nimiin ei tapahtunut petkuttamisen tarkoituksessa. Tuohon aikaan vain oli tapana, että oppilaat osoittivat tällä tavoin kunnioitusta opettajilleen.
121:8.6 (1342.1) Matteuksen alkuperäistä esitystä muokattiin ja siihen tehtiin lisäyksiä vuonna 40 jKr., hieman ennen kuin hän lähti Jerusalemista ryhtyäkseen saarnaamaan evankeliumia. Tämä oli yksityinen kirjoitus, josta tehty viimeinenkin jäljennös tuhoutui vuonna 416 jKr. erään syyrialaisluostarin tulipalossa.
121:8.7 (1342.2) Isador pakeni Jerusalemista vuonna 70 jKr. Tituksen armeijoiden saarrettua kaupungin. Isador vei mukanaan Pellaan jäljennöksen Matteuksen tekemistä muistiinpanoista. Vuonna 71 Isador Pellassa asuessaan kirjoitti Matteuksen evankeliumin. Hänellä oli hallussaan myös Markuksen kertomusten ensimmäiset neljä viidesosaa.
121:8.8 (1342.3) 3. Luukkaan evankeliumi. Pisidian Antiokiasta kotoisin ollut lääkäri Luukas oli Paavalin käännyttämä ei-juutalainen, ja hän kirjoitti Mestarin elämästä aivan erilaisen tarinan. Hän alkoi kulkea Paavalin mukana vuonna 47 jKr., ja sai tässä yhteydessä kuulla Jeesuksen elämästä ja opetuksista. Luukas säilyttää omassa kirjoituksessaan paljon aineistoa, joka kertoo ”Herran Jeesuksen Kristuksen armeliaisuudesta” siinä muodossa, jossa hän nämä tiedot Paavalilta ja muilta keräsi. Luukas tuo esille Mestarin, joka oli ”publikaanien ja syntisten ystävä”. Hän muotoili kirjoittamansa monet muistiinmerkinnät evankeliumiksi vasta Paavalin kuoleman jälkeen. Luukas kirjoitti evankeliuminsa vuonna 82 Akaiassa. Hän suunnitteli kolmea kirjaa, jotka käsittelisivät Kristuksen ja kristinuskon historiaa, mutta hän kuoli vuonna 90 jKr., juuri kun hän olisi saanut valmiiksi toisen näistä teoksista, ”Apostolien teot”.
121:8.9 (1342.4) Evankeliumiaan kokoonpannessaan Luukas käytti aineistona aluksi Jeesuksen elämäntarinaa sellaisena kuin Paavali oli sen hänelle kertonut. Luukkaan evankeliumi on sen vuoksi tavallaan evankeliumi Paavalin mukaan. Mutta Luukkaalla oli muitakin tietolähteitä. Paitsi että hän haastatteli kymmeniä henkilöitä, jotka olivat olleet silminnäkijöinä lukuisissa hänen kertomissaan Jeesuksen elämän tapahtumissa, hänellä oli lisäksi hallussaan kopio Markuksen evankeliumista, toisin sanoen sen ensimmäiset neljä viidesosaa, Isadorin kertomus, sekä lyhyt selonteko, jonka muuan Cedes-niminen uskova oli laatinut Antiokiassa vuonna 78 jKr. Luukkaalla oli myös muuan turmeltunut ja suuresti muokattu jäljennös muistiinpanoista, joita väitettiin apostoli Andreaksen laatimiksi.
121:8.10 (1342.5) 4. Johanneksen evankeliumi. Evankeliumi Johanneksen mukaan kertoo paljon sellaista Jeesuksen toiminnasta Juudeassa ja Jerusalemin ympäristössä, jota ei sisälly muihin esityksiin. Kysymyksessä on niin kutsuttu evankeliumi Sebedeuksen pojan Johanneksen mukaan, ja vaikkei Johannes sitä kirjoittanutkaan, hän toimi kuitenkin sen innoittajana. Sen jälkeen kun se ensimmäistä kertaa kirjoitettiin, sitä on useaan kertaan muokattu, jotta se vaikuttaisi Johanneksen itsensä kirjoittamalta. Tätä esitystä laatiessaan Johanneksella oli käytössään muut evankeliumit, ja hän havaitsi niissä monen seikan sivuutetuksi maininnatta. Niinpä hän vuonna 101 jKr. rohkaisi työtoveriaan Naatania, muuatta Kesarean kreikankielistä juutalaista, ryhtymään kirjoitustyöhön. Johannes esitti aineistonsa muististaan ja käytti taustatietona kolmea tuolloin jo olemassa olevaa esitystä. Hänellä ei ollut mitään itse laatimiaan kirjallisia muistiinpanoja. ”Johanneksen ensimmäisenä” tunnetun epistolan Johannes kirjoitti saatekirjeeksi Naatanin hänen johdollaan aikaansaamaan teokseen.
121:8.11 (1342.6) Kaikki mainitut kirjoittajat esittivät rehellisiä kuvauksia Jeesuksesta, sellaisena kuin he hänet näkivät, hänet muistivat tai olivat hänestä kuulleet, ja siinä muodossa, jollaisiksi heidän käsityksensä näistä kaukaisista tapahtumista olivat muokkautuneet, sen jälkeen kun he olivat omaksuneet Paavalin laatiman kristinuskon teologian. Ja niin epätäydellisiä kuin nämä esitykset ovatkin, ne ovat kuitenkin kyenneet muuttamaan Urantian historian kulkua lähemmäs kahdentuhannen vuoden ajan.
121:8.12 (1343.1) [Tunnustuksenosoitus: Suorittaessani saamaani tehtävää, jonka mukaan minun on määrä esittää uudelleen Jeesus Nasaretilaisen opetukset ja kertoa uudelleen hänen teoistaan, olen ammentanut vapaasti kaikista muistiinmerkintöjä sisältävistä ja planeettaa koskevista tietolähteistä. Johtavana tarkoituksenani on ollut valmistaa esitys, joka sen lisäksi, että se on valistukseksi nyt elävälle ihmisten sukupolvelle, saattaisi olla avuksi myös kaikille tuleville sukupolville. Saatavilleni asetetusta valtavasta tietoaineistosta olen valikoinut sen, mikä soveltuu parhaiten tämän tarkoitusperän saavuttamiseen. Niin pitkälle kuin suinkin on ollut mahdollista, olen johtanut tietoaineistoni puhtaasti ihmisperäisistä lähteistä. Vain milloin tällaisia lähteitä ei ole ollut, olen turvautunut ihmistä ylempänä olevilta tasoilta peräisin olevaan aineistoon. Milloin ihmismieli on tuonut hyväksyttävällä tavalla esille ideoita ja käsityksiä Jeesuksen elämästä ja opetuksista, olen poikkeuksetta antanut etusijan tällaisille selkeästi inhimillisille ajatuskuvioille. Vaikka olen koettanut muokata sanallisen ilmaisun sellaiseksi, että se olisi entistä paremmin meidän käsityksemme mukainen siltä osin, mitkä olivat Mestarin elämän ja opetusten todellinen tarkoitus ja eittämätön merkitys, olen silti, niin pitkälle kuin se vain on ollut mahdollista, pitäytynyt kaikissa kertomuksissani siihen, mikä oli asianomaisen ihmisen tosiasiallinen käsitys ja ajatuskuvio. Tiedän hyvin, että käsitykset, jotka ovat syntyneet ihmismielessä, osoittautuvat muiden ihmismielten vastaanottokykyä ajatellen muita hyväksyttävämmiksi ja käyttökelpoisemmiksi. Siinä tapauksessa, etten ole kyennyt löytämään tarvittavia käsityksiä ihmisten kirjoituksista tahi ihmisten lausumista, olen seuraavaksi turvautunut tässä maailmassa elävien luotujen oman olentoluokkani, keskiväliolentojen, muistitietoihin. Ja milloin tämä toissijainen tietolähde on osoittautunut riittämättömäksi, olen empimättä turvautunut planeettaa korkeammalla oleviin tietolähteisiin.
121:8.13 (1343.2) Muistiinpanoihin, jotka olen kerännyt ja joista olen laatinut tämän kertomuksen Jeesuksen elämästä ja opetuksista, sisältyy apostoli Andreaksen kertomukseen sisältyvän muistiaineiston lisäksi ajattelun helmiä ja ylivertaisia käsityksiä Jeesuksen elämästä, ja ne on koottu yli kahdeltatuhannelta maan päällä eläneeltä ihmiseltä Jeesuksen päivistä aina näiden ilmoitusten – tai oikeammin uudelleenesitysten – laatimisen aikaan saakka. Ilmoituksen mahdollistavaa lupaa on käytetty vain, jos ihmisten tekemät muistiinmerkinnät ja ihmisperäiset käsitykset eivät ole tarjonneet tilanteeseen sopivaa ajatushahmoa. Ilmoituksen mahdollistava toimeksiantoni kielsi minua turvautumasta ihmiskunnan ulkopuolisiin tieto- ja ilmaisulähteisiin, ennen kuin kykenin todistamaan epäonnistuneeni ponnistuksissani löytää tarvittava käsiteilmaisu puhtaasti ihmisperäisistä lähteistä.
121:8.14 (1343.3) Jos kohta olenkin yhteistyössä seuraani osoitettujen yhdentoista keskivälikumppanini kanssa ja edellä mainitun Melkisedekin valvonnassa tuonut julki tämän kertomuksen sen mukaisesti, mikä käsittääkseni on tällaisen teoksen tehokas esittämisjärjestys ja minkälaisen välittömän sanamuodon sille valitsin, valtaosa tällä tavoin käyttämistäni ideoista ja jopa jotkin tosiasiallisista sananvalinnoista ovat siitä huolimatta alun perin lähtöisin niiden monia eri rotuja edustavien ihmisten mielestä, jotka ovat eläneet maan päällä noiden aikojen ja meidän päiviemme välisten sukupolvien keskuudessa, jopa ihmisten, jotka ovat tämän hankkeen toteutumisaikana yhä elossa. Olen monessakin mielessä toiminut paremminkin kokoajana ja toimittajana kuin alkuperäisenä kertojana. Olen mitään kaihtamatta ottanut käyttööni – mieluiten ihmisperäiset – ideat ja käsitykset, jotka antaisivat minulle mahdollisuuden välittää teille parhaiten vaikuttava kuva Jeesuksen elämästä ja jotka tekisivät minusta pätevän hänen verrattomien opetustensa uudelleenesittämiseen osuvimmalla tavalla hyödyksi olevin ja yleismaailmallisesti kohottavin sanakääntein. Urantian yhdistyneiden keskiväliolentojen veljeskunnan nimissä tuon julki kiitollisuudenvelkamme kaikille lähteille, joilta olemme saaneet asia-aineistoa ja käsityksiä eli aineistoa, jota olemme jäljempänä käyttäneet edetessämme toimitustyössä, jonka tarkoituksena on esittää uusi kertomus Jeesuksen elämästä maan päällä.]
Urantia-kirja
Luku 122
122:0.1 (1344.1) EI LIENE mahdollista esittää täyttä selvitystä niistä monista syistä, jotka johtivat Palestiinan valintaan maaksi, jossa Mikael lahjoittautui, eikä varsinkaan siitä, miksi juuri Joosefin ja Marian perhe olisi pitänyt valita tämän Jumalan Pojan Urantialle-ilmestymisen kehyksiksi. Tutustuttuaan Melkisedekien laatimaan raporttiin eristettyjen maailmojen tilanteesta Mikael Gabrielin kanssa asiasta neuvotellen valitsi lopulta Urantian planeetaksi, jolla hän panisi toimeen viimeisen lahjoittautumisensa.
122:0.2 (1344.2) Kun tämä päätös oli tehty, Gabriel kävi henkilökohtaisesti Urantialla, ja eri ihmisryhmiin perehdyttyään ja maailman ja sen kansojen hengelliset, älylliset, rodulliset ja maantieteelliset erityispiirteet katsastettuaan hän päätteli, että heprealaisiin liittyi suhteellisia asian puolesta puhuvia seikkoja, jotka oikeuttivat valitsemaan heidät lahjoittautumisen kohderoduksi. Kun Mikael oli tämän päätöksen hyväksynyt, Gabriel nimitti ja lähetti matkaan universumipersoonallisuuksien korkeampien luokkien keskuudesta valitun kaksitoistajäsenisen perhetoimikunnan, jolle annettiin tehtäväksi suorittaa tutkimus juutalaisten perhe-elämästä. Kun tämä toimikunta sai työnsä valmiiksi, Gabriel oli läsnä Urantialla ja otti vastaan toimikunnan raportin. Siinä asetettiin ehdolle kolme mahdollista pariskuntaa, jotka toimikunnan mielestä olisivat yhtä lupaavia Mikaelin hankkeissa olevan inkarnoitumalahjoittautumisen kohdeperheinä.
122:0.3 (1344.3) Kolmesta ehdolle asetetusta pariskunnasta Gabriel valitsi henkilökohtaisesti Joosefin ja Marian ja ilmestyi sittemmin omassa persoonassaan Marialle, missä yhteydessä hän esitti Marialle sen ilosanoman, että tämä oli valittu lahjoittautumislapsen maiseksi äidiksi.
122:1.1 (1344.4) Jeesuksen (Joshua ben Josefin) ihmisisä, Joosef, oli heprealainen heprealaisten joukossa, jos kohta hänessä olikin monia ei-juutalaisia rotuaineksia, joita hänen sukupuuhunsa oli aika ajoin ilmaantunut hänen esivanhempiensa äidinpuoleisten sukuhaarojen kautta. Jeesuksen isän sukujuuret ulottuivat Abrahamin aikoihin asti ja tämän kunnianarvoisan patriarkan kautta vanhempiin sukujuuriin, jotka johtivat sumereihin ja nodiitteihin ja ammoisen sinisen ihmisen eteläisten heimojen kautta Andoniin ja Fontaan. Joosefin esivanhemmat eivät olleet suoraan alenevassa polvessa Daavidin ja Salomon jälkeläisiä, eikä Joosefin sukuhaara myöskään polveutunut suoraan Aatamista. Joosefin lähimmät esivanhemmat olivat käsityöläisiä: rakentajia, kirvesmiehiä, muurareita ja seppiä. Joosef itse oli kirvesmies ja myöhemmin rakennusurakoitsija. Hänen perheensä kuului vanhaan ja maineikkaaseen sukuun, joka edusti tavallisen kansan aatelistoa ja jonka maineikkuutta oli tuon tuostakin korostanut sellaisten epätavallisten yksilöiden ilmaantuminen, joiden ansiot Urantialla tapahtuneen uskonnon kehityksen yhteydessä olivat merkittävät.
122:1.2 (1345.1) Jeesuksen mainen äiti, Maria, oli monipolvisen, ainutlaatuisten esivanhempien suvun jälkeläinen. Hänen sukuunsa kuului monia Urantian rotuhistorian merkittävimpiä naisia. Vaikka Maria oli keskitasoinen, oman aikansa ja sukupolvensa nainen, joka temperamentiltaan oli koko lailla tavallinen, hänen esiäitiensä joukossa oli kuitenkin sellaisia kuuluisia naisia kuin Annon, Taamar, Ruut, Bathsheba, Ansie, Kloa, Eeva, Enta ja Ratta. Yhdelläkään tuon ajan juutalaisnaisella ei ollut yhtä loistokasta yhteisten esivanhempien sukupuuta eikä sukujuuria, jotka olisivat ulottuneet yhtä lupaaviin lähtökohtiin. Joosefin suvun tavoin Mariankin suvulle oli luonteenomaista vahvojen mutta keskitasoisten yksilöiden vallitsevuus, kuitenkin niin että vähän väliä oli ilmaantunut lukuisia sivilisaation edistymisen ja uskonnon edistyvän kehityksen kannalta erityisen merkittäviä persoonallisuuksia. Rodulliselta kannalta katsottuna Mariaa on tuskin oikein pitää juutalaisnaisena. Kulttuuriltaan ja uskoltaan hän oli juutalainen, mutta hänen rotuperimässään yhdistyi enemmänkin syyrialaisia, heettiläisiä, foinikialaisia, kreikkalaisia ja egyptiläisiä aineksia. Hänen rotuperimänsä oli yleisluontoisempi kuin Joosefin.
122:1.3 (1345.2) Kaikista Mikaelin hankkeissa olleen lahjoittautumisen aikoihin Palestiinassa eläneistä pariskunnista Joosefilla ja Marialla oli ihanteellisin yhdistelmä laajalle ulottuvia rodullisia siteitä ja verraton keskiverto persoonallisuuden ominaisuuksia. Mikaelin suunnitelmana oli ilmestyä maan päälle keskitason ihmisenä, jotta tavalliset ihmiset saattaisivat ymmärtää häntä ja ottaa hänet vastaan. Siksi Gabriel valitsikin juuri Joosefin ja Marian kaltaiset henkilöt lahjoittautumavanhemmiksi.
122:2.1 (1345.3) Jeesuksen Urantialla suorittaman elämäntyön aloitti varsinaisesti Johannes Kastaja. Johanneksen isä, Sakarias, kuului juutalaiseen papistoon, kun hänen äitinsä Elisabet taas oli erään kohtalaisen varakkaan sukuhaaran jäsen samassa laajassa sukuryhmässä, johon myös Jeesuksen äiti Maria kuului. Sakarias ja Elisabet olivat lapsettomia, vaikka he olivat olleet naimisissa jo monet vuodet.
122:2.2 (1345.4) Oli kesäkuun loppupuoli vuonna 8 eKr., noin kolme kuukautta Joosefin ja Marian avioonmenon jälkeen, kun Gabriel eräänä päivänä keskipäivän tietämissä ilmestyi Elisabetille, aivan kuten hän myöhemmin ilmaisi läsnäolonsa Marialle. Gabriel sanoi:
122:2.3 (1345.5) ”Miehesi Sakariaan seistessä alttarin edessä Jerusalemissa ja koolla olevan väen rukoillessa vapahtajan tulemista olen minä, Gabriel, tullut ilmoittaakseni sinulle, että olet kohta synnyttävä pojan, joka on oleva tämän jumalallisen opettajan edelläkävijä, ja sinun on annettava pojallesi nimeksi Johannes. Hän on varttuva Herralle, Jumalallesi, vihittynä, ja miehen iän saavutettuaan hän on ilahduttava sydäntäsi, sillä hän on kääntävä monta sielua Jumalan puoleen, ja hän on myös julistava kansasi sielunparantajan ja koko ihmiskunnan hengenvapahtajan tulemista. Maria, muuan sukukuntasi nainen, on oleva tämän lupauksen lapsen äiti, ja tulen ilmestymään myös hänelle.”
122:2.4 (1345.6) Tämä näky pelästytti Elisabetia suuresti. Gabrielin lähdettyä hän pohdiskeli mielessään tätä kokemusta majesteettisen vierailijan sanoja kauan aikaa aprikoiden, mutta aviomiestään lukuun ottamatta hän ei puhunut tästä ilmoituksesta kenellekään, ennen kuin hän myöhemmin, seuraavan vuoden helmikuun alussa, keskusteli asiasta Marian kanssa.
122:2.5 (1345.7) Viiteen kuukauteen Elisabet ei kuitenkaan paljastanut salaisuuttaan edes miehelleen. Sen jälkeen kun hän oli esittänyt kertomuksensa Gabrielin vierailusta, Sakarias oli hyvin epäuskoinen ja viikkokaudet hän piti koko kokemusta epätotena. Vasta kun hän ei enää voinut asettaa kyseenalaiseksi sitä, etteikö Elisabet odottanut lasta, hän suostui puolesta sydämestään uskomaan Gabrielin käyneen hänen vaimonsa luona. Sakarias oli Elisabetin odotettavissa olevasta äitiydestä perin hämillään, mutta ei epäillyt vaimonsa aviollista uskollisuutta siitäkään huolimatta, että hän itse oli jo varsin iäkäs. Vasta noin kuusi viikkoa ennen Johanneksen syntymää Sakarias erään syvästi vaikuttaneen unennäön jälkeen vakuuttui täysin siitä, että Elisabetista oli määrä tulla kohtalon pojan äiti – pojan, jonka olisi määrä valmistaa tie Messiaan tulemiselle.
122:2.6 (1346.1) Gabriel ilmestyi Marialle marraskuun puolivälin paikkeilla vuonna 8 eKr., kun tämä oli Nasaretin kodissa omissa askareissaan. Myöhemmin, sitten kun Maria tiesi varmuudella, että hänestä oli määrä tulla äiti, hän taivutti Joosefin antamaan hänelle luvan matkustaa Juudan kaupunkiin, joka sijaitsi kukkuloilla noin kuuden kilometrin päässä Jerusalemista, käydäkseen tapaamassa Elisabetia. Gabriel oli kummallekin tulevalle äidille ilmoittanut ilmestyvänsä myös toiselle. He olivat luonnollisestikin innokkaita tapaamaan toisensa, vertailemaan kokemuksiaan ja keskustelemaan siitä, mikä heidän poikiensa tulevaisuus saattaisi olla. Maria viipyi kaukaisen serkkunsa luona kolmen viikon ajan. Elisabet teki parhaansa vahvistaakseen Marian uskoa Gabrielin näyttäytymiseen, niin että tämä palasi kotiin entistä paremmin omistautuneena kutsumukselleen toimia sen kohtalon lapsen äitinä, jonka hän oli kohta saattava maailmaan avuttomana pienokaisena, tämän maailman tavallisena ja normaalina pikkulapsena.
122:2.7 (1346.2) Johannes syntyi Juudan kaupungissa maaliskuun 25. päivänä vuonna 7 eKr. Sakarias ja Elisabet iloitsivat suuresti todetessaan, että heille Gabrielin lupauksen mukaisesti oli syntynyt poika. Ja kun he kahdeksantena päivänä veivät lapsen ympärileikattavaksi, he antoivat tälle virallisesti nimen Johannes, kuten heitä aikaisemmin oli kehotettu tekemään. Muuan Sakariaan veljenpoika oli jo lähtenyt Nasaretiin viemään Marialle Elisabetin viestiä siitä, että hänelle oli syntynyt poika ja että tämän nimi olisi oleva Johannes.
122:2.8 (1346.3) Johanneksen varhaisimmasta lapsuudesta lähtien hänen vanhempansa juurruttivat häneen harkitusti ajatuksen siitä, että hän varttuisi tullakseen hengelliseksi johtajaksi ja uskonnolliseksi opettajaksi. Ja Johanneksen sydämen maaperä oli aina vastaanottavainen tällaisten ajatuksia herättävien siementen kylvölle. Jo lapsena hän kävi tavan takaa temppelissä hänen isänsä ollessa palveluksen toimittajan vuorossa, ja kaiken hänen siellä näkemänsä merkityksellisyys vaikutti häneen tavattomasti.
122:3.1 (1346.4) Eräänä iltana, auringonlaskun aikaan, ennen kuin Joosef oli ehtinyt kotiin, Gabriel ilmestyi Marialle matalan kivipöydän vierellä, ja kun Maria oli tointunut järkytyksestään, Gabriel sanoi: ”Tulen hänen käskystään, joka on Mestarini ja jota olet rakastava ja vaaliva. Sinulle, Maria, tuon ilosanoman ilmoittaessani, että se, mikä sinussa on siinnyt, on taivaassa säädetty, ja ajan täyttyessä olet synnyttävä pojan. Olet kutsuva häntä Joshuaksi, ja hän on laskeva taivaan valtakunnan perustan maan päälle ja ihmisten keskuuteen. Muille älä tästä asiasta puhu kuin Joosefille ja Elisabetille, sukusi vaimolle, jolle minä myös olen ilmestynyt ja joka kohta on hänkin saattava maailmaan pojan. Pojan nimi on oleva Johannes, ja hän on valmistava tietä sille vapahduksen sanomalle, josta sinun poikasi on suurella väkevyydellä ja syvällä vakaumuksella julistava ihmisille. Ja sitä, mitä sinulle, Maria, sanon, älä epäile, sillä tämä koti on valittu kohtalon lapsen maiseksi asuinsijaksi. Minun siunaukseni on sinun päälläsi, Kaikkein Korkeimpien väkevyys on sinua vahvistava ja koko maanpiirin Herran varjo on lepäävä sinun ylläsi.”
122:3.2 (1346.5) Maria pohdiskeli tätä vierailua sydämensä sopukoissa monta viikkoa eli niin kauan, että hän tiesi varmasti odottavansa lasta. Vasta tällöin hän rohkeni paljastaa nämä epätavalliset tapahtumat miehelleen. Kun Joosef kuuli kaiken siitä, mitä äsken kerrottiin, niin vaikka hän luottikin suuresti Mariaan, hän tunsi itsensä kovin kiusatuksi eikä saanut unta moneen yöhön. Joosefilla oli aluksi epäilyksiä Gabrielin käynnin suhteen. Kun hän sitten jotakuinkin vakuuttui siitä, että Maria oli todellakin kuullut jumalallisen viestintuojan äänen ja katsellut tämän hahmoa, hän oli pyörällä päästään yrittäessään saada selvyyttä siihen, miten tällaista voi tapahtua. Miten voisi ihmisolentojen jälkeläinen olla jumalallisen kohtalon lapsi? Joosef ei kyennyt mitenkään sovittamaan yhteen näitä keskenään ristiriitaisia ajatuksia, ennen kuin sekä hän itse että Maria monen viikon miettimisen jälkeen tulivat siihen johtopäätökseen, että heidät oli valittu Messiaan vanhemmiksi, vaikkei juutalaisten keskuudessa juurikaan ollut ajateltu, että odotetun vapahtajan tulisi olla jumalallista olemusta. Kun tähän merkittävään johtopäätökseen oli päädytty, Maria lähti sen jälkeen kiireesti keskustelemaan Elisabetin kanssa.
122:3.3 (1347.1) Palattuaan Maria meni käymään vanhempiensa Joakimin ja Hannan luona. Hänen kummatkin veljensä ja kummatkin sisarensa samoin kuin hänen vanhempansa olivat aina varsin epäileväisiä Jeesuksen jumalallisen tehtävän suhteen, vaikkeivät he tähän aikaan luonnollisestikaan tienneet mitään Gabrielin vierailusta. Mutta Maria uskoutui kyllä sisarelleen Salomelle ja kertoi tälle luulevansa, että hänen pojastaan oli määrä tulla suuri opettaja.
122:3.4 (1347.2) Gabriel teki ilmoituksensa Marialle Jeesuksen sikiämistä seuranneena päivänä, ja se oli ainoa yliluonnollinen tapahtuma, joka liittyi koko hänen kokemukseensa lupauksen lapsen odottamisesta ja maailmaan saattamisesta.
122:4.1 (1347.3) Joosef ei tottunut ajatukseen, että Mariasta oli määrä tulla epätavallisen lapsen äiti, ennen kuin hän oli nähnyt erään sangen syvästi vaikuttaneen unen. Tässä unessa hänelle ilmestyi loistava taivaallinen viestintuoja, joka sanoi muun muassa: ”Joosef, ilmestyn Hänen käskystään, joka nyt hallitsee korkeuksissa, ja minulle on annettu määräys kertoa pojasta, jonka Maria on synnyttävä ja josta on tuleva suuri valo maailmassa. Hänessä on oleva elämä, ja hänen elämästään on tuleva ihmiskunnan valo. Ensiksi hän tulee oman kansansa luo, mutta harvassa ovat ne, jotka ottavat hänet vastaan; mutta kaikille, jotka hänet vastaan ottavat, hän on ilmoittava, että he ovat Jumalan lapsia.” Tämän kokemuksen jälkeen Joosef ei koskaan enää osaksikaan epäillyt Marian kertomusta Gabrielin käynnistä ja lupauksesta, että syntymättömästä lapsesta oli määrä tulla jumalallinen sanansaattaja maailmalle.
122:4.2 (1347.4) Minkään näiden vierailujen yhteydessä ei Daavidin huoneesta puhuttu sanaakaan. Yhtään kertaa ei sanaakaan lausuttu, että Jeesuksesta tulisi ”juutalaisten vapahtaja”, ei edes siitä, että hän tulisi olemaan kauan kaivattu Messias. Jeesus ei ollut sellainen Messias, jollaista juutalaiset olivat odottaneet, vaan hän oli maailman vapahtaja. Hänen tehtävänsä koski kaikkia rotuja ja kansoja, ei mitään yksittäistä ryhmää.
122:4.3 (1347.5) Joosef ei ollut kuningas Daavidin sukua. Maria oli enemmän Daavidin sukujuurta kuin konsanaan Joosef. Joosef meni kylläkin Daavidin kaupunkiin, Betlehemiin, merkityttämään nimensä roomalaisten väestöluetteloon, mutta tämä johtui siitä, että muuan suoraan Daavidista polveutuva Saadok oli kuusi sukupolvea aiemmin adoptoinut Joosefin tuolloista sukupolvea olleen ja orvoksi jääneen esi-isän. Tästä syystä Joosefkin laskettiin kuuluvaksi ”Daavidin huoneeseen”.
122:4.4 (1347.6) Useimmat Vanhan testamentin niin kutsutuista messiasprofetioista sovitettiin tarkoittamaan Jeesusta, vasta kauan sen jälkeen kun hän oli elänyt elämänsä maan päällä. Heprealaisprofeetat olivat vuosisatojen ajan julistaneet vapahtajan tulemista, ja toinen toistaan seuranneet sukupolvet olivat konstruoineet nämä lupaukset niin, että ne viittasivat uuteen juutalaiseen hallitsijaan. Tämä istuisi Daavidin valtaistuimella ja Mooseksen maineikkain tunnusteollisin menetelmin ryhtyisi rakentamaan voimakasta Palestiinan juutalaista, kaikesta vieraasta herruudesta vapaata kansakuntaa. Monia kuvakielisiä tekstikohtia, joita heprealaiskirjoituksissa esiintyy pitkin matkaa, sovellettiin sitä paitsi myöhemmin väärin niin, että ne pantiin tarkoittamaan Jeesuksen elämäntehtävää. Monia Vanhan testamentin sanontoja vääristeltiin, jotta ne näyttäisivät sopivan Mestarin maisen elämän johonkin tapahtumaan. Erään kerran Jeesus itsekin kiisti, että hänellä olisi jokin side Daavidin kuningashuoneeseen. Yksinpä sellainenkin tekstikohta kuin ”nuori nainen on synnyttävä pojan” muutettiin kuuluvaksi ”neitsyt on synnyttävä pojan”. Sanottu koskee myös niitä moniaita sukutauluja, joita on laadittu sekä Joosefin että Marian osalta. Ne laadittiin Mikaelin tässä maailmassa elämän elämänvaiheen jälkeen, ja moniin näistä sukutauluista toki sisältyy useita Mestarin esivanhempia, mutta kokonaisuutena ottaen ne eivät ole aitoja, eikä niihin voi luottaa niin kuin ne olisivat todenperäisiä. Jeesuksen alkuaikojen seuraajat lankesivat aivan liian usein houkutukseen panna kaikki muinaiset profeetalliset sanat näyttämään siltä kuin ne saisivat täyttymyksensä heidän Herransa ja Mestarinsa elämässä.
122:5.1 (1348.1) Joosef oli leppoisa mies, tavattoman tunnollinen ja kaikin puolin uskollinen oman kansansa uskonnollisia sovinnaistapoja ja käytäntöjä kohtaan. Hän puhui vähän, mutta ajatteli paljon. Juutalaisten surkea ahdinko aiheutti Joosefille paljon surua. Nuoruusiässä hän oli kahdeksan sisaruksensa parissa eläessään ollut iloisempi, mutta avioelämänsä alkuvuosina (Jeesuksen lapsuuden aikana) häntä vaivasivat lievät hengelliset masennuskaudet. Hänen sielunliikkeissään tapahtui huomattava muutos parempaan päin juuri ennen hänen ennenaikaista kuolemaansa ja sen jälkeen kun hänen nousunsa kirvesmiehen paikalta menestyvän urakoitsijan asemaan oli kohentanut hänen perheensä taloudellista tilannetta.
122:5.2 (1348.2) Maria oli temperamentiltaan täysin miehensä vastakohta. Hän oli tavallisesti iloinen, oli perin harvoin alakuloinen, ja hänen mielenlaatunsa oli aina aurinkoinen. Maria päästi emotionaaliset tunteensa estoitta ja tavan takaa valloilleen, eikä häntä koskaan nähty murhemielisenä, ennen kuin vasta Joosefin äkillisen kuoleman jälkeen. Ja tuskin hän oli tästä järkytyksestä toipunut, kun hänen kannettavakseen sysättiin huolet ja sydämentutkiskelut, jotka aiheutuivat hänen vanhimman poikansa epätavallisesta elämänurasta, joka niin perin nopeasti avautui hänen hämmentyneen katseensa edessä. Mutta Maria osoitti tämän epätavallisen kokemuksen alusta loppuun saakka tyyneyttä, rohkeutta ja melkoista viisautta siinä, miten hän suhtautui kummalliseen ja huonosti ymmärrettyyn esikoispoikaansa ja tämän kuoleman jälkeen elossa oleviin sisaruksiin.
122:5.3 (1348.3) Suuren osan epätavallisesta lempeydestään ja ihmeellisen myötätuntoisesta ihmisluonnon ymmärryksestään Jeesus sai isältään. Äidiltään hän peri sen lahjan, joka hänellä oli suurena opettajana, samoin kuin valtavan kykynsä oikeudentuntoiseen suuttumukseen. Tunne-elämänsä reaktioissaan aikuisikänsä elinympäristöön Jeesus oli toisinaan isänsä kaltainen: mietiskelevä ja harras, joskus hänelle oli ominaista ilmeinen surumielisyys; mutta useammin hän rynnisti eteenpäin tavalla, joka oli ominaista hänen äitinsä optimistiselle ja määrätietoiselle luonteenlaadulle. Kaiken kaikkiaan on sanottava, että Marian temperamentti pyrki hallitsemaan jumalallisen Pojan elämänuraa sitä mukaa kuin hän varttui ja ryhtyi aikuisikänsä valtaviin tekoihin. Joiltakin yksityiskohdiltaan Jeesus oli vanhempiensa ominaispiirteiden sekoitus, toisissa kohdin hän osoitti yhden vanhempansa ominaispiirteitä toisen vanhemman ominaispiirteiden vastakohtana.
122:5.4 (1348.4) Juutalaisten seremoniatapojen täsmällisen tuntemuksensa ja epätavallisen perehtyneisyytensä heprealaisiin kirjoituksiin Jeesus oppi Joosefilta. Marialta hän sai laveamman näkökulman uskonnolliseen elämään ja vapaamielisemmän käsityksen henkilökohtaisesta hengellisestä vapaudesta.
122:5.5 (1349.1) Sekä Joosefin että Marian perhe olivat saaneet aikaansa nähden hyvän sivistyksen. Omaan aikaansa ja yhteiskunnalliseen asemaansa verrattaessa Joosef ja Maria olivat huomattavasti keskitasoa sivistyneempiä. Joosef oli ajattelija; Maria oli suunnittelija, taitava löytämään sovelluksia, ja välittömässä toimeenpanossa hän oli käytännöllinen. Joosef oli mustasilmäinen ja tummaverinen, Maria oli ruskeasilmäinen, tyypiltään lähes vaaleaverinen.
122:5.6 (1349.2) Jos Joosefin elämä olisi jatkunut, hänestä olisi epäilemättä tullut vanhimman poikansa jumalalliseen tehtävään lujasti uskova ihminen. Maria heittelehti uskon ja epäuskon välillä. Hänen muiden lastensa, hänen ystäviensä ja sukulaistensa omaksuma asenne vaikutti häneen suuresti, mutta kun tuli kyse hänen lopullisesta suhtautumisestaan, silloin hänet saattoi aina oikealle tielle muisto Gabrielin ilmestymisestä hänelle heti lapsen sikiämisen jälkeen.
122:5.7 (1349.3) Maria oli oivallinen kankaankutoja ja keskimääräistä taitavampi useammissa tuon ajan talousaskareissa. Hän oli hyvä taloudenpitäjä ja verraton perheenemäntä. Joosef ja Maria olivat molemmat hyviä opettajia, ja he huolehtivat siitä, että heidän lapsensa perehtyivät hyvin tuon ajan opilliseen sivistykseen.
122:5.8 (1349.4) Kun Joosef oli nuori mies, kävi niin, että Marian isä otti hänet töihin rakentamaan siipirakennusta taloonsa. Ja kun Maria tällöin erään päivällistauon aikana toi Joosefille kupillisen vettä, silloin varsinaisesti alkoi sen pariskunnan seurustelu, josta oli määrä tulla Jeesuksen vanhemmat.
122:5.9 (1349.5) Joosef ja Maria vihittiin juutalaisen tavan mukaan Marian kotona Nasaretin lähistöllä, kun Joosef oli kaksikymmentäyksivuotias. Tähän avioliittoon päättyi lähes kaksi vuotta jatkunut tavanomainen seurusteluaika. Pian tämän jälkeen he muuttivat siihen uuteen kotiinsa Nasaretissa, jonka Joosef oli kahden veljensä avustamana rakentanut. Talo sijaitsi ympäröivän maaseudun ylle lumoavana kohoavan kukkulamaaston juurella. Tässä erityisesti heitä varten valmistetussa kodissaan nuoret ja odotuksentäyteiset vanhemmat olivat ajatelleet ottaa vastaan lupauksen lapsen yhtään aavistamatta, että tämä koko universumin kannalta äärimmäisen tärkeä tapahtuma tulisi sattumaan hetkenä, jolloin he olisivat Juudean Betlehemissä, kaukana kotoa.
122:5.10 (1349.6) Joosefin sukulaisista tuli enimmältään Jeesuksen opetuksiin uskovia, mutta Marian sukuun kuuluvista vain muutamat uskoivat häneen, ennen kuin hän poistui tästä maailmasta. Joosef kallistui enemmän odotettua Messiasta koskevan hengellisen käsityksen kannalle, mutta Maria ja hänen sukunsa, eritoten hänen isänsä, pitivät kiinni ajatuksesta, että Messias olisi ajallinen vapahtaja ja poliittinen vallankäyttäjä. Marian esi-isät olivat olleet näkyvästi mukana tuolloin vasta äskettäin koetuissa makkabealaisriennoissa.
122:5.11 (1349.7) Joosef oli vahvasti juutalaisen uskonnon itäisten eli babylonialaisten katsantokantojen puolella, Maria suuntautui voimakkaasti lain ja profeettojen vapaamielisemmän ja laveamman, läntisen eli hellenistisen, tulkinnan kannalle.
122:6.1 (1349.8) Jeesuksen koti oli lähellä Nasaretin pohjoisosassa sijaitsevaa korkeaa kukkulaa ja jonkin matkan päässä kaupungin itäosassa sijainneelta kyläkaivolta. Jeesuksen perhe asui kaupungin laidalla, ja siksi hänen oli myöhemmin helppo lähteä tavan takaa tekemilleen kävelyretkille maaseudulle ja tehdä retkiä tämän lähikukkulan huipulle, kukkulan, joka on kaikista Etelä-Galilean kukkuloista korkein, ellei oteta lukuun Taaborin vuorijonoa idän suunnalla ja Nainin kukkulaa, joka oli jokseenkin yhtä korkea. Heidän kotinsa sijaitsi tämän kukkulan eteläisestä kalliokohoumasta hieman etelään ja itään ja mainitun kukkulan juuren ja Nasaretista Kaanaan päin johtavan tien puolivälissä. Sen lisäksi, että Jeesus harjoitti kukkulallakiipeilyä, hän seuraili kävelyretkillään myös mieluusti kapeaa polkua, joka kierteli kukkulan juurella koillisen suunnalla ja päättyi kohdassa, jossa se yhtyi Sepforiintiehen.
122:6.2 (1350.1) Joosefin ja Marian koti oli yksihuoneinen kivirakennus, jossa oli tasakatto ja eläinsuojana toimiva siipirakennus. Kalustukseen kuului matala kivipöytä, saviastioita, kivivateja ja -patoja, kangaspuut, lampunjalka, muutama jakkara sekä mattoja kivilattiallanukkumista varten. Takapihalla, kotieläinsuojana toimivan siipirakennuksen lähellä, oli katos suojaamassa leivinuunia ja viljan jauhamiseen käytettävää myllyä. Tämäntyyppisen myllyn käyttämiseen tarvittiin kaksi henkilöä: toinen jauhamaan ja toinen jyviä syöttämään. Pikkupoikana Jeesuksella oli tapana syöttää jyviä tähän myllyyn hänen äitinsä vääntäessä jauhinta.
122:6.3 (1350.2) Myöhempinä vuosina, kun perheen koko kasvoi, heillä oli aterioidessaan tapana istua kyykyssä entistä suuremman kivipöydän ääressä ja ottaa kukin itse ruokaa yhteiseltä ruokavadilta tai padasta. Illallispöytää valaisi talvella pieni oliiviöljyllä täytetty laakea savilamppu. Martan syntymän jälkeen Joosef rakensi tähän taloon lisätilan, suuren huoneen, jota päiväsaikaan käytettiin puusepänverstaana ja öisin makuuhuoneena.
122:7.1 (1350.3) Maaliskuussa vuonna 8 eKr. (samassa kuussa, jolloin Joosef ja Maria menivät naimisiin) keisari Augustus määräsi, että kaikki Rooman valtakunnan asukkaat oli laskettava, eli että oli suoritettava väestönlaskenta, jota voitaisiin käyttää tehokkaamman verotuksen toimeenpanon perustana. Juutalaiset olivat suhtautuneet aina hyvin ennakkoluuloisesti kaikkiin yrityksiin ”ihmisten lukemiseksi”, ja tämä seikka yhdessä sen seikan kanssa, että Juudean kuninkaalla Herodeksella oli vakavia vaikeuksia omassa maassaan, oli johtanut tämän väestönlaskennan toimeenpanon lykkäämiseen yhdellä vuodella juutalaisten kuningaskunnassa. Koko Rooman valtakunnassa tämä väestönlaskenta toimitettiin vuonna 8 eKr., paitsi Herodeksen Palestiinan kuningaskunnassa, jossa se suoritettiin vuonna 7 eKr. eli vuotta myöhemmin.
122:7.2 (1350.4) Marian ei olisi ollut välttämätöntä lähteä Betlehemiin kirjoihin merkittäväksi, sillä Joosefilla oli oikeus suorittaa rekisteröityminen perheensä puolesta, mutta seikkailunhaluisena ja tarmokkaana henkilönä Maria vaatimalla vaati päästä hänen mukaansa. Häntä pelotti jäädä yksin, saattoihan nimittäin käydä, että lapsi syntyisi, sillä aikaa kun Joosef olisi poissa. Ja Betlehem ei sitä paitsi ollut kaukana Juudan kaupungista, ja Maria piti mahdollisena, että hän pääsisi tekemään mieluisan vierailun sukulaisensa Elisabetin luokse.
122:7.3 (1350.5) Joosef itse asiassa kielsi Mariaa tulemasta mukaansa, mutta kiellosta ei ollut mitään hyötyä. Kun pakattiin evästä kolmen tai neljän päivän matkaa varten, Maria laittoi kaksinkertaiset annokset ja valmistautui matkaa varten. Mutta ennen kuin he varsinaisesti astuivat taipaleelle, Joosef oli myöntynyt Marian mukaantuloon, ja päivänkoitteessa he lähtivät Nasaretista ilo sydämessään.
122:7.4 (1350.6) Joosef ja Maria olivat köyhiä, ja koska heillä oli vain yksi kuormajuhta, niin Maria, jonka raskaudentila oli jo pitkällä, istui matkatarpeiden kanssa eläimen selässä Joosefin kulkiessa jalan juhtaa taluttaen. Kodin rakentaminen ja varustaminen olivat olleet Joosefille suuri rasitus, sillä hänen oli annettava osuutensa myös vanhempiensa elatukseen. Hänen isästään oli nimittäin vähän aikaisemmin tullut työkyvytön. Ja näin tämä juutalaispariskunta lähti vaatimattomasta kodistaan vuoden 7 eKr. elokuun 18. päivän varhaisena aamuhetkenä taivaltamaan kohti Betlehemiä.
122:7.5 (1351.1) Heidän ensimmäinen matkapäivänsä vei heidät Gilboavuoren eduskukkuloiden taakse, ja siellä he leiriytyivät yöksi Jordanvirran rannalle ja ryhtyivät arvailemaan, minkähänlainen poika heille syntyisi. Joosef piti kiinni käsityksestä, että tämä olisi hengellinen opettaja, Marian puolestaan takertuessa näkemykseen, että tämä olisi juutalainen Messias, heprealaiskansakunnan vapahtaja.
122:7.6 (1351.2) Ani varhain elokuun 19. päivän aamuna Joosef ja Maria olivat jälleen matkalla. He nauttivat puolisensa Jordaninlaakson ylle kohoavan Sartabavuoren juurella, jatkoivat sitten matkaansa ja saapuivat Jerikoon yöksi. Siellä he jäivät kaupungin liepeillä maantien poskessa sijaitsevaan majataloon. Ilta-aterian jälkeen nasaretilaismatkamiehet vetäytyivät yön lepoon vasta käytyään pitkät keskustelut Rooman vallan harjoittamasta sorrosta, Herodeksesta, väestön kirjoihinviemisestä ja siitä, missä määrin toisaalta Aleksandrialla ja toisaalta Jerusalemilla oli vaikutusta juutalaisen oppineisuuden ja kulttuurin keskuksina. Elokuun 20. päivän aamunkoitteessa he jatkoivat matkaansa ja saapuivat ennen puoltapäivää Jerusalemiin. Siellä he kävivät temppelissä ja jatkamalla kulkuaan päämääräänsä kohti he saapuivat Betlehemiin parhaaseen aikaan iltapäivällä.
122:7.7 (1351.3) Majatalo oli täpötäynnä, ja niinpä Joosef koetti saada majapaikkaa etäisten sukulaisten luota, mutta jokainen huone Betlehemissä oli täpötäynnä. Palatessaan majatalon pihalle hän sai kuulla, että kallion kupeeseen louhitut ja heti majatalon alapuolella sijaitsevat karavaanitallit oli tyhjennetty eläimistä ja siivottu majoituksen tarpeessa olevia varten. Joosef jätti aasin pihamaalle ja nosti harteilleen heidän vaate- ja evässäkkinsä ja laskeutui yhdessä Marian kanssa kiviportaat alas heidän majapaikkaansa. He havaitsivat asettuneensa tilaan, joka oli ollut viljan varastointihuoneena pilttuiden ja seimien edessä. Sinne oli ripustettu telttaverhoja, ja he pitivät itseään onnekkaina saatuaan näinkin mukavan majapaikan.
122:7.8 (1351.4) Joosef oli ajatellut mennä suoralta kädeltä merkityttämään heidät kirjoihin, mutta Maria oli uupunut. Hän oli melkoisen levoton ja pyysi Joosefia jäämään hänen vierelleen, minkä tämä tekikin.
122:8.1 (1351.5) Koko seuraavan yön Maria oli rauhaton, niin ettei heistä kumpikaan saanut paljon unta. Päivän koittaessa synnytyspoltot tuntuivat jo selvästi, ja keskipäivän aikaan, elokuun 21. päivänä vuonna 7 eKr. Maria synnytti naispuolisten matkalaistovereiden avustamana ja näiden hellässä hoivassa poikalapsen. Jeesus Nasaretilainen syntyi tähän maailmaan, hänet kapaloitiin vaatteisiin, jotka Maria oli tuonut mukanaan tällaista tilanteen mahdollista käännettä ajatellen, ja pantiin läheiseen seimeen makaamaan.
122:8.2 (1351.6) Luvattu lapsi syntyi täsmälleen samalla tavalla kuin kaikki lapset ovat tähän maailmaan ennen tuota päivää ja sen jälkeen tulleet. Ja kahdeksantena päivänä hänet juutalaisen tavan mukaan ympärileikattiin ja hänelle annettiin virallisesti nimi Joshua (Jeesus).
122:8.3 (1351.7) Jeesuksen syntymää seuranneena päivänä Joosef merkitytti heidät väestökirjoihin. Hän tapasi miehen, jonka kanssa he olivat keskustelleet kahta iltaa aikaisemmin Jerikossa, ja tämä vei Joosefin erään varakkaan ystävänsä luo, jolla oli huone majatalossa ja joka sanoi ilomielin vaihtavansa majapaikkaa nasaretilaispariskunnan kanssa. Tuona iltapäivänä he muuttivat majataloon, jossa he asuivat lähes kolme viikkoa, kunnes pääsivät majoittumaan Joosefin erään kaukaisen sukulaisen taloon.
122:8.4 (1351.8) Toisena päivänä Jeesuksen syntymän jälkeen Maria lähetti Elisabetille sanoman, että hänen lapsensa oli tullut maailmaan, ja sai vastaukseksi viestin, jossa Joosef kutsuttiin Jerusalemiin keskustelemaan kaikista heidän asioistaan Sakariaksen kanssa. Seuraavalla viikolla Joosef menikin Jerusalemiin pitämään kokousta Sakariaan kanssa. Sekä Sakariaan että Elisabetin oli vallannut vilpitön vakaumus siitä, että Jeesuksesta oli toden totta tuleva juutalainen vapahtaja, Messias, ja että heidän poikansa Johanneksen oli määrä olla hänen apulaistensa päämies, kohtalon mies hänen oikealla puolellaan. Ja koska Marialla oli samanlaisia ajatuksia, ei ollut vaikeaa saada Joosefia taivutelluksi jäämään Betlehemiin, Daavidin kaupunkiin, jotta Jeesuksella olisi tilaisuus varttua Daavidin seuraajaksi koko Israelin valtaistuimelle. Niinpä he jäivät Betlehemiin yli vuodeksi, jona aikana Joosef aina välillä työskenteli omassa kirvesmiehen ammatissaan.
122:8.5 (1352.1) Jeesuksen puolelta päivin tapahtuneen syntymän hetkellä lauloivat ohjaajiensa johdolla paikalle kokoontuneet Urantian serafit todellakin ylistyshymnejä Betlehemin seimen yllä, mutta ihmiskorvat eivät näitä ylistyksen ilmauksia tavoittaneet. Betlehemin lapselle eivät mitkään paimenet sen kummemmin kuin muutkaan ihmisluodut tulleet osoittamaan kunnioitustaan, ennen kuin vasta päivänä, jolloin muutamat Sakariaan Jerusalemista matkaan lähettämät uurilaispapit saapuivat.
122:8.6 (1352.2) Joskus aikaisemmin oli muuan outo uskonnollinen opettaja näiden mesopotamialaispappien omasta maasta kertonut heille nähneensä unen, jossa hänelle ilmoitettiin, että ”elämän valo” ilmestyisi kohdakkoin maan päälle pikkulapsena, ja tämä tapahtuisi juutalaisten keskuudessa. Ja sinnepä nämä kolme opettajaa lähtivät tätä ”elämän valoa” etsimään. Jerusalemissa monta viikkoa turhaan etsiskeltyään he olivat jo kääntymäisillään takaisin kohti Uuria, kun Sakarias kohtasi heidät ja ilmoitti uskovansa, että Jeesus olisi heidän etsintöjensä kohde. Sakarias lähetti heidät Betlehemiin, josta he löysivätkin lapsen ja jättivät tuomansa lahjat tämän maiselle äidille Marialle. Lapsi oli heidän vierailunsa aikaan jo miltei kolmen viikon ikäinen.
122:8.7 (1352.3) Nämä viisaat miehet eivät nähneet mitään tähteä, joka olisi ohjannut heidät Betlehemiin. Betlehemin tähdestä kertova kaunis legenda sai alkunsa seuraavalla tavalla: Jeesus syntyi keskipäivällä elokuun 21. päivänä vuonna 7 eKr. Toukokuun 29. päivänä vuonna 7 eKr. sattui Kalojen tähtikuviossa Jupiterin ja Saturnuksen epätavallinen konjunktio. Ja on merkillinen astronominen tosiasia, että saman vuoden syyskuun 29. päivänä ja joulukuun 5. päivänä sattui samanlainen konjunktio. Näihin harvinaisiin mutta täysin luonnollisiin tapahtumiin nojautuen seuraavan sukupolven hyvää tarkoittavat intoilijat rakensivat tunteisiin vetoavan legendan Betlehemin tähdestä ja jumaloivista itämaan tietäjistä, jotka se johdatti seimen äärelle, ja siitä miten nämä tietäjät näkivät vastasyntyneen lapsen ja osoittivat hänelle kunnioitustaan. Orientin ja lähellä orienttia elävien ihmisten mieli iloitsee saduista, ja niinpä he sepittävät jatkuvasti tällaisia kauniita myyttejä uskonnollisten johtajiensa ja poliittisten sankareidensa elämästä. Silloin kun kirjapainotaitoa ei vielä tunnettu, kun valtaosa inhimillisestä tietämyksestä siirtyi sukupolvelta toiselle suusanallisesti, myyteistä tuli varsin helposti perimätietoa, ja perimätiedot alettiin lopulta hyväksyä tosiasioiksi.
122:9.1 (1352.4) Mooses oli opettanut juutalaisille, että jokainen esikoispoika kuului Herralle ja että esikoinen sen sijaan, että hänet uhrattaisiin niin kuin oli tapana pakanakansain keskuudessa, saisi jäädä eloon edellyttäen, että hänen vanhempansa lunastaisivat hänet maksamalla jollekulle valtuutetulle papille viisi sekeliä. Niin ikään oli voimassa Mooseksen antama sääntö, joka määräsi, että lapsen äidin oli puhdistautumista varten ilmoittauduttava tietyn aikamäärän kuluttua temppelissä (tai pyydettävä jotakuta toista suorittamaan asianmukainen uhri hänen puolestaan). Nämä molemmat seremoniat oli tapana suorittaa samalla kertaa. Niinpä Joosef ja Maria menivät Jerusalemin temppeliin esittääkseen itse henkilökohtaisesti Jeesuksen papeille ja toimittaakseen hänen lunastuksensa sekä antaakseen asianmukaisen uhrin, joka takaisi Marian seremoniaalisen puhdistumisen synnytyksen muka aiheuttamasta saastaisuudesta.
122:9.2 (1353.1) Temppelin pihoilla oleili pysyvästi kaksi merkillistä henkilöä: laulaja Simeon ja runoilija Hanna. Simeon oli juudealainen, mutta Hanna oli galilealainen. Tämä kaksikko vietti paljon aikaa toistensa seurassa, ja kumpikin oli pappi Sakariaan läheisiä tuttavia, joille tämä oli uskonut Johanneksen ja Jeesuksen salaisuuden. Sekä Simeon että Hanna ikävöivät Messiaan saapumista, ja heidän Sakariasta kohtaan tuntemansa luottamus pani heidät uskomaan, että Jeesus oli odotettu juutalaisten vapahtaja.
122:9.3 (1353.2) Sakarias tiesi, minä päivänä Joosefin ja Marian odotettiin Jeesus mukanaan ilmestyvän temppeliin, ja hän oli etukäteen sopinut Simeonin ja Hannan kanssa, että hän kätensä tervehdykseen nostamalla osoittaisi, kuka esikoislasten joukossa olisi Jeesus.
122:9.4 (1353.3) Hanna oli tätä tilaisuutta varten kirjoittanut runon, jota Simeon Joosefin, Marian ja kaikkien temppelipihoille kokoontuneiden suureksi hämmästykseksi ryhtyi laulamaan. Ja tällainen oli heidän esikoispojan lunastusvirtensä:
122:9.5 (1353.4) Siunattu olkoon Herra, Israelin Jumala,
122:9.6 (1353.5) Sillä hän on tullut luoksemme ja valmistanut lunastuksen kansalleen;
122:9.7 (1353.6) Hän on nostanut pelastuksen sarven meille kaikille
122:9.8 (1353.7) Palvelijansa Daavidin huoneesta.
122:9.9 (1353.8) Niin kuin hän puhui pyhäin profeettainsa suulla –
122:9.10 (1353.9) Että me pelastuisimme vihollisiltamme ja kaikkien niiden käsistä, jotka meitä vihaavat:
122:9.11 (1353.10) Osoittaakseen armoa meidän isillemme ja muistellakseen pyhää liittoaan –
122:9.12 (1353.11) Valaansa, jonka hän vannoi isällemme Abrahamille,
122:9.13 (1353.12) Antaakseen meille tilaisuuden, että me vihollistemme käsistä pelastuneina
122:9.14 (1353.13) Vailla pelkoa häntä palvelisimme,
122:9.15 (1353.14) Pyhyydessä ja vanhurskaudessa hänen edessään kaikkina päivinämme.
122:9.16 (1353.15) Niin, ja kutsuttakoon Sinua, lupauksen lasta, Kaikkein Korkeimman profeetaksi;
122:9.17 (1353.16) Sillä Sinä menet Herran kasvojen eteen perustamaan hänen valtakuntansa;
122:9.18 (1353.17) Jakamaan hänen kansalleen tietoa pelastuksesta
122:9.19 (1353.18) Antamalla heidän syntinsä anteeksi.
122:9.20 (1353.19) Riemuitkaa Jumalamme hellässä laupeudessa, sillä luoksemme on nyt tullut valonlähde korkeuksista
122:9.21 (1353.20) Luomaan valoa niille, jotka kyhjöttävät pimeydessä ja kuoleman varjossa;
122:9.22 (1353.21) Ohjaamaan askelemme rauhan teille.
122:9.23 (1353.22) Ja, oi Herra, päästä nyt palvelijasi rauhaan, niin kuin olet luvannut,
122:9.24 (1353.23) Sillä minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
122:9.25 (1353.24) Jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen kasvojen edessä;
122:9.26 (1353.25) Valon, joka on muidenkin kuin juutalaisten valaisuksi
122:9.27 (1353.26) Ja kansasi, Israelin, kunniaksi.
122:9.28 (1353.27) Matkatessaan takaisin Betlehemiin Joosef ja Maria olivat vaiti – hämmentyneitä ja kunnioittavan pelon vallassa. Ikääntyneen runoilijan, Hannan, laatima jäähyväistervehdys oli saattanut Marian pois tolaltaan, eikä Joosef voinut hyväksyä tätä ennenaikaista yritystä osoittaa Jeesus juutalaisten odottamaksi Messiaaksi.
122:10.1 (1353.28) Mutta Herodeksen urkkijat eivät levänneet toimettomina. Kun he raportoivat Uurin pappien Betlehemin-käynnistä Herodekselle, tämä kutsutti nämä kaldealaiset eteensä. Kovasti hän kyseli näiltä viisailta miehiltä tietoja uudesta ”juutalaisten kuninkaasta”, mutta nämä eivät voineet hänelle juuri muuta selvitystä antaa kuin, että lapsen oli synnyttänyt nainen, joka oli tullut Betlehemiin miehensä mukana väestökirjoihin merkitsemistä varten. Herodes, jota tällainen vastaus ei tyydyttänyt, lähetti heidät matkaan rahapussin kera ja määräsi, että heidän tuli löytää lapsi, jotta hänkin voisi mennä osoittamaan tälle kunnioitustaan, sillä tietäjät olivat selittäneet hänelle, että uuden kuninkaan valtakunta tulisi olemaan hengellinen, ei suinkaan ajallinen. Mutta kun viisaat miehet eivät palanneet, Herodes kävi epäluuloiseksi. Kun hän pohdiskeli näitä asioita mielessään, hänen ilmiantajansa palasivat tekemään tyhjentävää selvitystä siitä, mitä temppelissä oli vähän aikaisemmin tapahtunut. He toivat mukanaan jäljennöksen joistakin Simeonin laulun osista, laulun, jota oli laulettu Jeesuksen lunastusmenojen yhteydessä. Mutta he eivät olleet lähteneet Joosefin ja Marian perään, ja Herodes oli heille hyvin vihainen, kun he eivät pystyneet kertomaan, minne pariskunta oli pikkulapsen vienyt. Sen jälkeen hän lähetti etsijöitä ottamaan selville Joosefin ja Marian olinpaikan. Tietäessään Herodeksen ajavan takaa nasaretilaisperhettä Sakarias ja Elisabet pysyttelivät poissa Betlehemistä. Poikalapsi oli piilossa Joosefin sukulaisten luona.
122:10.2 (1354.1) Joosef pelkäsi hakea työtä, ja heidän vähäiset säästönsä olivat nopeasti hupenemassa. Joosef katsoi itsensä jo temppelissä suoritettujen puhdistautumismenojen aikana niin köyhäksi, että se oikeutti hänet uhraamaan Marian puolesta kaksi nuorta kyyhkystä, niin kuin Mooses oli määrännyt köyhän kansan äitien puhdistamisen puolesta uhrattavaksi.
122:10.3 (1354.2) Kun Herodeksen vakoojat eivät runsaan vuoden jatkuneiden etsintöjen jälkeenkään olleet saaneet selville Jeesuksen olinpaikkaa, ja koska lapsen epäiltiin edelleenkin olevan piilotettuna Betlehemiin, Herodes laati käskyn, jossa määrättiin, että jokainen Betlehemin talo oli järjestelmällisesti tarkastettava ja että kaikki alle kaksivuotiaat poikalapset oli tapettava. Herodes toivoi tällä keinoin varmistuvansa siitä, että tämä lapsi, josta oli määrä tulla ”juutalaisten kuningas”, saisi surmansa. Ja näin Juudean Betlehemissä yhden ainoan päivän kuluessa kuusitoista poikalasta menetti henkensä. Mutta juonittelu ja murhaaminen olivatkin tavallisia ilmiöitä Herodeksen hovissa, jopa hänen lähimmässä perhepiirissään.
122:10.4 (1354.3) Näiden pikkulasten joukkoteurastus suoritettiin lokakuun puolivälissä vuonna 6 eKr., kun Jeesus oli runsaan vuoden ikäinen. Mutta Herodeksen hoviväenkin keskuudessa oli sellaisia, jotka uskoivat Messiaan tuloon, ja saatuaan kuulla Betlehemin poikalasten teurastuskäskystä yksi heistä otti yhteyden Sakariaaseen, joka puolestaan lähetti sananviejän Joosefin luo. Ja joukkomurhaa edeltäneenä yönä Joosef ja Maria lähtivät lapsi mukanaan Betlehemistä Egyptin Aleksandriaan. Välttääkseen herättämästä huomiota he matkustivat Jeesuksen kanssa Egyptiin ilman matkaseuraa. He menivät Aleksandriaan Sakariaan järjestämien varojen turvin, ja Aleksandriassa Joosef harjoitti ammattiaan Marian ja Jeesuksen asuessa Joosefin perheen varakkaiden sukulaisten luona. He viipyivät Aleksandriassa kaksi kokonaista vuotta ja palasivat Betlehemiin vasta Herodeksen kuoleman jälkeen.
Urantia-kirja
Luku 123
123:0.1 (1355.1) BETLEHEMISSÄ vietetyn ajan epävarmuustekijät ja huolenaiheet olivat syynä siihen, että Maria vieroitti vauvan vasta kun he olivat saapuneet turvallisesti Aleksandriaan, jossa perhe kykeni asettumaan normaaleihin elämänoloihin. He asuivat sukulaistensa luona, eikä Joosefilla ollut mitään vaikeuksia huolehtia perheestään, sillä hän sai työtä pian heidän perille tulonsa jälkeen. Hän pääsi useiksi kuukausiksi kirvesmiehen töihin ja kohosi sittemmin suuren työmiesryhmän etumieheksi erään tuolloin rakenteilla olleen julkisen rakennuksen työmaalla. Tästä uudesta kokemuksesta hän sai ajatuksen ryhtyä urakoitsijaksi ja rakentajaksi, sitten kun he olisivat taas Nasaretissa.
123:0.2 (1355.2) Kaikki nämä alkuvuodet, kun Jeesus vielä oli avuton pikkulapsi, Maria oli jatkuvasti ja yhtä mittaa varuillaan, jottei hänen lapselleen vain tapahtuisi mitään, joka vaarantaisi tämän hyvinvoinnin tai jollakin tavoin häiritsisi lapsen tulevaa tehtävää maan päällä. Kukaan äiti ei omistautunut yhtä paljon lapselleen. Kodissa, jonne Jeesus sattumalta päätyi, oli kaksi muuta suunnilleen hänen ikäistään lasta, ja lähimpiin naapureihin kuului vielä kuusi lasta, jotka olivat kutakuinkin hänen ikäisiään niin, että he soveltuivat hänen leikkitovereikseen. Aluksi Marialla oli taipumusta pitää Jeesus aina lähettyvillään. Hän pelkäsi, että Jeesukselle saattaisi tapahtua jotakin, jos tämän annettaisiin leikkiä puutarhassa muiden lasten kanssa. Mutta sukulaistensa avulla Joosefin onnistui saada Maria vakuuttumaan siitä, että sellaisella menettelyllä Jeesus jäisi ilman sitä hyödyllistä kokemusta, että hän oppisi sopeutumaan ikäistensä lasten seuraan. Ja tajutessaan, että tällainen liioittelevan varjeleva ja tavattoman suojeleva kasvatustapa saattaisi olla omiaan tekemään Jeesuksesta itsetietoisen ja jossakin määrin itsekeskeisen, Maria lopulta suostui sellaiseen järjestelyyn, että salli lupauksen lapsen varttua aivan kuin kuka muu lapsi tahansa, ja vaikka hän tätä päätöstä noudattikin, hän otti kuitenkin asiakseen pitää aina pikkuväkeä silmällä, kun nämä leikkivät talon ympärillä tai puutarhassa. Lastaan rakastava äiti vain voi tietää, millaista huolta Maria kantoi sydämessään näinä imeväisiän ja varhaislapsuuden vuosina poikansa turvallisuudesta.
123:0.3 (1355.3) Koko heidän Aleksandriassa viettämänsä kaksivuotisjakson ajan Jeesuksen terveydentila oli hyvä ja hänen kasvunsa jatkui normaalisti. Muutamia ystäviä ja sukulaisia lukuun ottamatta kenellekään ei kerrottu Jeesuksen olevan ”lupauksen lapsi”. Muuan Joosefin sukulainen paljasti tämän seikan joillekuille Memfiksessä asuville ystävilleen, jotka olivat muinaisen Ikhnatonin jälkeläisiä, ja pienen aleksandrialaisuskovien ryhmän kanssa nämä kokoontuivat Joosefin sukulaisen ja hyväntekijän palatsikotiin vähän ennen nasaretilaisperheen Palestiinaan-paluuta toivottamaan perheelle menestystä ja osoittamaan lapselle kunnioitustaan. Paikalle kerääntyneet ystävät lahjoittivat tässä tilaisuudessa Jeesukselle täydellisen kopion heprealaiskirjoitusten kreikankielisestä käännöksestä. Mutta tämä juutalaisten pyhien kirjoitusten kopio luovutettiin Joosefin käsiin, vasta kun sekä hän että Maria olivat lopullisesti kieltäytyneet memfisläisten ja aleksandrialaisten ystäviensä kutsusta jäädä Egyptiin. Nämä uskovat inttivät, että kohtalon lapsi kykenisi Aleksandrian asukkaana harjoittamaan huomattavasti suurempaa vaikutusvaltaa kuin, mihin hän koskaan jollakin tietyllä Palestiinan paikkakunnalla asuessaan kykenisi. Nämä suostutteluyritykset viivästyttivät heidän Palestiinaan-lähtöään niin, että se tapahtui vasta jonkin ajan kuluttua siitä, kun he olivat kuulleet uutisen Herodeksen kuolemasta.
123:0.4 (1356.1) Joosef ja Maria lähtivät lopulta Aleksandriasta ystävänsä Ezraeonin laivalla, jonka määräsatama oli Joppa, ja he saapuivat tähän satamaan elokuun lopulla vuonna 4 eKr. He menivät suoraa tietä Betlehemiin, jossa he viipyivät koko syyskuun pitäen neuvoa ystäviensä ja sukulaistensa kanssa siitä, tulisiko heidän jäädä sinne vai palata Nasaretiin.
123:0.5 (1356.2) Maria ei ollut koskaan kokonaan luopunut ajatuksesta, että Jeesuksen pitäisi varttua Betlehemissä, Daavidin kaupungissa. Joosef ei todellisuudessa uskonut, että heidän pojastaan oli määrä tulla Israelin vapahtajakuningas. Sitä paitsi hän tiesi, ettei hän itse ollut varsinaisesti Daavidin jälkeläinen, vaan että syynä siihen, miksi hänet luettiin Daavidin jälkeläisiin, oli aikoinaan tapahtunut erään hänen esi-isänsä adoptointi Daavidista polveutuvaan sukuhaaraan. Maria tietenkin piti Daavidin kaupunkia kaikkein asianmukaisimpana paikkana, jossa Daavidin valtaistuimen uusi haltijaehdokas voitaisiin kasvattaa, mutta Joosef piti parempana kokeilla onneaan Herodes Antipaan kuin tämän veljen Arkelaoksen kanssa. Hänellä oli pahoja aavistuksia siitä, ettei lapsen olisi Betlehemissä eikä missään muussakaan Juudean kaupungissa turvallista, ja hän arveli, että Arkelaos noudattaisi Galileassa hallitsevaa Antipasta todennäköisemmin isänsä Herodeksen aikanaan harjoittamaa uhkaavaa politiikkaa. Ja kaikkien mainittujen syiden lisäksi Joosef ei salannut sitä, että hän katsoi lapsen kasvattamisen ja opettamisen kannalta Galilean muita paremmaksi paikaksi, mutta Marian esittämien vastalauseiden kumoamiseen tarvittiin kolme viikkoa.
123:0.6 (1356.3) Lokakuun ensimmäiseen päivään mennessä Joosef oli saanut Marian ja kaikki heidän ystävänsä vakuuttuneiksi siitä, että heidän olisi paras palata Nasaretiin. Niin he lokakuun alussa vuonna 4 eKr. lähtivät Betlehemistä Nasaretiin ja kulkivat tämän matkan Lyddan ja Skytopoliin kautta. Heidän matkansa alkoi varhain eräänä sunnuntaiaamuna. Maria ja lapsi ratsastivat heidän vasta hankkimansa kuormajuhdan selässä, kun Joosef ja viisi mukana seuraavaa sukulaista taas taittoivat matkaa jalan. Joosefin sukulaiset eivät päästäneet heitä Nasaretin-matkalle ilman matkaseuraa. He eivät rohjenneet mennä Galileaan Jerusalemin ja Jordaninlaakson kautta, eivätkä läntiset kulkureitit olleet aivan turvallisia kahdelle yksinäiselle matkantekijälle, joilla oli alaikäinen lapsi mukanaan.
123:1.1 (1356.4) Neljäntenä matkapäivänä seurue saapui turvallisesti määränpäähänsä. He saapuivat etukäteen mitään ilmoittamatta Nasaretin kotiinsa, jossa oli yli kolmen vuoden ajan asunut yksi Joosefin avioituneista veljistä. Tämä hämmästyi heidät nähdessään suuresti. Siinä määrin vaivihkaa he olivat toimittaneet asiansa, ettei sen kummemmin Joosefin kuin Mariankaan perhe tiennyt heidän edes lähteneen Aleksandriasta. Seuraavana päivänä Joosefin veli muutti perheineen pois talosta, ja ensimmäistä kertaa sitten Jeesuksen syntymän Maria asettui pienen perheensä kanssa aloilleen nauttimaan elämästä heidän omassa kodissaan. Vajaassa viikossa Joosef sai työtä kirvesmiehenä, ja he olivat äärimmäisen onnellisia.
123:1.2 (1356.5) Heidän Nasaretiin-paluunsa aikoihin Jeesus oli noin kolmen vuoden ja kahden kuukauden ikäinen. Hän oli kaiken tämän matkustelun kestänyt mainiosti ja oli erinomaisen terve ja täynnä lapsekasta riemua ja intoa siitä, että hänellä nyt oli oma paikka, jossa juoksennella ja pitää hauskaa. Mutta hän kaipasi kovin aleksandrialaisten leikkitovereidensa seuraa.
123:1.3 (1356.6) Matkalla Nasaretiin Joosef oli taivuttanut Marian sille kannalle, että olisi vähemmän viisasta levitellä heidän galilealaisten ystäviensä ja sukulaistensa keskuuteen sellaista tietoa, että Jeesus oli lupauksen lapsi. He sopivat, ettei näistä asioista kerrottaisi kenellekään mitään. Ja he molemmat pitivät tämän lupauksen varsin uskollisesti.
123:1.4 (1357.1) Jeesuksen neljäs elinvuosi oli alusta loppuun normaalin fyysisen kehityksen ja epätavallisen mentaalisen aktiivisuuden aikaa. Tällä välin hän oli jo solminut hyvin läheisen ystävyyssuhteen Jaakob[67]-nimiseen, suunnilleen hänen ikäiseensä naapurinpoikaan. Jeesus ja Jaakob leikkivät aina mieluusti yhdessä, ja varttuessaan heistä tuli ylimpiä ystäviä ja uskollisia tovereita.
123:1.5 (1357.2) Tämän nasaretilaisperheen elämän seuraava tärkeä tapahtuma oli heidän toisen lapsensa Jaakobin[68] syntymä huhtikuun 2. päivän varhaisina aamuhetkinä vuonna 3 eKr. Jeesus oli ylen määrin ihastunut ajatuksesta, että hänellä oli pikkuveli, ja hän saattoi seistä tuntikausia vain seuraamassa, mitä tämä vauva elämänsä alkuvaiheessa puuhaili.
123:1.6 (1357.3) Elettiin saman vuoden keskikesää, kun Joosef rakensi pienen työpajan kyläkaivon lähettyville ja vähän matkan päähän karavaanien levähdyspaikasta. Tämän jälkeen hän teki päivisin enää hyvin vähän kirvesmiehen töitä. Hänellä oli työtovereinaan kaksi veljeään ja useita muita käsityöläisiä, joita hän lähetti työmaille jääden itse työpajaan valmistamaan ikeitä ja auroja ja tekemään muita puutöitä. Jonkin verran hän työskenteli myös nahkatöiden, köysi- ja telttakangastöiden parissa. Ja varttuessaan Jeesus, milloin ei ollut koulussa, käytti aikaansa suunnilleen yhtä paljon äitinsä auttamiseen kotiaskareissa kuin siihen, että hän seurasi isänsä työskentelyä työpajassa ja kuunteli samalla maailman neljältä kulmalta saapuvien karavaaninohjaajien ja matkustavaisten keskustelua ja jutustelua.
123:1.7 (1357.4) Tämän vuoden heinäkuussa, kuukautta ennen kuin Jeesus täytti neljä vuotta, koko Nasaretiin levisi pahanlaatuinen suolistosairaus, joka tarttui karavaanimatkustajilta. Vaara, että Jeesus olisi alttiina tämän tautiepidemian tarttumiselle, hätäännytti Marian niin pahasti, että hän kääräisi molemmat lapsensa nyyttiin ja pakeni veljensä maalaistaloon. Talo sijaitsi Megiddontien varrella lähellä Saridia, useita kilometrejä Nasaretista etelään. He palasivat Nasaretiin vasta runsaan kahden kuukauden kuluttua. Jeesus nautti suuresti tästä ensimmäisestä kokemuksestaan maatilalla.
123:2.1 (1357.5) Hyvän matkaa toista vuotta sen jälkeen, kun oli palattu Nasaretiin, Jeesus-poika tuli ikään, jolloin hän teki ensimmäisen henkilökohtaisen ja täydestä sydämestä lähtevän moraalisen päätöksensä. Ja silloin hänen luokseen jäi Ajatuksensuuntaaja, Paratiisin-Isän jumalallinen lahja, joka oli aikaisemmin palvellut Makiventa Melkisedekin mukana ja saanut tällä tavoin kokemusta siitä, mitä on toimia kuolevaisen ihmisen yläpuoliselta tasolta olevan olennon inkarnoituman yhteydessä tämän olennon eläessä kuolevaisen olennon lihallisessa hahmossa. Tämä tapahtuma sattui helmikuun 11. päivänä vuonna 2 eKr. Jeesus ei ollut yhtään sen tietoisempi jumalallisen Opastajan tulemisesta kuin ovat olleet ne miljoonat ja taas miljoonat muut lapset, jotka ennen tuota päivää ja sen jälkeen ovat samalla tavalla saaneet tällaisen Ajatuksensuuntaajan asumaan mielessään ja työskentelemään näiden mielten lopulta tapahtuvan hengellistymisen ja heidän kehittyvän kuolemattoman sielunsa ikuisen eloonjäämisen hyväksi.
123:2.2 (1357.6) Tuona helmikuisena päivänä päättyi Universumin Hallitsijoiden välittömästi ja henkilökohtaisesti harjoittama valvonta siltä osin kuin se liittyi Mikaelin lapsenhahmoisen inkarnoituman koskemattomuuteen. Tuosta hetkestä alkaen, koko sen ajan, jonka inkarnoituman ihmishahmoinen kehittyminen jatkui, Jeesuksen varjelun oli määrä olla tämän hänen sisimmässään asuvan Suuntaajan ja mukaan liittyvien serafisuojelijoiden vastuulla. Serafien toimintaa täydensi aika ajoin keskiväliolentojen huolenpito. Nämä oli osoitettu suorittamaan tiettyjä tarkalleen määriteltyjä tehtäviä heidän planetaaristen esimiestensä antaman ohjeen mukaisesti.
123:2.3 (1357.7) Jeesus täytti tämän vuoden elokuussa viisi vuotta, ja tästä syystä sanommekin tätä vuotta hänen elämänsä viidenneksi (kalenteri)vuodeksi. Mainittuna vuonna, vuonna 2 eKr., runsas kuukausi ennen viidettä syntymäpäiväänsä, Jeesuksen teki onnelliseksi se, että hänelle syntyi Mirjam-sisar. Mirjam syntyi heinäkuun 11. päivän yönä. Seuraavan päivän iltana Jeesuksella ja hänen isällään oli pitkä keskustelu tavasta, jolla eri elollisryhmät syntyvät maailmaan erillisiksi yksilöiksi. Jeesus sai arvokkaimman osan alkuaikojen opetuksesta vanhemmiltaan, kun nämä vastasivat hänen harkittuihin ja tutkiviin kyselyihinsä. Joosef ei milloinkaan lyönyt mitään laimin siinä suhteessa, etteikö hän olisi nähnyt vaivaa ja kuluttanut aikaa vastatakseen pojan esittämiin lukuisiin kysymyksiin. Viisivuotiaasta aina kymmenvuotiaaseen saakka Jeesus oli yhtä jatkuvaa kysymysmerkkiä. Vaikkeivät Joosef ja Maria aina osanneetkaan vastata hänen kysymyksiinsä, he eivät koskaan laiminlyöneet sitä, että he keskustelivat täysipainoisesti hänen kyselyihinsä sisältyvistä asioista ja kaikin mahdollisin tavoin auttoivat häntä hänen pyrkiessään pääsemään tyydyttävään selvyyteen valppaan mielensä esille kaivamista ongelmista.
123:2.4 (1358.1) Nasaretiin-paluun jälkeen talon elämä oli ollut varsin vilkasta, ja Joosefilla oli ollut tavallistakin enemmän työtä uuden verstaansa rakentamisessa ja liikeyrityksensä saattamisessa uudelleen alkuun. Hänellä oli puuhaa niin runsaasti, ettei hän ollut ehtinyt valmistaa Jaakobille edes kehtoa, mutta tämä puute korjattiin paljon ennen Mirjamin maailmaantuloa niin, että tällä oli varsin mukava kätkyt, jossa kelliä perhekunnan ihailtavana. Ja Jeesus-lapsi osallistui sydämen kyllyydestä kaikkiin näihin luonnollisiin ja normaaleihin kotipiirin kokemuksiin. Hän oli peräti mielissään pikkuveljestään ja vieläkin pienemmästä sisarestaan ja oli suureksi avuksi Marialle näiden hoitamisessa.
123:2.5 (1358.2) Noiden päivien ei-juutalaisessa maailmassa ei ollut montakaan kotia, jotka olisivat kyenneet antamaan lapselle älyllisessä, moraalisessa ja uskonnollisessa mielessä paremman koulutuksen kuin, mihin Galilean juutalaiskodit kykenivät. Näillä juutalaisilla oli lastensa kasvattamista ja opettamista varten järjestelmällinen ohjelma. He jakoivat lapsen elämän seitsemään vaiheeseen:
123:2.6 (1358.3) 1. Vastasyntynyt lapsi, ensimmäisestä päivästä kahdeksanteen.
123:2.7 (1358.4) 2. Rintalapsi.
123:2.8 (1358.5) 3. Vieroitettu lapsi.
123:2.9 (1358.6) 4. Vaihe, jonka lapsi on äidistä riippuvainen; vaihe jatkui viidennen ikävuoden loppuun.
123:2.10 (1358.7) 5. Lapsen orastava riippumattomuus, mikä poikien kohdalla tarkoitti kasvatusvastuun siirtymistä isälle.
123:2.11 (1358.8) 6. Nuoruusikäiset nuorukaiset ja neitoset.
123:2.12 (1358.9) 7. Nuoret miehet ja naiset.
123:2.13 (1358.10) Galilean juutalaisten keskuudessa äidin oli tapana kantaa vastuu lapsen opettamisesta viidenteen syntymäpäivään saakka, ja mikäli kysymyksessä oli poikalapsi, siitä lähtien isää pidettiin vastuullisena tämän opetuksesta. Tämän mukaisesti Jeesus puheena olevana vuonna siirtyi Galilean juutalaislapsen elämän viidenteen vaiheeseen, ja niin ollen Maria elokuun 21. päivänä vuonna 2 eKr. luovutti hänet muodollisesti Joosefin huomaan saamaan lisää opetusta.
123:2.14 (1358.11) Vaikka Joosef nyt ottikin välittömän vastuun Jeesuksen älyllisestä ja uskonnollisesta opetuksesta, hänen äitinsä oli silti edelleenkin kiinnostunut hänen kotiopetuksestaan. Maria opetti hänet tuntemaan ja hoitamaan köynnöksiä ja kukkia, jotka kasvoivat kotipalstaa joka puolelta ympäröivien puutarhamuurien vierustoilla. Maria järjesti talon katolle (jota kesäisin käytettiin makuuhuoneena) myös matalia hiekkalaatikoita, joiden hiekkaan Jeesus piirteli karttoja ja harjoitteli alkuaikoina myös aramean, kreikan ja myöhemmin heprean kirjoittamista, sillä aikanaan hän oppi lukemaan, kirjoittamaan ja puhumaan sujuvasti kaikkia kolmea kieltä.
123:2.15 (1358.12) Jeesus näytti olevan fyysisesti kutakuinkin täydellinen lapsi, ja mentaalisessa ja emotionaalisessa mielessä hänen kehityksensä jatkui normaalisti. Tämän viidennen (kalenteri)vuotensa lopulla hän kärsi lievästä ruoansulatushäiriöstä. Kysymyksessä oli hänen ensimmäinen, jos kohta vähäinen, sairautensa.
123:2.16 (1359.1) Vaikka Joosef ja Maria usein keskustelivatkin vanhimman lapsensa tulevaisuudesta, olisit sinä, jos silloin olisit ollut siellä, pannut merkille vain, että varttumassa oli normaali, terve, huoleton, mutta äärimmäisen tiedonhaluinen tuohon aikaan ja paikkaan kuuluva lapsi.
123:3.1 (1359.2) Äitinsä auttamana Jeesus oli jo oppinut aramean kielen galilealaisen murteen, ja nyt hänen isänsä ryhtyi opettamaan hänelle kreikkaa. Maria puhui kreikkaa vain vähäsen, mutta Joosef puhui sujuvasti sekä arameaa että kreikkaa. Kreikanopintojen oppikirjana käytettiin sitä heprealaiskirjoitusten jäljennöstä – täydellistä lain ja profeettojen laitosta, johon kuuluivat myös psalmit –, jonka he olivat saaneet lahjaksi Egyptistä-lähdön hetkellä. Koko Nasaretissa oli vain kaksi täysimittaista kreikankielisten kirjoitusten kopiota, ja se, että toinen näistä kopioista oli kirvesmiehen perheen hallussa, teki Joosefin kodista paikan, jonne monet etsiytyivät, ja näin Jeesuksella oli varttuessaan tilaisuus tavata miltei loputon määrä hartaita opiskelijoita ja vilpittömiä totuudenetsijöitä. Ennen vuoden loppua Jeesus oli ryhtynyt pitämään huolta tästä arvaamattoman kalliista käsikirjoituksesta, sitten kun hänelle oli hänen kuudentena syntymäpäivänään kerrottu, että pyhän kirjan olivat hänelle lahjoittaneet aleksandrialaiset ystävät ja sukulaiset. Eikä aikaakaan, kun hän jo osasi lukea sitä vaivatta.
123:3.2 (1359.3) Jeesus koki nuoren elämänsä ensimmäisen suuren järkytyksen, kun hän oli vähän vaille kuusivuotias. Pikkumiehestä oli tuntunut siltä, että hänen isänsä – tai ainakin hänen isänsä ja äitinsä yhdessä – tiesi kaiken. Kuvitelkaapa sen vuoksi tämän kyselevän lapsen hämmästystä, kun hän kysyi isältään, mikä oli juuri sattuneen lievän maanjäristyksen syy, ja sai kuulla Joosefin sanovan: ”Poikani, sitä en todellakaan tiedä.” Näin alkoi pitkä ja hämmentävä harhakuvien särkyminen, jonka kuluessa Jeesukselle selvisi, etteivät hänen maiset vanhempansa olleetkaan kaikkiviisaita eivätkä kaiken tietäviä.
123:3.3 (1359.4) Joosefin ensimmäisenä ajatuksena oli kertoa Jeesukselle, että maanjäristyksen oli aiheuttanut Jumala, mutta hetken mietittyään hän päätteli sellaisen vastauksen antavan välittömästi aiheen uusiin ja entistäkin hämmentävämpiin kysymyksiin. Jo Jeesuksen varhaisimpien ikävuosien aikana oli varsin vaikeata vastata hänen fyysisiä ja sosiaalisia ilmiöitä koskeviin kyselyihinsä sanomalla hänelle ajattelemattomasti, että vastuun kantoi milloin Jumala, milloin perkele. Vallalla olleen juutalaisten omaksuman uskomuksen mukaisesti Jeesus oli pitkään taipuvainen hyväksymään opin hyvistä ja pahoista hengistä mentaalisten ja hengellisten ilmiöiden mahdolliseksi selitykseksi, mutta varsin aikaisessa vaiheessa hän alkoi epäillä, tokko tällaiset näkymättömät voimat olisivat vastuussa luonnonmaailman fyysisistä tapahtumista.
123:3.4 (1359.5) Vuoden 1 eKr. alkukesällä, ennen kuin Jeesus oli täyttänyt kuutta vuotta, Sakarias, Elisabet ja heidän poikansa Johannes tulivat käymään Nasaretin perheen luona. Jeesus ja Johannes viihtyivät hyvin yhdessä tämän heidän muistamansa ensimmäisen tapaamisen aikana. Vaikkeivät vierailijat voineetkaan viipyä kuin muutaman päivän, vanhemmat keskustelivat silti monista asioista, myös poikiensa tulevaisuutta koskevista suunnitelmista. Vanhempien käydessä keskustelujaan pojat leikkivät palikoilla hiekkalaatikossa talon katolla ja pitivät hauskaa monella muulla aidon poikamaisella tavalla.
123:3.5 (1359.6) Tavattuaan Johanneksen, joka oli kotoisin Jerusalemin lähettyviltä, Jeesus alkoi osoittaa tavatonta kiinnostusta Israelin historiaa kohtaan ja esittää yksityiskohtaisia kysymyksiä sapattiriittien, synagogasaarnojen ja vähän väliä vietettyjen muistojuhlien merkityksestä. Hänen isänsä selitti hänelle kaikkien näiden juhla-aikojen merkityksen. Ensimmäisenä oli keskitalven juhlavalaistus, joka kesti kahdeksan päivää. Se aloitettiin sytyttämällä yksi kynttilä ensimmäisenä iltana, ja kynttilöiden lukumäärää lisättiin kunakin iltana yhdellä. Tällä haluttiin muistella temppelin vihkimistä sen jälkeen, kun Juudas Makkabealainen oli palauttanut voimaan Mooseksen määräämät palvelusmenot. Seuraavana oli vuorossa alkukevään puurim-juhla, jota vietettiin Esterin ja hänen toimestaan tapahtuneen Israelin vapautumisen muistoksi. Sitten seurasi juhlallinen pääsiäinen, jota aikuiset, mikäli suinkin mahdollista, viettivät Jerusalemissa, kun lapset taas muistivat kotona, ettei koko viikkoon saanut syödä hapatettua leipää. Myöhemmin oli vuorossa uutishedelmien juhla, sadonkorjuujuhla, ja viimeisenä, juhlavimpana kaikista, oli uuden vuoden juhla, sovituksen päivä. Vaikka Jeesuksen nuorelle mielelle jotkin näistä juhlista ja juhlamenoista olivatkin vaikeasti ymmärrettäviä, hän pohdiskeli niitä silti vakavasti ja meni sitten täysin rinnoin mukaan lehtimajanjuhlan iloihin. Se oli koko juutalaiskansan vuotuinen loma-aika, aika, jolloin he muuttivat ulos lehteviin majoihin ja antautuivat ilonpidon ja mielihyvän valtaan.
123:3.6 (1360.1) Tämän vuoden aikana Joosefilla ja Marialla oli vaikeuksia Jeesuksen rukousten suhteen. Hän piti tiukasti kiinni siitä, että hän puhuisi taivaalliselle Isälleen koko lailla niin kuin hänellä oli tapana jutella Joosefille, maiselle isälleen. Tämä poikkeaminen juhlavammista ja kunnioittavammista tavoista pitää yhteyttä Jumaluuteen oli hänen vanhemmistaan, eritoten hänen äidistään, hieman kiusallista, mutta mitään keinoa ei ollut suostutella häntä muuttamaan tapaansa, vaan hänen tapanaan oli lausua rukouksensa juuri niin kuin häntä oli opetettu, minkä jälkeen hän vaatimalla vaati saada ”vähän jutella taivaallisen Isäni kanssa”.
123:3.7 (1360.2) Saman vuoden kesäkuussa Joosef luovutti Nasaretissa sijaitsevan työpajansa veljilleen ja ryhtyi työskentelemään virallisesti rakennusurakoitsijana. Ennen vuoden loppua perheen tulot olivat yli kolminkertaistuneet. Köyhyyden ahdinkoa ei nasaretilaisperhe enää kertaakaan kokenut kuin vasta Joosefin kuoleman jälkeen. Perhe kasvoi kasvamistaan, ja paljon rahaa käytettiin ylimääräiseen opetukseen ja matkusteluun, mutta Joosefin tulot kasvoivat aina samaa tahtia menojen lisääntymisen kanssa.
123:3.8 (1360.3) Muutamat tämän jälkeen seuranneet vuodet Joosef teki paljon töitä Kaanassa, (Galilean) Betlehemissä, Magdalassa, Nainissa, Sepforiissa, Kapernaumissa ja Eendorissa sekä lisäksi paljon rakennustöitä Nasaretissa ja sen lähistöllä. Kun Jaakobista tuli kyllin vanha auttamaan äitiään kotiaskareissa ja nuorempien lasten hoitamisessa, Jeesus oli usein poissa kotoa matkustaessaan isänsä mukana näihin ympäristön kaupunkeihin ja kyliin. Jeesus oli tarkka huomioidentekijä, ja näillä kodin ulkopuolelle suuntautuneilla matkoillaan hän hankki paljon käytännön tietoa. Hän keräsi uutterasti tietoa ihmisestä ja siitä, miten tämä eli maan päällä.
123:3.9 (1360.4) Puheena olevana vuonna Jeesus edistyi pitkälle väkevien tunteidensa ja voimakkaiden mielenliikkeidensä sovittamisessa perheen keskinäisen yhteistyön ja kotikurin vaatimuksiin. Maria oli rakastava äiti mutta melkoisen ankara kurinpitäjä. Joosefilla oli kuitenkin monissa suhteissa suurempi vaikutusvalta Jeesukseen, sillä hänen tapanaan oli istua pojan viereen ja juurta jaksain selittää todelliset ja pohjimmaiset syyt siihen, miksi oli kaikkien perheenjäsenten viihtyvyyttä ja rauhaa ajatellen välttämätöntä kurin avulla rajoittaa henkilökohtaisia mieltymyksiä. Kun tilanne oli Jeesukselle selitetty, hän toimi aina älyä ja halukkuutta osoittaen vanhempiensa toiveiden ja perheen yhteisten sääntöjen mukaisesti.
123:3.10 (1360.5) Jeesus käytti suuren osan joutilaasta ajastaan, silloin kun hänen äitinsä ei tarvinnut hänen apuaan taloustöissä, päivisin kukkien ja kasvien ja iltaisin tähtien tutkimiseen. Hänessä ilmeni kiusallinen mieltymys maata selällään ja tuijotella ihmetellen taivaan tähtitarhaa vielä kauan sen jälkeen kun oli hänen tavallinen nukkumaanmenoaikansa tässä järjestystä vaalivassa nasaretilaiskodissa.
123:4.1 (1361.1) Tämä oli Jeesuksen elämässä todella vaiheikas vuosi. Tammikuun alkupuolella Galileassa oli suuri lumimyrsky. Lunta satoi hyvinkin puoli metriä. Se oli Jeesuksen elinaikanaan näkemistä lumipyryistä sankin ja Nasaretissa yksi runsaimmista sataan vuoteen.
123:4.2 (1361.2) Se, mitä juutalaislapset Jeesuksen aikoihin leikkivät, oli melko rajoittunutta. Aivan liian usein lapset leikkivät niitä vakavampia puuhia, joita he näkivät vanhempien ihmisten toimittavan. He leikkivät usein häitä ja hautajaisia, seremonioita, joita he tavan takaa näkivät ja jotka olivat sangen näyttäviä. He tanssivat ja lauloivat, mutta heillä oli varsin vähän sääntöjen mukaan leikittäviä pelejä, leikkejä, joista myöhempien aikojen lapset ovat niin suuresti nauttinet.
123:4.3 (1361.3) Erään naapurinpojan ja myöhemmin oman veljensä Jaakobin kanssa Jeesus leikki mielellään perheen puusepänverstaan peränurkassa, jossa heillä oli hyvin hauskaa lastujen ja puupalikoiden seassa. Jeesuksen oli aina vaikea käsittää, mitä pahaa piili tietynlaisissa leikeissä, jotka olivat kiellettyjä sapattina, mutta hän mukautui aina vanhempiensa toiveisiin. Hänellä oli huumorintajua ja leikkimieltä, jotka hänen elinaikanaan ja hänen sukupolvensa aikaisessa elinympäristössä saivat varsin vähän tilaisuutta päästä esille, mutta aina neljätoistavuotiaaksi saakka hän oli enimmän aikaa iloinen ja huoleton.
123:4.4 (1361.4) Marialla oli kyyhkyslakka taloon liitetyn eläinsuojan katolla, ja he käyttivät kyyhkysten myynnistä saamansa tulot erityisenä hyväntekeväisyysrahastona, jota Jeesus hoiti siitä ensin kymmenykset vähennettyään ja ne synagogan virkailijalle luovutettuaan.
123:4.5 (1361.5) Tähän mennessä ainoaan varsinaiseen onnettomuuteensa Jeesus joutui pudotessaan takapihan kiviportailta, jotka johtivat telttakankaalla katettuun makuuhuoneeseen. Se tapahtui idästä odottamatta nousseen heinäkuisen hiekkamyrskyn aikana. Kuumat, puuskittain hienoa hiekkaa kuljettavat tuulet puhalsivat tavallisesti sadekauden aikana, erityisesti maalis- ja huhtikuussa. Oli perin harvinaista, että tällainen myrsky puhalsi heinäkuussa. Kun myrsky puhkesi, Jeesus oli tapansa mukaan talon katolla leikkimässä, sillä kuivanakautena se oli enimmän aikaa hänen tavanomainen leikkipaikkansa. Kun hän laskeutui portaita, hiekka sokaisi hänet, ja hän putosi. Tämän onnettomuuden jälkeen Joosef rakensi kaiteet portaiden kummallekin sivustalle.
123:4.6 (1361.6) Ei ollut mitään keinoa, jolla tämä onnettomuus olisi voitu estää. Se ei ollut luettavissa kahden tilapäisen keskivälivarjelijan syyksi – yksi ensiasteinen ja yksi toisasteinen keskiväliolento oli nimittäin asetettu pitämään poikaa silmällä – myöskään serafivartijan syyksi asiaa ei voitu panna. Se ei yksinkertaisesti vain ollut vältettävissä. Mutta tämä vähäinen tapaturma, joka sattui sillä aikaa, kun Joosef oli poissa kotoa Eendorissa, sai Marian mielessä aikaan sellaisen huolestuneisuuden, että hän muutamien kuukausien ajan epäviisaasti pyrki pitämään Jeesuksen tiiviisti vierellään.
123:4.7 (1361.7) Taivaalliset persoonallisuudet eivät mielivaltaisesti puutu aineellisella tasolla sattuviin onnettomuuksiin, fyysisluontoisiin arkipäivän tapahtumiin. Tavallisissa oloissa vain keskiväliolennot voivat kohtalon miesten ja naisten persoonaa suojellakseen puuttua aineellisiin olosuhteisiin, ja erityistapauksissakin nämä olennot voivat toimia tällä tavoin vain ylempiensä nimenomaisia toimeksiantoja noudattaen.
123:4.8 (1361.8) Ja kysymyksessä oli vain yksi monista tällaisista tälle tiedonjanoiselle ja seikkailunhaluiselle nuorukaiselle sittemmin sattuneista vahingoista. Jos luot mielessäsi kuvan tarmokkaan pojan keskimääräisestä lapsuudesta ja nuoruudesta, saat melko hyvän käsityksen Jeesuksen nuoruudenaikaisesta elämänvaiheesta, ja voit tällöin kuvitella, miten paljon huolta hän aiheutti vanhemmilleen, varsinkin äidilleen.
123:4.9 (1362.1) Nasaretilaisperheen neljäs lapsi, Joosef, syntyi keskiviikkoaamuna, maaliskuun 16. päivänä vuonna 1 jKr.
123:5.1 (1362.2) Jeesus oli nyt seitsenvuotias eli iässä, jolloin juutalaislasten edellytettiin aloittavan virallinen opintiensä synagogakouluissa. Niinpä hän tämän vuoden elokuussa aloitti Nasaretissa vaiheikkaan koulunkäyntinsä. Pikkumiehemme osasi jo lukea, kirjoittaa ja puhua sujuvasti kahta kieltä: arameaa ja kreikkaa. Hänen oli nyt määrä ottaa tehtäväkseen oppia lukemaan, kirjoittamaan ja puhumaan heprean kieltä. Ja hän oli todella innoissaan edessään avautuvasta uudesta koululaisen maailmasta.
123:5.2 (1362.3) Kolmen vuoden ajan, kymmenvuotiaaksi asti, hän kävi Nasaretin synagogan alkeiskoulua. Näiden kolmen vuoden ajan hän opetteli lainkirjan alkeita, siinä muodossa kuin tämä teos oli heprean kielellä kirjaan pantu. Seuraavat kolme vuotta hän opiskeli ylemmän asteen koulussa ja painoi muistiinsa pyhän lain syvällisemmät opetukset niitä ääneen toistamalla. Hän valmistui tästä synagogakoulusta kolmantenatoista ikävuotenaan, ja synagogan johtajat luovuttivat hänet vanhemmilleen oppineena ”käskyn poikana”, joka siitä lähtien olisi Israelin yhteisön vastuunalainen kansalainen. Tämä kaikki oikeutti hänet osallistumaan pääsiäisenviettoon Jerusalemissa. Niinpä hän tuona vuonna osallistuikin isänsä ja äitinsä seurassa ensimmäistä kertaa pääsiäisjuhlille.
123:5.3 (1362.4) Nasaretin koulussa oppilaat istuivat puolikaaressa lattialla, kun hashen, muuan synagogan viranhaltija, heidän opettajansa, istui heitä vastapäätä. He aloittivat opiskelunsa Kolmannesta Mooseksen kirjasta eli Leviticuksesta, siirtyivät sitten opettelemaan muita lain kirjoja, minkä jälkeen vuorossa oli profeettojen ja psalmien opiskelu. Nasaretin synagoga omisti täydellisen kopion hepreankielisistä kirjoituksista. Ennen kahdettatoista ikävuotta ei opiskeltu mitään muuta kuin näitä kirjoituksia. Kesäkuukausien aikana koulutunteja vähennettiin huomattavasti.
123:5.4 (1362.5) Jeesuksesta tuli varsin lyhyessä ajassa loistava hepreantaitaja, ja hänen nuoruusvuosinaan, kun sattui, ettei Nasaretissa ollut käymässä ketään arvovierasta, häntä pyydettiin usein lukemaan heprealaiskirjoituksia synagogaan säännönmukaisiin sapattipalveluksiin kokoontuneille uskollisille.
123:5.5 (1362.6) Näillä synagogakouluilla ei tietenkään ollut mitään oppikirjoja. Hashenilla oli opettaessaan tapana sanoa lause ja oppilaat toistivat sen sitten hänen perässään yhteen ääneen. Jos oppilaalla oli käytettävissään kirjoitetut lain kirjat, hän opetteli läksynsä lukemalla kirjaa ääneen ja yhtä mittaa toistamalla.
123:5.6 (1362.7) Virallisemman koulunkäyntinsä ohella Jeesus alkoi seuraavaksi saada kosketusta maailman neljältä kulmalta kotoisin olevien ihmisluontoon, sillä hänen isänsä korjauspajassa kävi ihmisiä monista maista. Kun hänen ikänsä karttui, hän kuljeskeli vapaasti karavaanimatkustajien seassa näiden viivähtäessä kyläkaivon lähellä levähtämässä ja aterioimassa. Kreikkaa sujuvasti puhuvana hän keskusteli useimpien karavaanimatkustajien ja -ohjaajien kanssa vaivatta.
123:5.7 (1362.8) Nasaret oli karavaanitien asema ja matkanteon solmukohta, väestöltään suurelta osin ei-juutalainen. Samalla se oli laajalti tunnettu juutalaisten perinteisen lain vapaamielisen tulkinnan keskuksena. Galileassa juutalaiset menivät vapaammin ei-juutalaisten pariin kuin, mikä oli heidän käytäntönsä Juudeassa. Ja kaikkiin Galilean kaupunkeihin verrattuina Nasaretin juutalaiset olivat vapaamielisimpiä niiden sosiaalisten rajoitusten tulkinnoissaan, jotka perustuivat pelkoihin mahdollisesta itsensä saastuttamisesta, jos joutuisi kosketuksiin ei-juutalaisten kanssa. Ja näistä seikoista sai alkunsa Jerusalemissa yleisesti käytetty sanonta: ”Voiko Nasaretista muka tulla jotakin hyvää?”
123:5.8 (1363.1) Jeesus sai moraaliopetuksensa ja hengellisen sivistyksensä pääasiassa omassa kodissaan. Suuren osan älyllisestä ja teologisesta opetuksestaan hän sai hashenilta. Mutta todellisen sivistyksensä – sen mielen ja sydämen varustuksen, jota tarvitaan ihmisen joutuessa tositilanteessa koettelemaan itseään elämän asettamien ongelmien kanssa kamppailtaessa –, hän sai kanssaihmistensä keskuudessa liikkumalla. Juuri tämä läheinen yhdessäolo muiden ihmisten, nuorten ja vanhojen, juutalaisten ja ei-juutalaisten, kanssa tarjosi hänelle tilaisuuden päästä tuntemaan ihmisten sukukunta. Jeesus oli verrattoman sivistynyt sikäli, että hän ymmärsi ihmisiä perin pohjin ja rakasti heitä hartaasti.
123:5.9 (1363.2) Kaikki nämä synagogassa viettämänsä vuodet hän oli loistava oppilas, jolla oli paljon etua siitä, että hän osasi kolmea kieltä. Nasaretin hashen huomauttikin Joosefille tilanteessa, jolloin Jeesus päätti koulukurssinsa, että hän kukaties ”oli oppinut enemmän Jeesuksen syvälle käyvistä kysymyksistä” kuin, mitä hän oli ”kyennyt poikaselle opettamaan.”
123:5.10 (1363.3) Koko oppikurssinsa ajan Jeesus oppi paljon, ja synagogassa pidetyt säännölliset sapattisaarnat olivat hänelle suuri innoituksen lähde. Oli tavanmukaista, että Nasaretissa sapatin yli viipyviä merkittäviä vierailijoita pyydettiin puhumaan synagogassa. Varttuessaan Jeesus kuuli monien, kaikkialta juutalaisesta maailmasta tulevien, suurten ajattelijoiden esittävän näkemyksiään, samoin kuin monien sellaisten, jotka eivät olleet kovinkaan puhdasoppisia juutalaisia, sillä Nasaretin synagoga oli muuan heprealaisen ajattelun ja kulttuurin edistynyt ja vapaamielinen keskus.
123:5.11 (1363.4) Seitsemänikäisinä koulumaailmaan astuessaan (tuolloin juutalaiset olivat juuri saattaneet voimaan oppivelvollisuuslain) oppilailla oli tapana valita oma ”syntymäpäivätekstinsä”, eräänlainen kultainen sääntö, joka opastaisi heitä koko opiskeluajan ja jota he käyttivät usein lähtökohtana, kun he kolmentoistaikäisinä pitivät valmistumistilaisuudessa puheen. Jeesuksen valitseman tekstin oli kirjoittanut profeetta Jesaja: ”Herran Jumalan henki on minun päälläni, sillä Herra on minut voidellut; hän on lähettänyt minut viemään hyvää sanomaa nöyrille; sitomaan niitä, joiden sydän on särkynyt; julistamaan kahlituille vapautusta ja päästämään hengelliset vangit vapauteen.”
123:5.12 (1363.5) Nasaret oli yksi heprealaiskansakunnan kahdestakymmenestäneljästä pappiskeskuksesta. Mutta Galilean pappiskunta oli perinteisten lakien tulkinnassaan huomattavasti juudealaisia kirjanoppineita ja rabbeja vapaamielisempi. Ja Nasaretissa oltiin sapatin noudattamisenkin suhteen muita vapaamielisempiä. Siksi Joosefin tapana olikin viedä Jeesus sapatti-iltapäivinä kävelyretkille, ja yksi heidän mieluisimmista huvituksistaan oli kiivetä heidän kotinsa lähistöllä sijaitsevalle kukkulalle. Sieltä heille avautui esteetön näköala koko Galileaan. Luoteen suunnalla he voivat kirkkaina päivinä nähdä Karmelvuoren pitkän harjanteen, joka jatkui mereen saakka, ja monet kerrat Jeesus kuunteli isänsä esittämän tarinan Eliaasta. Tämä kuului ensimmäisten joukossa niiden heprealaispappien pitkään rivistöön, jotka arvostelivat Ahabia ja paljastivat Baalin papit. Pohjoisessa kohotti Hermonvuori lumisen huippunsa hohtaen majesteettisena ja halliten taivaanrantaa ylärinteiden kimallellessa lähes tuhannen metrin matkalta ikilumesta vitivalkoisina. Kaukana idässä he saattoivat erottaa Jordaninlaakson ja vieläkin kauempana Moabin kallioiset kukkulat. Samalla tavoin he etelässä ja idässä voivat nähdä Dekapoliin kreikkalais-roomalaiset kaupungit amfiteattereineen ja suurellisine temppeleineen, kun auringonsäteet osuivat niiden marmoriseiniin. Ja jos he viipyivät kukkulalla auringonlaskuun saakka, heidän oli lännen suunnalla mahdollista erottaa kaukaisella Välimerellä purjehtivat alukset.
123:5.13 (1364.1) Jeesus saattoi tarkkailla karavaaneja, kun ne tulivat neljältä suunnalta ja kulkivat reiteillään kohti Nasaretia ja sieltä pois, ja etelän suunnalla hänen katseensa kantoi avaran ja hedelmällisen Esdraelonin tasangon yli, joka levittäytyi Gilboavuoren suunnalle ja Samariaan.
123:5.14 (1364.2) Milloin he eivät kiivenneet kukkuloille kaukaisuuksiin ulottuvaa maisemaa katselemaan, he kuljeskelivat maaseudulla tutkimassa, miten luonnon ilmeet vaihtuivat kulloisenkin vuodenajan mukaan. Kotipiirissä saamansa opetuksen lisäksi Jeesuksen alkuopetuksessa tavoiteltiin kunnioittavaa ja myönteistä suhdetta luontoon.
123:5.15 (1364.3) Jo ennen kuin Jeesus oli täyttänyt kahdeksan vuotta, hän oli kaikkien Nasaretin äitien ja nuorten naisten tuntema. Nämä olivat tavanneet hänet ja keskustelleet hänen kanssaan kaivolla, joka ei ollut kaukana hänen kodistaan ja joka oli yksi koko kaupungin sosiaalisen kanssakäymisen ja kuulumistenvaihdon keskuksista. Puheena olevana vuonna Jeesus oppi lypsämään perheen lehmän ja hoitamaan muita eläimiä. Tämän ja seuraavan vuoden aikana hän oppi myös valmistamaan juustoa ja kutomaan. Kymmenvuotiaana hän oli jo taitava käsittelemään kangaspuita. Jotakuinkin näihin aikoihin Jeesus ja naapurinpoika Jaakob ystävystyivät savenvalajan kanssa, joka teki työtään virtaavan lähteen äärellä. Ja katsellessaan, miten Naatanin näppärät sormet muovailivat savea savenvalajan pyörällä, kumpainenkin heistä teki monta kertaa päätöksen ryhtyä savenvalajaksi, sitten kun olisi varttunut aikuiseksi. Naatan piti näistä pikkumiehistä kovasti ja antoi heille usein savea leikittäväksi. Hän nimittäin pyrki voimistamaan heidän luovaa mielikuvitustaan sillä, että innosti heitä kilpailemaan erilaisten esineiden ja eläinhahmojen luomisessa.
123:6.1 (1364.4) Koulunkäynnin osalta tämä oli mielenkiintoinen vuosi. Vaikkei Jeesus ollutkaan mikään epätavallinen opiskelija, hän oli uuras oppilas, joka kuului luokan edistyneempään kolmannekseen ja joka teki työnsä niin hyvin, että hänet vapautettiin koulunkäynnistä viikon ajaksi joka kuukausi. Tuon viikon hän vietti tavallisesti joko kalastajasetänsä luona Galileanmeren rannalla Magdalan lähistöllä tai enonsa maatilalla, joka sijaitsi noin kahdeksan kilometrin päässä Nasaretista etelään.
123:6.2 (1364.5) Vaikka hänen äitinsä olikin käynyt ylen määrin huolekkaaksi hänen terveydestään ja turvallisuudestaan, hän alkoi vähitellen sopeutua näihin kodin ulkopuolelle suuntautuviin retkiin. Jeesuksen sedät, enot ja tädit pitivät hänestä kaikki hyvin paljon, ja niin heidän välillään käytiinkin kiihkeää kilpailua siitä, kuka heistä saisi hänet luokseen näillä kuukausittaisilla käynneillä tämän vuoden ja muutamien seuraavien vuosien aikana. Hän suoritti (varhaislapsuutensa jälkeen) ensimmäisen viikonmittaisen vierailunsa enonsa maatilalle tämän vuoden tammikuussa; ensimmäisen, viikonpituisen kalassaolokokemuksensa hän sai Galileanmerellä toukokuussa.
123:6.3 (1364.6) Näihin aikoihin Jeesus tapasi erään damaskoslaisen matematiikanopettajan, ja joitakin uusia laskutapoja opittuaan hän useiden vuosien ajan vietti paljon aikaansa matematiikan parissa. Hänelle kehittyi tarkka lukujen, etäisyyksien ja mittasuhteiden taju.
123:6.4 (1364.7) Jeesus alkoi viihtyä hyvin veljensä Jaakobin seurassa, ja tämän vuoden lopulla hän ryhtyi opettamaan veljelleen aakkosia.
123:6.5 (1364.8) Käsillä olevan vuoden aikana Jeesus sopi sellaisista järjestelyistä, että hän sai maitotuotteita vastaan harpunsoittotunteja. Hän piti tavattoman paljon kaikesta musiikkiin liittyvästä. Myöhemmin hän teki parhaansa virittääkseen nuorten tovereidensa keskuudessa kiinnostusta laulumusiikkia kohtaan. Yksitoista täytettyään hän oli taitava harpisti, joka nautti suuresti saadessaan viihdyttää perhettään ja ystäviään epätavallisilla tulkinnoillaan ja osaavilla improvisoinneillaan.
123:6.6 (1365.1) Samalla kun Jeesus jatkoi kadehdittavaa edistymistään koulussa, kaikki ei ollut hänen vanhempiensa ja opettajiensa kohdalla yhtä mutkatonta. Hän esitti esittämästä päästyään monia kiusallisia kysymyksiä, jotka koskivat sekä tiedettä että uskontoa, eritoten maantiedettä ja astronomiaa. Aivan erityisen itsepintaisesti hän halusi saada selvän siitä, miksi Palestiinassa esiintyi kuivakausi ja sadekausi. Kerran toisensa jälkeen hän etsi selvitystä siihen, miksi Nasaretin ja Jordaninlaakson lämpötilojen välillä oli niin suuri ero. Hän ei kerta kaikkiaan koskaan lakannut esittämästä tällaisia älykkäitä mutta hämmentäviä kysymyksiä.
123:6.7 (1365.2) Hänen kolmas veljensä, Simon, syntyi perjantai-iltana, huhtikuun 14. päivänä tänä vuonna eli vuonna 2 jKr.
123:6.8 (1365.3) Helmikuussa Nasaretiin saapui Naahor, yksi Jerusalemin rabbiakatemian opettajista, tarkkailemaan Jeesusta, sen jälkeen kun hän oli ollut samanlaisella asialla Sakariaan kodissa Jerusalemin lähistöllä. Hän tuli Nasaretiin Johanneksen isän kehotuksesta. Vaikka hän aluksi oli jonkin verran kauhuissaan Jeesuksen suorapuheisuudesta ja epäsovinnaisesta tavasta suhtautua uskonnollisiin asioihin, hän kuitenkin katsoi sen johtuvan vain siitä, että Galilea oli niin kovin kaukana heprealaisen oppineisuuden ja kulttuurin keskuksista, ja neuvoi Joosefia ja Mariaa antamaan hänelle luvan ottaa Jeesus mukaansa Jerusalemiin, jossa tämä pääsisi osalliseksi juutalaiskulttuurin keskuksen tarjoamasta sivistyksestä ja koulutuksesta. Maria oli puolittain jo valmis suostumaan. Hän oli vakuuttunut siitä, että hänen vanhimmasta pojastaan olisi tuleva Messias, juutalainen vapahtaja. Joosef empi, hän oli yhtä vakuuttunut siitä, että Jeesuksesta oli määrä varttua kohtalon mies, mutta millaiseksi tuo kohtalo osoittautuisi, sen suhteen hän oli perin juurin epävarma. Mutta hän ei milloinkaan tosissaan epäillyt, etteikö hänen poikansa olisi ollut määrä suorittaa jokin suuri tehtävä maan päällä. Mitä enemmän hän ajatteli Naahorin antamaa neuvoa, sitä enemmän hän epäili ehdotetun Jerusalemissa-oleskelun viisautta.
123:6.9 (1365.4) Kun Joosefin ja Marian mielipiteiden välillä ilmeni tällaista eroavuutta, Naahor pyysi lupaa jättää koko asian Jeesuksen ratkaistavaksi. Jeesus kuunteli tarkkaavaisesti, keskusteli Joosefin ja Marian sekä yhden naapurin, kivenhakkaaja Jaakobin, kanssa, jonka poika oli hänen mieluisin leikkitoverinsa, ja ilmoitti sitten kaksi päivää myöhemmin, että kun hänen vanhempiensa ja neuvonantajiensa välillä esiintyi kovin suurta mielipiteiden eroavuutta ja koskei hän pitänyt itseään pätevänä ottamaan vastuuta näinkin suuresta päätöksestä, ja lisäksi kun hän itse ei tuntenut voimakasta vetoa puoleen eikä toiseen, hän koko tilanteen huomioon ottaen oli lopulta päättänyt ”puhua asiasta Isäni kanssa, joka on taivaassa”; ja koska hän ei ollut täysin varma vastauksesta, hänestä tuntui, että hänen tulisi jäädä kotiin ”isäni ja äitini luokse”. Ja sen lisäksi hän sanoi: ”Ne, jotka rakastavat minua näin suuresti, toki kykenevät tekemään hyväkseni enemmän ja opastamaan minua turvallisemmin kuin vieraat, jotka pystyvät näkemään vain ulkokuoreni ja tekemään havaintoja mielestäni, mutta jotka tuskin voivat minua tosiasiallisesti tuntea.” He olivat kaikki ihmeissään, ja Naahor lähti matkoihinsa, takaisin Jerusalemiin. Ja kului monta vuotta, ennen kuin kysymys Jeesuksen kotoalähdöstä nousi uudelleen pohdinnan kohteeksi.
[67]: Alkutekstissä Jacob.
[68]: Alkutekstissä James.
Urantia-kirja
Luku 124
124:0.1 (1366.1) VAIKKA Jeesuksen mahdollisuudet kouluopetuksen saamiseen olisivat saattaneet olla Aleksandriassa paremmat kuin Galileassa, hänellä ei siellä toisaalta olisi voinut olla yhtä oivallisia olosuhteita omien elämänongelmiensa selvittämiseen vähimmällä mahdollisella opetuksellisella ohjauksella eikä mahdollisuutta päästä samalla nauttimaan siitä suuresta edusta, joka hänen osakseen nyt tuli, kun hän oli jatkuvasti yhteydessä suureen määrään kaikkiin eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvia miehiä ja naisia sivistyneen maailman kaikilta kulmilta. Jos hän olisi jäänyt Aleksandriaan, hänen kasvatustaan olisivat ohjanneet juutalaiset pelkästään juutalaisten suuntaviivojen mukaan. Nasaretissa hän sai sellaisen kasvatuksen ja pääsi osalliseksi sellaisesta koulutuksesta, jotka sanottua tyydyttävämmin valmensivat häntä ymmärtämään ei-juutalaisia ja jotka antoivat hänelle paremman ja tasapainoisemman käsityksen siitä, mitkä olivat heprealaisen teologian toisaalta itäisten eli babylonialaisten ja toisaalta läntisten eli hellenististen näkemysten suhteelliset ansiot.
124:1.1 (1366.2) Vaikkei oikeastaan voi sanoa, että Jeesus olisi joskus ollut vakavasti sairas, oli sekä hänellä että hänen veljillään ja vauvaikäisellä sisarellaan kuitenkin tänä vuonna joitakin lieviä lapsuusiänvaivoja.
124:1.2 (1366.3) Koulunkäynti jatkui, ja edelleenkin hän oli suosiota nauttiva oppilas, joka sai joka kuukausi yhden viikon vapaata. Ja vieläkin hän jakoi aikansa suunnilleen tasan isän kanssa naapurikaupunkeihin tekemiensä matkojen, enon maatilalle Nasaretin eteläpuolelle suorittamiensa käyntien ja Magdalan rannasta tehtyjen kalaretkien kesken.
124:1.3 (1366.4) Koulussa tähän mennessä ilmenneistä ikävyyksistä vakavin sattui lopputalvella, kun Jeesus rohkeni asettua hashenia vastaan sen opin osalta, jonka mukaan kaikki veistokuvat, maalaukset ja piirrokset olisivat luonteeltaan epäjumalanpalvonnallisia. Jeesuksesta oli mieluisaa niin piirtää maisemia kuin muovailla savesta mitä erilaisimpia esineitä. Kaikelle tämäntapaisellekin puuhalle luettiin juutalaisten laissa ankara tuomio, mutta tähän saakka hän oli onnistunut torjumaan vanhempiensa vastustelun niin, että nämä olivat sallineet hänen jatkaa näitä askareitaan.
124:1.4 (1366.5) Mutta koulussa tämä ongelma pulpahti taas pinnalle. Eräs pahimmin takapajulle jääneistä oppilaista nimittäin yllätti Jeesuksen piirtämässä hiilellä opettajan kuvaa luokkahuoneen lattiaan. Siinä se oli, päivän selvänä, ja monet synagogan vanhimmista kävivät sitä katsomassa, ennen kuin komitea lähti Joosefin luokse vaatimaan, että hänen vanhimman poikansa vallattomuuksien tyrehdyttämiseksi olisi tehtävä jotakin. Ja vaikkei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun Joosefille ja Marialle esitettiin valituksia heidän monitaitoisen ja tarmokkaan lapsensa edesottamuksista, se oli kuitenkin kaikista häntä vastaan siihen mennessä esitetyistä syytöksistä vakavin. Aivan talon takaoven ulkopuolella olevan suuren kiven päällä istuen Jeesus kuunteli tovin syytöksiä, joita ladeltiin hänen taiteellisia ponnistelujaan vastaan. Häntä harmitti, että hänen muka ilkitöistään soimattiin hänen isäänsä, ja niin hän marssi sisälle ja astui pelottomasti syyttäjiensä eteen. Vanhimmat joutuivat hämmingin valtaan. Jotkut olivat valmiita tarkastelemaan tapahtunutta huumorin kannalta, joku sen sijaan tuntui ajattelevan, että poikahan oli rienaaja, ellei peräti jumalanpilkkaaja. Joosef oli ymmällään, Maria suutuksissaan, mutta Jeesus vaati tulla kuulluksi. Hän sanoi sanottavansa, puolusti rohkeasti kantaansa, ja viimeiseen asti itsensä hilliten hän ilmoitti, että hän tässä, niin kuin kaikissa muissakin kiistakysymyksissä, tyytyisi siihen, mitä hänen isänsä päättäisi. Ja vanhimpain komitea poistui paikalta lausumatta sanaakaan.
124:1.5 (1367.1) Maria koetti taivutella Joosefia antamaan Jeesukselle luvan muovata savea kotona, kunhan tämä antaisi lupauksen, ettei hän enää jatkaisi näitä arveluttavia puuhia koulussa, mutta Joosef tunsi olevansa pakotettu tekemään sellaisen ratkaisun, että rabbien toisesta käskystä esittämän tulkinnan tulisi olla voimassa. Ja mitään, mikä olisi esittänyt jotakin tai jotakuta, ei Jeesus, niin kauan kuin hän asui isänsä talossa, enää tuon päivän jälkeen piirtänyt tai muovaillut. Hän ei kuitenkaan tullut vakuuttuneeksi, että jotakin väärää olisi ollut siinä, mitä hän oli tehnyt, ja luopuminen hyvinkin mieluisasta ajankulusta oli yksi hänen nuoren elämänsä koettelemuksista.
124:1.6 (1367.2) Kesäkuun jälkipuoliskolla Jeesus kiipesi isänsä mukana ensi kertaa Taaborinvuoren huipulle. Oli kirkas päivä, ja näköala oli suurenmoinen. Yhdeksänvuotiaasta miehenalusta tuntui kuin hän olisi tosiaankin katsellut koko maailmaa – Intiaa, Afrikkaa ja Roomaa lukuun ottamatta.
124:1.7 (1367.3) Jeesuksen toinen sisar, Martta, syntyi torstai-iltana, syyskuun 13. päivänä. Kolme viikkoa Martan maailmaantulon jälkeen Joosef, joka nyt oli jonkin aikaa kotona, ryhtyi rakentamaan heidän taloonsa lisätilaa: työhuoneen ja makuuhuoneen yhdistelmää. Jeesukselle tehtiin pieni höyläpenkki, ja hän sai ensi kerran omat työkalunsa. Monet vuodet hän työskenteli aina silloin tällöin penkkinsä ääressä, ja hänestä tuli erittäin asiantunteva ikeidentekijä.
124:1.8 (1367.4) Tämä samoin kuin seuraava talvi olivat Nasaretissa kylmimmät moneen vuosikymmeneen. Jeesus oli vuorilla nähnyt lunta, ja lunta oli satanut Nasaretissakin useaan kertaan, vaikkei se muutamaa hetkeä kauempaa maassa pysynytkään; mutta jäätä hän ei ennen tätä talvea ollut nähnyt. Se tosiasia, että vesi voi esiintyä sekä kiinteässä että nestemäisessä olomuodossa ja lisäksi vielä höyrynä – jo kauan aikaa hän oli pohdiskellut kiehuvista padoista nousevan höyryn ongelmaa – pani tämän pikkumiehen ajattelemaan laajemmaltikin fyysistä maailmaa ja sen kokoonpanoa. Ja tähän varttuvaan nuorukaiseen ruumiillistunut persoonallisuus oli kuitenkin kaiken aikaa kaikkien näiden ilmiöiden aktuaalinen luoja ja organisoija koko kaukaisuuksiin ulottuvan universumin alueella.
124:1.9 (1367.5) Nasaretin ilmasto ei ollut ankara. Tammikuu oli kylmin kuukausi, ja silloin lämpötila oli keskimäärin noin 10 °C. Kuumimpien kuukausien eli heinä- ja elokuun aikana lämpötila tapasi vaihdella 24 °C ja 32 °C välillä. Laskeuduttaessa vuorilta Jordanin ja Kuolleenmeren laaksoon Palestiinan ilmasto vaihtuu jääkylmästä paahtavan kuumaksi. Ja näin juutalaisilla oli tavallaan valmius elää jokseenkin kaikissa ilmasto-oloissa, joita maailmassa ylipäätään esiintyy.
124:1.10 (1367.6) Lännestä puhalsi tavallisesti kuumimpinakin kesäkuukausina viileä merituuli kello kymmenestä aamulla kello kymmenen tienoille illalla. Mutta aina silloin tällöin saattoi hirveän kuumia tuulia päästä puhaltamaan itäisestä autiomaasta koko Palestiinan ylitse. Nämä kuumat henkäykset tulivat tavallisesti helmi- ja maaliskuussa sadekauden ollessa kääntymässä lopuilleen. Sadekauden aikana sadetta saatiin virkistävinä kuuroina marraskuulta huhtikuulle, mutta sade ei ollut jatkuvaa. Palestiinassa oli vain kaksi vuodenaikaa: kesä ja talvi eli kuivakausi ja sadekausi. Kasvit puhkesivat kukkaan tammikuussa, ja huhtikuun lopulle tultaessa koko maa oli yhtä suurta kukkatarhaa.
124:1.11 (1367.7) Käsillä olevan vuoden toukokuussa Jeesus oli ensi kertaa enonsa maatilalla auttamassa elonkorjuutöissä. Ennen kuin hän täytti kolmetoista, hän oli metallientyöstämistä lukuun ottamatta jo ehtinyt päästä enemmän tai vähemmän selville kaikesta, mitä miehet ja naiset Nasaretin seudulla työkseen tekivät, ja vanhempana, sen jälkeen kun hänen isänsä oli kuollut, hän vietti useita kuukausia sepän pajassa.
124:1.12 (1368.1) Silloin kun työtä ja karavaaniliikennettä oli vähän, Jeesus teki isänsä seurassa monta huvi- ja työmatkaa lähistön Kaanaan, Eendoriin ja Nainiin. Jo poikasena hän kävi usein Sepforiissa, joka sijaitsi vain viitisen kilometrin päässä Nasaretista luoteeseen ja oli vuodesta 4 eKr. likimain vuoteen 25 jKr. Galilean pääkaupunki ja yksi Herodes Antipaan residenssikaupungeista.
124:1.13 (1368.2) Jeesuksen fyysinen, älyllinen, sosiaalinen ja hengellinen kasvu jatkui. Hänen kodin ulkopuolelle tekemillään matkoilla oli suuri merkitys sikäli, että ne auttoivat häntä ymmärtämään paremmin ja jalomielisemmin omaa perhettään, ja näihin aikoihin hänen vanhempansakin alkoivat jo ottaa oppia hänestä, samalla kun he itse opettivat häntä. Jeesus oli jo nuoruudessaan omaperäinen ajattelija ja taitava opettaja. Hän oli alituiseen törmäyskurssissa niin kutsutun ”suullisen lain” kanssa, mutta hän koetti aina mukautua perheensä noudattamiin käytäntöihin. Hän tuli mukavasti toimeen ikäistensä lasten kanssa, mutta näiden mielen hidasliikkeisyys useinkin masensi häntä. Ennen kuin hän oli täyttänyt kymmenen vuotta, hänestä oli tullut seitsemästä pojasta koostuvan ryhmän johtaja. He muodostivat seuran, jonka tarkoituksena oli miehuuden edellyttämien fyysisten, älyllisten ja uskonnollisten valmiuksien edistäminen. Näiden poikien keskuuteen Jeesus onnistui tuomaan monia uusia pelejä ja erilaisia, entistä parempia fyysisen virkistäytymisen muotoja.
124:2.1 (1368.3) Elettiin heinäkuun viidettä päivää, joka oli kuukauden ensimmäinen sapatti, kun Jeesus isänsä kanssa maaseudulle suorittamansa kävelyretken aikana puki ensimmäistä kertaa sanoiksi tuntemuksia ja ajatuksia, jotka osoittivat, että hän oli käymässä tietoiseksi elämäntehtävänsä epätavallisesta luonteesta. Joosef kuunteli tarkkaavaisesti poikansa suurimerkityksisiä sanoja mutta ei esittänyt montakaan kommenttia eikä omasta puolestaan kertonut, mitä tiesi. Seuraavana päivänä Jeesus kävi samanlaisen mutta pitemmän keskustelun äitinsä kanssa. Myös Maria kuunteli, mitä pojalla oli sanottavaa, mutta hänkään ei tarjoutunut paljastamaan omia tietojaan. Kului lähes kaksi vuotta, ennen kuin Jeesus seuraavan kerran puhui vanhemmilleen tästä hänen omassa tietoisuudessaan yhä vahvemmaksi käyvästä totuuden paljastumisesta siltä osin, mikä olisi hänen persoonallisuutensa olemus ja hänen maan päällä suorittamansa tehtävän luonne.
124:2.2 (1368.4) Elokuussa hän aloitti opintonsa synagogan yläkoulussa. Koulussa hän aiheutti itsepintaisesti esittämillään kysymyksillä yhtä mittaa ongelmia. Yhä useammin hän piti koko Nasaretia enemmän tai vähemmän kuohuksissa. Hänen vanhemmillaan ei ollut halua kieltää häneltä näiden rauhattomuutta aiheuttavien kysymysten esittämistä, ja pikkumiehen uteliaisuus, ymmärrys ja tiedonjano herättivät hänen pääopettajassaan tavatonta mielenkiintoa.
124:2.3 (1368.5) Jeesuksen leikkitoverit eivät nähneet hänen käyttäytymisessään mitään yliluonnollista, vaan useimmissa asioissa hän oli täysin heidän kaltaisensa. Hänen kiinnostuksensa opiskelua kohtaan oli jonkin verran keskitasoa korkeammalla mutta ei mitenkään epätavallista. Hän kylläkin esitti koulussa kysymyksiä enemmän kuin muut hänen luokallaan.
124:2.4 (1368.6) Hänen epätavallisin ja silmiinpistävin ominaisuutensa oli ehkä se, ettei hän halunnut taistella oikeuksiensa puolesta. Koska hän oli ikäisekseen sangen kehittynyt miehenalku, hänen leikkitovereistaan tuntui omituiselta, ettei hänellä ollut halua puolustaa itseään edes vääryyttä vastaan eikä edes joutuessaan omaan persoonaansa kohdistuvan väkivallan kohteeksi. Kävi kuitenkin niin, ettei hän tämän ominaispiirteensä takia joutunut paljonkaan kärsimään, sillä hänellä oli ystävänään häntä vuotta vanhempi naapurinpoika Jaakob. Tämä oli Joosefin erään liikekumppanin, kivenhakkaajan, poika. Jaakob ihaili Jeesusta suuresti ja otti asiakseen huolehtia siitä, ettei kukaan päässyt käyttämään hyväkseen Jeesuksen tuntemaa vastenmielisyyttä fyysistä tappelua kohtaan. Varttuneemmat ja huonotapaiset pojat kävivät useat kerrat Jeesuksen kimppuun hänen sävyisyyteensä luottaen, mutta kerta kerran perään he saivat nopean ja varman rangaistuksen hänen aina valmiin puolustajansa, itse itsensä nimittäneen esitaistelijansa, kivenhakkaajan pojan Jaakobin kädestä.
124:2.5 (1369.1) Jeesus oli niiden nasaretilaispoikien yleisesti hyväksytty johtaja, jotka edustivat oman aikansa ja sukupolvensa korkeampia ihanteita. Hänen nuoret toverinsa todellakin rakastivat häntä, ei vain siksi, että hän oli rehti, vaan myös siksi, että hänessä tuli esille harvinainen ja ymmärtäväinen myötätunto, joka todisti rakkaudesta ja jossa oli hienotunteisen säälin vivahde.
124:2.6 (1369.2) Tänä vuonna hän alkoi osoittaa selvää mieltymystä vanhempien ihmisten seuraa kohtaan. Hänestä oli ilo keskustella kulttuuri-, kasvatus-, sosiaalisista, taloudellisista, poliittisista ja uskonnollisista asioista varttuneempien ihmisten kanssa, ja hänen järkeilyjensä syvällisyys ja havaintojensa terävyys niin lumosivat hänen aikuiset keskustelukumppaninsa, että nämä olivat aina enemmän kuin halukkaita juttelemaan hänen kanssaan. Aina siihen saakka, kun kodin ylläpito siirtyi hänen vastuulleen, hänen vanhempansa koettivat alituiseen houkutella häntä seurustelemaan mieluummin ikäistensä tai lähempänä omaa ikäänsä olevien kuin varttuneempien ja paremmat tiedot omaavien ihmisten kanssa, jotka hän itse selvästi osoitti asettavansa etusijalle.
124:2.7 (1369.3) Tämän vuoden loppupuolella hänen kokemuksiinsa kuului kahden kuukauden mittainen sedän kanssa Galileanmerelle tehty kalamatka, eikä hänen saaliinsa vähäinen ollutkaan. Hänestä oli ennen miehuusiän saavuttamista kehkeytynyt asiantunteva kalastaja.
124:2.8 (1369.4) Hänen fyysinen kehityksensä jatkui. Koulussa hän oli pitkälle edistynyt ja etuoikeuksista nauttiva oppilas. Kotona hän tuli toimeen nuorempien veljiensä ja sisartensa kanssa kokolailla hyvin, sillä hänellä oli puolellaan se etu, että hän oli kolme ja puoli vuotta vanhempi kuin muista lapsista vanhin. Nasaretissa hänestä ajateltiin hyvää, ellei oteta lukuun joidenkuiden heikkolahjaisempien lasten vanhempia, jotka sanoivat Jeesuksesta, että tämä oli liian nenäkäs, että häneltä puuttui ikäiseltään edellytettyä nöyryyttä ja nuoruudelle ominaista kainoutta. Hänessä ilmeni entistä vahvempana taipumus ohjata nuorten toveriensa leikkejä vakavampiin ja ajatuksekkaampiin uomiin. Hän oli synnynnäinen opettaja, eikä hän suoraan sanottuna voinut olla tällä tavoin toimimatta, silloinkaan kun hänen oli oikeastaan tarkoitus vain leikkiä.
124:2.9 (1369.5) Joosef ryhtyi jo varhaisessa vaiheessa antamaan Jeesukselle opastusta siinä, mitä keinoja oli olemassa elannon hankkimiseksi. Hän selvitti, mitä etuja maanviljelyllä oli tarjota teollisuuteen ja kaupankäyntiin verrattuna. Galilea oli Juudeaa kauniimpi ja vauraampi seutukunta, ja Galileassa elinkustannukset olivat vain neljänneksen siitä, mitä ne olivat Jerusalemissa ja Juudeassa. Galilea oli maatalouskylien ja kukoistavien teollisuuskaupunkien provinssi, johon kuului runsaat kaksisataa yli viidentuhannen asukkaan ja kolmekymmentä yli viidentoistatuhannen asukkaan kaupunkia.
124:2.10 (1369.6) Kun Jeesus oli isänsä kanssa ensimmäisellä matkallaan tekemässä huomioita Galileanjärven rantamien kalastusteollisuudesta, hän oli jo melkein päättänyt ryhtyä kalastajaksi, mutta läheinen kosketus hänen isänsä ammattiin vaikutti myöhemmin siihen, että hänestä tulikin puuseppä, kun taas vieläkin myöhemmin kokonainen vaikutusvoimaisten tekijöiden yhteenkasautuma johti hänet tekemään lopullisen valintansa, jonka mukaan hänestä tuli uuteen järjestykseen kuuluva uskonnonopettaja.
124:3.1 (1369.7) Koko tämän vuoden ajan pikkumiehemme teki edelleenkin isänsä kanssa matkoja kodin ulkopuolelle, mutta tavan takaa hän vieraili myös enonsa maatilalla ja pistäytyi silloin tällöin Magdalassa käydäkseen kalassa sen sedän kanssa, jonka tukikohta sijaitsi tuon kaupungin lähistöllä.
124:3.2 (1369.8) Joosef ja Maria tunsivat usein houkutusta osoittaa Jeesukselle, että tämä oli jollakin tavoin heidän erityinen suosikkinsa, tai muulla tavoin paljastaa, että he tiesivät hänen olevan lupauksen lapsi, kohtalon poika. Mutta kumpikin hänen vanhemmistaan oli kaikissa näissä asioissa erityisen viisas ja tarkkavaistoinen. Niinä muutamina kertoina, jolloin he tosiaan jollakin tavoin osoittivat asettavansa hänet vähäisimmässäkään määrin etusijalle, nuorimies ei hetkeäkään epäröinyt torjua kaiken tällaisen erityishuomion.
124:3.3 (1370.1) Jeesus vietti melkoisesti aikaa karavaanien huoltovarastolla, ja maailman kaikilta kulmilta saapuvien matkamiesten kanssa keskustelemalla hän hankki ikäisekseen hämmästyttävän laajan tietomäärän kansainvälisistä asioista. Tämä oli viimeinen vuosi, jolloin hän vielä saattoi nauttia paljosta leikkimisestä ja nuoruuden huolettomuudesta. Tästä ajankohdasta eteenpäin alkoivat vaikeudet ja velvollisuudet tämän nuorukaisen elämässä nopeasti kasaantua.
124:3.4 (1370.2) Juuda syntyi keskiviikkoiltana, kesäkuun 24. päivänä vuonna 5 jKr. Tämän seitsemännen lapsen syntymään liittyi komplikaatioita. Maria oli usean viikon ajan niin vakavasti sairas, että Joosef jäi kotiin. Jeesuksella oli varsin paljon työtä isänsä puolesta asioita toimittaessaan ja niitä monia velvollisuuksia hoitaessaan, jotka johtuivat hänen äitinsä vakavasta sairaudesta. Tämän jälkeen tällä nuorukaisella ei enää ollut mahdollisuutta omaksua aikaisempien vuosiensa lapsenomaista suhtautumista. Äitinsä sairausajasta alkaen, vähän ennen kuin täytti yksitoista vuotta, hänen oli pakko ottaa kantaakseen esikoispojalle kuuluvat vastuut ja tehdä tämä kaikki yhtä tai kahta kokonaista vuotta aikaisemmin kuin tällaisten taakkojen olisi normaalisti pitänyt joutua hänen harteilleen.
124:3.5 (1370.3) Hashen vietti joka viikko yhden illan Jeesuksen kanssa ja auttoi tätä oppimaan heprealaiskirjoitukset. Hän oli sangen kiinnostunut lupaavan oppilaansa edistymisestä, siksi hän olikin valmis tätä monin tavoin auttamaan. Kyseisellä juutalaisella pedagogilla oli suuri vaikutus tähän kasvavaan mieleen, mutta koskaan hän ei kyennyt ymmärtämään, miksi Jeesus suhtautui niin välinpitämättömästi kaikkiin hänen ehdotuksiinsa, jotka koskivat sellaisia tulevaisuuden näkymiä, että tämä lähtisi Jerusalemiin jatkamaan opintojaan oppineiden rabbien johdolla.
124:3.6 (1370.4) Toukokuun puolivälin paikkeilla nuorimies seurasi isäänsä liikematkalle Skytopolikseen, Dekapoliin merkittävimpään kreikkalaiskaupunkiin, muinaiseen heprealaisten Betsheanin kaupunkiin. Matkan aikana Joosef kertoi monia asioita niin muinaisesta historiasta Saul-kuninkaineen ja filistealaisineen kuin Israelin myrskyisän historian myöhemmistäkin tapahtumista. Tämän niin kutsutun pakanakaupungin siisti ilme ja erinomainen järjestys tekivät valtavan vaikutuksen Jeesukseen. Hän ihasteli ulkoilmateatteria ja ihaili kaunista marmoritemppeliä, joka oli omistettu ”pakanallisten” jumalten palvomiseen. Pojan osoittama innostus sai Joosefin pahasti tolaltaan, ja hän yritti Jerusalemin juutalaisen temppelin kauneutta ja suurenmoisuutta ylistämällä torjua näitä poikansa saamia myönteisiä vaikutelmia. Jeesus oli Nasaretin kukkulalta usein uteliaana katsellut tätä mahtavaa kreikkalaiskaupunkia ja oli monet kerrat esittänyt kysymyksiä sen suurisuuntaisista julkisista laitoksista ja koristeellisista rakennuksista, mutta hänen isänsä oli aina pyrkinyt välttelemään näihin kysymyksiin vastaamista. Nyt he olivat kasvotusten tämän ei-juutalaisen kaupungin koko komeuden kanssa, eikä Joosef keksinyt, miten hän tahdikkaasti voisi jättää Jeesuksen kysymykset vaille vastausta.
124:3.7 (1370.5) Kaiken lisäksi sattui, että juuri tuona ajankohtana Skytopoliin amfiteatterissa oli meneillään Dekapoliin kreikkalaiskaupunkien väliset fyysistä kuntoisuutta mittaavat kilpailut ja julkiset näytökset, ja Jeesus vaati peräänantamattomasti, että hänen isänsä veisi hänet katsomaan kisoja. Ja hänen vaatimuksensa olivat niin ponnekkaita, ettei Joosefilla ollut sydäntä sitä häneltä kieltää. Poika oli koko innollaan mukana kisajännityksessä ja antautui täydestä sydämestään mukaan tunnelmaan, joka vallitsi fyysisen kunnon ja urheilullisten taitojen näytöksessä. Joosef oli sanoin kuvaamattoman järkyttynyt huomatessaan, millä innostuksella hänen poikansa näitä ”pakanallisen” turhamaisuuden näytöksiä katseli. Kun kisat olivat ohi, Joosef koki elämänsä yllätyksen kuullessaan, kuinka Jeesus ilmoitti hyväksyvänsä tällaiset kisat ja olevansa sitä mieltä, että Nasaretin nuorille miehille olisi hyväksi, jos näilläkin olisi mahdollisuus päästä tällä tavoin nauttimaan ulkoilmassa suoritettavasta terveestä fyysisestä toiminnasta. Joosef puhui Jeesuksen kanssa pitkään ja hartaasti tällaisten harrastusten kelvottomuudesta, mutta hän tiesi vallan hyvin, ettei nuorimies siitä vakuuttunut.
124:3.8 (1371.1) Ainoa kerta, jolloin Jeesus näki isänsä hänelle vihaisena, sattui tuona samaisena iltana heidän huoneessaan majatalossa, kun poika heidän keskustelunsa kuluessa unohti juutalaiset ajattelutavat kyllin pahasti ehdottaakseen Joosefille, että he palaisivat kotiin työskentelemään sen hyväksi, että Nasaretiin rakennettaisiin amfiteatteri. Kun Joosef kuuli esikoispoikansa laskettelevan ilmoille näin epäjuutalaisia mielipiteitä, hän unohti tavanomaisen tyynen käyttäytymistapansa ja Jeesusta hartioista tarttuen huusi vihaisesti: ”Poikani, niin kauan kuin elät, älä koskaan enää anna minun kuulla sinun päästävän suustasi noin kelvotonta ajatusta.” Jeesus säikähti isänsä tunteenpurkausta; hänen ei ollut koskaan aikaisemmin tarvinnut omakohtaisesti kokea sitä kirvelyä, jonka hänen isänsä suuttuminen aiheutti, ja hän oli sanoin kuvaamattoman kauhistunut ja järkyttynyt. Hän vastasi vain: ”Hyvä on, isäni, olkoon niin.” Eikä poika isänsä eläessä enää milloinkaan puheissaan vähäisimmälläkään tavalla viitannut kisoihin eikä muihinkaan kreikkalaisten urheiluharrastuksiin.
124:3.9 (1371.2) Myöhemmin Jeesus näki Jerusalemin kreikkalaisen amfiteatterin ja tuli tietämään, miten vihattavia kaikki sen tapaiset ilmiöt juutalaisten katsantokannalta olivat. Siitä huolimatta hän koetti koko elämänsä ajan sisällyttää omiin henkilökohtaisiin suunnitelmiinsa terveen virkistäytymisen ajatuksen, ja niin laajasti kuin juutalaisten käytäntö sellaisen salli, hän yritti tuoda sitä esille myöhemmin käyttöön otetussa kahdentoista apostolinsa säännöllisessä toimintaohjelmassa.
124:3.10 (1371.3) Tämän yhdennentoista vuotensa lopulla Jeesus oli elinvoimainen, hyvin kehittynyt, kohtalaisen leikkisä ja kokolailla huoleton nuorukainen, mutta tästä vuodesta eteenpäin hänellä alkoi yhä useammin ilmetä omalaatuisia syvällisen mietiskelyn ja vakavan pohdinnan kausia. Häntä askarrutti kovasti se, miten hän suoriutuisi velvollisuuksistaan perhettään kohtaan ja olisi samalla kuuliainen koko maailmaan kohdistuvalle kutsumustehtävälleen. Hän oli nimittäin jo käsittänyt, ettei hänen palveluksensa ollut tarkoitus rajoittua vain juutalaisten kohentamiseen.
124:4.1 (1371.4) Tämä oli Jeesuksen elämässä tapahtumatäyteinen vuosi. Hänen koulumenestyksensä jatkui, ja luonnon tutkimiseen hän ei väsynyt koskaan. Samalla hän perehtyi yhä laajemmin menetelmiin, joilla ihmiset ansaitsivat elantonsa. Hän ryhtyi tekemään säännöllistä työtä kotinsa puusepänverstaassa, ja hänen annettiin itse päättää ansioidensa käytöstä, mikä oli juutalaisperheessä vallitakseen perin harvinainen järjestely. Puheena olevana vuonna hän oppi myös, että sellaiset asiat oli viisasta pitää perhepiirin salaisuutena. Hän alkoi tiedostaa, millä tavoin hän oli ollut kotikylässään häiriöksi, ja tästä lähtien hän kävi aina vain hienotunteisemmaksi sikäli, että hän piti omana tietonaan kaiken, mikä olisi saattanut antaa aihetta pitää häntä tovereistaan poikkeavana.
124:4.2 (1371.5) Koko tämän vuoden ajan hän koki monia oman tehtävänsä luonteeseen kohdistuneita epävarmuuden, ellei suoranaisen epäilyksen, kausia. Hänen luonnollisella tavalla kehittyvä mielensä ei vielä käsittänyt hänen kaksinaisen olemuksensa todellisuutta. Se tosiasia, että hänellä oli vain yksi persoonallisuus, oli syynä siihen, että hänen oli tietoisuutensa tasolla vaikea käsittää niiden tekijöiden kaksinaista alkuperää, joista tähän samaiseen persoonallisuuteen liittyvä olemus muodostui.
124:4.3 (1371.6) Tästä ajankohdasta alkaen hän alkoi tulla yhä menestyksekkäämmin toimeen veljiensä ja sisartensa kanssa. Hän oli entistäkin tahdikkaampi, aina myötätuntoinen ja heidän hyvinvoinnistaan ja onnellisuudestaan huolehtiva. Ja aina julkisen toimintansa alkuun saakka hänellä olikin heihin hyvät suhteet. Asian täsmällisemmin sanoaksemme: hän tuli erinomaisen hyvin toimeen Jaakobin, Mirjamin ja kahden nuoremman (tuolloin vielä syntymättömän) lapsen, Aamoksen ja Ruutin, kanssa. Martan kanssa hän tuli aina melko hyvin toimeen. Sen verran kuin hänellä ylipäätään oli kotona hankaluuksia, ne johtuivat enimmäkseen kitkasta, jota esiintyi toisaalta hänen ja toisaalta Joosefin ja Juudan, etenkin jälkimmäisen, välillä.
124:4.4 (1372.1) Joosefille ja Marialle oli uuvuttava kokemus olla vastuussa tämän jumalallisuuden ja ihmisyyden ennennäkemättömän yhdistelmän kasvattamisesta, ja heille lankeaa suuri kunnia siitä, että he suorittivat nämä vanhempien velvollisuudet perin juurin uskollisesti ja menestyksellisesti. Jeesuksen vanhemmat tajusivat aina vain paremmin, että heidän vanhimmassa pojassaan piili jotakin yli-inhimillistä, mutta he eivät edes unelmissaan osanneet ajatella tämän lupauksen lapsen itse asiassa ja totuudessa olevan tämän olevaisista ja olennoista koostuvan paikallisuniversumin aktuaalinen luoja. Joosef ja Maria elivät ja kuolivat saamatta koskaan tietää, että heidän poikansa Jeesus oli todellisuudessa kuolevaisen olennon lihalliseen hahmoon inkarnoitunut Universumin Luoja.
124:4.5 (1372.2) Tänä vuonna Jeesus kiinnitti enemmän kuin koskaan huomiota musiikkiin, ja hän jatkoi kotona pitämässään koulussa sisarustensa opettamista. Jotakuinkin näihin aikoihin pikkumiehestä tuli syvästi tietoinen siitä, että Joosefin ja Marian välillä ilmeni näkemyseroja hänen tehtävänsä luonteesta. Hän pohdiskeli paljon näitä vanhempiensa eriäviä mielipiteitä, ja monet kerrat hän kuuli heidän keskustelunsa, kun he luulivat hänen olevan sikeässä unessa. Hän kallistui yhä enemmän isänsä näkemyksen kannalle, jopa niin, että hänen äitinsä tulisi loukkaantumaan tajutessaan, että hänen poikansa oli vähä vähältä hylkäämässä hänen opetuksensa asioissa, jotka koskivat hänen elämänuraansa. Ja vuosien vieriessä tämä yhteisymmärrykseen ilmestynyt särö laajeni. Maria käsitti Jeesuksen tehtävän tarkoitusta aina vain vähemmän, ja tähän hyvään äitiin koski aina vain riipaisevammin se, ettei hänen suosikkipoikansa täyttänytkään hänen hartaita odotuksiaan.
124:4.6 (1372.3) Joosef piti yllä yhä vahvemmaksi käyvää uskoa Jeesuksen tehtävän hengelliseen luonteeseen. Ja tässäkin valossa, muista ja tärkeämmistä syistä puhumattakaan, näyttää valitettavalta se, ettei hän saanut elää nähdäkseen, miten hänen käsityksensä Jeesuksen maan päälle tapahtuneesta lahjoittautumisesta toteutui.
124:4.7 (1372.4) Viimeisenä kouluvuotenaan, kun Jeesus oli kaksitoistavuotias, hän nuhteli isäänsä tämän noudattamasta juutalaisesta tavasta, jonka mukaan tämä joka kerran taloon sisälle mennessään tai sieltä ulos tullessaan kosketti ovenkamanaan naulattua pergamenttisuikaletta ja sen jälkeen suuteli sormea, joka oli koskettanut pergamenttia. Tähän rituaaliin kuului vielä tapa sanoa: ”Herra on varjeleva ulosmenemisemme ja sisääntulemisemme tästä hetkestä eteenpäin ja iankaikkisesta iankaikkiseen.” Joosef ja Maria olivat moneen kertaan opettaneet Jeesukselle, mistä syystä kuvia ei saanut veistää eikä piirtää, ja selittäneet, että sellaisia luomuksia saatettaisiin käyttää epäjumalanpalvonnallisiin tarkoituksiin. Vaikkei Jeesus kokonaan käsittänytkään, miksi he panivat veistokset ja kuvat kiellettyjen asioiden listalle, hänellä oli kuitenkin hyvä johdonmukaisuuden taju, ja sen vuoksi hän huomautti isälleen tämän ovenkamanaan naulatun pergamentinpalan tavaksi muuttuneen kunnioittamisen syvimmältään epäjumalanpalvonnallisesta luonteesta. Ja Joosef otti pergamentin pois, kun Jeesus oli häntä näin nuhdellut.
124:4.8 (1372.5) Ajan kuluessa Jeesus sai aikaan paljon sellaista, joka muutti heidän käyttämäänsä uskonnollista muotokieltä muiden muassa perherukousten ja muiden tapojen osalta. Ja Nasaretissa moni tällainen asia kävi päinsä, sillä sen synagoga oli vapaamielisen rabbikoulukunnan vaikutuspiirissä. Tästä koulukunnasta on oivallisena esimerkkinä kuuluisa nasaretilaisopettaja Joose.
124:4.9 (1372.6) Koko tämän vuoden ajan ja kaksi seuraavaa vuotta Jeesus kärsi suurta mielenahdistusta siksi, että hän pyrki kaiken aikaa mukauttamaan henkilökohtaiset näkemyksensä uskonnollisista käytänteistä ja seuraelämän käytöstavoista vanhempiensa vakiintuneisiin uskomuksiin. Häntä raastoi se ristiriita, että hän toisaalta halusi olla rehellinen omille vakaumuksilleen, ja toisaalta hänen omatuntonsa kehotti häntä velvollisuudentuntoisesti olemaan kuuliainen vanhemmilleen. Kipeimmin hän kärsi ristiriidasta, joka vallitsi hänen mielessään ylimpänä vaikuttavien kahden käskyn välillä. Toinen niistä kuului: ”Noudata niitä mahtikäskyjä, jotka korkeimmat käsityksesi totuudesta ja vanhurskaudesta sinulle antavat.” Toinen käsky kuului: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, sillä he ovat antaneet sinulle elämän ja pitäneet sen yllä.” Milloinkaan hän ei silti vältellyt sitä velvollisuutta, että hänen oli joka päivä tehtävä yhteensovitteluja seuraavien kahden maailman välillä: toisaalla lojaalisuus omia henkilökohtaisia vakaumuksia kohtaan ja toisaalla velvollisuudentunto omaa perhettään kohtaan. Ja tyydytyksekseen hän sai todeta kykenevänsä yhä harmonisemmalla tavalla yhdistämään toisaalta henkilökohtaiset vakaumukset ja toisaalta velvollisuudet perhettä kohtaan mestarilliseksi ryhmäsolidaarisuuden käsitykseksi, joka pohjautui lojaalisuuteen, rehellisyyteen, suvaitsevuuteen ja rakkauteen.
124:5.1 (1373.1) Tänä vuonna Nasaretin nuorimies siirtyi poikuudesta orastavan miehuuden alkuvuosiin. Hänen äänensä alkoi muuttua, ja mielen ja ruumiin muutkin piirteet kertoivat lähestyvästä miehuuden statuksesta.
124:5.2 (1373.2) Sunnuntai-iltana, tammikuun 9. päivänä vuonna 7 jKr., syntyi hänen pikkuveljensä Aamos. Juuda ei ollut tuolloin vielä edes kaksivuotias, eikä pikkusisko Ruut ollut vielä syntynyt. Tämä kertoo meille, että Jeesuksen huolehdittavaksi jäi melkoinen perhekunta pikkulapsineen, kun hänen isäänsä seuraavana vuonna kohtasi tapaturmainen kuolema.
124:5.3 (1373.3) Helmikuun puolenvälin paikkeilla Jeesus vakuuttui ihmisenä siitä, että hänen oli määrä suorittaa maan päällä tehtävä, jonka tarkoitus olisi valistaa ihmistä ja paljastaa hänelle Jumala. Suunnattoman tärkeitä päätöksiä niihin liittyvine kauaskantoisine suunnitelmineen oli muotoutumassa tämän ulkonaisesti aivan tavalliselta Nasaretin juutalaispojalta näyttävän nuorukaisen mielessä. Koko Nebadonin älylliset olennot seurasivat lumoutuneina ja hämmästellen, kun tämä kaikki alkoi kehkeytyä tuolloin nuorukaisikäisen puusepänpojan ajatusmaailmassa ja toiminnassa.
124:5.4 (1373.4) Viikon ensimmäisenä päivänä, maaliskuun 20:ntenä vuonna 7 jKr., Jeesus valmistui Nasaretin synagogan yhteydessä toimineen paikalliskoulun oppikurssilta. Tämä oli jokaisen eteenpäin pyrkivän juutalaisperheen elämässä suuri päivä, päivä, jolloin esikoispoika julistettiin ”käskyn pojaksi” ja Herran, Israelin Jumalan, lunastetuksi esikoiseksi, ”Kaikkein Korkeimman lapseksi” ja koko maanpiirin Herran palvelijaksi.
124:5.5 (1373.5) Edellisen viikon perjantaina Joosef oli tullut käymään Sepforiista, jossa hänen vastuullaan oli erään uuden julkisen rakennuksen rakennustyö, ollakseen läsnä tässä iloisessa tilaisuudessa. Jeesuksen opettaja uskoi luottavaisesti siihen, että tälle hänen valppaalle ja ahkeralle oppilaalleen avautuisi jokin huomattava elämänura, lankeaisi jokin merkittävä elämäntehtävä. Kaikesta siitä harmista huolimatta, jota tämän miehenalun epäsovinnaiset mieltymykset olivat synagogan vanhimmille aiheuttaneet, nämä olivat Jeesuksesta hyvin ylpeitä ja olivat jo ryhtyneet laatimaan suunnitelmia, jotka soisivat hänelle mahdollisuuden siirtyä Jerusalemiin jatkamaan opintojaan maineikkaissa heprealaisakatemioissa.
124:5.6 (1373.6) Kun Jeesus kuuli, kuinka näistä suunnitelmista aika ajoin keskusteltiin, hän kävi entistäkin varmemmaksi siitä, ettei hän koskaan menisi Jerusalemiin opiskelemaan rabbien opastuksessa. Hän ei osannut vähääkään aavistaa, että varsin pian sattuisi murhenäytelmä, joka varmistaisi kaikkien tuollaisten suunnitelmien raukeamisen, koska se pakottaisi hänet ottamaan harteilleen vastuun monijäsenisen perheen elättämisestä ja ohjaamisesta, perheen, johon kohta tulisi kuulumaan hänen viisi veljeään ja kolme sisartaan sekä hänen äitinsä ja hän itse. Jeesuksen osalle tuli laajempi ja pitkäaikaisempi kokemus tämän perheen kasvattamisesta kuin, mikä suotiin hänen isälleen Joosefille. Ja hän täytti erinomaisesti mitat, jotka hän sittemmin itselleen asetti, eli hänestä tuli viisas, kärsivällinen, ymmärtäväinen ja pystyvä opettaja ja vanhin veli tälle perheelle – hänen omalle perheelleen –, joka niin yllättäen joutui murheen valtaan ja niin odottamatta jäi vaille turvaa.
124:6.1 (1374.1) Kun Jeesus nyt oli astunut orastavan miehuuden kynnykselle ja päättänyt virallisesti opintonsa synagogakoulussa, hän oli kelvollinen menemään vanhempiensa seurassa Jerusalemiin osallistuakseen siellä heidän kanssaan ensimmäisen pääsiäisensä viettoon. Tuon vuoden pääsiäisjuhla osui lauantaiksi, eli se oli huhtikuun 9. päivänä vuonna 7 jKr. Suurehko (103-jäseninen) seurue laittautui valmiiksi lähteäkseen Nasaretista Jerusalemiin varhain maanantaiaamuna, huhtikuun 4. päivänä. He matkasivat etelään, kohti Samariaa, mutta Jisreeliin päästyään he kääntyivät itään niin, että he kiersivät Gilboavuoren taitse Jordaninlaaksoon välttyäkseen kulkemasta Samarian läpi. Joosef ja hänen perheensä olisivat mielellään kulkeneet Samarian läpi Jaakobin kaivon ja Betelin kautta, mutta koska juutalaisista oli epämieluisaa olla tekemisissä samarialaisten kanssa, hekin päättivät kulkea naapureidensa mukana Jordaninlaakson kautta.
124:6.2 (1374.2) Suuresti pelätty Arkelaos oli syösty vallasta, eikä heidän tarvinnut olla suurestikaan peloissaan siitä, että he veivät Jeesuksen Jerusalemiin. Oli kulunut jo kaksitoista vuotta siitä, kun ensimmäinen Herodes oli yrittänyt surmauttaa Betlehemin lapsen, eikä kenenkään mieleen nyt enää juolahtanut yhdistää tuota tapausta tähän tuntemattomuudesta tulevaan nasaretilaisnuorukaiseen.
124:6.3 (1374.3) Ennen kuin he saapuivat Jisreelin tienristeykseen, he matkaa jatkaessaan ohittivat kohta tien vasemmalla puolella muinaisen Suunemin kylän, ja Jeesus kuuli taas kerran tarinan siellä asuneesta koko Israelin kauneimmasta neidosta samoin kuin Elisan siellä suorittamista ihmeellisistä teoista. Jisreeliä ohitettaessa Jeesuksen vanhemmat kertoivat Ahabin ja Jesebelin tekemisistä ja Jehun urotöistä. Gilboavuoren ympäri kuljettaessa he puhuivat paljon Saulista, joka tämän vuoren rinteillä riisti hengen itseltään, sekä kuningas Daavidista ja siitä, mihin kaikkeen tämä historiallinen paikka liittyi.
124:6.4 (1374.4) Gilboan juurta kiertäessään pyhiinvaeltajat saattoivat oikealla puolella nähdä Skytopoliin kreikkalaiskaupungin. Matkan päästä he katselivat kaupungin marmorisia rakennelmia, mutteivät menneet lähellekään tätä ei-juutalaista kaupunkia, jotteivät vain olisi saastuttaneet itseään niin pahasti, että osallistuminen edessä oleviin juhlaviin ja pyhiin Jerusalemin pääsiäismenoihin olisi käynyt mahdottomaksi. Maria ei kyennyt ymmärtämään, miksei Joosef sen kummemmin kuin Jeesuskaan halunnut puhua Skytopoliista. Hän ei tiennyt heidän edellisvuotisesta kiistastaan, sillä he eivät olleet paljastaneet tätä välikohtausta hänelle.
124:6.5 (1374.5) Tie laskeutui välittömästi tämän jälkeen alas trooppiseen Jordaninlaaksoon, ja hetken päästä Jeesuksen ihmettelevän katseen edessä avautui mutkitteleva ja loputtomasti polveileva Jordan, jonka vesi kiilotti ja solisi virratessaan kohti Kuolluttamerta. He kuoriutuivat päällysvaatteistaan matkatessaan tässä trooppisessa laaksossa kohti etelää. He ihailivat vehreitä elopeltoja ja kauniita oleantereita, jotka taipuivat vaaleanpunaisten kukkien painosta. Kaukana pohjoisessa siinteli jyhkeä ja lumihuippuinen Hermonvuori katsellen majesteettisena alas historialliseen laaksoon. Laakson vastakkaisen laidan Skytopoliista runsaat kolme tuntia matkustettuaan he saapuivat pulppuavan lähteen partaalle, jonne he leiriytyivät tähtien valaiseman taivaan alla viettämänsä yön ajaksi.
124:6.6 (1374.6) Toisena matkapäivänään he ohittivat kohdan, jossa idästä virtaava Jabbok yhtyy Jordaniin, ja kun heidän katseensa kääntyi itään tätä jokilaaksoa seuraillen, he tarinoivat Gideonin ajoista, jolloin midianilaiset tulvehtivat näille seuduin tarkoituksenaan koko maan valloittaminen. Toisen matkapäivän lopulla he leiriytyivät likelle paikkaa, josta Sartabavuori, Jordaninlaakson ylle kohoavista vuorista korkein, alkaa kohotella rinteitään. Sartaban huipulla sijaitsi Aleksanterin rakennuttama linnoitus, jonne Herodes oli vanginnut yhden vaimoistaan ja haudannut kaksi kuoliaaksi kuristettua poikaansa.
124:6.7 (1375.1) Kolmantena päivänä he ohittivat kaksi kylää, jotka Herodes oli hiljattain rakennuttanut, ja he panivat merkille niiden suurenmoisen arkkitehtuurin ja kauniit palmutarhat. Iltahämärissä he saapuivat Jerikoon, jossa he viipyivät aamuun saakka. Tuona iltana Joosef, Maria ja Jeesus kävelivät kahden ja puolen kilometrin matkan muinaisen Jerikon sijaintipaikalle, jossa juutalaisen perimätiedon mukaan Joosua, jonka mukaan Jeesus oli saanut nimensä, oli suorittanut maineikkaat urotyönsä.
124:6.8 (1375.2) Kun päästiin neljänteen ja viimeiseen matkapäivään, tie alkoi olla yhtä loputonta pyhiinvaeltajien kulkuetta. He alkoivat nyt kiivetä mäkiä, jotka johtavat suoraan Jerusalemiin. Kukkulan lakea lähestyessään he saattoivat katsoa Jordanin ylitse ja nähdä siellä siintävät vuoret ja suunnata katseensa etelään, Kuolleenmeren liikkumattomien vetten taakse. Kun oltiin vielä noin puolen päivämatkan päässä Jerusalemista, Jeesus näki ensi kertaa Öljymäen (tienoon, josta oli niin paljossa tuleva osa hänen myöhempää elämäänsä), ja Joosef huomautti hänelle, että Pyhä kaupunki olisi heti tämän harjanteen takana, ja riemullinen odotus sai pojan sydämen pamppailemaan, olisihan hän kohta näkevä taivaallisen Isänsä huoneen ja kaupungin.
124:6.9 (1375.3) Öljymäen itärinteillä he pysähtyivät lepäämään pienen Betania-nimisen kylän liepeille. Vieraanvaraiset kyläläiset tulivat sankoin joukoin tarjoamaan pyhiinvaeltajille apuaan, ja sattui, että Joosef oli perheineen pysähtynyt erään Simonin talon lähelle. Simonilla oli kolme suunnilleen Jeesuksen ikäistä lasta: Maria, Martta ja Lasarus. He kutsuivat nasaretilaisperheen sisälle virkistäytymään, ja tästä versoi näiden kahden perheen välille elinikäinen ystävyys. Vaiheikkaan elämänsä varrella Jeesus viivähti tässä talossa tämän jälkeen vielä monta kertaa.
124:6.10 (1375.4) He riensivät eteenpäin, ja ennen pitkää he seisoivat Öljymäen harjalla, ja Jeesus näki (muistinsa mukaan) ensi kertaa Pyhän kaupungin, kerskailevat palatsit ja hänen Isänsä mieltäkiihottavan temppelin. Koskaan ei Jeesus enää tämän jälkeen kokenut sellaisia, puhtaasti inhimillisiä tunneväristyksiä, jotka nyt ottivat hänet läpikotaisin valtoihinsa, kun hän seisoi Öljymäellä tänä huhtikuisena iltapäivänä imemässä itseensä ensivaikutelmia Jerusalemista. Ja myöhempinä vuosina hän seisoi tällä samalla paikalla ja itki tämän kaupungin tähden, joka oli taas kerran hylkäämässä yhden profeetan, taivaallisista opettajistaan viimeisen ja suurimman.
124:6.11 (1375.5) Mutta he kiiruhtivat Jerusalemiin. Nyt oli jo torstai-iltapäivä. Kaupunkiin saavuttuaan he kulkivat temppelin ohitse, eikä Jeesus ollut koskaan vielä nähnyt niin valtavia ihmisjoukkoja. Häntä askarrutti syvästi se, miten nämä juutalaiset olivat tunnetun maailman äärimmäisistäkin kolkista tänne kerääntyneet.
124:6.12 (1375.6) Kohta he saapuivat paikkaan, joka oli ennalta sovittu heidän majapaikakseen pääsiäisviikon ajaksi. Se oli Marian erään varakkaan sukulaisen avara koti. Tämä oli Sakariaan kautta saanut tietää jotakin sekä Johanneksen että Jeesuksen elämäntarinan varhaisvaiheista. Seuraavan päivän eli valmistuspäivän ajan he tekivät valmisteluja asianmukaista pääsiäissapatin viettoa varten.
124:6.13 (1375.7) Vaikka koko Jerusalem oli pääsiäisvalmistelujen takia liikkeellä, Joosef ennätti kuitenkin viedä poikansa käymään akatemiassa, jonne tälle oli järjestetty tilaisuus jatkaa opintojaan kahden vuoden kuluttua, eli sitten kun hän olisi tullut vaadittuun viidentoista vuoden ikään. Joosef oli totisesti ymmällään huomatessaan, miten vähän kiinnostusta Jeesus osoitti kaikkia näitä huolellisesti laadittuja suunnitelmia kohtaan.
124:6.14 (1375.8) Temppeli siihen liittyvine palveluksineen ja toimituksineen teki Jeesukseen syvän vaikutuksen. Ensi kertaa, sen jälkeen kun hän oli nelivuotias, hän oli aivan liian syventynyt omiin mietteisiinsä montakaan kysymystä esittääkseen. Toki hän silti esitti isälleen useita hämmentäviä kysymyksiä (niin kuin hän oli tehnyt aikaisemmissakin tilanteissa) siitä, miksi taivaallinen Isä vaati teurastamaan niin monia viattomia ja avuttomia eläimiä. Ja nuorenmiehen kasvojen ilmeestä hänen isänsä tiesi hyvin, etteivät hänen vastauksensa ja selitysyrityksensä hänen syvämietteistä ja teräväjärkistä poikaansa tyydyttäneet.
124:6.15 (1376.1) Pääsiäissapattia edeltävänä päivänä hengellisen valaistumisen vuoksiaallot vyöryivät Jeesuksen kuolevaismielen läpi ja täyttivät hänen ihmissydämensä ääriään myöten rakastavalla säälillä niitä hengellisesti sokeita ja moraalin suhteen tietämättömiä kansanjoukkoja kohtaan, jotka olivat kokoontuneet viettämään muinaista pääsiäisen muistojuhlaa. Tämä oli Jumalan Pojan lihallisessa hahmossa viettämistä päivistä eräs erikoisimmista. Ja yön aikana hänelle ilmestyi ensi kertaa hänen maisen elämänvaiheensa aikana Immanuelin valtuuttama ja Salvingtonista matkaan lähtenyt erityistehtävään asetettu sanansaattaja, joka sanoi: ”Hetki on tullut. On aika sinun ryhtyä toimittamaan Isäsi asioita.”
124:6.16 (1376.2) Ja tällä tavoin, jo ennen kuin hänen nuorille harteilleen laskeutui raskas vastuu nasaretilaisperheestä, taivaallinen viestintuoja saapui nyt muistuttamaan tätä nuorta poikaa, joka ei vielä ollut kolmeatoista täyttänyt, siitä, että oli tullut aika ryhtyä taas hoitamaan kokonaista universumia koskevia velvollisuuksia. Tämä oli ensimmäinen näytös pitkässä tapahtumaketjussa, joka lopulta huipentui Pojan Urantialla tapahtuneen lahjoittautumisen loppuunsaattamiseen ja siihen, että ”universumin hallintovastuu laskettiin taas hänen inhimillis-jumalallisille harteilleen.”
124:6.17 (1376.3) Ajan kuluessa tämä ruumiillistumisen mysteeri kävi meille kaikille aina vain käsittämättömämmäksi. Pystyimme tuskin käsittämään, että tämä nasaretilaispoikanen oli koko Nebadonin luoja. Emmekä me nykyisinkään käsitä, miten tämän saman Luoja-Pojan henki ja hänen Paratiisin-Isänsä henki liittyvät ihmiskunnan sieluihin. Sitä mukaa kun aika kului, pystyimme näkemään, miten hänen ihmismielensä teki yhä selvemmin sellaisen eron, että vaikka hän elikin elämäänsä lihallisessa hahmossa, hengessä hänen harteillaan lepäsi vastuu kokonaisesta universumista.
124:6.18 (1376.4) Ja tähän päättyy nasaretilaisen pikkupojan elämänvaihe, ja tästä alkaa kertomus nuorukaisesta – yhä paremmin itsensä tiedostavasta jumalallisesta ihmisestä –, joka ryhtyy nyt pohtimaan, millainen on oleva hänen maailmassa viettämänsä elämänvaihe, kun hän pyrkii yhdistämään yhdeksi kokonaisuudeksi toisaalta elämänsä laajenevan tarkoituksen ja toisaalta vanhempiensa toiveet ja velvollisuutensa omaa perhettään ja oman aikansa ja aikakautensa yhteiskuntaa kohtaan.
Urantia-kirja
Luku 125
125:0.1 (1377.1) KOKO siihen tapahtumaintäyteiseen elämänvaiheeseen, jonka Jeesus vietti maan päällä, ei sisältynyt tapahtumaa, joka olisi ollut kiehtovampi, inhimillisessä mielessä sävähdyttävämpi kuin tämä hänen muistamansa ensimmäinen käynti Jerusalemissa. Erityisen paljon virikkeitä hänelle antoi kokemus yksikseen tapahtuneesta osallistumisesta temppelikeskusteluihin, ja se säilyi kauan aikaa hänen muistissaan lapsuuden loppupuolen ja varhaisnuoruuden merkkitapauksena. Tuolloin hän pääsi ensimmäistä kertaa nauttimaan sellaisesta, että sai muutaman päivän ajan elää riippumattomana, riemuita siitä, että sai mennä ja tulla kenenkään estelemättä tai asettamatta rajoituksia. Tämä pääsiäisen jälkeiselle viikolle osunut lyhyt ajanjakso, jolloin kukaan ei ollut ohjaamassa, miten hän elämäänsä vietti, oli hänelle ensimmäinen tilaisuus olla kokonaan vapaa kaikesta vastuunkantamisesta. Ja tämän jälkeen kului monta vuotta, ennen kuin hänelle seuraavan kerran edes vähäksi aikaa suotiin samanlainen ajanjakso, jonka kestäessä hän saattoi tuntea itsensä kaikesta vastuusta vapaaksi.
125:0.2 (1377.2) Naiset olivat harvoin mukana Jerusalemin pääsiäisjuhlilla; heiltä ei edellytetty läsnä olemista. Jeesus kuitenkin itse asiassa kieltäytyi lähtemästä, ellei hänen äitinsä lähtisi heidän mukaansa. Ja hänen äitinsä tekemä lähtöpäätös sai monet muutkin Nasaretin naiset astumaan matkalle, niin että pääsiäisseurueeseen kuului naisia suhteessa miesten lukumäärään enemmän kuin Nasaretista oli pääsiäisjuhlille koskaan lähtenyt. Matkalla Jerusalemiin he vähän väliä lauloivat sadattakolmattakymmenettä psalmia.
125:0.3 (1377.3) Nasaretista-lähdön hetkestä aina siihen asti, kun he saavuttivat Öljymäen laen, Jeesus koki yhtä pitkää innokkaan odotuksen jännitystä. Koko huolettoman lapsuutensa ajan hän oli kunnioituksen vallassa kuunnellut puheita Jerusalemista ja sen temppelistä; nyt hän oli kohta näkevä ne todellisuudessa. Öljymäeltä katsottuna ja ulkopuolelta lähemmin tarkasteltuna temppeli olikin vastannut kaikkea, mitä Jeesus oli odottanut, ja enemmänkin. Mutta heti, kun hän astui sen pyhien porttien sisäpuolelle, pettymys seurasi pettymyksen perään.
125:0.4 (1377.4) Vanhempiensa seurassa Jeesus kulki temppelialueen läpi, kun hän oli menossa liittymään niiden uusien lain poikien ryhmään, jotka kohta vihittäisiin Israelin kansalaisiksi. Hän oli hieman pettynyt jo siihen, miten temppeliin kokoontunut väkijoukko yleensä käyttäytyi, mutta tuon päivän ensimmäisen suuren järkytyksen hän koki, kun hänen äitinsä erosi heidän seurastaan mennäkseen naisten parvelle. Jeesuksen mieleen ei ollut koskaan juolahtanut, ettei hänen äitinsä tulisi hänen mukanaan vihkimystilaisuuteen, ja hän oli perin pohjin närkästynyt siitä, että tämä joutui kokemaan näin epäoikeudenmukaista syrjintää. Vaikka asia häntä kovin harmittikin, hän ei muutamia isälleen esittämiä tyytymättömyyden ilmauksia lukuun ottamatta puhunut siitä mitään. Mutta hän ajatteli, ja hänen ajatuksensa olivat syvällisiä, kuten hänen viikkoa myöhemmin kirjanoppineille ja opettajille esittämänsä kysymykset osoittivat.
125:0.5 (1377.5) Hän kävi läpi pyhittäytymisrituaalit, mutta niiden pinnallinen ja rutiininomainen luonne oli hänelle pettymys. Hän kaipasi sitä henkilökohtaista kiinnostusta, joka oli ominaista Nasaretin synagogan seremonioille. Sitten hän palasi tervehtimään äitiään ja valmistautui lähtemään isänsä seurassa ensi kertaa tutustumaan temppeliin, sen moniin pihoihin, parviin ja käytäviin. Temppelitiloihin mahtui kerrallaan yli kaksisataatuhatta jumalanpalvelusvierasta, ja vaikka näiden rakennusten suunnattomuus – kaikkeen siihen verrattuna, mitä hän oli koskaan nähnyt – tekikin hänen mieleensä suuren vaikutuksen, temppeliseremonioiden ja niihin liittyvän palvonnan merkityksen pohdiskelu herätti hänessä kuitenkin enemmän kiinnostusta.
125:0.6 (1378.1) Vaikka monet temppelirituaalit koskettivat syvältä hänen kauneuden- ja symboliikantajuaan, hän pettyi joka kerta siihen selitykseen näiden seremonioiden todellisesta merkityksestä, jonka hänen vanhempansa tahtoivat tarjota vastaukseksi hänen moniin syvällisiin kyselyihinsä. Jeesus ei kerta kaikkiaan suostunut hyväksymään sellaisia selityksiä palvonnasta ja uskonnollisesta hartaudenharjoituksesta, jotka vaativat uskomaan Jumalan vihaan ja Kaikkivaltiaan kiivauteen. Näistä kysymyksistä keskusteltiin lisää, sen jälkeen kun temppelissäkäynti oli saatu päätökseen. Ja kun hänen isänsä lempeästi mutta itsepintaisesti vaati häntä ilmoittamaan, että hän hyväksyy puhdasoppiset juutalaiset uskonkäsitykset, Jeesus käänsi silmänräpäyksessä kasvonsa vanhempiensa puoleen ja sanoi isäänsä vetoavasti silmiin katsoen: ”Isäni, se ei voi olla totta – Isä, joka on taivaassa, ei voi sillä tavoin suhtautua erehtyviin lapsiinsa. Taivaallinen Isä ei voi rakastaa lapsiaan vähemmän kuin sinä rakastat minua. Ja tiedän vallan hyvin, että teinpä minkä hyvänsä harkitsemattoman teon, et koskaan vuodattaisi vihaasi päälleni etkä purkaisi kiukkuasi minuun. Jos sinussa, maisessa isässäni, ilmenee tällaisia inhimillisiä heijastumia Jumalallisesta, kuinka paljon enempänä täytyykään taivaallisessa Isässä ilmetä hyvyyden täyteys ja laupeuden ylitsevuotavuus. En suostu uskomaan, että taivaassa oleva Isäni rakastaa minua vähemmän kuin maan päällä oleva isäni.”
125:0.7 (1378.2) Nämä esikoispoikansa sanat kuultuaan Joosef ja Maria vaikenivat. Eivätkä he koskaan enää koettaneet muuttaa hänen mielipidettään Jumalan rakkaudesta ja taivaallisen Isän armahtavaisuudesta.
125:1.1 (1378.3) Minne hyvänsä Jeesus temppelin pihoilla menikin, joka paikassa häntä järkytti ja tympäisi hänen siellä kohtaamansa hartauden puutteesta kielivä henki. Temppelissä oleskelevien väkijoukkojen käyttäytyminen ei hänen mielestään ollut sopusoinnussa sen kanssa, että he sentään olivat ”hänen Isänsä huoneessa”. Mutta nuoren elämänsä järkytyksen hän vasta kokikin, kun hänen isänsä vei hänet ei-juutalaisten pihaan, jossa meluisa mongerrus, äänekäs puhe ja kiroilu sekoittuivat sekavaksi pauhuksi, johon toivat oman lisänsä lampaiden määintä ja ääntensorina, joka kavalsi paikalla olevaksi rahanvaihtajia ja uhrieläinten sekä kaikenkarvaisen muun kauppatavaran kaupustelijoita.
125:1.2 (1378.4) Mutta eniten hänen sopivaisuudentajuaan kuitenkin loukkasi, kun hän näki kevytmielisten kurtisaanien kuljeskelevan tässä temppelitilassa itseään esittelemässä. Nämä olivat juuri samanlaisia maalattuja naisia, jollaisia hän oli Sepforiissa käydessään vastikään nähnyt. Tämä temppelin häpäisy nostatti hänen nuoren ihmisen suuttumuksensa äärimmilleen, eikä hän empinyt tuoda paheksuntansa suorin sanoin Joosefin tietoon.
125:1.3 (1378.5) Temppelissä vallitseva tunnelma ja siellä suoritettu jumalanpalvelus ihastuttivat Jeesusta, mutta häntä järkytti hänen varsin monen mitään ajattelemattoman uskonharjoittajan kasvoilla näkemänsä hengellinen rumuus.
125:1.4 (1378.6) Seuraavaksi he siirtyivät pappien pihaan, temppelin edessä olevan kallionkielekkeen alapuolelle, alttarin sijaintipaikalle, jossa he seurasivat, kuinka eläimiä tapettiin laumoittain ja miten tätä toimitusta suorittavat papit pronssisen suihkulähteen luona pesivät veren käsistään. Veren tahraama pihakiveys, verestä tahmeat pappien kädet ja kuolevien eläinten äännähdykset ylittivät sen rajan, mitä tämä luontoa rakastava nuorimies saattoi kestää. Kaamea näky sai tämän nasaretilaispojan voimaan pahoin. Hän tarrautui isänsä käsivarteen ja rukoili päästä pois. Lähtöpaikkaansa he palasivat kävelemällä ei-juutalaisten pihan poikki, ja nyt jopa hänen siellä kuulemansa naurunremakka ja rienaava pilailu tuntuivat hänestä kaiken hänen hetki sitten näkemänsä jälkeen helpotukselta.
125:1.5 (1379.1) Joosef oli huomannut, että temppeliriittien näkeminen oli saanut hänen poikansa voimaan pahoin, ja viisautta osoittaen Joosef vei hänet katsomaan ”Kaunistaporttia”, korinttilaisesta pronssista valmistettua taideteosmaista porttia. Mutta Jeesus oli saanut kyllikseen ensimmäisestä vierailustaan temppelissä. He palasivat yläpihalle tavatakseen siellä Marian ja kuljeskelivat sitten tunnin verran ulkoilmassa poissa väentungoksesta ja katselivat hasmonealaispalatsia, Herodeksen juhlavaa asuintaloa, ja roomalaisvartijoiden tornia. Tämän kävelyretken kuluessa Joosef selitti Jeesukselle, että vain jerusalemilaisilla oli oikeus olla seuraamassa temppelissä päivittäin toimitettuja uhrimenoja ja että Galilean asukkaat tulivat vain kolmasti vuodessa ottamaan osaa temppelipalvelukseen: pääsiäisenä, helluntaina (seitsemän viikkoa pääsiäisen jälkeen) ja lehtimajanjuhlan aikaan lokakuussa. Nämä juhlat olivat Mooseksen asettamia. Sitten he keskustelivat kahdesta juhlasta, joiden viettämisestä oli annettu määräykset myöhemmin, nimittäin temppelin vihkimisjuhlasta ja puurimista. Jälkeenpäin he menivät majapaikkaansa ja valmistautuivat viettämään pääsiäistä.
125:2.1 (1379.2) Viisi nasaretilaisperhettä oli kutsuttuina tai mukaan liittyneinä saapunut Simon Betanialaisen perheen kotiin viettämään pääsiäistä, ja Simon oli ostanut seurueelle pääsiäislampaan. Juuri se, että näitä lampaita teurastettiin vallan valtavat määrät, oli niin suuresti liikuttanut Jeesusta hänen temppelikäynnillään. Aikomuksena oli ollut nauttia pääsiäisateria Marian sukulaisten luona, mutta Jeesus taivutti vanhempansa hyväksymään kutsun Betaniaan.
125:2.2 (1379.3) Tuona iltana he kokoontuivat pääsiäisriittejä varten ja söivät paahdettua lihaa happamattoman leivän ja katkerien yrttien kera. Jeesusta pyydettiin uutena liiton poikana kertomaan pääsiäisen syntytarina, ja tekihän hän toki sen, mutta hän saattoi vanhempansa aavistuksen verran hämilleen liittämällä tarinaansa lukuisia huomautuksia, joissa häivähdyksenomaisesti heijastuivat hänen muutamaa hetkeä aikaisemmin näkemiensä ja kuulemiensa tapahtumien hänen nuoreen mutta miettiväiseen mieleensä jättämät vaikutelmat. Tällä tavoin alkoivat pääsiäisjuhlan seitsenpäiväiset seremoniat.
125:2.3 (1379.4) Jo näin aikaisessa vaiheessa, vaikkei hän sellaisista asioista mitään vanhemmilleen maininnutkaan, Jeesus ryhtyi pohtimaan mielessään, olisiko soveliasta viettää pääsiäistä ilman teuraskaritsaa. Hän oli omassa mielessään vakuuttunut siitä, ettei hänen taivaallinen Isänsä suinkaan ollut mielissään tällaisesta suurimittaisesta uhrinäytelmästä, ja sitä mukaa kun vuodet kuluivat, sitä mukaa vahvistui hänen päätöksensä, että hän jonakin päivänä vielä asettaisi verettömän pääsiäisenviettotavan.
125:2.4 (1379.5) Tuona yönä Jeesus nukkui hyvin vähän. Hänen lepoaan häiritsivät pahasti hänen teurastuksesta ja kärsimisestä näkemänsä kuvottavat unet. Hänen mieltään riipaisivat ja hänen sydäntään raastoivat juutalaiseen seremoniajärjestelmään kauttaaltaan sisältyvät teologiset epäjohdonmukaisuudet ja mielettömyydet. Myös hänen vanhempansa nukkuivat huonosti. Juuri päättyneen päivän tapahtumat olivat olleet heille varsin hämmentäviä. Omassa sisimmässään he olivat täysin poissa tolaltaan poikansa heidän mielestään kummallisen ja harkitun asenteen johdosta. Maria muuttui iltayöstä hermostuneen kiihkeäksi, mutta Joosef säilytti tyyneytensä, vaikka olikin yhtä lailla ymmällään. He kumpikin pelkäsivät ottaa näitä ongelmia pojan kanssa avoimesti puheeksi, vaikka Jeesus olisi mielellään keskustellut vanhempiensa kanssa, jos nämä vain olisivat tohtineet häntä siihen rohkaista.
125:2.5 (1379.6) Seuraavan päivän temppelipalvelukset olivat Jeesuksen mielestä jo hyväksyttävämpiä, ja ne auttoivat suuresti lieventämään edellisen päivän epämiellyttäviä muistoja. Nuori Lasarus otti seuraavana aamuna Jeesuksen hoiviinsa, ja he ryhtyivät järjestelmällisesti tutustumaan Jerusalemiin ja sen ympäristöön. Ennen päivän päättymistä Jeesus löysi temppelin eri puolilla sijaitsevat monet paikat, joissa parastaikaa pidettiin opetus- ja kyselykokouksia. Ja ellei oteta lukuun hänen muutamaa käyntiään kaikkein pyhimmässä katsomassa ihmettelevin silmin, mitä esiripun takana oikeastaan oli, hän käytti suurimman osan temppelillä viipymästään ajasta näissä opetuskokouksissa.
125:2.6 (1380.1) Koko pääsiäisviikon ajan Jeesus pysyttäytyi uusien käskyn poikien joukossa, ja tämä merkitsi, että hänen oli asetuttava istumaan kaikki Israelin täysivaltaista kansalaisuutta vailla olevat henkilöt muista erottavan kaiteen taakse. Kun hänelle tällä tavoin tehtiin tiettäväksi, että hän oli vielä nuori, hän pidättyi esittämästä monia mielessään risteileviä kysymyksiä; tai oikeammin hän luopui niiden esittämisestä siksi, kunnes pääsiäisen vietto päättyisi ja vastavihittyihin nuorukaisiin kohdistuvat rajoitukset kumottaisiin.
125:2.7 (1380.2) Pääsiäisviikon keskiviikkona Jeesus sai luvan mennä Lasaruksen kanssa tämän kotiin ja yöpyä Betaniassa. Tuona iltana Lasarus, Martta ja Maria kuulivat Jeesuksen pohtivan ajallisia ja ikuisia, inhimillisiä ja jumalallisia asioita. Ja tuosta illasta lähtien he kaikki kolme rakastivat Jeesusta niin kuin hän olisi ollut heidän oma veljensä.
125:2.8 (1380.3) Viikon loppupuolella Jeesus tapasi Lasarusta vähemmän, sillä tämä ei ollut kelvollinen pääsemään edes temppelikeskustelujen uloimpaan piiriin, jos kohta hän olikin mukana kuuntelemassa muutamia ulkopihoilla pidettyjä julkisia puheita. Lasarus oli Jeesuksen ikätoveri, mutta Jerusalemissa nuorukaisia päästettiin varsin harvoin lain poikien vihkimykseen, ennen kuin nämä olivat saavuttaneet täyden kolmentoista vuoden iän.
125:2.9 (1380.4) Pääsiäisviikon aikana Jeesuksen vanhemmat tapasivat hänet kerran toisensa jälkeen istumasta omissa oloissaan ja nuoren miehen päänsä käsien varassa suorittamassa ankaraa ajatustyötä. He eivät olleet nähneet hänen koskaan ennen käyttäytyvän tällä tavoin, ja tietämättä, miten paljossa määrin kokemus, jota hän oli parhaillaan läpikäymässä, hänen mieltään hämmensi ja hänen henkeään vaivasi, he olivat pahasti ymmällään; he eivät tienneet, mitä tehdä. He olivat iloisia pääsiäisviikon päivien kulumisesta ja kaipasivat vain saada oudosti käyttäytyvän poikansa turvallisesti takaisin Nasaretiin.
125:2.10 (1380.5) Päivät pitkät Jeesus kävi ajatuksissaan läpi ongelmiaan. Lopulla viikkoa hän oli jo saanut monet asiat kohdalleen, mutta kun tuli Nasaretiin-paluun hetki, hänen nuoren ihmisen mielessään oli vielä vilisemällä hämmentäviä pulmia ja sitä piiritti lukematon vastausta vaille jääneiden kysymysten ja ratkaisemattomien ongelmien paljous.
125:2.11 (1380.6) Ennen kuin Joosef ja Maria lähtivät Jerusalemista, he tekivät yhdessä Jeesuksen nasaretilaisopettajan kanssa määrätietoisia järjestelyjä sitä silmällä pitäen, että Jeesus viisitoista vuotta täytettyään palaisi Jerusalemiin aloittaakseen monivuotiset opintonsa eräässä tunnetuimmassa rabbien akatemiassa. Jeesus oli vanhempiensa ja opettajansa mukana joka kerta, kun he tässä koulussa kävivät, mutta heitä kaikkia kiusasi, kun he huomasivat, miten välinpitämättömästi hän tuntui suhtautuvan kaikkeen heidän sanomaansa ja tekemäänsä. Maria oli syvästi loukkaantunut siitä, miten Jeesus reagoi Jerusalemissa-käyntiin. Joosef puolestaan oli perin pohjin hämillään nuorenmiehen tekemistä kummallisista huomautuksista ja epätavallisesta käyttäytymisestä.
125:2.12 (1380.7) Oli miten oli, pääsiäisviikko oli sittenkin ollut Jeesuksen elämän suurtapahtuma. Hänellä oli ollut tilaisuus tavata kymmenittäin ikäisiään poikia, muita vihkimyskokelaita, ja hän käytti tällä tavoin saamansa kosketukset hyödykseen pitäen niitä keinona saada tietää, miten ihmiset Mesopotamiassa, Turkestanissa ja Parthiassa sekä Rooman kaukaisissa läntisissä provinsseissa elivät. Hän oli jo koko lailla hyvin perillä siitä, miten nuoriso varttui Egyptissä ja muualla Palestiinan ympäristössä. Tuona ajankohtana Jerusalemissa oli tuhansittain nuoria ihmisiä, ja nasaretilaisnuorukaisemme tapasi heistä yli sataviisikymmentä ja haastatteli heitä, ketä enemmän, ketä vähemmän. Hän oli erityisen kiinnostunut niistä, jotka olivat kotoisin kaukoidän ja kaukaisen lännen maista. Näistä kosketuksista oli seurauksena, että nuorukaisemme alkoi elätellä toivetta päästä matkustamaan eri puolilla maailmaa tullakseen sillä keinoin tietämään, miten hänen kanssaihmistensä eri ryhmät elantonsa ansaitakseen uurastivat.
125:3.1 (1381.1) Oli sovittu sellaisesta järjestelystä, että nasaretilaisseurue kokoontuisi temppelin tietämissä aamupäivän puolivälissä pääsiäisjuhlien jälkeisen viikon ensimmäisenä päivänä. Näin tapahtuikin, ja he lähtivät paluumatkalle kohti Nasaretia. Jeesus oli mennyt temppeliin kuuntelemaan siellä käytyjä keskusteluja sillä aikaa, kun hänen vanhempansa odottelivat heidän matkatovereittensa kokoontumista. Seurue oli tuota pikaa valmis matkaan, ja miehet kulkivat omana ryhmänään ja naiset omanaan, kuten heillä oli tapana tehdä matkustaessaan juhlille Jerusalemiin ja sieltä taas kotiin. Jeesus oli tullut Jerusalemiin äitinsä ja naisten seurassa. Kun hän nyt oli vihkimyksen saanut nuori mies, hänen odotettiin matkaavan takaisin Nasaretiin isänsä ja miesten seurassa. Mutta kun nasaretilaisten seurue taivalsi kohti Betaniaa, Jeesus oli temppelissä, jossa enkeleistä käyty keskustelu oli temmannut hänet niin mukaansa, ettei hän tullut ollenkaan ajatelleeksi vanhempiensa lähtöajan olevan kulumassa umpeen. Ja hän tajusi jääneensä muista jälkeen, vasta kun temppelikokoukset puolelta päivin hajaantuivat.
125:3.2 (1381.2) Nasaretin matkalaiset eivät osanneet kaivata Jeesusta, sillä Maria arveli hänen tekevän matkaa miesten joukossa, kun Joosef taas luuli, että hän matkustaisi naisten mukana, olihan hän Jerusalemiin tullutkin naisten mukana Marian aasia taluttaen. He havaitsivat hänen poissaolonsa, vasta kun olivat päässeet Jerikoon ja valmistautuivat jäämään sinne yöksi. Kyseltyään pojastaan viimeisinä Jerikoon saapuneilta seurueen jäseniltä ja kuultuaan, ettei näistä kukaan ollut häntä nähnyt, he viettivät unettoman yön pohtien mielessään, mitä hänelle olisi voinut sattua, ja käyden yksityiskohtaisesti läpi hänen kummallisia reaktioitaan pääsiäisviikon tapahtumiin sekä lempeästi toisiaan toruskellen siitä, ettei kumpikaan ollut valvonut, että Jeesus olisi ollut ryhmän mukana ennen heidän Jerusalemista-lähtöään.
125:4.1 (1381.3) Sillä välin Jeesus oli pysytellyt koko iltapäivän temppelissä kuunnellen keskusteluja ja nauttien siellä vallitsevasta rauhallisemmasta ja siivommasta ilmapiiristä, nyt kun pääsiäisviikon suuret väkijoukot olivat jo miltei kokonaan sieltä kaikonneet. Iltapäivän keskustelujen päätyttyä, joissa Jeesus ei yhdessäkään käyttänyt puheenvuoroa, hän lähti Betaniaan, jonne hän saapui, juuri kun Simonin perhe oli ryhtymässä illalliselle. Perheen kolme nuorimmaista hehkuivat riemusta toivottaessaan Jeesuksen tervetulleeksi, ja hän jäikin sitten Simonin taloon yöksi. Hän ei sinä iltana paljonkaan seurustellut, vaan oli enimmän aikaa puutarhassa siellä yksikseen mietiskellen.
125:4.2 (1381.4) Seuraavan päivän aamuna Jeesus oli jalkeilla ja matkalla temppeliin. Öljymäen laella hän seisahtui ja itki näkymää, jonka hänen silmänsä tavoittivat – hengellisesti köyhtynyttä kansaa, jota perinteet kahlehtivat ja joka eli Rooman legioonien silmälläpidon alaisuudessa. Varhain aamupäivällä hän oli jo taas temppelissä mielessään päätös keskusteluihin osallistumisesta. Sillä välin Joosef ja Mariakin olivat aamun sarastaessa nousseet jalkeille, ja heidän aikomuksenaan oli palata omia jälkiään takaisin Jerusalemiin. Ensimmäiseksi he kiiruhtivat siihen sukulaistensa taloon, jonne he olivat perhekuntana majoittuneet pääsiäisviikon ajaksi, mutta tiedustelun tuloksena oli vain tieto, ettei kukaan ollut Jeesusta nähnyt. Koko päivän etsittyään ja jälkeäkään hänestä löytämättä he palasivat sukulaistensa luokse yöksi.
125:4.3 (1382.1) Toisessa kokouksessa Jeesus oli uskaltautunut esittämään kysymyksiä. Ja hän osallistui temppelikeskusteluihin tavalla, joka ällistytti, mutta aina myös niin, että hänen puheenvuoronsa olivat sopusoinnussa hänen nuoruutensa kanssa. Toisinaan hänen kärjekkäät kysymyksensä olivat jossakin määrin kiusallisia oppineille juutalaisen lain opettajille, mutta hän osoitti sellaista vilpittömästä rehellisyydestä kertovaa mielenlaatua ja siihen liittyvää silminnähtävää tiedonjanoa, että useimmat temppelin opettajista olivat taipuvaisia suhtautumaan häneen kaikella mahdollisella hienotunteisuudella. Mutta kun hän rohkeni epäillä, oliko oikein ottaa hengiltä juopunut gentiili, joka oli eksynyt ei-juutalaisten pihan ulkopuolelle ja tietämättään astunut temppelin kiellettyihin ja pyhinä pidettyihin tiloihin, muuan suvaitsemattomammista opettajista närkästyi nuorenmiehen kysymykseen kätketyistä arvosteluista ja tätä kiukkuisesti mulkoillen kysyi hänen ikäänsä. Jeesus vastasi: ”Kolmetoista vuotta, josta puuttuu hieman yli neljä kuukautta.” ”Miksi siis”, tokaisi siihen nyt jo kiukun vallassa oleva opettaja, ”olet täällä, kun kerran et ole lain pojan ikäinen?” Ja kun Jeesus selitti saaneensa vihkimyksen pääsiäisen aikana ja olevansa Nasaretin kouluista valmistunut oppilas, opettajat vastasivat ivallisesti ja kuin yhdestä suusta: ”Olisimme voineet arvata, että hän on Nasaretista.” Mutta johtava opettaja piti kiinni siitä, ettei Jeesusta tullut moittia, jos Nasaretin synagogan esimiehet olivat julistaneet hänet vastavalmistuneeksi oppilaaksi, vaikka hän muodollisesti oli kolmentoista sijasta vasta kaksitoistavuotias. Ja vaikka monet hänen parjaajistaan nousivat ja poistuivat paikalta, tehtiin päätös, jonka mukaan nuorimies saisi kenenkään häntä häiritsemättä olla edelleenkin oppilaana temppelikeskusteluissa.
125:4.4 (1382.2) Kun tämä hänen toinen temppelissä viettämänsä päivä päättyi, hän meni taas Betaniaan yöksi. Ja tälläkin kertaa hän meni puutarhaan mietiskelemään ja rukoilemaan. Kaikesta näkyi, että hänen mielensä askaroi painavien ongelmien parissa.
125:5.1 (1382.3) Kun Jeesus vietti temppelissä kolmatta päiväänsä kirjanoppineiden ja opettajien seurassa, paikalle kertyi monia sellaisia katselijoita, jotka tästä galilealaisnuorukaisesta kuultuaan tulivat nauttimaan kokemuksesta saada nähdä jonkun poikasen saattavan viisaat laintuntijat hämilleen. Myös Simon tuli Betaniasta katsomaan, mitä poika oikein puuhaili. Koko tämän päivän Joosef ja Maria jatkoivat tuskaista Jeesuksen etsiskelyä, kävivätpä useasti temppelissäkin, mutteivät tulleet yhdelläkään kertaa tarkistaneeksi, keitä yksittäisissä keskusteluryhmissä oli, vaikka he kerran jopa tulivat lähes kuulomatkan päähän hänen lumoavasta äänestään.
125:5.2 (1382.4) Ennen kuin tämä päivä päättyi, temppelin pääkeskusteluryhmän koko huomio oli jo keskittynyt Jeesuksen esittämiin kysymyksiin. Seuraavassa muutama hänen lukuisista kysymyksistään:
125:5.3 (1382.5) 1. Mitä oikeastaan on kaikkein pyhimmässä, esiripun takana?
125:5.4 (1382.6) 2. Miksi Israelin äidit piti pitää erillään miespuolisista temppelihartauden harjoittajista?
125:5.5 (1382.7) 3. Jos Jumala on isä, joka rakastaa lapsiaan, niin miksi siis jumalallisen suosion saavuttamiseksi pannaan toimeen tällainen eläinten teurastus – onko Mooseksen opetus ymmärretty väärin?
125:5.6 (1382.8) 4. Jos kerran temppeli on pyhitetty taivaallisen Isän palvontaan, onko sen kanssa sopusoinnussa päästää sinne nekin, jotka harjoittavat siellä maallista tavarainvaihtoa ja kaupankäyntiä?
125:5.7 (1382.9) 5. Onko odotetun Messiaan määrä olla Daavidin valtaistuimella istuva ajallinen ruhtinas, vai onko hänen määrä toimia elämän valona pystytettäessä hengellistä valtakuntaa?
125:5.8 (1383.1) Ja kaiken päivää saivat kuulijat ihmetellä näitä kysymyksiä, ja Simon oli hämmästynein kaikista. Yli neljän tunnin ajan tämä nasaretilaisnuorukainen ahdisteli näitä juutalaisia opettajia ajatuksia herättävillä ja sydäntä tutkailevilla kysymyksillään. Hän ei montakaan kertaa kommentoinut itseään vanhempien ihmisten tekemiä huomautuksia. Hän välitti opetuksensa niiden kysymysten avulla, jotka hän halusi esittää. Kysymyksensä osuvasti ja taitavasti muotoilemalla hän saattoi samalla kertaa sekä asettaa heidän opetuksensa kyseenalaiseksi että tuoda esille omansa. Hänen tavassaan asettaa kysymyksensä yhdistyivät vetoavalla tavalla sekä viisaus että huumori, mikä kaikki teki hänestä rakkaan niillekin, jotka panivat enemmän tai vähemmän pahakseen hänen nuoruutensa. Näitä syvältä luotaavia kysymyksiä esittäessään hän oli aina verrattoman oikeudenmukainen ja huomaavainen. Koko tämän temppelissä viettämänsä ikimuistettavan iltapäivän ajan hän osoitti sitä samaa haluttomuutta turvautua omaan etevämmyyteensä vastustajan laudalta lyömiseen, joka oli ominaista kaikelle hänen myöhemmälle julkiselle toiminnalleen. Jo nuorukaisena ja, sittemmin kun hän jo oli mies, häneltä näytti tyystin puuttuvan kaikenlainen itsekäs halu päästä väittelyn voittajaksi vain saadakseen kokea, miltä tuntui lähimmäistensä voittaminen logiikan asein, sillä enemmän kuin mikään muu häntä kiinnosti vain yksi asia: julistaa ikuista totuutta ja tuoda ikuinen Jumala sillä keinoin yhä täydemmin esille.
125:5.9 (1383.2) Päivän mentyä mailleen Simon ja Jeesus suuntasivat kulkunsa takaisin Betaniaan. Enimmän osan matkaa mies ja poika olivat vaiti. Jeesus pysähtyi jälleen Öljymäen harjalle, mutta katsellessaan kaupunkia ja sen temppeliä hän ei itkenyt; äänettömän hartauden merkiksi hän vain taivutti päänsä.
125:5.10 (1383.3) Betaniassa nautitun ilta-aterian jälkeen hän taas kieltäytyi liittymästä iloiseen ystäväpiiriin ja vetäytyi sen sijaan puutarhaan, jossa hän viipyi pitkälle yöhön yrittäen turhaan hahmottaa jotakin täsmällistä menetelmää, jolla käydä käsiksi elämäntehtävänään olevaan ongelmaan, ja koettaen turhaan tehdä päätöstä siitä, miten hän voisi parhaiten työskennellä sen hyväksi, että hän toisi hengellisesti sokaistuneiden maanmiestensä nähtäville entistä kauniimman käsityksen taivaallisesta Isästä ja sillä keinoin vapauttaisi heidät siitä lain, rituaalin, seremoniaalisuuden ja tunkkaisen tradition orjuudesta, jossa nämä nyt elivät. Mutta ratkaisun avaimet pysyivät totuutta etsivältä nuorukaiselta vielä kätkössä.
125:6.1 (1383.4) Kummallista kyllä Jeesus ei tullut ollenkaan ajatelleeksi vanhempiaan. Silloinkaan kun Lasaruksen äiti aamiaispöydässä totesi, että Jeesuksen vanhemmat olisivat varmaankin jo kotipuolessa, hän ei näyttänyt ymmärtävän, että nämä olisivat ainakin jonkin verran huolissaan siitä, että hän oli jättäytynyt muista jälkeen.
125:6.2 (1383.5) Hän suuntasi taas askelensa temppeliin, mutta ei pysähtynyt Öljymäen harjalle mietiskelemään. Aamun keskustelujen kuluessa uhrattiin paljon aikaa lain ja profeettojen käsittelyyn, ja opettajia ällistytti, miten hyvin Jeesus oli perehtynyt pyhiin kirjoituksiin – sekä heprean että kreikan kielellä. Mutta heidän hämmästelynsä kohteena ei niinkään ollut hänen totuudentietämyksensä kuin hänen nuoruutensa.
125:6.3 (1383.6) Iltapäivän kokoontumisessa kävi niin, että he olivat päässeet tuskin alkua pitemmälle esittäessään vastausta hänen kysymykseensä rukouksen tarkoituksesta, kun keskustelun johtaja pyysi poikaa astumaan esiin ja hänen viereensä istuutuen pyysi häntä esittämään omat näkemyksensä rukouksesta ja palvomisesta.
125:6.4 (1383.7) Edellisenä iltana Jeesuksen vanhemmat olivat kuulleet tästä omituisesta nuorukaisesta, joka kävi näppärää sananvaihtoa lainselittäjien kanssa, mutta heidän mieleensä ei juolahtanut, että tämä nuorimies olisi heidän poikansa. He olivat jo jotakuinkin päättäneet matkata aina Sakariaan kotiin saakka, sillä he ajattelivat, että Jeesus oli saattanut mennä sinne tapaamaan Elisabetia ja Johannesta. Arvellessaan Sakariaan kenties olevan temppelissä he poikkesivat sinne matkallaan Juudan kaupunkiin. Kuvitelkaapa heidän hämmästystään ja ällistystään, kun he temppelin pihoja kuljeskellessaan yhtäkkiä tunnistivat kadonneen poikansa äänen ja näkivät hänet istumassa temppelin opettajien joukossa.
125:6.5 (1384.1) Joosef ei saanut sanaa suustaan, mutta Maria antoi patoutuneiden pelon ja levottomuuden tuntemustensa purkautua, ja rynnätessään pojan luo, joka nyt oli noussut seisomaan hämmästyneitä vanhempiaan tervehtiäkseen, hän sanoi: ”Lapseni, minkä tähden olet kohdellut meitä tällä tavoin? Olemme, isäsi ja minä, jo yli kolmen päivän ajan murehtien etsineet sinua. Mikä ihmeessä pani sinut lähtemään luotamme?” Hetki oli jännittynyt. Kaikkien katseet suuntautuivat Jeesukseen heidän yrittäessään kuulla, mitä tämä sanoisi. Hänen isänsä katsoi häneen moittivasti, muttei virkkanut mitään.
125:6.6 (1384.2) Ei sovi unohtaa, että Jeesuksen oletettiin olevan jo nuori mies. Hänhän oli päättänyt lapselle säännön mukaan annettavan koulutuksen, hänet oli tunnustettu lain pojaksi ja hän oli saanut vihkimyksen Israelin kansalaiseksi. Ja kuitenkin hänen äitinsä läksytti häntä kaikkea muuta kuin leppoisasti kaikkien paikalle kerääntyneiden ihmisten silmien edessä juuri samana hetkenä, kun hän oli suorittamassa nuoren elämänsä vakavinta ja ylevintä voimainponnistusta. Ja näin, Jeesukselle etupäässä muuta kuin kunniaa tuottavalla tavalla, Maria katkaisi lyhyeen erään suurimmista tilaisuuksista, jotka Jeesukselle koskaan suotiin toimia totuuden opettajana, vanhurskauden saarnaajana, hänen taivaassa olevan Isänsä rakastavan luonteenlaadun esilletuojana.
125:6.7 (1384.3) Mutta nuorukainen oli tilanteen tasalla. Ottaessasi tasapuolisesti huomioon kaikki tekijät, jotka yhdessä muodostivat tämän tilanteen, sinulla on paremmat edellytykset tavoittaa se viisaus, joka sisältyi pojan vastaukseen äitinsä tahattomaan moitteeseen. Hetken mietittyään Jeesus nimittäin vastasi äidilleen seuraavin sanoin: ”Mikä on syynä siihen, että olette näin kauan etsineet minua? Eikö mieleenne tullut, että löytäisitte minut Isäni huoneesta, sillä onhan koittanut aika, jolloin minun tulisi toimittaa Isäni asioita?”
125:6.8 (1384.4) Jokainen läsnäolija ällistyi nuorukaisen puhetavasta. Sanaakaan sanomatta he kaikki poistuivat paikalta ja jättivät hänet yksinään seisomaan vanhempiensa seuraan. Pian tämä nuori mies kuitenkin päästi kaikki kolme piinallisesta tilanteesta, kun hän hiljaa lausui: ”Tulkaa, vanhempani, sillä kukaan ei ole tehnyt muuta kuin, minkä luuli parhaaksi. Isämme taivaassa on säätänyt nämä asiat; menkäämme kotiin.”
125:6.9 (1384.5) Hiljaisuuden vallitessa he lähtivät matkaan ja saapuivat yöksi Jerikoon. He seisahtuivat vain yhden kerran, ja se tapahtui Öljymäen harjalla, kun nuorukainen kohotti sauvansa ylös ilmaan ja voimakkaan tunnekuohun ravistaessa häntä kiireestä kantapäähän sanoi: ”Oi Jerusalem, Jerusalem, ja sen asukkaat, minkälaisia orjia te olettekaan: alistutte Rooman ikeen alle ja annatte omien perinteidenne tehdä teistä uhrejaan. Mutta tulen kerran vielä takaisin puhdistaakseni tuon temppelin tuolla ja vapauttaakseni kansani tästä orjuudesta!”
125:6.10 (1384.6) Kolme päivää kestäneen Nasaretin-matkan aikana Jeesus ei lausunut montakaan sanaa; paljon eivät myöskään hänen vanhempansa puhuneet hänen läsnä ollessaan. He eivät todellakaan voineet ymmärtää esikoispoikansa käyttäytymistä, mutta hänen sanansa he kätkivät sydämensä syvyyksiin, vaikkeivät niiden merkitystä täysin käsittämään kyenneetkään.
125:6.11 (1384.7) Kotiin päästyään Jeesus lausui vanhemmilleen muutaman sanan vakuuttaen heille kiintymystään ja antaen heidän ymmärtää, ettei heidän tarvinnut pelätä sellaista, että hän enää antaisi heille aihetta tuntea huolta hänen käyttäytymisestään. Hän päätti tämän tärkeän toteamuksensa sanomalla: ”Vaikka minun onkin noudatettava taivaassa olevan Isäni tahtoa, olen myös oleva kuuliainen isälleni, joka on maan päällä. Minä odotan hetkeäni.”
125:6.12 (1384.8) Vaikka Jeesus mielessään monet kerrat halusi kieltäytyä suostumasta vanhempiensa hyvää tarkoittaviin mutta harhautuneisiin pyrkimyksiin määrätä hänen ajattelunsa kulkua tai päättää hänen puolestaan siitä, mikä olisi hänen toimintasuunnitelmansa maan päällä, silti hän kaikessa, joka oli sopusoinnussa sen kanssa, että hän oli vihkiytynyt noudattamaan Paratiisin-Isänsä tahtoa, mitä nöyrimmin mukautui maisen isänsä toiveisiin ja lihallisen perheensä menettelytapoihin. Silloinkin kun hän ei voinut johonkin suostua, hän teki kaiken mahdollisen siihen mukautuakseen. Hän oli taiteilija kysymyksen ollessa siitä, miten saada sovitetuksi yhteen toisaalta hänen antaumuksensa velvollisuuden täyttämistä kohtaan ja toisaalta hänen velvoitteensa, jotka johtuivat lojaalisuudesta perhettä kohtaan ja hänen sosiaalisesta palvelutoiminnastaan.
125:6.13 (1385.1) Joosef oli ymmällään, mutta Maria lohduttautui näitä kokemuksia pohtiessaan sillä, että hän päätyi pitämään poikansa Öljymäellä lausumia sanoja profeetallisena ilmoituksena hänen messiaanisesta tehtävästään Israelin vapauttajana. Hän ryhtyi entistä tarmokkaammin valamaan Jeesuksen ajatuksia isänmaallisiin ja kansallismielisiin uomiin ja värväsi oman veljensä, Jeesuksen suosikkienon, antamaan tässä suhteessa oman panoksensa; ja monella muullakin tavalla Jeesuksen äiti antautui tehtävään, joka hänen mielestään kuului hänelle esikoispoikansa valmentamisessa ottamaan paikkansa niiden johtajana, jotka nostaisivat Daavidin valtaistuimen taas pystyyn ja jotka ikiajoiksi karistaisivat poliittista orjuutta merkitsevän ei-juutalaisten ikeen heidän yltään.
Urantia-kirja
Luku 126
126:0.1 (1386.1) KAIKISTA Jeesuksen maisen elämän kokemuksista hänen neljästoista ja viidestoista ikävuotensa olivat ratkaisevimmat. Sen jälkeen kun hän alkoi tiedostaa oman jumalallisuutensa ja oman kohtalonsa ja, ennen kuin hän pääsi laaja-alaiseen yhteydenpitoon sisimmässään olevan Suuntaajan kanssa, nämä kaksi vuotta olivat hänen Urantialla elämänsä monivaiheisen elämän koettelevimmat. Tämä kaksivuotinen ajanjakso nimenomaan on se, jota sopisi kutsua suureksi koetukseksi, varsinaiseksi kiusaukseksi. Koskaan ei kukaan ihmisnuori nuoruuden ensimmäisiä hämmentyneisyyksiä ja sopeutumisongelmia läpikäydessään ole kokenut ankarampaa koetusta kuin Jeesus siirtyessään lapsuudesta varhaismiehuuteen.
126:0.2 (1386.2) Tämä Jeesuksen nuoruudenaikaisen kehityksen tärkeä vaihe alkoi, kun Jerusalemin-vierailu päättyi ja hän palasi Nasaretiin. Aluksi Maria oli onnellinen ajatuksesta, että hän oli vielä kerran saanut pikkupoikansa takaisin, että Jeesus oli palannut kotiin ja olisi kuuliainen poika – ei niin, että hän olisi joskus ollut jotakin muuta – ja että hän vastaisuudessa olisi vastaanottavaisempi sen suhteen, mitä hän suunnitteli hänen tulevan elämänsä varalle. Mutta hänen paistattelunsa äidille ominaisten harhakuvitelmien ja tiedostamattoman perheylpeyden päivänpaisteessa oli jäävä lyhyeksi; varsin pian hän olisi kokeva entistäkin täydellisemmän pettymyksen. Poika oli aina vain enemmän isänsä seurassa, yhä harvemmin hän kääntyi ongelmineen äitinsä puoleen, samalla hänen kummatkin vanhempansa yhä harvemmin käsittivät, miten hänen mielenkiintonsa alituiseen vaihteli hänen pohdiskellessaan, milloin tämän maailman asioita, milloin omaa suhdettaan Isänsä asioiden toimittamiseen. Suoraan sanoen he eivät ymmärtäneet häntä, mutta he totisesti rakastivat häntä.
126:0.3 (1386.3) Iän karttuessa Jeesuksen juutalaisia kohtaan tuntema sääli ja rakkaus syvenivät, mutta vuosien vieriessä hänen mielessään kehittyi yhä syvempi ja oikeudentuntoinen mielipaha siitä, että Isän temppelissä oli poliittisin perustein nimitettyjä pappeja. Jeesus tunsi suurta kunnioitusta vilpittömiä fariseuksia ja rehellisiä kirjanoppineita kohtaan, mutta tekopyhiä fariseuksia ja epärehellisiä teologeja hän halveksi, ja hän suhtautui ylenkatseisesti kaikkiin uskonnollisiin johtajiin, jotka eivät olleet vilpittömiä. Tarkastellessaan, keitä Israelin johtajat oikein olivat, hän tunsi joskus kiusausta suhtautua suopeasti mahdollisuuteen, että hänestä tulisi juutalaisten odottama Messias, mutta milloinkaan hän ei antanut periksi tällaiselle houkutukselle.
126:0.4 (1386.4) Kertomus hänen sankariteoistaan Jerusalemin temppelin viisaiden keskuudessa tuotti mielihyvää koko Nasaretille, eritoten hänen entisille synagogakoulun opettajilleen. Jonkin aikaa jokainen suu puhui hänestä ylistävin sanoin. Koko kylä muisteli puheissaan, miten viisas ja miten ylistettävän hyväkäytöksinen hän oli ollut jo lapsuudessa, ja kaikki ennustivat, että hänestä olisi tuleva Israelin suuri johtaja; lopultakin Galilean Nasaretista ilmestyisi todellakin suuri opettaja. Ja he kaikki odottivat aikaa, jolloin hän olisi viisitoistavuotias, jotta hänen voitaisiin sallia vakituisesti sapattina lukea ääneen pyhiä kirjoituksia synagogassa.
126:1.1 (1387.1) Tämä on hänen neljännentoista syntymäpäivänsä kalenterivuosi. Hänestä oli tullut hyvä ikeentekijä, mutta myös telttakangas- ja nahkatyöt sujuivat häneltä oivallisesti. Hänestä oli myös hyvää vauhtia kehittymässä mainio kirvesmies ja puuseppä. Tämän vuoden kesällä hän teki useita retkiä Nasaretin luoteispuolella sijaitsevan kukkulan laelle siellä rukoillakseen ja mietiskelläkseen. Hän alkoi vähin erin tulla yhä tietoisemmaksi maan päälle suorittamansa lahjoittautumisen luonteesta.
126:1.2 (1387.2) Alun toista sataa vuotta aiemmin tämä kukkula oli ollut ”Baalin korkea paikka”, ja nyt se oli Israelin maineikkaan pyhän miehen Simeonin haudan sijaintipaikka. Tämän Simeoninkukkulan laelta Jeesus katseli Nasaretia ja ympäröivää maaseutua. Hänellä oli tapana suunnata katseensa kohti Megiddoa ja muistella tarinaa siitä, kuinka Egyptin armeija voitti ensimmäisen suuren voittonsa Aasiassa; ja miten myöhemmin muuan toinen tällainen armeija nujersi Juudan kuninkaan Joosian. Hänen ei tarvinnut siirtää katsettaan kauas nähdäkseen Ta’anakin, jossa Debora ja Baarak nujersivat Siiseran. Matkan päästä hän erotti Dootanin kukkulat, joista hänelle oli opetettu, että Joosefin veljet siellä myivät tämän orjaksi Egyptiin. Sitten hän tapasi kääntää katseensa Eebaliin ja Gerissimiin ja kerrata mielessään perimätietoja, jotka kertoivat Abrahamista, Jaakobista ja Abimelekistä. Ja tällä tavoin hän muisteli ja pohdiskeli mielessään isänsä Joosefin kansan historiallisia ja perimätiedon kertomia tapahtumia.
126:1.3 (1387.3) Hän kävi edelleenkin synagogan opettajien pitämillä korkeampien opintojen kursseilla, ja edelleen hän huolehti myös veljiensä ja sisartensa kotiopetuksesta, sitä mukaa kun nämä varttuivat sopivaan ikään.
126:1.4 (1387.4) Tämän vuoden alkupuolella Joosef järjesti niin, että hänen Nasaretissa ja Kapernaumissa olevasta omaisuudestaan kertyvät tulot pantiin säästöön, jotta niillä olisi kustannettu Jeesuksen monivuotinen opiskelu Jerusalemissa, sillä oli suunniteltu, että Jeesus lähtisi Jerusalemiin seuraavan vuoden elokuussa, jolloin hän olisi viisitoistavuotias.
126:1.5 (1387.5) Käsillä olevan vuoden alussa sekä Joosef että Maria tunsivat tavan takaa epävarmuutta siitä, mikä heidän esikoispoikansa kohtalo tulisi olemaan. Hän oli kieltämättä lahjakas ja rakastettava lapsi, mutta häntä oli toden totta vaikea ymmärtää, hänestä oli tosiaankin vaikea päästä perille, ja toisaalta taas mitään tavatonta tai yliluonnollista ei koskaan tapahtunut. Pojastaan ylpeä äiti oli kymmenet kerrat henkeään pidätellen odottanut kohta näkevänsä poikansa suorittavan jonkin yli-inhimillisen teon tai ihmeen, mutta joka kerta hänen toiveensa murskautuivat julmaan pettymykseen. Ja tämä kaikki oli lannistavaa, jopa masentavaa. Tuonaikaiset hartaat ihmiset uskoivat vakaasti, että profeetat ja lupauksen miehet toivat julki kutsumuksensa ja loivat jumalallisen arvovaltansa aina siten, että he suorittivat yliluonnollisia tekoja ja tekivät ihmeitä. Mutta Jeesus ei tehnyt kumpaakaan, ja sen vuoksi hänen vanhempiensa hämmentyneisyys kävi sitä pahemmaksi mitä enemmän he pohtivat hänen tulevaisuuttaan.
126:1.6 (1387.6) Nasaretilaisperheen kohentunut taloudellinen asema kuvastui monin tavoin myös kotipiirissä. Hankittiin muun muassa lisää niitä sileitä valkoisia tauluja, joita käytettiin kirjoitusalustana hiilellä kirjoitettaessa. Jeesus sai luvan aloittaa uudelleen musiikkituntinsa; hän oli tavattoman ihastunut harpun soittamiseen.
126:1.7 (1387.7) Koko tästä vuodesta voidaan hyvällä syyllä sanoa, että Jeesus sen aikana ”varttui ihmisen ja Jumalan suosiossa.” Perheen edessä avautuvat näkymät vaikuttivat lupaavilta, tulevaisuus oli valoisa.
126:2.1 (1388.1) Kaikki sujui hyvin siihen kohtalokkaaseen tiistaipäivään saakka syyskuun 25:ntenä, jolloin Sepforiista saapuva viestinviejä toi tähän nasaretilaiskotiin traagisen uutisen, joka kertoi Joosefin loukkaantuneen vakavasti nostopuomin pudottua hänen päälleen kuvernöörin virka-asunnon rakennustyömaalla. Sepforiista saapunut viestintuoja oli matkallaan Joosefin kotiin pysähtynyt hetkeksi työpajalla ja ilmoittanut Jeesukselle tämän isää kohdanneesta tapaturmasta, ja he menivät yhdessä Jeesuksen kotiin kertomaan murheellisen uutisen Marialle. Jeesus tahtoi siitä paikasta lähteä isänsä luo, mutta Maria ei halunnut kuullakaan muusta kuin, että hänen itsensä oli kiiruhdettava miehensä rinnalle. Hän määräsi, että Jaakob, joka oli tuolloin kymmenvuotias, tulisi hänen mukaansa Sepforiin, kun Jeesus puolestaan jäisi kotiin nuorempien lasten luo siksi, kunnes hän palaisi, sillä hän ei tiennyt, miten vakavasti Joosef oli loukkaantunut. Mutta Joosef menehtyi vammoihinsa, ennen kuin Maria ehti paikalle. He toivat hänet Nasaretiin, ja seuraavana päivänä hänet laskettiin haudan lepoon isiensä viereen.
126:2.2 (1388.2) Juuri kun kaikki tuntui sujuvan hyvin, juuri kun tulevaisuus väikkyi valoisana, silloin kohtalon julmalta näyttävä käsi iski maahan tämän nasaretilaisperhekunnan päämiehen; tämän kodin asiat menivät sekaisin, ja jokainen Jeesusta ja hänen tulevia opintojaan koskeva suunnitelma sortui. Tämä kirvesmiehen alku, joka vastikään oli täyttänyt neljätoista vuotta, heräsi tietoisuuteen siitä, että hänen nuoren ihmisolemuksensa oli otettava harteilleen vastuu leskeksi jääneen äitinsä ja kahdeksan sisaruksensa – joista yksi ei ollut vielä edes syntynyt – hoitamisesta sen lisäksi, että hänen oli täytettävä taivaallisen Isänsä antama tehtävä, jonka mukaan hänen oli tuotava esille jumalallinen olemus maan päällä eläen ja lihaksi ruumiillistuneena. Tästä nasaretilaisnuorukaisesta tuli nyt tämän yhtäkkiä turvattomaksi jääneen perheen ainoa tuki ja turva. Näin annettiin niiden Urantialla luonnolliseen järjestykseen kuuluvien tapahtumien tapahtua, jotka pakottaisivat tämän nuoren kohtalon miehen jo näin varhaisessa vaiheessa kantamaan raskaat mutta varsin kasvattavat ja kuriin pakottavat velvollisuudet, jotka johtuivat siitä, että hänestä tuli ihmisperheen pää, että hänestä tuli isä omille veljilleen ja sisarilleen, että hänen oli tuettava ja suojeltava äitiään, että hänen oli toimittava isänsä kodin varjelijana, sen ainoan kodin, jonka hän tässä maailmassa eläessään tuli tuntemaan.
126:2.3 (1388.3) Jeesus otti ilomielin kantaakseen velvollisuudet, jotka hänen harteilleen niin odottamatta sysättiin, ja hän kantoi ne uskollisesti loppuun asti. Yksi hänen elämänsä suuri ongelma ja ennakoitu vaikeus ainakin oli nyt traagisesti ratkennut: nyt hänen ei enää odotettaisi lähtevän Jerusalemiin siellä rabbien johdolla opiskellakseen. Mitään ei tarvitsisi koskaan muuttaa sen väitteen osalta, kun sanottiin, ettei Jeesus ”istunut kenenkään ihmisen jalkojen juuressa”. Hän oli aina halukas ottamaan oppia vaikkapa pikkulasten joukossa vähäisimmältä, mutta hänen totuudenopettajan arvovaltansa ei milloinkaan ollut peräisin ihmislähteistä.
126:2.4 (1388.4) Hän ei vieläkään tiennyt mitään siitä, että Gabriel oli vieraillut hänen äitinsä luona ennen hänen syntymäänsä. Hän sai kuulla tästä vasta kastepäivänään Johannekselta, kun hänen julkinen toimintansa oli alussa.
126:2.5 (1388.5) Sitä mukaa kun vuodet kuluivat, sitä useammin tämä Nasaretin nuori kirvesmies arvioi jokaista yhteiskunnan instituutiota ja jokaista uskonnon menettelytapaa aina samaa mittapuuta käyttäen: Mitä se tekee ihmissielun hyväksi; tuoko se Jumalan ihmisen luo; tuoko se ihmisen Jumalan luo? Vaikkei tämä nuorukainen kokonaan lyönyt laimin elämänalueita, jotka liittyvät virkistäytymiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen, yhä enemmän hän kuitenkin omisti aikansa ja tarmonsa vain kahden tarkoitusperän hyväksi: omasta perheestään huolehtimiseen ja valmentautumiseen Isänsä taivaallisen tahdon täyttämiseen maan päällä.
126:2.6 (1389.1) Tänä vuonna naapurit ottivat tavakseen pistäytyä talvi-iltoina kuuntelemassa, kun Jeesus soitti harppua tai kertoi tarinoita (sillä nuorukaisemme oli mestarillinen tarinankertoja), ja kuulemassa hänen kreikankielisten kirjoitusten lukuaan.
126:2.7 (1389.2) Perheen taloudelliset asiat sujuivat edelleen kohtalaisen mutkattomasti, sillä heidän hallussaan oli Joosefin kuoleman aikoihin melkoinen rahamäärä. Jo varhaisessa vaiheessa Jeesus osoitti omaavansa terävää arvostelukykyä liikeasioissa ja viisautta raha-asioissa. Hän ei nuukaillut mutta oli kuitenkin tarkka; hän oli säästäväinen mutta antelias. Hän osoittautui isänsä pesän viisaaksi ja pystyväksi hoitajaksi.
126:2.8 (1389.3) Mutta huolimatta kaikesta, mitä Jeesus ja nasaretilaisnaapurit kykenivät tekemään saadakseen tämän kodin ilmeen iloisemmaksi, suru kuitenkin heitti varjonsa niin Marian kuin lastenkin päälle. Joosef oli poissa. Joosef oli ollut epätavallisen hyvä aviomies ja isä, ja he kaikki kaipasivat häntä. Ja sitä traagisemmalta tuntui ajatella, että hän oli kuollut, ennen kuin heillä oli ollut mahdollisuutta puhua hänen kanssaan tai kuulla hänen jäähyväissiunauksensa.
126:3.1 (1389.4) Puheena olevan viidennentoista vuoden keskivaiheilla – ja me laskemme aikaa kahdennellakymmenennellä vuosisadalla käytössä olevan kalenterin mukaisen emmekä juutalaisen vuoden mukaan – Jeesus oli jo saanut lujan otteen perheensä johtamisesta. Ennen kuin tämä vuosi oli siirtynyt menneisyyteen, heidän säästönsä olivat jo jotakuinkin huvenneet, eivätkä he keksineet tähän pulmaan muuta ratkaisukeinoa kuin, että heidän oli pakko luopua yhdestä niistä Nasaretin taloista, jotka Joosef ja hänen naapurinsa Jaakob olivat omistaneet liikekumppaneina.
126:3.2 (1389.5) Keskiviikkoiltana, huhtikuun 17. päivänä vuonna 9 jKr., syntyi perheen kuopus Ruut, ja Jeesus yritti parhaan kykynsä mukaan astua isänsä paikalle äitinsä lohduttajana ja hoivaajana tämän rasittavan ja varsin murheellisen koettelemuksen aikana. Kukaan isä ei olisi voinut yhtään sen hellemmin ja uskollisemmin rakastaa ja hoivata tytärtään kuin, miten Jeesus lähes kahdenkymmenen vuoden ajan (kunnes hän aloitti julkisen toimintansa) huolehti pikku-Ruutista. Ja hän oli yhtä hyvä isä kaikille muillekin perheensä jäsenille.
126:3.3 (1389.6) Käsillä olevan vuoden aikana Jeesus muotoili ensimmäisen kerran sen rukouksen, jonka hän myöhemmin opetti apostoleilleen ja jonka monet ovat tulleet tuntemaan ”Isä meidän”-rukouksena. Tavallaan se kehittyi kotialttarin äärellä harjoitetuista rukoushetkistä, joissa he viljelivät monenmuotoisia ylistyksiä ja useita kaavamaisia rukouksia. Isänsä kuoleman jälkeen Jeesus koetti opettaa muita lapsia rukouksissaan tuomaan sanottavansa esille yksilöllisesti, eli jotenkin siihen tapaan kuin hän itse mielellään menetteli, mutta nämä eivät kyenneet ymmärtämään hänen ajatustaan, ja niin heistä poikkeuksetta jokainen halusi turvautua muistamiinsa rukouskaavoihin. Juuri tässä yhteydessä, kun Jeesus pyrki kannustamaan jo varttuneempia veljiään ja sisariaan esittämään rukouksensa yksilöllisesti, hänellä oli tapana koettaa ohjata heitä eteenpäin esittämällä lauseparsia, joista nämä saisivat virikkeitä omiin rukouksiinsa, mutta kävikin ennen pitkää niin – ja ilman että hän olisi niin tarkoittanut – että nämä kaikki alkoivat käyttää rukouskaavaa, joka oli enimmältään rakennettu näistä Jeesuksen opettamista mutta vain virikkeiksi tarkoittamista lauseparsista.
126:3.4 (1389.7) Lopulta Jeesus luopui ajatuksesta saada jokainen perheenjäsen muotoilemaan omaehtoisia rukouksia, ja eräänä lokakuun iltana hän istuutui matalan kivipöydän päällä olevan pienen pullean lampun ääreen ja kirjoitti kultakin sivultaan puolisen metriä pitkälle, sileälle seetripuiselle taululle hiilenpalaa käyttäen rukouksen, josta sitten tuli perheen vakiorukous.
126:3.5 (1389.8) Ajatusmaailman sekavuus kiusasi Jeesusta puheena olevana vuotena suuresti. Vastuu perheestä oli varsin tehokkaasti karkottanut kaikki ajatukset ryhtyä välittömästi toteuttamaan jotakin toimintasuunnitelmaa, joka olisi ollut vastaus hänen Jerusalemissa tapaamansa vierailijan antamaan kehotukseen ”ryhtyä toimittamaan hänen Isänsä asioita”. Jeesus päätteli aivan oikein, että hänen piti asettaa kaikkien muiden velvollisuuksien edelle huolenpito maisen isänsä perheestä; että elannon hankkimisesta hänen perheelleen täytyi tulla hänen ensimmäinen velvollisuutensa.
126:3.6 (1390.1) Tämän vuoden kuluessa Jeesus löysi niin kutsutusta Heenokin kirjasta kohdan, jonka vaikutuksesta hän jälkeenpäin otti käyttöön nimityksen ”Ihmisen Poika” kuvaamaan hänen Urantialla suorittamaansa lahjoittautumistehtävää. Hän oli perin pohjin pohtinut ajatusta juutalaisesta Messiaasta ja oli lujasti vakuuttunut siitä, ettei hän tulisi olemaan tuo Messias. Hän halusi auttaa isänsä kansaa, mutta hän ei voinut koskaan kuvitella johtavansa juutalaisten armeijoita Palestiinaa hallitsevan vieraan vallan kukistamiseksi. Hän tiesi, ettei hän milloinkaan istuisi Daavidin valtaistuimella Jerusalemissa. Hän ei myöskään uskonut, että hänen tehtävänsä olisi yksinomaisesti juutalaisista huolehtivan hengellisen vapahtajan tai moraalinopettajan tehtävä. Sen vuoksi hänen elämäntehtävänään ei voisi missään mielessä olla heprealaiskirjoituksissa esitettyjen kiihkeiden kaipausten ja niin kutsuttujen Messias-profetioiden täyttäminen, ei ainakaan siten kuin juutalaiset nämä profeettojen esittämät ennustukset käsittivät. Samoin hän oli varma siitä, ettei hän koskaan tulisi esiintymään profeetta Danielin hahmottelemana Ihmisen Poikana.
126:3.7 (1390.2) Mutta kun se aika koittaisi, jolloin hän lähtisi maailmaan maailman opettajaksi, mitä nimitystä hän silloin itsestään käyttäisi? Mikä olisi se väite, jonka hän esittäisi tehtävästään? Millä nimellä häntä kutsuisivat ihmiset, joista tulisi hänen opetuksiinsa uskovia?
126:3.8 (1390.3) Kaikkia näitä ongelmia pohdiskellessaan hän löysi Nasaretin synagogan kirjastosta tutkiskelemiensa apokalyptisten kirjojen joukosta tämän ”Heenokin kirjaksi” kutsutun käsikirjoituksen, ja vaikka hän oli varma siitä, ettei se ollut muinaisen Heenokin kirjoittama, se tuntui hänestä silti varsin kiehtovalta, ja hän luki sen ja luki sen uudelleen monta kertaa. Siinä oli muuan kohta, joka teki häneen erityisen syvän vaikutuksen, kappale, jossa tämä nimitys ”Ihmisen Poika” esiintyi. Tämän niin kutsutun Heenokin kirjan kirjoittaja kertoi enemmänkin tästä Ihmisen Pojasta kuvaillen työtä, jonka tämä tekisi maan päällä, ja selittäen, että tämä Ihmisen Poika oli Isänsä, kaikkien Isän, kanssa kulkenut taivaallisen kirkkauden kartanoissa, ennen kuin hän tuli tähän maailmaan tuomaan pelastusta ihmiskunnalle; ja että tämä oli kääntänyt selkänsä kaikelle tälle loistolle ja kunnialle astuakseen alas maan päälle julistamaan pelastusta hädässä oleville kuolevaisille. Aina kun Jeesus luki näitä kohtia (hyvin ymmärtäen, että suuri osa näihin opetuksiin sekoittuneesta idän mystiikasta oli virheellistä), hän sydämessään vastasi ja mielessään tiedosti, ettei yksikään heprealaiskirjoitusten Messias-ennustuksista, ei yksikään juutalaisesta vapahtajasta kertovista teorioista ollut yhtä lähellä totuutta kuin tuo kertomus, joka oli kätketty tähän vain osittain hyväksyttyyn Heenokin kirjaan. Ja siinä paikassa ja sillä hetkellä hän päätti ottaa ensimmäiseksi epiteetikseen ”Ihmisen Poika”. Ja näin hän tekikin, sitten kun hän myöhemmin aloitti julkisen toimintansa. Jeesuksella oli erehtymätön totuuden tunnistamisen kyky, eikä hän koskaan empinyt omaksua totuutta, mistä lähteestä hyvänsä se näyttikin tulevan.
126:3.9 (1390.4) Tähän ajankohtaan mennessä hän oli jo jokseenkin perusteellisesti selvittänyt itselleen monta näkökohtaa, jotka liittyivät hänen pian alkavaan työhönsä maailman hyväksi, mutta hän ei näistä seikoista puhunut mitään äidilleen, joka piti yhä lujasti kiinni ajatuksesta, että Jeesus oli juutalaisten Messias.
126:3.10 (1390.5) Tästä alkoi Jeesuksen nuoruusaikojen suuri hämmennys. Päästyään jo jossakin mielessä selvyyteen maan päällä suorittamansa tehtävän luonteesta eli siitä, mitä hänen olisi olla ”toimittamassa Isänsä asioita”, osoittamassa koko ihmiskunnalle Isänsä rakastavaa olemusta, hän alkoi pohdiskella uudelleen niitä pyhien kirjoitusten monia kohtia, joissa puhuttiin kansallisen vapahtajan, juutalaisen opettajan tai kuninkaan, tulemisesta. Mihin tapahtumaan tällaiset profetiat viittasivat? Eikö hän ollutkin juutalainen, vai oliko sittenkään? Kuuluiko hän Daavidin huoneeseen, vai eikö hän kuulunut? Hänen äitinsä vakuutti, että hän kuului; hänen isänsä ratkaisu oli ollut päinvastainen. Hän itse päätteli, ettei hän siihen kuulunut. Mutta olivatko profeetat siis sekaantuneet siinä, mikä olisi Messiaan luonne ja tehtävä?
126:3.11 (1391.1) Voisiko loppujen lopuksi sittenkin olla mahdollista, että hänen äitinsä oli oikeassa? Aikaisemmin kun oli ilmennyt mielipiteiden eroavuutta, hänen äitinsä oli useimmissa asioissa ollut oikeassa. Jos hän olisi uusi opettaja eikä Messias, miten hän siinä tapauksessa tunnistaisi juutalaisen Messiaan, jos sellainen ilmestyisi Jerusalemiin, sillä aikaa kun hän oli suorittamassa tehtäväänsä maan päällä; entä mikä sitten olisi hänen suhteensa tähän juutalaiseen Messiaaseen? Ja millainen suhde hänellä tulisi olla perheeseensä, sitten kun hän olisi aloittanut elämäntehtävänsä? Entä juutalaiseen yhteisöön ja uskontoon, Rooman valtakuntaan, ei-juutalaisiin ja heidän uskontoihinsa? Kutakin näistä suurimerkityksisistä asioista tämä nuori galilealainen punnitsi mielessään ja pohti vakavasti, samalla kun jatkoi töitään höyläpenkkinsä ääressä hankkiessaan suurella vaivalla elannon itselleen, äidilleen ja kahdeksalle muulle nälkäiselle suulle.
126:3.12 (1391.2) Ennen vuoden päättymistä Maria pani merkille perheen rahavarojen hupenemisen. Hän luovutti kyyhkystenmyynnin Jaakobille. Kohta he ostivat toisen lehmän, ja Mirjamin toimiessa apulaisena he ryhtyivät myymään maitoa nasaretilaisnaapureilleen.
126:3.13 (1391.3) Jeesuksen syvälliset mietiskelyjaksot, hänen tavan takaa tekemänsä rukousretket kukkulan laelle ja hänen vähän väliä julkituomansa monet kummalliset ajatukset hätäännyttivät hänen äitiään perin juurin. Toisinaan tämä ajatteli, että nuorimies oli järjiltään, mutta sitten hän useimmin sai pelkonsa asettumaan muistaessaan, että hänen poikansa oli loppujen lopuksi kuitenkin lupauksen lapsi ja jollakin tavoin erilainen kuin muut nuoret.
126:3.14 (1391.4) Mutta Jeesus oppi vähitellen olemaan puhumatta kaikista ajatuksistaan, olemaan esittämättä kaikkia käsityksiään maailmalle, edes omalle äidilleen. Tästä vuodesta alkaen Jeesus alkoi aina vain vähemmän tuoda julki, mitä hänen mielessään liikkui. Hän toisin sanoen puhui vähemmän niistä asioista, joita keskitasoinen ihminen ei pystyisi käsittämään, ja joista puhuminen vain johtaisi siihen, että häntä pidettäisiin omituisena tai tavallisista ihmisistä poikkeavana. Kaiken ulospäin näkyvän osalta hän muuttui tavanomaiseksi ja sovinnaiseksi, jos kohta hän samalla kaipasi jotakuta, joka olisi kyennyt ymmärtämään hänen ongelmiaan. Hän kaipasi luotettavaa ja uskottua ystävää, mutta hänen ongelmansa olivat liian monimutkaisia hänen ihmiskumppaniensa käsittää. Epätavallisen tilanteen ainutlaatuisuus pakotti hänet kantamaan taakkansa yksin.
126:4.1 (1391.5) Viidennentoista syntymäpäivänsä myötä Jeesus sai virallisesti mahdollisuuden astua sapattina synagogan puhujapulpettiin. Kun oli ollut puute puhujista, oli Jeesusta monet kerrat aikaisemmin pyydetty lukemaan ääneen pyhiä kirjoituksia, mutta nyt oli koittanut päivä, jolloin hän lain mukaan sai esiintyä jumalanpalveluksen toimittajana. Niinpä hashen ensimmäisenä sapattina Jeesuksen viidennentoista syntymäpäivän jälkeen järjesti hänelle tilaisuuden toimittaa synagogan aamupalvelus. Ja kun kaikki Nasaretin uskonveljet olivat koolla, tämä nuori mies sopivat kirjoitusten kohdat valittuaan nousi seisaalleen ja alkoi lukea:
126:4.2 (1391.6) ”Herran Jumalan henki on minun päälläni, sillä Herra on minut voidellut; hän on lähettänyt minut viemään hyvää sanomaa nöyrille, sitomaan niitä, joiden sydän on särkynyt, julistamaan kahlehdituille vapautusta ja päästämään hengelliset vangit vapauteen; julistamaan Jumalan mielisuosion vuotta ja Jumalamme tuomion päivää; lohduttamaan kaikkia surevaisia, antamaan heille tuhkan sijalle kauneutta, murehtimisen sijalle riemun voiteluöljyä, ylistyslaulun murhemielisyyden sijalle, niin että heidän nimensä on oleva ’vanhurskauden tammet’, ’Herran istutus’, jolla Hänet seppelöitäköön.
126:4.3 (1392.1) ”Etsikää hyvää, älkääkä pahaa, jotta eläisitte, ja jotta Herra, sotajoukkojen Jumala, olisi kanssanne. Vihatkaa pahaa ja rakastakaa hyvää; pitäkää voimassa oikeamielisyys portin kansankokouksissa; niin ehkäpä Herra Jumala on armahtavainen Joosefin jälkipolvia kohtaan.
126:4.4 (1392.2) ”Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois tekojenne pahuus minun silmäini edestä; lakatkaa pahaa tekemästä ja oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, tuokaa sorretuille helpotusta. Puolustakaa isätöntä ja puhukaa lesken puolesta.
126:4.5 (1392.3) ”Mitkä olisivat minun tuomiseni käydessäni Herran eteen ja kumartaessani koko maanpiirin Herraa? Kävisinkö hänen eteensä tuoden polttouhreja, vuodenvanhoja vasikoita? Ovatko Herralle mieleen tuhannet oinaat, kymmenettuhannet lampaat tai öljyvirrat? Annanko esikoiseni rikkomuksestani, ruumiini hedelmän sieluni syntiuhriksi? En, sillä Herra on osoittanut meille, oi ihmiset, mikä hyvää on! Ja vaatiiko Herra teiltä muuta kuin, että olette toimissanne oikeudenmukaiset, rakastatte laupeutta ja vaellatte nöyrästi Jumalanne rinnalla?
126:4.6 (1392.4) ”Keneenkä siis te vertaatte Jumalaa, joka istuu korkealla maanpiirin päällä? Kääntäkää katseenne korkeuksiin ja katsokaa: kuka on kaikki nämä maailmat luonut, kuka ne tuo esille järjestyksessä kuin sotajoukon, numeron mukaan, ja kutsuu niitä kaikkia nimeltä. Hän tämän kaiken tekee, koska valtaisa on hänen mahtinsa ja väkevä on hänen voimansa, eikä mikään häneltä jää tekemättä. Hän antaa voimattomalle voimaa ja uupuneet hän virvoittaa. Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä menetä rohkeuttasi, sillä minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua ja minä autan sinua; totisesti minä olen sinua tukeva vanhurskauteni oikealla kädellä, sillä minä olen Herra, sinun Jumalasi. Ja minä tartun sinun oikeaan käteesi ja sanon sinulle: Älä pelkää, sillä minä autan sinua.
126:4.7 (1392.5) ”Ja te olette minun todistajani, sanoo Herra, ja minun palvelijani, jonka minä olen valinnut, jotta kaikki tuntisivat minut ja uskoisivat minuun ja ymmärtäisivät, että minä olen Iankaikkinen. Minä, vain minä, olen Herra, eikä ole muuta pelastajaa kuin minä.”
126:4.8 (1392.6) Ja kun hän oli nämä sanat lukenut, hän istuutui paikalleen, ja ihmiset menivät kotiinsa pohdiskellen sanoja, jotka hän oli heille niin lumoavasti esittänyt. Kaupunkilaiset eivät olleet koskaan nähneet häntä niin suurenmoisen juhlallisena; koskaan he eivät olleet kuulleet hänen ääntään niin totta tarkoittavana ja vakavana; koskaan he eivät olleet nähneet häntä niin miehekkäänä ja päättäväisenä, niin arvovaltaa säteilevänä.
126:4.9 (1392.7) Tuona sapatti-iltapäivänä Jeesus nousi Nasaretin kukkulalle yhdessä Jaakobin kanssa. Ja kun he palasivat kotiin, Jeesus kirjoitti hiilellä kreikankieliset kymmenen käskyä kahdelle sileälle laudalle. Myöhemmin Martta väritti ja koristeli nämä taulut, ja ne riippuivat pitkän aikaa seinällä Jaakobin pienen höyläpenkin yläpuolella.
126:5.1 (1392.8) Jeesus ja hänen perheensä palasivat vähä vähältä aikaisempien vuosien yksinkertaiseen elämäntapaan. Heidän vaatteensa ja jopa heidän ruokansa muuttuivat yksinkertaisemmiksi. Maitoa, voita ja juustoa heillä toki oli yllin kyllin. Vuodenajasta riippuen he saivat nauttia kulloisistakin puutarhansa antimista, mutta kuukausi kuukauden perään heidän oli pakko harjoittaa entistäkin suurempaa säästäväisyyttä. Heidän aamiaisensa olivat varsin vaatimattomia, sillä he säästivät parhaan ruokansa illalliseksi. Näiden juutalaisten keskuudessa varattomuus ei kuitenkaan merkinnyt yhteiskunnallista alempiarvoisuutta.
126:5.2 (1392.9) Nuorukaisemme oli jo päässyt melko hyvään käsitykseen siitä, miten ihmiset elivät hänen aikanaan. Ja se, miten hyvä ymmärrys hänellä oli kotiaskareista, peltotyöstä ja työskentelystä työpajassa, käy ilmi hänen sittemmin esittämistään opetuksista, joissa varsin monipuolisesti paljastuu hänen läheinen yhteytensä inhimillisen olemassaolon kaikkiin osa-alueisiin.
126:5.3 (1392.10) Nasaretin hashen piti yhä tiukasti kiinni uskomuksestaan, että Jeesuksesta oli määrä tulla suuri opettaja, kukaties maineikkaan Gamalielin seuraaja Jerusalemissa.
126:5.4 (1393.1) Näytti siltä, että kaikki Jeesuksen suunnitelmat elämänuran osalta olivat rauenneet. Tulevaisuus ei näyttänyt valoisalta, jos katsoi vain sitä, miten asiat nyt kehittyivät. Mutta hän ei horjunut, hän ei masentunut. Hän eli elämäänsä, päivän kerrallaan, ja suoritti hyvin senhetkisen tehtävänsä ja hoiti uskollisesti silloiseen elämäntilanteeseensa kuuluneet välittömät velvollisuutensa. Jeesuksen elämä on ikuisena lohtuna kaikille pettyneille idealisteille.
126:5.5 (1393.2) Tavallisena päivätyöläisenä toimivan kirvesmiehen palkka oli vähän kerrallaan laskemassa. Tämän vuoden loppupuolella Jeesus pystyi aamuvarhaisesta iltamyöhään työskentelemällä ansaitsemaan vain suunnilleen kahtakymmentäviittä senttiä vastaavan summan päivässä. Seuraavana vuonna heillä oli vaikeuksia kansalaisveron maksamisessa synagogaverosta ja puolen sekelin temppeliverosta puhumattakaan. Tämän vuoden kuluessa veronkantaja koetti kiskoa Jeesukselta ylimääräisiä veroja uhaten jopa viedä hänen harppunsa.
126:5.6 (1393.3) Pelätessään, että veronkantajat saattaisivat löytää ja takavarikoida kreikankielisen kirjoitusten kopion, Jeesus lahjoitti sen viidentenätoista syntymäpäivänään Nasaretin synagogan kirjastolle Herralle annettuna täysi-ikäisyyslahjana.
126:5.7 (1393.4) Viidennentoista ikävuotensa suurimman järkytyksen Jeesus koki, kun hän meni Sepforiin kuulemaan Herodeksen päätöstä tälle jätetystä vetoomuksesta riita-asiassa, joka koski Joosefin rahasaatavia hänen tapaturmaisen kuolemansa ajankohdalta. Jeesus ja Maria olivat toivoneet saavansa melkoisen summan, kun Sepforiissa toimiva rahastonhoitaja taas oli tarjonnut heille aivan mitätöntä rahamäärää. Joosefin veljet olivat vedonneet asiassa itseensä Herodekseen, ja nyt Jeesus seisoi palatsissa ja kuuli Herodeksen lausuvan päätöksenään, ettei Jeesuksen isällä kuolinhetkellään ollut mitään saatavia. Ja tämän epäoikeudenmukaisen päätöksen johdosta Jeesus ei koskaan enää luottanut Herodes Antipakseen. Ei sen vuoksi ole ihmettelemistä, että hän kerran Herodeksesta puhuessaan sanoi: ”Se kettu.”
126:5.8 (1393.5) Tiivis työskentely höyläpenkin ääressä tänä vuonna ja seuraavina vuosina riisti Jeesukselta mahdollisuuden seurustella karavaanimatkustajien kanssa. Perheen omistama karavaanien huoltovarasto oli jo joutunut Jeesuksen sedän haltuun, ja Jeesus työskenteli pelkästään työpajassa, joka sijaitsi heidän kotonaan. Siellä hän oli lähellä Mariaa auttamassa tätä perheen huoltamisessa. Näihin aikoihin hän alkoi lähettää Jaakobia kamelien levähdyspaikalle keräämään tietoja maailman tapahtumista. Tällä tavoin hän koetti pysyä tietoisena siitä, mitä ajassa liikkui.
126:5.9 (1393.6) Mieheksi varttuessaan hän koki kaikki ne ristiriitatilanteet ja hämmennykset, jotka aiempien ja myöhempien aikakausien keskimääräiset nuoret ovat joutuneet kokemaan. Ja se ankara kokemus, että hänen oli hankittava perheensä toimeentulo, oli varmana takeena siitä, ettei häneltä liiennyt aikaa joutavaan mietiskelyyn eikä mystisten mieltymysten tyydyttämiseen.
126:5.10 (1393.7) Tuona vuonna Jeesus vuokrasi melkoisen maa-alan aivan heidän kotinsa pohjoispuolelta, ja se jaettiin perheen puutarhapalstaksi. Kullakin varttuneemmista lapsista oli oma kasvimaansa, ja nämä ryhtyivät tiukkaan kilpailuun viljelyponnistuksissaan. Heidän vanhin veljensä vietti joka päivä jonkin hetken puutarhassa heidän kanssaan, silloin kun oli vihannesten viljelykausi. Nuorempien sisarustensa kanssa puutarhassa työskennellessään Jeesus elätteli monet kerrat mielessään sellaista toivetta, että he kaikki asuisivat maatilalla jossakin maaseudulla, jossa he saisivat nauttia tällaisen sidonnaisuuksista vapaan elämäntavan tarjoamasta vapaudesta ja esteettömyydestä. Mutta kylmä tosiasia oli, että he eivät olleet varttumassa maaseudulla. Ja Jeesus, joka oli idealistin lisäksi perin juurin käytännöllinen nuorukainen, kävi järjellä ja tarmolla käsiksi ongelmaansa, sellaisena kuin hän sen näki, ja teki kaiken voitavansa sopeuttaakseen itsensä ja perheensä heidän tilanteensa realiteetteihin ja muokatakseen heidän olosuhteensa sellaisiksi, että ne niin suuressa määrin kuin suinkin mahdollista tyydyttäisivät heidän yksilöllisiä ja yhteisiä mielihalujaan.
126:5.11 (1393.8) Yhteen aikaan Jeesuksella oli aavistuksen verran toivoa siitä, että hän kenties kykenisi kokoamaan sen verran varoja, että ne mahdollistaisivat pienen maatilan oston siinä tapauksessa, että he pystyisivät hankkimaan sen huomattavan summan rahaa, joka oli hänen isänsä saatava Herodeksen palatsissa suoritetusta työstä. Hän oli tosiaankin vakavasti harkinnut tätä suunnitelmaa perheensä siirtämiseksi maaseudulle. Mutta kun Herodes ei suostunut maksamaan heille mitään rahavaroista, jotka olisivat kuuluneet Joosefille, he luopuivat tavoitteestaan päästä maaseutukodin omistajiksi. Tosin on sanottava, että nyt kun heillä sentään oli kolme lehmää, neljä lammasta, kanaparvi, aasi ja koira ja kaiken lisäksi vielä kyyhkysiä, he onnistuivat saamaan melkoisen paljon kokemusta maatilan elämästä. Jopa perheen tenavilla oli suoritettavinaan omat vakinaiset velvollisuutensa siinä tarkkaan laaditussa päiväohjelmassa, joka oli tämän nasaretilaisperheen kotielämälle niin luonteenomainen.
126:5.12 (1394.1) Viidennentoista vuotensa päättymisen myötä Jeesus päätti sen vaarallisen ja vaikean vaiheen inhimillisessä olemassaolossa, sen siirtymävaiheen kohtalaisen huolettomien lapsuusvuosien ja lähestyvästä miehuudesta tietoisuuden välissä, joka tuo mukanaan monia uusia velvollisuuksia ja mahdollisuuksia hankkia yhä pitemmälle menevää kokemusta jalon luonteenlaadun kehittämisestä. Kausi, jolloin mieli ja ruumis varttuvat, oli päättynyt, ja nyt alkoi tämän nasaretilaisen nuoren miehen varsinainen elämänura.
Urantia-kirja
Luku 127
127:0.1 (1395.1) ASTUESSAAN nuoruusvuosiinsa Jeesus toimi jo suuren perhekunnan päämiehenä ja sen ainoana toimeentulon turvaajana. Heidän koko omaisuutensa oli hänen isänsä kuoleman jälkeen huvennut muutamassa vuodessa olemattomiin. Kuta pitemmälle aika kului, sitä tietoisemmaksi hän tuli edeltäneestä olemassaolostaan. Samalla hän alkoi entistä täydemmin käsittää olevansa maan päällä ja lihaksi ruumiillistuneena sitä nimenomaista tarkoitusta varten, että hän toisi esille Paratiisin-Isänsä ihmisten lapsille.
127:0.2 (1395.2) Yhdelläkään nuoruuttaan elävällä ihmisellä, joka on elänyt tai joka koskaan tulee elämään tässä tai jossakin muussa maailmassa, ei ole ollut eikä tule koskaan olemaan ratkaistavanaan yhtä painavia ongelmia eikä selvitettävänään yhtä visaisia pulmia. Yhdeltäkään Urantian nuorukaiselta ei milloinkaan edellytetä selviytymistä yhtä koettelevista ristiriidoista eikä yhtä rasittavista tilanteista kuin, mitä Jeesus itse sai kestää noina vaativina ikävuosina viidestätoista kahteenkymmeneen.
127:0.3 (1395.3) Kun Ihmisen Poika oli tällä tavoin itse sen todellisuudessa kokien tullut tietämään, mitä on elää nuoruusvuotensa pahuuden saartamassa ja synnin raastamassa maailmassa, hänestä tuli siksi täysin tietoinen siitä, millaisena Nebadonin kaikkien maailmojen nuoriso kokee elämän, ja näin hänestä tuli ikiajoiksi ymmärtäväinen tuki ja turva pulassa oleville ja hämmentyneille nuorille ajatellen kaikkia aikakausia ja kaikkia maailmoja koko tämän paikallisuniversumin piirissä.
127:0.4 (1395.4) Hitaasti mutta varmasti ja tosiasiallisen kokemuksen kautta tämä jumalallinen Poika on ansaitsemassa oikeutta tulla universuminsa hallitsijaksi, joka on kaikissa paikallisuniversumin maailmoissa elävien kaikkien luotujen älyllisten olentojen kiistämätön ja korkein hallitsija ja ymmärtäväinen tuki ja turva kaikkien aikakausien ja kaikkia persoonallisuuden ja kokemuksen eri asteita edustaville olennoille.
127:1.1 (1395.5) Ruumiillistunut Poika selviytyi vauvaiästä ja koki lapsuuden, joka ei sisältänyt mitään tavatonta. Sitten hän selviytyi koettelevasta ja vaikeasta siirtymävaiheesta lapsuuden ja orastavan miehuuden välissä – hänestä tuli nuoruusikäinen Jeesus.
127:1.2 (1395.6) Käsillä olevana vuotena hän kehittyi täyteen fyysiseen mittaansa. Hän oli miehekäs ja komea nuorukainen. Hänestä tuli entistäkin järkevämpi ja vakavamielisempi, mutta hän oli ystävällinen ja myötätuntoinen. Hänen katseensa oli lempeä mutta tutkiva, hänen hymynsä oli tarttuva ja rauhoittava. Hänen äänensä oli sointuva mutta arvovaltainen; hänen tervehdyksensä oli sydämellinen mutta teeskentelemätön. Kaikkein arkipäiväisimmissäkin yhteyksissä hänestä tuntui aina huokuvan häivähdys kahdenlaisesta olemuksesta: inhimillisestä ja jumalallisesta. Se, että hänessä yhdistyi myötätuntoinen ystävä ja arvovaltainen opettaja, tuli hänessä aina esille. Ja nämä persoonallisuuden ominaispiirteet tulivat näkyviin sangen varhaisessa vaiheessa, nimittäin jo näinä nuoruusiän vuosina.
127:1.3 (1395.7) Tämä fyysisesti voimakas ja vankka nuorukainen saavutti niin ikään ihmisälynsä kasvun täydet mitat, ei ihmisajattelun täyttä kokemusta mutta kylläkin koko sen kapasiteetin, joka mahdollistaa tällaisen älyllisen kehityksen. Hänellä oli terve ja sopusuhtainen ruumis, terävä ja erittelevä mieli, ystävällinen ja myötätuntoinen luonteenlaatu, hieman ailahteleva, mutta tarmokas temperamentti, joista kaikista oli muotoutumassa vahva, vaikuttava ja puoleensavetävä persoonallisuus.
127:1.4 (1396.1) Mitä pitemmälle aika kului, sitä vaikeampaa hänen äitinsä ja sisarustensa oli ymmärtää häntä. Hänen lausumansa olivat heille kompastuskiviä, ja hänen tekojaan he tulkitsivat väärin. Heillä ei kellään ollut edellytyksiä vanhemman veljensä elämän käsittämiseen, sillä heidän äitinsä oli antanut heidän ymmärtää, että Jeesuksesta olisi määrä tulla juutalaisten vapahtaja. Marian uskottua tällaiset asiat perhesalaisuuksina heidän tietoonsa voitte kuvitella heidän hämmennyksensä, kun Jeesus suorin sanoin kiisti kaikki tällaiset ajatukset ja aikomukset.
127:1.5 (1396.2) Simon meni tänä vuonna kouluun, ja heidän oli pakko myydä toinenkin talo. Jaakob otti nyt huolehtiakseen kolmen sisarensa opetuksesta; kaksi heistä oli jo varttunut riittävästi käydäkseen tosimielessä opintojensa kimppuun. Niin pian kuin Ruut oli riittävän varttunut, Mirjam ja Martta ryhtyivät huolehtimaan hänestä. Tavallisesti juutalaisperheiden tyttärien opetus jäi varsin vähäiseksi, mutta Jeesus oli sitä mieltä (ja Maria yhtyi tähän mielipiteeseen), että tyttöjen pitäisi käydä koulua siinä kuin poikienkin, ja kun synagogakoulu ei suostunut ottamaan heitä oppilaikseen, ei auttanut muu kuin pitää kotikoulua erityisesti heitä varten.
127:1.6 (1396.3) Koko tämän vuoden ajan Jeesus joutui pysyttelemään tiukasti höyläpenkkinsä ääressä. Onneksi hänellä oli kosolti työtä; hänen työnsä jälki oli laadultaan niin ylivoimaista, ettei hän ollut koskaan joutilaana, vaikka työtilanne olisi noilla seuduin ollut hyvinkin heikko. Välistä hänellä oli jopa niin paljon työtä, että Jaakob usein autteli häntä.
127:1.7 (1396.4) Tämän vuoden lopulla hän oli jo lähes päättänyt, että hän, kunhan olisi kasvattanut perheen lapset täysi-ikäisiksi ja saattanut heidät avioon, aloittaisi sitten julkisen toimintansa totuudenopettajana ja henkilönä, joka ilmoittaisi tälle maailmalle taivaallisesta Isästä. Hän tiesi, ettei hänestä ollut määrä tulla odotettua juutalaista Messiasta, ja hän päätteli, että olisi jokseenkin täysin hyödytöntä keskustella näistä asioista äidin kanssa. Hän päätti antaa äitinsä helliä mitä ajatuksia tämä tahtoikaan helliä, koska kaikella, mitä hän oli asiasta aikaisemmin puhunut, oli ollut äitiin vain vähän tai ei mitään vaikutusta, ja hän muisti, ettei hänen isänsäkään ollut koskaan kyennyt sanomaan mitään, mikä olisi saanut äidin muuttamaan mielensä. Tästä vuodesta lähtien hän puhui näistä ongelmista yhä vähemmän äitinsä tai kenenkään muunkaan kanssa. Hänen tehtävänsä oli siinä määrin erikoinen, ettei kukaan maan päällä elävä olisi osannut antaa hänelle neuvoja sen suorittamisesta.
127:1.8 (1396.5) Hän oli perheelleen oikea, jos kohta nuori isä. Hän vietti jokaisen mahdollisen hetken nuorimmaisten kanssa, ja nämä totisesti rakastivat häntä. Hänen äitiään suretti nähdä, miten lujasti hän teki työtä. Hän murehti sitä, että Jeesuksen piti päivät päivien perään ahertaa höyläpenkin ääressä ansaitsemassa perheelle elantoa sen sijaan, että hän olisi ollut rabbien opastamana Jerusalemissa opiskelemassa, niin kuin he niin hellin ajatuksin olivat suunnitelleet. Vaikka hänen pojassaan ilmeni paljon, mitä hän ei kyennyt ymmärtämään, Maria siitä huolimatta rakasti häntä syvästi, ja antoi täyden arvon auliudelle, jolla tämä otti kantaakseen vastuun kodista.
127:2.1 (1396.6) Jotakuinkin näihin aikoihin ilmeni etenkin Jerusalemissa ja Juudeassa melko laajalti kiihotusta nousta kapinaan sellaista vastaan, että verot maksettiin Roomalle. Oli muodostumassa voimakas kansallismielinen puolue, jolle ennen pitkää annettiin nimi selootit. Fariseuksista poiketen selootit eivät olleet halukkaita odottamaan Messiaan tulemista. Heidän aikomuksenaan oli viedä asiat ratkaisuun poliittisen kapinan kautta.
127:2.2 (1396.7) Jerusalemista lähtenyt puolueen organisaattoriryhmä saapui Galileaan ja sai asialleen paljon kannatusta, ennen kuin se saapui Nasaretiin. Ryhmän jäsenten tullessa tapaamaan Jeesusta, hän kuunteli heitä tarkkaavaisesti ja esitti useita kysymyksiä, mutta kieltäytyi liittymästä puolueeseen. Hän ei suostunut tuomaan julki kaikkia niitä syitä, joiden vuoksi hän ei liittynyt jäseneksi, ja hänen kieltäytymisensä vaikutuksesta monet hänen nuorista nasaretilaistovereistaan pysyttelivät hekin puolueen ulkopuolella.
127:2.3 (1397.1) Maria yritti parhaansa taivuttaakseen hänet liittymään, mutta ei saanut häntä muuttamaan kantaansa. Maria jopa vihjaisi, että Jeesuksen kieltäytyminen vastoin hänen kehotustaan ottaa omakseen tämä kansallismielinen asia, oli Jeesuksen puolelta niskurointia ja hänen Jerusalemista-paluun jälkeen antamansa lupauksen rikkomista, jonka mukaan hän olisi alamainen vanhemmilleen. Mutta vastaukseksi tähän vihjaukseen Jeesus vain laski ystävällisesti kätensä hänen olalleen ja suoraan häntä silmiin katsoen sanoi: ”Äitini, miten sinä saatoit?” Ja Maria peruutti sanansa.
127:2.4 (1397.2) Muuan Jeesuksen enoista (Marian Simon-veli) oli jo liittynyt tähän ryhmään, ja hänestä tuli sittemmin yksi puolueen Galilean osaston virkailijoista. Ja usean vuoden ajan Jeesuksen ja hänen enonsa välillä ilmeni jonkinlaista vieraantumista.
127:2.5 (1397.3) Mutta Nasaretissa tilanne alkoi poikia ikävyyksiä. Jeesuksen näihin asioihin omaksuman asenteen tuloksena kaupungin juutalaisnuorison keskuuteen syntyi juopa. Noin puolet oli liittynyt kansallismieliseen järjestöön, ja toinen puoli ryhtyi muodostamaan maltillisemmista isänmaanystävistä koostuvaa vastaryhmää, joka odotti Jeesuksen astuvan ryhmän johtajaksi. He olivat hämmästyneitä, kun Jeesus kieltäytyi hänelle tarjotusta kunniasta. Kieltäytymisensä perusteluksi Jeesus vetosi raskaisiin velvollisuuksiin, jotka hänellä oli perhettään kohtaan, ja kaikki myönsivät tämän olevan totta. Mutta tilanne mutkistui entisestään, kun muuan Iisak-niminen varakas juutalainen, joka lainaili rahaa gentiileille, astui yhtäkkiä esiin ja tarjoutui elättämään Jeesuksen perheen, jos tämä jättäisi työkalunsa ja ryhtyisi näiden nasaretilaispatrioottien johtajaksi.
127:2.6 (1397.4) Jeesuksella, joka tuolloin oli tuskin seitsemäätoista, oli nyt edessään eräs elämänsä alkupuolen arkaluontoisimmista ja vaikeimmista tilanteista. Hengellisten johtajien on aina vaikea asennoitua patrioottisiin kysymyksiin, eritoten jos niitä lisäksi mutkistaa kysymys veroa kantavista vierasmaalaisista sortajista, ja tässä tapauksessa asia oli kaksin verroin vaikeampi siksi, että juutalainen uskonto oli kietoutunut koko tähän Roomaa vastaan suunnattuun kiihotustoimintaan.
127:2.7 (1397.5) Jeesuksen asemaa vaikeutti entisestään vielä se, että hänen äitinsä ja enonsa ja jopa hänen nuorempi Jaakob-veljensä kehottivat kaikki häntä liittymään kansallismielisen asian ajajaksi. Kaikki Nasaretin parhaat juutalaiset olivat menneet mukaan liikkeeseen, ja nekin nuoret miehet, jotka eivät liikkeeseen olleet liittyneet, olisivat tehneet sen kaikki samana hetkenä, jona Jeesus olisi muuttanut mielensä. Koko Nasaretin kaupungissa hänellä oli vain yksi viisas neuvonantaja, nimittäin hänen vanha opettajansa, hashen, joka antoi hänelle neuvon siinä, mitä hän sanoisi Nasaretin kansalaiskomitealle tämän saapuessa pyytämään hänen vastaustaan laadittuun julkiseen vetoomukseen. Jeesuksen koko nuoren elämän aikana tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän tietoisesti turvautui julkiseen sotajuoneen. Tähän saakka hän oli aina luottanut siihen, että tilanteen selvitti kiertelemättä julkituotu totuus, mutta nyt hän ei voinut tuoda julki koko totuutta. Hän ei voinut ilmoittaa olevansa enemmän kuin ihminen; hän ei voinut paljastaa käsitystään tehtävästä, joka häntä odotti, kunhan hän saavuttaisi vähän kypsemmän miehuuden. Näistä rajoituksista piittaamatta hänen uskonnollinen uskollisuutensa ja hänen kansallinen lojaalisuutensa oli nyt asetettu suoraan kyseenalaisiksi. Hänen perheensä oli sekasorron vallassa, hänen nuoret ystävänsä olivat jakautuneet kahdeksi leiriksi, ja kaupungin koko juutalaisyhteisö oli kuohuksissa. Ja ajatelkaa, että hän oli syypää tähän kaikkeen! Ja miten täydellisesti hän siinä suhteessa olikaan ollut viaton, että hänen aikomuksenaan milloinkaan olisi ollut minkäänlaisten ikävyyksien aiheuttaminen, tämänlaatuisesta häiriöstä puhumattakaan.
127:2.8 (1397.6) Jotakin oli tehtävä. Hänen täytyi ilmoittaa kantansa, ja hän teki sen rohkeasti ja diplomaattisesti sekä tavalla, joka tyydytti monia mutta ei kaikkia. Hän piti kiinni seikoista, joihin hän oli alun perinkin vedonnut, ja selitti, että hänen ensisijainen velvollisuutensa oli pitää huolta perheestään; että hänen leskiäitinsä ja kahdeksan sisarustaan tarvitsivat jotakin enemmän kuin, mitä pelkällä rahalla voisi ostaa – elämän fyysisten perustarpeiden tyydyttämistä –, että heillä toisin sanoen oli oikeus isän antamaan huolenpitoon ja ohjaukseen, ja ettei hän puhtain omintunnoin kykenisi irrottautumaan vastuusta, jonka julma sattuma oli sysännyt hänen kannettavakseen. Hän lausui äidilleen ja vanhimmalle veljelleen kiitokset siitä, että nämä olivat tarjoutuneet vapauttamaan hänet hänen velvollisuuksistaan, mutta hän korosti, että hänen tuntemansa lojaalisuus isävainajaansa kohtaan esti häntä irrottautumasta perheestään, olipa heidän aineelliseksi tuekseen tulossa rahaa miten paljon tahansa. Ja hän lausui nämä muistettavat sanat: ”Raha ei voi rakastaa.” Tähän puheeseensa Jeesus sisällytti monta verhottua viittausta ”elämäntehtäväänsä”, mutta selitti, että hän siitä riippumatta, sopiko se yhteen sotilaallisen vastarinta-ajatuksen kanssa vai ei, oli luopunut siitä, samoin kuin elämässään kaikesta muustakin, kyetäkseen täyttämään uskollisesti velvollisuutensa perhettään kohtaan. Jokainen nasaretilainen tiesi hyvin, että hän oli perheelleen hyvä isä, ja tämä oli asia, joka oli niin lähellä jokaisen jalon juutalaisen sydäntä, että Jeesuksen puolustuspuhe saavutti arvostavaa vastakaikua monenkin hänen kuulijansa sydämessä. Ja muutamat niistä, jotka eivät olleet tätä mieltä, riisui aseista Jaakobin tässä yhteydessä pitämä puhe, vaikkei sellaista tilaisuuden ohjelmaan pitänytkään kuulua. Hashen oli tuona samaisena päivänä harjoittanut Jaakobia pitämään puheensa, mutta se jäi heidän kahdenkeskiseksi salaisuudekseen.
127:2.9 (1398.1) Jaakob sanoi olevansa varma siitä, että Jeesus auttaisi kansansa vapauttamisessa, jos hän (Jaakob) vain olisi kyllin vanha ottamaan kantaakseen vastuun perheestä, ja että jospa vain he suostuisivat siihen, että Jeesus jäisi ”meidän luoksemme ollakseen meille isä ja opettaja, silloin saatte Joosefin perheestä ei vain yhden johtajan, vaan ennen pitkää viisi uskollista nationalistia, sillä eikö meitä poikia olekin viisi, jotka olemme varttumassa ja tulossa esille isä-veljemme ohjauksesta astuaksemme kansakuntamme palvelukseen?” Ja tällä tavoin tämä nuorimies saattoi kohtalaisen onnelliseen päätökseen varsin kiperän ja uhkaavan tilanteen.
127:2.10 (1398.2) Kriisi oli toistaiseksi ohi, mutta tätä välikohtausta ei unohdettu Nasaretissa milloinkaan. Kiihotustyö jatkui. Jeesus ei enää ollut kaikkien suosiossa; juopaa mielipiteiden väliltä ei saatu koskaan kurotuksi kokonaan umpeen. Ja tämä seikka yhdessä muiden ja myöhemmin sattuneiden tapahtumien kanssa oli syynä siihen, että hän myöhempinä vuosinaan muutti Kapernaumiin. Tästä alkaen mielipiteet Nasaretissa jakautuivat, kun kysymys oli Ihmisen Pojasta.
127:2.11 (1398.3) Jaakob päätti tuona vuonna koulunsa ja alkoi työskennellä täysipäiväisesti kodin puusepänverstaassa. Hän oli jo taitava käsittelemään työkaluja, ja hän otti nyt hoitaakseen ikeiden ja aurojen valmistuksen, kun Jeesus puolestaan ryhtyi laajemmassa määrin tekemään talojen viimeistelyurakoita ja ammattitaitoisen koristepuusepän töitä.
127:2.12 (1398.4) Tuona vuonna Jeesus onnistui saamaan mielensä paljon parempaan järjestykseen. Vähä vähältä hän oli saattanut jumalallisen ja inhimillisen olemuksensa yhteen. Ja koko tämän älytoiminnan jäsentymisen hän sai aikaan omien päätöstensä voimalla ja vain avulla, jota hän sai sisäiseltä Opastajaltaan, täsmälleen samanlaiselta Opastajalta, jollainen asuu kaikkien normaalien kuolevaisten mielessä kaikissa lahjoittautuneen Pojan jälkeistä aikaa elävissä maailmoissa. Tähän mennessä tämän nuoren miehen elämänuralla ei ollut tapahtunut mitään yliluonnollista, ellei oteta lukuun hänen vanhemman veljensä Immanuelin lähettämän viestintuojan käyntiä, kun tämä ilmestyi hänelle Jerusalemin yössä.
127:3.1 (1398.5) Tämän vuoden aikana myytiin perheen koko omaisuus kotitaloa ja puutarhaa lukuun ottamatta. Kapernaumista myytiin viimeinenkin, jo kiinnitetty kiinteistö (mutta heille jäi vielä osuus yhteen toiseen kiinteistöön). Tuotto käytettiin verojen maksuun ja siihen, että Jaakobille ostettiin jokunen uusi työkalu, sekä siihen, että suoritettiin maksu vanhasta, perheen omistuksessa olleesta huolto- ja korjauspajasta karavaanien lepopaikan lähellä. Jeesus nimittäin aikoi ostaa takaisin tämän pajan nyt, kun Jaakob oli kyllin vanha työskennelläkseen kotipajassa ja auttaakseen Mariaa kotiaskareissa. Kun taloudellinen paine tällä keinoin joksikin aikaa helpotti, Jeesus päätti viedä Jaakobin pääsiäisjuhlille. Saadakseen olla kahden he menivät Jerusalemiin yhtä päivää aikaisessa, ja he tekivät tämän matkan Samarian kautta. He taittoivat matkaa kävellen, ja Jeesus kertoili Jaakobille matkan varrella olevista historiallisista paikoista, aivan kuten hänen isänsä oli samanlaisella matkalla viisi vuotta aikaisemmin opettanut häntä.
127:3.2 (1399.1) Samarian läpi kulkiessaan heidän katseensa tavoitti monia outoja näkymiä. Tällä matkalla he keskustelivat monista henkilökohtaisiin, perheen sisäisiin tai kansallisiin asioihin liittyvistä ongelmistaan. Jaakob oli tyypiltään hyvin uskonnollinen nuorimies, ja vaikka hän ei kaikessa ollutkaan äitinsä kannalla siinä vähässä, minkä hän tiesi Jeesuksen elämäntyötä koskevista kaavailuista, hän odotti siitä huolimatta kyllä aikaa, jolloin hän kykenisi ottamaan vastuun perheestä, jotta Jeesus voisi ryhtyä suorittamaan tehtäväänsä. Hän arvosti suuresti sitä, että Jeesus vei hänet pääsiäisjuhlille, ja he keskustelivat tulevaisuudesta perusteellisemmin kuin milloinkaan aikaisemmin.
127:3.3 (1399.2) Jeesus teki paljon ajatustyötä heidän taittaessaan taivalta Samarian halki. Näin tapahtui varsinkin Betelissä ja silloin, kun he joivat Jaakobin kaivosta. Hän keskusteli veljensä kanssa Abrahamia, Iisakia ja Jaakobia koskevista perimätiedoista. Hän näki paljon vaivaa valmistaakseen Jaakobia siihen, mitä tämä tulisi kohta Jerusalemissa näkemään, ja koetti tällä tavoin vaimentaa järkytystä, jonka Jaakob olisi kokeva, niin kuin hän itse aikanaan oli ensimmäisellä temppelikäynnillään kokenut. Mutta Jaakob ei reagoinut kaikkiin heidän näkemiinsä asioihin yhtä herkkätunteisesti. Hän lausui arvionsa innottomasta ja sydämettömästä tavasta, jolla jotkut papit toimittivat velvollisuutensa, mutta ylipäätään Jaakob nautti Jerusalemissa-olostaan suuresti.
127:3.4 (1399.3) Jeesus vei Jaakobin Betaniaan pääsiäisillalliselle. Simon oli laskettu haudan lepoon isiensä viereen, ja Jeesus hoiti tämän kodin isännyyttä pääsiäisperheen päänä tuotuaan pääsiäislampaan temppelistä.
127:3.5 (1399.4) Pääsiäisillallisen jälkeen Maria istuutui keskustelemaan Jaakobin kanssa, kun taas Martta, Lasarus ja Jeesus juttelivat keskenään myöhään yöhön. Seuraavana päivänä he olivat mukana temppelipalveluksissa, ja Jaakob otettiin Israelin yhteisön jäseneksi. Kun he sinä aamuna pysähtyivät hetkeksi Öljymäen laelle katselemaan temppeliä, niin Jaakobin huudahdellessa ihmeissään Jeesus katseli Jerusalemia vaieten. Jaakob ei kyennyt käsittämään veljensä käyttäytymistä. Illalla he palasivat taas Betaniaan ja olisivat lähteneet kotiin seuraavana päivänä, mutta Jaakob vaati itsepintaisesti, että he menisivät takaisin käydäkseen temppelissä, ja selitti haluavansa kuulla opettajia. Ja vaikka tämä olikin totta, salaisesti hän sydämessään halusi kuulla, kun Jeesus osallistuisi keskusteluihin, jollaisesta hänen äitinsä oli kertonut. Niinpä he menivät temppeliin ja kuuntelivat keskusteluja, mutta Jeesus ei esittänyt yhtään kysymystä. Se kaikki tuntui Jeesuksesta, jonka ihmisen ja Jumalan mieli oli juuri heräämässä, niin lapsekkaalta ja merkityksettömältä, että hän saattoi vain sääliä heitä. Jaakob oli pettynyt siitä, ettei Jeesus sanonut mitään. Hänen kyselyihinsä Jeesus vastasi vain: ”Hetkeni ei ole vielä tullut.”
127:3.6 (1399.5) Seuraavana päivänä he vaelsivat kotiin Jerikon ja Jordaninlaakson kautta, ja matkan taittuessa Jeesus kertoi monista asioista, joihin kuului myös hänen edellinen matkansa tällä tiellä, kun hän oli ollut kolmetoistavuotias.
127:3.7 (1399.6) Nasaretiin palattuaan Jeesus ryhtyi työskentelemään perheen vanhassa korjauspajassa, ja hän oli kovasti mielissään siitä, että hänellä nyt oli joka päivä tilaisuus tavata varsin paljon ihmisiä, joita tuli maan ja ympäröivien alueiden kaikista osista. Jeesus todellakin rakasti ihmisiä – tuiki tavallista rahvasta. Joka kuukausi hän suoritti pajasta maksueränsä, ja Jaakobin avulla hän edelleenkin piti huolen perheen toimeentulosta.
127:3.8 (1399.7) Useita kertoja vuodessa, milloin sattui, ettei paikalla ollut ketään tähän tehtävään soveliasta vierasta, Jeesus edelleenkin luki synagogassa sapattipäivän pyhät kirjoitukset, ja monesti hän myös esitti tekstikohdasta näkemyksiä, mutta tavallisesti hän valitsi tekstikohdat siten, että kommentointi oli tarpeetonta. Hän oli taitava järjestämään eri tekstikohdat sellaiseen lukemisjärjestykseen, että toinen kohta valaisisi toista. Silloin kun sää sen vain salli, hän ei milloinkaan unohtanut viedä sisaruksiaan sapatti-iltapäivisin kävelylle luonnon helmaan.
127:3.9 (1400.1) Näihin aikoihin hashen perusti nuorten miesten filosofisen keskustelukerhon, joka kokoontui jäsentensä kodeissa ja usein hänen omassakin kodissaan, ja Jeesuksesta tuli tämän ryhmän eturivin jäsen. Näin hän sai tilaisuuden saada takaisin osan siitä paikallisesta arvonannosta, jonka hän oli hieman aikaisemmin käytyjen kansallismielisten kiistelyjen tuoksinassa menettänyt.
127:3.10 (1400.2) Vaikka hänen sosiaalinen elämänsä olikin rajoitettua, ei hän sitä silti kokonaan laiminkaan lyönyt. Hänellä oli monia lämpimiä ystävyyssuhteita ja uskollisia ihailijoita yhtä hyvin Nasaretin nuorten miesten kuin nuorten naistenkin keskuudessa.
127:3.11 (1400.3) Syyskuussa Elisabet ja Johannes tulivat vierailulle nasaretilaisperheen luokse. Johannes, joka oli menettänyt isänsä, oli aikeissa palata Juudean kukkuloille harjoittamaan maanviljelyä tai lampaanhoitoa, ellei Jeesus kehottaisi häntä jäämään Nasaretiin ja ryhtymään puusepäksi tai ottamaan työtä joltakin muulta alalta. He eivät tienneet, että nasaretilaisperhe oli käytännöllisesti katsoen pennitön. Kuta enemmän Maria ja Elisabet keskustelivat pojistaan, sitä enemmän he vakuuttuivat siitä, että näille kahdelle nuorelle miehelle olisi hyväksi, jos he työskentelisivät yhdessä ja olisivat enemmän toistensa seurassa.
127:3.12 (1400.4) Jeesus ja Johannes keskustelivat paljon keskenään; ja he puhuivat joistakin hyvin henkilökohtaisista ja kahdenkeskisistä asioista. Tämän vierailun päätteeksi he sopivat, etteivät he enää tapaisi toisiaan, ennen kuin he kohtaisivat julkisen toimintansa puitteissa, sitten kun ”taivaallinen Isä kutsuisi” heidät heidän työhönsä. Se, mitä Johannes Nasaretissa näki, teki häneen niin valtavan vaikutuksen, että hän katsoi velvollisuudekseen palata kotiin ja uurastaa äitinsä toimeentulon hyväksi. Hän vakuuttui siitä, että hänen oli määrä olla osa Jeesuksen elämäntehtävää, mutta hän ymmärsi, että Jeesukselta menisi vielä monta vuotta perheensä vartuttamisessa. Niinpä hänen oli huomattavasti helpompaa palata kotiin ja ryhtyä hoitamaan heidän pientä maatilaansa ja huolehtimaan äitinsä tarpeista. Eivätkä Johannes ja Jeesus enää tavanneet toisiaan, ennen kuin sinä päivänä Jordanin rannalla, jona Ihmisen Poika tuli kastettavaksi.
127:3.13 (1400.5) Lauantai-iltapäivänä, tämän vuoden joulukuun 3. päivänä, kuolema korjasi toisen kerran satoaan tässä nasaretilaisperheessä. Pikku-Aamos, heidän pikkuveljensä, kuoli korkeaa kuumetta viikon ajan sairastettuaan. Tätä suruaikaa kokiessaan Marian ainoana tukena oli hänen esikoispoikansa, ja silloin hän vasta lopullisesti ja sanan täydessä merkityksessä tunnusti Jeesuksen perheen todelliseksi päämieheksi; ja Jeesus oli totisesti kunnioitettava perheenpää.
127:3.14 (1400.6) Neljän vuoden ajan heidän elintasonsa oli tasaisesti laskenut. Vuosi vuoden perään he kokivat yhä pahempaa köyhyyden ahdinkoa. Tämän vuoden lopulla heitä kohtasi eräs heidän vaikeimmista kokemuksistaan koko siinä kamppailussa, jota he kävivät työllä ja tuskalla eteenpäin ponnistellessaan. Jaakobin ansiot olivat vielä sangen vähäiset, ja hautajaiskustannukset kaiken muun lisäksi olivat yhteensä niin painava kuorma, että he huojuivat sen alla. Mutta Jeesus tapasi huolestuneelle ja surevalle äidilleen sanoa vain: ”Äiti Maria, sureminen ei meitä auta; me teemme kaikki parhaamme, ja äidin hymy saattaisi kenties innostaa meitä vieläkin parempaan. Toivo edessäpäin olevista paremmista ajoista antaa meille päivä päivältä uutta voimaa suoriutua näistä tehtävistä.” Hänen vankka ja käytännöllinen optimisminsa oli totisesti tarttuvaa; kaikki lapset elivät parempien aikojen ja parempien olosuhteiden odotuksen värittämässä ilmapiirissä. Ja tämä toiveikas pelottomuus vaikutti osaltaan suuresti siihen, että heille heidän köyhyytensä masentavuudesta huolimatta kehittyi lujat ja jalot luonteenpiirteet.
127:3.15 (1400.7) Jeesuksella oli kyky panna liikkeelle kaikki mielensä, sielunsa ja ruumiinsa voimavarat kulloinkin käsillä olevan tehtävän suorittamiseen. Hän pystyi keskittämään syvämietteisen mielensä juuri siihen yhteen ongelmaan, jonka hän halusi ratkaista, ja kun tähän vielä liittyi hänen herpaantumaton kärsivällisyytensä, se antoi hänelle kyvyn tyynin mielin kestää kaikki kuolevaisen vaikeaan olemassaoloon kuuluvat koettelemukset ja elää elämänsä ikään kuin hän koko ajan ”näkisi Hänet, joka on näkymätön”.
127:4.1 (1401.1) Tähän aikaan Jeesus ja Maria tulivat entistä paljon paremmin toimeen keskenään. Maria ei enää pitänyt Jeesusta niinkään poikanaan, vaan tästä oli tullut enemmänkin hänen lastensa isä. Päivittäinen elämänkulku oli täynnä pulmia, jotka vaativat käytännöllistä ja välitöntä ratkaisua. Yhä harvemmin he keskustelivat Jeesuksen elämäntehtävästä, sillä ajan mittaan kummankin ajatukset keskittyivät heidän neljästä pojasta ja kolmesta tytöstä koostuvan perheensä elättämiseen ja kasvattamiseen.
127:4.2 (1401.2) Käsillä olevan vuoden alkuun mennessä Jeesus oli jo saanut äitinsä kokonaan oman lastenkasvatusmenetelmänsä kannalle. Tämän menetelmän mukaan lapselle annettiin positiivinen kehotus tehdä hyvää sen sijaan, että vanhemman juutalaisen menetelmän mukaan olisi kielletty tekemästä pahaa. Omassa kodissaan ja koko julkisen opettajanuransa ajan Jeesus poikkeuksetta käytti tätä positiivista, kehottamiseen perustuvaa opetustapaa. Aina ja kaikkialla hän sanoi: ”Tehkää näin – teidän tulisi tehdä noin.” Hän ei milloinkaan käyttänyt negatiivista, muinaisista tabuista johdettua opetusmenetelmää. Hän vältti pahan korostamista sillä, että hän olisi kieltänyt sen, sen sijaan hän nosti jalustalle hyvän sitä harjoittamaan kehottamalla. Tässä kodissa rukoushetki oli tilaisuus, jossa oli mahdollisuus keskustella mistä hyvänsä ja kaikesta perheen hyvinvointiin liittyvästä.
127:4.3 (1401.3) Jeesus alkoi kasvattaa veljiään ja sisariaan viisaaseen kuriin jo niin varhaisessa ikävaiheessa, että rankaisemista tarvittiin kaiken kaikkiaan vain vähän tai ei ollenkaan, jotta heidät saatiin tottelemaan viivytyksettä ja varauksitta. Ainoana poikkeuksena oli Juuda, jolle Jeesuksen oli muutamissa tilanteissa määrättävä rangaistus siitä, että tämä oli rikkonut kodissa noudatettuja sääntöjä. Kolmessa tilanteessa, kun katsottiin viisaaksi rangaista Juudaa tämän itsensä tunnustamista ja tahallisista rikkomuksista perheen käyttäytymissääntöjä vastaan, hänen rangaistuksensa määrättiin vanhempien lasten tekemällä yksimielisellä päätöksellä, ja Juuda itse hyväksyi rangaistuksen, ennen kuin se langetettiin.
127:4.4 (1401.4) Vaikka Jeesus oli kaikissa tekemisissään mitä järjestelmällisin ja systemaattisin, kaikissa hänen hallinnollisissa päätöksissään ilmeni kuitenkin myös sellaista virkistävää tulkinnan joustavuutta ja sovelluksen omaperäisyyttä, joka teki suuren vaikutuksen kaikkiin lapsiin sillä, että heidän isä-veljensä toiminnan lähtökohtana oli oikeudenmukaisuudesta kertova mielenlaatu. Mielivaltaisesti hän ei milloinkaan kurittanut sisaruksiaan, ja tällainen erottelematon rehtiys ja henkilökohtainen huomaavaisuus tekivät Jeesuksen hyvin rakkaaksi koko hänen perheelleen.
127:4.5 (1401.5) Jaakob ja Simon koettivat varttuessaan noudattaa Jeesuksen suosittelemaa menetelmää heidän riitaisten ja joskus vihaistenkin leikkitovereidensa lepyttämiseksi suostuttelulla ja vastarinnasta pidättymisellä, ja he onnistuivat siinä kohtalaisesti. Mutta vaikka Joosef ja Juuda tällaisiin opetuksiin kotioloissa myöntyivätkin, he eivät empineet käydä puolustukseen, kun heidän toverinsa karkasivat heidän kimppuunsa; varsinkin Juuda syyllistyi näiden opetusten hengen rikkomiseen. Mutta vastarinnasta pidättyminen ei ollut perheen sääntö. Henkilökohtaisten opetusten rikkomiseen ei liittynyt mitään rangaistusta.
127:4.6 (1401.6) Yleisesti ottaen perheen kaikilla lapsilla, eritoten tytöillä, oli tapana kysyä Jeesukselta neuvoa lapsuuden ongelmiinsa ja uskoutua hänelle aivan kuten he olisivat uskoutuneet rakastavalle isälle.
127:4.7 (1401.7) Jaakobista oli varttumassa tasapainoinen ja tasaisen mielenlaadun omaava nuorukainen, mutta hän ei ollut yhtä syvästi hengellisyyteen taipuvainen kuin Jeesus. Hän oli opiskelijana paljon parempi kuin Joosef, joka vaikka olikin työntekijänä uskollinen, oli kuitenkin vieläkin vähemmän hengellisesti suuntautunut. Joosef oli raahustaja, joka ei yltänyt muiden lasten älylliselle tasolle. Simon oli hyväntahtoinen poika, mutta hänessä oli liiaksi haaveilijaa. Häneltä meni kauan aikaa, ennen kuin hän löysi paikkansa elämässä, ja hän oli Jeesukselle ja Marialle melkoinen huolen aihe. Mutta hän oli aina kiltti ja hyvää tarkoittava nuorimies. Juuda oli oikea levottomuuksien lietsoja. Hänen ihanteensa olivat mitä korkeimmat, mutta hän oli temperamentiltaan tasapainoton. Hänessä ilmeni kaikki se päättäväisyys ja tarmokkuus, joka tuli esiin hänen äidissään, ja enemmänkin, mutta häneltä puuttui paljon äitinsä suhteellisuudentajusta ja tahdikkuudesta.
127:4.8 (1402.1) Mirjam oli tasapainoinen ja järkevä tytär, joka arvosti syvästi kaikkea jaloa ja hengellistä. Martta oli hidas ajatuksissaan ja liikkeissään, mutta hän oli erittäin luotettava ja aikaansaapa lapsi. Pikku-Ruut oli kodin päivänsäde, ajattelematon puheissaan, mutta sydämeltään mitä vilpittömin. Hän miltei palvoi isoveljeään ja isäänsä. Mutta he eivät hemmotelleet häntä pilalle. Hän oli kaunis lapsi, mutta ei aivan yhtä hyvännäköinen kuin Mirjam, joka oli perheen – ellei peräti koko kaupungin – kaunotar.
127:4.9 (1402.2) Ajan myötä Jeesus teki paljon työtä saadakseen perheen omaksumat sapatinviettoon ja moniin muihin uskonnon osakysymyksiin liittyvät opetukset ja tavat vapaamielisemmälle kannalle ja myös niitä muokatakseen. Maria antoi kaikille näille muutoksille ilomielin tukensa. Jeesuksesta oli nyt tullut talon kiistaton isäntä.
127:4.10 (1402.3) Tänä vuonna Juuda aloitti koulunsa, ja Jeesus joutui myymään harppunsa suorittaakseen koulunkäynnistä aiheutuvat kulut. Näin hän menetti viimeisenkin virkistystä tuottaneen ajankulunsa. Hän soitti tavattoman mielellään harppua, aina kun hän tunsi mielensä uupuneeksi ja ruumiinsa väsyneeksi. Mutta nyt hän lohduttautui ajatuksella, että harppu ainakin olisi turvassa veronkantajalta.
127:5.1 (1402.4) Vaikka Jeesus oli köyhä, hänen sosiaalinen asemansa Nasaretissa ei ollut millään tavoin heikko. Hän oli kaupungin eturivin nuoria miehiä, ja useimmat nuoret naiset pitivät häntä erittäin suuressa arvossa. Kun Jeesus oli oivallinen, voimakasta ja älykästä miehisyyttä edustava yksilö, ja kun vielä otetaan huomioon hänen maineensa hengellisenä johtajana, ei ollut ihmeellistä, että Rebekka, joka oli varakkaan nasaretilaiskauppiaan ja liikemiehen Esran vanhin tytär, sai huomata olevansa vähän kerrassaan rakastumassa tähän Joosefinpoikaan. Ensin hän kertoi tästä kiintymyksestään Jeesuksen sisarelle Mirjamille, ja Mirjam puolestaan puhui tästä kaikesta äitinsä kanssa. Maria oli äärimmäisen kuohuksissaan. Olisiko hän nyt menettämäisillään poikansa, josta oli perheenpäänä tullut korvaamaton? Eivätkö ikävyydet ikinä loppusi? Mitähän seuraavaksi tapahtuisi? Ja sitten hän pysähtyi miettimään, miten avioliitto vaikuttaisi Jeesuksen edessä olevaan elämänuraan. Ei kovin usein, mutta aina silloin tällöin, hänen mieleensä pulpahti sekin seikka, että Jeesus oli ”lupauksen lapsi”. Tästä asiasta keskusteltuaan Maria ja Mirjam päättivät, että he, ennen kuin Jeesus saisi sen tietoonsa, pyrkisivät lopettamaan koko jutun menemällä suoraan Rebekan luo ja esittämällä hänelle koko tarinan ja kertomalla rehellisesti uskomuksestaan, jonka mukaan Jeesus oli kohtalon poika eli että hänestä oli määrä tulla suuri uskonnollinen johtaja, ehkä peräti Messias.
127:5.2 (1402.5) Rebekka kuunteli keskittyneesti. Kertomus oli hänestä sävähdyttävä, ja hän oli entistäkin päättäväisempi siinä, että hän sitoisi kohtalonsa tämän valitsemansa miehen kohtaloon ja jakaisi hänen johtajan uransa. Hän vakuutteli (itselleen), että sellainen mies enemmän kuin kukaan tarvitsisi rinnalleen uskollisen ja pystyvän vaimon. Marian yritykset taivutella häntä luopumaan koko ajatuksesta hän tulkitsi Marian luonnolliseksi reaktioksi tilanteessa, jossa tämä pelkäsi menettävänsä perheensä päämiehen ja ainoan huoltajan. Mutta tietäessään, että hänen isänsä hyväksyisi hänen kiintymyksensä kirvesmiehen poikaan, Rebekka täysin oikeutetusti arveli isänsä mielihyvin järjestävän perheelle riittävät tulot, jotka korvaisivat joka kohdaltaan sen, että se menettäisi Jeesuksen ansiot. Kun hänen isänsä sitten suostui tällaiseen suunnitelmaan, Rebekka jatkoi neuvottelujaan Marian ja Mirjamin kanssa, ja koska hän ei onnistunut saamaan näitä puolelleen, hän uskaltautui menemään suoraan Jeesuksen puheille. Tässä asiassa hän toimi yhteistuumin isänsä kanssa, joka kutsui Jeesuksen heidän kotiinsa viettämään Rebekan seitsemättätoista syntymäpäivää.
127:5.3 (1403.1) Jeesus kuunteli tarkkaavaisesti ja myötätuntoisesti ensin isän ja sitten Rebekan itsensä kertomusta näistä asioista. Hän muotoili ystävällisen vastauksen, jonka sanoma oli, ettei mikään rahamäärä voisi korvata sitä, että hänen velvollisuutensa oli henkilökohtaisesti kasvattaa isänsä perhe, ”täyttää pyhin kaikista ihmisen luottamustehtävistä – lojaalisuus omaa vertaan ja lihaansa kohtaan.” Jeesuksen perheelleen omistautumisesta lausumat sanat liikuttivat syvästi Rebekan isää, ja tämä vetäytyi neuvonpidosta. Vaimolleen Marialle hän totesi vain lyhyesti: ”Emme voi saada häntä pojaksemme; hän on meille liian jalo.”
127:5.4 (1403.2) Sitten alkoi ikimuistettava keskustelu Rebekan kanssa. Tähänastisessa elämässään Jeesus ei ollut tehnyt suurtakaan eroa kanssakäymisessään poikien ja tyttöjen, nuorten miesten ja nuorten naisten kanssa. Hänen mieltään olivat yhtä kaikki aivan liikaa askarruttaneet maallisista käytännön asioista juontuvat pakottavat ongelmat samoin kuin monia kysymyksiä herättänyt pohdiskelu, joka liittyi hänen lopulliseen uraansa, sitten kun hän olisi ”toimittamassa Isänsä asioita”, jotta hän olisi koskaan ehtinyt vakavassa mielessä harkita omakohtaisen rakkauden kruunaamista ihmistenvälisessä avioliitossa. Mutta nyt hänen edessään oli taas yksi niistä ongelmista, jotka jokaisen keskitason ihmisen on kohdattava ja ratkaistava. Häntä toden totta ”koeteltiin joka suhteessa niin kuin teitäkin koetellaan”.
127:5.5 (1403.3) Tarkkaavaisesti kuunneltuaan Jeesus kiitti vilpittömästi Rebekkaa tämän julkituomasta ihailusta ja lisäsi: ”se tulee ilahduttamaan ja lohduttamaan minua kaikkina elinpäivinäni.” Hän selitti, ettei hän ollut vapaa solmimaan yhteenkään naiseen muita kuin pelkästään veljellistä arvonantoa ja puhdasta ystävyyttä olevia suhteita. Hän teki selväksi, että hänen ensimmäinen ja kaiken muun edelle menevä velvollisuutensa oli hänen isänsä perheen kasvattaminen ja ettei hän voisi harkitakaan avioliiton solmimista, ennen kuin tämä tehtävä oli täytetty. Ja sen jälkeen hän virkkoi vielä: ”Mikäli olen kohtalon poika, en saa ottaa vastuulleni elämäniän kestäviä velvoitteita, ennen kuin koittaa aika, jolloin kohtaloni on tullut julki.”
127:5.6 (1403.4) Rebekan sydän murtui. Hän ei päästänyt ketään lohduttamaan itseään, ja hän kärtti isältään lähtöä Nasaretista niin kauan, että tämä lopulta suostui muuttamaan Sepforiin. Myöhempinä vuosina Rebekalla oli vain yksi vastaus niille monille miehille, jotka häntä kosivat. Hän eli vain yhtä tarkoitusta varten – odottaakseen hetkeä, jolloin tämä hänen mielestään suurin koskaan eläneistä miehistä aloittaisi elämänuransa elävän totuuden opettajana. Ja Rebekka seurasi uskollisesti hänen jälkiään kaikki nämä julkisen toiminnan monivaiheiset vuodet ja oli paikalla (Jeesuksen sitä huomaamatta) muun muassa päivänä, jolloin tämä ratsasti riemusaatossa Jerusalemiin. Ja hän seisoi Marian vierellä ”muiden naisten joukossa” sinä kohtalokkaana ja traagisena iltapäivänä, jolloin Ihmisen Poika riippui ristillä ja oli hänelle – yhtä hyvin kuin korkeuksien lukemattomille maailmoille – ”ainoa viimeiseen asti rakastettava ja suurin kymmenentuhannen joukossa”.
127:6.1 (1403.5) Tarinaa Rebekan tuntemasta rakkaudesta Jeesusta kohtaan kuiskuteltiin Nasaretin kaduilla ja kujilla sekä myöhemmin Kapernaumissa, joten vaikka monet naiset tulevina vuosina rakastivat Jeesusta aivan kuten miehetkin rakastivat häntä, hänen ei enää tarvinnut torjua kenenkään toisen vilpittömän naisen henkilökohtaista kiintymyksen tunnustusta. Tästä ajankohdasta alkaen ihmisten tuntema rakkaus Jeesusta kohtaan sai paremminkin palvovan ja jumaloivan kunnioituksen piirteitä. Sekä miehet että naiset rakastivat häntä antaumuksellisesti, ja he tekivät niin sen vuoksi, mitä hän oli, ilman että siihen sisältyi häivähdystäkään omien kaipausten tyydyttämisestä tai toiveesta saada pitää hänet vain oman rakkautensa kohteena. Mutta useiden vuosien ajan kävi niin, että joka kerta, kun kerrottiin tarinaa Jeesuksen ihmispersoonallisuudesta, kerrottiin myös Rebekan antaumuksellisesta rakkaudesta.
127:6.2 (1404.1) Mirjam, joka tunsi Rebekan tapauksen yksityiskohtia myöten, ja joka myös tiesi, miten hänen veljensä oli torjunut jopa tällaisen kauniin neidon rakkauden (tietämättä, mikä merkitys tässä suhteessa oli hänen kohtalonaan olleella tulevalla elämänuralla), alkoi ihannoida Jeesusta ja rakastaa häntä liikuttavaa ja syvää kiintymystä tuntien yhtä hyvin isänä kuin veljenä.
127:6.3 (1404.2) Vaikkei heillä oikeastaan olisi ollut siihen varaa, Jeesus tunsi kuitenkin outoa kaipausta, joka vaati häntä lähtemään pääsiäiseksi Jerusalemiin. Tietoisena siitä, mitä Jeesus oli saanut kokea Rebekan suhteen, hänen äitinsä viisaasti kehotti häntä tekemään tämän matkan. Jeesus ei ollut sitä itsekään kovin selkeästi tiedostanut, mutta tilaisuus päästä keskustelemaan Lasaruksen kanssa ja tapaamaan Marttaa ja Mariaa, oli se, mitä hän suurimmin kaipasi. Oman perheensä jälkeen hän rakasti näitä kolmea eniten kaikista.
127:6.4 (1404.3) Tätä Jerusalemin-matkaa tehdessään hän kulki Megiddon, Antipatriksen ja Lyddan kautta. Se oli joiltakin osin sama reitti, jota oli käytetty, kun häntä tuotiin takaisin Nasaretiin palattaessa Egyptistä. Matka pääsiäisjuhlille vei häneltä neljä päivää, ja hän ajatteli paljon muinaisia tapahtumia, jotka olivat sattuneet Megiddossa ja sen ympäristössä, Palestiinan kansainvälisellä taistelutantereella.
127:6.5 (1404.4) Jeesus jatkoi kulkuaan Jerusalemin läpi pysähtyen vain hetkeksi katselemaan temppeliä ja sinne kerääntyviä vierasjoukkoja. Hän tunsi kummallista ja aina vain syvempää vastenmielisyyttä tätä Herodeksen rakennuttamaa temppeliä ja sen poliittisin perustein nimitettyä papistoa kohtaan. Hän halusi ennen kaikkea tavata Lasaruksen, Martan ja Marian. Lasarus oli Jeesuksen ikätoveri ja nyt talon isäntä. Jeesuksen edellisen vierailun jälkeen oli ehtinyt tapahtua, että Lasaruksen äiti oli laskettu haudan lepoon. Martta oli runsaan vuoden Jeesusta vanhempi, Maria taas oli kaksi vuotta nuorempi. Ja Jeesus oli kaikkien kolmen palvoma ihanne.
127:6.6 (1404.5) Tämänkertaisen vierailun kuluessa puhkesi yksi aika ajoin koetuista perinteiden vastaisista kapinoista, kun Jeesus toi julki mielipahansa niitä seremoniakäytäntöjä kohtaan, jotka hänen mielestään antoivat väärän kuvan hänen taivaallisesta Isästään. Jeesuksen tulosta tietämätön Lasarus oli järjestänyt niin, että pääsiäistä vietettäisiin ystävien luona naapurikylässä Jerikontien varrella. Jeesus ehdotti nyt, että he viettäisivät juhlan siellä, missä he sillä hetkellä olivat, eli Lasaruksen talossa. ”Mutta”, Lasarus sanoi, ”eihän meillä ole pääsiäislammastakaan.” Silloin Jeesus aloitti pitkähkön ja vakuuttavan luennon, jonka sanomana oli, ettei taivaallinen Isä totisesti ollut kiinnostunut tällaisista lapsellisista ja tarkoituksettomista rituaaleista. Juhlallisen ja hartaan rukouksen jälkeen he nousivat seisomaan, ja Jeesus sanoi: ”Palvelkoot minun kansastani ne, joilla on lapsellinen ja pimentynyt mieli, Jumalaansa niin kuin Mooses määräsi tekemään; on parempi, että he niin tekevät. Mutta älkäämme me, jotka olemme nähneet elämän valon, enää lähestykö Isäämme kuoleman pimeyden kautta. Olkaamme vapaat tietäessämme totuuden Isämme ikuisesta rakkaudesta.”
127:6.7 (1404.6) Sinä iltana, hämärän laskeutuessa, nämä neljä istuutuivat pöydän ääreen viettämään kaikkien aikojen ensimmäistä pääsiäisjuhlaa, minkä hartaat juutalaiset ovat viettäneet ilman pääsiäislammasta. Happamaton leipä ja viini oli jo otettu esille tätä pääsiäistä varten, ja näitä edusaineita, joita Jeesus kutsui ”elämän leiväksi” ja ”elämän vedeksi”, hän tarjosi tovereilleen, ja he söivät juhlallisen hartaina ja juuri kuulemainsa opetusten mukaisesti. Jeesus piti tapanaan toimittaa tämän sakramentaalisen rituaalin aina, kun hän myöhempinä aikoina kävi Betaniassa. Kotiin palatessaan hän kertoi tämän kaiken äidilleen. Ensiksi Maria järkyttyi, mutta sitten hän alkoi vähitellen ymmärtää Jeesuksen näkökantaa. Hän oli silti varsin huojentunut, kun Jeesus vakuutti hänelle, ettei hänen aikomuksenaan ollut tuoda tätä uutta ajatusta pääsiäisestä esille heidän perheessään. Kotona lasten kanssa ollessaan hän edelleenkin joka vuosi nautti pääsiäisaterian ”Mooseksen lain mukaisesti”.
127:6.8 (1404.7) Puheena olevan vuoden aikana Maria kävi Jeesuksen kanssa pitkän keskustelun avioliitosta. Hän kysyi Jeesukselta suoraan, solmisiko tämä avioliiton, elleivät perheeseen kohdistuvat velvollisuudet sitoisi häntä. Jeesus selitti hänelle, että koska senhetkiset velvollisuudet estivät häntä menemästä naimisiin, hän ei ollut koko asialle uhrannut montakaan ajatusta. Hän toi julki epäilynsä, että hän tuskin koskaan astuisi aviosäätyyn. Hän sanoi, että kaikkien tämäntapaisten asioiden tuli odottaa siksi, kunnes ”hetkeni” koittaa, eli aikaa, jolloin ”Isäni työn täytyy alkaa”. Koska hän jo mielessään oli tehnyt ratkaisunsa, jonka mukaan hänestä ei tulisi lihallisten lasten isää, hän ei tosiaankaan uhrannut montakaan ajatusta kysymykselle ihmisavioliitosta.
127:6.9 (1405.1) Tänä vuonna hän tarttui uudelleen tehtäväänsä, joka hänellä oli kuolevaisen ja jumalallisen olemuksensa kutomisessa entistä tiiviimmin jakamattomaksi ja todelliseksi ihmisyksilöllisyydeksi. Ja hänen moraalinen statuksensa ja hengellinen ymmärryksensä kasvoivat edelleen.
127:6.10 (1405.2) Kun koko heidän Nasaretissa ollut omaisuutensa (kotitaloa lukuun ottamatta) oli jo myyty, tänä vuonna heidän taloudelliseen asemaansa tuli vähän apua sitä tietä, että he myivät osuutensa eräästä Kapernaumin kiinteistöstä. Tämä oli Joosefin kuolinpesän viimeinen omaisuuserä. Tuo Kapernaumin kiinteistökauppa solmittiin erään Sebedeus-nimisen veneenrakentajan kanssa.
127:6.11 (1405.3) Joosef valmistui tänä vuonna synagogakoulusta ja oli aikeissa ryhtyä työskentelemään kodin puusepänpajan pienen höyläpenkin ääressä. Vaikka heidän isänsä jättämä kuolinpesä olikin käytetty loppuun, heillä oli nyt toiveita onnistua köyhyyden loitollapitämisessä, kävihän heistä nyt jo kolme vakituisessa työssä.
127:6.12 (1405.4) Jeesuksesta on nyt nopeasti kehittymässä mies, ei vain nuori mies, vaan aikuinen mies. Hän on oppinut kantamaan hyvin vastuuta. Hän tietää, miten elämä jatkuu pettymyksestä huolimatta. Hän kestää urheasti senkin, että hänen kaavailunsa valuvat hukkaan ja hänen tavoitteensa toistaiseksi raukeavat. Hän on oppinut olemaan rehti ja oikeudenmukainen, silloinkin kun hän itse kohtaa epäoikeudenmukaisuutta. Hän oppii sovittamaan hengellisen elämäntavan ihanteensa maisen olemassaolon asettamiin vaatimuksiin. Hän oppii, miten suunnitella, jotta saavuttaisi ihanteellisuutta edustavan korkeamman ja kaukaisemman päämäärän, samalla kun hän kaikkensa antaen uurastaa saavuttaakseen välttämättömyyden asettaman lähempänä olevan ja välittömän päämäärän. Vakaasti hän hankkii taitoa, jota hän tarvitsee sovittaessaan toiveensa ihmisen tilanteen asettamiin arkipäiväisiin vaatimuksiin. Hän hallitsee jo melkein täydellisesti menetelmän, jolla hengelliseen käyttövoimaan sisältyvä energia käytetään aineellisen suorituksen edellyttämän mekanismin pyörittämiseen. Vähän kerrallaan hän oppii elämään taivaallista elämää, samalla kun hänen mainen olemassaolonsa jatkuu. Yhä enemmän hän luottaa siihen, että hänen taivaallinen Isänsä viime kädessä ohjaa häntä, samalla kun hän omaksuu isän osan maisen perheensä lasten opastamisessa ja ohjaamisessa. Hän saa yhä enemmän kokemusta siitä, miten voitto kiskaistaan taitavasti tappion kidasta; hän oppii muuntamaan ajallisuudessa koetut vaikeudet ikuisuuden riemuvoitoiksi.
127:6.13 (1405.5) Ja näin tämä Nasaretin nuori mies saa, sitä mukaa kun vuodet kuluvat, yhä uutta kokemusta siitä, mitä elämä on sellaisena kuin se kuolevaisen olennon lihallisessa hahmossa ajallisuuden ja avaruuden maailmoissa eletään. Hän elää täysipainoisen, edustavan ja tyhjentävän elämän Urantialla. Hän lähti tästä maailmasta kypsyyteen saakka sen koettuaan, mitä hänen luotunsa kokevat ensimmäisen elämänsä, lihallisen elämän, lyhyinä ja rasittavina vuosina. Ja koko tämä ihmisenä saatu kokemus on ikuiset ajat Universumin Hallitsijan omaisuutta. Hän on ymmärtäväinen veljemme, myötätuntoinen ystävämme, kokenut hallitsijamme ja armahtavainen isämme.
127:6.14 (1405.6) Lapsuudessaan hän keräsi laajan tietomäärän; nuoruudessaan hän lajitteli, luokitteli ja suhteutti tämän tietoaineiston; ja nyt hän alkaa tämän maailman ihmisenä valmistelevana toimenpiteenä järjestää näitä mielessään olevia aineksia voidakseen käyttää niitä hyväkseen myöhemmin alkavassa opetuksessaan, hoivassaan ja palvelussaan kuolevaisten lähimmäistensä hyväksi tässä maailmassa ja kaikilla muilla asutuilla sfääreillä kautta koko Nebadonin universumin.
127:6.15 (1405.7) Synnyttyään tähän maailmaan tämän maailman pikkulapseksi hän on elänyt lapsuutensa ja kokenut nuoruuden ja varhaismiehuuden toinen toistaan seuraavat vaiheet. Nyt hän seisoo kypsän miehuuden kynnyksellä varustuksenaan runsas kokemus ihmiselosta, täynnä ymmärtämystä ihmisluontoa kohtaan ja täynnänsä myötätuntoa ihmisluonnon heikkouksia kohtaan. Hänestä on tulossa se jumalallisen taidon haltija, joka osaa ilmoittaa totuuden Paratiisissa olevasta Isästään kaikkia aikakausia ja kaikkia kehitysvaiheita edustaville kuolevaisille olennoille.
127:6.16 (1406.1) Ja nyt täysikasvuisena miehenä, tämän maailman aikuisena, hän valmistautuu jatkamaan verratonta tehtäväänsä, joka on yhtä kuin Jumalan ilmoittaminen ihmisille ja ihmisten johdattaminen Jumalan tykö.
Urantia-kirja
Luku 128
128:0.1 (1407.1) ASTUESSAAN aikuisuutensa ensimmäisiin vuosiin Jeesus Nasaretilainen oli elänyt siihen saakka ja eli vastakin normaalia ja keskitasoista ihmisen elämää maan päällä. Jeesus tuli tähän maailmaan aivan kuin muutkin lapset; hän ei ollut mukana valitsemassa vanhempiaan. Hän kylläkin valitsi juuri tämän maailman planeetaksi, jolla hän suorittaisi seitsemännen ja viimeisen lahjoittautumisensa, ruumiillistumisensa kuolevaisen olennon lihalliseen hahmoon, mutta muutoin hän tuli maailmaan luonnollisella tavalla, varttui tämän maailman lapsena ja painiskeli olosuhteista johtuvien hankaluuksien kanssa aivan kuten muutkin kuolevaiset tässä ja muissa samankaltaisissa maailmoissa.
128:0.2 (1407.2) Pitäkää aina mielessänne Mikaelin Urantialla-lahjoittautumisen kaksinainen tarkoitus:
128:0.3 (1407.3) 1. Hän halusi saada haltuunsa sen kokemuksen, että oli elänyt ihmisolennon täysipainoisen elämän kuolevaisen lihallisessa hahmossa, tehdä Nebadoniin kohdistuvasta hallitsijanvallastaan täysimääräisen.
128:0.4 (1407.4) 2. Hän halusi tuoda julki Universaalisen Isän ajallisuuden ja avaruuden maailmojen asujaimille ja johdattaa nämä samaiset kuolevaiset entistä parempaan Universaalisen Isän ymmärtämiseen.
128:0.5 (1407.5) Kaikki muu, mikä koitui luoduille siunaukseksi ja universumille hyödyksi, oli näihin kuolevaisen hahmossa tapahtuneen lahjoittautumisen päätarkoituksiin verrattuna vain sattumasta johtuvaa ja toissijaista.
128:1.1 (1407.6) Aikuisikänsä saavuttamisen myötä Jeesus otti vakavissaan ja täysin tietoisesti tehtäväkseen viedä päätökseen sen kokemuksen, että hän tulisi tietämään, millainen on hänen älyllisten luotujensa alimman muodon elämä, ja ansaitsisi sillä keinoin lopullisen ja täysimääräisen oikeuden itse luomansa universumin ehdottomaan hallitsijanvaltaan. Hän tarttui tähän suunnattomaan tehtävään täysin käsittäen kaksinaisen olemuksensa. Mutta tosiasiassa hän oli jo yhdistänyt nämä kaksi olemusta yhdeksi – Jeesus Nasaretilaiseksi.
128:1.2 (1407.7) Joshua ben Josef tiesi vallan hyvin, että hän oli ihminen, naisesta syntynyt kuolevainen ihminen. Tämä käy ilmi siitä, että hän valitsi ensimmäiseksi epiteetikseen Ihmisen Poika. Hän oli eittämättömästi lihaa ja verta, ja vielä nytkin hän täysivaltaisen hallitsijan vallalla kokonaisen universumin kohtaloita johtaessaan kantaa yhä monien oivallisesti ansaitsemiensa epiteettien joukossa Ihmisen Pojan arvonimeä. Pitää kirjaimellisesti paikkansa, kun sanotaan, että Universaalisen Isän luova Sana – Luoja-Poika – ”tuli lihaksi ja eli Urantia-nimisen maailman ihmisenä”. Hän uurasti, väsyi, lepäsi ja nukkui. Hän tunsi nälkää ja tyydytti nälkänsä ravinnolla; hän tunsi janoa ja sammutti janonsa vedellä. Hänen kokemusmaailmaansa kuului inhimillisten tunteiden ja mielenliikkeiden koko kirjo; häntä ”koeteltiin kaikessa aivan kuin teitäkin koetellaan”, ja hänkin kärsi ja kuoli.
128:1.3 (1407.8) Hän sai tietoa ja saavutti kokemusta ja yhdisti nämä viisaudeksi, aivan kuin muutkin maan kuolevaiset. Mitään yliluonnollista voimaa hän ei käyttänyt hyväkseen ennen kuin vasta kasteensa jälkeen. Hänen käytössään ei ollut mitään voimaa tai tekijää, joka ei kuulunut hänen ihmisolennon varustukseensa Joosefin ja Marian poikana.
128:1.4 (1408.1) Mitä sitten tulee ominaisuuksiin, jotka hänellä oli ennen hänen ihmishahmoista olomuotoaan, niin niiden osalta hän tyhjensi itsensä. Ennen julkisen toimintansa aloittamista hänen tietämyksensä ihmisistä ja tapahtumista rajoittui kokonaan siihen, mitä hän itse sai selville. Hän oli tosi ihminen ihmisten joukossa.
128:1.5 (1408.2) Ikuisena ja kunniakkaana on kuuluva tämä totuus: ”Meillä on sellainen korkea valtias, joka voidaan saada liikuttumaan heikkouksiemme tuntemisella. Meillä on Hallitsija, joka on ollut kaikessa koeteltu ja kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.” Ja koska hän itse on kärsinyt, koeteltu ja kiusattu kun oli, hänellä on yltä kyllin kykyä hämmentyneiden ja ahdistuneiden ymmärtämiseen ja hoivaamiseen.
128:1.6 (1408.3) Tässä vaiheessa Nasaretin kirvesmies jo täysin ymmärsi, millainen työ häntä odotti, mutta hän halusi elää ihmisen elämänsä niin kuin se soljuisi omissa luonnollisissa uomissaan. Ja joissakin näissä asioissa hän on todellakin esimerkki kuolevaisluoduilleen, niin kuin kirjoituksissa sanotaan: ”Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, hänellä, joka katsoi – Jumalan luontoa kun oli –, ettei ollut kummallista olla Jumalan kanssa tasavertainen. Mutta hän teki itsestään vähäpätöisen ja luodun olennon hahmoon pukeutumalla hän syntyi ihmisen kaltaiseksi. Ja kun hän näin oli saanut ihmisen muodon, hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristinkuolemaan asti.”
128:1.7 (1408.4) Hän eli kuolevaisen olennon elämänsä aivan kuten kaikki muutkin ihmissukukunnan edustajat voivat elää oman elämänsä, ”hän, joka lihallisen elämänsä päivinä väkevin tuntein ja jopa kyynelin toi rukouksensa ja anomuksensa Hänelle, joka voi hänet kaikesta pahasta pelastaa, ja hänen rukouksensa kuultiin hänen uskonsa tähden.” Jotta hänestä saattoi tulla veljiensä armelias ja ymmärtäväinen suvereeni hallitsija, oli tärkeätä, että hänestä tehtiin joka suhteessa veljiensä kaltainen.
128:1.8 (1408.5) Omaa ihmisyyttään hän ei koskaan epäillyt. Se oli hänelle itsestään selvää, ja hän oli siitä aina tietoinen. Mutta hänen jumalallisen olemuksensa osalta jäi aina sijaa epäilykselle ja arvelulle, tai ainakin näin voidaan sanoa hänen kastetapahtumaansa saakka. Jumalallisuuden tiedostuminen oli hidasta ja – ihmisen näkökulmasta katsottuna – luonnollista, vähitellen tapahtuvaa totuuden paljastumista. Tämä jumalallisuuden paljastuminen ja tiedostuminen alkoi Jerusalemissa, kun hän ei vielä ollut täyttänyt kolmeatoista, hänen ihmisenä olonsa ensimmäisen yliluonnollisen tapahtuman myötä. Ja tämä kokemus, joka siis sai aikaan hänen jumalallisuutensa tiedostumisen, täydentyi hänen lihallisessa hahmossa kokemansa toisen yliluonnollisen kokemuksen aikana, nimittäin siinä välinäytöksessä, joka liittyi Johanneksen toimittamaan Jeesuksen kastamiseen Jordanvirrassa ja joka tapahtuma oli merkkinä hänen hoivaajan ja opettajan julkisen elämänuransa alkamisesta.
128:1.9 (1408.6) Näiden kahden taivaallisen ilmestyksen välisenä aikana, joista ensimmäinen tapahtui hänen kolmantenatoista elinvuotenaan ja toinen hänen kasteessaan, tämän ruumiillistuneen Luoja-Pojan elämässä ei sattunut mitään yliluonnollista tahi yli-inhimillistä. Tästä huolimatta Betlehemin lapsi, Nasaretin miehenalku, nuorukainen ja mies, oli todellisuudessa kuitenkin universumin inkarnoitunut Luoja. Mutta hän ei kertaakaan käyttänyt edes vähäistä osaa hänelle kuuluvaa valtaa, eikä hän ihmisen elämää eläessään myöskään ennen päivää, jona Johannes hänet kastoi, turvautunut muiden taivaallisten persoonallisuuksien kuin suojelijaserafinsa opastukseen. Ja me, jotka tämän todistuksen annamme, tiedämme, mistä me puhumme.
128:1.10 (1408.7) Ja kuitenkin hän oli kaikki nämä lihallisessa hahmossa viettämänsä elämän vuodet totisesti jumalallinen. Hän oli itse asiassa yksi Paratiisin-Isän Luoja-Pojista. Sitten kun hän oli lopullisesti astunut elämänuransa julkiseen vaiheeseen, mikä tapahtui hänen vietyään teknisessä mielessä päätökseen täysivaltaisuuden hankkimisen edellyttämän puhtaasti kuolevaisena saatavan kokemuksen, hän ei empinyt julkisesti myöntää olevansa Jumalan Poika. Hän ei epäröinyt julistaa: ”Minä olen alfa ja oomega, alku ja loppu, ensimmäinen ja viimeinen.” Myöhempinä vuosina hän ei esittänyt vastalausetta, kun häntä kutsuttiin Kirkkauden Herraksi; Universumin Hallitsijaksi; koko luomakunnan Herraksi Jumalaksi; Israelin Pyhäksi; kaikkien Herraksi; meidän Herraksemme ja Jumalaksemme; Jumalaksi, joka on luonamme ja jonka nimi on jokaisen nimen yläpuolella ja kaikissa maailmoissa; universumin Kaikkivaltiudeksi; tämän luomuksen Universumimieleksi; Häneksi, johon kätkeytyvät kaikki viisauden ja tiedon aarteet; Hänen täyteydekseen, joka täyttää kaiken; ikuisen Jumalan ikuiseksi Sanaksi; Häneksi, joka oli ennen kaikkea ja johon kaikkeus sisältyy; taivaitten ja maan Luojaksi; universumin Ylläpitäjäksi; koko maanpiirin Tuomariksi; ikuisen elämän Antajaksi; Hyväksi Paimeneksi; maailmojen Vapahtajaksi ja pelastuksemme Isännäksi.
128:1.11 (1409.1) Hän ei koskaan sanonut mitään näitä arvonimiä vastaan, jotka häneen liitettiin hänen siirryttyään puhtaasti ihmisenä elämästään elämänvaiheesta niihin elämänsä myöhempiin vuosiin, jolloin hän oli tietoinen jumaluuden ihmishahmossa ja ihmisyyden puolesta ja ihmisyyden hyväksi tässä maailmassa ja kaikkien muiden maailmojen hyväksi suorittamasta hoivasta. Jeesus torjui vain yhden häneen liitetyistä epiteeteistä: Kun häntä kerran kutsuttiin Immanueliksi, hän vastasi: ”Se en ole minä, vaan se on vanhempi veljeni.”
128:1.12 (1409.2) Jeesus alistui aina nöyrästi taivaallisen Isän tahtoon, myös silloin kun hän maan päällä jo oli siirtynyt laajempiin elämänyhteyksiin.
128:1.13 (1409.3) Kasteensa jälkeen hän ei pitänyt minään sitä, että hän salli vilpittömästi häneen uskovien ja kiitollisina häntä seuraavien myös palvoa häntä. Jo silloin kun hän vielä kamppaili köyhyyden kourissa ja omien kättensä työllä hankki perheelleen elämän perustarpeet, kasvoi hänen tietoisuutensa siitä, että hän oli Jumalan Poika. Hän tiesi olevansa taivaiden ja sen samaisen maailman luoja, jossa hän nyt eli elämäänsä ihmisen hahmossa. Ja taivaallisten olentojen armeijakunnat tilannetta seuraavan valtavan universumin joka puolella tiesivät niin ikään, että tämä Nasaretin mies oli heidän rakastettu Hallitsijansa ja Luoja-isänsä. Kaikki nämä vuodet koko Nebadonin universumi oli syvällisen jännityksen vallassa. Kaikkien taivaallisten olentojen katse oli jatkuvasti suunnattuna Urantiaan – Palestiinaan.
128:1.14 (1409.4) Käsillä olevana vuonna Jeesus meni Joosefin kanssa Jerusalemiin viettämään pääsiäistä. Kun hän kerran oli vienyt Jaakobin temppeliin vihittäväksi, hän katsoi velvollisuudekseen viedä sinne myös Joosefin. Jeesuksessa ei koskaan ilmennyt minkäänmääräistä puolueellisuutta perheensä kohtelussa. Hän meni Joosefin kanssa Jerusalemiin tavanomaista Jordaninlaakson reittiä, mutta hän palasi Nasaretiin Jordanin itäpuolista tietä, joka kulki Amathuksen kautta. Kuljettaessa Jordanin vartta alavirtaan Jeesus kertoi Joosefille juutalaisten historiasta, ja paluumatkalla hän kertoi tälle niistä maineikkaista Ruubenin, Gaadin ja Gileadin heimoista, jotka olivat perimätietojen mukaan asuneet näillä joen itäpuolisilla alueilla.
128:1.15 (1409.5) Joosef esitti Jeesukselle useita johdattelevia kysymyksiä, jotka koskivat Jeesuksen elämäntehtävää, mutta useimpiin tällaisiin tiedusteluihin Jeesus halusi vastata vain: ”Hetkeni ei ole vielä tullut.” Näiden kahdenkeskisten keskustelujen kuluessa hän tuli kuitenkin ohimennen lausuneeksi monia sellaisia sanoja, jotka palautuivat Joosefin mieleen myöhempien vuosien hämmentävien tapahtumien aikana. Jeesus vietti Joosefin kanssa tämän pääsiäisen kolmen ystävänsä luona Betaniassa, kuten hänen tapanaan oli tehdä Jerusalemissa ollessaan ja näille muistojuhlille osallistuessaan.
128:2.1 (1409.6) Tämä oli yksi niistä monista vuosista, jolloin Jeesuksen sisarukset kokivat nuoruusiän ongelmiin ja sopeutumispulmiin liittyviä vaikeuksia ja koettelemuksia. Jeesuksen veljet ja sisaret olivat nyt iältään seitsemän ja kahdeksantoista välillä, ja hänellä oli paljon tekemistä auttaessaan näitä sopeutumaan heidän älyllisessä ja tunne-elämässään herääviin uusiin valmiuksiin. Näin hän joutui tekemisiin nuoruusiän ongelmien kanssa, sitä mukaa kun ne hänen nuorempien sisarustensa elämässä ilmenivät.
128:2.2 (1410.1) Tänä vuonna Simon päätti koulunsa ja alkoi työskennellä kivenhakkaaja Jaakobin kanssa, joka oli Jeesuksen entinen leikkitoveri ja tämän aina valmis puolustaja hänen poikavuosiensa ajalta. Monien perheneuvottelujen tuloksena katsottiin epäviisaaksi kaikkien poikien ryhtyä puusepiksi. Tuumailtiin, että ammattejaan monipuolistamalla he olisivat valmiita ottamaan kokonaisten talojen rakennusurakoita. Heille kaikille ei sitä paitsi ollut riittänyt työtä enää sen jälkeen, kun heistä kolme oli tehnyt kokopäiväisesti puusepäntöitä.
128:2.3 (1410.2) Jeesus suoritti tänä vuonna edelleenkin rakennusten viimeistelyurakoita ja teki koristepuusepän töitä, mutta enimmän aikaa hän vietti karavaanien korjauspajassa. Jaakob alkoi hoitaa verstasta vuorotellen Jeesuksen kanssa. Tämän vuoden loppupuolella, kun puusepäntöistä alkoi olla Nasaretin seudulla kausiluontoista pulaa, Jeesus jätti Jaakobin hoitamaan korjauspajaa ja Joosefin kodin höyläpenkin ääreen ja meni Sepforiin työskentelemään erään sepän apuna. Kuuden kuukauden ajan hän työskenteli metallien parissa ja hankki alasimen ääressä itselleen melkoisen taidon tällä alalla.
128:2.4 (1410.3) Ennen kuin Jeesus ryhtyi uuteen työhönsä Sepforiissa, hän piti taas yhden ajoittain järjestämistään perheneuvotteluista ja asetti juhlallisesti tuolloin vähän yli kahdeksantoistavuotiaan Jaakobin väliaikaiseksi perheenpääksi. Hän lupasi tukea veljeään kaikesta sydämestään ja toimia hänen kanssaan täydessä yhteisymmärryksessä. Jokaista perheenjäsentä hän vaati antamaan muodollisen kuuliaisuuslupauksen Jaakobille. Tästä päivästä alkaen vastuu perheen raha-asioista kuului kokonaan Jaakobille, ja Jeesus antoi ansionsa viikoittain veljelleen. Jeesus ei koskaan enää ottanut ohjaksia Jaakobin käsistä. Sepforiissa työskennellessään hän olisi voinut, jos se olisi ollut välttämätöntä, kävellä kotiin vaikka joka ilta, mutta hän pysyi sieltä tarkoituksellisesti poissa esittäen syyksi milloin säätilan milloin joitakin muita esteitä, mutta hänen todellisena vaikuttimenaan oli Jaakobin ja Joosefin harjaannuttaminen kantamaan vastuunsa perheestä. Hän oli alkanut vähä vähältä vieroittaa perhettään. Jokaisena sapattina Jeesus palasi Nasaretiin, ja milloin tilanne sitä vaati, hän saattoi palata viikollakin tarkkailemaan uuden menettelytavan sujumista, antamaan neuvoja ja tarjoamaan hyödyllisiä ehdotuksia.
128:2.5 (1410.4) Asuessaan kuuden kuukauden ajan enimmäkseen Sepforiissa Jeesus sai uuden tilaisuuden tutustua entistä paremmin ei-juutalaiseen elämänkatsomukseen. Hän teki työtä ei-juutalaisten parissa, asui ei-juutalaisten parissa, ja kaikin mahdollisin tavoin hän tutki perinpohjaisesti ja huolellisesti heidän elintapojaan ja ei-juutalaista ajatusmaailmaa.
128:2.6 (1410.5) Tämän Herodes Antipaan kotikaupungin moraalinormit olivat niin paljon jopa karavaanikaupunki Nasaretin normien alapuolella, että kuusi kuukautta Sepforiissa oleskeltuaan Jeesuksella ei ollut mitään sitä vastaan, että sai tekosyyn palata Nasaretiin. Urakkaryhmä, jonka palveluksessa Jeesus työskenteli, oli pääsemässä julkisiin työkohteisiin sekä Sepforiissa että uudessa Tiberiaan kaupungissa, eikä hänellä ollut halua joutua mihinkään tekemisiin sellaisen työsuhteen kanssa, joka olisi Herodes Antipaan valvonnassa. Ja oli vielä muitakin syitä, joiden vuoksi Jeesus katsoi viisaaksi palata Nasaretiin. Palatessaan korjauspajalle hän ei enää ottanut henkilökohtaista vastuuta perheen asioiden johtamisesta. Hän työskenteli Jaakobin työtoverina pajassa ja antoi hänen niin pitkälle kuin mahdollista edelleenkin isännöidä kotona. Jaakob jatkoi keskeytyksettä perheen rahamenojen hoitoa ja kodin talousasioiden johtamista.
128:2.7 (1410.6) Juuri tällä tavoin, viisaasti ja harkitusti menetellen Jeesus valmisteli tietä hänen lopulta vetäytyä aktiivisesta osallistumisesta perheensä asioiden hoitoon. Jaakobin saatua kaksi vuotta kokemusta perheenpäänä toimimisesta – ja kaksi kokonaista vuotta, ennen kuin hän (Jaakob) menisi naimisiin – talousrahat annettiin Joosefin huostaan ja hänen hoitoonsa uskottiin kodin yleinen johtaminen.
128:3.1 (1411.1) Tänä vuonna rahavaikeudet hellittivät hiukkasen, olihan työssäkäyviä nyt jo neljä. Mirjamin ansiot maidon ja voin myynnistä olivat melkoiset, Martasta oli tullut taitava kutoja. Korjauspajan ostohinnasta oli maksettuna yli kolmannes. Tilanteen ollessa tällainen Jeesus jätti työnteon kolmeksi viikoksi viedäkseen Simonin pääsiäiseksi Jerusalemiin, ja se olikin hänen isänsä kuoleman jälkeen pisin ajanjakso, minkä hän sai olla poissa päivittäisen uurastuksen piiristä.
128:3.2 (1411.2) He matkustivat Jerusalemiin Dekapoliin kautta Pellan, Gerasan, Filadelfian, Heshbonin ja Jerikon läpi. He palasivat Nasaretiin rannikkoreittiä, joka sivusi Lyddaa, Joppaa ja Kesareaa ja kiersi sitten Karmelvuoren ympäri Ptolemaisiin ja Nasaretiin. Tällä matkalla Jeesus tutustui kohtalaisen hyvin koko siihen Palestiinan osaan, joka on Jerusalemin piirikunnan pohjoispuolella.
128:3.3 (1411.3) Filadelfiassa Jeesus ja Simon tutustuivat erääseen damaskoslaiseen kauppiaaseen, joka mieltyi niin näihin kahteen nasaretilaiseen, että hän vaatimalla vaati heitä majoittumaan luokseen hänen Jerusalemin tukikohdassaan. Sillä aikaa kun Simon osallistui temppelimenoihin, Jeesus vietti paljon aikaansa keskustellen tämän sivistyneen ja laajalti matkustelleen maailmanmiehen kanssa. Kyseinen kauppias omisti yli neljätuhatta karavaanikamelia, hänellä oli liikeyhteyksiä kaikkialle roomalaiseen maailmaan, ja hän oli nyt matkalla Roomaan. Hän ehdotti, että Jeesus tulisi Damaskokseen hänen itämaisen tuontiliikkeensä palvelukseen, mutta Jeesus selitti, ettei hänestä tuntunut oikealta juuri silloin lähteä niin kauaksi perheensä luota. Mutta kotimatkalla hänen ajatuksensa viipyivät kauan aikaa näissä kaukaisissa kaupungeissa ja vieläkin etäämmällä olevissa kaukaisen lännen ja kaukoidän maissa, joista hän oli karavaanimatkustajien ja -ohjaajien niin usein kuullut kertovan.
128:3.4 (1411.4) Simon nautti suuresti Jerusalemissa-käynnistään. Hänet otettiin pääsiäisenä pidetyssä uusien käskyn poikien vihkimystilaisuudessa asianmukaisesti Israelin yhteisön jäseneksi. Simonin osallistuessa pääsiäisseremonioihin Jeesus kierteli temppelivieraiden joukossa ja kävi monia mielenkiintoisia kahdenkeskisiä keskusteluja lukuisten gentiilikäännynnäisten kanssa.
128:3.5 (1411.5) Merkittävin kaikista näistä tapaamisista oli kenties se, joka hänellä oli erään Stefanus-nimisen nuoren hellenistin kanssa. Tämä nuori mies oli Jerusalemissa ensimmäistä kertaa ja sattui tapaamaan Jeesuksen pääsiäisviikon torstai-iltapäivänä. Kun he kumpikin kuljeskelivat katselemassa hasmonealaispalatsia, Jeesus aloitti epämuodollisen keskustelun, jonka seurauksena he kiinnostuivat toisistaan. Sukeutui nelituntinen ajatustenvaihto siitä, millä tavoin elämä pitäisi viettää, millainen todellinen Jumala on ja miten häntä palvotaan. Se, mitä Jeesus sanoi, teki valtavan vaikutuksen Stefanukseen, eikä tämä koskaan unohtanut hänen sanojaan.
128:3.6 (1411.6) Ja kysymyksessä oli sama Stefanus, josta myöhemmin tuli Jeesuksen opetuksiin uskova ja jonka osoittama pelottomuus hänen julistaessaan tätä alkuaikojen evankeliumia, päätyi siihen, että raivostuneet juutalaiset kivittivät hänet kuoliaaksi. Stefanuksen osoittama tavaton rohkeus hänen julistaessaan omaa näkemystään uudesta evankeliumista oli tiettyyn määrään saakka suora seuraus tästä Jeesuksen kanssa aikaisemmin käydystä ajatustenvaihdosta. Mutta Stefanuksella ei koskaan ollut vähäisintäkään aavistusta siitä, että galilealainen, jonka kanssa hän oli viitisentoista vuotta aikaisemmin keskustellut, oli sama henkilö, jonka hän myöhemmin julisti maailman Vapahtajaksi ja jonka vuoksi hän oli niin pian kuoleva vasta kehityksensä alkuun päässeen kristinuskon ensimmäisenä marttyyrinä. Stefanuksen antaessa henkensä maksuksi siitä, että oli hyökännyt juutalaista temppeliä ja sen perinteisiä menettelytapoja vastaan, lähistöllä seisoi muuan Saulus-niminen tarsoslainen. Ja kun Saulus näki, kuinka tämä kreikkalainen osasi kuolla uskonsa puolesta, hänen sydämessään syttyivät ne tuntemukset, jotka johtivat hänet lopulta ottamaan omakseen asian, jonka puolesta Stefanus kuoli. Myöhemmin hänestä tuli mitään kaihtamaton ja lannistumaton Paulus eli Paavali, kristillisen uskonnon filosofi, ellei peräti sen ainoa perustaja.
128:3.7 (1412.1) Pääsiäisviikon jälkeisenä sunnuntaina Simon ja Jeesus lähtivät kotimatkalleen kohti Nasaretia. Simon ei milloinkaan unohtanut, mitä Jeesus hänelle tämän matkan aikana opetti. Hän oli aina rakastanut Jeesusta, mutta nyt hänestä tuntui, että hän oli alkanut tuntea isä-veljeään. Taittaessaan matkaa maaseudun halki ja valmistaessaan aterioitaan tienposkessa he kävivät monta keskustelua, joissa sydän puhui toiselle sydämelle. He saapuivat kotiin torstaina puolilta päivin, ja Simon valvotti perheenjäseniä myöhään yöhön kokemuksistaan kertoillen.
128:3.8 (1412.2) Maria joutui tolaltaan Simonin kertoessa, että Jeesus oli Jerusalemissa ollessaan käyttänyt aikaansa enimmäkseen ”seurustelemalla muukalaisten, eritoten kaukaisista maista tulleiden vieraiden kanssa”. Jeesuksen perhe ei koskaan kyennyt käsittämään hänen ihmisiä kohtaan tuntemaansa suurta mielenkiintoa, hänen haluaan seurustella heidän kanssaan, hänen haluaan saada kuulla heidän elintavoistaan ja hänen haluaan päästä selville siitä, mitä he ajattelivat.
128:3.9 (1412.3) Nasaretilaisperhe syventyi yhä enemmän välittömiin ja inhimillisiin pulmiinsa. Montakaan sanaa ei Jeesuksen edessä olevasta tehtävästä vaihdettu, ja perin harvoin hän itsekään puhui tulevasta elämänurastaan. Hänen äitinsä ajatteli tuskin koskaan sitä, että Jeesus oli lupauksen lapsi. Hän oli vähitellen luopumassa ajatuksesta, että Jeesuksen oli määrä suorittaa jokin jumalallinen tehtävä maan päällä; välillä hänen uskonsa kuitenkin elpyi, kun hän pysähtyi muistelemaan ennen lapsen syntymää tapahtunutta Gabrielin ilmestymistä.
128:4.1 (1412.4) Tämän vuoden viimeiset neljä kuukautta Jeesus vietti Damaskoksessa sen kauppiaan vieraana, jonka hän tapasi ensi kerran Filadelfiassa ollessaan matkalla Jerusalemiin. Muuan tämän kauppiaan edustaja oli Nasaretin kautta kulkiessaan etsinyt Jeesuksen käsiinsä ja saattanut hänet Damaskokseen. Tämä osaksi juutalainen kauppias oli aikeissa osoittaa tavattoman suuren rahasumman Damaskokseen perustettavaa uskonnollisen filosofian koulua varten. Hän suunnitteli luovansa sellaisen oppineisuuden keskuksen, että se menisi Aleksandriankin edelle. Ja hän ehdotti, että Jeesus lähtisi välittömästi pitkälle kiertomatkalle tutustumaan maailman opetuskeskuksiin, minkä jälkeen hänellä olisi valmius tämän uuden hankkeen johtajaksi. Tämä oli yksi suurimmista houkutuksista, minkä Jeesus koskaan elämänsä puhtaasti inhimillisen vaiheen aikana kohtasi.
128:4.2 (1412.5) Eikä aikaakaan, kun kauppiaamme marssitti Jeesuksen eteen kaksitoistahenkisen ryhmän kauppiaita ja pankkiireja, jotka suostuivat tukemaan tätä vasta hahmoteltua koulua. Jeesus toi esille syvän kiinnostuksensa ehdotettua koulua kohtaan ja antoi heille apuaan sen organisoinnin suunnittelussa, mutta hän toi aina myös esille pelkonsa siitä, että hänen muut, yksilöimättömät, mutta aikaisemmat sitoumuksensa estäisivät häntä ottamasta vastuulleen näin suurisuuntaisen hankkeen johtamista. Hänen mahdollinen hyväntekijänsä oli kuitenkin itsepintainen. Hän otti Jeesuksen palvelukseensa suorittamaan hänen kotonaan käännöstyötä, josta maksettiin hyvä korvaus. Samalla hän itse, hänen vaimonsa ja heidän poikansa ja tyttärensä yrittivät vaikuttaa Jeesukseen, jotta tämä ottaisi vastaan hänelle tarjotun kunnian. Mutta hän ei halunnut antaa suostumustaan. Hän tiesi mainiosti, ettei hänen maan päällä suorittamansa tehtävän ollut määrä saada oppilaitosten tukea. Hän tiesi, ettei hän saa olla vähäisimmässäkään määrässä sitoutunut ”ihmisten neuvoskuntien” ohjaukseen, olipa näiden tarkoitus miten hyvä tahansa.
128:4.3 (1412.6) Hänet, jonka Jerusalemin uskonnolliset johtajat hylkäsivät, vielä senkin jälkeen kun hän oli osoittanut johtajuutensa, hänet Damaskoksen liikemiehet ja pankkiirit tunnustivat ja häntä he tervehtivät opettajamestarina; ja näin he tekivät, kun hän vielä oli nimetön ja tuntematon nasaretilainen kirvesmies.
128:4.4 (1412.7) Tästä tarjouksesta hän ei puhunut koskaan perheelleen. Tämän vuoden lopulla hän oli taas Nasaretissa toimittamassa päivittäisiä velvollisuuksiaan, aivan kuin häntä eivät olisi koskaan houkutelleet hänen damaskoslaisten ystäviensä imartelevat kosiskelut. Eivät liioin osanneet nämä Damaskoksen miehet koskaan yhdistää sitä myöhempien aikojen kapernaumilaista, joka käänsi koko juutalaisten kansanheimon ylösalaisin, aiemmin tapaamaansa Nasaretin kirvesmieheen, joka oli rohjennut kieltäytyä heidän yhteisen varallisuutensa hänelle mahdollisesti tuottamasta kunniasta.
128:4.5 (1413.1) Jeesus onnistui erittäin taitavasti ja tarkoituksellisesti katkaisemaan yhdyssiteet elämänsä eri tapahtumien väliltä niin, ettei niitä maailman silmissä koskaan liitetty toisiinsa yhden ja saman yksilön tekemisinä. Myöhempinä vuosinaan hän sai monta kertaa kuunnella tarinaa kummallisesta galilealaisesta, tämä kun oli kieltäytynyt hänelle tarjotusta mahdollisuudesta perustaa Damaskokseen koulu, joka olisi kilpaillut Aleksandrian kanssa.
128:4.6 (1413.2) Yksi niistä tarkoituksista, jotka Jeesuksella oli mielessään hänen pyrkiessään pitämään tietyt maiseen kokemukseensa liittyneet piirteet erillään, oli estää niin monivaiheisen ja vaikuttavan elämänuran rakentuminen, että se panisi myöhemmät sukupolvet kunnioittamaan opettajaa, sen sijaan että he noudattaisivat sitä totuutta, jonka hän oli elänyt ja jota hän oli opettanut. Jeesus ei halunnut luoda sellaista inhimillisten saavutusten luetteloa, joka ohjaisi huomion pois hänen opetuksestaan. Jo hyvin varhaisessa vaiheessa hän pani merkille, että hänen seuraajansa tuntisivat houkutusta muovata uskonto, joka olisi uskonto hänestä ja josta saattaisi tulla kilpailija Jumalan valtakunnan evankeliumille, jota hän aikoi julistaa maailmalle. Niinpä hän monivaiheisen elämänuransa varrella koetti kätkeä näkymättömiin kaiken, mistä hän ajatteli, että se kenties pantaisiin palvelemaan tätä ihmisten luonnollista taipumusta nostaa jalustalle opettaja, sen sijaan että he julistaisivat hänen opetuksiaan.
128:4.7 (1413.3) Tämä sama vaikutin selittää myös, miksi hän maan päällä elämänsä monivaiheisen elämän eri jaksojen aikana salli tehdä itseään tunnetuksi eri epiteettejä käyttäen. Toisaalta hän ei halunnut kohdistaa perheeseensä eikä muihinkaan mitään, mikä olisi vaikuttanut heihin kohtuuttomasti ja olisi pakottanut heidät uskomaan vastoin heidän vilpittömiä vakaumuksiaan. Hän ei milloinkaan suostunut käyttämään epäasiallisesti tai epäoikeudenmukaisesti hyväkseen ihmismielen heikkouksia. Hän ei halunnut ihmisten uskovan häneen, ellei heidän sydämensä ollut vastaanottavainen hänen opetuksissaan julki tuoduille hengellisille tosiseikoille.
128:4.8 (1413.4) Kuluvan vuoden lopulla nasaretilaiskodin asiat sujuivat jo kohtalaisen mutkattomasti. Lapset varttuivat, ja Maria alkoi tottua siihen, että Jeesus oli poissa kotoa. Edelleenkin Jeesus luovutti ansionsa Jaakobille perheen toimeentulon turvaksi ja piti itsellään vain pienen erän välittömiä henkilökohtaisia kulujaan varten.
128:4.9 (1413.5) Vuosien kuluessa kävi aina vain vaikeammaksi käsittää, että tämä mies oli Jumalan Poika maan päällä. Tuntui kuin hänestä olisi tullut vain yksi tämän maailman ihmisyksilö, pelkkä ihminen ihmisten joukossa. Ja taivaassa oleva Isä oli määrännyt, että lahjoittautumisen pitääkin sujua juuri tällä tavoin.
128:5.1 (1413.6) Tämä vuosi oli Jeesukselle ensimmäinen vuosi, jolloin hänen ei tarvinnut kantaa niin paljon vastuuta perheestään. Kodin johtaminen sujui Jaakobilta varsin hyvin, kun Jeesus antoi hänelle neuvoja ja rahallista apua.
128:5.2 (1413.7) Tämän vuoden pääsiäisen jälkeisellä viikolla Nasaretiin saapui muuan Aleksandriasta lähtenyt nuori mies järjestämään Jeesuksen ja erään aleksandrianjuutalaisten ryhmän tapaamista, joka pidettäisiin myöhemmin samana vuonna jossakin Palestiinan rannikolla. Sanottu neuvonpito sovittiin järjestettäväksi kesäkuun keskivaiheilla, ja Jeesus meni Kesareaan tapaamaan viittä eturivin aleksandrianjuutalaista, jotka pyysivät hartaasti häntä asettumaan uskonnonopettajaksi heidän kaupunkiinsa tarjoten houkuttimeksi ensi alkuun hashenin apulaisen virkaa pääsynagogassaan.
128:5.3 (1414.1) Komitean edusmiehet selittivät Jeesukselle, että Aleksandriasta oli tuleva juutalaisen kulttuurin pääpaikka koko maailmaa ajatellen ja että juutalaisuuden hellenistinen suuntaus oli itse asiassa jättänyt babylonialaisen koulukunnan jo kauas taakseen. He muistuttivat Jeesusta siitä, että Jerusalemista ja kaikkialta Palestiinasta kuului pahaenteistä kapinan melskettä, ja vakuuttivat hänelle, että jokainen Palestiinan juutalaisten kapina olisi samaa kuin kansallinen itsemurha, sillä Rooman rautanyrkki musertaisi kapinan kolmessa kuukaudessa ja Jerusalem tuhottaisiin ja temppeli hävitettäisiin maan tasalle niin, ettei kiveä jäisi kiven päälle.
128:5.4 (1414.2) Jeesus kuunteli kaiken, mitä heillä oli sanottavaa ja kiitti heitä luottamuksesta ja torjuessaan heidän ehdotuksensa Aleksandriaan-lähdöstä Jeesuksen vastaukseen sisältynyt sanoma kuului: ”Hetkeni ei ole vielä tullut.” He olivat äimistyksissään hänen näennäisestä välinpitämättömyydestään sitä kunnianosoitusta kohtaan, jonka he olivat koettaneet hänelle ojentaa. Ennen Jeesukselle lausumiaan hyvästejä he lahjoittivat hänelle rahakukkaron osoitukseksi arvonannosta, jota hän aleksandrialaisten ystäviensä keskuudessa nautti, ja korvaukseksi ajanhukasta ja kuluista, jotka olivat aiheutuneet hänen tulostaan Kesareaan neuvottelemaan heidän kanssaan. Mutta myöskään tätä rahalahjaa hän ei suostunut ottamaan vastaan, vaan sanoi: ”Joosefin huone ei ole koskaan ottanut vastaan almuja, emmekä voi syödä muitten leipää niin kauan kuin minulla on vahvat käsivarret ja niin kauan kuin veljeni kykenevät työhön.”
128:5.5 (1414.3) Hänen egyptiläiset ystävänsä astuivat laivaan ja purjehtivat kotiin, ja kun he myöhempinä vuosina kuulivat huhuttavan kapernaumilaisesta veneenveistäjästä, joka sai Palestiinassa aikaan niin paljon kuohuntaa, vain muutama heistä aavisti, että tuo veneenrakentaja oli aikuiseksi varttunut Betlehemin lapsi ja se sama oudosti käyttäytynyt galilealainen, joka oli kursailematta kieltäytynyt kutsusta tulla suureksi opettajaksi Aleksandriaan.
128:5.6 (1414.4) Jeesus palasi Nasaretiin. Käsillä olevan vuoden loppupuoli oli hänen koko elämänuransa tapahtumaköyhin puolivuotisjakso. Hän nautti tästä tavanomaiseen toimintaohjelmaansa ilmestyneestä väliaikaisesta hengähdystauosta, se kun muutoin oli täynnä ongelmien ratkomista ja vaikeuksien voittamista. Hän piti paljon yhteyttä taivaassa olevaan Isäänsä ja edistyi suunnattomasti ihmismielensä hallitsemisessa.
128:5.7 (1414.5) Mutta ihmisten asiat eivät suju ajallisuuden ja avaruuden maailmoissa kauan mutkattomasti. Joulukuussa Jaakob kävi Jeesuksen kanssa kahdenkeskisen keskustelun ja selitti, että hän oli hyvin rakastunut Estaan, nuoreen nasaretilaisnaiseen, ja että he halusivat mennä kohdakkoin naimisiin, mikäli sellainen kävisi päinsä. Jaakob korosti sitä tosiasiaa, että Joosef olisi pian kahdeksantoistavuotias ja että tälle olisi hyväksi sellainen kokemus, että hän saa tilaisuuden toimia perheen väliaikaisena päämiehenä. Jeesus suostui siihen, että Jaakob avioituisi kahden vuoden kuluttua, kunhan hän tänä väliaikana asianmukaisesti valmentaisi Joosefia ottamaan vastuulleen kodin johtamisen.
128:5.8 (1414.6) Ja nyt alkoi tapahtua – avioitumishankkeita oli vireillä muitakin. Se, että Jaakobin onnistui saada Jeesukselta suostumus avioliitolleen, rohkaisi Mirjamia kääntymään isä-veljensä puoleen omine suunnitelmineen. Jaakob, se nuorempi kivenhakkaaja, joka kerran oli toiminut itse itsensä nimittäneenä Jeesuksen esitaistelijana ja joka nyt oli Jaakobin ja Joosefin liikekumppani, oli jo kauan tavoitellut Mirjamin kättä. Kun Mirjam sitten oli esittänyt suunnitelmansa Jeesukselle, Jeesus määräsi, että Jaakobin olisi itsensä tultava hänen luokseen pyytämään virallisesti Mirjamia vaimokseen, ja lupasi antaa avioliitolle siunauksensa niin pian kuin Mirjamista tuntuisi, että Martta oli pätevä ottamaan kantaakseen vanhimman tyttären velvollisuudet.
128:5.9 (1414.7) Kotona ollessaan Jeesus opetti edelleenkin iltakoulussa kolmasti viikossa, luki usein pyhät kirjoitukset synagogassa sapattina, seurusteli äitinsä kanssa, opetti lapsia ja käyttäytyi ylipäätään niin kuin arvollinen ja kunnioitettu Israelin yhteisöön kuuluva nasaretilainen käyttäytyi.
128:6.1 (1415.1) Kun tämä vuosi alkoi, kaikkien nasaretilaisperheen jäsenten terveydentila oli hyvä, ja vuoden aikana kaikki lapset päättivät säännöllisen koulunkäyntinsä, paitsi että Martan piti vielä tehdä jonkin verran työtä Ruutin kanssa.
128:6.2 (1415.2) Jeesus oli yksi voimakkaimmista ja hienopiirteisimmistä sitten Aatamin päivien maan päällä esiintyneistä miehuuden edustajista. Hänen fyysinen kehityksensä oli verratonta. Hänen mielensä oli aktiivinen, terävä ja asioihin pohjia myöten perehtyvä – hänen aikalaistensa keskitason mentaliteettiin verrattuna sille oli kehittynyt jättiläismäiset mittasuhteet – ja hänen henkensä oli tosiaan inhimillisen jumalallinen.
128:6.3 (1415.3) Perheen raha-asiat olivat paremmalla tolalla kuin koskaan Joosefin jäämistön hupenemisen jälkeen. Karavaanien korjausverstaasta oli viimeiset maksuerät jo suoritettu. He eivät olleet velkaa kenellekään, ja heillä oli ensimmäistä kertaa moniin vuosiin jonkin verran ylimääräisiä rahavaroja. Kun taloudellinen tilanne oli tällainen ja kun Jeesus oli muutkin veljensä vienyt Jerusalemiin näiden ensimmäisen pääsiäisen seremonioita varten, hän päätti viedä Juudan (joka oli juuri päättänyt synagogakoulunsa) ensimmäiselle temppelikäynnilleen.
128:6.4 (1415.4) He menivät Jerusalemiin ja palasivat sieltä samaa reittiä eli Jordaninlaakson kautta, sillä Jeesus pelkäsi ikävyyksiä, jos hän veisi nuoren veljensä Samarian kautta. Juuda oli kiivaan luonteenlaatunsa takia, johon vielä liittyi hänen voimakkaat isänmaalliset mielipiteensä, jo Nasaretissa joutunut monta kertaa pikku kahnauksiin.
128:6.5 (1415.5) He saapuivat aikanaan Jerusalemiin ja olivat menossa ensi käynnilleen temppeliin, jonka pelkkä näkeminen oli kiihdyttänyt ja sävähdyttänyt Juudaa hänen sielunsa syvyyksiä myöten, kun he sattumalta kohtasivat Lasarus Betanialaisen. Kun Jeesus keskusteli Lasaruksen kanssa ja oli sopimassa siitä, että he viettäisivät pääsiäistä yhdessä, ehti Juuda sillä välin saattaa heidät kaikki todellisiin ikävyyksiin. Lähistöllä nimittäin seisoi roomalainen vartiosotilas, joka teki sopimattomia huomautuksia eräästä ohikulkevasta juutalaistytöstä. Juudan kasvot muuttuivat suuttumuksesta tulipunaisiksi, eikä hän hukannut aikaa ilmaistakseen närkästyksensä moisesta säädyttömyydestä, ja sanansa sotilaalle tarkoittaen hän lausui ne niin, että tämä ne myös kuuli. Totuus joka tapauksessa oli, että Rooman legioonalaiset olivat varsin herkkiä kaikelle, mikä vähänkin vivahti juutalaisten taholta tulevaan epäkunnioitukseen. Niinpä vartiosotilas siinä paikassa pidätti Juudan. Se oli liikaa nuorelle patriootille, ja ennen kuin Jeesus ehti varoittavalla katseellaan häntä hillitä, tämä oli jo ladellut monisanaisen tuomionsa, jossa kuvastuivat hänen tukahdutetut Rooman-vastaiset tunteensa. Se kaikki teki asian vain entistäkin pahemmaksi. Juuda vietiin Jeesus vierellään viipymättä sotilasvankilaan.
128:6.6 (1415.6) Jeesus yritti saada Juudan joko heti kuulusteluun tai sitten vapautetuksi riittävän ajoissa, jotta he ehtisivät samana iltana vietettäviin pääsiäisseremonioihin, mutta hänen yrityksensä eivät johtaneet tulokseen. Koska seuraava päivä oli Jerusalemissa ”pyhä kokouspäivä”, edes roomalaiset eivät rohjenneet käsitellä syytteitä juutalaista vastaan. Juuda joutui näin ollen jäämään selliinsä pidätystään seuranneen toisen päivän aamuun saakka, ja Jeesus jäi vankilaan hänen kanssaan. He eivät olleet läsnä temppeliseremoniassa, jossa lain pojat otettiin täysivaltaisiksi Israelin kansalaisiksi. Juuda suoritti tämän virallisen seremonian vasta usean vuoden kuluttua ollessaan seuraavan kerran Jerusalemin pääsiäisjuhlilla seloottien hyväksi tekemänsä propagandatyön sinne tuomana. Hän kuului tähän isänmaalliseen järjestöön ja oli siinä varsin aktiivinen.
128:6.7 (1415.7) Heidän toisen vankilassa viettämänsä päivän jälkeisenä aamuna Jeesus meni Juudan puolesta sotatuomarin eteen. Vetoamalla veljensä anteeksiannettavaan nuoruuteen ja esittämällä lisäksi selittelevän mutta järkeenkäyvän lausunnon, jossa hän viittasi veljensä pidättämiseen johtaneen välikohtauksen provokatiiviseen luonteeseen, Jeesus hoiti tapauksen niin, että tuomari toi julki käsityksensä, että nuoren juutalaisen rajuun purkaukseen oli mahdollisesti ollut jonkin verran aihettakin. Varoitettuaan Juudaa enää moiseen äkkipikaisuuteen syyllistymästä hän heidät pois lähettäessään sanoi Jeesukselle: ”Sinun olisi parasta pitää poikaa silmällä, sillä hän aiheuttaa helposti koko paljon ikävyyksiä teille kaikille.” Ja roomalainen tuomari lausui totuuden. Juuda aiheutti Jeesukselle melkoisesti ikävyyksiä, ja ne olivat aina tätä samaa laatua: hänen ajattelemattomista ja epäviisaista isänmaallisista purkauksistaan johtuvia yhteenottoja siviiliviranomaisten kanssa.
128:6.8 (1416.1) Jeesus ja Juuda kävelivät yöksi Betaniaan ja selittivät, miksi he eivät olleet saapuneet sovittuun aikaan pääsiäisehtoolliselle. Seuraavana päivänä he suuntasivat kulkunsa kohti Nasaretia. Jeesus ei kertonut muille perheenjäsenille nuoren veljensä pidätyksestä Jerusalemissa, mutta kolmisen viikkoa heidän kotiinpaluunsa jälkeen hän kävi Juudan kanssa tästä välikohtauksesta pitkän keskustelun. Tämän Jeesuksen kanssa käymänsä keskustelun jälkeen Juuda itse kertoi asian perheelle. Hän ei koskaan unohtanut kärsivällisyyttä ja malttia, jota hänen isä-veljensä koko tämän koettelevan kokemuksen ajan osoitti.
128:6.9 (1416.2) Kysymyksessä oli viimeinen pääsiäinen, jossa Jeesus oli mukana jonkun perheensä jäsenen kanssa. Ihmisen Poika alkoi yhä enemmän irrottautua läheisestä yhteydestä omaa lihaansa ja vertaan oleviin.
128:6.10 (1416.3) Tänä vuonna sattui usein, että Ruut tuli leikkitovereineen keskeyttämään hänet, kun hän oli syvissä mietteissään. Ja Jeesus oli aina valmis siirtämään tuonnemmaksi omat mietteensä tulevasta työstään maailman ja universumin hyväksi jakaakseen näiden nuorten ihmisten lapsellisen riemun ja nuorekkaan ilakoinnin, nämä kun eivät koskaan väsyneet kuuntelemaan Jeesuksen kertomuksia monien Jerusalemin-matkojensa kokemuksista. He nauttivat suuresti myös hänen tarinoistaan hänen kertoillessaan eläimistä ja luonnosta.
128:6.11 (1416.4) Lapset olivat aina tervetulleita korjauspajalle. Jeesus järjesti niin, että pajan sivustalla oli hiekkaa, puupalikoita ja kiviä, ja kokonaiset lapsiparvet kerääntyivät sinne pitämään hauskaa. Leikkeihinsä kyllästyttyään lapsista pelottomimmilla oli tapana kurkistaa sisälle pajaan, ja jos pajanpitäjä ei näyttänyt kiireiseltä, he rohkenivat astua sisälle ja sanoa: ”Joosua-setä, tule ulos ja kerro meille oikein iso tarina.” Sitten heillä oli tapana viedä hänet ulos kiskoen häntä käsistä, kunnes hän oli istuutunut lempikivelleen pajan nurkalle lapset puoliympyrässä hänen edessään maassa istumassa. Ja kuinka mielissään pikkuväki Joosua-sedästään olikaan! He oppivat nauramaan, nauramaan sydämensä pohjasta. Parilla pienimmällä lapsella oli tapana kiivetä hänen polvelleen ja istua siinä katsellen ylös ja ihmetellen hänen ilmeikkäitä kasvonpiirteitään hänen kertoessa tarinoitaan. Lapset rakastivat Jeesusta, ja Jeesus rakasti lapsia.
128:6.12 (1416.5) Hänen ystäviensä oli vaikea käsittää, miten tavattoman laajaulotteista hänen älyllinen toimintansa oli; miten hän kykeni niin äkkiä ja niin täydellisesti siirtymään politiikkaa, filosofiaa tai uskontoa sivuavasta syvällisestä keskustelusta näiden viisi–kymmenvuotiaitten tenavien hilpeään ja iloiseen leikillisyyteen. Kun hänen omat veljensä ja sisarensa varttuivat ja hänellä niin muodoin oli enemmän vapaa-aikaa, ennen kuin lastenlapset ilmestyivät maailmaan, hän kiinnitti melkoisesti huomiota näihin pikkuisiin. Mutta hän ei elänyt maan päällä kyllin kauan saadakseen paljonkaan iloita lastenlapsista.
128:7.1 (1416.6) Kun tämä vuosi alkoi, Jeesus Nasaretilainen tiedosti väkevästi, että hänellä oli laajalti potentiaalista valtaa. Mutta hän oli myös täysin vakuuttunut siitä, ettei hänen persoonallisuutensa Ihmisen Pojan ominaisuudessa ollut määrä käyttää tätä valtaa, ei ainakaan ennen kuin hänen hetkensä oli tullut.
128:7.2 (1417.1) Tähän aikaan hän ajatteli paljon omaa suhdettaan taivaassa olevaan Isäänsä, vaikkei hän siitä paljon puhunutkaan. Ja mihin hän kaikessa tässä ajattelussaan päätyi, sen hän toi kerran julki kukkulan laella rukoillessaan, kun hän sanoi: ”Olenpa kuka hyvänsä ja käytänpä mitä valtaa tahansa tai olen käyttämättä, siitä huolimatta olen aina ollut ja olen aina oleva Paratiisin-Isäni tahdon alainen.” Ja kuitenkin, kun tämä mies kulki Nasaretissa työhönsä ja työstä kotiin, oli kirjaimellisesti totta – jos ajatellaan koko valtavaa universumia – että ”häneen kätkeytyivät kaikki viisauden ja tiedon aarteet”.
128:7.3 (1417.2) Koko puheena olevan vuoden ajan perheen asiat sujuivat kitkattomasti muiden kuin Juudan kohdalla. Jaakobilla oli vuosikausien ajan harmia nuorimmasta veljestään, joka ei ollut taipuvainen ottamaan paikkaansa työelämässä ja johon ei voinut luottaa sikäli, että hän olisi suorittanut osuutensa kodin kuluista. Vaikka hän halusi asua kotona, hän ei kantanut tunnonvaivoja siitä, että olisi ansainnut oman osuutensa perheen elinkustannuksista.
128:7.4 (1417.3) Jeesus oli rauhan mies, ja Juudan sotaisat uroteot ja lukemattomat isänmaallisuuden purkaukset saattoivat hänet tavan takaa kiusallisiin tilanteisiin. Jaakob ja Joosef olivat sitä mieltä, että Juuda olisi pitänyt karkottaa kotoa, mutta Jeesus ei halunnut sellaiseen suostua. Aina kun heidän kärsivällisyytensä joutui kovalle koetukselle, Jeesus tapasi vain neuvoa: ”Olkaa kärsivällisiä. Olkaa neuvoissanne viisaita ja elämässänne esimerkillisiä, jotta nuori veljenne ensiksikin tulisi tietämään, mikä on parempi tie, ja tuntisi sitten tarvetta seurata teitä sillä tiellä.” Jeesuksen viisaat ja rakastavat neuvot estivät perheen hajoamisen; he pysyivät yhdessä. Mutta Juudaa ei koskaan saatu tulemaan järkiinsä, ennen kuin hän oli mennyt naimisiin.
128:7.5 (1417.4) Maria puhui vain harvoin Jeesuksen tulevasta tehtävästä. Aina kun tähän asiaan viitattiin, Jeesus vastasi vain: ”Hetkeni ei ole vielä tullut.” Jeesus oli jo päässyt melkein sen vaikean tehtävän loppuun, joka hänellä oli perheensä vieroittamisessa, jottei se enää olisi riippuvainen hänen persoonallisuutensa kokoaikaisesta läsnäolosta. Hän olisi kohta valmis sitä päivää varten, jolloin hän edellä sanottu huomioon ottaen voisi jättää tämän nasaretilaiskodin aloittaakseen entistä aktiivisemmat esivalmistelut sitä varten, mikä oli hänen todellinen hoivatehtävänsä ihmisten hyväksi.
128:7.6 (1417.5) Älkää koskaan kadottako näköpiiristänne sitä tosiasiaa, että Jeesuksen ensisijaisena tehtävänä hänen seitsemännessä lahjoittautumisessaan oli luodun olennon kokemuksen hankkiminen, Nebadonin täysivaltaisen hallitsijan aseman saavuttaminen. Ja tätä nimenomaista kokemusta hankkiessaan hän ilmoitti Urantialle ja koko paikallisuniversumilleen korkeimman totuuden Paratiisin-Isästä. Näihin tarkoitusperiin liittyi olosuhteista johtuvana seikkana myös se, että hän otti tehtäväkseen selvittää tämän planeetan mutkikkaat asiat siltä osin kuin ne liittyivät Luciferin kapinaan.
128:7.7 (1417.6) Tänä vuonna Jeesuksella oli tavallista enemmän vapaa-aikaa, ja hän käytti sitä paljon siihen, että opetti Jaakobia hoitamaan korjauspajaa ja Joosefia hoitamaan kotiasioita. Maria vaistosi, että Jeesus valmistautui jättämään heidät. Jättämään heidät, minne mennäkseen? Mitä tehdäkseen? Hän oli jo miltei luopunut ajatuksesta, että Jeesus olisi Messias. Maria ei kyennyt ymmärtämään häntä, hän ei kerta kaikkiaan päässyt perille esikoispojastaan.
128:7.8 (1417.7) Jeesus vietti tänä vuonna paljon aikaa perheensä yksittäisten jäsenten seurassa. Hänellä oli tapana viedä heitä pitkille ja useintoistuville vaelluksille ylös kukkulalle ja ulos maaseudulle. Ennen sadonkorjuuta Jeesus vei Juudan heidän maanviljelijä-enonsa luokse Nasaretin eteläpuolelle, mutta Juuda ei siellä sadonkorjuun jälkeen kauan viihtynyt. Hän karkasi, ja Simon löysi hänet myöhemmin kalastajien seurasta järven rannalta. Kun Simon toi hänet takaisin kotiin, Jeesus keskusteli asiat karkulaisen kanssa selviksi, ja kun tämä halusi ryhtyä kalastajaksi, Jeesus meni Juudan kanssa Magdalaan ja jätti hänet sinne erään kalastajasukulaisen hoiviin. Ja Juuda teki tästä lähtien töitä kohtalaisen hyvin ja säännöllisesti aina avioliittoonsa saakka, ja jatkoi kalastajan ammatissa naimisiinmenonsa jälkeenkin.
128:7.9 (1418.1) Lopultakin oli koittanut päivä, jolloin Jeesuksen kaikki veljet ja sisaret olivat valinneet elämäntehtävänsä ja saaneet jalansijan kukin omalla alallaan. Näyttämö alkoi olla valmiina Jeesuksen lähteä kotoa.
128:7.10 (1418.2) Marraskuussa järjestettiin kaksoishäät. Jaakob ja Esta, Mirjam ja Jaakob vihittiin. Se oli toden totta riemullinen tilaisuus. Mariakin oli taas kerran onnellinen, paitsi hetkinä, joina hän tajusi, että Jeesus oli valmistautumassa lähtemään pois. Hänen suuri epävarmuutensa painoi raskaana hänen harteillaan: Jospa Jeesus vain istuutuisi keskustelemaan hänen kanssaan ja puhuisi avoimesti kaikki asiat selviksi, niin kuin oli tehnyt pikkupoikana. Mutta tämä oli johdonmukaisen vaitelias; hän ei kertonut tulevaisuudesta kerrassaan mitään.
128:7.11 (1418.3) Jaakob muutti nuorikkonsa Estan kanssa kaupungin länsilaidalle somaan pikku taloon, joka oli lahja Estan isältä. Vaikka Jaakob edelleen tukikin äitinsä kotia taloudellisesti, hänen osuutensa supistettiin avioliiton takia kuitenkin puoleen entisestään. Ja Jeesus asetti Joosefin virallisesti perheenpääksi. Juuda lähetti nyt varsin uskollisesti joka kuukausi kotiin oman osuutensa perheen rahakukkaroon. Jaakobin ja Mirjamin häät vaikuttivat Juudaan erittäin suotuisasti, ja kun hän kaksoishäiden jälkeisenä päivänä lähti apajilleen, hän vakuutti Joosefille, että tämä voisi luottaa siihen, että hän ”tekisi velvollisuutensa ja tarpeen vaatiessa enemmänkin.” Ja hän piti lupauksensa.
128:7.12 (1418.4) Mirjam asui Marian naapurina Jaakobin kodissa, sillä vanhempi Jaakob oli laskettu haudan lepoon isiensä viereen. Martta astui Mirjamin paikalle kodissa, ja uusi järjestys toimi ennen vuoden päättymistä jo kitkattomasti.
128:7.13 (1418.5) Näiden kaksoishäiden jälkeisenä päivänä Jeesuksella oli tärkeä neuvottelu veljensä Jaakobin kanssa. Hän kertoi luottamuksellisesti Jaakobille, että hän valmistautui lähtemään kotoa. Hän lahjoitti Jaakobille täyden omistusoikeuden korjausverstaaseen, luopui virallisesti ja juhlallisesti Joosefin talon isännän asemasta ja asetti mitä liikuttavimmin veljensä Jaakobin ”isäni talon päämieheksi ja varjelijaksi”. Hän laati asiakirjan, jonka he molemmat allekirjoittivat. Se oli salainen sopimus, jossa määrättiin, että Jaakob lahjaksi saamansa korjauspajan vastineeksi suostuisi vuorostaan ottamaan täyden rahallisen vastuun perheestä ja vapauttaisi siten Jeesuksen kaikista enemmistä velvollisuuksista näiden asioiden suhteen. Sitten kun sopimus oli allekirjoitettu ja kun talousarvio oli järjestetty niin, että perheen varsinaiset menot katettaisiin ilman mitään Jeesukselta saatavaa osuutta, Jeesus sanoi Jaakobille: ”Mutta, poikani, lähetän sinulle edelleen joka kuukausi jotakin aina siihen asti, kunnes hetkeni on tullut, mutta saat sen, mitä lähetän, käyttää niin kuin kulloinenkin tilanne vaatii. Käytä varani siihen, mikä on perheelle välttämätöntä tai mikä on sille huviksi, aivan kuten parhaaksi katsot. Käytä niitä sairaustapauksissa tai odottamattomissa hätätilanteissa, jollaiset voivat kohdata ketä tahansa yksittäistä perheenjäsentä.”
128:7.14 (1418.6) Ja näin Jeesus valmistautui astumaan Isänsä asioiden toimittamiseen ryhtymistä edeltäneen aikuisikänsä toiseen vaiheeseen, jonka hän sitten elikin kodin ulkopuolella.
Urantia-kirja
Luku 129
129:0.1 (1419.1) JEESUS oli tässä vaiheessa jo täysin ja lopullisesti irrottautunut nasaretilaisperheen kotiasioiden hoitamisesta ja sen jäsenten välittömästä ohjaamisesta. Aina kastetilaisuuteensa saakka hän edelleen avusti perhettä rahallisesti, ja hän oli yhä henkilökohtaisesti varsin kiinnostunut jokaisen veljensä ja sisarensa hengellisestä hyvinvoinnista. Ja aina hän oli valmis tekemään kaiken, mikä inhimillisesti katsoen oli mahdollista, jotta hänen leskiäitinsä olisi tuntenut itsensä tyytyväiseksi ja onnelliseksi.
129:0.2 (1419.2) Ihmisen Poika oli jo suorittanut kaikki valmistelut sitä silmällä pitäen, että hän irtautuisi pysyvästi Nasaretin-kodista; eikä se käynyt häneltä helposti. Jeesus luonnollisestikin rakasti omaisiaan, hän rakasti perhettään, ja tätä luonnollista kiintymystä oli lisännyt suunnattomasti se, että hän niin epätavallisen laajassa mitassa oli omistautunut heidän hyväkseen. Mitä enemmän omistaudumme kaltaisillemme, sitä enemmän alamme heitä rakastaa. Ja kun Jeesus oli näin kokonaan omistautunut perheelleen, hän rakasti sen jäseniä suurella ja palavalla kiintymyksellä.
129:0.3 (1419.3) Kaikki perheenjäsenet olivat vähä vähältä havahtuneet huomaamaan, että Jeesus valmistautui jättämään heidät. Ennakoidun eron haikeutta lievensi vain se, että hänen menetelmänään oli valmentaa heidät vähitellen siihen hetkeen, jolloin hän ilmoittaisi lähtöaikeestaan. Yli neljän vuoden ajan he panivat merkille, miten hän teki suunnitelmia tätä lopulta koittavaa eroa ajatellen.
129:1.1 (1419.4) Tämän vuoden, vuoden 21 jKr., tammikuussa eräänä sateisena sunnuntaiaamuna Jeesus jätti koruttomat jäähyväiset perheelleen sanoen vain menevänsä Tiberiakseen ja käyvänsä sitten muissa Galileanmeren ympäristön kaupungeissa. Ja näin hän jätti heidät, eikä hänestä enää koskaan tullut tämän talouden vakinaista jäsentä.
129:1.2 (1419.5) Hän vietti viikon Tiberiaassa, uudessa kaupungissa, josta oli Sepforiin jälkeen kohta tuleva Galilean pääkaupunki. Ja kun kaupungissa ei ollut juuri mitään, mikä olisi häntä kiinnostanut, hän suuntasi kulkunsa ensin Magdalaan, sitten Betsaidaan ja lopulta Kapernaumiin. Hän jäi Kapernaumiin käydäkseen isänsä ystävän Sebedeuksen luona. Sebedeuksen pojat olivat kalastajia, hän itse oli veneenrakentaja. Jeesus Nasaretilainen oli asiantuntija sekä suunnittelussa että rakentamisessa, puun työstämisessä hän oli mestari. Ja Sebedeus oli jo kauan ollut tietoinen Nasaretin ammattimiehen taidoista. Sebedeus oli pitemmän aikaa pohdiskellut, mitä parannuksia hän tekisi rakentamiinsa veneisiin. Nyt hän esitti suunnitelmansa Jeesukselle ja tarjosi vierailemaan tulleelle kirvesmiehelle mahdollisuutta liittyä mukaan tähän yritykseen, ja Jeesus antoi empimättä suostumuksensa.
129:1.3 (1419.6) Jeesus työskenteli Sebedeuksen kanssa vain runsaan vuoden, mutta sinä aikana hän ehti luoda uuden venemallin ja ottaa käyttöön kokonaan uudet veneenvalmistusmenetelmät. Aikaisempaa huomattavasti verrattomampaa tekniikkaa ja paljon entistä parempaa kylkilautojen höyryttämismenetelmää käyttäen Jeesus ja Sebedeus ryhtyivät rakentamaan merkittävästi paremmantyyppisiä veneitä, aluksia, jotka järvipurjehduksessa olivat vanhemmantyyppisiä veneitä huomattavasti turvallisempia. Näitä uudentyyppisiä veneitä tuottaessaan Sebedeuksella oli usean vuoden ajan työtä enemmän kuin, mihin hänen pieni yrityksensä kykeni. Vajaassa viidessä vuodessa käytännöllisesti katsoen kaikki järvellä purjehtivat alukset olivat Sebedeuksen Kapernaumin veistämön rakentamia. Galilean kalastajaväestön keskuudessa Jeesus tuli tunnetuksi uusien veneiden suunnittelijana.
129:1.4 (1420.1) Sebedeus oli kohtalaisen varakas mies. Hänen veneveistämönsä olivat järven rannalla, Kapernaumin eteläpuolella. Hänen kotinsa sijaitsi järven rantamaalla Betsaidan kalastustukikohdan lähellä. Jeesus asui Sebedeuksen kodissa sen runsaan vuoden ajan, jonka hän viipyi Kapernaumissa. Hän oli pitkän aikaa työskennellyt maailmassa yksin, toisin sanoen ilman isää, ja hän nautti suuresti tästä ajanjaksosta, jonka hän työskenteli yhdessä isä-liikekumppanin kanssa.
129:1.5 (1420.2) Sebedeuksen Salome-vaimo oli sukua Hannakselle, Jerusalemin entiselle ylipapille, joka oli edelleenkin saddukeusten ryhmän vaikutusvaltaisin jäsen. Hänelle oli myönnetty ero virastaan vain kahdeksan vuotta aikaisemmin. Salomesta tuli Jeesuksen suuri ihailija. Salome rakasti häntä aivan kuin omia poikiaan Jaakobia, Johannesta ja Daavidia, ja hänen neljä tytärtään taas puolestaan pitivät Jeesusta vanhempana veljenään. Jeesus kävi usein kalassa Jaakobin, Johanneksen ja Daavidin kanssa. Ja he saivat huomata, että Jeesus oli kokenut kalamies siinä kuin asiantunteva veneenveistäjäkin.
129:1.6 (1420.3) Koko vuoden ajan Jeesus lähetti joka kuukausi rahaa Jaakobille. Hän palasi Nasaretiin lokakuussa ollakseen mukana Martan häissä. Yli kahteen vuoteen hän ei sitten toista kertaa käynytkään Nasaretissa. Hän palasi sinne vasta vähän ennen Simonin ja Juudan kaksoishäitä.
129:1.7 (1420.4) Koko puheena olevan vuoden ajan Jeesus rakensi veneitä ja teki edelleen havaintoja siitä, miten ihmiset maan päällä elivät. Vähän väliä hänellä oli tapana pistäytyä karavaaniasemalla, olihan Kapernaum suoraan Damaskoksesta etelään johtavan matkareitin varrella. Kapernaum oli vahva roomalainen varuskuntakaupunki, ja varuskunnan komentava upseeri oli ei-juutalainen Jahveen uskova, ”hurskas mies”, niin kuin juutalaiset tapasivat tällaisia käännynnäisiä kutsua. Tämä upseeri kuului äveriääseen roomalaissukuun, ja hän otti asiakseen rakennuttaa Kapernaumiin kauniin synagogan. Se oli annettu juutalaisille lahjaksi, vähän ennen kuin Jeesus asettui Sebedeuksen luo asumaan. Tuona vuonna Jeesus toimitti yli puolet kaikista tässä uudessa synagogassa järjestetyistä palveluksista, ja jotkut karavaaniväen joukosta palveluksiin sattumoisin osallistuneet muistivat hänet Nasaretin kirvesmieheksi.
129:1.8 (1420.5) Veronmaksua varten Jeesus merkitytti itsensä väestöluetteloon ”kapernaumilaisena käsityöammatin harjoittajana”. Tästä päivästä maisen elämänsä loppuun hänet tunnettiin Kapernaumin asukkaana. Mitään muuta lain edellyttämää asuinpaikan määritystä hän ei koskaan tehnyt, vaikka hän eri syistä sallikin muiden yksilöidä Damaskoksen, Betanian, Nasaretin ja jopa Aleksandrian hänen kotipaikakseen.
129:1.9 (1420.6) Kapernaumin synagogan kirjaston arkuista hän löysi monta uutta kirjaa, ja hän käytti vähintään viisi iltaa viikossa tiiviiseen opiskeluun. Yhden illan hän pyhitti seurusteluun vanhemman väen kanssa ja yhden illan hän vietti nuorten ihmisten parissa. Jeesuksen persoonallisuudessa oli jotakin sellaista suurenmoista ja innoittavaa, joka poikkeuksetta veti nuoria ihmisiä puoleensa. Hän sai heidät aina tuntemaan olonsa luontevaksi seurassaan. Tämän luontevan kanssakäymisen suuri salaisuus oli kenties se kaksinainen tosiasia, että hän oli aina kiinnostunut siitä, mitä he tekivät, kun taas omia neuvojaan hän tarjosi heille peräti harvoin, elleivät nämä sitten niitä pyytäneet.
129:1.10 (1420.7) Sebedeuksen perheen jäsenet melkeinpä palvoivat Jeesusta, eivätkä he kertaakaan jääneet pois niistä kysymys- ja vastauskokouksista, joita hän piti joka ilta illallisen jälkeen ennen kuin meni synagogaan opiskelemaan. Myös naapuruston nuorisoa oli usein mukana näissä illallisen jälkeen pidetyissä kokouksissa. Näiden pikku kokoontumisten osanottajille Jeesus jakoi monipuolista ja tavanomaista pitemmälle menevää opetusta, joka meni juuri niin pitkälle, että he vielä pystyivät sen käsittämään. Hän keskusteli heidän kanssaan täysin vapaasti tuoden julki ajatuksiaan ja ihanteitaan politiikasta, sosiologiasta, luonnontieteistä ja filosofiasta, mutta milloinkaan hän ei ottanut sellaista vapautta, että olisi lausunut ehdottomia ja lopullisia mielipiteitä, paitsi keskustellessaan uskonnosta – ihmisen suhteesta Jumalaan.
129:1.11 (1421.1) Kerran viikossa Jeesus piti kokousta kaikkien talonväkeen kuuluvien sekä veistämö- ja rantatyöläisten kanssa, sillä Sebedeuksella oli paljon palkollisia. Ja juuri näiden työmiesten keskuudessa Jeesusta kutsuttiin ensi kerran ”Mestariksi”. He kaikki rakastivat häntä. Hän puolestaan nautti työtehtävistään Sebedeuksen luona Kapernaumissa, mutta hän ikävöi niitä lapsia, jotka olivat leikkineet Nasaretin puusepänverstaan seinustalla.
129:1.12 (1421.2) Sebedeuksen pojista Jaakobia kiinnosti Jeesus eniten opettajana, filosofina. Johannes piti eniten hänen uskonnollisesta opetuksestaan ja mielipiteistään. Daavid kunnioitti hänen teknisiä taitojaan, mutta ei paljonkaan piitannut hänen uskonnollisista näkemyksistään eikä hänen filosofisista opetuksistaan.
129:1.13 (1421.3) Juuda tuli monena sapattina kuuntelemaan, kun Jeesus puhui synagogassa, ja hänellä oli tapana jäädä joksikin aikaa seurustelemaan Jeesuksen kanssa. Ja mitä enemmän Juuda näki vanhinta veljeään, sitä enemmän hän vakuuttui siitä, että Jeesus oli todellinen suurmies.
129:1.14 (1421.4) Tänä vuonna Jeesus edistyi yhä pitemmälle ihmismielensä entistäkin paremmassa hallinnassa ja ylsi uusille ja yhä korkeammille tasoille tietoisessa yhteydenpidossaan sisimmässään olevan Ajatuksensuuntaajan kanssa.
129:1.15 (1421.5) Tämä oli hänen elämänsä viimeinen sellainen vuosi, jolloin hän asui pitemmän aikaa yhdessä paikassa. Koskaan ei Jeesus enää viettänyt kokonaista vuotta samassa paikassa eikä samassa työtehtävässä. Hänen maisten pyhiinvaellusmatkojensa ajat olivat hyvää vauhtia lähestymässä. Kiihkeät toimintajaksot eivät enää kuuluneet kaukaiseen tulevaisuuteen, mutta nyt hänen menneisyyteensä jo kuuluvan yksinkertaisen mutta kiihkeää toimintaa merkinneen elämänjaksonsa ja vielä sitäkin kiihkeämmän ja rasittavamman julkisen toimintansa väliin oli kiilautumassa muutaman vuoden kausi, jolle oli ominaista laajamittainen matkustelu ja erittäin monipuolinen henkilökohtainen hoivaaminen. Hänen koulutuksensa tämän maailman ihmisenä oli vietävä loppuun, ennen kuin hän saattoi antautua opettajan ja saarnaajan uralleen sellaisena täydellistyneenä Jumala-ihmisenä, jollainen hän oli Urantialla suorittamansa lahjoittautumisen jumalallisissa ja ihmisyyden jälkeisissä vaiheissa.
129:2.1 (1421.6) Maaliskuussa vuonna 22 jKr. Jeesus jätti hyvästit Sebedeukselle ja Kapernaumille. Hän pyysi pientä rahasummaa kattaakseen sillä matkakulunsa Jerusalemiin. Sebedeuksen luona työskennellessään hän oli nostanut vain pieniä rahamääriä, jotka hän tapansa mukaan lähetti kuukausittain perheelleen Nasaretiin. Jonain kuukautena saattoi Joosef olla se, joka tuli Kapernaumiin noutamaan rahat, seuraavassa kuussa saattoi Kapernaumiin tulla Juuda ja saada rahat Jeesukselta viedäkseen ne sitten Nasaretiin. Juudan kalastustukikohta oli vain muutaman kilometrin päässä Kapernaumin eteläpuolella.
129:2.2 (1421.7) Kun Jeesus lausui hyvästejään Sebedeuksen perheelle, hän sopi jäävänsä Jerusalemiin pääsiäiseen saakka, ja he kaikki lupasivat olla paikalla mainittua tilaisuutta varten. He jopa sopivat nauttivansa pääsiäisehtoollisen yhdessä. He olivat kaikki – etenkin Sebedeuksen tyttäret – murheissaan, kun Jeesus lähti heidän luotaan.
129:2.3 (1421.8) Ennen Kapernaumista-lähtöään Jeesus kävi pitkän keskustelun vasta löytämänsä ystävän ja läheisen toverin, Johannes Sebedeuksen, kanssa. Hän kertoi Johannekselle, että hänellä oli mielessään matkustella laajalti, siksi kunnes ”hetkeni tulisi”, ja hän pyysi Johannesta lähettämään hänen puolestaan joka kuukausi jonkin summan rahaa Nasaretin-perheelle niin kauan kuin hänelle kuuluvat rahavarat riittäisivät. Ja Johannes antoi hänelle seuraavan lupauksen: ”Opettajani, mene omille asioillesi, tee työsi tässä maailmassa. Toimin puolestasi tässä tai missä hyvänsä muussa asiassa ja huolehdin perheestäsi aivan kuin pitäisin huolta omasta äidistäni tai pitäisin vaarin omista sisaruksistani. Jaan isäni hallussa olevia rahavarojasi antamiesi ohjeitten mukaan ja niin kuin tarve vaatii, ja ellen sitten kun rahasi ovat kuluneet loppuun, saa sinulta lisää, ja jos äitisi on rahan tarpeessa, jaan omat ansioni hänen kanssaan. Kulje tietäsi levollisin mielin. Toimin sinun sijastasi kaikissa näissä asioissa.”
129:2.4 (1422.1) Niinpä Jeesuksen lähdettyä Jerusalemiin Johannes piti neuvoa isänsä Sebedeuksen kanssa Jeesukselle kuuluvista rahoista, ja hän yllättyi siitä, miten suuresta summasta oli kysymys. Kun Jeesus oli jättänyt asian niin kokonaan heidän käsiinsä, he sopivat keskenään, että olisi parasta sijoittaa nämä varat kiinteistöön ja käyttää näin kertyvät tulot Nasaretin perheen auttamiseen. Ja koska Sebedeus tiesi Kapernaumissa pienen talon, johon oli otettu kiinnitys ja joka oli myytävänä, hän neuvoi Johannesta ostamaan Jeesuksen rahoilla tuon talon ja hoitamaan taloon kohdistuvaa omistusoikeutta ystävänsä uskottunamiehenä. Ja Johannes teki isänsä neuvon mukaan. Talosta saatu vuokra käytettiin kahden vuoden ajan kiinnelainan hoitamiseen, ja kun siihen lisättiin suurehko rahasumma, jonka Jeesus kohta lähetti Johannekselle käytettäväksi sen mukaan, mitä perhe tarvitsisi, niistä kertyi yhteensä lähes koko velkasitoumuksen määrä; ja Sebedeus kattoi erotuksen, niin että Johannes maksoi eräpäivänä kiinnelainan jäännöserän ja lunasti näin kiistattoman omistusoikeuden tähän kahden huoneen taloon. Näin Jeesuksesta tuli Kapernaumissa sijaitsevan talon omistaja, mutta hänelle itselleen ei siitä vielä ollut kerrottu.
129:2.5 (1422.2) Kun Nasaretin-perheen jäsenet kuulivat Jeesuksen lähteneen Kapernaumista, he tästä Johanneksen kanssa sovitusta järjestelystä tietämättöminä luulivat, että nyt heille oli koittanut aika, jolloin heidän olisi tultava toimeen ilman, että Jeesus enää lähettäisi apua. Jaakob muisti Jeesuksen kanssa tekemänsä sopimuksen, ja veljiensä avulla hän otti välittömästi täyden vastuun perheen huoltamisesta.
129:2.6 (1422.3) Mutta palatkaamme Jerusalemiin tekemään huomioita Jeesuksesta. Hän vietti lähes kaksi kuukautta aikaansa etupäässä temppelikeskusteluja kuunnellen ja pistäytyen silloin tällöin eri rabbikouluissa. Useimmat sapattipäivät hän vietti Betaniassa.
129:2.7 (1422.4) Jeesus oli tuonut mukanaan Jerusalemiin Sebedeuksen vaimon Salomen kirjoittaman kirjeen, jossa hänet esiteltiin entiselle ylipapille Hannakselle ”henkilönä, joka on kuin oma poikani”. Hannas vietti paljon aikaa Jeesuksen seurassa ja vei henkilökohtaisesti hänet käymään Jerusalemin uskonnonopettajien monissa akatemioissa. Näitä kouluja perin pohjin katsastaessaan ja huolella niiden opetusmenetelmistä huomioita tehdessään Jeesus ei julkisesti kertaakaan esittänyt edes yhtä kysymystä. Vaikka Hannas piti Jeesusta suurenmoisena ihmisenä, hänelle aiheutti päänvaivaa se, miten hän osaisi tätä neuvoa. Hän ymmärsi olevan typerää ehdottaa, että hän menisi oppilaaksi johonkin näistä Jerusalemin kouluista, ja kuitenkin hän vallan hyvin tiesi, ettei Jeesukselle koskaan myönnettäisi vakinaisen opettajan asemaa, sillä hän ei ollut milloinkaan saanut opetusta näissä kouluissa.
129:2.8 (1422.5) Kohta oli käsillä pääsiäisaika, ja joka taholta saapuneiden väkijoukkojen mukana Jerusalemiin tulivat Kapernaumista myös Sebedeus ja koko hänen perheensä. He kaikki asettuivat tilapäisesti Hannaksen tilavaan kotiin, jossa he viettivät pääsiäisen kuin mikä tahansa onnellinen perhe.
129:2.9 (1422.6) Ennen tämän pääsiäisviikon päättymistä Jeesus tapasi ikään kuin sattumalta erään varakkaan matkamiehen ja hänen poikansa, seitsemissätoista olevan nuoren miehen. Nämä matkalaiset olivat kotoisin Intiasta, ja Roomaan ja muille Välimeren paikkakunnille kun olivat matkalla, he olivat järjestäneet kulkunsa siten, että he saapuisivat Jerusalemiin pääsiäisen aikaan toivoen löytävänsä sieltä jonkun, jonka he voisivat palkata yhteiseksi tulkikseen ja pojan opintojen ohjaajaksi. Isä oli peräänantamaton pyytäessään Jeesusta suostumaan sellaiseen, että tämä matkustaisi heidän mukanaan. Jeesus kertoi hänelle perheestään ja sanoi, että hänen olisi tuskin oikein lähteä pois lähes kahdeksi vuodeksi, sillä sinä aikana perhe saattaisi joutua kärsimään puutetta. Tämän kuultuaan itäisiltä mailta tullut matkamies ehdotti Jeesukselle, että hän saisi vuoden palkan etukäteen niin, että hän voisi uskoa nämä varat ystäviensä hoitoon ja käytettäviksi siinä tapauksessa, että hänen perheensä joutuisi pulaan. Ja niin Jeesus suostui lähtemään matkalle.
129:2.10 (1423.1) Jeesus luovutti tämän suuren rahasumman Sebedeuksen pojalle Johannekselle. Ja teille on kerrottu, miten Johannes käytti nämä rahat Kapernaumin kiinteistön kiinnelainan kuolettamiseen. Sebedeukselle Jeesus kertoi tästä Välimeren-matkasta luottamuksellisesti kaiken, mutta hän teroitti Sebedeukselle, ettei tämä kertoisi siitä kenellekään, ei edes hänen omaisilleen. Eikä Sebedeus myöskään tämän pitkän, lähes kaksivuotisen ajanjakson kuluessa kertaakaan paljastanut olevansa tietoinen Jeesuksen olinpaikasta. Ennen kuin Jeesus ehti palata tältä matkalta, Nasaretin perhe oli jo miltei luopunut toivosta saada nähdä häntä enää elävänä. Vain Sebedeuksen vakuuttelut, kun tämä poikansa Johanneksen kanssa vieraili useassakin eri yhteydessä Nasaretissa, pitivät Marian sydämessä yllä toivoa.
129:2.11 (1423.2) Koko tämän aikavälin Nasaretin perhe tuli toimeen varsin hyvin. Juuda oli lisännyt maksuosuuttaan huomattavasti ja maksoi naimisiinmenoonsa saakka ylimääräistä. Vaikka nämä eivät paljon apua tarvinneetkaan, oli Johannes Sebedeuksella tapana viedä Marialle ja Ruutille aina joitakin lahjoja, kuten Jeesus oli pyytänyt häntä tekemään.
129:3.1 (1423.3) Jeesuksen kahdeskymmenesyhdeksäs vuosi kului kokonaisuudessaan Välimeren maihin suuntautuneen matkan toteuttamiseen. Matkan päätapahtumat, siinä laajuudessa kuin meillä on lupa paljastaa näitä kokemuksia, ovat tätä lukua välittömästi seuraavien kertomusten aiheena.
129:3.2 (1423.4) Koko tämän roomalaiseen maailmaan suuntautuneen matkan ajan Jeesus tunnettiin – monista syistä – Damaskoksen kirjanoppineena. Korintissa ja muissa paluumatkan pysähdyspaikoissa hänet kuitenkin tunnettiin juutalaisena kotiopettajana.
129:3.3 (1423.5) Se oli vaiheikas kausi Jeesuksen elämässä. Tätä matkaa tehdessään hän solmi monia suhteita kanssaihmisiinsä, mutta tämä kokemus on sellainen hänen elämänsä jakso, josta hän ei koskaan kertonut yhdellekään perheensä jäsenelle eikä yhdellekään apostolille. Jeesus eli lihallisen elämänsä ja erkani tästä maailmasta ilman, että kukaan (Betsaidan Sebedeusta lukuun ottamatta) tuli tietämään hänen tehneen tällaisen laajamittaisen matkan. Jotkut hänen ystävistään luulivat hänen palanneen Damaskokseen, toiset luulivat hänen menneen Intiaan. Hänen oman perheensä jäsenet olivat taipuvaisia uskomaan, että hän oli Aleksandriassa, sillä he tiesivät, että häntä oli kerran pyydetty lähtemään sinne apulaishasheniksi.
129:3.4 (1423.6) Kun Jeesus palasi Palestiinaan, hän ei tehnyt mitään muuttaakseen perheensä käsitystä, jonka mukaan hän oli mennyt Jerusalemista Aleksandriaan. Hän antoi heidän olla edelleenkin siinä luulossa, että hän oli koko Palestiinasta-poissaolonsa ajan ollut tuossa oppineisuuden ja kulttuurin kaupungissa. Vain betsaidalainen veneenveistäjä Sebedeus tiesi totuuden näistä asioista, eikä Sebedeus kertonut sitä kenellekään.
129:3.5 (1423.7) Pyrkiessänne pääsemään selville Jeesuksen Urantialla elämän elämän tarkoituksesta teidän tulisi aina muistaa Jeesuksen lahjoittautumisen vaikuttimet. Mikäli mielitte päästä käsitykseen hänen monienkin näennäisesti omituisten tekojensa merkityksestä, teidän tulee nähdä hänen maailmassanne olonsa tarkoitus. Hän varoi johdonmukaisesti luomasta liian kiinnostavaa ja huomiota herättävää omakohtaista elämänuraa. Hän ei halunnut vedota kanssaihmisiinsä epätavallisin tai vastustamattomin keinoin. Hän oli antautunut työhön, jonka tarkoitus oli tuoda hänen kanssaihmistensä tietoon totuus taivaallisesta Isästä, ja samalla hän oli pyhittäytynyt siihen ylevään tehtävään, että hän eläisi kuolevaisen olennon elämänsä maan päällä niin, että hän oli kaiken aikaa saman Paratiisissa olevan Isän tahdon alainen.
129:3.6 (1424.1) Jeesuksen maisen elämän ymmärtämistä auttaa aina myös, jos kaikki tätä jumalallista lahjoittautumista tutkivat kuolevaiset muistavat, että vaikka hän vietti tämän ruumiillistuneena elämänsä elämänvaiheen Urantialla, hän eli sen kuitenkin koko universumiaan varten. Elämään, jonka hän eli lihallisen kuolevaisen hahmossa, liittyy koko Nebadonin universumin jokaisen yksittäisen asutun sfäärin kannalta jotakin erikoista ja innoittavaa. Ja näin on sanottava myös maailmoista, joista on tullut asuttavia vasta hänen Urantialla-oleskelunsa vaiheikkaiden aikojen jälkeen. Ja niin on sanottava myös kaikista maailmoista, joita tahdolliset luodut mahdollisesti asuttavat tämän paikallisuniversumin koko tulevan historian kuluessa.
129:3.7 (1424.2) Tätä roomalaiseen maailmaan suuntautunutta matkaa tehdessään ja sen mukanaan tuomien kokemusten myötä Ihmisen Poika vei käytännöllisesti katsoen päätökseen suoraan yhteydenpitoon perustuneen koulutuksensa oman aikansa ja sukupolvensa maailman moninaisiin kansoihin tutustumisessa. Nasaretiin-paluuseensa mennessä hän oli matkustamalla tapahtuneen oppimisen välityksellä saanut kutakuinkin selville, miten ihminen eli ja miten hän järjesti olemassaolonsa Urantialla.
129:3.8 (1424.3) Hänen Välimeren eri puolille suuntautuneen matkansa todellinen tarkoitus oli oppia tuntemaan ihmiset. Tällä matkalla hän tuli hyvin läheisiin kosketuksiin satojen ihmissukukunnan edustajien kanssa. Hän kohtasi ja rakasti kaikenlaisia ihmisiä: rikkaita ja köyhiä, ylhäisiä ja alhaisia, mustia ja valkoisia, oppineita ja oppimattomia, sivistyneitä ja sivistymättömiä, eläimellisiä ja hengellisiä, uskonnollisia ja uskonnottomia, moraalisia ja moraalittomia.
129:3.9 (1424.4) Tällä Välimeren-matkalla Jeesus edistyi pitkälle hänelle ihmisenä kuuluneessa tehtävässä saada aineellinen ja kuolevainen mieli hallintaansa, ja hänen sisimmässään asunut Suuntaaja saavutti suurenmoisia tuloksia tämän samaisen ihmisälyn nostamisessa entistä korkeammalle ja sen hengellisessä valloittamisessa. Tämän matkan lopulla Jeesus itse asiassa tiesi, niin varmasti kuin ihminen ylipäätään voi tietää, että hän oli Jumalan Poika, Universaalisen Isän Luoja-Poika. Suuntaaja kykeni yhä paremmin tuomaan Ihmisen Pojan mieleen hämäriä muistikuvia siitä kokemuksesta, joka hänellä oli Paratiisista, kun hän oli jumalallisen Isänsä yhteydessä, ennen kuin hän vielä oli alkanutkaan organisoida ja hoitaa tätä Nebadonin paikallisuniversumia. Näin Suuntaaja vähä vähältä toi Jeesuksen ihmistietoisuuteen nämä välttämättömät muistikuvat hänen aikaisemmasta ja jumalallisesta olemassaolostaan lähes ikuisen menneisyyden eri aikakausina. Viimeinen Suuntaajan esiin tuoma välinäytös hänen ihmisyyttä edeltävästä kokemusmaailmastaan oli hänen jäähyväisneuvottelunsa Salvingtonin Immanuelin kanssa hetkeä ennen kuin hän luopui tietoisesta persoonallisuudestaan astuakseen Urantia-inkarnaatioon. Ja tämä ihmisyyttä edeltävään olemassaoloon liittyvä viimeinen muistikuva kirkastui Jeesuksen tietoisuudessa samana päivänä, jona Johannes kastoi hänet Jordanvirrassa.
129:4.1 (1424.5) Tilannetta seuranneille paikallisuniversumin taivaallisille olennoille tämä Välimeren-matka oli kaikista Jeesuksen maisista kokemuksista kiehtovin, ainakin jos ajatellaan hänen elämänuraansa tästä hetkestä hänen ristiinnaulitsemisensa ja kuolemansa hetkeen. Tämä oli se lumoava vaihe, jolloin hän suoritti henkilökohtaista hoivaamista, kun kohta sen sijaan alkaisi hänen julkisen hoivansa ajanjakso. Tämän ainutlaatuisen välivaiheen teki entistäkin mielenkiintoisemmaksi se, että hän oli tuolloin vielä nasaretilainen puuseppä, kapernaumilainen veneenrakentaja, damaskoslainen kirjanoppinut; hän oli yhä Ihmisen Poika. Hän ei vielä ollut saanut ihmismieltään täysin hallintaansa. Kuolevaisidentiteetti ei vielä ollut kokonaan Suuntaajan hallinnassa, eikä Suuntaaja vielä ollut sille vastapuolena. Hän oli edelleenkin ihminen ihmisten joukossa.
129:4.2 (1425.1) Ihmisen Pojan puhtaasti ihmiselle ominainen hengellinen kokemus – omakohtainen hengellinen kasvu – saavutti kutakuinkin lakipisteensä tämän kahdennenkymmenennenyhdeksännen vuoden aikana. Tämä hengellisen kehityksen kokemus oli tasaista, vähittäistä kasvua hänen Ajatuksensuuntaajansa saapumishetkestä aina siihen päivään, jolloin sai täyttymyksensä ja vahvistuksensa se suhde, joka on ihmiselle normaali ja luonnollinen ihmisen aineellisen mielen ja hengen mielivarustuksen välillä – se ilmiö, että näistä kahdesta mielestä kehkeytyy yksi mieli, kokemus, jonka Ihmisen Poika tämän maailman kuolevaiseksi ruumiillistuneena saavutti täydellisenä ja lopullisena sinä päivänä, jolloin hänet kastettiin Jordanissa.
129:4.3 (1425.2) Kaikki nämä vuodet – samanaikaisesti kun näytti siltä, ettei hän enää yhtä usein asettunut muodolliseen yhteyteen taivaallisen Isänsä kanssa –, hän kehitti yhä tuloksellisempia menetelmiä, joilla hän oli persoonallisessa yhteydessä sisimmässään olevaan Paratiisin-Isän henkiläsnäoloon. Hän eli todellisen elämän, täyden elämän ja kiistatta normaalin, luonnollisen ja keskitasoisen elämän lihallisessa hahmossa. Omakohtaisesti sen kokeneena hän tietää, mitä tosiasiallisesti ja kaiken kaikkiaan on elää ihmisolentojen elämä ajallisuuden ja avaruuden aineellisissa maailmoissa.
129:4.4 (1425.3) Ihmisen Poika koki ihmisen tunne-elämän koko asteikon ylimmästä ilosta syvimpään suruun. Hän oli iloinen lapsi ja harvinaisen hyväntuulinen olento. Mutta yhtä lailla hän oli ”surujen mies ja murheen tuttava”. Hengellisessä merkityksessä hän tosiaan eli kuolevaisen olennon elämän pohjalta huipulle, alusta loppuun. Aineellisesta näkökulmasta katsoen saattaa näyttää siltä, ettei hänen tarvinnut kokea inhimillisen olemassaolon kumpaakaan sosiaalista ääripäätä, mutta älyllisessä mielessä hän perehtyi koko mitalta ja täysimääräisesti siihen, mitä ihmiskunta saa kokea.
129:4.5 (1425.4) Jeesus tuntee maailmoissa elävien evolutionaaristen ja ylösnousemuksellisten kuolevaisten ajatukset ja tuntemukset, halut ja virikkeet syntymästä kuolemaan. Hän on elänyt ihmisen elämän alusta loppuun: fyysisen, älyllisen ja hengellisen minuuden heräämisestä vauvaiän, lapsuuden ja nuoruuden kautta aikuisuuteen, ja hän on läpikäynyt jopa ihmisen kuolonkokemuksen. Paitsi että hän kävi läpi nämä tavalliset ja tutut ihmisen älyllisen ja hengellisen edistymisen vaiheet, hän sen lisäksi koki täydellisinä myös ne korkeammat ja edistyneemmät ihmisen ja Suuntaajan yhteensovittautumisen vaiheet, joihin niin peräti harvat Urantian kuolevaiset milloinkaan yltävät. Ja tällä tavoin hän koki kuolevaisen ihmisen täyden elämän, mutta ei pelkästään sellaisena kuin se eletään teidän maailmassanne, vaan myös sellaisena kuin se eletään kaikissa muissakin ajallisuuden ja avaruuden evolutionaarisissa maailmoissa, jopa kaikista valoon ja elämään asettuneista maailmoista kaikkein korkeimmalle ja pisimmälle ehtineissä.
129:4.6 (1425.5) Vaikka saattaakin olla, ettei tämä täydellinen elämä, jonka Jeesus eli kuolevaisen lihallisessa hahmossa, saavuttanut varauksetonta ja kaikinpuolista hyväksyntää hänen kuolevaistovereidensa taholta, niiden taholta, jotka sattuivat olemaan hänen aikalaisiaan maan päällä, elämä, jonka Jeesus Nasaretilainen lihallisessa ruumiissa ja Urantialla eli, sai kuitenkin Universaaliselta Isältä täyden ja varauksettoman hyväksymisen; yhdistyiväthän siinä yhdellä ja samalla kertaa ja persoonallisuuden elämän yhden ja saman elämän puitteissa täydellinen ikuisen Jumalan julkituonti kuolevaiselle ihmiselle ja täydellistyneen ihmispersoonallisuuden julkitulo Infiniittisen Luojan tyydytykseksi.
129:4.7 (1425.6) Ja tämä oli todellisuudessa se, mitä hän ylimpänä tavoittelikin. Hän ei tullut Urantialle elääkseen täällä täydellisenä ja seikkaperäisenä esimerkkinä yhdellekään lapselle tai aikuiselle, yhdellekään miehelle tai naiselle tuona tai minään muunakaan aikakautena. On toki totta, että voimme kaikki hänen täydestä, rikkaasta, kauniista ja ylevästä elämästään löytää paljon äärimmäisen esikuvallista ja jumalallisen innoittavaa, mutta tämä johtuu siitä, että hän eli todellisen ja aidosti inhimillisen elämän. Jeesus ei elänyt elämäänsä maan päällä näyttääkseen esimerkkiä, jota kaikkien muiden ihmisolentojen tulisi jäljitellä. Hän eli tämän lihallisen elämänsä saman armeliaisuuden varassa, jonka varassa te kaikki voitte elää oman elämänne maan päällä. Ja sillä, miten hän eli kuolevaisen olennon elämänsä omana aikanaan ja sellaisena kuin hän oli, hän tosiaankin antoi meille kaikille esimerkin siitä, miten elää elämämme omana aikanamme ja sellaisina kuin me olemme. Ette voi pyrkiä elämään hänen elämäänsä, mutta voitte päättää, että elätte oman elämänne niin kuin hän eli ja samalla tavoin kuin hän eli omansa. Jeesus ei kenties ole tekninen ja seikkaperäinen esimerkki kaikkien aikakausien kaikille kuolevaisille tämän paikallisuniversumin kaikissa maailmoissa, mutta hän on iäti kaikkien niiden Paratiisiin matkaavien pyhiinvaeltajien innoituksen lähde ja opastaja, jotka lähtevät ensimmäisistä ylösnousemuksen maailmoista ja nousevat universumien universumin ja sieltä edelleen Havonan kautta Paratiisiin. Jeesus on uusi ja elävä tie ihmisestä Jumalaksi, osittaisesta täydelliseksi, maisesta taivaalliseksi, ajallisuudesta ikuisuuteen.
129:4.8 (1426.1) Kahdennenkymmenennenyhdeksännen vuotensa päättyessä Jeesus Nasaretilainen oli käytännöllisesti katsoen elänyt loppuun elämän, jonka elämistä edellytetään lihalliseen ruumiiseen pukeutuneilta kuolevaisilta. Hän saapui maan päälle sinä Jumalan täyteytenä, joka oli määrä tuoda julki ihmiselle. Hänestä oli nyt tullut jotakuinkin täydellinen ihminen, joka odotti tilaisuutta päästä tulemaan julki Jumalalle. Ja kaiken tämän hän teki, ennen kuin oli täyttänyt kolmekymmentä vuotta.
Urantia-kirja
Luku 130
130:0.1 (1427.1) ROOMALAISEEN maailmaan suuntautuneeseen matkaansa Jeesus käytti maan päällä viettämänsä elämän kahdennestakymmenennestäkahdeksannesta vuodesta suurimman osan ja kahdennenkymmenennenyhdeksännen vuoden kokonaisuudessaan. Jeesus ja molemmat intialaiset, Gonod ja hänen poikansa Ganid, lähtivät Jerusalemista sunnuntaiaamuna, huhtikuun 26. päivänä vuonna 22 jKr. He taittoivat matkaa ennalta laaditun aikataulun mukaan, ja Jeesus lausui hyvästit isälle ja tämän pojalle Charaxin kaupungissa Persianlahden rannalla joulukuun 13. päivänä seuraavana vuonna eli vuonna 23 jKr.
130:0.2 (1427.2) Jerusalemista he menivät Joppan kautta Kesareaan. Kesareassa he nousivat laivaan, joka purjehti Aleksandriaan. Aleksandriasta he purjehtivat Kreetan Laseaan. Kreetalta he purjehtivat Karthagoon ja pistäytyivät hetkeksi Kyrenessä. Karthagossa he nousivat laivaan, joka purjehti Napoliin ja pysähtyi välillä Maltalla, Syrakuusassa ja Messinassa. Napolista he menivät Capuaan, josta matka jatkui Via Appiaa myöten Roomaan.
130:0.3 (1427.3) Roomassa-oleskelunsa jälkeen he matkustivat maitse Tarentumiin, josta he purjehtivat Kreikan Ateenaan pysähtyen matkalla Nikopoliissa ja Korintissa. Ateenasta matka jatkui Troaksen kautta Efesokseen. Efesoksesta he purjehtivat Kyprokselle ja käväisivät välillä Rodoksella. Kyproksella-käyntiin ja siellä lepäämiseen kului aikaa melkoisesti, ja sen jälkeen he purjehtivat Syyrian Antiokiaan. Antiokiasta he matkustivat etelään ja Siidoniin ja kulkivat sitten Damaskokseen. Sieltä he matkustivat karavaanin mukana Mesopotamiaan kulkien Thapsakoksen ja Larissan kautta. He viipyivät jonkin aikaa Babylonissa, kävivät Uurissa ja muilla paikoilla ja menivät sitten Susaan. Susasta he matkustivat Charaxiin, ja tällä paikkakunnalla Gonod ja Ganid astuivat laivaan, joka vei heidät Intiaan.
130:0.4 (1427.4) Damaskoksessa työskentelemiensä neljän kuukauden aikana Jeesus oppi Gonodin ja Ganidin puhuman kielen alkeet. Damaskoksessa ollessaan hän oli suuren osan ajastaan työskennellyt kääntämällä tekstejä kreikan kielestä eräälle Intiassa puhutulle kielelle. Tässä työssä häntä avusti muuan syntyperäinen intialainen Gonodin kotiseudulta.
130:0.5 (1427.5) Välimeren piirissä suorittamansa matkan aikana Jeesus käytti noin puolet jokaisesta päivästä siihen, että hän opetti Ganidia ja toimi tulkkina Gonodin liikeneuvotteluissa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä. Vapaasti käytettävissään olleen loppupäivän Jeesus omisti siihen, että hän solmi läheisiä henkilökohtaisia suhteita kanssaihmisiinsä, niitä likeisiä yhteyksiä tämän maailman kuolevaisiin, jotka olivat niin luonteenomaisia hänen toiminnalleen näinä vuosina, vähän ennen kuin hän ryhtyi julkiseen toimintaansa.
130:0.6 (1427.6) Jeesus tutustui länsimaiden ja Levantin korkeampaan aineelliseen ja älylliseen kulttuuriin ensi käden havaintoja niistä tekemällä ja olemalla niihin suoraan kosketuksissa. Gonodilta ja tämän lahjakkaalta pojalta hän oppi hyvin paljon Intian ja Kiinan sivilisaatiosta ja kulttuurista, sillä Gonod, joka itse oli Intian kansalainen, oli tehnyt kolme laajaa matkaa keltaisen rodun keisarikuntaan.
130:0.7 (1427.7) Nuori Ganid oppi Jeesukselta tämän pitkän ja läheisen yhdessäolon aikana paljon. He kiintyivät suuresti toisiinsa, ja nuoren miehen isä yritti moneen kertaan taivuttaa Jeesusta tulemaan heidän mukaansa, sitten kun he palaisivat Intiaan, mutta joka kerta Jeesus torjui ehdotuksen vetoamalla siihen, että hänen oli välttämättä palattava perheensä luokse Palestiinaan.
130:1.1 (1428.1) Kun he viipyivät Joppassa, Jeesus tapasi Gadiahin, filistealaisen tulkin, joka työskenteli nahkuri Simonin palveluksessa. Gonodin mesopotamialaisagentit olivat käyneet paljon kauppaa tämän Simonin kanssa, siksi Gonod ja hänen poikansa halusivat matkallaan Kesareaan vierailla hänen luonaan. Sillä aikaa kun he oleskelivat Joppassa, Jeesuksesta ja Gadiahista tuli hyvät ystävät. Tämä nuori filistealainen oli totuudenetsijä. Jeesus oli totuudenantaja, hän oli totuus tuolloin Urantialla eläneelle sukupolvelle. Kun suuri totuudenetsijä ja suuri totuudenantaja kohtaavat, seurauksena on uuden totuuden kokemisesta koituva suuri ja vapauttava valaistuminen.
130:1.2 (1428.2) Eräänä päivänä illallisen jälkeen Jeesus ja nuori filistealainen olivat kävelyllä meren rannalla, ja Gadiah, joka ei tiennyt tämän ”Damaskoksen kirjanoppineen” olevan niin hyvin perillä heprealaisista perimätiedoista, osoitti Jeesukselle laituria, jolta Joonan kerrottiin nousseen laivaan huono-onnisella Tarsiksen-merimatkallaan. Ja huomautuksensa tehtyään hän esitti Jeesukselle seuraavan kysymyksen: ”Kuinka on, luuletko ison kalan tosiaankin nielaisseen Joonan?” Jeesus tajusi, että tämä perimätieto oli vaikuttanut nuoren miehen elämään tavattomasti, ja että tapauksen mietiskely oli iskostunut hänen mieleensä mielettömänä ajatuksena yrittää pakoilla velvollisuuttaan. Sen vuoksi Jeesus ei sanonutkaan mitään, mikä olisi yhtäkkiä hävittänyt perustukset vaikuttimilta, jotka nyt ohjasivat kysyjän käytännön elämää. Esitettyyn kysymykseen vastatessaan Jeesus sanoi: ”Ystäväni, olemme kaikki joonaita, joilla on elämä elettävänämme Jumalan tahdon mukaisesti, ja joka kerta, kun koetamme vältellä tämänhetkistä elämän elämisen velvollisuutta kaukana oleviin houkutuksiin pakenemalla, me sillä keinoin saatamme itsemme sellaisten voimien välittömään vaikutuspiiriin, joita eivät ohjaa totuuden vallat eivätkä vanhurskauden voimat. Velvollisuuden pakoilu on samaa kuin totuuden uhraaminen. Valon ja elämän palveluksesta pakeneminen ei voi johtaa kuin tuskallisiin ristiriitoihin vaikeiden itsekkyyden valaiden kanssa, ja nämä ristiriidat vievät lopulta pimeyteen ja kuolemaan, elleivät tällaiset Jumalan hylkäävät joonaat, vaikkapa vasta epätoivon syövereissä, muuta mieltään etsiäkseen Jumalaa ja hänen hyvyyttään. Ja kun tällaiset pettyneet sielut vilpittömästi etsivät Jumalaa – isoavat totuutta ja janoavat vanhurskautta –, ei ole mitään, joka voisi pitää heitä kauemmin vankeudessa. Olivatpa he langenneet miten syvälle hyvänsä, niin sitten kun he koko sydämellään etsivät valkeutta, taivaan Herran Jumalan henki vapauttaa heidät heidän vankeudestaan. Huonot elämänolot sylkäisevät heidät kuivalle maalle, jolla avautuu uudet mahdollisuudet uuteen palveluun ja elämän viisaampaan elämiseen.”
130:1.3 (1428.3) Jeesuksen esittämä opetus vaikutti Gadiahiin syvästi, ja he keskustelivat meren rannalla myöhään yöhön. Ja ennen kuin he menivät majapaikkaansa, he rukoilivat yhdessä ja toistensa puolesta. Tämä oli sama Gadiah, joka myöhemmin kuunteli Pietarin saarnaamista ja josta tuli syvästi Jeesus Nasaretilaiseen uskova. Kerran hän kävi muutamana iltana Dorcasin kodissa ikimuistettavan väittelyn Pietarin kanssa. Ja Gadiah vaikutti suuresti siihen, että varakas nahkakauppias Simon päätti lopullisesti omaksua kristinuskon.
130:1.4 (1428.4) (Tässä kertomuksessa, joka käsittelee Jeesuksen tällä Välimeren ympäristöön suuntautuneella matkalla tekemää henkilökohtaista työtä oman aikansa kuolevaisten parissa, käännämme hänen sanansa saamamme luvan mukaisesti sellaisin kielellisin ilmaisuin, joita Urantialla tämän esityksen laatimisen aikoihin käytetään.)
130:1.5 (1429.1) Jeesuksen viimeinen tapaaminen Gadiahin kanssa sujui hyvästä ja pahasta käydyn keskustelun merkeissä. Tätä nuorta filistealaista kiusasi kovasti se hänen epäoikeudenmukaisuutena tuntemansa seikka, että maailmassa esiintyi hyvän rinnalla pahaa. Hän sanoi: ”Jos Jumala on loputtoman hyvä, miten hän voi sallia, että me kärsimme pahan aiheuttamista murheista; ja kuka ylipäätään luo pahan?” Noihin aikoihin monet vielä uskoivat, että Jumala loi niin hyvän kuin pahankin, mutta Jeesus ei tällaista erhettä koskaan opettanut. Tähän kysymykseen vastatessaan Jeesus sanoi: ”Veljeni, Jumala on rakkaus. Hän on sen vuoksi pakostakin hyvä, ja hänen hyvyytensä on niin suurta ja todellista, ettei siihen kerta kaikkiaan mahdu mitään niin pientä ja epätodellista kuin paha. Jumala on niin positiivisesti hyvä, että hänessä ei ehdottomasti ole sijaa negatiiviselle pahalle. Paha on niiden ihmisten epäkypsä valinta ja ajattelematon harha-askel, jotka vastustavat hyvyyttä, hylkivät kauneutta ja jotka ovat epälojaaleja totuudelle. Paha on vain kypsymättömyydestä johtuvaa sopeutumattomuutta tai tietämättömyyden hajottavaa ja vääristelevää vaikutusta. Paha on se väistämätön pimeys, joka seuraa valon epäviisaan hylkäämisen kintereillä. Pahaa on, mikä on pimeää ja epätotta, ja mistä tietoisesti omaksuttuna ja tieten tahtoen hyväksyttynä tulee synti.
130:1.6 (1429.2) ”Antaessaan sinulle kyvyn valita totuuden ja erheen välillä taivaallinen Isäsi loi valon ja elämän positiivisen tien potentiaalisen negaation. Mutta tällaisia pahuutta ilmentäviä erheitä ei todellisuudessa ole olemassa kuin vasta sitten, kun älyllinen luotu elämäntapansa väärin valitsemalla tahtoo, että ne ovat olemassa. Ja sitten nämä pahuudet tällaisten itsepäisten ja kapinallisten luotujen tekemin tietoisin ja harkituin valinnoin korottuvat myöhemmin synniksi. Tämän vuoksi taivaassa oleva Isämme sallii hyvän ja pahan kulkea rinnakkain elämän loppuun saakka, aivan kuten luonto antaa vehnän ja lusteen kasvaa vieri vieressä elonkorjuuseen asti.” Gadiah oli täysin tyytyväinen Jeesuksen hänen kysymykseensä esittämään vastaukseen, kunhan heidän tämän jälkeen käymänsä keskustelu oli selvittänyt hänen mielelleen näiden suurimerkityksisten toteamusten todellisen tarkoituksen.
130:2.1 (1429.3) Jeesus ja hänen ystävänsä joutuivat viipymään Kesareassa odotettua pitempään, sillä huomattiin yhden suurikokoisen peräsinmelan olevan vaarassa haljeta siinä aluksessa, johon he olivat aikeissa nousta. Kapteeni päätti, että jäätäisiin satamaan siksi aikaa, kun uutta melaa veistettiin. Tällaiseen tehtävään tarvittavista ammattitaitoisista puutyömiehistä oli pulaa, ja niin Jeesus tarjoutui auttamaan. Iltaisin Jeesus ystävineen kuljeskeli kauniilla muurilla, joka toimi satama-alueen ympärillä kiertävänä kävelytienä. Ganid kuunteli kiinnostuneena Jeesuksen selittäessä kaupungin vedenkäyttöjärjestelmää ja tekniikkaa, jolla vuorovesi-ilmiötä käytettiin hyväksi kaupungin katujen ja viemäreiden huuhtelemiseen. Augustuksen temppeli teki syvän vaikutuksen tähän intialaisnuorukaiseen. Temppeli sijaitsi mäen päällä, ja sen harjalla seisoi kolossaalinen Rooman keisarin patsas. Kesareassa-oleskelunsa toisena iltapäivänä kaikki kolme olivat läsnä Kesarean valtavassa amfiteatterissa järjestetyssä näytöksessä. Siellä oli tilaa kahdellekymmenelletuhannelle katsojalle. Ja samana iltana he menivät teatteriin katsomaan kreikkalaista näytelmää. Ganidille nämä olivat ensimmäiset hänen koskaan näkemänsä senlaatuiset näytökset, ja hän esitti niiden johdosta Jeesukselle monta kysymystä. Kolmannen päivän aamuna he suorittivat muodollisen vierailun kuvernöörin palatsiin, sillä Kesarea oli Palestiinan pääkaupunki ja Rooman prokuraattorin residenssikaupunki.
130:2.2 (1429.4) Heidän majatalossaan asui myös Mongoliasta saapunut kauppias, ja koska tämä kaukoidän mies puhui melko hyvin kreikkaa, Jeesus kävi hänen kanssaan monta pitkää keskustelua. Jeesuksen elämänfilosofia teki syvän vaikutuksen tähän mieheen, eikä hän koskaan unohtanut Jeesuksen viisaita sanoja tämän puhuttua ”taivaallisen elämän elämisestä siten, että joka päivä alistutaan taivaallisen Isän tahtoon, jo silloin kun vielä ollaan maan päällä.” Tämä kauppias oli taolainen, ja hänestä oli sitä tietä tullut uskova, joka uskoi lujasti oppiin universaalisesta Jumaluudesta. Mongoliaan palatessaan hän ryhtyi opettamaan naapureilleen ja liiketuttavilleen näitä korkeampia totuuksia, ja välitön seuraus näistä toimista oli hänen vanhimman poikansa päätös ruveta taolaispapiksi. Koko elinikänsä tämä nuori mies vaikutti menestyksellisesti korkeamman totuuden puolesta, ja hänen työtään jatkoivat hänen poikansa ja pojanpoikansa, jotka niin ikään olivat hartaan uskollisia opille yhdestä Ainoasta Jumalasta – Taivaan Korkeimmasta Hallitsijasta.
130:2.3 (1430.1) Samalla kun on todettava, että varhaiskristillisen kirkon itäinen haara, jonka pääpaikka oli Filadelfiassa, pitäytyi Jerusalemin veljiä uskollisemmin Jeesuksen opetuksiin, on myös valittaen todettava, ettei sen keskuudesta noussut ketään Pietarin kaltaista, joka olisi mennyt Kiinaan tai ketään Paavalin kaltaista, joka olisi lähtenyt Intiaan, joissa maissa hengellinen maaperä olisi ollut perin otollinen uuden valtakuntaevankeliumin siemenen kylvölle. Nimenomaan nämä Jeesuksen opetukset, muodossa, jossa filadelfialaiset niitä vaalivat, olisivat vedonneet aivan yhtä välittömästi ja tehokkaasti Aasian hengellisesti isoavien kansojen mieleen kuin Pietarin ja Paavalin saarnaaminen lännessä.
130:2.4 (1430.2) Muuan nuori mies, joka työskenteli eräänä päivänä Jeesuksen kanssa peräsinmelan kimpussa, kiinnostui suuresti sanoista, joita Jeesus heidän ahertaessaan laivaveistämöllä tunti tunnin jälkeen lausui. Kun Jeesus antoi hänen ymmärtää, että taivaassa oleva Isä oli kiinnostunut maan päällä olevien lastensa hyvinvoinnista, tämä nuori, Anaxandos-niminen kreikkalainen sanoi: ”Jos Jumalat ovat kiinnostuneita minusta, mikseivät he erota tämän työpajan julmaa ja epäoikeudenmukaista työnjohtajaa?” Häntä hätkähdytti Jeesuksen vastaus: ”Koska sinä tiedät, miten olla ystävällinen ja mikä arvo on oikeudenmukaisuudella, niin ehkäpä Jumalat ovat tuoneet tämän erehtyvän miehen lähellesi, jotta sinulla olisi tilaisuus johdattaa hänet tälle paremmalle tielle. Ehkäpä sinä olet se suola, jonka on määrä tehdä tästä veljestä kaikkien muiden ihmisten kannalta miellyttävämmän; ellet nimittäin ole käynyt mauttomaksi. Nykyisellään tämä mies pitää sinua vallassaan sillä, että hänen huonot tapansa vaikuttavat sinuun epäedullisesti. Miksi et osoita pitäväsi pahan aisoissa hyvyyden voimalla, ja sillä tavoin sinusta tulisi kaikkien teidän kahdenvälisten suhteittenne herra? Uskaltaisin väittää, että sinussa oleva hyvä voisi voittaa hänessä olevan pahan, jos antaisit sille kunnollisen ja elävän mahdollisuuden. Ei ole kuolevaisten olemassaolon piirissä kiehtovampaa seikkailua kuin on saada nauttia siitä riemusta, että pääsee aineellista elämää edustavaksi hengellisen energian ja jumalallisen totuuden kumppaniksi näiden käydessä jonkin voitokkaista kamppailuistaan erhettä ja pahaa vastaan. On ihmeellinen ja uudistava kokemus päästä hengellisen valon eläväksi kanavaksi hengellisessä pimeydessä kyyhöttävälle kuolevaiselle. Jos sinulle on siunattu totuutta enemmän kuin tälle miehelle, hänen tarpeensa tulisi olla sinulle haaste. Ethän toki ole pelkuri, joka voisi seisoskella rannalla katselemassa, kun uimataidoton lähimmäinen menehtyy! Kuinka paljon onkaan tämän miehen pimeydessä rämpivä sielu hänen veteen hukkuvaa ruumistaan arvokkaampi!”
130:2.5 (1430.3) Jeesuksen sanat liikuttivat Anaxandosia valtavasti. Eikä aikaakaan, kun hän kertoi esimiehelleen, mitä Jeesus oli sanonut, ja sinä iltana he molemmat pyysivät Jeesuksen neuvoa siinä mielessä, mitä he tekisivät sielunsa hyväksi. Ja sitten myöhemmin, kun Kesareassa oli julistettu kristillistä sanomaa, nämä molemmat miehet – toinen kreikkalainen ja toinen roomalainen – uskoivat, mitä Filippus saarnasi, ja heistä tuli Filippuksen perustaman seurakunnan eturivin jäseniä. Myöhemmin tämä nuori kreikkalainen nimitettiin sen roomalaisen sadanpäämiehen, Corneliuksen, apulaiseksi, josta Pietarin toiminnan tuloksena tuli uskova. Anaxandos jakoi edelleen valoa niille, jotka kyyhöttivät pimeydessä, ja hän jatkoi toimintaansa aina Paavalin vangitsemiseen asti. Tällöin hänet surmattiin vahingossa, kun hän oli hoivaamassa kärsiviä ja kuolevia suuressa kahdenkymmenentuhannen juutalaisen teurastuksessa.
130:2.6 (1431.1) Tähän aikaan Ganid alkoi vähitellen saada selville, että hänen opettajansa käytti vapaa-aikansa tähän epätavalliseen henkilökohtaiseen kanssaihmistensä palvelemiseen, ja nuori intialainen ryhtyi ottamaan selville, mikä oli näiden alituisten toimintojen vaikuttimena. Hän kysyi: ”Miksi käytät jatkuvasti aikaasi näihin keskusteluihin muukalaisten kanssa?” Ja Jeesus vastasi: ”Ganid, kukaan ihminen ei ole Jumalaa tuntevalle muukalainen. Kun koet löytäväsi taivaassa olevan Isän, huomaat samalla kaikkien ihmisten olevan veljiäsi, ja näyttääkö se sinusta kummalliselta, jos joku tuntuu iloitsevan vasta löydetyn veljen kohtaamisesta? Saada tutustua veljiinsä ja sisariinsa, tietää heidän ongelmansa ja oppia rakastamaan heitä, siinä on elämisen korkein kokemus.”
130:2.7 (1431.2) Tämä oli keskustelu, joka jatkui pitkälle yöhön, ja sen kuluessa nuori mies pyysi Jeesusta kertomaan, mikä ero on Jumalan tahdon ja sen ihmismielen tekemän valinnan välillä, jota sitäkin kutsutaan tahdoksi. Jeesuksen vastauksen ydinsisältö oli seuraava: Jumalan tahto on Jumalan toimintatapa; kumppanuutta Jumalan tekemän valinnan kanssa, kun edessä on mikä tahansa potentiaalinen vaihtoehto. Jumalan tahdon tekeminen on sen vuoksi etenevä kokemus yhä enemmän Jumalan kaltaiseksi muuttumisesta, ja Jumala on kaiken hyvän, kauniin ja toden lähde ja määränpää. Ihmisen tahto on tie, jota ihminen ratkaisuja tehdessään noudattaa; se on kaikkea, mitä kuolevainen päättää olla ja tehdä. Tahto on tietoisen olennon harkiten tekemä valinta, joka johtaa älylliseen pohdintaan perustuvaan päätöksentekokäyttäytymiseen.
130:2.8 (1431.3) Samana iltapäivänä Jeesus ja Ganid olivat huvitelleet leikkimällä varsin älykkään paimenkoiran kanssa, ja Ganid halusi tietää, oliko koiralla sielu, oliko sillä tahto, ja hänen kysymykseensä vastatessaan Jeesus sanoi: ”Koiralla on mieli, joka kykenee tuntemaan aineellisen ihmisen, isäntänsä, mutta se ei kykene tuntemaan Jumalaa, joka on henki. Niinpä koiralla ei ole hengellistä olemusta eikä sillä voi olla hengellistä kokemusta. Koiralla voi olla tahto, jonka se on saanut luonnolta ja jota koulutus on mahdollisesti vielä lisännyt, mutta tällainen mielen kyky ei ole hengellinen vaikuttaja, eikä se ole verrattavissa ihmisen tahtoon, sikäli ettei se ole pohdiskelevaa – se ei ole tulos korkeampien ja moraalisten merkitysten erottamisesta tai hengellisten ja ikuisten arvojen valitsemisesta. Juuri se, että kuolevaisella on kyky erottaa hengellinen ja valita totuus, tekee hänestä moraalisen olennon, luodun, jolle on annettu hengellisen vastuullisuuden attribuutit ja ikuisen eloonjäämisen potentiaali.” Jeesus selitti lisäksi, että koska eläimeltä puuttuvat äsken mainitut mentaaliset kyvyt, eläinkunta ei ajallisuudessa milloinkaan kykene kehittämään puhekieltä eikä kokemaan mitään, mikä vastaisi persoonallisuuden eloonjäämistä ikuisuudessa. Tänä päivänä saamansa opetuksen tuloksena Ganid ei enää koskaan uskonut, että ihmisten sielut siirtyisivät eläinten ruumiiseen.
130:2.9 (1431.4) Seuraavana päivänä Ganid puhui tästä kaikesta isänsä kanssa, ja juuri Gonodin kysymykseen vastatessaan Jeesus selitti, että ”ne ihmistahdot, joiden aika ei täyty muusta kuin ihmisen animaalisen olemassaolon aineellisiin ongelmiin liittyvien ajallisten ratkaisujen tekemisestä, ovat tuomitut tuhoutumaan ajallisuudessa. Jotka tekevät täydestä sydämestään kumpuavia moraalisia päätöksiä ja varauksettomia hengellisiä ratkaisuja, samastuvat sitä kautta yhä enemmän sisimmässään olevaan jumalalliseen henkeen, ja muuntuvat siten yhä suuremmin ikuisen eloonjäämisen – jumalallista palvelua merkitsevän päättymättömän edistymisen – liittyviksi arvoiksi.”
130:2.10 (1431.5) Tänä samana päivänä kuulimme ensi kertaa tuon suurimerkityksisen totuuden, joka nykyisen kielenkäytön mukaan ilmaistuna kuuluisi: ”Tahto on se ihmismielen ilmentymä, joka antaa subjektiiviselle tietoisuudelle mahdollisuuden tuoda itsensä julki objektiivisesti ja kokea se ilmiö, että ihminen haluaa olla Jumalan kaltainen.” Ja juuri tässä samassa merkityksessä jokaisesta pohdiskelevasta ja hengellisesti asennoituneesta ihmisestä voi tulla luova.
130:3.1 (1432.1) Kesareassa-käynti oli ollut vaiheikas, ja kun laiva oli korjattu, Jeesus ja hänen kaksi ystäväänsä lähtivät päivänä muutamana puoliltapäivin kohti Egyptin Aleksandriaa.
130:3.2 (1432.2) Kolmikon matka Aleksandriaan oli mitä miellyttävin. Ganid iloitsi merimatkasta, eikä Jeesus juuri muuta ehtinyt kuin vastailla hänen kysymyksiinsä. Kun he lähestyivät kaupungin satamaa, nuoressa miehessä herätti kiinnostusta Faroksen suuri majakka. Majakka sijaitsi saarella, jonka Aleksanteri oli yhdistänyt aallonmurtajalla mantereeseen ja luonut sillä keinoin kaksi suurenmoista satamaa ja tehnyt samalla Aleksandriasta Afrikan, Aasian ja Euroopan kauppamerenkulun solmukohdan. Tämä suuri majakka oli yksi maailman seitsemästä ihmeestä ja kaikkien myöhemmin rakennettujen majakoiden esikuva. He nousivat varhain aamulla katsomaan tätä ihmisen ihmishenkien turvaksi rakentamaa loistavaa laitosta, ja Ganidin ihastuksenhuutojen välissä Jeesus sanoi: ”Ja sinä, poikani, tulet Intiaan palatessasi olemaan kuin tämä majakka, vielä senkin jälkeen kun isäsi on laskettu haudan lepoon. Tulet olemaan kuin elämän valo niille, jotka ympärilläsi kyyhöttävät pimeydessä; valo, joka näyttää kaikille sitä haluaville väylän, joka vie turvallisesti pelastuksen satamaan.” Ja Jeesuksen kättä puristaessaan Ganid sanoi: ”Niin olen.”
130:3.3 (1432.3) Ja huomautamme taas, että kristinuskon alkuaikojen opettajat tekivät suuren virheen sikäli, että he niin yksinomaisesti kohdistivat huomionsa roomalaisen maailman läntiseen sivilisaatioon. Jeesuksen opetukset olisi ensimmäisen vuosisadan mesopotamialaisten uskovien vaalimassa muodossa otettu halukkaasti vastaan Aasian uskonnonharjoittajien eri ryhmien keskuudessa.
130:3.4 (1432.4) Neljä tuntia maihinnousun jälkeen he asettuivat asumaan sen pitkän ja leveän valtakadun itäpään tuntumaan, joka yli kolmekymmentä metriä leveänä ja kahdeksan kilometriä pitkänä ulottui tämän miljoonan asukkaan kaupungin länsirajoille asti. Luotuaan ensimmäisen yleissilmäyksen kaupungin tärkeimpiin nähtävyyksiin, joihin kuuluivat yliopisto (museo), kirjasto, Aleksanterin kuninkaallinen mausoleumi, palatsi, Neptunuksen temppeli, teatteri ja gymnasion, Gonod lähti liikeasioilleen, kun Jeesus ja Ganid sen sijaan menivät kirjastoon. Kirjasto oli maailman suurin. Sinne oli kerätty lähes miljoona käsikirjoitusta kaikkialta sivistyneestä maailmasta: Kreikasta, Roomasta, Palestiinasta, Parthiasta, Intiasta, Kiinasta ja jopa Japanista. Tässä kirjastossa Ganid näki koko maailman laajimman kokoelman intialaista kirjallisuutta; ja he viettivät siellä jonkin hetken joka päivä niin kauan kuin he viipyivät Aleksandriassa. Jeesus kertoi Ganidille siellä suoritetusta heprealaisten kirjoitusten kääntämisestä kreikan kielelle. Ja he keskustelivat keskustelemasta päästyään maailman kaikista uskonnoista, ja Jeesus koetti osoittaa tälle nuorelle mielelle, mikä niissä itse kussakin oli totta, ja sanoi aina sen perään: ”Mutta Jahve on Jumala, joka kehittyi Melkisedekin tekemistä totuuden paljastuksista ja Abrahamin kanssa solmitusta liitosta. Juutalaiset olivat Abrahamin jälkeläisiä, ja myöhemmin he ottivat haltuunsa juuri sen maan, jossa Melkisedek oli elänyt ja opettanut ja josta hän lähetti opettajia kaikkialle maailmaan. Ja lopulta juutalaisten uskonto toi mitään muuta maailmanuskontoa selvemmin julki sen, että Israelin Herra, Jumala, on taivaassa oleva Universaalinen Isä.”
130:3.5 (1432.5) Jeesuksen johdolla Ganid laati kokoelman maailman kaikkien niiden uskontojen opetuksista, jotka tunsivat jonkin Universaalisen Jumaluuden, jos kohta niissä saattoi enemmän tai vähemmän ilmetä myös alisteisten jumaluuksien tunnustamista. Asiasta paljon keskusteltuaan Jeesus ja Ganid tekivät johtopäätöksen, ettei roomalaisilla ollut uskonnossaan todellista Jumalaa, että heidän uskontonsa oli tuskin enempää kuin keisarinpalvontaa. He päättelivät, että kreikkalaisilla oli kyllä filosofia, muttei oikeastaan uskontoa persoonallisine Jumalineen. Mysteerikultit he hylkäsivät niiden monikerroksisuudesta johtuvan sekavuuden takia ja siksi, että niiden erilaiset käsitykset Jumaluudesta näyttivät olevan johdettuja muista ja vanhemmista uskonnoista.
130:3.6 (1433.1) Vaikka nämä käännökset tehtiinkin jo Aleksandriassa, Ganid järjesti nämä valikoimat ja lisäsi niihin omat päätelmänsä, vasta kun heidän Roomassa-oleskelunsa läheni loppuaan. Hän oli hyvin yllättynyt huomiostaan, että maailman uskonnollisen kirjallisuuden parhaat kirjoittajat tunnustivat kaikki enemmän tai vähemmän selkeästi ikuisen Jumalan olemassaolon ja olivat hänen luonteestaan ja suhteestaan kuolevaiseen ihmiseen varsin paljossa samaa mieltä.
130:3.7 (1433.2) Aleksandriassa ollessaan Jeesus ja Ganid viettivät paljon aikaa museossa. Tämä museo ei ollut harvinaisten esineiden kokoelma, vaan paremminkin taiteen, tieteen ja kirjallisuuden yliopisto. Oppineet professorit pitivät siellä luentoja päivittäin, ja tuohon aikaan se oli läntisen maailman ajattelun keskus. Päivästä päivään Jeesus tulkitsi luentoja Ganidille. Toisen viikon aikana tämä nuori mies eräänä päivänä huudahti: ”Opettaja Joosua, sinä tiedät enemmän kuin nämä professorit. Sinun pitäisi nousta seisomaan ja kertoa heille ne suurenmoiset asiat, jotka olet kertonut minulle. Paljo ajattelu on sumentanut heidät. Puhun tästä isälleni, ja hän saa järjestää asian.” Jeesus hymyili ja sanoi: ”Sinä olet ihaileva oppilas, mutta nämä opettajat eivät ole kiinnostuneita sellaisesta, että sinä ja minä heitä opettaisimme. Hengellistymättömästä oppineisuudesta johtuva ylpeys on ihmisen kokemuksessa salakavala asia. Oikea opettaja säilyttää älyllisen rehellisyytensä pysymällä iäti opiskelijana.”
130:3.8 (1433.3) Aleksandria oli kaupunki, jossa vallitsi länsimaisen kulttuurin sekoitus, ja Rooman jälkeen se oli maailman suurin ja suurenmoisin kaupunki. Siellä sijaitsi maailman suurin juutalainen synagoga, seitsemänkymmenen johtavan vanhimman eli Aleksandrian sanhedrinin hallintopaikka.
130:3.9 (1433.4) Gonodin monien liiketuttavien joukkoon kuului muuan Alexander-niminen juutalainen pankkiiri, jonka veli, Filon, oli tuon ajan kuuluisa uskonnonfilosofi. Filon oli ottanut itselleen ylistettävän mutta äärimmäisen vaikean tehtävän saattaa sopusointuun kreikkalainen filosofia ja heprealainen teologia. Ganid ja Jeesus keskustelivat paljon Filonin opetuksista ja odottivat saavansa olla läsnä jollakin hänen luennollaan, mutta koko heidän Aleksandriassa-olonsa ajan tämä kuuluisa hellenistijuutalainen makasi sairaana vuoteessaan.
130:3.10 (1433.5) Kreikan filosofiassa ja stoalaisissa opinkappaleissa oli paljon sellaista, jota Jeesus saattoi suositella Ganidille, mutta hän teroitti tämän nuorukaisen mieleen sitä totuutta, että nämä uskomusjärjestelmät samoin kuin muutamien hänen omaan kansaansa kuuluvien epämääräiset opetukset olivat uskontoja vain siinä mielessä, että ne johdattivat ihmisiä löytämään Jumalan ja saamaan elävän kokemuksen Iankaikkisen tuntemisesta.
130:4.1 (1433.6) Aleksandriasta-lähtöään edeltäneenä iltana Ganid ja Jeesus kävivät pitkän keskustelun erään hallituksen palkkaaman professorin kanssa, joka luennoi yliopistossa Platonin opetuksista. Jeesus toimi oppineen kreikkalaisopettajan tulkkina, muttei liittänyt mukaan mitään omia opetuksiaan, jotka olisivat osoittaneet Kreikan filosofian virheelliseksi. Gonod oli sinä iltana muualla hoitamassa liikeasioitaan, joten professorin poistuttua opettaja ja oppilas kävivät Platonin opeista pitkän keskustelun, jossa sydän puhui sydämelle. Vaikka Jeesus hyväksyi varauksin jotkin kreikkalaiset opetukset, jotka liittyivät sellaiseen teoriaan, että maailman kaikki aineelliset olevaiset ovat varjomaisia heijastumia näkymättömistä mutta konkreettisemmista hengellisistä realiteeteista, hän koetti kuitenkin laskea luotettavamman perustuksen nuorukaisen ajattelulle. Niinpä hän ryhtyi pitämään pitkää esitelmää universumissa vallitsevan todellisuuden luonteesta. Pääkohdittain esitettynä ja nykyisen kielenkäytön mukaan ilmaistuna Jeesus sanoi Ganidille seuraavaa:
130:4.2 (1434.1) Universumitodellisuuden lähde on Infiniittinen. Finiittistä luomistulosta edustavat aineelliset olevaiset ovat Paratiisi-esikuvan ja ikuisen Jumalan Universaalisen Mielen ajallis-avaruudellisia seuraamuksia. Fyysisessä maailmassa ilmenevä kausaatio, älyllisyyden maailmassa ilmenevä tajunta ja hengen maailmassa ilmenevä edistyvä minuus – universaaliseen mittakaavaan projisoituina, ikuisiin keskinäissuhteisiin kytkeytyneinä sekä laadultaan täydellisiksi ja arvoltaan jumalallisiksi koettuina nämä realiteetit – ovat Korkeimman todellisuus. Mutta alati muuttuvassa universumissa kausaation, älyllisyyden ja henkikokemuksen Alkuperäinen Persoonallisuus on muuttumaton, absoluuttinen. Kaikki olevaiset, yksinpä rajattomien arvojen ja jumalallisten ominaisuuksien ikuisessa universumissakin, saattavat muuttua ja usein ne niin tekevätkin, mutta Absoluutit eivät muutu, eikä myöskään muutu sellaisen fyysisen statuksen, sellaisen älyllisen kattavuuden tai sellaisen hengellisen identiteetin saavuttanut, joka on absoluuttinen.
130:4.3 (1434.2) Korkein taso, jolle finiittinen luotu voi edistyä, on Universaalisen Isän tunnistaminen ja Korkeimman tunteminen. Ja vielä silloinkin tällaiset kohtalon lopullisuuteen päässeet olennot kokevat fyysisen maailman liikkeissä ja sen aineellisissa ilmiöissä yhä muutosta. Samoin he ovat edelleenkin selvillä minuuden edistymisestä noustessaan hengellistä universumia yhä vain korkeammalle ja tietoisuuden laajenemisesta heidän arvostuksensa älyllistä kosmosta kohtaan ja reagointinsa sen suhteen syvetessä. Vasta kun luodun tahto on täydellistä, sopusointuista ja ristiriidatonta, voi hänestä tulla yhtä Luojan kanssa; ja tällainen jumalallisuutta oleva tila saavutetaan ja se ylläpidetään vain sillä, että luotu elää elämäänsä ajallisuudessa ja ikuisuudessa jatkuvasti ja johdonmukaisesti niin, että hän mukauttaa finiittisen henkilökohtaisen tahtonsa Luojan jumalalliseen tahtoon. Isän tahdon täyttämisen halun tulee aina olla Jumalan ylösnousemuksellisen pojan sielussa ylimpänä ja hänen mieleensä nähden hallitsevana.
130:4.4 (1434.3) Silmäpuoli ei voi koskaan toivoa näkevänsä perspektiivin luomaa syvyyttä. Myöskään yksisilmäiset aineelliset luonnontieteilijät tai yksisilmäiset hengelliset mystikot ja allegoristit eivät voi nähdä oikein eivätkä todellisuutta vastaavalla tavalla käsittää universumitodellisuuden todellisia syvyyksiä. Kaikki luodun kokemukseen kuuluvat todelliset arvot ovat kätkeytyneinä tiedostamisen syvyyteen.
130:4.5 (1434.4) Kausaatio, josta puuttuu mieli, ei kykene karkeasta ja yksinkertaisesta kehittämään hienostunutta ja monimutkaista; yhtä vähän kykenee kokemus, josta puuttuu henki, kehittämään ajallisuuden kuolevaisten aineellisesta mielestä ikuisen eloonjäämisen edellyttämiä jumalallisia luonteenpiirteitä. Se yksi universumin attribuutti, joka varsin yksinomaisesti luonnehtii infiniittistä Jumaluutta, on tämä loputon persoonallisuuden luova lahjoittaminen, persoonallisuuden, joka voi jäädä eloon yhä pitemmälle edistyvässä Jumaluuden saavuttamisessa.
130:4.6 (1434.5) Persoonallisuus on se kosminen varustus, se universaalisen todellisuuden osa-alue, joka voi ilmetä rinnan loputtoman muuttumisen kanssa ja samalla säilyttää identiteettinsä kaikkien näiden muutosten keskellä ja ainiaan jälkeenkinpäin.
130:4.7 (1434.6) Elämä on alkuperäisen kosmisen kausaation sopeutuma universumissa esiintyvien olosuhteiden esittämiin vaatimuksiin ja niiden tarjoamiin mahdollisuuksiin, ja se siirtyy olevaisuuden piiriin Universaalisen Mielen toimin ja Jumalan henkikipinän antamasta aktivoivasta sysäyksestä, Jumalan, joka on henki. Elämän merkitys on sen sopeutuvaisuus; elämän arvo on sen etenemiskyky – kyky edetä jopa jumalatietoisuuden korkeuksiin saakka.
130:4.8 (1434.7) Ellei tajunnallinen elollisuus sopeudu universumiin, se johtaa kosmiseen epäharmoniaan. Persoonallisuuden tahdon lopullinen poikkeaminen siitä, mihin universumit pyrkivät, päätyy älylliseen eristykseen, persoonallisuuden eristymiseen. Sisimmässä olevan henkiopastajan menettämistä seuraa hengellisen olemassaolon päättyminen. Älyllisestä ja etenevästä elollisuudesta tulee silloin itsessään ja itsestään kiistaton todiste siitä, että on olemassa tarkoituksellinen universumi, joka ilmentää jumalallisen Luojan tahtoa. Ja kokonaisuutena ottaen tämä elollisuus ponnistelee kohti korkeampia arvoja ja pitää lopullisena määränpäänään Universaalista Isää.
130:4.9 (1435.1) Ihmisen ja eläimen mielen välillä on vain aste-ero, ellei oteta huomioon korkeampia ja kvasihengellisiä älyllisyyden avuja. Sen vuoksi eläimet (joilta puuttuu palvonta ja viisaus) eivät kykene kokemaan ylitietoisuutta, tietoisuutta tietoisuudesta. Eläimen mieli on tietoinen vain objektiivisesta universumista.
130:4.10 (1435.2) Tieto on aineellisen eli tosiasiat erottavan mielen sfääri. Totuus on sellaisen hengellisesti varustautuneen älyllisyyden piiri, joka on tietoinen Jumalan tuntemisesta. Tieto on osoitettavissa, totuus koetaan. Tieto on mielen omaisuutta, totuus on sielun, edistyvän minän, kokemus. Tietämys on ei-hengellisen tason funktio, totuus on universumien mielellis-henkisen tason osa-alue. Aineellisen mielen silmä näkee tosiasiatiedon maailman, hengellistyneen älyn silmä erottaa todellisten arvojen maailman. Synkronoituina ja harmonisoituina nämä kaksi näkemystä paljastavat todellisuuden maailman, jossa viisaus tulkitsee universumin ilmiöt edistyvän omakohtaisen kokemuksen lähtökohdista.
130:4.11 (1435.3) Erhe (paha) on epätäydellisyyden rangaistus. Epätäydellisyydestä kertovat ominaisuudet tai sopeutumattomuudesta kertovat tosiasiat paljastuvat aineellisella tasolla kriittisen tarkastelun ja tieteellisen erittelyn tuloksena, moraalisella tasolla ne paljastuvat inhimillisen kokemuksen kautta. Se, että paha on olemassa, on todisteena mielen epätäsmällisyyksistä ja kehittyvän minuuden epäkypsyydestä. Näin ollen paha myös mittaa, missä määrin universumista tehty tulkinta on epätäydellinen. Mahdollisuus virheiden tekemiseen kuuluu luonnostaan viisauden hankkimiseen; siihen järjestykseen, jonka mukaan edetään osittaisesta ja ajallisesta täydelliseen ja ikuiseen, suhteellisesta ja epätäydellisestä lopulliseen ja täydellistyneeseen. Erhe on suhteellisen epätäydellisyyden varjo, jonka on välttämättömyyden pakosta langettava ihmisen nousevan, Paratiisin täydellisyyteen johtavan universumitien poikki. Erhe (paha) ei ole aktuaalinen universumiominaisuus, vaan se on yksinkertaisesti sen huomaamista, että siinä, miten vajavaiseen finiittiseen kuuluva epätäydellisyys suhteutuu Korkeimman ja Perimmäisen toinen toistaan korkeampiin tasoihin, vallitsee tietty suhteellisuus.
130:4.12 (1435.4) Vaikka Jeesus kaiken tämän puhuikin nuorukaiselle kielellä, joka soveltui parhaiten tämän ymmärrykseen, niin esityksen päättyessä Ganidin silmäluomet tuntuivat raskailta, ja hän oli kohta sikeässä unessa. Seuraavana aamuna he nousivat varhain astuakseen laivaan, jonka määräsatama oli Lasea Kreetan saarella. Mutta ennen heidän laivaannousuaan nuorukaisemme halusi esittää vielä muutaman kysymyksen siitä, mitä on paha. Näihin kysymyksiin Jeesus vastasi:
130:4.13 (1435.5) Paha on suhteellisuuskäsite. Se nousee esille tarkasteltaessa epätäydellisyyksiä, jotka ilmenevät olevaisista ja olennoista koostuvan finiittisen universumin luomassa varjossa, sillä tämä kosmos peittää näkyvistä sen elävän valon, joka ilmentää universaalisesti Infiniittisen Ainoan ikuisia realiteetteja.
130:4.14 (1435.6) Potentiaalinen paha kuuluu luonnostaan Jumalan julkitulon väistämättömään epätäydellisyyteen ajan ja avaruuden rajoittamana infiniittisyyden ja ikuisuuden ilmennyksenä. Siitä tosiasiasta, että osittainen on olemassa rinnan täysimääräisen kanssa, muodostuu todellisuuden suhteellisuus, se tekee välttämättömäksi älyllisen valintojen tekemisen ja sen aikaansaannosta on, että hengen tunnistamisessa ja siihen reagoimisessa esiintyy arvotasoja. Ajallisen ja rajoittuneen luodun mielessä oleva epätäydellinen ja finiittinen käsitys Infiniittisestä on itsessään ja sinänsä potentiaalinen paha. Mutta jos hän aiheettomasti vain lisää erhettä suorittamalla puutteellisesti näiden alun perin myötäsyntyisten älyllisten epäsointujen ja hengellisten vajavaisuuksien järkevän hengellisen oikaisemisen, se on samanveroista aktuaalisen pahan todellistumisen kanssa.
130:4.15 (1436.1) Kaikki paikoilleen jähmettyneet, kuolleet käsitykset ovat potentiaalisesti pahaa. Suhteellisen ja elävän totuuden finiittinen varjo on alituisessa liikkeessä. Paikoilleen juuttuneet käsitykset jarruttavat aina tiedettä, politiikkaa, yhteiskuntaa ja uskontoa. Paikoilleen juuttuneet käsitykset saattavat edustaa tiettyä tietämystä, mutta niistä puuttuu viisautta ja ne ovat vailla totuutta. Mutta älä anna suhteellisuuden käsitteen johtaa itseäsi niin harhaan, että sinulta jää huomaamatta, miten universumi koordinoituu kosmisen mielen ohjauksessa ja miten Korkeimman energia ja henki sitä vakaasti valvovat.
130:5.1 (1436.2) Matkalaisten Kreetalle-menoon liittyi vain yksi tarkoitus, ja se oli virkistäytyminen, kuljeskelu saaren eri puolilla ja kiipeily vuorilla. Tuolloisilla kreetalaisilla ei ollut kovinkaan kadehdittava maine ympäristön kansojen keskuudessa. Jeesus ja Ganid onnistuivat kuitenkin nostamaan monta sielua ajattelun ja elämän korkeammille tasoille, ja näin he laskivat perustan sille, että jälkeenpäin saapuneet evankeliumien opetukset omaksuttiin nopeasti, kunhan ensimmäiset saarnaajat Jerusalemista saapuivat. Jeesus rakasti näitä kreetalaisia olkoonkin, että Paavali lausui heistä kovia sanoja lähettäessään sittemmin Tiituksen tälle saarelle järjestämään uudelleen heidän seurakuntiaan.
130:5.2 (1436.3) Kreetan vuorenrinteellä Jeesus kävi Gonodin kanssa ensimmäisen pitkän keskustelun uskonnosta. Se teki isään syvän vaikutuksen, ja hän sanoi: ”En todellakaan ihmettele, että poika uskoo kaiken, minkä hänelle kerrot, mutta enpä tiennyt tällaista uskontoa olevan edes Jerusalemissa saati sitten Damaskoksessa.” Juuri Kreetalla-oleskelun aikana Gonod ehdotti ensimmäisen kerran Jeesukselle, että tämä lähtisi heidän mukanaan Intiaan, ja Ganidia ilahdutti ajatus, että Jeesus saattaisi suostua sellaiseen järjestelyyn.
130:5.3 (1436.4) Kun Ganid eräänä päivänä kysyi Jeesukselta, miksei tämä ollut antautunut julkisen opettajan työhön, Jeesus sanoi: ”Poikani, kaiken on odotettava kunnes sen aika tulee. Synnyt maailmaan, mutta kannatpa asiasta miten paljon huolta hyvänsä, tuotpa julki kärsimättömyytesi miten ponnekkaasti tahansa, se ei auta sinua varttumaan. Kaikissa tällaisissa asioissa sinun on odotettava aikaasi. Vain aika kypsyttää puun vihreät hedelmät. Vuodenaika seuraa vuodenaikaa ja auringonlasku seuraa auringonnousua vain ajan kulumisen myötä. Olen nyt matkalla Roomaan sinun ja isäsi kanssa, ja siinä on kylliksi tälle päivälle. Huomispäiväni on kokonaan taivaassa olevan Isäni käsissä.” Ja sitten hän kertoi Ganidille tarinan Mooseksesta ja neljänkymmenen vuoden valppaasta odotuksesta ja jatkuvasta valmistautumisesta.
130:5.4 (1436.5) Heidän Kali Limenesissä käydessään tapahtui jotakin, mitä Ganid ei koskaan unohtanut. Tämän tapahtuman muisto pani hänet aina toivomaan, että hän voisi tehdä jotakin synnyinmaansa Intian kastijärjestelmän muuttamiseksi. Juopunut hylkiö kävi yleisellä maantiellä orjatytön kimppuun. Nähdessään tytön tukalan tilanteen Jeesus ryntäsi paikalle ja veti neidon pois hullun kynsistä. Kun pelästynyt lapsi tarrautui häneen, hän ojensi voimakkaan oikean käsivartensa ja piti raivostuneen miehen turvallisen välimatkan päässä, kunnes miespaha oli vihaisilla iskuillaan ilmaa huitoessaan uuvuttanut itsensä. Ganid tunsi äkillistä, voimakasta halua auttaa Jeesusta tilanteen hoitamisessa, mutta hänen isänsä kielsi häntä. Vaikka he eivät osanneetkaan puhua tytön kieltä, tämä kykeni ymmärtämään heidän armeliaan tekonsa ja ilmaisi eleillään arvostavansa sitä täydestä sydämestään, kun kaikki kolme saattoivat häntä kotiin. Jeesus ei ehkä kertaakaan koko lihallisessa hahmossa viettämänsä elämän aikana joutunut tämän lähemmäksi henkilökohtaista yhteenottoa aikalaistensa kanssa. Mutta sinä iltana hänellä olikin vaikea tehtävä hänen koettaessaan selittää Ganidille, miksei hän lyönyt juoppoa miestä. Ganidin mielestä tätä miestä olisi pitänyt lyödä vähintäänkin yhtä monta kertaa kuin tämä oli lyönyt tyttöä.
130:6.1 (1437.1) Kun he olivat vuorilla, Jeesus kävi pitkän keskustelun erään pelokkaan ja alakuloisen nuoren miehen kanssa. Löytämättä lohdutusta ja rohkeutta tovereidensa seurasta tämä nuorukainen oli etsiytynyt kukkuloiden yksinäisyyteen. Hän oli kasvanut kiinni avuttomuuden ja alemmuuden tunteeseen. Näitä luontaisia taipumuksia olivat lisänneet vielä ne lukuisat vaikeat olosuhteet, jotka tämä poikanen oli varttuessaan joutunut kohtaamaan ja joista on erikseen mainittava se, että hän kahdentoistaikäisenä menetti isänsä. Kun he kohtasivat, Jeesus sanoi: ”Tervehdys, ystäväiseni! Miksi näin kauniina päivänä noin alakuloisena? Jos on tapahtunut jotakin, joka huolestuttaa sinua, niin ehkäpä voin jollakin keinoin auttaa sinua. Ja minulle tuottaa joka tapauksessa todellista iloa, kun saan tarjota palveluksiani.”
130:6.2 (1437.2) Nuori mies oli haluton keskustelemaan, ja niin Jeesus lähestyi toistamiseen hänen sieluaan ja sanoi: ”Ymmärrän sinun nousseen näille kukkuloille päästäksesi pois ihmisten näkyviltä. Siksi et tietenkään ole halukas keskustelemaan kanssani, mutta tahtoisin tietää, ovatko nämä kukkulat sinulle tuttuja; tiedätkö, minne polut vievät? Ja osaisitko sattumalta neuvoa minulle parhaan reitin Feniksiin?” Sattui niin, että tämä nuorukainen tunsi nämä vuoret oikein hyvin, ja häntä todellakin alkoi kovasti kiinnostaa kertoa Jeesukselle, mikä olisi Feniksiin vievä tie, jopa niin, että hän piirsi maahan kaikki polut ja selitti juurta jaksain jokaisen yksityiskohdan. Mutta hän hämmästyi ja hänen uteliaisuutensa heräsi, kun Jeesus hyvästit lausuttuaan ja ikään kuin lähtöä tehden yhtäkkiä kääntyi häneen päin sanoen: ”Tiedän varsin hyvin sinun haluavan, että sinut jätettäisiin yksin omaan lohduttomuuteesi, mutta minun taholtani ei olisi sen paremmin ystävällistä kuin oikeudenmukaistakaan ottaa sinulta vastaan näin aulista apua siinä, miten pääsen parhaiten Feniksiin, ja sitten ajattelemattomasti poistua luotasi vähääkään yrittämättä vastata vetoavaan avun- ja opastuksenpyyntöösi siitä, mikä on paras reitti päämäärään, jota täällä vuoren kupeessa viipyessäsi sydämessäsi etsit. Aivan kuten sinä näin hyvin tunnet Feniksiin vievät polut siksi, että olet ne monet kerrat kulkenut, niin tunnen minäkin hyvin tien särkyneiden toiveidesi ja hukkaan valuneiden pyrkimystesi kaupunkiin. Ja koska olet pyytänyt minulta apua, en tuota sinulle pettymystä.” Nuorukainen tunsi melkein kuin olisi saanut iskun vasten kasvoja, mutta hänen onnistui pusertaa suustaan: ”Mutta – enhän minä pyytänyt sinulta mitään.” Ja Jeesus laski levollisesti kätensä hänen olalleen ja sanoi: ”Et, poikani, et sanoin, vaan kaipaavin katsein sinä minun sydämeeni vetosit. Poikaseni, sille, joka rakastaa lähimmäisiään, sille sinun itseluottamuksen puutteesta ja epätoivosta kertova ilmeesi on paljon puhuva avunpyyntö. Istuhan vierelleni, kun kerron sinulle palvelun poluista ja onnen valtateistä, jotka johtavat oman minuuden murehtimisista rakkaudesta kertovien toimintojen tuottamaan iloon ihmisten veljeskunnan piirissä ja taivaan Jumalan palveluksessa.”
130:6.3 (1437.3) Nyt nuori mies halusikin jo kovasti keskustella Jeesuksen kanssa, ja hän polvistui Jeesuksen jalkojen juureen pyytäen hartaasti Jeesusta auttamaan häntä, osoittamaan hänelle tien, jota kautta hän pääsisi pakoon omaa henkilökohtaisen murheen ja tappion maailmaansa. Jeesus sanoi: ”Nouse ylös, ystäväni! Nouse seisomaan kuin mies! Vähäiset viholliset voivat sinua ympäröidä ja monet esteet viivyttää, mutta tämän maailman ja universumin suuret olevaiset ja todelliset olevaiset ovat puolellasi. Aurinko nousee joka aamu tervehtimään sinua, niin kuin se tervehtii mahtavinta ja menestyksekkäintä miestä, jonka maa päällään kantaa. Katso – sinä olet varreltasi vahva ja lihaksiltasi väkevä – fyysinen varustuksesi on keskitasoa parempi. Se on tietenkin jotakuinkin hyödytön silloin, kun vain kyyhötät täällä vuoren kupeessa murehtimassa vastoinkäymisiäsi – todellisia ja kuviteltuja. Mutta voisit ruumiisi voimin tehdä jotakin suurta, jos rientäisit sinne, missä suuret teot odottavat tekijäänsä. Nyt koetat paeta onnetonta minuuttasi, mutta sellainen ei onnistu. Sinä itse ja elämiseesi liittyvät ongelmat ovat todellisia; et pääse niitä pakoon niin kauan kuin elät. Ja sitten vielä: sinulla on kirkas ja kyvykäs mieli. Voimakkaalla ruumiillasi on älykäs mieli sitä ohjaamassa. Pane mielesi työhön ratkaisemaan ongelmansa. Opeta älysi tekemään työtä hyväksesi. Kieltäydy jo sellaisesta, että pelko hallitsee sinua kuin jotakin ajatuksetonta eläintä. Mielesi tulisi olla rohkea liittolaisesi elämän ongelmiesi ratkaisemisessa, sen sijaan että olet, kuten olet tähän asti ollut, sen viheliäinen ja pelokas orja ja masennuksen ja tappiontunteen kahlerenki. Mutta kaikkein arvokkainta on, että todellisiin tuloksiin pääsyn potentiaalisi on henki, joka elää sisimmässäsi ja joka kannustaa ja innoittaa mieltäsi itsensä hallitsemiseen ja ruumiin aktivoimiseen, jos tahdot päästää sen pelon kahleista ja annat hengelliselle olemuksellesi sillä keinoin mahdollisuuden aloittaa elävän uskon sisältämällä väkevyydellä vapautumisesi kaikesta toimettomuuden mukanaan tuomasta pahasta. Ja silloin, ei aikaakaan, kun tämä usko kukistaa ihmistenpelon sillä, että nyt on mukana vaikuttamassa myös pakottava, uusi ja kaikkea hallitseva lähimmäisenrakkaus, joka tulee kohta täyttämään sielusi ääriään myöten, sillä sydämessäsi on syntynyt tietoisuus siitä, että olet Jumalan lapsi.
130:6.4 (1438.1) ”Tänä päivänä, poikani, sinun on määrä syntyä uudelleen, sinulle annetaan uusi asema ihmisenä, joka uskoo ja jolla on rohkeutta ja joka on Jumalan tähden antautunut ihmisten palvelemiseen. Ja kun sinusta näin tulee sisimmässäsi uudella tavalla elämään asennoitunut, tulee sinusta niin ikään uudella tavalla universumiin asennoitunut. Olet syntynyt uudelleen – syntynyt hengestä – ja tästä lähtien koko elämäsi on oleva voitokkaiden saavutusten täyttämää elämää. Sen jälkeen hankaluus vain elähdyttää sinua, pettymys kannustaa sinua eteenpäin, vaikeudet ovat sinulle vain haaste ja esteet ovat sinulle vain virkistykseksi. Nouse, nuori mies! Sano hyvästit elämälle, jota elit pelosta madellen ja pelkuruuttasi paeten. Riennä taas velvollisuuksiesi pariin ja elä lihallinen elämänvaiheesi Jumalan poikana, kuolevaisena, joka on antautunut jalostavaan ihmisten palvelemiseen maan päällä ja jonka on määrä astua ylivertaiseen ja ikuiseen Jumalan palvelemiseen ajattomuudessa.”
130:6.5 (1438.2) Tästä Fortune-nimisestä nuorukaisesta tuli sittemmin Kreetan kristittyjen johtaja ja Tiituksen läheinen työtoveri tämän ponnistellessa Kreetan kristittyjen tilanteen kohentamiseksi.
130:6.6 (1438.3) Matkalaiset olivat perusteellisesti levänneitä ja virkistyneitä, kun he puolelta päivin eräänä päivänä valmistautuivat purjehtimaan Karthagoon Pohjois-Afrikassa. Matkan varrella he poikkesivat kahdeksi päiväksi Kyrenessä. Kyrenessä Jeesus ja Ganid antoivat ensiavun eräälle Rufus-nimiselle poikaselle, joka oli loukkaantunut täydessä kuormassa olevien härkävankkureiden rikkouduttua. He kantoivat pojan tämän kotiin äitinsä hoiviin. Ja eipä osannut hänen isänsä, Simon, edes uneksia, että mies, jonka ristiä hän sittemmin roomalaissotilaan käskystä kantoi, oli sama muukalainen, joka kerran osoitti ystävällisyyttä hänen pojalleen.
130:7.1 (1438.4) Matkalla Karthagoon Jeesus keskusteli matkatovereidensa kanssa enimmän aikaa sosiaalisista, poliittisista ja kaupallisista asioista, uskonnosta puhuttiin tuskin sanaakaan. Gonod ja Ganid huomasivat ensimmäistä kertaa, että Jeesus oli hyvä tarinankertoja, ja vähän väliä he pyysivät häntä kertomaan juttuja aiemmasta elämästään Galileassa. He tulivat myös tietämään, että hän oli kasvanut Galileassa eikä Jerusalemissa tai Damaskoksessa.
130:7.2 (1438.5) Kun Ganid, joka oli huomannut useimpien heidän kohtaamiensa ihmisten viehättyvän Jeesukseen, kysyi, mitä pitäisi tehdä saadakseen ystäviä, hänen opettajansa sanoi: ”Tunne kiinnostusta kanssaihmisiäsi kohtaan, opettele rakastamaan heitä ja etsi tilaisuutta tehdäksesi heidän hyväkseen jotakin, josta olet varma, että he haluavat niin tehtävän”, ja sitten hän lainasi vanhaa juutalaista sanontaa: ”Jos kuka haluaa, että hänellä on ystäviä, esiintyköön ystävällisesti.”
130:7.3 (1439.1) Karthagossa Jeesus kävi erään mitralaispapin kanssa pitkän ja ikimuistettavan keskustelun kuolemattomuudesta, ajallisuudesta ja ikuisuudesta. Tämä persialainen oli saanut kasvatuksensa Aleksandriassa, ja hänen halunsa oppia Jeesukselta oli todellista. Jeesuksen hänen moniin kysymyksiinsä esittämän vastauksen ydinsisältö oli nykypäivän ilmaisuja käyttäen seuraava:
130:7.4 (1439.2) Aika on se soljuvien ajallisten tapahtumien virta, jonka luodun olennon tietoisuus tajuaa. Aika on sille peräkkäisyysasetelmalle annettu nimi, jonka avulla tapahtumat tunnistetaan ja erotetaan toisistaan. Avaruuden universumi on ajallisuuteen suhteutuva ilmiö, kun sitä tarkastellaan mistä hyvänsä sen sisällä olevasta pisteestä, joka on Paratiisin paikallaan pysyvän asuinsijan ulkopuolella. Aikaan kuuluva liike paljastuu vain suhteessa johonkin sellaiseen, joka ei liiku avaruudessa ajallisena ilmiönä. Universumien universumissa Paratiisi ja sen Jumaluudet nousevat sekä ajallisuuden että avaruuden yläpuolelle. Asutuissa maailmoissa ihmispersoonallisuus (jonka sisällä asuu ja jota suuntaa Paratiisin-Isän henki) on se ainoa fyysisesti suhteutunut realiteetti, joka voi nousta ajallisten tapahtumien aineellisen peräkkäisyyden yläpuolelle.
130:7.5 (1439.3) Toisin kuin ihminen, eläimet eivät tajua aikaa, ja ihmisestäkin aika näyttää hänen kapea-alaisen ja rajoittuneen näköpiirinsä takia peräkkäisten tapahtumien sarjalta. Mutta kun ihminen nousee ylemmäs, kun hän etenee sisäänpäin, avartuva näkemys tästä tapahtumain kulkueesta on sellainen, että se nähdään yhä enemmän koko laajuudessaan. Mikä aikaisemmin näytti peräkkäisten tapahtumien ketjulta, onkin silloin näyttäytyvä ehyenä ja täydellisesti suhteutettuna syklinä. Kehämäinen samanaikaisuus tulee tällä tavoin yhä laajemmin syrjäyttämään aikaisemman tietoisuuden tapahtumien lineaarisesta peräkkäisyydestä.
130:7.6 (1439.4) Avaruudesta, ajan asettamissa kehyksissä, on olemassa seitsemän erilaista käsitystä. Avaruuden mittaamiseen käytetään aikaa, mutta avaruutta ei käytetä ajan mittaamiseen. Luonnontieteilijän hämmentyneisyys johtuu siitä, ettei hän tiedosta avaruuden todellisuutta. Avaruus ei ole pelkästään älyllinen käsitys universumiobjektien toisiinsa suhteutumisessa esiintyvästä variaatiosta. Avaruus ei ole tyhjä, ja ainoa sellainen ihmisen tuntema olevainen, joka kykenee edes osittain nousemaan avaruuden yläpuolelle, on mieli. Mieli kykenee toimimaan aineellisten objektien avaruuteen suhteutumisen käsityksestä riippumattomasti. Avaruus on suhteellisen ja verrattain finiittinen kaikille olennoille, joilla on luodun status. Mitä lähemmäksi tajunta pääsee tietoisuutta seitsemästä kosmisesta ulottuvuudesta, sitä lähemmäksi perimmäisyyttä tulee käsitys potentiaalisesta avaruudesta. Mutta avaruuspotentiaali on kiistattoman perimmäistä vain absoluuttisella tasolla.
130:7.7 (1439.5) Lienee ilmeistä, että kosmoksen nousevilla ja täydellistyvillä tasoilla universaalisella todellisuudella on laajeneva ja aina suhteellinen merkitys. Perimmältäänhän on niin, että eloon jäävät kuolevaiset saavuttavat identiteetin seitsenulotteisessa universumissa.
130:7.8 (1439.6) Alkuperältään aineellisen mielen käsitys ajasta ja avaruudesta tulee pakostakin laajenemaan sitä mukaa, kun tajuinen ja käsityksiä muodostava persoonallisuus nousee universumien tasoja ylöspäin. Kun ihminen saavuttaa mielen, joka on olevaisuuden aineellisen tason ja hengellisen tason välissä, hänen käsityksensä ajasta ja avaruudesta laajenevat suunnattomasti sekä tajuamisen laadun että kokemuksen määrän osalta. Edistyvän henkipersoonallisuuden laajenevat kosmiset käsitykset johtuvat sekä ymmärryksen syvyyden että tietoisuuden kattavuuden lisäyksistä. Ja sitä mukaa kun persoonallisuus kulkee eteenpäin – ylöspäin ja sisäänpäin – jumaluudenkaltaisuuden transsendentaalisille tasoille, sitä enemmän ajan ja avaruuden käsitys alkaa lähestyä Absoluuttien ajattomia ja avaruudettomia käsitteitä. Perimmäisen kohtalon omaavien lasten on suhteellisesti ja transsendentaalista tuloksiinpääsyä vastaten määrä muodostaa itselleen kuva näistä absoluuttisen tason käsityksistä.
130:8.1 (1440.1) Maltan saari oli ensimmäinen pysähdyspaikka matkalla Italiaan. Jeesus kävi siellä pitkän keskustelun erään Claudus-nimisen masentuneen ja lannistuneen nuoren miehen kanssa. Tämä onneton oli ajatellut riistää hengen itseltään, mutta päätettyään keskustelunsa damaskoslaisen kirjanoppineen kanssa hän sanoi: ”Haluan kohdata elämän kuin mies. Olen kyllästynyt leikkimään pelkuria. Palaan omieni pariin ja aloitan kaiken taas alusta.” Pian hänestä tulikin intomielinen kyynikkosaarnaaja, ja hieman myöhemmin hän lyöttäytyi yhteen Pietarin kanssa ja julisti kristinuskoa Roomassa ja Napolissa. Pietarin kuoleman jälkeen hän jatkoi matkaansa Espanjaan evankeliumia saarnaten. Mutta hän ei milloinkaan tiennyt, että mies, joka Maltalla häntä innosti, oli sama Jeesus, jonka hän myöhemmin julisti maailman Vapahtajaksi.
130:8.2 (1440.2) Syrakuusassa he viettivät kokonaisen viikon. Heidän sielläoleskelunsa ajalta on merkittävimpänä tapahtumana mainittava Esran, uskostaan luopuneen juutalaisen, uskoonpalauttaminen. Esra oli sen kievarin isäntä, jossa Jeesus ja hänen seuralaisensa majailivat. Esra lumoutui siitä, että Jeesus lähestyi häntä, ja hän pyysi Jeesusta auttamaan häntä saamaan takaisin Israelin uskon. Hän ilmaisi toivottomuutensa sanomalla: ”Tahdon olla oikea Abrahamin poika, mutta en kykene löytämään Jumalaa.” Jeesus virkkoi: ”Jos todella haluat löytää Jumalan, tuo halu on itsessään todistus siitä, että olet jo löytänyt hänet. Vaikeutesi ei ole siinä, ettet kykene löytämään Jumalaa, sillä Isä on jo löytänyt sinut. Vaikeutesi on yksinkertaisesti siinä, että et tunne Jumalaa. Etkö ole lukenut profeetta Jeremian kirjasta: ’Sinä olet etsivä minua ja löytävä minut, kunhan etsit minua kaikesta sydämestäsi’? Ja lisäksi vielä, eikö tämä sama profeetta sano myös: ’Ja minä annan sinulle sydämen, jolla sinä minut tunnet; jolla sinä tunnet, että minä olen Herra, ja että sinä olet kuuluva minun kansaani, ja minä olen oleva sinun Jumalasi’? Ja etkö ole lukenut pyhistä kirjoituksista kohtaa, jossa sanotaan: ’Hän kääntää kasvonsa ihmisten puoleen, ja jos joku silloin sanoo: Olen syntiä tehnyt ja väännellyt sen, mikä oikein oli, ja se ei minua hyödyttänyt, niin Jumala on silloin vapauttava pimeydestä tämän ihmisen sielun, ja hän on näkevä valkeuden’?” Ja Esra löysi Jumalan, ja se toi hänen sielulleen tyydytyksen. Myöhemmin tämä juutalainen rakennutti yhdessä erään äveriään kreikkalaiskäännynnäisen kanssa Syrakuusan ensimmäisen kristillisen kirkon.
130:8.3 (1440.3) Messinaan he pysähtyivät vain yhdeksi päiväksi, mutta se oli kyllin pitkä aika heidän muuttaa yhden pikkupojan elämä. Tämä oli hedelmienkaupustelija, jolta Jeesus osti hedelmiä ja jota hän vuorostaan ravitsi elämän leivällä. Poikanen ei milloinkaan unohtanut Jeesuksen sanoja eikä sitä ystävällistä katsetta, jonka hän näiden sanojen lisäksi sai, kun Jeesus kätensä pojan olalle laskien lausui: ”Näkemiin poikaseni, säilytä rohkeutesi sitten kun vartut miehuuteen, ja sitten kun olet ravinnut ruumiisi, opettele myös ravitsemaan sieluasi. Ja Isäni, joka on taivaassa, on oleva kanssasi ja kulkeva edelläsi.” Pojasta tuli mitralaisen uskonnon kannattaja, ja myöhemmin hän kääntyi kristinuskoon.
130:8.4 (1440.4) Vihdoin he saapuivat Napoliin ja tunsivat, etteivät he enää olleet kaukana määränpäästään, Roomasta. Gonodilla oli Napolissa toimitettavanaan paljon liikeasioita, ja aina kun Jeesusta ei tarvittu tulkkina, hän ja Ganid viettivät vapaa-aikaansa tekemällä tutustumisretkiä kaupunkiin. Ganidista tuli vähitellen taitava huomaamaan henkilöt, jotka näyttivät olevan pulassa. He kohtasivat tässä kaupungissa paljon köyhyyttä ja jakoivat paljon almuja. Mutta Ganid ei milloinkaan käsittänyt Jeesuksen sanojen merkitystä, kun tämä lantin eräälle kerjäläiselle annettuaan kieltäytyi pysähtymästä ja lausumasta tuolle miehelle lohdutuksen sanoja. Jeesus sanoi: ”Miksi tuhlata sanoja sille, joka ei kykene tajuamaan sanomasi merkitystä? Isän henki ei kykene opettamaan eikä pelastamaan sellaista, josta ei ole Jumalan pojaksi.” Jeesus tarkoitti sanoa, ettei mies ollut mieleltään normaali, että tältä puuttui kyky vastata hengen johdatukseen.
130:8.5 (1441.1) Napolissa ei sattunut mitään merkittävää kokemusta. Jeesus ja nuori mies seuloivat kaupungin läpikotaisin ja levittivät hymyllään hyvää tuulta satojen miesten, naisten ja lasten keskuuteen.
130:8.6 (1441.2) Sieltä he kulkivat Capuan kautta Roomaan ja pysähtyivät Capuaan kolmeksi päiväksi. Via Appiaa pitkin he kulkivat kuormajuhtiensa rinnalla kohti Roomaa, ja kaikki kolme olivat innokkaita näkemään tämän imperiumin valtiattaren ja koko maailman suurimman kaupungin.
Urantia-kirja
Luku 131
131:0.1 (1442.1) JEESUKSEN, Gonodin ja Ganidin Aleksandriassa-oleskelun aikana tämä nuori mies käytti paljon aikaansa ja melkoisen summan isänsä rahoja laatiakseen kokoelman niistä maailman uskontoihin sisältyvistä opetuksista, jotka käsittelevät Jumalaa ja hänen suhteitaan kuolevaiseen ihmiseen. Ganid turvautui yli kuudenkymmenen oppineen kielenkääntäjän palveluksiin laatiessaan tätä yhteenvetoa Jumaluuksia koskevista maailman uskontojen opinkappaleista. Ja tehtäköön nyt tämän esityksen sivuilla selväksi, että kaikki nämä monoteismiä esille tuovat opetukset olivat suurelta osaltaan joko suoraan tai epäsuorasti peräisin niiden Makiventa Melkisedekin lähetyssaarnaajien julistuksista, jotka lähtivät Saalemin keskuksesta maailman ääriin levittämään oppia yhdestä Jumalasta – Kaikkein Korkeimmasta.
131:0.2 (1442.2) Seuraavaksi esitämme tiivistelmän Ganidin Aleksandriassa ja Roomassa laatimasta käsikirjoituksesta, joka hänen kuolemansa jälkeen säilyi Intiassa satojen vuosien ajan. Hän ryhmitteli aineistonsa kymmenen otsikon alle seuraavasti:
131:1.1 (1442.3) Ellei oteta lukuun juutalaisten uskonnossa säilyneitä opetuksia, niin se, mitä Melkisedekin oppilaiden opetuksista oli jäljellä, säilyi parhaiten kyynikkojen opinkappaleissa. Ganidin valikoimaan sisältyivät seuraavat ajatukset:
131:1.2 (1442.4) ”Jumala on korkein kaikista; hän on taivaan ja maan Kaikkein Korkein. Jumala on täydelliseksi saatettu ikuisuuden kehä, ja hän hallitsee universumien universumia. Hän on taivaitten ja maan ainoa luoja. Kun hän jotakin säätää, se on. Jumalamme on ainoa Jumala, ja hän on armahtavainen ja laupias. Kaikki, mikä on ylevää, pyhää, totta ja kaunista, on niin kuin meidän Jumalamme. Kaikkein Korkein on taivaan ja maan valkeus; hän on idän ja lännen, pohjoisen ja etelän Jumala.
131:1.3 (1442.5) ”Vaikka maa katoaisi, pysyisivät loistavat Korkeimman kasvot majesteettisuudessa ja kunniassa. Kaikkein Korkein on ensimmäinen ja viimeinen, kaiken alku ja loppu. Ei ole muuta Jumalaa kuin tämä ainoa Jumala, ja hänen nimensä on Totuus. Jumala on itsestään olemassa oleva, eikä hänessä ole kiivautta eikä vihamielisyyttä; hän on kuolematon ja infiniittinen. Jumalamme on kaikkeen kykenevä ja määrättömän antelias. Vaikka hän ilmeneekin monella tavalla, palvomme vain Jumalaa itseään. Jumala tietää kaiken – meidän salaisuutemme ja julkituomisemme. Hän tietää myös, minkä me itse kukin ansaitsemme. Ei ole mitään hänen mahtinsa veroista.
131:1.4 (1442.6) ”Jumala tuo rauhan, ja hän suojelee uskollisesti kaikkia, jotka häntä pelkäävät ja häneen luottavat. Hän suo pelastuksen kaikille, jotka häntä palvelevat. Koko luomakunnan olemassaolo on Kaikkein Korkeimman voiman varassa. Hänen jumalallinen rakkautensa kumpuaa hänen voimansa pyhyydestä, ja kiintymys syntyy hänen suuruutensa mahdista. Kaikkein Korkein on säätänyt, että ruumis ja sielu muodostavat yhden kokonaisuuden, ja hän on varustanut ihmisen omalla hengellään. Mitä ihminen tekee, sen täytyy päättyä, mutta mitä Luoja tekee, se jatkuu ikuisesti. Tietomme karttuu sitä mukaa kuin ihminen kokee, mutta viisauden saamme Kaikkein Korkeimman mietiskelystä.
131:1.5 (1443.1) ”Jumala lähettää sateen maan päälle, hän panee auringon loistamaan orastavan viljan ylle, ja hän antaa meille runsaan sadon tämän elämän hyvyyksiä ja ikuisen pelastuksen maailmassa, joka on tuleva. Jumalamme valta on suuri; hänen nimensä on Ylevä, ja hänen olemuksensa on käsittämätön. Kun olet sairas, juuri Kaikkein Korkein sinut parantaa. Jumala on täynnä hyvyyttä kaikkia ihmisiä kohtaan; Kaikkein Korkeimmassa meillä on verraton ystävä. Hänen armonsa tunkeutuu kaikkialle, ja hänen hyvyytensä sulkee syleilyynsä kaikki sielut. Kaikkein Korkein on muuttumaton, ja hän on auttajamme jokaisena hädän hetkenä. Käännytpä rukoillessasi mille taholle tahansa, siellä ovat Kaikkein Korkeimman kasvot ja Jumalamme kuuleva korva. Ihmisiltä voit piiloutua, mutta et Jumalalta. Jumala ei ole meistä kaukana, hän on läsnä kaikkialla. Jumala tunkeutuu kaikkialle, ja hän elää sen ihmisen sydämessä, joka pelkää hänen pyhää nimeään. Luomakunta on Luojassa ja Luoja on luomakunnassaan. Etsimme Kaikkein Korkeinta ja sitten löydämmekin hänet omasta sydämestämme. Etsit rakasta ystävää ja löydätkin hänet sielusi sisältä.
131:1.6 (1443.2) ”Ihminen, joka tuntee Jumalaa, pitää kaikkia ihmisiä vertaisinaan, he ovat hänen veljiään. Jotka ovat itsekkäitä; jotka eivät piittaa lihaa ja verta olevista veljistään, saavat palkaksensa vain kyllästymisen. Jotka rakastavat lähimmäisiään ja joilla on puhdas sydän, tulevat näkemään Jumalan. Jumala ei koskaan unohda vilpittömyyttä. Hän opastaa sydämeltään vilpittömät totuuteen, sillä Jumala on totuus.
131:1.7 (1443.3) ”Heittäkää erhe pois elämästänne ja voittakaa paha elävää totuutta rakastamalla. Kaikissa ihmissuhteissanne maksakaa paha hyvällä. Herra Jumala on armelias ja rakastava; hän on anteeksiantavainen. Rakastakaamme Jumalaa, sillä hän on ensin meitä rakastanut. Jumalan rakkauden avulla ja hänen armonsa kautta me pelastumme. Köyhät ja rikkaat ovat veljiä. Jumala on heidän Isänsä. Älä tee muille sitä pahaa, jota et soisi itsellesi tehtävän.
131:1.8 (1443.4) ”Kutsukaa kaikkina aikoina hänen nimeään, ja niin kuin te uskotte hänen nimeensä, niin tulevat teidän rukouksenne kuulluiksi. Miten onkaan suuri kunnia palvoa Kaikkein Korkeinta! Kaikki maailmat ja kaikki universumit palvovat Kaikkein Korkeinta. Ja liittäkää kaikkiin rukouksiinne kiitokset – nouskaa palvomaan. Rukouksentäyteinen palvonta karttaa pahaa ja kieltää synnin. Ylistäkäämme kaikkina aikoina Kaikkein Korkeimman nimeä. Ihminen, joka ottaa suojakseen Kaikkein Korkeimman, kätkee vajavaisuutensa universumilta. Kun seisot puhtain sydämin Jumalan edessä, koko luomakunnassa ei ole mitään, mitä pelkäisit. Kaikkein Korkein on niin kuin rakastava isä ja äiti; hän totisesti rakastaa meitä, lapsiaan maan päällä. Jumalamme on antava meille anteeksi ja ohjaava askelemme pelastuksen teille. Hän on tarttuva meitä kädestä ja johdattava meidät tykönsä. Jumala pelastaa ne, jotka häneen luottavat; hän ei pakota ihmistä palvelemaan nimeään.
131:1.9 (1443.5) ”Jos Kaikkein Korkeimman usko on astunut sisälle sydämeesi, silloin pysyt pelosta vapaana kaikki elosi päivät. Älä harmittele sitä, että jumalattomilla on menestystä; älä pelkää niitä, jotka hautovat pahaa; anna sielun kääntyä pois synnistä ja pane koko luottamuksesi pelastuksen Jumalaan. Vaeltavan kuolevaisen uupunut sielu löytää ikuisen levon Kaikkein Korkeimman käsivarsilla, viisas kaipaa jumalalliseen syleilyyn, maan lapsi halajaa Universaalisen Isän käsivarsien turvallisuutta. Jalo ihminen etsii sitä suurenmoista tilaa, jossa kuolevaisen sielu sekoittuu Korkeimman henkeen. Jumala on oikeudenmukainen: hedelmät, jotka meiltä jäävät tämän maailman istutuksiltamme saamatta, saamme seuraavassa maailmassa.”
131:2.1 (1444.1) Palestiinan keeniläiset pelastivat unohdukselta suuren osan Melkisedekin opetuksista, ja näistä muistiinmerkinnöistä – sellaisina kuin juutalaiset olivat ne säilyttäneet ja niitä muunnelleet – Jeesus ja Ganid keräsivät seuraavan valikoiman:
131:2.2 (1444.2) ”Alussa loi Jumala taivaat ja maan ja kaiken niissä olevan. Ja katso, kaikki, mitä hän oli luonut, oli sangen hyvää. Herra, hän on Jumala; hänen lisäkseen ei ole muita jumalia, ei ylhäällä taivaassa eikä alhaalla maan päällä. Siksi sinun tulee rakastaa Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi. Maa on oleva täynnä tietoa Herrasta, niin kuin vedet peittävät meren. Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, ja taivaanvahvuus kertoo hänen kättensä työstä. Päivä tulee päivän perästä puhetta pitäen, yö tulee yön jälkeen tietoa osoittaen. Ei ole puhetta eikä kieltä, jossa niiden ääni ei kuuluisi. Mitä Herra teki, on suurenmoista, ja viisaudessa hän on kaiken tehnyt; Herran suuruus on tutkimaton. Hän tietää tähtien luvun; hän kutsuu niitä kaikkia nimeltä.
131:2.3 (1444.3) ”Suuri on Herran voima ja rajaton on hänen ymmärryksensä. Näin sanoo Herra: ’Niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, niin paljon ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.’ Jumala paljastaa sen, mikä on syvyyksissä, ja sen, mikä on salassa, sillä valkeus on hänen tykönään. Herra on armahtavainen ja laupias; hän on pitkämielinen, ja hyvyyttä ja totuutta hänessä on ylen määrin. Herra on hyvä ja oikeamielinen; nöyriä hän ohjaa oikeuden mukaan. Kokeile ja huomaa, että Herra on hyvä! Siunattu on ihminen, joka Jumalaan luottaa. Jumala on turvamme ja väkevyytemme, hän on aina paikalla, kun olemme pulassa.
131:2.4 (1444.4) ”Iankaikkisesta iankaikkiseen pysyy Herran armo niiden päällä, jotka häntä pelkäävät, ja hänen vanhurskautensa saavat tuntea vielä lastemme lapsetkin. Jumala on laupias ja sääliväinen. Herra on hyvä kaikille, ja hänen laupias armeliaisuutensa lepää koko hänen luomakuntansa yllä; hän parantaa ne, joiden sydän on murtunut, ja sitoo heidän haavansa. Minne minä pakenisin Jumalan henkeä? Minne minä pääsisin, ettei Jumala siellä olisi? Näin sanoo se Korkea ja Ylhäinen, joka asuu ikuisuudessa ja jonka nimi on Pyhä: ’Minä asun korkeassa ja pyhässä paikassa; minä asun myös hänen luonaan, jonka sydän on murtunut ja jolla on nöyrä henki!’ Kukaan ei voi piiloutua Jumalaltamme, sillä hän täyttää taivaan ja maan. Iloitkoot taivaat ja riemuitkoon maa. Sanokoot kaikki kansakunnat: Herra hallitsee! Kiittäkää Jumalaa, sillä hänen armonsa ei ikinä lopu.
131:2.5 (1444.5) ”Taivaat julistavat Jumalan vanhurskautta, ja koko kansa on nähnyt hänen kunniansa. Meidät on luonut Jumala, itse emme itseämme luoneet; me olemme hänen kansansa, hänen laidunmaidensa lampaat. Hänen armonsa on iankaikkinen, ja hänen totuutensa pysyy kaikille sukupolville. Jumalamme on vallanpitäjä kansakuntien keskuudessa. Täyttyköön maa hänen kunniastaan! Oi, jospa ihmiset ylistäisivät Herraa hänen hyvyytensä takia ja niiden ihmeellisten lahjojen tähden, jotka hän on ihmisten lapsille antanut!
131:2.6 (1444.6) ”Jumala on tehnyt ihmisestä vähän jumalallista vähäisemmän ja kruunannut hänet rakkaudella ja armolla. Herra tietää vanhurskaiden tien, mutta jumalattomien tie tulee hävitetyksi. Herran pelko on viisauden alku; Korkeimman tunteminen on ymmärtämistä. Näin sanoo Kaikkivaltias Jumala: ’Kulje edelläni ja ole täydellinen.’ Älä unhota, että ylpeys käy turmion edellä ja ylimielisyyden henki lankeemuksen edellä. Joka hallitsee oman henkensä, on mahtavampi kuin se, joka valloittaa kaupungin. Näin sanoo Herra Jumala, Pyhä: ’Palaamalla hengelliseen lepoosi olet pelastuva; hiljaisuudessa ja luottavaisuudessa on oleva väkevyytesi.’ Jotka käyvät Herran puheilla, elvyttävät voimansa; he nousevat korkeuksiin kuin kotkat. He juoksevat eivätkä väsy; he kävelevät eivätkä näänny. Herra on päästävä sinut lepoon pelostasi. Näin sanoo Herra: ’Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi. Älä kauhistu, sillä minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua; minä autan sinua; totisesti, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä.’
131:2.7 (1445.1) ”Jumala on meidän Isämme; Herra on meidän lunastajamme. Herra on luonut universumin sotajoukot, ja ne kaikki ovat hänen varjeluksessaan. Hänen vanhurskautensa on vuorten kaltainen ja hänen tuomionsa kuin suuri syvyys. Hän panee meidät juomaan ilojensa virrasta, ja hänen valkeudessaan me näemme valkeuden. On ihanaa kiittää Herraa ja laulaa ylistystä Kaikkein Korkeimmalle, osoittaa rakastavaisuutta aamulla ja jumalallista uskollisuutta joka ilta. Jumalan valtakunta on iankaikkinen valtakunta, ja hänen herruutensa jatkuu sukupolvesta sukupolveen. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään, virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut vanhurskauden teille. Vaikka minä vaeltaisin kuoleman varjon laaksossa, en minä mitään pahaa pelkäisi, sillä Jumala on minun kanssani. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaikkina elinpäivinäni; ja minä saan asua Herran huoneessa iankaikkisesti.
131:2.8 (1445.2) ”Jahve on minun pelastukseni Jumala, niinpä minä panen luottamukseni jumalalliseen nimeen. Luotan Herraan koko sydämestäni; en nojaudu omaan ymmärrykseeni. Minne tahansa kuljenkin, minä tunnustan hänet, ja hän on ohjaava kulkuani. Herra on uskollinen, hän pitää sanansa niille, jotka häntä palvelevat; oikeudenmukaiset elävät siitä, että hän uskoo heihin. Ellet menesty, johtuu se siitä, että synti makaa kynnykselläsi; ihmiset korjaavat sitä pahaa, jonka he maahan kyntävät ja sen synnin, jonka he peltoon kylvävät. Älä hermoile pahantekijöiden tähden. Jos kunnioitat paatumusta sydämessäsi, ei Herra sinua kuuntele; jos teet syntiä Jumalaa vastaan, rikot myös omaa sieluasi vastaan. Jumala tuo tuomiolle jokaisen ihmisen teot kaikkine salaisuuksineen, olkoot ne hyviä tai pahoja. Niin kuin ihminen sydämessään ajattelee, sellainen hän on.
131:2.9 (1445.3) ”Herra on lähellä kaikkia, jotka hänen puoleensa vilpittömästi ja totuudellisesti kääntyvät. Itku voi kestää koko yön, mutta ilo tulee aamulla. Iloinen sydän lääkitsee kuin lääke. Mitään hyvää ei Jumala kiellä niiltä, jotka vaeltavat rehdisti. Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä muuta velvollisuutta ihmisellä ei ole. Näin sanoo Herra, joka loi taivaat ja joka muovaili maan: ’Paitsi minua, muuta Jumalaa ei ole, oikeudenmukaista Jumalaa ja pelastajaa. Maan kaikilla äärillä asuvaiset, katsokaa minun puoleeni ja olette pelastetut. Jos etsit minua, niin sinä olet löytävä minut, jos etsit minua kaikesta sydämestäsi.’ Nöyrät perivät maan ja he saavat riemuita rauhan yltäkylläisyydestä. Joka synnin kylvää, se kauheuden korjaa; joka tuulen kylvää, se myrskyn niittää.
131:2.10 (1445.4) ”’Niin tulkaa, selvitelkäämme asiat keskenämme’, sanoo Herra, ’vaikka syntinne olisivat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi. Vaikka ne olisivat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.’ Mutta pahoille ei mitään rauhaa ole; sinun syntisi ovat syynä siihen, miksi hyvyydet ovat sinua karttaneet. Jumala on minun kasvoillani näkyvä terveys ja sieluni tuntema ilo. Ikiaikojen Jumala on minun väkevyyteni; hän on meidän asuinsijamme, ja allamme ovat iankaikkiset käsivarret. Herra on lähellä niitä, joiden sydän on murtunut; hän pelastaa kaikki, joissa on lapsen henki. Monenmoiset ovat vanhurskaan koettelemukset, mutta Herra vapauttaa hänet niistä kaikista. Usko kulkusi Herran haltuun, luota häneen ja hän on saattava sen päätökseen. Se, joka asuu Kaikkein Korkeimman salaisessa paikassa, on pysyvä Kaikkivaltiaan luoman varjon alla.
131:2.11 (1445.5) ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi; älä kanna kaunaa kenellekään. Kenellekään älä tee sellaista, mitä vihaat. Rakasta veljeäsi, sillä Herra on sanonut: ’Minä olen rakastava lapsiani ylenpalttisesti.’ Oikeudenmukaisten polku on kuin säteilevä valkeus, joka loistaa kirkkaammin ja kirkkaammin, kunnes se on kuin täysi päivä. Ne, jotka ovat viisaita, loistavat kuin taivaankannen kirkkaus, ja ne, jotka käännyttävät monet vanhurskauteen, sädehtivät kuin tähdet, aina ja ikuisesti. Hylätköön syntinen pahat tapansa ja väärämielinen kapinalliset ajatuksensa. Herra sanoo: ’Palatkoot he minun tyköni, ja minä olen armahtava heidät; minä suon yltäkyllin anteeksiantamusta.’
131:2.12 (1446.1) ”Näin sanoo Jumala, taivaan ja maan luoja: ’Suuri rauha on niillä, jotka rakastavat minun lakiani. Minun käskyni ovat: Sinun tulee rakastaa minua kaikesta sydämestäsi; älä pidä muita jumalia minun edelläni; älä turhaan lausu minun nimeäni; muista sapatinpäivä pitääksesi sen pyhänä; kunnioita isääsi ja äitiäsi; älä tapa; älä tee huorin; älä varasta; älä lausu väärää todistusta; äläkä himoitse.’
131:2.13 (1446.2) ”Ja kaikille, jotka rakastavat Herraa yli kaiken ja lähimmäisiään niin kuin itseään, sanoo taivaan Jumala: ’Minä olen lunastava sinut haudasta; minä pelastan teidät kuolemasta. Minä olen oleva teidän lapsillenne armelias siinä kuin oikeudenmukainenkin. Enkö minä olekin sanonut luoduistani, jotka ovat maan päällä, että te olette elävän Jumalan poikia? Ja enkö minä ole rakastanut teitä iankaikkisella rakkaudella? Enkö olekin kehottanut teitä, että teistä tulisi minun kaltaisiani ja asuisitte ikuisesti kanssani Paratiisissa?’”
131:3.1 (1446.3) Ganid järkyttyi huomatessaan, miten lähelle buddhalaisuus tuli sellaista uskontoa, joka oli suurenmoinen ja kaunis, mutta josta puuttui Jumala ja joka oli vailla persoonallista ja universaalista Jumaluutta. Jonkin muistiinmerkinnän hän kuitenkin löysi eräistä aikaisemmista uskomuksista, ja niissä heijastui jotakin niiden Melkisedekin lähettämien uskonlevittäjien vaikutuksesta, jotka jatkoivat toimintaansa Intiassa aivan Buddhan aikoihin asti. Jeesus ja Ganid keräsivät buddhalaisesta kirjallisuudesta seuraavat lausumat:
131:3.2 (1446.4) ”Puhtaasta sydämestä on ilo pulppuava Infiniittiselle; koko olemukseni on oleva sovinnossa tämän ylimaallisen riemun kanssa. Tyytyväisyys täyttää sieluni ja sydämeni tulvehtii levollisen luottamuksen autuutta. Minussa ei ole pelkoa; olen vapaa huolista. Olen turvassa, eivätkä viholliseni voi minua hätyyttää. Olen tyytyväinen siihen, mitä luottavaisuuteni on tuonut mukanaan. Olen huomannut, että Kuolemattoman luokse on helppo päästä. Pyydän rukouksissani uskoa, joka tukisi minua pitkällä matkallani; tiedän, ettei tuonpuoleisesta tuleva usko jätä minua pulaan. Tiedän, että veljeni menestyvät, jos heitä elähdyttää Kuolemattoman usko, sama usko, joka luo vaatimattomuutta, rehtiyttä, viisautta, rohkeutta, tietoa ja peräänantamattomuutta. Luopukaamme murheesta ja hylätkäämme pelko. Pitäkäämme uskon avulla kiinni todellisesta oikeamielisyydestä ja aidosta miehekkyydestä. Oppikaamme mietiskelemään oikeudenmukaisuutta ja armoa. Usko on ihmisen todellinen rikkaus; se on se ominaisuus, jota sanotaan hyveeksi ja kunniaksi.
131:3.3 (1446.5) ”Epäoikeudenmukaisuus on halveksittavaa; synti on inhottavaa. Paha on alentavaa, haudoitpa sitä ajatuksissasi tai toitpa sen julki teoissasi. Tuska ja murhe seuraavat pahuuden polulla niin kuin tomu seuraa tuulta. Onnellisuus ja mielenrauha seuraavat ajatuksen puhtautta ja hyveellistä elämää niin kuin varjo seuraa aineellisten olevaisten substanssia. Paha on väärään suunnatun ajattelun hedelmä. On pahuutta, jos näkee syntiä, missä syntiä ei ole; jos ei näe syntiä, missä syntiä on. Paha on väärien oppien tie. Jotka karttavat pahaa nähden asiat sellaisina kuin ne ovat, saavat ilon siitä, että he näin ottavat omakseen totuuden. Inhotkaa syntiä ja tehkää sillä loppu kurjuudestanne. Kun kohotat katseesi Ylevään, käänny koko sydämestäsi pois synnistä. Älä puolustele pahaa; älä keksi veruketta synnille. Pyrkimällä hyvittämään aikaisemmat syntisi hankit voimaa vastustaaksesi tulevia synnin houkutuksia. Itsehillintä syntyy katumuksesta. Mitään, mihin olet syyllistynyt, älä jätä tunnustamatta Ylevälle.
131:3.4 (1447.1) ”Hyväntuulisuus ja ilo ovat palkka teoista, jotka on tehty hyvin ja Kuolemattoman kunniaksi. Yksikään ihminen ei voi riistää sinulta oman mielesi vapautta. Kun uskontosi usko on vapauttanut sydämesi, kun mieli on asettunut ja liikkumaton kuin vuori, silloin on sielun rauha soljuva tyynesti kuin suuri virta. Jotka ovat varmat pelastuksestaan, ovat iäti vapaat himosta, kateudesta, vihasta ja rikkauden harhoista. Vaikka usko onkin paremman elämän energia, on sinun kuitenkin sisukkuudella hankittava oma pelastuksesi. Jos haluat olla varma lopullisesta pelastumisestasi, varmistaudu silloin siitä, että koetat vilpittömästi noudattaa kaikkea, mikä on oikeamielistä. Viljele sitä sydämen vakuuttuneisuutta, joka kumpuaa sisimmästä, ja tule sillä keinoin nauttimaan ikuisen pelastuksen hurmiosta.
131:3.5 (1447.2) ”Kukaan sellainen uskonharjoittaja ei voi toivoakaan saavuttavansa kuolemattoman viisauden mukanaan tuomaa valaistumista, joka tarrautuu laiskuuteensa, vetelyyteensä, voimattomuuteensa, toimettomuuteensa, julkeuteensa ja itsekkyyteensä. Mutta jokainen, joka – jo kun hän vielä elää maan päällä – on huomaavainen, järkevä, harkitseva, harras ja vilpitön, saattaa saavuttaa suurenmoisen valaistumisen, jonka jumalallisen viisauden rauha ja vapaus tuovat mukanaan. Muista, että jokainen teko on saava palkkansa. Paha johtaa suruun, ja synti päättyy tuskaan. Ilo ja onni ovat hyvän elämän seuralaisia. Jopa pahantekijälläkin on armonaikansa, ennen kuin hänen pahojen tekojensa hedelmät kypsyvät, mutta se hetki koittaa vääjäämättä, jolloin pahojen tekojen sato täysimääräisenä korjataan. Älköön kukaan suhtautuko syntiin huolettomasti ja sanoko sydämessään: ’Väärintekemisestä koituva rangaistus ei tule lähelleni.’ Mitä sinä teet, se tehdään sinulle; se on viisas tuomio. Jos teet vääryyttä kanssaihmisillesi, se on osuva omaan nilkkaasi. Luotu ei pääse pakoon sitä, mihin hänen tekonsa hänet vievät.
131:3.6 (1447.3) ”Houkkio on sanonut sydämessään: ’Paha ei minua tavoita’; mutta turvallisuus saavutetaan, vasta kun sielu janoaa nuhdetta ja mieli etsii viisautta. Viisas ihminen on jalo sielu, joka on ystävällinen vihollistensa keskellä, levollinen levottomien joukossa ja antelias ahneiden parissa. Itserakkaus on kuin rikkaruoho kauniilla vainiolla. Itsekkyys johtaa murheeseen; alituinen huoli tappaa. Asettunut mieli tuottaa onnellisuutta. Sotureista suurin on se, joka voittaa ja kukistaa itsensä. Maltti kaikessa on hyväksi. Vain se on suurenmoinen ihminen, joka arvostaa hyvettä ja täyttää velvollisuutensa. Älä anna suuttumuksen ja vihan hallita itseäsi. Älä puhu kenestäkään tylysti. Tyytyväisyys on suurin rikkaus. Mikä viisaasti annetaan, on hyvin säästetty. Älä tee muille sellaista, mitä et soisi tehtävän itsellesi. Maksa paha hyvällä; voita paha hyvällä.
131:3.7 (1447.4) ”Oikeamielinen sielu on toivottavampi kuin on koko maanpiirin hallitsijan valta. Vilpittömyys päätyy kuolemattomuuteen; ajattelemattomasti eletty elämä päättyy kuolemaan. Jotka ovat tosissaan, eivät kuole; ajattelemattomat ovat jo nyt kuolleita. Autuaita ovat ne, joilla on ymmärrys tilasta, jossa ei ole kuolemaa. Jotka kiduttavat eläviä, löytävät tuskin onnea kuoleman jälkeen. Epäitsekkäät menevät taivaaseen, jossa he riemuitsevat loputtoman anteliaisuuden autuudessa ja jossa heidän jalo anteliaisuutensa aina vain enentyy. Jokainen kuolevainen, joka ajattelee oikeamielisesti, joka puhuu ylevästi ja toimii epäitsekkäästi, saa sen lisäksi, että hän nauttii hyveestä jo täällä tämän lyhyen elämän aikana, myös jatkaa taivaan iloista nauttimista, sen jälkeen kun ruumis on hajonnut.”
131:4.1 (1447.5) Melkisedekin lähetyssaarnaajat veivät opetuksen yhdestä Jumalasta kaikkialle, minne he matkasivat. Yhdessä muiden ja varhaisempien käsitysten kanssa monia tämän monoteistisen opin aineksia liitettiin myöhempien aikojen hindulaisuuden opetuksiin. Jeesus ja Ganid valitsivat siitä seuraavat katkelmat:
131:4.2 (1448.1) ”Hän on suuri Jumala, joka tavalla korkein. Hän on Herra, joka sulkee piiriinsä kaikki olevaiset. Hän on universumien universumin luoja ja säätelijä. Jumala on yksi Jumala; hän on yksin ja itsekseen; hän on ainoa. Ja tämä ainoa Jumala on Luojamme ja se, minne sielu viimein päätyy. Korkein on sanoin kuvaamattoman loistava; hän on Valojen Valo. Tämä jumalallinen valo valaisee jokaisen sydämen ja jokaisen maailman. Jumala on suojelijamme – hän seisoo luotujensa rinnalla – ja niistä, jotka oppivat tuntemaan hänet, tulee kuolemattomia. Jumala on energian suuri lähde; hän on Suuri Sielu. Hänen universaalinen herruutensa kattaa kaiken. Tämä ainoa Jumala on rakastava, kunniakas ja ylistettävä. Jumalamme on voimassaan verraton, ja hänen asuinsijansa on ylivertainen. Tämä kiistämätön Persoona on ikuinen ja jumalallinen; hän on aikojen alusta taivaan Herra. Kaikki profeetat ovat tervehtineet häntä, ja hän on ilmoittanut itsensä meille. Palvomme häntä. Oi, Korkein Persoona, olentojen alkulähde, luomakunnan Herra ja maailmankaikkeuden hallitsija, paljasta meille, luoduillesi, se voima, jolla pysyt läsnä olevana! Jumala on tehnyt auringon ja tähdet; hän on kirkas, puhdas ja itsestään olemassa oleva. Hänen ikuinen tietämyksensä on jumalallisen viisasta. Iankaikkiseen ei paha tunkeudu. Koska maailmankaikkeus sai Jumalasta alkunsakin, sen mukaisesti hän myös sitä hallitsee. Hän on luomakunnan syy, ja sen tähden kaikki olevaiset perustuvat häneen.
131:4.3 (1448.2) ”Jumala on jokaisen hyvän ihmisen varma turva hädän hetkellä; Kuolematon kantaa huolta koko ihmiskunnasta. Jumalan pelastus on väkevä, ja hänen hyvyytensä on armollista. Hän on rakastava suojelija, siunattu puolustaja. Sanoo Herra: ’Minä asun heidän omassa sielussaan viisauden lamppuna. Minä olen loistavien loistavuus, hyvien hyvyys. Missä kaksi tai kolme kokoontuu, siellä minäkin olen.’ Luotu ei pääse Luojan läsnäoloa pakoon. Herra laskee jopa jokaisen kuolevaisen silmien loputtomat räpäytykset; ja palvomme tätä jumalallista Olentoa erottamattomana seuralaisenamme. Hän vallitsee kaikkialla, hän on antelias, hän on läsnä kaikkialla ja hän on loputtoman hyvä. Herra on hallitsijamme, turvamme ja korkein valvojamme, ja hänen ikiaikainen henkensä asuu kuolevaisen sielun sisimmässä. Paheen ja hyveen Ikuinen Todistaja asuu ihmisen sydämessä. Mietiskelkäämme kauan ihailtavaa ja jumalallista Eloonherättäjää; ohjatkoon hänen henkensä ajatuksiamme viimeiseen asti. Johda meidät tästä epätodellisesta maailmasta todelliseen! Johda meidät pimeydestä valoon! Opasta meidät kuolemasta kuolemattomuuteen!
131:4.4 (1448.3) ”Kaikesta vihasta puhdistetuin sydämin palvokaamme Iankaikkista. Jumalamme on rukouksen Herra; hän kuulee lastensa huudon. Alistakoot kaikki ihmiset tahtonsa hänelle, Päättäväiselle. Iloitkaamme rukouksen Herran anteliaisuudesta. Tehkää rukouksesta lähin ystävänne ja palvonnasta sielunne tuki. ’Jospa vain tahtoisitte palvoa minua rakkaudessa’, sanoo Iankaikkinen, ’niin annan teille viisauden, jolla pääsette luokseni, sillä minun palvontani on kaikkien luotujen yhteinen hyve.’ Jumala tuo synkkämielisille valon, ja hän antaa voiman voimattomille. Koska Jumala on väkevä ystävämme, emme enää pelkää. Ylistämme koskaan kukistamattoman Valloittajan nimeä. Palvomme häntä, sillä hän on ihmisen uskollinen ja ikuinen auttaja. Jumala on luotettava johtajamme ja pettämätön opastajamme. Hän on taivaan ja maan suuri vanhempi, jolla on rajattomasti energiaa ja loputtomasti viisautta. Hänen kirkkautensa on ylevää, ja hänen kauneutensa on jumalallista. Hän on maailmankaikkeuden ylin turva ja iäisen lain muuttumaton vartija. Jumalamme on elämän Herra ja kaikkien ihmisten Lohduttaja; hän rakastaa ihmiskuntaa ja auttaa hädässä olevia. Hän on antanut meille elämän, ja hän on ihmiskatraiden Hyvä Paimen. Jumala on isämme, veljemme ja ystävämme. Ja halajamme tuntea tämän Jumalan sisimmässämme.
131:4.5 (1448.4) ”Olemme oppineet lisäämään uskoamme sydämemme kaipausten kautta. Olemme saaneet viisautta aistejamme hillitsemällä, ja viisauden avulla olemme kokeneet rauhan Korkeimmassa. Joka on täynnä uskoa, palvoo totisesti, kun hänen sisin minuutensa suuntautuu Jumalaan. Jumalamme kantaa taivaita kuin ne olisivat viitta; hän asuu myös kuudessa muussa kaukaisuuksiin ulottuvassa universumissa. Hän on korkein kaikista ja kaikissa. Pyydämme Herralta hartaasti anteeksi kaikkia rikkomuksiamme kaltaisiamme kohtaan; ja haluaisimme antaa ystävällemme vapahduksen vääryydestä, jonka hän on meille tehnyt. Henkemme inhoaa kaikkea pahaa; sen tähden, oi Herra, vapauta meidät kaikesta synnin saastasta. Rukoilemme Jumalaa, koska hän lohduttaa, suojelee ja pelastaa – häntä, joka meitä rakastaa.
131:4.6 (1449.1) ”Maailmankaikkeuden Vartijan henki käy yksinkertaisen luodun sieluun. Se ihminen on viisas, joka palvoo Ainoata Jumalaa. Täydellisyyteen pyrkivien pitää toden totta tuntea Korkein Herra. Se ei koskaan pelkää, joka tuntee Korkeimman autuaallisen turvallisuuden, sillä Korkein sanoo häntä palveleville: ’Älkää pelätkö, sillä olen kanssanne.’ Kaitselmuksen Jumala on Isämme. Jumala on totuus. Ja Jumala haluaa, että hänen luotunsa ymmärtäisivät hänet – tuntisivat lopulta totuuden täysimääräisesti. Totuus on ikuinen; se ylläpitää maailmankaikkeuden. Olkoon yhdistyminen Korkeimpaan korkein halumme. Suuri Valvoja on kaikkien olevaisten alkuunpanija – kaikki juontuu hänestä. Ja tässä on koko velvollisuus: Älkää salliko yhdenkään ihmisen tehdä toiselle sellaista, mitä hän itse inhoaisi; älkää kantako kaunaa; älkää sivaltako sitä, joka sivaltaa teitä; voittakaa suuttumus armeliaisuudella ja kukistakaa viha hyväntahtoisuudella. Ja kaikki tämä meidän pitäisi tehdä siksi, että Jumala on hyväntahtoinen ystävä ja laupias isä, joka antaa anteeksi kaikki maiset rikkomuksemme.
131:4.7 (1449.2) ”Jumala on Isämme, maa on äitimme ja universumi on synnyinpaikkamme. Ilman Jumalaa sielu on vanki; Jumalan tunteminen päästää sielun vapaaksi. Jumalaa mietiskelemällä, häneen liittymällä, päästään vapauteen pahan harhoista ja saavutetaan lopulta pelastus kaikista aineellisista kahleista. Kun ihminen on käärivä avaruuden rullalle niin kuin nahanpalan, silloin pahuus loppuu, sillä ihminen on löytänyt Jumalan. Oi Jumala, pelasta meidät niistä kolmesta pahasta, jotka vievät helvettiin: himosta, vihasta ja kateudesta! Oi sielu, vyötä itsesi kuolemattomuudesta käytävään henkiseen taisteluun! Kun kuolevaisena elettävän elämän loppu koittaa, älä silloin epäröi hylätä tätä ruumista, kun se kumminkin vaihdetaan hahmoon, joka on soveliaampi ja kauniimpi, ja kun kuitenkin heräät Korkeimman ja Kuolemattoman valtakunnissa, joissa ei pelkoa, murhetta, nälkää, janoa tai kuolemaa ole. Jumalan tunteminen on kuoleman siteiden katkomista. Jumalaa tunteva sielu nousee universumissa niin kuin kerma ilmestyy maidon pinnalle. Palvomme Jumalaa, kaiken tekijää, Suurta Sielua, jolla on iäti istuin luotujensa sydämessä. Ja jotka tietävät, että Jumala istuu valtaistuimella ihmissydämessä, heistä on määrä tulla hänen kaltaisiaan – kuolemattomia. Paha on jätettävä tähän maailmaan, mutta hyve menee sielun perässä taivaaseen.
131:4.8 (1449.3) ”Vain pahat sanovat: Universumissa ei ole totuutta eikä sillä ole hallitsijaa; se oli tarkoitettu vain himojamme varten. Tällaiset sielut johtaa harhaan heidän järkensä mitättömyys. Tällä tavoin he jättäytyvät nautiskelemaan himoistaan ja riistävät sielultaan riemut, jotka se saisi hyveen harjoittamisesta, ja mielihyvän, jonka toisi mukanaan vanhurskaus. Mikä voi olla suurenmoisempaa kuin kokea pelastuminen synnistä? Ihminen, joka on nähnyt Korkeimman, on kuolematon. Ihmisen lihalliset ystävät eivät voi pelastua kuolemasta; vain hyve kulkee ihmisen rinnalla hänen matkatessaan alati eteenpäin kohti Paratiisin riemullisia ja päivänpaisteisia kenttiä.”
131:5.1 (1449.4) Zarathustra itse oli välittömässä yhteydessä aikaisempien Melkisedekin lähetyssaarnaajien jälkipolvien edustajiin, ja heidän yhden Jumalan opinkappaleestaan tuli hänen Persiassa perustamansa uskonnon keskeinen opetus. Ellei juudaismia oteta lukuun, mikään silloisista uskonnoista ei sisältänyt yhtä paljon näitä Saalemin opetuksia. Tätä uskontoa edustavista kirjoituksista Ganid valikoi seuraavat otteet:
131:5.2 (1450.1) ”Kaikki olevaiset ovat peräisin Ainoasta Jumalasta, kaikkiviisaasta, hyvästä, vanhurskaasta, pyhästä, säteilevästä ja kunniakkaasta, ja hänelle ne kuuluvat. Tämä meidän Jumalamme on kaiken valkeuden lähde. Hän on Luoja, kaikkien hyvien tarkoitusten Jumala ja universumin oikeudenmukaisuuden suojelija. On viisasta valita elämälleen sellainen suunta, että toimii sopusoinnussa totuuden hengen kanssa. Jumala näkee kaiken ja hänen katseensa tavoittaa niin pahantekijäin pahat teot kuin oikeamielisten hyvät työt; leimuavalla silmällä Jumalamme havaitsee kaiken. Hänen kosketuksensa on parantava kosketus. Herra on kaikkivoipa hyväntekijä. Jumala ojentaa avuliaan kätensä niin oikeamielisille kuin väärämielisillekin. Jumala asetti maailman perustuksilleen ja määräsi, mikä on oleva palkka hyvästä, mikä pahasta. Kaikkiviisas Jumala on luvannut kuolemattomuuden hurskaille sieluille, jotka ajattelevat puhtaita ajatuksia ja tekevät oikeamielisiä tekoja. Mitä yli kaiken toivot, sellainen sinusta tulee. Auringon valo on kuin viisaus niille, jotka näkevät Jumalan universumissa.
131:5.3 (1450.2) ”Ylistä Jumalaa etsimällä Viisaan mielisuosiota. Palvo valon Jumalaa vaeltamalla iloisena hänen ilmoittamansa uskonnon säätämiä polkuja. On vain yksi Korkein Jumala, Valojen Herra. Palvomme häntä, joka loi vedet, kasvit, eläimet, maan ja taivaat. Jumalamme on Herra, kaikkein hyväntekeväisin. Palvomme kauneinta, anteliasta Kuolematonta, jolla on ikuinen valo. Jumala on meistä kauimpana ja samalla meitä lähimpänä, sillä hän asuu sielumme sisällä. Jumalamme on Paratiisin jumalallinen ja pyhin Henki, ja kuitenkin hän on ihmiselle ystävällisempi kuin ystävällisinkään kaikista luoduista. Jumala on meitä kohtaan mitä avuliain tehtävässä, joka on suurin kaikista: hänen tuntemisessaan. Jumala on ihailtavin ja oikeamielisin ystävämme; hän on viisautemme, elämämme ja sielun ja ruumiin elinvoima. Kun ajattelemme hyvää, viisas Luoja antaa meille kyvyn noudattaa hänen tahtoaan toteuttaaksemme sillä keinoin kaiken, mikä on jumalallisen täydellistä.
131:5.4 (1450.3) ”Herra, opeta meille, miten elämme tämän lihallisen elämämme, samalla kun valmistaudumme seuraavaan eli hengen elämään. Puhu meille, Herra, ja teemme mitä pyydät. Opeta meille hyvät kulkutiet oikein kulkeaksemme. Suo meidän saavuttaa liitto kanssasi. Tiedämme, että sellainen uskonto on oikeassa, joka johdattaa liittoon oikeamielisyyden kanssa. Jumala on viisas olemuksemme, paras ajatuksemme ja oikeamielinen tekomme. Suokoon Jumala, että meistä tulisi yhtä jumalallisen hengen kanssa ja että saavuttaisimme kuolemattomuuden hänessä itsessään!
131:5.5 (1450.4) ”Tämä Viisaan uskonto puhdistaa uskovan jokaisesta pahasta ajatuksesta ja synnillisestä teosta. Kumarrun katuvaisena taivaan Jumalan edessä, jos olen loukannut ajatuksissa, sanoissa tai teoissa – tahallisesti tai tahattomasti – ja rukoilen saadakseni armon ja ylistän saadakseni anteeksi. Tiedän, että tunnustuksen tehdessäni synti pyyhitään pois sielustani, jos tarkoitukseni on olla enää pahaa tekemättä. Tiedän, että anteeksianto kirvoittaa synnin kahleet. Jotka tekevät pahaa, saavat rangaistuksen, mutta jotka seuraavat totuutta, saavat osakseen ikuisen pelastuksen autuuden. Laupeutesi kautta tartu meihin ja anna pelastavaa voimaa sielullemme. Vaadimme armoa, koska pyrimme saavuttamaan täydellisyyden; haluaisimme olla Jumalan kaltaisia.”
131:6.1 (1450.5) Kolmas niistä uskonnollisista uskovien ryhmistä, jotka Intiassa säilyttivät opin yhdestä Jumalasta – sen, mitä Melkisedekin opetuksesta oli jäljellä, – tunnettiin noina aikoina sudualaisina. Sittemmin nämä uskovat ovat tulleet tunnetuiksi jainalaisuuden kannattajina. He opettivat:
131:6.2 (1450.6) ”Taivaan Herra on korkein. Jotka syntiä tekevät, eivät nouse korkeuksiin, mutta jotka kulkevat vanhurskauden polkuja, löytävät sijan taivaasta. Meillä on varmuus tämän jälkeen jatkuvasta elämästä, jos tiedämme totuutta. Ihmisen sielu saattaa nousta korkeimpaan taivaaseen kehittääkseen siellä varsinaista hengellistä olemustaan, saavuttaakseen täydellisyyden. Taivaallisuus vapauttaa ihmisen synnin orjuudesta ja tutustuttaa hänet lopullisiin autuuksiin; vanhurskas ihminen on jo kokenut, miten synti ja kaikki siihen liittyvät kärsimykset loppuvat. Ihmisen minä on hänen voittamaton vihollisensa, ja minä tulee ilmi ihmisen neljänä suurimpana intohimona: vihana, ylpeytenä, petollisuutena ja ahneutena. Itsensä voittaminen on ihmisen suurin voitto. Kun ihminen odottaa Jumalalta anteeksiantoa ja kun hän rohkenee nauttia tällaisesta vapahduksesta, sillä keinoin hän vapautuu pelosta. Ihmisen tulisi vaeltaa elämäntaipaleensa kohdellen kanssaluotujaan niin kuin haluaisi itseään kohdeltavan.”
131:7.1 (1451.1) Tätä Kaukoidän uskontoa koskevat käsikirjoitukset oli vasta äskettäin liitetty Aleksandrian kirjaston kokoelmiin. Se oli ainoa maailmanuskonto, josta Ganid ei ollut koskaan kuullut. Tämäkin usko sisälsi rippeitä aikaisemmista Melkisedekin opetuksista, kuten seuraavat katkelmat osoittavat.
131:7.2 (1451.2) ”Näin sanoo Herra: ’Te saatte kaikki vastaanottaa jumalallista voimaani; kaikki ihmiset pääsevät osallisiksi armostani. Minulle tuottaa suurta mielihyvää se, että vanhurskasten määrä kautta maan piirin moninkertaistuu. Sekä luonnon kauneudessa että ihmisten hyveissä Taivaan Ruhtinas pyrkii tuomaan itsensä julki ja osoittamaan vanhurskaan olemuksensa. Koska muinaisuuden ihmiset eivät tienneet nimeäni, toin itseni julki syntymällä maailmaan näkyväiseksi olennoksi ja suostuin tällaiseen alennukseen, jottei ihminen unohtaisi nimeäni. Minä olen taivaan ja maan luoja; aurinko, kuu ja kaikki tähdet tottelevat tahtoani. Minä olen kaikkien maalla elävien ja kaikissa neljässä meressä elävien luotujen hallitsija. Vaikka olen suuri ja korkein, kunnioitan silti köyhimmänkin ihmisen rukousta. Milloin kuka hyvänsä luotu tahtoo palvoa minua, tahdon kuulla hänen rukouksensa ja annan hänelle, mitä hänen sydämensä halajaa.’
131:7.3 (1451.3) ”’Joka kerta, kun ihminen antaa periksi huolilleen, hän astuu askelen poispäin siitä, mihin hänen sydämessään asuva henki haluaa häntä johdattaa.’ Ylpeys kätkee Jumalan taakseen. Mikäli mielit saada taivaallista apua, pane pois ylpeytesi; jokainen ylpeyden rahtunenkin katkaisee pelastavan valon ikään kuin se olisi suuri pilvi. Mikäli et sisäpuoleltasi ole kunnossa, on hyödytöntä rukoilla sitä, mikä on ulkopuolella. ’Jos kuulen rukouksesi, se johtuu siitä, että tulet eteeni puhtain sydämin, ilman valheellisuutta tai tekopyhyyttä ja niin, että sielusi heijastaa totuutta kuin kuvastin. Mikäli haluaisit saavuttaa kuolemattomuuden, luovu maailmasta ja tule minun tyköni.’”
131:8.1 (1451.4) Melkisedekin lähettämät sananviejät tunkeutuivat syvälle Kiinaan, ja oppi yhdestä Jumalasta tuli sisällytetyksi useimpien kiinalaisuskontojen varhaisempiin opetuksiin. Kauimmin säilynyt ja eniten monoteistista totuutta sisältänyt uskonto oli taolaisuus, ja Ganid keräsi tämän uskonnon perustajan kirjoituksista seuraavaa:
131:8.2 (1451.5) ”Kuinka puhdas ja tyyni onkaan Korkein ja silti niin voimallinen ja mahtava, ja miten syvä ja mittaamaton! Tämä taivaan Jumala on kaikkien olevaisten kunnioitettu esi-isä. Jos tunnet Iankaikkisen, olet valaistunut ja viisas. Ellet tunne Iankaikkista, silloin tietämättömyys tulee julki pahuutena, ja siitä saavat alkunsa synnin intohimot. Tämä ihmeellinen Olento oli olemassa ennen kuin olivat taivaat ja maa. Hän on totisesti hengellinen; hänen rinnallaan ei muita ole, eikä hän muutu. Hän on toden totta maailman äiti, ja koko luomakunta kiertää hänen ympärillään. Tämä Suuri Ainoa antaa itseään ihmisille, ja sillä hän mahdollistaa heidän menestyksensä ja eloonjäämisensä. Vaikkei ihmisellä olisi kuin mitätön määrä tietoa, hän voi silti vaeltaa Korkeimman teitä, hän voi mukautua taivaan tahtoon.
131:8.3 (1452.1) ”Kaikki todellista palvelusta merkitsevät hyvät työt tulevat Korkeimmalta. Kaikki olevaiset ovat elämän osalta riippuvaisia Suuresta Lähteestä. Suuri Korkein ei etsi mainetta sillä, mitä hän antaa. Hän on korkein voimassa, mutta silti hän pysyy katseeltamme piilossa. Lakkaamatta hän muuntaa attribuuttejaan täydellistäessään luotujaan. Taivaallinen Järki ei suunnitelmissaan kiirehdi eikä ole kärsimätön vaan on varma taidoistaan. Korkein levittäytyy maailmankaikkeuden ylle ja pitää sen kaiken yllä. Kuinka suuri ja mahtava onkaan hänen ylitsevuotava vaikutusvaltansa ja hänen vetovoimansa! Oikea hyvyys on kuin vesi sikäli, että se on kaikelle siunaukseksi eikä vahingoita mitään. Ja veden tapaan aito hyvyyskin etsiytyy sinne, missä on matalinta, jopa tasoille, joita muut karttavat, ja se johtuu siitä, että se on sukua Korkeimmalle. Korkein luo kaikki olevaiset, hän antaa niille luonnossa ravinnon, ja hengessä hän tekee ne täydellisiksi. Ja se, miten Korkein vaalii, suojelee ja tekee luodusta täydellisen häneen pakkoa kohdistamatta, on mysteeri. Hän opastaa ja ohjaa, mutta itseään esille tuomatta. Hän huolehtii luodun edistymisestä, mutta ilman sanelua.
131:8.4 (1452.2) ”Viisas ihminen universalisoi sydämensä. Vähäinen tieto on vaarallista. Jotka haluavat päästä suuruuteen, heidän pitää oppia nöyrtymään. Luomistapahtumassa Korkeimmasta tuli maailman äiti. Äitinsä tunteminen on poikautensa tunnustamista. Viisas on se, joka tarkastelee jokaista osaa kokonaisuuden näkökulmasta. Asennoidu jokaiseen ihmiseen ikään kuin olisit hänen asemassaan. Palkitse loukkaus ystävällisyydellä. Mikäli rakastat ihmisiä, he etsiytyvät lähellesi – sinulla ei ole mitään vaikeutta saada heitä puolellesi.
131:8.5 (1452.3) ”Suuri Korkein tunkeutuu kaikkialle; hän on vasemmalla ja oikealla; hän pitää koko luomakunnan yllä ja asuu kaikkien vilpittömien olentojen sisällä. Et voi löytää Korkeinta, et liioin voi mennä paikkaan, jossa häntä ei ole. Mikäli ihminen tunnistaa omien menettelytapojensa pahuuden ja sydämestään katuu syntiä, silloin hän voi pyytää anteeksiantoa; hän voi välttyä rangaistukselta; hän voi muuttaa onnettomuuden siunaukseksi. Korkein on koko luomakunnan pettämätön turva; hän on ihmiskunnan varjelija ja pelastaja. Jos etsit häntä joka päivä, olet löytävä hänet. Koska hän voi antaa synnit anteeksi, hän on kaikille ihmisille totisesti kallisarvoisin. Muista aina, ettei Jumala palkitse ihmistä siitä, mitä hän tekee, vaan siitä, mitä hän on; sinun pitäisi sen vuoksi ojentaa auttava kätesi kanssaihmisillesi ajattelematta, minkä palkan saat. Tee hyvää ajattelematta, mitä hyötyä siitä on itsellesi.
131:8.6 (1452.4) ”Jotka tuntevat Iankaikkisen lait, ovat viisaita. Tietämättömyys jumalallisesta laista on kurjuutta ja onnettomuutta. Jotka tuntevat Jumalan lait, ovat vapaamielisiä. Jos tunnet Iankaikkisen niin, vaikka ruumiisi tuhoutuisi, sielusi jää silti elämään hengen palveluksessa. Olet totisesti viisas, kun tunnustat oman merkityksettömyytesi. Mikäli pysyt Iankaikkisen valkeudessa, saat nauttia siitä, että Korkein valaisee sinut. Jotka omistavat persoonansa Korkeimman palvelukseen, ovat riemuissaan siinä, kun he Iankaikkista tavoittelevat. Kun ihminen kuolee, henki aloittaa siiveniskunsa pitkällä, suurenmoisella lennolla kohti kotia.”
131:9.1 (1452.5) Jopa se maailman suurista uskonnoista, jonka jumalatuntemus oli vähäisintä, tunsi kuitenkin Melkisedekin lähetyssaarnaajien ja heidän sinnikkäiden seuraajiensa monoteismin. Ganidin laatima yhteenveto konfutselaisuudesta oli seuraavanlainen:
131:9.2 (1452.6) ”Mitä taivas säätää, se on erheetöntä. Totuus on todellista ja jumalallista. Kaikki saa alkunsa Taivaassa, eikä Suuri Taivas tee virheitä. Taivas on osoittanut monta alaista kohottamaan ja opettamaan vähäisempiä luotuja. Suuri, sangen suuri, on Ainoa Jumala, joka korkeuksista hallitsee ihmistä. Jumala on majesteettinen voimassaan ja peljättävä tuomioissaan. Mutta tämä Suuri Jumala on antanut moraalisen tunnon jopa monille alempiarvoisille ihmisille. Taivaan anteliaisuus ei milloinkaan lopu. Hyväntahtoisuus on Taivaan ihmisille antamista lahjoista kallisarvoisin. Taivas on vuodattanut jaloutensa ihmisen sielun ylle; ihmisen hyveet ovat tämän Taivaan lahjoittaman jalouden hedelmiä. Suuri Taivas näkee kaiken ja kulkee ihmisen mukana tämän kaikissa toimissa. Ja meidän sopii kutsua Suurta Taivasta Isäksemme ja Äidiksemme. Jos me siis olemme jumalallisten esivanhempiemme palvelijoita, voimme luottavaisina rukoilla Taivasta. Suhtautukaamme kaikkina aikoina ja kaikessa Taivaan majesteettiin pelolla ja kunnioituksella. Tunnustamme, oi Jumala, Kaikkein Korkein ja täysivaltainen Ruhtinas, että tuomio on sinun vallassasi ja että kaikki armo on peräisin jumalallisesta sydämestä.
131:9.3 (1453.1) ”Jumala on kanssamme, siksi sydämessämme ei ole pelkoa. Mikäli minussa on vähänkään hyvettä, se on merkkinä siitä Taivaasta, joka pysyy minussa. Mutta tämä sisimmässäni oleva Taivas asettaa usein ankaria vaatimuksia uskolleni. Jos Jumala on kanssani, olen päättänyt, ettei sydämessäni ole sijaa epäilykselle. Uskon täytyy olla hyvin lähellä sitä, mikä olevaisissa on totta, enkä ymmärrä, miten ihminen voi elää ilman tätä hyvää uskoa. Ihminen ei kohtaa hyvää eikä pahaa ilman, että siihen on syy. Taivas kohtelee ihmisen sielua sen mukaan, mitä tämä tavoittelee. Kun huomaat olevasi väärässä, älä epäröi tunnustaa erehdystäsi äläkä vitkastele virheesi korjaamisessa.
131:9.4 (1453.2) ”Viisaan pitää puuhassa totuuden etsintä, ei pelkkä toimeentulon hankkiminen. Taivaan täydellisyyden saavuttaminen on ihmisen päämäärä. Ylivertainen ihminen tavoittelee sopeutumista, ja sellainen ihminen on vailla huolta ja pelkoa. Jumala on kanssasi; älköön sydämessäsi olko epäilystä. Jokainen hyvä teko saa palkkansa. Ylivertainen ihminen ei napise Taivasta vastaan eikä kanna kaunaa ihmisille. Mistä et pidä, kun sitä tehdään sinulle, sitä älä tee toisille. Olkoon sääli mukana aina, kun jotakuta rangaistaan; pyri kaikin tavoin tekemään rangaistuksesta siunaus. Niin tekee Suuri Taivas. Vaikka kaikkien luotujen täytyykin kuolla ja muuttua taas maaksi, jalon ihmisen henki jatkaa vaellustaan tullakseen esitellyksi korkeuksissa ja noustakseen lopullisen kirkkauden säteilevään valkeuteen.”
131:10.1 (1453.3) Saatuaan päätökseen sen vaivalloisen työn, jonka hän teki kerätessään maailman uskonnoista nämä Paratiisin-Isää koskevat opetukset, Ganid otti tehtäväkseen pukea sanoiksi sen, mitä hän piti eräänlaisena yhteenvetona siitä Jumalaa koskevasta uskosta, johon hän oli Jeesuksen antaman opetuksen tuloksena päätynyt. Tämä nuori mies tapasi puhua näistä uskonkäsityksistä käyttämällä ilmaisua ”meidän uskontomme”. Tällainen oli hänen esityksensä.
131:10.2 (1453.4) ”Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra, ja sinun tulisi rakastaa häntä mielesi ja sydämesi perukoita myöten, samalla kun teet parhaasi rakastaaksesi kaikkia hänen lapsiaan niin kuin rakastat itseäsi. Tämä ainoa Jumala on taivaallinen Isämme, johon kaikki olevaiset sisältyvät ja joka henkensä kautta asuu jokaisessa vilpittömässä ihmissielussa. Ja meidän, jotka olemme Jumalan lapsia, tulisi oppia jättämään huolenpito sielustamme hänelle, kuten uskolliselle Luojalle. Taivaalliselle Isällemme kaikki on mahdollista. Koska hän on Luoja, joka on tehnyt kaikki olevaiset ja kaikki olennot, ei toisin voisi ollakaan. Vaikkemme voi nähdä Jumalaa, voimme silti tuntea hänet. Ja elämällä joka päivä taivaassa olevan Isän tahdon mukaan, voimme paljastaa hänet kanssaihmisillemme.
131:10.3 (1453.5) ”Jumalan luonteeseen kuuluvien jumalallisten rikkauksien täytyy olla äärettömän syvät ja ikuisesti viisaat. Tiedon avulla emme voi päästä perille Jumalasta, mutta henkilökohtaisen kokemuksen kautta voimme tuntea hänet sydämessämme. Vaikka mahdollisesti onkin niin, ettei hänen oikeuskäsityksensä meille avaudu, vähäisinkin olento maan päällä voi kuitenkin ottaa vastaan hänen armonsa. Samalla kun Isä täyttää maailmankaikkeuden, samalla hän myös elää sydämessämme. Ihmisen mieli on inhimillinen, kuolevainen, mutta ihmisen henki on jumalallinen, kuolematon. Jumala on paitsi kaikkivoipa, myös kaikkiviisas. Jos maiset vanhempamme, joille pahuus ei ole vierasta, osaavat rakastaa lapsiaan ja antaa heille hyviä lahjojaan, kuinka paljon paremmin täytyykään taivaassa olevan Isän tietää, miten rakastaa viisaasti lapsiaan maan päällä ja lahjoittaa heille sitä, mikä koituu siunaukseksi.
131:10.4 (1454.1) ”Isä, joka on taivaassa, ei siedä, että yksikään hänen maan päällä olevista lapsistaan menehtyisi, jos tällä lapsella on halu löytää Isä ja jos hänellä on todellinen kaipaus olla hänen kaltaisensa. Isämme rakastaa jopa pahantekijöitä ja on aina hyvä kiittämättömiä kohtaan. Jospa vain useammat ihmiset voisivat tietää Jumalan hyvyydestä, se johdattaisi varmasti heidät katumaan huonoja tapojaan ja hylkäämään kaiken tietämänsä synnin. Kaikki hyvä on peräisin valkeuden Isältä, jossa ei ilmene vaihtelevuutta ja jossa ei ole muutoksen häivää. Todellisen Jumalan henki on ihmisen sydämessä. Hänen tarkoituksensa on, että kaikki ihmiset olisivat veljiä keskenään. Kun ihmiset alkavat tuntea jumalakaipuuta, se on merkki siitä, että Jumala on löytänyt heidät ja että he tavoittelevat tietoa Jumalasta. Elämme Jumalassa ja Jumala asuu meissä.
131:10.5 (1454.2) ”Enää en tyydy uskomaan, että Jumala on vain minun kansani Isä; tästä lähtien uskon, että hän on myös minun Isäni. Koetan aina palvoa Jumalaa Totuuden Hengen avulla, joka on auttajani, kun minusta on tullut todella Jumalaa tunteva. Mutta ennen kaikkea muuta aion harjoitella Jumalan palvomista oppimalla täyttämään Jumalan tahdon maan päällä; toisin sanoen aion tehdä parhaani kohdellakseni jokaista kaltaistani kuolevaista juuri niin kuin uskon Jumalan haluavan häntä kohdeltavan. Ja kun elämme tämänkaltaista elämää lihallisessa hahmossamme, voimme pyytää Jumalalta monia asioita, ja hän antaa meille, mitä sydämessämme haluamme, ollaksemme paremmin valmistautuneita palvelemaan kaltaisiamme. Ja kaikki tämä Jumalan lapsiin kohdistuva rakastava palvelu laajentaa kykyämme ottaa vastaan ja kokea taivaallisia iloja, taivaan hengen palveluksessa olemisen tuottamaa ylevää mielihyvää.
131:10.6 (1454.3) ”Tulen joka päivä kiittämään Jumalaa hänen sanoin kuvaamattomista lahjoistaan, tulen ylistämään häntä niiden ihmeellisten tekojen vuoksi, jotka hän on ihmislastensa hyväksi tehnyt. Minulle hän on Kaikkivaltias, Luoja, Voima ja Armo, mutta mikä parasta, hän on henki-Isäni, ja hänen maisena lapsenaan olen kerran astuva eteenpäin nähdäkseni hänet. Ja opettajani on sanonut, että häntä etsiessäni minusta on tuleva hänen kaltaisensa. Uskomalla Jumalaan olen saavuttanut rauhan hänen kanssaan. Tämä meidän uusi uskontomme on täynnä iloa, ja se saa aikaan kestävän onnentunteen. Olen vakuuttunut siitä, että tulen olemaan uskollinen kuolemaan saakka ja että saan varmasti ikuisen elämän kruunun.
131:10.7 (1454.4) ”Opettelen koettelemaan kaikkea ja pitäytymään siihen, mikä on hyvää. Mitä ikinä tahtoisin ihmisten tekevän minulle, sen minä teen kanssaihmisilleni. Tämän uuden uskon kautta tiedän, että ihmisestä saattaa tulla Jumalan poika, mutta toisinaan minua kauhistuttaa, kun pysähdyn ajattelemaan, että kaikki ihmiset ovat veljiäni. Mutta niin sen täytyy olla. En ymmärrä, miten voin iloita siitä, että Jumala on isäni, jos samalla kieltäydyn hyväksymästä sitä, että ihmiset ovat veljiäni. Jokainen, joka vetoaa Herran nimeen, on oleva pelastettu. Jos se on totta, silloin kaikkien ihmisten täytyy olla veljiäni.
131:10.8 (1454.5) ”Tästä alkaen teen hyvät tekoni salassa; rukoilen myös enimmäkseen yksin ollessani. En tuomitse, jotten olisi epäoikeudenmukainen kanssaihmisilleni. Aion oppia rakastamaan vihollisiani; todellakaan en ole osannut tätä jumalankaltaisuuteen kuuluvaa käytäntöä. Vaikka näenkin Jumalan näissä muissa uskonnoissa, huomaan hänen olevan ’meidän uskonnossamme’ kauniimpi, rakastavampi, armollisempi, persoonallisempi ja myönteisempi. Mutta ennen kaikkea, tämä suuri ja loistava Olento on hengellinen Isäni; olen hänen lapsensa. Ja vain siten, että rehellisesti haluan olla hänen kaltaisensa, olen lopulta löytävä hänet ja ikuisesti palveleva häntä. Vihdoinkin minulla on uskonto, jossa on Jumala, ihmeellinen Jumala, ja hän on ikuisen pelastuksen Jumala.”
Urantia-kirja
Luku 132
132:0.1 (1455.1) KOSKA Gonodilla oli mukanaan Intian ruhtinaiden lähettämiä tervehdyksiä Rooman hallitsijalle Tiberiukselle, niin kolmantena päivänä Roomaan-saapumisensa jälkeen molemmat intialaiset ja Jeesus astuivat hänen eteensä. Äreä keisari oli tuona päivänä epätavallisen hyväntuulinen ja jutteli pitkään kolmikkomme kanssa. Ja kun nämä olivat poistuneet hänen luotaan, keisari lausui oikealla puolellaan seisovalle adjutantille seuraavan huomion Jeesuksesta: ”Jos minulla olisi tuon kaverin kuninkaallinen ryhti ja hienostunut käytös, niin olisinpa oikea keisari, täh?”
132:0.2 (1455.2) Roomassa viettämänään aikana Ganidilla oli säännölliset tunnit sekä opiskelua että eri puolilla kaupunkia sijaitseviin nähtävyyksiin tutustumista varten. Hänen isällään oli toimitettavanaan paljon liikeasioita, ja koska tämä halusi, että hänen pojastaan varttuisi hänelle arvollinen seuraaja hänen laajojen kauppasuhteidensa hoitajana, hän arveli ajan kypsäksi esitellä poika liikemaailmalle. Roomassa oli monia Intian kansalaisia, ja usein joku Gonodin omista palkollisista kulki hänen mukanaan tulkkina, joten Jeesus saattoi käyttää kokonaisia päiviä oman mielensä mukaan. Näin hänelle jäi aikaa tutustua perin pohjin tähän kahden miljoonan asukkaan kaupunkiin. Hänet saattoi nähdä vähän väliä forumilla, joka oli kaupungin poliittisen, juridisen ja liike-elämän keskus. Hän kiipesi monesti Capitoliumille, ja katsellessaan tätä Jupiterille, Junolle ja Minervalle omistettua suurenmoista temppeliä hän pohti sitä tietämättömyyden orjuutta, jossa tuolloisia roomalaisia pidettiin. Paljon hän vietti aikaa myös Palatinuskukkulalla, jolla sijaitsivat keisarin residenssi, Apollon temppeli sekä kreikkalainen ja latinalainen kirjasto.
132:0.3 (1455.3) Tuohon aikaan Rooman keisarikuntaan kuuluivat koko Etelä-Eurooppa, Vähä-Aasia, Syyria, Egypti ja Luoteis-Afrikka; ja sen asujaimistoon kuului itäisen pallonpuoliskon jokaisen maan kansalaisia. Jeesuksen halu päästä tutkimaan tätä Urantian kuolevaisista koostuvaa kosmopoliittista väenkeskittymää ja saada tutustua siihen oli suurimpana syynä hänen suostumukseensa tämän matkan tekemiseen.
132:0.4 (1455.4) Roomassa ollessaan Jeesus oppi ihmisistä paljon, mutta arvokkain kaikista hänen tässä kaupungissa kuuden kuukauden oleskelun jälkeen saamistaan moninaisista kokemuksista oli yhteys, jonka hän loi maailmanvallan pääkaupungin uskonnollisiin johtajiin, sekä hänen vaikutuksensa heihin. Jo ennen kuin Jeesuksen ensimmäinen Rooman-viikko oli päättynyt, hän oli etsinyt käsiinsä kyynikkojen, stoalaisten ja mysteerikulttien, eritoten mitralaisryhmän, arvolliset johtajat ja tutustunut heihin. Emme tiedä, miten tarkasti Jeesus aavisti, että juutalaiset tulisivat torjumaan hänen sanomansa, mutta on varmaa, että hän aavisti, kuinka hänen sananviejänsä ennen pitkää saapuisivat Roomaan julistamaan sanaa taivaan valtakunnasta; ja siksi hän ryhtyi mitä hämmästyttävimmällä tavalla valmistamaan tietä sille, että näiden sanoma otettaisiin sitäkin paremmin ja varmemmin vastaan. Johtavien stoalaisten joukosta hän valitsi viisi, kyynikoista yksitoista ja mysteerikulttien johtajista kuusitoista, ja lähes kuuden kuukauden ajan hän käytti suuren osan vapaa-ajastaan läheiseen yhdessäoloon näiden uskonnon opettajien kanssa. Ja hänen opetusmenetelmänsä oli seuraavanlainen: Hän ei kertaakaan takertunut heidän erehdyksiinsä eikä sanallakaan puuttunut heidän opetuksissaan esiintyviin puutteellisuuksiin. Kussakin tapauksessa hän tapasi ottaa erikseen esille heidän opetuksiinsa sisältyvän totuuden ja jatkaa sitten keskustelua siten, että tämä totuus kävi heidän mielessään entistäkin houkuttelevammaksi ja valaistummaksi niin, että tämä totuuden painottuminen varsin lyhyessä ajassa työnsi tehokkaasti tieltään siihen liittyneen erheen. Ja näin nämä Jeesuksen opettamat miehet ja naiset valmentuivat varhaiskristillisten lähetyssaarnaajien opetuksiin sisältyneiden uusien ja samankaltaisten totuuksien myöhempään tunnistamiseen. Juuri tämä varhaisessa vaiheessa tapahtunut evankeliuminjulistajien opetusten hyväksyminen antoi tuntemamme voimakkaan sysäyksen kristinuskon nopealle leviämiselle Roomaan ja sieltä koko valtakunnan alueelle.
132:0.5 (1456.1) Tämän huomionarvoisen teon merkitys käy paremmin ymmärrettäväksi, kun toteamme lisäksi sen seikan, että tämän Jeesuksen opettaman kolmenkymmenenkahden Rooman uskonnollisen johtajan ryhmän kohdalla ponnistelut osoittautuivat turhiksi vain kahden kohdalla. Muista kolmestakymmenestä tuli keskushenkilöitä aikana, jolloin Roomassa laskettiin kristinuskon perustukset, ja muutamat heistä olivat antamassa apuaan myös, kun mitralaisuuden päätemppeli muutettiin tuon kaupungin ensimmäiseksi kristilliseksi kirkkorakennukseksi. Me, jotka katselemme ihmisten toimia kulissien takaa ja yhdeksäntoista vuosisadan ajallisessa valossa, panemme merkille kolme sellaista suurenmoisen arvokasta tekijää, jotka vaikuttivat näyttämön varhaiseen valmistumiseen kristinuskon nopealle leviämiselle kaikkialle Eurooppaan, ja ne ovat:
132:0.6 (1456.2) 1. Simon Pietarin valitseminen apostoliksi sekä se, että hänet pidettiin tässä tehtävässä.
132:0.7 (1456.3) 2. Jerusalemissa käyty keskustelu Stefanuksen kanssa, jonka kuolema johti Saulus Tarsoslaisen siirtymiseen kristinuskon puolelle.
132:0.8 (1456.4) 3. Näiden kolmenkymmenen roomalaisen alustava valmentaminen niin, että heistä myöhemmin tuli uuden uskonnon johtajia Roomassa ja koko valtakunnan piirissä.
132:0.9 (1456.5) Vaikka Stefanus ja kolmekymmentä valittua saivat kokea kaikenlaista, heidän mieleensä ei koko aikana koskaan juolahtanut, että he olivat kerran keskustelleet sen miehen kanssa, jonka nimestä tuli heidän uskonnonopetuksensa aihe. Jeesuksen tekemä työ alkuperäisten kolmenkymmenenkahden hyväksi oli täysin henkilökohtaista. Näiden yksilöjen hyväksi suorittamiensa ponnistelujen kuluessa Damaskoksen kirjanoppinut ei koskaan tavannut heistä kerrallaan useampaa kuin kolmea, harvoin useampaa kuin kahta, sillä useimmiten hän opetti heitä yksittäin. Ja hän saattoi suorittaa tämän suuren uskonnollisen opetustyön siksi, etteivät nämä miehet ja naiset olleet perinteen sitomia; he eivät olleet vakiintuneiden ennakkokäsitysten uhreja sikäli, että heillä olisi ollut valmiit käsitykset tulevaisuuden uskonnollisista kehityskuluista.
132:0.10 (1456.6) Monet olivat ne kerrat pian tämän jälkeen seuranneina vuosina, jolloin Pietari, Paavali ja muut Rooman kristilliset opettajat saivat kuulla tästä damaskoslaisesta kirjanoppineesta, joka oli kulkenut heidän edellään ja oli niin ilmeisen selvästi (ja tietämättään, niin kuin he luulivat) valmistellut tietä heidän tulla uusi evankeliumi mukanaan. Vaikkei Paavali koskaan todellisuudessa aavistanut tämän damaskoslaisen kirjanoppineen henkilöllisyyttä, hän tuli vähän ennen kuolemaansa kuitenkin henkilökuvausten samankaltaisuuden perusteella siihen johtopäätökseen, että ”antiokialainen teltantekijä” oli samalla myös ”damaskoslainen kirjanoppinut”. Roomassa saarnatessaan Simon Pietari arveli eräässä tilanteessa, jolloin hän oli kuunnellut kuvausta mainitusta damaskoslaisesta kirjanoppineesta, että tämä henkilö olisi saattanut olla Jeesus, mutta hän torjui ajatuksen yhtä nopeasti, koska hän varsin hyvin tiesi (niin kuin hän luuli), ettei Mestari ollut koskaan käynyt Roomassa.
132:1.1 (1456.7) Stoalaisten johtajan Angamonin kanssa Jeesus kävi Roomassa-oleskelunsa alkuaikoina yhden kokonaisen yön jatkuneen keskustelun. Tästä miehestä tuli sittemmin Paavalin hyvä ystävä, ja hän osoittautui erääksi Rooman kristillisen seurakunnan voimakkaista tukijoista. Jeesuksen Angamonille antaman opetuksen ydinsisältö oli nykyisen kielenkäytön mukaisia ilmaisuja käyttäen uudelleen muotoiltuna seuraava:
132:1.2 (1457.1) Todellisten arvojen mittapuuta on etsittävä hengellisestä maailmasta ja ikuisen todellisuuden jumalallisilta tasoilta. Taivaaseen nousevan kuolevaisen kannalta on kaikkia alempia ja aineellisia normeja pidettävä väliaikaisina, osittaisina ja alempiarvoisina. Tiedemies rajoittuu tiedemiehenä löytämään aineellisten faktojen keskinäisen suhteutumisen. Hänellä ei teknisessä mielessä ole oikeutta väittää olevansa sen paremmin materialisti kuin idealistikaan, sillä jos hän niin tekee, hän on ottanut itselleen vapauden hylätä se asenne, joka on aidon tiedemiehen asenne, sillä kaikki ja mitkä hyvänsä tämänlaatuiset asenteen julkituomiset kuuluvat mitä keskeisimmin filosofian piiriin.
132:1.3 (1457.2) Ellei ihmiskunnan moraalista ymmärrystä ja hengellistä tuloksiinpääsyä tasasuhtaisesti lisätä, puhtaasti aineellisen kulttuurin rajoittamattomasta edistymisestä saattaa lopulta muodostua uhka sivilisaatiolle. Puhtaasti materialistinen tiede kätkee uumeniinsa kaiken tieteellisen ponnistelun tuhon potentiaalisen siemenen, sillä tämä nimenomainen asennoituminen tietää sellaisen sivilisaation lopulta tapahtuvaa luhistumista, joka on luopunut moraalisten arvojen tajustaan ja hylännyt tavoitteena olevan hengellisen päämääränsä.
132:1.4 (1457.3) Materialistisen tiedemiehen ja äärimmäisen idealistin kohtalona on ainainen tukkanuottasillaolo. Näin ei voi sanoa tiedemiehistä ja idealisteista, joiden hallussa on korkeista moraalisista arvoista ja hengellisistä vertaustasoista koostuva yhteinen mittapuu. Oli aikakausi mikä hyvänsä, tiedemiesten ja uskonnonharjoittajain täytyy tajuta, että heitä tutkitaan oikeussalissa, jonka nimi on inhimillinen hätä. Heidän tulee karttaa kaikkea keskinäistä sodankäyntiä ja pyrkiä samalla urheasti tekemään oman olemisensa jatkuminen oikeutetuksi sillä, että he entisestään lisäävät omistautumistaan inhimillisen edistyksen palvelemiseen. Jos minkä hyvänsä aikakauden niin kutsuttu tiede tai uskonto on valheellista, sen on joko puhdistettava toimintansa tai siirryttävä sivuun sellaisen aineellisen tieteen tai hengellisen uskonnon ilmaantumisen tieltä, joka on laadultaan todempaa ja arvollisempaa.
132:2.1 (1457.4) Mardus oli Rooman kyynikkojen tunnustettu johtaja, ja hänestä tuli Damaskoksen kirjanoppineen hyvä ystävä. Päivä kului toisensa perään, kun hän keskusteli Jeesuksen kanssa, ja yön toisensa jälkeen hän kuunteli tämän verratonta opetusta. Yksi tärkeimmistä Marduksen kanssa käydyistä keskusteluista oli se, jonka oli tarkoitus vastata tämän vilpittömän kyynikon esittämään kysymykseen hyvästä ja pahasta. Kahdennenkymmenennen vuosisadan ilmaisuin kerrottuna Jeesuksen sanoman keskeinen sisältö oli seuraava:
132:2.2 (1457.5) Veljeni, hyvä ja paha ovat vain sanoja, jotka toimivat ihmisen havaittavissa olevasta universumista luoman käsityksen suhteellisten tasojen symboleina. Jos olet eettisesti laiska ja sosiaalisesti välinpitämätön, voit ottaa hyvän mittakepiksesi voimassa olevat sosiaaliset käytännöt. Jos olet hengellisesti veltto ja moraalisesti edistymätön, voit omaksua hyvän mittapuiksesi aikalaistesi uskonnolliset käytännöt ja traditiot. Mutta sielun, joka jää eloon ajallisuudesta ja ilmaantuu ikuisuuteen, tulee tehdä elävä ja omakohtainen valinta hyvän ja pahan välillä sellaisina kuin ne määräytyvät niiden todellisten arvojen perusteella, jotka edustavat taivaallisen Isän ihmisen sydämeen lähettämän jumalallisen hengen asettamia hengellisiä normeja. Tämä ihmisen sisimmässä oleva henki on persoonallisuuden eloonjäämisen normi.
132:2.3 (1457.6) Hyvyys on totuuden tavoin aina suhteellista, ja sen vastakohta on poikkeuksetta pahuus. Näiden hyvyyden ja totuuden laatumääreiden havaitseminen juuri mahdollistaa ihmisten kehittyvän sielun tehdä ikuisen eloonjäämisen kannalta olennaiset omakohtaiset valintapäätökset.
132:2.4 (1458.1) Hengellisesti sokea yksilö, joka johdonmukaisesti seuraa, mitä tiede sanelee, mitä sosiaalinen käytäntö edellyttää ja mitä uskonnollinen dogmi määrää, on vakavassa vaarassa uhrata moraalisen vapautensa ja menettää hengellisen kahleettomuutensa. Tällaisesta sielusta tulee pakostakin älyllisessä mielessä papukaija, sosiaalinen automaatti ja uskonnollisen esivallan orja.
132:2.5 (1458.2) Hyvyys kasvaa aina kohti uusia tasoja, joilla vapaus lisääntyy moraalisen itsensätodellistamisen ja hengellisen persoonallisuuden saavuttamisen myötä – sisimmässä olevan Suuntaajan löytämisen ja siihen samastumisen myötä. Kokemus on hyvää aina, kun se kohottaa kauneuden arvostamista, lisää moraalista tahtoa, avartaa totuuden näkemistä, laajentaa kykyä rakastaa ja palvella kanssaihmisiään, nostaa hengelliset ihanteet korkeuksiin ja yhdistää ihmisen korkeimmat ajalliset vaikuttimet hänen sisimmässään vaikuttavan Suuntaajan ikuisiin tavoitteisiin, mitkä kaikki johtavat suoraa tietä siihen, että ihmisen halu Isän tahdon täyttämiseen kasvaa entisestään, ja näin ne voimistavat Jumalan löytämisen ja yhä enemmän hänen kaltaisenaan olemisen jumalallista kaipuuta.
132:2.6 (1458.3) Sitä mukaa kun nouset ylöspäin luodun olennon kehityksen noudattamaa universumiasteikkoa, löydät aina vain enemmän hyvyyttä ja aina vain vähemmän pahuutta, täysin sen mukaisesti, mikä on oma kykysi kokea hyvyyttä ja nähdä totuutta. Erheen harjoittamisen tai pahuuden kokemisen kyky häviää kokonaan, vasta kun taivaaseen nouseva ihmissielu saavuttaa lopulliset henkitasot.
132:2.7 (1458.4) Hyvyys on elävää, suhteellista, aina etenevää, se on poikkeuksetta omakohtainen kokemus, ja sen sekä totuuden ja kauneuden näkemisen välillä vallitsee aina vastaavuussuhde. Hyvyys löytyy, kun tunnistetaan hengellisen tason positiiviset totuusarvot, jotka ihmisen kokemuksessa täytyy saattaa vastakohta-asetelmaan hyvyyden negatiivisen vastapuolen – potentiaalisen pahan luomien varjojen – kanssa.
132:2.8 (1458.5) Ennen kuin saavutat Paratiisin tasot, hyvyys tulee aina olemaan enemmänkin sitä, mitä tavoittelet, kuin sitä, mitä sinulla jo on; paremminkin tavoite kuin saavutettu kokemus. Mutta jo kun vasta isoat ja janoat vanhurskautta, koet yhä suurempaa tyydytystä hyvyyden osittaisestakin saavuttamisesta. Se, että maailmassa esiintyy hyvyyttä ja pahuutta, on itsessään positiivinen todiste ihmisen moraalisen tahdon olemassaolosta ja todellisuudesta; persoonallisuudesta, joka tällä tavoin tunnistaa nämä arvot ja joka myös kykenee tekemään valinnan niiden välillä.
132:2.9 (1458.6) Ylösnousevan kuolevaisen kyky minuutensa samastamiseen todellisten henkiarvojen kanssa on Paratiisin saavuttamiseen mennessä jo siinä määrin laajentunut, että sen tuloksena on sellainen täydellisyyden saavuttaminen, joka kertoo elämän valon olevan kuolevaisen omaisuutta. Tällaisesta täydellistyneestä henkipersoonallisuudesta tulee niin täysin, jumalallisesti ja hengellisesti hyvyyden, kauneuden ja totuuden positiivisiin ja ylivertaisiin laatumääreisiin yhdistynyt, ettei jäljellä ole mitään mahdollisuutta tällaisen vanhurskaan hengen luoda minkäänlaista potentiaalisen pahuuden negatiivista varjoa, kun siihen kohdistuu Paratiisin infiniittisten Hallitsijoiden jumalallisen valon tutkiva valohohde. Hyvyys ei missään tällaisissa henkipersoonallisuuksissa ole enää osittaista, vastakohtaista ja verrannollista, vaan siitä on tullut jumalallisesti täysimääräistä ja hengellisesti yltäkylläistä; se lähenee Korkeimman puhtautta ja täydellisyyttä.
132:2.10 (1458.7) Pahan mahdollisuus, mutta ei sen aktuaalisuus, on moraaliselle valintatilanteelle välttämätön. Varjo on vain suhteellisen todellinen. Aktuaalinen paha ei omakohtaisena kokemuksena ole välttämätön. Potentiaalinen paha toimii aivan yhtä hyvin päätöksenteon virikkeenä niissä maailmoissa, joissa hengellisen kehityksen alemmille tasoille kuuluva moraalinen edistyminen tapahtuu. Pahasta tulee henkilökohtaiseen kokemukseen kuuluva realiteetti vasta, kun moraalinen mieli valitsee pahan.
132:3.1 (1459.1) Nabon oli kreikanjuutalainen ja Rooman tärkeimmän mysteerikultin, mitralaisuuden, eturivin johtajia. Jos kohta tämä mitralaisuuden ylipappi kävi monetkin keskustelut damaskoslaisen kirjanoppineen kanssa, pysyvimmin häneen vaikutti kuitenkin heidän eräänä iltana käymänsä mielipiteidenvaihto totuudesta ja uskosta. Nabon oli ajatellut tehdä Jeesuksesta käännynnäisen ja oli jopa ehdottanut, että tämä palaisi Palestiinaan mitralaisopettajana. Hänellä ei ollut edes aavistusta siitä, että Jeesus oli valmentamassa hänestä henkilöä, joka yhtenä ensimmäisistä kääntyisi valtakunnan evankeliumin kannattajaksi. Jeesuksen opetuksen ydinsisältö kuului nykyisen kielenkäytön mukaisesti ilmaistuna seuraavasti:
132:3.2 (1459.2) Totuus ei ole sanoin määriteltävissä; se on määriteltävissä vain elämällä. Totuus on aina enemmän kuin tietoa. Tieto liittyy kohteisiin, joista tehdään havaintoja, mutta totuus nousee tällaisten puhtaasti aineellisten tasojen yläpuolelle siinä, että se kulkee käsi kädessä viisauden kanssa, ja siinä, että siihen kuuluu sellaisia mitattaviksi kelpaamattomia seikkoja kuin inhimillinen kokemus ja jopa hengellisiä ja eläviä realiteetteja. Tiedon alkulähde on tiede, viisauden lähde on oikea filosofia, totuuden lähde on hengellisen elämän uskonnollinen kokemus. Tiedossa on kysymys tosiasioista, viisaudessa on kysymys suhteista, totuudessa on kysymys todellisuusarvoista.
132:3.3 (1459.3) Ihmisellä on taipumus jähmettää tiede, pukea filosofia kaavoihin ja dogmatisoida totuus, sillä hän on mentaalisesti laiska sovittautumaan elämisen yhä pitemmälle meneviin ponnisteluihin, samalla kun hän myös hirvittävästi pelkää tuntematonta. Luonnontilassa elävä ihminen ei mitenkään herkästi ryhdy muuttamaan ajattelutottumuksiaan eikä elintapojaan.
132:3.4 (1459.4) Ilmoitettu totuus, omakohtaisesti löydetty totuus, on ihmissielun ylin ilo; se on aineellisen mielen ja ihmisen sisimmässä olevan hengen yhteinen aikaansaannos. Tämän sielun, joka erottaa totuuden ja rakastaa kauneutta, ikuisen pelastuksen takaa se hyvyyden isoaminen ja janoaminen, joka panee tämän kuolevaisen kehittämään yksiselitteiseksi tavoitteekseen Isän tahdon täyttämisen, Jumalan löytämisen ja hänen kaltaisekseen tulemisen. Todellisen tiedon ja totuuden välillä ei koskaan vallitse ristiriitaa. Ristiriitaa saattaa kylläkin esiintyä tiedon ja ihmisen uskomusten välillä, uskomusten, joita värittää ennakkoluuloisuus, joita vääristää pelko ja joita hallitsee kammo joutua kasvokkain aineellisten seikkojen selvillesaamisen tai hengellisen edistymisen mukanaan tuomien uusien tosiasioiden kanssa.
132:3.5 (1459.5) Mutta totuudesta ei voi koskaan tulla ihmisen omaisuutta, ellei hän harjoita uskoa. Tämä on totta siksi, etteivät ihmisen ajatukset, viisaus, etiikka ja ihanteet nouse milloinkaan korkeammalle kuin hänen uskonsa, hänen ylevin toiveensa. Ja kaikki tällainen todellinen usko perustuu syvälliseen mietiskelyyn, vilpittömään itsekritiikkiin ja myönnytyksiä tekemättömään moraaliseen tietoisuuteen. Usko on henkistyneen luovan mielikuvituksen innoituksen lähde.
132:3.6 (1459.6) Usko toimii päästääkseen vapaaksi sen jumalallisen kipinän ihmisyyden yläpuolelle nousevat toiminnat, sen kuolemattoman alkusolun toiminnat, joka elää ihmisen mielessä ja on ikuisen eloonjäämisen potentiaali. Kasvit ja eläimet jäävät ajallisuudessa eloon siten, että ne sukupolvesta toiseen siirtävät eteenpäin identtisiä partikkeleita omasta itsestään. Ihmisen ihmissielu (persoonallisuus) selviytyy kuolevaisen kuolemasta sillä, että identiteetti yhdistyy tähän hänessä olevaan jumalallisuuden kipinään, joka on kuolematon ja joka toimii sen hyväksi, että ihmispersoonallisuuden olemassaolo jatkuisi päättymättömällä ja korkeammalla edistyvän universumiolemassaolon tasolla. Näkymättömiin kätketty ihmissielun siemen on kuolematon henki. Sielun toinen sukupolvi on ensimmäinen siinä hengelliseen ja edistyvään olemassaoloon kuuluvien persoonallisuuden ilmentymien sarjassa, joka päättyy, vasta kun tämä jumalallinen entiteetti tavoittaa oman olemassaolonsa lähteen, koko olemassaolon persoonallisen alkulähteen, Jumalan, Universaalisen Isän.
132:3.7 (1459.7) Ihmisen elämä jatkuu – selviytyy kuolemasta –, koska sillä on universumifunktio: sen tehtävänä on löytää Jumala. Uskon aktivoima ihmissielu ei voi pysähtyä, ennen kuin se on saavuttanut tämän kohtalonaan olevan päämäärän. Ja sitten kun se tämän jumalallisen päämäärän kerran saavuttaa, sillä ei voi koskaan olla loppua, sillä siitä on tullut Jumalan kaltainen – ikuinen.
132:3.8 (1460.1) Hengellinen kehittyminen on kokemus siitä, että yhä useammin ja vapaaehtoisesti valitsee hyvyyden, mihin vielä liittyy se, että pahan mahdollisuus yhtäläisesti ja askel askeleelta vähenee. Päästäessä hyvyyden hyväksi tehdyn valinnan lopullisuuteen ja totuuden arvostamiskyvyn täysimääräisyyteen ilmaantuu sen myötä kauneuden ja pyhyyden täydellisyys, johon sisältyvä vanhurskaus ikiajoiksi estää sellaisen mahdollisuuden, että esiin nousisi edes potentiaalisen pahan ajatustakaan. Tällainen Jumalaa tunteva sielu ei luo mitään epäilevästä pahuudesta kertovaa varjoa, koska se toimii näin korkealla jumalallisen hyvyyden henkitasolla.
132:3.9 (1460.2) Paratiisi-hengen läsnäolo ihmisen mielessä on ilmoitus-lupaus ja usko-sitoumus jumalallista etenemistä merkitsevästä ikuisesta olemassaolosta jokaiselle sielulle, joka pyrkii saavuttamaan samastumisen tähän kuolemattomaan ja ihmisen sisimmässä olevaan Universaalisen Isän henkiosaseen.
132:3.10 (1460.3) Universumissa tapahtuvalle etenemiselle on ominaista yhä laajempi persoonallisuuden vapaus, sillä se liittyy yhä korkeampien itsensäymmärtämisen tasojen asteittaiseen saavuttamiseen ja sen seurauksena olevaan vapaaehtoiseen itsehillintään. Päästä hengellisessä itsehillinnässä täydellisyyteen on yhtä kuin universumissa nautittavan vapauden ja henkilökohtaisen kahleettomuuden täysimääräisyys. Usko ravitsee ja ylläpitää ihmisen sielua kaiken sen hämmennyksen keskellä, jonka hän joutuu alkuvaiheessa kokemaan etsiessään suuntaansa tässä valtavassa universumissa, kun rukouksesta puolestaan tulee sielun luovan mielikuvituksen erilaisten innoitusten ja uskon virikkeiden suuri yhdistäjä, siis sellaisen sielun, joka pyrkii samastumaan siinä olevan ja siihen liittyvän jumalallisen läsnäolon henki-ihanteisiin.
132:3.11 (1460.4) Nämä sanat tekivät Naboniin syvän vaikutuksen, niin kuin teki jokainen hänen Jeesuksen kanssa käymänsä keskustelu. Nämä totuudet paloivat jatkuvasti hänen sydämessään, ja hän oli suureksi avuksi myöhemmin saapuneille Jeesuksen evankeliumin saarnaajille.
132:4.1 (1460.5) Jeesus ei Roomassa-oloaikanaan omistanut kaikkea vapaa-aikaansa tälle työlle, jonka tarkoituksena oli valmentaa miehistä ja naisista lähestyvän valtakunnan tulevia opetuslapsia. Hän käytti paljon aikaa hankkiakseen yksityiskohtaista tietoa kaikista tässä maailman suurimmassa ja kosmopoliittisimmassa kaupungissa asuvista ihmisroduista ja -luokista. Jokaiseen näistä lukuisista ihmiskontakteista Jeesus liitti kaksi tavoitetta: hän toivoi pääsevänsä perille siitä, miten ihmiset suhtautuivat elämäänsä lihallisessa hahmossa, ja hän oli myös halukas sanomaan tai tekemään jotakin, joka tekisi tuon elämän rikkaammaksi ja enemmän elämisen arvoiseksi. Hänen näiden viikkojen aikana esittämänsä uskonnolliset opetukset eivät millään tavoin poikenneet niistä, jotka olivat ominaisia hänen myöhemmälle elämälleen kahdentoista apostolin opettajana ja kansanjoukkojen saarnamiehenä.
132:4.2 (1460.6) Hänen sanomansa pääsisältönä oli aina taivaallisen Isän rakkauden tosiasia ja hänen laupeutensa totuus, mihin liittyi ilosanoma, että ihminen on tämän saman rakkauden Jumalan uskonpoika. Sosiaalisia suhteita solmiessaan Jeesuksen tavallisesti käyttämänä menetelmänä oli kysymyksiä esittämällä saada ihmiset vapautumaan ja keskustelemaan kanssaan. Keskustelutuokio alkoi tavallisesti niin, että hän esitti heille kysymyksiä, ja se päättyi siten, että he esittivät hänelle kysymyksiä. Hän oli yhtä taitava opettamaan sekä kysymyksiä esittämällä että niihin vastaamalla. Säännönmukaista oli, että ne, joita hän opetti eniten, niille hän puhui vähiten. Eniten hänen henkilökohtaisesta hoivastaan hyötyivät taakkansa alle nääntyvät, huolten painamat ja masentuneet kuolevaiset, joiden kuormaa huojensi suuresti heidän näin saamansa tilaisuus purkaa sieluaan myötätuntoiselle ja ymmärtäväiselle kuuntelijalle, ja sitähän Jeesus nimenomaan oli, ja paljon enemmän. Ja näiden olosuhteisiinsa huonosti sopeutuneiden ihmisolentojen kerrottua huolensa Jeesukselle tämä kykeni aina tarjoamaan käytännöllisiä ja välittömästi hyödyttäviä ehdotuksia, jotka tähtäsivät heidän todellisten vaikeuksiensa korjaantumiseen, vaikkei hän jättänyt lausumatta niitäkään sanoja, jotka tarjosivat välitöntä huojennusta ja heti vaikuttavaa lohdutusta. Ja joka kerta hänellä oli tapana kertoa näille huolekkaille kuolevaisille Jumalan rakkaudesta ja tuoda monin eri keinoin ja tavoin heidän tietoonsa sen seikan, että he olivat tämän rakastavan, taivaassa olevan Isän lapsia.
132:4.3 (1461.1) Näin Jeesus Roomassa oleskellessaan tuli henkilökohtaisesti ottaneeksi yhteyttä yli viiteensataan tämän maailman kuolevaiseen, ja näissä yhteydenotoissa tuli esiin hänen syvä myötätuntonsa, ja ne koituivat kohteidensa mielenylennykseksi. Näin hän sai ihmiskunnan eri roduista tietoa, jota hän ei olisi koskaan kyennyt saamaan Jerusalemissa ja tuskin Aleksandriassakaan. Näitä kuutta kuukautta hän piti aina eräänä maisen elämänsä vastaavankaltaisista vaiheista rikkaimpana ja valaisevimpana.
132:4.4 (1461.2) Niin kuin odottaa saattoi, näin monitaitoinen ja tarmokas mies ei voinut toimia tällä tavoin kuutta kuukautta tämän maailman metropolissa ilman, että hänen puoleensa kääntyi lukuisia henkilöitä, jotka halusivat häneltä palveluksia jonkin liikeasian suhteen, tai sitäkin useammin jossakin opetustoimintaan, yhteiskunnalliseen uudistustyöhön tai uskonnolliseen liikkeeseen liittyvässä hankkeessa. Tällaisia tarjouksia tehtiin runsaan tusinan verran, ja hän tarttui jokaiseen tarjoukseen tilaisuutena tuoda valikoiduin sanoin tai jonkin ystävällisen palveluksen avulla julki jokin hengellisesti ylentävä ajatus. Jeesuksesta oli mieluisaa tehdä palveluksia, vaikka pieniäkin, kaikenlaisille ihmisille.
132:4.5 (1461.3) Erään roomalaisen senaattorin kanssa hän keskusteli politiikasta ja valtiotaidosta, ja tämä yksi ainoa Jeesuksen kanssa vietetty hetki teki tähän lainsäätäjään niin syvän vaikutuksen, että hän käytti koko loppuelämänsä tuloksettomaan yritykseen taivuttaa virkaveljiään muuttamaan hallitsevan politiikan suuntaa niin, että olisi hylätty ajatus, jonka mukaan hallitus tukee ja ruokkii kansaa, ja omaksuttu sen sijaan ajatus, että kansan tulee tukea hallitusta. Jeesus vietti yhden illan erään rikkaan orjanomistajan kanssa, puhui tälle ihmisestä Jumalan poikana, ja seuraavana päivänä tämä mies, Claudius nimeltään, vapautti sataseitsemäntoista orjaa. Päivällisillä hän keskusteli erään kreikkalaisen lääkärin kanssa ja kertoi tälle, että hänen potilaillaan oli mieli ja sielu siinä kuin ruumiskin, ja näin hän ohjasi tätä pätevää tohtoria pyrkimään siihen, että hän huolehtisi kanssaihmisistään entistä laajakatseisemmin. Jeesus keskusteli kaikkiin kansankerroksiin kuuluvien kaikenlaisten ihmisten kanssa. Ainoa paikka, jossa hän Roomassa ollessaan ei käynyt, oli julkinen kylpylä. Kylpylässä vallinneiden vapaiden sukupuolisuhteiden takia hän kieltäytyi liittymästä ystäviensä seuraan, kun nämä menivät sinne.
132:4.6 (1461.4) Eräälle roomalaiselle sotilaalle hän sanoi, kun he kävelivät Tiberin vartta: ”Ole yhtä rohkea sydämessäsi kuin olet kättesi töissä. Rohkene tehdä oikeutta ja olla kyllin suuri osoittaaksesi armoa. Pakota alempi minäsi tottelemaan korkeampaa minääsi samalla tavoin kuin tottelet ylempiäsi. Pidä hyvyys kunniassa ja nosta totuus jalustalle. Valitse kaunis ruman sijasta. Rakasta kanssaihmisiäsi ja kurottaudu täysin sydämin kohti Jumalaa, sillä Jumala on Isäsi taivaassa.”
132:4.7 (1461.5) Forumilla esiintyvälle puhujalle hän sanoi: ”Kaunopuheisuutesi on miellyttävää, logiikkasi on ihailtavaa, äänesi hivelee korvia, mutta se, mitä opetat, on tuskin totta. Jospa vain osaisit nauttia siitä innoittavasta tyydytyksestä, että tunnet Jumalan hengellisenä Isänäsi, saattaisit käyttää puhujankykyjäsi vapauttaaksesi kanssaihmisesi pimeyden kahlevankeudesta ja tietämättömyyden orjuudesta.” Tämä oli sama Markus, joka kuuli, kun Pietari saarnasi Roomassa, ja josta tuli tämän seuraaja. Kun Simon Pietari ristiinnaulittiin, juuri tämä mies uhmasi roomalaisia vainoojia ja jatkoi rohkeasti uuden evankeliumin julistamista.
132:4.8 (1462.1) Tavattuaan erään köyhän miehen, jota oli syytetty väärin perustein, Jeesus meni hänen kanssaan rauhantuomarin eteen, ja kun hänelle oli myönnetty erityislupa esiintyä miehen puolustajana, hän piti suurenmoisen puheen, jonka kuluessa hän sanoi: ”Oikeudenmukaisuus on suuren kansakunnan tunnusmerkki, ja mitä suurempi kansakunta sitä tarmokkaammin se pitää huolen siitä, ettei sen vähäisintäkään kansalaista kohtaa vääryys. Sääli kansakuntaa, jos sen tuomioistuinten edessä saavat vaivatta oikeutta vain ne, joilla on rahaa ja vaikutusvaltaa! Tuomarin pyhä velvollisuus on laskea syytön vapauteen siinä kuin rangaista syyllistäkin. Kansakunnan tuomioistuinten puolueettomuudesta, tasapuolisuudesta ja rehellisyydestä riippuu, pitkällekö sen olemassaolo jatkuu. Siviilihallinnon perustana on oikeudenmukaisuus aivan kuten aidon uskonnon perustana on armo.” Tuomari otti tapauksen uudelleen käsiteltäväksi, ja kun todistusaineisto oli seulottu, hän päästi vangin vapauteen. Kaikista Jeesuksen toiminnoista näinä päivinä, joina hän harjoitti henkilökohtaista hoivaamista, tämä tapaus tuli lähimmäksi julkista toimintaa.
132:5.1 (1462.2) Muuan rikas mies, Rooman kansalainen ja stoalainen, kiinnostui suuresti Jeesuksen opetuksista Angamonin esiteltyä hänet tälle. Monien kahdenkeskisten neuvonpitojen jälkeen tämä varakas kansalainen kysyi Jeesukselta, mitä tämä tekisi varallisuudella, jos hänellä sitä olisi, ja Jeesus vastasi hänelle: ”Osoittaisin aineellisen varallisuuden aineellisen elämän kohentamiseen, aivan kuten osoittaisin tietoa, viisautta ja hengellistä palvelua älyllisen elämän rikastuttamiseen, sosiaalisen elämän jalontamiseen ja hengellisen elämän edistämiseen. Hoitaisin aineellista varallisuutta yhden sukupolven varojen viisaana ja tarmokkaana uskottunamiehenä seuraavan ja sen jälkeen tulevien sukupolvien hyväksi ja niiden jalontamiseksi.”
132:5.2 (1462.3) Mutta rikas mies ei ollut täysin tyytyväinen Jeesuksen vastaukseen. Hän rohkeni esittää toisen kysymyksen: ”Mutta mitä asemassani olevan miehen pitäisi mielestäsi varallisuudellaan tehdä? Tulisiko minun pitää se vai antaa se pois?” Ja huomatessaan, että mies todellakin halusi tietää enemmän siitä, mikä oli totuus hänen lojaalisuudestaan Jumalaa kohtaan ja hänen velvollisuudestaan ihmisiä kohtaan, Jeesus laajensi vastaustaan: ”Ystäväiseni, näen, että etsit vilpittömästi viisautta ja rakastat rehellisesti totuutta, siksi haluan esittää sinulle näkemykseni siitä, mikä olisi ratkaisu varallisuuteen liittyviä vastuukysymyksiä koskeviin ongelmiisi. Teen tämän siksi, että olet pyytänyt neuvoani, ja antaessani sinulle seuraavat neuvot en tarkoita, että sanani koskisivat kenenkään muun rikkaan miehen varallisuutta, vaan osoitan neuvoni pelkästään sinulle ja sinun henkilökohtaiseksi opastukseksesi. Mikäli yksiselitteisesti haluat nähdä asian niin, että varallisuutesi on hoitoosi uskottu omaisuuserä; mikäli vilpittömästi haluat, että sinusta tulee itsellesi kertyneen varallisuutesi viisas ja tarmokas hoitaja, siinä tapauksessa neuvoisin sinua tekemään seuraavan erittelyn rikkauksiesi lähteistä: Kysy itseltäsi ja koeta parhaasi mukaan löytää rehellinen vastaus kysymykseen, mistä tämä varallisuus on peräisin. Ja haluaisin ehdottaa, että suuren omaisuutesi alkulähteitä tarkastellessasi pidät apuneuvoina mielessäsi seuraavat kymmenen eri menetelmää, joilla aineellista varallisuutta kerätään:
132:5.3 (1462.4) ”1. Peritty varallisuus – vanhemmilta ja edellisiltä sukupolvilta peräisin olevat rikkaudet.
132:5.4 (1462.5) ”2. Löytämiseen perustuva varallisuus – maaäidin käyttämättömistä resursseista peräisin olevat rikkaudet.
132:5.5 (1462.6) ”3. Kaupankäyntiin perustuva varallisuus – aineellisten tavaroiden vaihdon ja myynnin tuottamasta oikeudenmukaisesta voitosta saadut rikkaudet.
132:5.6 (1462.7) ”4. Oikeudeton varallisuus – kanssaihmisten oikeudettomasta hyväksikäytöstä tai orjuuttamisesta peräisin olevat rikkaudet.
132:5.7 (1463.1) ”5. Korkoina kerätty varallisuus – pääoman sijoittamisen tarjoamista oikeutetuista ja oikeudenmukaisista ansiomahdollisuuksista saadut tulot.
132:5.8 (1463.2) ”6. Henkisen pääoman tuottama varallisuus – rikkaudet, jotka kertyvät ihmismielen luomis- ja keksimiskyvyn perusteella saaduista palkkioista.
132:5.9 (1463.3) ”7. Sattumasta johtuva varallisuus – kanssaihmisten anteliaisuudesta peräisin olevat tai elämänolosuhteista juontuvat rikkaudet.
132:5.10 (1463.4) ”8. Anastettu varallisuus – rikkaudet, jotka on saatu vilppiin ja epärehellisyyteen turvautumalla, varastamalla tai petoksen kautta.
132:5.11 (1463.5) ”9. Hoitoosi uskotut varat – varallisuus, jonka kanssaihmisesi ovat jättäneet huostaasi käytettäväksi johonkin erityiseen tarkoitukseen joko heti tai tulevaisuudessa.
132:5.12 (1463.6) ”10. Ansaittu varallisuus – rikkaudet, jotka ovat peräisin suoraan omasta henkilökohtaisesta työpanoksestasi; mielesi ja ruumiisi päivittäisistä ponnistuksista saamasi oikeutettu ja oikeudenmukainen korvaus.
132:5.13 (1463.7) ”Ja niinpä, ystäväni, jos haluat olla suuren omaisuutesi uskollinen ja oikeudenmukainen hoitaja Jumalan edessä ja ihmisiä palvellen, sinun on jaettava varallisuutesi likimääräisesti näihin kymmeneen suureen jakautumaan, ja sitten ryhdyttävä hoitamaan kutakin erää sen mukaan, mikä on viisas ja rehellinen tulkinta oikeudenmukaisuuden, tasapuolisuuden, rehellisyyden ja aidon tehokkuuden laeista; vaikka ei taivaan Jumala sinua toisaalta tuomitse, mikäli joskus epäselvissä tilanteissa erehtyisitkin ottamaan armeliaasti ja epäitsekkäästi huomioon kuolevaisten elämän onnettomista olosuhteista kärsivien uhrien ahdingon. Kun olet vilpittömästi epätietoinen siitä, mikä tietyissä aineellisissa tilanteissa olisi oikein ja kohtuullista, olkoot päätöksesi silloin suosiollisia puutteenalaisia kohtaan, olkoot ne suosiollisia niille, joiden osaksi on langennut kärsiä ansaitsemattomista vaikeuksista.”
132:5.14 (1463.8) Näistä asioista tuntikausia käydyn keskustelun jälkeen ja rikkaan miehen pyydettyä Jeesukselta lisää ja yksityiskohtaisempia ohjeita Jeesus jatkoi neuvojensa täsmentämistä, ja hänen sanomansa ydinsisältö kuului: ”Kun nyt esitän lisää ehdotuksia, jotka koskevat asennettasi varallisuutta kohtaan, kehottaisin sinua ottamaan vastaan neuvoni niin, että ne on annettu vain sinulle ja vain omaksi henkilökohtaiseksi opastukseksesi. Puhun vain omasta puolestani ja vain sinulle, tiedonhaluiselle ystävälleni. Pyydän hartaasti, ettet ryhdy sanelemaan, miten muiden rikkaiden miesten tulee suhtautua varallisuuteensa. Sinulle antamani neuvo kuuluisi seuraavasti:
132:5.15 (1463.9) ”1. Kun toimit perimäsi omaisuuden hoitajana, sinun tulisi ottaa huomioon, mistä lähteistä se on peräisin. Sinuun kohdistuu moraalinen velvollisuus, jonka mukaan edustat mennyttä sukupolvea rehellisesti tapahtuvassa laillisen varallisuuden siirtämisessä seuraaville sukupolville sen jälkeen, kun olet vähentänyt siitä kohtuullisen veron nykyisen sukupolven hyväksi. Mutta sinulla ei ole velvollisuutta jatkaa mitään sellaista epärehellisyyttä tai oikeudenloukkausta, joka on liittynyt esivanhempiesi väärinkäytöksin tapahtuneeseen varallisuuden keräämiseen. Jokaisen perimäsi varallisuuserän, joka osoittautuu petoksella tai vääryydellä hankituksi, saat käyttää sen mukaan, mitkä ovat vakaumuksesi oikeudenmukaisuudesta, anteliaisuudesta ja varallisuuden palauttamisesta oikealle omistajalleen. Mitä laillisesta perintöosastasi tämän jälkeen jää, sen saat käyttää niin kuin oikeaksi näet ja siirtää sen turvallisesti eteenpäin siinä ominaisuudessa, että olet yhden sukupolven uskottumies toisen sukupolven hyväksi. Viisautta osoittavan arvostelukyvyn ja terveen harkinnan tulisi ohjata päätöksiäsi, jotka koskevat rikkauksien testamenttaamista perillisillesi.
132:5.16 (1463.10) ”2. Jokaisen, joka saa varallisuutta löytöjen tuloksena, tulisi muistaa, että yksi yksilö voi elää maan päällä vain lyhyen ajan, ja siksi hänen olisi ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin, jotta näiden löytöjen tuotto jakautuisi hyödyllisesti mahdollisimman monen hänen kanssaihmisensä kesken. Vaikkei löytäjältä tulekaan kiistää kaikkea korvausta löytöön johtaneista ponnistuksista, ei hänen toisaalta tule itsekkäästi katsoa oikeudekseen vaatia itselleen kaikkia luontoon kätkeytyvien resurssien paljastumisesta saatavissa olevia etuja ja siunauksia.
132:5.17 (1464.1) ”3. Niin kauan kuin ihmiset katsovat hyväksi hoitaa maailman liiketoimintaa tavaroita myymällä ja vaihtamalla, heillä on oikeus kohtuulliseen ja lailliseen voittoon. Jokaiselle kauppiaalle kuuluu palkkio palveluksistaan; kaupankävijällä on oikeus saada palkkansa. Ilman vilppiä tapahtuva kaupankäynti ja kanssaihmisten rehellinen kohtelu maailman järjestyneen liiketoiminnan puitteissa luovat monien erilaisten voittojen muodossa saatua varallisuutta, ja kaikkia näitä varallisuuden lähteitä on arvioitava oikeudenmukaisuuden, rehellisyyden ja kohtuuden korkeimpien periaatteiden mukaan. Rehellisen kauppamiehen ei tulisi epäröidä ottaa samaa voittoa, jonka hän mielihyvin soisi toiselle kauppiaalle samankaltaisesta liiketoimesta. Vaikkei tämänlaatuinen varallisuus olekaan identtistä omakohtaisesti ansaittujen tulojen kanssa, kun liiketoimia harjoitetaan suuressa mittakaavassa, samalla tällainen rehellisesti kartutettu varallisuus kuitenkin antaa omistajalleen melkoisen sananvallan, kun kysymys on sen sittemmin tapahtuvasta jakamisesta.
132:5.18 (1464.2) ”4. Kukaan kuolevainen, joka tuntee Jumalaa ja koettaa täyttää jumalallisen tahdon, ei voi alentua käyttämään varallisuutta sorron välineenä. Kukaan jalo ihminen ei pyri kokoamaan rikkauksia ja kasaamaan itselleen varallisuuden tuomaa valtaa lihallishahmoisia veljiään orjuuttamalla tai heitä epäoikeudenmukaisesti hyväksikäyttämällä. Rikkaudet ovat moraalinen kirous ja hengellinen poltinmerkki, silloin kun ne ovat peräisin sorron kohteena olevan kuolevaisen ihmisen hiestä. Kaikki tällainen varallisuus pitäisi palauttaa niille, jotka on tällä keinoin ryöstetty, tai heidän lapsilleen ja lastenlapsilleen. Kestävää sivilisaatiota ei voi perustaa sellaiselle käytännölle, että työntekijältä petkutetaan hänen palkkansa.
132:5.19 (1464.3) ”5. Rehellisestä varallisuudesta on oikeus saada korkoa. Niin kauan kuin ihmiset antavat ja ottavat lainaa, voidaan kohtuullista korkoa periä, edellyttäen että lainaksi annettu pääoma oli laillista varallisuutta. Puhdista ensin pääomasi, ennen kuin vaadit siitä korkoa. Älä koskaan muutu niin pieneksi ja ahneeksi, että alentuisit harjoittamaan koronkiskontaa. Älä milloinkaan sorru sellaiseen itsekkyyteen, että käyttäisit rahan valtaa saadaksesi oikeudetonta etua kamppailevien kanssaihmistesi kustannuksella. Älä lankea kiusaukseen ottaa kiskurikorkoa taloudellisessa ahdingossa olevalta veljeltäsi.
132:5.20 (1464.4) ”6. Jos sattuu käymään niin, että neronleimaukset tuottavat sinulle varallisuutta, jos rikkautesi ovat peräisin palkkioista, joita olet saanut keksijänlahjojesi perusteella, älä vaadi itsellesi epäoikeudenmukaista osuutta tällaisista palkinnoista. Nero on velkaa jotakin sekä esivanhemmilleen että jälkeläisilleen; hän on kiitollisuudenvelassa myös rotuaan, kansakuntaansa ja hänen keksintöihinsä liittyviä olosuhteita kohtaan. Hänen tulisi myös muistaa, että hän työskenteli ja kehitteli keksintönsä ihmisenä ihmisten joukossa. Yhtä suuri vääryys olisi evätä nerolta kaikkinainen varojen karttuminen. Ja on aina oleva niin, että ihmisten on mahdotonta laatia sääntöjä ja säännöksiä, jotka soveltuisivat tasapuolisesti kaikkiin näihin varallisuuden oikeudenmukaista jakautumista koskeviin ongelmiin. Sinun on ensiksi tunnustettava ihminen veljeksesi, ja jos rehellisesti haluat menetellä hänen suhteensa niin kuin toivoisit hänen menettelevän itsesi suhteen, sinua ohjaavat oikeudenmukaisuuden, rehellisyyden ja kohtuullisuuden sanelemat arkipäiväiset ohjeet siinä, mikä on oikeudenmukainen ja tasapuolinen ratkaisu jokaiseen esille nousevaan taloudellisia korvauksia ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta koskevaan ongelmaan.
132:5.21 (1464.5) ”7. Kenenkään ihmisen ei tulisi omaisuuden hoitamisesta ansaittuja oikeudenmukaisia ja oikeutettuja palkkioita lukuun ottamatta esittää henkilökohtaista vaatimusta sellaiseen varallisuuteen, jonka aika ja sattuma saattavat sysätä hänen käsiinsä. Sattumoisin saadut rikkaudet tulisi nähdä laajalti siinä valossa, että ne ovat luottamuksenosoituksena hoitoon saatu omaisuuserä, joka olisi käytettävä oman sosiaalisen tai taloudellisen ryhmän hyväksi. Tällaisen varallisuuden omistajille tulisi antaa suurin sananvalta päätettäessä näiden ansaitsemattomien resurssien viisaasta ja tuottavasta jakamisesta. Sivistynyt ihminen ei suinkaan aina pidä kaikkea hallussaan olevaa henkilökohtaisena ja yksityisenä omaisuutenaan.
132:5.22 (1465.1) ”8. Jos tiedät, että jokin omaisuutesi erä on hankittu petoksen kautta; jos varallisuuteesi kuuluu vähänkään sellaista, joka on karttunut epärehellisin keinoin tai vilpillisin menetelmin; jos rikkautesi ovat tulos oikeudettomista toimenpiteistä kanssaihmisiäsi kohtaan, kiirehdi palauttamaan kaikki nämä vääryydellä hankitut erät oikeille omistajilleen. Maksa vahingonkorvaukset täyteen määräänsä ja puhdista sillä tavoin omaisuutesi kaikista epärehellisin keinoin saaduista rikkauksista.
132:5.23 (1465.2) ”9. Uskotunmiehen ominaisuudessa yhden henkilön harjoittama varojen hoitaminen muiden ihmisten lukuun on vakava ja pyhä vastuutehtävä. Älä saata vaaraan tai uhanalaiseksi tällaista itsellesi uskottua omaisuutta. Tällaisesta sinulle uskotusta omaisuudesta ota itsellesi vain se, minkä kaikki rehelliset ihmiset hyväksyisivät.
132:5.24 (1465.3) ”10. Se omaisuutesi osa, joka edustaa omista mentaalisista ja fyysisistä ponnisteluistasi saamiasi ansioita, mikäli työsi on tehty rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta noudattaen, on eittämättä omaasi. Kukaan ihminen ei voi kiistää oikeuttasi sellaisen varallisuuden hallussapitoon ja sopivaksi katsomallasi tavalla tapahtuvaan käyttämiseen edellyttäen, ettei tämä oikeutesi käyttö tuota vahinkoa kanssaihmisillesi.”
132:5.25 (1465.4) Kun Jeesus oli päättänyt neuvojensa jakamisen tälle varakkaalle roomalaiselle, tämä nousi lepovuoteeltaan ja antoi hyvää yötä toivottaessaan seuraavan lupauksen: ”Hyvä ystäväni, huomaan, että olet mies, jossa on paljon viisautta ja hyvyyttä, ja jo huomispäivänä alan hoitaa kaikkea varallisuuttani antamiesi neuvojen mukaisesti.”
132:6.1 (1465.5) Täällä Roomassa sattui myös tuo liikuttava välinäytös, jonka kuluessa universumin Luoja uhrasi useita tunteja siihen, että hän saattoi eksyneen lapsen huolestuneen äitinsä luokse. Tämä pikkupoika oli kulkeutunut pois kotoaan, ja Jeesus löysi hänet hätäänsä itkemästä. Jeesus ja Ganid olivat matkalla kirjastoihin, mutta he ottivat tehtäväkseen toimittaa lapsi takaisin kotiinsa. Ganid ei koskaan unohtanut, mitä Jeesus tällöin lausui: ”Tiedätkö, Ganid, että useimmat ihmiset ovat tämän eksyneen lapsen kaltaisia. He käyttävät suuren osan ajastaan siihen, että itkevät peloissaan ja kärsivät murheissaan, kun he toden totta ovat vain vähän matkan päässä sieltä, missä on turva ja suoja, aivan kuten tämä lapsi oli vain lyhyen matkan päässä kotoaan. Ja kaikkien, jotka tuntevat totuuden tien ja joilla on vakuuttuneisuus siitä, että he tuntevat Jumalaa, tulisi pitää etuoikeutena eikä suinkaan velvollisuutena tarjota lähimmäisilleen opastusta, kun nämä ponnistelevat löytääkseen elämiseen sisältyvät tyydytyksen lähteet. Eikö meille ollutkin suurenmoinen ilo huolehtia siitä, että tämä lapsi pääsi takaisin äitinsä luokse? Samalla tavoin ne, jotka ohjaavat ihmisiä Jumalan tykö, kokevat inhimillisen palvelemisen suoman verrattoman tyydytyksen.” Ja tuosta päivästä lähtien aina luonnollisen elämänsä loppuun saakka Ganid piti jatkuvasti silmänsä auki huomatakseen, olisiko jossakin eksyneitä lapsia, jotka hän voisi viedä takaisin heidän kotiinsa.
132:6.2 (1465.6) Kohdattiin myös muuan leskivaimo, jolla oli viisi lasta ja jonka mies oli kuollut tapaturmaisesti. Jeesus kertoi Ganidille, että hän itse oli menettänyt isänsä tapaturman kautta, ja he kävivät kerran toisensa jälkeen lohduttamassa tätä äitiä ja hänen lapsiaan Ganidin pyytäessä isältään rahaa toimittaakseen heille ruokaa ja vaatteita. He luopuivat tästä toiminnasta, vasta kun olivat löytäneet vanhimmalle pojalle työpaikan, jolloin tämä saattoi auttaa perheen huoltamisessa.
132:6.3 (1465.7) Kuunnellessaan tuona iltana kertomusta näistä kokemuksista, Gonod sanoi Jeesukselle hyväntahtoisesti: ”Tarkoitukseni on tehdä pojastani oppinut tai liikemies, ja nyt sinä ryhdyt tekemään hänestä filosofia tai filantrooppia.” Ja Jeesus vastasi hymyillen: ”Mitäpä, jos teemme hänestä kaikki neljä; silloin hän kykenee saamaan elämässään nelinkertaisen tyydytyksen, sillä silloin hänen korvansa, joka erottaa ihmisen tarpeista kertovan melodian, pystyy yhden sijasta tunnistamaan neljä säveltä.” Gonod sanoi siihen: ”Nyt huomaan, että olet todellakin filosofi. Sinun täytyy kirjoittaa kirja tulevia sukupolvia varten.” Ja Jeesus vastasi: ”Ei kirjaa – minun tehtävänäni on elää elämä tämän sukupolven keskuudessa ja kaikkia sukupolvia varten. Minä – ”, mutta hän jätti lauseensa kesken ja sanoi Ganidille: ”Poikani, on aika mennä levolle.”
132:7.1 (1466.1) Jeesus, Gonod ja Ganid tekivät viisi retkeä Rooman ulkopuolelle kaupungin ympäristössä sijaitseviin kiinnostaviin kohteisiin. Kun he kävivät Pohjois-Italian järvillä, Jeesus kävi pitkän keskustelun Ganidin kanssa siitä, miten mahdotonta on antaa ihmiselle opetusta Jumalasta, jos tämä ei halua tuntea Jumalaa. Järville matkatessaan he olivat tavanneet sattumalta erään ajattelemattoman pakanan, ja Ganidia hämmästytti, ettei Jeesus noudattanut tavallista käytäntöään, jonka mukaan hän olisi houkutellut miehen keskustelemaan kanssaan, ja se taas olisi luonnostaan johtanut keskusteluun hengellisistä kysymyksistä. Ganidin kysyessä opettajaltaan, miksi tämä osoitti niin vähän mielenkiintoa tuota pakanaa kohtaan, Jeesus vastasi:
132:7.2 (1466.2) ”Ganid, tämä mies ei isonnut totuutta. Hän ei ollut tyytymätön itseensä. Hän ei ollut valmis pyytämään apua, eivätkä hänen mielensä silmät olleet avoinna ottamaan vastaan valoa sielulle. Tämä mies ei ollut kypsä pelastuksen sadonkorjuuseen; hänelle on annettava enemmän aikaa, jotta elämän koettelemukset ja vaikeudet valmistaisivat hänet ottamaan vastaan viisautta ja korkeampaa oppineisuutta. Tai siinä tapauksessa, että voisimme saada hänet elämään kanssamme, saattaisimme omalla elämällämme näyttää hänelle taivaassa olevan Isän, ja silloin alkaisi elämämme Jumalan poikina kiinnostaa häntä niin, että hänelle tulisi sisäinen pakko esittää kysymyksiä Isästämme. Et voi ilmoittaa totuutta Jumalasta niille, jotka eivät häntä etsi; vastahakoisia sieluja et voi johdattaa pelastuksen riemuihin. Ihmiselle pitää elämässä saatujen kokemusten tuloksena kehittyä totuudennälkä, tai hänellä pitää olla halu Jumalan tuntemiseen sen seurauksena, että hänellä on kosketus niiden ihmisten elämään, jotka tuntevat jumalallisen Isän, ennen kuin toinen ihminen voi toimia välikappaleena, joka johdattaa tällaisen kuolevaisen lähimmäisensä taivaassa olevan Isän luo. Jos tunnemme Jumalaa, meidän todellinen velvollisuutemme maan päällä on elää elämäämme niin, että sallimme Isän tuoda itsensä julki omassa elämässämme, ja näin kaikki Jumalaa etsivät ihmiset näkevät Isän ja pyytävät apuamme saadakseen lisää tietoa siitä Jumalasta, joka tulee tällä tavoin elämässämme julki.”
132:7.3 (1466.3) Heidän Sveitsissä ylhäällä vuoristossa käydessään tapahtui, että Jeesus keskusteli kokonaisen päivän ajan sekä isän että pojan kanssa buddhalaisuudesta. Ganid oli monet kerrat esittänyt Jeesukselle suoria kysymyksiä Buddhasta, mutta oli aina saanut enemmän tai vähemmän vältteleviä vastauksia. Nyt isä esitti pojan läsnä ollessa Jeesukselle kiertelemättömän kysymyksen Buddhasta ja sai kiertelemättömän vastauksen. Gonod sanoi: ”Tahtoisin tosiaankin tietää, mitä mieltä olet Buddhasta.” Ja Jeesus vastasi:
132:7.4 (1466.4) ”Buddhanne oli paljon parempi kuin buddhalaisuutenne. Buddha oli suuri mies, omalle kansalleen jopa profeetta, mutta hän oli orpo profeetta. Näin sanoessani tarkoitan, että hän jo varhaisessa vaiheessa kadotti näköpiiristään hengellisen Isänsä eli taivaallisen Isän. Hänen kokemuksensa oli traaginen. Hän koetti elää ja opettaa Jumalan sanansaattajana, mutta ilman Jumalaa. Buddha ohjasi pelastuksen laivansa suoraan turvallisen sataman alueelle, suoraan kuolevaisten pelastuksen turvasataman suulle, ja siellä hyvä laiva ajoi puutteellisten merikorttien takia karille. Siellä se on maannut näiden monien sukupolvien ajan – liikkumattomana ja miltei toivottomasti pohjaan juuttuneena. Ja sen kannelle ovat jääneet monet kansanne ihmiset kaikkina näinä vuosina. He elävät huutomatkan päässä tyynistä turvallisista vesistä, mutta he kieltäytyvät tulemasta niille vesille siksi, että hyvän Buddhan jalo pursi onnettomuudekseen ajoi karille aivan sataman edustalla. Eivätkä buddhalaiset kansat koskaan purjehdi tähän satamaan, elleivät ne hylkää profeettansa filosofian purtta ja tartu hänen jaloon henkeensä. Jos kansanne olisi pysynyt uskollisena Buddhan hengelle, olisitte jo kauan sitten purjehtineet hengen tyyneyttä, sielun lepoa ja pelastuksen varmuutta merkitsevään turvasatamaanne.
132:7.5 (1467.1) ”Ymmärräthän, Gonod, että hengessä Buddha tunsi Jumalan, mutta mielessä hän ei kyennyt Jumalaa selvästi löytämään. Juutalaiset löysivät Jumalan mielessä, mutta hengessä heiltä jäi Jumala suureksi osaksi tuntematta. Tänä päivänä buddhalaiset rämpivät filosofiassa, josta puuttuu Jumala, kun taas omaa kansaani säälittävällä tavalla orjuuttaa jumalanpelko, josta puuttuu elämän ja kahleettomuuden pelastava filosofia. Teillä on filosofia, josta puuttuu Jumala; juutalaisilla on Jumala, mutta heiltä puuttuu jokseenkin kokonaan sellainen elämisen filosofia, joka olisi jossakin suhteessa tähän Jumalaan. Koska Buddha ei kyennyt näkemään Jumalaa henkenä ja Isänä, hän ei kyennyt opetuksessaan antamaan sitä moraalista energiaa ja sitä hengellistä käyttövoimaa, jota uskonnossa täytyy olla, jos sen on määrä muuttaa rotua ja ylevöittää kansakuntaa.”
132:7.6 (1467.2) Silloin Ganid huudahti: ”Opettaja, luokaamme me, sinä ja minä, uusi uskonto, joka olisi kyllin hyvä Intialle ja kyllin suuri Roomalle, ja kuka tietää, vaikka saisimme juutalaiset vaihtamaan sen Jahveen.” Ja Jeesus vastasi: ”Ganid, uskontoja ei tehdä. Ihmisten uskonnot kehkeytyvät pitkien ajanjaksojen kuluessa, kun Jumalasta tehdyt totuuden paljastukset taas välähtävät maan päällä niiden ihmisten elämässä, jotka ilmoittavat Jumalasta kanssaihmisilleen.” Mutta he eivät ymmärtäneet näiden profeetallisten sanojen merkitystä.
132:7.7 (1467.3) Kun he tuona iltana menivät levolle, Ganid ei saanut unta. Hän puhui pitkään isänsä kanssa ja sanoi lopulta: ”Tiedätkö, isä, toisinaan minusta tuntuu, että Joosua on profeetta.” Ja hänen isänsä vastasi siihen unisesti vain: ”Poikani, on muitakin – ”
132:7.8 (1467.4) Tästä päivästä lähtien aina luonnollisen elämänsä loppuun Ganid jatkoi oman uskontonsa kehittelyä. Hänen mieltään liikutti suuresti Jeesuksen avarakatseisuus, tasapuolisuus ja suvaitsevuus. Milloin hyvänsä he kävivät keskusteluja filosofiasta ja uskonnosta, tämä nuorukainen ei kertaakaan kokenut tuntevansa harmistumista tai olevansa asioista jyrkästi toista mieltä.
132:7.9 (1467.5) Millaisen näyn taivaan älyllisille olennoille tarjosikaan tämä kohtaus, jossa intialainen nuorimies ehdotti universumin Luojalle, että he tekisivät uuden uskonnon! Ja vaikkei nuori mies sitä tiennytkään, he olivat juuri sillä hetkellä ja siinä paikassa tekemässä uutta ja ikuista uskontoa – tätä uutta pelastuksen tietä, Jeesuksen kautta ja Jeesuksessa ihmiselle annettua ilmoitusta Jumalasta. Mitä tämä poikanen halusi kaikkein eniten tehdä, sitä hän tiedostamattaan oli itse asiassa tekemässä. Ja näin on aina ollut ja näin on aina oleva. Mitä valaistunut ja harkitseva ihmisen mielikuvitus, joka saa hengellistä opetusta ja ohjausta, haluaa täydestä sydämestään ja epäitsekkäästi tehdä ja olla, siitä tulee mitattavissa olevin määrin luovaa samassa suhteessa kuin tämä kuolevainen omistautuu Isän tahdon jumalalliseen noudattamiseen. Kun ihminen antautuu Jumalan kumppaniksi, saattaa tapahtua ja tapahtuu suuria asioita.
Urantia-kirja
Luku 133
133:0.1 (1468.1) OLLESSAAN lähdössä Roomasta Jeesus ei jättänyt hyvästejä kenellekään ystävistään. Damaskoksen kirjanoppinut ilmaantui Roomaan huomiota herättämättä ja poistui sieltä samalla tavoin. Kului kokonainen vuosi, ennen kuin ne, jotka hänet tunsivat ja häntä rakastivat, luopuivat toivosta vielä tavata häntä. Ennen kuin toinen vuosi oli päättynyt, Jeesuksen tunteneista henkilöistä koostuvat pikku ryhmät huomasivat, että heitä vetivät yhteen heidän yhteinen kiinnostuksensa hänen opetuksiaan kohtaan ja heidän yhteinen muistonsa hänen seurassaan vietetyistä hyvistä hetkistä. Ja nämä stoalaisista, kyynikoista ja mysteerikulttien kannattajista koostuvat pienryhmät tapailivat jatkuvasti toisiaan epäsäännöllisin väliajoin ja epävirallisissa merkeissä aina ensimmäisten kristinuskon saarnaajain Roomaan-ilmaantumiseen saakka.
133:0.2 (1468.2) Gonod ja Ganid olivat tehneet Aleksandriassa ja Roomassa niin paljon ostoksia, että he lähettivät kaikki tavaransa kuormakaravaanin mukana edellään Tarentumiin. Sillä välin kolme matkamiestä kulkivat kiirettä pitämättä Italian halki suurenmoista Via Appiaa pitkin. Tällä matkalla he kohtasivat kaikenlaisia ihmisiä. Monet ylhäiset Rooman kansalaiset ja kreikkalaissiirtolaiset asuivat tämän tien varrella, mutta jo tuolloin alkoi näyttämölle ilmaantua myös kelvottomien orjien suurten laumojen jälkeläisiä.
133:0.3 (1468.3) Eräänä päivänä, kun he olivat keskipäivän ruokatauolla noin puolitiessä Tarentumiin, Ganid kysyi Jeesukselta suoraan, mitä tämä ajatteli Intian kastijärjestelmästä. Jeesus sanoi: ”Vaikka ihmiset eroavat toisistaan monin tavoin, Jumalan edessä ja hengellisessä maailmassa kaikki kuolevaiset ovat yhdenvertaisia. Jumalan silmissä on olemassa vain kaksi kuolevaisten ryhmää: ne, jotka haluavat noudattaa hänen tahtoaan, ja ne, jotka eivät halua. Kun universumi tarkastelee asuttua maailmaa, myös se näkee kaksi suurta luokkaa: ne, jotka tuntevat Jumalaa, ja ne, jotka eivät tunne. Ne, jotka eivät Jumalaa voikaan tuntea, lasketaan kyseisen maailman eläimistöön kuuluviksi. Ihmiskunta on soveliaasti jaettavissa moniin luokkiin eri ominaisuuksien mukaisesti, sillä heitä on mahdollista tarkastella fyysisestä, mentaalisesta, sosiaalisesta, ammatillisesta tai moraalisesta näkökulmasta, mutta kun nämä kuolevaisten erilaiset luokat ilmaantuvat Jumalan oikeusistuimen eteen, ne ovat yhdenvertaisia; Jumala ei todellakaan katso henkilöön. Vaikkette voikaan välttyä panemasta merkille ihmisten toisistaan eroavia kykyjä ja avuja älyllisissä, sosiaalisissa ja moraalisissa asioissa, mitään tällaisia eroja teidän ei tulisi tehdä ihmisten hengellisen veljeskunnan piirissä ollessanne kokoontuneina Jumalan eteen häntä palvoaksenne.”
133:1.1 (1468.4) Eräänä iltapäivänä, kun he olivat lähestymässä Tarentumia, sattui maantien varressa varsin mielenkiintoinen välikohtaus. He näkivät, miten muuan karkea ja röyhkeä nuorukainen kävi raa’asti erään pienemmän pojan kimppuun. Jeesus kiiruhti hyökkäyksen kohteeksi joutuneen nuorukaisen avuksi ja saatuaan tämän turvaan hän piti lujasti kiinni päällekarkaajasta, kunnes pienempi poika oli päässyt pakoon. Kun Jeesus irrotti otteensa pikku rähisijästä, Ganid kävi samassa hetkessä käsiksi tähän poikaan ja ryhtyi antamaan hänelle raikuvaa selkäsaunaa, mutta Ganidin hämmästykseksi Jeesus tuli kiireesti väliin. Kun Jeesus oli saanut Ganidin rauhoittumaan ja päästänyt pelästyneen pojan menemään, Ganid huudahti kiihdyksissään, heti kun sai hengityksensä tasaantumaan: ”En pysty ymmärtämään sinua, Opettaja. Jos armeliaisuus vaatii sinua pelastamaan pienemmän pojan, eikö oikeudenmukaisuus vastaavasti vaatisi isomman ja hyökkäykseen syyllistyneen nuorukaisen rankaisemista?” Vastatessaan Ganidille Jeesus sanoi:
133:1.2 (1469.1) ”Ganid, on totta, ettet ymmärrä. Armeliaisuuden osoittaminen on aina yksilön suorittama teko, mutta oikeudenmukaisuuden edellyttämä rangaistus on sosiaalisten, valtiollisten tai universumin hallinnosta vastaavien ryhmien tehtävä. Velvollisuuksiini kuuluu yksilönä armeliaisuuden osoittaminen; minun täytyy mennä kimppuun käydyn miehenalun turvaksi, ja on täysin johdonmukaista, että saan käyttää riittäviä voimakeinoja päällekarkaajan hillitsemiseksi. Ja tein juuri niin. Onnistuin vapauttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutuneen pojan; ja sillä tein velvollisuuteni armeliaisuuden osalta. Voimakeinoin pidättelin sitten päällekarkaajaa sen verran kauan, että kiistan heikompi osapuoli pääsi karkuun, minkä jälkeen vetäydyin pois koko asiasta. En ryhtynyt istumaan oikeutta päällekarkaajaa vastaan hänen motiivinsa tutkiakseni – arvioidakseni oikeudellisesti kaikkia seikkoja, jotka liittyivät hänen hyökkäykseensä toverinsa kimppuun – ja ryhtyäkseni sitten panemaan täytäntöön tuomiota, jonka oma mieleni kenties sanelisi hänen tekemänsä vääryyden oikeudenmukaisena hyvityksenä. Ganid, armeliaisuus saattaa olla suurpiirteistä, mutta oikeudenkäyttö on täsmällistä. Etkö kykene näkemään, että tuskin on kahta henkilöä, jotka pystyisivät olemaan samaa mieltä siitä, millainen rangaistus täyttäisi oikeudenmukaisuuden vaatimukset? Toinen haluaisi määrätä neljäkymmentä raipaniskua, toinen kaksikymmentä, ja vielä joku muu haluaisi määrätä oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi telkeämisen yksinäisselliin. Etkö kykene ymmärtämään, että tässä maailmassa tällaiset kysymykset olisi parempi jättää ryhmän vastuulle, tai niiden tulisi olla ryhmän valitsemien edustajien hoidossa? Universumissa asia on järjestetty siten, että tuomiovalta kuuluu niille, jotka tuntevat perin pohjin kaikki rikkomusta edeltäneet seikat samoin kuin sen motiivit. Sivistyneessä yhteiskunnassa ja järjestyneessä universumissa oikeudenkäyttö edellyttää, että asian tasapuolisen arvioinnin jälkeen langetetaan oikeudenmukainen tuomio, ja tällaiset valtuudet on annettu vain maailmojen oikeudesta vastaaville ryhmille ja koko luomistuloksen korkeampien universumien kaikentietäville viranomaisille.”
133:1.3 (1469.2) He keskustelivat tästä armeliaisuuden osoittamista ja oikeudenkäyttöä koskevasta ongelmasta päiväkausia. Ja Ganid ymmärsi ainakin jossain määrin, miksei Jeesus halunnut antautua henkilökohtaiseen voimainmittelöön. Mutta Ganid esitti vielä yhden viimeisen kysymyksen, johon hän ei koskaan saanut täysin tyydyttävää vastausta. Ja tuo kysymys kuului: ”Mutta, Opettaja, jos joku sinua väkevämpi ja pahansisuinen olento sattuisi käymään kimppuusi ja uhkaisi surmata sinut, mitä sinä tekisit? Etkö tekisi mitään puolustaaksesi itseäsi?” Vaikkei Jeesus tyhjentävää ja tyydyttävää vastausta voinutkaan nuorenmiehen kysymykseen antaa siksi, ettei hän halunnut paljastaa tälle elävänsä elämäänsä maan päällä Paratiisin-Isän osoittaman rakkauden valaisevana esimerkkinä tilannetta seuraavalle universumille, hän lausui asiasta kuitenkin tämän verran:
133:1.4 (1469.3) ”Ganid, voin hyvin ymmärtää, miten jotkin näistä ongelmista sinua hämmentävät, ja yritän vastata kysymykseesi. Kaikissa sellaisissa mahdollisissa tapauksissa, että joku kävisi persoonani kimppuun, minä ensiksi päättelisin, olisiko päällekarkaaja Jumalan poika – lihallishahmoinen veljeni – vaiko ei, ja jos olisin sitä mieltä, ettei tällä luodulla ole moraalista arvostelukykyä eikä hengellistä järkeä, käyttäisin hyökkääjälle koituvista seuraamuksista välittämättä kaikkia niitä voimia, jotka ovat vastarinnan tekemistä varten käytettävissäni. Mutta tällä tavoin en kävisi Jumalan pojan statuksen omaavan lähimmäisen kimppuun, en edes itsepuolustuksen nimissä. Toisin sanoen, en ennakoivasti enkä arviota tekemättä rankaisisi häntä siitä, että hän on hyökännyt päälleni. Koettaisin kaikin mahdollisin keinoin estää häntä ja houkutella häntä luopumaan moisesta hyökkäyksestä, ja siinä tapauksessa, etten onnistuisi sitä ehkäisemään, koettaisin sitä lieventää. Ganid, minulla on ehdoton luottamus taivaallisen Isäni huolenpitoon; olen vihkiytynyt täyttämään taivaassa olevan Isäni tahdon. En usko, että todellinen vahinko voi minua kohdata. En usko, että elämäntehtävääni voi todellisuudessa vaarantaa mikään sellainen, mitä vihamieheni tahtoisivat minulle tapahtuvan, ja ystäviemme taholta ei meidän tietenkään tarvitse pelätä mitään väkivaltaa. Olen ehdottoman vakuuttunut siitä, että koko universumi on minua kohtaan ystävällinen – tähän kaikenvoittavaan totuuteen minä itsepintaisesti uskon varauksetonta luottamusta osoittaen siitäkin huolimatta, että ulkonaiset seikat joskus näyttävät puhuvan sitä vastaan.”
133:1.5 (1470.1) Mutta Ganidia ei vastaus täysin tyydyttänyt. He keskustelivat näistä asioista monta kertaa, ja Jeesus kertoi hänelle joistakin poikavuosiensa kokemuksista ja myös kivenhakkaajan pojasta Jaakobista. Kuultuaan, miten Jaakob otti tehtäväkseen Jeesuksen puolustamisen, Ganid sanoi: ”No nyt alan ymmärtää! Ensinnäkin, harvoinhan kukaan normaali ihminen haluaisi hyökätä kaltaisesi ystävällisen henkilön kimppuun, ja vaikka joku niin ajattelematon olisikin, että ryhtyisi sellaiseen tekoon, on jotakuinkin varmaa, että lähellä on joku toinen kuolevainen, joka rientäisi avuksesi, aivan kuten sinä itse aina menet pelastamaan jokaisen, jonka huomaat olevan hädässä. Sydämessäni olen samaa mieltä kanssasi, Opettaja, mutta järkeni sanoo silti, että jos olisin ollut Jaakob, olisin mielelläni rankaissut raakimuksia, jotka ottivat vapauden käydä kimppuusi vain, koska luulivat, ettet puolustaisi itseäsi. Arvelisin, että saat vaeltaa elämäntaipaleesi kohtalaisen turvassa siksi, että käytät niin paljon aikaasi muiden auttamiseen ja pulassa olevien kanssaihmistemme hoivaamiseen – niin ja varsin todennäköisesti lähellä on aina joku sinua puolustamassa.” Ja Jeesus vastasi: ”Sitä ei ole vielä koeteltu, Ganid, ja kun se tapahtuu, meidän on pidettävä kiinni siitä, mikä on Isän tahto.” Ja tämä oli jokseenkin kaikki, mitä nuorimies sai opettajansa sanomaan tästä vaikeasta aiheesta, joka koski itsepuolustusta ja vastarinnasta pidättymistä. Eräässä toisessa yhteydessä hän sai kuulla Jeesuksen esittävän sellaisen mielipiteen, että järjestyneellä yhteiskunnalla oli täysi oikeus käyttää voimakeinoja pannessaan täytäntöön oikeuteen perustuvia päätöksiään.
133:2.1 (1470.2) Laivalaiturilla aluksensa lastin purkamista odottavat matkustajat saivat nähdä, miten muuan mies pahoinpiteli vaimoaan. Tapansa mukaisesti Jeesus puuttui tapahtumaan hyökkäyksen kohteeksi joutuneen henkilön puolesta. Hän astui äkäisen aviomiehen taakse ja tätä kevyesti olkapäälle napauttaen sanoi: ”Ystäväni, saisinko hetken keskustella kanssasi kahden kesken?” Tällainen puhuttelu sai kiukkuisen miehen hämilleen, ja hetken kestäneen hämmentyneen empimisen jälkeen hän sai soperretuksi: ”Öh – miksi – kyllä kai; mitä haluat minusta?” Talutettuaan hänet syrjemmälle Jeesus sanoi: ”Ystäväni, huomaan, että sinulle on täytynyt tapahtua jotakin kamalaa. Tahtoisin kovasti, että kerrot minulle, mitä voi tapahtua noin väkevälle miehelle sellaista, että se panee hänet käymään käsiksi vaimoonsa, hyökkäämään lastensa äidin kimppuun, ja kaiken lisäksi vielä tällaisessa paikassa, kaikkien ihmisten silmien alla. Tunnet varmaankin, että sinulla on jokin hyvä syy tähän pahoinpitelyyn. Mitä tämä nainen teki ansaitakseen aviomieheltään tällaista kohtelua? Sinua katsellessani uskon lukevani kasvoiltasi, että rakastat oikeudenmukaisuutta, ellet peräti halua osoittaa armeliaisuutta. Uskallanpa jopa sanoa, että jos löytäisit minut tien viereltä rosvojen kimppuun käymänä, ryntäisit empimättä avukseni. Rohkenen sanoa, että olet elämäsi varrella tehnytkin monta tällaista urheaa tekoa. Ystäväni, kerrohan nyt minulle, mikä on hullusti? Tekikö nainen jotakin väärää, vai menetitkö sinä typerästi malttisi ja ryhdyit ajattelemattomasti mukiloimaan häntä?” Ei niinkään se, mitä Jeesus sanoi, kuin Jeesuksen hänelle huomautustensa päätteeksi osoittama ystävällinen katse ja myötätuntoinen hymy oli se, joka kosketti tämän miehen sydäntä. Mies sanoi: ”Huomaan, että olet kyynikkojen pappeja, ja olen kiitollinen, että hillitsit minua. Ei vaimoni ole syyllistynyt mihinkään suureen vääryyteen. Hän on hyvä vaimo, mutta hän ärsyttää minua sillä, että hänen tapanaan on nalkuttaa minulle kaikkien kuullen, ja silloin menetän mielenmalttini. Olen pahoillani, että minulta puuttuu itsehillintää, ja lupaan yrittää noudattaa aikaisempaa lupaustani, jonka annoin yhdelle veljistäsi, kun tämä vuosia sitten opetti minulle paremman tien. Annan siitä sinulle lupaukseni.”
133:2.2 (1471.1) Ja hänelle hyvästejä lausuessaan Jeesus sanoi: ”Veljeni, muista aina, ettei miehellä ole mitään oikeutettua ylivaltaa naiseen nähden, ellei nainen ole omasta tahdostaan ja vapaaehtoisesti antanut miehelle tällaista valtaa. Vaimosi on sitoutunut kulkemaan elämäntaipaleen rinnallasi, auttamaan sinua elämän taisteluissa ja ottamaan kantaakseen paljon suuremman osan lastesi synnyttämisen ja kasvattamisen taakasta. Ja on pelkästään kohtuullista, että hän tästä erityisestä palveluksestaan saa sinulta sitä erityistä suojelua, jota mies voi antaa naiselle, osapuolelle, jonka on kannettava, synnytettävä ja ruokittava lapset. Rakastava huolenpito ja huomaavaisuus, joita mies on halukas osoittamaan vaimolleen ja heidän yhteisille lapsilleen, ovat mittana siitä, miten pitkälle tuo mies on edennyt luovan ja hengellisen itsensätiedostamisen korkeampien tasojen saavuttamisessa. Etkö tiedä, että miehet ja naiset ovat Jumalan kumppaneita sikäli, että he toimivat yhdessä luodakseen olentoja, jotka varttuvat sitä varten, että he saisivat haltuunsa kuolemattoman sielun potentiaalin? Taivaassa oleva Isä kohtelee maailmankaikkeuden lasten Henki-Äitiä vertaisenaan. On Jumalan kaltaista, että jaat elämäsi ja kaiken, mikä siihen liittyy, pitäen äitiosapuolta tasavertaisenasi, häntä, joka niin täysimääräisesti jakaa kanssasi sen jumalallisen kokemuksen, että näette elämänne jatkuvan lastenne elämässä. Jospa vain kykenet rakastamaan lapsiasi niin kuin Jumala rakastaa sinua, tulet rakastamaan ja pitämään arvossa vaimoasi niin kuin taivaassa oleva Isä kunnioittaa ja pitää suuressa arvossa Ääretöntä Henkeä, suunnattoman maailmankaikkeuden kaikkien henkilasten äitiä.”
133:2.3 (1471.2) Noustessaan laivan kannelle he katsoivat taakseen ja näkivät pariskunnan kyynelet silmissä syleilevän ääneti toisiaan. Gonod, joka oli kuullut jälkimmäisen osan siitä, mitä Jeesuksella oli tälle miehelle sanottavaa, mietti kuulemaansa koko päivän ja päätti järjestää kotiolonsa uudelleen, sitten kun hän olisi taas Intiassa.
133:2.4 (1471.3) Matka Nikopoliin sujui miellyttävästi, mutta hitaasti, sillä tuuli ei ollut suotuisa. Kolmikkomme vietti tuntikaudet kertomalla Rooman-kokemuksistaan ja muistelemalla kaikkea, mitä heille oli tapahtunut, sen jälkeen kun he olivat ensi kerran tavanneet Jerusalemissa. Ganid alkoi täyttyä henkilökohtaisen hoivan hengestä. Hän yritti vaikuttaa laivan stuerttiin, mutta jo toisena päivänä hän syville uskonnollisille vesille joutuessaan pyysi Joosuaa auttamaan hänet pulasta.
133:2.5 (1471.4) He viettivät useita päiviä Nikopoliissa, kaupungissa, jonka Augustus oli viitisenkymmentä vuotta aiemmin perustanut Aktiumin taistelun muistona ”voiton kaupungiksi”, sillä sen sijaintipaikka oli maakaistale, jolle hän ennen tuota taistelua oli armeijoineen leiriytynyt. He majoittuivat Jeramyn, erään juutalaisuskoon kääntyneen kreikkalaisen, kotiin. He olivat tavanneet tämän jo laivalla. Kolmannen lähetysmatkansa aikana apostoli Paavali vietti yhden kokonaisen talven Jeramyn pojan luona samassa talossa. Nikopoliista he purjehtivat samalla laivalla Korinttiin, roomalaisten Akaian provinssin pääkaupunkiin.
133:3.1 (1471.5) Siihen mennessä kun he saapuivat Korinttiin, Ganid oli alkanut kiinnostua juutalaisesta uskonnosta. Ei sen vuoksi ollut mitään outoa siinä, että Ganid, kun he eräänä päivänä kulkivat synagogan ohitse ja näkivät ihmisten menevän sisälle, pyysi Jeesusta viemään hänet jumalanpalvelukseen. Tuona päivänä he saivat kuulla oppineen rabbin luennoivan aiheesta ”Israelin kohtalo”, ja jumalanpalveluksen jälkeen he tapasivat erään Krispoksen, joka oli tämän synagogan esimies. Monet kerrat he vielä palasivat synagogapalveluksiin, mutta heidän tarkoituksenaan oli ensi sijassa Krispoksen tapaaminen. Ganid mieltyi suuresti Krispokseen, hänen vaimoonsa ja perheen viiteen lapseen. Hänestä oli mukavaa tarkkailla, miten juutalainen vietti perhe-elämäänsä.
133:3.2 (1472.1) Ganidin tehdessä havaintojaan perhe-elämästä Jeesus opetti Krispokselle, miten eletään parempaa uskonnollista elämää. Jeesus kävi tämän eteenpäin katsovan juutalaisen kanssa yli kaksikymmentä keskustelua. Ei sen vuoksi sovi hämmästellä sitä, että kun Paavali vuosia myöhemmin saarnasi tässä samassa synagogassa ja kun juutalaiset olivat torjuneet hänen sanomansa ja äänestäneet sen puolesta, että häntä kiellettäisiin saarnaamasta synagogassa, ja kun hän sen jälkeen meni ei-juutalaisten pariin, niin Krispos ja kaikki hänen perheensä jäsenet omaksuivat uuden uskonnon, ja hänestä tuli eräs tärkeimmistä sen kristillisen seurakunnan tukijoista, jonka Paavali myöhemmin organisoi Korinttiin.
133:3.3 (1472.2) Niiden kahdeksantoista kuukauden aikana, jolloin Paavali saarnasi Korintissa – myöhemmässä vaiheessa Siilas ja Timoteus seurassaan – hän tapasi monia muita, joita ”intialaisen kauppiaan pojan juutalainen kotiopettaja” oli opettanut.
133:3.4 (1472.3) Korintissa he tapasivat jokaiseen rotuun kuuluvia ihmisiä kolmesta maanosasta. Se oli Aleksandrian ja Rooman jälkeen Välimeren keisarikunnan kosmopoliittisin kaupunki. Tässä kaupungissa oli paljon sellaista, joka kiinnitti huomiota, eikä Ganid koskaan kyllästynyt käynteihin kaupungin linnoituksessa, joka oli rakennettu lähes kuusisataa metriä merenpinnan yläpuolelle. Suuren osan vapaa-ajastaan hän vietti myös synagogan liepeillä ja Krispoksen kotona. Aluksi häntä kauhistutti ja myöhemmin ihastutti asema, joka naisella juutalaiskodissa oli. Siinä paljastui tälle nuorelle intialaiselle jotakin uutta.
133:3.5 (1472.4) Jeesuksen ja Ganidin nähtiin vierailevan usein eräässä toisessakin juutalaiskodissa, nimittäin Justuksen kotona. Tämä oli hurskas kauppias ja asui synagogan vierellä. Ja kun apostoli Paavali sittemmin monet kerrat oleskeli tässä kodissa, hän kuunteli kertomuksia näistä intialaispojan ja hänen juutalaisopettajansa käynneistä Paavalin ja Justuksen ihmetellessä, mitä niin viisaasta ja loistavasta heprealaisopettajasta mahtoi tulla.
133:3.6 (1472.5) Heidän Roomassa ollessaan Ganid oli pannut merkille, että Jeesus kieltäytyi liittymästä heidän seuraansa, kun he menivät julkiseen kylpylään. Jälkeenpäin nuori mies koetti monet kerrat saada Jeesusta tuomaan laajemminkin julki, mitä hän ajatteli sukupuolten välisistä suhteista. Vaikka hän nuorenmiehen esittämiin kysymyksiin vastailikin, hän ei koskaan vaikuttanut halukkaalta keskustelemaan näistä asioista kovin laajasti. Kun he eräänä iltana kuljeskelivat Korintin katuja niillä main, jossa linnoituksen muuri laskeutui mereen, kaksi yleistä naista tuli jututtamaan heitä. Ganid oli oikeutetusti tullut käsitykseen, että Jeesus oli mies, jolla oli korkeat ihanteet, ja että hän kammoksui kaikkea, mikä vivahti epäpuhtauteen tai missä pahuus tuoksahti. Niinpä hän puhutteli naisia terävästi ja viittasi töykeästi näitä poistumaan. Tämän nähdessään Jeesus sanoi Ganidille: ”Tarkoituksesi on hyvä, mutta sinun ei tulisi ottaa vapautta puhutella Jumalan lapsia tuolla tavoin, vaikka he sattuvatkin olemaan hänen harhateille joutuneita lapsiaan. Keitä me olemme istuaksemme oikeutta näitä naisia vastaan? Satutko tietämään kaikki ne olosuhteet, jotka ovat johtaneet heidät turvautumaan tämänkaltaisiin keinoihin elantonsa ansaitakseen? Pysähdy tähän kanssani siksi aikaa, kun puhumme näistä asioista.” Hänen sanottavansa oli paljon suurempi hämmästyksen aihe kurtisaaneille kuin konsanaan Ganidille.
133:3.7 (1472.6) Siinä kun he seisoivat kuutamossa, niin Jeesus jatkoi puhettaan: ”Jokaisen ihmismielen sisällä elää jumalallinen henki, taivaassa olevan Isän antama lahja. Tämä hyvä henki pyrkii koko ajan johdattamaan meidät Jumalan tykö, auttamaan meitä löytämään Jumalan ja tuntemaan Jumalaa. Mutta kuolevaisissa vaikuttaa myös monia luonnollisia fyysisiä haluja, jotka Luoja pani häneen palvelemaan yksilön ja rodun hyvinvointia. On vain niin, että miehet ja naiset joutuvat useinkin ymmälle koettaessaan ymmärtää itseään ja painiskella toimeentulon hankkimiseen liittyvien moninaisten ongelmien kanssa maailmassa, jossa itsekkyys ja synti ovat näin laajalti vallalla. Ganid, huomaan, ettei kumpikaan näistä naisista ole tieten tahtoen paha. Heidän kasvoiltaan voin lukea, että he ovat kokeneet paljon murhetta; he ovat kovasti kärsineet julmalta näyttävän kohtalon käsissä; he eivät ole tarkoituksellisesti valinneet tämänlaatuista elämää. Epätoivon partaalle saakka rohkeutensa menettäneinä he ovat antaneet periksi senhetkiselle ahdingolle ja myöntyneet tähän vastenmieliseen toimeentulon ansaitsemiskeinoon katsottuaan sen parhaaksi tavaksi selviytyä toivottomalta näyttäneestä tilanteesta. Ganid, jotkut ihmiset ovat tosiaankin sydäntään myöten pahoja. He päättävät tieten tahtoen tehdä halpamaisia tekoja, mutta sanopa minulle, kun katsot näihin nyt jo kyynelten tahrimiin kasvoihin, näetkö niissä jotakin pahaa tai ilkeää?” Ja kun Jeesus hetkeksi vaikeni antaakseen Ganidille tilaisuuden vastata, Ganidin ääni takertui hänen kurkkuunsa hänen mutistessa vastauksensa: ”En, Opettaja, en näe. Ja pyydän anteeksi, että olin heitä kohtaan töykeä – pyydän hartaasti heitä antamaan minulle anteeksi.” Sitten Jeesus sanoi: ”Ja minä sanon heidän puolestaan, että he ovat antaneet sinulle anteeksi, kuten sanon taivaassa olevan Isäni puolesta, että hän on antanut heille anteeksi. Tulkaapa nyt kaikki kanssani erään ystävän taloon, josta pyydämme jotakin suuhunpantavaa ja jossa teemme suunnitelmia edessä olevan uuden ja paremman elämän hyväksi.” Hämmästyneet naiset eivät tuohon hetkeen mennessä olleet lausuneet sanaakaan. He katsahtivat toisiinsa ja seurasivat äänettöminä, kun miehet kulkivat edellä.
133:3.8 (1473.1) Kuvitelkaa Justuksen vaimon hämmästystä, kun Jeesus tuona myöhäisenä hetkenä saapui Ganidin ja näiden kahden tuntemattoman kanssa ja sanoi: ”Suo anteeksi, että tulemme näin myöhään, mutta Ganid ja minä tahtoisimme palasen syödäksemme ja jakaisimme sen näiden kahden vasta löytämämme ystävän kanssa, jotka hekin ovat ravinnon tarpeessa; ja kaiken tämän lisäksi tulemme luoksesi, koska ajattelemme, että olisit kiinnostunut neuvomaan meille, mikä olisi paras tapa auttaa nämä naiset uuden elämän alkuun. He voivat kertoa sinulle tarinansa, mutta arvelen heillä olleen paljon vaikeuksia, ja jo pelkästään se, että he ovat täällä sinun talossasi, todistaa, miten hartaasti he haluavat tuntea hyviä ihmisiä, ja miten halukkaasti he tarttuvat tilaisuuteen osoittaa koko maailmalle – ja jopa taivaan enkeleille –, kuinka urheita ja jaloja naisia heistä voi tulla.”
133:3.9 (1473.2) Kun Justuksen vaimo Martta oli tuonut ruoan pöytään, Jeesus lausuikin yllättäen hyvästit sanoen: ”Kun näyttää jo olevan kovin myöhä ja koska tämän nuoren miehen isä varmaankin odottaa meitä, pyydämme hartaasti, että annatte anteeksi, jos nyt jätämme teidät tänne keskenänne – kolme naista, kolme Kaikkein Korkeimman rakastamaa lasta. Ja rukoilen teille hengellistä opastusta laatiessanne suunnitelmia maan päällä vietettävää uutta ja parempaa elämää ja suuressa tuonpuoleisessa elettävää ikuista elämää varten.”
133:3.10 (1473.3) Ja niin Jeesus ja Ganid erosivat naisista. Kumpikaan kurtisaaneista ei ollut toistaiseksi sanonut mitään; Ganid oli niin ikään sanaton. Ja muutaman hetken ajan oli sanaton myös Martta, mutta kohta hän pääsi tilanteen tasalle ja teki näiden kahden tuntemattoman hyväksi kaiken, mitä Jeesus oli toivonut. Iäkkäämpi näistä kahdesta naisesta kuoli vähän tämän jälkeen toive ikuisesta eloonjäämisestä kirkkaana mielessään. Ja nuorempi nainen työskenteli Justuksen liikepaikalla, ja hänestä tuli myöhemmin Korintin ensimmäisen kristillisen seurakunnan elinikäinen jäsen.
133:3.11 (1473.4) Krispoksen kodissa Jeesus ja Ganid tapasivat moneen kertaan erään Gaiuksen, josta sittemmin tuli uskollinen Paavalin kannattaja. Näiden Korintissa viettämiensä kahden kuukauden aikana he kävivät henkilökohtaisia keskusteluja kymmenien arvollisten yksilöjen kanssa, ja kaikista näistä näennäisesti satunnaisista kosketuksista oli seurauksena, että yli puolet näistä keskusteluista vaikutteita saaneista yksilöistä tuli sittemmin perustetun kristillisen yhteisön jäseniksi.
133:3.12 (1473.5) Kun Paavali tuli ensimmäistä kertaa Korinttiin, hänen aikomuksenaan ei ollut viipyä siellä pitkään. Mutta hän ei tiennytkään, miten hyvin juutalainen kotiopettaja oli valmistellut tietä hänen ponnistuksilleen. Lisäksi hän pani merkille, miten Aquila ja Priscilla olivat jo nostattaneet suurta kiinnostusta, sillä Aquila oli yksi niistä kyynikoista, joihin Jeesus oli Roomassa ollessaan ollut yhteydessä. Tämä pariskunta kuului Roomasta paenneisiin juutalaisiin, ja he omaksuivat Paavalin opetukset varsin nopeasti. Paavali asui heidän luonaan ja työskenteli heidän kanssaan, sillä hekin olivat teltantekijöitä. Näiden olosuhteiden vuoksi Paavali pitkitti Korintissa-oleskeluaan.
133:4.1 (1474.1) Jeesuksella ja Ganidilla oli Korintissa monia muita mielenkiintoisia kokemuksia. He kävivät tiivistä mielipiteidenvaihtoa sangen monien henkilöiden kanssa, ja Jeesukselta saatu opetus oli näille suureksi hyödyksi.
133:4.2 (1474.2) Myllärille hän opetti, miten totuuden jyviä jauhetaan elävän kokemuksen myllyssä niin, että jumalallisen elämän vaikeat asiat käyvät vaivatta niidenkin omaksuttaviksi, jotka kuuluvat kuolevaistovereiden joukossa heikkoihin ja vähäväkisiin. Jeesus sanoi: ”Anna totuuden maitoa niille, jotka ovat hengellisen käsityskykynsä puolesta vielä pikkuvauvoja. Suorittaessasi elävää ja rakastavaa hoivaasi tarjoile hengellistä ravintoa houkuttelevassa muodossa ja niin, että se on sovitettu jokaisen sinulta sitä tiedustelevan vastaanottokyvyn mukaiseksi.”
133:4.3 (1474.3) Roomalaiselle sadanpäällikölle hän sanoi: ”Anna keisarille, mitkä keisarin ovat, ja Jumalalle, mitkä Jumalan ovat. Vilpitön Jumalan palveleminen ja uskollinen keisarin palveleminen eivät ole ristiriidassa, ellei keisari ylimielisyydessään vaadi itselleen sitä kunnioitusta, jota vain Jumaluus voi vaatia. Uskollisuus Jumalaa kohtaan siinä tapauksessa, että tulisit tuntemaan häntä, tekisi sinusta entistäkin lojaalimman ja uskollisemman uhrautuvuudessasi arvollisen keisarin hyväksi.”
133:4.4 (1474.4) Eräälle vilpittömälle mitralaiskultin johtajalle hän sanoi: ”Teet oikein etsiessäsi ikuisen pelastuksen uskontoa, mutta siinä kuljet harhaan, kun etsit tuota kunniakasta totuutta ihmistekoisista mysteereistä ja ihmisperäisistä filosofioista. Etkö tiedä, että ikuisen pelastuksen mysteeri on oman sielusi sisimmässä? Etkö tiedä, että taivaan Jumala on lähettänyt henkensä elämään sisimmässäsi ja että tämä henki on johdattava kaikki totuutta rakastavat ja Jumalaa palvelevat kuolevaiset pois tästä elämästä ja kuoleman porttien läpi valkeuden ikuisiin korkeuksiin, jossa Jumala odottaa ottaakseen vastaan lapsensa? Äläkä koskaan unohda, että te, jotka tunnette Jumalaa, olette Jumalan poikia, jos totisesti halajatte olla hänen kaltaisiaan.”
133:4.5 (1474.5) Epikurolaisopettajalle hän sanoi: ”Teet oikein valitessasi parasta ja pitäessäsi arvossa hyvää, mutta oletko viisas, kun et näe niitä kuolevaisen elämään kuuluvia suurempia asioita, jotka sisältyvät hengen maailmoihin, maailmoihin, jotka ovat peräisin sen seikan tajuamisesta, että Jumala on läsnä ihmissydämessä? Mikä kaikessa ihmisen kokemuksessa on suurta, on oivaltaa tuntevansa Jumalaa, jonka henki elää sisimmässäsi ja pyrkii johdattamaan sinua eteenpäin sillä pitkällä ja miltei loputtomalla matkalla, joka vie yhteisen Isämme, koko luomakunnan Jumalan, universumien Herran, henkilökohtaisen läsnäolon saavuttamiseen.”
133:4.6 (1474.6) Kreikkalaiselle urakoitsijalle ja rakennuttajalle hän sanoi: ”Ystäväni, niin kuin rakennat ihmisten aineellisia rakennelmia, niin kasvata itsellesi hengellinen olemus, joka on sielussasi asuvan jumalallisen hengen kaltainen. Älä anna sen, mitä saavutat ajallisena rakentajana, mennä sen edelle, mihin yllät taivaan valtakunnan hengellisenä poikana. Kun rakennat ajallisuuden asuinkartanoita jollekulle toiselle, älä silloin unohda huolehtia siitä, että sinulla on omistusoikeus ikuisuuden asuinkartanoihin. Pidä alati mielessäsi, että on olemassa kaupunki, jonka perustukset ovat vanhurskaus ja totuus ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala.”
133:4.7 (1474.7) Roomalaiselle tuomarille hän sanoi: ”Kun tuomitset ihmisiä, muista, että eräänä päivänä myös itse astut tuomiolle universumin Hallitsijoiden oikeusistuimen eteen. Tuomitse oikeudenmukaisesti, jopa armeliaasti, sillä olet itse jonakin päivänä samalla tavoin kaipaava armeliasta kohtelua Korkeimman Tuomarin käsissä. Tuomitse niin kuin itse haluaisit vastaavanlaisissa olosuhteissa tulla tuomituksi, niin että sinua ohjaavat sekä lain henki että sen kirjain. Ja aivan kuten sinä jaat oikeutta, jonka hallitsevana piirteenä on kohtuus siinä valossa, mitä sinun eteesi tuodut tarvitsevat, samalla tavoin sinulla on oleva oikeus odottaa laupeuden huojentamaa oikeudenkäyttöä, sitten kun itse kerran seisot koko maanpiirin Tuomarin edessä.”
133:4.8 (1475.1) Kreikkalaisen majatalon emännälle hän sanoi: ”Osoita vieraanvaraisuuttasi aivan kuin tekisi se, joka kestitsee Kaikkein Korkeimman lapsia. Kohota päivittäisen työsi raadanta korkealle taiteen tasolle sillä, että yhä enemmässä määrin käsität palvelevasi Jumalaa palvellessasi niitä henkilöitä, joiden sisimmässä hän on henkensä kautta, henkensä, joka on laskeutunut elämään ihmisten sydämessä ja joka sillä keinoin pyrkii muuntamaan heidän mielensä ja johtamaan heidän sielunsa tuntemaan kaikkien näiden jumalallista henkeä olevien ja ihmisille annettujen lahjojen Paratiisissa olevan Isän.”
133:4.9 (1475.2) Jeesus kävi useita keskusteluja erään kiinalaisen kauppiaan kanssa. Kauppiasta hyvästellessään hän lausui tälle seuraavat kehotuksen sanat: ”Palvo ainoastaan Jumalaa, joka on todellinen henkiesivanhempasi. Muista, että Isän henki elää alati sisimmässäsi ja osoittaa aina sielusuuntasi kohti taivasta. Jos noudatat tämän kuolemattoman hengen tiedostamattomia johdatuksia, ei ole epäilystäkään siitä, että jatkat matkaasi ylöspäin nousevalla tiellä, joka vie Jumalan löytämiseen. Ja kun tosiaan saavutat Isän taivaassa, se johtuu siitä, että sinusta on häntä etsiessäsi tullut yhä enemmän hänen kaltaisensa. Siispä näkemiin, Tshang, mutta vain muutamaksi ajaksi, sillä tapaamme vielä niissä valon maailmoissa, joista henkisielujen Isä on varannut Paratiisiin matkalla oleville monta ihanaa pysähdyspaikkaa.”
133:4.10 (1475.3) Britanniasta saapuneelle matkamiehelle hän sanoi: ”Veljeni, näen, että olet etsimässä totuutta, ja antaisin sinulle vihjeen, että kaiken totuuden Isän henki saattaakin olla sisimmässäsi. Oletko koskaan tosissasi yrittänyt keskustella oman sielusi hengen kanssa? Sellainen on tosiaankin vaikeata, ja tuloksena on harvoin tietoisuus onnistumisesta. Mutta aineellisen mielen jokainen vilpitön yritys asettua yhteyteen sisällään olevan hengen kanssa johtaa poikkeuksetta onnistumiseen, siitäkin huolimatta että enimmältään tällaisten suurenmoisten ihmiskokemusten pitää pitkät ajat pysyä ylitietoisina rekisteröityminä näiden Jumalaa tuntevien kuolevaisten sielussa.”
133:4.11 (1475.4) Kotoaan karanneelle pojalle Jeesus sanoi: ”Muista, että on kaksi olevaa, joita et pääse pakoon, ja ne ovat Jumala ja sinä itse. Minne ikinä menetkin, viet sinne aina mukanasi oman minuutesi ja sydämessäsi elävän taivaallisen Isän hengen. Poikani, älä enää yritä pettää itseäsi, vaan ota rohkeasti tavaksesi katsoa elämän tosiasioita silmästä silmään, tartu lujasti siihen vakuutukseen, että olet Jumalan poika ja että ikuinen elämä on varmaa, kuten olen sinulle opettanut. Olkoon aikomuksesi tästä päivästä alkaen olla oikea mies, eli mies, joka on päättänyt kohdata elämän rohkeasti ja järkevästi.”
133:4.12 (1475.5) Tuomitulle rikolliselle hän lausui viimeisellä hetkellä: ”Veljeni, tilanteesi ei näytä kadehdittavalta. Eksyit oikealta tieltä, sotkeuduit rikoksen pauloihin. Kanssasi käymistäni keskusteluista tiedän hyvin, ettei aikomuksesi ollut tehdä sitä, mikä kohta maksaa sinulle ajallisen elämäsi. Mutta kumminkin teit tämän pahan työn, ja kanssaihmisesi ovat tuominneet sinut syylliseksi. He ovat määränneet, että sinun on kuoltava. Et sinä sen paremmin kuin minäkään voi kieltää valtiolta tätä oikeutta puolustaa itseään tavalla, jonka se on itse valinnut. Inhimillisesti katsoen mitään keinoa ei näytä olevan välttyä rikkomuksestasi määrätyltä rangaistukselta. Kanssaihmistesi on tuomittava sinut tekosi mukaan, mutta sellainen Tuomari on olemassa, johon voit vedota anteeksi saadaksesi ja joka tuomitsee sinut todellisten motiiviesi ja parhaiden aikomustesi mukaan. Sinun ei tarvitse pelätä Jumalan tuomion kohtaamista, jos katumuksesi on aitoa ja uskosi vilpitöntä. Se, että hairahdukseesi liittyy ihmisen langettama kuolemantuomio, ei vaikuta sielusi mahdollisuuteen saada oikeutta ja päästä osalliseksi laupeudesta taivaallisten oikeusistuinten edessä.”
133:4.13 (1476.1) Jeesus kävi monta luottamuksellista keskustelua lukuisten nälkäisten sielujen kanssa – liian monta sisällytettäviksi tähän kertomukseen. Kolme matkamiestämme nauttivat suuresti oleskelustaan Korintissa. Ellei oteta lukuun Ateenaa, joka oli opetustoiminnan keskuksena maineikkaampi, Korintti oli puheena olevina roomalaisaikoina Kreikan tärkein kaupunki, ja heidän kaksikuinen viivähdyksensä tässä kukoistavassa kaupankäynnin keskuksessa tarjosi kaikille kolmelle tilaisuuden saada paljon arvokasta kokemusta. Heidän oleskelunsa tässä kaupungissa oli eräs kaikkein mielenkiintoisimmista pysähdyksistä koko Roomasta takaisinpäin suuntautuneen matkan varrella.
133:4.14 (1476.2) Gonodin oli Korintissa huolehdittava monista asioista, mutta lopulta hän oli suoriutunut niistä kaikista, ja he valmistautuivat purjehtimaan Ateenaan. He matkustivat pienellä aluksella, joka voitiin maarataa myöten kantaa maitse toisesta Korintin satamasta toiseen, noin kuudentoista kilometrin matkan.
133:5.1 (1476.3) Vähän ajan päästä he saapuivat Kreikan tieteen ja oppineisuuden ikivanhaan keskuspaikkaan, ja Ganidia värisytti jo ajatuskin siitä, että hän oli Ateenassa, että hän oli Kreikassa, Aleksanteri Suuren luoman entisen maailmanvallan kulttuurin keskuksessa, jonka rajat olivat kerran ulottuneet jopa hänen omaan maahansa, Intiaan, saakka. Toimitettavia liikeasioita oli vähän, ja niin Gonod vietti aikaansa enimmältään Jeesuksen ja Ganidin seurassa käyden monilla mielenkiintoisilla paikoilla ja kuunnellen nuorukaisen ja tämän monitaitoisen opettajan käymiä kiinnostavia keskusteluja.
133:5.2 (1476.4) Suurenmoinen yliopisto toimi Ateenassa yhä menestyksellisesti, ja kolmikkomme kävi monet kerrat sen opintosaleissa. Jeesus ja Ganid olivat käyneet läpikotaiset keskustelut Platonin opetuksista, silloin kun he seurasivat Aleksandrian museossa pidettyjä luentoja. He nauttivat kaikki Kreikan taiteesta, jonka näytteitä oli vielä nähtävissä eri puolilla kaupunkia.
133:5.3 (1476.5) Sekä isästä että tämän pojasta oli nautinnollista kuunnella sitä tieteestä käytyä keskustelua, johon Jeesus antautui kreikkalaisen filosofin kanssa eräänä iltana heidän majatalossaan. Kun tämä pedantti lähemmäs kolmen tunnin ajan puhuttuaan oli päässyt esitelmänsä loppuun, Jeesus sanoi nykyistä ajattelutapaa edustavin sanoin ilmaistuna seuraavaa:
133:5.4 (1476.6) Tiedemiehet saattavat jonain päivänä hyvinkin mitata gravitaatioon, valoon ja sähköön sisältyvän energian eli vahvuuden ilmentymät, mutta nämä samaiset tiedemiehet eivät milloinkaan kykene (tieteellisesti) kertomaan, mitä nämä universumi-ilmiöt ovat. Tiede käsittelee fysikaalis-energiaalisia toimintoja, uskonto käsittelee ikuisia arvoja. Todellinen filosofia versoaa siitä viisaudesta, joka tekee parhaansa korreloidakseen nämä määrälliset ja laadulliset havainnot. Se vaara on aina olemassa, että puhtaasti fyysisiä ilmiöitä tutkivaa tiedemiestä alkaa vaivata matematiikkaylpeys ja tilastoitsekeskeisyys, hengellisestä sokeudesta puhumattakaan.
133:5.5 (1476.7) Logiikka pätee aineellisessa maailmassa, ja matematiikkaan voi luottaa, kunhan sen soveltaminen rajoitetaan fyysisiin olevaisiin, mutta kumpaakaan ei tule pitää täysin luotettavana tai erehtymättömänä niitä elämän ongelmiin sovellettaessa. Elämään kuuluu ilmiöitä, jotka eivät ole kokonaan aineellisia. Aritmetiikka sanoo, että jos yksi mies kykenisi keritsemään lampaan kymmenessä minuutissa, kymmenen miestä pystyisi sen keritsemään yhdessä minuutissa. Se on vankkaa matematiikkaa, mutta se ei pidä paikkaansa, sillä nämä kymmenen miestä eivät kykenisi suorittamaan tehtävää tällä tavoin, he olisivat näet niin pahasti toistensa tiellä, että työ viivästyisi merkittävästi.
133:5.6 (1477.1) Matematiikka väittää, että jos yksi henkilö edustaa tiettyä älyllisen ja moraalisen arvon yksikköä, kymmenen henkilöä edustaisi tätä arvoa kymmenkertaisena. Mutta kun puhe on ihmispersoonallisuudesta, olisi lähempänä totuutta sanoa, että tällainen persoonallisuuksien yhteenliittymä edustaa pikemminkin yhtä suurta summaa kuin on tähän yhtälöön osallisten henkilöiden lukumäärän neliö kuin yksinkertaista aritmeettista summaa. Ihmisistä koostuva sosiaalinen ryhmä, joka on saavuttanut koordinoidun toiminnallisen harmonian, edustaa paljon sen osien yksinkertaista summaa suurempaa voimaa.
133:5.7 (1477.2) Määrä on identifioitavissa faktaksi, ja niin siitä tulee tieteellinen vakio. Laatu, joka on riippuvainen siitä, miten mieli sen tulkitsee, edustaa arviota arvoista, ja jää sen vuoksi välttämättä yksilökohtaiseksi kokemukseksi. Kun sekä tieteestä että uskonnosta tulee vähemmän dogmaattista, silloin kun ne alkavat sietää paremmin kritiikkiä, silloin alkaa filosofia tuottaa yhtenäisyyttä maailmankaikkeuden älylliseen käsittämiseen.
133:5.8 (1477.3) Kosmisessa maailmankaikkeudessa on yhtenäisyyttä, jos vain kykenisitte havaitsemaan sen aikaansaannokset aktuaalisuudessa. Todellinen maailmankaikkeus on ikuisen Jumalan jokaista lasta kohtaan ystävällinen. Todellinen ongelma on siinä, miten ihmisen finiittinen mieli voi päästä loogiseen, totuudelliseen ja vallitsevaa tilannetta vastaavaan ajattelun yhtenäisyyteen. Tämä maailmankaikkeutta tunteva mielen tila voidaan saavuttaa vain, kun määrällisellä faktalla ja laadullisella arvolla käsitetään olevan Paratiisin-Isässä yhteinen alkusyy. Tällainen todellisuuskäsitys johtaa laaja-alaisempaan näkemykseen maailmankaikkeuden ilmiöiden tiettyä tarkoitusta palvelevasta yhtenäisyydestä; se jopa paljastaa persoonallisuuden asteittaisen tuloksiinpääsyn hengellisen päämäärän. Ja tässä on kysymys sellaisesta yhtenäisyyden käsityksestä, joka voi aistia elävän maailmankaikkeuden muuttumattoman taustan, maailmankaikkeuden, jossa persoonattomat suhteet alituiseen muuttuvat ja jossa persoonalliset keskinäissuhteet kehittyvät.
133:5.9 (1477.4) Aine ja henki sekä niiden välissä oleva tila ovat reaaliuniversumin kolme keskinäissuhteissa olevaa ja toisiinsa liittyvää todellisen yhtenäisyyden tasoa. Näyttivätpä faktaa ja arvoa edustavat maailmankaikkeuden ilmiöt poikkeavan toisistaan miten paljon tahansa, loppujen lopuksi ne kuitenkin yhdistyvät Korkeimmassa.
133:5.10 (1477.5) Aineellista olemassaoloa oleva todellisuus liittyy ei-havaittavaan energiaan samoin kuin näkyvään aineeseenkin. Maailmankaikkeuden energioita niin hidastettaessa, että ne saavuttavat tietynasteisen liikemäärän, nämä energiat muuttuvat suotuisissa olosuhteissa massaksi. Älkääkä unohtako, että se mieli, joka vain voi havaita näkyväisten realiteettien olemassaolon, on itsessään myös reaalinen. Ja tämän energiasta/massasta, mielestä ja hengestä koostuvan maailmankaikkeuden pohjimmainen syy on ikuinen – se on olemassa ja se sisältyy Universaalisen Isän ja hänen absoluuttisten vertaistensa olemukseen ja reaktioihin.
133:5.11 (1477.6) He kaikki olivat enemmän kuin hämmästyksissään siitä, mitä Jeesus oli sanonut, ja lähtiessään heidän luotaan kreikkalainen sanoi: ”Vihdoinkin ovat silmäni nähneet juutalaisen, joka ajattelee muutakin kuin rodullista ylemmyyttä ja puhuu muustakin kuin uskonnosta.” Ja he menivät levolle.
133:5.12 (1477.7) Ateenassa-oleskelu oli miellyttävää ja hyödyllistä, mutta ihmissuhteiden alalla sen antimet olivat niukat. Liian monet tuolloisista ateenalaisista olivat joko älyllisesti ylpeitä jo menneisyyteen kuuluvasta maineestaan tai sitten he olivat mentaalisessa mielessä typeriä ja tietämättömiä, koska olivat ala-arvoisten orjien jälkeläisiä, orjien, jotka olivat niiltä aikaisemmilta ajoilta, jolloin Kreikassa vielä oli loistoa ja sen kansan mielessä viisautta. Silloinhan Ateenan kansalaisten keskuudesta saattoi yhä löytää monia terävä-älyisiä miehiä ja naisia.
133:6.1 (1477.8) Ateenasta lähdettyään matkalaiset kulkivat Troasin kautta Efesokseen, Rooman Aasian-provinssin pääkaupunkiin. He tekivät monta retkeä efesoslaisten kuuluisalle Artemiin temppelille, runsaan kolmen kilometrin päähän kaupungista. Artemis oli koko Vähän-Aasian kuuluisin jumalatar, ja hänen hahmossaan jatkui muinaisten anatolialaisaikojen vieläkin varhaisemman äitijumalattaren olemassaolo. Kerrottiin, että näytteillä oleva karkeatekoinen jumalankuva hänen palvonnalleen omistetussa valtaisassa temppelissä oli muka pudonnut taivaasta. Ganidia oli jo varhaisessa vaiheessa opetettu kunnioittamaan kuvia jumaluuden symboleina, eikä se ollut vielä kokonaan hänestä kitkeytynyt. Niinpä hän katsoi parhaaksi ostaa pienen hopea-alttarin tämän vähä-aasialaisen hedelmällisyydenjumalattaren kunniaksi. Samana iltana he kävivät pitkän keskustelun ihmiskäsin valmistettujen esineiden palvomisesta.
133:6.2 (1478.1) Vierailunsa kolmantena päivänä he kävelivät jokivartta katselemaan satamansuun ruoppaamista. Keskipäivällä he keskustelivat nuoren foinikialaisen kanssa, joka poti koti-ikävää ja oli kovin masentunut; mutta enemmän kuin mitään muuta tämä tunsi kateutta muuatta nuorta miestä kohtaan, jolle oli hänet sivuuttaen annettu ylennys. Jeesus puhui hänelle lohduttavia sanoja ja lainasi muinaista heprealaista sananlaskua: ”Miehen lahjakkuus tekee hänelle tilaa ja vie hänet suurmiesten eteen.”
133:6.3 (1478.2) Kaikista niistä suurkaupungeista, joissa he tällä Välimeren-matkalla kävivät, he saivat täällä aikaan vähiten sellaista, jolla olisi ollut arvoa sittemmin saapuneiden kristillisten lähetyssaarnaajien työlle. Kristillisyys juurtui Efesokseen enimmältään Paavalin ponnistusten ansiosta. Paavali nimittäin asui siellä yli kaksi vuotta tehden telttoja hengenpitimikseen ja pitäen Tyrannoksen koulun suuressa kokoussalissa joka ilta luentoja uskonnosta ja filosofiasta.
133:6.4 (1478.3) Tähän paikalliseen filosofiakouluun oli yhteydessä muuan edistyksellinen ajattelija, ja Jeesuksella oli hänen kanssaan useita hyödyllisiä keskustelutuokioita. Näiden keskustelujen kuluessa Jeesus oli kerran toisensa jälkeen käyttänyt sanaa ”sielu”. Lopulta tämä oppinut kreikkalainen kysyi Jeesukselta, mitä tämä tarkoitti puhuessaan ”sielusta”, ja Jeesus vastasi:
133:6.5 (1478.4) ”Sielu on se osa ihmisestä, joka pohdiskelee minuutta, näkee totuuden ja havaitsee hengen, se, joka ikiajoiksi nostaa ihmisen eläinkunnan tason yläpuolelle. Tajunta ei itsessään eikä sellaisenaan ole sielu. Moraalinen tajuaminen on aitoa ihmisen itsensätiedostamista, ja se muodostaa ihmissielun perustuksen. Sielu on se osa ihmistä, joka edustaa ihmiskokemuksen potentiaalista eloonjäämisarvoa. Moraalinen valinta ja hengellinen tuloksiinpääsy, kyky Jumalan tuntemiseen ja halu olla hänen kaltaisensa, ovat sielun ominaispiirteet. Ihmisen sielu ei voi olla olemassa erillään moraalisesta ajattelusta ja hengellisestä toiminnasta. Paikalleen pysähtynyt sielu on kuoleva sielu. Mutta ihmisen sielu on eri asia kuin mielen sisällä asuva jumalallinen henki. Jumalallinen henki saapuu yhtaikaa ihmismielen suorittaman ensimmäisen moraalisen toiminnon kanssa, ja se on tilanne, jolloin sielu syntyy.
133:6.6 (1478.5) ”Sielun pelastumisessa tai menettämisessä on kysymys siitä, saavuttaako moraalinen tietoisuus – ikiajoiksi siihen liittyvän, lahjaksi saadun kuolemattoman hengen kanssa liittoutumalla – eloonjäämiseen oikeuttavan statuksen vai ei. Pelastus on samaa kuin moraalisen taju -reaalistuman hengellistyminen, moraalisen tajun saadessa tällä tavoin eloonjäämisarvoa. Kaikki ne muodot, joissa sielua koskeva ristiriitatilanne ilmenee, ovat peräisin siitä, että moraalisen tai hengellisen tajunnan ja puhtaasti älyllisen tajunnan väliltä puuttuu harmonia.
133:6.7 (1478.6) ”Kun ihmissielu on kypsynyt, jalontunut ja hengellistynyt, se on päässyt jo lähelle taivaallisuuden statusta sikäli, että se alkaa kohta olla entiteetti, joka asettuu aineellisen ja hengellisen, aineellisen minän ja jumalallisen hengen, väliin. Ihmisen kehittyvää sielua on vaikea kuvailla ja vielä vaikeampi sitä on osoittaa todeksi, sillä se ei ole löydettävissä sen paremmin aineellisin tutkimusmenetelmin kuin hengellisen todistelunkaan keinoin. Aineellinen tiede ei kykene osoittamaan sielun olemassaoloa, eikä siihen pysty myöskään puhdas henkitestaus. Vaikkeivät sen paremmin aineellinen tiede kuin hengelliset mittavälineetkään kykene löytämään ihmissielun olemassaoloa, jokainen moraalisesti tietoinen kuolevainen tietää silti, että hänen sielunsa on olemassa todellisena ja aktuaalisena omakohtaisena kokemuksena.”
133:7.1 (1479.1) Kohta matkamiehet jo purjehtivat kohti Kyprosta, mutta pistäytyivät myös Rodoksessa. He nauttivat pitkästä merimatkasta ja saapuivat kohdesaarelle ruumiiltaan hyvin levänneinä ja hengeltään virkistyneinä.
133:7.2 (1479.2) Tämän Kyproksella-käyntinsä he aikoivat viettää kunnollisen levon ja virkistäytymisen merkeissä, olihan heidän matkansa Välimeren maailmaan kääntymässä lopuilleen. He nousivat maihin Pafoksessa ja alkoivat välittömästi kerätä varusteita sitä varten, että he viettäisivät useamman viikon lähivuorilla. Kolmantena päivänä saapumisensa jälkeen he runsaita kuormia kantavine juhtineen suuntasivat kulkunsa kohti kukkuloita.
133:7.3 (1479.3) Kahden viikon ajan kolmikko nautti suuresti olostaan, ja sitten – ilman varoittavia oireita – nuori Ganid yhtäkkiä sairastui vakavasti. Kahden viikon ajan hänellä oli ankara kuume, ja hän sai tuon tuostakin hourekohtauksia. Sekä Jeesuksen että Gonodin aika kului tarkkaan siinä, että he hoitivat sairasta poikaa. Jeesus huolehti pojasta taitavasti ja hellästi, ja isää hämmästyttivät sekä se lempeys että se taitavuus, jotka tulivat esille kaikessa Jeesuksen sairauden kourissa kamppailevalle nuorukaiselle antamassa hoivassa. He olivat kaukana ihmisasumuksista, ja poika oli liian sairas siirrettäväksi minnekään muualle. Niinpä he valmistautuivat parhaan kykynsä mukaan hoitamaan hänet terveeksi siellä, missä he sillä hetkellä olivat, eli ylhäällä vuoristossa.
133:7.4 (1479.4) Ganidin kolmiviikkoisena toipilasaikana Jeesus kertoi hänelle monia mielenkiintoisia asioita luonnosta ja sen vaihtelevista mielialoista. Ja miten hauskaa heillä olikaan, kun he vaeltelivat pitkin vuoria pojan esittäessä kysymyksiä, Jeesuksen vastaillessa niihin ja isän ihmetellessä koko tätä esitystä.
133:7.5 (1479.5) Heidän viimeisellä vuoristossa viettämällään viikolla Jeesus ja Ganid kävivät pitkän keskustelun ihmismielen toiminnoista. Useita tunteja jatkuneen keskustelun jälkeen poika esitti seuraavan kysymyksen: ”Mutta, Opettaja, mitä tarkoitat sanoessasi, että ihmisen kokemukseen kuuluu korkeammanmuotoinen tajunta kuin kuuluu korkeammille eläimille?” Ja nykyisen kielenkäytön ilmaisuja käyttäen uudelleen muotoiltuna Jeesuksen vastaus kuului seuraavasti:
133:7.6 (1479.6) Poikani, olen kertonut sinulle jo paljon ihmisen mielestä ja jumalallisesta hengestä, joka elää sen sisällä, mutta salli minun nyt korostaa, että tajunta on todellisuuden ilmiö. Kun jostakin eläimestä tulee itsetajuinen, siitä tulee samalla alkukantainen ihminen. Se, että tähän päästään, on tuloksena persoonattoman energian ja hengenmieltämiseen kykenevän mielen välisen toiminnan koordinoitumisesta, ja juuri tämä ilmiö valtuuttaa antamaan ihmisen persoonallisuudelle absoluuttisen kohdistuspisteen, taivaassa olevan Isän hengen.
133:7.7 (1479.7) Ideat eivät ole yksinkertaisesti vain aistimusten kirjausta, vaan ideat ovat aistimuksia ynnä persoonallisen minän tekemiä pohdintaan perustuvia tulkintoja; ja minä on enemmän kuin ihmisen aistimusten summa. Kehittyvässä minuudessa alkaa silloin ilmetä jo jonkinlaista yhtenäisyyden kaltaisuutta, ja tämä yhtenäisyys juontuu siitä, että yksilön sisimmässä vaikuttaa osa siitä absoluuttisesta yhtenäisyydestä, joka hengellisesti aktivoi tällaisen tajuisen, alun perin eläinkunnasta polveutuvan mielen.
133:7.8 (1479.8) Millään sellaisella, joka on pelkästään eläin, ei voisi olla ajallista itsetajua. Eläimillä on toisiinsa liittyvien aistimusten tunnistamisen fysiologisesti tapahtuvaa koordinointia ja muistikuva niistä, muttei yksikään eläin koe aistihavainnon mielekästä tunnistamista eikä osoita näiden toisiinsa kytkeytyvien fyysisten kokemusten sellaista tarkoitushakuista yhdistelyä, jollaista ilmenee ihmisen tekemiin älykkyyttä osoittaviin ja pohdintaan perustuviin tulkintoihin sisältyvissä päätelmissä. Ja tämä ihmisen tajuisen olemassaolon tosiasia, johon liittyy hänen sittemmin kohtaamansa hengellisen kokemuksen todellisuus, tekee hänestä potentiaalisen universumipojan ja enteilee sitä, että hän lopulta saavuttaa maailmankaikkeuden Korkeimman Yhdistyneisyyden.
133:7.9 (1480.1) Ihmisen minuus ei liioin ole pelkästään toinen toistaan seuraavien tietoisuuden tilojen summa. Ellei olisi tietoisuuden lajittelijan ja yhdistelijän tuloksellista toimintaa, ei myöskään olisi olemassa riittävää yhdistyneisyyttä, joka antaisi oikeuden kutsua häntä minuudeksi. Sellainen yhdistymätön mieli kykenisi tuskin saavuttamaan ihmisen statukseen kuuluvia tietoisuuden tasoja. Mikäli tietoisuudessa tapahtuvat assosiaatiot olisivat pelkkä sattuma, silloin kaikkien ihmisten mielessä ilmenisi vain tietyille mielipuolisuuden vaiheille ominaisia kontrolloimattomia ja umpimähkäisiä assosiaatioita.
133:7.10 (1480.2) Ihmismieli, joka rakentuisi pelkästään fyysisiä aistimuksia koskevasta tietoisuudesta, ei voisi milloinkaan saavuttaa hengellisiä tasoja. Tuonkaltainen aineellinen mieli olisi äärimmäisen vajavainen sikäli, että siitä puuttuisi moraalisten arvojen taju, ja se olisi ilman sitä opastavaa tunnetta hengen valta-asemasta, joka on perin juurin välttämätön sille, että ajallisuudessa saavutetaan sopusointuinen persoonallisuuden yhdistyneisyys, ja jota ei voi erottaa persoonallisuuden eloonjäämisestä ikuisuudessa.
133:7.11 (1480.3) Ihmismielessä alkaa jo varhaisessa vaiheessa ilmetä ominaisuuksia, jotka menevät aineellisuuden tuolle puolen; aidosti pohdiskelevaa ihmisen älytoimintaa ajallisuuden asettamat rajat eivät kokonaan sido. Varsin suurien erojen esiintyminen yksilöiden elämänaikaisissa suorituksissa osoittaa paitsi heidän perinnöksi saamissaan kyvyissä ilmeneviä eroja ja ympäristötekijöiden erilaista vaikutusta, myös sitä astetta, jonka minuus on saavuttanut yhdistymisessään sisimmässään olevaan Isän henkeen, eli sitä, missä määrin toinen on samastunut toiseen.
133:7.12 (1480.4) Ihmismieli ei kovinkaan hyvin kestä kahtaalle suuntautuvasta uskollisuudesta aiheutuvaa ristiriitaa. Se, mitä sielu joutuu kokemaan pyrkiessään palvelemaan sekä hyvää että pahaa, on sille ankara rasitus. Ylivertaisella tavalla riemullinen ja tuloksia tuottavalla tavalla yhdistynyt mieli on mieli, joka on kokonaisuudessaan omistautunut noudattamaan taivaassa olevan Isän tahtoa. Ratkaisemattomat ristiriidat hävittävät yhtenäisyyttä, ja ne saattavat johtaa mielen hajoamiseen. Mutta sielun eloonjäämisominaisuutta ei lisätä sillä, että mielenrauha pyritään turvaamaan mihin hintaan hyvänsä: luopumalla jaloista pyrkimyksistä ja tekemällä myönnytyksiä hengellisten ihanteiden kohdalla. Tällainen rauha saavutetaan paremminkin lujasti sitä puolustamalla, että riemuvoiton tulee saavuttamaan se, mikä on totta, ja tämä voitto saavutetaan sillä, että paha voitetaan hyvän sisältämällä väkevällä voimalla.
133:7.13 (1480.5) Seuraavana päivänä he lähtivät Salamikseen, josta he jatkoivat matkaansa Syyrian rannikolla sijaitsevaan Antiokiaan.
133:8.1 (1480.6) Antiokia oli Rooman Syyrian-provinssin pääkaupunki, ja keisarillisen käskynhaltijan residenssi sijaitsi siellä. Antiokiassa oli puoli miljoonaa asukasta. Väestömäärältään se oli valtakunnan kaupunkien joukossa kolmas, pahuudessa ja räikeässä moraalittomuudessa se oli ensimmäinen. Gonodilla oli toimitettavanaan erittäin paljon liikeasioita, ja niin Jeesus ja Ganid olivat paljon kahden kesken. Dafnen lehtoa lukuun ottamatta he kävivät tämän monikielisen kaupungin kaikilla nähtävyyksillä. Gonod ja Ganid kyllä kävivät Dafnen lehdon pahamaineisessa häpeän pyhäkössä, mutta Jeesus kieltäytyi liittymästä heidän seuraansa. Intialaisista tuollaiset nähtävyydet eivät olleet kovinkaan pöyristyttäviä, mutta idealistisesta heprealaisesta ne olivat etovia.
133:8.2 (1480.7) Jeesus muuttui vakavaksi ja mietteliääksi mitä lähemmäksi Palestiinaa ja heidän matkansa loppua hän tuli. Antiokiassa hän vieraili vain muutaman ihmisen luona; kaupungilla hän kävi vain harvoin. Kysyttyään Jeesukselta moneen kertaan, miksi tämä osoitti niin vähän kiinnostusta Antiokiaa kohtaan, Ganid lopulta sai hänet sanomaan: ”Tämä kaupunki ei ole kaukana Palestiinasta; saattaa olla, että joskus vielä käyn täällä uudelleen.”
133:8.3 (1481.1) Ganidilla oli Antiokiassa muuan erittäin kiintoisa kokemus. Nuorukaisemme oli osoittautunut oppivaiseksi oppilaaksi, ja hän oli alkanut soveltaa käytäntöön joitakin Jeesuksen opetuksia. Kysymyksessä oli eräs Ganidin isän Antiokian-toimipisteessä palveleva intialainen, josta oli tullut niin epämiellyttävä ja töykeä, että oli harkittu hänen erottamistaan. Kun Ganid kuuli tästä, hän meni isänsä liikkeeseen ja kävi pitkän keskustelun tämän maanmiehensä kanssa. Mies oli sitä mieltä, että hänet oli osoitettu vääränlaiseen työhön. Ganid kertoi hänelle taivaassa olevasta Isästä ja avarsi monin tavoin hänen näkemyksiään uskonnosta. Mutta kaikessa, mitä Ganid puhui, suurimman hyvän tuotti hänen lainaamansa heprealainen sananlasku, ja tämä viisauden sana kuului: ”Mitä hyvänsä tehtävää kätesi löytääkin, tee se kaikella väkevyydelläsi.”
133:8.4 (1481.2) Sidottuaan matkatavaransa kamelikaravaania varten he jatkoivat matkaansa Siidoniin ja sieltä edelleen Damaskokseen. Ja kolmen päivän kuluttua he valmistautuivat tekemään pitkän taipaleen hiekka-aavikon poikki.
133:9.1 (1481.3) Karavaanimatka aavikon poikki ei ollut näille paljon matkustaneille miehille mikään uusi kokemus. Katseltuaan, miten hänen opettajansa auttoi heidän kahdenkymmenen kamelinsa kuormaamisessa ja huomattuaan, miten hän tarjoutui ohjaamaan heidän omaa eläintään, Ganid huudahti: ”Opettaja, onko mitään, mitä et osaisi tehdä?” Jeesus vain hymyili ja virkkoi: ”Kelpo oppilaan silmissä opettaja ei tietenkään ole täysin vailla ansioita.” Ja niin he suuntasivat kulkunsa kohti muinaista Uurin kaupunkia.
133:9.2 (1481.4) Jeesusta kiinnosti suuresti Abrahamin synnyinpaikan, Uurin, varhaishistoria, ja myös Susan rauniot ja kaupunkiin liittyvät perimätiedot kiehtoivat häntä jopa siinä määrin, että Gonod ja Ganid pidensivät kolmella viikolla heidän oleskeluaan noilla seuduilla antaakseen Jeesukselle enemmän aikaa tutkimustensa suorittamiseen samoin kuin saadakseen entistä paremman tilaisuuden taivuttaa häntä lähtemään heidän matkassaan Intiaan.
133:9.3 (1481.5) Ganid kävi Uurissa pitkän keskustelun Jeesuksen kanssa tiedon, viisauden ja totuuden välisestä erosta. Ja häntä kiehtoi suuresti, mitä heprealainen viisas sanoi: ”Viisaus on pääasia; hanki sen vuoksi itsellesi viisautta. Niin paljon kuin tietoa tavoitteletkin, hanki sillä ymmärrystä. Nosta viisaus kunniaan, ja se nostaa sinut. Se vie sinut kunniaan, jos vain tahdot ottaa sen omaksesi.”
133:9.4 (1481.6) Viimein koitti eron hetki. He olivat urheita jokainen, nuori mies varsinkin, mutta koettelemus ei ollut helppo. Kyynel kostutti silmää, mutta sydän pysyi rohkeana. Lausuessaan opettajalleen jäähyväisiä Ganid sanoi: ”Jää hyvästi, Opettajani, mutta ei iäksi. Sitten kun taas tulen Damaskokseen, etsin sinut käsiini. Rakastan sinua, sillä tunnen, että taivaallisen Isän täytyy olla jotakin sinunkaltaistasi; tiedän ainakin, että olet kovin paljon sen kaltainen, mitä olet minulle hänestä kertonut. Tulen muistamaan opetuksesi, mutta ennen kaikkea muuta haluan sanoa, etten tule koskaan sinua unohtamaan.” Isä sanoi: ”Jätän jäähyväiset suurelle opettajalle – opettajalle, joka on tehnyt meistä parempia ja auttanut meitä tuntemaan Jumalaa.” Ja Jeesus vastasi: ”Olkoon teillä rauha, älköönkä taivaallisen Isän siunaus koskaan teistä väistykö.” Ja Jeesus seisoi rannalla ja katseli, kun pieni vene vei heidät heidän ankkurissa olevaan laivaansa. Näin Mestari erosi intialaisista ystävistään Charaxissa, eikä hän tässä maailmassa koskaan enää heitä tavannut; eivätkä he tässä maailmassa eläessään tulleet koskaan tietämään, että mies, joka myöhemmin esiintyi Jeesus Nasaretilaisena, oli tämä sama ystävä, jolle he hetki sitten olivat jättäneet hyvästit – heidän opettajansa Joosua.
133:9.5 (1481.7) Ganidista varttui Intiassa vaikutusvaltainen mies, menestyksekkään isänsä arvollinen seuraaja, ja hän levitti ympäriinsä monia niistä jaloista totuuksista, jotka hän oli oppinut Jeesukselta, rakastamaltaan opettajalta. Kun Ganid myöhemmin elämässään kuuli Palestiinassa esiintyneestä oudosta opettajasta, jonka elämänura päättyi ristinpuulla, niin vaikka hän tunnisti tämän Ihmisen Pojan julistaman evankeliumin ja hänen juutalaisen kotiopettajansa opetusten välisen yhtäläisyyden, hänen mieleensä ei koskaan juolahtanut, että nämä kaksi itse asiassa olivat yksi ja sama henkilö.
133:9.6 (1482.1) Näin päättyi Ihmisen Pojan elämässä luku, jolle voitaisiin antaa otsikko Opettaja Joosuan lähetysretki.
Urantia-kirja
Luku 134
134:0.1 (1483.1) VÄLIMEREN-matkansa aikana Jeesus oli tehnyt tarkkoja havaintoja ihmisistä, jotka hän tapasi, ja maista, joiden kautta hän kulki, ja jokseenkin näihin aikoihin hän teki myös lopullisen päätöksensä maisen elämänsä jäljellä olevan osan suhteen. Hän oli yksityiskohtia myöten harkinnut sitä suunnitelmaa, ja nyt sen lopullisesti hyväksynyt, jonka mukaan hän syntyisi juutalaisista vanhemmista Palestiinaan, ja siksi hän tarkoituksellisesti palasikin Galileaan odottamaan elämäntyönsä alkamista julkisuudessa toimivana totuuden opettajana. Hän ryhtyi laatimaan suunnitelmia julkista elämänvaihetta varten isänsä Joosefin kansalle kuuluvassa maassa, ja hän teki sen omasta vapaasta tahdostaan.
134:0.2 (1483.2) Jeesus oli omakohtaisen ja ihmisenä saamansa kokemuksen nojalla tullut siihen tulokseen, että Palestiina oli koko roomalaisessa maailmassa paras paikka hänen tuoda nähtäville maisen elämänsä loppuluvut ja näytellä sen viimeiset kohtaukset. Ensimmäistä kertaa hän tunsi täyttä tyydytystä ohjelmasta, joka merkitsi hänen todellisen olemuksensa avointa julkituomista ja hänen jumalallisen henkilöllisyytensä paljastamista synnyinmaansa Palestiinan juutalaisten ja ei-juutalaisten keskuudessa. Hän teki peruuttamattoman päätöksen, jonka mukaan hän päättäisi maan päällä elämänsä elämän ja veisi päätökseen kuolevaisen hahmossa suorittamansa elämänuran samassa maassa, jossa hän oli avuttomana pikkulapsena astunut ihmisen kokemusmaailmaan. Hänen Urantialla elämänsä elämänvaihe alkoi juutalaisten keskuudessa Palestiinassa, ja hän halusi myös päättää elämänsä Palestiinassa ja juutalaisten keskuudessa.
134:1.1 (1483.3) Lausuttuaan jäähyväiset Gonodille ja Ganidille Charaxissa (joulukuussa vuonna 23 jKr.) Jeesus palasi Uurin kautta Babyloniin, jossa hän liittyi Damaskokseen matkalla olevaan autiomaakaravaaniin. Damaskoksesta hän meni Nasaretiin pysähtyen vain muutamaksi tunniksi Kapernaumiin, jossa hän viivähti sen verran, että kävi Sebedeuksen perheen luona. Siellä hän tapasi veljensä Jaakobin, joka oli tullut sinne joitakin aikoja aikaisemmin työskennelläkseen hänen sijastaan Sebedeuksen veneveistämöllä. Keskusteltuaan Jaakobin ja Juudan (joka sattumoisin oli Kapernaumissa) kanssa ja luovutettuaan veljelleen Jaakobille sen pikku talon, jonka Johannes Sebedeus oli onnistunut ostamaan, Jeesus jatkoi matkaansa Nasaretiin.
134:1.2 (1483.4) Välimeren-matkansa lopulla Jeesus oli saanut sen verran rahaa, että se riitti kattamaan hänen elinkustannuksensa miltei hänen julkisen toimintansa alkuun asti. Mutta lukuun ottamatta Sebedeus Kapernaumilaista ja niitä ihmisiä, jotka hän tällä epätavallisella matkallaan kohtasi, maailma ei koskaan tullut tietämään, että hän tällaisen matkan teki. Hänen perheensä luuli aina, että hän käytti tämän ajan opiskelemalla Aleksandriassa. Jeesus ei koskaan vahvistanut näitä luuloja, mutta ei hän liioin tällaisia väärinkäsityksiä avoimesti kiistänytkään.
134:1.3 (1483.5) Muutaman viikon mittaisen Nasaretissa-oleskelunsa aikana Jeesus kävi tapaamassa perhettään ja ystäviään ja vietti jonkin verran aikaa korjauspajalla veljensä Joosefin seurassa, mutta eniten hän osoitti huomiotaan Marialle ja Ruutille. Ruut oli tuolloin lähes viisitoistavuotias, ja tämä oli Jeesuksen ensimmäinen tilaisuus käydä hänen kanssaan pitkiä keskusteluja, sen jälkeen kun tästä oli tullut nuori nainen.
134:1.4 (1484.1) Sekä Simon että Juuda olivat jo jonkin aikaa olleet aikeissa avioitua, mutta heistä oli ollut vastenmielistä tehdä sitä ilman Jeesuksen suostumusta. Niinpä he olivat lykänneet nämä tapahtumat tuonnemmaksi toivossa, että heidän vanhin veljensä vielä palaisi. Vaikka he kaikki pitivät Jaakobia useimmissa asioissa perheen päänä, he kuitenkin aina, kun kysymys oli avioliiton solmimisesta, halusivat sille Jeesuksen siunauksen. Niin Simon ja Juuda vihittiin kaksoishäissä tämän vuoden, vuoden 24 jKr., maaliskuun alussa. Kaikki vanhimmat lapset olivat nyt avioituneet, joten vain nuorimmainen, Ruut, oli enää kotona Marian kanssa.
134:1.5 (1484.2) Jeesus seurusteli perheensä yksittäisten jäsenten kanssa aivan normaalisti ja luonnollisesti, mutta kun he olivat koolla kaikki yhdessä, hänellä oli niin vähän sanottavaa, että he huomauttivat siitä toisilleen. Varsinkin Maria oli tästä esikoispoikansa tavattoman omituisesta käyttäytymisestä ymmällään.
134:1.6 (1484.3) Suunnilleen samaan aikaan kun Jeesus valmistautui lähtemään Nasaretista, sattui, että Nasaretin kaupungin kautta matkaavan suuren karavaanin johtaja sairastui vaikeasti, ja niin Jeesus kielitaitoisena miehenä tarjoutui astumaan hänen tilalleen. Koska tämä matka pakottaisi hänet olemaan poissa kokonaisen vuoden ajan, ja ottaen huomioon, että hänen kaikki veljensä olivat naimisissa ja hänen äitinsä asui kotona Ruutin kanssa, Jeesus kutsui koolle perheneuvottelun, jossa hän ehdotti, että hänen äitinsä ja Ruut muuttaisivat Kapernaumiin asuakseen talossa, jonka hän oli vasta vähän aikaa sitten antanut Jaakobille. Ja niin Maria ja Ruut muutamia päiviä sen jälkeen, kun Jeesus oli lähtenyt karavaanin mukana, muuttivat Kapernaumiin, jossa he Marian loppuelämän ajan asuivat Jeesuksen hankkimassa talossa. Joosef muutti perheineen vanhaan Nasaretin-kotiin.
134:1.7 (1484.4) Tämä oli yksi epätavallisimmista vuosista Ihmisen Pojan sisäisessä kokemusmaailmassa. Siinä kehityksessä, jonka myötä rakentui toimiva sopusointu hänen ihmismielensä ja hänen sisäisen Suuntaajansa välille, tapahtui suurta edistymistä. Suuntaaja oli ollut aktiivisesti mukana panemassa ajattelua uuteen järjestykseen ja harjaannuttamassa mieltä niitä suuria tapahtumia varten, jotka tuolloin eivät enää olleet kovinkaan kaukaisessa tulevaisuudessa. Jeesuksen persoonallisuus oli valmistumassa hänessä tapahtuneeseen suureen muutokseen siinä, miten hän suhtautui maailmaan. Tässä oli kysymys kahden jakson välisistä ajoista, sen olennon kokemasta siirtymävaiheesta, joka aloitti elämänsä ihmisen hahmossa näyttäytyvänä Jumalana ja joka nyt valmistautui viemään päätökseen maisen elämänuransa Jumalan hahmossa näyttäytyvänä ihmisenä.
134:2.1 (1484.5) Oli huhtikuun ensimmäinen päivä vuonna 24 jKr., kun Jeesus lähti Nasaretista karavaanimatkalle, joka suuntautui Kaspianmeren seutuville. Karavaani, johon Jeesus sen johtajana liittyi, oli matkalla Jerusalemista Damaskoksen ja Urmiajärven kautta Assyrian, Meedian ja Parthian halki Kaspianmeren kaakkoiskulmalle. Kului kokonainen vuosi, ennen kuin hän palasi tältä matkalta.
134:2.2 (1484.6) Jeesukselle tämä karavaanimatka merkitsi taas uutta löytöretkeä, johon sisältyi paljon uusien asioiden tutkimista ja henkilökohtaista hoivaamista. Hänelle muodostui mielenkiintoiseksi kokemukseksi olla yhdessä tämän matkustajista, vartijoista ja kamelinajajista koostuvan karavaaniperheensä kanssa. Kymmenet karavaanin kulkeman matkareitin varrella asuvat miehet, naiset ja lapset elivät rikkaamman elämän sen johdosta, että he tulivat kosketuksiin Jeesuksen kanssa, Jeesuksen, joka oli heille tuiki tavallisen karavaanin epätavallinen johtaja. Eivät kaikki, joilla oli tilaisuus päästä osallisiksi hänen osoittamastaan henkilökohtaisesta huolenpidosta, käyttäneet tätä hyödykseen, mutta valtaosa niistä, jotka hänet tapasivat ja hänen kanssaan keskustelivat, olivat koko loppuelämänsä ajan entistä parempia ihmisiä.
134:2.3 (1484.7) Kaikista Jeesuksen tässä maailmassa suorittamista matkoista tämä Kaspianmeren-retki vei hänet lähimmäksi itämaita ja antoi hänelle mahdollisuuden ymmärtää entistä paremmin Kaukoidän kansoja. Punaista rotua lukuun ottamatta Jeesus solmi läheisen ja henkilökohtaisen suhteen jokaiseen tuolloin vielä Urantialla eläneeseen rotuun. Hänestä oli yhtä suuri ilo osoittaa henkilökohtaista hoivaansa jokaiselle näistä erilaisista roduista ja sekoittuneista kansanheimoista, ja ne kaikki olivat vastaanottavaisia sille elävälle totuudelle, jonka hän niille toi. Kaukaisen lännen eurooppalaiset samoin kuin Kaukoidän aasialaisetkin pysähtyivät kuuntelemaan hänen sanojaan, jotka kertoivat toivosta ja ikuisesta elämästä, ja yhtä paljon heihin vaikutti se rakastavan palvelun ja hengellisen hoivan täyttämä elämä, jonka hän niin ylevällä tavalla heidän keskuudessaan eli.
134:2.4 (1485.1) Karavaanimatka oli joka suhteessa menestyksellinen. Se oli mitä mielenkiintoisin välinäytös Jeesuksen ihmiselämässä. Hänhän toimi tämän vuoden ajan johtavassa asemassa, koska hän oli vastuussa huostaansa uskotusta materiaalista ja niiden matkustajien turvallisesta matkanteosta, joista karavaaniseurue koostui. Ja hän suoritti moninaiset velvollisuutensa suurinta mahdollista uskollisuutta, pystyvyyttä ja viisautta osoittaen.
134:2.5 (1485.2) Kaspianmeren seudulta palattaessa Jeesus luopui karavaanin johtajan tehtävistä Urmiajärven luona, ja siellä hän viipyi runsaan kahden viikon ajan. Hän palasi matkustajana erään myöhemmän karavaanin mukana Damaskokseen, jossa kamelinomistajat pyytämällä pyysivät häntä jäämään heidän palvelukseensa. Hän ei ottanut tarjousta vastaan, mutta jatkoi matkantekoaan karavaanin mukana Kapernaumiin, jonne hän saapui huhtikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 25 jKr. Hän ei enää pitänyt Nasaretia kotipaikkanaan. Kapernaumista oli tullut Jeesuksen, Jaakobin, Marian ja Ruutin kotikaupunki. Mutta Jeesus ei koskaan enää asunut perheensä parissa, vaan Kapernaumissa ollessaan hän asui Sebedeusten luona.
134:3.1 (1485.3) Matkustaessaan Kaspianmerelle Jeesus oli pysähtynyt useaksi päiväksi lepäämään ja virkistäytymään vanhaan persialaiseen Urmian kaupunkiin Urmiajärven länsirannalla. Lähellä Urmiaa ja vain vähän matkan päässä rannasta olevan saariryhmän suurimmalla saarella sijaitsi muuan suuri rakennus – luentotilaisuuksia varten rakennettu amfiteatteri – joka oli omistettu uskonnon hengelle. Tämä rakennelma oli tosiasiassa uskontojen filosofian temppeli.
134:3.2 (1485.4) Tämän uskonnon temppelin olivat rakennuttaneet muuan varakas urmialaiskauppias ja hänen kolme poikaansa. Kyseinen mies oli nimeltään Cymboyton, ja hän luki esi-isiensä joukkoon monien eri kansojen edustajia.
134:3.3 (1485.5) Tämän uskontokoulun luento- ja keskustelutilaisuudet alkoivat aamukymmeneltä viikon jokaisena aamuna. Iltapäiväistunnot alkoivat kello viisitoista, ja iltaväittelyjen alkamisaika oli iltakahdeksalta. Cymboyton tai joku hänen kolmesta pojastaan toimi aina puheenjohtajana näissä opetus-, keskustelu- ja väittelytilaisuuksissa. Tämän ainutlaatuisen uskontojen koulun perustaja eli ja kuoli paljastamatta koskaan henkilökohtaisia uskonnollisia näkemyksiään.
134:3.4 (1485.6) Jeesus osallistui useissa yhteyksissä näihin keskusteluihin, ja ennen kuin hän lähti Urmiasta, Cymboyton sopi Jeesuksen kanssa sellaisesta järjestelystä, että tämä paluumatkallaan viipyisi heidän luonaan kahden viikon ajan ja pitäisi kaksikymmentäneljä luentoa aiheesta ”Ihmisten veljeys” ja johtaisi kaksitoista iltakokousta, joissa olisi lupa esittää kysymyksiä, keskustella ja väitellä hänen luentojensa pohjalta erityisesti ja ihmisten veljeydestä yleisesti.
134:3.5 (1485.7) Tämän sopimuksen mukaisesti Jeesus keskeytti paluumatkansa ja piti mainitut luennot. Tämä oli systemaattisin ja virallisluonteisin esitys kaiken sen joukossa, mitä Mestari Urantialla opetti. Hän ei koskaan tätä ennen eikä koskaan tämän jälkeen sanonut yhtä paljon yhdestä aiheesta kuin, mitä sisältyi näihin luentoihin ja keskusteluihin ihmisten veljeydestä. Todellisuudessa nämä luennot pidettiin aiheista ”Jumalan valtakunta” ja ”Ihmisten valtakunnat”.
134:3.6 (1486.1) Tämän uskonnollisen filosofian temppelin opettajakunnassa oli edustettuna yli kolmekymmentä uskontoa ja uskonnollista kulttia. Kunkin opettajan oli valinnut hänen oma uskonnollinen ryhmänsä; se huolehti hänen toimeentulostaan ja oli antanut hänelle täydet valtuudet puhua ryhmän nimissä. Tuohon aikaan opettajakuntaan kuului noin seitsemänkymmentäviisi opettajaa, ja he asuivat majoissa, joista kuhunkin mahtui kymmenkunta henkilöä. Aina uudenkuun aikaan nämä ryhmät vaihdettiin arpaa heittämällä. Tapana oli, että suvaitsemattomuus, riitaisa mielenlaatu tai mikä hyvänsä muu pyrkimys häiritä yhteisön rauhallista menoa johti rikkomukseen syyllisen opettajan välittömään ja kaihtelemattomaan erottamiseen. Tuollainen opettaja erotettiin muitta mutkitta, ja hänen tilalleen asetettiin välittömästi hänen vuorossa oleva varamiehensä.
134:3.7 (1486.2) Nämä erilaisten uskontojen opettajat tekivät parhaansa osoittaakseen, miten samanlaisia heidän uskontonsa tämän elämän ja tulevan elämän perusasioiden osalta olivat. Oli vain yksi opinkappale, jonka tähän opettajakuntaan haluavan tuli hyväksyä: jokaisen opettajan piti edustaa uskontoa, joka tunnusti Jumalan – jonkinlaisen korkeimman Jumaluuden. Opettajakuntaan kuului viisi sellaista riippumatonta opettajaa, jotka eivät edustaneet mitään järjestynyttä uskontoa, ja juuri tällaisen riippumattoman opettajan ominaisuudessa Jeesus astui heidän eteensä.
134:3.8 (1486.3) [Kun me, keskiväliolennot, laadimme ensimmäistä kertaa yhteenvetoa Jeesuksen Urmiassa esittämistä opetuksista, kirkkojen serafien ja edistyksen serafien välillä ilmeni erimielisyyttä siitä, oliko viisasta sisällyttää näitä opetuksia Urantia-ilmoitukseen. Sekä uskonnon alalla että ihmisen valtiollisessa elämässä kahdennellakymmenennellä vuosisadalla vallitsevat olosuhteet poikkeavat niin suuresti Jeesuksen aikana vallinneista oloista, että oli tosiaankin vaikeata sovittaa Mestarin Urmiassa esittämät opetukset Jumalan valtakuntaa ja ihmisten valtakuntia koskeviin ongelmiin, kun ajatellaan, millaisina mainitut tämän maailman toimintakentät kahdennellakymmenennellä vuosisadalla ilmenevät. Emme koskaan kyenneet laatimaan Mestarin opetuksista esitystä, joka olisi ollut kummankin edellä mainitun, tämän planeetan hallintoon kuuluvan serafiryhmän hyväksyttävissä. Lopulta totuudenilmoittajakunnan Melkisedek-puheenjohtaja nimitti joukostamme kolmijäsenisen komission muotoilemaan esityksen siitä, mikä oli meidän kantamme Mestarin Urmia-opetuksista kahdennellakymmenennellä vuosisadalla Urantialla vallitseviin uskonnollisiin ja poliittisiin oloihin sovellettuina. Näin me, kolme toisasteista keskiväliolentoa, valmistimme mukaillun esityksen Jeesuksen opetuksista muokkaamalla hänen lausumansa ajatukset uuteen asuun siten kuin me niitä nykymaailmassa vallitseviin olosuhteisiin soveltaisimme, ja esitämme nyt nämä näkemykset muodossa, jossa ne ovat totuudenilmoittajakunnan Melkisedek-puheenjohtajan suorittaman toimitustyön jäljiltä.]
134:4.1 (1486.4) Ihmisten veljeys perustuu siihen, että Jumala on isä. Jumalan perhe juontuu Jumalan tuntemasta rakkaudesta – Jumala on rakkaus. Jumala Isä rakastaa jumalallisesti lapsiaan, kaikkia heitä.
134:4.2 (1486.5) Taivaan valtakunta, jumalallinen hallitusvalta, perustuu Jumalan ylivaltiuden tosiasiaan – Jumala on henki. Koska Jumala on henki, tämä valtakunta on hengellinen. Taivaan valtakunta ei ole aineellinen eikä pelkästään älyperäinen, vaan se on hengellinen suhde Jumalan ja ihmisen välillä.
134:4.3 (1486.6) Jos eri uskonnot tunnustavat Jumala Isän henkisen suvereenisuuden, silloin kaikkien tällaisten uskontojen keskuudessa säilyy rauha. Kun jokin uskonto luulee olevansa jollakin tavoin kaikkia muita ylempänä ja olevansa kaikkia muita uskontoja arvovaltaisempi, vasta silloin tuo uskonto katsoo olevansa oikeutettu suhtautumaan suvaitsemattomasti muihin uskontoihin ja rohkenee vainota muiden uskontojen uskovia.
134:4.4 (1487.1) Uskonnollista rauhaa – veljeyttä – ei voi koskaan olla olemassa muutoin kuin siten, että kaikki uskonnot ovat halukkaita luovuttamaan kokonaan pois kaiken kirkollisen määräysvaltansa ja luopumaan täydelleen koko hengellisen ylivallan käsityksestä. Jumala yksin on henkivaltias.
134:4.5 (1487.2) Uskontojen kesken ei voi vallita tasa-arvoisuutta (uskonnollista vapautta) ilman, että samalla käydään uskonsotia, elleivät kaikki uskonnot suostu siirtämään kaikkea uskonnollista suvereenisuutta jollekin ihmisen yläpuolella olevalle tasolle, itse Jumalalle.
134:4.6 (1487.3) Ihmisten sydämessä oleva taivaan valtakunta luo uskonnollista yhtenäisyyttä (ei välttämättä yhdenmukaisuutta), koska mitkä tahansa ja kaikki tällaisista uskonnollisista uskovista koostuvat ryhmät ovat vapaita kaikista kirkollisen arvovallan, uskonnollisen ylivaltiuden, käsityksistä.
134:4.7 (1487.4) Jumala on henki, ja Jumala antaa omasta henkiminuudestaan osasen, joka pitää asuinsijanaan ihmissydäntä. Hengellisessä mielessä kaikki ihmiset ovat tasavertaisia. Taivaan valtakunnassa ei ole kasteja, luokkia, yhteiskuntakerroksia eikä taloudellisia ryhmiä. Olette kaikki veljiä.
134:4.8 (1487.5) Mutta kun kadotatte näköpiiristänne Jumala Isän henkisen ylivaltiuden, samalla hetkellä jokin uskonto alkaa korostaa omaa ylemmyyttään muihin uskontoihin nähden; ja silloin, sen sijaan että maassa vallitsisi rauha ja ihmisten kesken hyvä tahto, alkavatkin eripuraisuudet, keskinäiset syyttelyt, jopa uskonsodat, tai ainakin uskonnonharjoittajien keskenään käymät sodat.
134:4.9 (1487.6) Vapaatahtoiset olennot, jotka pitävät itseään tasavertaisina, joutuvat ennemmin tai myöhemmin kiusaukseen kokeilla kykyään saada muut henkilöt ja ryhmät tunnustamaan heidän valtansa ja auktoriteettinsa, elleivät he keskenään tunnusta olevansa jonkun korkeamman vallanpitäjän alaisia, elleivät he tunnusta, että heidän yläpuolellaan ja heihin kohdistuvana on jokin auktoriteetti. Tasavertaisuuden käsitys ei koskaan tuo mukanaan rauhaa, muutoin kuin siinä tapauksessa, että keskinäisesti tunnustetaan jonkin korkeampaa vallankäyttöä edustavan ja ylintä valvontaa käyttävän voiman olemassaolo.
134:4.10 (1487.7) Urmian uskonnonharjoittajat elivät keskenään verrattain rauhallisissa ja levollisissa oloissa, sillä he olivat luopuneet kokonaan kaikista uskonnollisen ylivaltiuden käsityksistään. Hengellisessä mielessä he kaikki uskoivat suvereeniin Jumalaan; sosiaalisessa mielessä taas täysi ja kiistaton auktoriteetti kuului heidän johtavalle päällikölleen, Cymboytonille. He olivat täysin tietoisia siitä, miten kävisi jokaiselle opettajalle, jolla olisi otsaa ryhtyä herraksi opettajatovereidensa joukossa. Urantialla voi vallita kestävä uskonrauha, vasta kun kaikki uskonnolliset ryhmittymät luopuvat omaehtoisesti jumalallisen suosion, valitun kansan tai uskonnollisen suvereenisuuden käsityksistään. Vasta kun Jumala Isästä tulee korkein, vasta silloin ihmisistä tulee uskonveljiä ja vasta silloin he elävät keskenään maan päällä vallitsevan uskonrauhan oloissa.
134:5.1 (1487.8) [Vaikka Mestarin esittämä opetus Jumalan suvereenisuudesta toki on totuus – sitä on mutkistanut se, että maailman uskontojen joukkoon myöhemmin ilmaantui Mestarista itsestään kertova uskonto –, mutta hänen poliittista suvereenisuutta koskevia esityksiään mutkistaa suuresti valtiollisessa elämässä viimeisten runsaan tuhannen yhdeksänsadan vuoden aikana tapahtunut poliittinen kehitys. Jeesuksen elinaikana oli vain kaksi suurta maailmanvaltaa – Rooman valtakunta lännessä ja Han-keisarien valtakunta idässä –, ja niiden välissä oli valtava alue, jossa sijaitsivat Parthian kuningaskunta ja muut Kaspianmeren ja Turkestanin alueen maat. Olemme sen vuoksi seuraavassa esityksessä irtautuneet varsin suuressa määrin niiden poliittista suvereenisuutta koskevien opetusten sisällöstä, jotka Mestari Urmiassa esitti, samalla kun pyrimme tuomaan esille näiden opetusten merkitystä, sikäli kuin ne ovat sovellettavissa kahdennellakymmenennellä Kristuksen jälkeisellä vuosisadalla vallitsevaan poliittisen suvereenisuuden kehityksen erityisen kriittiseen vaiheeseen.]
134:5.2 (1487.9) Sotiminen ei Urantialla milloinkaan pääty niin kauan kuin kansakunnat pitävät kiinni kestämättömistä rajattoman kansallisen suvereenisuuden käsityksistään. Asutussa maailmassa on vain kaksi tasoa, joilla vallitsee verrattain täydellinen suvereenisuus: yksittäisen kuolevaisen vapaa tahto hengellisellä alueella ja kokonaisuutena tarkastellun ihmiskunnan kollektiivinen suvereenisuus. Yksittäisen ihmisen tason ja koko ihmiskunnan tason välillä kaikki ryhmittymät ja yhteenliittymät ovat vain suhteellisia, ohimeneviä, ja niillä on arvoa vain siinä määrin kuin ne lisäävät yksilön ja koko planetaarisen kokonaisuuden – ihmisen ja ihmiskunnan – hyvinvointia, menestystä ja edistystä.
134:5.3 (1488.1) Uskonnon opettajien on aina muistettava, että Jumalan hengellinen suvereenisuus ulottuu kaikkien niiden hengellisten uskollisuussuhteiden yläpuolelle, jotka esiintyvät Jumalan ja ihmisen välissä. Koittaa vielä päivä, jolloin yhteiskunnalliset vallankäyttäjät tulevat huomaamaan, että Kaikkein Korkeimmat hallitsevat ihmisten valtakunnissa.
134:5.4 (1488.2) Tämä Kaikkein Korkeimpien vallankäyttö ihmisten valtakunnissa ei koidu erityisesti minkään muita suositumman kuolevaisryhmän hyväksi. Mitään sellaista kuin valittu kansa ei ole olemassa. Kaikkein Korkeimpien, poliittisen kehityksen ylivalvojien, vallankäyttö on hallitsemista, jonka tarkoitus on tuottaa laajinta mahdollista hyvää kaikista ihmisistä laajimmalle mahdolliselle määrälle aikavälillä, joka on laajin mahdollinen.
134:5.5 (1488.3) Suvereenisuus on valtaa, ja se kasvaa organisoitumisen kautta. Tämä poliittisen vallan organisoitumisen kasvu on hyväksi ja on asianmukaista, koska sillä on se ominaisuus, että se sulkee piiriinsä aina vain laajemmat lohkot ihmiskunnan kokonaisuudesta. Mutta tämä samainen poliittisten organisoitumien kasvu luo ongelmia jokaisessa vaiheessa, joka on poliittisen vallan ensimmäisen ja luonnollisen organisoituman – perheen – ja poliittisen laajenemisen lopullisena täyttymyksenä olevan koko ihmiskunnan hallituksen välillä, hallituksen, joka käyttää valtaa koko ihmiskunnan nimissä ja koko ihmiskunnan hyväksi.
134:5.6 (1488.4) Lähtökohtanaan vallankäyttö, jota vanhemmat harjoittavat yhdestä perheestä muodostuvassa ryhmässä, poliittinen suvereenisuus kehittyy organisoitumalla perheiden sulautuessa verisukulaisuuteen perustuviksi sukukunniksi, jotka vuorostaan eri syistä yhdistyvät heimoiksi – verisukulaisuuden yläpuolella oleviksi poliittisiksi ryhmittymiksi. Ja sitten heimot tavarainvaihdon, kaupankäynnin ja valloittamisen tuloksena yhdistyvät kansakunnaksi, ja aikanaan maailmanvalta puolestaan yhdistää nämä kansakunnat.
134:5.7 (1488.5) Sodat vähenevät, sitä mukaa kun suvereenisuus siirtyy pienemmiltä ryhmiltä suuremmille. Toisin sanoen pienempien kansakuntien keskenään käymät vähäisemmät sodat vähenevät, mutta suursotien mahdollisuus kasvaa sitä mukaa, kuin suvereenisuutta harjoittavat kansakunnat käyvät yhä suuremmiksi. Kun koko maailma on ennen pitkää tutkittu ja otettu haltuun, kun kansakuntia on vain muutamia ja ne ovat vahvoja ja voimakkaita, kun nämä suuret ja oletetusti suvereenit kansakunnat joutuvat rajakkain, kun vain valtameret erottavat niitä, silloin on näyttämö valmis suursodille, maailmanlaajuisille selkkauksille. Niin kutsutut suvereenit kansakunnat eivät voi elää rinnakkain ilman, että siitä aiheutuu selkkauksia ja syttyy sotia.
134:5.8 (1488.6) Selitys siihen, miksi poliittisen suvereenisuuden kehittyminen perheen tasolta koko ihmiskunnan tasolle, on niin vaikeaa, piilee kaikilla näiden välissä olevilla tasoilla ilmenevästä vitkaisuudesta johtuvassa vastustuksessa. Perheet ovat aika ajoin uhmanneet sukukuntaa, kun sukukunnat ja heimot taas ovat useinkin kaivaneet maata alueellisen valtion suvereenisuuden alta. Poliittisen suvereenisuuden jokaista uutta ja eteenpäin vievää kehitysvaihetta hämmentävät ja haittaavat (niin kuin on aina ollut) poliittisen organisoitumisen aikaisemmista kehitysvaiheista koostuvat luurankovaiheet. Ja asia on näin siksi, että ihmisten lojaalisuudentunteita, kun ne on kerran herätetty, on vaikea kohdistaa toisin. Sama lojaalisuus, joka mahdollistaa heimon kehittymisen, vaikeuttaa puolestaan heimoa ylempänä olevan rakennelman – alueellisen valtion – kehittymistä. Ja sama lojaalisuus (isänmaallisuus), joka mahdollistaa alueellisen valtion kehittymisen, mutkistaa suunnattomasti koko ihmiskunnan hallituksen evolutionaarista kehittymistä.
134:5.9 (1488.7) Poliittinen suvereenisuus kehkeytyy itsemääräämisoikeuden luovuttamisesta; ensin niin tekee yksilö perhepiirissä, sitten sen tekevät perheet ja suvut suhteessaan heimoon ja sitä laajempiin ryhmittymiin. Tämä asteittain tapahtuva itsemääräämisoikeuden siirtäminen pienemmiltä yhä suuremmille poliittisille organisoitumille on idässä Ming- ja mogulidynastioiden perustamisesta alkaen yleensä edennyt vähentymättömällä voimalla. Lännessä tämä prosessi oli käynnissä yli tuhannen vuoden ajan, aina maailmansodan päättymiseen saakka, jolloin valitettava takaperoinen kehityssuunta käänsi tämän normaalin kehityskulun tilapäisesti taaksepäin palauttaessaan lukuisille Euroopan pikku ryhmille jo pinnan alle painuneen poliittisen suvereenisuuden.
134:5.10 (1489.1) Urantia saa nauttia kestävästä rauhasta, vasta kun niin kutsutut suvereenit kansakunnat luovuttavat suvereenit valtaoikeutensa järkevyyttä osoittaen ja täyteen määräänsä ihmisten veljeskunnan käsiin – ihmiskunnan hallitukselle. Internationalismi – kansainliitot – eivät voi milloinkaan tuoda pysyvää rauhaa ihmiskunnalle. Maailmanlaajuiset valtioiden liittokunnat estävät kyllä tehokkaasti vähäisempiä sotia ja pitävät pienempiä kansakuntia kutakuinkin aisoissa, mutta ne eivät estä maailmansotia eivätkä hillitse maailman kolmea, neljää tai viittä voimakkainta hallitusta. Todellisten selkkausten sattuessa jokin näistä maailmanvalloista eroaa liitosta ja julistaa sodan. Kansakuntia ei voi estää ryhtymästä sotaan niin kauan kuin niitä saastuttaa kansallisen suvereenisuuden petollinen myrkky. Kansainvälisyys on askel oikeaan suuntaan. Kansainväliset poliisivoimat estäisivät monet vähäisemmät sodat, mutta ne eivät kykene estämään suursotia, maailman suurten sotilashallitusten välisiä selkkauksia.
134:5.11 (1489.2) Sitä mukaa kuin varsinaisten suvereenien kansakuntien (suurvaltojen) lukumäärä vähenee, sitä mukaa lisääntyvät myös sekä ihmiskunnan hallituksen mahdollisuudet että sellaisen tarve. Sitten kun olemassa on enää muutama todellakin suvereeni (suur)valta, niiden joko täytyy ryhtyä taisteluun elämästä ja kuolemasta kansallisen (maailmanvallan) ylivaltiuden saavuttamiseksi, tai muussa tapauksessa niiden täytyy luopua tietyistä suvereenisuuteen kuuluvista erioikeuksista; niiden täytyy luoda ylikansallisen vallan perusydin, joka toimii koko ihmiskunnan kattavan todellisen suvereenisuuden alkuituna.
134:5.12 (1489.3) Rauhaa ei Urantialle saada, ennen kuin jokainen niin kutsuttu suvereeni kansakunta luovuttaa sodankäymisvaltansa koko ihmiskunnan kattavalle edustukselliselle hallitukselle. Poliittinen suvereenisuus on maailman kansoissa myötäsyntyistä. Kun Urantian kaikki kansat ovat mukana muodostamassa maailmanhallitusta, niillä on oikeus ja valta tehdä tällaisesta hallituksesta SUVEREENI. Ja kun tällainen edustuksellinen eli demokraattinen maailmanvalta valvoo maailman maa-, ilma- ja merivoimia, silloin voi vallita rauha maassa ja hyvä tahto ihmisten kesken – mutta vasta silloin.
134:5.13 (1489.4) Käyttäkäämme merkittävää yhdeksännentoista ja kahdennenkymmenennen vuosisadan esimerkkitapausta: Amerikan liittovaltion neljäkymmentäkahdeksan osavaltiota ovat jo pitkään saaneet nauttia rauhasta. Ne eivät enää sodi keskenään. Ne ovat luovuttaneet suvereenisuutensa liittohallitukselle, ja hyväksymällä sotaselkkausten sovittelumenettelyn ne ovat luopuneet kaikista itsemääräämisoikeuden harhakuvaan perustuvista vaatimuksista. Vaikka jokainen osavaltio sääteleekin omia sisäisiä asioitaan, se ei kuitenkaan puutu ulkomaansuhteisiin, tulleihin, maahanmuuttoon, sotilaallisiin asioihin eikä osavaltioiden väliseen kauppaan. Yksittäiset osavaltiot eivät myöskään puutu kansalaisuutta koskeviin kysymyksiin. Nämä neljäkymmentäkahdeksan osavaltiota joutuvat kärsimään sodan kauhuista, vasta kun liittohallituksen suvereenisuus on jollakin tavoin uhattuna.
134:5.14 (1489.5) Nämä neljäkymmentäkahdeksan osavaltiota saavat nauttia valtioidenvälisestä rauhasta ja selkkauksettomuudesta nyt, kun ne ovat luopuneet toisiinsa kietoutuvista suvereenisuutta ja itsemääräämisoikeutta puolustavista näennäisviisauksista. Urantian muut kansakunnat pääsevät samalla tavoin osallisiksi rauhasta, kunhan ne oma-aloitteisesti luovuttavat kukin oman suvereenisuutensa yleismaailmallisen hallituksen – ihmisten välistä veljeyttä edustavan suvereniteetin – käsiin. Tällaisessa maailmanvaltiossa tulee pienillä kansakunnilla olemaan yhtä paljon valtaa kuin suurillakin, aivan kuten Rhode Islandin pienellä osavaltiolla on kaksi senaattoriaan Yhdysvaltain kongressissa siinä kuin väkirikkaalla New Yorkin tai laaja-alaisella Teksasin osavaltiollakin.
134:5.15 (1490.1) Näiden neljänkymmenenkahdeksan osavaltion rajoitetun (osavaltio)suvereenisuuden loivat ihmiset ihmisiä varten. Amerikan liittovaltion osavaltiosuvereenisuuden yläpuolella olevan (kansallisen) suvereenisuuden loivat alkuperäiset kolmetoista osavaltiota omaksi hyödykseen ja ihmisten hyödyksi. Samalla tavalla kansakunnat jonakin päivänä vielä luovat ihmiskunnan planeettahallitukselle kuuluvan ylikansallisen suvereenisuuden omaksi hyödykseen ja kaikkien ihmisten hyödyksi.
134:5.16 (1490.2) Kansalaiset eivät synny hyödyttämään hallituksia, vaan hallitukset ovat organisaatioita, jotka on luotu ja suunniteltu hyödyttämään ihmisiä. Poliittisen suvereenisuuden kehitys jatkuu niin kauan, että ilmaantuu hallitus, joka edustaa kaikkien ihmisten suvereenisuutta. Kaikki muut suvereenisuudet ovat arvoltaan suhteellisia, merkitykseltään vain välivaihetta edustavia ja statukseltaan alisteisia.
134:5.17 (1490.3) Tieteen edistymisen myötä sodat muuttuvat yhä tuhoisammiksi, kunnes ne lopulta alkavat merkitä jokseenkin samaa kuin ihmisrodun itsemurha. Montako maailmansotaa onkaan käytävä, monenko kansainliiton vielä pitääkään osoittautua kykenemättömäksi, ennen kuin ihmiset ovat halukkaita pystyttämään ihmiskunnan hallituksen ja ryhtyvät nauttimaan pysyvän rauhan siunauksista ja hyvän tahdon – maailmanlaajuisen hyvän tahdon – luoman selkkauksettomuuden mukanaan tuomasta kukoistuksesta?
134:6.1 (1490.4) Jos joku ihminen janoaa vapautta – pidäkkeettömyyttä –, hänen on muistettava, että kaikki muutkin ihmiset kaipaavat samaa vapautta. Tällaisista vapautta rakastavista kuolevaisista koostuvien ryhmien keskuudessa ei voi vallita rauha ilman, että ne alistuvat noudattamaan lakeja, sääntöjä ja säädöksiä, jotka suovat jokaiselle henkilölle saman määrän vapautta ja samalla takaavat yhtäläisen määrän vapautta kaikille hänen kuolevaistovereilleen. Mikäli jonkun ihmisen on määrä olla ehdottoman vapaa, silloin toisesta ihmisestä tulee pakostakin ehdoton orja. Ja se, että vapaus on luonteeltaan suhteellista, pitää paikkansa yhtä hyvin sosiaalisessa, taloudellisessa kuin poliittisessakin mielessä. Vapaus on se sivilisaation antama lahja, jonka LAILLISUUDEN voimaansaattaminen tekee mahdolliseksi.
134:6.2 (1490.5) Uskonto tekee hengellisessä mielessä mahdolliseksi ihmisten välisen veljeyden toteutumisen, mutta tarvitaan ihmiskunnan hallitus säätelemään niitä sosiaalisia, taloudellisia ja poliittisia pulmia, jotka liittyvät tällaiseen inhimillistä onnea ja suorituskykyä merkitsevään tavoitteeseen.
134:6.3 (1490.6) Saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista – kansakunta nousee kansakuntaa vastaan – täsmälleen yhtä kauan kuin ryhmä kansallisvaltioita jakaa keskenään maailman poliittisen suvereenisuuden ja pitää sitä oikeudettomasti hallussaan. Englanti, Skotlanti ja Wales taistelivat alituisesti keskenään, kunnes niistä jokainen luopui omasta suvereenisuudestaan ja antoi sen Yhdistyneen Kuningaskunnan haltuun.
134:6.4 (1490.7) Vielä yksi maailmansota on antava niin kutsutuille suvereeneille kansakunnille sen opetuksen, että ne muodostavat jonkinlaisen liittokunnan ja luovat sillä keinoin koneiston, jolla estetään vähäisemmät sodat, pienempien kansakuntien väliset sodat. Mutta globaalisia sotia käydään kunnes ihmiskunnan hallitus on luotu. Globaalinen suvereenisuus on estävä globaaliset sodat – mikään muu ei siihen kykene.
134:6.5 (1490.8) Amerikan neljäkymmentäkahdeksan vapaata osavaltiota elävät keskenään rauhassa. Näiden neljänkymmenenkahdeksan osavaltion kansalaisiin kuuluu edustajia Euroopan alituiseen sotivien kansakuntien kaikkien kansallisuuksien ja rotujen keskuudesta. Nämä amerikkalaiset edustavat koko avaran maailman jotakuinkin kaikkia uskontoja ja uskonnollisia lahkoja ja kultteja. Mutta täällä, Pohjois-Amerikassa, ne elävät keskenään rauhassa. Ja kaiken tämän tekee mahdolliseksi se, että nämä neljäkymmentäkahdeksan osavaltiota ovat luopuneet suvereenisuudestaan ja hylänneet kaikki käsitykset niin kutsutuista itsemääräämisoikeuksista.
134:6.6 (1490.9) Kysymys ei ole siitä, harjoitetaanko asevarustelua vaiko aseidenriisuntaa. Maailmanrauhan säilymisen kannalta ei myöskään ole merkitystä sillä, perustuuko asepalvelus asevelvollisuuteen vai vapaaehtoisuuteen. Jos vahvoilta kansakunnilta otetaan pois kaikenlaatuiset nykyajan tarjoamat mekaaniset sotavarusteet ja kaikentyyppiset räjähteet, ne ottavat taisteluaseikseen nyrkit, kivet ja nuijat, niin kauan kuin ne takertuvat sellaiseen harhaluuloon, että niillä on jumalallinen kansallisen suvereenisuuden oikeus.
134:6.7 (1491.1) Sota ei ole mikään ihmisen vaikea ja kammottava sairaus. Sota on oire, seuraus. Todellinen sairaus on kansallisen suvereenisuuden myrkky.
134:6.8 (1491.2) Urantian kansakunnat eivät ole koskaan omanneet todellista suvereenisuutta; niillä ei koskaan ole ollut sellaista suvereenisuutta, joka voisi suojella niitä maailmansotien tuholta ja hävitykseltä. Ihmiskunnan globaalista hallitusta luotaessa kansakunnat eivät niinkään paljon luovu suvereenisuudesta kuin ne itse asiassa luovat todellista, bona fide ja kestävää maailman suvereenisuutta, joka pystyy siitä lähtien tarjoamaan niille täyden suojan kaikkea sotaa vastaan. Paikallisista asioista huolehtivat silloin paikalliset hallitukset, kansallisia asioita hoitavat kansalliset hallitukset, kansainvälisistä asioista pitää huolen globaalinen hallitus.
134:6.9 (1491.3) Maailmanrauhan ylläpitäminen ei onnistu sopimusten, diplomatian, ulkopolitiikan, valtioliittojen eikä voimatasapainojen avulla, ei liioin muuntyyppisen korvikeluonteisen nationalismiin kuuluvilla suvereeneilla oikeuksilla temppuilemisen keinoin. On saatava aikaan koko maailman kattava laki, ja se pitää saattaa voimaan maailmanhallituksen – koko ihmiskunnan suvereenisuuden edustajan – toimesta.
134:6.10 (1491.4) Maailmanhallituksen alaisuudessa yksilöllä on huomattavasti enemmän vapautta. Nykyään suurvaltojen kansalaisia verotetaan, ohjataan ja valvotaan miltei sortamalla, ja suuri osa tästä nykyisin vallalla olevasta sekaantumisesta yksilön vapauksiin häviää, kun kansalliset hallitukset ovat halukkaita uskomaan kansainvälisiä asioita koskevan suvereenisuutensa globaalin hallituksen käsiin.
134:6.11 (1491.5) Globaalin hallituksen alaisuudessa kansallisille ryhmille tarjoutuu todellinen tilaisuus toteuttaa aitoon demokratiaan kuuluvat henkilökohtaiset vapaudet ja nauttia niistä. Itsemääräämisoikeuden harhakuvitelmasta tehdään loppu. Rahan ja kaupankäynnin kautta tapahtuvan yleismaailmallisen säätelyn myötä koittaa uusi aikakausi, maailmanlaajuisen rauhan aikakausi. Ei aikaakaan, kun saattaa kehittyä globaali kieli, ja ainakin jonkin verran toivoa tulee olemaan siitä, että kerran uskontokin olisi globaalinen – tai ainakin, että olisi uskontoja, joilla on globaali näkemys.
134:6.12 (1491.6) Kollektiivinen turvallisuus ei koskaan tuo mukanaan rauhaa, ennen kuin kollektiivisuus käsittää koko ihmiskunnan.
134:6.13 (1491.7) Ihmiskunnan edustuksellisen hallituksen poliittinen suvereenisuus tuo kestävän rauhan maan päälle, ja ihmisen hengellinen veljeys on ikiajoiksi takaava, että kaikkien ihmisten kesken vallitsee hyvä tahto. Eikä ole mitään muuta keinoa, jolla rauha maan päällä ja hyvä tahto ihmisten kesken voidaan aikaansaada.
* * *
134:6.15 (1491.8) Cymboytonin kuoleman jälkeen hänen pojillaan oli suuria vaikeuksia saada rauhantila säilymään opettajakunnan keskuudessa. Jeesuksen opetusten seurausvaikutukset olisivat olleet paljon tuntuvammat, mikäli myöhemmin ilmaantuneet kristityt opettajat, jotka liittyivät Urmian opettajakuntaan, olisivat osoittaneet suurempaa viisautta ja harjoittaneet enemmän suvaitsevuutta.
134:6.16 (1491.9) Cymboytonin vanhin poika oli vedonnut Filadelfiassa toimivaan Abneriin saadakseen häneltä apua, mutta Abnerin suorittama opettajien valinta oli mitä epäonnistunein, sillä osoittautui, etteivät nämä osanneet myönnytysten eikä kompromissien tekemisen taitoa. Kyseiset opettajat pyrkivät saamaan oman uskontonsa hallitsevaan asemaan muihin uskonkäsityksiin nähden. Heidän mieleensä ei milloinkaan juolahtanut, että puheissa usein mainitut karavaaninohjaajan luennot olivat itsensä Jeesuksen pitämiä.
134:6.17 (1491.10) Kun sekasorto opettajakunnan keskuudessa vain paheni, nämä kolme veljestä katkaisivat rahallisen tukensa, ja viiden vuoden kuluttua koulu sulki ovensa. Myöhemmin se avattiin uudelleen mitralaistemppelinä, ja lopulta se eräiden hillittömien mitralaismenojen tiimellyksessä paloi maan tasalle.
134:7.1 (1492.1) Palatessaan Kaspianmeren-matkaltaan Jeesus tiesi, että hänen maailmanmatkansa olivat kutakuinkin tehdyt. Hän teki Palestiinan ulkopuolelle tämän jälkeen enää yhden matkan, ja tämä matka suuntautui Syyriaan. Kapernaumiin tekemänsä lyhyen vierailun jälkeen hän meni Nasaretiin ja viipyi siellä muutaman päivän. Huhtikuun puolivälissä hän lähti Nasaretista Tyyroon. Sieltä hän jatkoi matkaansa pohjoiseen viivähtäen muutaman päivän ajan Siidonissa, mutta hänen päämääränään oli Antiokia.
134:7.2 (1492.2) Käsillä on nyt vuosi, jolloin Jeesus vaelteli yksinään pitkin Palestiinaa ja Syyriaa. Koko tämän matkusteluvuoden ajan hänet tunnettiin maan eri osissa eri nimillä: nasaretilaisena kirvesmiehenä, kapernaumilaisena veneenrakentajana, damaskoslaisena kirjanoppineena ja aleksandrialaisena opettajana.
134:7.3 (1492.3) Antiokiassa Ihmisen Poika asui yli kahden kuukauden ajan tehden työtä, tehden huomioita, tutkaillen, suorittaen vierailuja, hoivaten ja opiskellen kaiken aikaa, miten ihminen elää, miten hän ajattelee, tuntee ja miten hän reagoi olemassaolonsa kehyksinä toimivaan ympäristöön. Tästä ajasta hän työskenteli kolme viikkoa teltantekijänä. Antiokiassa hän viipyi kauemmin kuin millään muulla tällä matkalla vierailemallaan paikkakunnalla. Kun apostoli Paavali kymmenen vuotta myöhemmin saarnasi Antiokiassa ja kuuli kannattajiensa puhuvan damaskoslaisen kirjanoppineen opeista, niin eipä hän tiennyt, että hänen oppilaansa olivat kuulleet Mestarin itsensä ääntä ja kuunnelleet hänen opetuksiaan.
134:7.4 (1492.4) Antiokiasta Jeesus taivalsi rannikkoa noudatellen kohti etelää ja Kesareaa, jossa hän viivähti muutaman viikon, ja jatkoi sitten taivallustaan rannikkoa pitkin Joppaan saakka. Joppasta hän matkasi sisämaahan: Jamniaan, Ashdodiin ja Gazaan. Gazasta hän taittoi taivalta sisämaahan johtavaa reittiä Beershebaan, jossa hän viipyi viikon ajan.
134:7.5 (1492.5) Sen jälkeen Jeesus astui viimeiselle yksityishenkilönä suorittamalleen matkaosuudelle, joka vei hänet Palestiinan sydänmaiden läpi hänen kulkiessaan etelän Beershebasta pohjoisen Daaniin. Tällä kohti pohjoista suuntautuneella matkallaan hän pysähtyi Hebronissa, Betlehemissä (jossa hän näki oman synnyinpaikkansa), Jerusalemissa (hän ei käynyt Betaniassa), Beerotissa, Lebonassa, Syykarissa, Sikkimissä, Samariassa, Gebassa, Een-Gannimissa, Eendorissa ja Maadonissa; Magdalan ja Kapernaumin kautta kulkien hän taivalsi edelleen kohti pohjoista, ja Meeromin vesistön itäpuolitse kulkien hän tuli Karahtan kautta Daaniin eli Kesarea Filippiin.
134:7.6 (1492.6) Jeesuksen sisäinen Ajatuksensuuntaaja johdatti hänet sitten hylkäämään ihmisten asuinpaikat ja nousemaan ylös Hermonvuorelle, jotta hänellä olisi siellä tilaisuus viimeistellä työ, jonka hän oli tehnyt saadakseen ihmismielensä hallintaan, ja viedä päätökseen sen tehtävän, joka hänellä oli toteuttaessaan täydellisen vihkiytymisensä maan päällä vielä jäljellä olevalle elämäntyölle.
134:7.7 (1492.7) Edellä kerrottu oli yksi Mestarin Urantialla viettämään elämänvaiheeseen kuuluneista epätavallisista ja erikoisista ajanjaksoista. Toinen ja paljossa samankaltainen oli kokemus, jonka hän kävi läpi ollessaan yksikseen Pellan lähivuorilla heti kasteensa jälkeen. Nyt puheena oleva, Hermonvuorella eristyneisyydessä vietetty ajanjakso oli merkkinä hänen puhtaasti ihmisen hahmossa elämänsä elämänvaiheen päättymisestä, toisin sanoen se merkitsi kuolevaisen muodossa suoritetun lahjoittautumisen teknistä päättymistä, kun myöhempi eristäytyminen taas oli merkkinä lahjoittautumiseen kuuluneen jumalallisemman vaiheen alkamisesta. Ja Jeesus eli Hermonvuoren rinteillä kuuden viikon ajan yksikseen Jumalan kanssa.
134:8.1 (1492.8) Jonkin aikaa Filippuksen Kesarean tienoilla oleskeltuaan Jeesus pani kuntoon varusteensa ja hankittuaan avukseen kuormajuhdan ja erään Tiglath-nimisen nuorukaisen hän suuntasi kulkunsa Damaskoksentietä Hermonvuoren juurella sijaitsevaan kylään, jota aikanaan kutsuttiin Beit Jenniksi. Sinne hän pystytti elokuun keskivaiheilla vuonna 25 jKr. tukikohtansa, ja jätettyään varusteensa Tiglathin huostaan hän nousi vuoren yksinäisille rinteille. Ensimmäisenä päivänä Tiglath nousi Jeesuksen mukana vuorelle ja siellä tiettyyn paikkaan, noin 1 800 metrin korkeudelle merenpinnasta. Sinne he rakensivat kivistä säilytyspaikan, jonne Tiglathin oli määrä tuoda ruokaa kahdesti viikossa.
134:8.2 (1493.1) Ensimmäisenä päivänä Jeesus ehti Tiglathista erottuaan nousta vuorenrinnettä vain lyhyen matkaa, kun hän pysähtyi rukoilemaan. Muun muassa hän pyysi Isäänsä lähettämään takaisin suojelijaserafin olemaan Tiglathin kanssa. Hän pyysi, että hänen sallittaisiin käydä viimeiseen kamppailuunsa kuolevaisten olemassaoloon kuuluvien realiteettien kanssa yksinään. Ja hänen pyyntöönsä suostuttiin. Hän astui suureen kokeeseen oppaanaan ja tukenaan vain sisäinen Suuntaajansa.
134:8.3 (1493.2) Vuorella ollessaan Jeesus nautti ravintoa vain niukasti; kokonaan syömättä hän oli silti vain päivän tai kaksi kerrallaan. Ne ihmisen yläpuolisen tason olennot, jotka nousivat häntä vastaan tällä vuorella ja joiden kanssa hän painiskeli hengessä, ja jotka hän nujersi voimassa, olivat todellisia; he olivat hänen perivihollisiaan Satanian järjestelmässä; he eivät olleet mitään mielikuvituksen luomia aaveita, jotka olisivat kehittyneet heikentyneen ja nälkiintyneen kuolevaisen älytoiminnan päähänpistoista, kuolevaisen, joka ei enää kyennyt erottamaan todellisuutta seonneen mielensä luomista harhanäyistä.
134:8.4 (1493.3) Jeesus vietti Hermonvuorella elokuun kolme viimeistä ja syyskuun kolme ensimmäistä viikkoa. Näiden viikkojen aikana hän vei päätökseen hänelle kuolevaisena kuuluneen tehtävän mielen ymmärtämisen ja persoonallisuuden hallinnan kehien saavuttamisesta. Koko tämän vaiheen ajan, jolloin hän oli yhteydessä taivaalliseen Isäänsä, myös hänen sisimmässään ollut Suuntaaja vei päätökseen saamansa palvelutehtävät. Siellä tälle tämän maan luodulle kuuluva kuolevaisen päämäärä saavutettiin. Viimeinen vaihe mielen ja Suuntaajan sopusointuun asettumisessa jäi enää lopullista kruunausta vaille.
134:8.5 (1493.4) Oltuaan katkeamattomassa yhteydessä Paratiisin-Isäänsä yli viiden viikon ajan Jeesuksesta tuli absoluuttisen vakuuttunut omasta olemuksestaan ja siitä, että hänen voittonsa ajallis-avaruudellisen persoonallisuusilmenemän aineellisista tasoista oli varma. Hän uskoi täysin siihen, eikä hän epäröinyt tuoda julki sitä, että hänen jumalallinen olemuksensa oli noussut hänen ihmisolemuksensa yläpuolelle.
134:8.6 (1493.5) Vähän ennen kuin Jeesus päätti vuorellaoleskelunsa, hän kysyi Isältään, sallittaisiinko hänen käydä Ihmisen Pojan, Joosua Joosefinpojan, ominaisuudessa keskusteluja Sataniassa olevien vihollistensa kanssa. Tähän pyyntöön suostuttiin. Hermonvuorella vietetyn viimeisen viikon aikana tapahtui tuntemanne suuri kiusaus, universumikoettelemus. Saatana (joka edusti Luciferia) ja kapinallinen Planeettaprinssi Caligastia olivat Jeesuksen kasvojen edessä, ja heidät tehtiin hänelle täysin näkyviksi. Ja tällä kiusauksella, tällä lopullisella inhimillisen uskollisuuden koetuksella kapinallisten persoonallisuuksien esittämien vääristelyjen edessä, ei ollut mitään tekemistä ruoan, temppelinharjojen tai ylimielisten tekojen kanssa. Siinä ei ollut kysymys tämän maailman valtakunnista, vaan mahtavan ja kunniakkaan universumin hallitsijanvallasta. Kirjoituksissanne esiintyvä symboliikka oli tarkoitettu niitä takapajuisia aikakausia varten, jolloin maailman ajattelu oli vielä lapsellista. Ja jälkipolvien tulisi käsittää, minkä suurenmoisen kamppailun Ihmisen Poika tuona ikimuistettavana Hermonvuoren päivänä kävi.
134:8.7 (1493.6) Luciferin emissaarien esittämiin lukuisiin ehdotuksiin ja vastaehdotuksiin Jeesus vastasi vain: Vallitkoon Paratiisin-Isäni tahto, ja tuomitkoot Päivien Muinaiset sinut, kapinallisen poikani, niin kuin on jumalallista. Minä olen Luoja-isäsi; minä tuskin kykenen tuomitsemaan sinua oikeudenmukaisesti, ja osoittamani armon olet jo halveksien torjunut. Jätän sinut suuremman universumin Tuomareiden tuomittavaksi.
134:8.8 (1494.1) Kaikkiin Luciferin ehdottamiin kompromisseihin ja teennäisiin ratkaisuihin, kaikkiin tällaisiin lihallishahmoista lahjoittautumista koskeviin pettävästi oikeantuntuisiin ehdotuksiin, Jeesus vastasi vain: Tapahtukoon Paratiisissa olevan Isäni tahto. Ja kun ankara koettelemus päättyi, tehtävistään tilapäisesti vapautettu suojelijaserafi palasi Jeesuksen rinnalle ja hoivasi häntä.
134:8.9 (1494.2) Eräänä myöhäiskesän iltapäivänä, puiden siimeksessä ja luonnon hiljaisuudessa Nebadonin Mikaelista tuli universuminsa hallitsijanvallan kiistaton haltija. Tuona päivänä hän vei päätökseen Luoja-Pojille määrätyn tehtävän, jonka mukaan heidän on ajallisuuden ja avaruuden evolutionaarisissa maailmoissa elettävä täysimääräinen elämä kuolevaisen lihalliseen hahmoon ruumiillistuneena. Universumille tästä suurimerkityksisestä saavutuksesta ilmoitettiin vasta hänen kastepäivänään, kuukausia myöhemmin, mutta se kaikki tapahtui todellisuudessa jo tämän vuorella vietetyn päivän aikana. Ja kun Jeesus Hermonvuorella viettämänsä ajan jälkeen taas laskeutui alas, niin Luciferin kapina Sataniassa ja Caligastian kapinaliike Urantialla olivat itse asiassa selvitetyt. Jeesus oli maksanut häneltä vaaditun viimeisen hinnan siitä, että hän saisi universumiinsa kohdistuvan hallitsijanvallan, ja tämä jo sinänsä määrittelee, mikä on kaikkien kapinallisten asema, ja määrää, että kaikki tällaiset tulevaisuuden mullistukset (mikäli sellaisia enää sattuu) on lupa käsitellä sen enempää kyselemättä ja tehokkaasti. Edellä kerrotun perusteella on tehtävissä se havainto, että Jeesuksen niin kutsuttu suuri kiusaus tapahtui vähän ennen hänen kastetilaisuuttaan eikä heti sen jälkeen.
134:8.10 (1494.3) Vuorellaoleskelunsa lopuksi, kun Jeesus jo oli laskeutumassa rinnettä alas, hän kohtasi Tiglathin, joka oli matkalla kohtauspaikalle viedäkseen sinne ruokaa. Käännyttäessään tämän takaisin hän sanoi vain: Levon aika on ohitse; minun on palattava hoitamaan Isäni asioita. Hän oli hiljainen ja paljossa muuttunut mies, kun he taivalsivat takaisin Daaniin, jossa Jeesus lausui nuorukaiselle hyvästit ja luovutti tälle aasinsa. Sitten hän jatkoi matkaansa etelään samaa tietä, jota oli tullutkin ja joka vei hänet Kapernaumiin.
134:9.1 (1494.4) Kesä oli jo lopuillaan, sovituspäivän ja lehtimajajuhlan aika oli kohta käsillä. Kapernaumissa Jeesus kävi sapattina neuvonpidon perheensä kanssa, ja seuraavana päivänä hän lähti Sebedeuksen pojan Johanneksen kanssa Jerusalemiin. He kulkivat järven itäpuolitse Gerasaan ja sieltä edelleen Jordaninlaaksoa alaspäin. Kun Jeesus matkan varrella jonkin verran keskusteli toverinsa kanssa, Johannes pani merkille Jeesuksessa tapahtuneen suuren muutoksen.
134:9.2 (1494.5) Jeesus ja Johannes yöpyivät Betaniassa Lasaruksen ja tämän sisarten luona, ja varhain seuraavana aamuna he menivät Jerusalemiin. He viettivät lähes kolme viikkoa kaupungissa ja sen ympäristössä, tai ainakin Johannes vietti. Useina päivinä Johannes meni Jerusalemiin ilman seuraa, sillä Jeesus kuljeskeli lähikukkuloilla ja asettui tavan takaa hengelliseen yhteyteen taivaassa olevaan Isäänsä.
134:9.3 (1494.6) He olivat kumpikin läsnä sovituspäivän juhlavissa jumalanpalveluksissa. Kaikista juutalaisten uskonnolliseen rituaaliin kuuluvista päivistä Johannekseen vaikuttivat syvimmin juuri tuon päivän seremoniat, mutta Jeesus pysyi ajatuksiinsa vaipuneena ja hiljaisena sivustakatsojana. Ihmisen Pojasta kyseinen esitys oli säälittävä ja surkuteltava. Hänen mielestään se kaikki esitti hänen taivaallisen Isänsä olemuksen ja ominaisuudet aivan väärässä valossa. Hänestä tuon päivän toimitukset olivat irvikuva jumalallisen oikeudenmukaisuuden tosiasioista ja loputtoman armeliaisuuden totuuksista. Hän paloi halusta päästä julistamaan todellista totuutta Isänsä rakastavasta luonteesta ja armeliaasta menettelystä maailmankaikkeudessa, mutta hänen uskollinen Opastajansa huomautti hänelle, ettei hänen aikansa ollut vielä tullut. Mutta samana iltana Jeesus kylläkin esitti Betaniassa lukuisia huomioita, jotka hämmensivät Johannesta suuresti; eikä Johannes koskaan ymmärtänyt Jeesuksen tuona iltana heidän kuullensa lausumien sanojen todellista merkitystä.
134:9.4 (1495.1) Jeesus aikoi pysyä Johanneksen seurassa koko lehtimajajuhlaviikon ajan. Tämä juhla oli koko Palestiinassa vuotuinen vapaapäiväjakso; se oli juutalaisten lomakausi. Vaikkei Jeesus osallistunutkaan tilaisuuteen liittyneeseen ilonpitoon, hän näytti silti saavan mielihyvää ja kokevan tyydytystä katsellessaan nuorten ja vanhojen hilpeää ja riemullista huolettomuutta.
134:9.5 (1495.2) Juhlaviikon keskivaiheilla, ennen juhlamenojen päättymistä, Jeesus erkani Johanneksen seurasta ja sanoi haluavansa vetäytyä kukkuloille, jossa hän paremmin kuin muualla saattoi pitää yhteyttä Paratiisin-Isäänsä. Johannes olisi halunnut tulla hänen mukaansa, mutta Jeesus piti kiinni siitä, että tämän olisi oltava juhlilla niiden loppuun saakka, ja sanoi: Sinun ei edellytetä kantavan Ihmisen Pojan taakkaa; vain vartijan on pidettävä vartiota, sillä aikaa kun kaupunki nukkuu kaikessa rauhassa. Jeesus ei palannut Jerusalemiin. Oleskeltuaan lähes viikon ajan yksinäisyydessä Betanian lähikukkuloilla hän suuntasi kulkunsa Kapernaumiin. Kotimatkalla hän vietti yhden päivän ja yhden yön yksinäisyydessä Gilboan rinteillä, lähellä paikkaa, jossa kuningas Saul oli riistänyt hengen itseltään. Ja kun hän saapui Kapernaumiin, hän näytti iloisemmalta kuin, miltä hän oli näyttänyt erotessaan Johanneksesta Jerusalemissa.
134:9.6 (1495.3) Seuraavana aamuna hän kävi arkullaan, joka sisälsi hänen henkilökohtaiset varusteensa ja joka oli jäänyt Sebedeuksen työpajalle. Hän puki ylleen esiliinansa ja ilmoittautui työhön sanoen: Minun kuuluu pysyä puuhakkaana niin kauan, kun odotan hetkeni koittavan. Ja hän työskenteli veljensä Jaakobin rinnalla veneveistämöllä monta kuukautta, aina seuraavan vuoden tammikuulle asti. Tämän ajanjakson Jeesuksen kanssa työskenneltyään Jaakob ei koskaan enää tosiasiassa eikä kokonaan lakannut uskomasta Jeesuksen lähetystehtävään, vaikka jos jonkinlaisia epäilyksiä ilmaantuikin hämärtämään hänen ymmärrystään Ihmisen Pojan elämäntehtävästä.
134:9.7 (1495.4) Nyt kun Jeesus työskenteli veneveistämöllä viimeistä kertaa, hän käytti aikansa enimmäkseen muutamien suurehkojen alusten sisätilojen viimeistelyyn. Kaiken, mikä hänen käsistään lähti, hän teki suurella huolella, ja saatuaan jonkin kiitettävästi suoritetun työn valmiiksi hän näytti saavan suurta tyydytystä siitä, mitä hän oli ihmisenä saanut aikaan. Vaikkei hän turhuuksiin aikaa tuhlannutkaan, hän oli tunnontarkka työntekijä, kun kysymys oli johonkin työtehtävään liittyvistä olennaisista seikoista.
134:9.8 (1495.5) Kun aika kului, Kapernaumiin kantautui kuulopuheita jostakusta Johanneksesta, joka saarnasi ja samalla kastoi katuvaisia Jordanissa, ja Johannes saarnasi: Taivaan valtakunta on lähellä. Katukaa ja ottakaa kaste. Jeesus sai kuulla näitä kertomuksia, sitä mukaa kun Johannes lähinnä Jerusalemia olevalta kahluupaikalta lähdettyään kulki Jordaninlaaksoa hitaasti ylöspäin. Mutta Jeesus jatkoi työskentelyään ja valmisti veneitä aina siihen saakka, kunnes Johannes seuraavan vuoden, eli vuoden 26, tammikuussa oli taivaltanut jokivartta ylöspäin tietylle Pellan lähellä olevalle paikalle. Tällöin Jeesus laski työkalut käsistään ja julisti: Hetkeni on tullut, ja pian sen jälkeen hän esittäytyi Johannekselle saadakseen kasteen.
134:9.9 (1495.6) Mutta suuri muutos oli tehnyt tuloaan Jeesuksessa. Harvat niistä ihmisistä, jotka olivat saaneet nauttia hänen vierailuistaan ja palveluksistaan hänen kulkiessaan maata ristiin rastiin, enää myöhemmin tunnistivat julkisesti toimivassa opettajassamme saman henkilön, jonka he olivat aikaisempina vuosina yksityishenkilönä tunteneet ja jota he olivat rakastaneet. Ja siihen oli oma syynsä, etteivät ne, jotka olivat aikanaan saaneet nauttia hänen antimistaan, enää kyenneet tunnistamaan häntä hänen myöhemmässä osassaan julkisena ja arvovaltaisena opettajana. Tämä mielen ja hengen muodonmuutos oli ollut meneillään vuosikausia, ja se vietiin päätökseen ikimuistettavan Hermonvuorella-oleskelun aikana.
Urantia-kirja
Luku 135
135:0.1 (1496.1) JOHANNES Kastaja syntyi maaliskuun 25. päivänä vuonna 7 eKr., kuten Gabriel edellisen vuoden kesäkuussa oli Elisabetille luvannut. Viiden kuukauden ajan Elisabet piti Gabrielin käynnin salassa, ja kun hän kertoi asiasta miehelleen Sakariaalle, tämä vaivautui siitä suuresti uskoen vaimonsa kertomuksen täydelleen, vasta kun hän kuutisen viikkoa ennen Johanneksen syntymää oli nähnyt epätavallisen unen. Gabrielin käyntiä Elisabetin luona ja Sakariaan unennäköä lukuun ottamatta Johannes Kastajan syntymään ei liittynyt mitään epätavallista tai yliluonnollista.
135:0.2 (1496.2) Kahdeksantena päivänä Johannes juutalaisen tavan mukaan ympärileikattiin. Päivä päivältä ja vuosi vuoden jälkeen hän varttui kuin kuka tahansa tavallinen lapsi pienessä, tuolloin Juudan kaupunkina tunnetussa kylässä, runsaat kuusi kilometriä Jerusalemista länteen.
135:0.3 (1496.3) Johanneksen varhaislapsuuden mieleenpainuvin tapahtuma oli käynti Jeesuksen ja nasaretilaisperheen luona, jonka hän teki vanhempiensa seurassa vuoden 1 eKr. kesäkuussa. Hän oli tuolloin vähän yli kuusivuotias.
135:0.4 (1496.4) Nasaretista-paluunsa jälkeen Johanneksen vanhemmat aloittivat miehenalun järjestelmällisen opettamisen. Tässä pikkukylässä ei ollut synagogakoulua. Koska Sakarias oli pappi, hän oli kuitenkin melko hyvin koulutettu, ja Elisabet oli saanut opetusta huomattavasti enemmän kuin keskitasoinen juudealaisnainen. Hänkin oli pappissukua, sillä hän oli ”Aaronin tyttärien” jälkeläinen. Koska Johannes oli heidän ainoa lapsensa, he käyttivät melkoisesti aikaa hänen mentaaliseen ja hengelliseen koulimiseensa. Sakarias palveli Jerusalemin temppelissä vain lyhyitä jaksoja, joten hän omisti suuren osan ajastaan poikansa opettamiseen.
135:0.5 (1496.5) Sakariaalla ja Elisabetilla oli pieni maatila, jolla he kasvattivat lampaita. Maatilkku olisi tuskin riittänyt antamaan heille toimeentuloa, mutta Sakarias sai säännöllistä palkkiota papiston käyttöön osoitetuista temppelirahastoista.
135:1.1 (1496.6) Ei ollut mitään koulua, josta Johannes olisi neljätoistavuotiaana valmistunut, mutta hänen vanhempansa olivat katsoneet, että tämä ikävuosi olisi sopiva virallisen nasiirilupauksen antamiseen. Niinpä Sakarias ja Elisabet veivät poikansa Eengediin, Kuolleenmeren rannalle. Tämä oli nasiiriveljeskunnan eteläinen pääpaikka, ja siellä nuorimies otettiin asianmukaisesti ja juhlallisesti tämän yhteisön elinikäiseksi jäseneksi. Kun nämä seremoniat olivat ohitse ja kun oli annettu lupaukset siitä, että nasiiri kieltäytyisi kaikista päihdyttävistä juomista, antaisi hiustensa kasvaa vapaasti ja pidättyisi koskettamasta kuolleita, perhe matkasi Jerusalemiin, jossa Johannes temppelin edessä toimitti nasiirilupausten tekijöiltä vaaditut uhrit.
135:1.2 (1496.7) Johannes antoi samat elinikäiset lupaukset, jollaiset hänen maineikkaat edeltäjänsä, Simson ja profeetta Samuel, olivat antaneet. Elinikäistä nasiiria pidettiin vanhurskautettuna ja pyhänä persoonallisuutena. Juutalaiset suhtautuivat nasiiriin lähes samalla kunnioituksella ja arvonannolla, jonka he soivat ylipapille. Eikä siinä ollut mitään ihmettelemistä, olivathan eliniäkseen vihkiytyneet nasiirit ylipappien ohella ainoat henkilöt, joilla ylipäätään oli lupa astua temppelin kaikkein pyhimpään.
135:1.3 (1497.1) Johannes palasi Jerusalemista kotiin kaitsemaan isänsä lampaita, ja hänestä varttui väkevä ja jaloluontoinen mies.
135:1.4 (1497.2) Kun Johannes kuusitoistavuotiaana luki, mitä Eliasta kirjoitettiin, ja kun sen seurauksena Karmelvuoren profeetta teki häneen syvän vaikutuksen, hän päätti omaksua Elian pukeutumistyylin. Siitä päivästä alkaen Johannes käytti aina karvaista vaatekappaletta, jonka hän sitoi nahkavyöllä. Kuusitoistavuotiaana hän oli yli satakahdeksankymmentä senttimetriä pitkä ja lähes täysikasvuinen. Hulmuavine hiuksineen ja omituisine asuineen hän oli sangen omaperäisen näköinen nuorukainen. Ja hänen vanhempansa odottivat suuria tältä heidän ainokaiselta pojaltaan, lupauksen lapselta ja elinikäiseltä nasiirilta.
135:2.1 (1497.3) Useita kuukausia jatkuneen sairauden jälkeen Sakarias kuoli heinäkuussa vuonna 12 jKr. Johanneksen ollessa vasta vähän yli kahdeksantoistavuotias. Johannekselle tämä aika oli perin hämmentävä, sillä nasiirilupaus kielsi koskemasta kuolleeseen, vaikka tämä olisi oman perheen jäsen. Vaikka Johannes oli koettanut noudattaa niitä lupauksensa asettamia rajoituksia, jotka koskivat itsensä saastuttamista kuolleeseen kajoamalla, hän epäili silti, oliko hän ollut täysin tottelevainen nasiiriyhteisön vaatimuksia kohtaan; siksi hän meni isänsä hautajaisten jälkeen Jerusalemiin, jossa hän naistenpihan nasiirinurkkauksessa toimitti vaaditut puhdistusuhrit.
135:2.2 (1497.4) Tuon vuoden syyskuussa Elisabet ja Johannes tekivät matkan Nasaretiin käydäkseen Marian ja Jeesuksen luona. Johannes oli jo miltei päättänyt lähteä liikkeelle elämäntyönsä merkeissä, mutta Jeesuksen lausumat sanat kuten myös hänen antamansa esimerkki kehottivat häntä palaamaan kotiin, pitämään huolta äidistään ja odottamaan ”Isän osoittaman hetken tulemista”. Jeesukselle ja Marialle tämän mieluisan vierailun päätteeksi hyvästit lausuttuaan Johannes tapasi Jeesuksen uudelleen vasta siinä tilanteessa, jolloin hän kastoi tämän Jordanissa.
135:2.3 (1497.5) Johannes ja Elisabet palasivat kotiinsa ja ryhtyivät laatimaan tulevaisuudensuunnitelmia. Koska Johannes kieltäytyi vastaanottamasta hänelle temppelirahastoista maksettavaa papin palkkiota, he olivat kahden vuoden kuluttua kotiaan lukuun ottamatta lähes puilla paljailla. Siksi he päättivätkin lähteä lammaskatraineen etelään. Ja niin he kesänä, jona Johannes oli kaksikymmentä, muuttivat Hebroniin. Niin sanotussa ”Juudean erämaassa” Johannes kaitsi lampaitaan erään puron rantamilla, joka oli Kuolleeseenmereen Eengedin luona laskevan suuremman virran sivuhaara. Eengedin siirtokuntaan kuului paitsi eliniäksi ja tietyksi ajaksi vihkiytyneitä nasiireja myös lukuisia sellaisia muita asketismia harjoittavia lammaspaimenia, jotka kokoontuivat katraineen näille tienoille ja jotka veljeilivät nasiiriyhdyskunnan kanssa. He saivat toimeentulonsa lampaankasvatuksesta sekä varakkaiden juutalaisten veljeskunnalle tekemistä lahjoituksista.
135:2.4 (1497.6) Aikaa myöten Johannes palasi Hebroniin yhä harvemmin käyden sen sijaan useammin Eengedissä. Hän poikkesi niin täydelleen nasiirien enemmistöstä, että hänen oli erittäin vaikea ylläpitää keskusteluyhteyttä veljeskuntaan. Mutta hän piti hyvin paljon Abnerista, Eengedin siirtokunnan tunnustetusta johtajasta ja päälliköstä.
135:3.1 (1497.7) Tämän purolaakson eri puolille Johannes rakensi peräti kaksitoista päällekkäin asetetuista kivistä kokoonpantua eläinsuojaa ja yöpymisaitausta. Näissä hän saattoi vartioida ja suojella lammas- ja vuohikatraitaan. Se, että Johannes vietti elämäänsä lammaspaimenena, soi hänelle runsaasti aikaa ajattelemiseen. Hän keskusteli paljon erään bet-suurilaisen orpopojan, Ezdan, kanssa, jonka hän oli tavallaan adoptoinut ja joka piti huolta katraista, kun hän kävi Hebronissa tapaamassa äitiään ja myymässä lampaitaan samoin kuin hänen käydessään Eengedissä sapattipalveluksissa. Johannes ja tämä nuorimies elivät varsin yksinkertaisesti. He ravitsivat itsensä lampaanlihalla, vuohenmaidolla, metsähunajalla ja noilla seuduin tavattavilla ravinnoksi kelpaavilla heinäsirkoilla. Tähän heidän tavanomaiseen ruokavalioonsa toivat oman lisänsä Hebronista ja Eengedistä aika ajoin tuodut elintarpeet.
135:3.2 (1498.1) Elisabet huolehti, että Johannes pysyi Palestiinan ja maailman tapahtumien tasalla, ja yhä syvemmäksi kävi Johanneksen vakuuttuneisuus siitä, että se aika oli nopeasti lähestymässä, jolloin vanha järjestys tulisi tiensä päähän; että hänestä olisi tuleva uuden aikakauden, ”taivaan valtakunnan”, lähestymisestä kertova airut. Tämä karu lammaspaimen tunsi erityistä mielenkiintoa profeetta Danielin kirjoituksiin. Hän luki tuhanteen kertaan Danielin kuvauksen suuresta kuvapatsaasta, josta Sakarias oli hänelle kertonut, että se esitti maailman suurten valtakuntien historiaa: ensin Babylonian, sitten Persian, Kreikan ja lopulta Rooman historiaa. Johannes tajusi Rooman jo tuolloin koostuvan niin monista eri kieliä puhuvista kansoista ja roduista, ettei siitä koskaan voisi tulla lujaa ja kiinteää valtakuntaa. Hän uskoi Rooman jo tuolloin jakautuvan Syyriaksi, Egyptiksi, Palestiinaksi ja muiksi provinsseiksi, ja sitten hän vielä luki: ”Näiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti. Eikä tätä valtakuntaa toiselle kansalle anneta, vaan se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, ja se itse on pysyvä iankaikkisesti.” ”Ja hänelle annettiin valta ja kunnia ja valtakunta, jotta kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelisivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei häviä, ja hänen valtakuntaansa ei koskaan hävitetä.” ”Ja valtakunta ja valta ja valtakunnan suuruus kaiken taivaan alla annetaan Kaikkein Korkeimman pyhien kansalle, ja hänen valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat häntä ja ovat hänelle alamaiset.”
135:3.3 (1498.2) Johannes ei koskaan päässyt selville vesille hämmennyksen tilastaan, jonka aiheuttivat toisaalta se, mitä hän oli vanhemmiltaan kuullut Jeesuksesta, ja toisaalta hänen kirjoituksista lukemansa äsken mainitut tekstikohdat. Danielin kirjasta hän luki: ”Minä näin yöllisissä näyissä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen, ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta.” Mutta nämä profeetan sanat eivät olleet sopusoinnussa sen kanssa, mitä hänen vanhempansa olivat hänelle opettaneet. Keskustelu, jonka hän oli käynyt Jeesuksen kanssa tämän luona kahdeksantoistavuotiaana käydessään, ei sekään käynyt yksiin näiden pyhissä kirjoituksissa esitettyjen toteamusten kanssa. Tästä hämmennyksestä huolimatta hänen äitinsä vakuutti hänelle aina epätietoisuuden hetkellä, että hänen kaukainen serkkunsa Jeesus Nasaretilainen oli oikea Messias, että hän oli saapunut istuakseen Daavidin valtaistuimella ja että hänestä (Johanneksesta) oli määrä tulla hänen edellä käyvä airuensa ja tärkein tukijansa.
135:3.4 (1498.3) Kaikki mitä Johannes kuuli Rooman paheellisuudesta ja turmeluksesta ja valtakunnassa esiintyvästä irstaudesta ja moraalisesta mahoudesta, kaikki mitä hän tiesi Herodes Antipaan ja Juudean maaherrojen pahoista teoista, saivat hänet uskomaan, että aikakauden loppu oli tulossa. Tästä karusta ja jalosta luonnonlapsesta tuntui, että maailma oli kypsä ihmisen aikakauden päättymiseen ja uuden ja jumalallisen aikakauden, taivaan valtakunnan, sarastukseen. Johanneksen sydämessä kasvoi sellainen tunne, että hän oli viimeinen vanhoista ja ensimmäinen uusista profeetoista. Ja häntä suorastaan värisytti vahvistumistaan vahvistunut tarve lähteä julistamaan kaikille ihmisille: ”Katukaa! Selvittäkää välinne Jumalan kanssa! Laittautukaa valmiiksi loppua varten; valmistautukaa maailman asioiden uuden ja ikuisen järjestyksen, taivaan valtakunnan, tulemiseen.”
135:4.1 (1499.1) Elokuun 17. päivänä vuonna 22 jKr. Johanneksen ollessa kahdenkymmenenkahdeksan vuoden ikäinen hänen äitinsä siirtyi yllättäen rajan taa. Elisabetin ystävät, jotka olivat tietoisia nasiireja koskevista rajoituksista sikäli, etteivät nämä saaneet joutua kosketuksiin kuolleiden kanssa silloinkaan, kun kysymys oli omasta perheenjäsenestä, suorittivat kaikki järjestelyt Elisabetin hautaamiseksi, ennen kuin lähettivät ketään pyytämään Johannesta paikalle. Saatuaan tiedon äitinsä kuolemasta Johannes määräsi Ezdan ajamaan hänen katraansa Eengediin ja lähti itse Hebroniin.
135:4.2 (1499.2) Palattuaan äitinsä hautajaisista Eengediin Johannes lahjoitti laumansa veljeskunnalle ja vetäytyi joksikin aikaa pois ulkoisesta maailmasta, samalla kun hän paastosi ja rukoili. Johannes tunsi vain vanhat keinot lähestyä jumaluutta, sillä hän tiesi vain, mitä Elia, Samuel ja Daniel olivat asiasta kirjoittaneet. Elia oli hänen profeettaihanteensa. Elia oli Israelin opettajista ensimmäinen, jota pidettiin profeettana, ja Johannes uskoi vilpittömästi, että hänen oli määrä olla tämän taivaallisten sanansaattajien pitkän ja maineikkaan rivistön viimeinen.
135:4.3 (1499.3) Kahden ja puolen vuoden ajan Johannes asui Eengedissä, ja hän sai useimmat veljeskunnan jäsenistä vakuuttumaan siitä, että ”aikakauden päättyminen oli lähellä”, että ”taivaan valtakunta olisi kohta ilmaantuva”. Ja koko hänen alkuaikojen opetuksensa perustui vallalla olleeseen juutalaiseen ajatukseen ja käsitykseen Messiaasta juutalaisen kansanheimon luvattuna vapahtajana, joka vapauttaisi juutalaiset ei-juutalaisten vallanpitäjäin herruudesta.
135:4.4 (1499.4) Koko tämän jakson ajan Johannes luki paljon nasiirien Eengedin-kodista löytämiään pyhiä kirjoituksia. Häneen vaikutti erityisesti Jesaja, mutta myös Malakia, joka oli siihenastisista profeetoista viimeinen. Hän luki lukemasta päästyään Jesajan kirjan viittä viimeistä lukua, ja hän uskoi näihin profetioihin. Sitten hän tapasi lukea Malakian kirjasta: ”Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennen kuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä; ja hän on kääntävä isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata ja vihkisi sitä tuhon omaksi.” Ja vain tämä Malakian lupaus Elian paluusta pidätti Johannesta lähtemästä saarnaamaan tulevasta valtakunnasta ja kehottamaan juutalaisia kanssaihmisiään pakenemaan vihaa, joka olisi tulossa. Johannes oli valmis julistamaan sanomaa tulevasta valtakunnasta, mutta tämä Elian saapumisen odotus pidätteli häntä yli kahden vuoden ajan. Hän tiesi, ettei hän ollut Elia. Mitä Malakia tarkoitti? Oliko profetia ymmärrettävä kirjaimellisesti vai kuvaannollisesti? Miten hän saisi selville totuuden? Viimein hän rohkeni ajatella, että koska profeetoista ensimmäinen oli nimeltään Elia, tulisi viimeinenkin lopulta tuntea samalla nimellä. Hänellä oli tämän suhteen kuitenkin epäilyksiä, niin vahvoja epäilyksiä, ettei hän koskaan kutsunut itseään Eliaksi.
135:4.5 (1499.5) Johanneksen nimenomaan Elialta saamat vaikutteet saivat hänet omaksumaan vaikutuskeinokseen suoran ja kaihtelemattoman hyökkäyksen aikalaistensa syntejä ja paheita vastaan. Hän pyrki pukeutumaan kuin Elia, ja hän koetti puhua kuin Elia. Kaikissa ulkonaisissa seikoissa hän oli muinaisen profeetan kaltainen. Hän oli juuri samanlainen luja ja värikäs luonnonlapsi, juuri samanlainen peloton ja rohkea vanhurskauden saarnaaja. Johannes ei ollut oppimaton, tunsihan hän hyvin juutalaisten pyhät kirjoitukset, mutta kultivoitunut hän tuskin oli. Hänen ajatuksenjuoksunsa oli selkeää, hänen puheensa oli voimallista ja hänen tuomionsa olivat tulikivenkatkuisia. Hän tuskin kelpasi omalle aikakaudelleen esimerkiksi, suorapuheiseksi moitteeksi kylläkin.
135:4.6 (1499.6) Lopulta hän keksi tavan, jolla julistaisi sanomaa uudesta aikakaudesta, Jumalan valtakunnasta. Hän päätyi siihen, että hänestä tulisi Messiaan airut. Hän sysäsi syrjään kaikki epäilyksensä ja poistui Eengedistä eräänä maaliskuun päivänä vuonna 25 jKr. aloittaakseen lyhyen mutta loisteliaan uransa julkisena saarnaajana.
135:5.1 (1500.1) Johanneksen julistaman sanoman ymmärtämiseksi on tärkeätä ottaa huomioon juutalaiskansan asema aikana, jolloin hän ilmestyi toiminnan näyttämölle. Koko Israelin kansa oli miltei sadan vuoden ajan ollut kiusallisessa tilanteessa, sillä juutalaiset eivät osanneet selittää, miksi he elivät jatkuvasti ei-juutalaisten vallanpitäjien ikeen alla. Eikö Mooses ollut opettanut, että vanhurskaus palkittiin aina menestyksellä ja vallalla? Eivätkö he olleet Jumalan valittu kansa? Miksei kukaan istunut Daavidin valtaistuimella; miksi se oli tyhjä? Mooseksen opinkappaleiden ja profeettojen antamien määräysten valossa juutalaisten oli vaikea selittää jo pitkään jatkunutta kansallista lohduttomuuttaan.
135:5.2 (1500.2) Noin sata vuotta ennen Jeesuksen ja Johanneksen aikoja Palestiinassa syntyi uusi uskonnonopettajien koulukunta: apokalyptikot. Nämä uudet opettajat kehittivät uskonkäsitysten järjestelmän, jonka mukaan juutalaisten kärsimykset ja nöyryytykset johtuivat siitä, että he joutuivat maksamaan kansakunnan tekemistä synneistä. He turvautuivat taas niihin tuttuihin syihin, joiden tarkoituksena oli selittää muinainen Babylonian vankeus ja muut vankeusajat. Mutta Israelin oli apokalyptikkojen opetusten mukaan rohkaistava mielensä, sillä heidän kärsimysten päivänsä olivat melkein ohitse; Jumalan valitun kansan kuritus oli kohta loppuun suoritettu; Jumalan kärsivällisyys ei-juutalaisia muukalaisia kohtaan oli loppumassa. Rooman valtiuden päättyminen merkitsi samaa kuin aikakauden päättyminen, tietyssä mielessä samaa kuin maailmanloppu. Nämä uudet opettajat nojautuivat vahvasti Danielin ennustuksiin, ja tämän mukaisesti he opettivat, että luominen oli siirtymässä viimeiseen vaiheeseensa; tämän maailman valtakunnista oli tulossa Jumalan valtakunta. Tuon ajan juutalaiselle ajatusmaailmalle ilmaisu ”Jumalan valtakunta” merkitsi nimenomaan edellä sanottua, ilmaisu, joka esiintyy kaikissa sekä Johanneksen että Jeesuksen opetuksissa. Palestiinan juutalaisille ilmaisu ”taivaan valtakunta” merkitsi vain yhtä asiaa: ehdottoman vanhurskasta valtiota, jossa Jumala (Messias) hallitsisi tämän maailman kansakuntia vallan täyteydessä, aivan kuten hän hallitsi taivaassakin – ”Tapahtukoon sinun tahtosi maan päällä niin kuin taivaassa.”
135:5.3 (1500.3) Johanneksen päivinä kaikki juutalaiset kyselivät odottavina: ”Kuinka pian valtakunta tulee?” Yleinen tunnelma oli, että ei-juutalaisten kansakuntien harjoittama vallanpito oli lähestymässä loppuaan. Koko juutalaisheimon keskuudessa oli vallalla harras toive ja kiihkeä odotus, että aikakausia elätellyn toiveen täyttymys tapahtuisi silloisen sukupolven elinaikana.
135:5.4 (1500.4) Vaikka juutalaisten keskuudessa vallitsi suuria eroja siinä, minkäluontoiseksi he tulevan valtakunnan arvioivat, siitä he olivat kuitenkin yhtä mieltä, että tätä tapahtumaa ei tarvinnut kauan odottaa, sillä se oli miltei käsillä, ainakin jo ovella. Moni Vanhan testamentin lukija, joka otti lukemansa kirjaimellisesti, odotti kaihoten uutta kuningasta Palestiinaan; uudesti syntynyttä juutalaiskansakuntaa, joka olisi karistanut viholliset kimpustaan ja jonka johtajana toimisi kuningas Daavidin seuraaja, Messias, ja Messias tunnustettaisiin kohta koko maailman oikeutetuksi ja oikeamieliseksi hallitsijaksi. Muuan toinen, tosin pienempi, hurskaiden juutalaisten ryhmä näki tämän Jumalan valtakunnan kokonaan toisenlaisessa valossa. He opettivat, ettei tuleva valtakunta olisi tästä maailmasta; että maailma oli kulkemassa varmaa loppuaan kohti ja että ”uusi taivas ja uusi maa” ilmaantuisivat sitä varten, että niiden myötä perustettaisiin Jumalan valtakunta; että tämä valtakunta olisi ikiaikainen valtapiiri; että synnistä tehtäisiin loppu ja että uuden valtakunnan kansalaisista oli määrä tulla kuolemattomia, ja heidän osanaan olisi tämä loputon autuus.
135:5.5 (1500.5) Kaikki olivat samaa mieltä siitä, että uuden valtakunnan maan päälle perustamista edeltäisi välttämättä jokin perinpohjainen siivous tai puhdistava kuritus. Kirjoituksia kirjaimellisesti tulkitsevat opettivat, että seuraisi maailmanlaajuinen sota, joka hävittäisi kaikki epäuskoiset, kun uskolliset sen sijaan rynnistäisivät yleismaailmalliseen ja ikuiseen voittoon. Henkisen näkemyksen edustajat opettivat, että valtakunnan toisi mukanaan Jumalan suuri tuomiopäivä, joka lähettäisi väärämieliset ansaitsemalleen rangaistustuomiolle ja lopulliseen hävittämiseen ja samalla nostaisi valitun kansan uskovat pyhimykset korkeille kunniapaikoille ja vallan istuimille Ihmisen Pojan rinnalle, ja sen jälkeen Ihmisen Poika hallitsisi lunastettuja kansakuntia Jumalan nimessä. Ja tämä jälkimmäinen ryhmä uskoi jopa sellaiseen, että monet hurskaat ei-juutalaiset saatettaisiin ottaa jäseniksi uuden valtakunnan veljesliittoon.
135:5.6 (1501.1) Jotkut juutalaiset omaksuivat käsityksen, jonka mukaan Jumala saattaisi ehkä perustaa tämän uuden valtakunnan puuttumalla asioihin suoraan ja jumalallisesti, mutta suuri enemmistö uskoi hänen käyttävän jotakuta hänen edustajanaan toimivaa välittäjää, Messiasta. Ja se olikin ainoa mahdollinen merkitys, joka sanalla Messias saattoi olla Johanneksen ja Jeesuksen sukupolven juutalaisten mielessä. Messias ei heille mitenkään voinut tarkoittaa henkilöä, joka vain opettaisi, mikä on Jumalan tahto, tai joka julistaisi, miten välttämätöntä oli elää elämänsä vanhurskaasti. Kaikille tällaisille pyhille henkilöille juutalaiset antoivat arvonimen profeetta. Messiaan oli määrä olla enemmän kuin profeetta; Messiaan oli määrä panna alulle uuden valtakunnan, Jumalan valtakunnan, perustamistoimet. Kukaan, joka ei niin tekisi, ei perinteisessä juutalaisessa merkityksessä voisi olla Messias.
135:5.7 (1501.2) Kuka tämä Messias olisi? Jälleen olivat juutalaiset opettajat eri mieltä. Vanhemmat heistä pitivät kiinni opinkappaleesta, jonka mukaan hän olisi Daavidin poika. Uudemmat opettivat, että koska uusi valtakunta olisi taivaallinen valtakunta, uusi hallitsija saattaisi olla myös jumalallinen persoonallisuus, joka oli kauan aikaa istunut taivaassa Jumalan oikealla puolella. Ja niin oudolta kuin se saattaakin kuulostaa ne, joilla oli tällainen käsitys uuden valtakunnan hallitsijasta, eivät suinkaan pitäneet häntä ihmis-Messiaana, eivät pelkkänä ihmisenä, vaan ”Ihmisen Poikana” – Jumalan Poikana – taivaallisena Ruhtinaana, jota oli pitkät ajat pidetty odottamassa, jotta hän tällä tavoin ottaisi haltuunsa uudeksi tehdyn maan hallitsijan aseman. Tällaisen uskonnollisen taustan juutalainen maailma tarjosi aikana, jolloin Johannes lähti taipaleelleen julistaen: ”Katukaa, sillä taivaan valtakunta on lähellä!”
135:5.8 (1501.3) Edellä kerrotusta käynee selville, että Johanneksen julistus valtakunnan tulemisesta sai hänen kiihkeää julistustaan kuuntelevien mielessä peräti puoli tusinaa erilaista merkitystä. Mutta siitä riippumatta, minkä merkityksen jokainen näistä juutalaisvaltakuntaa odottavista eri ryhmistä Johanneksen käyttämiin sanontoihin liitti, niissä heräsi kuitenkin mielenkiinto, kun ne kuulivat tämän vilpittömän, innostuneen ja hienostelemattoman vanhurskautta ja katumusta julistavan saarnaajan julistuksia hänen perin juhlallisesti kehottaessaan kuulijoita ”pakenemaan vihaa, joka on tulossa.”
135:6.1 (1501.4) Maaliskuun alussa vuonna 25 jKr. Johannes taivalsi Kuolleenmeren länsirannan kautta ja Jordanin vartta ylävirtaan kulkien vastarannan Jerikoon, muinaiselle kahluupaikalle, josta Joosua ja Israelin lapset kulkivat saapuessaan ensi kertaa luvattuun maahan. Ja joen ylitettyään hän asettui lähelle kahluupaikan suuta ja ryhtyi saarnaamaan ihmisille, jotka kulkivat hänen ohitseen mennessään joen yli ja palatessaan sieltä takaisin. Paikka oli Jordanin kaikista ylityspaikoista eniten käytetty.
135:6.2 (1501.5) Kaikille, jotka Johannesta kuulivat, kävi selväksi, että hän oli enemmän kuin saarnamies. Suuri enemmistö tämän Juudean autiomaasta tulleen oudon miehen kuuntelijoista poistui paikalta uskoen kuulleensa profeetan ääntä. Eikä ole mikään ihme, että tällainen ilmiö kuohutti syvästi näiden tuskastuneiden ja odotuksentäyteisten juutalaisten sielua. Niin pitkälle kuin juutalaisten historia ulottui, Abrahamin hurskaat lapset eivät olleet milloinkaan yhtä syvästi kaivanneet ”Israelin lohdutusta” tai palavammin odottaneet ”kuningaskunnan uudelleenpystyttämistä”. Niin pitkälle kuin juutalaisten historia ulottuikin, ei Johanneksen sanoma siitä, että ”taivaan valtakunta on lähellä”, olisi milloinkaan aikaisemmin voinut saavuttaa yhtä syvää ja kaiken kattavaa vastakaikua kuin sinä ajankohtana, jolloin hän niin salaperäisesti ilmestyi Jordanvirran eteläisen ylityspaikan töyräälle.
135:6.3 (1502.1) Hän tuli Aamoksen tavoin lammaspaimenten parista. Hän pukeutui kuin muinainen Elia, ja hänen nuhteensa jyrisivät ja hänen varoituksensa ryöppysivät ”Elian hengessä ja väkevyydessä”. Ei sen vuoksi ole yllätys, että tämä outo saarnaaja herätti valtavaa kohua koko Palestiinassa, sitä mukaa kun matkamiehet levittivät tietoa hänen saarnaamisestaan Jordanin rannoilla.
135:6.4 (1502.2) Tämän nasiirisaarnaajan työskentelyssä oli lisäksi muuan uusi piirre: ”syntien anteeksi saamiseksi” hän kastoi jokaisen uskovansa Jordanissa. Vaikkei kaste ollut juutalaisten keskuudessa mikään uusi seremonia, he eivät kuitenkaan olleet nähneet sitä käytettävän sillä tavoin kuin Johannes nyt teki. Näin oli jo kauan aikaa ollut tapana kastaa gentiilikäännynnäiset temppelin ulkopihayhteisön jäseniksi, mutta juutalaisia itseään ei koskaan ollut pyydetty nöyrtymään katumuskasteeseen. Vain viisitoista kuukautta ehti kulua siitä, kun Johannes aloitti saarnaamisensa ja kastamisensa, siihen kun hänet Herodes Antipaan toimesta pidätettiin ja teljettiin vankilaan, mutta tässä lyhyessä ajassa hän kastoi hyvän matkaa yli satatuhatta katuvaa.
135:6.5 (1502.3) Johannes saarnasi neljän kuukauden ajan Betanian kahluupaikalla, ennen kuin hän jatkoi matkaansa pohjoiseen, Jordanin vartta ylävirtaan. Kymmenettuhannet kuulijat, jotkut uteliaisuuttaan mutta monet vakavissaan ja tosissaan, tulivat kuuntelemaan häntä Juudean, Perean ja Samarian kaikista osista. Jokunen tuli Galileastakin asti.
135:6.6 (1502.4) Johanneksen viipyessä vielä Betanian kahluupaikalla papit ja leviitat lähettivät tämän vuoden toukokuussa hänen luokseen lähetystön kysymään, väittikö hän olevansa Messias ja keneltä hän oli saanut valtuudet saarnaamiseensa. Johannes vastasi kysymyksen esittäjille seuraavin sanoin: ”Menkää ja kertokaa isännillenne, että olette kuulleet ’erämaassa huutavan äänen’ ikään kuin profeetta olisi puhunut sanoen: ’Valmistakaa tie Herralle, suoristakaa valtatie meidän Jumalallemme. Kaikki laaksot täytettäköön, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon; koleikot tulkoot tasangoksi ja louhokset laakeaksi maaksi; ja kaikki liha on näkevä Jumalan pelastuksen.’”
135:6.7 (1502.5) Johannes oli urhea mutta tahditon saarnaaja. Kun hän eräänä päivänä oli saarnaamassa ja kastamassa Jordanin länsirannalla, paikalle saapui ryhmä fariseuksia ja muutama saddukeus, jotka tarjoutuivat kastettaviksi. Ennen kuin Johannes johdatti heidät veteen, hän puhutteli heitä ryhmänä ja sanoi: ”Kuka teille antoi varoituksen, että pakenisitte tulevaa vihaa, niin kuin kyykäärmeet tulen edestä? Minä kastan teidät, mutta kehotan teitä kantamaan vilpittömän katumuksen arvoisia hedelmiä, mikäli mielitte saada syntinne anteeksi. Älkää minulle sanoko, että Abraham on isänne. Sanon teille, että Jumala kykenee näistä edessänne olevista kahdestatoista kivestä herättämään Abrahamille oivallisia lapsia. Ja nytkin on kirves pantuna puitten juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, tulee hakatuksi maahan ja viskatuksi tuleen.” (Johanneksen mainitsemat kaksitoista kiveä olivat kuuluisat muistomerkkikivet, jotka Joosua pystytti sen muistoksi, että ”kaksitoista heimoa” juuri tuolla kohdin ylittivät joen luvattuun maahan ensimmäistä kertaa saapuessaan.)
135:6.8 (1502.6) Johannes piti opetuslapsilleen oppitunteja, joiden kuluessa hän antoi heille neuvoja heidän uuden elämänsä yksityiskohdista ja pyrki vastaamaan heidän moniin kysymyksiinsä. Hän neuvoi opettajia opettamaan sekä lain hengessä että sen kirjaimen mukaisesti. Hän neuvoi rikkaita antamaan ruokaa köyhille. Veronkantajille hän sanoi: ”Älkää ketään pakottako maksamaan enempää kuin on tehtäväksenne annettu.” Sotilaille hän sanoi: ”Älkää tehkö väkivaltaa älkääkä keneltäkään kiskoko mitään vääryydellä – tyytykää siihen, mitä palkaksi saatte.” Seuraavan neuvon hän sen sijaan osoitti kaikille: ”Valmistautukaa aikakauden päättymiseen – taivaan valtakunta on lähellä.”
135:7.1 (1503.1) Johanneksen ajatukset tulevasta valtakunnasta ja sen kuninkaasta olivat edelleenkin sekavia. Kuta kauemmin hän saarnasi, sitä hämmentyneemmäksi hän kävi. Mutta tämä älyllinen epävarmuus tulevan valtakunnan luonteesta ei koskaan vähäisimmässäkään määrin vähentänyt hänen vakuuttuneisuuttaan valtakunnan välittömän ilmaantumisen varmuudesta. Mielessä Johannes saattoi olla hämmentynyt, mutta hengessä ei koskaan. Valtakunnan tulemisen osalta hänellä ei ollut epäilyksiä, mutta hän ei suinkaan ollut varma siitä, tulisiko Jeesus olemaan tuon valtakunnan hallitsija vai ei. Niin kauan kuin Johannes pitäytyi ajatukseen Daavidin valtaistuimen uudelleenpystyttämisestä, hänen vanhempiensa opetukset tuntuivat oikeaan osuneilta, sillä he olivat opettaneet, että Jeesus, joka oli syntynyt Daavidin kaupungissa, olisi kauan odotettu vapahtaja. Mutta hetkinä, jolloin hän kallistui enemmänkin sen opinkappaleen kannalle, että valtakunta olisi hengellinen, ja että ajallinen aikakausi maan päällä olisi lopuillaan, hän oli surkean epävarma Jeesuksen osasta tällaisissa tapahtumissa. Toisinaan hän asetti kaiken kyseenalaiseksi, mutta sitä ei kestänyt kauan. Hän toivoi hartaasti saavansa keskustella tästä kaikesta serkkunsa kanssa, mutta sellainen oli vastoin heidän nimenomaista sopimustaan.
135:7.2 (1503.2) Taivaltaessaan pohjoista kohti Johannes ajatteli paljon Jeesusta. Hän pysähtyi runsaalla kymmenellä paikkakunnalla matkatessaan Jordanin vartta yläjuoksun suuntaan. Adamissa ollessaan hän viittasi ensimmäisen kerran puheessaan ”toiseen, joka on tuleva minun jälkeeni” vastatessaan opetuslastensa esittämään suoraan kysymykseen: ”Oletko sinä Messias?” Ja hänen puheensa jatkui: ”Minun jälkeeni tulee hän, joka on minua suurempi ja jonka sandaalinhihnojakaan en ole kyllin arvollinen edes maahan kumartuessani avaamaan. Minä kastan teidät vedellä, mutta hän tulee kastamaan teidät Pyhällä Hengellä. Ja hänellä on kädessään viskaimensa, ja hän puhdistaa puimatanterensa perin pohjin; hän kokoaa nisun aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa tuomiopäivän tulella.”
135:7.3 (1503.3) Vastaillessaan opetuslastensa kysymyksiin Johannes kaiken aikaa laajensi opetuksiaan, päivästä toiseen hän lisäsi niihin sellaista, joka oli hyödyllistä ja lohduttavaa, jos sitä vertasi hänen alkuaikojen arvoitukselliseen sanomaansa: ”Katukaa ja ottakaa kaste.” Tuohon aikaan väkijoukkoja saapui Galileasta ja Dekapoliista saakka. Kymmenet vilpittömät uskovat viipyivät ihailemansa opettajan luona päivästä toiseen.
135:8.1 (1503.4) Niihin aikoihin, jolloin Johannes matkallaan Jordanin vartta ylöspäin vuoden 25 jKr. joulukuussa saapui Pellan lähistölle, hänen maineensa oli kiirinyt kaikkialle Palestiinaan, ja hänen toiminnastaan oli tullut kaikissa Galileanjärveä ympäröivissä kaupungeissa tärkein keskustelunaihe. Jeesus oli puhunut Johanneksen sanomasta myönteiseen sävyyn, ja se oli saanut monet kapernaumilaiset liittymään Johanneksen katumus- ja kastekulttiin. Sebedeuksen kalastajapojat Jaakob ja Johannes olivat joulukuussa, kohta sen jälkeen kun Johannes oli asettunut saarnapaikalleen Pellan lähelle, menneet joelle ja tarjoutuneet kastettaviksi. He kävivät tapaamassa Johannesta kerran viikossa, ja takaisin tullessaan he toivat Jeesukselle tuoreet, ensikäden tiedot evankelistan työskentelystä.
135:8.2 (1503.5) Jeesuksen veljet Jaakob ja Juuda olivat keskustelleet siitä, että he menisivät Johanneksen luo kastettaviksi; ja nyt kun Juuda oli tullut Kapernaumiin sapatin jumalanpalvelukseen, sekä hän että Jaakob päättivät Jeesuksen synagogassa pitämän luennon kuunneltuaan pyytää hänen neuvoaan heidän aikomuksistaan. Tämä tapahtui lauantai-iltana, tammikuun 12. päivänä vuonna 26 jKr. Jeesus pyysi heitä lykkäämään keskustelun asiasta seuraavaksi päiväksi, jolloin hän antaisi heille vastauksensa. Sinä yönä Jeesus nukkui varsin vähän, sillä hän oli läheisessä yhteydessä Isään taivaassa. Hän oli sopinut nauttivansa keskipäivän aterian veljiensä kanssa ja antavansa heille tässä yhteydessä neuvonsa Johanneksen suorittaman kasteen suhteen. Tuona sunnuntaiaamuna Jeesus oli kuten tavallista työskentelemässä veneveistämöllä. Jaakob ja Juuda olivat saapuneet ateriatarpeet mukanaan ja olivat odottamassa häntä puutavarahuoneessa, sillä ei ollut vielä keskipäivätauon aika, ja he tiesivät Jeesuksen olevan sellaisten asioiden suhteen hyvin täsmällinen.
135:8.3 (1504.1) Hetkeä ennen keskipäivän lepotaukoa Jeesus laski työkalut kädestään, riisui työesiliinansa ja ilmoitti samassa huoneessa kanssaan oleville kolmelle työmiehelle yksinkertaisesti vain: ”Hetkeni on tullut.” Hän meni ulos veljiensä Jaakobin ja Juudan luo ja sanoi uudelleen: ”Hetkeni on tullut – menkäämme Johanneksen luo.” Ja he lähtivät välittömästi Pellaan ja söivät lounaansa matkaa taittaessaan. Tämä tapahtui sunnuntaina, tammikuun 13. päivänä. He viettivät yön Jordaninlaaksossa ja saapuivat Johanneksen kastepaikalle puoliltapäivin seuraavana päivänä.
135:8.4 (1504.2) Johannes oli juuri aloittanut tuon päivän tarjokkaiden kastamisen. Jonossa seisoi kymmenittäin katuvia vuoroaan odottamassa, kun Jeesus kaksine veljineen otti paikkansa tässä hartaiden miesten ja naisten jonossa, miesten ja naisten, jotka olivat alkaneet uskoa Johanneksen julistukseen tulevasta valtakunnasta. Johannes oli kysellyt Sebedeuksen pojilta tietoja Jeesuksesta. Hän oli saanut tietää, mitä Jeesus oli sanonut hänen saarnaamisestaan, ja päivän päivän perään hän odotti näkevänsä, että Jeesus saapuisi näyttämölle, mutta hän ei osannut odottaa tapaavansa Jeesusta kastetta odottavien ehdokkaiden jonosta.
135:8.5 (1504.3) Kun Johanneksen mielessä olivat vain sellaiset asiat kuin, miten hän turhia viivyttelemättä selviytyisi paikalla olevan suuren käännynnäismäärän kastamisesta, hän ei kohottanut katsettaan niin, että olisi nähnyt Jeesuksen, ennen kuin Ihmisen Poika seisoi suoraan hänen edessään. Kun Johannes tunnisti Jeesuksen, seremoniat keskeytettiin hetkeksi hänen tervehtiäkseen lihallista serkkuaan ja kysyäkseen: ”Mutta miksi tulet tänne veteen minua tervehtimään?” Ja Jeesus vastasi: ”Jotta sinä minut kastaisit.” Johannes virkkoi puolestaan: ”Mutta minähän tarvitsen kasteen sinulta. Miksi sinä tulet minun luokseni?” Ja Jeesus kuiskasi Johannekselle: ”Suvaitse nyt minua, sillä on sopivaa, että annamme tämän esimerkin veljilleni, jotka seisovat tässä kanssani, ja että ihmiset saavat tietää hetkeni tulleen.”
135:8.6 (1504.4) Jeesuksen äänessä kaikui lopullisuuden ja arvovallan sointi. Johannes vapisi liikutuksesta valmistautuessaan kastamaan Jeesus Nasaretilaisen Jordanvirrassa keskipäivän aikaan maanantaina tammikuun 14. päivänä vuonna 26 jKr. Niin Johannes sitten kastoi Jeesuksen ja kaksi tämän veljeä: Jaakobin ja Juudan. Ja kun Johannes oli nämä kolme kastanut, hän lähetti muut sen päivän kastettavat pois ilmoittaen jatkavansa kastamista seuraavana päivänä puolilta päivin. Ihmisten vielä tehdessä lähtöä nämä neljä miestä, jotka yhä seisoivat vedessä, kuulivat oudon äänen, ja kohta ilmaantui aivan Jeesuksen pään yläpuolelle hetkeksi näky, ja he kuulivat äänen sanovan: ”Tämä on rakastettu Poikani, joka on minulle suuresti mieleen.” Jeesuksen kasvoilla tapahtui suuri muutos; sanaakaan sanomatta hän nousi vedestä ja poistui heidän luotaan ja suuntasi kulkunsa kohti idässä siintäviä kukkuloita. Eikä yksikään ihminen nähnyt Jeesusta neljäänkymmeneen päivään.
135:8.7 (1504.5) Johannes seurasi Jeesusta niin pitkälle, että ehti kertoa tälle tarinan Gabrielin vierailusta hänen äitinsä luona, ennen kuin heistä kumpikaan oli syntynyt, siten kuin hän tämän tarinan niin monet kerrat oli kuullut äitinsä huulilta. Hän antoi Jeesuksen mennä tietään, sen jälkeen kun oli sanonut: ”Nyt tiedän varmaksi, että olet Vapahtaja.” Mutta Jeesus ei vastannut hänelle mitään.
135:9.1 (1505.1) Palatessaan opetuslastensa pariin (hänellä oli nyt kaksikymmentäviisi tai kolmekymmentä hänen seurassaan jatkuvasti pysyttelevää opetuslasta) Johannes tapasi heidät vakavaan neuvonpitoon syventyneinä keskustelemassa siitä, mitä hetki sitten Jeesuksen kasteen yhteydessä oli tapahtunut. Heidän hämmästystään lisäsi entisestään Johanneksen nyt heidän tietoonsa saattama tarina Gabrielin vierailusta Marian luona, ennen kuin Jeesus oli syntynyt, samoin kuin se, ettei Jeesus sanonut hänelle sanaakaan, edes silloin kun hän oli tälle tästä asiasta kertonut. Sinä iltana ei satanut, ja tämä kolmisenkymmentä henkilöä käsittänyt ryhmä jatkoi keskusteluaan pitkälle tähtikirkkaaseen yöhön. He ihmettelivät, minne Jeesus mahtoi mennä, ja milloin he taas näkisivät hänet.
135:9.2 (1505.2) Tuon päivän kokemuksen jälkeen Johanneksen saarnaamiseen tuli uusia ja varmuudesta kertovia, julistavia sävyjä, kun hän käsitteli tulevaa valtakuntaa ja odotettua Messiasta. Nämä neljäkymmentä odotuksen päivää Jeesuksen paluuta varrottaessa olivat piinallista aikaa. Mutta Johannes saarnasi edelleen, ja hän saarnasi voimallisesti, ja hänen opetuslapsensa alkoivat näihin aikoihin saarnata Johanneksen ympärille Jordanin rannalla kerääntyville valtaisille väkijoukoille.
135:9.3 (1505.3) Näiden neljänkymmenen odotuksen päivän kuluessa monet huhupuheet levisivät pitkin maaseutua ja jopa Tiberiaaseen ja Jerusalemiin saakka. Tuhannet tulivat nähdäkseen Johanneksen leirin uuden nähtävyyden, otaksutun Messiaan, mutta Jeesus ei ollutkaan nähtävillä. Johanneksen opetuslasten väittäessä, että tuo kummallinen Jumalan mies oli mennyt vuorille, monet epäilivät koko tarinaa.
135:9.4 (1505.4) Kolmisen viikkoa sen jälkeen, kun Jeesus oli poistunut heidän luotaan, tapahtumapaikalle Pellaan saapui Jerusalemin pappien ja fariseusten lähettämä uusi lähetystö. He kysyivät Johannekselta suoraan, oliko tämä Elia tai Mooseksen lupaama profeetta, ja Johanneksen sanoessa ”En ole”, heillä oli otsaa kysyä: ”Oletko sinä Messias?”, ja Johannes vastasi: ”En ole.” Silloin nämä Jerusalemista tulleet miehet sanoivat: ”Ellet ole Elia etkä profeetta etkä Messias, niin miksi kastat ihmisiä ja aiheutat kaiken tämän kohun?” Ja Johannes vastasi: ”Parempi olisi, jos ne, jotka ovat kuulleet minua ja jotka olen kastanut, itse kertoisivat, kuka minä olen, mutta sanon teille, että vaikka minä kastankin vedellä, keskuudessamme on ollut yksi, joka on tuleva takaisin kastaakseen teidät Pyhällä Hengellä.”
135:9.5 (1505.5) Nämä neljäkymmentä päivää olivat vaikea aika Johannekselle ja hänen opetuslapsilleen. Mikä olisi oleva Johanneksen suhde Jeesukseen? Keskustelun piiriin nousi sen sata kysymystä. Politiikka ja itsekäs eduntavoittelu alkoivat nousta esille. Messiaan ympärille rakennetuista erilaisista ideoista ja käsityksistä käytiin kiihkeitä keskusteluja. Tulisiko hänestä sotilasjohtaja ja Daavidin kaltainen kuningas? Löisikö hän Rooman armeijat, kuten Joosua oli lyönyt kanaanilaiset? Vai tulisiko hän perustamaan hengellisen valtakunnan? Johannes tuli vähemmistön mukana siihen tulokseen, että Jeesus oli mieluumminkin saapunut perustamaan taivaan valtakunnan, vaikkei hän omassa mielessään ollutkaan täysin selvillä, mitä tarkasti ottaen olisi sisällytettävä tähän tehtävään, jonka tavoitteena oli taivaan valtakunnan perustaminen.
135:9.6 (1505.6) Johannes koki nämä päivät erittäin rasittavina, ja hän rukoili, että Jeesus palaisi. Muutamat Johanneksen opetuslapset järjestivät etsintäpartioita lähetettäviksi Jeesuksen perään, mutta Johannes kielsi heitä sanoen: ”Meistä itse kenenkin aika on taivaan Jumalan käsissä; hän on ohjaava valittua Poikaansa.”
135:9.7 (1505.7) Oli varhainen sapattiaamun hetki, helmikuun 23. päivänä, kun aamuateriaansa nauttiva Johanneksen seurue katsahti ylös pohjoisen suunnalle ja näki Jeesuksen tulevan heitä kohti. Kun hän tuli lähemmäksi, Johannes nousi suurelle kivelle ja sointuvan äänensä korottaen sanoi: ”Katsokaa Jumalan Poikaa, maailman vapahtajaa! Tämä on hän, josta olen sanonut: ’Minun jälkeeni on tuleva yksi, joka asetetaan edelleni, siksi että hän oli ennen minua.’ Tämän asian vuoksi tulin autiomaasta saarnaamaan katumusta ja kastamaan vedellä, julistaen, että taivaan valtakunta on lähellä. Ja nyt tulee hän, jonka on määrä kastaa teidät Pyhällä Hengellä. Ja näin jumalallisen hengen laskeutuvan tämän miehen päälle ja kuulin Jumalan äänen julistavan: ’Tämä on rakastettu Poikani, joka on minulle suuresti mieleen.’”
135:9.8 (1506.1) Jeesus kehotti heitä palaamaan ateriansa ääreen istuutuen samalla itse aterioimaan Johanneksen kanssa, sillä hänen veljensä Jaakob ja Juuda olivat palanneet Kapernaumiin.
135:9.9 (1506.2) Seuraavan päivän aamuna hän lausui jäähyväiset Johannekselle ja tämän opetuslapsille ja palasi Galileaan. Hän ei antanut heille mitään lupausta siitä, milloin he taas näkisivät hänet. Johanneksen kysellessä omasta saarnaamisestaan ja tehtävästään Jeesus sanoi hänelle vain: ”Isäni on opastava sinua nyt ja vastaisuudessa niin kuin hän on tehnyt menneisyydessäkin.” Ja tuona aamuna Jordanin töyräillä nämä kaksi suurmiestä lähtivät omille teilleen, eivätkä he lihallisessa hahmossa enää koskaan tavanneet toisiaan.
135:10.1 (1506.3) Koska Jeesus oli lähtenyt pohjoiseen ja Galileaan, Johanneksesta tuntui, että hänen oli palattava omia jälkiään etelään. Niinpä Johannes jäljelle jääneine opetuslapsineen aloitti sunnuntaiaamuna, maaliskuun 3. päivänä, taivalluksensa kohti etelää. Noin neljännes Johanneksen läheisimmistä kannattajista oli tällä välin lähtenyt Jeesusta tavoitellen Galileaan. Johanneksessa näkyi hämmentyneisyydestä johtuva surumielisyys. Koskaan hän ei enää saarnannut niin kuin hän oli saarnannut ennen Jeesuksen kastamista. Jotenkin hänestä tuntui, ettei vastuu tulevasta valtakunnasta ollut enää hänen harteillaan. Hänestä tuntui, että hänen työnsä oli jo jotakuinkin tehty; hän oli lohduton ja yksinäinen. Mutta hän saarnasi, kastoi ja vaelsi eteenpäin kohti etelää.
135:10.2 (1506.4) Matkallaan Johannes pysähtyi useaksi viikoksi Adamin kylän läheisyyteen, ja juuri siellä hän unohtumattomalla tavalla peittosi puheissaan Herodes Antipaan siitä syystä, että tämä oli lakia rikkoen vienyt toisen miehen vaimon. Tämän vuoden (26 jKr.) kesäkuulle tultaessa Johannes oli palannut takaisin sille Jordanin kahluupaikalle Betaniassa, jossa hän oli toista vuotta aikaisemmin ryhtynyt saarnaamaan tulevasta valtakunnasta. Jeesuksen kastamista seuranneina viikkoina Johanneksen saarnaamisen luonne muuttui vähitellen armon julistukseksi tavallisille ihmisille, samalla kun hän entistäkin kiivaammin tuomitsi turmeltuneet poliittiset ja uskonnolliset johtajat.
135:10.3 (1506.5) Herodes Antipas, jonka hallintoalueella Johannes oli saarnannut, alkoi pelätä, että Johannes ja tämän opetuslapset panisivat alulle kapinan. Herodesta närkästytti myös se, että Johannes arvosteli julkisesti hänen perhepiirinsä asioita. Kaikki nämä seikat huomioon ottaen Herodes päätti teljetä Johanneksen vankilaan. Niinpä Herodeksen asiamiehet pidättivät Johanneksen varhain kesäkuun 12. päivän aamuna, ennen kuin kansanjoukko ehti saapua kuulemaan julistusta ja katsomaan kastamista. Kun viikko toisensa perään kului eikä häntä päästetty vapaaksi, hänen opetuslapsensa hajaantuivat kaikkialle Palestiinaan, ja monet heistä menivät Galileaan liittyäkseen siellä Jeesuksen seuraajiin.
135:11.1 (1506.6) Johanneksen vankeus oli hänelle yksinäinen ja jonkin verran katkerakin kokemus. Vain muutamat hänen seuraajistaan saivat luvan tavata häntä. Hän kaipasi kovasti Jeesuksen tapaamista, mutta hänen oli tyytyminen siihen, mitä hän sai kuulla Jeesuksen työstä niiden seuraajiensa kautta, joista oli tullut Ihmisen Poikaan uskovia. Hän tunsi usein kiusausta epäillä Jeesusta ja tämän jumalallista tehtävää. Jos Jeesus oli Messias, miksei tämä tehnyt mitään vapauttaakseen hänet tästä sietämättömästä vankeudesta? Yli puolentoista vuoden ajan tämä karu mies, joka oli tottunut elämään Jumalan paljaan taivaan alla, virui tuossa iljettävässä vankilassa. Ja tämä kokemus oli hänelle suuri koetus, jossa joutuivat lujille hänen uskonsa Jeesukseen ja hänen lojaalisuutensa Jeesusta kohtaan. Koko tämä kokemus oli toden totta suuri koetus, jossa joutui koetteille jopa Johanneksen usko Jumalaan. Monet kerrat hän joutui kiusaukseen epäillä yksinpä oman tehtävänsä ja kokemuksensa aitoutta.
135:11.2 (1507.1) Johanneksen oltua vankilassa jo useita kuukausia hänen luokseen tuli ryhmä hänen omia opetuslapsiaan, ja Jeesuksen julkisesta toiminnasta kerrottuaan nämä sanoivat: ”Niin kuin huomaat, Opettaja, hän, joka oli kanssasi Jordanin yläjuoksulla, hän menestyy ja ottaa vastaan kaikki, jotka hänen luokseen tulevat. Hän jopa istuu pidoissa publikaanien ja syntisten kanssa. Todistit rohkeasti hänen puolestaan, eikä hän kuitenkaan tee mitään saadakseen sinut vapaaksi.” Mutta Johannes vastasi ystävilleen: ”Tämä mies ei voi tehdä mitään, ellei hänen taivaassa oleva Isänsä ole sitä hänelle suonut. Muistanette minun sanoneen: ’En ole Messias, vaan olen se, joka lähetettiin edeltäkäsin valmistamaan hänelle tietä.’ Ja sen olen tehnyt. Se, jolla on morsian, on sulhanen, mutta sulhasen ystävä, joka seisoo lähellä ja kuulee häntä, iloitsee suuresti kuullessaan sulhasen äänen. Tämä, minun iloni, siis on täyttynyt. Hänen pitää suureta, mutta minun täytyy pienetä. Minä olen tästä maailmasta ja olen sanomani julistanut. Jeesus Nasaretilainen tulee tähän maailmaan taivaasta ja on meidän kaikkien yläpuolella. Ihmisen Poika on astunut alas Jumalan tyköä, ja Jumalan sanat hän tulee teille julistamaan. Sillä taivaan Isä ei kitsastele antaessaan hengen omalle Pojalleen. Isä rakastaa Poikaansa ja antaa ennen pitkää kaikki olevaiset tämän Pojan käsiin. Joka uskoo Poikaan, hänellä on ikuinen elämä. Ja nämä sanat, jotka puhun, ovat tosia ja pysyvät ajasta aikaan.”
135:11.3 (1507.2) Mitä Johannes oli lausunut, hämmästytti niin näitä opetuslapsia, että he poistuivat paikalta sanaakaan sanomatta. Johanneskin oli varsin kiihdyksissä, sillä hän käsitti lausuneensa profetian. Enää hän ei koskaan kokonaan epäillyt Jeesuksen tehtävää ja jumalallisuutta. Mutta se, ettei Jeesus lähettänyt Johannekselle minkäänlaista viestiä, ettei tämä tullut häntä tapaamaan ja ettei tämä vähäisessäkään määrin käyttänyt suurta valtaansa saadakseen hänet vapaaksi vankilasta, olivat Johannekselle kipeä pettymys. Jeesus oli tästä kaikesta kuitenkin tietoinen. Hän tunsi Johannesta kohtaan syvää rakkautta, mutta ollessaan nyt tietoinen omasta jumalallisesta olemuksestaan ja täysin tietäessään ne suuret asiat, joita valmisteltiin Johannesta varten, sitten kun tämä erkanisi tästä maailmasta, ja tietäessään myös, että Johanneksen työ tässä maailmassa oli tehty, hän pakottautui olemaan puuttumatta suuren saarnaaja-profeetan elämänuran luonnonmukaiseen kulkuun.
135:11.4 (1507.3) Tämä pitkä vankilassa koettu epätietoisuus oli inhimillisesti katsoen sietämätöntä. Vain muutamaa päivää ennen kuolemaansa Johannes puolestaan lähetti luotetut viestinviejät Jeesuksen luo, jolle hän esitti kysymyksen: ”Onko minun työni tehty? Miksi virun vankilassa? Oletko todellakin Messias, vai onko meidän odotettava jotakuta toista?” Ja kun nämä kaksi opetuslasta toimittivat tämän viestin Jeesukselle, Ihmisen Poika vastasi: ”Menkää takaisin Johanneksen luo ja kertokaa hänelle, etten ole unohtanut, ja sallimaan minulle myös tämän, sillä meidän sopii täyttää vanhurskaus koko mitalta. Kertokaa Johannekselle, mitä olette nähneet ja kuulleet – eli että köyhille saarnataan hyvää sanomaa – ja lopuksi, kertokaa maisen tehtäväni rakastetulle airuelle, että tulevana aikakautena hänelle koituu siunausta runsain mitoin, ellei hän missään tilanteessa epäile minua eikä lankea takiani.” Ja tämä oli viimeinen viesti, jonka Johannes sai Jeesukselta. Tämä viesti lohdutti häntä suuresti, ja se antoi hänelle paljon lujittaessaan hänen uskoaan ja valmistaessaan häntä hänen lihallisen elämänsä varsin pian tämän ikimuistettavan tapahtuman jälkeen seuranneeseen traagiseen päättymiseen.
135:12.1 (1508.1) Koska Johannes hänet pidätettäessä työskenteli Etelä-Pereassa, hänet vietiin välittömästi Machaeruksen linnoituksen vankilaan, jonne hän oli teljettynä teloittamiseensa asti. Herodes hallitsi sekä Pereaa että Galileaa, ja tuohon aikaan hänellä oli Pereassa residenssi sekä Juliasissa että Machaeruksessa. Galileassa virallinen residenssi oli siirretty Sepforiista uuteen pääkaupunkiin, Tiberiakseen.
135:12.2 (1508.2) Herodes ei uskaltanut päästää Johannesta vapaaksi, jottei tämä lietsoisi kapinaa. Hän ei uskaltanut riistää Johanneksen henkeä, jotteivät kansanjoukot ryhtyisi mellakoimaan pääkaupungissa, sillä tuhannet perealaiset uskoivat Johanneksen olevan pyhä mies, profeetta. Tietämättä, mitä muutakaan hän nasiirisaarnaajan suhteen voisi tehdä, Herodes siis piti hänet vankilassa. Johannes oli useaan kertaan ollut Herodeksen edessä, mutta kertaakaan tämä ei suostunut sen paremmin poistumaan Herodeksen hallintoalueilta kuin pidättymään kaikesta julkisesta toiminnastakaan siinä tapauksessa, että hänet laskettaisiin vapaalle jalalle. Ja tämä uusi, Jeesus Nasaretilaista koskeva mieltenkuohu, joka koko ajan vain yltyi, puhui Herodekselle sen puolesta, ettei aika nyt ollut sopiva Johanneksen vapauttamiselle. Sitä paitsi Johannes oli joutunut myös Herodeksen laittoman vaimon, Herodiaan, kiihkeän ja katkeran vihan kohteeksi.
135:12.3 (1508.3) Useissa yhteyksissä Herodes keskusteli Johanneksen kanssa taivaan valtakunnasta, ja vaikka Johanneksen sanoma välillä tekikin häneen syvällisen vaikutuksen, hän ei kuitenkaan uskaltanut päästää tätä vankilasta.
135:12.4 (1508.4) Koska Tiberiaassa oli yhä meneillään paljon rakennustöitä, Herodes vietti huomattavan paljon aikaansa Perean residensseissään, ja Machaeruksen linnoitus miellytti häntä aivan erityisesti. Kesti vielä useita vuosia, ennen kuin kaikki Tiberiaan julkiset rakennukset ja virallinen residenssi olivat täysin valmiita.
135:12.5 (1508.5) Juhlistaakseen syntymäpäiväänsä Herodes järjesti tärkeimmille upseereilleen ja muille Galilean ja Perean hallitusvirastojen korkeissa asemissa oleville miehille Machaeruksen palatsissa komeat pidot. Koska Herodias ei ollut onnistunut saamaan Johannesta hengiltä vetoamalla suoraan Herodekseen, hän otti nyt tehtäväkseen saattaa Johannes pois päiviltä viekkaaseen juoneen turvautumalla.
135:12.6 (1508.6) Illan juhlamenojen ja huvitusten lomassa Herodias johdatti tyttärensä tanssimaan illallisvieraiden edessä. Herodesta neidin esitys miellytti sangen suuresti, ja kutsuttuaan hänet eteensä hän sanoi tälle: ”Sinähän olet lumoava. Olen hyvin tyytyväinen sinuun. Koska tänään on syntymäpäiväni, saat pyytää minulta mitä ikinä haluat, ja annan sen sinulle, olkoon se vaikka puolet valtakuntaani.” Ja Herodes teki tämän kaiken monien kallistamiensa viinimaljojen vahvasti päihdyttämänä. Nuori vallasnainen vetäytyi sivummalle ja kysyi äidiltään, mitä hänen pitäisi Herodekselta pyytää. Herodias sanoi: ”Mene Herodeksen eteen ja pyydä häneltä Johannes Kastajan pää.” Ja palattuaan juhlapöydän ääreen tämä nuori nainen sanoi Herodekselle: ”Pyydän, että sinä nyt heti annat minulle tarjoiluvadilla Johannes Kastajan pään.”
135:12.7 (1508.7) Herodes joutui pelon ja murheen valtaan, mutta antamansa vakuutuksen ja kaikkien seurassaan aterioimassa istuvien tähden hän ei halunnut evätä pyyntöä. Ja Herodes Antipas pani asialle sotilaan antaen tälle käskyn tuoda paikalle Johanneksen pää. Näin Johannes mestattiin tuona yönä vankilassa, ja sotilas toi profeetan pään vadilla ja ojensi sen nuorelle naiselle juhlasalin takaosassa. Ja neiti antoi vadin äidilleen. Kun Johanneksen opetuslapset kuulivat tästä, he tulivat vankilaan noutamaan Johanneksen ruumiin ja laskettuaan sen hautakammioon he menivät kertomaan asiasta Jeesukselle.
Urantia-kirja
Luku 136
136:0.1 (1509.1) JEESUS aloitti julkisen toimintansa, kun kansan mielenkiinto Johanneksen julistusta kohtaan oli korkeimmillaan, ja aikana, jolloin Palestiinan juutalaiset odottivat innokkaasti Messiaan ilmestymistä. Johannes ja Jeesus olivat varsin vähän toistensa kaltaisia. Johannes oli intomielinen ja totinen uurastaja, Jeesus puolestaan oli tyyni ja iloinen ahertaja; hänellä oli kiire vain muutaman kerran koko elämänsä aikana. Maailmalle Jeesus oli lievittävä lohdutus ja jossakin määrin esikuva; Johannes oli tuskin sen paremmin lohdutus kuin esikuvakaan. Hän saarnasi taivaan valtakuntaa muttei juurikaan kosketellut siitä koituvaa onnellisuutta. Vaikka Jeesus puhui Johanneksesta vanhan järjestyksen suurimpana profeettana, hän sanoi myös, että vähäisinkin niistä, jotka näkivät uuden tien suuren valkeuden ja astuivat sitä kautta taivaan valtakuntaan, oli tosiasiassa suurempi kuin Johannes.
136:0.2 (1509.2) Kun Johannes julisti tulevaa valtakuntaa, hän tahtoi viestillään sanoa: Katukaa! Paetkaa vihaa, joka on tuleva. Kun Jeesus ryhtyi saarnaamaan, hänen sanomaansa sisältyi edelleenkin kehotus katumukseen, mutta tällaista sanomaa seurasi aina evankeliumi, hyvä sanoma uuden valtakunnan riemusta ja vapaudesta.
136:1.1 (1509.3) Juutalaisilla oli monia käsityksiä odotetusta vapahtajasta, ja jokainen näistä messiasopin eri koulukunnista pystyi väitteidensä todistukseksi viittaamaan heprealaiskirjoitusten näkemyksiin. Yleisesti ottaen juutalaiset katsoivat kansakuntansa historian alkavan Abrahamista ja saavuttavan lakipisteensä Messiaassa ja Jumalan valtakunnan myötä seuraavassa uudessa aikakaudessa. Varhaisempina aikoina he olivat hahmotelleet tämän vapahtajan ”Herran palvelijaksi”, sitten ”Ihmisen Pojaksi”, kun myöhemmin jotkut taas uskaltautuivat niinkin pitkälle, että puhuivat Messiaasta ”Jumalan Poikana”. Mutta kutsuttiinpa häntä ”Abrahamin siemeneksi” tai ”Daavidin pojaksi”, kaikki olivat samaa mieltä siitä, että hänen oli määrä olla Messias, ”voideltu”. Tällä tavoin käsitys kehittyi, sitä mukaa kun ”Herran palvelijasta” tuli ”Daavidin poika”, ”Ihmisen Poika” ja ”Jumalan Poika”.
136:1.2 (1509.4) Enemmän oppia saaneet juutalaiset olivat Johanneksen ja Jeesuksen aikoihin kehittäneet sellaisen käsityksen tulevasta Messiaasta, että tämä olisi täydellistynyt ja edustava israelilainen, jossa ”Herran palvelijan” ominaisuudessa yhdistyi profeetan, papin ja kuninkaan kolminkertainen virka.
136:1.3 (1509.5) Juutalaiset uskoivat hartaasti, että niin kuin Mooses oli ihmeteoillaan vapauttanut heidän isänsä Egyptin orjuudesta, niin olisi tuleva Messiaskin vapauttava juutalaiset Rooman herruudesta sitäkin suurempaa voimaa osoittavin ihmein ja rodullisesta riemuvoitosta kertovin ihmeteoin. Rabbit olivat keränneet pyhistä kirjoituksista lähemmäs viisisataa tekstikohtaa, joiden he niiden ilmeisistä ristiriitaisuuksista huolimatta väittivät profetoivan tulevasta Messiaasta. Ja kaikkien näiden Messiaan tulemisen ajankohtaan, toteutumistapaan ja Messiaan toimintaan ja tehtäviin liittyvien yksityiskohtien keskellä he kadottivat lähes täysin näköpiiristään luvatun Messiaan persoonallisuuden. He odottivat pikemminkin juutalaisten kansallisen kunnian palauttamista, Israelin ajallista korokkeellenostamista, kuin maailman pelastusta. Näin ollen on selvää, ettei Jeesus Nasaretilainen voinut koskaan tyydyttää tätä juutalaisen ajattelun materialistista messiaskäsitystä. Kunpa he olisivatkin tarkastelleet otaksumiinsa messiasennustuksiin sisältyviä profeetallisia sanoja kokonaan toisessa valossa, monet niistä olisivat varsin luonnollisella tavalla valmistelleet heidän ajatusmaailmaansa tunnistamaan Jeesuksen yhden aikakauden päättäjäksi ja uuden ja entistä paremman tuomiokauden alkuunpanijaksi, tuomiokauden, joka merkitsisi armoa ja pelastusta kaikille kansakunnille.
136:1.4 (1510.1) Juutalaiset oli kasvatettu uskomaan oppiin Shekinahista. Mutta tämä otaksuttu Jumalallisen Läsnäolon symboli ei ollut nähtävillä temppelissä. He uskoivat Messiaan tulemisen saavan aikaan sen restauraation. Heillä oli hämmentäviä käsityksiä perisynnistä ja ihmisen muka pahasta ominaislaadusta. Jotkut opettivat, että Aatamin synti oli kironnut ihmisten sukukunnan, ja että Messias poistaisi tämän kirouksen ja veisi ihmisen takaisin jumalalliseen suosioon. Toiset opettivat, että Jumala oli ihmisen luodessaan pannut hänen olemukseensa sekä hyvyyden että pahuuden; että tehdessään havaintoja tällaisen järjestelyn toimivuudesta, Jumala oli hyvin pettynyt, ja että ”Hän katui, että oli ihmisen tällä tavoin tehnyt.” Ja jotka näin opettivat, uskoivat, että Messiaan oli määrä tulla lunastamaan ihminen tästä myötäsyntyisestä pahuudesta.
136:1.5 (1510.2) Valtaosa juutalaisista uskoi, että syynä siihen, miksi heidän riutumisensa Rooman vallan alaisuudessa aina vain jatkui, oli heidän kansakuntana tekemänsä synnit ja gentiilikäännynnäisten penseys. Juutalaiskansakunta ei ollut katunut varauksettomasti; sen vuoksi Messias viivytti tulemistaan. Katumuksesta puhuttiin paljon; siksi Johanneksen saarna ”Katukaa ja ottakaa kaste, sillä taivaan valtakunta on lähellä” saavuttikin niin voimallisesti ja niin välittömästi vastakaikua. Ja hartaalle juutalaiselle taivaan valtakunta saattoi merkitä vain yhtä asiaa: Messiaan tulemista.
136:1.6 (1510.3) Mikaelin lahjoittautumisessa oli muuan juutalaisten messiaskäsitykselle täysin vieras piirre, nimittäin kahden olemuksen, inhimillisen ja jumalallisen olemuksen, yhteenliittyminen. Juutalaiset olivat luoneet kuka minkäkinlaisen käsityksen Messiaasta täydellistyneenä ihmisenä, ihmistä ylemmälle tasolle kuuluvana tai jopa jumalallisena, mutta milloinkaan heidän mieleensä ei ollut juolahtanut käsitys inhimillisen ja jumalallisen yhteenliittymisestä. Ja tästä tuli Jeesuksen ensimmäisten opetuslasten suuri kompastuskivi. He ymmärsivät kyllä ihmiskäsityksen Messiaasta Daavidin poikana, sellaisena kuin aikaisemmat profeetat sen esittivät; Ihmisen Poikana, joka oli Danielin ja muutamien muiden myöhempien profeettojen käsitys yli-inhimilliselle tasolle kuuluvasta Messiaasta; ja jopa Jumalan Poikana, jollaiseksi Messias Heenokin kirjan kirjoittajan ja joidenkuiden hänen aikalaistensa toimesta kuvataan. Mutta yhdeksi pieneksi hetkeksikään heidän mieleensä ei ollut koskaan tullut oikea käsitys kahden olemuksen – inhimillisen ja jumalallisen – yhdistymisestä yhdessä maisessa persoonallisuudessa. Luojan ruumiillistumista luodun hahmossa ei ollut edeltäkäsin paljastettu. Se paljastui vasta Jeesuksessa. Maailma ei tiennyt tällaisista asioista mitään, ennen kuin Luoja-Poika tehtiin lihaksi ja ennen kuin hän eli tämän maailman kuolevaisten keskuudessa.
136:2.1 (1510.4) Jeesus kastettiin hetkellä, jolloin Johanneksen julistustyö oli korkeimmillaan, aikana, jolloin koko Palestiina oli liekeissä hänen sanomansa – ”Jumalan valtakunta on lähellä” – luomasta odotuksesta eli aikana, jolloin koko juutalaisyhteisö oli antautunut vakavaan ja juhlalliseen itsetutkiskeluun. Juutalaisten keskinäinen solidaarisuuden tunto oli varsin syvällekäyvää. Sen lisäksi, että juutalaiset uskoivat isän syntien saattavan vaikuttaa hänen lapsiinsa, he uskoivat myös lujasti, että yhden yksilön tekemä synti saattaisi kirota koko kansakunnan. Kaikki Johanneksen kastettaviksi suostuvat eivät siis suinkaan pitäneet itseään syyllisinä niihin nimeltä mainittuihin synteihin, jotka Johannes tuomitsi. Monet hurskaat sielut Johannes kastoi, koska se oli Israelille hyväksi. Heidän pelkonaan oli, ettei vain jokin synti, josta he eivät olleet tietoisia, viivyttäisi Messiaan tulemista. He tunsivat kuuluvansa syylliseen ja synnin takia kirottuun kansakuntaan ja tarjoutuivat kastettaviksi, jotta he niin tekemällä toisivat julki rodullisen katumuksen hedelmiä. On siis ilmeistä, ettei Jeesus missään mielessä ottanut vastaan Johanneksen toimittamaa kastetta katumusriittinä tai syntien anteeksi saamiseksi. Ottaessaan vastaan Johanneksen toimittaman kasteen Jeesus vain noudatti monien hurskaiden israelilaisten esimerkkiä.
136:2.2 (1511.1) Kun Jeesus Nasaretilainen astui Jordaniin tullakseen kastetuksi, hän oli tämän maailman kuolevainen, joka oli päässyt ihmisen evoluutionmukaisen kehityskaaren huipulle kaikessa sellaisessa, jossa oli kysymys mielen hallintaansaamisesta ja itsensä henkeensamastamisesta. Hän, joka sinä päivänä seisoi Jordanissa, oli ajallisuuden ja avaruuden evolutionaaristen maailmojen täydellistynyt kuolevainen. Jeesuksen kuolevaismielen ja hänen sisimmässään olleen henki-Suuntaajan, hänen Paratiisissa olevan Isänsä antaman jumalallisen lahjan, välille oli rakentunut täydellinen synkronia ja katkeamaton yhteys. Ja aivan samanlainen Suuntaaja on kaikkien Urantialla elävien normaaleiden olentojen sisimmässä siitä lähtien, kun Mikael nousi universuminsa johtajaksi, paitsi että Jeesuksen Suuntaajaa oli tähän erityistehtävään edeltäkäsin valmennettu sen pidettyä samalla tavoin asuinsijanaan Makiventa Melkisedekiä, joka oli muuan toinen kuolevaisen lihalliseen hahmoon ruumiillistunut yli-inhimilliselle tasolle kuuluva olento.
136:2.3 (1511.2) Tavallisissa oloissa, kun maailman kuolevainen saavuttaa näin korkeat persoonallisuuden täydellistymisen tasot, tapahtuu sellaisia korkeammille hengellisille tasoille nousua ennakoivia ilmiöitä, jotka lopulta päätyvät kyseisen kuolevaisen kypsyneen sielun fuusioitumiseen siihen liittyvän jumalallisen Suuntaajan kanssa. Ja sellaisen muutoksen olisi ilmeisesti kuulunut tapahtua myös Jeesus Nasaretilaisen persoonallisuuden kokemusmaailmassa sinä nimenomaisena päivänä, jolloin hän kahden veljensä kanssa astui Jordaniin tullakseen Johanneksen toimesta kastetuksi. Tämä seremonia oli hänen Urantialla viettämänsä puhtaasti inhimillisen elämän loppukohtaus, ja monet ihmistä korkeampaa tasoa edustavat tarkkailijat odottivat näkevänsä, miten Suuntaaja fuusioituisi asuinsijanaan olleeseen mieleen, mutta he kaikki joutuivat kokemaan pettymyksen. Tapahtuikin jotakin uutta ja suurenmoisempaa. Kun Johannes asetti kätensä Jeesuksen päälle hänet kastaakseen, Jeesuksen sisimmässä asuva Suuntaaja poistui lopullisesti Joshua ben Josefin täydellistyneestä ihmissielusta. Ja muutamassa hetkessä tämä jumalallinen entiteetti palasi Diviningtonista Personoituna Suuntaajana ja kautta Nebadonin paikallisuniversumin toimivien kaltaistensa päällikkönä. Näin ollen Jeesus siis näki oman entisen jumalallisen henkensä laskeutuvan, kun tämä personoidussa hahmossa palasi hänen luokseen. Ja hän kuuli tämän saman Paratiisista peräisin olevan hengen lausuvan nyt nämä sanat: ”Tämä on rakastettu Poikani, joka on minulle suuresti mieleen.” Ja myös Johannes ja Jeesuksen kaksi veljeä kuulivat nämä sanat. Vesirajassa seisovat Johanneksen opetuslapset eivät näitä sanoja kuulleet, eivätkä he myöskään nähneet Personoidun Suuntaajan ilmestymää. Vain Jeesuksen silmät näkivät Personoidun Suuntaajan.
136:2.4 (1511.3) Kun palannut ja nyt jo korotettu Personoitu Suuntaaja oli lausunut nuo sanat, vallitsi täydellinen hiljaisuus. Ja näiden neljän vielä seistessä vedessä Jeesus katsoi ylös lähellä olevaan Suuntaajaan ja rukoili: ”Isäni, joka hallitset taivaassa, pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi! Tapahtukoon sinun tahtosi maan päällä niin kuin taivaassa.” Kun hän oli rukoillut, ”taivaat aukenivat”, ja Ihmisen Poika näki tuolloin jo Personoidun Suuntaajan esittämän näyn, jossa hän näki itsensä Jumalan Poikana, sellaisena kuin hän oli ollut, ennen kuin hän tuli maan päälle kuolevaisen lihalliseen hahmoon pukeutuneena, ja sellaisena kuin hän olisi, sitten kun ruumiillistuneena eletty elämä olisi päättynyt. Tämän taivaallisen näyn näki vain Jeesus.
136:2.5 (1512.1) Johanneksen ja Jeesuksen kuulema ääni oli Personoidun Suuntaajan ääni, kun tämä puhui Universaalisen Isän nimissä, sillä Suuntaaja on Paratiisin-Isästä ja niin kuin Paratiisin-Isä. Koko Jeesuksen maan päällä viettämän elämän loppuajan tämä Personoitu Suuntaaja oli hänen kanssaan kaikissa hänen ponnisteluissaan. Jeesus oli jatkuvasti yhteydessä tähän korotettuun Suuntaajaan.
136:2.6 (1512.2) Kun Jeesus kastettiin, hän ei katunut mitään pahoja tekoja; hän ei tehnyt synnintunnustusta. Hänen kasteessaan oli kysymys vihkiytymisestä taivaallisen Isän tahdon täyttämiseen. Kasteessaan hän kuuli Isänsä kutsun, josta ei voinut erehtyä. Se oli lopullinen kehotus ryhtyä hoitamaan hänen Isänsä asioita, ja hän poistui neljäksikymmeneksi päiväksi yksinäisyyteen pohtimaan näitä moninaisia ongelmia. Vetäytyessään näin joksikin aikaa sivuun siitä aktiivisesta yhteydenpidosta, jota hänen persoonallisuutensa piti maisiin kanssaihmisiinsä, Jeesus – sellaisena kuin hän oli ja niin että se tapahtui Urantialla – noudatti samaa käytäntöä, joka vallitsee morontiamaailmoissa aina, kun taivaaseen nouseva kuolevainen fuusioituu sisimmässään olevaan Universaalisen Isän läsnäoloon.
136:2.7 (1512.3) Tämä kastepäivä päätti Jeesuksen puhtaasti ihmisenä viettämän elämän. Jumalallinen Poika on löytänyt Isänsä, Universaalinen Isä on löytänyt ruumiillistuneen Poikansa, ja he puhuvat toinen toisilleen.
136:2.8 (1512.4) (Jeesus oli miltei kolmenkymmenenyhden ja puolen vuoden ikäinen, kun hänet kastettiin. Kun Luukas sanoo, että Jeesus kastettiin keisari Tiberiuksen hallituskauden viidentenätoista vuotena, joka olisi vuosi 29 jKr., sillä Augustus kuoli vuonna 14 jKr., olisi muistettava, että Tiberiuksella oli yhteiskeisarius Augustuksen kanssa kahden ja puolen vuoden ajan ennen Augustuksen kuolemaa, ja että hän oli lokakuussa vuonna 11 jKr. lyöttänyt rahoja omaksi kunniakseen. Näin ollen hänen tosiasiallisen hallituskautensa viidestoista vuosi oli juuri puheena oleva vuosi 26 jKr., Jeesuksen kastevuosi. Ja se oli myös sama vuosi, jolloin Pontius Pilatuksen virkakausi Juudean maaherrana alkoi.)
136:3.1 (1512.5) Jeesus oli selviytynyt kuolevaislahjoittautumisensa suuresta kiusauksesta jo ennen kastepäiväänsä, kun kasteesta märät Hermonvuoren rinteet olivat häntä kuuden viikon ajan kastelleet. Siellä, Hermonvuorella, hän oli ilman apua toimivana tämän maailman kuolevaisena kohdannut ja kukistanut Urantian vallantavoittelijan, Caligastian, joka oli tämän maailman prinssi. Tuona ikimuistettavana päivänä Jeesus Nasaretilaisesta oli universumin aikakirjojen mukaan tullut Urantian Planeettaprinssi. Ja tämä Urantian Prinssi, joka kohta julistettaisiin Nebadonin korkeimmaksi Hallitsijaksi, vetäytyi nyt neljänkymmenen päivän yksinäisyyteen laatimaan suunnitelmia ja päättämään keinoista, joiden avulla hän julistaisi ihmisten sydämessä olevasta uudesta Jumalan valtakunnasta.
136:3.2 (1512.6) Neljänkymmenen päivän ajan kasteensa jälkeen hän sovittautui Suuntaajansa personoitumisen aiheuttamiin muuttuneisiin maailman ja universumin olosuhteisiin. Eristäytyessään muusta maailmasta Perean kukkuloille hän teki päätökset siitä, mitä toimintatapaa hän noudattaisi ja millaisia keinoja käyttäisi maisen elämänsä uudessa ja muuttuneessa vaiheessa, jonka hän oli kohta aloittava.
136:3.3 (1512.7) Jeesus ei vetäytynyt yksinäisyyteen paastotakseen ja sieluaan piinatakseen. Hän ei ollut askeetti, vaan hän tuli tekemään ikiajoiksi lopun kaikista sellaisista käsityksistä, että ne muka olisivat keino lähestyä Jumalaa. Syyt, joiden vuoksi hän etsiytyi tähän yksinäisyyteen, olivat täysin erilaiset kuin ne syyt, jotka olivat olleet Mooseksen ja Elian, vieläpä Johannes Kastajankin, vaikuttimina. Jeesus oli tuolloin täysin tietoinen siitä, mikä hänen suhteensa oli luomaansa universumiin ja myös Paratiisin-Isän, hänen taivaassa olevan Isänsä, valvomaan universumien universumiin. Hänellä oli nyt täysimääräinen muistikuva lahjoittautumisvaltuutuksesta ja siihen liittyvistä ohjeista, jotka hänen vanhempi veljensä Immanuel oli antanut, ennen kuin hän ryhtyi toteuttamaan Urantialla tapahtunutta ruumiillistumistaan. Hän ymmärsi nyt selkeästi ja täysimääräisesti kaikki nämä laaja-alaiset suhdekokonaisuudet, ja hän halusi olla jonkin aikaa poissa, tekemässä hiljaista ajatustyötä, voidakseen harkita niitä suunnitelmia ja päättää niistä menetelmistä, joilla hän veisi läpi julkisen toimintansa tämän maailman ja paikallisuniversuminsa kaikkien muiden maailmojen hyväksi.
136:3.4 (1513.1) Kukkuloilla vaellellessaan ja sopivaa suojapaikkaa etsiskellessään Jeesus kohtasi universuminsa toimeenpanopäällikön, Nebadonin Kirkkaan Aamutähden Gabrielin. Gabriel rakensi nyt uudelleen henkilökohtaisen yhteydenpitokanavan universumin Luoja-Poikaan. He tapasivat ensimmäistä kertaa kasvoista kasvoihin, sen jälkeen kun Mikael oli lausunut hyvästit työtovereilleen Salvingtonissa mennessään Edentiaan hänen Urantialla tapahtuvan lahjoittautumisensa valmisteluna. Immanuelin määräyksestä ja Uversan Päivien Muinaisten valtuuttamana Gabriel toi nyt Jeesukselle tiedot siitä, että hänen Urantialla läpikäymänsä lahjoittautumiskokemus oli käytännöllisesti katsoen loppuun suoritettu siltä osin kuin siinä oli kysymys hänen universumiinsa kohdistuvasta täydelliseksi saatetun hallitsijanvallan ansaitsemisesta ja Luciferin kapinan kukistamisesta. Edellinen toteutui hänen kastepäivänään hänen Suuntaajansa personoimisen osoitettua, että hänen kuolevaisen olennon lihallisessa hahmossa suorittamansa lahjoittautuminen oli ollut täydellinen ja täysimääräinen, ja jälkimmäisestä oli tullut historian tosiasia päivänä, jolloin hän laskeutui Hermonvuorelta liittyäkseen häntä odottavan nuorukaisen, Tiglathin, seuraan. Jeesukselle ilmoitettiin nyt paikallisuniversumin ja superuniversumin korkeimpien viranomaisten toimesta, että hänen lahjoittautumistehtävänsä oli suoritettu siltä osin kuin se vaikutti hänen henkilökohtaiseen asemaansa suhteessa hallitsijanvaltaan ja kapinaan. Tämän vakuutuksen hän oli jo saanut suoraan Paratiisista näyssään, jonka hän näki kastetilaisuudessa, ja oman sisäisen Ajatuksensuuntaajansa personoitumisilmiössä.
136:3.5 (1513.2) Kun Jeesus vielä viipyi vuorella Gabrielin kanssa keskustellen, Edentian Konstellaation Isä ilmestyi omassa persoonassaan Jeesuksen ja Gabrielin luokse ja sanoi: ”Kirjaanviennit on tehty. Mikaelin, numero 611 121, hallitsijanvalta omaan Nebadonin universumiinsa on täysimääräisenä Universaalisen Isän oikealla puolella. Tuon sinulle Urantia-inkarnoitumisen tukijaveljesi, Immanuelin, myöntämän lahjoittautumisvapautuksen. Sinulla on vapaus, sen mukaan minkä itse katsot parhaaksi, joko nyt heti tai minä vastaisuuden hetkenä hyvänsä päättää ruumiillistumalla suorittamasi lahjoittautuminen, nousta Isäsi oikealle puolelle, ottaa vastaan hallitsijanvaltasi ja ottaa haltuusi hyvin ansaitsemasi ehdoton hallitsijan asema koko Nebadoniin nähden. Todistan myös, että Päivien Muinaisten antaman valtuutuksen nojalla on kirjoitettu valmiiksi ne superuniversumin asiakirjat, jotka koskevat koko syntikapinan päättymistä universumissasi ja jotka myöntävät sinulle täydet ja rajattomat valtuudet hoitaa mitkä tahansa ja kaikki mahdolliset tämänlaatuiset mullistukset tulevaisuudessa. Tehtäväsi Urantialla ja kuolevaisen luodun lihallisessa hahmossa on teknisessä mielessä päättynyt. Minkä kulkusuunnan tämän jälkeen valitset, on vapaasti päätettävissäsi.”
136:3.6 (1513.3) Edentian Kaikkein Korkeimman Isän jätettyä hyvästit Jeesus kävi pitkän keskustelun Gabrielin kanssa siitä, mikä olisi hyväksi universumille, ja lähettäessään terveisensä Immanuelille hän esitti vakuutuksensa siitä, että hän työssä, johon hän kohta Urantialla ryhtyisi, pitäisi aina mielessään hänelle Salvingtonissa ennen lahjoittautumista annetun valtuutuksen yhteydessä lausutut neuvot.
136:3.7 (1514.1) Kaikki nämä neljäkymmentä eristäytyneisyyden päivää Sebedeuksen pojat Jaakob ja Johannes olivat etsiskelleet Jeesusta. Monta kertaa he olivat hyvinkin lähellä hänen olinpaikkaansa, mutta koskaan he eivät häntä löytäneet.
136:4.1 (1514.2) Päivän toisensa perään Jeesus laati ylhäällä kukkuloilla suunnitelmia Urantialla suorittamansa lahjoittautumisen loppuosaa varten. Ensiksi hän päätti, ettei hän opettaisi niin kauan kuin Johanneksen opetustoiminta vielä jatkui. Hän aikoi pysytellä verrattain syrjässä, kunnes Johanneksen toiminta olisi täyttänyt tarkoituksensa tai Johanneksen vangitseminen äkillisesti katkaisisi hänen toimintansa. Jeesus tiesi hyvin, että Johanneksen peloton ja tahditon saarnaaminen ennen pitkää herättäisi vallanpitäjien pelot ja vihamielisyyden. Johanneksen vaaranalaisen aseman huomioon ottaen Jeesus ryhtyi laatimaan täsmällistä ohjelmaa julkiselle toiminnalleen kansansa ja maailman hyväksi, jokaisen asutun maailman hyväksi koko hänen valtavassa universumissaan. Mikaelin kuolevaisen hahmossa suorittama lahjoittautuminen tapahtui Urantialla, mutta se suoritettiin Nebadonin kaikkien maailmojen hyväksi.
136:4.2 (1514.3) Pohdittuaan perusteellisesti yleissuunnitelmaa, jonka mukaan hän koordinoisi oman ohjelmansa Johanneksen nostattaman liikkeen kanssa, Jeesus kävi ensimmäiseksi mielessään läpi Immanuelin antamat ohjeet. Hän pohdiskeli huolellisesti saamiaan ohjeita, jotka koskivat hänen työskentelymenetelmiään ja sitä, ettei hänen tullut jättää planeetalle mitään säilyvää kirjoitusta. Mitä Jeesus tämän jälkeen kirjoitti, hän teki sen aina hiekkaan. Seuraavalla Nasaretin-käynnillään Jeesus veljensä Joosefin suureksi suruksi hävitti kaikki säilyneet kirjoituksensa; niitä oli laudanpätkillä, joita oli ympäri puusepänverstasta ja riippui vanhan kodin seinillä. Ja Jeesus pohdiskeli paljon Immanuelin antamia neuvoja, jotka koskivat hänen taloudellista, sosiaalista ja poliittista suhtautumistaan maailmaan, sellaisena kuin hän sen kohtaisi.
136:4.3 (1514.4) Jeesus ei paastonnut näiden eristyneisyydessä viettämiensä neljänkymmenen päivän aikana. Pisin aika, jonka hän oli ruoatta, oli hänen vuorilla viettämänsä kaksi ensimmäistä päivää, jolloin hän oli niin syventynyt ajatuksiinsa, että syöminen unohtui häneltä kokonaan. Mutta kolmantena päivänä hän jo etsiskeli ruokaa. Tänä aikana häntä eivät myöskään kiusanneet mitkään tätä maailmaa tai mitään muutakaan maailmaa asemapaikkanaan pitävät pahat henget tai kapinalliset persoonallisuudet.
136:4.4 (1514.5) Nämä neljäkymmentä päivää olivat tilaisuus, jossa hänen ihmismielensä ja jumalallinen mielensä kävivät viimeisen neuvonpitonsa, tai paremminkin kysymys oli näiden kahden, nyt yhdeksi tehdyn mielen ensimmäisestä reaalisesta toiminnasta. Tämän suurimerkityksisen mietiskelyjakson tuottamat tulokset osoittivat lopullisesti, että jumalallinen mieli oli voitokkaasti ja hengellisesti päässyt ihmisälyn herraksi. Ihmisen mielestä on tästä hetkestä lähtien tullut Jumalan mieli, ja vaikka ihmismielen minuus onkin aina läsnä, tämä hengellistynyt ihmismieli sanoo kuitenkin aina: ”Tapahtukoon ei minun tahtoni, vaan sinun.”
136:4.5 (1514.6) Tämän vaiheikkaan ajan tapahtumat eivät olleet mitään nälkiintyneen ja heikentyneen mielen luomia mielikuvituksellisia näkyjä, ne eivät liioin olleet sellaisia sekavia ja lapsekkaita vertauskuvia, jollaisina ne jälkeenpäin pääsivät kirjoihin ”Jeesuksen erämaassa kokemina kiusauksina”. Mieluumminkin tämä oli kausi, jonka kuluessa hän saattoi käydä ajatuksissaan läpi koko sitä tapahtumaintäyteistä ja monipolvista elämänvaihetta, josta hänen Urantialla suorittamansa lahjoittautuminen koostui, ja laatia huolellisesti sellaiset suunnitelmat huolenpidon jatkumista varten, jotka parhaalla tavalla palvelisivat tätä maailmaa ja joilla olisi myös jokin anti kaikkien muiden kapinan eristämien sfäärien kohennukseksi. Jeesus kävi ajatuksissaan läpi koko sen aikavälin, jolloin Urantialla on ollut ihmiselämää: Andonin ja Fontan ajoista Aatamin lankeemukseen ja edelleen Saalemin Melkisedekin suorittamaan palvelukseen saakka.
136:4.6 (1514.7) Gabriel oli muistuttanut Jeesusta, että oli olemassa kaksi tapaa, joilla hän saattoi ilmoittaa itsestään maailmalle siinä tapauksessa, että hän päättäisi viipyä jonkin aikaa Urantialla. Ja Jeesukselle tehtiin selväksi, että hänen tässä asiassa tekemänsä päätös ei millään tavalla vaikuttaisi sen kummemmin hänen universumin hallitsijan asemaansa kuin Luciferin kapinan päättämiseenkään. Nämä kaksi maailmanhoivaamisen tapaa olivat:
136:4.7 (1515.1) 1. Hänen oma tapansa – tapa, joka saattaisi näyttää miellyttävimmältä ja tuloksellisimmalta tämän maailman välittömien tarpeiden ja hänen oman universuminsa senhetkisen kohennuksen kannalta.
136:4.8 (1515.2) 2. Isän tapa – toimia esimerkkinä luodun olennon elämän kaukonäköisestä ihanteesta, sellaisena kuin universumien universumin Paratiisissa toimivaan hallintoon kuuluvat korkeat persoonallisuudet sen mielessään näkevät.
136:4.9 (1515.3) Näin Jeesukselle selvitettiin, että oli olemassa kaksi tapaa, joiden mukaan hän voisi järjestää maisesta elämästään vielä jäljellä olevan ajan. Kummassakin tavassa oli jotakin, joka puhui tuon tavan puolesta, kun sitä sai tarkastella senhetkisen tilanteen valossa. Ihmisen Poika ymmärsi toki, ettei sillä, millaisen valinnan hän näiden kahden menettelytavan välillä tekisi, olisi mitään tekemistä sen kanssa, että hän saisi haltuunsa universumin hallitsijan aseman; se oli asia, joka oli jo ratkaistu ja sinetöity universumien universumin asiakirjoissa ja joka vain odotti, että hän omakohtaisesti esittäisi sitä merkitsevän vaatimuksen. Mutta Jeesuksen annettiin ymmärtää, että hänen Paratiisin-veljelleen, Immanuelille, tuottaisi syvää tyydytystä, jos hän, Jeesus, katsoisi sopivaksi päättää ruumiillistuneena elämänsä maisen elämänvaiheensa samalla tavoin kuin hän sen niin ylevästi oli aloittanutkin eli noudattamalla aina Isän tahtoa. Eristyneisyytensä kolmantena päivänä Jeesus lupasi itselleen, että hän menisi takaisin maailmaan viemään päätökseen maisen elämänvaiheensa ja että hän tilanteessa, jossa olisi valittava kahden tavan välillä, tekisi valintansa aina Isän tahdon hyväksi. Ja hän eli maisesta elämästään jäljellä olleen osan alusta loppuun aina uskollisena tälle ratkaisulle. Hamaan katkeraan loppuun saakka hän poikkeuksetta alisti oman suvereenin tahtonsa sille, mikä on taivaallisen Isän tahto.
136:4.10 (1515.4) Vuoristoerämaassa vietetyt neljäkymmentä päivää eivät olleet mikään suuren kiusauksen kausi, vaan kysymyksessä oli paremminkin Mestarin suurten päätösten kausi. Näiden päivien kuluessa, jolloin hän yksinäisyydessään kävi vuoropuhelua itsensä ja Isänsä välittömän läsnäolon, Personoidun Suuntaajan, kanssa (hänellä ei enää ollut henkilökohtaista serafisuojelijaa), hän päätyi päätös päätökseltä niihin suuriin ratkaisuihin, jotka sittemmin ohjasivat hänen menettelytapojaan ja käyttäytymistään koko sen ajan, joka hänen maisesta elämänvaiheestaan vielä oli jäljellä. Myöhempinä aikoina perimätieto suuresta kiusauksesta tuli kytketyksi tähän eristyneisyydessä vietettyyn ajanjaksoon siksi, että se sekoittui katkelmallisiin kertomuksiin Hermonvuoren kamppailuista, ja myös siksi, että kertomuksissa oli tapana panna kaikki suuret profeetat ja ihmisjohtajat aloittamaan julkinen uransa siten, että he kävivät läpi näitä oletettuja paastoamiseen ja rukoilemiseen käytettyjä ajanjaksoja. Aina kun Jeesus oli joutunut tekemään mitä tahansa uusia tai vakavia päätöksiä, hänen tapanaan oli ollut vetäytyä erilleen ja asettua yhteyteen oman henkensä kanssa, jotta hänellä olisi mahdollisuus saada tietää, mikä on Jumalan tahto.
136:4.11 (1515.5) Kaikessa, mitä Jeesus maisen elämänsä loppuajaksi suunnitteli, hän joutui ihmissydämessään aina ristiriitaan kahden vastakkaisen toimintalinjan kanssa:
136:4.12 (1515.6) 1. Hänellä oli voimakas halu saada oma kansansa – ja koko maailma – uskomaan häneen ja ottamaan vastaan hänen uusi hengellinen valtakuntansa. Ja hän tiesi hyvin kansansa käsitykset tulevasta Messiaasta.
136:4.13 (1515.7) 2. Elää ja toimia tavalla, jonka hän tiesi Isänsä hyväksyvän, suorittaa työnsä muiden hädässä olevien maailmojen hyväksi ja valtakuntaa perustaessaan jatkaa Isänsä tunnetuksitekemistä ja hänen rakkaudentäyteisen jumalallisen luonteensa esilletuomista.
136:4.14 (1515.8) Kaikki nämä tapahtumaintäyteiset päivät Jeesus eli muinaisessa kallioluolassa, kukkuloiden kupeessa olevassa suojassa, lähellä aikoinaan Beit Adisiksi kutsuttua kylää. Hän joi pienestä lähteestä, joka pulppusi kukkulan kupeesta tämän kalliosuojan lähellä.
136:5.1 (1516.1) Kolmantena päivänä sen jälkeen, kun Jeesus oli ryhtynyt tähän neuvonpitoon itsensä ja Personoidun Suuntaajansa kanssa, hänelle esitettiin näyssä yhteen kerääntyneet Nebadonin taivaalliset sotajoukot, jotka niiden komentajat olivat lähettäneet toimittamaan, mitä ikinä heidän rakastettu Hallitsijansa tahtoisi. Tähän mahtavaan armeijakuntaan kuului kaksitoista serafilegioonaa ja samassa suhteessa kaikkia muita universumin älyllisiä olentoja. Ja Jeesuksen ensimmäinen eristyneisyydessä tekemä suuri päätös koski sitä, turvautuisiko hän näiden voimallisten persoonallisuuksien apuun Urantialla tapahtuvaa julkista toimintaansa koskevan ja kohta alkavan ohjelman yhteydessä vai jättäisikö hän sen tekemättä.
136:5.2 (1516.2) Jeesus päätti, että hän ei turvautuisi yhdenkään tähän valtavaan joukkokuntaan kuuluvan persoonallisuuden apuun, ellei kävisi selvästi ilmi, että sellainen olisi hänen Isänsä tahto. Tästä yleisluontoisesta päätöksestä huolimatta tämä valtava joukkokunta jäi hänen luokseen koko hänen maisen elämänsä päätösjakson ajaksi ja oli aina valmiina noudattamaan Hallitsijansa vähäisintäkin tahdon ilmausta. Vaikkei Jeesus ihmissilmillään näitä hänen lähellään pysytteleviä persoonallisuuksia kaiken aikaa nähnytkään, hänen seurassaan oleva Personoitu Suuntaaja sen sijaan näki heidät koko ajan ja kykeni pitämään heihin yhteyttä, jokaiseen heistä.
136:5.3 (1516.3) Ennen kuin Jeesus astui alas kukkuloilta neljänkymmenen päivän eristyneisyydestään, hän asetti tämän häntä palvelemaan asettuneen universumipersoonallisuuksien armeijan vastikään Personoidun Suuntaajansa välittömään komentoon, ja nämä valitut persoonallisuudet universumin älyllisten olentojen jokaisesta jakautumasta toimivat kuuliaisesti ja kunnioittavasti tämän korotetun ja kokeneen Personoidun Salaperäisen Opastajan viisaassa ohjauksessa Urantian ajanlaskun mukaan yli neljän vuoden ajan. Ottaessaan komentoonsa tämän mahtavan joukkokunnan Suuntaaja, joka kerran oli ollut olemuksellinen osa Paratiisin-Isää, vakuutti Jeesukselle, ettei näille ihmisen yläpuolista tasoa oleville voimille annettaisi missään tapauksessa lupaa palvella tai tuoda itseään julki hänen maisen elämänuransa yhteydessä tai sen hyväksi, ellei osoittautuisi Isän sellaista väliintuloa tahtovan. Näin Jeesus yhdellä suurella päätöksellä riisti vapaaehtoisesti itseltään mahdollisuuden turvautua yli-inhimilliseltä tasolta saatavaan apuun kaikissa asioissa, jotka liittyivät hänen kuolevaisena elämänsä elämänvaiheen jäljellä olevaan osaan, ellei Isä sattuisi hänestä riippumatta päättämään, että hän osallistuu johonkin tiettyyn Pojan maisen toiminnan tapahtumaan tai välinäytökseen.
136:5.4 (1516.4) Ottaessaan vastaan tämän Kristus Mikaelia palvelemaan varautuneiden universumiarmeijoiden komentajuuden Personoitu Suuntaaja näki paljon vaivaa osoittaakseen Jeesukselle, että vaikka tällaista universumiluotujen joukkokuntaa voitaisiinkin avaruustoimintojen osalta rajoittaa heidän Luojansa antamin valtuuksin, tällaiset rajoitukset eivät kuitenkaan vaikuttaisi heidän ajassa tapahtuvaan toimintaansa. Ja tämä rajoitus liittyi siihen tosiasiaan, että sitten kun Suuntaajat kerran on personoitu, he ovat ei-ajallisia olentoja. Näin Jeesusta muistutettiin siitä, että vaikka Suuntaajan komentoon asetettujen elävien, älyllisten olentojen valvonta olisi täysimääräistä ja täydellistä kaikissa asioissa, jotka liittyivät avaruuteen, yhtä täydellisiä rajoituksia ei voitaisi määrätä ajan suhteen. Suuntaaja sanoi: ”Minä tulen, kuten olet määrännyt, estämään tämän universumin älyllisistä olennoista koostuvan palveluvalmiudessa olevan armeijan käytön tavalla, joka liittyisi maiseen elämänuraasi, niitä tapauksia lukuun ottamatta, jolloin Paratiisin-Isä käskee minun irrottaa käyttöön näitä voimia, jotta hänen jumalallinen tahtonsa päätöksesi mukaan pääsisi toteutumaan, ja lisäksi sellaisissa tapauksissa, jolloin sinä mahdollisesti teet jumalallis-inhimillisen tahtosi mukaisesti jonkin ratkaisun tai teon, joka edellyttää poikkeamisia maan päällä ajan suhteen vallitsevasta luonnollisesta järjestyksestä. Kaikissa tällaisissa tapauksissa olen voimaton, ja avuttomia ovat ne luomasi olennot, jotka ovat kokoontuneet tänne voimansa täyteydessä ja voimansa yhdistäen. Jos yhdistyneillä olemuksillasi jolloinkin on tällaisia toiveita, nämä päätöksesi mukaiset määräykset pannaan toimeen viivytyksettä. Kaikissa tällaisissa asioissa toivomuksesi aiheuttaa ajan lyhenemisen, ja mikä oli hankkeissa, on jo olemassa. Minun komentopiirissäni tässä on kysymys täysimmästä mahdollisesta rajoituksesta, joka potentiaaliseen suvereenisuuteesi on kohdistettavissa. Omassa tietoisuudessani aika on ei-olemassaolevaa, enkä sen vuoksi voi rajoittaa luotujasi missään sellaisessa, joka liittyy aikaan.”
136:5.5 (1517.1) Tällä tavoin Jeesus sai tietää, miten hänen päätöksensä siitä, että hän vielä jatkaisi elämäänsä ihmisenä ihmisten joukossa, toteutuisi käytännössä. Hän oli yhdellä ainoalla päätöksellä estänyt kaikkia palvelukseen valmiita, älyllisten olentojen eri ryhmistä koottuja universumiarmeijoita osallistumasta hänen kohta alkavaan julkiseen toimintaansa, paitsi asioissa, joissa ei ollut kysymys muusta kuin ajasta. Sanotusta käynee selville, että jokaisessa Jeesuksen hoivatyöhön liittyneessä kenties yliluonnollisessa tai niin sanotusti ihmisen mahdollisuudet ylittäneessä sivuilmiössä olikin kysymys vain ja yksinomaan aikatekijän eliminoimisesta, ellei sitten taivaassa oleva Isä nimenomaan toisin määrännyt. Mikään ihmeteko, laupeudentyö, tai mikä tahansa muu mahdollinen tapahtuma, joka tuli julki Jeesuksen jäljellä olleiden maisten ponnistusten yhteydessä, ei mitenkään voinut olla luonteeltaan eikä olemukseltaan teko, joka olisi ylittänyt säädetyt ja Urantialla elävän ihmisen olosuhteisiin säännön mukaan vaikuttavat luonnonlait, paitsi tässä erikseen mainitussa aikakysymyksessä. Mitään rajoituksia ei tietenkään voitaisi panna ”Isän tahdon” ilmenemisille. Aikatekijän eliminoituminen sellaisessa yhteydessä, että tämä universumin potentiaalinen Hallitsija oli tuonut julki jotakin, mitä hän halusi, oli vältettävissä vain sillä, että tämä Jumala-ihminen suoraan ja yksiselitteisesti toi esille tahtonsa, jonka mukaan aikaa, sellaisena kuin se liittyi kysymyksessä olevaan tekoon tai tapahtumaan, ei tulisi lyhentää eikä eliminoida. Jeesuksen oli pysyttävä alituisesti aikatietoisena kyetäkseen estämään selvien aikatekijästä johtuvien ihmeiden ilmaantumisen. Jokainen tämän Luoja-Pojan taholla aikatietoisuudessa ilmennyt katkos siinä yhteydessä, kun hänen mielessään oli jotakin, jota hän määrätietoisesti halusi, merkitsi samaa kuin hänen mielessään siinneen asian todeksitulo, ja se tapahtui ilman aikatekijän väliintuloa.
136:5.6 (1517.2) Mikaeliin liittyneen Personoidun Suuntaajan valvovan kontrollin ansiosta hänen oli mahdollista rajoittaa omat maiset toimintansa täydellisesti siltä osin kuin kysymys oli avaruudesta, mutta Ihmisen Pojan ei ollut samalla tavoin mahdollista rajoittaa uutta maista statustaan Nebadonin potentiaalisena Hallitsijana siltä osin kuin kysymys oli ajasta. Ja tällainen oli Jeesus Nasaretilaisen aktuaalinen status, kun hän otti seuraavan askeleen aloittaakseen julkisen toimintansa Urantialla.
136:6.1 (1517.3) Nyt kun Jeesus oli ratkaissut, mikä olisi hänen toimintaperiaatteensa luomiensa älyllisten olentojen kaikkiin luokkiin kuuluviin kaikkiin persoonallisuuksiin nähden niin pitkälle kuin sellaisesta päättäminen oli hänen uuteen jumalallisuusstatukseensa luontaisesti kuuluvan potentiaalin huomioon ottaen mahdollista, Jeesus kääntyi ajattelemaan itseään. Mitä hän tekisi – hän, joka nyt oli kaikkien tässä universumissa esiintyvien olevaisten ja olentojen täysin itsensä tiedostava luoja – näillä luojan oikeuksillaan niissä esiin nousevissa elämäntilanteissa, jotka olisivat hänen edessään, heti kun hän palaisi Galileaan jatkamaan työtään ihmisten parissa? Itse asiassa tämä ongelma oli noussut voimallisesti esiin jo siinä ja silloin, kun hän vielä oli yksinäisillä kukkuloilla, missä hänen ongelmakseen nousi ruoan hankkiminen. Yksinäisyydessä mietiskellen vietetyn ajan kolmantena päivänä hänen ihmisruumiinsa alkoi tuntea nälkää. Olisiko hänen lähdettävä hankkimaan ruokaa, kuten kuka hyvänsä tavallinen ihminen tekisi, vai mitä jos hän vain käyttäisi normaaleja luovia kykyjään ja tuottaisi sopivaa ruumiinravintoa mukavasti käden ulottuville? Ja tämä Mestarin tekemä suuri päätös on kuvailtu teille kiusauksena – vihollisten muka esittämänä haasteena, että hän ”käskisi näiden kivien muuttua leiviksi”.
136:6.2 (1518.1) Näin Jeesus teki ratkaisunsa taas uudesta ja johdonmukaisesta toimintaperiaatteesta koko hänen jäljellä olevaa maan päällä suorittamaansa toimintaa ajatellen. Kun kysymys olisi hänen henkilökohtaisista tarpeistaan ja ylipäätään myös hänen suhteistaan muihin persoonallisuuksiin, niiden osalta hän teki nyt tietoisen valinnan, jonka mukaan hän noudattaisi tietä, joka kuuluu normaaliin maalliseen olemassaoloon; hän teki yksiselitteisen päätöksen olla noudattamatta toimintaperiaatetta, joka merkitsisi hänen itsensä asettamien luonnonlakien ylittämistä, rikkomista tai niille väkivallan tekemistä. Mutta hän ei voinut luvata itselleen, kuten hänen Personoitu Suuntaajansa jo oli häntä varoittanutkin, etteikö näitä luonnonlakeja saatettaisi tietyissä ajateltavissa olevissa olosuhteissa suuresti nopeuttaa. Jeesus päätti, että hänen elämäntyönsä tulisi periaatteessa järjestymään ja sujumaan luonnonlakien mukaan ja sopusoinnussa olemassa olevan yhteiskuntaorganisaation kanssa. Tällaisen elämänohjelman valitessaan Mestari teki itse asiassa päätöksen pidättyä ihmeiden ja tunnustekojen tekemisestä. Ja taas hän teki päätöksen ”Isän tahdon” hyväksi; jälleen hän luovutti kaiken Paratiisin-Isänsä käsiin.
136:6.3 (1518.2) Jeesuksen ihmisolemus saneli, että hänen ensimmäinen velvollisuutensa oli itsensäsäilyttäminen; se on ajallisuuden ja avaruuden maailmoissa elävän luonnollisen ihmisen normaali suhtautumistapa ja on sen vuoksi Urantian kuolevaisen oikeutettu reaktio. Mutta Jeesus ei ollut kiinnostunut pelkästään tästä maailmasta ja sen luoduista, vaan hän eli elämän, jonka tarkoituksena oli opettaa ja innostaa kokonaisen laajalle ulottuvan universumin moninaisia luotuja.
136:6.4 (1518.3) Jo ennen kasteessaan kokemaansa valaistumista Jeesus oli elänyt elämäänsä taivaallisen Isänsä tahtoa ja opastusta kaikessa viimeiseen asti noudattaen. Hän teki ponnekkaan päätöksen osoittaa edelleenkin tällaista ehdotonta kuolevaisen olennon luottavaisuutta Isän tahtoa kohtaan. Hän aikoi seurata luonnonvastaista kurssia: Hän päätti, ettei hänen tavoitteenaan olisi itsensäsäilyttäminen. Hän päätti pitää edelleenkin kiinni periaatteesta, jonka mukaan hän kieltäytyi puolustamasta itseään. Hän puki johtopäätöksensä niiksi pyhien kirjoitusten sanoiksi, jotka olivat tuttuja hänen ihmismielelleen: ”Ei ihminen elä yksin leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.” Päätyessään tällaiseen ratkaisuun nälkänä ilmenevän fyysisen puolensa ruokahalun osalta Ihmisen Poika toi julki lopullisen kantansa kaikkiin muihin lihallisiin tarpeisiin ja ihmisolemuksen luonnollisiin herätteisiin.
136:6.5 (1518.4) Ihmisen yläpuolella olevalle tasolle kuuluvaa valtaansa hän saattaisi kenties käyttää muiden hyväksi, muttei milloinkaan itsensä hyväksi. Hän noudatti tätä toimintaperiaatetta johdonmukaisesti loppuun saakka, sillä hänestä sanottiin ivallisesti: ”Muita hän kyllä pelasti, mutta itseäänpä ei pelastamaan kykenekään.” Koska hän ei tahtonut.
136:6.6 (1518.5) Juutalaiset odottivat Messiasta, joka tekisi vielä Mooseksenkin tekemiä ihmetekoja suurempia ihmeitä; Mooseksestahan tiedettiin kertoa, että hän oli autiomaassa saanut veden pulppuamaan kalliosta ja erämaassa ruokkinut mannalla heidän esi-isiään. Jeesus tiesi, minkälaatuista Messiasta hänen maanmiehensä odottivat, ja hänellä oli kaikki kyvyt ja kaikki oikeudet täyttää heidän hurjimmatkin odotuksensa, mutta hän päätti, ettei tällainen voimaa ja kunniaa uhoava suurisuuntainen ohjelma olisi hänen ohjelmansa. Jeesus piti tuollaista toimintalinjaa, joka olisi tiennyt odotettujen ihmetekojen tekemistä, paluuna muinaisiin aikoihin, joille olivat ominaisia mistään tietämätön taikuus ja sivistymättömien poppamiesten viheliäiset puuhastelut. Luotujensa pelastukseksi hän saattaisi mahdollisesti nopeuttaa luonnonlain toimintaa, mutta että hän omaksi hyödykseen tai kanssaihmisissään pelonsekaista kunnioitusta herättääkseen rikkoisi omia lakejaan, sellaista hän ei tekisi. Ja Mestarin päätös oli peruuttamaton.
136:6.7 (1518.6) Jeesus murehti kansansa puolesta. Hän ymmärsi varsin hyvin, miten heidät oli johdettu odottamaan tulevaa Messiasta, aikaa, jolloin ”maa tuottaisi antimiaan kymmentuhatkertaisesti ja yhdessä viinipuussa olisi tuhat oksaa ja jokainen oksa kantaisi tuhatta rypäleterttua ja jokainen terttu sisältäisi tuhat rypälettä ja jokainen rypäle antaisi kannullisen viiniä.” Juutalaiset uskoivat Messiaan tuovan tullessaan satumaisen ylenpalttisuuden aikakauden. Heprealaisia oli pitkään ruokittu ihmeistä kertovin perimätiedoin ja ihmetekojen värittämin legendoin.
136:6.8 (1519.1) Hän ei ollut Messias, joka tulisi lisäämään leivän ja viinin määrän moninkertaiseksi. Hän ei tullut huolehtimaan pelkästään ajallisista tarpeista, vaan hän tuli ilmoittamaan taivaassa olevasta Isästään maan päällä oleville lapsilleen, ja samalla hän koetti johdattaa maiset lapsensa tulemaan mukaansa vilpittömään yritykseen elää elämäänsä niin, että täyttää taivaassa olevan Isän tahdon.
136:6.9 (1519.2) Tällä päätöksellään Jeesus Nasaretilainen teki tilannetta seuraavalle universumille selväksi, mikä mielettömyys ja synti kätkeytyy siihen, että käyttää jumalallisia lahjojaan ja Jumalalta saamiaan kykyjä väärin oman persoonansa korostamiseen tai puhtaasti itsekkääseen voitonpyyntiin ja kunniantavoitteluun. Se juuri oli Luciferin ja Caligastian synti.
136:6.10 (1519.3) Tämä Jeesuksen tekemä suuri päätös kuvastaa dramaattisella tavalla sitä totuutta, etteivät itsekäs tyydytyksentavoittelu ja aistillinen nautiskelu yksinään ja sinänsä kykene tuottamaan kehittyville ihmisolennoille onnea. Kuolevaisten olemassaoloon kuuluu korkeampiakin arvoja – älyllisiin saavutuksiin yltäminen ja hengellisiin tuloksiin pääseminen –, jotka menevät kauas ihmisen puhtaasti fyysisten tarpeiden ja halujen välttämättömän tyydyttämisen yli. Ihmisen luonnolta saaman varustuksen osana olevat lahjakkuus ja kyvykkyys tulisi omistaa etupäässä hänen korkeampien mielen ja hengen kykyjensä kehittämiseen ja jalontamiseen.
136:6.11 (1519.4) Näin Jeesus paljasti universuminsa luoduille uutta ja parempaa tietä merkitsevän menetelmän, elämiseen kätkeytyvät korkeammat moraaliset arvot ja avaruuden maailmoissa esiintyvään evolutionaariseen ihmisolemassaoloon sisältyvät syvemmät hengellisen tyydytyksen lähteet.
136:7.1 (1519.5) Tehtyään päätöksensä sellaisista asioista kuin ravinto ja fyysinen huolenpito hänen aineellisen ruumiinsa tarpeista sekä huoli omasta ja tovereidensa terveydestä, jäljellä oli vielä muita ratkaisua vaativia ongelmia. Miten hän suhtautuisi joutuessaan henkilökohtaiseen vaaraan? Hän päätti noudattaa normaalia varovaisuutta oman ihmispersoonansa turvallisuuden suhteen ja suorittaa järkevät varotoimenpiteet estääkseen lihallisessa hahmossa elämänsä elämänvaiheen ennenaikaisen päättymisen mutta kieltäytyä kaikenlaisesta yli-inhimillisestä väliintulosta, sitten kun hänen lihallista elämäänsä uhkaava kriisi tulisi. Tätä päätöstä muovatessaan Jeesus istui puun varjossa kallionkielekkeellä, syvä jyrkänne suoraan edessään. Hän oli täysin tietoinen siitä, että hän voisi heittäytyä kielekkeeltä alas tyhjyyteen ilman että hänelle voisi tapahtua mitään, mikä häntä vahingoittaisi, mikäli hän kumoaisi ensimmäisen suuren päätöksensä olla kutsumatta taivaan älyllisiä olentojaan puuttumaan hänen Urantialla suorittamaansa elämäntyöhön, ja mikäli hän julistaisi mitättömäksi toisen päätöksensä, jossa oli kysymys hänen suhtautumisestaan itsensäsäilyttämiseen.
136:7.2 (1519.6) Jeesus tiesi maanmiestensä odottavan Messiasta, joka olisi luonnonlakien yläpuolella. Syvälle hänen mieleensä oli syöpynyt tämä tekstikohta: ”Ei kohtaa sinua onnettomuus, eikä vitsaus lähesty sinun majaasi. Sillä hän on paneva enkelinsä huolehtimaan sinusta, varjelemaan sinua kaikilla teilläsi. He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi.” Tämäntapainen vapauksien ottaminen, tällainen hänen Isänsä säätämien painovoimalakien uhmaaminen, olisiko sellainen oikeutettua siinä tapauksessa, että hän sillä keinoin suojelisi itseään mahdolliselta vahingoittumiselta tai mahdollisesti jopa voittaisi väärin opetetun ja hämmentyneen kansansa luottamuksen? Mutta tällainen toimintalinja, miten oivallisesti se merkkiä odottavia juutalaisia tyydyttäisikin, ei olisi ilmoitus hänen Isästään, vaan kyseenalaista leikittelyä voimassa olevilla universumien universumin laeilla.
136:7.3 (1519.7) Tämän kaiken ymmärtäessänne ja tietäessänne, että Mestari oman käyttäytymisensä osalta kieltäytyi toimimasta säätämiään luonnonlakeja uhmaten, tiedätte myös varmaksi, ettei hän koskaan kävellyt veden päällä eikä tehnyt mitään muutakaan, joka olisi loukannut hänen säätämäänsä, maailman hallitsemista koskevaa aineellista järjestystä; se tietenkin aina mielessä pitäen, ettei vielä ollut keksitty tapaa, jolla hän olisi voinut kokonaan vapautua siitä puutteesta, että hän ei Personoidun Suuntaajan toimivaltaan siirrettyjen asioiden yhteydessä kyennyt kontrolloimaan aikatekijää.
136:7.4 (1520.1) Koko maisen elämänsä ajan Jeesus oli johdonmukaisen uskollinen tälle päätökselleen. Fariseukset saivat irvaillen kehottaa häntä antamaan merkin, sivustakatsojat saivat Pääkallonpaikalla haastaa häntä astumaan alas ristiltä, mutta hän pysyi lujasti päätöksessä, jonka hän nyt puheena olevana hetkenä kukkulan rinteellä teki.
136:8.1 (1520.2) Seuraavassa suuressa ongelmassa, jonka kanssa tämä Jumala-ihminen painiskeli ja jonka hän kohta ratkaisi taivaassa olevan Isän tahdon mukaisesti, oli kysymys siitä, tulisiko hänen kanssaihmistensä huomion herättämiseen ja heidän kannatuksensa saamiseen käyttää joitakin omia yli-inhimillisiä kykyjään vaiko ei. Pitäisikö hänen jollakin tavoin turvautua universumivaltuuksiinsa sen haikailun tyydyttämiseksi, jota juutalaiset osoittivat näyttävyyttä ja ihmeellisyyttä kohtaan? Hän päätti, ettei hänen pidä niin tehdä. Hän päätyi sellaisen menettelytapaperiaatteen kannalle, joka sulki pois kaikki mainitunlaiset menettelyt keinona tuoda tehtävänsä ihmisten tietoisuuteen. Ja hän noudatti johdonmukaisesti tätä suurta päätöstä. Jopa silloin kun hän salli lukuisten aikaa lyhentävien laupeudenpalvelusten tulla julki, hän miltei poikkeuksetta kehotti parantavan hoivansa kohteita olemaan kertomatta kenellekään hyödykseen tulleesta edusta. Ja aina hän torjui vihamiestensä ivallisen haasteen, kun nämä sanomalla ”anna meille merkki” vaativat häntä todistamaan ja osoittamaan jumalallisuutensa.
136:8.2 (1520.3) Suurta viisautta osoittaen Jeesus näki ennakolta, että tunnustekojen ja ihmeiden tekeminen saisi aikaan vain ulkokohtaista uskollisuutta sikäli, että sellainen herättäisi aineellisessa mielessä suurta pelkoa; sellaiset esitykset eivät ilmoittaisi Jumalasta eivätkä pelastaisi ihmisiä. Hän kieltäytyi ryhtymästä pelkäksi ihmeidentekijäksi. Hän päätti, että hän syventyisi vain yhteen ainoaan tehtävään: taivaan valtakunnan perustamiseen.
136:8.3 (1520.4) Koko tämän suurimerkityksisen dialogin ajan, jolloin Jeesus kävi vuoropuhelua itsensä kanssa, läsnä oli kyselevä ja lähes epäileväinen inhimillinen elementti, sillä Jeesus oli ihminen yhtä hyvin kuin Jumala. Ilmeistähän oli, etteivät juutalaiset ottaisi häntä koskaan vastaan Messiaana, ellei hän tekisi ihmeitä. Sitä paitsi, jos hän suostuisi tekemään vaikka vain yhdenkin luonnonvastaisen teon, silloin ihmismieli tietäisi sen tapahtuneen kiistatta jumalallisen mielen mukaan. Olisiko sopusoinnussa ”Isän tahdon” kanssa, että jumalallinen mieli antaisi tämän verran myöten ihmismielen epäileväisyydelle? Jeesus päätteli, että se ei sitä olisi, ja esitti Personoidun Suuntaajan läsnäolon riittäväksi todisteeksi jumaluudesta kumppanuudessa ihmisyyden kanssa.
136:8.4 (1520.5) Jeesus oli matkustellut paljon; hän muisti Rooman, Aleksandrian ja Damaskoksen. Hän tunsi maailmassa vallitsevat menettelytavat – sen, miten ihmiset kompromisseja tekemällä ja diplomatiaa harjoittamalla pääsivät politiikassa ja kaupankäynnissä tavoitteisiinsa. Käyttäisikö hän tätä tietoa edistääkseen asiaa, jonka vuoksi hän oli maan päälle tullut? Ei! Hän päätti valtakuntaa perustaessaan olla myöskään tekemättä mitään kompromisseja tämän maailman viisauden ja varallisuuden suoman vaikutusvallan kanssa. Jälleen kerran hän päätti luottaa yksinomaan Isän tahtoon.
136:8.5 (1520.6) Jeesus oli täysin tietoinen oikoteistä, jotka olivat avoinna sellaiselle, jolla oli hänen valtaoikeutensa. Hän tiesi monta tapaa, joilla hänen oman kansansa ja koko maailman huomio saataisiin välittömästi kohdistumaan häneen. Jerusalemissa vietettäisiin kohta pääsiäistä, ja kaupunki olisi tungokseen asti täynnä vierailijoita. Hän voisi nousta temppelin harjalle ja kävellä ilmassa ällistyksen vallassa olevan kansanpaljouden edessä. Sellainen olisi heidän odottamansa Messias. Mutta myöhemmin hän tuottaisi heille pettymyksen, sillä hän ei ollut tullut nostamaan Daavidin valtaistuinta taas pystyyn. Ja hän tiesi, miten tulokseton Caligastian noudattama menetelmä oli, joka merkitsi yritystä ohittaa se luonnollinen, hidas ja varma tapa, jolla jumalallinen tarkoitusperä toteutetaan. Ja taas Ihmisen Poika kumarsi kuuliaisena sille, mikä on Isän tie, Isän tahto.
136:8.6 (1521.1) Jeesus päätti perustaa taivaan valtakunnan ihmiskunnan sydämiin luonnonmukaisin, tavallisin, vaikein ja vaivalloisin menetelmin, täsmälleen sellaisin menettelytavoin, jollaisia hänen maisten lastensa pitää tämän taivaan valtakunnan laajenemisen ja edistymisen hyväksi työskennellessään myöhemmin noudattaa. Sillä Ihmisen Poika tiesi hyvin, että ”vasta monen koettelemuksen kautta monikin kaikkien aikakausien lapsista valtakuntaan astuisi.” Jeesus oli nyt käymässä läpi sitä suurta koetusta, jonka sivistynyt ihminen joutuu läpikäymään, kun hänellä on valtaa ja hän kuitenkin lujasti kieltäytyy käyttämästä sitä puhtaasti itsekkäiden tai henkilökohtaisten tarkoitusperien hyväksi.
136:8.7 (1521.2) Tarkastellessanne Ihmisen Pojan elämää ja kokemusta, teidän olisi aina pidettävä mielessä, että Jumalan Poika oli ruumiillistunut olento, jolla oli ensimmäisen vuosisadan ihmisen mieli, ei suinkaan kahdennenkymmenennen tai minkään muunkaan vuosisadan kuolevaisen mieli. Näin sanoessamme tarkoitamme välittää sen ajatuksen, että Jeesuksen inhimilliset kyvyt oli saatu luonnollista tietä. Hän oli oman aikansa perintö- ja ympäristötekijöiden ynnä saamansa opetuksen ja koulutuksen tuote. Hänen ihmisyytensä oli aitoa, luonnollista, kokonaan peräisin tuon ajan ja sukupolven aktuaalista älyllistä statusta ja sosiaalisia ja taloudellisia olosuhteita edeltäneistä vaiheista ja mainittujen tilanteiden ja olosuhteiden kasvattama. Vaikka tämän Jumala-ihmisen kokemukseen aina kuuluikin mahdollisuus, että jumalallinen mieli nousisi ihmisälyn yläpuolelle, siitä huolimatta hänen ihmismielensä toimiessa, ja niin kuin se toimi, se toki toimi niin kuin tapasi tehdä varsinainenkin kuolevaisen mieli tuon ajan ihmisen ympäristön tarjoamissa olosuhteissa.
136:8.8 (1521.3) Jeesus toi valtavan universuminsa kaikkien maailmojen nähtäville, miten mieletöntä oli luoda keinotekoisia tilanteita vain, jotta osoittaisi omaavansa rajoittamatonta valtaa tai päästäisi poikkeuksellisen mahtinsa vapaasti valloilleen tarkoituksenaan moraalisten arvojen kohottaminen ja hengellisen edistyksen vauhdittaminen. Jeesus päätti, ettei hän sallisi käyttää sitä tehtävää, jonka vuoksi hän maan päällä oli, makkabealaisten hallituskauden tuottaman pettymyksen toistamiseen. Hän ei suostunut käyttämään jumalallisia attribuuttejaan väärin sellaiseen tarkoitukseen, että hän olisi niiden avulla hankkinut ansaitsematonta kansansuosiota tai saavuttanut poliittista vaikutusvaltaa. Hän ei suostuisi muuntamaan jumalallista ja luovaa energiaa kansalliseksi mahdiksi tai kansainväliseksi vaikutusvallaksi. Jeesus Nasaretilainen ei suostunut tekemään myönnytyksiä pahalle, saati tekemään sopimusta synnin kanssa. Mestari asetti uskollisuutensa Isän tahtoa kohtaan voitonriemuisesti jokaisen muun maisen ja ajallisen näkökohdan yläpuolelle.
136:9.1 (1521.4) Ratkaistuaan sellaiset periaatekysymykset, jotka liittyivät hänen omakohtaisiin asenteisiinsa luonnonlakia ja hengellistä valtaa kohtaan, hän kiinnitti huomionsa Jumalan valtakuntaa julistettaessa ja sitä perustettaessa käytettävien menettelytapojen valintaan. Johannes oli tämän työn jo pannut alulle; millä tavoin hän voisi jatkaa tätä sanomaa? Millä tavoin hänen pitäisi ottaa vastatakseen Johanneksen tehtävästä? Miten hänen pitäisi organisoida seuraajansa, jotta näiden toiminta olisi tehokasta ja yhteistyö järkevää? Jeesus oli nyt lähestymässä sitä lopullista päätöstä, joka estäisi häntä enää pitämästä itseään juutalaisena Messiaana, ainakaan sellaisena Messiaana, jollaiseksi tämä kansan parissa tuohon aikaan miellettiin.
136:9.2 (1522.1) Juutalaiset näkivät mielessään vapahtajan, joka saapuisi ihmeidentekijän mahteineen lyömään maahan Israelin viholliset ja asettamaan puutteesta ja sorrosta vapautetut juutalaiset maailman valtiaiksi. Jeesus tiesi, ettei tämä toive koskaan toteutuisi. Hän tiesi, että taivaan valtakunnan kohdalla kysymys oli siitä, että paha syöstään ihmissydämissä vallasta, ja että se oli puhtaasti hengellisyyttä koskeva asia. Hän punnitsi ajatuksissaan, miten viisasta olisi hengellisen valtakunnan alkamisen merkiksi järjestää loistava ja häikäisevä voimannäyte – ja tällainen toimintalinja olisi ollut luvallinen ja kuulunut täysin Mikaelin toimivallan piiriin –, mutta hän tyystin torjui tällaiset kaavailut. Hän ei tekisi myönnytyksiä Caligastian vallankumouksellisille menettelytavoille. Hän oli voittanut maailman potentiaalisesti sillä, että hän alistui Isän tahtoon, ja hän aikoi päättää työnsä niin kuin hän sen oli aloittanutkin, ja tehdä sen Ihmisen Poikana.
136:9.3 (1522.2) Pystytte tuskin kuvittelemaan, mitä Urantialla olisi tapahtunut, jos tämä Jumala-ihminen, joka potentiaalin osalta piti tuolloin hallussaan kaikkea valtaa taivaassa ja maan päällä, olisi aikanaan päättänyt kääriä auki suvereenisuuden sotalipun ja järjestää ihmeidentekijäpataljoonansa taistelujärjestykseen! Mutta hän ei tekisi myönnytyksiä. Hän ei palvelisi pahaa, niin kuin muka sellaisesta saattaisi kehkeytyä jumalanpalvontaa. Hän pitäytyisi siihen, mikä on Isän tahto. Hän julistaisi tilannetta seuraavalle universumille: ”Teidän tulee palvoa Herraa, teidän Jumalaanne, ja vain häntä teidän tulee palvella.”
136:9.4 (1522.3) Kun päivät kuluivat, Jeesus tajusi aina vain selkeämmin, minkälainen totuuden julkituoja hänestä olisi tuleva. Hän näki, ettei Jumalan tie olisi helppo tie. Hän alkoi käsittää, että hänen ihmisen kokemuksensa loppuajan malja voisi mahdollisesti olla katkera, mutta hän päätti juoda sen.
136:9.5 (1522.4) Nyt myös hänen ihmismielensä sanoo hyvästit Daavidin valtaistuimelle. Askel askeleelta tämä ihmismieli seuraa jumalallisen mielen kulkua. Ihmismieli asettaa yhä kysymyksiä, mutta nyt se poikkeuksetta hyväksyy jumalalliset vastaukset lopullisiksi päätöksiksi tässä elämässä, jossa yhdistyvät niin se, että hän elää ihmisenä tässä maailmassa, kuin se, että hän kaiken aikaa varauksetta alistuu noudattamaan Isän ikuista ja jumalallista tahtoa.
136:9.6 (1522.5) Rooma oli läntisen maailman valtiatar. Ihmisen Poika, tuona hetkenä eristyneisyydessä ja näitä suurimerkityksisiä päätöksiä tekemässä, taivaan sotajoukot komennossaan, edusti juutalaisten viimeistä mahdollisuutta päästä maailman herruuteen. Mutta tämä tästä maailmasta syntynyt juutalainen, jonka hallussa oli näin valtava viisaus ja voima, ei suostunut käyttämään universumiavujaan sen paremmin itsensä suureksi tekemiseen kuin kansansa valtaistuimelle nostamiseenkaan. Hän näki niin sanotusti ”tämän maailman valtakunnat”, ja hänellä oli valta valloittaa ne. Edentian Kaikkein Korkeimmat olivat luovuttaneet kaikki nämä valtuudet hänen käsiinsä, mutta hän ei halunnut niitä. Tämän maailman valtakunnat olivat liian vähäpätöisiä kiinnostaakseen kokonaisen universumin Luojaa ja Hallitsijaa. Hänellä oli vain yksi tavoite: Jumalan tekeminen entistä tunnetummaksi ihmisten keskuudessa, valtakunnan perustaminen, eli se, että taivaallinen Isä hallitsisi ihmiskunnan sydämissä.
136:9.7 (1522.6) Ajatus taistelusta, riitelystä ja teurastuksesta tuntui Jeesuksesta etovalta; missään sellaisessa hän ei halunnut olla mukana. Hän tahtoi esiintyä maan päällä Rauhan Ruhtinaana tehdäkseen tunnetuksi rakkauden Jumalaa. Ennen kastettaan hän oli taas kerran torjunut seloottien esittämän tarjouksen, jonka mukaan hänen olisi pitänyt johtaa heidät kapinaan roomalaisia sortajia vastaan. Ja nyt hän teki lopullisen päätöksensä niiden kirjoitusten osalta, jotka hänen äitinsä oli hänelle opettanut, sellaisten kuin: ”Herra lausui minulle: ’Sinä olet minun Poikani; tänä päivänä minä sinut synnytin. Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi. Rautaisella valtikalla sinä ne muserrat; niin kuin saviastian sinä ne isket pirstaleiksi.’”
136:9.8 (1522.7) Jeesus Nasaretilainen päätteli, etteivät tällaiset tekstikohdat viitanneet häneen. Lopulta ja lopullisesti Ihmisen Pojan ihmismieli sysäsi täysin syrjään kaikki nämä Messiaaseen liittyneet vaikeudet ja ristiriitaisuudet: heprealaiskirjoitukset, vanhempien antaman opetuksen, hashenin opetukset, juutalaisten odotukset ja ihmisperäiset kunnianhimoiset kaipaukset. Hän teki lopullisen ja peruuttamattoman päätöksen omasta toimintalinjastaan. Hän palaisi Galileaan ja ryhtyisi melua pitämättä julistamaan valtakuntaa ja luottaisi siihen, että hänen Isänsä (Personoitu Suuntaaja) päivä päivältä rakentaisi toiminnan yksityiskohdat.
136:9.9 (1523.1) Näillä päätöksillään Jeesus näytti arvokasta esimerkkiä koko valtavan universuminsa jokaisen maailman jokaiselle ihmiselle, kun hän kieltäytyi soveltamasta aineellisia koettimia hengellisten ongelmien koettelemiseen ja kun hän kieltäytyi osoittamasta ylimielistä uhmaa luonnonlakeja kohtaan. Ja hän näytti innoittavaa esimerkkiä universumilojaalisuudesta ja moraalisesta suuruudesta kieltäytyessään ottamasta käsiinsä ajallista valtaa hengellisen kunnian esinäytöksenä.
136:9.10 (1523.2) Jos Ihmisen Pojalla oli kasteensa jälkeen kukkuloille noustessaan joitakin epäilyksiä tehtävästään ja sen luonteesta, mitään epäilyksiä hänellä ei enää ollut, kun hän palasi tovereidensa luokse eristyneisyydessä ja päätöksiä tehden vietettyjen neljänkymmenen päivän kuluttua.
136:9.11 (1523.3) Jeesus oli laatinut ohjelman Isän valtakunnan perustamiselle. Hän ei tule huolehtimaan ihmisten fyysisten tarpeiden tyydyttämisestä. Hän ei tule jakelemaan leipää väkijoukoille, kuten oli vasta vähän aikaa sitten nähnyt Roomassa tehtävän. Hän ei ihmeitä tekemällä houkuttelisi huomiota puoleensa, vaikka juutalaiset juuri senlaatuista vapahtajaa odottivatkin. Hän ei myöskään pyrkisi saamaan hengellistä sanomaa hyväksytyksi antamalla näytöksen poliittisesta vallasta tai ajallisista toimivaltuuksista.
136:9.12 (1523.4) Hylätessään nämä menetelmät, joilla hänen olisi pitänyt kohottaa tulevan valtakunnan arvoa odotuksentäyteisten juutalaisten silmissä, Jeesus varmisti samalla, että nämä samat juutalaiset epäröimättä ja lopullisesti torjuisivat kaikki hänen arvovaltaan ja jumalallisuuteen kohdistuvat vaatimuksensa. Kaikesta tästä tietoisena Jeesus koetti kauan aikaa estää seuraajiaan puhumasta hänestä Messiaana.
136:9.13 (1523.5) Koko julkisen toimintansa ajan hän joutui tavan takaa selviytymään kolmesta tilanteesta: häneltä vaadittiin ruokaa, häntä vaadittiin tekemään ihmeitä ja lopulta häneltä pyydettiin, että hän sallisi seuraajiensa tehdä hänestä kuninkaan. Mutta Jeesus ei koskaan poikennut päätöksistä, jotka hän teki näiden Perean kukkuloiden yksinäisyydessä viettämiensä päivien aikana.
136:10.1 (1523.6) Tämän ikimuistettavan eristyneisyytensä viimeisenä päivänä, ennen kuin Ihmisen Poika poistui vuorelta liittyäkseen Johanneksen ja tämän opetuslasten seuraan, hän teki viimeisen päätöksensä. Ja tämän päätöksensä hän viestitti Personoidulle Suuntaajalle seuraavin sanoin: ”Ja kaikissa muissa asioissa, niin kuin näissä, joista nyt on päätökset kirjattu, lupaan sinulle alistuvani Isäni tahtoon.” Ja nämä sanat lausuttuaan hän laskeutui alas vuorelta. Ja hänen kasvonsa loistivat hengellisen voiton ja moraalisen tuloksiinpääsyn kirkkautta.
Urantia-kirja
Luku 137
137:0.1 (1524.1) VARHAIN lauantaiaamuna, helmikuun 23. päivänä vuonna 26 jKr. Jeesus palasi kukkuloilta liittyäkseen taas Johanneksen seurueeseen, joka oli leiriytynyt Pellaan. Koko tuon päivän ajan Jeesus liikkui kansanpaljouden seassa. Hän hoivasi muuatta miehenalkua, joka oli kaatuessaan loukannut itsensä. Hän taivalsi läheiseen Pellan kylään ja vei poikasen turvallisesti tämän vanhempien hoitoon.
137:1.1 (1524.2) Tuona sapattina kaksi Johanneksen eturivin opetuslasta vietti paljon aikaansa Jeesuksen seurassa. Kaikista Johanneksen seuraajista muuan Andreas-niminen oli se, johon Jeesus oli tehnyt syvimmän vaikutuksen. Hän oli Jeesuksen seurana, kun tämä kävi loukkaantuneen pojan kanssa Pellassa. Paluumatkalla Johanneksen tapaamispaikalle hän esitti Jeesukselle monia kysymyksiä, ja vähän ennen määräpaikkaansa saapumistaan he pysähtyivät hetkeksi keskustelemaan. Keskustelun kuluessa Andreas sanoi: ”Olen tarkkaillut sinua, aina siitä lähtien kun tulit Kapernaumiin, ja uskon, että olet se uusi Opettaja, ja vaikken kaikkea opetustasi ymmärräkään, olen tehnyt vakaan päätöksen seurata sinua. Tahtoisin istua jalkojesi juuressa ja saada kuulla koko totuuden uudesta valtakunnasta.” Ja harrasta vakuuttavuutta säteillen Jeesus toivotti Andreaksen tervetulleeksi ensimmäiseksi apostolikseen siihen kahdentoista jäsenen ryhmään, jonka oli määrä uurastaa hänen kanssaan tehtäessä työtä uuden, Jumalan valtakunnan perustamiseksi ihmisten sydämeen.
137:1.2 (1524.3) Andreas oli hiljainen Johanneksen työskentelyn tarkkailija ja siihen vilpittömästi uskova, ja hänellä oli varsin kyvykäs ja intomielinen veli, nimeltään Simon, joka oli Johanneksen oivallisimpia opetuslapsia. Eikä olisi väärin sanoa, että Simon oli yksi Johanneksen tärkeimmistä kannattajista.
137:1.3 (1524.4) Kohta sen jälkeen kun Jeesus ja Andreas palasivat leirille, Andreas etsi käsiinsä veljensä Simonin ja vieden tämän sivummalle hän ilmoitti tulleensa omassa mielessään siihen johtopäätökseen, että Jeesus oli se suuri Opettaja ja että hän oli sitoutunut opetuslapseksi. Hän jatkoi puhettaan kertomalla Jeesuksen hyväksyneen hänen palvelutarjouksensa ja ehdottamalla, että Simonkin menisi Jeesuksen luo tarjoutumaan toveripiiriin, joka toimisi uuden valtakunnan palveluksessa. Simon sanoi: ”Heti siitä lähtien, kun tämä mies ryhtyi työskentelemään Sebedeuksen veistämöllä, olen uskonut hänen olevan Jumalan lähettämä, mutta entä Johannes? Pitääkö meidän hylätä hänet? Olisiko se oikein?” Keskustelun päätteeksi he sopivat menevänsä samaa tietä kysymään neuvoa Johannekselta. Ajatus kahden kyvykkään neuvonantajansa ja kahden lupaavimman opetuslapsensa menettämisestä suretti Johannesta, mutta urheasti hän vastasi heidän tiedusteluihinsa sanomalla: ”Tämä on vasta alku; työni on kohta tehty, ja meistä kaikista tulee hänen opetuslapsiaan.” Silloin Andreas viittasi Jeesusta astumaan sivummalle ja ilmoitti samalla, että hänen veljensä halusi liittyä uuden valtakunnan palvelukseen. Ja tervehtiessään Simonia toisena apostolinaan Jeesus sanoi: ”Simon, innostuksesi ansaitsee kiitoksen, mutta valtakunnan työlle se on vaarallista. Kehotan sinua harkitsemaan paremmin puheitasi. Tahtoisin muuttaa nimesi Pietariksi.”
137:1.4 (1525.1) Pellassa asuvat vahingoittuneen pojan vanhemmat olivat pyytämällä pyytäneet Jeesusta viettämään yönsä heidän luonaan, pitämään kotinaan heidän taloaan, ja Jeesus oli luvannut niin tehdä. Ennen kuin Jeesus erosi Andreaksesta ja tämän veljestä, hän sanoi: ”Varhain huomisaamuna menemme Galileaan.”
137:1.5 (1525.2) Sen jälkeen kun Jeesus oli palannut yöksi Pellaan, ja Andreaksen ja Simonin vielä keskustellessa siitä, minkäluonteista heidän palvelunsa tulevan valtakunnan perustamisen yhteydessä mahtaisi olla, tapahtumapaikalle saapuivat Sebedeuksen pojat Jaakob ja Johannes, jotka olivat pitkän ja tuloksettoman retken jälkeen hetki sitten palanneet kukkuloilta Jeesusta etsimästä. Kuullessaan Simon Pietarin kertovan, kuinka hänestä ja hänen veljestään Andreaksesta oli tullut ensimmäiset hyväksytyt uuden valtakunnan neuvonantajat, ja että heidän oli määrä huomenissa lähteä uuden Mestarinsa mukana Galileaan, sekä Jaakob että Johannes murhettuivat. He olivat tunteneet Jeesuksen jo jonkin aikaa, ja he rakastivat häntä. He olivat etsineet häntä kukkuloilta monta päivää, ja nyt he tulivat takaisin kuullakseen, että jotkut muut olikin asetettu heidän edelleen. He tiedustelivat, minne Jeesus oli mennyt, ja lähtivät kiireesti hänen peräänsä.
137:1.6 (1525.3) Jeesus oli unessa, kun he saapuivat hänen majapaikalleen, mutta he herättivät hänet sanoen: ”Kuinka on selitettävissä, että sinä sillä aikaa kun me, jotka näin kauan olemme eläneet kanssasi, olemme etsimässä sinua kukkuloilta, menet ja asetat muut meidän edellemme valitsemalla Andreaksen ja Simonin ensimmäisiksi työtovereiksesi uudessa valtakunnassa?” Jeesus vastasi heille: ”Olkaa tyynet sydämessänne ja kysykää itseltänne: ’Kuka määräsi, että teidän pitäisi etsiä Ihmisen Poikaa, kun hän oli toimittamassa Isänsä asioita?’” Heidän kerrottuaan pitkällisen, kukkuloilla suorittamansa etsinnän yksityiskohdat Jeesus antoi heille muita neuvoja: ”Teidän tulisi oppia etsimään uuden valtakunnan salaisuutta sydämestänne eikä kukkuloilta. Se, mitä etsiskelitte, oli jo läsnä sielussanne. Olette totisesti veljiäni – ei minun teitä tarvinnut ottaa vastaan – tehän jo kuuluitte valtakuntaan, ja teidän tulisi olla hyvillä mielin ja laittautua valmiiksi lähteäksenne tekin kanssamme huomenissa Galileaan.” Silloin Johannes rohkaisi mielensä ja kysyi: ”Mutta, Mestari, olemmeko me, Jaakob ja minä, työtovereitasi uudessa valtakunnassa, aivan kuten Andreas ja Simon?” Jeesus laski käden kummankin olkapäälle sanoen: ”Veljeni, tehän olitte kanssani valtakunnan hengessä, jo ennen kuin nämä toiset pyysivät tulla vastaanotetuiksi. Teillä, veljeni, ei ole mitään tarvetta esittää pyyntöä päästä valtakuntaan, sillä olette olleet kanssani valtakunnassa alusta alkaen. Ihmisten silmissä toiset saattavat asettua edellenne, mutta sydämessäni minä tosiaankin laskin myös teidät valtakunnan neuvostoihin kuuluviksi, jo ennen kuin edes ajattelitte sitä minulta pyytää. Ja samalla tavoin ensimmäisiä olisitte saattaneet olla ihmistenkin silmissä, ellette olisi olleet poissa toimittamassa tehtävää, joka oli hyvää tarkoittava, mutta jonka olitte itse itsellenne osoittaneet, eli olitte etsimässä häntä, joka ei ollut kadoksissa. Älkää tulevassa valtakunnassa pitäkö mielessänne asioita, jotka ruokkivat huolestuneisuuttanne, vaan pitäkää mieluumminkin kaiken aikaa huolta vain siitä, että noudatatte taivaassa olevan Isän tahtoa.”
137:1.7 (1525.4) Jaakob ja Johannes ottivat saamansa ojennuksen pahastumatta vastaan; koskaan he eivät enää olleet kateellisia Andreakselle ja Simonille. Ja he valmistautuivat lähtemään kahden apostolitoverinsa kanssa seuraavana aamuna Galileaan. Jeesuksen valitsemista neuvonantajaperheen jäsenistä käytettiin tästä päivästä alkaen nimitystä apostoli erotukseksi häntä myöhemmin seuranneesta uskovien opetuslasten valtavasta joukkokunnasta.
137:1.8 (1525.5) Myöhään samana iltana Jaakob, Johannes, Andreas ja Simon kävivät keskustelun Johannes Kastajan kanssa, ja kyynelsilmin mutta vakain äänin tämä järkkymätön juudealaisprofeetta luopui kahdesta johtavasta opetuslapsestaan, jotta heistä tulisi tulevan valtakunnan galilealaisen Prinssin apostoleita.
137:2.1 (1526.1) Sunnuntaiaamuna, helmikuun 24. päivänä vuonna 26 jKr., Jeesus jätti hyvästit Johannes Kastajalle jokirannassa lähellä Pellaa, eikä hän enää koskaan tätä lihallisessa hahmossa tavannut.
137:2.2 (1526.2) Kun Jeesus ja hänen neljä opetuslapsi-apostoliaan läksivät Galileaan, Johanneksen seuraajien leirissä puhkesi samana päivänä suuri meteli. Ensimmäinen suuri jakautuminen oli käynnistymässä. Edellisenä päivänä Johannes oli Andreakselle ja Esralle lausunut positiivisen käsityksensä, että Jeesus oli Vapahtaja. Andreas päätti seurata Jeesusta, mutta Esra torjui lempeäluontoisen nasaretilaispuusepän ja julisti työtovereilleen: ”Profeetta Daniel julistaa, että Ihmisen Poika tulee taivaan pilvissä, voimassa ja suuressa kunniassa. Tämä galilealainen kirvesmies, tämä kapernaumilainen veneenveistäjä, ei voi olla Vapahtaja. Voiko sellainen Jumalan lahja tulla Nasaretista? Tämä Jeesushan on Johanneksen sukulainen, ja koska opettajamme on varsin lempeäsydäminen, häntä on petetty. Pysytelkäämme erossa tästä vale-Messiaasta.” Kun Johannes nuhteli Esraa siitä, mitä tämä oli puhunut, Esra erosi monien opetuslasten keralla joukosta ja riensi etelään. Ja tämä ryhmä jatkoi kastamista Johanneksen nimissä, ja lopulta se perusti lahkon niistä, jotka uskoivat Johannekseen mutta jotka eivät suostuneet hyväksymään Jeesusta. Mesopotamiassa on tämän ryhmän jäänne vielä tänäkin päivänä.
137:2.3 (1526.3) Sillä aikaa kun tämä kahnaus kuohui Johanneksen seuraajien keskuudessa, Jeesus ja hänen neljä opetuslapsi-apostoliaan olivat vaeltaneet jo pitkän taipaleen kohti Galileaa. Ennen kuin he ylittivät Jordanin päästäkseen Nainin kautta Nasaretiin, Jeesus näki edessäpäin olevaa tietä katsastaessaan erään betsaidalaisen Filippuksen, joka oli ystävänsä kanssa tulossa heitä kohti. Jeesus oli joskus aikaisemmin tuntenut Filippuksen, ja myös kaikki neljä uutta apostolia tunsivat hänet hyvin. Hän oli ystävänsä Natanaelin kanssa matkalla Johanneksen luo Pellaan saadakseen tietää lisää siitä, kun kerrottiin Jumalan valtakunnan olevan tulossa; ja Jeesuksen tapaaminen ilahdutti häntä. Filippus oli ollut Jeesuksen ihailija, aina siitä lähtien kun tämä ensi kerran saapui Kapernaumiin. Mutta Natanael, joka asui Galilean Kaanassa, ei tuntenut Jeesusta. Filippus käveli eteenpäin tervehtiäkseen ystäviään, kun Natanael puolestaan lepäili tienvarsipuun varjossa.
137:2.4 (1526.4) Pietari vei Filippuksen vähän sivummalle ja ryhtyi selittämään, että heistä kaikista, ja hän tarkoitti itseään, Andreasta, Jaakobia ja Johannesta, oli tullut Jeesuksen työtovereita uudessa valtakunnassa. Ja hän kehotti painokkaasti Filippustakin tarjoutumaan palvelukseen. Filippus oli pahassa pulassa. Mitä hänen tulisi tehdä? Siinä, ilman vähäistäkään ennakkovaroitusta – tienposkessa Jordanin äärellä – oli yhtäkkiä putkahtanut esille välitöntä ratkaisua vaativa koko elämäniän suurimerkityksisin asia. Tuossa tuokiossa hän ryhtyi vakavaan keskusteluun Pietarin, Andreaksen ja Johanneksen kanssa, sillä aikaa kun Jeesus selitti Jaakobille Kapernaumin kautta Galileaan suuntautuvan matkan pääpiirteitä. Lopulta Andreas ehdotti Filippukselle: ”Mikset kysyisi Opettajalta?”
137:2.5 (1526.5) Siinä samassa Filippukselle valkeni, että Jeesus olikin todellinen suurmies, mahdollisesti Messias, ja hän päätti noudattaa, mitä Jeesus tästä asiasta päättäisi. Ja hän meni suoraan tämän luokse kysyen: ”Opettaja, menisinkö minä Johanneksen luokse vai liittyisinkö niihin ystäviini, jotka seuraavat sinua?” Ja Jeesus vastasi: ”Seuraa minua.” Filippusta vavahdutti vakuuttuneisuus siitä, että hän oli löytänyt Vapahtajan.
137:2.6 (1526.6) Filippus viittasi nyt muuta ryhmää jäämään paikalleen, siksi aikaa kun hän kiiruhti takaisin kertomaan uutisen päätöksestään ystävälleen Natanaelille, joka edelleenkin pysytteli taka-alalla mulperipuun alla ja pohdiskeli mielessään Johannes Kastajasta, tulevasta valtakunnasta ja odotetusta Messiaasta kuulemiaan moniaita asioita. Filippus pelmahti keskelle näitä mietiskelyjä ja huudahti: ”Olen löytänyt Vapahtajan, hänet, josta Mooses ja profeetat kirjoittivat ja jota Johannes on julistanut.” Natanael loi katseensa ylöspäin ja kysyi: ”Mistä tämä opettaja on kotoisin?” Ja Filippus vastasi: ”Hän on Nasaretin Jeesus, kirvesmies Joosefin poika, joka on viime ajat asunut Kapernaumissa.” Ja sitten Natanael jonkin verran järkyttyneenä kysyi: ”Voiko mitään niin hyvää tulla Nasaretista?” Mutta häntä käsivarresta tarttuen Filippus sanoi: ”Tule katsomaan.”
137:2.7 (1527.1) Filippus johdatti Natanaelin Jeesuksen luo, joka vilpitöntä epäilijää hyväntahtoisesti suoraan silmiin katsoen sanoi: ”Katso väärentämätöntä israelilaista, jossa ei vilppiä ole. Seuraa minua.” Ja Filippuksen puoleen kääntyen Natanael sanoi: ”Olet oikeassa, hän on todellakin ihmisten herra. Minäkin seuraan häntä, jos olen sen arvoinen.” Ja Jeesus nyökkäsi Natanaelille ja sanoi toisen kerran: ”Seuraa minua.”
137:2.8 (1527.2) Jeesuksella oli nyt koossa puolet hänen tulevien vuosien läheisten työtovereidensa joukkokunnasta, joista viisi oli tuntenut hänet jo jonkin aikaa ja joista yksi, Natanael, oli vieras. Pitempään viivyttelemättä he ylittivät Jordanin, ja Nainin kylän kautta kulkien he saapuivat Nasaretiin myöhään samana iltana.
137:2.9 (1527.3) He yöpyivät kaikki Joosefin luona Jeesuksen poikavuosien kodissa. Jeesuksen työtovereista oli melko käsittämätöntä, miksi heidän hetki sitten kohtaamansa opettaja niin tarkkaan hävitti kaikki jäljellä olleet kappaleet omista kirjoituksistaan, joita oli jäänyt kodin eri puolille kymmenen käskyn ja muiden tunnuslauseiden ja sanontojen muodossa. Mutta tämä menettely samoin kuin se tosiasia, etteivät he sittemmin nähneet hänen koskaan kirjoittavan – paitsi tomuun tai hiekkaan – vaikutti syvästi heidän mieleensä.
137:3.1 (1527.4) Seuraavana päivänä Jeesus lähetti apostolinsa edeltäkäsin Kaanaan, sillä heidät oli kaikki kutsuttu erään tuossa kaupungissa asuvan, huomattavassa asemassa olevan nuoren naisen häihin, kun hän itse sen sijaan laittautui valmiiksi käydäkseen pikimmiten äitinsä luona Kapernaumissa ja poiketakseen matkan varrella Magdalassa tapaamassa veljeään Juudaa.
137:3.2 (1527.5) Ennen Nasaretista-lähtöään Jeesuksen uudet työtoverit kertoivat Joosefille ja Jeesuksen perheen muille jäsenille vasta vähän aikaa sitten sattuneista ihmeellisistä tapahtumista ja toivat vapaasti julki uskomuksensa siitä, että Jeesus olisi kauan kaivattu vapahtaja. Ja nämä Jeesuksen perheen jäsenet keskustelivat tästä kaikesta, ja Joosef sanoi: ”Kuka tietää, ehkä äiti loppujen lopuksi oli oikeassa – jospa kummallinen veljemme onkin tuleva kuningas.”
137:3.3 (1527.6) Juuda oli ollut läsnä Jeesuksen kastetilaisuudessa, ja yhdessä veljensä Jaakobin kanssa hänestä oli tullut Jeesuksen maiseen tehtävään lujasti uskova. Vaikka sekä Jaakob että Juuda olivat varsin ymmällä sen suhteen, minkäluonteinen heidän veljensä tehtävä olisi, heidän äitinsä sen sijaan oli herättänyt henkiin kaikki aikaisemmat toiveensa Jeesuksesta Messiaana, Daavidin poikana, ja hän rohkaisi poikiaan luottamaan veljeensä, joka olisi Israelin vapahtaja.
137:3.4 (1527.7) Jeesus saapui Kapernaumiin maanantai-iltana, mutta hän ei mennyt omaan kotiinsa, jossa asuivat Jaakob ja hänen äitinsä, vaan hän meni suoraan Sebedeuksen kotiin. Kaikki hänen kapernaumilaisystävänsä näkivät hänessä tapahtuneen suuren ja miellyttävän muutoksen. Nyt hän vaikutti taas verrattain iloiselta ja enemmän omalta itseltään, sellaiselta kuin hän oli ollut aikaisempina Nasaretin-vuosinaan. Jo vuosien ajan ennen kastettaan ja vähän sitä ennen ja vähän sen jälkeen eristyneisyydessä viettämiään jaksoja hän oli muuttunut aina vain vakavammaksi ja varautuneemmaksi. Nyt hän näytti heistä kaikista aivan entiseltä itseltään. Hänestä tuntui huokuvan jotakin majesteettisen painokasta ja ylevää, mutta hän oli taas kerran huoleton ja iloinen.
137:3.5 (1528.1) Maria suorastaan värisi odotuksesta. Hän oli aavistavinaan, että Gabrielin antama lupaus oli lähestymässä täyttymystä. Hän odotti koko Palestiinan kohta hätkähtävän ja ällistyvän, kun hänen poikansa ihmeellisellä tavalla paljastuisi juutalaisten yliluonnolliseksi kuninkaaksi. Mutta kaikkiin niihin moniin kysymyksiin, joita hänen äitinsä, Jaakob, Juuda ja Sebedeus esittivät, Jeesus vastasi hymyssä suin ainoastaan: ”On parempi, että viivähdän täällä jonkin aikaa; minun on täytettävä taivaassa olevan Isäni tahto.”
137:3.6 (1528.2) Seuraavana päivänä, tiistaina, he kaikki taivalsivat Kaanaan osallistuakseen Naomin häihin, jotka oli määrä pitää seuraavana päivänä. Ja huolimatta Jeesuksen toistuvista varoituksista, etteivät he kertoisi hänestä yhdellekään ihmiselle ”ennen kuin Isän hetki tulisi”, he levittivät melua pitämättä mutta itsepintaisesti uutista, että he olivat löytäneet Vapahtajan. Jokainen heistä odotti luottavaisesti, että Jeesus toisi julki messiaanisen vallan haltuunottonsa tulevissa Kaanan häissä ja että hän tekisi sen suurella voimalla ja verrattomalla suurenmoisuudella. He muistivat, mitä heille oli kerrottu hänen kastetilaisuuteensa liittyneistä ilmiöistä, ja he uskoivat, että hänen tulevalle elämänkululleen tässä maailmassa olisivat tunnusomaisia yhä lukuisammat yliluonnolliset ihmeet ja ihmeenkaltaiset näytökset. Niinpä koko maaseutu valmistautui kokoontumaan Kaanaan, Naomin ja Naatanin pojan Joohabin hääjuhlille.
137:3.7 (1528.3) Maria ei ollut vuosikausiin ollut yhtä iloissaan. Hän taittoi matkaa kohti Kaanaa sellaisessa hengessä kuin hän olisi kuningataräiti menossa todistamaan poikansa kruunajaisia. Sen jälkeen kun Jeesus oli täyttänyt kolmetoista, hänen perheensä ja ystävänsä eivät olleet nähneet häntä yhtä huolettomana ja onnellisena, yhtä huomaavaisena ja tovereidensa toiveita ja toivomuksia ymmärtävänä, yhtä liikuttavan myötätuntoisena. Siksi he kaikki kuiskailivat pienissä ryhmissä keskenään ja ihmettelivät, mitä tulisi tapahtumaan. Mitä tämä kummallinen persoona seuraavaksi tekisi? Millä tavoin hän toisi näkyville tulevan valtakunnan loistavuuden? Ja heitä kaikkia värisytti ajatus, että he olisivat läsnä ja näkisivät, kun Israelin Jumalan valta ja mahti paljastettaisiin.
137:4.1 (1528.4) Keskiviikon puoleenpäivään mennessä Kaanaan oli saapunut miltei tuhat vierasta, yli neljä kertaa hääjuhlaan kutsuttujen määrä. Juutalaisten tapana oli viettää häät keskiviikkona, ja hääkutsut oli lähetetty kuukautta aikaisemmin. Aamupäivällä ja iltapäivän alkupuolella tilanne näytti pikemminkin Jeesuksen julkiselta vastaanottotilaisuudelta kuin hääjuhlilta. Jokainen halusi tervehtiä tätä melkein jo galilealaiskuuluisuutta, ja hän oli mitä sydämellisin kaikille: nuorille ja vanhoille, juutalaisille ja ei-juutalaisille. Ja jokainen riemuitsi Jeesuksen suostuessa johtamaan vihkimistä edeltävää kulkuetta.
137:4.2 (1528.5) Jeesus oli nyt täydellisen tietoinen ihmisolemassaolostaan, jumalallisesta pre-eksistenssistään, ja siitä, että hänen statuksessaan kietoutuivat yhteen eli fuusioituivat ihmis- ja jumalallinen olemus. Hän pystyi täysin luontevasti yhtenä hetkenä esittämään ihmisen osaa ja samassa silmänräpäyksessä omaksumaan jumalallisuutta olevalle persoonallisuudelle kuuluvat oikeudet.
137:4.3 (1528.6) Sitä mukaa kun päivä kului, Jeesus alkoi yhä paremmin tiedostaa ihmisten odottavan, että hän suorittaisi jonkin ihmeen; aivan erityisesti hän pani merkille, miten hänen perheensä ja hänen kuusi opetuslapsi-apostoliaan odottivat, että hän asiaankuuluvasti toisi julki tulevan valtakuntansa jonkin hätkähdyttävän ja yliluonnollisen ilmiön avulla.
137:4.4 (1529.1) Iltapäivän alkupuolella Maria kutsui Jaakobin luokseen, ja yhdessä he rohkenivat kääntyä Jeesuksen puoleen kysyäkseen, luottaisiko hän heihin sen verran, että antaisi heille tiedon, millä hetkellä ja missä häämenojen vaiheessa hänellä oli aikomus tuoda julki, että hän oli se ”yliluonnollinen”. He olivat tuskin saaneet sanottavaansa sanotuksi Jeesukselle, kun he huomasivat herättäneensä hänelle luonteenomaisen närkästyksen. Hän lausui vain: ”Jos rakastatte minua, olkaa silloin halukkaat viipymään seurassani sen aikaa, jonka palvelen sitä, mikä on taivaassa olevan Isäni tahto.” Mutta hänen kasvojenilmeensä paljasti kaunopuheisuuden alle kätketyn moitteen.
137:4.5 (1529.2) Tämä hänen äitinsä ryhtymys oli suuri pettymys ihmis-Jeesukselle, ja sillä, miten hän reagoi äitinsä tekemään yllyttävään ehdotukseen, jonka mukaan hänen olisi pitänyt antaa periksi ja myöntyä johonkin ulkonaiseen jumalallisuutensa julkituomiseen, oli häneen varsin vakavoittava vaikutus. Kysymyksessä oli yksi niistä nimenomaisista asioista, joiden osalta hän oli juuri vähän aikaa sitten kukkuloilla päättänyt, ettei hän sellaisia tekoja tekisi. Maria oli useiden tuntien ajan hyvin alakuloinen. Hän sanoi Jaakobille: ”En voi ymmärtää häntä; mitä tämä kaikki oikein tarkoittaa? Eikö hänen kummallinen käyttäytymisensä ikinä lopu?” Jaakob ja Juuda koettivat lohduttaa äitiään, kun Jeesus sen sijaan vetäytyi tunniksi yksinäisyyteen. Mutta hän palasi muitten pariin ja oli taas huoleton ja iloinen.
137:4.6 (1529.3) Häämenot etenivät hiljaisen odotuksen vallitessa, mutta koko seremonia oli ohitse, eikä kunniavieras ollut ryhtynyt mihinkään, ei esittänyt mitään sanomaa. Sitten kuiskuteltiin, että tämä kirvesmies ja veneenrakentaja, jonka Johannes oli julistanut ”Vapahtajaksi”, näyttäisikin mahtinsa illan juhlallisuuksien aikana, kenties hääillallisilla. Mutta koko tällaisen näytöksen odottelu haihtui tyystin hänen kuuden opetuslapsi-apostolinsa mielestä, kun hän kutsui heidät koolle vähän ennen hääillallisia ja sanoi täyttä totta tarkoittaen: ”Älkää luulkokaan, että olisin tullut tähän paikkaan tekemään jonkin ihmeen uteliaita tyydyttääkseni tai epäileväisiä vakuuttaakseni. Olemme täällä pikemminkin palvellaksemme sitä, mikä on taivaassa olevan Isämme tahto.” Mutta kun Maria ja muut näkivät hänen pitävän neuvoa tovereidensa kanssa, he olivat omassa ajatusmaailmassaan täysin vakuuttuneita siitä, että kohta tapahtuisi jotakin epätavallista. Ja he istuutuivat kaikki nauttimaan hääillallisesta ja juhlien merkeissä sujuvasta hyvästä yhdessäolosta.
137:4.7 (1529.4) Sulhasen isä oli varannut kaikkia vihkiäisjuhlaan kutsuttuja vieraita varten runsaasti viiniä, mutta mistäpä hän olisi saattanut tietää, että hänen poikansa häistä tulisi tapaus, joka näin läheisesti liittyisi odotettuun Jeesuksen julkituloon messiaanisena vapahtajana. Hän oli iloinen saadessaan kunnian lukea kuuluisan galilealaisen vieraidensa joukkoon. Mutta ennen kuin hääillallinen oli nautittu, palvelijat toivat hänelle levottomuutta herättävän uutisen, että viini alkoi olla vähissä. Kun virallinen illallinen oli päättynyt, ja vieraat jo käyskentelivät puutarhassa, sulhasen äiti uskoutui Marialle ja kertoi, että tilaisuutta varten varattu viini oli lopussa. Ja Maria sanoi luottavaisesti: ”Älähän huoli – puhun asiasta pojalleni. Hän tulee avuksemme.” Ja hänellä oli otsaa sanoa näin vain muutamaa hetkeä aikaisemmin saamastaan nuhteesta huolimatta.
137:4.8 (1529.5) Monien vuosien ajan Maria oli aina kääntynyt Jeesuksen puoleen joka kerta, kun heidän kotielämässään Nasaretissa ilmeni kriisejä, joten oli pelkästään luonnollista, että Jeesus tässä tilanteessa tuli hänen mieleensä. Mutta tällä kunnianhimoisella äidillä oli muitakin vaikuttimia siihen, miksi hän tässä tilanteessa vetosi vanhimpaan poikaansa. Jeesuksen seistessä yksikseen puutarhan yhdessä nurkkauksessa hänen äitinsä meni hänen lähelleen sanoen: ”Poikani, heillä ei ole viiniä.” Ja Jeesus vastasi: ”Vaimo hyvä, mitä tekemistä minulla on sellaisen asian kanssa?” Maria sanoi: ”Mutta minähän uskon, että hetkesi on tullut; etkö voi auttaa meitä?” Jeesus vastasi: ”Sanon sinulle toistamiseen, etten ole tullut tekemään senlaatuisia tekoja. Miksi kiusaat minua taas näillä asioilla?” Ja silloin Maria kyyneliin puhjeten sanoi hänelle rukoilevasti: ”Mutta poikani, minä menin lupaamaan heille, että sinä auttaisit meitä; olisit nyt niin kiltti, että tekisit jotakin hyväkseni?” Ja silloin Jeesus virkkoi: ”Nainen, onko sinun asiasi antaa moisia lupauksia? Katso, ettet tee sitä enää toiste. Meidän on kaikissa asioissa palveltava sitä, mikä on taivaassa olevan Isän tahto.”
137:4.9 (1530.1) Maria, Jeesuksen äiti, tunsi itsensä maahan lyödyksi; hän oli tyrmistynyt! Kun hän siinä seisoi eleettömänä Jeesuksen edessä kyynelten valuessa pitkin hänen poskiaan, Jeesuksen ihmissydämen valtasi sääli tätä naista kohtaan, joka oli antanut hänelle lihallisen hahmon; ja eteenpäin kumartuen hän laski hellästi kätensä hänen päänsä päälle ja sanoi: ”No, no äitiseni, Mariaiseni, älä murehdi vaikka sanani tuntuvatkin kovilta, sillä enkö ole monet kerrat sanonut sinulle, että olen tullut vain täyttämään taivaallisen Isäni tahdon? Riemumielin tekisin, mitä minulta pyydät, jos se vain olisi osa siitä, mikä on Isän tahto –” ja yhtäkkiä Jeesus vaikeni, hän epäröi. Maria näytti vaistoavan, että jotakin oli tapahtumassa. Ylös hypähtäen hän kietoi kätensä Jeesuksen kaulan ympäri, suuteli häntä ja ryntäsi palvelijoiden puolelle sanoen: ”Mitä ikinä poikani sanoo, se tehkää.” Mutta Jeesus ei sanonut mitään. Hän ymmärsi nyt jo sanoneensa – tai pikemminkin toivontäyteisesti ajatelleensa – liikaa.
137:4.10 (1530.2) Maria tanssi riemusta. Hänellä ei ollut aavistustakaan, miten viini tuotettaisiin, mutta luottavaisesti hän uskoi lopultakin suostutelleensa esikoispoikansa sille kannalle, että tämä toisi esille valtansa, uskaltaisi astua esiin vaatimaan asemaansa ja osoittamaan Messiaan valtuutensa. Ja koska läsnä oli ja koska tapahtumaan liittyi tiettyjä universumivoimia ja -persoonallisuuksia, joista kaikki läsnä olevat olivat täysin tietämättömiä, ei Marian tarvinnut pettyä. Viini, jota Maria halusi ja jota Jeesus, Jumala-ihminen, ihmisenä ja myötätuntoisena toivoi, oli tulollaan.
137:4.11 (1530.3) Vähän matkan päässä oli kuusi kivistä vesiastiaa, jotka olivat täynnä vettä ja joista kunkin tilavuus oli runsaat seitsemänkymmentä litraa. Vesi oli tarkoitettu käytettäväksi myöhemmin hääjuhlallisuuksien lopuksi suoritettavissa puhdistautumisseremonioissa. Palvelusväen hälinä näiden valtavien kiviastioiden ympärillä, missä Jeesuksen äiti oli heitä touhukkaasti johtamassa, kiinnitti Jeesuksen huomion, ja kun hän meni paikalle, hän huomasi heidän ammentavan astioista viiniä kannukaupalla.
137:4.12 (1530.4) Jeesukselle valkeni vähitellen, mitä oli tapahtunut. Kaikista Kaanan häissä läsnä olleista henkilöistä Jeesus oli se, joka oli yllättynein. Muuthan olivat odottaneetkin, että hän tekisi ihmeen, mutta sitä hän nimenomaan ei ollut aikonut tehdä. Ja silloin Ihmisen Poika muisti Personoidun Ajatuksensuuntaajansa kukkuloilla lausumat varoituksen sanat. Hänen mieleensä palautui, miten Suuntaaja oli varoittanut häntä, ettei mikään mahti tai persoonallisuus kykenisi riistämään häneltä luojalle kuuluvaa ajastariippumattomuuden oikeutta. Puheena olevassa tilanteessa voimanmuuntajat, keskiväliolennot ja kaikki muut tarpeelliset persoonallisuudet kerääntyivät tämän vesierän ja muiden tarpeellisten elementtien äärelle, ja sen jälkeen kun Universumin Luoja-Poika oli tuonut julki toivomuksensa, ei ollut mitään keinoa estää viinin silmänräpäyksellistä ilmaantumista. Ja että näin kävi, oli itse asiassa kaksinkertaisen varmaa Personoidun Suuntaajan ilmoitettua, ettei Pojan toiveen täyttäminen ollut millään muotoa ristiriidassa Isän tahdon kanssa.
137:4.13 (1530.5) Mutta tämä ei missään mielessä ollut ihme. Yhteenkään luonnonlakiin ei tehty muutoksia, yhtäkään luonnonlakia ei kumottu, yhdenkään luonnonlain rajojen yli edes ei astuttu. Mitään muuta ei tapahtunut kuin aikatekijän kumoutuminen viinin aikaansaamiseen tarvittavien kemiallisten alkuaineiden taivaallisen yhteenkokoamisen yhteydessä. Kaanassa Luojan välikädet tekivät tässä tilanteessa viiniä aivan samalla tavoin kuin sitä valmistetaan tavanomaisella ja luonnonmukaisella menetelmällä, paitsi että he tekivät sen aikatekijästä riippumatta ja että asiaan puuttuivat myös ihmistä korkeammalla tasolla olevat voimat sikäli, että ne avaruudessa keräsivät yhteen tarpeelliset kemialliset ainesosaset.
137:4.14 (1531.1) Oli sitä paitsi ilmeistä, ettei tämän niin kutsutun ihmeen toteutuminen ollut vastoin Paratiisin-Isän tahtoa, sillä muutoin se olisi jäänyt tapahtumatta, olihan Jeesus jo kaikessa alistunut Isän tahtoon.
137:4.15 (1531.2) Kun palvelijat ammensivat tätä uutta viiniä ja veivät sitä sulhaspojalle, ”juhlamenojen ohjaajalle”, ja kun tämä oli sitä maistanut, hän kutsui paikalle sulhasen ja sanoi: ”Tapana on, että paras viini tuodaan tarjolle ensimmäisenä, ja sitten kun vieraat ovat juopuneet, tuodaan esille huonompaa viinipuun antia; mutta sinä oletkin säästänyt parhaan viinin juhlien loppuun.”
137:4.16 (1531.3) Maria ja Jeesuksen opetuslapset iloitsivat suuresti siitä, minkä he luulivat ihmeeksi; ihmeeksi, josta he luulivat, että Jeesus oli sen esittänyt tarkoituksellisesti. Mutta Jeesus vetäytyi puutarhan suojaisaan nurkkaukseen ja oli muutaman lyhyen hetken ajan syvissä mietteissään. Lopulta hän päätteli, että välikohtaus oli ollut asia, joka ei ollut näissä olosuhteissa ollut hänen vallassaan, ja koska se ei ollut ollut vastoin hänen Isänsä tahtoa, se oli väistämätön. Kun hän palasi ihmisten pariin, nämä suhtautuivat häneen pelonsekaisella kunnioituksella; he kaikki uskoivat hänen olevan Messias. Mutta Jeesus oli perin pohjin hämillään, sillä hän tiesi heidän uskovan häneen vain sen epätavallisen tapahtuman johdosta, jota he olivat juuri olleet todistamassa, vaikkei niin pitänyt olla. Ja Jeesus vetäytyi taas joksikin aikaa talon katolle, saadakseen käydä asian kokonaisuudessaan ajatuksissaan läpi.
137:4.17 (1531.4) Jeesus ymmärsi nyt täysin, että hänen oli oltava alituisesti varuillaan, jottei hän myötätunnon ja säälin valtaan antautumalla tulisi aiheuttaneeksi lisää tämänlaatuisia välikohtauksia. Ja kuitenkin, monta samanlaista tapausta sattui, ennen kuin Ihmisen Poika erkani lopullisesti elämästään kuolevaisen lihallisessa hahmossa.
137:5.1 (1531.5) Vaikka monet vieraista jäivät koko viikon jatkuville hääjuhlille, Jeesus lähti vasta valitsemiensa opetuslapsi-apostoliensa – Jaakobin, Johanneksen, Andreaan, Pietarin, Filippuksen ja Natanaelin – kanssa varhain seuraavana aamuna kohti Kapernaumia, ja hän poistui juhlilta ketään hyvästelemättä. Jeesuksen perhe ja kaikki hänen kaanalaisystävänsä olivat hyvin huolissaan siitä, että hän niin äkkiä lähti heidän luotaan, ja Jeesuksen nuorin veli Juuda lähti etsimään häntä. Jeesus meni apostoleineen suoraa tietä Sebedeuksen kotiin Betsaidassa. Tällä matkalla Jeesus puhui vastikään valitsemiensa työtovereiden kanssa monista tulevan valtakunnan kannalta tärkeistä asioista ja varoitti heitä erityisesti koskaan kertomasta veden muuttumisesta viiniksi. Hän antoi heille myös sen neuvon, että he tulevaisuudessa työskennellessään karttaisivat Sepforiin ja Tiberiaan kaupunkeja.
137:5.2 (1531.6) Tuona iltana pidettiin illallisen jälkeen tässä Sebedeuksen ja Salomen kodissa eräs Jeesuksen koko maisen elämänuran tärkeimmistä neuvonpidoista. Vain mainitut kuusi apostolia olivat läsnä tässä kokouksessa; Juuda saapui, vasta kun he jo olivat lähdössä kukin taholleen. Nämä kuusi valittua miestä olivat matkanneet Kaanasta Betsaidaan Jeesuksen kanssa ikään kuin ilmassa kulkien. He olivat täynnä odotusta, ja pelkkä ajatuskin siitä, että heidät oli valittu Ihmisen Pojan läheisiksi työtovereiksi, sai heidät värisemään innosta. Mutta kun Jeesus ryhtyi selvittämään heille, kuka hän oli, ja mikä hänen tehtävänsä tulisi olemaan maan päällä ja miten se mahdollisesti päättyisi, he tyrmistyivät. He eivät kyenneet käsittämään, mitä Jeesus heille kertoi. He olivat sanattomia, jopa Pietari tunsi itsensä sanoin kuvaamattoman musertuneeksi. Vain syvämietteinen Andreas rohkeni vastata Jeesuksen neuvoksi tarkoittamiin sanoihin. Kun Jeesus tajusi, etteivät he käsittäneet hänen sanomaansa; kun hän ymmärsi, että heidän aivoituksensa juutalaisesta Messiaasta olivat niin täysin valmiiksi kiteytyneitä, hän lähetti heidät lepäämään. Itse hän sen sijaan käveli ja keskusteli veljensä Juudan kanssa. Ja ennen kuin Juuda erosi Jeesuksen seurasta, hän sanoi hyvin tunteikkaana: ”Isä-veljeni, en ole koskaan sinua ymmärtänyt. Varmuudella en tiedä nytkään, oletko sinä se, mitä äitini on meille opettanut, enkä täysin käsitä tulevaa valtakuntaa, mutta sen toki tiedän, että olet voimallinen Jumalan mies. Kuulin sen äänen Jordanilla, ja olen sinuun uskova, kuka ikinä oletkin.” Ja nämä sanat lausuttuaan hän poistui ja meni omaan kotiinsa Magdalassa.
137:5.3 (1532.1) Jeesus ei tuona yönä nukkunut. Yöviittansa pukeutuneena hän istui ulkona järven rannalla ja ajatteli – ajatteli seuraavan päivän sarastukseen asti. Tuon mietiskelyyn käyttämänsä yön pitkinä tunteina Jeesukselle muodostui selkeä käsitys siitä, ettei hän koskaan kykenisi saamaan seuraajiaan näkemään hänet jossakin muussa valossa kuin kauan kaivattuna Messiaana. Hän päätyi toteamaan, ettei ollut olemassa mitään keinoa saada hänen valtakunnasta kertovaa sanomaansa leviämään muutoin kuin Johanneksen ennustuksen täyttymyksenä ja esiintymällä juutalaisten odotuksen kohteena. Sitä paitsi, vaikkei hän ollutkaan Daavidin tyyppinen Messias, hän totisesti oli silti muinaisista tietäjistä hengellisemmin asennoituneiden esittämien profeetallisten näkemysten täyttymys. Hän ei koskaan enää kokonaan kiistänyt olevansa Messias. Hän päätti jättää tämän mutkikkaan tilanteen lopullisen selvittämisen Isän tahdon toteutumisen varaan.
137:5.4 (1532.2) Seuraavana aamuna hän liittyi ystäviensä seuraan aamiaispöydässä, mutta koolla oli perin iloton joukko. Hän seurusteli heidän kanssaan ja keräsi heidät aterian päätyttyä ympärilleen sanoen: ”Isäni tahto on, että viivähdämme näillä tienoin jonkin aikaa. Olette kuulleet Johanneksen sanovan hänen tulleen valmistamaan tietä valtakunnalle; meidän on sen vuoksi odotettava kunnes Johanneksen sananjulistus on päätöksessään. Kun Ihmisen Pojan edelläkävijä on saanut työnsä valmiiksi, sitten ryhdymme julistamaan valtakunnan hyvää sanomaa.” Hän määräsi apostolinsa takaisin kalaverkkojensa pariin, kun hän itse sen sijaan laittautui valmiiksi mennäkseen Sebedeuksen kanssa veneveistämölle ja lupasi tavata heidät seuraavana päivänä synagogassa, jossa hänen oli määrä pitää puhe, ja sopi neuvonpidosta heidän kanssaan tuon sapatin iltapäiväksi.
137:6.1 (1532.3) Jeesuksen ensimmäinen hänen kasteensa jälkeinen julkinen esiintyminen tapahtui Kapernaumin synagogassa sapattina, maaliskuun 2. päivänä vuonna 26 jKr. Synagoga oli ääriään myöten täynnä. Kertomukseen Jordanissa tapahtuneesta kasteesta lisättiin nyt Kaanasta saapuneet tuoreimmat uutiset vedestä ja viinistä. Jeesus antoi kunniapaikat kuudelle apostolilleen, ja heidän seurassaan istuivat hänen lihalliset veljensä Jaakob ja Juuda. Hänen äitinsä, joka oli edellisenä iltana palannut Jaakobin mukana Kapernaumiin, oli niin ikään läsnä ja istui naisille varatussa synagogan osastossa. Koko kuulijakunta oli kiihtymyksen vallassa; he odottivat näkevänsä jonkin yliluonnollista voimaa osoittavan julkituonnin tilanteeseen sopivana todistuksena sen miehen olemuksesta ja vallasta, jonka oli tuona päivänä määrä puhua heille. Mutta heidän kohtalonaan oli kokea pettymys.
137:6.2 (1532.4) Kun Jeesus nousi seisomaan, synagogan esimies ojensi hänelle pyhien kirjoitusten kirjakäärön, ja Jeesus luki profeetta Jesajan kirjasta: ”Näin sanoo Herra: ’Taivas on minun valtaistuimeni ja maa on minun jalkojeni astinlauta. Missä on se huone, jonka minulle rakensitte? Ja missä on se paikka, joka on minun asuinsijani? Minun käteni on kaikki nämä tehnyt’, sanoo Herra. ’Mutta minä katson sen miehen puoleen, joka on köyhä ja jolla on särjetty henki ja joka vapisee minun sanani edessä.’ Kuulkaa Herran sana, te, jotka vapisette ja pelkäätte: ’Teidän veljenne vihasivat teitä ja ajoivat teidät luotaan minun nimeni tähden.’ Mutta ylistetty olkoon Herra. Hän ilmestyy teille ilossa, ja kaikki muut joutuvat häpeään. Ääni kaupungista, ääni temppelistä, ääni Herralta sanoo: ’Ennen kuin hän kipuja tunsi, hän synnytti; ennen kuin hänelle tuskat tulivat, hän sai poikalapsen.’ Kuka on sellaista kuullut? Pantaisiinko maa syntymään yhdessä päivässä? Tai voiko kansa syntyä yhtäkkiä? Mutta näin sanoo Herra: ’Katso, minä ohjaan hänen tykönsä rauhan niin kuin virran, ja jopa muukalaisten kunnia on oleva niin kuin tulviva joki. Niin kuin äiti lohduttaa lastaan, niin olen minä teitä lohduttava. Ja myös Jerusalemissa te saatte lohdutuksen. Ja kun näette mitä olen sanonut, niin teidän sydämenne iloitsee.’”
137:6.3 (1533.1) Kun Jeesus oli päässyt lukemansa loppuun, hän luovutti käärön takaisin sen vartijalle. Ennen istuutumistaan hän sanoi yksinkertaisesti vain: ”Olkaa kärsivälliset ja saatte nähdä Jumalan kunnian; samoin on käyvä niille, jotka viipyvät minun seurassani ja niin tehdessään oppivat noudattamaan taivaassa olevan Isäni tahtoa.” Ja ihmiset menivät kotiinsa ihmetellen, mikä mahtoi olla kaiken tämän tarkoitus.
137:6.4 (1533.2) Samana iltapäivänä Jeesus apostoleineen astui yhdessä Jaakobin ja Juudan kanssa veneeseen, ja he soutivat veneen vähän matkan päähän rannasta ankkuroituen sinne, siksi aikaa kun Jeesus puhui heille tulevasta valtakunnasta. Ja he ymmärsivät enemmän kuin olivat ymmärtäneet torstai-iltana.
137:6.5 (1533.3) Jeesus neuvoi heitä palaamaan tavanomaisiin tehtäviinsä kunnes ”valtakunnan hetki tulee”. Ja rohkaistakseen heitä hän näytti esimerkkiä palaamalla veneveistämölle säännöllisen työnsä pariin. Selitettyään heille, että heidän tulisi käyttää joka ilta kolme tuntia opiskeluun ja valmentautumiseen tulevaa toimintaansa varten, Jeesus sanoi heille lisäksi: ”Jäämme kaikki näille tienoin kunnes Isä pyytää minua kutsumaan teitä. Jokaisen teistä on nyt palattava tavanomaiseen työhönsä ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Älkää kenellekään kertoko minusta, ja muistakaa, ettei valtakuntani tule metelillä eikä hälinällä, vaan pikemminkin sen pitää tulla sen suuren muutoksen kautta, jonka Isäni silloin on saanut aikaan sydämessänne ja niiden sydämessä, jotka on määrä kutsua liittymään joukkoonne valtakunnan neuvoskuntiin. Te olette nyt ystäviäni. Luotan teihin ja rakastan teitä. Teistä tulee kohta henkilökohtaisia työtovereitani. Olkaa kärsivällisiä, olkaa lempeitä. Olkaa aina kuuliaisia sille, mikä on Isän tahto. Valmistautukaa sitä hetkeä varten, kun valtakunta kutsuu. Samalla kun koette suurta iloa Isäni palveluksessa, samalla teidän tulisi olla myös valmiita kohtaamaan vaikeuksia, sillä varoitan teitä, että moni astuu valtakuntaan vasta paljon koettelemuksen jälkeen. Mutta niistä, jotka ovat löytäneet valtakunnan, on sanottava, että heidän ilonsa on oleva täysinäistä; ja heistä sanotaan, että he ovat koko maan siunatut. Mutta älkää elätelkö väärää toivetta, sillä maailma tulee kompastumaan sanoihini. Edes te, ystäväni, ette täysin käsitä, mitä minä hämmentyneen mielenne eteen parhaillani tuon. Älkää erehtykö; ryhdymme uurastamaan tunnusmerkkiä odottavain sukupolven hyväksi. He tulevat vaatimaan tunnustekoja osoitukseksi siitä, että olen Isäni lähettämä, ja he ovat hitaita huomaamaan, että valtakirjani tehtävää varten, jota olen tullut suorittamaan, sisältyy siihen, että paljastan Isäni osoittaman rakkauden.”
137:6.6 (1533.4) Samana iltana, sitten kun he olivat palanneet maihin, ja ennen kuin he lähtivät omille teilleen, Jeesus vedenrajassa seistessään rukoili: ”Isäni, kiitän sinua näistä vähäisistä, jotka epäilyksistään huolimatta jo nyt uskovat. Ja heidän tähtensä olen jäänyt vielä tänne tehdäkseni niin kuin on sinun tahtosi. Ja oppikoot he nyt olemaan yhtä niin kuin mekin olemme yhtä.”
137:7.1 (1533.5) Neljä pitkää kuukautta – maalis-, huhti-, touko- ja kesäkuun – jatkui tämä odotteluaika. Jeesus piti näiden kuuden työtoverinsa ja oman veljensä Jaakobin kanssa yli sata pitkää ja vakavahenkistä, jos kohta iloista ja riemullista keskustelutuokiota. Juuda kykeni vain harvoin osallistumaan näille oppitunneille siksi, että hänen perhepiirissään sairasteltiin. Jeesuksen veli Jaakob ei kadottanut uskoaan Jeesukseen, mutta näiden viivytyksen ja toimettomuuden kuukausien kuluessa Maria vaipui lähes epätoivoon poikansa suhteen. Hänen uskonsa, joka Kaanassa oli noussut sellaisiin korkeuksiin, vajosi nyt uuteen aallonpohjaan. Hän osasi turvautua vain usein toistamaansa hokemaan: ”En voi käsittää häntä. En kykene keksimään, mistä tässä kaikessa oikein on kysymys.” Mutta Jaakobin vaimo teki parhaansa pönkittääkseen Marian rohkeutta.
137:7.2 (1534.1) Koko tämän nelikuukautisen jakson ajan näillä seitsemällä uskovalla, joista yksi oli Jeesuksen oma lihallinen veli, oli tilaisuus tutustua Jeesukseen. He alkoivat tottua ajatukseen, että he elivät tämän Jumala-ihmisen kanssa. Vaikka he kutsuivat häntä Rabbiksi, he alkoivat oppia olemaan pelkäämättä häntä. Jeesuksessa oli sitä verratonta persoonallisuuden rakastettavuutta, jonka ansiosta hän saattoi elää heidän keskuudessaan niin, ettei hänen jumalallisuutensa kauhistanut heitä. Heistä oli todellakin helppoa olla ”ystävä Jumalan kanssa”, Jumalan, joka oli ruumiillistunut kuolevaisen lihalliseen hahmoon. Tämä odotteluaika koetti ankarasti koko tätä uskovien ryhmää. Mitään ihmeenkaltaista ei tapahtunut, ei kerrassaan mitään. Päivän toisensa perään he toimittelivat tavanomaisia askareitaan, ja ilta illan jälkeen he istuivat Jeesuksen jalkojen juuressa. Ja hänen verraton persoonallisuutensa ja hänen ilta illan jälkeen puhumansa rakastettavat sanat pitivät heidät yhdessä.
137:7.3 (1534.2) Tämä odottelun ja opettamisen kausi oli erityisen vaikea Simon Pietarille. Tavan takaa hän koetti taivutella Jeesusta, jotta tämä olisi lähtenyt liikkeelle ja alkanut Galileassa saarnata valtakunnasta, sillä aikaa kun Johannes jatkoi saarnaamistaan Juudeassa. Mutta Jeesus antoi Pietarille aina saman vastauksen: ”Ole kärsivällinen, Simon. Edisty. Emme ole yhtään liian valmiita, sitten kun Isä kutsuu.” Ja Andreas tapasi omine kypsyneempine ja filosofisempine neuvoineen aika ajoin rauhoitella Pietaria. Jeesuksen inhimillinen luonnollisuus oli tehnyt valtavan vaikutuksen Andreakseen. Hän ei milloinkaan väsynyt pohdiskelemaan, miten joku, joka kykeni elämään näin lähellä Jumalaa, voikin olla niin perin juurin ystävällinen ja huomaavainen ihmisiä kohtaan.
137:7.4 (1534.3) Koko puheena olevan ajanjakson aikana Jeesus puhui synagogassa vain kahdesti. Näiden monien odotuksen viikkojen kääntyessä lopuilleen puheet hänen kasteestaan ja Kaanan viinistä olivat alkaneet hiljetä. Ja Jeesus piti huolen siitä, ettei tänä aikana tapahtunut uusia näennäisiä ihmeitä. Mutta vaikka he elivät Betsaidassa näin huomaamattomasti, puheet Jeesuksen kummallisista aikaansaannoksista olivat kantautuneet Herodes Antipaan tietoon. Ja tämä puolestaan lähetti urkkijoita ottamaan selvää, millä asioilla Jeesus liikkui. Mutta enemmän Herodesta huoletti Johanneksen saarnaaminen. Hän päätti olla hätyyttämättä Jeesusta, jonka toiminta kulki rauhallisesti omia uriaan Kapernaumissa.
137:7.5 (1534.4) Tänä odotteluaikana Jeesus koetti opettaa tovereilleen, miten heidän tulisi asennoitua Palestiinan erilaisiin uskonnollisiin ryhmiin ja poliittisiin puolueisiin. Jeesuksen sanat kuuluivat aina: ”Koetamme voittaa puolellemme niistä jokaisen, mutta emme kuulu niistä yhteenkään.”
137:7.6 (1534.5) Kirjanoppineita ja rabbeja kutsuttiin yhdessä fariseuksiksi. He puhuivat itsestään ”virkaveljinä”. He olivat juutalaisten keskuudessa monessa mielessä edistyksellinen ryhmä, sillä he olivat omaksuneet monia sellaisia opetuksia, joita heprealaiskirjoituksissa ei sanatarkasti luettuna esiintynyt. Tällainen oli esimerkiksi usko vainajien kuolleistaheräämiseen, oppi, josta mainitsi vain yksi viimeisimmistä profeetoista, nimittäin Daniel.
137:7.7 (1534.6) Saddukeuksiin kuuluivat papisto ja tietyt varakkaat juutalaiset. He eivät olleet pikkutarkkoja lain yksityiskohtien noudattamisen suhteen. Fariseukset ja saddukeukset olivat oikeastaan uskonnollisia puolueita, paremminkin kuin lahkoja.
137:7.8 (1534.7) Essealaiset olivat aito uskonnollinen lahko, joka oli saanut alkunsa makkabealaiskapinan aikana ja jonka vaatimukset olivat joissakin suhteissa tiukempia kuin fariseusten. He olivat omaksuneet monia persialaisia uskomuksia ja menettelytapoja ja elivät veljeskunnittain luostareissa, pidättyivät avioliitosta, ja heillä oli kaikki yhteistä. Heidän erikoisalanaan olivat opetukset enkeleistä.
137:7.9 (1535.1) Selootit olivat kiihkeistä juutalaisista isänmaanystävistä koostuva ryhmä. He edustivat näkemystä, jonka mukaan mitkä hyvänsä ja kaikki menetelmät olivat oikeutettuja kamppailussa Rooman ikeestä vapautumisen hyväksi.
137:7.10 (1535.2) Herodeslaiset olivat puhtaasti poliittinen puolue, joka ajoi vapautumista Rooman harjoittamasta suorasta vallankäytöstä Herodesten dynastian valtaanpalauttamisen kautta.
137:7.11 (1535.3) Tarkalleen Palestiinan keskellä asuivat samarialaiset, joiden kanssa ”juutalaiset eivät olleet missään tekemisissä”, siitäkään huolimatta, että näillä oli monia näkemyksiä, jotka olivat samanlaisia kuin juutalaisten opetukset.
137:7.12 (1535.4) Kaikki mainitut puolueet ja lahkot – pienehkö nasiiriveljeskunta mukaan luettuna – uskoivat joskus tapahtuvaan Messiaan tulemiseen. Ne kaikki odottivat kansallista vapahtajaa. Mutta Jeesus oli varsin selväsanainen tehdessään tiettäväksi, ettei hän eivätkä hänen opetuslapsensa liittyisi mihinkään näistä ajatus- tai toimintasuunnista. Ihmisen Pojasta ei ollut määrä tulla sen kummemmin nasiiria kuin essealaistakaan.
137:7.13 (1535.5) Kun Jeesus myöhemmin määräsi apostolit lähtemään Johanneksen tavoin saarnaamaan evankeliumia ja opettamaan uskovia, hän korosti ”taivaan valtakunnasta kertovan hyvän sanoman” julistamista. Väsymättä hän teroitti työtovereidensa mieleen, että heidän täytyi ”osoittaa rakkautta, sääliväisyyttä ja myötätuntoa”. Jo alkuvaiheessa hän opetti seuraajilleen, että taivaan valtakunta oli hengellinen kokemus, jossa oli kysymys siitä, että Jumala asetetaan ihmissydämissä valtaistuimelle.
137:7.14 (1535.6) Näin kun he siis odottelivat ennen aktiiviseen julkisuudessa tapahtuvaan julistustyöhön ryhtymistään, Jeesus ja nämä seitsemän käyttivät joka viikko kaksi iltaa synagogassa heprealaiskirjoitusten tutkimiseen. Myöhempinä vuosina, kiihkeästä julkisesta toiminnasta koostuvien kausien jälkeen, apostolit muistelivat näitä neljää kuukautta kallisarvoisimpana ja antoisimpana vaiheena koko heidän Mestarin kanssa yhdessä viettämästään ajasta. Jeesus opetti näille miehille kaiken, minkä nämä pystyivät omaksumaan. Hän ei erehtynyt opettamaan heille liikaa. Hän ei kylvänyt hämminkiä esittämällä sellaista totuutta, joka olisi ollut liian paljon heidän käsityskykynsä yläpuolella.
137:8.1 (1535.7) Sapattina, kesäkuun 22. päivänä, vähän ennen kuin he lähtivät ensimmäiselle saarnamatkalleen ja kymmenisen päivää Johanneksen vangitsemisen jälkeen Jeesus nousi synagogan saarnatuoliin toisen kerran, sen jälkeen kun oli tuonut apostolinsa Kapernaumiin.
137:8.2 (1535.8) Kun Jeesus oli työnsä ääressä veneveistämöllä, Pietari toi Jeesukselle muutamaa päivää ennen kuin tämä esitti seuraavaksi kerrotun saarnansa ”Valtakunnasta”, tiedon Johanneksen pidättämisestä. Jeesus laski taas kerran työkalut käsistään, riisui työesiliinansa ja sanoi Pietarille: ”Isän hetki on tullut. Valmistautukaamme julistamaan valtakunnan evankeliumi.”
137:8.3 (1535.9) Jeesus suoritti viimeiset askarensa höyläpenkin ääressä tänä tiistaipäivänä, joka oli kesäkuun 18. päivä vuonna 26 jKr. Pietari ryntäsi ulos työpajasta, ja iltapäivän puoleenväliin mennessä hän oli kerännyt yhteen kaikki toverinsa, ja jätettyään heidät metsikköön lähelle järvenrantaa hän lähti etsimään Jeesusta. Mutta Pietari ei kyennyt löytämään häntä, sillä Mestari oli mennyt toiseen metsikköön rukoilemaan. Ja he näkivät hänet vasta myöhään saman päivän iltana, kun hän palasi Sebedeuksen taloon ja pyysi ruokaa. Seuraavana päivänä hän lähetti veljensä Jaakobin pyytämään, että hänelle myönnettäisiin oikeus tulevana sapattipäivänä puhua synagogassa. Ja synagogan esimies oli mielissään siitä, että Jeesus taas halusi toimittaa jumalanpalveluksen.
137:8.4 (1536.1) Ennen kuin Jeesus esitti tämän unohtumattoman saarnan Jumalan valtakunnasta, joka saarna oli hänen julkisen uransa ensimmäinen vaatelias yritys, hän luki pyhistä kirjoituksista seuraavat tekstikohdat: ”Sinä olet minulle silloin pappien valtakunta, pyhä kansa. Jahve on meidän tuomarimme, Jahve on meidän lainsäätäjämme, Jahve on meidän kuninkaamme; hän on meidät pelastava. Jahve on minun kuninkaani ja minun Jumalani. Hän on koko maanpiirin suurkuningas. Rakastava hyvyys on Israelin yllä tässä valtakunnassa. Siunattu olkoon Herran kunnia, sillä hän on meidän Kuninkaamme.”
137:8.5 (1536.2) Kun Jeesus oli tämän lukenut, hän sanoi:
137:8.6 (1536.3) ”Olen tullut julistamaan Isän valtakunnan perustetuksi. Ja tämän valtakunnan jäseniä tulevat olemaan juutalaisten ja muukalaisten, rikkaiden ja köyhien, vapaiden ja orjien palvovat sielut, sillä Isäni ei katso henkilöön, vaan hänen rakkautensa ja armonsa ovat kaikkien yllä.
137:8.7 (1536.4) ”Isä, joka on taivaassa, lähettää henkensä ihmismielten sisimpään, ja sitten kun työni tässä maailmassa on päättynyt, vuodatetaan kaiken lihan ylle niin ikään Totuuden Henki. Ja Isäni henki ja Totuuden Henki antavat teille sijan tulevassa valtakunnassa, jonka tunnusmerkkejä ovat hengellinen ymmärtämys ja jumalallinen vanhurskaus. Valtakuntani ei ole tästä maailmasta. Ihmisen Poika ei vie sotajoukkoja taisteluun pystyttääkseen maallista valtaa edustavan valtaistuimen tai perustaakseen maallista kunniaa olevan valtakunnan. Sitten kun valtakuntani on tullut, silloin te tunnette Ihmisen Pojan Rauhan Ruhtinaana, ikiaikojen Isän julkitulona. Tämän maailman lapset taistelevat perustaakseen ja laajentaakseen tämän maailman valtakuntia, mutta minun opetuslapseni astuvat taivaan valtakuntaan moraalisten päätöstensä ja henkisten voittojensa avulla; ja sinne kerran astuttuaan he löytävät riemun, vanhurskauden ja ikuisen elämän.
137:8.8 (1536.5) ”Jotka ensin pyrkivät taivaan valtakuntaan ja alkavat sillä keinoin tavoitella Isälleni ominaista luonteen jaloutta, omaavat kohta kaiken muunkin, mikä on tarpeellista. Mutta sanon teille täyttä totta tarkoittaen: Ellette pyri taivaan valtakuntaan pikkulapsen uskoa ja luottavaista riippuvuutta osoittaen, teillä ei ole mitään keinoa päästä sisälle.
137:8.9 (1536.6) ”Älkää antako niiden pettää itseänne, jotka tulevat ja sanovat valtakunnan olevan täällä tai valtakunnan olevan tuolla, sillä Isäni valtakunnassa ei ole kysymys näkyvistä ja aineellisista olevaisista. Ja tämä valtakunta on jo nyt teidän keskellänne, sillä missä Jumalan henki opettaa ja johdattaa ihmisen sielua, siellä todellisuudessa on taivaan valtakunta. Ja tämä Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa, ja iloa Pyhässä Hengessä.
137:8.10 (1536.7) ”Johannes tosiaankin kastoi teidät katumuksen ja syntienne anteeksiantamisen merkiksi, mutta taivaan valtakuntaan astuessanne teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.
137:8.11 (1536.8) ”Isäni valtakunnassa ei ole juutalaista eikä ei-juutalaista, siellä on vain niitä, jotka palvelemalla pyrkivät täydellisyyteen, sillä minä sanon, että joka tahtoo olla suuri Isäni valtakunnassa, hänestä pitää ensin tulla kaikkien palvelija. Jos olet halukas palvelemaan lähimmäisiäsi, sijasi on minun rinnallani valtakunnassani, aivan kuten minulla, joka nyt palvelen luodun olennon hahmossa, on kohta oleva sija Isäni rinnalla hänen valtakunnassaan.
137:8.12 (1536.9) ”Tämä uusi valtakunta on siemenen kaltainen, joka kasvaa pellon hyvässä mullassa. Sen oksat eivät tuossa tuokiossa notku hedelmistä. Siitä kun valtakunta on perustettu ihmissieluun, kuluu paljon aikaa hetkeen, jolloin valtakunnasta on kypsynyt iäisen vanhurskauden ja ikuisen pelastuksen täyteläinen hedelmä.
137:8.13 (1536.10) ”Ja tämä valtakunta, jonka minä teille julistan, ei ole mikään mahdin ja yltäkylläisyyden valtapiiri. Taivaan valtakunnassa ei ole kysymys ruoasta eikä juomasta, vaan paremminkin elämästä, jota yhä enemmän olennoi vanhurskaus ja kasvava ilo yhä täydellisemmäksi käyvästä taivaallisen Isäni palvelemisesta. Sillä eikö Isä ole sanonut tässä maailmassa olevista lapsistaan: ’Minun tahtoni on, että he lopulta olisivat täydellisiä niin kuin minäkin olen täydellinen.’
137:8.14 (1537.1) ”Olen tullut julistaakseni valtakunnan ilosanoman. En ole tullut lisätäkseni niiden raskasta kuormaa, jotka tahtoisivat astua tähän valtakuntaan. Julistan, että on olemassa uusi ja parempi tie, ja niiden osana, jotka kykenevät astumaan tulevaan valtakuntaan, on oleva jumalallinen lepo. Ja maksoipa se teille tämän maailman hyvyyksissä mitä tahansa, maksoittepa taivaan valtakuntaan päästäksenne minkä hinnan hyvänsä, saatte vastikkeena moninkertaisesti enemmän iloa ja hengellistä edistymistä tässä maailmassa ja ikuisen elämän tulevana aikakautena.
137:8.15 (1537.2) ”Isän valtakuntaan astuminen ei odota marssivia armeijoita, tämän maailman valtakuntien kukistumista eikä vankina pitävien ikeiden murskaamista. Taivaan valtakunta on käden ulottuvilla, ja jotka sinne sisälle astuvat, löytävät kaikki yltäkylläisen vapauden ja riemullisen pelastuksen.
137:8.16 (1537.3) ”Tämä valtakunta on ikiaikainen valtapiiri. Ne, jotka astuvat valtakuntaan, nousevat Isäni tykö; ei ole epäilystäkään siitä, että he pääsevät hänen Paratiisissa olevan kunniansa oikealle puolelle. Ja kaikista, jotka astuvat taivaan valtakuntaan, on määrä tulla Jumalan poikia, ja tulevana aikana he nousevat Isän tykö. Enkä ole tullut kutsumaan niitä, jotka ovat olevinaan vanhurskaita, vaan synnintekijöitä ja kaikkia, jotka isoavat ja janoavat jumalallista täydellisyyttä olevaa vanhurskautta.
137:8.17 (1537.4) ”Johannes tuli saarnaten katumusta valmistaakseen teitä valtakuntaa varten; minä olen nyt tullut julistamaan, että usko, Jumalan lahja, on hinta, joka on maksettava pääsystä taivaan valtakuntaan. Teidän ei muuta tarvitse kuin uskoa, että Isäni rakastaa teitä rajattomalla rakkaudella, niin olette Jumalan valtakunnassa.”
137:8.18 (1537.5) Nämä sanat lausuttuaan Jeesus istuutui. Kaikki, jotka häntä kuulivat, olivat hämmentyneitä hänen sanoistaan. Hänen opetuslapsensa olivat ihmetyksissään. Mutta ihmiset eivät olleet valmiita ottamaan vastaan tämän Jumala-ihmisen tuomia ilouutisia. Noin kolmannes niistä, jotka häntä kuulivat, uskoi sanoman, vaikkeivät he sitä kyenneetkään kokonaan ymmärtämään. Noin kolmannes valmistui sydämessään torjumaan tällaisen puhtaasti hengellisen käsityksen odotetusta valtakunnasta, kun taas jäljellä oleva kolmannes ei pystynyt käsittämään hänen opetustaan, ja monet uskoivat vakaasti, ettei hän ”ollut täysin tolkuissaan”.
Urantia-kirja
Luku 138
138:0.1 (1538.1) ESITETTYÄÄN saarnansa ”Valtakunnasta” Jeesus kutsui kuusi apostolia koolle samaksi iltapäiväksi ja ryhtyi kertomaan suunnitelmistaan, joiden mukaan he kävisivät Galileanmeren lähikaupungeissa. Hänen veljensä Jaakob ja Juuda tunsivat itsensä syvästi loukatuiksi sen johdosta, ettei heitä kutsuttu tähän neuvonpitoon. Tähän saakka he olivat katsoneet kuuluvansa Jeesuksen lähimpien työtovereiden piiriin. Mutta Jeesus ei aikonut ottaa lähisukulaisiaan jäseniksi tähän valtakunnan apostolijohtajien yhteisöön. Se, että Jeesus näin sulki Jaakobin ja Juudan harvojen ja valittujen joukon ulkopuolelle, samoin kuin hänen näennäinen etääntymisensä äidistään aina Kaanassa koetuista tapahtumista lähtien olivat alkuna jatkuvasti laajenevalle kuilulle Jeesuksen ja hänen perheensä välillä. Tilanne jatkui tällaisena koko hänen julkisen toimintansa ajan – perhe miltei hylkäsi hänet –, ja nämä erimielisyydet hävisivät kokonaan vasta hänen kuolemansa ja kuolleistaheräämisensä jälkeen. Alinomaa hänen äitinsä heittelehti häilyvää uskoa ja toivoa kuvastavien asenteiden ja toisaalta aina vain pahempien pettymyksen, nöyryytyksen ja epätoivon tuntemusten välillä. Vain Ruut, nuorimmainen, pysyi horjumattoman lojaalina isä-veljelleen.
138:0.2 (1538.2) Aina kuolleistaheräämisen jälkeiseen aikaan saakka Jeesuksen perhe oli kokonaisuudessaan hyvin vähän tekemisissä hänen toimintansa kanssa. Jos profeetta ei jää vaille kunniaa paitsi omassa maassaan, ei hän myöskään jää vaille ymmärtävää arvostusta paitsi oman perheensä keskuudessa.
138:1.1 (1538.3) Seuraavana päivänä, sunnuntaina kesäkuun 23. päivänä vuonna 26 jKr., Jeesus antoi kuudelle apostolille lopulliset ohjeensa. Hän lähetti heidät matkaan pareittain opettamaan valtakunnan ilosanomaa. Hän kielsi heiltä kastamisen ja neuvoi heitä pidättymään julkisesta saarnaamisesta. Hän selitti lisäksi, että myöhemmin hän sallisi heidän saarnata julkisesti, mutta että toistaiseksi hän monestakin syystä halusi heidän hankkivan käytännön kokemusta siitä, mitä on olla henkilökohtaisesti tekemisissä kanssaihmistensä kanssa. Jeesuksen tarkoituksena oli, että heidän ensimmäinen matkansa sujuisi pelkästään henkilökohtaisen työn merkeissä. Vaikka tämä tieto tuli apostoleille hienoisena pettymyksenä, silti he ainakin osaksi ymmärsivät, mikä oli Jeesuksen ajatuksena aloitettaessa valtakunnan julistaminen tällä tavoin, ja he lähtivät matkaan hyvillä mielin ja luottavaisen innostuksen vallassa. Jeesus lähetti heidät matkaan pareittain niin, että Jaakob ja Johannes menivät Heresaan, Andreas ja Pietari Kapernaumiin, kun taas Filippus ja Natanael menivät Tarikeaan.
138:1.2 (1538.4) Ennen kuin he aloittivat tämän kaksiviikkoisen palvelujakson, Jeesus ilmoitti heille haluavansa asettaa kaksitoista apostolia jatkamaan valtakunnan työtä, sitten kun hän itse olisi poissa, ja hän antoi heistä jokaiselle valtuudet valita hänen ensimmäisten käännynnäistensä joukosta yhden miehen jäseneksi kaavailtuun apostolikuntaan. Johannes lausui ajatuksensa ääneen kysyessään: ”Mutta, Mestari, onko niin, että nämä kuusi miestä astuvat joukkoomme ja jakavat kaiken tasa-arvoisina meidän kanssamme, meidän, jotka sentään olemme olleet seurassasi Jordanilta lähtien ja kuulleet kaiken pohjustavan opetuksesi tätä ensimmäistä valtakunnan hyväksi suorittamaamme urakkaa varten?” Ja Jeesus vastasi: ”Kyllä, Johannes, jokainen valitsemanne mies tulee olemaan yksi meistä, ja teidän on määrä opettaa heille kaikki, mikä liittyy valtakuntaan, aivan kuten minä olen opettanut teille.” Nämä sanat lausuttuaan Jeesus poistui heidän luotaan.
138:1.3 (1539.1) Nämä kuusi apostolia erosivat toistensa seurasta omalle työsaralleen, vasta kun he olivat monisanaisesti keskustelleet Jeesuksen ohjeista, joiden mukaan jokaisen heistä piti valita uusi apostoli. Andreaksen mielipide pääsi lopulta voitolle, ja he menivät kukin omalle työsaralleen. Asiasisältönsä osalta toistettuna Andreas sanoi: ”Mestari on oikeassa; meitä on liian vähän selvitäksemme tästä työstä. Tarvitaan useampia opettajia, ja Mestari on osoittanut suurta luottamusta meitä kohtaan uskoessaan meille näiden kuuden uuden apostolin valitsemisen.” Kun he tuona aamuna läksivät tahoilleen mennäkseen tekemään kukin oman osuutensa, jokaisen sydämessä oli hiven salattua masennusta. He tiesivät, että he kaipaisivat Jeesusta, ja sitä paitsi he pelkäsivät ja arastelivat; he eivät olleet kuvitelleet taivaan valtakunnan julkistamisen tapahtuvan tällä tavoin.
138:1.4 (1539.2) Oli sovittu, että kuusi apostolia tekisivät työtään kahden viikon ajan, minkä jälkeen heidän oli määrä palata Sebedeuksen kotiin neuvonpitoa varten. Jeesus meni sillä välin Nasaretiin käydäkseen Joosefin ja Simonin sekä perheensä muiden noilla seuduin asuvien jäsenten luona. Jeesus teki kaiken, mikä oli inhimillisesti katsoen mahdollista ja mikä oli sopusoinnussa sen kanssa, että hän oli vihkiytynyt noudattamaan Isänsä tahtoa, säilyttääkseen perheensä luottamuksen ja kiintymyksen. Tässä suhteessa hän teki velvollisuutensa täysimääräisesti ja enemmänkin.
138:1.5 (1539.3) Sillä aikaa kun apostolit olivat poissa suorittamassa tehtäväänsä, Jeesus ajatteli paljon Johannesta, joka oli nyt vankilassa. Hän tunsi suurta houkutusta käyttää potentiaalisia valtaoikeuksiaan saadakseen Johanneksen vapaaksi, mutta taas kerran hän alistui ”palvelemaan Isän tahtoa”.
138:2.1 (1539.4) Kuuden apostolin ensimmäinen lähetysmatka oli erinomaisen menestyksellinen. He havaitsivat kaikki, mikä suuri arvo on ihmisiin luotavalla suoralla ja henkilökohtaisella kosketuksella. He palasivat Jeesuksen luo mukanaan entistä täydellisempi käsitys siitä, että uskonnossa viime kädessä on kysymys puhtaasti ja kokonaan henkilökohtaisesta kokemuksesta. He alkoivat aistia, kuinka nälkäisinä tavalliset ihmiset kaipasivat kuulla sanoja, jotka toivat uskonnollista lohdutusta ja hengellistä rohkaisua. Kerääntyessään Jeesuksen ympärille he halusivat puhua kaikki yhtä aikaa, mutta Andreas otti johdon käsiinsä, ja hänen jakaessaan heille puheenvuoroja – yhdelle kerrallaan – he antoivat viralliset selontekonsa Mestarille ja nimesivät ehdokkaansa kuudeksi uudeksi apostoliksi.
138:2.2 (1539.5) Kun joka mies oli esitellyt, kenet hän oli valinnut uusiin apostolin virkoihin, Jeesus pyysi kaikkia muita äänestämään asetetusta ehdokkaasta; näin kaikki kuusi vanhempaa apostolia hyväksyivät virallisesti kaikki kuusi uutta. Sen jälkeen Jeesus ilmoitti, että he lähtisivät kaikki käymään näiden ehdokkaiden luona ja kutsumaan heidät palvelukseen.
138:2.3 (1539.6) Vastavalitut apostolit olivat:
138:2.4 (1539.7) 1. Matteus Leevi, kapernaumilainen tullimaksujenkerääjä, jonka toimisto oli heti kaupungin itäpuolella, lähellä Batanean rajoja. Hän oli Andreaksen valitsema.
138:2.5 (1539.8) 2. Tuomas Didymus, tarikealainen kalastaja ja entinen gadaralainen kirvesmies ja kivenhakkaaja. Hänet valitsi Filippus.
138:2.6 (1539.9) 3. Jaakob Alfeus, heresalainen kalastaja ja maanviljelijä, joka oli Jaakob Sebedeuksen valitsema.
138:2.7 (1539.10) 4. Juudas Alfeus, Jaakob Alfeuksen kaksosveli, niin ikään kalastaja, joka oli Johannes Sebedeuksen valinta.
138:2.8 (1540.1) 5. Simon Selootti oli isänmaallisen seloottijärjestön korkea virkailija, joka luopui tästä asemasta liittyäkseen Jeesuksen apostoleihin. Ennen selootteihin liittymistään Simon oli ollut kauppias. Hänet valitsi Pietari.
138:2.9 (1540.2) 6. Juudas Iskariot oli Jerikossa asuvien varakkaiden juutalaisten vanhempien ainoa poika. Hän oli liittynyt Johannes Kastajan seuraan, ja hänen saddukeusvanhempansa olivat kieltäneet hänet. Hän oli etsiskelemässä työpaikkaa noilta seuduilta, kun Jeesuksen apostolit tapasivat hänet, ja pääasiassa siksi, että tämä oli perehtynyt raha-asioihin, Natanael pyysi häntä liittymään heidän riveihinsä. Juudas Iskariot oli kahdentoista apostolin joukossa ainoa juudealainen.
138:2.10 (1540.3) Jeesus vietti kokonaisen päivän kuuden apostolinsa seurassa vastaillen heidän kysymyksiinsä ja kuunnellen heidän selostustensa yksityiskohtia, sillä heillä oli kerrottavanaan moniaita mielenkiintoisia ja hyödyllisiä kokemuksia. He käsittivät nyt, miten viisas oli ollut Mestarin suunnitelma, jonka mukaan heidät lähetettiin tekemään työtä melua pitämättä ja henkilökohtaisiin keskusteluihin antautuen, ennen kuin he ryhtyisivät vaateliaampiin julkisiin hankkeisiinsa.
138:3.1 (1540.4) Seuraavana päivänä Jeesus ja kuusi apostolia menivät käymään tullinkantaja Matteuksen luona. Matteus jo odottelikin heitä. Hän oli tehnyt tilinpäätöksen ja oli valmis luovuttamaan toimistonsa hoidon veljelleen. Kun he tulivat tullirakennuksen luokse, Andreas astui yhdessä Jeesuksen kanssa muiden edelle, ja Jeesus, joka katsoi Matteusta kasvoihin, sanoi: ”Seuraa minua.” Ja Matteus nousi seisomaan ja meni taloonsa Jeesuksen ja apostolien seurassa.
138:3.2 (1540.5) Matteus kertoi Jeesukselle tuoksi illaksi järjestämistään juhlaillallisista, että hän vähintäänkin halusi järjestää sellaiset illalliset perheelleen ja ystävilleen, jos Jeesus hyväksyisi kutsun ja suostuisi pitojen kunniavieraaksi. Ja Jeesus nyökkäsi hyväksymisen merkiksi. Pietari vei Matteuksen sen jälkeen sivummalle ja selitti tälle, että hän oli kutsunut erään Simonin liittymään apostoleihin, ja sai Matteukselta suostumuksen siihen, että myös Simon kutsuttaisiin tähän juhlatilaisuuteen.
138:3.3 (1540.6) Matteuksen talossa nautitun lounaan jälkeen he kaikki menivät Pietarin mukana käymään Simon Selootin luona. He tapasivat Simonin entiseltä liikepaikaltaan, jota nyt hoiti hänen veljenpoikansa. Kun Pietari johdatti Jeesuksen Simonin luokse, Mestari tervehti tulisieluista isänmaanystävää ja sanoi ainoastaan: ”Seuraa minua.”
138:3.4 (1540.7) He palasivat kaikki yhdessä Matteuksen kotiin, jossa he aina ilta-aterian alkamiseen saakka keskustelivat paljon politiikasta ja uskonnosta. Leevin perhe oli jo kauan aikaa ollut mukana liike-elämässä ja veronkantotoiminnassa. Fariseukset olisivat sen vuoksi nimitelleet monia Matteuksen näille juhlaillallisille kutsumia vieraita ”publikaaneiksi ja syntisiksi”.
138:3.5 (1540.8) Tuolloin oli tapana, että aina kun järjestettiin tämänkaltainen vastaanottotilaisuus jonkun merkkihenkilön kunniaksi, kaikki asiasta kiinnostuneet ihmiset viipyilivät juhlahuoneen liepeillä tekemässä havaintoja aterioivista vieraista ja kuuntelemassa arvostettujen miesten puheita ja keskusteluja. Niinpä useimmat Kapernaumin fariseuksista olivat läsnä tuossa tilaisuudessa tekemässä havaintojaan Jeesuksen käyttäytymisestä tässä epätavallisessa sosiaalisessa tapahtumassa.
138:3.6 (1540.9) Kun päivällistilaisuus ehti pitemmälle, hyväntuulisten päivällisvieraiden ilonpito nousi hyvinkin korkealle, ja kaikki nauttivat loistavasta tilaisuudesta niin täysin rinnoin, että tilannetta sivusta tarkkailevat fariseukset alkoivat sydämessään arvostella Jeesusta siitä, että tämä oli mukana moisessa kevytmielisessä ja huolettomassa jutussa. Kun juhlaväki myöhemmin illalla ryhtyi pitämään puheita, muuan pahansuovimmista fariseuksista otti asiakseen esittää Pietarille arvostelunsa Jeesuksen käyttäytymisestä sanoen: ”Miten ihmeessä teillä on otsaa opettaa, että tämä mies on vanhurskas, aterioihan hän publikaanien ja syntisten kanssa ja tällä tavoin omalla läsnäolollaan palkitsee mokoman näytelmän, joka ei ole muuta kuin huoletonta ilonpitoa.” Pietari kuiskutti nämä arvostelevat sanat Jeesukselle, ennen kuin tämä lausui kotiinlähtösiunauksen kaikille kokoon tulleille. Kun Jeesus aloitti puheensa, hän sanoi: ”Tulin tänne tänä iltana toivottamaan Matteuksen ja Simonin tervetulleiksi joukkoomme, ja olen mielissäni pannut merkille hilpeytenne ja yhteisen hyväntuulisuutenne, mutta teidän tulisi riemuita vieläkin enemmän siksi, että monet teistä löytävät pääsytien tulevaan hengen valtakuntaan, jossa saatte tätäkin runsaammin nauttia taivaan valtakunnan hyvyyksistä. Ja sallikaa minun teille, jotka seisoskelette ympärillä minua sydämessänne arvostellen siksi, että olen tullut tänne iloitsemaan näiden ystävien kanssa, sanoa, että olen tullut julistamaan iloa sosiaalisesti maahan poljetuille ja julistamaan hengellistä vapautta niille, jotka ovat moraalin pakkopaidassa. Onko minun tarpeen muistuttaa teitä, etteivät terveet tarvitse parantajaa, vaan parantajaa tarvitsevat pikemminkin sairaat? En ole tullut kutsumaan vanhurskaita vaan syntisiä.”
138:3.7 (1541.1) Eikä koko juutalaiskansa todellakaan ollut monta kertaa nähnyt, mitä se nyt näki: vanhurskaan luonteen ja ylevät mielipiteet omaava mies kulkemassa estoitta ja riemumielin tavallisen kansan parissa, ja kaiken lisäksi vielä sellaisessa epäuskonnollisessa ja nautinnonhaluisessa väkijoukossa, johon kuului publikaaneja ja syntisiksi sanottuja ihmisiä. Simon Selootti halusi pitää puheen tässä Matteuksen talon kokoontumisessa, mutta Andreas, joka tiesi, ettei Jeesus halunnut tulevaa valtakuntaa sekoitettavan seloottien liikkeeseen, suostutteli Simonin pidättymään huomioittensa julkisesta esittämisestä.
138:3.8 (1541.2) Jeesus ja apostolit jäivät yöksi Matteuksen taloon, ja mennessään kotiinsa ihmiset puhuivat vain yhdestä asiasta: Jeesuksen hyvyydestä ja ystävällisyydestä.
138:4.1 (1541.3) Huomenissa kaikki yhdeksän menivät veneellä Heresaan toimittamaan kahden seuraavan apostolin virallisen kutsumisen. Nämä olivat Alfeuksen kaksospojat, Jaakob ja Juudas, jotka Jaakob ja Johannes Sebedeus olivat nimittäneet ehdokkaiksi. Kalastajakaksoset tiesivät odottaa Jeesusta ja hänen apostolejaan, ja siksi he olivat rannalla näitä vastassa. Jaakob Sebedeus esitteli Mestarin näille heresalaiskalastajille, ja Jeesus katsoi heitä tarkkaan, nyökkäsi ja sanoi: ”Seuratkaa minua.”
138:4.2 (1541.4) Samana iltapäivänä, jonka he viettivät yhdessä, Jeesus antoi heille tarkat ohjeet juhlatilaisuuksiin osallistumisesta, ja hän päätti sanottavansa näillä sanoin: ”Kaikki ihmiset ovat veljiäni. Isäni, joka on taivaassa, ei halveksi yhtäkään tekemäämme luotua. Taivaan valtakunta on avoinna kaikille miehille ja naisille. Yksikään ihminen ei voi sulkea laupeuden ovea yhdenkään sellaisen isoavan sielun edestä, joka mahdollisesti pyrkii sinne sisälle. Istumme ruokapöytään kaikkien kanssa, jotka haluavat kuulla valtakunnasta. Kun taivaassa oleva Isämme katsoo alas ihmisten puoleen, he ovat kaikki yhdenveroisia. Älkää siis kieltäytykö murtamasta leipää fariseuksen tai synnintekijän, saddukeuksen tai publikaanin, roomalaisen tai juutalaisen, rikkaan tai köyhän, vapaan tai orjan kanssa. Valtakunnan ovi on apposen avoinna kaikille, jotka haluavat tietää totuuden ja löytää Jumalan.”
138:4.3 (1541.5) Sen päivän iltana, Alfeuksen kodissa nautitun yksinkertaisen illallisen ääressä, kaksosveljet otettiin jäseniksi apostolien perhekuntaan. Jeesus piti myöhemmin illalla apostoleilleen heidän ensimmäisen oppituntinsa saastaisten henkien alkuperästä, olemuksesta ja kohtalosta, mutta he eivät kyenneet käsittämään hänen kertomansa merkitystä. Jeesuksen rakastaminen ja ihaileminen oli heistä helppoa, mutta monia hänen opetuksiaan oli perin vaikea ymmärtää.
138:4.4 (1542.1) Levätyn yön jälkeen koko seurue, johon nyt kuului yksitoista henkilöä, meni veneellä Tarikeaan.
138:5.1 (1542.2) Kalastaja-Tuomas ja vaeltelija-Juudas kohtasivat Jeesuksen ja apostolit Tarikean kalastajavenelaiturilla, ja Tuomas vei seurueen lähistöllä sijaitsevaan kotiinsa. Filippus esitteli nyt Tuomaksen omaksi apostolinvirkaan nimitettäväksi ehdokkaakseen, ja Natanael esitteli juudealaisen Juudas Iskariotin samanlaiseen kunniatehtävään. Jeesus loi katseensa Tuomakseen ja sanoi: ”Tuomas, sinulta puuttuu uskoa, mutta siitä huolimatta otan sinut vastaan. Seuraa minua.” Juudas Iskariotille Mestari sanoi: ”Juudas, olemme kaikki yhtä ruumista, ja ottaessani sinut joukkoomme rukoilen, että olet aina lojaali galilealaisveljiäsi kohtaan. Seuraa minua.”
138:5.2 (1542.3) Kun he olivat virkistäytyneet, Jeesus vei kaksitoista apostolia joksikin aikaa syrjemmälle rukoillakseen heidän kanssaan ja antaakseen heille opastusta Pyhän Hengen olemuksesta ja toiminnasta, mutta taaskaan he eivät kyenneet käsittämään paljonkaan niiden ihanien totuuksien merkityksestä, joita hän koetti heille opettaa. Yksi ymmärsi yhden kohdan, ja toinen ymmärsi toisen kohdan, mutta kukaan heistä ei kyennyt omaksumaan hänen opetustaan kokonaisuudessaan. Heidän tapanaan oli sortua aina samaan virheeseen: he yrittivät sovittaa Jeesuksen uutta evankeliumia oman uskonnollisen vakaumuksensa vanhoihin muotteihin. He eivät kyenneet käsittämään ajatusta, että Jeesus oli tullut julistamaan uutta pelastuksen evankeliumia ja rakentamaan uuden tien, joka vie Jumalan löytämiseen. He eivät tajunneet, että Jeesus oli uusi ilmoitus taivaassa olevasta Isästä.
138:5.3 (1542.4) Seuraavana päivänä Jeesus jätti kaksitoista apostoliaan kokonaan omiin oloihinsa. Hän halusi heidän tutustuvan toisiinsa ja tahtoi heidän olevan keskenään ja keskustelevan siitä, mitä hän oli heille opettanut. Mestari palasi ilta-aterialle ja puhui heille myöhäisillan tunteina serafien toiminnasta, ja jotkut apostoleista käsittivät hänen opetuksensa. He lepäsivät yön yli ja lähtivät seuraavana päivänä veneellä Kapernaumiin.
138:5.4 (1542.5) Sebedeus ja Salome olivat muuttaneet asumaan poikansa Daavidin luo, joten heidän avara kotinsa voitiin luovuttaa Jeesukselle ja hänen kahdelletoista apostolilleen. Jeesus vietti siellä rauhallisen sapatin valittujen sanansaattajiensa kanssa. Hän luonnosteli huolellisesti niiden suunnitelmien päälinjat, joiden mukaan valtakunta julistettaisiin, ja selitti perusteellisesti, miten tärkeää oli välttää kaikkia selkkauksia siviiliviranomaisten kanssa, ja sanoi: ”Mikäli on tarpeen nuhdella yhteiskunnan vallanpitäjiä, jättäkää sellainen tehtävä minulle. Pitäkää huoli, ettette julkisesti millään tavoin tuomitse keisaria tai hänen virkamiehiään.” Samana iltana sattui, että Juudas Iskariot vei Jeesuksen syrjemmälle tiedustellakseen, miksei tehty mitään Johanneksen saamiseksi pois vankilasta. Eikä Jeesuksen suhtautuminen täysin tyydyttänyt Juudasta.
138:6.1 (1542.6) Seuraava viikko omistettiin ankaralle koulutusohjelmalle. Kuusi uutta apostolia jätettiin joka päivä oman nimittäjänsä vastuulle siinä tarkoituksessa, että he kävisivät yksityiskohtia myöten läpi kaiken, mitä he olivat oppineet ja kokeneet valmistettaessa heitä valtakunnan työhön. Vanhemmat apostolit loivat kuudelle nuoremmalle apostolille huolellisen katsauksen siihen, mitä Jeesus oli heille siihen mennessä opettanut. Iltaisin he kaikki kokoontuivat Sebedeuksen puutarhaan vastaanottamaan Jeesuksen ohjeita.
138:6.2 (1542.7) Juuri tuohon aikaan Jeesus otti tavaksi, että he pitivät keskellä viikkoa vapaapäivän levätäkseen ja virkistäytyäkseen. Ja he noudattivat Jeesuksen koko jäljellä olleen aineellisen elämän ajan tätä järjestystä, jonka mukaan he pitivät joka viikko yhden lepopäivän. Yleissääntönä oli, etteivät he koskaan harjoittaneet varsinaisia toimintojaan keskiviikkoisin. Tänä viikoittaisena vapaapäivänä Jeesus tavallisesti poistui heidän seurastaan sanoen: ”Lapseni, menkää päiväksi virkistäytymään. Valtakunnan hyväksi ankarasti uurastettuanne menkää ja levätkää ja nauttikaa virkistyksestä, jonka tarjoaa paluu entisten ammattienne pariin, tai se, että keksitte uusia virkistäytymiskeinoja.” Vaikkei Jeesus maisen elämänsä tässä vaiheessa itse asiassa tarvinnut tätä lepopäivää, hän mukautui siitä huolimatta tähän järjestykseen, sillä hän tiesi sen olevan hyväksi hänen ihmistyötovereilleen. Jeesus oli opettaja – Mestari; työtoverit olivat hänen oppilaitaan – opetuslapsiaan.
138:6.3 (1543.1) Jeesus koetti tehdä apostoleilleen selväksi, mikä ero vallitsi hänen opetustensa ja hänen heidän keskuudessaan elämänsä elämän ja myöhemmin mahdollisesti ilmaantuvien, hänestä kertovien opetusten välillä. Jeesus sanoi: ”Olkoot minun valtakuntani ja siihen liittyvä evankeliumi sanomanne pääsisältö. Älkää eksykö sivupoluille saarnaamaan minusta ja minun opetuksistani. Julistakaa valtakunnan evankeliumia ja esittäkää tekemääni ilmoitusta taivaassa olevasta Isästä, mutta älkää harhautuko sivuteille ja ruvetko laatimaan legendoja ja rakentelemaan kulttia, jotka liittyisivät uskomuksiin ja opetuksiin uskonkäsityksistäni ja opetuksistani.” Mutta taaskaan he eivät käsittäneet, miksi hän puhui heille tällä tavoin, eikä kukaan rohjennut kysyä, miksi hän heitä sillä tavoin opetti.
138:6.4 (1543.2) Näissä ensimmäisissä opetuksissaan Jeesus koetti, niin pitkälle kuin suinkin, välttää kiistoja apostoliensa kanssa, paitsi kun kysymyksessä olivat väärät käsitykset hänen taivaassa olevasta Isästään. Missään tällaisissa asioissa hän ei koskaan empinyt oikaista erheellisiä uskomuksia. Kasteensa jälkeen Jeesuksen Urantialla viettämällä elämällä oli vain yksi motiivi, ja se oli paremman ja todenmukaisemman kuvan luominen hänen Paratiisissa olevasta Isästään. Hän raivasi uuden ja paremman tien Jumalan luo: uskon ja rakkauden tien. Alituiseen hän kehotti apostolejaan: ”Menkää ja etsikää syntisiä, löytäkää rohkeutensa menettäneet ja lohduttakaa ahdistuneita.”
138:6.5 (1543.3) Jeesuksella oli täydellinen kuva tilanteesta. Hänellä oli rajaton valta, jota olisi voitu käyttää hänen lähetystehtävänsä edistämiseen, mutta hän oli täysin tyytyväinen keinoihin ja persoonallisuuksiin, joita useimmat ihmiset olisivat pitäneet puutteellisina ja katsoneet ne merkityksettömiksi. Hän oli suorittamassa tehtävää, joka tarjosi suunnattomat mahdollisuudet dramatiikkaan, mutta hän piti tiukasti kiinni siitä, että hän toimittaisi Isänsä asiat mahdollisimman huomaamattomalla ja epädramaattisella tavalla. Hän vältti huolellisesti kaikkea vallan osoittamista. Ja nyt hän aikoi, ainakin muutaman kuukauden ajan, toimia kaksinetoista apostoleineen kaikessa hiljaisuudessa Galileanmeren ympäristössä.
138:7.1 (1543.4) Jeesus oli kaavaillut, että he viiden kuukauden ajan kävisivät huomaamatonta lähetyskampanjaa henkilökohtaista työtä tehden. Hän ei kertonut apostoleille, miten pitkään tätä jatkuisi, vaan he työskentelivät viikon kerrallaan. Ja varhain tänä viikon ensimmäisenä päivänä, juuri kun hän oli aikeissa ilmoittaa tästä kahdelletoista apostolilleen, Simon Pietari, Jaakob Sebedeus ja Juudas Iskariot tulivat keskustelemaan yksityisesti hänen kanssaan. Pietari vei Jeesuksen syrjemmälle ja rohkaisten mielensä sanoi: ”Mestari, tulemme toveriemme kehotuksesta kysymään, eikö aika jo ole kypsä siihen, että astutaan valtakuntaan. Ja onko aikomuksesi julistaa valtakunta Kapernaumissa, vai onko meidän määrä siirtyä Jerusalemiin? Ja milloin me, itse kukin meistä, saamme tietää, mikä asema meillä on oleva sinun rinnallasi valtakunnan perustamisessa –” ja Pietarilla olisi ollut esitettävänään vielä muitakin kysymyksiä, mutta Jeesus kohotti varoittavasti kätensä ja keskeytti hänet. Jeesus viittasi lähistöllä seisovat muutkin apostolit liittymään mukaan ja sanoi: ”Lapsoseni, kuinka kauan minä teitä kestän! Enkö ole tehnyt teille selväksi, ettei valtakuntani ole tästä maailmasta? Olen sanonut teille monet kerrat, etten ole tullut istumaan Daavidin valtaistuimella. Miten siis on selitettävissä, että tulette kyselemään, mikä asema teistä itse kullakin tulee olemaan Isän valtakunnassa? Ettekö kykene tajuamaan, että olen kutsunut teidät hengellisen valtakunnan lähettiläiksi? Ettekö ymmärrä, että teidän on pian, hyvin pian, määrä edustaa minua tässä maailmassa ja valtakunnan julistustyössä, aivan kuten minä nyt edustan Isääni, joka on taivaassa? Voiko olla niin, että olen valinnut teidät ja opettanut teidät valtakunnan sanansaattajiksi, ettekä silti käsitä tämän tulevan valtakunnan luonnetta ja merkitystä, valtakunnan, joka tarkoittaa, että Jumalalla on ihmissydämissä korkein sija? Ystäväni, kuulkaa minua vielä kerran. Karkottakaa mielestänne se ajatus, että valtakuntani olisi valtaa, jota käytetään voimalla, ja vallankäyttöä, joka tuo mukanaan kunniaa. Kaikki valta taivaassa ja maan päällä annetaan toden totta kohta minun käsiini, mutta Isän tahto ei ole, että käyttäisimme tätä jumalallista antia korottaaksemme itsemme kunniaan jo tämän aikakauden kuluessa. Jonakin toisena aikakautena te tosiaankin istutte kanssani voimassa ja kunniassa, mutta nyt meidän tehtävämme on alistua Isän tahtoon ja lähteä nöyrän kuuliaisina toimittamaan maan päällä, mitä hän käskee.”
138:7.2 (1544.1) Taas kerran hänen työtoverinsa järkyttyivät, tyrmistyivät. Jeesus lähetti heidät pareittain pois luotaan rukoilemaan ja pyysi heitä palaamaan puolilta päivin luokseen. Tämän ratkaisevan tärkeän aamupäivän kuluessa heistä itse kukin yritti löytää Jumalan, ja itse kukin koetti rohkaista ja vahvistaa toveriaan, ja he palasivat Jeesuksen luokse niin kuin hän oli heitä pyytänyt.
138:7.3 (1544.2) Tämän jälkeen Jeesus kertoi heille Johanneksen tulosta, Jordanissa suoritetusta kasteesta, Kaanan häistä, hiljan tapahtuneesta kuuden apostolin valitsemisesta ja hänen omien lihallisten veljiensä vetäytymisestä heidän joukostaan, ja hän varoitti heitä siitä, että valtakunnan vihollinen koettaisi vetää heidätkin pois. Tämän lyhyen mutta vakavan puheen jälkeen kaikki apostolit nousivat Pietarin johdolla seisomaan vakuuttaakseen kuolematonta antaumustaan Mestariaan kohtaan ja luvatakseen järkkymätöntä lojaalisuutta valtakunnalle – Tuomaksen sanoin sanottuna: ”Tälle tulevalle valtakunnalle, olipa se mitä hyvänsä, ja vaikka en sitä täysin ymmärräkään.” He kaikki totisesti uskoivat Jeesukseen, vaikkeivät he hänen opetustaan kokonaan käsittäneetkään.
138:7.4 (1544.3) Seuraavaksi Jeesus kysyi, paljonko heillä oli yhteensä rahaa. Hän kysyi myös, miten heidän perheidensä toimeentulosta oli huolehdittu. Kun kävi selville, että heillä oli varoja tuskin kahden viikon toimeentuloon, Jeesus sanoi: ”Ei ole Isäni tahto, että aloitamme työmme tällä tavoin. Jäämme tänne järven rantamille kahdeksi viikoksi kalastamaan tai tekemään mitä hyvänsä tehtävää, joka eteemme sattuu; ja sillä välin teidän tulee ensiksi valitun apostolin Andreaksen johdolla järjestäytyä niin, että kykenette hankkimaan kaiken, mikä on tarpeen tulevassa toiminnassanne, sekä tämänhetkistä henkilökohtaista hoivaamista ajatellen että myös sitä aikaa ajatellen, jolloin myöhemmin määrään teidät saarnaamaan evankeliumia ja opettamaan uskovia.” Nämä sanat rohkaisivat suuresti heitä kaikkia; tämä oli heille ensimmäinen selkeä ja positiivinen ilmoitus siitä, että Jeesus aikoi myöhemmin ryhtyä haastavampaan ja näyttävämpään julkiseen toimintaan.
138:7.5 (1544.4) Apostolit viettivät loppupäivän viimeistelemällä organisaatiotaan ja laittamalla kuntoon veneitä ja kalaverkkoja siinä tarkoituksessa, että he huomenissa lähtisivät kalastamaan, sillä he olivat kaikki päättäneet omistautua kalastukselle, olivathan heistä useimmat olleet kalastajia, ja olihan Jeesuskin kokenut vene- ja kalamies. Moni niistä veneistä, joita he muutamat lähivuodet käyttivät, oli Jeesuksen omin käsin rakentama. Ja ne olivat hyviä ja luotettavia veneitä.
138:7.6 (1544.5) Jeesus kehotti heitä pysymään kalastuksen parissa kahden viikon ajan ja sanoi lisäksi: ”Ja sen jälkeen lähdette matkaan, jotta teistä tulisi ihmistenkalastajia.” He kalastivat kolmena ryhmänä, ja Jeesus oli joka ilta eri ryhmän mukana. Ja miten he kaikki nauttivatkaan Jeesuksen seurasta! Hän oli hyvä kalamies, iloinen toveri ja innoittava ystävä. Mitä enemmän he työskentelivät hänen kanssaan, sitä enemmän he häntä rakastivat. Matteus sanoi eräänä päivänä: ”Mitä enemmän joitakuita ihmisiä ymmärtää, sitä vähemmän heitä ihailee, mutta tästä miehestä minun on sanottava, että mitä vähemmän häntä ymmärrän, sitä enemmän häntä rakastan.”
138:7.7 (1545.1) Tätä järjestystä, jonka mukaan he olivat kalassa kaksi viikkoa ja tekivät henkilökohtaista työtä valtakunnan puolesta toiset kaksi viikkoa, noudatettiin yli viiden kuukauden ajan, aina puheena olevan vuoden, vuoden 26 jKr., loppuun asti, eli siihen saakka kunnes ne erilliset vainotoimenpiteet päättyivät, jotka oli Johanneksen vangitsemisen jälkeen kohdistettu tämän opetuslapsiin.
138:8.1 (1545.2) Toimitettuaan markkinoille kahden viikon kalansaaliit kahdentoista apostolin rahastonhoitajaksi valittu Juudas Iskariot jakoi heidän varansa kuuteen yhtä suureen osaan, sitten kun niistä oli ensiksi vähennetty varat heistä riippuvaisten perheiden huoltoon. Ja niin he, elokuun puolenvälin maissa vuonna 26 jKr., lähtivät pareittain Andreaksen osoittamille työkentille. Ensimmäiset kaksi viikkoa Jeesus kulki Andreaksen ja Pietarin mukana, toiset kaksi viikkoa Jaakobin ja Johanneksen kanssa, ja niin edelleen muiden parien kanssa heidän valitsemisjärjestyksessään. Näin menetellen hänellä oli tilaisuus kulkea ainakin kerran jokaisen parin mukana, ennen kuin hän kutsui heidät koolle heidän julkisen toimintansa käynnistämistä varten.
138:8.2 (1545.3) Jeesus opetti heitä saarnaamaan syntien anteeksisaamista, joka tapahtuu Jumalaan uskomisen kautta ilman katumusharjoituksia tai uhreja, sekä sitä, että taivaassa oleva Isä rakastaa kaikkia lapsiaan samalla ikuisella rakkaudella. Hän antoi apostoleilleen kehotuksen pidättyä käsittelemästä seuraavia aiheita:
138:8.3 (1545.4) 1. Johannes Kastajan toiminta ja hänen vangitsemisensa.
138:8.4 (1545.5) 2. Kastetilaisuudessa kuulunut ääni. Jeesus sanoi: ”Vain ne, jotka äänen kuulivat, saavat mainita siitä. Puhukaa vain, mitä olette kuulleet minulta; älkää levittäkö huhuja.”
138:8.5 (1545.6) 3. Kaanassa tapahtunut veden muuttuminen viiniksi. Jeesus antoi heille vakavan kehotuksen sanoessaan: ”Älkää yhdellekään ihmiselle kertoko vedestä ja viinistä.”
138:8.6 (1545.7) Kyseiset runsaat viisi kuukautta olivat heille ihanaa aikaa, nämä kuukaudet, joiden aikana he toimivat kalastajina joka toisen kaksiviikkoisjakson ja ansaitsivat sillä sen verran rahaa, että se riitti turvaamaan heidän toimeentulonsa, kun he seuraavat kaksi viikkoa tekivät kentällä lähetystyötä valtakunnan hyväksi.
138:8.7 (1545.8) Tavallinen kansa ihmetteli ja ihasteli Jeesuksen ja hänen apostoleidensa opetusta ja hoivaamista. Rabbit olivat jo kauan opettaneet juutalaisille, etteivät oppimattomat voisi olla hurskaita tai vanhurskaita. Mutta Jeesuksen apostolit olivat sekä hurskaita että vanhurskaita; ja kuitenkin nämä olivat autuaan tietämättömiä lähes kaikesta siitä, mistä rabbien oppineisuus ja tämän maailman viisaus koostuivat.
138:8.8 (1545.9) Jeesus teki apostoleilleen selväksi, mikä ero vallitsi toisaalta juutalaisten opettaman niin kutsuttuja hyviä töitä tekemällä suoritetun katumusharjoituksen ja toisaalta uskon kautta tapahtuvan mielenmuutoksen – uudestisyntymän – välillä, jonka Jeesus vaati valtakuntaanpääsyn hintana. Hän opetti apostoleilleen, että usko oli ainoa edellytys pääsylle Isän valtakuntaan. Johannes oli opettanut heille ”katumusta – pakoa kohta tulevan vihan tieltä”. Jeesus opetti: ”Usko on se avoin ovi, josta astutaan sisälle läsnä olevaan, täydelliseen ja ikuiseen Jumalan rakkauteen.” Jeesus ei puhunut profeetan tavoin, kuten tekee se, joka tulee julistamaan Jumalan sanaa. Hän tuntui puhuvan itsestään henkilönä, jolla on valtaa. Jeesus koetti kääntää heidän mielensä ihmeiden etsiskelystä todellisen ja omakohtaisen kokemuksen löytämiseen tyydytyksestä ja vakuuttuneisuudesta, jotka tuottaa se, että ihmisen sisimmässä on rakkautta ja pelastavaa armoa edustava Jumalan henki.
138:8.9 (1545.10) Jo alkuvaiheessa opetuslapset oppivat, että Mestari arvosti syvästi ja kunnioitti myötätuntoisesti jokaista kohtaamaansa ihmistä, ja heihin teki valtavan vaikutuksen tämä yhdenmukainen ja muuttumaton ihmisten huomioon ottaminen, jonka hän soi johdonmukaisesti kaikenlaisille miehille, naisille ja lapsille. Hän saattoi pitää tauon keskellä syvällistä keskustelua vain mennäkseen ulos tielle sanomaan muutaman rohkaisun sanan ohikulkevalle naiselle, jota kuormitti sekä ruumista että sielua rasittava taakka. Hän saattoi keskeyttää apostoliensa kanssa käymänsä vakavan neuvottelun vain jutellakseen tilaisuuteen eksyneen lapsen kanssa. Mikään ei koskaan näyttänyt olevan Jeesukselle yhtä tärkeä kuin se yksittäinen ihminen, joka sattui olemaan hänen välittömässä läheisyydessään. Hän oli mestari ja opettaja, mutta hän oli enemmän – hän oli myös ystävä ja lähimmäinen, ymmärtäväinen toveri.
138:8.10 (1546.1) Vaikka Jeesuksen julkinen opetus koostui pääasiassa vertauksista ja lyhyistä luennoista, apostolejaan hän kuitenkin poikkeuksetta opetti kysymysten ja vastausten avulla. Myöhemmin julkisuudessa pitämiensä luentojen aikana hänellä oli aina tapana pitää tauko vastatakseen vilpittömiin kysymyksiin.
138:8.11 (1546.2) Ensi alkuun tapa, jolla Jeesus kohteli naisia, pöyristytti apostoleja, mutta ennen pitkää he tottuivat siihen. Hän teki heille kaikin puolin selväksi, että naisille myönnettäisiin valtakunnassa yhtäläiset oikeudet miesten kanssa.
138:9.1 (1546.3) Tämä jossakin määrin yksitoikkoinen vaihe, jonka kuluessa vuoroin kalastettiin ja vuoroin tehtiin henkilökohtaista työtä, osoittautui uuvuttavaksi kokemukseksi kahdelletoista apostolille, mutta he kestivät tämän kokeen. Kaikkine nurinoineen, epäilyksineen ja aina välillä kuultuine tyytymättömyyden ilmauksineenkin he pysyivät uskollisina lupauksilleen siitä, että Mestari oli heidän antaumuksensa ja lojaalisuutensa kohde. Juuri se, että he näiden koetuksen kuukausien aikana olivat henkilökohtaisessa yhteydessä Jeesukseen, teki Jeesuksen heille niin rakkaaksi, että he kaikki (Juudas Iskariotia lukuun ottamatta) pysyivät lojaaleina ja uskollisina hänelle myös oikeudenkäynnin ja ristiinnaulitsemisen synkkinä tunteina. Todelliset miehet eivät kerta kaikkiaan voineet jättää kunnioitettua opettajaa oman onnensa nojaan, opettajaa, joka oli elänyt niin lähellä heitä ja osoittanut heille niin syvää kiintymystä kuin Jeesus oli tehnyt. Mestarin kuoleman synkkinä tunteina näiden apostolien sydämestä syrjäytyi kaikki sellainen, mikä edusti järkeä, arvostelukykyä ja loogisuutta, yhden ainoan ihmiselle ominaisen ja epätavallisen tuntemuksen tieltä – kaiken yläpuolelle menevän ystävyyden- ja lojaalisuudentunteen – tieltä. Nuo viisi kuukautta, joiden aikana he työskentelivät yhdessä Jeesuksen kanssa, johdattivat nämä apostolit, jokaisen heistä, pitämään Jeesusta parhaana ystävänään koko maailmassa. Ja juuri tämä inhimillinen tunne, eivät suinkaan hänen ylivertaiset opetuksensa eivätkä hänen ihmeelliset tekonsa, piti heidät yhdessä siihen saakka, kunnes Jeesus oli noussut kuolleista, ja ryhdyttiin uudelleen valtakunnan evankeliumin julistamiseen.
138:9.2 (1546.4) Nämä rauhallisen toiminnan kuukaudet eivät olleet suuri koetus vain apostoleille, koetus, josta he selvisivät, vaan tämä kausi, jolloin he eivät esiintyneet julkisuudessa, oli suuri koettelemus myös Jeesuksen perheelle. Siihen mennessä, kun Jeesus oli valmis aloittamaan julkisen työnsä, koko hänen perheensä (Ruutia lukuun ottamatta) oli käytännöllisesti katsoen jättänyt hänet oman onnensa nojaan. Vain muutamassa tilanteessa he myöhemmin pyrkivät ottamaan häneen yhteyttä, ja silloinkin vain suostutellakseen häntä palaamaan kotiin heidän luokseen, sillä heidän mielessään oli varsin lähellä ajatus, ettei Jeesus ollut täysin järjissään. He eivät yksinkertaisesti kyenneet käsittämään hänen filosofiaansa eivätkä tajuamaan hänen opetustaan. Se oli aivan liikaa heille, jotka olivat hänen omaa lihaansa ja vertaansa.
138:9.3 (1546.5) Apostolit jatkoivat henkilökohtaista työtään Kapernaumissa, Betsaida-Juliaassa, Horasinissa, Gerasassa, Hippoksessa, Magdalassa, Kaanassa, Galilean Betlehemissä, Jotapatassa, Raamassa, Saafedissa, Gishalassa, Gadarassa ja Abilassa. Mainittujen kaupunkien lisäksi he työskentelivät monissa kylissä samoin kuin maaseudulla. Tämän jakson lähetessä loppuaan kaksitoista apostolia olivat jo kehitelleet jokseenkin tyydyttävät järjestelyt, jotka turvaisivat heistä itse kunkin perheen toimeentulon. Useimmat apostoleista olivat naimisissa, muutamilla oli useita lapsia, mutta he olivat järjestäneet kotiväkensä toimeentulon niin, että kunhan he saivat jonkin verran apua apostolien kassasta, he kykenivät omistamaan koko tarmonsa Mestarin toimintaan tarvitsematta olla huolissaan perheidensä hyvinvoinnista.
138:10.1 (1547.1) Jo alkuvaiheessa apostolit järjestäytyivät seuraavalla tavalla:
138:10.2 (1547.2) 1. Andreas, ensimmäisenä valittu apostoli, nimitettiin kahdentoista apostolin puheenjohtajaksi ja toiminnanjohtajaksi.
138:10.3 (1547.3) 2. Pietari, Jaakob ja Johannes nimitettiin Jeesuksen henkilökohtaisiksi seuralaisiksi. Heidän oli määrä palvella häntä päivin ja öin, huolehtia hänen fyysisistä ja muista tarpeistaan ja olla hänen seuranaan yön hartaushetkinä, jolloin hän rukoili ja oli selittämättömässä yhteydessä taivaassa olevaan Isäänsä.
138:10.4 (1547.4) 3. Filippuksesta tehtiin ryhmän isäntä. Hänen velvollisuutenaan oli hankkia ruokaa ja huolehtia siitä, että vieraat ja toisinaan suuretkin kuulijajoukot saivat jotakin syödäkseen.
138:10.5 (1547.5) 4. Natanael huolehti kahdentoista apostolin perheiden tarpeista. Hänelle toimitettiin säännöllisesti selonteot jokaisen apostolin perheen tarpeista, ja hän pyysi varat rahastonhoitaja Juudakselta ja lähetti ne tarvitseville viikoittain.
138:10.6 (1547.6) 5. Matteus oli apostolikunnan varainhankkija. Hänen velvollisuutenaan oli huolehtia siitä, että budjetti oli tasapainossa ja että kassaa täydennettiin uusilla varoilla. Ellei yhteisen toimeentulon turvaavia varoja ollut näköpiirissä, ellei seurueen ylläpitoon saatu riittävästi lahjoituksia, Matteuksella oli valtuudet määrätä kaksitoista apostolia joksikin aikaa takaisin verkkojensa pariin. Mutta tähän ei tarvinnut turvautua kertaakaan sen jälkeen, kun he aloittivat julkisen toimintansa. Hän pystyi aina toimittamaan sen verran varoja rahastonhoitajan kassaan, että se riitti rahoittamaan heidän toimintansa.
138:10.7 (1547.7) 6. Tuomas oli matkanjohtaja. Hänen asianaan oli järjestää majapaikat ja valita ylimalkaan ne paikkakunnat, joilla he opettivat ja saarnasivat, niin että matkasuunnitelmasta tuli joustava ja joutuisa.
138:10.8 (1547.8) 7. Alfeuksen kaksospojat Jaakob ja Juudas osoitettiin väkijoukkojen järjestyksenpitäjiksi. Heidän tehtävänään oli ottaa avukseen riittävä määrä järjestysmiehiä kyetäkseen saarnatilaisuuksissa pitämään yllä järjestystä väenpaljouksien keskellä.
138:10.9 (1547.9) 8. Simon Selootin vastuulle annettiin rentoutumis- ja virkistäytymistoimintojen järjestäminen. Hän järjesti keskiviikkopäivien ohjelman ja koetti myös joka päivä varata muutaman tunnin vietettäväksi rentoutumisen ja ajanvietteen merkeissä.
138:10.10 (1547.10) 9. Juudas Iskariot nimitettiin rahastonhoitajaksi. Hän kantoi rahakukkaroa. Hän maksoi kaikki kulut ja hoiti kirjanpidon. Hän laati Matteukselle joka viikko menoarvion ja esitti myös viikoittaiset selonteot Andreakselle. Juudas maksoi kassasta suoritettavat maksut Andreaksen antaman valtuutuksen nojalla.
138:10.11 (1547.11) Tällä tavoin kaksitoista apostolia toimivat heti alussa tapahtuneesta järjestäytymisestään lähtien aina siihen uudelleenorganisointiin saakka, jonka teki tarpeelliseksi kavaltaja-Juudaksen poistuminen riveistä. Tällä yksinkertaisella tavalla Mestari ja hänen opetuslapsi-apostolinsa siis järjestivät asiansa, kunnes Jeesus sunnuntaina, tammikuun 12. päivänä vuonna 27 jKr. kutsui heidät koolle ja asetti heidät virallisesti valtakunnan lähettiläiksi ja sen ilosanoman saarnaajiksi. Ja pian sen jälkeen he valmistautuivat lähtemään Jerusalemiin ja Juudeaan ensimmäiselle julkiselle saarnamatkalleen.
Urantia-kirja
Luku 139
139:0.1 (1548.1) JEESUKSEN maisen elämän lumovoimasta ja vanhurskaudesta on puhuttelevana todistuksena se, että vaikka hän tämän tästä löi palasiksi apostoliensa toiveet ja murskasi säpäleiksi kaikki kunnianhimoiset haaveet heidän henkilökohtaisesta pääsystään korkealle, silti vain yksi hänet hylkäsi.
139:0.2 (1548.2) Apostolit oppivat Jeesukselta taivaan valtakunnasta, ja Jeesus puolestaan oppi heiltä paljon siitä, millainen ihmisten valtakunta on, millainen ihmisluonto on, sellaisena kuin se esiintyy Urantialla ja ajallisuuden ja avaruuden muissa evolutionaarisissa maailmoissa. Nämä kaksitoista miestä edustivat monia erityyppisiä ihmisen mielenlaatuja, eikä heitä ollut koulutuksen avulla muovattu toistensa kaltaisiksi. Näistä galilealaisista kalastajista monenkin suonissa virtasi Galilean ei-juutalaisen väestön sata vuotta aiemmin pakkotoimin tapahtuneen käännyttämisen seurauksena varsin suuri määrä ei-juutalaista verta.
139:0.3 (1548.3) Älkää tehkö sitä virhettä, että pidätte apostoleja täysin tietämättöminä ja oppimattomina. Alfeuksen kaksosia lukuun ottamatta he olivat kaikki käyneet synagogakoulun, jossa he olivat saaneet perinpohjaista opetusta heprealaiskirjoituksissa ja hyvin paljossa siinä, mitä tuohon aikaan yleensä tiedettiin. Seitsemän heistä oli valmistunut Kapernaumin synagogakouluista, eikä koko Galileassa ollut parempia juutalaisia kouluja.
139:0.4 (1548.4) Kun kirjoituksissanne puhutaan näistä valtakunnan sanansaattajista ja sanotaan heidän olleen ”tietämättömiä ja oppimattomia”, tämän maininnan tarkoitus oli viestittää lukijalle, että he olivat maallikoita eli että he eivät olleet saaneet opetusta siinä, mikä kuului rabbien tietämykseen, eikä heitä ollut harjaannutettu käyttämään menetelmiä, joilla rabbit tulkitsivat pyhiä kirjoituksia. Heiltä puuttui niin kutsuttu korkeampi koulutus. Nykyään heitä varmasti pidettäisiin oppimattomina ja joissakin yhteiskuntapiireissä heitä pidettäisiin jopa sivistymättöminä. Yksi asia on kuitenkin varma, nimittäin se, etteivät he olleet kaikki käyneet läpi samaa jäykkää ja kaavamaista opetusohjelmaa. Nuoruusvuosistaan saakka heillä oli ollut erilainen kokemus elämään oppimisesta.
139:1.1 (1548.5) Valtakunnan apostolikunnan puheenjohtaja Andreas syntyi Kapernaumissa. Hän oli viisilapsisen perheen vanhin lapsi. Perheeseen kuuluivat hänen lisäkseen hänen veljensä Simon ja kolme sisarta. Hänen tuolloin jo kuollut isänsä oli ollut Sebedeuksen yrityskumppani kalankuivatusalalla Betsaidassa, Kapernaumin kalasatamassa. Kun Andreaksesta tuli apostoli, hän oli naimaton, mutta hän piti kotinaan naimisissa olevan veljensä, Simon Pietarin, kotia. He olivat molemmat kalastajia ja Sebedeuksen poikien Jaakobin ja Johanneksen yhteistyökumppaneita.
139:1.2 (1548.6) Vuonna 26 jKr., jolloin Andreas valittiin apostoliksi, hän oli 33-vuotias, kokonaisen vuoden Jeesusta vanhempi ja apostoleista vanhin. Hän polveutui erinomaisista esivanhemmista ja oli kahdestatoista apostolista kyvykkäin. Puhetaitoa lukuun ottamatta hän oli tovereidensa vertainen melkein kaikissa taidoissa, jotka kuvitella saattoi. Jeesus ei antanut Andreakselle koskaan lempinimeä, veljellistä luonnehdintaa. Mutta kuten apostolit kohta alkoivat kutsua Jeesusta Mestariksi, he käyttivät Andreaksesta nimitystä, joka sanana tarkoittaa päällikköä.
139:1.3 (1549.1) Andreas oli hyvä organisoija mutta vieläkin parempi hallintomies. Hän kuului neljän apostolin muodostamaan sisäpiiriin, mutta Jeesuksen nimitettyä hänet apostoliryhmän esimieheksi hän joutui väistämättä pysyttelemään apostoliveljiensä parissa ja pitämään huolta näistä, kolmen muun ollessa hyvin läheisessä yhteydessä Mestariin. Hamaan loppuun saakka Andreas pysyi apostolikunnan vanhimpana.
139:1.4 (1549.2) Vaikkei Andreas koskaan ollutkaan mikään vaikuttava saarnamies, hän oli toki pystyvä henkilökohtaisen työn tekijä, olihan hän valtakunnan lähetyssaarnaajapioneeri sikäli, että hän toi ensimmäiseksi valitun apostolin asemassaan Jeesuksen luokse heti veljensä Simonin, josta sittemmin tuli eräs valtakunnan suurenmoisimmista julistajista. Andreas oli koko voimallaan tukemassa Jeesuksen toimintaperiaatetta, jonka mukaan he käyttäisivät henkilökohtaista työtä keinona kouluttaa kahdestatoista apostolista valtakunnan sanansaattajia.
139:1.5 (1549.3) Opettipa Jeesus yksityisesti apostoleja tai saarnasipa hän väkijoukolle, Andreas oli tavallisesti perillä siitä, mitä oli menossa. Hän oli ymmärtäväinen toimeenpanija ja tehokas hallintomies. Hän antoi ripeästi päätöksen jokaisesta tietoonsa saatetusta asiasta, ellei hän katsonut ongelman menevän omien valtuuksiensa rajojen ulkopuolelle, missä tapauksessa hän esitti asian suoraan Jeesuksen ratkaistavaksi.
139:1.6 (1549.4) Andreas ja Pietari olivat luonteeltaan ja temperamentiltaan hyvin erilaisia, mutta heidän kunniakseen on ikuisesti luettava, että he tulivat keskenään loistavasti toimeen. Andreas ei ollut koskaan kateellinen Pietarin puhetaidollisista kyvyistä. Kovinkaan usein ei satu, että Andreaksen tyyppisellä vanhemmalla miehellä olisi niin perinpohjainen vaikutusvalta nuorempaan ja lahjakkaaseen veljeen. Andreas ja Pietari eivät milloinkaan tuntuneet olevan vähänkään kateellisia toistensa kyvyistä tai saavutuksista. Myöhään Helluntaipäivän iltana, kun valtakunnan jäsenmäärä suureksi osaksi Pietarin tarmokkaan ja innoittavan saarnaamisen ansiosta lisääntyi kahdellatuhannella sielulla, Andreas sanoi veljelleen: ”Minä en olisi kyennyt sitä tekemään, mutta olen iloinen, että minulla on veli, joka siihen kykeni.” Tähän Pietari vastasi: ”Ja ellet sinä olisi tuonut minua Mestarin luokse ja omalla päättäväisyydelläsi pitänyt minua hänen luonaan, en olisi ollut täällä tätä tekemässä.” Andreas ja Pietari olivat poikkeus säännöstä, sillä he osoittivat veljestenkin voivan elää rauhanomaisesti keskenään ja tehdä tuloksellista työtä yhdessä.
139:1.7 (1549.5) Helluntain jälkeen Pietari oli kuuluisa, muttei vanhempaa Andreasta milloinkaan ärsyttänyt se, että hänet koko hänen loppuelämänsä ajan esiteltiin ”Simon Pietarin veljenä”.
139:1.8 (1549.6) Andreas oli kaikista apostoleista paras ihmistuntija. Hän tiesi, että Juudas Iskariotin sydämessä vallitsi rauhattomuus, ja hän tiesi sen jo ennen kuin kukaan muu apostoli epäili, että heidän rahastonhoitajansa asiat eivät olleet kaikilta osin kohdallaan. Mutta hän ei kertonut pahoista aavistuksistaan yhdellekään heistä. Andreaksen valtakunnan hyväksi tekemä suuri palvelus oli siinä, että hän neuvoi Pietaria, Jaakobia ja Johannesta niiden ensimmäisten lähetyssaarnaajien valitsemisessa, jotka lähetettiin julistamaan evankeliumia, samoin kuin siinä, että hän antoi näille ensimmäisille johtajille neuvoja valtakunnan hallinnollisten asioiden järjestämisestä. Andreas oli hyvin lahjakas löytämään nuorten ihmisten piilevät voimavarat ja paljastumattomat kyvyt.
139:1.9 (1549.7) Varsin pian sen jälkeen kun Jeesus oli noussut korkeuksiin, Andreas alkoi kirjoittaa henkilökohtaisia muistiinpanoja ja sisällytti niihin monia edesmenneen Mestarinsa lausumia ja tekoja. Andreaksen kuoleman jälkeen tästä yksityisestä kirjoituksesta tehtiin lisää kopioita, ja ne kiersivät vapaasti kristillisen kirkon ensimmäisten opettajien keskuudessa. Myöhemmin näitä Andreaksen epämuodollisia muistiinmerkintöjä muokattiin, korjailtiin, muutettiin ja niihin tehtiin lisäyksiä niin, että niistä lopulta muodostui melko yhtäjaksoinen kertomus Mestarin elämästä maan päällä. Viimeinenkin näistä muutamista muutetuista ja korjatuista kopioista tuhoutui Aleksandriassa sattuneessa tulipalossa noin sata vuotta sen jälkeen, kun kahdestatoista apostolista ensimmäisenä valittu oli kirjoittanut alkuperäiskappaleen.
139:1.10 (1550.1) Andreas oli mies, jolla oli selkeä ymmärrys, jonka ajattelu oli loogista, joka teki lujia päätöksiä ja jonka luonteen suuri vahva puoli oli hänen verraton tasapainoisuutensa. Hänen mielenlaatunsa heikko kohta oli se, että häneltä puuttui innostusta; monet kerrat hän unohti rohkaista työtovereitaan sillä, että olisi lausunut heille hyvin harkitut kiitoksen sanat. Ja tämä hänen vaitonaisuutensa, silloin kun olisi ollut aihetta kiittää ystäviä kiitoksen ansaitsevista aikaansaannoksista, versoi hänen kammostaan imartelua ja epärehellisyyttä kohtaan. Andreas kuului niihin vaatimattomiin ihmisiin, jotka ovat monitaitoisia, luonteeltaan tasaisia, omilla ansioillaan asemansa luovia ja menestyviä.
139:1.11 (1550.2) Jokainen apostoli rakasti Jeesusta, mutta totta on myös, että jokainen kahdestatoista apostolista tunsi vetoa häntä kohtaan siksi, että jokin tietty Jeesuksen persoonallisuuden piirre vetosi erityisesti juuri tähän yksittäiseen apostoliin. Andreas ihaili Jeesusta siksi, että tämä oli johdonmukaisen vilpitön; siksi, että Jeesuksessa oli teeskentelemätöntä arvokkuutta. Kunhan ihmiset vain tulivat tuntemaan Jeesuksen, heidät valtasi halu jakaa ystäviensä kanssa tämä kokemus Jeesuksesta; he todella halusivat koko maailman tuntevan hänet.
139:1.12 (1550.3) Kun myöhemmät vainot ajoivat apostolit lopullisesti pois Jerusalemista, Andreas vaelsi Armeniaan, Vähään-Aasiaan ja Makedoniaan, ja kun hän oli saattanut monet tuhannet ihmiset valtakuntaan, hänet lopulta vangittiin ja ristiinnaulittiin Akaian Patraksessa. Kului kaksi kokonaista päivää, ennen kuin tämä vankkarakenteinen mies heitti henkensä ristillä, ja kaikki nämä traagiset tunnit hän yhä voimallisesti saarnasi taivaan valtakunnan ilosanomaa pelastuksesta.
139:2.1 (1550.4) Simon oli apostoleihin liittyessään kolmikymmenvuotias. Hän oli naimisissa, hänellä oli kolme lasta, ja hän asui Betsaidassa Kapernaumin lähellä. Hänen veljensä, Andreas, ja hänen anoppinsa asuivat hänen luonaan. Sekä Pietari että Andreas olivat Sebedeuksen poikien kalastajakumppaneita.
139:2.2 (1550.5) Mestari oli tuntenut Simonin jo jonkin aikaa, ennen kuin Andreas esitteli hänet järjestyksessä toisena apostolina. Antaessaan Simonille nimen Pietari Jeesus teki sen hymyssä suin; sen oli määrä olla jonkinlainen lempinimi. Kaikki Simonin ystävät tunsivat hänet arvaamattomana ja impulsiivisena kaverina. On totta, että Jeesus myöhemmin liitti uuden ja tärkeän merkityksen tähän kevyesti annettuun lempinimeen.
139:2.3 (1550.6) Simon Pietari oli mies, jossa oli impulsiivisuutta ja optimismia. Hän oli varttuessaan antanut itselleen vapauden heittäytyä voimakkaiden tunteiden valtaan; hän joutui alinomaa vaikeuksiin siksi, ettei malttanut luopua tavastaan puhua ajattelematta. Tämänlaatuinen ajattelemattomuus aiheutti alituisia ikävyyksiä myös kaikille hänen ystävilleen ja työtovereilleen, ja se oli niin ikään syynä siihen, että hän sai monet lempeät nuhteet Mestariltaan. Ainoa seikka, joka esti Pietaria joutumasta enempiin vaikeuksiin ajattelemattomien puheidensa takia, oli se, että hän jo varhaisessa vaiheessa oppi keskustelemaan monista suunnitelmistaan ja kaavailuistaan veljensä Andreaksen kanssa, ennen kuin uskaltautui tekemään ehdotuksistaan julkisia.
139:2.4 (1550.7) Pietarin pitämät puheet olivat sujuvia, puhuttelevia ja dramaattisia. Hän osasi myös johtaa ihmisiä luontaisella ja innostavalla tavalla. Hänen ajattelunsa oli nopeaa, mutta hänen järkeilynsä ei ollut syvällistä. Hän esitti paljon kysymyksiä, enemmän kuin kaikki muut apostolit yhteensä, ja vaikka nämä kysymykset enimmäkseen olivat hyviä ja aiheeseen liittyviä, monet niistä olivat myös ajattelemattomia ja hupsuja. Pietarin ajatusmaailma ei ollut syvällinen, mutta hän tunsi ajatusmaailmansa koko lailla hyvin. Siksi hän olikin mies, jonka päätökset olivat nopeita ja otteet ripeitä. Sillä aikaa kun toiset Jeesuksen rannalla nähdessään ällistyneinä keskustelivat asiasta, Pietari hyppäsi veteen ja ui rannalle tervehtimään Mestaria.
139:2.5 (1551.1) Piirre, jota Pietari Jeesuksessa eniten ihaili, oli tämän ylimaallinen helläsydämisyys. Pietari ei milloinkaan kyllästynyt mietiskelemään Jeesuksen pitkämielisyyttä. Koskaan hän ei unohtanut sitä opetusta, että väärintekijälle on annettava anteeksi ei vain seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä ja vielä seitsemän kertaa. Niinä synkkinä ja lohduttomina päivinä, jotka koittivat, kohta sen jälkeen kun hän oli ylipapin pihamaalla ajattelemattomasti ja tahattomasti kieltänyt Jeesuksen, hän ajatteli paljon näitä Mestarin anteeksiantavan luonteen jättämiä vaikutelmia.
139:2.6 (1551.2) Simon Pietari oli tuskastuttavan häilyväinen; hän saattoi yhdessä hetkessä heilahtaa toisesta äärimmäisyydestä toiseen. Ensin hän ei sallinut Jeesuksen pestä hänen jalkojaan, ja sitten hän Mestarin vastauksen kuultuaan pyysi tulla pestyksi joka puolelta. Mutta kaiken kaikkiaan Jeesus tiesi, että Pietarin viat olivat päästä, eivät sydämestä. Hänessä yhdistyivät rohkeus ja pelkuruus niin selittämättömällä tavalla, että maan päällä on tässä suhteessa tuskin elänyt toista hänen kaltaistaan. Hänen luonteensa vahvin piirre oli lojaalisuus, ystävyys. Pietari rakasti Jeesusta todella ja totisesti. Ja tästä antaumuksensa suunnattomasta väkevyydestä huolimatta hän suurta epävakaisuutta ja häilyväisyyttä osoittaen antoi palvelustytön kiusoitella itseään niin, että hän kielsi Herransa ja Mestarinsa. Pietari kykeni kestämään vainoa ja suoraan häneen kohdistuvaa hyökkäilyä, tuli se missä muodossa hyvänsä, mutta joutuessaan pilkanteon kohteeksi hän käpertyi kokoon ja luhistui. Hän oli urhea soturi kohdatessaan hyökkäyksen suoraan edestä, mutta hänestä tuli pelosta mateleva ressukka, kun hänet yllätti selustasta tuleva päällekäynti.
139:2.7 (1551.3) Pietari astui Jeesuksen opetuslapsista ensimmäisenä puolustamaan Filippuksen toimintaa samarialaisten keskuudessa sekä Paavalin työtä ei-juutalaisten parissa. Ja kuitenkin hän myöhemmin Antiokiassa teki täyskäännöksen joutuessaan kohtaamaan irvailevat juudalaistajat, joten hän vetäytyi vähäksi aikaa pois ei-juutalaisten parista vain saadakseen niskoilleen Paavalin esittämän pelottoman tuomion.
139:2.8 (1551.4) Hän oli ensimmäinen apostoli, joka täydestä sydämestään tunnusti, että Jeesuksessa kietoutuivat yhteen ihmisyys ja jumalallisuus, ja ensimmäinen – Juudasta lukuun ottamatta –, joka kielsi hänet. Pietari ei ollut niinkään uneksija, mutta hänen oli vaikea lakata hellimästä itseään dramatiikalla ja laskeutua hurmioitumisen ja innostuksen pilvilinnoista arkipäiväiseen ja vain tosiasioita kunnioittavan todellisuuden maailmaan.
139:2.9 (1551.5) Jeesusta konkreettisesti ja kuvaannollisesti seuratessaan hän joko kulki joukon etunenässä tai sitten raahusti hännänhuippuna – ”seurasi kaukana perässä”. Mutta hän oli kahdentoista apostolin joukossa selvästi muista erottuva saarnamies; hän teki Paavalia lukuun ottamatta yhden sukupolven aikana enemmän kuin yksikään toinen ihminen valtakunnan rakentamiseksi ja lähetti sen sananviejiä maailman neljälle kulmalle.
139:2.10 (1551.6) Mestarinsa ajattelemattomasti kiellettyään hän löysi minuutensa, ja Andreaksen antamalla myötätuntoisella ja ymmärtäväisellä opastuksella hän taas näytti tietä takaisin kalaverkkojen pariin, sillä aikaa kun apostolit odottelivat saadakseen selville, mitä ristiinnaulitsemisen jälkeen tapahtuisi. Täysin siitä vakuututtuaan, että Jeesus oli antanut hänelle anteeksi, ja tietäessään, että hänet oli otettu takaisin Mestarin katraaseen, valtakunnan liekit paloivat hänen sielussaan niin kirkkaina, että hänestä tuli suuri ja pelastava valo tuhansille, jotka kyyhöttivät pimeässä.
139:2.11 (1551.7) Jerusalemista lähdettyään, ja ennen kuin Paavalista tuli johtava henki gentiilikristillisten seurakuntien keskuudessa, Pietari matkusteli laajalti ja vieraili kaikissa seurakunnissa Babylonista Korinttiin. Hän kävi myös monissa Paavalin perustamissa seurakunnissa ja hoivasi niitä. Vaikka Pietari ja Paavali mielenlaatunsa ja saamansa opetuksen, jopa teologiansa, osalta erosivat monessa suhteessa toisistaan, he työskentelivät myöhempinä vuosinaan harmonisesti yhdessä seurakuntien kohentamiseksi.
139:2.12 (1552.1) Jotakin siitä, millaista Pietarin tyyli ja opetus oli, tulee esille Luukkaan osaksi muistiin merkitsemissä saarnoissa samoin kuin Markuksen evankeliumissa. Hänen voimallinen esitystyylinsä pääsi paremmin oikeuksiinsa hänen kirjoittamassaan kirjeessä, joka tunnetaan Pietarin ensimmäisenä epistolana; ainakin näin voitiin sanoa, ennen kuin muuan Paavalin opetuslapsi sitä myöhemmin muutteli.
139:2.13 (1552.2) Mutta Pietari toisti toistamistaan samaa virhettä: hän yritti saada juutalaiset vakuuttumaan sellaisesta, että Jeesus sittenkin oli – todellisuudessa ja kiistattomasti – juutalainen Messias. Aina kuolinpäiväänsä saakka Simon Pietari kärsi jatkuvasti siitä, että hän sekoitti mielessään käsitykset Jeesuksesta juutalaisena Messiaana, Kristuksesta maailman lunastajana, ja Ihmisen Pojasta, joka on ilmoitus Jumalasta, koko ihmiskunnan rakastavasta Isästä.
139:2.14 (1552.3) Pietarin vaimo oli varsin kyvykäs nainen. Vuosikaudet hän toimi kohtalaisella menestyksellä naisten joukon jäsenenä, ja kun Pietari karkotettiin Jerusalemista, hän kulki Pietarin mukana kaikilla matkoilla, jotka tämä teki eri seurakuntiin, samoin kuin kaikilla Pietarin lähetysretkillä. Ja samana päivänä, jona hänen maineikkaan miehensä elämä päättyi, hänet heitettiin Rooman areenalla villipetojen eteen.
139:2.15 (1552.4) Ja näin tämä mies, Pietari, Jeesuksen läheinen ystävä, yksi sisäpiirin jäsenistä, läksi Jerusalemista julistaen valtakunnan ilosanomaa väkevyydellä ja loistolla, kunnes hänen palveluspäiviensä luku tuli täyteen. Ja hän katsoi, että hänelle oli suotu suuri kunnia, kun hänen kiinniottajansa ilmoittivat hänelle, että hänen oli kuoltava niin kuin oli kuollut hänen Mestarinsa – ristinpuussa. Ja niin Simon Pietari naulittiin ristille Roomassa.
139:3.1 (1552.5) Jaakob, vanhempi Sebedeuksen kahdesta apostolipojasta, joille Jeesus antoi lempinimen ”ukkosenpojat”, oli apostoliksi tullessaan kolmikymmenvuotias. Hän oli naimisissa, hänellä oli neljä lasta, ja hän asui lähellä vanhempiaan Betsaidassa, Kapernaumin laitamilla. Hän oli kalastaja ja harjoitti ammattiaan nuoremman veljensä Johanneksen kumppanina ja yhdessä Andreaksen ja Simonin kanssa. Jaakobilla ja hänen veljellään Johanneksella oli se etu puolellaan, että he olivat tunteneet Jeesuksen kauemmin kuin kukaan muu apostoleista.
139:3.2 (1552.6) Tämä kyvykäs apostoli oli mielenlaadultaan ristiriitainen. Näytti siltä kuin hänellä todellakin olisi ollut kaksi luonnetta, joista kummankin käyttövoimana olivat voimakkaat tunteet. Hän oli erityisen kiivas, aina kun hänen suuttumuksensa oikein oli saatu nousemaan. Hänellä oli tulinen luonteenlaatu, kunhan se oikein houkuteltiin esille, ja kun myrsky oli asettunut, hänellä oli aina tapana osoittaa vihansa oikeutetuksi ja puolustella sitä sillä perusteella, että kysymyksessä oli ollut täysin oikeutettu närkästyksen ilmaus. Näitä ajoittaisia vihanpuuskia lukuun ottamatta Jaakobin persoonallisuus oli paljossa Andreaksen persoonallisuuden kaltainen. Hänellä ei ollut Andreaksen hienotunteisuutta tai ihmisluonnon ymmärrystä, mutta hän oli Andreasta paljon parempi julkinen puhuja. Pietarin, ja ehkä Matteuksen, jälkeen Jaakob oli kahdestatoista apostolista paras julkisten puheiden pitäjä.
139:3.3 (1552.7) Jaakob ei ollut missään mielessä oikukas, mutta hän saattoi silti olla yhtenä päivänä hiljainen ja vaitelias ja seuraavana päivänä jutella vilkkaasti ja kertoa tarinoita. Tavallisesti hän kyllä Jeesuksen kanssa keskusteli vilkkaastikin, mutta kahdentoista apostolin parissa hän saattoi olla päiväkausia kerrallaan joukon hiljainen mies. Hänen ainoa suuri heikko kohtansa olikin nämä selittämättömät hiljaisuudenpuuskat.
139:3.4 (1552.8) Jaakobin persoonallisuuden erinomainen piirre oli hänen kykynsä nähdä jonkin ehdotuksen kaikki puolet. Koko kahdentoista apostolin joukosta juuri hän pääsi lähimmäksi Jeesuksen opetuksen todellisen merkittävyyden ja tärkeyden ymmärtämistä. Hänkin oli aluksi hidas käsittämään, mitä Mestari tarkoitti, mutta ennen kuin heidän koulutuksensa päättyi, hänelle oli muodostunut erinomainen käsitys Jeesuksen sanomasta. Jaakob kykeni ymmärtämään ihmisluontoa hyvin laajalta alalta; hän tuli mainiosti toimeen monitaitoisen Andreaksen, malttamattoman Pietarin ja sulkeutuneen veljensä, Johanneksen, kanssa.
139:3.5 (1553.1) Vaikka Jaakobilla ja Johanneksella oli omat vaikeutensa heidän koettaessaan työskennellä yhdessä, oli innoittavaa panna merkille, miten hyvin he tulivat keskenään toimeen. He eivät tässä onnistuneet aivan yhtä hyvin kuin Andreas ja Pietari, mutta paljon paremmin kuin tavallisesti odottaisi kahdelta veljekseltä, eritoten tällaisilta itsepäisiltä ja päättäväisiltä veljeksiltä. Mutta niin oudolta kuin se saattaakin kuulostaa, nämä kaksi Sebedeuksen poikaa olivat paljon suvaitsevampia toisiaan kuin ulkopuolisia kohtaan. He olivat kiintyneet syvästi toisiinsa; he olivat aina olleet hyvin keskenään toimeen tulevia leikkitovereita. Juuri nämä ”ukkosenpojat” halusivat, että taivas olisi syössyt tulta ja hävittänyt ne samarialaiset, jotka julkesivat suhtautua epäkunnioittavasti heidän Mestariinsa. Mutta Jaakobin ennenaikainen kuolema tasoitti hänen nuoremman Johannes-veljensä kiivasta luonteenlaatua suuresti.
139:3.6 (1553.2) Jaakobin eniten ihailema Jeesuksen ominaispiirre oli Mestarin myötätuntoinen kiintymys. Jeesuksen ymmärtäväinen kiinnostus niin vähäosaisia kuin mahtavia, niin rikkaita kuin köyhiäkin kohtaan vetosi suuresti Jaakobiin.
139:3.7 (1553.3) Jaakob Sebedeuksen ajattelu ja suunnittelu oli tasapainoista. Andreaksen rinnalla hän oli apostoliryhmässä yksi maltillisimmista. Hän oli tarmokas yksilö, mutta hänellä ei ollut koskaan kiire. Hän oli erinomainen vastapaino Pietarille.
139:3.8 (1553.4) Hän oli vaatimaton ja epädramaattinen, hän hoiti tehtävänsä säntillisesti, hän teki työnsä turhaa melua pitämättä, hän ei tavoitellut mitään erityistä tunnustuksenosoitusta, kunhan oli käsittänyt jotakin valtakunnan todellisesta merkityksestä. Ja myös muisteltaessa tarinaa Jaakobin ja Johanneksen äidistä, joka pyysi, että hänen pojilleen suotaisiin sija Jeesuksen oikealla ja vasemmalla puolella, olisi pidettävä mielessä, että tämän pyynnön esitti nimenomaan äiti. Ja kun he antoivat ymmärtää, että he olisivat valmiit ottamaan kantaakseen tällaiset vastuut, olisi muistettava, että he olivat tietoisia vaaroista, jotka liittyisivät Mestarin oletettuun kapinaan Rooman valtaa vastaan, ja että he myös olivat valmiit maksamaan hinnan, joka heidän siinä tapauksessa olisi maksettava. Kun Jeesus kysyi, olivatko he valmiit juomaan sen maljan, he vastasivat olevansa siihen valmiita. Ja Jaakobin kohdalla se kävikin kirjaimellisesti toteen; hän todellakin joi saman maljan Mestarin kanssa, kun otetaan huomioon, että hän oli apostoleista ensimmäinen, joka kärsi marttyyrikuoleman, sillä jo toimintansa alkuvaiheessa hänet Herodes Agrippan toimesta surmattiin miekalla. Jaakob oli näin ollen kahdestatoista apostolista ensimmäinen, joka uhrasi elämänsä uudella valtakunnan taistelurintamalla. Herodes Agrippa pelkäsi Jaakobia enemmän kuin kaikkia muita apostoleja. Jaakob oli tosiaan useinkin hiljainen ja vaitelias, mutta hän oli rohkea ja päättäväinen, sitten kun hänen vakaumuksensa olivat heränneet ja kun ne asetettiin kyseenalaisiksi.
139:3.9 (1553.5) Jaakob eli elämänsä sen täyteen määrään saakka, ja kun loppu tuli, hän käyttäytyi sellaista laupeutta ja sellaista lujuutta osoittaen, että jopa se, joka häntä vastaan oli syytteen nostanut ja hänet ilmiantanut ja joka oli läsnä hänen oikeudenkäynnissään ja teloituksessaan, liikuttui siinä määrin, että ryntäsi pois Jaakobin kuolinpaikalta liittyäkseen itse Jeesuksen opetuslapsiin.
139:4.1 (1553.6) Kun Johanneksesta tuli apostoli, hän oli kahdenkymmenenneljän ikäinen ja oli kahdestatoista apostolista nuorin. Hän oli naimaton ja asui vanhempiensa luona Betsaidassa. Hän oli kalastaja ja työskenteli veljensä Jaakobin keralla yhteisessä kalastuskunnassa, joka heillä oli Andreaksen ja Pietarin kanssa. Sekä ennen apostoliksi tuloaan että sen jälkeen Johannes toimi Jeesuksen henkilökohtaisena edustajana asioissa, jotka koskivat Mestarin perhettä, ja hän hoiti jatkuvasti tätä vastuutehtäväänsä niin kauan kuin Jeesuksen äiti Maria eli.
139:4.2 (1553.7) Koska Johannes oli kahdestatoista apostolista nuorin, ja kun hän perheasiain osalta oli näinkin läheisissä suhteissa Jeesukseen, hän oli hyvin rakas Mestarille, mutta jos pysytään totuudessa, ei voida sanoa, että hän oli ”se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti”. Ette toki pitäne mahdollisena, että Jeesuksen kaltainen jalomielinen persoonallisuus syyllistyisi antamaan jollekulle suosikin aseman, rakastamaan yhtä apostolia enemmän kuin muita. Se tosiasia, että Johannes oli yksi Jeesuksen kolmesta henkilökohtaisesta avustajasta, antoi lisäväriä tälle erheelliselle käsitykselle, sitäkään unohtamatta, että Johannes yhdessä veljensä Jaakobin kanssa oli tuntenut Jeesuksen muita kauemmin.
139:4.3 (1554.1) Pietari, Jaakob ja Johannes osoitettiin Jeesuksen henkilökohtaisiksi avustajiksi, pian sen jälkeen kun heistä tuli apostoleja. Kohta kahdentoista apostolin valitsemisen jälkeen ja nimittäessään Andreaksen toimimaan ryhmän johtajana Jeesus sanoi hänelle: ”Ja nyt haluan sinun osoittavan kaksi tai kolme työtoveriasi, jotka olisivat kanssani ja pysyisivät rinnallani, jotka lohduttaisivat minua ja huolehtisivat päivittäisistä tarpeistani.” Ja Andreas katsoi parhaaksi valita tähän erikoistehtävään valitsemisjärjestyksen mukaan seuraavat kolme apostolia. Hän olisi itse halunnut tarjoutua tähän siunattuun palvelukseen, mutta koska Mestari oli jo osoittanut hänelle hänen tehtävänsä, hän määräsi välittömästi Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ottamaan paikkansa Jeesuksen rinnalla.
139:4.4 (1554.2) Johannes Sebedeuksella oli monia kauniita luonteenpiirteitä, mutta oli yksi sellainenkin piirre, joka oli vähemmän kaunis, ja se oli hänen liiallinen mutta tavallisesti hyvin kätketty omahyväisyytensä. Se, että hän oli kauan aikaa Jeesuksen seurassa, sai aikaan monia ja suuria muutoksia hänen luonteessaan. Tämä omahyväisyys väheni huomattavasti, mutta kun Johanneksesta tuli vanhus ja taas enemmän tai vähemmän lapsellinen, tämä itsensä arvostaminen ilmaantui tietyssä määrin takaisin, joten kun iäkäs apostoli ryhtyi ohjaamaan Naatania sen evankeliumin kirjoittamisessa, joka nyt kantaa hänen nimeään, hän ei empinyt itsestään puhuessaan tavan takaa sanoa: ”se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti”. Kun pidetään mielessä, että Johanneksesta oli paremmin kuin kenestäkään tämän maailman kuolevaisesta sanottavissa, että hän oli Jeesuksen kaveri, sekä se, että hän oli Jeesuksen valitsema henkilökohtainen edustaja varsin monissa asioissa, ei ole mitään outoa siinä, että Johannes alkoi pitää itseään ”opetuslapsena, jota Jeesus rakasti”, tiesihän hän aivan varmasti olevansa opetuslapsi, jolle Jeesus tavan takaa osoitti luottamustaan.
139:4.5 (1554.3) Johanneksen luonteen vahvin puoli oli hänen luotettavuutensa; hän oli reipasotteinen ja rohkea, uskollinen ja harras. Hänen suurin heikkoutensa oli tämä luonteenomainen omahyväisyys. Hän oli isänsä perheen nuorin jäsen ja apostoliryhmän nuorimmainen. Ehkäpä hän oli hiukkasen hemmoteltu, ehkä hänelle oli hieman liian usein tehty mieliksi. Mutta myöhempien vuosien Johannes oli hyvin erityyppinen henkilö kuin se itseään ihaileva ja omapäinen nuorimies, joka kaksikymmentäneljävuotiaana liittyi Jeesuksen apostolien riveihin.
139:4.6 (1554.4) Johanneksen eniten arvostamat Jeesuksen luonteenpiirteet olivat Mestarin rakkaus ja epäitsekkyys. Nämä ominaisuudet tekivät Johannekseen niin suuren vaikutuksen, että hänen koko myöhempää elämäänsä tuli hallitsemaan rakkauden ja veljellisen kiintymyksen tunne. Hän puhui rakkaudesta ja kirjoitti rakkaudesta. Tästä ”ukkosenpojasta” tuli ”rakkauden apostoli”. Ja kun iäkäs piispa ei Efesoksessa enää kyennyt seisomaan saarnastuolissa ja saarnaamaan, vaan hänet oli kannettava kirkkoon tuolissa, ja kun häntä pyydettiin jumalanpalveluksen lopulla lausumaan uskoville muutaman sanan, hän ei vuosikausiin sanonut muuta kuin ”Lapsukaiseni, rakastakaa toisianne.”
139:4.7 (1554.5) Johannes oli vähäpuheinen mies, paitsi kun hänen mielensä kuohahti. Hän ajatteli paljon, mutta puhui vähän. Vanhetessaan hänen kiukkunsa pysyi paremmin aisoissa, se oli paremmin hallinnassa, mutta puhumishaluttomuuttaan hän ei koskaan voittanut, hän ei koskaan päässyt kokonaan eroon vaiteliaisuudestaan. Mutta hän oli saanut lahjaksi merkittävän määrän luovaa mielikuvitusta.
139:4.8 (1555.1) Johanneksessa oli vielä eräs puoli, jollaista tässä hiljaisessa ja itseään tutkiskelevassa luonnetyypissä ei odottaisi kohtaavansa. Hänessä nimittäin oli jonkin verran yksisilmäisyyttä, ja hänen suvaitsemattomuutensa meni kohtuuttomuuksiin. Tässä suhteessa hän ja Jaakob muistuttivat paljon toisiaan – he halusivat kumpikin taivaan syöksevän tulta epäkunnioittavien samarialaisten niskaan. Kohdattuaan joitakuita muukalaisia, jotka opettivat Jeesuksen nimeen, Johannes välittömästi kielsi heitä niin tekemästä. Muttei hän kahdentoista apostolin joukossa ollut ainoa, johon oli tarttunut tämänlaatuinen itsensä arvossapitäminen ja ylemmyydentunto.
139:4.9 (1555.2) Johanneksen elämään vaikutti suunnattomasti se, että hän näki Jeesuksen kodittomana vaeltajana, sillä hän tiesi, miten uskollisesti Jeesus oli huolehtinut äitinsä ja perheensä toimeentulosta. Johannes tunsi Jeesusta kohtaan syvää myötätuntoa myös sen johdosta, ettei Jeesuksen perhe häntä ymmärtänyt, olihan hän tietoinen siitä, että Jeesuksen perheen jäsenet vähä vähältä etääntyivät hänestä. Tämä tilanne kaikkinensa samoin kuin se, että Jeesus aina jätti pienimmänkin toiveensa taivaassa olevan Isänsä tahdon varaan, sekä hänen päivittäinen elämänsä, jossa kuvastui sanaton luottavaisuus, tekivät Johannekseen niin syvän vaikutuksen, että se sai aikaan merkittäviä ja pysyviä muutoksia Johanneksen luonteessa, muutoksia, jotka näkyivät hänessä koko hänen myöhemmän elämänsä ajan.
139:4.10 (1555.3) Johanneksessa ilmeni sellaista kylmäveristä ja uskaliasta rohkeutta, jollaista ilmeni vain muutamassa apostolissa. Hän oli apostoleista se, joka seurasi Jeesuksen kannoilla sinä yönä, kun tämä pidätettiin, ja uskalsi olla Mestarin seurassa aina kuoleman kitaan saakka. Hän oli läsnä ja lähellä hamaan viimeiseen Jeesuksen maan päällä viettämään hetkeen. Ja hän suoritti uskollisesti saamaansa luottamustehtävää, jonka mukaan hänen tuli huolehtia Jeesuksen äidistä, ja hän oli valmiina ottamaan vastaan lisäohjeet, jotka Mestarin kuolevaisolomuodon viimeisinä hetkinä mahdollisesti annettaisiin. Yhdestä asiasta ei ole epäilystä: Johannes oli läpikotaisen luotettava. Tavallisesti Johannes istui Jeesuksen oikealla puolella, kun kaksitoista apostolia olivat aterialla. Hän oli kahdestatoista apostolista ensimmäinen, jonka usko kuolleistaheräämiseen oli todellista ja täysimääräistä. Ja hän oli ensimmäinen, joka tunnisti Mestarin, kun tämä kuolleistanousun jälkeen tuli järvenrannalla heidän luokseen.
139:4.11 (1555.4) Tämä Sebedeuksen poika oli hyvin läheisissä suhteissa Pietariin kristillisen liikkeen alkuaikojen toiminnoissa, ja hänestä tuli yksi Jerusalemin seurakunnan tukipilareista. Hän tuki Pietaria tämän oikeana kätenä Helluntain päivänä.
139:4.12 (1555.5) Useita vuosia Jaakobin marttyyrikuoleman jälkeen Johannes otti vaimokseen veljensä lesken. Hänen elämänsä viimeiset kaksikymmentä vuotta hänestä huolehti yksi hänen rakastavista toisen polven tyttäristään.
139:4.13 (1555.6) Johannes oli vankilassa useita kertoja, ja hänet karkotettiin Patmoksen saarelle neljän vuoden ajaksi, kunnes Roomassa nousi valtaan uusi keisari. Ellei Johannes olisi ollut tahdikas ja viisas, hänet olisi epäilemättä tapettu, kuten tapettiin hänen suorapuheisempi veljensä Jaakob. Vuosien vieriessä Johannes, samoin kuin Herran veli Jaakob, oppi esiintymään viranomaisten edessä viisaan sovittelevasti. He huomasivat, että ”leppeä vastaus taltuttaa kiukun.” He oppivat myös esittämään kirkon pikemminkin ”hengellisenä veljeskuntana, joka omistautui palvelemaan ihmiskuntaa sosiaalisesti”, kuin ”taivaan valtakuntana”. Heidän opetuksensa sisältönä oli pikemminkin rakastava palvelumieli kuin hallitusvalta – valtakunta ja valtias.
139:4.14 (1555.7) Ollessaan väliaikaisessa karkotuspaikassaan Patmoksella Johannes kirjoitti sen Ilmestyskirjan, jonka nykyisin tunnette kovasti lyhennetyssä ja vääristellyssä muodossa. Tämä Ilmestyskirja sisältää jäljellä olevat katkelmalliset jäänteet suuresta ilmoituksesta, josta on kadonnut pitkiä jaksoja ja josta toisia jaksoja on poistettu, sen jälkeen kun Johannes sen kirjoitti. Se on siis säilynyt vain katkelmallisessa ja turmellussa muodossa.
139:4.15 (1555.8) Johannes matkusteli paljon, hän työskenteli taukoamatta, ja sen jälkeen kun hänestä oli tullut Aasian seurakuntien piispa, hän asettui asumaan Efesokseen. Hän ohjasi työtoveriaan Naatania niin kutsutun ”Johanneksen evankeliumin” kirjoittamisessa, mikä tapahtui Efesoksessa hänen ollessaan yhdeksänkymmentäyhdeksänvuotias. Kaikista kahdestatoista apostolista vain Johannes Sebedeuksesta tuli lopulta merkittävä teologi. Hän kohtasi luonnollisen kuoleman Efesoksessa vuonna 103 jKr. ollessaan satayksivuotias.
139:5.1 (1556.1) Filippus oli valituiksi tulleista apostoleista viides. Hänet kutsuttiin mukaan, kun Jeesus ja ensimmäiset neljä apostolia olivat matkalla Jordanin rannalta, Johanneksen kohtaamispaikalta, Galilean Kaanaan. Koska Filippus asui Betsaidassa, hän oli jo jonkin aikaa tiennyt Jeesuksesta, muttei hänen mieleensä ollut juolahtanut, että Jeesus olisi todellinen suurmies, ennen kuin sinä päivänä Jordanin laaksossa, kun tämä sanoi: ”Seuraa minua.” Filippukseen vaikutti jonkin verran myös se, että Andreas, Pietari, Jaakob ja Johannes olivat hyväksyneet Jeesuksen Vapahtajaksi.
139:5.2 (1556.2) Filippus oli apostoleihin liittyessään kaksikymmentäseitsemänvuotias. Hän oli vähän aikaisemmin mennyt naimisiin, mutta hänellä ei vielä tuohon aikaan ollut lapsia. Apostolien hänelle antama lempinimi viittasi ”uteliaisuuteen”. Filippus tahtoi aina, että asiat näytettiin hänelle. Hän ei koskaan tuntunut minkään ehdotuksen osalta näkevän kovin pitkälle. Hän ei ollut välttämättä typerä, mutta häneltä puuttui mielikuvitusta. Tämä mielikuvituksen puute oli hänen luonteensa suuri heikkous. Hän oli arkipäiväinen ja tosiasioihin pitäytyvä yksilö.
139:5.3 (1556.3) Kun apostolit organisoitiin palvelua varten, Filippuksesta tehtiin isäntä. Hänen tehtävänään oli huolehtia siitä, että heillä oli joka hetki elintarpeita. Ja hyvä isäntä hän olikin. Hänen luonteensa vahvin puoli oli hänen järjestelmällinen perusteellisuutensa; hän oli sekä matemaattinen että systemaattinen.
139:5.4 (1556.4) Filippus oli lähtöisin seitsenlapsisesta perheestä, johon kuului kolme poikaa ja neljä tyttöä. Hän oli lapsista toiseksi vanhin, ja kuolleistanousun jälkeen hän kastoi koko perheensä valtakunnan jäseniksi. Filippuksen kotiväki oli kalastajia. Hänen isänsä oli varsin kyvykäs mies, syvällinen ajattelija, mutta hänen äitinsä oli perin keskinkertaisesta perheestä. Filippus ei ollut mies, jonka voitiin odottaa tekevän suuria, mutta hän oli mies, joka osasi tehdä pikkuasiat suurenmoisella tavalla, tehdä ne hyvin ja tyydyttävästi. Neljän vuoden aikana sattui vain muutaman kerran, ettei hän kyennyt järjestämään ruokaa niin, että se olisi riittänyt tyydyttämään kaikkien tarpeet. Harvoin sattui, ettei hänellä olisi ollut jotakin tarjottavana tyydyttämään myös niitä odottamattomien tilanteiden mukanaan tuomia monia tarpeita, jotka johtuivat heidän erikoisesta elintavastaan. Apostoliperheen muonitusosastoa hoidettiin järkevästi ja tehokkaasti.
139:5.5 (1556.5) Filippuksen vahva puoli oli hänen järjestelmällinen luotettavuutensa; hänen luonnekokonaisuutensa heikko kohta oli hänen äärimmäinen mielikuvituksen puutteensa, se, että häneltä puuttui kyky laskea yhteen kaksi ynnä kaksi saadakseen kokoon neljä. Hän oli abstraktisessa mielessä matemaattinen, mutta hän ei ollut mielikuvitukseltaan konstruktiivinen. Häneltä puuttui tietyntyyppiset mielikuvituksen lajit lähes kokonaan. Hän oli tyypillinen arkipäiväinen ja tavallinen keskitason ihminen. Niiden väenpaljouksien joukossa, jotka tulivat kuuntelemaan Jeesuksen opetusta ja saarnaa, oli suuri määrä samanlaisia miehiä ja naisia, ja näitä lohdutti suuresti sellainen havainto, että yksi heidän kaltaisensa oli korotettu kunnioitettuun asemaan Mestarin neuvoskunnissa. He saivat rohkaisua siitä tosiasiasta, että yksi heidän kaltaisensa oli jo päässyt korkeaan asemaan valtakunnan asiainhoidon piirissä. Ja Jeesus oppi paljon siitä, millä tavoin joidenkuiden ihmisten mieli toimii, kun hän suurta kärsivällisyyttä osoittaen kuunteli Filippuksen hupsuja kysymyksiä ja niin monta kertaa suostui taloudenpitäjänsä pyyntöön siitä, että ”asia näytettäisiin hänelle”.
139:5.6 (1556.6) Se Jeesuksen ominaisuus, jota Filippus lakkaamatta ihaili, oli Mestarin pettämätön anteliaisuus. Filippus ei kertaakaan huomannut Jeesuksessa mitään, joka olisi ollut pikkusieluista, kitsastelevaa tai saiturimaista, ja hän palvoi tätä kaiken aikaa näkyvää ja pettämätöntä avokätisyyttä.
139:5.7 (1557.1) Filippuksen persoonallisuudessa oli vähän sellaista, joka olisi ollut vaikuttavaa. Hänestä sanottiin usein: ”Filippus Betsaidasta, kaupungista, jossa Andreas ja Pietari asuvat.” Asioista oleellisen erottava näkemys puuttui häneltä lähes kokonaan; hän ei kyennyt käsittämään jonkin esille nousseen tilanteen sisältämiä dramaattisia mahdollisuuksia. Hän ei ollut pessimistinen; hän oli yksinkertaisesti proosallinen. Hänen hengellinen ymmärryksensä oli sekin perin puutteellista. Kun Mestari kerran oli keskellä erästä syvällisimmistä luennoistaan, Filippus ei epäröinyt keskeyttää Jeesusta esittääkseen selvästi typerän kysymyksen. Mutta Jeesus ei milloinkaan nuhdellut häntä tällaisesta ajattelemattomuudesta. Hän oli Filippuksen suhteen kärsivällinen ja otti huomioon sen, ettei Filippus kyennyt käsittämään opetuksen syvempiä merkityksiä. Jeesus oli hyvin tietoinen siitä, että jos hän vaikka vain kerrankin nuhtelisi Filippusta näiden ärsyttävien kysymysten esittämisestä, hän haavoittaisi tätä vilpitöntä sielua, mutta sen lisäksi tällainen moite loukkaisi Filippusta niin pahasti, ettei tämä enää koskaan uskaltautuisi esittämään kysymyksiä. Jeesus tiesi, että hänen avaruuden maailmoissaan oli lukemattomat miljardit samanlaisia hidasjärkisiä kuolevaisia, ja hän halusi rohkaista heitä kaikkia luottamaan häneen ja tuntemaan aina niin, että heillä oli vapaus kääntyä kysymyksineen ja pulmineen hänen puoleensa. Loppujen lopuksi Jeesus oli todellisuudessa kiinnostuneempi Filippuksen hupsuista kysymyksistä kuin saarnasta, jota hän mahdollisesti oli pitämässä. Jeesus oli verrattoman kiinnostunut ihmisistä, kaikenlaisista ihmisistä.
139:5.8 (1557.2) Julkiset puheet eivät apostolien isännältä oikein sujuneet, mutta hänen henkilökohtainen työnsä oli vakuuttavaa ja menestyksellistä. Hän ei helpostikaan lannistunut; hän oli uurastaja ja hyvin sitkeä kaikessa, mihin ryhtyi. Hänellä oli se suurenmoinen kyky, joka on vain harvoilla, että hän osasi sanoa: ”Tule.” Kun Natanael, hänen ensimmäinen käännynnäisensä, halusi väitellä Jeesuksen ja Nasaretin ansioista ja puutteista, Filippuksen vaikuttava vastaus kuului: ”Tule katsomaan.” Hän ei ollut dogmaattinen saarnaaja, joka olisi vain kehotellut kuulijoitaan: ”Menkää” – tehkää sitä ja tehkää tätä. Hän suhtautui kaikkiin työssään esille nousseisiin tilanteisiin sanomalla: ”Tule” – ”tule kanssani; minä näytän tietä.” Ja sellainen onkin aina tuloksia tuottava menetelmä, olipa opettamisen muoto tai vaihe mikä hyvänsä. Jopa vanhemmat voivat oppia Filippukselta paremman tavan, mitä he sanovat lapsilleen, niin etteivät he sano: ”Mene ja tee sitä ja mene ja tee tätä”, vaan että he mieluumminkin sanovat: ”Tulkaa mukaamme, niin näytämme teille paremman tien ja jaamme sen kanssanne.”
139:5.9 (1557.3) Filippuksen kykenemättömyys sovittautua uuteen tilanteeseen tuli osuvasti esille, kun kreikkalaiset tulivat hänen luokseen Jerusalemissa ja sanoivat: ”Hyvä herra, haluaisimme tavata Jeesuksen.” Kenelle tahansa tällaisen pyynnön esittävälle juutalaiselle Filippus olisi tässä tilanteessa sanonut: ”Tule.” Mutta nämä miehet olivat vierasmaalaisia, eikä Filippus kyennyt muistamaan yhtään tällaisia asioita koskevia ylempiensä antamia ohjeita. Niinpä ainoa, mitä hän keksi tehdä, oli kysyä neuvoa päälliköltä, Andreakselta, ja sitten he molemmat yhdessä saattoivat tapaamista pyytäneet kreikkalaiset Jeesuksen luo. Samalla tavoin kävi, kun hän meni Samariaan ja saarnasi ja kastoi uskovia, kuten Mestari oli häntä neuvonut, mutta pidättyi laskemasta käsiään käännynnäistensä päälle merkiksi siitä, että nämä olivat saaneet Totuuden Hengen. Niin kuitenkin tekivät Pietari ja Johannes, jotka ennen pitkää tulivat Jerusalemista hänen luokseen tekemään havaintoja hänen työskentelystään emäseurakunnan hyväksi.
139:5.10 (1557.4) Filippus jatkoi toimintaansa, kunhan oli selviytynyt koettelevista Mestarin kuoleman ajoista. Hän osallistui kahdentoista apostolin uudelleenorganisoitumiseen ja oli ensimmäinen, joka lähti lähimpien juutalaispiirien ulkopuolelle valloittamaan sieltä sieluja valtakunnalle. Ja hän onnistui parhaiten samarialaisten hyväksi tekemässään työssä sekä myöhemmin kaikissa toimissaan evankeliumin puolesta.
139:5.11 (1557.5) Filippuksen vaimo, joka oli naisten ryhmän pystyvä jäsen, kulki aktiivisesti aviomiehensä rinnalla tämän tehdessä evankelioimistyötään, sen jälkeen kun he olivat lähteneet pakoon Jerusalemin vainoja. Hänen vaimonsa oli peloton nainen. Hän seisoi Filippuksen ristin juurella ja rohkaisi tätä julistamaan ilosanomaa jopa murhaajilleen, ja Filippuksen voimien ehtyessä hän ryhtyi esittämään kertomusta Jeesukseen uskomisen kautta saatavasta pelastuksesta, ja hänet saatiin hiljenemään, vasta kun raivostuneet juutalaiset syöksyivät hänen kimppuunsa ja kivittivät hänet kuoliaaksi. Pariskunnan vanhin tytär, Lea, jatkoi heidän työtään, ja hänestä tuli myöhemmin Hierapoliin maineikas naisprofeetta.
139:5.12 (1558.1) Filippus, kahdentoista apostolin entinen isäntä, oli valtakunnan piirissä voimallinen mies, joka valloitti sieluja minne hyvänsä hän meni. Ja hänet ristiinnaulittiin lopulta uskonsa tähden ja haudattiin Hierapolikseen.
139:6.1 (1558.2) Natanaelin, Mestarin itsensä valitsemista apostoleista kuudennen ja viimeisen, toi Jeesuksen luo hänen ystävänsä Filippus. Natanael oli ollut Filippuksen liiketuttava useissa liikeyrityksissä ja oli hänen kanssaan matkalla tapaamaan Johannes Kastajaa, kun he kohtasivat Jeesuksen.
139:6.2 (1558.3) Liittyessään apostoleihin Natanael oli kaksikymmenviisivuotias ollen ryhmän toiseksi nuorin. Hän oli seitsenlapsisen perheen nuorimmainen, hän oli naimaton ja iäkkäiden ja sairaalloisten vanhempiensa ainoa tuki ja turva. Hän asui vanhempiensa luona Kaanassa; hänen veljensä ja sisarensa olivat joko jo avioituneet tai kuolleet, eikä näistä kukaan enää asunut Kaanassa. Natanael ja Juudas Iskariot olivat kahdentoista apostolin joukossa kaksi parhaiten koulutettua miestä. Natanael oli aikonut ryhtyä kauppiaaksi.
139:6.3 (1558.4) Jeesus ei itse antanut Natanaelille lisänimeä, mutta kaksitoista apostolia alkoivat kohta puhua hänestä sanoilla, jotka viittasivat rehellisyyteen, vilpittömyyteen. Hänessä ”ei ollut viekkautta”. Ja se olikin hänen suuri hyveensä; hän oli sekä rehellinen että vilpitön. Hänen luonteensa heikko kohta oli hänen ylpeytensä. Hän oli erittäin ylpeä perheestään, kaupungistaan, maineestaan ja kansakunnastaan, eikä sellaisessa ole mitään pahaa, ellei sitä viedä liian pitkälle. Mutta Natanael osoitti taipumusta mennä henkilökohtaisten ennakkoluulojensa osalta äärimmäisyyksiin. Sangen mieluusti hän muodosti yksilöistä ennakkokäsityksen omien henkilökohtaisten mielipiteidensä mukaan. Hän ei arastellut kysyä, jo ennen kuin oli Jeesusta tavannutkaan: ”Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?” Mutta Natanael ei ollut itsepäinen, vaikka ylpeä olikin. Hän teki nopean täyskäännöksen, heti kun oli katsonut Jeesusta kasvoihin.
139:6.4 (1558.5) Natanael oli kahdentoista apostolin joukossa monissa suhteissa vertaistaan vailla oleva nero. Hän oli apostolien filosofi ja uneksija, mutta hän oli hyvin käytännönläheinen uneksija. Hänellä oli milloin syvällisen filosofoinnin kausia, milloin harvinaisen ja hullunkurisen huumorin kausia; sopivalla tuulella ollessaan hän oli kahdentoista apostolin joukossa luultavasti paras jutunkertoja. Jeesus nautti suuresti kuunnellessaan Natanaelin esitelmöivän milloin vakavista, milloin joutavanpäiväisistä asioista. Natanael suhtautui Jeesukseen ja valtakuntaan vähä vähältä yhä vakavammin, mutta itseensä hän ei koskaan suhtautunut vakavasti.
139:6.5 (1558.6) Kaikki apostolit rakastivat ja kunnioittivat Natanaelia, ja Juudas Iskariotia lukuun ottamatta hän tuli heidän kanssaan loistavasti toimeen. Juudaksen mielestä Natanael ei suhtautunut apostoliuteensa riittävän vakavasti, ja kerran hänellä jopa oli otsaa mennä vaivihkaa Jeesuksen luokse esittämään valitus Natanaelista. Jeesus sanoi: ”Juudas, katso tarkasti, minne astut; älä tee virastasi tärkeämpää kuin se on. Kuka meistä on kelvollinen tuomitsemaan veljensä? Isän tahto ei ole, että hänen lapsensa tulisivat nauttineeksi vain elämän vakavista puolista. Salli minun toistaa, että minä olen tullut, jotta lihallishahmoisilla veljilläni olisi runsaammin mitoin riemua, iloa ja elämää. Mene siis, Juudas, ja tee hyvin se, mikä on uskottu työsaraksesi, mutta anna veljesi Natanaelin itsensä tehdä Jumalalle tili itsestään.” Ja muisto tästä tapauksesta yhdessä monien muiden samankaltaisten kokemusten kanssa säilyi kauan aikaa Juudas Iskariotin itsepetoksellisessa sydämessä.
139:6.6 (1559.1) Kun Jeesus oli Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa poissa vuorella, ja kun apostolien keskinäisissä suhteissa alkoi sillä välin ilmetä jännitteitä ja ne alkoivat mennä solmuun ja kun jopa Andreas oli pulassa tietämättä, mitä sanoa lohduttomille veljilleen, niin monta kertaa jännityksen saattoi laukaista Natanael sillä, että hän hiukkasen filosofoi tai esitti humoristisen älynväläyksen, joka sitä paitsi oli hyvää huumoria.
139:6.7 (1559.2) Natanaelin velvollisuutena oli huolehtia kahdentoista apostolin perheistä. Hän oli usein poissa apostolien neuvonpidoista, sillä aina kun hän kuuli, että joku hänen vastuullaan olevista oli sairastunut tai että jollekulle oli tapahtunut jotakin muuta tavatonta, hän ei aikaillut, vaan riensi heti asianomaiseen kotiin. Kaksitoista apostolia olivat turvallisin mielin tietäessään perheidensä hyvinvoinnin olevan Natanaelin pätevissä käsissä.
139:6.8 (1559.3) Jeesuksessa Natanael kunnioitti eniten hänen suvaitsevuuttaan. Hän ei milloinkaan kyllästynyt mietiskelemään Ihmisen Pojan avarakatseisuutta ja ylitsevuotavaa myötätuntoa.
139:6.9 (1559.4) Natanaelin isä (Bartolomeus) kuoli pian Helluntain jälkeen, minkä jälkeen tämä apostoli meni Mesopotamiaan ja Intiaan ja julisti ilosanomaa valtakunnasta ja kastaen uskovia. Hänen veljensä eivät milloinkaan tulleet tietämään, mitä heidän entisestä filosofistaan, runoilijastaan ja humorististaan tuli. Mutta myös hän oli valtakunnan piirissä suuri ihminen, ja hän teki paljon Mestarinsa opetusten levittämiseksi, vaikkei hän osallistunutkaan sittemmin syntyneen kristillisen kirkon organisoimiseen. Natanael kuoli Intiassa.
139:7.1 (1559.5) Seitsemäs apostoli, Matteus, oli Andreaksen valitsema. Matteus kuului sukuun, jonka jäsenet olivat veronkantajia eli publikaaneja, mutta hän itse toimi tullimaksujenkerääjänä Kapernaumissa, joka oli hänen asuinpaikkansa. Hän oli kolmekymmentäyksivuotias, hän oli naimisissa ja hänellä oli neljä lasta. Hän oli kohtalaisen varakas mies ja apostolien joukossa ainoa, jolla oli jonkin verran varoja. Hän oli hyvä liikemies, mainio seuraihminen, ja hänellä oli kyky ystävystyä ja tulla helposti toimeen hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa.
139:7.2 (1559.6) Andreas teki Matteuksesta apostolien varainhankkijan. Hän oli tavallaan apostolijärjestön raha-asiainvaltuutettu ja suhdetoimintamies. Hän oli hyvä ihmistuntija ja erittäin tehokas propagandisti. Hänen persoonallisuuttaan on vaikea hahmottaa, mutta opetuslapsena hän oli erittäin harras, ja aikaa myöten hän uskoi yhä lujemmin Jeesuksen lähetystehtävään ja valtakunnan epäilyksettömyyteen. Jeesus ei antanut Leeville koskaan lisänimeä, mutta hänen apostolitoverinsa kutsuivat häntä yleisesti ”rahantekijäksi”.
139:7.3 (1559.7) Leevin vahvana puolena oli hänen ehdoton antaumuksensa asialle. Se, että Jeesus ja hänen apostolinsa olivat ottaneet hänet, publikaanin, omaan joukkoonsa, oli entiselle tullimaksujenkantajalle suunnattoman kiitollisuuden aihe. Kesti kuitenkin jonkin aikaa, ennen kuin muut apostolit, eritoten Simon Selootti ja Juudas Iskariot, sopeutuivat ajatukseen, että heidän keskuudessaan oli publikaani. Matteuksen heikkoutena oli hänen lyhytnäköinen ja materialistinen elämänkatsomuksensa. Mutta sitä mukaa kuin kuukaudet kuluivat, sitä pitemmälle edistyi myös Matteus kaikissa edellä mainituissa asioissa. Hän joutui olosuhteiden pakosta olemaan poissa monista kaikkein arvokkaimmista opetustilaisuuksista, sillä hänen velvollisuutenaanhan oli pitää kassa täynnä.
139:7.4 (1559.8) Mestarin anteeksiantava asennoituminen oli se, jota Matteus eniten arvosti. Milloinkaan hän ei lakannut kertomasta, että pelkkä usko oli tarpeen yritettäessä löytää Jumala. Valtakunnasta puhuessaan hän sanoikin mielellään ”se on sitä, että yritetään löytää Jumala”.
139:7.5 (1560.1) Vaikka Matteus oli mies, jolla oli tietty menneisyys, hän kunnostautui oivallisella tavalla, ja ajan myötä publikaanin aikaansaannokset olivat hänen tovereilleen ylpeyden aihe. Hän oli yksi niistä apostoleista, jotka laativat laajoja muistiinpanoja siitä, mitä Jeesus oli sanonut, ja näitä Matteuksen muistiinmerkintöjä käytettiin pohjana, kun Isador myöhemmin laati kertomuksen Jeesuksen lausumista ja teoista, ja nämä kertomukset tulivat myöhemmin tunnetuiksi evankeliumina Matteuksen mukaan.
139:7.6 (1560.2) Kapernaumilaisen liikemiehen ja tullimaksujenkerääjä Matteuksen suurenmoinen ja hyödyllinen elämäntaival on ollut keinona, jolla on johdatettu tuhansia ja taas tuhansia muita liikemiehiä, viranhaltijoita ja poliitikkoja kaikkina myöhempinä aikoina niin ikään kuuntelemaan toimintaan kehottavaa Mestarin ääntä, kun tämä sanoo: ”Seuraa minua.” Matteus oli toden totta taitava poliitikko, mutta hän oli äärimmäisen lojaali Jeesukselle, ja hän suoritti tavattoman antaumuksellisesti saamansa tehtävän, jonka mukaan hänen tuli huolehtia siitä, että tulevan valtakunnan sanansaattajilla oli riittävästi varoja.
139:7.7 (1560.3) Matteuksen mukanaolo kahdentoista apostolin joukossa oli keino pitää valtakunnan ovet selkosenselällään niille masentuneiden ja hyljeksittyjen sielujen joukkokunnille, jotka olivat jo kauan aikaa katsoneet, ettei uskonnon tarjoama lohdutus ulottunut heihin saakka. Hyljeksittyjä ja epätoivoisia miehiä ja naisia kerääntyi joukoittain kuuntelemaan Jeesusta, eikä hän koskaan käännyttänyt yhtäkään pois.
139:7.8 (1560.4) Uskovilta opetuslapsilta ja Mestarin opetuksia itse paikan päällä seuraavilta Matteus sai vapaaehtoisesti tarjottuja lahjoituksia, mutta kansanjoukoilta hän ei varoja koskaan avoimesti pyytänyt. Koko varainhankintatyönsä hän toimitti huomaamattomalla ja henkilökohtaisella tavalla, ja suurimman osan rahoista hän keräsi kiinnostuneiden uskovien varakkaamman osan keskuudesta. Hän antoi käytännöllisesti katsoen koko vaatimattoman omaisuutensa Mestarin ja tämän apostolien työhön, mutteivät he koskaan tienneet tästä anteliaisuudesta, paitsi Jeesus, joka tiesi siitä kaiken. Matteus empi avoimesti avustaa apostolien kassaa, koska hän pelkäsi, että Jeesus ja hänen työtoverinsa saattaisivat pitää hänen rahaansa likaisena. Niinpä hän monet kerrat teki lahjoituksensa muiden uskovien nimissä. Alkukuukausien aikana, jolloin Matteus tiesi, että hänen läsnäolonsa heidän joukossaan oli enemmän tai vähemmän koettelemus, hän tunsi voimakasta houkutusta saattaa kaikkien tietoon, että heidän päivittäinen leipänsä oli monet kerrat hankittu hänen varoillaan, mutta hän ei antanut houkutukselle myöten. Kun sattui, että publikaaneja kohtaan tunnettu halveksunta nousi pinnalle, Leevi paloi halusta paljastaa heille oma anteliaisuutensa, mutta joka kerta hänen onnistui pysytellä hiljaa.
139:7.9 (1560.5) Kun viikkokassa ei riittänyt kattamaan arvioitua varaintarvetta, sattui usein, että Leevi verotti raskaasti omia henkilökohtaisia rahavarojaan. Koska hän tunsi syvää kiinnostusta Jeesuksen opetusta kohtaan, kävi joskus myös niin, että hän mieluummin jäi muiden joukkoon kuuntelemaan opetusta, vaikka tiesikin, että hänen piti omista varoistaan hyvittää se, että hän jätti tarvittavat varat hankkimatta. Mutta Leevi kyllä toivoi kovasti, että Jeesus saisi tietää suuren osan rahoista tulevan hänen taskustaan! Hän ei osannut aavistaa, että Mestari tiesi siitä kaiken. Kaikki apostolit kuolivat tietämättä, että Matteus oli heidän hyväntekijänsä jopa niin pitkälle, että kun hän vainojen alettua lähti julistamaan valtakunnan evankeliumia, hän oli käytännöllisesti katsoen pennitön.
139:7.10 (1560.6) Kun uskovaiset näiden vainojen johdosta joutuivat lähtemään Jerusalemista, Matteus vaelsi pohjoiseen saarnaten valtakunnan evankeliumia ja kastaen uskovia. Hänen aikaisemmat apostolitoverinsa eivät tienneet hänestä mitään, mutta hän jatkoi kulkuaan saarnaten ja kastaen, ja tie vei hänet Syyriaan, Kappadokiaan, Galatiaan, Bityniaan ja Traakiaan. Ja juuri Traakian Lysimakkiassa sattui, että muutamat ei-uskovat juutalaiset toimivat salaliitossa roomalaissotilaiden kanssa saadakseen hänet hengiltä. Ja tämä uudestisyntynyt publikaani kuoli tuntien riemua siitä pelastuksen uskosta, jonka hän oli niin varmaksi oppinut Mestarin antamista opetuksista, silloin kun tämä vähän aikaisemmin oli oleskellut maan päällä.
139:8.1 (1561.1) Tuomas oli kahdeksas apostoli, ja hänet valitsi Filippus. Myöhempinä aikoina hän on tullut tunnetuksi ”epäilevänä Tuomaana”, mutta hänen apostolitoverinsa tuskin koskaan pitivät häntä parantumattomana epäilijänä. On totta, että hänen mielenlaatunsa oli loogista, skeptistyyppistä, mutta hänessä oli sellaista rohkeaa lojaalisuutta, joka esti hänet paremmin tuntevia henkilöitä pitämästä häntä tyhjänpäiväisenä skeptikkona.
139:8.2 (1561.2) Apostoleihin liittyessään Tuomas oli kaksikymmentäyhdeksänvuotias, hän oli naimisissa ja hänellä oli neljä lasta. Aiemmin hän oli ollut kirvesmies ja kivenhakkaaja, mutta sittemmin hänestä oli tullut kalastaja, ja hän asui Tarikeassa, joka sijaitsi Jordanin länsirannalla, kohdassa, josta Jordan erkanee Galileanmerestä. Häntä pidettiin tämän pikkukylän johtavana asukkaana. Oppia hän ei ollut suuremmin saanut, mutta hänellä oli terävä, looginen mieli, ja hän oli Tiberiaassa asuvien lahjakkaiden vanhempien poika. Tuomas oli kahdentoista apostolin joukossa ainoa, jonka ajattelu oli todellisen analyyttistä; hän oli apostoliryhmän todellinen tiedemies.
139:8.3 (1561.3) Kotielämä Tuomaksen lapsuudenkodissa oli ollut onnetonta. Hänen vanhempansa eivät olleet täysin onnellisia avioliitossaan, ja tämä heijastui Tuomaksen aikuisiän kokemuksissa. Hän varttui seuranaan erittäin epämiellyttävä ja toraisa luonteenlaatu. Hänen vaimonsakin oli vain iloinen, kun näki hänen liittyvän apostoleihin. Vaimoa huojensi ajatus, että hänen pessimistinen aviomiehensä olisi enimmän aikaa poissa kotoa. Tuomaksessa oli myös aimo annos epäluuloisuutta, minkä johdosta hänen kanssaan oli varsin vaikeaa tulla toimeen rauhanomaisesti. Pietari oli alussa Tuomaksesta hyvinkin tuohduksissa valitellen veljelleen Andreakselle, että Tuomas oli ”ilkeä, inhottava ja aina epäluuloinen”. Mutta mitä paremmin Tuomaksen toverit häntä tunsivat, sitä enemmän he hänestä pitivät. He huomasivat, että hän oli ylen määrin rehellinen ja järkähtämättömän lojaali. Hän oli täydellisen vilpitön ja kiistattoman totuudellinen, mutta hän oli synnynnäinen vikojen etsijä, ja hänestä oli varttunut todellinen pessimisti. Hänen analyyttisen mielensä kiroukseksi oli muodostunut epäluuloisuus. Hän oli hyvää vauhtia menettämässä uskonsa kanssaihmisiinsä, kun hän liittyi kahdentoista apostolin seuraan ja tuli näin kosketuksiin Jeesuksen jalon luonteen kanssa. Tämä yhdessäolo Mestarin kanssa alkoi välittömästi muuttaa Tuomaksen koko asennoitumista ja saada aikaan suuria muutoksia siinä, miten hän mentaalisesti reagoi kanssaihmisiinsä.
139:8.4 (1561.4) Tuomaksen vahvin puoli oli hänen verraton analyyttinen mielensä, mihin vielä liittyi hänen järkkymätön rohkeutensa – kunhan hän oli päätöksensä tehnyt. Hänen suuri heikko kohtansa oli hänen epäluuloinen epäilevyytensä, josta hän ei koko lihallisen elämänsä aikana koskaan täysin vapautunut.
139:8.5 (1561.5) Kahdentoista apostolin organisaatiossa Tuomaksen osalle lankesi matkasuunnitelmien tekeminen ja hoitaminen, ja hän johti kyvykkäästi apostolikunnan työskentelyä ja liikkumista. Hän oli hyvä toimeenpanija, oivallinen liikemies, mutta hänelle oli paljon haittaa hänen mielialansa ailahtelevaisuudesta. Hän oli yhtenä päivänä yhdenlaatuinen mies, seuraavana päivänä taas jotakin muuta. Hänellä oli apostoleihin liittyessään taipumusta melankoliseen asioiden hautomiseen, mutta kun hän tuli kosketuksiin Jeesuksen ja apostolien kanssa, se paransi hänet suurelta osin tästä sairaalloisesta itsetutkiskelusta.
139:8.6 (1561.6) Jeesus nautti suuresti Tuomaksen seurasta ja kävi hänen kanssaan monia pitkiä ja henkilökohtaisia keskusteluja. Hänen kuulumisensa apostolien joukkoon oli suuri lohdutus kaikille rehellisille epäilijöille ja rohkaisi monia rauhattomia mieliä tulemaan sisälle valtakuntaan, vaikkeivät he kyenneetkään täysin ymmärtämään kaikkea, mikä sisältyi Jeesuksen opetusten hengellisiin ja filosofisiin puoliin. Tuomaksen jäsenyys kahdentoista apostolin joukossa oli pysyvä julistus siitä, että Jeesus rakasti myös rehellisiä epäilijöitä.
139:8.7 (1562.1) Muut apostolit suhtautuivat Jeesukseen kunnioituksella hänen täysimittaisen persoonallisuutensa jonkin erityisen ja esiin pistävän piirteen johdosta, mutta Tuomas kunnioitti Mestariaan tämän verrattoman tasapainoisen luonteen tähden. Yhä enemmän ja enemmän Tuomas ihaili ja kunnioitti häntä, joka oli niin rakastavan armelias ja kuitenkin niin taipumattoman oikeudenmukainen ja rehti; niin luja, muttei koskaan itsepäinen; niin tyyni, muttei koskaan välinpitämätön; niin avulias ja niin myötätuntoinen, muttei koskaan tungetteleva eikä diktatorinen; niin vahva, mutta samalla kuitenkin niin lempeä; niin varmakäytöksinen, muttei koskaan karkea eikä töykeä; niin hellä, muttei koskaan häilyvä; niin puhdas ja viaton, mutta samalla niin miehekäs, tarmokas ja voimaperäinen; niin aidosti rohkea, muttei koskaan äkkipikainen tai tyhmänrohkea; suuri luonnonihailija, mutta kuitenkin täysin vailla taipumusta luonnon palvomiseen; niin humoristinen ja leikillinen, mutta kuitenkin täysin vailla pintapuolisuutta ja kevytmielisyyttä. Juuri tämä persoonallisuuden verraton sopusuhtaisuus viehätti suuresti Tuomasta. Kahdentoista apostolin joukossa hän oli se, jonka älyllinen Jeesuksen ymmärtäminen ja Jeesuksen persoonallisuuden arvostaminen oli suurinta.
139:8.8 (1562.2) Kahdentoista apostolin kokouksissa Tuomas oli aina varovainen, ja hän puhui aina sellaisen menettelytavan puolesta, joka asetti turvallisuusnäkökohdat etusijalle, mutta jos hänen varovainen näkökantansa äänestettiin nurin tai hylättiin, hän oli aina ensimmäinen, joka lähti pelottomasti toteuttamaan päätettyä ohjelmaa. Kerran toisensa jälkeen saattoi sattua, että hän nousi vastustamaan jotakin hanketta sillä perusteella, että se oli hänestä uhkarohkea ja suurellinen; hän tapasi väitellä asiasta katkeraan loppuun saakka, mutta kun Andreas sitten tapansa mukaan äänestytti asiasta ja kun kaksitoista apostolia mahdollisesti olivat päättäneet tehdä juuri sitä, mitä hän niin sinnikkäästi oli vastustanut, Tuomas oli ensimmäisenä sanomassa: ”No niin, mennäänpä sitten!” Hän oli hyvä häviäjä. Hän ei kantanut kaunaa eikä jäänyt lääkitsemään loukattuja tunteita. Ei ollut kerran eikä kahdesti, kun hän asettui vastustamaan sellaista, että Jeesuksen sallittiin asettua alttiiksi vaaralle, mutta kun Mestari sitten päätti ottaa sellaiset riskit, juuri Tuomas oli se, joka sai apostolit liikkeelle rohkeilla sanoillaan: ”Tulkaahan nyt toverit, menkäämme ja kuolkaamme hänen kanssaan.”
139:8.9 (1562.3) Joissakin suhteissa Tuomas oli Filippuksen kaltainen; hänkin nimittäin halusi, että ”asia näytetään hänelle”, mutta hänen ulospäin näkyneet epäilyksen ilmauksensa perustuivat kokonaan toisenlaisiin älyllisiin asetelmiin. Tuomas oli analyyttinen, ei pelkästään skeptinen. Ja kun kysymys oli omakohtaisesta fyysisestä rohkeudesta, hän oli kahdentoista apostolin joukossa yksi rohkeimpia.
139:8.10 (1562.4) Tuomaksella oli muutamia erittäin huonoja päiviä; hän oli ajoittain alakuloinen ja allapäin. Se, että hän oli yhdeksänvuotiaana menettänyt kaksossisarensa, oli aiheuttanut hänessä paljon nuoruusiän surumielisyyttä ja tuonut oman lisänsä hänen myöhemmän elämänsä mielenlaadullisiin ongelmiin. Milloin sattui, että Tuomas kävi alakuloiseksi, niin toisinaan Natanaelin onnistui saada hänet toipumaan, toisinaan siinä onnistui Pietari, eikä harvinaista ollut sekään, että siinä onnistui jompikumpi Alfeuksen kaksosista. Masentuneimmillaan ollessaan hän valitettavasti aina pyrki välttämään tulemista välittömään kosketukseen Jeesuksen kanssa. Mutta Mestari oli kaikesta tästä tietoinen ja tunsi ymmärtäväistä myötätuntoa tällaisen masentuneisuuden vaivaamaa ja epäilysten kiusaamaa apostoliaan kohtaan.
139:8.11 (1562.5) Toisinaan Tuomas saattoi saada Andreakselta luvan vetäytyä päiväksi tai kahdeksi omaan yksinäisyyteensä. Mutta varsin pian hän huomasi, ettei ollut viisasta menetellä sillä tavoin; jo varhaisessa vaiheessa hän havaitsi, että hänen oli allapäin ollessaan parasta pysytellä tiukasti työnsä parissa ja jäädä työtovereittensa lähelle. Mutta siitä riippumatta, mitä hänen tunne-elämässään oli meneillään, hän piti kiinni siitä, että hän oli apostoli. Sitten kun tosissaan tuli aika lähteä liikkeelle, juuri Tuomas oli aina se, joka sanoi: ”No niin, mennäänpä sitten!”
139:8.12 (1562.6) Tuomas on erinomainen esimerkki ihmisestä, jolla on epäilyksiä, joka kohtaa ne ja selviytyy niistä voittajana. Hänellä oli laaja sydän, hän ei ollut mikään pikkumainen arvostelija. Hän ajatteli loogisesti; hän oli Jeesuksen ja apostolitovereidensa aitoustesti. Jos Jeesus ja hänen työnsä eivät olisi olleet aitoja, Tuomaksen kaltainen mies ei olisi pysynyt mukana alusta loppuun saakka. Hänellä oli tarkka ja varma taju siitä, mikä on faktaa. Heti kun ensimmäinenkin merkki petoksesta tai vilpistä olisi noussut esille, Tuomas olisi hylännyt heidät kaikki. Tiedemiehet eivät ehkä ymmärrä kaikkea Jeesuksesta ja hänen toiminnastaan maan päällä, mutta Mestarin ja hänen ihmistovereidensa parissa eli ja työskenteli muuan mies – Tuomas Didymus –, jolla oli aidon tiedemiehen ajatusmaailma, ja hän uskoi Jeesus Nasaretilaiseen.
139:8.13 (1563.1) Oikeudenkäynnin ja ristiinnaulitsemisen päivät olivat Tuomakselle todellinen koettelemus. Hän vaipui joksikin aikaa epätoivon syvyyksiin, mutta hän keräsi rohkeutensa, pysytteli apostolien seurassa ja oli Galileanmeren rannalla heidän mukanaan toivottamassa Jeesuksen tervetulleeksi. Hän antoi vähäksi aikaa myöten epäilevälle masennukselleen, mutta hän kokosi lopulta uskonsa ja rohkeutensa. Helluntain jälkeen hän antoi apostoleille viisaita neuvoja, ja sitten kun vainot ajoivat uskovaiset hajalle, hän lähti matkaan käyden Kyproksella, Kreetalla, Pohjois-Afrikan rannikolla ja Sisiliassa ja julisti valtakunnan ilosanomaa ja kastoi uskovia. Ja hänen saarnaajan ja kastajan työnsä jatkui, kunnes Rooman hallituksen asiamiehet ottivat hänet Maltalla kiinni ja lähettivät kuolemaan. Vain muutamia viikkoja ennen kuolemaansa hän oli ryhtynyt kirjoittamaan Jeesuksen elämästä ja opetuksista.
139:10.1 (1563.2) Alfeuksen pojat Jaakob ja Juudas, Heresan lähellä asuvat kalastajakaksoset, olivat yhdeksäs ja kymmenes apostoli, ja heidät valitsivat Jaakob ja Johannes Sebedeus. He olivat kaksikymmenkuusivuotiaita ja olivat naimisissa. Jaakobilla oli kolme lasta ja Juudaksella kaksi.
139:10.2 (1563.3) Näistä kahdesta tuiki tavallisesta kalastajasta ei ole paljonkaan sanottavaa. He rakastivat Mestariaan, ja Jeesus rakasti heitä, mutta he eivät koskaan keskeyttäneet kysymyksillään hänen luentojaan. He ymmärsivät varsin vähän apostolitovereidensa filosofisista keskusteluista tai teologisista väittelyistä, mutta he olivat riemuissaan siitä, että saivat olla mukana tällaisessa mahtimiesten ryhmässä. Ulkonäöltään, mentaalisilta ominaisuuksiltaan ja hengellisen käsityskykynsä laajuuden puolesta nämä kaksi miestä olivat lähes identtisiä. Se, mitä on sanottavissa toisesta, se olisi kirjattava myös toisen kohdalta.
139:10.3 (1563.4) Andreas osoitti heidän tehtäväkseen järjestyksen ylläpitämisen väenkokousten keskuudessa. He olivat saarnatilaisuuksien pääjärjestysmiehiä ja itse asiassa kahdentoista apostolin yleispalvelijoita ja juoksupoikia. He auttoivat Filippusta muonituksen järjestämisessä, he veivät Natanaelin puolesta rahaa apostolien perheille, ja aina he olivat valmiina ojentamaan auttavan kätensä jokaiselle apostolille.
139:10.4 (1563.5) Tavallisista ihmisistä koostuvia väkijoukkoja rohkaisi suuresti sellainen havainto, että kahdelle heidän kaltaiselleen oli suotu kunnia saada paikka apostolien joukossa. Jo yksistään näiden keskinkertaisten kaksosten hyväksyminen apostoleiksi oli keino, jolla valtakuntaan saatiin kokonainen joukkokunta arkoja uskovia. Ja tavalliset ihmiset suhtautuivat sitä paitsi suopeammin ajatukseen, että heitä ohjailivat ja opastivat viralliset järjestyksenpitäjät, jotka olivat hyvin paljon heidän itsensä kaltaisia.
139:10.5 (1563.6) Jaakobilla ja Juudaksella, joita kutsuttiin myös Taddeukseksi ja Lebbeukseksi, ei ollut sen paremmin vahvoja kuin heikkojakaan puolia. Opetuslasten heille antamat lempinimet olivat hyväntahtoisia nimityksiä, jotka viittasivat keskinkertaisuuteen. He olivat ”vähäisimmät kaikista apostoleista”; he tiesivät sen ja suhtautuivat siihen vain iloisesti.
139:10.6 (1563.7) Jaakob Alfeus rakasti Jeesusta erityisesti Mestarin vaatimattomuuden takia. Kaksoset eivät kyenneet ymmärtämään Jeesuksen ajatusmaailmaa, mutta sen he käsittivät, että heidän itsensä ja Mestarin sydämen välillä oli myötätunnon side. Heidän mielensä ei kuulunut kaikkein korkealaatuisimpiin, vaan heitä olisi kaikella kunnioituksella jopa voinut sanoa typeryksiksi. Mutta hengellisessä olemuksessaan heillä toki oli todellinen kokemus. He uskoivat Jeesukseen; he olivat Jumalan poikia ja valtakunnan jäseniä.
139:10.7 (1564.1) Juudas Alfeusta veti Jeesuksen puoleen Mestarin koruton nöyryys. Niin suuri nöyryys niin suureen persoonalliseen arvokkuuteen yhdistyneenä viehätti Juudasta suuresti. Se, että Jeesus aina käski vaikenemaan epätavallisista teoistaan, teki syvän vaikutuksen tähän yksinkertaiseen luonnonlapseen.
139:10.8 (1564.2) Kaksoset olivat hyväluontoisia, ajatusmaailmaltaan yksinkertaisia auttajia, ja jokainen rakasti heitä. Jeesus toivotti nämä yhden talentin nuoret miehet tervetulleiksi valtakunnan henkilökohtaisen esikuntansa kunniatehtäviin, sillä avaruuden maailmoissa on lukemattomat miljoonat muita heidänkaltaisiaan yksinkertaisia ja pelokkaita sieluja, jotka hän niin ikään haluaa toivottaa tervetulleiksi aktiiviseen ja uskovaan kumppanuuteen itsensä ja vuodattamansa Totuuden Hengen kanssa. Jeesus ei halveksi vähäisyyttä, hän halveksii vain pahuutta ja syntiä. Jaakob ja Juudas olivat vähäisiä, mutta he olivat myös uskollisia. He olivat yksinkertaisia ja tietämättömiä, mutta he olivat myös laajasydämisiä, ystävällisiä ja anteliaita.
139:10.9 (1564.3) Ja miten kiitollisen ylpeitä nämä nöyrät miehet olivatkaan päivänä, jolloin Mestari kieltäytyi hyväksymästä erästä rikasta miestä evankelistaksi, ellei tämä myisi tavaroitaan ja auttaisi köyhiä. Kuullessaan tämän ja nähdessään kaksoset Jeesuksen neuvonantajien joukossa ihmiset tiesivät varmuudella, ettei Jeesus katsonut henkilöön. Mutta vain jumalallinen instituutio – taivaan valtakunta – olisi koskaan voitu rakentaa näin keskinkertaisista ihmisistä muodostuvalle perustukselle!
139:10.10 (1564.4) Vain pari kertaa koko sinä aikana, jonka he olivat yhdessä Jeesuksen kanssa, kaksoset uskaltautuivat esittämään julkisesti kysymyksiä. Mielenkiinto ajoi kerran Juudaksen esittämään Jeesukselle kysymyksen, kun Mestari oli kertonut tuovansa itsensä avoimesti julki maailmalle. Juudas tunsi hieman pettymystä sen johdosta, ettei enää olisi vain apostolien keskuuteen kuuluvia salaisuuksia, ja hän rohkeni kysäistä: ”Mutta, Mestari, sitten kun tuolla tavoin ilmoitat itsesi maailmalle, niin miten sinä suosit meitä erityisin osoituksin omasta hyvyydestäsi?”
139:10.11 (1564.5) Kaksoset palvelivat uskollisesti loppuun saakka; oikeudenkäynnin, ristiinnaulitsemisen ja epätoivon synkkiin päiviin saakka. He eivät koskaan kadottaneet sydämensä uskoa Jeesukseen, ja he olivat (Johanneksen jälkeen) ensimmäiset, jotka uskoivat hänen kuolleistaheräämiseensä. Mutta he eivät kyenneet käsittämään valtakunnan pystyttämistä. Pian Mestarinsa ristiinnaulitsemisen jälkeen he palasivat perheidensä ja kalaverkkojensa pariin; heidän työnsä oli tehty. Heillä ei ollut kykyä lähteä valtakunnan monimutkaisempiin taistoihin. Mutta he elivät ja kuolivat tietoisina siitä, että heille oli suotu se kunnia ja siunaus, että he olivat olleet neljän vuoden ajan läheisessä ja henkilökohtaisessa yhteydessä yhteen Jumalan Poikaan, erään universumin suvereeniin luojaan.
139:11.1 (1564.6) Simon Selootin, yhdennentoista apostolin, valitsi Simon Pietari. Simon oli kyvykäs mies, joka oli hyvää syntyperää ja joka asui perheineen Kapernaumissa. Apostoleihin liittyessään hän oli kahdenkymmenenkahdeksan vuoden ikäinen. Hän oli tulisieluinen agitaattori ja myös mies, joka puhui paljon ajattelematta. Hän oli toiminut Kapernaumissa kauppiaana, ennen kuin suuntasi koko huomionsa seloottien isänmaalliseen järjestöön.
139:11.2 (1564.7) Simon Selootin vastuulle annettiin apostoliryhmän ajanvieton ja rentoutumisen järjestäminen. Ja hän oli kahdentoista apostolin ajanviete- ja virkistäytymistoiminnan perin tehokas organisoija.
139:11.3 (1564.8) Simonin vahva puoli oli hänen innostava lojaalisuutensa. Milloin apostolien eteen ilmaantui mies tai nainen, joka valtakuntaan liittymisen kohdalla häilyi kahden vaiheilla, heillä oli tapana kutsua apuun Simon. Tältä innokkaalta esitaistelijalta, joka julisti pelastusta Jumalaan uskomisen kautta, meni tavallisesti vain viitisentoista minuuttia kaikkien epäilysten tyynnyttämiseen ja kaiken päättämättömyyden häivyttämiseen, siihen, että hän näki uuden sielun syntyvän ”uskon vapahdukseen ja pelastuksen riemuun”.
139:11.4 (1565.1) Simonin suuri heikkous oli hänen aineellismielisyytensä. Yhtäkkinen muuttuminen juutalaisnationalistista hengellismieliseksi internationalistiksi ei ollut hänelle helppoa. Neljä vuotta oli liian lyhyt aika tehdä näin suuri ajattelun ja tunnemaailman muodonmuutos, mutta Jeesus oli hänen suhteensa aina kärsivällinen.
139:11.5 (1565.2) Mitä Simon niin suuresti Jeesuksessa ihaili, oli Mestarin tyyneys, hänen varmuutensa, tasapainoisuutensa ja selittämätön mielenmalttinsa.
139:11.6 (1565.3) Vaikka Simon oli kiihkeä vallankumouksellinen, peloton levottomuuksien lietsoja, hän kuitenkin kesytti vähitellen tulisen luontonsa, kunnes hänestä lopulta tuli voimallinen ja vaikuttava saarnaaja, jonka sanomana oli ”rauha maan päällä ja hyvä tahto ihmisten kesken.” Simon oli oivallinen väittelijä, kiistely oli hänelle todellakin mieluisaa. Ja aina kun jouduttiin tekemisiin oppineiden juutalaisten harjoittaman laillisuutta korostavan ajattelun tai kreikkalaisten viljelemien älyllisten saivartelujen kanssa, tehtävä osoitettiin aina Simonille.
139:11.7 (1565.4) Luonto oli tehnyt hänestä kapinallisen, ja koulutus oli tehnyt hänestä kuvainkaatajan, mutta Jeesus voitti hänet taivaan valtakunnan korkeampien käsitysten puolelle. Hän oli aina samastunut vastalausepuolueeseen, mutta nyt hän liittyi edistyksen puolueeseen, mikä merkitsi hengen ja totuuden rajatonta ja ikuista etenemistä. Simon oli mies, jonka lojaalisuudentunteet olivat kiihkeitä ja jonka omakohtaiset kiintymyksentunteet olivat lämpimiä, ja hän rakasti syvästi Jeesusta.
139:11.8 (1565.5) Jeesus ei pelännyt samastua liikemiehiin, työläisiin, optimisteihin, pessimisteihin, filosofeihin, skeptikkoihin, publikaaneihin, poliitikkoihin ja patriootteihin.
139:11.9 (1565.6) Mestari kävi monet keskustelut Simonin kanssa, mutta hän ei koskaan kokonaan onnistunut tekemään internationalistia tästä tulisieluisesta juutalaisnationalistista. Jeesus sanoi Simonille usein, että oli oikein toimia sen puolesta, että sosiaaliset, taloudelliset ja poliittiset olot kohenisivat, mutta sen lisäksi hänellä oli aina tapana sanoa: ”Mutta se ei ole taivaan valtakunnan asiaa. Meidän asiamme on omistautua täyttämään Isän tahto. Meidän asiamme on toimia korkeuksissa olevan hengellisen hallituksen lähettiläinä, eikä meidän välittömänä huolenamme tule olla mikään muu kuin jumalallisen Isän tahdon ja luonteen edustaminen, ja tämä Isä johtaa hallitusta, jonka valtakirja meille on annettu.” Tämä kaikki oli vaikeata Simonin käsittää, mutta vähitellen hän alkoi tajuta jotakin Mestarin opetuksen tarkoituksesta.
139:11.10 (1565.7) Jerusalemissa toimeenpantujen vainojen seurauksena tapahtuneen hajaantumisen jälkeen Simon vetäytyi väliaikaisesti pois toiminnasta. Hän oli sananmukaisesti musertunut. Hän oli luopunut nationalistipatriootin osastaan Jeesuksen opetusten hyväksi; nyt kaikki oli mennyttä. Hän oli epätoivon vallassa. Mutta muutamassa vuodessa hän puhalsi taas toivonsa henkiin ja lähti julistamaan valtakunnan evankeliumia.
139:11.11 (1565.8) Hän meni Aleksandriaan, ja Niilin vartta yläjuoksulle kulkien hän tunkeutui Afrikan sydämeen saarnaten kaikkialla Jeesuksen evankeliumia ja kastaen uskovia. Näin hän uurasti, kunnes hänestä tuli vanha ja heikko. Ja hän kuoli Afrikan sydämessä, ja sinne hänet myös haudattiin.
139:12.1 (1565.9) Juudas Iskariotin, kahdennentoista apostolin, valitsi Natanael. Hän oli syntynyt Keriotissa, eteläjuudealaisessa pikkukaupungissa. Kun hän oli vielä poikanen, hänen vanhempansa muuttivat Jerikoon, jossa hän asui ja jossa hän oli toiminut isänsä eri liikeyrityksissä, kunnes kiinnostui Johannes Kastajan julistuksesta ja toiminnasta. Juudaksen vanhemmat olivat saddukeuksia, ja kun heidän poikansa liittyi Johanneksen opetuslapsiin, he eivät enää tunnustaneet häntä omakseen.
139:12.2 (1566.1) Kun Natanael tapasi Juudaksen Tarikeassa, tämä oli etsimässä työtä eräästä kalankuivaamosta Galileanmeren eteläpäässä. Apostoleihin liittyessään hän oli kolmekymmenvuotias ja naimaton. Kahdentoista opetuslapsen joukossa hän oli ehkä parhaiten koulutettu ja Mestarin apostoliperheessä ainoa juudealainen. Juudaksella ei ollut mitään selvästi muista erottuvaa persoonallisuuden vahvaa puolta, jos kohta hänessä olikin monia ulospäin näkyviä sivistyneisyydestä kertovia piirteitä ja koulutuksen mukanaan tuomia tapoja. Hän oli etevä ajattelija, mutta aina hän ei suinkaan ollut ihan rehellinen ajattelija. Juudas ei oikeastaan ymmärtänyt itseään; itseensä suhtautumisessa hän ei ollut todellisen vilpitön.
139:12.3 (1566.2) Andreas nimitti Juudaksen kahdentoista apostolin rahavarojen hoitajaksi, virkaan, jota hän oli erinomaisen sopiva hoitamaan, ja aina Mestarinsa kavaltamiseen saakka hän suoritti virkaansa liittyvät velvollisuudet rehellisesti, uskollisesti ja erittäin tehokkaasti.
139:12.4 (1566.3) Jeesuksessa ei ollut mitään sellaista erikoispiirrettä, jota Juudas olisi ihaillut enemmän kuin Mestarin ylipäätänsä vetovoimaista ja erinomaisen viehättävää persoonallisuutta. Juudas ei milloinkaan kyennyt nousemaan galilealaisia työtovereitaan kohtaan tuntemiensa juudealaisten ennakkoluulojen yläpuolelle; mielessään hän tapasi arvostella jopa monia Jeesukseen liittyviä seikkoja. Häntä, jota apostoleista yksitoista piti täydellisenä ihmisenä, ”läpikotaisen rakastettavana ja kymmenentuhannen joukosta vertaansa vailla olevana”, häntä tämä omahyväinen juudealainen rohkeni omassa sydämessään useinkin arvostella. Hänellä oli todellakin sellainen käsitys, että Jeesus oli arka ja että tämä jossakin määrin pelkäsi puolustaa omaa valtaansa ja auktoriteettiaan.
139:12.5 (1566.4) Juudas oli hyvä liikemies. Jeesuksen kaltaisen idealistin raha-asioiden hoitaminen vaati tahdikkuutta, taitoa ja kärsivällisyyttä sekä tunnollista asialleen antautumista, siitä nyt puhumattakaan, mitä vaati painiskelu Jeesuksen joidenkuiden apostolien sekasortoisten työskentelymenetelmien kanssa. Juudas oli todellakin suurenmoinen täytäntöönpanija, kaukonäköinen ja kyvykäs finanssimies. Ja hän piti tiukasti kiinni järjestyneisyydestä. Kukaan kahdestatoista ei koskaan arvostellut Juudasta. Sikäli kuin he asiaa ymmärsivät, Juudas Iskariot oli verraton rahastonhoitaja, oppinut mies, lojaali (jos kohta välillä kriittinen) apostoli, ja sanan kaikissa merkityksissä suuri menestys. Apostolit rakastivat Juudasta; hän oli tosiaankin yksi heistä. Hänen on täytynyt uskoa Jeesukseen, mutta epäilemme, rakastiko hän todellakaan Mestaria täydestä sydämestään. Juudaksen tapaus osoittaa, miten totuudenmukainen on sanonta, jonka mukaan ”on olemassa tie, joka ihmisestä näyttää oikealta, mutta jonka lopussa on kuolema”. On täysin mahdollista langeta sellaiseen rauhalliseen petokseen, että sopeutuu mukavasti siihen, mikä on synnin ja kuoleman tie. Älkää epäilkökään, etteikö Juudas olisi aina raha-asioissa ollut rehellinen Mestariaan ja apostolitovereitaan kohtaan. Raha ei olisi koskaan voinut olla motiivina siihen, että hän kavalsi Mestarin.
139:12.6 (1566.5) Juudas oli epäviisaiden vanhempien ainoa poika. Kun hän oli hyvin nuori, häntä hemmoteltiin ja lelliteltiin; hän oli pilalle hemmoteltu lapsi. Aikuiseksi varttuessaan hänellä oli liioiteltuja käsityksiä omasta tärkeydestään. Hän oli huono häviäjä. Hänellä oli löyhiä ja vääristyneitä käsityksiä rehtiydestä. Hän oli taipuvainen antamaan myöten vihalle ja epäluuloisuudelle. Hän oli taituri tulkitsemaan väärin ystäviensä sanat ja teot. Koko elämänsä ajan Juudaksella oli ollut tapana kostaa niille, joiden hän kuvitteli kohdelleen häntä väärin. Hänen arvojen ja lojaalisuuksien tajunsa oli vajavaista.
139:12.7 (1566.6) Jeesukselle Juudas oli uskon uhkayritys. Alusta alkaen Mestari ymmärsi täysin tämän apostolin heikkoudet ja tiesi hyvin hänen yhteisöön ottamiseensa liittyvät vaarat. Mutta on Jumalan Poikien olemuksen mukaista antaa jokaiselle luodulle olennolle täysimääräinen ja yhtäläinen pelastumisen ja eloonjäämisen mahdollisuus. Jeesus halusi, että eivät vain tämän maailman kuolevaiset, vaan myös tilannetta seuraavat lukemattomien muiden maailmojen kuolevaiset tietäisivät, että kun on olemassa epäilyksiä jonkun luodun valtakunnalle omistautumisen vilpittömyydestä ja varauksettomuudesta, niin ne, jotka toimivat ihmisten Tuomareina, pitävät poikkeuksettomana käytäntönään ottaa epäilyksenalainen ehdokas auliisti vastaan. Ikuisen elämän ovi on selkosenselällään kaikille; ”jokainen, joka tahtoo, saa tulla”; mitään muita rajoituksia tai pääsyvaatimuksia ei ole kuin tulijan usko.
139:12.8 (1567.1) Juuri tästä syystä Jeesus salli Juudaksen jatkaa hamaan loppuun saakka, ja hän teki aina kaiken mahdollisen saadakseen tämän heikon ja hämmentyneen apostolin muuttumaan ja pelastaakseen hänet. Mutta kun valoa ei oteta rehellisesti vastaan eikä eletä sen mukaisesti, sielun sisälle pyrkii laskeutumaan pimeys. Juudaksen älyllinen ymmärrys Jeesuksen valtakunnasta esittämien opetusten osalta kasvoi, mutta hän ei edistynyt hengellisen luonteen hankkimisessa, kuten muut apostolit tekivät. Omalta kohdaltaan hän ei kyennyt edistymään tyydyttävästi hengellisessä kokemisessa.
139:12.9 (1567.2) Juudas alkoi yhä enemmän hautoa henkilökohtaista pettymystään, ja lopulta hän sortui kaunaisuuteen. Hänen tunteitaan oli monet kerrat loukattu, ja hän kävi luonnottoman epäluuloiseksi parhaita ystäviään, jopa Mestaria, kohtaan. Eikä aikaakaan, kun hänelle muodostui pakkomielle ajatuksesta, että hänen oli annettava takaisin, kostettava keinolla millä hyvänsä, niin, olkoonpa keinona vaikka työtovereidensa ja Mestarinsa kavaltaminen.
139:12.10 (1567.3) Mutta nämä häijyt ja vaaralliset ajatukset saivat lopullisen muotonsa vasta päivänä, jolloin muuan kiitollinen nainen rikkoi kalliin hajusteastian Jeesuksen jalkojen juuressa. Tällainen tuntui Juudaksesta tuhlaukselta, ja kun Jeesus perin juurin torjui hänen julkisesti esittämänsä vastalauseen ja teki sen vielä kaikkien kuullen, se oli liikaa. Tuo tapahtuma määräsi, että koko elinaikana kertyneet vihan, loukkausten, kaunan, ennakkoluuloisuuden, kateuden ja kostonhalun tunteet lähtivät liikkeelle, ja hän päätti antaa takaisin samalla mitalla, vaikkei tiennytkään kenelle. Mutta hän kohdisti kaiken olemukseensa kätkeytyvän pahan yhteen ainoaan viattomaan henkilöön onnettoman elämänsä koko surkeassa draamassa vain siksi, että Jeesus sattui näyttelemään pääosaa välikohtauksessa, joka tuli merkitsemään Juudaksen siirtymistä edistyvästä valkeuden valtakunnasta hänen itsensä valitsemaan pimeyden valtakuntaan.
139:12.11 (1567.4) Mestari oli monet kerrat sekä yksityisesti että julkisesti varoittanut Juudasta siitä, että tämä oli lipeämässä, mutta jumalalliset varoitukset ovat tavallisesti hyödyttömiä, kun ollaan tekemisissä katkeroituneen ihmisluonnon kanssa. Jeesus teki kaiken mahdollisen, kaiken mikä oli sopusoinnussa sen kanssa, että ihmisellä on moraalinen vapaus, estääkseen Juudaksen päätöksen mennä väärää tietä. Suuri koetus tuli lopulta. Kaunan poika antoi periksi; hän antoi periksi liiallisen itsetärkeyden täyttämän, ylpeän ja kostonhimoisen mielen antamille katkerille ja alhaisille käskyille ja syöksyi nopeasti sekasortoon, epätoivoon ja turmelukseen.
139:12.12 (1567.5) Juudas antautui sitten halpamaiseen ja häpeälliseen vehkeilyyn kavaltaakseen Herransa ja Mestarinsa ja vei rikollisen hankkeen nopeasti päätökseen. Toteuttaessaan vihan synnyttämiä, kavalaa petosta merkitseviä suunnitelmiaan hän koki katumuksen ja häpeän hetkiä, ja näinä selväjärkisyyden hetkinään hän synnytti oman ajattelunsa puolustukseksi mielessään pelkurimaisesti ajatuksen siitä, että Jeesus saattaisi kenties käyttää valtaansa ja viime hetkellä vapauttaa itsensä.
139:12.13 (1567.6) Kun matalamielinen ja synnillinen hanke oli ohitse, tämä luopiokuolevainen, joka ei ollut milläänsäkään myydessään ystävänsä kolmestakymmenestä hopearahasta pitkään ruokkimansa kostonhimon tyydyttämiseksi, ryntäsi ulos ja itsemurhan tekemällä näytteli viimeisen näytöksen draamassa, jonka sisältönä oli kuolevaisen olemassaoloon kuuluvien realiteettien pakoileminen.
139:12.14 (1567.7) Yksitoista apostolia olivat kauhuissaan, tyrmistyneitä. Jeesus suhtautui kavaltajaan vain säälien. Maailmojen on ollut vaikea antaa anteeksi Juudakselle, ja hänen nimeään on alettu inhota koko kauas ulottuvan universumin piirissä.
Urantia-kirja
Luku 140
140:0.1 (1568.1) SUNNUNTAINA, tammikuun 12. päivänä vuonna 27 jKr., hetkeä ennen puoltapäivää Jeesus kutsui apostolit koolle suorittaakseen heidän virkaanasettamisensa valtakunnan evankeliumin julkisiksi saarnaajiksi. Kaksitoista apostolia olivat odottaneet kutsun tulevan minä päivänä hyvänsä, siksi he eivät tuona aamuna olleetkaan menneet kalastamaan kauas rannasta. Useat heistä viivyttelivät lähellä rantaa verkkojaan paikkaillen ja kalastusvälineitään korjaillen.
140:0.2 (1568.2) Laskeutuessaan alas järvenrantaan kutsumaan apostolit koolle Jeesus kutsui ensiksi Andreasta ja Pietaria, jotka olivat kalastamassa rannan tuntumassa; seuraavaksi hän antoi merkin Jaakobille ja Johannekselle, jotka istuivat lähellä olevassa veneessä isänsä Sebedeuksen kanssa keskustellen ja verkkojaan paikaten. Pari parin jälkeen hän keräsi koolle muut apostolit, ja saatuaan kaikki kaksitoista koolle hän vaelsi heidän kanssaan Kapernaumin pohjoispuolisille ylängöille, jossa hän ryhtyi antamaan heille ohjeita heidän virallisen virkaanasettamisensa valmisteluna.
140:0.3 (1568.3) Kerrankin kaikki kaksitoista apostolia olivat ääneti; yksin Pietarikin oli mietteliäässä mielenvireessä. Lopultakin oli kauan odotettu hetki koittanut! Hehän olivat menossa Mestarin kanssa hieman syrjemmälle osallistuakseen jonkinlaiseen juhlalliseen seremoniaan, jossa he henkilökohtaisesti pyhittäytyisivät ja kollektiivina antautuisivat pyhään tehtävään edustaa Mestariaan hänen Isänsä valtakunnan tulemisen julistamisessa.
140:1.1 (1568.4) Ennen virallista virkaanasettamistoimitusta Jeesus puhui kahdelletoista apostolille, jotka olivat asettuneet istumaan hänen ympärilleen: ”Veljeni, tämä valtakunnan hetki on tullut. Olen tuonut teidät mukanani tänne vähän syrjemmälle esitelläkseni teidät Isälle valtakunnan lähettiläinä. Jotkut teistä kuulivat minun puhuvan synagogassa tästä valtakunnasta, silloin kun teidät oli ensi kertaa kutsuttu mukaan. Jokainen teistä on oppinut lisää Isän valtakunnasta siksi, että olette olleet kanssani ja työskennelleet Galileanmeren ympäristön kaupungeissa. Mutta tällä kertaa minulla on kerrottavanani tästä valtakunnasta jotakin enemmän.
140:1.2 (1568.5) ”Uusi valtakunta, jonka Isäni kohta pystyttää maisten lastensa sydämeen, on oleva ikiaikainen valtapiiri. Tämä Isäni valta niiden sydämessä, jotka haluavat täyttää hänen jumalallisen tahtonsa, ei koskaan pääty. Sanon teille, ettei Isäni ole juutalaisen eikä pakanan Jumala. Monet tulevat idästä ja tulevat lännestä ja asettuvat kanssamme Isän valtakuntaan, kun monet Abrahamin lapsista sen sijaan kieltäytyvät astumasta tähän uuteen veljeskuntaan, jossa Isän henki hallitsee ihmislasten sydämessä.
140:1.3 (1568.6) ”Tämän valtakunnan valta ei ole sotajoukkojen vahvuudessa eikä rikkauksien mahdissa, vaan mieluumminkin se on sen jumalallisen hengen kunniassa, joka tulee opettamaan tämän taivaallisen valtakunnan uudestisyntyneiden kansalaisten, Jumalan poikien, mieltä ja hallitsemaan heidän sydäntään. Tämä on se rakkauden veljeskunta, jossa vallanpitäjänä on vanhurskaus ja jonka sotahuuto on oleva: Rauha maan päälle ja hyvä tahto kaikkia ihmisiä kohtaan. Tämä valtakunta, jota kohta lähdette julistamaan, on mitä kaikkien aikakausien hyvät ihmiset kaipaavat; se on mitä koko maailma toivoo, ja se on kaikkien profeettojen viisaiden lupausten täyttymys.
140:1.4 (1569.1) ”Mutta teidät, lapseni, ja kaikki muut, jotka haluaisivat tulla mukananne tähän valtakuntaan, pannaan kovalle koetukselle. Vain usko päästää teidät sen porttien sisäpuolelle, mutta teidän on tuotettava Isäni hengen hedelmiä, jos tahdotte jatkaa nousuanne jumalallisen yhteisön edistyvän elämän piirissä. Totisesti, totisesti minä sanon teille: Ei jokainen, joka sanoo ’Herra, Herra’, pääse taivaan valtakuntaan, vaan pikemminkin se, joka täyttää taivaassa olevan Isäni tahdon.
140:1.5 (1569.2) ”Olkoon teidän sanomanne tälle maailmalle: Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, ja ne löytäessänne saatte niiden myötä kaiken muun, mikä on ikuisen eloonjäämisen kannalta tarpeellista. Ja seuraavaksi haluaisin tehdä teille selväksi, ettei tämä Isäni valtakunta tule ulospäin näkyvän voimannäytteen eikä sopimattoman mahdinosoituksen myötä. Teidän ei siis ole määrä lähteä täältä julistamaan valtakuntaa sanomalla: ’se on täällä’ tai ’se on tuolla’, sillä tämä valtakunta, josta te saarnaatte, on sisimmässänne oleva Jumala.
140:1.6 (1569.3) ”Jokainen, joka haluaa olla suuri Isäni valtakunnassa, olkoon hän kaikkien hoivaaja; ja jokainen, joka haluaa olla joukossanne ensimmäinen, tulkoon hänestä veljiensä palvelija. Mutta niin pian kuin teidät on kiistatta otettu vastaan taivaallisen valtakunnan kansalaisiksi, ette ole enää palvelijoita, vaan poikia, elävän Jumalan poikia. Ja näin tämä valtakunta tulee edistymään maailmassa kunnes se murtaa jokaisen esteen ja tekee kaikki ihmiset tietoisiksi Isästäni ja panee heidät uskomaan siihen pelastavaan totuuteen, jota olen tullut julistamaan. Valtakunta on jo nyt käden ulottuvilla, ja jotkut teistä eivät kuole, ennen kuin ovat nähneet Jumalan hallitusvallan tulevan suurella voimalla.
140:1.7 (1569.4) ”Ja tämä, jonka silmänne nyt näkevät, tämä kahdestatoista tavallisesta miehestä koostuva vähäinen alku, on moninkertaistuva ja kasvava, kunnes koko maa lopulta täyttyy Isälleni osoitetusta ylistyksestä. Ja ihmiset tulevat tietämään, eivät niinkään puhumanne sanan kuin elämänne elämän perusteella, että olette olleet kanssani ja saaneet tietää valtakunnan realiteeteista. Ja vaikken haluakaan kuormittaa mieltänne raskailla taakoilla, panen kohta kuitenkin sielunne kannettavaksi juhlallisen vastuun, jonka mukaan edustatte tässä maailmassa minua, sitten kun kohdakkoin poistun luotanne, kuten minä nyt edustan Isääni tässä elämässä, jota elän lihallisessa hahmossa.” Ja sanottavansa sanottuaan Jeesus nousi seisomaan.
140:2.1 (1569.5) Seuraavaksi Jeesus kehotti näitä kahtatoista kuolevaista, jotka olivat hetki sitten kuunnelleet hänen julistustaan valtakunnasta, polvistumaan piiriin hänen ympärilleen. Sitten Mestari asetti kätensä vuoron perään jokaisen apostolin päälle lähtien Juudas Iskariotista ja päätyen Andreakseen. Heidät siunattuaan hän ojensi kätensä ja rukoili:
140:2.2 (1569.6) ”Isäni, tuon nyt eteesi nämä miehet, sanansaattajani. Olen maan päällä olevien lastemme joukosta valinnut nämä kaksitoista, jotta he lähtisivät matkaan edustamaan minua, niin kuin minä tulin tänne edustamaan sinua. Rakasta heitä ja ole heidän kanssaan, kuten olet rakastanut minua ja ollut minun kanssani. Ja, Isäni, anna näille miehille viisautta, nyt kun jätän kaikki tulevan valtakunnan asiat heidän käsiinsä. Ja jos se on tahtosi, haluaisin viipyä maan päällä vielä jonkin aikaa auttaakseni heitä heidän ponnistuksissaan valtakunnan hyväksi. Ja, Isäni, lisäksi minä kiitän sinua näistä miehistä ja jätän heidät sinun hoiviisi lähtiessäni viemään päätökseen tehtävän, jonka olet toteutettavakseni antanut.”
140:2.3 (1570.1) Kun Jeesus oli rukouksensa lausunut, apostolit jäivät kumartuneina paikalleen. Ja kesti useita minuutteja, ennen kuin edes Pietari rohkeni kohottaa katsettaan Mestarin nähdäkseen. Yksi toisensa perään he syleilivät Jeesusta mutta kukaan ei lausunut sanaakaan. Paikalla vallitsi täydellinen hiljaisuus, ja suuri joukko taivaallisia olentoja seurasi tätä juhlallista ja pyhää näytelmää, jossa universumin Luoja jätti ihmisten jumalallisen veljeskunnan asiat ihmismielten ohjaukseen.
140:3.1 (1570.2) Sitten Jeesus puhui sanoen: ”Kun te nyt olette Isäni valtakunnan lähettiläitä, teistä on sen myötä tullut kaikista muista maan päällä asuvista ihmisistä selvästi erillinen ja erottuva ihmisluokka. Ette enää ole ihmisinä ihmisten joukossa, vaan olette toisen ja taivaallisen maan valaistuneina kansalaisina tämän pimeän maailman tietämättömien luotujen keskuudessa. Ei riitä, että jatkatte elämäänne sellaisina kuin olitte ennen tätä hetkeä, vaan tästä lähtien teidän on elettävä kuten elävät ne, jotka ovat maistaneet paremman elämän ihanuuksia ja jotka on lähetetty takaisin maan päälle tuon uuden ja paremman maailman Hallitsijan lähettiläiksi. Opettajalta odotetaan enemmän kuin oppilaalta; isännältä vaaditaan enemmän kuin palvelijalta. Taivaallisen valtakunnan kansalaisilta edellytetään enemmän kuin maallisen valtapiirin asukkailta. Jotkin teille kohta puhumistani seikoista saattavat tuntua kovilta, mutta olette päättäneet edustaa tässä maailmassa minua, kuten minä nyt edustan Isää. Ja maan päällä olevina edustajinani olette velvolliset noudattamaan opetuksia ja menettelytapoja, jotka heijastavat ihanteitani kuolevaisten elämästä avaruuden maailmoissa ja joista oma mainen elämäni on esimerkkinä, elämäni, joka tekee tunnetuksi taivaassa olevaa Isää.
140:3.2 (1570.3) ”Lähetän teidät julistamaan vapahdusta hengellisesti kahleissa oleville, riemua niille, jotka ovat pelon orjuudessa, ja parantamaan sairaita taivaassa olevan Isäni tahdon mukaisesti. Kohdatessanne ahdingossa olevia lapsiani puhukaa heille rohkaisevasti ja sanokaa:
140:3.3 (1570.4) ”Autuaita ovat hengeltään köyhät, nöyrät, sillä heidän ovat taivaan valtakunnan aarteet.
140:3.4 (1570.5) ”Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan.
140:3.5 (1570.6) ”Autuaita ovat sävyisät, sillä he perivät maan.
140:3.6 (1570.7) ”Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he näkevät Jumalan.
140:3.7 (1570.8) ”Ja lausukaa lapsilleni myös seuraavat hengellisen lohdutuksen ja lupauksen sanat:
140:3.8 (1570.9) ”Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. Autuaita ovat itkevät, sillä he saavat riemullisuuden hengen.
140:3.9 (1570.10) ”Autuaita ovat armeliaat, sillä he saavat armon.
140:3.10 (1570.11) ”Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heitä kutsutaan Jumalan pojiksi.
140:3.11 (1570.12) ”Autuaita ovat vanhurskauden tähden vainotut, sillä heidän on taivaan valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset teitä soimaavat ja vainoavat ja valehtelemalla puhuvat teistä kaikenlaista pahaa. Riemuitkaa ja iloitkaa ylen määrin, sillä palkkanne on suuri taivaassa.
140:3.12 (1570.13) ”Veljeni, kun lähetän teidät matkaan, te olette maan suola, jossa on pelastuksen maku. Mutta jos tämä suola on käynyt mauttomaksi, millä se saadaan taas suolaiseksi? Se ei kelpaa enää muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.
140:3.13 (1570.14) ”Te olette maailman valo. Kukkulalle rakennettu kaupunki ei voi olla kätkössä. Eivätkä ihmiset sytytä kynttilää ja pane sitä vakan alle vaan kynttilänjalkaan; ja se antaa valoa kaikille talossa oleville. Antakaa valonne loistaa ihmisten edessä, jotta he saattavat nähdä hyvät työnne ja johdattua ylistämään Isäänne, joka on taivaassa.
140:3.14 (1571.1) ”Lähetän teidät maailmaan edustamaan itseäni ja toimimaan Isäni valtakunnan lähettiläinä, ja lähtiessänne julistamaan ilosanomaa luottakaa Isään, jonka sanansaattajia olette. Älkää väkivalloin vastustako vääryyttä; älkää luottako lihallisen käsivarren voimaan. Jos lähimmäisesi lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin. Olkaa mieluummin halukkaat kärsimään vääryyttä kuin keskenänne käräjöimään. Hyvyydessä ja armossa hoivatkaa kaikkia ahdingossa ja hädässä olevia.
140:3.15 (1571.2) ”Minä sanon teille: Rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, siunatkaa ne, jotka teitä kiroavat, ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka halveksittavasti käyttävät teitä hyväkseen. Ja mitä ikinä uskotte, että minä tekisin ihmisille, myös te se heille tehkää.
140:3.16 (1571.3) ”Taivaassa oleva Isänne antaa auringon paistaa niin pahoille kuin hyvillekin; samoin hän lähettää sateen niin oikeudenmukaisille kuin väärämielisillekin. Te olette Jumalan poikia, te olette jopa enemmän, sillä olette nyt Isäni valtakunnan lähettiläitä. Olkaa armahtavaisia, niin kuin Jumalakin on armahtavainen, ja valtakunnan ikuisessa tulevaisuudessa teidän on määrä olla täydellisiä niin kuin taivaallinen Isännekin on täydellinen.
140:3.17 (1571.4) ”Teidät on valtuutettu pelastamaan ihmisiä, ei heitä tuomitsemaan. Maisen elämänne päättyessä te odotatte kaikki armoa, siksi edellytänkin teiltä, että te kuolevaisina eläessänne osoitatte armoa kaikille lihallishahmoisille veljillenne. Älkää hairahtuko sellaiseen, että yritätte ottaa rikan veljenne silmästä, kun omassa silmässänne on hirsi. Kunhan ensin olette heittäneet hirren pois omasta silmästänne, näette sitten paremmin ottaa rikan veljenne silmästä.
140:3.18 (1571.5) ”Nähkää totuus selvästi, eläkää vanhurskas elämä pelottomasti, ja niin olette minun apostolejani ja Isäni lähettiläitä. Olette kuulleet sanottavan: ’Jos sokeat taluttavat sokeita, he kaikki putoavat kuoppaan.’ Mikäli mielitte opastaa muita sisälle valtakuntaan, teidän on itsenne kuljettava elävän totuuden kirkkaassa valossa. Kaikessa, mitä valtakunnan merkeissä teette, kehotan teitä osoittamaan oikeudenmukaista arvostelukykyä ja terävää viisautta. Älkää sitä, mikä on pyhää, tarjotko koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, jotteivät ne polkisi aarteitanne jalkoihinsa ja kävisi kimppuunne repiäkseen teidät kappaleiksi.
140:3.19 (1571.6) ”Varoitan teitä vääristä profeetoista, jotka tulevat luoksenne lammasten vaatteissa, vaikka he sisäpuolelta ovat raatelevia susia. Hedelmistään te heidät tunnette. Kerätäänkö orjantappuroista rypäleitä tai ohdakkeista viikunoita? Ja on myös niin, että jokainen hyvä puu tuottaa hyviä hedelmiä, mutta huono puu tuottaa kelvottomia hedelmiä. Hyvä puu ei voi tuottaa kelvottomia hedelmiä, yhtä vähän kuin huono puu voi tuottaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tuota hyviä hedelmiä, hakataan ennen pitkää maahan ja heitetään tuleen. Mikä on itse kunkin vaikutin, siitä riippuu, ansaitseeko hän pääsyn taivaan valtakuntaan. Isäni katsoo ihmisten sydämeen ja arvostelee heitä sen mukaan, mitkä ovat heidän sisäiset kaipauksensa ja vilpittömät aikomuksensa.
140:3.20 (1571.7) ”Valtakunnan suurena tuomion päivänä moni tulee sanomaan minulle: ’Emmekö profetoineetkin nimissäsi ja emmekö nimesi kautta tehneetkin monia ihmeellisiä tekoja?’ Mutta minun on pakko sanoa heille: ’En koskaan tuntenut teitä. Menkää pois luotani, te väärät opettajat’. Mutta jokainen, joka kuulee tämän käskyn ja vilpittömästi panee toimeen saamansa määräyksen edustaa minua ihmisten edessä, kuten minä olen edustanut Isääni teidän edessänne, hänelle ovat ovet apposen avoinna hänen astua palvelukseeni ja taivaallisen Isän valtakuntaan.”
140:3.21 (1571.8) Milloinkaan aikaisemmin apostolit eivät olleet kuulleet Jeesuksen puhuvan tällä tavoin, sillä hän oli puhunut heille niin kuin puhuu se, joka on korkeimman vallan haltija. He laskeutuivat alas vuorelta auringonlaskun aikaan, mutta kukaan ei esittänyt Jeesukselle yhtäkään kysymystä.
140:4.1 (1572.1) Niin kutsuttu ”vuorisaarna” ei ole Jeesuksen evankeliumi. Toki se sisältää paljon hyödyllistä opetusta, mutta kysymyksessä oli Jeesuksen virkaanasettamisvaltuutus kahdelletoista apostolille. Se oli Mestarin henkilökohtainen toimeksianto niille, joiden oli määrä lähteä saarnaamaan evankeliumia, ja niille, joiden piti pyrkiä edustamaan häntä ihmisten maailmassa, kuten hän itse niin puhuttelevasti ja täydellisesti edusti Isäänsä.
140:4.2 (1572.2) ”Olette maan suola, jossa on pelastuksen maku. Mutta jos tämä suola on käynyt mauttomaksi, millä se saadaan taas suolaiseksi? Se ei enää kelpaa muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.”
140:4.3 (1572.3) Jeesuksen aikoihin suola oli kallisarvoista. Sitä käytettiin jopa rahana. Nykyinen palkkaa merkitsevä englannin kielen sana ’salary’ on johdettu suolaa merkitsevästä sanasta ’salt’. Paitsi että suola antaa ruoalle makua, se on myös säilöntäaine. Suola tekee muista aineista maukkaampia, ja näin se palvelee sillä, että sitä kulutetaan.
140:4.4 (1572.4) ”Te olette maailman valo. Kukkulalle rakennettu kaupunki ei voi olla kätkössä. Eivätkä ihmiset sytytä kynttilää ja pane sitä vakan alle vaan kynttilänjalkaan; ja se antaa valoa kaikille talossa oleville. Antakaa valonne loistaa ihmisten edessä, jotta he saattavat nähdä hyvät työnne ja johdattua ylistämään Isäänne, joka on taivaassa.”
140:4.5 (1572.5) Vaikka valo karkottaa pimeyden, se voi kuitenkin olla myös niin ”sokaisevaa”, että se hämmentää ja turhauttaa. Meille annetaan kehotus antaa valomme loistaa niin, että lähimmäisemme ohjautuvat runsaamman elämän uusille ja jumalallisille poluille. Valomme tulisi loistaa siten, ettei se vetäisi huomiota itseemme. Jopa kutsumusta voidaan käyttää tehokkaana ”heijastimena” tämän elämän valon levittämiseksi.
140:4.6 (1572.6) Vahvat luonteenpiirteet eivät ole tuloksena siitä, että ei tee väärin, vaan mieluumminkin siitä, että tekee tosiasiassa oikein. Epäitsekkyys on inhimillisen suuruuden tunnusmerkki. Minuuden toteutumisen korkeimmat tasot saavutetaan palvonnan ja palvelun avulla. Onnellisen ja aikaansaavan henkilön vaikuttimina on, ei suinkaan väärintekemisen pelko, vaan rakkaus oikeintekemistä kohtaan.
140:4.7 (1572.7) ”Hedelmistään te heidät tunnette.” Persoonallisuus on pohjimmiltaan muuttumaton. Mikä muuttuu – kasvaa –, on moraalinen luonne. Nykyajan uskontojen suurin virhe on negativismi. Puu, joka ei kanna hedelmää, ”hakataan maahan ja heitetään tuleen.” Moraalista arvoa ei voi saada pelkästä tukahduttamisesta – ”Älä”-käskyn noudattamisesta. Pelko ja häpeä ovat arvottomia uskonnollisen elämäntavan vaikuttimia. Uskonto on perusteltua vain tuodessaan julki Jumalan isyyden ja lisätessään ihmisten veljeyttä.
140:4.8 (1572.8) Tuloksellinen elämisen filosofia muovautuu kosmisen ymmärryksen ja ihmisen sosiaaliseen ja taloudelliseen ympäristöön kohdistuvien tunnereaktioiden kokonaisuuden yhdistymisestä. Muistakaa, että vaikkei perittyjä viettejä voidakaan perusolemukseltaan muuttaa, emotionaaliset reaktiot näihin vietteihin ovat silti muutettavissa. Moraalista olemusta voidaan sen vuoksi modifioida, luonnetta voidaan parantaa. Vahvassa luonteessa emotionaaliset reaktiot ovat integroituneita ja koordinoituneita, ja tällä tavoin tuloksena on yhdistynyt persoonallisuus. Puutteellinen yhdistyneisyys heikentää moraalisuutta ja luo onnettomuutta.
140:4.9 (1572.9) Ilman arvollista tavoitetta elämästä tulee päämäärätöntä ja hyödytöntä, ja seurauksena on paljon onnettomuutta. Jeesuksen esitys kahdentoista apostolin virkaanasettajaisissa on elämänfilosofian mallikappale. Jeesus kehotti seuraajiaan harjoittamaan kokemusperäistä uskoa. Hän varoitti heitä luottamasta pelkkään älylliseen myöntymiseen, herkkäuskoisuuteen, ja vakiintuneeseen arvovaltaisuuteen.
140:4.10 (1573.1) Kasvatuksen tulisi olla menetelmä, jolla opitaan (keksitään) paremmat tavat tyydyttää luonnolliset ja perityt viettimme, ja onnellisuus on se, mikä on kokonaistuloksena tällaisista entistä korkeammista keinoista saavuttaa emotionaalisia tyydyttyneisyyksiä. Onnellisuus riippuu kovin vähän ympäristöstä, jos kohta miellyttävät olosuhteet voivatkin myötävaikuttaa siihen suuresti.
140:4.11 (1573.2) Jokainen kuolevainen haluaa todellisuudessa olla täydellinen persoona, olla täydellinen niin kuin taivaassa oleva Isä on täydellinen. Ja siihen onkin mahdollista päästä, sillä loppujen lopuksi ”universumi on aidosti isällinen”.
140:5.1 (1573.3) Alkaen vuorisaarnasta ja päätyen viimeisellä ehtoollisella pidettyyn puheeseen Jeesus opetti seuraajiaan tuomaan julki pikemminkin isällistä rakkautta kuin veljellistä rakkautta. Veljellinen rakkaus rakastaisi lähimmäistäsi niin kuin rakastat itseäsi, eikä ”kultaisen säännön” täyttämiseen muuta tarvittaisikaan. Mutta isällinen kiintymys edellyttäisi, että sinun tulisi rakastaa kuolevaistovereitasi niin kuin Jeesus rakastaa sinua.
140:5.2 (1573.4) Jeesus rakastaa ihmiskuntaa kaksinaista kiintymystä osoittaen. Hän eli maan päällä kaksinaisena persoonallisuutena: ihmis- ja jumalallisena persoonallisuutena. Jumalan Poikana hän rakastaa ihmistä isällisellä rakkaudella: hän on ihmisen Luoja, hänen universumin-Isänsä. Ihmisen Poikana Jeesus rakastaa kuolevaisia veljenä: hänhän oli kiistatta ihminen ihmisten joukossa.
140:5.3 (1573.5) Jeesus ei odottanut seuraajiensa pystyvän veljellisen rakkauden osoittamisessa mahdottomuuksiin, mutta hän odotti kyllä heidän ponnistelevan ollakseen Jumalan kaltaisia – ollakseen täydellisiä niin kuin Isäkin taivaassa on täydellinen –, jotta he voisivat alkaa suhtautua ihmiseen kuten Jumala suhtautuu luotuihinsa, ja voisivat sen vuoksi alkaa rakastaa ihmisiä niin kuin Jumala rakastaa heitä – osoittaa isällisen kiintymyksen ituja. Näitä kehotuksia kahdelletoista apostolille esittäessään Jeesus pyrki tuomaan esille tämän uuden, isällisen rakkauden käsitteen siten kuin se suhteutuu tiettyihin emotionaalisiin asenteisiin, jotka liittyvät ympäröivien olosuhteiden johdosta tehtäviin lukuisiin sosiaalisiin mukautumisiin.
140:5.4 (1573.6) Tämän suurimerkityksisen esityksen alkusanoissa Mestari kiinnitti huomiota neljään uskon asenteeseen johdatuksena jäljempänä seuranneeseen kuvaukseen hänen neljästä transsendentista ja korkeimmasta isällisen rakkauden reaktiostaan pelkän veljellisen rakkauden sisältämien rajoitusten vastakohtana.
140:5.5 (1573.7) Aluksi hän puhui niistä, jotka olivat hengeltään köyhiä, jotka janosivat vanhurskautta, jotka olivat kestäviä sävyisyydessä ja jotka olivat puhdassydämisiä. Tällaisten hengen erottamiseen kykenevien kuolevaisten voitiin odottaa pääsevän niin korkeille jumalallisen epäitsekkyyden tasoille, että he koettaisivat hämmästyttävää isällisen kiintymyksen harjoittamista; että he, vaikka ovatkin murehtijoita, saisivat kyvyn osoittaa armoa, edistää rauhaa ja kestää vainoja, ja että he kaikissa näissä koettelevissa tilanteissa rakastaisivat tylyäkin ihmiskuntaa isällisellä rakkaudella. Isän kiintymys voi yltää sellaisille antaumuksen tasoille, jotka mittaamattomassa määrin ylittävät veljen tunteman kiintymyksen tasot.
140:5.6 (1573.8) Näihin autuuksiin sisältyvä usko ja rakkaus vahvistavat moraalista luonnetta ja luovat onnellisuutta. Pelko ja viha heikentävät luonnetta ja tuhoavat onnen. Tämän suurimerkityksisen saarnan alkutahdeissa kuului autuuden sävel.
140:5.7 (1573.9) 1. ”Autuaita ovat hengeltään köyhät – nöyrät.” Lapselle onnellisuus on välittömän mielihyväntarpeen tyydyttymistä. Aikuinen on valmis kylvämään kieltäymyksen siemeniä korjatakseen sitten satona suurempaa onnellisuutta. Jeesuksen aikoihin, ja sen jälkeenkin, onnellisuus on aivan liian usein yhdistetty ajatukseen varallisuuden omistamisesta. Kertomuksessa fariseuksesta ja publikaanista, jotka rukoilivat temppelissä, toinen tunsi olevansa hengeltään rikas – omahyväinen; toinen tunsi olevansa ”hengeltään köyhä” – nöyrä. Toinen oli omahyväinen, toinen oli opinhaluinen ja totuutta etsivä. Hengeltään köyhät etsivät päämääriä, jotka merkitsevät hengellistä rikkautta – Jumalaa. Eikä tällaisten totuudenetsijöiden tarvitse odottaa palkintoa, joka annettaisiin vasta kaukaisessa tulevaisuudessa, sillä he saavat palkintonsa jo nyt. He löytävät taivaan valtakunnan omasta sydämestään ja kokevat tuollaista onnea jo nyt.
140:5.8 (1574.1) 2. ”Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan.” Vain ne, jotka tuntevat olevansa hengen osalta köyhiä, tuntevat koskaan vanhurskaudennälkää. Vain nöyrät etsivät jumalallista väkevyyttä ja kaipaavat hengellistä voimaa. Mutta on äärimmäisen vaarallista ryhtyä tieten tahtoen hengelliseen paastoon sillä keinoin hengellisten antimien ruokahaluaan lisätäkseen. Fyysinen paasto käy vaaralliseksi neljän tai viiden päivän kuluttua; ihminen menettää sangen helposti koko ravinnonkaipuunsa. Pitkitetty paasto, oli se fyysistä tai hengellistä, pyrkii hävittämään näläntunteen kokonaan.
140:5.9 (1574.2) Kokemuksellinen vanhurskaus on ilo, ei velvollisuus. Jeesuksen vanhurskaus on dynaamista rakkautta – isällis-veljellistä kiintymystä. Kysymys ei ole negatiivisesta eli ”älä”-tyyppisestä vanhurskaudesta. Miten joku ylipäätään voisikaan isota jotakin negatiivista – jotakin, josta sanotaan ”älä”?
140:5.10 (1574.3) Ei ole kovinkaan helppoa opettaa näitä kahta ensimmäistä autuutta lapsen mielelle, mutta kypsyneen mielen tulisi käsittää niiden merkityksellisyys.
140:5.11 (1574.4) 3. ”Autuaita ovat sävyisät, sillä he perivät maan.” Aidolla sävyisyydellä ei ole mitään yhteistä pelon kanssa. Se on paremminkin Jumalan kanssa yhteistyössä toimiva ihmisasenne – ”Tapahtukoon sinun tahtosi”. Siihen kuuluu kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä, ja sen vaikuttimena on järkähtämätön usko lainalaiseen ja ystävälliseen maailmankaikkeuteen. Se pitää hallinnassa kaikki kiusaukset kapinoida jumalallista johdatusta vastaan. Jeesus oli ihanteellisen sävyisä Urantian ihminen, ja hän peri valtavan universumin.
140:5.12 (1574.5) 4. ”Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he näkevät Jumalan.” Hengellinen puhtaus ei ole negatiivinen ominaisuus, paitsi että siitä, se myönnettäköön, puuttuu epäluuloisuus ja kostonhalu. Puhuessaan puhtaudesta Jeesus ei suinkaan tarkoittanut käsitellä vain ihmisen sukupuoliasenteita. Hän viittasi enemmänkin siihen luottamukseen, joka ihmisellä tulisi olla kanssaihmiseensä; luottamukseen, joka vanhemmalla on lapseensa ja joka tekee hänelle mahdolliseksi rakastaa kaltaisiaan niin kuin isä heitä rakastaisi. Isän rakkauden ei tarvitse lellitellä, eikä se suvaitse pahaa, mutta se on aina kyynisyyden vastaista. Isällisellä rakkaudella ei ole mitään salattuja tavoitteita, ja se etsii ihmisestä aina parasta. Se on todellisen vanhemman asenne.
140:5.13 (1574.6) Nähdä – uskon kautta – Jumala merkitsee sitä, että hankkii aitoa hengellistä ymmärrystä. Ja hengellinen ymmärrys lisää entisestään Suuntaajan opastusta, ja nämä lisäävät lopulta jumalatietoisuutta. Ja kun tunnet Isän, varmuutesi siitä, että olet Jumalan poika, vahvistuu, ja voit yhä syvemmin rakastaa jokaista lihallishahmoista veljeäsi, et pelkästään veljenä – veljellistä rakkautta tuntien – vaan myös isänä – isällistä kiintymystä tuntien.
140:5.14 (1574.7) Tämä neuvo on helppo opettaa jopa lapselle. Lapset ovat luonnostaan luottavaisia, ja vanhempien tulisi huolehtia siitä, etteivät lapset kadota tätä yksinkertaista uskoaan. Lasten kanssa toimiessanne karttakaa kaikkea petkuttamista, älkääkä antako aihetta epäluulolle. Osoittakaa viisautta auttaessanne heitä valitsemaan omat sankarinsa ja omaksumaan oma elämäntehtävänsä.
140:5.15 (1574.8) Ja sen jälkeen Jeesus antoi seuraajilleen lisää ohjeita siitä, miten kaiken inhimillisen kamppailun päätarkoitus – täydellisyys – jopa jumalallisen saavuttaminen – on ymmärrettävä. Taukoamatta hän kehotti heitä: ”Olkaa täydelliset niin kuin taivaassa oleva Isänne on täydellinen.” Hän ei kehottanut kahtatoista apostolia rakastamaan lähimmäisiään niin kuin he rakastivat itseään. Sekin olisi ollut arvokas saavutus, olisihan se ollut merkki veljellisen rakkauden saavuttamisesta. Hän kuitenkin kehotti apostolejaan mieluumminkin rakastamaan ihmisiä niin kuin hän oli rakastanut heitä – rakastamaan isällistä siinä kuin veljellistäkin kiintymystä osoittaen. Ja hän valaisi tätä esimerkein osoittaen neljä isällistä rakkautta ilmentävää ylevää reaktiota:
140:5.16 (1575.1) 1. ”Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.” Ei niin kutsuttu terve järki eikä paraskaan logiikka milloinkaan väittäisi, että suremisesta olisi saatavissa onnellisuutta. Mutta Jeesus ei viitannutkaan ulkonaiseen tai suurieleiseen suremiseen. Hänen mielessään oli emotionaalinen helläsydämisyydestä kertova suhtautumistapa. On suuri erehdys opettaa pojille ja nuorille miehille, että on epämiehekästä osoittaa hellyyttä tai muulla tavoin tuoda esille emotionaalisia tuntemuksia tai fyysistä kärsimystä. Myötätuntoisuus on arvokas ominaisuus niin miehessä kuin naisessakin. Ei ole välttämätöntä olla kovapintainen ollakseen miehekäs. Sellainen on väärä tapa luoda rohkeita miehiä. Maailman suurmiehet eivät ole pelänneet surra. Mooses, murehtija, oli suurempi mies kuin konsanaan Simson tai Goljat. Mooses oli verraton johtaja mutta hän oli myös lempeämielinen mies. Herkkyys ja avoimuus inhimillistä hätää kohtaan luo aitoa ja kestävää onnellisuutta, samalla kun tällaiset lempeät asenteet varjelevat sielua kiukun, vihan ja epäluuloisuuden tuhoisilta vaikutuksilta.
140:5.17 (1575.2) 2. ”Autuaita ovat armeliaat, sillä he saavat armon.” Tässä yhteydessä armeliaisuus tarkoittaa totisimman ystävyyden – laupeuden – korkeutta ja syvyyttä ja leveyttä. Armo saattaa toisinaan olla passiivista mutta tässä se on aktiivista ja dynaamista – ylintä isällisyyttä. Rakastavan vanhemman ei ole kovinkaan vaikea antaa, montakin kertaa, anteeksi lapselleen. Ja lapsella, jota ei ole hemmottelemalla pilattu, on luonnostaan halu lievittää kärsimystä. Lapset ovat luonnostaan kilttejä ja myötätuntoisia, kunhan he ovat kyllin vanhoja osatakseen arvioida tosiasiallisia olosuhteita.
140:5.18 (1575.3) 3. ”Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heitä on määrä kutsua Jumalan pojiksi.” Jeesuksen kuulijat kaipasivat sotilaallista vapautusta, eivät rauhantekijöitä. Mutta Jeesuksen rauha ei suinkaan ole mitään pasifistista tai negatiivista. Koettelemusten ja vainojen hetkellä hän sanoi: ”Rauhani minä jätän teille.” ”Älköön sydämenne olko levoton, älköönkä sydämessänne olko pelkoa.” Tällaista on rauha, joka estää raunioittavat konfliktit. Omakohtainen rauha eheyttää persoonallisuutta. Sosiaalinen rauha estää pelkoa, ahneutta ja vihaa. Poliittinen rauha estää roturistiriitoja, kansallisia epäluuloja ja sotaa. Rauhan rakentaminen on epäluottamuksen ja epäluuloisuuden parannuskeino.
140:5.19 (1575.4) Lapset on helppo opettaa toimimaan rauhantekijöinä. He nauttivat joukkuetoiminnoista, he leikkivät mielellään yhdessä. Eräässä toisessa yhteydessä Mestari sanoi: ”Jokainen, joka haluaa pelastaa elämänsä, on sen kadottava, mutta jokainen, joka kadottaa elämänsä, on sen löytävä.”
140:5.20 (1575.5) 4. ”Autuaita ovat vanhurskauden tähden vainotut, sillä heidän on taivaan valtakunta. Onnellisia olette te, kun ihmiset teitä soimaavat ja vainoavat ja valehtelemalla puhuvat teistä kaikenlaista pahaa. Riemuitkaa ja iloitkaa ylen määrin, sillä palkkanne on suuri taivaassa.”
140:5.21 (1575.6) Perin usein tosiaankin käy niin, että rauhan jälkeen seuraa vaino. Mutta nuoret ihmiset ja rohkeat aikuiset eivät koskaan kaihda vaikeutta tai vaaraa. ”Suurempaa rakkautta ei osoita kukaan kuin se, joka antaa henkensä ystäviensä puolesta.” Ja isällinen rakkaus pystyy vaikeuksitta tähän kaikkeen – tekoihin, jotka tuskin kuuluvat veljellisen rakkauden piiriin. Ja vainon satona on loppujen lopuksi korjattu aina edistystä.
140:5.22 (1575.7) Lapset vastaavat aina rohkeutta kysyvään haasteeseen. Nuoruus on aina valmis ”hurjaankin yritykseen”. Ja jokaisen lapsen tulisi jo varhain oppia tekemään uhrauksia.
140:5.23 (1575.8) Ja tästä käy ilmi, että vuorisaarnaan sisältyvät autuudet perustuvat uskoon ja rakkauteen eivätkä lakiin: etiikkaan ja velvollisuuteen.
140:5.24 (1575.9) Isällinen rakkaus iloitsee siitä, että se saa maksaa pahan hyvällä; että se saa kostaa vääryyden hyvää tekemällä.
140:6.1 (1576.1) Saavuttuaan sunnuntai-iltana Sebedeuksen kotiin Kapernaumin pohjoispuolella olevilta ylängöiltä Jeesus ja kaksitoista apostolia nauttivat yksinkertaisen aterian. Kun Jeesus jälkeenpäin lähti kävelemään järven rannalle, kaksitoista apostolia sen sijaan keskustelivat keskenään. Lyhyen mielipiteidenvaihdon jälkeen ja kaksosten rakennellessa pientä nuotiota, joka tarjoaisi heille lämpöä ja enemmän valoa, Andreas lähti etsimään Jeesusta, ja tämän tavoitettuaan hän sanoi: ”Mestari, veljeni eivät kykene käsittämään sitä, mitä olet sanonut valtakunnasta. Meistä tuntuu, ettemme kykene aloittamaan tätä työtä, ennen kuin olet antanut meille lisää ohjeita. Olen tullut pyytämään sinua liittymään seuraamme puutarhassa ja auttamaan meitä ymmärtämään sanojesi merkityksen.” Ja Jeesus meni Andreaksen mukana tapaamaan apostoleja.
140:6.2 (1576.2) Puutarhaan astuttuaan hän keräsi apostolit ympärilleen ja opetti heille lisää sanoen: ”Koette sanomani vastaanottamisen vaikeaksi, koska haluaisitte rakentaa uuden opetuksen suoraan vanhan päälle, mutta sanon teille, että teidän on synnyttävä uudesti. Teidän on aloitettava alusta, aivan kuin olisitte pikkulapsia, ja oltava valmiit luottamaan opetukseeni ja uskomaan Jumalaan. Valtakunnan uutta evankeliumia ei voi mukauttaa siihen, mikä on. Teillä on vääriä käsityksiä Ihmisen Pojasta ja hänen tehtävästään maan päällä. Mutta älkää erehtykö luulemaan, että olen tullut lakia ja profeettoja kumoamaan; en ole tullut hävittämään vaan täyttämään, laajentamaan ja valaisemaan. En ole tullut lakia rikkomaan, vaan pikemminkin kirjoittamaan nämä uudet käskyt sydämenne tauluun.
140:6.3 (1576.3) ”Vaadin teiltä vanhurskautta, joka on suurempaa kuin niiden vanhurskaus, jotka tavoittelevat Isän suosiota almuja antamalla, rukoilemalla ja paastoamalla. Jos haluatte astua valtakuntaan, teillä täytyy olla sellaista vanhurskautta, johon kuuluu rakkautta, armoa ja totuutta – vilpitön halu täyttää taivaassa olevan Isäni tahto.”
140:6.4 (1576.4) Silloin Simon Pietari sanoi: ”Mestari, jos sinulla on jokin uusi käsky, me mieluusti kuulisimme sen. Paljasta meille se uusi tie.” Jeesus vastasi Pietarille: ”Olette kuulleet niiden sanovan, jotka opettavat lakia: ’Älä tapa, sillä jokainen, joka tappaa, saa tuomion.’ Mutta minä katson teon taakse saadakseni selville, mikä sen vaikutin on. Sanon teille, että jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on vaarassa joutua kiroukseen. Joka hautoo sydämessään vihaa ja suunnittelee mielessään kostoa, on vaarassa tulla tuomituksi. Teidän on pakostakin tuomittava lähimmäisenne heidän tekojensa mukaan, mutta taivaallinen Isä tuomitsee aikomuksen mukaan.
140:6.5 (1576.5) ”Olette kuulleet lakia opettavien sanovan: ’Älä tee huorin’. Mutta minä sanon teille, että jokainen mies, joka katsoo naista tätä himoiten, on sydämessään jo tehnyt huorin hänen kanssaan. Te voitte arvostella ihmisiä vain heidän tekojensa mukaan, mutta Isäni katsoo lastensa sydämeen ja armossaan tuomitsee heidät heidän aikomustensa ja todellisten tavoitteidensa mukaisesti.”
140:6.6 (1576.6) Jeesuksen aikomuksena oli jatkaa ja käsitellä muita käskyjä, kun Jaakob Sebedeus keskeytti hänet kysyen: ”Mestari, mitä opetamme ihmisille avioerosta? Pitäisikö meidän sallia, että mies ottaa eron vaimostaan, kuten Mooses on säätänyt?” Ja kuullessaan tämän kysymyksen Jeesus sanoi: ”En ole tullut lakeja säätämään vaan valaisemaan. En ole tullut reformoimaan tämän maailman valtakuntia vaan mieluumminkin pystyttämään taivaan valtakunnan. Isän tahto ei ole, että antaisin periksi houkutukselle ryhtyä opettamaan teille hallintoa, kauppaa tai sosiaalista käyttäytymistä koskevia sääntöjä, jotka vaikka ne tänään olisivatkin asianmukaisia, olisivat jonkin toisen aikakauden yhteiskunnalle kuitenkin kaikkea muuta kuin soveliaita. Olen tässä maailmassa vain ja ainoastaan lohduttamassa ihmisten mieltä, vapauttamassa heidän henkensä ja pelastamassa heidän sielunsa. Mutta tämän avioerokysymyksen osalta sanon, että vaikka Mooses suhtautuikin suopeasti sellaisiin asioihin, näin ei ollut Aatamin päivinä ja Puutarhassa.”
140:6.7 (1577.1) Sen jälkeen kun apostolit olivat hetken aikaa keskustelleet keskenään, Jeesus jatkoi puhettaan sanoen: ”Teidän tulee aina kaikessa kuolevaisten käyttäytymisessä tunnistaa nämä kaksi näkökohtaa – inhimillinen ja jumalallinen; lihalliset tiet ja hengellinen tie; ajallisuutta edustava arvio ja ikuisuutta edustava näkökulma.” Ja vaikkeivät kaksitoista apostolia kyenneetkään käsittämään kaikkea, mitä hän heille opetti, tämä opetus oli heille silti suureksi avuksi.
140:6.8 (1577.2) Ja sitten Jeesus sanoi: ”Mutta opetuksestani tulee teille kompastuskivi, koska olette tottuneet tulkitsemaan sanomaani kirjaimellisesti; olette hitaat erottamaan, mikä on opetukseni henki. Teidän on lisäksi muistettava, että olette minun sanansaattajiani, joten olette velvolliset elämään elämänne niin kuin minä olen hengessä elänyt omani. Olette henkilökohtaisia edustajiani mutta älkää erehtykö odottamaan, että kaikki ihmiset jokaisen yksityiskohdan osalta eläisivät teidän laillanne. Teidän tulee niin ikään muistaa, että minulla on lampaita, jotka eivät ole tästä katraasta, ja että minulla on velvollisuuksia myös heitä kohtaan – siinä mielessä, että minun on kuolevaisluontoista elämää eläessäni annettava myös heille malli Jumalan tahdon täyttämisestä.”
140:6.9 (1577.3) Silloin Natanael kysyi: ”Mestari, eikö meidän pidä antaa mitään sijaa oikeudelle? Mooseksen laki sanoo: ’Silmä silmästä, hammas hampaasta.’ Mitä me sanomme?” Ja Jeesus vastasi: ”Teidän pitää maksaa paha hyvällä. Sanansaattajani eivät saa tapella ihmisten kanssa, vaan heidän tulee olla lempeitä kaikkia kohtaan. Samalla mitalla mittaaminen ei saa olla teidän sääntönänne. Ihmisten hallitsijoilla saattaa olla sellaisia lakeja, mutta niin ei ole valtakunnassa. Armon pitää aina määrätä, miten tuomitsette, ja rakkauden pitää määrätä, miten menettelette. Ja jos nämä sanat tuntuvat kovilta, voitte vielä nytkin kääntyä takaisin. Jos apostoliuden vaatimukset tuntuvat teistä liian kovilta, voitte palata vähemmän vaativalle opetuslapseuden tielle.”
140:6.10 (1577.4) Nämä hätkähdyttävät sanat kuultuaan apostolit vetäytyivät hetkeksi omiin oloihinsa mutta hetken päästä he palasivat, ja Pietari sanoi: ”Mestari, me haluamme jatkaa sinun kanssasi. Kukaan meistä ei tahtoisi kääntyä takaisin. Olemme täysin valmiit maksamaan sen ylimääräisen hinnan, tahdomme juoda sen maljan. Haluaisimme olla apostoleja emmekä pelkkiä opetuslapsia.”
140:6.11 (1577.5) Tämän kuullessaan Jeesus sanoi: ”Olkaa sitten valmiit kantamaan vastuunne ja seuraamaan minua. Tehkää hyvät tekonne salassa. Kun annatte almuja, älköön vasen kätenne tietäkö, mitä oikea kätenne tekee. Ja kun rukoilette, hakeutukaa omiin oloihinne, älkääkä hokeko tyhjänpäiväisiä ja tarkoituksettomia fraaseja. Muistakaa aina, että Isä tietää tarpeenne, jo ennen kuin häneltä pyydättekään. Älkääkä antautuko paastoamaan surkea ilme kasvoillanne, jotta ihmiset näkisivät teidän paastoavan. Valittuina apostoleinani, jotka nyt on otettu erilleen valtakunnan palvelukseen, älkää kerätkö itsellenne aarretta maan päälle, vaan kerätkää epäitsekkään palvelunne keinoin itsellenne aarre taivaaseen, sillä missä aarteenne ovat, siellä on myös sydämenne.
140:6.12 (1577.6) ”Silmä on ruumiin lamppu. Niinpä jos silmäsi on antelias, koko ruumiisi on täynnä valoa. Mutta jos silmäsi on itsekäs, koko ruumiisi on täynnä pimeyttä. Jos juuri se valo, joka on sinussa, muuttuu pimeydeksi, kuinka suuri onkaan tuo pimeys!”
140:6.13 (1577.7) Ja sitten Tuomas kysyi Jeesukselta, tulisiko heidän ”jatkuvasti pitää kaikkea yhteisenä.” Mestari sanoi: ”Kyllä, veljeni, minä haluaisin, että eläisimme yhdessä kuin yksi ymmärtäväinen perhe. Teille on uskottu suuri tehtävä, ja kaipaan teiltä jakamatonta palvelua. Tunnette osuvan sanonnan: ’Kukaan ei voi palvella kahta herraa.’ Ette voi palvoa Jumalaa vilpittömästi ja samalla täydestä sydämestänne palvella mammonaa. Nyt kun olette varauksitta värväytyneet valtakunnan työhön, älkää murehtiko elämästänne; vielä vähemmän huolehtikaa siitä, saatteko syödäksenne tai juodaksenne; älkää murehtiko ruumiistanne, siitä mitä päällenne pukisitte. Jo nyt olette oppineet, etteivät halulliset kädet eivätkä totiset sydämet kulje ympäriinsä nälkäisinä. Ja nyt kun valmistaudutte omistamaan koko tarmonne valtakunnan hyväksi suoritettavaan työhön, olkaa vakuuttuneita siitä, ettei Isä unohda tarpeitanne. Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, ja sinne sisälle päästyänne teille annetaan kaikki tarvitsemanne. Älkää sen vuoksi suotta murehtiko huomisesta. Yhden päivän huolissa on sille päivälle riittämiin.”
140:6.14 (1578.1) Kun Jeesus näki, että he olisivat olleet valmiit valvomaan koko yön kysymyksiä esittäen, hän sanoi heille: ”Veljeni, olette hauraita astioita; nyt teidän on paras mennä levolle, jotta olisitte valmiita huomisen puuhiin.” Mutta uni oli kaikonnut heidän silmistään. Pietari rohkeni pyytää Mestariltaan: ”Minulla olisi ihan pikkuisen yksityistä juttua kanssasi. Ei niin, että minulla olisi salaisuuksia veljiltäni, mutta minulla on levoton mieli, ja jos sattumalta kävisi niin, että olisin ansainnut Mestariltani nuhteen, kestäisin sen paremmin, jos olisin kanssasi kahdestaan.” Ja Jeesus sanoi: ”Tule mukaani, Pietari”, ja meni edellä sisälle taloon. Kun Pietari palasi Mestarinsa suuresti rohkaisemana ja lisää uskallusta saaneena, päätti Jaakob mennä hänkin sisälle keskustelemaan Mestarin kanssa. Ja näin apostolit noina aamuyön tunteina kävivät toinen toisensa jälkeen yksitellen keskustelemassa Mestarin kanssa. Kun he kaikki uneen vaipuneita kaksosia lukuun ottamatta olivat käyneet henkilökohtaiset keskustelut Jeesuksen kanssa, Andreas meni sisälle Jeesuksen luokse ja sanoi: ”Mestari, kaksoset ovat nukahtaneet puutarhaan nuotion vierelle, herätänkö heidät kysyäkseni, haluaisivatko hekin puhua kanssasi?” Ja Jeesus vastasi Andreakselle hymyssä suin: ”Heidän on hyvä olla. Älä häiritse heitä.” Ja yö oli jo väistymässä; uusi päivä alkoi valjeta.
140:7.1 (1578.2) Kun kaksitoista apostolia muutaman tunnin unen jälkeen kokoontuivat myöhäisaamiaiselle Jeesuksen kanssa, niin tämä sanoi: ”Teidän on nyt aloitettava työnne ilosanoman julistajina ja uskovien opettajina. Laittautukaa valmiiksi lähteäksenne Jerusalemiin.” Jeesuksen puhuttua Tuomas keräsi rohkeutensa sanoakseen: ”Mestari, tiedän, että meidän pitäisi nyt olla valmiit käymään työhön, mutta pelkäänpä, ettemme vieläkään kykene suoriutumaan tästä suuresta urakasta. Etkö suostuisi sellaiseen, että jäämme näille tienoin vielä muutamaksi päiväksi, ennen kuin ryhdymme valtakunnan työhön?” Ja nähdessään kaikkien apostoliensa olevan tämän saman pelon vallassa Jeesus sanoi: ”Tapahtukoon niin kuin olette pyytäneet; jäämme tänne sapattipäivän yli.”
140:7.2 (1578.3) Jo viikkojen ajan Betsaidaan oli saapunut pieninä ryhminä vilpittömiä totuudenetsijöitä samoin kuin uteliaita sivustakatsojia, joiden tarkoituksena oli nähdä Jeesus. Jeesuksesta kertova huhu oli jo ehtinyt levitä eri puolille maaseutua, ja tiedonhaluisia ryhmiä oli saapunut niinkin kaukaisista kaupungeista kuin Tyyroksesta, Siidonista, Damaskoksesta, Kesareasta ja Jerusalemista. Tähän saakka Jeesus oli ottanut vastaan nämä ihmiset ja jakanut heille tietoa valtakunnasta, mutta nyt Mestari luovutti tämän tehtävän kahdelletoista apostolille. Andreaksen oli tapana valita joku apostoleista ja panna tämä vastaamaan aina yhdestä vierailijaryhmästä, ja toisinaan kaikki kaksitoista apostolia olivat yhtä aikaa samanlaisessa toiminnassa.
140:7.3 (1578.4) Tällä tavoin he työskentelivät kahden päivän ajan, eli he opettivat päiväsaikaan ja pitivät yksityisiä neuvonpitoja iltamyöhään saakka. Kolmantena päivänä Jeesus meni käymään Sebedeuksen ja Salomen luona lähetettyään apostolinsa ”kalastamaan, etsimään huoletonta vaihtelua tai ehkäpä käymään perheittenne luona.” Torstaina he palasivat vielä kolmeksi opetuspäiväksi.
140:7.4 (1578.5) Tämän harjoitteluviikon aikana Jeesus toisti apostoleilleen moneen kertaan, mitkä olivat hänen kastepäivän jälkeen maan päällä suorittamansa lähetystehtävän kaksi suurta vaikutinta:
140:7.5 (1578.6) 1. Paljastaa Isä ihmiselle.
140:7.6 (1578.7) 2. Saada ihmiset tietoisiksi poikaudestaan – saada heidät uskon kautta käsittämään, että he ovat Kaikkein Korkeimman lapsia.
140:7.7 (1579.1) Tämä monenlaisista kokemuksista koostunut yhden viikon jakso teki hyvää kahdelletoista apostolille niin, että jotkut heistä kävivät liiankin itsevarmoiksi. Viimeisessä neuvonpidossa, sapatin jälkeisenä iltana, Pietari ja Jaakob tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: ”Olemme valmiit – lähtekäämme ottamaan valtakunta haltuumme.” Tähän Jeesus vastasi: ”Olkoon viisautenne innostuksenne veroista, ja hyvittäköön rohkeutenne sen, että olette tietämättömiä.”
140:7.8 (1579.2) Vaikka apostoleilta jäi suuri osa hänen opetuksistaan käsittämättä, heiltä ei jäänyt ymmärtämättä sen lumoavan kauniin elämän merkittävyys, jonka hän heidän kanssaan eli.
140:8.1 (1579.3) Jeesus oli hyvin tietoinen siitä, etteivät hänen apostolinsa täysin sisäistäneet hänen opetuksiaan. Hän päätti antaa Pietarille, Jaakobille ja Johannekselle jonkin verran erityisopetusta siinä toivossa, että nämä kykenisivät tuomaan selvyyttä tovereittensa käsityksiin. Hän näki, että vaikka kaksitoista apostolia ymmärsivätkin hengellisen valtakunnan käsitteen jotkin piirteet, he silti yhä itsepintaisesti liittivät nämä uudet hengelliset opetukset suoraan vanhoihin ja vakiintuneisiin taivaan valtakunnasta omaksumiinsa konkreettisiin käsityksiin, joiden mukaan taivaan valtakunta merkitsi Daavidin valtaistuimen uutta pystyttämistä ja sitä, että Israelista rakennettaisiin taas maan päällä vaikuttava ajallinen mahtitekijä. Niinpä Jeesus torstai-iltapäivänä meni Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa veneellä järven selälle keskustellakseen valtakuntaan liittyvistä asioista. Siitä muodostui nelituntinen opetuskokous, jonka kuluessa esitettiin kymmenittäin kysymyksiä ja vastauksia. Se on ehkä hyödyllisintä toistaa tässä esityksessä siten, että jäsennellään uudella tavalla Simon Pietarin seuraavana aamuna veljelleen Andreakselle esittämä yhteenveto tästä suurimerkityksisestä iltapäivästä:
140:8.2 (1579.4) 1. Isän tahdon täyttäminen. Kun Jeesus opetti luottamaan siihen, että asioista viime kädessä pitää huolta taivaallinen Isä, ei kysymys ollut sokeasta ja passiivisesta fatalismista. Tuona iltapäivänä hän lainasi vanhaa heprealaista sanontaa ”Joka ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä” siihen sisältyvän ajatuksen hyväksyen. Hän viittasi omaan kokemukseensa riittävänä opetustensa selityksenä. Hänen ohjeitaan Isään luottamisesta ei pidä arvioida nykyajan eikä minkään muunkaan aikakauden sosiaalisten tai taloudellisten olojen mukaan. Hänen opetuksensa kattaa ihanteelliset periaatteet Jumalan lähellä elämisestä kaikkina aikakausina ja kaikissa maailmoissa.
140:8.3 (1579.5) Jeesus selvitti noille kolmelle apostolille toisaalta apostoliuden ja toisaalta opetuslapseuden asettamien vaatimusten välisen eron. Eikä hän silloinkaan kieltänyt kahdeltatoista apostolilta varovaisuuden ja harkitsevuuden noudattamista. Hän ei saarnannut ennakkoharkintaa vastaan, vaan huolestumista, murehtimista, vastaan. Hän opetti aktiivista ja valpasta alistumista Jumalan tahtoon. Heidän moniin säästäväisyyttä ja taloudellisuutta koskeviin kysymyksiinsä vastatessaan hän yksinkertaisesti vain kiinnitti heidän huomionsa omaan elämäänsä kirvesmiehenä, veneenrakentajana ja kalastajana sekä siihen, miten huolellisesti hän oli organisoinut kaksitoista apostolia. Hän koetti tehdä selväksi, ettei maailmaan tule suhtautua ikään kuin se olisi vihollinen; että elämänolot ovat jumalallinen anti, joka vaikuttaa asioihin yhdessä Jumalan lasten kanssa.
140:8.4 (1579.6) Jeesuksen oli hyvin vaikea saada heitä ymmärtämään, miksi hän henkilökohtaisesti pidättyi vastarinnan tekemisestä. Hän kieltäytyi ehdottomasti puolustamasta itseään, ja apostoleista tuntui, että hän olisi mielissään, jos hekin noudattaisivat samaa periaatetta. Hän opetti heille, etteivät he tekisi vastarintaa pahalle, etteivät he taistelisi oikeudettomuutta tai vääryyttä vastaan, mutta hän ei silti opettanut heitä passiivisesti sietämään väärintekemistä. Ja tuona iltapäivänä hän teki selväksi, että hän hyväksyi yhteiskunnan suorittaman pahantekijöiden ja rikollisten rankaisemisen ja sen, että valtiovallan pitää toisinaan käyttää voimakeinoja, jotta sosiaalinen järjestys säilyisi ja oikeus kävisi toteen.
140:8.5 (1579.7) Hän ei koskaan lakannut varoittamasta opetuslapsiaan siitä, että kosto oli huono menettelytapa; hän ei tehnyt mitään myönnytystä kostamisen, samalla mitalla mittaamisen, suhteen. Hän piti kaunaisuutta valitettavana. Hän hylkäsi silmä silmästä, hammas hampaasta -ajattelun. Hän paheksui koko käsitystä omankäden oikeudella ja omakohtaisesti suoritetusta kostosta ja osoitti tällaiset asiat toisaalta julkisen vallan huoleksi ja toisaalta Jumalan tuomittaviksi. Hän selvitti näille kolmelle apostolille, että hänen opetuksensa soveltuivat yksilöön, eivät valtioon. Hän teki näitä asioita koskeneista tähänastisista opetuksistaan seuraavan yhteenvedon:
140:8.6 (1580.1) Rakastakaa vihamiehiänne – muistakaa ihmisten välisen veljeyden asettamat moraaliset vaatimukset.
140:8.7 (1580.2) Pahan hyödyttömyys: Vääryyttä ei saa oikaistuksi kostamalla. Älkää tehkö sitä virhettä, että taistelette pahaa vastaan sen omilla aseilla.
140:8.8 (1580.3) Uskokaa ja luottakaa siihen, että jumalallinen oikeudenmukaisuus ja ikuinen hyvyys lopulta saavuttavat riemuvoiton.
140:8.9 (1580.4) 2. Poliittinen asennoituminen. Jeesus kehotti apostolejaan tahdikkuuteen heidän esittäessään huomioita juutalaisten ja Rooman hallituksen välillä tuolloin vallinneista kireistä suhteista. Hän kielsi heitä millään tavoin sotkeutumasta näihin vaikeuksiin. Hän piti aina huolen siitä, että hän vältti vihamiestensä virittämät poliittiset ansat antamalla aina saman vastuksen: ”Antakaa keisarille, mitkä keisarin ovat, ja Jumalalle, mitkä Jumalan ovat.” Hän ei antanut ohjata huomiotaan pois siitä, että hänen tehtävänsä oli rakentaa uusi pelastuksen tie; hän ei myöntänyt itselleen lupaa kantaa huolta mistään muusta. Henkilökohtaisessa elämässään hän noudatti aina asianmukaisesti kaikkia julkisen vallan lakeja ja säännöksiä; kaikissa julkisissa opetuksissaan hän jätti julkiset, sosiaaliset ja taloudelliset alat vaille huomiota. Kolmelle apostolille hän kertoi kantavansa huolta vain siitä, millaiset olivat ihmisen sisäisen elämän ja henkilökohtaisen hengellisen elämän lähtökohdat.
140:8.10 (1580.5) Jeesus ei näin ollen ollut mikään poliittinen uudistaja. Hän ei tullut panemaan maailmaa uuteen järjestykseen, ja vaikka hän olisi niin tehnytkin, se olisi ollut sovellettavissa vain tuohon ajankohtaan ja tuolloiseen sukupolveen. Siitä huolimatta hän toki näytti ihmiselle parhaan elintavan, eikä yksikään sukupolvi säästy ponnistelemisen vaivalta saadakseen selville, miten Jeesuksen elämä olisi kyseisen sukupolven omiin ongelmiin parhaiten sovellettavissa. Mutta älkää koskaan tehkö sitä virhettä, että samastatte Jeesuksen opetukset johonkin poliittiseen tai taloudelliseen teoriaan, johonkin sosiaaliseen tai elinkeinojärjestelmään.
140:8.11 (1580.6) 3. Sosiaalinen asennoituminen. Juutalaiset rabbiinit olivat jo kauan aikaa väitelleet kysymyksestä, kuka on lähimmäiseni? Jeesus tuli ja esitti ajatuksen aktiivisesta ja spontaanista ystävällisyydestä, niin aidosta rakkaudesta lähimmäisiä kohtaan, että se laajensi lähimmäisyyden kattamaan koko maailman ja teki sen myötä kaikista ihmisistä ihmisen lähimmäisiä. Mutta näine kaikkineenkin Jeesusta kiinnosti vain yksilö, ei massa. Jeesus ei ollut sosiologi, mutta hän ponnisteli toden teolla, jotta olisi murtanut itsekkään eristäytymisen kaikki muodot. Hän opetti puhdasta myötätuntoa, sääliväisyyttä. Nebadonin Mikael on Poika, jota hallitsee laupeus; sääliväisyys on hänen todellinen olemuksensa.
140:8.12 (1580.7) Mestari ei sanonut, etteivät ihmiset saisi koskaan kestitä ystäviään ruokapöydässä, mutta hän sanoi kyllä, että hänen seuraajiensa tulisi järjestää juhlia köyhille ja kovaosaisille. Jeesuksella oli vahva oikeudentunto mutta sitä lievensi aina armo. Hän ei opettanut apostoleilleen, että näiden tulisi ottaa niskoilleen yhteiskunnan loiseläjät tai ammattimaiset almujenkärttäjät. Sen lähemmäksi sosiologisia kannanottoja hän ei koskaan tullut kuin, että hän sanoi: ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.”
140:8.13 (1580.8) Hän selvitti, että erottelematonta hyväntahtoisuutta voidaan syyttää monistakin yhteiskunnallisista epäkohdista. Seuraavana päivänä Jeesus antoi Juudakselle selväsanaiset ohjeet siitä, ettei apostoliyhteisön rahavaroja saanut luovuttaa almuina muille, paitsi jos hän itse sitä pyysi tai kaksi apostolia yhdessä sellaista anoi. Kaikissa näissä asioissa Jeesuksen tapana oli aina sanoa: ”Olkaa viisaita kuin käärmeet mutta vaarattomia kuin kyyhkyset.” Hänen tarkoituksenaan tuntui olevan opettaa kaikissa sosiaalisissa tilanteissa kärsivällisyyttä, suvaitsevuutta ja anteeksiantamusta.
140:8.14 (1581.1) Perheellä oli keskeisin sija Jeesuksen elämänfilosofiassa – tämän- ja tuonpuoleisen elämän filosofiassa. Hänen opetuksensa Jumalasta pohjautui perheeseen, samalla kun hän koetti oikaista juutalaisten taipumusta liialliseen esivanhempien kunnioittamiseen. Hän korotti perhe-elämän ihmisen korkeimmaksi velvollisuudeksi mutta teki selväksi, etteivät perhesuhteet saa häiritä uskonnollisia velvoitteita. Hän pyysi kiinnittämään huomiota siihen seikkaan, että perhe on ajallinen instituutio eli että se ei säily kuoleman taakse. Jeesus ei empinyt luopua perheestään, kun perhe suuntautui Isän tahtoa vastaan. Hän opetti uutta ja laajempaa ihmisten – Jumalan poikien – veljeyttä. Jeesuksen aikoihin avioeron suhteen noudatettu käytäntö oli leväperäinen sekä Palestiinassa että kautta koko Rooman valtakunnan. Kerran toisensa jälkeen hän kieltäytyi esittämästä avioliittoa ja avioeroa koskevia lakeja, mutta monilla Jeesuksen varhaisilla seuraajilla oli vahvat mielipiteet avioerosta, eivätkä he epäröineet esittää niitä Jeesuksen mielipiteinä. Johannes Markusta lukuun ottamatta kaikki Uuden testamentin kirjoittajat pitivät kiinni näistä ankarammista ja pitemmälle menevistä avioeroa koskevista ideoista.
140:8.15 (1581.2) 4. Taloudellinen asennoituminen. Jeesus työskenteli, eli ja kävi kauppaa maailmassa sellaisena kuin hän sen kohtasi. Hän ei ollut talouden uudistaja, vaikka hän vähän väliä kiinnittikin huomiota varallisuuden epätasaisen jakautumisen epäoikeudenmukaisuuteen. Mutta hän ei tarjonnut mitään ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi. Hän teki näille kolmelle apostolille selväksi, että vaikkei hänen apostoleillaan ollutkaan määrä olla omaisuutta, hän ei silti saarnannut varallisuutta ja omaisuutta vastaan, vaan pelkästään sen epätasaista ja epäoikeudenmukaista jakautumista vastaan. Hän tunnusti sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja elinkeinojen piirissä vallitsevan tasapuolisuuden tarpeen mutta hän ei tarjonnut mitään sääntöjä siitä, miten siihen päästäisiin.
140:8.16 (1581.3) Hän ei milloinkaan opettanut seuraajiaan välttämään maallista omaisuutta. Näin hän opetti vain kahtatoista apostoliaan. Lääkäri Luukas uskoi lujasti sosiaaliseen tasa-arvoisuuteen, ja hän teki parhaansa tulkitakseen Jeesuksen sanontoja niin, että ne olisivat sopusoinnussa hänen henkilökohtaisten uskomustensa kanssa. Jeesus itse ei milloinkaan ohjannut seuraajiaan omaksumaan kommunaalista elämäntapaa. Hän ei esittänyt tällaisista asioista minkäänlaatuista näkemystä.
140:8.17 (1581.4) Tavan takaa Jeesus varoitti kuulijoitaan ahneudesta sanoen, että ”ihmisen onni ei ole sitä, että hänellä on ylen määrin aineellista omaisuutta.” Hän sanoi sanomasta päästyään: ”Mitä se ihmistä hyödyttää, jos hän voittaa koko maailman ja kadottaa oman sielunsa?” Hän ei koskaan hyökännyt suoraan omaisuuden omistamista vastaan, mutta hän piti tiukasti kyllä kiinni siitä, että ikiajat on välttämätöntä asettaa hengelliset arvot ensimmäisiksi. Myöhemmissä opetuksissaan hän pyrki korjaamaan Urantialla vallalla olleita monia erheellisiä näkemyksiä elämästä kertomalla lukuisia vertauksia, jotka hän esitti julkisen toimintansa kuluessa. Jeesuksen aikomuksena ei milloinkaan ollut laatia talousteorioita, sillä hän tiesi mainiosti, että jokaisen aikakauden on kehitettävä olemassa oleviin vaikeuksiin omat parannuskeinonsa. Ja jos Jeesus olisi maan päällä tänä päivänä ja eläisi elämäänsä lihallisessa hahmossa, hän olisi suurimmalle osalle hyvistä miehistä ja naisista suuri pettymys siitä yksinkertaisesta syystä, että hän ei ottaisi kantaa nykyajan poliittisiin, sosiaalisiin tai taloudellisiin kiistakysymyksiin. Hän pysyttelisi niistä ylevästi erillään, samalla kun hän opettaisi teitä täydellistämään sisäistä hengellistä elämäänne niin, että se tekisi teistä monin verroin kykenevämpiä käymään käsiksi puhtaasti inhimillisten ongelmienne ratkaisemiseen.
140:8.18 (1581.5) Jeesus tahtoisi tehdä kaikista ihmisistä Jumalan kaltaisia, ja sitten hän seuraisi myötätuntoisena vieressä, kun nämä Jumalan pojat ratkovat omia poliittisia, sosiaalisia ja taloudellisia pulmiaan. Ei hän rikkautta sinänsä tuominnut, vaan sen, mitä mammona useimmille palvojilleen tekee. Puheena olevana torstai-iltapäivänä Jeesus sanoi ensimmäisen kerran työtovereilleen, että ”on siunatumpaa antaa kuin saada.”
140:8.19 (1581.6) 5. Omakohtainen uskonto. Teidän tulisi apostolien tavoin ymmärtää Jeesuksen opetukset pikemminkin hänen elämänsä avulla. Hän eli täydellistyneen elämän Urantialla, ja hänen ainutlaatuiset opetuksensa ovat ymmärrettävissä vain, kun tuo elämä hahmotetaan välitöntä taustaansa vasten. Nimenomaan hänen elämästään, ei niinkään hänen opetuksistaan kahdelletoista apostolille tai hänen saarnoistaan kansanpaljouksille, on suurin apu Isän jumalallisen luonteen ja rakastavan persoonallisuuden esilletuomisessa.
140:8.20 (1582.1) Jeesus ei hyökännyt heprealaisprofeettojen tai kreikkalaismoralistien opetuksia vastaan. Mestari tunnusti ne monet hyvät asiat, joita nämä suuret opettajat edustivat, mutta hän oli tullut maan päälle opettamaan jotakin niiden lisäksi, ”ihmisen tahdon vapaaehtoista mukautumista Jumalan tahtoon”. Jeesuksen tavoitteena ei ollut yksinkertaisesti vain uskonnollisen ihmisen aikaansaaminen, sellaisen kuolevaisen aikaansaaminen, joka askartelee pelkästään uskonnollisten tunteiden parissa ja jonka saavat liikkeelle vain hengelliset pontimet. Jos olisitte voineet luoda edes yhden silmäyksen häneen, olisitte tienneet, että Jeesus oli todellinen ihminen, jolla oli suurenmoinen kokemus tämän maailman asioista. Tällä kohdin Jeesuksen opetuksia on kaikki kristillisen aikakauden vuosisadat karkeasti vääristelty ja niitä esitetty paljolti väärässä valossa. Teillä on myös ollut vääristyneitä käsityksiä Mestarin sävyisyydestä ja nöyryydestä. Mihin hän elämässään tähtäsi, näyttää olleen ylevä itsekunnioitus. Hän neuvoi ihmistä nöyrtymään vain, jotta hänestä voisi tulla kiistattoman ylevöitynyt. Mihin hän tosiasiassa tähtäsi, oli aito nöyryys Jumalaa kohtaan. Hän antoi suuren arvon vilpittömyydelle – puhtaalle sydämelle. Luonnetta arvioidessaan hän asetti tärkeimmäksi hyveeksi uskollisuuden, samalla kun rohkeus oli hänen opetustensa sydänveri. Hänen tunnuslauseensa oli ”älkää pelätkö”, ja kärsivällinen kestävyys oli hänen ihanteensa luonteenlujuudesta. Jeesuksen opetukset ovat uskonto, jonka tunnusmerkkeinä ovat pelottomuus, rohkeus ja sankaruus. Ja nimenomaan tästä syystä hän valitsi henkilökohtaisiksi edustajikseen kaksitoista tavallista miestä, joista useimmat olivat karuja, miehisiä ja miehekkäitä kalastajia.
140:8.21 (1582.2) Jeesus ei sanonut montakaan sanaa aikansa sosiaalisista paheista; montakaan kertaa hän ei puheissaan viitannut moraaliseen holtittomuuteen. Hän oli positiivinen aidon hyveellisyyden opettaja. Hän karttoi huolellisesti negatiivista opetusmenetelmää; hän ei suostunut mainostamaan pahaa. Hän ei ollut myöskään moraalin uudistaja. Hän tiesi mainiosti, ja sen hän myös opetti apostoleilleen, etteivät uskonnollinen nuhde sen kummemmin kuin laissa säädetyt kiellotkaan tukahduttaisi ihmiskunnan aistillisia haluja. Hänen lausumansa muutamat arvostelevat tuomiot kohdistuivat etupäässä ylpeyttä, julmuutta, sortoa ja ulkokultaisuutta vastaan.
140:8.22 (1582.3) Toisin kuin Johannes, Jeesus ei ankarin sanoin arvostellut edes fariseuksia. Hän tiesi, että monet kirjanoppineet ja fariseukset olivat sydämeltään rehellisiä; hän ymmärsi heidän orjuuttavan sitoutuneisuutensa uskonnollisiin traditioihin. Jeesus pani paljon painoa sille, että ”puu hoidetaan ensin terveeksi”. Hän juurrutti näiden kolmen apostolin mieleen, että hän arvosti elämää kokonaisuudessaan, ei ainoastaan muutamia harvoja erityishyveitä.
140:8.23 (1582.4) Johanneksen tuon päivän opetuksista oivaltama ainoa asia oli se, että Jeesuksen uskonnon ydinajatuksena oli sellaisen säälivän luonteenlaadun hankkiminen, joka yhdistyi taivaassa olevan Isän tahdon täyttämiseen motivoituneeseen persoonallisuuteen.
140:8.24 (1582.5) Pietari käsitti ajatuksen, että evankeliumi, jota he kohta julistaisivat, oli todellisuudessa uusi alku koko ihmisten sukukunnalle. Hän välitti tämän vaikutelman sittemmin Paavalille, joka muovasi siitä opinkappaleensa Kristuksesta ”toisena Aatamina”.
140:8.25 (1582.6) Jaakob käsitti sen värisyttävän totuuden, että Jeesus halusi maan päällä olevien lastensa elävän ikään kuin he jo olisivat valmiiksi saadun taivaallisen valtakunnan kansalaisia.
140:8.26 (1582.7) Jeesus tiesi ihmisten olevan erilaisia, ja hän opetti apostoleitaan sen mukaisesti. Tavan takaa hän kehotti heitä pidättymään yrityksistä muovata opetuslapsia ja uskovia jonkin ennalta omaksutun mallin mukaisiksi. Hän pyrki antamaan jokaiselle sielulle vapauden kehittyä omaa tietään, täydellistyvänä ja erillisenä yksilönä Jumalan edessä. Vastatessaan yhteen Pietarin esittämistä monista kysymyksistä Mestari sanoi: ”Haluan vapauttaa ihmiset, jotta he voisivat pikkulasten kaltaisina aloittaa uuden ja paremman elämän.” Jeesus korosti aina sitä, että aidon hyvyyden täytyy olla tiedostamatonta, että hyvää tehdessään ei saa antaa vasemman käden tietää, mitä oikea käsi tekee.
140:8.27 (1583.1) Kolme apostolia järkyttyivät tuona iltapäivänä, kun he käsittivät, ettei heidän Mestarinsa uskonnossa ollut mitään sijaa hengelliselle itsetutkiskelulle. Kaikki uskonnot sekä ennen Jeesuksen aikoja että sen jälkeen, eikä kristinusko tee siinä suhteessa poikkeusta, ovat huolehtineet siitä, että ne luovat puitteet tunnontarkalle itsetutkiskelulle. Mutta näin ei ole Jeesus Nasaretilaisen uskonnon laita. Jeesuksen elämänfilosofiaan ei kuulu uskonnollista introspektiota. Kirvesmiehen poika ei koskaan opettanut luonteen rakentamista, vaan hän opetti luonteen kasvua, ja julisti taivaan valtakunnan olevan sinapinsiemenen kaltainen. Mutta Jeesus ei sanonut mitään sellaistakaan, joka olisi julistanut itseanalyysin kielletyksi, kun sitä käytetään keinona estää omahyväinen itsekeskeisyys.
140:8.28 (1583.2) Jotta saisi oikeuden astua sisälle valtakuntaan, on sen ehtona usko, henkilökohtainen vakaumus. Valtakunnan sisällä tapahtuvassa, aste asteelta etenevässä ylösnousemuksessa mukanapysymisen hinta on kallisarvoinen helmi, jonka omistaakseen ihminen myy kaiken, mitä hänellä on.
140:8.29 (1583.3) Jeesuksen opetus on uskonto, joka kuuluu jokaiselle, ei pelkästään heikoille ja orjille. Hänen uskontonsa ei koskaan (hänen aikanaan) kiteytynyt uskonkappaleiksi ja teologisiksi laeiksi; hän ei jättänyt jälkeensä riviäkään kirjoitusta. Hänen elämänsä ja opetuksensa testamentattiin universumille innoittavaksi ja ihanteelliseksi perinnöksi, joka soveltuu kaikkien aikakausien hengelliseksi opastukseksi ja moraalisiksi neuvoiksi kaikissa maailmoissa. Ja vielä tänäkin päivänä Jeesuksen opetus erottautuu sellaisenaan kaikista uskonnoista, jos kohta se on niiden jokaisen elävä toivo.
140:8.30 (1583.4) Jeesus ei opettanut apostoleilleen, että uskonto on ihmisen ainoa mainen harrastus; tällainenhan oli juutalaisten ajatus Jumalan palvelemisesta. Mutta siitä hän kyllä piti kiinni, että uskonto olisi kahdentoista apostolin yksinomainen työsarka. Jeesus ei opettanut mitään sellaista, jolla hän olisi yrittänyt pitää uskovansa poissa aidon kulttuurin harrastamisesta; ainoa, mitä hän teki, oli että hän vähensi perinteiden kahleissa olevien Jerusalemin uskonnollisten koulujen arvoa. Hän oli vapaamielinen, laajasydäminen, oppinut ja suvaitsevainen. Teennäisellä hurskaudella ei ollut mitään sijaa hänen vanhurskaan elämäntavan filosofiassaan.
140:8.31 (1583.5) Mestari ei tarjonnut mitään ratkaisuja oman aikansa eikä minkään myöhemmänkään aikakauden ei-uskonnollisiin ongelmiin. Jeesus halusi kehittää ikuisten realiteettien hengellistä ymmärrystä ja kannustaa elämän omintakeiseen elämiseen liittyvää aloitteellisuutta. Hänen yksinomaisena mielenkiinnon kohteenaan olivat kaiken pohjalla vaikuttavat ja pysyvät ihmisrodun hengelliset tarpeet. Hän paljasti hyvyyden, joka on Jumalan vertaista. Hän kohotti rakkauden – totuuden, kauneuden ja hyvyyden – jumalalliseksi ihanteeksi ja ikuiseksi todellisuudeksi.
140:8.32 (1583.6) Mestari tuli luodakseen ihmiseen uuden hengen, uuden tahdon – antaakseen uuden kyvyn totuuden tuntemiseen, sääliväisyyden kokemiseen ja hyvyyden valitsemiseen – tahdon olla sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa, mihin vielä liittyy ikuinen halu tulla täydelliseksi niin kuin taivaassa oleva Isä on täydellinen.
140:9.1 (1583.7) Seuraavan sapattipäivän Jeesus omisti apostoleilleen. He nousivat taas ylängölle, jolla Jeesus oli asettanut heidät virkaansa. Ja siellä hän pitkän ja syvästi liikuttavan henkilökohtaisen ja rohkaisevan puheen jälkeen ryhtyi suorittamaan kahdentoista apostolin juhlallista vihkimistoimitusta. Tänä sapatti-iltapäivänä Jeesus keräsi apostolit ympärilleen kukkulan rinteellä ja antoi heidät taivaallisen Isänsä haltuun valmistuksena sitä päivää varten, jolloin hänen olisi pakko jättää heidät tässä maailmassa omiin oloihinsa. Uutta opetusta ei tässä tilaisuudessa annettu, vaan se koostui pelkästään seurustelusta ja yhdessäolosta.
140:9.2 (1584.1) Jeesus loi katsauksen tuolla samalla paikalla pitämänsä virkaanasettajaissaarnan moniin yksityiskohtiin, ja sitten hän kutsui heidät yksitellen eteensä ja antoi heille valtuudet mennä maailmaan hänen edustajinaan. Mestarin vihkikehotus kuului: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa valtakunnan ilosanomaa. Vapauttakaa hengellisissä kahleissa olevia, lohduttakaa sorrettuja ja hoivatkaa kärsiviä. Auliisti on teille annettu, auliisti siis antakaa.”
140:9.3 (1584.2) Jeesus antoi heille neuvon, etteivät he ottaisi mukaansa rahaa eivätkä ylimääräistä vaatekertaa, ja sanoi: ”Työmies on palkkansa ansainnut.” Ja lopuksi hän sanoi: ”Katsokaa, minä lähetän teidät niin kuin lampaat susien keskelle. Olkaa sen vuoksi viisaita kuin käärmeet ja vaarattomia kuin kyyhkyset. Mutta olkaa varuillanne, sillä vihamiehenne vievät teidät neuvostojensa eteen ja synagogissaan he arvostelevat teitä ankarasti. Teidät viedään maaherrojen ja esimiesten eteen siksi, että uskotte tähän evankeliumiin, ja juuri teidän todistuksenne on todistava heille minusta. Ja kun he taluttavat teidät tuomiolle, älkää murehtiko, mitä sanoisitte, sillä Isäni henki elää sisimmässänne, ja sellaisena hetkenä se puhuu teidän kauttanne. Jotkut teistä surmataan, ja kun ette vielä ole edes perustaneet valtakuntaa maan päälle, monet kansat jo vihaavat teitä tämän evankeliumin tähden. Mutta älkää pelätkö, sillä minä olen kanssanne, ja henkeni kulkee edellänne kaikkeen maailmaan. Ja Isäni läsnäolo pysyy luonanne mennessänne ensin juutalaisten luo ja sen jälkeen muukalaisten pariin.”
140:9.4 (1584.3) Ja kun he laskeutuivat vuorelta, he vaelsivat takaisin kotiinsa, Sebedeuksen taloon.
140:10.1 (1584.4) Opettaessaan tuona iltana sisällä – sillä oli alkanut sataa – Jeesus puhui hyvin pitkään ja koetti osoittaa kahdelletoista apostolille, mitä heidän täytyy olla, ei, mitä heidän pitää tehdä. He tunsivat vain uskonnon, joka pakotti tekemään tiettyjä tekoja keinona saavuttaa vanhurskaus – pelastus. Mutta Jeesuksella oli tapana toistamistaan toistaa: ”Valtakunnassa teidän täytyy olla vanhurskaita työn tehdäksenne.” Monet kerrat hän toisti: ”Olkaa sen tähden täydelliset niin kuin taivaassa oleva Isännekin on täydellinen.” Vähän väliä Mestari sai selvittää hämmentyneille apostoleilleen, että se pelastus, jonka hän oli tullut tuomaan maailmalle, olisi saatavissa vain uskomalla, yksinkertaisen ja vilpittömän uskon kautta. Jeesus sanoi: ”Johannes saarnasi katumuskastetta, vanhan elämäntavan suremista. Teidän on määrä julistaa kastetta, joka on merkkinä kumppanuudesta Jumalan kanssa. Saarnatkaa katumusta niille, jotka ovat sellaisen opetuksen tarpeessa, mutta niille avatkaa ovet sepposen selälleen, jotka jo tosissaan koettavat päästä sisälle valtakuntaan, ja pyytäkää heitä astumaan Jumalan poikien riemulliseen yhteisöön.” Mutta oli vaikea tehtävä saada nämä galilealaiset kalastajat vakuuttumaan siitä, että valtakunnassa uskon kautta vanhurskaana olemisen täytyy edeltää vanhurskauden tekemistä maan kuolevaisten jokapäiväisessä elämässä.
140:10.2 (1584.5) Muuan suuri vaikeus tässä kahdentoista apostolin opettamisessa oli lisäksi se, että heillä oli taipumus tarttua joihinkin uskonnollisen totuuden äärimmäisen idealistisiin ja hengellisiin periaatteisiin ja muokata ne henkilökohtaista käyttäytymistä ohjaaviksi konkreettisiksi säännöiksi. Jeesus saattoi tuoda julki sen ihanan hengen, joka kuvasti sielun asennoitumista, mutta he tulkitsivat itsepintaisesti sellaiset opetukset henkilökohtaista käyttäytymistä koskeviksi säännöiksi. Kun he todellakin halusivat varmistua siitä, että he muistaisivat, mitä Mestari sanoi, sattui monet kerrat, että he jokseenkin taatusti unohtivat, mitä hän ei sanonut. Mutta vähä vähältä he omaksuivat hänen opetuksensa, sillä Jeesus oli kaikkea sitä, mitä hän opetti. Mitä he eivät kyenneet tavoittamaan hänen sanallisesta opetuksestaan, siitä he pääsivät vähitellen osallisiksi sillä, että he elivät hänen kanssaan.
140:10.3 (1585.1) Apostoleille ei ollut mitenkään selvää, että heidän Mestarinsa eli elämää, joka oli koituva hengelliseksi innoitukseksi laajalle ulottuvan universumin jokaisessa maailmassa jokaisena aikakautena elävälle jokaiselle henkilölle. Siitä huolimatta, mitä Jeesus heille aika ajoin kertoi, apostolit eivät käsittäneet ajatusta, että hän työskenteli tässä maailmassa, mutta että se tapahtui hänen laajan universuminsa kaikkien muidenkin maailmojen hyväksi. Jeesus eli maisen elämänsä Urantialla, ei siksi, että hän olisi antanut kuolevaisen elintavasta omakohtaisen esimerkin tämän maailman miehille ja naisille, vaan paremminkin siksi, että hän loi korkean hengellisen ja innoittavan ihanteen kaikille kuolevaisille olennoille kaikissa maailmoissa.
140:10.4 (1585.2) Tuona samaisena iltana Tuomas kysyi Jeesukselta: ”Mestari, sanot, että meidän on muututtava pikkulasten kaltaisiksi, ennen kuin voimme päästä Isän valtakuntaan, ja kuitenkin olet varoittanut meitä, ettemme antaisi väärien profeettojen pettää itseämme ja ettemme syyllistyisi helmiemme heittämiseen sikojen eteen. Olen nyt rehellisesti sanoen ymmällä. En kykene ymmärtämään opetustasi.” Jeesus vastasi Tuomakselle: ”Kuinka kauan minä vielä teitä kestän! Teette itsepintaisesti kaikesta opetuksestani aina konkreettista. Kun valtakuntaan pääsyn hintana pyysin teitä tulemaan pikkulasten kaltaisiksi, en tarkoittanut helpostipetkutettavuutta, pelkkää uskomisenhalua enkä herkkäuskoisuutta lipeviä muukalaisia kohtaan. Minkä tosiaankin halusin teidän saavan tästä havainnollistuksesta irti, oli lapsen ja isän välinen suhde. Sinä olet se lapsi, ja kysymyksessä on sinun Isäsi valtakunta, jonne koetat päästä sisälle. Jokaisen normaalin lapsen ja hänen isänsä välillä vallitsee tuo luonnollinen kiintymys, joka takaa heidän välilleen ymmärtäväisen ja rakastavan suhteen ja joka ikiajoiksi sulkee pois kaiken sellaisen suhtautumisen, että Isän rakkaudesta ja armeliaisuudesta hierottaisiin kauppaa. Ja evankeliumissa, jota kohta lähdette saarnaamaan, on kysymys pelastuksesta, joka ilmaantuu tämän samaisen ja ikuisen lapsi–isä-suhteen uskon kautta tapahtuvasta tajuamisesta.”
140:10.5 (1585.3) Jeesuksen opetuksen ainutlaatuinen piirre oli siinä, että hänen filosofiaansa sisältyvä moraalisuus sai alkunsa yksilön henkilökohtaisesta suhteesta Jumalaan – juuri tästä samasta lapsi–isä-suhteesta. Jeesus korosti yksilöä, ei rotua eikä kansakuntaa. Illallista nauttiessaan Jeesus kävi Matteuksen kanssa keskustelun, jonka kuluessa hän selvitti, että jokaisen teon moraalisuus määräytyy sen mukaan, mikä on yksilön vaikutin. Jeesuksen moraalisuus oli aina positiivista. Jeesuksen uudelleen muotoilema kultainen sääntö edellyttää aktiivista sosiaalista kanssakäymistä. Aikaisempaa negatiivista sääntöä voi noudattaa eristyneisyydessäkin. Jeesus riisui moraalisuuden kaikista säännöistä ja seremonioista ja kohotti sen hengellisen ajattelun ja aidosti vanhurskaan elämäntavan majesteettisille tasoille.
140:10.6 (1585.4) Tämä uusi Jeesuksen uskonto ei ollut vailla käytännön tason seuraamuksiaan, mutta olipa hänen opetuksestaan löydettävissä mitä hyvänsä sellaista, jolla on käytännön tason poliittista, sosiaalista tai taloudellista arvoa, se on luonnollinen tulos tästä sielun sisäisestä kokemuksesta sen tuodessa esille hengen hedelmiä aitoa henkilökohtaista uskonnollista kokemusta edustavassa spontaanissa ja päivittäisessä hoivassa.
140:10.7 (1585.5) Kun Jeesus ja Matteus olivat päättäneet keskustelunsa, Simon Selootti kysyi: ”Mutta, Mestari, ovatko kaikki ihmiset Jumalan poikia?” Ja Jeesus vastasi: ”Ovat, Simon, kaikki ihmiset ovat Jumalan poikia, ja tämä onkin se hyvä sanoma, jota tulette julistamaan.” Mutta apostolit eivät kyenneet käsittämään tällaista oppia; se oli uusi, outo ja hätkähdyttävä ilmoitus. Ja juuri siksi, että Jeesus halusi juurruttaa tämän totuuden heidän mieleensä, hän opetti seuraajiaan kohtelemaan kaikkia ihmisiä heidän veljinään.
140:10.8 (1585.6) Vastatessaan erääseen Andreaksen esittämään kysymykseen Mestari selvitti opetukseensa sisältyvän moraaliopin olevan erottamaton osa hänen elämiseensä sisältyvästä uskonnosta. Hän opetti moraalisuutta, joka ei ollut peräisin ihmisen olemuksesta, vaan ihmisen suhteesta Jumalaan.
140:10.9 (1585.7) Johannes kysyi Jeesukselta: ”Mestari, mikä on taivaan valtakunta?” Ja Jeesus vastasi: ”Taivaan valtakunta koostuu näistä kolmesta perusasiasta: ensiksikin, Jumalan suvereenisuuden tosiasian tunnustamisesta; toiseksi, uskosta siihen totuuteen, että itse on Jumalan poika, ja kolmanneksi, uskosta siihen, että ihmisen korkein halu eli halu täyttää Jumalan tahto – halu olla Jumalan kaltainen – on todellinen. Ja evankeliumiin sisältyvä hyvä sanoma on se, että uskon avulla jokainen kuolevainen voi saada nämä kaikki pelastuksen perustekijät.”
140:10.10 (1586.1) Ja nyt oli odotuksen viikko mennyt, ja he laittautuivat valmiiksi lähteäkseen seuraavana aamuna Jerusalemiin.
Urantia-kirja
Luku 141
141:0.1 (1587.1) VIIKON ensimmäisenä päivänä, tammikuun 19:ntenä vuonna 27 jKr., Jeesus ja kaksitoista apostolia valmistautuivat lähtemään Betsaidan tukikohdastaan. Apostolit tiesivät Mestarinsa suunnitelmista vain sen, että heidän oli määrä mennä Jerusalemiin viettämään pääsiäisjuhlaa huhtikuussa ja että matka oli tarkoitus tehdä Jordaninlaakson kautta. He pääsivät lähtemään Sebedeuksen talosta vasta puolelta päivin, sillä apostolien perheet ja jotkut opetuslapset olivat tulleet hyvästelemään ja toivottamaan heille menestystä siinä uudessa työssä, johon he olivat kohta ryhtymässä.
141:0.2 (1587.2) Juuri kun piti lähteä, apostolit huomasivat Mestarin puuttuvan, ja Andreas lähti etsimään häntä. Hetken etsiskeltyään hän löysi Jeesuksen, joka istui rantahietikolle vedetyssä veneessä ja itki. Kaksitoista apostolia olivat useinkin nähneet Mestarinsa, kun tämä näytti olevan suruissaan, ja he olivat panneet merkille ne lyhyet kaudet, jolloin jokin askarrutti hänen mieltään vakavasti, mutta kukaan heistä ei ollut koskaan nähnyt hänen itkevän. Andreas hätkähti nähdessään Mestarin heidän Jerusalemiin-lähtönsä kynnyksellä näin syvästi liikuttuneena, ja hän rohkeni lähestyä Jeesusta ja kysyä: ”Miksi sinä itket, Mestari, tänä suurena päivänä, jolloin meidän on määrä lähteä Jerusalemiin julistamaan Isän valtakuntaa? Kuka meistä on loukannut sinua?” Ja Jeesus, joka lähti Andreaksen mukaan liittyäkseen kahdentoista seuraan, vastasi hänelle: ”Kukaan teistä ei ole tehnyt minua murheelliseksi. Olen suruissani vain siksi, ettei kukaan isäni Joosefin perheestä ole muistanut tulla toivottamaan meille hyvää matkaa.” Tuona hetkenä Ruut oli käymässä veljensä Joosefin luona Nasaretissa. Muut perheenjäsenet piti poissa ylpeys, pettymys, väärinkäsitys ja loukatuista tunteista johtuva pikkusieluinen kauna.
141:1.1 (1587.3) Kapernaum ei ollut kaukana Tiberiaasta, ja Jeesuksen maine oli alkanut kiiriä jo hyvinkin koko Galilean alueelle ja sen ulkopuolellekin. Jeesus tiesi, että Herodes alkaisi pian pitää silmällä hänen toimintaansa. Niinpä hän katsoi parhaaksi matkata apostoliensa kera etelään ja Juudeaan. Yli sadan uskovan seurue halusi kulkea heidän mukanaan, mutta Jeesus puhui heille ja pyysi, etteivät he liittyisi apostoliryhmän mukaan sen kulkiessa Jordanin vartta alavirtaan. Vaikka suostuivatkin jäämään pois matkaseurueesta, monet heistä silti muutaman päivän kuluttua seurasivat Mestarin jäljessä.
141:1.2 (1587.4) Ensimmäisenä päivänä Jeesus ja apostolit vaelsivat vain Tarikeaan saakka, ja lepäsivät siellä yön yli. Seuraavana päivänä he kulkivat sille paikalle Jordanin äärellä, lähellä Pellaa, jossa Johannes oli saarnannut osapuilleen vuotta aikaisemmin ja jossa Jeesus oli saanut kasteen. Siellä he viipyivät opettaen ja saarnaten yli kahden viikon ajan. Ensimmäisen viikon lopulla useat sadat ihmiset olivat kokoontuneet ja leiriytyneet alueelle, joka oli lähellä Jeesuksen ja kahdentoista apostolin majapaikkaa, ja heitä oli tullut Galileasta, Foinikiasta, Syyriasta, Dekapoliista, Pereasta ja Juudeasta.
141:1.3 (1588.1) Jeesus ei saarnannut julkisesti. Andreas jakoi väkijoukot ja osoitti saarnaajat aamupäivän ja iltapäivän kokouksiin; ilta-aterian jälkeen Jeesus keskusteli kahdentoista apostolin kanssa. Hän ei opettanut heille mitään uutta, vaan selosti aiempaa opetustaan ja vastasi heidän esittämiinsä moniin kysymyksiin. Yhtenä tällaisena iltana hän kertoi kahdelletoista apostolille tuon paikan lähistöllä olevilla kukkuloilla viettämistään neljästäkymmenestä päivästä.
141:1.4 (1588.2) Monet, jotka tulivat Pereasta ja Juudeasta, olivat saaneet kasteen Johannekselta, ja heitä kiinnosti saada tietää enemmän Jeesuksen opetuksista. Apostolit edistyivät suuresti Johanneksen opetuslasten opettamisessa siksi, etteivät he millään tavoin vähätelleet Johanneksen saarnaamista, ja koska he eivät tuolloin edes kastaneet uusia opetuslapsiaan. Johanneksen seuraajien kompastuskivenä oli kuitenkin aina se, ettei Jeesus, jos hän ylipäätäänkään oli kaikkea, mitä Johannes oli ilmoittanut, tehnyt mitään saadakseen tämän pois vankilasta. Johanneksen opetuslapset eivät koskaan kyenneet ymmärtämään, miksei Jeesus estänyt heidän rakastetun johtajansa julmaa kuolemaa.
141:1.5 (1588.3) Ilta illan perään Andreas antoi apostolitovereilleen huolella harkittuja neuvoja siitä arkaluontoisesta ja vaikeasta tehtävästä, että heidän olisi tultava kitkattomasti toimeen Johannes Kastajan seuraajien kanssa. Tänä Jeesuksen julkisen toiminnan ensimmäisenä vuotena yli kolme neljäsosaa hänen seuraajistaan oli aiemmin seurannut Johannesta ja saanut häneltä kasteen. Koko käsillä oleva vuosi 27 jKr. käytettiin siihen, että he ottivat hiljalleen haltuunsa Johanneksen työn tulokset Pereassa ja Juudeassa.
141:2.1 (1588.4) Heidän Pellasta-lähtöään edeltäneenä iltana Jeesus antoi apostoleille muutamia lisäneuvoja, jotka koskivat uutta valtakuntaa. Mestari sanoi: ”Teitä on opetettu odottamaan Jumalan valtakunnan tuloa, ja nyt tulen ilmoittaen, että tämä kauan kaivattu valtakunta on käden ulottuvilla, jopa että se jo on täällä ja meidän keskuudessamme. Jokaisessa valtakunnassa täytyy olla kuningas, joka istuu valtaistuimellaan ja säätää valtakunnan lait. Ja niinpä olette kehitelleet sellaisen käsityksen taivaan valtakunnasta, että se olisi juutalaisten loisteliasta hallintoa kohteenaan kaikki tämän maailman kansat Messiaan istuessa Daavidin valtaistuimella ja julistaessa tältä ylimaallisen mahdin paikalta koko maailman lait. Mutta, lapseni, ette näe uskon silmin ettekä kuule hengen ymmärryksin. Julistan taivaan valtakunnan olevan sen tajuamista ja tunnustamista, että Jumala hallitsee ihmisten sydämessä. On totta, että tässä valtakunnassa on Kuningas, ja se Kuningas on minun Isäni ja teidän Isänne. Olemme tosiaankin hänen lojaaleja alamaisiaan, mutta kauas tämän tosiasian yläpuolelle nousee se kaiken muuttava totuus, että me olemme hänen poikiaan. Tämän totuuden on määrä tulla minun elämässäni julki kaikille. Isämmekin istuu kyllä valtaistuimella, mutta sitä valtaistuinta ei ole tehty ihmiskäsin. Infiniittisen valtaistuin on Isän ikuinen asuinsija taivaitten taivaassa. Hän täyttää kaikki olevaiset ja julistaa lakinsa universumeille universumeiden perään. Ja sen hengen avulla Isä hallitsee myös maan päällä olevien lastensa sydämessä, jonka hän on lähettänyt elämään kuolevaisten ihmisten sielussa.
141:2.2 (1588.5) ”Ollessanne tämän valtakunnan alamaisia teidät toden totta pannaan kuulemaan Maailmankaikkeuden Hallitsijan laki; mutta kun te sen valtakunnan evankeliumin ansiosta, jota olen tullut julistamaan, havaitsette uskon kautta olevanne poikia, ette siitä lähtien enää pidä itseänne kaikkivaltiaan kuninkaan lakien alamaisluotuina vaan rakastavan ja jumalallisen Isän etuoikeutettuina poikina. Totisesti, totisesti minä sanon teille: Kun Isän tahto on lakinne, olette tuskin vielä valtakunnassa. Mutta kun Isän tahdosta tulee aidosti teidän tahtonne, silloin toden totta olette valtakunnassa, sillä valtakunnasta on sen myötä tullut teissä jo kiistämätön kokemus. Kun Jumalan tahto on lakinne, olette jaloja orja-alamaisia. Mutta uskoessanne tähän uuteen evankeliumiin, jonka mukaan olette Jumalan poikia, Isäni tahdosta tulee teidän tahtonne, ja teidät korotetaan siihen korkeaan asemaan, joka on Jumalan vapaiden lasten, valtakunnan vapahdettujen poikien, asema.”
141:2.3 (1589.1) Muutamat apostolit käsittivät tästä opetuksesta jotakin, mutta kukaan heistä ei ymmärtänyt tämän valtaisan ilmoituksen täyttä merkitystä, ellei mahdollisesti Jaakob Sebedeus. Mutta nämä sanat painuivat heidän sydämeensä ja nousivat sieltä esiin ilahduttamaan heidän toimintaansa myöhempien palveluvuosien kuluessa.
141:3.1 (1589.2) Mestari viipyi apostoleineen Amathuksen lähellä miltei kolmen viikon ajan. Apostolit saarnasivat edelleenkin kansanjoukoille kahdesti päivässä, ja Jeesus saarnasi jokaisena sapatti-iltapäivänä. Kävi mahdottomaksi pitää keskiviikkoa jatkuvasti vapaapäivänä, joten Andreas järjesti asian siten, että kunakin kuutena arkipäivänä kahdella apostolilla oli vuoronperään lepopäivä, kun taas sapattipalvelusten aikana kaikki olivat palvelusvuorossa.
141:3.2 (1589.3) Pietari, Jaakob ja Johannes pitivät useimmat julkisista saarnoista. Filippus, Natanael, Tuomas ja Simon tekivät suuren osan henkilökohtaisesta työstä ja johtivat tiedonhaluisten erikoisryhmille tarkoitettuja oppitunteja; kaksoset jatkoivat edelleen yleistä järjestyksenpitoaan, kun taas Andreas, Matteus ja Juudas muodostivat yleisjohdosta vastaavan kolmijäsenisen komitean, vaikka jokainen näistä kolmesta toki teki myös melkoisesti uskonnollista työtä.
141:3.3 (1589.4) Andreakselle koitui paljon puuhaa siitä, että hänen tehtävänään oli sovitella tavan takaa toistuvia väärinkäsityksiä ja erimielisyyksiä Johanneksen opetuslasten ja uudempien Jeesuksen opetuslasten välillä. Vakavia tilanteita tapasi syntyä harva se päivä, mutta Andreas onnistui apostolitovereidensa avulla taivuttamaan riitapuolet jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen – ainakin tilapäisesti. Jeesus kieltäytyi osallistumasta mihinkään näistä neuvonpidoista; eikä hän myöskään halunnut antaa minkäänlaisia neuvoja siitä, mikä olisi asianmukainen tapa sovitella näitä vaikeuksia. Hän ei kertaakaan tehnyt ehdotusta, miten apostolien tulisi ratkaista tällaiset hämmentävät ongelmat. Kun Andreas näine kysymyksineen kääntyi Jeesuksen puoleen, Jeesus tapasi aina sanoa: ”Isännän ei ole viisasta sekaantua vieraidensa perhehuoliin; viisas vanhempi ei koskaan ota kantaa lastensa kinasteluihin.”
141:3.4 (1589.5) Mestari osoitti suurta viisautta ja toi julki täydellistä tasapuolisuutta kaikessa kanssakäymisessään apostoleidensa ja kaikkien opetuslastensa kanssa. Jeesus oli kiistämättä mestari käsittelemään ihmisiä. Hänellä oli oman persoonallisuutensa ansiosta suuri vaikutusvalta kanssaihmisiinsä, sillä siinä yhdistyivät sekä viehätysvoima että arvovalta. Hänen karu, kuljeksiva ja koditon elintapansa tuntui hienovaraisen käskevältä. Hänen arvovaltaisessa opetustavassaan, hänen selkeässä loogisuudessaan, hänen järkeilynsä voimallisuudessa, hänen viisaassa ymmärtämyksessään, hänen mielensä valppaudessa, hänen verrattomassa tasapainoisuudessaan ja ylevässä suvaitsevuudessaan oli älyllistä viehätysvoimaa ja hengellistä puoleensakutsuvuutta. Hän oli mutkaton, miehuullinen, rehellinen ja peloton. Kaiken tämän Mestarin olemuksessa ilmenneen fyysisen ja älyllisen vaikuttavuuden lisäksi mukana olivat myös kaikki ne lumoavasti vaikuttavat olemuksen hengelliset tekijät, jotka hänen persoonallisuuteensa on totuttu yhdistämään: kärsivällisyys, hellyys, sävyisyys, lempeys ja nöyryys.
141:3.5 (1589.6) Jeesus Nasaretilainen oli totisesti väkevä ja voimakas persoonallisuus; hän oli älyllinen voimanpesä ja hengen linnoitus. Hänen persoonallisuutensa vetosi paitsi hänen seuraajiinsa kuuluviin hengellisesti asennoituneisiin naisiin myös oppineeseen ja älylliseen Nikodemukseen ja karaistuneeseen roomalaiseen sotilaaseen, kapteeniin, joka oli asetettu vartioimaan ristiä ja joka Mestarin kuoleman nähtyään sanoi: ”Totisesti, siinä oli Jumalan Poika.” Ja väärentämättömät, karskit galilealaiskalastajat kutsuivat häntä Mestariksi.
141:3.6 (1590.1) Jeesuksesta tehtyjä kuvia ei voi kuin suuresti valittaa. Näillä Kristusta esittävillä maalauksilla on ollut turmiollinen vaikutus nuorisoon; temppelin kaupustelijat olisivat tuskin paenneet Jeesusta, jos hän olisi ollut sellainen mies, jollaiseksi taiteilijat hänet tavallisesti ovat kuvanneet. Hänen miehuullisuutensa herätti kunnioitusta; hän oli hyvä, mutta luonnollinen. Jeesus ei esiintynyt lauhkeana, sulokkaana, hellänä ja hyväntahtoisena mystikkona. Hänen opetuksensa oli järisyttävän dynaamista. Hän ei vain tarkoittanut hyvää, vaan hän kulki ympäriinsä ja tosiaan teki hyvää.
141:3.7 (1590.2) Mestari ei koskaan sanonut: ”Tulkaa minun tyköni kaikki, jotka olette vätyksiä, ja kaikki, jotka olette haihattelijoita.” Mutta sen sijaan hän kyllä monet kerrat sanoi: ”Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät, ja annan teille levon – hengellistä voimaa.” Mestarin ies on tosiaankin kevyt, mutta vaikka niin onkin, hän ei sitä kenellekään pakota; jokaisen yksilön on itse omasta vapaasta tahdostaan otettava tämä ies.
141:3.8 (1590.3) Jeesus toi julki, että voitto on saavutettavissa uhrauksin, uhraamalla ylpeys ja itsekkyys. Armeliaisuutta osoittaen hänen tarkoituksenaan oli tuoda esille, miten päästään hengelliseen vapauteen kaikesta kaunaisuudesta, kaikista mielipahan aiheista, kiukusta ja itsekkäästä vallan- ja kostonhalusta. Ja kun hän sanoi ”älkää tehkö pahalle vastarintaa”, hän selitti myöhemmin, ettei hänen tarkoituksenaan ollut katsoa syntiä läpi sormien eikä neuvoa veljeilemään pahuuden kanssa. Hänen tarkoituksensa oli pikemminkin opettaa anteeksiantamusta kuin sitä, ”ettei pidä vastustaa oman persoonallisuutensa huonoa kohtelua, omien omanarvontunteidensa pahantahtoista loukkaamista”.
141:4.1 (1590.4) Amathuksessa oleskellessaan Jeesus vietti paljon aikaa apostolien seurassa ja antoi heille opetusta uudesta jumalakäsityksestä. Hän juurruttamalla juurrutti heidän mieleensä, että Jumala on Isä, ei mikään suuri ja mahtava kirjanpitäjä, jonka tärkeimpänä puuhana on viedä kirjoihin vahingoittavia merkintöjä maan päällä olevista erehtyvistä lapsistaan, rekisteröidä kaikki synnit ja pahat teot käytettäviksi heitä vastaan, sitten kun hän myöhemmin istuu tuomitsemassa heitä koko luomakunnan oikeudenmukaisena Tuomarina. Juutalaiset olivat jo kauan aikaa hahmottaneet Jumalan kuninkaaksi, jonka valta ulottuu kaikkien yli; jopa kansakunnan Isäksi; mutta suurilla kuolevaisjoukoilla ei milloinkaan aiemmin ollut ollut käsitystä Jumalasta yksilön rakastavana Isänä.
141:4.2 (1590.5) Vastaukseksi Tuomaksen esittämään kysymykseen ”Kuka tämä valtakunnan Jumala on?” Jeesus sanoi: ”Jumala on sinun Isäsi, ja uskonto – minun evankeliumini – ei ole sen enempää eikä sen vähempää kuin sen totuuden uskoon pohjautuvaa tunnustamista, että sinä olet hänen poikansa. Ja olen lihallisessa hahmossa täällä teidän keskuudessanne, jotta omassa elämässäni ja opetuksissani tekisin nämä kummatkin käsitykset selviksi.”
141:4.3 (1590.6) Jeesus koetti myös vapauttaa apostoliensa mielen käsityksestä, jonka mukaan eläinten uhraaminen on uskonnollinen velvollisuus. Mutta nämä miehet, jotka oli totutettu päivittäisen uhrin uskontoon, olivat hitaita käsittämään, mitä hän tarkoitti. Mestari ei kuitenkaan uupunut opettamaan. Kun hän ei yhden havainnollistuksen avulla onnistunut tavoittamaan kaikkien apostolien ajatusmaailmaa, hänellä oli tapana muotoilla sanomansa uudelleen ja käyttää asian havainnollistamiseksi toisentyyppistä vertauskuvaa.
141:4.4 (1590.7) Tähän samaan aikaan Jeesus ryhtyi antamaan kahdelletoista apostolille yksityiskohtaisempaa opetusta heidän tehtävästään ”lohduttaa kärsiviä ja hoivata sairaita”. Mestari opetti heille paljon ihmisen kokonaisuudesta – siitä ruumiin, mielen ja hengen yhteenliittymästä, josta yksittäinen mies tai nainen muodostuu. Jeesus kertoi tovereilleen niistä kolmesta kärsimyksen muodosta, jotka nämä kohtaisivat, ja jatkoi esitystään selittämällä, miten heidän tulisi hoivata kaikkia, jotka kärsivät ihmisen sairauden aiheuttamista murheista. Hän opetti heitä tunnistamaan:
141:4.5 (1591.1) 1. Ruumiin taudit – vaivat, joita yleisesti pidetään fyysisinä sairauksina.
141:4.6 (1591.2) 2. Mielen häiriötilat – ne ei-fyysiset vaivat, joita myöhemmin on alettu pitää emotionaalisina ja mentaalisina vaikeuksina ja häiriöinä.
141:4.7 (1591.3) 3. Pahojen henkien vallassa olemisen.
141:4.8 (1591.4) Useissa eri yhteyksissä Jeesus selvitti apostoleilleen näiden tuolloin monesti myös saastaisiksi hengiksi kutsuttujen pahojen henkien olemusta ja jonkin verran myös niiden alkuperää. Mestari oli hyvin tietoinen pahojen henkien vallassa olemisen ja mielenvikaisuuden välillä vallinneesta erosta, mutta apostolit eivät sitä tienneet. Heidän rajalliset tietonsa Urantian varhaishistoriasta huomioon ottaen Jeesuksen ei myöskään ollut mahdollista ryhtyä tekemään tästä asiasta täysin ymmärrettävää. Mutta näihin pahoihin henkiin viitatessaan hän sanoi heille moneen kertaan: ”Ne eivät sen jälkeen enää ahdistele ihmisiä, kun olen noussut taivaassa olevan Isäni luokse ja kun olen vuodattanut henkeni kaiken lihan päälle aikoihin, jolloin valtakunta tulee suurella voimalla ja hengellisessä kunniassa.”
141:4.9 (1591.5) Viikko viikon perään ja kuukausi kuukauden jälkeen apostolit kiinnittivät koko tämän vuoden ajan aina vain enemmän huomiota sairaille osoitettavaan parantavaan hoivaan.
141:5.1 (1591.6) Yksi merkittävimmistä Amathuksessa pidetyistä iltakeskusteluista oli istunto, jonka keskustelunaiheena oli hengellinen yhtenäisyys. Jaakob Sebedeus oli esittänyt kysymyksen: ”Mestari, miten opimme näkemään asiat samalla tavalla ja pääsemään sillä keinoin entistä laajempaan sopusointuun keskuudessamme?” Kun Jeesus kuuli tämän kysymyksen, hänen hengessään kuohahti sen verran, että hän vastasi: ”Jaakob, Jaakob, milloin olen teille opettanut, että teidän kaikkien pitäisi nähdä asiat samalla tavalla? Olen tullut tähän maailmaan julistamaan hengellistä vapautta siinä tarkoituksessa, että kuolevaiset saisivat kyvyn elää Jumalan edessä omintakeisuuden ja vapauden värittämää yksilöllistä elämää. En halua, että sosiaalinen harmonia ja veljesten välinen rauha ostetaan uhraamalla vapaa persoonallisuus ja hengellinen omintakeisuus. Mitä minä teiltä, apostolini, vaadin, on hengen yhtenäisyyttä – ja sitä voitte kokea siitä ilosta, että olette yhtenä miehenä vihkiytyneet täydestä sydämestänne täyttämään taivaassa olevan Isäni tahdon. Hengellisesti samanlaisia ollaksenne teidän ei tarvitse nähdä samalla tavoin, tuntea samalla tavoin eikä edes ajatella samalla tavoin. Hengellinen yhtenäisyys juontuu siitä tietoisuudesta, että teistä jokaisen sisimmässä asuu ja teitä jokaista yhä enemmän hallitsee taivaallisen Isän antama henkilahja. Apostolisen harmonianne pitää versoa siitä tosiasiasta, että teistä itse kunkin henkinen toivo on alkuperänsä, olemuksensa ja kohtalonsa osalta yhdenkaltainen.
141:5.2 (1591.7) ”Tällä tavoin saatatte kokea, miten henkitarkoituksen ja henkiymmärryksen täydelliseksi käynyt yhtenäisyys versoaa keskinäisestä tietoisuudestanne siitä seikasta, että teissä itse kussakin elävä Paratiisin henki on identtinen. Ja saatte nauttia kaikesta tästä perinpohjaisesta hengellisestä yhtenäisyydestä siitä huolimatta, että älyllisessä ajattelussanne, temperamenttinne mukaisessa tunne-elämässänne ja sosiaalisessa käyttäytymisessänne vallitsee yksilöllisten asenteiden äärimmäinen erilaisuus. Persoonallisuutenne saattavat olla virkistävän moninaisia ja merkittävänkin erilaisia, kun hengellinen olemuksenne ja Jumalan palvontana ja veljellisenä rakkautena ilmenevät hedelmät sen sijaan saattavat olla niin yhtenäisiä, ettei kukaan niistä, jotka elämäänne seuraavat, voi välttyä panemasta merkille tätä hengen yhdenkaltaisuutta ja sielun yhtenäisyyttä. He huomaavat teidän olleen minun kanssani ja teidän sen myötä oppineen – ja oppineen hyväksyttävästi –, miten täytetään taivaassa olevan Isän tahto. Voitte päästä yhtenäisyyteen Jumalan palvelemisen osalta jopa siinä tapauksessa, että suoritatte tätä palvelua sen menetelmän mukaisesti, joka määräytyy omista alkuperäisistä mielen, ruumiin ja sielun kyvyistänne.
141:5.3 (1592.1) ”Teidän henkiyhtenäisyytenne merkitsee kahta seikkaa, joiden havaitaan aina harmonisoituvan yksilöllisten uskovaisten elämässä: Ensiksi, teillä on yhteinen motiivi elinikäiseen palvelemiseen; haluatte ennen muuta täyttää taivaassa olevan Isän tahdon. Toiseksi, teillä kaikilla on yhteinen olemassaolon tarkoitus; teidän kaikkien tavoitteena on löytää taivaassa oleva Isä, ja osoittaa sillä keinoin universumille, että teistä on tullut hänen kaltaisiaan.”
141:5.4 (1592.2) Kahtatoista apostolia kouluttaessaan Jeesus palasi monet kerrat tähän aiheeseen. Yhä uudelleen hän kertoi heille, ettei hän halunnut häneen uskovien dogmatisoituvan ja standardisoituvan edes hyvien ihmisten esittämiin uskonnollisiin tulkintoihin sitoutumalla. Kerran toisensa jälkeen hän varoitti apostolejaan laatimasta uskonkappaleita ja vakiinnuttamasta traditioita välineiksi, joilla ohjataan ja valvotaan valtakunnan evankeliumiin uskovia.
141:6.1 (1592.3) Viimeisen Amathuksessa vietetyn viikon loppupuolella Simon Selootti toi Jeesuksen luo erään Damaskoksessa liiketoimintaa harjoittavan Teherma-nimisen persialaisen. Teherma oli kuullut Jeesuksesta ja oli hänet tavatakseen tullut Kapernaumiin ja saatuaan siellä tietää, että Jeesus oli apostoleineen lähtenyt kulkemaan Jordanin vartta alavirtaan kohti Jerusalemia, hän oli sonnustautunut taipaleelle löytääkseen Jeesuksen. Andreas oli vienyt Teherman Simonin luo saamaan opetusta. Simon piti persialaista ”tulenpalvojana”, vaikka Teherma ei säästänyt vaivojaan selittäessään, että tuli oli vain Puhtaan ja Pyhän näkyvä symboli. Jeesuksen kanssa keskusteltuaan persialainen toi julki aikomuksensa jäädä paikalle useiksi päiviksi seuraamaan opetusta ja kuuntelemaan julistusta.
141:6.2 (1592.4) Simon Selootin ja Jeesuksen ollessa kahden Simon kysyi Mestarilta: ”Mikä siinä on, etten saanut häntä puolelleni? Miksi hän niin kovasti teki minulle tenää ja sitten niin auliisti käänsi kuulevan korvansa sinun puoleesi?” Jeesus vastasi: ”Simon, Simon, kuinka monta kertaa olenkaan neuvonut sinua, että sinun tulisi luopua kaikista pyrkimyksistä ottaa pelastusta etsivien sydämestä pois jotakin? Kuinka usein olenkaan käskenyt sinua ponnistelemaan vain sen puolesta, että tuot jotakin näiden isoavien sielujen sisälle? Johdata ihmiset valtakuntaan, eikä aikaakaan, kun valtakunnan suuret ja elävät totuudet karkottavat kaiken, mikä on vakavaa erhettä. Kun olet esittänyt kuolevaiselle sen hyvän uutisen, että Jumala on hänen isänsä, sitä helpompi sinun on saada hänet vakuuttumaan siitä, että hän on todellisuudessa Jumalan poika. Ja sen tehtyäsi olet tuonut pelastuksen valon hänelle, joka kyyhötti pimeässä. Simon, kun Ihmisen Poika ensimmäisen kerran tuli luoksesi, tuliko hän kieltäen Mooseksen ja profeetat ja julistaen uutta ja parempaa elämän tietä? Ei. En tullut ottamaan pois, mitä olette esi-isiltänne saaneet, vaan tulin esittämään teille täydellistetyn näkemyksen siitä, minkä isänne näkivät vain osittain. Mene siis, Simon, opettamaan ja saarnaamaan valtakuntaa, ja kun olet saattanut ihmisen turvallisesti ja varmasti valtakuntaan, niin vasta sitten kun hän tulee luoksesi kyselyineen, on oikea aika antaa opetusta asteittain tapahtuvasta sielun edistymisestä Jumalan valtakunnassa.”
141:6.3 (1592.5) Simonia nämä sanat hämmästyttivät, mutta hän teki, kuten Jeesus oli häntä neuvonut, ja persialainen Teherma luettiin kohta niihin, jotka astuivat sisälle valtakuntaan.
141:6.4 (1592.6) Saman päivän iltana Jeesus puhui apostoleille uudesta elämästä valtakunnassa. Hän sanoi muun muassa: ”Astuessanne valtakuntaan te synnytte uudesti. Ette voi opettaa syvällisiä hengen asioita niille, jotka ovat syntyneet vain lihasta. Huolehtikaa ensin siitä, että ihmiset syntyvät hengestä, ennen kuin koetatte opettaa heille korkeampia hengen teitä. Älkää ryhtykö näyttämään ihmisille temppelin ihanuuksia, ennen kuin olette ensin vieneet heidät temppeliin. Esitelkää ihmiset Jumalalle ja Jumalan poikina, ennen kuin käsittelette opinkappaleita Jumalan isyydestä ja ihmisten poikaudesta. Älkää kiistelkö ihmisten kanssa – olkaa aina kärsivällisiä. Tämä ei ole teidän valtakuntanne; olette vain lähettiläitä. Yksinkertaisesti menkää ja julistakaa: Tämä on taivaan valtakunta – Jumala on isänne, ja olette hänen poikiaan, ja tämä hyvä sanoma, jos sen varauksetta uskotte, on ikuinen pelastuksenne.”
141:6.5 (1593.1) Amathuksessa-oleskelun kuluessa apostolit edistyivät pitkälle. Mutta he olivat varsin pettyneitä siksi, ettei Jeesus suostunut esittämään mitään ehdotuksia siitä, miten he menettelisivät Johanneksen opetuslasten suhteen. Tärkeästä kastekysymyksestäkin Jeesus tyytyi vain sanomaan: ”Johannes tosiaankin kastoi vedellä, mutta taivaan valtakuntaan astuessanne teidät kastetaan Hengellä.”
141:7.1 (1593.2) Helmikuun 26. päivänä Jeesus, hänen apostolinsa ja suuri joukko seuraajia taivalsivat Jordanin vartta alavirtaan Pereassa Betanian lähistöllä sijaitsevalle kahluupaikalle, eli paikalle, jossa Johannes ensi kerran julisti tulevasta valtakunnasta. Jeesus jäi apostoleineen sinne. He opettivat ja saarnasivat neljän viikon ajan, ennen kuin jatkoivat matkaansa Jerusalemiin.
141:7.2 (1593.3) Heidän toisena Jordanin takaisessa Betaniassa viettämänsä viikon aikana Jeesus vei Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kolmeksi päiväksi lepäämään joen vastarannan kukkuloille Jerikon eteläpuolella. Mestari opetti näille kolmelle apostolille taivaan valtakunnasta monia uusia ja entistä pitemmälle meneviä totuuksia. Tässä tehtävää esitystä varten järjestelemme ja luokittelemme nämä opetukset uudelleen seuraavalla tavalla:
141:7.3 (1593.4) Jeesus koetti selvittää heille, että hän halusi opetuslasten, jotka olivat saaneet maistaa valtakunnan hyviä henkirealiteetteja, elävän tässä maailmassa niin, että ihmiset nähdessään heidän tapansa viettää elämää, tulisivat valtakuntatietoisiksi ja että nämä sitä kautta tuntisivat kutsumusta esittää uskoville kysymyksiä siitä, mitkä olivat valtakunnan tiet. Kaikki sellaiset vilpittömät totuudenetsijät ovat aina iloisia kuullessaan ilosanoman uskon vuoksi annettavasta lahjasta, joka takaa pääsyn valtakuntaan ikuisine ja jumalallisine henkirealiteetteineen.
141:7.4 (1593.5) Mestari pyrki juurruttamaan kaikkien valtakunnan evankeliumin opettajien mieleen, että heidän ainoana asianaan oli tuoda yksittäisen ihmisen tietoon, että Jumala on hänen Isänsä – johdattaa tämä yksilö tiedostamaan oma poikautensa, ja sen jälkeen esitellä tämä sama ihminen Jumalalle hänen uskonpoikanaan. Nämä perusluonteiset ilmoitukset toteutuvat molemmat Jeesuksessa. Hänestä tuli toden totta ”tie, totuus ja elämä”. Jeesuksen uskonto perustui kokonaan siihen, että hän eli lahjoittautumaelämänsä maan päällä. Tästä maailmasta poistuessaan Jeesus ei jättänyt jälkeensä kirjoja, lakeja tai muita sellaisia ihmisten organisaation muotoja, jotka vaikuttaisivat yksilön uskonnolliseen elämään.
141:7.5 (1593.6) Jeesus teki selväksi, että hän oli tullut solmimaan ihmisiin henkilökohtaiset ja ikuiset suhteet, joiden tulisi käydä iäti kaikkien muiden ihmissuhteiden edellä. Ja hän tähdensi, että tämän läheisen hengellisen yhteenkuuluvaisuuden oli määrä laajeta niin, että sen piiriin kuuluisivat kaikki ihmiset kaikkina aikakausina ja kaikista sosiaalisista oloista kaikkien kansojen keskuudessa. Hänen lapsilleen tarjoamansa ainoa palkinto oli: tässä maailmassa – hengellinen ilo ja yhteys Jumalaan; seuraavassa maailmassa – ikuinen elämä olemalla mukana Paratiisin-Isän jumalallisten henkirealiteettien etenemisessä.
141:7.6 (1593.7) Jeesus painotti erityisesti kahta totuutta, joita hän kutsui valtakuntaa käsittelevässä opetuksessa kahdeksi kaikkein tärkeimmäksi totuudeksi. Ja nämä ovat: pelastuksen saavuttaminen uskon – ja vain uskon – kautta, mihin liittyi vallankumouksellinen opetus siitä, että ihminen saavuttaa vapauden vilpittömästi totuuden tunnistamalla: ”Tulette tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teidät vapaiksi.” Jeesus oli lihalliseen hahmoon ilmaantunut totuus, ja hän lupasi lähettää Totuuden Henkensä kaikkien lastensa sydämeen, sitten kun hän olisi palannut taivaassa olevan Isänsä tykö.
141:7.7 (1594.1) Mestari opetti näille apostoleille perustotuuksia kokonaista aikakautta maan päällä ajatellen. Hänen opetuksiaan olivat useinkin kuuntelemassa nämä apostolit, vaikka hänen sanansa todellisuudessa oli tarkoitettu muiden maailmojen innoitukseksi ja mielenylennykseksi. Hän oli esimerkkinä uudesta ja omaperäisestä elämän järjestyksestä. Ihmisen näkökulmasta katsottuna hän oli tosiaankin juutalainen, mutta hän eli elämänsä tämän maailman kuolevaisen hahmossa koko maailmaa varten.
141:7.8 (1594.2) Jeesus selitti, että varmistaakseen Isänsä tunnistetuksi tulemisen valtakuntasuunnitelman esilletulossa hän oli jättänyt ”maan mahtavat” tarkoituksellisesti huomiotta. Hän aloitti työnsä köyhien parissa, juuri sen yhteiskuntaluokan keskuudessa, jota useimmat aikaisempien aikojen kehitysuskonnot olivat suuresti laiminlyöneet. Hän ei halveksinut yhtäkään ihmistä. Hänen hankkeensa oli maailmanlaajuinen, jopa universaalinen. Hän oli niin peloton ja painokas näitä ajatuksia julistaessaan, että jopa Pietari, Jaakob ja Johannes tunsivat kiusausta ajatella hänen mahdollisesti olevan järjiltään.
141:7.9 (1594.3) Hän koetti varovaisesti tuoda näiden apostolien tietoisuuteen sen totuuden, että hän ei suinkaan ollut tullut suorittamaan lahjoittautumistehtäväänsä vain antaakseen esimerkin muutamalle tämän maailman luodulle vaan asettaakseen ja osoittaakseen ihmiselämää koskevan normin koko universuminsa kaikkien maailmojen kaikille kansoille. Ja tämä normi hipoi korkeinta täydellisyyttä, jopa Universaalisen Isän lopullista hyvyyttä. Mutta apostolit eivät kyenneet ymmärtämään hänen sanojensa merkitystä.
141:7.10 (1594.4) Hän ilmoitti, että hän oli tullut toimiakseen opettajana, joka oli lähetetty taivaasta esittämään hengellistä totuutta aineelliselle mielelle. Ja täsmälleen niin hän teki. Hän oli opettaja, ei saarnaaja. Ihmisen näkökulmasta katsottuna Pietari oli paljon Jeesusta tehokkaampi saarnaaja. Jeesuksen saarnaaminen oli varsin vaikuttavaa hänen ainutlaatuisen persoonallisuutensa ansiosta, eikä niinkään vastustamattoman kaunopuheisuuden tai emotionaalisen puhuttelevuuden takia. Jeesus puhui suoraan ihmisten sielulle. Hän oli ihmisen hengen opettaja, mutta mielen kautta. Hän eli ihmisten parissa.
141:7.11 (1594.5) Juuri tässä tilaisuudessa Jeesus toi Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen tietoon, että hänen toimintaansa maan päällä joissakin suhteissa rajoitti hänen ”korkeuksissa olevan kumppaninsa” antama valtakirja, ja näin sanoessaan hän viittasi Paratiisin-veljensä Immanuelin ennen lahjoittautumista antamiin ohjeisiin. Hän kertoi heille tulleensa täyttämään Isänsä tahdon ja vain Isänsä tahdon. Kun hänen vaikuttimenaan siis oli ehdoton tarkoitusperien selkeys, maailmassa esiintyvä pahuus ei häntä ahdistumiseen asti vaivannut.
141:7.12 (1594.6) Apostolit alkoivat vähitellen panna merkille Jeesuksen teeskentelemättömän ystävällisyyden. Vaikka Mestaria oli helppo lähestyä, hän eli kuitenkin aina kaikista ihmisistä riippumattomana ja heidän yläpuolellaan. Hetkeäkään hän ei koskaan antanut minkään puhtaasti kuolevaiselle ominaisen vaikutteen määräillä itseään, eikä hän ollut heiveröisestä inhimillisestä arviointikyvystä riippuvainen. Hän ei piitannut yleisestä mielipiteestä, eikä ylistely häneen vaikuttanut. Hän ei montakaan kertaa pysähtynyt oikomaan väärinkäsityksiä tai paheksumaan vääristelyä. Neuvoa ei hän koskaan pyytänyt yhdeltäkään ihmiseltä; hän ei koskaan esittänyt rukouspyyntöjä.
141:7.13 (1594.7) Jaakobia hämmästytti, kuinka Jeesus tuntui näkevän lopun alusta. Mestari näytti varsin harvoin yllättyvän. Hän ei koskaan kiihtynyt, harmistunut eikä joutunut ymmälle. Yhdeltäkään ihmiseltä hän ei koskaan pyytänyt anteeksi. Hän oli toisinaan murheissaan, muttei koskaan masentunut.
141:7.14 (1594.8) Johannes havaitsi muita selvemmin, että kaikista jumalallisista ominaisuuksistaan huolimatta Jeesus oli silti ihminen. Jeesus eli ihmisenä ihmisten joukossa ja ymmärsi, rakasti ja osasi käsitellä ihmisiä. Henkilökohtaisessa elämässään hän oli perin juurin inhimillinen ja silti perin juurin virheetön. Ja hän oli aina epäitsekäs.
141:7.15 (1595.1) Vaikkeivät Pietari, Jaakob ja Johannes paljon kyenneetkään ymmärtämään siitä, mitä Jeesus tässä tilaisuudessa sanoi, hänen ylevät sanansa jäivät kytemään heidän sydämeensä, ja ristiinnaulitsemisen ja kuolleistaheräämisen jälkeen ne syttyivät liekkiin ja rikastuttivat ja ilahduttivat suuresti heidän myöhempää toimintaansa. Eikä ole mikään ihme, etteivät nämä apostolit Mestarin sanoja kokonaan käsittäneet, sillä hän hahmotteli heille uutta aikakautta koskevat kaavailut.
141:8.1 (1595.2) Koko jordanintakaisessa Betaniassa vietetyn neliviikkoisjakson ajan Andreas määräsi useita kertoja joka viikko apostoliparin päiväksi tai pariksi Jerikoon. Johanneksella oli Jerikossa monia uskovia, ja useimmat näistä ottivat ilolla vastaan Jeesuksen ja hänen apostoliensa edistyneemmät opetukset. Näillä Jerikon-käynneillä apostolit alkoivat entistä tarkemmin toteuttaa Jeesuksen ohjeita sairaiden hoivaamisesta. He kävivät kaupungin jokaisessa talossa ja koettivat lohduttaa jokaista kärsivää henkilöä.
141:8.2 (1595.3) Apostolit toimivat Jerikossa myös jonkin verran julkisuudessa, mutta etupäässä heidän ponnistuksensa olivat hiljaisempaa ja henkilökohtaisempaa laatua. He tekivät nyt sen havainnon, että valtakunnan hyvä sanoma oli sairaille suureksi lohdutukseksi; että heidän viestinsä mukana kulkeutui vaivaisille parannusta. Ja juuri Jerikossa Jeesuksen kahdelletoista apostolille antamaa kehotusta siitä, että heidän tuli saarnata valtakunnan ilosanomaa ja hoivata kärsiviä, pantiin ensi kertaa täysimääräisesti täytäntöön.
141:8.3 (1595.4) Taittaessaan matkaa Jerusalemia kohti he pysähtyivät Jerikoon, ja siellä heidät tavoitti muuan Mesopotamiasta saapunut lähetystö, joka oli tullut käymään keskusteluja Jeesuksen kanssa. Apostolit olivat suunnitelleet viettävänsä siellä vain päivän, mutta kun nämä idästä tulleet totuudenetsijät saapuivat, Jeesus vietti kolme päivää heidän seurassaan, ja he menivät takaisin Eufratin varren koteihinsa onnellisina siitä, että tiesivät taivaan valtakunnan uudet totuudet.
141:9.1 (1595.5) Maanantaina, maaliskuun viimeisenä päivänä, Jeesus ja apostolit aloittivat matkansa ylös kukkuloille ja kohti Jerusalemia. Betanian Lasarus oli käynyt kahdesti Jordanin varressa tapaamassa Jeesusta, ja kaikki oli järjestetty valmiiksi Mestarin ja hänen apostoliensa pitää tukikohtaansa Lasaruksen ja tämän sisarten luona Betaniassa niin kauan kuin nämä halusivat viipyä Jerusalemissa.
141:9.2 (1595.6) Johanneksen opetuslapset jäivät Jordanin vastarannan Betaniaan, jossa he opettivat ja kastoivat kansanjoukkoja, joten Jeesuksen saapuessa Lasaruksen kotiin hänen seurassaan olivat vain kaksitoista apostolia. Jeesus ja apostolit viipyivät siellä viisi päivää lepäämässä ja virkistäytymässä, ennen kuin jatkoivat matkaansa Jerusalemiin pääsiäiseksi. Martan ja Marian elämässä oli merkkitapaus saada näin Mestari ja hänen apostolinsa veljensä kotiin, jossa he saattoivat huolehtia heidän tarpeistaan.
141:9.3 (1595.7) Sunnuntaiaamuna, huhtikuun 6. päivänä, Jeesus ja apostolit menivät alas Jerusalemiin. Ja tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin Mestari ja kaikki kaksitoista apostolia olivat siellä yhdessä.
Urantia-kirja
Luku 142
142:0.1 (1596.1) KOKO huhtikuun ajan Jeesus ja apostolit toimivat Jerusalemissa, ja iltaisin he poistuivat kaupungista viettääkseen yönsä Betaniassa. Jeesus itse vietti joka viikko yön tai kaksi Jerusalemissa erään kreikanjuutalaisen, Flaviuksen kodissa, jonne monet vaikutusvaltaiset juutalaiset tulivat salaa häntä tapaamaan.
142:0.2 (1596.2) Ensimmäisenä Jerusalemin-päivänä Jeesus kävi vuosientakaisen ystävänsä Hannaksen luona, joka oli entinen ylipappi ja Sebedeuksen vaimon, Salomen, sukulainen. Hannas oli kuullut puhuttavan Jeesuksesta ja hänen opetuksistaan, ja kun Jeesus pistäytyi ylipapin kodissa, hänet otettiin vastaan varsin pidättyvästi. Huomatessaan ylipapin penseyden Jeesus poistui talosta välittömästi ja sanoi lähtiessään: ”Pelko on ihmisen suurin orjuuttaja, ja ylpeys hänen suuri heikkoutensa. Annatko vietellä itsesi näiden ilon ja vapauden hävittäjien orjuuteen?” Mutta Hannas ei vastannut mitään. Mestari ei tavannutkaan Hannasta toistamiseen, ennen kuin sinä hetkenä, jolloin tämä istui vävynsä rinnalla Ihmisen Pojan tuomarina.
142:1.1 (1596.3) Koko tämän kuukauden ajan Jeesus tai joku apostoleista oli päivittäin temppelissä opettamassa. Kun pääsiäisvieraita alkoi olla niin paljon, etteivät kaikki päässeet sisälle kuuntelemaan temppelissä annettua opetusta, apostolit johtivat monia opetusryhmiä pyhien temppelitilojen ulkopuolella. Heidän sanomansa pääsisältönä oli:
142:1.2 (1596.4) 1. Taivaan valtakunta on lähellä.
142:1.3 (1596.5) 2. Uskomalla Jumalan isyyteen saatte astua taivaan valtakuntaan ja tulla sen myötä Jumalan pojiksi.
142:1.4 (1596.6) 3. Rakkaus on se sääntö, jonka mukaan valtakunnassa eletään – ja rakkaus on ylivertaista omistautumista Jumalalle, samalla kun rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään.
142:1.5 (1596.7) 4. Isän tahdon totteleminen, hengen hedelmien tuottaminen omassa henkilökohtaisessa elämässään, on valtakunnan laki.
142:1.6 (1596.8) Pääsiäisenviettoon saapuneet kansanjoukot kuulivat Jeesuksen äskeisen opetuksen, ja sadat heidän joukossaan riemuitsivat tästä hyvästä sanomasta. Jeesus ja hänen apostolinsa alkoivat olla pääpapeille ja juutalaisten vallanpitäjille suuri huolen aihe, ja he kävivät keskenään väittelyjä siitä, miten näiden suhteen pitäisi menetellä.
142:1.7 (1596.9) Temppelin sisällä ja sen liepeillä suorittamansa opetustyön lisäksi apostolit ja muut uskovat tekivät pääsiäisvieraiden keskuudessa paljon henkilökohtaista työtä. Nämä asiasta kiinnostuneet miehet ja naiset veivät tiedon Jeesuksen sanomasta näiltä pääsiäisjuhlilta Rooman valtakunnan kaukaisimpiinkin osiin ja myös itään. Tästä alkoi valtakunnan evankeliumin leviäminen ulkopuoliseen maailmaan. Jeesuksen työn ei ollut enää määrä rajoittua Palestiinaan.
142:2.1 (1597.1) Jerusalemin pääsiäisjuhlille osallistui muuan Jaakob, varakas juutalaiskauppias Kreetalta, ja hän tuli Andreaksen luo pyytäen saada tavata Jeesusta yksityisesti. Andreas järjesti niin, että tämä salainen tapaaminen Jeesuksen kanssa pidettiin Flaviuksen kotona seuraavan päivän iltana. Mies ei kyennyt ymmärtämään Mestarin opetuksia, ja hän tuli, koska halusi saada täsmällisempää tietoa Jumalan valtakunnasta. Jaakob sanoi Jeesukselle: ”Mutta, Rabbi, Mooses ja muinaiset profeetathan kertovat, että Jahve on kiivas Jumala, jonka viha on suurta ja kiukku ankaraa. Profeetat sanovat hänen vihaavan pahantekijöitä ja kostavan niille, jotka eivät hänen lakiaan tottele. Sinä ja opetuslapsesi opetatte meille Jumalan olevan hyvä ja sääliväinen Isä, joka niin rakastaa kaikkia ihmisiä, että haluaisi ottaa heidät kernaasti vastaan tähän uuteen taivaan valtakuntaan, jonka te julistatte olevan kovastikin lähellä.”
142:2.2 (1597.2) Jaakobin puhuttua sanottavansa Jeesus vastasi: ”Jaakob, olet esittänyt oikein niiden muinaisten profeettojen opetukset, jotka opettivat oman sukupolvensa lapsia sen mukaan, miten valistuneita heidän päivinään oltiin. Isämme Paratiisissa on muuttumaton. Mutta käsitys hänen olemuksestaan on sitten Mooseksen päivien laajentunut ja kasvanut; ajatellaanpa vain, mitä Aamos aikanaan opetti, tai mitä sai kuulla profeetta Jesajan sukupolvi. Ja nyt olen tullut minä lihallisessa hahmossa paljastaakseni Isän uudessa kunniassa ja tuodakseni julki hänen rakkautensa ja armeliaisuutensa kaikkia ihmisiä kohtaan kaikissa maailmoissa. Kun tämän valtakunnan evankeliumi kaikille ihmisille osoitettavasta hyvästä mielestä ja hyvästä tahdosta kertovine viesteineen leviää koko maailmaan, sitä mukaa kaikkien kansakuntien perheiden keskuuteen kehittyy entisestään kohentuneet ja paremmat suhteet. Ajan myötä isät ja heidän lapsensa rakastavat toisiaan yhä enemmän, ja näin saadaan aikaan parempi ymmärrys taivaassa olevan Isän tuntemasta rakkaudesta hänen maan päällä olevia lapsiaan kohtaan. Muista, Jaakob, että hyvä ja oikea isä ei rakasta perhettään vain kokonaisuutena – perheenä – vaan hän rakastaa aidosti myös jokaista yksittäistä perheenjäsentä ja kantaa hänestä hellää huolta.”
142:2.3 (1597.3) Taivaallisen Isän luonteesta melko laajasti luennoituaan Jeesus piti tauon sanoakseen: ”Monilapsisen perheen isänä sinä, Jaakob, tiedät hyvin sanojeni totuudellisuuden.” Ja Jaakob sanoi: ”Mutta, Mestari, kuka sinulle kertoi, että olisin kuuden lapsen isä? Miten sinä minusta sellaista tiesit?” Ja Mestari vastasi: ”Riittäköön kun sanon, että Isä ja Poika tietävät kaiken, sillä he toden totta näkevät kaiken. Koska sinä maisena isänä rakastat lapsiasi, täytyy sinun nyt hyväksyä tosiasiaksi taivaallisen Isän sinua kohtaan tuntema rakkaus – ei pelkästään kaikkia Abrahamin lapsia kohtaan vaan nimenomaan sinua kohtaan, yksilöllistä sieluasi kohtaan.”
142:2.4 (1597.4) Sitten Jeesus jatkoi puhettaan sanoen: ”Kun lapsesi ovat hyvin nuoria ja kypsymättömiä ja kun sinun pitää kurittaa heitä, he voivat tulla sellaisiin ajatuksiin, että heidän isänsä on kiivas ja on suuttumuksentäyteisen vihan vallassa. Kypsymättömyydeltään he eivät kykene näkemään rangaistuksen taakse huomatakseen isän kaukokatseisen ja kasvattavan kiintymyksen. Mutta kun näistä samoista lapsista tulee aikuisia miehiä ja naisia, eikö olisikin heidän puoleltaan melkoista tyhmyyttä takertua näihin aikaisempiin ja väärinymmärryksestä johtuviin käsityksiin isästään? Miehiä ja naisia kun ovat, heidän tulisi nyt nähdä heidän isänsä tuntema rakkaus kaikissa näissä elämänsä alkuvaiheen kurinpitotoimissa. Eikö ihmiskunnankin tulisi vuosisatojen saatossa alkaa entistä paremmin ymmärtää taivaassa olevan Isän todellista olemusta ja rakastavaa luonnetta? Mitä hyötyä teillä on toinen toistaan seuraavista hengellisesti valistetuista sukupolvista, jos itsepintaisesti näette Jumalan edelleenkin siten kuin Mooses ja profeetat hänet näkivät? Sanon sinulle, Jaakob, että sinun tulisi käsillä olevan hetken tarjoamassa kirkkaassa valossa nähdä Isä niin kuin ei kukaan niistä, jotka ovat menneet edeltäsi, ole häntä koskaan ennen nähnyt. Ja tällä tavoin hänet nähdessäsi sinun tulisi riemuiten astua sisälle siihen valtakuntaan, jossa tällainen armelias Isä hallitsee, ja sinun tulisi pyrkiä siihen, että hänen rakkaudentäyteinen tahtonsa vastedes hallitsee elämääsi.”
142:2.5 (1598.1) Ja Jaakob vastasi: ”Rabbi, minä uskon; haluan, että johdatat minut Isän valtakuntaan.”
142:3.1 (1598.2) Kaksitoista apostolia, joista useimmat olivat kuunnelleet edellä kerrottua Jumalan luonteesta käytyä keskustelua, esittivät samana iltana Jeesukselle monta kysymystä taivaallisesta Isästä. Mestarin vastaukset näihin kysymyksiin on parasta esittää yhteenvetona seuraavin nykyisen kielenkäytön mukaisin ilmaisuin:
142:3.2 (1598.3) Jeesus nuhteli lempeästi kahtatoista apostolia, kun hän asiasisältönsä osalta toistettuna sanoi: Ettekö tunne Israelin kansan perimätietoja niiltä osin, kuin ne liittyvät Jahve-käsitteen kehitykseen, ja oletteko tietämättömiä siitä, mitä pyhissä kirjoituksissa Jumalaa käsittelevän opinkappaleen osalta sanotaan? Ja sitten Mestari ryhtyi opettamaan apostoleille jumaluuskäsityksen kehitystä juutalaiskansan koko kehityskaaren ajalta. Hän pyysi kiinnittämään huomiota seuraaviin jumalakäsityksen kehitysvaiheisiin:
142:3.3 (1598.4) 1. Jahve – Siinain sukukuntien jumala. Tämä oli se primitiivinen käsitys Jumaluudesta, jonka Mooses korotti korkeammalle, Israelin Herran, Jumalan tasolle. Taivaassa oleva Isä ei milloinkaan torju maisten lastensa vilpitöntä palvontaa, olipa heidän jumaluuskäsityksensä miten karkeatekoinen tahansa tai symboloivatpa he hänen jumalallista olemustaan millä nimellä hyvänsä.
142:3.4 (1598.5) 2. Kaikkein Korkein. Tämän käsityksen taivaassa olevasta Isästä Melkisedek julisti Abrahamille, ja ne, jotka myöhemmin uskoivat tähän laveampaan ja laajempaan Jumaluuden ideaan, veivät sen kauas Saalemista. Abraham ja hänen veljensä lähtivät Uurista siellä vakiintuneen auringonpalvonnan takia, ja he alkoivat uskoa Melkisedekin opetukseen El Eljonista, Kaikkein Korkeimmasta Jumalasta. Heidän käsityksensä Jumalasta oli monikoosteinen, sillä se oli sekoitus, johon kuului heidän vanhemmat mesopotamialaiset käsityksensä sekä oppi Kaikkein Korkeimmasta.
142:3.5 (1598.6) 3. El Shaddai. Näinä varhaisina aikoina monet heprealaiset palvoivat El Shaddaita, sitä egyptiläistä käsitystä taivaan Jumalasta, josta he olivat tulleet tietämään ollessaan vankeina Niilin maassa. Kauan Melkisedekin aikojen jälkeen kaikki nämä kolme jumalakäsitystä yhdistyivät, ja niistä muodostui oppi luojajumaluudesta, Israelin Herrasta, Jumalasta.
142:3.6 (1598.7) 4. Elohim. Aatamin ajoista saakka on säilynyt opetus Paratiisin Kolminaisuudesta. Ettekö muista, kuinka pyhät kirjoitukset alkavat väitteellä, jonka mukaan ”Alussa Jumalat loivat taivaat ja maan”? Tämä osoittaa, että aikana, jona tuo muistiinmerkintä tehtiin, oli kolminaisuuskäsite kolmesta Jumalasta yhdessä Jumalassa saanut sijansa esi-isiemme uskonnossa.
142:3.7 (1598.8) 5. Korkein Jahve. Jesajan aikaan tultaessa nämä Jumalaa koskevat uskomukset olivat laajenneet Universaalisen Luojan käsitteeksi, Luojan, joka oli samalla kertaa sekä kaikkivaltias että kaikin puolin armollinen. Ja tämä kehittyvä ja laajeneva jumalakäsitys syrjäytti isiemme uskonnosta itse asiassa kaikki aikaisemmat jumaluuskäsitykset.
142:3.8 (1598.9) 6. Taivaassa oleva Isä. Ja nyt me tunnemme Jumalan taivaassa olevana Isänämme. Opetuksemme tarjoaa uskonnon, jossa uskova on Jumalan poika. Se on taivaan valtakunnan evankeliumin hyvä sanoma. Poika ja Henki ovat Isän kanssa rinnanolevaisia, ja ilmoitus näiden Paratiisin-Jumaluuksien olemuksesta ja huolenpidosta tulee jatkuvasti laajenemaan ja kirkastumaan kaikkina niinä loputtomina aikakausina, jolloin taivaaseen nousevat Jumalan pojat käyvät läpi ikuista hengellistä edistymistään. Ihmisen sisimmässä asuva henki tunnustaa kaikkina aikoina ja kaikkina aikakausina jokaisen ihmisen harjoittaman aidon palvonnan – siinä mielessä, että kysymys on yksilökohtaisesta hengellisestä edistymisestä – taivaassa olevalle Isälle osoitetuksi kunnianosoitukseksi.
142:3.9 (1599.1) Apostolit eivät olleet koskaan ennen olleet yhtä järkyttyneitä kuin he olivat kuultuaan tämän selvityksen jumalakäsityksen kasvusta aikaisempien sukupolvien juutalaisten mielessä. He olivat aivan liian hämmennyksissä kysymyksiä esittääkseen. Kun he siinä istuivat hiljaisina Jeesuksen edessä, Mestari jatkoi puhettaan: ”Ja olisitte tienneet nämä totuudet, jos olisitte lukeneet pyhiä kirjoituksia. Ettekö ole lukeneet Samuelin kirjasta kohtaa, jossa sanotaan: ’Ja Herran viha syttyi Israelia kohtaan, niin että hän yllytti Daavidin heitä vastaan, sanoen: Mene ja laske Israel ja Juuda’? Eikä tässä ollut mitään kummallista, sillä Samuelin päivinä Abrahamin lapset tosiaan uskoivat, että Jahve loi sekä hyvän että pahan. Mutta kun myöhempi kirjoittaja juutalaisten käsityksen Jumalan luonteesta laajennuttua kertoi nämä tapahtumat, hän ei rohjennut panna Jahvea vastuuseen pahasta. Siksi hän sanoi: ’Ja Saatana nousi Israelia vastaan ja yllytti Daavidin laskemaan Israelin.’ Ettekö kykene näkemään, että tällaiset pyhissä kirjoituksissa esiintyvät muistiinmerkinnät osoittavat selvästi, miten käsitys Jumalan olemuksesta jatkuvasti ja sukupolvesta toiseen kehittyi?
142:3.10 (1599.2) ”Lisäksi teidän olisi pitänyt havaita, kuinka jumalallisen lain ymmärtäminen edistyi täysin samaa tahtia näiden laajenevien jumaluuskäsitysten kanssa. Kun Israelin lapset pääsivät pois Egyptistä aikana ennen laajempaa Jahve-ilmoitusta, heillä oli kymmenen käskyä, jotka olivat heidän lakinaan aina niihin aikoihin asti, jolloin he elivät leirissä Siinain juurella. Ja nämä kymmenen käskyä kuuluivat:
142:3.11 (1599.3) ”1. Älä palvo mitään muuta jumalaa, sillä Herra on kiivas Jumala.
142:3.12 (1599.4) ”2. Älä tee valettuja jumalia.
142:3.13 (1599.5) ”3. Älä jätä viettämättä happamattoman leivän juhlaa.
142:3.14 (1599.6) ”4. Esikoiset kaikista ihmisten tai karjan miehenpuolista ovat minun, sanoo Herra.
142:3.15 (1599.7) ”5. Kuusi päivää saat tehdä työtä, mutta seitsemäntenä sinun pitää levätä.
142:3.16 (1599.8) ”6. Älä jätä viettämättä uutishedelmien juhlaa äläkä vuoden lopulla sadonkorjuujuhlaa.
142:3.17 (1599.9) ”7. Älä uhraa minkään uhrieläimen verta happaman leivän kera.
142:3.18 (1599.10) ”8. Pääsiäisjuhlan uhritoimitusta ei pidä jättää aamuun.
142:3.19 (1599.11) ”9. Maan uutishedelmien ensimmäiset on sinun tuotava Herran, sinun Jumalasi, huoneeseen.
142:3.20 (1599.12) ”10. Älä kiehuta vohlaa emonsa maidossa.
142:3.21 (1599.13) ”Ja sitten Mooses, Siinain jylinäin ja salamain keskellä, antoi heille uudet kymmenen käskyä, joista te kaikki myönnätte, että ne ovat paljon arvollisempia lausumia esiintymään Jumaluutta käsittelevien avartuvien Jahve-käsitysten rinnalla. Ja tokko te koskaan näiden pyhissä kirjoituksissa kahteen kertaan lueteltujen käskyjen osalta huomasitte, että ensimmäisessä tapauksessa on sapatin pitämisen syyksi osoitettu Egyptistä-vapautuminen, kun taas esi-isiemme uskonnollisten käsitysten edistyminen vaati myöhemmin laaditussa kertomuksessa muuttamaan tämän kohdan siten, että sapatin noudattamisen syyksi tuli luomistapahtuman tosiasian tunnustaminen?
142:3.22 (1599.14) ”Ja sitten muistanette, että vielä kerran – Jesajan aikana vallinneen suuremman hengellisen valveutumisen myötä – nämä kymmenen negatiivista käskyä vaihdettiin suureksi ja myönteiseksi rakkauden laiksi, kehotukseksi rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Ja tämä on se yli kaiken menevä, Jumalaa kohtaan ja ihmistä kohtaan tunnettavan rakkauden laki, josta myös minä julistan teille, ettei ihmisellä muuta velvollisuutta ole.”
142:3.23 (1600.1) Ja kun hän oli sanottavansa puhunut, kukaan ei esittänyt hänelle kysymystä, vaan he menivät itse kukin levolle.
142:4.1 (1600.2) Kreikanjuutalainen Flavius oli portin käännynnäinen, jota ei ollut ympärileikattu eikä kastettu. Ja koska hän rakasti suuresti taiteen ja kuvanveiston kauneutta, niin talo, jossa hän Jerusalemissa ollessaan asui, oli kaunis rakennus. Tämä koti oli kallisarvoisin aartein hienostuneesti koristettu. Nämä aarteet hän oli maailmanmatkoillaan kerännyt sieltä täältä. Kun hän ensi kertaa ajatteli kutsua Jeesuksen kotiinsa, hän pelkäsi, että Mestari saattaisi loukkaantua nähdessään nämä niin kutsutut pyhäinkuvat. Mutta kun Jeesus astui sisälle hänen kotiinsa, Flavius yllättyi myönteisesti, sillä Jeesus ei moittinutkaan häntä siitä, että hänellä oli näitä muka epäjumalanpalvonnallisia esineitä siroteltuina eri puolille taloa, vaan sen sijaan osoitti suurta kiinnostusta koko kokoelmaa kohtaan ja esitti jokaisesta esineestä monta arvostavaa kysymystä Flaviuksen ohjatessa häntä huoneesta toiseen hänelle kaikki suosikkiveistoksensa esitellen.
142:4.2 (1600.3) Mestari näki, että hänen isäntänsä oli ymmällään hänen myötämielisestä suhtautumisestaan taidetta kohtaan. Niinpä Jeesus, kun he olivat käyneet läpi koko kokoelman, lausuikin: ”Miksi sinun pitäisi odottaa saavasi moitteita siitä, että arvostat Isäni luomien ja taiteilijan ihmiskäsin muovaamien esineiden kauneutta? Miksi pitäisi kaikkien ihmisten nyrpistellä taiteellisin keinoin tapahtuvalle sulouden ja kauneuden jäljentämiselle vain siksi, että Mooses aikanaan koetti taistella kuvainkumartamista ja epäjumalainpalvontaa vastaan? Sanon sinulle, Flavius, että Mooseksen lapset ovat käsittäneet hänet väärin, ja nyt he tekevät epäjumalia jopa niistä hänen kielloistaan, jotka hän lausui pyhäinkuvia sekä taivaassa ja maan päällä olevaisten kuvaamista vastaan. Mutta vaikka Mooses opettikin tuollaisia rajoituksia noitten päivien pimentyneille mielille, mitä tekemistä sillä on tämän päivän kanssa, jolloin taivaassa oleva Isä paljastetaan kaikkia hallitsevaksi universaaliseksi Henkihallitsijaksi? Ja, Flavius, sanon sinulle, ettei tulevassa valtakunnassa enää opeteta: ’Älä palvo tätä äläkä palvo tuota’; enää ei kanneta huolta käskyistä, jotka määräävät pidättymään tästä ja välttämään tuota, vaan kaikkia kiinnostaa pikemminkin vain yksi velvollisuus, joka menee kaiken muun edelle. Ja tämä ihmisen velvollisuus tulee julki kahdessa suuressa etuoikeudessa: infiniittisen Luojan, Paratiisin-Isän, vilpittömässä palvomisessa ja kanssaihmisille osoitetussa rakastavassa palvelussa. Jos rakastat lähimmäistäsi niin kuin rakastat itseäsi, sinä toden totta tiedät olevasi Jumalan poika.
142:4.3 (1600.4) ”Aikana, jolloin Isäni oli vajavaisesti ymmärretty, Mooseksella oli oikeus puolellaan, kun hän yritti vastustaa epäjumalainpalvontaa, mutta tulevana aikakautena Isä on Pojan elämässä jo ilmoitettu, ja tämä uusi ilmoitus Jumalasta saa aikaan, ettei ikiaikoihin ole tarpeen sekoittaa Luoja-Isää kivisiin epäjumaliin tai kultaisiin ja hopeisiin jumalankuviin. Älylliset ihmiset saavat tästä alkaen nauttia taideaarteista tarvitsematta sekoittaa tällaista materiaalista kauneuden arvostamista Paratiisissa olevan Isän, kaikkien olevaisten ja kaikkien olentojen Jumalan, palvomiseen ja palvelemiseen.”
142:4.4 (1600.5) Flavius uskoi kaiken, minkä Jeesus hänelle opetti. Seuraavana päivänä hän meni Jordanin vastarannan Betaniaan, ja Johanneksen opetuslapset kastoivat hänet. Ja hän teki näin siksi, etteivät Jeesuksen apostolit vielä kastaneet uskovia. Jerusalemiin palattuaan Flavius järjesti Jeesuksen kunniaksi suuren juhlan ja kutsui sinne kuusikymmentä ystäväänsä. Ja moni näistä vieraistakin alkoi uskoa tulevan valtakunnan sanomaan.
142:5.1 (1601.1) Yksi Jeesuksen tällä pääsiäisviikolla temppelissä pitämistä suurista saarnoista oli vastaus erään hänen kuulijansa, Damaskoksesta saapuneen miehen, esittämään kysymykseen. Tämä mies kysyi Jeesukselta: ”Mutta, Rabbi, miten me voisimme tietää varmaksi, että olet Jumalan lähettämä, ja että todella saamme astua tähän valtakuntaan, jonka sinä ja opetuslapsesi julistatte olevan käden ulottuvilla?” Ja Jeesus vastasi:
142:5.2 (1601.2) ”Mitä tulee minun sanomaani ja opetuslasteni opetukseen, niitä teidän tulisi arvioida sen mukaan, millaisia hedelmiä ne tuottavat. Jos julistamme teille hengen totuuksia, henki todistaa sydämessänne, että sanomamme on aito. Mitä tulee valtakuntaan ja varmuuteenne siitä, että taivaallinen Isä ottaa teidät vastaan, niin sallikaa minun esittää teille kysymys: Kuka olisi joukossanne sellainen arvollinen ja hyväsydäminen isä, joka pitäisi poikansa ahdistuksen tai epätietoisuuden tilassa siltä osin, mikä on hänen asemansa perheen piirissä tai siitä, onko hänellä turvapaikkaa isänsä rakastavassa sydämessä? Huvitteletteko te, maiset isät, sellaisella että piinaatte lapsianne pitämällä heitä epävarmuudessa sen suhteen, onko heillä jatkuvasta rakkaudesta kertova paikka ihmissydämessänne? Ei jätä myöskään taivaassa oleva Isänne hengen uskonlapsiaan epätietoisuuteen siitä, mikä heidän asemansa on valtakunnassa. Jos hyväksytte Jumalan Isäksenne, olette kiistatta ja totisesti Jumalan poikia. Ja jos olette poikia, olette asemanne ja sijanne puolesta turvassa kaiken sen osalta, mikä koskee ikuista ja jumalallista poikauttanne. Jos uskotte sanani, uskotte samalla Häneen, joka minut lähetti, ja näin olette Isään uskomalla varmistaneet asemanne taivaan kansalaisina. Jos täytätte taivaassa olevan Isän tahdon, teiltä ei ikuinen elämä koskaan voi jäädä saavuttamatta, elämä, joka merkitsee edistymistä Jumalan valtakunnassa.
142:5.3 (1601.3) ”Korkein Henki todistaa oman henkenne kanssa, että olette totisesti Jumalan lapsia. Ja jos olette Jumalan poikia, olette syntyneet Jumalan hengestä. Ja jokaisella, joka on syntynyt hengestä, on sisimmässään voima, jolla voittaa kaikki epäilys, ja tämä on se voitto, jolla päästään kaikesta epävarmuudesta, nimittäin uskonne.
142:5.4 (1601.4) ”Profeetta Jesaja sanoi näistä ajoista puhuessaan: ’Kun henki vuodatetaan päällemme korkeuksista, silloin vanhurskauden aikaansaannoksena tulee rauhaa, tyyneyttä ja iäistä vakuuttuneisuutta.’ Ja kaikille, jotka vakaasti uskovat tämän evankeliumin, tulee minusta takuu siitä, että heidät hyväksytään Isäni valtakunnan ikuisiin ihanuuksiin ja iankaikkiseen elämään. Siksipä te, jotka kuulette tämän sanoman ja uskotte tämän valtakunnan evankeliumin, olette Jumalan poikia, ja teillä on iankaikkinen elämä. Ja koko maailmalle osoitettuna todistuksena siitä, että olette syntyneet hengestä, on se, että vilpittömästi rakastatte toisianne.”
142:5.5 (1601.5) Lukuisa kuulijoiden joukko jäi tuntikausiksi Jeesuksen luo esittämään kysymyksiä ja kuuntelemaan tarkkaavaisesti hänen lohduttavia vastauksiaan. Jeesuksen opetus rohkaisi myös apostoleja saarnaamaan valtakunnan evankeliumia entistä väkevämmin ja vakuuttavammin. Tämä Jerusalemin-kokemus oli kahdelletoista apostolille suuri innoituksen lähde. Tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin he olivat tekemisissä näin valtavien väenpaljouksien kanssa, ja he oppivat monet arvokkaat läksyt, jotka osoittautuivat suureksi avuksi heidän myöhemmässä toiminnassaan.
142:6.1 (1601.6) Eräänä iltana Flaviuksen kotiin tuli tapaamaan Jeesusta muuan Nikodemus, juutalaisten sanhedrinin varakas ja iäkäs jäsen. Hän oli kuullut paljon tämän galilealaisen opetuksista, ja niin hän meni eräänä iltapäivänä kuuntelemaan, kun Jeesus opetti temppelipihoilla. Hän olisi halunnut mennä useamminkin kuuntelemaan Jeesuksen opetusta, mutta hän pelkäsi sellaista, että Jeesuksen opetusta seuraavat ihmiset näkevät hänet, sillä juutalaisten vallanpitäjät olivat jo nyt niin suuresti eri linjoilla Jeesuksen kanssa, ettei yksikään sanhedrinin jäsen halunnut tulla missään muodossa avoimesti häneen yhdistetyksi. Tämän vuoksi Nikodemus oli järjestänyt Andreaksen kautta asian siten, että hän tapaisi Jeesuksen yksityisesti juuri tänä iltana päivänlaskun jälkeen. Kun keskustelu alkoi, Pietari, Jaakob ja Johannes olivat Flaviuksen puutarhassa, mutta myöhemmin he kaikki menivät sisälle taloon, jossa mielipiteidenvaihto jatkui.
142:6.2 (1602.1) Ottaessaan Nikodemuksen vastaan Jeesus ei suonut hänelle mitään erityistä huomionosoitusta; Nikodemuksen kanssa keskustellessaan hän ei tehnyt mitään myönnytyksiä tai turvautunut mihinkään asiattomaan suostutteluun. Mestari ei millään tavoin pyrkinyt nolaamaan salamyhkäistä vierastaan, eikä hän myöskään turvautunut ivallisuuteen. Kaikissa kanssakäymisissään arvovieraan kanssa Jeesus oli tyyni, vakava ja oman arvonsa tietävä. Nikodemus ei ollut sanhedrinin virallinen valtuutettu, vaan hän tuli tapaamaan Jeesusta vain ja ainoastaan siksi, että hän tunsi henkilökohtaista ja vilpitöntä kiinnostusta Mestarin opetuksia kohtaan.
142:6.3 (1602.2) Flaviuksen esiteltyä Nikodemuksen tämä sanoi: ”Rabbi, tiedämme, että olet Jumalan lähettämä opettaja, sillä kukaan, joka on pelkkä ihminen, ei voisi sillä tavoin opettaa, ellei Jumala olisi hänen kanssaan. Ja minua haluttaisi tietää enemmän tulevaa valtakuntaa koskevista opetuksistasi.”
142:6.4 (1602.3) Jeesus vastasi Nikodemukselle: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle, Nikodemus, ellei ihminen synny ylhäältä, hän ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.” Siihen Nikodemus vastasi: ”Mutta kuinka ihminen voi syntyä uudesti, kun hän on vanha? Eihän hän syntyäkseen voi toista kertaa äitinsä kohtuunkaan mennä.”
142:6.5 (1602.4) Jeesus sanoi: ”Siitäkin huolimatta sanon sinulle, että ellei ihminen synny hengestä, hän ei voi astua Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta syntyy, on lihaa, ja mikä hengestä syntyy, on henkeä. Mutta ei sinun sitä pitäisi ihmetellä, kun sanoin, että sinun pitää syntyä ylhäältä. Kun tuuli puhaltaa, kuulet lehtien havinan, mutta et näe tuulta – mistä se tulee tai minne se menee –, ja samoin on jokaisen hengestä syntyneen laita. Ruumiin silmin voit nähdä hengen ilmentymät, mutta itse henkeä et voi tosiasiallisesti erottaa.”
142:6.6 (1602.5) Nikodemus vastasi: ”Mutta en ymmärrä – miten sellainen voi olla mahdollista?” Jeesus sanoi: ”Voiko olla mahdollista, että olet opettaja Israelissa ja silti kaikesta tästä tietämätön? Siinä tapauksessa niiden asiana, jotka tietävät hengen realiteeteista, on tuoda nämä asiat julki niille, jotka näkevät vain aineellisen maailman ilmiöt. Mutta uskotko meitä, jos kerromme sinulle taivaallisista totuuksista? Nikodemus, onko sinulla rohkeutta uskoa sellaiseen, joka on laskeutunut taivaasta, peräti Ihmisen Poikaan?”
142:6.7 (1602.6) Ja Nikodemus sanoi: ”Mutta millä keinoin minä vähitellen saisin otteen tästä hengestä, jonka on määrä uudistaa minut valtakuntaanastumisen valmisteluna?” Jeesus vastasi: ”Jo nyt on taivaassa olevan Isän henki sisimmässäsi. Jos tahtoisit, että tämä korkeuksista oleva henki sinua johdattaa, niin hyvin pian alkaisit nähdä hengen silmin, ja sitten sinä varauksettoman ratkaisun hengen opastuksen hyväksi tehtyäsi syntyisit hengestä, sillä sen jälkeen ainoa elämisen tarkoituksesi olisi taivaassa olevan Isäsi tahdon täyttäminen. Ja näin sinä, kun havaitsisit syntyneesi hengestä ja olevasi onnellisesti Jumalan valtakunnassa, alkaisit päivittäisessä elämässäsi tuottaa runsaita hengen hedelmiä.”
142:6.8 (1602.7) Nikodemus oli läpikotaisen vilpitön. Jeesuksen sanat olivat tehneet häneen syvän vaikutuksen, mutta hän meni pois hämmennyksen vallassa. Nikodemuksella oli paljon hienoja saavutuksia itsensä kehittämisen, itsehillinnän ja jopa korkeiden moraalisten ominaisuuksien alalla. Hän oli hienostunut, egoistinen ja altruistinen; mutta hän ei osannut alistaa omaa tahtoaan jumalallisen Isän tahtoon sillä tavoin kuin pieni lapsi on valmis alistumaan viisaan ja rakastavan maisen isän opastukseen ja ohjaukseen, jotta hänestä sillä tavoin olisi todellisuudessa tullut Jumalan poika, ikuisen valtakunnan edistyvä perillinen.
142:6.9 (1603.1) Mutta Nikodemuksen onnistui kehittää riittävästi uskoa niin, että hän sai otteen valtakunnasta. Hän protestoi – tosin ei kovin voimallisesti –, kun hänen sanhedriniin kuuluvat virkaveljensä yrittivät tuomita Jeesuksen tätä kuulustelematta; ja myöhemmin hän yhdessä Joosef Arimatealaisen kanssa tunnusti rohkeasti uskonsa ja vaati saada haltuunsa Jeesuksen ruumiin, ja se tapahtui hetkenä, jolloin jopa useimmat opetuslapset olivat peloissaan paenneet Mestarinsa viimeisen kärsimyksen ja kuoleman näyttämöiltä.
142:7.1 (1603.2) Kun Jerusalemin pääsiäisviikon kiireinen, opetuksesta ja henkilökohtaisesta työstä koostunut rupeama oli ohitse, Jeesus vietti seuraavan keskiviikon apostoliensa kanssa Betaniassa leväten. Tuona iltapäivänä Tuomas esitti kysymyksen, joka kirvoitti pitkän ja opettavaisen vastauksen. Tuomas sanoi: ”Mestari, päivänä, jona meidät otettiin erilleen ja asetettiin valtakunnan lähettiläiksi, kerroit meille monia asioita, annoit meille ohjeita siitä, millä tavoin itse eläisimme, mutta mitä meidän pitäisi opettaa kansanjoukolle? Miten näiden ihmisten on määrä elää, sitten kun valtakunta tulee nykyistä täysimääräisemmin? Tuleeko opetuslapsesi omistaa orjia? Onko sinuun uskovien tavoiteltava köyhyyttä ja kartettava omaisuutta? Onko niin, että silloin vallalla on yksin armo, joten meillä ei sitten enää ole lakia ja oikeutta?” Jeesus ja kaksitoista apostolia viettivät koko sen iltapäivän ja vielä aterian jälkeisen illankin keskustellen Tuomaksen kysymyksistä. Käsillä olevaa esitystä varten olemme laatineet Mestarin opetuksesta seuraavan yhteenvedon:
142:7.2 (1603.3) Ensiksi Jeesus pyrki tekemään apostoleilleen selväksi, että hän itse eli maan päällä ainutlaatuista elämää lihallisessa hahmossa, ja että heidät, kaksitoista apostolia, oli kutsuttu osallistumaan tähän Ihmisen Pojan lahjoittautumiskokemukseen, ja että heidänkin tuli tällaisten myötävaikuttajain osassaan jakaa monet niistä erityisrajoituksista ja velvollisuuksista, jotka liittyivät lahjoittautumiskokemuksen kokonaisuuteen. Jeesus antoi verhotusti ymmärtää, että Ihmisen Poika oli ainoa maan päällä milloinkaan elänyt persoona, joka kykeni samanaikaisesti näkemään suoraan Jumalan sydämeen ja ihmissielun syvimpiin syvyyksiin.
142:7.3 (1603.4) Jeesus selvitti erittäin yksiselitteisesti, että taivaan valtakunta oli evolutionaarinen kokemus, joka alkaa täältä maan päältä ja etenee toinen toistaan seuraavien elämänasemien kautta Paratiisiin. Illan kuluessa hän totesi selkeäsanaisesti, että hän valtakuntakehityksen jossakin tulevassa vaiheessa vierailisi uudelleen tässä maailmassa ja että hän tekisi sen hengellisessä voimassa ja jumalallisessa kunniassa.
142:7.4 (1603.5) Seuraavaksi hän selitti, että ”valtakuntaidea” ei ollut paras tapa havainnollistaa ihmisen suhdetta Jumalaan; että hän käytti tällaisia kielikuvia vain siksi, että juutalaiset odottivat valtakuntaa, ja siksi, että Johannes oli saarnannut tulevaa valtakuntaa tarkoittavin ilmauksin. Jeesus sanoi: ”Jonkin toisen aikakauden ihmiset ymmärtävät valtakunnan evankeliumin paremmin, kun se esitetään käyttäen sanoja, jotka kertovat perheenjäsenten välisistä suhteista – kun ihminen ymmärtää uskonnon opetukseksi Jumalan isyydestä ja ihmisen veljeydestä; siitä, että ihminen on Jumalan poika.” Sitten Mestari luennoi melko laajasti maisesta perheestä taivaallisen perheen havainnollistuksena ja antoi uuden sanamuodon kummallekin elämän elämisen peruslaille: Ensimmäiselle käskylle, jossa on kysymys perheen pään, isän, rakastamisesta, ja toiselle käskylle, joka koskee lasten keskuudessa vallitsevaa keskinäistä rakkautta; sitä, että rakastaa veljeään niin kuin itseään. Ja sitten hän selvitti, että tällainen veljellisen kiintymyksen ominaisuus tulee vääjäämättä esille epäitsekkäänä ja rakastavana sosiaalisena palveluna.
142:7.5 (1603.6) Sen jälkeen seurasi ikimuistettava keskustelu perhe-elämän peruspiirteistä ja niiden soveltamisesta Jumalan ja ihmisen välillä vallitsevaan suhteeseen. Jeesus totesi oikean perheen perustuvan seuraaviin seitsemään tosiasiaan:
142:7.6 (1604.1) 1. Olemassaolon tosiasia. Luonnossa vallitsevat suhteet ja kuolevaisten keskinäisenä samannäköisyytenä havaittavat ilmiöt kietoutuvat yhteen perheen puitteissa: Lapset perivät tiettyjä vanhempiensa piirteitä. Lapset saavat alkunsa vanhemmistaan; persoonallisuuden olemassaolo riippuu vanhemman suorittamasta toimenpiteestä. Isän ja lapsen välinen suhde kuuluu myötäsyntyisesti kaikkeen luontoon, ja se vallitsee kaikissa elävissä olennoissa.
142:7.7 (1604.2) 2. Turvallisuus ja mielihyvä. Oikeat isät saavat suurta tyydytystä huolehtiessaan lastensa tarpeista. Monet isät eivät tyydy vain huolehtimaan lastensa tarpeista, vaan he järjestävät mielellään heille myös jotakin, joka tuottaa mielihyvää.
142:7.8 (1604.3) 3. Kasvatus ja kouliminen. Viisaat isät suunnittelevat huolellisesti poikiensa ja tyttäriensä kasvatuksen ja riittävän koulutuksen. Jo nuorena heidät valmennetaan myöhemmän elämän suurempiin velvollisuuksiin.
142:7.9 (1604.4) 4. Kuri ja hillintä. Kaukonäköiset isät huolehtivat myös siitä, että heidän nuoret ja kypsymättömät jälkeläisensä saavat osakseen tarpeellista kurinpitoa, ohjausta, oikealle tielle opastamista ja – toisinaan – hillintää.
142:7.10 (1604.5) 5. Toveruus ja lojaalisuus. Lapsiinsa kiintyneellä isällä on läheinen ja rakastava suhde lapsiinsa. Hänen korvansa on aina avoinna heidän pyynnöilleen; hän on aina valmis jakamaan heidän vastoinkäymisensä ja auttamaan heitä vaikeuksien yli. Isä on äärimmäisen kiinnostunut siitä, että hänen jälkeläistensä hyvinvointi aina vain lisääntyy.
142:7.11 (1604.6) 6. Rakkaus ja armo. Sääliväinen isä antaa auliisti anteeksi; isät eivät haudo mielessään kostonhimoisia ajatuksia lapsiaan vastaan. Isät eivät ole tuomarien, vihamiesten eivätkä velkojien kaltaisia. Todelliset perheet rakentuvat suvaitsevuudelle, kärsivällisyydelle ja anteeksiantamukselle.
142:7.12 (1604.7) 7. Tulevaisuuden turvaaminen. Ajalliset isät haluavat jättää pojilleen perinnön. Perhe jatkuu sukupolvesta toiseen. Kuolema vain lopettaa yhden sukupolven ja merkitsee uuden sukupolven alkamista. Kuolema lopettaa yksittäisen elämän, mutta ei välttämättä perhettä.
142:7.13 (1604.8) Tuntikaudet Mestari luennoi näiden perhe-elämän piirteiden soveltamisesta siihen, mitkä ovat ihmisen, maan lapsen, suhteet Jumalaan, Paratiisin-Isään. Ja hänen päätössanansa kuuluivat: ”Tiedän täyteen määräänsä, mitä kokonaisuudessaan on tämä pojan suhde Isään, sillä olen jo saavuttanut kaiken, mikä teidän on poikaudesta ikuisessa tulevaisuudessa saavutettava. Ihmisen Poika on valmis nousemaan Isän oikealle puolelle, joten teillä kaikilla on nyt minussa avoinna entistä leveämpi tie, joka johtaa Jumalan näkemiseen ja, jo ennen kunniakkaan edistymisenne päättymistä, täydellistymiseen yhtä täydellisiksi kuin Isänne taivaassa on täydellinen.”
142:7.14 (1604.9) Kun apostolit kuulivat nämä hätkähdyttävät sanat, he muistivat, mitä Johannes oli Jeesuksen kastehetkellä julistanut, ja tämä kokemus palautui elävänä heidän mieleensä myös siinä yhteydessä, kun he Mestarin kuoleman ja kuolleistaheräämisen jälkeen saarnasivat ja opettivat.
142:7.15 (1604.10) Jeesus on jumalallinen Poika, Poika, johon Universaalinen Isä luottaa täysimääräisesti. Hän oli ollut Isän tykönä ja ymmärtänyt hänet täydellisesti. Hän oli nyt elänyt maisen elämänsä Isän täydeksi tyydytykseksi, ja tämä lihallisessa hahmossa tapahtunut ruumiillistuminen oli antanut hänelle mahdollisuuden ihmisen täydelliseen ymmärtämiseen. Jeesus oli ihmisen täydellistymä; hän oli saavuttanut juuri sellaisen täydellisyyden, jollaisen kaikki aidot uskovat vielä kerran hänessä ja hänen kauttaan saavuttavat. Jeesus toi ihmisen nähtäville täydellisen Jumalan, ja omassa minuudessaan hän esitti Jumalalle maailmojen täydellistyneen pojan.
142:7.16 (1605.1) Vaikka Jeesus luennoi usean tunnin ajan, Tuomas ei ollut vieläkään tyytyväinen, sillä hän sanoi: ”Mutta, Mestari, mielestämme taivaassa oleva Isä ei aina kohtele meitä ystävällisesti ja armeliaasti. Kärsimyksemme ovat täällä maan päällä monesti ankarat, eikä rukouksiimme aina vastata. Miltä kohdin meiltä jää opetuksesi merkitys käsittämättä?”
142:7.17 (1605.2) Jeesus vastasi: ”Tuomas, Tuomas, kauanko sinulta vielä menee, ennen kuin sinulla on kyky kuunnella hengen korvin? Kuinka kauan kestää, ennen kuin näet, että tämä valtakunta on hengellinen valtakunta, ja että myös Isäni on hengellinen olento? Etkö ymmärrä, että opetan teitä taivaan henkiperheeseen kuuluvina hengellisinä lapsina, perheeseen, jonka isähahmo on infiniittinen ja ikuinen henki? Etkö salli minun puhua maisesta perheestä jumalallisten suhteiden havainnollistuksena ilman, että näin kirjaimellisesti sovellat opetuksiani aineellisiin asioihin? Ettekö kykene mielessänne erottamaan valtakunnan hengellisiä realiteetteja tämän aikakauden aineellisista, sosiaalisista, taloudellisista ja poliittisista ongelmista? Kun puhun hengen kieltä, miksi itsepäisesti käännätte sen, mitä tarkoitan, lihallisen olomuodon kielelle vain siksi, että rohkenen havainnollistamisen tarkoituksissa käyttää esimerkkeinä arkipäiväisiä ja konkreettisia suhteita? Lapseni, pyydän hartaasti, ettette enää sovella hengen valtakunnasta esittämääni opetusta sellaisiin surkeisiin asioihin kuin orjuuteen, köyhyyteen, maihin ja mantuihin eikä aineellisiin ongelmiin, joissa on kysymys ihmisten välisestä tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta. Tällaiset ajalliset asiat kuuluvat tämän maailman ihmisten ratkaistaviin, ja vaikka ne tavallaan koskettavatkin kaikkia ihmisiä, teidät on kuitenkin kutsuttu edustamaan minua tässä maailmassa, aivan kuten minä edustan Isääni. Olette hengellisen valtakunnan hengellisiä lähettiläitä, henki-Isän erityisedustajia. Näin pitkälle kun olemme päässeet, pitäisi minun nyt jo voida opettaa teitä niin kuin opetetaan henkivaltakunnan täysi-ikäisiä miehiä. Onko minun iän kaiken puhuteltava teitä ikään kuin olisitte vasta lapsia? Ettekö milloinkaan vartu henkiymmärryksessä? Oli miten oli, rakastan kuitenkin teitä ja kestän teitä aina lihallisessa hahmossa viettämämme kumppanuuden loppuun saakka. Ja vielä senkin jälkeen on henkeni kulkeva edellänne kaikkeen maailmaan.”
142:8.1 (1605.3) Huhtikuun lopulle tultaessa Jeesuksen vastustaminen oli fariseusten ja saddukeusten keskuudessa muuttunut niin suuriääniseksi, että Mestari ja hänen apostolinsa päättivät poistua Jerusalemista joksikin aikaa, ja niin he menivät etelään työskennelläkseen Betlehemissä ja Hebronissa. Koko toukokuu käytettiin henkilökohtaiseen työhön noissa kaupungeissa ja lähikylien asukkaiden keskuudessa. Tällä matkalla ei pidetty yhtään julkista saarnaa, vaan tehtiin pelkästään talosta-taloon-vierailuja. Apostolien opettaessa evankeliumia ja hoivatessa sairaita Jeesus ja Abner viettivät osan tästä ajasta Eengedissä, jossa he vierailivat nasiirisiirtokunnassa. Johannes Kastaja oli lähtenyt matkaan tuolta paikalta, ja Abner oli ollut kyseisen ryhmän päällikkö. Monista nasiiriveljeskunnan jäsenistä tuli Jeesukseen uskovia, mutta valtaosa näistä askeettisista ja eriskummallisista miehistä kieltäytyi hyväksymästä häntä taivaasta lähetetyksi opettajaksi siksi, ettei hän opettanut paastoamista ja muita kieltäymyksen muotoja.
142:8.2 (1605.4) Noilla seuduin asuvat ihmiset eivät tienneet, että Jeesus oli syntynyt Betlehemissä. He olivat aina siinä luulossa, että Mestari oli syntynyt Nasaretissa, kuten luuli valtaosa hänen opetuslapsistaankin, mutta kaksitoista apostolia tiesivät nuo tosiasiat.
142:8.3 (1605.5) Tämä Etelä-Juudeassa vietetty aika oli levollinen ja hedelmällinen työrupeama. Valtakuntaan liitettiin monta uutta sielua. Kiihotus Jeesusta vastaan oli kesäkuun alkupäiviin mennessä laantunut Jerusalemissa sen verran, että Mestari ja apostolit palasivat sinne opettamaan ja lohduttamaan uskovia.
142:8.4 (1606.1) Vaikka Jeesus ja apostolit viettivät koko kesäkuun Jerusalemissa tai sen lähellä, he eivät tänä aikana opettaneet julkisesti. He asuivat enimmäkseen teltoissa, jotka he pystyttivät tuohon aikaan Getsemaneksi kutsuttuun varjoisaan puistoon tai puutarhaan. Tämä puisto sijaitsi Öljymäen länsirinteellä, melko lähellä Kidroninpuroa. Sapattiviikonloput he tavallisesti viettivät Lasaruksen ja tämän sisarten luona Betaniassa. Jeesus astui Jerusalemin muurien sisäpuolelle vain muutaman kerran, mutta suuri joukko kiinnostuneita kyselijöitä tuli Getsemaneen keskustelemaan hänen kanssaan. Eräänä perjantai-iltana Nikodemus ja muuan Joosef Arimatealainen rohkaisivat mielensä ja lähtivät tapaamaan Jeesusta, mutta pelko käännytti heidät takaisin, vaikka he jo seisoivat Mestarin teltan oviaukolla. Eivätkä he tietenkään tajunneet, että Jeesus tiesi heidän puuhistaan kaiken.
142:8.5 (1606.2) Saatuaan tietää, että Jeesus oli palannut Jerusalemiin, juutalaiset vallanpitäjät valmistautuivat pidättämään hänet; mutta todetessaan, ettei hän saarnannut julkisesti, he päättelivät hänen pelästyneen heidän aikaisempaa kiihotustaan ja päättivät häntä sen enempää hätyyttämättä antaa hänen jatkaa opetustaan tuolloisella yksityisluontoisella tavallaan. Ja näin asiat sujuivat omaa hiljaista rataansa kesäkuun viimeisiin päiviin saakka, jolloin muuan Simon, sanhedrinin jäsen, asiasta juutalaisten johtajien edessä ilmoitettuaan kääntyi julkisesti Jeesuksen opetusten kannattajaksi. Välittömästi tämän jälkeen lähti liikkeelle uusi Jeesuksen pidättämistä vaativa kiihotusaalto, joka kasvoi niin voimakkaaksi, että Mestari päätti vetäytyä Samarian ja Dekapoliin kaupunkeihin.
Urantia-kirja
Luku 143
143:0.1 (1607.1) VUODEN 27 jKr. kesäkuun lopulla Jeesus ja kaksitoista apostolia juutalaisten uskonnollisten johtajien kasvavan vastustuksen takia poistuivat Jerusalemista. Sitä ennen he lähettivät telttansa ja vähäiset henkilökohtaiset tavaransa varastoitaviksi Lasaruksen kotiin Betaniassa. He suuntasivat kulkunsa pohjoiseen, kohti Samariaa, ja jäivät pitämään sapattia Beteliin. Siellä he saarnasivat usean päivän ajan Gofnasta ja Efraimista tulleille ihmisille. Joukko Arimatean ja Thamnan asukkaita tuli kutsumaan Jeesusta vierailulle heidän kyliinsä. Mestari ja hänen apostolinsa viettivät yli kaksi viikkoa opettaen tämän seudun juutalaisia ja samarialaisia. Monet näistä tulivat niinkin kaukaa kuin Antipatriksesta saakka kuulemaan valtakunnan hyvää sanomaa.
143:0.2 (1607.2) Etelä-Samarian väki kuunteli mielellään Jeesusta, ja Juudas Iskariotia lukuun ottamatta apostolit onnistuivat pääsemään enimmästä ennakkoluuloisuudestaan samarialaisia kohtaan. Juudakselle näiden samarialaisten rakastaminen oli erittäin vaikeaa. Heinäkuun viimeisellä viikolla Jeesus ja hänen työtoverinsa valmistautuivat menemään uusiin Fasaeliksen ja Arkelaiksen kreikkalaisiin kaupunkeihin Jordanin lähellä.
143:1.1 (1607.3) Elokuun ensimmäisen puoliskon ajan apostoliseurue piti tukikohtanaan kreikkalaisia Arkelaiksen ja Fasaeliksen kaupunkeja, joissa he saivat ensimmäisen kokemuksensa siitä, mitä oli saarnata kutakuinkin yksinomaisesti ei-juutalaisille väenkokouksille: kreikkalaisille, roomalaisille ja syyrialaisille. Näissä kahdessa kreikkalaiskaupungissa asui nimittäin vain muutama juutalainen. Tullessaan kosketuksiin näiden Rooman kansalaisten kanssa apostolit joutuivat kohtaamaan uudenlaisia vaikeuksia julistaessaan tulevan valtakunnan sanomaa, ja heidän eteensä nousi Jeesuksen opetuksiin kohdistuvia uudenlaisia vastaväitteitä. Eräässä monista apostoliensa kanssa käymistään iltakeskusteluista Jeesus kuunteli tarkkaavaisesti näitä valtakunnan evankeliumia vastaan suunnattuja väitteitä, kun kaksitoista apostolia kertailivat, mitä olivat saaneet henkilökohtaisten ponnistelujensa kohteiden taholta kokea.
143:1.2 (1607.4) Muuan Filippuksen esittämä kysymys kuvasti heidän tyypillisimpiä vaikeuksiaan. Filippus sanoi: ”Mestari, nämä kreikkalaiset ja roomalaiset väheksyvät sanomaamme ja sanovat, että sellaiset opetukset sopivat vain surkimuksille ja orjille. He väittävät pakanain uskonnon olevan meidän opetustamme korkeammalla, sillä se innostaa väkevän, lujan ja aggressiivisen luonteenlaadun hankkimiseen. He ovat sitä mieltä, että me tahtoisimme käännyttää kaikki ihmiset voimattomiksi tyypeiksi, jotka alistuvat passiivisesti kaikkeen ja jollaiset hyvin pian pyyhkäistäisiin pois maan päältä. He pitävät sinusta, Mestari, ja myöntävät kernaasti, että opetuksesi on taivaallista ja ihanteellista, mutta he eivät tahdo suhtautua meihin vakavasti. He väittävät, ettei uskontosi ole tätä maailmaa varten; että ihmiset eivät voi elää siten kuin opetat. Mestari, mitä me nyt sitten näille pakanoille sanomme?”
143:1.3 (1607.5) Kuultuaan Tuomaksen, Natanaelin, Simon Selootin ja Matteuksen kertovan samanlaisista valtakunnan evankeliumia vastaan singotuista vastaväitteistä Jeesus sanoi kahdelletoista apostolille:
143:1.4 (1608.1) ”Olen tullut tähän maailmaan täyttääkseni Isäni tahdon ja paljastaakseni koko ihmiskunnalle hänen rakastavan luonteensa. Se, veljeni, se on tehtäväni. Ja nimenomaan sen aion tehdä, vaikka tämän päivän tai jonkin muun sukupolven juutalaiset tai ei-juutalaiset ymmärtäisivätkin opetukseni väärin. Mutta älkää jättäkö vaille huomiota sitä, että jumalalliseenkin rakkauteen kuuluu omat ankarat kurinpitotoimensa. Isän tuntema rakkaus poikaansa kohtaan pakottaa isän monta kertaa hillitsemään ajattelemattoman jälkeläisensä epäviisaita tekoja. Lapsi ei aina käsitä isän harjoittaman hillitsevän kurinpidon viisaita ja rakastavia vaikuttimia. Mutta sanon teille, että Paratiisissa oleva Isäni kyllä hallitsee universumeista koostuvaa universumia rakkautensa pakottavalla voimalla. Rakkaus on suurin kaikista henkirealiteeteista. Totuus on vapauttava revelaatio, mutta rakkaus on verrattomin keskinäissuhde. Ja tekivät kanssaihmisenne tämän päivän maailmaa johtaessaan mitä kömmähdyksiä hyvänsä, teille julistamani evankeliumi on jonakin tulevana aikana vielä hallitseva tätä samaa maailmaa. Ihmisen edistymisen perimmäinen päämäärä on Jumalan isyyden kunnioittava tunnustaminen ja ihmisten veljeyden rakastava toteuttaminen.
143:1.5 (1608.2) ”Mutta kuka teille sanoi, että evankeliumini olisi tarkoitettu vain orjille ja surkimuksille? Muistutatteko te, valitut apostolini, surkimuksia? Näyttikö Johannes surkimukselta? Olenko minä mielestänne pelon orjuuttama? On totta, että tämän sukupolven köyhille ja sorretuille saarnataan evankeliumia. Tämän maailman uskonnot ovat suhtautuneet välinpitämättömästi köyhiin, mutta Isäni ei katso henkilöön. Tämän päivän köyhät ovat sitä paitsi ensimmäiset, jotka ottavat vaarin katumuskehotuksesta ja kehotuksesta tunnustautua Jumalan pojaksi. Valtakunnan evankeliumia on määrä saarnata kaikille ihmisille – juutalaisille ja ei-juutalaisille, kreikkalaisille ja roomalaisille, rikkaille ja köyhille, vapaille ja orjille – ja yhtäläisesti sekä nuorille että vanhoille, sekä miehenpuolille että naisenpuolille.
143:1.6 (1608.3) ”Älkää sen vuoksi, että Isäni on rakkauden Jumala, jonka ilo on saada osoittaa laupeutta, omaksuko sellaista käsitystä, että valtakunnan palveleminen on yksitoikkoisen helppoa. Paratiisiin-nouseminen on koko ajallisuuden verrattomin löytöretki, siinä on kysymys kivikkoisesta ikuisuuden saavuttamisesta. Maan päällä tapahtuva valtakunnan palveleminen vaatii kaiken sen rohkean miehuuden, jonka te työtovereinenne koskaan pystytte esille houkuttelemaan. Monet joukostanne tapetaan siksi, että olette uskollisia tämän valtakunnan evankeliumille. On helppo kuolla fyysisen taistelun etulinjassa, kun taistelutoverienne läsnäolo vahvistaa rohkeuttanne, mutta siihen, että tyynesti ja täysin yksin annatte henkenne kuolevaisen sydämeenne kätkettyä totuutta kohtaan tuntemanne rakkauden puolesta, vaaditaan paljon suurempaa ja syvempää inhimillistä rohkeutta ja uhrautuvuutta.
143:1.7 (1608.4) ”Tänään epäuskoiset saattavat pilkata teitä siitä, että saarnaatte evankeliumia, joka ei hyväksy vastarinnan tekemistä, sekä siitä, että elätte elämäänne väkivallasta kieltäytyen, mutta olette ensimmäiset vapaaehtoiset siinä pitkässä tämän valtakunnan evankeliumiin vilpittömästi uskovien rivistössä, jotka omalla sankarillisella uhrautuvuudellaan näitä opetuksia kohtaan vielä hämmästyttävät koko ihmiskuntaa. Mitkään tämän maailman armeijat eivät ole koskaan osoittaneet suurempaa rohkeutta ja urheutta kuin te ja seuraajanne osoitatte, jotka menette kaikkeen maailmaan julistaen hyvää sanomaa: Jumalan isyyttä ja ihmisten veljeyttä. Lihallinen rohkeus on urheuden alin muoto. Mielen urheus on korkeammantyyppistä ihmisen rohkeutta, mutta korkeinta ja ylintä rohkeutta on vankkumaton lojaalisuus syvällisistä hengellisistä realiteeteista omaksuttuja valaistuneita vakaumuksia kohtaan. Ja tuollaista rohkeutta on Jumalaa tuntevan ihmisen sankaruus. Ja te kaikki olette Jumalaa tuntevia ihmisiä; olettehan toden totta Ihmisen Pojan henkilökohtaisia työtovereita.”
143:1.8 (1608.5) Jeesus sanoi tuossa tilaisuudessa vielä muutakin, mutta edellä esitetty on hänen puheensa johdanto, puheen, joka jatkui vielä pitkään ja jossa hän laajensi ja valaisi esimerkein tätä lausumaansa. Kysymyksessä oli eräs kiihkeimmistä Jeesuksen kahdelletoista apostolille koskaan pitämistä puheista. Mestari puhui apostoleilleen harvoin niin, että siinä näkyi selvänä voimakas tunnelataus, mutta nyt oli käsillä yksi niistä harvoista tapauksista, jolloin hän puhui silminnähtävällä vakavuudella, johon liittyi merkittävä tunnelataus.
143:1.9 (1609.1) Apostolien julkisuudessa pitämien saarnojen ja henkilökohtaisen työn tulokset tulivat näkyviin välittömästi; tuosta samaisesta päivästä lähtien heidän sanomaansa tuli uusi rohkeuden värittämä sävy. Kaksitoista apostolia omaksuivat jatkuvasti lisää uuteen valtakunnan evankeliumiin sisältyvää positiivisen aggressiivisuuden henkeä. Tästä päivästä alkaen he omistivat vähemmän huomiota Mestarinsa monitahoiseen opetukseen sisältyvien negatiivisten hyveiden ja passiivisten kehotusten saarnaamiseen.
143:2.1 (1609.2) Mestari oli inhimillisen itsehillinnän alalla itse täydellisyys. Kun häntä herjattiin, hän ei herjannut; kun hän kärsi, hän ei lausunut uhkauksia piinaajilleen; kun hänen vihamiehensä tuomitsivat hänet, hän yksinkertaisesti vain jättäytyi taivaassa olevan Isänsä oikeamielisen tuomion varaan.
143:2.2 (1609.3) Eräässä iltakokouksessa Andreas kysyi Jeesukselta: ”Mestari, onko meidän määrä harjoittaa itsemme kieltämistä, kuten Johannes meitä opetti, vai pitäisikö meidän pyrkiä itsehillintään, niin kuin sinä opetat? Missä kohdin opetuksesi eroaa Johanneksen opetuksesta?” Jeesus vastasi: ”Johannes tosiaankin opetti teille vanhurskauden tietä isiensä valistuneisuuden ja lakien mukaisesti, ja kysymyksessähän oli itsetutkiskelun ja itsensä kieltämisen uskonto. Mutta minä tulen mukanani uusi sanoma, joka puhuu itsensä unohtamisesta ja itsehillinnästä. Näytän teille sellaisen elintavan, jonka taivaassa oleva Isäni on minulle paljastanut.
143:2.3 (1609.4) ”Totisesti, totisesti, minä sanon teille: joka hallitsee oman minänsä, on suurempi kuin se, joka valloittaa kaupungin. Itsehillintä on ihmisen moraalisen olemuksen mitta ja hänen hengellisen kehityksensä osoitin. Vanhan järjestyksen mukaisesti te paastositte ja rukoilitte; hengestä uudestisyntyneenä uutena luotuna teitä opetetaan uskomaan ja iloitsemaan. Isän valtakunnassa teistä on määrä tulla uusia luotuja; kaikki vanha kuolee pois; katsokaa, minä näytän teille, kuinka kaikkien on määrä tulla uudeksi. Ja keskinäisen rakkautenne avulla teidän on määrä saada maailma vakuuttumaan siitä, että olette päässeet orjuudesta vapauteen, kuolemasta ikuiseen elämään.
143:2.4 (1609.5) ”Vanhaa tietä kulkiessanne koetatte alistua, totella ja mukautua elämisen sääntöihin; uudella tiellä Totuuden Henki ensin muuttaa teidät, ja sillä tavoin te sisimmässänne olevassa sielussanne vahvistutte siitä, että mielenne jatkuvasti uudistuu hengellisesti, ja näin saatte kyvyn täyttää varmasti ja riemullisesti Jumalan armollisen, hyväksyttävän ja täydellisen tahdon. Älkää unohtako, että nimenomaan omakohtainen uskonne Jumalan äärimmäisen suurenmoisiin ja kallisarvoisiin lupauksiin takaa, että pääsette osallisiksi jumalallisesta olemuksesta. Näin teistä siis oman uskonne ja hengen suorittaman muutostyön kautta tulee todellisuudessa Jumalan temppeleitä, ja silloin hänen henkensä asuu tosiasiassa sisimmässänne. Jos siis henki asuu sisimmässänne, ette enää ole lihallisuuden kahleorjia, vaan vapaita ja vapautettuja hengen poikia. Uusi hengen laki antaa teille minän kahleorjuuteen ja itsensä kieltämisen orjuuteen pohjautuvaan pelkoon perustuneen vanhan lain sijalle itsehillinnän tuottaman vapauden.
143:2.5 (1609.6) ”Pahaa tehtyänne olette monet kerrat ajatelleet panna tekosenne paholaisen vaikutuksen tiliin, vaikka todellisuudessa omat luonnonmukaiset mieltymyksenne vain veivät teidät harhaan. Eikö profeetta Jeremia kauan sitten kertonut teille, että ihmissydän on ennen muuta petollinen ja toisinaan jopa toivottoman paha? Kuinka helppo teidän onkaan joutua itsepetoksen uhriksi, ja sen myötä langeta mielettömien pelkojen, moninaisten himojen, orjuuttavien nautintojen, pahansuopaisuuden, kateuden ja jopa kostonhimoisen vihan valtaan!
143:2.6 (1610.1) ”Pelastus saavutetaan hengen uudestisyntymisen eikä hurskastelevien lihallisten tekojen kautta. Vanhurskaudutte uskon kautta ja pääsette veljeskuntaan armon kautta, ei pelon ja lihallisen itsensä kieltämisen kautta, jos kohta ne Isän lapset, jotka ovat syntyneet hengestä, aina ja ikuisesti hallitsevatkin minuutensa ja kaiken, mikä liittyy lihallisiin haluihin. Tietäessänne olevanne uskon avulla pelastetut teillä on todellinen rauha Jumalan kanssa. Ja kaikki, jotka seuraavat tätä taivaallisen rauhan tietä, on määrä pyhittää ikuisen Jumalan iäti edistyvien poikien harjoittamaan ikuiseen palveluun. Tästä lähtien ei se, että puhdistaudutte kaikista mielen ja ruumiin pahuuksista, samalla kun Jumalan rakastamisessa pyritte täydellisyyteen, enää olekaan velvollisuus, vaan mieluumminkin jalo etuoikeutenne.
143:2.7 (1610.2) ”Poikautenne perustuu uskoon, eikä pelko saa teistä mitään otetta. Ilonne syntyy luottamuksesta jumalalliseen sanaan, ja siksi ette eksy epäilemään Isän rakkauden ja armon todellisuutta. Juuri Jumalan hyvyys johdattaa ihmiset aitoon ja teeskentelemättömään katumukseen. Itsehillintänne salaisuus kytkeytyy siihen, että uskotte sisimmässänne olevaan henkeen, ja se toimii aina rakkauden avulla. Edes tätä pelastavaa uskoa ette saa itsestänne; sekin on Jumalan lahja. Ja jos olette tämän elävän uskon lapsia, ette enää ole minuuden kahleorjia vaan paremminkin voittoisia minuutenne herroja, Jumalan vapahdettuja poikia.
143:2.8 (1610.3) ”Siispä, lapseni, jos olette syntyneet hengestä, olette ikiajoiksi vapautuneet sellaisen elämän itse tajuamastanne orjuudesta, joka vaatii itsensä kieltämistä ja varuillaanoloa lihan halujen suhteen, ja teidät tempaistaan hengen riemulliseen valtakuntaan, mistä johtuu, että tuotte päivittäisessä elämässänne spontaanisti esille hengen hedelmiä; ja hengen hedelmät ovat sitä, mikä on olennaisinta korkeimmantyyppisessä nautittavassa ja jalostavassa itsehillinnässä; niistä voi jopa sanoa, että ne ovat korkeinta, mitä kuolevainen voi maan päällä saavuttaa – todellista itsensä hallitsemista.”
143:3.1 (1610.4) Jokseenkin näihin aikoihin apostolien ja heidän lähimpien opetuslapsi-työtovereidensa keskuuteen kehittyi varsin hermostunut ja tunnepohjainen jännitys. He eivät oikeastaan vielä olleet tottuneet elämään ja työskentelemään yhdessä. He kokivat yhä pahempia vaikeuksia sopusointuisten suhteiden ylläpitämisessä Johanneksen opetuslapsiin. Kosketus ei-juutalaisiin ja samarialaisiin oli näille juutalaisille suuri koettelemus. Ja kaiken tämän lisäksi Jeesuksen hetki sitten lausumat sanat olivat lisänneet heidän mielentilansa hämmentyneisyyttä. Andreas oli miltei suunniltaan; hän ei tiennyt, mitä seuraavaksi tehdä, ja niin hän kääntyi ongelmineen ja neuvottomuuksineen Mestarin puoleen. Kuunneltuaan, mitä huolia apostolien päälliköllä oli kerrottavanaan, Jeesus sanoi: ”Andreas, et sinä puhumalla kykene vapauttamaan ihmisiä heidän hämmennyksistään, kun ne käyvät näin mutkikkaiksi ja kun niissä on mukana näin monta väkevästi tuntevaa henkilöä. En voi tehdä, mitä pyydät minua tekemään – en tahdo puuttua näihin henkilökohtaisiin yhteisöelämän vaikeuksiin – mutta haluan liittyä mukaanne, kun pidämme kolmipäiväisen lepo- ja virkistäytymisjakson. Mene veljiesi luo ja ilmoita, että tulette kaikki kanssani Sartabavuorelle, jossa haluan levätä päivän tai kaksi.
143:3.2 (1610.5) ”Mene nyt jokaisen yhdentoista veljesi luokse, keskustele hänen kanssaan yksityisesti ja sano: ’Mestari haluaa, että menemme hänen kanssaan joksikin aikaa jonnekin syrjäiseen paikkaan lepäämään ja rentoutumaan. Koska olemme kaikki viime aikoina kokeneet paljon sellaista, joka on vaivannut henkeämme ja rasittanut mieltämme, ehdotan, ettei lomamme aikana sanallakaan käsitellä koettelemuksiamme eikä huolenaiheitamme. Voinko luottaa siihen, että toimit tämän asian osalta kanssani yhteistyössä?’ Käänny tällä tavoin yksityisesti ja henkilökohtaisesti jokaisen veljesi puoleen.” Ja Andreas teki, kuten Mestari oli häntä neuvonut.
143:3.3 (1611.1) Tämä oli heistä jokaisen kokemusmaailmassa suurenmoinen tapahtuma. He eivät milloinkaan unohtaneet päivää, jolloin he nousivat vuorelle. Koko matkan aikana lausuttiin tuskin sanaakaan heidän huolenaiheistaan. Kun he olivat päässeet vuoren laelle, Jeesus järjesti heidät istumaan ympärilleen ja sanoi: ”Veljeni, teidän kaikkien on opittava, miten arvokasta on lepo ja miten tehokasta rentoutuminen. Teidän pitää ymmärtää, että joidenkin sotkuisten ongelmien paras ratkaisukeino on työntää ne joksikin aikaa syrjään. Kun sitten levon tai hartaudenharjoituksen virkistäminä palaatte ongelman ääreen, kykenette käymään käsiksi vaikeuksiinne pää kirkkaampana ja käsi vakaampana, siitä puhumattakaan, että sydämenne on päättäväisempi. Saatte lisäksi huomata, että monet kerrat ongelmanne on menettänyt kokoaan ja mittasuhteitaan, sillä aikaa kun olitte lepuuttamassa mieltänne ja ruumistanne.”
143:3.4 (1611.2) Seuraavana päivänä Jeesus osoitti kullekin kahdelletoista apostolista yhden keskustelunaiheen. Koko päivä omistettiin heidän uskonnolliseen työhönsä liittymättömien asioiden muistelemiseen ja niistä keskustelemiseen. Hetken ajaksi he järkyttyivät, kun Jeesus jopa jätti – sanallisesti – kiittämättä murtaessaan leivän heidän keskipäivän ateriaansa varten. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun he huomasivat hänen lyövän laimin tällaiset muodollisuudet.
143:3.5 (1611.3) Heidän noustessaan vuorenrinnettä Andreaksen pää oli täynnä ongelmia. Johannes oli sydämessään perin pohjin ymmällään. Jaakob oli sielussaan syvästi huolten painama. Matteusta painoivat kovasti rahahuolet, sillä he olivat oleskelleet ei-juutalaisten keskuudessa. Pietari oli ylikireä ja oli viime ajat ollut tavallistakin kuohahtelevampi. Juudas kärsi taas kerran herkkätuntoisuuden ja itsekkyyden puuskasta. Simon oli erityisen hämmentynyt pyrkiessään sovittamaan yhteen isänmaallisuuttaan ja ihmisten välisen veljeyden edellyttämää rakkautta. Se, mihin suuntaan asiat menivät, teki Filippuksen aina vain neuvottomammaksi. Natanaelin leikkisyys oli vähentynyt, sen jälkeen kun he olivat tulleet kosketuksiin ei-juutalaisten väestöpiirien kanssa; ja Tuomaksella oli ankara masennuskausi pahimmillaan. Vain kaksoset olivat normaaleja, eikä mikään heitä häirinnyt. He olivat kaikki tavattoman neuvottomia siinä, miten he tulisivat rauhanomaisesti toimeen Johanneksen opetuslasten kanssa.
143:3.6 (1611.4) Kun he kolmantena päivänä lähtivät laskeutumaan vuorelta takaisin leiriinsä, heissä oli tapahtunut suuri muutos. He olivat tehneet sen tärkeän havainnon, että monet ihmisen vaikeuksista ovat sellaisia, ettei niitä todellisuudessa olekaan, eli että monet ahdistavat huolenaiheet ovat liiallisen pelon luomuksia ja ylenmääräisten pahojen aavistusten aikaansaannoksia. He olivat oppineet, että useimmat tällaisista hämmentyneisyyksistä on paras hoitaa työntämällä ne sivuun. Lähtemällä muualle he olivat jättäneet tällaiset pulmat ratkeamaan itsestään.
143:3.7 (1611.5) Heidän lomaltapaluunsa aloitti ajanjakson, jolloin suhteet Johanneksen seuraajiin olivat paljon paremmalla tolalla. Useat kahdestatoista apostolista joutuivat suorastaan hilpeyden valtaan, kun he panivat merkille, miten itse kunkin mielentila oli muuttunut, ja kun he huomasivat, miten he olivat elämän rutiinitehtävistä kolmen lomapäivän ajaksi vapauduttuaan päässeet myös hermostuneesta ärtyisyydestään. Aina on olemassa vaara, että ihmisten välisten kontaktien yksitoikkoisuus lisää hankaluuksien määrän moninkertaiseksi ja suurentelee vaikeuksia.
143:3.8 (1611.6) Kummankaan kreikkalaisen kaupungin, Arkelaiksen ja Fasaeliksen, ei-juutalaisista ei monikaan uskonut evankeliumiin, mutta kaksitoista apostolia saivat arvokasta kokemusta tästä ensimmäisestä laajamittaisesta työrupeamastaan yksinomaisesti gentiilien väestöpiirien parissa. Kuukauden keskivaiheilla Jeesus sanoi yhtenä maanantaiaamuna Andreakselle: ”Menemme Samariaan.” Ja he suuntasivat välittömästi kulkunsa Syykarin kaupunkiin Jaakobin kaivon lähellä.
143:4.1 (1612.1) Yli kuudensadan vuoden ajan Juudean ja myöhemmin myös Galilean juutalaiset olivat olleet vihoissa samarialaisten kanssa. Tämä juutalaisten ja samarialaisten välinen kauna sukeutui seuraavalla tavalla: Noin seitsemänsataa vuotta eKr. Assyrian kuningas Sargon oli muuatta kapinaa Keski-Palestiinassa tukahduttaessaan vienyt vankeuteen yli kaksikymmentäviisituhatta juutalaista Israelin kuningaskunnasta maan pohjoisosassa ja tuonut heidän tilalleen lähes saman verran kutilaisten, sefarvilaisten ja hamathilaisten jälkeläisiä. Myöhemmin Assurbanibal lähetti vielä muitakin siirtokuntia asuttamaan Samariaa.
143:4.2 (1612.2) Juutalaisten ja samarialaisten välinen uskonnollinen vihamielisyys oli perua ajoilta, jolloin edelliset palasivat Babylonian-vankeudesta ja samarialaiset koettivat estää Jerusalemin jälleenrakentamisen. Myöhemmin he loukkasivat juutalaisia antaessaan Aleksanterin armeijoille ystävällismielistä apua. Ystävyytensä palkaksi samarialaiset saivat Aleksanterilta luvan rakentaa Gerissimvuorelle temppelin, jossa he palvoivat Jahvea ja heimojumaliaan ja toimittivat uhrimenoja jokseenkin saman temppelipalvelusjärjestyksen mukaisesti, jota noudatettiin Jerusalemissa. He jatkoivat tätä palvontaa vähintäänkin makkabealaisaikaan saakka, jolloin Johannes Hyrkanos hävitti heidän temppelinsä Gerissimvuorelta. Kun apostoli Filippus Jeesuksen kuoleman jälkeen työskenteli samarialaisten parissa, hän piti monet kokoukset tämän muinaisen samarialaisten temppelin sijaintipaikalla.
143:4.3 (1612.3) Juutalaisten ja samarialaisten väliset ristiriita-asetelmat olivat ikivanhoja ja historiallisia. Aleksanterin ajoista lähtien heillä oli ollut keskinäistä kanssakäymistä yhä vähemmän. Kahdellatoista apostolilla ei ollut mitään sitä vastaan, että he saarnasivat Dekapoliin ja Syyrian kreikkalaisissa ja muissa gentiilikaupungeissa, mutta heidän lojaalisuutensa Mestaria kohtaan joutui lujalle koetukselle, kun tämä sanoi: ”Lähtekäämme Samariaan.” Mutta Jeesuksen kanssa viettämänsä runsaan vuoden aikana heissä oli kehittynyt eräänlainen henkilökohtainen lojaalisuus, joka ylitti jopa heidän uskonsa hänen opetuksiinsa ja heidän ennakkoluulonsa samarialaisia kohtaan.
143:5.1 (1612.4) Kun Mestari kaksinetoista apostoleineen saapui Jaakobin kaivolle, Jeesus jäi matkasta uupuneena kaivolle odottamaan, siksi aikaa kun Filippus otti apostolit mukaansa auttamaan ja kantamaan ruokaa ja telttoja Syykarista, sillä heidän aikomuksenaan oli jäädä joksikin aikaa näille seuduille. Pietari ja Sebedeuksen pojat olisivat jääneet Jeesuksen seuraksi, mutta tämä pyysi heitä menemään veljiensä mukaan ja sanoi: ”Älkää pelätkö puolestani; nämä samarialaiset ovat ystävällistä väkeä; meitähän koettavat vahingoittaa vain veljemme, juutalaiset.” Ja kello oli tuona kesäiltana lähes kuusi, kun Jeesus istuutui kaivon vierelle odottamaan apostolien paluuta.
143:5.2 (1612.5) Jaakobin kaivon vesi ei ollut yhtä mineraalipitoista kuin Syykarin kaivojen vesi, siksi se oli juomavetenä varsin arvostettua. Jeesus oli janoinen, mutta käsillä ei ollut mitään välinettä, jolla ammentaa vettä kaivosta. Näin ollen Jeesus, kun muuan syykarilaisnainen tuli paikalle vesiruukkuineen ja ryhtyi nostamaan kaivosta vettä, sanoi hänelle: ”Anna minulle juotavaa.” Tämä samarialaisnainen tiesi Jeesuksen ulkonäöstä ja vaatetuksesta tämän juutalaiseksi, ja Jeesuksen puhetavan perusteella hän arveli tämän olevan Galilean juutalaisia. Naisen nimi oli Nalda, ja hän oli upea ilmestys. Hän hämmästyi suuresti sitä, että juutalaismies tällä tavoin häntä kaivolla puhutteli vettä pyytäen, sillä tuolloin ei pidetty sopivana, että itseään kunnioittava mies puhuttelisi naista julkisesti, ja vielä vähemmän sopivaa oli juutalaisen keskustella samarialaisen kanssa. Nalda kysyi sen vuoksi Jeesukselta: ”Kuinka on mahdollista, että sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaisnaiselta?” Jeesus vastasi: ”Olen tosiaankin pyytänyt sinulta juotavaa, mutta jospa vain kykenisit ymmärtämään, niin pyytäisit minulta vedollisen elävää vettä.” Siihen Nalda sanoi: ”Mutta, herra, eihän sinulla ole mitään, millä vettä kaivosta vetäisit, ja kaivo on syvä; mistä siis otat tämän elävän veden? Oletko sinä suurempi kuin isämme Jaakob, joka antoi meille tämän kaivon ja joka joi siitä itse samoin kuin joivat hänen poikansa ja karjansa?”
143:5.3 (1613.1) Jeesus vastasi: ”Jokainen, joka juo tätä vettä on taas janoava, mutta joka juo elävän hengen vettä, ei ikinä janoa. Ja tästä elävästä vedestä tulee hänessä virvoittava lähde, joka kumpuaa hamaan ikuiseen elämään.” Nalda sanoi siihen: ”Anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano ja ettei minun tarvitsisi tulla näin kauas vettä nostamaan. Sitä paitsi samarialaisnaiselle olisi ilo, saisi hän näin ylistettävältä juutalaiselta mitä hyvänsä.”
143:5.4 (1613.2) Nalda ei tiennyt, miten suhtautua siihen, että Jeesus oli halukas keskustelemaan hänen kanssaan. Hän näki Mestarin kasvoilla teeskentelemättömän ja pyhän miehen ilmeen, mutta hän erehtyi pitämään ystävällisyyttä arkipäiväisenä tuttavallisuutena, ja hän erehtyi tulkitsemaan Jeesuksen käyttämän kielikuvan jonkinlaiseksi lähentelyksi. Ja koska hän oli nainen, jonka moraalikäsitykset olivat löyhät, hän oli valmis avoimeen hakkailuun, kun Jeesus häntä suoraan silmiin katsoen sanoi käskevällä äänellä: ”Nainen, mene hakemaan aviomiehesi ja tuo hänet tänne.” Tämä käsky sai Naldan järkiinsä. Hän ymmärsi arvioineensa väärin Mestarin ystävällisyyden; hän tajusi tulkinneensa väärin hänen puhetapansa. Hän säikähti; hän alkoi käsittää, että hän seisoi epätavallisen persoonan edessä, ja sopivaa vastausta mielessään etsien hän sanoi suuresti hämmentyneenä: ”Mutta, herra, en voi kutsua aviomiestäni, sillä minulla ei ole mitään aviomiestä.” Silloin Jeesus sanoi: ”Totta puhuit, sillä vaikka sinulla kerran ehkä olikin aviomies, ei se, jonka kanssa sinä nyt asut, ole aviomiehesi. Olisi parempi, jos lakkaisit leikittelemästä sanoillani ja etsisit sitä elävää vettä, jota olen sinulle tänä päivänä tarjonnut.”
143:5.5 (1613.3) Nalda oli nyt selvinnyt hämmennyksestään, ja hänen parempi minänsä oli herännyt. Hän ei ollut moraaliton nainen pelkästään vain siksi, että hän olisi niin halunnut. Hänen aviomiehensä oli säälimättä ja oikeudettomasti heittänyt hänet syrjään, ja äärimmäisessä ahdingossaan hän oli suostunut elämään yhdessä erään kreikkalaisen kanssa tämän vaimona, mutta ilman vihkimistä. Nalda häpesi nyt kovasti, että oli niin ajattelemattomasti puhunut Jeesukselle, ja suuresti katuvaisena hän puhutteli Mestaria sanoen: ”Herrani, kadun tapaa, jolla puhuin sinulle, sillä huomaan, että olet pyhä mies tai ehkäpä profeetta.” Ja hän oli jo pyytämäisillään suoraa ja henkilökohtaista apua Mestarilta, kun hän teki, mitä niin monet sitä ennen ja sen jälkeen ovat tehneet – väisti kysymyksen henkilökohtaisesta pelastuksesta sillä, että kääntyikin keskustelemaan teologiasta ja filosofiasta. Nopeasti hän käänsi keskustelun kohteen omista tarpeistaan teologiseen kiistakysymykseen. Gerissimvuorta osoittaen hän jatkoi puhettaan: ”Isämme palvoivat tällä vuorella, ja sinä sanoisit silti, että Jerusalemissa on se paikka, jossa ihmisten tulisi palvoa; kumpi siis on oikea paikka palvoa Jumalaa?”
143:5.6 (1613.4) Jeesus tajusi naisen sielun koettavan välttää suoraa ja tutkivaa yhteyttä Tekijäänsä, mutta hän näki myös, että tämän sielussa oli halu saada tietää parempi elämäntapa. Naldan sydämessä oli sittenkin aito elävän veden jano; siksi Jeesus menetteli hänen suhteensa kärsivällisesti ja sanoi: ”Nainen, salli minun sanoa sinulle, että kohta tulee päivä, jolloin te ette sen paremmin tällä vuorella kuin Jerusalemissakaan palvo Isää. Nyt palvotte kuitenkin sellaista, mitä ette tunne: monien pakanajumalien ja muukalaisfilosofioiden uskonnon sekoitusta. Juutalaiset sentään tietävät, ketä he palvovat; he ovat poistaneet kaiken sekaannuksen keskittämällä palvontansa yhteen Jumalaan, Jahveen. Mutta sinun tulisi uskoa minua, kun sanon, että se hetki tulee kohta – ja se on jo –, jolloin kaikki vilpittömät palvojat palvovat Isää hengessä ja totuudessa, sillä juuri sellaisia palvojia Isä etsii. Jumala on henki, ja niiden, jotka häntä palvovat, on palvottava häntä hengessä ja totuudessa. Sinä et pelastu sillä, että tiedät, miten tai missä muiden pitäisi palvoa, vaan sillä, että päästät omaan sydämeesi tämän elävän veden, jota minä sinulle tälläkin hetkellä tarjoan.”
143:5.7 (1614.1) Mutta Nalda halusi kerran vielä koettaa välttää keskustelun piinallisesta aiheesta, jossa oli kysymys hänen henkilökohtaisesta elämästään maan päällä ja hänen sielunsa asemasta Jumalan edessä. Vielä kerran hän turvautui yleisuskonnollisiin kysymyksiin ja sanoi: ”Tiedänhän minä, herra, että Johannes on saarnannut Käännyttäjän tulemisesta, hänen, jota sitten kutsutaan Vapahtajaksi, ja että sitten, kun hän tulee, hän selittää meille kaiken” – ja Naldan keskeyttäen Jeesus sanoi hätkähdyttävällä vakuuttavuudella: ”Minä, joka sinulle puhun, olen hän.”
143:5.8 (1614.2) Tämä oli Jeesuksen ensimmäinen maan päällä tekemä suora, positiivinen ja peittelemätön julistus jumalallisesta olemuksestaan ja poikaudestaan; ja se tehtiin naiselle, samarialaiselle naiselle, ja naiselle, jonka maine ihmisten silmissä oli tähän hetkeen saakka ollut kyseenalainen, mutta naiselle, josta jumalallinen silmä näki, että häntä vastaan oli tehty enemmän syntiä kuin hän oli omasta halustaan syntiä tehnyt, ja joka nyt oli pelastusta janoava ihmissielu ja joka janosi sitä vilpittömästi ja täydestä sydämestään, eikä siihen muuta tarvittu.
143:5.9 (1614.3) Kun Nalda oli tuomaisillaan julki todellisen ja henkilökohtaisen kaipuunsa jotakin parempaa kohtaan ja jalompaa elämäntapaa kohtaan, juuri kun hän oli valmis pukemaan sanoiksi sydämensä todellisen kaipauksen, kaksitoista apostolia palasivat Syykarista, ja kun he astuivat tälle näyttämölle, jolla Jeesus keskusteli näin intiimisti tämän naisen kanssa – samarialaisnaisen kanssa, ja vielä yksin – he olivat enemmän kuin ällistyneitä. He laskivat tuomisensa pikaisesti maahan ja vetäytyivät syrjemmälle, eikä kukaan rohjennut moittia Jeesusta, kun hän sanoi Naldalle: ”Nainen, mene tietäsi; Jumala on antanut sinulle anteeksi. Vastedes elät uutta elämää. Olet saanut elävän veden, ja sielussasi on pulppuava uusi riemu ja sinusta on tuleva Kaikkein Korkeimman tytär.” Ja vaistotessaan apostolien paheksunnan nainen jätti vesiruukkunsa ja riensi kaupunkiin.
143:5.10 (1614.4) Kaupunkiin tullessaan hän ilmoitti jokaiselle, jonka kohtasi: ”Mene Jaakobin kaivolle ja mene joutuin, sillä tapaat siellä miehen, joka kertoi minulle kaiken, mitä olen ikinä tehnyt. Voisiko tämä olla se Käännyttäjä?” Ja ennen kuin aurinko ehti mailleen, Jaakobin kaivolle oli kerääntynyt suuri väkijoukko kuuntelemaan Jeesusta. Ja Mestari puhui heille lisää elämän vedestä, ihmisen sisimmässä olevasta henkilahjasta.
143:5.11 (1614.5) Se, että Jeesus halusi keskustella naisten kanssa, kyseenalaisen maineen omaavien ja jopa moraalittomien naisten kanssa, oli apostoleille ainainen järkytyksen aihe. Jeesus törmäsi suuriin vaikeuksiin opettaessaan apostoleille, että naisilla, jopa niin kutsutuilla moraalittomilla naisilla, on sielu, joka voi valita Jumalan Isäkseen, niin että heistä sillä tavoin tulee Jumalan tyttäriä ja iankaikkisen elämän ehdokkaita. Vielä yhdeksäntoista vuosisataa myöhemmin monet osoittavat samaa haluttomuutta Mestarin opetusten käsittämiseen. Yksinpä kristinuskokin on itsepäisesti rakentunut Kristuksen kuoleman tosiasian ympärille sen sijaan, että se olisi rakennettu hänen elämänsä totuuden ympärille. Maailman tulisi tuntea suurempaa mielenkiintoa hänen onnellista ja Jumalaa tunnetuksi tekevää elämäänsä kuin hänen traagista ja surullista kuolemaansa kohtaan.
143:5.12 (1614.6) Nalda kertoi seuraavana päivänä apostoli Johannekselle koko tämän tarinan, mutta Johannes ei sitä koskaan muille opetuslapsille kokonaisuudessaan paljastanut, eikä Jeesuskaan mennyt yksityiskohtiin saakka kertoessaan siitä kahdelletoista apostolille.
143:5.13 (1615.1) Nalda sanoi Johannekselle Jeesuksen kertoneen hänelle ”kaiken, mitä minä ikinä olen tehnyt.” Monet kerrat Johannes halusi kysyä Jeesukselta tästä Naldan kanssa käydystä keskustelusta, mutta hän ei sitä koskaan tehnyt. Jeesus kertoi Naldalle vain yhden tätä koskeneen asian, mutta katse, jolla Jeesus katsoi Naldaa silmiin, ja tapa, jolla Jeesus häntä kohteli, toivat yhdessä hetkessä ja niin vaikuttavasti koko hänen kirjavan elämänsä ikään kuin panoraamana hänen sielunsa silmien eteen, että hän yhdisti koko tämän itse paljastamansa menneen elämänsä Mestarin katseeseen ja sanomaan. Jeesus ei koskaan sanonut, että Naldalla oli ollut viisi miestä. Tämä oli elänyt neljän eri miehen kanssa, sen jälkeen kun hänen aviomiehensä oli hylännyt hänet, ja tämä seikka yhdessä koko hänen menneisyytensä kanssa tuli tuona hetkenä, jolloin hän käsitti Jeesuksen olevan Jumalan mies, niin elävänä hänen mieleensä, että hän myöhemmin väitti Johannekselle Jeesuksen tosiaankin kertoneen hänelle kaiken, mikä liittyi häneen.
143:6.1 (1615.2) Iltana, jolloin Nalda sai kansanjoukot lähtemään Syykarista tapaamaan Jeesusta, kaksitoista apostolia olivat juuri saapuneet tuoden mukanaan ruokaa, ja he pyysivät Jeesusta syömään kanssaan sen sijaan, että hän puhuisi väkijoukolle, olivathan he olleet koko päivän ruoatta ja nyt jo nälkäisiä. Mutta Jeesus tiesi, että kohta olisi pimeä, ja sen vuoksi hän pysyi sinnikkäästi päätöksessään puhua kansalle, ennen kuin lähettäisi sen pois. Kun Andreas koetti taivuttaa häntä syömään palasen, ennen kuin hän puhuisi väkijoukolle, Jeesus sanoi: ”Minulla on ruokaa syödäkseni, ruokaa, josta ette tiedä.” Tämän kuullessaan apostolit puhuivat keskenään: ”Onko joku tuonut hänelle jotakin syötävää? Lieneekö se nainen antanut hänelle ruokaa siinä kuin juotavaakin?” Kuullessaan heidän keskustelevan keskenään Jeesus, ennen kuin hän puhui kansalle, astui sivummalle ja sanoi kahdelletoista apostolille: ”Minun ruokaani on, että täytän Hänen tahtonsa, joka minut lähetti, ja että vien päätökseen tehtävän, jonka Hän antoi. Teidän ei pitäisi enää sanoa, että elonleikkuuseen on vielä niin ja niin pitkä aika. Katsokaa näitä ihmisiä, jotka tulevat yhdestä Samarian kaupungista meitä kuulemaan; sanon teille, että pellot ovat jo elonkorjuuta varten tuleentuneet. Joka korjaa sadon, saa palkkansa ja kerää nämä hedelmät ikuiseen elämään; niinpä kylväjät ja elonkorjaajat riemuitsevat yhdessä. Sillä tässä kohdin pitää paikkansa sanonta: ’Toinen kylvää ja toinen korjaa sadon.’ Olen nyt lähettämässä teitä korjaamaan satoa, jonka hyväksi ette ole uurastaneet; mutta muut ovat uurastaneet, ja te tulette kohta jakamaan heidän vaivansa.” Näillä sanoilla hän tarkoitti Johannes Kastajan saarnaajantyötä.
143:6.2 (1615.3) Jeesus ja apostolit menivät Syykariin ja saarnasivat kaksi päivää, ennen kuin pystyttivät leirinsä Gerissimvuorelle. Ja monet Syykarin asukkaista uskoivat evankeliumin ja pyysivät tulla kastetuiksi, mutta Jeesuksen apostolit eivät vielä kastaneet.
143:6.3 (1615.4) Ensimmäisenä Gerissimvuoren leirissä vietettynä iltana apostolit odottivat Jeesuksen nuhtelevan heitä siitä, miten he olivat suhtautuneet naiseen Jaakobin kaivolla, mutta tähän asiaan hän ei sanallakaan puuttunut. Sen sijaan hän piti heille ikimuistettavan puheen aiheesta ”Realiteetit, jotka ovat Jumalan valtakunnassa keskeisiä”. Minkä hyvänsä uskonnon kohdalla käy helposti niin, että arvojen annetaan käydä suhteettomiksi ja että faktojen sallitaan omassa teologiassa ottaa totuuden paikka. Ristin tosiasiasta tuli sittemmin syntyneen kristinuskon keskipiste; mutta se ei ole keskeinen totuus uskonnossa, joka on johdettavissa Jeesus Nasaretilaisen elämästä ja opetuksista.
143:6.4 (1615.5) Jeesuksen Gerissimvuorella antaman opetuksen teemana oli se, että hän haluaa kaikkien ihmisten näkevän Jumalan Isä-ystävänä aivan kuten hän (Jeesus) on veli-ystävä. Kerran toisensa jälkeen hän tähdensi heille, että rakkaus on maailmassa – universumissa – suurenmoisin keskinäissuhde, aivan kuten totuus on suurin sanallisesti julki tuotu havainto näistä jumalallisista suhteista.
143:6.5 (1616.1) Jeesus toi itsensä näin täysimääräisesti julki samarialaisille siksi, että hän saattoi turvallisesti niin tehdä, ja koska hän tiesi, ettei hän enää kävisi Samarian sydänmailla siellä valtakunnan evankeliumia saarnatakseen.
143:6.6 (1616.2) Jeesus ja kaksitoista apostolia pitivät leiriään Gerissimvuorella elokuun loppuun sakka. He saarnasivat päivisin kaupungeissa samarialaisille valtakunnan hyvää sanomaa – Jumalan isyyttä – ja viettivät illat leirissä. Jeesuksen ja kahdentoista apostolin näissä Samarian kaupungeissa tekemä työ tuotti valtakunnalle monta sielua, ja siitä oli suurta hyötyä sikäli, että se valmisti tietä Filippuksen näillä seuduin Jeesuksen kuoleman ja kuolleistaheräämisen jälkeen suorittamalle suurenmoiselle työlle, sitten kun apostolit olivat Jerusalemissa alkaneen uskovien katkeran vainon seurauksena hajaantuneet maan ääriin.
143:7.1 (1616.3) Gerissimvuorella pidetyissä iltakokouksissa Jeesus opetti monia suuria totuuksia, ja aivan erityisesti hän pani painoa seuraaville seikoille:
143:7.2 (1616.4) Oikea uskonto on sitä, mitä yksittäinen sielu tekee itsetajuisissa suhteissaan Luojaan; organisoitu uskonto on ihmisen yritys sosiaalistaa yksittäisten uskonnonharjoittajain palvonta.
143:7.3 (1616.5) Palvonnan – hengelliseen kohdistuvan pohdiskelun – on vuoroteltava palvelemisen, aineelliseen todellisuuteen ylläpidetyn kosketuksen, kanssa. Työnteon tulisi vuorotella leikin kanssa; huumorin tulisi tasapainottaa uskontoa. Syvällistä filosofiaa tulisi keventää poljentoisella runoudella. Elämisen rasittavuutta – persoonallisuuteen kohdistuvaa ajallista jännitettä – tulisi helpottaa palvonnan tarjoamalla levollisuudella. Epävarmuudentunteita, jotka johtuvat pelosta, että persoonallisuus olisi universumissa kokonaan vailla yhteyksiä, tulisi torjua uskossa tapahtuvalla Isän pohdiskelulla ja Korkeimman oivaltamisen yrittämisellä.
143:7.4 (1616.6) Rukoilemisen tarkoituksena on tehdä ihmisestä vähemmän ajatteleva, mutta enemmän oivaltava; sen tarkoituksena ei ole lisätä tietoa, vaan pikemminkin laajentaa ymmärrystä.
143:7.5 (1616.7) Palvonnan on tarkoitus antaa aavistus edessä olevasta paremmasta elämästä ja sen jälkeen heijastaa nämä uudet hengelliset merkittävyydet takaisin elämään, jota nyt eletään. Rukoilu on hengellisesti ylläpitävää, mutta palvonta on jumalallisesti luovaa.
143:7.6 (1616.8) Palvonta tarkoittaa sellaista menetelmää, että katsotaan Yhteen, jotta saadaan innoitusta palvella monia. Palvonta on se mittapuu, joka mittaa, missä määrin sielu on irrottautunut aineellisesta universumista, sekä sen, missä määrin se on samalla ja peruuttamattomasti kiinnittynyt koko luomistuloksen hengellisiin realiteetteihin.
143:7.7 (1616.9) Rukoilu on itsensä muistuttamista – ylevää ajattelua; palvonta on itsensä unohtamista – superajattelua. Palvonta on pinnistelemätöntä tarkkaavaisuutta, aitoa ja ihanteellista sielun lepoa, eräänlaista levollista hengellistä harjoitusta.
143:7.8 (1616.10) Palvonta on akti, jossa osa samastuu Kokonaisuuteen; finiittinen Infiniittiseen; poika Isään ja ajallisuus – tahtiin asettumalla – ikuisuuteen. Palvonta on akti, jossa poika on henkilökohtaisesti yhteydessä jumalalliseen Isään; akti, jossa ihmisen sielu-henki omaksuu virkistäviä, luovia, veljellisiä ja romanttisia asenteita.
143:7.9 (1616.11) Vaikka apostolit ymmärsivät hänen leirissä esittämistään opetuksista vain muutaman, toiset maailmat kuitenkin ymmärsivät, ja toiset maan päällä elävät sukupolvet tulevat vielä ymmärtämään.
Urantia-kirja
Luku 144
144:0.1 (1617.1) SYYSKUU ja lokakuu vietettiin omissa oloissa syrjäisellä leirillä Gilboavuoren rinteillä. Syyskuun Jeesus vietti täällä yksin apostolien kanssa. Hän opetti apostoleja ja jakoi heille tietoa valtakunnan totuuksista.
144:0.2 (1617.2) Oli lukuisia syitä siihen, miksi Jeesus ja hänen apostolinsa pysyttelivät tuolloin Samarian ja Dekapoliin rajamailla, poissa julkisuudesta. Jerusalemin uskonnolliset johtajat olivat sangen vihamielisiä; Herodes Antipas piti Johannesta yhä vankilassa uskaltamatta häntä sen paremmin vapauttaa kuin teloituttaakaan, sillä hän epäili edelleenkin, että Johanneksen ja Jeesuksen välillä oli jokin yhteys. Näissä olosuhteissa olisi ollut epäviisasta kaavailla kovin näkyvää toimintaa sen enempää Juudeassa kuin Galileassakaan. Oli vielä kolmaskin syy: Johanneksen opetuslasten johtajien ja Jeesuksen apostolien välille oli vähä vähältä kehittynyt jännitystila, joka paheni, sitä mukaa kun uskovien määrä kasvoi.
144:0.3 (1617.3) Jeesus tiesi, että opettamisesta ja saarnaamisesta koostuva esivaiheisen toiminnan aika olisi kohta ohitse, että seuraavassa vaiheessa olisikin jo kysymys hänen maan päällä viettämänsä elämän täysimääräisen ja lopullisen voimainponnistuksen alkamisesta, ja hän toivoi voivansa aloittaa tämän hankkeen siten, ettei se olisi Johannes Kastajan kannalta millään tavoin koettelevaa tai kiusallista. Jeesus oli sen vuoksi päättänyt viettää jonkin aikaa poissa julkisuudesta ja harjaannuttaa apostoleitaan ja sen jälkeen tehdä jonkin verran huomaamatonta työtä Dekapoliin kaupungeissa, kunnes Johannes joko teloitettaisiin tai vapautettaisiin, missä tapauksessa hän liittyisi heidän seuraansa ja työskentelisi yhdessä heidän kanssaan.
144:1.1 (1617.4) Ajan kuluessa kaksitoista apostolia kiintyivät yhä syvemmin Jeesukseen ja sitoutuivat yhä lujemmin valtakunnan työhön. Heidän omistautumisensa oli enimmältään henkilöön kohdistuvaa lojaalisuutta. He eivät käsittäneet hänen monipuolista opetustaan, he eivät kokonaan käsittäneet Jeesuksen olemusta eivätkä hänen maan päällä suorittamansa lahjoittautumisen merkitystä.
144:1.2 (1617.5) Jeesus selvitti apostoleilleen, että oli kolme syytä siihen, miksi nämä olivat poissa julkisuudesta:
144:1.3 (1617.6) 1. Jotta heidän ymmärryksensä valtakunnan evankeliumista ja heidän uskonsa siihen vahvistuisivat.
144:1.4 (1617.7) 2. Jotta heidän toimintaansa kohtaan sekä Juudeassa että Galileassa esiintyvä vastustus asettuisi.
144:1.5 (1617.8) 3. Odotettiin Johannes Kastajan kohtalon ratkeamista.
144:1.6 (1617.9) Aikana, jolloin he oleskelivat Gilboalla, Jeesus kertoi kahdelletoista apostolille monia asioita elämänsä alkuvaiheista ja kokemuksistaan Hermonvuorella. Hän paljasti myös jotakin siitä, mitä tapahtui kukkuloilla hänen kastetilaisuuttaan välittömästi seuranneina neljänäkymmenenä päivänä. Ja hän antoi heille selväsanaisen velvoitteen olla kertomatta näistä kokemuksista kenellekään, ennen kuin hän oli palannut Isän tykö.
144:1.7 (1618.1) Näiden syyskuun viikkojen ajan he lepäilivät, seurustelivat ja kertoilivat, mitä olivat kokeneet, sen jälkeen kun Jeesus oli ensi kerran kutsunut heidät palvelukseen, ja he yrittivät tosissaan koordinoida, mitä Mestari oli heille siihen mennessä opettanut. Jossain määrin he kaikki aavistivat, että tämä olisi heidän viimeinen tilaisuutensa vähänkään pitempään lepoon. He tajusivat, että heidän seuraava hankkeensa joko Juudeassa tai Galileassa merkitsisi tulevan valtakunnan lopullisen julistamisen alkua, mutta heillä ei juurikaan ollut mitään vakiintunutta käsitystä siitä, millainen tämä valtakunta olisi, sitten kun se tulisi. Johannes ja Andreas ajattelivat, että valtakunta oli jo tullut; Pietari ja Jaakob uskoivat, että se oli vasta tulossa; Natanael ja Tuomas tunnustivat rehellisesti, että he olivat ymmällään; Matteus, Filippus ja Simon Selootti olivat epävarmoja ja hämmentyneitä; kaksoset olivat autuaan tietämättömiä koko kiistasta, ja Juudas oli vaiti ottamatta kantaa puoleen taikka toiseen.
144:1.8 (1618.2) Jeesus vietti suuren osan käsillä olevasta ajasta omissa oloissaan vuorella leirin lähistöllä. Silloin tällöin hän otti mukaansa Pietarin, Jaakobin tai Johanneksen, mutta useimmiten hänen seurassaan ei ollut ketään hänen mennessään rukoilemaan tai pitämään yhteyttä Isäänsä. Jeesuksen kasteen ja hänen Perean kukkuloilla viettämiensä neljänkymmenen päivän jälkeen on tuskin oikein puhua näistä hetkistä, jolloin hän oli yhteydessä Isäänsä, kutsumalla niitä rukoilemiseksi, tosiasioiden mukaista ei myöskään ole sanoa Jeesuksesta, että hän olisi palvonut, mutta on täysin oikein puhua näistä hetkistä sanomalla niitä henkilökohtaiseksi yhteydenpidoksi, jota Jeesus piti Isäänsä.
144:1.9 (1618.3) Koko syyskuun ajan keskustelujen keskeisenä teemana oli rukoileminen ja palvominen. Kun he olivat muutaman päivän ajan keskustelleet palvonnasta, Jeesus piti lopuksi ikimuistettavan luentonsa rukoilemisesta vastaten näin Tuomaksen pyyntöön: ”Mestari opeta meitä rukoilemaan.”
144:1.10 (1618.4) Johannes oli opettanut opetuslapsilleen erään rukouksen – rukouksen pelastuksen puolesta tulevassa valtakunnassa. Vaikkei Jeesus koskaan kieltänyt seuraajiaan käyttämästä Johanneksen rukouskaavaa, apostolit tajusivat silti hyvin varhaisessa vaiheessa, ettei heidän Mestarinsa täysin hyväksynyt sellaista tapaa, että luettiin kaavamaisia ja muodollisia rukouksia. Uskovat kuitenkin vaativat jatkuvasti, että heitä opetettaisiin rukoilemaan. Kaksitoista apostolia kaipasivat tietoa siitä, minkä rukouskaavan Jeesus hyväksyisi. Ja etupäässä juuri siksi, että tavalliset ihmiset tarvitsivat jonkin yksinkertaisen rukouksen, Jeesus suostui Tuomaksen pyyntöön vastatessaan tällä kertaa opettamaan heille ehdotuksenkaltaisen rukouskaavan. Jeesus piti tämän oppitunnin yhtenä iltapäivänä heidän Gilboavuorella viettämänsä ajan kolmannella viikolla.
144:2.1 (1618.5) ”Johannes tosiaankin opetti teille yksinkertaisen rukouskaavan: ’Oi Isä, puhdista meidät synnistä, näytä meille kunniasi, tuo julki rakkautesi ja anna henkesi pyhittää sydämemme iankaikkisesti, aamen!’ Hän opetti tämän rukouksen, jotta teillä olisi jotakin, mitä opettaa kansanjoukoille. Hänen tarkoituksensa ei ollut, että teidän pitäisi käyttää tällaista kaavamaista ja muodollista pyyntöä tuodessanne julki, mitä sielunne rukouksessa esittää.
144:2.2 (1618.6) ”Rukous on täysin henkilökohtainen ja spontaani ilmaus siitä, miten sielu asennoituu henkeä kohtaan; rukouksen tulisi olla yhteydenpitoa, jossa poikaus tulee esille ja yhteenkuuluvuus tulee ilmi. Kun rukous on hengen sanelema, se johtaa yhteistoiminnalliseen hengelliseen edistymiseen. Ihanteellinen rukous on eräs hengellisen yhteydenpidon muoto, joka johtaa älyperäiseen palvontaan. Oikeassa rukoilussa kuvastuu vilpitön halu kurottautua taivasta kohti ihanteittenne saavuttamiseksi.
144:2.3 (1619.1) ”Rukous on sielun henkäys, ja sen tulisi johtaa teidät olemaan peräänantamattomia yrityksessänne päästä selville siitä, mikä on Isän tahto. Jos jollakulla teistä on naapuri, ja menet hänen luokseen keskellä yötä ja sanot: ’Ystävä, lainaa minulle kolme leipää, sillä muuan ystäväni on matkallaan tullut luokseni, eikä minulla ole mitään, millä häntä kestitsisin’; ja jos naapurisi vastaa: ’Älä kiusaa minua, sillä ovi on jo teljetty, ja lapset ja minä olemme vuoteessa; siksi en voi nousta sinulle leipää antamaan’, niin sinä olet itsepintainen ja selität, että ystäväsi on nälissään, eikä sinulla ole tarjota hänelle ruokaa. Minäpä sanon sinulle, että vaikkei naapurisi nousekaan vuoteestaan antamaan sinulle leipää sen vuoksi, että hän on ystäväsi, hän kuitenkin nousee siksi, että olet hellittämätön, ja hän antaa sinulle niin monta leipää kuin tarvitset. Jos siis itsepintaisuus tuottaa ystävänpalveluksia, kun on kysymys vain kuolevaisesta ihmisestä, kuinka paljon enemmän saattekaan hengessänne osoittamallanne itsepintaisuudella itsellenne elämän leipää taivaassa olevan Isän anteliaista käsistä. Sanon teille sanomasta päästyäni: Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokaiselle anovalle annetaan, etsijä löytää, ja kolkuttavalle avataan pelastuksen ovi.
144:2.4 (1619.2) ”Kuka teistä on isä, joka jos hänen poikansa esittää ymmärtämättömyydestä johtuvan pyynnön, epäröisi mieluumminkin antaa sen mukaan, mikä on vanhemman mielestä viisasta, kuin noudattaa sitä, mikä oli pojan erheellinen pyyntö? Jos lapsi tarvitsee leivän, annatko hänelle kiven vain siksi, että hän epäviisaasti pyytää sellaista? Jos poikasi tarvitsee kalan, annatko hänelle vesikäärmeen vain siksi, että sellainen sattuu vedestä kalojen mukana nousemaan ja lapsi typeryyksissään pyytää käärmettä? Jos siis te, jotka olette kuolevaisia ja finiittisiä, osaatte vastata rukoukseen ja antaa hyviä ja sopivia antimia lapsillenne, kuinka paljon enemmän onkaan teidän taivaallinen Isänne antava henkeä ja monia muita siunauksia niille, jotka häneltä pyytävät? Ihmisten tulisi aina rukoilla eikä lannistua.
144:2.5 (1619.3) ”Sallinette, että kerron teille tarinan eräästä tuomarista, joka eli pahantapaisessa kaupungissa. Tämä tuomari ei pelännyt Jumalaa eikä kunnioittanut ihmistä. Sattui niin, että tuossa kaupungissa oli muuan hädänalainen leski, joka kerran toisensa jälkeen tuli tämän epäoikeudenmukaisen tuomarin luo ja sanoi: ’Suojele minua vihamieheltäni.’ Vähään aikaan tuomari ei kallistanut korvaansa naisen pyynnölle, mutta ennen pitkää hän sanoi itselleen: ’Vaikken pelkääkään Jumalaa enkä pidä ihmistä arvossa, niin koskei tämä leski lakkaa vaivaamasta minua, asetun kuitenkin puolustamaan häntä, jottei hän jatkuvilla käynneillään kuluttaisi minua loppuun.’ Kerron teille näitä tarinoita rohkaistakseni teitä jatkamaan itsepintaisesti rukouksianne, en suinkaan antaakseni teidän ymmärtää, että pyyntönne muuttavat oikeudenmukaisen ja vanhurskaan Isän, joka on korkeuksissa. Teidän ei kuitenkaan siksi pidä olla itsepintaisia, että voittaisitte Jumalan suosion, vaan jotta mainen asenteenne muuttuisi ja sielunne kyky hengen vastaanottamiseen laajenisi.
144:2.6 (1619.4) ”Mutta, kun rukoilette, harjoitatte kovin vähän uskoa. Aito usko siirtää vaikka vuorenkin kokoiset aineelliset vaikeudet, jotka mahdollisesti ovat estämässä sielun laajenemista ja hengellistä edistymistä.”
144:3.1 (1619.5) Mutta apostolit eivät olleet vieläkään tyytyväisiä; he halusivat Jeesuksen antavan heille mallirukouksen, jonka he voisivat opettaa uusille opetuslapsille. Tämän rukoilemisesta esitetyn luennon kuunneltuaan Jaakob Sebedeus sanoi: ”Olkoon niin, Mestari, mutta emme kaipaa rukouskaavaa niinkään itseämme kuin uudempia uskovia varten, jotka vähän väliä pyytävät meiltä: ’Opettakaa meille, miten on otollista rukoilla Isää, joka on taivaassa.’”
144:3.2 (1619.6) Jaakobin sanottua sanottavansa Jeesus lausui: ”Jos siis edelleenkin kaipaatte sellaista rukousta, haluaisin esittää teille veljilleni ja sisarilleni Nasaretissa opettamani rukouksen”:
144:3.3 (1620.1) Isä meidän, joka olet taivaassa,
144:3.4 (1620.2) Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
144:3.5 (1620.3) Tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi
144:3.6 (1620.4) Maan päällä, niin kuin taivaassa
144:3.7 (1620.5) Anna meille tänä päivänä meidän leipämme huomista varten;
144:3.8 (1620.6) Virvoita sieluamme elämän vedellä.
144:3.9 (1620.7) Ja anna meille anteeksi meidän kaikki velkamme
144:3.10 (1620.8) Niin kuin mekin olemme velallisillemme anteeksi antaneet.
144:3.11 (1620.9) Pelasta meidät kiusauksesta, päästä meidät pahasta,
144:3.12 (1620.10) Ja tee meistä yhä enemmän yhtä täydellisiä kuin olet itse.
144:3.13 (1620.11) Ei ole ihmeellistä, että apostolit halusivat Jeesuksen opettavan heille mallirukouksen uskovia varten. Johannes Kastaja oli opettanut seuraajilleen useita rukouksia. Kaikki suuret opettajat olivat laatineet rukouksia oppilailleen. Juutalaisten uskonnonopettajilla oli kaksikymmentäviisi tai kolmekymmentä vakiorukousta, joita he lausuivat synagogissa ja jopa kadunkulmissa. Jeesus tunsi erityistä vastenmielisyyttä julkista rukoilemista kohtaan. Tähän ajankohtaan mennessä kaksitoista apostolia olivat vain muutaman kerran kuulleet hänen rukoilevan. He huomasivat hänen viettävän kokonaisia öitä rukoilun tai palvonnan merkeissä, ja he olivat kovin uteliaita tietämään, mitä muotoja tai kaavoja käyttäen hän pyyntönsä esitti. He tunsivat, että heidän oli pakko saada tietää, mitä he vastaavat kansanjoukoille näiden pyytäessä, että heitä opetettaisiin rukoilemaan, kuten Johannes oli omia opetuslapsiaan opettanut.
144:3.14 (1620.12) Jeesus opetti kahtatoista apostolia rukoilemaan aina muualla kuin julkisuudessa, menemään rukoilemaan ryhtyessään itsekseen luonnon tarjoamaan rauhalliseen ympäristöön tai menemään huoneeseensa ja sulkemaan ovet.
144:3.15 (1620.13) Jeesuksen kuoleman ja Isän luo nousemisen jälkeen monet uskovat ottivat tavakseen päättää tämä niin kutsuttu Isä meidän -rukous lisäykseen ”Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen.” Vieläkin myöhemmin rukouksesta sitä jäljennettäessä hävisi kaksi riviä ja siihen lisättiin ylimääräinen lause, joka kuuluu: ”Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia, iankaikkisesti.”
144:3.16 (1620.14) Jeesus antoi rukouksen apostoleille sanamuodoltaan monikollisena, niin kuin he olivat sitä lausuneet Nasaretin-kodissa. Hän ei milloinkaan opettanut kaavamaista rukousta yksityiseen käyttöön, vaan hän opetti vain ryhmä-, perhe- tai sosiaalisia rukouksia. Eikä hän koskaan tarjoutunut itse tätä tekemään.
144:3.17 (1620.15) Jeesus opetti, että tuloksellisen rukouksen täytyy olla:
144:3.18 (1620.16) 1. Epäitsekäs – ettei sitä esitetä vain rukoilijan itsensä puolesta.
144:3.19 (1620.17) 2. Uskova – uskon mukainen.
144:3.20 (1620.18) 3. Vilpitön – että se esitetään rehellisin sydämin.
144:3.21 (1620.19) 4. Älyllinen – että se esitetään ymmärryksellä.
144:3.22 (1620.20) 5. Luottavainen – että se esitetään Isän kaikkiviisaaseen tahtoon alistuen.
144:3.23 (1620.21) Viettäessään kokonaisia öitä vuorella rukoillen Jeesus rukoili pääasiassa opetuslastensa ja eritoten kahdentoista apostolin puolesta. Mestari rukoili varsin vähän itsensä puolesta, vaikka hän harjoittikin paljon palvontaa, joka oli luonteeltaan ymmärtäväistä yhteydenpitoa hänen Paratiisin-Isäänsä.
144:4.1 (1620.22) Rukoilemista käsitelleen luennon jälkeen apostolit esittivät päivästä toiseen Mestarille yhä kysymyksiä tästä kaikin puolin tärkeästä ja hartaasta tavasta. Siitä, mitä Jeesus apostoleille rukoilemisesta ja palvonnasta noiden päivien aikana opetti, on laadittavissa yhteenveto, ja se voidaan esittää nykyisen kielenkäytön mukaan seuraavasti:
144:4.2 (1621.1) Minkä tahansa pyynnön harras ja kaipaava toistaminen, kun tällainen rukous on Jumalan lapsen vilpitön tahdonilmaus ja kun se lausutaan uskossa – olipa se miten ajattelematon tahansa tai olipa siihen kuinka mahdotonta tahansa esittää suoraa vastausta –, laajentaa vääjäämättä sielun hengellistä vastaanottokykyä.
144:4.3 (1621.2) Muistakaa rukoillessanne aina, että poikaus on lahja. Yhdelläkään lapsella ei ole mitään tekemistä pojan tai tyttären aseman ansaitsemisen kanssa. Maan lapsi tulee olemassaolon piiriin vanhempiensa tahdosta. Samoin Jumalan lapsi tulee laupeuden ja uuden hengen elämän piiriin taivaassa olevan Isän tahdosta. Siksi taivaan valtakunta – Jumalan pojan asema – on otettava vastaan pienen lapsen tavoin. Te ansaitsette vanhurskautta – yhä pitemmälle menevää luonteen kehittymistä –, mutta poikauden te saatte armosta ja uskon kautta.
144:4.4 (1621.3) Rukoileminen johdatti Jeesuksen siihen, että hänen sielunsa ylläpiti superyhteyttä universumien universumin Korkeimpiin Hallitsijoihin. Rukoileminen johdattaa maan kuolevaiset aitoa palvontaa olevaan yhteydenpitoon. Sielun hengellinen vastaanottokyky määrää niiden taivaallisten siunausten runsauden, jotka ovat henkilökohtaisesti omaksuttavissa ja tietoisesti tajuttavissa rukoukseen annetuksi vastaukseksi.
144:4.5 (1621.4) Rukoileminen ja siihen liittyvä palvonta on menetelmä, jolla irtaudutaan elämän päivärutiinista, aineellisen olemassaolon yksitoikkoisesta myllynpyörityksestä. Se on tie, jota myöten lähestytään hengellistynyttä itsensätodellistamista ja yksilöllisyyttä, joka on saavutettu älyllisin ja uskonnollisin ponnistuksin.
144:4.6 (1621.5) Rukoileminen on vastamyrkkyä vahingolliselle itsetutkiskelulle. Ainakin Mestarin opettamalla tavalla suoritettu rukoileminen on sielulle tuollaista siunauksellista hoitoa. Jeesus käytti johdonmukaisesti kaltaistensa puolesta suoritetun rukoilemisen siunauksellista vaikutusta. Mestari rukoili tavallisesti monikossa, ei yksikössä. Kaiken kaikkiaan Jeesus rukoili itsensä puolesta vain maisen elämänsä suurissa kriisikohdissa.
144:4.7 (1621.6) Rukous on hengenelämän henkäys ihmissukukunnan aineellisen sivilisaation keskellä. Palvonta on nautinnonhaluisille kuolevaissukupolville pelastus.
144:4.8 (1621.7) Aivan kuten rukoilemista voi verrata sielun hengellisten paristojen uudelleenlataamiseen, palvontaa voi verrata toimenpiteeseen, jolla sielu viritetään tavoittamaan Universaalisen Isän infiniittisen hengen maailmankaikkeuteen suuntaamat kaukotiedotuslähetykset.
144:4.9 (1621.8) Rukous on se vilpitön ja kaipaava katse, jonka lapsi luo henki-Isäänsä; se on psykologinen prosessi, jossa ihmistahdon tilalle vaihdetaan Jumalan tahto. Rukoileminen on osa sitä jumalallista menetelmää, jolla siitä, mikä on, tehdään sitä, mitä sen pitäisi olla.
144:4.10 (1621.9) Yksi syy siihen, miksi Pietari, Jaakob ja Johannes, jotka kuitenkin varsin usein olivat Jeesuksen seurassa tämän pitkissä yövalvojaisissa, eivät koskaan kuulleet Jeesuksen rukoilevan, oli se, että heidän Mestarinsa perin harvoin esitti rukouksiaan suusanallisesti. Käytännöllisesti katsoen kaikki Jeesuksen rukoileminen tapahtui hengessä ja sydämessä – ääneti.
144:4.11 (1621.10) Kaikista apostoleista Pietari ja Jaakob ymmärsivät parhaiten Mestarin opetuksen rukoilemisesta ja palvonnasta.
144:5.1 (1621.11) Aikana, joka vielä oli jäljellä hänen maan päällä viettämästään ajasta, Jeesus toi silloin tällöin apostolien tietoon useita muitakin rukouskaavoja, mutta hän teki niin vain valaistakseen sillä keinoin joitakin muita asioita, ja hän korosti sitä, ettei näitä ”vertauskuvarukouksia” tulisi opettaa kansanjoukoille. Monet niistä olivat peräisin muilta asutuilta planeetoilta, mutta tätä tosiasiaa Jeesus ei kahdelletoista apostolille paljastanut. Näihin rukouksiin kuuluivat muiden muassa seuraavat:
144:5.2 (1622.1) Isä meidän, johon kaikki maailmankaikkeuden maailmat sisältyvät,
144:5.3 (1622.2) Olkoon sinun nimesi kaiken yläpuolella ja sinun luonteesi kunniakkain kaikista.
144:5.4 (1622.3) Sinun läsnäolosi sulkee meidät sisäänsä, ja sinun kunniasi tulee esille meissä
144:5.5 (1622.4) Yhtä epätäydellisesti kuin se tulee esille täydellisesti korkeuksissa.
144:5.6 (1622.5) Anna meille tänä päivänä valkeuden elävöittäviä voimia,
144:5.7 (1622.6) Äläkä anna meidän eksyä kuvittelumme pahoille syrjäpoluille,
144:5.8 (1622.7) Sillä sinun on sisimmässämme asuva kirkkaus, iankaikkinen voima,
144:5.9 (1622.8) Ja meille Poikasi osoittaman äärettömän rakkauden ikuinen lahja.
144:5.10 (1622.9) Näin on, ja se on iäisesti totta.
* * *
144:5.12 (1622.10) Luova Vanhempamme, joka olet maailmankaikkeuden keskuksessa,
144:5.13 (1622.11) Lahjoita meille olemuksesi ja anna meille luonteesi.
144:5.14 (1622.12) Armosi kautta tee meistä poikiasi ja tyttäriäsi.
144:5.15 (1622.13) Ja nosta nimesi kunniaan sillä, mitä me ikiajat saavutamme.
144:5.16 (1622.14) Anna suuntaava ja valvova henkesi elämään ja asumaan sisimmässämme,
144:5.17 (1622.15) Jotta osaamme täyttää tahtosi tällä sfäärillä, niin kuin enkelit täyttävät tahtosi valkeudessa
144:5.18 (1622.16) Tue meitä tänä päivänä edetessämme totuuden polkua.
144:5.19 (1622.17) Vapahda meidät vitkaisuudesta, pahasta ja kaikesta synnillisestä rikkomuksesta.
144:5.20 (1622.18) Ole meitä kohtaan kärsivällinen, kuten me osoitamme laupeutta kaltaisillemme.
144:5.21 (1622.19) Vuodata armeliaisuutesi henki meidän luodun sydämeemme.
144:5.22 (1622.20) Johdata meitä kädestä pitäen, askel askeleelta, elämän epävarman sokkelon läpi.
144:5.23 (1622.21) Ja sitten kun loppumme koittaa, ota omaan syliisi meidän uskollinen henkemme.
144:5.24 (1622.22) Toteutukoon sinun tahtosi, ei meidän mielihalumme.
* * *
144:5.26 (1622.23) Täydellinen ja vanhurskas taivaallinen Isämme,
144:5.27 (1622.24) Opasta ja ohjaa matkamme kulkua tänäkin päivänä.
144:5.28 (1622.25) Pyhitä askeleemme ja sovita yhteen ajatuksemme.
144:5.29 (1622.26) Johdata meitä aina iäisen edistymisen teillä.
144:5.30 (1622.27) Täytä meidät viisaudella voiman täyteyteen saakka
144:5.31 (1622.28) Ja elävöitä meidät loputtomalla energiallasi.
144:5.32 (1622.29) Innoita meitä jumalallisella tietoisuudella siitä, että
144:5.33 (1622.30) Serafiarmeijat ovat läsnä ja opastavat meitä.
144:5.34 (1622.31) Opasta meitä alati ylöspäin valkeuden tietä kulkiessamme;
144:5.35 (1622.32) Tee meille täyttä oikeutta suuren tuomion päivänä.
144:5.36 (1622.33) Tee meistä itsesi kaltaisia ikuisessa kunniassa
144:5.37 (1622.34) Ja ota meidät vastaan päättymättömään palvelukseesi korkeuksissa.
* * *
144:5.39 (1622.35) Isä meidän, jota mysteeri verhoaa,
144:5.40 (1622.36) Paljasta meille pyhä luonteesi.
144:5.41 (1622.37) Anna lastesi maan päällä tänä päivänä
144:5.42 (1622.38) Nähdä tie, valo ja totuus.
144:5.43 (1622.39) Osoita meille ikuisen edistymisen tie
144:5.44 (1622.40) Ja anna meille tahto sitä kulkeaksemme.
144:5.45 (1622.41) Pystytä sisimpäämme jumalallinen kuninkuuteesi
144:5.46 (1622.42) Ja niin tekemällä auta meitä pääsemään minuutemme herraksi.
144:5.47 (1622.43) Älä salli meidän eksyä pimeyden ja kuoleman poluille;
144:5.48 (1622.44) Johdata meidät iäksi elämän vetten äärelle.
144:5.49 (1622.45) Kuule nämä meidän rukouksemme itsesi tähden;
144:5.50 (1622.46) Ota ilosi siitä, että teet meistä yhä enemmän itsesi kaltaisia.
144:5.51 (1623.1) Lopuksi, jumalallisen Poikasi tähden,
144:5.52 (1623.2) Ota meidät iankaikkisille käsivarsille.
144:5.53 (1623.3) Totisesti, tapahtukoon ei meidän tahtomme, vaan sinun.
* * *
144:5.55 (1623.4) Kunnioitettu Isä ja Äiti, yhdeksi vanhemmaksi yhdistyneet,
144:5.56 (1623.5) Sinun jumalalliselle olemuksellesi tahtoisimme olla uskollisia.
144:5.57 (1623.6) Eläköön oma minuutesi jälleen meissä ja meidän kauttamme
144:5.58 (1623.7) Sillä, että olet lahjoittanut ja luovuttanut meille jumalallisen henkesi,
144:5.59 (1623.8) Jotta me sillä keinoin epätäydellisesti jäljentäisimme sinut tällä sfäärillä,
144:5.60 (1623.9) Niin kuin sinä tulet täydellisenä ja majesteettisena julki korkeuksissa.
144:5.61 (1623.10) Anna meille joka päivä veljellisyyden suloista hoivaasi
144:5.62 (1623.11) Ja johdata meitä joka hetki rakastavan palvelemisen polulla.
144:5.63 (1623.12) Ole aina ja uskollisesti kärsivällinen meitä kohtaan,
144:5.64 (1623.13) Niin kuin mekin osoitamme kärsivällisyyttäsi omille lapsillemme.
144:5.65 (1623.14) Anna meille se jumalallinen viisaus, joka tekee kaiken hyvin,
144:5.66 (1623.15) Ja se loputon rakkaus, joka on armelias jokaista luotua kohtaan.
144:5.67 (1623.16) Anna meille pitkämielisyytesi ja laupeutesi,
144:5.68 (1623.17) Niin että hyväsydämisyytemme sulkisi piiriinsä tämän maailman heikot.
144:5.69 (1623.18) Ja kun elämänkaaremme päättyy, tee siitä kunnianosoitus nimellesi,
144:5.70 (1623.19) Ilo hyvälle hengellesi ja tyydytys sielumme auttajille.
144:5.71 (1623.20) Ei niin kuin me toivoisimme, rakastava Isämme, vaan niin kuin sinä haluat kuolevaisten lastesi ikuiseksi parhaaksi,
144:5.72 (1623.21) Totisesti, niin tapahtukoon.
* * *
144:5.74 (1623.22) Aina uskollinen Lähteemme ja kaikkivoipa Keskuksemme,
144:5.75 (1623.23) Kunnioitettu ja pyhä olkoon aina armollisen Poikasi nimi.
144:5.76 (1623.24) Runsaat antimesi ja siunauksesi ovat tulleet osaksemme,
144:5.77 (1623.25) Ja niin ne ovat antaneet meille kyvyn toteuttaa tahtosi ja täyttää käskysi.
144:5.78 (1623.26) Anna meille joka hetki elämänpuun tarjoamaa ravintoa;
144:5.79 (1623.27) Virvoita meidät joka päivä elämänjoen elävällä vedellä.
144:5.80 (1623.28) Johdata meidät askel askeleelta pois pimeydestä jumalalliseen valkeuteen.
144:5.81 (1623.29) Uudista mielemme sisimmässämme asuvan hengen aikaansaamin muodonmuutoksin,
144:5.82 (1623.30) Ja sitten kun kuolevaisen kuolema meitä lopulta kohtaa,
144:5.83 (1623.31) Ota meidät luoksesi ja lähetä meidät eteenpäin ikuisuuteen.
144:5.84 (1623.32) Kruunaa meidät hedelmällisen palvelun otsakruunuin,
144:5.85 (1623.33) Ja me ylistämme Isää, Poikaa ja Pyhää Vaikutusta.
144:5.86 (1623.34) Totisesti, loputtoman maailmankaikkeuden kaikkiin ääriin.
* * *
144:5.88 (1623.35) Isämme, joka asut maailmankaikkeuden salaisissa paikoissa,
144:5.89 (1623.36) Kunnioitettu olkoon nimesi, kunnioitettu olkoon armosi ja kunnioitettu olkoon tuomiosi.
144:5.90 (1623.37) Suo vanhurskauden auringon loistaa päällemme keskipäivän aikaan,
144:5.91 (1623.38) Pyytäessämme sinua ohjaamaan harhailevia askeleitamme hämärissä.
144:5.92 (1623.39) Ohjaa meitä kädestä pitäen teille, jotka olet itse valinnut,
144:5.93 (1623.40) Äläkä hylkää meitä, kun kulkumme on vaikeaa ja kun käsillä ovat synkät hetket.
144:5.94 (1623.41) Älä unohda meitä, niin kuin me niin usein laiminlyömme ja unohdamme sinut.
144:5.95 (1623.42) Vaan ole armelias ja rakasta meitä, niin kuin me haluamme rakastaa sinua.
144:5.96 (1623.43) Katso puoleemme ystävyydessä ja anna meille anteeksi armossasi,
144:5.97 (1623.44) Niin kuin mekin oikeudenmukaisuutta osoittaen annamme anteeksi niille, jotka meitä kiusaavat ja meitä vastaan rikkovat.
144:5.98 (1624.1) Suokoot majesteettisen Pojan rakkaus, kiintymys ja lahjoittautuminen
144:5.99 (1624.2) Meille iankaikkisen elämän, josta armosi ja rakkautesi ei koskaan lopu.
144:5.100 (1624.3) Vuodattakoon universumien Jumala meille henkensä täysimääräisyyden;
144:5.101 (1624.4) Anna meille armo suostua tämän hengen johdatukseen.
144:5.102 (1624.5) Antaumuksellisten serafijoukkojen rakastavan hoivan avulla
144:5.103 (1624.6) Opastakoon ja johdattakoon Poika meidät tämän aikakauden loppuun.
144:5.104 (1624.7) Tee meistä iäti ja yhä enemmän itsesi kaltaisia
144:5.105 (1624.8) Ja loppumme tullessa ota meidät ikuiseen Paratiisin syleilyyn.
144:5.106 (1624.9) Totisesti, lahjoittautuneen Pojan nimissä
144:5.107 (1624.10) Ja Korkeimman Isän kunniaksi ja ylistykseksi.
144:5.108 (1624.11) Vaikkei apostoleilla ollutkaan lupaa esittää näitä Jeesuksen opettamia rukouksia julkisissa opetuksissaan, he itse kuitenkin saivat omakohtaiseen uskonnolliseen kokemukseensa näistä paljastuksista paljon aineksia. Jeesus käytti näitä ja muita rukousmalleja havainnollistuksina vain kahdelletoista apostolille tarkoitetun opetuksen yhteydessä. Ja näiden seitsemän näyterukouksen jäljentämiseen käsillä olevaan esitykseen on saatu erityislupa.
144:6.1 (1624.12) Lokakuun ensimmäisen päivän tietämissä Filippus ja muutamat hänen apostolitovereistaan olivat lähiseudun kylässä ostamassa ruokaa, kun he tapasivat joitakuita Johannes Kastajan apostoleja. Tämä kauppatorilla sattumoisin tapahtunut kohtaaminen johti Gilboan leirissä pidettyyn kolmiviikkoiseen neuvotteluun Jeesuksen apostolien ja Johanneksen apostolien välillä, sillä Johannes oli Jeesuksen antaman esikuvan mukaisesti hiljattain nimittänyt kaksitoista opetuslastensa johtajaa apostoleiksi. Johannes oli tehnyt sen uskollisten kannattajiensa päällikön, Abnerin, kehotuksesta. Tämän yhteisneuvottelun ensimmäisen viikon ajan Jeesus oli läsnä Gilboan leirissä, mutta ei enää kahtena viimeisenä viikkona.
144:6.2 (1624.13) Tämän kuukauden toisen viikon alkuun mennessä Abner oli kerännyt kaikki toverinsa Gilboan leiriin ja oli valmis ryhtymään neuvonpitoon Jeesuksen apostolien kanssa. Kolmen viikon ajan nämä kaksikymmentäneljä miestä istuivat neuvottelemassa kolme kertaa päivässä jokaisen viikon kuutena päivänä. Ensimmäisen viikon aikana Jeesus seurusteli heidän kanssaan heidän aamupäivä-, iltapäivä- ja iltaistuntojensa välillä. He halusivat Mestarin olevan mukana heidän kokouksessaan ja toimivan puheenjohtajana heidän yhteispohdinnoissaan, mutta vankkumattomasti hän kieltäytyi ottamasta osaa heidän keskusteluihinsa, vaikka hän kolmeen otteeseen suostuikin puhumaan heille. Nämä Jeesuksen kahdellekymmenelleneljälle apostolille pitämät puheet käsittelivät myötätuntoa, yhteistoimintaa ja suvaitsevuutta.
144:6.3 (1624.14) Andreas ja Abner toimivat vuoronperään näiden kahden apostoliryhmän yhteiskokousten puheenjohtajana. Näillä miehillä oli käsiteltävänään paljon ongelmia ja ratkaistavanaan lukuisia pulmia. Kerran toisensa jälkeen he tulivat huolineen Jeesuksen puheille vain kuullakseen hänen sanovan: ”Minua kiinnostavat vain henkilökohtaiset ja puhtaasti uskonnolliset ongelmanne. Edustan Isää yksilölle, en ryhmälle. Jos teillä on henkilökohtaisia vaikeuksia suhteissanne Jumalaan, tulkaa luokseni, ja kuuntelen teitä ja annan teille neuvoja pulmanne ratkaisemisessa. Mutta kun ryhdytte sovittamaan yhteen toisistaan poikkeavia ihmisten tekemiä tulkintoja uskonnollisista kysymyksistä ja sosiaalistamaan uskontoa, kaikki sellaiset ongelmat teidän on määrä ratkaista itse tekemillänne päätöksillä. Olen siitä huolimatta poikkeuksetta myötätuntoinen ja aina kiinnostunut, ja kun teette johtopäätöksenne näistä asioista, jotka eivät ole hengellisesti tärkeitä, silloin minä, mikäli olette kaikki yksimielisiä, lupaan etukäteen antaa sille täyden hyväksymiseni ja innostuneen tukeni. Ja jotta teillä olisi rikkumaton harkintarauha, poistun nyt luotanne kahden viikon ajaksi. Älkää olko minusta huolissanne, sillä palaan luoksenne. Olen toimittamassa Isäni asioita, sillä tämän maailman lisäksi meillä on muitakin maailmoja.”
144:6.4 (1625.1) Näin sanottuaan Jeesus asteli alas vuorenrinnettä, eivätkä he nähneet häntä kahteen kokonaiseen viikkoon. Eivätkä he koskaan tulleet tietämään, minne hän meni tai mitä hän näiden päivien aikana teki. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin nämä kaksikymmentäneljä apostolia kykenivät aloittamaan ongelmiensa vakavan käsittelyn, niin hämmentyneitä he olivat Mestarin poissaolosta. Viikon sisällä he kuitenkin olivat taas keskellä kiivainta väittelyä, eivätkä he voineet mennä pyytämään Jeesukselta apua.
144:6.5 (1625.2) Ensimmäinen kysymys, josta ryhmä oli yhtä mieltä, oli se, että he ottivat omakseen Jeesuksen vastikään heille opettaman rukouksen. Yksimielisen äänestyksen jälkeen tämä rukous päätettiin hyväksyä rukoukseksi, jonka kumpikin apostoliryhmä opettaisi uskoville.
144:6.6 (1625.3) Seuraavaksi he tekivät päätöksen siitä, että niin kauan kuin Johannes oli elossa, olipa hän vankilassa tai ei, kumpikin kahdentoista apostolin ryhmä jatkaisi omaa toimintaansa ja että joka kolmas kuukausi pidettäisiin viikon pituinen yhteiskokous, jonka pitopaikasta päätettäisiin joka kerta erikseen.
144:6.7 (1625.4) Mutta vakavin kaikista heidän ongelmistaan oli kysymys kasteesta. Heidän vaikeuksiaan pahensi vielä lisäksi se, ettei Jeesus ollut suostunut lausumaan mitään tästä asiasta. Lopulta he sopivat seuraavasta: Niin kauan kuin Johannes oli elossa tai siihen saakka kunnes he mahdollisesti yhdessä muuttaisivat tätä päätöstä, vain Johanneksen apostolit kastaisivat uskovia ja vain Jeesuksen apostolit antaisivat lopullisia neuvoja uusille uskoville. Niin sitten tästä ajankohdasta alkaen aina Johanneksen kuoleman jälkeiseen aikaan saakka Jeesuksen ja hänen apostoliensa seurassa oli kaksi Johanneksen apostolia kastamassa uskovia, sillä yhteisneuvosto oli yksimielisesti päättänyt, että kasteesta tulisi ensi askel, jolla asianomainen ulkonaisesti kytkeytyi valtakunnan asioihin.
144:6.8 (1625.5) Seuraavaksi sovittiin siitä, että mikäli Johannes kuolee, Johanneksen apostolit ilmoittautuisivat Jeesukselle, ja heistä tulisi hänen johtonsa alaisia, ja että he eivät enää kastaisi, elleivät Jeesus tai hänen apostolinsa antaisi siihen valtuutusta.
144:6.9 (1625.6) Ja sitten päätettiin, että mikäli Johannes kuolee, Jeesuksen apostolit ryhtyisivät kastamaan vedellä tunnusmerkkinä jumalallisen Hengen kasteesta. Se, pitäisikö katumus liittää kastesaarnaan vaiko ei, jätettiin valinnanvaraiseksi; asiasta ei tehty ryhmää sitovaa päätöstä. Johanneksen apostolit saarnasivat: ”Katukaa ja ottakaa kaste.” Jeesuksen apostolit julistivat: ”Uskokaa ja ottakaa kaste.”
144:6.10 (1625.7) Ja tällainen on kertomus Jeesuksen seuraajien ensimmäisestä yrityksestä koordinoida toisistaan poikkeavia ponnisteluja, sovittaa mielipide-eroja, organisoida ryhmähankkeita, laatia säännöksiä ulkonaisista menoista ja sosiaalistaa henkilökohtaisia uskonnollisia käytäntöjä.
144:6.11 (1625.8) Pohdittiin monia muita vähäisempiä asioita, ja niiden ratkaisusta tehtiin yksimieliset päätökset. Nämä kaksikymmentäneljä miestä saivat tosiaan merkittävän kokemuksen näiden kahden viikon aikana, jolloin heidän oli pakko Jeesuksen poissa ollessa katsoa ongelmia silmästä silmään ja sovitella vaikeuksia. He oppivat olemaan eri mieltä, väittelemään, kiistelemään, rukoilemaan ja tekemään myönnytyksiä, ja tekemään kaiken tämän suhtautumalla edelleenkin myötätuntoisesti toisen henkilön näkemyksiin ja ylläpitämällä ainakin jonkinmääräistä suvaitsevaisuutta tämän toisen henkilön rehellisiä mielipiteitä kohtaan.
144:6.12 (1625.9) Sinä iltapäivänä, jolloin he olivat käyneet loppukeskusteluaan raha-asioista, Jeesus palasi, kuuli heidän pohdinnoistaan, kuuli heidän päätöksensä ja sanoi: ”Nämä siis ovat johtopäätöksenne, ja autan teitä jokaista toteuttamaan sen, mikä on yhteisten päätöstenne henki.”
144:6.13 (1626.1) Kaksi ja puoli kuukautta tämän jälkeen Johannes teloitettiin, ja koko tämän ajanjakson Johanneksen apostolit pysyivät Jeesuksen ja kahdentoista apostolin seurassa. He työskentelivät kaikki yhdessä ja kastoivat uskovia tämän Dekapoliin kaupungeissa suoritetun työrupeaman aikana. Gilboan leiri purettiin marraskuun 2. päivänä vuonna 27 jKr.
144:7.1 (1626.2) Koko marras- ja joulukuun ajan Jeesus ja kaksikymmentäneljä apostolia tekivät huomaamatonta työtä Dekapoliin kreikkalaiskaupungeissa, etupäässä Skytopoliissa, Gerasassa, Abilassa ja Gadarassa. Tämä oli todellisuudessa sen valmisteluvaiheen loppu, jonka aikana otettiin vastuu Johanneksen työstä ja hänen organisaatiostaan. Uuteen ilmoitukseen perustuva sosiaalistettu uskonto maksaa aina sen hinnan, että se joutuu tekemään kompromisseja sen itseään edeltävän uskonnon vakiintuneiden muotojen ja tapojen suuntaan, jonka se yrittää pelastaa. Kaste oli hinta, jonka Jeesuksen seuraajat maksoivat siitä, että he pitivät Johannes Kastajan seuraajat mukanaan sosiaalistunutta uskontoa edustavana ryhmänä. Jeesuksen seuraajiin liittyessään Johanneksen seuraajat luopuivat jokseenkin kaikesta muusta paitsi vedellä suoritettavasta kasteesta.
144:7.2 (1626.3) Jeesus teki tämän Dekapoliin kaupunkeihin suuntautuneen lähetysmatkan aikana varsin vähän julkista opetustyötä. Hän käytti melkoisesti aikaa kahdenkymmenenneljän apostolin opettamiseen, ja hän piti monta erityisistuntoa kahdelletoista Johanneksen apostolille. Nämä alkoivat aikaa myöten ymmärtää paremmin sitä, miksei Jeesus käynyt vankilassa tapaamassa Johannesta ja miksei hän ryhtynyt mihinkään toimiin saadakseen Johanneksen vapaaksi. Mutta sitä he eivät koskaan kyenneet ymmärtämään, miksei Jeesus tehnyt ihmetekoja, miksi hän kieltäytyi tuomasta esille ulkonaisia merkkejä jumalallisesta vallastaan. Ennen Gilboan leiriin tuloaan he olivat uskoneet Jeesukseen etupäässä Johanneksen antaman todistuksen nojalla, mutta kohta heidän uskonsa pohjana alkoi olla heidän omakohtainen kosketuksensa Mestariin ja hänen opetuksiinsa.
144:7.3 (1626.4) Näiden kahden kuukauden ajan ryhmä työskenteli enimmäkseen pareittain siten, että aina yksi Jeesuksen apostoli lähti liikkeelle yhden Johanneksen apostolin kanssa. Johanneksen apostoli kastoi, Jeesuksen apostoli opetti, samalla kun he molemmat saarnasivat valtakunnan evankeliumia siten kuin he sen ymmärsivät. Ja näiden ei-juutalaisten ja luopiojuutalaisten keskuudesta he voittivat monta sielua.
144:7.4 (1626.5) Johanneksen apostolien päälliköstä, Abnerista, tuli harras Jeesukseen uskova, ja myöhemmin hänestä tehtiin sen seitsemästäkymmenestä opettajasta koostuneen ryhmän päällikkö, jonka Mestari valtuutti saarnaamaan evankeliumia.
144:8.1 (1626.6) Joulukuun loppupuolella he siirtyivät kaikki Jordanin äärelle, Pellan lähistölle, jossa he taas alkoivat opettaa ja saarnata. Tälle leirille tuli sekä juutalaisia että ei-juutalaisia kuulemaan evankeliumia. Ja juuri kun Jeesus eräänä iltapäivänä oli opettamassa väkijoukkoa, sattui, että muutamat Johanneksen erityisen hyvät ystävät toivat Mestarille sen viimeisen viestin, jonka hän koskaan Kastajalta sai.
144:8.2 (1626.7) Johannes oli ollut vankilassa nyt puolitoista vuotta, ja valtaosan tästä ajasta Jeesus oli toiminut varsin huomiota herättämättä, joten ei ollut outoa, jos Johannes sattui tuntemaan ihmettelyä, mitä valtakunnalle kuului. Johanneksen ystävät keskeyttivät Jeesuksen opetuksen sanoakseen hänelle: ”Johannes Kastaja on lähettänyt meidät kysymään, oletko sinä todellakin Vapahtaja, vai pitääkö meidän odottaa jotakuta toista?”
144:8.3 (1626.8) Jeesus keskeytti opetuksensa sanoakseen Johanneksen ystäville: ”Menkää takaisin kertomaan Johannekselle, ettei häntä ole unohdettu. Kertokaa hänelle, mitä olette nähneet ja kuulleet, eli että köyhille saarnataan hyvää sanomaa.” Ja kun Jeesus oli lausunut Johanneksen viestintuojille muutaman sanan lisää, hän kääntyi taas kansanjoukon puoleen ja sanoi: ”Älkää luulko, että Johannes epäilisi valtakunnan evankeliumia. Hän tekee tiedusteluja vain saadakseen opetuslapsensa vakuuttumaan, opetuslapsensa, jotka ovat myös minun opetuslapsiani. Johannes ei ole mikään surkimus. Kysynpä teiltä, jotka kuulitte Johanneksen saarnaavan, ennen kuin Herodes panetti hänet vankilaan: Mitä te näitte Johanneksessa – näittekö hänessä ruo’on, jota tuuli tuivertaa? Vai näittekö hänessä miehen, jonka mieliala ailahtelee ja joka on puettu pehmeisiin vaatteisiin? Yleensähän ne, jotka vaatettavat itsensä prameasti ja jotka elävät hienostellen, ovat kuninkaiden hoveissa ja rikkaiden kartanoissa. Mutta mitä te Johannesta katsoessanne näitte? Profeetanko? Näitte toki, minä sanon teille, ja paljon enemmänkin kuin profeetan. Johanneksesta on kirjoitettu: ’Katso, minä lähetän sanansaattajani kasvojesi eteen; hän on valmistava tien sinun eteesi’.
144:8.4 (1627.1) ”Totisesti, totisesti minä sanon teille, ettei ole naisesta syntyneiden joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja; ja silti vähäisinkin taivaan valtakunnassa on suurempi, sillä hän on syntynyt hengestä ja tietää, että hänestä on tullut Jumalan poika.”
144:8.5 (1627.2) Monet, jotka kuuntelivat Jeesusta tuona päivänä, antoivat kastaa itsensä Johanneksen kasteella, ja niin he tunnustivat julkisesti astuneensa valtakuntaan. Ja Johanneksen apostolit kytkeytyivät siitä päivästä alkaen lujasti Jeesukseen. Tämä tapahtuma merkitsi todellista liittoa Johanneksen ja Jeesuksen seuraajien välillä.
144:8.6 (1627.3) Abnerin kanssa keskusteltuaan sanansaattajat lähtivät Machaerukseen kertoakseen tämän kaiken Johannekselle. Hän sai siitä suuresti lohtua, ja Jeesuksen sanat ja Abnerin viesti vahvistivat hänen uskoaan.
144:8.7 (1627.4) Tuona iltapäivänä Jeesus jatkoi opetustaan sanoen: ”Mutta mihin minä vertaisin tätä sukupolvea? Teissä on monta, jotka eivät ota vastaan sen paremmin Johanneksen sanomaa kuin minunkaan opetustani. Te olette markkinatorilla leikkivien lasten kaltaisia, jotka huutelevat tovereilleen ja sanovat: ’Huilumme soi teille, mutta ette tanssineet; valitimme ääneemme, mutta te ette surreet.’ Ja näin on teistäkin muutamien laita. Johannes tuli, ei syönyt eikä juonut, ja he sanoivat, että hänessä oli perkele. Ihmisen Poika tulee, hän syö ja juo, ja nämä samat ihmiset sanovat: ’Katsokaa, ahmatti ja viininlitkijä, publikaanien ja syntisten ystävä!’ Totisesti, viisauden mittana on se, mihin se johtaa.
144:8.8 (1627.5) ”Näyttäisi ehkä siltä, että Isä taivaassa on kätkenyt jotkin näistä totuuksista viisailta ja ylimielisiltä mutta paljastanut ne pikkuvauvoille. Mutta Isä tekee kaiken tekemänsä hyvin; Isä tuo itsensä julki universumille menetelmin, jotka hän itse näkee hyväksi. Tulkaa siis te kaikki työtätekevät ja raskautetut, ja saatte levon sielullenne. Ottakaa niskoillenne jumalallinen ies, ja tulette kokemaan Jumalan rauhan, joka käy kaiken ymmärryksen yli.”
144:9.1 (1627.6) Johannes Kastaja teloitettiin Herodes Antipaan käskystä tammikuun 10. päivän iltana vuonna 28 jKr. Seuraavana päivänä muutamat Johanneksen opetuslapset, jotka olivat menneet Machaerukseen, kuulivat hänen teloittamisestaan, ja Herodeksen puoleen kääntyen he pyysivät saada Johanneksen ruumiin. He panivat ruumiin hautakammioon ja hautasivat sen myöhemmin lopullisesti Sebasteen, Abnerin kotiseudulle. Seuraavana päivänä, tammikuun 12:ntena, he lähtivät taivaltamaan pohjoiseen Johanneksen ja Jeesuksen apostolien leirille Pellan lähellä. Ja he kertoivat Jeesukselle Johanneksen kuolemasta. Kuullessaan heidän selontekonsa Jeesus lähetti kansanjoukon luotaan, kutsui kaksikymmentäneljä apostolia koolle ja sanoi: ”Johannes on kuollut. Herodes on mestauttanut hänet. Pitäkää tänä iltana yhteiskokous ja järjestäkää asianne sen mukaisesti. Enää ei viivytellä. Nyt on tullut hetki julistaa valtakuntaa avoimesti ja voimallisesti. Huomenna menemme Galileaan.”
144:9.2 (1627.7) Niinpä Jeesus ja apostolit, joita seurasi noin puolen kolmattakymmentä opetuslasta, lähtivät liikkeelle aamuvarhaisella, tammikuun 13. päivänä vuonna 28 jKr., taivaltaakseen Kapernaumiin, ja he asettuivat samana iltana Sebedeuksen taloon.
Urantia-kirja
Luku 145
145:0.1 (1628.1) JEESUS ja apostolit saapuivat Kapernaumiin tiistai-iltana, tammikuun 13. päivänä. Tavan mukaan he ottivat tukikohdakseen Sebedeuksen kodin Betsaidassa. Nyt kun Johannes Kastaja oli surmattu, Jeesus valmistautui lähtemään ensimmäiselle avoimelle ja julkiselle Galilean-saarnamatkalle. Jeesuksen paluusta kertova tieto levisi nopeasti koko kaupunkiin, ja varhain seuraavana päivänä Jeesuksen äiti Maria kiiruhti pois kaupungista ja meni Nasaretiin tapaamaan poikaansa Joosefia.
145:0.2 (1628.2) Keskiviikon, torstain ja perjantain Jeesus vietti Sebedeuksen talossa ja antoi apostoleille ohjeita valmisteluksi heidän ensimmäistä laajamittaista saarnamatkaansa varten. Hän otti myös vastaan monia vilpittömiä tiedonhaluisia sekä yksitellen että ryhminä ja antoi heille opetusta. Andreaksen välityksellä hän järjesti niin, että hän puhuisi synagogassa seuraavana sapattipäivänä.
145:0.3 (1628.3) Myöhään perjantai-iltana Jeesuksen pikkusisko Ruut kävi salaa häntä tapaamassa. He viettivät lähes tunnin kahden kesken lähelle rantaviivaa ankkuroidussa veneessä. Kukaan ihminen ei Johannes Sebedeusta lukuun ottamatta tullut koskaan tietämään tästä käynnistä, ja Johanneksellekin annettiin kehotus olla siitä kenellekään kertomatta. Ruut oli ainoa Jeesuksen perheen jäsen, joka johdonmukaisesti ja horjumatta uskoi Jeesuksen maisen tehtävän jumalallisuuteen heti niistä ajoista lähtien, jolloin hänen hengellinen tietoisuutensa heräsi, Jeesuksen koko vaiheikkaan toiminnan ajan, hänen kuolemansa, kuolleistaheräämisensä ja taivaaseenastumisensa mukaan luettuina, ja Ruut siirtyi lopulta tuonpuoleisiin maailmoihin isä-veljensä lihallisessa hahmossa suorittaman tehtävän yliluonnollista luonnetta koskaan epäilemättä. Pikku-Ruut oli Jeesuksen maisen perheen osalta hänen suurin lohtunsa kaikissa hänen raskaissa koettelemuksissaan oikeudenkäynteineen, hylätyksitulemisineen ja ristiinnaulitsemisineen.
145:1.1 (1628.4) Kun Jeesus saman viikon perjantaiaamuna antoi opetusta järven rannalla, väkijoukko tunki hänet niin lähelle vesirajaa, että hän viittasi muutamaa kalastajaa, jotka olivat veneineen lähistöllä, tulemaan pelastamaan hänet veneeseen. Veneeseen astuttuaan hän jatkoi paikalle kertyneen väkijoukon opettamista yli kahden tunnin ajan. Veneen nimi oli ”Simon”. Se oli Simon Pietarin entinen kalastusalus, ja Jeesus oli sen omin käsin rakentanut. Tuona nimenomaisena aamuna vene oli Daavid Sebedeuksen ja hänen kahden työtoverinsa käytössä, ja koko yön järvellä turhaan kalastettuaan nämä olivat juuri tulleet selältä rannan tuntumaan. He olivat puhdistamassa ja korjailemassa verkkojaan, kun Jeesus pyysi heitä tulemaan avukseen.
145:1.2 (1628.5) Päätettyään väkijoukon opettamisen Jeesus sanoi Daavidille: ”Koska se, että tulitte avukseni, on viivyttänyt teitä, sallikaa minun nyt tehdä työtä kanssanne. Mitäpä, jos menisimme kalaan; soutakaapa tuonne syvälle ja laskekaa verkkonne saalista saadaksenne.” Mutta Simon, toinen Daavidin apulaisista, vastasi: ”Mestari, se on hyödytöntä. Uurastimme koko yön emmekä saaneet mitään. Käskystäsi menemme kuitenkin syvemmälle ja laskemme verkot.” Ja Simon suostui noudattamaan Jeesuksen ohjeita nähtyään työnjohtajansa Daavidin käsimerkin. Edettyään Jeesuksen osoittamaan kohtaan he laskivat verkkonsa ja saivat saaliiksi sellaisen määrän kalaa, että pelkäsivät verkkojen repeävän. Kalaa tuli niin paljon, että he antoivat rannalla oleville tovereilleen merkin tulla auttamaan. Kun he olivat täyttäneet kaloilla kaikki kolme venettä miltei uppoamispisteeseen saakka, tämä Simon lankesi Jeesuksen polville ja sanoi: ”Mene pois luotani, Mestari, sillä olen syntinen mies.” Simon ja kaikki tapahtuman silminnäkijät hämmästelivät saaliin määrää. Samana päivänä Daavid Sebedeus, tämä Simon ja heidän työtoverinsa jättivät verkkonsa ja seurasivat Jeesusta.
145:1.3 (1629.1) Mutta tämä ei missään mielessä ollut ihmeen kaltainen kalansaalis. Jeesus teki tarkkoja havaintoja luonnosta; hän oli kokenut kalastaja ja tunsi hyvin Galileanmeren kalojen elintavat. Tuossa tilanteessa hän vain ohjasi nämä miehet paikalle, josta tuohon aikaan päivästä kalaa tavallisesti sai. Mutta Jeesuksen seuraajat pitivät sitä aina ihmeenä.
145:2.1 (1629.2) Seuraavana sapattina Jeesus saarnasi synagogan iltapäiväpalveluksessa aiheesta ”Taivaassa olevan Isän tahto”. Aamulla Simon Pietari oli saarnannut aiheesta ”Valtakunta”. Torstai-illan kokoontumisessa Andreas oli opettanut aiheesta ”Uusi tie”. Tuona nimenomaisena ajankohtana Kapernaumissa oli Jeesukseen uskovia enemmän kuin missään muussa kaupungissa maan päällä.
145:2.2 (1629.3) Kun Jeesus tänä sapatti-iltapäivänä opetti synagogassa, hän valitsi tavan mukaan ensimmäisen tekstinsä lain puolelta ja luki toisesta Mooseksen kirjasta: ”Ja sinä palvelet Herraa, sinun Jumalaasi, ja hän siunaa sinun leipäsi ja sinun vetesi, ja kaikki sairaudet pidetään sinusta kaukana.” Ja toisen tekstin hän valitsi profeetoista ja luki Jesajan kirjasta: ”Nouse ja ole kirkas, sillä sinun valosi on tullut, ja Herran kirkkaus on noussut sinun yllesi. Pimeys saattaa peittää maan ja tiheä synkeys kansan, mutta Herran henki nousee sinun yllesi, ja jumalallinen kirkkaus näkyy sinun kanssasi. Jopa pakanat tulevat tämän valon tykö, ja monet suuret ajattelijat antautuvat tämän valon kirkkauden edessä.”
145:2.3 (1629.4) Tällä saarnallaan Jeesus koetti selvittää, että uskonto on henkilökohtainen kokemus. Mestari sanoi muun muassa:
145:2.4 (1629.5) ”Tiedätte mainiosti, että vaikka hyväsydäminen isä rakastaa perhettään kokonaisuutena, hän pitää heitä tällä tavoin ryhmänä siksi, että tuntee voimakasta rakkautta tuon perheen jokaista yksittäistä jäsentä kohtaan. Teidän ei enää tarvitse lähestyä taivaassa olevaa Isäänne Israelin lapsen ominaisuudessa, vaan Jumalan lapsena. Ryhmänä te tosiaankin olette Israelin lapsia, mutta yksilöinä kukin teistä on Jumalan lapsi. Olen tullut – en tuodakseni Isän julki Israelin lasten keskuudessa – vaan paremminkin siksi, että toisin tämän tiedon, joka kertoo Jumalasta, ja tämän ilmoituksen, joka kertoo hänen rakkaudestaan ja armostaan, yksittäiselle uskovalle aitona omakohtaisena kokemuksena. Profeetat ovat kaikki opettaneet teille, että Jahve huolehtii kansastaan, että Jumala rakastaa Israelia. Mutta minä olen tullut keskuuteenne julistaakseni suurempaa totuutta, totuutta, jonka myös monet myöhemmistä profeetoista käsittivät, nimittäin sitä, että Jumala rakastaa teitä – joukostanne jokaista – yksilöinä. Kaikkien menneiden sukupolvien ajan teillä on ollut kansallinen tai rotukohtainen uskonto; mutta nyt minä olen tullut antamaan teille omakohtaisen uskonnon.
145:2.5 (1630.1) ”Muttei tämäkään ole mikään uusi ajatus. Monet joukossanne hengellisesti asennoituneet ovat tienneet tämän totuuden, koska muutamat profeetoista ovat teitä niin opettaneet. Ettekö ole lukeneet pyhistä kirjoituksista kohtaa, jossa profeetta Jeremia sanoo: ’Niinä päivinä ei enää sanota: Isät söivät happamia rypäleitä ja lasten hampaat heltyivät. Jokaisen on kuoltava oman syntisyytensä takia; jokaiselta ihmiseltä, joka syö happamia rypäleitä, heltyvät hänen omat hampaansa. Katso, ne päivät tulevat, jolloin minä teen kansani kanssa uuden liiton, en sellaista liittoa, jonka tein heidän isiensä kanssa, silloin kun toin heidät pois Egyptin maasta, vaan uuden tien mukaisen liiton. Minä kirjoitankin lakini heidän sydämeensä. Minä olen oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Sinä päivänä he eivät enää sano, ihminen lähimmäiselleen: Tunnetko Herran? Ei! Sillä he kaikki tuntevat minut henkilökohtaisesti, vähäisimmästä suurimpaan.’
145:2.6 (1630.2) ”Ettekö ole lukeneet näitä lupauksia? Ettekö usko kirjoituksiin? Ettekö ymmärrä, että profeetan sanat käyvät toteen siinä, mitä tänä nimenomaisena päivänä näette? Ja eikö Jeremia kehottanut teitä tekemään uskonnosta sydämen asiaa, suhteutumaan Jumalaan yksilöinä? Eikö profeetta sanonut teille, että taivaan Jumala tutkisi yksittäiset sydämenne? Ja eikö teitä varoitettu, että luonnollinen ihmissydän on ennen muuta petollinen ja monet kerrat toivottoman paha?
145:2.7 (1630.3) ”Ettekö ole lukeneet sitäkään kohtaa, jossa Hesekiel jo isillenne opetti, että uskonnosta pitää tulla omakohtaisen kokemuksenne realiteetti? Enää ei teidän pidä käyttää sananlaskua, jossa sanotaan: ’Isät ovat syöneet happamia rypäleitä ja lasten hampaat heltyvät.’ ’Niin totta kuin minä elän’, sanoo Herra Jumala, ’katso, kaikki sielut ovat minun; niin kuin on isän sielu, niin on myös pojan sielu. Vain sielun, joka syntiä tekee, vain sen pitää kuolla.’ Ja sitten Hesekiel näki ennakolta jo tämänkin päivän, kun hän puhui Jumalan puolesta ja sanoi: ’Minä annan teille myös uuden sydämen, ja uuden hengen minä panen teidän sisimpäänne.’
145:2.8 (1630.4) ”Enää teidän ei pidä pelätä, että Jumala rankaisee kokonaista kansakuntaa yhden yksilön tekemästä synnistä; eikä taivaassa oleva Isä liioin rankaise yhtä uskovaa lastaan kansakunnan tekemistä synneistä, vaikka jokaisen perheen yksittäinen jäsen usein joutuukin sietämään perheen tekemien erehdysten ja ryhmän tekemien rikkomusten aineelliset seuraukset. Ettekö tajua, että toivo paremmasta kansakunnasta – toivo paremmasta maailmasta – on sidoksissa yksilön edistymiseen ja valaistumiseen?”
145:2.9 (1630.5) Sen jälkeen Mestari toi esiin, että taivaassa oleva Isä, sitten kun ihminen havaitsee tämän hengellisen vapauden, tahtoo maan päällä olevien lastensa aloittavan sen Paratiisiin johtavan elämänvaiheen ikuisen nousun, joka on luodun tietoista reagointia sisimmässään olevan hengen jumalalliseen kehotukseen löytää Luoja, tuntea Jumala ja pyrkiä tulemaan hänen kaltaisekseen.
145:2.10 (1630.6) Apostoleille tästä saarnasta oli paljon apua. Jokainen heistä tajusi entistä täydemmin, että valtakunnan evankeliumi oli yksilölle eikä kansakunnalle suunnattu viesti.
145:2.11 (1630.7) Vaikka kapernaumilaiset olivat perillä Jeesuksen opetuksesta, he kuitenkin hämmästyivät hänen saarnaansa tänä sapattipäivänä. Hän todellakin opetti niin kuin opettaa se, jolla on valta, eikä niin kuin kirjanoppineet.
145:2.12 (1630.8) Juuri kun Jeesus oli päättänyt puheensa, muuan kuulijakuntaan kuuluva nuori mies, jota Jeesuksen sanat olivat kovasti kiihdyttäneet, sai ankaran epilepsiakohtauksen ja kiljui lujalla äänellä. Kohtauksen lopuksi, kun hän oli palaamassa tajuihinsa, hän puhui uneliaassa tilassa ja sanoi: ”Mitä meillä on tekemistä sinun kanssasi, Jeesus Nasaretilainen? Sinä olet Jumalan pyhä; oletko tullut tuhoamaan meidät?” Jeesus pyysi väkeä hiljenemään, otti nuorta miestä kädestä ja sanoi: ”Virkoa” – ja tämä tointui heti.
145:2.13 (1631.1) Tämä nuori mies ei ollut saastaisen hengen tai riivaajan vallassa; hän oli tavallisen epilepsian uhri. Mutta hänelle oli opetettu hänen vaivansa johtuvan siitä, että hän oli pahan hengen vallassa. Hän uskoi tähän opetukseen ja käyttäytyi sen mukaisesti kaikessa, mitä hän ajatteli tai sanoi sairaudestaan. Kaikki ihmiset uskoivat, että tällaisten ilmiöiden välittömänä syynä oli saastaisten henkien vaikutus. Niinpä he uskoivat Jeesuksen ajaneen riivaajan ulos tästä miehestä. Mutta Jeesus ei tällä kertaa parantanut miehen epilepsiaa. Varsinaisesti tämä mies parani vasta myöhemmin, auringonlaskun jälkeen samana päivänä. Kauan Helluntaipäivän jälkeen apostoli Johannes, joka viimeisenä kirjoitti Jeesuksen tekemisistä, karttoi kaikkea viittaamista näihin niin kutsuttuihin ”paholaisten karkottamisiin”, ja hän menetteli näin siksi, ettei tällaisia tapauksia, jolloin joku oli riivaajan vallassa, enää koskaan Helluntain jälkeen esiintynyt.
145:2.14 (1631.2) Tämän arkipäiväisen tapahtuman seurauksena koko Kapernaumin kaupunkiin levisi nopeasti tieto, jonka mukaan Jeesus oli ajanut riivaajan ulos eräästä miehestä ja ihmetekona parantanut tämän synagogassa iltapäiväsaarnansa päätteeksi. Sapatti oli otollista aikaa tällaisen hätkähdyttävän huhupuheen nopealle ja tehokkaalle leviämiselle. Tieto kantautui myös kaikkiin Kapernaumin ympäristön pienempiin taajamiin, ja monet ihmiset uskoivat siihen.
145:2.15 (1631.3) Ruoanlaitosta ja taloustöistä siinä suuressa Sebedeusten talossa, jota Jeesus ja kaksitoista apostolia käyttivät tukipisteenään, huolehtivat etupäässä Simon Pietarin vaimo ja anoppi. Pietarin koti oli lähellä Sebedeuksen kotia, ja synagogasta palatessaan Jeesus ja hänen ystävänsä pistäytyivät siellä, sillä Pietarin vaimon äiti oli usean päivän ajan ollut vilustunut ja kuumeinen. Nyt sattui suunnilleen samana hetkenä, kun Jeesus seisoi tämän sairaan naisen vierellä häntä kädestä pidellen, hänen otsaansa silittäen ja lohdutuksen ja rohkaisun sanoja lausuen, että kuume lähti hänestä. Jeesus ei ollut vielä ehtinyt selittää apostoleilleen, ettei synagogassa ollut pantu toimeen mitään ihmettä, ja kun tämä tapahtuma oli vielä perin tuoreena ja elävänä heidän mielessään ja kun he muistivat veden ja viinin Kaanassa, he tarttuivat tähän yhteensattumaan taas uutena ihmeenä, ja jotkut heistä riensivät ulos levittääkseen uutisen kaikkialle kaupunkiin.
145:2.16 (1631.4) Pietarin anoppi, Amatha, sairasti malariakuumetta. Tuossa tilanteessa Jeesus ei parantanut häntä ihmeen avulla. Hänen paranemisensa tapahtui vasta useita tunteja myöhemmin, auringonlaskun jälkeen, sen epätavallisen tapahtuman yhteydessä, joka sattui Sebedeuksen kodin etupihalla.
145:2.17 (1631.5) Ja nämä tapaukset kuvastavat tyypillisellä tavalla sitä, miten ihmeitä kaipaava sukupolvi ja tunnustekoja odottava kansa vääjäämättä tarttui kaikkiin tällaisiin yhteensattumiin saadakseen siitä tekosyyn julistaa Jeesuksen panneen toimeen taas uuden ihmeteon.
145:3.1 (1631.6) Siihen mennessä, kun Jeesus ja hänen apostolinsa olivat valmiit käymään illalliselle tämän vaiheikkaan sapattipäivän lähestyessä loppuaan, koko Kapernaum ympäristöineen oli jo innoissaan näistä huhutuista paranemisihmeistä. Ja kaikki sairaat ja vaivaiset ryhtyivät valmisteluihin hankkiutuakseen Jeesuksen luokse tai päästäkseen sinne ystäviensä kantamana heti, kun aurinko laskisi. Juutalaisen opetuksen mukaan sapatin pyhien tuntien aikana ei ollut luvallista hankkiutua edes parantajan luokse.
145:3.2 (1632.1) Heti kun aurinko laski taivaanrannan taakse, kymmenet kärsivät miehet, naiset ja lapset alkoivat siis taittaa taivalta kohti Sebedeuksen taloa Betsaidassa. Muuan mies lähti matkaan halvaantuneine tyttärineen heti, kun aurinko laski hänen naapurinsa talon taakse.
145:3.3 (1632.2) Kaikki päivän mittaan tapahtunut oli luonut puitteet tälle eriskummalliselle auringonlaskukohtaukselle. Jeesuksen iltapäiväsaarnassaan käyttämä tekstikohta oli jo sekin antanut ymmärtää, että sairaalloisuus tulisi karkotetuksi; ja vielä sellaisella ennen kuulumattomalla voimalla ja arvovallalla kun hän oli puhunut! Hänen sanomansa oli niin perin vastaansanomatonta! Vetoamatta inhimilliseen arvovaltaan hän puhui silti suoraan ihmisten omalletunnolle ja sielulle. Turvautumatta logiikkaan, juridisiin saivarteluihin tai nokkeliin sanakäänteisiin, hän osoitti silti väkevän, suoran, selvän ja henkilökohtaisen vetoomuksen kuulijoidensa sydämelle.
145:3.4 (1632.3) Tuo sapatti oli Jeesuksen maisen elämän suuri päivä – niin, se oli sitä erään universuminkin elämässä. Käytännöllisesti katsoen koko paikallisuniversumin kannalta oli pikkuruinen Kapernaumin juutalaiskaupunki Nebadonin todellinen pääkaupunki. Kourallinen Kapernaumin synagogan juutalaisia eivät olleet ainoat olennot, jotka kuulivat Jeesuksen saarnan suurimerkityksiset loppusanat: ”Viha on pelon varjo; kosto pelkuruuden naamio.” Liioin eivät hänen kuulijansa voineet unohtaa hänen siunattuja sanojaan, jotka kuuluttivat: ”Ihminen on Jumalan poika, hän ei ole perkeleen lapsi.”
145:3.5 (1632.4) Pian auringonlaskun jälkeen, kun Jeesus ja apostolit vielä viipyivät illallispöydässä, Pietarin vaimo kuuli ääniä etupihalta, ja mennessään ovelle hän huomasi, että sinne kokoontui suuri joukko sairaita, ja hän näki, että Kapernaumista tuleva tie oli tungokseen asti täynnä niitä, jotka olivat matkalla etsimään parannusta Jeesuksen käsissä. Tämän näyn nähdessään hän meni kertomaan asiasta heti miehelleen, joka välitti tiedon Jeesukselle.
145:3.6 (1632.5) Kun Mestari astui ulos Sebedeuksen talon etuovesta, hänen katseensa kohtasi loputtomasti sairauden runtelemia ja kärsiviä ihmisiä. Hän katseli lähes tuhatta sairasta ja potevaa ihmisolentoa – ainakin sen verran heitä oli kerääntynyt yhteen hänen eteensä. Kaikki paikallaolijat eivät kuitenkaan olleet sairaita, sillä toiset olivat tulleet auttamaan rakkaitaan näiden pyrkiessä saamaan parannuksen vaivoihinsa.
145:3.7 (1632.6) Näiden kipujen kanssa kamppailevien kuolevaisten – miesten, naisten ja lasten – näkeminen, jotka suurelta osin kärsivät siksi, että hänen omat luotetut universumihallinnon Poikansa olivat tehneet virheitä ja rikkomuksia, kosketti Jeesuksen ihmissydäntä aivan erityisellä tavalla ja vaati tätä hyväntahtoista Luoja-Poikaa osoittamaan jumalallista armoa. Mutta Jeesus tiesi hyvin, ettei hän koskaan voisi rakentaa kestävää hengellistä liikettä puhtaasti aineellisten ihmetekojen varaan. Hän oli johdonmukaisesti noudattanut sellaista toimintaperiaatetta, että hän pidättyi tuomasta esille luojan etuoikeuksiaan. Kaanan jälkeen hänen opetukseensa ei ollut liittynyt mitään yliluonnollista tai tunnusteollista; ja kuitenkin tämä kärsivä väkijoukko kosketti hänen myötätuntoista sydäntään ja vetosi voimallisesti hänen ymmärtäväiseen kiintymykseensä.
145:3.8 (1632.7) Etupihalta kuului huuto: ”Mestari, lausu sana, tee meidät taas terveiksi, paranna tautimme ja pelasta sielumme.” Nämä sanat oli tuskin lausuttu, kun tämän universumin ruumiillistuneen Luojan lähellä aina palveluvalmiina ollut serafien, fyysisten valvojien, Elämänkantajien ja keskiväliolentojen valtava seurue valmistautui toimimaan ja käyttämään luovaa voimaa siinä tapauksessa, että heidän Hallitsijansa antaisi merkin. Tämä oli yksi niistä Jeesuksen maisen elämänvaiheen hetkistä, jolloin jumalallinen viisaus ja inhimillinen sääli kietoutuivat Ihmisen Pojan päätöksenteossa siinä määrin toisiinsa, että hän näki ainoaksi ratkaisukeinoksi vedota Isän tahtoon.
145:3.9 (1632.8) Kun Pietari pyytämällä pyysi Mestaria kuulemaan heidän avunhuutonsa, niin Jeesus kärsivää väkijoukkoa silmäten vastasi: ”Olen tullut tähän maailmaan tuodakseni julki Isän ja perustaakseni hänen valtakuntansa. Tätä tarkoitusta varten olen elänyt elämääni tähän hetkeen saakka. Jos siis se olisi Hänen tahtonsa, joka minut lähetti, ja jos se ei olisi ristiriidassa sen kanssa, että olen vihkiytynyt julistamaan taivaan valtakunnan evankeliumia, niin haluaisin nähdä lapseni paranevan – ja –” mutta sitten Jeesuksen sanat hukkuivat meteliin.
145:3.10 (1633.1) Jeesus oli siirtänyt vastuun tästä parantamispäätöksestä Isälleen, joka tekisi sen suhteen ratkaisunsa. Ilmeisestikään Isän tahto ei muodostanut mitään estettä, sillä Mestarin sanoja oli tuskin vielä lausuttu, kun Jeesuksen Personoidun Ajatuksensuuntaajan komennuksessa palvelevien taivaallisten persoonallisuuksien ryhmä alkoi voimakkaasti liikehtiä. Suunnaton seurue laskeutui tämän kärsivien kuolevaisten kirjavan joukon keskelle, ja yhdessä ajallisuuden hetkessä 683 miestä, naista ja lasta sai takaisin terveytensä; he paranivat täydellisesti kaikista fyysisistä sairauksistaan ja muista aineellisista vammoistaan. Sellaista näkyä ei maan päällä ollut ennen tuota päivää koskaan nähty eikä ole nähty sen jälkeen. Ja niille meistä, jotka olimme paikalla näkemässä tämän luovan parannusaallon, se oli todellakin järisyttävä näytelmä.
145:3.11 (1633.2) Mutta kaikista olennoista, joita tämä äkillinen ja odottamaton yliluonnollisen paranemisen valloilleenpääsy hämmästytti, Jeesus oli yllättynein. Hetkenä, jolloin hänen inhimillinen mielenkiintonsa ja myötätuntonsa suuntautuivat hänen edessään avautuvaan kärsimyksestä ja tuskasta kertovaan näkymään, hän ei jaksanut pitää ihmismielessään Personoidun Suuntaajansa antamia varoituksia siitä, että tietyissä tilanteissa ja joissakin olosuhteissa olisi mahdotonta rajoittaa Luoja-Pojan luojan oikeuksiin kuuluvaa aikatekijää. Jeesus halusi nähdä näiden kärsivien kuolevaisten paranevan, ellei hänen Isänsä tahtoa sillä keinoin loukattaisi. Jeesuksen Personoitu Suuntaaja teki silmänräpäyksessä päätöksen, jonka mukaan sellainen luovaa energiaa tarvitseva teko ei siinä tilanteessa olisi rikkomus Paratiisin-Isän tahtoa vastaan, ja kyseisen päätöksen perusteella – Jeesuksen aiemmin ilmaiseman parantamishalun huomioon ottaen – luova teko oli tapahtunut tosiasia. Mitä Luoja-Poika haluaa ja hänen Isänsä tahtoo, se ON. Jeesuksen koko myöhemmän maisen elämän aikana ei toista tällaista joukkomittaista kuolevaisten fyysistä parantamista enää tapahtunut.
145:3.12 (1633.3) Kuten odottaa saattoi, huhu tästä Kapernaumin Betsaidassa auringonlaskun aikaan tapahtuneesta paranemisesta levisi Galilean ja Juudean joka kolkkaan ja niiden rajojen ulkopuolellekin. Taas kerran Herodeksen pelot heräsivät, ja hän lähetti urkkijoita toimittamaan hänelle tietoa Jeesuksen toiminnasta ja opetuksista ja ottamaan selville, oliko tämä entinen nasaretilaispuuseppä vaiko kuolleista noussut Johannes Kastaja.
145:3.13 (1633.4) Etupäässä tästä tahattomasta fyysisen parantamiskyvyn julkitulosta johtui, että Jeesuksesta tuli koko maan päällä viettämänsä elämänvaiheen loppuajaksi tämän jälkeen yhtä paljon lääkäri kuin julistaja. On totta, että hän jatkoi opetustyötään, mutta hänen henkilökohtainen työnsä oli enimmäkseen sairaiden ja ahdingossa olevien hoivaamista, kun hänen apostolinsa puolestaan huolehtivat julkisesta saarnaamisesta ja uskovien kastamisesta.
145:3.14 (1633.5) Mutta valtaosa niistä, jotka pääsivät osallisiksi tästä auringonlaskun aikaan suoritetusta jumalallisen energian esilletuonnissa annetusta yliluonnollisesta eli luovasta fyysisestä paranemisesta, ei saanut tästä epätavallisesta armeliaisuuden osoituksesta pysyvää hengellistä hyötyä. Pienelle joukolle tämä fyysinen hoivatoimi muodostui todelliseksi kohennukseksi, mutta hengellistä valtakuntaa tämä ajattoman luovan parantamisen hämmästyttävä purkaus ei ihmissydämissä edistänyt.
145:3.15 (1633.6) Jeesuksen maan päällä suorittamaan tehtävään aika ajoin liittyneet parantamisihmeet eivät kuuluneet suunnitelmaan, jonka mukaan hän julisti valtakuntaa. Ne kuuluivat vain sattumoisin siihen, että maan päällä vaikutti jumalallinen olento, jolla oli lähes rajattomat luojan oikeudet, ja näihin oikeuksiin vielä liittyi ennennäkemätön yhdistelmä jumalallista laupeutta ja inhimillistä myötätuntoa. Mutta tällaiset niin kutsutut ihmeet aiheuttivat Jeesukselle paljon harmia sikäli, että niiden mukana tuli ennakkoluuloja herättävää julkisuutta ja että niistä aiheutui runsaasti ei-kaivattua kuuluisuutta.
145:4.1 (1634.1) Koko tätä joukkomittaista paranemista seuranneen illan ajan riemuitseva ja onnellinen väkijoukko piti hallussaan Sebedeuksen taloa, ja Jeesuksen apostolit olivat hekin virittäytyneet tunneperäisen innostuksen korkeimmalle tasolle. Inhimilliseltä kannalta tämä oli kenties suurin niistä suurista päivistä, jotka he olivat yhdessä Jeesuksen kanssa. Koskaan ennen tätä hetkeä tai koskaan sen jälkeen heidän toiveensa eivät kohonneet samanlaisen luottavaisen odotuksen korkeuksiin. Jeesus oli vain muutamaa päivää aikaisemmin heidän vielä Samarian rajojen sisäpuolella ollessaan sanonut heille, että se hetki oli koittanut, jolloin valtakunta julistettaisiin voimassa, ja nyt heidän silmänsä olivat nähneet jotakin, jonka he olettivat olevan tuon lupauksen täyttymys. Heitä värisytti se, mitä he mielensä silmin näkivät tulevaksi, jos tämä hämmästyttävä parantavan voiman osoitus olikin vasta alku. Heissä kyteneet Jeesuksen jumalallisuuteen kohdistuneet epäilykset kaikkosivat. He kirjaimellisesti humaltuivat hämmentyneen lumoutumisensa luomasta hurmiosta.
145:4.2 (1634.2) Mutta kun he etsivät Jeesusta, he eivät kyenneet löytämään häntä. Mestari oli tapahtuneesta hyvin huolissaan. Nämä erilaisista taudeista parantuneet miehet, naiset ja lapset viipyivät paikalla myöhäiseen iltaan saakka toivoessaan Jeesuksen vielä palaavan, jotta he voisivat kiittää häntä. Apostolien ymmärtämys Jeesuksen käyttäytymistä kohtaan väheni, sitä mukaa kun tunnit kuluivat ja hän edelleenkin pysytteli omissa oloissaan. Heidän ilonsa olisi ollut täysimääräistä ja täydellistä, ellei hän olisi yhä pysytellyt poissa. Kun Jeesus sitten palasi heidän pariinsa, oli jo myöhä, ja lähes kaikki paranemistapahtumasta osallisiksi päässeet olivat palanneet koteihinsa. Jeesus torjui kahdentoista apostolin ja muiden paikalle jääneiden ja hänen tapaamistaan odottaneiden onnittelut ja jumaloinnin ja sanoi vain: ”Älkää riemuitko siitä, että Isälläni on voima parantaa ruumis, vaan iloitkaa mieluumminkin siitä, että hänellä on mahti pelastaa sielu. Menkäämme levolle, sillä huomenna meidän on oltava toimittamassa Isän asioita.”
145:4.3 (1634.3) Ja taas kerran kävi levolle kaksitoista pettynyttä, neuvotonta ja sydämessään murheellista miestä; ja sinä yönä ei heistä kaksosia lukuun ottamatta monikaan paljon nukkunut. Heti kun Mestari teki jotakin, joka rohkaisi hänen apostoliensa sielua ja ilahdutti heidän sydäntään, hän näytti saman tien lyövän heidän toiveensa pirstaleiksi ja vievän kaiken pohjan heidän rohkeudeltaan ja innostukseltaan. Kun nämä hämmentyneet kalastajat katsoivat toisiaan silmiin, niissä oli vain yksi ajatus: ”Me emme häntä kykene ymmärtämään. Mitä tämä kaikki merkitsee?”
145:5.1 (1634.4) Myöskään Jeesus ei nukkunut paljon tuona lauantaiyönä. Hän tajusi, että maailma oli täynnään fyysistä ahdistusta ja tulvillaan aineellisia vaikeuksia, ja hän pohdiskeli sitä suurta vaaraa, että hänen olisi pakko uhrata niin paljon aikaansa sairaiden ja kärsivien hoitamiseen, että hänen tehtävänsä, joka oli hengellisen valtakunnan perustaminen ihmisten sydämeen, kärsisi fyysisten asioiden hoitamisesta tai että se joutuisi sen suhteen alisteiseen asemaan. Näiden Jeesuksen kuolevaismieltä tuona yönä askarruttaneiden ja muiden samankaltaisten ajatusten johdosta hän nousi vuoteesta tuona sunnuntaiaamuna jo kauan ennen aamunkoittoa ja meni aivan yksin yhdelle niistä mielipaikoista, joita hän käytti ollessaan yhteydessä Isäänsä. Jeesuksen tuonaamuisen rukouksen aiheena oli pyytää viisautta ja arvostelukykyä, jottei hän kuolevaisten kärsimyksiä kohdatessaan sallisi inhimillisen myötätuntonsa yhdessä jumalallisen laupeutensa kanssa vedota itseensä niin syvästi, että hän käyttäisi kaiken aikansa fyysiseen hoivaamiseen hengellisen puolen tappioksi. Vaikkei hän halunnutkaan kokonaan välttää sairaiden hoivaamista, hän tiesi, että hänen oli myös suoritettava tärkeämpi hengellisen opettamisen ja uskonnollisen kouluttamisen tehtävä.
145:5.2 (1635.1) Jeesus lähti näin usein ulos kukkuloille rukoilemaan siksi, ettei ollut olemassa hänen henkilökohtaisille hartaudenharjoituksilleen soveliaita yksityisiä huonetiloja.
145:5.3 (1635.2) Pietari ei tuona yönä saanut unta. Niinpä hän jo ani varhain ja kohta sen jälkeen, kun Jeesus oli mennyt ulos rukoilemaan, herätti Jaakobin ja Johanneksen, ja he lähtivät kolmisin etsimään Mestariaan. Toista tuntia etsittyään he löysivät Jeesuksen ja pyysivät häntä kertomaan heille syyn hänen kummalliseen käyttäytymiseensä. He halusivat tietää, miksi hän näytti vaivaantuvan mahtavasta parantavan hengen vuodatuksesta, kun kaikki ihmiset olivat enemmän kuin iloissaan, ja hänen apostolinsa olivat niin suuresti riemuissaan.
145:5.4 (1635.3) Yli neljän tunnin ajan Jeesus koetti selittää näille kolmelle apostolille, mitä oli tapahtunut. Hän jakoi heille tietoa siitä, mitä oli sattunut, ja selitti tällaisten manifestaatioiden vaarat. Jeesus kertoi heille syyn siihen, miksi hän lähti rukoilemaan. Hän koetti selvittää henkilökohtaisille tovereilleen todelliset syyt siihen, miksei Isän valtakuntaa voinut rakentaa ihmetekojen ja fyysisen parantamisen varaan. Mutta he eivät kyenneet käsittämään hänen opetustaan.
145:5.5 (1635.4) Sillä välin, varhain sunnuntaiaamuna, Sebedeuksen talon liepeille alkoi kerääntyä kärsivistä sieluista ja monista kuriositeettien metsästäjistä koostuvia väkijoukkoja. Nämä ilmoittivat kovalla metelillä haluavansa nähdä Jeesuksen. Andreas ja apostolit olivat niin neuvottomia, että sillä välin kun Simon Selootti puhui väkijoukolle, Andreas lähti usean työtoverinsa kanssa etsimään Jeesusta. Kun Andreas oli löytänyt Jeesuksen kolmen apostolin seurasta, hän sanoi: ”Mestari, miksi jätät meidät yksinään kansanpaljouden kanssa? Katso, kaikki ihmiset etsivät sinua; koskaan aikaisemmin eivät näin monet ole halunneet kuulla opetustasi. Talo on tälläkin hetkellä sellaisten piirittämä, jotka ovat tulleet läheltä ja kaukaa voimallisten tekojesi tähden. Etkö tahtoisi palata kanssamme huolehtimaan heistä?”
145:5.6 (1635.5) Nämä sanat kuultuaan Jeesus vastasi: ”Andreas, enkö ole opettanut sinulle ja näille muille, että tehtäväni maan päällä on Isän julkituominen ja sanomani on taivaan valtakunnan julistaminen? Kuinka siis on selitettävissä, että haluaisitte minun kääntävän selkäni sille, mikä on tehtäväni, ollakseni mieliksi uteliaille ja tyydyttääkseni niitä, jotka etsivät ennusmerkkejä ja ihmetekoja? Emmekö ole olleet näiden ihmisten keskuudessa kaikki nämä kuukaudet, ja ovatko he kerääntyneet laumoina kuuntelemaan valtakunnan hyvää sanomaa? Miksi he nyt ovat tulleet meitä piirittämään? Eikö se tapahdu paremminkin heidän fyysisen ruumiinsa parantamisen toivossa kuin sen seurauksena, että he olisivat ottaneet vastaan hengellisen totuuden sielunsa pelastukseksi? Kun ihmiset tuntevat vetoa tulla luoksemme epätavallisten julkitulemusten vuoksi, niin monetkaan heistä eivät tule etsimään totuutta ja pelastusta, vaan mieluumminkin hakemaan parannusta fyysisiin vaivoihinsa ja vapahdusta aineellisista vaikeuksistaan.
145:5.7 (1635.6) ”Koko tämän ajan olen ollut Kapernaumissa, ja olen sekä synagogassa että järven rannalla julistanut valtakunnan hyvää sanomaa kaikille, joilla on korvat kuulla ja sydän ottaa vastaan totuus. Ei ole Isäni tahto, että minä nyt palaisin teidän seurassanne tyydyttämään näiden uteliaiden haluja ja ryhtyisin huolehtimaan fyysisistä seikoista hengelliset asiat unohtaen. Olen asettanut teidät saarnaamaan evankeliumia ja hoivaamaan sairaita, mutta en saa syventyä niin kokonaan parantamiseen, että löisin laimin opetustyöni. Ei, Andreas, en palaa mukananne. Menkää ja kehottakaa väkeä uskomaan siihen, mitä olemme heille opettaneet, ja iloitsemaan Jumalan poikien vapaudesta, ja valmistautukaa siihen, että lähdemme Galilean muihin kaupunkeihin, joissa on jo valmistettu tietä valtakunnan iloviestien julistamiselle. Juuri sitä vartenhan olen tullut Isän luota. Menkää siis ja laittautukaa valmiiksi välittömästi tapahtuvaa lähtöä varten sillä aikaa, kun odotan täällä paluutanne.”
145:5.8 (1636.1) Kun Jeesus oli puhunut, Andreas ja hänen apostolitoverinsa lähtivät murhemielin takaisin Sebedeuksen taloon. He lähettivät pois paikalle kertyneen väkijoukon ja valmistautuivat nopeasti matkaan, kuten Jeesus oli määrännyt. Ja niin Jeesus ja apostolit lähtivät sunnuntai-iltapäivänä, tammikuun 18. päivänä vuonna 28 jKr., ensimmäiselle todellakin julkiselle ja avoimelle julistusmatkalleen, joka suuntautui Galilean kaupunkeihin. Tällä ensimmäisellä matkalla he saarnasivat valtakunnan evankeliumia monissa kaupungeissa, mutta he eivät käyneet Nasaretissa.
145:5.9 (1636.2) Samana sunnuntai-iltapäivänä, kohta sen jälkeen kun Jeesus oli apostoleineen lähtenyt Rimmoniin, hänen veljensä Jaakob ja Juuda tulivat tapaamaan häntä, ja he kävivät Sebedeuksen talossa. Tuon päivän keskipäivän paikkeilla Juuda oli etsinyt käsiinsä veljensä Jaakobin ja vaatimalla vaatinut, että he menisivät Jeesuksen luokse. Siihen mennessä, kun Jaakob suostui lähtemään Juudan mukaan, Jeesus oli jo astunut taipaleelle.
145:5.10 (1636.3) Apostolit olivat vastahakoisia jättämään taakseen Kapernaumissa heränneen suuren mielenkiinnon. Pietari laskeskeli, että vähintäänkin tuhat uskovaa olisi voitu kastaa valtakunnan jäseniksi. Jeesus kuunteli heitä kärsivällisesti mutta ei suostunut kääntymään takaisin. Hetken aikaa vallitsi hiljaisuus, ja sitten Tuomas osoitti sanansa apostolitovereilleen sanoen: ”No niin, mennäänpäs! Mestari on puhunut. Vaikkemme taivaan valtakunnan mysteerejä täysin pystykään käsittämään, meillä on kuitenkin varmuus yhdestä asiasta: Me seuraamme opettajaa, joka ei tavoittele kunniaa itselleen.” Ja vastahakoisesti he lähtivät julistamaan hyvää sanomaa Galilean kaupungeissa.
Urantia-kirja
Luku 146
146:0.1 (1637.1) ENSIMMÄINEN julkinen Galilean-saarnamatka alkoi sunnuntaina, tammikuun 18. päivänä vuonna 28 jKr., ja se jatkui noin kahden kuukauden ajan päättyen Kapernaumissa maaliskuun 17. päivänä. Tämän matkan kuluessa Jeesus ja kaksitoista apostolia entisten Johanneksen apostolien avustamina julistivat evankeliumia ja kastoivat uskovia Rimmonissa, Jotapatassa, Raamassa, Sebulonissa, Jireonissa, Giskalassa, Horasinissa, Maadonissa, Kaanassa, Nainissa ja Eendorissa. Mainituissa kaupungeissa he viipyivät pitempään opettamassa, kun taas monissa pienemmissä kaupungeissa he julistivat valtakunnan evankeliumia niiden läpi kulkiessaan.
146:0.2 (1637.2) Ensimmäistä kertaa Jeesus salli nyt työtovereidensa saarnata esteittä. Tällä matkalla hän varoitti heitä vain kolme kertaa; hän kehotti heitä karttamaan Nasaretia ja esiintymään hillitysti Kapernaumin ja Tiberiaan läpi kulkiessaan. Se, että apostoleilla lopulta oli vapaus saarnata ja opettaa rajoituksitta, oli heille suuren tyydytyksen lähde, ja he antautuivat vakavissaan ja suurella ilolla työhön, jonka sisältönä oli evankeliumin saarnaaminen, sairaiden hoivaaminen ja uskovien kastaminen.
146:1.1 (1637.3) Rimmonin pikkukaupungissa oli aikanaan omistauduttu babylonialaisen ilmanjumalan, Rammanin, palvontaan. Rimmonilaisten uskomuksiin sisältyi yhä monia aikaisempien aikojen babylonialaisia ja myöhempien aikojen zarathustralaisia opetuksia. Tästä syystä Jeesus ja kaksikymmentäneljä apostolia uhrasivat paljon aikaansa näiden vanhempien uskomusten ja valtakunnasta kertovan uuden evankeliumin välillä vallitsevan eron selvittämistehtävään. Täällä Pietari esitti yhden saarnaajanuransa alkuaikojen suurenmoisista saarnoistaan. Sen aiheena oli ”Aaron ja kultainen vasikka”.
146:1.2 (1637.4) Vaikka monista rimmonilaisista tuli Jeesuksen opetuksiin uskovia, myöhempinä vuosina he aiheuttivat veljilleen myös paljon harmia. Yhden lyhyen ihmisiän kuluessa on luonnonpalvojia vaikea käännyttää hengellistä ihannetta jumaloivan yhteisön täysimittaisiksi jäseniksi.
146:1.3 (1637.5) Monet kehittyneemmistä babylonialais- ja persialaisideoista, jotka koskivat valoa ja pimeyttä, hyvää ja pahaa, ajallisuutta ja ikuisuutta, liitettiin myöhemmin niin kutsutun kristinuskon opinkappaleisiin. Ja näiden käsitysten mukaanottaminen teki kristillisistä opetuksista sellaisia, että Lähi-idän kansanheimot saattoivat ne välittömämmin hyväksyä. Samalla tavoin Paavalin kristilliset opetukset kävivät läntisten kreikkalaisten helpommin omaksuttaviksi sillä, että kristinoppiin otettiin mukaan monia Platonin teorioita idean kaltaisesta hengestä, kaiken näkyvän ja aineellisen näkymättömistä esikuvista, sellaisina kuin Filon nämä teoriat myöhemmin sovitti heprealaiseen teologiaan.
146:1.4 (1637.6) Todan kuuli valtakunnan evankeliumin ensimmäisen kerran juuri Rimmonissa, ja myöhemmin hän vei tämän sanoman Mesopotamiaan ja kauas sen rajojen taakse. Hän oli yksi ensimmäisistä, jotka saarnasivat hyvää sanomaa Eufratin takana asuville.
146:2.1 (1638.1) Vaikka kansan syvät rivit Jotapatassa kuuntelivat Jeesusta ja hänen apostoleitaan mielellään, ja monet ottivat vastaan valtakunnan evankeliumin, Jotapatan-lähetysretken erottaa muista kuitenkin Jeesuksen puhe, jonka hän piti kahdellekymmenelleneljälle apostolille heidän viettäessään toista iltaansa tässä pikkukaupungissa. Natanael oli mielessään hämmentynyt siitä, mitä Mestari oli opettanut rukoilemisesta, kiittämisestä ja palvomisesta. Ja vastatessaan hänen kysymykseensä Jeesus puhui pitkään ja selvitti opettamaansa entistäkin perinpohjaisemmin. Tästä puheesta nykyisen kielenkäytön mukaisesti laadittu yhteenveto on esitettävissä seuraavia näkökohtia painottaen:
146:2.2 (1638.2) 1. Se, että ihminen sydämessään tietoisesti ja itsepintaisesti osoittaa arvostusta paatumukselle, hävittää vähitellen rukousyhteyden, joka ihmissielulla on ihmisen ja hänen Tekijänsä välisen yhteydenpidon henkiyhteyspiireihin. Luonnollisestikin Jumala kuulee lapsensa anomuksen, mutta kun ihmissydän tahallaan ja itsepintaisesti on tyyssijana käsityksille, jotka kertovat paatuneisuudesta, sen seurauksena on vähä vähältä henkilökohtaisen yhteyden katkeaminen maisen lapsen ja hänen taivaallisen Isänsä väliltä.
146:2.3 (1638.3) 2. Jumalan tunnettujen ja kumoamattomien lakien kanssa ristiriidassa oleva rukous on iljetys Paratiisin-Jumaluuksille. Ellei ihminen halua kuunnella Jumalia näiden puhuessa luomakunnalleen hengen, mielen ja aineen laeissa, jo pelkästään tämä luodun osoittama tahallinen ja tietoinen ylenkatse saa henkipersoonallisuudet sulkemaan korvansa tällaisten laista piittaamattomien ja tottelemattomien kuolevaisten esittämiltä henkilökohtaisilta anomuksilta. Jeesus esitti apostoleilleen lainauksen profeetta Sakarjan kirjasta: ”Mutta he eivät tahtoneet ottaa vaarin, vaan käänsivät uppiniskaisina selkänsä ja tukkivat korvansa, jotteivät kuulisi. Niin, he tekivät sydämensä kovaksi kuin kivi, etteivät he kuulisi lakiani ja niitä sanoja, jotka minä lähetin henkeni kautta profeettojen välityksellä; siksi heidän häijyn ajattelunsa tulokset lankesivat suuren vihan muodossa heidän syyllisen päänsä päälle. Ja niin tapahtui, että he huusivat armoa, mutta ei ollut korvaa, joka olisi ollut avoinna sen huudon kuullakseen.” Ja sitten Jeesus lainasi sen viisaan miehen sananlaskua, joka sanoi: ”Sen, joka korvansa kääntää, jottei kuulisi jumalallista lakia, sen rukouskin on iljetys.”
146:2.4 (1638.4) 3. Avaamalla Jumalan ja ihmisen välisen yhteyskanavan ihmisen puoleisen pään kuolevaiset pääsevät välittömästi hyötymään maailmojen luoduille suunnatusta, alati soljuvasta jumalallisen hoivan virrasta. Kun ihminen kuulee Jumalan hengen puhuvan ihmissydämen sisällä, tällaiseen kokemukseen kuuluu erottamattomasti se tosiasia, että Jumala samalla kuulee tuon ihmisen rukouksen. Jopa synnin anteeksisaaminen toimii tällä samalla erehtymättömällä tavalla. Taivaassa oleva Isä on antanut sinulle anteeksi, jo ennen kuin olet edes ajatellut sellaista häneltä pyytää, mutta tällainen anteeksianto ei ole henkilökohtaisessa uskonnollisessa kokemuksessasi tarjolla, ennen kuin itse annat anteeksi kanssaihmisillesi. Jos asiaa ajatellaan faktana, ei se, että annat anteeksi lähimmäisillesi, ole Jumalan anteeksiannon ehto, mutta jos asiaa ajatellaan kokemuksena, se nimenomaan on Jumalan anteeksiannon ehto. Ja tämä fakta jumalallisen ja inhimillisen anteeksiannon synkroniasta tuli Jeesuksen apostoleille opettamassa rukouksessa juuri tällä tavoin huomioon otetuksi ja yhteen kytketyksi.
146:2.5 (1638.5) 4. Universumissa vaikuttaa muuan oikeudenmukaisuuden peruslaki, jota armokaan ei pysty kiertämään. Ajallisuuden ja avaruuden läpikotaisen itsekäs luotu ei kykene ottamaan vastaan Paratiisin epäitsekkäitä ihanuuksia. Edes Jumalan loputon rakkaus ei kykene pakottamaan ikuista eloonjäämistä merkitsevää pelastusta yhdellekään kuolevaiselle luodulle, joka ei tee valintaa eloonjäämisen hyväksi. Armeliaisuutta osoitetaan varsin avokätisesti, mutta silti on olemassa oikeudenmukaisuuden asettamia vaatimuksia, joita edes laupeuteen liittyvä rakkaus ei kykene tehokkaasti kumoamaan. Ja Jeesus lainasi tässäkin yhteydessä heprealaiskirjoituksia: ”Minä olen kutsunut, ja te ette suostuneet kuulemaan; minä ojensin käteni, mutta kukaan ei siitä välittänyt. Olette pitäneet kaikkia neuvojani tyhjänpäiväisinä ja olette torjuneet minun nuhteeni, ja tämän kapinallisen asenteenne tähden käy väistämättä niin, että te huudatte minua avuksenne ettekä saa huutoonne vastausta. Kun hylkäsitte elämän tien, saatte sitten, kun kärsimystenne aika koittaa, etsiä minua etsimästä päästyänne, mutta ette minua löydä.”
146:2.6 (1639.1) 5. Niiden pitää osoittaa laupeutta, jotka tahtoisivat saada laupeuden. Älkää tuomitko, jottei teitä tuomittaisi. Siinä hengessä, jossa te tuomitsette muita, siinä hengessä teidätkin tuomitaan. Armo ei kokonaan kumoa universumeissa noudatettua oikeudenmukaisuutta. Osoittautuu, että viime kädessä pitää paikkansa, kun sanotaan: ”Joka tukkii korvansa vaivaisen huudolta, joutuu jonakin päivänä itse huutamaan apua, eikä kukaan häntä kuule.” Olipa rukous mikä hyvänsä, sen vilpittömyys takaa sen kuulluksitulemisen; se, minä ajankohtana, millä tavoin ja missä määrin rukoukseen vastataan, määräytyy rukoukseen liittyvän hengellisen viisauden mukaan ja sen mukaan, miten se on sopusoinnussa universumin kanssa. Viisas isä ei vastaa tietämättömien ja kokemattomien lastensa typeriin rukouksiin kirjaimellisesti, olkoonkin, että lapset saattavat saada tällaisten mielettömien pyyntöjen esittämisestä paljon mielihyvää ja todellista sielun tyydykettä.
146:2.7 (1639.2) 6. Kun olet kokonaan omistautunut täyttämään taivaassa olevan Isän tahdon, saat vastauksen kaikkiin anomuksiisi heti, sillä rukouksesi ovat täysin Isän tahdon mukaisia, ja Isän tahto tulee aina julki hänen valtavan universuminsa joka kolkassa. Mitä tällainen oikea Jumalan poika haluaa, ja mitä Isä tahtoo, se ON. Sellainen rukous ei voi jäädä vaille vastausta, eikä mihinkään muunlaiseen pyyntöön mitenkään voitaisikaan antaa täysimääräistä vastausta.
146:2.8 (1639.3) 7. Vanhurskaan huuto on se Jumalan lapsen uskon teko, joka avaa oven Isän aittaan, ja se aitta on täynnänsä hyvyyttä, totuutta ja armoa, ja nämä hyvät antimet ovat jo kauan odottaneet, että poika tulisi ja ottaisi ne henkilökohtaisesti omikseen. Rukous ei muuta Jumalan suhtautumista ihmistä kohtaan, mutta se muuttaa ihmisen asenteen muuttumatonta Isää kohtaan. Mikä on rukouksen vaikutin, se antaa rukoukselle oikeuden päästä Jumalan kuuluville; sitä ei tee rukouksen esittäjän sosiaalinen, taloudellinen eikä ulkonainen uskonnollinen asema.
146:2.9 (1639.4) 8. Rukousta ei saa käyttää sellaiseen, että välttyisi ajallisilta viivytyksiltä tai että pääsisi avaruuden esteiden yli. Rukousta ei ole tarkoitettu keinoksi, jolla korotetaan omaa minää tai jolla saadaan epäoikeudenmukaista etua kanssaihmisiin verrattuna. Läpikotaisen itsekäs sielu ei edes kykene rukoilemaan siinä merkityksessä, mitä tämä sana todellisuudessa tarkoittaa. Jeesus sanoi: ”Olkoon ilosi suurin siitä, minkäluonteinen Jumala on, ja hän on taatusti täyttävä sydämesi vilpittömät toiveet.” ”Omista kulkusi Herralle; luota häneen, ja hän toimii.” ”Sillä Herra kuulee apua tarvitsevain huudon, eikä hän jätä hätääkärsivien rukousta vaille huomiota.”
146:2.10 (1639.5) 9. ”Olen tullut Isän tyköä; jos siis joskus olette epätietoisia siinä mielessä, mitä Isältä pyytäisitte, niin pyytäkää minun nimissäni, ja esitän anomuksenne sen mukaan, mitkä ovat todelliset tarpeenne ja toivomuksenne, ja sopusoinnussa sen kanssa, mikä on Isän tahto.” Olkaa varuillanne sen suuren vaaran suhteen, että teistä rukouksissanne tulee itsekeskeisiä. Kovin paljon älkää rukoilko itsellenne; rukoilkaa enemmän veljienne hengellisen edistymisen puolesta. Välttäkää materialistista rukoilemista; rukoilkaa hengessä ja hengen antimien runsauden puolesta.
146:2.11 (1639.6) 10. Rukoillessanne sairaiden ja kärsivien puolesta älkää luulko anomustenne korvaavan sitä, että rakastavasti ja järkevästi pidätte huolta näiden kärsivien tarpeista. Rukoilkaa perheenne, ystävienne ja tovereidenne hyvinvoinnin puolesta, mutta aivan erityisesti rukoilkaa niiden puolesta, jotka kiroavat teidät, ja esittäkää rakastavia pyyntöjä niiden puolesta, jotka teitä vainoavat. ”Milloin sitten rukouksensa esittäisi? Siihen en sano mitään. Sisimmässänne oleva henki vain voi saada teidät lausumaan pyynnöt, jotka tuovat julki sisäisen suhteenne henkien Isään.”
146:2.12 (1640.1) 11. Monet turvautuvat rukoukseen, vasta kun ovat vaikeuksissa. On ajattelematonta ja eksyttävää menetellä sillä tavoin. Toki teette oikein, jos ahdingossa ollessanne rukoilette, mutta teidän tulisi muistaa pojan ominaisuudessanne puhua Isällenne myös, kun sielunne osalta kaikki sujuu hyvin. Esittäkää todelliset pyyntönne aina salassa. Älkää antako ihmisten kuulla henkilökohtaisia rukouksianne. Kiitosrukoukset sopivat esitettäviksi palvojien ryhmissä, mutta sielusta tuleva rukous on henkilökohtainen asia. On olemassa vain yksi kaikille Jumalan lapsille sopiva rukouskaava, ja se kuuluu: ”Tapahtukoon kaikesta huolimatta sinun tahtosi.”
146:2.13 (1640.2) 12. Kaikkien tähän evankeliumiin uskovien tulisi rukoilla vilpittömästi taivaan valtakunnan laajenemisen puolesta. Kaikista heprealaiskirjoituksiin sisältyvistä rukouksista hän esitti mitä hyväksyvimmän näkemyksen psalminkirjoittajan pyynnöstä: ”Luo minuun puhdas sydän, oi Herra, ja vaihda minulle oikea henki. Puhdista minut salaisista synneistä ja estä palvelijaasi lankeamasta julkeaan rikkomukseen.” Jeesus selitti laajasti rukoilemisen suhdetta huolimattomaan ja loukkaavaan puheeseen ja esitti lainauksen: ”Pane, oi Herra, vartija suuni eteen; vartioi huulteni ovea.” ”Ihmiskieli”, Jeesus sanoi, ”on ruumiinjäsen, jonka vain muutamat ihmiset pystyvät kesyttämään, mutta ihmisen sisimmässä oleva henki voi muuttaa tämän tottelemattoman jäsenen niin, että se antaa äänen armeliaalle suvaitsevuudelle ja niin, että siitä tulee innoittava laupeudenharjoittaja.”
146:2.14 (1640.3) 13. Jeesus opetti, että Isän tahdon tietämisen puolesta esitetyn pyynnön jälkeen tärkeysjärjestyksessä seuraavana on rukous jumalallisesta opastuksesta sillä vaelluksella, joka suoritetaan maisen elämän kuluessa. Todellisuudessa tämä merkitsee jumalallisen viisauden rukoilemista. Jeesus ei milloinkaan opettanut, että rukoilemalla voisi saada ihmistietämystä tai erityistaitoa. Mutta niin hän kyllä opetti, että rukous on tekijä, joka vaikuttaa laajentavasti rukoilijan kykyyn ottaa jumalallisen hengen läsnäolo vastaan. Opettaessaan tovereitaan rukoilemaan hengessä ja totuudessa Jeesus selitti tarkoittavansa vilpitöntä rukoilemista ja rukoilua sen mukaan, mikä oli rukouksen esittäjän valaistumisen määrä; hän tarkoitti täydestä sydämestä lähtevää ja järjellisesti, hartaasti ja vakavassa mielessä suoritettua rukoilemista.
146:2.15 (1640.4) 14. Jeesus varoitti seuraajiaan sellaisesta luulosta, että korusanaiset toistamiset, kaunopuheiset lauseparret, paastoaminen, katumusharjoitukset tai uhrilahjat tekisivät heidän rukouksistaan tehokkaampia. Mutta hän kehotti kyllä uskoviaan käyttämään rukoilua keinona, joka johtaa kiitosten osoittamisen kautta aitoon palvontaan. Jeesus piti valitettavana sitä, että hänen seuraajiensa rukouksissa ja palvonnassa esiintyi niin vähän kiitoksen henkeä. Tässä yhteydessä hän esitti lainauksen pyhistä kirjoituksista sanoen: ”On hyvä osoittaa kiitokset Herralle ja laulaa ylistystä Kaikkein Korkeimman nimelle, tunnustaa hänen laupeutensa jokaisena aamuna ja hänen uskollisuutensa jokaisena iltana, sillä Jumala on töittensä kautta tehnyt minusta iloisen. Kaiken osalta minä annan kiitokseni sen mukaan, mikä on Jumalan tahto.”
146:2.16 (1640.5) 15. Ja sen jälkeen Jeesus sanoi: ”Älkää yhtenään ylen määrin huolehtiko arkipäiväisistä tarpeistanne. Älkää olko peloissanne maiseen olemassaoloonne liittyvistä ongelmista, vaan kaikkien näiden asioiden osalta levittäkää rukouksin ja hartain pyynnöin, vilpittömän kiitollisuuden hengessä, kaikki tarpeenne taivaassa olevan Isänne eteen.” Sitten hän lainasi kirjoitusten kohtaa: ”Veisuulla minä kiitän Jumalan nimeä ja ylistän häntä kiitosvirrellä. Ja se on Herralle otollisempi kuin on uhrattu härkä tai mulli sarvineen ja sorkkineen.”
146:2.17 (1641.1) 16. Jeesus opetti seuraajilleen, että heidän tulisi rukouksensa Isälle esitettyään olla hetken aikaa hiljaa ja vastaanottavaisia antaakseen sisimmässään olevalle hengelle paremman mahdollisuuden puhua kuuntelevalle sielulle. Isän henki puhuu ihmiselle parhaiten, kun ihmisen mieli on suuntautunut aitoon palvontaan. Palvomme Jumalaa meissä olevan Isän hengen antaman avun turvin ja sitä kautta, että ihmismieli on totuudesta osalliseksipääsemisen myötä valaistunut. Jeesus opetti palvonnan tekevän ihmisen yhä enemmän sen olennon kaltaiseksi, joka on palvonnan kohteena. Palvonta on kokemus, joka saa aikaan muutoksia niin, että finiittinen vähä vähältä lähestyy Infiniittisen läsnäoloa ja lopulta saavuttaa sen.
146:2.18 (1641.2) Ja monia muitakin totuuksia Jeesus kertoi apostoleilleen ihmisen pitämästä yhteydestä Jumalaan, mutta monikaan heistä ei kyennyt kokonaan käsittämään hänen opetustaan.
146:3.1 (1641.3) Raamassa Jeesus kävi ikimuistettavan keskustelun iäkkään kreikkalaisen filosofin kanssa, joka opetti, että tiede ja filosofia riittivät tyydyttämään inhimillisen kokemuksen tarpeet. Jeesus kuunteli kärsivällisesti ja myötätuntoisesti tätä kreikkalaista opettajaa ja myönsi monet tämän esittämät asiat tosiksi, mutta kun filosofi oli päässyt esityksensä loppuun, Jeesus huomautti, ettei tämä ollut ihmisen olemassaolosta esittämässään näkemyksessä selittänyt, ”mistä, miksi ja minne”, ja Jeesus jatkoi: ”Siitä, mihin sinä lopetat, siitä me vasta aloitamme. Uskonto on sellainen ilmoitus ihmisen sielulle, joka käsittelee hengellisiä realiteetteja, todellisuuksia, joita mieli yksinään ei kykenisi koskaan löytämään tai kokonaan käsittämään. Älylliset ponnistukset voivat paljastaa elämän tosiasiat, mutta valtakunnan evankeliumi tuo esille olemisen totuudet. Olet puheessasi käsitellyt totuuden aineellisia varjoja. Tahdotko nyt kuunnella, kun kerron sinulle niistä ikuisista ja hengellisistä realiteeteista, jotka luovat kuolevaisen olemassaoloon liittyvinä aineellisina faktoina ilmenevät ja mainitsemasi ohimenevät ajalliset varjot?” Yli tunnin ajan Jeesus opetti tälle kreikkalaiselle valtakunnan evankeliumin pelastavia totuuksia. Filosofivanhusta miellytti tapa, jolla Jeesus häntä lähestyi, ja kun hän oli sydämeltään vilpittömän rehellinen, hän kohta uskoi tämän pelastuksen evankeliumin.
146:3.2 (1641.4) Apostolit olivat hieman ymmällään avoimuudesta, jolla Jeesus myöntyi moniinkin kreikkalaisen esittämiin väitteisiin, mutta myöhemmin Jeesus sanoi heille yksityisesti: ”Lapseni, älkää sitä hämmästelkö, että olin suvaitsevainen kreikkalaisen filosofiaa kohtaan. Tosi ja aito sisäinen varmuus ei ole vähääkään peloissaan ulkopuolelta tulevan analysoinnin suhteen, eikä totuus suhtaudu nyreästi rehelliseen kritiikkiin. Teidän ei tulisi koskaan unohtaa, että suvaitsemattomuus on naamari, jonka taakse kätkeytyvät salassa elätellyt epäilykset oman vakaumuksen totuudellisuudesta. Ketään ei koskaan häiritse hänen lähimmäisensä suhtautuminen, mikäli hänellä on täydellinen luottamus siihen, että se, mihin hän täydestä sydämestään uskoo, on totuus. Rohkeus on perinpohjaisen rehellistä luottamusta kaikkeen, mihin tunnustaa uskovansa. Vilpittömät ihmiset eivät pelkää aitojen vakaumustensa ja jalojen ihanteidensa kriittistä tarkastelua.”
146:3.3 (1641.5) Toisena Raamassa vietettynä iltana Tuomas esitti Jeesukselle seuraavan kysymyksen: ”Mestari, kuinka voi uusi opetuksiisi uskova todellakin tietää, todellakin olla varma siitä, että tämä valtakunnan evankeliumi on totuus?”
146:3.4 (1641.6) Ja Jeesus sanoi Tuomakselle: ”Vakuuttuneisuutesi siitä, että olet astunut Isän valtakuntaperheeseen ja että jäät ikiajoiksi eloon tämän valtakunnan lasten mukana, riippuu kokonaan henkilökohtaisesta kokemuksesta – luottamuksesta totuudelliseen sanaan. Hengellinen vakuuttuneisuus on samaa kuin henkilökohtainen uskonnollinen kokemuksesi jumalallista totuutta olevista ikuisista realiteeteista, ja muilta osin se vastaa sitä, mikä on älyllinen ymmärryksesi totuusrealiteeteista, lisättynä hengellisellä uskollasi ja vähennettynä vilpittömillä epäilyksilläsi.
146:3.5 (1642.1) ”Ja Pojan luonnollisiin varustuksiin kuuluu Isästä oleva elämä. Koska teille on annettu Isän elävä henki, siitä johtuu, että olette Jumalan poikia. Elämästänne tässä lihallisuuden aineellisessa maailmassa te selviydytte tuonpuoleiseen siksi, että samastutte Isän elävään henkeen, ikuisen elämän lahjaan. Monilla, toden totta, oli tämä elämä, jo ennen kuin tulin Isän tyköä, ja monet muut ovat saaneet tämän hengen, koska he uskoivat minun sanani; mutta teen tiettäväksi, että sitten kun palaan Isän luo, hän lähettää henkensä kaikkien ihmisten sydämeen.
146:3.6 (1642.2) ”Vaikkette voikaan tehdä havaintoja siitä, miten tämä jumalallinen henki työskentelee mielessänne, on kuitenkin olemassa käytännöllinen menetelmä, jolla saa selville, missä määrin olette luovuttaneet sielunvoimienne hallinnan tämän sisimmässänne olevan, taivaallisen Isän hengen antaman opetuksen ja opastuksen haltuun, ja tämä tulee ilmi siinä, missä määrin rakastatte kanssaihmisiänne. Tuossa hengessä on mukana Isän osoittama rakkaus, ja kun se vallitsee ihmistä, se vie vääjäämättä jumalallisen palvonnan ja lähimmäisiin kohdistuvan rakastavan kunnioittamisen suunnalle. Ensi vaiheessa uskotte olevanne Jumalan poikia siksi, että opetukseni on tehnyt teidät tietoisemmiksi teissä olevan Isämme läsnäolon sisäisistä johdatuksista; mutta hyvin pian vuodatetaan Totuuden Henki kaiken lihan ylle, ja se elää ihmisten keskuudessa ja opettaa kaikkia ihmisiä, kuten minä nyt elän keskuudessanne ja puhun teille totuuden sanoja. Ja tämä Totuuden Henki, joka puhuu sielunne hengellisten varustusten puolesta, auttaa teitä tietämään, että olette Jumalan poikia. Se todistaa pettämättömästi sisimmässänne olevan Isän läsnäolon, henkenne, kanssa, joka silloin on kaikkien ihmisten sisimmässä, kuten se nyt on muutamissa, ja kertoo teille, että olette todellisuudessa Jumalan poikia.
146:3.7 (1642.3) ”Jokainen maan lapsi, joka noudattaa tämän hengen johdatusta, tulee lopulta tietämään, mikä Jumalan tahto on; ja joka antaa periksi Isäni tahdolle, hän pysyy ajasta aikaan. Teille ei ole selvitetty tietä, joka johtaa maisesta elämästä ikuiseen olotilaan, mutta sellainen tie on olemassa, sellainen on aina ollut, ja olen tullut tekemään tästä tiestä uuden ja elävän. Joka astuu valtakuntaan, hänellä on jo ikuinen elämä – hän ei koskaan menehdy. Mutta tässä on paljon sellaista, jonka ymmärrätte paremmin, sitten kun olen palannut Isän tykö ja teillä on mahdollisuus tarkastella tämänhetkisiä kokemuksianne takautuvasti.”
146:3.8 (1642.4) Ja kaikki, jotka kuulivat nämä siunatut sanat, saivat niistä paljon rohkaisua. Juutalaiset opetukset vanhurskaiden eloonjäämisestä olivat olleet sekavia ja epävarmoja, ja Jeesuksen seuraajista oli virkistävää ja innoittavaa kuulla nämä varsin täsmälliset ja myönteiset sanat, jotka antoivat vakuutuksen kaikkien todellisten uskovien ikuisesta eloonjäämisestä.
146:3.9 (1642.5) Apostolit jatkoivat saarnaamista ja uskovien kastamista, samalla kun he edelleenkin pitivät yllä käytäntöä käydä talosta taloon lohduttamassa masentuneita ja hoivaamassa sairaita ja kärsiviä. Apostoliorganisaatio laajeni sikäli, että jokaisella Jeesuksen apostolilla oli nyt työtoverinaan yksi Johanneksen apostoli. Abner oli Andreaksen työtoveri, ja tämä järjestely oli voimassa siihen saakka, kun he seuraavan pääsiäisen ajaksi menivät Jerusalemiin.
146:3.10 (1642.6) Jeesuksen Sebulonissa-oleskelun aikana antamissa erityisopetuksissa oli etupäässä kysymys valtakunnassa vallitsevia keskinäisiä velvollisuuksia koskevien asioiden käsittelystä, ja näihin kuului muun muassa opetus, jonka oli tarkoitus selvittää, mikä ero vallitsi omakohtaisen uskonnollisen kokemuksen ja sosiaalisista uskonnollisista velvollisuuksista nousevien ystävällisten suhteiden välillä. Tämä oli niitä harvoja kertoja, jolloin Mestari ylipäätään esitti näkemyksiä uskonnon sosiaalisista aspekteista. Koko maisen elämänsä aikana Jeesus antoi seuraajilleen varsin vähän ohjeita, jotka olisivat koskeneet uskonnon sosiaalistamista.
146:3.11 (1643.1) Sebulonin väestö oli rodullisesti sekoittunutta: se ei oikeastaan ollut juutalaista eikä ei-juutalaista. Ja perin harvat heistä tosiasiassa uskoivat Jeesukseen, vaikka olivatkin kuulleet Kapernaumissa tapahtuneesta sairaiden parantamisesta.
146:4.1 (1643.2) Galilean ja Juudean monien pienempien kaupunkien tavoin Jireonissakin oli synagoga, ja toimintansa alkuvaiheissa Jeesuksella oli tapana puhua näissä synagogissa sapattipäivänä. Toisinaan hän saattoi puhua aamupalveluksessa, ja Pietari tai joku muu apostoleista saarnasi iltapäivän tilaisuudessa. Jeesus ja apostolit saattoivat usein myös opettaa ja saarnata synagogan arki-iltojen kokouksissa. Vaikka Jerusalemin uskonnolliset johtajat kävivät yhä vihamielisemmiksi Jeesusta kohtaan, heillä ei kuitenkaan ollut suoranaista valtaa tuon kaupungin ulkopuolella sijaitseviin synagogiin nähden. Jeesuksen julkisen toiminnan myöhemmässä vaiheessa he vasta kykenivät luomaan niin laajan häntä vastaan suunnatun mielialan, että lähes kaikki synagogat sulkeutuivat hänen opetukseltaan. Nyt puheena olevana aikana kaikki Galilean ja Juudean synagogat olivat hänelle avoinna.
146:4.2 (1643.3) Jireon oli tuohon aikaan laajojen mineraalikaivosten sijaintipaikka, ja koska Jeesus ei ollut koskaan tutustunut kaivosmiehen elämään, hän vietti Jireonissa oleskellessaan suurimman osan ajastaan kaivoksissa. Sillä aikaa kun apostolit vierailivat kodeissa ja saarnasivat julkisilla paikoilla, Jeesus työskenteli kaivoksissa näiden maan alla ahertavien parissa. Jeesuksen parantajanmaine oli kiirinyt jo tähän syrjäkyläänkin saakka, ja monet sairaat ja kärsivät hakivat häneltä apua, ja hänen parantava hoivansa koitui monelle suureksi siunaukseksi. Mutta lepratautisen tapausta lukuun ottamatta mikään näistä tapauksista ei ollut sellainen, että Mestari olisi suorittanut niin kutsutun parantamisihmeen.
146:4.3 (1643.4) Jireonissa vietetyn ajan kolmantena päivänä, myöhään iltapäivällä, kun Jeesus oli palaamassa kaivoksilta, hän sattui matkallaan majapaikkaansa kulkemaan kapeaa sivukatua. Hänen lähestyessään erään spitaalisen miehen kurjaa hökkeliä tämä kärsivä, joka oli kuullut Jeesuksen parantajanmaineesta, rohkaisi mielensä ja puhutteli Jeesusta tämän astellessa hänen ovensa editse. Hän sanoi Jeesuksen eteen maahan polvistuessaan: ”Herra, jos vain tahtoisit, voisit puhdistaa minut. Olen kuullut opettajiesi viestin ja tahtoisin astua valtakuntaan, jos minut voitaisiin puhdistaa.” Ja lepratautinen puhui tällä tavoin siksi, että juutalaisten keskuudessa spitaalisilta oli kielletty jopa synagogassakäyminen ja muunlainen julkiseen palvontaan osallistuminen. Tämä mies uskoi todellakin, ettei häntä voitaisi ottaa tulevaan valtakuntaan, ellei hän kykenisi saamaan spitaaliaan parannetuksi. Ja kun Jeesus näki hänen kärsimyksensä ja kuuli hänen sanansa, jotka kertoivat tiukasti istuvasta uskosta, se kosketti Jeesuksen ihmissydäntä, ja sääli liikutti hänen jumalallista mieltään. Kun Jeesus katsoi miehen puoleen, tämä palvoi häntä kasvoilleen maahan langeten. Silloin Mestari ojensi kätensä ja häntä koskettaen sanoi: ”Minä tahdon – puhdistu.” Ja mies parani heti; lepra ei häntä enää vaivannut.
146:4.4 (1643.5) Nostettuaan miehen jaloilleen Jeesus antoi tälle seuraavan velvoitteen: ”Pidä huoli, ettet kerro paranemisestasi kenellekään, vaan että teet tehtäviäsi melua pitämättä ja käyt näyttäytymässä papille ja uhraat puhdistumisesi todistukseksi Mooseksen määräämät uhrit.” Mutta tämä mies ei tehnyt niin kuin Jeesus oli häntä neuvonut. Hän kulki sen sijaan pitkin kaupunkia ja julisti Jeesuksen parantaneen hänen lepransa, ja koska hän oli kaikkien kyläläisten tuntema, ihmiset saattoivat omin silmin nähdä, että hänet oli puhdistettu taudistaan. Hän ei mennyt pappien luo, toisin kuin Jeesus oli häntä kehottanut. Tämä mies levitti ympäriinsä uutista siitä, että Jeesus oli parantanut hänet, ja sen seurauksena Mestari joutui niin suurten sairaslaumojen piirittämäksi, että hänen oli pakko seuraavana päivänä nousta jo varhain vuoteesta ja poistua kylästä. Vaikkei Jeesus enää mennytkään kaupunkiin, hän viipyi kuitenkin vielä kaksi päivää sen laitamilla, kaivosten lähettyvillä, jossa hän antoi uskoville kaivosmiehille lisää opetusta valtakunnan evankeliumista.
146:4.5 (1644.1) Tämä spitaalin puhdistaminen oli Jeesuksen tähän mennessä ensimmäinen tarkoituksellisesti ja tietoisesti suorittama niin kutsuttu ihme. Ja tässä tapauksessa kysymys oli aidosta spitaalisesta.
146:4.6 (1644.2) Jireonista he menivät Giskalaan, jossa he viipyivät evankeliumia julistaen kaksi päivää. Sitten he menivät Horasiniin, jossa he viettivät melkein viikon hyvää sanomaa julistamassa. Mutta Horasinista he eivät kyenneet voittamaan valtakunnalle montakaan sielua. Millään niistä paikkakunnista, joilla Jeesus oli opettanut, hän ei ollut kohdannut yhtä yleistä sanomansa torjuntaa. Useimmille apostoleille oleskelu Horasinissa oli sangen masentavaa, ja Andreaksen ja Abnerin oli varsin vaikea pitää yllä työtovereidensa rohkeutta. Ja niin he kulkivat huomiota herättämättä Kapernaumin läpi ja jatkoivat matkaansa Maadonin kylään, jossa heidän menestyksensä oli hiukan parempaa. Useimpien apostolien mielessä oli vallalla sellainen käsitys, että se, mikseivät he vastikään käymissään kaupungeissa kohdanneet menestystä, johtui Jeesuksen vaatimuksesta, jonka mukaan he eivät saaneet opettaessaan ja saarnatessaan puhua hänestä parantajana. Miten he toivoivatkaan, että hän puhdistaisi vielä yhden spitaalisen tai toisi jollakin muulla tavoin julki valtansa siten, että se vetäisi ihmisten huomion puoleensa! Mutta heidän hartailla pyynnöillään ei ollut Mestariin mitään vaikutusta.
146:5.1 (1644.3) Apostoliseurue ilahtui suuresti Jeesuksen ilmoittaessa: ”Huomenna menemme Kaanaan.” He tiesivät, että Kaanassa heidän kuulijakuntansa suhtautuisi heihin myötämielisesti, sillä Jeesus tunnettiin paikkakunnalla hyvin. Heidän toimintansa ihmisten saattamiseksi valtakuntaan oli menestyksekästä, kunnes kolmantena päivänä Kaanaan saapui muuan Titus-niminen eturivin kapernaumilainen, puolittainen uskova, jonka poika oli vakavasti sairas. Hän oli saanut tietää Jeesuksen olevan Kaanassa, ja siksi hän kiirehti sinne tavatakseen hänet. Kapernaumin uskovat ajattelivat, että Jeesus pystyisi parantamaan minkä sairauden tahansa.
146:5.2 (1644.4) Kun tämä jalosukuinen mies oli tavoittanut Jeesuksen Kaanasta, hän pyysi Jeesusta rientämään Kapernaumiin ja parantamaan hänen kärsivän poikansa. Apostolien seistessä sivummalla ja odottaessa hengitystään pidättäen tapahtuman kehittymistä Jeesus lausui sairaan pojan isään katsoen seuraavat sanat: ”Kuinka kauan minä teitä kestän? Jumalan voima on keskellänne, mutta ellette näe ennusmerkkejä ja ole todistamassa tunnustekoja, te kieltäydytte uskomasta.” Mutta ylimys vetosi Jeesukseen sanoen: ”Herrani, kyllä, kyllä minä uskon, mutta tule nyt, ennen kuin lapseni menehtyy, sillä hän oli kuoleman kielissä jo, kun lähdin hänen luotaan.” Ja kun Jeesus oli pää kumarassa hetken aikaa hiljaa miettinyt, hän äkkiä lausui: ”Palaa kotiisi. Poikasi jää eloon.” Titus uskoi Jeesuksen sanat ja kiiruhti takaisin Kapernaumiin. Ja kun hän oli tulossa kotiin, hänen palvelijansa tulivat häntä vastaan ja sanoivat: ”Riemuitse, sillä poikasi on toipunut – hän elää.” Sitten Titus tiedusteli heiltä, mihin aikaan poika alkoi tointua, ja kun palvelijat vastasivat ”eilispäivänä seitsemännen hetken aikoihin kuume lähti hänestä”, niin isä muisti, että Jeesus oli osapuilleen tuona hetkenä sanonut: ”Poikasi jää eloon.” Ja siitä alkaen Titus uskoi täydestä sydämestään, ja koko hänen perhekuntansakin uskoi. Tästä pojasta tuli sittemmin voimallinen valtakunnan palvelija. Myöhemmin hän antoi henkensä niiden mukana, jotka joutuivat kärsimään Roomassa. Vaikka Tituksen koko huonekunta, heidän ystävänsä ja jopa apostolitkin pitivät tätä välikohtausta ihmeenä, sitä se ei kuitenkaan ollut. Ainakaan siinä ei ollut kysymys ihmetekona suoritetusta fyysisen sairauden parantamisesta. Kysymys oli pelkästään luonnonlain kulun ennalta tietämisestä, juuri sellaisesta tietämisestä, johon Jeesus kasteensa jälkeen vähän väliä turvautui.
146:5.3 (1645.1) Sen asiattoman huomion johdosta, jonka jo toinen Jeesuksen toimintaan tässä kylässä liittynyt välikohtaus herätti, hänen oli taas pakko rientää pois Kaanasta. Kaupunkilaiset muistivat veden ja viinin, ja nyt kun hänen otaksuttiin parantaneen jalosukuisen miehen pojan näin peräti pitkän matkan päästä, he tulivat hänen luokseen, ja paitsi että he toivat mukanaan sairaat ja kärsivät, he lähettivät myös sanantuojia, jotka pyysivät, että hän matkan takaa parantaisi kärsiviä. Ja ymmärtäessään koko maaseudun olevan kuohunnan tilassa Jeesus sanoi: ”Menkäämme Nainiin.”
146:6.1 (1645.2) Nämä ihmiset uskoivat ennusmerkkeihin, he olivat ihmeitä etsivä sukupolvi. Keski- ja etelägalilealaisten mielessä olivat jo tuohon ajankohtaan mennessä vain ihmeet, kun he ajattelivat Jeesusta ja hänen henkilökohtaista hoivaansa. Kymmenet, sadat rehelliset ihmiset, jotka kärsivät puhtaasti hermostollisista häiriöistä ja joiden vaivana oli tunne-elämän järkkyminen, menivät sinne, missä Jeesus oli läsnä, ja palasivat sitten kotiin ystäviensä pariin julistaen Jeesuksen parantaneen heidät. Ja tällaisia mentaalisella alueella sattuneita paranemistapauksia nämä tietämättömät ja yksinkertaiset ihmiset pitivät fyysisen terveyden palautumisina, ihmeparanemisina.
146:6.2 (1645.3) Kun Jeesus teki lähtöä Kaanasta mennäkseen Nainiin, hänen perässään kulki suuri joukko uskovia ja paljon uteliasta väkeä. Nämä olivat päättäneet, että he näkisivät ihmeitä ja tunnustekoja, eikä heidän tarvinnut pettyä. Kun Jeesus apostoleineen lähestyi kaupungin porttia, heitä vastaan tuli läheiselle hautausmaalle matkalla oleva hautajaiskulkue, joka oli saattamassa hautaan erään nainilaisen leskiäidin ainokaista poikaa. Tämä nainen oli varsin arvossapidetty, ja puolet kyläläisistä kulki tämän kuolleeksi luullun pojan paarinkantajien perässä. Hautajaissaaton tultua Jeesuksen ja hänen seuraajiensa kohdalle leski ja hänen ystävänsä tunnistivat Mestarin ja pyysivät häntä palauttamaan pojan takaisin elävien pariin. Heidän ihmetekojen odotuksensa oli noussut niin korkealle, että he luulivat Jeesuksen voivan parantaa jokaisen ihmissairauden; ja oliko olemassa jokin syy, miksei tällainen parantaja kykenisi vaikka herättämään kuolleita? Kun Jeesusta tällä tavoin ahdistettiin, hän astui eteenpäin ja paaripeitettä kohotettuaan tutki poikaa. Huomatessaan, ettei poika tosiasiassa ollutkaan kuollut, hän tajusi, minkä murhenäytelmän hänen läsnäolonsa voisi estää. Niinpä hän äidin puoleen kääntyen sanoi: ”Älä itke. Poikasi ei ole kuollut, vaan hän nukkuu. Hänet annetaan sinulle takaisin.” Ja sitten hän nuorta miestä käteen tarttuen sanoi: ”Herää ja nouse.” Ja kuolleeksi luultu nuorukainen nousi heti istualleen ja rupesi puhumaan, ja Jeesus lähetti heidät takaisin kotiin.
146:6.3 (1645.4) Jeesus koetti rauhoittaa väkijoukkoa ja yritti turhaan selittää, ettei nuorukainen tosiasiassa ollutkaan kuollut ja ettei hän ollut tätä tuonut takaisin haudasta. Mutta sellainen oli hyödytöntä. Hänen mukanaan kulkenut kansanjoukko ja kaikki Nainin kylän asukkaat joutuivat silmittömän tunnekiihkon valtaan. Moniin tarttui pelko, toisiin tarttui paniikki, jotkut taas lankesivat maahan rukoilemaan ja valittamaan syntejään. Ja vasta monta tuntia päivänlaskun jälkeen saatiin meluava kansanpaljous hajaantumaan. Ja vaikka Jeesus oli lausunut, ettei poika ollut ollut kuollut, jokainen tietenkin väitti kiven kovaan, että oli tapahtunut ihme, niin että kuolleetkin heräsivät kuolleista. Vaikka Jeesus kertoi heille pojan olleen pelkästään syvässä unessa, he selittivät sellaisen olevan vain hänen tapansa puhua asiasta, ja he muistuttivat, että hän suuressa vaatimattomuudessaan koetti aina kätkeä ihmetekonsa.
146:6.4 (1646.1) Niin kaikkialle Galileaan ja Juudeaan levisi sana, että Jeesus oli herättänyt lesken pojan kuolleista, ja monet, joka kuulivat tämän kertomuksen, uskoivat siihen. Jeesus ei koskaan saanut edes kaikkia apostolejaan kokonaan käsittämään, ettei lesken poika ollut todellisuudessa ollut kuollut, kun hän pyysi tätä heräämään ja nousemaan. Mutta hänen onnistui vaikuttaa heihin sen verran, että tapaus jäi Luukkaan kertomusta lukuun ottamatta pois kaikista sittemmin syntyneistä muistiinmerkinnöistä. Luukas merkitsi välinäytöksen muistiin muodossa, jossa se oli hänelle kerrottu. Ja lääkärinä pidettyä Jeesusta piiritettiin taas niin pahasti, että hän lähti varhain seuraavana päivänä Eendoriin.
146:7.1 (1646.2) Eendorissa Jeesus pääsi muutamaksi päiväksi pakoon häliseviä kansanjoukkoja, jotka etsivät fyysistä parantamista. Aikana, jonka he olivat tällä paikkakunnalla, Mestari kertoi apostoleille opetukseksi kertomuksen kuningas Saulista ja Eendorin noidasta. Jeesus selvitti apostoleilleen, että harhautuneet ja kapinalliset keskiväliolennot, jotka olivat monesti näytelleet luuloteltuja vainajahenkiä, saatettaisiin kohta valvontaan, joten he eivät enää sen jälkeen kykenisi suorittamaan näitä outoja tekoja. Hän sanoi seuraajilleen, että hänen palattuaan Isän tykö ja heidän vuodatettuaan henkensä kaiken lihan ylle nämä puolihengelliset olennot – niin kutsutut saastaiset henget – eivät enää kykenisi saamaan valtaansa kuolevaisten keskuudessa olevia heikko- ja ilkeämielisiä yksilöitä.
146:7.2 (1646.3) Lisäksi Jeesus selitti apostoleilleen, etteivät täältä poistuneiden ihmisten henget enää palaa synnyinmaailmaansa pitämään yhteyttä eläviin kaltaisiinsa. Kuolevaisen ihmisen edistyvällä hengellä olisi vasta tuomiokauden vaihduttua mahdollisuus palata maan päälle ja silloinkin vain poikkeustapauksissa ja planeetan hengellisen hallinnon osana.
146:7.3 (1646.4) Kun he olivat levänneet kaksi päivää, Jeesus sanoi apostoleilleen: ”Palatkaamme huomenissa Kapernaumiin odottamaan ja opettamaan siksi ajaksi, kunnes maaseutu rauhoittuu. Kotiin päästyään väki on varmaankin tähän mennessä jo osittain tointunut tuonlaatuisesta kiihtymyksestä.”
Urantia-kirja
Luku 147
147:0.1 (1647.1) JEESUS ja apostolit saapuivat Kapernaumiin keskiviikkona, maaliskuun 17. päivänä, ja he viettivät kaksi viikkoa Betsaidan tukikohdassaan, ennen kuin lähtivät kohti Jerusalemia. Näiden kahden viikon ajan apostolit opettivat ihmisiä järven rannalla, kun Jeesus sen sijaan oli enimmäkseen omissa oloissaan kukkuloilla toimittamassa Isänsä asioita. Tämän jakson aikana Jeesus teki Jaakob ja Johannes Sebedeuksen kanssa kaksi salaista käyntiä Tiberiakseen, jossa he tapasivat uskovia ja opettivat näille valtakunnan evankeliumia.
147:0.2 (1647.2) Monet Herodeksen talouteen kuuluvista uskoivat Jeesukseen ja osallistuivat näihin kokouksiin. Juuri näiden Herodeksen viralliseen perhekuntaan kuuluvien uskovien vaikutus oli osasyynä siihen, että tämän vallanpitäjän vihamielisyys Jeesusta kohtaan oli vähentynyt. Nämä Tiberiaan uskovat olivat juurta jaksain selittäneet Herodekselle, että Jeesuksen julistama ”valtakunta” oli luonteeltaan hengellinen eikä mikään poliittinen hanke. Herodes uskoi mieluummin näitä oman taloutensa jäseniä eikä sen vuoksi antanut ylen määrin hätäännyttää itseään sillä, että kaikkialla levisi juttuja Jeesuksen harjoittamasta opettamisesta ja parantamisesta. Hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, että Jeesus toimi parantajana tai uskonnonopettajana. Monienkin Herodeksen neuvonantajien ja jopa Herodeksen itsensä myönteisestä suhtautumisesta huolimatta oli olemassa myös muuan Herodeksen alaisten ryhmä, jonka jäseniin Jerusalemin uskonnolliset johtajat pystyivät vaikuttamaan siinä määrin, että he pysyivät Jeesuksen ja hänen apostoliensa katkerina ja uhkaavina vihamiehinä ja tekivät myöhemmin parhaansa estääkseen näiden julkisen toiminnan. Jeesukselle olivat suurimpana vaarana Jerusalemin uskonnolliset johtajat, ei Herodes. Nimenomaan tästä syystä Jeesus ja apostolit viettivät niinkin paljon aikaa Galileassa ja suorittivat suurimman osan julkisesta saarnaajantyöstään siellä, mieluummin kuin Jerusalemissa ja Juudeassa.
147:1.1 (1647.3) Päivää ennen kuin he valmistautuivat lähtemään pääsiäisjuhlille Jerusalemiin, sattui että Mangus, Kapernaumiin sijoitetun roomalaisen varuskunnan päällikkö, toisin sanoen kapteeni, meni synagogan esimiesten puheille sanoen: ”Uskollinen sotilaspalvelijani on sairaana ja kuoleman kielissä. Menisittekö sen tähden puolestani Jeesuksen luo ja pyytäisitte häntä parantamaan palvelijani?” Roomalaiskapteeni menetteli näin, koska arveli juutalaisjohtajilla olevan enemmän vaikutusvaltaa Jeesukseen. Niinpä synagogan vanhimmat menivät tapaamaan Jeesusta, ja heidän puhemiehensä sanoi: ”Opettaja, pyydämme hartaasti, että menisit Kapernaumiin ja pelastaisit roomalaisen sadanpäämiehen suosikkipalvelijan. Tämä sadanpäämies ansaitsee saada osakseen huomiosi, sillä hän rakastaa kansakuntaamme ja rakennutti jopa sen nimenomaisen synagogan, jossa sinäkin niin monet kerrat olet puhunut.”
147:1.2 (1647.4) Kuultuaan, mitä heillä oli sanottavanaan, Jeesus lausui: ”Lähden mukaanne.” Ja kun hän meni heidän mukanaan sadanpäämiehen talolle, ja jo ennen kuin hän oli astunut tämän pihallekaan, roomalainen sotilas lähetti ystävänsä tervehtimään häntä ja neuvoi heitä sanomaan: ”Herra, älä vaivaudu astumaan talooni, sillä en ole sen arvoinen, että tulisit minun kattoni alle. En myöskään katsonut olevani riittävän arvokas tulemaan luoksesi, siksi panin asialle oman kansasi vanhimmat. Mutta tiedän, että voit tarpeellisen sanan lausua paikalta, jolla seisot, ja palvelijani paranee. Sillä olen itsekin toisten käskyvallan alainen, ja alaisinani on sotilaita, ja minä sanon jollekulle ’mene’, ja hän menee; toiselle sanon ’tule’, ja hän tulee, ja palvelijoilleni sanon ’tehkää tämä tai tehkää tuo’, ja he tekevät.”
147:1.3 (1648.1) Ja nämä sanat kuullessaan Jeesus kääntyi ja sanoi apostoleilleen ja niille, jotka olivat heidän kanssaan: ”Ihmettelen ja ihailen tämän muukalaisen uskoa. Totisesti, totisesti, minä sanon teille: Näin suurta uskoa en ole kohdannut, en ainakaan Israelissa.” Jeesus, joka jo kääntyi poispäin talon luota, sanoi: ”Menkäämme pois täältä.” Ja sadanpäämiehen ystävät menivät sisälle taloon ja kertoivat Mangukselle, mitä Jeesus oli sanonut. Ja siitä hetkestä lähtien palvelija alkoi toipua ja sai loppujen lopuksi takaisin normaalin terveydentilansa ja palvelukelpoisuutensa.
147:1.4 (1648.2) Mutta emme koskaan tulleet tietämään, mitä tässä tilanteessa täsmällisesti ottaen tapahtui. Kertomukseen ei sisälly mitään muuta, eikä Jeesuksen seuralaisille ilmoitettu, huolehtivatko näkymättömät olennot sadanpäämiehen palvelijan paranemisesta vai ei. Tiedämme vain tosiasian palvelijan täydestä paranemisesta.
147:2.1 (1648.3) Varhain tiistaiaamuna, maaliskuun 30. päivänä, Jeesus ja apostoliseurue lähtivät taipaleelle kohti Jerusalemia ja pääsiäisjuhlia. He tekivät matkan Jordaninlaakson kautta ja saapuivat perille perjantai-iltapäivänä, huhtikuun 2. päivänä. Tapansa mukaan he pystyttivät tukikohtansa Betaniaan. Jerikon läpi kulkiessaan he pysähtyivät hetkeksi lepäämään, siksi aikaa kun Juudas talletti jonkin määrän heidän yhteisiä rahojaan perheensä yhden ystävän pankkiin. Tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin Juudaksella oli mukanaan ylijäämävaroja, eikä tähän säästöön koskettu, ennen kuin he kulkivat taas Jerikon kautta viimeisellä ja tapahtumaintäyteisellä matkalla Jerusalemiin vähän ennen Jeesuksen oikeudenkäyntiä ja kuolemaa.
147:2.2 (1648.4) Mitään erikoista ei tapahtunut seurueen taivaltaessa kohti Jerusalemia, mutta he olivat tuskin ehtineet asettua Betaniaan, kun paikalle alkoi kerääntyä läheltä ja kaukaa henkilöitä, jotka etsivät ruumiilleen parannusta, levottomalle mielelleen lohdutusta ja sielulleen pelastusta. Heitä kertyi niin paljon, ettei Jeesukselle jäänyt juuri yhtään aikaa lepäämiseen. Siksi he pystyttivätkin telttoja Getsemaneen, ja Mestari tapasi kulkea edestakaisin Betanian ja Getsemanen väliä välttääkseen väkijoukot, jotka olivat häntä alituiseen ahdistamassa. Apostoliseurue viipyi Jerusalemissa lähes kolme viikkoa, mutta Jeesus kielsi heitä saarnaamasta julkisuudessa. He saivat opettaa vain yksityisesti ja tehdä henkilökohtaista työtä.
147:2.3 (1648.5) He viettivät pääsiäisen hiljaisesti Betaniassa. Ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun Jeesus ja kaikki kaksitoista apostolia ottivat osaa verettömään pääsiäisjuhlaan. Johanneksen apostolit eivät nauttineet pääsiäisateriaa Jeesuksen ja hänen apostoliensa seurassa, vaan he viettivät juhlan Abnerin ja monien sellaisten seurassa, jotka olivat jo varhaisessa vaiheessa uskoneet Johanneksen julistukseen. Tämä oli Jeesuksen toinen apostoliensa kanssa Jerusalemissa viettämä pääsiäinen.
147:2.4 (1648.6) Kun Jeesus ja kaksitoista apostolia lähtivät Kapernaumiin, Johanneksen apostolit eivät palanneet heidän mukanaan. Abnerin johdolla he jäivät Jerusalemiin ja ympäröivälle maaseudulle, jossa he työskentelivät huomiota herättämättä valtakunnan laajenemisen hyväksi, kun Jeesus kaksinetoista apostoleineen taas palasi tekemään työtä Galileassa. Kaksikymmentäneljä apostolia eivät sitten enää koskaan olleetkaan kaikki yhtä aikaa koolla, ennen kuin vähän ennen seitsemänkymmenen evankelistan valtuuttamista ja lähettämistä tehtäviinsä. Mutta kumpikin ryhmä oli yhteistyöhaluinen, ja mielipide-eroista huolimatta niiden välillä vallitsi mitä parhaimmat tunteet.
147:3.1 (1649.1) Jerusalemissa vietetyn toisen sapatin iltapäivänä, kun Mestari ja apostolit olivat valmiit osallistumaan temppelipalveluksiin, Johannes sanoi Jeesukselle: ”Tule kanssani, haluaisin näyttää sinulle jotakin.” Johannes johdatti Jeesuksen Jerusalemin erään portin kautta ulos kaupungista Bethesdaksi kutsutulle vesilammikolle. Tämän lammikon ympärillä oli viisikatoksinen rakennelma, ja sen alla virui suuri joukko kärsiviä, jotka etsivät paranemista. Bethesda oli kuumavesilähde, jonka punertava vesi kupli epäsäännöllisin väliajoin siksi, että lammikon alla oleviin kalliononkaloihin kertyi kaasua. Monet luulivat tämän aika ajoin tapahtuvan lämpimän veden kuohumisen johtuvan yliluonnollisista voimista, ja kansan keskuudessa uskottiin, että ensimmäinen tuollaisen kuohahduksen jälkeen veteen astuva paranisi vaivoistaan, olivat ne mitä hyvänsä.
147:3.2 (1649.2) Jeesuksen asettamat rajoitukset tekivät apostoleista jotenkin rauhattomia, ja Johannes, kahdestatoista nuorin, oli erityisen kärsimätön siitä, että tällainen hillike oli asetettu. Hän oli tuonut Jeesuksen lammikolle ajatellen, että paikalle kerääntyneet kärsivät vetoaisivat Mestarin sääliväisyyteen niin voimakkaasti, että tämä liikuttuisi ja tekisi parantamisihmeen. Ja silloin koko Jerusalem hämmästyisi, ja näin saataisiin kaikki tuota pikaa uskomaan valtakunnan evankeliumiin. Johannes sanoi Jeesukselle: ”Mestari, katso kaikkia näitä kärsiviä; onko mitään, mitä voisimme tehdä heidän hyväkseen?” Ja Jeesus vastasi: ”Johannes, miksi tahtoisit houkutella minut poikkeamaan valitsemaltani tieltä? Mistä syystä sinä itsepintaisesti tahdot korvata ikuisesta totuudesta kertovan evankeliumin julistamisen ihmetekojen tekemisellä ja sairaiden parantamisella? Poikani, en saa tehdä sitä, mitä kaipaat, mutta kerää yhteen nämä sairaat ja vaivaiset voidakseni puhua heille rohkaisun ja ikuisen lohdutuksen sanoja.”
147:3.3 (1649.3) Paikalle kokoontuneille puhuessaan Jeesus sanoi: ”Moni teistä on täällä sairaana ja vaivattuna siksi, että olette monet vuodet eläneet väärällä tavalla. Toiset kärsivät ajallisuuteen kuuluvien tapaturmien vuoksi, toiset kärsivät esivanhempiensa tekemien virheiden vuoksi, kun jotkut teistä taas kamppailevat ajalliseen olemassaoloonne liittyvien epätäydellisten olosuhteiden mukanaan tuomien hankaluuksien kanssa. Mutta minun Isäni työskentelee, ja minä haluaisin työskennellä teidän maisen tilanne kohentamiseksi, mutta eritoten ikuisen tilanteenne varmistamiseksi. Kukaan meistä ei voi tehdä kovinkaan paljon muuttaakseen elämän vaikeuksia, ellemme näe, että taivaassa oleva Isä niin tahtoo. Me olemme viime kädessä kaikki velvolliset täyttämään sen, mikä on Iankaikkisen tahto. Jos teidät kaikki voitaisiin parantaa fyysisistä vaivoistanne, te toden totta ihmettelisitte, mutta vielä sitäkin suurenmoisempaa on, että puhdistuisitte kaikesta hengellisestä sairaudesta ja huomaisitte parantuneenne kaikista moraalisista vammoistanne. Olette kaikki Jumalan lapsia; olette taivaallisen Isän lapsia. Saattaa näyttää siltä, että ajallisuuden kahleet vaivaavat teitä, mutta ikiaikojen Jumala rakastaa teitä. Ja kun tuomion hetki koittaa, älkää pelätkö, sillä te kaikki kohtaatte paitsi oikeudenmukaisuutta, myös runsain määrin armeliaisuutta. Totisesti, totisesti, minä sanon teille: Joka kuulee valtakunnan evankeliumin ja uskoo tähän opetukseen, että hän on Jumalan poika, hänellä on iankaikkinen elämä. Jo nyt on tällaisia uskovia siirtymässä tuomarin edestä ja kuolemasta valoon ja elämään. Ja se hetki on tulossa, jolloin haudoissa olevatkin kuulevat ylösnousemuksen äänen.”
147:3.4 (1649.4) Ja monet niistä, jotka kuulivat, uskoivat valtakunnan evankeliumin. Jotkut kärsivistä kokivat niin syvän innoituksen ja hengellisen elpymisen, että he kulkivat ympäriinsä julistaen tulleensa parannetuiksi myös fyysisistä vaivoistaan.
147:3.5 (1649.5) Muuan mies, joka oli vuosikaudet kärsinyt masennuksesta ja jota hänen järkkyneen mielensä aiheuttamat vaivat olivat vakavasti kiusanneet, ilostui niin Jeesuksen sanoista, että hän makuulavitsansa maasta nostettuaan käveli kotiinsa, niin sapattipäivä kuin olikin. Tämä vaivojen mies oli kaikki kuluneet vuodet odottanut, että joku auttaisi häntä. Hän oli niin oman avuttomuudentunteensa rampauttama, ettei hänen mielessään ollut kertaakaan edes käväissyt sellainen ajatus, että hän itse auttaisi itseään. Ja osoittautui, ettei hänen tarvinnut parantuakseen tehdä muuta kuin ottaa vuoteensa ja kävellä.
147:3.6 (1650.1) Silloin Jeesus sanoi Johannekselle: ”Menkäämme pois, ennen kuin ylipapit ja kirjanoppineet yllättävät meidät ja loukkaantuvat siitä, että puhuimme elämän sanoja näille vaivatuille.” Ja he palasivat temppeliin ja liittyivät tovereidensa seuraan, ja kohta he lähtivät kaikki yöksi Betaniaan. Mutta Johannes ei koskaan kertonut muille apostoleille tästä hänen yhdessä Jeesuksen kanssa tänä sapatin iltapäivänä suorittamastaan käynnistä Bethesdan lammikolla.
147:4.1 (1650.2) Samaisen sapattipäivän iltana Betaniassa, kun Jeesus, kaksitoista apostolia ja muuan uskovaisryhmä olivat kokoontuneet nuotion ympärille Lasaruksen puutarhaan, Natanael esitti Jeesukselle seuraavan kysymyksen: ”Mestari, vaikka oletkin opettanut meille myönteisen version vanhasta elämänohjeesta neuvoen meitä, että meidän tulisi tehdä toisille niin kuin toivomme heidän tekevän meille, en silti täysin käsitä, miten voimme aina noudattaa sellaista käskyä. Anna minun valaista vastaväitettäni sillä, että käytän esimerkkinä irstasta miestä, joka katsoo paha mielessään kumppania, jonka kanssa aikoo tehdä syntiä. Kuinka me voimme opettaa, että tämän pahaa aikovan miehen tulisi tehdä toisille niin kuin hän tahtoisi näiden tekevän hänelle?”
147:4.2 (1650.3) Natanaelin kysymyksen kuultuaan Jeesus nousi silmänräpäyksessä jaloilleen, heristi sormeaan apostolille ja sanoi: ”Natanael, Natanael! Millä viisiin sinä oikein sydämessäsi ajattelet? Etkö sinä omaksukaan opetuksiani niin kuin hengestä syntynyt ne omaksuu? Ettekö kuule totuutta niin kuin sen kuulevat miehet, joilla on viisautta ja hengellistä ymmärrystä? Kun kehotin teitä tekemään toisille niin kuin haluaisitte heidän tekevän teille, puhuin ihmisille, joilla on ylevät ihanteet, en niille, jotka tuntisivat kiusausta vääristellä opetukseni ja tehdä niistä kehotuksen pahantekemiseen.”
147:4.3 (1650.4) Mestarin puhuttua Natanael nousi seisomaan sanoen: ”Mutta, Mestari, et saisi luulla, että hyväksyn kysymykseni kaltaisen tulkinnan opetuksistasi. Esitin tämän kysymyksen vain, koska arvelin, että monet tuonkaltaiset miehet voisivat mainitsemallani tavalla arvioida väärin kehotuksesi, ja toivoin, että haluaisit antaa meille lisää opetusta näistä asioista.” Ja Natanaelin istuuduttua Jeesus jatkoi puhettaan: ”Tiedän mainiosti, Natanael, ettet sinä mielessäsi hyväksy mitään tuollaista pahuudesta kertovaa ajatusta, mutta tunnen pettymystä siksi, että te kaikki niin usein jätätte tekemättä aidosti hengellisen tulkinnan arkipäivän asioita koskevista opetuksistani, neuvoista, jotka on pakko antaa teille ihmisten kielellä ja niin kuin ihmisten täytyy puhua. Sallikaa, että minä nyt annan teille opetusta tämän elämänohjeen tulkintaan, tämän kehotuksen tulkintaan, liittyvistä eri merkitystasoista, joka kehotus siis kuuluu ’tehkää toisille, mitä haluatte toisten tekevän teille’:
147:4.4 (1650.5) ”1. Lihallinen taso. Tällaisesta puhtaasti itsekkäästä ja himokkaasta tulkinnasta olisi hyvänä esimerkkinä kysymykseesi sisältynyt olettamus.
147:4.5 (1650.6) ”2. Tunteiden taso. Tämä taso on yhtä tasoa lihallisuuden tasoa korkeammalla, ja se antaa ymmärtää, että myötätunto ja sääli kohottaisivat asianomaisen tekemää tulkintaa tästä elämänohjeesta.
147:4.6 (1650.7) ”3. Mielen taso. Nyt alkavat vaikuttaa mielen harjoittama järkeily ja kokemuksesta saatu tietoaines. Hyvä arvostelukyky edellyttää, että tällainen elämänohje olisi tulkittava sopusoinnussa sen korkeimman ihanteellisuuden kanssa, joka kätkeytyy syvällisen itsekunnioituksen ylevyyteen.
147:4.7 (1651.1) ”4. Veljellisen rakkauden taso. Edellisiäkin korkeammalla on taso, joka kertoo epäitsekkäästä omistautumisesta kanssaihmistensä hyvinvoinnin edistämiseen. Tällä korkeammalla tasolla, joka merkitsee varauksetonta sosiaalista palvelumieltä sen versoessa siitä tietoisuudesta, että Jumala on isä, ja sen seurauksena olevasta ihmisten välisen veljeyden tiedostamisesta, kohdataan uusi ja entistä paljon kauniimpi tulkinta tästä elämän perusohjeesta.
147:4.8 (1651.2) ”5. Moraalinen taso. Ja sitten kun saavutatte aidosti filosofiset tulkintatasot, kun teillä on todellinen ymmärrys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, kun tajuatte, mikä ihmissuhteissa on ikuisesti kelvollista, silloin alatte tarkastella tällaista tulkintaongelmaa niin kuin kuvittelisitte jonkun ylevämielisen, ihanteellisen, viisaan ja puolueettoman kolmannen henkilön tarkastelevan ja tulkitsevan tätä käskyä siten kuin se soveltuu omakohtaisiin ongelmiinne, jotka juontuvat sovittautumisestanne elämänne tilanteisiin.
147:4.9 (1651.3) ”6. Hengellinen taso. Ja sitten viimeisenä, mutta suurimpana kaikista, saavutamme tason, joka merkitsee henkistä ymmärrystä ja hengellistä tulkintaa ja joka ajaa meidät huomaamaan, että tähän elämänohjeeseen sisältyy Jumalan käsky, jonka mukaan meidän tulee kohdella kaikkia ihmisiä niin kuin arvelemme, että Jumala heitä kohtelisi. Tämä on ihmissuhteiden universumi-ihanne. Ja se on teidän asenteenne kaikkiin tällaisiin ongelmiin, milloin suurin toiveenne on, että täytätte aina Isän tahdon. Siksi tahtoisin, että tekisitte kaikille ihmisille siten kuin tiedätte, että minä heille samankaltaisissa olosuhteissa tekisin.”
147:4.10 (1651.4) Kaikesta, mitä Jeesus oli apostoleilleen tuohon hetkeen mennessä sanonut, mikään ei ollut heitä enemmän hämmästyttänyt. Heidän käymänsä keskustelu siitä, mitä Mestari oli lausunut, jatkui vielä kauan hänen levollemenonsa jälkeen. Vaikka kesti pitkään, ennen kuin Natanael tointui luulostaan, että Jeesus oli ymmärtänyt väärin, missä hengessä hän oli kysymyksensä esittänyt, muut olivat enemmän kuin kiitollisia siitä, että heidän filosofoiva apostolitoverinsa oli rohjennut esittää tällaisen ajatuksia herättävän kysymyksen.
147:5.1 (1651.5) Vaikkei Simon ollut juutalaisen sanhedrinin jäsen, hän oli silti vaikutusvaltainen jerusalemilaisfariseus. Hän uskoi puolesta sydämestään, ja siitä huolimatta, että häntä saatettaisiin siitä ankarasti arvostella, hän uskalsi kutsua Jeesuksen ja tämän henkilökohtaiset työtoverit Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kotiinsa yhteiselle aterialle. Simon oli jo pitkään tehnyt havaintoja Mestarista, ja tämän opetukset, mutta niitäkin enemmän tämän persoonallisuus, olivat tehneet häneen syvän vaikutuksen.
147:5.2 (1651.6) Varakkaat fariseukset antoivat mieluusti almuja, eivätkä he hyväntekeväisyytensä kohdalla kaihdelleet julkisuutta. Ei ollut harvinaista, että he toitottivat torvea ollessaan antamassa armopalaa jollekulle kerjäläiselle. Arvovieraille kutsuja järjestäessään näillä fariseuksilla oli tapana jättää talon ovet auki, jotta kerjäläisetkin saattoivat tulla kadulta sisälle, jolloin näillä oli huoneen seinänvierustalla päivällisvieraiden leposohvien takana seistessään tilaisuus saada osansa ruoasta, kun juhlavieraat mahdollisesti viskasivat heille palan silloin toisen tällöin.
147:5.3 (1651.7) Tässä nimenomaisessa Simonin talossa järjestetyssä tilaisuudessa oli kadulta tulleiden joukossa muuan huonomaineinen nainen, josta oli hieman aikaisemmin tullut valtakunnan evankeliumin hyvään sanomaan uskova. Tämä nainen oli koko Jerusalemissa varsin tunnettu erään niin kutsutun korkealuokkaisen ilotalon entisenä emäntänä. Tällaisia ilotaloja sijaitsi muutaman askelen päässä gentiilien temppelipihasta. Jeesuksen opetukset omaksuttuaan hän oli sulkenut pahamaineisen liikeyrityksensä ja oli johdattanut useimmat kanssaan toimineista naisista omaksumaan evankeliumin ja muuttamaan elämäntapansa. Tästä huolimatta fariseukset yhä halveksivat häntä suuresti, ja hänen oli pakko antaa hiustensa riippua vapaasti, mikä oli porttouden merkki. Tämä nimeltä mainitsematon nainen oli tuonut mukanaan suuren pullon tuoksuvaa voidetta, ja Jeesuksen takana seisten Jeesuksen nojautuessa aterioidessaan lavitsaansa hän ryhtyi voitelemaan tämän jalkoja, samalla kun hän myös kasteli Jeesuksen jalat kiitollisuudesta kummunneilla kyynelillään ja kuivasi ne päänsä hiuksilla. Ja tämän voitelemisen suoritettuaan hän yhä itki ja suuteli Jeesuksen jalkoja.
147:5.4 (1652.1) Tämän kaiken nähdessään Simon sanoi itselleen: ”Jos tämä mies olisi profeetta, hän olisi tajunnut, kuka ja minkä sortin naikkonen tuo on, joka tuolla tavoin kajoaa häneen; että hän on pahamaineinen synnintekijä.” Ja Jeesus, joka tiesi, mitä Simonin mielessä liikkui, korotti äänensä sanoen: ”Simon, minulla on jotakin, jonka haluaisin sanoa sinulle.” Simon vastasi: ”Opettaja, sano pois vain.” Silloin Jeesus sanoi: ”Olipa muuan varakas rahanlainaaja, jolla oli kaksi velallista. Toinen oli hänelle velkaa viisisataa denaaria ja toisen velka oli viisikymmentä. Kävi niin, että kun kummallakaan ei ollut, millä velkansa maksaa, hän antoi molemmille velan anteeksi. Simon, mitä luulet, kumpi heistä mahtoi rakastaa häntä enemmän?” Simon vastasi: ”Luulenpa, että se oli se, jolle hän antoi enemmän anteeksi.” Ja Jeesus sanoi: ”Teithän oikean arvion”, ja naista osoittaen hän jatkoi puhettaan: ”Simon, katsopa tarkkaan tätä naista. Astuin taloosi kutsuttuna vieraana, etkä kuitenkaan antanut minulle vettä, jolla huuhdella jalkani. Tämä kiitollinen nainen on pessyt jalkani kyynelillään ja kuivannut ne päänsä hiuksilla. Et antanut minulle ystävällistä tervetulosuudelmaa, mutta tämä nainen ei siitä hetkestä, kun hän tuli sisälle, ole lakannut suutelemasta jalkojani. Et välittänyt öljytä päätäni, hän sen sijaan on voidellut jalkani kallisarvoisilla voiteilla. Ja mitä tämä kaikki merkitsee? Yksinkertaisesti sitä, että hänen monet syntinsä on annettu anteeksi, ja se on johtanut hänet suuresti rakastamaan. Mutta jotka ovat saaneet vain vähän anteeksiantoa, he toisinaan rakastavatkin vain vähän.” Ja hän kääntyi ympäri, naisen puoleen, ja otti häntä kädestä, nosti hänet seisomaan ja sanoi: ”Olet totisesti katunut syntejäsi, ja ne on anteeksi annettu. Älä masennu kanssaihmistesi ajattelemattomasta ja epäystävällisestä suhtautumisesta, vaan jatka vaellustasi taivaan valtakunnan ilossa ja vapaudessa.”
147:5.5 (1652.2) Kun Simon ja hänen ystävänsä, jotka istuivat aterialla hänen kanssaan, kuulivat nämä sanat, he olivat entistäkin enemmän ällistyksissään, ja he ryhtyivät kuiskimaan keskenään: ”Mikä hän oikein on miehiään, kun uskaltaa jopa antaa syntejä anteeksi?” Ja kun Jeesus kuuli heidän mutinansa, hän kääntyi lähettääkseen naisen pois ja sanoi: ”Nainen, mene rauhassa; uskosi on sinut pelastanut.”
147:5.6 (1652.3) Kun Jeesus ystävineen nousi pöydästä lähteäkseen kotiin, hän kääntyi Simonin puoleen sanoen: ”Tunnen sydämesi, Simon, tiedän, miten olet kahden vaiheilla, uskon ja epäilysten välillä; tiedän, miten sinua raastaa pelko ja miten sinua kiusaa ylpeys. Mutta rukoilen puolestasi, jotta antaisit periksi valolle ja saisit omassa elämäntilanteessasi kokea sellaiset valtaisat mielen ja hengen muutokset, että ne ovat verrattavissa niihin suunnattomiin muutoksiin, jotka valtakunnan evankeliumi on kutsumattoman ja ei-tervetulleen vieraasi sydämessä jo saanut aikaan. Ja ilmoitan teille kaikille, että Isä on avannut taivaan valtakunnan ovet kaikille, joilla on usko sisälle astuakseen, eikä ole sellaista ihmistä eikä ihmisten yhteenliittymää, joka voisi sulkea nämä ovet halpa-arvoisimmaltakaan sielulta tai luulotellusti räikeimmältäkään syntiseltä maan päällä, jos nämä vilpittömästi pyrkivät sinne sisälle.” Ja Jeesus lausui yhdessä Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa hyvästit isännälleen, ja he menivät Getsemanen puutarhan leiriin liittyäkseen muiden apostolien seuraan.
147:5.7 (1653.1) Samana iltana Jeesus piti apostoleille ikimuistettavan puheen siitä, miten ihmisen tilanne suhteessa Jumalaan ja Paratiisiin johtavan ikuisen ylösnousemuksen edistymiseen on arvoltaan suhteellinen. Jeesus sanoi: ”Lapseni, jos lapsen ja Isän välillä vallitsee aito ja elävä yhteys, on varmaa, että lapsi etenee jatkuvasti kohti Isän ihanteita. On totta, että lapsen edistyminen saattaa alkuvaiheessa olla hidasta, mutta eteneminen on kaikesta huolimatta varmaa. Tärkeää ei suinkaan ole edistymisenne nopeus vaan mieluumminkin sen varmuus. Toteutunut eteneminen ei ole yhtä tärkeää kuin on se tosiasia, että etenemisenne suunta on kohti Jumalaa. Mitä teistä päivä päivältä tulee, on äärettömän paljon tärkeämpää kuin se, mitä tänään olette.
147:5.8 (1653.2) ”Se muutoksen kokenut nainen, jonka jotkut teistä näkivät tänään Simonin talossa, elää tällä hetkellä tasolla, joka on tavattoman paljon Simonin ja hänen hyvää tarkoittavien toveriensa tasoa alempana. Mutta kun fariseukset kantavat huolta vale-edistymisestä, joka perustuu harhakuvaan tarkoituksettomien seremoniaalisten palvelusmenojen pettävien kuvioiden suorittamisesta, sillä aikaa tämä nainen on kuolemanvakavana ryhtynyt pitkään ja vaiheikkaaseen Jumalan etsimiseen, eivätkä hengellinen ylpeys ja moraalinen itsetyytyväisyys tuki hänen polkuaan, joka vie taivasta kohti. Tuo nainen on inhimilliseltä kannalta katsoen paljon kauempana Jumalasta kuin Simon, mutta hänen sielunsa on edistyvässä liikkeessä; hän on matkalla kohti ikuista määränpäätä. Tähän naiseen kätkeytyy valtavia hengellisiä mahdollisuuksia tulevaisuutta varten. Jotkut teistä eivät ehkä ole kovin korkealla, jos ajatellaan sielun ja hengen aktuaalisia tasoja, mutta edistytte joka päivä sillä elävällä tiellä, joka uskon kautta avautuu Jumalan luo. Teissä on jokaisessa suunnattomia mahdollisuuksia tulevaisuutta varten. On paljon parempi, että omaa vaikka vähänkin – mutta elävää ja kasvavaa – uskoa kuin että omaa suuren tietomäärän elottomine maailmallisen viisauden ja hengellisen epäuskon varastoineen.”
147:5.9 (1653.3) Mutta Jeesus antoi apostoleilleen vakavan varoituksen sellaisen Jumalan lapsen tyhmyydestä, joka käyttää väärin Isän rakkautta. Hän teki tiettäväksi, ettei taivaallinen Isä ole mikään löyhä, hölläkätinen eikä typerästi hemmotteleva vanhempi, joka olisi aina valmis suvaitsemaan syntiä ja antamaan anteeksi vastuuttomuuden. Hän varoitti kuulijoitaan, etteivät nämä virheellisesti soveltaisi hänen käyttämiään kielikuvia isästä ja pojasta niin, että näyttäisi siltä kuin Jumala olisi joidenkuiden ylisuvaitsevaisten ja epäviisaiden vanhempien kaltainen, jotka yhdessä tämän maailman typerysten kanssa myötävaikuttavat ajattelemattomien lastensa moraalisen rakenteen hajoamiseen ja jotka näin menetellessään varmalla tavalla ja välittömästi edistävät omien jälkeläistensä sortumista rikollisuuteen ja varhaisessa vaiheessa tapahtuvaan moraaliseen turmeltumiseen. Jeesus sanoi: ”Isäni ei suhtaudu suvaitsevasti ja myötämielisesti sellaisiin lastensa tekoihin ja tapoihin, jotka tuhoavat heidät itsensä ja jotka merkitsevät kaiken moraalisen kasvun ja hengellisen edistymisen itsetuhoa. Tällainen syntinen menettely on Jumalan silmissä iljetys.”
147:5.10 (1653.4) Jeesus oli läsnä monissa muissakin puolittain yksityisissä tapaamisissa ja juhlatilaisuuksissa sekä Jerusalemin ylhäisten että alhaisten, sekä rikkaiden että köyhien luona, ennen kuin hän apostoleineen viimein lähti Kapernaumiin. Ja todellakin monet alkoivat uskoa valtakunnan evankeliumiin ja saivat myöhemmin kasteen Abnerilta ja hänen työtovereiltaan, jotka jäivät vaalimaan valtakunnan etuja Jerusalemissa ja sen ympäristössä.
147:6.1 (1653.5) Huhtikuun viimeisellä viikolla Jeesus ja kaksitoista apostolia lähtivät Betanian-tukikohdasta Jerusalemin lähistöllä ja aloittivat Jerikon ja Jordanin kautta tapahtuneen paluumatkansa Kapernaumiin.
147:6.2 (1654.1) Juutalaisten ylipapit ja uskonnolliset johtajat pitivät monta salaista kokousta päättääkseen, mitä tehdä Jeesuksen suhteen. He olivat kaikki yhtä mieltä siitä, että jotakin olisi tehtävä, jotta hänen opetustoimintansa saataisiin loppumaan, mutta he eivät päässeet yksimielisyyteen menettelytavasta. He olivat toivoneet, että julkisen vallan viranomaiset olisivat raivanneet hänet pois tieltä, samalla tavoin kuin Herodes oli tehnyt lopun Johanneksesta, mutta he panivat merkille, että Jeesus harjoitti toimintaansa siten, ettei hänen saarnaamisensa roomalaisviranomaisia pahastikaan huolettanut. Niinpä sitten päätettiinkin kokouksessa, joka pidettiin päivää ennen Jeesuksen Kapernaumiin-lähtöä, että hänet olisi pidätettävä uskonnollisen syytöksen nojalla, ja sanhedrin olisi oikeusistuin, joka käsittelisi hänen tapauksensa. Tämän johdosta asetettiin kuuden salaisen urkkijan muodostama toimintaryhmä seuraamaan Jeesusta, tekemään huomioita hänen puheistaan ja teoistaan. Ja kunhan ryhmä olisi kerännyt riittävän määrän todisteita laittomuuksista ja jumalanpilkasta, sen oli määrä palata selontekoineen Jerusalemiin. Nämä kuusi juutalaista tavoittivat noin kolmikymmenjäsenisen apostoliseurueen Jerikossa, ja teeskennellen haluavansa tulla opetuslapsiksi he liittyivät Jeesuksen seuraajien perheeseen ja pysyttelivät ryhmän mukana aina toisen Galilean-saarnamatkan alkuun saakka. Tämän jälkeen kolme heistä palasi Jerusalemiin jättämään selontekonsa ylipapeille ja sanhedrinille.
147:6.3 (1654.2) Pietari saarnasi Jordanin ylimenopaikalla sinne kerääntyneelle kansanjoukolle, ja seuraavana aamuna he kulkivat jokivartta ylöspäin kohti Amathusta. He halusivat jatkaa matkaansa suoraan Kapernaumiin, mutta paikalle kertyi niin paljon väkeä, että he jäivät sinne kolmeksi päiväksi saarnaamaan, opettamaan ja kastamaan. He suuntasivat kulkunsa kotiin päin vasta varhain sapattiaamuna, toukokuun ensimmäisenä päivänä. Jerusalemin urkkijat olivat varmoja siitä, että nyt he saisivat ensimmäisen syytteensä Jeesusta vastaan – syytteen sapatin rikkomisesta – olihan hän rohjennut astua taipaleelle sapattipäivänä. Mutta heidät oli tuomittu pettymään, sillä hetkeä ennen kuin he lähtivät liikkeelle Jeesus kutsui luokseen Andreaksen ja antoi hänelle kaikkien kuullen ohjeen kulkea vain vajaan tuhannen metrin päähän, mikä oli lain sallima juutalaisen sapatin päivämatka.
147:6.4 (1654.3) Muttei urkkijoiden siltikään tarvinnut kauan odottaa, kun he saivat tilaisuutensa syyttää Jeesusta ja hänen työtovereitaan sapatin rikkomisesta. Kun seurue kulki kapeaa tietä, tien molemmin puolin, aivan käden ulottuvilla oli lainehtivaa vehnää, joka juuri tuolloin oli kypsymässä, ja jotkut apostolit poimivat nälissään kypsää viljaa ja söivät sitä. Matkamiesten oli tapana tietä vaeltaessaan taittaa muutama tähkäpää, eikä sellaiseen menettelyyn näin ollen katsottu liittyvän mitään väärää. Mutta urkkijat tarttuivat tähän tekosyynä, jonka turvin hyökätä Jeesusta vastaan. Nähdessään Andreaksen hierovan tähkäpäätä kämmentensä välissä he menivät hänen luokseen ja sanoivat: ”Etkö tiedä, että on laitonta poimia ja hiertää tähkäpäitä sapattipäivänä?” Ja Andreas vastasi: ”Niin, mutta me olemme nälissämme ja hieromme vain sen verran kuin tarvitsemme; ja mistä saakka muka on ollut synnillistä syödä viljaa sapattina?” Mutta fariseukset vastasivat: ”Ette te syödessänne väärin teekään, vaan rikotte lakia siinä, että poimitte ja hierotte tähkäpäitä käsienne välissä; Mestarinne ei varmaankaan hyväksyisi tuollaisia tekoja.” Silloin Andreas sanoi: ”Mutta, jos kerran jyvien syöminen ei ole väärin, niin tuskinpa se, että hieromme jyviä käsiemme välissä, on yhtään enempää työtä kuin on sallimanne jyvien pureksiminenkaan. Miksi te moisista pikkuasioista saivartelette?” Kun Andreas antoi ymmärtää, että fariseukset olivat saivartelijoita, he närkästyivät ja ryntäsivät takaisin sinne, missä Jeesus käveli ja keskusteli Matteuksen kanssa, ja esittivät hänelle vastalauseensa sanoen: ”Katsopas, Opettaja, apostolisi tekevät sellaista, mikä on sapattina laitonta. He poimivat, hierovat ja syövät viljaa. Käsket varmaankin heitä lopettamaan.” Silloin Jeesus sanoi syytöksen esittäjille: ”Ei käy kieltäminen, että olette kiihkeästi lain puolella, ja teette oikein muistaessanne pitää sapattipäivän pyhänä. Mutta ettekö koskaan lukeneet kirjoituksista, että Daavid eräänä päivänä, nälissään kun oli, meni seuralaisineen Jumalan huoneeseen ja söi näkyleivän, jota lain mukaan eivät saaneet syödä muut kuin papit? Ja Daavid antoi tätä leipää niillekin, jotka olivat hänen kanssaan. Ja ettekö ole lukeneet laistamme, että monienkin tarpeellisten tehtävien toimittaminen on sapattipäivänä lainmukaista? Ja enköhän minä, ennen kuin tämä päivä menee mailleen, näekin teidän syövän eväitä, jotka olette tuoneet mukananne tämän päivän tarpeiksi? Hyvät miehet, teette hyvin ollessanne kiihkeästi sapatin puolesta, mutta tekisitte vieläkin paremmin huolehtiessanne lähimmäistenne terveydestä ja hyvinvoinnista. Minä sanon teille, että sapatti tehtiin ihmistä varten eikä ihmistä sapattia varten. Ja jos olette täällä meidän keskellämme vahtimassa sanomisiani, siinä tapauksessa tahdon avoimesti julistaa, että Ihmisen Poika on jopa sapatin herra.”
147:6.5 (1655.1) Jeesuksen tarkkanäköiset ja viisaat sanat sekä ällistyttivät että nolostuttivat fariseuksia. Lopun päivää he pysyttelivät omissa oloissaan eivätkä rohjenneet esittää enempiä kysymyksiä.
147:6.6 (1655.2) Jeesuksen vastustava asenne juutalaisia perinnäistapoja ja orjallisia seremonioita kohtaan oli aina positiivista. Siihen kuului se, mitä hän teki, ja se, minkä hän vahvisti. Mestari ei tuhlannut aikaa negatiivisiin tuomioiden julistamisiin. Hän opetti, että ne, jotka tuntevat Jumalaa, kykenevät nauttimaan elämisen vapaudesta ilman, että pettävät itseään myöntämällä itselleen luvan tehdä syntiä. Jeesus sanoi apostoleille: ”Miehet, jos totuus teitä valaisee ja jos todella tiedätte, mitä olette tekemässä, olette siunattuja. Mutta ellette tiedä jumalallista tietä, olette kovaonnisia ja jo lainrikkojia.”
147:7.1 (1655.3) Puolilta päivin maanantaina, toukokuun 3. päivänä, Jeesus ja kaksitoista apostolia saapuivat veneellä Tarikeasta Betsaidaan. He kulkivat veneellä välttyäkseen niiltä, jotka kulkivat heidän mukanaan. Mutta seuraavaan päivään mennessä muut, heidän joukossaan Jerusalemista saapuneet viralliset urkkijat, olivat taas löytäneet Jeesuksen.
147:7.2 (1655.4) Tiistai-iltana Jeesus oli pitämässä tavanomaista kysymys- ja vastaustuntiaan, kun kuuden urkkijan johtaja sanoi hänelle: ”Satuinpa tänään keskustelemaan yhden Johanneksen opetuslapsen kanssa, joka on täällä seuraamassa opetustasi, emmekä kyenneet ymmärtämään, mikset koskaan käske opetuslapsiasi paastoamaan ja rukoilemaan, kuten me fariseukset paastoamme ja niin kuin Johannes käski seuraajiensa tehdä.” Ja Jeesus, joka viittasi erääseen Johanneksen lausumaan, vastasi kysymyksen esittäjälle: ”Paastoavatko morsiustalon pojat, silloin kun ylkä on heidän seurassaan? Niin kauan kuin ylkä viipyy heidän luonaan, he tuskin voivat paastota. Mutta se aika on tulossa, jolloin ylkä otetaan pois, ja noina aikoina morsiustalon lapset epäilemättä paastoavat ja rukoilevat. Rukoileminen on luonnollista valon lapsille, mutta paastoaminen ei kuulu taivaan valtakunnan evankeliumiin. Muistakaa, ettei viisas räätäli vanhaan vaatekappaleeseen ompele paikkaa uudesta ja kutistamattomasta kankaasta, jottei se kastuessaan kutistuisi ja aiheuttaisi entistäkin pahempaa repeämää. Eikä uutta viiniä panna vanhoihin leileihin, jottei uusi viini repäisisi leilejä rikki niin, että sekä viini että leilit menevät piloille. Viisas mies panee uuden viinin tuoreisiin nahkaleileihin. Opetuslapseni siis osoittavat viisautta, kun eivät tuo uuteen valtakunnan evankeliumin opetukseen liian paljon sellaista, joka kuuluu vanhaan järjestykseen. Teillä, jotka olette menettäneet opettajanne, saattaa olla laillinen syy paastota jonkin aikaa. Paastoaminen saattaa olla tarkoituksenmukainen Mooseksen lain osa, mutta tulevassa valtakunnassa Jumalan pojat kokevat, että heidän ei tarvitse pelätä ja että heillä on ilo jumalallisessa hengessä.” Kuullessaan nämä sanat Johanneksen opetuslapset saivat niistä lohtua, kun sen sijaan fariseukset itse olivat yhä pahemmin ymmällään.
147:7.3 (1656.1) Seuraavaksi Mestari kiirehti varoittamaan kuulijoitaan elättelemästä sellaista käsitystä, että kaikki vanha opetus tulisi kokonaan korvata uusilla opinkappaleilla. Jeesus sanoi: ”Mikä on vanhaa ja myös totta, sen tulee jäädä. Samalla tavoin on se hylättävä, mikä on uutta mutta väärää. Mutta olkoon teillä uskoa ja rohkeutta hyväksyä, mikä on uutta ja myös totta. Muistakaa, että on kirjoitettu: ’Älä hylkää vanhaa ystävää, sillä uusi ei ole häneen verrattavissa. Uusi ystävä on niin kuin uusi viini: jos se vanhenee, sinä juot sitä ilo sydämessäsi.’”
147:8.1 (1656.2) Samana iltana, vielä kauan sen jälkeen kun tavalliset kuulijat jo olivat menneet levolle, Jeesus jatkoi apostoliensa opettamista. Hän aloitti tämän erityisopetuksen lainaamalla profeetta Jesajaa:
147:8.2 (1656.3) ”’Miksi te paastositte? Mistä syystä kiusaatte sieluanne, kun yhä kuitenkin otatte mielihyvänne sortamisesta ja kun vieläkin otatte ilonne vääryydestä? Katso, riidaksi ja toraksi te paastoatte ja lyödäksenne jumalattomuuden nyrkillä. Mutta sillä tavoin ei teidän tule paastota saadaksenne äänenne kuuluviin korkeudessa.
147:8.3 (1656.4) ”’Tällaisenko paaston minä olen valinnut – päivän, jona ihminen kurittaa sieluaan? Sitäkö se on, että taivuttaa päänsä kuin kaisla; että ryömii maassa säkkiin ja tuhkaan pukeutuneena? Sitäkö sinä rohkenet kutsua paastoksi ja Herran silmissä otolliseksi päiväksi? Eikö tämä ole paasto, jonka minä valitsisin: että avaatte vääryyden siteet, että kirvotatte raskaiden taakkojen solmut, että päästätte sorretut vapaiksi ja että särjette kaikki ikeet? Eikö se ole sitä, että jaan leipäni isoavaisten kanssa, että vien talooni ne, jotka ovat kodittomia ja köyhiä? Ja kun näen alastomia, niin minä vaatetan heidät.
147:8.4 (1656.5) ”’Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niin kuin aamu, ja sinulle virtaa vuolaana terveyttä. Sinun vanhurskautesi käy sinun edelläsi, samalla kun Herran kunnia suojaa selustasi. Silloin sinä kutsut Herraa ja hän vastaa; sinä huudat ääneesi ja hän sanoo – Tässä minä olen. Ja kaiken tämän hän tekee, jos kieltäydyt sortamisesta, tuomitsemisesta ja turhuudesta. Isä haluaa mieluumminkin, että sinä taritset sydämesi isoaville, ja että sinä osoitat hoivasi vaivatuille sieluille, niin silloin on sinun valosi loistava hämäryydessä ja jopa pimeytesi on oleva niin kuin keskipäivä. Silloin Herra johdattaa sinua alati ja tyydyttää sielusi ja uudistaa voimasi. Ja sinä olet oleva niin kuin kasteltu puutarha; kuin lähde, josta vesi ei lopu. Ja ne, jotka näin tekevät, palauttavat ennalleen entisen loiston; he pystyttävät perusmuurit, muinaisten sukupolvien laskemat; heitä kutsutaan murtuneiden muurien jälleenrakentajiksi, niiden turvallisten polkujen korjaajiksi, joiden varsilla on hyvä asua.’”
147:8.5 (1656.6) Ja sitten Jeesus myöhään yöhön saakka korosti apostoleilleen sitä totuutta, että heidän turvansa sekä nykyisessä että tulevassa valtakunnassa oli nimenomaan heidän uskonsa, ei suinkaan se, että he vaivasivat sieluaan tai että he paastoamalla kurittivat ruumistaan. Hän kehotti apostoleja vähintäänkin noudattamaan muinaisen profeetan esittämiä ajatuksia ja toi julki toiveensa, että he edistyisivät paljon jopa Jesajan ja vanhempien profeettojen esittämien ihanteiden edelle. Hänen tuona yönä esittämänsä viimeiset sanat kuuluivat: ”Kasvakaa armossa sen elävän uskon avulla, joka käsittää sen tosiasian, että olette Jumalan poikia, samalla kun se tunnustaa jokaisen ihmisen veljeksi.”
147:8.6 (1656.7) Jeesus päätti puheensa vasta kahden jälkeen aamuyöllä, ja jokainen meni omalle makuusijalleen.
Urantia-kirja
Luku 148
148:0.1 (1657.1) VUODEN 28 toukokuun 3. päivästä lokakuun 3. päivään Jeesuksen ja apostoliseurueen asuinpaikkana oli Sebedeuksen koti Betsaidassa. Koko tämän kuivallekaudelle osuneen viisikuukautisen jakson ajan Sebedeuksen talon läheisellä järvenrannalla pidettiin valtavan suurta leiriä. Taloa oli suuresti laajennettu, joten se pystyi tarjoamaan tilat Jeesuksen yhä lukuisammaksi käyvälle perheelle. Tämä rantaleiri, jota asutti kaiken aikaa vaihtuva totuudenetsijöistä, paranemisen tavoittelijoista ja erikoisuuksien metsästäjistä koostuva asukaskunta, oli vahvuudeltaan viidestäsadasta tuhanteen viiteensataan. Daavid Sebedeus toimi telttakaupungin ylivalvojana, ja häntä avustivat Alfeuksen kaksoset. Sekä järjestyksensä, siisteytensä että yleishallintonsa puolesta leiri oli esikuvallinen. Erilaisia tauteja potevat pidettiin erillään, ja he olivat erään uskovan lääkärin, Elman-nimisen syyrialaisen, valvonnassa.
148:0.2 (1657.2) Koko tämän kauden ajan apostoleilla oli ainakin yhtenä päivänä viikossa tapana käydä kalastamassa, ja he myivät saaliinsa Daavidille käytettäväksi rantaleirin tarpeisiin. Tällä tavoin ansaituilla varoilla kartutettiin ryhmän kassaa. Kaksitoista apostolia saivat joka kuukausi viettää yhden viikon perheidensä tai ystäviensä parissa.
148:0.3 (1657.3) Vaikka Andreaksella edelleen olikin yleisvastuu apostolien toiminnasta, evankelistakoulu oli kuitenkin kokonaan Pietarin hoidossa. Kaikki apostolit suorittivat jokaisena aamupäivänä oman osuutensa evankelistaryhmien opettamisesta, ja iltapäivisin sekä opettajat että oppilaat antoivat opetusta kansalle. Viitenä iltana viikossa apostolit pitivät ilta-aterian jälkeen kyselytunteja evankelistoille. Jeesus johti tätä kyselytuntia kerran viikossa ja vastasi silloin edellisissä istunnoissa vastaamatta jääneisiin kysymyksiin.
148:0.4 (1657.4) Viiden kuukauden aikana leirille tuli ja sieltä poistui tuhansia ihmisiä. Ei ollut sellaista aikaa, etteikö osanottajien joukossa olisi ollut kiinnostuneita henkilöitä Rooman valtakunnan kaikista osista ja Eufratin itäpuolisista maista. Kysymyksessä oli pisin kausi, jona Mestari opetti yhdelle paikalle asettuneena ja järjestyneissä oloissa. Jeesuksen oman perheen jäsenet viettivät tästä ajasta enimmän osan joko Nasaretissa tai Kaanassa.
148:0.5 (1657.5) Leiriä ei johdettu ikään kuin se olisi apostoliperheen tapaan ollut yhteisen asian yhdistämien henkilöiden yhteisö. Daavid Sebedeus johti tätä suurta telttakaupunkia siten, että siitä tuli ulkopuolisesta tuesta riippumaton kokonaisuus, vaikkei sieltä koskaan käännytetty ketään pois. Tämä alati muuttuva leiri oli Pietarin pitämän evankelistakoulun korvaamaton osakokonaisuus.
148:1.1 (1657.6) Pietari, Jaakob ja Andreas muodostivat lautakunnan, jonka Jeesus asetti hyväksymään evankelistojen kouluun pyrkijät. Tämän uuden profeettain koulun oppilaiden joukossa olivat edustettuina roomalaisen maailman ja – aina Intiaa myöten – idän kaikki rodut ja kansallisuudet. Koulua johdettiin sillä periaatteella, että sen opetusohjelmaan kuului sekä oppimista että tekemistä. Mitä opiskelijat oppivat aamupäivän kuluessa, sitä he opettivat iltapäivällä rannalla sinne kokoontuneelle väelle. Illallisen jälkeen he keskustelivat epämuodollisesti sekä aamupäivän opinnoista että iltapäivän opetustyöstä.
148:1.2 (1658.1) Kukin apostoliopettaja opetti omaa näkemystään valtakunnan evankeliumista. He eivät millään muotoa pyrkineet opettamaan täsmälleen samalla tavoin. Mitään teologisten opinkappaleiden yhdenmukaistettuun tai dogmaattiseen muotoon pukemista ei esiintynyt. Vaikka he kaikki opettivat samaa totuutta, jokainen apostoli esitti silti oman henkilökohtaisen tulkintansa Mestarin opetuksesta. Ja Jeesus antoi tukensa ajatukselle, että näin menetellen tuli esille henkilökohtaisen kokemuksen moninaisuus valtakuntaan liittyvissä asioissa, ja viikoittaisilla kyselytunneillaan hän väsymättä harmonisoi ja koordinoi näitä monia ja toisistaan poikkeavia evankeliuminäkemyksiä. Tästä opetusasioissa vallitsevasta laajasta henkilökohtaisesta vapaudesta huolimatta Simon Pietari pyrki dominoimaan evankelistakoulun teologiaa. Pietarin jälkeen seuraavaksi suurin henkilökohtainen vaikutus oli Jaakob Sebedeuksella.
148:1.3 (1658.2) Ne toistasataa evankelistaa, jotka näiden viiden kuukauden aikana koulittiin, edustivat ainesta, josta (Abneria ja Johanneksen apostoleita lukuun ottamatta) myöhemmät seitsemänkymmentä evankeliumin opettajaa ja saarnaajaa valittiin. Evankelistojen koulun oppilailla kaikki ei ollut samassa määrin yhteistä kuin kahdellatoista apostolilla.
148:1.4 (1658.3) Vaikka nämä evankelistat opettivat ja saarnasivat evankeliumia, he kuitenkin kastoivat uskovia, vasta kun Jeesus myöhemmin asetti ja valtuutti heidät valtakunnan seitsemäksikymmeneksi sanansaattajaksi. Näiden evankelistaopiskelijoiden joukossa oli vain seitsemän henkilöä samassa paikassa sattuneessa auringonlaskukohtauksessa parantuneiden suuresta määrästä. Kapernaumilaisen ylimyksen poika oli yksi Pietarin koulussa evankeliumipalvelukseen harjoitetuista.
148:2.1 (1658.4) Rantaleirin yhteydessä toimien syyrialaislääkäri Elman organisoi ja johti kahdestakymmenestäviidestä nuoresta naisesta ja kahdestatoista miehestä koostuneen joukkokunnan avulla neljän kuukauden ajan hanketta, jota tulisi pitää valtakunnan ensimmäisenä sairaalana. Tässä sairashuoneessa, joka sijaitsi vähän matkan päässä varsinaisesta telttakaupungista etelään, he hoitivat sairaita sekä kaikkien silloin tunnettujen aineellisten hoitomenetelmien mukaisesti että hengellisillä menetelmillä, joihin kuului rukoilemista ja uskon rohkaisemista. Jeesus kävi vähintäänkin kolmasti viikossa tämän leirin sairaiden luona ja otti henkilökohtaisesti yhteyttä jokaiseen kärsivään. Tietämämme mukaan mitään niin kutsuttuja yliluonnollisia paranemisihmeitä ei niiden tuhannen vaivaisen ja sairaan henkilön kohdalla tapahtunut, jotka poistuivat tästä sairaalasta joko apua saaneina tai tervehtyneinä. Valtaosa näistä apua saaneista yksilöistä julisti kuitenkin julistamasta päästyään, että Jeesus oli heidät parantanut.
148:2.2 (1658.5) Monet Jeesuksen siinä yhteydessä aikaansaamista paranemisista, kun hän teki hoivatyötä Elmanin potilaiden hyväksi, näyttävät tosiaankin siltä, kuin niissä olisi vaikuttanut ihme, mutta meidän on annettu tietää, että kysymys oli vain ja nimenomaan mielen ja hengen muutoksista. Tällaisia muutoksia saattaa sattua odotuksentäyteisten ja uskon vallassa olevien henkilöiden kokemuksessa, silloin kun heihin kohdistuu sellaisen vahvan, myönteisen ja siunauksellisen persoonallisuuden välitön ja innoittava vaikutus, jonka hoiva karkottaa pelon ja hävittää huolestuneisuuden.
148:2.3 (1658.6) Elman ja hänen työtoverinsa koettivat opettaa näille sairaille totuuden ”pahojen henkien vallassa olemisesta”, mutta heidän menestyksensä oli vähäistä. Jokseenkin yleismaailmallisesti uskottiin fyysisen sairastamisen ja mielen häiriintymisen voivan johtua siitä, että sairastuneen henkilön mielessä tai ruumiissa oleili niin kutsuttu saastainen henki.
148:2.4 (1659.1) Jeesus ei milloinkaan sairaisiin ja poteviin kosketuksissa ollessaan, kun eteen tuli kysymys hoitomenetelmästä tai sairauden tuntemattomien syiden paljastamisesta, jättänyt ottamatta huomioon Paratiisin-veljensä, Immanuelin, ohjeita, jotka tämä oli antanut, ennen kuin hän ryhtyi toteuttamaan Urantialla tapahtunutta ruumiillistumishankettaan. Sairaita hoitavat oppivat silti monia hyödyllisiä asioita tarkkailemalla tapaa, jolla Jeesus valoi uskoa ja luottamusta sairaisiin ja kärsiviin.
148:2.5 (1659.2) Leiri purettiin vähän ennen kuin koitti se vuodenaika, jolloin vilustumis- ja kuumetautitapaukset lisääntyivät.
148:3.1 (1659.3) Koko tämän jakson ajan Jeesus toimitti leirissä toimeenpannut julkiset palvelusmenot vain kymmenkunta kertaa, ja Kapernaumin synagogassa hän puhui vain kerran. Tämä tapahtui viimeistä edellisenä sapattina ennen heidän lähtöään vasta koulutettujen evankelistojen kanssa toiselle Galileaan suuntautuneelle julkiselle saarnamatkalleen.
148:3.2 (1659.4) Mestari ei ollut kasteensa jälkeen ollut yhtä paljon yksikseen kuin hän oli tämän evankelistojen Betsaidan-koulutusleirin aikana. Joka kerta, kun joku apostoleista rohkaistui kysymään Jeesukselta, miksi tämä oli niin paljon poissa heidän keskuudestaan, hän tapasi vastata vain yhdellä tavalla: hän oli ”toimittamassa Isän asioita”.
148:3.3 (1659.5) Näiden poissaolojaksojen aikana Jeesuksen seurassa oli vain kaksi apostolia. Hän oli tilapäisesti vapauttanut Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen heidän toimestaan hänen henkilökohtaisina seuralaisinaan, jotta nämäkin saisivat tilaisuuden osallistua näiden runsaan sadan uuden evankelistaehdokkaan kouluttamiseen. Halutessaan vetäytyä kukkuloille toimittamaan Isän asioita Mestarilla oli tapana kutsua mukaansa ketkä hyvänsä kaksi apostolia, jotka sillä hetkellä sattuivat olemaan vapaina. Näin jokainen kahdestatoista apostolista sai tilaisuuden nauttia läheisestä yhdessäolosta Jeesuksen kanssa ja likeisestä kosketuksesta häneen.
148:3.4 (1659.6) Asiaa ei ole tämän esityksen tarkoitusperiä ajatellen paljastettu, mutta meille on kuitenkin annettu aihetta päätellä Mestarin monienkin näiden kukkuloilla viettämiensä yksinäisten kausien aikana olleen suorassa ja toimeenpanevassa yhteydessä useisiin universumin asioita johtaviin päällikköihinsä. Suunnilleen kastehetkestään lähtien tämä universumimme inkarnoitunut Hallitsija oli alkanut yhä aktiivisemmin ja tietoisemmin osallistua universumihallinnon tiettyjen osa-alueiden johtamiseen. Ja olemme aina olleet sitä mieltä, että jollakin tavoin, jota hänen lähimmille työtovereilleen ei paljastettu, hän näiden viikkojen aikana, jolloin hän osallistui vähemmän tämän maailman asioiden hoitoon, oli mukana ohjaamassa valtavan universumin hoitamisesta vastuussa olevia korkeita henkiolentoja ja että ihmis-Jeesus halusi tällaisten toimintojensa osalta sanoa olevansa ”toimittamassa Isänsä asioita”.
148:3.5 (1659.7) Jeesuksen ollessa tuntikausia omissa oloissaan, mutta kahden hänen apostolinsa ollessa lähettyvillä, sattui monet kerrat, että nämä huomasivat hänen piirteissään tapahtuvan nopeita ja monilukuisia muutoksia, vaikkeivät he kuulleet hänen lausuvan yhtäkään sanaa. He eivät myöskään havainneet yhtään sellaisten taivaallisten olentojen ilmestymistä, jotka olisivat saattaneet olla yhteydenpitosuhteessa heidän Mestariinsa. Tällaisia ilmestyksiähän jotkut apostoleista olivat todistamassa eräässä myöhemmässä tilaisuudessa.
148:4.1 (1659.8) Jeesuksella oli tapana eräässä syrjäisessä ja suojaisessa Sebedeuksen puutarhan nurkkauksessa käydä kahtena iltana viikossa erityistä mielipiteidenvaihtoa niiden yksilöiden kanssa, jotka halusivat keskustella hänen kanssaan. Erään tällaisen yksityisyydessä käydyn iltakeskustelun kuluessa Tuomas esitti Mestarille seuraavan kysymyksen: ”Miksi ihmisten on valtakuntaan astuakseen välttämätöntä syntyä hengestä? Onko uudestisyntyminen välttämätön, jotta pääsisi pois paholaisen vallasta? Mestari, mitä on paha?” Nämä kysymykset kuultuaan Jeesus sanoi Tuomakselle:
148:4.2 (1660.1) ”Älä tee sitä erehdystä, että sekoitat toisiinsa pahan ja paholaisen, oikeammin sanottuna paatuneen. Hän, jota te kutsutte paholaiseksi, on itseensä rakastunut poika, korkea hallintopersoona, joka tieten tahtoen ryhtyi harkittuun kapinaan Isäni ja hänen uskollisten Poikiensa hallitusvaltaa vastaan. Mutta olen nämä syntiset kapinalliset jo kukistanut. Selvitä tarkoin mielessäsi seuraavat erilaiset asenteet Isää ja hänen universumiaan kohtaan. Älä koskaan unohda seuraavia lakeja, jotka koskevat suhtautumista Isän tahtoon:
148:4.3 (1660.2) ”Pahuus on jumalallisen lain – Isän tahdon – tiedostamatonta tai tahatonta rikkomista. Pahuus on myös Isän tahdon noudattamisen epätäydellisyyden mitta.
148:4.4 (1660.3) ”Synti on jumalallisen lain, Isän tahdon, tietoista, tiedostettua ja tahallista rikkomista. Synti mittaa haluttomuutta olla Jumalan johdattama ja hengen opastama.
148:4.5 (1660.4) ”Paatumus on jumalallisen lain, Isän tahdon, päättäväistä, määrätietoista ja itsepintaista rikkomista. Paatumus on mitta, joka kertoo, mihin määrään Isän rakastava suunnitelma persoonallisuuden eloonjäämisestä ja Poikien armelias, pelastumista tarkoittava huolenpito jatkuvasti torjutaan.
148:4.6 (1660.5) ”Kuolevainen ihminen on ennen hengen uudestisyntymää luonnostaan altis myötäsyntyisille pahoille taipumuksille, mutta tällaiset käyttäytymisen luonnolliset epätäydellisyydet eivät ole sen paremmin syntiä kuin paatuneisuuttakaan. Kuolevainen ihminen on vasta aloittamassa pitkää nousuaan Paratiisissa olevan Isän täydellisyyteen. Ei ole synnillistä olla luonnon antamilta varustuksiltaan epätäydellinen tai osittainen. Ihminen on tosiaan pahuuteen altis, muttei hän millään muotoa ole paholaisen lapsi, ellei hän ole tietoisesti ja tahallisesti päättänyt kulkea synnin teitä ja elää elämäänsä paatumuksessa. Paha kuuluu myötäsyntyisesti tämän maailman luonnonmukaiseen järjestykseen, mutta synti on asenne, joka kertoo tietoisesta kapinoinnista. Sen toivat tähän maailmaan ne, jotka lankesivat hengellisestä valkeudesta synkeään pimeyteen.
148:4.7 (1660.6) ”Tuomas, kreikkalaisten opit ja persialaisten erehdykset ovat saattaneet sinut ymmälle. Et ymmärrä pahan ja synnin keskinäisiä suhteita siksi, että sinun mielestäsi ihmiskunta sai tässä maailmassa alkunsa täydellisen Aatamin myötä ja että se sitten synnin vaikutuksesta nopeasti rappeutui ihmisen nykyiseen, surkeaan tilaan. Mutta miksi kieltäydyt käsittämästä sen muistiinmerkinnän merkitystä, joka kertoo, miten Kain, Aatamin poika, meni Nodin maahan ja sai sieltä itselleen vaimon? Ja miksi kieltäydyt tulkitsemasta, mitä merkitsee muistiinmerkintä, joka kuvailee, kuinka Jumalan pojat löysivät itselleen vaimot ihmisten tyttärien joukosta?
148:4.8 (1660.7) ”Ihmiset ovat tosiaan luonnostaan pahoja, mutteivät välttämättä syntisiä. Uusi syntymä – hengen kaste – on pahasta vapautumisen perusehto, ja se on taivaan valtakuntaan pääsemiselle välttämätön, muttei tässä ole mitään, mikä vähentää sitä tosiasiaa, että ihminen on Jumalan poika. Tämä potentiaalisen pahan myötäsyntyinen läsnäolo ei myöskään merkitse, että ihminen on jollakin salaperäisellä tavalla vieraantunut taivaassa olevasta Isästä niin, että hänen täytyisi muukalaisena, vieraana tai lapsipuolena pyrkiä jollakin keinoin saamaan Isä laillisesti adoptoimaan hänet. Kaikki tällaiset käsitykset syntyvät ensiksikin siitä, että sinulla on väärä käsitys Isästä, ja toiseksi ne johtuvat siitä, ettet tiedä ihmisen alkuperää, olemusta ja kohtaloa.
148:4.9 (1660.8) ”Kreikkalaiset ja muut ovat opettaneet teille, että ihminen laskeutuu jumalaisesta täydellisyydestä vääjäämättä kohti unohdusta tai tuhoa. Minä olen tullut osoittamaan, että astumalla valtakuntaan ihminen nousee varmasti ja vakaasti ylös Jumalan tykö ja jumalalliseen täydellisyyteen. Jokainen olento, joka on jollakin tavoin vajavainen ikuisen Isän tahtoon sisältyvien jumalallisten ja hengellisten ihanteiden osalta, on potentiaalisesti paha, mutta tällaiset olennot eivät missään mielessä ole synnillisiä, vielä vähemmän paatuneita.
148:4.10 (1661.1) ”Tuomas, etkö ole kirjoituksista lukenut tästä asiasta tekstikohtaa, jossa sanotaan: ’Te olette Herran, teidän Jumalanne, lapsia.’ ’Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun poikani.’ ’Minä olen valinnut hänet pojakseni – minä olen oleva hänen Isänsä.’ ’Tuo minun poikani kaukaa ja minun tyttäreni hamasta maan äärestä; tuo jokainen, jota minun nimelläni kutsutaan, sillä minä olen heidät omaksi kunniakseni luonut.’ ’Te olette elävän Jumalan poikia.’ ’Ne, joilla on Jumalan henki, ovat toden totta Jumalan poikia.’ Samalla kun ihmislapsessa on aineellinen osa hänen ihmisisäänsä, samalla jokaisessa valtakunnan uskonpojassa on hengellinen osa taivaallisesta Isästä.”
148:4.11 (1661.2) Kaiken tämän ja paljon muuta Jeesus sanoi Tuomakselle, ja enimmältään apostoli sen käsittikin. Jeesus antoi hänelle kuitenkin kehotuksen ”puhua näistä asioista muille, vasta sitten kun olen palannut Isän tykö.” Eikä Tuomas maininnut tästä keskustelusta, ennen kuin Mestari oli poistunut tästä maailmasta.
148:5.1 (1661.3) Erään toisen tällaisen puutarhassa käydyn yksityisen keskustelun kuluessa Natanael kysyi Jeesukselta: ”Mestari, vaikka alankin ymmärtää, miksi kieltäydyt harjoittamasta umpimähkäistä parantamista, en silti vieläkään ymmärrä, miksi rakastava Isä taivaassa antaa niin monien maan päällä elävien lastensa kärsiä niin monista vaivoista.” Mestari vastasi Natanaelille sanoen:
148:5.2 (1661.4) ”Natanael, sinä ja monet muut olette kertomallasi tavalla ymmällänne, koska ette käsitä, miten tiettyjen Isän tahdon pettäneiden kapinallisten kavaltajien synnilliset seikkailut ovat peräti monta kertaa sekoittaneet tämän maailman luonnonmukaisen järjestyksen. Ja minä olen tullut aloittaakseni näiden seikkojen järjestykseenpanemisen. Mutta vaatii monta aikakautta, ennen kuin tämä universumin osa on saatettu takaisin entisille urilleen ja ennen kuin ihmisten lapset on sen myötä vapautettu synnin ja kapinan aiheuttamista lisäkuormista. Pahuuden olemassaolo jo sinänsä on riittävä koetus ihmisen ylösnousemukselle – synti ei ole eloonjäämisen kannalta välttämätöntä.
148:5.3 (1661.5) ”Mutta, poikani, sinun tulisi tietää, ettei Isä tarkoituksellisesti kiusaa lapsia. Ihminen langettaa päälleen tarpeetonta kärsimystä sillä, että hän itsepintaisesti kieltäytyy vaeltamasta jumalallisen tahdon mukaisia parempia teitä. Kärsimys sisältyy pahaan potentiaalina, mutta enimmäkseen se on synnin ja paatumuksen aiheuttamaa. Tässä maailmassa on sattunut monen monta epätavallista tapahtumaa, eikä mitään outoa ole siinä, että kaikki ajattelevat ihmiset joutuvat ymmälle näitä kärsimyksestä ja vaivasta kertovia näkymiä todistaessaan. Mutta yhdestä asiasta voit olla varma: Isä ei lähetä kärsimystä mielivaltaisena rangaistuksena väärintekemisestä. Pahuuteen sisältyvät epätäydellisyydet ja vaikeudet ovat myötäsyntyisiä; synnistä koituvat rangaistukset ovat väistämättömiä; paatuneisuuden mukanaan tuomat tuhoisat seuraukset ovat vääjäämättömiä. Ihmisen ei tulisi syyttää Jumalaa kärsimyksistä, jotka ovat hänen valitsemansa elämäntavan luonnollinen seuraus. Liioin ei ihmisen tulisi valittaa kokemuksista, jotka kuuluvat osana elämään, sellaisena kuin sitä tässä maailmassa eletään. Isän tahto on, että kuolevainen ihminen työskentelee sinnikkäästi ja johdonmukaisesti kohentaakseen omaa tilaansa maan päällä. Järkevä uutteruus antaisi ihmiselle mahdollisuuden päästä suurimmasta osasta hänen maista kurjuuttaan.
148:5.4 (1662.1) ”Natanael, meidän tehtävämme on auttaa ihmisiä ratkaisemaan hengelliset ongelmansa ja sillä keinoin virkistää heidän mieltään, jotta heillä olisi entistäkin parempi valmius ja motivoituneisuus ryhtyä ratkaisemaan moninaisia aineellisia ongelmiaan. Tiedän, että olet kirjoituksia lukiessasi joutunut ymmälle. Aivan liian usein vallalla on ollut pyrkimys panna Jumala vastuuseen kaikesta, mitä tietämätön ihminen ei kykene ymmärtämään. Isä ei ole henkilökohtaisesti vastuussa kaikesta, mitä ette kykene käsittämään. Älä epäile Isän rakkautta vain siksi, että jokin hänen säätämänsä oikeudenmukainen ja viisas laki sattuu aiheuttamaan sinulle kärsimystä, koska olet viattomasti tai tahallisesti rikkonut tällaista jumalallista säädöstä vastaan.
148:5.5 (1662.2) ”Mutta, Natanael, kirjoituksissa on monta kohtaa, jotka olisivat olleet sinulle neuvoksi, jos vain olisit ne lukenut ymmärryksellä. Etkö muista, että on kirjoitettu: ’Poikani, älä pidä Herran kuritusta halpana; äläkä kyllästy hänen ojennukseensa, sillä jota Herra rakastaa, sitä hän ojentaa, niin kuin isä ojentaa poikaa, joka hänelle rakas on.’ ’Sillä ei Herra sydämensä halusta vaivaa.’ ’Ennen kuin minut vaivaan saatettiin, minä eksyin, mutta nyt minä noudatan lakia. Hyvä oli minulle, että minut vaivaan saatettiin, niin minä opin jumalalliset käskyt.’ ’Minä tunnen sinun murheesi. Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret.’ ’Herra on myös sorrettujen turva; turvasatama, kun vaivan aika koittaa.’ ’Herra tukee häntä tautivuoteella; Herra ei unhota sairaita.’ ’Niin kuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä. Hän tuntee ruumiisi, hän muistaa, että sinä olet tomua.’ ’Hän parantaa ne, joilla on särjetty sydän, ja sitoo heidän haavansa.’ ’Hän on turvana vaivaiselle, turvana köyhälle hänen ahdingossansa, suojana rankkasateelta, varjona korventavalta helteeltä.’ ’Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomille voimaa yltäkyllin.’ ’Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilän sydäntä hän ei sammuta.’ ’Kun kärsimysten vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, ja kun vastoinkäymisten virrat käyvät ylitsesi, en minä sinua hylkää.’ ’Hän on lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja tuomaan lohdutusta kaikille, jotka surevat.’ ’Kärsimyksessä on ojennusta; onnettomuus ei kasva tomusta.’”
148:6.1 (1662.3) Tuona samana Betsaidan iltana sattui, että Johanneskin kysyi Jeesukselta, miksi niin monet selvästikin viattomat ihmiset kärsivät niin monista sairauksista ja kokivat niin kovin paljon tuskaa. Johanneksen kysymyksiin vastatessaan Mestari paljon muun ohessa sanoi:
148:6.2 (1662.4) ”Poikani, et käsitä, mikä on vastoinkäymisen merkitys tai kärsimisen tehtävä. Etkö ole lukenut tuota seemiläisen kirjallisuuden mestariteosta – kirjoituksiin sisältyvää kertomusta Jobin koettelemuksista? Etkö muista, miten tämä ihana vertaus alkaa kertomuksella Herran palvelijan aineellisesta vauraudesta? Muistanet, että Jobia oli siunattu lapsilla, varallisuudella, omanarvontunnolla, yhteiskunnallisella asemalla, terveydellä ja kaikella muulla, mitä ihmiset tässä ajallisessa elämässä arvostavat. Abrahamin lasten ikiaikaisten opetusten mukaan tällainen aineellinen menestys oli kaikin puolin riittävä todistus jumalallisesta suosiosta. Tuollaiset aineelliset omaisuudet ja mainitunlainen ajallinen menestyminen eivät kuitenkaan ole merkki Jumalan suosiosta. Taivaassa oleva Isäni rakastaa köyhiä aivan yhtä paljon kuin rikkaitakin; hän ei katso henkilöön.
148:6.3 (1663.1) ”Vaikka jumalallisen lain rikkomisen satona ennemmin tai myöhemmin korjataan rangaistus; jos kohta on varmaa, että ihmiset lopulta niittävät, mitä kylvävät, sinun tulisi silti tietää, ettei inhimillinen kärsimys aina ole rangaistus edellä käyneestä synnistä. Ei kyennyt sen paremmin Job kuin hänen ystävänsäkään löytämään oikeaa vastausta asioihin, jotka saivat heidät ymmälle. Ja tuskinpa sinäkään tohtisit nykyisen tietämyksesi valossa osoittaa Saatanalle tai Jumalalle niitä osia, joita he näyttelevät tässä ainutlaatuisessa vertauksessa. Vaikkei Job kärsimyksen kautta löytänytkään ratkaisua älyllisiin pulmiinsa tai selitystä filosofisiin vaikeuksiinsa, hän saavutti silti suurvoittoja; vaikka hän näki, miten hänen teologiset puolustuslinjansa olivat murtumaisillaan, hän nousi sellaisiin hengellisiin korkeuksiin, että hän voi vilpittömin mielin sanoa: ’Minä kauhistun itseäni.’ Silloin ja sinä hetkenä hänelle suotiin se pelastus, että hän sai näyn Jumalasta. Näin siis Job, vaikka hän ymmärsikin väärin kärsimyksen, nousi silti ihmistä korkeammalla olevalle moraalisen ymmärryksen ja hengellisen oivalluksen tasolle. Kun kärsivä palvelija saa näyn Jumalasta, seurauksena on sellainen sielun rauha, joka menee kaiken inhimillisen ymmärryksen yli.
148:6.4 (1663.2) ”Elifas, ensimmäinen Jobin ystävistä, kehotti kärsijää osoittamaan vaivoissaan samaa lujuutta, jota tämä oli menestyksensä päivinä suositellut muille. Tämä valelohduttaja sanoi: ’Luota uskontoosi, Job. Muista, että kärsimään joutuvat pahat eivätkä vanhurskaat. Täytyy olla niin, että ansaitset tämän rangaistuksen, muutoin ei sinua piinattaisi. Varsin hyvin tiedät, ettei kukaan voi Jumalan silmissä olla vanhurskas. Tiedät, ettei pahoilla koskaan ole todellista menestystä. Oli miten oli, ennalta säädetyltä kuitenkin näyttää, että ihminen joutuu vaikeuksiin, ja ehkä Herra kurittaa sinua vain omaksi parhaaksesi.’ Eipä ihme, ettei Job-raukka moisesta inhimillisen kärsimyksen ongelman tulkinnasta saanut paljonkaan lohtua.
148:6.5 (1663.3) ”Mutta hänen toisen ystävänsä, Bildadin, neuvo oli vieläkin masentavampi siitä huolimatta, että se oli tuolloin oikeaksi katsotun teologian näkökulmasta lujalla perustalla. Bildad sanoi: ’Jumala ei voi olla epäoikeudenmukainen. Lastesi on täytynyt olla synnintekijöitä, koska he menehtyivät; sinun täytyy olla väärässä, sillä muuten ei sinua tuolla tavoin piinattaisi. Ja jos olet todella vanhurskas, Jumala varmaankin vapahtaa sinut vaivoistasi. Sinun tulisi oppia siitä, mitä historia kertoo Jumalan menettelystä ihmisten suhteen, eli että Kaikkivaltias hävittää vain häijyt.’
148:6.6 (1663.4) ”Ja muistanet, miten Job vastasi ystävilleen ja sanoi: ’Tiedänhän minä, ettei Jumala kuule avunhuutoani. Miten Jumala muka voi olla oikeudenmukainen ja olla samalla niin perin juurin piittaamaton viattomuudestani? Alan oppia, että minun on hyödytöntä vedota Kaikkivaltiaaseen. Ettekö näe, että Jumala sietää sellaisen, että pahat vainoavat hyviä? Näin perin heikko kun ihminen on, mitä toiveita hänellä on siitä, että kaikkivoipa Jumala ottaa hänet huomioon? Jumala on tehnyt minusta sellaisen kuin olen, ja kun hän näin kääntyy minua vastaan, olen puolustuskyvytön. Ja miksi Jumala ylipäätään minut loi, niin että minun pitää näin surkealla tavalla kärsiä?’
148:6.7 (1663.5) ”Ja kuka voi moittia Jobin suhtautumista, kun otetaan huomioon hänen ystäviensä antamat neuvot ja hänen omassa mielessään Jumalasta vallinneet erheelliset käsitykset? Etkö ymmärrä, että Job ikävöi inhimillistä Jumalaa, että hän kaipasi kanssakäymistä sellaisen jumalallisen Olennon kanssa, joka tuntee ihmisen kuolevaisen olotilan ja ymmärtää, että oikeamieliset joutuvat useinkin syyttä kärsimään osana tätä pitkään, Paratiisiin päätyvään ylösnousemukseen kuuluvaa ensimmäistä elämää? Sen vuoksi on Ihmisen Poika tullut Isän tyköä, että hän lihallisessa hahmossa eläisi sellaisen elämän, että hän kykenee lohduttamaan ja auttamaan kaikkia, joilta vastedes vaaditaan Jobin koettelemusten kestämistä.
148:6.8 (1663.6) ”Jobin kolmas ystävä, Soofar, puolestaan lausui vieläkin lohduttomampia sanoja virkkaessaan: ’Oletpa sinä tyhmä, kun väität olevasi vanhurskas, vaikka näet, millaiseen vaivaan sinut on saatettu. Mutta myönnän toki, että Jumalan teitä on mahdotonta käsittää. Ehkäpä koko kurjuudellasi on kuitenkin jokin salattu tarkoitus.’ Ja kaikkia kolmea ystäväänsä kuunneltuaan Job pyysi apua suoraan Jumalalta vetoamalla siihen, että ’ihminen, vaimosta syntynyt, elää vain vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta.’
148:6.9 (1664.1) ”Sen jälkeen hän kävi ystäviensä kanssa toisen keskustelukierroksen. Elifas kävi yhä tylymmäksi, syyttelevämmäksi ja ivallisemmaksi. Bildadia närkästytti Jobin ylenkatse ystäviään kohtaan. Soofar toisteli synkkämielisiä neuvojaan. Kun päästiin näin pitkälle, Job alkoi jo inhota ystäviään ja vetosi taas Jumalaan, ja nyt hän esitti vetoomuksensa oikeudenmukaiselle Jumalalle eikä sille epäoikeudenmukaiselle Jumalalle, joka kätkeytyi hänen ystäviensä filosofiaan ja jollainen piili myös hänen omassa uskonnollisessa asennoitumisessaan. Seuraavaksi Job haki turvaa lohdukkeesta, joka sisältyy tulevaan elämään, sillä tulevassa elämässähän kuolevaisen olemassaoloon kuuluvat vääryydet kyetään oikaisemaan entistä oikeudenmukaisemmin. Se, ettei Job saa apua ihmiseltä, ajaa hänet Jumalan luo. Sitten seuraa suuri kamppailu, jonka hän käy sydämessään uskon ja epäilyksen välillä. Kärsivä ihminen alkaa lopultakin nähdä elämän valon. Hänen piinattu sielunsa nousee uusille toivon ja rohkeuden kukkuloille. Hän saattaa edelleenkin kärsiä ja jopa kuolla, mutta hänen valaistunut sielunsa päästää nyt ilmoille tuon voitonhuudon: ’Minun Puolustajani elää!’
148:6.10 (1664.2) ”Job oli täysin oikeassa asettaessaan kyseenalaiseksi opinkappaleen, jonka mukaan Jumala kiusaa lapsia rangaistakseen näiden vanhempia. Job oli aina valmis myöntämään, että Jumala on oikeamielinen, mutta hän kaipasi jotakin sellaista ilmoitusta Iankaikkisen persoonallisesta luonteesta, joka olisi tyydyttänyt hänen sielunsa. Ja se juuri on meidän tehtävämme maan päällä. Enää ei kärsiviltä kuolevaisilta evätä lohdutusta, jonka tarjoaa tieto Jumalan rakkaudesta ja ymmärrys taivaassa olevan Isän armosta. Vaikka tuulispäästä puhuttu Jumalan puhe olikin majesteettinen käsitys sille ajalle, jolloin se lausuttiin, sinä olet jo tullut tietämään, ettei Isä tuolla tavoin tuo itseään julki, vaan että hän paremminkin puhuu ihmissydämen sisällä hiljaisena, vaimeana äänenä, joka sanoo: ’Tämä on se tie; sitä käykää.’ Etkö käsitä, että Jumala asuu sisimmässäsi; että hänestä on tullut se, mitä sinä olet, jotta hän saisi tehdä sinusta sen, mitä hän on!”
148:6.11 (1664.3) Sen jälkeen Jeesus esitti seuraavat loppusanat: ”Taivaallinen Isä ei suinkaan tahdostaan kiusaa ihmisten lapsia. Ihminen kärsii ensinnäkin ajallisuuteen kuuluvien sattumusten sekä niiden vajavaisuuksien takia, joiden syynä on se epäkohta, että fyysinen olemassaolo on vielä epäkypsää. Toisekseen hän kärsii synnin, elämän ja valon lakien rikkomisen, väistämättömät seuraamukset. Ja kolmanneksi ihminen korjaa satoa siitä, että hän itse pitää paatuneesti kiinni kapinoinnistaan vanhurskasta taivaan hallitusvaltaa vastaan maan päällä. Mutta ihmisen kärsimykset eivät ole mikään ihmiselle henkilökohtaisesti langetettu jumalallinen tuomio. Ihminen voi tehdä, ja hän tekee, paljon vähentääkseen ajallisia kärsimyksiään. Mutta karkota kerta kaikkiaan mielestäsi sellainen taikauskoinen käsitys, että Jumala paholaisen kehotuksesta saattaa ihmisen vaivaan. Tutkipa Jobin kirjaa vaikka vain siinä tarkoituksessa, että huomaisit, miten monia vääriä käsityksiä hyvätkin ihmiset saattavat Jumalasta elätellä, ja pane sitten merkille, miten tuskallisesti jopa piinattu Job näistä erheellisistä opetuksista huolimatta löysi lohdutuksen ja pelastuksen Jumalan. Lopulta hänen uskonsa tunkeutui kärsimysten pilvien läpi ja löysi sieltä sen elämän valon, joka virtaa Isän tyköä parantavana armona ja iäisenä vanhurskautena.”
148:6.12 (1664.4) Johannes pohdiskeli kuulemiaan sanoja sydämessään monen päivän ajan. Tämä Mestarin kanssa puutarhassa käyty keskustelu toi merkittäviä muutoksia hänen koko loppuelämäänsä, ja jälkeenpäin hän vaikutti suuresti siihen, että muut apostolit muuttivat näkemystään tavallisten inhimillisten kärsimysten syistä, luonteesta ja tarkoituksesta. Mutta Johannes ei koskaan puhunut tästä neuvonpidosta, ennen kuin Mestari oli poistunut tästä maailmasta.
148:7.1 (1664.5) Viimeistä edellisenä sapattina ennen apostolien ja uusien evankelistojen ryhmän lähtöä toiselle Galilean-saarnamatkalle Jeesus puhui Kapernaumin synagogassa aiheesta ”vanhurskaan elämän riemut”. Kun Jeesus oli päättänyt puheensa, hänen ympärilleen kerääntyi suuri joukko rampoja, ontuvia, sairaita ja vaivaisia, jotka halusivat tulla parannetuiksi. Ryhmän seassa olivat myös apostolit, monet uusista evankelistoista ja Jerusalemista lähetetyt fariseusurkkijat. Meni Jeesus minne hyvänsä (paitsi kun hän oli kukkuloilla toimittamassa Isän asioita), oli varmaa, että kuusi jerusalemilaisurkkijaa olivat hänen kannoillaan.
148:7.2 (1665.1) Kun Jeesus seisoi puhumassa väkijoukolle, vakoojafariseusten johtaja usutti erään miehen, jonka käsi oli kuivettunut, kääntymään Jeesuksen puoleen ja kysymään, olisiko laillista tulla parannetuksi sapattipäivänä, vai pitäisikö hänen etsiä apua jonakin muuna päivänä. Kun Jeesus näki miehen, kuuli hänen sanansa ja tajusi, että fariseukset olivat panneet hänet asialle, hän sanoi: ”Tulepa tänne, niin teen sinulle yhden kysymyksen: Jos sinulla olisi lammas, ja se sattuisi sapattipäivänä putoamaan kuoppaan, kumartuisitko silloin maahan, tarttuisitko siihen kiinni ja nostaisitko sen ylös kuopasta? Onko lainmukaista tehdä sellaista sapattipäivänä?” Ja mies vastasi: ”Kyllä, Mestari, kyllä sellainen hyvän tekeminen on laillista sapattipäivänä.” Ja sitten Jeesus sanansa kaikille osoittaen sanoi: ”Tiedän kyllä, minkä tähden olette lähettäneet tämän miehen eteeni. Saisitte syyn pahastua minuun, jos kykenisitte houkuttelemaan minut osoittamaan armoa sapattipäivänä. Hiljaisesti olitte kaikki samaa mieltä siitä, että olisi laillista nostaa lammasraasu kuopasta, niin sapatti kuin onkin, ja minä kutsun teidät todistamaan, että on laillista osoittaa laupeutta sapattina, eikä vain eläimille vaan myös ihmisille. Kuinka paljon onkaan ihminen lammasta arvokkaampi! Julistan teille, että on laillista tehdä hyvää ihmisille sapattina.” Ja kun he kaikki siinä seisoivat äänettöminä Jeesuksen edessä, hän puhutteli miestä, jonka käsi oli kuivunut, ja sanoi: ”Nouse tänne vierelleni, jotta kaikki sinut näkisivät. Ja nyt minä, jotta saisit tietää Isäni tahdon olevan, että teet hyvää sapattipäivänä, käsken sinua ojentamaan kätesi, jos sinulla on uskoa tullaksesi parannetuksi.”
148:7.3 (1665.2) Ja kun tämä mies ojensi kuivettuneen kätensä, vamma parani. Väkijoukon teki mieli käydä käsiksi fariseuksiin, mutta Jeesus pyysi ihmisiä pysymään rauhallisina sanoen: ”Olen juuri kertonut teille, että on laillista tehdä hyvää sapattina elämän pelastaakseen, mutta en opettanut teitä tekemään vahinkoa ja antamaan periksi tappamisen halulle.” Kiukkuiset fariseukset poistuivat paikalta, ja vaikka sapatti olikin, he riensivät suoraa päätä Tiberiakseen pitämään neuvoa Herodeksen kanssa. He tekivät kaiken voitavansa saadakseen Herodeksen epäluulot heräämään ja voittaakseen herodeslaiset liittolaisikseen Jeesusta vastaan. Mutta Herodes ei suostunut ryhtymään toimenpiteisiin Jeesusta vastaan vaan neuvoi heitä esittämään valituksensa Jerusalemille.
148:7.4 (1665.3) Tämä oli ensimmäinen ihmeteko, jonka Jeesus teki vastaukseksi vihamiestensä esittämään haasteeseen. Eikä Mestari pannut tätä niin kutsuttua ihmettä toimeen osoittaakseen sillä parantajankykynsä vaan esittääkseen tehokkaan vastalauseensa siitä, että uskonnon säätämästä sapattilevosta itse asiassa tehtiin koko ihmiskuntaan kohdistuva mielettömistä rajoituksista koostuva orjuutuskeino. Kyseinen mies ryhtyi harjoittamaan taas kivenhakkaajan työtään, ja hän osoittautui yhdeksi niistä, jotka parantumisensa jälkeen viettivät kiitoksentäyteistä ja vanhurskasta elämää.
148:8.1 (1665.4) Viimeisellä Betsaidassa vietetyllä viikolla Jerusalemin lähettämien urkkijoiden asenne Jeesusta ja hänen opetuksiaan kohtaan muuttui varsin kaksijakoiseksi. Näiden fariseusten joukossa oli kolme, joihin heidän näkemänsä ja kuulemansa olivat tehneet valtavan vaikutuksen. Jerusalemissa oli sillä välin tapahtunut, että Abraham, muuan nuori ja vaikutusvaltainen sanhedrinin jäsen, ilmoitti julkisesti omaksuvansa Jeesuksen opetukset, ja Abner kastoi hänet Siiloamin lammikossa. Koko Jerusalem oli tästä tapauksesta innoissaan, ja Betsaidaan lähetettiin saman tien viestinviejät kutsumaan kuusi urkkijafariseusta takaisin.
148:8.2 (1666.1) Edellisellä Galilean-matkalla valtakuntaan voitettu kreikkalaisfilosofi palasi mukanaan muutama varakas aleksandrianjuutalainen, ja nämä pyysivät taas kerran Jeesusta tulemaan kaupunkiinsa perustamaan uskonnollis-filosofisen koulun ja sen lisäksi sairaanhoitolaitoksen. Mutta Jeesus kieltäytyi kohteliaasti kutsusta.
148:8.3 (1666.2) Osapuilleen samaan aikaan Betsaidan leiriin saapui muuan bagdadilainen transsiprofeetta nimeltään Kirmet. Tämä profeetaksi väitetty henkilö sai transsitilassa omalaatuisia näkyjä, ja jos hänen nukkumistaan häirittiin, hän näki mielikuvituksellisia unia. Leirillä hän aiheutti melkoista hämminkiä, ja Simon Selootti oli sitä mieltä, että tätä itsepetoksellista teeskentelijää tuli kohdella koko lailla karkeasti, mutta Jeesus puuttui asiaan ja antoi tälle muutamaksi päiväksi täyden toimintavapauden. Kaikki hänen julistustaan kuuntelevat havaitsivat kohta, ettei hänen opetuksensa valtakunnan evankeliumin perusteella arvioituna ollut tervettä. Eikä aikaakaan, kun hän palasi Bagdadiin ja vei mukanaan vain puolen tusinaa tasapainotonta ja eksyilevää sielua. Mutta ennen kuin Jeesus ehti puhua bagdadilaisprofeetan puolesta, Daavid Sebedeus oli itse itsensä asettaneen toimikunnan avustamana vienyt Kirmetin järven selälle ja painettuaan hänet useaan kertaan veden alle kehottanut Kirmetiä lähtemään leiristä ja järjestämään ja rakentamaan oman leirinsä.
148:8.4 (1666.3) Samana päivänä Beth-Marion, muuan foinikialaisnainen, joutui sellaisen kiihkon valtaan, että hänen päänsä sekosi, ja kun hän oli ollut vähällä hukuttaa itsensä yrittäessään kävellä veden päällä, hänen ystävänsä toimittivat hänet pois leiristä.
148:8.5 (1666.4) Uusi jerusalemilaiskäännynnäinen, Abraham-fariseus, antoi koko maisen omaisuutensa apostolien kassaan, ja suureksi osaksi juuri tämän avustuksen turvin voitiin sata vastakoulutettua evankelistaa lähettää välittömästi matkaan. Andreas oli jo ilmoittanut leirin sulkemisesta, ja itse kukin teki valmisteluja joko lähteäkseen kotiinsa tai seuratakseen evankelistoja Galileaan.
148:9.1 (1666.5) Perjantai-iltapäivällä, lokakuun 1. päivänä, kun Jeesus piti viimeistä kokoustaan apostolien, evankelistojen ja hajaantuvan leirin muiden johtajien kanssa ja kun Jerusalemista tulleet kuusi fariseusta istuivat koolla olevien eturivissä Sebedeuksen kodin tilavassa ja laajennetussa salissa, sattui yksi Jeesuksen koko maisen elämän oudoimmista ja ainutlaatuisimmista välikohtauksista. Tuona hetkenä Mestari piti juuri seisoaltaan puhetta tässä suuressa huoneessa, joka oli rakennettu niin laajaksi, että siellä sadekauden aikana olisi riittävästi tilaa juuri tämänkaltaisten kokousten pitämiseen. Koko talo oli valtavan väkijoukon piirittämä, ja ihmiset höristivät korviaan kuullakseen edes jonkin osan Jeesuksen puheesta.
148:9.2 (1666.6) Talon ollessa tungokseen asti täynnä ihmisiä ja joka puolelta halullisten kuuntelijoiden saartama tuotiin Kapernaumista muuan mies, jota halvaus oli jo kauan aikaa vaivannut, ja tuojina olivat hänen ystävänsä, jotka kantoivat häntä pienessä lepotuolissa. Tämä halvaantunut oli kuullut Jeesuksen olevan lähdössä Betsaidasta, ja koska hän oli keskustellut vastikään parannetun kivenhakkaaja Aaronin kanssa, hän päätti kannattaa itsensä Jeesuksen eteen, jossa hän voisi pyytää parantamista. Hänen ystävänsä koettivat sekä etu- että takaovesta päästä sisälle Sebedeuksen taloon, mutta tungos oli aivan liian suuri, jotta se olisi onnistunut. Mutta halvaantunut ei suostunut hyväksymään tappiota. Hän neuvoi ystäviään hankkimaan tikkaat, joita myöten he sitten nousivat sen huoneen katolle, jossa Jeesus puhui, ja kattotiilet irrotettuaan he rohkeasti laskivat sohvallaan makaavan sairaan miehen köysien varassa alas, kunnes kärsivä lepäsi lattialla suoraan Mestarin edessä. Kun Jeesus näki, mitä he olivat tehneet, hän keskeytti puheensa, ja hänen seurassaan huoneessa olevat ihmiset ihmettelivät ja ihastelivat sairaan miehen ja tämän ystävien hellittämättömyyttä. Halvaantunut sanoi: ”Mestari, en tahtoisi häiritä opetustasi, mutta olen päättänyt, että minut parannetaan. En kuulu niihin, jotka saivat parannuksen ja heti unohtivat opetuksesi. Minä tahtoisin tulla parannetuksi, jotta voisin palvella taivaan valtakunnassa.” Vaikka oli niin, että tämä mies oli elämäänsä väärin viettämällä itse hankkinut vaivansa, silti Jeesus nähdessään hänen uskonsa, sanoi halvaantuneelle: ”Poikani, älä pelkää; syntisi ovat anteeksi annetut. Uskosi on sinut pelastava.”
148:9.3 (1667.1) Kun Jerusalemista tulleet fariseukset ja heidän seurassaan istuvat muut kirjanoppineet ja lainoppineet kuulivat äskeisen, Jeesuksen lausuman julistuksen, he sanoivat toisilleen: ”Kuinka tämä mies julkeaa puhua tuolla tavoin? Eikö hän ymmärrä, että moinen puhe on jumalanpilkkaa? Kuka muu kuin Jumala voi antaa synnin anteeksi?” Jeesus, joka hengessään tajusi, että he tuohon tapaan mielessään ja keskenään järkeilivät, puhui heille ja sanoi: ”Miksi te sydämessänne noin järkeilette? Keitä te olette istuaksenne minua tuomitsemassa? Mikä ero siinä on, sanonko minä tälle halvaantuneelle: Syntisi ovat anteeksi annetut, tai: Nouse, ota vuoteesi ja kävele? Mutta jotta te, jotka olette tätä kaikkea todistamassa, saisitte lopultakin tietää, että Ihmisen Pojalla on maan päällä valta ja voima antaa synnit anteeksi, sanon tälle vaivatulle miehelle: Nouse, ota vuoteesi ja mene omaan taloosi.” Ja kun Jeesus oli nämä sanat puhunut, halvaantunut nousi, ja sitä mukaa kun ihmiset väistyivät hänen tieltään, hän käveli heidän kaikkien editse ulos. Ja ne, jotka kaiken tämän näkivät, hämmästyivät. Pietari lähetti väkijoukon pois, samalla kun monet rukoilivat ja ylistivät Jumalaa ja tunnustivat, etteivät olleet koskaan ennen nähneet näin kummallisia tapahtumia.
148:9.4 (1667.2) Ja jokseenkin tähän aikaan saapuivat sanhedrinin viestintuojat, jotka käskivät kuuden urkkijan palata Jerusalemiin. Tämän viestin kuullessaan he ryhtyivät omassa keskuudessaan vakavaan mielipiteiden vaihtoon. Ja kun he olivat päättäneet keskustelunsa, johtaja ja kaksi hänen toveriaan palasivat viestintuojien mukana Jerusalemiin, kun urkkijafariseuksista kolme sen sijaan tunnusti uskonsa Jeesukseen, ja he menivät heti järvelle, jossa Pietari kastoi heidät, ja apostolit hyväksyivät heidät joukkoonsa valtakunnan lapsina.
Urantia-kirja
Luku 149
149:0.1 (1668.1) TOINEN julkinen Galilean-saarnamatka alkoi sunnuntaina, lokakuun 3. päivänä vuonna 28 jKr., ja se jatkui lähes kolmen kuukauden ajan päättyen joulukuun 30. päivänä. Tässä hankkeessa olivat mukana Jeesus ja hänen kaksitoista apostoliaan, joita auttoivat hiljan palvelukseen otetuista 117 evankelistasta koostunut joukkokunta ja lukuisat muut asiasta kiinnostuneet henkilöt. Tällä matkalla heidän käyntikohteisiinsa kuuluivat Gadara, Ptolemais, Jaafia, Dabaritta, Megiddo, Jisreel, Skytopolis, Tarikea, Hippos, Gamala, Betsaida-Julias sekä monet muut kaupungit ja kylät.
149:0.2 (1668.2) Ennen tuona sunnuntaiaamuna tapahtunutta liikkeellelähtöä Andreas ja Pietari pyysivät Jeesusta antamaan lopulliset valtuutukset uusille evankelistoille, mutta Mestari ei siihen suostunut vaan sanoi, ettei ollut hänen asiansa toimittaa sellaista, minkä muutkin voisivat mainiosti suorittaa. Asian vaatiman harkinnan jälkeen päätettiin, että Jaakob Sebedeus toimittaisi valtuuksien antamisen. Jaakobin esitettyä näkökohtansa Jeesus sanoi evankelistoille: ”Astukaa nyt taipaleellenne tekemään työtä, johon teidät on valtuutettu, ja sitten myöhemmin, kun olette osoittautuneet päteviksi ja uskollisiksi, haluan vihkiä teidät saarnaamaan valtakunnan evankeliumia.”
149:0.3 (1668.3) Tällä matkalla Jeesuksen mukana kulkivat vain Jaakob ja Johannes. Pietari ja muut apostolit ottivat kukin seuraansa kymmenkunta evankelistaa ja pitivät näihin läheistä yhteyttä heidän suorittaessaan julistus- ja opetustyötään. Heti kun uskovat olivat valmiit astumaan valtakuntaan, apostoleilla oli tapana toimittaa heidän kastamisensa. Näiden kolmen kuukauden aikana Jeesus ja hänen kaksi kumppaniaan matkustivat laajalti, ja usein he kävivät saman päivän kuluessa kahdessakin kaupungissa tekemässä huomioita evankelistojen työskentelystä ja rohkaisemassa heitä heidän ponnistuksissaan valtakunnan perustamiseksi. Koko tämä toinen saarnamatka oli ensisijaisesti toimenpide, jolla tarjottiin käytännön kokemusta tälle 117 vasta koulitun evankelistan joukkokunnalle.
149:0.4 (1668.4) Koko tämän jakson ajan, ja vielä sen jälkeenkin, aina siihen saakka, kunnes Jeesus ja kaksitoista apostolia lähtivät viimeistä kertaa Jerusalemiin, Daavid Sebedeus piti Betsaidassa sijaitsevassa isänsä talossa valtakunnan työtä varten pystytettyä vakinaista päämajaa. Tämä oli Jeesuksen maan päällä suorittaman työn selvittelytoimisto sekä sen lähettipalvelun vaihtoasema, jota Daavid ylläpiti Palestiinan eri osissa ja sen naapurialueilla toimivien työntekijöiden välillä. Hän teki tämän kaiken omasta aloitteestaan mutta Andreaksen suostumuksella. Daavidin palveluksessa oli neljästäkymmenestä viiteenkymmeneen viestinviejää, jotka toimivat tässä nopeasti laajenevassa ja kasvavassa, valtakunnan toimintaan liittyvässä tiedusteluosastossa. Tätä työtä tehdessään hän hankki elantonsa osaksi sillä, että hän käytti jonkin verran aikaansa entisen kalastajanammattinsa harjoittamiseen.
149:1.1 (1668.5) Betsaidan leirin purkamisen ajankohtaan mennessä Jeesuksen maine, eritoten parantajana, oli levinnyt Palestiinan kaikkiin osiin sekä kaikkialle Syyriaan ja ympäröiviin maihin. Vielä viikkokausia heidän Betsaidasta-lähtönsä jälkeen sinne saapui yhä sairaita, ja kun nämä eivät löytäneet Mestaria mutta saivat Daavidilta tietää hänen olinpaikkansa, he useinkin lähtivät etsimään häntä. Käsillä olevan matkan aikana Jeesus ei tarkoituksellisesti suorittanut yhtäkään niin kutsuttua parantamisihmettä. Sen väkevän uskon sisältämän uudistavan voiman ansiosta, joka pakotti heidät etsimään tervehtymistä, kymmenet vaivatut saivat kuitenkin takaisin terveytensä ja onnellisuutensa.
149:1.2 (1669.1) Tämän lähetysmatkan aikoihin outoja ja selittämättömiä paranemistapauksia alkoi ilmetä toinen toisensa perään, ja tätä jatkui Jeesuksen maan päällä viettämän elämän loppuun saakka. Toista sataa miestä, naista ja lasta Juudeasta, Idumeasta, Galileasta, Syyriasta, Tyyroksesta ja Siidonista sekä jordanintakaisilta alueilta pääsi tämän kolmikuisen matkan kuluessa hyötymään tästä Jeesuksen tiedostamattaan suorittamasta parantamisesta, ja kotiin palatessaan he lisäsivät Jeesuksen mainetta entisestään. Ja he tekivät näin siitä huolimatta, että joka kerta, kun Jeesus huomasi tällaisen spontaanin paranemisen tapahtuneeksi, hänellä oli tapana antaa parantuneelle suoranaisen velvoitteen olla ”kertomatta siitä kenellekään”.
149:1.3 (1669.2) Meille ei koskaan paljastettu, mitä näissä spontaaneissa tai tiedostamattomissa paranemistapauksissa tarkkaan ottaen tapahtui. Mestari ei koskaan selittänyt apostoleilleen näiden paranemisten toteutumisesta muuta kuin sen, että hän useassa yhteydessä vain totesi: ”Tunnen, että minusta on virrannut voimaa.” Eräässä tilanteessa, jolloin sairas lapsi oli koskettanut häntä, hän lausui: ”Tunnen, että minusta on virrannut elämää.”
149:1.4 (1669.3) Koska Mestari ei suoranaisesti lausunut sanaakaan siitä, mikä näiden spontaanien paranemistapausten luonne oli, olisi meidän taholtamme julkeaa ryhtyä selittelemään, miten ne saatiin aikaan, mutta meillä on lupa esittää oma mielipiteemme kaikista tällaisista paranemisilmiöistä. Uskomme, että monet näistä ihmeiltä näyttäneistä paranemisista, sellaisina kuin ne Jeesuksen maisen toiminnan kuluessa tapahtuivat, olivat seurauksena seuraavien kolmen väkevän, voimallisen ja toisiinsa liittyvän tekijän yhteensattumisesta:
149:1.5 (1669.4) 1. Sinnikkäästi parannusta tavoitelleen ihmisen sydämessä vaikutti vahva, hallitseva ja elävä usko yhdessä sen seikan kanssa, että tällaista paranemista toivottiin paremminkin sen tuottamien hengellisten siunausten kuin pelkästään fyysisen kunnon palautumisen vuoksi.
149:1.6 (1669.5) 2. Se, että mainitunlaisen inhimillisen uskon rinnalla vaikutti Jumalan ruumiillistuneen ja armeliaisuuden hallitseman Luoja-Pojan syvä myötätunto ja sääli, Luoja-Pojan, jolla persoonassaan oli tosiasiallisesti lähes rajattomat ja ajattomat, luovat parantamisen kyvyt ja oikeudet.
149:1.7 (1669.6) 3. Luodun olennon uskon ja Luojan elämän ohella huomioon olisi otettava myös se, että tämä Jumala-ihminen oli Isän tahdon personoitu ilmentymä. Jos Isä ei toisin tahtonut, niin silloin kun inhimillinen tarve ja sen tyydyttävä jumalallinen voima sattuivat kosketuksiin, näistä kahdesta tuli yksi, ja paraneminen tapahtui ihmis-Jeesuksen sitä tietämättä, mutta hänen jumalallinen olemuksensa tiedosti sen välittömästi. Monenkin tällaisen paranemistapauksen selitys täytyy siis löytää siitä suuresta laista, joka on jo kauan ollut tiedossamme ja joka kuuluu: Mitä Luoja-Poika haluaa ja iankaikkinen Isä tahtoo, se ON.
149:1.8 (1669.7) Niinpä käsityksemme siis on se, että kun Jeesus oli henkilökohtaisesti läsnä, syvän inhimillisen uskon tietyt muodot kirjaimellisesti ja totisesti pakottivat esille tiettyjen luovien voimien ja universumipersoonallisuuksien aikaansaaman paranemisilmiön, voimien ja persoonallisuuksien, jotka tuolloin olivat sangen läheisessä yhteydessä Ihmisen Poikaan. Voimme näin muodoin viedä kirjoihin sen tosiasian, että Jeesus tavan takaa salli ihmisten hänen läsnä ollessaan omalla väkevällä henkilökohtaisella uskollaan parantaa itse itsensä.
149:1.9 (1670.1) Monet muut etsivät parannusta täysin itsekkäin tarkoituksin. Muuankin rikas tyyrolaisleski tuli seuralaisineen hakemaan parannusta vaivoihinsa, joita oli paljon. Ja kulkiessaan Jeesuksen perässä pitkin ja poikin Galileaa hän tarjosi tarjoamasta päästyään aina vain enemmän rahaa, ikään kuin Jumalan voima olisi jotakin, joka on eniten tarjoavan ostettavissa. Mutta hän ei koskaan osoittanut merkkiäkään kiinnostuksesta valtakunnan evankeliumia kohtaan, vaan hänen ainoana tavoitteenaan oli fyysisten vaivojensa lääkitseminen.
149:2.1 (1670.2) Jeesus ymmärsi ihmisten ajatusmaailman. Hän tiesi, mitä ihmissydämeen kätkeytyi, ja jos hänen opetuksensa olisi jätetty sellaisiksi kuin hän ne esitti, jolloin niiden ainoana kommentaarina olisi hänen maisen elämänsä tarjoama henkeytetty tulkinta, kaikki tämän maailman kansakunnat ja uskontokunnat olisivat viivyttelemättä omaksuneet valtakunnan evankeliumin. Jeesuksen ensimmäisten seuraajien hyvää tarkoittaneet ponnistelut hänen opetustensa uudelleenesittämiseksi siinä mielessä, että niistä tehtiin tietyille kansakunnille, roduille ja uskontokunnille entistäkin hyväksyttävämpiä, johti vain siihen, että he tulivat tehneeksi niistä kaikkien muiden kansakuntien, rotujen ja uskontojen kannalta sitäkin vähemmän hyväksyttäviä.
149:2.2 (1670.3) Koettaessaan saada tietyt oman aikansa ryhmät suhtautumaan suopeasti Jeesuksen opetuksiin apostoli Paavali kirjoitti monia ohje- ja kehotuskirjeitä. Muut Jeesuksen evankeliumin opettajat tekivät samoin, mutta kukaan heistä ei tullut ajatelleeksi, että jotkin näistä kirjoituksista myöhemmin koottaisiin yhteen sellaisten ihmisten toimesta, jotka toisivat ne julkisuuteen Jeesuksen opetusten ruumiillistumana. Ja näin ollen niin kutsuttu kristinusko, vaikka siihen sisältyy Mestarin evankeliumia enemmän kuin mihinkään muuhun uskontoon, sisältää myös paljon sellaista, jota Jeesus ei opettanut. Sen lisäksi, että alkuaikojen kristinuskoon sisällytettiin monia persialaisista mysteerioista peräisin olevia opetuksia ja paljon kreikkalaista filosofiaa, tehtiin kaksi suurta virhettä:
149:2.3 (1670.4) 1. Pyrkimys yhdistää evankeliumiopetus suoraan juutalaiseen teologiaan, mistä ovat osoituksena kristilliset opinkappaleet sovituksesta – oppi siitä, että Jeesus oli se uhrattu Poika, joka tyydyttäisi Isän ankaran oikeuskäsityksen ja tyynnyttäisi jumalallisen vihan. Näiden opetusten lähtökohtana oli kiitoksen ansaitseva yritys tehdä valtakunnan evankeliumista epäuskoisten juutalaisten kannalta hyväksyttävämpi. Vaikka nämä ponnistukset epäonnistuivat siltä osin kuin tarkoituksena oli voittaa juutalaiset evankeliumin puolelle, ne onnistuivat hämmentämään ja vieraannuttamaan monia rehellisiä sieluja kaikkien myöhempien sukupolvien keskuudessa.
149:2.4 (1670.5) 2. Mestarin ensimmäisten seuraajien toinen suuri kömmähdys, virhe, johon kaikki myöhemmät sukupolvet ovat itsepintaisesti tarrautuneet, oli se, että kristinoppi organisoitiin niin kokonaan Jeesuksen persoonan ympärille. Tämä kristinuskon teologiassa esiintyvä Jeesuksen persoonallisuuden ylenmääräinen korostaminen on johtanut hänen opetustensa hämärtymiseen, ja kaikki tämä on tehnyt entistäkin vaikeammaksi juutalaisten, muhamettilaisten, hindujen ja muiden itämaisten uskonnonharjoittajien hyväksyä Jeesuksen opetuksia. Emme haluaisi vähätellä Jeesuksen persoonalle kuuluvaa sijaa uskonnossa, joka toki kantakoon hänen nimeään, mutta emme soisi, että sille osoitettu huomio silti peittää varjoonsa hänen henkeytetyn elämänsä tahi syrjäyttää hänen pelastavan sanomansa: Jumalan isyyden ja ihmisen veljeyden.
149:2.5 (1670.6) Jeesuksen uskonnon opettajien tulisi lähestyä muita uskontoja tunnustamalla totuudet, jotka ovat yhteisiä (ja joista monet ovat suoraan tai epäsuorasti peräisin Jeesuksen sanomasta), ja jättää eroavuuksien korostaminen vähemmälle.
149:2.6 (1671.1) Vaikka Jeesuksen kuuluisuus tuona nimenomaisena ajankohtana oli pääasiassa hänen parantajanmaineensa varassa, se ei silti tarkoita sitä, että tilanne jatkui tällaisena. Ajan myötä hänen puoleensa käännyttiin yhä useammin hengellisen avun saamiseksi. Mutta tavalliseen kansaan vetosivat kaikkein selkeimmin ja välittömimmin juuri fyysiset tervehtymiset. Jeesuksen puoleen kääntyivät yhä useammin henkilöt, jotka olivat orjuuttavien moraalikäsitysten ja mentaalisten ahdistusten uhreja, ja jokaiselle heistä hän opetti, mikä tie vie vapahdukseen. Isät pyysivät hänen neuvojaan siitä, miten heidän tulisi ohjata poikiaan, ja äidit tulivat saadakseen apua tyttäriensä opastamiseen. Jotka kyyhöttivät pimeydessä, tulivat hänen tykönsä, ja hän paljasti heille elämän valon. Hän ei koskaan sulkenut korvaansa ihmiskunnan murheilta, ja aina hän auttoi niitä, jotka pyysivät hänen huolenpitoaan.
149:2.7 (1671.2) Itse Luojan ollessa maan päällä kuolevaisen lihalliseen hahmoon ruumiillistuneena oli väistämätöntä, että sattuisi joitakin epätavallisia ilmiöitä. Mutta teidän ei pitäisi milloinkaan lähestyä Jeesusta näiden niin kutsuttujen ihmeiden kautta. Oppikaa lähestymään ihmettä Jeesuksen kautta, mutta älkää tehkö sitä virhettä, että lähestytte Jeesusta ihmeen kautta. Ja tämä neuvo on oikeutettu siitäkin huolimatta, että Jeesus Nasaretilainen on ainoa uskonnon perustaja, joka on suorittanut aineellisuuden ylittäviä tekoja maan päällä.
149:2.8 (1671.3) Mikaelin maan päällä suorittaman lähetystehtävän hämmästyttävin ja vallankumouksellisin piirre oli hänen suhtautumisensa naisiin. Aikana ja sellaisen sukupolven keskuudessa, jonka mielestä miehen ei julkisella paikalla sopinut tervehtiä edes omaa vaimoaan, Jeesus rohkeni kolmannen Galilean-matkansa yhteydessä ottaa naisia mukaan evankeliumin opettajiksi. Ja näin menetellessään hän osoitti äärimmäistä rohkeutta, olihan sellainen vastoin rabbien opetusta, joka julisti, että oli ”parempi vaikka polttaa lain sanat kuin antaa niitä naisten käsiin.”
149:2.9 (1671.4) Yhden sukupolven aikana Jeesus nosti naiset aikakausia jatkuneesta epäkunnioittavasta unohduksesta ja orjamaisesta raadannasta. Ja yksi häpeätahra uskonnossa, jolla oli otsaa ottaa Jeesuksen nimi, on juuri sillä kohdin, miten se sittemmin suhtautui naisiin, eli siltä puuttunut moraalinen rohkeus seurata tätä jaloa esimerkkiä.
149:2.10 (1671.5) Kun Jeesus liikkui ihmisten parissa, nämä panivat merkille, että hän oli kokonaan vapaa tuolloisista taikauskoisista käsityksistä. Hän oli vapaa uskonnollisista ennakkoluuloista; hän ei ollut milloinkaan suvaitsematon. Hänen sydämessään ei ollut mitään, mikä olisi edes muistuttanut sosiaalista vastakkainasettelua. Noudattaessaan sitä, mikä hänen isiensä uskonnossa oli hyvää, hän ei kuitenkaan epäröinyt olla välittämättä niistä ihmistekoisista perinteistä, jotka edustivat taikauskoa ja kahlehtimista. Hänellä oli rohkeutta opettaa, etteivät luonnonkatastrofit, ajallisuuteen kuuluvat onnettomuudet ja muut tuhoisat tapahtumat ole jumalallisista tuomioista johtuvia vitsauksia tai Kaitselmuksen lähettämiä salaperäisiä koettelemuksia. Hän tuomitsi orjamaisen antautumisen tarkoituksettomiin seremonioihin ja paljasti aineellisia etuja tavoittelevan uskonharjoituksen mielettömyyden. Rohkeasti hän julisti ihmisen hengellistä vapautta ja uskalsi opettaa, että lihalliset kuolevaiset tosiaan ja totuudellisesti ovat elävän Jumalan poikia.
149:2.11 (1671.6) Jeesus astui esi-isiensä kaikkien opetusten yläpuolelle, kun hän aidon uskonnon tunnusmerkiksi rohkeasti asetti puhtaiden käsien sijalle puhtaan sydämen. Hän asetti todellisuuden perinnäisyyden sijalle ja lakaisi sivuun kaikki turhamaisuudesta ja tekopyhyydestä johtuvat mahtailut. Ja kuitenkaan tämä peloton Jumalan mies ei antanut vapaata valtaa repivälle arvostelemiselle eikä tuonut julki äärimmäistä halveksuntaa oman aikansa uskonnollisia, sosiaalisia, taloudellisia ja poliittisia menettelytapoja kohtaan. Hän ei ollut sotaisa revolutionisti. Hän oli edistyksellinen evolutionisti. Hän ryhtyi hävittämään sitä, mikä oli, vasta kun hän samalla tarjosi kanssaihmisilleen jotakin verrattomampaa, jotakin, minkä pitäisi olla.
149:2.12 (1672.1) Jeesuksen seuraajat olivat hänelle kuuliaisia hänen tarvitsematta sitä vaatia. Häneltä henkilökohtaisen kutsun saaneista miehistä vain kolme kieltäytyi kutsusta tulla hänen opetuslapsekseen. Hän käytti ihmisiin nähden erikoista vetovoimaa, mutta hän ei ollut määräilevä. Hän herätti luottamusta, eikä kukaan koskaan pannut pahakseen, että sai häneltä käskyn. Opetuslapsiinsa nähden hän otti itselleen ehdottoman määräysvallan, mutta kukaan ei koskaan esittänyt sen johdosta vastalausetta. Hän salli seuraajiensa kutsua häntä Mestariksi.
149:2.13 (1672.2) Kaikki, jotka tapasivat Mestarin, ihailivat häntä, paitsi ne, joilla oli syvään juurtuneita uskonnollisia ennakkoluuloja tai jotka olivat havaitsevinaan hänen opetuksissaan poliittisia vaaratekijöitä. Ihmiset hämmästelivät hänen opetuksensa omintakeisuutta ja arvovaltaisuutta. He ihailivat kärsivällisyyttä, jolla hän suhtautui takapajuisiin ja kiusallisiin kyselijöihin. Hän valoi toivoa ja luottamusta kaikkien niiden sydämeen, jotka tulivat hänen hoivansa kohteeksi. Häntä pelkäsivät vain ne, jotka eivät olleet häntä tavanneet, ja häntä vihasivat vain ne, jotka pitivät häntä sen totuuden esitaistelijana, jonka oli määrä kukistaa pahuus ja erhe, se pahuus ja se erhe, jonka he olivat päättäneet mihin hintaan hyvänsä pitää sydämessään.
149:2.14 (1672.3) Hänellä oli vahva ja oudosti kiehtova vaikutus sekä ystäviin että vihamiehiin. Kansanjoukot saattoivat kulkea viikosta viikkoon hänen jäljessään vain saadakseen kuulla hänen armollisia sanojaan ja nähdäkseen, miten yksinkertaisesti hän eli. Hartaat miehet ja naiset rakastivat Jeesusta miltei yli-inhimillistä kiintymystä osoittaen. Ja mitä paremmin he hänet tunsivat, sitä enemmän he häntä rakastivat. Ja tämä kaikki pitää yhä paikkansa; niin tänä päivänä kuin kaikkina tulevinakin aikoina on niin, että mitä enemmän ihminen tulee tuntemaan tätä Jumala-ihmistä, sitä enemmän hän on rakastava häntä ja kulkeva hänen jäljessään.
149:3.1 (1672.4) Vaikka tavalliset ihmiset ottivat Jeesuksen ja hänen opetuksensa suopeasti vastaan, Jerusalemin uskonnollisten johtajien hätäännys ja vihamielisyys vain voimistuivat. Fariseukset olivat laatineet systemaattisen ja dogmaattisen teologian. Jeesus oli opettaja, joka opetti sen mukaan, mitä aineksia tilaisuus tarjosi; hän ei ollut systemaattinen opettaja. Jeesus ei opettanut niinkään lakikirjasta vaan elämästä, hän opetti vertauksin. (Ja kun hän käytti vertausta sanomansa valaisuksi, hänen tarkoituksenaan oli tässä mielessä käyttää hyväksi vain yhtä tarinan piirrettä. Jeesuksen opetuksista on mahdollista kehitellä moniakin vääriä ajatuksia siten, että hänen vertauksistaan pyritään tekemään allegorioita).
149:3.2 (1672.5) Jerusalemin uskonnolliset johtajat alkoivat olla jotakuinkin suunniltaan, mihin olivat syynä nuoren Abrahamin hiljattainen kääntymys ja niiden Pietarin kastamien kolmen urkkijan luopumus, jotka olivat nyt evankelistojen mukana tällä toisella Galilean-saarnamatkalla. Pelko ja ennakkoluulo sokeuttivat juutalaisjohtajia yhä pahemmin, samalla kun heidän sydämensä paatui siitä, että he kerran toisensa jälkeen torjuivat valtakunnan evankeliumin kutsuvat totuudet. Kun ihmiset torjuvat sisimmässään olevaan henkeen kohdistuvan kutsun, heidän asenteensa muuttamiseksi ei ole paljonkaan tehtävissä.
149:3.3 (1672.6) Evankelistat ensi kerran Betsaidan leirissä tavatessaan Jeesus sanoi heille pitämänsä puheen lopuksi: ”Teidän tulisi muistaa, että ruumiinsa ja mielensä osalta – emotionaalisesti – ihmiset reagoivat kukin omalla tavallaan. Ihmisissä on yhdenmukaista vain heissä oleva henki. Vaikka jumalallisten henkien välillä kokemuksen luonteen ja laajuuden osalta saattaakin olla vähäisiä eroja, ne reagoivat silti yhdenmukaisesti kaikkiin hengellisiin vetoamisiin. Vain tämän hengen kautta ja siihen vetoamalla ihmiskunta voi koskaan päästä yhtenäisyyteen ja veljeyteen.” Mutta monet juutalaisten johtajat olivat sulkeneet sydämensä ovet evankeliumin hengelliseltä kutsulta. Tästä päivästä alkaen heidän juonittelunsa ja vehkeilynsä Mestarin turmioksi jatkuivat taukoamatta. He olivat vakuuttuneita siitä, että Jeesus oli pidätettävä, tuomittava ja teloitettava uskonnollisena lainrikkojana, juutalaisten pyhän lain keskeisimpien opetusten häpäisijänä.
149:4.1 (1673.1) Tällä saarnamatkalla Jeesuksen julkinen toiminta oli vähäistä, mutta hän johti monta uskoville järjestettyä iltatilaisuutta useimmissa niistä kaupungeista ja kylistä, joissa hän sattui Jaakobin ja Johanneksen kanssa oleskelemaan. Eräässä tällaisessa iltaistunnossa muuan nuoremmista evankelistoista osoitti Jeesukselle kysymyksen, joka koski suuttumusta, ja vastatessaan kysymykseen Mestari sanoi paljon muun ohessa:
149:4.2 (1673.2) ”Suuttumus on aineellisen tason ilmentymä, joka yleisesti ottaen kertoo siitä, missä määrin hengellinen olemus on epäonnistunut yhteen kytkeytyvien älyllisen ja fyysisen olemuksen hallintaansaamisessa. Kiukku osoittaa suvaitsevan veljellisen rakkauden puutteesi samoin kuin itsekunnioituksen ja itsehillinnän puutteesi. Kiukku kuluttaa terveyttä, tylsistyttää mielen ja rampauttaa ihmissielun henkiopettajan. Ettekö ole lukeneet kirjoituksista, että ’mielettömän tappaa viha’ ja että ihminen ’raivossansa raatelee itsensä’? Ettekö lukeneet, että ’pitkämielisellä on paljon ymmärrystä’, kun taas ’pikavihaisen osa on hulluus’? Te kaikki tiedätte, että ’leppeä vastaus taltuttaa kiukun’, ja että ’loukkaava sana nostaa vihan’. ’Hienotunteisuus torjuu kiukun’, kun taas ’kuin kaupunki, varustukset hajalla, muuria vailla, on mies, joka ei mieltänsä hillitse.’ ’Kiukku on julma, viha on niin kuin tulva.’ ’Pitkävihaiset nostattavat riidan, ja kiukkuiset tulevat rikkoneeksi paljon.’ ’Älä ole kiivas hengessä, sillä viha majautuu tyhmäin poveen.’” Ennen kuin Jeesus päätti puheensa, hän sanoi vielä: ”Olkoot sydämenne niin rakkauden vallassa, ettei henkiopastajallanne ole suuriakaan vaikeuksia vapahtaa teitä taipumuksestanne päästää valloilleen sellaisia eläimellisiä vihanpurkauksia, jotka ovat yhteensopimattomia Jumalan pojan asemanne kanssa.”
149:4.3 (1673.3) Tässä samassa tilaisuudessa Mestari puhui tälle ryhmälle myös tasapainoisen luonteen omaamisen toivottavuudesta. Hän myönsi, että useimpien ihmisten on välttämätöntä omistautua jonkin ammatin taitamiseen, mutta hän piti valitettavana kaikkinaista suuntautumista liialliseen erikoistumiseen, taipumusta ahdasmielisyyteen ja rajoittuneisuuteen elämässä harjoitettavien toimintojen alalla. Hän kehotti kiinnittämään huomiota siihen, että oli hyve mikä hyvänsä, siitä saattaa tulla pahe, jos siinä mennään äärimmäisyyksiin. Jeesus saarnasi aina kohtuullisuutta ja opetti mielekkyyttä – elämänongelmien suhteellisuudentajuista sovittelua. Hän tähdensi, että liiallinen myötätunto ja sääli voivat rappeutua vakavaksi emotionaaliseksi epätasapainoksi, ja että innostus saattaa johtaa fanaattisuuteen. Hän kertoi eräästä heidän entisestä työtoveristaan, jonka mielikuvitus oli eksyttänyt hänet haihatteleviin ja epäkäytännöllisiin puuhasteluihin. Samalla hän varoitti heitä ylivarovaiseen keskinkertaisuuteen sisältyvän yksitotisuuden vaaroista.
149:4.4 (1673.4) Sen jälkeen Jeesus käsitteli rohkeuteen ja uskoon sisältyviä vaaroja, sitä, miten nämä toisinaan johtavat ajattelemattomia sieluja yltiöpäisyyteen ja ylimielisyyteen. Hän osoitti myös, miten varovaisuus ja hienotunteisuus liian pitkälle vietyinä johtavat pelkuruuteen ja epäonnistumiseen. Hän kehotti kuulijoitaan pyrkimään omaperäisyyteen, samalla kun he kaihtaisivat kaikenlaista mieltymystä eriskummallisuuteen. Hän puhui sellaisen myötätuntoisuuden puolesta, josta puuttuu sentimentaalisuus, sellaisen hurskauden puolesta, joka on vapaa tekopyhyydestä. Hän opetti kunnioitusta, josta puuttuvat pelko ja taikausko.
149:4.5 (1674.1) Jeesuksen kumppaneihin ei niinkään vaikuttanut se, mitä hän tasapainoisesta luonteesta opetti, kuin se, että hänen oma elämänsä oli hänen opetuksensa varsin puhutteleva havainnollistus. Hän eli paineen ja myrskyn keskellä, mutta hän ei koskaan horjunut. Hänen vihamiehensä virittivät hänelle alituiseen ansoja, mutta he eivät koskaan saaneet häntä satimeen. Viisaat ja oppineet koettivat häntä kampittaa, mutta hän ei langennut. Väittelyssä he yrittivät saada hänet sotkeutumaan sanoihinsa, mutta hänen vastauksensa olivat aina valaisevia, kunnioitusta herättäviä ja vastaansanomattomia. Kun hänen esityksiään lukemattomia kysymyksiä esittämällä keskeyteltiin, hänen vastauksensa olivat aina merkityksellisiä ja tyhjentäviä. Hän ei milloinkaan turvautunut halpamaiseen taktiikkaan vastatessaan vihamiestensä jatkuvaan painostukseen. Nämä sen sijaan eivät hänen kimppuunsa käydessään kainostelleet kaikenkarvaisten petollisten, vilpillisten ja väärämielisten keinojen käyttämistä.
149:4.6 (1674.2) Vaikka onkin totta, että monien miesten ja naisten täytyy ahkeroiden antautua jonkin tietyn ammatin harjoittamiseen elantonsa ansaitakseen, on samalla mitä suurimmassa määrin toivottavaa, että ihmiset viljelisivät hyvin laaja-alaista kulttuurista perehtymistä elämään, sellaisena kuin sitä tässä maailmassa eletään. Todella sivistyneet ihmiset eivät tyydy jäämään tietämättömiksi siitä, miten heidän kanssaihmisensä elävät ja toimivat.
149:5.1 (1674.3) Jeesuksen käydessä tervehtimässä Simon Selootin valvonnassa työskentelevää evankelistaryhmää sattui, että Simon kysyi Mestarilta heidän iltakokouksensa kuluessa: ”Miksi jotkut ihmiset ovat niin paljon muita onnellisempia ja tyytyväisempiä? Liittyykö tyytyväisyys jotenkin uskonnolliseen kokemukseen?” Paljon muun ohessa Jeesus vastasi Simonin kysymykseen seuraavaa:
149:5.2 (1674.4) ”Simon, jotkut ihmiset ovat luonnostaan onnellisempia kuin toiset. Paljon, hyvin paljon, riippuu ihmisen halukkuudesta olla sisimmässään elävän Isän hengen ohjauksessa ja opastuksessa. Etkö ole lukenut kirjoituksista viisaan sanoja: ’Ihmisen henki on Herran lamppu, joka tutkistelee sydämen kammiot kaikki’? Ja myös, että tällaiset hengen johdatuksessa olevat kuolevaiset sanovat: ’Arpa lankesi minulle ihanasta maasta, ja kaunis on minun perintöosani.’ ’Vanhurskaan vähä vara on parempi kuin monen jumalattoman tavarain paljous’, sillä ’itsestään löytää tyydytyksen hyvä mies.’ ’Iloinen sydän kaunistaa kasvot ja on yhtämittaista juhlaa. Parempi vähä Herran pelossa kuin paljot varat levottomuudessa. Parempi yrttiruoka rakkaudessa kuin syöttöhärkä vihassa. Parempi vähä vanhurskaudessa kuin suuret voitot vääryydessä.’ ’Terveydeksi on iloinen sydän, kuin konsanaan lääke.’ ’Parempi on pivollinen levollisuuden kera kuin kahmalollinen murheen ja hengenkiusan kanssa.’
149:5.3 (1674.5) ”Ihmisen tuntema murhe on suurimmaltaan peräisin siitä, että hän pettyy pyrkimyksissään ja että hänen ylpeytensä kärsii kolauksia. Vaikka ihmisten velvollisuutena itseään kohtaan onkin, että he ottavat maan päällä viettämästään elämästä irti parhaan mahdollisen, heidän tulisi vilpittömästi tällä tavoin parhaansa annettuaan tyytyä riemullisesti osaansa ja omaan kekseliäisyyteensä turvautuen käyttää parhaalla mahdollisella tavalla hyväkseen, minkä ovat haltuunsa saaneet. Ihmisen oma luonnontilainen sydän on aivan liian usein se pelon kostuttama kasvualusta, josta ihmisen vaikeudet versovat. ’Jumalattomat pakenevat, vaikka ei kenkään aja takaa.’ ’Jumalattomat ovat kuin kuohuva meri, joka ei voi tyyntyä ja jonka aallot nostattavat pinnalle muraa ja mutaa; jumalattomille ei ole rauhaa, sanoo Jumala.’
149:5.4 (1674.6) ”Älä siis tavoittele valheellista rauhaa ja ohimenevää iloa, vaan mieluumminkin uskon luomaa varmuutta ja Jumalan pojan aseman antamia takeita, sillä niiden hedelmiä ovat levollisuus, tyytyväisyys ja ylivertainen ilo hengessä.”
149:5.5 (1675.1) On tuskin oikein sanoa, että Jeesus piti tätä maailmaa ”kyynelten laaksona”. Hänen mielestään se mieluumminkin on Paratiisiin nousevien ikuisten ja kuolemattomien henkien synnyinsfääri, ”laakso, jossa sielu tehdään”.
149:6.1 (1675.2) Gamalassa sattui, että Filippus ehtookokouksen kuluessa sanoi Jeesukselle: ”Mestari, mistä johtuu, että kirjoitukset neuvovat meitä ’pelkäämään Herraa’, kun sinä puolestasi tahtoisit, että suhtautuisimme taivaassa olevaan Isään pelkoa tuntematta? Millä keinoin meidän tulisi saattaa sopusointuun nämä opetukset?” Ja Jeesus vastasi Filippukselle sanoen:
149:6.2 (1675.3) ”Lapseni, minua ei ihmetytä, että esitätte tällaisia kysymyksiä. Alussa oli niin, että ihminen kykeni oppimaan kunnioitusta vain pelon kautta. Mutta minä olen tullut tuodakseni esiin Isän rakkauden, jotta teihin tulisi halu palvoa Iankaikkista tuntiessanne vetoa sellaiseen, että pojan kiintymystä osoittaen tunnustatte Isän rakastavan teitä syvästi ja täydellisesti ja haluatte vastata tähän rakkauteen. Tahtoisin vapauttaa teidät siitä vankeudesta, että te orjamaisen pelon kautta pakottaudutte kiivaan ja kiukkuisen Kuningas-Jumalan näännyttävään palvelemiseen. Tahtoisin antaa teille sellaista opetusta Jumalan ja ihmisen välillä vallitsevasta Isän ja pojan keskinäissuhteesta, että riemumielellä johdattuisitte mainitsemaani rakastavan, oikeudenmukaisen ja armeliaan Isä-Jumalan ylevään ja ylimaalliseen, auliiseen palvontaan.
149:6.3 (1675.4) ”Ilmaisulla ’Herran pelko’ on aikojen saatossa ollut eri merkityksiä, niin että alussa olivat pelko, ahdistus ja kammo ja lopuksi pelonsekainen kunnioitus ja pyhittävä kunnioitus. Ja nyt haluaisin pyhittävästä kunnioituksesta lähtemällä johdattaa teidät ensin tuntemisen ja tajuamisen kautta arvostamiseen ja lopuksi rakastamiseen. Kun ihminen tunnustaa vain Jumalan teot, se johdattaa hänet pelkäämään Korkeinta, mutta kun ihminen alkaa ymmärtää ja kokea, mitä ovat elävän Jumalan persoonallisuus ja luonne, se johdattaa hänet tällaisen hyvän ja täydellisen, universaalisen ja ikuisen Isän yhä syvempään rakastamiseen. Ja juuri tämä ihmisen suhtautumisen muuttaminen Jumalaa kohtaan on selitys siihen, miksi Ihmisen Poika on maan päällä.
149:6.4 (1675.5) ”Järkevät lapset eivät pelkää isäänsä saadakseen hyviä lahjoja hänen kädestään, vaan siksi, että nämä suuresti rakastetut lapset jo yltäkyllin niitä hyvyyksiä saatuaan, jotka isän poikiaan ja tyttäriään kohtaan tuntema kiintymys panee hänet heille lahjoittamaan, johdattuvat rakastamaan isäänsä sillä, että he osoittavat vastavuoroisesti arvostavansa ja pitävänsä kalliina tällaista ylenmääräistä anteliaisuutta. Jumalan hyvyys johdattaa katumukseen, Jumalan anteliaisuus johdattaa palvelemiseen, Jumalan armeliaisuus johdattaa pelastukseen, kun sen sijaan Jumalan rakkaus johdattaa älyperäiseen ja avosydämiseen palvomiseen.
149:6.5 (1675.6) ”Esivanhempanne pelkäsivät Jumalaa siksi, että hän oli mahtava ja salaperäinen. Te tahdotte jumaloida häntä siksi, että hän on rakkaudessa suurenmoinen, armossa ylenpalttinen ja totuudessa ylivertainen. Jumalan voima synnyttää ihmissydämessä pelkoa, mutta hänen persoonallisuutensa jalous ja vanhurskaus saavat aikaan kunnioitusta, rakkautta ja aulista palvontaa. Kuuliainen ja rakastava poika ei pelkää tai kammoa edes mahtavaa ja ylevää isää. Olen tullut tähän maailmaan pannakseni pelon tilalle rakkauden, murheen paikalle ilon, kammon sijalle luottamuksen, orjamaisen sitoutuneisuuden ja merkityksettömien seremonioiden tilalle rakastavan palvelemisen ja arvostavan palvomisen. Pimeydessä kyyhöttävien osalta pitää kuitenkin edelleenkin paikkansa, että ’Herran pelko on viisauden alku’. Mutta sitten kun valo loistaa kirkkaammin, Jumalan pojat tuntevat tarvetta Infiniittisen ylistämiseen paremminkin sen vuoksi, mitä hän on, kuin tarvetta pelätä häntä sen vuoksi, mitä hän tekee.
149:6.6 (1675.7) ”Kun lapset ovat pieniä ja ajattelemattomia, on välttämätöntä, että heitä kehotetaan kunnioittamaan vanhempiaan. Mutta kun he varttuvat ja alkavat vähänkin enemmän arvostaa vanhemmiltaan saamansa hoivan ja suojan siunauksia, he päätyvät ymmärtäväisen kunnioituksen ja yhä syvemmän kiintymyksen kautta vähitellen sille kokemuksen tasolle, jolla he tosiaankin rakastavat vanhempiaan paremminkin sen vuoksi, mitä nämä ovat, kuin sen vuoksi, mitä nämä ovat tehneet. Isä rakastaa lastaan luontaisesti, mutta lapsen on kehitettävä oma isään kohdistuva rakkautensa pelosta sitä kohtaan, mitä isä voi tehdä, ja aluksi se on kauhua, kammoa, riippuvaisuutta ja kunnioittavaa pelkoa ja lopulta arvostavaa ja kiintymyksellistä, rakkaudesta kertovaa arvossapitämistä.
149:6.7 (1676.1) ”Teille on opetettu, että teidän ’tulee pelätä Jumalaa ja pitää hänen käskynsä, sillä se on ihmisen ainoa velvollisuus.’ Mutta minä olen tullut antamaan teille uuden ja ylevämmän käskyn. Tahtoisin opettaa teitä siihen, että ’rakastatte Jumalaa ja opitte noudattamaan hänen tahtoaan, sillä se on vapahdettujen Jumalan poikien ylevin etuoikeus.’ Isiänne opetettiin ’pelkäämään Jumalaa – Kaikkivaltiasta Kuningasta’. Minä opetan teitä: ’Rakastakaa Jumalaa – kaikkilaupiasta Isää’.
149:6.8 (1676.2) ”Taivaan valtakunnassa, jonka olen tullut julistamaan, ei ole suurta ja mahtavaa kuningasta, vaan tämä valtakunta on jumalallinen perhe. Tämän älyllisistä olennoista koostuvan ja kaukaisuuksiin ulottuvan veljeskunnan universaalisesti tunnustettu ja varauksitta palvottu keskus ja pää on minun Isäni ja teidän Isänne. Minä olen hänen Poikansa, ja myös te olette hänen poikiaan. On sen vuoksi ikuiset ajat totta, että te ja minä olemme taivaallisissa oloissa veljiä, ja sitäkin suuremmasta syystä olemme veljiä, koska meistä on tullut maisen elämän aikaisia lihallisia veljiä. Älkää siis enää pelätkö Jumalaa siksi, että hän on kuningas, tai palvelko häntä kuin hän olisi isäntä. Oppikaa kunnioittamaan häntä Luojana, osoittakaa hänelle kunnioituksenne siksi, että hän on henkinuoruutenne Isä; rakastakaa häntä armeliaana puolustajana; ja vihdoin palvokaa häntä siksi, että hän on kypsempään hengelliseen tajuntaanne ja arvonantoonne kuuluva rakastava ja kaikkiviisas Isä.
149:6.9 (1676.3) ”Siitä, että teillä on vääriä käsityksiä taivaassa olevasta Isästä, versovat väärät ajatuksenne nöyryydestä, ja se on myös suurin syy tekopyhyyteenne. Ihminen saattaa luonnoltaan ja alkuperänsä puolesta olla maan matonen, mutta kun tästä ihmisestä tulee Isäni hengen asuinpaikka, hänestä tulee päätymältään jumalallinen. Isäni lahjoittama henki palaa vääjäämättä jumalalliseen lähtöpaikkaansa ja alkuperäiselle universumitasolleen, eikä ole epäilystäkään siitä, että kuolevaisen ihmisen ihmissielu, josta on tullut tämän hänen sisimmässään olevan hengen uudestisyntynyt lapsi, nousee jumalallisen hengen mukana itsensä iankaikkisen Isän eteen.
149:6.10 (1676.4) ”Nöyryys toden totta pukee kuolevaista ihmistä, joka saa kaikki nämä lahjat taivaassa olevalta Isältä, jos kohta kaikissa tällaisissa taivaallisen valtakunnan ikuisen ylösnousemuksen uskonehdokkaissa on jumalallista arvollisuutta. Sellaiset epämielekkäät ja halvat tavat, jotka kielivät huomion herättämiseen pyrkivästä ja valheellisesta vaatimattomuudesta, eivät käy yksiin sen kanssa, että arvostatte pelastuksenne alkulähdettä ja pidätte arvossa sitä, mihin hengestä syntynyt sielunne päätyy. Nöyryys Jumalan edessä on kaikin puolin sopivaa, jos se ilmenee sydämenne syvyyksissä; vaatimattomuus ihmisten edessä ansaitsee kiitoksen, mutta tiedostettuna ja huomiota kärttävänä nöyristelynä ilmenevä tekopyhyys on lapsellista ja valtakunnan valaistuneiden poikien arvolle sopimatonta.
149:6.11 (1676.5) ”On täysin paikallaan teidän olla vaatimattomia Jumalan edessä ja hillittyjä ihmisten edessä, mutta olkoon vaatimattomuutenne peräisin hengellisyydestä, älköönkä se olko itsepetoksellinen näytös, jossa tulee esille tiedostettu omahyväinen ylemmyyden tunne. Profeetta puhui neuvokkaasti lausuessaan: ’Vaella nöyrästi Jumalan kanssa’, sillä vaikka taivaassa oleva Isä on Infiniittinen ja Iankaikkinen, hän asuu myös ’hänen tykönään, jolla on katuva mieli ja nöyrä henki.’ Isäni halveksii ylpeyttä, inhoaa tekopyhyyttä ja kammoksuu paatuneisuutta. Ja nimenomaan sitä painottaakseni, mikä arvo vilpittömyydellä ja täydellisellä luottamuksella taivaallisen Isän rakastavaa tukea ja uskollista opastusta kohtaan on, olen niin usein pitänyt pientä lasta esimerkkinä siitä mielen asenteesta ja hengen reaktiosta, jotka ovat niin tuiki välttämättömiä, jotta kuolevainen ihminen astuisi taivaan valtakunnan henkitodellisuuksiin.
149:6.12 (1677.1) ”Profeetta Jeremia loi osuvan kuvan monistakin kuolevaisista sanoessaan: ’Suussanne te olette lähellä Jumalaa, mutta sydämessänne olette hänestä kaukana.’ Ja ettekö olekin lukeneet sen profeetan ankaraa varoitusta, joka sanoi: ’Sen papit opettavat maksusta, ja sen profeetat ennustelevat rahasta. Samalla he teeskentelevät hurskautta ja julistavat, että Herra on heidän kanssaan.’ Eikö teille ole lausuttu oivalliset varoituksen sanat niistä, jotka ’puhuvat lähimmäisilleen rauhan puheita, vaikka heidän sydämessään on vahingonteko’, niistä, jotka ’huulillaan liukkaasti liehakoivat, vaikka heidän sydämensä on antautunut kaksinaamaisuudelle’? Mikään luottavaisen ihmisen murheenaiheista ei ole yhtä kauhea kuin se, että ’häneen lyödään haavat luotetun ystävän huoneessa.’”
149:7.1 (1677.2) Keskusteltuaan asiasta Simon Pietarin kanssa ja saatuaan Jeesukselta hyväksymisen Andreas oli antanut Betsaidasta käsin toimivalle Daavidille ohjeet lähettää viestinviejät toimittamaan kaikille saarnaajaryhmille sanan siitä, että nämä päättäisivät matkansa ja palaisivat Betsaidaan johonkin aikaan torstaina, joulukuun 30. päivänä. Tuon sateisen päivän illallisaikaan mennessä kaikki apostoliseurueen jäsenet ja kaikki opettavat evankelistat olivatkin sitten saapuneet Sebedeuksen kotiin.
149:7.2 (1677.3) Ryhmä majoittui eri taloihin Betsaidassa ja läheisessä Kapernaumissa, ja se pysytteli yhdessä koko sapatin. Sen jälkeen koko seurueelle myönnettiin kahden viikon loma, jotta itse kullakin olisi tilaisuus käydä kotonaan perheensä luona, käydä ystäviään tapaamassa tai mennä kalastamaan. Heidän Betsaidassa yhdessä viettämänsä kaksi, kolme päivää olivat kaikin puolin riemastuttavia ja innoittavia. Vanhemmatkin opettajat saivat uusia virikkeitä siitä, mitä nuoremmat saarnaajat kertoivat kokemuksistaan.
149:7.3 (1677.4) Vain osapuilleen seitsemänkymmentäviisi niistä 117 evankelistasta, jotka olivat mukana tällä toisella Galilean-saarnamatkalla, selvisi varsinaisen kokemuksen kokeesta, ja olivat paikalla määrättävissä palvelukseen kaksiviikkoisen loman päättyessä. Jeesus jäi yhdessä Andreaksen, Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa Sebedeuksen kotiin, ja hän käytti paljon aikaa keskusteluihin valtakunnan menestyksestä ja laajentamisesta.
Urantia-kirja
Luku 150
150:0.1 (1678.1) SUNNUNTAI-ILTANA, tammikuun 16. päivänä vuonna 29 jKr., Abner saapui Johanneksen apostolien kera Betsaidaan ja ryhtyi seuraavana päivänä neuvonpitoon Andreaksen ja Jeesuksen apostolien kanssa. Abner asettautui työtovereineen Hebroniin, ja heillä oli tapana tulla aika ajoin Betsaidaan ottamaan osaa näihin kokouksiin.
150:0.2 (1678.2) Yksi tämän yhteisneuvottelun käsittelemistä monista asioista oli käytäntö voidella sairaat tietyntyyppisillä öljyillä samassa yhteydessä, kun rukoiltiin heidän paranemisensa puolesta. Jeesus ei taaskaan suostunut osallistumaan heidän keskusteluihinsa eikä lausumaan käsitystään heidän johtopäätöksistään. Johanneksen apostolit olivat sairaita ja vaivattuja hoivatessaan käyttäneet aina erityistä öljyä, ja he koettivat teetättää sellaisen päätöksen, että tästä tavasta olisi tullut kummankin apostoliryhmän noudattama yhdenmukainen käytäntö, mutta Jeesuksen apostolit kieltäytyivät sitoutumasta tällaiseen sääntöön.
150:0.3 (1678.3) Tiistaina, tammikuun 18. päivänä, koetellut evankelistat, lukumäärältään puolen kahdeksattakymmentä, liittyivät Sebedeuksen talossa kahdenkymmenenneljän apostolin joukkoon valmisteluna sille, että heidät lähetetään kolmannelle Galilean-saarnamatkalle. Tämä kolmas lähetysmatka jatkui seitsenviikkoisen jakson.
150:0.4 (1678.4) Evankelistat lähetettiin taipaleelle viisijäsenisinä ryhminä, kun Jeesus ja kaksitoista apostolia sen sijaan kulkivat enimmän aikaa yhdessä, kuitenkin niin että apostolit tilanteen vaatiessa kävivät kaksittain kastamassa uskovia. Lähes kolmen viikon ajan myös Abner ja hänen työtoverinsa työskentelivät evankelistaryhmän mukana ryhmän jäsenille neuvoja antaen ja uskovia kastaen. He kävivät Magdalassa, Tiberiaassa, Nasaretissa ja kaikissa keski- ja Etelä-Galilean tärkeimmissä kaupungeissa ja kylissä, kaikilla aikaisemmin vierailluilla paikkakunnilla sekä monilla muilla. Tämä oli maakunnan pohjoisosia lukuun ottamatta heidän viimeinen viestinsä Galilealle.
150:1.1 (1678.5) Ällistyttävin kaikista uskaliaista toimista, joihin Jeesus maisen elämänuransa yhteydessä ryhtyi, oli hänen tammikuun 16. päivän iltana antamansa odottamaton ilmoitus: ”Huomisaamuna asetamme kymmenen naista valtakunnan hoivatyöhön.” Sen kaksiviikkoisjakson alussa, jolloin apostolien ja evankelistojen oli määrä olla poissa Betsaidasta lomaansa viettämässä, Jeesus pyysi Daavidia kutsumaan vanhempansa takaisin kotiin ja lähettämään viestinviejät kutsumaan Betsaidaan kymmenen sellaista harrasta naista, jotka olivat palvelleet äskettäisen leirin ja telttasairaalan hallintotehtävissä. Nämä naiset olivat kaikki kuunnelleet nuorille evankelistoille annettua opetusta, muttei sen kummemmin heidän kuin heidän opettajiensakaan mieleen ollut juolahtanut, että Jeesus rohkenisi antaa naisille valtuudet opettaa valtakunnan evankeliumia ja hoivata sairaita. Nämä Jeesuksen valitsemat ja valtuuttamat kymmenen naista olivat Nasaretin synagogan entisen hashenin tytär Susanna, Herodes Antipaan taloudenhoitajan Kuusaan vaimo Johanna, Tiberiaassa ja Sepforiissa asuvan rikkaan juutalaisen tytär Elisabet, Andreaksen ja Pietarin vanhempi sisar Martta, Mestarin lihallisen veljen Juudan käly Raakel, syyrialaisen lääkärin Elmanin tytär Nasanta, apostoli Tuomaksen serkku Milka, Matteus Leevin vanhin tytär Ruut, roomalaisen sadanpäämiehen tytär Celta ja damaskoslainen leskivaimo Agaman. Jeesus liitti tähän ryhmään myöhemmin vielä kaksi muuta naista: Maria Magdalenan ja Joosef Arimatealaisen tyttären Rebekan.
150:1.2 (1679.1) Jeesus antoi näille naisille vapaat kädet rakentaa oman organisaationsa, ja hän määräsi Juudaksen järjestämään heille varat varusteiden ja kuormaeläinten hankkimiseen. Mainitut kymmenen naista valitsivat päällikökseen Susannan ja varainhoitajakseen Johannan. Tarvitsemansa varat he hankkivat tästä lähtien itse; koskaan he eivät enää kääntyneet Juudaksen puoleen tuen saamiseksi.
150:1.3 (1679.2) Oli mitä hämmästyttävintä olla todistamassa tuohon aikaan, jolloin naisia ei laskettu edes synagogan pääsaliin (hehän pääsivät vain naisten lehterille), miten heidät tunnustettiin uuden valtakunnan evankeliumin täysivaltaisiksi opettajiksi. Valtuutus, jonka Jeesus antoi näille kymmenelle naiselle heidät evankeliumin opetus- ja hoivatyöhön asettaessaan, oli vapauden julistus, joka antoi vapauden kaikille naisille ja kaikiksi ajoiksi. Miehen ei enää käynyt pitää naista itseään hengellisesti alempiarvoisena. Tämä oli ilmeinen järkytys jopa kahdelletoista apostolille. Siitäkin huolimatta, että he olivat monet kerrat kuulleet Mestarin sanovan, ettei ”taivaan valtakunnassa ole rikasta eikä köyhää, ei vapaata eikä orjaa, ei miehenpuolia eikä naisenpuolia, vaan että kaikki ovat yhtä lailla Jumalan poikia ja tyttäriä”, he kirjaimellisesti järkyttyivät Jeesuksen ehdottaessa, että hän valtuuttaisi nämä kymmenen naista virallisesti uskonnon opettajiksi ja että hän jopa sallisi näiden matkustaa heidän mukanaan. Tämä menettely kuohutti koko maata, ja Jeesuksen vihamiehet löivät mynttiä tämän toimenpiteen kustannuksella, mutta hyvään sanomaan uskovat naiset seisoivat kaikkialla vankkumatta näiden valituiksi tulleiden sisartensa takana ja toivat julki empimättömän hyväksyntänsä tälle vihdoinkin saadulle tunnustukselle siitä, että naisella oli paikkansa uskonnollisessa työssä. Ja tätä naisten vapauttamista, joka antoi naisille heille kuuluvan aseman, apostolit sovelsivat käytäntöön välittömästi, sen jälkeen kun Jeesus oli poistunut tästä maailmasta, vaikka myöhempien sukupolvien keskuudessa taas palattiinkin ikivanhoihin tapoihin. Naispuolisista opettajista ja työntekijöistä käytettiin kristillisen kirkkokunnan alkuvuosina nimitystä diakonissa, ja he nauttivat yleistä arvonantoa. Mutta vaikka Paavali myönsi tämän kaiken teoriassa, hän ei koskaan sisäistänyt sitä omaan näkemykseensä, ja hän oli henkilökohtaisesti sitä mieltä, että asiaa oli käytännössä vaikea toteuttaa.
150:2.1 (1679.3) Apostoliseurueen lähtiessä matkaan Betsaidasta naiset kulkivat jonon loppupäässä. Kun pidettiin kokouksia, he istuivat aina ryhmänä edessä ja puhujasta katsoen oikealla. Yhä useammat naiset olivat alkaneet uskoa valtakunnan evankeliumiin, ja kun he olivat halunneet käydä henkilökohtaisia keskusteluja Jeesuksen tai jonkun apostolin kanssa, siitä oli aiheutunut aina paljon vaikeuksia ja loputtomasti hämmennystä. Nyt tähän kaikkeen tuli muutos. Kun joku naisuskovista halusi tavata Mestarin tai keskustella apostolien kanssa, hän meni Susannan luo, ja joku kahdestatoista naisevankelistasta mukanaan hän meni samaa tietä tapaamaan Mestaria tai asianomaista apostolia.
150:2.2 (1680.1) Juuri Magdalassa naiset todistivatkin ensi kerran hyödyllisyytensä ja osoittivat, että heidän valitsemisensa oli ollut viisas teko. Andreas oli antanut työtovereilleen melko tiukat säännöt henkilökohtaisesta työstä naisten, eritoten maineeltaan kyseenalaisten naisten, keskuudessa. Kun seurue saapui Magdalaan, ei ollut mitään estettä näiden kymmenen naisevankelistan mennä kaupungin huonomaineisille kulmakunnille saarnaamaan ilosanomaa suoraan noiden kulmakuntien asukeille. Ja sairaiden luona käydessään näillä naisilla oli hoivatyössään mahdollisuus päästä varsin lähelle kärsiviä sisariaan. Näiden kymmenen naisen (jotka sittemmin tunnettiin kahtenatoista naisena) tällä paikkakunnalla suorittaman hoivan tuloksena Maria Magdalena voitettiin valtakuntaan. Tätä naista vähän väliä koetelleiden onnettomien sattumusten johdosta samoin kuin sen seurauksena, miten kunniallinen yhteiskunta suhtautui naisiin, jotka tekivät tällaisia harkintavirheitä, hän oli ajautunut erääseen Magdalan pahamaineisista kulmakunnista. Juuri Martta ja Raakel saivat Marian käsittämään, että valtakunnan ovet olivat avoinna myös hänenkaltaisilleen. Maria uskoi hyvän sanoman, ja Pietari kastoi hänet seuraavana päivänä.
150:2.3 (1680.2) Magdalan Mariasta tuli tämän kahdentoista naisevankelistan ryhmän tehokkain evankeliumin opettaja. Nelisen viikkoa kääntymyksensä jälkeen hänet asetettiin tähän työhön Jotapatassa yhdessä Rebekan kanssa. Maria ja Rebekka jatkoivat tämän ryhmän muiden jäsenten mukana toimintaansa koko sen ajan, jonka Jeesus vielä eli maan päällä, ja he uurastivat uskollisesti ja tuloksellisesti tuoden valoa ja rohkaisua sorrettujen sisartensa keskuuteen. Ja kun esitettiin viimeistä ja traagista kohtausta Jeesuksen elämän draamassa, yhtä lukuun ottamatta kaikkien apostolien pakenemisesta huolimatta nämä naiset olivat kaikki läsnä, eikä heistä yksikään kieltänyt eikä pettänyt häntä.
150:3.1 (1680.3) Andreas oli Jeesuksen ohjeiden mukaisesti antanut apostoliseurueen sapattipalvelusten järjestämisen naisten tehtäväksi. Tämä merkitsi tietenkin sitä, ettei niitä voitu pitää uudessa synagogassa. Naiset valitsivat Johannan henkilöksi, joka hoitaisi tämän tilanteen, ja kokous pidettiin Herodeksen uuden palatsin juhlasalissa, Herodes oli nimittäin tuolloin poissa ja asui Perean Juliaassa. Johanna luki kirjoituksista, mitä niissä sanottiin naisen toiminnasta Israelin uskonnollisen elämän piirissä, ja hän viittasi Mirjamiin, Deboraan, Esteriin ja muihin.
150:3.2 (1680.4) Myöhään saman päivän iltana Jeesus piti tälle yhdistyneelle ryhmälle mieliin painuvan puheen aiheesta ”Magia ja taikausko”. Tuohon aikaan katsottiin kirkkaan ja oletetusti uuden tähden ilmaantumisen olevan merkkinä suurmiehen syntymisestä maan päälle. Koska tuollaisesta tähdestä oli vastikään tehty havainto, Andreas kysyi Jeesukselta, olivatko mainitunlaiset uskomukset perusteltuja. Andreaksen kysymykseen esittämässään pitkässä vastauksessa Mestari käsitteli inhimillisen taikauskon käsitettä koko laajuudessaan ja perusteellisesti. Jeesuksen tässä tilanteessa esittämästä lausumasta on tehtävissä seuraavanlainen nykyisen kielenkäytön mukainen yhteenveto:
150:3.3 (1680.5) 1. Taivaan tähtien kulkureiteillä ei ole kerrassaan mitään tekemistä sen kanssa, mitä ihmiselämässä maan päällä tapahtuu. Astronomia on asiallista tieteenharjoitusta, mutta astrologia on vain valtava määrä taikauskoista erhettä, jollaisella ei ole mitään sijaa valtakunnan evankeliumissa.
150:3.4 (1680.6) 2. Vastatapetun eläimen sisäelinten tarkastelu ei voi paljastaa mitään siitä, miten säätila kehittyy, mitä tapahtuu tulevaisuudessa tai miten ihmisten asiat sujuvat.
150:3.5 (1680.7) 3. Vainajien henget eivät palaa pitämään yhteyttä perheisiinsä tai entisiin ystäviinsä elävien joukossa.
150:3.6 (1681.1) 4. Taikakalut ja pyhäinjäännökset eivät kykene parantamaan sairautta, torjumaan onnettomuutta tai vaikuttamaan pahoihin henkiin; luulo, että jotkin tällaiset aineelliset keinot vaikuttavat hengelliseen maailmaan, ei ole muuta kuin karkeaa taikauskoa.
150:3.7 (1681.2) 5. Vaikka arvan heittäminen saattaa olla kätevä tapa selvittää monet vähäisemmät pulmat, se ei ole menetelmä, jonka olisi määrä paljastaa Jumalan tahto. Se, mitä arpa osoittaa, riippuu puhtaasti aineellisessa maailmassa vaikuttavasta sattumasta. Ainoa keino pitää yhteyttä hengelliseen maailmaan sisältyy ihmiskunnan henkivarustukseen, ihmisessä olevaan Isän henkeen, sekä vuodatettuun Pojan henkeen ja Äärettömän Hengen kaikkialla tuntuvaan vaikutukseen.
150:3.8 (1681.3) 6. Ennustaminen, taikuus ja noituus ovat tietämättömissä mielissä eläviä taikauskoisia käsityksiä, kuten ovat myös magian harhat. Usko maagisiin lukuihin, hyvän onnen ennusmerkkeihin ja huonon onnen enteisiin on silkkaa ja perusteetonta taikauskoa.
150:3.9 (1681.4) 7. Unien tulkitseminen on enimmältään tietämättömästä ja mielikuvituksekkaasta spekuloinnista koostuva taikauskoinen ja perusteeton järjestelmä. Valtakunnan evankeliumilla ja alkukantaisen uskonnon ennustajapapeilla ei saa olla mitään yhteistä.
150:3.10 (1681.5) 8. Sen paremmin hyvät kuin pahatkaan henget eivät voi pitää asuinpaikkanaan savesta, puusta tai metallista valmistettuja aineellisia symboleja; epäjumalain kuvat eivät ole muuta kuin ainetta, josta ne on tehty.
150:3.11 (1681.6) 9. Lumoajien, velhojen, taikureiden ja noitien käyttämät menetelmät ovat peräisin egyptiläisten, assyrialaisten, babylonialaisten ja muinaisten kanaanilaisten taikauskoisista käsityksistä. Amuletit ja kaikenlaatuiset loitsut ovat voimattomia, jos tarkoituksena on saavuttaa hyvien henkien suojelus tahi pitää oletetut pahat henget loitolla.
150:3.12 (1681.7) 10. Hän toi päivänvaloon ja tuomitsi heidän uskonsa loitsuihin, koetuksiin, noitumiseen, kiroamiseen, ennusmerkkeihin, lemmenmarjoihin, solmunyöreihin ja kaikkiin muihin tietämättömän ja orjuuttavan taikauskon muotoihin.
150:4.1 (1681.8) Kaksitoista apostolia, Johanneksen apostolit ja vastikään valtuutetun naisten ryhmän koolle kutsuttuaan Jeesus seuraavana iltana sanoi: ”Näette itsekin, että eloa on paljon, mutta työmiehiä on vähän. Rukoilkaamme sen vuoksi kaikki elonkorjuun Herraa, että hän lähettäisi yhä enemmän työmiehiä pelloilleen. Siksi aikaa kun jään lohduttamaan ja opettamaan nuorempia opettajia, tahtoisin lähettää vanhemmat opettajat taipaleelle kaksittain siinä mielessä, että he kävisivät nopeasti koko Galilean läpi ja saarnaisivat valtakunnan evankeliumia niin kauan kuin se vielä sujuu vaivattomasti ja rauhanomaisesti.” Sitten hän yksilöi apostoliparit, joiden hän halusi lähtevän matkaan yhdessä. Ja nämä parit olivat Andreas ja Pietari, Jaakob ja Johannes Sebedeus, Filippus ja Natanael, Tuomas ja Matteus, Jaakob ja Juudas Alfeus, Simon Selootti ja Juudas Iskariot.
150:4.2 (1681.9) Jeesus sopi päivämäärästä, jolloin hän tapaisi nämä kaksitoista apostolia Nasaretissa, ja lähtöhetkellä hän sanoi: ”Älkää tällä lähetysmatkalla menkö yhteenkään ei-juutalaisten kaupunkiin, älkää myöskään menkö Samariaan, vaan menkää sen sijaan Israelin huoneen eksyneiden lampaiden luo. Saarnatkaa valtakunnan evankeliumia ja julistakaa sitä pelastavaa totuutta, että ihminen on Jumalan poika. Muistakaa, ettei oppipoika useinkaan ole mestariaan korkeammalla eikä palvelija herraansa suurempi. Oppipojalle riittää, että hän on mestarinsa vertainen ja palvelijalle on kylliksi, että hänestä tulee herransa kaltainen. Jos jotkut ovat juljenneet sanoa talon isäntää Beelsebubin liittolaiseksi, miten paljon enemmän he sanovatkaan näin hänen talonväestään! Mutta teidän ei pidä pelätä näitä epäuskoisia vihamiehiä. Sanon teille, ettei ole mitään salattua, joka ei tulisi julki; ei mitään kätkettyä, joka ei tulisi tunnetuksi. Mitä olen opettanut teille yksityisesti, sitä viisaudella saarnatkaa julkisesti. Mitä minä olen opettanut teille perähuoneessa, sitä on teidän määrä sopivana hetkenä julistaa talojen katolta. Ja sanon teille, ystäväni ja opetuslapseni: Älkää pelätkö niitä, jotka voivat surmata ruumiin, mutta jotka eivät kykene tuhoamaan sielua, vaan ennemminkin luottakaa Häneen, jolla on kyky ylläpitää ruumis ja pelastaa sielu.
150:4.3 (1682.1) ”Eikö pennillä saakin ostaa kaksi varpusta? Ja kuitenkin minä sanon teille, ettei niistä yksikään Jumalan silmissä unohdu. Ettekö tiedä, että päänne hiuksetkin ovat luetut? Älkää siis pelätkö, sillä olette suurempiarvoiset kuin kokonainen parvi varpusia. Älkää hävetkö opetustani, vaan menkää ja julistakaa rauhaa ja hyvää tahtoa, mutta älkää antako myöten harhaluulolle – rauha nimittäin ei aina ole siellä, missä saarnaatte. Tulin tuomaan rauhan maan päälle, mutta kun ihmiset torjuvat lahjani, siitä koituu eripuraisuutta ja kuohuntaa. Kun kaikki perheenjäsenet ottavat vastaan valtakunnan evankeliumin, siinä talossa vallitsee totisesti rauha; mutta kun toiset perheenjäsenet astuvat valtakuntaan ja toiset torjuvat evankeliumin, tällainen eripuraisuus voi tuottaa vain murhetta ja surua. Ponnistelkaa toden teolla koko perheen pelastamiseksi, jotteivät miehen omaan huonekuntaan kuuluvat kääntyisi hänen vihollisikseen. Mutta kun olette voitavanne tehneet jokaisen perheen jokaisen jäsenen hyväksi, niin sanon teille, että se, joka rakastaa isää tai äitiä enemmän kuin tätä evankeliumia, ei ole valtakunnan arvoinen.”
150:4.4 (1682.2) Nämä sanat kuultuaan kaksitoista apostolia sonnustautuivat lähtemään. Ja he tapasivat toisensa, vasta kun he Mestarin suorittamien järjestelyjen mukaisesti kokoontuivat Nasaretiin kohdatakseen siellä Jeesuksen ja muut opetuslapset.
150:5.1 (1682.3) Sen jälkeen kun Johanneksen apostolit olivat palanneet Hebroniin ja kun Jeesuksen apostolit oli lähetetty kaksittain matkaan, sattui Shunemissa eräänä iltana Mestarin ollessa parhaillaan opettamassa nuoremmista evankelistoista koostuvaa kahdentoista hengen ryhmää, joka työskenteli Jaakobin ohjauksessa yhdessä edellä mainittujen kahdentoista naisen kanssa, että Raakel esitti Jeesukselle seuraavan kysymyksen: ”Mestari, mitä me vastaamme, kun naiset kysyvät meiltä: ’Mitä minun tulee tehdä pelastuakseni?’” Tämän kysymyksen kuultuaan Jeesus vastasi:
150:5.2 (1682.4) ”Kun miehet ja naiset kysyvät, mitä meidän tulee tehdä pelastuaksemme, teidän pitää vastata: Usko tämä valtakunnan evankeliumi, ota vastaan jumalallinen anteeksianto. Tunnusta uskon kautta sisimmässäsi oleva Jumalan henki, jonka hyväksyminen tekee sinusta Jumalan pojan. Ettekö ole lukeneet kirjoituksista kohtaa, jossa sanotaan: ’Herrassa minulla on vanhurskaus ja väkevyys’ tai kohtaa, jossa Isä sanoo: ’Lähellä on minun vanhurskauteni; minun pelastukseni on tullut esille, ja minun käsivarteni suojelevat minun kansaani.’ ’Minun sieluni iloitsee Jumalani rakkaudesta, sillä hän on pukenut minut pelastuksen vaatteisiin ja hän on verhonnut minut vanhurskautensa viittaan.’ Ettekö ole Isästä lukeneet myös, että häntä kutsutaan nimellä ’Herra, meidän vanhurskautemme.’ ’Riisukaa päältänne omahyväisyyden saastaiset rääsyt ja vaatettakaa poikani jumalallisen vanhurskauden ja ikuisen pelastuksen juhlapukuun.’ On ikiajat totta, että ’vanhurskaat elävät uskostansa.’ Pääsy Isän valtakuntaan on täysin esteetön, mutta edistyminen – kasvu armossa – on välttämätöntä, jotta siellä voisi jatkaa.
150:5.3 (1682.5) ”Pelastus on Isän antama lahja, ja sen paljastavat hänen Poikansa. Se, että puolestasi otat sen uskon kautta vastaan, tekee sinusta osallisen jumalalliseen olemukseen, Jumalan pojan tai tyttären. Uskon kautta sinut vanhurskautetaan, uskon kautta sinut pelastetaan, ja tämän saman uskon kautta sinua viedään iäti eteenpäin enentyvään ja jumalalliseen täydellisyyteen johtavalla tiellä. Uskon kautta Abraham vanhurskautettiin, ja Melkisedekin opetusten kautta hän tuli tietoiseksi pelastuksesta. Kautta aikakausien tämä sama usko on pelastanut ihmisten poikia, mutta nyt Poika on tullut Isän tyköä tekemään pelastuksesta todellisemman ja hyväksyttävämmän.”
150:5.4 (1683.1) Kun Jeesus päätti puheensa, suuri riemu puhkesi nämä armolliset sanat kuulleiden keskuudessa, ja seuraavina päivinä he kaikki jatkoivat valtakunnan evankeliumin julistamista uusin voimin ja uudistuneella tarmolla ja innolla. Ja naiset riemuitsivat sitäkin enemmän tietäessään, että heillä oli sijansa näissä suunnitelmissa valtakunnan perustamiseksi maan päälle.
150:5.5 (1683.2) Yhteenvetona viimeksi esittämästään lausumasta Jeesus sanoi: ”Et voi ostaa pelastusta; et voi ansaita vanhurskautta. Pelastus on Jumalan antama lahja, ja vanhurskaus on luonnollinen hedelmä siitä, että elää hengestä syntynyttä elämää valtakuntaan kuuluvana poikana. Sinua ei pelasteta siksi, että elät vanhurskasta elämää; vaan paremminkin on niin, että sinä elät vanhurskasta elämää siksi, että sinut jo on pelastettu, siksi että olet tunnustanut pojan asemasi Jumalan antamaksi lahjaksi ja valtakunnassa suoritettavan palvelemisen maan päällä elettävän elämän suurimmaksi iloksi. Kun ihmiset uskovat tämän evankeliumin, joka on ilmoitus Jumalan hyvyydestä, he tuntevat tarvetta omasta halustaan katua kaikkea, minkä he tietävät synniksi. Poikautensa tajuaminen ei sovi yhteen synnintekemisenhalun kanssa. Jotka uskovat valtakuntaan, isoavat vanhurskautta ja janoavat jumalallista täydellisyyttä.”
150:6.1 (1683.3) Iltakeskusteluissa Jeesus puhui monista aiheista. Aikana, joka käsillä olevasta matkasta vielä oli jäljellä, ennen kuin he kaikki taas kokoontuivat Nasaretiin, Jeesus käsitteli seuraavia aiheita: ”Jumalan rakkaus”, ”unet ja näyt”, ”pahansuopaisuus”, ”nöyryys ja sävyisyys”, ”rohkeus ja lojaalisuus”, ”musiikki ja palvonta”, ”palveleminen ja tottelevaisuus”, ”ylpeys ja röyhkeys”, ”anteeksiantamus suhteessa katumukseen”, ”rauha ja täydellisyys”, ”panettelu ja kateus”, ”pahuus, synti, ja kiusaus”, ”epäilykset ja epäusko” sekä ”viisaus ja palvonta”. Nyt kun vanhemmat apostolit olivat poissa, nämä sekä miesten että naisten nuoremmat ryhmät antautuivat pelottomammin näihin Mestarin kanssa käytyihin keskusteluihin.
150:6.2 (1683.4) Kaksi tai kolme päivää aina kahdestatoista evankelistasta koostuneen ryhmän seurassa vietettyään Jeesuksella oli tapana jatkaa matkaansa liittyäkseen toisen ryhmän seuraan, sillä Daavidin sanansaattajat toimittivat hänelle tiedot kaikkien näiden työntekijöiden kulloisestakin olinpaikasta ja liikkeistä. Koska tämä kierros oli naisille ensimmäinen, he pysyttelivät enimmän aikaa Jeesuksen seurassa. Viestinviejäpalvelun välityksellä kukin näistä ryhmistä oli täysin tietoinen kampanjan edistymisestä, ja näille hajallaan ja toisistaan erillään toimiville työntekijöille oli aina rohkaisuksi saada kuulumisia muilta ryhmiltä.
150:6.3 (1683.5) Ennen heidän hajaantumistaan omille teilleen oli sovittu, että kaksitoista apostolia samoin kuin evankelistat ja naisten joukkokunta kokoontuisivat Nasaretiin tapaamaan Mestaria perjantaina, maaliskuun 4. päivänä. Tämän mukaisesti nämä eri apostoli- ja evankelistaryhmät alkoivat osapuilleen mainittuun aikaan vaeltaa Keski- ja Etelä-Galilean kaikilta kulmilta kohti Nasaretia. Iltapäivän puoliväliin mennessä viimeisinä saapuneet Andreas ja Pietarikin olivat jo ehtineet leiriin, jonka ensiksi saapuneet olivat pystyttäneet ja joka sijaitsi mäkimaastossa kaupungin pohjoispuolella. Ja tämä oli Jeesuksen ensimmäinen käynti Nasaretissa hänen julkisen toimintansa alkamisen jälkeen.
150:7.1 (1683.6) Tänä perjantai-iltapäivänä Jeesus vaelteli eri puolilla Nasaretia kenenkään häntä huomaamatta tai tunnistamatta. Hän kulki lapsuudenkotinsa ja puusepänverstaan ohi ja viivähti puolisen tuntia kukkulalla, joka oli ollut hänelle niin perin mieluinen paikka, kun hän vielä oli poikanen. Kertaakaan sen päivän jälkeen, jona Johannes kastoi Ihmisen Pojan Jordanissa, hänen sielussaan ei ollut kuohunut näin väkevää inhimillisten tuntemusten tulvaa. Kukkulalta laskeutuessaan hän kuuli tutut torventörähdykset, jotka ilmoittivat auringon olevan menossa mailleen, aivan kuten hän oli ne niin monituiset kerrat kuullut, kun hän pikkupoikana varttui Nasaretissa. Ennen leirillepaluuta hän kulki sen synagogan ohitse, jossa hän oli käynyt koulua, ja hän antoi lapsuuteensa liittyvien muistojen tulvehtia mieleensä. Jeesus oli aikaisemmin päivällä lähettänyt Tuomaksen synagogan esimiehen luokse sopimaan siitä, että hän saarnaisi sapatin aamupalveluksessa.
150:7.2 (1684.1) Nasaretilaiset eivät olleet koskaan niittäneet mainetta hurskaudellaan ja vanhurskaalla elämällään. Läheisen Sepforiin matalat moraalinormit saastuttivat vuosien mittaan tätä kylää yhä pahemmin. Jeesuksen koko nuoruusiän ja varhaismiehuuden ajan Nasaretissa oli oltu hänestä erimielisiä; esiintyi paljon nyrpistelyä, kun hän muutti Kapernaumiin. Koska Nasaretin asukkaat olivat kuulleet paljon siitä, mitä heidän entinen kirvesmiehensä oli tehnyt, se, ettei hän ollut yhdenkään aiemman saarnamatkansa matkareittiin sisällyttänyt entistä kotikyläänsä loukkasi heitä. He olivat toki kuulleet Jeesuksen maineesta, mutta useimmat kaupunkilaiset olivat vihaisia siksi, ettei Jeesus ollut tehnyt yhtäkään maineteoistaan nuoruutensa kaupungissa. Kuukausien ajan nasaretilaiset olivat keskustelleet paljon Jeesuksesta, mutta yleisesti ottaen heidän mielipiteensä hänestä olivat kielteisiä.
150:7.3 (1684.2) Näin ollen Mestari sai tuntea, ettei hän ollut mikään riemumielin tervetulleeksi toivotettu kotiinpalaaja, vaan että hänen ympärillään vallitsi selvästi vihamielinen ja ylen määrin kriittinen ilmapiiri. Muttei siinä vielä kyllin. Tietäessään, että hän viettäisi tämän sapattipäivän Nasaretissa, ja olettaessaan, että hän puhuisi synagogassa, hänen vihamiehensä olivat palkanneet suuren määrän karkeita ja sivistymättömiä miehiä ahdistelemaan häntä ja aiheuttamaan kaikin mahdollisin tavoin häiriötä.
150:7.4 (1684.3) Useimmat Jeesuksen entisaikaisista ystävistä – hänen nuoruutensa jumaloiva hashen-opettaja mukaan luettuna – olivat joko jo kuolleet tai sitten lähteneet Nasaretista, ja nuorempi sukupolvi oli syvästi kateellisena taipuvainen tuntemaan katkeruutta hänen maineensa johdosta. He eivät tulleet muistaneeksi, miten hän jo elämänsä alkuvaiheessa oli omistautunut isänsä perheelle, eivätkä he säästelleet purevia sanojaan arvostellessaan häntä siitä, ettei hän ollut käynyt Nasaretissa asuvien veljensä ja avioituneiden sisartensa luona. Jeesuksen perheenjäsenten asenne häntä kohtaan oli myös ollut omiaan lisäämään tätä kaupunkilaisten epäystävällistä mielialaa. Puhdasoppisimmilla juutalaisilla oli jopa otsaa arvostella Jeesusta sellaisesta, että hän käveli liian nopeasti ollessaan tuona sapattiaamuna menossa synagogaan.
150:8.1 (1684.4) Tuona sapattina oli kaunis sää, ja kaikki nasaretilaiset – niin ystävät kuin vihollisetkin – ilmestyivät kuuntelemaan, kun tämä heidän kaupunkinsa entinen asukas puhuisi synagogassa. Useat apostoliseurueen jäsenet joutuivat jäämään synagogan ulkopuolelle, sillä tila ei riittänyt kaikille, jotka olivat tulleet häntä kuulemaan. Nuorena miehenä Jeesus oli monet kerrat puhunut tässä palvontapaikassa, ja kun synagogan esimies tuona aamuna ojensi Jeesukselle sen pyhien kirjoitusten kirjakäärön, josta tämä lukisi päivän tekstin, kukaan läsnäolevista ei tuntunut muistavan, että tämä oli sama käsikirjoitus, jonka hän oli tuolle synagogalle lahjoittanut.
150:8.2 (1684.5) Tuon päivän palvelukset toimitettiin täsmälleen samalla tavalla kuin ne oli toimitettu Jeesuksen niihin pikkupoikana osallistuessa. Hän nousi puhujakorokkeelle synagogan esimiehen seurassa, ja palvelus aloitettiin lausumalla ääneen kaksi rukousta: ”Siunattu on Herra, maailman Kuningas, joka muovaelee valkeuden ja luo pimeyden; joka tekee rauhan ja joka luo kaiken; joka armossaan antaa valon maailmaan ja niille, jotka siellä asuvat, ja joka hyvyydessään päivästä päivään ja joka päivä uudistaa ne, jotka hän on luonut. Siunattu on Herra, meidän Jumalamme, kättensä töitten suurenmoisuuden ja valoa antavien valkeuksiensa tähden, jotka hän on tehnyt ylistyksekseen. Sela. Siunattu on Herra, meidän Jumalamme, joka on muovaellut valkeudet.”
150:8.3 (1685.1) Hetken tauon jälkeen he esittivät toisen rukouksen: ”Suurella rakkaudella on Herra, meidän Jumalamme, meitä rakastanut ja paljolla ja ylitsevuotavalla säälillä on hän, Isämme ja Kuninkaamme, meitä säälinyt isiemme tähden, jotka luottivat häneen. Sinä opetit heille elämän lakisäädökset; ole meille armollinen ja opeta meitä. Valaise meidän silmämme, niin että ymmärtäisimme lain; pane sydämemme pitämään kiinni käskyistäsi; yhdistä sydämemme rakastamaan ja pelkäämään nimeäsi, eikä meitä silloin saateta häpeään niin kauan kuin maailma pysyy. Sillä sinä olet Jumala, joka valmistaa pelastuksen, ja meidät sinä olet kaikkien kansakuntien ja kielikuntien joukosta valinnut ja totuudessa olet sinä meidät tuonut lähelle suurta nimeäsi – sela –, jotta me saattaisimme rakkaudessa ylistää sinun ykseyttäsi. Siunattu on Herra, joka rakkaudessaan valitsi kansansa Israelin.”
150:8.4 (1685.2) Sitten seurakunta lausui sheeman, juutalaisen uskontunnustuksen. Tässä rituaalissa oli kysymys lukuisten lainkohtien toistamisesta, ja se oli osoitus siitä, että palvojat ottivat kantaakseen taivaan valtakunnan ikeen kuin myös käskyjen ikeen, niin kuin niitä sovellettiin päivän ja yön tapahtumiin.
150:8.5 (1685.3) Ja sitten seurasi kolmas rukous: ”Totisesti sinä olet Jahve, meidän Jumalamme ja meidän isiemme Jumala; Kuninkaamme ja isiemme Kuningas; Pelastajamme ja isiemme Pelastaja; Luojamme ja pelastuksemme kallio; apumme ja vapahtajamme. Sinun nimesi on iankaikkisuudesta, eikä ole muuta Jumalaa kuin sinä. Vapahdetut lauloivat merenrannalla uuden laulun sinun nimellesi; yhdessä he kaikki ylistivät sinua ja tunnustivat sinut Kuninkaaksi ja sanoivat: Jahve on hallitseva niin kauan kuin maailma pysyy. Siunattu on Herra, joka pelastaa Israelin.”
150:8.6 (1685.4) Tämän jälkeen synagogan esimies asettui paikalleen arkin eli pyhät kirjoitukset sisältävän kirstun eteen ja alkoi lukea ääneen yhdeksäätoista ylistysrukousta eli siunausta. Mutta tämänkertaisessa tilanteessa palvelusta haluttiin lyhentää, jotta arvovieraalle jäisi enemmän aikaa omaa puhettaan varten. Niinpä siunauksista esitettiin vain ensimmäinen ja viimeinen. Ensimmäinen kuului: ”Siunattu on Herra, meidän Jumalamme, ja meidän isiemme Jumala, Abrahamin Jumala ja Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala; suuri, mahtava ja kauhistuttava Jumala, joka osoittaa armoa ja laupeutta, joka luo kaikki olevaiset, joka muistaa isille antamansa armolliset lupaukset ja joka rakkaudessaan tuo pelastajan heidän lastenlapsilleen oman nimensä tähden. Oi Kuningas, auttaja, pelastaja ja kilpemme! Siunattu olet sinä, oi Jahve, Abrahamin kilpi.”
150:8.7 (1685.5) Sitten seurasi viimeinen siunaus: ”Oi, tuo kansallesi Israelille ikiajoiksi suurenmoinen rauha, sillä sinä olet Kuningas ja kaiken rauhan Herra. Ja sinun silmissäsi on hyvä siunata rauhalla Israelia kaikkina aikoina ja joka hetki. Siunattu olet sinä, Jahve, joka siunaa rauhalla kansaansa Israelia.” Seurakunta ei katsonut esimiestä tämän lausuessa siunaukset. Siunaustenluvun jälkeen hän esitti tilanteeseen sopivan epämuodollisen rukouksen, ja kun hän sai sen päätökseen, koko seurakunta lausui yhdessä aamenen.
150:8.8 (1685.6) Sitten hashen meni arkille ja otti sieltä esille käärön, jonka hän ojensi Jeesukselle, jotta tämä lukisi siitä kirjoitusten tekstikohdan. Tapana oli, että seitsemän eri henkilöä kutsuttiin lukemaan vähintään kolme lain säettä, mutta tällä kertaa tästä tavasta luovuttiin, jotta vieras saisi lukea itse valitsemansa tekstikohdan. Jeesus tarttui kääröön, nousi seisomaan ja alkoi lukea viidennestä Mooseksen kirjasta: ”Sillä tätä käskyä, jonka minä tänä päivänä sinulle annan, ei ole sinulta kätketty, eikä se ole kaukana. Se ei ole taivaassa, jotta sinä sanoisit: Kuka nousisi meidän puolestamme taivaaseen noutamaan sen meille ja julistaisi sen meille, että me sen täyttäisimme? Se ei myöskään ole meren takana, jotta sinä sanoisit: Kuka menisi meidän puolestamme meren taakse noutamaan tämän käskyn meille ja julistaisi sen meille, että me sen täyttäisimme? Ei, vaan elämän sana on sinua aivan lähellä, siellä missä sinäkin olet, ja sinun sydämessäsi, niin että sinä sen tuntisit ja täyttäisit.”
150:8.9 (1686.1) Ja kun hän oli lukenut lain tekstikohdan loppuun, hän siirtyi Jesajan kirjaan ja ryhtyi lukemaan: ”Herran henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa köyhille. Hän on lähettänyt minut julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näön saamista, päästämään pahoinpidellyt vapauteen ja julistamaan Herran otollista vuotta.”
150:8.10 (1686.2) Jeesus sulki kirjan, ja ojennettuaan sen takaisin synagogan esimiehelle hän istuutui ja ryhtyi pitämään puhetta kansalle. Hän aloitti sanomalla: ”Tänään ovat nämä kirjoitusten kohdat täytetyt.” Ja sitten Jeesus puhui lähes viidentoista minuutin ajan aiheesta ”Jumalan pojat ja tyttäret”. Monia tämä puhe miellytti, ja he ihmettelivät ja ihailivat hänen rakastettavuuttaan ja viisauttaan.
150:8.11 (1686.3) Synagogassa oli tapana, että puhuja jäi virallisen palveluksen päätyttyä vielä paikalle, jotta mahdolliset kiinnostuneet voisivat esittää hänelle kysymyksiä. Niinpä Jeesus tuona sapattiaamuna astui alas kansanjoukon keskuuteen, joka työntyi eteenpäin esittämään kysymyksiä. Tämän ryhmän mukana tuli monia levottomia yksilöitä, joiden mieli oli taipuvainen pahantekoon, samalla kun tämän väkijoukon laitamilla kiertelivät ne alhaiset miehet, jotka oli palkattu aiheuttamaan Jeesukselle ikävyyksiä. Monet ulkopuolelle jääneistä opetuslapsista ja evankelistoista työntyivät nyt sisälle synagogaan, ja he huomasivat heti, että tulossa oli rettelö. He koettivat johdattaa Mestarin pois, mutta hän ei suostunut lähtemään heidän mukaansa.
150:9.1 (1686.4) Jeesus huomasi, että hänen ympärillään synagogassa oli suuri joukko hänen vihamiehiään ja vain jokunen hänen seuraajistaan, ja vastauksena heidän hävyttömiin kysymyksiinsä ja ilkeilyihinsä hän lausui puolittain leikillisesti: ”Kyllä, kyllä minä olen Joosefin poika; olen se kirvesmies, enkä hämmästele, että minulle teidät nähdessäni tulee mieleen sananlasku: ’Lääkäri, paranna itsesi’, ja että te haastatte minut tekemään Nasaretissa sellaista, mitä olette kuulleet minun tehneen Kapernaumissa. Mutta minäpä kutsun teidät todistamaan, että kirjoituksissakin sanotaan: ’Profeetalta ei puutu kunniaa muualla kuin omassa maassaan ja omiensa joukossa.’”
150:9.2 (1686.5) Mutta he tönivät häntä ja sanoivat häntä syyttävästi sormella osoittaen: ”Luulet olevasi nasaretilaisia parempi; muutit pois luotamme, mutta veljesi on tavallinen työmies ja sisaresi asuvat edelleen keskuudessamme. Me tunnemme äitisi Marian. Missäs he ovat tänään? Kuulemme sinusta suuria asioita, mutta huomaamme, ettet teekään ihmeitä, kun tulet takaisin.” Jeesus vastasi heille: ”Minä rakastan siinä kaupungissa asuvia ihmisiä, jossa minä vartuin, ja olisin riemuissani nähdessäni teidän kaikkien astuvan taivaan valtakuntaan, mutta minun asiani ei ole päättää Jumalan tekojen tekemisestä. Armosta kertovat muutokset toteutetaan vastauksena tällaisten edunsaajien elävään uskoon.”
150:9.3 (1686.6) Jeesus olisi hyväluontoisuutta osoittaen kyennyt hillitsemään väkijoukon ja hän olisi tehokkaasti riisunut aseista kiivaimmatkin vihamiehensä, ellei olisi sattunut yhden hänen oman apostolinsa, Simon Selootin, taktista kömmähdystä. Simon oli nimittäin tällä välin yhden nuoremman evankelistan, Naahorin, avulla kerännyt väkijoukon keskuudesta ryhmän Jeesuksen ystäviä, ja sotaisan asenteen omaksuen hän oli lähettänyt Mestarin vihamiehille sanan poistua paikalta. Jeesus oli jo pitkään opettanut apostoleille leppeän vastauksen taltuttavan vihan, mutta hänen seuraajansa eivät olleet tottuneet näkemään, että heidän rakastettua opettajaansa, jota he itse niin auliisti kutsuivat Mestariksi, kohdeltiin näin epäkunnioittavasti ja halveksivasti. Sellainen oli heille liikaa, eivätkä he kyenneet pidättelemään kiihkeän ja intohimoisen paheksuntansa julkituomista. Tämä kaikki oli vain omiaan nostattamaan lynkkausmielialaa tässä jumalattomien ja sivistymättömien väenkokouksessa. Ja niinpä sitten kävi, että nämä räyhääjät kävivät palkkalaisten johdolla käsiksi Jeesukseen ja kiidättivät hänet ulos synagogasta läheisen kallionjyrkänteen harjalle, jossa heidän aikomuksenaan oli viskata hänet reunan yli kuolemaan. Mutta juuri kun he olivat työntämäisillään hänet kallionreunan yli, Jeesus käännähti yllättäen vangitsijoihinsa päin, katsoi heitä kasvoista kasvoihin ja risti rauhallisesti käsivartensa. Hän ei sanonut sanaakaan, mutta hänen ystävänsä yllättyivät äimistykseen asti, kun roskajoukko Jeesuksen alkaessa astella eteenpäin antoikin hänelle tietä ja salli hänen kulkea eteenpäin häntä ahdistelematta.
150:9.4 (1687.1) Opetuslastensa seuraamana Jeesus jatkoi kulkuaan heidän leiripaikkaansa asti, jossa kaikesta tapahtuneesta tehtiin selko. Ja he laittautuivat samana iltana valmiiksi lähtemään Jeesuksen antaman ohjeen mukaisesti varhain seuraavana päivänä takaisin Kapernaumiin. Tämän kolmannen julkisen saarnamatkan myrskyisä päätös vaikutti vakavoittavasti kaikkiin Jeesuksen seuraajiin. Heille alkoi valjeta joidenkin Mestarin lausumien opetusten merkitys; he alkoivat herätä tietoisuuteen, että valtakunta tulisi vasta paljon murheen ja katkeran pettymyksen kautta.
150:9.5 (1687.2) He poistuivat Nasaretista tuona sunnuntaiaamuna, ja eri teitä matkattuaan he kaikki lopulta kokoontuivat Betsaidaan puolenpäivän maissa torstaina, maaliskuun 10. päivänä. Paikalle kokoontui harhakuvitelmistaan päässyt ryhmä totuuden evankeliumin vakavoituneita ja vakavamielisiä saarnaajia, ei enää voitonriemuisten ristiretkeläisten intomielinen ja vastustamaton joukkokunta.
Urantia-kirja
Luku 151
151:0.1 (1688.1) MAALISKUUN 10:nteen päivään mennessä kaikki saarnaaja- ja opettajaryhmät olivat koolla Betsaidassa. Torstai-iltana ja perjantaina monet heistä menivät kalastamaan, mutta sapattipäivänä he osallistuivat synagogapalvelukseen kuullakseen erään iäkkään damaskoksenjuutalaisen esitystä isä-Abrahamin kunnioitettavuudesta. Jeesus vietti suurimman osan tästä sapattipäivästä yksikseen kukkuloilla. Tuona lauantai-iltana Mestari puhui paikalle kertyneille ryhmille yli tunnin ajan aiheesta ”Vastoinkäymisen merkitys ja pettymyksen hengellinen arvo”. Se oli mieliin painuva tilaisuus, eivätkä hänen kuulijansa milloinkaan unohtaneet häneltä tuolloin saamaansa opetusta.
151:0.2 (1688.2) Jeesus ei ollut vielä kokonaan toipunut hänen vähän aikaisemmin Nasaretissa tapahtuneen torjutuksi tulonsa aiheuttamasta murhemielisyydestä. Apostolit panivat merkille, että hänen tavanomaiseen hyväntuuliseen käyttäytymiseensä sekoittui nyt omalaatuista surumielisyyttä. Hänen seurassaan olivat enimmän aikaa Jaakob ja Johannes, sillä Pietarilla oli enemmän kuin kädet täynnä työtä siksi, että hän oli vastuussa uusien evankelistaryhmien hyvinvoinnista ja ohjauksesta. Naiset käyttivät tämän Jerusalemin pääsiäisjuhlille lähtöä edeltäneen odotteluajan käymällä Kapernaumissa sekä ympäristön kaupungeissa ja kylissä talosta taloon opettamassa evankeliumia ja hoivaamassa sairaita.
151:1.1 (1688.3) Suunnilleen näihin aikoihin Jeesus ryhtyi käyttämään vertauksiin perustuvaa opetusmenetelmää opettaessaan ympärilleen tavan takaa kerääntyviä väkijoukkoja. Koska Jeesus oli keskustellut apostolien ja muiden kanssa yömyöhään saakka, aamiaiselle oli tuona sunnuntaiaamuna noussut vasta muutama ryhmän jäsen. Niinpä Jeesus meni ulos järven rannalle ja istui yksinään veneessä, Andreaksen ja Pietarin vanhassa kalastusveneessä, jota pidettiin siten, että se oli aina hänen käytettävissään, ja mietiskeli, mihin toimenpiteeseen valtakunnan laajenemisen hyväksi tehtävässä työssä olisi seuraavaksi ryhdyttävä. Mutta kauan ei Mestari saanut olla yksinään. Varsin pian paikalle alkoi virrata väkeä Kapernaumista ja lähikylistä, ja tuon aamun kello kymmeneen mennessä rannalle oli Jeesuksen veneen lähelle kerääntynyt jo likipitäen tuhat henkilöä, jotka äänekkäästi vaativat tulla huomatuiksi. Nyt oli Pietarikin noussut vuoteesta ja raivatessaan tietä veneen luokse hän sanoi Jeesukselle: ”Mestari, puhuisinko minä heille?” Mutta Jeesus vastasi: ”Ei, Pietari, sillä kerron heille tarinan.” Ja sitten Jeesus ryhtyi esittämään vertausta kylväjästä. Se oli ensimmäisiä vertauksia pitkässä sarjassa vastaavanlaisia vertauksia, joita hän opetti jäljessään kulkeville väkijoukoille. Edellä mainitussa veneessä oli korotettu tuhto, jolla hän istui (sillä tapana oli, että opetettaessa istuttiin) puhuessaan rannalle kertyneelle kansanjoukolle. Pietarin lausuttua muutaman sanan Jeesus sanoi:
151:1.2 (1688.4) ”Kylväjä meni kylvämään, ja hänen kylväessään sattui, että jokin määrä siemeniä putosi tien oheen jalkojen tallattaviksi ja taivaan lintujen syötäviksi. Muutamat siemenet putosivat kallioisille paikoille, joissa oli vain vähän multaa. Ne nousivat kohta oraalle, sillä maata ei ollut kovinkaan syvälti, mutta heti kun aurinko alkoi paahtaa, kylvös kuihtui, sillä oraat eivät juurettomina tavoittaneet kosteutta. Jotkin siemenet putosivat orjantappuroiden sekaan, ja sitä mukaa kuin orjantappurat kasvoivat, kylvös tukehtui eikä tuottanut jyvääkään. Ja sitten oli vielä niitä siemeniä, jotka putosivat hyvään maahan, kasvoivat ja tuottivat mikä kolmikymmenkertaisen, mikä kuusikymmenkertaisen, mikä satakertaisen sadon.” Ja kun Jeesus oli tämän vertauksensa esittänyt, hän sanoi kansanjoukolle: ”Jolla on korvat kuulla, hän kuulkoon.”
151:1.3 (1689.1) Kun apostolit ja heidän seurassaan olevat kuulivat Jeesuksen opettavan kansaa tällä tavoin, he olivat kovasti ymmällään. Ja sen jälkeen kun he olivat käyneet asiasta keskenään paljon keskustelua, Matteus sanoi samana iltana Sebedeuksen puutarhassa Jeesukselle: ”Mestari, mikä on väkijoukolle esittämiesi hämärien lausumien tarkoitus? Miksi puhut totuutta etsiville vertauksin?” Ja Jeesus vastasi:
151:1.4 (1689.2) ”Olen koko kuluneen ajan opettanut teitä kärsivällisesti. Teidän on suotu tietää taivaan valtakunnan mysteerit, mutta väkijoukoille, jotka eivät osaa erottaa totuutta, ja niille, jotka tavoittelevat turmiotamme, valtakunnan mysteerit esitetään tästä lähtien vertauksina. Ja tämän me teemme, jotta, ne jotka todella haluavat astua sisälle valtakuntaan, kykenevät näkemään opetuksen merkityksen ja löytävät näin pelastuksen, kun ne taas, jotka kuuntelevat vain meidät satimeen saadakseen, joutuvat yhä pahemmin ymmälle sikäli, että he näkevät näkemättä ja kuulevat kuulematta. Lapseni, ettekö käsitä hengen lakia, joka säätää, että sille jolla on, annetaan, jotta hänellä olisi yltäkylläisyys; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mitä hänellä on. Käytän kansalle puhuessani siis vastedes paljon vertauksia, jotta ystävämme ja ne, jotka haluavat tietää totuuden, kykenevät löytämään, mitä etsivät, kun taas vihamiehemme ja ne, jotka eivät totuutta rakasta, kuulevat ilman, että ymmärtävät. Moni näistä ihmisistä ei kulje totuuden tietä. Profeetta tosiaan kuvaili kaikkia tällaisia sieluja, jotka eivät osaa nähdä totuutta, sanoessaan: ’Sillä tämän kansan sydän on käynyt ylimieliseksi, ja sen korvat ovat puutuneet kuulemaan, ja silmänsä se on sulkenut, jottei se totuutta erottaisi eikä sitä sydämessään ymmärtäisi.’”
151:1.5 (1689.3) Apostolit eivät kaikilta osin käsittäneet Mestarin sanojen merkitystä. Andreaksen ja Tuomaksen jatkaessa keskustelua Jeesuksen kanssa Pietari ja muut apostolit vetäytyivät puutarhan toiseen kolkkaan, jossa he antautuivat vakavaan ja kauan jatkuneeseen mielipiteidenvaihtoon.
151:2.1 (1689.4) Pietari ja hänen ympärilleen kerääntynyt ryhmä päättelivät kylväjävertauksen olevan allegoria, eli että jokaisella tarinan piirteellä oli jokin kätketty merkitys; ja siksi he päättivät mennä Jeesuksen luo pyytämään selitystä. Niinpä Pietari kääntyi Mestarin puoleen sanoen: ”Emme kykene pääsemään perille tämän vertauksen merkityksestä, ja haluamme sinun selittävän sen meille, koskapa sanot, että meidän on suotu tietää valtakunnan mysteerit.” Ja tämän kuultuaan Jeesus sanoi Pietarille: ”Poikani, mitään en teiltä halua salata, mutta jospa te ensin kertoisitte minulle, mistä olette keskustelleet; mikä on teidän tulkintanne tästä vertauksesta?”
151:2.2 (1689.5) Hetken hiljaisuuden jälkeen Pietari sanoi: ”Mestari, olemme keskustelleet paljonkin tästä vertauksesta, ja tällainen on tulkinta, johon minä olen päätynyt: Kylväjä on evankeliuminsaarnaaja; siemen on Jumalan sana. Siemen, joka putosi tien oheen, edustaa niitä, jotka eivät ymmärrä evankeliumin opetusta. Linnut, jotka sieppasivat mukaansa kovettuneelle maalle pudonneen siemenen, edustavat Saatanaa tai paholaista, joka vie viekkaasti pois sen, mikä on kylvetty näiden tietämättömien sydämeen. Siemen, joka putosi kallioille ja joka niin äkkiä nousi oraalle, edustaa pinnallisia ja ajattelemattomia henkilöitä, jotka ilosanoman kuullessaan ottavat sen riemuiten vastaan, mutta koska totuudella ei heidän syvemmässä ymmärryksessään ole mitään todellisia juuria, heidän antaumuksensa on lyhytaikaista, kun se joutuu kasvokkain koettelemuksen ja vainon kanssa. Kun vaikea hetki tulee, nämä uskovat kompastuvat, kiusauksen hetkellä he luopuvat. Orjantappuroiden sekaan pudonnut siemen edustaa niitä, jotka ovat auliita kuulemaan sanaa, mutta jotka antavat tämän maailman huolien ja rikkauksien pettävyyden tukahduttaa totuuden sanan, niin että se ei kanna hedelmää. Sen sijaan siemen, joka putosi hyvään maahan ja joka nousi oraalle kantaakseen mikä kolmikymmenkertaisen, mikä kuusikymmenkertaisen ja joku jopa satakertaisen sadon, edustaa niitä, jotka totuuden kuultuaan ottavat sen vastaan ja pitävät sitä arvossa, kukin – älyllisten kykyjensä erilaisuuden takia – omalla tavallaan ja jotka tästä syystä osoittavat näitä erimääräisiä uskonnollisen kokemuksen asteita.”
151:2.3 (1690.1) Kuultuaan Pietarin tulkinnan vertauksesta Jeesus kysyi muilta apostoleilta, eikö heilläkin olisi tarjota tulkintaehdotuksia. Tähän pyyntöön vastasi vain Natanael. Hän sanoi: ”Mestari, jos kohta huomaankin monia hyviä yksityiskohtia Simon Pietarin esittämässä vertauksen tulkinnassa, en ole hänen kanssaan kaikilta kohdin samaa mieltä. Oma käsitykseni tästä vertauksesta olisi seuraavanlainen: Siemen edustaa valtakunnan evankeliumia, kun taas kylväjä edustaa valtakunnan sanansaattajia. Siemen, joka putosi tiepuoleen, kovettuneelle maalle, edustaa niitä, jotka ovat kuulleet evankeliumista vasta vähän, samoin kuin niitä, jotka eivät tästä sanomasta piittaa ja jotka ovat kovettaneet sydämensä. Taivaan linnut, jotka sieppasivat mukaansa tiepuoleen pudonneen siemenen, edustavat asianomaisen elintapoja, pahan houkutusta ja lihan himoja. Kivien sekaan pudonnut siemen edustaa niitä tunneherkkiä sieluja, jotka ottavat nopeasti vastaan uuden opetuksen ja jotka yhtä nopeasti luopuvat totuudesta joutuessaan kohtaamaan ne vaikeudet ja realiteetit, jotka johtuvat siitä, että elää tämän totuuden mukaisesti. Heiltä puuttuu hengellistä käsityskykyä. Orjantappuroiden sekaan pudonnut siemen edustaa niitä, jotka tuntevat viehtymystä evankeliumin totuuksia kohtaan; heidän tekisi mieli noudattaa sen opetuksia, mutta heidän esteekseen muodostuvat ylpeyden täyttämä elämä, mustankipeys, kateus ja ihmisen olemassaoloon liittyvät huolenaiheet. Hyvään maahan pudonnut siemen, joka nousee oraalle kantaakseen mikä kolmikymmenkertaisen, mikä kuusikymmenkertaisen ja mikä satakertaisen sadon, edustaa sitä, missä määrin henkisestä valaistumisesta kertovia erilaisia avuja omaavilla miehillä ja naisilla on luonnollista ja yksilöittäin vaihtelevaa kykyä käsittää totuutta ja vastata sen hengellisiin opetuksiin.”
151:2.4 (1690.2) Kun Natanael oli sanottavansa sanonut, apostolit ja heidän työtoverinsa joutuivat vakavaan mielipiteidenvaihtoon, ja puhkesi kaihtelematon väittely toisten taittaessa peistä Pietarin esittämän tulkinnan oikeellisuuden puolesta ja miltei yhtä monen toisaalta koettaessa puolustaa Natanaelin esittämää vertauksen selitystä. Pietari ja Natanael olivat tällä välin vetäytyneet sisälle taloon, jossa heidän välillään oli käynnissä voimallinen ja päättäväinen voimainponnistus kummankin koettaessa saada toista vakuuttumaan ja muuttamaan mielipiteensä.
151:2.5 (1690.3) Mestari antoi tämän sanaharkan jatkua niin kauan, että se lopulta alkoi lientyä, jolloin hän taputti käsiään ja kutsui heidät ympärilleen. Kun he olivat kaikki taas kerran kerääntyneet hänen ympärilleen, hän sanoi: ”Onko jollakulla teistä jotakin sanottavaa, ennen kuin kerron tästä vertauksesta?” Hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen Tuomas lausahti: ”Kyllä, Mestari, haluaisin sanoa jokusen sanan. Muistan sinun kerran kehottaneen meitä varomaan nimenomaan tämänkaltaista. Neuvoit meitä, että meidän tulisi sanaa julistaessamme ja havainnollistuksia viljellessämme käyttää tositarinoita, ei satuja, ja että meidän tulisi valita sellainen tarina, että se sopii parhaiten sen keskeisen ja tärkeän totuuden havainnollistukseksi, jonka haluaisimme opettaa kansalle, ja ettei meidän tällä tavoin tarinaa hyväksi käytettyämme tulisi pyrkiä esittämään hengellistä sovellusta kaikista kerrotun tarinan pikku yksityiskohdista. Minun mielestäni Pietari ja Natanael ovat kumpikin väärässä koettaessaan tulkita tätä vertausta. Ihailen heidän kykyään tehdä tällaista, mutta olen aivan yhtä varma siitä, että kaikki tuonkaltaiset yritykset, jotka panevat luonnollisen vertauksen kaikkia yksityiskohtiaan myöten poikimaan hengellisiä analogioita, voivat johtaa vain sekaannukseen ja vakavaan väärinkäsitykseen tämän vertauksen todellisesta tarkoituksesta. Oikeassaoloni todistaa täysin se tosiasia, että vain tunti sitten olimme yksimielisiä, mutta nyt sen sijaan olemme jakautuneet kahdeksi erilliseksi ryhmäksi, joilla on eri mielipiteet tästä vertauksesta ja jotka tarrautuvat näihin käsityksiinsä niin tosissaan, että se vaikuttaa mielestäni jopa kykyymme käsittää täysin sitä suurta totuutta, joka sinulla oli mielessäsi tämän vertauksen väkijoukolle esittäessäsi ja pyytäessäsi sen jälkeen meitä esittämään siitä käsityksemme.”
151:2.6 (1691.1) Tuomaksen lausumat sanat vaikuttivat heihin kaikkiin tyynnyttävästi. Hän sai heidät muistamaan, mitä Jeesus oli aikaisemmissa yhteyksissä heille opettanut, ja ennen kuin Jeesus ryhtyi taas puhumaan, Andreas nousi ja sanoi: ”Olen vakuuttunut siitä, että Tuomas on oikeassa, ja haluaisin mielelläni kuulla hänen kertovan, minkä merkityksen hän liittää kylväjävertaukseen.” Kun Jeesus oli antanut Tuomakselle merkin puhua, Tuomas sanoi: ”Veljeni, en halunnut pitkittää tätä keskustelua, mutta jos niin toivotte, tahdon sanoa, että mielestäni tämä vertaus esitettiin, jotta se opettaisi meille yhden suuren totuuden. Ja tämä totuus on se, että valtakunnan evankeliumia opettaessamme menestyksemme tulee aina olemaan vaihtelevanmääräistä, suoritimmepa jumalalliset toimeksiantomme miten uskollisesti ja tehokkaasti tahansa, ja että kaikki tällaiset tuloksissa ilmenevät erot johtuvat suoraan toimintaedellytyksemme muodostavista olosuhteista, joihin voimme vaikuttaa vain vähän tai emme ollenkaan.”
151:2.7 (1691.2) Tuomaksen päätettyä puheensa useimmat hänen saarnaajatovereistaan olivat jokseenkin valmiit yhtymään hänen mielipiteeseensä, yksinpä Pietari ja Natanaelkin olivat jo menossa puhumaan hänen kanssaan, kun Jeesus nousi ja sanoi: ”Hyvin tehty, Tuomas, olet löytänyt vertausten oikean merkityksen, mutta sekä Pietari että Natanael ovat tehneet teille aivan yhtä hyvää sillä, että he ovat näin täysimääräisesti osoittaneet, mikä vaara piilee siinä, että ryhtyy tekemään vertauskuvistani allegoriaa. Omassa sydämessänne saatatte monesti hyötyä, jos annatte tämäntyyppisen spekulatiivisen mielikuvituksen lentää, mutta teette virheen koettaessanne tarjoilla tällaisia päätelmiä oman julkisen opetustyönne osana.”
151:2.8 (1691.3) Nyt kun jännitys oli lauennut, Pietari ja Natanael onnittelivat toisiaan tulkintojensa johdosta, ja Alfeuksen kaksosia lukuun ottamatta jokainen apostoleista rohkaistui ennen levollekäymistä esittämään tulkinnan kylväjävertauksesta. Juudas Iskariotkin tarjosi varsin uskottavantuntuisen tulkinnan. Kahdellatoista apostolilla oli useinkin tapana omassa keskuudessaan ottaa selvää Mestarin esittämistä vertauksista niin kuin he olisivat menetelleet allegorian suhteen, mutta koskaan he eivät enää suhtautuneet senlaatuisiin spekulaatioihin tosissaan. Tämä oli sekä apostoleiden että heidän työtovereidensa kannalta sangen hyödyllinen istunto, varsinkin kun otetaan huomioon, että Jeesus tästä lähtien käytti julkisen opetustyönsä yhteydessä yhä enemmän vertauksia.
151:3.1 (1691.4) Apostolien mielenkiinto suuntautui siinä määrin vertauksiin, että koko seuraava ilta omistettiin vertauksista käytyyn jatkokeskusteluun. Jeesus alusti illan keskustelun sanomalla: ”Rakkaani, teidän tulee aina osata eriyttää opetuksenne niin, että sovitatte totuuden julkituontinne sen mukaiseksi, minkälaista ajatusmaailmaa kuulijanne edustavat ja minkälainen heidän sydämensä on. Kun seisotte väenpaljouden edessä, joka ei ole älykkyydeltään eikä mielenlaadultaan yhtenäistä, ette voi puhua eri sanoja jokaiselle erilliselle kuulijoiden luokalle, mutta voitte sen sijaan kertoa tarinan, joka välittää opetuksenne. Ja silloin jokaisella ryhmällä, jopa jokaisella yksilöllä, on mahdollisuus tehdä esittämästänne vertauksesta oma tulkintansa omien älyllisten ja hengellisten avujensa mukaisesti. Teidän on määrä antaa valonne loistaa, mutta tehkää se viisaasti ja harkitusti. Ei kukaan, joka sytyttää lampun, peitä sitä astialla tai pane sitä sängyn alle, vaan hän panee lamppunsa lampunjalkaan, jotta kaikki voivat nähdä sen valon. Sanonpa teille, ettei taivaan valtakunnassa ole mitään kätkettyä, jota ei tuotaisi julki; eikä siellä ole mitään salaisuuksia, joita ei lopulta tehtäisi tunnetuiksi. Kaikki nämä seikat tulevat lopulta valoon. Älkää ajatelko pelkästään kansanjoukkoja ja sitä, miten ne kuulevat totuuden, vaan pitäkää vaarin myös itsestänne ja siitä, miten te kuulette. Muistakaa, että olen monta kertaa sanonut teille: Sille, jolla on, annetaan lisää; kun sen sijaan siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mitä hän luulee, että hänellä on.”
151:3.2 (1692.1) Vertauksista käyty jatkokeskustelu ja niiden tulkitsemisesta esitetty lisäopetus on tiivistettävissä seuraavankaltaiseksi nykyisen kielenkäytön mukaiseksi esitykseksi:
151:3.3 (1692.2) 1. Jeesus neuvoi pidättymään satujen tai allegorioiden käyttämisestä evankeliumin totuuksia opetettaessa. Hän suositteli kuitenkin vertausten, eritoten luontovertausten, runsasta käyttämistä. Hän korosti, miten arvokasta on, että totuuden opettamisen välineenä käytetään luonnonmaailman ja hengenmaailman välillä vallitsevaa analogiaa. Luonnonmaailmasta puhuessaan hän tavan takaa käytti sanoja ”tuo epätodellinen ja ohitse kiitävä henkirealiteettien varjo”.
151:3.4 (1692.3) 2. Jeesus esitti heprealaisista kirjoituksista kolme, ehkä neljä, vertausta ja pyysi kiinnittämään huomiota siihen seikkaan, ettei tämä opetusmenetelmä ollut täysin uusi. Siitä tuli kuitenkin lähes uusi opetusmenetelmä, kun hän ryhtyi sitä tästä ajankohdasta alkaen käyttämään.
151:3.5 (1692.4) 3. Opettaessaan apostoleille vertausten arvoa Jeesus kehotti kiinnittämään huomiota seuraaviin seikkoihin:
151:3.6 (1692.5) Vertaus antaa mahdollisuuden vedota samanaikaisesti mielen ja hengen tavattoman erilaisiin tasoihin. Vertaus antaa virikkeitä mielikuvitukselle, se haastaa erottamaan oleellisen, ja se panee kriittisen ajattelun liikkeelle. Se edistää myötätuntoa nostattamatta vihamielisyyttä.
151:3.7 (1692.6) Vertaus lähtee liikkeelle asioista, jotka ovat tunnettuja, ja etenee entuudestaan tuntemattoman erottamiseen. Vertaus käyttää hyväkseen sitä, mikä on aineellista ja luonnollista, keinona tutustuttaa siihen, mikä on hengellistä ja aineellisuuden ylittävää.
151:3.8 (1692.7) Vertaukset helpottavat puolueettomien moraalisten päätösten tekemistä. Vertaus tekee tyhjäksi paljon ennakkoluuloa, ja mieleen se istuttaa hellävaraisesti uuden totuuden, ja se tekee tämän kaiken herättämällä mahdollisimman vähän henkilökohtaisesta närkästymisestä johtuvaa puolustautumisenhalua.
151:3.9 (1692.8) Vertauskuvan esiintuomaan analogiaan sisältyvän totuuden torjuminen edellyttää sellaista tietoista älyllistä toimintaa, joka suoranaisesti halveksii sitä, mikä on ihmisen tekemä rehellinen arvio ja mitä hän on rehellisesti päättänyt. Vertaus johdattaa kuuloaistimuksen kautta tapahtuvaan ajatuksen esillepusertamiseen.
151:3.10 (1692.9) Vertauksiin turvautuvan opetusmuodon käyttäminen antaa opettajalle mahdollisuuden esittää uusia ja jopa hätkähdyttäviä totuuksia, samalla kun hän jotakuinkin kokonaan välttyy kaikenlaiselta kiistelyltä ja ulkonaiselta yhteentörmäykseltä perinteen ja vakiintuneen arvovallan kanssa.
151:3.11 (1693.1) Vertaukseen sisältyy vielä sekin etu, että se voimistaa muistikuvaa opetetusta totuudesta, kun myöhemmin joudutaan samankaltaisiin entuudestaan tuttuihin tilanteisiin.
151:3.12 (1693.2) Tällä tavoin Jeesus koetti tutustuttaa seuraajansa moniin niistä syistä, miksi hän yhä enemmän otti tavakseen käyttää julkisessa opetustyössään vertauksia.
151:3.13 (1693.3) Illan opintojen loppupuolella Jeesus kommentoi ensi kerran kylväjävertausta. Hän sanoi, että vertaus viittasi kahteen asiaan: Se oli ensinnäkin katsaus hänen omaan siihenastiseen toimintaansa ja ennuste siitä, mitä hän saattoi odottaa maan päällä vielä viettämältään elämänsä ajalta. Ja toisekseen se oli myös vihje siitä, mitä apostolit ja valtakunnan muut sanansaattajat saattoivat odottaa kohtaavansa, kun he aikojen kuluessa toimisivat tulevien sukupolvien parissa.
151:3.14 (1693.4) Jeesus turvautui vertausten käyttämiseen myös siksi, että hän katsoi ne parhaaksi keinoksi torjua Jerusalemin uskonnollisten johtajien harkiten tehdyn yrityksen opettaa sellaista, että kaikki, mitä hän teki, oli tehty riivaajien ja perkeleiden ruhtinaan avulla. Luontoon vetoaminen suuntautui tuollaista opetusta vastaan, sillä tuolloiset ihmiset katsoivat kaikkien luonnonilmiöiden johtuvan hengellisten olentojen ja yliluonnollisten voimien välittömästä vaikutuksesta. Hän päätti käyttää tätä opetusmenetelmää myös siksi, että se antoi hänelle mahdollisuuden julistaa tärkeitä totuuksia niille, jotka halusivat tietää paremman tien, samalla kun se tarjosi hänen vihamiehilleen vähemmän tilaisuuksia löytää syytä paheksuntaan ja syytösten esittämiseen häntä vastaan.
151:3.15 (1693.5) Ennen kuin Jeesus päästi ryhmän yön ajaksi hajaantumaan, hän sanoi: ”Haluan nyt esittää teille kylväjävertauksen loppuosan. Haluaisin testata teitä saadakseni tietää, miten otatte vastaan seuraavan: Taivaan valtakunta on myös sen miehen kaltainen, joka kylvi maahan hyvää siementä. Ja kun hän öisin nukkui ja toimitti päivisin askareitaan, siemen nousi oraalle ja varttui, ja vaikkei hänellä ollut tietoa, miten se oikein tapahtui, kasvi alkoi kantaa hedelmää. Ensin oli korsi, sitten tuli tähkäpää ja lopulta oli täydet jyvät tähkäpäissä. Ja kun vilja oli kypsää, hän tarttui sirppiin, ja sato oli korjattu. Jolla on korva kuullakseen, hän kuulkoon.”
151:3.16 (1693.6) Moneen kertaan apostolit palasivat mielessään pohtimaan näitä sanoja, mutta Mestari ei koskaan enää maininnut mitään tästä lisäyksestä kylväjävertaukseen.
151:4.1 (1693.7) Seuraavana päivänä Jeesus opetti taas kansaa veneessä istuen, ja hän sanoi: ”Taivaan valtakunta on niin kuin oli muuan mies, joka kylvi peltoonsa hyvää siementä; mutta sillä aikaa kun hän nukkui, hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta vehnän sekaan ja riensi matkoihinsa. Ja kun laiho nousi oraalle, ja kun se myöhemmin alkoi tähkiä, lustekin nousi näkyville. Silloin tämän tilanomistajan palvelijat tulivat ja sanoivat hänelle: ’Herra, etkö kylvänytkin peltoosi hyvää siementä? Mistä siis nämä rikkaruohot tulevat?’ Ja hän vastasi palvelijoilleen: ’Tämä on vihamiehen tekosia.’ Palvelijat kysyivät silloin isännältään: ’Tahtoisitko, että menemme ja kitkemme pois nämä rikkaruohot?’ Mutta hän vastasi heille sanoen: ’Ei, jottette niitä kitkiessänne nyhdä vehnääkin. Antakaa mieluummin molempien kasvaa yhdessä sadonkorjuun aikaan saakka, jolloin sanon elonkorjaajille: Kerätkää ensin lusteet ja sitokaa ne kimpuiksi, jotka poltetaan, ja korjatkaa sitten vehnä, joka pannaan talteen aittaani.’”
151:4.2 (1693.8) Sen jälkeen kun kansa oli esittänyt jokusen kysymyksen, Jeesus puhui toisenkin vertauksen: ”Taivaan valtakunta on sinapinsiemenen kaltainen, jonka mies kylvi peltoonsa. Sinapinsiemenhän on siemenistä vähäisin, mutta kun se on kasvanut täyteen mittaansa, siitä tulee kaikista yrteistä suurin, ja se on kuin puu, joten taivaan linnut voivat asettua lepäämään sen oksille.”
151:4.3 (1694.1) ”Taivaan valtakunta on niin ikään kuin oli hapate, jonka nainen otti ja kätki kolmeen mitalliseen jauhoja, ja silloin tapahtui, että koko taikina happani.”
151:4.4 (1694.2) ”Taivaan valtakunta on myös sen peltoon kätketyn aarteen kaltainen, jonka mies löysi. Iloissaan hän meni ja myi kaiken, mitä hänellä oli, saadakseen rahat pellon ostamiseen.”
151:4.5 (1694.3) ”Taivaan valtakunta on myös kuin kauppias, joka etsi komeita helmiä; ja kun hän oli löytänyt yhden kallisarvoisen helmen, hän meni ja myi koko omaisuutensa, jotta hän kykenisi ostamaan tuon erinomaisen helmen.”
151:4.6 (1694.4) ”Sitä paitsi taivaan valtakunta on nuotan kaltainen, joka viskattiin mereen ja siihen jäi kaikenkaltaisia kaloja. Kun nuotta sitten tuli täyteen, kalastajat vetivät sen rantahietikolle, jonne he istuutuivat lajittelemaan kaloja keräten hyvät astioihin mutta heittäen samalla kelvottomat pois.”
151:4.7 (1694.5) Jeesus esitti väkijoukoille monia muitakin vertauksia. Tästä alkaen hän opetti väkijoukkoja itse asiassa perin harvoin millään muulla tavoin. Puhuttuaan suurelle yleisölle vertauksin hän tapasi iltaoppituntien kuluessa antaa apostoleille ja evankelistoille perusteellisemman ja täsmällisemmän selityksen opetuksistaan.
151:5.1 (1694.6) Kansanjoukko kävi koko viikon ajan aina vain lukuisammaksi. Sapattina Jeesus kiiruhti pois paikalta ylös kukkuloille, mutta kun sunnuntaiaamu koitti, kansanjoukot palasivat. Jeesus puhui väkijoukolle Pietarin esittämän saarnan jälkeen alkuiltapäivästä, ja puheensa pidettyään hän sanoi apostoleilleen: ”Väkijoukot uuvuttavat minua; siirtykäämme järven vastarannalle saadaksemme levätä yhden päivän.”
151:5.2 (1694.7) Matkalla järven poikki heitä kohtasi Galileanmerelle eritoten puheena olevaan vuodenaikaan luonteenomainen raju ja äkillinen myrskyilma. Tämä vesistö on runsaat kaksisataa metriä merenpinnan alapuolella, ja sitä ympäröivät korkeat rantatörmät, erityisesti lännen puolella. Seudulla on syviä rotkoja, jotka kulkevat järveltä kukkuloille, ja kun lämmennyt ilma nousee päiväsaikaan ikään kuin taskuksi järven ylle, rotkojen viilenevä ilma pyrkii auringonlaskun jälkeen syöksymään alas järvelle. Nämä myrskytuulet nousevat yhtäkkisesti, ja toisinaan ne asettuvat yhtä äkillisesti.
151:5.3 (1694.8) Kysymys oli juuri tällaisesta iltapuhurista, kun tuuli tarttui veneeseen, joka tuona sunnuntaiehtoona kuljetti Jeesusta vastarannalle. Perässä seurasi kolme muuta venettä, joissa purjehti jokusia nuorempia evankelistoja. Tämä myrskytuuli oli ankara, olkoonkin että se rajoittui vain tähän osaan järveä, länsirannalla ei nimittäin näkynyt merkkiäkään myrskystä. Tuuli oli niin voimakas, että aallot alkoivat lyödä veneen yli. Kova tuuli oli riuhtaissut purjeen irti, jo ennen kuin apostolit ehtivät sitä reivata. Nyt heidän matkantekonsa siis riippui kokonaan siitä, miten he jaksoivat käytellä airoja, kun he työläästi kiskoivat kohti vajaan kolmen kilometrin päässä olevaa rantaa.
151:5.4 (1694.9) Tällä aikaa Jeesus nukkui veneen perässä pienen katoksen alla. Mestari oli ollut uupunut, jo kun he lähtivät Betsaidasta, ja hänhän oli määrännytkin heidät purjehtimaan järven vastarannalle juuri, jotta he saisivat levätä. Nämä entiset kalastajat olivat vahvoja ja kokeneita soutajia, mutta tämä oli yksi pahimmista heidän milloinkaan kokemistaan myrskyistä. Vaikka tuuli ja aallot heittelivät heidän purttaan ikään kuin se olisi ollut kaarnavene, Jeesus jatkoi häiriintymättä untaan. Pietari käytteli oikeanpuoleista airoa lähellä veneen perää. Kun vene alkoi täyttyä vedestä, hän jätti aironsa, ryntäsi Jeesuksen luo ja ravisti häntä voimakkaasti saadakseen hänet heräämään, ja kun Jeesus oli herännyt, Pietari sanoi: ”Mestari, etkö tiedä, että olemme rajussa myrskyssä? Ellet pelasta meitä, me kaikki hukumme.”
151:5.5 (1695.1) Tullessaan ulos sateeseen Jeesus katsoi ensin Pietariin ja tähyiltyään sitten pimeyteen nähdäkseen airojensa kimpussa kamppailevat soutajat, hän käänsi katseensa takaisin Simon Pietariin, joka ei kiihtymykseltään ollut vielä palannut aironsa ääreen, ja sanoi: ”Miksi olette kaikki näin täynnä pelkoa? Missä on uskonne? Rauhoittukaa, tyyntykää.” Jeesus oli tuskin ehtinyt päättää tätä Pietarille ja muille apostoleille osoittamaansa moitetta, hän oli tuskin ehtinyt kehottaa Pietaria etsimään rauhaa, jolla tyynnyttää kuohuvan sielunsa, kun tasapainoon päässyt ilmakehän häiriö asettui täydeksi tyyneydeksi. Ankara merenkäynti lakkasi miltei välittömästi, samalla kun synkät pilvet, jotka olivat sataneet alas muutaman hetken jatkuneena kuurona, katosivat taivaalta, ja taivaan tähdet tuikkivat heidän yläpuolellaan. Kaikki tämä oli arviomme mukaan pelkkä yhteensattuma, mutta apostolit, eritoten Simon Pietari, eivät koskaan lakanneet pitämästä tätä välikohtausta luonnonihmeenä. Tuonaikaisten ihmisten oli erityisen helppo uskoa luonnonihmeisiin, uskoivathan he lujasti, että luonto kaiken kaikkiaan oli ilmiö, joka on suoraan henkivoimien ja yliluonnollisten olentojen valvonnassa.
151:5.6 (1695.2) Jeesus selvitti kahdelletoista apostolille yksiselitteisesti, että hän oli puhunut heidän hätääntyneelle hengelleen ja osoittanut sanansa heidän pelosta hämmentyneelle mielelleen, että hän ei ollut komentanut luonnonvoimia tottelemaan sanojaan. Mutta sellainen puhe kaikui kuuroille korville. Mestarin seuraajat tulkitsivat kaikki tällaiset yhteensattumista johtuneet tapaukset itsepintaisesti aina omalla tavallaan. Tuosta päivästä alkaen he pitivät tiukasti kiinni käsityksestään, että Mestarilla oli ehdoton valta luonnonvoimiin. Pietari ei koskaan kyllästynyt kertomaan, miten ”tuulet ja meren aallotkin tottelevat häntä”.
151:5.7 (1695.3) Oli iltamyöhä, kun Jeesus ja hänen työtoverinsa pääsivät rantaan, ja koska yö oli tyyni ja kaunis, he kaikki yöpyivät veneissä ja menivät rantaan vasta hieman auringonnousun jälkeen seuraavana aamuna. Sitten kun he kaikki, noin neljäkymmentä henkeä, olivat koolla, Jeesus sanoi: ”Mitäpä, jos menisimme tuonne kukkuloille ja viettäisimme siellä muutaman päivän Isän valtakuntaan liittyviä ongelmia pohdiskellen.”
151:6.1 (1695.4) Vaikka lähellä oleva järven itäranta enimmältään kohosi loivasti kohti kauempana olevaa ylänköä, niin tässä nimenomaisessa kohdassa oli jyrkkä mäenrinne rannan pudotessa toisin paikoin seinämän tavoin suoraan järveen. Läheisen kukkulan kylkeä osoittaen Jeesus sanoi: ”Nouskaamme tuolle rinteelle nauttimaan aamiaisemme ja jossakin suojaisassa paikassa levätäksemme ja keskustellaksemme.”
151:6.2 (1695.5) Sanottu rinne oli kauttaaltaan täynnä kallioon louhittuja onkaloita. Monet näistä syvennyksistä olivat muinaisia hautakammioita. Mäkirinteen puolivälin paikkeilla, pienellä verrattain tasaisella kohdalla sijaitsi pienen Heresan kylän hautausmaa. Kun Jeesus työtovereineen kulki tämän hautausmaan läheltä, muuan näissä mäenrinteen luolissa asuva hullu ryntäsi heidän luokseen. Tämä heikkomielinen mies oli seutukunnalla varsin tunnettu, ja hän oli yhteen aikaan ollut kahlein ja kettingein kytkettynä yhteen näistä luolista. Hän oli jo kauan sitten murtanut kahleensa ja harhaili nyt mielensä mukaan hautojen ja hylättyjen hautakammioiden keskellä.
151:6.3 (1696.1) Tämä mies, jonka nimi oli Aamos, kärsi ajoittaisesta mielenvikaisuudesta. Saattoi olla pitkiäkin jaksoja, jolloin hän hankki itselleen joitakin vaatteita ja käyttäytyi kanssaihmistensä parissa jotakuinkin normaalisti. Yhden tällaisen selväjärkisyyden kauden aikana hän oli mennyt Betsaidaan, jossa hän kuuli Jeesuksen ja apostolien sananjulistusta, ja tuolloin hänestä oli tullut puolesta sydämestään valtakunnan evankeliumiin uskova. Mutta kohta alkoi taas hänen vaivansa myrskyisä vaihe, ja hän pakeni haudoille, jossa hän vaikeroi, kiljui ääneensä ja käyttäytyi niin, että hän piti pelon vallassa kaikkia, jotka sattuivat hänet kohtaamaan.
151:6.4 (1696.2) Kun Aamos tunnisti Jeesuksen, hän lankesi polvilleen Jeesuksen jalkojen juureen ja huudahti: ”Tunnen sinut, Jeesus, mutta olen monien perkeleiden riivaama, ja pyydän hartaasti, ettet kiusaa minua.” Tämä mies uskoi vilpittömästi, että hänen ajoittaisen mielenvaivansa syynä oli se, että pahat ja saastaiset henget tunkeutuivat noina hetkinä häneen ja pitivät vallassaan hänen mieltään ja ruumistaan. Hänen vaivansa olivat etupäässä tunneperäisiä – hänen aivonsa eivät olleet vaikeasti sairaat.
151:6.5 (1696.3) Jeesus käänsi katseensa alas tähän mieheen, joka kyyristeli hänen jaloissaan kuin jokin eläin, kumartui, tarttui häntä kädestä, nosti hänet seisomaan ja sanoi hänelle: ”Aamos, et sinä ole perkeleen vallassa, olethan jo kuullut hyvän sanoman, että olet Jumalan poika. Käsken sinua toipumaan tästä kohtauksesta.” Ja kun Aamos kuuli Jeesuksen lausuvan nämä sanat, hänen älytoiminnassaan tapahtui sellainen muutos, että hänen järjenvoimansa palautuivat välittömästi entiselleen, ja hän kykeni taas emootioidensa normaaliin hallintaan. Tuohon hetkeen mennessä paikalle oli kerääntynyt lähikylästä jo melkoinen väkijoukko, ja nämä ihmiset, joiden määrää vielä lisäsivät ylängöltä heidän yläpuoleltaan tulleet sikopaimenet, hämmästyivät nähdessään tämän mielipuolen täysissä järjenvoimissaan istuvan Jeesuksen ja hänen seuraajiensa parissa ja keskustelevan vapaasti heidän kanssaan.
151:6.6 (1696.4) Sikopaimenten rynnätessä kylään levittämään uutista hullun kesyttämisestä koirat hyökkäsivät pienen ja oman onnensa varaan jätetyn, noin kolmikymmenpäisen sikalauman kimppuun ja ajoivat useimmat näistä jyrkänteeltä alas järveen. Ja juuri tämä sattumasta johtunut tapaus, joka liittyi siihen, että Jeesus oli paikalla ja että hullun luultiin parantuneen ihmeen kautta, antoi aiheen legendalle, jonka mukaan Jeesus oli parantanut Aamoksen karkottamalla hänestä kokonaisen legioonan perkeleitä, ja nämä perkeleet olivat menneet sikalaumaan ja saaneet aikaan sen, että siat siinä samassa syöksyivät omaan tuhoonsa alempana olevaan järveen. Ennen päivän päättymistä sikopaimenet olivat levittäneet ympäriinsä juttua tästä välikohtauksesta, ja koko kylä uskoi siihen. Aamos epäilemättä uskoi tähän tarinaan, näkihän hän, että siat syöksyivät kukkulanharjanteen ylitse kohta, sen jälkeen kun hänen rauhaton mielensä oli asettunut, ja hän uskoi aina, että siat olivat vieneet mennessään juuri ne pahat henget, jotka niin kauan olivat kiusanneet ja vaivanneet häntä. Ja tämä vaikutti suuresti siihen, että hänen paranemisestaan tuli pysyvä. On totta, että kaikki Jeesuksen apostolit (Tuomasta lukuun ottamatta) uskoivat sikaepisodin olleen välittömästi yhteydessä Aamoksen paranemiseen.
151:6.7 (1696.5) Jeesukselle ei suotu hänen tavoittelemaansa lepoa. Tuo päivä kului enimmältään siihen, että hänen ympärillään tungeksi ihmisiä, jotka tulivat paikalle, koska olivat kuulleet, että Aamos oli hoidettu terveeksi, ja joita houkutti tarina siitä, että riivaajat olivat poistuneet mielipuolesta ja asettuneet sikalaumaan. Ja niin, vain yhden levätyn yön jälkeen, Jeesus ja hänen ystävänsä heräsivät varhain tiistaiaamuna siihen, että paikalle saapui lähetystöllinen näitä siankasvattajamuukalaisia, jotka tulivat antamaan hänelle kehotuksen poistua heidän keskuudestaan. Heidän edusmiehensä sanoi Pietarille ja Andreakselle: ”Galilean kalastajat, poistukaa luotamme ja viekää profeettanne mennessänne. Tiedämme, että hän on pyhä mies, mutta maamme jumalat eivät tunne häntä, ja olemme vaarassa menettää monta sikaa. Olemme alkaneet pelätä teitä, joten rukoilemme teitä lähtemään täältä.” Ja kuullessaan heidän viestinsä Jeesus sanoi Andreakselle: ”Palatkaamme paikallemme.”
151:6.8 (1697.1) Juuri kun he olivat valmiit lähtemään, Aamos pyysi hartaasti, että Jeesus sallisi hänen palata heidän mukanaan, mutta Mestari ei halunnut siihen suostua. Jeesus sanoi Aamokselle: ”Älä unohda, että olet Jumalan poika. Palaa omiesi pariin ja näytä heille, miten suuria tekoja Jumala on tehnyt hyväksesi.” Ja Aamos kulki ympäriinsä julistaen, että Jeesus oli karkottanut kokonaisen legioonan perkeleitä hänen vaivatusta sielustaan, ja että nämä pahat henget olivat tunkeutuneet laumalliseen sikoja ja ajaneet ne pikaiseen tuhoon. Ja hän lopetti, vasta kun oli käynyt jokaisessa Dekapoliin kaupungissa julistamassa, mitä suuria tekoja Jeesus oli hänen hyväkseen tehnyt.
Urantia-kirja
Luku 152
152:0.1 (1698.1) TARINA Aamoksen, heresalaisen mielenvikaisen, paranemisesta oli levinnyt jo Betsaidaan ja Kapernaumiin, joten suuri ihmisjoukko oli odottamassa Jeesusta, kun hänen veneensä tuona tiistaiaamupäivänä laski satamaan. Väkijoukon seassa olivat myös Jerusalemin sanhedrinin lähettämät uudet tarkkailijat, jotka olivat tulleet Kapernaumiin löytääkseen jonkin syyn Mestarin pidättämiseen ja tuomitsemiseen. Jeesuksen puhuessa häntä tervehtimään kerääntyneiden kanssa Jairus, eräs synagogan esimiehistä, raivasi tiensä väenpaljouden läpi ja Jeesuksen jalkojen juureen langeten tarttui Jeesusta kädestä ja pyytämällä pyysi häntä lähtemään kiireesti mukaansa sanoen: ”Mestari, pieni tyttäreni, ainokainen lapseni, makaa kotona kuoleman kielissä. Rukoilen sinua, että tulisit parantamaan hänet.” Isän pyynnön kuullessaan Jeesus sanoi: ”Tulen kanssasi.”
152:0.2 (1698.2) Kun Jeesus lähti Jairuksen mukaan, isän pyynnön kuullut suuri väkijoukko kulki heidän perässään nähdäkseen, mitä tapahtuisi. Heidän kiiruhtaessaan kapeaa katua ja väkijoukon töniessä Jeesusta, Jeesus, vähän ennen kuin he tulivat esimiehen talolle, pysähtyi yhtäkkiä ja huudahti: ”Joku kosketti minua.” Ja häntä lähellä olevien kiistäessä koskettaneensa häntä Pietari huomautti: ”Mestari, näethän, että tämä väentungos pusertaa sinua ja uhkaa rusentaa meidät, ja silti sinä sanot: ’joku on koskettanut minua’. Mitä sinä tarkoitat?” Silloin Jeesus sanoi: ”Kysyin, kuka minua kosketti, sillä tunsin, että minusta oli virrannut elävää energiaa.” Jeesuksen katsellessa ympärilleen hänen katseensa osui lähellä olevaan naiseen, joka astui esiin, polvistui hänen jalkojensa juureen ja sanoi: ”Minua on jo vuosikausien ajan vaivannut tuskallinen verenvuoto. Olen saanut kärsiä monien lääkärien käsissä kaikenlaista. Olen käyttänyt koko omaisuuteni, mutta kukaan ei ole pystynyt minua parantamaan. Sitten kuulin sinusta, ja ajattelin: Jos saan koskettaa vaikka vain hänen vaippansa helmaa, minusta tulee varmasti taas terve. Ja siksi tungin eteenpäin väkijoukon mukana sen kulkiessa tietään, kunnes seisoin lähelläsi, Mestari. Kosketin vaatteesi lievettä ja tulin terveeksi, sillä tiedän, että olen parantunut vaivastani.”
152:0.3 (1698.3) Tämän kuullessaan Jeesus tarttui naista kädestä ja nostettuaan hänet seisomaan sanoi: ”Tytär, uskosi on sinut parantanut; mene rauhassa.” Hänet teki terveeksi nimenomaan hänen uskonsa, ei hänen kosketuksensa. Ja tämä tapaus kuvaa hyvin niitä monia näennäisiä ihmeparanemisia, joita Jeesuksen maiseen elämänvaiheeseen liittyi, mutta joita hän ei missään mielessä tietoisesti tahtonut. Ajan kuluessa ilmeni, että tämä nainen oli todellakin parantunut sairaudestaan. Hänen uskonsa oli senlaatuista, että se sai välittömän otteen Mestarin persoonassa piilevästä luovasta voimasta. Sellainen usko kun naisella jo oli, hänen ei tarvinnut kuin lähestyä Mestarin persoonaa. Jeesuksen vaatteen koskettaminen ei ollut mitenkään välttämätöntä; tämä oli vain taikauskoinen osa hänen uskoaan. Jeesus kutsui luokseen tämän naisen, Veronican, joka oli Filippuksen Kesareasta, korjatakseen kaksi erhettä, jotka olisivat saattaneet jäädä kytemään hänen mielessään tai jotka olisivat saattaneet jäädä vaikuttamaan niiden mieleen, jotka olivat tätä paranemista todistamassa. Hän ei halunnut Veronican poistuvan paikalta siinä luulossa, että hänen paranemisen varastamisyrityksessä tuntemaansa pelkoa olisi kunnioitettu tai että hänellä ollut hänen paranemisensa Jeesuksen vaatteen koskettamiseen yhdistänyt taikauskoinen käsitys oli tuottanut toivotun tuloksen. Jeesus halusi kaikkien tietävän, että paranemisen oli saanut aikaan Veronican puhdas ja elävä usko.
152:1.1 (1699.1) Jairus oli tietenkin tavattoman kärsimätön tästä hänen kotiinsa tulon viivyttymisestä. Niinpä he nyt riensivät taas matkaan ja tihensivät askeleitaan. Ennen kuin he edes astuivat esimiehen pihalle, yksi hänen palvelijoistaan tuli ulos sanoen: ”Älä vaivaa Mestaria, sillä tyttäresi on kuollut.” Mutta Jeesus ei tuntunut piittaavan palvelijan sanoista, sillä hän otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen, kääntyi ympäri ja sanoi murheen murtamalle isälle: ”Älä pelkää, vaan usko.” Astuessaan sisälle taloon hän näki, että siellä oli jo huilunsoittajia ja surijoita, jotka pitivät säädytöntä meteliä; sukulaisten itku ja valitus oli jo alkanut. Ja lähetettyään kaikki surijat pois huoneesta hän meni sinne yhdessä isän, äidin ja kolmen apostolinsa kanssa. Hän oli kertonut surijoille, ettei neitokainen ollut kuollut, mutta nämä nauroivat hänelle ivallisesti. Jeesus kääntyi nyt äidin puoleen sanoen: ”Ei tyttäresi ole kuollut, hän on vain unessa.” Ja talon hiljennyttyä Jeesus meni paikalle, jossa lapsi makasi, tarttui tätä kädestä ja sanoi: ”Tytär, sanon sinulle: herää ja nouse!” Ja nämä sanat kuultuaan tyttö nousi välittömästi jaloilleen ja käveli huoneen poikki. Ja hetken kuluttua, kun tyttö oli tointunut häkellyksestään, Jeesus määräsi, että tälle annettaisiin jotakin syötävää, sillä tämä oli ollut pitkään ruoatta.
152:1.2 (1699.2) Koska Kapernaumissa ilmeni paljon kiihotusta Jeesusta vastaan, hän kutsui perheen koolle ja selitti, että neitonen oli ollut pitkällistä kuumetta seuranneessa koomassa, ja ettei hän ollut tehnyt muuta kuin herättänyt hänet unesta, eli ettei hän ollut herättänyt tätä kuolleista. Hän selitti tämän kaiken myös apostoleilleen, mutta se kaikui kuuroille korville, sillä he kaikki uskoivat hänen herättäneen tyttösen kuolleista. Se, mitä Jeesus näitä monia näennäisiä ihmeitä selittääkseen sanoi, vaikutti perin vähän hänen seuraajiinsa. He kaipasivat ihmeitä eivätkä jättäneet ainoatakaan tilaisuutta käyttämättä pannakseen taas uuden ihmeen Jeesuksen tiliin. Jeesus palasi apostoleineen Betsaidaan annettuaan heille kaikille nimenomaisen velvoitteen olla kertomatta asiasta kenellekään.
152:1.3 (1699.3) Jeesuksen astuessa ulos Jairuksen talosta kaksi mykän pojan taluttamaa sokeaa miestä kulki hänen perässään parannetuksitulemista ääneensä huutaen. Jeesuksen parantajanmaine oli näihin aikoihin korkeimmillaan. Minne tahansa hän meni, sairaat ja vaivaiset olivat häntä odottamassa. Mestari näyttikin varsin uupuneelta, ja kaikki hänen ystävänsä alkoivat kantaa huolta siitä, että hän vielä jatkaa opettajan ja parantajan työtään aina luhistumispisteeseen saakka.
152:1.4 (1699.4) Jeesuksen apostolit, tavallisista ihmisistä puhumattakaan, eivät kyenneet ymmärtämään tämän Jumala-ihmisen olemusta ja ominaisuuksia. Ei ole liioin yksikään myöhemmin elänyt sukupolvi kyennyt arvioimaan, mitä maan päällä Jeesus Nasaretilaisen persoonassa tapahtui. Eikä milloinkaan enää voi sen kummemmin tieteelle kuin uskonnollekaan ilmaantua tilaisuutta ottaa selvää näistä ainutlaatuisista tapahtumista siitä yksinkertaisesta syystä, ettei tällaista epätavallista tilannetta voi enää koskaan sattua, ei tässä maailmassa eikä missään muussakaan Nebadonin maailmassa. Koskaan ei koko tämän universumin mihinkään maailmaan enää ilmesty kuolevaisen lihallisessa hahmossa olentoa, jossa samanaikaisesti ruumiillistuisivat kaikki luovan energian ominaisuudet yhdessä sellaisten hengellisten kykyjen kanssa, jotka menevät ajallisuuden ja useimpien muidenkin aineellisten rajoitusten tuolle puolen.
152:1.5 (1700.1) Ei milloinkaan ennen Jeesuksen maanpäälläoloa eikä sen jälkeen ole ollut mahdollista yhtä suoraan ja havainnollisesti saavuttaa kuolevaisten miesten ja naisten väkevään ja elävään uskoon liittyviä tuloksia. Tällaisten ilmiöitten toistamiseksi meidän olisi mentävä sinne, missä Mikael, Luoja, on välittömästi läsnä, ja löydettävä hänet sellaisena kuin hän tuohon aikaan oli – Ihmisen Poikana. Samalla tavoin tulisi teidän tänään, jolloin hänen poissaolonsa estää mainitunlaiset aineelliset ilmentymät, pidättyä asettamasta minkäänlaista rajoitusta hänen hengellisen voimansa mahdolliselle osoitukselle. Vaikka Mestari aineellisena olentona onkin poissa, hän on silti hengellisenä vaikutuksena läsnä ihmisten sydämessä. Tästä maailmasta poistumalla Jeesus teki mahdolliseksi oman henkensä elää jokaisen ihmissukukuntaan kuuluvan mielessä asuvan hänen Isänsä hengen rinnalla.
152:2.1 (1700.2) Jeesus opetti edelleen kansaa päivisin, samalla kun hän iltaisin ohjasi apostoleita ja evankelistoja. Perjantaina hän ilmoitti, että pidettäisiin viikonpituinen lomajakso, jotta kaikilla hänen seuraajillaan olisi tilaisuus mennä muutamaksi päiväksi kotiinsa tai ystäviensä luokse, ennen kuin he valmistautuisivat lähtemään pääsiäiseksi Jerusalemiin. Mutta yli puolet hänen opetuslapsistaan kieltäytyi lähtemästä hänen luotaan, ja kansanpaljous kasvoi päivittäin siinä määrin, että Daavid Sebedeus halusi perustaa uuden leirin, mutta Jeesus ei antanut siihen suostumustaan. Mestari sai levätä sapattina niin vähän, että hän sunnuntaiaamuna, maaliskuun 27. päivänä, koetti päästä pois väkijoukon luota. Muutama evankelista jätettiin puhumaan kansanjoukolle, sillä aikaa kun Jeesus ja kaksitoista apostolia aikoivat huomaamatta paeta järven vastarannalle, jossa heillä oli tarkoitus päästä nauttimaan suuresti kaipaamaansa lepoa kauniissa puistossa Betsaida-Juliaksen eteläpuolella. Tämä alue oli suosittu virkistäytymiskohde kapernaumilaisten keskuudessa; kaikki tunsivat nämä itärannan puistot.
152:2.2 (1700.3) Mutta ihmiset eivät antaneet asian sujua tällä tavoin. Nähdessään, mihin suuntaan Jeesuksen vene oli menossa, he vuokrasivat jokaisen saatavilla olevan purren ja lähtivät takaa-ajoon. Ne, jotka eivät saaneet haltuunsa venettä, lähtivät matkaan jalan kävelläkseen pohjoisrannan kautta järven toiselle puolelle.
152:2.3 (1700.4) Iltapäivän muuttuessa illaksi yli tuhat henkeä oli jo paikantanut Mestarin olevan yhdessä noista puistoista, ja hän piti heille lyhyen puheen, minkä jälkeen seurasi Pietarin puhe. Monet näistä ihmisistä olivat tuoneet mukanaan ruokaa, ja ilta-aterian syötyään he kokoontuivat pieniin ryhmiin, joita Jeesuksen apostolit ja opetuslapset opettivat.
152:2.4 (1700.5) Maanantai-iltapäivänä kansanjoukko oli kasvanut yli kolmituhantiseksi. Ja pitkälle iltaan saakka kansaa tuli vielä joukoittain ja toi mukanaan kaikin tavoin sairaita ihmisiä. Sadat kiinnostuneet henkilöt olivat suunnitelleet, että he matkallaan pääsiäisenviettoon pysähtyisivät Kapernaumissa nähdäkseen ja kuullakseen siellä Jeesusta, ja he yksinkertaisesti eivät suostuneet kokemaan pettymystä. Keskiviikon puoleenpäivään mennessä tähän Juliaksen Betsaidan eteläpuoliseen puistoon oli kertynyt jo noin viisituhatta miestä, naista ja lasta. Sää oli miellyttävä, olihan käsillä tuon seudun sadekauden loppu.
152:2.5 (1700.6) Filippus oli varannut Jeesukselle ja kahdelletoista apostolille evästä kolmeksi päiväksi, ja ruokatarpeet olivat Markuksen pojan, heidän asiapoikansa, huostassa. Tuona iltapäivänä, joka oli lähes puolelle tästä kansanpaljoudesta jo kolmas päivä, alkoi ihmisten mukanaan tuoma ruoka olla lopussa. Daavid Sebedeuksella ei ollut täällä mitään telttakaupunkia, jossa ravita ja majoittaa väkijoukkoja. Filippus ei liioin ollut varannut ruokaa näin valtavalle kansanpaljoudelle. Mutta vaikka ihmiset olivat nälissään, he eivät halunneet lähteä pois. Hiljaa kuiskailtiin, että Jeesus halutessaan välttää ikävyyksiä niin Herodeksen kuin Jerusalemin johtomiestenkin kanssa oli valinnut tämän rauhallisen kolkan, kaikkien vihamiestensä hallintopiirin ulkopuolelta, sopivaksi paikaksi, jossa hänet kruunattaisiin kuninkaaksi. Kansan into kohosi tunti tunnilta. Jeesukselle ei asiasta hiiskuttu sanaakaan, vaikka hän tietysti tiesi kaiken, mikä oli meneillään. Jopa kaksitoista apostolia olivat vielä tällaisten käsitysten vallassa, ja erityisesti sitä olivat nuoremmat evankelistat. Apostoleihin, jotka olivat myötämielisiä tällaista yritystä kohtaan julistaa Jeesus kuninkaaksi, kuuluivat Pietari, Johannes, Simon Selootti ja Juudas Iskariot. Hankkeen vastustajia olivat Andreas, Jaakob, Natanael ja Tuomas. Matteus, Filippus ja Alfeuksen kaksoset eivät ottaneet asiaan kantaa. Tätä salaliittolaiskoplaa, jonka tarkoituksena oli tehdä Jeesuksesta kuningas, johti Jooab, yksi nuorista evankelistoista.
152:2.6 (1701.1) Näyttämö oli tällainen noin kello viideltä keskiviikon iltapäivänä, kun Jeesus pyysi Jaakob Alfeusta kutsumaan Andreaksen ja Filippuksen luokseen. Jeesus sanoi: ”Mihin me joudumme tämän väenpaljouden kanssa? He ovat olleet kanssamme nyt jo kolme päivää, ja monet heistä ovat nälissään. Heillä ei ole ruokaa.” Filippus ja Andreas vaihtoivat katseita, ja sitten Filippus vastasi: ”Mestari, sinun tulisi laskea tämä väki hajalle, jotta heillä olisi mahdollisuus mennä ympärillä oleviin kyliin ostamaan itselleen ruokaa.” Ja kuningasjuonen toteutumista pelätessään Andreas asettui nopeasti Filippuksen kannalle sanoen: ”Niin, Mestari, minustakin on parasta, että päästät väkijoukon hajalle, jotta he voivat mennä omia teitään ja ostaa ruokaa, samalla kun saat itse hetken aikaa levätä.” Nyt neuvonpitoon olivat tulleet mukaan muutkin apostolit. Silloin Jeesus sanoi: ”Mutta en haluaisi lähettää heitä pois nälkäisinä. Ettekö voisi järjestää heille ruokaa?” Sanat olivat liikaa Filippukselle, ja hän puhui suunsa puhtaaksi: ”Mestari, mistä me tällaisella maaseutupaikkakunnalla voisimme ostaa leipää tälle väkimäärälle? Vaikka ostaisimme sitä kahdensadan denaarin arvosta, se ei vielä riittäisi edes lounaaksi.”
152:2.7 (1701.2) Ennen kuin apostolit ehtivät tuoda julki mielipidettään, Jeesus kääntyi Andreaksen ja Filippuksen puoleen sanoen: ”En halua lähettää näitä ihmisiä pois. He ovat täällä kuin lampaat ilman paimenta. Tahtoisin antaa heille ruokaa. Mitä ruokaa meillä on mukanamme?” Sillä aikaa kun Filippus keskusteli Matteuksen ja Juudaan kanssa, Andreas etsi käsiinsä Markuksen pojan saadakseen tietää tältä, paljonko heidän muonavaroistaan oli jäljellä. Hän palasi Jeesuksen luokse sanoen: ”Pojalla on jäljellä enää viisi ohraleipää ja kaksi kuivattua kalaa”, ja Pietari lisäsi topakasti: ”Meidänkin on vielä syötävä tänä iltana.”
152:2.8 (1701.3) Jeesus seisoi hetken aikaa ääneti. Hänen silmissään oli poissaoleva katse. Apostolit eivät sanoneet mitään. Jeesus käännähti Andreaksen puoleen ja sanoi: ”Tuo minulle ne leivät ja kalat.” Ja Andreaksen tuotua eväskorin Jeesukselle Mestari sanoi: ”Käske ihmisten istua ruohikolle sadan hengen ryhmiksi, osoita jokaiselle ryhmälle esimies ja tuo samalla kaikki evankelistat tänne luoksemme.”
152:2.9 (1701.4) Jeesus otti leivät korista käteensä, ja esitettyään kiitokset hän mursi leivän ja antoi apostoleilleen, jotka ojensivat sen edelleen työtovereilleen, ja nämä puolestaan veivät sen väkijoukolle. Samalla tavoin Jeesus mursi ja jakoi kalat. Ja kansanjoukko söi ja tuli kylläiseksi. Ja kun he olivat lopettaneet ateriointinsa, Jeesus sanoi opetuslapsille: ”Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, jottei mitään joudu hukkaan.” Ja kun he saivat tähteet kerätyiksi, niitä oli kaksitoista korillista. Tästä epätavallisesta kestityksestä osalliseksi päässeitä oli noin viisituhatta miestä, naista ja lasta.
152:2.10 (1702.1) Ja tämä on Jeesuksen ensimmäinen ja ainoa tietoisen ennakkoharkinnan mukaan suorittama luonnonihme. On totta, että hänen opetuslapsillaan oli taipumus sanoa ihmeiksi monia sellaisiakin tapauksia, jotka eivät sitä olleet, mutta tällä kertaa kysymyksessä oli aito yliluonnollinen toimitus. Tässä tapauksessa, niin meille on opetettu, Mikael moninkertaisti aineet, joista ruoka koostui, niin kuin hän aina tekee, paitsi että hän eliminoi aikatekijän ja näkyvän elämänkanavan.
152:3.1 (1702.2) Yliluonnollisen energian avulla tapahtunut viidentuhannen ihmisen ruokkiminen oli taas niitä tapauksia, joissa inhimillinen sääli yhdessä luovan voiman kanssa vastasivat sitä, mitä tapahtui. Nyt kun kansanjoukko oli kylläiseksi asti ravittu, ja kun tämä tavaton ihme siinä samassa lisäsi Jeesuksen mainetta, hanke Mestarin kiinniottamisesta ja kuninkaaksijulistamisesta ei kaivannut enempää persoonallista ohjaamista. Ajatus tuntui leviävän väenpaljouden keskuudessa kulovalkean tavoin. Se, miten kansanjoukko reagoi tähän sen fyysisten tarpeiden äkilliseen ja vaikuttavaan tyydyttämiseen, oli syvälle käyvää ja vastustamatonta. Juutalaisille oli pitkän aikaa opetettu, että kun Messias, Daavidin poika, tulisi, hän saisi maan taas vuotamaan maitoa ja hunajaa, ja että heille annettaisiin elämän leipää niin kuin taivaasta tulleen mannan luultiin sataneen erämaassa heidän esi-isiensä päälle. Ja eikö koko tämä odotus nyt heidän omien silmiensä edessä käynytkin toteen? Kun tämä nälkäinen, aliravittu kansanjoukko oli saanut ahmittua ihmeruokansa, se voi reagoida vain yhdellä yksimielisellä tavalla: ”Tässäpä meidän kuninkaamme.” Israelin ihmeitä tekevä vapahtaja oli tullut. Näiden ajatusmaailmaltaan yksinkertaisten ihmisten silmissä ruokkimiskyky ja hallitsemisen oikeus kulkivat käsi kädessä. Ei siis ihme, että väkijoukko kestityksen jälkeen nousi ylös yhtenä miehenä ja huusi: ”Tehkää hänestä kuningas!”
152:3.2 (1702.3) Tämä mahtava huuto innosti Pietaria ja niitä apostoleja, jotka elättivät yhä toivoa siitä, että he näkisivät Jeesuksen tuovan julki hallitsemisen oikeutensa. Mutta nämä väärät toiveet eivät saaneet elää kauan. Kansanjoukon mahtava, lähistön kallioista kimmonnut huuto väreili vielä ilmassa, kun Jeesus nousi suuren kivenjärkäleen päälle, nosti oikean kätensä merkiksi siitä, että hän vaati hiljaisuutta, ja sanoi: ”Lapseni, tarkoitatte hyvää, mutta olette lyhytnäköisiä ja aineellismielisiä.” Seurasi lyhyt tauko; tämä uljas galilealainen seisoi siinä majesteettisen ryhdikkäänä itäisen iltahämyn lumoavaa hehkua vasten. Hän oli sormenpäitään myöten kuin kuningas, kun hän jatkoi puhettaan tälle henkeään pidättelevälle väkijoukolle: ”Tahtoisitte tehdä minusta kuninkaan, ette siksi, että sielunne on valaistunut suuresta totuudesta, vaan siksi, että vatsanne on täytetty leivällä. Kuinka monta kertaa olen sanonut teille, ettei valtakuntani ole tästä maailmasta? Tämä taivaan valtakunta, jota me julistamme, on hengellinen veljeskunta, eikä sitä hallitse kukaan aineellisella valtaistuimella istuva ihminen. Isäni, joka on taivaassa, on se kaikkiviisas ja kaikkivoipa Hallitsija, joka hallitsee tätä Jumalan maan päällä olevien poikien hengellistä veljesliittoa. Niin huonostiko olen onnistunut tekemään tunnetuksi henkien Isää, että tahtoisitte tehdä hänen lihallisesta Pojastaan kuninkaan! Menkää nyt kaikki täältä omaan kotiinne. Jos teillä täytyy olla kuningas, istuttakaa valkeuksien Isä kaiken olevaisen henki-Hallitsijana jokainen oman sydämenne valtaistuimelle.”
152:3.3 (1702.4) Nämä Jeesuksen esittämät sanat saivat väkijoukon poistumaan järkytyksen ja masennuksen vallassa. Monet, jotka olivat uskoneet häneen, käänsivät selkänsä eivätkä sen päivän jälkeen enää seuranneet häntä. Apostolit olivat sanattomia. He seisoivat äänettöminä paikalla, johon olivat kerääntyneet – ruoantähteet sisältävien kahdentoista korin ympärillä. Vain asiapoika Markus puhui: ”Ja hän kieltäytyi olemasta kuninkaamme.” Ennen kuin Jeesus poistui saadakseen olla yksin kukkuloilla, hän kääntyi Andreaksen puoleen ja sanoi: ”Vie veljesi takaisin Sebedeuksen taloon ja rukoile heidän kanssaan, rukoile erityisesti veljesi Simon Pietarin puolesta.”
152:4.1 (1703.1) Ilman Mestariaan – omiin oloihinsa lähetettyinä – apostolit astuivat veneeseen ja alkoivat hiljaisina soutaa järven länsirannan Betsaidaa kohti. Kahdentoista apostolin joukossa ei ollut toista yhtä muserrettua ja alakuloista kuin Simon Pietari. He lausuivat tuskin yhtä sanaa. He ajattelivat kaikki Mestaria, joka oli yksinään kukkuloilla. Oliko hän hylännyt heidät? Hän ei ollut milloinkaan tätä ennen lähettänyt heitä kaikkia pois ja kieltäytynyt tulemasta heidän mukaansa. Mitä tämä kaikki saattoi merkitä?
152:4.2 (1703.2) Pimeys laskeutui heidän ylleen, sillä oli noussut voimakas vastatuuli, joka teki etenemisen lähes mahdottomaksi. Kun pimeyden tunnit ja raskas soutaminen yhä jatkuivat, Pietari väsyi ja vaipui syvään uupumuksen uneen. Andreas ja Jaakob asettivat hänet lepäämään veneen pehmustetulle perätuhdolle. Sillä aikaa kun muut apostolit taistelivat tuulta ja aaltoja vastaan, Pietari näki unen. Hänen näyssään Jeesus tuli heidän luokseen meren päällä kävellen. Kun Mestari näytti kävelevän veneen vierellä, Pietari huusi: ”Pelasta meidät, Mestari, pelasta meidät.” Ja veneen perässä olevat kuulivat hänen lausuvan muutaman näistä sanoista. Ja kun tämä öinen ilmestys jatkui Pietarin mielessä, hän uneksi kuulevansa Jeesuksen sanovan: ”Ole rohkealla mielin; se olen minä; älä pelkää.” Tämä oli Pietarin rauhattomalle sielulle kuin Gileadin balsamia. Se rauhoitti hänen levotonta henkeään niin, että hän (unessaan) huudahti Mestarille: ”Herra, jos se tosiaankin olet sinä, niin käske minua kävelemään kanssasi veden päällä.” Ja kun Pietari alkoi kävellä veden päällä, valtavat aallot kauhistuttivat häntä, ja kun hän oli vajoamaisillaan, hän huusi: ”Herra, pelasta minut!” Ja kahdentoista apostolin joukossa oli monta, jotka kuulivat hänen päästävän tämän huudon. Sitten Pietari näki unessaan, että Jeesus tuli apuun, ojensi kätensä, tarttui häneen ja nosti hänet ylös sanoen: ”Voi sinua vähäuskoista, miksi sinä epäilit?”
152:4.3 (1703.3) Unennäkönsä jälkimmäisen osan yhteydessä Pietari nousi tuhdolta, jolla hän nukkui, ja todellakin astui laidan yli veteen. Ja hän heräsi unestaan, kun Andreas, Jaakob ja Johannes kurottautuivat alas veteen ja kiskoivat hänet ylös järvestä.
152:4.4 (1703.4) Pietarille tämä kokemus oli aina todellinen. Hän uskoi vilpittömästi, että Jeesus tuona yönä tuli heidän luokseen. Johannes Markuksen hän sai asiasta vain osittain vakuuttuneeksi, mikä selittää sen, että Markus jätti omasta kertomuksestaan pois osan tästä tarinasta. Lääkäri Luukas, joka suoritti huolellisen tutkimuksen näistä asioista, päätteli koko episodin olleen Pietarin kokema näky, ja siksi hän ei omaa kertomustaan valmistellessaan suostunut antamaan sille sijaa.
152:5.1 (1703.5) Torstaiaamuna he ennen päivännousua ankkuroivat purtensa vähän matkan päähän rannasta, Sebedeuksen talon lähistölle, ja menivät nukkumaan kutakuinkin keskipäivään saakka. Andreas nousi vuoteesta ensimmäisenä, meni kävelylle järven rantaan ja kohtasi Jeesuksen, joka oli siellä heidän asiapoikansa kanssa kivellä vesirajassa istumassa. Vaikka monet väkijoukkoon kuuluvista samoin kuin nuoret evankelistat etsivät Jeesusta itäisiltä kukkuloilta koko yön ja vielä kauan seuraavana päivänäkin, hän oli yhdessä Markuksen pojan kanssa lähtenyt pian puolenyön jälkeen kävelemään järven ympäri ja joen poikki takaisin Betsaidaan.
152:5.2 (1704.1) Vain viitisensataa niistä viidestätuhannesta, jotka oli ruokittu ihmeen avulla ja jotka vatsa täynnä ja sydän tyhjänä olisivat tehneet Jeesuksesta kuninkaan, jaksoi enää seurata häntä. Mutta ennen kuin nämä saivat tietää, että Jeesus oli taas Betsaidassa, hän pyysi Andreasta kutsumaan koolle kaksitoista apostolia työtovereineen – naiset mukaan luettuina – ja sanoi: ”Haluan puhua heidän kanssaan.” Ja kun kaikki olivat valmiita, Jeesus sanoi:
152:5.3 (1704.2) ”Kuinka kauan minä vielä kestän teitä? Onko hengellinen ymmärrys teillä kaikilla hidasta ja puuttuuko teiltä kaikilta elävää uskoa? Olen kaikki nämä kuukaudet opettanut teille valtakunnan totuuksia, ja silti teitä pitävät vallassaan aineelliset motiivit hengellisten näkökohtien sijasta. Ettekö ole kirjoituksista lukeneet edes kohtaa, jossa Mooses kehottaa epäuskoisia Israelin lapsia lausuen heille: ’Älkää peljätkö, pysykää paikoillanne, niin näette, minkä pelastuksen Herra antaa’? Psalminlaulaja sanoi: ’Pane turvasi Herraan.’ ’Ole kärsivällinen, odota Herraa ja ole luja. Hän on valava sinun sydämeesi rohkeutta.’ ’Heitä murheesi Herran huomaan, hän pitää sinusta huolen. Turvatkaa häneen kaikkina aikoina ja tyhjentäkää sydämenne hänelle, sillä Jumala on teidän turvapaikkanne.’ ’Joka Kaikkein Korkeimman salaisessa paikassa asuu, hän pysyy Kaikkivaltiaan varjossa.’ ’Parempi on luottaa Herraan kuin panna luottamustaan ihmisruhtinaisiin.’
152:5.4 (1704.3) ”Ja näettekö nyt kaikki, että ihmeiden tekeminen ja aineellisten tunnustekojen suorittaminen eivät tuo sieluja hengelliseen valtakuntaan? Me ruokimme kansanjoukon, mutta se ei johdattanut sitä isoamaan elämän leipää eikä janoamaan hengellisen vanhurskauden vesiä. Kun heidän nälkänsä oli tyydytetty, he eivät pyrkineet taivaan valtakuntaan, vaan mieluumminkin he pyrkivät julistamaan Ihmisen Pojan kuninkaaksi, kuninkaaksi tämän maailman kuninkaiden joukkoon, vain jotta he saisivat edelleenkin syödä leipää tarvitsematta uurastaa sen ansaitakseen. Ja kaikki tämä, jossa moni teistä oli ainakin jossain määrin mukana, ei tee taivaallista Isää millään tavalla tunnetuksi eikä edistä hänen valtakuntaansa maan päällä. Eikö meillä ole tämän maan uskonnollisten johtomiesten keskuudessa kylliksi vihamiehiä ilman, että teemme sellaista, joka todennäköisesti panee yhteiskunnankin vallankäyttäjät kavahtamaan meitä? Rukoilen Isää voitelemaan silmänne, jotta voisitte nähdä, ja avaamaan korvanne, jotta voisitte kuulla, niin jospa teillä sitten olisi täysi luottamus evankeliumiin, jota olen teille opettanut.”
152:5.5 (1704.4) Sitten Jeesus ilmoitti, että hän halusi vetäytyä muutamaksi päiväksi apostoliensa kanssa lepäämään, ennen kuin he laittautuisivat valmiiksi mennäkseen Jerusalemiin pääsiäiseksi, ja hän kielsi opetuslapsia tai kansanjoukkoon kuuluvia seuraamasta hänen jäljessään. Niinpä he menivät veneellä Gennesaretin seuduille lepäämään ja nukkumaan kahden, kolmen päivän ajaksi. Jeesus oli valmistautumassa maan päällä viettämänsä elämän suureen kriisiin, ja siksi hän vietti paljon aikaa olemalla yhteydessä taivaalliseen Isään.
152:5.6 (1704.5) Uutinen viidentuhannen ihmisen ruokkimisesta ja yrityksestä tehdä Jeesuksesta kuningas herätti laajamittaista uteliaisuutta ja nosti pintaan koko Galilean ja Juudean piirin uskonnollisten johtajien ja yhteiskunnan vallanpitäjien tuntemat pelot. Vaikkei tämä suuri ihme millään tavalla edistänytkään valtakunnan evankeliumia aineellismielisten ja puolesta sydämestään uskovien keskuudessa, se palveli kuitenkin sitä tarkoitusta, että se lopetti Jeesuksen lähimmässä perhepiirissä eli apostolien ja läheisten opetuslasten keskuudessa ilmenneet ihmetekoja kaipaavat ja kuningashaaveiset pyrkimykset. Tämä vaikuttava välikohtaus päätti opetuksesta, oppimisesta ja parantamisesta koostuvan varhaisjakson ja valmisti sillä tavoin tietä kohta alkavalle viimeiselle vuodelle, jolloin julistettiin tämän uuden, valtakunnasta kertovan evankeliumin korkeampia ja hengellisempiä osakysymyksiä: Jumalan pojan asemaa, hengellistä vapautta ja ikuista pelastusta.
152:6.1 (1705.1) Erään varakkaan uskovan kodissa Gennesaretin seudulla levätessään Jeesus piti kahdentoista apostolin kanssa jokaisena iltapäivänä epämuodollisia neuvonpitoja. Valtakunnan lähettiläät olivat nyt vakavamielinen, totinen ja kurinalainen ryhmä harhakuvitelmistaan päässeitä miehiä. Mutta edes kaiken jo tapahtuneen jälkeen – ja kuten myöhemmät tapahtumat sitten osoittivat – nämä kaksitoista miestä eivät vieläkään olleet täysin vapautuneet juutalaisen Messiaan tuloa koskevista perinnöksi saamistaan ja pitkään hellimistään käsityksistä. Muutaman edeltäneen viikon tapahtumat olivat vyöryneet liian nopeasti, jotta nämä hämmästyneet kalastajat olisivat ymmärtäneet niiden täyden merkityksen. Tarvitaan aikaa, ennen kuin miehet ja naiset panevat toimeen perusteellisia ja laajamittaisia muutoksia pohjimmaisissa ja perimmäisissä käsityksissään sosiaalisesta käyttäytymisestä, filosofisista asenteista ja uskonnollisista vakaumuksista.
152:6.2 (1705.2) Sillä aikaa kun Jeesus ja kaksitoista apostolia lepäsivät Gennesaretissa, väkijoukot hajaantuivat toisten mennessä kotiinsa, toisten lähtiessä Jerusalemiin viettämään pääsiäistä. Jeesuksen innokkaiden ja julkisten seuraajien lukumäärä, joka yksin Galileassa nousi yli viidenkymmenentuhannen, supistui vajaassa kuukaudessa niin, ettei se ollut enää viittäsataakaan. Jeesus halusi antaa apostoleilleen tällaisen kokemuksen kansansuosion ailahtelevaisuudesta, jotteivät nämä tuntisi kiusausta luottaa moisiin ohimenevän uskonnollisen hysterian ilmentymiin, sen jälkeen kun hän jättäisi heidät yksin valtakunnan työtä tekemään. Mutta hän onnistui tässä pyrkimyksessään vain osittain.
152:6.3 (1705.3) Heidän Gennesaretissa-oleskelunsa toisena iltana Mestari kertoi apostoleille taas kylväjävertauksen ja lisäsi siihen nämä sanat: ”Katsokaas, lapseni, ihmisen tunteisiin vetoaminen tuottaa vain hetkellisiä tuloksia ja johtaa surkeaan pettymykseen; yksinomainen ihmisen älytoimintaan vetoaminen on sekin tyhjää ja hedelmätöntä; ihmismielessä elävään henkeen vetoamalla vain voitte toivoa saavuttavanne pysyvää menestystä ja saavanne aikaan ne ihmeelliset ihmisluonteessa tapahtuvat muutokset, jotka ennen pitkää näkyvät aitojen hengen hedelmien ilmenemisenä kaikkien niiden päivittäisessä elämässä, jotka siis pääsevät epäilyksen pimeydestä siten, että henki syntyy uskon valoon – taivaan valtakuntaan.”
152:6.4 (1705.4) Jeesus opetti emootioihin vetoamista keinona, jolla älyperäinen huomio kiinnitetään ja kohdennetaan. Hän kutsui tällä tavalla herätettyä ja liikkeeseen saatua mieltä portiksi sieluun, jossa ihmisen hengellinen olemus asuu, hengellinen olemus, jonka tulee tunnistaa totuus ja reagoida evankeliumin hengelliseen kutsuun, jotta siitä seuraisi aitoina luonteenmuutoksina ilmeneviä pysyviä tuloksia.
152:6.5 (1705.5) Jeesus pyrki tällä tavoin valmistelemaan apostoleja kohta tulossa olevaan järkytykseen – kriisiin, joka ilmenisi julkisessa suhtautumisessa häneen ja joka oli vain muutaman päivän päässä. Hän selitti kahdelletoista apostolille, että Jerusalemin uskonnolliset vallanpitäjät vehkeilisivät Herodes Antipaan kanssa saadakseen heidät turmioon. Kaksitoista apostolia alkoivat yhä täydellisemmin (vaikkeivät vielä lopullisesti) tajuta, ettei Jeesus tulisi istumaan Daavidin valtaistuimella. Yhä paremmin he ymmärsivät, ettei hengellistä totuutta käynyt edistäminen aineellisin ihmein. He alkoivat tajuta, että viidentuhannen ihmisen ruokkiminen ja kansanliike, joka olisi tehnyt Jeesuksesta kuninkaan, oli ollut hetki, jolloin kansan osoittama tunnustekojen tavoittelu, ihmetekojen odotus, oli huipussaan ja Jeesuksen kansansuosio lakipisteessään. Heillä oli epämääräinen näkemys ja hämärä aavistus siitä, että lähestymässä oli hengellisen seulonnan ja julman vastoinkäymisen ajat. Näille kahdelletoista miehelle alkoi vähä vähältä valjeta, minkäluonteinen heidän todellinen tehtävänsä valtakunnan lähettiläinä olisi, ja he alkoivat vyöttää itseään Mestarin maisen toiminnan viimeisen vuoden ankariin ja piinaaviin koettelemuksiin.
152:6.6 (1706.1) Ennen kuin he lähtivät Gennesaretista Jeesus jakoi heille tietoa ihmeen avulla tapahtuneesta viidentuhannen ihmisen ruokkimisesta kertomalla, minkä tähden hän oli ryhtynyt tähän luovan voiman epätavalliseen julkituomiseen, ja vakuuttaen heille myös, että hän antoi tällä tavoin myöten kansanjoukkoa kohtaan tuntemalleen myötätunnolle vasta varmistuttuaan siitä, että se olisi ”Isän tahdon mukaista.”
152:7.1 (1706.2) Sunnuntaina, huhtikuun 3. päivänä, Jeesus, jonka seurassa olivat vain kaksitoista apostolia, lähti Betsaidasta taivaltaakseen Jerusalemiin. Kansanjoukoilta välttyäkseen ja mahdollisimman vähän huomiota herättääkseen he matkasivat Gerasan ja Filadelfian kautta. Hän kielsi apostoleja opettamasta julkisesti tämän matkan aikana, eikä hän sallinut heidän saarnata eikä opettaa myöskään aikana, jonka he olivat Jerusalemissa. He saapuivat Betaniaan, Jerusalemin lähistölle, myöhään keskiviikkoiltana, huhtikuun 6. päivänä. Täksi yhdeksi yöksi he majoittuivat Lasaruksen, Martan ja Marian kotiin, mutta seuraavana päivänä heidän tiensä erkanivat. Jeesus asui Johanneksen kanssa erään Simon-nimisen uskovan kodissa lähellä Lasaruksen taloa Betaniassa. Juudas Iskariot ja Simon Selootti asuivat ystävien luona Jerusalemissa, kun muut apostolit taas majoittuivat kaksittain eri koteihin.
152:7.2 (1706.3) Tämän pääsiäisen aikana Jeesus kävi Jerusalemissa vain yhden kerran, ja se tapahtui varsinaisena suurena juhlapäivänä. Monet Jerusalemin uskovista kävivät Abnerin opastamina tapaamassa Jeesusta Betaniassa. Tämän Jerusalemissa-oleskelun kuluessa kaksitoista apostolia tulivat tietämään, miten kitkeräksi mieliala oli heidän Mestariaan kohtaan muuttumassa. He kaikki poistuivat Jerusalemista siinä uskossa, että kriisi oli uhkaamassa.
152:7.3 (1706.4) Sunnuntaina, huhtikuun 24. päivänä, Jeesus ja apostolit lähtivät Jerusalemista Betsaidaan, ja he kulkivat Joppan, Kesarean ja Ptolemaiksen rannikkokaupunkien kautta. Sieltä he menivät maitse Raaman ja Horasinin kautta Betsaidaan ja saapuivat perille perjantaina, huhtikuun 29. päivänä. Heti kotiin päästyään Jeesus lähetti Andreaksen pyytämään synagogan esimieheltä lupaa saada puhua seuraavana päivänä, joka oli sapatti, iltapäivän synagogapalveluksessa. Ja Jeesus tiesi hyvin, että se olisi viimeinen kerta, kun hänen enää koskaan sallittaisiin puhua Kapernaumin synagogassa.
Urantia-kirja
Luku 153
153:0.1 (1707.1) PERJANTAI-ILTANA, heidän Betsaidaan-saapumisensa päivänä, kuten myös sapattiaamuna apostolit panivat merkille, että Jeesuksen mieltä askarrutti jokin suunnaton ongelma. He tiedostivat, että Mestari ajatteli tavallistakin ankarammin jotakin tärkeää asiaa. Aamiaista hän ei nauttinut ollenkaan, ja keskipäivälläkin hän söi vain murusen. Koko sapattiaamun ja edellisen illan kaksitoista apostolia työtovereineen olivat olleet koolla pienissä ryhmissä talon ympärillä, puutarhassa ja rannalla. Heitä kaikkia painoi epävarmuudesta johtuva jännitys ja pahoista aavistuksista aiheutuva epätietoisuus. Jeesus ei ollut heidän Jerusalemista-lähtönsä jälkeen lausunut heille montakaan sanaa.
153:0.2 (1707.2) He eivät kuukausimääriin olleet nähneet Mestaria yhtä mietteliäänä ja yhtä vähäpuheisena. Simon Pietarikin oli apea, ellei peräti masentunut. Andreas ei tiennyt, mitä hänen pitäisi alakuloisille tovereilleen tehdä. Natanael sanoi, että he olivat keskellä ”tyventä myrskyn edellä”. Tuomas toi julki ajatuksen, että ”kohta tapahtuisi jotakin tavatonta”. Filippus kehotti Daavid Sebedeusta ”unohtamaan kansanjoukon ruokkimis- ja majoittamissuunnitelmat, kunnes taas tiedämme, mitä Mestarin ajatuksissa liikkuu.” Matteus kaavaili uusia toimenpiteitä kassan täydentämiseksi. Jaakob ja Johannes vaihtoivat mielipiteitä saarnasta, joka kohta kuultaisiin synagogassa, ja he kehittelivät monenlaisia arveluja sen mahdollisesta luonteesta ja aiheesta. Simon Selootti toi julki uskomuksensa, todellisuudessa toiveensa, siitä, että ”taivaassa oleva Isä ehkä aikoo jollakin odottamattomalla tavalla puuttua tapahtumain kulkuun puolustaakseen ja tukeakseen Poikaansa”, Juudas Iskariot sen sijaan rohkeni antautua sellaisen ajatuksen valtaan, että Jeesusta mahdollisesti kalvoivat katumuksentunnot siksi, että ”hänellä ei ollut ollut rohkeutta ja uskallusta antaa niiden viidentuhannen julistaa häntä juutalaisten kuninkaaksi”.
153:0.3 (1707.3) Näin syvästi masentuneiden ja lohduttomien seuraajien ryhmän parista Jeesus lähti tuona kauniina sapatin iltapäivänä pitämään käänteentekevän saarnansa Kapernaumin synagogassa. Ainoan iloisen tervehdyksen tai menestyksen toivotuksen hänen lähimpien seuraajiensa taholta lausui toinen Alfeuksen luottavaisista kaksosista, joka sinä hetkenä, kun Jeesus poistui talosta synagogaan mennäkseen, tervehti häntä iloisesti ja sanoi: ”Rukoilemme, että Isä auttaa sinua ja että suuremmat väkijoukot kuin koskaan aiemmin kertyvät ympärillemme.”
153:1.1 (1707.4) Arvovaltainen seurakunta otti Jeesuksen vastaan Kapernaumin uudessa synagogassa kello kolmelta tuona ihanana sapatti-iltapäivänä. Jairus toimi menojen ohjaajana ja ojensi kirjoitukset Jeesuksen lukea. Päivää aikaisemmin Jerusalemista oli saapunut viisikymmentäkolme fariseusta ja saddukeusta; läsnä oli myös yli kolmekymmentä lähiseudun synagogien johtajaa ja esimiestä. Nämä juutalaiset uskonnolliset johtajat toimivat suoraan Jerusalemin sanhedrinin antamien määräysten velvoittamina, ja heistä koostui se puhdasoppinen etujoukko, joka oli tullut antamaan alkutahdit avoimeen sodankäyntiin Jeesusta ja hänen opetuslapsiaan vastaan. Näiden juutalaisjohtajien vierellä, synagogan kunniapaikoilla, istuivat Herodes Antipaan lähettämät viralliset tarkkailijat, joille oli annettu ohjeet ottaa selville totuus niistä hälyttävistä tiedoista, jotka kertoivat, että väki oli koettanut julistaa Jeesuksen juutalaisten kuninkaaksi Herodeksen veljen Filippuksen hallitsemilla alueilla.
153:1.2 (1708.1) Jeesus käsitti, että häntä odotti yhä lukuisammiksi käyvien vihamiestensä välitön julistus kaihtelemattomasta ja avoimesta sodankäynnistä, ja hän katsoi parhaaksi käydä rohkeasti hyökkäykseen. Tilaisuudessa, jossa ne viisituhatta oli ruokittu, hän oli uhmannut heidän ideoitaan aineellisesta Messiaasta. Nyt hän päätti käydä taas avoimesti heidän juutalaisesta vapahtajasta omaksumaansa käsitystä vastaan. Tämä kriisi, joka alkoi viidentuhannen ihmisen ruokkimisesta ja päättyi tähän sapatti-iltapäivän saarnaan, oli ulospäin näkyvä käännekohta, jossa kansansuosion ja yleisen hyväksynnän vuoksiaalto kääntyi luodevirraksi. Valtakunnan hyväksi tehtävä työ keskittyisi vastedes yhä enemmän paljon tärkeämpään tehtävään, joka oli horjumattomien hengellisten käännynnäisten voittaminen ihmiskunnan todellakin uskonnolliseen veljesyhteisöön. Tämä saarna on merkkinä kriisistä, jonka kautta siirryttiin keskustelusta, väittelystä ja päätöksenteosta koostuvasta jaksosta jaksoon, joka koostui avoimesta sodankäynnistä ja lopullisesta hyväksymisestä tai lopullisesta torjumisesta.
153:1.3 (1708.2) Mestari oli täysin tietoinen siitä, että monet hänen seuraajistaan olivat hitaasti mutta varmasti kypsyttämässä mieltään hänen lopulta tapahtuvaan hylkäämiseensä. Samoin hän tiesi, että monet hänen opetuslapsistaan olivat hitaasti mutta vakaasti käymässä läpi sitä mielen kouliintumista ja sielun harjaantumista, joka antaisi heille voiman voittaa epäilyksensä ja rohkeasti puolustaa kypsää uskoaan valtakunnan evankeliumiin. Jeesus ymmärsi täysin, miten ihmiset kypsyvät kriisitilanteen edellyttämiin päätöksiin ja rohkeasti valittujen äkillisten urotekojen suorittamiseen sellaisen hitaan prosessin avulla, jossa he joutuvat toistuvasti valitsemaan yhä uudestaan esille nousevien hyvää ja pahaa sisältävien tilanteiden välillä. Hän saattoi valitsemansa sanansaattajat vähän väliä tilanteisiin, joissa nämä joutuivat kokemaan pettymyksiä, ja järjesti heille tuon tuostakin koettelevia tilanteita, joissa heidän oli suoritettava valinta sen mukaan, mikä oli oikea ja mikä oli väärä tapa kohdata hengelliset koettelemukset. Hän tiesi voivansa luottaa seuraajiinsa siinä, että nämä lopulliseen kokeeseen joutuessaan tekisivät ratkaisevat päätöksensä aikaisemmin omaksumiensa ja totunnaisten mentaalisten asenteidensa ja henkisten reaktioidensa mukaisesti.
153:1.4 (1708.3) Tämä Jeesuksen maisen elämän käännekohta alkoi viidentuhannen ruokkimisesta, ja se päättyi tähän synagogassa pidettyyn saarnaan. Apostolien elämässä kriisi alkoi tästä synagogasaarnasta, ja se jatkui kokonaisen vuoden ajan päättyen vasta Mestarin oikeudenkäyntiin ja ristiinnaulitsemiseen.
153:1.5 (1708.4) Kun he tuona iltapäivänä istuivat synagogassa, ennen kuin Jeesus aloitti puheensa, kaikkien mielessä oli vain yksi suuri mysteeri, vain yksi ylin kysymys. Sekä hänen ystävänsä että hänen vihollisensa pohtivat vain yhtä ajatusta, joka kuului: ”Minkä takia hän itse niin harkitusti ja vastaansanomattomasti käänsi takaisin kansan innostuksen vuoksiaallon?” Ja välittömästi ennen tätä saarnaa ja välittömästi sen jälkeen hänen närkästyneiden kannattajiensa epäilykset ja pettymykset kehittyivät tiedostamattomaksi vastarinta-asenteeksi, ja lopulta ne muuttuivat suoranaiseksi vihaksi. Juuri tämän synagogassa pidetyn saarnan jälkeen Juudas Iskariot ensi kertaa tietoisesti leikitteli mielessään luopumisajatuksella. Mutta toistaiseksi hän vielä sai kaikki tuollaiset mielihalut vaivatta aisoihin.
153:1.6 (1708.5) Jokainen oli hämmennyksen tilassa. Jeesus oli jättänyt heidät sanattomiksi ja ymmälleen. Hänhän oli vasta vähän aikaisemmin esittänyt suurenmoisimman koko elämänuraansa luonnehtineen todistuksen yliluonnollisesta voimasta. Viidentuhannen ihmisen ruokkiminen oli hänen maisen elämänsä tapahtumista se, joka parhaiten vastasi juutalaisten käsitystä odotetusta Messiaasta. Mutta tämä tavattoman edullinen tilanne peittyi välittömästi ja selittämättömästi sen alle, että hän suoralta kädeltä ja peruuttamattomasti kielsi julistamasta itseään kuninkaaksi.
153:1.7 (1709.1) Perjantai-iltana ja vielä sapattiaamunakin jerusalemilaiset johtomiehet olivat yrittäneet pitkään ja hartaasti taivutella Jairusta estämään Jeesuksen puhumisen synagogassa, mutta heidän yrityksensä olivat turhia. Kaikkiin tällaisiin pyyntöihin Jairus vastasi vain: ”Olen suostunut tähän pyyntöön, enkä tahdo rikkoa sanaani.”
153:2.1 (1709.2) Tämän saarnansa alkajaisiksi Jeesus luki laista Viidennen Mooseksen kirjan kohdan: ”Mutta jos tämä kansa ei tahdo kuunnella Jumalan ääntä, niin tapahtuu, että kaikki nämä synnin kiroukset tulevat väistämättä heidän päällensä. Herra antaa sinun vihollistesi voittaa sinut; sinut häädetään kaikkiin maan valtakuntiin. Ja Herra vie sinut ja kuninkaan, jonka sinä itsellesi asetat, kansan käsiin, jota sinä et tunne. Sinä tulet kauhistukseksi, sananparreksi ja pistopuheeksi kaikkien kansojen keskuudessa. Sinun poikasi ja tyttäresi tulevat vaeltamaan vankeuteen. Muukalaiset, jotka asuvat keskuudessasi, nousevat korkeaan valta-asemaan, mutta sinut syöstään aina vain alemmaksi. Ja kaikki tämä on sinun ja sinun siemenesi päällä ajasta aikaan, koska et kuunnellut Herran sanaa. Sen vuoksi on sinun palveltava vihollisiasi, jotka sinun kimppuusi käyvät. Sinun on kestettävä nälkää ja janoa ja kaulaasi painaa tämä vieras, rautainen ies. Herra nostattaa sinua vastaan kaukaisen kansan, joka tulee maan äärestä, kansan, jonka kieltä sinä et ymmärrä; tuimakatseisen kansan, joka ei sinua armahda. Ja se ahdistaa sinua kaikissa kaupungeissasi, kunnes korkeat ja lujat muurit, joihin sinä luotit, sortuvat maahan; ja koko maa joutuu heidän käsiinsä. Ja niin on käyvä, että sinä siinä hädässä ja ahdistuksessa, johon sinun vihollisesi saattaa sinut, joudut syömään oman kohtusi hedelmät, omien poikiesi ja tyttäriesi lihaa.”
153:2.2 (1709.3) Ja tämän tekstikohdan luettuaan Jeesus siirtyi lukemaan profeettoja ja luki Jeremian kirjasta: ”’Jollette kuule palvelijaini, profeettain, sanoja, niiden, jotka minä olen lähettänyt teidän tykönne, niin minä teen tälle huoneelle niin kuin Siilolle, ja minä teen tämän kaupungin kirosanaksi kaikille maan kansoille.’ Ja papit ja opettajat kuulivat Jeremian puhuvan nämä sanat Herran huoneessa. Ja kun Jeremia oli puhunut loppuun kaiken, minkä Herra oli käskenyt hänen puhua kaikelle kansalle, niin tapahtui, että papit ja opettajat ottivat hänet kiinni sanoen: ’Sinun on kuolemalla kuoltava.’ Ja kaikki ihmiset kerääntyivät Jeremian ympärille Herran huoneessa. Ja kun Juudan päämiehet tämän kuulivat, niin he istuutuivat tuomitsemaan Jeremiaa. Silloin papit ja profeetat sanoivat päämiehille ja kaikelle kansalle näin: ’Kuolemantuomio tälle miehelle, sillä hän on ennustanut meidän kaupunkiamme vastaan, niin kuin olette omin korvin kuulleet.’ Mutta Jeremia sanoi kaikille päämiehille ja kaikelle kansalle: ’Herra on lähettänyt minut ennustamaan tätä huonetta ja tätä kaupunkia vastaan kaikki ne sanat, jotka olette kuulleet. Parantakaa siis nyt vaelluksenne ja korjatkaa tekonne ja totelkaa Herran, teidän Jumalanne, ääntä, niin saatatte välttyä siltä pahalta, joka on teitä vastaan lausuttu. Mutta katso, minä olen teidän käsissänne. Tehkää minulle, mitä katsotte hyväksi ja oikeaksi. Mutta se tietäkää, että te, jos minut surmaatte, saatatte viattoman veren päällenne ja tämän kansan päälle, sillä totisesti on Herra lähettänyt minut teidän tykönne puhumaan kaikki nämä sanat teidän korvienne kuulla.’
153:2.3 (1710.1) ”Sen ajan papit ja opettajat etsivät Jeremian kuolemaa, mutta tuomarit epäsivät suostumuksensa, jos kohta he silti hänen varoittavien sanojensa tähden laskivatkin hänet köysillä alas saastaiseen tyrmään, kunnes hän vajosi liejuun kainalokuoppiaan myöten. Näin siis tämä kansa teki profeetta Jeremialle, kun tämä Herran käskyä totellen varoitti veljiään heitä uhkaavasta poliittisesta kukistumisesta. Tänään haluan kysyä teiltä: Mitä tämän kansan pääpapit ja uskonnolliset johtomiehet tekevät miehelle, joka rohkenee varoittaa heitä heidän hengellisen tuomionsa päivästä? Koetatteko tekin lähettää kuolemaan opettajan, joka rohkenee julistaa Herran sanaa ja joka ei pelkää osoittaa, missä ette suostu kulkemaan taivaan valtakunnan portille vievää valkeuden tietä?
153:2.4 (1710.2) ”Mikä se on, jota te kaipaatte todistukseksi tehtävästäni maan päällä? Emme ole horjuttaneet vaikutusvaltaanne tai arvoasemaanne, kun saarnasimme ilosanomaa köyhille ja hyljeksityille. Emme ole käyneet vihamielisesti sitä vastaan, mitä pidätte kunniassa, vaan olemme pikemminkin julistaneet uutta vapautta pelon vallassa olevalle ihmisen sielulle. Tulin tähän maailmaan tekemään tunnetuksi Isääni ja perustamaan maan päälle Jumalan poikien hengellisen veljesliiton, taivaan valtakunnan. Ja vaikka olen varsin monta kertaa muistuttanut teitä siitä, ettei valtakuntani ole tästä maailmasta, Isäni on kuitenkin suonut teille moniaita näyttöjä aineellisista ihmeistä niitä todistusvoimaisempien hengellisten muodonmuutosten ja uudestisyntymisten lisäksi.
153:2.5 (1710.3) ”Mikä se uusi merkki on, jonka vielä minulta haluatte? Sanon teille, että teillä on jo yllin kyllin todisteita voidaksenne tehdä päätöksenne. Totisesti, totisesti minä sanon monille, jotka minun edessäni tänä päivänä istuvat: Ette voi väistää sitä, että teidän on valittava, mitä tietä tahdotte mennä; ja sanon teille niin kuin Joosua sanoi esi-isillenne: ’Valitkaa tänä päivänä, ketä tahdotte palvella.’ Moni teistä seisoo tänä päivänä tienhaarassa.
153:2.6 (1710.4) ”Kun ette osanneet löytää minua järven vastarannalla tapahtuneen väkijoukon kestitsemisen jälkeen, jotkut teistä vuokrasivat käyttöönsä Tiberiaan kalastuslaivaston, joka oli viikkoa aikaisemmin etsiytynyt myrskyn vuoksi lähistölle suojaan, ja teitte niin päästäksenne minun perääni, ja minkä vuoksi? Ette totuuden ja vanhurskauden tähden ettekä sen tähden, että osaisitte paremmin palvella ja auttaa kanssaihmisiänne! Ei suinkaan. Vaan pikemminkin, jotta saisitte lisää leipää, jonka eteen ette ole mitään vaivaa nähneet. Ette lähteneet perääni, jotta olisitte täyttäneet sielunne elämän sanalla, vaan vain jotta olisitte täyttäneet vatsanne vaivatta saadulla leivällä. Ja kauan on teille opetettu, että sitten kun Messias tulee, hän tekee sellaisia ihmeitä, jotka tekevät elämästä koko valitun kansan osalta miellyttävän ja vaivattoman. Ei siis ole mikään ihme, että te, joille on näin opetettu, kaipailette leipälimppuja ja kalasia. Mutta totisesti minä sanon teille, että sellainen ei ole Ihmisen Pojan tehtävä. Olen tullut julistamaan hengellistä vapautta, opettamaan ikuista totuutta ja vaalimaan elävää uskoa.
153:2.7 (1710.5) ”Veljeni, älkää haikailko sellaisen ruoan perään, joka mätänee, vaan etsikää mieluummin sitä hengellistä ravintoa, joka ravitsee aina ikuiseen elämään saakka; ja tämä on se elämän leipä, jonka Poika antaa kaikille, jotka tahtovat sen ottaa ja syödä, sillä Isä on antanut Pojalle tätä elämää määrättömästi. Ja kun kysyitte minulta: ’Mitä meidän pitää tehdä Jumalan tekoja tehdäksemme?’ sanoin teille mutkattomasti: ’Tämä on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt.’”
153:2.8 (1710.6) Ja sitten Jeesus osoitti tämän uuden synagogan ovenkamanan koristeena olevaa mannapatakuviota, jota lisäksi rypäletertut kaunistivat, ja sanoi: ”Olette luulleet, että esivanhempanne söivät erämaassa mannaa, taivaan leipää, mutta minäpä sanon teille, että se oli maan leipää. Vaikkei Mooses antanutkaan isillenne taivaan leipää, Isäni on nyt valmis antamaan teille oikean elämän leivän. Taivaan leipä on se, mikä tulee alas Jumalan tyköä ja antaa ikuisen elämän tämän maailman ihmisille. Ja kun sanotte minulle: Anna meille tämä elävä leipä, minä vastaan: Minä olen tämä elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei enää isoa, kun taas se, joka uskoo minuun, ei enää koskaan janoa. Olette nähneet minut, olette eläneet kanssani ja katselleet tekojani ettekä kuitenkaan usko, että tulin Isän tyköä. Mutta niille, jotka tosiaankin uskovat, sanon: älkää pelätkö. Kaikki, jotka ovat Isän johdatuksessa, tulevat luokseni, eikä sitä, joka tulee luokseni, suinkaan heitetä ulos.
153:2.9 (1711.1) ”Ja sallikaa minun nyt sanoa teille kerta kaikkiaan ja lopullisesti, että olen tullut alas maan päälle, en toteuttaakseni oman tahtoni, vaan tehdäkseni Hänen tahtonsa, joka minut lähetti. Ja tämä on Hänen, joka minut lähetti, lopullinen tahtonsa, etten minä kaikista, jotka hän on minulle antanut, kadottaisi yhtäkään. Ja tämä on Isän tahto: Että jokaisella, joka näkee Pojan ja joka uskoo häneen, on oleva ikuinen elämä. Vasta eilen minä annoin teille leipää ruumiinne tarpeisiin. Tänään minä tarjoan isoavalle sielullenne elämän leipää. Tahdotteko nyt ottaa hengen leivän kuten silloin niin halukkaasti söitte tämän maailman leipää?”
153:2.10 (1711.2) Kun Jeesus piti pienen tauon silmäilläkseen seurakuntaa, yksi jerusalemilaisopettajista (sanhedrinin jäsen) nousi seisomaan ja kysyi: ”Onko minun ymmärrettävä, että sanot olevasi se leipä, joka tulee alas taivaasta, ja ettei se manna, jota Mooses antoi isillemme erämaassa, tullutkaan taivaasta?” Ja Jeesus vastasi fariseukselle: ”Oikein ymmärsit.” Silloin fariseus lausui: ”Mutta etkös sinä olekin Jeesus Nasaretilainen, kirvesmies Joosefin poika? Eivätkö monet meistä tunnekin hyvin isäsi ja äitisi samoin kuin veljesi ja sisaresi? Kuinka siis on mahdollista, että ilmestyt tänne Jumalan huoneeseen julistamaan, että olet tullut alas taivaasta?”
153:2.11 (1711.3) Synagogassa kuului tuona hetkenä paljon mutinaa, ja uhkasi syntyä sellainen meteli, että Jeesus nousi ja sanoi: ”Olkaamme kärsivällisiä; totuus ei koskaan kärsi siitä, että sitä rehellisesti tutkitaan. Olen kaikkea, mitä sanot, mutta vielä muuta. Isä ja minä olemme yhtä; Poika tekee vain, mitä Isä hänelle opettaa, kun taas kaikki ne, jotka Isä antaa Pojalle, Poika ottaa luokseen. Olette lukeneet profeetoista kohdan, jossa on kirjoitettuna: ’Jumala opettaa teitä kaikkia’ ja, että ’ne, joita Isä opettaa, kuulevat myös hänen Poikaansa.’ Jokainen, joka suostuu sisimmässään olevan Isän hengen opetukseen, tulee lopulta minun tyköni. Ei niin, että yksikään ihminen olisi nähnyt Isän, mutta Isän henki kyllä elää ihmisen sisimmässä. Ja Poika, joka tuli alas taivaasta, on varmasti nähnyt Isän. Ja niillä, jotka totisesti uskovat tähän Poikaan, on jo ikuinen elämä.
153:2.12 (1711.4) ”Minä olen tämä elämän leipä. Isänne söivät mannaa erämaassa ja ovat kuolleita. Mutta jos ihminen syö tätä leipää, joka tulee alas Jumalan luota, hän ei koskaan hengessä kuole. Minä toistan, että minä olen tämä elävä leipä, ja jokainen sielu, joka pääsee siihen, että hän toteuttaa tämän Jumalan ja ihmisen yhdistyneen olemuksen, on elävä ikuisesti. Ja tämä elämän leipä, jonka annan kaikille, jotka tahtovat ottaa sen vastaan, on oma elävä ja yhdistynyt olemukseni. Isä Pojassa ja Poika yhtä Isän kanssa – siinä on elähdyttävä ilmoitukseni maailmalle ja pelastava lahjani kaikille kansakunnille.”
153:2.13 (1711.5) Kun Jeesus oli sanottavansa sanonut, synagogan esimies pyysi seurakuntalaisia poistumaan, mutta nämä eivät halunneet lähteä. He kerääntyivät Jeesuksen ympärille esittämään lisää kysymyksiä, samalla kun toiset mutisivat ja väittelivät keskenään. Ja tilanne jatkui tällaisena yli kolmen tunnin ajan. Kello oli jo pitkälti yli seitsemän, kun kuulijakunta lopulta hajaantui.
153:3.1 (1712.1) Jeesus sai tässä jälkikokouksessa vastattavakseen moniaita kysymyksiä. Jotkin kysymyksistä olivat hänen hämmentyneiden opetuslastensa esittämiä, mutta enimmäkseen niitä esittivät pikkusieluiset epäuskoiset, joiden ainoana tarkoituksena oli Jeesuksen nolaaminen ja satimeen saaminen.
153:3.2 (1712.2) Yksi vierailevista fariseuksista kiipesi lampunjalkaan ja huusi sieltä seuraavan kysymyksen: ”Kerrot meille olevasi elämän leipä. Kuinkahan sinä kykenet antamaan meille lihasi syötäväksi tai veresi juotavaksi? Mitä hyötyä on opetuksestasi, ellei sitä voida panna täytäntöön?” Ja Jeesus vastasi tähän kysymykseen sanomalla: ”En minä teille opettanut, että lihani on elämän leipä, tai, että vereni on elämän vesi, vaan minä sanoin, että lihallinen elämäni on taivaallisen leivän anti. Se tosiasia, että Jumalan Sana on tullut lihaksi, ja se ilmiö, että Ihmisen Poika noudattaa Jumalan tahtoa, muodostavat sellaisen kokemukseen kuuluvan realiteetin, joka vastaa jumalallista ravintoa. Ette voi syödä lihaani ettekä juoda vertani, mutta teistä voi hengessä tulla yhtä minun kanssani, kuten minä olen hengessä yhtä Isän kanssa. Jumalan ikuinen sana, joka toden totta on elämän leipä ja joka on lahjoitettu kuolevaisen lihallisessa hahmossa, voi teitä ravita; ja jumalallinen henki, joka toden totta on elämän vesi, voi sielussanne antaa teille virvoitusta. Isä on lähettänyt minut maailmaan, jotta osoittaisin, kuinka hän haluaa elää kaikkien ihmisten sisimmässä ja ohjata heitä. Ja olen elänyt tämän lihallisen elämän innoittaakseni kaikkia ihmisiä samalla tavalla pyrkimään iäti siihen, että he tuntisivat, mikä on heidän sisimmässään olevan taivaallisen Isän tahto, ja noudattaisivat sitä.”
153:3.3 (1712.3) Silloin yksi Jeesusta ja tämän apostoleja tarkkailleista jerusalemilaisurkkijoista sanoi: ”Panemme merkille, ettet sinä sen kummemmin kuin apostolisikaan pese kunnollisesti käsiänne, ennen kuin syötte leipää. Teidän täytyy olla varsin hyvin tietoisia siitä, että tuollainen tapa syödä saastaisin ja pesemättömin käsin on rikkomus vanhimpain lakia vastaan. Ettekä te kunnollisesti pese juomakuppejanne ja ruoka-astioitannekaan. Mistä johtuu, että osoitatte moista piittaamattomuutta isien perinnäistapoja ja vanhintemme lakeja kohtaan?” Ja hänen sanansa kuullessaan Jeesus vastasi: ”Mistä johtuu, että rikotte Jumalan käskyt perinnäislaeillanne? Käsky kuuluu: ’Kunnioita isääsi ja äitiäsi’, ja se antaa sellaisen ohjeen, että teidän tulisi tarpeen tullen jakaa aineellinen hyvä heidän kanssaan, mutta olette säätäneet perinnäislain, joka sallii velvollisuuksiaan karttelevien lasten sanoa, että rahat, joilla vanhempia olisi voitu auttaa, on ’annettu Jumalalle’. Tällä tavoin vanhimpain laki päästää tällaiset viekkaat lapset vastuustaan, vaikka lapset sittemmin käyttävät kaikki sellaiset rahavarat omaksi nautinnokseen. Mistä johtuu, että tällä tavoin omalla perinnäistavallanne teette mainitun käskyn tyhjäksi? Hyvin osasi Jesaja ennustaa teistä hurskastelijoista sanoessaan: ’Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana. Turhaan he minua palvovat, opettavathan he opinkappaleinaan ihmistekoisia sääntöjä.’
153:3.4 (1712.4) ”Pystytte itsekin ymmärtämään, kuinka on käynyt niin, että ihmisten perinnäistavoista kiinni pitäessänne olette luopuneet käskystä. Kovin olette alttiita hylkäämään Jumalan sanan omia perinnäistapoja ylläpitäessänne. Ja on teillä monissa muissakin suhteissa otsaa nostaa omat opetuksenne lain ja profeettojen yläpuolelle.”
153:3.5 (1712.5) Sitten Jeesus osoitti sanomansa kaikille läsnä oleville. Hän sanoi: ”Mutta kuunnelkaa kaikki minua. Ei se, mikä menee suuhun, suinkaan hengellisessä mielessä likaa ihmistä, vaan pikemminkin se, mikä tulee suusta ja sydämestä ulos.” Mutteivät apostolitkaan täysin käsittäneet hänen sanojensa merkitystä, sillä Simon Pietari kysyi häneltä: ”Jottei kukaan kuulijoistasi tarpeettomasti loukkaantuisi sanoistasi, etkö tahtoisi selittää meille näiden sanojen merkityksen?” Ja silloin Jeesus sanoi Pietarille: ”Onko ymmärtäminen sinullekin vaikeaa? Etkö tiedä, että jokainen taimi, jota taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, kiskaistaan juurineen maasta? Suuntaa nyt huomiosi niihin, jotka tahtoisivat tietää totuuden. Et voi pakottaa ihmisiä rakastamaan totuutta. Monet näistä opettajista ovat sokeita opastajia. Ja sinähän tiedät, että jos sokea taluttaa sokeaa, molemmat putoavat kuoppaan. Mutta kuunnelkaa, kun kerron teille totuuden niistä seikoista, jotka moraalisessa mielessä likaavat ja hengellisessä mielessä tahraavat ihmisiä. Minä vakuutan, ettei ihmistä suinkaan likaa se, mikä menee ruumiiseen suun kautta tai pääsee mieleen silmien ja korvien kautta. Ihmisen tahraa vain se paha, joka mahdollisesti itää hänen sydämessään ja joka tulee julki tällaisten epäpyhien henkilöiden sanoissa ja teoissa. Ettekö tiedä, että juuri sydämestä lähtevät ne pahat ajatukset, häijyt suunnitelmat, jotka johtavat murhiin, varkauksiin ja aviorikoksiin, samoin kuin että sieltä ovat peräisin kateus, ylpeys, viha, kosto, herjaukset ja panettelu? Ja nimenomaan tuollaisilla asioilla ihmiset itsensä tahraavat, eivät suinkaan sillä, että he syövät leipää seremoniallisessa mielessä epäpuhtain käsin.”
153:3.6 (1713.1) Jerusalemin sanhedrinin fariseusvaltuutetut olivat nyt jokseenkin vakuuttuneita siitä, että Jeesus täytyi pidättää jumalanpilkkasyytteen nojalla tai vetoamalla siihen, että hän oli ivannut juutalaisten pyhää lakia. Tästä johtuivat heidän yrityksensä usuttaa hänet keskustelemaan muutamista vanhinten perinnäistavoista eli niin kutsutuista kansakunnan suullisista laeista ja mahdollisesti hyökkäämään niitä vastaan. Oli vettä miten niukalti hyvänsä, nämä perinnäistapojen orjuuttamat juutalaiset eivät koskaan jättäneet suorittamatta vaadittua seremoniaalista käsienpesua aina ennen ateriaa. He uskoivat, että ”on parempi vaikka kuolla kuin rikkoa vanhimpain käskyjä vastaan”. Urkkijat esittivät tämän kysymyksen siksi, että Jeesuksen kerrottiin sanoneen: ”Pelastus riippuu mieluumminkin puhtaista sydämistä kuin puhtaista käsistä.” Mutta kun tämänkaltaisista uskomuksista kerran tulee osa jonkun uskontoa, niistä on vaikea päästä eroon. Vielä moniaita vuosia tämän päivän jälkeen nämä perinnäiskäsitykset siitä, mikä oli puhdasta ja mikä saastaista, pitivät apostoli Pietaria pelon kahleissa. Ja hän vapautui niistä lopullisesti vasta nähtyään erään epätavallisen ja eloisan unen. Kaikki tässä kerrottu käy paremmin ymmärrettäväksi, kun muistetaan, että nämä juutalaiset tarkastelivat syömistä pesemättömin käsin samassa valossa kuin käymistä porton luona, ja molemmista rangaistiin samalla tavalla eli yhteisöstä erottamisella.
153:3.7 (1713.2) Mestari halusi tällä tavoin ottaa puheeksi ja paljastaa koko sen säännöistä ja määräyksistä koostuvan rabbiinisen järjestelmän mielettömyyden, jota edusti suullinen laki – vanhinten perinnäistavat, joita kaikkia pidettiin jopa pyhempinä ja juutalaisia tiukemmin sitovina kuin kirjoitusten opetuksia. Ja Jeesus lausui mielipiteensä enää yhtä tiukkaa pidättyvyyttä noudattamatta, sillä hän tiesi sen hetken tulleen, jolloin hän ei enää voisi tehdä mitään estääkseen avoimen välirikon itsensä ja näiden uskonnollisten johtajien välillä.
153:4.1 (1713.3) Kesken näitä jälkipuintikeskusteluja yksi Jerusalemin fariseuksista toi Jeesuksen luokse sekopäisen nuorukaisen, joka oli kurittoman ja kapinallisen hengen vallassa. Ohjatessaan tätä mielipuolta nuorukaista Jeesuksen eteen hän sanoi: ”Mitä sinä pystyt tekemään näin pahalle vaivalle kuin tämä tässä? Pystytkö ajamaan ulos perkeleitä?” Ja kun Mestari katsoi nuorukaista, hän liikuttui säälistä, ja hän viittasi pojalle, jotta tämä astuisi hänen luokseen, tarttui tätä kädestä ja sanoi: ”Tiedät, kuka minä olen; tule ulos hänestä, ja minä velvoitan yhden lojaaleista tovereistasi huolehtimaan, ettet enää palaa takaisin.” Ja samassa hetkessä poika oli taas normaali ja täysissä järjissään. Ja tämä on ensimmäinen tapaus, jossa Jeesus tosiaankin ajoi ”pahan hengen” ulos ihmisolennosta. Kaikissa aikaisemmissa tapauksissa oli henkilöstä vain luultu, että hän oli perkeleen riivaama; mutta nyt oli kysymys aidosta sellaisesta tapauksesta, että joku oli riivaajan vallassa. Tuohon aikaan tällaisia tapauksia esiintyi silloin tällöin aina Helluntain päivään saakka, jolloin Mestarin henki vuodatettiin kaiken lihan päälle, minkä tuloksena näillä muutamilla taivaallisilla kapinallisilla ei enää ole mahdollisuutta käyttää tällä tavoin hyväkseen tiettyjä epävakaita ihmistyyppejä.
153:4.2 (1714.1) Kun kansa tätä ihmetteli, muuan fariseuksista nousi seisomaan ja väitti, että Jeesus kykeni tekemään tuonkaltaisia vain siksi, että hän oli liitossa perkeleiden kanssa; että Jeesushan oli sanoillaan, joita hän käytti ajaessaan paholaista ulos, myöntänyt, että he tunsivat toisensa; ja hän jatkoi puhettaan toteamalla, että Jerusalemin uskonnolliset opettajat ja johtomiehet olivat päätyneet ratkaisuun, jonka mukaan Jeesus teki kaikki niin kutsutut ihmeensä Beelsebubin, perkeleitten ruhtinaan, voimalla. Fariseus sanoi: ”Älkää olko missään tekemisissä tämän miehen kanssa, sillä hän on liitossa Saatanan kanssa.”
153:4.3 (1714.2) Silloin Jeesus sanoi: ”Kuinka voi Saatana ajaa ulos Saatanan? Ei mikään valtakunta, joka on riitautunut itsensä kanssa, voi pysyä pystyssä; jos talo riitautuu itsensä kanssa, ei kestä kauan, kun se on autio. Voiko mikään kaupunki kestää piiritystä, ellei se ole yhtenäinen? Jos Saatana ajaa ulos Saatanan, hän on riitautunut itsensä kanssa; kuinka hänen valtakuntansa siis pysyisi pystyssä? Teidän tulisi kuitenkin tietää, ettei kukaan voi tunkeutua väkivahvan miehen taloon ja ryöstää hänen tavaroitaan, ellei hän ensin nujerra ja köytä tuota väkivahvaa miestä. Ja samoin, jos minä Beelsebubin voimalla ajan ulos perkeleitä, kenen avulla teidän poikanne niitä ulos ajavat? Siksi he tulevat olemaan teidän tuomarinne. Mutta jos minä Jumalan hengen avulla ajan ulos perkeleitä, silloin on Jumalan valtakunta totisesti laskeutunut päällenne. Ellette olisi ennakkoluuloisuuden sokaisemia ja pelon ja ylpeyden harhaan johtamia, teidän olisi helppo huomata, että keskellänne seisoo muuan, joka on suurempi kuin perkeleet. Pakotatte minut julistamaan, että se, joka ei ole minun kanssani, on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa. Sallikaa minun lausua vakava varoitus teille, jotka julkeatte avoimin silmin ja tahallisen pahantahtoisesti lukea Jumalan teot tietoisesti perkeleiden teoiksi! Totisesti, totisesti minä sanon teille: kaikki syntinne annetaan anteeksi, jopa kaikki häväistyspuheenne, mutta kuka ikinä tekonsa ennalta harkiten ja pahaa tarkoittaen lausuu pilkkasanoja Jumalaa vastaan, hän ei koskaan saa anteeksiantamusta. Koska tuollaiset paatuneet pahuudenharjoittajat eivät koskaan pyydä eivätkä saa anteeksiantoa, he syyllistyvät siihen syntiin, että he ikuisesti torjuvat jumalallisen anteeksiannon.
153:4.4 (1714.3) ”Monet teistä ovat nyt tulleet tienhaaraan. Olette tulleet kohtaan, josta alkaa väistämätön päätöksenteko Isän tahdon ja itse valitsemienne pimeyden teiden välillä. Ja mitä nyt valitsette, sitä lopulta tulette olemaan. Teidän on joko tehtävä puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tai muussa tapauksessa puusta tulee kelvoton ja sen hedelmästä kelvoton. Minä teen tiettäväksi, että Isäni ikuisessa valtakunnassa puu tunnetaan hedelmistään. Mutta jotkut teistä, jotka olette kuin kyykäärmeet, kuinka te, jotka jo olette valinneet pahan, voisitte tuottaa hyviä hedelmiä? Sillä on niin, että sydämessänne olevasta pahuuden yltäkylläisyydestähän suunne puhuu.”
153:4.5 (1714.4) Silloin nousi seisaalleen muuan toinen fariseus, joka sanoi: ”Opettaja, tahtoisimme sinun antavan meille jonkin sellaisen ennalta määrätyn merkin, josta olemme yksimielisiä, että se osoittaa arvovaltasi ja opettamisoikeutesi. Suostuisitko tällaiseen järjestelyyn?” Ja tämän kuullessaan Jeesus sanoi: ”Tämä uskoton ja merkkiä odottava sukupolvi janoaa tunnusmerkkiä, mutta mitään muuta merkkiä ei teille anneta kuin se, joka teillä jo on, ja se, jonka näette, sitten kun Ihmisen Poika poistuu keskuudestanne.”
153:4.6 (1714.5) Ja kun hän oli sanottavansa sanonut, hänen apostolinsa kerääntyivät hänen ympärilleen ja johdattivat hänet pois synagogasta. Hiljaisuuden vallitessa he vaelsivat hänen kanssaan kotiin Betsaidaan. He olivat kaikki hämmästyneitä ja jonkin verran kauhuissaankin Mestarin opetustaktiikassa tapahtuneesta äkillisestä muutoksesta. Heille oli täysin vierasta nähdä hänen esiintyvän näin sotaisalla tavalla.
153:5.1 (1715.1) Kerran toisensa jälkeen Jeesus oli lyönyt apostoleidensa toiveet pirstaleiksi, kerta kerran perään hän oli murskannut heidän hellityimmät odotuksensa, mutta mikään heidän kokemansa pettymys, yksikään heidän tuntemansa murhe ei vetänyt vertoja sille, jonka valtaan he nyt joutuivat. Ja kaiken kukkuraksi nyt heidän masennukseensa sekoittui vielä aito huoli heidän omasta turvallisuudestaan. Hämmästykseen saakka he kaikki hätkähtivät sitä, miten äkkiä ja miten täydellisesti väki heidän luotaan kaikkosi. Jonkin verran heitä myös pelotti ja hämmensi Jerusalemista tulleiden fariseusten osoittama odottamaton uho ja itsetietoinen päättäväisyys. Mutta mikä heitä kaikkein eniten hämmensi, oli Jeesuksen äkillinen taktiikan muutos. Tavallisissa oloissa he olisivat tervehtineet tyydytyksellä tätä sotaisamman asenteen ilmaantumista, mutta nyt kun se tapahtui tällä tavalla, paljon muun odottamattoman ohessa, se säikäytti heitä.
153:5.2 (1715.2) Ja nyt kaikkien edellisten huolten päälle Jeesus vielä kieltäytyi syömästäkin, kun he pääsivät kotiin. Hän eristäytyi tuntikausiksi yhteen yläkerran huoneeseen. Oli jo miltei keskiyö, kun evankelistojen johtaja Jooab palasi ja kertoi noin kolmanneksen työtovereistaan lähteneen omille teilleen. Lojaaleja opetuslapsia oli tullut ja mennyt kaiken iltaa, ja nämä kertoivat, että koko Kapernaumissa tunteet Mestaria kohtaan olivat kääntyneet yleisesti häntä vastaan. Eivätkä Jerusalemista saapuneet johtomiehet suinkaan vitkastelleet lietsoessaan tätä tyytymättömyyden tunnetta ja koettaessaan kaikin mahdollisin keinoin edistää liikehdintää poispäin Jeesuksesta ja hänen opetuksistaan. Näiden koetuksen tuntien aikana kaksitoista naista pitivät istuntoaan Pietarin talossa. He olivat äärimmäisen järkyttyneitä, mutta yksikään heistä ei poistunut rivistä.
153:5.3 (1715.3) Keskiyön hetki oli juuri ohitettu, kun Jeesus tuli alas yläkamarista ja seisoi kahdentoista apostolin ja heidän kaikkiaan kolmisenkymmenen työtoverinsa keskellä. Hän sanoi: ”Huomaan, että tämä valtakunnan jäsenten seulonta ahdistaa teitä, mutta se on väistämätöntä. Yhäkö teillä kaiken saamanne koulimisen jälkeen oli jokin hyvä syy kompastua sanoihini? Mikä on syynä siihen, että teidät täyttää pelko ja tyrmistys nähdessänne valtakunnan vapautuvan näistä asialle vain osaksi lämmenneistä väkijoukoista ja näistä puolella sydämellään mukana olleista opetuslapsista? Miksi murehditte, kun uusi päivä on sarastamassa sille, että taivaan valtakunnan hengelliset opetukset loistavat uudessa kirkkaudessa? Jos tämän kokeen kestäminen tuntuu teistä vaikealta, mitä te sitten teette, kun Ihmisen Pojan täytyy palata Isän tykö? Milloin ja miten valmistaudutte sitä aikaa varten, jolloin nousen sinne, mistä olen tähän maailmaan tullut?
153:5.4 (1715.4) ”Rakkaani, teidän täytyy muistaa, että henki on se, joka virvoittaa; lihallisuudesta ja kaikesta siihen liittyvästä on kovin vähän hyötyä. Teille lausumani sanat ovat henkeä ja elämää. Olkaa hyvillä mielin! En minä ole teitä hylännyt. Moni on loukkaantuva näiden päivien suorista sanoista. Olette jo kuulleetkin, että monet opetuslapsistani ovat kääntyneet takaisin. He eivät enää kulje kanssani. Alusta saakka olen tiennyt, että nämä puolisydämiset uskovat jäisivät matkan varrella pois seurastamme. Enkö valinnutkin teidät, kaksitoista miestä, ja enkö asettanutkin teidät erilleen valtakunnan lähettiläiksi? Ja nyt, tällaisena hetkenäkö tekin luopuisitte? Pitäköön kukin teistä huolen omasta uskostaan, sillä yksi teistä on vakavassa vaarassa.” Ja kun Jeesus oli sanottavansa sanonut, Simon Pietari lausui: ”On totta, Herra, että olemme suruissamme ja ymmällämme, mutta emme koskaan hylkää sinua. Olet opettanut meille ikuisen elämän sanat. Olemme uskoneet sinuun ja seuranneet sinua koko tämän ajan. Emme käänny takaisin, sillä tiedämme, että olet Jumalan lähettämä.” Ja kun Pietari oli sanottavansa sanonut, he kaikki yksissä tuumin nyökkäsivät merkiksi siitä, että he hyväksyivät Pietarin esittämän uskollisuudenlupauksen.
153:5.5 (1716.1) Sitten Jeesus sanoi: ”Käykää levolle, sillä meitä odottavat kiireiset ajat; toiminnan päivät ovat kohta edessämme.”
Urantia-kirja
Luku 154
154:0.1 (1717.1) VAIHEIKKAAN lauantain iltana, huhtikuun 30. päivänä, sillä aikaa kun Jeesus puhui lohdutuksen ja rohkaisun sanoja alakuloisille ja hämmentyneille opetuslapsilleen, Herodes Antipas ja Jerusalemin sanhedrinia edustavat erityisvaltuutetut kävivät neuvotteluja Tiberiaassa. Nämä kirjanoppineet ja fariseukset yllyttivät Herodesta pidätyttämään Jeesuksen. He tekivät parhaansa saadakseen Herodeksen vakuuttuneeksi sellaisesta, että Jeesus kiihotti väestöä tottelemattomuuteen ja jopa kapinaan. Mutta Herodes kieltäytyi ryhtymästä toimenpiteisiin Jeesusta vastaan sillä perusteella, että tämä olisi poliittinen rikollinen. Herodeksen neuvonantajat olivat välittäneet hänelle oikeat tiedot järven vastarannan välikohtauksesta, jossa väki koetti julistaa Jeesuksen kuninkaaksi, sekä siitä, miten tämä torjui ehdotuksen.
154:0.2 (1717.2) Muuan Herodeksen virallisen perheen jäsen, Kuusas, jonka vaimo kuului naisten palvelusjoukkoihin, oli kertonut hänelle, ettei Jeesuksen tarkoituksena ollut sekaantua maallisen hallintovallan asioihin; että häntä kiinnosti vain uskoviensa hengellisen veljeskunnan perustaminen, jota veljeskuntaa hän kutsui taivaan valtakunnaksi. Herodes luotti Kuusaan selontekoihin siinä määrin, että hän kieltäytyi puuttumasta Jeesuksen toimintaan. Herodeksen tapaan suhtautua Jeesukseen vaikutti tuohon aikaan myös hänen taikauskoinen pelkonsa Johannes Kastajaa kohtaan. Herodes kuului niihin luopiojuutalaisiin, jotka eivät uskoneet mihinkään mutta pelkäsivät kaikkea. Hänellä oli huono omatunto siksi, että hän oli surmauttanut Johanneksen, eikä hän halunnut tulla sotketuksi näihin vehkeilyihin Jeesusta vastaan. Hän oli tietoinen monista sellaisista sairaustapauksista, jotka Jeesus näytti parantaneen, ja hän piti tätä joko profeettana tai suhteellisen vaarattomana uskonnollisena kiihkoilijana.
154:0.3 (1717.3) Kun juutalaiset uhkasivat tiedottaa keisarille, että Herodes suojeli maanpetoksellista alamaista, tämä ajoi heidät ulos neuvotteluhuoneestaan. Asiat jäivät tällaiselle tolalle viikon ajaksi, minkä kuluessa Jeesus valmensi seuraajiaan uhkaamassa olevan hajaantumisen varalle.
154:1.1 (1717.4) Toukokuun 1. päivästä toukokuun 7. päivään Jeesus kävi Sebedeuksen talossa luottamuksellisia neuvotteluja seuraajiensa kanssa. Näihin neuvonpitoihin pääsivät vain koetellut ja luotetut opetuslapset. Tänä ajankohtana oli vain sata opetuslasta, joilla oli moraalista rohkeutta uhmata fariseusten vastarintaa ja tuoda avoimesti julki, että he kannattivat Jeesusta. Tämän ryhmän kanssa Jeesus piti istuntoja aamulla, iltapäivällä ja illalla. Pieniä kyselijöiden ryhmiä kokoontui jokaisena iltapäivänä järven rannalle, jossa jotkut evankelistoista tai apostoleista luennoivat heille. Näissä ryhmissä oli harvoin enempää kuin viisikymmentä henkilöä.
154:1.2 (1717.5) Käsillä olevan viikon perjantaina Kapernaumin synagogan esimiehet tekivät virallisen päätöksen sulkea Jumalan huone Jeesukselta ja kaikilta hänen seuraajiltaan. Tämä toimenpide suoritettiin Jerusalemin fariseusten aloitteesta. Jairus erosi johtavan esimiehen virasta ja asettui avoimesti tukemaan Jeesusta.
154:1.3 (1718.1) Viimeinen järvenrantakokous pidettiin sapatti-iltapäivänä, toukokuun 7. päivänä. Jeesus puhui vähemmälle kuin sadalleviidellekymmenelle sillä kertaa paikalle kerääntyneelle kuulijalle. Tämä lauantai-ilta oli se ajankohta, jolloin Jeesuksen ja hänen opetustensa arvostus saavutti kansan keskuudessa aallonpohjansa. Tuosta ajankohdasta lähtien alkoi myönteisen suhtautumisen tasainen, hidas, mutta entistä terveempi ja luotettavampi kasvu; rakentui uutta kannatusta, joka pohjautui entistä paremmin hengelliseen uskoon ja aitoon uskonnolliseen kokemukseen. Enemmän tai vähemmän monimuotoinen ja kompromisseja sisältänyt siirtymävaihe Mestarin seuraajien materialististen valtakuntakäsitysten ja Jeesuksen opettamien idealistisempien ja hengellisempien käsitysten välillä oli nyt peruuttamattomasti päättynyt. Tästä alkaen valtakunnan evankeliumin julistaminen oli entistä avoimempaa sikäli, että tuotiin esille sen laajemmat ulottuvuudet ja kauaskantoiset hengelliset seurannaisvaikutukset.
154:2.1 (1718.2) Sunnuntaina, toukokuun 8. päivänä vuonna 29 jKr., sanhedrin hyväksyi Jerusalemissa asetuksen, joka sulki kaikki Palestiinan synagogat Jeesukselta ja hänen seuraajiltaan. Tämä oli uusi ja ennen kuulumaton Jerusalemin sanhedrinin suorittama toimivallan anastus. Siihen saakka jokainen synagoga oli olemassaolonsa ja toimintansa osalta ollut riippumaton jumalanpalvelijoiden seurakunta ja oman hallintokuntansa päätösvallan ja ohjauksen alainen. Vain Jerusalemin synagogat olivat olleet sanhedrinin määräysvallan alaisia. Tämän sanhedrinin mielivaltaisen toimenpiteen seurauksena viisi sen jäsentä erosi. Sata viestinviejää lähetettiin välittömästi tiedottamaan tästä asetuksesta ja panemaan se toimeen. Jo parissa viikossa jokainen Palestiinan synagoga Hebronin synagogaa lukuun ottamatta oli kumartanut tälle sanhedrinin manifestille. Hebronin synagogan esimiehet kieltäytyivät tunnustamasta, että sanhedrinillä olisi heidän seurakuntaansa nähden oikeus moiseen vallankäyttöön. Se, että he kieltäytyivät suostumasta Jerusalemin antamaan määräykseen, perustui enemmänkin siihen, että he tekivät seurakunnallisesta autonomiasta kiistakysymyksen, kuin myötämielisyyteen Jeesuksen asiaa kohtaan. Pian tämän jälkeen tuli tuhosi Hebronin synagogan.
154:2.2 (1718.3) Samaisena sunnuntaiaamuna Jeesus ilmoitti, että vietettäisiin viikon pituinen loma, ja hän kehotti kaikkia opetuslapsiaan palaamaan kotiinsa tai ystäviensä luo lepuuttamaan rasittunutta sieluaan ja puhumaan rohkaisun sanoja rakkaimmilleen. Hän sanoi: ”Menkää kukin seudullenne virkistäytymään tai kalastamaan, ja rukoilkaa samalla valtakunnan laajenemisen puolesta.”
154:2.3 (1718.4) Tämän lepoviikon kuluessa Jeesuksella oli mahdollisuus käydä monien järven rantamilla asuvien perheiden ja ryhmien luona. Useaan otteeseen hän myös kävi Daavid Sebedeuksen kanssa kalastamassa, ja vaikka hän vaeltelikin enimmän aikaa yksikseen, jossakin lähistöllä lymyili aina pari, kolme Daavidin luotetuinta sanansaattajaa, jotka olivat saaneet päälliköltään kaikkea muuta kuin epämääräiset ohjeet Jeesuksen suojelemisesta. Tämän lepoviikon aikana ei harjoitettu minkäänlaista julkista opetustoimintaa.
154:2.4 (1718.5) Juuri tällä viikolla Natanael ja Jaakob Sebedeus kärsivät melko vakavasta sairaudesta. Kolme päivää ja kolme yötä heitä vaivasi äkillinen ja tuskallinen ruoansulatushäiriö. Kolmantena iltana Jeesus päästi Jaakobin äidin, Salomen, lepäämään ja jäi itse hoivaamaan kärsiviä apostolejaan. Jeesus olisi tietenkin voinut samassa silmänräpäyksessä parantaa nämä molemmat miehet, mutta se ei ole sen paremmin Pojan kuin Isänkään noudattama menettelytapa, milloin he ovat tekemisissä niiden arkipäiväisten vaikeuksien ja vaivojen kanssa, joita ihmislapset ajallisuuden ja avaruuden evolutionaarisissa maailmoissa kokevat. Jeesus ei koko tapahtumatäyteisen lihallisen elämänsä kuluessa ryhtynyt kertaakaan minkäänlaisiin yliluonnollisiin hoivatoimenpiteisiin kenenkään maisen perheensä jäsenen hyväksi eikä yhdenkään läheisimmän seuraajansa puolesta.
154:2.5 (1719.1) Universumissa vastaan tulevat vaikeudet ja planeetalla esiin nousevat esteet on kohdattava osana sitä kokemuskoulutusta, joka on säädetty ajatellen kuolevaisten luotujen kehittyvän sielun kasvua ja kehittymistä, vähä vähältä etenevää täydellistymistä. Ihmissielun hengellistyminen edellyttää perinpohjaista kokemusta kasvattavassa mielessä tapahtuvasta universumin monenlaisten todellisten ongelmien ratkaisemisesta. Eläinperäinen luomakunta ja tahdollisten luotujen alemmat muodot eivät edisty suotuisasti ympäristössä, joka on liian helppo. Ongelmalliset tilanteet, joihin vielä liittyvät vaivannäköön kannustavat kiihokkeet, ovat omiaan tuottamaan niitä mielen, sielun ja hengen toimintoja, jotka antavat oman mahtavan panoksensa siihen, että kuolevaisen edistymiseen kuuluvat arvolliset tavoitteet saavutetaan ja henkipäämääränä olevat korkeammat tasot tavoitetaan.
154:3.1 (1719.2) Toukokuun 16. päivänä Jerusalemin viranomaiset ja Herodes Antipas kokoontuivat toiseen heidän välillään Tiberiaassa käytyyn neuvonpitoon. Paikalla olivat edustettuina Jerusalemin sekä uskonnolliset että poliittiset johtajat. Juutalaiset johtomiehet saattoivat ilmoittaa Herodekselle, että käytännöllisesti katsoen kaikki sekä Galilean että Juudean synagogat oli suljettu Jeesuksen opetuksilta. Herodesta yritettiin toistamiseen saada määräämään Jeesus pidätettäväksi, mutta hän kieltäytyi täyttämästä heidän pyyntöään. Toukokuun 18. päivänä Herodes saatiin kaikesta huolimatta sittenkin suostumaan menettelytapaan, jonka mukaan sanhedrinin viranhaltijat saisivat pidättää Jeesuksen ja viedä hänet uskonnollisten syytösten nojalla Jerusalemiin oikeuden kuultavaksi edellyttäen, että roomalainen Juudean käskynhaltija antaisi tällaiseen järjestelyyn suostumuksensa. Jeesuksen vihamiehet levittivät sillä välin koko Galilean alueella uutterasti huhua, että Herodes oli muuttunut vihamieliseksi Jeesusta kohtaan ja että hänen aikomuksenaan oli surmata kaikki, jotka uskoivat tämän opetuksiin.
154:3.2 (1719.3) Lauantai-iltana, toukokuun 21. päivänä, saatiin Tiberiaaseen sana siitä, ettei Jerusalemin siviiliviranomaisilla ollut mitään huomautettavaa tätä Herodeksen ja fariseusten välistä sopimusta vastaan, jonka mukaan Jeesus otettaisiin kiinni ja tuotaisiin Jerusalemiin sanhedrinin eteen tutkittavaksi syytettynä juutalaiskansakunnan pyhien lakien pilkkaamisesta. Niinpä Herodes tuona päivänä hieman ennen puoltayötä allekirjoitti määräyksen, joka valtuutti sanhedrinin viranhaltijat pidättämään Jeesuksen Herodeksen hallintoalueilla ja kuljettamaan hänet voimakeinoin Jerusalemiin oikeudenkäyntiä varten. Herodesta painostettiin voimakkaasti monelta taholta, ennen kuin hän suostui myöntämään tämän luvan, ja hän oli varsin tietoinen siitä, ettei Jeesus voisi odottaa tasapuolista oikeuskäsittelyä katkerien vihamiestensä edessä Jerusalemissa.
154:4.1 (1719.4) Kapernaumissa kokoontui tuona samana lauantai-iltana viidenkymmenen johtavan kansalaisen ryhmä synagogaan keskustelemaan tuiki tärkeästä kysymyksestä: ”Mihin ryhdymme Jeesuksen suhteen?” Heidän keskustelunsa ja väittelynsä jatkuivat vielä keskiyön jälkeenkin, mutta he eivät kyenneet löytämään mitään yhteistä sopimuspohjaa. Jos jätetään ne muutamat henkilöt laskuista, jotka olivat taipuvaisia uskomaan, että Jeesus saattoi olla Messias, vähintäänkin pyhä mies tai kukaties profeetta, kokous jakautui neljään lähes samankokoiseen ryhmään, joiden näkemykset Jeesuksesta olivat seuraavat:
154:4.2 (1719.5) 1. Hän oli harhautunut ja harmiton uskonnollinen fanaatikko.
154:4.3 (1719.6) 2. Hän oli vaarallinen ja juonitteleva kiihottaja, joka saattaisi lietsoa kapinan.
154:4.4 (1720.1) 3. Hän oli liitossa perkeleiden kanssa ja saattoi olla jopa perkeleiden ruhtinas.
154:4.5 (1720.2) 4. Hän oli järjiltään, hullu, mentaalisesti järkkynyt.
154:4.6 (1720.3) Puhuttiin paljon siitä, että Jeesus saarnasi oppeja, jotka olivat tavallisen kansan kannalta hämmentäviä. Hänen vihamiehensä olivat sitä mieltä, että hänen opetuksensa olivat käytännölle vieraita, että kaikki hajoaisi pirstaleiksi, jos jokainen pyrkisi rehellisesti elämään hänen aatteidensa mukaisesti. Ja monien sen jälkeen eläneiden sukupolvien ihmiset ovat sanoneet samoja asioita. Monet älykkäät ja hyvää tarkoittavat ihmiset väittävät vielä näiden ilmoitusten esittämisen aikaan vallitsevissa valistuneemmissa oloissakin, ettei nykyajan sivilisaatiota olisi voitu rakentaa Jeesuksen opetusten perustalle – ja he ovat osittain oikeassa. Mutta kaikki tällaiset epäilijät unohtavat, että hänen opetustensa pohjalta olisi voitu rakentaa paljon parempi sivilisaatio, ja kerran vielä rakennetaankin. Tämä maailma ei ole koskaan tosissaan yrittänyt laajassa mitassa toteuttaa Jeesuksen opetuksia, vaikka usein onkin tehty puolinaisia yrityksiä noudattaa niin kutsutun kristinuskon oppeja.
154:5.1 (1720.4) Toukokuun 22. päivä oli vaiheikas päivä Jeesuksen elämässä. Ennen päivänkoittoa tuona sunnuntaiaamuna yksi Daavidin sanansaattajista saapui kovalla kiireellä Tiberiaasta tuomaan viestiä, että Herodes oli antanut tai oli antamaisillaan valtuudet sanhedrinin toimihenkilöiden pidättää Jeesus. Kun Daavid Sebedeus sai tiedon tästä uhkaavasta vaarasta, se sai hänet herättämään sanansaattajansa ja lähettämään heidät kaikkien paikallisten opetuslapsiryhmien luo kutsumaan nämä hätäneuvotteluun, joka pidettäisiin seitsemältä samana aamuna. Kun Juudan (Jeesuksen veljen) käly kuuli tämän huolestuttavan viestin, hän toimitti kiireesti sanan kaikille lähellään asuville Jeesuksen perheen jäsenille ja kutsui heidät välittömästi koolle Sebedeuksen taloon. Ja tätä kiireistä kutsua noudattaen sinne kokoontuivat kohta Maria, Jaakob, Joosef, Juuda ja Ruut.
154:5.2 (1720.5) Tässä varhaisaamun kokouksessa Jeesus antoi jäähyväisohjeensa koolla oleville opetuslapsille; toisin sanoen hän jätti heille toistaiseksi hyvästit, sillä hän tiesi hyvin, että heidät karkotettaisiin kohta Kapernaumista. Hän ohjasi heitä kaikkia etsimään opastusta Jumalalta ja seuraamuksista piittaamatta jatkamaan valtakunnan työtä. Evankelistojen oli määrä työskennellä sopivaksi katsomallaan tavalla kunnes heidät mahdollisesti myöhemmin kutsuttaisiin koolle. Hän valitsi evankelistojen joukosta kaksitoista, jotka kulkisivat hänen mukanaan. Kahdelletoista apostolille hän antoi ohjeen pysyä hänen seurassaan, tapahtuipa mitä hyvänsä. Kahdelletoista naiselle hän antoi neuvon pysytellä Sebedeuksen talossa ja Pietarin talossa siksi kunnes hän lähettäisi jonkun pyytämään heitä luokseen.
154:5.3 (1720.6) Jeesus suostui siihen, että Daavid Sebedeus jatkaisi maanlaajuista viestinviejäpalveluaan, ja pian tämän jälkeen Mestarille hyvästejä lausuessaan Daavid sanoi: ”Lähde työhösi, Mestari. Älä anna kiihkoilijoiden päästä sinuun käsiksi, äläkä hetkeäkään epäile, etteivätkö sanansaattajat seuraisi jäljessäsi. Mieheni eivät koskaan kadota yhteyttä sinuun, ja heidän kauttaan saat kuulla valtakunnan asioista muilla seuduilla, ja heidän kauttaan me kaikki saamme tietoja sinusta. Sattuipa minulle mitä tahansa, se ei voi häiritä tätä palvelua, sillä olen nimittänyt ensimmäisen ja toisen, jopa kolmannen johtajan. En ole sen paremmin opettaja kuin saarnamieskään, mutta teen tämän täydestä sydämestäni, eikä kukaan voi minua pysäyttää.”
154:5.4 (1720.7) Noin kello 7.30 tuona aamuna Jeesus aloitti hyvästijättöpuheensa lähes sadalle uskovalle, jotka olivat ahtautuneet sisälle kuullakseen hänen sanansa. Se oli kaikille läsnäoleville vakavan juhlallinen tilaisuus, mutta Jeesus näytti epätavallisen hyväntuuliselta. Hän oli taas kerran oma itsensä. Viikkokausia jatkunut vakavuus oli tipotiessään, ja hän valoi uskoa, toivoa ja rohkeutta ilmentävillä sanoillaan heihin kaikkiin innostusta.
154:6.1 (1721.1) Kello oli noin kahdeksan tuona sunnuntaiaamuna, kun Jeesuksen maisen perheen viisi jäsentä Juudan kälyn lähettämän kutsun hälyttäminä saapui tapahtumapaikalle. Koko tästä hänen lihallisesta perheestään vain yksi, Ruut, uskoi varauksetta ja jatkuvasti Jeesuksen maan päällä suorittaman tehtävän jumalallisuuteen. Juudalla ja Jaakobilla ja jopa Joosefilla oli yhä jäljellä paljon heidän kerran omaamastaan uskosta Jeesukseen, mutta he olivat päästäneet ylpeyden puuttumaan siihen, minkä tiesivät oikeaksi ja mitkä olivat heidän todelliset hengelliset pyrkimyksensä. Mariaa raastoi niin ikään yhtäältä rakkaus ja toisaalta pelko, yhtäältä äidinrakkaus ja toisaalta perheylpeys. Vaikka epäilykset häntä kiusasivatkin, hän ei voinut koskaan täysin unohtaa Gabrielin vierailua ennen Jeesuksen syntymää. Fariseukset olivat tehneet kovasti työtä saadakseen Marian uskomaan, että Jeesus oli järjiltään, mielenhäiriöinen. He yllyttivät häntä menemään poikiensa kanssa Jeesuksen luo ja koettamaan taivuttaa häntä luopumaan enemmästä julkisesta opetustyöstä. He vakuuttivat Marialle, että Jeesuksen terveys kohta murtuisi ja että koko perheelle koituisi vain häpeää ja epäsuosiota, jos hänen sallittaisiin jatkaa. Ja niin Juudan kälyn viestin saapuessa kaikki viisi sonnustautuivat välittömästi taipaleelle kohti Sebedeuksen taloa. He olivat olleet koolla Marian kodissa, jossa heillä oli edellisenä iltana ollut tapaaminen fariseusten kanssa. He olivat keskustelleet jerusalemilaisten johtomiesten kanssa pitkälle yöhön, ja kaikki olivat enemmän tai vähemmän vakuuttuneita siitä, että Jeesus käyttäytyi oudosti, että hän oli käyttäytynyt oudosti jo jonkin aikaa. Vaikkei Ruut osannutkaan selittää Jeesuksen käyttäytymisestä kaikkea, hän korosti voimakkaasti sitä, että Jeesus oli aina kohdellut perhettään oikeudenmukaisesti, ja hän kieltäytyi yhtymästä kaavailuihin, joiden tarkoituksena oli suostutella Jeesus luopumaan enemmästä toiminnasta.
154:6.2 (1721.2) Matkallaan Sebedeuksen talolle he keskustelivat näistä asioista ja sopivat keskenään koettavansa suostutella Jeesusta tulemaan heidän mukanaan kotiin, sillä, niin kuin Maria sanoi: ”Tiedän, että kykenisin vaikuttamaan poikaani, jos hän vain tulisi kotiin ja kuuntelisi minua.” Jaakob ja Juuda olivat kuulleet huhuja siitä, että aikomuksena oli pidättää Jeesus ja viedä hänet Jerusalemiin tuomittavaksi. He pelkäsivät myös oman turvallisuutensa puolesta. Niin kauan kuin Jeesus oli yleisen mielipiteen suosikki, hänen perheensä antoi asioiden sujua omaa rataansa, mutta nyt kun kapernaumilaiset ja Jerusalemin johtomiehet olivat äkkiä kääntyneet häntä vastaan, perheen jäsenet alkoivat tuntea, miten tuskallisesti heitä painoi heidän kiusallisen asemaansa liittyvä oletettu häpeä.
154:6.3 (1721.3) He olivat odottaneet tapaavansa Jeesuksen, vievänsä hänet sivummalle ja kehottavansa häntä lähtemään kotiin heidän mukanaan. He olivat ajatelleet vakuuttaa hänelle, että he unohtaisivat että hän oli laiminlyönyt heitä – he antaisivat anteeksi ja unohtaisivat –, jos hän vain luopuisi hupsutuksestaan ja lakkaisi yrittämästä opettaa uutta uskontoa, josta ei ollut muuhun kuin tuottamaan vaikeuksia hänelle itselleen ja häpeää hänen perheelleen. Tähän kaikkeen Ruut suostui sanomaan vain: ”Haluan sanoa veljelleni, että pidän häntä Jumalan miehenä ja että toivon hänen mieluummin tahtovan kuolla kuin sallivan näiden ilkeiden fariseusten katkaista hänen saarnaamisensa.” Joosef lupasi pitää huolta siitä, että Ruut olisi hiljaa, sen aikaa kun toiset taivuttelisivat Jeesusta.
154:6.4 (1721.4) Kun he saapuivat Sebedeuksen talolle, Jeesus oli parhaillaan pitämässä hyvästijättöpuhettaan opetuslapsille. He koettivat päästä sisälle taloon, mutta se oli tungokseen asti täynnä. Lopulta he asettuivat takakuistille ja lähettivät eteenpäin Jeesukselle tarkoitetun viestin, joka kulki henkilöltä henkilölle niin, että sen lopulta kuiskasi hänelle Simon Pietari, joka tämän takia keskeytti hänen puheensa sanoen: ”Katso, äitisi ja veljesi ovat ulkopuolella ja heillä on kiihkeä halu saada puhua kanssasi.” Jeesuksen äidin mieleenhän ei juolahtanut, miten tärkeää Jeesuksen oli esittää tämä jäähyväissanoma seuraajilleen, eikä hän liioin tiennyt, että hänen vangitsijoidensa saapuminen saattoi minä hetkenä hyvänsä päättää hänen puheensa. Hän tosiaankin luuli, että Jeesus ilmeisen vieraantumisen jatkuttua jo näin pitkään ja se huomioon ottaen, että hän ja Jeesuksen veljet olivat armollisesti todellakin tulleet hänen luokseen, keskeyttäisi puheensa ja tulisi heidän luokseen samalla hetkellä, kun saisi viestin, että he olivat odottamassa.
154:6.5 (1722.1) Se oli taas yksi niistä tapauksista, jolloin Jeesuksen mainen perhe ei kyennyt käsittämään, että hänen oli hoidettava Isänsä asioita. Ja niin Maria ja Jeesuksen veljet loukkaantuivat syvästi siitä, että vaikka Jeesus viestin kuullakseen keskeyttikin puheensa, hän ei kuitenkaan rynnännyt ulos tervehtimään heitä, vaan he saivat kuulla hänen sointuvan äänensä voimistuvan hänen lausuessaan: ”Sanokaa äidilleni ja veljilleni, ettei heidän pidä pelätä puolestani. Isä, joka lähetti minut maailmaan, ei minua hylkää; mitään vahinkoa ei liioin tapahdu perheelleni. Kehottakaa heitä olemaan rohkealla mielin ja panemaan luottamuksensa valtakunnan Isään. Mutta kuka loppujen lopuksi on äitini ja ketkä ovat veljiäni?” Ja levittäen edessään kätensä kaikkia huoneeseen kokoontuneita opetuslapsia kohti hän sanoi: ”Minulla ei ole äitiä, minulla ei ole veljiä. Katsokaa äitiäni ja katsokaa veljiäni! Sillä jokainen, joka noudattaa taivaassa olevan Isäni tahtoa, on äitini, veljeni ja sisareni.”
154:6.6 (1722.2) Ja nämä sanat kuullessaan Maria lyyhistyi Juudan käsivarsille. He kantoivat hänet ulos puutarhaan saadakseen hänet virkoamaan, kun Jeesus sen sijaan lausui jäähyväisviestinsä loppusanat. Hän olisi sen jälkeen mennyt ulos keskustelemaan äitinsä ja veljiensä kanssa, mutta Tiberiaasta saapui kiireinen viestintuoja tuoden sellaisen tiedon, että sanhedrinin toimihenkilöt olivat tulossa ja että näillä oli valtuutus pidättää Jeesus ja viedä hänet Jerusalemiin. Andreas otti vastaan tämän sanoman ja keskeytti Jeesuksen kertoakseen viestin hänelle.
154:6.7 (1722.3) Andreas ei muistanut, että Daavid oli sijoittanut puolen kolmattakymmentä vartiomiestä Sebedeuksen talon ympärille ja ettei kukaan voinut päästä heidän kimppuunsa ylläköllä. Näin ollen hän kysyi Jeesukselta, mitä pitäisi tehdä. Mestari seisoi siinä ääneti, samalla kun hänen äitinsä, joka oli kuullut sanat ”minulla ei ole äitiä”, oli puutarhassa tointumassa järkytyksestään. Juuri tuona hetkenä muuan huoneessa oleva nainen nousi seisomaan ja huudahti: ”Siunattu on kohtu, joka sinua kantoi, ja siunatut ovat rinnat, jotka sinua imettivät.” Jeesus käännähti hetkeksi sivuun keskustelusta, jota hän kävi Andreaksen kanssa, ja vastasi tälle naiselle sanomalla: ”Ei, vaan siunattu on paremminkin se, joka kuulee Jumalan sanan ja rohkenee sitä totella.”
154:6.8 (1722.4) Maria ja Jeesuksen veljet luulivat, ettei Jeesus ymmärtänyt heitä, että hän ei enää ollut kiinnostunut heistä, ollenkaan käsittämättä, että nimenomaan he eivät kyenneet ymmärtämään Jeesusta. Jeesus ymmärsi täysin, miten vaikeaa ihmisten on irtautua menneisyydestään. Hän tiesi, miten saarnaajan kaunopuheisuus saa ihmiset horjumaan, ja miten omatunto vastaa, kun siihen vedotaan emotionaalisesti, kuten mieli vastaa johdonmukaisuuteen ja järkiperäisyyteen, mutta hän tiesi myös, miten paljon vaikeampaa on suostutella ihmiset sanoutumaan irti menneestä.
154:6.9 (1722.5) On iäti totta, että kaikilla, jotka ajattelevat olevansa väärinymmärrettyjä tai jotka luulevat, ettei heitä arvosteta, on Jeesuksessa myötätuntoinen ystävä ja ymmärtäväinen neuvonantaja. Hän oli varoittanut apostolejaan, että ihmisen viholliset saattavat olla hänen oman perhekuntansa jäseniä, mutta hän oli tuskin tajunnut, miten lähelle tämä ennustus osui soveltuakseen siihen, mitä hän itse koki. Jeesus ei hylännyt maista perhettään tehdäkseen Isänsä työtä, vaan hänen perheensä hylkäsi hänet. Kun Jaakob myöhemmin, Mestarin kuoleman ja kuolleistaheräämisen jälkeen, tuli kosketuksiin varhaiskristillisen liikkeen kanssa, hän kärsi suunnattomasti siitä, ettei ollut käyttänyt hyväkseen tätä tilaisuutta päästä jo alkuvaiheessa yhteyteen Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa.
154:6.10 (1723.1) Näitä tapahtumia kokiessaan Jeesus tahtoi, että häntä opastaisi hänen ihmismielensä rajallinen tietämys. Hän halusi läpikäydä pelkkänä ihmisenä sen, mitä hän koki työtoveriensa kanssa. Ja Jeesuksen ihmismielessä nimenomaan oli ajatus, että hän ennen lähtöään tapaisi perheensä. Hän ei halunnut jättää puhettaan kesken ja tehdä sillä tavoin heidän perin pitkän eron jälkeen ensimmäisestä tapaamisestaan julkista numeroa. Hän oli aikonut päättää puheensa ja käydä sitten ennen lähtöään tapaamassa heitä, mutta nämä kaavailut kaatuivat tapahtumain heti puheen jälkeen saamaan epäonniseen käänteeseen.
154:6.11 (1723.2) Heidän pakonsa pikaisuutta lisäsi vielä se, että Sebedeuksen kodin takaovelle saapui ryhmä Daavidin sanansaattajia. Näiden miesten aikaansaama hälinä säikytti apostolit luulemaan, että uudet tulokkaat saattaisivat olla heidän pidättäjiään, ja välittömästi tapahtuvaa pidätystä pelätessään he kiiruhtivat etuoven kautta veneeseen, joka oli heitä odottamassa. Ja kaikki tämä selittää, miksei Jeesus tavannut takakuistilla odottelevaa perhettään.
154:6.12 (1723.3) Mutta kun hän kiireesti pakoa tehdessään astui veneeseen, hän ehti silti sanoa Daavid Sebedeukselle: ”Kerro äidilleni ja veljilleni, että pidän arvossa heidän tuloaan ja että aikomukseni oli tavata heidät. Pyydä, etteivät he näkisi syytä loukkaantua minuun, vaan että he mieluumminkin etsisivät tietoa siitä, mikä on Jumalan tahto, sekä armoa ja rohkeutta tämän tahdon täyttääkseen.”
154:7.1 (1723.4) Ja näin Jeesus siis tuona sunnuntaiaamuna, toukokuun 22. päivänä vuonna 29 jKr., lähti kahdentoista apostolinsa ja kahdentoista evankelistan kanssa kiireesti pakoon sanhedrinin viranhaltijoita, jotka olivat matkalla Betsaidaan mukanaan Herodes Antipaan antama valtuutus, jonka mukaan hänet sai jumalanpilkkasyytösten ja hänen juutalaisten pyhiä lakeja vastaan suorittamiensa muiden rikkomusten nojalla pidättää ja viedä Jerusalemiin oikeuden tutkittavaksi. Kello oli miltei puoli yhdeksän tuona kauniina aamuna, kun tämä kaksikymmenviisijäseninen seurue tarttui airoihin ja souti kohti Galileanmeren itärantaa.
154:7.2 (1723.5) Mestarin venettä seurasi toinen, pienempi pursi. Siinä oli kuusi Daavidin sanansaattajaa, joilla oli ohjeet pitää yllä yhteys Jeesukseen ja tämän työtovereihin ja huolehtia siitä, että tieto näiden olinpaikasta ja turvallisuudesta välittyi säännöllisesti Sebedeuksen kotiin Betsaidassa. Tämä koti oli jo jonkin aikaa toiminut valtakuntatyön tukikohtana. Mutta koskaan ei Jeesus enää asettuisi taloksi Sebedeuksen kotiin. Tästä lähtien Mestarilla ei koko aikana, joka vielä oli jäljellä hänen maisesta elämästään, todellakaan ”ollut, mihin päänsä kallistaisi”. Hänellä ei enää ollut mitään, mikä olisi edes muistuttanut vakituista asuinpaikkaa.
154:7.3 (1723.6) He soutivat järven poikki Heresan kylän lähelle, jättivät veneensä ystävien huostaan ja aloittivat Mestarin maan päällä viettämän elämän viimeisen vaiheikkaan vuoden vaellukset. He pysyttelivät jonkin aikaa Filippuksen hallintoalueilla niin, että he Heresasta menivät Filippuksen Kesareaan ja matkasivat sieltä edelleen Foinikian rannikolle.
154:7.4 (1723.7) Väkijoukko viipyili Sebedeuksen kodin tietämillä ja katseli mainittujen kahden veneen kulkua järven poikki itärantaa kohti, ja veneet olivat jo hyvän matkaa ulapalla, kun jerusalemilaisvirkailijat riensivät paikalle ja alkoivat etsiä Jeesusta. He eivät suostuneet uskomaan, että hän olisi päässyt heiltä pakoon, ja sillä aikaa kun Jeesus ja hänen seurueensa matkasivat Batanean kautta kohti pohjoista, fariseukset ja heidän avustajansa käyttivät miltei kokonaisen viikon siihen, että he turhaan etsivät häntä Kapernaumin ympäristöstä.
154:7.5 (1724.1) Jeesuksen perheen jäsenet palasivat kotiinsa Kapernaumiin, ja he käyttivät lähes viikon keskusteluihin, väittelyihin ja rukoilemiseen. He olivat täynnä hämmennystä ja tyrmistystä. He pääsivät mielenrauhaan vasta torstai-iltapäivänä, kun Ruut palasi kotiin käytyään Sebedeuksen talossa, jossa hän oli Daavidilta saanut tietää, että hänen isä-veljensä oli turvassa, että hän oli terve ja parhaillaan matkalla Foinikian rannikolle.
Urantia-kirja
Luku 155
155:0.1 (1725.1) KOHTA sen jälkeen kun Jeesus ja mainitut kaksikymmentäneljä henkilöä olivat tuona tapahtumaintäyteisenä sunnuntaina nousseet maihin Heresan lähellä, he menivät vähän matkaa pohjoiseen, ja siellä he yöpyivät kauniissa puistossa Betsaida-Juliaksen eteläpuolella. Tämä leiripaikka oli heille tuttu, sillä he olivat viivähtäneet siellä joskus menneinäkin päivinä. Ennen levollelaskemista Mestari kutsui seuraajansa ympärilleen ja keskusteli heidän kanssaan suunnitelmista, jotka koskivat heidän kaavailtua matkaansa Batanean ja Pohjois-Galilean kautta Foinikian rannikolle.
155:1.1 (1725.2) Jeesus sanoi: ”Teidän kaikkien tulisi muistaa, mitä psalmista puhui näistä ajoista sanoessaan: ’Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia juonivat? Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan ja sanovat: Murtakaamme poikki armeliaisuuden siteet ja heittäkäämme päältämme rakkauden köydet.’
155:1.2 (1725.3) ”Tänään näette tätä pantavan täytäntöön omien silmienne edessä. Mutta psalmistan ennustuksen loppuosaa ette tule näkemään täytäntöön pantuna, sillä hänellä oli erheellisiä käsityksiä Ihmisen Pojasta ja tämän tehtävästä maan päällä. Valtakuntani perustuu rakkaudelle, se julistetaan armossa, ja se rakentuu epäitsekkäällä palvelemisella. Isäni ei istu taivaassa pakanoille ivanaurua naureskellen. Hän ei ole hirmuinen suuressa närkästyksessään. Totta on lupaus, että Poika saa nämä niin kutsutut pakanat (todellisuudessa he ovat hänen tietämättömiä ja oppimattomia veljiään) perinnöksi. Ja tahdon ottaa nämä ei-juutalaiset vastaan avosylin ja armon ja kiintymyksen käsivarret heidän ympärilleen kietoen. Koko tämä laupeus tulee niin kutsuttujen pakanain osaksi, vaikka tuohon muistiinmerkintään valitettavasti sisältyy julistus, joka ilmoittaa, että voitokas Poika ’musertaa heidät rautaisella valtikalla ja särkee heidät kappaleiksi niin kuin saviastian.’ Psalminkirjoittaja antoi teille kehotuksen: ’palvelkaa Herraa pelvolla’. Minä sen sijaan pyydän teitä nauttimaan uskon kautta Jumalan pojaksi tunnustautumisen ylevistä etuoikeuksista. Psalmista käskee teitä iloitsemaan vavistuksella, minä pyydän teitä iloitsemaan vakuuttuneina. Psalmista sanoo: ’Antakaa suuta Pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi, kun hänen vihansa syttyy äkisti.’ Mutta te, jotka olette eläneet kanssani, tiedätte varsin hyvin, etteivät viha ja kiivaus kuulu osana taivaan valtakunnan rakentumiseen ihmisten sydämessä. Mutta toki psalmista näki vilahdukselta myös totuuden valon sanoessaan tämän kehotuksen lopuksi: ’Siunatut ovat kaikki, jotka tähän Poikaan turvaavat.’”
155:1.3 (1725.4) Jeesus jatkoi näiden kahdenkymmenenneljän opettamista sanoen: ”Sille, että pakanat meille pauhaavat, on kuitenkin anteeksiannettava selitys. Koska heidän näkemyksensä on kapea ja ahdas, he kykenevät keskittämään tarmonsa innostuneesti. Heidän tavoitteensa on lähellä ja enemmän tai vähemmän näkyvä. Sen vuoksi heidän ponnistelunsa sen saavuttamiseksi onkin urheata ja tehokasta. Te, jotka olette tunnustaneet astuneenne taivaan valtakuntaan, olette aivan liian horjuvaisia ja epämääräisiä siinä, millä tavoin te opetatte. Pakanat iskevät suoraan tavoitteidensa puolesta, te syyllistytte ylenmääräiseen ja krooniseen haikailuun. Jos haluatte astua valtakuntaan, miksi ette valtaa sitä hengellisellä rynnäköllä, kuten pakanat valtaavat piirittämänsä kaupungin? Eipä voi sanoa, että olisitte valtakunnan arvoisia, kun palveluanne näin suuressa määrin leimaa sellainen asennoituminen, että valittelette mennyttä, voivottelette nykyistä ja esitätte joutavia toiveita tulevaisuudesta. Miksi pakanat pauhaavat? Siksi, että he eivät tiedä totuutta. Miksi te riudutte hyödyttömässä haikailussa? Siksi, että ette tottele totuutta. Lopettakaa turha haikailu, kulkekaa urheasti eteenpäin tehden sitä, mikä liittyy valtakunnan rakennustyöhön.
155:1.4 (1726.1) ”Älkää missään tekemisissänne käykö yksipuolisiksi ja erikoistuko liiaksi. Turmiotamme tavoittelevat fariseukset totisesti luulevat olevansa tekemässä Jumalalle palvelusta. Perinteisyys on tehnyt heistä niin ahtaita, että he ovat ennakkoluuloisuuden sokaisemia ja pelon kovettamia. Ajatelkaapa kreikkalaisia, joilla on tiede ilman uskontoa, kun juutalaisilla taas on uskonto ilman tiedettä. Ja harhautuessaan tällä tavoin hyväksymään totuudesta kapea-alaisen ja sekavan katkelman ihmisten ainoa pelastuksen toivo on siinä, että heistä tulee totuuteen koordinoituneita – käännynnäisiä.
155:1.5 (1726.2) ”Sallikaa minun lausua teille painokkaasti seuraava ikuinen totuus: Jos opitte totuuteen koordinoitumisen avulla olemaan omassa elämässänne esimerkkinä tästä kauniista vanhurskauden eheydestä, silloin kanssaihmisenne etsiytyvät teidän seuraanne saadakseen sen, minkä te olette näin saavuttaneet. Se, missä määrin totuudenetsijät hakeutuvat luoksenne, mittaa teidän totuudellisuutenne, teidän vanhurskautenne. Se, missä laajuudessa teidän on mentävä viesteinenne kansan pariin, on tavallaan osoitus siitä, missä määrin olette epäonnistuneet pyrkimyksessänne elää eheää eli vanhurskasta elämää, totuuteen koordinoitunutta elämää.”
155:1.6 (1726.3) Ja Mestari opetti apostoleilleen ja evankelistoille monia muitakin asioita, ennen kuin nämä toivottivat hänelle hyvää yötä ja kallistivat päänsä pielukselle.
155:2.1 (1726.4) Maanantaiaamuna, toukokuun 23. päivänä, Jeesus antoi Pietarille määräyksen mennä Horasiniin yhdessä kahdentoista evankelistan kanssa, kun hän itse sen sijaan lähti yhdentoista apostolin kera Filippuksen Kesareaan kulkien Jordanin kautta Damaskoksen–Kapernaumin-maantielle ja sieltä koilliseen Filippuksen Kesareaan johtavan tien risteykseen, josta hän vaelsi puheena olevaan kaupunkiin, ja siellä he oleskelivat ja opettivat kahden viikon ajan. He saapuivat kaupunkiin tiistai-iltapäivänä, toukokuun 24:ntenä.
155:2.2 (1726.5) Pietari ja evankelistat viipyivät Horasinissa kaksi viikkoa julistaen valtakunnan evankeliumia pienelle mutta hartaalle uskovaisyhteisölle. Mutta uusia käännynnäisiä he kykenivät voittamaan vain muutaman. Koko Galileassa ei ollut toista kaupunkia, joka olisi antanut valtakunnalle yhtä vähän sieluja kuin Horasin. Pietarin antamien ohjeiden mukaan kaksitoista evankelistaa puhuivat vähemmän paranemisesta – fyysisistä asioista – sen sijaan he saarnasivat ja opettivat yhä suuremmalla tarmolla taivaallisen valtakunnan hengellisiä totuuksia. Nämä Horasinissa vietetyt kaksi viikkoa olivat kahdelletoista evankelistalle todellinen vastoinkäymisten kaste sikäli, että se oli heidän siihenastisen uransa vaikein ja hedelmättömin vaihe. Jäädessään näin ollen vaille sitä tyydytystä, että olisivat voittaneet valtakunnalle uusia sieluja, itse kukin heistä tutkisteli entistäkin hartaammin ja rehellisemmin omaa sieluaan ja sen edistymistä uuden elämän hengellisillä poluilla.
155:2.3 (1726.6) Kun kävi selväksi, ettei enää ollut ihmisiä, jotka olisivat välittäneet pyrkiä sisälle valtakuntaan, Pietari kutsui tiistaina, kesäkuun 7. päivänä, työtoverinsa koolle ja lähti Filippuksen Kesareaan liittyäkseen Jeesuksen ja apostolien seuraan. He saapuivat perille puolilta päivin keskiviikkona ja viettivät koko illan kertomalla kokemuksistaan Horasinin epäuskoisten parissa. Tuona iltana käytyjen keskustelujen kuluessa Jeesus viittasi taas kylväjävertaukseen ja opetti heille monia asioita elämään kuuluvien hankkeiden näennäisen epäonnistumisen merkityksestä.
155:3.1 (1727.1) Vaikkei Jeesus näiden Filippuksen Kesarean lähistöllä vietettyjen kahden viikon aikana harjoittanutkaan julkista toimintaa, apostolit pitivät kaupungissa kuitenkin lukuisia huomaamattomia iltakokouksia, ja monet uskovat tulivat leiriin keskustelemaan Mestarin kanssa. Tämän käynnin tuloksena uskovien ryhmä sai varsin vähän uusia jäseniä. Jeesus keskusteli apostolien kanssa joka päivä, ja nämä näkivät yhä selvemmin, että taivaan valtakunnan julistustyössä oli nyt alkamassa uusi vaihe. He alkoivat käsittää, että ”taivaan valtakunta ei ole ruokaa ja juomaa, vaan sitä, että tajuaa Jumalan pojan aseman hyväksymisestä koituvan hengellisen riemun.”
155:3.2 (1727.2) Kesarea-Filippissä vietetty aika oli yhdelletoista apostolille todellinen koetus; nämä kaksi viikkoa olivat heille vaikeat käydä läpi. He olivat melkoisen masentuneita, ja he kaipasivat Pietarin innostusta uhkuvan persoonallisuuden luomaa ajoittaista piristystä. Noina aikoina Jeesukseen uskominen ja hänen seuraansa lyöttäytyminen olivat todellakin suuri ja koetteleva uhkayritys. Vaikka he näiden kahden viikon aikana saivatkin vain muutaman käännynnäisen, he oppivat kuitenkin Mestarin kanssa päivittäin käymistään keskusteluista paljon sellaista, joka oli varsin hyödyllistä.
155:3.3 (1727.3) Apostolit saivat tietää juutalaisten sen vuoksi olevan hengellisesti edistymättömiä ja kuolemaisillaan, että he olivat kiteyttäneet totuuden uskonkappaleeksi. Eli kun totuus muovataan omahyväistä eksklusiivisuutta edustavaksi rajalinjaksi sen sijaan, että se palvelisi hengellisen opastuksen ja edistymisen tienviittoina, tuollaisista opetuksista katoaa luova ja elävöittävä voima, ja lopulta niistä tulee pelkästään säilyttäviä ja jähmettäviä.
155:3.4 (1727.4) Jeesukselta he oppivat tarkastelemaan ihmispersoonallisuuksia yhä laajemmin sen mukaan, mitkä olivat näiden mahdollisuudet ajallisuudessa ja ikuisuudessa. He oppivat, että monet sielut ovat johdettavissa rakastamaan näkymätöntä Jumalaa parhaiten sillä, että heidät ensin opetetaan rakastamaan veljiään, jotka he voivat nähdä. Ja juuri tässä yhteydessä Mestarin julistus epäitsekkäästä kanssaihmistensä palvelemisesta sai uuden merkityksen hänen sanottuaan: ”Mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähäisimmistä veljistäni, sen kaiken olette tehneet minulle.”
155:3.5 (1727.5) Yksi tämän Kesareassa-oleskelun suurista opetuksista käsitteli uskonnollisten traditioiden alkuperää, sitä vakavaa vaaraa, että pyhyydentunteen annetaan liittyä epäpyhiin asioihin, tuiki tavallisiin ideoihin tai arkisiin tapahtumiin. He tulivat pois eräästä toisesta neuvonpidosta mukanaan opetus, jonka mukaan todellinen uskonto oli sitä, että ihminen on sydänjuuriaan myöten uskollinen ylevimmille ja tosimmille vakaumuksilleen.
155:3.6 (1727.6) Jeesus varoitti uskoviaan siitä, että jos heidän uskonnolliset kaipauksensa olisivat pelkästään aineellisia, lisääntyvä luonnon tuntemus tulisi luulotellut käsitykset olevaisten yliluonnollisesta alkuperästä vähä vähältä syrjäyttämällä lopulta riistämään heiltä heidän uskonsa Jumalaan. Mutta jos heidän uskontonsa olisi hengellistä, luonnontieteen edistyminen ei milloinkaan voisi järkyttää heidän uskoaan ikuisiin realiteetteihin ja jumalallisiin arvoihin.
155:3.7 (1727.7) He oppivat, että silloin kun uskonto on motiiviltaan täysin hengellistä, se tekee koko elämän enemmän elämisen arvoiseksi ja täyttää sen ylevillä päämäärillä, korottaa sitä ylimaallisilla arvoilla, innoittaa sitä suurenmoisilla vaikuttimilla, ja samalla se kaiken aikaa lohduttaa ihmissielua ylevällä ja rohkaisevalla toivolla. Aito uskonto on tarkoitettu vähentämään olemassaolon rasittavuutta. Se kirvoittaa uskoa ja rohkeutta päivittäisen elämän ja epäitsekkään palvelun tarpeisiin. Usko edistää hengellistä elinvoimaisuutta ja vanhurskasta hedelmikkyyttä.
155:3.8 (1727.8) Jeesus opetti apostoleilleen vähän väliä, ettei mikään sivilisaatio selviydy pitkälle menettäessään sen, mikä sen uskonnossa on parasta. Ja uupumatta hän korosti kahdelletoista apostolille, miten suuri vaara piili siinä, että uskonnollisen kokemuksen sijalle hyväksytään uskonnolliset symbolit ja seremoniat. Hän omisti koko maisen elämänsä johdonmukaisesti sille tehtävälle, että hän sulatti uskonnon jähmettyneitä muotoja valistuneen poikauden sulana virtaaviksi vapauksiksi.
155:4.1 (1728.1) Torstaiaamuna, kesäkuun 9. päivänä, tämä kahdenkymmenenviiden totuudenopettajan ryhmä sai Daavidin sanansaattajien Betsaidasta tuoman viestin valtakunnan edistymisestä, ja sen jälkeen ryhmä lähti Kesarea-Filippistä aloittaakseen matkansa Foinikian rannikolle. He kiersivät rämealueen kulkemalla Luzin kautta Magdalasta Libanonvuorelle johtavan karavaanitien risteyskohtaan ja sieltä edelleen Siidoniin johtavan tien risteykseen, ja he saapuivat Siidoniin perjantaina iltapäivällä.
155:4.2 (1728.2) Kun he pitivät lounastaukoa kallionkielekkeen varjossa lähellä Luzia, Jeesus esitti yhden merkittävimmistä apostolien hänen seurassaan viettämiensä vuosien aikana milloinkaan kuulemista puheista. He olivat tuskin ehtineet istuutua leipää murtaakseen, kun Simon Pietari kysyi Jeesukselta: ”Mestari, kun kerran taivaassa oleva Isä tietää kaiken ja kun kerran hänen henkensä on tukenamme perustaessamme taivaan valtakuntaa maan päälle, niin mistä johtuu, että pakenemme vihamiestemme uhkauksia? Mistä syystä emme suostu käymään totuuden vihollisia vastaan?” Mutta ennen kuin Jeesus ryhtyi vastaamaan Pietarin kysymykseen, Tuomas ehätti väliin kysymällä: ”Mestari, tahtoisin tosiaankin tietää, mikä tarkkaan ottaen on jerusalemilaisten vihamiestemme uskonnossa väärää. Mikä on todellinen ero heidän uskontonsa ja meidän uskontomme välillä? Mistä johtuu, että uskonkäsityksemme eroavat niin pahasti toisistaan, kun me kumminkin kaikki väitämme palvelevamme samaa Jumalaa?” Ja kun Tuomas oli sanottavansa sanonut, Jeesus lausui: ”Vaikka en haluaisikaan jättää Pietarin kysymystä vaille huomiota varsin hyvin tietäessäni, miten helppoa olisi ymmärtää väärin syyt, joiden vuoksi juuri tänä ajankohtana välttelen avointa selkkausta juutalaisten johtajien kanssa, teille kaikille koituu silti suurempi hyöty siitä, jos katson paremmaksi vastata Tuomaksen esittämään kysymykseen. Ja ryhdynkin siihen heti, kunhan ensin olette nauttineet lounaanne.”
155:5.1 (1728.3) Tämä unohtumaton esitys, joka käsitteli uskontoa ja josta alempana esitetään nykyisen kielenkäytön mukaan laadittu yhteenveto, toi julki seuraavat totuudet:
155:5.2 (1728.4) Samalla kun maailman uskontojen alkuperä on kahtalainen – luontainen ja ilmoituspohjainen – minä hyvänsä tiettynä aikakautena ja minkä hyvänsä tietyn kansan keskuudessa esiintyy kolme selvästi erottuvaa uskonnollisen antaumuksen muotoa. Ja nämä kolme uskonnollisen tarpeen ilmenemismuotoa ovat:
155:5.3 (1728.5) 1. Primitiivinen uskonto. Puolittain luontainen ja vaistomainen tarve pelätä salaperäisiä energioita ja palvoa korkeampia voimia; pääasiassa fyysisen luonnon uskonto, pelon uskonto.
155:5.4 (1728.6) 2. Sivilisaation uskonto. Sivistyvien rotujen edistyvät uskonnolliset käsitykset ja tavat – mielen uskonto – vakiintuneen uskonnollisen tradition arvovaltaan perustuva älyllinen teologia.
155:5.5 (1728.7) 3. Aito uskonto – ilmoitukseen perustuva uskonto. Yliluonnollisia arvoja koskeva ilmoitus, osittainen ymmärrys ikuisista realiteeteista, välähdys taivaassa olevan Isän infiniittisen luonteen hyvyydestä ja kauneudesta – hengen uskonto, sellaisena kuin se tulee julki ihmisen kokemuksessa.
155:5.6 (1729.1) Mestari ei suostunut vähättelemään fyysisiin aistimuksiin ja taikauskoisiin pelkoihin perustuvaa luonnonihmisen uskontoa, vaikka hän pitikin valitettavana sitä tosiasiaa, että ihmiskunnan älykkäämpien rotujen uskonnollisessa muotokielessä sattui niinkin paljon säilymään sellaista, joka kuuluu tähän alkukantaiseen palvontamuotoon. Jeesus selvitti, että mieleen perustuvan uskonnon ja hengen uskonnon välinen suuri ero on siinä, että edellistä ylläpitää kirkollinen arvovalta, kun jälkimmäinen sen sijaan perustuu kokonaan ihmisen kokemukseen.
155:5.7 (1729.2) Ja sen jälkeen Mestari jatkoi oppituntiaan selvittämällä seuraavat totuudet:
155:5.8 (1729.3) Siihen saakka kunnes roduista tulee verrattoman älyllisiä ja huomattavasti nykyistä sivistyneempiä, vallalla pysyvät monet sellaiset lapsekkaat ja taikauskoiset seremoniat, jotka ovat varsin luonteenomaisia alkukantaisten ja takapajuisten kansojen kehitysuskonnon tavoille. Kunnes ihmisrotu edistyy sille tasolle, että uskonnollisen kokemuksen realiteetit tiedostetaan paljon nykyistä paremmin ja yleisemmin, siihen saakka miehet ja naiset tulevat suurin joukoin edelleenkin osoittamaan henkilökohtaista mieltymystä niitä arvovaltaan perustuvia uskontoja kohtaan, jotka eivät vaadi muuta kuin älyllistä myöntymystä, toisin kuin hengen uskonto, joka edellyttää mielen ja sielun aktiivista osallistumista rohkeutta kysyvään uskonponnistukseen, ja se taas merkitsee painiskelua ihmisen edistyvään kokemukseen kuuluvien tinkimättömien realiteettien kanssa.
155:5.9 (1729.4) Perinteisten arvovaltaan perustuvien uskontojen hyväksyminen tarjoaa helpon purkautumistien sille ihmisen tarpeelle, joka pakottaa hänet etsimään tyydytystä oman hengellisen olemuksensa kaipauksille. Vakiintuneet, jähmettyneet ja asemansa varmistaneet arvovaltaan perustuvat uskonnot tarjoavat valmiin turvapaikan, jonne hämmentynyt ja suunniltaan joutunut ihmissielu voi paeta, silloin kun sitä ahdistaa pelko ja kun sitä piinaa epävarmuus. Tyydyttyneisyyden ja vakuuttuneisuuden tunteiden hintana tällainen uskonto vaatii harjoittajiltaan vain passiivista ja puhtaasti älyllistä myöntymistä.
155:5.10 (1729.5) Ja maan päällä tulee pitkän aikaa elämään niitä arkoja, pelokkaita ja epäröiviä yksilöitä, jotka pitävät parempana saada uskonnolliset lohdukkeensa tällä tavoin, olkoonkin, että he kohtalonsa näin auktoriteettiuskontoihin sitomalla vaarantavat persoonallisuuden itsemääräämisoikeuden, madaltavat itsekunnioituksen suoman arvokkuuden ja luopuvat kokonaan oikeudesta osallistua ihmisen kaikista mahdollisista kokemuksista järisyttävimpiin ja innoittavimpiin: henkilökohtaiseen totuudenetsintään; älylliseen löytämiseen liittyvien vaarojen kohtaamisesta koituvaan iloon; päätökseen ryhtyä tutkimaan henkilökohtaiseen uskonnolliseen kokemukseen liittyviä realiteetteja; siihen ylimaalliseen tyydytykseen, jonka kokee henkilökohtaisena riemuvoittona saadessaan todellisuudessa todeta, että hengellinen usko on voittanut älyllisen epäilyn sen ollessa voitettu rehellisin keinoin koko inhimillisen olemassaolon suurimmalla löytöretkellä – kun ihminen itselleen ja omana itsenään etsii Jumalaa ja löytää hänet.
155:5.11 (1729.6) Henkeen perustuva uskonto merkitsee ponnistelua, kamppailua, ristiriitaa, uskoa, päättäväisyyttä, rakkautta, lojaalisuutta ja edistymistä. Mieleen perustuva uskonto, auktoriteettiin perustuva teologia, vaatii muodollisilta uskoviltaan näitä ponnistuksia joko vain vähän tai ei ollenkaan. Perinne on turvallinen pakopaikka ja helppo tie niille pelokkaille ja puolisydämisille sieluille, jotka vaistomaisesti karttelevat uskaliaan löytöretken muodossa uskon merillä, tutkimattoman totuuden aavoilla ulapoilla tehtäviin matkoihin liittyviä hengen kilvoitteluja ja mentaalisia epävarmuuksia, jotka tulevat vastaan etsittäessä yhä kaukaisempia hengellisten realiteettien rantoja sellaisina kuin ne ovat edistyvän ihmismielen löydettävissä ja kehittyvän ihmissielun koettavissa.
155:5.12 (1729.7) Ja Jeesus jatkoi: ”Uskonnolliset johtajat ovat Jerusalemissa muovanneet perinteisten opettajiensa ja menneiden aikojen profeettojen erilaiset opinkappaleet älyllisten uskomusten vakiintuneeksi järjestelmäksi, arvovaltaan perustuvaksi uskonnoksi. Kaikki tällaiset uskonnot vetoavat enimmäkseen mieleen. Ja olemme nyt joutumassa katkeraan yhteenottoon juuri tällaisen uskonnon kanssa, sillä ei kulu kauankaan, kun ryhdymme rohkeasti julistamaan uutta uskontoa – uskontoa, joka ei sanan nykyisessä merkityksessä ole uskonto; uskontoa, joka ennen kaikkea vetoaa ihmisen mielessä olevaan Isäni jumalalliseen henkeen; uskontoa, joka saa arvovaltansa hyväksymisensä tuottamista hedelmistä, jotka varsin varmasti tulevat esille kaikkien ihmisten henkilökohtaisessa kokemuksessa, kunhan he todella ja tosissaan alkavat uskoa tämän korkeamman hengellisen kanssakäymisen sisältämiin totuuksiin.”
155:5.13 (1730.1) Kutakin kahdestakymmenestäneljästä läsnäolijasta osoittaen ja heitä nimeltä kutsuen Jeesus sanoi: ”Entä kuka teistä valitsisi tämän helpon tien, joka tarkoittaa mukautumista Jerusalemin fariseusten puolustamaan vakiintuneeseen ja kivettyneeseen uskontoon, mieluummin kuin kärsii vaikeudet ja vainot, jotka ovat odottamassa, jos ottaa tehtäväkseen julistaa ihmisille parempaa, pelastukseen johtavaa tietä, nyt kun tiedostatte, minkä tyydytyksen siitä saatte, että löydätte itsellenne niihin realiteetteihin sisältyvät ihanuudet, jotka saa, kun omaa elävän ja henkilökohtaisen kokemuksen taivaan valtakunnan ikuisista totuuksista ja verrattomista suurenmoisuuksista? Oletteko pelokkaita, pehmeitä ja mukavuudenhaluisia? Pelkäättekö uskoa tulevaisuuttanne totuuden Jumalan käsiin, Jumalan, jonka poikia olette? Ettekö luota Isään, jonka lapsia olette? Tahdotteko palata perinteiseen auktoriteettiin perustuvan uskonnon edustamalle helpolle tielle, jolla kaikki on varmaa ja älyllisessä mielessä vakiintunutta, vai haluatteko vyöttää itsenne astuaksenne kanssani tuohon epävarmaan ja melskeiseen tulevaisuuteen, joka merkitsee hengen uskonnon uusien totuuksien, ihmisten sydämessä olevan taivaan valtakunnan, julistamista?”
155:5.14 (1730.2) Kaikki hänen kaksikymmentäneljä kuulijaansa nousivat seisomaan osoituksena yhtenäisestä ja lojaalista vastauksestaan tähän vetoomukseen, joka oli yksi harvoista Jeesuksen heille koskaan osoittamista tunnepitoisista vetoomuksista, mutta hän kohotti kätensä ja pysäytti heidät sanoen: ”Menkää nyt itse kukin omiin oloihinne, olkoon jokainen yksin Isän kanssa, ja löytäkää siellä tunteilematon vastaus esittämääni kysymykseen, ja löydettyänne tällaisen aidon ja vilpittömän sielun asenteen kertokaa tuo vastaus vapaasti ja rohkeasti Isälleni ja teidän Isällenne, jonka loputon rakkauden täyttämä elämä on julistamamme uskonnon kaikki kaikessa.”
155:5.15 (1730.3) Evankelistat ja apostolit vetäytyivät hetkeksi erilleen omiin oloihinsa. Mitä Jeesus oli sanonut, oli ylevöittänyt heidän henkeään, innoittanut heidän mieltään ja liikuttanut väkevästi heidän tunnemaailmaansa. Mutta Andreaksen kutsuttua heidät taas koolle Mestari sanoi vain: ”Astukaamme taas taipaleelle. Menemme Foinikiaan odotellaksemme siellä jonkin aikaa, ja teidän kaikkien tulisi rukoilla Isää muuntamaan mielenne ja ruumiinne tunnetilat korkeammiksi mielen lojaalisuuksiksi ja entistä tyydyttävämmiksi hengen kokemuksiksi.”
155:5.16 (1730.4) Tietä eteenpäin taivaltaessaan kaksikymmentäneljä evankelistaa ja apostolia olivat vaiteliaita, mutta he alkoivat ennen pitkää puhella keskenään, ja iltapäivällä kello kolmen aikoihin he eivät enää kyenneet jatkamaan pidemmälle, vaan he pysähtyivät, ja Pietari astui Jeesuksen eteen sanoen: ”Mestari, olet puhunut meille elämän ja totuuden sanoja. Tahtoisimme kuulla lisää. Pyydämme sinua hartaasti puhumaan meille näistä asioista lisää.”
155:6.1 (1730.5) Ja niin Jeesus heidän pitäessään taukoa kukkulanrinteen suomassa varjossa jatkoi opetustaan hengen uskonnosta. Hänen opetuksensa pääsisältö kuului:
155:6.2 (1730.6) Olette astuneet ulos niiden kaltaistenne joukosta, jotka katsovat parhaaksi tyytyä mielen uskontoon, jotka kaipaavat turvallisuutta ja jotka asettavat etusijalle yhdenmukaisuuden. Olette katsoneet paremmaksi vaihtaa auktoriteettiuskoon perustuvat varmuudentunteenne vakuuttuneisuuksiin, jotka johtuvat rohkeutta kysyvän ja edistyvän uskon hengestä. Olette rohjenneet vastustaa institutionaalisen uskonnon ankaraa orjuutta ja hylätä niiden kirjaan vietyjen perimätietojen arvovallan, joita nyt pidetään Jumalan sanana. Isämme tosiaankin puhui Mooseksen, Elian, Jesajan, Aamoksen ja Hoosean kautta, mutta hän ei lakannut jakamasta maailmalle totuuden sanoja, kun nämä entisaikain profeetat vaikenivat. Isäni ei tee eroa rotujen tai sukupolvien välillä niin, että totuuden sana suotaisiin yhdelle aikakaudelle ja evättäisiin toiselta. Sellaista hupsuutta älkää tehkö, että sanotte sitä jumalalliseksi, mikä on läpikotaisin inhimillistä, älköönkä puutteenanne olko, ettette erota totuuden sanoja, jotka eivät tule perinteisten, muka henkeytettyjen oraakkeleiden kautta.
155:6.3 (1731.1) Olen kehottanut teitä syntymään uudesti, syntymään hengestä. Olen kutsunut teidät pois auktoriteettiuskon pimeydestä ja perinteisyyden horroksesta siihen ylimaalliseen valoon, jossa tajuatte, että teillä on mahdollisuus tehdä itsenäisesti se suurin löytö, jonka ihmissielu voi tehdä – se suurenmoinen kokemus, että löydätte Jumalan itsellenne, itsessänne ja itsestänne, ja että teette tämän kaiken siten, että se on omaan henkilökohtaiseen kokemukseenne kuuluva tosiasia. Ja niin teillä on mahdollisuus siirtyä kuolemasta elämään, perinteen arvovallasta Jumalan tuntemisen kokemukseen; näin siirrytte pimeydestä valkeuteen, perinnöksi saamastanne rotukohtaisesta uskosta aktuaalisen kokemuksen kautta saavutettuun omakohtaiseen uskoon; ja sillä keinoin etenette esi-isienne teille jättämästä mielen teologiasta sellaiseen aitoon hengen uskontoon, joka rakentuu ikuisena varustuksena sielussanne.
155:6.4 (1731.2) Uskontonne tulee muuttumaan pelkästä älyllisestä perinteiseen arvovaltaan uskomisesta sen elävän uskon aktuaaliseksi kokemukseksi, joka kykenee käsittämään, että Jumala ja kaikki Isän jumalalliseen henkeen liittyvä on todellista. Mielen uskonto sitoo teidät toivottomasti menneisyyteen, hengen uskontoon sisältyy aste asteelta etenevää ilmoitusta, ja se viitoittaa teitä alati eteenpäin kohti korkeampia ja pyhempiä tavoitteita hengellisten ihanteiden ja ikuisten realiteettien alalla.
155:6.5 (1731.3) Vaikka auktoriteettiuskonto saattaa antaa hetkellisen tunteen varmassa turvassa olemisesta, maksatte tällaisen ohimenevän tyytyväisyyden hinnan hengellisen vapautenne ja uskonnollisen kahleettomuutenne menettämisellä. Isäni ei vaadi teiltä taivaan valtakuntaan astumisen hintana sellaista, että teidän pitäisi pakottautua uskomaan asioihin, jotka ovat mielestänne hengellisesti kuvottavia, epäpyhiä ja epätotuudellisia. Teitä ei vaadita tekemään väkivaltaa omalle laupeuden, oikeudenmukaisuuden ja totuuden tajullenne niin, että annatte periksi loppuun kuluneelle uskonnollisten muotojen ja seremonioiden järjestelmälle. Hengen uskonto jättää teidät iäti vapaiksi seuraamaan totuutta, minne ikinä hengen johdatukset teitä vievätkin. Ja kuka voi lausua arvionsa – ehkäpä tällä hengellä onkin ilmoitettavanaan tälle sukupolvelle jotakin, mitä muut sukupolvet ovat kieltäytyneet kuulemasta?
155:6.6 (1731.4) Häpeä niille väärille uskonnonopettajille, jotka haluaisivat kiskoa nälkäiset sielut takaisin hämärään ja kaukaiseen menneisyyteen ja jättää heidät sinne! Ja niin nämä epäonniset ihmiset ovat tuomitut pelästymään jokaista uutta löytöä, samalla kun jokainen uusi totuuden paljastus saa heidät ymmälleen. Profeetta, joka sanoi ”tyynen rauhallisuutensa säilyttää se, jonka mieli pysyy Jumalassa”, ei ollut mikään pelkästään älyn pohjalta arvovaltaiseen teologiaan uskova. Tämä totuutta tunteva ihminen oli löytänyt Jumalan; hän ei pelkästään puhunut Jumalasta.
155:6.7 (1731.5) Kehotan teitä luopumaan tavasta lainata aina muinaisia profeettoja ja ylistää Israelin sankareita ja pyrkimään sen sijaan siihen, että teistä tulee Kaikkein Korkeimman eläviä profeettoja ja tulevan valtakunnan hengellisiä sankareita. Jumalaa tuntevien menneisyyden johtajien kunnioittaminen saattaa todellakin olla paikallaan, mutta miksi teidän pitäisi niin tehdessänne uhrata inhimillisen olemassaolon ylittämättömin kokemus: se, että löydätte itsellenne Jumalan ja tunnette hänet omassa sielussanne?
155:6.8 (1732.1) Ihmiskunnan jokaisella rodulla on oma mentaalinen näkemyksensä inhimillisestä olemassaolosta. Mieleen pohjautuvan uskonnon täytyy sen vuoksi aina vastata näitä erilaisia rotukohtaisia näkemyksiä. Auktoriteettiuskonnot eivät voi milloinkaan päästä yhtenäisyyteen. Ihmiskunnan yhdistyneisyys ja kuolevaisten veljeys voidaan saavuttaa vain hengen uskonnon superantimien avulla ja kautta. Rotujen ajatusmaailmat saattavat erota toisistaan, mutta koko ihmiskunnan sisimmässä on sama jumalallinen ja ikuinen henki. Toive ihmisten veljeydestä voi toteutua, kun ja niin kuin, yhdistävä ja jalostava hengen uskonto – henkilökohtaiseen hengelliseen kokemukseen perustuva uskonto – kyllästää ja peittää varjoonsa toisistaan poikkeavat, arvovaltaan perustuvat mielen uskonnot.
155:6.9 (1732.2) Auktoriteettiuskonnot voivat vain jakaa ihmisiä ja järjestää heidät vakaumuksen mukaisiin taistelurivistöihin toisiaan vastaan. Hengen uskonto kokoaa ihmisiä vähä vähältä yhteen ja saattaa heidät muuttumaan toisiaan kohtaan ymmärtäväisen myötätuntoisiksi. Auktoriteettiuskonnot vaativat ihmisiltä uskonkäsityksen yhdenmukaisuutta, mutta maailman nykyisessä tilanteessa sellainen ei voi toteutua. Hengen uskonto edellyttää ainoastaan kokemuksen yhtenäisyyttä, määränpään yhdenmukaisuutta, sallien täysin uskonkäsitysten moninaisuuden. Hengen uskonto edellyttää vain syvän ymmärryksen yhdenmukaisuutta, ei ajattelutavan eikä näkökulman yhdenmukaisuutta. Hengen uskonto ei vaadi älyllisten katsomusten yhdenmukaisuutta, ainoastaan hengentunteen yhtenäisyyttä. Auktoriteettiuskonnot kiteytyvät elottomiksi uskonkappaleiksi; hengen uskonto kasvaa rakastavana palveluna ja armeliaana hoivana ilmenevien ylevöittävien tekojen tuottamaksi eneneväksi iloksi ja vapaudeksi.
155:6.10 (1732.3) Mutta katsokaakin, ettei kukaan teistä halveksu Abrahamin lapsia siksi, että he ovat joutuneet näihin perinteisyydestä johtuvan hedelmättömyyden ankeisiin aikoihin. Esi-isämme antautuivat etsimään Jumalaa hellittämättömästi ja intohimoisesti, ja he löysivät hänet niin, ettei yksikään kokonainen ihmisrotu ole häntä sitten Aatamin aikojen samalla tavalla tuntenut, ja Aatami oli tästä melko hyvin perillä, sillä hän itse oli Jumalan Poika. Isältäni ei ole jäänyt huomaamatta se pitkä ja uupumaton kamppailu, jota Israel on Jumalan löytääkseen ja Jumalan tunteakseen aina Mooseksen päivistä lähtien käynyt. Monien uupuneiden sukupolvien ajan juutalaiset ovat lakkaamatta raataneet, hikoilleet, vaikeroineet ja uurastaneet, kestäneet väärinymmärretyn ja halveksitun kansan kärsimykset ja kokeneet murhetta. Ja tämän kaiken he ovat tehneet vain päästäkseen edes hiukan lähemmäksi Jumalaa koskevan totuuden löytymistä. Ja kaikista Israelin epäonnistuneista yrityksistä ja horjumisista huolimatta isämme paljastivat silti Mooseksesta Aamoksen ja Hoosean aikoihin saakka aina vain selkeämmän ja totuudenmukaisemman kuvan ikuisesta Jumalasta yhä laajemmassa määrin koko maailmalle. Ja näin valmistettiin tietä sille vieläkin suuremmalle Isän julkituonnille, jossa teidät on kutsuttu olemaan mukana.
155:6.11 (1732.4) Älkää koskaan unohtako, että on vain yksi suuri löytöretki, joka suo suuremman tyydytyksen ja joka on järisyttävämpi kuin pyrkimys saada selville elävän Jumalan tahto, ja se on ylittämätön kokemus siitä, että rehellisesti yrittää toteuttaa tuota jumalallista tahtoa. Ja muistakaa, että Jumalan tahtoa voi toteuttaa missä hyvänsä maisessa tehtävässä. Ei ole niin, että jotkin toimet ovat pyhiä ja toiset maallisia. Kaikki on pyhää niiden elämässä, joita henki johdattaa; toisin sanoen, jotka ovat totuudelle alamaisia, joita rakkaus jalontaa, joita armeliaisuus hallitsee ja joita hillitsee oikeamielisyys – oikeudenmukaisuus. Henki, jonka Isäni ja minä lähetämme maailmaan, ei ole pelkästään Totuuden Henki, vaan se on myös ihanteellisen kauneuden henki.
155:6.12 (1732.5) Teidän ei pidä enää etsiä Jumalan sanaa vain teologista arvovaltaa edustavien muinaisten aikakirjojen sivuilta. Jotka ovat syntyneet Jumalan hengestä, tulevat vastedes erottamaan, mikä on Jumalan sana, siitä riippumatta, mistä se näyttää olevan peräisin. Jumalallista totuutta ei tule jättää vaille huomiota siksi, että kanava, jonka kautta se annetaan, on näkyvästi inhimillinen. Monilla veljistänne on mieli, joka hyväksyy teorian Jumalasta, vaikkeivät he hengellisesti Jumalan läsnäoloa tajuakaan. Ja juuri siitä johtuu, että olen niin usein opettanut teille taivaan valtakunnan olevan tajuttavissa parhaiten siten, että hankkii itselleen vilpittömän lapsen hengellisen asenteen. En suinkaan ylistä teille lapsen mentaalista kypsymättömyyttä, vaan pikemminkin tällaisen herkästi uskovan ja täysin luottavaisen pikkulapsen hengellistä yksinkertaisuutta. Läheskään yhtä tärkeää ei ole, että teidän tulee tietää Jumalan tosiasiasta, kuin että teidän kyvykkyytenne Jumalan läsnäolon tuntemiseen tulisi kasvaa hetki hetkeltä.
155:6.13 (1733.1) Kunhan vain alatte löytää Jumalan sielustanne, niin eipä aikaakaan, kun alatte löytää hänet muitten ihmisten sielusta ja lopulta koko mahtavan maailmankaikkeuden kaikista luoduista ja luomuksista. Mutta miten olisi mahdollista Isän tulla julki korkeimpien uskollisuudentuntemusten ja jumalallisten ihanteitten Jumalana sellaisten ihmisten sielussa, jotka käyttävät vain vähän tai ei lainkaan aikaa tällaisten ikuisten realiteettien syvälliseen mietiskelemiseen? Vaikkei mieli ole hengellisen olemuksen tyyssija, se toden totta on sen portti.
155:6.14 (1733.2) Mutta älkää tehkö sitä virhettä, että yritätte muille ihmisille todistaa löytäneenne Jumalan. Ette voi tietoisesti tuottaa tällaista pätevää todistetta, vaikka kaksi positiivista ja voimallista todistusta siitä tosiasiasta onkin olemassa, että olette Jumalaa tuntevia, ja nämä ovat:
155:6.15 (1733.3) 1. Jumalan hengen hedelmät, jotka tulevat näkyviin päivittäisessä arkielämässänne.
155:6.16 (1733.4) 2. Se tosiseikka, että koko elämäntapanne tarjoaa positiivisen todisteen siitä, että olette kuoleman jälkeisen eloonjäämislöytöretken vuoksi panneet varauksetta alttiiksi kaiken, mitä olette ja mitä teillä on, toteuttaessanne toivettanne sen ikuisuuden Jumalan löytämisestä, jonka läsnäolosta olette saaneet esimakua jo ajallisuudessa.
155:6.17 (1733.5) Mutta älkää vain ymmärtäkö väärin, sillä Isäni toki reagoi aina heikoimpaankin uskon häivähdykseen. Hän ottaa huomioon alkukantaisen ihmisen fyysiset ja taikauskoiset emootiot. Ja mitä tulee niihin rehellisiin mutta pelokkaisiin sieluihin, joiden usko on niin heikkoa, ettei se ole juurikaan enempää kuin älyllistä mukautumista arvovaltauskontojen edellyttämään, passiivista myöntymistä osoittavaan asennoitumiseen, niin Isä on aina valpas kunnioittamaan ja vaalimaan tällaisia heiveröisiäkin yrityksiä kurottautua häntä kohti. Mutta teidän, jotka on kutsuttu pimeydestä valkeuteen, odotetaan uskovan täydestä sydämestänne; teidän uskonne tulee hallita ruumiin, mielen ja hengen yhteisasennetta.
155:6.18 (1733.6) Olette minun apostoleitani, eikä uskonnosta saa muodostua teille teologista suojapaikkaa, jonne voitte paeta pelätessänne joutua kasvokkain hengellisen edistymisen ja idealistisen tutkimusmatkailun tiellä olevien karujen realiteettien kanssa, vaan uskonnostanne täytyy mieluumminkin tulla se todellista kokemusta oleva fakta, joka todistaa, että Jumala on löytänyt teidät, ihanteellistanut, ylevöittänyt ja hengellistänyt teidät, ja että olette liittyneet ikuiselle löytöretkelle löytääksenne Jumalan, joka on äsken sanotulla tavalla löytänyt teidät ja ottanut teidät pojikseen.
155:6.19 (1733.7) Päätettyään puheensa Jeesus viittasi Andreakselle, osoitti kädellään länteen päin, kohti Foinikiaa, ja sanoi: ”Jatkakaamme matkaamme.”
Urantia-kirja
Luku 156
156:0.1 (1734.1) PERJANTAI-ILTAPÄIVÄNÄ, kesäkuun 10. päivänä, Jeesus ja hänen työtoverinsa saapuivat Siidonin seutuville, jossa he majoittuivat erään varakkaan naisen kotiin. Tämä nainen oli ollut potilaana Betsaidan sairaalassa aikana, jolloin Jeesuksen kansansuosio oli korkeimmillaan. Evankelistat ja apostolit majoittuivat tämän naisen ystävien luokse hänen lähinaapurustossaan, ja he lepäsivät koko sapattipäivän tässä virkistävässä ympäristössä. He viipyivät Siidonissa ja lähiseuduilla lähes kaksi ja puoli viikkoa, ennen kuin valmistautuivat käymään Siidonin pohjoispuolisissa rannikkokaupungeissa.
156:0.2 (1734.2) Tuona kesäkuisena sapatin päivänä vallitsi suuri hiljaisuus. Evankelistat ja apostolit olivat kokonaan omiin mietteisiinsä vaipuneina pohdiskellen Siidoniin matkattaessa kuulemiaan Mestarin luentoja uskonnosta. Jokainen heistä kykeni arvostamaan jotakin siitä, mitä hän oli heille kertonut, mutta kukaan heistä ei kokonaan käsittänyt hänen opetuksensa tärkeyttä.
156:1.1 (1734.3) Lähellä Karuskan kotia, jonne Mestari oli majoittunut, asui muuan syyrialaisnainen, joka oli kuullut paljon Jeesuksesta suurena parantajana ja opettajana, ja tänä sapatin iltapäivänä nainen tuli paikalle tuoden mukanaan pikku tyttärensä. Tämä noin kaksitoistavuotias lapsi kärsi vakavasta hermostohäiriöstä, jolle olivat ominaisia kouristukset ja muut tuskalliset oireet.
156:1.2 (1734.4) Jeesus oli velvoittanut työtoverinsa olemaan kertomatta kenellekään, että hän oli Karuskan kodissa, sillä oman selityksensä mukaan hän halusi levätä. Vaikka he olivat noudattaneet Mestarinsa ohjeita, Karuskan palvelija oli kuitenkin mennyt mainitun syyrialaisnaisen, Noranan, taloon ilmoittamaan tälle, että Jeesus oli majoittunut hänen emäntänsä kotiin, ja hän oli kehottanut tätä huolestunutta äitiä tuomaan vaivatun tyttärensä parannettavaksi. Äiti tietenkin uskoi lapsensa olevan demonin, saastaisen hengen, riivaama.
156:1.3 (1734.5) Kun Norana saapui tyttärineen, Alfeuksen kaksoset selittivät tulkin välityksellä, että Mestari oli lepäämässä, eikä häntä voinut häiritä. Norana vastasi tähän, että hän ja lapsi jäisivät niille sijoilleen, kunnes Mestari olisi saanut levätyksi. Myös Pietari koetti puhua hänelle järkeä ja suostutella häntä menemään kotiinsa. Pietari selitti, että Jeesus oli paljosta opettamisesta ja parantamisesta uupunut ja että tämä oli saapunut Foinikiaan saadakseen edes jonkin aikaa nauttia hiljaisuudesta ja levosta. Mutta tällainen puhe oli turhaa; Norana ei suostunut poistumaan. Pietarin pyyntöihin hän vastasi vain: ”En lähde minnekään, ennen kuin olen tavannut Mestarisi. Tiedän, että hän kykenee ajamaan riivaajan ulos lapsestani, enkä poistu täältä, ennen kuin parantaja on katsonut tytärtäni.”
156:1.4 (1734.6) Seuraavaksi Tuomas koetti saada naista poistumaan, mutta hänkin epäonnistui. Tuomakselle nainen sanoi: ”Uskon, että Mestarisi pystyy ajamaan ulos tämän riivaajan, joka piinaa lastani. Olen kuullut hänen Galileassa suorittamistaan voimallisista teoista ja uskon häneen. Mitä teille, hänen opetuslapsilleen, on tapahtunut, kun tahtoisitte lähettää matkoihinsa ne, jotka tulevat pyytämään Mestarinne apua?” Ja kun nainen oli tuolla tavoin puhunut, Tuomas vetäytyi paikalta.
156:1.5 (1735.1) Sitten siihen tuli Simon Selootti Noranaa nuhtelemaan. Simon sanoi: ”Vaimo, sinähän olet kreikankielinen pakana. Ei ole oikein, että odotat Mestarin ottavan suosiossa olevaan talouteen kuuluville lapsille tarkoitetun leivän ja heittävän sen koirille.” Mutta Norana ei suostunut loukkaantumaan Simonin tölväisystä. Hän vastasi vain: ”Ymmärrän toki sanasi, opettaja. Juutalaisten silmissähän minä olen vain koira, mutta Mestarisi kannalta olen uskova koira. Olen peruuttamattomasti päättänyt, että hänen täytyy nähdä tyttäreni, sillä olen vakuuttunut siitä, ettei hänen tarvitse kuin katsoa tytärtäni, ja hän on tämän parantava. Ei kai sinullakaan, hyvä mies, sentään ole otsaa riistää koirilta oikeutta murusiin, jotka sattuvat varisemaan lasten pöydältä.”
156:1.6 (1735.2) Siinä samassa tyttönen sai heidän kaikkien silmiensä edessä ankaran kouristuskohtauksen, ja äiti suorastaan huusi: ”No niin, siinä nyt näette, että lapseni on pahan hengen riivaama. Ellei hätämme teihin teekään vaikutusta, ainakin se vetoaisi Mestariinne, joka kuulemani mukaan rakastaa kaikkia ihmisiä ja rohkenee parantaa jopa pakanat, kunhan nämä uskovat. Ette ole sen arvoisia, että olisitte hänen opetuslapsiaan. En lähde, ennen kuin lapseni on parannettu.”
156:1.7 (1735.3) Jeesus, joka oli avoimen ikkunan kautta kuullut koko tämän keskustelun, tuli nyt – heidän suureksi hämmästyksekseen – ulos ja sanoi: ”Oi vaimo, suuri on sinun uskosi, niin suuri, etten voi evätä sinulta, mitä haluat. Kulje tietäsi rauhassa. Tyttäresi on jo tehty terveeksi.” Ja tyttönen oli siitä hetkestä alkaen terve. Kun Norana ja lapsi lausuivat hyvästejään, Jeesus esitti pyynnön läsnäoleville, etteivät nämä kertoisi tästä tapahtumasta kenellekään. Ja vaikka hänen työtoverinsa noudattivatkin tätä pyyntöä, äiti ja lapsi kulkivat lakkaamatta pitkin maaseutua ja jopa Siidonissa asti levittämässä tietoa pikkutytön parantamisesta, ja tämän johdosta Jeesus muutaman päivän kuluttua katsoi viisaaksi vaihtaa majapaikkaansa.
156:1.8 (1735.4) Kun Jeesus seuraavana päivänä opetti apostolejaan ja esitti näkökohtiaan syyrialaisnaisen tyttären paranemisesta, hän sanoi: ”Ja näin on ollut koko ajan. Näettehän itsekin, kuinka ei-juutalaiset kykenevät harjoittamaan pelastavaa uskoa taivaan valtakunnan evankeliumin opetuksiin. Totisesti, totisesti minä sanon teille, että ei-juutalaiset tulevat valtaamaan Isän valtakunnan, elleivät Abrahamin lapset välitä osoittaa sen vertaa uskoa, että astuisivat sinne sisälle.”
156:2.1 (1735.5) Siidoniin saapuessaan Jeesus ja hänen työtoverinsa kulkivat erään sillan yli. Monille se oli heidän ensimmäinen koskaan näkemänsä silta. Heidän kävellessään tätä siltaa pitkin Jeesus sanoi muun muassa: ”Tämä maailma on vain silta. Voitte kulkea sen yli, mutta teidän ei tule ajatella, että rakennatte sen päälle asuinpaikan.”
156:2.2 (1735.6) Kahdenkymmenenneljän apostolin ja evankelistan aloittaessa aherruksensa Siidonissa Jeesus meni asumaan yhteen kotiin heti kaupungin pohjoispuolella, Justan ja hänen äitinsä, Bernicen, taloon. Jeesus opetti Justan talossa näitä kahtakymmentäneljää joka aamu, ja iltapäivisin ja iltaisin nämä hajaantuivat Siidoniin opettamaan ja saarnaamaan.
156:2.3 (1735.7) Apostoleja ja evankelistoja rohkaisi suuresti tapa, jolla Siidonin ei-juutalaiset ottivat vastaan heidän sanomansa. Heidän lyhyen käyntinsä aikana valtakunnan väkimäärä lisääntyi monella. Tämä kuutisen viikkoa jatkunut Foinikian-jakso oli sielujen voittamiseksi tehdyssä työssä hyvin tuloksellista aikaa, mutta myöhemmät juutalaiset evankeliumien kirjoittajat olivat taipuvaisia sivuuttamaan kevyellä maininnalla sen, miten lämpimästi nämä gentiilit ottivat vastaan Jeesuksen opetukset täsmälleen samaan aikaan, kun niin peräti suuri määrä hänen oman kansansa jäseniä oli asettunut vihamieliseen rintamaan häntä vastaan.
156:2.4 (1736.1) Nämä gentiiliuskovat arvostivat Jeesuksen opetuksia monin tavoin täysimääräisemmin kuin juutalaiset. Monet näistä kreikankielisistä syyrialais-foinikialaisista tulivat tietämään paitsi sen, että Jeesus oli Jumalan kaltainen, myös, että Jumala oli Jeesuksen kaltainen. Näille niin kutsutuille pakanoille muodostui hyvä ymmärrys siitä Mestarin opetuksesta, että tämän maailman ja koko maailmankaikkeuden lait ovat yhdenmukaisia. He käsittivät opetuksen siitä, ettei Jumala suosi henkilöitä, rotuja eikä kansakuntia; ettei Universaalisessa Isässä ilmene mitään suosimista; että maailmankaikkeus on kauttaaltaan ja ajasta aikaan lainkuuliainen ja pettämättömän luotettava. Nämä pakanat eivät pelänneet Jeesusta, he uskalsivat ottaa vastaan hänen sanomansa. Minään aikakautena vika ei ole ollut siinä, että ihmiset olisivat olleet kyvyttömiä ymmärtämään Jeesusta, vaan siinä, että he ovat pelänneet niin tehdä.
156:2.5 (1736.2) Jeesus selvitti kahdellekymmenelleneljälle, ettei hän ollut paennut Galileasta siksi, että häneltä olisi puuttunut rohkeutta käydä vihamiehiänsä vastaan. He käsittivät, ettei hän ollut vielä valmis avoimeen selkkaukseen vakiintuneen uskonnon kanssa ja ettei hän tavoitellut marttyyriutta. Juuri erään tällaisen Justan kodissa pidetyn keskustelutilaisuuden kuluessa Mestari sanoi opetuslapsilleen ensi kerran sanat ”Vaikka taivas ja maa katoaisivat, totuuden sanani eivät katoa.”
156:2.6 (1736.3) Siidonissa-oleskelun aikana Jeesuksen opetusten teemana oli hengellinen edistyminen. Hän kertoi heille, etteivät he voineet jäädä paikalleen, vaan heidän oli pakostakin joko kuljettava eteenpäin vanhurskaudessa tai taannuttava pahuuteen ja syntiin. Hän kehotti heitä: ”Unohtakaa menneisyyteen kuuluvat asiat, samalla kun ponnistelette eteenpäin omaksuaksenne valtakunnan suuremmat realiteetit.” Hän pyytämällä pyysi heitä, etteivät he tyytyisi olemaan evankeliumin suhteen lapsia, vaan pyrkisivät saavuttamaan Jumalan pojan täysikasvuisuuden hengen yhteydessä ja uskovien yhteisössä.
156:2.7 (1736.4) Jeesus sanoi: ”Opetuslasteni täytyy, ei vain lakata tekemästä pahaa, vaan oppia tekemään hyvää; teidän täytyy ei vain puhdistautua kaikesta tietoisesta synnistä, vaan teidän täytyy päästä yksinpä sellaisestakin, että teillä on syyllisyydentuntoja. Jos tunnustatte syntinne, ne annetaan anteeksi; siksi teidän on pidettävä omatuntonne sellaisena, ettei sitä mikään paina.”
156:2.8 (1736.5) Jeesus nautti suuresti näiden ei-juutalaisten osoittamasta huumorintajusta. Mestarin sydäntä kosketti ja hänen armeliaisuudentuntoonsa vetosi yhtä paljon Noranan, syyrialaisnaisen, osoittama huumorintaju kuin hänen suuri ja sinnikäs uskonsa. Jeesus piti perin valitettavana sitä, että hänen kansaltaan – juutalaisilta – niin suuressa määrin puuttui huumorintaju. Kerran hän sanoi Tuomakselle: ”Minun väkeni ottaa itsensä liian vakavasti. Heiltä puuttuu huumorin arvostus kutakuinkin kokonaan. Fariseusten raskassoutuinen uskonto ei olisi koskaan päässyt alulle sellaisen kansan keskuudessa, jolla on huumorintajua. Heiltä puuttuu myös johdonmukaisuutta, sillä hehän kuurnivat hyttysiä mutta nielevät kameleja.”
156:3.1 (1736.6) Tiistaina, kesäkuun 28. päivänä, Mestari ja hänen työtoverinsa lähtivät Siidonista, ja rannikkoa seuraillen he kulkivat pohjoiseen, Porfyreoniin ja Helduaan. Gentiilit ottivat heidät hyvin vastaan, ja tämän opetus- ja saarnaviikon aikana valtakuntaan liitettiin monta jäsentä. Apostolit saarnasivat Porfyreonissa, ja evankelistat opettivat Helduassa. Kahdenkymmenenneljän apostolin ja evankelistan tehdessä työtään Jeesus poistui heidän seurastaan kolmen, neljän päivän ajaksi. Hän kävi Beirutin rannikkokaupungissa, jossa hän vieraili erään Malach-nimisen syyrialaisen luona. Tämä oli uskova ja oli ollut edellisenä vuonna Betsaidassa.
156:3.2 (1737.1) Keskiviikkona, heinäkuun 6. päivänä, he kaikki palasivat Siidoniin ja viipyivät Justan kodissa sunnuntaiaamuun saakka, jolloin he lähtivät Tyyroon. He kulkivat rannikon myötäisesti etelään Sareptan kautta ja saapuivat Tyyroon maanantaina, heinäkuun 11. päivänä. Näihin aikoihin apostolit ja evankelistat alkoivat jo tottua toimintaan näiden niin kutsuttujen gentiilien eli ei-juutalaisten keskuudessa. Todellisuudessa nämä polveutuivat enimmäkseen varhaisemmista kanaanilaisheimoista, jotka olivat vielä varhaisempaa seemiläistä sukujuurta. Kaikki mainitut kansat puhuivat kreikkaa. Apostoleille ja evankelistoille oli suuri hämmästyksen aihe havaita, miten innokkaasti nämä gentiilit kuuntelivat evankeliumia, ja huomata se aulius, jolla monet näistä uskoivat.
156:4.1 (1737.2) Heinäkuun 11. päivästä heinäkuun 24. päivään he opettivat Tyyrossa. Jokainen apostoli otti seurakseen yhden evankelistan, ja tällä tavoin pareittain he opettivat ja saarnasivat jokaisessa Tyyron ja sen ympäristön kolkassa. Tämän vilkkaan satamakaupungin monenkielinen väestö kuunteli heitä mielellään, ja monet kastettiin valtakunnan ulospäin näkyvän yhteisön jäseniksi. Jeesus piti tukikohtanaan erään Joosef-nimisen juutalaisen kotia; tämä oli uskova, joka asui viiden, kuuden kilometrin päässä Tyyrosta etelään, lähellä sen Hiiramin hautaa, joka oli ollut Tyyron kaupunkivaltion kuninkaana Daavidin ja Salomon aikoina.
156:4.2 (1737.3) Tämän kaksiviikkoisjakson aikana apostolit ja evankelistat menivät päivittäin Tyyroon kulkien sinne Aleksanterin aallonmurtajaa pitkin. Kaupungissa he johtivat pieniä kokouksia, ja joka ilta useimmilla heistä oli tapana palata leiriin, joka oli Joosefin talon luona kaupungin eteläpuolella. Kaupungista tuli joka päivä uskovia keskustelemaan Jeesuksen kanssa hänen lepopaikassaan. Mestari puhui Tyyrossa vain kerran, heinäkuun 20. päivän iltapäivänä, jolloin hän opetti uskoville, että Isä rakastaa koko ihmiskuntaa ja että Pojan tehtävänä oli tehdä Isä tunnetuksi kaikille ihmisroduille. Näiden gentiilien keskuudessa esiintyi niin voimakasta kiinnostusta valtakunnan evankeliumia kohtaan, että tässä tilanteessa Melkartin temppelin ovet avattiin hänelle, ja on mielenkiintoista todeta, että juuri tämän muinaisen temppelin paikalle rakennettiin myöhempinä vuosina kristillinen kirkko.
156:4.3 (1737.4) Valtakuntaan uskovien joukkoon kuului useita tyyrolaisen purppuranvalmistuksen parissa toimivia johtomiehiä. Tuo väriainehan oli tehnyt Tyyrosta ja Siidonista maailmankuuluja, ja se antoi oman vahvan panoksensa niiden harjoittamaan maailmanlaajuiseen kaupankäyntiin ja siitä johtuneeseen rikastumiseen. Kun tämän väriaineen lähteenä olevien merieläinten saatavuus pian tämän jälkeen alkoi ehtyä, nämä värinvalmistajat lähtivät etsimään näiden merisimpukoiden uusia kasvupaikkoja. Ja kun heitä näin muodoin siirtyi maailman eri kulmille, he kuljettivat mukanaan sanoman Jumalan isyydestä ja ihmisten veljeydestä – valtakunnan evankeliumin.
156:5.1 (1737.5) Tuona keskiviikkoiltapäivänä Jeesus puhettaan pitäessään kertoi ensiksi seuraajilleen tarinan valkoisesta liljasta, joka kohottaa tahrattoman puhtaan ja lumivalkean päänsä korkealle päivän paisteeseen olkoonkin, että sen juuret ovat kiinni sen alla olevan maan mudassa ja liassa. ”Samalla tavoin”, hän sanoi, ”voi kuolevainen ihminen, vaikka hänen alkuperänsä ja olemisensa juuret ovat ihmisolemuksen eläimellisessä maaperässä, uskon avulla nostaa hengellisen olemuksensa ylös taivaallisen totuuden päivänvaloon ja tosiaankin tuottaa yleviä hengen hedelmiä.”
156:5.2 (1738.1) Juuri tämän samaisen saarnan kuluessa Jeesus käytti ensimmäisen ja ainoan kerran hänen omaan ammattiinsa – kirvesmiehen työhön – viittaavaa vertausta. Esittäessään kehotuksensa ”rakentakaa hyvin perustukset, jotka tarvitaan hengellisin kyvyin varustetun jalon luonteen kasvuun,” hän sanoi: ”Tuottaaksenne hengen hedelmiä teidän pitää syntyä hengestä. Mikäli mielitte kanssaihmistenne keskellä elää hengen täyttämää elämää, teidän on oltava hengen opettamia ja hengen johdattamia. Mutta älkää tehkö samaa virhettä, jonka hupsu kirvesmies tekee tuhlatessaan kallista aikaa siihen, että hän veistää, mittailee ja höyläilee madonsyömää ja sisältä lahoavaa puutukkiaan, ja näin kaiken uurastuksensa tähän lahoon puuhun pantuaan hänen pitääkin se hylätä, koska se on täysin sopimaton käydäkseen sellaisen rakennuksen perustuksiin, jonka hän haluaisi rakentaa kestämään ajan hampaan nakerrukset ja myrskytuulten tuiverrukset. Varmistakoon jokainen, että luonteen älylliset ja moraaliset perustukset ovat sellaiset, että ne riittävässä määrin tukevat sitä laajenevan ja jalontuvan hengellisen olemuksen muodostamaa ylärakennetta, jonka on sanotulla tavalla saatava aikaan muutos kuolevaisen mielessä ja jonka on sen jälkeen yhdessä tuon uudelleen luodun mielen kanssa saatava aikaan kuolemattoman kohtalon omaavan sielun kehittyminen. Hengellinen olemuksenne – yhdessä luotu sielu – on elävä verso, mutta yksilön mieli ja moraali ovat se maaperä, josta näiden ihmiskehityksen ja jumalallisen kohtalon korkeampien ilmentymien on noustava. Kehittyvän sielun maaperä on inhimillinen ja aineellinen, mutta tämän mielen ja hengen yhteisen luomuksen kohtalo on hengellinen ja jumalallinen.”
156:5.3 (1738.2) Tämän saman päivän iltana Natanael kysyi Jeesukselta: ”Mestari, miksi rukoilemme, ettei Jumala saattaisi meitä kiusaukseen, kun me sen perusteella, mitä olet Isästä paljastanut, varsin hyvin tiedämme, ettei hän koskaan tee mitään sellaista?” Jeesus vastasi Natanaelille:
156:5.4 (1738.3) ”Ei ole outoa, että esität tuollaisia kysymyksiä, kun otetaan huomioon, että alat tuntea Isän sellaisena kuin minä hänet tunnen eikä sellaisena kuin alkuaikojen heprealaisprofeetat hänet niin hämärästi näkivät. Tiedät hyvin, miten vahva taipumus esi-isillämme oli nähdä Jumala lähes kaikessa, mitä tapahtui. He etsivät Jumalan kädenjälkeä kaikista luonnon tapahtumista ja jokaisesta ihmisen kokemukseen kuuluvasta epätavallisesta välikohtauksesta. He liittivät Jumalan niin hyvään kuin pahaankin. He luulivat, että hän hellytti Mooseksen sydämen ja kovetti faaraon sydämen. Kun ihmisellä oli väkevä tarve tehdä jotakin, olkoon hyvää tai pahaa, hänellä oli tapana tehdä selkoa näistä epätavallisista tunnetiloista sanomalla: ’Herra puhui minulle sanoen: tee näin ja tee noin, tai mene sinne ja mene tuonne.’ Siispä, kun ihmiset niin usein ja niin vastustamattomasti joutuivat kiusaukseen, esi-isiemme tavaksi tuli uskoa, että Jumala johdatti heidät siihen heitä koetellakseen, rangaistakseen tai vahvistaakseen. Mutta nyt sinulla toden totta on parempi tieto. Tiedät, että ihmiset aivan liian usein joutuvat kiusaukseen oman itsekkyytensä kannustamina ja eläimellisen olemuksensa yllyttäminä. Milloin joudut tällä tavoin kiusaukseen, kehotan sinua tiedostaessasi kiusauksen rehellisesti ja vilpittömästi juuri siksi, mitä se on, antamaan julkipääsyä etsiville hengen, mielen ja ruumiin energioille älyperäisesti uuden suunnan ohjaamalla ne korkeampiin kanaviin ja kohti ihanteellisempia päämääriä. Tällä keinoin voit muuntaa kiusauksesi korkeimmiksi kuolevaisen suorittaman kohottavan palvelutoiminnan muodoiksi, samalla kun lähes kokonaan vältyt näiltä tuhoisilta ja heikentäviltä yhteenotoilta eläimellisen ja hengellisen olemuksen välillä.
156:5.5 (1738.4) ”Mutta salli minun varoittaa sinua siitä järjettömyydestä, että ryhtyisit kukistamaan kiusausta sillä, että pelkän ihmistahdon voimin korvaat yhden halun toisella ja muka ylevämmällä halulla. Jos tosissasi haluat voittaa vähäarvoisemman ja alemman olemuksesi tuntemat kiusaukset, sinun on saavutettava sellainen tilanne, että hengellä on yliote niin, että olet tosiaankin ja kiistattomasti kehittänyt sellaisen tosiasiallisen kiinnostuksen ja rakkauden niitä korkeampia ja ihanteellisempia käyttäytymismuotoja kohtaan, jotka mielesi haluaa asettaa näiden kiusaukseksi tiedostamiesi alempien ja vähemmän ihanteellisten käyttäytymistapojen sijaan. Näin vapautumisesi tapahtuu pikemminkin hengellisen muuntumisen kautta kuin sillä, että yhä pahemmin kuormitat itseäsi kuolevaiselle ominaisten halujen pettävillä tukahduttamisyrityksillä. Vanha ja alempiarvoinen unohtuu rakastettaessa uutta ja suurempiarvoista. Kauneus korjaa aina voiton rumuudesta kaikkien niiden sydämessä, joita totuudenrakkaus valaisee. Uuteen ja vilpittömään hengelliseen kiintymykseen sisältyvällä karkottavalla energialla on valtava voima. Ja sanon taas kerran sinulle: Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita mieluummin paha hyvällä.”
156:5.6 (1739.1) Myöhään yöhön saakka apostolit ja evankelistat esittivät aina uusia kysymyksiä, ja tahtoisimme niihin annetuista monista vastauksista esittää seuraavat ajatukset, jotka on muokattu nykyisen kielenkäytön mukaisiksi:
156:5.7 (1739.2) Voimakas kunnianhimo, älyllinen arviointikyky ja monessa koeteltu viisaus ovat aineellisen menestymisen perusehtoja. Johtajuus on riippuvaista luontaisesta kyvykkyydestä, arvostelukyvystä, tahdonvoimasta ja päättäväisyydestä. Hengellinen kohtalo on riippuvainen uskosta, rakkaudesta ja totuudelle omistautumisesta – vanhurskauden isoamisesta ja janoamisesta – varauksettomasta halusta löytää Jumala ja olla hänen kaltaisensa.
156:5.8 (1739.3) Älkää lannistuko havainnosta, että olette ihmisiä. Ihmisluonto saattaa olla altis pahuuteen, mutta se ei ole myötäsyntyisesti syntinen. Älkää masentuko siitä, ettette kykene täysin unohtamaan joitakin valitettavia kokemuksianne. Erehdykset, joita ette kykene unohtamaan ajallisuudessa, unohtuvat ikuisuudessa. Keventäkää sielunne taakkaa hankkimalla viivyttelemättä itsellenne kaukokatseinen näkemys kohtalostanne, elämänuranne jatkumisesta maailmankaikkeudessa.
156:5.9 (1739.4) Älkää tehkö sitä virhettä, että arvioitte sielun arvoa mielen epätäydellisyyksien tai ruumiillisten himojen perusteella. Älkää arvostelko sielua älkääkä arvioiko sen kohtaloa yhden yksittäisen ihmiselämässä sattuneen onnettoman tapauksen perusteella. Hengellinen kohtalonne riippuu pelkästään hengellisistä kaipauksistanne ja tarkoitusperistänne.
156:5.10 (1739.5) Uskonto on Jumalaa tuntevan ihmisen kehittyvän kuolemattoman sielun yksinomaisesti hengellinen kokemus, mutta moraalinen voima ja hengellinen energia ovat mahtavia voimia, joita voidaan käyttää hyödyksi käsiteltäessä vaikeita sosiaalisia tilanteita ja ratkaistaessa mutkikkaita taloudellisia ongelmia. Nämä moraaliset ja hengelliset avut tekevät kaikista ihmiselämän tasoista rikkaampia ja mielekkäämpiä.
156:5.11 (1739.6) Joudutte elämään kapeaa ja mitätöntä elämää, jos opitte rakastamaan vain niitä, jotka rakastavat teitä. Ihmisen tuntema rakkaus saattaa tosiaankin olla vastavuoroista, mutta jumalallinen rakkaus on kaikessa täyttymyksen etsinnässään ulospäin suuntautunutta. Mitä vähemmän luodun olemuksessa on rakkautta, sitä suurempi on rakkauden tarve, ja sitä enemmän jumalallinen rakkaus pyrkii tyydyttämään tuollaisen tarpeen. Rakkaus ei koskaan etsi omaansa, eikä kukaan voi sitä itselleen lahjoittaa. Jumalallinen rakkaus ei voi olla itseensä pitäytyvää, vaan sitä täytyy lahjoittaa epäitsekkäästi.
156:5.12 (1739.7) Valtakuntaan uskovien tulisi omata sokea usko, heidän tulisi koko sielullaan uskoa vanhurskauden varmaan riemuvoittoon. Valtakunnan rakentajien ei pidä epäillä ikuisen pelastuksen evankeliumin totuutta. Uskovien on yhä laajemmin opittava astumaan syrjään elämän ryntäilyistä – pakenemaan aineellisen olemassaolon päällekäyväisyyttä –, kun he sen sijaan palvovan uskonyhteyden avulla virkistävät sielua, innoittavat mieltä ja uudistavat henkeä.
156:5.13 (1739.8) Jumalaa tuntevat yksilöt eivät lannistu vastoinkäymisestä eivätkä masennu pettymyksestä. Puhtaasti materiaalisista mullistuksista aiheutuva masentuneisuus ei saa uskovista otetta; hengessä eläviä eivät aineellisen maailman episodit hämmennä. Ikuiseen elämään ehdolla olevat käyttävät sitä voimistavaa ja rakentavaa menetelmää, jolla kohdataan kaikki kuolevaisen elämään liittyvät vastoinkäymiset ja ahdistukset. Jokaisena elämänään päivänä aito uskova huomaa oikeintekemisen entistä helpommaksi.
156:5.14 (1740.1) Elämän hengellinen eläminen lisää suunnattomasti aitoa itsekunnioitusta. Itsekunnioitus ei kuitenkaan ole itseihailua. Itsekunnioitus käy aina rinta rinnan kanssaihmisiin kohdistuvan rakkauden ja palvelun kanssa. Et voi kunnioittaa itseäsi enempää kuin rakastat lähimmäistäsi; toinen mittaa sen, mikä on toisen kapasiteetti.
156:5.15 (1740.2) Jokaisesta aidosta uskovasta tulee ajan myötä yhä taitavampi houkuttelemaan kanssaihmisensä rakastamaan ikuista totuutta. Oletko tänään neuvokkaampi tuomaan hyvyyttä ihmiskunnan tietoon kuin olit eilen? Oletko tänä vuonna parempi vanhurskauden suosittelija kuin viime vuonna? Onko sinusta tulossa yhä taidokkaampi siinä, millaista menetelmää käytät johdattaessasi isoavia sieluja hengelliseen valtakuntaan?
156:5.16 (1740.3) Ovatko ihanteesi niin korkeat, että ne varmistavat ikuisen pelastuksesi, samalla kun ajatuksesi ovat niin käytännöllisiä, että ne tekevät sinusta hyödyllisen kansalaisen toimimaan kuolevaisten kanssaihmistesi parissa maan päällä? Hengessä te olette taivaan kansalaisia, lihallisessa hahmossanne olette vielä maisten valtakuntien kansalaisia. Antakaa keisareille, mitkä ovat aineellisia, ja Jumalalle, mitkä ovat hengellisiä.
156:5.17 (1740.4) Kehittyvän sielun hengellisen kapasiteetin mittana on uskosi totuuteen ja rakkautesi ihmistä kohtaan, mutta inhimillisen luonteenlujuutesi mittana on kykysi torjua kaunaisuus ja kykysi syvän murheen hetkellä torjua alakuloisuus. Tappio on se totuudellinen peili, josta voit nähdä rehellisesti todellisen minäsi.
156:5.18 (1740.5) Kun vartutte iässä ja kun kokemuksenne valtakunnan asioiden osalta karttuvat, tuleeko teistä tahdikkaampia siinä, miten kohtelette hankalia kuolevaisia, ja suvaitsevampia siinä, miten tulette toimeen itsepäisten tovereittenne kanssa? Tahdikkuus on sosiaalisen vaikutusvallan tukipiste ja suvaitsevuus on suurenmoisen sielun tunnusmerkki. Mikäli omaatte nämä harvinaiset ja ihastuttavat lahjat, teistä tulee aikaa myöten yhä valppaampia ja osaavampia, kun ansiokkaasti pyritte välttämään kaikkia tarpeettomia sosiaalisia väärinkäsityksiä. Tällaiset viisaat sielut pystyvät välttymään paljossa siltä harmilta, joka on taatusti kaikkien puutteellisesta emotionaalisesta sopeutumisesta kärsivien osana, kaikkien niiden osana, jotka kieltäytyvät aikuistumasta tai jotka kieltäytyvät ikääntymästä arvokkaasti.
156:5.19 (1740.6) Kaihtakaa epärehellisyyttä ja vilpillisyyttä kaikessa, mitä teette totuutta saarnataksenne ja evankeliumia julistaaksenne. Älkää tavoitelko ansaitsematonta arvonantoa älkääkä janotko myötätuntoa, jota ette ole ansainneet. Rakkautta toki ottakaa ansioistanne riippumatta auliisti vastaan sekä jumalallisista että inhimillisistä lähteistä, ja osoittakaa auliisti vastarakkautta. Mutta kaiken muun teihin kohdistuvaan kunnioittamiseen ja ylistämiseen liittyvän osalta tavoitelkaa vain sellaista, mikä rehellisesti teille kuuluu.
156:5.20 (1740.7) Jumalatietoinen kuolevainen on varma pelastuksesta; hän ei pelkää elämää; hän on rehellinen ja johdonmukainen. Hän osaa urheasti kestää väistämätöntä kärsimistä; hän ei valita, kun hänen tielleen tulee ylitsepääsemätön koettelemus.
156:5.21 (1740.8) Oikea uskova ei väsy hyvän tekemiseen vain siksi, että hänet lannistetaan. Vaikeus kiihottaa totuutta rakastavan innostuksen paloa, ja esteet ovat omiaan vain haastamaan lannistumattoman valtakunnanrakentajan entistäkin lujempiin ponnistuksiin.
156:5.22 (1740.9) Ja Jeesus opetti heille monia muitakin asioita, ennen kuin he valmistautuivat poistumaan Tyyrosta.
156:5.23 (1740.10) Päivää ennen kuin Jeesus lähti Tyyrosta palatakseen Galileanmeren seutuville, hän kutsui työtoverinsa koolle ja antoi kahdelletoista evankelistalle määräyksen palata eri reittiä kuin, minkä hän ja kaksitoista apostolia aikoivat valita. Ja sen jälkeen kun evankelistat lähtivät Tyyrossa Jeesuksen luota, he eivät enää milloinkaan olleet hänen kanssaan yhtä läheisissä kosketuksissa.
156:6.1 (1741.1) Puolilta päivin sunnuntaina, heinäkuun 24. päivänä, Jeesus ja kaksitoista apostolia lähtivät Joosefin kodista Tyyron eteläpuolella ja kulkivat rannikkoa myötäillen etelään, kohti Ptolemaisin kaupunkia. Ptolemaisissa he viipyivät yhden päivän ja puhuivat lohdutuksen sanoja sikäläisten uskovain ryhmälle. Pietari saarnasi heille heinäkuun 25. päivän iltana.
156:6.2 (1741.2) Tiistaina he lähtivät Ptolemaisista ja vaelsivat Tiberiakseen johtavaa maantietä itään, sisämaan suuntaan, kohti Jotapatan seutuja. Keskiviikkona he pysähtyivät Jotapataan ja antoivat uskoville uutta opetusta valtakunnan asioista. Torstaina he lähtivät Jotapatasta ja kulkivat Nasaretista Libanonvuorelle johtavaa karavaanitietä Raaman kautta Sebulunin kylään. He pitivät kokouksia Raamassa perjantaina ja viipyivät siellä sapatin yli. He saapuivat Sebuluniin sunnuntaina, 31. päivänä, pitivät samana iltana kokouksen ja lähtivät paikkakunnalta seuraavana aamuna.
156:6.3 (1741.3) Sebulunista lähdettyään he taittoivat matkaa Magdalan–Siidonin-tien risteykseen Gishalan lähellä, ja sieltä he kulkivat Gennesaretiin Galileanjärven länsirannalle, Kapernaumin eteläpuolelle, jossa he olivat sopineet tapaavansa Daavid Sebedeuksen ja jossa he olivat aikoneet neuvotella siitä, mihin toimeen valtakunnan evankeliumin julistustyön osalta olisi seuraavaksi ryhdyttävä.
156:6.4 (1741.4) Daavidin kanssa pitämänsä lyhyen neuvonpidon kuluessa he saivat tietää, että monet johtajat olivat juuri sillä hetkellä koolla järven vastarannalla, Heresan lähellä, ja niin heidät vietiin samana iltana veneellä järven yli. Yhden päivän ajan he lepäsivät kaikessa rauhassa kukkuloilla ja menivät seuraavana päivänä lähistön puistoon, jossa Mestari oli kerran ruokkinut ne viisituhatta. Täällä he lepäsivät kolmen päivän ajan ja kävivät päivittäin neuvonpitoja, joihin osallistui viitisenkymmentä miestä ja naista eli ne, jotka olivat jäljellä Kapernaumin ja sen ympäristön kerran niin monilukuisesta uskovaisyhteisöstä.
156:6.5 (1741.5) Sillä aikaa kun Jeesus oli Foinikiassa viettämänsä jakson ajan poissa Kapernaumista ja Galileasta, hänen vihamiehensä laskeskelivat, että koko liike oli hajonnut, ja päättelivät, että kiire, jolla Jeesus oli vetäytynyt näyttämöltä, osoitti hänen pelästyneen niin pahanpäiväisesti, ettei hän todennäköisesti enää koskaan palaisi heitä häiritsemään. Kaikki aktiivinen vastustus hänen opetuksiaan kohtaan oli kutakuinkin laannut. Uskovat alkoivat taas kerran pitää julkisia kokouksia, ja evankeliumiin uskovien vasta läpikäymästä seulonnasta selviytyneiden koeteltujen ja todellisten uskovien keskuudessa oli tapahtumassa vähittäistä mutta tuloksellista lujittumista.
156:6.6 (1741.6) Herodeksen veljestä Filippuksesta oli tullut varauksellinen Jeesukseen uskova, ja hän lähetti sanan, jonka mukaan Mestari saisi asua ja työskennellä vapaasti hänen hallintoalueillaan.
156:6.7 (1741.7) Määräyksellä koko juutalaiskansan synagogien sulkemisesta Jeesuksen ja kaikkien hänen seuraajiensa opetuksilta olikin ollut kirjanoppineiden ja fariseusten kannalta kielteinen vaikutus. Välittömästi sen jälkeen, kun Jeesus oli poistunut julkisen kiistelyn kohteen roolistaan, tapahtui koko juutalaiskansan keskuudessa vastareaktio. Vallalla oli yleinen närkästys Jerusalemin fariseuksia ja sanhedrinin johtomiehiä kohtaan. Monet synagogien esimiehet alkoivat vaivihkaa availla synagogiaan Abnerille ja hänen työtovereilleen, koska heidän mukaansa nämä opettajat olivat Johanneksen seuraajia eivätkä Jeesuksen opetuslapsia.
156:6.8 (1741.8) Yksinpä Herodes Antipaankin mieli muuttui, ja saatuaan tietää Jeesuksen oleskelevan järven vastarannalla hänen veljensä Filippuksen alueella hän lähetti Jeesukselle viestin selittäen, että vaikka hän oli allekirjoittanut määräyksen, joka oikeutti pidättämään hänet Galileassa, hän ei kuitenkaan ollut antanut lupaa pidättää häntä Pereassa. Tällä tavoin hän antoi ymmärtää, ettei Jeesuksen kimppuun käytäisi, jos hän pysyisi poissa Galileasta. Ja Herodes tiedotti tämän saman päätöksen Jerusalemin juutalaisille.
156:6.9 (1742.1) Ja tilanne oli siis tällainen elokuun ensimmäisen päivän tienoilla vuonna 29 jKr., kun Mestari palasi Foinikian-lähetysmatkaltaan ja ryhtyi taas organisoimaan hajaantuneita, koeteltuja ja harventuneita joukkojaan tätä hänen maan päällä suorittamansa tehtävän viimeistä ja tapahtumatäyteistä vuotta varten.
156:6.10 (1742.2) Asiat, joista taistelussa on kysymys, ovat selvästi määritellyt, kun Mestari ja hänen työtoverinsa tekevät valmisteluja ryhtyäkseen julistamaan uutta uskontoa, sen elävän Jumalan hengen uskontoa, joka asuu ihmisten mielessä.
Urantia-kirja
Luku 157
157:0.1 (1743.1) ENNEN KUIN Jeesus vei kaksitoista apostolia lyhyelle käynnille Filippuksen Kesarean lähistölle, hän sopi Daavidin sanansaattajien välityksellä sellaisesta järjestelystä, että hän sunnuntaina, elokuun 7. päivänä, menisi järven yli Kapernaumiin tapaamaan perhettään. Ennakkojärjestelyjen mukaan tämän vierailun oli määrä tapahtua Sebedeuksen veneveistämöllä. Daavid Sebedeus oli Juudan, Jeesuksen veljen, kanssa sopinut, että paikalla olisi koko nasaretilaisperhe: Maria sekä kaikki Jeesuksen veljet ja sisaret. Ja Jeesus lähti Andreaksen ja Pietarin kanssa matkaan pitääkseen sopimuksensa. Ei ole epäilystäkään siitä, että Maria ja lapset aikoivat saapua sovittuun tapaamiseen, mutta kävi niin, että joukko fariseuksia, jotka tiesivät Jeesuksen olevan järven vastarannalla, Filippuksen hallintoalueilla, päättivät käydä Marian luona saadakseen tietää Jeesuksen olinpaikasta kaiken mahdollisen. Näiden jerusalemilaisemissaarien saapuminen sai Marian varsin levottomaksi, ja huomattuaan, miten hermostuneita ja jännittyneitä kaikki perheen jäsenet olivat, nämä päättelivät, että Jeesusta varmaankin odoteltiin käymään heidän luonaan. Niinpä he asettuivat taloksi Marian kotiin ja hälytettyään paikalle lisävoimia he odottivat kärsivällisesti Jeesuksen saapumista. Ja tämä tietenkin toimi tehokkaana esteenä sellaiselle, että joku perheenjäsenistä olisi yrittänyt päästä sovittuun aikaan tapaamaan Jeesusta. Sekä Juuda että Ruut yrittivät päivän mittaan useaan otteeseen livahtaa fariseusten silmälläpidon alta voidakseen lähettää Jeesukselle viestin, mutta yritykset jäivät tuloksettomiksi.
157:0.2 (1743.2) Varhain iltapäivällä Daavidin sanansaattajat toivat Jeesukselle sanan, että fariseukset olivat leiriytyneet hänen äitinsä talon kynnyskivelle, eikä Jeesus sen vuoksi edes yrittänyt käydä perheensä luona. Ja niin taas kävi, ilman kummankaan osapuolen syytä, etteivät Jeesus ja hänen mainen perheensä kohdanneet toisiaan.
157:1.1 (1743.3) Jeesuksen viipyillessä Andreaksen ja Pietarin kanssa järven rannalla veneveistämön läheisyydessä paikalle osui muuan temppeliveronkantaja, ja Jeesuksen tunnistaessaan tämä pyysi Pietarin hieman sivummalle ja sanoi: ”Eikö Mestarisi maksakaan temppeliveroa?” Pietari tunsi halua osoittaa närkästyksensä ajatuksesta, että joku kehtasi odottaa Jeesuksen avustavan rahallisesti vannoutuneiden vihollistensa uskonnollisten toimintojen ylläpitämistä, mutta koska hän pani merkille veronkantajan kasvoilla karehtivan omituisen ilmeen, hän arveli aivan oikein, että tarkoitus oli saada heidät verekseltään satimeen siitä, että he kieltäytyivät maksamasta tavanomaista puolta sekeliä Jerusalemin temppelipalvelusten tukemiseksi. Siksi Pietari vastasikin: ”Mitä, tottahan toki Mestari temppeliveron maksaa. Odotapa sinä siinä portilla, niin tulen tuota pikaa takaisin veroraha mukanani.”
157:1.2 (1743.4) Mutta Pietari oli puhunut hätiköiden. Heidän rahavaransa olivat Juudaksen hallussa, ja tämä oli järven vastarannalla. Ei hän itse, ei hänen veljensä eikä Jeesuskaan ollut ottanut rahaa mukaansa. Ja tietäessään fariseusten etsiskelevän heitä he eivät mitenkään voineet mennä Betsaidaan hakemaan rahaa. Kun Pietari kertoi Jeesukselle veronkantajasta ja siitä, että hän oli luvannut tälle rahan, Jeesus sanoi: ”Jos olet luvannut, siinä tapauksessa sinun olisi maksettava. Mutta millä aiot lunastaa lupauksesi? Rupeatko taas kalastajaksi voidaksesi pitää sanasi? Oli miten oli, Pietari, näissä olosuhteissa meidän on paras maksaa vero. Älkäämme antako näille ihmisille mitään aihetta suuttua siitä, mitä mieltä olemme. Odotamme täällä sen aikaa, kun menet veneellä heittämään verkot saadaksesi kalaa, ja ne torilla vähän matkan päässä myytyäsi maksa veronkantajalle meidän kaikkien kolmen puolesta.”
157:1.3 (1744.1) Kaiken edellä kerrotun oli kuullut muuan Daavidin salainen sanansaattaja, joka seisoi lähistöllä ja joka sitten antoi lähellä rantaa kalastavalle toverilleen merkin tulla nopeasti maihin. Kun Pietari oli astumassa veneeseen soutaakseen järvelle kalaan, tämä sanansaattaja ja hänen kalastajaystävänsä lahjoittivat hänelle monta suurta korillista kaloja ja auttoivat häntä kantamaan ne lähistön kalakauppiaalle. Tämä osti saaliin ja maksoi siitä sen verran, että se Daavidin sanansaattajan antamalla rahalla lisättynä riitti kattamaan kolmen henkilön temppeliveron. Veronkantaja otti vastaan veron eikä vaatinut sakkoa maksun myöhästymisestä, koska he olivat olleet jonkin aikaa poissa Galileasta.
157:1.4 (1744.2) Ei ole kummeksuttavaa, että kirjoissanne kerrotaan Pietarin saaneen saaliiksi kalan, jonka suussa oli sekeli. Tuohon aikaan oli liikkeellä monia tarinoita aarteiden löytymisestä kalojen suusta. Tuollaiset lähes ihmeistä kertovat jutut olivat tuiki tavallisia. Niinpä kun Pietari poistui heidän seurastaan mennäkseen veneelle, Jeesus huomautti puoliksi leikillään: ”Onpa outoa, että kuninkaan poikien pitää maksaa pakkoveroa, tavallisestihan on niin, että hovin ylläpitämiseksi verotetaan muukalaista. Mutta meidän on paras olla antamatta viranomaisille mitään kompastuskiveä. Menehän siis! Kuka tietää, vaikka pyytäisit kalan, jolla on sekeli suussaan.” Koska Jeesus näin sanoi, ja kun Pietari niin pian ilmestyi temppeliveroineen, ei ole yllättävää, että välikohtauksesta myöhemmin paisuteltiin se ihme, jona se Matteuksen evankeliumin kirjoittajan toimesta on kirjaan pantu.
157:1.5 (1744.3) Jeesus odotti Andreaksen ja Pietarin keralla järven rannalla miltei auringonlaskuun saakka. Sanansaattajat toivat heille viestin, jonka mukaan Marian taloa pidettiin edelleen silmällä. Siksi nämä kolme odottajaa astuivat pimeän tullen veneeseensä ja soutivat hitaasti pois kohti Galileanmeren itärantaa.
157:2.1 (1744.4) Maanantaina, elokuun 8. päivänä, kun Jeesus ja kaksitoista apostolia olivat leiriytyneinä Magadanin puistoon Betsaida-Juliaksen lähelle, sinne tuli Kapernaumista toistasataa uskovaa, evankelistat, naisten joukko ja muita valtakunnan perustamisesta kiinnostuneita, vaihtamaan mielipiteitä. Tulipa sinne useita fariseuksiakin, jotka olivat saaneet tietää Jeesuksen olevan Magadanissa. Tähän mennessä jotkut saddukeukset olivat alkaneet toimia yhdessä fariseusten kanssa saadakseen Jeesuksen satimeen. Ennen kuin Jeesus ryhtyi suljettuun neuvonpitoon uskovien kanssa, hän piti julkisen kokouksen, jossa fariseukset olivat läsnä, ja nämä kiusasivat Mestaria ja koettivat muutenkin häiritä kokousta. Häirikköjen johtaja sanoi: ”Opettaja, haluaisimme, että antaisit meille merkin, joka osoittaa sinulla olevan valta opettaa, jotta kaikki ihmiset sen toteen käydessä tietävät sinun olevan Jumalan lähettämä.” Ja Jeesus vastasi heille: ”Kun on ilta, sanotte, että tulee kaunis ilma, sillä taivas rusottaa; huomenissa on ruma ilma, sillä taivas rusottaa ja näyttää uhkaavalta. Kun näette pilven nousevan taivaalle lännessä, sanotte, että tulee sadekuuroja; kun tuuli puhaltaa etelästä, sanotte, että tulee paahtava helle. Mistä johtuu, että osaatte näin hyvin erottaa taivaan kasvonilmeet, mutta olette perin osaamattomia, kun kysymys on ajan merkkien erottamisesta? Niille, jotka tahtoisivat tietää totuuden, merkki on jo annettu; mutta pahaa tavoittelevalle ja tekopyhälle sukupolvelle ei mitään merkkiä anneta.”
157:2.2 (1745.1) Nämä sanat puhuttuaan Jeesus poistui paikalta ja valmistautui iltakokoukseen seuraajiensa kanssa. Tässä neuvonpidossa päätettiin ryhtyä toteuttamaan yhteistä Dekapoliin kaupunkeihin ja kyliin suuntautuvaa lähetysretkeä, heti kun Jeesus ja kaksitoista apostolia olisivat palanneet aiotulta vierailultaan Filippuksen Kesareaan. Mestari oli mukana suunnittelemassa Dekapoliin-lähetysretkeä, ja lähettäessään seurueen matkaan hän lausui: ”Minä sanon teille: varokaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta. Älkää antako heidän harhauttaa itseänne paljolla lukeneisuudellaan ja perinpohjaisella lojaalisuudellaan uskonnon ulkoisia muotoja kohtaan. Välittäkää vain elävän totuuden hengestä ja todellisen uskonnon voimasta. Elottoman uskonnon pelko ei teitä pelasta, vaan teidät pelastaa mieluumminkin uskonne elävään kokemukseen valtakunnan hengellisistä todellisuuksista. Älkää antako epäluuloisuuden sokaista ja pelon halvaannuttaa itseänne. Älkää myöskään antako perinteitä kohtaan tuntemanne kunnioituksen niin turmella ymmärrystänne, etteivät silmänne näe ja korvanne kuule. Aidon uskonnon tarkoitus ei ole pelkästään tuoda rauha, vaan paremminkin taata edistyminen. Eikä sydämessä voi vallita rauha tai mielessä tapahtua edistymistä, ellette täydestä sydämestänne rakastu totuuteen, ikuisten realiteettien sisältämiin ihanteisiin. Elämän ja kuoleman kysymykset asetetaan eteenne – ajallisuuden synnilliset mielihalut ikuisuuden vanhurskaita realiteetteja vastaan. Jo nyt teidän tulisi alkaa tuntea, miten vapaudutte pelon ja epäilyksen orjuudesta ryhtyessänne elämään uutta uskon ja toivon täyttämää elämää. Ja kun sielussanne heräävät sellaiset tuntemukset, että haluatte palvella kanssaihmisiänne, älkää niitä tukahduttako. Kun lähimmäisiänne kohtaan tuntemanne rakkauden tunteet pulppuavat sydämenne syvyyksissä, tuokaa nämä rakkaudenosoittamisen tarpeet julki siten, että pidätte järkevästi huolta kanssaihmistenne todellisista tarpeista.”
157:3.1 (1745.2) Varhain tiistaiaamuna Jeesus ja kaksitoista apostolia lähtivät Magadanin puistosta Filippuksen Kesareaan, neljännesruhtinas Filippuksen hallintoalueen pääkaupunkiin. Caesarea Filippi sijaitsi ihmeteltävän kauniilla alueella. Se kyyhötti maalauksellisten kukkuloiden välisessä ihastuttavassa laaksossa, jossa Jordan virtasi esiin maanalaisesta luolasta. Pohjoisen suunnalla näkyivät Hermonvuoren huiput koko korkeudessaan, kun taas kaupungista heti etelään nousevilta kukkuloilta aukeni suurenmoinen näkymä Jordanin yläjuoksulle ja Galileanmerelle.
157:3.2 (1745.3) Jeesus oli vetäytynyt Hermonvuorelle, silloin kun hän sai ensimmäiset kokemukset valtakunnan asioista. Ja nyt kun hän oli astumassa toimintansa viimeiseen vaiheeseen, hän halusi palata tälle koetuksen ja riemuvoiton vuorelle, jossa, niin kuin hän toivoi, apostolit saattaisivat saada uuden näkemyksen omista vastuistaan ja löytää uutta lujuutta kohta edessä olevia koetuksen aikoja varten. Matkaa taittaessaan apostolit ryhtyivät osapuilleen hetkenä, jona he sivuuttivat Meromin lähteet niiden eteläpuolelta, keskustelemaan keskenään hiljattaisista kokemuksistaan Foinikiassa ja muualla ja kertomaan, miten heidän sanomansa oli otettu vastaan ja mitä eri ihmiset heidän Mestaristaan ajattelivat.
157:3.3 (1745.4) Lounastaukoa pidettäessä Jeesus heitti yllättäen kahdentoista apostolin vastattavaksi ensimmäistä kertaa kysymyksen, joka koski häntä itseään. Hän esitti seuraavan, hämmästyttävän kysymyksen: ”Keneksi ihmiset minua sanovat?”
157:3.4 (1746.1) Jeesus oli käyttänyt monet monituiset kuukaudet opettaakseen näille apostoleille, mikä oli taivaan valtakunnan olemus ja luonne, ja hän oli varsin tietoinen siitä, että oli koittanut aika, jolloin hänen oli ryhdyttävä jakamaan heille enemmän tietoa omasta olemuksestaan ja henkilökohtaisesta suhteestaan valtakuntaan. Ja nyt kun he siinä istuivat silkkiäispuiden siimeksessä, Mestari valmistautui pitämään erästä suurimerkityksisimmistä istunnoistaan koko sinä aikana, jonka hänen pitkäaikainen yhdessäolonsa valittujen apostolien kanssa kesti.
157:3.5 (1746.2) Yli puolet apostoleista vastasi Jeesuksen kysymykseen. He kertoivat hänelle, että kaikki, jotka tunsivat hänet, pitivät häntä profeettana tai erikoislaatuisena ihmisenä; että jopa hänen vihamiehensä pelkäsivät häntä suuresti, ja esittämällä syytöksen, jonka mukaan hän oli liitossa perkeleiden ruhtinaan kanssa, he selittivät, miksi hänellä oli sellainen mahti. Apostolit kertoivat hänelle, että jotkut juudealaiset ja samarialaiset, jotka eivät olleet henkilökohtaisesti häntä tavanneet, uskoivat hänen olevan kuolleista noussut Johannes Kastaja. Pietari selitti, että eri henkilöt olivat eri aikoina verranneet häntä Moosekseen, Eliaan, Jesajaan ja Jeremiaan. Tämän selonteon kuunneltuaan Jeesus nousi jaloilleen ja katsoen alas ympärillään puoliympyrässä istuvia kahtatoista apostolia hän laajalla kädenliikkeellään osoitti heitä hätkähdyttävän ponnekkaasti ja kysyi: ”Mutta keneksi te minua sanotte?” Hetken ajan vallitsi jännittynyt hiljaisuus. Kaksitoista apostolia eivät hetkeksikään irrottaneet katsettaan Mestarista, ja sitten Simon Pietari seisomaan ponnahtaen huudahti: ”Olet Vapahtaja, elävän Jumalan Poika.” Ja yksitoista istuallaan olevaa apostolia nousivat yhtenä miehenä jaloilleen osoittaen sillä, että Pietari oli puhunut heidän kaikkien puolesta.
157:3.6 (1746.3) Kun Jeesus oli viitannut heitä taas istumaan, hän yhä heidän edessään seisten sanoi: ”Tämän on minun Isäni teille paljastanut. On koittanut hetki, jolloin teidän on saatava tietää totuus minusta. Mutta annan toistaiseksi teille velvoitteen olla puhumatta tästä kenellekään. Lähtekäämme pois täältä.”
157:3.7 (1746.4) Ja niin he astuivat taas taipaleelle kohti Filippuksen Kesareaa. He tulivat perille myöhään samana iltana ja majoittuivat Celsuksen kotiin; tämä tiesi odottaa heidän tuloaan. Apostolien uni jäi tuona yönä vähäiseksi, sillä he tuntuivat vaistoavan, että heidän elämässään ja valtakunnan työssä oli sattunut tärkeä tapahtuma.
157:4.1 (1746.5) Siitä lähtien, kun Johannes oli kastanut Jeesuksen ja kun vesi oli muuttunut viiniksi Kaanassa, apostolit olivat eri aikoina tosiasiallisesti hyväksyneet hänet Messiaaksi. Lyhyiden kausien ajan jotkut heistä olivat tosissaan uskoneet, että hän oli odotettu Vapahtaja. Mutta tämänkaltaiset toiveet olivat tuskin ehtineet nousta esiin heidän sydämessään, kun Mestari jo kiirehti jollakin musertavalla sanalla tai pettymyksen tuottavalla teolla lyömään ne pirstaleiksi. He olivat jo kauan olleet sekasorron tilassa, mihin oli syynä ristiriita, joka vallitsi heidän mielessään elättelemiensä odotettua Messiasta koskevien käsitysten ja heidän sydämessään säilyttämänsä tästä erikoislaatuisesta kumppanuussuhteestaan tähän erikoislaatuiseen ihmiseen saamansa kokemuksen välillä.
157:4.2 (1746.6) Tämä keskiviikon aamupäivä oli ehtinyt pitkälle, kun apostolit kokoontuivat Celsuksen puutarhaan keskipäivän aterialle. Lähes koko yön ja heti siitä alkaen, kun he olivat tuona aamuna nousseet, Simon Pietari ja Simon Selootti olivat tehneet veljiensä suhteen tosissaan työtä saadakseen nämä kaikki niin pitkälle, että he täydestä sydämestään hyväksyisivät Mestarin ei pelkästään Messiaaksi vaan myös elävän Jumalan jumalalliseksi Pojaksi. Kummallakin Simonilla oli kutakuinkin yhtäläinen käsitys Jeesuksesta, ja he tekivät ahkerasti työtä saadakseen veljensä kääntymään sille kannalle, että nämä hyväksyisivät täysin heidän näkökantansa. Vaikka Andreas edelleen toimi apostoliyhteisön yleisjohtajana, hänen veljestään Simon Pietarista oli kuitenkin yhä enemmän ja kaikkien suostumuksella tulossa kahdentoista apostolin edusmies.
157:4.3 (1747.1) He istuivat kaikki puutarhassa jokseenkin puolenpäivän tietämissä, kun Mestari saapui. Heidän kasvoillaan oli kunnioittavan juhlallinen ilme, ja kaikki nousivat seisomaan, kun Mestari tuli heidän luokseen. Jeesus laukaisi jännityksen sillä ystävällisellä ja veljellisellä hymyllä, joka oli hänelle niin luonteenomainen, aina kun hänen seuraajansa ottivat itsensä tai jonkin itseään koskevan tapahtuman liian vakavasti. Käskevällä eleellä hän osoitti tahtovansa, että he istuutuisivat. Koskaan kaksitoista apostolia eivät enää tervehtineet Mestariaan seisomaan nousten, kun tämä tuli heidän eteensä. He näkivät, ettei hän hyväksynyt moista ulkonaista kunnioituksen osoittamista.
157:4.4 (1747.2) Kun he olivat nauttineet ateriansa ja ryhtyneet keskustelemaan edessä olevan Dekapoliin-matkan suunnitelmista, Jeesus käänsi äkkiä katseensa suoraan heitä kasvoihin ja sanoi: ”Yhden kokonaisen päivän nyt kuluttua siitä, kun annoitte hyväksyntänne sille, mitä Simon Pietari julisti Ihmisen Pojan henkilöllisyydestä, haluaisin kysyä, pysyttekö edelleen päätöksessänne?” Nämä sanat kuullessaan kaksitoista apostolia nousivat seisomaan, ja Simon Pietari, joka astui muutaman askelen Jeesusta kohti, sanoi: ”Kyllä, Mestari, me pysymme. Uskomme, että sinä olet elävän Jumalan Poika.” Ja Pietari ja hänen veljensä istuutuivat paikalleen.
157:4.5 (1747.3) Edelleen seisten Jeesus sanoi kahdelletoista apostolille: ”Olette valitut lähettilääni, mutta tiedän, ettette näissä olosuhteissa voisi omata tätä uskoa pelkän inhimillisen tietämisen tuloksena. Tämä on Isäni hengen ilmoitus sisimmässänne olevalle sielulle. Ja kun siis sisimmässänne asuvan Isäni hengen ymmärryksen avulla esitätte tämän tunnustuksen, se saa minut julistamaan, että tälle perustalle tahdon rakentaa taivaan valtakunnan veljesliiton. Tälle hengellistä todellisuutta olevalle kalliolle tahdon rakentaa elävän temppelin, joka olennoi hengellistä yhteenkuuluvuutta Isäni valtakunnan ikuisten realiteettien kanssa. Mitkään pahuuden sotavoimat ja mitkään synnin sotajoukot eivät tule voittamaan tätä jumalallisen hengen inhimillistä veljesyhteisöä. Ja vaikka Isäni henki on aina oleva kaikkien niiden tiennäyttäjä ja opastaja, jotka liittyvät tämän hengenyhteisön riveihin, niin teille ja teidän seuraajillenne minä nyt luovutan ulospäin näkyvän valtakunnan avaimet – ajallisiin asioihin kohdistuvan vallan – ulkoiseen valtakuntaan kuuluviin valtakunnan jäseninä toimivien miesten ja naisten muodostaman yhteisön sosiaalisiin ja taloudellisiin asioihin.” Ja hän antoi heille taas velvoitteen olla toistaiseksi kertomatta kenellekään, että hän oli Jumalan Poika.
157:4.6 (1747.4) Jeesus alkoi jo luottaa apostoliensa lojaalisuuteen ja lahjomattomuuteen. Mestari näki mielessään, että usko, joka pystyi kestämään, mitä hänen valitut edustajansa olivat hiljattain kokeneet, kestäisi epäilemättä myös kohta edessä olevat tulikokeet ja nousisi heidän kaikkien toiveidensa näennäisestä haaksirikosta uuden tuomiokauden uuteen valkeuteen ja kykenisi sillä keinoin astumaan taipaleelle valaistakseen pimeydessä kyyhöttävää maailmaa. Tänä päivänä Mestari alkoi luottaa apostoliensa uskoon, yhtä lukuun ottamatta.
157:4.7 (1747.5) Ja aina tuosta päivästä lähtien tämä samainen Jeesus on rakentanut tätä elävää temppeliä tälle samalle Jumalan pojan asemansa ikuiselle perustukselle, ja ne, joista sitä kautta tulee tietoisia Jumalan poikia, ovat niitä ihmiskiviä, joista tämä poikauden elävä temppeli muodostuu, ja se temppeli kohoaa henkien ikuisen Isän viisauden ja rakkauden ylistykseksi ja kunniaksi.
157:4.8 (1747.6) Ja äskeiset sanat lausuttuaan Jeesus ohjasi kaksitoista apostolia vetäytymään illallisaikaan asti kunkin omiin oloihinsa kukkuloille etsimään viisautta, väkevyyttä ja hengellistä opastusta. Ja he tekivät niin kuin Mestari heitä kehotti.
157:5.1 (1748.1) Uusi ja ratkaisevan tärkeä piirre Pietarin tunnustuksessa oli siihen sisältynyt selkeä toteamus, että Jeesus oli Jumalan Poika, että hänen jumalallisuutensa oli kiistaton. Aina Jeesuksen kasteesta ja Kaanan häistä lähtien apostolit olivat eri tavoin pitäneet häntä Messiaana, mutta juutalaisten käsitykseen kansallisesta vapahtajasta ei kuulunut ajatusta, että tämän tulisi olla jumalallinen. Juutalaiset eivät olleet opettaneet, että Messias polveutuisi jumalallisuudesta; hänen oli tosin määrä olla ”voideltu”, mutta sellaiselle he olivat tuskin omistaneet ajatustakaan, että hän olisi ”Jumalan Poika”. Toisessa tunnustuksessa korostettiin enemmänkin yhdistynyttä olemusta, sitä ylimaallista tosiasiaa, että hän oli Ihmisen Poika ja Jumalan Poika, ja juuri tälle suurelle totuudelle ihmisolemuksen yhdistymisestä jumalalliseen olemukseen Jeesus julisti rakentavansa taivaan valtakunnan.
157:5.2 (1748.2) Jeesus oli pyrkinyt elämään maisen elämänsä ja suorittamaan loppuun lahjoittautumistehtävänsä nimenomaan Ihmisen Poikana. Hänen seuraajansa tunsivat halua pitää häntä odotettuna Messiaana. Tietäessään, ettei hän koskaan voisi täyttää heidän messiasodotuksiaan, hän pyrki muuntamaan heidän messiaskäsitystään niin, että se loisi hänelle mahdollisuuden heidän odotustensa osittaiseen täyttämiseen. Mutta nyt hän havaitsi, että tuollainen suunnitelma tuskin oli menestyksellisesti toteutettavissa. Siksi hän päätti tuoda rohkeasti julki kolmannen suunnitelmansa – ilmoittaa avoimesti jumalallisuutensa, myöntää Pietarin tunnustus todeksi ja julistaa kahdelletoista apostolille suoraan, että hän oli Jumalan Poika.
157:5.3 (1748.3) Kolmen vuoden ajan Jeesus oli julistanut olevansa ”Ihmisen Poika”, ja nämä samaiset kolme vuotta apostolit olivat yhä itsepintaisemmin pitäneet kiinni siitä, että hän oli odotettu juutalainen Messias. Nyt hän paljasti olevansa Jumalan Poika, ja käsitykselle Ihmisen Pojan ja Jumalan Pojan yhdistyneestä olemuksesta hän päätti rakentaa taivaan valtakunnan. Hän oli päättänyt luopua enemmistä yrityksistä saada heidät vakuuttumaan siitä, ettei hän ollut Messias. Hän aikoi nyt rohkeasti paljastaa heille, mikä hän on, ja olla sen jälkeen välittämättä siitä, että he päättäväisesti edelleenkin pitivät häntä Messiaana.
157:6.1 (1748.4) Jeesus ja apostolit jäivät vielä päiväksi Celsuksen kotiin, sillä he odottivat Daavid Sebedeuksen luota saapuvaksi sanansaattajia mukanaan rahavaroja. Sen jälkeen kun Jeesuksen suosio massojen keskuudessa romahti, myös tulojen kertyminen oli jäänyt huomattavasti vähäisemmäksi. Kun he saapuivat Kesarea Filippiin, kassa oli tyhjä. Matteuksella ei ollut halua jättää Jeesusta ja veljiään tällaisena aikana, eikä hänellä ollut omia käteisvaroja, jotka hän olisi luovuttanut Juudakselle, kuten hän niin monta kertaa menneinä aikoina oli tehnyt. Daavid Sebedeus oli kuitenkin aavistanut tämän todennäköisen tulojen vähenemisen, ja siksi hän oli antanut sanansaattajilleen ohjeet, että nämä Juudean, Samarian ja Galilean läpi kulkiessaan keräisivät rahaa toimitettavaksi maanpaossa eläville apostoleille ja heidän Mestarilleen. Niinpä nämä sanansaattajat saapuivat Betsaidasta tämän päivän iltaan mennessä ja toivat mukanaan sen verran rahavaroja, että se riittäisi apostolien ylläpitoon, kunnes nämä palaisivat lähteäkseen matkalle Dekapolikseen. Matteus odotti siihen mennessä saavansa rahaa viimeisen Kapernaumissa olevan kiinteistönsä myynnistä, ja hän oli sopinut, että nämä varat toimitettaisiin lähettäjän nimeä mainitsematta Juudakselle.
157:6.2 (1749.1) Sen paremmin Pietarilla kuin muillakaan apostoleilla ei ollut kovinkaan hyvin tosiasioita vastaavaa käsitystä Jeesuksen jumalallisuudesta. He eivät juurikaan tajunneet sitä, että käsillä oli uuden jakson alku Mestarin maisessa elämänvaiheessa, aika, jolloin opettaja-parantajasta oli tulossa uudella tavalla ymmärrettävä Messias – Jumalan Poika. Tästä ajankohdasta alkaen Mestarin sanomaan ilmaantui uusi sävel. Tästä lähtien ainoa ihanne, jota varten hän eli, oli Isän tunnetuksitekeminen, samalla kun hänen ainoa opetuksessaan esille tuomansa ajatus oli se, että hän esitti universumilleen personoituman siitä korkeimmasta viisaudesta, joka on ymmärrettävissä vain se elämällä. Hän tuli, jotta meillä kaikilla olisi elämä ja jotta meillä olisi sitä yhä yltäkylläisemmin.
157:6.3 (1749.2) Jeesus astui nyt lihallisen ihmiselämänsä neljänteen ja viimeiseen vaiheeseen. Ensimmäinen vaihe oli hänen lapsuutensa vaihe, vuodet, jolloin hän oli vain hämärästi tietoinen alkuperästään, olemuksestaan ja kohtalostaan ihmisenä. Toiseen vaiheeseen kuuluivat yhä minätajuisemmat nuoruuden ja varttuvan miehuuden vuodet, joiden kuluessa hän alkoi yhä selvemmin ymmärtää jumalallista olemustaan ja tehtäväänsä ihmisenä. Tämä toinen vaihe päättyi hänen kasteeseensa liittyneisiin kokemuksiin ja julkituloihin. Mestarin maisen kokemuksen kolmas vaihe alkoi kasteesta, ja se kattoi vuodet, jotka hän toimi opettajana ja parantajana, aina tähän suurimerkityksiseen hetkeen saakka, jolloin Pietari esitti tunnustuksensa Filippuksen Kesareassa. Tuo hänen maisen elämänsä kolmas jakso käsitti ajat, jolloin hänen apostolinsa ja hänen lähimmät seuraajansa tunsivat hänet Ihmisen Poikana ja pitivät häntä Messiaana. Hänen maisen elämänkaarensa neljäs ja viimeinen jakso alkoi täällä, Kesarea Filippissä, ja se jatkui aina ristiinnaulitsemiseen saakka. Hänen toimintansa tälle vaiheelle oli ominaista, että hän tunnusti jumalallisuutensa, ja tähän vaiheeseen kuuluivat hänen viimeisen lihallisena elämänsä vuoden ponnistelut. Vaikka valtaosa hänen seuraajistaan neljännen jakson aikana edelleen pitikin häntä Messiaana, apostolit tulivat tuntemaan hänet Jumalan Poikana. Pietarin tunnustus oli merkkinä sen uuden jakson alkamisesta, jolloin entistä täysimääräisemmin käsitettiin totuus hänen suurenmoisesta palveluksestaan Urantialla toimineena ja kokonaisen universumin hyväksi työskennelleenä lahjoittautuvana Poikana, ja jolloin hänen valitut lähettiläänsä tämän totuuden – ainakin hämärästi – tiedostivat.
157:6.4 (1749.3) Näin siis Jeesus oli elämässään esimerkki siitä, mitä hän opetti uskonnossaan – siitä, että hengellinen olemus kasvaa elävän edistymisen keinoin. Toisin kuin hänen myöhemmät seuraajansa, hän ei tähdentänyt lakkaamatonta taistelua sielun ja ruumiin välillä. Pikemminkin hän opetti, että henki sai helposti voiton kummastakin ja että se kykeni tehokkaasti ja hyödyllisesti sovittamaan suurimman osan tästä järjen ja vaistojen välisestä sodasta.
157:6.5 (1749.4) Kaikkiin Jeesuksen tästä ajankohdasta lähtien esittämiin opetuksiin liittyy uusi merkitys. Ennen Kesarea Filippiä hän toi valtakunnan evankeliumin esille ikään kuin sen yliopettajana. Filippuksen Kesarean jälkeen hän ei esiintynyt pelkästään opettajana, vaan myös sen iankaikkisen Isän jumalallisena edustajana, joka on tämän hengellisen valtakunnan keskus ja kehä, ja hänen edellytettiin tekevän kaikki tämä ihmisolentona, Ihmisen Poikana.
157:6.6 (1749.5) Jeesus oli vilpittömästi pyrkinyt ensin opettajana ja sitten opettaja-parantajana johdattamaan seuraajansa hengelliseen valtakuntaan, mutta nämä eivät halunneet sen sujuvan sillä tavoin. Hän oli varsin tietoinen siitä, ettei hänen mainen lähetystehtävänsä voisi mitenkään täyttää juutalaisten messiasodotuksia. Entisaikain profeetat olivat luoneet kuvan sellaisesta Messiaasta, jollainen hän ei voisi koskaan olla. Hän koetti perustaa Isän valtakunnan Ihmisen Poikana, mutta hänen seuraajansa eivät halunneet kulkea eteenpäin tällä tutkimusmatkalla. Tämän nähdessään Jeesus päätti tulla jonkin matkaa seuraajiaan vastaan, ja näin tehdessään hän valmistautui astumaan avoimesti Jumalan lahjoittautuvan Pojan osaan.
157:6.7 (1750.1) Apostolit kuulivat näin ollen paljon sellaista, joka oli uutta, kun Jeesus tuona päivänä puhui heille puutarhassa. Ja jotkin näistä julistuksista kuulostivat heidänkin korvissaan kummallisilta. Muiden hätkähdyttävien lausumien joukossa he saivat kuulla seuraavaa:
157:6.8 (1750.2) ”Olkoon tästä hetkestä alkaen niin, että jos joku haluaa liittyä seuraamme, ottakoon kantaakseen Jumalan pojan velvollisuudet ja seuratkoon minua. Ja sitten kun en enää ole luonanne, älkää luulko, että maailma kohtelee teitä paremmin kuin Mestarianne. Jos rakastatte minua, valmistautukaa todistamaan tämä kiintymys sillä, että olette halukkaita tekemään korkeimman mahdollisen uhrauksen.”
157:6.9 (1750.3) ”Ja pankaa tarkasti merkille sanani: En ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä. Ihmisen Poika ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan elämänsä lahjaksi lahjana, joka kuuluu kaikille. Sanon teille, että olen tullut etsimään ja pelastamaan niitä, jotka ovat kadoksissa.”
157:6.10 (1750.4) ”Tällä hetkellä ei yksikään ihminen tässä maailmassa näe Isää, paitsi Poika, joka tuli Isän tyköä. Mutta jos käy niin, että Poika ylennetään, hän vetää kaikki ihmiset luokseen, ja jokaiselle, joka uskoo tämän totuuden Pojan yhdistyneestä olemuksesta, annetaan elämä, joka ei ole aikakausiin sidottu.”
157:6.11 (1750.5) ”Emme saa vielä julistaa avoimesti, että Ihmisen Poika on Jumalan Poika, mutta teille se on paljastettu, minkä vuoksi puhun kaihtelematta teille näistä mysteereistä. Vaikka minä seisonkin edessänne tässä fyysisessä hahmossa, tulin silti Jumala Isän luota. Ennen kuin Abraham oli, minä olen. Tulin Isän luota tähän maailmaan sellaisena kuin olette minut tunteneet, ja sanon teille, että minun on kohta jätettävä tämä maailma ja palattava Isäni työhön.”
157:6.12 (1750.6) ”Entä voiko uskonne nyt käsittää näihin julistuksiin sisältyvän totuuden, kun otetaan huomioon teille antamani varoitus siitä, ettei Ihmisen Poika tule vastaamaan odotuksia, jotka isänne ovat Messiaaseen liittäneet? Valtakuntani ei ole tästä maailmasta. Voitteko uskoa totuuden minusta siitäkin huolimatta, että vaikka ketuilla on kolonsa ja taivaan linnuilla on pesänsä, minulla ei ole, mihin pääni kallistaisin?”
157:6.13 (1750.7) ”Kerron teille kuitenkin, että Isä ja minä olemme yhtä. Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kaikissa näissä asioissa Isäni toimii kanssani, eikä hän koskaan jätä minua yksin suorittaessani tehtävääni, kuten en minäkään koskaan hylkää teitä, kun te kohta lähdette julistamaan tätä evankeliumia kaikkialle maailmaan.
157:6.14 (1750.8) ”Ja nyt olen tuonut teidät tänne, jotta olisitte hetken aikaa poissa ihmisten parista, minun seurassani ja omissa oloissanne ja jotta teillä olisi tilaisuus käsittää sen elämän ylevyys ja suurenmoisuus, johon olen teidät kutsunut, nimittäin uskon tutkimusretkelle, jonka myötä perustetaan Isäni valtakunta ihmiskunnan sydämiin, rakennetaan minun yhteisöni; ja se koostuu elävästä yhteydestä kaikkien niiden sieluun, jotka uskovat tämän evankeliumin.”
157:6.15 (1750.9) Apostolit kuuntelivat näitä kaihtelemattomia ja hätkähdyttäviä toteamuksia sanaakaan sanomatta. He olivat typertyneitä. Ja he hajaantuivat pieniksi ryhmiksi keskustelemaan ja pohtimaan Mestarin sanoja. He olivat tunnustaneet, että hän oli Jumalan Poika, mutta he eivät kyenneet käsittämään, mitä kaiken kaikkiaan merkitsi se, mitä heidät oli johdatettu tekemään.
157:7.1 (1750.10) Samana iltana Andreas otti asiakseen antautua henkilökohtaiseen ja syvältä luotaavaan neuvonpitoon jokaisen veljensä kanssa, ja hän kävi hyödylliset ja rohkaisevat keskustelut Juudas Iskariotia lukuun ottamatta kaikkien työtovereidensa kanssa. Andreaksella ei ollut koskaan ollut yhtä läheistä henkilökohtaista suhdetta Juudakseen kuin hänellä oli muihin apostoleihin, eikä hän sen vuoksi ollut koskaan pitänyt vakavana asiana sitä, ettei Juudaskaan ollut koskaan rakentanut avomielistä ja luottamuksellista suhdetta apostolikunnan päällikköön. Mutta nyt Andreas oli niin huolissaan Juudaksen asenteesta, että hän myöhemmin samana iltana, kun kaikki apostolit jo olivat sikeässä unessa, etsiytyi Jeesuksen puheille ja esitti Mestarille huolenaiheensa. Jeesus sanoi: ”Ei ole mitään vikaa siinä, Andreas, että olet tullut luokseni tässä asiassa, mutta me emme sen suhteen voi tehdä enempää; ole tätä apostolia kohtaan edelleenkin äärimmäisen luottavainen. Äläkä mainitse hänen veljilleen mitään tästä kanssani käymästäsi keskustelusta.”
157:7.2 (1751.1) Siinä siis oli kaikki, mitä Andreaksen onnistui saada Jeesus sanomaan. Tämän juudealaisen ja hänen galilealaisveljiensä välillä oli aina ollut jonkin verran vierautta. Johannes Kastajan kuolema oli tyrmistyttänyt Juudasta; Mestarin moitteet olivat monessa yhteydessä loukanneet häntä syvästi; hän oli ollut pettynyt, kun Jeesus kieltäytyi kuninkaaksihuutamisesta; hän tunsi itsensä nöyryytetyksi, kun Jeesus pakeni fariseuksia; hän tunsi harmistusta, kun Jeesus torjui fariseusten haasteen merkin antamisesta; häntä hämmensi, että hänen Mestarinsa kieltäytyi turvautumasta voimanosoituksiin, ja vasta vähän aikaa sitten tyhjä kassa masensi ja välistä suorastaan lannisti häntä. Ja Juudas kaipasi suurista kansanjoukoista kumpuavaa kannustusta.
157:7.3 (1751.2) Muihin apostoleihin nämä samaiset koetukset ja koettelemukset vaikuttivat itse kuhunkin jossakin ja vaihtelevin määrin, mutta he rakastivat Jeesusta. Ainakin heidän on täytynyt rakastaa Mestaria enemmän kuin Juudas, sillä he kulkivat hänen kanssaan katkeraan loppuun saakka.
157:7.4 (1751.3) Koska Juudas oli Juudeasta, hän katsoi henkilökohtaiseksi loukkaukseksi sen, että Jeesus oli hiljattain kehottanut apostoleita ”varomaan fariseusten hapatusta”. Hän oli taipuvainen pitämään tätä lausumaa verhottuna viittauksena itseensä. Mutta Juudaksen suuri erehdys oli siinä, että kun Jeesus tapasi lähettää apostolinsa omiin oloihinsa rukoilemaan, kävi kerran toisensa jälkeen, ettei Juudas ryhtynytkään vilpittömään yhteydenpitoon universumien hengellisten voimien kanssa vaan antautui inhimillisestä pelosta johtuneiden ajatusten valtaan, samalla kun hän itsepintaisesti piti vireillä salakavalia epäilyksiä Jeesuksen tehtävää kohtaan ja antoi myöten valitettavalle mieltymykselleen hautoa kostontunteita.
157:7.5 (1751.4) Ja nyt Jeesus halusi viedä apostolinsa mukanaan Hermonvuorelle, jolla hän oli päättänyt aloittaa Jumalan Poikana maisen toimintansa neljännen vaiheen. Jotkut apostolit olivat olleet läsnä, kun hänet kastettiin Jordanissa, ja olivat olleet todistamassa, kun hänen Ihmisen Poikana elämänsä elämänvaihe alkoi, ja hän halusi, että jotkut heistä olisivat läsnä kuulemassa myös, kun hän saisi valtuudet astua Jumalan Pojan uuteen ja julkiseen osaan. Tästä syystä Jeesus sanoi kahdelletoista apostolille perjantaiaamuna, elokuun 12. päivänä: ”Kerätkää mukaan evästä ja valmistautukaa taivaltamaan vuorelle, jonka näette tuolla ja jolle henki käskee minun nousta, jotta minut varustettaisiin maisen työsarkani päättämistä varten. Ja tahtoisin ottaa sinne mukaani myös veljeni, jotta heitäkin vahvistettaisiin niitä koetuksen aikoja varten, jolloin he käyvät kanssani läpi tämän kokemuksen.”
Urantia-kirja
Luku 158
158:0.1 (1752.1) OLI JO miltei auringonlaskun aika perjantaina, elokuun 12. päivänä vuonna 29 jKr., kun Jeesus ja hänen työtoverinsa saapuivat Hermonvuoren juurelle, lähelle sitä samaa paikkaa, jossa Tiglath-poikanen kerran odotti, sillä aikaa kun Mestari nousi yksinään vuorelle tekemään ratkaisut Urantian kohtaloista ja teknisessä mielessä päättämään Luciferin kapinan. Ja he viipyivät siellä kaksi päivää valmistautuen hengellisesti tapahtumiin, jotka seurasivat varsin pian tämän jälkeen.
158:0.2 (1752.2) Jeesus tiesi edeltäkäsin, mitä vuorella oli yleisesti ottaen määrä tapahtua, ja hänen hartain toiveensa oli, että kaikki hänen apostolinsa voisivat olla mukana sitä kokemassa. Hän viipyi heidän kanssaan vuoren juurella nimenomaan siinä tarkoituksessa, että hän halusi valmistaa heitä tähän häntä koskevaan paljastukseen. Mutta he eivät kyenneet saavuttamaan sellaisia hengellisiä tasoja, että olisi ollut oikeutettua saattaa heidät alttiiksi kokemaan täysimääräisesti kohta maan päälle ilmestyvien taivaallisten olentojen vierailu. Ja koska Jeesus ei voinut ottaa mukaansa kaikkia työtovereitaan, hän päätti ottaa vain ne kolme, joilla oli tapana tällaisissa erityisvalvojaisissa olla hänen seurassaan. Niinpä Mestarin kanssa olivat mukana tässä kokemuksessa vain Pietari, Jaakob ja Johannes, ja hekin vain osaksi.
158:1.1 (1752.3) Varhain maanantaiaamuna, elokuun 15. päivänä, Jeesus ja mainitut kolme apostolia aloittivat nousun Hermonvuorelle, ja tämä tapahtui kuusi päivää Pietarin keskipäivän aikoihin tienvarressa mulperipuiden siimeksessä tekemän ikimuistettavan tunnustuksen jälkeen.
158:1.2 (1752.4) Jeesus oli saanut kutsun nousta yksinään vuorelle toimittamaan tärkeitä asioita, joissa oli kysymys hänen lihallisessa hahmossa suorittamansa lahjoittautumisen edistymisestä siltä osin kuin tämä kokemus liittyi hänen itsensä luomaan universumiin. On merkillepantavaa, että tämä epätavallinen tapahtuma oli ajoitettu tapahtuvaksi aikana, jolloin Jeesus ja apostolit olivat ei-juutalaisten mailla, ja että se itse asiassa tapahtui gentiilien vuorella.
158:1.3 (1752.5) He saapuivat määräpaikkaansa vuorenrinteen puolimatkan tietämissä vähän ennen puoltapäivää, ja lounasta nautittaessa Jeesus kertoi kolmelle apostolille jotakin siitä, mitä hän oli heti kasteensa jälkeen Jordanin itärannan kukkuloilla kokenut; samoin hän kertoi heille jotakin lisää siitä, mitä hän oli kokenut Hermonvuorella, tässä syrjäisessä piilopaikassa, edellisen kerran käydessään.
158:1.4 (1752.6) Pikkupoikana Jeesuksella oli ollut tapana kiivetä mäelle kotinsa lähellä ja kuvitella taisteluja, joita maailmanvaltojen armeijat olivat Esdraelonin tasangolla käyneet. Nyt hän nousi Hermonvuorelle ottamaan vastaan antimet, joiden oli määrä antaa hänelle valmius astua alas Jordanin tasangoille esittämään hänen Urantialla tapahtuneen lahjoittautumisensa draaman loppunäytökset. Mestari olisi tuona päivänä Hermonvuorella voinut luopua kamppailusta ja palata hallitsemaan oman universuminsa toimipiirejä, mutta paitsi että hän päätti täyttää ne Paratiisissa olevan Iankaikkisen Pojan antamaan toimeksiantoon sisältyvät vaatimukset, jotka oli asetettu hänen omalle jumalallisten Poikien luokalleen, hän tahtoi sen lisäksi täyttää sen, mikä tässä tilanteessa oli hänen Paratiisin-Isänsä tahdon mukainen viimeinen ja täysimääräinen toimenpide. Tuona elokuun päivänä kolme hänen apostoliaan näki hänen kieltäytyvän sellaisesta, että hänelle olisi annettu universumiin kohdistuva täysi valta. He katselivat hämmästyneinä sivusta, kun taivaalliset sanansaattajat poistuivat ja jättivät hänet yksin päättämään maisen elämänsä Ihmisen Poikana ja Jumalan Poikana.
158:1.5 (1753.1) Apostolien usko oli huipussaan viidentuhannen ihmisen ruokkimisen aikaan pudotakseen sen jälkeen nopeasti lähes nollapisteeseen. Mestarin myönnettyä jumalallisuutensa kahdentoista apostolin hiipuva usko nousi sen seurauksena muutaman seuraavan viikon aikana korkeimmilleen vain laskeakseen taas vähä vähältä alemmas. Heidän uskonsa kolmas elpyminen tapahtui vasta Mestarin kuolleistanousun jälkeen.
158:1.6 (1753.2) Kello oli noin kolme tuona kauniina iltapäivänä, kun Jeesus poistui kolmen apostolin seurasta sanoen: ”Poistun joksikin aikaa omiin oloihini pitämään yhteyttä Isään ja hänen viestintuojiinsa; pyydän teitä jäämään tänne, ja paluutani odottaessanne rukoilkaa, että Isän tahto tapahtuu kaikessa, mitä koette Ihmisen Pojan lahjoittautumistehtävän jatkumiseen liittyen.” Ja tämän heille sanottuaan Jeesus poistui paikalta käydäkseen pitkän neuvottelun Gabrielin ja Isä-Melkisedekin kanssa niin, että hän palasi vasta kello kuuden maissa. Nähdessään pitkäksi venyneen poissaolonsa heissä aiheuttaman levottomuuden Jeesus sanoi: ”Miksi pelkäsitte? Tiedättehän toki, että minun pitää olla toimittamassa Isäni asioita; minkä tähden te epäilette, kun en ole kanssanne? Ilmoitan nyt, että Ihmisen Poika on päättänyt kulkea elämänsä sen koko pituudelta teidän keskuudessanne ja yhtenä teistä. Olkaa rohkein mielin, sillä en lähde luotanne, ennen kuin työni on tehty.”
158:1.7 (1753.3) Kun he nauttivat niukkaa ilta-ateriaansa, Pietari kysyi Mestarilta: ”Kauanko viivymme tällä vuorella poissa veljiemme luota?” Ja Jeesus vastasi: ”Siksi, kunnes näette Ihmisen Pojan kunnian ja tiedätte, että kaikki, mitä olen teille julistanut, on totta.” Ja nuotionsa hehkuvan hiilloksen ympärillä istuessaan he keskustelivat Luciferin kapinaan liittyvistä asioista, kunnes pimeys laskeutui ja apostolien silmäluomet kävivät raskaiksi, sillä he olivat tuona aamuna lähteneet taipaleelleen hyvin varhain.
158:1.8 (1753.4) Oltuaan sikeässä unessa puolisen tuntia kolme apostolia havahtuivat läheltä kuuluvaan rätisevään ääneen ja katsellessaan ympärilleen he hämmästyivät ja typertyivät nähdessään Jeesuksen tuttavallisessa keskustelussa kahden loistavan olennon kanssa, jotka olivat pukeutuneet taivaallisen maailman valoasuun. Ja Jeesuksen kasvot ja muoto loistivat taivaallisen valon hehkua. Nämä kolme keskustelivat oudolla kielellä, mutta muutamien lausuttujen seikkojen nojalla Pietari erehtyi arvelemaan, että olennot Jeesuksen seurassa olivat Mooses ja Elia. Todellisuudessa nämä olivat Gabriel ja Isä-Melkisedek. Fyysiset valvojat olivat Jeesuksen pyynnöstä järjestäneet asian niin, että apostolit saattoivat olla tämän tapahtuman todistajina.
158:1.9 (1753.5) Kolme apostolia olivat niin suuresti kauhuissaan, että kesti kauan, ennen kuin heidän järkensä alkoi taas toimia, mutta ensimmäisenä tointunut Pietari sanoi, kun häikäisevä näky hävisi heidän edestään ja he huomasivat Jeesuksen seisovan yksin: ”Jeesus, Mestari, on hyvä, että olemme olleet täällä. Meille on riemu nähdä tämä kunnia. Meistä on vastenmielistä mennä takaisin kunniattomaan maailmaan. Jos suostut sellaiseen, niin jääkäämme tänne, ja pystytämme kolme telttaa: yhden sinulle, yhden Moosekselle ja yhden Elialle.” Ja Pietari puhui näin siksi, että hän oli hämmentynyt, ja siksi, ettei hänen mieleensä juuri sillä hetkellä juolahtanut muutakaan.
158:1.10 (1753.6) Pietarin vielä puhuessa heitä lähestyi hopeanhohtoinen pilvi peittäen varjollaan kaikki neljä. Apostolit joutuivat kauhun valtaan, ja kun he palvoakseen lankesivat kasvoilleen maahan, he kuulivat äänen puhuvan, saman äänen, joka oli puhunut Jeesuksen kastetilaisuudessa, ja ääni sanoi: ”Tämä on rakastettu Poikani, ottakaa hänestä vaarin.” Ja kun pilvi katosi, Jeesus oli taas yksin kolmen apostolin kanssa, ja hän kumartui heidän puoleensa, kosketti heitä ja sanoi: ”Nouskaa ja olkaa pelkäämättä, sillä teidän on määrä nähdä suurempia asioita kuin tämä.” Mutta apostolit olivat todella peloissaan; he olivat hiljainen ja mietteliäs kolmikko, kun he hieman ennen keskiyötä valmistautuivat laskeutumaan vuorelta.
158:2.1 (1754.1) Sanaakaan ei lausuttu, ennen kuin vuorenrinnettä oli laskeuduttu suunnilleen puoli matkaa. Silloin Jeesus aloitti keskustelun huomauttamalla: ”Pitäkää huoli siitä, ettette, ennen kuin Ihmisen Poika on noussut kuolleista, kerro yhdellekään ihmiselle, ette edes veljillenne, mitä olette tällä vuorella nähneet ja kuulleet.” Mestarin sanat ”ennen kuin Ihmisen Poika on noussut kuolleista” järkyttivät ja hämmensivät kolmea apostolia. He olivat vasta vähän aikaa sitten vakuuttaneet uskovansa häneen Vapahtajana, Jumalan Poikana, ja juuri hetki sitten he olivat omin silmin nähneet hänet kunniassa kirkastettuna, ja nyt hän alkoi puhua ”kuolleistanousemisesta”!
158:2.2 (1754.2) Pietaria puistatti jo ajatuskin Mestarin kuolemisesta – se oli liian epämiellyttävä ajatus mietittäväksi – ja pelätessään, että Jaakob tai Johannes saattaisi esittää jonkin kysymyksen, joka liittyisi äskeiseen toteamukseen, hän katsoi parhaaksi aloittaa keskustelun, joka veisi ajatukset muualle. Ja kun hän ei tiennyt, mistä muustakaan olisi puhunut, hän puki sanoiksi ensimmäisen mieleensä juolahtaneen ajatuksen, joka kuului: ”Mestari, mistä syystä kirjanoppineet sanovat, että Elian täytyy tulla, ennen kuin Messias ilmestyy?” Ja Jeesus, joka tiesi, että Pietari koetti välttää puheessaan koskettelemasta hänen kuolemaansa ja kuolleistanousuaan, vastasi: ”Elia tosiaankin tulee ensin valmistaakseen tien Ihmisen Pojalle, jonka on kärsittävä monet koettelemukset ja joka lopulta torjutaan. Mutta sanon teille, että Elia on jo tullut, eivätkä he ottaneet häntä vastaan, vaan tekivät hänelle, mitä konsanaan tahtoivat.” Ja sillä hetkellä kolme apostolia oivalsivat, että hän Eliasta puhuessaan tarkoitti Johannes Kastajaa. Jeesus tiesi, että jos he itsepintaisesti pitivät häntä Messiaana, siinä tapauksessa Johanneksen täytyi olla profetian Elia.
158:2.3 (1754.3) Jeesus velvoitti heidät vaikenemaan siitä, että he olivat nähneet ennakolta aavistuksen hänen kuolleistaheräämisen jälkeisestä kunniastaan, sillä hän ei halunnut ruokkia sellaista käsitystä, että hän nyt, kun hänet oli otettu vastaan Messiaana, suostuisi missään määrin täyttämään heidän erheellisiä käsityksiään ihmetekoja tekevästä vapahtajasta. Vaikka Pietari, Jaakob ja Johannes pohdiskelivatkin kaikkea tätä mielessään, he eivät puhuneet siitä yhdellekään ihmiselle, ennen kuin vasta Mestarin kuolleistaheräämisen jälkeen.
158:2.4 (1754.4) Kun he jatkoivat kulkuaan vuorenrinnettä alaspäin, Jeesus sanoi heille: ”Ette halunneet ottaa minua vastaan Ihmisen Poikana, siksi olen myöntynyt siihen, että minut otetaan vastaan vakiintuneen ennakkokäsityksenne mukaisesti, mutta älkää silti erehtykö luulemaan, etteikö Isäni tahdon ole määrä vallita. Jos siis haluatte seurata sitä, mihin oma tahtonne teidät vie, teidän on valmistauduttava kärsimään monet pettymykset ja kokemaan monet koettelemukset, mutta teille antamani koulutuksen pitäisi olla riittävä viedäkseen teidän voittoisasti jopa näiden omista ratkaisuistanne johtuvien murheiden läpi.”
158:2.5 (1754.5) Jeesus ei ottanut Pietaria, Jaakobia ja Johannesta mukaansa kirkastusvuorelle siksi, että nämä olisivat missään mielessä olleet muita apostoleja valmiimpia näkemään, mitä tapahtui, tai siksi, että nämä olisivat olleet hengellisessä mielessä soveliaampia pääsemään osallisiksi tällaisesta harvinaisesta etuoikeudesta. Ei alkuunkaan. Jeesus tiesi varsin hyvin, ettei kahdestatoista apostolista yhdelläkään ollut tämän kokemuksen vaatimia hengellisiä edellytyksiä, siksi hän otti mukaansa vain ne kolme apostolia, joille oli annettu tehtäväksi olla hänen lähettyvillään, kun hän halusi olla yksinäisyydessä harjoittamassa henkilökohtaista yhteydenpitoa.
158:3.1 (1755.1) Mitä Pietari, Jaakob ja Johannes kirkastusvuorella näkivät, oli vain ohitse kiitävä häivähdys tuona tapahtumaintäyteisenä päivänä Hermonvuorella esitetystä taivaallisesta näytelmästä. Kirkastus oli tapahtuma, jossa:
158:3.2 (1755.2) 1. Paratiisin Iankaikkinen Äiti-Poika hyväksyi Mikaelin Urantialla ruumiillistuneessa hahmossa, lahjoittautumisen tarkoituksessa elämän elämän koko laajuudessaan. Iankaikkisen Pojan asettamien vaatimusten osalta Jeesus oli nyt saanut vakuutuksen siitä, että ne oli täytetty. Ja Gabriel toi Jeesukselle tämän vakuutuksen.
158:3.3 (1755.3) 2. Annettiin todistus siitä, että Ääretön Henki oli tyytyväinen Urantialla kuolevaisen hahmossa suoritettuun lahjoittautumiseen sen koko laajuudelta. Äärettömän Hengen universumikohtainen edustaja, Mikaelin Salvingtonissa oleva lähin kumppani ja hänen aina läsnä oleva työtoverinsa, puhui tässä tilaisuudessa Isä-Melkisedekin kautta.
158:3.4 (1755.4) Jeesus tervehti ilolla tätä Iankaikkisen Pojan ja Äärettömän Hengen sanansaattajien esittämää todistusta hänen maisen lähetystehtävänsä onnistumisesta, mutta hän pani merkille, että hänen Isänsä ei antanut hänen ymmärtää Urantian-lahjoittautumisen olevan päättynyt, vaan Isän näkymätön läsnäolo esitti Jeesuksen Personoidun Suuntaajan kautta vain lausunnon, jossa sanottiin: ”Tämä on rakastettu Poikani; ottakaa hänestä vaarin.” Ja tämä lausuttiin sanoin, jotta myös kolme apostolia sen kuulisivat.
158:3.5 (1755.5) Tämän taivaallisen vierailun jälkeen Jeesus koetti saada selville Isänsä tahdon, ja hän päätti jatkaa lahjoittautumistaan kuolevaisena sen luonnolliseen loppuun saakka. Tämä oli Jeesuksen kannalta kirkastumisen merkitys. Kolmelle apostolille se oli tapahtuma, joka merkitsi Mestarin astumista maisen elämänuransa viimeiseen vaiheeseen Jumalan Poikana ja Ihmisen Poikana.
158:3.6 (1755.6) Gabrielin ja Isä-Melkisedekin virallisen vierailun jälkeen Jeesus kävi epävirallisia keskusteluja näiden palvelevien Poikiensa kanssa ja vaihtoi heidän kanssaan käsityksiä universumin asioista.
158:4.1 (1755.7) Tuona tiistaiaamuna, vähän ennen aamiaisaikaa, Jeesus ja hänen kumppaninsa saapuivat apostolien leirille. Ehtiessään leirin lähelle he näkivät melkoisen väkijoukon, joka oli kokoontunut apostolien ympärille, ja kohta he alkoivat kuulla myös kiistelystä ja väittelystä johtuvia ja lujalla äänellä lausuttuja sanoja, joita sinkoili tästä noin viisikymmenhenkisestä ryhmästä. Siinä olivat mukana yhdeksän apostolia ja joukko ihmisiä, joka jakautui tasan jerusalemilaisten kirjanoppineiden ja uskovien opetuslasten kesken. He olivat kulkeneet Jeesuksen ja hänen työtovereidensa jälkiä sen mukaan, miten nämä olivat taittaneet matkaa Magadanista lähdettyään.
158:4.2 (1755.8) Vaikka väittelynaiheita väkijoukon keskuudessa oli monia, merkittävimmässä kiistassa oli kuitenkin kysymys eräästä Tiberiaan asukkaasta, joka oli saapunut edellisenä päivänä tarkoituksenaan päästä Jeesuksen puheille. Tällä miehellä, Jaakob Saafedilaisella, oli noin neljätoistavuotias poika, hänen ainoa lapsensa, jota vaivasi vaikea epilepsia. Tämän hermostosairauden lisäksi nuorukaista riivasi yksi harhailevista, pahanilkisistä ja kapinallisista keskiväliolennoista, joita tuohon aikaan vielä esiintyi maan päällä ja joita ei ollut otettu valvontaan, joten nuorukainen oli sekä epileptikko että demonin riivaama.
158:4.3 (1755.9) Lähes kahden viikon ajan tämä tuskainen isä, eräs Herodes Antipaan alemman portaan virkamies, oli kierrellyt Filippuksen hallintoalueen länsirajoilla etsimässä Jeesusta voidakseen pyytää häntä parantamaan tämän kiusatun pojan. Ja hän tavoitti apostoliseurueen vasta sen päivän keskipäivän tienoilla, jolloin Jeesus oli kolmen apostolin kanssa ylhäällä vuorella.
158:4.4 (1756.1) Yhdeksän apostolia joutuivat hämmästyksen ja melkoisen neuvottomuuden valtaan, kun tämä mies seurassaan lähes neljäkymmentä muuta henkilöä, jotka etsivät Jeesusta, ilmestyi yhtäkkiä heidän eteensä. Tämän ryhmän saapumishetkellä yhdeksän apostolia, tai ainakin useimmat heistä, olivat sortuneet vanhaan kiusaukseensa – keskustelemaan siitä, kuka olisi tulevassa valtakunnassa suurin. Parastaikaa he väittelivät itse kullekin apostolille todennäköisesti osoitettavasta asemasta. He eivät kerta kaikkiaan kyenneet pääsemään kokonaan vapaiksi siitä kauan vaalitusta ajatuksesta, että Messiaan tehtävä oli aineellinen. Ja Jeesuksen nyt itse hyväksyttyä heidän tunnustuksensa siitä, että hän tosiaankin oli Vapahtaja – tai ainakin hän oli myöntänyt oman jumalallisuutensa tosiasian – mikä sitten olikaan luonnollisempaa kuin heidän ryhtyä tuona aikana, jonka he olivat erossa Mestarista, keskustelemaan sydämessään päällimmäisinä olevista toiveista ja pyrkimyksistä. Ja he olivat uppoutuneina näihin keskusteluihinsa, kun Jaakob Saafedilainen ja hänen Jeesusta etsivät toverinsa osuivat heidän eteensä.
158:4.5 (1756.2) Andreas asteli tervehtimään tätä isää ja hänen poikaansa sanoen: ”Ketä etsitte?” Jaakob sanoi: ”Hyvä mies, etsin Mestarianne. Etsin parannusta vaivatulle pojalleni. Tahtoisin, että Jeesus ajaisi tiehensä tämän lastani riivaavan perkeleen.” Ja sitten isä ryhtyi kertomaan apostoleille, miten hänen poikansa oli niin vaivattu, että tämä oli pahanlaatuisten kohtausten vuoksi ollut monta kertaa menettää henkensä.
158:4.6 (1756.3) Apostolien kuunnellessa Simon Selootti ja Juudas Iskariot astuivat isän eteen sanoen: ”Me voimme parantaa hänet. Sinun ei tarvitse odottaa Mestarin paluuta. Olemme valtakunnan lähettiläitä; emme enää pidä näitä asioita salassa. Jeesus on Vapahtaja, ja valtakunnan avaimet on luovutettu meille.” Samaan aikaan Andreas ja Tuomas kävivät neuvonpitoa toisaalla. Natanael ja muut katselivat ällistyksissään sivusta; he olivat kaikki tyrmistyneitä Simonin ja Juudaksen äkillisestä uskaliaisuudesta, ellei suorastaan julkeudesta. Isä sanoi sitten: ”Jos teille on annettu kyky tehdä näitä tekoja, niin rukoilen teitä lausumaan sanat, jotka vapauttavat lapseni tästä orjuudesta.” Silloin Simon astui esiin, asetti kätensä lapsen pään päälle, katsoi häntä suoraan silmiin ja käski: ”Tule ulos hänestä, sinä saastainen henki. Jeesuksen nimessä, tottele minua.” Mutta poika sai vain entistäkin rajumman kohtauksen, samalla kun kirjanoppineet pilkkasivat virnuillen apostoleja, ja pettyneet uskovat kärsivät näiden epäystävällisten arvostelijoiden irvailuista.
158:4.7 (1756.4) Andreasta tämä huonosti harkittu yritys ja sen surkea epäonnistuminen harmittivat syvästi. Hän kutsui apostolit sivummalle neuvottelemaan ja rukoilemaan. Tämän mietiskelyhetken jälkeen Andreas, joka tunsi vihlovaa tuskaa heidän tappiostaan ja joka aisti heidän kaikkien yllä lepäävän nöyryytyksen, koetti toisella yrittämällä ajaa riivaajan ulos, mutta epäonnistuminen kruunasi hänenkin ponnistuksensa. Andreas tunnusti rehdisti tappion ja pyysi isää jäämään heidän luokseen yöksi tai siksi, kunnes Jeesus palaisi, ja sanoi: ”Ehkäpä tämä on sitä lajia, joka lähtee vain Mestarin henkilökohtaisesta komennosta.”
158:4.8 (1756.5) Ja kävi niin, että sillä aikaa kun Jeesus oli tulossa alas vuorelta yhdessä riemua uhkuvien ja haltioituneiden Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa, heidän yhdeksän veljeään eivät hekään saaneet unta omassa hämmennyksessään ja alakuloisessa häpeässään. He olivat apea ja kuritettu joukko. Mutta Jaakob Saafedilainen ei noin vain antanut periksi. Vaikkeivät apostolit kyenneet esittämään hänelle mitään käsitystä siitä, milloin Jeesus mahdollisesti palaisi, hän päätti jäädä paikalle Mestarin paluuseen saakka.
158:5.1 (1757.1) Jeesuksen lähestyessä yhdeksän apostolia tunsivat enemmän kuin helpotusta saadessaan toivottaa hänet tervetulleeksi, ja heitä rohkaisi suuresti nähdä se hyvä mieli ja epätavallinen innostus, joka karehti Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kasvoilla. He kaikki ryntäsivät tervehtimään Jeesusta ja kolmea veljeään. Heidän vaihtaessaan tervehdyksiään väkijoukko siirtyi heidän lähelleen, ja Jeesus kysyi: ”Mistä te kiistelitte meidän lähestyessämme?” Mutta ennen kuin hämilliset ja nöyryytetyt apostolit ehtivät vastata Mestarin kysymykseen, kärsivän pojan tuskainen isä astui esiin ja sanoi Jeesuksen jalkojen juuren polvistuen: ”Mestari, minulla on poika, ainoa lapsi, joka on pahan hengen vallassa. Ei riitä, että poika kohtauksen tullessa huutaa suu vaahdossa kauhusta ja kaatuu maahan kuin kuollut, vaan monesti tämä häntä vallassaan pitävä paha henki raastaa häntä kouristuksissa, ja joskus se on heittänyt hänet veteen ja jopa tuleen. Paljon hammastenkiristelyn myötä ja saamiensa ruhjeiden johdosta lapseni kuihtuu pois. Hänen elämänsä on pahempaa kuin kuolema. Hänen äitinsä sydän ja oma sydämeni itkevät murheesta, ja henkemme murtuu. Eilen puolilta päivin tavoitin sinua etsiessäni opetuslapsesi, ja odotellessamme apostolisi koettivat ajaa tämän riivaajan ulos, mutta he eivät osanneet sitä tehdä. Ja nyt, Mestari, tahdotko tehdä tämän meille, tahdotko parantaa poikani?”
158:5.2 (1757.2) Tämän selonteon kuunneltuaan Jeesus kosketti maahan polvistunutta isää ja käski hänen nousta, samalla kun hän loi tutkivan katseen ympärillä seisoviin apostoleihin. Sitten Jeesus sanoi kaikille, jotka seisoivat hänen edessään: ”Oi sinä uskoton ja luonnoton sukupolvi, kuinka kauan minä teitä kestän? Kuinka kauan minä jaksan teidän kanssanne? Kuinka kauan vie, ennen kuin opitte, etteivät uskon teot ilmesty epäilevän epäuskon käskystä?” Ja sitten hämmentynyttä isää osoittaen Jeesus sanoi: ”Tuo tänne poikasi.” Ja Jaakobin tuotua poikasen hänen eteensä Jeesus kysyi: ”Kuinka kauan poika on ollut tällä tavoin vaivattu?” Isä vastasi: ”Aivan pienestä lapsesta asti.” Ja heidän keskustellessaan nuorukainen sai rajun kohtauksen ja kaatui heidän keskelleen hampaat narskuen ja vaahto suupielistä valuen. Useampien voimakkaiden kouristusten jälkeen hän lojui heidän edessään kuin kuollut. Isä polvistui nyt uudestaan Jeesuksen jalkojen juureen ja rukoili Mestaria sanoen: ”Jos pystyt hänet parantamaan, niin pyydän hartaasti, että osoittaisit meille myötätuntosi ja vapahtaisit meidät tästä kärsimyksestä.” Ja nämä sanat kuullessaan Jeesus katsoi alas isän tuskaisiin kasvoihin ja sanoi: ”Älä aseta Isäni rakkauden mahtia kyseenalaiseksi, vaan vain oman uskosi vilpittömyys ja sen kantavuus. Kaikki on mahdollista sille, joka tosissaan uskoo.” Ja silloin Jaakob Saafedilainen lausui nuo kauan muistettavat sanat, joissa usko ja epäilys sekoittuivat toisiinsa: ”Herra, minä uskon. Rukoilen sinua auttamaan epäuskoani.”
158:5.3 (1757.3) Nämä sanat kuultuaan Jeesus astui eteenpäin, otti poikaa kädestä ja sanoi: ”Teen tämän Isäni tahdon mukaisesti ja elävän uskon kunniaksi. Poikani, nouse! Tule ulos hänestä, sinä tottelematon henki, äläkä mene häneen takaisin.” Ja Jeesus pani pojan käden isän käteen sanoen: ”Menkää tietänne. Isä on myöntynyt siihen, mikä oli sielusi toive.” Ja kaikki paikalla olevat, yksinpä Jeesuksen vihamiehetkin, hämmästyivät näkemästään.
158:5.4 (1757.4) Niille kolmelle apostolille, jotka vasta äsken olivat nauttineet kirkastusvuoren tapahtumien ja kokemusten tuottamasta hengellisestä hurmiosta, näin äkillinen paluu heidän apostolitovereidensa tappion ja hätäännyksen näyttämölle oli totisesti pettymys. Mutta näille valtakunnan kahdelletoista lähettiläälle kävi aina näin. Heidän elämänkokemukseensa kuului yhtämittainen haltioitumisen ja nöyryytyksen vuorottelu.
158:5.5 (1758.1) Kysymys oli todellisesta kaksinaisen vaivan, fyysisen vaivan ja henkisen sairaustilan, parantamisesta. Ja tuosta hetkestä lähtien poika oli pysyvästi parantunut. Kun Jaakob oli lähtenyt tervehtyneen poikansa kanssa, Jeesus sanoi: ”Menemme nyt Filippuksen Kesareaan; laittautukaa heti valmiiksi.” Ja he olivat vaitelias joukko taivaltaessaan kohti etelää ja väkijoukon seuratessa heidän jäljessään.
158:6.1 (1758.2) He jäivät yöksi Celsuksen luokse, ja syötyään ja levättyään kaksitoista apostolia kerääntyivät samana iltana puutarhassa Jeesuksen ympärille, ja Tuomas sanoi: ”Mestari, vaikka me, jotka jäimme odottamaan, emme vieläkään tiedä, mitä vuorella tapahtui ja mikä niin suuresti ilahdutti seurassasi olleita veljiämme, palamme kuitenkin halusta, että keskustelisit kanssamme kärsimästämme tappiosta ja neuvoisit meitä näissä asioissa, sillä ymmärrämme, että sitä, mitä vuorella tapahtui, ei tällä hetkellä voida paljastaa.”
158:6.2 (1758.3) Jeesus vastasi Tuomakselle sanoen: ”Kaikki, mitä veljenne kuulivat vuorella, paljastetaan teille, kun on sen aika. Mutta nyt haluan osoittaa teille, mikä aiheutti tappionne niin epäviisaassa yrityksessänne. Sillä aikaa kun Mestarinne ja hänen kumppaninsa, teidän veljenne, nousivat eilen tuolla näkemällenne vuorelle etsiäkseen laajempaa tietoa Isän tahdosta ja pyytääkseen, että heille annetaan yhä enemmän viisautta tehokkaasti tämän jumalallisen tahdon täyttääkseen, te, jotka jäitte tänne pitämään vartiota sellaisin ohjein, että ponnistelisitte saadaksenne mielen, jolla on hengellinen ymmärrys, ja rukoilisitte kanssamme, jotta Isän tahto paljastettaisiin meille entistä täysimääräisemmin, ette harjoittaneetkaan käytettävissänne olevaa uskoa, vaan annoitte sen sijaan myöten kiusaukselle ja lankesitte vanhoihin huonoihin mieltymyksiinne havitella itsellenne etuoikeutettuja asemia taivaan valtakunnassa – siinä aineellisessa ja ajallisessa valtakunnassa, jota itsepintaisesti pohdiskelette. Ja takerrutte näihin erheellisiin käsityksiin siitä piittaamatta, että teille on kerran toisensa jälkeen selitetty, ettei valtakuntani ole tästä maailmasta.
158:6.3 (1758.4) ”Eipä ole uskonne vielä käsittänyt Ihmisen Pojan henkilöllisyyttä, kun itsekäs kaipuunne maailmallista suosituimmuutta kohtaan jo hiipii takaisin sisällenne ja rupeatte keskustelemaan keskenänne siitä, kenen tulisi olla suurin taivaan valtakunnassa, jota ei ole olemassa eikä tule koskaan olemaankaan sellaisena, jollaiseksi te sen itsepintaisesti käsitätte. Enkö kertonut teille, että joka tahtoisi olla suurin Isäni hengellisen veljeyden valtakunnassa, hänestä pitää tulla pieni omissa silmissään ja niin ollen veljiensä palvelija? Hengelliseen suuruuteen kuuluu ymmärtäväinen rakkaus, joka on Jumalan kaltaista, mutta siihen ei kuulu sellaista, että nauttii aineellisen vallan käyttämisestä oman minänsä jalustallenostamiseksi. Sen kohdalla, mitä yrititte ja missä niin täydellisesti epäonnistuitte, tarkoitusperänne ei ollut puhdas. Vaikuttimenne ei ollut jumalallinen. Ihanteenne ei ollut hengellinen. Pyrkimyksenne ei ollut altruistinen. Menettelynne ei perustunut rakkauteen, eikä tavoittelemanne päämäärä ollut taivaassa olevan Isän tahto.
158:6.4 (1758.5) ”Kuinka kauan teiltä kestää oppia, että te ette voi ajallisessa mielessä lyhentää säädettyjen luonnonilmiöiden kulkua, paitsi silloin kun sellainen on Isän tahdon mukaista? Ette myöskään voi tehdä hengellistä työtä ilman, että teillä on hengellistä voimaa. Ettekä voi tehdä näistä kumpaakaan, vaikka niiden potentiaali olisikin läsnä, ilman että on olemassa kolmas ja oleellinen inhimillinen tekijä, nimittäin henkilökohtainen kokemus elävän uskon omaamisesta. Täytyykö teidän aina nähdä aineellisia näyttöjä tunteaksenne vetoa valtakunnan hengellisiä realiteetteja kohtaan? Ettekö kykene käsittämään tehtäväni henkimerkitystä muutoin kuin sillä, että se osoitetaan teille näkemienne epätavallisten tekojen kautta? Milloin teihin voi luottaa sikäli, että pidätte kiinni valtakunnan korkeammista ja hengellisistä realiteeteista siitä riippumatta, miltä kaikki aineelliset näytöt ulkonaisesti näyttävät?”
158:6.5 (1759.1) Kahdelletoista apostolille tällä tavoin puhuttuaan Jeesus lisäsi vielä: ”Ja menkää nyt lepäämään, sillä huomenissa palaamme Magadaniin ja neuvottelemme siellä Dekapoliin kaupunkeihin ja kyliin suuntautuvasta lähetysretkestämme. Ja kaiken tänään kokemamme päätteeksi sallikaa minun sanoa teille jokaiselle, mitä sanoin vuorella veljillenne, ja päästäkää nämä sanat syvälle sydämeenne: Ihmisen Poika astuu nyt lahjoittautumisen viimeiseen vaiheeseen. Ryhdymme kohta ponnistuksiin, jotka tulevat ennen pitkää johtamaan suureen ja lopulliseen uskonne ja antaumuksenne koetukseen, sitten kun minut luovutetaan niiden ihmisten käsiin, jotka tavoittelevat tuhoani. Ja muistakaa, mitä sanon teille: Ihmisen Poika surmataan, mutta hän tulee jälleen nousemaan.”
158:6.6 (1759.2) He vetäytyivät – surullisina – yön lepoon. He olivat ymmällään; he eivät kyenneet ymmärtämään näitä sanoja. Ja vaikka he pelkäsivät esittää yhtään kysymystä siitä, mitä hän oli sanonut, hänen kuolleistanousunsa jälkeen he muistivat siitä kaiken.
158:7.1 (1759.3) Varhain tuona keskiviikkoaamuna Jeesus ja kaksitoista apostolia lähtivät Kesarea Filippistä Magadanin puistoon Betsaida-Juliaan lähellä. Apostolit olivat tuona yönä nukkuneet varsin vähän, ja niin he olivat varhain jalkeilla ja valmiit lähtöön. Tämä puhuminen Jeesuksen kuolemasta oli järkyttänyt jopa hidasjärkisiä Alfeuksen kaksosia. Taittaessaan taivalta kohti etelää he tulivat heti Meromin terveyslähteiden jälkeen Damaskoksentielle, ja koska Jeesus halusi välttää kirjanoppineet ja muut, joiden hän tiesi ennen pitkää tulevan heidän perässään, hän määräsi, että he jatkaisivat matkaansa Kapernaumiin Galilean kautta kulkevaa Damaskoksentietä. Ja hän teki näin tietäessään, että heidän jäljessään tulevat kulkisivat etelään Jordanin itäpuolista tietä olettaessaan, että Jeesus ja apostolit pelkäsivät kulkea Herodes Antipaan alueen läpi. Jeesus pyrki pysyttelemään arvostelijoidensa ja häntä seuraavan väkijoukon tavoittamattomissa saadakseen viettää tämän päivän pelkästään apostolien seurassa.
158:7.2 (1759.4) He taittoivat matkaansa Galilean läpi niin, että heidän lounasaikansa oli ohitettu jo kauan sitten, kun he vihdoin pysähtyivät sopivaan siimekseen virkistäytymään. Kun he olivat nauttineet ateriansa, Andreas sanoi sanansa Jeesukselle osoittaen: ”Mestari, veljeni eivät käsitä syvällisiä lausumiasi. Olemme alkaneet uskoa täysin siihen, että olet Jumalan Poika, ja nyt saamme kuulla tällaista outoa puhetta, että lähdet luotamme; että kuolet. Emme ymmärrä opetustasi. Puhutko meille vertauksin? Rukoilemme sinua puhumaan meille suoraan ja peittelemättä.”
158:7.3 (1759.5) Vastatessaan Andreakselle Jeesus sanoi: ”Veljeni, juuri siksi, että olette tunnustaneet minut Jumalan Pojaksi, minun on pakko ryhtyä paljastamaan teille, mikä on totuus Ihmisen Pojan maan päällä suorittaman lahjoittautumisen päättymisestä. Takerrutte itsepintaisesti uskomukseen, että olen Messias, ettekä tahdo luopua ajatuksesta, jonka mukaan Messiaan on istuttava valtaistuimella Jerusalemissa. Siksi sanon teille toistamiseen, että Ihmisen Pojan täytyy kohdakkoin mennä Jerusalemiin, sietää monenlaista, tulla kirjanoppineiden, vanhinten ja pääpappien torjumaksi ja kaiken sanotun jälkeen tulla surmatuksi ja kuolleista nostetuksi. Enkä puhu teille mitään vertausta, vaan puhun teille totuuden, jotta olisitte valmistautuneita näihin tapahtumiin, sitten kun ne yhtäkkiä vyöryvät päällemme.” Eikä Jeesus ollut vielä ehtinyt päättää puhettaan, kun Simon Pietari jo ryntäsi kiivaasti häntä kohti, asetti kätensä Mestarin olalle ja sanoi: ”Mestari, olkoon se meistä kaukana, että kiistelisimme kanssasi, mutta vakuutan, ettei mitään tuollaista tule sinulle milloinkaan tapahtumaan.”
158:7.4 (1760.1) Pietari puhui näin, koska hän rakasti Jeesusta. Mutta Mestarin ihmisolemus tiedosti näihin hyväntahtoisesta kiintymyksestä kertoviin sanoihin kätketyn hienovaraisen houkuttimen, joka antoi ymmärtää, että hänen olisi tullut muuttaa toimintaperiaatteensa, jonka mukaan hän suorittaisi maisen lahjoittautumisensa loppuun saakka Paratiisin-Isänsä tahtoa noudattaen. Ja juuri siksi, että hän havaitsi vaaran hänen sallia edes kiintymystä osoittavien ja uskollisten ystäviensä tekemien ehdotusten taivuttaa itsensä luopumukseen, hän kääntyi Pietaria ja muita apostoleja kohti ja sanoi: ”Tule sentään taakseni. Sinustahan tuoksahtaa vastustajan, kiusaajan, henki. Tähän tapaan kun puhutte, ette ole puolellani, vaan olette pikemminkin vihollisemme puolella. Tällä tavoin teette minua kohtaan tuntemanne rakkauden minulle kompastuskiveksi Isän tahtoa noudattaessani. Älkää välittäkö ihmisten menettelytavoista, vaan mieluummin siitä, mikä on Jumalan tahto.”
158:7.5 (1760.2) Sen jälkeen kun he olivat tointuneet Jeesuksen esittämän kirvelevän moitteen aiheuttamasta pahimmasta järkytyksestä ja ennen kuin he jatkoivat taivallustaan, Mestari puhui lisää: ”Jos ihminen haluaa kulkea jäljessäni, olkoon välittämättä itsestään, ottakoon joka päivä omat velvollisuutensa harteilleen ja seuratkoon minua. Sillä jokainen, joka haluaisi itsekkäästi pelastaa elämänsä, on sen menettävä, mutta jokainen, joka minun tähteni ja evankeliumin tähden menettää elämänsä, on sen pelastava. Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaa omakseen koko maailman ja menettää oman sielunsa? Mitä voisi ihminen antaa ikuisen elämän vastineeksi? Älkää hävetkö minua ja sanojani tämän syntisen ja tekopyhän sukupolven keskuudessa, sillä en minäkään häpeä tunnustaa teitä, kun kunniassa ilmestyn Isäni eteen kaikkien taivaallisten joukkojen läsnä ollessa. Moni teistä, jotka nyt seisotte edessäni, ei kuitenkaan ole maistava kuolemaa, ennen kuin näkee tämän valtakunnan tulevan voimalla.”
158:7.6 (1760.3) Näin Jeesus siis selvitti kahdelletoista apostolille, miten tuskallinen ja ristiriitainen oli polku, jota heidän olisi astuttava, jos he haluaisivat seurata häntä. Millainen järkytys nämä sanat olivatkaan noille kahdelletoista galilealaiskalastajalle, jotka itsepäisesti unelmoivat maallisesta valtakunnasta heille kuuluvine kunniasijoineen! Mutta tämä rohkea vetoomus sai heidän lojaalin sydämensä pamppailemaan, eikä heistä yhdelläkään ollut halua hylätä häntä. Jeesus ei ollut lähettämässä heitä taisteluun yksinään, vaan hän toimi heidän johtajanaan. Hän pyysi vain, että he tulevat urheasti perässä.
158:7.7 (1760.4) Kahdelletoista apostolille alkoi vähitellen valjeta ajatus, että Jeesus puhui heille jotakin sellaisesta mahdollisuudesta, että hän kuolisi. Vain hämärästi he käsittivät, mitä hän sanoi kuolemastaan, kun taas hänen sanansa kuolleistaheräämisestä eivät alkuunkaan löytäneet tietään heidän mieleensä. Sitä mukaa kun päivät kuluivat, Pietari, Jaakob ja Johannes, jotka muistivat kirkastusvuoren kokemuksensa, pääsivät parempaan ymmärrykseen joistakin käsillä olevista asioista.
158:7.8 (1760.5) Koko sinä aikana, jonka kaksitoista apostolia viettivät yhdessä Mestarinsa kanssa, he näkivät vain muutaman kerran tuon salamoivan katseen ja kuulivat vain muutaman kerran yhtä sivaltavia moitteen sanoja kuin ne, jotka äsken kerrotussa tilanteessa osoitettiin Pietarille ja muille apostoleille. Jeesus oli aina suhtautunut kärsivällisesti heidän inhimillisiin vajavuuksiinsa, mutta ei silloin kun hänen edessään oli ilmeinen uhka hänen ohjelmalleen toteuttaa kiertelemättä Isänsä tahto siltä osin kuin se koski hänen maisen elämänuransa jäljellä olevaa osaa. Apostolit olivat kirjaimellisesti tyrmistyneitä; he olivat hämmästyneitä ja kauhistuneita. He eivät kyenneet löytämään sanoja, joilla ilmaista murheensa. He alkoivat vähitellen tiedostaa, mitä Mestarin oli kestettävä, ja että heidän oli käytävä läpi nämä kokemukset yhdessä hänen kanssaan, mutta he havahtuivat näiden tulevien tapahtumien todellisuuteen vasta kauan sen jälkeen, kun nämä ensimmäiset vihjeet hänen elämänsä viimeisiä päiviä uhkaavasta murhenäytelmästä oli annettu.
158:7.9 (1761.1) Hiljaisuuden vallitessa Jeesus ja kaksitoista apostolia lähtivät Kapernaumin kautta leirilleen Magadanin puistossa. Iltapäivän tuntien kuluessa he eivät keskustelleet Jeesuksen kanssa, vaikka he keskenään puhuivatkin paljon, kun Andreas taas keskusteli Mestarin kanssa.
158:8.1 (1761.2) He saapuivat Kapernaumiin iltahämärissä ja menivät vähemmän käytettyjä kulkuväyliä suoraan Simon Pietarin kotiin ilta-aterialleen. He viipyivät Simonin talossa, sillä aikaa kun Daavid Sebedeus valmistautui viemään heidät järven vastarannalle, ja Jeesus, joka tavoitti katseellaan Pietarin ja muut apostolit, kysyi: ”Kun tänä iltapäivänä taitoitte taivalta yhdessä, mistä asiasta te niin suurella vakavuudella keskenänne keskustelitte?” Apostolit sulkivat suunsa, sillä monet heistä olivat jatkaneet Hermonvuoren juurella aloittamaansa keskustelua siitä, minkä aseman heistä itse kukin tulevassa valtakunnassa saisi; kuka olisi suurin, ja niin edespäin. Jeesus, joka tiesi, mikä heidän ajatuksiaan tuona päivänä askarrutti, viittasi luokseen yhden Pietarin pikkuisista ja laskien lapsen heidän keskelleen sanoi: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille, ellette tee täyskäännöstä ja tule enemmän tämän lapsen kaltaisiksi, ette pääse kovinkaan pitkälle taivaan valtakunnassa. Jokainen, joka alentaa itsensä ja tulee tämän pikkuisen kaltaiseksi, hänestä tulee suurin taivaan valtakunnassa. Ja kuka hyvänsä ottaa vastaan tällaisen pienokaisen, ottaa vastaan minut. Ja ne, jotka ottavat vastaan minut, ottavat vastaan myös Hänet, joka minut lähetti. Mikäli mielitte olla valtakunnassa ensimmäisiä, koettakaa jakaa näitä hyviä totuuksia lihallisessa hahmossa oleville veljillenne. Mutta jokaiselle, joka saa yhdenkään näistä pienimmistä lankeamaan, olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen. Jos ne, jotka käsillänne valmistatte tai ne, jotka silmillänne näette, haittaavat valtakunnan eteenpäinmenoa, uhratkaa nuo kalliina pidetyt epäjumalat, sillä on parempi, että astuu valtakuntaan ilman moniakin näitä elämässä rakkaina pidettyjä kuin, että tarrautuu näihin epäjumaliin ja huomaakin olevansa suljettuna valtakunnan ulkopuolelle. Mutta ennen kaikkea, katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä pienemmistä, sillä heidän enkelinsä näkevät aina taivaallisten joukkojen kasvot.”
158:8.2 (1761.3) Kun Jeesus oli sanottavansa puhunut, he astuivat veneeseen ja purjehtivat järven yli Magadaniin.
Urantia-kirja
Luku 159
159:0.1 (1762.1) Jeesuksen ja kahdentoista apostolin saavuttua Magadanin puistoon heitä oli siellä odottamassa ryhmä, johon kuului lähes sata evankelistaa ja opetuslasta naisten ryhmä mukaan luettuna, ja nämä olivat valmiita aloittamaan heti opetus- ja saarnamatkan Dekapoliin kaupunkeihin.
159:0.2 (1762.2) Tuona torstaiaamuna, elokuun 18. päivänä, Mestari kutsui seuraajansa koolle ja antoi ohjeet, joiden mukaan jokaisen apostolin tuli ottaa seuralaisekseen yksi kahdestatoista evankelistasta, ja heidän tuli lähteä yhdessä muiden evankelistojen kanssa kahtenatoista ryhmänä työskentelemään Dekapoliin kaupungeissa ja kylissä. Naisten ryhmän ja muiden opetuslasten hän käski jäädä luokseen. Jeesus myönsi tätä kiertomatkaa varten aikaa neljä viikkoa ja antoi seuraajilleen ohjeet palata Magadaniin viimeistään perjantaina, syyskuun 16. päivänä. Hän lupasi tällä välin käydä usein heidän luonaan. Tämän kuukauden aikana nämä kaksitoista ryhmää tekivät työtä Gerasassa, Gamalassa, Hippoksessa, Saafonissa, Gadarassa, Abilassa, Edreissä, Filadelfiassa, Heshbonissa, Diumissa, Skytopoliissa ja monissa muissa kaupungeissa. Koko tämän matkan aikana ei esiintynyt paranemisihmeitä eikä muitakaan epätavallisia tapahtumia.
159:1.1 (1762.3) Eräänä Hippoksessa vietettynä iltana Jeesus antoi erään opetuslapsen kysymykseen vastatessaan oppitunnin anteeksiantamisesta. Mestari sanoi:
159:1.2 (1762.4) ”Jos hyväsydämisellä miehellä on sata lammasta ja yksi niistä eksyy, eikö hän siinä paikassa jätä niitä yhdeksääkymmentäyhdeksää ja lähde etsimään sitä yhtä, joka on harhautunut? Ja jos hän on hyvä paimen, eikö hän jatkakin kadonneen lampaan etsimistä niin kauan, että hän sen löytää? Ja kadonneen lampaan löydettyään paimen nostaa sen harteilleen ja menee riemuiten kotiin huutaen ystävilleen ja naapureilleen: ’Iloitkaa kanssani, sillä olen löytänyt lampaani, joka oli kadoksissa.’ Julistan teille, että taivaassa on ilo suurempi yhdestä syntisestä, joka katuu, kuin yhdeksästäkymmenestä ja yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät katumusta tarvitse. Vaikka niin onkin, ei taivaassa olevan Isäni tahto ole, että joku näistä vähäisistä eksyisi, saati, että he menehtyisivät. Teidänkin uskonnossanne Jumala saattaa ottaa vastaan katuvaisia synnintekijöitä, mutta valtakunnan evankeliumin mukaan Isä lähtee itse etsimään heitä, jo ennen kuin he ovat katumusta vakavissaan edes ajatelleet.
159:1.3 (1762.5) ”Taivaassa oleva Isä rakastaa lapsiaan, ja teidän tulisi siksi oppia rakastamaan toisianne; taivaassa oleva Isä antaa teille syntinne anteeksi, siksi teidänkin tulisi oppia antamaan anteeksi toinen toisillenne. Jos veljesi tekee syntiä sinua vastaan, mene hänen luokseen ja tahdikkuutta ja kärsivällisyyttä osoittaen tuo esiin hänen vikansa. Ja tee tämä kaikki niin, että se on vain teidän keskinäinen asianne. Jos hän kuuntelee sinua, silloin olet voittanut veljesi. Mutta jos veljesi ei tahdo kuulla sinua, jos hän pitää kiinni siitä, mikä hänen menettelyssään on väärää, mene toistamiseen hänen luokseen ja ota mukaasi yhteinen ystävä tai kaksikin, jotta sinulla niin muodoin on kaksi, ehkä kolmekin, todistajaa vahvistamaan väitteesi ja varmentamaan tosiasiaksi, että olet menetellyt oikeudenmukaisesti ja armeliaasti sinua vastaan rikkonutta veljeäsi kohtaan. Jos hän nytkin kieltäytyy kuulemasta veljiäsi, voit kertoa koko tarinan seurakunnalle, ja jos hän kieltäytyy kuuntelemasta, mitä mieltä veljesyhteisö on, anna silloin yhteisön jäsenten ryhtyä viisaiksi katsomiinsa toimenpiteisiin. Tulkoon tällaisesta kurittomasta jäsenestä valtakunnan hylkiö. Vaikkette voikaan katsoa voivanne istua tuomitsemassa kanssaihmistenne sielua ja vaikkette tohdikaan antaa syntejä anteeksi ja muullakaan tavoin katso voivanne anastaa taivaallisten joukkojen johtajien etuoikeuksia, samalla teille on kuitenkin annettu velvollisuus pitää yllä ajallista järjestystä maanpäällisessä valtakunnassa. Vaikkette saakaan sekaantua ikuista elämää koskeviin jumalallisiin säädöksiin, teidän on kuitenkin ratkaistava käyttäytymistä koskevat asiat siltä osin kuin ne koskevat maanpäällisen veljeskunnan ajallista hyvinvointia. Ja niin kaikki, mitä maan päällä näistä veljesyhteisön kurinpitoon liittyvistä asioista säädätte, pannan merkille taivaassa. Vaikkette voikaan määrätä yksilön ikuista kohtaloa, voitte silti säätää ryhmän käyttäytymistä koskevia lakeja, sillä missä kaksi tai kolme teistä on yhtä mieltä jostakin näistä asioista ja pyytää sitä minulta, se myönnetään teille, ellei pyyntönne ole ristiriidassa taivaassa olevan Isäni tahdon kanssa. Ja tämä kaikki on iäti totta, sillä missä kaksi tai kolme uskovaa kokoontuu yhteen, siellä olen minä heidän keskellään.”
159:1.4 (1763.1) Simon Pietari oli se apostoli, joka oli vastuussa Hippoksessa toimivista työntekijöistä, ja kun hän kuuli Jeesuksen lausuvan äskeiset sanat, hän kysyi: ”Herra, montako kertaa saa veljeni tehdä syntiä minua vastaan, kun vielä annan hänelle anteeksi? Ihanko seitsemän kertaa?” Ja Jeesus vastasi Pietarille: ”Ei vain seitsemän kertaa, vaan jopa seitsemänkymmentäseitsemän kertaa. Niinpä taivaan valtakunta onkin verrattavissa tiettyyn kuninkaaseen, joka määräsi varainhoitajainsa keskuudessa pantavaksi toimeen tilintarkastuksen. Ja kun he olivat ryhtyneet toimittamaan tätä tilien tutkimista, hänen eteensä tuotiin yksi hänen pääuskotuistaan, joka tunnusti olevansa velkaa kuninkaalleen kymmenentuhatta talenttia. Tämä kuninkaan hovin virkamies puolustautui nyt sillä, että hän oli joutunut ahdinkoon, eikä hänellä ollut, millä maksaa tämä velka. Ja niin kuningas määräsi hänen omaisuutensa takavarikoitavaksi ja hänen lapsensa myytäviksi hänen velkansa maksuksi. Kun tämä varainhoitajain päällikkö kuuli tämän ankaran määräyksen, hän heittäytyi kasvoilleen kuninkaan eteen ja rukoili hartaasti kuningasta osoittamaan armoa ja myöntämään hänelle lisää aikaa sanoen: ’Herra, osoita kohdallani vielä vähän pitkämielisyyttä, ja maksan sinulle kaiken.’ Ja kun kuningas katsoi tätä leväperäistä palvelijaa ja hänen perhettään, hänen sydämensä heltyi. Hän määräsi, että palvelija oli päästettävä vapaaksi ja että laina annettaisiin kokonaisuudessaan anteeksi.
159:1.5 (1763.2) ”Ja tämä varainhoitajain päällikkö, joka kerrotulla tavalla oli saanut kuninkaalta armon ja anteeksiantamuksen, lähti toimittamaan asioitaan ja löysi yhden alaisistaan varainhoitajista, joka oli hänelle velkaa vaivaiset sata denaaria. Hän kävi tähän käsiksi ja tätä kurkusta puristaen sanoi: ’Maksa minulle kaikki, mitä olet velkaa.’ Ja silloin tämä varainhoitajatoveri lankesi maahan päällikkövarainhoitajan eteen ja anoi: ’Kunhan olet pitkämielinen minua kohtaan, niin kykenen tuota pikaa maksamaan sinulle.’ Mutta varainhoitajain päällikkö ei halunnut osoittaa armeliaisuutta tätä palvelijatoveriaan kohtaan, vaan päinvastoin heitätti hänet vankilaan, kunnes hän maksaisi velkansa. Kun hänen palvelijatoverinsa näkivät, mitä oli tapahtunut, se vaivasi heitä niin, että he menivät kertomaan asiasta herralleen ja isännälleen, kuninkaalle. Kuultuaan varainhoitopäällikkönsä menettelystä kuningas kutsui tämän kiittämättömän ja anteeksiantamattoman miehen eteensä ja sanoi: ’Olet häijy ja kelvoton palvelija. Kun etsit myötätuntoa, annoin auliisti anteeksi koko velkasi. Mikset sinäkin armahtanut varainhoitajatoveriasi, kuten minä osoitin armeliaisuutta sinua kohtaan?’ Ja kuningas oli niin suunnattoman vihainen, että luovutti kiittämättömän varainhoitopäällikkönsä vankilaviranomaisille, jotta nämä pitäisivät hänet tyrmässä siksi, kunnes hän olisi maksanut kaiken, minkä oli velkaa. Ja samoin on taivaallinen Isäni osoittava entistäkin runsaampaa armoa niille, jotka auliisti osoittavat armoa kanssaihmisilleen. Miten voitte tulla Jumalan luo pyytämään häntä ottamaan huomioon vajavaisuutenne, kun katsotte asiaksenne rangaista veljiänne siitä, että he syyllistyvät näihin samoihin inhimillisiin heikkouksiin? Sanon teille kaikille: Auliisti olette valtakunnan hyviä antimia saaneet, auliisti siis antakaa tekin kaltaisillenne maan päällä.”
159:1.6 (1764.1) Tällä tavoin Jeesus opetti ja valaisi esimerkein, miten vaarallista ja epäoikeudenmukaista on ryhtyä omakohtaisesti tuomitsemaan kanssaihmisiään. Kuria on ylläpidettävä, oikeutta on jaettava, mutta kaikissa näissä asioissa tulisi vallita veljeskunnan viisaus. Jeesus asetti lainsäädäntä- ja oikeudenkäyttövallan haltijaksi ryhmän eikä yksilöä. Eikä edes tätä ryhmälle annettua valtaa saa käyttää henkilökohtaisena valtana. Aina on olemassa vaara, että ennakkoluulo saattaa kierouttaa yksilön esittämää tuomiota tai että intohimo sitä vääristää. Jos arvion esittää ryhmä, on todennäköisempää, että henkilökohtaisen puolueellisuuden vaarat poistuvat ja sen epäoikeudenmukaisuus eliminoituu. Jeesus koetti aina rajoittaa epäoikeudenmukaisuuden, samalla mitalla maksamisen ja koston ainekset, vähimpään mahdolliseen.
159:1.7 (1764.2) [Sanonnan ”seitsemänkymmentäseitsemän” käyttäminen armeliaisuuden ja pitkämielisyyden havainnollistuksena oli peräisin kirjoitusten kohdasta, jossa kerrotaan, millaisen voitonriemun Leemekissä herättivät hänen poikansa Tubal-Kainin metalliaseet, kun hän näitä ylivoimaisia välineitä vihollistensa välineisiin vertaillessaan huudahti: ”Jos Kain aseettomana kosti seitsenkertaisesti, kostan minä nyt seitsemänkymmentäseitsemänkertaisesti.”]
159:2.1 (1764.3) Jeesus meni Gamalaan käydäkseen Johanneksen ja tämän kanssa kyseisellä paikkakunnalla työskentelevien luona. Tuona iltana Johannes sanoi Jeesukselle kysymys- ja vastaustunnin jälkeen: ”Mestari, kävin eilen Astarotissa tapaamassa muuatta miestä, joka opetti nimissäsi ja joka jopa väitti kykenevänsä ajamaan ulos perkeleitä. Kaveri ei kuitenkaan ole koskaan ollut meidän kanssamme, eikä hän myöskään kulje perässämme. Kielsin siksi häntä jatkamasta puuhiaan.” Silloin Jeesus sanoi: ”Älä kiellä häntä. Etkö ymmärrä, että tätä valtakunnan evankeliumia julistetaan kohtapuolin kaikkialla maailmassa? Kuinka voit odottaa, että kaikki evankeliumiin uskovat tottelisivat sinun johtoasi? Ole iloissasi, että opetuksemme on jo alkanut tulla julki henkilökohtaisen vaikutuspiirimme rajojen ulkopuolella. Etkö käsitä, Johannes, että niiden, jotka väittävät tekevänsä suuria tekoja minun nimissäni, täytyy viime kädessä kannattaa meidän asiaamme? He eivät varmaankaan ole ensimmäisinä puhumassa minusta pahaa. Poikani, tämänlaatuisissa asioissa sinun olisi parempi laskeskella niin, että se, joka ei ole meitä vastaan, on puolellamme. Tulevien sukupolvien aikoina monet, jotka eivät ole kokonaan kelvollisia, tekevät nimissäni monia kummallisia asioita, mutta en tule heitä kieltämään. Sanonpa sinulle, että jopa silloin kun janoiselle sielulle annetaan kupillinen raikasta vettä, Isän sanansaattajat tulevat aina merkitsemään kirjoihinsa tällaisen rakkaudenpalveluksen.”
159:2.2 (1764.4) Tämä opetus hämmensi Johannesta suuresti. Eikö hän ollutkin kuullut Mestarin sanovan: ”Joka ei ole minun kanssani, on minua vastaan”? Eikä hän käsittänyt, että tässä tapauksessa Jeesus puhui ihmisen henkilökohtaisesta suhteesta valtakunnan hengellisiin opetuksiin, kun sen sijaan toisessa tapauksessa viitattiin uskovien ulkoisiin ja laajalle ulottuviin sosiaalisiin suhteisiin, jotka koskivat hallinnolliseen valvontaan liittyviä kysymyksiä ja yhden uskovaisryhmän määräysvaltaa muiden ryhmien työskentelyyn nähden, ryhmien, joista lopulta muodostuisi tulevien aikojen maailmanlaajuinen veljesyhteisö.
159:2.3 (1765.1) Mutta valtakunnan hyväksi myöhemmin tekemänsä työn yhteydessä Johannes selosti useat kerrat tätä kokemustaan. Silti apostolit loukkaantuivat monta kertaa niihin, jotka rohkenivat opettaa Mestarin nimissä. Heistä tuntui aina sopimattomalta sellainen, että henkilöt, jotka eivät koskaan olleet istuneet Jeesuksen jalkojen juuressa, uskalsivat opettaa hänen nimissään.
159:2.4 (1765.2) Tämä mies, jota Johannes kielsi opettamasta ja työskentelemästä Jeesuksen nimissä, ei piitannut apostolin kehotuksesta olla niin tekemättä. Hän jatkoi kaihtelematta ponnistelujaan ja kasvatti ennen Mesopotamiaan siirtymistään Kanatassa melkoisen joukon uskovia. Tästä Aden-nimisestä miehestä oli tullut Jeesukseen uskova sen tylsämielisen miehen esittämän todistuksen perusteella, jonka Jeesus oli parantanut Heresan lähellä ja joka niin luottavaisesti uskoi, että luulotellusti Mestarin hänestä ajamat pahat henget olivat asettuneet sikalaumaan ja syösseet lauman kalliolta päätä pahkaa tuhoonsa.
159:3.1 (1765.3) Jeesus vietti yhden vuorokauden Edreissä, jossa työskentelivät Tuomas ja hänen työtoverinsa, ja iltakeskustelujen kuluessa hän toi esille periaatteet, joiden tulisi olla ohjenuorana totuudensaarnaajille ja kannustaa kaikkia valtakunnan evankeliumin opettajia. Nykyisen kielenkäytön mukaiseksi muokattuna Jeesuksen opetus kuului seuraavasti:
159:3.2 (1765.4) Kunnioittakaa aina ihmisen persoonallisuutta. Oikeamielistäkään asiaa ei tulisi koskaan ajaa väkipakolla; hengellisiä voittoja voidaan saavuttaa vain hengellisellä voimalla. Tämä kehotus pidättyä aineellisten vaikutuskeinojen käyttämisestä koskee psyykkistä väkivaltaa samoin kuin fyysistä voimankäyttöä. Musertavia argumentteja ja mentaalista etevämmyyttä ei tule käyttää keinoina, joilla miehiä ja naisia pakotetaan valtakuntaan. Ei ole tarkoitus, että ihmisen mieli muserretaan jo pelkällä loogisuuden painokkuudella tai että se saadaan pelon valtaan taitavalla sanankäytöllä. Vaikkei tunne-elämää voida ihmisen päätöksiin vaikuttavana tekijänä kokonaan eliminoida, niiden opetuksissa, jotka haluaisivat edistää valtakunnan asiaa, ei siihen pitäisi kuitenkaan suoranaisesti vedota. Vedotkaa suoraan jumalalliseen henkeen, joka asuu ihmisten mielessä. Älkää vedotko pelkoon, sääliin tai pelkkään tunteiluun. Olkaa ihmisiin vedotessanne rehellisiä, harjoittakaa itsehillintää ja osoittakaa asian vaatimaa maltillisuutta. Osoittakaa asianmukaista kunnioitusta oppilaidenne persoonallisuutta kohtaan. Muistakaa minun sanoneen: ”Katso, seison ovella ja kolkutan, ja jos joku avaa, tulen sisälle.”
159:3.3 (1765.5) Älkää ihmisiä valtakuntaan tuodessanne kaventako tai hävittäkö heidän itsekunnioitustaan. Vaikka liiallinen itsekunnioitus saattaakin hävittää asianmukaisen nöyryyden ja johtaa ylpeyteen, halveksuntaan ja ylimielisyyteen, itsekunnioituksen menettäminen toisaalta johtaa usein tahtotoiminnan halvaantumiseen. Tämän evankeliumin tarkoituksena on palauttaa itsekunnioitus niille, jotka ovat sen kadottaneet, ja hillitä sitä niissä, joilla sitä on. Älkää tehkö sitä virhettä, että vain tuomitsisitte, mikä oppilaidenne elämässä on väärää, vaan muistakaa myös osoittaa yltäkylläisesti tunnustusta seikoille, jotka heidän elämässään ovat kaikkein ylistettävimpiä. Älkää unohtako, että mikään ei pidätä minua palauttaessani itsekunnioituksen niille, jotka ovat sen menettäneet ja jotka tosissaan haluavat sen saada takaisin.
159:3.4 (1765.6) Pitäkää huoli, ettette haavoita arkojen ja pelokkaiden sielujen itsekunnioitusta. Älkää antako itsellenne vapautta tehdä pilkkaa mieleltään yksinkertaisten veljieni kustannuksella. Älkää olko kyynisiä pelon vallassa olevia lapsiani kohtaan. Toimettomuus on itsekunnioitukselle tuhoisaa. Kehottakaa sen vuoksi veljiänne pysymään alati toimeliaina valitsemiensa tehtävien parissa ja tekemään kaikkensa järjestääkseen työtä niille, jotka eivät ole työllistettyjä.
159:3.5 (1766.1) Älkää milloinkaan syyllistykö sellaiseen arvottomaan taktiikkaan, että koetatte pelotella miehiä ja naisia liittymään valtakuntaan. Rakastava isä ei pelottele lapsiaan, jotta nämä suostuisivat alistumaan hänen oikeudenmukaisiin vaatimuksiinsa.
159:3.6 (1766.2) Tulee aika, jolloin valtakunnan lapset tajuavat, etteivät tunne-elämän voimakkaat kuohut ole samaa kuin jumalallisen hengen johdatukset. Sellainen, että on saanut voimakkaan ja oudon tuntemuksen, joka vaatii tekemään jotakin tai menemään johonkin tiettyyn paikkaan, ei välttämättä merkitse tällaisten mielijohteiden olevan ihmisessä asuvan hengen johdatuksia.
159:3.7 (1766.3) Varoittakaa ennakkoon kaikkia uskovia, että on olemassa ristiriitatilanteesta muodostuva rajamaasto, jonka läpi kaikkien lihallisuudessa eletystä elämästä hengessä elettävään korkeampaan elämään siirtyvien on kuljettava. Jotka elävät jotakuinkin kokonaan jommassakummassa valtakunnassa, eivät juurikaan joudu kokemaan ristiriitaa tai hämmentyneisyyttä, mutta kaikkien osana on kokea enemmän tai vähemmän epävarmuutta aikoina, joina he siirtyvät yhdeltä elämisen tasolta toiselle. Valtakuntaan astuessanne ette voi paeta vastuita, jotka sen myötä tulevat, ettekä välttää sen asettamia velvollisuuksia, mutta muistakaa, että evankeliumin ies on helppo ja totuuden taakka on kevyt.
159:3.8 (1766.4) Maailma on täynnä nälkään nääntyviä isoavia sieluja, vaikka elämän leipä on suoraan heidän edessään; ihmiset kuolevat etsiessään sitä nimenomaista Jumalaa, joka elää heidän sisimmässään. Ihmiset etsivät valtakunnan aarteita kaihoisin sydämin ja jalkansa väsyttäen, vaikka he ovat kaikki elävästä uskosta vain kädenojennuksen päässä. Usko on uskonnolle samaa, mitä purjeet ovat laivalle; se merkitsee voiman lisäystä ei lisättyä elämän kuormaa. Valtakuntaan astuvia odottaa vain yksi kamppailu, ja se on hyvä uskon kilvoitus. Uskova käy vain yhden taistelun, ja se käydään epäilyä – epäuskoa – vastaan.
159:3.9 (1766.5) Valtakunnan evankeliumia saarnatessanne opetatte yksinkertaisesti vain ystävyyttä Jumalan kanssa. Ja tämä kumppanuus vetoaa yhtäläisesti sekä miehiin että naisiin, sillä kummatkin löytävät siitä sen, mikä tosimmin vastaa heidän luonteenomaisia kaipauksiaan ja ihanteitaan. Kertokaa lapsilleni, että minä sen lisäksi, että suhtaudun hellästi heidän tunteisiinsa ja pitkämielisesti heidän heikkouksiinsa, olen myös armoton syntiä kohtaan ja suvaitsematon paatumuksen suhteen. Olen toden totta nöyrä ja alamainen Isäni edessä, mutta olen yhtä säälimättömän kova, kun kohtaan tahallista pahantekoa ja synnillistä kapinointia taivaassa olevan Isäni tahtoa vastaan.
159:3.10 (1766.6) Älkää välittäkö opettajastanne kuvaa surujen miehenä. Tulevien sukupolvien tulee tietää myös, miten ilomme oli sädehtivää, miten hyvä tahtomme oli ylitsevuotavaa, miten hyväntuulisuutemme oli innoittavaa. Julistamme ilosanomasta kertovaa viestiä, jonka muuntava vaikutus on tarttuvaa. Uskontomme sykkii uutta elämää ja uusia merkityksiä. Ilo täyttää tämän opetuksen vastaan ottavat, ja sydämessään heillä on pakottava tarve iloita iäti ja aina. Lisääntyvä onnellisuus on aina kaikkien niiden kokemuksena, jotka ovat varmoja Jumalasta.
159:3.11 (1766.7) Opettakaa kaikille uskoville, että he kaihtaisivat nojautumista vääränlaisen myötätunnon tarjoamaan epävarmaan tukeen. Ette voi kehittää lujia luonteita itsesääliä hellimällä; pyrkikää rehellisesti välttämään pelkän surkeudenyhteisyyden petollista vaikutusta. Osoittakaa myötätuntoa urheille ja rohkeille, samalla kun epäätte liiallisen säälin niiltä pelkurimaisilta sieluilta, jotka elämiseen kuuluvat koettelemukset kohdatessaan nousevat kamppailemaan vain varauksellisesti. Älkää tarjotko lohdutusta niille, jotka kilvoittelematta antautuvat vaikeuksiensa edessä. Älkää pelkästään sen vuoksi suhtautuko suopeasti kanssaihmisiinne, että nämä puolestaan suhtautuisivat suopeasti teihin.
159:3.12 (1766.8) Kunhan lapseni tiedostavat varmuuden jumalallisesta läsnäolevasta, tällainen usko on laajentava mieltä, jalostava sielua, vahvistava persoonallisuutta, lisäävä onnellisuutta, syventävä hengen käsittämisen kykyä ja lisäävä rakastamisen ja rakastettuna olemisen kykyä.
159:3.13 (1767.1) Opettakaa kaikille uskoville, ettei niistä, jotka astuvat valtakuntaan, suinkaan siinä samassa tule immuuneja ajallisuuden onnettomuuksille eikä tavanomaisille luonnonkatastrofeille. Evankeliumiin uskominen ei estä vaikeuksiin joutumista, mutta sen se varmistaa, että ette pelkää, kun vaikeus todellakin eteenne tulee. Jos rohkenette uskoa minuun ja ryhdytte täydestä sydämestänne seuraamaan minua, ei ole epäilystäkään siitä, että niin tehdessänne astutte tielle, joka johtaa varmasti vaikeuksiin. En lupaa vapahtaa teitä vastoinkäymisten vesiltä, mutta sen minä lupaan, että kuljen kerallanne niiden kaikkien läpi.
159:3.14 (1767.2) Ja monia muita asioita Jeesus opetti tälle uskovien ryhmälle, ennen kuin he valmistautuivat menemään levolle. Ja jotka kuulivat nämä sanat, kätkivät ne aarteina sydämeensä ja kertoivat niistä usein niiden apostolien ja opetuslasten mielenylennykseksi, jotka eivät olleet olleet läsnä, kun ne lausuttiin.
159:4.1 (1767.3) Ja sen jälkeen Jeesus meni Abilaan, jossa Natanael ja hänen toverinsa työskentelivät. Natanaelia kiusasivat kovasti muutamat Jeesuksen lausumat, jotka tuntuivat vähentävän tunnustettujen heprealaiskirjoitusten arvovaltaa. Niinpä Natanael tuona iltana tavanomaisen kysymys- ja vastaustunnin jälkeen vei Jeesuksen erilleen ja kysyi: ”Mestari, voisitko uskoa minun tietooni, mikä on totuus kirjoituksista? Panen merkille, että opetat meille pyhistä kirjoituksista vain osan – parhaan osan, niin kuin minä sen näen – ja päättelen, että torjut rabbien opetukset näiden opettaessa lain sanojen olevan suoraan Jumalan sanoja, jotka ovat olleet taivaassa olevan Jumalan huomassa jo ennen Abrahamin ja Mooseksen aikoja. Mikä on totuus kirjoituksista?” Hämmentyneen apostolinsa kysymyksen kuultuaan Jeesus vastasi:
159:4.2 (1767.4) ”Natanael, olet tehnyt oikean johtopäätöksen; en suhtaudu kirjoituksiin niin kuin rabbit. Keskustelen tästä aiheesta kanssasi sillä ehdolla, ettet kerro näitä asioita veljillesi, jotka eivät kaikki ole valmiita ottamaan tätä opetusta vastaan. Mooseksen lain sanoja ja kirjoitusten sisältämiä opetuksia ei ollut olemassa ennen Abrahamia. Kirjoitukset on vasta lähimenneisyydessä koottu hallussamme nyt olevaksi kokoelmaksi. Vaikka ne sisältävätkin sen, mikä juutalaisten korkeammassa ajattelussa ja kaipauksissa on parasta, ne sisältävät myös paljon sellaista, joka ei vähääkään edusta taivaassa olevan Isän luonnetta ja opetuksia. Sen vuoksi minun on valittava laadukkaampien opetusten joukosta totuudet, jotka on määrä poimia valtakunnan evankeliumia varten.
159:4.3 (1767.5) ”Nämä kirjoitukset ovat ihmisten aikaansaannos. Jotkut heistä olivat pyhiä miehiä, jotkut vähemmän pyhiä. Näiden kirjojen opetukset edustavat niiden aikojen näkemyksiä ja valistuneisuuden laajuutta, joilta ne ovat peräisin. Myöhemmät kirjoitukset ovat totuuden paljastuksena luotettavampia kuin varhaisemmat. Kirjoitukset ovat puutteellisia ja täysin ihmisperäisiä, mutta älä erehdy siinä, että ne toki ovat paras kokoelma uskonnollista viisautta ja hengellistä totuutta mitä koko maailmasta on tällä haavaa löydettävissä.
159:4.4 (1767.6) ”Monetkaan näistä kirjoista eivät ole niiden henkilöiden kirjoittamia, joiden nimeä ne kantavat, mutta seikka ei millään muotoa vähennä niihin sisältyvien totuuksien arvoa. Vaikkei kertomus Joonasta olisi tosiasia, vaikka Joonaa ei olisi koskaan elänytkään, tuohon kertomukseen sisältyvä syvällinen totuus – Jumalan Niniveä ja niin kutsuttuja pakanoita kohtaan tuntema rakkaus – ei kaikkien kanssaihmisiään rakastavien silmissä olisi silti yhtään vähemmän kallisarvoinen. Kirjoitukset ovat pyhiä, sillä ne esittelevät sellaisten ihmisten ajatuksia ja tekoja, jotka etsivät Jumalaa ja jotka näiden kirjoitusten kautta esittivät jälkimaailmalle korkeimmat käsityksensä vanhurskaudesta, totuudesta ja pyhyydestä. Kirjoitukset sisältävät paljon, hyvin paljon sellaista, joka on totta, mutta nykyisen opetuksesi valossa tiedät näiden kirjoitusten sisältävän myös paljon sellaista, joka antaa väärän kuvan taivaassa olevasta Isästä, siitä rakastavasta Jumalasta, jota olen tullut tekemään tunnetuksi kaikille maailmoille.
159:4.5 (1768.1) ”Natanael, älä milloinkaan hetkeksikään myönnä itsellesi vapautta uskoa niihin kirjoitusten kohtiin, jotka kertovat sinulle rakkauden Jumalan määränneen esi-isäsi käymään taisteluun ja tappamaan kaikki vihollisensa – miehet, naiset ja lapset. Tuollaiset kirjaukset ovat ihmisten, eikä kovinkaan pyhien ihmisten, sanoja. Ne eivät ole Jumalan sanaa. Kirjoitukset ovat aina heijastaneet ja tulevat aina heijastamaan niiden ihmisten älyllistä, moraalista ja hengellistä tasoa, joiden luomus ne ovat. Etkö ole pannut merkille, miten käsitykset Jahvesta muuttuvat sitä kauniimmiksi ja ylevämmiksi mitä pitemmälle päästään profeettojen kirjoituksissa Samuelista Jesajaan? Ja sinun tulisi muistaa, että kirjoitukset on tarkoitettu uskonnolliseksi opastukseksi ja hengelliseksi ohjaukseksi. Ne eivät ole sen paremmin historioitsijoiden kuin filosofienkaan teoksia.
159:4.6 (1768.2) ”Valitettavinta ei ole pelkästään tämä erheellinen käsitys kirjoituskokoelman ehdottomasta täydellisyydestä ja sen opetusten erehtymättömyydestä, vaan näistä pyhistä kirjoituksista esitetty hämmentävä virhetulkinta, joka on lähtöisin perinteiden orjuuttamilta Jerusalemin kirjanoppineilta ja fariseuksilta. Ja nyt he tulevat käyttämään opinkappaletta, jonka mukaan kirjoitukset ovat henkeytettyjä, samoin kuin niistä laatimiaan virhetulkintoja päättäväisessä yrityksessään torjua nämä valtakunnan evankeliumiin sisältyvät uudemmat opetukset. Natanael, älä koskaan unohda, ettei Isä rajoita totuuden paljastumista niin, että se ilmoitettaisiin vain jollekin yhdelle sukupolvelle tai yhdelle kansakunnalle. Mainitsemani opinkappaleet kirjoitusten täydellisyydestä ovat jo hämmentäneet ja masentaneet, ja ne tulevat jatkuvasti hämmentämään ja masentamaan monia vilpittömiä totuudenetsijöitä.
159:4.7 (1768.3) ”Totuuden arvovalta on juuri se henki, joka asuu sen elävissä ilmentymissä, eikä jonkin muun sukupolven vähemmän valaistuneiden ja henkeytetyiksi oletettujen miesten kuolleet sanat. Vaikka nämä entisajan pyhät miehet olisivatkin eläneet henkeytettyä ja hengentäyteistä elämää, se ei silti merkitse sitä, että heidän sanansa olisivat samalla tavoin hengellisesti inspiroituja. Tänä päivänä emme millään tavoin vie kirjaan tämän valtakunnan evankeliumin opetuksia, jottette sitten kun olen mennyt pois, heti jakautuisi sekalaisiksi totuudesta kiisteleviksi ryhmiksi siksi, että tulkintanne esittämistäni opetuksista ovat erilaisia. Tälle sukupolvelle on parasta, että elämme näitä totuuksia, samalla kun kartamme muistiinpanojen laatimista.
159:4.8 (1768.4) ”Pane tarkasti merkille sanani, Natanael, kun sanon, ettei mitään, mihin ihmisluonto on kajonnut, voida pitää erehtymättömänä. Jumalallinen totuus voi tosiaankin säteillä esiin ihmismielen kautta, mutta aina vain suhteellisen puhtaana ja osittaisen jumalallisena. Luotu voi kaivata erehtymättömyyttä, mutta vain Luojilla se on.
159:4.9 (1768.5) ”Mutta suurin erehdys kirjoituksia koskevassa opetuksessa on opinkappale, jonka mukaan ne ovat suljettuja mysteeri- ja viisauskirjoja, joita vain kansakunnan viisaat rohkenevat tulkita. Jumalallisen totuuden paljastuksia ei sulje sinetillä mikään muu kuin ihmisen tietämättömyys, kiihkoilu ja ahdasmielinen suvaitsemattomuus. Kirjoitusten valon himmentää vain ennakkoluulo, ja sen pimentää vain taikausko. Väärä pyhyydenpelko on estänyt uskontoa olemasta terveen järjen suojeluksessa. Menneiden aikojen pyhien kirjoitusten arvovallan pelko estää tehokkaasti tämän päivän vilpittömiä sieluja ottamasta vastaan evankeliumin uutta valoa, sitä valoa, jota nämä menneen sukupolven Jumalaa tuntevat ihmiset juuri niin kiihkeästi kaipasivat nähdä.
159:4.10 (1769.1) ”Mutta kaikkein surullisin piirre on se seikka, että jotkut tämän perinteisyyden pyhyyden opettajista ovat varsin tietoisia tästä totuudesta. He ymmärtävät nämä kirjoitusten rajoitukset enemmän tai vähemmän täysimääräisesti, mutta he ovat moraalisia pelkureita, älyllisesti epärehellisiä. He tietävät, mikä on totuus pyhistä kirjoituksista, mutta katsovat paremmaksi salata tällaiset hämmentävät tosiasiat kansalta. Ja tällä tavoin he vääristävät ja vääntelevät kirjoituksia ja tekevät niistä opaskirjasia, jotka puuttuvat arkipäivän elämän pienimpiinkin yksityiskohtiin, ja tekevät niistä auktoriteetin ei-hengellisissä asioissa sen sijaan, että viittaisivat pyhiin kirjoituksiin moraalisen viisauden, uskonnollisen innoituksen ja menneiden sukupolvien jumalaatuntevien ihmisten hengellisen opetuksen aarreaittana.”
159:4.11 (1769.2) Natanael koki Mestarin lausumat sanat sekä valaisevina että järkyttävinä. Sielunsa syvyyksissä hän pohdiskeli pitkän aikaa tätä keskustelua, mutta tästä keskustelustaan hän ei kertonut kenellekään, ennen kuin vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen; ja silloinkin hän pelkäsi esittää koko tarinaa siitä, mitä Mestari oli opettanut.
159:5.1 (1769.3) Filadelfiassa, jossa Jaakob työskenteli, Jeesus opetti opetuslapsille valtakunnan evankeliumin myönteisestä luonteesta. Kun hän mainitusta asiasta esittämiensä huomioiden lomassa mainitsi, että jotkin kirjoitusten osat sisälsivät totuutta enemmän kuin toiset, ja kehotti kuulijoitaan ravitsemaan sieluaan parhaalla hengellisellä ravinnolla, Jaakob keskeytti Mestarin ja esitti pyynnön: ”Olisitko, Mestari, niin kiltti, että antaisit meille jonkin vihjeen, jonka perusteella osaisimme valita kirjoituksista parhaat kohdat henkilökohtaiseksi mielenylennykseksemme?” Ja Jeesus vastasi: ”Kyllä, Jaakob, etsikää kirjoituksia lukiessanne sellaisia ikuisesti tosia ja jumalallisen kauniita opetuksia kuin seuraavat:
159:5.2 (1769.4) ”Luo minuun puhdas sydän, oi Herra.
159:5.3 (1769.5) ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.
159:5.4 (1769.6) ”Sinun tulisi rakastaa lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
159:5.5 (1769.7) ”Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi ja sanon sinulle: ’Älä pelkää, minä autan sinua.’
159:5.6 (1769.8) ”Eivätkä kansat enää opettele sotimaan.”
159:5.7 (1769.9) Ja äskeinen esimerkki on varsin kuvaava näyte tavasta, jolla Jeesus joka päivä vähän kerrallaan valjasti omiin tarkoituksiinsa sen, mikä heprealaiskirjoituksissa on parasta, ja käytti sitä opastaakseen seuraajiaan ja liittääkseen sen uuden, valtakunnan evankeliumin opetuksiin. Muut uskonnot olivat tuoneet julki ajatuksen siitä, että Jumala on lähellä ihmistä, mutta Jeesus esitti Jumalan ihmisestä tunteman huolenpidon samanlaisena huolena, jota rakastava isä tuntee itsestään riippuvaisten lasten menestymisestä, ja sen jälkeen hän teki tästä opetuksesta uskontonsa kulmakiven. Ja niin muodoin oppi Jumalan isyydestä teki ihmisten välisen veljeyden harjoittamisen pakottavaksi. Jumalan palvomisesta ja ihmisten palvelemisesta tuli hänen uskontonsa kaikki kaikessa. Jeesus otti sen, mikä juutalaisten uskonnossa oli parasta, ja siirsi sen arvoisiinsa puitteisiin valtakunnan evankeliumin uusien opetusten piirissä.
159:5.8 (1769.10) Jeesus toi positiiviselle toiminnalle ominaisen hengen juutalaisen uskonnon passiivisiin opinkappaleisiin. Negatiivisen seremoniallisiin vaatimuksiin mukautumisen sijasta Jeesus teroitti, miten tärkeätä on positiivisesti tehdä, mitä hänen uusi uskontonsa tämän uskonnon hyväksyviltä edellytti. Jeesuksen uskonto ei koostunut pelkästään evankeliumin edellyttämien asioiden uskomisesta, vaan niiden aktuaalisesta tekemisestä. Hän ei opettanut, että olennaisinta hänen uskonnossaan olisi sosiaalinen palvelu, vaan pikemminkin niin, että sosiaalinen palvelu oli yksi niistä vaikutuksista, jotka todellisen uskonnon hengen omaaminen väistämättä sai aikaan.
159:5.9 (1770.1) Jeesus ei epäröinyt ottaa omaan käyttöönsä sitä puolta kirjoituksista, joka oli laadukkaampaa, kun hän niiden heikomman osan sen sijaan hylkäsi. Suurenmoisen kehotuksensa: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, hän otti kirjoitusten kohdasta, jossa sanotaan: ”Älä kosta kansasi lapsille, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Tästä kirjoitusten kohdasta Jeesus otti käyttöönsä sen positiivisen osan ja hylkäsi sen negatiivisen puolen. Hän jopa vastusti negatiivista eli puhtaasti passiivista vastarintaa. Hän sanoi: ”Kun vihamies sivaltaa sinua toiselle poskelle, älä jää passiivisena seisomaan paikallesi sanaakaan virkkamatta, vaan positiivisena kannanottonasi käännä hänelle toinenkin poski. Tee toisin sanoen se, mikä tuossa tilanteessa on parasta, johdattaaksesi erehtyneen veljesi aktiivisesti pois pahuuden poluilta vanhurskaan elämän paremmille teille.” Jeesus edellytti seuraajiltaan, että nämä reagoisivat jokaiseen elämän tilanteeseen positiivisesti ja asioihin tarttuen. Toisen posken kääntäminen tai mikä hyvänsä muu samantapainen teko vaatii aloitteellisuutta, edellyttää uskovan henkilön persoonallisuuden voimallista, aktiivista ja rohkeaa julkituontia.
159:5.10 (1770.2) Jeesus ei puhunut sellaisen menettelyn puolesta, että negatiivisesti alistuttaisiin niiden ihmisten loukkauksiin, jotka mahdollisesti koettavat tieten tahtoen käyttää mahtiaan sellaisia henkilöitä kohtaan, jotka eivät harjoita väkivaltaa pahuutta vastaan, vaan pikemminkin, että hänen seuraajiensa tulisi olla viisaita ja valppaita nopeasti ja positiivisesti pahaan hyvällä vastatakseen, jotta he sillä keinoin voittaisivat pahan tehokkaasti hyvällä. Älkää unohtako, että aidosti hyvä on poikkeuksetta voimallisempaa kuin on häijyinkään paha. Mestari opetti, mikä on vanhurskauden positiivinen mittapuu: ”Jokainen, joka tahtoo olla opetuslapseni, olkoon itseään huomioon ottamatta ja ottakoon täyden määrän velvollisuuksiaan seuratakseen minua joka päivä.” Ja hän itse eli elämänsä niin, että ”hän kulki ympäriinsä tehden hyvää.” Ja evankeliumin tämä puoli tuli oivallisesti valaistuksi hänen myöhemmin seuraajilleen esittämissään monissa vertauksissa. Hän ei koskaan kehottanut seuraajiaan vain kärsivällisesti kantamaan velvollisuuksiensa kuormaa, vaan mieluumminkin hän kehotti heitä noudattamaan tarmolla ja innostuksella ja täyteen määrään saakka sitä, mikä johtui heidän inhimillisistä velvollisuuksistaan ja jumalallisista etuoikeuksistaan Jumalan valtakunnassa.
159:5.11 (1770.3) Kun Jeesus opetti apostoleilleen, että heidän tulisi, kun joku vei oikeudettomasti viitan, tarjota toinenkin vaatekappale, hän ei niinkään tarkoittanut konkreettisesti toista viittaa, vaan sitä ajatusta, että he tekisivät jotakin positiivista pahantekijän pelastamiseksi, sen sijaan että he noudattaisivat ikivanhaa kostamisen ajatusta – ”silmä silmästä” ja niin edelleen. Jeesus kammoksui yhtä hyvin kostamisen ajatusta kuin sitä, että jättäydytään passiiviseksi kärsijäksi tai oikeudettomuuden uhriksi. Tässä yhteydessä hän opetti heille, että on kolme tapaa, joilla voi taistella pahuutta vastaan ja tehdä sille vastarintaa:
159:5.12 (1770.4) 1. Pahan maksaminen pahalla – positiivinen, mutta epävanhurskas tapa.
159:5.13 (1770.5) 2. Valittamatta ja vastarinnatta tapahtuva pahuuden sietäminen – puhtaasti negatiivinen tapa.
159:5.14 (1770.6) 3. Pahan maksaminen hyvällä, oman tahtonsa esille tuominen, niin että pääsee tilanteen herraksi, pahuuden voittaminen hyvällä – positiivinen ja vanhurskas tapa.
159:5.15 (1770.7) Yksi apostoleista kysyi kerran: ”Mestari, mitä minun tulisi tehdä siinä tapauksessa, että muukalainen pakottaa minut kantamaan kuormaansa virstan verran?” Jeesus vastasi: ”Älä ainakaan istu maahan ja huokaile helpotuksen perään, samalla kun itseksesi sätit muukalaista. Vanhurskaus ei synny tuonkaltaisista, passiivisista asenteista. Ellet keksi tehdä mitään tehokkaammalla tavalla positiivista, voit ainakin kantaa kuormaa toisenkin virstan. Siinä epäilyksettä on väärämieliselle ja jumalattomalle muukalaiselle haastetta kerrakseen.”
159:5.16 (1770.8) Juutalaiset olivat kuulleet Jumalasta, joka antaisi anteeksi katuville syntisille ja yrittäisi unohtaa heidän pahat tekonsa, mutta vasta kun Jeesus tuli, ihmiset kuulivat Jumalasta, joka kulki ympäriinsä etsimässä kadonneita lampaita, joka oma-aloitteisesti etsi syntisiä ja joka iloitsi nähdessään, että nämä halusivat palata Isän taloon. Tämän uskonnossa olevan positiivisen sävyn Jeesus ulotti jopa rukouksiinsa. Ja hän muunsi negatiivissisältöisen kultaisen säännön positiiviseksi, inhimilliseen oikeamielisyyteen tähtääväksi kehotukseksi.
159:5.17 (1771.1) Mitä tahansa Jeesus opetti, hän ei kertaakaan eksynyt käyttämään sekoittavia yksityiskohtia. Hän karttoi kukkaiskieltä ja kaihtoi pelkkää runollisen maalailun sanahelinää. Hän piti tapanaan pukea suuret merkitykset koruttomiin ilmaisuihin. Asioita havainnollistaakseen Jeesus käänsi monien käytössä olevien sanojen merkityksen aivan toiseksi. Tällaisia sanoja olivat muiden muassa suola, hapate, kalastus ja pikkulapset. Hän käytti erittäin tehokkaasti antiteesiä ja vertasi yhtä hetkeä loputtomuuteen, ja niin edelleen. Hänen kielikuvansa olivat osuvia, kuten esimerkiksi ”sokea, joka taluttaa sokeaa”. Mutta hänen kuvailevan opetuksensa suurin väkevyys piili sen luonnollisuudessa. Jeesus toi uskonnon filosofian taivaasta alas maan päälle. Hän toi julki sielun perustarpeet tavalla, jossa kuvastui uusi ymmärrys ja uusi rakkauden lahjaksi antaminen.
159:6.1 (1771.2) Dekapolikseen suuntautunut neliviikkoinen lähetysretki oli kohtalaisen menestyksellinen. Valtakuntaan saatiin satoja sieluja, ja apostolit ja evankelistat saivat arvokkaan kokemuksen tehtävänsä toimittamisesta ilman Jeesuksen välittömän ja henkilökohtaisen läsnäolon tuomaa innoitusta.
159:6.2 (1771.3) Perjantaina, syyskuun 16. päivänä, koko työntekijäkunta kokoontui ennakkojärjestelyjen mukaisesti Magadanin puistoon. Sapattipäivänä pidettiin yli sadan uskovan neuvottelukokous, jossa valtakunnan työn laajentamista koskevat tulevaisuudensuunnitelmat saivat perusteellisen käsittelyn. Daavidin sanansaattajat olivat paikalla ja esittivät selontekonsa uskovien tilanteesta eri puolilla Juudeaa, Samariaa, Galileaa ja lähiseutuja.
159:6.3 (1771.4) Monikaan Jeesuksen seuraajista ei tuohon aikaan täysin ymmärtänyt sanansaattajakunnan palvelusten suurta arvoa. Paitsi että sanansaattajat pitivät uskovat eri puolilla Palestiinaa yhteydessä toisiinsa samoin kuin Jeesukseen ja apostoleihin, sen lisäksi he noina pimeinä aikoina toimivat myös rahavarojen kerääjinä, ei pelkästään Jeesuksen ja hänen työtovereidensa ylläpitämiseksi, vaan myös kahdentoista apostolin ja kahdentoista evankelistan perheiden tukemiseksi.
159:6.4 (1771.5) Jokseenkin näihin aikoihin Abner siirsi toimintansa tukikohdan Hebronista Betlehemiin, ja tämä jälkimmäinen paikkakunta oli myös Daavidin sanansaattajien päämaja Juudeassa. Daavid ylläpiti Jerusalemin ja Betsaidan välillä sanansaattajapalvelua, joka juoksijoita vaihtaen toimi niin, että viesti kulki perille yhdessä yössä. Nämä viestinjuoksijat lähtivät joka ilta Jerusalemista. Juoksijaa vaihdettiin Syykarissa ja Skytopoliissa, ja viestintuoja saapui perille Betsaidaan seuraavana aamuna aamiaisaikaan.
159:6.5 (1771.6) Jeesus ja hänen työtoverinsa valmistautuivat nyt pitämään viikon loman, ennen kuin he varustautuivat aloittamaan valtakunnan hyväksi suorittamiensa työponnistusten viimeisen vaiheen. Tämä oli heidän viimeinen lepojaksonsa, sillä Perean-lähetysmatkasta kehittyi saarna- ja opetuskampanja, joka jatkui aina siihen saakka, kunnes he saapuivat Jerusalemiin ja kun alettiin esittää Jeesuksen maisen elämänvaiheen loppukohtauksia.
Urantia-kirja
Luku 160
160:0.1 (1772.1) SUNNUNTAIAAMUNA, syyskuun 18. päivänä, Andreas ilmoitti, ettei alkavalle viikolle suunniteltaisi mitään työtehtäviä. Natanaelia ja Tuomasta lukuun ottamatta kaikki apostolit menivät kotiinsa tapaamaan perheitään tai viettämään aikaansa ystäviensä luona. Tuon viikon ajan Jeesus sai nauttia miltei täydestä levosta. Natanaelin ja Tuomaksen aika kului sen sijaan tarkasti siihen, että he kävivät keskusteluja erään aleksandrialaisen Rodan-nimisen kreikkalaisfilosofin kanssa. Tästä kreikkalaisesta oli vastattain tullut Jeesuksen opetuslapsi siihen opetukseen pohjautuen, jonka hän oli saanut eräältä Abnerin työtoverilta tämän johdettua muuatta Aleksandrian-lähetysretkeä. Rodan oli nyt ottanut tosissaan tehtäväkseen harmonisoida oma elämänfilosofiansa Jeesuksen esittämien uusien uskonnollisten opetusten kanssa, ja hän oli tullut Magadaniin sellaisin toivein, että Mestari keskustelisi nämä ongelmat hänen kanssaan selviksi. Hän halusi myös joko Jeesukselta tai joltakulta hänen apostoliltaan kuulla, millainen on evankeliumin alkuperäinen ja ohjeellinen versio. Vaikka Mestari kieltäytyi ryhtymästä tällaiseen mielipiteidenvaihtoon Rodanin kanssa, hän toki otti Rodanin huomaavaisesti vastaan ja määräsi välittömästi, että Natanael ja Tuomas kuuntelisivat kaiken, mitä Rodanilla oli sanottavaa, ja vuorostaan kertoisivat hänelle evankeliumista.
160:1.1 (1772.2) Varhain maanantaiaamuna Rodan ryhtyi pitämään kymmenestä esityksestä koostunutta puheiden sarjaa Natanaelille, Tuomakselle ja tuolloin sattumoisin Magadanissa olleelle, puolen kolmattakymmenen uskovan ryhmälle. Tiivistettyinä, yhdisteltyinä ja nykyisen kielenkäytön mukaisiksi muokattuina nämä puheet tuovat pohdittaviksi seuraavat ajatukset:
160:1.2 (1772.3) Ihmiselämään kuuluu kolme suurta liikkeelle panevaa voimaa: vietit, kaipaukset ja houkutukset. Vahva luonne, vastustamaton persoonallisuus, saavutetaan vain sillä, että luonnollinen elämänvietti muunnetaan sosiaaliseksi elämisen taidoksi muokkaamalla tällä hetkellä vaikuttavat halut sellaisiksi korkeammiksi kaipauksiksi, joiden peruuttamaton saavuttaminen on mahdollista, samalla kun se, mikä ylipäätään houkuttelee jatkamaan olemassaoloa, pitää vaihtaa niin, että ihmisen sovinnaisten ja vakiintuneiden ideoiden tilalle tulevat ne korkeammat maailmat, jotka täyttyvät tutkimattomista ideoista ja löytämistään odottavista ihanteista.
160:1.3 (1772.4) Mitä kompleksisemmaksi sivilisaatio muuttuu, sitä vaikeammaksi käy elämisen taito. Mitä nopeampia muutokset sosiaalisessa käytännössä ovat, sitä mutkikkaammaksi käy luonteenkehittämisen tehtävä. Ihmiskunnan on, mikäli edistymisen on määrä jatkua, kymmenen sukupolven välein opittava elämisen taito uudelleen. Ja jos ihmisestä tulee niin kekseliäs, että hän lisää yhteiskunnan monimutkaisuutta yhä kasvavalla vauhdilla, on tarpeen, että elämisen taito opiskellaan uudelleen entistäkin lyhyemmin välein, kenties joka ainoan sukupolven aikana. Mikäli elämisen taidon kehittyminen ei pysy olemassaolon teknisen puolen kehittymisen tahdissa, ihmiskunta taantuu nopeasti alkeellisen elämänvietin tasolle – se ryhtyy tyydyttämään vain hetkellisiä halujaan. Siinä tapauksessa ihmiskunta pysyy kypsymättömänä; yhteiskunta ei kehity täyteen kypsyyteen.
160:1.4 (1773.1) Sosiaalisen kypsyyden mittana on se, missä määrin ihminen on halukas luopumaan pelkkien ohimenevien ja hetkellisten halujensa tyydyttämisestä sen hyväksi, että hän pitää vireillä niitä korkeampia kaipauksia, joiden kohteiden saavuttamisen tavoittelu tarjoaa mainittua runsaammin mitoin tyydytyksentunteita siitä, että etenee aste asteelta kohti pysyviä päämääriä. Mutta todellinen sosiaalisen kypsyyden tunnusmerkki on kansakunnan halukkuus luopua oikeudestaan elää rauhan ja tyytyväisyyden oloissa, jolloin ponnistelemattomuutta edistävien normien pohjana on vakiintuneiden uskomusten ja sovinnaisten ideoiden muodostama houkutin, kun vaihtoehtona on epävarmuutta merkitsevä ja tarmoa vaativa houkutus tavoitella tutkimattomia mahdollisuuksia idealistisista hengellisistä realiteeteista koostuvien ja löytämistään odottavien päämäärien saavuttamiseen.
160:1.5 (1773.2) Eläimet reagoivat ylevästi elämänviettiin, mutta vain ihminen voi saavuttaa elämisen taidon, jos kohta ihmiskunnan valtaosa kokeekin vain eläimellisen elämänvietin. Eläimet tuntevat vain tämän sokean ja vaistomaisen vietin. Ihminen kykenee nousemaan tämän luonnonmukaiseen toimintaan ajavan vietin yläpuolelle. Ihmisen on mahdollista päättää, että hän elää älyperäisen taiteen korkealla tasolla, jopa taivaallisen riemun ja hengellisen hurmion tasolla. Eläimet eivät pyri pääsemään selville elämän tarkoituksista; siksi ne eivät myöskään koskaan murehdi, eivätkä ne myöskään tee itsemurhaa. Ihmisten keskuudessa esiintyvä itsemurhailmiö osoittaa, että tällaiset olennot ovat nousseet pois puhtaasti eläimelliseltä olemassaolon tasolta, ja lisäksi se todistaa siitä että, kyseisten ihmisten ponnistukset tuntemattoman kartoittamiseksi eivät ole yltäneet kuolevaisen kokemuksen taiteelliselle tasolle. Eläimet eivät tiedä elämän tarkoitusta; sen lisäksi, että ihmisellä on kyky arvojen tiedostamiseen ja merkitysten käsittämiseen, hän on myös tietoinen merkitysten merkityksestä: hän tiedostaa ymmärryksensä.
160:1.6 (1773.3) Ihmisten rohjetessa hylätä elämän, joka perustuu luonnonmukaiseen haluamiseen, ja vaihtaa se rohkeutta kysyvän taiteilun ja epävarman logiikan merkeissä elettävään elämään, heidän täytyy osata odottaa, että he joutuvat kärsimään siitä johtuvat tunne-elämän vaurioiden – konfliktien, murhemielisyyden ja epävarmuuksien – riskit, ainakin niin kauan, että he saavuttavat jonkinasteisen älyllisen ja emotionaalisen kypsyyden. Rohkeuden menettäminen, murehtiminen ja välinpitämättömyys ovat positiivista todistusaineistoa moraalisesta kypsymättömyydestä. Ihmisyhteiskunnan edessä on kaksi ongelmaa: yksilön kypsyyden saavuttaminen ja ihmisrodun kypsyyden saavuttaminen. Kypsä ihminen alkaa ennen pitkää katsella muita kuolevaisia hellyydestä kertovin tuntein ja suvaitsevuutta merkitsevin tuntemuksin. Kypsät ihmiset tarkastelevat epäkypsiä ihmisiä samalla rakkaudella ja hienotunteisuudella, jolla vanhemmat suhtautuvat lapsiinsa.
160:1.7 (1773.4) Menestyksekäs eläminen ei ole mitään sen kummallisempaa kuin taitoa käyttää luotettavia menetelmiä jokapäiväisten ongelmien ratkaisemiseen. Ensimmäisenä vaiheena minkä hyvänsä ongelman ratkaisemisessa on pulman paikantaminen, ongelman eristäminen ja sen luonteen ja vakavuuden rehellinen tunnustaminen. Aina kun elämänongelmat herättävät syvälliset pelkomme, teemme suuren virheen, jos kieltäydymme tunnustamasta niitä. Niin ikään silloin kun vaikeuksiemme tunnistaminen edellyttää meiltä tinkimistä itseämme koskevista ja kauan hellimistämme hyvistä käsityksistä, kateellisuutemme myöntämistä tai syvälle juurtuneiden ennakkoluulojen hylkäämistä, keskivertoihminen takertuu mieluummin vanhoihin, turvallisuutta tarjoaviin harhakuviin ja pitkään hellittyihin, valheellisiin turvallisuudentunteisiin. Vain rohkea henkilö on halukas myöntämään rehellisesti sen, mitä vilpitön ja looginen mieli paljastaa, ja katsomaan sitä pelottomasti silmästä silmään.
160:1.8 (1773.5) Jokaisen ongelman viisas ja tehokas ratkaiseminen vaatii, etteivät mieltä rasita ennakkoasennoituminen, intohimo eivätkä mitkään muutkaan puhtaasti henkilökohtaiset ennakkoluulot, jotka saattaisivat häiritä niiden olemassa olevien tekijöiden puolueetonta tarkastelua, jotka yhdessä muodostavat ratkaisua kaipaavan ongelman. Elämän ongelmien ratkaiseminen kysyy rohkeutta ja vilpittömyyttä. Vain rehelliset ja urheat yksilöt kykenevät uljaasti seuraamaan elämän hämmentävien ja ällistyttävien sokkeloiden läpi sinne, minne pelottoman mielen logiikka hänet ikinä johdattaakin. Eikä tätä mielen ja sielun vapautumista voida koskaan saada aikaan ilman uskonnollista antaumusta lähestyvän älyllisen innostuksen antamaa käyttövoimaa. Tarvitaan jonkin suuren ihanteen tarjoama houkutin ajamaan ihmistä eteenpäin hänen tavoitellessaan päämäärää, joka on joka puolelta vaikeiden materiaalisten ongelmien ja moninaisten älyllisten epävarmuustekijöiden saartama.
160:1.9 (1774.1) Vaikka oletkin tehokkaasti aseistautunut kohtaamaan elämän vaikeat tilanteet, voit tuskin odottaa menestystä, ellei varustuksiisi kuulu mielen viisaus ja persoonallisuuden viehätysvoima, jotka antavat sinulle mahdollisuuden saada avuksesi tovereittesi antaumuksellisen tuen ja yhteistyöhalun. Et voi odottaa kovinkaan mittavaa menestystä sen kummemmin maallisessa kuin uskonnollisessakaan toiminnassasi, ellet kykene oppimaan, miten saat toverisi vakuuttumaan itsestäsi, miten saat ihmiset puolellesi. Sinun täytyy yksinkertaisesti omata tahdikkuutta ja suvaitsevuutta.
160:1.10 (1774.2) Mutta suurenmoisimman ongelmien ratkaisumenetelmän olen oppinut Jeesukselta, Mestariltanne. Tarkoitan menetelmää, jota hän niin perin johdonmukaisesti käyttää ja jonka hän on opettanut teille jokaista yksityiskohtaa myöten, nimittäin palvovaa mietiskelyä eristyneisyydessä. Kun Jeesuksella on tapana varsin usein vetäytyä omiin oloihinsa pitämään yhteyttä taivaassa olevaan Isään, tässä tavassa on nähtävissä paitsi menetelmä, jolla kerätään voimaa ja viisautta elämiseen liittyviä tavanomaisia konflikteja varten, myös menetelmä, jolla valjastetaan käyttöön moraalis- ja hengellisluontoisten, korkeammalla tasolla olevien ongelmien ratkaisemiseen tarvittava energia. Mutteivät oikeatkaan ongelmien ratkaisumenetelmät korvaa persoonallisuuden luontaisia puutteita eivätkä hyvitä sitä, jos asianomainen ei isoa ja janoa aitoa vanhurskautta.
160:1.11 (1774.3) Minuun on tehnyt syvän vaikutuksen Jeesuksen tapa poistua muiden seurasta omiin oloihinsa paneutuakseen näihin hetkiinsä, jotka hän viettää yksinäisyydessä ja tarkastelee elämiseen liittyviä ongelmia; etsiäkseen uusia viisauden ja energian varantoja, jotta hän kykenisi tyydyttämään sosiaalisen palvelun moninaiset vaatimukset; elävöittääkseen ja syventääkseen korkeinta elämisen tarkoitusta saattamalla koko persoonallisuutensa tosiasiallisesti siihen tietoisuuteen, että hän on yhteydessä jumaluuteen; tavoitellakseen uusia ja parempia keinoja minuutensa sopeuttamiseksi elävän olemassaolon alati vaihtuviin tilanteisiin; saadakseen henkilökohtaisissa asenteissaan aikaan ne elintärkeät uudistukset ja uudelleenasennoitumiset, jotka ovat tuiki välttämättömiä, jotta hänen ymmärryksensä kaikesta siitä, mikä on kelvollista ja todellista, enentyisi; ja tehdäkseen kaiken tämän ainoana silmämääränään Jumalan kunnia – lähettääkseen henkäyksenä taivaisiin vilpittömästi lausumansa Mestarinne mielirukouksen: ”Tapahtukoon, ei minun tahtoni, vaan sinun tahtosi.”
160:1.12 (1774.4) Tämä Mestarinne palvonnantäyteinen menettely tuo mukanaan sellaisen jännitysten laukeamisen, joka uudistaa mielen; sellaisen valaistumisen, joka inspiroi sielun; sellaisen rohkeuden, joka antaa ihmiselle kyvyn kohdata urheasti ongelmansa; sellaista itsensä ymmärtämistä, joka häivyttää jäytävän pelon; ja sen tietoisuuden liitosta jumalallisuuden kanssa, joka vyöttää ihmisen sellaisella vakuuttuneisuudella, että hän sen turvin uskaltaa olla Jumalan kaltainen. Palvonnan tuottama rentoutuminen eli sellainen hengellinen yhteydenpito, jollaista Mestari harjoittaa, lievittää jännitystä, hälventää ristiriitoja ja tuo valtavan lisän persoonallisuuden kokonaisvoimavaroihin. Ja koko tämä filosofia, kun siihen lisätään valtakunnan evankeliumi, muodostaa tämän uuden uskonnon, niin kuin minä sen ymmärrän.
160:1.13 (1774.5) Ennakkoluuloisuus sokaisee sielun niin, ettei se tunnista totuutta; ja ennakkoluuloisuus on hälvennettävissä vain siten, että sielu vilpittömästi antautuu palvomaan tarkoitusperää, joka kanssaihmisten suhteen on kaiken kattava ja kaiken sisäänsä sulkeva. Ennakkoluuloisuus kytkeytyy erottamattomasti itsekkyyteen. Ennakkoluuloisuus on eliminoitavissa vain sillä, että hylätään oman edun tavoittelu ja korvataan se sellaisen tyydytyksen tavoittelemisella, joka on saatavissa vain sellaista asiaa – Jumalan etsimistä, jumalallisuuden saavuttamista – palvelemalla, joka ei ole vain suurempi kuin oma minä, vaan joka on jopa suurempi kuin koko ihmiskunta. Persoonallisuuden kypsyyden todisteena on ihmisen tunteman halun muuttuminen niin, että se tavoittelee alati niiden arvojen toteuttamista, jotka ovat korkeimpia ja jumalallisimmin todellisia.
160:1.14 (1774.6) Jatkuvien muutosten maailmassa, kehittyvän yhteiskuntajärjestyksen keskellä, on mahdotonta ylläpitää lukkoon lyötyjä ja vakiintuneita tavoitteita. Vain ne voivat kokea persoonallisuuden tasapainoisuutta, jotka ovat löytäneet ja omaksuneet elävän Jumalan ikuiseksi päämääräksi, jota tavoitellaan loputtomasti. Ja näin tapahtuva päämäärän siirtäminen ajallisuudesta ikuisuuteen, maan päältä Paratiisiin, ihmisyydestä jumaluuteen, edellyttää, että ihminen uudistuu, tekee kääntymyksen, syntyy uudesti; että hänestä tulee jumalallisen hengen uudesti luotu lapsi; että hän saa pääsyn taivaan valtakunnan veljesyhteisöön. Kaikki filosofiat ja uskonnot, joista nämä ihanteet puuttuvat, ovat epäkypsiä. Opettamani filosofia edustaa saarnaamaanne evankeliumiin kytkettynä uutta, kypsää uskontoa, kaikkien tulevien sukupolvien ihannetta. Ja tämä on totta, koska ihanteemme on lopullinen, pettämätön, ikuinen, universaalinen, absoluuttinen ja infiniittinen.
160:1.15 (1775.1) Oma filosofiani kannusti minua etsimään realiteetteja, jotka merkitsevät todellista saavuttamista, kypsyyttä osoittavaa määränpäätä. Mutta kannustimeni oli voimaton; etsinnästäni puuttui eteenpäin ajava voima; tavoitteluni kärsi siitä, että siitä puuttui varmuus oikeasta suunnasta. Ja tämä Jeesuksen evankeliumi on nämä puutteet runsain mitoin korjannut sillä, että se on antanut lisää näkemyksiä, kohottanut ihanteita ja antanut vakaat määränpäät. Voin nyt varauksitta, vailla epäilyksiä ja pahoja aavistuksia ryhtyä tähän ikuiseen yritykseen.
160:2.1 (1775.2) On olemassa täsmälleen kaksi tapaa, joilla kuolevaiset voivat elää yhdessä: aineellinen eli eläinten tapa ja hengellinen eli ihmisten tapa. Eläimet kykenevät signaaleja ja äänimerkkejä käyttäen – rajallisessa mielessä – keskinäiseen kommunikointiin. Mutta tällaiset kommunikointimuodot eivät välitä merkityksiä, arvoja tahi ideoita. Ihmisen ja eläimen välillä on se ero, että ihminen voi kommunikoida kaltaistensa kanssa sellaisia symboleja käyttäen, jotka kiistämättä tarkoittavat ja identifioivat merkityksiä, arvoja, ideoita ja jopa ihanteita.
160:2.2 (1775.3) Koska eläimet eivät kykene välittämään toisilleen ideoita, ne eivät myöskään voi kehittää persoonallisuutta. Ihminen kehittää persoonallisuutta, koska hän voi tällä tavoin kommunikoida kaltaistensa kanssa sekä ideoista että ihanteista.
160:2.3 (1775.4) Nimenomaan tämä kommunikointikyky ja kyky keskinäiseen merkitysten vaihtamiseen on se, josta muodostuu ihmisen kulttuuri ja joka antaa ihmiselle mahdollisuuden sosiaalisten yhteenliittymien avulla rakentaa sivilisaatioita. Tiedosta ja viisaudesta tulee kumulatiivista siksi, että ihmisellä on kyky välittää nämä aarteet seuraaville sukupolville. Sitä tietä saavat alkunsa ihmisrodun kulttuuritoiminnot: taide, tiede, uskonto ja filosofia.
160:2.4 (1775.5) Ihmisolentojen välinen symbolipohjainen kommunikointi on tekijä, joka määrää jo ennakolta, että ilmaantuu sosiaalisia ryhmiä. Perhe, ja aivan erityisesti molemmat vanhemmat, on kaikista sosiaalisista ryhmistä tehokkain. Henkilökohtainen kiintymys on se hengellinen side, joka pitää koossa nämä aineelliset yhteenliittymät. Tällainen tehokas keskinäissuhde on mahdollinen myös kahden samaa sukupuolta olevan henkilön välillä, kuten aitojen ystävyyssuhteiden antaumuksellisuus niin runsain määrin osoittaa.
160:2.5 (1775.6) Nämä ystävyyteen ja molemminpuoliseen kiintymykseen perustuvat yhteenliittymät ovat sosiaalistavia ja jalontavia, sillä ne kannustavat ja helpottavat seuraavia elämisen taidon korkeampien tasojen olennaisen tärkeitä tekijöitä:
160:2.6 (1775.7) 1. Molemminpuolinen itsensä julkituominen ja itsensä ymmärtäminen. Monet ylevät inhimilliset impulssit kuolevat siksi, ettei ole ketään kuulemassa niiden julkituloa. Ihmiselle ei totisesti ole hyväksi olla yksin. Jonkinasteinen tunnustetuksi tuleminen ja jonkinmääräinen arvonanto ovat ihmisluonteen kehittymiselle välttämättömiä. Ilman kodin antamaa aitoa rakkautta kukaan lapsi ei voi saavuttaa normaalin luonteen täysimääräistä kehitystä. Luonne on jotakin enemmän kuin pelkkää mieltä ja moraalia. Tuloksellisin ja ihanteellisin kaikista niistä sosiaalisista suhteista, joiden katsotaan kehittävän luonnetta, on keskinäiseen hellyyteen perustuvassa, järjen pohjalta syntyneessä aviosuhteessa elävän miehen ja naisen kiintymyksellinen ja ymmärtäväinen ystävyys. Avioliitto moninaisine suhteineen soveltuu parhaiten niiden kallisarvoisten impulssien ja niiden korkeampien motiivien esiintuomiseen, jotka ovat voimakkaan luonteen kehittymisen kannalta korvaamattomia. En epäröi ylistää tällä tavoin perhe-elämää, sillä Mestarinne on viisaasti valinnut juuri isän ja lapsen välisen suhteen tämän uuden, valtakunnan evankeliumin kulmakiveksi. Ja tuollainen verraton, yhteenkuuluvaisuuteen pohjautuva suhde – mies ja nainen ajallisuuden korkeimpien ihanteiden hellässä syleilyssä – on niin kallisarvoinen ja tyydyttävä kokemus, että sellaisen tavoittamisesta voi maksaa minkä hinnan hyvänsä, tehdä minkä uhrauksen tahansa.
160:2.7 (1776.1) 2. Sielujen liitto – viisauden mobilisointi. Jokainen ihminen hankkii ennemmin tai myöhemmin jonkin käsityksen tästä maailmasta ja jonkin mielikuvan seuraavasta maailmasta. Seuraavaksi on mahdollista persoonallisuuksien yhteenliittymisen kautta yhdistää nämä ajallista olemassaoloa ja ikuisia tulevaisuudennäkymiä koskevat katsomukset. Yhden ihmisen mieli lisää näin hengellisiä arvojaan sitä tietä, että se saa paljon toisen ihmisen ymmärryksestä. Näin ollen ihmiset rikastuttavat sieluaan tehdessään kumpikin omasta hengellisestä omaisuudestaan yhteistä omaisuutta. Tällä samalla keinoin ihmisellä on niin ikään mahdollisuus välttyä aina uhkaavalta vaaralta, joka on hänen taipumuksensa sortua näkemyksen vääristymiseen, ennakkoluuloiseen suhtautumiseen ja ahtaaseen arviointiin. Pelko, kateus ja omahyväisyys ovat torjuttavissa vain olemalla läheisessä yhteydessä muihin ajatusmaailmoihin. Lienette huomanneetkin, ettei Mestari koskaan lähetä teitä yksikseen uurastamaan valtakunnan laajenemisen hyväksi, vaan hän lähettää teidät kentälle aina kaksittain. Ja koska viisaus on supertietämystä, siitä seuraa, että viisauden yhdistyessä sosiaalinen ryhmä, olkoon pieni tai suuri, jakaa kaiken tietämyksen keskenään.
160:2.8 (1776.2) 3. Elämisen into. Eristäytyminen pyrkii tyhjentämään sielun energiavarat. Yhdessäolo kanssaihmistensä kanssa on välttämätöntä, jotta elämänhalu uudistuisi, ja ilman sitä ei pysy yllä rohkeus, jolla käydään ihmiselämän elämisen korkeammille tasoille nousemisesta johtuvat kamppailut. Ystävyys lisää elämän iloja ja tekee sen riemuvoitoista riemullisempia. Ihmisten väliset rakkauteen ja läheisyyteen pohjautuvat yhteenliittymät ovat omiaan karkottamaan kärsimykseen liittyvän murheen ja suuren osan vastoinkäymiseen kuuluvasta katkeruudesta. Ystävän läsnäolo lisää kaikkea kauneutta ja ylevöittää kaikkea hyvyyttä. Älyllisten symbolien avulla ihminen kykenee elähdyttämään ja laajentamaan ystäviensä arvostamisen kykyjä. Yksi ihmisten välisen ystävyyden kaiken kruunaavista siunauksista on juuri tämä kyky ja mahdollisuus molemminpuoliseen mielikuvitusmaailman elävöittämiseen. Tietoisuuteen varauksettomasta omistautumisesta yhteiselle asialle, keskinäiselle lojaalisuudelle kosmista Jumaluutta kohtaan, sisältyy luonnostaan suuri hengellinen voima.
160:2.9 (1776.3) 4. Kaikkea pahaa vastaan suuntautuvan puolustuskyvyn vahvistuminen. Persoonallisuuksien välinen yhteenliittymä ja keskinäinen kiintymys ovat tehokas vakuutus pahaa vastaan. Vaikeudet, murhe, pettymys ja tappio ovat tuskallisempia ja masentavampia, silloin kun ne kestetään yksin. Yhteenliittyminen ei muunna pahaa vanhurskaudeksi, mutta se auttaa siinä, että se lievittää suuresti kirvelyä. Mestarinne sanoi: ”Autuaita ovat murheelliset” – jos lähellä on ystävä, joka lohduttaa. Sellaisessa tietoisuudessa, että elät, jotta muiden olisi hyvä, ja että nämä muut niin ikään elävät, jotta sinun olisi hyvä ja edistyisit, on positiivista lujuutta. Ihminen riutuu eristyneisyydessä. Sellaista ihmistä ei ole, joka ei masentuisi tarkkaillessaan vain ohimeneviä ajallisuuden tapahtumia. Kun nykyisyyden siteet menneisyyteen ja tulevaisuuteen katkaistaan, siitä tulee raivostuttavan tyhjänpäiväistä. Vasta välähdys ikuisuuden kehästä voi inspiroida ihmisen tekemään parhaansa ja haastaa hänen parhaan puolensa tekemään kaiken voitavansa. Ja kun ihminen on tällä tavoin parhaimmillaan, hän elää mitä epäitsekkäimmin toisten hyväksi, niiden hyväksi, jotka ovat hänen kohtalotovereitaan ajallisuudessa ja ikuisuudessa.
160:2.10 (1777.1) Toistan vielä, että tällainen inspiroiva ja jalontava yhteenliittymä saavuttaa ihanteelliset mahdollisuutensa ihmisten aviosuhteessa. Avioliiton ulkopuolellakin toki saavutetaan paljon, ja monet, monet avioliitot epäonnistuvat surkeasti sikäli, etteivät ne tuota näitä moraalisia ja hengellisiä hedelmiä. Avioliiton solmivat aivan liian monissa tapauksissa henkilöt, jotka etsivät näitä korkeampia, inhimillistä kypsyyttä osoittavia liitännäisilmiöitä alempia muita arvoja. Ihanteellinen avioliitto pitää perustaa jollekin pysyvämmälle kuin tunnemaailman ailahteluille ja pelkän sukupuolisen kiinnostuksen häilyväisyydelle. Sen täytyy pohjautua aitoon ja molemminpuoliseen henkilökohtaiseen antaumukseen. Ja jos siis kykenette rakentamaan tällaisia luotettavia ja tuloksellisia inhimillistä yhteenkuuluvaisuutta edustavia pienyksiköitä, niin maailma on, sitten kun nämä kerätään yhdeksi kokonaisuudeksi, näkevä suurenmoisen ja kunniakkaan sosiaalisen rakennelman: kuolevaisten kypsyydestä kertovan sivilisaation. Senkaltainen ihmisten sukukunta saattaisi jo alkaa tajuta jotakin siitä, mitä Mestarinne ihanne ”rauhasta maan päällä ja hyvästä tahdosta ihmisten kesken” merkitsee. Vaikkei tällainen yhteiskunta olisikaan täydellinen eikä täysin puhdas pahuudesta, ainakin se tulisi lähelle kypsyyden vakiintumista.
160:3.1 (1777.2) Ponnistelu kypsyyttä kohti edellyttää työtä, ja työ vaatii energiaa. Mistä saadaan voima kaiken tämän aikaansaamiseen? Fyysisiin seikkoihin on mahdollista suhtautua itsestäänselvyyksinä, mutta Mestari on sanonut sattuvasti: ”Ihminen ei voi elää pelkästään leivästä.” Jos oletamme, että ruumiimme on normaali ja terveytemme on kohtuullisen hyvä, meidän on seuraavaksi etsittävä sellaisia houkuttimia, jotka toimisivat virikkeenantajina ihmisessä uinuvien hengellisten voimien esiinsaamiseksi. Jeesus on opettanut meille, että Jumala elää ihmisessä. Miten siis voimme suostutella ihmisen päästämään irti nämä sieluun sitoutuneet jumalallisuuden ja infiniittisyyden voimat? Kuinka meidän tulee suostutella ihmiset päästämään Jumala valloilleen, jotta hän saa virrata vapaasti ja ulosvirratessaan virvoittaa oman sielumme ja sitten palvella sitä tarkoitusta, että lukemattomille muille sieluille tuodaan valoa, mielenylennystä ja siunausta? Miten voin parhaiten herättää nämä sielussanne käyttämättöminä uinuvat piilevät kyvyt hyvään? Yhdestä asiasta olen varma: Emotionaalinen mielenliikutus ei ole ihanteellinen hengellinen virikkeenantaja. Mielenliikutus ei lisää energiaa vaan pikemminkin kuluttaa loppuun sekä mielen että ruumiin voimavarat. Mistä siis tulee näiden suurten asioiden tekemiseen tarvittava energia? Katsokaa Mestariinne. Tälläkin hetkellä hän on ulkona kukkuloilla täydentämässä voimavarojaan, sillä aikaa kun me olemme täällä antamassa pois energiaa. Koko tämän ongelman salaisuus kietoutuu hengelliseen yhteydenpitoon, palvontaan. Ihmisen näkökulmasta katsottuna kysymys on mietiskelyn ja rentoutumisen yhdistämisestä. Mietiskely rakentaa yhteyden mielestä henkeen; rentoutuminen määrää, mikä on hengellisen vastaanottavaisuuden kapasiteetti. Ja tästä, että heikkouden tilalle tulee vahvuus, pelon tilalle tulee rohkeus ja minuuden mielen tilalle tulee Jumalan tahto, muodostuu palvonta. Ainakin filosofi näkee sen tällä tavalla.
160:3.2 (1777.3) Kun nämä kokemukset vähän väliä toistuvat, ne kiteytyvät tavoiksi, voimaa antaviksi ja palvonnallisiksi tavoiksi, ja tällaiset tavat muotoutuvat vihdoin hengelliseksi luonteeksi, ja kanssaihmiset tunnustavat lopulta tällaisen luonteen kypsäksi persoonallisuudeksi. Aluksi tällaiset tavat ovat vaikeita ja aikaa vieviä, mutta kun niistä tulee totuttuja, ne yhtäkkiä ovatkin lepuuttavia ja aikaa säästäviä. Mitä mutkikkaammaksi yhteiskunta käy ja kuta moninaisemmiksi sivilisaation tarjoamat houkuttimet käyvät, sitä polttavammaksi käy Jumalaa tuntevien yksilöiden tarve muovata tällaisia totunnaisia, suojelevia tapoja, joiden tarkoituksena on heidän hengellisten energioidensa säilyttäminen ja lisääminen.
160:3.3 (1778.1) Toinen kypsyyden saavuttamisen edellytys on sosiaalisten ryhmien yhteistoiminnallinen sovittautuminen alati muuttuvaan ympäristöön. Kypsymätön yksilö herättää kanssaihmistensä vastaanpanemishalun, kun kypsä ihminen sen sijaan saa toverinsa toimimaan innolla kanssaan, ja sillä keinoin hän useinkin moninkertaistaa elämänsä aikana tekemiensä ponnistusten hedelmät.
160:3.4 (1778.2) Oma filosofiani sanoo minulle, että on aikoja, jolloin minun on, jos sellainen on tarpeen, taisteltava puolustaakseni omaa vanhurskauskäsitystäni, mutta en epäile, etteikö Mestari, jonka persoonallisuus on kypsempää tyyppiä, saavuttaisi helposti ja taidokkaasti yhtä suurta voittoa omalla ylivertaisella ja miellyttävällä menetelmällään, johon kuuluvat tahdikkuus ja suvaitsevuus. Oikean puolesta taistellessamme käy aivan liian usein niin, että sekä voittaja että voitettu ovat kärsineet tappion. Viimeksi eilen kuulin Mestarin sanovan, että ”kun viisas mies pyrkii pääsemään sisään lukitusta ovesta, ei hän suinkaan koeta saada ovea rikki, vaan hän koettaa mieluumminkin löytää avaimen, jolla ovi avataan lukosta.” Liian usein me käymme taisteluun pelkästään vakuuttaaksemme itsellemme, ettemme pelkää.
160:3.5 (1778.3) Tämä uusi, valtakunnan evankeliumi tekee suuren palveluksen elämisen taidolle sikäli, että se tarjoaa uuden ja monipuolisemman virikkeen korkeampaa elämäntapaa varten. Se tuo esille uuden ja ylevän määränpääksi asetetun kohtalon, antaa elämälle ylivertaisen tarkoituksen. Ja nämä uudet käsitykset olemassaolon ikuisesta ja jumalallisesta määränpäästä ovat jo sellaisenaan transsendentaalisia kannustimia, ja mikä ihmisen korkeammassa olemuksessa on kaikkein parasta, sen ne panevat reagoimaan. Älyllisen ajattelun jokaiselta vuorenharjalta on saatavissa rentoutusta mielelle, voimaa sielulle ja uskonyhteyttä hengelle. Tällaisista laadukkaan elämäntavan tarjoamista edullisista asemista ihminen kykenee nousemaan ajattelun alemmilla tasoilla esiintyvien ärsyttävien materiaalisten tekijöiden – murehtimisen, mustasukkaisuuden, kateuden, kostamisen ja kypsymättömän persoonallisuuden tunteman ylpeyden – yläpuolelle. Tällaiset korkealle kiipeävät sielut vapahtavat itsensä suuresta joukosta elämän joutavuuksista johtuvia akanvirtaisia ristiriitoja, ja näin he pääsevät tilanteeseen, ettei ole mitään, joka estäisi heitä saavuttamasta tietoisuutta niistä korkeammista virroista, joita henkikäsitys ja taivaallinen kommunikointi edustavat. Mutta elämän tarkoitusta on vartioitava mustasukkaisesti kiusaukselta tavoitella helppoa ja tilapäistä tulosten saavuttamista. Samoin sitä on vaalittava niin, etteivät fanaattisuuden tuhoisat uhkatekijät siihen pysty.
160:4.1 (1778.4) Vaikka pidättekin silmämääränänne vain ikuisten realiteettien saavuttamista, teidän on silti huolehdittava myös ajallisen elämän välttämättömyyksistä. Vaikka henki on päämäärämme, lihallisuus on kuitenkin fakta. Saattaa tilapäisesti tietenkin käydä niin, että elämän välttämättömyydet joutuvat haltuumme sattuman kautta, mutta yleensä meidän on järkiperäisesti työskenneltävä ne saadaksemme. Elämän kaksi tärkeintä ongelmaa ovat ajallisen toimeentulon ansaitseminen ja ikuisen eloonjäämisen saavuttaminen. Ja jopa toimeentulon ansaitsemisongelma vaatii sekin uskontoa tullakseen ihanteellisella tavalla ratkaistuksi. Kumpikin mainituista ongelmista on mitä suurimmassa määrin henkilökohtainen. Oikea uskonto ei tosiasiassa toimi erillään yksilöstä.
160:4.2 (1778.5) Ajallisen elämän perusedellytykset ovat näkemykseni mukaan seuraavat:
160:4.3 (1778.6) 1. Hyvä fyysinen terveys.
160:4.4 (1778.7) 2. Selkeä ja tahraton ajattelu.
160:4.5 (1778.8) 3. Kyvykkyys ja ammattitaito.
160:4.6 (1778.9) 4. Varallisuus – elämän hyvyydet.
160:4.7 (1778.10) 5. Tappion kestämisen kyky.
160:4.8 (1778.11) 6. Sivistys – kasvatus ja viisaus.
160:4.9 (1779.1) Jopa ruumiin terveyteen ja suorituskykyyn liittyvät fyysiset ongelmat ratkeavat parhaiten, kun niitä tarkastellaan Mestarimme opetuksen uskonnollisesta näkökulmasta, jonka opetuksen mukaan ihmisen ruumis ja mieli ovat Jumalten antaman lahjan asuinpaikka, Jumalan hengen, josta on tulossa ihmisen henki. Näin ihmisen mielestä tulee välittäjä aineellisten olevaisten ja hengellisten realiteettien välillä.
160:4.10 (1779.2) Vaaditaan älyä, jotta saisi oman osansa tavoitelluista elämän hyvyyksistä. On täysin erheellistä olettaa, että päivittäisten työtehtävien suorittamisessa osoitettu uskollisuus takaa varakkuutena näkyvät palkinnot. Jos tilapäinen ja satunnainen varallisuuteen käsiksipääsy jätetään pois laskuista, huomaamme ajallisen elämän aineellisten palkintojen virtaavan tietyissä hyvin järjestetyissä kanavissa, ja vain ne, joilla on pääsy näille kanaville, voivat odottaa saavansa hyvän palkinnon ajallisista ponnistuksistaan. Niiden ihmisten osana ei koskaan voi olla muu kuin köyhyys, jotka etsivät varallisuutta erillisistä ja yksittäisistä kanavista. Viisaasta suunnittelusta tulee näin ollen tekijä, joka on maailmallisen vaurauden perusedellytys. Menestyminen edellyttää paitsi työlleen omistautumista myös sitä, että pitää toimia jonkin aineellisen varallisuuden kanavan osana. Jos olet epäviisas, voit lahjoittaa antaumuksellisen elämän omalle sukupolvellesi saamatta siitä aineellista palkintoa. Jos olet sattuman kautta päässyt osalliseksi varallisuuden virrasta, saat rypeä ylellisyydessä, vaikket ole tehnyt kanssaihmistesi hyväksi mitään mainitsemisen arvoista.
160:4.11 (1779.3) Kyvykkyys on jotakin, jonka saat perinnöksi; ammattitaidon sen sijaan hankit itse. Elämä ei ole todellista sellaiselle, joka ei osaa tehdä jotakin hyvin, asiantuntevasti. Ammattitaito on yksi elämisen tyydyttävyyden lähteistä. Kyvykkyys merkitsee, että asianomainen on saanut lahjaksi taidon nähdä asiat edeltäkäsin, kaukokatseisuutta. Älä anna epärehellisyydellä saavutettujen houkuttelevien palkintojen pettää itseäsi, vaan ole valmis uurastamaan rehelliseen yrittämiseen luonnostaan kuuluvien, myöhemmin ilmaantuvien tuottojen hyväksi. Viisas ihminen osaa tehdä eron keinojen ja päämäärien välillä; muussa tapauksessa liiallinen tulevaisuuden varalle tehty suunnittelu lyö toisinaan laudalta oman ylevän tarkoituksensa. Mielihyvän tavoittelija kun olet, sinun tulisi aina pyrkiä olemaan sekä tuottaja että kuluttaja.
160:4.12 (1779.4) Harjaannuta muistiasi niin, että se säilyttää pyhinä aarteinasi voimaa antavat ja muistamisen arvoiset elämän tapahtumat, joita voit tahtosi mukaan palauttaa mieleesi omaksi nautinnoksesi ja mielenylennykseksesi. Rakenna tällä tavoin itseäsi varten ja itsesi sisälle galleria, jossa sinulla on varalla kauneutta, hyvyyttä ja taiteellista loistavuutta. Mutta jaloimmat kaikista muistoista ovat suurenmoisen ystävyyden suurista hetkistä kertovat, aarteina vaalitut muistumat. Ja kaikki nämä muistimaailman aarteet säteilevät kallisarvoisimpia ja ylevöittävimpiä vaikutuksiaan, milloin hengellisen palvonnan kirvoittava kosketus niihin kajoaa.
160:4.13 (1779.5) Mutta elämästä tulee olemassaolon taakka, ellet opi, miten epäonnistutaan hienostuneesti. Tappion kärsiminenkin vaatii taitoa, jollaisen jalot sielut aina hankkivat; sinun on osattava hävitä iloisesti; et saa pelätä pettymistä. Älä milloinkaan epäröi myöntää epäonnistumista. Älä millään tavoin koeta kätkeä epäonnistumista pettävien hymyjen ja sädehtivän optimismin alle. Kuulostaa hienolta, kun väittää aina onnistuneensa, mutta sellaisen lopputulokset ovat kuvottavia. Sellainen menettely johtaa suoraa tietä epätodellisuuden maailman luomiseen ja väistämättömään romahdukseen harhakuvien lopulta särkyessä.
160:4.14 (1779.6) Menestys saattaa synnyttää rohkeutta ja edistää luottamusta, mutta viisaus on peräisin vasta kokemuksista, jotka saa sovittautuessaan omien epäonnistumisiensa tuloksiin. Optimistiset harhakuvat todellisuuden edelle asettavista ihmisistä ei voi koskaan tulla viisaita. Vain ne, jotka katsovat tosiasioita silmästä silmään ja sovittavat ne ihanteisiin, voivat saavuttaa viisautta. Viisaus sulkee piiriinsä sekä faktan että ihanteen, ja siksi se pelastaa omat kannattajansa filosofian kummaltakin hedelmättömältä äärisuunnalta. Näitä äärisuuntia edustavat ihminen, jonka idealismi sulkee tosiasiat ulkopuolelle, sekä materialisti, jolta puuttuu hengellinen näköala. Ne pelokkaat sielut, jotka kykenevät pitämään yllä elämäntaistelua vain onnistumisesta kertovien, jatkuvien valheellisten harhakuvien turvin, ovat tuomitut kokemaan epäonnistumisen ja kärsimään tappion, kun he lopulta havahtuvat omien kuvittelujensa unimaailmasta.
160:4.15 (1780.1) Ja nimenomaan siinä, kun katsotaan epäonnistumista kasvoista kasvoihin ja sovittaudutaan tappion aiheuttamaan tilanteeseen, on uskonnon laajaulotteisella näkemyksellä verraton vaikutus. Epäonnistuminen on yksinkertaisesti vain kasvatuksellinen episodi – sivistävä kokeilu viisauden hankkimisen alalla – sen Jumalaa etsivän ihmisen kokemusmaailmassa, joka on lähtenyt universumin tutkimisen merkeissä suoritettavalle ikuiselle löytöretkelle. Tällaisille ihmisille tappio on vain uusi väline universumitodellisuuden korkeampien tasojen saavuttamiseksi.
160:4.16 (1780.2) Jumalaa etsivän ihmisen elämänura saattaa ikuisuuden valossa osoittautua suureksi menestykseksi, vaikka koko ajallisen elämän aikainen yrittäminen saattaisi näyttää musertavalta epäonnistumiselta, edellyttäen, että jokainen elämänaikainen epäonnistuminen toi oman antinsa viisautta osoittavaan sivistykseen ja henkisten tulosten saavuttamiseen. Älä tee sitä virhettä, että sekoitat keskenään tiedon, sivistyksen ja viisauden. Elämässä ne ovat toistensa sukulaisia, mutta ne edustavat toisistaan suuresti eroavia henkiarvoja; viisaus hallitsee aina tietoa ja ylevöittää aina sivistystä.
160:5.1 (1780.3) Olette kertoneet minulle, että Mestarinne pitää aitoa ihmisperäistä uskontoa yksilön kokemuksena hengellisistä realiteeteista. Minä olen pitänyt uskontoa ihmisen kokemuksena siitä, että hän reagoi johonkin, jota hän pitää sen arvoisena, että koko ihmiskunta sitä kunnioittaisi ja sille omistautuisi. Tässä mielessä uskonto symboloi ylevintä omistautumistamme sellaiselle, joka edustaa korkeinta käsitystämme todellisuutta koskevista ihanteista ja sitä, mihin mielemme parhaimmillaan yltää hengellisen tuloksiinpääsyn ikuisia mahdollisuuksia tavoitellessaan.
160:5.2 (1780.4) Kun ihmiset reagoivat uskontoon sellaisena kuin se heimo-, kansa- tai rotukohtaisena asiana käsitetään, se johtuu siitä, etteivät he pidä ryhmänsä ulkopuolella olevia oikeasti ihmisinä. Pidämme aina oman uskonnollisen lojaalisuutemme kohdetta jonakin, joka ansaitsisi saada osakseen kaikkien ihmisten kunnioituksen. Uskonnon suhteen ei voi koskaan olla niin, että kysymys olisi pelkästä älyllisestä uskomuksesta tai filosofisesta järkeilystä, vaan uskonto on aina ja iäti eräs tapa reagoida elämäntilanteisiin; se on muuan käyttäytymisen laji. Uskontoon kuuluu, että ajatellaan, tunnetaan ja toimitaan kunnioittavasti jotakin sellaista todellisuussubjektia kohtaan, jota pidämme yleismaailmallisen palvonnan arvoisena.
160:5.3 (1780.5) Jos jostakin on omassa kokemuksessasi tullut uskonto, on itsestään selvää, että sinusta jo on tullut tuon uskonnon aktiivinen evankelista, sillä pidät uskontosi ylevintä käsitystä jonakin sellaisena, joka ansaitsisi saada osakseen koko ihmiskunnan, universumin kaikkien älyllisten olentojen, palvonnan. Ellet ole oman uskontosi positiivinen ja lähetyshengen elähdyttämä evankelista, olet itsepetoksen uhri sikäli, että se, mitä sanot uskonnoksi, on vain traditionaalinen uskomus tai pelkkä älyperäistä filosofiaa edustava järjestelmä. Jos uskontosi on hengellinen kokemus, silloin palvontasi kohteena täytyy olla universaalinen henkirealiteetti ja kaikkien hengellistyneiden käsitystesi ihanne. Kutsun kaikkia pelkoon, emootioon, perinteeseen ja filosofiaan pohjautuvia uskontoja älyperäisiksi uskonnoiksi, kun sen sijaan aitoon hengenkokemiseen perustuvia uskontoja haluaisin kutsua oikeiksi uskonnoiksi. Uskonnollisen antaumuksen kohde voi olla aineellinen tai hengellinen, tosi tai valheellinen, reaalinen tai epäreaalinen, inhimillinen tai jumalallinen. Uskonnot voivat sen vuoksi olla joko hyviä tai pahoja.
160:5.4 (1780.6) Moraalisuus ja uskonto eivät välttämättä ole sama asia. Moraalikäsitysten järjestelmästä saattaa tulla uskonto sillä, että se pitää kiinni jostakin palvonnan kohteesta. Kadottamalla sen, mikä uskonnossa universaalisesti vetoaa lojaalisuuteen ja ylevään antaumukseen, uskonnosta voi kehittyä filosofian oppijärjestelmä tai moraalinormisto. Tämä olevainen, olento, tila, olemassaolon olomuoto tai saavutettava mahdollisuus, joka on uskonnollisen lojaalisuuden korkeimpana ihanteena ja joka on palvojien uskonnollisen antaumuksen kohde, on Jumala. Riippumatta siitä, mitä nimeä tästä henkitodellisuuden ihanteesta käytetään, se on Jumala.
160:5.5 (1781.1) Oikean uskonnon sosiaaliset ominaispiirteet koostuvat siitä tosiasiasta, että se poikkeuksetta koettaa käännyttää yksilön ja muuttaa maailman. Uskonto antaa ymmärtää, että on olemassa vielä löytymättömiä ihanteita, jotka nousevat kauas jopa sivilisaation kypsimpien instituutioiden korkeimpiin sosiaalisiin menettelytapoihin kätkeytyvien, tunnettujen eettisten ja moraalinormien yläpuolelle. Uskonto kurottautuu kohti löytymättömiä ihanteita, tutkimattomia realiteetteja, inhimillisiä arvoja korkeammalla olevia arvoja, jumalallista viisautta ja aitoa hengen saavuttamista. Oikea uskonto tekee kaikkea edellä mainittua; mitkään muut uskomukset eivät ansaitse uskonnon nimeä. Teillä ei voi olla aitoa hengellistä uskontoa ilman ylevää ja ylimaallista ihannetta ikuisesta Jumalasta. Uskonto, josta tämä Jumala puuttuu, on ihmisen keksintö, elottomista älyllisistä uskomuksista ja merkityksettömistä tunneperäisistä seremonioista koostuva inhimillinen instituutio. Niinkin saattaa käydä, että uskonto esittää antaumuksensa kohteena jonkin suuren ihanteen, mutta tällaiset epätodellisuutta olevat ihanteet eivät ole saavutettavissa, vaan tällainen käsitys on illusorinen. Ainoat ihmisen saavutettavissa olevat ihanteet ovat ikuisen Jumalan hengelliseen tosiasiaan kätkeytyvät, infiniittisiä arvoja edustavat jumalalliset realiteetit.
160:5.6 (1781.2) Sanasta ’Jumala’, Jumalan ideasta, vastakohtana Jumalan ihanteelle, voi tulla minkä tahansa uskonnon osa, siitä riippumatta, miten keskenkasvuinen tai väärä tuo uskonto sattuu olemaan. Ja tästä Jumalan ideasta voi sen omakseen tuntevien käsissä tulla mitä ikinä he keksivät siitä tehdä. Alemmalla tasolla olevat uskonnot muovaavat jumalakäsityksensä ihmissydämen luonnollista tilaa vastaaviksi; korkeammalla tasolla olevat uskonnot vaativat, että ihmissydän on muutettava oikean uskonnon ihanteiden asettamia vaatimuksia vastaavaksi.
160:5.7 (1781.3) Jeesuksen uskonto nousee kaikkien palvonnan ideasta aiemmin omaamiemme käsitysten yläpuolelle sikäli, että hän sen lisäksi, että hän välittää Isästään kuvan infiniittistä todellisuutta olevana ihanteena, julistaa myös positiivisesti, että tämä arvojen jumalallinen lähde ja maailmankaikkeuden ikuinen keskus on eittämättömästi ja omakohtaisesti jokaisen kuolevaisen luodun saavutettavissa, joka päättää astua taivaan valtakuntaan maan päällä ja joka sen myötä tunnustaa hyväksyvänsä sen, että hän on Jumalan poika ja ihmisten veli. Väitän, että tämä on korkein uskontokäsitys, minkä maailma on koskaan tuntenut, ja lausun mielipiteenäni, ettei korkeampaa koskaan voi ollakaan, sillä tämä evankeliumi kattaa realiteettien infiniittisyyden, arvojen jumalallisuuden ja universaalisten saavutusten ikuisuuden. Tällainen käsitys merkitsee, että on saavutettu kokemus korkeimmuutta ja perimmäisyyttä edustavasta idealismista.
160:5.8 (1781.4) Paitsi että Mestarinne uskonnon ylittämättömät ihanteet herättävät minussa mielenkiintoa, tunnen sen lisäksi suunnatonta pakkoa tuoda julki uskoni hänen ilmoitukseensa, jonka mukaan nämä henkirealiteetteja edustavat ihanteet ovat saavutettavia, eli että sinä ja minä voimme lähteä tälle pitkälle ja ikuiselle tutkimusretkelle varusteenamme hänen vakuutuksensa siitä, että lopulta varmasti saavumme Paratiisin porteille. Veljeni, olen uskova, olen lähtenyt matkaan; taitan tällä ikuisella retkellä matkaa yhdessä kanssanne. Mestari sanoo tulleensa Isän tyköä ja osoittavansa meille tien. Olen täysin vakuuttunut siitä, että hän puhuu totta. Olen lopullisesti vakuuttunut siitä, ettei ole mitään muita todellisuutta olevia, saavutettavia ihanteita eikä täydellisyyttä olevia arvoja kuin ikuinen ja Universaalinen Isä.
160:5.9 (1781.5) Niinpä en palvokaan pelkästään olevaisuuksien Jumalaa, vaan kaikkien vastaisten olevaisuuksien mahdollisuuden Jumalaa. Sen vuoksi teidän antaumuksenne jotakin verratonta ihannetta kohtaan, jos tämä ihanne on reaalinen, on pakostakin antaumusta tätä olevaisista ja olennoista koostuvien menneiden, nykyisten ja tulevien universumien Jumalaa kohtaan. Eikä muuta Jumalaa ole, sillä mitään muuta Jumalaa ei mitenkään voi olla olemassa. Kaikki muut jumalat ovat mielikuvituksen tuotteita, kuolevaisen mielen harhakuvia, väärän logiikan vääristymiä ja niitä luovien ihmisten itsepetoksellisia epäjumalia. Voihan teillä toki olla uskonto ilman tätä Jumalaa, mutta se ei merkitse mitään. Ja jos koetatte sanalla ’Jumala’ korvata sen, että tämä ihanne elävästä Jumalasta on reaalinen, olette vain pettäneet itseänne asettamalla ihanteen – jumalallisen reaalisuuden – paikalle idean. Tämänlaatuiset uskomukset ovat pelkkää toiveikasta haaveilua edustavia uskontoja.
160:5.10 (1782.1) Jeesuksen opetuksissa näen uskonnon sellaisena kuin se on parhaimmillaan. Tämä evankeliumi antaa meille mahdollisuuden etsiä todellista Jumalaa ja löytää hänet. Mutta olemmeko valmiit maksamaan maksun, joka tästä taivaan valtakuntaan pääsystä kannetaan? Olemmeko halukkaat syntymään uudesti? tulemaan uudelleenmuovatuiksi? Olemmeko valmiit alistumaan tähän hirveään ja koettelevaan prosessiin, jossa minä tuhoutuu ja sielu jälleenrakennetaan? Eikö Mestari olekin sanonut: ”Jokaisen, joka haluaa pelastaa elämänsä, täytyy se menettää. Älkää luulkokaan, että olen tullut tuomaan rauhan, sillä olen tullut pikemminkin tuomaan sielun kilvoituksen”? On totta, että Isän tahtoon vihkiytymisestä vaaditun hinnan maksettuamme, me koemme suurta rauhaa, kunhan jatkuvasti kuljemme näillä pyhittäytyneen elämän hengellisillä poluilla.
160:5.11 (1782.2) Silloinhan me tosissamme vasta olemme hylkäämässä tunnetun olotilan tarjoamat houkuttimet, kun otamme varauksitta tavoittelumme kohteiksi siihen tulevaa elämää olevaan tuntemattomaan ja tutkimattomaan olotilaan kuuluvat houkuttimet, jonka kuluessa tehdään tutkimusretki jumalallista todellisuutta olevan korkeamman ihanteellisuuden henkimaailmoihin. Ja me etsimme merkityssymboleja, joilla välittäisimme kanssaihmisillemme nämä käsitykset Jeesuksen uskontoon sisältyvän idealismin todellisuudesta, emmekä lakkaa rukoilemasta, että se päivä tulisi, jolloin yhteisnäkemys tästä verrattomasta totuudesta sävähdyttää koko ihmiskuntaa. Tällä hetkellä muutamalla sanalla esitetty käsityksemme Isästä – niin kuin me hänet sydämessämme käsitämme – on se, että Jumala on henki; tai niin kuin tämän asian välitämme kanssaihmisillemme: Jumala on rakkaus.
160:5.12 (1782.3) Jeesuksen uskonto edellyttää elävää ja hengellistä kokemusta. Muut uskonnot saattavat koostua traditionaalisista uskomuksista, emotionaalisista tuntemuksista, filosofisesta tietoisuudesta ja kaikesta muusta senkaltaisesta, mutta Mestarin opetus edellyttää todellista henkisten edistymisen aktuaalisten tasojen saavuttamista.
160:5.13 (1782.4) Tietoisuus siitä, että haluaa olla Jumalan kaltainen, ei ole todellista uskontoa. Jumalaa palvomaan vaativaan mielenliikutukseen sisältyvät tunteet eivät ole oikeata uskontoa. Tieto siitä, että on vakuuttunut minuuden hylkäämisen ja Jumalan palvelemisen tärkeydestä, ei ole oikeata uskontoa. Viisaus, joka panee järkeilemään, että tämä uskonto on paras kaikista, ei ole omakohtaisena ja hengellisenä kokemuksena ilmenevää uskontoa. Todellisella uskonnolla on yhteys kohtaloon ja perillepääsyn reaalisuuteen samoin kuin täydestä sydämestä uskon kautta hyväksytyn reaalisuuteen ja ihanteellisuuteen. Ja tämä kaikki on tehtävä meille omakohtaiseksi Totuuden Hengen suorittaman ilmoituksen kautta.
160:5.14 (1782.5) Ja tähän päättyivät tämän kreikkalaisfilosofin teesit, joka oli yksi oman rotunsa suurimmista ja josta oli tullut Jeesuksen evankeliumiin uskova.
Urantia-kirja
Luku 161
161:0.1 (1783.1) SUNNUNTAINA, syyskuun 25. päivänä vuonna 29 jKr., apostolit ja evankelistat kokoontuivat Magadaniin. Työtovereidensa kanssa tuona iltana käymänsä pitkän mielipiteidenvaihdon jälkeen Jeesus yllätti kaikki ilmoittamalla, että hän ja kaksitoista apostolia lähtisivät seuraavan päivän aamuvarhaisella Jerusalemiin ottamaan osaa lehtimajanjuhlaan. Hän antoi evankelistoille määräyksen käydä tapaamassa Galilean uskovia ja naisten ryhmän hän määräsi palaamaan joksikin aikaa Betsaidaan.
161:0.2 (1783.2) Kun Jerusalemiin-lähdön hetki koitti, Natanael ja Tuomas kävivät vielä vilkasta keskustelua Rodan Aleksandrialaisen kanssa, ja he saivat Mestarilta luvan jäädä muutamaksi päiväksi Magadaniin. Ja näin ollen kävi niin, että sillä aikaa kun Jeesus ja kymmenen apostolia olivat matkalla Jerusalemiin, Natanael ja Tuomas paneutuivat hartaaseen väittelyyn Rodanin kanssa. Edellisellä viikolla, jonka kuluessa Rodan oli esitellyt filosofiaansa, Tuomas ja Natanael olivat noudattaneet vuorojärjestystä kreikkalaisfilosofille valtakunnan evankeliumia esittäessään. Rodan pani merkille, miten hyvin häntä Jeesuksen opetusten osalta oli valistanut muuan Johannes Kastajan entinen apostoli, joka oli ollut hänen opettajanaan Aleksandriassa.
161:1.1 (1783.3) Oli muuan kysymys, jonka kohdalla toisaalta Rodanin ja toisaalta kahden apostolin näkemyksissä ilmeni eroavuutta, ja tämä oli kysymys Jumalan persoonallisuudesta. Rodan hyväksyi auliisti kaiken, mitä hänelle Jumalan ominaisuuksien osalta tuotiin esille, mutta hän väitti, ettei taivaassa oleva Isä ole eikä voi olla persoona siten kuin ihminen persoonallisuuden käsittää. Kun apostolit omalta osaltaan huomasivat joutuneensa vaikeuksiin koettaessaan todistaa, että Jumala oli persoona, Rodan puolestaan havaitsi, että vielä sitäkin vaikeampaa oli todistaa, ettei hän ole persoona.
161:1.2 (1783.4) Rodan väitti, että persoonallisuuden tosiasiaan kuuluu yhtaikaa voimassa oleva tosiasia tasavertaisten olentojen välisestä täysimääräisestä ja molemminpuolisesta kommunikoinnista, olentojen, jotka kykenevät myötätuntoiseen ymmärtämykseen. Rodan sanoi: ”Ollakseen persoona Jumalalla pitää olla henkikommunikoinnin edellyttämiä symboleja, jotka mahdollistavat hänen tulla täysin ymmärretyksi niiden taholta, jotka ottavat häneen yhteyttä. Mutta koska Jumala on infiniittinen ja ikuinen, kaikkien muiden olentojen Luoja, siitä seuraa – mitä tulee tasavertaisiin olentoihin –, että Jumala on maailmankaikkeudessa yksin. Ei ole ketään, joka olisi hänen kanssaan tasavertainen; ei ole ketään, jonka kanssa hän voisi tasavertaisena kommunikoida. Jumala saattaa tosiaankin olla kaiken persoonallisen lähde, mutta sellaisena hän on persoonallisuuden suhteen transsendentti, aivan kuten Luoja on luodun yläpuolella ja tätä enemmän.”
161:1.3 (1783.5) Tämä kiista vaivasi Tuomasta ja Natanaelia suuresti, ja he olivat pyytäneet Jeesusta pelastamaan heidät pulasta, mutta Mestari kieltäytyi tulemasta mukaan heidän keskusteluihinsa. Tuomakselle hän kuitenkin sanoi: ”Ei ole suurtakaan merkitystä sillä, minkälainen idea teillä Isästä mahdollisesti on, kunhan teille on hengellisessä mielessä käynyt tutuksi hänen infiniittisen ja ikuisen olemuksensa ihanne.”
161:1.4 (1784.1) Tuomas väitti, että tokihan Jumala kommunikoi ihmisen kanssa, ja että Isä sen vuoksi on persoona myös Rodanin esittämän määritelmän puitteissa. Tämän kreikkalainen torjui siltä pohjalta, ettei Jumala tuo itseään persoonallisesti julki, että hän on yhä mysteeri. Silloin Natanael vetosi omaan henkilökohtaiseen kokemukseensa Jumalasta, ja tämän Rodan myönsi ja vahvisti, että hänellä oli äskettäin ollut samanlaisia kokemuksia, mutta nämä kokemukset todistivat hänen väitteensä mukaan vain sen, että Jumala on todellinen, ei sitä, että hän on persoonallinen.
161:1.5 (1784.2) Maanantai-illan tietämissä Tuomas luopui leikistä. Mutta kun päästiin tiistai-iltaan, Natanael oli saanut Rodanin uskomaan, että Isä on persoonallinen, ja hän sai kreikkalaisen näkemyksissä aikaan tämän muutoksen seuraavien argumentointivaiheiden kautta:
161:1.6 (1784.3) 1. Onhan Paratiisin Isällä toki tasavertainen kommunikointisuhde ainakin kahden muun olennon kanssa, jotka ovat hänen kanssaan täysin tasavertaisia ja tyystin hänen kaltaisiaan, nimittäin Iankaikkisen Pojan ja Äärettömän Hengen kanssa. Kolminaisuusoppi huomioon ottaen kreikkalaisen oli pakko myöntää Universaalisen Isän persoonallisuus mahdolliseksi. (Juuri näiden keskustelujen myöhemmin tapahtunut tarkastelu johti siihen, että kolminaisuuskäsite avartui kahdentoista apostolin ajatusmaailmassa. Yleisesti tietenkin uskottiin, että Jeesus oli Iankaikkinen Poika.)
161:1.7 (1784.4) 2. Koska Jeesus oli Isän kanssa tasavertainen, ja koska tämä Poika oli saanut aikaan persoonallisuuden manifestoitumisen hänen maisille lapsilleen, niin tällainen ilmiö oli todiste tosiasiasta ja osoitus mahdollisuudesta, että kaikilla kolmella Jumalalla on persoonallisuus, ja se ratkaisi ikiajoiksi kysymyksen Jumalan kyvystä kommunikoida ihmisen kanssa ja kysymyksen ihmisen mahdollisuudesta kommunikoida Jumalan kanssa.
161:1.8 (1784.5) 3. Että Jeesuksen suhteessa ihmiseen vallitsi molemminpuolinen kanssakäyminen ja täydellinen kommunikaatio; että Jeesus oli Jumalan Poika. Että Isän ja Pojan välinen suhde edellyttää kommunikoinnin tasavertaisuutta ja myötätuntoisen ymmärtämyksen molemminpuolisuutta; että Jeesus ja Isä olivat yhtä. Että Jeesus ylläpiti samanaikaisesti ymmärtäväistä kommunikointisuhdetta sekä Jumalaan että ihmiseen, ja että kun sekä Jumala että ihminen käsittivät Jeesuksen kommunikoinnin sisältämien symbolien merkityksen, niin sekä Jumala että ihminen omasivat persoonallisuuden attribuutit, siltä osin kuin kysymys oli keskinäisen kommunikointikyvyn edellytyksistä. Että Jeesuksen persoonallisuus osoitti todeksi Jumalan persoonallisuuden, samalla kun se todisti lopullisesti, että Jumala on läsnä ihmisessä. Että kaksi olevaista, jotka suhteutuvat samaan olevaiseen, suhteutuvat myös toisiinsa.
161:1.9 (1784.6) 4. Että persoonallisuus edustaa ihmisen korkeinta käsitystä siitä, mikä on inhimillinen todellisuus ja mitä ovat jumalalliset arvot; että Jumala edustaa ihmisen korkeinta käsitystä myös siitä, mikä on jumalallinen todellisuus ja mitä ovat infiniittiset arvot; että Jumalan täytyy sen vuoksi olla jumalallinen ja infiniittinen persoonallisuus, reaalisuuteen kuuluva persoonallisuus, vaikka hän infiniittisesti ja ikuisesti ylittää kaiken sen, miten ihminen persoonallisuuden käsittää ja määrittelee, mutta hänen täytyy siitäkin huolimatta olla aina ja universaalisesti persoonallisuus.
161:1.10 (1784.7) 5. Että Jumalan täytyy olla persoonallisuus, koska hän on kaiken persoonallisuuden Luoja ja kaiken persoonallisuuden määränpää. Jeesuksen esittämä opetus ”Olkaa sen vuoksi täydelliset niin kuin taivaassa oleva Isännekin on täydellinen” oli tehnyt Rodaniin valtavan vaikutuksen.
161:1.11 (1784.8) Nämä argumentit kuultuaan Rodan sanoi: ”Olen vakuuttunut. Tunnustan Jumalan persoonaksi, jos sallitte, että kvalifioin esittämääni tällaisen vakaumuksen tunnustustani liittämällä siihen, mitä persoonallisuudella tarkoitetaan, joukon laajennettuja arvoja, kuten yli-inhimillinen, transsendenttinen, korkein, infiniittinen, ikuinen, lopullinen ja universaalinen. Olen nyt vakuuttunut siitä, että vaikka Jumalan täytyy olla loputtomasti enemmän kuin persoonallisuus, ei hän voi olla mitään sitä vähemmän. Olen mielissäni, kun voin päättää tämän kiistelyn ja hyväksyä Jeesuksen persoonalliseksi ilmoitukseksi Isästä ja tekijäksi, joka täyttää kaikki logiikassa, järkeilyssä ja filosofiassa esiintyvät aukkopaikat.”
161:2.1 (1785.1) Koska Natanael ja Tuomas olivat näin täysin hyväksyneet Rodanin näkemykset valtakunnan evankeliumista, jäljellä oli vain yksi kysymys, joka vaati vielä käsittelyä, nimittäin opetus, joka koski Jeesuksen jumalallista olemusta; oppi, joka vasta vähän aikaa sitten oli esitetty julkisesti. Natanael ja Tuomas esittivät yhdessä näkemyksiään Mestarin jumalallisesta olemuksesta, ja seuraavaksi esitettävä kertomus on tiivistetty ja muokattu esitys heidän opetuksestaan:
161:2.2 (1785.2) 1. Jeesus on myöntänyt jumalallisuutensa, ja me uskomme häntä. Hänen toimintansa yhteydessä on tapahtunut monia merkillisiä ilmiöitä, jotka voimme ymmärtää vain uskomalla hänen olevan sekä Jumalan Poika että Ihmisen Poika.
161:2.3 (1785.3) 2. Kaikki se, mitä hän on elämänsä aikana ollut yhdessä kanssamme, on esimerkki ihmisten välisen ystävyyden ihanteesta. Ei ole mitenkään mahdollista, että joku muu kuin jumalallinen olento kykenisi olemaan sellainen ihmisystävä. Emme ole koskaan tunteneet toista henkilöä, joka olisi ollut lähellekään yhtä vilpittömän epäitsekäs. Hän on jopa syntisten ystävä; hän rohkenee rakastaa vihamiehiään. Meitä kohtaan hän on sangen lojaali. Vaikka hän empimättä meitä nuhteleekin, kaikille on silti selvää, että hän totisesti rakastaa meitä. Mitä paremmin sinä hänet tunnet, sitä enemmän olet häntä rakastava. Hänen horjumaton kiintymyksensä lumoaa sinut. Kaikki nämä vuodet, joiden aikana emme ole kyenneet ymmärtämään hänen lähetystehtäväänsä, hän on ollut uskollinen ystävä. Turvautumatta imarteluun hän kohtelee meitä kaikkia yhtä ystävällisesti. Hänen kiintymyksensä ja myötätuntoisuutensa on muuttumatonta. Hän on jakanut elämänsä ja kaiken muun kanssamme. Olemme onnellinen yhteisö; meille on kaikki yhteistä. Emme usko, että joku, joka on pelkästään ihminen, voisi elää näin nuhteetonta elämää näin koettelevissa olosuhteissa.
161:2.4 (1785.4) 3. Mielestämme Jeesus on jumalallinen siksi, ettei hän koskaan tee väärin, hän ei tee virheitä. Hänen viisautensa on ylittämätöntä, hänen hurskautensa on vertaansa vailla. Päivän toisensa jälkeen hän elää täydellisessä sopusoinnussa sen kanssa, mikä on Isän tahto. Rikkomuksia hän ei milloinkaan kadu, sillä hän ei riko yhtäkään Isän lakia vastaan. Hän rukoilee puolestamme ja kanssamme, mutta hän ei koskaan pyydä meitä rukoilemaan itsensä puolesta. Uskomme, että hän on johdonmukaisen synnitön. Emme usko, että kukaan, joka on vain ihminen, koskaan väittäisi elävänsä sellaista elämää. Hän väittää elävänsä täydellistä elämää, ja myönnämme hänen niin tekevän. Meidän hurskautemme kumpuaa katumuksesta, mutta hänen hurskautensa kumpuaa vanhurskaudesta. Hän jopa väittää antavansa synnit anteeksi, ja hän toden totta parantaa sairauksia. Kukaan, joka on pelkästään ihminen, ei voisi, jos hän on täysissä järjissään, väittää antavansa synnin anteeksi – sellainenhan on vain Jumalan etuoikeus. Ja tällä tavoin vanhurskaudessaan täydelliseltä hän on näyttänyt niistä ajoista asti, kun ensi kerran tulimme kosketuksiin hänen kanssaan. Me vartumme armossa ja totuudentuntemuksessa, mutta Mestarissamme tulee heti alkajaisiksi näkyviin vanhurskaudesta kertova kypsyys. Kaikki ihmiset, niin hyvät kuin pahatkin, panevat merkille nämä Jeesuksessa olevat hyvyyden ainekset. Eikä hänen hurskautensa silti koskaan ole tunkeilevaa eikä mahtailevaa. Hän on sekä nöyrä että peloton. Hän tuntuu hyväksyvän uskomme hänen jumalallisuuteensa. Joko hän on se, mikä hän väittää olevansa, tai sitten hän on suurin teeskentelijä ja petkuttaja, minkä maailma on konsanaan tuntenut. Olemme vakuuttuneita siitä, että hän on juuri se, mikä hän väittää olevansa.
161:2.5 (1785.5) 4. Hänen luonteensa ainutlaatuisuus ja se, että hän hallitsee täydellisesti tunne-elämänsä, saavat meidät vakuuttumaan siitä, että hänessä yhdistyvät ihmisyys ja jumalallisuus. Hän ei koskaan jätä reagoimatta, kun hän kohtaa inhimillisen hädän; kärsimys ei koskaan jätä häntä kylmäksi. Hänessä herää yhtäläinen sääli niin fyysisen kärsimyksen kuin mentaalisen ahdistuksen tai hengellisen murheenkin edessä. Jos hänen kanssaihmisissään ilmenee uskoa tai jokin muu hyve, hän ei sen tunnustamisessa aikaile eikä sen myöntämisessä kitsastele. Hän on niin perin oikeudenmukainen ja oikeamielinen ja samalla niin perin armelias ja huomaavainen. Hän suree ihmisten hengellistä itsepäisyyttä ja iloitsee, kun he suostuvat näkemään totuuden valon.
161:2.6 (1786.1) 5. Hän näyttää tietävän, mitä ajatuksia ihmisten mielessä liikkuu, ja ymmärtävän, mitä heidän sydämensä kaipaa. Ja hän suhtautuu vaivattua henkeämme kohtaan aina myötätuntoisesti. Tuntuu siltä, että hän kokee kaikki inhimilliset emootiomme, mutta hänessä ne ovat suurenmoisella tavalla jalompia. Hänen rakkautensa hyvyyttä kohtaan on väkevää, ja yhtä väkevää on hänen vihansa syntiä kohtaan. Hänellä on yli-inhimillinen tietoisuus Jumaluuden läsnäolosta. Hän rukoilee kuin ihminen, mutta hän toimii kuin Jumala. Hän näyttää tietävän asiat ennakolta; tälläkin hetkellä hän rohkenee puhua omasta kuolemastaan, jostakin salaperäisestä viittauksesta tulevaan kunnialla kruunaamiseensa. Ollen ystävällinen hän on myös urhea ja rohkea. Hän ei milloinkaan emmi täyttäessään velvollisuuttaan.
161:2.7 (1786.2) 6. Meihin tekee alinomaa vaikutuksen se ilmiö, että hänellä on yli-inhimillistä tietoa. Tuskin kuluu yhtäkään päivää, etteikö satu jotakin, joka osoittaa Mestarin tietävän, mitä on meneillään matkojen päässä sieltä, missä hän itse on läsnä. Hän tuntuu myös olevan tietoinen työtovereidensa ajatuksista. Ei ole epäilystäkään siitä, että hän on yhteydessä taivaallisiin persoonallisuuksiin; ei ole kysymystäkään siitä, etteikö hän eläisi sellaisella hengellisellä tasolla, joka on kaukana meidän muiden tasomme yläpuolella. Tuntuu siltä, että kaikki on avoinna hänen ainutlaatuiselle ymmärrykselleen. Hän esittää meille kysymyksiä vain saadakseen meidät selville vesille, ei saadakseen tietoa.
161:2.8 (1786.3) 7. Mestari ei enää vähään aikaan ole kaihtanut tuomasta julki omaa yli-inhimillisyyttään. Apostolinvirkaan asettamisen päivästämme saakka aina näihin aikoihin asti hän ei ole koskaan kiistänyt, että hän tuli korkeuksissa olevan Isän luota. Hän puhuu jumalallisen opettajan arvovallalla. Mestari ei epäröi kumota nykyisiä uskonnollisia opetuksia ja julistaa uutta evankeliumia epäämättömällä arvovallalla. Hän on vakuuttava, varma ja arvovaltainen. Kuullessaan Jeesuksen puhuvan Johannes Kastajakin julisti, että tämä oli Jumalan Poika. Hän tuntuu olevan sangen itseriittoinen. Hän ei kaipaa väkijoukkojen kannatusta; mitä mieltä ihmiset ovat, on hänestä yhdentekevää. Hän on rohkea eikä silti ollenkaan ylpeä.
161:2.9 (1786.4) 8. Jumalasta hän puhuu alituiseen siinä mielessä, että tämä on aina läsnä olevana työtoverina mukana kaikessa, mitä hän tekee. Hän kulkee ympäriinsä tekemässä hyvää, sillä Jumala näyttää olevan hänessä. Hän esittää mitä ällistyttävimpiä väitteitä itsestään ja tehtävästään maan päällä, lausuntoja, jotka olisivat mielettömiä, ellei hän olisi jumalallinen. Kerrankin hän julisti: ”Ennen kuin Abraham oli, minä olen.” Hän on vastaväitteille sijaa suomatta väittänyt olevansa jumalallinen; hän väittää olevansa kumppanuussuhteessa Jumalaan. Hän käyttää kielen tarjoamat mahdollisuudet lähestulkoon loppuun toistaessaan eri tavoin väitteitään siitä, että hänellä on läheinen yhteys taivaalliseen Isään. Hän rohkenee esittää jopa sellaisen väitteen, että hän ja Isä ovat yhtä. Hän sanoo, että jokainen, joka on nähnyt hänet, on nähnyt Isän. Ja kaikki nämä kauhistavat asiat hän sanoo ja tekee niin perin lapsenomaisen luonnollisesti. Toveruudestaan Isän kanssa hän puhuu samaan tapaan kuin toveruudestaan meidän suhteemme. Hän tuntuu olevan varsin varmalla pohjalla Isän suhteen, ja hän puhuu näistä suhteista ikään kuin ne olisivat itsestäänselvyys.
161:2.10 (1786.5) 9. Rukouselämässään hän näyttää kommunikoivan suoraan Isänsä kanssa. Olemme kuulleet muutaman hänen rukouksistaan, mutta nämä muutamat tuntuvat osoittavan, että hän keskustelee Jumalan kanssa ikään kuin kasvoista kasvoihin. Hän näyttää tuntevan niin tulevaisuuden kuin menneisyydenkin. Hän yksinkertaisesti ei voisi olla kaikkea tätä ja tehdä kaikkia näitä epätavallisia tekoja, ellei hän olisi jotakin enemmän kuin ihminen. Tiedämme, että hän on inhimillinen, siitä olemme varmat, mutta olemme miltei yhtä varmoja siitä, että hän on myös jumalallinen. Uskomme, että hän on jumalallinen. Olemme vakuuttuneita siitä, että hän on Ihmisen Poika ja Jumalan Poika.
161:2.11 (1787.1) Kun Natanael ja Tuomas olivat saaneet Rodanin kanssa käymänsä keskustelut päätökseen, he riensivät kohti Jerusalemia liittyäkseen apostolitovereidensa seuraan. He saapuivat perille saman viikon perjantaina. Tämä oli ollut suurenmoinen kokemus näiden kolmen uskovan elämässä, ja muut apostolit oppivat paljon siitä, että Natanael ja Tuomas tekivät heille selkoa näistä kokemuksista.
161:2.12 (1787.2) Rodan matkusti takaisin Aleksandriaan, jossa hän opetti monet ajat filosofiaansa Megantan koulussa. Hänestä tuli taivaan valtakunnan myöhemmissä vaiheissa vaikutusvaltainen mies. Hän oli maisen vaelluksensa loppuun asti horjumaton uskova, ja monien muiden mukana hän erkani tästä elämästä Kreikassa aikana, jolloin vainot olivat pahimmillaan.
161:3.1 (1787.3) Tietoisuus jumalallisuudesta kasvoi Jeesuksen mielessä asteittain aina hänen kastetilaisuuteensa asti. Sen jälkeen kun hänestä oli tullut täysin tietoinen omasta jumalallisesta olemuksestaan, ihmisyyttä edeltäneestä olemassaolostaan ja universumiin kohdistuvista oikeuksistaan, hänellä näyttää olleen kyky eri tavoin rajoittaa inhimillistä tietoisuuttaan omasta jumalallisuudestaan. Meistä näyttää siltä, että Jeesus saattoi kasteestaan ristiinnaulitsemiseen saakka täysin vapaasti valita, toimiko hän pelkästään ihmismielen varassa vai käyttikö hän sekä ihmismielen että jumalallisen mielen sisältämää tietoa. Toisinaan hän näytti käyttävän hyväkseen vain ihmisjärkeen kätkeytyvää tietoaineistoa. Toisissa tilanteissa hän näytti toimivan niin yltäkylläisen tiedon ja viisauden nojalla, että sellaisen saattoi mahdollistaa vain hänen jumalallisen tietoisuutensa yli-inhimillisen sisällön hyväksikäyttö.
161:3.2 (1787.4) Voimme ymmärtää hänen ainutlaatuisia suorituksiaan vain hyväksymällä teorian, että hän niin tahtoessaan kykeni itse rajoittamaan jumalallisuustietoisuuttaan. Olemme täysin tietoisia siitä, että hän tuon tuostakin pidätti työtovereiltaan ennakkotietonsa tulevista tapahtumista, ja että hän oli tietoinen heidän ajatustensa ja suunnitelmiensa luonteesta. Ymmärrämme, että hän ei halunnut seuraajiensa tietävän liian hyvin sitä, että hän kykeni saamaan selville heidän ajatuksensa ja pääsemään perille heidän suunnitelmistaan. Hän ei halunnut nousta liian kauas apostoliensa ja opetuslastensa mielessä ihmisestä vallinneen käsityksen yläpuolelle.
161:3.3 (1787.5) Emme kerta kaikkiaan osaa erottaa toisistaan tapaa, jolla hän itse rajoitti jumalallista tietoisuuttaan, ja menetelmää, jolla hän salasi ihmiskumppaneiltaan ennakkotietonsa ja ajatustenlukunsa. Olemme vakuuttuneita siitä, että hän käytti näitä molempia menetelmiä, mutta aina emme jonkin tietyn tapauksen osalta kykene tarkalleen yksilöimään, kumpaa metodia hän mahdollisesti käytti. Teimme tavan takaa sen havainnon, että hän toimi vain tietoisuuden inhimillisen sisällön varassa; hetken päästä saatoimme nähdä hänen käyvän keskusteluja universumin taivaallisten joukkojen johtajien kanssa ja havaita, ettei ollut epäilystäkään siitä, että toiminnassa oli ollut jumalallinen mieli. Ja sitten me – jotakuinkin lukemattomissa tilanteissa – olimme todistamassa, miten toiminnassa oli tämä ihmisestä ja Jumalasta koostuva yhdistelmäpersoonallisuus, jonka aktivoi ihmismielen ja jumalallisen mielen täydelliseltä näyttävä liitto. Meidän tietomme tällaisista ilmiöistä rajoittuu tähän. Emme todellisuudessa todellakaan tiedä täyttä totuutta tästä mysteeristä.
Urantia-kirja
Luku 162
162:0.1 (1788.1) ASTUESSAAN kymmenen apostolin seurassa taipaleelle kohti Jerusalemia Jeesuksen suunnitelmissa oli kulkea Samarian kautta, sillä se oli muita lyhyempi reitti. Niinpä he taivalsivat etelään järven itärantaa seuraillen ja saapuivat Skytopoliin kautta Samarian rajoille. Kun päivä oli menossa mailleen, Jeesus lähetti Filippuksen ja Matteuksen erääseen kylään Gilboavuoren itärinteellä varaamaan seurueelle majapaikkaa. Kävi kuitenkin niin, että nämä kyläläiset olivat juutalaisia kohtaan erityisen ennakkoluuloisia, jopa ennakkoluuloisempia kuin samarialaiset keskimäärin, ja nämä tunteet olivat korostuneet erityisesti nyt, kun niin monet olivat matkalla lehtimajanjuhlaan. Nämä ihmiset tiesivät Jeesuksesta varsin vähän, ja he epäsivät häneltä majapaikan siksi, että hän ja hänen toverinsa olivat juutalaisia. Kun Matteus ja Filippus toivat julki närkästyksensä ja ilmoittivat kyseisille samarialaisille, että nämä kieltäytyivät tarjoamasta apuaan Israelin Pyhälle, raivostuneet kyläläiset ajoivat heidät kepein ja kivin ulos tästä pikkukaupungista.
162:0.2 (1788.2) Filippuksen ja Matteuksen palattua tovereidensa luokse ja kerrottua, miten heidät oli ajettu pois kylästä, Jaakob ja Johannes astuivat Jeesuksen eteen sanoen: ”Mestari, rukoilemme sinua antamaan meille luvan käskeäksemme taivasta syöksemään tulen, joka polttaa poroksi nämä hävyttömät ja mitään katumattomat samarialaiset.” Mutta kun Jeesus kuuli nämä kostonhimoiset sanat, hän kääntyi Sebedeuksen poikien puoleen ja nuhteli heitä ankarasti: ”Ette näy tietävän, minkälaatuista suhtautumista te nyt edustatte. Kosto ei tuoksu taivaan valtakunnan asennoitumiselta. Mutta sen sijaan, että kiistelisimme, menkäämme pikkukylään, joka on Jordanin kahluupaikan vierellä.” Näin nämä samarialaiset lahkolaisen ennakkoluuloisuutensa johdosta epäsivät itseltään kunnian osoittaa vieraanvaraisuutta universumin Luoja-Pojalle.
162:0.3 (1788.3) Jeesus ja kymmenen apostolia jäivät yöksi Jordanin kahluupaikan lähellä olevaan kylään. Varhain seuraavana aamuna he ylittivät joen ja jatkoivat matkaansa Jerusalemiin Jordanin itäpuolista valtatietä pitkin ja saapuivat Betaniaan myöhään keskiviikkoiltana. Tuomas ja Natanael saapuivat perjantaina, sillä heitä olivat viivyttäneet heidän keskustelunsa Rodanin kanssa.
162:0.4 (1788.4) Jeesus ja kaksitoista apostolia jäivät Jerusalemin lähistölle seuraavan kuukauden (lokakuun) loppuun asti, eli noin neljäksi ja puoleksi viikoksi. Jeesus itse kävi kaupungissa vain muutaman kerran, ja nämä lyhyet käynnit hän suoritti lehtimajanjuhlan aikana. Melkoisen osan lokakuuta hän vietti Abnerin ja tämän työtovereiden seurassa Betlehemissä.
162:1.1 (1788.5) Kauan ennen kuin Jeesuksen seuraajat pakenivat Galileasta, he olivat pyytämällä pyytäneet häntä menemään Jerusalemiin julistamaan valtakunnan evankeliumia, jotta hänen sanomaansa liittyisi se arvovaltatekijä, että sitä oli saarnattu juutalaisen sivistyksen ja oppineisuuden keskuksessa. Mutta nyt kun hän todellakin oli tullut Jerusalemiin opettamaan, he pelkäsivät hänen henkensä puolesta. Tietäessään, että sanhedrin oli koettanut saada Jeesuksen Jerusalemiin oikeudenkäyntiä varten ja muistaessaan Mestarin vastikään eri yhteyksissä lausumat sanat, että hänen olisi kuolemalla kuoltava, apostolit olivat kirjaimellisesti tyrmistyneet hänen odottamattomasta päätöksestään osallistua lehtimajanjuhlaan. Heidän kaikkiin aiempiin pyyntöihinsä siitä, että hän menisi Jerusalemiin, hän oli vastannut: ”Hetki ei ole vielä koittanut.” Nyt hän vastasi heidän pelosta johtuviin vastalauseisiinsa vain: ”Mutta hetki on nyt koittanut.”
162:1.2 (1789.1) Lehtimajanjuhlan aikana Jeesus meni rohkeasti Jerusalemiin useissa yhteyksissä ja opetti julkisesti temppelissä. Ja hän teki näin siitä huolimatta, että hänen apostolinsa koettivat taivutella häntä luopumaan sellaisesta. Vaikka he olivat jo pitkän aikaa kehotelleet häntä julistamaan sanomansa Jerusalemissa, nyt heitä kauhistutti jo ajatuskin, että hän tänä ajankohtana menisi kaupunkiin, olivathan he varsin tietoisia siitä, että kirjanoppineiden ja fariseusten mielessä oli ottaa hänet hengiltä.
162:1.3 (1789.2) Jeesuksen peloton esiintyminen Jerusalemissa sai hänen seuraajansa entistäkin pahemmin hämmennyksiin. Monilla hänen opetuslapsillaan ja jopa apostoli Juudas Iskariotilla oli ollut otsaa ajatella, että Jeesus oli paennut kiireen vilkkaa Foinikiaan siksi, että hän pelkäsi juutalaisten johtajia ja Herodes Antipasta. He eivät kyenneet käsittämään Mestarin toimien merkitystä. Se, että hän oli läsnä Jerusalemissa lehtimajanjuhlilla, vieläpä vastoin seuraajiensa neuvoja, riitti lopettamaan ikiajoiksi kaikki kuiskuttelut pelkäämisestä ja raukkamaisuudesta.
162:1.4 (1789.3) Lehtimajanjuhlan kuluessa tuhannet uskovat Rooman valtakunnan kaikista osista näkivät Jeesuksen, kuulivat hänen opettavan; ja monet taivalsivat jopa Betaniaan asti vaihtaakseen hänen kanssaan mielipiteitä siitä, miten valtakunta itse kunkin kotiseudulla eteni.
162:1.5 (1789.4) Siihen, miksi Jeesus saattoi kaikkina juhlapäivinä saarnata julkisesti temppelipihoilla, oli monta syytä, ja tärkein näistä syistä oli pelko, joka omissa riveissä ilmenneen salaisen erimielisyyden seurauksena oli vallannut sanhedrinin virkamiehet. Tosiasiahan oli, että monet sanhedrinin jäsenet joko uskoivat salaa Jeesukseen tai olivat muutoin ehdottomasti sellaista vastaan, että hänet pidätettäisiin juhlien aikana, jolloin Jerusalemissa oli koolla varsin runsaslukuisesti väkeä, ja sen joukossa moni joko uskoi häneen tai ainakin suhtautui myötämielisesti hänen tukemaansa hengelliseen liikkeeseen.
162:1.6 (1789.5) Abnerin ja hänen työtovereidensa kaikkialla Juudeassa suorittamat ponnistukset olivat myös omalta osaltaan lujittaneet valtakunnalle myötämielistä mielialaa – jopa siinä määrin, etteivät Jeesuksen vihamiehet rohjenneet tuoda vastustustaan liian kovaäänisesti julki. Tämä oli yhtenä syynä siihen, että Jeesus saattoi käydä Jerusalemissa julkisesti ja poistua sieltä elävänä. Kuukautta tai kahta aikaisemmin hänet olisi empimättä surmattu.
162:1.7 (1789.6) Mutta Jeesuksen osoittama peloton rohkeus siinä, että hän esiintyi julkisesti Jerusalemissa, herätti hänen vihamiehissään pelonsekaista kunnioitusta. He eivät osanneet odottaa näin uskaliasta haastetta. Tuon kuukauden aikana sanhedrin teki useita puolinaisia yrityksiä Mestarin pidättämiseksi, mutta nämä ponnistukset eivät johtaneet mihinkään. Jeesuksen odottamaton julkinen esiintyminen Jerusalemissa hämmästytti hänen vihamiehiään siinä määrin, että he otaksuivat roomalaisviranomaisten luvanneen hänelle suojelua. Tietäessään Filippuksen (Herodes Antipaan veli) olevan miltei Jeesuksen seuraaja sanhedrinin jäsenet arvelivat, että Filippus oli lupaillut Jeesukselle suojelua tämän vihollisia vastaan. Jeesus oli jo poistunut heidän valtapiiristään, kun he havahtuivat tietoisuuteen, että he olivatkin erehtyneet luullessaan, että hänen äkillinen ja rohkea esiintymisensä Jerusalemissa olisi perustunut salaiseen yhteisymmärrykseen roomalaisviranomaisten kanssa.
162:1.8 (1789.7) Magadanista lähdettäessä vain kaksitoista apostolia olivat tienneet Jeesuksen aikomuksesta osallistua lehtimajanjuhlaan. Mestarin muut seuraajat hämmästyivät suuresti, kun hän ilmaantui temppelipihoille ja ryhtyi opettamaan julkisesti, ja juutalaisviranomaiset yllättyivät sanoin kuvaamattomasti, kun heille kerrottiin Jeesuksen opettavan temppelissä.
162:1.9 (1790.1) Vaikkeivät Jeesuksen opetuslapset olleetkaan odottaneet hänen olevan mukana juhlilla, laaja enemmistö niistä kaukaa saapuneista pyhiinvaeltajista, jotka olivat hänestä kuulleet, elättelivät toivetta, että he saattaisivat nähdä hänet Jerusalemissa. Eivätkä he joutuneet pettymään, sillä hän opetti useaan otteeseen Salomon pylväikössä ja muualla temppelipihojen piirissä. Nämä opetukset olivat todellisuudessa juutalaisille ja koko maailmalle tehty virallinen tai muodollinen ilmoitus Jeesuksen jumalallisuudesta.
162:1.10 (1790.2) Mestarin opetusta kuunnelleiden väkijoukkojen mielipiteet veivät eri tahoille. Jotkut sanoivat, että hän oli hyvä mies; toisten mielestä hän oli profeetta; toiset olivat sitä mieltä, että hän totisesti oli Messias; oli niitäkin, jotka sanoivat, että hän oli pahanilkinen touhottaja, että hän oli omituisilla opeillaan johtamassa kansaa harhateille. Pelätessään Jeesukselle suopeita uskovia hänen vihamiehensä eivät rohjenneet tuomita häntä avoimesti, kun taas hänen ystävänsä eivät juutalaisjohtajien pelosta uskaltaneet tunnustaa häntä avoimesti, tiesiväthän he sanhedrinin olevan päättäväisesti sillä kannalla, että hänet oli surmattava. Mutta hänen vihamiehensäkin ihmettelivät ja ihailivat hänen opetustaan tietäessään, ettei hän ollut saanut opetusta rabbien kouluissa.
162:1.11 (1790.3) Joka kerta kun Jeesus meni Jerusalemiin, hänen apostolinsa olivat kauhun vallassa. Heidän pelkonsa kasvoi päivä päivältä, sitä mukaa kun he kuuntelivat hänen yhä rohkeammiksi käyviä julistuksiaan hänen maan päällä suorittamansa tehtävän luonteesta. He eivät olleet tottuneet kuulemaan, että Jeesus edes ystäviensä parissa olisi esittänyt näin vastaansanomattomia väitteitä ja näin ällistyttäviä toteamuksia.
162:2.1 (1790.4) Ensimmäisenä iltapäivänä, jona Jeesus opetti temppelissä, hänen sanojaan istui kuuntelemassa melkoinen väkijoukko. Jeesus kuvaili uuteen evankeliumiin sisältyvää vapautta ja niiden riemua, jotka uskovat tämän hyvän sanoman. Tällöin sattui, että muuan utelias kuulija keskeytti hänet kysyäkseen: ”Opettaja, mistä johtuu, että osaat esittää lainauksia kirjoituksista ja opettaa kansaa näin sujuvasti, kun minulle sanotaan, ettei sinulle ole opetettu rabbien viisauksia?” Jeesus vastasi: ”Kukaan ihminen ei ole opettanut minulle niitä totuuksia, jotka teille julistan. Eikä tämä opetus ole minun, vaan Hänen, joka minut lähetti. Jos joku todella haluaa täyttää Isäni tahdon, hän tulee opetukseni osalta varmasti tietämään, onko se Jumalan opetusta vai olenko minä itseni äänitorvi. Joka on itsensä äänitorvi, tavoittelee kunniaa itselleen, mutta kun julistan Isän sanoja, tavoittelen niin tehdessäni kunniaa hänelle, joka minut lähetti. Mutta eikö teidän pitäisi, ennen kuin yritätte astua uuteen valoon, paremminkin seurata valoa, joka teillä jo on? Mooses antoi teille lain, mutta moniko teistä pyrkii rehellisesti täyttämään sen vaatimukset? Tässä laissa Mooses antaa teille määräyksen sanoen ’älä tapa’, mutta tästä käskystä huolimatta jotkut teistä yrittävät tappaa Ihmisen Pojan.”
162:2.2 (1790.5) Kun väkijoukko kuuli nämä sanat, sen keskuudessa puhkesi sanaharkka. Jotkut sanoivat, että hän oli hullu; toiset sanoivat, että hänessä oli perkele. Oli niitäkin, jotka sanoivat, että kysymyksessä tosiaankin oli se Galilean profeetta, jonka tappamista kirjanoppineet ja fariseukset olivat pitkän aikaa tavoitelleet. Jotkut sanoivat, että uskonnolliset viranomaiset pelkäsivät hätyyttää häntä; jotkut olivat sitä mieltä, etteivät nämä olleet käyneet hänen kimppuunsa, koska he olivat alkaneet uskoa häneen. Melkoisen väittelyn jälkeen väkijoukosta astui esiin yksi, joka kysyi Jeesukselta: ”Miksi vallanpitäjät koettavat tappaa sinut?” Ja Jeesus vastasi: ”Vallanpitäjät koettavat tappaa minut siksi, että he pitävät pahana opetustani valtakunnan ilosanomasta, evankeliumista, joka vapauttaa ihmiset muodollisen seremoniauskonnon työläistä perinteistä. Nämä opettajat ovat nimittäin päättäneet pitää ne voimassa, oli hinta mikä hyvänsä. He suorittavat lain mukaan ympärileikkauksen sapattipäivänä, mutta he tahtoisivat tappaa minut, koska minä kerran, eräänä sapattipäivänä, päästin vapaaksi miehen, jota kärsimykset pitivät orjuudessaan. He kulkevat sapattipäivänä perässäni minua vakoillakseen, mutta he tahtoisivat tappaa minut siksi, että yhdessä toisessa yhteydessä päätin sapattipäivänä parantaa säälittävästi sairaan miehen hänen kaikista vaivoistaan. He koettavat tappaa minut, sillä he tietävät vallan hyvin, että jos rehellisesti uskotte ja rohkenette hyväksyä opetukseni, heidän traditionaalisen uskontonsa järjestelmä kukistuu, tuhoutuu ikiajoiksi. Näin heiltä viedään valta sellaista kohtaan, jolle he ovat omistaneet elämänsä, sillä järkkymättä he kieltäytyvät hyväksymästä tätä uutta ja entistä kunniakkaampaa Jumalan valtakunnan evankeliumia. Ja nyt vetoankin teistä jokaiseen: Älä tuomitse ulkonaisten seikkojen mukaan, vaan esitä tuomiosi mieluumminkin sen mukaan, millainen näiden opetusten todellinen henki on; tuomitse vanhurskaasti.”
162:2.3 (1791.1) Muuan toinen kyselijä virkkoi sen jälkeen: ”Opettaja, kyllähän me todellakin odotamme Messiasta, mutta kun hän tulee, me tiedämme, että hänen ilmestymistään verhoaa mysteeri. Tiedämme, mistä sinä olet. Olet ollut veljiesi joukossa alusta alkaen. Vapahtaja on tuleva voimassa nostaakseen Daavidin kuningaskunnan valtaistuimen taas pystyyn. Väitätkö tosiaankin olevasi Messias?” Ja Jeesus vastasi: ”Väität tuntevasi minut ja tietäväsi, mistä olen. Toivoisinpa, että väitteesi olisivat tosia, sillä siitä tiedosta sinä tosiaankin löytäisit yltäkyllin elämää. Mutta teen tiettäväksi, etten ole tullut luoksenne itseni vuoksi, vaan Isä on minut lähettänyt, ja hän, joka minut lähetti, on tosi ja uskollinen. Kieltäytyessänne kuulemasta minua kieltäydytte ottamasta vastaan Häntä, joka minut lähettää. Jos tahdotte ottaa vastaan tämän evankeliumin, tulette tuntemaan Hänet, joka minut lähetti. Minä tunnen Isän, sillä olen tullut Isän tyköä julistamaan hänestä ja tekemään hänet teille tunnetuksi.”
162:2.4 (1791.2) Kirjanoppineiden edusmiehet halusivat käydä häneen käsiksi, mutta he pelkäsivät väkijoukkoa, sillä monet uskoivat häneen. Se, mitä Jeesus kasteensa jälkeen oli tehnyt, tunnettiin hyvin koko juutalaiskansan keskuudessa, ja näitä tarinoita kertoessaan monet näistä ihmisistä sanoivat toinen toisilleen: ”Olkoonkin, että tämä opettaja on Galileasta, olkoonkin, ettei hän täytä kaikkea, mitä Messiaalta odotamme, tokkopa vain vapahtaja, sitten kun hän tulee, todellakaan tekee mitään sen ihmeellisempää kuin tämä Jeesus Nasaretilainen on jo tehnyt.”
162:2.5 (1791.3) Kuullessaan ihmisten puhuvan tällä tavoin fariseukset ja heidän edusmiehensä neuvottelivat johtajiensa kanssa ja päättivät, että olisi pikaisesti tehtävä jotakin, joka lopettaisi nämä Jeesuksen julkiset esiintymiset temppelipihoilla. Juutalaisten johtajat olivat yleisesti ottaen halukkaita välttämään selkkausta Jeesuksen kanssa, sillä he luulivat roomalaisviranomaisten luvanneen hänelle koskemattomuuden. Mitenkään muuten he eivät osanneet selittää sitä, että hän tuona ajankohtana rohkeni tulla Jerusalemiin. Mutta sanhedrinin viranhaltijat eivät täysin uskoneet tätä kuulopuhetta. He laskeskelivat, etteivät roomalaiset vallanpitäjät tekisi mitään sellaista salassa ja juutalaiskansakunnan korkeimman hallintoelimen tietämättä.
162:2.6 (1791.4) Niinpä sanhedrinin asianomainen virkamies, Eber, lähetettiin kahden avustajan kanssa pidättämään Jeesus. Kun Eber raivasi tietään Jeesuksen luo, Mestari sanoi: ”Älä pelkää tulla lähelleni. Hivuttaudu lähemmäksi kuunnellen samalla opetustani. Tiedän, että sinut on lähetetty ottamaan minut kiinni, mutta sinun tulisi ymmärtää, ettei Ihmisen Pojalle satu mitään, ennen kuin hänen hetkensä koittaa. Et sinä ole ryhtynyt minua vastaan, vaan tulet vain täyttääksesi isäntiesi antaman käskyn, ja luulevatpa nämä juutalaisten johtajatkin toden totta, että he ovat tekemässä palvelusta Jumalalle, kun salaa tavoittelevat turmiotani.
162:2.7 (1792.1) ”Kaunaa en kanna teistä kenellekään. Isä rakastaa teitä, ja siksi suurin toiveeni on, että vapautuisitte ennakkoluuloisuuden orjuudesta ja perinteellisyyden pimeydestä. Tarjoan teille elämän vapahduksen ja pelastuksen riemun. Julistan uuden ja elävän tien, vapahduksen pahuudesta ja synnin kahleiden murtumista. Olen tullut, jotta teillä olisi elämä ja jotta teillä olisi se ikuisesti. Koetatte päästä minusta ja levottomuutta herättävistä opetuksistani. Jospa vain käsittäisitte, miten vähän aikaa olen enää luonanne! Vain pieni hetki, ja menen Hänen tykönsä, joka minut tähän maailmaan lähetti. Ja silloin monet teistä tulevat etsimällä etsimään minua, mutta ette minua löydä, sillä minne minä kohta menen, sinne ette te voi tulla. Mutta kaikki, jotka totisesti koettavat löytää minut, tulevat joskus saavuttamaan sen elämän, joka johtaa Isäni tykö.”
162:2.8 (1792.2) Muutamat irvailijat puhuivat keskenään: ”Minne tämä miekkonen aikoo mennä niin, ettemme voi häntä löytää? Aikooko hän mennä kreikkalaisten luokse asumaan? Aikooko hän hävittää itsensä? Mitä hän mahtaa tarkoittaa julistaessaan, että hän kohta lähtee pois luotamme ja ettemme voi mennä sinne, minne hän menee?”
162:2.9 (1792.3) Eber ja hänen avustajansa kieltäytyivät pidättämästä Jeesusta; he palasivat tapaamispaikkaansa ilman häntä. Kun ylipapit ja fariseukset läksyttivät Eberiä ja hänen avustajiaan siitä, etteivät nämä olleet tuoneet Jeesusta mukanaan, Eber vastasi vain: ”Emme uskaltaneet pidättää häntä väenpaljouden keskellä, sillä monet uskovat häneen. Sitä paitsi, emme ole koskaan kuulleet yhdenkään ihmisen puhuvan niin kuin tämä mies. Tässä opettajassa on jotakin, joka poikkeaa tavanomaisesta. Teille olisi kaikille hyväksi, jos menisitte kuulemaan häntä.” Ja nämä sanat kuullessaan ylimmät johtomiehet ällistyivät ja puhuivat Eberille pilkallisesti: ”Oletko sinäkin eksytetty? Joko sinäkin alat uskoa tähän petkuttajaan? Oletko kuullut, että joku oppineistamme tai joku johtomiehistämme olisi uskonut häneen? Onko kukaan kirjanoppineista tai fariseuksista joutunut hänen ovelien opetustensa harhauttamaksi? Kuinka on mahdollista, että tämän tietämättömän väkijoukon käyttäytyminen vaikuttaa sinuun, väkijoukon, joka ei tunne lakia eikä profeettoja? Etkö tiedä, että tuollaiset opettamattomat ihmiset ovat kirottuja?” Ja silloin Eber vastasi: ”Olkoon niin, hyvät herrat, mutta tämä mies puhuu väkijoukolle armon ja toivon sanoja. Hän rohkaisee masentuneita, ja lohduttivat hänen sanansa meidänkin sieluamme. Mitä väärää näissä opetuksissa voi olla, vaikkei hän mahdollisesti pyhien kirjoitusten Messias olekaan? Ja sitä paitsi, eikö lakimme siinäkin tapauksessa edellytä oikeudenmukaisuutta? Tuomitsemmeko ihmisen, ennen kuin kuulemme häntä?” Ja sanhedrinin esimies vihastui Eberiin, kääntyi hänen puoleensa ja sanoi: ”Onko sinusta tullut hullu? Etkös sinäkin sattumoisin ole Galileasta? Tutki kirjoituksia, niin näet sieltä, ettei Galileasta nouse mitään profeettaa saati Messiasta.”
162:2.10 (1792.4) Sanhedrin hajaantui sekasorron vallassa, ja Jeesus vetäytyi yöksi Betaniaan.
162:3.1 (1792.5) Nimenomaan tämän Jerusalemissa-käynnin aikana Jeesus joutui tekemisiin erään huonomaineisen naisen kanssa. Naisen toivat Jeesuksen eteen henkilöt, jotka esittivät naista vastaan syytöksiä ja jotka olivat Jeesuksen vihamiehiä. Se vääristynyt kertomus, joka teillä on tästä välikohtauksesta, antaa ymmärtää, että tämän naisen olisivat tuoneet Jeesuksen eteen kirjanoppineet ja fariseukset ja että Jeesus suhtautui heihin tavalla, jolla hän osoitti, että nämä juutalaisten uskonnolliset johtajat olisivat itse syyllistyneet moraalittomuuteen. Jeesus oli varsin tietoinen siitä, että vaikka nämä kirjanoppineet ja fariseukset olivat hengellisesti sokeita ja perinteitä kohtaan osoittamansa kunnioituksen takia älyllisessä mielessä ennakkoasenteiden vallassa, heidät oli kuitenkin luettava tuon aikakauden ja sukupolven läpikotaisimmin moraalisten ihmisten joukkoon.
162:3.2 (1793.1) Todellisuudessa tuolloin tapahtui seuraavaa: Jeesuksen ollessa kolmannen juhlapäivän aamuvarhaisella lähestymässä temppeliä häntä vastaan tuli joukko sanhedrinin palkkaamia edusmiehiä, jotka raahasivat naista mukanaan. Kun he tulivat lähemmäksi, ryhmän puhemies sanoi: ”Mestari, tämä nainen saatiin kiinni aviorikoksesta – tavattiin itse teosta. Mooseksen lakihan käskee, että meidän tulisi kivittää tällainen nainen kuoliaaksi. Mitä sinä sanot, että hänen suhteensa pitäisi tehdä?”
162:3.3 (1793.2) Jeesuksen vihamiehet olivat suunnitelleet asian niin, että jos hän antaisi tukensa Mooseksen laille, joka edellytti tunnustuksen tehneen lainrikkojan kivittämistä, se ajaisi hänet vaikeuksiin roomalaisten vallanpitäjien kanssa, jotka olivat evänneet juutalaisilta oikeuden kuolemanrangaistuksen langettamiseen ilman, että roomalainen tuomioistuin oli sen hyväksynyt. Jos hän kieltäisi naisen kivittämisen, he syyttäisivät häntä sanhedrinin edessä siitä, että hän korotti itsensä Mooseksen ja juutalaisen lain yläpuolelle. Jos hän pysyisi vaiti, he syyttäisivät häntä pelkuruudesta. Mutta Mestari selvitti tilanteen niin, että koko salajuoni mureni oman halpamaisuutensa alle.
162:3.4 (1793.3) Tämä aikoinaan upea nainen oli erään surkean nasaretilaisen vaimo, miehen, joka oli Jeesukselle koko hänen nuoruutensa ajan ollut ainainen kiusankappale. Tämä mies, joka oli ottanut vaimokseen kyseisen naisen, pakotti vaimonsa mitä häpeällisimmin kaupittelemaan omaa ruumistaan ja ansaitsemaan sillä keinoin heidän elantonsa. Mies oli tullut Jerusalemin juhlille, jotta hänen vaimonsa voisi sanotulla tavoin käyttää fyysisiä sulojaan rahallisen tuoton toivossa. Hän oli juutalaisvallanpitäjien palkkalaisten kanssa tehnyt kaupat siitä, että hän kerrotulla tavalla kavaltaisi oman vaimonsa tämän harjoittaessa kaupallistettua pahettaan. Ja niin he tulivat naisen ja hänen rikoskumppaninsa kanssa saadakseen Jeesuksen satimeen ja lausumaan jotakin, jota voitaisiin käyttää häntä vastaan, mikäli hänet pidätettäisiin.
162:3.5 (1793.4) Jeesus katseli väkijoukon ylitse ja näki naisen aviomiehen seisovan muiden takana. Hän tiesi, mikä tämä oli miehiään, ja käsitti miehen olevan osallisena tässä viheliäisessä toimituksessa. Ensiksi Jeesus käveli väkijoukon ympäri lähelle paikkaa, jossa tämä turmeltunut aviomies seisoi, ja kirjoitti hiekkaan muutaman sanan, jotka saivat miehen lähtemään kiireesti paikalta. Sitten hän palasi naisen eteen ja kirjoitti taas maahan sanat, jotka oli tarkoitettu naisen mahdollisille syyttäjille; ja hänen sanansa luettuaan hekin poistuivat yksi kerrallaan paikalta. Ja kun Mestari oli kirjoittanut santaan kolmannen kerran, naisen kumppani paheenharjoituksessa lähti hänkin omille teilleen, joten Mestari näki kirjoituksensa ääreltä jaloilleen noustessaan, että nainen seisoi hänen edessään yksin. Jeesus sanoi: ”Vaimo, missä ovat syyttäjäsi? Eikö kukaan jäänytkään sinua kivittämään?” Ja nainen kohotti katseensa ja vastasi: ”Ei kukaan, Herra.” Ja silloin Jeesus sanoi: ”Tunnen tarinasi, enkä minäkään sinua tuomitse. Mene tietäsi rauhassa.” Ja tämä nainen, Hildana, hylkäsi ilkeän miehensä ja liittyi valtakunnan opetuslasten joukkoon.
162:4.1 (1793.5) Se, että läsnä oli väkeä koko tunnetun maailman piiristä, aina Espanjaa ja Intiaa myöten, teki lehtimajanjuhlasta Jeesuksen kannalta ihanteellisen tilaisuuden julistaa ensi kerran Jerusalemissa julkisesti koko evankeliuminsa. Tämän juhlan aikana ihmiset asuivat paljolti ulkosalla, lehtimajoissa. Kysymyksessä oli sadonkorjuujuhla, ja kun se näin ollen osui syyskuukausien viileään kauteen, maailmalla asuvat juutalaiset osallistuivat tähän juhlaan yleisemmin kuin talvikauden lopulla vietetyille pääsiäisjuhlille tai helluntaijuhlille alkukesästä. Apostolit näkivät Mestarinsa vihdoinkin tuovan rohkeasti julki, ikään kuin koko maailman edessä, mikä hänen tehtävänsä oli maan päällä.
162:4.2 (1794.1) Se oli juhlien juhla, sillä tänä aikana voitiin toimittaa mikä tahansa uhri, jota ei ollut toimitettu jonkin toisen juhlan yhteydessä. Tämä oli temppelille annettujen uhrilahjojen vastaanottotilaisuus; loma-ajan huvitukset yhdistyivät tässä juhlassa uskonnollisen palvonnan juhlallisiin riitteihin. Käsillä oli aika, jolloin koko rotu riemuitsi, ja siinä sekoittuivat uhritoimitukset, leeviläiset psalmilaulut ja pappien hopeatorvien juhlavat törähdykset. Illalla tämän vaikuttavan näkymän ylle, temppeleineen ja pyhiinvaeltajajoukkoineen, lankesi sädehtivä valo naisten pihassa kirkkaasti palavista suurista kyntteliköistä ja niiden kymmenien soihtujen kajosta, jotka oli pystytetty eri puolille temppelipihoja. Koko kaupunki oli iloisesti koristeltu Antonian roomalaislinnaa lukuun ottamatta, joka synkän vastakohdan muodostaen katseli vuoreltaan tätä juhlavaa ja harrasta näyttämöä. Ja miten juutalaiset vihasivatkaan tuota laitosta, joka muistutti heitä alituiseen siitä, että he olivat Rooman ikeen alla!
162:4.3 (1794.2) Juhlan aikana uhrattiin seitsemänkymmentä härkää, jotka symboloivat pakanamaailman seitsemääkymmentä kansakuntaa. Vedenvuodatusseremonia symboloi jumalallisen hengen vuodattamista. Tätä vesiseremoniaa edelsi auringon noustessa toimeenpantu pappien ja leeviläisten kulkue. Hartaudenharjoittajat kulkivat alas Israelin pihasta Naisten pihaan johtavaa portaikkoa, samalla kun hopeatorvilla puhallettiin ilmoille törähdys toisensa perään. Sen jälkeen oikeauskoiset marssivat eteenpäin kohti Kaunistaporttia, joka avautui gentiilipihaan. Siellä he kääntyivät ympäri, kasvot kohti länttä, ja lauloivat toistamiseen psalmilaulujaan ja jatkoivat marssiaan symbolisen veden merkeissä.
162:4.4 (1794.3) Juhlan viimeisenä päivänä temppelipalvelun toimittajina oli lähes neljäsataaviisikymmentä pappia ja vastaava määrä leeviläisiä. Päivänkoitteessa pyhiinvaeltajat kaupungin kaikista osista kokoontuivat yhteen, ja jokainen kantoi oikeassa kädessään myrtin-, pajun- ja palmunoksakimppua, samalla kun jokainen vasemmassa kädessään kantoi paratiisinomenan – sitruunan eli ”kielletyn hedelmän” – oksaa. Pyhiinvaeltajat jakautuivat tätä varhaisen aamuhetken seremoniaa varten kolmeksi ryhmäksi. Yksi ryhmä jäi temppeliin ollakseen läsnä aamun uhritoimituksissa; toinen ryhmä marssi Jerusalemin alapuolelle, lähelle Mazaa, leikkaamaan pajunoksia uhrialttarin koristukseksi; kun kolmas ryhmä taas muodosti kulkueen, joka marssi vesiseremoniaa toimittavan papin jäljessä – tämä kantoi hopeatorvien törähdellessä kultaista kannua, joka oli määrä täyttää symbolisella vedellä – ulos temppelistä Oofelin kautta lähelle Siiloamia, jossa sijaitsi Lähdeportti. Sitten kun kultainen kannu oli Siiloamin lammikolla täytetty vedellä, kulkue marssi takaisin temppeliin niin, että se saapui Vesiportin kautta ja eteni suoraan pappien pihaan, jossa vesikannua kantavan papin seuraan liittyi juomauhriksi tarkoitettua viiniä kantava pappi. Molemmat papit astelivat sitten alttarin juurelle johtavien hopeakourujen ääreen ja kaatoivat kannujen sisällön näihin kouruihin. Tämän veden- ja viininkaatamisriitin toimittaminen oli paikalla oleville pyhiinvaeltajille merkki ryhtyä vuoronperään leeviläisten kanssa laulamaan psalmeja numerosta 113 numeroon 118. Ja näitä säkeitä toistaessaan he tapasivat huiskuttaa oksakimpuillaan alttarin edessä. Sitten seurasivat sen päivän uhritoimitukset, samalla kun toistettiin päivän psalmia, joka viimeisenä juhlapäivänä oli kahdeksaskymmeneskahdes psalmi, viidennestä säkeistöstä eteenpäin.
162:5.1 (1794.4) Juhlan viimeistä päivää edeltäneenä iltana, kun tapahtumien näyttämö oli kynttelikköjen ja soihtujen luoman valon kirkkaasti valaisema, Jeesus nousi seisomaan paikalle kokoontuneen väkijoukon keskellä ja sanoi:
162:5.2 (1795.1) ”Minä olen maailman valo. Joka seuraa minua, ei vaella pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo. Kun teillä on julkeutta panna minut syytteeseen ja kun otatte itsellenne vapauden ryhtyä tuomareikseni, teette tiettäväksi, että jos minä todistan itsestäni, todistukseni ei voi olla tosi. Mutta luotu ei voi koskaan ryhtyä Luojan tuomariksi. Vaikka minä tosiaankin todistan itsestäni, todistukseni on ajasta aikaan tosi, sillä minä tiedän, mistä minä tulin, kuka minä olen ja minne minä menen. Te, jotka tahtoisitte tappaa Ihmisen Pojan, ette tiedä, mistä minä tulin, kuka minä olen tai minne minä menen. Te tuomitsette vain sen perusteella, mitä lihallisuudessa tulee näkyviin, te ette tajua henkirealiteetteja. En tuomitse yhtäkään ihmistä, en edes perivihollistani. Mutta jos päättäisin tuomita, tuomioni olisi oikea ja vanhurskas, sillä en tuomitsisi yksin, vaan yhdessä Isäni kanssa, joka lähetti minut maailmaan ja joka on kaiken oikean tuomitsemisen lähde. Tehän myönnätte, että on mahdollista hyväksyä kahden luotettavan henkilön todistus – no, sittenpä minä todistan nämä totuudet; niin tekee myös taivaassa oleva Isäni. Ja kun kerroin tämän teille eilen, te pimeydessänne kysyitte minulta: ’Missä sinun Isäsi on?’ Ette totisesti tunne minua ettekä Isääni, sillä jos olisitte tunteneet minut, olisitte tunteneet myös Isän.
162:5.3 (1795.2) ”Olen jo sanonut teille, että olen menossa pois ja että te tulette etsimään minua, ettekä löydä minua, sillä minne minä olen menossa, sinne ette te voi tulla. Te, jotka tahtoisitte hylätä tämän valon, olette alhaalta; minä olen ylhäältä. Te, jotka mieluummin kyyhötätte pimeydessä, olette tästä maailmasta; minä en ole tästä maailmasta, ja minä elän valkeuksien Isän ikuisessa valossa. Teillä kaikilla on ollut oivallinen tilaisuus oppia tuntemaan, kuka minä olen, mutta saatte sen lisäksi vielä muutakin todistusaineistoa, joka vahvistaa Ihmisen Pojan henkilöllisyyden. Minä olen elämän valo, ja jokainen, joka tieten tahtoen ja asian ymmärtäen hylkää tämän pelastavan valon, kuolee synteihinsä. Minulla on teille paljon sanottavaa, mutta ette kykene vastaanottamaan sanomaani. Hän, joka minut lähetti, on kuitenkin tosi ja uskollinen; Isäni rakastaa vieläpä niitäkin lapsiaan, jotka erehtyvät. Ja kaiken, mitä Isäni on puhunut, sen myös minä julistan tälle maailmalle.
162:5.4 (1795.3) ”Kun Ihmisen Poika nostetaan korkeuksiin, silloin te kaikki tiedätte, että minä olen hän, ja etten ole tehnyt mitään omissa nimissäni, vaan olen tehnyt ainoastaan niin kuin Isä on minua opettanut. Lausun nämä sanat teille ja teidän lapsillenne. Ja hän, joka minut lähetti, on tälläkin hetkellä minun kanssani; hän ei ole jättänyt minua yksin, sillä minä teen aina sen, mikä on hänen silmissään mieluista.”
162:5.5 (1795.4) Kun Jeesus temppelipihoilla opetti pyhiinvaeltajia tällä tavoin, niin monet uskoivat. Eikä kukaan rohjennut käydä häneen käsiksi.
162:6.1 (1795.5) Juhlien viimeisenä päivänä, suurena juhlapäivänä, kun Siiloamin lammelta saapuva kulkue eteni temppelipihojen läpi, ja kohta sen jälkeen, kun papit olivat kaataneet veden ja viinin alttarille, Jeesus, joka seisoi pyhiinvaeltajien joukossa, lausui: ”Jos joku janoaa, tulkoon hän luokseni sammuttamaan janonsa. Korkeuksissa olevan Isän luota minä tuon tähän maailmaan elämän veden. Joka uskoo minuun, hänet täytetään sillä hengellä, jota tämä vesi edustaa, sillä sanotaanhan kirjoituksissakin: ’Hänestä virtaavat elävien vetten virrat.’ Sitten, kun Ihmisen Poika on saanut päätökseen työnsä maan päällä, kaiken lihan ylle vuodatetaan elävä Totuuden Henki. Jotka ottavat vastaan tämän hengen, eivät koskaan tunne hengellistä janoa.”
162:6.2 (1795.6) Jeesus ei keskeyttänyt palvelusta nämä sanat lausuakseen. Hän puhui hartaudenharjoittajille heti sen jälkeen, kun oli laulettu Hallel, se psalmien vuoroluku, jota säesti oksien heiluttelu alttarin edessä. Seremonioissa oli tällä kohdin tauko, jonka aikana uhrattavat laitettiin valmiiksi, ja pyhiinvaeltajat kuulivat juuri tuona hetkenä Mestarin lumoavan äänen julistavan, että hän oli se, joka antaa elävän veden jokaiselle henkeä janoavalle sielulle.
162:6.3 (1796.1) Tämän aamuvarhaisella pidetyn temppelipalveluksen päättyessä Jeesus ryhtyi taas opettamaan kansanjoukkoa sanoen: ”Ettekö ole kirjoituksista lukeneet: ’Katso, niin kuin vedet vuodatetaan kuivan maan päälle ja levitetään korventuneen maan ylle, niin annan minäkin pyhyyden hengen vuodatettavaksi teidän lastenne ylle ja siunaukseksi myös lastenlapsillenne’? Miksi janoatte hengen hoivaa, kun kuitenkin koetatte virvoittaa sielunne vedellä, joka on ihmisten traditioita ja joka kaadetaan seremoniallisen temppelipalveluksen särkyneistä astioista? Se, minkä näette tapahtuvan tämän temppelin eri puolilla, edustaa tapaa, jolla isänne koettivat symboloida Jumalan hengen lahjoittamista uskon lapsille, ja siinä olette tehneet oikein, kun olette pitäneet nämä symbolit elävinä aina tähän päivään saakka. Mutta nyt tälle sukupolvelle on hänen Poikansa lahjoittautumisen kautta tullut ilmoitus henkien Isästä, ja tätä kaikkea tulee epäilyksettä seuraamaan Isän ja Pojan hengen vuodattaminen ihmislasten ylle. Jokainen, jolla on uskoa, on tästä henkivuodattumasta saava oikean opettajan, joka opettaa ikuiseen elämään johtavan tien, tien taivaan valtakunnassa maan päällä ja sitten tuonpuoleisuudessa, Isän Paratiisissa, elettävän elämän todellisten vetten äärelle.”
162:6.4 (1796.2) Ja Jeesus jatkoi vastaamista sekä väkijoukon että fariseusten esittämiin kysymyksiin. Jotkut olivat sitä mieltä, että hän oli profeetta; jotkut uskoivat hänen olevan Messias; toiset sanoivat, ettei hän voinut olla Kristus, koskapa hän oli kotoisin Galileasta ja Messiaan oli määrä asettaa Daavidin valtaistuin taas paikalleen. He eivät kuitenkaan rohjenneet pidättää häntä.
162:7.1 (1796.3) Viimeisen juhlapäivän iltapäivänä, sen jälkeen kun apostolit olivat epäonnistuneet yrityksissään taivutella Jeesus pakenemaan Jerusalemista, Jeesus meni taas temppeliin opettamaan. Kohdatessaan suuren joukon Salomon pylväikköön kokoontuneita uskovia hän puhui heille sanoen:
162:7.2 (1796.4) ”Jos sanani löytävät teissä sijan ja haluatte tehdä niin kuin on Isän tahto, silloin te totisesti olette opetuslapsiani. Tulette tietämään totuuden, ja totuus on tekevä teistä vapaita. Tiedän, miten aiotte vastata minulle: Olemme Abrahamin lapsia, emmekä ole kenenkään orjia, kuinka meidät siis muka vapautetaan? Olkoon niin, mutta en puhukaan ulkonaisesta alistumisesta toisen valtaan, vaan tarkoitan sielun vapauksia. Totisesti, totisesti minä sanon teille: Jokainen, joka tekee syntiä, on synnin kahleorja. Ja tehän tiedätte, ettei kahleorja todennäköisesti jää isännän taloon ikuisesti. Tiedätte myös, että poika tosiaankin jää isänsä taloon. Jos siis Poika tekee teistä vapaita, tekee teistä poikia, silloin te todellakin olette vapaita.
162:7.3 (1796.5) ”Tiedän, että olette Abrahamin siementä, ja kuitenkin teidän johtajanne koettavat tappaa minut, koska sanomaani ei ole päästetty tekemään muutostyötään heidän sydämessään. Heidän sielunsa on ennakkoluuloisuuden sinetöimä ja kostonhimoisen ylpeyden sokaisema. Julistan teille totuuden, jonka iankaikkinen Isä näyttää minulle, kun nämä harhaan johdetut opettajat sen sijaan koettavat tehdä sellaista, minkä he ovat oppineet vain ajallisilta isiltään. Ja kun vastaatte, että Abraham on isänne, sanon teille, että jos olisitte Abrahamin lapsia, tekisitte Abrahamin tekoja. Jotkut teistä uskovat opetukseni, mutta toiset tavoittelevat turmiotani, koska olen kertonut teille Jumalalta saamani totuuden. Mutta sillä tavoin ei Abraham kohdellut Jumalan totuutta. Ymmärrän, että jotkut teidän joukossanne ovat päättäväisesti ottaneet asiakseen tehdä paholaisen töitä. Jos Jumala olisi Isänne, tuntisitte minut ja rakastaisitte paljastamaani totuutta. Onko teidän mahdotonta ymmärtää, että tulen Isän tyköä, että olen Jumalan lähettämä, että en ole tekemässä tätä työtä itsestäni lähtien? Miksi ette ymmärrä sanojani? Onko sen syynä asettumisenne sille kannalle, että teistä tulee pahuuden lapsia? Jos olette pimeyden lapsia, vaellatte tuskin sen totuuden valossa, jota minä paljastan. Pahuuden lapset kulkevat vain isänsä jälkiä, isänsä, joka osasi vain pettää ja joka ei totuutta kannattanut, koska hänessä ei lopultakaan totuutta ollut. Mutta nyt tulee Ihmisen Poika, joka puhuu ja elää totuutta, ja monikaan teistä ei suostu uskomaan.
162:7.4 (1797.1) ”Kuka teistä on se, joka minut synnistä tuomitsee? Jos siis julistan ja elän totuutta, jonka Isä on minulle osoittanut, niin miksi ette usko? Joka on Jumalasta, kuulee mieluusti Jumalan sanat; syy siihen, mikseivät monetkaan teistä kuule sanojani, on se, että ette ole Jumalasta. Opettajanne ovat jopa juljenneet sanoa, että teen tekoni perkeleiden ruhtinaan vallalla. Eräskin tässä lähellä on juuri päässyt sanomasta, että minussa on perkele, että olen perkeleen lapsi. Mutta kaikki ne teistä, jotka menettelette rehellisesti omaa sieluanne kohtaan, tiedätte varsin hyvin, etten ole perkele. Tiedätte, että kunnioitan Isää, silloinkin kun te tahtoisitte häpäistä minut. En tavoittele kunniaa itselleni, vaan Paratiisissa olevalle Isälleni. Enkä tuomitse teitä, sillä on yksi, joka tuomitsee puolestani.
162:7.5 (1797.2) ”Totisesti, totisesti minä sanon teille, jotka uskotte evankeliumin, että jos ihminen pitää tämän totuudensanoman elävänä sydämessään, hän ei ole koskaan maistava kuolemaa. Ja tänä samana hetkenä sanoo vierelläni kirjanoppinut äskeisen lausumani todistavan, että minussa on perkele, sillä onhan Abraham kuollut, niin kuin ovat profeetatkin. Ja hän kysyy: ’Oletko sinä niin paljon Abrahamia ja profeettoja suurempi, että rohkenet seistä täällä ja sanoa, että se, joka pitää sanomasi, ei ole maistava kuolemaa? Kuka olet olevinasi, ettäs uskallat päästää suustasi mokomia herjauksia?’ Ja minä sanon kaikille hänen kaltaisilleen, että jos itse nostan itseni kunniaan, kunniani on yhtä tyhjän kanssa. Mutta minut nostaakin kunniaan Isä, se sama Isä, jota kutsutte Jumalaksi. Te ette ole tunteneet tätä teidän Jumalaanne ja minun Isääni, ja olen tullut saattaakseni teidät yhteen; näyttääkseni teille, miten teistä tulee totisesti Jumalan poikia. Vaikka te ette tunne Isää, minä hänet totisesti tunnen. Abrahamkin jo riemuitsi nähdessään minun aikani, ja uskon kautta hän sen näki ja oli mielissään.”
162:7.6 (1797.3) Kun epäuskoiset juutalaiset ja lähistölle tähän mennessä kerääntyneet sanhedrinin edusmiehet kuulivat nämä sanat, he nostivat metelin huutaen: ”Et ole viittäkymmentäkään ja kerrot kuitenkin nähneesi Abrahamin; perkeleen lapsihan sinä olet!” Jeesus ei enää kyennyt jatkamaan asian käsittelyä. Poistuessaan paikalta hän sanoi vain: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennen kuin Abraham oli, minä olen.” Monet epäuskoiset ryntäsivät poimimaan kiviä heittääkseen häntä niillä, ja sanhedrinin edusmiehet koettivat saada hänet pidätetyksi, mutta Mestari löysi nopeasti tiensä temppelikäytävien läpi ja pakeni salaiseen kohtaamispaikkaan Betanian lähistöllä, jossa Martta, Maria ja Lasarus olivat häntä odottamassa.
162:8.1 (1797.4) Oli järjestetty niin, että Jeesus majoittuisi Lasaruksen ja tämän sisarten kanssa erään ystävän taloon, kun apostolit sen sijaan olivat pieniksi ryhmiksi hajaantuneina siellä täällä. Tällaisiin varotoimenpiteisiin oli ryhdytty siksi, että juutalaisviranomaiset Jeesuksen pidättämiseen tähtäävine hankkeineen olivat käymässä taas uskaliaammiksi.
162:8.2 (1797.5) Näiden kolmen tapana oli jo vuosikausien ajan ollut jättää askarensa ja kuunnella Jeesuksen opetuksia aina, kun hän sattui vierailemaan heidän luonaan. Sen jälkeen kun he olivat menettäneet vanhempansa, Martta oli ottanut vastuun taloudenhoidosta. Niinpä hän puheena olevassa tilanteessakin teki valmisteluja illallistarjoilua varten, kun Lasarus ja Maria puolestaan istuivat Jeesuksen jalkojen juuressa ja nauttivat täysin siemauksin hänen virvoittavasta opetuksestaan. Mainittakoon selityksenä, että monet turhanaikaiset puuhat olivat tarpeettomasti suunnanneet Martan ajatukset muualle ja että hänen mieltään painoivat monet joutavat huolenaiheet; hän oli luonteenlaadultaan sellainen.
162:8.3 (1798.1) Kaikkien näiden näennäisten velvollisuuksien parissa hääriessään Marttaa kuohutti se, ettei Maria tehnyt mitään ollakseen avuksi. Siksi hän meni Jeesuksen luo ja sanoi: ”Mestari, etkö yhtään välitä, että sisareni on jättänyt minut yksin huolehtimaan koko tarjoilusta? Etkö tahtoisi käskeä, että hän tulisi auttamaan minua?” Jeesus vastasi: ”Martta, Martta, miksi olet aina huolissasi niin monista asioista ja miksi annat niin monien pikkuseikkojen vaivata itseäsi? On vain yksi asia, joka on todella huomionarvoinen, ja koska Maria on valinnut tämän hyvän ja tarpeellisen osan, en ota sitä häneltä pois. Mutta milloinka te molemmat opitte elämään niin kuin olen teille opettanut: palvelemaan kumpikin yhteistyössä ja kumpikin virvoittamaan sieluanne yhteisymmärryksessä? Ettekö voi oppia, että kaikelle on aikansa – että vähäisempien elämänasioiden tulisi väistyä suurempien, taivaan valtakunnan asioiden edestä?”
162:9.1 (1798.2) Koko lehtimajanjuhlaa seuranneen viikon ajan kymmenet uskovat pitivät kokouksiaan Betaniassa, jossa he saivat opetusta kahdeltatoista apostolilta. Sanhedrin ei pyrkinyt hätyyttämään näitä kokoontumisia, koska Jeesus ei ollut niissä läsnä. Koko tämän ajan hän työskenteli Abnerin ja tämän työtoverien seurassa Betlehemissä. Juhlien päättymistä seuranneena päivänä Jeesus oli lähtenyt Betaniaan, eikä hän tämän Jerusalemissa-käynnin aikana enää opettanut temppelissä.
162:9.2 (1798.3) Abner piti tuohon aikaan pääpaikkaansa Betlehemissä, ja tästä keskuksesta oli lähetetty monia työntekijöitä Juudean kaupunkeihin, Etelä-Samariaan ja jopa Aleksandriaan asti. Jeesuksen saapumisen jälkeen hän ja Abner saivat muutamassa päivässä päätökseen järjestelyt, joilla kummankin apostoliryhmän toiminta saataisiin yhteisiin puitteisiin.
162:9.3 (1798.4) Koko lehtimajanjuhlille tekemänsä vierailun ajan Jeesus oli jakanut aikansa suunnilleen tasan Betanian ja Betlehemin kesken. Betaniassa hän vietti melkoisesti aikaa apostoliensa seurassa; Betlehemissä hän antoi paljon opetusta Abnerille ja muille entisille Johanneksen apostoleille. Ja tämä läheinen kosketus nimenomaan oli seikka, joka lopulta sai heidät uskomaan häneen. Näihin entisiin Johannes Kastajan apostoleihin teki vaikutuksen se rohkeus, jota hän osoitti julkisessa opetustyössään Jerusalemissa, samoin kuin se myötätuntoinen ymmärtämys, jonka he kokivat hänen opettaessaan heitä yksityisesti Betlehemissä. Nämä tekijät saivat jokaisen Abnerin työtovereista lopullisesti ja kokonaan sille kannalle, että he täydestä sydämestään hyväksyivät valtakunnan ja kaiken, mitä tämä ratkaisu toi mukanaan.
162:9.4 (1798.5) Ennen kuin Mestari poistui Betlehemistä viimeisen kerran, hän loi olosuhteet sille, että he kaikki liittyisivät hänen kanssaan yhteisponnistukseen, jonka oli määrä edeltää hänen maisen, lihallisessa hahmossa eletyn elämänvaiheensa päättymistä. Sovittiin, että Abner lähitulevaisuudessa liittyisi työtovereineen Jeesuksen ja kahdentoista apostolin seuraan Magadanin puistossa.
162:9.5 (1798.6) Saavutetun yhteisymmärryksen mukaisesti Abner ja hänen yksitoista toveriaan liittivät marraskuun alkupäivinä kohtalonsa Jeesuksen ja kahdentoista apostolin kohtaloon ja tekivät työtä yhdessä heidän kanssaan yhtenä organisaationa aina ristiinnaulitsemiseen asti.
162:9.6 (1798.7) Lokakuun loppupuolella Jeesus ja kaksitoista apostolia poistuivat Jerusalemin välittömästä läheisyydestä. Sunnuntaina, lokakuun 30. päivänä, Jeesus ja hänen toverinsa lähtivät Efraimin kaupungista, jossa hän oli muutaman päivän ajan levännyt omissa oloissaan. Jordanin länsipuolen valtatietä kulkien he taivalsivat suoraan Magadanin puistoon ja saapuivat sinne myöhään keskiviikkoiltapäivänä, marraskuun 2. päivänä.
162:9.7 (1799.1) Apostolit olivat hyvin huojentuneita siitä, että Mestari oli taas ystävällismielisellä maaperällä. Enää he eivät kehottaneet häntä menemään Jerusalemiin julistamaan valtakunnan evankeliumia.
Urantia-kirja
Luku 163
163:0.1 (1800.1) MUUTAMIA päiviä sen jälkeen kun Jeesus ja kaksitoista apostolia olivat palanneet Jerusalemista Magadaniin, Abner ja osapuilleen viisikymmenjäseninen opetuslapsiryhmä saapuivat Betlehemistä. Tuohon aikaan Magadanin leirillä olivat koolla myös evankelistajoukko, naisten ryhmä ja noin sataviisikymmentä muuta uskollista ja koeteltua opetuslasta Palestiinan kaikista osista. Käytettyään muutaman päivän keskusteluihin ja leirin uudelleenjärjestämiseen Jeesus ja kaksitoista apostolia ryhtyivät pitämään perinpohjaista koulutuskurssia tälle uskovien erityisryhmälle. Ja tästä hyvin harjoitetusta ja kokeneesta opetuslasten ryhmästä Mestari valitsi sittemmin nämä seitsemänkymmentä opettajaa ja lähetti heidät julistamaan valtakunnan evankeliumia. Tämä säännöllinen opetus alkoi perjantaina, marraskuun 4. päivänä, ja se jatkui sapattiin, marraskuun 19. päivään, asti.
163:0.2 (1800.2) Jeesus keskusteli tämän joukkokunnan kanssa joka aamu. Pietari opetti julkisen sananjulistuksen menetelmiä; Natanael ohjasi heitä opettamistaidossa; Tuomas selvitti, miten vastataan kysymyksiin; kun Matteus puolestaan ohjasi ryhmäkohtaisten raha-asioiden organisoimista. Myös muut apostolit osallistuivat tähän valmennukseen, kukin oman erityisen kokemuksensa ja luontaisten taipumustensa mukaisesti.
163:1.1 (1800.3) Mainitut seitsemänkymmentä opettajaa Jeesus asetti virkaansa Magadanin leirillä sapatti-iltapäivänä, marraskuun 19. päivänä, ja Abner asetettiin näiden evankeliuminsaarnaajien ja -opettajien päälliköksi. Tähän seitsemänkymmenjäseniseen joukkoon kuuluivat Abner ja kymmenen entistä Johanneksen opetuslasta, viisikymmentäyksi aikaisempaa evankelistaa sekä kahdeksan muuta opetuslasta, jotka olivat ansioituneet valtakunnan palveluksessa.
163:1.2 (1800.4) Noin kello kahden aikaan tuona sapatti-iltapäivänä, sadekuurojen lomassa, Galileanmeren rantamille kerääntyi uskovien joukko, jota vielä vahvisti se, että paikalle saapui myös Daavid ja hänen sanansaattajistonsa valtaenemmistö, jonka vahvuus oli yli neljäsataa henkeä, seuraamaan seitsemänkymmenen opettajan virkaanasettamista.
163:1.3 (1800.5) Ennen kuin Jeesus laski kätensä seitsemänkymmenen vihittävän pään päälle asettaakseen heidät evankeliumin sanansaattajiksi, hän puhutteli heitä sanoen: ”Eloa on totisesti paljon, mutta työmiehiä on vähän. Kehotan sen vuoksi teitä kaikkia rukoilemaan elon Herraa, että hän lähettäisi elonkorjuuseensa lisää työmiehiä. Asetan teidät kohta valtakunnan sanansaattajiksi; lähetän teidät kohta juutalaisten ja pakanain luo niin kuin lampaat susien keskelle. Kun kuljette teitänne, kaksi aina yhdessä, annan teille sen neuvon, ettette ottaisi mukaanne sen paremmin rahakukkaroa kuin ylimääräistä vaatekertaakaan, sillä tälle ensimmäiselle lähetysmatkallenne menette vain lyhyeksi ajaksi. Älkää tervehtikö ketään matkan varrella vaan pitäkää vain huoli työstänne. Aina kun menette johonkin kotiin siellä viipyäksenne, sanokaa ensin: ’Rauha tämän talon väelle.’ Jos siellä asuu rauhaa rakastavaa väkeä, teidän tulee asettua sinne; ellei niin ole, silloin teidän tulee lähteä pois. Ja kun olette valinneet tämän kodin, jääkää sinne tuossa kaupungissa oleskelunne ajaksi, ja syökää ja juokaa, mitä ikinä eteenne pannaan. Ja toimitte näin siksi, että työmies on ylläpitonsa ansainnut. Älkää siirtykö talosta toiseen siksi, että toisessa paikassa saatetaan tarjota parempaa majoitusta. Kun kuljette ympäri julistamassa rauhaa maan päälle ja hyvää tahtoa ihmisten keskuuteen, muistakaa, että teidän on kamppailtava katkerien ja itsepetoksellisten vihamiesten kanssa; olkaa sen vuoksi viisaita kuin käärmeet, samalla kun olette myös yhtä harmittomia kuin kyyhkyset.
163:1.4 (1801.1) ”Ja menettepä minne hyvänsä, saarnatkaa näillä sanoin: ’Taivaan valtakunta on lähellä.’ Ja hoivatkaa kaikkia, jotka mahdollisesti ovat joko mieleltään tai ruumiiltaan sairaita. Auliisti on teille valtakunnan hyvyyksiä annettu, auliisti siis antakaa. Jos jonkin kaupungin väki ottaa teidät vastaan, heidät otetaan runsaslukuisina Isän valtakuntaan; mutta jos jonkin kaupungin väki kieltäytyy tätä evankeliumia vastaanottamasta, te siitäkin huolimatta julistatte sanomaanne tuosta epäuskoisten yhdyskunnasta poistuessanne, ja vielä lähtiessännekin lausutte opetuksenne torjuville: ’Vaikka torjuttekin totuuden, se ei muuta sitä, että Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.’ Joka kuulee teitä, kuulee minua. Ja joka kuulee minua, kuulee Häntä, joka minut lähetti. Joka torjuu evankeliumisanomanne, torjuu minut. Ja joka torjuu minut, torjuu Hänet, joka minut lähetti.”
163:1.5 (1801.2) Nämä sanat seitsemällekymmenelle opettajalle lausuttuaan Jeesus laski Abnerista aloittaen kätensä jokaisen pään päälle, kun he polvistuivat piiriin hänen ympärilleen.
163:1.6 (1801.3) Varhain seuraavana aamuna Abner lähetti nämä seitsemänkymmentä sanansaattajaa kaikkiin Galilean, Samarian ja Juudean kaupunkeihin. Ja noin kuuden viikon ajan nämä kolmekymmentäviisi paria kulkivat ympäriinsä saarnaten ja opettaen, ja he palasivat kaikki Pellan lähellä Pereassa sijainneeseen uuteen leiriin perjantaina, joulukuun 30. päivänä.
163:2.1 (1801.4) Yli viisikymmentä opetuslasta, jotka halusivat vihkimistä ja nimitystä seitsemänkymmenjäsenisen opettajaryhmän jäseneksi, joutui se komitea hylkäämään, jonka Jeesus oli nimittänyt valitsemaan nämä ehdokkaat. Tähän komiteaan kuuluivat Andreas, Abner ja evankelistaryhmän silloinen päällikkö. Kaikissa tapauksissa, joista tämä kolmimiehinen komitea ei päässyt yksimieliseen ratkaisuun, se toi ehdokkaan Jeesuksen luo, ja vaikkei Mestari koskaan hylännyt ainoatakaan henkilöä, joka halusi tulla vihityksi evankeliumin sanansaattajaksi, runsaassa kymmenessä tapauksessa kävi niin, että asianomainen Jeesuksen kanssa keskusteltuaan ei enää tuntenutkaan halua tulla evankeliumin sanansaattajaksi.
163:2.2 (1801.5) Muuan vilpitön opetuslapsi tuli Jeesuksen luo sanoen: ”Mestari, tahtoisin olla yksi uusista apostoleistasi, mutta isäni on perin iäkäs ja lähestyy kuolemaa; voisinko saada luvan palata kotiin hautaamaan hänet?” Tälle miehelle Jeesus sanoi: ”Poikani, ketuilla on kolonsa ja taivaan linnuilla on pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi. Olet uskollinen opetuslapsi ja sitä sinä voit olla yhä, vaikka palaatkin kotiin hoivaamaan rakkaitasi, mutta evankeliumin sanansaattajieni kohdalla asiat eivät ole näin. He ovat luopuneet kaikesta seuratakseen minua ja julistaakseen valtakuntaa. Jos tahdot olla vihitty opettaja, sinun täytyy jättää kuolleitten hautaaminen muiden huoleksi, sillä lähdet tekemään tunnetuksi ilosanomaa.” Ja tämä mies poistui paikalta suuren pettymyksen vallassa.
163:2.3 (1801.6) Eräs toinen opetuslapsi tuli Mestarin luo ja lausui: ”Tahtoisin, että minusta tulee vihitty sanansaattaja, mutta menisin mielelläni vähäksi aikaa kotiin lohduttamaan perhettäni.” Ja Jeesus vastasi: ”Jos tahdot, että sinut vihitään, sinun pitää olla valmis luopumaan kaikesta. Evankeliumin sanansaattajien kiintymys ei saa suuntautua kahtaalle. Ei kukaan, joka auran varteen jo tartuttuaan kääntyy takaisin, ole kelvollinen valtakunnan sanansaattajaksi.”
163:2.4 (1801.7) Sitten Andreas toi Jeesuksen luo erään rikkaan nuoren miehen, joka oli harras uskova ja joka halusi saada vihkimyksen. Tämä nuori mies, Matadormus, oli Jerusalemin sanhedrinin jäsen. Hän oli kuullut Jeesuksen opetusta, ja jälkeenpäin Pietari ja muut apostolit olivat antaneet hänelle opetusta valtakunnan evankeliumista. Jeesus keskusteli Matadormuksen kanssa virkaanasettamisen edellytyksistä ja kehotti häntä lykkäämään päätöksentekoaan siksi, kunnes olisi miettinyt asiaa perusteellisemmin. Varhain seuraavana aamuna, kun Jeesus oli lähdössä kävelylle, tämä nuori mies puhutteli häntä sanoen: ”Mestari, tahtoisin saada sinun lausuminasi tietää, mitkä seikat varmistavat ikuisen elämän. Kun otetaan huomioon, että olen nuoruudestani lähtien noudattanut kaikkia käskyjä, tahtoisin tietää, mitä minun on sen lisäksi tehtävä ikuisen elämän saadakseni?” Vastaukseksi tähän kysymykseen Jeesus sanoi: ”Jos pidät kaikki käskyt – älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä lausu väärää todistusta, älä petä, kunnioita vanhempiasi –, niin teet oikein, mutta pelastus on palkinto uskosta, ei pelkästään teoista. Uskotko sinä tämän valtakunnan evankeliumin?” Ja Matadormus vastasi: ”Uskon, Mestari, kyllä minä uskon kaiken, mitä sinä ja apostolisi olette minulle opettaneet.” Ja Jeesus sanoi: ”Sitten sinä totisesti olet minun opetuslapseni ja valtakunnan lapsi.”
163:2.5 (1802.1) Silloin nuori mies sanoi: ”Mutta, Mestari, en tyydy olemaan opetuslapsesi, vaan tahtoisin olla yksi uusista sanansaattajistasi.” Tämän kuullessaan Jeesus katsoi häntä suurella rakkaudella ja sanoi: ”Tahdon saada sinusta yhden sanansaattajistani, jos olet valmis maksamaan hinnan, jota siitä pyydetään; jos tahdot hankkia sen yhden ainoan seikan, joka sinulta puuttuu.” Matadormus vastasi: ”Mestari, teen mitä tahansa, jos minun sallitaan seurata sinua.” Maahan polvistunutta nuorta miestä otsalle suudellen Jeesus sanoi: ”Jos tahdot olla sanansaattajani, mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja kun olet lahjoittanut köyhille tai veljillesi, mitä siitä saat, tule ja seuraa minua, ja niin on sinulla aarre taivaan valtakunnassa.”
163:2.6 (1802.2) Kun Matadormus tämän kuuli, hänen mielialansa luhistui. Hän nousi ja meni surullisena pois, sillä hänen omaisuutensa oli suuri. Tämä varakas, nuori fariseus oli kasvatettu siihen uskoon, että vauraus oli merkki Jumalan suosiosta. Jeesus tiesi, että Matadormus rakasti yhä itseään ja rikkauksiaan. Mestari halusi vapauttaa hänet varallisuuden rakastamisesta, ei välttämättä varallisuudesta. Vaikkeivät Jeesuksen opetuslapset luopuneetkaan kaikista maailmallisista tavaroistaan, apostolit ja seitsemänkymmentä sanansaattajaa kylläkin niin tekivät. Matadormus halusi olla yksi seitsemästäkymmenestä uudesta sanansaattajasta, ja tämä oli syy siihen, miksi Jeesus vaati häntä luopumaan kaikesta, mitä tämä ajallisuudessa omisti.
163:2.7 (1802.3) Miltei jokaisella ihmisellä on jotakin, josta hän pitää kiinni helmasyntinään ja jonka taivaan valtakuntaan pääseminen vaatii osana sisäänpääsymaksua. Mikäli Matadormus olisi luopunut varallisuudestaan, se olisi luultavasti saman tien annettu takaisin hänen haltuunsa, jotta hän olisi hoitanut sitä seitsemänkymmenen sanansaattajan rahastonhoitajana. Sillä myöhemmin, sitten kun Jerusalemin seurakunta oli perustettu, kävi niin, että hän tosiaankin noudatti Mestarin kehotusta, vaikka seitsemänkymmenen sanansaattajan jäsenyyteen pääseminen silloin olikin jo myöhäistä, ja hänestä tuli Jerusalemin seurakunnan rahastonhoitaja, sen seurakunnan, jonka esimiehenä oli Herran lihallinen veli Jaakob.
163:2.8 (1802.4) Näin siis on aina pitänyt paikkansa ja tulee aina pitämään paikkansa, että ihmisten tulee tehdä päätöksensä itse. Kuolevaisen käytettävissä on tietty valinnanvapauden alue. Hengellisen maailman voimat eivät pakota ihmistä, vaan ne antavat hänen kulkea tietä, jonka hän on itse valinnut.
163:2.9 (1802.5) Jeesus näki ennakolta, ettei Matadormuksesta rikkauksineen mitenkään voinut tulla sellaisten ihmisten vihittyä työtoveria, jotka olivat evankeliumin hyväksi luopuneet kaikesta. Samalla hän näki, että ilman rikkauksiaan hänestä tulisi näiden kaikkien ehdoton johtaja. Mutta Jeesuksen omien veljien tavoin hänestä ei koskaan tullut suurta valtakunnassa, koska hän riisti itseltään sen läheisen ja henkilökohtaisen yhteyden Mestariin, joka olisi voinut olla hänen kokemuksensa, jos hän olisi ollut tuohon aikaan valmis tekemään juuri niin kuin Jeesus pyysi ja niin kuin hän sitten useita vuosia myöhemmin itse asiassa tekikin.
163:2.10 (1803.1) Rikkauksilla ei suoranaisesti ole mitään tekemistä taivaan valtakuntaan pääsemisen kanssa, mutta varallisuuden rakastamisella on. Valtakunnan hengelliset lojaalisuudet eivät käy yhteen sellaisen kanssa, että madellaan materialistisen mammonan edessä. Ihminen ei voi jakaa hengellistä ihannetta kohtaan tunnettavaa korkeinta lojaalisuutta jonkin aineellisen kiintymyksen kohteen kanssa.
163:2.11 (1803.2) Jeesus ei koskaan opettanut, että olisi väärin omistaa varallisuutta. Vain kahdeltatoista apostolilta ja seitsemältäkymmeneltä sanansaattajalta hän edellytti, että nämä osoittivat koko maallisen omaisuutensa yhteisen asian hyväksi. Ja silloinkin hän edellytti, että heidän omaisuutensa realisoitiin tuottavasti, kuten apostoli Matteuksen tapauksessa. Monta kertaa Jeesus neuvoi varakkaita opetuslapsiaan samaan tapaan kuin hän oli opettanut roomalaista rikasta miestä. Mestari piti ylimääräisten ansioiden viisasta sijoittamista täysin oikeutettuna keinona varautua tulevia ja väistämättömiä vastoinkäymisiä vastaan. Milloin apostolien kassassa oli varoja yli tarpeen, Juudas teki näistä varoista talletuksia, jotka olisivat käytettävissä myöhemmin, kun he saattaisivat joutua kärsimään kovastikin tulojen vähenemisestä. Juudas teki talletuksensa neuvoteltuaan asiasta Andreaksen kanssa. Jeesuksella ei henkilökohtaisesti ollut koskaan mitään tekemistä apostolien muiden raha-asioiden kuin almujen jakamisen kanssa. Mutta oli yksi taloudellinen väärinkäytös, jonka hän monet kerrat tuomitsi, ja se oli heikkojen, oppimattomien ja vähemmän onnekkaiden ihmisten joutuminen vahvojen, teräväpäisten ja älykkäämpien kanssaihmistensä epäoikeudenmukaisen riiston kohteiksi. Jeesus julisti, että tuonkaltainen miesten, naisten ja lasten epäinhimillinen kohtelu ei käynyt yksiin taivaan valtakunnan veljesyhteisön ihanteiden kanssa.
163:3.1 (1803.3) Siihen mennessä kun Jeesus päätti keskustelunsa Matadormuksen kanssa, Pietari ja joukko apostoleja oli kerääntynyt hänen ympärilleen, ja kun rikas nuorukainen teki lähtöä, Jeesus kääntyi ympäri nähdäkseen apostolit ja sanoi: ”Näettehän, miten vaikea on niiden, joilla on rikkauksia, astua kokonaan Jumalan valtakuntaan! Hengellistä palvontaa ei voi jakaa aineellisten kiintymyksen kohteiden kanssa; kukaan ei voi palvella kahta herraa. Teillä on sananparsi, jonka mukaan ’Kamelin on helpompi päästä neulansilmän läpi kuin pakanan periä ikuinen elämä.’ Ja minä sanon, että samaisen kamelin on yhtä helppo päästä neulansilmän läpi kuin näiden omahyväisten rikkaiden on astua taivaan valtakuntaan.”
163:3.2 (1803.4) Kun Pietari ja apostolit kuulivat nämä sanat, he hämmästyivät ylen määrin, he hämmästyivät siinä määrin, että Pietari sanoi: ”Herra, kuka sitten on pelastettavissa? Tuleeko kaikki, joilla on rikkauksia, pitää valtakunnan ulkopuolella?” Ja Jeesus vastasi: ”Ei, Pietari, mutta kaikki, jotka panevat luottamuksensa rikkauksiin, astuvat tuskin siihen hengelliseen elämään, joka johtaa ikuiseen edistymiseen. Muttei silloinkaan moni sellainen seikka, joka on ihmiselle mahdoton, ole taivaallisen Isän tavoittamattomissa, vaan meidän tulisi mieluumminkin tiedostaa, että Jumalan kanssa kaikki on mahdollista.”
163:3.3 (1803.5) Kun he poistuivat yhdessä paikalta, Jeesus oli suruissaan siitä, ettei Matadormus jäänyt heidän luokseen, sillä hän rakasti tätä suuresti. Ja järven rantaan käveltyään he istuutuivat veden äärelle, ja Pietari, joka puhui kahdentoista apostolin puolesta (he olivat tällöin kaikki paikalla), sanoi: ”Meitä kiusaa se, mitä sanoit rikkaalle nuorelle miehelle. Tuleeko meidän vaatia niitä, jotka haluaisivat seurata sinua, luopumaan kaikesta maallisesta hyvästään?” Ja Jeesus sanoi: ”Ei, Pietari, vaan vain niitä, jotka tahtoisivat päästä apostoleiksi ja jotka haluavat elää kanssani niin kuin te elätte, ikään kuin samana perheenä. Mutta Isä edellyttää, että hänen lastensa kiintymys on puhdasta ja jakamatonta. Tulipa mikä hyvänsä tai kuka hyvänsä sinun ja valtakunnan totuuksia kohtaan tuntemasi rakkauden väliin, siitä on luovuttava. Ellei ihmisen varallisuus tunkeudu sielun alueille, sillä ei ole mitään vaikutusta niiden ihmisten hengelliseen elämään, jotka tahtoisivat astua sisälle valtakuntaan.”
163:3.4 (1804.1) Silloin Pietari sanoi: ”Mutta, Mestari, olemme luopuneet kaikesta seurataksemme sinua. Mitä me sitten saamme?” Ja Jeesus puhui kaikille kahdelletoista apostolille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: Ei ole yhtäkään ihmistä, joka jätettyään varallisuutensa, kotinsa, vaimonsa, veljensä, vanhempansa tai lapsensa minun takiani ja taivaan valtakunnan takia ei saisi monin verroin enemmän tässä maailmassa, ehkä joidenkin vainojen kera, sekä ikuisen elämän tulevassa maailmassa. Mutta monet, jotka ovat ensimmäisiä, tulevat olemaan viimeisiä, kun taas viimeiset tulevat usein olemaan ensimmäisiä. Isä kohtelee luotujaan heidän tarpeittensa mukaan ja noudattaen oikeudenmukaisia lakejaan, jotka vaativat ottamaan armeliaasti ja rakastavasti huomioon, mikä on universumille hyväksi.
163:3.5 (1804.2) ”Taivaan valtakunta on kuin muuan tilanomistaja, joka antoi työtä monelle ja joka aamuvarhaisella meni turuille ja toreille palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa. Kun hän oli sopinut työmiesten kanssa yhden denaarin päiväpalkasta, hän lähetti heidät viinitarhaansa. Sitten hän meni ulos yhdeksän maissa ja nähdessään vielä muita, jotka seisoskelivat torilla joutilaina, hän sanoi heille: ’Menkää tekin työhön viinitarhaani, ja mikä oikein on, sen minä maksan teille.’ Ja he menivät heti työhön. Taas hän meni ulos kahdentoista aikaan ja kolmen aikaan ja teki niin kuin oli tehnyt aikaisemminkin. Ja noin viiden aikaan iltapäivällä torille mennessään hän tapasi siellä vieläkin väkeä, joka seisoi toimettomana, ja hän kysyi heiltä: ’Miksi te täällä seisotte kaiken päivää joutilaina?’ Ja miehet vastasivat: ’Siksi, ettei kukaan ole meitä palkannut.’ Silloin tilanomistaja sanoi: ’Menkää tekin työhön viinitarhaani, ja mikä oikein on, sen minä maksan teille.’
163:3.6 (1804.3) ”Kun ilta tuli, tämä viinitarhanomistaja sanoi tilanhoitajalleen: ’Kutsu työmiehet koolle ja maksa heille heidän palkkansa niin, että aloitat viimeksi palkatuista ja maksat viimeiseksi ensimmäisinä palkatuille.’ Kun kello viiden aikoihin palkatut tulivat, he saivat kukin yhden denaarin, ja saman saivat kaikki muutkin työmiehet. Kun päivän alussa palkatut miehet näkivät, mitä myöhemmin tulleille maksettiin, he odottivat saavansa sovittua summaa enemmän. Mutta muiden tavoin jokainen mies sai vain yhden denaarin. Ja kun jokainen oli saanut maksunsa, nämä valittivat tilanomistajalle sanoen: ’Nämä viimeksi palkatut miehet työskentelivät vain yhden tunnin, ja kuitenkin sinä olet maksanut heille saman kuin meille, jotka olemme paahtavassa auringossa saaneet vastata koko päiväurakasta.’
163:3.7 (1804.4) ”Silloin tilanomistaja vastasi: ’Ystäväni, en tee teille vääryyttä. Eikö teistä jokainen suostunutkin työskentelemään yhden denaarin päiväpalkasta? Ottakaa nyt omanne ja menkää matkoihinne, sillä haluni on antaa viimeisinä tulleille yhtä paljon kuin olen antanut teille. Eikö minun muka ole laillista tehdä omalleni, mitä tahdon? Vai ettekö soisi minun olevan antelias siksi, että haluan olla hyvä ja osoittaa armeliaisuutta?’”
163:4.1 (1804.5) Magadanin leirillä vallitsi täysi touhu sinä päivänä, jona seitsemänkymmentä opettajaa lähtivät ensimmäiselle lähetysretkelleen. Varhain tuona aamuna seitsemänkymmenen sanansaattajan kanssa käymissään viimeisissä keskusteluissa Jeesus korosti seuraavia näkökohtia:
163:4.2 (1804.6) 1. Valtakunnan evankeliumia on julistettava koko maailmalle, niin ei-juutalaisille kuin juutalaisillekin.
163:4.3 (1804.7) 2. Kun hoivaatte sairaita, älkää opettako odottamaan ihmeitä.
163:4.4 (1805.1) 3. Julistakaa Jumalan poikien hengellistä veljesliittoa, älkää maallisen vallan ja aineellisen loiston ulkonaista valtakuntaa.
163:4.5 (1805.2) 4. Älkää hukatko aikaa ylenmääräiseen sosiaaliseen seurusteluun ja muihin joutavuuksiin, jotka saattavat vähentää täysimääräistä omistautumistanne evankeliumin saarnaamiselle.
163:4.6 (1805.3) 5. Jos ensimmäinen tukikohdaksi valitsemanne talo osoittautuu kelvolliseksi kodiksi, jääkää sinne koko tuossa kaupungissa oleskelunne ajaksi.
163:4.7 (1805.4) 6. Tehkää kaikille uskollisille uskoville selväksi, että nyt on koittanut avoimen välirikon aika Jerusalemin juutalaisten uskonnollisten johtajien kanssa.
163:4.8 (1805.5) 7. Opettakaa, että kaikki, mikä on ihmisen velvollisuus, on sisällytettävissä tähän yhteen ainoaan käskyyn: Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, koko mielelläsi ja sielullasi ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. (Tätä heidän tuli opettaa siinä mielessä, että se oli ihmisen koko velvollisuus, fariseusten esittämien 613 elämän viettämistä koskevan säännön sijasta.)
163:4.9 (1805.6) Kun Jeesus oli kaikkien apostolien ja opetuslasten läsnä ollessa lausunut seitsemällekymmenelle sanansaattajalle edellä esitetyt sanat, Simon Pietari vei heidät erilleen ja piti heille virkaanasettajaissaarnan. Se oli kehitelmä Mestarin esittämistä valtuutussanoista, jotka hän lausui pannessaan kätensä heidän päänsä päälle ja asettaessaan heidät valtakunnan sanansaattajiksi. Pietari kehotti seitsemääkymmentä opettajaa vaalimaan kokemusmaailmassaan seuraavia hyveitä:
163:4.10 (1805.7) 1. Pyhittäytynyt antaumus. Pietari kehotti heitä aina rukouksissaan esittämään, että evankeliumin sadonkorjuuseen lähetettäisiin enemmän työntekijöitä. Hän selitti, että milloin ihminen rukoilee näin, on todennäköisempää, että hän sanoo: ”Tässä minä olen, lähetä minut.” Pietari kehotti heitä olemaan laiminlyömättä päivittäistä hartaushetkeään.
163:4.11 (1805.8) 2. Väärentämätön rohkeus. Pietari varoitti heitä, että he tulisivat kohtaamaan vihamielisyyttä ja että heitä epäilemättä vainottaisiin. Hän kertoi heille, ettei heidän lähetystehtävänsä ollut mitään pelkureiden puuhaa ja neuvoi niitä, jotka pelkäsivät, poistumaan rivistä, ennen kuin he lähtisivät liikkeelle. Mutta kukaan ei jättäytynyt joukosta.
163:4.12 (1805.9) 3. Usko ja luottamus. Heidän oli lähdettävä tälle lyhyelle lähetysretkelle täysin ilman varusteita; heidän oli luotettava siihen, että Isä pitäisi huolen ravinnosta ja yösijasta samoin kuin kaikesta muusta tarpeellisesta.
163:4.13 (1805.10) 4. Into ja aloitteellisuus. Heidän tulisi omata intoa ja älyllistä innostusta; heidän oli tiukasti keskityttävä Mestarin asian toimittamiseen. Itämainen tervehtimistapahtuma oli aikaaviepä ja työläs seremonia, siksi heille oli annettu neuvo ”älkää tervehtikö ketään matkan varrella”, mikä oli yleinen menettely kehotettaessa jotakuta toimittamaan asiansa ilman ajanhukkaa. Sillä ei ollut mitään tekemistä sen seikan kanssa, että ihmisiä tuli tervehtiä ystävällisesti.
163:4.14 (1805.11) 5. Ystävällisyys ja huomaavaisuus. Mestari oli neuvonut heitä välttämään tarpeetonta ajan tuhlaamista sosiaalisiin seremonioihin, mutta hän kehotti huomaavaisuuteen kaikkia niitä kohtaan, joiden kanssa he tulisivat kosketuksiin. Heidän tuli osoittaa kaikkea mahdollista ystävällisyyttä niille, jotka kutsuisivat heidät kotiinsa. Heitä varoitettiin tiukasti sellaisesta, että he poistuisivat vaatimattomasta kodista mukavampaan tai vaikutusvaltaisempaan kotiin kestittäväksi.
163:4.15 (1805.12) 6. Sairaiden hoivaaminen. Pietari antoi seitsemällekymmenelle sanansaattajalle velvoitteen etsiytyä mieleltään ja ruumiiltaan sairaiden luokse ja tehdä kaiken voitavansa heidän vaivojensa lievittämiseksi tai parantamiseksi.
163:4.16 (1805.13) Ja sen jälkeen kun heille oli annettu edellä esitetyt velvoitteet ja neuvot, he lähtivät kaksittain lähetystehtäväänsä Galileassa, Samariassa ja Juudeassa.
163:4.17 (1806.1) Vaikka juutalaiset tunsivatkin erityistä kunnioitusta lukua seitsemänkymmentä kohtaan – katsoivathan he toisinaan, että pakanakansojen lukumäärä oli seitsemänkymmentä – ja vaikka näiden seitsemänkymmenen sanansaattajan oli määrä viedä evankeliumi kaikkien kansojen keskuuteen, oli nähdäksemme silti pelkkä sattuma, että tämän ryhmän vahvuus oli tasan seitsemänkymmentä. Selvästihän Jeesus olisi hyväksynyt vielä vähintäänkin puoli tusinaa sanansaattajaa, mutta nämä eivät olleet halukkaita maksamaan vihkimyksen edellyttämää hintaa eli luopumaan varallisuudestaan ja perheestään.
163:5.1 (1806.2) Jeesus ja kaksitoista apostolia tekivät nyt valmisteluja perustaakseen viimeisen tukikohtansa Pellan lähistölle Pereaan, jossa Mestari oli kastettu Jordanissa. Marraskuun viimeiset kymmenen päivää käytettiin Magadanissa pidettyihin neuvotteluihin, ja tiistaina, joulukuun 6. päivänä, koko miltei kolmesatapäinen seurue astui kaikkine tavaroineen aamunkoitossa taipaleelle ja majoittui samana iltana Pellan lähistölle, joen partaalle. Tämä oli sama paikka, lähteen vierellä, jossa Johannes Kastaja oli useita vuosia aiemmin pitänyt leiriään.
163:5.2 (1806.3) Magadanin leirin purkamisen jälkeen Daavid Sebedeus palasi Betsaidaan ja alkoi heti supistaa viestinviejäorganisaatiota. Valtakunta oli siirtymässä uuteen vaiheeseen. Pyhiinvaeltajia saapui päivittäin ja heitä saapui Palestiinan kaikista osista ja Rooman valtakunnan kaukaisimmiltakin seuduilta. Uskovia saapui silloin tällöin myös Mesopotamiasta ja Tigriksestä itään olevista maista. Niinpä Daavid joulukuun 18. päivänä lastasi sanansaattajakuntansa avulla kuormajuhtien selkään leirivarusteet, jotka silloin olivat varastossa hänen isänsä talossa ja joita käyttäen hän oli aiemmin pitänyt yllä Betsaidan leiriä järven rannalla. Hän jätti toistaiseksi hyvästit Betsaidalle ja suuntasi kulkunsa järven rantaa ja Jordanin vartta noudatellen runsaan puolen kilometrin päähän apostolien leiristä pohjoiseen; ja vajaassa viikossa hän oli jo valmis tarjoamaan vieraanvaraisuutta lähes tuhannelle viidellesadalle pyhiinvaeltajavieraalle. Apostolien leiri kykeni majoittamaan noin viisisataa henkeä. Palestiinassa oli tuolloin sadekausi, ja nämä majoitustilat olivat tarpeen, jotta voitiin huolehtia siitä kaiken aikaa kasvavasta joukosta kyselijöitä, joista useimmat olivat vakavissaan tullessaan Pereaan tapaamaan Jeesusta ja kuulemaan hänen opetustaan.
163:5.3 (1806.4) Daavid teki tämän kaiken oma-aloitteisesti, vaikka hän olikin Magadanissa neuvotellut asiasta Filippuksen ja Matteuksen kanssa. Valtaosaa entisestä sanansaattajakunnastaan hän käytti apulaisinaan tämän leirin hoitamisessa; säännöllisessä viestinviejäpalvelussa hänellä oli nyt vähemmän kuin kaksikymmentä miestä. Joulukuun lopulla, ennen seitsemänkymmenen opettajan paluuta, Mestarin ympärille oli kerääntynyt lähes kahdeksansataa vierailijaa, ja heidät oli majoitettu Daavidin leiriin.
163:6.1 (1806.5) Perjantaina, joulukuun 30. päivänä, kun Jeesus oli Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa poissa lähistön kukkuloilla, seitsemänkymmentä sanansaattajaa alkoivat lukuisten uskovien mukana palailla pareittain Pellan tukikohtaan. Kaikki seitsemänkymmentä olivat koolla opetuspaikalla viiden aikaan, kun Jeesus palasi leirille. Ilta-ateriointi siirtyi yli tunnilla, kun nämä valtakunnan evankeliumin innokkaat julistajat kertoivat kokemuksiaan. Daavidin viestinviejät olivat kuluneiden viikkojen aikana välittäneet apostoleille valtaosan näistä uutisista, mutta oli tavattoman innostavaa kuulla näiden vastikään vihittyjen evankeliuminopettajien itsensä kertomana, miten heidän sanomansa oli isoavien juutalaisten ja ei-juutalaisten taholta vastaanotettu. Lopultakin Jeesus sai nähdä, miten ihmiset lähtivät levittämään ilosanomaa ilman, että hän itse oli läsnä. Mestari tiesi nyt, että hän voisi poistua tästä maailmasta sen haittaamatta vakavalla tavalla valtakunnan etenemistä.
163:6.2 (1807.1) Kun nämä seitsemänkymmentä opettajaa kertoivat, miten ”jopa perkeleetkin olivat” heille ”alamaisia”, he tarkoittivat niitä ihmeenomaisia paranemisia, joita he olivat onnistuneet saamaan aikaan tapauksissa, joissa oli ollut kysymys hermostollisen häiriön uhreista. Muutama sellainenkin tapaus tosin oli ollut, että nämä hoivaajat olivat todellakin vapauttaneet hoivattavansa hengen vallasta, ja näihin tapauksiin viitaten Jeesus sanoi: ”Mitään kummallista ei ole siinä, että nämä niskuroivat vähäisemmät henget sattuivat olemaan teille alamaisia, kun otetaan huomioon, että näin Saatanan putoavan taivaasta niin kuin salama. Mutta älkää siitä niin kovasti iloitko, sillä sanon teille, että heti kun palaan Isäni tykö, me lähetämme kumpikin henkemme, joka asettuu ihmismieliin niin, etteivät nämä muutamat eksyneet henget enää voi tunkeutua epäonnisten kuolevaisten mieleen. Riemuitsen kanssanne siitä, että teillä on kyky vaikuttaa ihmisiin, mutta älkää tämän kokemuksen vuoksi tunteko nousseenne onnen kukkuloille vaan riemuitkaa mieluumminkin siitä, että nimenne on kirjoitettu taivaan kirjoihin ja että teidän on tällä tavoin määrä edetä hengellisen voittokulun päättymättömällä elämänuralla.”
163:6.3 (1807.2) Ja juuri tuona hetkenä, vähän ennen kuin ryhdyttiin ilta-aterialle, Jeesus koki yhden niistä tunnekylläisen haltioitumisen hetkistä, jollaisia hänen seuraajansa olivat silloin tällöin olleet todistamassa. Hän sanoi: ”Kiitän sinua, Isäni, taivaan ja maan Herra, siitä, että vaikka tämä ihmeellinen evankeliumi kätkettiin viisailta ja omahyväisiltä, henki on paljastanut nämä hengelliset ihanuudet näille valtakunnan lapsille. Niin, Isäni, tämän tekeminen on täytynyt sinun silmissäsi olla mieluisaa, ja riemuitsen tietäessäni, että hyvä sanoma on leviävä kaikkeen maailmaan, senkin jälkeen kun olen palannut tykösi ja työhön, jonka olet suoritettavakseni antanut. Olen suunnattoman liikuttunut ymmärtäessäni, että tulet kohta antamaan kaiken vallan minun käsiini, että vain sinä todellisuudessa tiedät, kuka minä olen, ja että vain minä todellisuudessa tunnen sinut samoin kuin tuntevat ne, joille olen sinut paljastanut. Ja kun olen päättänyt tämän lihallisessa hahmossa oleville veljilleni tekemäni ilmoituksen, sen jälkeen tulen jatkamaan ilmoitusta luoduillesi korkeuksissa.”
163:6.4 (1807.3) Nämä sanat Isälle lausuttuaan Jeesus kääntyi sivulle puhuakseen apostoleilleen ja hoivaajilleen: ”Siunatut ovat silmät, jotka tämän kaiken näkevät, ja korvat, jotka tämän kaiken kuulevat. Sanonpa teille, että monet profeetat ja monet menneiden aikojen suurmiehet ovat halunneet nähdä, mitä te nyt näette, mutta heille ei sitä suotu. Ja kun monet vielä tulossa olevat valon lasten sukupolvet kuulevat näistä tapahtumista, ne tulevat kadehtimaan teitä, jotka olette ne kuulleet ja ne nähneet.”
163:6.5 (1807.4) Sitten hän sanansa kaikille opetuslapsille osoittaen sanoi: ”Olette kuulleet, kuinka monet kaupungit ja kylät ovat ottaneet vastaan valtakunnan ilosanoman, ja miten sekä juutalaiset että pakanat ovat ottaneet vastaan hoivaajani ja opettajani. Ja siunattuja tosiaan ovat nämä yhdyskunnat, jotka ovat päättäneet uskoa valtakunnan evankeliumiin. Mutta voi teitä, te Horasinin, Betsaida-Juliaan ja Kapernaumin asukkaat, jotka torjutte valon, voi teitä noiden kaupunkien asukkaat, jotka otitte nämä viestintuojat huonosti vastaan. Sanonpa, että jos noilla paikkakunnilla tehdyt voimalliset teot olisi tehty Tyyrossa ja Siidonissa, näiden niin kutsuttujen pakanakaupunkien asukkaat olisivat jo kauan sitten katuneet säkkiin pukeutuen ja tuhkaa päänsä päälle ripotellen. Tyyrolla ja Siidonilla tulee tuomion päivänä toden totta olemaan siedettävämpää.”
163:6.6 (1807.5) Koska seuraava päivä oli sapatti, Jeesus irrottautui seitsemänkymmenen sanansaattajan kanssa muitten seurasta ja sanoi heille: ”Toden totta iloitsin kanssanne, kun palasitte ja toitte tullessanne hyvät uutiset siitä, että niin monet Galilean, Samarian ja Juudean eri puolilla olevat ihmiset olivat ottaneet vastaan valtakunnan evankeliumin. Mutta miksi olitte niin hämmästyneen hilpeitä? Ettekö odottaneet, että sanomanne toisi esille voimallisuutensa, kun se esitettäisiin? Lähdittekö matkaan eväänänne niin vähäinen luottamus tähän evankeliumiin, että tulette takaisin sen voimallisuudesta yllättyneinä? Ja vaikka en haluaisikaan tukahduttaa riemullista mielialaanne, tahtoisin nyt varoittaa teitä ankarasti ylpeyden kavaluuksista, hengellisestä ylpeydestä. Jos kykenisitte ymmärtämään, miksi Lucifer, syntisistä syntisin, kukistui, te juhlallisesti kavahtaisitte kaikenmuotoista hengellistä ylpeyttä.
163:6.7 (1808.1) ”Olette ryhtyneet tähän suurenmoiseen työhön, jonka tarkoituksena on opettaa kuolevaiselle ihmiselle, että hän on Jumalan poika. Olen osoittanut teille tien; menkää ja tehkää velvollisuutenne, älkääkä uupuko hyvää tehdessänne. Teille ja kaikille, jotka kautta aikojen seuraavat jälkiänne, tahdon sanoa: Seison aina lähellä, ja kutsuni kuuluu ja tulee aina kuulumaan: Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin annan teille levon. Ottakaa kantaaksenne minun ikeeni ja oppikaa minusta, sillä olen tosi ja uskollinen, ja löydätte hengellisen levon sielullenne.”
163:6.8 (1808.2) Ja he havaitsivat Mestarin sanojen olevan totta pannessaan hänen lupauksensa koetteille. Ja sen päivän jälkeen lukemattomat tuhannet ovat hekin näiden lupausten paikkansapitävyyttä koetelleet ja kokeilleet.
163:7.1 (1808.3) Muutamat seuraavat päivät olivat Pellan leirissä kiireistä aikaa, sillä valmisteluja Perean-lähetysretkeä varten oltiin viemässä päätökseen. Jeesus ja hänen työtoverinsa tekivät lähtöä viimeiselle lähetysmatkalleen, koko Perean alueelle suuntautuvalle kolmikuukautiselle kiertueelle. Se päättyi vasta siihen, kun Mestari meni Jerusalemiin viimeisiä maan päällä käymiään kamppailuja varten. Koko tämän jakson ajan Jeesuksen ja kahdentoista apostolin tukikohta oli Pellan leirissä.
163:7.2 (1808.4) Jeesuksen ei enää välttämättä tarvinnut lähteä liikkeelle kansaa opettamaan. Ihmisiä tuli nyt hänen luokseen joka viikko yhä sankemmin joukoin, ja heitä tuli kaikilta kulmilta, ei pelkästään Palestiinasta vaan koko roomalaisen maailman piiristä ja Lähi-idästä. Vaikka Mestari seitsemänkymmenen sanansaattajan kanssa osallistuikin Perean-matkaan, suurimman osan ajastaan hän vietti silti Pellan leirissä väkijoukkoa opettaen ja kahtatoista apostolia neuvoen. Koko tämän kolmikuukautisen jakson ajan Jeesuksen luona oli aina vähintään kymmenen apostolia.
163:7.3 (1808.5) Myös naisten ryhmä valmistautui lähtemään kaksittain seitsemänkymmenen sanansaattajan mukana tekemään työtä Perean suurimmissa kaupungeissa. Tämä alkuperäinen kahdentoista naisen ryhmä oli hiljattain harjoittanut laajemman, viisikymmentä naista käsittävän joukon kotikäynteinä tehtävään työhön ja hoivaamaan sairaita ja vaivaisia. Simon Pietarin vaimosta, Perpetuasta, tuli tämän naisten ryhmän uuden osaston jäsen, ja hänen hoitoonsa uskottiin laajenneen naistoiminnan johtaminen Abnerin alaisuudessa. Helluntain jälkeen hän pysyi maineikkaan aviomiehensä rinnalla ja kulki tämän mukana kaikilla hänen lähetysmatkoillaan; ja samana päivänä, jona Pietari Roomassa ristiinnaulittiin, hänen vaimonsa syötettiin areenalla villipetojen ruoaksi. Tämän uuden naisten yhteisön jäseniin kuuluivat myös Filippuksen ja Matteuksen vaimot sekä Jaakobin ja Johanneksen äiti.
163:7.4 (1808.6) Valtakuntatyö oli nyt valmis astumaan viimeiseen Jeesuksen henkilökohtaisen johtajuuden alaisuudessa tapahtuvaan vaiheeseensa. Ja tämä käsillä oleva vaihe oli vaihe, jolle oli ominaista hengellinen syvällisyys, vastakohtana niille ihmetekoja janonneille ja tunnustekoja kärttäneille väkijoukoille, jotka aiempina, Mestarin Galileassa nauttiman kansansuosion päivinä kulkivat hänen perässään. Hänen seuraajiensa joukossa oli kuitenkin vielä erittäinkin suuri määrä sellaisia, jotka olivat aineellismielisiä ja jotka eivät kyenneet käsittämään sitä totuutta, että taivaan valtakunta on Jumalan universaalisen isyyden ikuiseen tosiasiaan perustuva hengellinen veljesliitto ihmisten välillä.
Urantia-kirja
Luku 164
164:0.1 (1809.1) SILLÄ aikaa kun Pellan leiriä pystytettiin, Jeesus, joka otti mukaansa Natanaelin ja Tuomaksen, meni salaa Jerusalemiin osallistuakseen temppelin vihkimisen muistojuhlaan. Vasta kun he jo olivat Betanian kahluupaikalla ylittäneet Jordanin, kummallekin apostolille valkeni, että heidän Mestarinsa oli matkalla Jerusalemiin. Tajutessaan, että hän tosiaankin aikoi olla läsnä vihkimisjuhlassa, he esittivät hänelle mitä vakavimman vastalauseensa ja koettivat kaikin mahdollisin perusteluin saada hänet luopumaan aikomuksestaan. Mutta heidän ponnistelunsa olivat tuloksettomia; Jeesuksen päätös Jerusalemissa-käymisestä oli peruuttamaton. Kaikkiin heidän pyyntöihinsä ja varoituksiinsa, jotka tähdensivät sanhedrinin armoille jättäytymisen mielettömyyttä ja vaarallisuutta, hän vastasi vain: ”Ennen kuin hetkeni lyö, tahtoisin antaa näille Israelin opettajille vielä yhden tilaisuuden valon näkemiseen.”
164:0.2 (1809.2) He taivalsivat eteenpäin, kohti Jerusalemia, ja molemmat apostolit toivat jatkuvasti esille pelontuntemuksiaan ja lausuivat julki epäilyksiään siitä, oliko tällaiseen, ilmiselvästi hullunrohkeaan hankkeeseen ryhtyminen kovin viisasta. He saapuivat Jerikoon noin puoli tuntia neljän jälkeen ja valmistautuivat majoittumaan sinne yöksi.
164:1.1 (1809.3) Tuona iltana Jeesuksen ja kahden apostolin ympärille kerääntyi melkoinen ihmisjoukko esittämään kysymyksiä, joista moneen vastasivat apostolit, kun toiset kysymykset taas käsitteli Mestari. Illan kuluessa muuan lainoppinut, joka koetti saada Jeesuksen sotketuksi kompromettoivaan kiistelyyn, sanoi: ”Opettaja, haluaisin kysyä sinulta, mitä minun oikeastaan pitäisi tehdä ikuisen elämän periäkseni?” Jeesus vastasi: ”Mitä sanovatkaan laki ja profeetat; miten luet pyhiä kirjoituksia?” Lakimies, joka tunsi sekä Jeesuksen että fariseusten opetukset, vastasi: ”Rakastamaan Herraa Jumalaa koko sydämelläsi, mielelläsi, sielullasi ja voimallasi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Silloin Jeesus sanoi: ”Oikein vastasit; jos todellakin niin teet, se vie sinut iäiseen elämään.”
164:1.2 (1809.4) Mutta lainoppinut ei ollut tätä kysymystä esittäessään täysin vailla taka-ajatuksia. Ja halutessaan osoittaa olevansa itse kelvollinen ja samalla toivoen voivansa nolata Jeesuksen hän rohkaistui esittämään vielä toisen kysymyksen. Hivuttautuessaan hieman lähemmäksi Mestaria hän sanoi: ”Mutta, Opettaja, haluaisin sinun kertovan minulle, kuka oikeastaan on lähimmäiseni?” Lakimies esitti tämän kysymyksen toivoessaan saavansa Jeesuksen ansaan niin, että tämä lausuisi jotakin, joka sotisi juutalaista lakia vastaan, se kun määritteli lähimmäiset ”oman kansan lapsiksi”. Juutalaisten mielestä kaikki muut olivat ”pakanakoiria”. Tämä lainoppinut oli tietyssä määrin perillä Jeesuksen opetuksista, ja siksi hän vallan hyvin tiesi, että Mestari ajatteli asiasta toisin. Näin ollen hän toivoi saavansa Mestarin sanomaan jotakin, joka voitaisiin selittää hyökkäykseksi pyhää lakia vastaan.
164:1.3 (1810.1) Mutta Jeesus näki lainoppineen motiivin, ja sen sijaan, että olisi mennyt ansaan, hän ryhtyikin kertomaan kuulijoilleen tarinaa – tarinaa, jonka jokainen jerikolainen kuulijakunta olisi arvostanut korkealle. Jeesus sanoi: ”Muuan mies taittoi matkaa Jerusalemista Jerikoon, kun hän joutui julmien maantierosvojen kynsiin. Nämä ryöstivät hänet, riisuivat hänet alastomaksi ja mukiloivat, ja paikalta poistuen he jättivät hänet puolikuoliaana niille sijoilleen. Ei aikaakaan, kun sattumoisin eräs pappi kulki samaa tietä, ja tullessaan haavoissaan makaavan miehen kohdalle hän tämän surkean tilan nähtyään meni ohi tien toista puolta. Ja samalla tavoin teki myös muuan leeviläinen. Kun tämä tuli paikalle ja näki miehen, hänkin kulki ohi tien toista laitaa. Kävikin niin, että hetken päästä muuan Jerikoon matkalla oleva samarialainen kohtasi tämän haavoitetun miehen, ja kun hän näki, miten tämä oli tullut ryöstetyksi ja mukiloiduksi, sääli sai hänestä vallan, ja hän meni miehen luo, sitoi tämän haavat ja lääkitsi niitä öljyllä ja viinillä. Sitten hän nosti miehen oman juhtansa selkään ja toi hänet tänne majataloon ja piti hänestä huolta. Ja aamulla hän kaivoi kukkarostaan jonkin summan rahaa ja antaessaan sen majatalon isännälle sanoi: ’Pidä hyvää huolta ystävästäni, ja jos kulut ovat suuremmat, maksan sinulle lisää tullessani taas takaisin.’ Sallikaa minun nyt kysyä teiltä: Kuka näistä kolmesta osoittautui ryövärien käsiin joutuneen lähimmäiseksi?” Ja kun lainoppinut huomasi langenneensa omaan kuoppaansa, hän vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Ja Jeesus sanoi: ”Mene ja tee samoin.”
164:1.4 (1810.2) Lainoppinut vastasi ”se, joka osoitti laupeutta”, jottei hänen tarvinnut lausua tuota inhottavaa sanaa ’samarialainen’. Lakimies oli pakotettu antamaan kysymykseen ”kuka on lähimmäiseni?” juuri sen vastauksen, jonka Jeesus halusi siihen annettavaksi ja joka, jos Jeesus olisi sen lausunut, olisi vienyt hänet suoraa päätä syytteeseen kerettiläisyydestä. Paitsi että Jeesus saattoi epärehellisen lakimiehen häpeään, hän kertoi kuulijoilleen lisäksi kertomuksen, joka oli yhdellä kertaa sekä kaunis kehotus kaikille hänen seuraajilleen että kirvelevä moite kaikille juutalaisille heidän tavastaan suhtautua samarialaisiin. Ja tämä kertomus on jatkuvasti edistänyt veljellistä rakkautta kaikkien niiden keskuudessa, jotka myöhempinä aikoina ovat uskoneet Jeesuksen evankeliumiin.
164:2.1 (1810.3) Jeesus oli osallistunut lehtimajanjuhlille siinä mielessä, että hän saisi julistaa evankeliumia Rooman valtakunnan kaikista osista saapuville pyhiinvaeltajille. Vihkimisjuhlille hän meni nyt vain yhtä tarkoitusta varten: antamaan sanhedrinille ja juutalaisjohtajille vielä yhden tilaisuuden valon näkemiseen. Näiden muutamien Jerusalemissa vietettyjen päivien tärkein tapahtuma sattui perjantai-iltana Nikodemuksen kodissa. Sinne oli kokoontunut puolen kolmattakymmentä juutalaisjohtajaa, jotka uskoivat Jeesuksen opetukseen. Ryhmään kuului neljätoista miestä, jotka olivat parhaillaan tai jotka olivat hiukan aikaisemmin olleet sanhedrinin jäseniä. Kokouksessa olivat mukana myös Eber, Matadormus ja Joosef Arimatealainen.
164:2.2 (1810.4) Tässä tilaisuudessa Jeesuksen kaikki kuulijat olivat oppineita miehiä, ja Mestarin tälle kunnianarvoisalle ryhmälle esittämien huomioiden laaja-alaisuus ja syvällisyys hämmästyttivät sekä näitä oppineita että hänen kahta apostoliaan. Näin laajaa oppineisuutta ja näin syvällistä ihmisten sekä maallisten että uskonnollisten asioiden tuntemusta hän ei ollutkaan tuonut julki sitten aikojen, jolloin hän oli opettanut Aleksandriassa, Roomassa ja Välimeren saarilla.
164:2.3 (1810.5) Kun tämä pieni kokous hajaantui, kaikki poistuivat paikalta Mestarin persoonallisuuden mykistäminä, hänen uljaan käytöksensä lumoamina ja mieheen itseensä rakastuneina. He olivat koettaneet antaa Jeesukselle neuvoja ajatellen, että hän toivoi voittavansa loputkin sanhedrinin jäsenet puolelleen. Mestari kuunteli heidän kaikkia ehdotuksiaan tarkkaavaisesti mutta sanaakaan sanomatta. Hän tiesi hyvin, ettei mikään heidän suunnitelmistaan toisi tuloksia. Hän arveli, ettei juutalaisjohtajien enemmistö koskaan hyväksyisi valtakunnan evankeliumia, mutta siitä huolimatta hän antoi heille kaikille vielä tämän yhden tilaisuuden valinnan tekemiseen. Mutta kun hän tuona iltana yhdessä Natanaelin ja Tuomaksen kanssa suuntasi kulkunsa Öljymäelle siellä yöpyäkseen, hän ei ollut vielä tehnyt päätöstä menetelmästä, jolla hän vielä kerran toisi toimintansa sanhedrinin tietoisuuteen.
164:2.4 (1811.1) Sinä yönä Natanael ja Tuomas nukkuivat varsin vähän; he olivat Nikodemuksen talossa kuulemastaan liian ihmetyksissään. He pohdiskelivat paljon sitä, mitä Jeesus oli lopuksi sanonut sanhedrinin entisten ja nykyisten jäsenten tekemästä tarjouksesta, jonka mukaan nämä olisivat menneet yhdessä hänen kanssaan seitsenkymmenpäisen sanhedrinin eteen. Mestari sanoi: ”Ei, veljeni, se olisi täysin tarkoituksetonta. Te vain moninkertaistaisitte vihan, jonka kohteeksi joudutte, mutta ette vähäisimmässäkään määrin lieventäisi vihaa, jonka he kohdistavat minuun. Menkää, itse kukin, toimittamaan Isän asioita niin kuin henki teitä johdattaa, samalla kun vielä kerran tuon valtakunnan heidän tietoonsa tavalla, jolla Isä kenties ohjaa sen tekemään.”
164:3.1 (1811.2) Seuraavana aamuna kaikki kolme menivät aamiaiselle Martan kotiin Betaniassa, minkä jälkeen he menivät välittömästi Jerusalemiin. Kun Jeesus ja hänen kaksi apostoliaan tuona sapattiaamuna lähestyivät temppeliä, he kohtasivat erään tunnetun kerjäläisen, sokeana syntyneen miehen, joka istui tavallisella paikallaan. Vaikkeivät nämä mierolaiset kerjänneet eivätkä saaneet almuja sapattipäivänä, heidän sallittiin kuitenkin tuolla tavoin istuskella tavanomaisilla paikoillaan. Jeesus pysähtyi ja katseli tätä kerjäläistä. Siinä tätä sokeaksi syntynyttä miestä katsellessaan hänen mieleensä juolahti ajatus, miten hän vielä kerran saisi tehtävänsä maan päällä sanhedrinin ja muiden juutalaisjohtajien ja uskonnonopettajien huomion kohteeksi.
164:3.2 (1811.3) Kun Mestari seisoi siinä sokean miehen edessä syviin aatoksiin vaipuneena, Natanael, joka pohdiskeli, mikä mahtoi olla tämän miehen sokeuden syy, kysyi: ”Mestari, kuka teki syntiä, tämä mieskö vai hänen vanhempansa, niin että hänen piti syntyä sokeana?”
164:3.3 (1811.4) Rabbit opettivat kaikkien tällaisten tapausten, joissa oli kysymys synnynnäisestä sokeudesta, olevan synnin aiheuttamia. Ei ollut kylliksi siinä, että lapset siitettiin ja että he syntyivät synnissä, vaan lapsi saattoi kaiken lisäksi syntyä sokeana rangaistukseksi jostakin hänen isänsä tekemästä erityisestä synnistä. He opettivat jopa sellaista, että lapsi itse saattoi tehdä syntiä ennen tähän maailmaan syntymistään. He opettivat myös, että tuonkaltaiset vajavaisuudet voivat aiheutua äidin jostakin odotusaikaisesta synnistä tai muusta mieliteosta.
164:3.4 (1811.5) Kaikkialla noilla seuduilla vallitsi kaukaa menneisyydestä periytynyt usko jälleensyntymiseen. Vanhemmat juutalaisopettajat samoin kuin Platon, Filon ja monet essealaiset eivät kiistäneet teoriaa, jonka mukaan ihmiset saavat yhden inkarnaation aikana niittää, mitä ovat jonkin aikaisemman olemassaolon aikana kylväneet. Uskottiin toisin sanoen, että yhden elämän aikana oltiin sovittamassa syntejä, jotka oli tehty edellisten elämäin aikana. Mestari huomasi, että oli vaikea saada ihmiset uskomaan, ettei heidän sielullaan ollut ollut aikaisempia olemassaoloja.
164:3.5 (1811.6) Vaikka sellainen tuntuukin kovin epäjohdonmukaiselta, jos kerran tällaisen sokeuden oletettiin olevan synnin seuraamus, juutalaiset pitivät kuitenkin äärimmäisen ansiokkaana tekona sitä, että he antoivat almuja näille sokeille kerjäläisille. Sokeiden olikin tapana taukoamatta messuta ohikulkijoille: ”Oi helläsydämiset, lantti sokealle, ja ansiolistanne pitenee.”
164:3.6 (1811.7) Jeesus ryhtyi keskustelemaan tästä tapauksesta Natanaelin ja Tuomaksen kanssa, eikä pelkästään siksi, että hän oli jo päättänyt käyttää tätä sokeaa miestä keinona, jolla hän tuona päivänä vielä kerran toisi lähetystehtävänsä huomiota herättävästi juutalaisten johtomiesten tietoisuuteen, vaan myös siksi, että hän aina rohkaisi apostolejaan etsimään kaikkien ilmiöiden – olkoot luonnonilmiöitä tai hengellisiä ilmiöitä – todellisia syitä. Hän oli useasti kehottanut heitä välttämään yleistä alttiutta lukea tuiki tavanomaiset fyysiset tapahtumat hengellisistä syistä johtuviksi.
164:3.7 (1812.1) Jeesus päätti käyttää tätä kerjäläistä tuota päivää koskevissa toimintakaavailuissaan, mutta ennen kuin hän teki mitään tämän Joosia-nimisen sokean miehen hyväksi, hän riensi antamaan vastauksen Natanaelin kysymykseen. Mestari sanoi: ”Ei tehnyt tämä mies eivätkä tehneet hänen vanhempansakaan syntiä, niin että Jumalan teot tulisivat hänessä ilmi. Häntä tämä sokeus on kohdannut täysin luonnonmukaisen tapahtumakulun seurauksena. Mutta nyt meidän on, niin kauan kuin on valoisaa, tehtävä Hänen tekojaan, joka minut lähetti, sillä se pimeys on eittämättä lankeava, jolloin tulee olemaan mahdotonta tehdä sitä työtä, johon olemme ryhtymässä. Tässä maailmassa ollessani olen maailman valo, mutta se hetki ei ole kaukana, jolloin en ole luonanne.”
164:3.8 (1812.2) Nämä sanat lausuttuaan Jeesus sanoi Natanaelille ja Tuomakselle: ”Luokaamme näkemisen kyky tälle sokealle miehelle tänä sapatin päivänä, jotta kirjanoppineilla ja fariseuksilla olisi heidän tavoittelemansa kaikin puolin selkeä tilaisuus Ihmisen Pojan syyttämiseen.” Sen jälkeen hän kumartui, sylkäisi maahan ja sekoitti saven sylkyyn ja puhuessaan tästä kaikesta niin, että sokea mies sen saattoi kuulla, hän astui Joosian luo ja asetti saven hänen sokeille silmilleen sanoen: ”Mene, poikani, ja pese tämä savi pois silmistäsi Siiloamin lammikossa ja saat välittömästi näkösi.” Ja kun Joosia oli sanotulla tavalla Siiloamin lammikossa peseytynyt, hän palasi ystäviensä ja perheensä luo näkevänä.
164:3.9 (1812.3) Kerjäläinen kun aina oli ollut, hän ei muusta tiennyt. Niinpä hän näkökyvyn luomisen aiheuttaman ensi kiihtymyksen asetuttua palasi tavanomaiselle almujenanojan paikalleen. Kun hänen ystävänsä, naapurinsa ja kaikki, jotka olivat aikaisemmilta ajoilta tunteneet hänet, huomasivat, että hän pystyi näkemään, he kaikki sanoivat: ”Eikö tämä olekaan Joosia, sokea kerjäläinen?” Jotkut sanoivat, että se oli hän, kun toiset taas sanoivat: ”Ei, vaan se on joku, joka on kuin hän, paitsi että tämä mies kykenee näkemään.” Mutta kun he kysyivät mieheltä itseltään, tämä vastasi: ”Minä se olen.”
164:3.10 (1812.4) Kun he ryhtyivät kyselemään häneltä, miten hän kykeni näkemään, hän vastasi heille: ”Muuan Jeesukseksi sanottu mies kulki tätä tietä ja keskustellessaan ystäviensä kanssa minusta hän sekoitti sylkeä saveen, voiteli silmäni ja käski minun mennä peseytymään Siiloamin lammessa. Tein, mitä tämä mies käski minun tehdä, ja siinä samassa sain näköni. Eikä siitä ole kuin muutama tunti. Enkä minä vielä monestakaan näkemästäni tiedä sen merkitystä.” Ja kun ihmiset, joita alkoi kertyä hänen ympärilleen, kysyivät, mistä he voisivat löytää sen oudon miehen, joka oli hänet parantanut, Joosia ei osannut vastata muuta kuin, ettei hän sitä tiennyt.
164:3.11 (1812.5) Tämä on eräs omituisimmista Mestarin kaikista ihmeteoista. Tämä mieshän ei pyytänyt parantamista. Hän ei tiennyt, että se Jeesus, joka oli käskenyt hänen peseytyä Siiloamissa ja luvannut hänelle näkökyvyn, oli Galilean profeetta, joka oli saarnannut Jerusalemissa lehtimajanjuhlan aikana. Tämä mies ei suurestikaan uskonut sellaiseen, että hän saisi näkökykynsä, mutta tuon ajan ihmisillä oli luja luottamus sellaiseen, että suurmiehen tai pyhän miehen sylky sai aikaan tuloksia; ja Jeesuksen keskustelusta Natanaelin ja Tuomaksen kanssa Joosia oli päätellyt, että hänen hyväntekijäkseen osoittautuva mies oli suurmies, oppinut opettaja tai pyhä profeetta, ja siksi hän teki niin kuin Jeesus häntä käski.
164:3.12 (1812.6) Oli kolme syytä siihen, miksi Jeesus käytti savea ja sylkyä ja käski miehen peseytyä symbolisessa Siiloamin lammikossa:
164:3.13 (1812.7) 1. Kysymyksessä ei ollut ihmeteko, joka olisi tehty vastauksena asianomaisen omaamaan uskoon. Tämä oli ihme, jonka Jeesus päätti tehdä palvellakseen omaa tarkoitustaan, mutta jonka hän järjesti niin, että tämä mies saisi siitä pysyvää hyötyä.
164:3.14 (1813.1) 2. Koska sokea ei ollut pyytänyt parantamista ja koska hänen uskonsa oli vähänlaista, näihin aineellisiin tekoihin turvauduttiin hänen rohkaisemisensa tarkoituksessa. Hän tosiaankin uskoi siihen taikauskoiseen käsitykseen, että sylky olisi tehokasta, ja hän tiesi Siiloamin lammikon puolittain pyhäksi paikaksi. Mutta hän olisi tuskin mennyt sinne, ellei olisi ollut välttämätöntä pestä pois hänen silmiinsä siveltyä savea. Toimitukseen sisältyi juuri sen verran seremoniaa, että se sai hänet liikkeelle.
164:3.15 (1813.2) 3. Mutta Jeesuksella oli kolmaskin peruste sille, miksi hän tämän ainutkertaisen tapahtuman yhteydessä turvautui näihin aineellisiin välikappaleisiin: Kysymyksessä oli ihme, joka tehtiin puhtaasti hänen omaa valintaansa noudattaen, ja hän halusi sillä keinoin opettaa tuolloisia ja kaikkia myöhempien aikojen seuraajiaan olemaan sairaiden parantamisessa halveksimatta tai laiminlyömättä aineellisia keinoja. Hän halusi opettaa heille, että he eivät enää saaneet pitää ihmetekoja ainoana keinona, jolla ihmisten sairauksia parannetaan.
164:3.16 (1813.3) Jeesus antoi tälle miehelle hänen näkökykynsä sillä, että hän teki ihmeen, ja se tapahtui tuona sapattiaamuna ja Jerusalemissa temppelin lähellä, ja hänen ensisijaisena tarkoituksenaan oli tällä teolla esittää avoin haaste sanhedrinille sekä kaikille juutalaisopettajille ja uskonnollisille johtajille. Se oli hänen tapansa julistaa suhteet fariseuksiin avoimesti poikki. Hän oli kaikissa tekemisissään aina positiivinen. Ja juuri siinä tarkoituksessa, että saisi nämä asiat sanhedrinin käsittelyyn, hän toi kaksi apostoliaan tämän miehen luo tuon sapattipäivän alkuiltapäivästä ja provosoi tieten tahtoen kiistelyt, jotka pakottivat fariseukset kiinnittämään huomionsa tapahtuneeseen ihmeeseen.
164:4.1 (1813.4) Joosian parantaminen oli iltapäivän puoliväliin tultaessa nostattanut temppelin ympärillä niin valtavan väittelyn, että sanhedrinin johtajat päättivät kutsua tämän neuvoston koolle sen tavanomaiseen kokoontumispaikkaan temppelissä. Ja he tekivät näin vastoin sitä pysyväismääräystä, joka kielsi sanhedriniä kokoontumasta sapattipäivänä. Jeesus tiesi, että sapatin rikkominen olisi yksi tärkeimmistä häntä vastaan nostettavista syytteistä sitten, kun lopullinen koetus tulisi, ja hän halusi, että hänet tuotaisiin sanhedrinin eteen sen käsitellessä syytettä, jonka mukaan hän oli parantanut sokean miehen sapattipäivänä, kun itsessään se korkean juutalaisen oikeusistuimen istunto, joka oli koolla häntä tästä laupeudentyöstä tuomitsemassa, kävisi näistä asioista keskusteluja sapattipäivänä itse itselleen asettamiaan lakeja siten peittelemättä rikkoen.
164:4.2 (1813.5) Mutta he eivät kutsuneet Jeesusta eteensä. He pelkäsivät niin tehdä. Sen sijaan he viivyttelemättä lähettivät noutamaan Joosiaa. Muutamien alustavien kysymysten jälkeen sanhedrinin puhemies (läsnä oli viitisenkymmentä jäsentä) käski Joosian kertoa heille, mitä hänelle oli tapahtunut. Aamuisen paranemisensa jälkeen Joosia oli saanut kuulla Tuomakselta, Natanaelilta ja muilta, että fariseukset olivat vihoissaan hänen sapattina tapahtuneesta parantamisestaan ja että nämä todennäköisesti aiheuttaisivat kaikille asianosaisille ikävyyksiä; mutta Joosia ei vielä käsittänyt, että Jeesus oli se, jota kutsuttiin Vapahtajaksi. Niinpä hän, kun fariseukset häntä kuulustelivat, sanoi: ”Tämä mies tuli paikalle, pani savea silmilleni, käski minun mennä peseytymään Siiloamissa, ja nyt minä tosiaankin näen.”
164:4.3 (1813.6) Muuan iäkkäämmistä fariseuksista sanoi pitkähkön puheensa päätteeksi: ”Tämä mies ei voi olla Jumalalta, sillä kuten näette, hän ei noudata sapattia. Hän rikkoo lakia ensiksikin sillä, että hän muovaa saven, ja sitten sillä, että hän lähettää tämän kerjäläisen peseytymään Siiloamissa sapattipäivänä. Ei tuollainen mies voi olla Jumalan luota lähetetty opettaja.”
164:4.4 (1813.7) Eräs niistä nuoremmista miehistä, jotka salaa uskoivat Jeesukseen, sanoi silloin: ”Ellei tämä mies ole Jumalan lähettämä, kuinka hän kykenee tällaisiin tekoihin? Tiedämme, ettei tavallinen syntinen voi saada aikaan tällaisia ihmeitä. Tunnemme kaikki tämän kerjäläisen ja tiedämme, että hän syntyi sokeana, mutta nyt hän näkee. Yhäkö te sanotte, että tämä profeetta tekee nämä kaikki ihmeet perkeleiden ruhtinaan voimalla?” Ja aina kun nousi joku fariseus, joka rohkeni syyttää ja tuomita Jeesuksen, nousi joku toinen esittämään hämmentäviä ja kiusallisia kysymyksiä niin, että heidän keskuuteensa ilmaantui syvä juopa. Istunnon puheenjohtaja huomasi, mihin he olivat ajautumassa, ja hillitäkseen väittelyä hän valmistautui esittämään lisää kysymyksiä miehelle itselleen. Joosian puoleen kääntyen hän sanoi: ”Mitä sanottavaa sinulla on tästä miehestä, tästä Jeesuksesta, josta väität, että hän avasi silmäsi?” Ja Joosia vastasi: ”Mielestäni hän on profeetta.”
164:4.5 (1814.1) Johtajat joutuivat syvän levottomuuden valtaan, ja kun he eivät osanneet muutakaan tehdä, he päättivät lähettää noutamaan paikalle Joosian vanhemmat saadakseen tietää, oliko Joosia tosiaankin syntynyt sokeana. He olivat haluttomia uskomaan, että kerjäläinen oli parannettu.
164:4.6 (1814.2) Jerusalemissa oltiin varsin hyvin perillä paitsi siitä, ettei Jeesuksella ollut pääsyä mihinkään synagogaan, myös siitä, että kaikki, jotka uskoivat hänen opetuksiinsa, oli samalla tavalla ajettu ulos synagogista, erotettu Israelin seurakuntayhteydestä; ja tämä merkitsi, että elintarpeiden osto-oikeutta lukuun ottamatta asianomaiselta evättiin koko juutalaisyhteisön puitteissa kaikki oikeudet ja kaikenlaiset etuisuudet.
164:4.7 (1814.3) Niinpä, kun Joosian vanhemmat, nämä köyhät ja pelokkaat sielut, ilmaantuivat kunnianarvoisan sanhedrinin eteen, he pelkäsivät puhua vapaasti. Oikeuden puhemies sanoi: ”Onko tämä teidän poikanne? Ja onko ymmärryksemme siltä osin oikea, että hän olisi syntynyt sokeana? Jos tämä on totta, niin mistä johtuu, että hän nyt kykenee näkemään?” Ja sitten Joosian isä, poikansa äidin tukemana, vastasi: ”Tiedämme, että tämä on poikamme ja että hän syntyi sokeana, mutta mistä se sitten johtuu, että hänestä on tullut näkevä, tai kuka hänen silmänsä avasi, sitä emme tiedä. Kysykää häneltä. Hän on täysi-ikäinen. Antakaa hänen puhua puolestaan.”
164:4.8 (1814.4) He kutsuivat nyt Joosian toista kertaa eteensä. Heidän kaavailunsa virallisen oikeudenkäynnin pitämisestä ei ottanut sujuakseen, ja joitakuita alkoi arveluttaa, että he olivat toimittamassa tällaista asiaa sapattina. Niinpä he Joosian uudelleen eteensä kutsuessaan koettivatkin toisenlaiseen taktiikkaan turvautumalla saada hänet ansaan. Oikeuden virkailija puhutteli entistä sokeaa seuraavasti: ”Mikset anna tästä kunniaa Jumalalle? Mikset kerro meille koko totuutta siitä, mitä tapahtui? Tiedämme kaikki, että tämä mies on synnintekijä. Mikset suostu näkemään totuutta? Tiedäthän, että sekä sinua että tätä miestä syytetään sapatin rikkomisesta. Etkö tahdo sovittaa syntiäsi sillä, että tunnustat Jumalan parantajaksesi, mikäli yhä väität, että silmäsi on tänä päivänä avattu?”
164:4.9 (1814.5) Mutta Joosia ei ollut tyhmä, eikä häneltä myöskään puuttunut huumorintajua. Niinpä hän vastasi oikeuden virkailijalle: ”Onko tämä mies syntinen, sitä en tiedä; mutta yhden asian kyllä tiedän – sen, että vaikka olin sokea, nyt minä näen.” Ja kun he eivät kyenneet saamaan Joosiaa satimeen, he kokeilivat esittää hänelle lisää kuulustelukysymyksiä, ja he kysyivät: ”Miten hän tarkasti ottaen avasi silmäsi? Mitä hän itse asiassa sinulle teki? Mitä hän sinulle sanoi? Pyysikö hän sinua uskomaan itseensä?”
164:4.10 (1814.6) Joosia vastasi, hivenen kärsimättömänä: ”Olen kertonut teille täsmällisesti, miten se kaikki kävi, ja ellette uskoneet todistajanlausuntoani, miksi te sen sitten taas haluaisitte kuulla? Ette kai tekin sattumoisin haluaisi tulla hänen opetuslapsikseen?” Kun Joosia oli nämä sanat lausunut, sanhedrinin istunto purkautui sekasorroksi, miltei väkivallaksi, sillä sen johtomiehet ryntäsivät Joosian kimppuun ja kiljuivat kiukkua uhoten: ”Puhu sinä vain omasta opetuslapseudestasi tämän miehen suhteen, mutta me olemme Mooseksen opetuslapsia ja olemme Jumalan lakien opettajia. Tiedämme, että Jumala puhui Mooseksen kautta, mutta tästä miehestä, tästä Jeesuksesta, emme tiedä, mistä hän on peräisin.”
164:4.11 (1814.7) Silloin Joosia jakkaralla seisten huusi metelin yli kaikille, jotka voivat kuulla: ”Te, jotka väitätte olevanne koko Israelin opettajia, kuulkaa, kun julistan teille, että täälläpä se vasta suuri ihme onkin, sillä te tunnustatte, ettette tiedä, mistä tämä mies on peräisin, ja kuitenkin te kuulemanne todistuksen perusteella tiedätte varmaksi, että hän avasi minun silmäni. Tiedämme kaikki, ettei Jumala tee tällaisia tekoja jumalattomille; että Jumala tekisi sellaisen vain sille, joka häntä vilpittömästi palvoo ja joka sellaista pyytää – ihmiselle, joka on pyhä ja vanhurskas. Tiedätte, ettei maailman alusta tähän päivään ole koskaan kuultu, että sokeaksi syntyneen silmät olisi avattu. Katsokaa siis kaikki minua ja käsittäkää, mitä Jerusalemissa on tänä päivänä tehty! Sanon teille: Ellei tämä mies olisi Jumalalta, ei hän tätä olisi tekemään kyennyt.” Ja kun sanhedrinin jäsenet poistuivat paikalta vihaisina ja sekasorron vallassa, he huusivat hänelle: ”Synnyit yltä päältä synnissä ja etkös vain jo katsokin oikeaksi ryhtyä opettajaksemme? Ehkäpä et todellisuudessa syntynytkään sokeaksi, ja vaikka silmäsi olisikin avattu sapattipäivänä, se tapahtui perkeleiden ruhtinaan voimalla.” Ja he menivät suoraa päätä synagogaan erottaakseen Joosian seurakunnasta.
164:4.12 (1815.1) Tähän kuulusteluun joutuessaan Joosian käsitykset Jeesuksesta ja oman paranemisensa luonteesta olivat laihanlaiset. Enin osa niistä uskaliaista todistajalausunnoista, jotka hän niin nokkelasti ja pelottomasti tämän koko Israelin korkeimman tuomioistuimen edessä esitti, kehkeytyi hänen mielessään sitä mukaa, kun tutkimus eteni näitä epäoikeudenmukaisia ja väärämielisiä raiteita.
164:5.1 (1815.2) Koko sen ajan, jonka tämä sapattia rikkova sanhedrinin istunto oli meneillään yhdessä temppelin kamareista, Jeesus vaelteli lähistöllä ja opetti väkeä Salomon pylväikössä. Hän toivoi, että hänet kutsuttaisiin sanhedrinin eteen, jolloin hän voisi kertoa heille hyvän sanoman Jumalan pojan vapaudesta ja ilosta Jumalan valtakunnassa. Mutta he pelkäsivät kutsua häntä. Nämä Jeesuksen Jerusalemissa suorittamat yllättävät julkiset esiintymiset saattoivat heidät aina ymmälle. Nyt Jeesus antoi heille juuri sen tilaisuuden, jota he niin palavasti olivat tavoitelleet, mutta he pelkäsivät tuoda häntä sanhedrinin eteen edes todistajaksi, ja vielä sitäkin enemmän he pelkäsivät pidättää häntä.
164:5.2 (1815.3) Jerusalemissa oli keskitalvi, ja ihmiset etsiytyivät Salomon pylväikön tarjoamaan osittaiseen suojaan; ja sen aikaa kun Jeesus siellä viipyi, väkijoukot esittivät hänelle monia kysymyksiä, ja hän opetti heitä yli kahden tunnin ajan. Jotkut juutalaisopettajat koettivat saada hänet satimeen kysymällä häneltä julkisesti: ”Kauanko aiot pitää meitä jännityksessä? Jos olet Messias, mikset suoraan sitä meille sano?” Jeesus lausui: ”Olen kertonut teille itsestäni ja Isästäni monta kertaa, mutta ette tahdo uskoa minua. Ettekö voi ymmärtää, että Isäni nimissä tekemäni teot puhuvat puolestani? Mutta monet teistä eivät usko, koska ette kuulu minun katraaseeni. Totuudenopettaja kiinnostaa vain niitä, jotka isoavat totuutta ja janoavat vanhurskautta. Minun lampaani kuulevat ääneni, ja minä tunnen heidät ja he seuraavat minua. Ja kaikille, jotka noudattavat opetustani, annan ikuisen elämän; he eivät ikinä menehdy, eikä kukaan heitä kädestäni riistä. Isäni, joka on antanut nämä lapset minulle, on suurempi kaikkia, joten kukaan ei voi heitä Isäni kädestä ryöstää. Isä ja minä olemme yhtä.” Jotkut epäuskoiset juutalaiset ryntäsivät paikkaan, jossa temppelin rakennustyöt olivat vielä kesken, ja ryhtyivät poimimaan kiviä heittääkseen niillä Jeesusta, mutta uskovat pitivät heidät loitolla.
164:5.3 (1815.4) Jeesuksen opetus jatkui: ”Olen antanut teidän nähdä monta Isästä lähtöisin olevaa laupeudentekoa, joten tahtoisin nyt tiedustella, mikä näistä hyvistä töistä on se, jonka vuoksi te nyt ajattelette minut kivittää?” Ja silloin yksi fariseuksista vastasi: ”Emme me sinua mistään hyvästä työstä tahdo kivittää vaan jumalanpilkasta, koska sinulla, joka kuitenkin olet ihminen, on julkeutta tehdä itsestäsi Jumalan vertainen.” Ja Jeesus vastasi: ”Syytätte Ihmisen Poikaa jumalanpilkasta siksi, ettette suostuneet uskomaan minua, kun julistin teille olevani Jumalan lähettämä. Ellen tee Jumalan tekoja, niin älkää minua uskoko, mutta jos teen Jumalan tekoja, niin vaikkette minuun uskoisikaan, luulisin, että te sentään näihin tekoihin uskoisitte. Mutta jotta voisitte olla varmoja siitä, mitä julistan, suonette minun taas kerran vakuuttaa teille, että Isä on minussa ja minä olen Isässä; ja että niin kuin Isä on minun sisimmässäni, niin olen minäkin oleva jokaisen sisimmässä, joka uskoo tämän evankeliumin.” Ja kun väkijoukko kuuli nämä sanat, monet etsivät kiireesti käteensä kiviä heittääkseen ne hänen päälleen, mutta hän löysi tiensä temppelialueiden kautta ulkopuolelle; ja tavatessaan Natanaelin ja Tuomaksen, jotka olivat olleet läsnä sanhedrinin istunnossa, hän jäi heidän kanssaan temppelin läheisyyteen odottamaan, kunnes Joosia tuli neuvoston kokouskamarista.
164:5.4 (1816.1) Jeesus ja molemmat apostolit lähtivät etsimään Joosiaa hänen kotoaan vasta kuullessaan, että hänet oli erotettu synagogasta. Kun he tulivat hänen talolleen, Tuomas kutsui hänet ulos pihamaalle, ja Jeesus puhutteli häntä sanoen: ”Joosia, uskotko sinä Jumalan Poikaan?” Ja Joosia vastasi: ”Sano minulle, kuka hän on, jotta minä saatan häneen uskoa.” Ja Jeesus sanoi: ”Sinä olet sekä nähnyt hänet että kuullut hänen äänensä, ja hän on se, joka nyt puhuu sinulle.” Ja Joosia sanoi: ”Herra, minä uskon”, ja maahan langeten hän palvoi Jeesusta.
164:5.5 (1816.2) Saatuaan tietää, että hänet oli erotettu synagogasta, Joosia ensin masentui syvästi, mutta hän rohkaistui suuresti, kun Jeesus antoi hänelle käskyn laittautua välittömästi valmiiksi lähtemään heidän mukanaan Pellan leirille. Tämä mutkaton jerusalemilaismies oli tosiaankin ajettu pois juutalaisesta synagogasta, mutta kas, universumin Luoja johdattaakin häntä eteenpäin, jotta hänet liitettäisiin tuon ajan ja sukupolven hengelliseen aatelistoon.
164:5.6 (1816.3) Ja nyt Jeesus poistui Jerusalemista ja palasi, vasta kun oli lähellä aika, jolloin hän valmistautui jättämään tämän maailman. Kahden apostolin ja Joosian seurassa Mestari palasi Pellaan. Ja Joosiasta voidaan sanoa, että hän oli yksi niistä Mestarin tunnusteoilla autetuista, joiden kohdalla siemen ei langennut hedelmättömään maahan, sillä hänestä tuli elämänikäinen valtakunnan evankeliumin saarnaaja.
Urantia-kirja
Luku 165
165:0.1 (1817.1) TIISTAINA, tammikuun 3. päivänä vuonna 30 jKr., Abner, joka oli Johannes Kastajan kahdentoista apostolin entinen päällikkö, nasiiri ja Eengedin nasiirikoulun entinen johtaja ja nyt valtakunnan seitsemänkymmenen sanansaattajan päällikkö, kutsui koolle työtoverinsa ja antoi heille lopulliset ohjeet, ennen kuin lähetti heidät lähetysmatkalle kaikkiin Perean kaupunkeihin ja kyliin. Tämä Perean-lähetysretki kesti lähes kolme kuukautta, ja se oli Mestarin viimeinen työtehtävä. Näiden toimien parista Jeesus meni välittömästi Jerusalemiin käydäkseen läpi viimeiset lihallisen elämänvaiheensa kokemukset. Nämä seitsemänkymmentä sanansaattajaa, joiden aherrukseen Jeesus ja kaksitoista apostolia myös aika ajoin omine toimineen tulivat mukaan, työskentelivät seuraavissa kaupungeissa ja niiden lisäksi noin viidessäkymmenessä kylässä: Zaafon, Gadara, Makad, Arbela, Raamat, Edrei, Bosora, Caspin, Mispeh, Gerasa, Ragaba, Sukkot, Amathus, Adam, Penuel, Capitolias, Dion, Hatita, Gadda, Filadelfia, Jogbehah, Gilead, Bet-Nimrah, Tyyro, Elealah, Livias, Heshbon, Callirrhoe, Bet-Peor, Shittim, Sibmah, Medeba, Bet-Meon, Areopolis ja Aroer.
165:0.2 (1817.2) Koko Perean-kiertomatkan ajan naisten yhteisö, johon nyt kuului kuusikymmentäkaksi jäsentä, suoritti suurimman osan sairaiden hoivaamistyöstä. Kysymys oli valtakunnan evankeliumin korkeampien hengellisten puolien kehittymisen loppujaksosta, ja niinpä sen kuluessa ei pantu toimeen tunnustekoja. Mikään muu Palestiinan osa ei tullut yhtä perusteellisesti Jeesuksen apostolien ja opetuslasten toimesta läpikäydyksi, ja millään muulla seudulla eivät kansalaisten keskitasoa paremmat kansanluokat yhtä yleisesti omaksuneet Mestarin opetusta.
165:0.3 (1817.3) Pereassa asui tuohon aikaan suunnilleen yhtä paljon ei-juutalaisia kuin juutalaisiakin, sillä Juudas Makkabealaisen aikoihin juutalaisia oli yleisesti siirretty näiltä seuduilta muualle. Perea oli koko Palestiinan kaunein ja maalauksellisin maakunta. Pereasta puhuessaan juutalaiset sanoivat yleensä ”Jordanintakainen maa”.
165:0.4 (1817.4) Koko tämän vaiheen ajan Jeesus jakoi aikansa niin, että hän oli vuoroin Pellan leirillä, vuoroin kahdentoista apostolin seurassa matkoilla auttamassa seitsemääkymmentä sanansaattajaa eri kaupungeissa, joissa nämä opettivat ja saarnasivat. Abnerin neuvojen mukaan seitsemänkymmentä sanansaattajaa kastoivat kaikki uskovat, vaikkei Jeesus ollut heitä sellaiseen velvoittanut.
165:1.1 (1817.5) Tammikuun puolivälissä Pellan leirillä oli koolla yli tuhat kaksisataa henkilöä, ja leirissä asuessaan Jeesus opetti tätä väenpaljoutta vähintään kerran päivässä. Tavallisesti hän puhui yhdeksän aikaan aamulla, ellei sade sitä estänyt. Pietari ja muut apostolit opettivat jokaisena iltapäivänä. Illat Jeesus varasi kahdelletoista apostolille ja muille edistyneemmille opetuslapsille pitämilleen, jo tavaksi muodostuneille kysymys- ja vastaustunneille. Iltaryhmissä osanottajia oli keskimäärin viisikymmentä.
165:1.2 (1817.6) Maaliskuun puolivälissä, aikana, jolloin Jeesus aloitti matkansa kohti Jerusalemia, yli neljätuhatta henkilöä muodosti sen suuren kuulijakunnan, joka joka aamu kuuli Jeesuksen tai Pietarin saarnan. Mestari tahtoi päättää työnsä maan päällä hetkenä, jolloin kiinnostus hänen sanomaansa kohtaan oli noussut korkealle ja saavuttanut valtakunnan etenemisen käsillä olevan toisen eli tunnusteoista vapaan vaiheen puitteissa lakikorkeutensa. Vaikka tästä väenpaljoudesta kolme neljäsosaa olikin totuudenetsijöitä, sen joukossa oli myös suuri määrä Jerusalemista ja muualta tulleita fariseuksia samoin kuin lukuisia epäilijöitä ja saivartelijoita.
165:1.3 (1818.1) Jeesus ja kaksitoista apostolia omistivat paljon aikaa Pellan leiriin kokoontuneelle kansanjoukolle. Kaksitoista apostolia osoittivat varsin vähän huomiota kenttätyöhön: he poistuivat leiriltä vain silloin tällöin käydäkseen Jeesuksen mukana tapaamassa Abnerin työtovereita. Perean seutu oli Abnerille varsin tuttua, olihan tämä juuri se kenttä, jolla hänen entinen mestarinsa, Johannes Kastaja, oli suorittanut suurimman osan työstään. Perean-retkelle lähdettyään Abner ja seitsemänkymmentä sanansaattajaa eivät enää koskaan palanneet Pellan leirille.
165:2.1 (1818.2) Yli kolmensadan jerusalemilaisen seurue, johon kuului fariseusten lisäksi myös muita, kulki Jeesuksen perässä kohti pohjoista ja Pellaa, kun hän temppelin vihkimisen muistojuhlan päätyttyä kiiruhti pois juutalaisten johtomiesten valtapiiristä; ja juuri näiden juutalaisopettajien ja -johtajien läsnä ollessa ja kahdentoista apostolin kuullen Jeesus esitti saarnan aiheesta ”Hyvä paimen”. Puoli tuntia jatkuneen epämuodollisen keskustelun jälkeen Jeesus, joka puhui noin sadan ihmisen ryhmälle, sanoi:
165:2.2 (1818.3) ”Tänä iltana minulla on teille paljon sanottavaa, ja koska moni teistä on opetuslapsiani ja koska jotkut teistä ovat katkeria vihamiehiäni, esitän opetukseni vertauksena, jotta jokainen teistä voi ottaa siitä omakseen sen, mikä löytää sijan itse kunkin sydämessä.
165:2.3 (1818.4) ”Tänä iltana tässä edessäni on ihmisiä, jotka olisivat valmiit kuolemaan puolestani ja tämän valtakunnan evankeliumin puolesta, ja tulevina vuosina muutamat heistä sillä tavoin itsensä myös uhraavat. Ja täällä teidän joukossanne on myös muutamia perinteellisyyden orjia, jotka ovat kulkeneet perässäni aina Jerusalemista saakka ja jotka yhdessä pimeyteen ja harhaan joutuneiden johtajienne kanssa koettavat tappaa Ihmisen Pojan. Elämä, jota nyt lihallisessa hahmossa elän, on esittävä tuomionsa teistä kumpaisistakin, sekä oikeista paimenista että vääristä paimenista. Jos väärä paimen olisi sokea, hänessä ei olisi syntiä, mutta te väitätte näkevänne; sanotte olevanne Israelin opettajia, siksi synnin taakka pysyy päällänne.
165:2.4 (1818.5) ”Oikea paimen kokoaa vaaran uhatessa katraansa yöksi karsinaan. Ja aamun valjettua hän menee sisälle tarhaan veräjästä, ja kun hän kutsuu, lampaat tuntevat hänen äänensä. Jokainen paimen, joka menee sisälle lammastarhaan muualta kuin veräjästä, on varas ja ryöväri. Oikea paimen astuu sisälle tarhaan, vasta kun veräjänvartija on avannut hänelle oven, ja koska hänen lampaansa tuntevat hänen äänensä, ne tulevat hänen käskystään ulos tarhasta; ja kun hänen omansa on tällä tavoin saatu ulos tarhasta, oikea paimen astuu niiden edellä; hän näyttää tietä, ja lampaat seuraavat häntä. Hänen lampaansa seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä; ne eivät seuraa vierasta. Ne pakenevat vieraan edestä, sillä ne eivät tunne hänen ääntään. Tämä väenpaljous, joka on tänne ympärillemme kokoontunut, on kuin katras ilman paimenta, mutta kun puhumme heille, he tuntevat paimenen äänen, ja he seuraavat meidän jäljessämme; ainakin niin tekevät ne, jotka isoavat totuutta ja janoavat vanhurskautta. Jotkut teistä eivät ole minun tarhastani; ette tunne ääntäni ettekä seuraa minua. Ja koska olette vääriä paimenia, lampaat eivät tunne ääntänne eivätkä ne seuraa teitä.”
165:2.5 (1819.1) Ja kun Jeesus oli esittänyt tämän vertauksen, kukaan ei esittänyt hänelle yhtään kysymystä. Hetken kuluttua hän jatkoi puhettaan ja ryhtyi erittelemään vertausta:
165:2.6 (1819.2) ”Te, jotka tahtoisitte olla Isäni katraiden apupaimenia, teidän täytyy paitsi olla kelvollisia johtajia myös ruokkia katrasta hyvällä ravinnolla; ette ole oikeita paimenia, ellette johda katraitanne viheriöiville laitumille ja tyynien vesien äärelle.
165:2.7 (1819.3) ”Ja nyt, jotteivät jotkut teistä käsittäisi tätä vertausta liian vaivattomasti, teen tiettäväksi, että olen sekä veräjä Isän lammastarhaan että samalla Isäni katraiden oikea paimen. Jokainen paimen, joka koettaa astua sisälle tarhaan ilman minua, tulee epäonnistumaan, eivätkä lampaat kuule hänen ääntään. Minä olen tuo veräjä – yhdessä niiden kanssa, jotka kanssani palvelevat. Jokainen sielu, joka astuu ikuiselle tielle niillä keinoin, jotka olen luonut ja säätänyt, tulee olemaan pelastettu, ja hän kykenee jatkamaan matkaansa kunnes saavuttaa Paratiisin ikuiset laidunniityt.
165:2.8 (1819.4) ”Mutta olen myös se oikea paimen, joka on valmis vaikka antamaan henkensä lampaiden edestä. Varas murtautuu sisälle tarhaan vain varastaakseen ja tappaakseen ja hävittääkseen. Mutta minä olen tullut, jotta teillä kaikilla olisi elämä ja jotta teillä olisi sitä yhä yltäkylläisemmin. Joka on palkollinen, juoksee vaaran hetkellä pakoon ja antaa lampaiden joutua hajalle ja perikatoon. Mutta oikea paimen ei juokse pakoon, kun susi tulee, vaan hän suojelee katrastaan ja, jos on tarpeen, hän antaa henkensä lampaidensa edestä. Totisesti, totisesti minä sanon teille, ystävät ja vihamiehet: Minä olen se oikea paimen; minä tunnen omani, ja omani tuntevat minut. Vaaran edessä minä en pakene. Vien päätökseen tämän palveluksen, jolla täytän Isäni tahdon, enkä hylkää katrasta, jonka Isä on hoitooni uskonut.
165:2.9 (1819.5) ”Mutta minulla on monia muitakin lampaita, eivätkä ne ole tästä tarhasta, eivätkä nämä sanat ole totta vain tämän maailman osalta. Myös nämä toiset lampaat kuulevat ja tuntevat ääneni, ja olen luvannut Isälle, että ne kaikki tuodaan samaan tarhaan, samaan Jumalan poikien veljesyhteisöön. Ja silloin te kaikki tunnette saman paimenen, oikean paimenen, äänen ja tunnustatte Jumalan olevan isänne.
165:2.10 (1819.6) ”Ja niin tulette tietämään, miksi Isä rakastaa minua ja on antanut kaikki katraansa tällä alueella minun hoiviini; siihen on syynä se, että Isä tietää, etten epäröi pitäessäni huolta lammastarhasta; etten hylkää lampaitani ja etten, jos niin vaaditaan, emmi antaa henkeäni hänen moninaisia katraitaan palvellessani. Mutta ottakaa huomioon, että jos uhraan elämäni, otan sen taas haltuuni. Ei kukaan ihminen eikä mikään muukaan luotu voi riistää minulta elämääni. Minulla on oikeus ja valta uhrata elämäni ja minulla on sama valta ja oikeus ottaa se taas haltuuni. Ette kykene tätä ymmärtämään, mutta sellaisen vallan sain Isältäni, jo ennen kuin tätä maailmaa oli.”
165:2.11 (1819.7) Nämä sanat kuultuaan hänen apostolinsa olivat ymmällään, hänen opetuslapsensa olivat ällistyksissään, kun taas Jerusalemista ja maan eri puolilta tulleet fariseukset poistuivat yöhön sanoen: ”Joko hän on hullu tai sitten hänessä on perkele.” Mutta jopa muutamat jerusalemilaisopettajista sanoivat: ”Hän puhuu niin kuin puhuu se, jolla on valta; sitä paitsi onko muka joku joskus nähnyt sellaisen, jossa on perkele, avaavan sokeana syntyneen silmät ja tekevän kaikkia näitä ihmeellisyyksiä, joita tämä mies on tehnyt?”
165:2.12 (1819.8) Seuraavana aamuna noin puolet näistä juutalaisopettajista ilmoitti uskovansa Jeesukseen, ja toinen puoli palasi tyrmistyneenä Jerusalemiin ja meni kotiinsa.
165:3.1 (1819.9) Tammikuun lopulla sapatti-iltapäivän väenkokouksissa oli osanottajia lähes kolmetuhatta. Lauantaina, tammikuun 28. päivänä, Jeesus esitti ikimuistettavan saarnan aiheesta ”Luottamus ja hengellinen valmius”. Simon Pietarin esittämien alustavien huomioiden jälkeen Mestari lausui:
165:3.2 (1820.1) ”Mitä olen monta kertaa sanonut apostoleilleni ja opetuslapsilleni, sen julistan nyt tälle väenkokoukselle: Kavahtakaa fariseusten hapatusta, sillä se on tekopyhyyttä, joka syntyy ennakkoluuloisuudesta ja jota ruokitaan olemalla perinteiden orjia – olkoonkin että monet näistä fariseuksista ovat sydämeltään vilpittömiä ja että jotkut heistä ovat jääneet tänne opetuslapsikseni. Ennen pitkää te kaikki ymmärrätte opetukseni, sillä siinä, mikä nyt on kätkettyä, ei ole mitään, mitä ei paljastettaisi. Mikä nyt on teiltä kätkössä, se kaikki tehdään tunnetuksi, sitten kun Ihmisen Poika on vienyt päätökseen maan päällä ja lihallisessa hahmossa suorittamansa tehtävän.
165:3.3 (1820.2) ”Pian, peräti pian, kaikki, mitä vihamiehemme nyt salassa ja pimeydessä suunnittelevat, tuodaan päivänvaloon ja julistetaan talojen katoilta. Mutta sanon teille, ystäväni, älkää pelätkö heitä, kun he koettavat surmata Ihmisen Pojan. Älkää niitä pelätkö, jotka vaikka he saattavatkin kyetä tappamaan ruumiin, eivät enää sen jälkeen omaakaan mitään valtaa teihin. Annan teille kehotuksen, ettette pelkäisi ketään, ei taivaassa eikä maan päällä, vaan että iloitsette siitä, että tunnette Hänet, jolla on valta vapahtaa teidät kaikesta epävanhurskaudesta ja esittää teidät universumin tuomarinistuimen edessä moitteettomina.
165:3.4 (1820.3) ”Eikö viisi varpusta myydäkin kahdesta rovosta? Ja kuitenkin on niin, että kun nämä linnut lentelevät sinne tänne ravintoa etsien, yksikään niistä ei ole olemassa ilman, että Isä, joka on kaiken elämän lähde, sen tietää. Serafisuojelijan näkökulmasta katsoen jopa päänne hiuksetkin ovat luetut. Ja jos kaikki tämä on totta, miksi eläisitte niitä monia joutavuuksia peläten, joita päivittäisessä elämässänne eteenne nousee? Sanon teille: Älkää pelätkö, sillä olette paljon suurempiarvoiset kuin on montakin varpusta.
165:3.5 (1820.4) ”Kaikki ne teistä, joilla on ollut rohkeutta tunnustaa ihmisten edessä uskonsa evankeliumiini, tunnustan kohta taivaan enkelten edessä; mutta joka ihmisten edessä tieten tahtoen kieltää opetusteni totuuden, hänen kohtalonsuojelijansa kieltää myös hänet taivaan enkelten edessä.
165:3.6 (1820.5) ”Sanokaa Ihmisen Pojasta mitä tahdotte, ja se annetaan teille anteeksi; mutta anteeksiantoa tuskin saa se, joka tohtii pilkata Jumalaa. Kun ihmiset menevät niin pitkälle, että he tieten tahtoen lukevat Jumalan teot pahuuden voimien teoiksi, tällaiset tietoiseen kapinaan ryhtyneet tuskin edes kaipaavat syntiensä anteeksiantoa.
165:3.7 (1820.6) ”Ja kun vihamiehemme vievät teidät synagogien esimiesten ja muiden korkeiden viranomaisten eteen, älkää huolehtiko, mitä sanoisitte; älkääkä olko huolissanne, miten teidän tulisi vastata heidän kysymyksiinsä, sillä sisimmässänne oleva henki on epäilyksettä opettava teille sinä samaisena hetkenä, mitä teidän tulisi sanoa sellaista, että se koituu valtakunnan evankeliumin kunniaksi.
165:3.8 (1820.7) ”Kuinka kauan oikein viivyttelette, ennen kuin teette päätöksenne? Miksi horjutte kahden mielipiteen välillä? Miksei juutalainen tai pakana voi empimättä ottaa vastaan sitä ilosanomaa, että hän on ikiaikojen Jumalan poika? Pitkäkö aika meiltä vaaditaan, ennen kuin saamme suostuteltua teidät astumaan riemumielin sinne, mikä on hengellinen perintöosanne? Tulin tähän maailmaan tehdäkseni Isän teille tunnetuksi ja johdattaakseni teidät Isän tykö. Ensiksi mainitun olen jo tehnyt, mutta viimeksi mainittua en saa ilman suostumustanne tehdä, sillä Isä ei koskaan pakota yhtäkään ihmistä astumaan sisälle valtakuntaan. Kutsu on aina kuulunut ja on aina kuuluva: Tulkoon jokainen, joka haluaa, ja nauttikoon vapaasti elämän vettä.”
165:3.9 (1820.8) Kun Jeesus oli nämä sanat lausunut, monet menivät apostolien kastettavaksi Jordanissa, kun Jeesus puolestaan kuunteli paikalle jääneiden esittämiä kysymyksiä.
165:4.1 (1821.1) Apostolien kastaessa uskovia Mestari keskusteli paikalle jääneiden kanssa. Ja muuan nuori mies sanoi hänelle: ”Mestari, isäni kuoli ja jätti paljon omaisuutta minulle ja veljelleni, mutta veljeni kieltäytyy antamasta minulle, mikä minulle kuuluu. Tahtoisitko siis käskeä veljeäni jakamaan tämän perinnön kanssani?” Jeesusta lievästi närkästytti, että tämä aineellisia arvoja kunnioittava nuorukainen tohti tuoda käsiteltäväksi tällaisen keskustelukysymyksen. Mutta hän tarttui tähän kysymykseen, koska siinä tarjoutui tilaisuus esittää taas uutta opetusta. Jeesus sanoi: ”Ihminen, kuka minusta teidän jakomiehenne teki? Mistä sinä sellaisen ajatuksen sait, että piittaisin tämän maailman aineellisista asioista?” Ja sitten hän kaikkien ympärillään olevien puoleen kääntyen sanoi: ”Varokaa ja kavahtakaa ahneutta. Ei ihmisen elämä koostu hänen mahdollisesti omistamiensa tavaroiden ylenpalttisuudesta. Onnellisuus ei tule vaurauden antamasta mahdista, eikä ilo kumpua rikkauksista. Varallisuus sinänsä ei ole kirous, mutta rikkauksien rakastaminen johtaa monta kertaa sellaiseen kiintymykseen tämän maailman tavaroita kohtaan, että sielu sokaistuu eikä näe Jumalan valtakunnan hengellisten realiteettien kauniita suloja maan päällä eikä ikuisen elämän iloja taivaassa.
165:4.2 (1821.2) ”Kerronpa teille tarinan rikkaasta miehestä, jonka pelto antoi satoa yltäkylläisesti; ja kun hänestä oli tullut ylen rikas, hän kävi mielessään keskustelua sanoen: ’Mitä minä teen kaikilla rikkauksillani? Minulla on nyt niin paljon, ettei minulla ole paikkaa, mihin varastoisin varallisuuteni.’ Ja tätä ongelmaansa pohdittuaan hän sanoi: ’Nytpä minä sen keksin – revin maahan kaikki aittani ja rakennan suuremmat –, ja niin minulla on runsain mitoin tilaa, jonne varastoida maani antimet ja tavarani. Sen jälkeen voin sanoa sielulleni: Sielu, sinulla on paljon hyvää koottuna varastoon moniksi vuosiksi; nauti nyt olostasi; syö, juo ja pidä hauskaa, sillä olet rikas, ja tavaraa sinulla on mielin määrin.’
165:4.3 (1821.3) ”Mutta tämä rikas mies oli myös typerä. Huolehtiessaan mielensä ja ruumiinsa aineellisista tarpeista hän oli unohtanut varastoida aarteita taivaaseen hengen tyydytykseksi ja sielun pelastukseksi. Eikä hän edes tuolloin saanut nauttia siitä ilosta, että olisi ehtinyt kuluttaa haalimaansa omaisuutta, sillä tuona samana iltana häneltä vaadittiin hänen sielunsa. Sinä yönä tulivat ryövärit, jotka murtautuivat hänen taloonsa ja tappoivat hänet, ja kun he olivat ryöstäneet hänen aittansa, he polttivat, mitä vielä oli jäljellä. Ja hänen perillisensä alkoivat tapella keskenään siitä omaisuudesta, joka rosvoilta säästyi. Tämä mies kokosi itselleen aarteita maan päälle, mutta hän ei ollut rikas Jumalaan nähden.”
165:4.4 (1821.4) Jeesus menetteli nuoren miehen ja hänen perintönsä suhteen tällä tavoin, koska hän tiesi, että tämän vaivana oli ahneus. Vaikkei siitä olisikaan ollut kysymys, Mestari ei olisi puuttunut asiaan, sillä hän ei koskaan sekaantunut edes apostoliensa, saati opetuslastensa, ajallisiin asioihin.
165:4.5 (1821.5) Kun Jeesus oli päättänyt tarinansa, muuan toinen mies nousi seisomaan ja kysyi häneltä: ”Mestari, tiedän, että apostolisi ovat myyneet kaiken maallisen omaisuutensa sinua seuratakseen ja että heillä on kaikki yhteistä niin kuin essealaisillakin, mutta tahtoisitko, että me kaikki, jotka olemme opetuslapsiasi, tekisimme samoin? Onko synti, jos omistaa rehellisin keinoin hankittua varallisuutta?” Ja Jeesus vastasi tähän kysymykseen: ”Ystäväni, ei ole synti, jos omistaa kunniallista omaisuutta; mutta se on synti, jos teet aineellisista omistuksesi kohteista aarteita, jotka saattavat vetää puoleensa kaiken huomiosi ja ohjata kiintymyksesi muualle, pois omistautumisesta valtakunnan hengellisille harrastuksille. Mitään syntiä ei ole siinä, että omistaa rehellisin keinoin hankittua omaisuutta maan päällä, kunhan aarteesi on taivaassa; sillä missä aarteesi on, siellä on myös sydämesi. On suuri ero toisaalta ahneuteen ja itsekkyyteen johtavan varallisuuden ja toisaalta sellaisen varallisuuden välillä, jota hyvän taloudenpidon hengessä hoitavat ja käyttävät runsain määrin tämän maailman hyvyyksiä omistavat ja ne, jotka perin avokätisesti antavat oman osuutensa kaiken tarmonsa valtakunnan työhön panevien ylläpitoon. Moni teistä on täällä rahatta ja tulee ravituksi ja saa tuolla telttakaupungissa katon päänsä päälle sen vuoksi, että anteliaat miehet ja varakkaat naiset ovat antaneet tällaiseen tarkoitukseen varoja isännällenne Daavid Sebedeukselle.
165:4.6 (1822.1) ”Mutta älkää koskaan unohtako, että varallisuus loppujen lopuksi on katoavaista. Aivan liian usein rikkauksien rakastaminen hämärtää ja jopa hävittää hengellisen näkökyvyn. Älkää jättäkö tiedostamatta sitä vaaraa, että varallisuudesta tuleekin isäntänne sen sijaan, että siitä tulisi renkinne.”
165:4.7 (1822.2) Jeesus ei opettanut eikä rohkaissut huolettomuutta, tuhlaavaisuutta, laiskuutta, piittaamattomuutta oman perheen fyysisistä perustarpeista eikä almujen varassa elämistä. Mutta hän kyllä opetti, että aineellisen ja ajallisen täytyy olla alisteista sielun hyvinvoinnin suhteen ja sen suhteen, että hengellinen olemus edistyy taivaan valtakunnassa.
165:4.8 (1822.3) Kun ihmiset menivät jokirantaan katsomaan kastamista, silloin edellä ensiksi mainittu mies tuli yksityisesti Jeesuksen luo puhumaan perintöasiastaan, sillä Jeesus oli hänen mielestään kohdellut häntä tylysti. Ja häntä toistamiseen kuunneltuaan Mestari vastasi: ”Poikani, miksi tällaisena päivänä lasket käsistäsi tilaisuuden ravita itseäsi elämän leivällä, kun oikein saisit päästää ahneen mielenlaatusi valloilleen? Etkö tiedä, että juutalaisen perintölain säädökset pannaan oikeudenmukaisesti täytäntöön, jos vain viitsit mennä valituksinesi synagogan oikeuteen? Etkö kykene ymmärtämään, että minun työni tarkoitus on huolehtia siitä, että tiedät taivaallisesta perintöosastasi? Etkö ole lukenut kirjoitusta: ’Siinä hän on, joka varovaisuudellaan ja paljolla kituuttamisellaan kasvaa vauraaksi, ja mitä hän tästä kaikesta palkaksensa saakaan: Kun hän sanoo, että hän on löytänyt levon ja että hän nyt voi yhtä mittaa syödä hyvyyksistään, niin ei hän kuitenkaan tiedä, mitä aika hänen kohdallaan tuo tullessaan, eikä sitäkään, että kuollessaan hänen täytyy kaikki nämä tavarat jättää muille.’ Etkö ole lukenut käskyä: ’Älä himoitse’, ja toisesta kohdasta: ’He ovat syöneet ja tulleet ravituiksi ja lihoneet, ja sitten he kääntyivät muiden jumalten puoleen’? Oletko lukenut psalmeista, että ’Herra kammoksuu ahneita’, ja että ’se vähä, mitä vanhurskaalla on, on parempi kuin monen jumalattoman tavarain paljous’? ’Jos rikkauksia kertyy, älä pane sydäntäsi niihin.’ Oletko lukenut kohdan, jossa Jeremia sanoo: ’Älköön rikas kerskatko rikkaudestansa’, ja Hesekiel lausui totuuden sanat sanoessaan: ’He osoittavat rakkautta suullansa, mutta heidän sydämensä kulkee väärän voiton perässä.’”
165:4.9 (1822.4) Jeesus lähetti nuoren miehen pois sanoen hänelle: ”Poikani, mitä se sinua hyödyttää, jos voitat omaksesi koko maailman ja kadotat oman sielusi?”
165:4.10 (1822.5) Eräälle toiselle lähellä seisovalle, joka kysyi Jeesukselta, mikä olisi varakkaiden asema tuomiopäivänä, hän vastasi: ”En ole tullut tuomitsemaan sen paremmin rikkaita kuin köyhiäkään, vaan elämä, jonka ihmiset elävät, toimii itse kunkin tuomarina. Sen lisäksi, mitä muuta varakkaitten tuomitsemiseen saattaa liittyä, kaikkien, jotka hankkivat suuren varallisuuden, on vastattava ainakin kolmeen kysymykseen, ja nämä kysymykset ovat:
165:4.11 (1822.6) ”1. Paljonko varallisuutta keräsit?
165:4.12 (1822.7) ”2. Millä keinoin tämän varallisuuden sait?
165:4.13 (1822.8) ”3. Miten käytit varallisuutesi?”
165:4.14 (1822.9) Sitten Jeesus meni telttaansa levätäkseen hetken ennen illallista. Kun apostolit olivat suoriutuneet kastetoimituksesta, hekin tulivat sinne ja olisivat halunneet keskustella Jeesuksen kanssa rikkauksista maan päällä ja aarteesta taivaassa, mutta hän nukkui.
165:5.1 (1823.1) Samana iltana illallisen jälkeen, kun Jeesus ja kaksitoista apostolia kokoontuivat päivittäiseen neuvonpitoonsa, Andreas kysyi: ”Mestari, sillä aikaa kun olimme kastamassa uskovia, puhuit tänne jääneelle väkijoukolle monta sellaista sanaa, joita emme kuulleet. Tahtoisitko toistaa nämä sanat, jotta saisimme ne opiksemme?” Ja vastaukseksi Andreaksen pyyntöön Jeesus sanoi:
165:5.2 (1823.2) ”Tottahan toki, Andreas, puhun teille näistä asioista, joissa on kysymys varallisuudesta ja toimeentulosta, mutta sanojen, jotka osoitan teille, apostoleilleni, täytyy olla hieman erilaisia kuin opetuslapsille ja kansanjoukolle puhumani sanat, sillä tehän olette luopuneet kaikesta, ja olette tehneet niin ette vain minua seurataksenne, vaan jotta teidät vihittäisiin valtakunnan lähettiläiksi. Teillä on takananne jo usean vuoden kokemus, ja tiedätte, ettei Isä, jonka valtakuntaa julistatte, tule teitä hylkäämään. Olette omistaneet elämänne valtakunnan palvelutyöhön. Älkää siis kantako huolta tai murehtiko ajallisen elämän asioista: siitä, mitä saatte syödäksenne, tai millä ruumiinne vaatettaisitte. Sielun hyvinvointi on enemmän kuin ruokaa ja juomaa; hengessä edistyminen on paljon enemmän kuin vaatetuksen tarve. Tuntiessanne kiusausta epäillä toimeentulonne varmuutta ajatelkaa vaikka korppeja: ne eivät kylvä eivätkä leikkaa, niillä ei ole varastohuoneita eikä aittoja, ja kuitenkin Isä järjestää ravinnon niistä jokaiselle, joka sitä etsii. Ja kuinka paljon arvokkaampia olettekaan te kuin on montakin lintua! Mitkään murehtimisenne tai kalvavat epäilyksenne eivät sitä paitsi voi missään määrin auttaa aineellisten tarpeidenne tyydyttymistä. Kuka teistä pystyisi murehtimisellaan lisäämään vaaksankaan vertaa pituuttaan tai edes yhden päivän elämäänsä? Koska sellaiset asiat eivät ole vallassanne, miksi omistaisitte huolekasta ajatusta yhdellekään näistä ongelmista?
165:5.3 (1823.3) ”Katsokaa liljoja, kuinka ne kasvavat, eivätkä ne työtä tee eivätkä kehrää; ja kuitenkin minä sanon teille, ettei Salomo kaikessa loistossaan ollut niin vaatetettu kuin niistä jokainen. Jos Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kukoistaa ja huomenna leikataan ja tuleen viskataan, kuinka paljon enemmän hän vaatettaakaan teidät, taivaallisen valtakunnan lähettiläät. Oi te vähäuskoiset! Kun täydestä sydämestänne omistaudutte valtakunnan evankeliumin julistamiseen, ette saisi olla epäileväisin mielin oman toimeentulonne tai kotiin jättämänne perheen toimeentulon suhteen. Jos tosissanne annatte elämänne evankeliumille, elätte evankeliumista. Jos olette vain uskovia opetuslapsia, teidän on ansaittava oma leipänne ja annettava oma osuutenne kaikkien niiden toimeentuloon, jotka opettavat ja saarnaavat ja parantavat. Jos se teitä huolettaa, mistä saatte ruokanne ja juomanne, missä mielessä silloin poikkeatte tämän maailman kansakunnista, jotka niin uuraasti tavoittelevat näitä perushyödykkeitä? Omistautukaa työllenne ja uskokaa siihen, että sekä Isä että minä tiedämme teidän kaikkia näitä tarvitsevan. Sallikaa minun antaa teille kertakaikkinen vakuutus siitä, että jos omistatte elämänne valtakunnan työlle, kaikista todellisista tarpeistanne pidetään huolta. Etsikää sitä, mikä on suurta, ja vähäinen löytyy sen sisältä; pyytäkää sitä, mikä on taivaallista, ja mainen tulee sen ohessa. Ei ole epäilystäkään siitä, että varjo seuraa substanssia.
165:5.4 (1823.4) ”Olette vain vähäinen ryhmä, mutta jos teillä on uskoa, jos ette hairahdu pelkäämään, ilmoitan teille, että Isäni suuri mieliteko on antaa tämä valtakunta teille. Olette keränneet aarteenne sinne, missä kukkaro ei käy vanhaksi, missä mikään varas ei voi ryöstää ja missä mikään koi ei voi turmella. Ja niin kuin väenkokoukselle jo sanoin: Missä aarteesi on, siellä on myös sydämesi.
165:5.5 (1824.1) ”Mutta siinä työssä, joka on kohta edessämme, sekä siinä, joka jää teille, sitten kun menen Isän tykö, teitä koetellaan ankarasti. Teidän kaikkien tulee olla varuillanne, ettette ala pelätä ja epäillä. Vyöttäköön jokainen teistä mielensä kupeet ja pitäköön lamppunsa palamassa. Olkaa aina kuin olisitte miehiä, jotka vartovat isäntäänsä kotiin hääjuhlista, jotta te, sitten kun hän tulee ja kolkuttaa, olisitte heti valmiit avaamaan hänelle. Tällaiset valppaat palvelijat saavat siunauksen isännältä, kun hän sellaisena suurena hetkenä näkee heidän uskollisuutensa. Isäntä istuttaa silloin palvelijansa pitopöytään ja palvelee heitä itse. Totisesti, totisesti minä sanon teille, että elämäänne on kohta astuva kriisi, ja teidän asiananne on olla valppaina ja valmiina.
165:5.6 (1824.2) ”Ymmärrätte erinomaisesti, ettei kukaan sallisi taloonsa murtauduttavan, jos hän tietäisi, millä hetkellä varas tulee. Olkaa myös omalta kohdaltanne valppaita, sillä hetkenä, jona vähiten aavistatte, ja tavalla, jota ette osaa edes ajatella, tulee Ihmisen Poika lähtemään.”
165:5.7 (1824.3) Kaksitoista apostolia istuivat vaiti muutaman hetken. Jotkin näistä varoituksista he olivat kuulleet aikaisemminkin, mutta ei sellaisissa puitteissa, joissa ne heille tällä kertaa esitettiin.
165:6.1 (1824.4) Kun he siinä istuivat ja mietiskelivät, Simon Pietari kysyi: ”Kerrotko sinä tämän vertauksen meille, apostoleillesi, vai onko se tarkoitettu kaikille opetuslapsille?” Ja Jeesus vastasi:
165:6.2 (1824.5) ”Koetuksen hetkellä ihmisen sielu paljastuu; koettelemus tuo julki, mitä sydämessä itse asiassa on. Kun palvelija on koeteltu ja hyväksi havaittu, silloin voi talon isäntä panna sellaisen palvelijan vastaamaan hänen taloudestaan, ja hän voi turvallisin mielin luottaa tämän uskollisen taloudenhoitajan huolehtivan siitä, että isännän lapset ovat ruokittuja ja ravittuja. Samalla tavalla tulen minäkin kohta tietämään, kenen käsiin voi luottaa huolenpidon lasteni hyvinvoinnista, sitten kun olen palannut Isän tykö. Aivan kuten talon isäntä panee uskollisen ja koetellun palvelijan vastaamaan hänen perheensä asioista, niin tahdon minäkin ylentää ne, jotka valtakuntani asioiden osalta selviytyvät tämän hetken koettelemuksista.
165:6.3 (1824.6) ”Mutta jos palvelija on laiska ja alkaa sydämessään sanoa ’Isäntäni viivyttää tulemistaan’ ja ryhtyy kohtelemaan palvelijatovereitaan huonosti ja syömään ja juomaan juoppojen kanssa, silloin tämän palvelijan isäntä tuleekin hetkenä, jona tämä ei osaa häntä kaivata, ja kun isäntä huomaa hänet epäluotettavaksi, hän ajaa hänet tiehensä ja häpeään. Niinpä teettekin viisaasti, jos valmistaudutte sitä päivää varten, jolloin luoksenne tullaan äkkiä ja odottamattomalla tavalla. Muistakaa, että teille on annettu paljon, siksi teiltä myös paljon vaaditaan. Ankarat koettelemukset ovat hetki hetkeltä teitä lähempänä. Minut on vielä kasteessa kastettava, ja minä olen vartiovuorossa, kunnes se on toimitettu. Te saarnaatte rauhaa maan päälle, mutta minun lähetystehtäväni ei tuo rauhaa ihmisten aineellisiin asioihin – ei ainakaan vähään aikaan. Seurauksena voi olla vain eripuraisuutta, kun saman perheen kaksi jäsentä uskoo minuun ja kun kolme jäsentä torjuu tämän evankeliumin. Evankeliumi, jota saarnaatte, on vääjäämättä kääntävä ystävät, sukulaiset ja omaiset toisiaan vastaan. On totta, että kaikilla näillä uskovilla tulee olemaan suurenmoinen ja kestävä rauha omassa sydämessään, mutta maan päälle ei rauha tule, ennen kuin kaikki ovat valmiit uskomaan kunniakkaaseen perintöosaansa, joka on Jumalan pojan asema, ja astumaan sinne sisälle. Vaikka näin onkin, menkää kaikkeen maailmaan ja julistakaa tätä evankeliumia kaikille kansakunnille, jokaiselle miehelle, naiselle ja lapselle.”
165:6.4 (1824.7) Ja näin päättyi tämä työntäyteinen sapattipäivä. Aamulla Jeesus ja kaksitoista apostolia menivät Pohjois-Perean kaupunkeihin käydäkseen Abnerin valvonnassa noilla seuduin työskentelevien seitsemänkymmenen sanansaattajan luona.
Urantia-kirja
Luku 166
166:0.1 (1825.1) HELMIKUUN 11. ja 20. päivän välillä Jeesus ja kaksitoista apostolia kiersivät kaikissa niissä Pohjois-Perean kaupungeissa ja kylissä, joissa Abnerin työtoverit ja naisryhmän jäsenet työskentelivät. He saivat havaita, että näiden evankeliumilähettiläiden toiminta oli menestyksellistä, ja Jeesus kiinnitti apostoliensa huomion tavan takaa siihen tosiasiaan, että valtakunnan evankeliumia oli mahdollista levittää ilman, että siihen liittyi ihmeitä ja tunnustekoja.
166:0.2 (1825.2) Koko kolmikuukautinen Perean-lähetysretki vietiin läpi menestyksellisesti kahdentoista apostolin antamatta sille paljonkaan apuaan, ja tästä ajankohdasta alkaen evankeliumi ei enää heijastanut niinkään Jeesuksen persoonallisuutta kuin hänen opetuksiaan. Mutta kauan hänen seuraajansa eivät hänen ohjeitaan noudattaneet, sillä pian Jeesuksen kuoleman ja kuolleistanousun jälkeen he poikkesivat hänen opetuksistaan ja ryhtyivät rakentamaan alkukirkkoa hänen jumalallis-inhimillisestä persoonallisuudestaan omaamiensa ja ihmeistä kertovien käsitysten ja ihannoitujen muistojen varaan.
166:1.1 (1825.3) Sapattina, helmikuun 18. päivänä, Jeesus oli Ragabassa, jossa asui muuan Natanael-niminen varakas fariseus. Ja koska melkoinen joukko hänen fariseustovereitaan kulki Jeesuksen ja kahdentoista apostolin mukana maan eri puolilla, hän tarjosi tuona sapattiaamuna aamiaisen heille kaikille, noin kahdellekymmenelle hengelle, ja kutsui Jeesuksen kunniavieraaksi.
166:1.2 (1825.4) Siihen mennessä, kun Jeesus saapui tähän aamiaistilaisuuteen, useimmat fariseukset samoin kuin pari, kolme lainoppinutta olivat jo tulleet paikalle ja istuutuneet pöytään. Käymättä vesialtailla pesemässä käsiään Mestari otti välittömästi paikkansa Natanaelin vasemmalla puolella. Monet fariseuksista, etenkin ne, jotka olivat suosiollisia Jeesuksen opetuksia kohtaan, tiesivät, että hän pesi kätensä vain ollakseen puhdas ja että hän kammoksui näitä pelkästään seremoniallisia toimituksia. He eivät sen vuoksi hämmästelleetkään, että hän tuli suoraa päätä pöytään ensin kahdesti käsiään pesemättä. Mutta Natanaelia se tyrmistytti, ettei Mestari noudattanut farisealaisen käytännön tiukkoja määräyksiä. Ja toisin kuin fariseukset Jeesus ei myöskään pessyt käsiään jokaisen ruokalajin jälkeen eikä aterian päätteeksi.
166:1.3 (1825.5) Natanaelin ja tämän oikealla puolella istuvan vihamielisen fariseuksen välillä käydyn melkoisen kuiskuttelun jälkeen ja sen jälkeen, kun Mestaria vastapäätä istuvat olivat aikansa kohotelleet kulmakarvojaan ja ivallisesti mutristelleet huuliaan, Jeesus lopulta sanoi: ”Minulla oli sellainen käsitys, että kutsuitte minut tähän taloon murtaakseni leipää kanssanne ja ehkäpä kyselläksenne minulta asioita uuden, Jumalan valtakunnan evankeliumin julistamisesta, mutta huomaankin teidän tuoneen minut tänne katselemaan näytöstä, joka kertoo seremoniallisesta antaumuksesta omalle omahyväisyydellenne. Tuon palveluksen olette minulle nyt tehneet; millä numerolla aiotte seuraavaksi kunnioittaa minua tämän tilaisuuden vieraananne?”
166:1.4 (1826.1) Kun Mestari oli nämä sanat lausunut, he alkoivat tuijottaa pöydänpintaa ja pysyivät vaiti. Ja kun kukaan ei mitään sanonut, Jeesus jatkoi puhettaan: ”Teistä fariseuksista monet ovat täällä kanssani ystävinä, jotkut ovat jopa opetuslapsiani, mutta fariseusten valtaosa kieltäytyy itsepintaisesti näkemästä valoa ja tunnustamasta totuutta, vielä silloinkin kun evankeliumin vaikutus tuodaan heidän eteensä suurella voimalla. Kuinka huolellisesti te puhdistattekaan maljojen ja vatien ulkopuolen, vaikka hengellisen ruoan astiat ovat likaiset ja saastaiset! Pidätte tarkasti huolen siitä, että näytätte ihmisten silmissä hurskailta ja pyhiltä, mutta sisin sielunne on täynnä omahyväisyyttä, ahneutta, kiristystä ja kaikkea mahdollista hengellistä pahuutta. Johtajanne ovat jopa ottaneet asiakseen hautoa ja suunnitella Ihmisen Pojan murhaa. Ettekö te mielettömät miehet ymmärrä, että taivaan Jumala katsoo sielun sisimmäisiä vaikuttimia yhtä hyvin kuin hän katsoo sivusta ulkonaista teeskentelyänne ja hurskasteluanne? Älkää luulkokaan, että almujen jakaminen ja kymmenysten maksaminen puhdistaisivat teidät väärämielisyydestä ja tekisivät mahdolliseksi teidän seistä puhtaina kaikkien ihmisten Tuomarin edessä. Voi teitä fariseukset, jotka pidätte itsepintaisesti kiinni siitä, että torjutte elämän valon! Olette säntillisiä kymmenysten maksamisessa ja suurieleisiä almujen jakamisessa, mutta tieten tahtoen torjutte Jumalan vierailun ja hylkäätte ilmoituksen hänen rakkaudestaan. Mitään väärää ei toki ole siinä, että huolehditte näistä vähemmän tärkeistä velvollisuuksista, mutta ei teidän silti olisi pitänyt jättää näitä tärkeämpiäkään vaatimuksia täyttämättä. Voi kaikkia, jotka karttavat oikeutta, torjuvat armon ja hylkäävät totuuden! Voi kaikkia, jotka ylenkatsovat Isästä annettua ilmoitusta, samalla kun tavoittelevat synagogan kunniaistuimia ja kärttävät mairittelevia tervehdyksiä turuilla ja toreilla!”
166:1.5 (1826.2) Kun Jeesus halusi nousta poistuakseen paikalta, eräs pöydässä istuvista lakimiehistä puhutteli häntä sanoen: ”Mutta, Mestari, muutamissa lausunnoissasi moitit myös meitä. Eikö kirjanoppineissa, fariseuksissa tai lainoppineissa ole mitään hyvää?” Ja seisaaltaan Jeesus vastasi lainoppineelle: ”Fariseusten tavoin teidänkin ilonne on siinä, että saatte pidoissa parhaat paikat, ja kannatte pitkää viittaa ja kuitenkin sälytätte ihmisten harteille raskaita kuormia, joita on tuskallista kantaa. Ja kun ihmissielut huojuvat näiden painavien taakkojen alla, ette edes yhtä sormeanne viitsi nostaa auttaaksenne kuorman kantamisessa. Voi teitä, joiden suurin ilo on siinä, että rakennatte hautakammioita isienne tappamille profeetoille! Ja se, että hyväksytte, mitä isänne tekivät, käy ilmi siitä, että nyt suunnittelette tappavanne ne, jotka tänä päivänä tulevat ja tekevät, mitä profeetat omana aikanaan tekivät: julistavat Jumalan vanhurskautta ja tekevät tunnetuksi taivaallisen Isän armoa. Mutta kaikki menneet sukupolvet sivuuttaen profeettojen ja apostolien verivelka vaaditaankin tältä turmeltuneelta ja omahyväiseltä sukupolvelta. Voi teitä kaikkia lainoppineita, jotka olette riistäneet tiedon avaimen tavalliselta kansalta! Itse ette suostu astumaan totuuden tielle, ja samalla tahtoisitte sulkea tien kaikilta muiltakin, jotka sille pyrkivät. Mutta ette te tällä tavoin voi lukita taivaan valtakunnan ovia, sillä olemme avanneet ne kaikille, joilla on usko sisälle astuakseen, eikä näitä armon portteja sulje niiden väärien opettajien ja valheellisten paimenten ennakkoluuloisuus ja ylimielisyys, jotka ovat valkoisiksi kalkittujen hautakammioiden kaltaisia, ne kun näyttävät ulkoa katsellen kauniilta mutta ovatkin sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikenlaista hengellistä saastaa.”
166:1.6 (1826.3) Ja kun Jeesus oli sanottavansa Natanaelin pöydässä sanonut, hän ruokaan koskematta astui ulos talosta. Ja muutamat nuo sanat kuulleista fariseuksista alkoivat uskoa hänen opetukseensa ja astuivat valtakuntaan, mutta useimmat pysyttelivät itsepintaisesti pimeyden tiellä ja olivat yhä lujemmin sillä kannalla, että Jeesusta piti väijyä, jotta hänen puheistaan saataisiin siepatuksi jotakin, jota voitaisiin käyttää hänen saamisekseen Jerusalemin sanhedrinin eteen kuulusteltavaksi ja tuomittavaksi.
166:1.7 (1827.1) Asioita, joihin fariseukset kiinnittivät erityistä huomiota, oli täsmälleen kolme:
166:1.8 (1827.2) 1. Kymmenysten täsmällinen suorittaminen.
166:1.9 (1827.3) 2. Puhdistautumismääräysten tunnontarkka noudattaminen.
166:1.10 (1827.4) 3. Yhdessäolon karttaminen kaikkien ei-fariseusten kanssa.
166:1.11 (1827.5) Jeesus pyrki tällä kertaa paljastamaan kahden ensimmäisen käytännön hengellisen hedelmättömyyden, samalla kun hän säästi huomautuksensa, joiden tarkoituksena oli moittia fariseuksia siitä, että nämä kieltäytyivät sosiaalisesta kanssakäymisestä muiden kuin fariseusten kanssa, johonkin toiseen ja myöhempään tilaisuuteen, jolloin hän olisi taas aterioimassa laajalti samojen miesten kanssa.
166:2.1 (1827.6) Seuraavana päivänä Jeesus meni kahdentoista apostolin kanssa Amathukseen, lähellä Samarian rajaa. Ollessaan lähestymässä kaupunkia he kohtasivat kymmenpäisen spitaalisten ryhmän, joka majaili kyseisen paikan lähellä. Ryhmään kuului yhdeksän juutalaista ja yksi samarialainen. Tavallisissa oloissa nämä juutalaiset olisivat kaihtaneet kaikkea kanssakäymistä tai yhteydenpitoa tämän samarialaisen kanssa, mutta heidän yhteinen vaivansa antoi heille enemmän kuin riittävästi syytä nousta kaikkien uskonnollisten ennakkoluulojen yläpuolelle. He olivat kuulleet paljon Jeesuksesta ja hänen aikaisemmista ihmeparantamisistaan, ja koska seitsemänkymmentä sanansaattajaa olivat, aina kun Mestari oli kahdentoista apostolin kanssa näillä kiertokäynneillä, ottaneet tavakseen ilmoittaa ajankohdan, jolloin Jeesuksen odotettiin saapuvan, nämä kymmenen spitaalista olivat saaneet tietää, että häntä odotettiin noihin aikoihin saapuvaksi tälle seudulle. Niinpä he olivat asettuneet vartioon tänne kaupungin laitamalle, paikkaan, jossa he toivoivat kiinnittävänsä hänen huomionsa ja voivansa pyytää häneltä parantamista. Kun lepratautiset näkivät Jeesuksen tulevan lähelle heitä, he tohtimatta lähestyä häntä huusivat loitommalla seisten hänelle: ”Mestari, armahda meitä, puhdista meidät vaivastamme. Paranna meidät, kuten olet parantanut muita.”
166:2.2 (1827.7) Jeesus oli parhaillaan ollut selittämässä kahdelletoista apostolille, miksi Perean gentiilit, samoin kuin vähemmän puhdasoppiset juutalaiset, olivat oikeaoppisempia ja perinteen kahlitsemia Juudean juutalaisia auliimpia uskomaan seitsemänkymmenen sanansaattajan julistamaan evankeliumiin. Hän oli kiinnittänyt heidän huomionsa siihen seikkaan, että myös galilealaiset ja jopa samarialaiset olivat ottaneet heidän sanomansa muita auliimmin vastaan. Mutta kaksitoista apostolia eivät olleet vielä kovinkaan valmiita tuntemaan ystävällisyyttä pitkään halveksimiaan samarialaisia kohtaan.
166:2.3 (1827.8) Niinpä kun Simon Selootti huomasi samarialaisen spitaalisten joukossa, hän koetti saada Mestarin jatkamaan matkaa kaupunkiin heidän edes hetkeksi pysähtymättä vaihtamaan näiden kanssa tervehdyksiä. Jeesus sanoi Simonille: ”Entäpä jos samarialainen rakastaakin Jumalaa siinä kuin juutalaisetkin? Pitäisikö meidän ryhtyä kanssaihmistemme tuomareiksi? Jos teemme näistä kymmenestä miehestä terveitä, niin kukapa tietää, vaikka samarialainen osoittautuisi juutalaisiakin kiitollisemmaksi. Tunnetko olevasi varma mielipiteistäsi, Simon?” Ja Simon ehätti vastaamaan: ”Jos puhdistat heidät, saat sen pian selville.” Ja Jeesus vastasi: ”Tapahtukoon niin, Simon, eikä aikaakaan, kun tiedät, mikä on totuus ihmisten kiitollisuudesta ja Jumalan laupeudesta.”
166:2.4 (1827.9) Jeesus astui lähemmäksi spitaalisia ja sanoi: ”Jos tahdotte, että teidät tehdään terveiksi, niin menkää suoraa päätä näyttäytymään papeille, kuten Mooseksen laki vaatii.” Ja kun he menivät, heidät tehtiin terveiksi. Mutta huomatessaan olevansa tervehtymässä samarialainen kääntyi ympäri ja kulkiessaan sinne tänne Jeesusta etsien hän ryhtyi suureen ääneen ylistämään Jumalaa. Ja Mestarin löydettyään hän lankesi polvilleen Jeesuksen jalkojen juureen ja esitti kiitoksensa puhdistumisestaan. Muut yhdeksän, eli juutalaiset, olivat hekin panneet merkille paranemisensa, ja vaikka hekin olivat kiitollisia puhdistumisestaan, he jatkoivat kuitenkin matkaansa näyttäytyäkseen papeille.
166:2.5 (1828.1) Kun samarialainen vielä oli polvillaan Jeesuksen jalkojen juuressa, Mestari katsoi ympärilleen luoden katseensa kahteentoista apostoliin ja erityisesti Simon Seloottiin ja sanoi: ”Eikö puhdistuneita ollutkin kymmenen? Missä siis ovat muut yhdeksän, eli juutalaiset? Vain yksi, tämä muukalainen, on palannut ylistämään Jumalaa.” Ja sitten hän sanoi samarialaiselle: ”Nouse ja mene tietäsi; uskosi on sinut parantanut.”
166:2.6 (1828.2) Jeesus loi katseensa taas apostoleihin, kun muukalainen poistui paikalta. Ja kaikki apostolit katsoivat Jeesukseen paitsi Simon Selootti, joka loi katseensa maahan. Kaksitoista apostolia eivät sanoneet sanaakaan. Eikä puhunut Jeesuskaan mitään; ei ollut tarpeen.
166:2.7 (1828.3) Vaikka kaikki nuo kymmenen miestä todellakin uskoivat, että heillä oli lepra, vain neljällä tämä vaiva oli. Muut kuusi paranivat eräästä erheellisesti spitaalina pidetystä ihotaudista. Mutta samarialaisella tosiaan oli lepra.
166:2.8 (1828.4) Jeesus velvoitti apostolit vaikenemaan lepratautisten puhdistamisesta, ja kun he jatkoivat matkaansa Amathukseen, hän huomautti: ”Huomannette, että Isänsä tahtoa vastaan niskuroidessaankin talon lapset suhtautuvat saamiinsa siunauksiin silti itsestäänselvyyksinä. Heidän mielestään ei merkitse suuriakaan, vaikka he jättävät kiittämättä, kun Isä antaa heille lahjaksi heidän tervehtymisensä, mutta muukalaisten saadessa talon päämieheltä lahjoja heidät täyttää ihmetys, ja he tuntevat pakottavaa tarvetta tuoda julki kiitoksensa, jolla he ilmoittavat kunnioittavansa heille suotuja hyviä antimia.” Eivätkä apostolit vieläkään sanoneet mitään vastaukseksi Mestarin sanoihin.
166:3.1 (1828.5) Jeesuksen ja kahdentoista apostolin ollessa valtakunnan sanansaattajien luona Gerasassa eräs häneen uskova fariseus esitti seuraavan kysymyksen: ”Herra, tuleeko niitä olemaan vain muutamia vai onko heitä moniakin, jotka todellisuudessa pelastuvat?” Vastatessaan tähän kysymykseen Jeesus sanoi:
166:3.2 (1828.6) ”Teille on opetettu, että vain Abrahamin lapset pelastetaan; että vain Israelin lapsiksi otetut ei-juutalaiset voivat toivoa pelastumista. Jotkut teistä ovat järkeilleet, että kun kerran pyhät kirjoitukset koko siitä valtavasta väkimäärästä, joka pakeni Egyptistä, mainitsevat vain Kaalebin ja Joosuan eläneen luvattuun maahan saapumiseen saakka, niin taivaan valtakuntaa tavoittelevista vain verrattain harvat pääsevät sinne sisälle.
166:3.3 (1828.7) ”Teillä on myös muuan toinen sananparsi, johon sisältyykin aimo annos totuutta. Sen mukaan ikuiseen elämään johtava tie on suora ja kaita, ja tälle tielle avautuva ovi on sekin ahdas, joten vain muutamat pelastusta tavoittelevista kykenevät pääsemään tästä ovesta sisälle. Tunnette myös opetuksen, joka sanoo, että perikatoon vievä tie on lavea; että sen sisäänkäynti on leveä ja että on monia, jotka päättävät kulkea sitä tietä. Eikä tämäkään sananparsi ole vailla merkitystään. Mutta minä sanon teille, että pelastus riippuu ensi kädessä siitä, mitä henkilökohtaisesti valitsette. Vaikka elämään johtava ovi on ahdas, se on kuitenkin riittävän leveä kaikkien vilpittömästi sisään pyrkivien siitä päästä, sillä minä olen se ovi. Eikä Poika koskaan epää sisäänpääsyä yhdeltäkään universumin lapselta, joka uskon avulla pyrkii löytämään Isän Pojan kautta.
166:3.4 (1829.1) ”Mutta tässä piilee vaara kaikille, jotka haluaisivat lykätä valtakuntaan astumistaan tuonnemmaksi siksi, että he edelleenkin tavoittelevat kypsymättömyydestä kertovia nautintoja ja antavat myöten itsekkyydestä kertoville tyydytyksentarpeilleen. Kun he ovat kieltäytyneet hengellisen kokemuksen muodossa astumasta valtakuntaan, he saattavat myöhemmin pyrkiä pääsemään sinne sisälle, kunhan paremman tien suurenmoisuus käy tulevana aikana selville. Ja sen vuoksi, kun ne, jotka ylenkatsoivat valtakuntaa, silloin kun saavuin ihmisyyden hahmossa, koettavat päästä sisälle, sitten kun se paljastetaan jumalallisuuden hahmossa, sanon silloin kaikille näille itsekkäille ihmisille: En tiedä, mistä olette. Teillä oli tilaisuutenne valmistautua tätä taivaan kansalaisuutta varten, mutta torjuitte kaikki tällaiset armon osoitukset; hylkäsitte kaikki kutsut astua sisälle, kun ovi oli auki. Teiltä, jotka hylkäsitte pelastuksen, on ovi nyt suljettu. Tämä ovi ei ole auki niille, jotka itsekkäistä syistä sädekehän saadakseen tahtoisivat astua sisälle valtakuntaan. Pelastus ei ole niitä varten, jotka eivät ole valmiita maksamaan sitä hintaa, että he täydestä sydämestään omistautuisivat tekemään sitä, mikä on Isäni tahto. Kun te hengen ja sielun osalta olette kääntäneet selkänne Isän valtakunnalle, teidän on mielen ja ruumiin osalta hyödytöntä seistä tämän oven edessä kolkuttamassa ja sanomassa: ’Herra, avaa meille, sillä mekin tahtoisimme olla suuria valtakunnassa.’ Tulen silloin julistamaan, ettette ole minun katraastani. En ota teitä vastaan niiden joukkoon, jotka ovat kilvoitelleet hyvän uskon kilvoituksen ja saaneet palkkansa suorittamastaan epäitsekkäästä palvelusta valtakunnassa maan päällä. Ja kun sitten sanotte: ’Emmekö syöneet ja juoneet kanssasi, ja etkö opettanutkin meidän kaduillamme?’, sanon teille toistamiseen, että olette hengellisiä muukalaisia; että emme ole palvelijatovereita Isän armopalvelussa maan päällä, että en tunne teitä; ja silloin on koko maanpiirin Tuomari sanova teille: ’Menkää pois tyköämme te kaikki, joiden suurin ilo on ollut tehdä paatumuksen töitä.’
166:3.5 (1829.2) ”Mutta älkää pelätkö, sillä jokainen, joka vilpittömästi haluaa löytää ikuisen elämän Jumalan valtakuntaan astumalla, varmasti tämän iäisen pelastuksen löytää. Mutta te, jotka torjutte tämän pelastuksen, tulette jonakin päivänä näkemään, että Abrahamin siementä olevat profeetat tässä kirkkauden valtakunnassa istuutuvat yhdessä pakanakansoista olevien uskovien kanssa nauttimaan elämän leipää ja virvoittamaan itseään elämän vedellä. Ja ne, jotka tällä tavoin ottavat valtakunnan haltuunsa hengellisellä voimalla ja elävän uskon hellittämättömillä rynnistyksillä, ovat peräisin pohjoisesta ja etelästä, idästä ja lännestä. Ja katso, monet, jotka ovat ensimmäisiä, tulevat olemaan viimeisiä, ja jotka ovat viimeisiä, tulevat monta kertaa olemaan ensimmäisiä.”
166:3.6 (1829.3) Tämä oli toden totta uusi ja outo versio vanhasta ja tutusta suoran ja kaidan tien sananparresta.
166:3.7 (1829.4) Vähitellen apostolit ja monet opetuslapset alkoivat oppia, mitä merkitsi Jeesuksen jo varhaisessa vaiheessa esittämä julistus: ”Ellette synny uudesti, synny hengestä, ette voi astua Jumalan valtakuntaan.” Kuitenkin kaikkien kohdalla, jotka ovat sydämeltään rehellisiä ja uskossaan vilpittömiä, pysyy ikuisena totuutena lause: ”Katso, minä seison ihmisten sydämen ovella ja kolkutan, ja jos joku vain avaa minulle, astun sisälle ja illastan hänen kanssaan, ja ravitsen häntä elämän leivällä; meillä on oleva yhteinen henki ja tarkoitus, ja niin tulemme olemaan ikiajat veljiä siinä pitkässä ja hedelmällisessä palvelussa, jota suoritamme etsiessämme Paratiisin-Isää.” Ja näin se, onko pelastuvia vain muutama vai onko heitä paljon, riippuu kokonaan siitä, onko niitä vain muutama vai onko niitä paljon, jotka noudattavat kutsua: ”Minä olen se ovi, minä olen se uusi ja elävä tie, ja jokainen, joka tahtoo, saa astua sisälle ja ryhtyä loputtomaan totuudenetsintään ikuisen elämän ajaksi.”
166:3.8 (1829.5) Edes apostolit eivät kyenneet kokonaan käsittämään hänen opetustaan siitä, että oli välttämätöntä käyttää hengellistä voimaa päästäkseen murtautumaan kaiken aineellisen vastuksen läpi ja päästäkseen jokaisen sellaisen maisen esteen yli, joka mahdollisesti tukkii tien Jumalan vapahdettuina poikina hengessä elettävän uuden elämän tärkeitäkin tärkeämpien hengellisten arvojen käsittämiseltä.
166:4.1 (1830.1) Vaikka useimmat palestiinalaiset söivät päivittäin vain kaksi ateriaa, Jeesuksella ja hänen apostoleillaan oli matkalla ollessaan tapana pitää keskipäivällä lepo- ja virkistäytymistauko. Ja oli juuri tällainen Filadelfian-matkan keskipäivän tauko, kun Tuomas kysyi Jeesukselta: ”Mestari, kuultuani tänä aamuna matkaa taittaessamme tekemäsi huomautukset haluaisin tiedustella, ovatko hengelliset olennot osallisia aineellisessa maailmassa ilmenevien outojen ja eriskummallisten tapahtumien aikaansaamisessa, ja lisäksi haluaisin kysyä, kykenevätkö enkelit ja muut henkiolennot estämään onnettomuuksia.”
166:4.2 (1830.2) Jeesus sanoi vastaukseksi Tuomaksen kyselyyn: ”Näinkö kauan olen ollut seurassanne, ja yhä te kuitenkin esitätte minulle tuollaisia kysymyksiä? Onko teiltä jäänyt huomaamatta, kuinka Ihmisen Poika elää yhtenä teidän joukossanne ja johdonmukaisesti kieltäytyy käyttämästä taivaan voimia turvatakseen henkilökohtaisen toimeentulonsa? Emmekö kaikki elä samoin keinoin, joista kaikkien muidenkin ihmisten olemassaolo riippuu? Näettekö hengellisen maailman voiman tulleen ilmi tämän maailman aineellisessa elämässä muutoin kuin niissä tapauksissa, joissa on ollut kysymyksessä Isän tunnetuksitekeminen, ja niinä muutamina kertoina, kun kysymys on ollut hänen vaivattujen lastensa parantamisesta?
166:4.3 (1830.3) ”Isänne ovat aivan liian kauan uskoneet, että vauraus olisi merkki jumalallisesta mielisuosiosta, että vastoinkäyminen olisi todistus Jumalan tyytymättömyydestä. Teen tiettäväksi, että tuollaiset uskomukset ovat taikauskoisia käsityksiä. Ettekö huomaa, että köyhät ottavat evankeliumin riemumielin ja huomattavasti muita suuremmin joukoin vastaan ja astuvat välittömästi sisälle valtakuntaan? Jos rikkaudet todistavat jumalallisesta suosiosta, miksi rikkaat sitten niin monissa tapauksissa kieltäytyvät uskomasta tätä taivaan ilouutista?
166:4.4 (1830.4) ”Isä panee sateensa lankeamaan niin oikeudenmukaisten kuin epäoikeudenmukaistenkin päälle, aurinko paistaa sekin niin vanhurskaille kuin väärämielisille. Tunnettehan tarinan galilealaisista, joiden veren Pilatus sekoitti alttariuhrien kanssa, mutta minä sanon teille, etteivät nämä galilealaiset millään muotoa olleet kaikkia tovereitaan suurempia syntisiä vain siksi, että heille kävi niin kuin kävi. Tiedätte myös niistä kahdeksastatoista miehestä, joiden päälle Siiloamin torni kaatui heidät surmaten. Älkää luulko, että ne, jotka saivat tällä tavoin surmansa, olivat kaikkia jerusalemilaisveljiään suurempia lainrikkojia. Nämä ihmiset olivat yksinkertaisesti yhden ajallisuuteen kuuluneen onnettomuuden viattomia uhreja.
166:4.5 (1830.5) ”Elämässänne voi sattua kolmenlaisia tapahtumia:
166:4.6 (1830.6) ”1. Saatte olla mukana niissä normaaleissa tapahtumissa, jotka kuuluvat teidän ja kanssaihmistenne maan päällä elämään elämään.
166:4.7 (1830.7) ”2. Saatatte joutua jonkin luonnononnettomuuden, jonkin ihmistä kohtaavan epäonnekkaan sattuman, uhriksi, ja olla täysin tietoisia siitä, etteivät tällaiset tapahtumat millään tavoin ole maailmassa vaikuttavien hengellisten voimien ennalta järjestämiä tai muutoin aikaansaamia.
166:4.8 (1830.8) ”3. Saatatte korjata satoa siitä, että suoranaisesti pyritte mukautumaan maailmaa hallitseviin luonnonlakeihin.
166:4.9 (1830.9) ”Olipa muuan mies, joka istutti tarhaansa viikunapuun, ja kun hän oli moneen kertaan etsinyt siitä hedelmiä eikä mitään löytänyt, hän kutsui viinitarhurit eteensä sanoen: ’Olen kuluneina kolmena kautena käynyt täällä etsimässä hedelmiä tästä viikunapuusta, mutta ainoatakaan en ole löytänyt. Hakatkaa maahan tämä maho puu; miksi sen pitäisi saada köyhdyttää maaperää?’ Mutta pääpuutarhuri vastasi isännälleen: ’Anna sen olla rauhassa vielä yhden vuoden voidakseni kuokkia maan sen ympäriltä ja tuoda sille lannoitetta, ja jos se ei ensi vuonnakaan kanna hedelmää, hakattakoon se sitten maahan.’ Ja kun he olivat tällä tavoin noudattaneet hedelmällisyyden lakeja, he saivat palkakseen runsaan sadon, sillä puu oli elävä ja terve.
166:4.10 (1831.1) ”Sairauden ja terveyden osalta teidän tulisi tietää, että nämä ruumiin tilat ovat aineellisten syiden seuraus; terveys ei ole taivaan hymyilyä, yhtä vähän kuin sairaus on Jumalan otsanrypistys.
166:4.11 (1831.2) ”Isän ihmislapsilla on kaikilla yhtäläinen kapasiteetti aineellisten siunausten vastaanottamiseen; siksi hän antaa fyysisiä hyvyyksiä ihmisten lapsille heitä erottelematta. Mutta kun kysymys on hengellisten lahjojen antamisesta, ihmisen kapasiteetti näiden jumalallisten antimien vastaanottamiseen asettaa Isälle rajoituksia. Vaikkei Isä katsokaan henkilöön, hengellisten lahjojen antamisen osalta häntä rajoittavat silti ihmisen usko ja ihmisen halukkuus pitäytyä aina siihen, mikä on Isän tahto.”
166:4.12 (1831.3) Kun he kulkivat eteenpäin kohti Filadelfiaa, Jeesus jatkoi heidän opettamistaan ja vastaili edelleen heidän kysymyksiinsä, jotka koskivat onnettomuuksia, sairauksia ja ihmeitä, mutta he eivät kyenneet kokonaan tätä opetusta käsittämään. Yksi oppitunti ei pysty kokonaan muuttamaan elinikäisiä uskomuksia, ja siksi Jeesus huomasi välttämättömäksi, että hän toisti sanomaansa, että hän kertomasta päästyään taas kertoi asian, jonka hän halusi heidän ymmärtävän. Eivätkä he siltikään käsittäneet hänen maisen tehtävänsä merkitystä, ennen kuin vasta hänen kuolemansa ja kuolleistanousunsa jälkeen.
166:5.1 (1831.4) Jeesus ja kaksitoista apostolia olivat matkalla tapaamaan Abneria ja tämän työtovereita, jotka saarnasivat ja opettivat Filadelfiassa. Kaikista Perean kaupungeista juuri Filadelfiassa oli suurin ryhmä juutalaisia ja ei-juutalaisia, rikkaita ja köyhiä, oppineita ja oppimattomia omaksunut seitsemänkymmenen sanansaattajan opetukset ja sen myötä astunut sisälle valtakuntaan. Filadelfian synagoga ei ollut koskaan ollut Jerusalemin sanhedrinin valvonnan alainen, eikä sitä sen vuoksi ollut koskaan suljettu Jeesuksen ja hänen työtoveriensa opetuksilta. Käsillä olevana aikanakin Abner opetti Filadelfian synagogassa kolmasti päivässä.
166:5.2 (1831.5) Tästä samaisesta synagogasta tuli myöhemmin kristillinen kirkko, ja se oli koko idän suunnalla suoritetun evankeliumin levitystyön lähetystoiminnallisena päämajana. Se oli pitkän aikaa Mestarin opetusten linnoitus, ja vuosisatojen ajan se noilla seuduin puolusti yksin paikkaansa kristillisen oppineisuuden keskuksena.
166:5.3 (1831.6) Jerusalemin juutalaisilla oli aina ollut hankaluuksia Filadelfian juutalaisten kanssa. Ja Jeesuksen kuoleman ja kuolleistanousun jälkeen alkoi Jerusalemin kirkolla, jonka päämiehenä toimi Herran veli Jaakob, olla vakavia vaikeuksia Filadelfian uskovien seurakunnan kanssa. Abnerista tuli Filadelfian kirkon päämies, ja hän toimi tässä tehtävässä kuolemaansa saakka. Ja tämä Jerusalemiin nähden ilmennyt vieraantuminen selittää, miksei Abnerista ja hänen työstään mainita mitään Uuden testamentin evankeliumikirjoituksissa. Tätä riitaa Jerusalemin ja Filadelfian välillä kesti Jaakobin ja Abnerin koko elinajan, ja se jatkui jonkin aikaa vielä Jerusalemin hävityksen jälkeenkin. Filadelfia oli todellisuudessa alkukirkon pääpaikka etelän ja idän suunnalla, samaan tapaan kuin Antiokia oli sitä pohjoisessa ja lännessä.
166:5.4 (1831.7) Abnerilla oli ilmeisen huono onni sikäli, että hänellä oli erimielisyyksiä varhaiskristillisen kirkon kaikkien johtajien kanssa. Hän joutui huonoihin väleihin Pietarin ja Jaakobin (Jeesuksen veljen) kanssa hallinnollisista kysymyksistä sekä siitä, missä kulki Jerusalemin kirkon toimipiirin raja. Hän sanoi irti tuttavuutensa Paavalin kanssa filosofiasta ja teologiasta ilmenneiden erimielisyyksien takia. Abner oli filosofiansa puolesta enemmänkin babylonialainen kuin helleeninen, ja hän vastusti härkäpäisesti kaikkia Paavalin pyrkimyksiä muokata Jeesuksen opetukset niin, että ne toisivat esille vähemmän sellaista, mikä herätti vastarintaa, ensiksi juutalaisissa ja sittemmin kreikkalais-roomalaisissa mysteereihin uskovissa.
166:5.5 (1832.1) Tällä tavoin Abner pakotettiin elämään eristyksissä. Hän oli sellaisen kirkon päämies, jota Jerusalemissa ei arvostettu. Hän oli rohjennut uhmata Herran veljeä Jaakobia, jonka tueksi Pietari myöhemmin asettui. Tällainen menettely erotti hänet tehokkaasti kaikista hänen entisistä työtovereistaan. Sitten hän rohkeni vastustaa Paavalia. Vaikka hän suhtautui täysin myötätuntoisesti Paavaliin tämän tehdessä lähetystyötä gentiilien keskuudessa ja vaikka hän tuki Paavalia tämän riidoissa Jerusalemin seurakunnan kanssa, hän vastusti silti katkerasti sitä versiota Jeesuksen opetuksista, jota Paavali katsoi hyväksi julistaa.
166:5.6 (1832.2) Viimeisinä vuosinaan Abner tuomitsi Paavalin ”Jeesus Nasaretilaisen, elävän Jumalan Pojan, opetusten viekkaaksi turmelijaksi”. Abnerin viimeisinä vuosina ja jonkin aikaa sen jälkeenkin Filadelfian uskovat pitäytyivät tiukemmin kuin mikään muu ryhmä maan päällä Jeesuksen uskontoon, sellaisena kuin hän sitä eli ja opetti.
166:5.7 (1832.3) Abner eli 89-vuotiaaksi, ja hän kuoli Filadelfiassa marraskuun 21. päivänä vuonna 74 jKr. Viimeiseen saakka hän uskoi lujasti taivaan valtakunnan evankeliumiin ja opetti sitä.
Urantia-kirja
Luku 167
167:0.1 (1833.1) AINA kun Jeesuksen ja apostolien mainitaan tämän Perean-toimintavaiheen aikana vierailleen eri paikkakunnilla, joilla seitsemänkymmentä sanansaattajaa työskentelivät, olisi muistettava, että Jeesuksen mukana oli yleensä vain kymmenen apostolia, sillä tapana oli jättää ainakin kaksi heistä Pellaan opastamaan kansanjoukkoa. Kun Jeesus oli aikeissa jatkaa matkaansa Filadelfiaan, Simon Pietari ja hänen veljensä Andreas palasivat Pellan leirille opettamaan siellä koolla olevia väkijoukkoja. Kun Mestari lähti Pellan leiriltä käymään Perean eri puolilla, oli varsin tavallista, että kolmestasadasta viiteensataan leiriläistä kulki hänen mukanaan. Saapuessaan Filadelfiaan hänen mukanaan oli yli kuusisataa seuraajaa.
167:0.2 (1833.2) Hiljattain Dekapoliin alueelle suoritettuun saarnamatkaan ei ollut liittynyt mitään ihmeitä, eikä käsillä olevan Perean-lähetysretken kuluessa myöskään ollut kymmenen spitaalisen puhdistamista lukuun ottamatta tähän mennessä tapahtunut yhtään ihmettä. Tämä oli vaihe, jolloin evankeliumia julistettiin voimallisesti, ilman ihmeitä ja enimmän aikaa ilman, että Jeesus tai edes hänen apostolinsa olivat henkilökohtaisesti läsnä.
167:0.3 (1833.3) Jeesus ja kymmenen apostolia saapuivat Filadelfiaan keskiviikkona, helmikuun 22. päivänä, ja he viettivät torstain ja perjantain lepäämällä viimeisten matkojensa ja uurastuksensa vaivoista. Tuona perjantai-iltana Jaakob puhui synagogassa, ja seuraavaksi illaksi kutsuttiin koolle yhteinen neuvonpito. Se, miten hyvin evankeliumi eteni Filadelfiassa ja lähikylissä, oli heille suuri ilon aihe. Daavidin lähetit toivat paitsi tietoja valtakunnan etenemisestä koko Palestiinan alueella myös hyviä uutisia Aleksandriasta ja Damaskoksesta.
167:1.1 (1833.4) Filadelfiassa asui muuan varsin varakas ja vaikutusvaltainen fariseus, joka oli omaksunut Abnerin opetukset, ja hän kutsui Jeesuksen sapattiaamuna taloonsa aamiaiselle. Oli tiedossa, että Jeesusta odotettiin tuona ajankohtana Filadelfiaan, ja niin sinne oli saapunut Jerusalemista ja muualta suuri joukko kyläilijöitä, joiden joukossa oli useita fariseuksia. Niinpä näitä johtomiehiä oli kutsuttu nelisenkymmentä muutaman lainoppineen lisäksi tälle Mestarin kunniaksi järjestetylle aamiaiselle.
167:1.2 (1833.5) Jeesuksen viipyessä ovella Abnerin kanssa keskustellen ja isännän jo istuuduttua paikalleen huoneeseen astui yksi Jerusalemin johtavista fariseuksista, sanhedrinin jäsen, ja tapansa mukaan hän suunnisti suoraan kohti kunniapaikkaa isännän vasemmalla puolella. Mutta koska tämä paikka oli varattu Mestarille ja oikeanpuoleinen paikka Abnerille, isäntä viittasi jerusalemilaisfariseusta asettumaan isännästä neljä sijaa vasemmalle, ja se, ettei hän saanut kunniapaikkaa, loukkasi syvästi tätä arvohenkilöä.
167:1.3 (1834.1) Kohta olivat kaikki kuitenkin asettuneet paikalleen, ja he nauttivat tilaisuudesta saada keskustella toistensa kanssa, olivathan useimmat läsnäolijoista Jeesuksen opetuslapsia tai muuten suopeita evankeliumille. Vain hänen vihamiehensä panivat merkille, ettei hän toimittanut seremoniallista käsienpesua ennen istuutumistaan aterialle. Abner pesi kätensä aterian alkajaisiksi, muttei tarjoilun aikana.
167:1.4 (1834.2) Aterioinnin loppupuolella kadulta astui sisälle huoneeseen mies, jota oli pitkään vaivannut muuan krooninen sairaus ja joka nyt oli pöhöttyneessä tilassa. Tämä mies oli Abnerin työtovereiden hiljattain kastama uskova. Hän ei esittänyt Jeesukselle mitään pyyntöä terveyden palauttamisesta, mutta Mestari oli täysin tietoinen siitä, että tämä sairas mies oli tullut tähän aamiaistilaisuuteen siinä toivossa, että hän pääsisi erilleen ympärillään tungeksivasta väkijoukosta ja että hän sillä keinoin todennäköisemmin kiinnittäisi Jeesuksen huomion itseensä. Tämä mies tiesi, että tuolloin tehtiin hyvin vähän ihmeitä. Hän oli siitä huolimatta laskeskellut sydämessään, että hänen surkea tilansa kenties vetoaisi Mestarin sääliväisyyteen. Eikä hän tässä erehtynytkään, sillä kun hän astui huoneeseen, sekä Jeesus että Jerusalemista saapunut omahyväinen fariseus kiinnittivät häneen huomionsa. Fariseus ei hukannut aikaa tuodessaan julki närkästyksensä siitä, että tuollainen nyt oli pitänyt päästää sisälle huoneeseen. Mutta Jeesus loi katseensa sairaaseen mieheen ja hymyili niin myötätuntoisesti, että tämä siirtyi hänen lähelleen ja istuutui lattialle. Koska ateria oli päättymässä, Mestari katsahti muita vieraita, loi sitten merkitsevän silmäyksen vesipöhöiseen mieheen ja sanoi: ”Ystäväni, Israelin opettajat ja oppineet lakimiehet, haluaisin esittää teille yhden kysymyksen: Onko laillista parantaa sairaita ja vaivattuja sapattipäivänä, vai eikö ole?” Mutta läsnäolijat tunsivat Jeesuksen liian hyvin; he pysyivät vaiti; he eivät vastanneet hänen kysymykseensä.
167:1.5 (1834.3) Sitten Jeesus siirtyi sinne, missä sairas istui, tarttui häntä kädestä ja sanoi: ”Nouse ja mene tietäsi. Et ole pyytänyt tulla parannetuksi, mutta tiedän, mitä sydämessäsi halajat ja mitä sielussasi uskot.” Ennen kuin mies poistui huoneesta, Jeesus palasi paikalleen ja osoittaessaan sanansa pöydän ääressä istuville hän virkkoi: ”Ei Isäni tee näitä tekoja houkutellakseen teitä valtakuntaan vaan tuodakseen itsensä julki valtakunnassa jo oleville. Voitte ymmärtää, että olisi Isän tapaista tehdä juuri tällaisia tekoja, sillä jos sattuisi, että suosikkieläimenne putoaisi kaivoon sapattipäivänä, kukapa teistä ei oikopäätä rientäisi kiskomaan sitä ylös?” Ja kun kukaan ei halunnut vastata hänelle, ja koska hänen isäntänsä ilmeisestikin hyväksyi, mitä oli tapahtumassa, Jeesus nousi seisomaan ja puhui kaikille läsnäoleville: ”Veljeni, kun teidät kutsutaan häihin, älkää istuutuko kunniapaikalle, koska voi sattua, että juhlille on kutsuttu joku teitä kunnioitetumpi mies, ja silloin isännän olisi tultava luoksenne pyytämään teitä antamaan paikkanne tälle toiselle ja kunnioitetulle vieraalle. Sellaisessa tapauksessa teitä pyydetään häpeäksenne asettumaan pöydässä alemmalle paikalle. Kun teidät kutsutaan juhlaan, osoittaisitte viisautta, jos juhlapöytään saapuessanne etsisitte alimman paikan ja istuutuisitte sille, jotta isäntä, kun hän luo yleissilmäyksen vieraisiinsa, voisi sanoa sinulle: ’Ystäväni, miksi istut vähäisimmän paikalla? Tule ylemmäksi.’ Ja näin kaikki läsnä olevat vieraat saavat nähdä, miten tämän henkilön osalle lankeaa kunnia. Älkää unohtako, että jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, kun taas se, joka aidosti itsensä alentaa, ylennetään. Siispä, kun järjestätte päivällis- tai illalliskutsuja, älkää joka kerta kutsuko vain ystäviänne, veljiänne, sukulaisianne tai rikkaita naapureitanne, jotta nämä vuorostaan kutsuisivat teidät juhliinsa ja sillä tavoin maksaisivat teille takaisin. Pitäessänne pidot kutsukaa sinne joskus köyhiä, raajarikkoja ja sokeita. Sillä tavoin saatte siunauksen sydämessänne, sillä varsin hyvin tiedätte, etteivät rammat ja ontuvat kykene palkitsemaan teitä rakastavasta huolenpidostanne.”
167:2.1 (1835.1) Kun Jeesus oli fariseuksen aamiaispöydässä sanonut sanottavansa, muuan läsnä olevista lainoppineista halusi rikkoa hiljaisuuden ja lausui sen kummemmin ajattelematta: ”Siunattu on se, joka syö leipää Jumalan valtakunnassa” – joka oli tuohon aikaan yleinen sananparsi. Ja silloin Jeesus esitti vertauksen, josta hänen ystävällisen isäntänsäkin oli pakko sydämistyä. Jeesus sanoi:
167:2.2 (1835.2) ”Muuan mahtimies järjesti suuret illalliset, ja koska hän oli kutsunut paljon vieraita, hän lähetti illallisaikaan palvelijansa sanomaan kutsutuille: ’Tulkaa, sillä kaikki on nyt valmista.’ Ja kuin yhteisestä sopimuksesta nämä ryhtyivät kaikki esittämään verukkeita. Yksi sanoi: ’Olen juuri ostanut maatilan, ja minun on aivan pakko lähteä sitä katsomaan. Pyydän hartaasti, että saisin kieltäytyä kutsusta.’ Muuan toinen sanoi: ’Olen ostanut viisi härkäparia, ja minun on mentävä ottamaan ne vastaan. Pyydän hartaasti, että saisin kieltäytyä kutsusta.’ Ja vielä yksi sanoi: ’Olen juuri mennyt naimisiin enkä voi sen vuoksi tulla.’ Niinpä palvelijat tulivat takaisin ja kertoivat tämän isännälleen. Tämän kuullessaan talon herra vihastui suuresti ja sanoi palvelijainsa puoleen kääntyen: ’Olen valmistellut tämän hääjuhlan; juottovasikat on teurastettu, ja kaikki on valmista vieraitani varten, mutta nämä ovat torjuneet kutsuni, sillä jokainen heistä on mennyt, kuka maittensa ja mantujensa, kuka tavaroittensa perään, ja he osoittavat kunnioituksen puutetta jopa niitä palvelijoitani kohtaan, jotka pyytävät heitä saapumaan juhlaani. Menkää sen vuoksi nopeasti kaupungin kaduille ja kujille, pääteille ja sivuteille, ja tuokaa tänne köyhät ja hyljeksityt, sokeat ja rammat, jotta hääjuhlilla olisi vieraita.’ Ja palvelijat tekivät niin kuin heidän herransa käski, ja vielä senkin jälkeen tilaa oli useammillekin vieraille. Silloin herra sanoi palvelijoilleen: ’Menkää nyt maanteille ja maaseudulle ja pakottakaa siellä olevat tulemaan sisälle, jotta taloni täyttyisi. Teen tiettäväksi, ettei yksikään niistä, jotka ensiksi kutsuttiin, ole maistava illallistani.’ Ja palvelijat tekivät isäntänsä käskyn mukaan, ja talo täyttyi vieraista.”
167:2.3 (1835.3) Ja kun aamiaisvieraat kuulivat nämä sanat, he poistuivat paikalta; jokainen meni omaan kotiinsa. Ainakin yksi tuona aamuna paikalla olleista virnuilevista fariseuksista käsitti, mitä vertaus merkitsi, sillä samana päivänä hänet kastettiin ja hän tunnusti julkisesti uskonsa valtakunnan evankeliumiin. Saman päivän iltana Abner saarnasi uskovien yhteisessä neuvonpidossa tästä vertauksesta.
167:2.4 (1835.4) Seuraavana päivänä kaikki apostolit antautuivat filosofiseen pohdiskeluun, jonka tarkoituksena oli tulkita, mitä tämä suurista illallisista esitetty vertaus merkitsi. Vaikka Jeesus kuunteli kiinnostuneena kaikkia näitä erilaisia tulkintoja, hän kuitenkin järkähtämättä kieltäytyi tarjoamasta heille enempää apua vertauksen ymmärtämiseen. Muuta hän ei sanonut kuin: ”Löytäköön jokainen ihminen sen merkityksen itse ja omassa sielussaan.”
167:3.1 (1835.5) Abner oli järjestänyt niin, että Mestari opetti synagogassa tänä sapattipäivänä, ja se oli Jeesuksen ensimmäinen esiintyminen synagogassa sen jälkeen, kun kaikki synagogat oli sanhedrinin määräyksestä suljettu hänen opetuksiltaan. Synagogapalveluksen päättyessä Jeesus loi katseensa alas eteensä, ja siinä sattui olemaan vanhahko nainen, jonka kasvoilla oli masentunut ilme ja jonka ulkoinen olemus oli perin kumarainen. Tämä nainen oli jo kauan aikaa ollut pelon vallassa, ja kaikki ilo oli kaikonnut hänen elämästään. Puhujapulpetista alas astuessaan Jeesus meni naisen luokse, ja koskettaen tämän kumaraista hahmoa olkapäästä hän sanoi: ”Vaimo, sinun ei tarvitse kuin uskoa ja voisit täysin vapautua voimattomuuden hengestäsi.” Ja tämä nainen, jonka olivat painaneet kasaan ja kumaraan yli kahdeksantoistavuotisen pelokkuuden aiheuttamat masennustilat, uskoi Mestarin sanat, ja uskon avulla hänen vartensa samassa hetkessä suoristui. Nähdessään, että hänen kumaruutensa oli oikaistu, tämä nainen huusi ääneensä ja ylisti Jumalaa.
167:3.2 (1836.1) Vaikka siis oli niin, että tämän naisen vaiva oli kokonaan mentaalinen, sillä hänen kumaruutensa syynä oli hänen masentunut mielensä, ihmiset luulivat, että Jeesus oli parantanut todellisen fyysisen vamman. Jos kohta Filadelfian synagogan seurakuntaväki suhtautuikin Jeesuksen opetuksiin suopeasti, synagogan esimiesten johtaja oli joka tapauksessa vihamielinen fariseus. Ja koska hän seurakuntalaisten tavoin oli sitä mieltä, että Jeesus oli parantanut fyysisen vamman, ja koska häntä närkästytti se, että Jeesuksella oli ollut otsaa suorittaa moinen teko sapattina, hän nousi seisaalleen seurakunnan edessä ja sanoi: ”Eikö ole niin, että on kuusi päivää, joiden aikana ihmisten tulisi toimittaa kaikki askarensa? Tulkaa siis näinä arkipäivinä tänne paranemaan, vaan älkää sapattipäivänä.”
167:3.3 (1836.2) Vihamielisen esimiehen lausuttua nämä sanat Jeesus palasi puhujakorokkeelle ja sanoi: ”Miksi näytellä tekopyhäin osaa? Eikö teistä jokainen sapattinakin irrota härkäänsä kytkyestään ja vie sitä juomaan? Jos tällainen palvelus on sallittua sapattipäivänä, niin eikö pitäisi tätä naista, Abrahamin tytärtä, joka kuluneet kahdeksantoista vuotta on ollut pahan kahleissa, kirvoittaa tästä orjuudesta ja viedä juomaan vapahduksen ja elämän vettä, niin sapattipäivä kuin nyt onkin?” Ja kun nainen edelleenkin ylisti Jumalaa, Jeesuksen arvostelija joutui häpeään, ja seurakunta riemuitsi yhdessä naisen kanssa siitä, että hänet oli parannettu.
167:3.4 (1836.3) Jeesusta vastaan tuona sapattina esittämänsä julkisen arvostelun johdosta synagogan esimiesten johtaja pantiin viralta ja hänen tilalleen asetettiin muuan Jeesuksen seuraaja.
167:3.5 (1836.4) Jeesus vapautti tavan takaa tällaisia pelon uhreja heidän voimattomuuden hengestään, mielenmasennuksestaan ja pelon orjuudestaan. Mutta ihmiset luulivat kaikkien tuollaisten vaivojen olevan joko fyysisiä vammoja tai johtuvan siitä, että asianomainen henkilö oli pahojen henkien riivaama.
167:3.6 (1836.5) Jeesus opetti synagogassa taas sunnuntaina, ja paljon oli niitä, jotka Abner puoliltapäivin kastoi kaupungin eteläpuolella virtaavassa joessa. Jeesus ja kymmenen apostolia olisivat seuraavana aamuna lähteneet takaisin Pellan leirille, ellei paikalle olisi saapunut yksi Daavidin läheteistä, joka toi tärkeän viestin Jeesukselle hänen ystäviltään Betaniasta, Jerusalemin liepeiltä.
167:4.1 (1836.6) Hyvin myöhään sunnuntai-iltana, helmikuun 26. päivänä, Filadelfiaan saapui Betaniasta lähetti, joka toi Martan ja Marian lähettämän viestin. Viestissä sanottiin: ”Herra, se jota sinä rakastat, on hyvin sairas.” Viesti tuli Jeesuksen tietoon iltaneuvottelun lopulla, juuri kun hän oli toivottamassa apostoleille hyvää yötä. Jeesus ei aluksi vastannut mitään. Sattui yksi niitä kummallisia välikohtauksia, hetki, jolloin hän näytti kommunikoivan jonkin sellaisen kanssa, joka oli hänen minuutensa ulkopuolella ja sen tuolla puolen. Ja sitten hän katseensa kohottaen osoitti sanansa viestintuojalle niin, että myös apostolit ne kuulivat, ja virkkoi: ”Tämä sairaus ei todellisuudessa ole kuolemaksi. Älkää epäilkö, etteikö sitä voida käyttää tuomaan Jumalalle kunniaa ja Pojalle ylistystä.”
167:4.2 (1837.1) Martta, Maria ja heidän veljensä Lasarus olivat Jeesukselle hyvin rakkaat; hän rakasti heitä palavalla kiintymyksellä. Hänen ensimmäinen ja ihmisperäinen ajatuksensa oli lähteä saman tien heidän tuekseen, mutta hänen yhteennivoutuneeseen mieleensä juolahti vielä toinenkin ajatus. Hän oli miltei jo luopunut toivosta, että Jerusalemin juutalaisjohtajat joskus hyväksyisivät valtakunnan, mutta hän rakasti silti kansaansa, ja nyt hänen mieleensä juolahti suunnitelma, jonka avulla Jerusalemin kirjanoppineet ja fariseukset saisivat vielä yhden tilaisuuden ottaa vastaan hänen opetuksensa. Ja hän päätti, mikäli hänen Isänsä niin tahtoisi, tehdä tästä viimeisestä Jerusalemille esittämästään vetoomuksesta koko maisen elämänuransa ulkonaisesti järisyttävimmän ja ällistyttävimmän teon. Juutalaisethan takertuivat ajatukseen ihmetekoja suorittavasta vapahtajasta. Ja vaikkei hän suostunutkaan alentumaan sellaiseen, että olisi esittänyt aineellisia ihmeitä tai pannut toimeen ajallisuuteen kuuluvia poliittisen vallan näytöksiä, nyt hän kuitenkin pyysi Isän suostumusta tapahtumalle, jossa tulisi esille hänen siihen saakka julki tulematon valtansa elämään ja kuolemaan nähden.
167:4.3 (1837.2) Juutalaisilla oli tapana haudata vainajansa näiden kuolinpäivänä; niin lämpimässä ilmanalassa se oli välttämätöntä. Usein kuitenkin kävi, että he panivat hautaan henkilön, joka oli vain koomassa, joten tämä saattoi toisena, joskus kolmantenakin, päivänä tulla ulos hautakammiosta. Mutta juutalaiset uskoivat, että vaikka henki tai sielu saattoi viipyä kalmon läheisyydessä kahden tai kolmen päivän ajan, koskaan se ei siellä kuitenkaan ollut enää kolmannen päivän jälkeen; että ruumiin hajoaminen oli edennyt jo pitkälle neljäntenä päivänä ja ettei kukaan hautakammiosta koskaan enää sellaisen ajan kuluttua palannut. Ja juuri näistä syistä Jeesus viipyi Filadelfiassa vielä kaksi täyttä päivää, ennen kuin valmistautui lähtemään Betaniaan.
167:4.4 (1837.3) Niinpä Jeesus varhain keskiviikkoaamuna sanoi apostoleilleen: ”Laittautukaamme oitis valmiiksi mennäksemme taas Juudeaan.” Ja Mestarinsa sanat kuullessaan apostolit vetäytyivät hetkeksi muista erilleen käydäkseen keskinäistä neuvonpitoa. Jaakob johti neuvottelun kulkua, ja he kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että olisi sulaa hulluutta päästää Jeesus taas Juudeaan, ja he tulivat neuvottelustaan yhtenä miehenä ilmoittamaan kantansa Jeesukselle. Jaakob sanoi: ”Mestari, olit Jerusalemissa muutama viikko sitten, ja johtajat tavoittelivat kuolemaasi, kun kansa taas mieli kivittää sinut. Annoit jo tuolloin noille ihmisille tilaisuuden totuuden vastaanottamiseen, emmekä salli sinun enää palata Juudeaan.”
167:4.5 (1837.4) Silloin Jeesus sanoi: ”Mutta ettekö ymmärrä, että päivässä on kaksitoista sellaista tuntia, joiden aikana on mahdollista tehdä turvallisesti työtä? Jos ihminen vaeltaa päiväsaikaan, hän ei kompastu, sillä onhan hänellä valo. Jos ihminen vaeltaa öiseen aikaan, on jokseenkin varmaa, että hän kompastuu, sillä hänellä ei ole valoa. Niin kauan kuin päivääni riittää, en pelkää mennä Juudeaan. Tahtoisin tehdä vielä yhden voimallisen teon näiden juutalaisten nähdä; tahtoisin antaa heille vielä yhden tilaisuuden uskoa, vaikkapa heidän omilla ehdoillaankin – sellaisilla ehdoilla, että Isän voima ja Pojan rakkaus näkyvät ulkonaisessa loistossaan ja näkyväisessä ilmenemismuodossaan. Sitä paitsi, ettekö käsitä, että ystävämme Lasarus on vaipunut uneen, ja tahtoisin mennä herättämään hänet tästä unesta!”
167:4.6 (1837.5) Silloin yksi apostoleista sanoi: ”Mestari, jos Lasarus on vaipunut uneen, silloinhan hän sitäkin varmemmin toipuu.” Juutalaisten tapana oli tuohon aikaan puhua kuolemasta eräänlaisena unena, mutta kun apostolit eivät ymmärtäneet Jeesuksen tarkoittaneen, että Lasarus oli erkaantunut tästä maailmasta, hän sanoi nyt proosallisesti: ”Lasarus on kuollut. Ja olen teidän tähtenne iloinen, vaikkei sillä muita pelastetakaan, etten ollut siellä, sillä nyt teillä tulee olemaan uusi syy uskoa minuun; ja sen, mitä tulette näkemään, tulisi olla teille kaikille vahvistukseksi valmistauduttaessa sitä päivää varten, jolloin lausun teille jäähyväiset ja menen Isän tykö.”
167:4.7 (1838.1) Kun he eivät kyenneet taivuttamaan häntä luopumaan Juudeaan-menosta ja kun jotkut apostoleista olivat vastahakoisia lähtemään edes hänen mukaansa, Tuomas puhutteli tovereitaan sanoen: ”Olemme tuoneet Mestarille julki pelkomme, mutta hän on päättäväisesti sitä mieltä, että hän menee Betaniaan. Olen vakuuttunut siitä, että se merkitsee loppua, sillä he epäilyksettä tappavat hänet, mutta jos se on Mestarin ratkaisu, olkoon käytöksemme rohkean miehen käytöstä; menkäämme mekin saadaksemme kuolla hänen kanssaan.” Ja näin kävi aina; tietoista ja loppuun asti vietyä rohkeutta vaatineissa kysymyksissä Tuomas oli aina kahdentoista apostolin tukipilari.
167:5.1 (1838.2) Matkalla Juudeaan Jeesuksen perässä kulki lähes viidenkymmenen ystävän ja vihamiehen seurue. Heidän keskiviikkoisella lounastauollaan hän puhui apostoleilleen ja tälle seuraajien ryhmälle aiheesta ”Pelastuksen ehdot”, ja oppitunnin päätteeksi hän esitti vertauksen fariseuksesta ja publikaanista (veronkantajasta). Jeesus sanoi: ”Ymmärtänette siis, että Isä antaa pelastuksen ihmisten lapsille, ja tämä pelastus on ilmainen lahja kaikille, joilla on usko ottaa vastaan jumalallisen perheen pojan asema. Ei ole mitään, mitä ihminen voi tehdä tämän pelastuksen ansaitakseen. Omahyväisyydestä johtuvat teot eivät voi ostaa Jumalan suosiota, eikä paljo julkinen rukoileminen sovita sitä, että sydämestä puuttuu elävä usko. Ihmisiä te saatatte petkuttaa ulkokohtaisella palvelullanne, mutta Jumala katsoo sisälle sieluunne. Kertomastani ovat hyvänä havainnollistuksena ne kaksi miestä, toinen fariseus ja toinen publikaani, jotka menivät temppeliin rukoilemaan. Fariseus seisoi ja rukoili mielessään: ’Oi Jumala, kiitän sinua, etten ole niin kuin muut ihmiset, jotka ovat kiskureita, oppimattomia, väärämielisiä, huorintekijöitä tai vaikkapa sellaisia kuin tuo publikaani. Paastoan kahdesti viikossa; annan kymmenykset kaikesta, mitä saan.’ Mutta matkan päässä seisova publikaani ei tohtinut edes nostaa kasvojaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole armollinen minua, syntistä, kohtaan.’ Sanonpa teille, että publikaani mieluumminkin kuin fariseus meni kotiin mukanaan Jumalan hyväksyminen, sillä jokainen, joka ylentää itsensä, alennetaan, mutta joka alentaa itsensä, hänet ylennetään.”
167:5.2 (1838.3) Samana iltana Jerikossa vihamieliset fariseukset koettivat saada Mestarin satimeen sillä, että he houkuttelisivat hänet keskustelemaan avioliitosta ja avioerosta, kuten heidän toverinsa tekivät kerran Galileassa, mutta Jeesus väisti taitavasti heidän yrityksensä saattaa hänet ristiriitaan heidän avioeroa koskevien lakiensa kanssa. Samoin kuin publikaani ja fariseus kävivät hyvän ja huonon uskonnon havainnollistuksesta, samalla tavoin palvelivat heidän avioerokäytäntönsä hyvin siinä, että ne toivat selkeästi esille vastakohtaisuuden, joka vallitsi toisaalta juutalaisen lakikokoelman parempien avioliittolakien ja toisaalta fariseusten näistä mooseksenaikaisista avioliittosäädöksistä laatimien tulkintojen häpeällisen leväperäisyyden välillä. Fariseus arvioi itseään alimman normin mukaan, publikaani selvitti tilit itsensä kanssa korkeimman ihanteen mukaan. Fariseukselle hartaudenharjoitus oli keino tuudittautua omahyväiseen toimettomuuteen ja varmistua valheellisesta hengellisestä turvallisuudesta; publikaanille hartaudenharjoitus sen sijaan oli keino, jolla hän herätti sielunsa tajuamaan, että oli tarpeen katua, tunnustaa ja ottaa uskon avulla vastaan armelias anteeksianto. Fariseus etsi oikeutta, publikaani etsi armoa. Universumin laki kuuluu: Pyytäkää, niin saatte; etsikää, niin löydätte.
167:5.3 (1838.4) Vaikkei Jeesus antanutkaan vetää itseään kiistelemään fariseusten kanssa avioerosta, hän toki toi opetuksessaan esille myönteisen näkemyksen avioliittoa koskevista korkeimmista ihanteista. Hän ylisti avioliittoa kaikista ihmisten välisistä suhteista ihanteellisimpana ja korkeimpana. Hän antoi kuulijoidensa niin ikään ymmärtää, että hän paheksui syvästi Jerusalemin juutalaisten löyhiä ja epäoikeudenmukaisia avioerokäytäntöjä, jotka tuohon aikaan sallivat miehen erota vaimostaan varsin vähäpätöisistäkin syistä, kuten tämän heikon keittotaidon tai puutteellisen taloudenpidon vuoksi, tai ei sen paremmasta syystä kuin, että mies oli ihastunut paremmannäköiseen naiseen.
167:5.4 (1839.1) Fariseukset olivat menneet jopa niin pitkälle, että opettivat tuon vaivattoman avioeromuunnelman olevan juutalaisille, eritoten fariseuksille, myönnetty ja vain heitä koskeva erivapaus. Ja siksi Jeesus, vaikka hän kieltäytyikin lausumasta näkemyksiä, jotka olisivat koskeneet avioliittoa ja avioeroa, tuomitsi kuitenkin erittäin kitkerästi nämä aviosuhteen häpeälliset pilkkanapitämiset ja kiinnitti erityistä huomiota niiden epäoikeudenmukaisuuteen naisia ja lapsia kohtaan. Mestari ei milloinkaan antanut tukeaan sellaiselle avioerokäytännölle, joka asetti miehen naista parempaan asemaan, hän tuki sen sijaan vain opetuksia, jotka soivat naisille tasa-arvoisen aseman miesten kanssa.
167:5.5 (1839.2) Vaikkei Jeesus tuonutkaan esille uusia määräyksiä avioliitosta ja avioerosta, hän kehotti juutalaisia kuitenkin noudattamaan omia lakejaan ja korkeampia opetuksiaan. Tavan takaa hän vetosi siihen, mitä kirjoituksissa sanottiin, pyrkiessään edellä mainittujen sosiaalisten suuntaviivojen mukaisesti kohentamaan heidän käytäntöjään. Antaessaan tällä tavoin tukensa korkeille ja ihanteellisille avioliittokäsityksille Jeesus vältti taitavasti joutumasta ristiriitaan niiden kanssa, jotka esittivät kysymyksiä joko heidän kirjoitettujen lakiensa tai heidän suuresti arvostamiensa avioeroetuoikeuksien mukaisista sosiaalisista menettelytavoista.
167:5.6 (1839.3) Apostolien oli varsin vaikea ymmärtää Mestarin haluttomuutta esittää selkeitä kannanottoja, jotka liittyisivät tieteellisiin, sosiaalisiin, taloudellisiin ja poliittisiin ongelmiin. He eivät täysin käsittäneet, että hänen maisessa lähetystehtävässään oli kysymys yksinomaisesti hengellisten ja uskonnollisten totuuksien julkituomisesta.
167:5.7 (1839.4) Sen jälkeen kun Jeesus oli puhunut avioliitosta ja avioerosta, hänen apostolinsa esittivät hänelle myöhemmin samana iltana yksityisesti monia lisäkysymyksiä, ja hänen vastauksensa näihin kyselyihin karkottivat heidän mielestään monet väärinkäsitykset. Tuon neuvonpidon päätteeksi Jeesus sanoi: ”Avioliitto ansaitsee kaiken kunnian, ja kaikkien ihmisten tulisi sitä haluta. Se seikka, että Ihmisen Poika suorittaa tehtävänsä maan päällä kumppanitta, ei millään muotoa heijasta sitä, missä määrin avioliiton solmiminen on toivottavaa. Se, että satun toimimaan tällä tavoin, on Isän tahto. Mutta tämä sama Isä on antanut määräyksen miehenpuolen ja naisenpuolen luomisesta, ja on Jumalan tahto, että miehet ja naiset löytäisivät korkeimman palveluksensa ja sen seurauksena olevan ilon siitä, että he perustavat kodin ottaakseen vastaan ja kasvattaakseen lapset, joiden luomisessa näistä vanhemmista tulee taivaan ja maan Luojien kumppaneita. Ja tästä syystä miehen on luovuttava isästään ja äidistään ja liityttävä vaimoonsa, ja nämä kaksi tulevat yhdeksi.”
167:5.8 (1839.5) Ja tällä tavoin Jeesus pyyhkäisi pois apostolien mielestä monet avioliittoon liittyneet huolenaiheet ja selvitti monet avioeroa koskeneet väärinkäsitykset. Samalla hän toi esille paljon sellaista, joka voimisti heidän ihanteitaan sosiaalisesta liitosta ja lisäsi heidän kunnioitustaan naisia ja lapsia sekä kotia kohtaan.
167:6.1 (1839.6) Tuona iltana Jerikon joka puolelle levisi Jeesuksen sanoma avioliitosta ja lasten siunauksellisuudesta niin, että seuraavana aamuna Jeesuksen majapaikalle saapui, jo kauan ennen kuin Jeesus ja apostolit olivat lähdössä pois, ja jopa ennen aamiaisaikaa, kymmeniä äitejä, jotka lapset käsivarsillaan sekä näitä kädestä taluttaen halusivat Jeesuksen siunaavan pienokaiset. Kun apostolit menivät ulos katsomaan tätä äitien ja lasten kokousta, he koettivat lähettää heidät pois, mutta nämä naiset eivät suostuneet lähtemään, ennen kuin Mestari laskisi kätensä heidän lastensa päälle ja siunaisi heidät. Ja kun apostolit kovalla äänellä toruivat näitä äitejä, Jeesus, joka kuuli tämän metelin, astui ulos ja moitti närkästyneenä apostoleja sanoen: ”Antakaa pikkulasten tulla minun tyköni; älkää heitä estelkö, sillä sellaisten on taivaan valtakunta. Totisesti, totisesti minä sanon teille: Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa pienen lapsen lailla, on tuskin astuva sinne sisälle kasvaakseen hengellisen miehuuden täyteen mittaan.”
167:6.2 (1840.1) Ja apostoleilleen puhuttuaan Mestari otti vastaan kaikki lapset, pani kätensä heidän päälleen ja lausui samalla rohkaisun ja toivon sanoja lasten äideille.
167:6.3 (1840.2) Jeesus puhui apostoleilleen usein taivaallisista asuinsijoista ja opetti, että siellä pitää edistyvien Jumalan lasten varttua hengellisesti, kuten lapset tässä maailmassa varttuvat fyysisesti. Ja näin se, mikä on pyhää, näyttäytyykin usein varsin epädramaattisena, kuten kävi tuona päivänä, kun nämä lapset ja heidän äitinsä tuskin käsittivät, että tilannetta seuranneet Nebadonin älylliset olennot näkivät Jerikon lasten leikkivän universumin Luojan kanssa.
167:6.4 (1840.3) Jeesuksen opetus paransi suuresti naisen asemaa Palestiinassa; ja niin olisi käynyt koko maailman mitassa, elleivät hänen seuraajansa olisi loitonneet niin kauaksi siitä, mitä hän suurella vaivalla heille opetti.
167:6.5 (1840.4) Nimenomaan Jerikossa sattui myös, kun jumalanpalvelustapoja ajatellen käsiteltiin varhaisvaiheessa tapahtuvaa lasten uskonnollista opettamista, että Jeesus teroitti apostoliensa mieleen, miten suuri arvo kauneudella oli vaikutuskeinona, joka erityisesti lasten kohdalla johtaisi palvonnantarpeen heräämiseen. Ohjeiden ja esimerkin voimalla Mestari opetti, mikä arvo siihen sisältyi, että Luojaa palvottaisiin luomakunnan tarjoaman luonnonympäristön keskellä. Hän itse oli yhteydessä taivaalliseen Isään mieluiten puitten keskellä ja luonnonmaailman vähäisten luotujen parissa. Hänen ilonsa oli mietiskellä Isää sen innoittavan näkymän kautta, joka avautui hänen edessään Luoja-Poikien rakentamina tähtitarhoina.
167:6.6 (1840.5) Jos ei ole mahdollista palvoa Jumalaa luonnon tarjoamissa pyhäköissä, ihmisten tulisi parhaansa mukaan ottaa käyttöön kauniita huoneita, vetoavan yksinkertaisia ja taiteellisesti kaunistettuja pyhäkköjä, jotta ihmisen ylevimmät emootiot saataisiin siinä yhteydessä heräämään, kun hän älyllistä tietä pyrkii rakentamaan hengellisen yhteyden Jumalaan. Totuus, kauneus ja pyhyys ovat vaikuttavia ja tehokkaita apuneuvoja päästä aitoon palvontaan. Mutta hengen yhteyttä ei edistetä pelkästään pramean ja suurieleisen ihmisperäisen taiteen massiiviseen koristeellisuuteen ja ylenmääräiseen kauniiksi tekemiseen turvautumalla. Kauneus on uskonnollisimmillaan, kun se on mahdollisimman yksinkertaista ja luonnon kaltaista. Miten onnetonta onkaan, jos käy niin, että pikkulapset saavat ensimmäisen kosketuksensa julkisen hartaudenharjoittamisen käsitteisiin kylmyyttä huokuvissa ja karuissa tiloissa, jotka ovat täysin vailla kauneuden vetovoimaa ja joissa ei ole mitään, joka toisi mieleen hyväntuulisuuden ja innoittavan pyhyyden! Lapsi tulisi tutustuttaa hartauselämään ulkona luonnossa, ja myöhemmin lapsi tulisi ottaa vanhempiensa mukana julkisiin uskonnollisiin kokoontumistiloihin, jotka ovat ainakin aineellisessa mielessä yhtä houkuttelevia ja taiteellisessa mielessä yhtä kauniita kuin on se koti, jossa hän joka päivä asuu.
167:7.1 (1840.6) Kun he taivalsivat ylämäkeä Jerikosta Betaniaan, Natanael käveli enimmän osan matkasta Jeesuksen rinnalla, ja heidän keskustelunsa lapsista suhteessa taivaan valtakuntaan johdatti mutkan kautta heidät tarkastelemaan enkelten antamaa hoivaa. Lopuksi Natanael esitti Mestarille tämän kysymyksen: ”Kun otamme huomioon, että ylipappi on saddukeus, ja kun saddukeukset eivät usko enkeleihin, mitä me opetamme ihmisille näistä taivaallisista hoivaajista?” Silloin Jeesus sanoi muun muassa:
167:7.2 (1841.1) ”Enkeliarmeijat ovat erillinen luotujen olentojen luokka. He erottuvat täysin kuolevaisluotujen aineellisesta olentoluokasta, ja he toimivat muista erottuvana universumin älyllisten olentojen ryhmänä. Enkelit eivät kuulu kirjoituksissa Jumalan Pojiksi kutsuttujen luotujen olentojen ryhmään; he eivät myöskään ole kunnialla kruunattuja kuolevaisten ihmisten henkiä, jotka ovat siirtyneet eteenpäin käydäkseen läpi korkeuksien asuinsijat. Enkelit on luotu välivaiheitta, eivätkä he tuota jälkeläisiä. Enkelijoukoilla on vain hengellinen sukulaisuussuhde ihmisten sukukuntaan. Kun ihminen etenee matkalla Paratiisissa olevan Isän luokse, hän kylläkin käy läpi olotilan, joka yhdessä vaiheessa on enkelten olotilaan verrattavissa, mutta kuolevaisesta ihmisestä ei koskaan tule enkeliä.
167:7.3 (1841.2) ”Enkelit eivät koskaan kuole niin kuin ihminen kuolee. Enkelit ovat kuolemattomia, elleivät he sattumoisin sotkeudu syntiin, kuten jotkut heistä tekivät sotkeutuessaan Luciferin petoksiin. Enkelit ovat taivaan henkipalvelijoita, eivätkä he ole sen paremmin kaikkiviisaita kuin kaikkivoipiakaan. Mutta kaikki lojaalit enkelit ovat ehdottoman puhtaita ja pyhiä.
167:7.4 (1841.3) ”Ja etkö muista minun sanoneen teille kerran aikaisemmin, että jos teidän hengelliset silmänne voideltaisiin, te näkisitte taivaiden avautuvan ja katselisitte, miten Jumalan enkelit nousevat ylös ja laskeutuvat alas? Juuri enkelien toiminnan avulla on mahdollista pitää yksi maailma kosketuksissa muiden maailmojen kanssa, sillä enkö olekin vähän väliä kertonut teille, että minulla on muitakin lampaita, jotka eivät ole tästä tarhasta? Eivätkä nämä enkelit ole mitään henkimaailman urkkijoita, jotka tarkkailisivat teitä ja sitten rientäisivät kertomaan Isälle, mitä sydämessänne ajattelette, ja antamaan hänelle selvityksen siitä, mitä lihallisuudessa teette. Isä ei tällaista palvelua tarvitse, sillä hänen oma henkensähän elää sisimmässänne. Mutta siten nämä enkelihenget kylläkin toimivat, että he pitävät yhden osan taivaallista luomakuntaa tietoisena siitä, mitä universumin muissa ja kaukaisissa osissa tehdään. Ja toimiessaan Isän hallintokoneistossa ja Poikien universumeissa monet näistä enkeleistä on samalla osoitettu palvelemaan ihmissukukuntia. Kun opetin teille monien näistä serafeista olevan hoivaavia henkiä, en puhunut kielikuvin enkä runollisia ilmaisuja käyttäen. Ja tämä kaikki on totta, olkoonkin, että teidän on vaikea tällaisia asioita käsittää.
167:7.5 (1841.4) ”Monet näistä enkeleistä ovat mukana työssä, jota tehdään ihmisten pelastamiseksi, sillä enkö ole kertonut teille serafien riemusta, kun yksikin sielu päättää hylätä synnin ja ryhtyä etsimään Jumalaa? Kerroinhan teille ilosta, joka vallitsee siellä, missä taivaan enkelit ovat läsnä, kun yksikin syntinen katuu, ja sillä viittasin siihen, että on olemassa muita ja korkeampia taivaallisten olentojen luokkia, olentoja, jotka hekin kantavat huolta kuolevaisen ihmisen hengellisestä hyvinvoinnista ja jumalallisesta edistymisestä.
167:7.6 (1841.5) ”Näitä enkeleitä koskee myös varsin paljon se, millä tavoin ihmisen henki erkanee lihallisesta temppelistään, ja se, miten hänen sielunsa saatetaan taivaan asuinsijoille. Enkelit ovat ihmissielun luotettavia ja taivaallisia opastajia sen kartoittamattoman ja epämääräisen ajallisuuden vaiheen aikana, joka sijoittuu lihallisen kuoleman ja hengen asuinsijoilla elettävän uuden elämän väliin.”
167:7.7 (1841.6) Ja hän olisi keskustellut Natanaelin kanssa enemmänkin enkelien hoivasta, mutta hänet keskeytti se, että Martta oli lähestymässä. Martta oli saanut ystäviltään tiedon, että Mestari oli tulossa Betaniaan; ystävät nimittäin olivat nähneet hänen nousevan itäpuolisia kukkuloita. Ja nyt Martta kiiruhti tervehtimään Mestaria.
Urantia-kirja
Luku 168
168:0.1 (1842.1) PUOLENPÄIVÄN hetki oli juuri ohitettu, kun Martta lähti Jeesusta vastaan tämän ollessa nousemassa mäenharjan yli Betanian liepeillä. Martan veli, Lasarus, oli ollut kuolleena neljä päivää, ja hänen ruumiinsa oli myöhään sunnuntai-iltapäivänä haudattu heidän yksityiseen hautakammioonsa puutarhan perimmäisessä nurkassa. Ja käsillä olevan torstaipäivän aamuna haudan suuaukon kivi oli vieritetty paikalleen.
168:0.2 (1842.2) Lähettäessään Jeesukselle sanan Lasaruksen sairastumisesta Martta ja Maria olivat vakuuttuneita siitä, että Mestari tekisi sen suhteen jotakin. He tiesivät veljensä toivottoman sairaaksi, ja vaikka he tuskin rohkenivatkaan toivoa, että Jeesus olisi jättänyt opettajan ja saarnaajan työnsä kesken tullakseen heidän avukseen, heillä oli kuitenkin niin luja luottamus hänen sairauksia parantavaan voimaansa, että he ajattelivat hänen lausuvan vain parantavat sanat, ja Lasarus tervehtyisi siinä paikassa. Kun Lasarus muutamaa tuntia viestinviejän Betaniasta Filadelfiaan-lähdön jälkeen kuoli, he päättelivät sen johtuneen siitä, että Mestari oli saanut tietää heidän veljensä sairaudesta, vasta kun se jo oli liian myöhäistä, vasta kun tämä jo oli ollut kuolleena useita tunteja.
168:0.3 (1842.3) Mutta heitä, samoin kuin kaikkia heidän uskovia ystäviään, kummastutti kovasti sanoma, jonka lähetti toi mukanaan saapuessaan tiistaiaamupäivänä Betaniaan. Viestinviejä väitti itsepintaisesti kuulleensa Jeesuksen sanovan: ”– – tämä sairaus ei todellisuudessa ole kuolemaksi.” He eivät liioin voineet käsittää, miksei hän lähettänyt heille mitään viestiä eikä muutenkaan tarjonnut apuaan.
168:0.4 (1842.4) Monet ystävät saapuivat lähiseudun pikkukylistä, ja muutamat Jerusalemistakin, lohduttamaan murheen murtamia sisaria. Lasarus ja hänen sisarensa olivat erään varakkaan ja kunnioitetun juutalaisen lapsia, miehen, joka oli ollut pienen Betanian kylän johtava asukas. Ja vaikka kaikki kolme sisarusta olivat jo kauan olleet Jeesuksen innokkaita seuraajia, silti kaikki, jotka heitä tunsivat, kunnioittivat heitä suuresti. He olivat perineet lähiseudulta laajat viini- ja oliivitarhat, ja heidän vaurauttaan osoitti sekin, että heillä oli varaa yksityiseen hautakammioon omalla tilallaan. Heidän molemmat vanhempansa oli jo laskettu haudan lepoon tuohon hautakammioon.
168:0.5 (1842.5) Maria oli luopunut ajatuksesta, että Jeesus tulisi, ja alistunut suruunsa, mutta Martta oli aina siihen asti, kun he tänä aamuna olivat vierittäneet kiven hautakammion suulle ja sulkeneet haudan sisäänkäynnin, jaksanut toivoa, että Jeesus sittenkin saapuisi. Ja vielä senkin jälkeen hän neuvoi naapurin pikkupoikaa pitämään Betanian itäpuolella olevan mäen harjalta silmällä Jerikontietä. Ja juuri tämä nuorimies sitten toikin Martalle sanoman siitä, että Jeesus ja tämän ystävät olivat lähestymässä.
168:0.6 (1842.6) Kohdatessaan Jeesuksen Martta lankesi hänen jalkojensa juureen ja huudahti: ”Mestari, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut!” Martan mielessä risteilivät monet pelot, mutta hän ei antanut epäilystensä tulla julki, eikä hän myöskään rohjennut arvostella tai kyseenalaistaa Mestarin menettelyä Lasaruksen kuoleman suhteen. Martan sanottua sanottavansa Jeesus kumartui, nosti hänet jaloilleen ja sanoi: ”Usko ainoastaan, Martta, ja veljesi nousee kuolleista.” Silloin Martta vastasi: ”Tiedänhän minä, että hän herää kuolleista viimeisen päivän kuolleistanousussa; ja uskon minä nytkin, että mitä tahansa Jumalalta pyydät, Isämme antaa sen sinulle.”
168:0.7 (1843.1) Sen jälkeen Jeesus sanoi Marttaa suoraan silmiin katsoen: ”Minä olen kuolleistaherääminen ja elämä; joka uskoo minuun, hän tulee silti elämään, vaikka hän kuolee. Totisesti, joka elää ja uskoo minuun, ei todellisuudessa koskaan kuole. Martta, uskotko sinä tämän?” Ja Martta vastasi Mestarille: ”Uskon. Olen jo kauan uskonut sinun olevan Vapahtaja, elävän Jumalan Poika, juuri se, jonka piti tulla tähän maailmaan.”
168:0.8 (1843.2) Jeesuksen kyseltyä Mariaa Martta meni oikopäätä sisälle taloon ja kuiskasi sisarelleen nämä sanat: ”Mestari on täällä ja on kysynyt sinua.” Ja tämän kuullessaan Maria nousi kiireesti paikaltaan ja juoksi ulos tavatakseen Jeesuksen, joka yhä viipyi samassa paikassa, talolta jonkin matkan päässä, jossa Martta oli hänet ensiksi kohdannut. Kun Marian seurassa olevat ystävät, jotka koettivat lohduttaa häntä, näkivät hänen nousevan nopeasti paikaltaan ja menevän ulos, he seurasivat hänen perässään olettaessaan hänen olevan menossa haudalle itkemään.
168:0.9 (1843.3) Monet paikallaolijoista olivat Jeesuksen katkeria vihamiehiä. Juuri siitä syystä Martta olikin tullut ulos tapaamaan häntä ilman kenenkään seuraa, ja se oli myös syynä siihen, miksi hän meni salaa sisälle kertomaan Marialle, että Jeesus oli tätä kysellyt. Vaikka Martta kiihkeästi halusikin tavata Jeesuksen, hän tahtoi myös välttää kaikkia mahdollisia ikävyyksiä, jotka saattaisivat seurata, jos Jeesus yhtäkkiä ilmestyisi keskelle suurta joukkoa hänen jerusalemilaisvihamiehiään. Martan aikomuksena oli ollut jäädä heidän ystäviensä seuraan, siksi aikaa kun Maria menisi tervehtimään Jeesusta, mutta tässä hän epäonnistui, sillä nämä kaikki seurasivat Mariaa, ja niin he äkkiarvaamatta huomasivatkin olevansa Mestarin edessä.
168:0.10 (1843.4) Martta johdatti Marian Jeesuksen luo, ja Mestarin nähdessään Maria vaipui tämän jalkojen juureen huudahtaen: ”Jospa vain olisit ollut täällä, niin veljeni ei olisi kuollut!” Ja kun Jeesus näki, kuinka he kaikki surivat Lasaruksen kuolemaa, sääli sai hänen sielunsa liikuttumaan.
168:0.11 (1843.5) Kun surijat näkivät Marian menneen tervehtimään Jeesusta, he vetäytyivät vähän matkan päähän, samalla kun sekä Martta että Maria puhuivat Mestarin kanssa ja saivat kuulla lisää lohdutuksen sanoja sekä kehotuksen pitää yllä lujaa uskoa Isään ja tyytyä täydelleen siihen, mikä on Jumalan tahto.
168:0.12 (1843.6) Jeesuksen ihmismieltä liikutti voimakkaasti taistelu, joka oli käynnissä yhtäältä hänen Lasarusta ja turvattomiksi jääneitä sisaria kohtaan tuntemansa rakkauden ja toisaalta sen ylenkatseen ja halveksunnan välillä, jota hän tunsi muutamien paikalla olevien epäuskoisten ja murhaa mielessään hautovien juutalaisten toimeenpanemaa ulkokohtaista kiintymyksen näyttelemistä kohtaan. Jeesusta närkästytti ärtymykseen asti muutamien ystäviksi julistautuvien osoittama pakotettu ja ulkokohtainen Lasaruksen sureminen, varsinkin kun tähän valheelliseen suruun liittyi heidän sydämessään niin peräti paljon kitkerää vihamielisyyttä Jeesusta itseään kohtaan. Jotkut näistä juutalaisista olivat kuitenkin suremisessaan vilpittömiä, sillä he olivat perheen todellisia ystäviä.
168:1.1 (1843.7) Käytettyään surijoilta sivussa muutaman hetken Martan ja Marian lohduttamiseen Jeesus kysyi heiltä: ”Minne olette hänet laskeneet?” Silloin Martta sanoi: ”Tule katsomaan.” Ja astellessaan hiljaisuuden vallitessa kummankin surevan sisaren jäljessä Mestari itki. Kun heidän jäljessään kulkevat ystävälliset juutalaiset näkivät hänen kyynelensä, yksi heistä sanoi: ”Katsokaa, kuinka hän häntä rakasti. Eikö hän, joka avasi sokean silmät, olisi kyennyt estämään tämän miehen kuoleman?” Sillä hetkellä he seisoivat jo perhehaudan edessä. Se oli pieni luonnon muovaama luola tai onkalo, kymmenisen metriä korkean kallioseinämän kupeessa puutarhapalstan perimmäisessä nurkassa.
168:1.2 (1844.1) Ihmismielille on vaikea selittää, miksi Jeesus oikeastaan itki. Vaikka käytettävissämme ovat rekisterimerkinnät toisiinsa kietoutuvista inhimillisistä emootioista ja jumalallisista ajatuksista sellaisina kuin ne ovat tallentuneet Personoidun Suuntaajan mieleen, emme silti ole näiden emotionaalisten ilmiöiden todellisesta syystä täysin varmoja. Tunnemme houkutusta uskoa, että Jeesuksen itkun syynä olivat monetkin hänen mielessään tuona hetkenä risteilleet ajatukset ja tunteet. Näitä olivat muun muassa:
168:1.3 (1844.2) 1. Hän tunsi aitoa ja osaaottavaa myötätuntoa Marttaa ja Mariaa kohtaan; hän tunsi todellista ja syvää inhimillistä hellyyttä näitä veljensä menettäneitä sisaria kohtaan.
168:1.4 (1844.3) 2. Hänen mieltään hämmensi surijalauman läsnäolo; jotkut näistä vilpittömiä, toiset pelkkiä teeskentelijöitä. Häntä harmistuttivat aina tällaiset ulkonaiset suremisnäytökset. Hän tiesi, että sisaret rakastivat veljeään ja että he luottivat uskovien eloonjäämiseen. Tällaiset ristiriitaiset tuntemukset saattavat ehkä selittää, miksi hän nyyhki, kun he tulivat hautakammion lähelle.
168:1.5 (1844.4) 3. Lasaruksen palauttaminen kuolevaisten elämän piiriin tosiaankin emmitytti häntä. Lasaruksen sisaret toki tarvitsivat veljeään, mutta Jeesusta suretti se, että hänen olisi kutsuttava ystävänsä takaisin kokemaan katkeraa vainoa, jota hän hyvin tiesi Lasaruksen joutuvan kestämään sen seurauksena, että hän tulisi olemaan Ihmisen Pojan kaikista suurimman voimanosoituksen kohde.
168:1.6 (1844.5) Ja tässä yhteydessä saamme kertoa erään mielenkiintoisen ja valaisevan tosiseikan: Vaikka tämä kertomus eteneekin ikään kuin kysymyksessä olisi näennäisesti luonnollinen ja normaali tapahtuma ihmisten elämänkulun puitteissa, siinä on kuitenkin joitakin varsin kiinnostavia sivupiirteitä. Vaikka viestintuoja meni Jeesuksen luo sunnuntaina kertoen hänelle Lasaruksen sairaudesta ja vaikka Jeesus lähetti sanan, jonka mukaan se ”ei ollut kuolemaksi”, hän samalla kuitenkin meni itse henkilökohtaisesti Betaniaan ja jopa kysyi sisarilta: ”Minne olette hänet laskeneet?” Jos kohta tämä kaikki tuntuukin viittaavan siihen, että Mestari eteni siten kuin tämän elinpiirin puitteissa menetellään ja ihmismielen rajallisen tietämyksen mukaisesti, universumin arkistot paljastavat kuitenkin Jeesuksen Personoidun Suuntaajan antaneen määräykset Lasaruksen Ajatuksensuuntaajan viivyttämisestä tällä planeetalla määräämättömän ajan Lasaruksen kuoleman jälkeen ja tämän määräyksen tulleen kirjatuksi täsmälleen viisitoista minuuttia, ennen kuin Lasarus henkäisi viimeisen kerran.
168:1.7 (1844.6) Tiesikö Jeesuksen jumalallinen mieli jo ennen Lasaruksen kuolemaa, että hän herättäisi tämän kuolleista? Sitä emme tiedä. Tiedämme vain sen, minkä tässä yhteydessä kirjaan merkitsemme.
168:1.8 (1844.7) Monet Jeesuksen vihamiehistä tunsivat houkutusta virnuilla hänen kiintymyksenosoituksilleen, ja he sanoivat toisilleen: ”Jos hän nyt noin suuressa arvossa tätä miestä piti, miksi hän odotteli näin kauan, ennen kuin tuli Betaniaan? Jos hän on, mitä hänestä väitetään, miksei hän pelastanut rakasta ystäväänsä? Mitä hyvää siinä on, että hän parantelee muukalaisia Galileassa, mutta ei kykene pelastamaan niitä, joita rakastaa?” Ja monilla muillakin tavoilla he pitivät pilkkanaan ja vähättelivät Jeesuksen opetuksia ja tekoja.
168:1.9 (1844.8) Ja niin puoli kolmen maissa tuona torstai-iltapäivänä tässä Betanian pikkukylässä näyttämö oli valmiina sitä varten, että sillä esitettäisiin suurin kaikista Nebadonin Mikaelin maiseen toimintaan liittyneistä teoista, suurenmoisin hänen lihallishahmoisen inkarnoitumisensa aikaisista jumalallisen vallan julkituonneista, sillä hänen oma kuolleistanousunsa tapahtui, vasta kun hän jo oli vapautunut kuolevaisen ilmiasun kahleista.
168:1.10 (1845.1) Eipä osannut Lasaruksen haudan äärelle kerääntynyt pieni väkijoukko arvata, että käden ulottuvilla oli valtava kertymä kaikkiin luokkiin kuuluvia taivaallisia olentoja, jotka olivat Jeesuksen Personoidun Suuntaajan määräyksestä Gabrielin johdolla kokoontuneet paikalle ja jotka nyt odotuksesta väristen olivat valmiita täyttämään, mitä heidän rakastamansa Hallitsija käskisi.
168:1.11 (1845.2) Kun Jeesus lausui nämä käskysanat: ”Ottakaa kivi pois”, paikalle kokoontuneet taivaalliset joukot valmistautuivat esittämään sen draaman, jossa Lasarus nousee kuolleista kuolevaisen olennon lihallisessa hahmossa. Tämänmuotoiseen kuolleistaheräämiseen liittyy toimeenpanovaikeuksia, jotka ylittävät moninkertaisesti sen tavallisen menetelmän, jolla kuolevaiset olennot morontiahahmossa herätetään kuolleista, ja siihen vaaditaan paljon enemmän taivaallisia persoonallisuuksia ja paljon suurempaa universumivalmiuksien organisointia.
168:1.12 (1845.3) Kuultuaan Jeesuksen äskeisen käskyn, joka määräsi vierittämään kiven pois haudan suulta, Martta ja Maria joutuivat ristiriitaisten tunteiden valtaan. Maria toivoi, että tarkoituksena olisi Lasaruksen kuolleistaherättäminen, mutta Marttaa, vaikka hän tiettyyn määrään saakka jakoikin sisarensa uskon, vaivasi enemmän pelko, ettei Lasarus olisi ulkonaisesti siinä kunnossa, että häntä sopisi esitellä Jeesukselle, apostoleille ja heidän ystävilleen. Martta sanoi: ”Täytyykö meidän vierittää kivi pois? Veljeni on nyt ollut neljä päivää kuolleena, joten ruumiin mätäneminen on tähän hetkeen mennessä jo alkanut.” Martta sanoi näin myös siitä syystä, ettei hän ollut varma, miksi Mestari oli pyytänyt kiven poistettavaksi; hän ajatteli Jeesuksen ehkä haluavan vain nähdä Lasaruksen viimeisen kerran. Martan suhtautuminen ei ollut vakaata ja ailahtelematonta. Kun he epäröivät vierittää kiven pois, Jeesus sanoi: ”Enkö alun alkaen sanonut teille, ettei tämä sairaus ollut kuolemaksi? Enkö ole tullut täyttämään lupaustani? Ja enkö luoksenne tultuani sanonut, että jos vain uskoisitte, näkisitte Jumalan kunnian? Minkä tähden epäilette? Kuinka kauan vielä kestää, ennen kuin uskotte ja tottelette?”
168:1.13 (1845.4) Jeesuksen lausuttua nämä sanat hänen apostolinsa tarttuivat auliiden naapureiden avustamina kiveen ja vierittivät sen sivuun haudan suulta.
168:1.14 (1845.5) Juutalaisten keskuudessa eli yleisenä uskomus, jonka mukaan sappipisara kuoleman enkelin miekankärjessä alkoi vaikuttaa kolmannen päivän lopulla niin, että se toimi täydellä voimallaan neljäntenä päivänä. Heidän käsityksensä mukaan ihmisen sielu saattoi viipyä haudan lähettyvillä kolmannen päivän loppuun saakka ja koettaa saada kuollutta ruumista henkiin; mutta he uskoivat lujasti, että ennen kuin neljännen päivän aamu valkeni, tällainen sielu oli jo jatkanut matkaansa täältä poistuneiden sielujen olinpaikkaan.
168:1.15 (1845.6) Nämä uskomukset ja käsitykset vainajista ja vainajien hengen poistumisesta olivat omiaan saamaan kaikki tuolla hetkellä Lasaruksen haudalla läsnä olevat ja sittemmin kaikki, jotka saattaisivat kuulla siitä, mitä kohta oli tapahtuva, mielessään vakuuttuneiksi siitä, että tämä oli todellakin ja totisesti tapaus, jossa ihminen herätettiin kuolleista, ja että sen suoritti henkilökohtaisin toimin hän, joka julisti olevansa ”kuolleistanousu ja elämä.”
168:2.1 (1845.7) Tämän puolen viidettäkymmenestä kuolevaisesta koostuvan seurueen seistessä hautakammion edessä he kykenivät hämärästi näkemään liinasiteisiin käärityn Lasaruksen hahmon, joka lepäsi hautaholvin oikeanpuoleisessa alemmassa seinäsyvennyksessä. Kun nämä maan luodut siinä seisoivat miltei rikkumattoman hiljaisuuden vallitessa, valtava taivaallisten olentojen joukko oli siirtynyt paikoilleen ollakseen valmiina noudattamaan toimintakäskyä, sitten kun heidän komentajansa Gabriel sen antaisi.
168:2.2 (1846.1) Jeesus loi katseensa ylös sanoen: ”Isä, olen kiitollinen siitä, että kuulit pyyntöni ja suostuit siihen. Tiedän, että sinä kuulet minua aina, mutta näiden takia, jotka seisovat tässä kanssani, puhun sinulle näin, jotta he uskoisivat, että sinä olet lähettänyt minut tähän maailmaan, ja jotta he tietäisivät, että sinä toimit kanssani siinä, mitä me kohta teemme.” Ja kun hän oli rukoillut, hän huusi lujalla äänellä: ”Lasarus, tule esiin!”
168:2.3 (1846.2) Vaikka nämä ihmistarkkailijat pysyivät liikkumatta, koko valtava taivaallinen varusjoukko oli liikkeessä ja pani kuuliaisesti yhteistoimin täytäntöön Luojan käskyä. Maan ajanlaskun mukaan täsmälleen kahdentoista sekunnin kuluttua Lasaruksen siihen asti eloton hahmo alkoi liikkua ja nousi hetken kuluttua istualleen saman kivihyllyn reunalle, jolla se oli levännyt. Lasaruksen ruumis oli yltympäriinsä hautavaatteiden peitossa, ja hänen kasvojaan peitti hikiliina. Ja kun hän nousi – elävänä – seisomaan heidän edessään, Jeesus sanoi: ”Päästäkää hänet siteistä ja antakaa hänen mennä.”
168:2.4 (1846.3) Apostoleja sekä Marttaa ja Mariaa lukuun ottamatta kaikki pakenivat talolle. He olivat kauhusta kalpeita ja ihmetyksen vallassa. Vaikka jotkut vielä jäivätkin paikalle, monet kiiruhtivat kuitenkin kotiinsa.
168:2.5 (1846.4) Lasarus tervehti Jeesusta ja apostoleja ja kysyi käärinliinojen tarkoitusta ja sitä, miksi hän oli herännyt puutarhassa. Jeesus ja apostolit vetäytyivät sivummalle, siksi aikaa kun Martta kertoi Lasarukselle tämän kuolemasta, hautaamisesta ja kuolleistaheräämisestä. Martan oli selitettävä Lasarukselle, että tämä oli kuollut sunnuntaina ja että hänet oli saatettu takaisin elämään nyt torstaina, sillä Lasaruksella ei ollut ollut mitään ajantajua, siitä alkaen kun hän vaipui kuolon uneen.
168:2.6 (1846.5) Lasaruksen astuessa ulos haudasta Jeesuksen Personoitu Suuntaaja, joka oli nyt kaltaistensa päällikkö tämän paikallisuniversumin piirissä, antoi Lasaruksen entiselle Suuntaajalle, joka tuolla hetkellä odotti palvelumääräystä, käskyn ottaa uudelleen sijansa kuolleista herätetyn miehen mielessä ja sielussa.
168:2.7 (1846.6) Sitten Lasarus meni Jeesuksen luo ja polvistui sisariensa rinnalla Mestarin jalkojen juureen kiittääkseen ja ylistääkseen Jumalaa. Lasarusta kädestä tarttuen Jeesus nosti hänet seisomaan ja sanoi: ”Poikani, sen mitä on tapahtunut sinulle, tulevat kokemaan myös kaikki, jotka uskovat tämän evankeliumin, paitsi että heidän on määrä herätä kuolleista paljon loisteliaammassa hahmossa. Tulet olemaan elävä todistus lausumastani totuudesta: Minä olen kuolleistanousu ja elämä. Mutta menkäämme nyt kaikki sisälle taloon ja nauttikaamme ravintoa tämän fyysisen ruumiimme tarpeiksi.”
168:2.8 (1846.7) Kun he kulkivat taloa kohti, Gabriel lähetti pois paikalle kerääntyneen taivaallisen varusväen ylimääräiset ryhmät, samalla kun hän merkitsi kirjoihin ensimmäisen – ja viimeisen – Urantialla sattuneen tapauksen, jossa kuolevainen luotu oli herätetty kuolleista jo kuolleen fyysisen ruumiin hahmossa.
168:2.9 (1846.8) Lasarus pystyi vaivoin käsittämään, mitä oli tapahtunut. Hän tiesi olleensa varsin sairas, mutta hän kykeni muistamaan vain, että oli vaipunut uneen ja että hänet oli herätetty. Milloinkaan hän ei kyennyt kertomaan mitään näistä neljästä haudassa viettämästään päivästä, sillä hän oli ollut täysin tiedoton. Kuolonunta nukkuvien kannalta aika ei ole olemassa.
168:2.10 (1846.9) Vaikka monet tämän voimallisen teon seurauksena uskoivat Jeesukseen, toiset taas vain paaduttivat sydämensä entistä lujemmin hänet torjuakseen. Seuraavan päivän puoleenpäivään mennessä tämä tarina oli levinnyt kaikkialle Jerusalemiin. Kymmenet miehet ja naiset menivät Betaniaan katsomaan Lasarusta ja keskustelemaan hänen kanssaan, ja hätääntyneet ja suunniltaan joutuneet fariseukset kutsuivat kiireesti koolle sanhedrinin päättääkseen, mitä näiden uusien tapahtumien johdosta tulisi tehdä.
168:3.1 (1847.1) Vaikka tämän kuolleista herätetyn miehen muodossa saatu todistusaineisto omalta osaltaan suuresti lujitti riviuskovien luottamusta valtakunnan evankeliumiin, sillä ei kuitenkaan ollut juuri mitään vaikutusta Jerusalemin uskonnollisten johtajien ja vallanpitäjien asennoitumiseen, paitsi että se joudutti heidän päätöstään saattaa Jeesus turmioon ja pysäyttää hänen toimintansa.
168:3.2 (1847.2) Kello yhden aikoihin seuraavana päivänä eli perjantaina sanhedrin kokoontui taas käsittelemään kysymystä: ”Mitä meidän pitäisi tehdä Jeesus Nasaretilaisen suhteen?” Yli kaksi tuntia jatkuneen keskustelun ja katkeran kiistelyn jälkeen muuan fariseus esitti päätöslauselman, jossa vaadittiin Jeesuksen välitöntä kuolemaa, jossa julistettiin Jeesuksen olevan uhka koko Israelille ja joka virallisesti, ilman oikeudenkäyntiä ja vastoin koko siihenastista oikeuskäytäntöä sitoi sanhedrinin kädet niin, ettei se voisi päättää muusta kuin kuolemantuomiosta.
168:3.3 (1847.3) Kerran toisensa jälkeen tämä juutalaisjohtajien kunnianarvoisa elin oli määrännyt, että Jeesus oli pidätettävä ja tuotava oikeuden eteen vastaamaan jumalanpilkka- ja lukuisiin muihin syytöksiin juutalaisten pyhän lain halveksimisesta. Kerran aikaisemmin he olivat menneet niinkin pitkälle, että olivat antaneet julistuksen, jonka mukaan Jeesuksen olisi kuoltava, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun sanhedrin pöytäkirjoihin merkiten halusi, ennen kuin oikeudenkäyntiä edes oli pidetty, määrätä hänen kuolemantuomionsa. Mutta tämä päätöslauselma ei tullut äänestykseen, sillä neljätoista sanhedrinin jäsentä jätti yhtenä joukkona eronpyynnön, kun tällaista ennenkuulumatonta toimenpidettä ehdotettiin. Vaikkei näitä eronpyyntöjä lähes kahteen viikkoon virallisesti käsiteltykään, tämä neljätoistajäseninen ryhmä vetäytyi tuona päivänä pois sanhedrinistä istumatta neuvostossa enää koskaan. Näitä eronpyyntöjä myöhemmin käsiteltäessä neuvostosta ajettiin ulos vielä viisi jäsentä, sillä heidän toverinsa uskoivat heidän omaavan ystävällisiä tunteita Jeesusta kohtaan. Näiden yhdeksäntoista miehen häätämisen jälkeen sanhedrin saattoi kuulustella Jeesusta ja tuomita hänet jäsenten pitäessä keskenään yhtä tavalla, joka läheni yksimielisyyttä.
168:3.4 (1847.4) Seuraavalla viikolla Lasarus ja hänen sisarensa kutsuttiin sanhedrinin eteen. Kun heidän todistajanlausuntonsa oli kuultu, mitään epäilystä ei enää voinut olla siitä, että Lasarus oli herätetty kuolleista. Vaikka sanhedrinin pöytäkirjat itse asiassa myönsivät Lasaruksen kuolleistaheräämisen todeksi, asiakirjaan liitettiin silti päätöslauselma, jonka mukaan tämän samoin kuin kaikkien muidenkin Jeesuksen suorittamien ihmeiden takana oli perkeleiden ruhtinaan voima, ja Jeesuksen julistettiin olevan liitossa tuon ruhtinaan kanssa.
168:3.5 (1847.5) Olipa hänen ihmeitä tekevän voimansa lähde mikä tahansa, nämä juutalaisjohtajat olivat vakuuttuneita siitä, ettei kestäisi kauan, ennen kuin tavallinen rahvas viimeistä myöten uskoisi häneen, ellei häntä välittömästi pysäytettäisi; ja lisäksi siitä, että roomalaisviranomaisten suhteen ilmenisi vakavia hankaluuksia, koska niin monet hänen uskovistaan pitivät häntä Messiaana, Israelin vapahtajana.
168:3.6 (1847.6) Juuri tässä samassa sanhedrinin kokouksessa ylipappi Kaiafas lausui ensi kerran sittemmin monet kerrat toistelemansa vanhan juutalaisen ajatelman: ”On parempi, että yksi mies kuolee, kuin että koko yhteisö menehtyy.”
168:3.7 (1847.7) Vaikka Jeesukselle oli välitetty varoitus siitä, mitä sanhedrin tuona synkkänä perjantai-iltapäivänä toimitti, hän ei ollut siitä milläänsäkään vaan jatkoi ystävien seurassa lepoaan sapatin yli Betfagen pikkukylässä Betanian lähellä. Varhain sunnuntaiaamuna Jeesus ja apostolit kokoontuivat sopimuksen mukaan Lasaruksen kotiin, ja Betanian perheen hyvästeltyään he lähtivät matkaan mennäkseen takaisin Pellan leirille.
168:4.1 (1848.1) Matkalla Betaniasta Pellaan apostolit esittivät Jeesukselle monia kysymyksiä, joihin kaikkiin Mestari auliisti vastasi, paitsi kysymyksiin, jotka puuttuivat vainajien kuolleistaheräämisen yksityiskohtiin. Sellaiset ongelmat ylittivät hänen apostoliensa käsityskyvyn, ja siksi Mestari kieltäytyi keskustelemasta näistä kysymyksistä heidän kanssaan. Koska he olivat poistuneet Betaniasta salaa, heidän seurassaan ei ollut muita. Niinpä Jeesus tarttui tilaisuuteen puhuakseen kymmenelle apostolille monista sellaisista asioista, joiden hän ajatteli valmistavan heitä kohta edessä olevia koetuksen aikoja varten.
168:4.2 (1848.2) Apostolien mielessä kävi valtava myllerrys, ja he käyttivät melkoisesti aikaa keskustelemalla äskettäisistä kokemuksistaan siltä osin kuin ne liittyivät kysymykseen rukouksesta ja rukoukseen vastaamisesta. He kaikki muistivat, mitä Jeesus oli Filadelfiassa lausunut Betaniasta saapuneelle viestintuojalle. Hänhän oli tuolloin selkeästi sanonut: ”Tämä sairaus ei todellisuudessa ole kuolemaksi.” Ja kuitenkin Lasarus tästä lupauksesta huolimatta kiistämättä kuoli. Koko tuon päivän ajan he ottivat tavan takaa keskustelun kohteeksi tämän kysymyksen, kysymyksen rukoukseen vastaamisesta.
168:4.3 (1848.3) Jeesuksen vastauksista heidän moniin kysymyksiinsä on tehtävissä seuraava yhteenveto:
168:4.4 (1848.4) 1. Rukous on sitä, mitä finiittinen mieli tuo esille pyrkiessään lähestymään Infiniittistä. Sen vuoksi rukouksen rakentamista pakostakin rajoittavat finiittisen olennon tietämys, viisaus ja ominaisuudet. Samalla tavoin täytyy myös vastauksen pakostakin olla riippuvainen Infiniittisen näkemyksestä, tavoitteista, ihanteista ja ominaisuuksista. Milloinkaan ei voida havaita, että rukouksen esittämisen ja siihen osoitetun täysimääräisen hengellisen vastauksen vastaanottamisen välillä olisi aineellisista ilmiöistä koostuva katkeamaton jatkuvuus.
168:4.5 (1848.5) 2. Aina kun näyttää, ettei rukoukseen vastata, vastauksen viipyminen merkitsee usein sitäkin parempaa vastausta, vaikkakin vastausta, jota jostakin syystä kovasti viivytetään. Kun Jeesus sanoi, ettei Lasaruksen sairaus todellisuudessa ollut kuolemaksi, tämä oli ollut kuolleena jo yksitoista tuntia. Yhdeltäkään vilpittömältä rukoukselta ei evätä vastausta, paitsi kun korkeampi, hengellisen maailman näkökulma on keksinyt paremman vastauksen, eli vastauksen, joka täyttää sen, mitä ihmisen henki anoo, erotukseksi siitä, mitä ihmisen pelkkä mieli rukoilee.
168:4.6 (1848.6) 3. Milloin on niin, että ajallisuudessa esitetyt rukoukset ovat hengen alullepanemia ja uskossa julki tuotuja, ne ovat usein niin laaja-alaisia ja kaiken kattavia, että niihin on mahdollista antaa vastaus vasta ikuisuudessa; finiittinen pyyntö on joskus niin täynnä Infiniittisen tavoittelua, että vastaamista on pitkän aikaa lykättävä odottamaan riittävän vastaanottokyvyn luomista; uskosta kumpuava rukous saattaa olla niin kaiken kattava, että vastaus siihen on saatavissa vasta Paratiisissa.
168:4.7 (1848.7) 4. Kuolevaisen olennon mielen esittämään rukoukseen annettavat vastaukset ovat usein senluontoisia, että ne voidaan ottaa vastaan ja tiedostaa, vasta kun tämä samainen rukoileva mieli on saavuttanut kuolemattomuuden. Aineellisen olennon esittämään rukoukseen voidaan monissakin tapauksissa vastata vasta asianomaisen yksilön edistyttyä henkitasolle.
168:4.8 (1848.8) 5. Jumalaa tuntevan henkilön rukous saattaa tietämättömyydessään olla niin vääristynyt ja taikauskoisuudessaan niin muotopuoli, että siihen vastaaminen olisi mitä suurimmassa määrin epätoivottavaa. Silloin pitää välittäjinä toimivien henkiolentojen siinä määrin tulkita tätä rukousta, ettei rukoilija vastauksen saapuessa ensinkään enää tunnista sitä vastaukseksi omaan rukoukseensa.
168:4.9 (1848.9) 6. Kaikki oikeat rukoukset osoitetaan hengellisille olennoille, ja tällaisiin pyyntöihin tulee vastata hengellisin termein, ja kaikkien tällaisten vastausten täytyy koostua hengellisistä realiteeteista. Henkiolennot eivät voi antaa aineellisia vastauksia edes aineellisten olentojen esittämiin henkisiin pyyntöihin. Aineelliset olennot voivat rukoilla tuloksellisesti vain, kun he ”rukoilevat hengessä”.
168:4.10 (1849.1) 7. Yksikään rukous ei voi toivoa vastausta, ellei se ole hengestä syntynyt ja uskon kasvattama. Vilpitön uskosi antaa ymmärtää, että olet itse asiassa jo etukäteen myöntänyt rukouksesi kuulijoille täyden oikeuden vastata pyyntöihisi sen verrattoman viisauden ja sen jumalallisen rakkauden mukaisesti, joista uskosi antaa sen kuvan, että ne toimivat niiden olentojen liikkeelle panevana voimana, joille rukouksesi esität.
168:4.11 (1849.2) 8. Lapsi toimii aina oikeuksiensa puitteissa rohjetessaan esittää pyynnön vanhemmalleen; ja vanhempi toimii aina niiden velvollisuuksien puitteissa, jotka kuuluvat vanhemmalle suhteessa kypsymättömään lapseen, kun hänen lapseen verrattuna suurempi viisautensa vaatii viivyttämään ja muokkaamaan vastausta lapsen rukoukseen, sen osiin jakamista tai sen yläpuolelle nousemista tahi sen siirtämistä hengellisen ylösnousemuksen toiseen vaiheeseen.
168:4.12 (1849.3) 9. Älä epäröi esittää henkikaipuusta kertovia rukouksia; älä epäile, ettetkö saisi vastausta pyyntöihisi. Nämä vastaukset ovat tallessa, ne odottavat, että saavutat ne tulevaisuuteen kuuluvat ja aktuaalista kosmista etenemistä merkitsevät hengelliset tasot, joko tässä maailmassa tai muissa maailmoissa, joilla sinun käy mahdolliseksi tiedostaa ja omaksua nämä kauan odottaneet vastaukset aikaisempiin, mutta väärin ajoitettuihin pyyntöihisi.
168:4.13 (1849.4) 10. Kaikki aidot hengestä syntyneet pyynnöt saavat varmasti vastauksen. Pyytäkää, niin saatte. Mutta teidän tulisi muistaa olevanne ajallisuuden ja avaruuden edistyviä luotuja; siksi teidän täytyy siinä kokemuksessanne, jolloin henkilökohtaisesti otatte vastaan täysimääräiset vastaukset moninaisiin rukouksiinne ja pyyntöihinne, ottaa alinomaa huomioon ajallisuuden ja avaruuden vaikutus.
168:5.1 (1849.5) Ollessaan monien vilpittömien uskovien ja lukemattomien uteliaiden ihmisten mielenkiinnon kohde Lasarus pysytteli kotona Betaniassa aina Jeesuksen ristiinnaulitsemisen viikkoon saakka, jolloin häntä varoitettiin siitä, että sanhedrin oli päättänyt hänen kuolemastaan. Juutalaisten vallanpitäjät olivat päättäneet pysäyttää Jeesuksen opetuksen enemmän leviämisen, ja Jeesuksen surmaamisen he arvioivat aivan oikein hyödyttömäksi, mikäli he sallisivat Lasaruksen, joka edusti suurinta saavutusta hänen tekemiensä ihmeiden joukossa, elää ja toimia todistuksena siitä, että Jeesus oli herättänyt hänet kuolleista. Lasarus oli nyt jo saanut kärsiä heidän taholtaan katkeraa vainoa.
168:5.2 (1849.6) Ja niin Lasarus jätti hätäiset jäähyväiset sisarilleen Betaniassa ja pakeni Jerikon kautta Jordanin tuolle puolen, eikä hän suonut itselleen montakaan lepohetkeä, ennen kuin oli saapunut Filadelfiaan. Lasarus tunsi hyvin Abnerin, ja Filadelfiassa hän tunsi olevansa turvassa häijyn sanhedrinin murhanhimoisilta vehkeilyiltä.
168:5.3 (1849.7) Pian tämän jälkeen Martta ja Maria luopuivat Betanian maatilastaan ja liittyivät veljensä seuraan Pereassa. Sillä välin Lasaruksesta oli tullut Filadelfian seurakunnan rahastonhoitaja. Hän asettui tukemaan voimakkaasti Abneria tämän kiistellessä Paavalin ja Jerusalemin seurakunnan kanssa, ja lopulta hän 67-vuotiaana kuoli samaan sairauteen, joka jo oli vienyt hänet nuorempana miehenä hautaan Betaniassa.
Urantia-kirja
Luku 169
169:0.1 (1850.1) MYÖHÄÄN maanantai-iltana, maaliskuun 6. päivänä, Jeesus ja kymmenen apostolia saapuivat Pellan-leirille. Tämä oli Jeesuksen sielläolon viimeinen viikko, ja hän opetti kansanjoukkoa ja ohjasi apostoleja erittäin aktiivisesti. Hän saarnasi jokaisena iltapäivänä väkijoukoille ja vastasi joka ilta apostolien ja muutamien leirillä asuvien edistyneempien opetuslasten esittämiin kysymyksiin.
169:0.2 (1850.2) Tieto Lasaruksen kuolleistaherättämisestä oli ehtinyt leirille kahta päivää ennen Mestarin saapumista, ja kaikki paikalla olevat olivat innostuksen vallassa. Sitten viidentuhannen ihmisen ruokkimisen ei ollut sattunut mitään, joka olisi samassa määrin saanut ihmisten mielikuvituksen liikkeeseen. Ja Jeesus siis aikoi opettaa Pellassa tämän lyhyen viikon ajan juuri nyt, kun valtakunnan julkisen toiminnan toinen vaihe oli ehdottomasti korkeimmillaan, ja aloittaa sitten sen Etelä-Pereaan suuntautuneen kiertomatkan, joka ilman välivaiheita johti hänen Jerusalemissa viettämänsä viimeisen viikon lopullisiin ja traagisiin kokemuksiin.
169:0.3 (1850.3) Fariseukset ja ylipapit olivat ryhtyneet laatimaan kanteitaan ja muotoilemaan syytteitään. He asettuivat seuraavin perustein Mestarin opetuksia vastaan:
169:0.4 (1850.4) 1. Hän on publikaanien ja syntisten ystävä; hän ottaa vastaan jumalattomia ja jopa aterioi näiden kanssa.
169:0.5 (1850.5) 2. Hän pilkkaa Jumalaa; hän puhuu Jumalasta Isänään ja pitää itseään Jumalan vertaisena.
169:0.6 (1850.6) 3. Hän rikkoo lakia. Hän parantaa sairauksia sapattina ja halveksii monella muullakin tavoin Israelin pyhää lakia.
169:0.7 (1850.7) 4. Hän on liitossa perkeleiden kanssa. Hän tekee ihmeitä ja tunnusteoilta näyttäviä tekoja Beelsebubin, perkeleiden ruhtinaan, voimalla.
169:1.1 (1850.8) Torstai-iltapäivänä Jeesus puhui kansanjoukolle aiheesta ”Pelastuksen armo”. Tämän saarnan yhteydessä hän kertoi taas tarinan kadonneesta lampaasta ja hukkaan joutuneesta kolikosta, ja näiden jälkeen hän esitti vielä mielivertauksensa, joka kertoi tuhlaajapojasta. Jeesus sanoi:
169:1.2 (1850.9) ”Profeetat Samuelista Johannekseen ovat esittäneet teille kehotuksen, että teidän tulisi etsiä Jumalaa – etsiä totuutta. Aina he ovat sanoneet: ’Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan.’ Ja kaikki tällaiset opetukset tulisi ottaa sydämen asiaksi. Mutta minä olen tullut osoittamaan teille, että kun pyritte löytämään Jumalan, Jumala samalla pyrkii yhtä lailla löytämään teidät. Olen monet kerrat kertonut teille tarinan hyvästä paimenesta, joka jätti yhdeksänkymmentäyhdeksän lammasta siksi aikaa karsinaan, kun hän lähti etsimään sitä yhtä, joka oli kadoksissa, ja kuinka hän tämän eksyneen lampaan löydettyään nosti sen harteilleen ja kantoi sen hellästi takaisin tarhaan. Ja kun kadonnut lammas oli taas karsinassa, muistanette, että hyvä paimen kutsui luokseen ystävänsä ja pyysi heitä iloitsemaan kanssaan kadonneen lampaan löytymisestä. Sanon teille taas, että taivaassa on suurempi ilo yhdestä syntisestä, joka katuu, kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä oikeamielisestä, jotka eivät katumusta tarvitse. Se seikka, että sielut ovat kadoksissa, vain lisää taivaallisen Isän tuntemaa mielenkiintoa. Olen tullut tähän maailmaan tehdäkseni, mitä Isäni käskee; ja totuuden mukaisesti on Ihmisen Pojasta sanottu, että hän on publikaanien ja syntisten ystävä.
169:1.3 (1851.1) ”Teille on opetettu, että Jumalan hyväksyntä tulee, kunhan olette katuneet, ja että se seuraa, kunhan olette suorittaneet kaikki uhritoimituksenne ja katumusharjoituksenne, mutta minä vakuutan teille, että Isä hyväksyy teidät, jo ennen kuin olette katuneet ja lähettää Pojan ja tämän työtoverit etsimään teitä ja tuomaan teidät riemusaatossa takaisin tarhaan, Jumalan poikien ja hengellisen edistymisen valtakuntaan. Olette kaikki eksyneiden lampaiden kaltaisia, ja olen tullut etsiäkseni ja pelastaakseni kadoksissa olevat.
169:1.4 (1851.2) ”Ja muistattehan myös kuinka tarinan nainen, joka oli teettänyt kaulanauhan kymmenestä hopearahasta, yhden rahan kadotettuaan sytytti lampun ja lakaisi tarkasti koko talon ja jatkoi etsimistä kunnes löysi kadonneen hopearahan. Ja löydettyään hukkaan joutuneen lantin hän kutsui heti koolle ystävänsä ja naapurinsa sanoen: ’Iloitkaa kanssani, sillä olen löytänyt rahan, joka oli kadoksissa.’ Niinpä taas sanonkin teille, että taivaan enkelien tykönä on aina riemu yhdestä syntisestä, joka katuu ja palaa Isän karsinaan. Ja kerron teille tämän tarinan teroittaakseni mieleenne, että Isä ja hänen Poikansa lähtevät etsimään hukkaan joutuneita, ja tässä etsinnässä käytämme kaikkia vaikutuskeinoja, joista voi olla apua, pyrkiessämme uutterasti löytämään ne, jotka ovat kadoksissa, ne, jotka ovat pelastuksen tarpeessa. Ja niinpä, kun Ihmisen Poika kulkee ulkona erämaassa etsimässä eksyneitä lampaita, hän samalla etsii myös sitä lanttia, joka joutui hukkaan sisällä talossa. Lammas kulkee omille teilleen tahattomasti; kolikko peittyy ajan tomuun, ja ihmisten keräämät tavarat kätkevät sen näkyvistä.
169:1.5 (1851.3) ”Ja nyt haluaisin kertoa teille tarinan erään vauraan viljelijän ajattelemattomasta pojasta, joka tahallaan lähti isänsä talosta ja meni vieraaseen maahan ja joutui siellä moniin koettelemuksiin. Muistanette, että lammas joutui harhaan tahattomasti, mutta tämä nuorukainen poistui kotoaan asiaa ennakolta harkittuaan. Kävi siis näin:
169:1.6 (1851.4) ”Olipa muuan mies, jolla oli kaksi poikaa. Toinen, nuorempi, oli hilpeä ja huoleton veikko, mielessään aina vain hauskanpito; vastuunkantamista hän kaihteli. Hänen vanhemmalla veljellään taas oli jalat tukevasti maassa, hän oli vakavamielinen, uuras ja valmis kantamaan vastuuta. Oli niin, etteivät nämä kaksi veljestä olleet hyvissä väleissä vaan olivat alituiseen riidoissa ja kinastelemassa. Nuorempi poika oli iloluontoinen ja eläväinen mutta laiska ja epäluotettava. Vanhempi poika oli tasainen ja ahkera mutta samalla itsekeskeinen, äreä ja omahyväinen. Nuoremmalle pojalle maistui huvitus, mutta työntekoa hän karttoi; vanhempi antautui työnteolle, mutta leikkimieliseen ajankuluun häneltä ei juurikaan aikaa liiennyt. Tämä yhteiselo kävi niin epämiellyttäväksi, että nuorempi poika kääntyi isänsä puoleen sanoen: ’Isä, anna minulle se kolmannes omaisuudestasi, joka olisi osuuteni, ja salli minun lähteä maailmalle etsimään onneani.’ Ja tämän pyynnön kuullessaan isä tietoisena siitä, miten huonosti nuori mies viihtyi kotona ja vanhemman veljensä seurassa, jakoi omaisuutensa ja antoi nuorukaiselle, mikä oli tämän osuus.
169:1.7 (1851.5) ”Kului muutama viikko, ja nuori mies keräsi yhteen kaikki rahavaransa ja matkusti kaukaiseen maahan. Ja löytämättä mitään tuottoisaa työtä, joka olisi lisäksi ollut mieluista, hän oli kohta kevytmielistä elämää viettämällä tuhlannut koko perintöosansa. Ja kun hän oli tuhlannut kaiken, tuossa maassa puhkesi pitkällinen nälänhätä, ja hän huomasi olevansa puilla paljailla. Ja kävi niin, että hän nälkää kärsiessään ja hänen ahdinkonsa ollessa suuri sai työtä eräältä tuon maan kansalaiselta, ja tämä lähetti hänet vainioille sikoja ruokkimaan. Ja nuori mies olisi mielihyvin täyttänyt vatsansa vaikka akanoilla, joita siat söivät, mutta kukaan ei hänelle mitään antanut.
169:1.8 (1852.1) ”Ollessaan päivänä muutamana taas kovasti nälissään hän meni itseensä ja sanoi: ’Kuinka monella isäni palkollisella onkaan yltä kyllin leipää ja vaikka tähteeksi jättää, kun minä sen sijaan menehdyn nälkään ruokkiessani sikoja täällä vieraassa maassa! Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, olen tehnyt syntiä taivasta ja sinua vastaan. En enää ole sen arvoinen, että minua sanottaisiin pojaksesi, mutta suostuisitko edes tekemään minut yhdeksi palkollisistasi.’ Ja tämän päätöksensä tehtyään nuori mies nousi ja aloitti matkansa kohti isänsä taloa.
169:1.9 (1852.2) ”Isä oli kuitenkin surrut suuresti poikaansa; hän oli kaivannut tätä iloista, vaikkakin ajattelematonta nuorukaista. Tämä isä rakasti tätä poikaa ja piti aina silmällä tietä siltä varalta, että hän sittenkin palaisi, joten sinä päivänä, kun tämä oli lähestymässä kotiaan, vaikka vielä kaukana olikin, isä näki hänet, ja koska isän sydän täyttyi rakastavasta sääliväisyydestä, hän juoksi poikaa vastaan ja toivotti poikansa tervetulleeksi sulkien hänet hellästi syliinsä ja suudellen häntä. Ja sen jälkeen kun he olivat tällä tavoin kohdanneet, poika katsoi isänsä kyyneleisiin kasvoihin ja sanoi: ’Isä, olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi; en ole enää sen arvoinen, että minua kutsuttaisiin kenenkään pojaksi –’ mutta nuorukainen ei ehtinyt lopettaa tunnustustaan, sillä ylen määrin iloinen isä sanoi palvelijoille, jotka olivat siihen hetkeen mennessä juosseet paikalle: ’Tuokaa nopeasti hänen paras viittansa, se, jonka panin talteen, ja pukekaa se hänen ylleen ja pujottakaa pojansormus hänen sormeensa ja hakekaa sandaalit hänen jalkaansa.’
169:1.10 (1852.3) ”Ja kun onnellinen isä oli saattanut helläjalkaisen ja uupuneen nuorukaisen taloon, hän sanoi sen jälkeen palvelijoilleen: ’Noutakaa juottovasikka ja teurastakaa se, ja syökäämme ja iloitkaamme, sillä tämä minun poikani oli kuollut, ja nyt hän on taas elävä; hän oli kadoksissa, ja nyt hän on löytynyt.’ Ja he kaikki kerääntyivät isän ympärille iloitsemaan hänen kanssaan siitä, että hänen poikansa oli saanut takaisin entisen asemansa.
169:1.11 (1852.4) ”Näihin aikoihin, kun he viettivät juhliaan, vanhempi poika tuli pellolta päivätyönsä tehtyään, ja päästessään lähemmäksi taloa hän kuuli, kuinka siellä tanssittiin ja musiikki soi. Ja tultuaan takaovelle hän kutsui yhden palvelijoista ulos tiedustellen, mitä tämä kaikki juhliminen merkitsi. Ja silloin palvelija sanoi: ’Kauan kadoksissa ollut veljesi on tullut kotiin, ja isäsi on teurastuttanut juottovasikan juhliakseen poikansa turvallista kotiinpaluuta. Astu sisälle, jotta sinäkin voisit tervehtiä veljeäsi ja ottaa hänet takaisin isäsi taloon.’
169:1.12 (1852.5) ”Mutta tämän kuultuaan vanhempi veli tunsi itsensä niin loukatuksi ja vihaiseksi, ettei hän saattanut mennä taloon sisälle. Saatuaan tietää hänen panneen pahakseen nuoremman veljensä tervetuliaisjuhlallisuudet hänen isänsä meni ulos lepyttämään häntä. Mutta vanhempi poika ei halunnut antaa myöten isänsä suostutteluille. Hän vastasi isälleen sanoen: ’Näin monet vuodet olen sinua palvellut enkä ole koskaan rikkonut pienintäkään käskyäsi, ja kuitenkaan et ole koskaan antanut minulle edes vohlaa, jotta voisin pitää hauskaa ystävieni kanssa. Olen pysynyt täällä pitääkseni sinusta huolta kaikki nämä vuodet, etkä koskaan järjestänyt riemujuhlia sen johdosta, että olen palvellut uskollisesti. Mutta kun tuo poikasi, joka on tuhlannut omaisuutesi porttojen kanssa, tulee kotiin, niin kylläpä tuli sinulle kiire teurastaa juottovasikka ja järjestää hänelle kemut.’
169:1.13 (1852.6) ”Koska tämä isä kiistämättä rakasti molempia poikiaan, hän koetti puhua järkeä tälle vanhemmalle pojalle: ’Mutta, poikani, olethan kaiken aikaa ollut luonani, ja kaikki tämä, mikä minulla on, on sinun. Sinähän olisit voinut ottaa vohlan milloin hyvänsä, jos vain olisit kutsunut ystäväsi pitämään hauskaa kanssasi. Mutta olisi perin juurin sopivaa, jos nyt liittyisit seuraani iloitsemaan ja juhlimaan veljesi kotiinpaluuta. Ajattelepa sitä, poikani, että veljesi oli hukassa ja on nyt löytynyt; hän on palannut elävänä luoksemme!’”
169:1.14 (1853.1) Tämä oli eräs liikuttavimpia ja vaikuttavimpia kaikista niistä vertauksista, joita Jeesus esitti teroittaakseen kuulijoidensa mieleen sitä, että Isä oli halukas ottamaan vastaan kaikki, jotka pyrkivät taivaan valtakuntaan.
169:1.15 (1853.2) Jeesus esitti nämä kolme tarinaa erittäin mielellään samalla kertaa. Hän esitti kertomuksen kadonneesta lampaasta osoittaakseen, että kun ihmiset tahattomasti eksyvät elämän polulta, Isä välittää tällaisista eksyneistä ja lähtee Poikiensa, lauman varsinaisten paimenten, kanssa etsimään kadonneita lampaita. Sen jälkeen hän mieluusti kertoi tarinan talossa hukkaan joutuneesta kolikosta havainnollistaakseen, miten perinpohjaisesti Jumala etsii kaikkia, jotka ovat elämän aineellisten huolien ja aineellisen hyvän kertymien johdosta hämmentyneitä, ymmällään tai muutoin hengellisessä mielessä sokaistuneita. Ja sitten hänellä oli tapana ryhtyä kertomaan äskeistä vertausta hukkaan joutuneesta pojasta, kotiin palaavan tuhlarin saamasta vastaanotosta, osoittaakseen sillä, miten täysimääräistä kadonneen pojan palauttaminen entiseen asemaansa hänen Isänsä talossa ja sydämessä on.
169:1.16 (1853.3) Monta monituista kertaa Jeesus opettajavuosiensa aikana kertoi ja kertoi taas tämän tuhlaajapoikatarinan. Tämä vertaus samoin kuin kertomus laupiaasta samarialaisesta olivat hänen mieluiten käyttämänsä keinot hänen opettaessaan, mitä Isän rakkaus ja ihmisten lähimmäisyys ovat.
169:2.1 (1853.4) Esittäessään yhtenä iltana näkemyksiään eräästä Jeesuksen lausumasta Simon Selootti sanoi: ”Mestari, mitä tarkoitit sanoessasi tänään, että monet tämän maailman lapsista ovat oman sukupolvensa oloissa viisaampia kuin valtakunnan lapset, sillä he osaavat tehdä itsensä sinuiksi sellaisen mammonan kanssa, joka edustaa väärämielisyyttä?” Jeesus vastasi:
169:2.2 (1853.5) ”Ennen kuin astuitte sisälle valtakuntaan, jotkut teistä olivat sangen taitavia käsittelemään liiketuttaviaan. Vaikka epäoikeudenmukaisia ja usein vilpillisiä olittekin, osoititte kuitenkin harkitsevuutta ja kaukokatseisuutta liikeasianne niin toimittaessanne, että piditte ainoana silmämääränä senhetkisiä ansioitanne ja tulevaisuudenturvaanne. Samalla tavoin teidän tulisi nyt järjestää elämänne valtakunnan puitteissa niin, että huolehditte tämänhetkisestä mielihyvästänne, samalla kun myös varmistatte sen, että tulevaisuudessa saatte nauttia taivaaseen kertyneistä aarteista. Jos omaa minäänne palvellessanne noinkin uutterasti hankitte voittoa itsellenne, miksi teidän pitäisi osoittaa vähäisempää uutteruutta nyt, kun hankitte sieluja valtakuntaan? Olettehan nyt ihmisten välisen veljesyhteisön palvelijoita ja Jumalan taloudenhoitajia.
169:2.3 (1853.6) ”Voitte kaikki oppia jotakin tarinasta, joka kertoo rikkaasta miehestä ja tämän nokkelasta, mutta epärehellisestä taloudenhoitajasta. Paitsi että tämä taloudenhoitaja oli itsekkäässä voitonsaalistuksessaan sortanut isäntänsä asiakkaita, hän oli myös suoranaisesti hävittänyt ja tuhlannut isäntänsä varoja. Kun tämä kaikki lopulta tuli hänen isäntänsä korviin, tämä kutsui taloudenhoitajan eteensä ja kysyi häneltä, mitä tällaiset kuulopuheet merkitsivät, ja vaati häntä tekemään heti tiliä taloudenhoidostaan ja olemaan valmis luovuttamaan isäntänsä liikeasiat jonkun toisen käsiin.
169:2.4 (1853.7) ”Tämä epärehellinen taloudenhoitaja alkoi nyt puhua mielessään: ’Mitä minä ryhtyisin tekemään, sillä olen menettämässä tämän taloudenhoitajan toimeni? Voimani eivät riitä kuokkimiseen. Olen liian häveliäs kerjätäkseni. Nytpä tiedänkin, mitä minun pitää tehdä varmistaakseni, että minut tästä taloudenhoitajan toimesta erotetuksi tultuani toivotetaan tervetulleeksi kaikkien niiden taloon, jotka ovat liikesuhteissa isäntääni.’ Ja sitten hän kutsui luokseen herransa jokaisen velallisen ja sanoi ensimmäiselle: ’Paljonko olet velkaa isännälleni?’ Tämä vastasi: ’Sata mittaa öljyä.’ Silloin taloudenhoitaja sanoi: ’Ota esille vahatauluun kirjoitettu velkakirjasi, istu nopeasti alas ja muuta se viideksikymmeneksi.’ Sen jälkeen hän sanoi toiselle velalliselle: ’Paljonko olet velkaa?’ Ja tämä vastasi: ’Sata mittaa vehnää.’ Siihen taloudenhoitaja sanoi: ’Ota velkakirjasi ja kirjoita kahdeksankymmentä.’ Ja näin hän menetteli lukuisten muidenkin velallisten suhteen. Ja tällä tavoin tämä epärehellinen taloudenhoitaja koetti saada itselleen ystäviä sitä aikaa ajatellen, jolloin hänet erotettaisiin taloudenhoitajan toimestaan. Päästessään myöhemmin tästä kaikesta perille hänen herransa ja mestarinsakin oli myönnettävä, että tämä epärehellinen taloudenhoitaja oli ainakin osoittanut viisautta siinä, miten hän oli koettanut varustautua tulevien puutteen ja vastoinkäymisen aikojen varalle.
169:2.5 (1854.1) ”Ja juuri tällä tavoin tämän maailman pojat osoittavat toisinaan suurempaa viisautta vastaisen varalle varustautuessaan kuin valon lapset. Sanon teille, jotka sanotte keräävänne aarretta taivaaseen: Ottakaa oppia niistä, jotka tekevät itsensä sinuiksi väärämielisyyttä edustavan mammonan kanssa, ja ohjatkaa te samalla tavalla elämänkulkuanne niin, että teistä tulee ikiajoiksi ystäviä vanhurskauden voimien kanssa, jotta teidät, sitten kun kaikki mainen raukeaa, otettaisiin ilomielin ikuisille asuinsijoille.
169:2.6 (1854.2) ”Vakuutan teille, että se, joka on vähässä uskollinen, on uskollinen myös paljossa, kun taas se, joka on väärämielinen vähässä, on väärämielinen myös paljossa. Ellette ole osoittaneet kaukokatseisuutta ja rehellisyyttä tämän maailman asioissa, miten voitte toivoa olevanne uskollisia ja harkitsevia, sitten kun käsiinne uskotaan taloudenpito taivaan valtakunnan todellisista rikkauksista? Ellette ole hyviä taloudenhoitajia ja uskollisia pankkimiehiä, jos ette ole olleet uskollisia siinä, mikä on toisen omaa, olisiko joku niin typerä, että antaisi teille suuren aarteen omiin nimiinne?
169:2.7 (1854.3) ”Ja taas kerran minä väitän, ettei kukaan voi palvella kahta herraa; joko hän on toista vihaava ja toista rakastava tai pitävä kiinni yhdestä ja halveksiva toista. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.”
169:2.8 (1854.4) Kun paikalla olevat fariseukset tämän kuulivat, he alkoivat virnuilla ja tehdä pilkkaa, sillä he olivat antaumuksellisia rikkauksien kerääjiä. Nämä vihamieliset kuulijat koettivat houkutella Jeesuksen hyödyttömään kiistelyyn, mutta hän kieltäytyi väittelemästä vihamiestensä kanssa. Fariseusten jouduttua keskenään sanaharkkaan, heidän äänekäs puheensa houkutteli paikalle lähistölle leiriytyneiden keskuudesta suuren väenkokouksen. Ja kun he alkoivat kiistellä toistensa kanssa, Jeesus poistui paikalta ja meni yöksi telttaansa.
169:3.1 (1854.5) Kun kokous kävi liian meluisaksi, Simon Pietari nousi seisomaan ja otti ohjat käsiinsä sanomalla: ”Miehet ja veljet, ei ole säällistä teidän tuolla tavoin kiistellä keskenänne. Mestari on puhunut, ja teidän sopisi pohtia hänen sanojaan. Eikä se, mitä hän teille julisti, ollut mikään uusi opinkappale. Eikö teille myös liene tuttu nasiirien kertoma allegoria rikkaasta miehestä ja kerjäläisestä? Jotkut meistä kuulimme Johannes Kastajan jyrisevän tätä varoittavaa vertausta niille, jotka rakastavat rikkauksia ja himoitsevat epärehellistä vaurautta. Ja vaikkei tämä muinainen vertauskuva olekaan saarnaamamme evankeliumin mukainen, olisi teidän kaikkien hyvä ottaa vaarin siihen sisältyvistä opetuksista kunnes käsitätte uuden, taivaan valtakunnan valon. Johanneksen kertomana tarina kuului tähän tapaan:
169:3.2 (1854.6) ”Olipa kerran muuan Dives-niminen rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoon pellavaan ja jonka elämä oli joka päivä yhtä ilonpitoa ja ylellisyyttä. Ja oli myös muuan kerjäläinen, Lasarus nimeltään, ja tämä makasi rikkaan miehen portin pielessä, oli yltä päältä haavoissa ja toivoi saavansa ruoakseen muruset, jotka putosivat rikkaan miehen pöydältä; niin, jopa koirat kävivät nuolemassa hänen haavojaan. Ja sattui, että kerjäläinen kuoli, ja enkelit kantoivat hänet lepäämään Abrahamin poveen. Eikä aikaakaan, kun myös rikas mies kuoli, ja hänelle järjestettiin mahtipontiset ja kuninkaalliset hautajaiset. Kun rikas mies erkani tästä maailmasta, hän heräsi manalassa, ja koska hän huomasi olevansa kiusattu, hän kohotti katseensa ja näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen povellaan. Ja silloin Dives huusi ääneensä: ’Isä Abraham, armahda minua ja lähetä Lasarus tänne, jotta hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja kostuttaisi kieleni, sillä tuskani on suuri, koska minua rangaistaan.’ Ja silloin Abraham vastasi: ’Poikani, muistanet, että sait elinaikanasi nauttia siitä, mikä hyvää on, kun Lasarus sen sijaan sai yhtä lailla kärsiä siitä, mikä on pahaa. Mutta tämä kaikki on nyt vaihtunut, sillä Lasarusta lohdutetaan, kun sinua sen sijaan kiusataan. Ja suuri rotko sitä paitsi erottaa meidät sinusta, joten emme voi tulla luoksesi, yhtä vähän kuin sinä pääset sen yli meidän puolellemme.’ Silloin Dives sanoi Abrahamille: ’Rukoilen sinua lähettämään Lasaruksen takaisin isäni taloon, sillä minulla on viisi veljeä, ja hän voisi todistuksellaan estää veljiäni joutumasta tähän ahdistuksen paikkaan.’ Mutta Abraham sanoi: ’Poikani, onhan heillä Mooses ja profeetat; kuulkoot heitä.’ Ja siihen Dives vastasi: ’Ei, ei, Isä Abraham! Mutta jos joku manan majoilta menee heidän luokseen, he katuvat.’ Ja silloin Abraham sanoi: ’Jolleivät he kuule Moosesta ja profeettoja, ei heidän mieltään myöskään muuta, vaikka joku nousisikin kuolleista.’”
169:3.3 (1855.1) Pietarin kerrottua tämän nasiiriveljeskunnan muinaisen vertauksen ja väen rauhoituttua Andreas nousi ja lähetti väkijoukon pois yön ajaksi. Vaikka sekä apostolit että opetuslapset tavan takaa esittivät Jeesukselle kysymyksiä Divesistä ja Lasaruksesta kertovasta vertauksesta, hän ei koskaan suostunut lausumaan siitä käsitystään.
169:4.1 (1855.2) Jeesus törmäsi aina vaikeuksiin koettaessaan selvittää apostoleille, että vaikka he julistivatkin Jumalan valtakunnan perustamista, taivaallinen Isä ei kuitenkaan ollut kuningas. Siihen aikaan kun Jeesus eli maan päällä ja opetti lihallisessa hahmossa, Urantian kansat tunsivat kansakuntien hallitsijoina etupäässä vain kuninkaita ja keisareita, ja juutalaiset olivat jo kauan laskeskelleet Jumalan kuningaskunnan tulemisen olevan mahdollista. Näistä ja monista muista syistä Mestari katsoi parhaaksi nimittää ihmisten välistä hengellistä veljesyhteisöä taivaan valtakunnaksi ja tämän veljesyhteisön henkipäämiestä taivaalliseksi Isäksi. Jeesus ei Isästään puhuessaan koskaan käyttänyt sanaa ”kuningas”. Apostolien kanssa käymissään ja vain heidän välisissään keskusteluissa hän puhui itsestään aina Ihmisen Poikana ja heidän vanhempana veljenään. Kaikista seuraajistaan hän käytti luonnehdintaa ”ihmiskunnan palvelijat” ja ”valtakunnan evankeliumin sanansaattajat”.
169:4.2 (1855.3) Jeesus ei koskaan pitänyt apostoleilleen systemaattista oppituntia taivaassa olevan Isän persoonallisuudesta ja ominaisuuksista. Hän ei koskaan pyytänyt ihmisiä uskomaan hänen Isäänsä; hän piti itsestään selvänä, että nämä uskoivat. Jeesus ei koskaan tehnyt itsestään pientä tarjoamalla argumentteja, jotka olisivat toimineet todisteina Isän todellisuudesta. Hänen Isää koskenut opetuksensa rakentui kokonaan sen julistuksen ympärille, että hän ja Isä ovat yhtä; että se, joka on nähnyt Pojan, on nähnyt Isän; että Isä Pojan tavoin tietää kaiken; että todellisuudessa Isän tuntee vain Poika ja se, jolle Poika on hänet paljastava; että se, joka tuntee Pojan, tuntee myös Isän; ja että Isä lähetti hänet tähän maailmaan tekemään tunnetuksi heidän yhteistä olemustaan ja tuomaan julki heidän yhteisen toimintansa. Isästään hän ei koskaan lausunut julki muita seikkoja kuin sen, jonka hän esitti samarialaisnaiselle Jaakobin kaivolla sanoessaan: ”Jumala on henki.”
169:4.3 (1856.1) Jeesuksesta saatte Jumalaa koskevaa tietoa siten, että teette havaintoja hänen elämänsä jumalallisuudesta, ei siten, että riiputte kiinni hänen opetuksissaan. Mestarin elämästä voitte jokainen suodattaa itsellenne sellaisen jumalakäsityksen, joka on yhteismitallinen hengellisten ja jumalallisten realiteettien, todellisten ja ikuisten totuuksien, käsittämiskapasiteettinne kanssa. Finiittinen ei koskaan voi toivoa käsittävänsä Infiniittistä, paitsi siinä mielessä, miten Infiniittinen kohdentui finiittisen kokemuksen ihmiselämästä saavuttaneen Jeesus Nasaretilaisen ajallis-avaruudelliseen persoonallisuuteen.
169:4.4 (1856.2) Jeesus oli varsin tietoinen siitä, että Jumala on tunnettavissa vain kokemukseen sisältyvien realiteettien myötä; häntä ei koskaan voi ymmärtää pelkästään mielelle annetun opetuksen perusteella. Jeesus opetti apostoleilleen, että vaikkeivät he koskaan täysin kykenisi ymmärtämään Jumalaa, mitään epäilystä ei ollut siitä, että he kykenisivät tuntemaan häntä, aivan kuten he olivat tunteneet Ihmisen Pojan. Voit tuntea Jumalan, et niin, että ymmärrät, mitä Jeesus sanoi, vaan tietämällä, mitä Jeesus oli. Jeesus oli Jumalan julkituonti.
169:4.5 (1856.3) Ellei oteta lukuun kertoja, jolloin Jeesus esitti lainauksia heprealaiskirjoituksista, hän ei Jumaluudesta puhuessaan käyttänyt kuin kahta nimeä: ”Jumala” ja ”Isä”. Ja puhuessaan Isästään Jumalana Mestari käytti tavallisesti ”Jahve”-sanan sijasta sitä monikollista Jumalaa (Kolminaisuutta) tarkoittavaa heprean kielen sanaa, joka merkitsi edistyvää käsitystä juutalaisten heimokohtaisesta Jumalasta.
169:4.6 (1856.4) Jeesus ei koskaan kutsunut Isäänsä kuninkaaksi, ja hän oli varsin pahoillaan siitä, että juutalaisten toive kuningaskunnan uudesta perustamisesta ja Johanneksen julistus tulevasta valtakunnasta pakottivat hänet ehdottamastaan hengellisestä veljesyhteisöstä käyttämään nimitystä ”taivaan valtakunta”. Yhtä ainoata poikkeusta – sitä julistusta, että ”Jumala on henki” – lukuun ottamatta Jeesus ei koskaan puhunut Jumaluudesta millään muulla tavoin kuin sanoin, jotka kuvastivat hänen omaa henkilökohtaista suhdettaan Paratiisin Ensimmäiseen Lähteeseen ja Keskukseen.
169:4.7 (1856.5) Jeesus käytti sanaa ”Jumala” kuvastamaan Jumaluuden ideaa ja sanaa ”Isä” kuvastamaan Jumalan tuntemisen kokemusta. Milloin sanaa ”Isä” käytetään merkitsemään Jumalaa, se tulisi ymmärtää sanan laajimmassa mahdollisessa merkityksessä. Sanaa ”Jumala” on mahdotonta määritellä, ja siksi se edustaakin infiniittistä käsitystä Isästä, kun taas termiä ”Isä”, jonka osittainen määritteleminen on mahdollista, voidaan käyttää edustamaan sitä, mikä on ihmisen käsitys jumalallisesta Isästä, sellaisena, miten hän liittyy ihmiseen tämän kuolevaisolemassaolon kuluessa.
169:4.8 (1856.6) Elohim oli juutalaisille jumalien Jumala, kun Jahve taas oli Israelin Jumala. Jeesus hyväksyi Elohim-käsitteen ja kutsui tätä korkeinta olentoryhmää Jumalaksi. Jahve-käsitteen, rotukohtaisen jumaluuden, sijalle hän toi idean Jumalan isyydestä ja ihmisten maailmanlaajuisesta veljeydestä. Hän ylevöitti käsityksen Jahvesta yhden rodun jumalallistettuna Isänä ideaksi kaikkien ihmislasten Isästä, yksittäisen uskovan jumalallisesta Isästä. Ja hän opetti lisäksi, että tämä universumien Jumala ja tämä kaikkien ihmisten Isä olivat yksi ja sama Paratiisin-Jumaluus.
169:4.9 (1856.7) Jeesus ei koskaan väittänyt olevansa Elohimin (Jumalan) lihallinen ilmentymä. Hän ei koskaan julistanut olevansa Elohimin (Jumalan) julkituonti maailmoille. Hän ei koskaan opettanut, että joka oli nähnyt hänet, oli nähnyt Elohimin (Jumalan). Mutta hän kylläkin julisti itsensä lihallishahmoiseksi Isän julkituonniksi, ja hän todella sanoi, että jokainen, joka oli nähnyt hänet, oli nähnyt Isän. Jumalallisen Pojan ominaisuudessa hän väitti edustavansa vain Isää.
169:4.10 (1857.1) Olihan hän toki myös Elohim-Jumalan Poika, mutta kuolevaisen olennon lihallisessa hahmossa ja Jumalan kuolevaisille pojille esiintyessään hän piti parempana rajoittaa elämänsä aikana suorittamaansa ilmoitusta niin, että se loisi kuvan hänen Isänsä luonteesta, niin laajasti kuin sellainen ilmoitus olisi kuolevaisen ihmisen käsitettävissä. Mitä tulee Paratiisin-Kolminaisuuden muiden persoonien luonteeseen, siltä osin meidän on tyytyminen opetukseen, jonka mukaan he ovat täydelleen Isän kaltaisia, Isän, joka on häntä koskevana luonnehdintana saanut julkituontinsa hänen ruumiillistuneen Poikansa, Jeesus Nasaretilaisen, elämässä.
169:4.11 (1857.2) Vaikka Jeesus maisessa elämässään esitti ilmoituksen taivaallisen Isän todellisesta olemuksesta, niin se, mitä hän Isästä opetti, oli vähäistä. Itse asiassa hän opetti vain kaksi seikkaa: sen, että Jumala itsessään on henki, ja sen, että hän on Isä, aina kun on kysymys hänen suhteestaan luotuihinsa. Tuona iltana Jeesus teki lopullisesti tiettäväksi suhteensa Jumalaan julistaessaan: ”Olen lähtenyt Isän tyköä ja olen tullut tähän maailmaan; toisaalta, tulen lähtemään tästä maailmasta ja menemään Isän tykö.”
169:4.12 (1857.3) Mutta huomatkaa! Jeesus ei koskaan sanonut: ”Joka on kuullut minua, on kuullut Jumalaa.” Mutta sen sijaan hän kyllä sanoi: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.” Jeesuksen opetuksen kuuleminen ei ole samaa kuin Jumalan tunteminen, mutta Jeesuksen näkeminen on kokemus, joka jo sinänsä on sielulle ilmoitus Isästä. Universumien Jumala hallitsee kaukaisuuksiin ulottuvaa luomistulosta, mutta se, joka lähettää oman henkensä asumaan mielessänne, on taivaallinen Isä.
169:4.13 (1857.4) Jeesus on se ihmisen hahmossa oleva hengellinen linssi, joka tekee aineelliselle luodulle näkyväksi Hänet, joka on näkymätön. Hän on teidän vanhempi veljenne, joka lihallisessa hahmossa tekee teille tunnetuksi infiniittisin ominaisuuksin varustetun Olennon, jota eivät edes taivaalliset varusjoukot voi olettaa täysin ymmärtävänsä. Mutta kaiken tämän täytyy sisältyä yksittäisen uskovan henkilökohtaiseen kokemukseen. Jumala, joka on henki, on tunnettavissa vain hengellisenä kokemuksena. Hengellisten maailmojen jumalallinen Poika voi aineellisten maailmojen finiittisille pojille paljastaa Jumalan vain Isäksi. Voit tuntea Iankaikkisen Isänä; voit palvoa häntä universumien Jumalana, kaikkien olemassa olevien infiniittisenä Luojana.
Urantia-kirja
Luku 170
170:0.1 (1858.1) LAUANTAI-ILTAPÄIVÄNÄ, maaliskuun 11. päivänä, Jeesus piti viimeisen saarnansa Pellassa. Se oli hänen julkisen toimintansa aikaisista saarnoista merkittävimpiä, sillä siihen sisältyi täysimääräinen ja tyhjentävä selonteko taivaan valtakunnasta. Hän oli tietoinen sekasorrosta, joka vallitsi hänen apostoliensa ja opetuslastensa mielessä sellaisten termien kuin ”taivaan valtakunta” ja ”Jumalan valtakunta” merkityksestä ja tarkoituksesta, termien, joita hän vaihdellen käytti oman lahjoittautumistehtävänsä määritteinä. Vaikka jo termin ”taivaan valtakunta” olisi pitänyt riittää estämään edustamansa ajatuksen kaikenlaisen yhdistämisen maallisiin valtakuntiin ja ajallisiin hallituksiin, se ei sitä kuitenkaan tehnyt. Idea ajallisesta kuninkaasta oli juurtunut niin syvälle juutalaiseen ajatusmaailmaan, ettei sitä tällä tavoin yhden ainoan sukupolven mittaan käynyt sieltä häätäminen. Sen vuoksi Jeesus ei ensi alkuun avoimesti vastustanutkaan tätä kauan hellittyä valtakuntakäsitystä.
170:0.2 (1858.2) Tuona sapatti-iltapäivänä Mestari koetti selventää opetusta taivaan valtakunnasta. Hän käsitteli aihetta jokaisesta näkökulmasta ja yritti selvittää ne monet merkitykset, joissa tätä termiä oli käytetty. Käsillä olevassa kertomuksessa lavennamme tuota esitystä tuomalla siihen mukaan monia Jeesuksen aikaisemmissa yhteyksissä esittämiä lausuntoja ja liittämällä sen oheen joitakin huomioita, jotka hän saman päivän iltakeskustelujen aikana lausui vain apostoleille. Esitämme niin ikään muutaman toteamuksen, jotka koskevat valtakunta-ajatuksen sittemmin tapahtunutta kehittelyä siinä mielessä, miten se liittyy myöhempien aikojen kristilliseen kirkkoon.
170:1.1 (1858.3) Samassa yhteydessä, jossa kerrotaan Jeesuksen saarnasta, olisi huomattava, että heprealaiskirjoituksissa esiintyi kauttaaltaan kaksi käsitystä taivaan valtakunnasta. Profeetat esittivät Jumalan valtakunnan:
170:1.2 (1858.4) 1. Vallitsevana realiteettina ja
170:1.3 (1858.5) 2. Tulevaisuuteen liittyvänä toiveena – sitten kun valtakunta Messiaan ilmaantumisen jälkeen muuttuisi täysimääräiseksi todellisuudeksi. Tätä valtakuntakäsitystä Johannes Kastaja opetti.
170:1.4 (1858.6) Jeesus ja apostolit opettivat alusta lähtien näitä molempia käsityksiä. Oli kaksi muutakin mielessä pidettävää valtakuntakäsitystä:
170:1.5 (1858.7) 3. Myöhempi juutalainen käsitys maailmanlaajuisesta ja transsendenttisesta valtakunnasta, jonka alkuperä olisi yliluonnollinen ja jonka voimaansaattaminen tapahtuisi ihmeiden kautta.
170:1.6 (1858.8) 4. Persialaiset opetukset, jotka esittävät jumalallisen valtakunnan perustamisen seuraukseksi siitä, että hyvä saa maailman lopulla voiton pahasta.
170:1.7 (1858.9) Juuri ennen Jeesuksen ilmaantumista maan päälle juutalaiset yhdistivät ja sekoittivat nämä kaikki valtakuntaideat omaan apokalyptiseen käsitykseensä siitä, että Messias tulisi pystyttämään juutalaisten voittokulun aikakauden; ikuisen aikakauden, jolloin Jumala hallitsisi maan päällä korkeimpana; uuden maailman; aikakauden, jolloin koko ihmiskunta palvoisi Jahvea. Päättäessään käyttää tätä käsitystä taivaan valtakunnasta Jeesus valitsi samalla käyttöönsä sekä juutalaisen että persialaisen uskonnon elinvoimaisimman ja kulminoituvimman perinnön.
170:1.8 (1859.1) Siihen muotoon, jossa taivaan valtakunta on kautta kristillisen ajan vuosisatojen ymmärretty ja väärinymmärretty, sisältyi neljä selvästi erottuvaa idearyhmää:
170:1.9 (1859.2) 1. Juutalaisten käsitys.
170:1.10 (1859.3) 2. Persialaisten käsitys.
170:1.11 (1859.4) 3. Jeesuksen esittämä henkilökohtainen kokemus -käsitys – ”taivaan valtakunta teidän sisimmässänne”.
170:1.12 (1859.5) 4. Ne monikoosteiset ja sekavat käsitykset, joita kristinuskon perustajat ja levittäjät ovat koettaneet saada maailman omaksumaan.
170:1.13 (1859.6) Näyttää siltä, että eri aikoina ja eri olosuhteissa Jeesus saattoi julkisissa opetuksissaan esittää moniakin eri käsityksiä ”valtakunnasta”, mutta apostoleilleen hän opetti aina, että valtakunta käsittää sen, minkä ihminen henkilökohtaisesti kokee suhteessaan kanssaihmisiinsä maan päällä ja Isään taivaassa. Valtakunnasta puhuessaan hänen loppusanansa kuuluivat aina: ”Valtakunta on teidän sisimmässänne.”
170:1.14 (1859.7) Vuosisatoja jatkunut epäselvyys termin ”taivaan valtakunta” merkityksestä, on johtunut seuraavista kolmesta tekijästä:
170:1.15 (1859.8) 1. Epäselvyys, jonka aiheutti huomioiden teko ”valtakunta”-idean eri kehitysvaiheissa tapahtuneesta muuttumisesta Jeesuksen ja hänen apostoliensa annettua sille uuden hahmon.
170:1.16 (1859.9) 2. Varhaiskristillisyyden siirtymiseen juutalaiselta maaperältä ei-juutalaiselle maaperälle väistämättä yhdistynyt epäselvyys.
170:1.17 (1859.10) 3. Epäselvyys, joka kuului myötäsyntyisesti siihen seikkaan, että kristinuskosta tuli Jeesuksen persoonan keskeisen idean ympärille organisoitu uskonto; valtakunnan evankeliumista tuli yhä enemmän uskonto Jeesuksesta.
170:2.1 (1859.11) Mestari teki selväksi, että taivaan valtakunnan lähtökohtana ja keskipisteenä täytyy olla kaksiosainen käsitys siitä, että Jumalan isyys on totuus ja että ihmisten veljeys on edelliseen korreloituva fakta. Jeesus julisti tällaisen opetuksen hyväksymisen vapauttavan ihmisen aikakausia jatkuneesta eläimellisen pelon orjuudesta ja samalla rikastuttavan ihmiselämää seuraavilla antimilla, jotka ilmentävät hengellistä kahleettomuutta merkitsevää uutta elämää:
170:2.2 (1859.12) 1. Uuden rohkeuden ja kasvaneen hengellisen voiman omaaminen. Valtakunnan evankeliumin oli määrä vapauttaa ihminen ja kannustaa häntä uskaltamaan toivoa ikuista elämää.
170:2.3 (1859.13) 2. Evankeliumi sisälsi viestin uudesta luottamuksesta ja todellisesta lohdutuksesta kaikille ihmisille, köyhiä unohtamatta.
170:2.4 (1859.14) 3. Se oli itsessään uusi moraalisten arvojen normi, uusi eettinen mittakeppi ihmisen käyttäytymisen arvioimiseksi. Se loi kuvan valtakunnan seurauksena olevan uudenlaisen ihmisyhteiskunnan ihanteesta.
170:2.5 (1859.15) 4. Se opetti hengellisen ylivoimaisuutta aineelliseen verrattuna; se nosti hengelliset realiteetit kunniaan ja ylisti ihmisyyden ylittäviä ihanteita.
170:2.6 (1860.1) 5. Tämä uusi evankeliumi nosti hengellisten tulosten saavuttamisen elämän ainoaksi oikeaksi päämääräksi. Ihmiselämä sai uutta moraalista arvoa ja jumalallista arvokkuutta.
170:2.7 (1860.2) 6. Jeesus opetti ikuisten realiteettien olevan tulos (palkinto) vanhurskaasta ponnistelusta maan päällä. Ihmisen kuolevaishahmoinen olo maan päällä sai jalon päämäärän tiedostamisen jälkeen uusia merkityksiä.
170:2.8 (1860.3) 7. Uusi evankeliumi vahvisti ihmisen pelastumisen olevan ilmoitus kauaskantoisesta jumalallisesta tarkoituksesta, jonka on määrä täyttyä ja todellistua pelastettujen Jumalan poikien loputtomasta palvelusta koostuvan tulevan kohtalon myötä.
170:2.9 (1860.4) Edellä luetellut opetukset kattavat Jeesuksen opettaman laajemman idean valtakunnasta. Tämä suurenmoinen käsitys tuskin sisältyi Johannes Kastajan alkeellisiin ja sekaviin valtakuntaopetuksiin.
170:2.10 (1860.5) Apostolit eivät kyenneet käsittämään Mestarin valtakuntaa koskeneiden lausuntojen todellista merkitystä. Tästä seurannut Jeesuksen opetusten vääristyminen muotoon, jossa ne on kirjattu Uuteen testamenttiin, johtuu evankeliuminkirjoittajien käsitysmaailmaa värittäneestä uskomuksesta, että Jeesus oli tuolloin poissa maailmasta vain vähän aikaa, että hän tulisi kohta takaisin perustaakseen valtakunnan voimassa ja kunniassa – eli kysymys on täsmälleen samanlaisesta ideasta, jonka vallassa he olivat, kun Jeesus vielä oli lihallisessa hahmossa heidän kanssaan. Mutta Jeesus ei yhdistänyt valtakunnan perustamista siihen ideaan, että hän vielä palaa tähän maailmaan. Vuosisatojen vieriminen merkinkään näkymättä ”uuden aikakauden” koittamisesta ei millään muotoa ole epäharmoniassa Jeesuksen opetuksen kanssa.
170:2.11 (1860.6) Tähän saarnaan sisältynyt suuri voimainponnistus oli siinä, että hän koetti muuntaa taivaan valtakunta -käsitteen Jumalan tahdon täyttämisidean sisältäväksi ihanteeksi. Mestari oli jo pitkään opettanut seuraajiaan rukoilemaan: ”Tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi”; ja tällä kertaa hän pyrki toden teolla saamaan heidät luopumaan Jumalan valtakunta -termin käyttämisestä ja korvaamaan sen sitä käytännöllisemmällä vastineella Jumalan tahto. Mutta hän ei tässä onnistunut.
170:2.12 (1860.7) Jeesus halusi korvata idean valtakunnasta, kuninkaasta ja alamaisista käsityksellä taivaallisesta perheestä. Siihen kuuluisivat taivaallinen Isä ja Jumalan vapautetut pojat, jotka ovat antautuneet riemumieliseen ja vapaaehtoiseen kanssaihmistensä palvelemiseen ja Jumala Isän ylevään ja älylliseen palvomiseen.
170:2.13 (1860.8) Apostoleille oli tähän mennessä muotoutunut kaksijakoinen näkemys valtakunnasta, sillä he pitivät sitä:
170:2.14 (1860.9) 1. Henkilökohtaiseen kokemukseen kuuluvana asiana, joka jo tuolloin oli olemassa oikeiden uskovien sydämessä.
170:2.15 (1860.10) 2. Rotukohtaisiin tai maailmanlaajuisiin ilmiöihin liittyvänä kysymyksenä, niin että valtakunta kuului tulevaisuuteen; että se oli jotakin, jota odottaa.
170:2.16 (1860.11) He katsoivat ihmissydämissä tapahtuvan valtakunnan tulemisen olevan vähittäistä kehittymistä, samaan tapaan kuin hapate nostattaa taikinan tai niin kuin sinapinsiemen kasvaa puuksi. He uskoivat, että rotukohtaisessa tai maailmanlaajuisessa merkityksessä tapahtuva valtakunnan tuleminen olisi sekä äkillinen että näyttävä. Uupumatta Jeesus kertoi heille taivaan valtakunnan olevan heidän henkilökohtainen kokemuksensa siitä, että he todellistavat hengellisen elämisen korkeammat ominaisuudet; että nämä henkikokemukseen kuuluvat todellistukset nousevat aste asteelta uusille ja korkeammille jumalallisen varmuuden ja ikuisen suurenmoisuuden tasoille.
170:2.17 (1860.12) Tuona iltapäivänä Mestari opetti selvästikin uuden käsityksen valtakunnan kaksinaisesta luonteesta sikäli, että hän toi esille seuraavat kaksi osakysymystä:
170:2.18 (1860.13) ”Ensiksi. Jumalan valtakunta tässä maailmassa: ylimpänä oleva halu tehdä sitä, mikä on Jumalan tahto; ihmisen epäitsekäs rakkaus, jonka tuottamia hyviä hedelmiä ovat kohentunut eettinen ja moraalinen käyttäytyminen.
170:2.19 (1861.1) ”Toiseksi. Jumalan valtakunta taivaassa: kuolevaisten uskovien päämäärä; tila, jossa Jumalan rakastaminen täydellistyy ja jossa Jumalan tahtoa toteutetaan entistä jumalallisemmin.”
170:2.20 (1861.2) Jeesus opetti, että uskova astuu uskon kautta jo nyt sisälle valtakuntaan. Monissa keskusteluissa hän opetti, että uskon kautta tapahtuvassa valtakuntaan astumisessa on kahdella seikalla olennaisen tärkeä osa:
170:2.21 (1861.3) 1. Luottamus, vilpittömyys. Se, että tulee pienen lapsen tavoin ottaa lahjana vastaan itselleen myönnetyn pojan aseman; että alistuu kyselemättä ja Isän viisauteen täysin luottaen sekä aitoa luottavaisuutta osoittaen noudattamaan Isän tahtoa; että tulee valtakuntaan vapaana ennakkoluuloisuudesta ja ennakkokäsityksistä; että on turmeltumattoman lapsen tavoin avomielinen ja opetettavissa oleva.
170:2.22 (1861.4) 2. Totuudennälkä. Vanhurskauden janoaminen; mielen muutos; itsensä motivoiminen niin, että haluaa olla Jumalan kaltainen ja haluaa löytää Jumalan.
170:2.23 (1861.5) Jeesus opetti, ettei synti johdu olemuksen puutteellisuudesta, vaan että se mieluumminkin on alistumattoman tahdon hallitseman tietoisen mielen aikaansaannos. Synnin osalta hän opetti, että Jumala on antanut anteeksi; että me teemme tällaisen anteeksiantamuksen omalla kohdallamme mahdolliseksi antaessamme anteeksi kanssaihmisillemme. Antaessasi anteeksi lihallishahmoiselle veljellesi luot sillä keinoin omaan sieluusi kyvyn ottaa vastaan se realiteetti, että Jumalan anteeksiantamus kohdistuu omiin rikkomuksiisi.
170:2.24 (1861.6) Aikoihin, jolloin apostoli Johannes ryhtyi kirjoittamaan kertomusta Jeesuksen elämästä ja opetuksista, alkukristityillä oli jo ollut niin paljon harmia Jumalan valtakunta -ideasta vainojen aiheuttajana, että he olivat laajalti luopuneet tämän termin käytöstä. Johannes puhuu paljon ”ikuisesta elämästä”. Jeesus kutsui sitä usein ”elämän valtakunnaksi”. Tavan takaa hän myös puhui ”Jumalan valtakunnasta teidän sisimmässänne”. Kerran hän puhui tällaisesta kokemuksesta käyttäen sanontaa ”perheyhteisyys Jumala Isän kanssa”. Jeesus koetti tuoda ”valtakunta”-sanan sijalle moniakin muita ilmaisuja, mutta aina tuloksetta. Muiden ohessa hän käytti termejä ”Jumalan perhe”, ”Isän tahto”, ”Jumalan ystävät”, ”uskovien yhteisö”, ”ihmisten veljeskunta”, ”Isän katras”, ”Jumalan lapset”, ”uskollisten yhteisö”, ”Isän palvelu” ja ”Jumalan vapautetut pojat”.
170:2.25 (1861.7) Mutta hän ei kyennyt välttämään valtakuntaidean käyttämistä. Vasta yli viisikymmentä vuotta myöhemmin, Rooman armeijoiden hävitettyä Jerusalemin, tämä valtakuntakäsite alkoi muuttua ikuisen elämän kultiksi, sitä mukaa kun nopeasti laajeneva ja muotojaan hakeva kristillinen kirkko omaksui käsitteen sosiaaliset ja institutionaaliset aspektit.
170:3.1 (1861.8) Jeesus teki aina parhaansa juurruttaakseen apostoliensa ja opetuslastensa mieleen, että heidän oli uskon kautta hankittava sellainen vanhurskaus, että se ylittäisi orjamaisista teoista koostuvan vanhurskauden, jolla kirjanoppineet ja fariseukset maailman edessä pöyhkeillen ylvästelivät.
170:3.2 (1861.9) Vaikka Jeesus opetti, että usko, yksinkertainen lapsenomainen usko, oli avain valtakunnan oveen, hän opetti myös, että ovesta sisälleastumisen jälkeen odottivat vanhurskauden askelma askelmalta nousevat portaat, joita jokaisen uskovan lapsen on noustava kasvaakseen vankkojen Jumalan poikien täyteen mittaan.
170:3.3 (1861.10) Juuri siinä, kun tarkastellaan menetelmää, jolla Jumalan anteeksianto otetaan vastaan, paljastuu, miten valtakunnan vanhurskaus saavutetaan. Usko on hinta, jonka maksat päästäksesi Jumalan perheeseen; mutta anteeksianto on se Jumalan teko, jolla uskosi hyväksytään sisäänpääsymaksuksi. Ja kun valtakuntauskova ottaa vastaan Jumalan anteeksiannon, siinä on kysymys tarkalleen määrätystä ja tosiasiallisesta kokemuksesta, ja siihen kuuluvat seuraavat neljä askelmaa, sisäisen vanhurskauden valtakunta-askelmat:
170:3.4 (1862.1) 1. Jumalan anteeksiantamus tuodaan aktuaalisesti saataville, ja ihminen kokee sen omakohtaisesti vain siinä laajuudessa, jossa hän antaa kanssaihmisilleen anteeksi.
170:3.5 (1862.2) 2. Ihminen ei tosissaan anna anteeksi kanssaihmisilleen, ellei hän rakasta heitä niin kuin itseään.
170:3.6 (1862.3) 3. Se, että tällä tavoin rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, on korkeinta etiikkaa.
170:3.7 (1862.4) 4. Moraalisesta käyttäytymisestä, todellisesta vanhurskaudesta, tulee näin ollen tällaisen rakkauden luonnollinen seuraus.
170:3.8 (1862.5) On siis ilmeistä, että oikealla ja sisäisellä valtakunnan uskonnolla on taipumus tulla joka tilanteessa ja aina vain laajemmin esille sosiaalisen palvelemisen käytännön toimissa. Jeesus opetti elävää uskontoa, joka pakotti uskovansa ryhtymään rakastavaan palvelutoimintaan. Mutta Jeesus ei asettanut etiikkaa uskonnon tilalle. Hänen opetuksensa mukaan uskonto on syy ja etiikka on seuraus.
170:3.9 (1862.6) Jokaisen teon vanhurskautta on mitattava motiivin mukaan. Hyvyyden korkeimmat muodot ovat sen vuoksi tiedostamattomia. Jeesus ei koskaan kantanut huolta moraalista tai etiikasta sinänsä. Hänen koko mielenkiintonsa kohdistui siihen sisäiseen ja hengelliseen yhteisyyteen Jumala Isän kanssa, joka niin varmasti ja suoraan ilmenee näkyvänä ja rakastavana ihmisen palvelemisena. Hän opetti, että valtakunnan evankeliumi on sellainen aito omakohtainen kokemus, jota kukaan ei voi pidättää sisällään; että tietoisuus uskovien perheen jäsenenä olemisesta johtaa vääjäämättä tämän perheen käyttäytymissääntöjen noudattamiseen, veljiensä ja sisariensa palvelemiseen veljeyden lisäämiseksi ja laajentamiseksi.
170:3.10 (1862.7) Valtakunnan uskonto on henkilökohtaista, yksilökohtaista; sen hedelmät, tulokset, ovat perheeseen, yhteisöön, kohdistuvia. Jeesus ei milloinkaan laiminlyönyt yksilön pyhyyden kunniaan nostamista yhteisön vastakohtana. Mutta hän tiedosti myös, että ihminen kehittää luonnettaan epäitsekkäällä palvelemisella, että hän tuo moraalisen olemuksensa julki rakastavissa suhteissa kanssaihmisiinsä.
170:3.11 (1862.8) Opettamalla valtakunnan olevan ihmisen sisimmässä, nostamalla yksilön kunniaan Jeesus antoi vanhalle yhteiskunnalle kuoliniskun ja aloitti uuden tuomiokauden, jolloin vallitsee väärentämätön sosiaalinen vanhurskaus. Maailma ei ole suuremmin nähnyt tätä uutta yhteiskuntajärjestystä, sillä se on kieltäytynyt noudattamasta taivaan valtakunnan evankeliumin periaatteita. Ja kun tämä hengellisen ylivoimaisuutta edustava valtakunta todellakin tulee maan päälle, se ei ilmene pelkästään kohentuneina sosiaalisina ja aineellisina oloina vaan pikemminkin sille lähestymässä olevalle aikakaudelle ominaisissa enentyneiden ja rikastuneiden hengellisten arvojen luomissa autuuksissa, jolloin ihmissuhteet paranevat ja hengellisyyden saavuttamisessa päästään yhä pitemmälle.
170:4.1 (1862.9) Jeesus ei koskaan esittänyt täsmällistä valtakunnan määritelmää. Toisella kertaa hän saattoi käsitellä yhtä valtakunnan vaihetta ja toisella kertaa taas keskustella jostakin muusta Jumalan valtaan ihmissydämissä perustuvan veljesyhteisön aspektista. Tuona sapatti-iltapäivänä pitämässään saarnassa Jeesus mainitsi kokonaista viisi valtakunnan vaihetta tai aikakautta, ja nämä olivat:
170:4.2 (1862.10) 1. Hengelliseen elämään kuuluva omakohtainen ja sisäinen kokemus uskovan yksilön kumppanuudesta Jumala Isän kanssa.
170:4.3 (1863.1) 2. Evankeliumiin uskovien laajeneva veljeskunta; kohonneen moraalin ja elpyneen etiikan sosiaaliset aspektit, jotka ovat tuloksena siitä, että Jumalan henki hallitsee yksittäisten uskovien sydämessä.
170:4.4 (1863.2) 3. Kuolevaisten yläpuolella oleva näkymättömien hengellisten olentojen veljesyhteisö, joka vallitsee maan päällä ja taivaassa, se Jumalan valtakunta, joka on ihmistä korkeammalla tasolla.
170:4.5 (1863.3) 4. Sellainen näköala, että Jumalan tahto täyttyy yhä täydellisemmin; edistyminen kohti uuden yhteiskuntajärjestyksen sarastusta kohentuneen hengellisen elintavan myötä – ihmisen seuraava aikakausi.
170:4.6 (1863.4) 5. Täyteytensä saavuttanut valtakunta, tuleva valon ja elämän hengellinen aikakausi maan päällä.
170:4.7 (1863.5) Edellä mainitusta syystä meidän on aina tarkasteltava Mestarin opetusta saadaksemme selvyyden siitä, mihin näistä viidestä vaiheesta hän ilmaisua ”taivaan valtakunta” käyttäessään kulloinkin viittaa. Tämän prosessin kautta, jolla Mikael ja hänen työtoverinsa vähitellen muuttavat ihmisen tahtoa ja sillä keinoin vaikuttavat ihmisen päätöksiin, he niin ikään hitaasti mutta varmasti muuttavat koko ihmiskunnan – sosiaalisen ja muunlaisen – kehityksen kulun.
170:4.8 (1863.6) Tässä tilaisuudessa Mestari painotti seuraavaa viittä kohtaa siinä mielessä, että ne edustavat valtakunnan evankeliumin kaikkein tärkeimpiä piirteitä:
170:4.9 (1863.7) 1. Yksilön ensisijaisuus.
170:4.10 (1863.8) 2. Tahto ratkaisevana tekijänä ihmisen kokemuksessa.
170:4.11 (1863.9) 3. Hengellinen kumppanuus Jumala Isän kanssa.
170:4.12 (1863.10) 4. Ihmiseen kohdistuvasta rakastavasta palvelemisesta saadut ylevimmät tyydytykset.
170:4.13 (1863.11) 5. Ihmisen persoonallisuudessa ilmenevä hengellisen transsendenssi aineelliseen nähden.
170:4.14 (1863.12) Tämä maailma ei ole koskaan vakavissaan tai vilpittömästi taikka rehellisesti kokeillut näitä Jeesuksen oppiin taivaan valtakunnasta sisältyviä dynaamisia ideoita ja jumalallisia ihanteita. Mutta teidän ei tulisi masentua siitä, että valtakuntaidea näyttää Urantialla edistyvän hitaasti. Muistakaa, että asteittaisen evoluution järjestelmä on altis periodeittain tapahtuville äkillisille ja odottamattomille muutoksille niin aineellisella kuin hengelliselläkin alueella. Jeesuksen lahjoittautuminen inkarnoituneena Poikana oli juuri tällainen outo ja odottamaton tapahtuma tämän maailman hengellisessä elämässä. Älkää valtakunnan aikakautista julkitulemista odottaessanne myöskään tehkö sitä kohtalokasta erehdystä, että jätätte toteuttamatta sen pystyttämisen oman sielunne sisimpään.
170:4.15 (1863.13) Vaikka Jeesus sijoitti yhden valtakunnan vaiheista tulevaisuuteen, ja vaikka hän tosiaan lukuisissa yhteyksissä antoi ymmärtää, että sellainen tapahtuma saattaisi ilmaantua osana maailmanlaajuista kriisiä, ja vaikka hän niin ikään useissa yhteyksissä selkeäsanaisesti lupasi jonakin hetkenä palata Urantialle, olisi silti pantava merkille, ettei hän koskaan positiivisesti liittänyt näitä kahta ideaa yhteen. Hän lupasi, että jonakin tulevana ajankohtana maan päällä esitettäisiin uusi ilmoitus valtakunnasta; niin ikään hän lupasi jonakin hetkenä tulla omassa persoonassaan takaisin tähän maailmaan; mutta hän ei sanonut, että nämä kaksi tapahtumaa merkitsisivät samaa. Kaiken tietämämme perusteella on sanottava, että nämä kaksi lupausta saattavat viitata samaan tapahtumaan tai olla viittaamatta.
170:4.16 (1863.14) Ei ole vähäisintäkään epäilystä siitä, että hänen apostolinsa ja opetuslapsensa liittivät nämä kaksi opetusta toisiinsa. Kun valtakunta ei toteutunutkaan heidän odotustensa mukaisesti, he Mestarin opetuksen tulevasta valtakunnasta muistaessaan ja hänen paluulupauksensa mieleen palauttaessaan tekivät sen hätiköidyn johtopäätöksen, että nuo lupaukset viittaisivat samaan tapahtumaan; ja sen vuoksi he elivät siinä toivossa, että hänen toinen tulemisensa tapahtuisi välittömästi, ja että hän tällöin perustaisi valtakunnan täyteydessään ja voimalla ja kunnialla. Ja niin ovat maan päällä eläneet uskovien sukupolvet toinen toisensa perään elätelleet tätä samaa innoittavaa, mutta pettymyksen tuottavaa toivoa.
170:5.1 (1864.1) Suoritettuamme yhteenvedon taivaan valtakuntaa koskevista Jeesuksen opetuksista meillä on lupa kertoa muutamista myöhemmistä valtakuntakäsitteeseen liitetyistä ideoista ja esittää profeetallinen ennustus siitä, millaiseksi valtakunta voi tulevana aikana kehittyä.
170:5.2 (1864.2) Kristinuskon levitystyön ensimmäisinä vuosisatoina tuolloin nopeasti levinneet kreikkalaisen idealismin käsitykset, idea luontoperäisestä hengellisen varjona – ajallisesta ikuisen ajallisena varjona – vaikuttivat valtavasti ideaan taivaan valtakunnasta.
170:5.3 (1864.3) Mutta se suuri askel, joka merkitsi Jeesuksen opetusten siirtämistä juutalaiselta maaperältä ei-juutalaiselle maaperälle, otettiin silloin, kun valtakunnan Messiaasta tuli sen kirkon Lunastaja, joka oli Paavalin ja hänen seuraajiensa toiminnasta esiin kasvanut uskonnollinen ja sosiaalinen organisaatio ja joka perustui Jeesuksen opetuksiin sellaisina kuin niitä oli täydennetty Filonin ideoilla ja persialaisilla opinkappaleilla hyvästä ja pahasta.
170:5.4 (1864.4) Opetukseen valtakunnan evankeliumista sisältyneet Jeesuksen ideat ja ihanteet olivat jäädä ymmärtämättä, kun hänen seuraajansa yhä laajemmin vääristelivät hänen lausumiaan. Mestarin valtakuntakäsitettä muunsivat merkittävästi seuraavat kaksi suuntausta:
170:5.5 (1864.5) 1. Juutalaiset uskovat pitivät häntä itsepintaisesti Messiaana. He uskoivat Jeesuksen varsin pian tulevan takaisin tosiasiallisesti perustamaan maailmanlaajuisen ja enemmän tai vähemmän aineellisen valtakunnan.
170:5.6 (1864.6) 2. Gentiilikristityt alkoivat varsin varhaisessa vaiheessa omaksua Paavalin oppeja, mikä yhä laajemmin johti siihen yleiseen uskomukseen, että Jeesus oli kirkon lasten Lunastaja, kirkon, joka oli valtakunnan aiemman, puhtaasti hengellisen, veljesyhteisökäsitteen uusi ja institutionaalinen seuraaja.
170:5.7 (1864.7) Valtakunnan sosiaalisena seurannaisilmiönä kirkko olisi ollut täysin luonnollinen ja jopa toivottava. Mikä kirkossa oli väärin, ei ollut sen olemassaolo, vaan mieluumminkin se, että se lähes kokonaan syrjäytti Jeesuksen esittämän valtakuntakäsityksen. Paavalin institutionalisoituneesta kirkosta tuli tosiasiassa Jeesuksen julistaman taivaan valtakunnan korvike.
170:5.8 (1864.8) Mutta älkää epäilkökään, etteikö tätä taivaan valtakuntaa, jonka Mestari opetti olevan uskovan sydämen sisimmässä, vielä julisteta tälle kristilliselle kirkolle, kuten kaikille muillekin uskonnoille, roduille ja kansakunnille maan päällä – jopa jokaiselle yksilölle.
170:5.9 (1864.9) Jeesuksen opetukseen sisältyvä valtakunta, hengellinen ihanne yksilökohtaisesta vanhurskaudesta ja käsitys ihmisen jumalallisesta kumppanuudesta Jumalan kanssa, hautautui vähitellen mystiseen käsiterakennelmaan Jeesuksen persoonasta Lunastaja-Luojana ja sosiaalistetun uskonnollisen yhteisön hengellisenä päämiehenä. Muodollisesta ja instituutioksi muuttuneesta kirkosta tuli näin valtakunnan yksilöittäin hengen johdattaman veljesyhteisön korvike.
170:5.10 (1864.10) Kirkko oli väistämätön ja hyödyllinen sosiaalinen seuraamus Jeesuksen elämästä ja opetuksista; tragedia on siinä tosiasiassa, että tämä sosiaalinen reaktio valtakuntaa koskeviin opetuksiin näin täydelleen syrjäytti todellisen valtakunnan hengellisen käsityksen, sellaisena kuin Jeesus sitä opetti ja eli.
170:5.11 (1865.1) Juutalaisille valtakunta oli Israelin yhteisö; ei-juutalaisille siitä tuli kristillinen kirkko. Jeesukselle valtakunta oli niiden yksilöiden summa, jotka olivat tunnustaneet uskonsa Jumalan isyyteen ja sen myötä julistaneet omistautuvansa täydestä sydämestään Jumalan tahdon täyttämiseen niin, että heistä näin tuli ihmisten välisen hengellisen veljesyhteisön jäseniä.
170:5.12 (1865.2) Mestari tajusi täysin, että maailmaan ilmaantuisi tiettyjä sosiaalisia seuraamuksia valtakunnan evankeliumin leviämisen myötä, mutta hänen tarkoituksenaan oli, että kaikki tällaiset toivottavat sosiaaliset ilmentymät tulisivat esiin tiedostamattomina ja väistämättöminä seurannaisilmiöinä eli luonnonmukaisina tuloksina tästä yksittäisten uskovien sisäisestä omakohtaisesta kokemuksesta, tästä puhtaasti hengellisestä kumppanuussuhteesta ja kanssakäymisestä sen jumalallisen hengen kanssa, joka on tällaisten uskovien sisimmässä ja joka panee heidät toimimaan.
170:5.13 (1865.3) Jeesus aavisti, että aidon hengellisen valtakunnan etenemisen seurauksena olisi jokin sosiaalinen organisaatio tai kirkko, ja juuri sen vuoksi hän ei milloinkaan vastustanut sitä, että apostolit harjoittivat Johanneksen kasteriittiä. Hän opetti, että totuutta rakastava sielu, joka isoaa ja janoaa vanhurskautta, Jumalaa, pääsee uskon kautta hengelliseen valtakuntaan; apostolit opettivat samaan aikaan, että tällainen uskova pääsee opetuslasten sosiaaliseen organisaatioon ulkonaisen kasteriitin välityksellä.
170:5.14 (1865.4) Kun Jeesuksen jälkeen välittömästi toimineet seuraajat tiedostivat osittaisen epäonnistumisensa sen hänen ihanteensa toteuttamisessa, jonka mukaan valtakunta perustettaisiin ihmisten sydämeen sitä tietä, että henki hallitsee ja opastaa yksittäistä uskovaa, he ryhtyivät pelastamaan hänen opetustaan täydelliseltä hukkaanjoutumiselta korvaamalla Mestarin valtakuntaihanteen vähitellen tapahtuvalla näkyvän sosiaalisen organisaation, kristillisen kirkon, luomisella. Ja tämän korvaavan ohjelman toteutettuaan he ryhtyivät johdonmukaisuutta noudattaakseen ja Mestarin valtakunnan tosiasiasta esittämän opetuksen tunnustamisesta huolta pitääkseen siirtämään valtakuntaa kauas tulevaisuuteen. Täsmälleen niin pian kuin kirkko oli saanut asemansa varmistetuksi, se ryhtyi opettamaan, että valtakunnan oli todellisuudessa määrä ilmestyä, sitten kun kristillinen aikakausi olisi lakikorkeudessaan, eli Kristuksen toisen tulemisen yhteydessä.
170:5.15 (1865.5) Tällä tavoin valtakunnasta tuli yhtä aikakautta koskeva käsitys, idea tulevaisuudessa tapahtuvasta vierailusta ja ihanne Kaikkein Korkeimpien pyhien lopullisesta lunastuksesta. Varhaiskristityt (ja myöhemmistäkin aivan liian monet) yleensä kadottivat näköpiiristään sen Isä ja poika -idean, joka sisältyi Jeesuksen opetukseen valtakunnasta, samalla kun he asettivat sen tilalle hyvin organisoidun sosiaalisen kirkkoyhteisön. Näin kirkosta tuli pääasiallisesti sosiaalinen veljeskunta, joka tehokkaasti syrjäytti Jeesuksen käsityksen ja ihanteen hengellisestä veljeskunnasta.
170:5.16 (1865.6) Jeesuksen ihanteellinen käsitys jäi suurelta osin toteutumatta, mutta Mestarin henkilökohtaisen elämän ja opetusten perustalta, sitten kun niitä oli täydennetty kreikkalaisin ja persialaisin ikuisen elämän käsityksin ja laajennettu Filonin opilla ajallisesta hengellisen vastakohtana, Paavali lähti rakentamaan yhtä edistyksellisimmistä koskaan Urantialla esiintyneistä ihmisyhteisöistä.
170:5.17 (1865.7) Jeesuksen käsitys elää edelleenkin maailman edistyneissä uskonnoissa. Paavalin kristillinen kirkko on sosiaalistettu ja humanisoitu varjo siitä, mitä Jeesus tarkoitti taivaan valtakunnan olevan – ja mitä siitä ehdottoman varmasti kerran vielä tulee. Paavali ja hänen seuraajansa siirsivät ikuisen elämän kysymykset osittain yksilöltä kirkolle. Kristuksesta tuli tällä tavoin kirkon päämies paremminkin kuin jokaisen uskovan yksilön vanhempi veli Isän valtakunnan perheessä. Paavali ja hänen aikalaisensa sovelsivat kaikki Jeesuksen häntä itseään ja yksittäistä uskovaa koskeneet hengelliset johtopäätökset koskemaan uskovien ryhmäksi käsitettyä kirkkoa; ja näin tehdessään he antoivat kuoliniskun Jeesuksen käsitykselle jumalallisesta valtakunnasta yksittäisen uskovan sydämessä.
170:5.18 (1866.1) Näin on kristillinen kirkko vuosisatojen ajan ponnistellut suuren hämmennyksen vallassa siksi, että se rohkeni vaatia itselleen ne valtakunnan salaperäiset voimat ja etuoikeudet, jotka ovat käytettävissä ja koettavissa vain Jeesuksen ja hänen hengellisten uskovaisveljiensä välillä. Ja näin käy ilmeiseksi, ettei kirkon jäsenyys välttämättä merkitse valtakunnan yhteyttä, sillä toinen on hengellinen ja toinen on etupäässä sosiaalinen.
170:5.19 (1866.2) Ennemmin tai myöhemmin on taas uuden ja edellistä suuremman Johannes Kastajan määrä nousta julistamaan: ”Jumalan valtakunta on lähellä” – tarkoittaen paluuta Jeesuksen korkeaan hengelliseen käsitykseen; hänhän julisti, että valtakunta on hänen taivaallisen Isänsä tahto, joka ilmenee hallitsevana ja transsendenttinä uskovan sydämessä – ja tekemällä tämän kaiken millään tavoin viittaamatta sen kummemmin maan päällä vaikuttavaan näkyvään kirkkoon kuin odotettuun Kristuksen toiseen tulemiseenkaan. Täytyy tapahtua Jeesuksen tosiasiallisten opetusten henkiinherääminen, niiden sellainen uudelleen esiintuonti, että se mitätöi hänen varhaisten seuraajiensa työn, seuraajien, jotka ryhtyivät luomaan sosio-filosofista uskomusjärjestelmää siitä tosiasiasta, että Mikael oleskeli maan päällä. Lyhyessä ajassa tämän Jeesuksesta kertovan tarinan opettaminen kutakuinkin syrjäytti Jeesuksen valtakuntaevankeliumin saarnaamisen. Historiaan pohjautuva uskonto työnsi tällä tavoin tieltään opetuksen, jossa Jeesus oli yhdistänyt ihmisen korkeimmat moraaliset ideat ja hengelliset ihanteet ihmisen ylevimmän tulevaisuudentoivon, ikuisen elämän toivon, kanssa. Ja se juuri oli valtakunnan evankeliumi.
170:5.20 (1866.3) Tästä Jeesuksen evankeliumin monitahoisuudesta nimenomaan johtui, että hänen opetuksistaan tehtyjen muistiinmerkintöjen tutkijat jo muutaman vuosisadan kuluessa jakautuivat varsin moniksi kulteiksi ja lahkoiksi. Tämä kristittyjen uskovien säälittävä jakautuminen ryhmäkuntiin johtuu siitä, ettei Mestarin moninaisissa opetuksissa onnistuttu näkemään hänen verrattoman elämänsä jumalallista ykseyttä. Mutta jonakin päivänä aidot Jeesukseen uskovat eivät enää ole kannanotoissaan samassa määrin hengellisesti jakautuneita epäuskoisten edessä. Meillä saa aina olla älyllisen ymmärtämisen ja tulkinnan alalla esiintyvää moninaisuutta, jopa sosiaalistamisessa ilmenevää eriasteisuutta, mutta hengellisen veljeyden puuttuminen on sekä anteeksiantamatonta että moitittavaa.
170:5.21 (1866.4) Älkää erehtykö! Sillä Jeesuksen opetuksiin sisältyy sellainen ikuinen olemus, joka estää niiden jäämisen ajattelevien ihmisten sydämessä iäisesti hedelmättömiksi. Sellaisena kuin Jeesus valtakunnan mielessään näki, se on suurelta osin jäänyt maan päällä toteutumatta, sillä ulkokohtainen kirkko on toistaiseksi ottanut sen paikan. Mutta teidän tulisi käsittää, että tämä kirkko on vain syrjään työnnetyn hengellisen valtakunnan toukkavaihe, joka vie sen tämän aineellisen aikakauden läpi ja yli seuraavaan ja hengellisempään tuomiokauteen, jolloin Mestarin opetuksilla saattaa olla parempi tilaisuus kehittymiseen. Näin ajateltuna niin kutsutusta kristillisestä kirkosta tuleekin se toukkakotelo, jonka sisällä Jeesuksen käsityksen mukainen valtakunta nyt uinuu. Jumalalliseen veljeyteen perustuva valtakunta on edelleenkin elossa, ja lopulta ja minkään estämättä se tulee esille tästä pitkäaikaisesta kätköstään, aivan yhtä ehdottomasti kuin perhonen lopulta ilmaantuu kauniina lopputuloksena sen vähemmän viehättävästä metamorfiseen kehitykseen kuuluvasta oliosta.
Urantia-kirja
Luku 171
171:0.1 (1867.1) TAIVAAN valtakunnasta pitämänsä ikimuistettavan saarnan jälkeisenä päivänä Jeesus ilmoitti, että hän ja apostolit lähtisivät seuraavana päivänä viettämään pääsiäistä Jerusalemissa ja että he matkan varrella kävisivät useissa Etelä-Perean kaupungeissa.
171:0.2 (1867.2) Valtakunta-aiheesta pidetty puhe samoin kuin ilmoitus hänen menostaan pääsiäisjuhlille saivat kaikki hänen seuraajansa ajattelemaan, että hän oli lähdössä Jerusalemiin pystyttääkseen juutalaisten yliherruuteen perustuvan ajallisen valtakunnan. Kertoipa Jeesus valtakunnan aineettomasta luonteesta mitä hyvänsä, hän ei kyennyt pyyhkimään juutalaiskuulijoiden mielestä kokonaan pois ajatusta, jonka mukaan Messiaan oli määrä perustaa jonkinlainen kansallismielinen hallitus, jonka keskuspaikka olisi Jerusalem.
171:0.3 (1867.3) Mitä Jeesus sapattisaarnassaan sanoi, oli omiaan vain hämmentämään valtaosaa hänen seuraajistaan; Mestarin esitys oli ollut valaisuksi sangen harvoille. Johtohenkilöt ymmärsivät jotakin hänen opetuksistaan, jotka käsittelivät sisimmässä olevaa valtakuntaa, ”taivaan valtakuntaa teidän sisimmässänne”, mutta he tiesivät hänen puhuneen myös toisesta ja tulevasta valtakunnasta, ja he luulivat hänen nyt lähtevän Jerusalemiin perustamaan juuri tätä valtakuntaa. Kun he tämän odotuksen osalta pettyivät, kun juutalaiset hänet hylkäsivät, ja myöhemmin, kun Jerusalem kirjaimellisesti hävitettiin, he yhäkin tarrautuivat tähän toivoon uskoen vilpittömästi, että Mestari suuressa väkevyydessä ja majesteettisessa loistossa kohta palaisi tähän maailmaan perustaakseen luvatun valtakunnan.
171:0.4 (1867.4) Juuri tuona sunnuntai-iltapäivänä sattui, että Jaakob ja Johannes Sebedeuksen äiti Salome tuli molempine apostolipoikineen Jeesuksen luo, ja hän koetti sanakääntein, joilla puhuteltiin itämaista mahtimiestä, saada Jeesusta lupaamaan etukäteen, että tämä suostuisi, mitä ikinä hän pyytäisi. Mutta Mestari ei halunnut sellaista luvata. Sen sijaan hän kysyi Salomelta: ”Mitä haluat minun tekevän hyväksesi?” Silloin Salome vastasi: ”Mestari, nyt kun olet menossa Jerusalemiin perustamaan valtakunnan, tahtoisin pyytää sinua etukäteen lupaamaan minulle, että näillä minun pojillani olisi luonasi kunniasija niin, että toinen istuu valtakunnassasi sinun oikealla puolellasi ja toinen vasemmalla puolellasi.”
171:0.5 (1867.5) Kuullessaan Salomen pyynnön Jeesus sanoi: ”Vaimo, sinä et tiedä, mitä sinä pyydät.” Ja sitten hän näitä kahta kunniankipeää apostolia suoraan silmiin katsoen sanoi: ”Siksi, että jo kauan aikaa olen tuntenut teidät ja rakastanut teitä; siksi, että olen jopa asunut äitinne talossa; siksi, että Andreas on antanut teille tehtäväksi olla kaiken aikaa seurassani, siksipä te sallitte äitinne tulla salaa luokseni esittämään tällaisen hävyttömän pyynnön. Mutta sallikaa minun nyt esittää teille tämä kysymys: Oletteko valmiit juomaan sen maljan, jonka minä kohta juon?” Ja hetkeäkään asiaa ajattelematta Jaakob ja Johannes vastasivat: ”Olemme, Mestari, kyllä me olemme valmiit.” Jeesus sanoi: ”Minua surettaa, ettette tiedä, miksi me menemme Jerusalemiin; olen murheissani, ettette ymmärrä valtakuntani luonnetta; olen pettynyt siitä, että tuotte äitinne esittämään minulle moisen pyynnön; mutta tiedän, että sydämessänne rakastatte minua; siksi minä julistankin, että toden totta tulette juomaan karvaasta kalkistani ja että saatte kuin saattekin oman osuutenne nöyryytyksestäni, mutta istumiset oikealla puolellani ja vasemmalla puolellani eivät ole minun vallassani. Sellaiset kunniasijat varataan niille, jotka Isäni osoittaa.”
171:0.6 (1868.1) Tällä välin joku oli jo ehtinyt toimittaa sanan tästä neuvonpidosta Pietarille ja muille apostoleille, ja näitä närkästytti suuresti, että Jaakobilla ja Johanneksella oli otsaa pyrkiä pääsemään suosioon heidän ohitseen ja että he yhdessä äitinsä kanssa menivät salaa esittämään tuommoisen pyynnön. Kun he ryhtyivät asiasta keskenään kiistelemään, Jeesus kutsui heidät kaikki yhteen sanoen: ”Tiedätte mainiosti, miten gentiilihallitsijat harjoittavat herruuttaan alamaisiaan kohtaan, ja kuinka mahtavat valtaansa käyttävät. Mutta niin ei ole oleva taivaan valtakunnassa. Jokainen, joka haluaisi olla suuri teidän joukossanne, tulkoon hänestä ensin teidän palvelijanne. Joka tahtoisi olla valtakunnassa ensimmäinen, tulkoon hänestä teidän hoivaajanne. Minä sanon teille, ettei Ihmisen Poika tullut hoivattavaksi, vaan hoivaamaan; ja nyt menen Jerusalemiin antamaan pois elämäni täyttääkseni Isän tahdon ja palvellakseni veljiäni.” Nämä sanat kuultuaan apostolit vetäytyivät omiin oloihinsa rukoilemaan. Samana iltana Jaakob ja Johannes esittivät vastaukseksi Pietarin tuskitteluihin asianmukaiset anteeksipyynnöt kymmenelle muulle apostolille, eivätkä heidän veljensä enää muistelleet heitä pahalla.
171:0.7 (1868.2) Pyytäessään paikkaa Jerusalemissa Jeesuksen oikealta ja vasemmalta puolelta Sebedeuksen pojat tuskin tajusivat, ettei kuluisi kuukauttakaan, kun heidän rakastettu opettajansa riippuisi roomalaisella ristillä toisella puolellaan kuolemaa tekevä varas ja toisella puolellaan muuan toinen lainrikkoja. Ja heidän äitinsä, joka oli läsnä ristiinnaulitsemistilaisuudessa, muisti hyvin tämän Jeesukselle Pellassa esittämänsä mielettömän pyynnön kunniapaikoista, joita hän typeryyttään apostolipojilleen tavoitteli.
171:1.1 (1868.3) Maanantaiaamupäivänä, maaliskuun 13. päivänä, Jeesus ja hänen kaksitoista apostoliaan jättivät lopulliset jäähyväiset Pellan leirille ja suuntasivat kulkunsa kohti etelää matkallaan niihin Etelä-Perean kaupunkeihin, joissa Abnerin työtoverit sillä hetkellä työskentelivät. He käyttivät yli kaksi viikkoa käyntiin näiden seitsemänkymmenen sanansaattajan luona, ja sen jälkeen he menivät suoraa tietä Jerusalemiin pääsiäiseksi.
171:1.2 (1868.4) Kun Mestari lähti Pellasta, hänen jäljessään kulkivat ne tuhatkunta opetuslasta, jotka olivat olleet leirillä apostolien mukana. Jokseenkin puolet tästä ryhmästä erkani hänen seurastaan Jordanin kahluupaikalla, Jerikoon johtavalla tiellä, kun he saivat kuulla hänen olevan menossa Heshboniin, ja kun hän oli esittänyt saarnan aiheesta ”kustannusten laskeminen”. Nämä jatkoivat matkaansa Jerusalemiin, kun ryhmän toinen puolisko taas seurasi hänen jäljessään kahden viikon ajan ja vieraili Etelä-Perean kaupungeissa.
171:1.3 (1868.5) Yleisesti ottaen useimmat Jeesuksen lähimmistä seuraajista ymmärsivät, että Pellan leiri oli nyt jätetty lopullisesti. Mutta he todellakin luulivat tämän osoittavan, että Mestari vihdoin aikoi mennä Jerusalemiin ottamaan haltuunsa Daavidin valtaistuimen. Hänen seuraajiensa valtaenemmistö ei koskaan kyennyt omaksumaan mitään muuta käsitystä taivaan valtakunnasta; opettipa hän heille mitä tahansa, he eivät suostuneet luopumaan tästä juutalaisesta valtakunta-ideasta.
171:1.4 (1868.6) Apostoli Andreaksen antamien ohjeiden mukaan toimien Daavid Sebedeus sulki Pellan vierasleirin keskiviikkona, maaliskuun 15. päivänä. Tuolloin siellä asui lähes neljätuhatta vierasta, eivätkä siinä vielä olleet mukana ne yli tuhat henkilöä, jotka oleskelivat apostolien seurassa opettajien leirinä tunnetussa paikassa ja jotka menivät etelään Jeesuksen ja kahdentoista apostolin mukana. Niin paljon kuin Daavid tunsikin mielipahaa niin tehdä, hän kuitenkin myi koko varustuksen lukuisille eri ostajille ja kiiruhti varoineen Jerusalemiin, jossa hän myöhemmin luovutti rahat Juudas Iskariotille.
171:1.5 (1869.1) Daavid oli traagisen viimeisen viikon aikana Jerusalemissa, ja ristiinnaulitsemisen jälkeen hän vei äitinsä mukanaan takaisin Betsaidaan. Jeesusta ja apostoleja odotellessaan Daavid pistäytyi Lasaruksen luona Betaniassa, ja häntä kuohutti suunnattomasti tapa, jolla fariseukset olivat Lasaruksen kuolleistanousun jälkeen ryhtyneet tätä vainoamaan ja ahdistelemaan. Andreas oli antanut Daavidille ohjeen sanansaattajapalvelun lopettamisesta, ja kaikki tulkitsivat sen merkiksi siitä, että valtakunta perustettaisiin kohta Jerusalemissa. Daavid totesi olevansa vailla työtä ja oli jo melkein päättänyt ruveta itse itsensä nimittäneeksi Lasaruksen puolustajaksi, kun hänen närkästyksestä johtuneen huolenpitonsa kohde yhtäkkiä pakeni Filadelfiaan. Niinpä Daavid vähän Jeesuksen kuolleistanousun jälkeen, ja sitten kun myös hänen äitinsä oli kuollut, hankkiutui Filadelfiaan autettuaan ensin Marttaa ja Mariaa luovuttamaan pois maaomaisuutensa. Filadelfiassa hän vietti yhdessä Abnerin ja Lasaruksen kanssa loppuelämänsä, ja hänestä tuli kaikkien niiden valtakunnan laajojen taloushankkeiden raha-asiainvalvoja, jotka Abnerin elinaikana keskittyivät Filadelfiaan.
171:1.6 (1869.2) Jerusalemin hävityksen jälkeen Antiokiasta tuli lyhyessä ajassa paavalilaisen kristinuskon pääpaikka, kun Filadelfia sen sijaan pysyi abnerilaisen taivaan valtakunnan keskuksena. Paavalilainen versio Jeesuksen opetuksista ja Jeesuksesta levisi Antiokiasta koko läntiseen maailmaan; taivaan valtakunnan abnerilaisversion lähetyssaarnaajat levittäytyivät Filadelfiasta Mesopotamian ja Arabian joka puolelle aina siihen asti, kunnes islamin äkillinen nousu myöhemmin hukutti alleen nämä Jeesuksen opetusten taipumattomat lähettiläät.
171:2.1 (1869.3) Kun Jeesus lähes tuhatpäisine seurueineen saapui Jordanvirran kahluupaikalle Betaniassa, jota toisinaan kutsuttiin Betabaraksi, hänen opetuslapsilleen alkoi valjeta, ettei hän aikonutkaan mennä suoraa päätä Jerusalemiin. Kun he siinä epäröivät ja väittelivät keskenään, Jeesus kiipesi valtavan suurelle kivelle ja piti puheen, joka sittemmin tuli tunnetuksi saarnana ”kustannusten laskemisesta”. Mestari sanoi:
171:2.2 (1869.4) ”Teidän, jotka mielisitte tästä hetkestä alkaen kulkea jäljessäni, tulee olla valmiita maksamaan hinta, joka kannetaan siitä, että täydestä sydämestään omistautuu täyttämään Isän tahdon. Jos mielitte olla opetuslapsiani, teidän tulee olla valmiita hylkäämään isä, äiti, vaimo, lapset, veljet ja sisaret. Jos joku teistä haluaisi nyt olla opetuslapseni, hänen täytyy olla valmis luopumaan jopa elämästään, kuten Ihmisen Poika kohta uhraa oman elämänsä viedäkseen päätökseen sen tehtävän, että hän on maan päällä ja lihallisen hahmossa täyttänyt Isän tahdon.
171:2.3 (1869.5) ”Ellet ole halukas maksamaan täyttä hintaa, voit tuskin olla opetuslapseni. Ennen kuin jatkatte matkaa, jokaisen teistä tulisi istuutua ja laskea, paljonko opetuslapsenani oleminen maksaa. Kuka teistä ryhtyisi rakentamaan mailleen vartiotornia ensin istuutumatta ja laskematta kustannuksia nähdäkseen, riittävätkö rahat sen valmiiksi saamiseen? Jos et ota tällä tavoin selvää kustannuksista, saattaa käydä niin, että perustukset laskettuasi huomaat, ettet pystykään viemään päätökseen, minkä olet aloittanut, ja kaikki naapurisi ivaavat sen vuoksi sinua sanoen: ’Katsokaa, tämä mies ryhtyi rakentamaan, muttei kyennyt viemään työtään päätökseen.’ Entä missä on sellainen kuningas, joka valmistautuessaan sotaan toista kuningasta vastaan ei ensin istuutuisi ja selvittäisi, pystyykö hän kymmenentuhannen miehen voimalla käymään sitä vastaan, jolla on kaksikymmentätuhatta? Ellei kuninkaalla ole varaa käydä vihollistaan vastaan, koska hänellä ei ole siihen valmiutta, hän lähettää tämän toisen kuninkaan luokse lähetystön pyytämään rauhanehtoja jo tämän ollessa vielä kaukana.
171:2.4 (1870.1) ”Nyt siis teistä jokaisen tulee istuutua laskemaan, paljonko opetuslapsenani oleminen aiheuttaa kustannuksia. Tästä hetkestä alkaen et voi seurata meitä, kuunnella opetusta ja katsella tekojamme, vaan sinua vaaditaan kohtaamaan katkeraa vainoa ja musertavankin pettymyksen edessä todistamaan tämän evankeliumin puolesta. Ellet ole halukas luopumaan kaikesta, mitä olet, ja pyhittämään kaikkea, mitä sinulla on, et kelpaa opetuslapsekseni. Jos sydämessäsi jo olet kukistanut itsesi, sinun ei tarvitse pelätä ulkonaista voittoa, joka sinun on kohta saavutettava, kun pääpapit ja saddukeukset hylkäävät Ihmisen Pojan, ja hänet annetaan herjaavien epäuskoisten armoille.
171:2.5 (1870.2) ”Nyt sinun siis olisi tutkittava itseäsi päästäksesi selvyyteen siitä, millaisin vaikuttimin olet opetuslapseni. Jos tavoittelet mainetta ja kunniaa, jos mielesi halajaa maailmallista, olet kuin suola sen menetettyä makunsa. Ja kun se, jota juuri suolaisuutensa vuoksi arvostetaan, on käynyt mauttomaksi, millä se saadaan taas suolaiseksi? Sellainen höyste on hyödytön, eikä se kelpaa muuhun kuin jätteiden joukkoon heitettäväksi. Olen nyt kehottanut teitä palaamaan rauhassa kotiinne, ellette ole halukkaita juomaan kanssani maljaa, jota parhaillaan laitetaan. Olen teille sanomasta päästyäni sanonut, ettei valtakuntani ole tästä maailmasta, mutta te ette minua usko. Jolla on korvat kuulla, hän kuulkoon, mitä sanon.”
171:2.6 (1870.3) Heti nämä sanat lausuttuaan Jeesus, joka kulki kahdentoista apostolin edessä, astui taipaleelle kohti Heshbonia, ja häntä seurasi noin viisisataa henkilöä. Muutaman hetken kuluttua toinen kansanjoukon puolisko jatkoi matkaansa Jerusalemiin. Hänen apostolinsa samoin kuin johtavat opetuslapset pohtivat paljon äskeisiä sanoja, mutta yhä he silti tarrautuivat uskomukseen, että valtakunta varmasti tämän lyhyen vastoinkäymisten ja koettelemusten ajan jälkeen pystytettäisiin ainakin jossain määrin heidän kauan vaalimiensa toiveiden mukaisesti.
171:3.1 (1870.4) Yli kahden viikon ajan Jeesus ja kaksitoista apostolia monisatapäisen opetuslapsijoukon saattamina vaelsivat Etelä-Pereassa ja kävivät kaikissa niissä kaupungeissa, joissa seitsemänkymmentä sanansaattajaa työskentelivät. Tällä seuduin asui paljon gentiilejä, ja koska Jerusalemin pääsiäisjuhlille menijöitä oli harvassa, valtakunnan sanansaattajat jatkoivat opetus- ja saarnatoimintaansa samaan tahtiin kuin ennenkin.
171:3.2 (1870.5) Jeesus tapasi Abnerin Heshbonissa, ja Andreas määräsi, ettei pääsiäisjuhla saisi keskeyttää seitsemänkymmenen sanansaattajan aherrusta. Jeesus antoi sellaisen neuvon, että sanansaattajien tuli jatkaa toimintaansa täysin siitä välittämättä, mitä Jerusalemissa kohta tapahtuisi. Abneria hän neuvoi myös sallimaan naisryhmän, ainakin siihen halukkaiden, mennä Jerusalemiin pääsiäiseksi. Ja tämä oli viimeinen kerta, jolloin Abner näki Jeesuksen lihallisessa hahmossa. Jeesuksen Abnerille lausumat jäähyväissanat kuuluivat: ”Poikani, tiedän, että tulet olemaan uskollinen valtakuntaa kohtaan, ja rukoilen Isää, että hän soisi sinulle viisautta rakastaa ja ymmärtää veljiäsi.”
171:3.3 (1870.6) Sitä mukaa kun he vaelsivat kaupungista kaupunkiin, suuri määrä heidän seuraajiaan jättäytyi riveistä jatkaakseen matkaansa Jerusalemiin, joten siihen mennessä, kun Jeesus lähti pääsiäisjuhlille, hänen mukanaan päivittäin kulkevien lukumäärä oli huvennut vajaaseen kahteensataan.
171:3.4 (1871.1) Apostolit ymmärsivät Jeesuksen olevan menossa Jerusalemiin pääsiäiseksi. He tiesivät sanhedrinin toimittaneen koko Israelille sanoman, että Jeesus oli tuomittu kuolemaan, ja viestissä määrättiin, että jokaisen, joka tiesi hänen olinpaikkansa, tuli tiedottaa siitä sanhedrinille. Ja kaikesta tästä huolimatta he eivät kuitenkaan olleet yhtä hätäännyksissään kuin he olivat olleet silloin, kun hän oli Filadelfiassa ilmoittanut heille olevansa menossa Betaniaan katsomaan Lasarusta. Tämä asenteen muuttuminen sietämättömän pelon asenteesta rauhoittuneeksi odottelun tilaksi johtui etupäässä Lasaruksen kuolleistaheräämisestä. He olivat tulleet sellaiseen johtopäätökseen, että Jeesus saattaisi hätätilanteessa vaikka osoittaa jumalallisen valtansa ja saattaa vihamiehensä häpeään. Tämä toive, johon vielä kytkeytyi heidän syvällisempi ja kypsempi uskonsa heidän Mestarinsa hengelliseen ylivoimaisuuteen, oli syynä hänen lähimpien seuraajiensa osoittamaan ulkonaiseen rohkeuteen, seuraajien, jotka nyt valmistautuivat kulkemaan hänen mukanaan Jerusalemiin, vastassaan sanhedrinin avoin julistus siitä, että Jeesuksen oli kuoltava.
171:3.5 (1871.2) Useimmat apostolit ja monet hänen lähipiirinsä opetuslapset eivät uskoneet mahdolliseksi sellaista, että Jeesus kuolisi, sillä uskoessaan hänen olevan ”kuolleistanousu ja elämä” he pitivät häntä kuolemattomana ja jo kuoleman voittaneena.
171:4.1 (1871.3) Matkallaan Jerusalemiin Jeesus ja hänen seuraajansa leiriytyivät keskiviikkoiltana, maaliskuun 29. päivänä, Liviasiin, saatuaan päätökseen kiertomatkansa Etelä-Perean kaupungeissa. Tämä oli se Liviaassa vietetty ilta, jolloin Simon Selootti ja Simon Pietari, jotka olivat salaa sopineet, että heille tällä paikkakunnalla luovutettaisiin yli sata miekkaa, saivat nämä aseet haltuunsa ja jakoivat niitä kaikille, jotka suostuisivat vastaanottamaan sellaisen ja kantamaan sitä viittansa alle kätkettynä. Simon Pietari kantoi miekkaansa vielä sinä iltana, jona Mestari puutarhassa kavallettiin.
171:4.2 (1871.4) Varhain torstaiaamuna, ennen kuin muut vielä olivat hereillä, Jeesus kutsui Andreaksen luokseen ja sanoi: ”Herätä veljesi! Minulla on heille puhuttavaa.” Jeesus oli tietoinen näistä miekoista ja siitä, ketkä hänen apostolinsa sellaisen aseen olivat vastaanottaneet ja sellaista kantoivat, mutta hän ei koskaan paljastanut heille tietävänsä tällaiset asiat. Andreaksen herätettyä työtoverinsa ja näiden keräännyttyä yhteen muista erilleen Jeesus sanoi: ”Lapseni, olette olleet kanssani pitkän tovin, ja olen opettanut teille paljon sellaista, mikä on tarpeen tätä aikaa ajatellen, mutta nyt tahtoisin varoittaa teitä, ettette panisi luottamustanne sellaisiin, mitkä lihallisessa olomuodossa edustavat epävarmuuksia, ettekä sellaisiin, mitkä ihmisen puolustusvarustuksessa ovat heikkouksia, käydessämme kohti edessämme olevia koettelemuksia ja koetusta. Olen pyytänyt teidät tänne muista erilleen, jotta minulla olisi vielä kerran tilaisuus selväsanaisesti kertoa teille, että olemme menossa Jerusalemiin, jossa niin kuin tiedätte Ihmisen Poika on jo tuomittu kuolemaan. Sanon teille taas kerran, että Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja uskonnollisten vallanpitäjien käsiin ja että nämä tulevat hänet tuomitsemaan ja luovuttamaan hänet sitten pakanain käsiin. Ja niin he tulevat pilkkaamaan Ihmisen Poikaa, jopa sylkemään hänen päälleen ja ruoskimaan häntä, ja he toimittavat hänet kuolemaan. Ja kun he tappavat Ihmisen Pojan, älkää kauhistuko, sillä teen tiettäväksi, että hän on kolmantena päivänä nouseva kuolleista. Ottakaa tästä vaarin ja muistakaa minun teitä ennalta varoittaneen.”
171:4.3 (1871.5) Taas kerran apostolit olivat ymmällään, mykistyneitä. Mutta he eivät osanneet ottaa hänen sanojaan kirjaimellisesti; he eivät kyenneet käsittämään, että Mestari tarkoitti täsmälleen sitä, mitä hän sanoi. Se, että he itsepintaisesti uskoivat maan päälle perustettavaan ajalliseen valtakuntaan, jonka pääkaupunki olisi Jerusalem, sokaisi heidät niin pahasti, etteivät he yksinkertaisesti voineet – halunneet – antaa itselleen lupaa hyväksyä Jeesuksen sanomaa kirjaimelliseksi. Kaiken päivää he pohtivat, mitä Mestari mahtoi tarkoittaa moisilla omituisilla julistuksillaan. Mutta kenelläkään heistä ei ollut rohkeutta esittää hänelle kysymystä näistä lausumista. Vasta Mestarin kuoleman jälkeen nämä hämmentyneet apostolit havahtuivat tietoisuuteen siitä, että hän ennen ristiinnaulitsemistaan olikin puhunut heille selvät ja suorat sanat.
171:4.4 (1872.1) Liviaassa sattui myös, että muutamat ystävällismieliset fariseukset tulivat Jeesuksen luokse heti aamiaisen jälkeen ja sanoivat: ”Pakene kiireesti näiltä tienoilta, sillä niin kuin Herodes kerran tavoitteli Johannesta, niin hän nyt tavoittelee sinun tappamistasi. Hän pelkää kansannousua ja on päättänyt tappaa sinut. Tuomme sinulle tämän varoituksen, jotta sinulla olisi tilaisuus päästä pakoon.”
171:4.5 (1872.2) Ja tämä oli osaksi totta. Lasaruksen kuolleistanousu pelästytti ja säikäytti Herodeksen ja tietäessään, että sanhedrin oli rohjennut tuomita Jeesuksen, ja vieläpä ennen oikeudenkäyntiä, Herodes päätti joko tappaa Jeesuksen tai ajaa hänet pois omalta hallintoalueeltaan. Todellisuudessa hän halusi toteuttaa jälkimmäisen vaihtoehdon, sillä hän pelkäsi Jeesusta niin suuresti, että toivoi, ettei hänen olisi pakko tätä teloituttaa.
171:4.6 (1872.3) Kuultuaan, mitä fariseuksilla oli sanottavaa, Jeesus vastasi: ”Olen sangen hyvin perillä Herodeksesta ja hänen pelostaan tätä valtakunnan evankeliumia kohtaan. Mutta älkää erehtykö luulemaan, etteikö hän paljon mieluummin näkisi, että Ihmisen Poika menee Jerusalemiin ja kärsii ja kuolee pääpappien käsissä. Kätensä jo Johanneksen verellä tahrattuaan hänellä ei ole mitään halua joutua vastuuseen Ihmisen Pojan kuolemasta. Menkääpä te kertomaan sille ketulle, että Ihmisen Poika saarnaa tänään Pereassa, menee huomenna Juudeaan ja muutaman päivän kuluttua hän on vienyt täyttymykseen tehtävänsä maan päällä ja on valmis nousemaan Isän tykö.”
171:4.7 (1872.4) Sitten Jeesus apostoliensa puoleen kääntyen sanoi: ”Ammoisista ajoista asti profeetat ovat menehtyneet Jerusalemissa, ja on vain soveliasta, että Ihmisen Poika menee kaupunkiin, jossa on Isän huone, uhrattavaksi hintana, joka on maksettava inhimillisestä kiihkoilusta, ja tuloksena uskonnollisesta ennakkoluuloisuudesta ja hengellisestä sokeudesta. Oi Jerusalem, Jerusalem, joka tappaa profeetat ja kivittää totuudenopettajat! Kuinka usein olenkaan halunnut koota lapsesi yhteen niin kuin kanaemo kerää oman pesueensa siipiensä suojaan, mutta sinä et antanut minun niin tehdä! Katso, huoneesi jätetään kohta sinulle autiona! Vielä monta kertaa toivot, että näkisit minut, mutta et minua näe. Silloin sinä minua etsit, mutta et minua löydä.” Ja nämä sanat lausuttuaan hän kääntyi ympärillään olevien puoleen ja sanoi: ”Oli miten oli, menkäämme Jerusalemiin osallistuaksemme pääsiäisjuhlille ja tehdäksemme, mikä on osamme taivaallisen Isän tahdon täyttämisessä.”
171:4.8 (1872.5) Ymmällään ja hämmentynyt oli se uskovien ryhmä, joka tuona päivänä seurasi Jeesusta Jerikoon. Apostolit kykenivät erottamaan vain tietynlaisen, lopullisesta riemuvoitosta kertova sävyn Jeesuksen valtakuntaa koskeneissa julistuksissa. He eivät kerta kaikkiaan osanneet asettua siihen asemaan, että olisivat olleet valmiita käsittämään varoitukset uhkaamassa olevasta takaiskusta. Kun Jeesus puhui ”kolmantena päivänä nousemisesta”, he takertuivat tähän lausumaan ikään kuin se olisi merkinnyt kiistämätöntä valtakunnan riemuvoittoa, heti sen jälkeen kun ensin olisi käyty epämiellyttävä kahakka juutalaisten uskonnollisten johtajien kanssa. ”Kolmantena päivänä” oli tavanomainen juutalainen sanonta, joka merkitsi ”ennen pitkää” tai ”kohta sen jälkeen.” Jeesuksen puhuessa ”nousemisesta” he luulivat hänen tarkoittavan ”valtakunnan nousemista”.
171:4.9 (1872.6) Nämä uskovat olivat hyväksyneet Jeesuksen Messiaaksi, ja kärsivästä Messiaasta juutalaiset eivät tienneet juuri mitään. He eivät ymmärtäneet, että Jeesus pääsi kuolemallaan moniin sellaisiin tavoitteisiin, joita hän ei olisi koskaan elämällään voinut saavuttaa. Kun apostoleja kannusti astumaan Jerusalemin muurien sisäpuolelle Lasaruksen kuolleistaherääminen, Mestarin tukena tässä hänen lahjoittautumisensa koettelevassa vaiheessa oli muisto hänen kirkastuksestaan.
171:5.1 (1873.1) Myöhään torstai-iltapäivänä, maaliskuun 30. päivänä, Jeesus ja hänen apostolinsa, jotka kulkivat noin kaksisataajäsenisen seuraajajoukon edellä, lähestyivät Jerikon muureja. Tullessaan kaupungin portin lähelle he kohtasivat kerjäläislauman. Kerjäläisten joukossa oli muuan Bartimeus, vanhemmanpuoleinen mies, joka oli nuoruudestaan saakka ollut sokea. Tämä sokea kerjäläinen oli kuullut paljon Jeesuksesta, ja hän tiesi kaiken siitä, että Jeesus oli parantanut sokean Joosian Jerusalemissa. Hän oli saanut tietää Jeesuksen edellisestä käynnistä Jerikossa vasta Jeesuksen jo jatkettua matkaansa Betaniaan. Bartimeus oli päättänyt, ettei hän enää koskaan sallisi Jeesuksen käydä Jerikossa ilman, että hän pyytäisi tältä näkönsä palauttamista.
171:5.2 (1873.2) Uutiset Jeesuksen tulosta olivat kiirineet kaikkialle Jerikoon, ja sadat kaupunkilaiset tulivat laumoina häntä vastaan. Kun tämä suuri väkijoukko oli Mestaria kaupunkiin saattaen tulossa takaisin, Bartimeus tiesi väenpaljouden askelten töminän kuullessaan, että jotakin epätavallista oli tapahtumassa, ja niin hän kysyi lähellään seisovilta, mistä oli kysymys. Ja yksi kerjäläisistä vastasi: ”Jeesus Nasaretilainen on kulkemassa ohi.” Kuullessaan, että Jeesus oli lähellä, Bartimeus korotti äänensä ja alkoi huutaa: ”Jeesus, Jeesus, armahda minua!” Ja kun hän jatkoi huutamistaan yhä vain lujemmin, jotkut Jeesusta lähellä olevat menivät Bartimeuksen luo nuhdellen häntä ja vaatien häntä malttamaan mielensä. Mutta siitä ei ollut mitään hyötyä; hän vain kiljui sitäkin enemmän ja lujemmin.
171:5.3 (1873.3) Sokean miehen kiljumisen kuullessaan Jeesus pysähtyi. Ja tämän nähdessään hän sanoi ystävilleen: ”Tuokaa mies luokseni.” Ja silloin nämä menivät Bartimeuksen luokse ja sanoivat: ”Ole hyvillä mielin ja tule mukaamme, sillä Mestari kutsuu sinua.” Nämä sanat kuullessaan Bartimeus heitti syrjään viittansa, hyppi eteenpäin kohti keskitietä, ja lähellä olevat opastivat hänet Jeesuksen luo. Sanansa Bartimeukselle osoittaen Jeesus sanoi: ”Mitä haluat minun tekevän hyväksesi?” Silloin sokea mies vastasi: ”Haluaisin saada näköni takaisin.” Ja kun Jeesus kuuli tämän pyynnön ja näki hänen uskonsa, hän sanoi: ”Sinä olet saava näkösi; mene tietäsi; uskosi on sinut parantanut.” Bartimeus sai näkönsä välittömästi takaisin, ja hän jäi Jeesuksen lähelle ja ylisti Jumalaa, kunnes Mestari seuraavana aamuna lähti Jerusalemiin, ja silloin Bartimeus meni kansanjoukon eteen kertomaan kaikille, kuinka hänen näkökykynsä oli Jerikossa palautettu.
171:6.1 (1873.4) Mestarin seurueen astuessa Jerikon muurien sisäpuolelle aurinko oli jo painumassa mailleen, ja Jeesuksen mielessä oli jäädä yöksi Jerikoon. Jeesuksen kulkiessa tullikamarin ohitse paikalla sattui olemaan pääpublikaani eli veronkantaja Sakkeus, ja tämä oli sangen halukas näkemään Jeesuksen. Tämä pääpublikaani oli varsin rikas, ja hän oli kuullut paljon tästä Galilean profeetasta. Hän oli päättänyt, että kunhan Jeesus seuraavan kerran sattuisi käymään Jerikossa, hän ottaisi selvän, minkälaatuinen mies tämä oli. Niinpä Sakkeus koetti tunkea väenpaljouden läpi, mutta tungos oli liian sankka, eikä hän, lyhytkasvuinen kun oli, kyennyt näkemään ihmisten päiden yli. Ja niin pääpublikaani kulki väenpaljouden mukana kunnes saavuttiin lähelle kaupungin keskustaa ja paikkaa, jossa hän asui. Ymmärtäessään, ettei kykenisi pääsemään tungoksen läpi, ja ajatellessaan, että Jeesus kenties pysähtymättä jatkaisi matkaansa samaa tietä kaupungin läpi, hän juoksi joukon edelle ja kiipesi sykomoripuuhun, jonka laaja oksisto levittäytyi tien ylle. Hän tiesi, että hän saisi tällä keinoin Mestarin hyvin näköpiiriinsä tämän kulkiessa puun ohi. Eikä hän joutunut pettymään, sillä kulkiessaan paikan ohi Jeesus pysähtyi, käänsi katseensa ylös Sakkeukseen ja sanoi: ”Pidä kiirettä, Sakkeus, ja kiipeä alas, sillä tänä iltana minun pitää viipyä sinun talossasi.” Ja kuultuaan nämä ällistyttävät sanat Sakkeus oli alas kiirehtiessään vähällä pudota puusta. Hän meni Jeesuksen eteen ja toi julki suuren ilonsa siitä, että Mestari sattui olemaan halukas poikkeamaan hänen taloonsa.
171:6.2 (1874.1) He menivät samassa Sakkeuksen kotiin, ja jerikolaisia hämmästytti suuresti, että Jeesus suostuisi majailemaan pääpublikaanin luona. Jo siinä, kun Mestari ja hänen apostolinsa viivähtivät Sakkeuksen kanssa tämän talon oven edessä, sanoi muuan lähellä seisova jerikolaisfariseus: ”Näettehän, kuinka tämä mies on mennyt ja ottanut majapaikkansa syntisen luota, Abrahamin luopiopojan luota, joka on kiskuri ja oman kansansa ryövääjä.” Ja nuo sanat kuullessaan Jeesus loi katseensa alas Sakkeukseen ja hymyili. Silloin Sakkeus nousi jakkaralle ja sanoi: ”Jerikon miehet, kuulkaa minua! Saatan olla publikaani ja syntinen, mutta tämä suuri Opettaja on tullut majoittuakseen talooni, ja ennen kuin hän menee sisälle, sanon teille, että aion lahjoittaa köyhille puolet kaikesta tavarastani, ja jos olen vääryydellä joltakulta jotakin kiskonut, sen annan hänelle huomisesta alkaen nelinkertaisena takaisin. Aion täydestä sydämestäni etsiä pelastusta ja oppia tekemään, mikä Jumalan silmissä on vanhurskasta.”
171:6.3 (1874.2) Kun Sakkeus oli sanottavansa sanonut, Jeesus lausui: ”Tänään on pelastus tullut tähän kotiin, ja sinusta on toden totta tullut Abrahamin poika.” Ja kääntyen heidän ympärilleen kerääntyneen väkijoukon puoleen Jeesus sanoi: ”Älkääkä ihmetelkö, mitä sanon; älkääkä loukkaantuko siitä, mitä teemme, sillä olen kaiken aikaa julistanut Ihmisen Pojan tulleen etsimään ja pelastamaan sitä, mikä on hukassa.”
171:6.4 (1874.3) He majoittuivat yöksi Sakkeuksen luokse. Huomenissa he nousivat ja taittoivat taivalta ”ryövärien tietä” Betaniaan matkallaan Jerusalemin pääsiäisjuhlille.
171:7.1 (1874.4) Jeesus levitti hyvää mieltä kaikkialla, minne hän meni. Hänestä huokui rakastettavuus ja totuus. Hänen työtoverinsa eivät koskaan lakanneet ihmettelemästä niitä rakastettavia sanoja, jotka hänen huuliltaan kirposivat. Miellyttävyyttä voi viljellä, mutta rakastettavuus on ystävällisyyden tuoksua, jota huokuu rakkauden läpitunkemasta sielusta.
171:7.2 (1874.5) Hyvyys herättää aina kunnioitusta, mutta kun siitä puuttuu rakastettavuus, se usein karkottaa kiintymyksen. Hyvyys on yleispätevästi puoleensa vetävää vain ollessaan rakastettavaa. Hyvyys johtaa tuloksiin vain, kun se on puoleensa vetävää.
171:7.3 (1874.6) Jeesus todellakin ymmärsi ihmisiä; siksi hän kykeni tuomaan esille aitoa myötätuntoa ja osoittamaan vilpitöntä armahtavaisuutta. Mutta ani harvoin hän silti antautui säälin valtaan. Vaikka hänen armahtavaisuutensa oli rajatonta, hänen myötätuntonsa oli kuitenkin käytännöllistä, henkilökohtaista ja rakentavaa. Se, että kärsiminen oli hänelle tuttua, ei koskaan johtanut välinpitämättömyyteen, ja hän kykeni hoivaamaan ahdistuneita sieluja näiden itsesääliä lisäämättä.
171:7.4 (1874.7) Jeesus pystyi auttamaan ihmisiä näin paljon, siksi että hän niin vilpittömästi rakasti heitä. Hän todellakin rakasti jokaista miestä, jokaista naista ja jokaista lasta. Hän kykeni olemaan tällainen todellinen ystävä verrattoman ymmärryksensä ansiosta – hän tiesi perin tarkasti, mitä ihmisen sydämessä ja mielessä liikkui. Hän oli kiinnostunut ja terävä huomioidentekijä. Hän oli oivallinen inhimillisten tarpeiden ymmärtäjä, hän oli taitava inhimillisten kaipausten selvilleottaja.
171:7.5 (1874.8) Jeesuksella ei ollut koskaan kiire. Hänellä oli ”ohi kulkiessaan” aikaa lohduttaa kanssaihmisiään. Ja aina hän sai ystävänsä tuntemaan, ettei heidän tarvinnut jännittää. Hän oli lumoava kuuntelija. Milloinkaan hän ei ryhtynyt tutkailemaan lähimpiensä sieluja tungettelevasti. Kun hän lohdutti isoavia mieliä ja hoivasi janoavia sieluja, hänen laupeutensa vastaanottajat eivät niinkään tunteneet olevansa tekemässä hänelle tunnustusta kuin pohdiskelemassa asiaa yhdessä hänen kanssaan. Heidän luottavaisuutensa häntä kohtaan oli rajatonta, siksi että he näkivät, miten suuri hänen luottamuksensa oli heitä kohtaan.
171:7.6 (1875.1) Hän ei näyttänyt koskaan utelevan ihmisistä, eikä hän milloinkaan tuonut julki halua ihmisten ohjailemiseen, määräilemiseen tai vahtimiseen. Hän valoi syvällistä itseluottamusta ja vankkaa rohkeutta kaikkiin, joilla oli ilo olla tekemisissä hänen kanssaan. Kun hän hymyili ihmiselle, tämä kuolevainen tunsi kykenevänsä entistä paremmin ratkaisemaan moninaiset pulmansa.
171:7.7 (1875.2) Jeesus rakasti ihmisiä niin paljon ja niin viisaasti, ettei hän koskaan epäröinyt olla heitä kohtaan ankara, mikäli tilanne sellaista kuritusta edellytti. Monet kerrat hän antautui auttamaan ihmistä pyytämällä itse apua. Tällä tavoin hän sai kiinnostuksen heräämään, vetosi ihmisluonnon parempiin puoliin.
171:7.8 (1875.3) Mestari kykeni näkemään pelastavaa uskoa jopa sen naisen karkeassa taikauskoisuudessa, joka hänen vaatteensa lievettä koskettamalla tavoitteli tervehtymistä. Hän oli aina valmis ja halukas vaikka keskeyttämään saarnan tai pidättelemään väkijoukkoa sen aikaa, kun hän huolehti yhden ainoan ihmisen, vaikka vain pienen lapsen, tarpeista. Suurenmoisia asioita tapahtui ei vain siksi, että ihmiset uskoivat Jeesukseen, vaan myös siksi, että Jeesus niin suuresti uskoi ihmisiin.
171:7.9 (1875.4) Enimmäkseen se todella tärkeä, minkä Jeesus sanoi tai mitä hän teki, näytti tapahtuvan kuin ohimennen, ”kun hän kulki ohi”. Mestarin maisessa hoivatyössä oli sangen vähän sellaista, joka olisi ollut ammattimaista, perusteellisesti suunniteltua tai ennalta harkittua. Elämän tietä taivaltaessaan hän paransi sairaita ja kylvi ympärilleen onnea luonnollisesti ja rakastettavasti. Oli kirjaimellisesti totta, että ”hän kulki ympäriinsä ja teki hyvää”.
171:7.10 (1875.5) Ja Mestarin seuraajien sopii kaikkina aikoina oppia huolehtimaan muista siinä, kun ”he kulkevat ohi” – tekemään epäitsekästä hyvää siinä, kun he toimittavat päivittäisiä velvollisuuksiaan.
171:8.1 (1875.6) He lähtivät Jerikosta vasta puolilta päivin, sillä he olivat edellisenä yönä valvoneet myöhään Jeesuksen opetettua Sakkeukselle ja tämän perheelle valtakunnan evankeliumia. Betaniaan nousevan tien puolimatkan paikkeilla seurue pysähtyi lounastauon ajaksi väkijoukon jatkaessa matkaansa Jerusalemiin tietämättömänä Jeesuksen ja apostolien aikeista jäädä tuoksi yöksi Öljymäelle.
171:8.2 (1875.7) Toisin kuin vertaus talenteista, joka oli tarkoitettu kaikille opetuslapsille, vertaus leivisköistä kerrottiin yksinomaisemmin apostoleille, ja se perustui suurelta osin Arkelaoksen kokemukseen ja tämän tuloksettomaan yritykseen päästä Juudean kuningaskunnan hallitsijaksi. Tämä on yksi niistä harvoista Mestarin vertauksista, jotka perustuivat todelliseen historian henkilöön. Ei ollut mitenkään kummallista, että heidän mielessään olisi ollut juuri Arkelaos, olihan Sakkeuksen talo Jerikossa varsin lähellä Arkelaoksen koristeellista palatsia, ja Arkelaoksen akvedukti kulki sen tien viertä, jota he olivat Jerikosta lähdettyään taivaltaneet.
171:8.3 (1875.8) Jeesus sanoi: ”Luulette, että Ihmisen Poika menee Jerusalemiin saadakseen haltuunsa valtakunnan, mutta sanon teille, että olette tuomitut pettymään. Ettekö muista muuatta ruhtinasta, joka meni kaukaiseen maahan saadakseen itselleen kuningaskunnan, mutta ennen kuin hän ehti palata, hänen provinssinsa kansalaiset, jotka jo olivat sydämessään hänet hylänneet, olivat lähettäneet hänen jälkeensä lähetystön, joka sanoi: ’Emme tahdo tämän miehen hallitsevan meitä’? Niin kuin tämä kuningas torjuttiin ajallisena hallitsijana, niin tulee Ihmisen Poikakin torjutuksi hengellisenä hallitsijana. Taas kerran sanon teille, ettei valtakuntani ole tästä maailmasta; mutta jos Ihmisen Pojalle olisi suotu hänen kansansa hengellisen hallitsijan asema, hän olisi ottanut vastaan tällaisen ihmissielujen kuningaskunnan ja olisi hallinnut tällaista ihmissydänten valtakuntaa. Siitä huolimatta, että he torjuvat minut hengellisenä hallitsijanaan, olen vielä kerran palaava ottaakseni muilta vastaan sen hengen valtakunnan, joka minulta nyt evätään. Tällä kertaa näette Ihmisen Pojan torjuttuna, mutta toisena aikakautena se, jonka Abrahamin lapset nyt hylkäävät, otetaan vastaan ja korotetaan kunniaansa.
171:8.4 (1876.1) ”Ja nyt minä kertomani vertauksen jalosukuisen miehen tavoin tahtoisin kutsua eteeni kaksitoista palvelijaani, erityiset taloudenhoitajani, ja antaessani itse kullekin käteen yhden leiviskän verran, tahtoisin antaa teistä jokaiselle kehotuksen ottaa vaarin ohjeistani, jotta te sillä aikaa, jonka olen poissa, hoitaisitte haltuunne uskottuja varoja uutterasti niin, että teillä, sitten kun tulen takaisin, olisi jotakin, jolla teitä tilille vaadittaessa puolustaisitte taloudenpitoanne.
171:8.5 (1876.2) ”Ja vaikkei tämä torjuttu Poika palaisikaan, lähetetään toinen Poika ottamaan vastaan tämä valtakunta, ja tämä Poika lähettää sitten jonkun noutamaan teidät kaikki eteensä saadakseen selonteon taloudenpidostanne ja ilahtuakseen siitä, että olette kartuttaneet leiviskäänne.
171:8.6 (1876.3) ”Ja kun nämä taloudenhoitajat myöhemmin kutsuttiin koolle tekemään tiliä, ensimmäinen astui esiin sanoen: ’Herra, olen antamallasi leiviskällä hankkinut lisää kymmenen leiviskää.’ Ja hänen isäntänsä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty; olet hyvä palvelija. Koska olet osoittautunut uskolliseksi tässä asiassa, annan sinulle vallan kymmenessä kaupungissa.’ Ja toinen palvelija tuli sanoen: ’Herra, haltuuni uskomasi leiviskä on tuottanut viisi leiviskää.’ Ja isäntä sanoi: ’Teen sen mukaisesti sinusta viiden kaupungin hallitsijan.’ Ja näin tekivät tiliä muutkin palvelijat, kunnes oli viimeisen tilintekoon kutsutun palvelijan vuoro, ja tämä ilmoitti: ’Herra, katso, tässä on leiviskäsi, jota olen säilyttänyt turvallisesti tähän liinaseen käärittynä. Ja näin tein siksi, että pelkäsin sinua; luulin, että sinä olet kohtuuton, sillä näen, että otat sieltä, minne et ole talteen pannut, ja että koetat leikata sieltä, minne et ole kylvänyt.’ Silloin hänen herransa sanoi: ’Sinä kelvoton ja epäluotettava palvelija, tuomitsen sinut sen perusteella, mitä itse sanoit. Sinähän tiesit, että leikkaan sieltä, minne en näytä kylväneeni; siksi sinä tiesit, että sinulta vaadittaisiin tämä tilinteko. Tämän tietäessäsi sinun olisi pitänyt antaa rahani edes pankinpitäjälle, jotta olisin tullessani voinut saada sen asiaan kuuluvien korkojen kera.’
171:8.7 (1876.4) ”Ja sitten tämä hallitsija sanoi vierellään seisoville: ’Ottakaa raha tältä laiskalta palvelijalta ja antakaa se hänelle, jolla on kymmenen leiviskää.’ Ja näiden muistuttaessa isäntää siitä, että tuolla palvelijalla jo oli kymmenen leiviskää, hän sanoi: ’Jokaiselle, jolla on, annetaan lisää, mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mitä hänellä on.’”
171:8.8 (1876.5) Ja silloin apostolit halusivat tietää, mikä ero oli tämän vertauksen ja aiemman, talenteista kertoneen vertauksen merkityksen välillä, mutta vastaukseksi heidän moniin kysymyksiinsä Jeesus suostui sanomaan vain: ”Punnitkaa näitä sanoja tarkoin sydämessänne, ja niin itse kukin saa selville niiden oikean merkityksen.”
171:8.9 (1876.6) Ja se, joka myöhempinä vuosina varsin hyvin opetti näiden kahden vertauksen merkitystä, oli Natanael. Hän päätti opetuksensa seuraaviin johtopäätöksiin:
171:8.10 (1876.7) 1. Kyvykkyys on se, joka käytännössä mittaa elämän tarjoamat mahdollisuudet. Sinua ei koskaan panna vastuuseen sellaisen saavuttamisesta, mikä ylittää kykysi.
171:8.11 (1876.8) 2. Uskollisuus on ihmisen luotettavuuden erehtymätön mitta. Joka on uskollinen vähässä, osoittaa todennäköisesti uskollisuutta myös kaikessa, joka vastaa hänen kykyjään.
171:8.12 (1876.9) 3. Mestari antaa vähäisemmän palkkion vähemmästä uskollisuudesta, silloin kun tilaisuus uskollisuuden osoittamiseen on yhtäläinen.
171:8.13 (1877.1) 4. Hän antaa yhtäläisen palkkion yhtäläisestä uskollisuudesta, milloin tilaisuus uskollisuuden osoittamiseen on vähäisempi.
171:8.14 (1877.2) Kun he olivat päättäneet lounaansa ja kun seuraajien joukko oli jatkanut matkaansa kohti Jerusalemia, niin Jeesus, joka seisoi apostolien edessä ylleen kaartuvan tienvieren kallionkielekkeen varjossa osoitti riemullisen omanarvontuntoisena ja rakastettavan majesteettisena sormellaan kohti länttä ja sanoi: ”Tulkaa, veljeni, menkäämme Jerusalemiin ottaaksemme vastaan, mikä meitä odottaa, sillä niin täytämme kaikessa taivaallisen Isän tahdon.”
171:8.15 (1877.3) Ja niin Jeesus ja hänen apostolinsa astuivat taas tälle Mestarin viimeiselle kuolevaisen ihmisen lihallisessa hahmossa kulkemalle taipaleelle kohti Jerusalemia.
Urantia-kirja
Luku 172
172:0.1 (1878.1) JEESUS ja apostolit saapuivat Betaniaan vähän neljän jälkeen perjantai-iltapäivänä, maaliskuun 31. päivänä vuonna 30 jKr. Lasarus oli sisarineen ja ystävineen heitä odottamassa. Ja koska joka päivä varsin moni ihminen tuli keskustelemaan Lasaruksen kanssa hänen kuolleistaheräämisestään, niin Jeesukselle ilmoitettiin hänen hyväkseen tehdystä järjestelystä, jonka mukaan hän majoittuisi erään naapurustossa asuvan uskovan, Simonin, luokse. Simon oli ollut tämän pikkukylän johtava kansalainen Lasaruksen isän kuolemasta lähtien.
172:0.2 (1878.2) Tuona iltana Jeesus otti vastaan monia vieraita, ja tavalliset betanialaiset ja betfagelaiset tekivät parhaansa, jotta hän tuntisi itsensä tervetulleeksi. Vaikka monet luulivat Jeesuksen olevan Jerusalemin sanhedrinin julkaisemaa tappomääräystä yltiöpäisesti uhmaten nyt menossa julistamaan itsensä juutalaisten kuninkaaksi, Betanian perhe – Lasarus, Martta ja Maria – ymmärsi muita paremmin, ettei Mestari ollut senkaltainen kuningas; heillä oli hämärä aavistus, että tämä saattoi olla hänen viimeinen käyntinsä Jerusalemissa ja Betaniassa.
172:0.3 (1878.3) Pääpapeille tiedotettiin Jeesuksen majailevan Betaniassa, mutta heidän mielestään oli parasta, ettei häntä yritettäisi ottaa kiinni ystäviensä keskeltä. He päättivät odottaa kunnes hän tulisi Jerusalemiin. Jeesus oli tästä kaikesta tietoinen, mutta hän oli majesteettisen tyyni; hänen ystävänsä eivät olleet koskaan nähneet häntä rauhallisempana ja miellyttävämpänä. Jopa apostoleita häkellytti se, että hän osasi olla niin huoleton, vaikka sanhedrin oli esittänyt koko juutalaisväestölle kehotuksen toimittaa hänet sanhedrinin käsiin. Sillä aikaa kun Mestari oli tuona yönä nukkumassa, apostolit olivat kaksi kerrallaan vartiossa hänen vierellään, ja moni heistä oli sitonut miekan kupeelleen. Varhain seuraavana aamuna heidät herättivät sadat pyhiinvaeltajat, jotka, niin sapattipäivä kuin olikin, tulivat Jerusalemista tapaamaan Jeesusta ja hänen kuolleista herättämäänsä Lasarusta.
172:1.1 (1878.4) Juudean ulkopuolelta saapuneet pyhiinvaeltajat samoin kuin juutalaisviranomaiset olivat kyselemistään kyselleet: ”Mitä luulet? Tuleekohan Jeesus juhlille?” Siksi ihmiset olivat iloissaan kuullessaan Jeesuksen olevan Betaniassa, mutta pääpapit ja fariseukset olivat jossain määrin hämillään. He olivat mielissään siitä, että hän oli heidän valtapiirissään, mutta hieman hänen rohkeutensa heitä huolestutti. He muistivat, että hänen edellisen Betanian-käyntinsä aikana Lasarus oli herätetty kuolleista, ja Lasaruksesta oli muodostumassa suuri ongelma Jeesuksen vihamiehille.
172:1.2 (1878.5) Kuusi päivää ennen pääsiäistä, sapatinjälkeisenä iltana, kaikki betanialaiset ja betfagelaiset kerääntyivät Simonin kodissa järjestetyille julkisille juhlaillallisille juhliakseen Jeesuksen saapumista. Tämä illallinen järjestettiin sekä Jeesuksen että Lasaruksen kunniaksi ja se tarjottiin sanhedriniä uhmaten. Martta ohjasi ruokatarjoilua; hänen Maria-sisarensa oli tapahtumaa sivusta seuraavien naisten joukossa, sillä oli vastoin juutalaisia tapoja naisen istua julkisella juhla-aterialla. Sanhedrinin asiamiehet olivat paikalla, mutta he eivät uskaltaneet pidättää Jeesusta hänen ystäviensä keskeltä.
172:1.3 (1879.1) Jeesus keskusteli Simonin kanssa kaimastaan, entisaikojen Joosuasta, ja kertoili, kuinka Joosua ja israelilaiset olivat Jerikon kautta nousseet Jerusalemiin. Kommentoidessaan legendaa Jerikon muurien sortumisesta Jeesus sanoi: ”Tuommoiset tiili- ja kivimuurit eivät minua kiinnosta, vaan tahtoisin panna ennakkoluuloisuuden, omahyväisyyden ja vihan muurit murenemaan sen edessä, mitä nyt saarnaamme Isän rakkaudesta kaikkia ihmisiä kohtaan.”
172:1.4 (1879.2) Juhla-ateria sujui kaikin puolin iloisesti ja normaalisti, paitsi että kaikki apostolit olivat epätavallisen vakavia. Jeesus oli poikkeuksellisen hyväntuulinen, ja hän oli leikkinyt lasten kanssa siihen hetkeen asti, kun oli aika käydä pöytään.
172:1.5 (1879.3) Mitään tavatonta ei tapahtunut, ennen kuin vasta juhlinnan loppupuolella, kun Lasaruksen sisar Maria astui esiin tilaisuutta sivusta katsovien naisten joukosta, meni sinne, missä Jeesus lepäsi kunniavieraana, ja ryhtyi avaamaan suurta alabasteriruukkua, joka sisälsi erittäin harvinaista ja kallista tuoksuöljyä. Ja voideltuaan Mestarin pään Maria alkoi kaataa voidetta hänen jaloilleen samalla tukkansa alas laskien ja pyyhkien Jeesuksen jalat hiuksillaan. Koko talo täyttyi voiteen tuoksusta, ja Marian teko hämmästytti jokaista läsnäolijaa. Lasarus ei sanonut mitään, mutta kun muutamat ihmiset nurisivat ja toivat julki närkästyksensä näin kallisarvoisen voiteen käyttämisestä mokomalla tavalla, Juudas Iskariot astui paikalle, jossa Andreas lepäsi, ja sanoi: ”Miksei tätä voidetta myyty ja rahoja lahjoitettu köyhien ruokkimiseen? Sinun tulisi puhua Mestarille, jotta hän moittisi moista tuhlailua.”
172:1.6 (1879.4) Jeesus, joka tiesi, mitä he ajattelivat, ja kuuli, mitä he sanoivat, laski kätensä Marian pään päälle tämän polvistuttua hänen vierelleen, ja sanoi ystävällinen ilme kasvoillaan: ”Jättäkää hänet rauhaan, jokainen teistä. Miksi kiusaatte häntä tämän takia, kun näette, että hän on sydämessään tehnyt hyvän teon? Teille, jotka nurisette ja sanotte, että tämä tuoksuöljy olisi pitänyt myydä ja antaa rahat köyhille, tahtoisin sanoa, että köyhät teillä on aina keskuudessanne, joten teillä on tilaisuus huolehtia heistä, milloin vain hyväksi näette; mutta minä en ole aina luonanne, sillä menen kohta Isäni tykö. Tämä nainen on jo kauan säästellyt tätä voidetta ruumiini hautaamista varten, ja kun hänestä nyt tuntui hyvältä suorittaa tämä voitelu jo ennen kuolemaani, älköön häneltä sellaista mielitekoa kiellettäkö. Maria on tämän tehdessään nuhdellut teitä kaikkia, sillä tällä teollaan hän osoittaa uskovansa, mitä olen sanonut kuolemastani ja ylösnousemuksestani taivaassa olevan Isäni tykö. Tätä naista ei pidä moittia siitä, mitä hän on tänä iltana tehnyt, sillä pikemminkin on niin, kun sanon teille, että tulevina aikoina aina, kun tätä evankeliumia saarnataan, ja olipa se missä maailman kolkassa tahansa, puhutaan hänen teostaan häntä hyvällä muistellen.”
172:1.7 (1879.5) Nimenomaan tästä henkilökohtaiseksi nuhteeksi katsomastaan moitteesta johtui, että Juudas Iskariot lopulta päätti kostaa loukatut tunteensa. Senlaatuisia ajatuksia hän oli alitajuisesti jo monet kerrat elätellyt, mutta nyt hän rohkeni päästää nämä synnilliset ajatukset mieleensä peittelemättöminä ja tiedostettuina. Ja monet muut rohkaisivat häntä näin asennoitumaan, sillä tämän tuoksuvoiteen hinta vastasi yhden miehen vuosiansioita – summaa, jolla olisi voitu hankkia leipää viidelletuhannelle henkilölle. Mutta Maria rakasti Jeesusta. Hän oli hankkinut tämän kallisarvoisen voiteen palsamoidakseen sillä Jeesuksen ruumiin, sitten kun tämä olisi kuollut. Maria nimittäin uskoi Jeesuksen sanat hänen ennakolta varoittaessaan heitä siitä, että hänen täytyisi kuolla. Eikä häneltä voinut kieltää sellaista, että hän sattui muuttamaan mieltään ja päättämään, että hän antaisikin tämän lahjan Mestarille, kun tämä vielä oli elossa.
172:1.8 (1879.6) Sekä Lasarus että Martta tiesivät Marian jo kauan säästäneen rahaa, jolla ostaa tämä nardusruukku, ja he hyväksyivät täydestä sydämestään sen, että Maria menetteli tällaisessa asiassa sydämensä halun mukaan, sillä he olivat varakkaita, eikä tällaisen uhrauksen tekeminen millään muotoa köyhdyttänyt heitä.
172:1.9 (1880.1) Saadessaan kuulla näistä Betaniassa Jeesukselle ja Lasarukselle järjestetyistä päivällisistä pääpapit ryhtyivät vaihtamaan keskenään mielipiteitä siitä, mitä Lasaruksen suhteen olisi tehtävä. Eikä aikaakaan, kun he päättivät, että Lasaruksenkin oli kuoltava. He tekivät sen aivan oikean johtopäätöksen, että Jeesuksen surmaaminen olisi hyödytöntä, jos he sallisivat hänen kuolleista herättämänsä Lasaruksen elää.
172:2.1 (1880.2) Tänä sunnuntaiaamuna Mestari kutsui Simonin kauniissa puutarhassa kaksitoista apostolia ympärilleen ja antoi heille lopulliset ohjeensa ennen Jerusalemiin-menoa. Hän kertoi heille, että hän todennäköisesti pitäisi monta puhetta ja antaisi monta oppituntia ennen paluutaan Isän luokse, mutta hän kehotti apostoleja pidättymään kaikesta julkisesta toiminnasta Jerusalemissa tämän pääsiäisvierailun aikana. Hän neuvoi heitä pysyttelemään lähellään ja ”valvomaan ja rukoilemaan”. Jeesus tiesi, että monet hänen apostoleistaan ja lähimmistä seuraajistaan kantoivat kyseisenäkin hetkenä vaatteisiinsa kätkettyä miekkaa, mutta hän ei millään tavoin viitannut tähän tosiasiaan.
172:2.2 (1880.3) Tuon aamun opetusohjelmaan kuului lyhyt katsaus heidän toimintaansa siitä päivästä, jona apostolit oli Kapernaumin lähistöllä asetettu virkaansa, aina tähän päivään asti, jolloin he valmistautuivat astumaan sisälle Jerusalemin porteista. Apostolit kuuntelivat hiljaisuuden vallitessa. He eivät esittäneet yhtään kysymystä.
172:2.3 (1880.4) Varhain samana aamuna Daavid Sebedeus oli luovuttanut Juudakselle Pellan leirin varusteiden myynnistä kertyneet varat, ja Juudas vuorostaan oli antanut suurimman osan näistä rahoista heidän isäntänsä, Simonin, haltuun säilytettäväksi siltä varalta, että heidän Jerusalemiin-menemisensä aiheuttaisi pulmatilanteita.
172:2.4 (1880.5) Apostolien kanssa pitämänsä neuvonpidon jälkeen Jeesus kävi keskusteluja Lasaruksen kanssa ja antoi tälle neuvon, ettei hän turhaan uhraisi henkeään sanhedrinin kostonhimolle. Juuri tätä kehotusta noudattaen Lasarus muutamaa päivää myöhemmin pakeni Filadelfiaan sanhedrinin viranhaltijoiden lähetettyä miehiä pidättämään hänet.
172:2.5 (1880.6) Jollakin tavoin kaikki Jeesuksen seuraajat vaistosivat uhkaamassa olevan kriisin, mutta Mestarin epätavallinen huolettomuus ja poikkeuksellinen hyväntuulisuus estivät heitä tajuamasta sen täyttä vakavuutta.
172:3.1 (1880.7) Betania sijaitsi runsaan kolmen kilometrin päässä temppelistä, ja puoli kahdelta tuona sunnuntai-iltapäivänä Jeesus sonnustautui lähtemään Jerusalemiin. Hän tunsi syvää kiintymystä Betaniaa ja sen korutonta väkeä kohtaan. Nasaret, Kapernaum ja Jerusalem olivat torjuneet hänet, mutta Betania oli hänet hyväksynyt, oli uskonut häneen. Ja juuri tässä pikkukylässä, jossa jotakuinkin jokainen mies, nainen ja lapsi oli uskova, hän päätti toteuttaa maisen lahjoittautumisensa voimallisimman teon: Lasaruksen kuolleistaherättämisen. Hän ei nostanut Lasarusta kuolleista, jotta kyläläiset uskoisivat, vaan paremminkin siksi, että nämä jo uskoivat.
172:3.2 (1880.8) Jeesus oli koko aamun ajatellut Jerusalemiin-menoaan. Tähän saakka hän oli aina koettanut tukahduttaa kaikki hänelle Messiaana osoitetut yleisön suosionosoitukset, mutta nyt tilanne oli toisenlainen. Hän oli lähestymässä lihallishahmoisen elämänvaiheensa päätöstä, sanhedrin oli antanut määräyksen hänen tappamisestaan, eikä mitään vahinkoa voisi koitua, vaikka hänen opetuslastensa sallittaisiinkin tuoda esteettä julki tunteensa, kuten saattaisi käydä, jos hän päättäisi suorittaa julkisen ja muodollisen sisääntulon kaupunkiin.
172:3.3 (1881.1) Jeesus ei päättänyt suorittaa tätä julkista Jerusalemiin-tuloa siinä mielessä, että se olisi ollut hänen viimeinen eleensä kansansuosion saavuttamiseksi tai lopullinen kurottautumisensa kohti vallankahvaa. Hän ei myöskään tehnyt sitä siinä mielessä, että hän olisi sillä kaikin puolin tyydyttänyt opetuslastensa ja apostoliensa inhimilliset kaipaukset. Jeesuksella ei ollut mitään haaveilevan uneksijan harhakuvia, vaan hän tiesi hyvin, mihin tämä vierailu lopulta johtaisi.
172:3.4 (1881.2) Päätettyään suorittaa julkisen sisääntulon Jerusalemiin Mestarin oli välttämättä myös tehtävä päätös siitä, miten hän tämän ratkaisunsa toteuttaisi. Jeesus pohti kaikkia niin kutsuttuja messiasprofetioita, jotka olivat keskenään enemmän tai vähemmän ristiriitaisia, mutta vain yksi niistä tuntui edes jossakin määrin sopivalta hänen seurata. Useimmat näistä profeetallisista näkemyksistä loivat kuvan kuninkaasta, Daavidin pojasta ja jälkeläisestä, uhmakkaasta ja aggressiivisesta ajallisesta vapahtajasta, joka vapauttaisi koko Israelin vieraan herruuden ikeestä. Mutta oli olemassa muuan kirjoitus, jonka lähempänä hengellistä käsitystä Messiaan tehtävästä olevat olivat joskus yhdistäneet Messiaaseen, ja tästä kirjoituksesta Jeesus ajatteli, että sitä olisi mahdollista todellista tilannetta vastaavalla tavalla käyttää ohjenuorana siinä, mitä hän tekisi hankkeissa olevan Jerusalemiin-menonsa osalta. Tämä tekstikohta oli Sakarjan kirjasta ja kuului: ”Iloitse suuresti, oi tytär Siionin; huuda ääneesi oi tytär Jerusalemin. Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle. Hän on oikeudenmukainen ja hän tuo pelastuksen. Hän tulee kuin alhainen ja ratsastaa aasilla, varsalla, aasinvarsalla.”
172:3.5 (1881.3) Sotilaskuningas tuli kaupunkiin aina hevosella ratsastaen; rauhan ja ystävyyden asialla oleva kuningas saapui aina aasilla ratsastaen. Jeesus ei halunnut suorittaa Jerusalemiin-tuloaan ihmisenä hevosen selässä ratsastaen, vaan hän tahtoi tulla rauhanomaisesti ja hyvän tahdon merkeissä Ihmisen Poikana aasilla ratsastaen.
172:3.6 (1881.4) Jeesus oli jo pitkään koettanut selkeäsanaisesti opettamalla juurruttaa apostoliensa ja opetuslastensa mieleen, ettei hänen valtakuntansa ollut tästä maailmasta, vaan että se oli puhtaasti hengellinen asia; mutta hän ei ollut tässä pyrkimyksessään onnistunut. Näin ollen, mitä hän ei selkeäsanaisella ja henkilökohtaisella opettamisella ollut onnistunut tekemään, sen hän yrittäisi saavuttaa symboliikkaan turvautumalla. Niinpä Jeesus heti keskipäivän ateriahetken jälkeen pyysi luokseen Pietarin ja Johanneksen ja annettuaan heille ohjeen mennä Betfageen, joka oli naapurikylä vähän matkan päässä päätieltä ja hieman Betaniasta luoteeseen, hän sanoi heille lisäksi: ”Menkää Betfageen, ja tullessanne tienristeykseen löydätte sieltä liekaan kytketyn aasinvarsan. Päästäkää varsa lieasta ja tuokaa se mukananne tänne. Jos joku kysyy teiltä, miksi tämän teette, sanokaa vain: ’Mestari tarvitsee sitä.’” Ja mentyään Mestarin ohjeen mukaisesti Betfageen nämä kaksi apostolia löysivät aasin lieasta emonsa läheltä, ja se oli avoimella kadulla ja lähellä yhtä kadunkulman taloa. Kun Pietari ryhtyi irrottamaan varsaa kytkyestä, sen omistaja tuli paikalle ja kysyi, miksi he tämän tekivät, ja Pietarin vastattua hänelle kuten Jeesus oli käskenyt mies sanoi: ”Jos Mestarisi on Jeesus Galileasta, niin viekää varsa hänelle.” Ja niin he palasivat tuoden varsan mukanaan.
172:3.7 (1881.5) Tähän hetkeen mennessä Jeesuksen ja hänen apostoliensa ympärille oli kerääntynyt useita satoja pyhiinvaeltajia. Paikalle oli aamupäivän puolivälistä saakka jäänyt vierailijoita, jotka kulkivat paikan ohi matkallaan pääsiäisjuhlille. Sillä välin Daavid Sebedeus ja muutamat hänen entisistä viestinviejätovereistaan ottivat asiakseen kiiruhtaa Jerusalemiin, jossa he temppelin ympärillä levittivät vierailulle saapuneiden pyhiinvaeltajajoukkojen keskuudessa tehokkaasti tietoa siitä, että Jeesus Nasaretilainen olisi kohta suorittava riemusaattomaisen sisääntulon kaupunkiin. Niinpä näiden vierailijoiden joukosta useat tuhannet lähtivät yhtenä laumana tervehtimään tätä profeettaa ja ihmeidentekijää, josta niin paljon puhuttiin ja josta jotkut uskoivat, että hän olisi Messias. Tämä Jerusalemista purkautuva väenpaljous kohtasi Jeesuksen ja kaupunkiin matkalla olevan väkijoukon heti sen jälkeen, kun nämä olivat ohittaneet Öljymäen harjan ja aloittaneet laskeutumisensa kaupunkiin.
172:3.8 (1882.1) Kun kulkue lähti liikkeelle Betaniasta, tämän juhlivan väkijoukon keskuudessa vallitsi suuri innostus. Siinä oli opetuslapsia, uskovia ja vierailevia pyhiinvaeltajia, joista monet olivat kotoisin Galileasta ja Pereasta. Hetkeä ennen heidän liikkeellelähtöään näyttämölle saapuivat alkuperäisen naisryhmän kaksitoista naista, joiden seurassa oli muutamia heidän työtovereitaan, ja nämä liittyivät tähän ainutlaatuiseen kulkueeseen sen edetessä riemuiten kohti kaupunkia.
172:3.9 (1882.2) Ennen kuin he lähtivät liikkeelle, Alfeuksen kaksoset laskivat viittansa aasin päälle ja pitelivät sitä paikallaan, sillä aikaa kun Mestari asettui sen selkään. Kulkueen edetessä kohti Öljymäen lakea juhlaväki viskeli vaatteitaan maahan ja toi lähistön puista oksia kunniamatoksi aasille, joka kantoi kuninkaallista Poikaa, luvattua Messiasta. Siirtyessään eteenpäin, kohti Jerusalemia, riemuitseva kansanjoukko alkoi laulaa tai pikemminkin huutaa yhteen ääneen psalmia: ”Hoosianna Daavidin pojalle; siunattu on hän, joka tulee Herran nimessä. Hoosianna korkeuksissa. Siunattu olkoon valtakunta, joka laskeutuu alas taivaasta.”
172:3.10 (1882.3) Kulkueen astellessa eteenpäin Jeesus oli hilpeällä ja iloisella mielellä kunnes hän tuli Öljymäen harjalle, jossa kaupunki ja temppelitornit tulivat kokonaan näkyviin. Siellä Mestari pysäytti kulkueen, ja suuri hiljaisuus laskeutui kaiken ylle, kun he näkivät, että hän itki. Katsellessaan valtavaa kansanpaljoutta, joka oli tulossa kaupungista tervehtimään häntä, Mestari lausui syvästi liikuttuneena ja kyyneleisellä äänellä: ”Oi Jerusalem, jospa sinä – sinäpä juuri – vain olisit tiennyt edes tänä sinun päivänäsi ne asiat, jotka kuuluvat rauhaasi ja jotka niin auliisti olisit saanut! Mutta nyt nämä ihanuudet kohta kätketään silmiesi edestä. Kohta sinä torjut Rauhan Pojan ja käännät selkäsi pelastuksen evankeliumille. Ne päivät koittavat sinulle kohta, jolloin vihollisesi kaivavat taisteluhaudan ympärillesi ja piirittävät sinua joka puolelta; niin perinpohjaisesti he sinut hävittävät, ettei kiveäkään jää kiven päälle. Ja tämä kaikki on osasi siksi, ettet tiennyt jumalallisen vierailusi ajankohtaa. Kohta sinä hylkäät Jumalan lahjan, ja kaikki ihmiset tulevat hylkäämään sinut.”
172:3.11 (1882.4) Sen jälkeen kun Jeesus oli äskeiset sanat lausunut, kulkue alkoi laskeutua alas Öljymäkeä, ja hetken kuluttua mukaan liittyi muualta tulleiden kansanjoukko. Nämä olivat lähteneet Jerusalemista palmunlehviä liehutellen, hoosiannoja huutaen ja muutoinkin riemumieltä ja hyvää yhteishenkeä ilmoille kaiuttaen. Mestari ei ollut suunnitellut sellaista, että nämä väkijoukot tulisivat heitä vastaan Jerusalemista. Se oli joidenkuiden muiden työtä. Hän ei milloinkaan ennakolta harkinnut mitään, mikä oli dramaattista.
172:3.12 (1882.5) Mestaria tervehtimään ryöpynneen kansanpaljouden mukana tuli myös monia fariseuksia ja hänen muita vihamiehiään. Tämä äkillinen ja odottamaton kansansuosion purkaus sai heidät siinä määrin pois tolaltaan, etteivät he rohjenneet pidättää häntä, jottei sellainen toimenpide mahdollisesti syöksisi väestöä avoimeen kapinaan. He olivat suuresti huolissaan siitä, miten ne lukuisat vierailijat asiaan suhtautuisivat, jotka olivat kuulleet paljon Jeesuksesta ja joista monet uskoivat häneen.
172:3.13 (1882.6) Kun he lähestyivät Jerusalemia, väkijoukko alkoi osoittaa tuntemuksiaan yhä äänekkäämmin, jopa siinä määrin, että muutamat fariseukset raivasivat tiensä Jeesuksen vierelle ja sanoivat: ”Opettaja, eiköhän sinun tulisi torua opetuslapsiasi ja kehottaa heitä käyttäytymään siivommin.” Jeesus vastasi: ”On toki paikallaan, että nämä lapset toivottavat tervetulleeksi Rauhan Pojan, jonka pääpapit ovat torjuneet. Olisi hyödytöntä pysäyttää heitä, sillä siinä tapauksessa heidän sijastaan huutaisivat ääneensä nämä tienvieren kivet.”
172:3.14 (1882.7) Fariseukset riensivät kulkueen edelle päästäkseen taas mukaan sanhedrinin kokoukseen. Kyseinen neuvosto oli nimittäin tuolloin koolla temppelissä, ja nämä fariseukset raportoivat virkatovereilleen: ”Katsokaas, teemmepä mitä hyvänsä, siitä ei ole mihinkään. Tämä galilealainen saattaa meidät häpeään. Ihmiset ovat hullaantuneet häneen. Ellemme pysäytä näitä tietämättömiä, koko maailma menee hänen perässään.”
172:3.15 (1883.1) Todellisuudessa tähän väkijoukon pinnalliseen ja spontaaniin innostuksen purkaukseen ei tulisi liittää mitään syvää merkitystä. Olkoonkin, että tämä vastaanotto oli riemukas ja vilpitön, se ei silti ollut merkki mistään todellisesta tai syvälle juurtuneesta vakuuttuneisuudesta tämän juhlaväen sydämessä. Samaiset väkijoukot olivat yhtä valmiita torjumaan Jeesuksen myöhemmin samalla viikolla, heti sen jälkeen kun sanhedrin lopulta otti lujan ja päättäväisen kannan häntä vastaan, ja kun heidän harhakuvansa haihtuivat – kun he tajusivat, ettei Jeesus aikonutkaan perustaa valtakuntaa heidän kauan hellimiensä toiveiden mukaisesti.
172:3.16 (1883.2) Mutta koko kaupunki oli suunnattoman kuohunnan tilassa niin, että jokainen kyseli: ”Kuka on tämä mies?” Ja väkijoukko vastasi: ”Tämä on Galilean profeetta, Nasaretin Jeesus.”
172:4.1 (1883.3) Alfeuksen kaksosten viedessä aasin takaisin omistajalleen Jeesus ja kymmenen apostolia erkanivat lähimmistä työtovereistaan ja käyskelivät temppelin eri puolilla pääsiäisvalmisteluja katsellen. Kukaan ei yrittänyt käydä Jeesuksen kimppuun, sillä sanhedrin pelkäsi suuresti kansaa; ja kaiken kaikkiaan se olikin yksi niistä syistä, miksi Jeesus salli väkijoukon edellä kuvatulla tavalla huutaa hänelle suosiota. Apostolit tuskin ymmärsivät, että tämä oli ainoa ihmisyyden rajoissa pysynyt menetelmä, joka ylipäätään kykeni estämään Jeesuksen välittömän pidättämisen, sen jälkeen kun hän oli tullut kaupungin sisäpuolelle. Mestari halusi antaa Jerusalemin asukkaille, niin ylhäisille kuin alhaisille, samoin kuin kymmenilletuhansille pääsiäisvieraille vielä tämän yhden ja viimeisen tilaisuuden evankeliumin kuulemiseen ja, jos he suostuisivat, Rauhan Pojan vastaanottamiseen.
172:4.2 (1883.4) Ja nyt kun ilta oli lähestymässä ja väkijoukot lähtivät etsimään suuhunpantavaa, Jeesus jätettiin lähimpine seuraajineen omiin oloihinsa. Mikä omituinen päivä se olikaan ollut! Apostolit olivat mietteissään, mutta sanattomia. Kaikkina näinä vuosina, jotka he olivat olleet yhdessä Jeesuksen kanssa, he eivät tällaista päivää olleet koskaan kokeneet. He istuutuivat hetkeksi kolehtilaatikon vierelle ja katselivat, kun ihmiset pudottivat siihen antimensa. Rikkaat panivat laatikkoon paljon, ja kaikki panivat sinne jotakin, sen mukaan mitä heidän omaisuutensa antoi myöten. Viimein paikalle tuli muuan huonosti vaatetettu ja köyhä leskivaimo, ja he näkivät hänen pudottavan kaksi ropoa (pientä kuparilanttia) laatikon raha-aukkoon. Ja silloin Jeesus, joka kiinnitti apostolien huomion leskivaimoon, sanoi: ”Ottakaa vaarin, mitä olette juuri nähneet. Tämä köyhä leski pani laatikkoon enemmän kuin kaikki muut, sillä liiastaan kaikki nämä muut panivat laatikkoon lahjana jonkin mitättömän summan, mutta vaikka tämä köyhä nainen elää puutteessa, hän antoi kaiken, mitä hänellä oli, jopa ruokarahansa.”
172:4.3 (1883.5) Illan hämärtyessä he kävelivät hiljaisina temppelipihoilla, ja kun Jeesus oli vielä kerran luonut silmäyksen näihin tuttuihin näkymiin ja muistellut tuntemuksiaan edellisiltä käynneiltään, varhaisimpiakaan käyntejään unohtamatta, hän sanoi: ”Menkäämme Betaniaan levätäksemme.” Jeesus meni Pietarin ja Johanneksen seurassa Simonin kotiin, kun muut apostolit sen sijaan majoittuivat ystäviensä luokse Betaniaan ja Betfageen.
172:5.1 (1883.6) Kun he tuona sunnuntai-iltana palasivat Betaniaan, Jeesus kulki apostolien edellä. Sanaakaan ei vaihdettu, ennen kuin he Simonin talolle saavuttuaan erosivat toisistaan. Milloinkaan ei ole ollut kahtatoista ihmistä, jotka olisivat kokeneet yhtä moninaisia ja selittämättömiä tunnetiloja kuin ne, jotka nyt velloivat näiden valtakunnan lähettiläiden mielessä ja sielussa. Nämä vankat galilealaiset olivat nyt sekasorron ja hämmennyksen vallassa; he eivät tienneet, mitä odottaa seuraavaksi; he olivat aivan liian hämmästyneitä suurestikaan pelätäkseen. He eivät tienneet mitään Mestarin suunnitelmista seuraavalle päivälle, eivätkä he esittäneet ainoatakaan kysymystä. He menivät majapaikkoihinsa, vaikkeivät kaksosia lukuun ottamatta paljon nukkuneetkaan. Mutta he eivät pitäneet aseellista vartiota Jeesuksen suojana Simonin talolla.
172:5.2 (1884.1) Andreas oli perin ymmällään, jotakuinkin sekasorron tilassa. Hän oli ainoa apostoli, joka ei ryhtynyt vakavissaan erittelemään väkijoukon suosionpurkauksen merkitystä. Hänelle oli jo liikaa siinä, kun hän ajatteli omaa vastuutaan apostolikunnan päällikkönä, jotta hän olisi antautunut vakavasti pohdiskelemaan kansanjoukon äänekkäiden hoosiannahuutojen tarkoitusta tai merkitystä. Andreaksella riitti puuhaa siinä, että hän piti silmällä muutamia työtovereitaan, joiden kohdalla hän pelkäsi, että nämä saattaisivat mieltenkuohun aikana antaa tunteidensa ajaa itsensä harhaan. Näihin kuuluivat eritoten Pietari, Jaakob, Johannes ja Simon Selootti. Koko käsillä olevan päivän ja välittömästi sen jälkeen seuranneiden päivien ajan Andreasta kiusasivat vakavat epäilykset, mutta apostolitovereidensa tietoon hän ei tuonut koskaan yhtäkään näistä epäilyksistään. Häntä huolestutti kahdentoista joukosta niiden muutamien asennoituminen, joiden hän tiesi aseistautuneen miekoin; mutta hän ei tiennyt oman veljensäkin, Pietarin, kantavan sellaista asetta. Ja näin ollen tämä Jerusalemiin päätynyt kulkue vaikutti Andreakseen vain verrattain pintapuolisesti; hänellä oli yllin kyllin puuhaa omaan virka-asemaansa kuuluvien velvollisuuksien parissa, jotta mikään muu olisi häneen vaikuttanut.
172:5.3 (1884.2) Tämä kansanjoukkojen innostuksen julkitulo vei Simon Pietarilta aluksi miltei jalat alta; mutta siihen mennessä, kun he tuona iltana palailivat Betaniaan, hän oli jo huomattavassa määrin tyyntynyt. Pietari ei kerta kaikkiaan kyennyt saamaan selville, mitä Mestari aikoi. Hän oli suunnattoman pettynyt siitä, ettei Jeesus jonkinlaisen julistuksen esittämällä antanut pontta tälle kansansuosion aallolle. Pietari ei voinut käsittää, miksei Jeesus puhunut kansanjoukolle, kun he saapuivat temppelille, tai edes sallinut jonkun apostoleista puhua väenpaljoudelle. Pietari oli suuri saarnamies, ja näin laajan, vastaanottavaisen ja innostuneen kuulijakunnan menettäminen harmitti häntä. Hän olisi peräti mielellään saarnannut valtakunnan evankeliumia tälle kansanjoukolle suoraan paikan päällä temppelissä, mutta Mestari oli antanut heille nimenomaisen velvoitteen olla opettamatta ja saarnaamatta aikana, jonka he tällä pääsiäisviikolla olivat Jerusalemissa. Kaupunkiin suuntautuneesta dramaattisesta kulkueesta koitunut vastavaikutus oli Simon Pietarin kohdalla tuhoisa, mutta yöhön mennessä hän selvisi huumaannuksestaan ja joutui sanoin kuvaamattoman murheen valtaan.
172:5.4 (1884.3) Jaakob Sebedeukselle tämä sunnuntaipäivä oli epätietoisuuden ja perinpohjaisen hämmentymisen päivä. Hän ei kyennyt käsittämään tapahtumien tarkoitusta; hän ei kyennyt ymmärtämään, mitä Mestari tarkoitti salliessaan nämä myrskyisät suosionhuudot ja kieltäytyessään sitten lausumasta kansalle sanaakaan, kun he saapuivat temppelille. Kun kulkue laskeutui Öljymäkeä kohti Jerusalemia, ja aivan erityisesti silloin, kun heitä vastaan tulivat ne tuhannet pyhiinvaeltajat, jotka tungeksivat tervehtimään Mestaria, Jaakobia raastoivat julmasti hänen ristiriitaiset tunnetilansa: toisaalta voitonriemu ja mielihyvä siitä, mitä hän näki, ja toisaalta syvä pelontunne siitä, mitä tapahtuisi, kun he saapuisivat temppelille. Ja sitten hän masentui ja joutui pettymyksen valtaan, kun Jeesus laskeutui aasin selästä ja ryhtyi toimettomana kävelemään temppelipihoilla. Jaakob ei pystynyt käsittämään, mistä syystä näin suurenmoinen valtakunnan julistamiselle avautunut tilaisuus heitettiin hukkaan. Pitkin iltaa hänen mielensä pysyi lujasti ahdistavan ja kauhistavan epävarmuuden otteessa.
172:5.5 (1884.4) Johannes Sebedeus pääsi melko lähelle sitä, että hän olisi ymmärtänyt, miksi Jeesus näin menetteli; hän tajusi ainakin osittain tämän niin kutsutun voittokulkuemaisen Jerusalemiin-tulon hengellisen merkityksen. Kun kansanjoukko kulki eteenpäin kohti temppeliä, ja kun Johannes katseli Mestariaan, joka istui hajasäärin varsan selässä, hän muisti kuulleensa, kun Jeesus kerran lainasi kirjoituksista kohdan, jossa Sakarja kuvailee, kuinka Messias saapuisi rauhan miehenä ja ratsastaisi Jerusalemiin aasin selässä. Pohdiskellessaan mielessään tuota tekstikohtaa Johannes alkoi käsittää tämän sunnuntai-iltapäivän juhlakulkueen symbolista merkitystä. Tämän tekstikohdan tarkoitusta hän ymmärsi ainakin sen verran, että hänen oli mahdollista jossakin määrin jopa nauttia tästä välinäytöksestä, ja ainakin sen verran, että se esti häntä ylen määrin masentumasta, kun riemusaattomainen kulkue näytti päättyvän tarkoituksettomasti. Johanneksella oli sentyyppinen mieli, että se pyrki luonnostaan ajattelemaan ja tuntemaan symbolien välityksellä.
172:5.6 (1885.1) Purkauksen äkillisyys ja spontaanisuus suistivat Filippuksen täysin tasapainosta. Kun jo oltiin matkalla Öljymäkeä alaspäin, hän ei kyennyt kokoamaan ajatuksiaan riittävästi päästäkseen johonkin selkeään käsitykseen siitä, mistä tässä mielenilmauksessa oli kysymys. Tavallaan hän nautti tästä esityksestä, olihan se kunnianosoitus hänen Mestarilleen. Jokseenkin niillä main, kun he saapuivat temppelille, hänet sai pois tolaltaan ajatus, että Jeesus saattaisi mahdollisesti pyytää häntä järjestämään syötävää kansanjoukolle. Näin ollen Jeesuksen menettely siinä vaiheessa, kun hän kääntyi kaikessa rauhassa pois kansanjoukon luota, mikä useimmille apostoleille oli katkeran pettymyksen aihe, oli Filippukselle suuri huojennus. Väkijoukot olivat joskus olleet suuri koettelemus tälle kahdentoista apostolin taloudenhoitajalle. Päästyään näistä henkilökohtaisista peloistaan, jotka liittyivät väkijoukkojen aineellisiin tarpeisiin, Filippus teki seuraa Pietarille sikäli, että hän toi julki pettymyksensä siitä, ettei kansanjoukon opettamiseksi tehty mitään. Samana iltana Filippus ryhtyi pohtimaan näitä kokemuksia, ja hän tunsi kiusausta epäillä koko valtakuntaideaa; hän oli vilpittömästi ihmeissään, mitä kaikki tapahtunut oikein voisi merkitä. Mutta hän ei tuonut epäilyksiään kenenkään tietoon, sillä hän rakasti Jeesusta liian paljon niin tehdäkseen. Hänellä oli suuri henkilökohtainen luottamus Mestariin.
172:5.7 (1885.2) Ellei symbolisia ja profeetallisia aspekteja oteta lukuun, Natanael pääsi lähimmäksi niiden syiden ymmärtämistä, joiden vuoksi Mestari valjasti käyttöönsä pääsiäispyhiinvaeltajilta saatavissa olleen yleisön tuen. Hän päätteli mielessään, jo ennen kuin he saapuivat temppelille, että ilman tällaista näyttävää Jerusalemiin-tuloa sanhedrinin viranhaltijat olisivat pidättäneet Jeesuksen ja heittäneet hänet vankilaan samana hetkenä, kun hän rohkeni astua kaupungin sisäpuolelle. Hän ei sen vuoksi vähääkään hämmästellyt, ettei Mestari käyttänyt hurraavia kansanjoukkoja mihinkään sen enempään, sitten kun oli päässyt kaupungin muurien sisäpuolelle ja sitten kun oli tällä tavoin tehnyt niin voimallisen vaikutuksen juutalaisjohtajiin, etteivät nämä rohjenneet häntä oikopäätä pidättää. Ymmärtäessään todellisen syyn siihen, miksi Mestari oli saapunut kaupunkiin juuri tällä tavalla, Natanael luonnollisestikin seurasi mukana muita rauhallisempana ja Jeesuksen myöhemmästä menettelystä muita apostoleja vähemmän hämmentyneenä ja pettyneenä. Natanael luotti suuresti siihen, että Jeesus ymmärsi ihmisiä, samoin kuin hänen viisauteensa ja nokkeluuteensa vaikeiden tilanteiden selvittämisessä.
172:5.8 (1885.3) Matteus ei aluksi tiennyt, miten hänen tulisi suhtautua tähän loistavaan näytelmään. Hän tajusi, mikä merkitys siihen kätkeytyi, mitä hänen silmänsä näkivät, vasta muistaessaan Sakarjan kirjoitusten kohdan, jossa profeetta oli viitannut Jerusalemin riemuitsemiseen siksi, että sen kuningas oli tullut aasinvarsalla ratsastaen tuomaan pelastuksen. Kulkueen edetessä kaupungin suuntaan ja kääntyessä sitten kohti temppeliä Matteus joutui hurmioon; hän oli varma, että jotakin tavatonta tapahtuisi, kun Mestari saapuisi temppelille tämän ääneensä huutavan kansanpaljouden ensimmäisenä. Kun muuan fariseus pilkkasi Jeesusta sanomalla: ”Katsokaas kaikki, kas kukapa se täältä tulee, juutalaisten kuningashan se siinä aasilla ratsastelee!”, Matteuksen oli venytettävä itsehillintänsä äärimmilleen, jottei olisi käynyt käsiksi fariseukseen. Kun oltiin palaamassa Betaniaan, kahdentoista apostolin joukossa ei tuona iltana ollut toista yhtä masentunutta. Simon Pietarin ja Simon Selootin jälkeen Matteuksen hermot olivat kaikkein kireimmällä, ja yön tullessa hän tunsi itsensä lopen uupuneeksi. Mutta aamulla Matteus oli jo varsin hyväntuulinen; olihan hän lopulta kuitenkin aina iloinen häviäjä.
172:5.9 (1886.1) Kahdentoista apostolin joukossa Tuomas oli se mies, joka oli eniten ihmeissään ja ymmällään. Enimmän aikaa hän vain kulki muiden mukana, katseli silmät ympyriäisinä tätä spektaakkelia ja tosissaan ihmetteli, mikä mahtoi olla Mestarin vaikuttimena tämän osallistuessa moiseen omituiseen näytökseen. Syvällä sydämessään hän piti koko esitystä hieman lapsellisena, ellei suorastaan hupsuna. Milloinkaan hän ei ollut nähnyt Jeesuksen tekevän mitään tämänkaltaista, eikä hän osannut selittää itselleen Jeesuksen omituista käytöstä tänä sunnuntai-iltapäivänä. Mutta siihen mennessä, kun saavuttiin temppelille, Tuomas oli jo päätellyt, että tällä kansansuosion julkituonnilla oli tarkoitus pelästyttää sanhedrinia sen verran, ettei se rohkenisi ainakaan heti Mestaria pidättää. Paluumatkalla Betaniaan, Tuomas ajatteli paljon, mutta ei sanonut mitään. Nukkumaanmenoajan ollessa käsillä Tuomasta alkoi jo jossakin määrin hymyilyttää Mestarin tässä meluisan Jerusalemiin-saapumisen järjestämisessä osoittama nokkeluus, ja tämä suhtautumistapa virkisti häntä suuresti.
172:5.10 (1886.2) Simon Selootin maailmassa tämä sunnuntai oli alkanut suurenmoisen päivän merkeissä. Hänen mielessään väikkyivät Jerusalemissa muutamien seuraavien päivien aikana suoritettavat ihmeelliset teot, ja oikeassahan hän siinä olikin, mutta Simon unelmoi juutalaisten uuden kansallisen hallitusvallan pystyttämisestä ja Jeesuksesta Daavidin valtaistuimella. Simon näki, kuinka kansallismieliset ponkaisisivat toimintaan, heti kun valtakunta olisi julistettu, ja itsensä hän näki uuden kuningaskunnan kohta muodostettavien sotajoukkojen ylipäällikkönä. Kun oltiin laskeutumassa Öljymäkeä, hänen mielessään oli jo kuva siitä, miten sanhedrin ja kaikki sen kannattajat makaisivat kuolleina, ennen kuin aurinko tuona päivänä laskisi. Hän tosiaankin uskoi, että jotakin suurenmoista olisi tapahtuva. Hän oli koko kansanpaljouden joukossa meluisin mies. Tuon iltapäivän kello viiden tietämissä hän oli hiljainen, muserrettu ja harhoistaan herännyt apostoli. Hän ei koskaan täysin toipunut masennuksesta, jonka valtaan hän joutui tuona päivänä saamansa iskun seurauksena, ei ainakaan ennen kuin kauan Mestarin kuolleistanousun jälkeen.
172:5.11 (1886.3) Alfeuksen kaksosten mielestä päivä oli täydellinen. Ei ole epäilystäkään siitä, että he olivat nauttineet päivästä alusta loppuun saakka, ja koska he eivät olleet mukana, kun kuljeskeltiin hiljaisina temppeliä sinne tänne, he suurelta osin välttyivät kansannousun antikliimaksilta. He eivät mitenkään voineet ymmärtää apostolien alakuloista käyttäytymistä, kun nämä tuona iltana palasivat Betaniaan. Kaksoset muistivat tämän päivän aina päivänä, jolloin he olivat maan päällä olleet lähimpänä taivasta. Tämä päivä oli heidän koko apostolin urallaan kaiken tyydyttävän hurmion hetki. Ja muisto tänä sunnuntai-iltapäivänä koetusta hurmasta antoi heille voimaa päästä kaiken tämän tapahtumatäyteisen viikon mukanaan tuoman traagisuuden yli, aina ristiinnaulitsemisen hetkeen saakka. Tämä oli parhaalla mahdollisella tavalla sopiva kuninkaan sisääntulo, jonka kaksoset saattoivat kuvitella; he nauttivat koko näytelmän jokaisesta hetkestä. Kaiken näkemänsä he täysin hyväksyivät ja vaalivat kauan aikaa sen muistoa.
172:5.12 (1886.4) Kaikista apostoleista Juudas Iskariot oli se, johon tämä juhlakulkuemainen Jerusalemiin-saapuminen vaikutti epäedullisimmin. Hänen mielensä oli ikävässä käymistilassa sen vuoksi, että Mestari oli häntä edellisenä päivänä nuhdellut siinä yhteydessä, kun Maria oli Simonin talossa pidetyssä juhlassa voidellut Mestarin. Koko näytös yökötti Juudasta. Hänestä se oli lapsellinen, ellei suorastaan naurettava. Tämän kostonjanoisen apostolin tarkastellessa tämän sunnuntai-iltapäivän tapahtumia Jeesus näytti hänen mielestään muistuttavan enemmänkin pelleä kuin kuningasta. Hän paheksui sydämensä kyllyydestä koko esitystä. Hän oli samaa mieltä kuin kreikkalaiset ja roomalaiset, jotka halveksivat jokaista, joka suostui ratsastamaan aasilla tai aasinvarsalla. Sinä hetkenä, jolloin riemukulkue saapui kaupunkiin, Juudas oli melkein jo päättänyt luopua koko kuningaskunta-ajatuksesta; hän oli jotakuinkin valmis jättämään muille kaikki tämänkaltaiset farssimaiset yritykset taivaan valtakunnan perustamiseksi. Ja sitten hän tuli ajatelleeksi Lasaruksen kuolleistaheräämistä ja monia muita asioita ja päätti silti ainakin yhden päivän vielä pysytellä kahdentoista apostolin mukana. Rahakukkaro oli sitä paitsi hänen hallussaan, eikä hän halunnut poistua rivistä apostolien rahavarat mukanaan. Kun tuona iltana oltiin matkalla takaisin Betaniaan, hänen käyttäytymisensä ei vaikuttanut omituiselta, sillä kaikki apostolit olivat yhtä alakuloisia ja hiljaisia.
172:5.13 (1887.1) Juudakseen vaikutti tavattomasti hänen saddukeusystäviensä pilkanteko. Mikään muu yksittäinen tekijä ei vaikuttanut häneen yhtä voimakkaasti, kun hän lopulta päätti hylätä Jeesuksen ja apostolitoverinsa, kuin muuan välikohtaus, joka sattui juuri kun Jeesus saapui kaupungin portille: Muuan eturivin saddukeus (Juudaksen perheen ystävä) ryntäsi hänen eteensä ratki riemukkaan pilkkaamishalun hengessä, läimäytti häntä selkään ja sanoi: ”Miksi ilmeesi on noin huolestunut, ystävä hyvä? Reipastu toki ja liity meidän kaikkien joukkoon nyt, kun osoitamme suosiotamme tälle Jeesus Nasaretilaiselle, juutalaisten kuninkaalle, joka ratsastaa Jerusalemin porttien läpi aasin selässä istuen.” Juudas ei ollut koskaan kavahtanut vainon edessä, mutta tämänkaltaista pilkantekoa hän ei voinut sietää. Jo kauan eläteltyyn kostonhimon tunteeseen sekoittui nyt tämä kohtalokas pilkan kohteeksi joutumisen pelko, tämä kauhea ja pelottava tunne siitä, että hän häpesi Mestariaan ja apostolitovereitaan. Sydämessään tämä vihitty valtakunnan suurlähettiläs oli jo luopio; hänen tarvitsi vain löytää jokin todentuntuinen tekosyy rikkoakseen avoimesti välinsä Mestarin kanssa.
Urantia-kirja
Luku 173
173:0.1 (1888.1) TÄMÄN maanantaipäivän aamuvarhaisella Jeesus ja apostolit kokoontuivat sopimuksen mukaisesti Simonin kotiin Betaniassa, ja lyhyen neuvonpidon jälkeen he läksivät Jerusalemiin. Taivaltaessaan temppeliä kohti kaksitoista apostolia olivat omituisen vaitonaisia, sillä he eivät olleet tointuneet edellisen päivän kokemuksesta. He tuntuivat odottavan jotakin, pelkäävän jotakin, ja heihin vaikutti syvästi Mestarin äkillisestä taktiikan muutoksesta johtunut jonkinlainen irrallisuuden tunne, johon liittyi vielä Mestarin antama ohje, ettei heidän koko pääsiäisviikon aikana tullut ryhtyä julkiseen opetustoimintaan.
173:0.2 (1888.2) Kun tämä ryhmä taivalsi alas Öljymäkeä, Jeesus kulki edellä ja apostolit seurasivat mietteliään hiljaisuuden vallitessa tiiviisti hänen kannoillaan. Juudas Iskariotia lukuun ottamatta kaikkien mielessä oli päällimmäisenä yksi ainoa ajatus: Mitä Mestari aikoo tänään tehdä? Ainoa Juudaksen mieltä askarruttanut ajatus oli: Mitä minä teen? Kuljenko Jeesuksen ja tovereideni mukana vai vetäydynkö pois? Ja jos aion jättää tämän seuran, niin miten siitä irrottaudun?
173:0.3 (1888.3) Yhdeksän tietämissä tuona kauniina aamuna nämä miehet saapuivat temppelille. He menivät oikopäätä sille suurelle temppelipihalle, jossa Jeesus niin usein opetti, ja tervehdittyään häntä odottamassa olevia uskovia Jeesus nousi yhdelle kateedereista ja ryhtyi puhumaan paikalle kerääntymässä olevalle väkijoukolle. Apostolit vetäytyivät vähän matkan päähän ja odottivat tilanteen kehittymistä.
173:1.1 (1888.4) Temppelihartauteen kuuluvien jumalanpalvelusten ja seremonioiden ympärille oli versonut suurisuuntainen kaupallinen yritteliäisyys. Siellä esiintyi muun muassa liiketoimintaa, joka huolehti siitä, että erilaisia uhritoimituksia varten oli tarjolla soveliaita uhrieläimiä. Vaikka hartaudenharjoittajan oli lupa toimittaa paikalle oma uhrieläimensä, tosiasia kuitenkin oli, että tämän eläimen piti olla leeviläisen lain mukaisesti kaikin puolin ”virheetön” ja vielä sillä tavoin virheetön kuin temppelin viralliset tarkastajat asian tulkitsivat. Moni palvonnanharjoittaja oli saanut kokea sen nöyryytyksen, että hänen moitteettomaksi luulemansa eläin olikin tullut temppelin tarkastajien toimesta hylätyksi. Edellistä yleisemmäksi oli sen vuoksi tullut tapa ostaa uhrieläimet temppelistä, ja vaikka läheisellä Öljymäellä oli moniakin uhrieläinasemia, joista niitä oli ostettavissa, tavaksi oli tullut ostaa eläimet suoraan temppelin eläintalleista. Vähä vähältä oli sitten kehkeytynyt tämä käytäntö, että temppelipihoilla myytiin kaikenlaisia uhrieläimiä. Näin oli luotu laajamittainen liiketoiminta, jossa ansaittiin suunnattomia voittoja. Osa näistä voitoista meni temppelin kassaan, mutta suurin osa päätyi mutkien kautta kuitenkin vallassa olevien ylipappissukujen käsiin.
173:1.2 (1888.5) Tämä temppelissä tapahtuva eläintenmyynti kukoisti, sillä kun palvonnanharjoittaja osti tällaisen eläimen, vaikka sen hinta saattoikin olla hieman korkea, hänen ei toisaalta tarvinnut suorittaa muita maksuja, ja hän saattoi olla varma, ettei uhrattavaksi tarkoitettua eläintä hylättäisi sillä perusteella, että siinä olisi joitakin todellisia tai teknisiä virheitä. Tavalliselta rahvaalta kiskottiin aika ajoin huimia ylihintoja, varsinkin suurina kansallisina juhlapäivinä. Ahnaat papit menivät yhteen aikaan niin pitkälle, että vaativat viikon ansioita vastaavan rahasumman parista kyyhkysestä, jotka olisi pitänyt myydä köyhille muutamasta pennistä. ”Hannaksen pojat” olivat jo ryhtyneet pystyttämään temppelitiloihin myyntikojujaan, samaisia markkinatiskejään, jotka siellä itsepintaisesti seisoivat aina siihen saakka, kunnes roskajoukko ne lopulta kaatoi nurin kolme vuotta ennen itse temppelin hävittämistä.
173:1.3 (1889.1) Muttei uhrieläinten ja sekalaisen markkinatavaran kaupittelu suinkaan ollut ainoa toiminta, jolla temppelipihoja häväistiin. Tuohon aikaan siellä kukoisti myös laajamittainen pankki- ja tavarapörssijärjestelmä, ja kyseistä toimintaa harjoitettiin peittelemättä jopa temppelitilojen sisäpuolella. Ja tämä kaikki oli lähtenyt liikkeelle seuraavalla tavalla: Juutalaiset löivät hasmonealaisdynastian aikana omaa hopearahaa, ja oli muotoutunut sellainen tapa, että puolen sekelin temppeliverot, kuten kaikki muutkin temppelimaksut, vaadittiin maksettaviksi tällä juutalaisella rahalla. Tämä säännös johti siihen, että rahanvaihtajille oli pakostakin annettava lupa vaihtaa Palestiinassa ja Rooman valtakunnan muissa provinsseissa käytössä olevat monenlaiset maksuvälineet tähän juutalaisten lyömään oikeaoppiseen sekeliin. Temppelin kantama henkivero, jonka kaikki naisia, orjia ja alaikäisiä lukuun ottamatta olivat velvolliset maksamaan, oli puoli sekeliä, eli se maksettiin kolikolla, joka oli osapuilleen euron kokoinen, mutta kolme kertaa sen paksuinen. Jeesuksen aikoihin myös papit oli vapautettu temppeliverojen maksamisesta. Tästä oli seurauksena, että valtuutetut rahanvaihtajat pääsiäistä edeltävän kuukauden 15. ja 25. päivän välisenä aikana pystyttivät kojunsa Palestiinan tärkeimpiin kaupunkeihin, ja näin huolehdittiin siitä, että juutalaisilla olisi asianmukainen raha temppeliverojen maksamiseen, sitten kun he olisivat saapuneet Jerusalemiin. Mainitun kymmenpäiväisen ajanjakson jälkeen nämä rahanvaihtajat siirtyivät Jerusalemiin ja ryhtyivät pystyttämään rahanvaihtopöytiään temppelin pihoille. Heidän oli lupa veloittaa kolmestakymmenestä neljäänkymmeneen prosentin välityspalkkio noin vajaan euron arvoisen kolikon vaihtamisesta, ja siinä tapauksessa, että vaihdettavaksi tarjottiin arvoltaan suurempi raha, heillä oli lupa ottaa kaksinkertainen palkkio. Samaiset temppelipankkiirit saivat voittoa myös kaiken sen rahan vaihtamisesta, joka tarvittiin uhrieläinten ostamiseen, lupausten panteiksi ja uhrilahjoiksi.
173:1.4 (1889.2) Paitsi että nämä temppelin rahanvaihtajat voiton ansaitsemisen tarkoituksessa harjoittivat säännöllistä pankkitoimintaa vaihtaessaan niitä yli kahtakymmentä erilaista rahalajia, joita vierailevat pyhiinvaeltajat säännöllisin väliajoin tapasivat tuoda Jerusalemiin, he olivat mukana myös kaikenlaisissa muissa pankkitoimintaan kuuluvissa operaatioissa. Sekä temppelirahasto että temppelin esimiehet hyötyivät näistä liiketoimista suunnattomasti. Mitenkään harvinaista ei ollut, että temppelin kassassa oli lähes kahtakymmentä miljoonaa euroa vastaava rahamäärä, kun tavallinen rahvas sen sijaan riutui köyhyydessä ja maksamistaan maksoi näitä epäoikeudenmukaisia veroja.
173:1.5 (1889.3) Tämän rahanvaihtajien, tavarankaupitsijain ja karjanmyyjien meluisan seurakunnan keskellä Jeesus koetti tuona maanantaiaamuna opettaa taivaallisen valtakunnan evankeliumia. Hän ei ollut ainoa, jota tämä temppelin häpäisy närkästytti, vaan myös tavallista väkeä, eritoten muista provinsseista saapuneita juutalaisia, vihastutti perin pohjin tämä hyötymistarkoituksessa tapahtuva heidän kansallisen palvontapaikkansa häpäiseminen. Tuohon aikaan sanhedrin itsekin piti säännönmukaiset kokouksensa eräässä salissa, joka oli keskellä kaikkea tätä kaupankäynnin ja tavaranvaihdon aiheuttamaa hälinää ja epäjärjestystä.
173:1.6 (1890.1) Kun Jeesus oli aloittamassa puhettaan, sattui kaksi tapausta, jotka kiinnittivät hänen huomionsa: Lähistöllä olevan rahanvaihtajan pöydän ääressä oli puhjennut kiivas ja kiihkeä sanasota yhden Aleksandriasta tulleen juutalaisen väittäessä joutuneensa yliveloituksen uhriksi, ja samalla hetkellä temppelipihan täytti korvia repivä mylvintä, joka lähti liki satapäisestä sonnilaumasta sitä yhdestä eläinkarsinoiden osastosta toiseen ajettaessa. Pitäessään tauon ja pohtiessaan ääneti mutta mietteliäänä tätä kaupustelusta ja sekasorrosta kertovaa näkymää Jeesus näki lähellään erään ajatusmaailmaltaan yksinkertaisen galilealaisen, miehen, jonka kanssa hän oli kerran keskustellut Jireonissa ja jota kopeat ja mielestään muita paremmat juudealaiset nyt irvivät ja tönivät. Ja kaikki tämä yhdessä vaikutti niin, että se sai Jeesuksen sielussa aikaan yhden niistä oudoista suuttumuksentunteen kuohahduksista, joita hänellä silloin tällöin esiintyi.
173:1.7 (1890.2) Lyöden ällistyksellä lähellään seisovat apostolinsa, jotka pidättyivät osallistumasta siihen, mitä pian seurasi, Jeesus astui alas kateederilta ja meni sen pikkupojan luo, joka oli ajamassa karjalaumaa pihan poikki, otti tältä nuoraruoskan ja ajoi eläimet yhdessä hetkessä pois temppelistä. Mutta ei tässä vielä kaikki; temppelipihalle kerääntyneiden tuhansien ihmisten ihmettelevien katseiden edessä hän asteli majesteettisesti perimmäiselle karjakarsinalle ja avasi takaisin kävellessään jokaisen tallin veräjän ja ajoi ulos niihin teljetyt eläimet. Tässä vaiheessa oli kuin sähkövirta olisi käynyt paikalle kerääntyneiden pyhiinvaeltajien läpi ja päästäen ilmoille huutoja kuin kapinassa ikään he ryntäsivät kohti kauppakojuja ja ryhtyivät kääntämään nurin rahanvaihtajien pöytiä. Vajaassa viidessä minuutissa kaikki kaupankäynti oli lakaistu pois temppelistä. Siihen mennessä, kun lähistöllä olevat roomalaiset vartijat ilmestyivät näyttämölle, kaikki oli jo rauhallista, ja väkijoukot olivat asettuneet. Noustessaan taas kateederille Jeesus puhui väenkokoukselle: ”Olette tänä päivänä olleet todistamassa, mitä kirjoituksissa sanotaan: ’Minun huonettani on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi, mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan.’”
173:1.8 (1890.3) Mutta ennen kuin hän ehti lausua sanaakaan lisää, tämä suuri väenkokous puhkesi huutamaan hoosianna-ylistyslauluja, ja kohta väentungoksesta astui esille ryhmä nuorukaisia, jotka lauloivat kiitosvirsiä arvostuksen osoitukseksi siitä, että rienaavat ja keinottelevat kauppamiehet oli ajettu ulos pyhästä temppelistä. Tähän hetkeen mennessä tapahtumapaikalle oli saapunut jokunen pappikin, ja yksi heistä sanoi Jeesukselle: ”Etkö kuule, mitä leeviläisten lapset sanovat?” Ja Mestari vastasi: ”Etkö ole koskaan lukenut, että ’lasten ja imeväisten suusta on ylistys täysimääräisintä’?” Ja Jeesuksen opettaessa kansan asettamat vartiomiehet seisoivat koko loppupäivän ajan vartioimassa jokaista holvikäytävää sallimatta kenenkään kantaa edes tyhjää astiaa temppelipihain poikki.
173:1.9 (1890.4) Saadessaan tietää näistä tapahtumista kirjanoppineet ja pääpapit mykistyivät. He pelkäsivät Mestaria entistäkin enemmän, ja entistäkin lujemmaksi kävi heidän päätöksensä surmata hänet. Mutta he olivat neuvottomia. He eivät tienneet, miten he hänen kuolemansa toimeenpanisivat, sillä he pelkäsivät suuresti väkijoukkoja, jotka nyt varsin kaihtelemattomasti osoittivat hyväksyvänsä sen, että hän oli lähettänyt rienaavat keinottelijat matkoihinsa. Ja koko tämän päivän ajan, jolloin temppelin pihoilla vallitsi hiljaisuus ja rauha, kansa kuunteli Jeesuksen opetusta ja kirjaimellisesti ahmi hänen sanojaan.
173:1.10 (1890.5) Tämä Jeesuksen yllättävä teko kävi yli hänen apostoliensa ymmärryksen. He olivat niin häkellyksissään tästä Mestarinsa äkillisestä ja odottamattomasta toimenpiteestä, että pysyttelivät koko välikohtauksen ajan toisiinsa tarrautuneina puhujakorokkeen lähettyvillä; he eivät missään vaiheessa liikauttaneet sormeaankaan tätä temppelin puhdistusta auttaakseen. Jos tämä näyttävä tapahtuma olisi sattunut edellisenä päivänä, jolloin Jeesus riemusaatossa saapui temppelille kaupungin porttien läpi vyöryvän, pauhaavan kulkueen perille saattamana ja kansanjoukon huutaessa hänelle koko matkan suosiota, he olisivat olleet siihen valmiita, mutta tällä tavoin kuin se nyt tapahtui, heillä ei ollut mitään valmiutta osallistua siihen.
173:1.11 (1891.1) Tässä temppelin puhdistamisessa tulee esille Mestarin suhtautuminen uskonnonharjoittamisen kaupallistamiseen, samalla kun se paljastaa hänen inhonsa kaikenlaatuista köyhien ja oppimattomien kustannuksella tapahtuvaa kohtuuttomuutta ja keinottelua kohtaan. Tämä välikohtaus osoittaa niin ikään, ettei Jeesus suhtautunut hyväksyvästi sellaiseen, että kieltäydytään käyttämästä voimakeinoja suojeltaessa minkä hyvänsä ihmisryhmän enemmistöä sellaisten epäoikeudenmukaisten vähemmistöjen kohtuuttomia ja orjuuttavia menettelytapoja vastaan, jotka kenties voivat linnoittautua poliittisen, taloudellisen tai kirkollisen vallan taakse. Viekkaille, häijyille tai vehkeileville ihmisille ei pidä antaa mahdollisuutta järjestäytyä niin, että he pääsevät riistämään ja sortamaan niitä, jotka eivät ihanteellisuuttaan ole halukkaita turvautumaan väkivaltaan suojellakseen itseään tai edistääkseen kaikin puolin kunnioitettavia elämäntavoitteitaan.
173:2.1 (1891.2) Sunnuntaina Jeesuksen riemukulkuemainen sisääntulo Jerusalemiin oli herättänyt juutalaisjohtajissa siinä määrin pelonsekaista kunnioitusta, että he eivät yrittäneet pidättää häntä. Käsillä olevana päivänä tämä näyttävä temppelin puhdistaminen lykkäsi yhtä tehokkaasti Mestarin kiinniottamista. Juutalaisten vallanpitäjien päätös hänen tuhoon saattamisestaan kävi päivä päivältä lujemmaksi, mutta heitä raastoi kaksi pelonaihetta, joiden yhteisvaikutuksesta hyökkäyshetki aina vain lykkäytyi. Pääpapit ja kirjanoppineet eivät tunteneet halua julkisuudessa tapahtuvaan Jeesuksen pidättämiseen, sillä he pelkäsivät, että suuttumuksesta johtuva raivo saattaisi ajaa kansanjoukon heidän kimppuunsa. He pelkäsivät myös sitä mahdollisuutta, että roomalaisvartijat kutsuttaisiin tukahduttamaan kansannousua.
173:2.2 (1891.3) Keskipäivällä pidetyssä sanhedrinin istunnossa sovittiin yksimielisesti, että Jeesus täytyy ottaa hengiltä pikaisesti. Päätöksen mahdollisti se seikka, ettei tässä kokouksessa ollut läsnä yhtään Mestarin ystävää. Mutta sanhedrinin jäsenet eivät kyenneet pääsemään yksimielisyyteen siitä, milloin ja miten hänet korjattaisiin talteen. Lopulta he sopivat nimittävänsä viisi ryhmää, jotka menisivät kansan keskuuteen ja koettaisivat saada hänet sotkeutumaan opetuksessaan tai saada hänet muulla tavoin huonoon valoon niiden silmissä, jotka kuuntelivat hänen opetustaan. Niinpä kun Jeesus kello kahden maissa oli juuri aloittanut esityksensä aiheesta ”Jumalan poikana olemisen vapaus”, ryhmä näitä Israelin vanhimpia raivasi tiensä Jeesuksen lähelle, ja hänet totuttuun tapaansa keskeyttäen ryhmä esitti seuraavan kysymyksen: ”Millä vallalla sinä kaikkia näitä teet? Kuka sinulle tämän vallan antoi?”
173:2.3 (1891.4) Oli kaikin puolin asiallista temppelin esimiesten ja juutalaisen sanhedrinin virkailijain esittää tämä kysymys jokaiselle, joka katsoi oikeudekseen opettaa ja esiintyä sellaisella erikoisella tavalla, joka oli ollut Jeesukselle luonteenomainen, varsinkin jos otettiin huomioon hänen äskeinen menettelynsä hänen siivottuaan temppelin kaikenlaisesta kaupankäynnistä. Nämä kauppamiehet ja rahanvaihtajat toimivat kaikki suoraan korkeimmilta esimiehiltä saamansa lupakirjan turvin, ja tietyn määräosan heidän voitoistaan edellytettiin menevän suoraan temppelirahastoon. Älkää unohtako, että auktoriteetti oli koko juutalaiskansan tunnussana. Profeetat aiheuttivat aina selkkauksia siksi, että he niin uhmakkaasti katsoivat oikeudekseen opettaa valtuuksitta, ilman että heitä oli rabbiakatemioissa asianmukaisesti koulutettu ja sen jälkeen säännön mukaisesti asetettu sanhedrinin toimesta virkaansa. Jos vapauksia ottavalta julkisuudessa esiintyvältä opettajalta puuttui tämänlaatuinen valtuutus, sen katsottiin osoittavan joko sivistymättömyydestä johtuvaa julkeutta tai avointa kapinaa. Tuohon aikaan vain sanhedrinilla oli lupa seurakunnan vanhimman tai opettajan vihkimiseen, ja tällaisen seremonian oli tapahduttava vähintään kolmen sellaisen henkilön läsnä ollessa, jotka oli aiemmin tällä tavoin vihitty. Tällaisen vihkimyksen myötä opettaja sai ”rabbin” arvonimen, ja se pätevöitti hänet myös tuomarin toimeen, ”sitomaan ja päästämään asiat, jotka saatettaisiin jättää hänen ratkaistavikseen.”
173:2.4 (1892.1) Temppelin esimiehet astuivat tuona iltapäivän hetkenä Jeesuksen eteen ei vain kyseenalaistamaan hänen opetustaan vaan myös hänen tekonsa. Jeesus tiesi varsin hyvin, että nämä samat miehet olivat jo kauan julkisuudessa opettaneet hänen opettajanvaltuuksiensa olevan Saatanalta ja kaikkien hänen voimallisten tekojensa olevan perkeleiden ruhtinaan voimalla tehtyjä. Siksi Mestari ryhtyi vastaamaan heidän kysymykseensä esittämällä heille vastakysymyksen. Jeesus sanoi: ”Minäkin haluaisin esittää teille yhden kysymyksen, ja jos te vastaatte minulle, kerron minäkin teille, millä valtuuksilla näitä tekoja teen. Johanneksen kaste, mistä se oli? Saiko Johannes valtuutensa taivaasta vai ihmisiltä?”
173:2.5 (1892.2) Ja tämän kuullessaan hänen kuulustelijansa vetäytyivät syrjemmälle pitämään neuvoa keskenään siitä, minkä vastauksen he antaisivat. He olivat aikoneet nolata Jeesuksen kansanpaljouden edessä, mutta nyt he huomasivatkin olevansa itse kaikkien tuolla hetkellä temppelipihassa koolla olevien edessä pahasti ymmällään. Ja heidän hämmentyneisyytensä oli sitäkin ilmeisempää, kun he palasivat Jeesuksen luo ja sanoivat: ”Kysymykseen Johanneksen kasteesta emme osaa vastata, koska emme tiedä.” Ja he antoivat Mestarille tällaisen vastauksen siksi, että he olivat keskenään järkeilleet asian seuraavasti: Jos sanoisimme ’taivaasta’, silloin hän sanoo: ’Miksette uskoneet häntä’, ja mahdollisesti hän vielä lisää saaneensa valtuutensa Johannekselta; ja jos sanoisimme ’ihmisiltä’, silloin väenpaljous saattaisi kääntyä meitä vastaan, sillä useimmat heistä katsovat Johanneksen olleen profeetta. Ja näin heidän oli pakko tulla Jeesuksen ja kansan eteen tunnustaen, etteivät he, Israelin uskonnonopettajat ja johtajat, osanneet (tai tahtoneet) lausua käsitystään Johanneksen tehtävästä. Ja heidän sanottuaan sanottavansa Jeesus katsoi korokkeeltaan heitä ja sanoi: ”Niinpä en minäkään kerro teille, millä valtuuksin minä näitä tekoja teen.”
173:2.6 (1892.3) Jeesuksen aikomuksena ei milloinkaan ollut valtuutensa osalta vedota Johannekseen; sanhedrin ei koskaan ollut Johannesta vihkinyt. Jeesuksen valtuudet olivat hänessä itsessään ja hänen Isänsä ikuisessa ylivaltiudessa.
173:2.7 (1892.4) Käyttäessään kerrottua menetelmää vastustajiaan käsitellessään Jeesuksen tarkoituksena ei ollut vältellä tätä kysymystä. Ensi vaikutelmana saattaa olla, että hän syyllistyi mestarilliseen kysymyksen väistämiseen, mutta niin asia ei ollut. Jeesus ei milloinkaan edes vihamiestensä suhteen halunnut epärehdisti turvautua omaan ylivoimaisuuteensa. Näennäisesti kysymyksen väistäessään hän todellisuudessa antoi kaikille kuulijoilleen vastauksen fariseusten kysymykseen siitä, mikä auktoriteetti oli hänen toimintansa takana. Nämä olivat väittäneet hänen toimivan perkeleiden ruhtinaan vallalla. Jeesus oli kerran toisensa jälkeen väittänyt, että koko hänen opetustyönsä ja kaikki hänen tekonsa tapahtuivat hänen taivaassa olevan Isänsä antamalla voimalla ja vallalla. Tätä juutalaiset johtomiehet eivät suostuneet hyväksymään, ja he koettivat ahdistaa hänet myöntämään, että hän oli säännönvastainen opettaja siksi, että sanhedrin ei ollut koskaan myöntänyt hänelle valtuuksia. Vastatessaan heille niin kuin hän vastasi, sikäli ettei hän väittänyt saaneensa valtuuksiaan Johannekselta, hän oli puheenvuoronsa myötä kansalle siinä määrin mieleen, että hänen vihamiestensä yritys saada hänet satimeen kääntyi itse asiassa heitä itseään vastaan ja koitui heille kaikkien läsnä olevien silmissä suureksi häpeäksi.
173:2.8 (1892.5) Ja juuri tämä Mestarin osoittama nerokkuus vastustajiensa käsittelemisessä oli syynä siihen, että he häntä niin suuresti pelkäsivät. He eivät enää tuona päivänä kokeilleet muita kysymyksiä; he poistuivat paikalta jatkamaan keskinäisiä neuvottelujaan. Mutta ihmisiltä ei mennyt kauan havaita näihin juutalaisesimiesten esittämiin kysymyksiin sisältyvä epärehellisyys ja vilpillisyys. Edes tavallinen rahvas ei voinut olla huomaamatta eroa Mestarin moraalisen majesteettisuuden ja hänen vihamiestensä juonittelevan tekopyhyyden välillä. Mutta temppelin puhdistaminen oli tuonut saddukeukset fariseusten puolelle viemään päätökseen suunnitelman Jeesuksen tuhoamisesta. Ja saddukeukset edustivat nyt sanhedrinin enemmistöä.
173:3.1 (1893.1) Kun pikkusieluiset fariseukset nyt seisoivat hiljaisina Jeesuksen edessä, hän katsoi korokkeeltaan heitä ja sanoi: ”Koska olette epätietoisia Johanneksen tehtävän suhteen ja asettuneet vihamieliselle kannalle Ihmisen Pojan opetustyötä ja tekoja kohtaan, kuunnelkaapa, kun kerron teille vertauksen: Eräällä suurella ja arvostetulla maanomistajalla oli kaksi poikaa, ja toivoessaan saavansa pojiltaan apua laajojen tilustensa hoitamisessa hän tuli toisen pojan luo sanoen: ’Poikani, menepä ja tee tänään työtä viinitarhassani.’ Ja tämä ajattelematon poika vastasi isälleen ja sanoi: ’Enkä mene’, mutta jälkeenpäin hän katui ja meni. Kun isä oli löytänyt vanhemman poikansa, hän sanoi tällekin: ’Poikani, menepä ja tee työtä viinitarhassani.’ Ja tämä tekopyhä ja petollinen poika vastasi: ’Kyllä, isäni, menenhän minä.’ Mutta kun hänen isänsä oli lähtenyt, hän ei mennytkään. Sallikaa minun kysyä teiltä, kumpi näistä pojista todellisuudessa täytti isänsä tahdon?”
173:3.2 (1893.2) Ja kansa vastasi yhteen ääneen sanoen: ”Ensimmäinen poika.” Ja silloin Jeesus sanoi: ”Niin juuri; ja nyt sanon teille, että vaikka publikaanit ja portot näyttävätkin torjuvan katumuskutsun, niin kerran he tulevat näkemään olevansa väärällä tiellä ja menevät Jumalan valtakuntaan ennen teitä, jotka suuriäänisesti teeskentelette palvelevanne taivaallista Isää, vaikka kieltäydytte tekemästä Isän töitä. Fariseukset ja kirjanoppineet, ette te kuuluneet niihin, jotka uskoivat Johannekseen, vaan niitä olivat pikemminkin publikaanit ja syntiset; ettekä te sen kummemmin minunkaan opetustani usko, mutta tavallinen rahvas kuulee minun sanani mieluusti.”
173:3.3 (1893.3) Ei Jeesus fariseuksia ja saddukeuksia henkilöinä halveksinut, vaan se, minkä hän halusi saattaa huonoon valoon, oli heidän opetus- ja käytäntöjärjestelmänsä. Hän ei ollut vihamielinen yhtäkään ihmistä kohtaan, mutta meneillään oli väistämätön yhteentörmäys uuden ja elävän, henkeen perustuvan uskonnon sekä vanhemman, seremonioille, perinteille ja auktoriteetille rakentuvan uskonnon välillä.
173:3.4 (1893.4) Koko tämän ajan kaksitoista apostolia seisoivat Mestarin lähellä, mutta he eivät millään tavoin osallistuneet näihin tapahtumiin. Kukin kahdestatoista apostolista reagoi omalla luonteenomaisella tavallaan näihin Jeesuksen lihallishahmoisen toiminnan viimeisten päivien tapahtumiin, ja jokainen myös totteli Mestarin käskyä, jonka mukaan heidän tuli tämän pääsiäisviikon aikana pidättyä kaikesta julkisesta opetustoiminnasta ja saarnaamisesta.
173:4.1 (1893.5) Kun pääfariseukset ja kirjanoppineet, jotka olivat koettaneet kysymyksillään saada Jeesuksen hämmennyksiin, olivat kuunnelleet kertomuksen kahdesta pojasta, he vetäytyivät paikalta jatkamaan neuvottelujaan, ja Mestari, joka kohdisti huomionsa sananvaihtoa kuuntelevaan kansanjoukkoon, kertoi toisenkin vertauksen:
173:4.2 (1893.6) ”Olipa muuan hyvä mies, joka oli tilanomistaja, ja hän istutti viinitarhan. Hän aitasi sen, kaivoi kuopan viininpuristinta varten ja rakensi tähystystornin vartijoille. Sitten hän jätti tämän viinitarhan vuokraviljelijöille lähtien itse pitkälle matkalle toiseen maahan. Ja kun hedelmien kypsymisaika läheni, hän lähetti vuokralaisten luo palvelijoita perimään vuokran. Mutta vuokralaiset neuvottelivat keskenään ja kieltäytyivät antamasta palvelijoille heidän isännälleen kuuluvia hedelmiä; sen sijaan he karkasivat hänen palvelijoidensa kimppuun, mukiloivat yhden, kivittivät toisen ja lähettivät muut tyhjin käsin pois. Ja kun tilanomistaja sai kaikesta tapahtuneesta tiedon, hän lähetti toiset ja luotetummat palvelijat hoitelemaan nämä pahanilkiset vuokraajat, ja nämä he löivät verille ja kohtelivat heitäkin häpeällisesti. Ja sitten tilanomistaja lähetti suosikkipalvelijansa, taloudenhoitajansa, ja hänet he tappoivat. Ja vieläkin hän kärsivällisesti ja pitkämielisesti lähetti monia muita palvelijoita, mutta ketään he eivät suostuneet ottamaan vastaan. Toiset he mukiloivat, toiset he tappoivat, ja kun tilanomistajaa oli tällä tavoin kohdeltu, hän päätti lähettää poikansa selvittämään asiat näiden kiittämättömien vuokralaisten kanssa, ja hän sanoi itselleen: ’Palvelijoitani he saattavat pahoinpidellä, mutta rakastetulle pojalleni he sentään osoittanevat kunnioitusta.’ Mutta pojan nähdessään nämä mitään katumattomat ja häijyt vuokralaiset päättelivät keskenään: ’Tämä on perillinen, tappakaamme siis hänet, ja perintö on silloin meidän.’ Niin he kävivät käsiksi poikaan, ja heitettyään hänet ulos viinitarhasta he tappoivat hänet. Kun tämän viinitarhan herra kuulee, miten he ovat torjuneet ja tappaneet hänen poikansa, mitä hän tekee näille kiittämättömille ja häijyille vuokralaisille?”
173:4.3 (1894.1) Ja tämän vertauksen ja Jeesuksen esittämän kysymyksen kuullessaan ihmiset vastasivat: ”Hän tuhoaa nuo kurjat miehet ja vuokraa viinitarhansa muille ja rehellisille viljelijöille, jotka luovuttavat hedelmät hänelle oikeaan vuodenaikaan.” Ja kun jotkut kuulijoista oivalsivat tämän vertauksen viittaavan juutalaiskansakuntaan ja siihen, miten se oli kohdellut profeettoja, sekä siihen uhkaan, että Jeesus ja valtakunnan evankeliumi tulisivat torjutuiksi, he sanoivat murheellisina: ”Jumala varjelkoon meitä, ettemme yhä näitä tekoja tekisi.”
173:4.4 (1894.2) Jeesus näki, kuinka ryhmä saddukeuksia ja fariseuksia raivasi tietään väentungoksen läpi, ja hän piti lyhyen tauon kunnes nämä ehtivät hänen lähelleen, jolloin hän sanoi: ”Tiedätte, miten isänne torjuivat profeetat ja olette varsin tietoisia siitä, että sydämessänne olette jo päättäneet torjua Ihmisen Pojan.” Ja luoden tutkivan katseen lähellään seisoviin pappeihin ja vanhimpiin Jeesus sanoi sitten: ”Ettekö koskaan kirjoituksista lukeneet kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät ja josta, sitten kun ihmiset sen löysivät, tehtiinkin kulmakivi? Ja niinpä minä vielä kerran varoitan teitä, että jos te jatkuvasti hylkäätte tämän evankeliumin, niin ei aikaakaan kun Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka on halukas ottamaan vastaan ilosanoman ja tuottamaan hengen hedelmiä. Ja tähän kiveen liittyy mysteeri, sillä jokainen, joka siihen kompastuu ja samalla ruhjoutuu kappaleiksi, tulee olemaan pelastettu; mutta jonka päälle tämä kivi kaatuu, jauhautuu tomuksi ja hänen tuhkansa sirotellaan taivaan tuuliin.”
173:4.5 (1894.3) Kuullessaan nämä sanat fariseukset ymmärsivät Jeesuksen viitanneen heihin itseensä ja muihin juutalaisjohtajiin. He paloivat halusta käydä samana hetkenä ja samassa paikassa häneen käsiksi, mutta he pelkäsivät kansanpaljoutta. Mestarin sanat suututtivat heitä kuitenkin niin pahasti, että he poistuivat paikalta ja kävivät taas keskenään neuvotteluja siitä, millä tavoin he panisivat toimeen hänen kuolemansa. Ja tuona iltana sekä saddukeukset että fariseukset yhdistivät voimansa toteuttaakseen suunnitelmansa, jonka mukaan hänet saataisiin satimeen heti seuraavana päivänä.
173:5.1 (1894.4) Kirjanoppineiden ja johtomiesten vetäydyttyä paikalta Jeesus kohdisti taas sanansa paikalla olevalle väenkokoukselle ja esitti vertauksen hääjuhlasta. Hän sanoi:
173:5.2 (1894.5) ”Taivaan valtakuntaa voidaan verrata tiettyyn kuninkaaseen, joka järjesti hääjuhlan pojalleen ja lähetti viestinviejät toimittamaan sanan niille, jotka oli aiemmin kutsuttu juhlaan. Viesti kuului: ’Kuninkaan palatsissa on kaikki valmiina hääillallista varten.’ Kävi kuitenkin niin, että monet, jotka olivat aikaisemmin luvanneet olla läsnä, tällä kertaa kieltäytyivätkin tulemasta. Kuullessaan kutsunsa tulleen torjutuksi kuningas lähetti vielä toiset palvelijat ja viestinviejät sanoen: ’Pyytäkää kaikkia kutsun saaneita tulemaan, sillä katsokaa, illalliseni on valmis. Härkäni ja juottovasikkani on teurastettu, ja kaikki odottaa valmiina poikani lähestyvien häiden juhlintaa.’ Mutta ajattelemattomat kutsutut suhtautuivat taas väheksyvästi tähän kuninkaansa kutsuun ja menivät omia teitään, kuka pellolleen, kuka savenvalimoon, kuka kauppatavaroilleen. Oli vielä niitäkin, jotka eivät tyytyneet vain tällä tavoin halventamaan kuninkaan kutsua, vaan kävivät avoimesti kapinoiden käsiksi kuninkaan lähetteihin ja pahoinpitelivät näitä häpeällisesti, heistä muutaman jopa tappaen. Ja kun kuninkaalle selvisi, että hänen valikoidut vieraansa, yksinpä nekin, jotka olivat hyväksyneet hänen alustavan kutsunsa ja luvanneet olla mukana hääjuhlilla, olivat loppujen lopuksi hylänneet hänen kutsunsa ja kapinoiden käyneet kiinni hänen valittuihin sanansaattajiinsa ja heitä tappaneet, hän vihastui silmittömäsi. Ja silloin tämä loukattu kuningas määräsi liikekannalle omat armeijansa ja liittolaistensa armeijat ja antoi niille määräyksen hävittää nämä kapinalliset murhamiehet ja polttaa poroksi heidän kaupunkinsa.
173:5.3 (1895.1) ”Ja rankaistuaan niitä, jotka olivat ylenkatsoneet hänen kutsunsa, hän määräsi hääjuhlille taas uuden päivämäärän sanoen viestinviejilleen: ’Ne, jotka alkujaan kutsuttiin häihin, eivät olleet sen arvoisia; menkää nyt siis teidenristeyksiin ja maanteille ja jo kaupunginrajojen ulkopuolellekin, ja niin monta kuin te heitä löydätte, vaikkapa muukalaisia, pyytäkää heitä tulemaan ja olemaan mukana tässä hääjuhlassa.’ Ja sen jälkeen nämä palvelijat menivät maanteille ja aitovierille ja keräsivät koolle kaikki, jotka he tapasivat, niin hyvät kuin pahat, niin rikkaat kuin köyhät, joten häähuone oli lopultakin täynnä mieluusti saapuneita vieraita. Kun kaikki oli valmista, kuningas astui sisään katsomaan vieraitaan, ja suureksi hämmästyksekseen hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. Koska kuningas oli järjestänyt yltä kyllin häävaatteita kaikille vierailleen, hän tätä miestä puhutellen sanoi: ’Ystävä, kuinka on selitettävissä, että sinä tulet tässä tilanteessa vierashuoneeseeni ilman hääpukua?’ Ja tämä valmistautumaton mies ei saanut sanaa suustaan. Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Heittäkää tämä välinpitämätön mies ulos talostani, jotta hän jakaisi kaikkien niiden muiden kohtalon, jotka ovat ylenkatsoneet vieraanvaraisuuttani ja torjuneet kutsuni. En halua tänne muita kuin ne, joista on ilo hyväksyä kutsuni ja jotka suovat minulle sen kunnian, että he kantavat vierasvaatteita, joita on yltä kyllin järjestetty kaikkien käyttöön.’”
173:5.4 (1895.2) Tämän vertauksen esitettyään Jeesus oli lähettämäisillään väkijoukon pois, kun muuan myötämielinen uskova raivasi tiensä tungoksen läpi hänen luokseen ja kysyi: ”Mutta, Mestari, miten me näistä asioista tietäisimme? Miten olisimme valmistautuneita kuninkaan kutsuun? Minkä merkin tulet antamaan meille, jotta me siitä tietäisimme, että olet Jumalan Poika?” Ja kun Mestari tämän kuuli, hän sanoi: ”Vain yksi merkki teille annetaan.” Ja sitten hän omaa ruumistaan osoittaen jatkoi: ”Hävittäkää tämä temppeli, ja kolmessa päivässä minä nostan sen ylös.” Mutta he eivät ymmärtäneet häntä. Ja hajaantuessaan tahoilleen he keskustelivat toistensa kanssa sanoen: ”Tätä temppeliä on rakennettu kohta viisikymmentä vuotta, ja silti hän sanoo hävittävänsä sen ja nostavansa sen pystyyn kolmessa päivässä.” Edes hänen omat opetuslapsensa eivät ymmärtäneet tämän ilmaisun merkitystä, mutta sittemmin he hänen kuolleistanousunsa jälkeen muistivat, mitä hän oli sanonut.
173:5.5 (1895.3) Kello neljän maissa iltapäivällä Jeesus antoi apostoleilleen merkin antaen heidän ymmärtää, että hän halusi poistua temppeliltä ja mennä Betaniaan illalliselle ja yölevolle. Taitettaessa taivalta ylös Öljymäkeä Jeesus antoi Andreakselle, Filippukselle ja Tuomakselle ohjeen heidän pystyttää seuraavana aamuna lähemmäksi kaupunkia leiri, jota he voisivat käyttää pääsiäisviikon loppuajan. Tätä ohjetta noudattaen he pystyttivät seuraavana aamuna telttansa Simon Betanialaisen omistamalle maapalstalle, mäenrinteessä olevaan rotkoon, josta oli näkymä Getsemanen yleiseen leiriytymispuistoon.
173:5.6 (1896.1) Tuona maanantai-iltana vaelsi taas kerran vaitonainen juutalaisjoukko ylös Öljymäen läntistä rinnettä. Nämä kaksitoista miestä alkoivat aivan uudella tavalla vaistota, että jotakin traagista oli kohta tapahtuva. Vaikka varhain aamulla tapahtunut dramaattinen temppelin puhdistus oli herättänyt heidän toiveensa siitä, että he näkisivät Mestarin ottavan hänelle kuuluvan paikkansa ja osoittavan mahtavat valtuutensa, toisaalta kaikki se, mitä koko iltapäivän mittaan tapahtui, vaikutti pelkästään innostuksen lamaannuttajana sikäli, että se osoitti kaiken kaikkiaan vain yhteen suuntaan eli siihen, että juutalaisviranomaiset epäilyksettä torjuisivat Jeesuksen opetuksen. Apostolit olivat epätietoisuuden vallassa, hirvittävä epävarmuus piti heitä lujassa otteessaan. He ymmärsivät, että juuri päättyneen päivän tapahtumien ja vääjäämättömän tuomion päällekaatumisen välillä saattoi olla korkeintaan muutama lyhyt päivä. He kaikki tunsivat, että jotakin kauhistuttavaa tulisi kohta tapahtumaan, mutta he eivät tienneet, mitä odottaa. He hajaantuivat lepopaikkoihinsa, mutta perin vähäiseksi jäi heidän unensa. Yksinpä Alfeuksen kaksosetkin heräsivät vihdoin tajuamaan, että Mestarin elämän tapahtumat vyöryivät lujaa vauhtia kohti lopullista huipentumaansa.
Urantia-kirja
Luku 174
174:0.1 (1897.1) TÄNÄ tiistaiaamuna noin kello seitsemän Jeesus tapasi Simonin kodissa apostolit, naisten ryhmän ja puolen kolmattakymmentä muuta eturivin opetuslasta. Tässä kokouksessa hän lausui jäähyväiset Lasarukselle antaen tälle ohjeet, joita noudattaen Lasarus kohtapuolin pakeni Perean Filadelfiaan. Siellä Lasarus tuli myöhemmin kytketyksi tätä kaupunkia pääpaikkanaan pitävään lähetysliikkeeseen. Jeesus lausui jäähyväiset myös iäkkäälle Simonille ja antoi läksiäisneuvonsa naisten ryhmälle, sillä hän ei koskaan enää muodollisesti tätä ryhmää tavannut sille jotain sanoakseen.
174:0.2 (1897.2) Samana aamuna hän puhutteli henkilökohtaisin tervehdyssanoin jokaista apostolia kahdestatoista. Andreakselle hän sanoi: ”Älä anna kohta edessä olevien tapahtumien kauhistuttaa itseäsi. Pidä veljesi lujassa otteessa ja pidä huoli, etteivät nämä näe sinua masentuneena.” Pietarille hän sanoi: ”Älä etsi turvaa käsivarren lihaksista, äläkä aseiden teräksestä. Asettaudu ikuisten kallioiden hengellisille perustuksille.” Jaakobille hän sanoi: ”Älä anna ulkonaisten seikkojen horjuttaa itseäsi. Pysy lujana uskossasi, niin tiedät kohta, että se, mihin uskot, on todellista.” Johannekselle hän sanoi: ”Ole lempeä; rakasta jopa vihollisiasikin; ole pitkämielinen. Ja muista, että olen uskonut sinulle monet asiat.” Natanaelille hän sanoi: ”Älä lausu tuomiotasi sen perusteella, miltä asiat ulkonaisesti näyttävät; pysy lujana uskossasi, silloinkin kun kaikki näyttää hajoavan taivaan tuuliin; täytä mitat, jotka valtakunnan suurlähettilään valtakirja sinulle asettaa.” Filippukselle hän sanoi: ”Älä anna tällä hetkellä uhkaamassa olevien tapahtumien horjuttaa itseäsi. Pysy tyynenä, silloinkin kun et kykene näkemään, minne pitäisi mennä. Ole uskollinen vihkimisvalallesi.” Matteukselle hän sanoi: ”Älä unohda armoa, joka vei sinut valtakuntaan. Älä anna kenenkään petkuttaa itseltäsi ikuista palkintoasi. Samoin kuin olet ollut kestävä niiden viehtymysten edessä, jotka kuuluvat kuolevaisen olemukseen, ole samoin valmis olemaan luja.” Tuomakselle hän sanoi: ”Olipa sellainen kuinka vaikeaa hyvänsä, sinun on juuri nyt kuitenkin vaellettava sen varassa, mitä uskot, eikä sen varassa, mitä näet. Älä epäile, ettenkö kykenisi viemään päätökseen tehtävää, johon olen ryhtynyt, ja ettenkö lopulta näkisi kaikkia uskollisia lähettiläitäni tuonpuoleisessa valtakunnassa.” Alfeuksen kaksosille hän sanoi: ”Älkää antako sellaisen, mitä ette kykene ymmärtämään, musertaa itseänne. Luottakaa siihen, miltä sydämessänne tuntuu; älkää panko luottamustanne maan mahtaviin, älkää ihmisten muuttuvaisiin mielipiteisiin. Pysykää veljienne rinnalla.” Ja Simon Selootille hän sanoi: ”Simon, saattaa olla, että pettymys rusentaa sinut, mutta henkesi tulee nousemaan kaiken sen yläpuolelle, minkä eteen joudut. Mitä et kyennyt oppimaan minulta, sen minun henkeni on sinulle opettava. Etsi aitoja hengen realiteetteja, äläkä anna epätodellisten ja aineellisten varjojen enää viekoitella itseäsi.” Ja Juudas Iskariotille hän sanoi: ”Juudas, olen rakastanut sinua ja olen rukoillut, että rakastaisit veljiäsi. Ole uupumaton hyvää tehdessäsi; ja tahtoisin kehottaa sinua varomaan imartelun liukkaita polkuja ja pilkanteon myrkkynuolia.”
174:0.3 (1897.3) Ja nämä tervehdyssanat lausuttuaan hän lähti Andreaksen, Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa Jerusalemiin, kun muut apostolit sen sijaan ryhtyivät pystyttämään Getsemanen leiriä, jonne heidän oli määrä mennä samana iltana ja jota he pitivät tukikohtanaan Mestarin lihallisen elämän jäljellä olevien päivien ajan. Öljymäen rinteen puolivälin paikkeilla Jeesus piti tauon keskustellen yli tunnin ajan näiden neljän apostolin kanssa.
174:1.1 (1898.1) Pietari ja Jaakob olivat usean päivän ajan keskustelleet keskinäisistä mielipide-eroistaan, joiden kohteena oli Mestarin opetus synnin anteeksisaamisesta. He olivat kumpikin sitä mieltä, että asia esitettäisiin Jeesukselle, ja Pietari tarttui tähän tilanteeseen katsoessaan sen sopivaksi tilaisuudeksi saada asiaan Mestarilta neuvoa. Niinpä Simon Pietari puuttui keskusteluun, jota käytiin ylistyksen ja palvonnan välisistä eroista, ja kysyi: ”Mestari, Jaakob ja minä emme ole samaa mieltä synnin anteeksisaamista koskevasta opetuksestasi. Jaakob väittää sinun opettavan, että Isä antaa meille anteeksi, jo ennen kuin sitä edes häneltä pyydämme, ja minä olen sitä mieltä, että katumuksen ja synnintunnustuksen täytyy kulkea anteeksiannon edellä. Kumpi meistä on oikeassa? Mitä sinä sanot?”
174:1.2 (1898.2) Hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen Jeesus katsoi merkitsevästi kaikkia neljää ja vastasi: ”Veljeni, mielipiteenne menevät harhaan, koskette käsitä läheisiä ja rakastavia suhteita, jotka vallitsevat luodun ja Luojan välillä, ihmisen ja Jumalan välillä. Ette jaksa käsittää sitä ymmärtäväistä myötätuntoa, jolla viisas vanhempi suhtautuu kypsymättömään ja aina välillä hairahtuvaan lapseen. On tosiaankin kyseenalaista, joutuvatko järkevät ja hellät vanhemmat koskaan antamaan anteeksi keskitasoiselle ja normaalille lapselle. Ymmärtäväiset keskinäissuhteet, joihin vielä liittyy rakkaudesta kertova suhtautuminen, estävät tehokkaasti kaikki sellaiset vieraantumisilmiöt, jotka sittemmin pakottavat lapsen osoittaman katumuksen muodossa tapahtuvaan suhteiden uudelleenjärjestelyyn vanhemman suoman anteeksiannon myötä.
174:1.3 (1898.3) ”Jokaisesta isästä elää osa hänen lapsessaan. Kaikissa asioissa, jotka liittyvät lapsen ja vanhemman välisiin suhteisiin, on isällä ensisijainen ja parempi ymmärrys. Vanhempi kykenee suhtautumaan lapsen kypsymättömyyteen siinä valossa, että hänellä on pitemmälle ehtinyt vanhemman kypsyys, iäkkäämmän osapuolen kypsempi kokemus. Kun kysymys on maisesta lapsesta ja taivaallisesta Isästä, jumalallisella vanhemmalla on infiniittisyyden ja jumalallisuuden määrä myötätuntoa ja kykyä rakastavaan ymmärtämykseen. Jumalallinen anteeksiantamus on väistämätön; se kuuluu luonnollisena ja erottamattomana osana Jumalan loputtomaan ymmärtämykseen, hänen täydelliseen tietoisuuteensa kaikesta siitä, mistä on kysymys lapsen tehdessä virheellisen arvion tai erheellisen valinnan. Jumalallinen oikeudenmukaisuus on niin ikiaikaisesti kaiken huomioon ottavaa, että siihen aina ja kaikissa tapauksissa kuuluu ymmärtäväinen armo.
174:1.4 (1898.4) ”Kun viisas ihminen ymmärtää kanssaihmistensä sisäiset yllykkeet, hän rakastaa heitä. Ja kun rakastat veljeäsi, olet jo antanut hänelle anteeksi. Tämä ihmisolemuksen ymmärtämisen ja hänen ilmeisen rikkomuksensa anteeksiantamisen kyky on Jumalan kaltaista. Jos olette viisaita vanhempia, juuri tällä tavoin te rakastatte ja ymmärrätte lapsianne, annatte heille anteeksi silloinkin, kun ohimenevä väärinkäsitys näyttää ajaneen teidät eroon toisistanne. Lapsi, joka on kypsymätön ja jolta puuttuu kokonaisvaltaisempi ymmärrys lapsen ja isän välisen suhteen syvyydestä, kokee aina välillä pakostakin syyllisyyden tunnetta siksi, että kuilu ammottaa hänen ja isän osoittaman täyden hyväksymisen välillä, mutta oikea isä ei koskaan ole tietoinen mistään tällaisesta kuilusta. Synti on luodun olennon tietoisuuteen kuuluva kokemus; se ei kuulu Jumalan tietoisuuteen.
174:1.5 (1898.5) ”Se, missä määrin olette kyvyttömiä tai haluttomia antamaan anteeksi kanssaihmisillenne, mittaa oman kypsymättömyytenne; se ilmoittaa, miten suuressa määrin teiltä on jäänyt saavuttamatta aikuiselle ominaista myötätuntoisuutta, ymmärtäväisyyttä ja rakkautta. Kannatte kaunaa ja haudotte kostoa suorassa suhteessa siihen, missä määrin olette tietämättömiä lastenne ja kanssaihmistenne sisäisestä olemuksesta ja todellisista kaipauksista. Rakkaus on jumalallisen ja sisäisen elämänhalun tulos. Se perustuu ymmärtämykseen, sitä ruokkii epäitsekäs palvelu ja se saavuttaa täydellisyytensä viisaudessa.”
174:2.1 (1899.1) Maanantai-iltana oli pidetty neuvottelu sanhedrinin ja noin viidenkymmenen muun johtohenkilön kesken, jotka oli valittu kirjanoppineista, fariseuksista ja saddukeuksista. Tämä kokous oli yksimielinen Jeesuksen julkisuudessa tapahtuvan vangitsemisen vaarallisuudesta, sillä tavallisen rahvaan myötätunto oli hänen puolellaan. Enemmistö oli niin ikään sitä mieltä, että olisi pyrittävä määrätietoisesti viemään hänen maineensa kansan silmissä, ennen kuin hänet vangittaisiin ja tuotaisiin oikeuteen. Niinpä sitten nimettiinkin useita oppineista miehistä koostuvia ryhmiä, joiden oli määrä olla käytettävissä seuraavana aamuna temppelissä ja joiden tuli vaikeita kysymyksiä esittämällä koettaa saada Jeesus satimeen ja muutoinkin pyrkiä nolaamaan hänet kansan edessä. Fariseukset, saddukeukset ja jopa herodeslaiset olivat lopultakin löytäneet toisensa tässä yrityksessä saada Jeesus huonoon valoon pääsiäisen vierasjoukkojen silmissä.
174:2.2 (1899.2) Saapuessaan tiistaiaamuna temppelin pihalle ja ryhtyessään opettamaan Jeesus ehti lausua vasta muutaman sanan, kun akatemioista lähtenyt ryhmä nuorempia opiskelijoita, joita oli harjoitettu tätä tarkoitusta varten, astui esille ja puhemiehensä kautta puhutteli Jeesusta: ”Mestari, tiedämme sinut vanhurskaaksi opettajaksi, ja tiedämme sinun julistavan totuuden teitä ja palvelevan vain Jumalaa, sillä et pelkää yhtäkään ihmistä, ja tiedämme, ettet katso henkilöön. Me olemme vain opiskelijoita, ja haluaisimme tietää totuuden eräästä asiasta, joka vaivaa meitä, ja tämä meidän vaivamme on seuraava: Onko laillista meidän maksaa veroa keisarille? Tuleeko meidän maksaa, vai eikö meidän tule maksaa?” Jeesus, joka tajusi heidän tekopyhyytensä ja viekastelunsa, sanoi heille: ”Miksi tulette tällä tavoin minua kiusaamaan? Näyttäkääpä minulle veroraha, niin vastaan teille.” Ja kun he ojensivat hänelle denaarin, hän katsoi sitä ja sanoi: ”Kenen kuva ja päällekirjoitus on tässä rahassa?” Ja kun he vastasivat hänelle: ”Keisarin”, niin Jeesus sanoi: ”Antakaa keisarille, mitkä keisarin ovat, ja Jumalalle, mitkä Jumalan ovat.”
174:2.3 (1899.3) Kun hän oli näillä sanoin vastannut noille nuorille kirjanoppineille ja heidän herodeslaisille liittolaistovereilleen, nämä vetäytyivät pois hänen luotaan, ja kansaa, jopa saddukeuksia, heidän hämminkinsä huvitti suuresti. Jopa nämä nuorukaiset, jotka olivat koettaneet saada hänet satimeen, ihmettelivät ja ihailivat suuresti Mestarin vastauksen odottamatonta neuvokkuutta.
174:2.4 (1899.4) Edellisenä päivänä johtomiehet olivat koettaneet saada hänet ansaan kansanjoukon edessä seurakunnallista auktoriteettia koskevissa asioissa, ja siinä epäonnistuttuaan he koettivat nyt sotkea hänet vahinkoa tuottavaan keskusteluun siviilipuolen valtaoikeuksista. Sekä Pilatus että Herodes olivat tuolla hetkellä Jerusalemissa, ja Jeesuksen vihamiehet arvelivat, että jos hän rohkenisi antaa kehotuksen keisarille annettavan veron maksamista vastaan, he voisivat oikopäätä mennä Rooman viranomaisten eteen ja syyttää häntä kapinamielialan lietsomisesta. Toisaalta, jos sattuisi, että hän monisanaisesti kehottaisi veron maksamiseen, heidän laskelmointinsa osui oikeaan siinä, että senlaatuinen lausunto loukkaisi syvästi hänen juutalaisen kuulijakuntansa kansallista omanarvontuntoa, ja sillä tavoin se olisi iskenyt kiilan Mestarin ja kansanjoukon osoittaman myötätunnon ja kiintymyksen välille.
174:2.5 (1899.5) Kaikessa tässä Jeesuksen vihamiehet kärsivät haaksirikon, sillä kaikki tunsivat sanhedrinin päätöksen, joka oli annettu ohjeeksi gentiilikansakuntien sekaan hajaantuneille juutalaisille siitä, että ”rahanlyömisoikeus toi mukanaan veronkanto-oikeuden.” Näin Jeesus vältti heidän ansansa. Jos hän olisi vastannut heidän kysymykseensä ”ei”, se olisi ollut yhtä kuin kapinaan kiihottaminen. Jos hän olisi vastannut ”kyllä”, se olisi järkyttänyt tuonaikaisia syvälle juurtuneita kansallistunteita. Mestari ei laistanut kysymystä, vaan hän vain käytti hyväkseen kaksinaisen vastauksen antamiseen sisältyvää viisautta. Jeesus ei ollut milloinkaan välttelevä, vaan hän osoitti aina viisautta ollessaan tekemisissä sellaisten kanssa, jotka koettivat ahdistaa häntä ja saattaa hänet turmioon.
174:3.1 (1900.1) Ennen kuin Jeesus pääsi aloittamaan opetustaan, esille astui toinenkin ryhmä tekemään hänelle kysymyksiä. Tällä kertaa asialla oli joukko oppineita ja ovelia saddukeuksia. Hänen lähelleen hivuttautuen heidän puhemiehensä sanoi: ”Mestari, Mooses sanoi, että jos nainut mies sattuisi kuolemaan jättämättä yhtään perillistä, hänen veljensä tulisi naida tämän vaimo ja herättää siemen edesmenneelle veljelleen. No sattuipa tässä sellainen tapaus, että muuan mies, jolla oli kuusi veljeä, kuoli lapsettomana; hänen järjestyksessä seuraava veljensä otti hänen vaimonsa, mutta kohta hänkin kuoli, eikä häneltä jäänyt lasta. Toinen veli otti niin ikään saman vaimon, mutta hänkin kuoli jälkeläisettä. Ja niin edelleen, kunnes kaikki kuusi veljestä olivat naineet tämän vaimon, ja kaikki kuusi siirtyivät rajan taa perillisiä jättämättä. Ja sitten viimeisenä kaikista kuoli myös tämä nainen. Ja mitä me nyt haluaisimme kysyä sinulta, kuuluu seuraavasti: Kenen vaimo hän tulee kuolleistaheräämisen hetkenä olemaan, sillä olivathan kaikki nämä seitsemän veljestä hänet naineet?”
174:3.2 (1900.2) Jeesus tiesi, ja niin tiesivät ihmisetkin, etteivät nämä saddukeukset kysymyksen esittäessään olleet liikkeellä vilpittömin mielin, sillä ei ollut uskottavaa, että moista tapausta todellisuudessa sattuisi; ja sitä paitsi tämä menettely, että kuolleen miehen veljet koettaisivat siittää hänelle lapsia, oli tuohon aikaan juutalaisten keskuudessa jo käytännöllisesti katsoen kuollut kirjain. Vaikka näin olikin, Jeesus myöntyi kuitenkin vastaamaan heidän salakavalaan kysymykseensä. Hän sanoi: ”Tällaisia kysymyksiä esittäessänne te kaikki erehdytte, sillä ette tunne sen paremmin kirjoituksia kuin Jumalan elävää voimaakaan. Tiedätte, että tämän maailman pojat voivat mennä naimisiin ja että heitä naitetaan, mutta ette näy ymmärtävän, etteivät ne, jotka katsotaan arvollisiksi pääsemään tuleviin maailmoihin vanhurskaitten kuolleistaherättämisen kautta, mene naimisiin eikä heitä naiteta. Jotka kokevat kuolleistaheräämisen, ovat enemmänkin taivaan enkelten kaltaisia, eivätkä he koskaan kuole. Nämä kuolleista herätetyt ovat ikiajat Jumalan poikia; he ovat valon lapsia, jotka on herätetty kuolleista ikuisen elämän edistyksen piiriin. Ja Isä Mooseksennekin ymmärsi tämän, sillä palavan pensaan luona saamiensa kokemusten yhteydessä hän kuuli Isän sanovan: ’Minä olen Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala.’ Ja näin minä Mooseksen myötä julistankin, ettei Isäni ole kuolleitten Jumala, vaan elävien. Hänessä te kaikki elätte, lisäännytte ja pidätte hallussanne kuolevaisen olemassaolonne.”
174:3.3 (1900.3) Jeesuksen annettua vastauksensa edellä kerrottuihin kysymyksiin saddukeukset vetäytyivät pois paikalta, ja muutamat fariseukset unohtivat itsensä niin tyystin, että huudahtivat: ”Totta, totta, Mestari, oivallisestipa olet vastannut näille epäuskoisille saddukeuksille.” Saddukeukset eivät rohjenneet esittää Jeesukselle muita kysymyksiä, ja tavallinen kansa ihaili ihmetellen hänen opetuksensa viisautta.
174:3.4 (1900.4) Yhteenotossaan saddukeusten kanssa Jeesus vetosi yksinomaan Moosekseen siksi, että tämä uskonnollispoliittinen lahko tunnusti päteviksi vain viisi niin kutsuttua Mooseksen kirjaa. He eivät myöntäneet, että profeettojen opetukset olisivat hyväksyttävissä opillisten dogmien perustaksi. Vaikka Mestari vastauksessaan yksiselitteisesti vahvistikin sen tosiasian, että kuolevaisluodut jäävät eloon kuolleistaheräämismenetelmän avulla, hän ei kuitenkaan missään mielessä lausunut hyväksyvää sanaa fariseusten uskomuksista, joiden mukaan konkreettinen ihmisruumis nousisi kuolleista. Sanoma, jota Jeesus halusi korostaa, oli, että Isä oli sanonut ”Minä olen Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala”, eikä että ’minä olin heidän Jumalansa.’
174:3.5 (1900.5) Saddukeusten ajatuksena oli ollut saattaa Jeesus pilkanteon nujertavan vaikutuksen kohteeksi, sillä he olivat varsin hyvin tietoisia siitä, että julkisuudessa toteutettu vaino mitä ilmeisimmin loisi kansanpaljouden mielessä vain entistä enemmän myötätuntoa häntä kohtaan.
174:4.1 (1901.1) Muuan toinen saddukeusten ryhmä oli saanut ohjeet esittää Jeesukselle sekaannuttavia kysymyksiä enkeleistä, mutta nähdessään, miten niiden heidän tovereidensa kävi, jotka olivat yrittäneet saada hänet ansaan kuolleistaheräämistä koskevilla kysymyksillä, nämä tekivät viisaan päätöksen pysyä visusti vaiti. He poistuivat paikalta kysymystäkään esittämättä. Fariseusten, kirjanoppineiden, saddukeusten ja herodeslaisten liittokunnan ennalta sovitun suunnitelman mukaan heidän tuli täyttää koko päivä näillä kompakysymyksillä siinä toivossa, että he näin saisivat Jeesuksen huonoon valoon ihmisten edessä ja samalla tehokkaasti estäisivät hänelle jäämästä vähänkään aikaa julistaa häiritseviä opetuksiaan.
174:4.2 (1901.2) Eräs fariseusten ryhmistä astui sitten esille esittämään ahdistelevia kysymyksiä, ja ryhmän puhemies, joka viittasi Jeesukselle, sanoi: ”Mestari, olen lainoppinut ja haluaisin kysyä sinulta, mikä mielestäsi on suurin käsky.” Jeesus vastasi: ”On vain yksi käsky, ja se on suurin kaikista, ja tämä käsky kuuluu: ’Kuule, oi Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi; ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi.’ Tämä on ensimmäinen ja suuri käsky. Ja toinen käsky on ensimmäisen kaltainen; itse asiassa se juontuu suoraan ensimmäisestä, ja se kuuluu: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Mitään muuta käskyä ei ole, joka olisi suurempi kuin nämä. Näiden kahden käskyn varassa ovat koko laki ja profeetat.”
174:4.3 (1901.3) Tajutessaan, että Jeesus oli vastannut ei ainoastaan juutalaisten uskonnon ylevimmän käsityksen mukaisesti, vaan paikalle kerääntyneen väenpaljouden nähden myös viisaasti, lainoppinut ajatteli näyttelevänsä paremmin rohkeutta osoittavaa osaa, jos hän avoimesti ylistäisi Mestarin vastausta. Niinpä hän sanoi: ”Totuutta puhuen sinä, Mestari, olet oivallisesti sanonut, että Jumala on yksi eikä hänen lisäkseen ole ketään; ja että ensimmäinen ja suuri käsky on rakastaa häntä kaikesta sydämestä, ymmärryksestä ja voimasta, ja rakastaa myös lähimmäistään niin kuin itseään; ja olemme samaa mieltä siitä, että tämä käsky on paljon enemmän huomion arvoinen kuin kaikki polttouhrit ja uhraukset.” Kun lainoppinut vastasi näin hienovaraisesti, Jeesus katsoi häneen sanoen: ”Ystäväni, huomaan, ettet olet kaukana Jumalan valtakunnasta.”
174:4.4 (1901.4) Jeesus lausui totuuden sanoessaan, ettei tämä lainoppinut ollut ”kaukana valtakunnasta”, sillä vielä samana iltana tämä meni Mestarin leirille Getsemanen lähistöllä, tunnusti uskonsa valtakunnan evankeliumiin, ja yksi Abnerin opetuslapsista, Joosia, kastoi hänet.
174:4.5 (1901.5) Paikalla oli myös kaksi, kolme muuta kirjanoppineiden ja fariseusten ryhmää, joiden aikomuksena oli ollut esittää kysymyksiä, mutta joko Jeesuksen esittämä vastaus lainoppineelle oli riisunut heidät aseista tai sitten kaikkien niiden kärsimä täydellinen tappio, jotka olivat yrittäneet saada hänet satimeen, oli pelästyttänyt heidät. Tämän jälkeen ei kukaan enää rohjennut esittää hänelle julkisesti yhtään kysymystä.
174:4.6 (1901.6) Kun muita kysymyksiä ei enää ilmaantunut ja kun keskipäivän hetki oli lähellä, Jeesus ei ryhtynytkään opettamaan, vaan tyytyi vain esittämään fariseuksille ja näiden tovereille yhden kysymyksen. Jeesus sanoi: ”Koska te ette enää esitä kysymyksiä, esittäisin minä puolestani teille yhden: Mitä mieltä olette Vapahtajasta? Toisin sanoen, kenen poika hän on?” Hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen yksi kirjanoppineista vastasi: ”Messias on Daavidin poika.” Ja koska Jeesus tiesi, että oli käyty paljon väittelyä jopa hänen omien opetuslastensa keskuudessa siitä, oliko hän Daavidin poika vai ei, hän esitti seuraavan lisäkysymyksen: ”Jos Vapahtaja tosiaankin on Daavidin poika, niin miten on selitettävissä, että psalmissa, jonka panette Daavidin nimiin, hän hengessä puhuen sanoo itse: ’Herra sanoi minun herralleni: Istu oikealla puolellani, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi.’ Jos Daavid kutsuu häntä Herraksi, miten hän siis voi olla Daavidin poika?” Vaikka esimiehet, kirjanoppineet ja pääpapit jättivätkin vastaamatta tähän kysymykseen, eivät he myöskään esittäneet Jeesukselle enää kysymyksiä, joiden tarkoituksena oli saada hänet sotkeutumaan. He eivät koskaan vastanneet tähän Jeesuksen heille asettamaan kysymykseen, mutta Mestarin kuoleman jälkeen he koettivat väistää tämän vaikeuden muuttamalla tuon psalmin tulkintaa niin, että se pantiinkin Messiaan sijasta viittaamaan Abrahamiin. Toiset koettivat päästä tästä dilemmasta kieltäytymällä tunnustamasta Daavidia tämän niin kutsutun messiaspsalmin kirjoittajaksi.
174:4.7 (1902.1) Hetkeä aikaisemmin fariseukset olivat nauttineet siitä, kuinka Mestari oli vaientanut saddukeukset; nyt fariseusten epäonnistuminen ilahdutti saddukeuksia. Mutta tällainen eri puolilla oleminen oli vain hetkellistä, sillä yhdessä tuokiossa he unohtivat ikivanhat erimielisyytensä pyrkiessään yhteisvoimin pysäyttämään Jeesuksen opetustyön ja toiminnan. Mutta kaikkien näiden kerrottujen kokemusten ajan tavallinen kansa kuunteli häntä mieluusti.
174:5.1 (1902.2) Kun Filippus puoliltapäivin oli ostamassa tarvikkeita uutta leiriä varten, jota tuona päivänä pystytettiin Getsemanen lähistölle, hänen puoleensa kääntyi eräs muukalaisten lähetystö, Aleksandriasta, Ateenasta ja Roomasta saapunut uskovien kreikkalaisten ryhmä, jonka puhemies sanoi apostolille: ”Henkilöt, jotka tuntevat sinut, ovat osoittaneet meille, kuka sinä olet. Niinpä tulemme luoksesi, herra, pyytäen, että saisimme tavata Jeesuksen, Mestarisi.” Filippus joutui hämmästyksen valtaan siitä, että hän tällä tavoin torilla tapasi nämä tiedonhaluiset kreikkalaiset merkkihenkilöt ja gentiilit. Ja koska Jeesus varsin yksiselitteisesti oli velvoittanut kaikkia kahtatoista apostolia pidättymään kaikenlaisesta julkisesta opettamisesta pääsiäisviikon aikana, niin Filippus oli hieman hämmennyksissään tietämättä, mikä olisi oikea tapa hoitaa tämä asia. Hänen epävarmuuttaan lisäsi vielä se, että nämä miehet olivat vierasmaalaisia ja ei-juutalaisia. Jos nämä olisivat olleet juutalaisia tai lähiseudun tuttuja ei-juutalaisia, hän ei olisi yhtä selvästi empinyt. Hän menetteli sitten seuraavasti: Hän pyysi näitä kreikkalaisia jäämään niille sijoilleen. Kun hän kiiruhti matkoihinsa, nämä olettivat hänen menneen hakemaan Jeesusta, mutta todellisuudessa hän meni kiireen vilkkaan Joosefin kotiin, jossa tiesi Andreaksen ja muiden apostolien olevan lounastamassa. Hän kutsui Andreaksen ulos, selitti tulonsa tarkoituksen, ja sitten hän Andreaksen seurassa palasi odottelevien kreikkalaisten luo.
174:5.2 (1902.3) Koska Filippus oli saanut varustehankinnat lähestulkoon suoritetuiksi, hän ja Andreas palasivat kreikkalaiset mukanaan Joosefin kotiin, jossa Jeesus otti heidät vastaan. Ja he istuivat lähettyvillä, kun Jeesus puhui apostoleilleen ja muutamille johtaville opetuslapsille, jotka olivat koolla tällä lounaalla. Jeesus sanoi:
174:5.3 (1902.4) ”Isäni lähetti minut tähän maailmaan tekemään tunnetuksi hänen laupeuttaan ihmisten lapsia kohtaan, mutta ne, joiden luokse ensimmäiseksi saavuin, ovat kieltäytyneet minua vastaanottamasta. Totta kyllä, monet teistä ovat omalta osaltaan uskoneet evankeliumiini, mutta Abrahamin lapset ja heidän johtajansa ovat aikeissa minut hylätä, ja niin tehdessään he hylkäävät Hänet, joka minut lähetti. Auliisti olen julistanut pelastuksen evankeliumia tälle kansalle; olen kertonut heille Jumalan poikana olemisen riemullisuudesta, vapaudesta ja elämästä, joka on hengessä yltäkylläisempi. Isäni on tehnyt monet ihmeelliset teot näiden pelon raastamien ihmisten poikien keskuudessa. Mutta profeetta Jesaja puhui totisesti tästä kansasta kirjoittaessaan: ’Herra, kuka on uskonut meidän opetuksemme? Ja kenelle on Herra paljastettu?’ Totisesti ovat kansani johtajat tieten tahtoen sokaisseet silmänsä niin, etteivät näe, ja kovettaneet sydämensä, jotteivät uskoisi ja pelastuisi. Kaikki kuluneet vuodet olen koettanut parantaa heidät heidän epäuskostaan, jotta he voisivat vastaanottaa Isän ikuisen pelastuksen. Tiedän, etteivät kaikki ole minua pettäneet, sillä jotkut teistä ovat tosiaankin uskoneet sanomani. Parastaikaa on tässä huoneessa täydet kaksikymmentä miestä, jotka kerran olivat sanhedrinin jäseniä tai joilla oli korkea asema kansakunnan neuvostoissa, vaikka on teidänkin joukossanne joitakuita, jotka kaihtelevat totuuden avointa tunnustamista, jottei teitä vain heitettäisi ulos synagogasta. Jotkut teistä tuntevat houkutusta rakastaa enemmän ihmisten kunniaa kuin Jumalan kunniaa. Mutta minun on pakko osoittaa pitkämielisyyttä, sillä pelkään jopa joidenkuiden sellaistenkin turvallisuuden ja uskollisuuden puolesta, jotka ovat näin kauan olleet lähellä minua ja jotka ovat eläneet näin läheisesti rinnallani.
174:5.4 (1903.1) ”Tässä juhlasalissa on havaintoni mukaan koolla suunnilleen yhtä suuri määrä sekä juutalaisia että ei-juutalaisia, ja haluaisin osoittaa sanani teille ensimmäisenä ja viimeisenä tämänlaatuisena ryhmänä, jolle annan opetusta valtakunnan asioista, ennen kuin menen Isäni tykö.”
174:5.5 (1903.2) Nämä kreikkalaiset olivat kuunnelleet tiiviisti Jeesuksen temppelissä esittämiä opetuksia. Maanantai-iltana he olivat pitäneet Nikodemuksen kodissa kokouksen, joka jatkui aamunkoittoon saakka, ja kolmekymmentä heidän joukostaan oli päättänyt astua sisälle valtakuntaan.
174:5.6 (1903.3) Kun Jeesus tuona hetkenä seisoi heidän edessään, hän tajusi yhden tuomiokauden olevan päättymässä ja uuden alkamassa. Suunnatessaan huomionsa kreikkalaisiin Mestari lausui:
174:5.7 (1903.4) ”Joka uskoo tämän evankeliumin, hän ei usko vain minuun, vaan myös Häneen, joka minut lähetti. Kun katsotte minua, näette paitsi Ihmisen Pojan myös Hänet, joka minut lähetti. Minä olen maailman valo, eikä kukaan, joka uskoo opetukseni, enää jää pimeyteen. Jos te ei-juutalaiset minua kuulette, saatte elämän sanat ja astutte samana hetkenä riemulliseen vapauteen, jonka tuo totuus siitä, että on Jumalan poika. Jos maanmieheni, juutalaiset, päättävät hylätä minut ja torjua opetukseni, en ole heitä tuomitseva, sillä en tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan tarjoamaan sille pelastusta. Jotka torjuvat minut ja kieltäytyvät vastaanottamasta opetustani, joutuvat kuitenkin aikanaan Isäni ja niiden tuomittaviksi, jotka hän on sellaisten tuomareiksi osoittanut, jotka hylkäävät armossa annetun lahjan ja pelastuksen totuudet. Muistakaa, jokainen teistä, etten puhu omissa nimissäni, vaan että olen uskollisesti ilmoittanut teille, mitä Isä on käskenyt minun paljastaa ihmisten lapsille. Ja nämä sanat, jotka Isä käski minun puhua maailmalle, ovat jumalallisen totuuden, iäisen armon ja ikuisen elämän sanoja.
174:5.8 (1903.5) ”Mutta ilmoitan niin juutalaiselle kuin ei-juutalaisellekin, että se hetki on kohta, jolloin Ihmisen Poika saa kunnian kruununsa. Te varsin tiedätte, että vehnänjyvä jää yksin, ellei se putoa maahan ja kuole; mutta jos se kuolee hyvässä mullassa, se herää taas eloon ja kantaa runsaan sadon. Joka itsekkäästi rakastaa elämäänsä, on vaarassa menettää sen; mutta joka on valmis antamaan henkensä minun puolestani ja evankeliumin puolesta, hänen osanaan on entistä yltäkylläisempi elämä maan päällä ja taivaassa, iankaikkinen elämä. Jos tahdotte tosissanne seurata minua, vielä senkin jälkeen kun olen mennyt Isäni tykö, silloin teistä tulee minun opetuslapsiani ja kanssakuolevaistenne vilpittömiä palvelijoita.
174:5.9 (1903.6) ”Tiedän hetkeni lähenevän, ja olen vaivattu. Huomaan kansani olevan päättäväisesti sitä mieltä, että se torjuu valtakunnan, mutta minua riemastuttaa ottaa vastaan nämä totuutta etsivät ei-juutalaiset, jotka tulevat tänään tänne valkeuden tietä kysellen. Siitä huolimatta sydäntäni särkee kansani puolesta, ja sieluani raastaa se, mikä on pian edessäni. Mitä sanoisin katsoessani eteenpäin ja nähdessäni, mitä minulle kohta tapahtuu? Sanoisinko minä: Isä säästä minut tältä kauhealta hetkeltä? Ei! Juuri tätä tarkoitusta vartenhan olen tähän maailmaan tullut ja juuri tähän aikaan. Mieluumminkin minä sanon, ja rukoilen, että yhdytte sanoihini: Isä, kirkasta nimesi; tapahtukoon sinun tahtosi.”
174:5.10 (1904.1) Jeesuksen lausuttua nämä sanat hänen eteensä ilmestyi se Personoitu Suuntaaja, joka oli ollut hänen sisimmässään kastetta edeltäneinä aikoina, ja kun hän piti huomattavan pitkän tauon, tämä nyt voimallinen, Isää edustava henki puhui Jeesus Nasaretilaiselle sanoen: ”Olen lahjoittautumisissasi kirkastanut nimeni monta kertaa, ja vielä kerran tahdon sen kirkastaa.”
174:5.11 (1904.2) Vaikkeivät paikalla koolla olevat juutalaiset ja gentiilit kuulleetkaan mitään ääntä, heiltä ei kuitenkaan voinut jäädä huomaamatta, että Mestari piti puheessaan tauon, sillä aikaa kun hänelle tuli viesti jostakin ihmisen yläpuolella olevasta lähteestä. He sanoivat kaikki, kukin vierustoverilleen: ”Enkeli on puhunut hänelle.”
174:5.12 (1904.3) Sitten Jeesus jatkoi puhettaan: ”Kaikki tämä ei suinkaan ole tapahtunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Minulla on varma tieto siitä, että Isä ottaa minut vastaan ja hyväksyy tehtävän, jonka olen suorittanut hyväksenne, mutta on tarpeen, että teitä rohkaistaan ja valmistetaan kohta edessä olevaa tulikoetta varten. Sallikaa minun vakuuttaa teille, että voitto lopulta kruunaa yhteiset ponnistuksemme maailman valistamiseksi ja ihmiskunnan vapauttamiseksi. Vanha järjestys on viemässä itseään tuomiolle; olen syössyt tämän maailman Prinssin alas; ja sen hengen valo, jonka taivaassa olevan Isäni tykö noustuani vuodatan kaiken lihan päälle, on vapauttava kaikki ihmiset.
174:5.13 (1904.4) ”Ja nyt julistan teille, että jos minut maan päällä ja teidän elämässänne nostetaan korkealle, vedän kaikki ihmiset luokseni ja Isäni yhteyteen. Olette luulleet, että Vapahtaja jäisi maan päälle ikiajoiksi, mutta teen tiettäväksi, että ihmiset hylkäävät Ihmisen Pojan ja että hän palaa Isän tykö. Olen luonanne enää hetkisen; elävä valo on vain hetken ajan enää tämän pimeäksi käyneen sukupolven keskuudessa. Vaeltakaa niin kauan kuin teillä tämä valo vielä on, jotteivät tulossa oleva pimeys ja sekasorto teitä yllätä. Joka vaeltaa pimeydessä, ei tiedä, minne hän menee; mutta jos päätätte vaeltaa valkeudessa, teistä totisesti kaikista tulee Jumalan vapahdettuja poikia. Ja nyt, seuratkaa kaikki minua, kun menemme takaisin temppeliin, ja lausun jäähyväissanat pääpapeille, kirjanoppineille, fariseuksille, saddukeuksille, herodeslaisille ja yön pimeydessä vaeltaville Israelin vallanpitäjille.”
174:5.14 (1904.5) Nämä sanat lausuttuaan Jeesus kulki kaikkien edellä Jerusalemin kapeita katuja takaisin temppeliin. He olivat juuri kuulleet Mestarin sanovan, että tämä olisi hänen jäähyväispuheensa temppelissä, ja he seurasivat häntä vaiteliaina ja syvissä mietteissään.
Urantia-kirja
Luku 175
175:0.1 (1905.1) VÄHÄN kahden jälkeen tuona tiistai-iltapäivänä Jeesus saapui temppeliin seurassaan yksitoista apostolia, Joosef Arimatealainen, edellä mainitut kolmekymmentä kreikkalaista sekä joitakuita muita opetuslapsia ja alkoi esittää viimeistä pyhän rakennuksen pihoilla pitämäänsä puhetta. Tämä puhe oli tarkoitettu viimeiseksi vetoomukseksi juutalaisille ja lopulliseksi syytöspuheeksi hänen kiihkeitä vihamiehiään ja mahdollisia surmaajiaan – kirjanoppineita, fariseuksia, saddukeuksia ja Israelin ylimpiä vallankäyttäjiä – vastaan. Koko aamupäivän ajan eri ryhmillä oli ollut tilaisuus esittää Jeesukselle kysymyksiä; tänä iltapäivänä kukaan ei esittänyt hänelle yhtään kysymystä.
175:0.2 (1905.2) Kun Mestari ryhtyi puhumaan, temppelipihalla vallitsi hiljaisuus ja järjestys. Rahanvaihtajat ja kaupustelijat eivät olleet uskaltaneet tulla enää temppeliin, sen jälkeen kun Jeesus ja kiihtynyt väkijoukko olivat ajaneet heidät edellisenä päivänä sieltä ulos. Ennen kuin Jeesus aloitti puheensa, hän katseli hellästi tätä kuulijakuntaa, jonka oli hetken kuluttua määrä kuulla hänen julkinen jäähyväispuheensa. Puheesta kuvastui ihmiskunnalle osoitettu armo, ja hän liitti siihen myös viimeiset tuomitsevat sanansa juutalaisten vääristä opettajista ja kiihkoilevista johtomiehistä.
175:1.1 (1905.3) ”Näin pitkän ajan olen ollut luonanne, kulkenut tätä maata pitkin ja poikin julistamassa Isän tuntemaa rakkautta ihmisten lapsia kohtaan, ja monet ovat nähneet valon ja uskon kautta astuneet sisälle taivaan valtakuntaan. Tämän opettamisen ja saarnaamisen yhteydessä Isä on tehnyt monet ihmeelliset teot, aina kuolleistaherättämistä myöten. Monet sairaat ja vaivaiset ovat tervehtyneet siksi, että he uskoivat. Muttei edes kaikki tämä totuuden julistaminen ja sairauksien parantaminen ole avannut niiden silmiä, jotka eivät suostu valoa näkemään, niiden, jotka ovat päättäväisesti sitä mieltä, että he hylkäävät tämän valtakunnan evankeliumin.
175:1.2 (1905.4) ”Kaikin tavoin uskollisina sille, että teemme, mikä on Isän tahto, olemme minä ja apostolini tehneet parhaamme elääksemme rauhassa veljiemme kanssa, mukautuaksemme niihin Mooseksen lakien ja Israelin perinteiden vaatimuksiin, jotka ovat järkeenkäypiä. Olemme peräänantamattomasti tavoitelleet rauhaa, mutta Israelin johtajat eivät sitä tahdo. Jumalan totuuden ja taivaan valon hyläten he ovat asettumassa erheen ja pimeyden puolelle. Valon ja pimeyden välillä, elämän ja kuoleman välillä, totuuden ja erheen välillä ei voi vallita rauha.
175:1.3 (1905.5) ”Monilla teistä on ollut rohkeutta uskoa opetuksiini ja monet ovat jo astuneet riemuun ja vapauteen, jonka tuo tietoisuus siitä, että on Jumalan poika. Ja te olette todisteeni siitä, että olen tarjonnut tätä samaa Jumalan pojan asemaa koko juutalaisten kansakunnalle, jopa näille samaisille miehille, jotka nyt tavoittelevat turmiotani. Ja vielä nytkin Isäni ottaisi vastaan nämä sokaistuneet opettajat ja nämä hurskastelevat johtajat, jos he vain kääntyisivät hänen puoleensa ja ottaisivat vastaan hänen armonsa. Vielä nytkään ei ole liian myöhäistä tämän kansan ottaa taivaan sana vastaan ja toivottaa Ihmisen Poika tervetulleeksi.
175:1.4 (1906.1) ”Isäni on kauan aikaa kohdellut tätä kansaa armeliaasti. Sukupolvi sukupolven jälkeen olemme lähettäneet profeettojamme opettamaan ja varoittamaan sitä, ja sukupolvi sukupolven jälkeen se on tappanut nämä taivaan lähettämät opettajat. Ja nyt teidän itsepäiset ylipappinne ja uppiniskaiset vallanpitäjänne jatkavat mistään välittämättä tätä samaa menettelyä. Niin kuin Herodes tapatti Johanneksen, niin tekin nyt valmistaudutte surmaamaan Ihmisen Pojan.
175:1.5 (1906.2) ”Niin kauan kuin on olemassa mahdollisuus, että juutalaiset kääntyvät Isäni puoleen ja etsivät pelastusta, niin kauan pitää Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala armoa tarjoavat kätensä ojennettuina teitä kohti. Mutta niin pian kuin olette täyttäneet katumattomuutenne maljan, ja heti kun olette lopullisesti torjuneet Isäni tarjoaman armon, tämä kansakunta jätetään oman onnensa nojaan, eikä kulu kauan, kun sitä kohtaa kunniaton loppu. Tämän kansan puoleen käännyttiin, jotta siitä olisi tullut maailman valo, jotta se olisi sädehtinyt Jumalaa tuntevan rodun hengellistä kirkkautta, mutta olette etääntyneet niin kauas Jumalan suomien etuoikeuksienne mukanaan tuomien velvollisuuksien täyttämisestä, että johtajanne ovat tekemäisillään kaikkien aikojen suurimman mielettömyyden sikäli, että he ovat vähällä lopullisesti hylätä Jumalan kaikille ihmisille ja kaikille aikakausille antaman lahjan: ilmoituksen taivaassa olevan Isän rakkaudesta kaikkia maan päällä olevia luotujaan kohtaan.
175:1.6 (1906.3) ”Ja sitten kun te tämän ihmisille Jumalasta annetun ilmoituksen tosiaankin torjutte, taivaan valtakunta annetaan muille kansoille, niille, jotka ottavat sen vastaan iloiten ja riemuiten. Sen Isän nimissä, joka minut lähetti, varoitan teitä vakavasti, että olette menettämäisillänne teille tässä maailmassa annetun aseman ikuisen totuuden lipunkantajina ja jumalallisen lain varjelijoina. Juuri tällä hetkellä tarjoan teille viimeisen tilaisuuden astua esille ja katua, tuoda julki aikomuksenne etsiä Jumalaa kaikesta sydämestänne ja astua pienten lasten tavoin ja vilpittömän uskon kautta taivaan valtakunnan turvaan ja pelastukseen.
175:1.7 (1906.4) ”Isäni on jo kauan työskennellyt pelastuksenne hyväksi, ja astuin alas elääkseni keskuudessanne ja osoittaakseni omakohtaisesti teille tuon tien. Monet sekä juutalaisten että samarialaisten, jopa pakanain, joukosta ovat uskoneet valtakunnan evankeliumin, mutta ne, joiden tulisi astua esiin ensimmäisinä ja ottaa vastaan taivaan valo, ovatkin itsepintaisesti kieltäytyneet uskomasta Jumalan totuuden paljastusta – ihmisessä ilmoitettua Jumalaa ja Jumalan luokse korotettua ihmistä.
175:1.8 (1906.5) ”Tänä iltapäivänä apostolini seisovat äänetönnä tässä edessänne, mutta kaukana ei ole se hetki, jolloin saatte kuulla heidän äänensä kaiuttavan pelastuskutsua ja kehotusta liittyä elävän Jumalan poikina taivaalliseen valtakuntaan. Ja nyt kutsun nämä opetuslapseni ja valtakunnan evankeliumiin uskovat samoin kuin heidän vierellään olevat näkymättömät sanansaattajat todistamaan, että olen kerran vielä tarjonnut Israelille ja sen vallanpitäjille vapahdusta ja pelastusta. Mutta te kaikki näette, kuinka Isän osoittamaan armoon suhtaudutaan yliolkaisesti ja miten totuuden sanansaattajat torjutaan. Kaikesta huolimatta muistutan teitä siitä, että nämä kirjanoppineet ja fariseukset istuvat yhä Mooseksen istuimella, ja siksi pyydän teitä toimimaan yhteistyössä näiden Israelin vanhinten kanssa kunnes ihmisten valtakunnissa hallitsevat Kaikkein Korkeimmat viimein kaatavat kumoon tämän kansakunnan ja hävittävät näiden vallanpitäjien kamarit. Teiltä ei vaadita, että menette mukaan heidän hankkeisiinsa Ihmisen Pojan surmaamiseksi, mutta kaikessa, mikä liittyy Israelin rauhaan, teidän on oltava heille alamaiset. Kaikissa sellaisissa asioissa tehkää, mitä ikinä he teiltä pyytävät, ja noudattakaa sitä, mikä laissa on keskeisintä, mutta älkää ottako mallia heidän pahoista töistään. Muistakaa, että näiden vanhinten synti on tämä: He puhuvat sitä, mikä on hyvää, mutta he eivät sitä tee. Te varsin tiedätte, kuinka nämä johtajat köyttävät raskaat kuormat hartioillenne, taakat, joiden kantaminen on tuskallista, eivätkä he edes yhtä sormeaan nosta auttaakseen teitä kantamaan nämä painavat kuormat. Seremonioilla he ovat teitä sortaneet ja perinteillä he ovat teitä orjuuttaneet.
175:1.9 (1907.1) ”Lisäksi nämä itsekeskeiset vallanpitäjät tekevät hyvät tekonsa mieluusti ihmisten nähden. He tekevät raamatunlausekoteloistaan leveät ja virkaviittojensa reunoista laveat. He himoitsevat juhlatilaisuuksien kunniapaikkoja ja vaativat synagogan eturivin istuimet. He kärttävät ylistäviä tervehdyksiä turuilla ja toreilla ja haluavat, että kaikki kutsuvat heitä rabbiineiksi. Ja kaikkea tätä kunniaa ihmisiltä kärttäessään he samalla salassa anastavat leskien talot ja kalastelevat voittoa pyhän temppelin toimituksista. Vaikutuksen tehdäkseen nämä ulkokullatut esittävät pitkiä rukouksia julkisuudessa ja antavat almuja päästäkseen kanssaihmistensä huomioon.
175:1.10 (1907.2) ”Vaikka teidän tulisikin kunnioittaa vallanpitäjiänne ja arvostaa opettajianne, teidän ei tulisi kutsua ketään ihmistä hengellisessä mielessä Isäksi, sillä on olemassa yksi, joka on teidän Isänne, nimittäin Jumala. Teidän ei liioin tule valtakunnassa pyrkiä veljienne herraksi. Olen opettanut teille, se muistakaa, että jokainen, joka haluaisi olla suurin joukossanne, tulkoon hänestä kaikkien palvelija. Jos teillä on julkeutta ylentää itsenne Jumalan edessä, on varmaa, että teidät alennetaan; mutta jokainen, joka itsensä aidosti alentaa, hänet aivan varmasti ylennetään. Älkää päivittäisessä elämässänne tavoitelko omaa kunniaanne, vaan Jumalan kunniaa. Alistakaa järkeä käyttäen oma tahtonne taivaassa olevan Isän tahdolle.
175:1.11 (1907.3) ”Älkää ymmärtäkö sanojani väärin. En kanna kaunaa näitä pääpappeja ja vallanpitäjiä kohtaan, jotka tälläkin hetkellä tavoittelevat turmiotani; en tahdo mitään pahaa näille kirjanoppineille ja fariseuksille, jotka hylkäävät opetukseni. Tiedän, että monet teistä salaa uskovat, ja tiedän, että tulette avoimesti tunnustamaan olevanne valtakunnan alamaisia, sitten kun hetkeni tulee. Mutta miten rabbinne aikovat todistaa itsensä syyttömiksi, sillä he väittävät keskustelevansa Jumalan kanssa ja julkeavat sitten torjua ja tuhota hänet, joka tulee tehdäkseen Isän maailmoille tunnetuksi?
175:1.12 (1907.4) ”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, ulkokullatut! Tahtoisitte sulkea taivaan valtakunnan ovet vilpittömiltä ihmisiltä, koska nämä sattuvat olemaan oppimattomia niiltä osin, mitä te opetatte. Kieltäydytte astumasta sisälle valtakuntaan ja samalla teette kaiken, mikä on vallassanne, estääksenne kaikkien muidenkin sisäänastumisen. Ja seisotte selkä pelastuksen portteja vasten ja taistelette kaikkia vastaan, jotka haluaisivat astua sinne sisälle.
175:1.13 (1907.5) ”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, millaisia hurskastelijoita te olettekaan! Sillä kierrätte maat ja mannut saadaksenne yhden käännynnäisen ja siinä onnistuttuanne ette saa rauhaa, ennen kuin olette tehneet hänestä kaksin verroin pahemman kuin hän oli pakanain lapsena.
175:1.14 (1907.6) ”Voi teitä, pääpapit ja esimiehet, jotka anastatte köyhien omaisuuden ja vaaditte raskaat maksut niiltä, jotka haluaisivat palvella Jumalaa siten kuin luulevat Mooseksen säätäneen! Te, jotka ette armoa suostu osoittamaan, voitteko toivoa armoa tulevissa maailmoissa saavanne?
175:1.15 (1907.7) ”Voi teitä, väärät opettajat, sokeat opastajat! Mitä voi odottaa kansakunnalta, kun sokeat taluttavat sokeita? He lankeavat kumpaisetkin tuhon kuoppaan.
175:1.16 (1907.8) ”Voi teitä, jotka valaa vannoessanne keksitte verukkeita! Olette viekastelijoita, sillä opetatte, että mies voi vannoa temppelin kautta ja rikkoa valansa, mutta että jokaisen, joka vannoo temppelin kullan kautta, täytyy pysyä sitoumuksessaan. Olette kaikki hulluja ja sokeita. Ette edes epärehellisyydessänne ole johdonmukaisia, sillä kumpi on toista suurempi, kulta vai se temppeli, jonka oletetaan pyhittäneen tuon kullan? Opetatte myös, että jos joku vannoo alttarin kautta, se ei ole mitään; mutta jos joku vannoo alttarilla olevan lahjan kautta, häntä on pidettävä velallisena. Ette taaskaan näe totuutta; sillä kumpi on suurempi, lahja vai alttari, joka lahjan pyhittää? Miten voitte puolustaa moista tekopyhyyttä ja epärehellisyyttä taivaan Jumalan silmien alla?
175:1.17 (1908.1) ”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset ja kaikki muut ulkokullatut, jotka pitävät huolen siitä, että maksavat kymmenykset mintusta, aniksesta ja kuminasta, ja samanaikaisesti jättävät vaille huomiota lakiin sisältyvät painavammat asiat: uskon, armon ja tuomion! Teidän olisi kaiken järjen mukaan pitänyt tehdä toinen, muttei jättää toistakaan tekemättä. Olette totisesti sokeita opastajia ja mykkiä opettajia; siivilöitte pois hyttysen ja nielaisette kamelin.
175:1.18 (1908.2) ”Voi teitä, kirjanoppineet, fariseukset ja hurskastelijat! Tunnontarkasti te puhdistatte kupin ja vadin ulkopuolen, mutta sisäpuolelle jää kiristyksen, kohtuuttomuuksien ja petkutuksen saasta. Olette hengellisesti sokeita. Ettekö näe, kuinka paljon parempi olisi ensin puhdistaa kupin sisäpuoli ja silloin se, joka läikkyy yli, puhdistaisi itsestään ulkopuolen? Te turmeltuneet hylkiöt! Saatatte uskontonne ulkonaiset menot kirjain kirjaimelta sopusointuun sen kanssa, miten tulkitsette Mooseksen lakia, samalla kun sielunne likoaa kurkkuaan myöten synnissä ja on täynnään murhanhimoa.
175:1.19 (1908.3) ”Voi teitä kaikkia, jotka hylkäätte totuuden ja torjutte armon! Monet teistä ovat valkeiksi kalkittujen hautakammioiden kaltaisia, jotka ulkonaisesti näyttävät kauniilta, mutta jotka sisältä ovat täynnä kuolleitten luita ja kaikenlaista saastaa. Aivan samalla tavoin te, jotka tietoisesti torjutte Jumalan antaman neuvon, näytätte ihmisten silmissä ulkonaisesti pyhiltä ja vanhurskailta, mutta sisällänne sydämenne täyttyy tekopyhyydestä ja paatumuksesta.
175:1.20 (1908.4) ”Voi teitä, kansakunnan väärät opastajat! Olette tästä vähän matkan päähän rakentaneet muistomerkin marttyyrikuoleman kärsineille muinaisuuden profeetoille ja kuitenkin vehkeilette surmataksenne Hänet, josta profeetat puhuivat. Koristelette vanhurskaiden haudat ja tuudittaudutte sellaiseen uskoon, että jos olisitte eläneet isienne päivinä, ette olisi profeettoja tappaneet. Ja sitten te kaiken tämän omahyväisen ajattelun päälle teette valmisteluja ottaaksenne hengiltä hänet, josta profeetat puhuivat: Ihmisen Pojan. Näin tehdessänne todistatte itsellenne olevanne niiden isien turmeltuneita poikia, jotka tappoivat profeetat. Menkää siis samaa tietä ja täyttäkää tuomionne malja ääriään myöten!
175:1.21 (1908.5) ”Voi teitä, pahuuden lapset! Johannes puhui totta sanoessaan teitä kyykäärmeiden sikiöiksi, ja kysynpä vain, kuinka voitte välttyä tuomiolta, jonka Johannes teille julisti?
175:1.22 (1908.6) ”Mutta vielä nytkin tarjoan teille Isäni nimissä armoa ja anteeksiantamusta, vielä nytkin ojennan ikuista kumppanuutta tarkoittavan rakastavan käteni. Isäni on lähettänyt luoksenne viisaat miehet ja profeetat; toisia olette vainonneet, toiset olette tappaneet. Sitten ilmestyi Johannes julistaen Ihmisen Pojan tulemista, ja hänet te surmasitte, sen jälkeen kun monet olivat uskoneet hänen opetuksensa. Ja nyt valmistaudutte vuodattamaan lisää viatonta verta. Ettekö käsitä, että koittaa kauhistuttava tilinteon päivä, jolloin koko maailman Tuomari vaatii tältä kansalta selvitystä, miten se on nämä taivaan sanansaattajat torjunut, heitä vainonnut ja heidät surmannut? Ettekö ymmärrä, että teidän täytyy tehdä tiliä kaikesta tästä vanhurskaitten verestä, ensimmäisestä tapetusta profeetasta hamaan Sakarjan aikaan asti, Sakarjan, joka lyötiin kuoliaaksi pyhäkön ja alttarin välillä? Ja jos jatkatte kammottavia tapojanne, tämä tilitys saatetaan vaatia jo nykyiseltä sukupolvelta.
175:1.23 (1908.7) ”Oi Jerusalem ja Abrahamin lapset, te, jotka olette kivittäneet profeetat ja tappaneet opettajat, jotka luoksenne lähetettiin, vielä nytkin tahtoisin kerätä lapsenne yhteen niin kuin kanaemo kokoaa poikasensa siipiensä suojaan, mutta te ette sitä tahdo!
175:1.24 (1908.8) ”Ja nyt lausun teille jäähyväiset. Olette kuulleet sanomani ja tehneet päätöksenne. Jotka ovat uskoneet evankeliumini, ovat jo nyt Jumalan valtakunnassa ja turvassa. Jotka olette päättäneet torjua Jumalan lahjan, teille minä sanon, ettette enää näe minua temppelissä opettamassa. Työni teidän hyväksenne on tehty. Katsokaa, jatkan nyt matkaani lasteni kanssa, ja talonne jätetään teille autioksi!”
175:1.25 (1908.9) Ja sitten Mestari antoi seuraajilleen merkin lähteä temppelistä.
175:2.1 (1909.1) Se tosiasia, että juutalaiskansakunnan hengelliset johtajat ja uskonnonopettajat kerran torjuivat Jeesuksen opetukset ja vehkeilivät pannakseen toimeen hänen julman kuolemansa, ei millään tavoin vaikuta kenenkään yksittäisen juutalaisen asemaan Jumalan edessä. Eikä sen tulisi antaa niille, jotka tunnustautuvat Kristuksen seuraajiksi, aihetta ennakkoluuloiseen asennoitumiseen juutalaista kohtaan kanssakuolevaisena. Kansakuntana, sosio-poliittisena ryhmänä, juutalaiset maksoivat täyteen määräänsä sen kauhistuttavan hinnan, joka oli maksettava Rauhan Ruhtinaan hylkäämisestä. Jo kauan sitten he lakkasivat olemasta jumalallisen totuuden soihdunkantajia ihmiskunnan roduille, mutta tämä ei anna mitään pätevää syytä siihen, miksi näiden kauan sitten eläneiden juutalaisten yksittäiset jälkeläiset pitäisi panna kärsimään sellaisia vainoja, joiden kohteiksi he ovat Jeesus Nasaretilaisen seuraajiksi tunnustautuvien suvaitsemattomien, arvottomien ja kiihkomielisten ihmisten toimesta joutuneet, Jeesuksen, joka itse oli luonnollisen syntymän kautta juutalainen.
175:2.2 (1909.2) Monet kerrat tämä nykypäivien juutalaisiin kohdistuva järjetön ja Kristukselle vieras viha ja vaino on johtanut jonkun sellaisen viattoman ja syyttömän juutalaisyksilön kärsimyksiin ja kuolemaan, jonka esivanhemmat Jeesuksen aikana täydestä sydämestään hyväksyivät hänen evankeliuminsa ja vähän sen jälkeen kuolivat järkähtämättä sitä totuutta puolustaen, johon he niin varauksettomasti uskoivat. Millainen kauhun puistatus käykään tilannetta seuraavissa taivaallisissa olennoissa, kun he näkevät Jeesuksen seuraajiksi tunnustautuvien ihmisten antautuvan Pietarin, Filippuksen, Matteuksen ja niiden muiden Palestiinan juutalaisten myöhempien aikojen jälkeläisten vainoamiseen, ahdistelemiseen ja jopa murhaamiseen, jotka niin kunniakkaasti antoivat henkensä taivaallisen valtakunnan evankeliumin ensimmäisinä marttyyreinä!
175:2.3 (1909.3) Miten julmaa ja järjetöntä onkaan pakottaa viattomat lapset kärsimään esi-isiensä synneistä, rikoksista, joista he ovat täysin tietämättömiä ja joista he eivät millään muotoa voi olla vastuussa! Ja että nämä kamalat teot vielä tehdään hänen nimissään, joka opetti opetuslapsensa rakastamaan jopa vihollisiaan! Tässä Jeesuksen elämää käsittelevässä kertomuksessa on toki välttämätöntä välittää kuva siitä, miten tietyt hänen juutalaisaikalaisensa hylkäsivät hänet ja juonittelivat toimittaakseen hänet häpeälliseen kuolemaan, mutta tahdomme varoittaa kaikkia tämän kertomuksen lukijoita, että tällainen historiallinen selostus ei millään muotoa puolusta sitä väärämielistä vihaa tai suhtaudu hyväksyvästi sellaista nurjamielistä asennetta kohtaan, jota niin monet tunnustukselliset kristityt ovat yksittäisiä juutalaisia kohtaan useiden vuosisatojen ajan osoittaneet. Valtakuntaan uskovien, Jeesuksen opetuksia noudattavien, tulee lopettaa yksittäisen juutalaisen sortaminen ikään kuin tämä olisi syypää Jeesuksen hylätyksi tulemiseen ja ristiinnaulitsemiseen. Isä ja hänen Luoja-Poikansa eivät ole koskaan lakanneet rakastamasta juutalaisia. Jumala ei katso henkilöön, ja pelastus kuuluu niin juutalaiselle kuin ei-juutalaisellekin.
175:3.1 (1909.4) Kello kahdeksan tänä tiistai-iltana avattiin sanhedrinin kohtalokas kokous. Monissa aikaisemmissa tilaisuuksissa tämä juutalaiskansakunnan korkein oikeus oli epävirallisesti jo päättänyt, että Jeesuksen oli kuoltava. Tämä kunnianarvoisa hallituselin oli monet kerrat päättänyt pysäyttää hänen toimintansa, mutta se ei ollut koskaan tätä ennen päättänyt pidättää häntä ja toimittaa häntä kuolemaan, oli hinta mikä hyvänsä. Hetkeä ennen puoltayötä tuona tiistaina, huhtikuun 4. päivänä vuonna 30 jKr., sanhedrin silloisessa kokoonpanossaan virallisesti ja yksimielisesti päätti langettaa kuolemantuomion sekä Jeesukselle että Lasarukselle. Tämä oli vastaus Mestarin juutalaisten vallanpitäjille osoittamaan viimeiseen vetoomukseen, jonka hän oli esittänyt temppelissä vain muutamaa tuntia aikaisemmin, ja se oli reaktio, joka kertoi, miten katkeraa kaunaa nämä samaiset pääpapit ja mitään katumattomat saddukeukset ja fariseukset tunsivat Jeesuksen esittämästä viimeisestä ja voimallisesta syytöksestä. Kuolemantuomion langettaminen Jumalan Pojalle (jo ennen hänen oikeudenkäyntiään) oli sanhedrinin vastaus viimeiseen juutalaiskansakunnalle kansakuntana tehtyyn taivaallisen armon tarjoukseen.
175:3.2 (1910.1) Tästä ajankohdasta lähtien juutalaiset jätettiin päättämään lyhyt ja yhtäkkiä katkennut kansallinen elämäntaipaleensa kokonaan sen varassa, mikä heidän puhtaasti inhimillinen statuksensa oli Urantian kansakuntien joukossa. Israel oli kieltäytynyt vastaanottamasta sen Jumalan Poikaa, joka teki sopimuksen Abrahamin kanssa, ja se suunnitelma, että Abrahamin lapsista tehtäisiin soihdunkantajia, jotka veisivät totuuden valon maailmaan, oli lyöty pirstaleiksi. Jumalallinen sopimus oli kumottu, ja heprealaiskansakunnan loppu lähestyi tihenevin askelin.
175:3.3 (1910.2) Sanhedrinin virkailijoille annettiin määräykset Jeesuksen pidättämisestä varhain seuraavana aamuna, mutta määräyksiin liitettiin ohje, ettei häntä saanut ottaa kiinni julkisuudessa. Heitä kehotettiin laatimaan suunnitelma hänen salassa tapahtuvasta vangitsemisestaan niin, että se mieluiten tapahtuisi äkillisesti ja yöllä. Ymmärtäessään, ettei hän sinä päivänä (keskiviikkona) palaisi temppeliin opettamaan, näille sanhedrinin virkailijoille annettiin sellaiset ohjeet, että Jeesus piti ”tuoda korkean juutalaistuomioistuimen eteen torstaina johonkin aikaan ennen keskiyötä.”
175:4.1 (1910.3) Kun Jeesus päätti viimeisen temppelissä esittämänsä puheen, apostolit jäivät taas kerran sekasorron ja tyrmistyksen valtaan. Ennen kuin Mestari aloitti juutalaisten vallanpitäjien kauhistavan tuomitsemisensa, Juudas oli palannut temppeliin, joten kaikki kaksitoista kuulivat tämän jälkimmäisen puoliskon Jeesuksen viimeisestä temppelipuheesta. On valitettavaa, ettei Juudas Iskariotilla ollut mitään mahdollisuutta kuulla tämän jäähyväispuheen ensimmäistä ja armoa tarjoavaa osaa. Hän ei kuullut tätä viimeistä juutalaisille vallanpitäjille esitettyä armon tarjousta, sillä hän oli tuona hetkenä vielä neuvottelemassa erään saddukeussukulaisista ja -ystävistä koostuneen ryhmän kanssa. Hän oli syönyt lounasta tämän ryhmän seurassa ja vaihtanut näkemyksiä siitä, mikä olisi soveliain tapa hänen irrottautua Jeesuksesta ja apostolitovereistaan. Mestarin viimeistä juutalaisjohtajia ja -vallanpitäjiä vastaan esittämää syytöstä kuunnellessaan Juudas sitten lopullisesti ja kertakaikkisesti päätti jättää evankeliumiliikkeen ja pestä kätensä koko hankkeesta. Tästä huolimatta hän poistui temppelistä kahdentoista apostolin seurassa ja meni heidän mukanaan Öljymäelle, jossa hän apostolitovereidensa keralla kuunteli kohtalokkaan esityksen Jerusalemin hävityksestä ja juutalaiskansakunnan lopusta, ja jäi tuona tiistai-iltana heidän seuraansa uuteen leiriin Getsemanen lähellä.
175:4.2 (1910.4) Kansanjoukko, joka kuuli, miten Jeesuksen puheen sävy muuttui juutalaisjohtajille esitetystä armeliaasta vetoomuksesta yhtäkkiseksi ja korventavaksi moitteeksi, josta puuttui vain vähän siitä, että se olisi ollut säälimätön tuomio, oli ymmällään ja ihmeissään. Tuona iltana, sillä aikaa kun sanhedrin istui langettamassa Jeesukselle kuolemantuomiota ja sillä aikaa kun Mestari istui apostoleineen ja muutamine opetuslapsineen Öljymäellä, jossa hän kertoi ennakkoon juutalaiskansakunnan kuoleman, kaikkialla Jerusalemissa oli meneillään vakava ja vaimennetuin äänin käyty keskustelu, joka koski vain yhtä kysymystä: ”Mitä ne tekevät Jeesukselle?”
175:4.3 (1910.5) Nikodemuksen kotona oli koolla yli kolmekymmentä salaisesti valtakuntaan uskovaa eturivin juutalaista, ja he keskustelivat siitä, miten he siinä tapauksessa menettelisivät, että syntyisi avoin välirikko sanhedrinin kanssa. Kaikki läsnäolijat olivat samaa mieltä siitä, että he tunnustaisivat avoimesti yhteenkuuluvaisuutensa Mestarin kanssa samana hetkenä, kun he saisivat tietää hänen pidättämisestään. Ja juuri niin he tekivätkin.
175:4.4 (1911.1) Saddukeukset, jotka tuolloin valvoivat ja hallitsivat sanhedrinia, halusivat saada Jeesuksen pois päiviltä seuraavista syistä:
175:4.5 (1911.2) 1. He pelkäsivät, että kasvanut kansansuosio, jolla suuri yleisö suhtautui häneen, uhkasi vaarantaa juutalaiskansakunnan olemassaolon sikäli, että Rooman viranomaiset saattaisivat puuttua asiaan.
175:4.6 (1911.3) 2. Hänen osoittamansa innostus temppelin uudistamiseen oli suoraan heidän tuloihinsa kohdistuva isku; temppelin puhdistaminen tuntui heidän lompakossaan.
175:4.7 (1911.4) 3. He tunsivat olevansa vastuussa yhteiskunnallisen järjestyksen säilymisestä, ja he pelkäsivät seuraamuksia, jotka koituisivat, jos Jeesuksen omituinen ja uusi oppi ihmisten veljeydestä edelleenkin leviäisi.
175:4.8 (1911.5) Fariseusten vaikuttimet siihen, miksi he halusivat saada Jeesuksen pois päiviltä, olivat erilaiset. He pelkäsivät häntä seuraavista syistä:
175:4.9 (1911.6) 1. Hän asettui peittelemättömään oppositioon sitä otetta vastaan, joka fariseuksilla perinteisesti oli kansasta. Fariseukset olivat äärivanhoillisia, ja he tunsivat katkeraa suuttumusta näitä oletetusti radikaaleja hyökkäyksiä kohtaan, jotka kohdistuivat heidän vakiintunutta uskonnonopettajan arvovaltaansa vastaan.
175:4.10 (1911.7) 2. He olivat sitä mieltä, että Jeesus oli lainrikkoja; että hän oli osoittanut äärimmäistä piittaamattomuutta sapattia ja lukuisia muita lakiin perustuvia ja seremoniallisia vaatimuksia kohtaan.
175:4.11 (1911.8) 3. He syyttivät häntä Jumalan pilkkaamisesta siksi, että hän puhui Jumalasta Isänään.
175:4.12 (1911.9) 4. Ja nyt he olivat perin juurin kiukkuisia hänelle hänen viimeisestä, katkeraa arvostelua sisältäneestä puheestaan, jonka hän oli pitänyt tuona päivänä temppelissä jäähyväissanojensa päätösosana.
175:4.13 (1911.10) Päätettyään muodollisesti Jeesuksen kuolemasta ja annettuaan määräykset hänen pidättämisestään sanhedrin päätti kokouksensa tuona tiistaina vähän ennen keskiyötä tehtyään sitä ennen kuitenkin vielä päätöksen seuraavan kokouksen pitämisestä aamulla kello kymmenen ylipappi Kaiafaan kodissa. Kokouksen oli tarkoitus muotoilla syytteet, joiden perusteella Jeesus olisi tuotava oikeuden eteen.
175:4.14 (1911.11) Pieni saddukeusten ryhmä oli itse asiassa ehdottanut, että Jeesus saatettaisiin pois päiviltä salamurhan kautta, mutta fariseukset kieltäytyivät ehdottomasti suostumasta sellaiseen menettelyyn.
175:4.15 (1911.12) Ja tällainen tilanne vallitsi Jerusalemissa ja ihmisten keskuudessa tuona tapahtumatäyteisenä päivänä, samalla kun valtava taivaallisten olentojen joukkokunta leijaili tämän maan päällä sijaitsevan kohtalokkaan näyttämön yllä, tuskaisen innokkaana tekemään jotakin rakastamaansa Hallitsijaa auttaakseen, mutta kykenemättömänä toimintaan, sillä heidän käskyvaltaa käyttävät ylempänsä estivät tehokkaasti heitä puuttumasta tilanteeseen.
Urantia-kirja
Luku 176
176:0.1 (1912.1) KUN Jeesus ja apostolit tuona tiistai-iltapäivänä poistuivat temppelistä matkallaan Getsemanen leirille, Matteus sanoi pyytäessään kohdistamaan huomion temppelirakennelmaan: ”Mestari, katsopa, miten ihania rakennuksia nämä ovat. Näethän jyhkeät kivet ja kauniin koristelun; voiko pitää paikkansa, että nämä rakennukset on määrä hävittää?” Heidän astellessaan eteenpäin, kohti Öljymäkeä, Jeesus sanoi: ”Näette nämä kivet ja tämän jyhkeän temppelin; totisesti, totisesti minä sanon teille: päivinä, jotka eivät ole kovinkaan kaukana, ei kiveä jätetä kiven päälle. Ne syöstään kaikki maahan.” Nämä pyhän temppelin hävitystä kuvailevat huomiot herättivät apostoleiden uteliaisuuden heidän taivaltaessaan eteenpäin Mestarin jäljessä. He eivät osanneet kuvitella mitään maailmanloppua vähäisempää tapahtumaa, joka voisi aiheuttaa temppelin tuhoutumisen.
176:0.2 (1912.2) Välttyäkseen ihmisjoukoilta, jotka kulkivat Kidroninlaaksoa Getsemaneen päin, Jeesus ja hänen työtoverinsa päättivät kiivetä vähän matkaa Öljymäen länsirinnettä ja seurata sitten polkua heidän yksityiseen leiriinsä Getsemanen lähellä; leiri sijaitsi vähän matkaa julkisen leiripaikan yläpuolella. Kääntyessään pois Betaniaan johtavalta tieltä he tarkastelivat temppeliä, joka loisteli mailleen painuvan auringon säteissä; ja vuorella viipyessään he näkivät kaupungin valojen syttyvän, ja he ihailivat valaistun temppelin kauneutta; ja sinne täydenkuun kalvakkaaseen valoon Jeesus ja kaksitoista apostolia istuutuivat. Mestari keskusteli heidän kanssaan, ja jonkin ajan kuluttua Natanael esitti seuraavan kysymyksen: ”Kerrohan meille, Mestari, mistä tiedämme, milloin näiden tapahtumien on määrä toteutua?”
176:1.1 (1912.3) Vastaukseksi Natanaelin kysymykseen Jeesus sanoi: ”Tokihan minä kerron teille ajoista, jolloin tämä kansa on täyttänyt paatumuksensa maljan ääriään myöten; jolloin tuomio äkkiä lankeaa tämän isiemme kaupungin ylle. Lähden kohta luotanne, sillä menen Isän tykö. Sen jälkeen kun poistun luotanne, pitäkää varanne, ettei kukaan teitä eksytä, sillä monta on niitä, jotka tulevat vapahtajina ja jotka johtavat monet harhaan. Kuullessanne sotien melskettä ja kertomuksia sodista älkää hätääntykö, sillä vaikka kaikkea tällaista tapahtuukin, Jerusalemin loppu ei ole vielä käsillä. Älkää antako nälänhätien tai maanjäristysten huolestuttaa itseänne; teidän ei myöskään tulisi olla huolissanne joutuessanne siviiliviranomaisten käsiin ja teitä evankeliumin takia vainottaessa. Minun takiani teidät heitetään ulos synagogasta ja teljetään vankilaan, ja jotkut teistä tapetaan. Kun teidät tuodaan maaherrojen ja mahtimiesten eteen, se tapahtuu, jotta todistaisitte uskonne ja osoittaisitte lujuutenne valtakunnan evankeliumia kohtaan. Ja älkää tuomareiden edessä seistessänne edeltä käsin huolehtiko, mitä sanoisitte, sillä henki opettaa teille sinä samaisena hetkenä, mitä teidän tulisi vastata vastustajillenne. Niiden johdolla, jotka ovat torjuneet Ihmisen Pojan, omat sukulaisennekin tulevat noina koettelemuksen päivinä luovuttamaan teidät vankilaan ja kuolemaan. Jonkin aikaa saattaa olla, että kaikki ihmiset teitä minun takiani vihaavat, mutta en näiden vainojenkaan aikana hylkää teitä, henkeni ei jätä teitä. Olkaa kärsivällisiä! Älkää epäilkö, etteikö tämä valtakunnan evankeliumi saavuttaisi riemuvoittoa kaikista vihollisista ja etteikö sitä lopulta julistettaisi kaikille kansoille.”
176:1.2 (1913.1) Jeesus piti tauon katsellen samalla alas kaupunkiin. Mestari käsitti, että hengellisen messiaskäsityksen torjuminen, päättäväisyys, jolla itsepintaisesti ja sokeasti pidettiin kiinni siitä, että odotetun vapahtajan tehtävä olisi aineellinen, johtaisi ennen pitkää juutalaiset avoimeen konfliktiin Rooman voimakkaiden armeijoiden kanssa ja että sellainen voimainmittelö ei päätyisi muuhun kuin juutalaiskansakunnan lopulliseen ja täydelliseen kukistumiseen. Kun hänen kansansa hylkäsi hänen hengellisen antimensa ja kieltäytyi ottamasta vastaan taivaan valoa, joka niin armeliaana heidän päälleen säteili, se sinetöi niin tehdessään oman tuomionsa riippumattomana kansana, jolla olisi maan päällä erityinen hengellinen tehtävä. Jopa juutalaiset johtajatkin tunnustivat myöhemmin, että juuri tämä Messiaasta omaksuttu maallinen käsitys johti suoraa tietä kuohuntaan, joka lopulta aiheutti heidän perikatonsa.
176:1.3 (1913.2) Koska Jerusalemista oli määrä tulla alkuaikojen evankeliumiliikkeen kehto, Jeesus ei halunnut sen opettajien ja saarnaajien menehtyvän Jerusalemin hävittämiseen liittyvässä kauhistuttavassa juutalaisten kukistamisessa. Sen vuoksi hän antoi seuraajilleen edellä kerrotut ohjeet. Jeesus kantoi suuresti huolta siitä, etteivät jotkut hänen opetuslapsistaan vain tulisi vedetyiksi mukaan näihin pian edessä oleviin kapinoihin ja sen myötä Jerusalemin kukistuessa menehtyisi.
176:1.4 (1913.3) Sitten Andreas tiedusteli: ”Mutta, Mestari, jos pyhän kaupungin ja temppelin on määrä tuhoutua ja jos et ole täällä meitä ohjaamassa, niin milloin meidän tulisi poistua Jerusalemista?” Jeesus sanoi: ”Voitte jäädä kaupunkiin, sen jälkeen kun olen mennyt, aina näiden koettelemusten ja katkeran vainon aikojen loppuun saakka, mutta sitten kun lopulta näette Rooman armeijoiden sulkevan Jerusalemia saartorenkaaseensa väärien profeettojen aikaansaaman kapinan jälkeen, silloin tiedätte kaupungin autioitumisen olevan lähellä. Silloin teidän on paettava vuorille. Älkää salliko, että kukaan niistä, jotka tuolloin ovat kaupungissa tai sen lähistöllä, jää pelastamaan jotakin, älkää liioin antako kaupungin ulkopuolella olevien uskaltautua sinne sisälle. Ahdistus on silloin oleva suuri, sillä käsillä ovat pakanain koston päivät. Ja sitten kun olette jättäneet kaupungin taaksenne, tämä tottelematon kansa tulee kaatumaan miekan terään, ja se viedään vankeuteen kaikkien kansojen keskuuteen; ja niin pakanat polkevat Jerusalemin jalkojensa alle. Varoitan teitä, ettette tällä välin antaisi johtaa itseänne harhaan. Jos joku tulee luoksenne sanoen: ’Katso, tässä on Vapahtaja’ tai ’Katso, tuolla hän on’, älkää sellaista uskoko, sillä ilmestyy monta väärää opettajaa ja monet eksytetään. Mutta teidän ei pitäisi joutua harhaan, olenhan kertonut tämän kaiken teille ennakolta.”
176:1.5 (1913.4) Apostolit istuivat melkoisen ajan hiljaa kuutamossa näiden Mestarin esittämien hämmästyttävien ennustusten syöpyessä heidän hämmentyneeseen mieleensä. Ja tätä varoitusta noudattaen melkein koko uskovien ja opetuslasten ryhmä pakeni Jerusalemista, heti kun roomalaiset sotajoukot ensi kertaa näyttäytyivät, ja ryhmä sai turvallisen suojapaikan Pellasta pohjoisen suunnalla.
176:1.6 (1913.5) Vielä tämän selkeäsanaisen varoituksen jälkeenkin monet Jeesuksen seuraajat tulkitsivat näiden ennustusten viittaavan muutoksiin, jotka ilmeisesti tapahtuisivat Jerusalemissa, sitten kun Messiaan uudelleenilmaantuminen johtaisi Uuden Jerusalemin perustamiseen ja kaupungin laajentamiseen niin, että siitä tulisi maailman pääkaupunki. Nämä juutalaiset yhdistivät mielessään temppelin hävityksen itsepäisesti ”maailmanloppuun”. He uskoivat, että tämä Uusi Jerusalem täyttäisi koko Palestiinan; että maailmanloppua seuraisi ”uusien taivaitten ja uuden maan” välitön ilmaantuminen. Ei sen vuoksi ollut kummallista, jos Pietari sattui sanomaan: ”Mestari, tiedämme, että kaikki katoaa, kun uudet taivaat ja uusi maa ilmestyvät, mutta mistä tietäisimme, milloin tulet takaisin pannaksesi kaiken tämän toimeen?”
176:1.7 (1914.1) Tämän kuullessaan Jeesus oli tovin mietteissään ja sanoi sitten: ”Erehdytte alituiseen, koska yritätte aina liittää uuden opetuksen vanhaan; ymmärrätte koko opetukseni itsepintaisesti väärin. Haluatte välttämättä tulkita evankeliumia vakiintuneiden uskomustenne mukaisesti. Koetan siitä huolimatta valistaa teitä.”
176:2.1 (1914.2) Jeesus oli useissa yhteyksissä esittänyt lausuntoja, jotka johdattivat hänen kuulijansa päättelemään, että vaikka hän aikoikin kohta lähteä tästä maailmasta, mitään epäilystä ei silti ollut sen suhteen, että hän palaisi viedäkseen taivaallisen valtakunnan työn täyttymykseen. Kun hänen seuraajansa sitten vakuuttuivat siitä, että hän oli jättämässä heidät, ja sitten kun hän jo oli poistunut tästä maailmasta, oli vain luonnollista kaikkien uskovain tarrautua lujasti näihin paluulupauksiin. Näin oppi Kristuksen toisesta tulemisesta sisällytettiin jo varhaisessa vaiheessa kristittyjen opetuksiin, ja lähes jokainen senjälkeinen opetuslasten sukupolvi on hartaasti uskonut tähän totuuteen ja luottavaisesti odottanut hänen joskus tapahtuvaa tulemistaan.
176:2.2 (1914.3) Jos kerran näiden ensimmäisten opetuslasten ja apostolien oli määrä erota Mestaristaan ja Opettajastaan, kuinka paljon lujemmin he tähän paluulupaukseen tarrautuivatkaan; eivätkä he tuhlanneet aikaa yhdistäessään Jerusalemin ennustetun hävityksen tähän luvattuun toiseen tulemiseen. Eivätkä he lakanneet tulkitsemasta hänen sanojaan tällä tavoin siitä huolimatta, että Mestari koko tämän Öljymäellä vietetyn opetusillan ajan näki aivan erityistä vaivaa estääkseen juuri tällaisen erehdyksen.
176:2.3 (1914.4) Jatkaessaan vastaustaan Pietarin esittämään kysymykseen Jeesus sanoi: ”Miksi te yhä kaipaatte Ihmisen Poikaa istumaan Daavidin valtaistuimella ja miksi yhä odotatte juutalaisten materiaalisten unelmain toteutumista? Enkö ole kaikki nämä vuodet kertonut teille, ettei valtakuntani ole tästä maailmasta? Kaikki, mitä nyt katselette, tulee häviämään, mutta tämä on oleva uusi alku, josta valtakunnan evankeliumi kulkeutuu kaikkialle maailmaan ja tämä pelastus leviää kaikkien kansojen keskuuteen. Ja kun tämä valtakunta on saavuttanut täyden kukoistuksensa, olkaa vakuuttuneet siitä, ettei taivaassa oleva Isä jätä antamatta teille entistäkin laajempaa totuuden paljastusta ja entistäkin pitemmälle menevää vanhurskauden osoitusta, sillä onhan hän jo lahjoittanut tälle maailmalle sen, josta tuli pimeyden ruhtinas, ja sitten Aatamin, jonka jälkeen tulivat Melkisedek, ja näinä päivinä, Ihmisen Poika. Ja tällä tavoin Isäni on edelleenkin tuova julki armoaan ja osoittava rakkauttaan myös tälle pimeyden ja pahuuden maailmalle. Niin tahdon minäkin sitten, kun Isäni on antanut minulle kaiken vallan ja kaikki valtuudet, seurata edelleen kohtaloanne ja antaa opastusta valtakunnan asioissa sen henkeni läsnäolon avulla, joka kohta vuodatetaan kaiken lihan päälle. Vaikka tulenkin tällä tavoin olemaan luonanne hengessä, lupaan lisäksi jonakin ajankohtana palata tähän maailmaan, jossa olen elänyt tämän lihallisen elämän ja saanut kokemuksen siitä, mitä on tehdä Jumalaa ihmiselle tunnetuksi ja samalla johdattaa ihmistä Jumalan luokse. Minun pitää varsin pian jättää teidät ja ryhtyä tekemään työtä, jonka Isä on huolekseni uskonut, mutta olkaa rohkein mielin, sillä jonakin hetkenä tulen takaisin. Sillä välin teitä tulee lohduttamaan ja opastamaan universumin Totuuden Henkeni.
176:2.4 (1915.1) ”Te näette minut, nyt kun olen heikko ja lihallinen, mutta kun tulen takaisin, se on tapahtuva voimalla ja hengessä. Lihallisen ruumiin silmä näkee lihallisen Ihmisen Pojan, mutta vain henkeä oleva silmä on näkevä Isän kunnialla kruunaaman Ihmisen Pojan, joka ilmestyy maan päälle omissa nimissään.
176:2.5 (1915.2) ”Mutta vain Paratiisin neuvostoissa ovat tiedossa ajankohdat, jolloin Ihmisen Poika ilmestyy uudelleen; edes taivaan enkelit eivät tiedä, milloin tämä tapahtuu. Teidän tulisi kuitenkin ymmärtää, että kun tämä valtakunnan evankeliumi on julistettu koko maailmalle kaikkien kansojen pelastukseksi ja kun aikakausi on saavuttanut täyteytensä, Isä lähettää teille uuden tuomiokautisen lahjan, tai muussa tapauksessa Ihmisen Poika palaa aikakauden tuomarin ominaisuudessa.
176:2.6 (1915.3) ”Ja mitä sitten tulee Jerusalemin vaivan aikaan, josta olen teille puhunut, niin tämä sukupolvi ei ehdi hautaan ennen sanojeni toteenkäymistä; mutta jos kysymys on Ihmisen Pojan uuden tulemisen ajankohdista, siitä ei kukaan taivaassa tai maan päällä voi olettaa jotakin lausuvansa. Mutta teidän tulisi osoittaa viisautta sikäli, että osaatte erottaa, milloin aikakausi kypsyy; teidän tulisi olla valppaat osataksenne erottaa aikojen merkit. Tehän tiedätte, että kun viikunapuu kasvattaa hentoja versoja ja puhkeaa lehteen, niin kesä on lähellä. Samoin sitten kun maailma on selviytynyt aineellismielellisyyden pitkästä talvesta, ja kun huomaatte uutta tuomiokautta olevan hengellisen kevään tulevan, teidän tulisi tietää, että uutta vierailua merkitsevä suvi lähestyy.
176:2.7 (1915.4) ”Mutta mikä merkitys on tällä Jumalan Poikien tulemista koskevalla opetuksella? Ettekö tajua, että kun teistä jokainen kerran kutsutaan päättämään mainen kamppailunne ja kulkemaan kuoleman portin läpi, seisotte välittömän tuomion edessä ja olette kasvotusten niiden tosiasioiden kanssa, jotka kuuluvat uuteen palvelun tuomiokauteen infiniittisen Isän ikuisen suunnitelman puitteissa? Mitä koko maailma joutuu kohtaamaan konkreettisena tosiasiana aikakauden lopulla, se itse kunkin teistä on yksilönä kohdattava henkilökohtaisena kokemuksena tullessanne luonnollisen elämänne päähän ja siirtyessänne sitä kautta eteenpäin kohtaamaan ne olosuhteet ja vaatimukset, jotka luontaisesti kuuluvat seuraavaan ilmoitukseen Isän valtakunnan ikuisesta edistymisestä.”
176:2.8 (1915.5) Mikään kaikista Mestarin apostoleilleen pitämistä puheista ei koskaan mennyt heidän mielessään yhtä sekaisin kuin tuona tiistai-iltana Öljymäellä pidetty puhe, joka käsitteli kahta aihetta: Jerusalemin hävitystä ja hänen omaa toista tulemistaan. Tästä johtuu, etteivät myöhemmin kirjoitetut selonteot, jotka perustuvat muistumiin siitä, mitä Mestari tuossa epätavallisessa tilanteessa sanoi, ole kovinkaan yhtäpitäviä. Niinpä sitten kävi, että kun kirjoitukset tuon tiistai-illan puheiden kohdalta jätettiin monessa suhteessa aukollisiksi, versoi tältä osin useita perimätietoja; ja heti toisen vuosisadan alussa Matteuksen evankeliumiin jäljennettiin sellaisenaan ja myöhemmin Markuksen ja Luukkaan kirjoituksiin lisättiin (osittain) eräs juutalainen apokalyptinen Messiaasta kertova kirjoitus. Sen oli kirjoittanut muuan Selta, joka kuului keisari Caligulan hoviin. Juuri näissä Seltan kirjoituksissa esiintyi vertaus kymmenestä neitsyestä. Mikään muu evankeliumikirjoitusten osa ei ole koskaan kärsinyt yhtä hämmentävästä väärintulkinnasta kuin juuri puheena olevan illan opetus. Mutta apostoli Johannes ei koskaan joutunut samalla tavoin ymmälleen.
176:2.9 (1915.6) Jatkaessaan matkaansa kohti leiriä nämä kolmetoista miestä olivat sanattomia ja suuren emotionaalisen jännityksen vallassa. Juudas oli vihdoin vahvistanut päätöksensä tovereidensa hylkäämisestä. Oli jo myöhä, kun Daavid Sebedeus, Johannes Markus ja joukko johtavia opetuslapsia toivottivat Jeesuksen ja kaksitoista apostolia tervetulleiksi uuteen leiriin, mutta apostolit eivät halunneet nukkua, vaan tahtoivat tietää enemmän Jerusalemin hävityksestä, Mestarin lähdöstä ja maailman lopusta.
176:3.1 (1916.1) Kun heitä oli kerääntynyt parisenkymmentä leiritulen ympärille, niin Tuomas kysyi: ”Koska sinun kerran on määrä palata viemään päätökseen valtakunnan työ, niin minkälaisen kannan me omaksumme siksi aikaa, jonka olet poissa toimittamassa Isän asioita?” Jeesus katseli heitä tulen kajossa ja vastasi:
176:3.2 (1916.2) ”Ja etpä sinäkään, Tuomas, kykene käsittämään, mitä olen kaiken aikaa sanonut. Enkö ole koko tämän ajan opettanut sinulle, että yhteytesi valtakuntaan on hengellinen ja yksilökohtainen, se on kokonaan asia, joka kuuluu henkilökohtaiseen kokemukseesi hengessä sen uskon oivalluksen kautta, että olet Jumalan poika? Mitä minun vielä tulee lisätä? Kansakuntien kukistuminen, valtakuntien luhistuminen, epäuskoisten juutalaisten hävittäminen, aikakauden päättyminen tai jopa maailmanloppu, mitä tekemistä tällaisilla seikoilla on sellaisen ihmisen kanssa, joka uskoo tämän evankeliumin ja joka on kätkenyt elämänsä ikuisen valtakunnan varmuuteen? Te, jotka olette Jumalaa tuntevia ja evankeliumiin uskovia, olette jo saaneet ikuisen elämän vakuutukset. Koska olette eläneet elämänne hengessä ja Isälle, ei voi olla mitään, mikä teitä vakavasti huolettaisi. Valtakunnanrakentajien, taivaallisten maailmojen valtakirjan saaneiden kansalaisten, ei pidä hätääntyä ajallisuuteen kuuluvista mullistuksista tai järkyttyä maan päälle kuuluvista luonnononnettomuuksista. Mitä te, jotka uskotte tähän valtakunnan evankeliumiin, sellaisesta piittaisitte, vaikka kansakunnat kukistuvat, vaikka aikakausi päättyy tai kaikki näkyvä sortuu, kun kerran tiedätte, että elämänne on Pojan antama lahja ja että se on ikuisesti turvattu Isässä? Jos kerran olette eläneet ajallisen elämän uskon avulla ja tuottaneet hengen hedelmiä vanhurskautena, johon kuuluu rakastava kanssaihmistenne palveleminen, voitte luottavaisina, samaa eloonjäämisuskoa osoittaen, joka on vienyt teidät ensimmäisen ja maisen Jumalan poikauteen suorittamanne tutkimusretken päähän, odottaa ikuisen elämänuran seuraavaa vaihetta.
176:3.3 (1916.3) ”Jokaisen uskovaispolven tulisi tehdä työtään ja pitää mielessään, että Ihmisen Pojan paluu on mahdollinen, täsmälleen niin kuin jokainen yksittäinen uskova suorittaa elämäntyötään pitämällä mielessään, että luonnollinen kuolema on väistämätön ja joka päivä lähempänä. Sitten kun kerran olet uskon avulla varmistanut itsellesi Jumalan pojan aseman, ei millään muulla ole eloonjäämisen varmuuden kannalta merkitystä. Mutta älkää erehtykö! Tämä eloonjäämisusko on elävää uskoa, ja se tuo yhä suuremmin määrin esille sen jumalallisen hengen hedelmiä, joka alun alkaen uskon ihmissydämessä herättikin. Se ei teitä pelasta, että olette kerran ottaneet vastaan taivaan valtakunnan poikauden, jos tieten tahtoen ja itsepintaisesti torjutte totuudet, joissa on kysymys Jumalan lihallishahmoisten poikien yhä laajemmasta hengellisestä hedelmöimisestä. Te, jotka olette olleet kanssani toimittamassa Isän asioita maan päällä, voitte vielä nytkin hylätä valtakunnan, jos teistä tuntuu, ettette pidäkään tiestä, joka on Isän palvelus ihmiskunnalle.
176:3.4 (1916.4) ”Yksilöinä ja yhden uskovaispolven ominaisuudessa kuunnelkaa minua esittäessäni teille vertauksen: Elipä kerran muuan mahtimies, joka ennen kuin lähti pitkälle matkalle toiseen maahan, kutsui kaikki luotetut palvelijansa eteensä ja jätti näiden hoiviin kaikki tavaransa. Yhdelle hän antoi viisi talenttia, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden talentin, ja niin edelleen, kunnes oli käynyt läpi koko arvossa pidettyjen taloudenhoitajain kaartin; hän uskoi omaisuuttaan itse kunkin hoitoon tämän kykyjen mukaisesti. Ja sitten hän lähti matkalleen. Isäntänsä lähdettyä palvelijat ryhtyivät työhön kerätäkseen voittoa haltuunsa uskotun varallisuuden avulla. Joka oli saanut viisi talenttia, ryhtyi heti käymään niillä kauppaa, eikä aikaakaan kun hän oli ansainnut voittoina toiset viisi talenttia. Samalla tavoin se, joka oli saanut kaksi talenttia, oli kohta ansainnut kaksi lisää. Ja näin nämä kaikki palvelijat ansaitsivat voittoa isännälleen, paitsi se, joka sai vain yhden talentin. Hän meni omiin oloihinsa, kaivoi kuopan maahan ja kätki isäntänsä rahan sinne. Vähän ajan kuluttua näiden palvelijoiden herra palasikin arvaamatta kotiin ja kutsui taloudenhoitajansa tilintekoon. Ja kun heidät oli kaikki kutsuttu isäntänsä eteen, viisi talenttia saanut astui esiin hoitoonsa uskotut rahat mukanaan ja esitti toiset viisi talenttia sanoen: ’Herra, annoit sijoitettavakseni viisi talenttia, ja minulla on ilo esittää toiset viisi talenttia, jotka olen voittona ansainnut.’ Ja silloin tämä herra sanoi hänelle: ’Hyvin tehty, sinä hyvä ja uskollinen palvelija; olet ollut uskollinen vähässä, siksipä panenkin sinut paljon haltijaksi; astu saman tien herrasi iloon.’ Ja sitten astui kaksi talenttia saanut esiin sanoen: ’Herra, uskoit haltuuni kaksi talenttia; katso, olen voittanut nämä toiset kaksi talenttia.’ Ja silloin hänen herransa sanoi hänelle: ’Hyvin tehty, hyvä ja uskollinen taloudenhoitaja; sinäkin olet ollut uskollinen vähässä, ja nyt panen sinut paljon haltijaksi; astu herrasi iloon.’ Ja sitten tuli tekemään tiliä se, joka oli saanut yhden talentin. Tämä palvelija astui esiin sanoen: ’Minä tunsin sinut ja ymmärsin sinut ovelaksi mieheksi sikäli, että odotit tuloksia siitäkin, mistä et ollut itse vaivaa nähnyt; siksi pelkäsin vaarantaa mitään siitä, mikä oli hoitooni uskottu. Kätkin talenttisi turvallisesti maahan; tässä se on; sinulla on nyt se, mikä sinulle kuuluu.’ Mutta hänen herransa vastasi: ’Olet laiska ja saamaton taloudenhoitaja. Itse sen sanomalla tunnustat tienneesi, että vaatisin sinulta tilityksen kohtuullisten voittojen kera, niin kuin ahkerat palvelijatoverisi ovat tänä päivänä minulle luovuttaneet. Tämän tietäessäsi sinun olisi siis pitänyt antaa rahani edes pankkiirien käsiin, jotta olisin palatessani saanut omani korkojen kera takaisin.’ Ja sitten tämä herra sanoi taloudenhoitajien päällikölle: ’Ota tämä yksi talentti pois tältä kelvottomalta palvelijalta ja anna se hänelle, jolla on kymmenen talenttia.’
176:3.5 (1917.1) ”Jokaiselle, jolla on, hänelle lisää annetaan, ja hänellä on oleva yltä kyllin; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mitä hänellä on. Ette voi ikuisen valtakunnan asioiden osalta jäädä paikallenne. Isäni vaatii kaikkia lapsiaan kasvamaan armossa ja totuuden tietämisessä. Teidän, nämä totuudet tietävien, tulee tuottaa sitäkin enemmän hengen hedelmiä ja osoittaa yhä laajempaa omistautumista palvelijatovereittenne epäitsekkääseen palvelemiseen. Ja muistakaa, että sikäli kun osoitatte apunne veljistäni vähäisimmälle, olette tämän palveluksen tehneet minulle.
176:3.6 (1917.2) ”Ja tällä tavoin teidän tulisi Isän asioita toimittaessanne tehdä työnne nyt ja vastedes, vieläpä ikuisesti. Jatkakaa työtänne, kunnes minä tulen. Tehkää uskollisuutta osoittaen, mikä on tehtäväksenne annettu, ja niin tehdessänne olette valmiit, kun kuoleman tilinteon hetki koittaa. Ja elettyänne elämänne tällä tavoin Isän kunniaksi ja Pojan tyydytykseksi astutte riemumielin ja yhä suurempaa mielihyvää tuntien ikiaikojen valtakunnan ikuiseen palvelukseen.”
176:3.7 (1917.3) Totuus on elävää; Totuuden Henki johtaa valkeuden lapsia iäti hengellisen todellisuuden ja jumalallisen palvelemisen uusiin maailmoihin. Teille ei anneta totuutta, jotta kangistaisitte sen vakiintuneiksi, turvallisiksi ja kunnioitetuiksi muodoiksi. Saamanne totuuden julkituonnin tulee omakohtaisen kokemuksenne läpi kulkien sillä tavoin laajentua, että kaikille, jotka näkevät hengelliset hedelmänne, paljastuu uutta kauneutta ja aktuaalisia hengellisiä saavutuksia, ja että he sen seurauksena tuntevat tarvetta ylistää taivaassa olevaa Isää. Vain ne uskolliset palvelijat, jotka tällä tavoin kasvavat totuuden tietämisessä ja jotka tällä keinoin kehittävät kyvyn hengellisten realiteettien jumalalliseen arvostamiseen, voivat koskaan toivoa ”astuvansa kokonaan Herransa iloon.” Miten surkeata olisikaan nähdä Jeesuksen seuraajiksi tunnustautuvien sukupolvi sukupolven perään sanovan jumalallisen totuuden haltijan tehtävästään: ”Mestari, tässä on totuus, jonka jätit hoitoomme sata tai tuhat vuotta sitten. Mitään emme ole kadottaneet, olemme uskollisesti säilyttäneet kaiken, minkä meille annoit; mitään muutoksia emme ole sallineet tehdä siihen, mitä meille opetit; tässä on totuus, jonka meille annoit.” Mutta tällainen hengellistä saamattomuutta koskeva vetoomus ei puolusta hedelmätöntä totuudenvaalijaa Mestarin edessä. Millainen haltuunne uskottu totuus on, sen mukaan vaatii totuuden Mestari tilityksen.
176:3.8 (1918.1) Tämän jälkeen seuraavassa maailmassa teitä vaaditaan tekemään tiliä siitä, mitä tässä maailmassa saitte ja minkä haltijaksi teidät pantiin. Olipa syntymässä saatuja talentteja vain muutama taikka monta, jokaisen on kohdattava oikeudenmukainen ja armelias tilinteko. Jos saatuja lahjoja käytetään vain itsekkäisiin pyrintöihin eikä ajatustakaan suoda sille, mikä kuitenkin on korkeampi velvollisuus, eli sille, miten kasvatetaan niiden hengen hedelmien satoa, jotka tulevat julki alati laajenevassa ihmisten palvelemisessa ja Jumalan palvomisessa, niin tällaisten itsekkäiden taloudenhoitajien on otettava vastaan seuraamukset, jotka johtuvat heidän harkiten tekemästään valinnasta.
176:3.9 (1918.2) Ja miten suuresti kaikkien itsekkäiden kuolevaisten kaltainen olikaan tuo uskoton yhden talentin palvelija vierittäessään syyn omaan saamattomuuteensa suoraan herransa niskoille. Joutuessaan kasvokkain itse aiheuttamiensa epäonnistumisten kanssa, miten onkaan ihminen kärkäs vierittämään syyn muille, monet kerrat sellaisille, jotka sen vähiten ansaitsevat!
176:3.10 (1918.3) Jeesus sanoi tuona iltana, kun he olivat menossa levolle: ”Auliisti olette saaneet, auliisti siis tulisi teidänkin antaa taivaan totuutta, ja kun tätä totuutta annetaan, se moninkertaistuu ja tuo julki yhä suuremmaksi käyvää pelastavan armon valkeutta jo sitä jakaessanne.”
176:4.1 (1918.4) Kaikista Mestarin esittämistä opetuksista mitään osakysymystä ei ole yhtä pahoin väärinkäsitetty kuin hänen lupaustaan, että hän joskus omassa persoonassaan palaa tähän maailmaan. Ei pidä ihmetellä, jos Mikael on kiinnostunut jonakin ajankohtana palaamaan planeetalle, jolla hän tämän maailman kuolevaisena koki seitsemännen ja viimeisen lahjoittautumisensa. On vain luonnollista uskoa, että Jeesus Nasaretilainen, joka nyt on erään valtavan universumin täysivaltainen hallitsija, olisi kiinnostunut tulemaan, ei vain kerran, vaan montakin kertaa, takaisin maailmaan, jossa hän eli niin ainutlaatuisen elämän ja jossa hänen osakseen lopuksi tuli se, että Isä antoi hänelle universumikohtaisen rajattoman vallan ja valtuudet. Urantia on iäti yksi niistä Mikaelin seitsemästä synnyinplaneetasta, joilla hän saavutti universumiin kohdistuvan täysivaltaisuuden.
176:4.2 (1918.5) Jeesushan ilmoitti lukuisissa tilanteissa ja monille yksilöille aikomuksestaan palata tähän maailmaan. Kun hänen seuraajansa heräsivät tietoisuuteen siitä, ettei heidän Mestarinsa tulisi toimimaan ajallisena vapahtajana, ja kun he kuuntelivat hänen ennustuksiaan Jerusalemin hävittämisestä ja juutalaiskansakunnan kukistumisesta, oli varsin luonnollista, että he alkoivat yhdistää hänen luvatun paluunsa näihin katastrofaalisiin tapahtumiin. Mutta kun Rooman armeijat hajottivat Jerusalemin muurit maan tasalle, hävittivät temppelin ja ajoivat Juudean juutalaiset hajalle, eikä Mestari sittenkään tuonut itseään julki voimassa ja kunniassa, hänen seuraajansa ryhtyivät muotoilemaan uskomusta, joka lopulta yhdisti Kristuksen toisen tulemisen aikakauden päättymiseen ja jopa maailmanloppuun.
176:4.3 (1918.6) Jeesus lupasi tehdä kaksi asiaa, sen jälkeen kun hän olisi noussut Isän tykö ja kun kaikki valta taivaassa ja maan päällä olisi annettu hänen käsiinsä. Hän lupasi ensinnäkin lähettää maailmaan ja tilalleen vielä toisen opettajan, Totuuden Hengen; ja tämän hän teki Helluntain päivänä. Toiseksi, ei ole epäilystäkään siitä, että hän lupasi seuraajilleen jonakin ajankohtana palata omassa persoonassaan tähän maailmaan. Mutta hän ei sanonut, miten, missä tai milloin hän vierailisi toistamiseen tällä planeetalla, jolla hän oli kokenut lihallishahmoisen lahjoittautumisen. Eräässä tilanteessa hän antoi ymmärtää, että vaikka hän olikin ollut lihallisen ruumiin silmin nähtävissä täällä lihallisessa hahmossa eläessään, niin palatessaan hän olisi (ainakin yhdellä mahdollisista käynneistään) nähtävissä vain hengellisen uskon silmin.
176:4.4 (1919.1) Monet meistä ovat taipuvaisia uskomaan Jeesuksen palaavan tulevina aikakausina Urantialle monta kertaa. Meillä ei ole hänen nimenomaista lupaustaan siitä, että hän kävisi täällä mainitut monta kertaa, mutta tuntuu varsin todennäköiseltä, että hän, jonka universumiarvonimiin kuuluu Urantian Planeettaprinssin titteli, vierailisi monet kerrat maailmassa, jonka valloittamisen myötä hän sai näin ainutlaatuisen arvonimen.
176:4.5 (1919.2) Uskomme mitä vakaimmin siihen, että Mikael tulee vielä omassa persoonassaan palaamaan Urantialle, mutta meillä ei ole harmaintakaan aavistusta siitä, milloin tai millä tavalla hän mahdollisesti katsoo parhaaksi tulla. Ajoittuuko tämä toinen adventti maan päällä niin, että se sattuu nykyisen aikakauden viimeisen tuomion yhteyteen – joko niin, että siihen liittyy tai on liittymättä Hallinnollisen Pojan ilmestyminen? Tuleeko hän Urantian jonkin myöhemmin seuraavan aikakauden päättymisen yhteydessä? Tuleeko hän ilmoittamatta, ja onko se oleva jokin erillinen tapahtuma? Emme tiedä. Vain yhdestä seikasta olemme varmoja, nimittäin siitä, että kun hän tosiaankin palaa, todennäköisesti koko maailma tulee siitä tietämään, sillä hänen täytyy tulla universumin korkeimman hallitsijan asemassa eikä tuntemattomana Betlehemin pikkuvauvana. Mutta jos on määrä, että jokainen silmä näkee hänet, ja jos on määrä olla niin, että vain hengelliset silmät erottavat hänen läsnäolonsa, siinä tapauksessa hänen tulonsa täytyy siirtyä kauas tulevaisuuteen.
176:4.6 (1919.3) Teette sen vuoksi viisaasti, jos irrotatte Mestarin henkilökohtaisen paluun maan päälle mistä hyvänsä ja kaikista ennalta määrätyistä tapahtumista tai etukäteen asetetuista aikakausista. Olemme varmoja vain yhdestä asiasta: hän on luvannut tulla takaisin. Meillä ei ole mitään käsitystä siitä, milloin ja missä yhteydessä hän täyttää tämän lupauksen. Sikäli kuin tiedämme, hän saattaa ilmestyä maan päälle minä päivänä hyvänsä, tai yhtä hyvin saattaa olla, että hän tulee, vasta kun aikakausi aikakauden perään on siirtynyt menneisyyteen ja asianmukaisesti tuomittu hänen Paratiisin-joukkoihin kuuluvien työtoveri-Poikiensa toimesta.
176:4.7 (1919.4) Mikaelin toinen adventti maan päällä on tapahtuma, jolla on suunnatonta tunnearvoa sekä keskiväliolennoille että ihmisille; mutta muutoin sillä ei ole mitään välitöntä merkitystä keskiväliolennoille, eikä sillä ihmisten kannalta ole sen suurempaa käytännön merkitystä kuin luonnollisen kuoleman tuiki tavallisella tapahtumalla, se kun varsin äkkiä syöksee kuolevaisen ihmisen sen universumitapahtumien virran välittömään otteeseen, joka johtaa suoraa tietä tämän saman Jeesuksen, universumimme täysivaltaisen hallitsijan, eteen. Kaikkien valon lasten on määrä nähdä hänet, eikä ole suurtakaan merkitystä sillä, menemmekö me hänen tykönsä, vai sattuuko hän ensiksi tulemaan meidän luoksemme. Olkaa sen vuoksi aina valmiit toivottamaan hänet tervetulleeksi maan päälle, samoin kuin hän on valmis toivottamaan teidät tervetulleiksi taivaaseen. Odotamme luottavaisina hänen loistavaa ilmestymistään, jopa toistuvia tulemisiaan, mutta olemme täysin tietämättömiä siitä, miten, milloin ja missä yhteydessä hänen on määrä ilmestyä.
Urantia-kirja
Luku 177
177:0.1 (1920.1) NIINÄ aikoina, jolloin Jeesus ja apostolit eivät uurastaneet ihmisten opettamisen parissa, heillä oli tapana keskiviikkoisin levätä ponnistuksistaan. Käsillä olevana keskiviikkona he nauttivat aamiaista hieman tavallista myöhemmin, ja leirissä vallitsi pahaenteinen hiljaisuus; montakaan sanaa ei aamuaterian puoliväliin mennessä lausuttu. Lopulta Jeesus puhui: ”Haluan, että te tänään lepäätte. Käykää ajan kanssa ajatuksissanne läpi kaikki, mitä Jerusalemiin-saapumisemme jälkeen on tapahtunut, ja miettikää, mitä on kohta edessä ja mistä olen selvin sanoin teille kertonut. Pitäkää huoli, että totuus pysyy elämässänne ja että joka päivä kasvatte armossa.”
177:0.2 (1920.2) Aamiaisen jälkeen Mestari ilmoitti Andreakselle aikovansa olla tämän päivän poissa, ja hän ehdotti, että apostolit saisivat viettää aikansa oman mielensä mukaan, paitsi etteivät he missään tapauksessa saisi mennä Jerusalemin porttien sisäpuolelle.
177:0.3 (1920.3) Kun Jeesus laittautui valmiiksi lähteäkseen yksikseen kukkuloille, Daavid Sebedeus puhutteli häntä sanoen: ”Tiedäthän varsin hyvin, Mestari, että fariseukset ja esimiehet koettavat saada sinut hengiltä, ja kuitenkin valmistaudut lähtemään yksiksesi kukkuloille. Sellainen menettely on mieletöntä; lähetän sen vuoksi mukaasi kolme miestä, jotka ovat kaikin tavoin valmiit huolehtimaan siitä, ettei sinulle tapahdu mitään pahaa.” Jeesus tarkasteli näitä kolmea hyvin aseistautunutta ja vankkaa galilealaista ja sanoi Daavidille: ”Tarkoituksesi on hyvä, mutta erehdyt, kosket ymmärrä, ettei Ihmisen Poika tarvitse ketään häntä puolustamaan. Kukaan ei käy minuun käsiksi, ennen kuin sinä hetkenä, jolloin olen valmis antamaan henkeni sen mukaan, mikä on Isäni tahto. Nämä miehet eivät saa liittyä seuraani. Haluan mennä yksin voidakseni olla yhteydessä Isään.”
177:0.4 (1920.4) Nämä sanat kuultuaan Daavid ja hänen aseelliset vartijansa vetäytyivät sivummalle, mutta kun Jeesus lähti yksikseen taipaleelle, esille astui Johannes Markus kädessään pieni kori, jossa oli evästä ja vettä, ja hän esitti käsityksenään, että Mestarille saattaisi tulla nälkä, jos hän aikoi olla poissa koko päivän. Mestari hymyili Johannekselle ja ojensi kätensä ottaakseen korin vastaan.
177:1.1 (1920.5) Kun Jeesus oli ottamaisillaan lounaskorin Johanneksen kädestä, nuori mies rohkaistui sanomaan: ”Mutta, Mestari, saattaahan sattua, että poiketessasi syrjemmälle rukoilemaan lasket korin maahan ja sitten jatkatkin matkaasi ilman sitä. Sitä paitsi, jos minä kulkisin mukana lounaskoria kantaen, sinun olisi vapaampi harjoittaa palvontaasi, ja olen taatusti hiljaa. En esitä yhtään kysymystä ja pysyn korin vierellä mennessäsi syrjemmälle ja omiin oloihisi rukoilemaan.”
177:1.2 (1920.6) Näitä sanoja lausuessaan, joiden huimapäisyys hämmästytti joitakuita lähellä olevia kuulijoita, Johannes oli rohkeasti pitänyt edelleen kiinni korista. Siinä he seisoivat niin, että kumpikin – sekä Jeesus että Johannes – piti kiinni korista. Mestari antoi kuitenkin otteensa kohta raueta ja katsoessaan alas nuorukaisen puoleen hän sanoi: ”Koska kaikesta sydämestäsi haluat kulkea kanssani, sitä ei sinulta evätä. Lähdemme matkaan yhdessä, ja meillä tulee olemaan vallan mukavaa keskenämme. Saat esittää minulle jokaisen kysymyksen, joka sydämeesi juolahtaa, ja lohdutamme ja tuemme toinen toistamme. Aluksi saat sinä kantaa eväskoria, ja sitten kun uuvut, minä autan sinua. Seuraa minua.”
177:1.3 (1921.1) Jeesus palasi tuon päivän iltana leirille vasta auringonlaskun jälkeen. Tämän viimeisen rauhallisen päivän maan päällä Mestari vietti tuon totuudennälkäisen nuorukaisen kanssa seurustellen ja Paratiisin Isänsä kanssa keskustellen. Korkeuksissa tämä tapahtuma on tullut tunnetuksi ”päivänä, jonka muuan nuori mies vietti Jumalan kanssa kukkuloilla.” Tämä tapaus toimii ikuiset ajat esimerkkinä Luojan halukkuudesta olla luodun toveri. Nuori poikanenkin voi, jos sellainen on hänen sydämensä korkein halu, kääntää puoleensa universumin Jumalan huomion ja nauttia hänen rakastavasta seurastaan, toden totta kokea unohtumattoman haltioitumisen siitä, että on kaksistaan Jumalan kanssa kukkuloilla, ja vielä yhden kokonaisen päivän ajan. Ja juuri sellainen oli Johannes Markuksen ainutlaatuinen kokemus tuona keskiviikkona Juudean kukkuloilla.
177:1.4 (1921.2) Jeesus seurusteli Johanneksen kanssa varsin pitkään puhuen auliisti tämän maailman ja seuraavan maailman asioista. Johannes kertoi Jeesukselle, miten pahoillaan hän oli siitä, ettei hän ollut ollut riittävän vanha päästäkseen apostoliksi, ja ilmoitti suuresti arvostavansa sitä, että hän oli Foinikiaan tehtyä matkaa lukuun ottamatta saanut kulkea heidän seurassaan siitä alkaen, kun he ensi kertaa saarnasivat Jordanin kahluupaikalla Jerikon lähellä. Jeesus lausui nuorukaiselle varoituksen sanat, jotteivät uhkaamassa olevat tapahtumat veisi hänen rohkeuttaan, ja vakuutti Johannekselle, että tästä vielä tulisi voimallinen valtakunnan sanansaattaja.
177:1.5 (1921.3) Muisto tästä Jeesuksen kanssa kukkuloilla vietetystä päivästä sai Johannes Markuksessa aikaan väristyksiä, mutta hän ei koskaan unohtanut Mestarin viimeistä kehotusta, jonka tämä lausui, juuri kun he olivat lähdössä takaisin Getsemanen leirille. Mestari lausui tällöin: ”No niin, Johannes, meillähän on ollut vallan mukavaa yhdessä, oikea lepopäivä, mutta pidä huoli, ettet paljasta sinulle kertomiani asioita kenellekään.” Eikä Johannes Markus koskaan paljastanut mitään siitä, mitä tuona hänen kukkuloilla Jeesuksen kanssa viettämänään päivänä tapahtui.
177:1.6 (1921.4) Niinä muutamina tunteina, jotka Jeesuksen maisesta elämästä vielä olivat jäljellä, Johannes Markus ei kertaakaan päästänyt Jeesusta pitkäksi aikaa katseensa ulottuvilta. Tämä nuorukainen lymysi aina jossakin lähettyvillä. Hän nukkuikin vain, kun Jeesus nukkui.
177:2.1 (1921.5) Johannes Markuksen kanssa tämän päivän mittaan käymiensä keskustelujen kuluessa Jeesus käytti melkoisesti aikaa siihen, että hän vertaili heidän varhaislapsuutensa ja myöhempien poikavuosiensa kokemuksia. Vaikka Johanneksen vanhemmat omistivat tämän maailman hyvyyksiä Jeesuksen vanhempia enemmän, heidän poikavuosiensa kokemusmaailma oli varsin samankaltainen. Jeesus lausui monia asioita, jotka auttoivat Johannesta ymmärtämään paremmin vanhempiaan ja muita perheensä jäseniä. Kun poika kysyi Mestarilta, kuinka tämä saattoi tietää, että hänestä tulisi ”voimallinen valtakunnan sanansaattaja”, Jeesus sanoi:
177:2.2 (1921.6) ”Tiedän, että tulet osoittautumaan uskolliseksi valtakunnan evankeliumia kohtaan siksi, että voin luottaa tämänhetkiseen uskoosi ja rakkauteesi, koska nämä ominaisuutesi on ankkuroitu sellaiseen mainioon lapsuudenaikaiseen opetukseen, josta pääsit kodissasi osalliseksi. Olet sellaisen kodin kasvatti, jossa vanhemmat tuntevat toisiaan kohtaan vilpitöntä kiintymystä, ja siksi sinua ei ole niin ylirakastettu, että se olisi vahingollisella tavalla korostanut käsitystäsi omasta tärkeydestäsi. Persoonallisuuttasi ei myöskään ole kohdannut sellainen vääristyminen, joka olisi ollut seurauksena, jos vanhempasi olisivat rakkaudettomasti juonitelleet toisiaan vastaan saadakseen luottamuksesi ja lojaalisuutesi puolelleen. Olet saanut osaksesi sellaista vanhempien rakkautta, joka varmistaa suositeltavan määrän itseluottamusta ja ruokkii normaaleja turvallisuudentunteita. Mutta sinulla on ollut onnea myös sikäli, että vanhempasi omasivat rakkauden ohella viisautta. Ja nimenomaan viisaus oli se, joka pani heidät epäämään sinulta useimmat niistä tavoista, joilla lapsia hemmotellaan, samoin kuin monet varallisuudella ostettavissa olevat ylellisyydet, silloin kun he lähettivät sinut synagogakouluun naapurustossa asuvien leikkitovereittesi mukana. Ja salliessaan sinun hankkia ensikäden kokemusta, he rohkaisivat sinua oppimaan myös, miten tässä maailmassa eletään. Tulit nuoren ystäväsi Aamoksen mukana Jordanille, jossa me saarnasimme ja jossa Johanneksen opetuslapset kastoivat. Halusitte molemmat kulkea kanssamme. Palattuanne Jerusalemiin sinun vanhempasi antoivat siihen suostumuksensa, Aamoksen vanhemmat sen sijaan epäsivät suostumuksensa. He rakastivat poikaansa niin paljon, että kielsivät häneltä sen siunatun kokemuksen, jonka sinä olet saanut, niin, jopa tämän kokemuksen, joka tänä päivänä on tullut osaksesi. Kotoaan karkaamalla Aamos olisi voinut liittyä joukkoomme, mutta niin tehdessään hän olisi lyönyt rakkauden haavoille ja uhrannut lojaalisuuden. Vaikka olisikin ollut viisasta menetellä sillä tavoin, se olisi kuitenkin ollut hirvittävä hinta maksettavaksi kokemuksesta, riippumattomuudesta ja vapaudesta. Vanhempiesi kaltaiset viisaat vanhemmat huolehtivat siitä, ettei heidän lastensa tarvitse haavoittaa rakkautta tai tukahduttaa lojaalisuutta kehittyäkseen itsenäisiksi ja nauttiakseen virkistävästä vapaudesta, sitten kun he ovat tulleet sinun ikääsi.
177:2.3 (1922.1) ”Rakkaus, Johannes, on maailmankaikkeuden korkein realiteetti, kun sitä osoittavat kaikkiviisaat olennot, mutta se on vaarallinen ja monesti puolittain itsekäs piirre, kun se ilmenee kuolevaisten vanhempien kokemusmaailmassa. Sitten kun avioidut ja saat kasvattaaksesi omia lapsia, huolehdi siitä, että rakkauttasi neuvoo viisaus ja opastaa järkevyys.
177:2.4 (1922.2) ”Nuori ystäväsi Aamos uskoo tähän valtakunnan evankeliumiin aivan yhtä paljon kuin sinä, mutta en voi täysin luottaa häneen; en ole varma siitä, mitä hän on tulevina vuosina tekevä. Hänen lapsuudenaikainen kotielämänsä ei ollut sellaista, joka tuottaisi täysin luotettavan persoonan. Aamos on liikaa erään apostolin kaltainen, jonka osaksi ei tullut normaali, rakastava ja viisas kotikasvatus. Koko jäljellä oleva elämäsi tulee olemaan onnellisempaa ja luotettavampaa siksi, että vietit ensimmäiset kahdeksan vuottasi normaalissa ja järjestyneessä kodissa. Sinulla on vahva ja oivallisesti rakentunut luonne siksi, että kasvoit kodissa, jossa vallitsi rakkaus ja hallitsi viisaus. Sellainen lapsuudenaikainen kasvatus tuottaa sentyyppistä lojaalisuutta, joka saa minut vakuuttuneeksi siitä, että kuljet aloittamasi tien loppuun saakka.”
177:2.5 (1922.3) Yli tunnin ajan jatkui tämä Jeesuksen ja Johanneksen käymä keskustelu kotielämästä. Mestari jatkoi keskustelua selittämällä Johannekselle, miten lapsi on täysin riippuvainen vanhemmistaan ja vanhempiinsa liittyvästä kotielämästä kaikessa, mikä koskee hänen varhaisimpia käsityksiään kaikesta älyllisyyttä, sosiaalisuutta, moraalia ja jopa hengellisyyttä olevasta, sillä perhe edustaa pienelle lapselle kaikkea, minkä hän voi ensi alkuun tietää joko ihmisten välisistä tai jumalallisista suhteista. Lapsen täytyy saada ensimmäiset universumia koskevat vaikutelmansa äidin osoittamasta huolenpidosta; hän on kokonaan riippuvainen maisesta isästään siinä, millaisiksi hänen ensimmäiset ideansa taivaallisesta Isästä muotoutuvat. Lapsen myöhemmästä elämästä tulee onnellinen tai onneton, helppo tai vaikea sen mukaan, millaista on hänen varhaisin mentaalinen ja emotionaalinen elämänsä, jota säätelevät mainitut, kodissa vallitsevat sosiaaliset ja hengelliset suhteet. Ihmisen koko myöhempään elämään vaikuttaa valtavasti, mitä hänen muutaman ensimmäisen elinvuotensa aikana tapahtuu.
177:2.6 (1922.4) Vakaa uskomuksemme on, että Jeesuksen opetukseen sisältyvä evankeliumi, tällaisena isän ja lapsen väliseen suhteeseen perustuvana, voi tuskin tulla maailmanlaajuisesti hyväksytyksi, ennen kuin koittaa aika, jolloin nykyajan sivistyskansojen kotielämään kuuluu enemmän rakkautta ja enemmän viisautta. Siitä huolimatta, että kahdennenkymmenennen vuosisadan vanhemmilla on suurenmoista tietoa ja yhä laajempaa totuutta kodin kohennukseksi ja kotielämän jalontamiseksi, tosiasiana kuitenkin pysyy, että varsin harva nykyajan kodeista on yhtä hyvä paikka poikien ja tyttöjen hoivaamiselle kuin olivat Jeesuksen koti Galileassa ja Johannes Markuksen koti Juudeassa, jos kohta Jeesuksen evankeliumin vastaanottaminen johtaakin kotielämän välittömään kohenemiseen. Viisaan kodin rakkaudellinen elämä ja oikean uskonnon lojaali antaumus vaikuttavat syvällisesti toisiinsa. Sellainen kotielämä kohottaa uskontoa, ja aito uskonto nostaa aina kodin kunniaan.
177:2.7 (1923.1) On totta, että monet näiden entisajan juutalaiskotien vastenmielisistä, näivettävistä vaikutuksista ja muista rajoittavista piirteistä on tosiasiallisesti eliminoitu useista paremmin järjestyneistä nykyajan kodeista. Esiintyy todellakin enemmän spontaania riippumattomuutta ja henkilökohtaista vapautta, mutta tätä vapautta ei hillitse rakkaus, sitä ei motivoi lojaalisuus eikä sitä ohjaa viisauden älyperäinen kurinalaisuus. Niin kauan kuin opetamme lasta rukoilemaan: ”Isä meidän, joka olet taivaassa”, on kaikkien maisten isien harteilla suunnaton vastuu siitä, että he elävät ja järjestävät kotinsa siten, että sanasta isä tulee arvokas aarre kaikkien kasvavien lasten mielen ja sydämen lippaaseen.
177:3.1 (1923.2) Apostolit käyttivät tämän päivän enimmäkseen siihen, että he käyskelivät Öljymäellä ja seurustelivat heidän kanssaan leiriytyneiden opetuslasten kanssa. Mutta iltapäivän alkupuolella he jo alkoivat kovasti toivoa, että he näkisivät Jeesuksen palaavan. Mitä pitemmälle päivä ehti, sitä huolestuneemmiksi he kävivät hänen turvallisuudestaan. Ilman häntä he tunsivat itsensä selittämättömän yksinäisiksi. Koko päivä käytiin paljon väittelyä siitä, olisiko heidän ollenkaan pitänyt antaa Mestarin mennä kukkuloille yksikseen vain asiapoika seuranaan. Vaikkei kukaan avoimesti sillä tavoin tuonutkaan ajatuksiaan julki, heidän joukossaan ei Juudas Iskariotia lukuun ottamatta ollut ketään, joka ei olisi halunnut olla Johannes Markuksen tilalla.
177:3.2 (1923.3) Oltiin jo iltapäivän keskivaiheilla, kun Natanael piti puheen aiheesta ”Korkein halu” noin puolelle tusinalle apostolille ja yhtä monelle opetuslapselle, ja puheen päätössanat kuuluivat: ”Useimmissa meistä on se vika, että olemme puolinaisia. Emme rakasta Mestaria niin kuin hän rakastaa meitä. Jos olisimme kaikki halunneet mennä hänen kanssaan yhtä kiihkeästi kuin Johannes Markus, hän olisi varmasti ottanut meidät kaikki mukaansa. Me vain seisoimme sivussa, kun tuo nuorukainen lähestyi Mestaria ja tarjosi hänelle eväskoria, mutta kun Mestari tarttui siihen kädellään, poikapa ei hellittänytkään otettaan. Ja niin Mestari jätti meidät tänne ja meni itse sen sijaan kukkuloille koreineen, poikineen ja kaikkineen.”
177:3.3 (1923.4) Neljän maissa iltapäivällä Daavid Sebedeuksen luo saapui juoksulähettejä, jotka toivat viestin hänen äidiltään Betsaidasta samoin kuin Jeesuksen äidiltä. Daavid oli useita päiviä aikaisemmin päätellyt, että pääpapit ja esimiehet aikoivat tappaa Jeesuksen. Daavid tiesi heidän olevan päättäväisesti sillä kannalla, että he surmaisivat Mestarin, ja hän oli jokseenkin vakuuttunut siitä, ettei Jeesus käyttäisi jumalallista valtaansa pelastaakseen itsensä eikä myöskään sallisi seuraajiensa käyttää voimakeinoja hänen puolustamisekseen. Nämä johtopäätökset tehtyään hän aikaa hukkaamatta lähetti sanansaattajan äitinsä luo kehottaen tätä tulemaan heti Jerusalemiin ja tuomaan mukanaan Jeesuksen äidin Marian ja kaikki hänen perheensä jäsenet.
177:3.4 (1923.5) Daavidin äiti teki kuten hänen poikansa pyysi, ja nyt juoksulähetit palasivat Daavidin luo tuoden sanan, että hänen äitinsä ja kaikki Jeesuksen perheen jäsenet olivat matkalla Jerusalemiin ja saapuisivat perille johonkin aikaan seuraavan päivän loppupuolella tai varhain sitä seuraavana aamuna. Koska Daavid teki näin omasta aloitteestaan, hän katsoi viisaaksi pitää asian omana tietonaan. Sen vuoksi hän ei kertonut kenellekään Jeesuksen perheen olevan matkalla Jerusalemiin.
177:3.5 (1924.1) Hieman keskipäivän jälkeen leiriin saapui yli kaksikymmentä niistä kreikkalaisista, jotka olivat tavanneet Jeesuksen ja kaksitoista apostolia Joosef Arimatealaisen kodissa, ja Pietari ja Johannes keskustelivat heidän kanssaan usean tunnin ajan. Nämä kreikkalaiset, tai ainakin jotkut heistä, olivat päässeet jo pitkälle tietämyksessään valtakunnasta, sillä he olivat saaneet Aleksandriassa opastusta Rodanilta.
177:3.6 (1924.2) Samana iltana Jeesus kävi leirille palattuaan keskusteluja näiden kreikkalaisten kanssa, ja ellei sellainen menettely olisi hänen apostolejaan ja monia hänen eturivin opetuslapsiaan suuresti järkyttänyt, hän olisi vihkinyt virkaansa nämä kaksikymmentä kreikkalaista, aivan kuten hän oli asettanut virkaan seitsemänkymmentä opetuslasta.
177:3.7 (1924.3) Kun leirillä tapahtui kaikkea edellä kerrottua, Jerusalemissa taas pääpapit ja vanhimmat hämmästelivät, ettei Jeesus palannutkaan puhumaan väkijoukoille. Olihan Jeesus tosin edellisenä päivänä temppelistä lähtiessään sanonut: ”Jätän teidän talonne teille autioksi”, mutta he eivät voineet ymmärtää, miksi hän olisi ollut valmis luopumaan siitä varsin vahvasta asemasta, jonka hän oli väkijoukkojen suopean asennoitumisen pohjalle rakentanut. Vaikka he pelkäsivät, että Mestari lietsoisi rahvaan keskuudessa metelin, hänen viimeiset kansanpaljoudelle osoittamansa sanat olivat kuitenkin olleet kehotus mukautua kaikin kohtuullisin tavoin niiden käskyvaltaan, jotka ”istuvat Mooseksen istuimella”. Kaiken kaikkiaan päivä oli kaupungissa täynnä hyörinää, valmistautuivathan he samalla pääsiäisen viettoon, kun hioivat suunnitelmiaan Jeesuksen surmaamiseksi.
177:3.8 (1924.4) Leirillä ei käynyt montakaan ihmistä, sillä kaikki, jotka tiesivät Jeesuksen aikomuksesta oleskella siellä, sen sijaan että olisi joka ilta mennyt Betaniaan, olivat pitäneet leirin pystyttämisen hyvin varjeltuna salaisuutena.
177:4.1 (1924.5) Pian sen jälkeen kun Jeesus ja Johannes Markus poistuivat leiriltä, Juudas Iskariot katosi veljiensä joukosta ja palasi vasta myöhään iltapäivällä. Mestarinsa nimenomaisesta pyynnöstä piittaamatta, jonka mukaan heidän olisi tullut pysytellä poissa Jerusalemista, tämä hämmentynyt ja tyytymätön apostoli piti kiirettä ehtiäkseen sovittuun tapaamiseensa Jeesuksen vihamiesten kanssa ylipappi Kaiafaan kodissa. Tämä oli sanhedrinin epävirallinen kokous, joka oli sovittu alkavaksi heti kymmenen jälkeen tuona aamuna. Kokous oli kutsuttu koolle keskustelemaan Jeesusta vastaan esitettävien syytteiden luonteesta ja päättämään, mitä menettelytapaa käyttäen hänet saataisiin Rooman viranomaisten eteen, jotta kuolemantuomiolle, jonka he jo olivat hänelle langettaneet, saataisiin välttämätön siviiliviranomaisten vahvistus.
177:4.2 (1924.6) Juudas oli edellisenä päivänä paljastanut joillekuille sukulaisilleen ja isänsä suvun muutamille saddukeusystäville tulleensa sellaiseen johtopäätökseen, että Jeesus toki oli hyvää tarkoittava haihattelija ja idealisti, mutta ettei hän ollut odotettu Israelin vapahtaja. Juudas totesi, että hän haluaisi varsin mielellään keksiä jonkin keinon, jolla hienovaraisesti jättäytyisi koko liikkeestä. Juudaksen ystävät vakuuttivat hänelle mielistellen, että juutalaiset vallanpitäjät tervehtisivät hänen vetäytymistään suurena tapauksena, eikä mikään silloin olisi hänelle kyllin hyvää. He saivat hänet uskomaan, että hän heti paikalla saisi sanhedrinilta suuria kunnianosoituksia ja että hän olisi lopulta sellaisessa asemassa, että se pyyhkisi pois häpeätahran, jonka hänen hyvää tarkoittanut, mutta ”valitettava veljeilynsä oppimattomien galilealaisten kanssa” oli tuottanut.
177:4.3 (1924.7) Juudas ei voinut aivan uskoa, että Mestarin voimalliset teot olisi tehty perkeleiden ruhtinaan voimalla, mutta nyt hän oli täysin vakuuttunut siitä, ettei Jeesus käyttäisi valtaansa tehdäkseen itsestään suuren. Hän oli vihdoin vakuuttunut siitä, että Jeesus antaisi juutalaisvallanpitäjien tuhota itsensä, eikä Juudas voinut kestää sellaista nöyryyttävää ajatusta, että hänet samastettaisiin liikkeeseen, jonka kohtalona olisi tappio. Hän kieltäytyi suostumasta ajatukseen, että edessä olisi epäonnistuminen. Hänellä oli perinpohjainen ymmärrys siitä, että Mestarin luonne oli jykevä ja että tämän majesteettinen ja armelias mieli oli teräväjärkinen, ja kuitenkin hänelle tuotti mielihyvää pitää ainakin osittain totena erään hänen sukulaisensa esittämää ajatusta, että Jeesus, hyvää tarkoittava fanaatikko kun oli, ei kenties ollut ihan tervejärkinen; että hän oli aina vaikuttanut omituiselta ja väärinymmärretyltä henkilöltä.
177:4.4 (1925.1) Ja nyt Juudas huomasi, että häntä toisin kuin koskaan ennen oudosti harmistutti, ettei Jeesus ollut milloinkaan osoittanut hänelle asemaa, joka olisi tuottanut suurempaa kunniaa. Hän oli kaiken aikaa arvostanut sitä kunniaa, että hän oli apostolien varainhoitaja, mutta nyt hänestä alkoi tuntua, ettei häntä arvostettu; ettei hänen kykyjään tunnustettu. Äkkiä hänet valtasi suuttumus siitä, että Pietarille, Jaakobille ja Johannekselle oli suotu kunnia olla läheisessä yhteydessä Jeesukseen, ja tuona hetkenä, jolloin hän oli matkalla ylipapin kotiin, häntä kiehtoi enemmän ajatus päästä tasoihin Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa kuin häntä askarrutti mikään ajatus Jeesuksen kavaltamisesta. Mutta kaiken lisäksi ja kaiken päälle, juuri tuona hetkenä uusi ja hallitseva ajatus alkoi vallata etusijaa hänen tietoisuudessaan: hän oli lähtenyt liikkeelle saavuttaakseen itselleen kunniaa, ja jos tähän päästäisiin, samalla kun tehtäisiin tilit selviksi niiden kanssa, jotka olivat osaltaan vaikuttaneet hänen elämänsä suurimpaan pettymykseen, niin aina parempi. Hämmennyksen, ylpeyden, epätoivon ja päättäväisyyden kauhistuttava salaliitto otti hänet valtaansa. Ja näin ollen lienee selvää, ettei Juudas rahojen takia tuona hetkenä ollut matkalla Kaiafaan kotiin sopimaan Jeesuksen kavaltamisesta.
177:4.5 (1925.2) Kaiafaan talolle tullessaan Juudas teki lopullisen päätöksensä Jeesuksen ja apostolitoveriensa hylkäämisestä; ja kun hän siis oli päättänyt jättää taivaan valtakunnan asian taakseen, hän oli päättäväisesti sitä mieltä, että hän hankkisi itselleen niin paljon kuin mahdollista sitä arvostusta ja kunniaa, jonka hän oli Jeesuksen ja uuden, valtakunnan evankeliumin puolelle ensi kertaa asettuessaan luullut joskus tulevan osakseen. Kaikki apostolit olivat kerran olleet samalla tavoin kunnianhimoisia, mutta aikaa myöten he oppivat ihailemaan totuutta ja rakastamaan Jeesusta, ainakin he oppivat siihen Juudasta enemmän.
177:4.6 (1925.3) Kavaltajan esitteli Kaiafaalle ja juutalaisten vallanpitäjille hänen serkkunsa. Tämä selitti, että Juudas, joka oli huomannut erehtyneensä annettuaan Jeesuksen ovelan opetuksen johtaa itsensä harhaan, oli saapunut paikkaan, jossa hän halusi esittää julkisen ja muodollisen luopumuksensa sidonnaisuudestaan galilealaiseen ja samalla pyytää, että hän saisi takaisin juudealaisveljiensä luottamuksen ja että hänet otettaisiin taas entiseen veljespiiriinsä. Lisäksi tämä Juudaksen puhemies selitti Juudaksen olevan sitä mieltä, että Israelin rauhan kannalta olisi parasta, jos Jeesus korjattaisiin talteen, ja että hän todistaakseen mielipahansa osallistumisestaan mokomaan eksytyksen liikkeeseen, ja osoittaakseen tarkoittavansa totta sillä, että hän nyt palasi Mooseksen oppien pariin, oli tullut tarjoutumaan sanhedrinille henkilöksi, joka voisi järjestää Jeesuksen pidättämiskäskyn saaneen kapteenin kanssa asiat niin, että Jeesus voitaisiin ottaa kiinni huomiota herättämättä, jolloin vältyttäisiin kokonaan vaaralta saada väkijoukot kuohuksiin tai tarpeelta lykätä hänen pidättämistään pääsiäisen jälkeiseen aikaan.
177:4.7 (1925.4) Sanottavansa sanottuaan serkku esitteli Juudaksen, joka astui eteenpäin ylipapin lähelle sanoen: ”Kaiken, mitä serkkuni on luvannut, minä teen, mutta mitä te olette valmiit antamaan minulle tästä palveluksesta?” Juudas ei näyttänyt huomaavan sitä halveksunnan, jopa inhon, ilmettä, joka käväisi kovasydämisen ja turhamaisen Kaiafaan kasvoilla, sillä Juudaksen sydän oli aivan liian täynnä itsensä ylentämistä ja itsensä tärkeäksi tuntemisen tuoman tyydytyksen kaipuuta.
177:4.8 (1926.1) Ja sitten Kaiafas katsoi kavaltajaa sanoen samalla: ”Juudas, menepä vartioston kapteenin puheille ja järjestä kyseisen upseerin kanssa asia niin, että Mestarisi tuodaan luoksemme joko tänä iltana tai huomisiltana, ja kun hänet on toimestasi jätetty meidän käsiimme, pitää sinun saada palkkiosi tästä palveluksesta.” Tämän kuultuaan Juudas poistui pääpappien ja temppelin esimiesten edestä ja neuvotteli temppelivartioston kapteenin kanssa siitä, millä keinoin Jeesus saataisiin pidätetyksi. Juudas tiesi Jeesuksen olevan sillä hetkellä poissa leiristä, eikä hänellä ollut mitään käsitystä, milloin tämä tuona iltana sinne palaisi. Ja niin muodoin he sopivat keskenään, että Jeesus pidätettäisiin seuraavana iltana (torstaina), sen jälkeen kun jerusalemilaiset ja kaikki vierailevat pyhiinvaeltajat ovat vetäytyneet levolle.
177:4.9 (1926.2) Juudas palasi tovereidensa pariin leirille humaltuneena suuruuden ja kunnian ajatuksista, jollaisia hänellä ei ollut ollut moneen päivään. Hän oli lyöttäytynyt Jeesuksen seuraan toivoen, että hänestä jonakin päivänä tulisi uudessa valtakunnassa suurmies. Lopulta hän tajusi, ettei tulisi olemaan mitään hänen odotustensa mukaista uutta valtakuntaa. Mutta hän oli riemuissaan siitä, että oli ollut kyllin tarkkavainuinen vaihtaakseen pettymyksensä siitä, ettei hän saavuttanutkaan kunniaa odotetussa uudessa valtakunnassa, välittömästi toteutuviin kunnian ja palkkion odotuksiin sen vanhan järjestyksen piirissä, josta hän nyt uskoi, että se jäisi voimaan, ja josta hän oli varma, että se tuhoaisi Jeesuksen ja kaiken, mitä tämä edusti. Tiedostetun aikomuksen perimmäiseltä motiiviltaan Juudaksen toteuttama Jeesuksen kavaltaminen oli itsekkään rintamakarkurin pelkurimainen teko, karkurin, jonka ainoana ajatuksena oli hänen oma turvallisuutensa ja nousunsa kunnian kukkuloille siitä piittaamatta, mitä seuraamuksia hänen menettelynsä hänen Mestarilleen ja aiemmille tovereilleen aiheuttaisi.
177:4.10 (1926.3) Mutta täsmälleen näin kävi aina. Juudas oli jo kauan leikitellyt tällä harkitulla, väistymättömällä, itsekkäällä ja kostonhimoisella tietoisuudella siitä, että hänen mielessään vähä vähältä rakentui ja että hän sydämessään elätteli näitä vihantäyteisiä ja häijyjä koston ja epälojaalisuuden haluja. Jeesus rakasti Juudasta ja luotti häneen, aivan kuten hän rakasti muita apostoleja ja luotti näihin, mutta Juudas ei kyennyt kehittämään lojaalia luottamusta ja kokemaan varauksetonta vastarakkautta. Ja kuinka vaaralliseksi silloin voikaan kunnianhimo käydä, kun sen kumppanina ei ole mikään muu kuin itsekkyys ja kun sen perimmäisenä käyttövoimana on kyräilevä ja kauan tukahdutettu kostonhimo! Mikä musertava voima onkaan pettymys niiden mielettömien ihmisten elämässä, jotka ajallisuuden varjomaisiin ja haihtuviin houkutuksiin tuijottaessaan muuttuvat sokeiksi niille korkeammille ja todellisemmille tuloksille, jotka edustavat jumalallisia arvoja ja oikeita hengellisiä realiteetteja merkitsevien ikuisten maailmojen iäisiä saavutuksia. Juudas kaipasi mielessään maailmallista kunniaa ja alkoi täysin sydämin rakastaa tätä himoa. Myös muut apostolit kaipasivat mielessään tätä samaa maailmallista kunniaa, mutta sydämellään he rakastivat Jeesusta ja tekivät parhaansa oppiakseen rakastamaan niitä totuuksia, jotka hän heille opetti.
177:4.11 (1926.4) Tuolloin Juudas ei sitä tajunnut, mutta alitajuisesti hän oli arvostellut Jeesusta aina siitä saakka, kun Herodes mestautti Johannes Kastajan. Syvällä sydämessään Juudas kantoi Jeesukselle aina kaunaa siitä, ettei tämä pelastanut Johannesta. Älkää unohtako, että Juudas oli ollut Johanneksen opetuslapsi, ennen kuin hänestä tuli Jeesuksen seuraaja. Ja kaikki nämä inhimillisen kaunan ja katkeran pettymyksen kertymät, jotka Juudas oli jättänyt sieluunsa vihan kaapuun puettuina, olivat nyt mainiossa järjestyksessä hänen alitajuisessa mielessään ja valmiina ponnahtamaan pinnalle ja viemään hänet mennessään, heti kun hän rohkenisi irrottautua veljiensä tukea tuovasta vaikutuksesta, ja kun hän samalla saattaisi itsensä alttiiksi Jeesuksen vihamiesten ovelille vihjailuille ja hienovaraiselle pilkanteolle. Joka kerta, kun Juudas antoi toiveidensa nousta pilviin, ja Jeesus sitten teki tai sanoi jotakin, joka murskasi ne pirstaleiksi, Juudaksen sydämeen jäi katkerasta kaunasta kertova arpi; ja kun näitä arpia tuli aina vain lisää, ennen pitkää tämä niin monet kerrat haavoitettu sydän kadotti kaiken todellisen kiintymyksen sitä henkilöä kohtaan, joka oli tämän epämiellyttävän kokemuksen hyvää tarkoittavalle, mutta pelkurimaiselle ja itsekeskeiselle persoonallisuudelle aiheuttanut. Juudas ei sitä tajunnut, mutta hän oli pelkuri. Niinpä hän aina varsin mielellään syytti Jeesusta sellaisesta, että pelkuruus olisi ollut motiivi, joka pani tämän niin usein kieltäytymään vallan tai kunnian tavoittelemisesta, silloinkin kun ne näyttivät olevan helposti hänen tavoitettavissaan. Ja jokainen kuolevainen tietää varsin hyvin, miten rakkaus, vaikka se aluksi on aitoa, voi pettymyksen, mustasukkaisuuden ja pitkään jatkuneen kaunan johdosta lopulta muuttua todelliseksi vihaksi.
177:4.12 (1927.1) Vihdoinkin saattoivat pääpapit ja vanhimmat muutaman tunnin ajaksi huokaista helpotuksesta. Heidän ei tarvitsisi pidättää Jeesusta julkisuudessa, ja kun he nyt olivat saaneet Juudaksesta kavalan liittolaisen, varmistui se, ettei Jeesus pääsisi pakenemaan heidän valtapiiristään, kuten hän niin monesti aikaisemmin oli tehnyt.
177:5.1 (1927.2) Koska oli keskiviikko, pidettiin leirillä sinä iltana seurustelutuokio. Mestari koetti rohkaista alakuloisia apostoleitaan, mutta se oli jotakuinkin mahdotonta. Nämä alkoivat kaikki tajuta, että uhkaamassa olivat hämmentävät ja musertavat tapahtumat. He eivät kyenneet iloitsemaan edes siitä, kun Mestari muisteli heidän vaiheikkaan ja rakkaudentäyteisen yhdessäolonsa vuosia. Jeesus kyseli juurta jaksain kaikkien apostolien perheiden vointia, ja Daavid Sebedeuksen puoleen katseensa kääntäen hän kysyi, oliko kukaan vähään aikaan kuullut mitään hänen äidistään, nuorimmasta sisarestaan tai muista hänen perheensä jäsenistä. Daavid katseli jalkojaan, sillä hän pelkäsi vastata.
177:5.2 (1927.3) Tässä tilaisuudessa Jeesus kehotti seuraajiaan varomaan luottamasta kansanjoukkojen tukeen. Hän palautti mieleen heidän kokemuksensa Galileassa, kun suuret väenpaljoudet olivat vähän väliä innoissaan kulkeneet heidän mukanaan ja sitten aivan yhtä kiihkeästi kääntyneet heitä vastaan ja palanneet siihen, miten he olivat ennen uskoneet ja eläneet. Ja sitten hän sanoi: ”Ja älkää siis antako sellaisten suurten väenkokousten pettää itseänne, jotka kuuntelivat meitä temppelissä ja näyttivät uskovan opetuksemme. Nämä joukkokokoukset kuuntelevat totuutta ja uskovat siihen pintapuolisesti järjellään, mutta perin harvat heistä päästävät totuuden sanan juurtumaan elävin juurin sydämeensä. Niiden tukeen, jotka tuntevat evankeliumin vain mielessään ja jotka eivät sitä ole kokeneet sydämessään, ei voi luottaa, kun oikea vaivan aika koittaa. Kun juutalaisten vallanpitäjät pääsevät yhteisymmärrykseen Ihmisen Pojan tuhoamisesta, ja kun he yksissä tuumin tekevät iskunsa, tulette näkemään, kuinka kansanjoukko joko pakenee kauhuissaan paikalta tai sitten seisoo vieressä hiljaa ja hämmästellen, kun nämä tolkkunsa menettäneet ja sokaistuneet vallanpitäjät taluttavat evankeliumitotuuden opettajat kuolemaan. Ja sitten kun vastoinkäymiset ja vaino lankeavat päällenne, riepotetaan vielä muitakin, joista ajattelette, että he rakastavat totuutta, ja jotkut luopuvat evankeliumista ja lähtevät luotanne. Jotkut, jotka ovat olleet meille hyvin läheisiä, ovat jo päättäneet lähteä karkuun. Tänä päivänä olette levänneet valmistautuaksenne niitä hetkiä varten, jotka nyt ovat käsillä. Valvokaa siis ja rukoilkaa, että teille huomenissa annettaisiin lisää lujuutta kestääksenne kohta edessä olevat päivät.”
177:5.3 (1927.4) Leirin ilmapiiri oli varautunut selittämättömästä jännityksestä. Hiljaisia viestinviejiä tuli ja meni, ja nämä keskustelivat vain Daavid Sebedeuksen kanssa. Ennen illan päättymistä jotkut tiesivät jo, että Lasarus oli kiirettä pitäen paennut Betaniasta. Johannes Markus oli leiriin palattuaan ollut pahaenteisen hiljainen, vaikka hän oli viettänyt kokonaisen päivän Mestarin seurassa. Jokainen tulokseton yritys saada hänet puhumaan, osoitti selvästi vain, että Jeesus oli käskenyt hänen pysyä vaiti.
177:5.4 (1928.1) Jopa Mestarin hyväntuulisuus ja epätavallinen seurallisuuskin pelottivat heitä. He tunsivat kaikki, kuinka se hirveä eristyneisyys vääjäämättä kävi heitä lähemmäksi, josta he tajusivat, että se kohta lankeaisi heidän päälleen musertavalla äkillisyydellä ja väistämättömällä kauhulla. He aistivat hämärästi, mitä oli tulossa, eikä kukaan tuntenut olevansa valmis kohtaamaan tätä koetusta. Mestari oli ollut koko päivän poissa; he olivat kaivanneet häntä suunnattomasti.
177:5.5 (1928.2) Tämä keskiviikkoilta merkitsi hetkeä, jolloin heidän hengellinen tilansa ennen Mestarin varsinaista kuolinhetkeä laski alimmilleen. Vaikka seuraava päivä taas oli yhtä päivää lähempänä traagista perjantaita, hän oli kuitenkin yhä heidän kanssaan, ja he selvisivät sen tuskaisista tunneista keskiviikkoiltaa paremmin.
177:5.6 (1928.3) Tietäessään, että käsillä olisi viimeinen yö, jonka hän koskaan maan päällä enää nukkuisi aamuun asti yhdessä valikoimansa perheen kanssa, Jeesus sanoi hetkeä ennen keskiyötä heidät levolle lähettäessään: ”Menkää levolle, veljeni, ja rauha kanssanne, kunnes nousemme huomenna, joka on taas uusi päivä tehdä sitä, mikä on Isän tahto, ja kokea sitä iloa, että tiedämme olevamme hänen poikiaan.”
Urantia-kirja
Luku 178
178:0.1 (1929.1) JEESUS aikoi viettää tämän torstaipäivän, viimeisen maan päällä lihallishahmoiseksi ruumiillistuneena jumalallisena Poikana viettämänsä vapaan päivän, apostoliensa ja muutamien uskollisten ja hartaiden opetuslasten seurassa. Kohta tuon kauniin aamun aamiaishetken jälkeen Mestari vei heidät syrjäiseen paikkaan vähän matkan päähän heidän leirinsä yläpuolelle ja opetti heille siellä monta uutta totuutta. Vaikka Jeesus piti apostoleille muitakin puheita saman päivän alkuillan tuntien aikana, tämä torstaiaamupäivän puhe oli hänen jäähyväissanomansa sekä apostoleista että valikoiduista opetuslapsista, niin juutalaisista kuin ei-juutalaisistakin, koostuneelle leirikunnalle. Kaksitoista apostolia olivat Juudasta lukuun ottamatta kaikki paikalla. Pietari ja useat apostoleista mainitsivat Juudaksen poissaolosta, ja jotkut heistä ajattelivat Jeesuksen lähettäneen hänet kaupunkiin hoitamaan jotakin asiaa, luultavimmin sopimaan kohta vietettävän pääsiäisjuhlan yksityiskohdista. Juudas palasi leirille vasta iltapäivän puolivälissä, vähän ennen kuin Jeesus johdatti kaksitoista apostolia Jerusalemiin nauttimaan Viimeistä ehtoollista.
178:1.1 (1929.2) Jeesus puhui lähes kahden tunnin ajan noin viidellekymmenelle uskotulle seuraajalleen ja vastasi pariinkymmeneen kysymykseen, jotka koskivat taivaan valtakunnan suhdetta tämän maailman valtakuntiin ja käsittelivät Jumalan poikauden suhdetta maisten valtioiden kansalaisuuteen. Tästä puheesta samoin kuin hänen kysymyksiin esittämistään vastauksista on tehtävissä seuraava nykyisen kielenkäytön mukainen yhteenveto:
178:1.2 (1929.3) Koska tämän maailman valtakunnat ovat aineellisia, ne saattavat useinkin joutua sellaiseen tilanteeseen, että niiden on pakko käyttää fyysisiä voimakeinoja lakiensa toimeenpanemiseksi ja järjestyksen ylläpitämiseksi. Taivaan valtakunnassa eivät todelliset uskovat turvaudu fyysisen väkivallan käyttöön. Hengestä syntyneiden Jumalan poikien hengellisenä veljesyhteisönä taivaan valtakunta voidaan saattaa voimaan vain hengen voimalla. Tämä menettelytavoissa näkyvä ero kertoo vain siitä, miten uskovien valtakunta ja maallista hallitusvaltaa edustavat valtakunnat suhteutuvat toisiinsa, eikä se kumoa uskovista muodostuvien sosiaalisten ryhmien oikeutta ylläpitää järjestystä riveissään ja pitää kurittomat ja arvottomat jäsenensä nuhteessa.
178:1.3 (1929.4) Hengellisen valtakunnan poikauden ja maallisen eli siviilihallituksen alaisen kansalaisuuden välillä ei ole mitään yhteen sovittamatonta. Uskovan velvollisuus on antaa keisarille, mitkä keisarin ovat, ja Jumalalle, mitkä Jumalan ovat. Näiden kahden vaatimuksen välillä ei voi olla mitään ristiriitaa, sillä toinenhan on aineellinen ja toinen on hengellinen, ellei satu, että keisari julkeaa anastaa Jumalan valtaoikeudet ja vaatia, että hänestä tulee hengellisen kunnioituksen ja korkeimman palvonnan kohde. Sellaisessa tapauksessa palvotte vain Jumalaa koettaessanne samalla valistaa näitä harhautuneita maisia hallitsijoita ja sillä keinoin johdattaa myös heidät taivaassa olevan Isän tunnustamiseen. Teidän ei pidä osoittaa hengellistä palvontaa maisille hallitsijoille, eikä teidän tule käyttää maisten valtioiden – joiden hallitsijoista joskus saattaa tulla uskovia – fyysistä mahtia hengellisen valtakunnan lähetystehtävän edistämistyössä.
178:1.4 (1930.1) Valtakunnassa omaamanne pojan aseman tulisi edistyvää sivilisaatiota ajatellen auttaa teitä tulemaan tämän maailman valtakuntien ihannekansalaisiksi, sillä veljeys ja palvelu ovat valtakunnan evankeliumin kulmakivet. Hengellisen valtakunnan rakkaudenkutsun tulisi osoittautua maallisten valtakuntien epäuskoisten ja sotaan taipuvaisten kansalaisten vihanhalun tehokkaaksi hävittäjäksi. Mutta nämä pimeydessä elävät, aineellisuuteen suuntautuneet pojat eivät koskaan tule tietämään hengellisestä totuuden valostanne, ellette mene hyvin lähelle heitä sen epäitsekkään sosiaalisen palvelun myötä, joka jokaisen yksittäisen uskovan elämänkokemuksessa on luonnollinen seuraamus hengen hedelmien tuottamisesta.
178:1.5 (1930.2) Kuolevaisina ja aineellisina ihmisinä te väistämättä olette maisten valtakuntien kansalaisia, ja teidän tulisi olla hyviä kansalaisia, aina vain parempia kansalaisia, sillä teistähän on tullut taivaallisen valtakunnan uudestisyntyneitä hengen poikia. Uskon valaisemina ja hengen vapauttamina taivaan valtakunnan poikina teillä on kannettavananne kaksinkertainen vastuu – velvollisuus ihmistä ja velvollisuus Jumalaa kohtaan – samalla kun vapaaehtoisesti omaksutte kolmannen ja pyhän velvoitteen: Jumalaa tuntevien uskovien muodostaman veljeskunnan palvelemisen.
178:1.6 (1930.3) Ette saa palvoa ajallisia hallitsijoitanne, eikä teidän pidä käyttää ajallista mahtia hengellisen valtakunnan edistämiseen; mutta teidän tulisi osoittaa rakastavasta palvelemisesta koostuvaa vanhurskasta hoivaa niin uskoville kuin epäuskoisillekin. Valtakunnan evankeliumiin kätkeytyy voimallinen Totuuden Henki, ja vuodatan kohta tämän saman hengen kaiken lihan päälle. Hengen hedelmät, vilpitön ja rakastava palvelunne, on se mahtava sosiaalinen vipusin, joka nostaa pimeydessä elävät ihmisrodut alhaalta ylös, ja tästä Totuuden Hengestä on tuleva voiman moninkertaistava tukipisteenne.
178:1.7 (1930.4) Tuokaa esiin viisautta ja osoittakaa neuvokkuutta ollessanne tekemisissä epäuskoisten siviilivallanpitäjien kanssa. Osoittakaa hienotunteisesti, että teillä on taito tasoittaa vähäisemmät erimielisyydet ja sovitella vähäpätöiset väärinkäsitykset. Pyrkikää kaikin mahdollisin keinoin kaikessa, missä ei ole kysymys hengellisestä uskollisuudestanne universumin hallitsijoita kohtaan, elämään sovussa kaikkien ihmisten kanssa. Olkaa aina viisaita kuin käärmeet, mutta vaarattomia kuin kyyhkyset.
178:1.8 (1930.5) Koska teistä on tullut valtakunnan valaistuneita poikia, teistä pitäisi tulla entistäkin parempia maallisen valtion kansalaisia; samoin tulisi maisten valtioiden hallitsijoista siinä tapauksessa, että he uskovat tähän taivaallisen valtakunnan evankeliumiin, tulla entistäkin parempia hallitsijoita siviiliasioiden puolella. Sellaisen asennoitumisen, joka kertoo epäitsekkäästä ihmisen palvelemisesta ja älyllisestä Jumalan palvonnasta, tulisi tehdä kaikista valtakunnan uskovista parempia maailman kansalaisia, samalla kun sellaisen asennoitumisen, joka kertoo asianomaisen olevan kunniallinen kansalainen ja omistautuvan vilpittömästi ajallisille velvollisuuksilleen, tulisi myötävaikuttaa siten, että tällainen kansalainen on helpommin sillä hengen kutsulla tavoitettavissa, joka kutsuu häntä tulemaan taivaan valtakunnan poikauteen.
178:1.9 (1930.6) Niin kauan kuin maisten valtioiden hallitsijat pyrkivät harjoittamaan uskonnollisten diktaattoreiden valtaa, te tähän evankeliumiin uskovat ette voi muuta odottaa kuin, että osananne on vastoinkäyminen, vaino ja jopa kuolema. Mutta juuri se valo, jonka viette maailmalle, jopa tapa, jolla tämän valtakunnan evankeliumin puolesta kärsitte ja kuolette, tulevat jo sellaisenaan lopulta valaisemaan koko maailman ja johtamaan politiikan ja uskonnon vähittäiseen toisistaan irtautumiseen. Tämän valtakuntaevankeliumin hellittämätön julistaminen on jonakin päivänä tuova kaikille kansakunnille uuden ja uskomattoman vapahduksen, älyllisen kahleettomuuden ja uskonnollisen vapauden.
178:1.10 (1931.1) Tämän ilon ja vapauden evankeliumin vihamiesten ennen pitkää toimeenpanemien vainojen aikana te voimistutte ja valtakunta kukoistaa. Mutta teitä uhkaa vakava vaara myöhempinä aikoina, jolloin useimmat ihmiset puhuvat valtakuntaan uskovista suopeasti ja monet korkeissa asemissa olevat nimellisesti omaksuvat taivaallisen valtakunnan evankeliumin. Opetelkaa olemaan uskolliset valtakunnalle myös rauhan ja menestyksen aikoina. Älkää houkutelko enkeleitä, joiden valvonnassa olette, johdattamaan teitä hankalille teille rakastavana kurinpitotoimena huolettomasti ajelehtivan sielunne pelastukseksi.
178:1.11 (1931.2) Muistakaa, että teidät on valtuutettu julistamaan tätä valtakunnan evankeliumia – sitä, että korkeimpana on halu täyttää Isän tahto, mihin liittyy ylin ilo siitä, että oivaltaa uskon kautta olevansa Jumalan poika –, joten ette saa antaa minkään seikan vaihtaa omistautumisenne kohdetta tästä yhdestä ja ainoasta velvollisuudesta joksikin muuksi. Hyötyköön koko ihmiskunta rakastavan hengellisen hoivanne, valaisevan älyllisen kanssakäymisenne ja kohentavan sosiaalisen palvelunne ylitsevuotavuudesta; mutta ei tule sallia, että nämä humanitaariset ponnistukset – jokin niistä tai ne kaikki – astuisivat evankeliuminjulistuksen sijalle. Nämä voimalliset palvelumuodot ovat sosiaalisia sivutuotteita niistä vieläkin voimallisemmista ja suurenmoisemmista palveluksista ja muutoksista, jotka elävä Totuuden Henki ja henkilökohtainen oivallus siitä, että hengestä syntyneen ihmisen usko tuo varmuuden elävästä kumppanuudesta ikuisen Jumalan kanssa, saavat aikaan valtakuntaan uskovan sydämessä.
178:1.12 (1931.3) Teidän ei tule pyrkiä levittämään totuutta eikä saamaan aikaan vanhurskautta siviilihallitusten valtaan turvautumalla tai maallisia lakeja säätämällä. Teillä on aina lupa koettaa taivutella ihmisten mieltä, mutta ette saa koskaan ottaa sellaista vapautta, että heitä pakottaisitte. Älkää koskaan unohtako teille myönteisessä muodossa opettamaani suurta inhimillisen oikeudenmukaisuuden lakia: Mitä hyvänsä tahtoisitte ihmisten tekevän teille, se tehkää myös heille.
178:1.13 (1931.4) Kun valtakuntaan uskova kutsutaan siviilihallituksen palvelukseen, suorittakoon hän sellaisen palveluksen tuon hallituksen ajallisena alamaisena kuitenkin niin, että tällaisen uskovan tulisi siviilitoimessaan osoittaa kaikkia tavallisia kansalaishyveitä, mutta sellaisina, millaisiksi ne on korottanut se hengellinen valaistuneisuus, joka johtuu kuolevaisen ihmisen mielen olemisesta jalontavassa yhteydessä hänen sisimmässään olevaan ikuisen Jumalan henkeen. Jos epäuskoinen kykenee käymään sinua paremmasta viranhaltijasta, sinun tulisi asettaa itsellesi vakava kysymys, ovatko totuuden juuret kuolleet sydämestäsi toisiinsa kietoutuvien hengellisen kanssakäymisen ja sosiaalisen palvelun elävien vesien puutteeseen. Tietoisuuden siitä, että on Jumalan poika, tulisi elähdyttää jokaisen sellaisen miehen, naisen ja lapsen koko elämänikäistä palvelua, joka on saanut haltuunsa näin voimallisen, ihmispersoonallisuuden kaikkiin luontaisiin kykyihin kohdistuvan kannustimen.
178:1.14 (1931.5) Ei ole tarkoitus, että olisitte passiivisia mystikkoja tai värittömiä askeetteja; teistä ei pidä tulla uneksijoita eikä tyhjäntoimittajia, jotka selällään maaten luottavat kuvitteellisen Kaitselmuksen toimittavan heille jopa elämän perushyödykkeet. Teidän on toden totta määrä olla lempeitä kanssakäymisissänne erehtyvien kuolevaisten kanssa, kärsivällisiä seurustellessanne tietämättömien ihmisten kanssa ja pitkämielisiä, silloin kun teitä ärsytetään. Mutta teidän on myös oltava urheita puolustaessanne vanhurskautta, väkeviä levittäessänne totuutta ja tarmokkaita julistaessanne tätä valtakunnan evankeliumia aina maailman ääriin saakka.
178:1.15 (1931.6) Tämä valtakunnan evankeliumi on elävä totuus. Olen sanonut teille sen olevan kuin hapate taikinassa, kuin sinapin siemenjyvä; ja nyt julistan sen olevan kuin elävän olennon siemen, joka vaikka se pysyykin samana elävänä siemenenä, kuitenkin sukupolvesta toiseen vääjäämättä tuo itsensä julki uusina ilmenemismuotoina ja kasvaa otollisesti uomissa, jotka merkitsevät uutta sopeutumista jokaisen toinen toistaan seuraavan sukupolven erityisiin tarpeisiin ja olosuhteisiin. Teille esittämäni ilmoitus on elävä ilmoitus, ja haluan sen tuottavan soveliaita hedelmiä jokaisessa yksilössä ja jokaisessa sukupolvessa hengellistä varttumista, voimistumista ja sopeutuvaa kehittymistä säätelevien lakien mukaan. Tämän evankeliumin tulee sukupolvesta toiseen osoittaa kasvavaa elinvoimaisuutta ja tuoda julki suurempaa hengellisen voiman syvyyttä. Ei saa sallia sellaista, että siitä tulee pelkästään pyhä muisto, pelkkä minusta ja nyt elämistämme ajoista kertova perimätieto.
178:1.16 (1932.1) Älkääkä unohtako, ettemme ole käyneet suoraan hyökkäykseen Mooseksen istuimella istuvia henkilöitä tai heidän arvovaltaansa vastaan, vaan että vain tarjosimme heille sen uuden valon, jonka he ovat näin kiivaasti torjuneet. Olemme käyneet heidän kimppuunsa vain sikäli, että tuomitsemme heidän hengellisen epälojaalisuutensa niitä samoja totuuksia kohtaan, joita he väittävät opettavansa ja varjelevansa. Jouduimme kahakkaan näiden virkaan asetettujen johtajien ja tunnustettujen vallanpitäjien kanssa vasta heidän asetuttuaan suoranaisesti poikkiteloin sitä vastaan, että valtakunnan evankeliumia saarnataan ihmisten pojille. Me emme nytkään heitä ahdista, vaan he päinvastoin tavoittelevat meidän tuhoamme. Älkää unhottako, että teidät on valtuutettu astumaan taipaleelle ja saarnaamaan vain hyvää sanomaa. Teidän ei ole määrä hyökätä vanhoja menettelytapoja vastaan, vaan teidän on määrä taitavasti sotkea uuden totuuden hapate vanhojen uskomusten sekaan. Antakaa Totuuden Hengen tehdä oma työnsä. Päästäkää tilanne kiistelyksi, vasta kun ne, jotka totuutta halveksivat, teidät siihen pakottavat. Mutta kun jääräpäinen epäuskoinen käy kimppuunne, älkää epäröikö asettua kiivaasti puolustamaan totuutta, joka on teidät pelastanut ja pyhittänyt.
178:1.17 (1932.2) Muistakaa kaikissa elämän vaikeuksissa aina rakastaa toisianne. Älkää kamppailko ihmisten kanssa, älkää edes epäuskoisten kanssa. Osoittakaa laupeutta niitäkin kohtaan, jotka halveksien teitä solvaavat. Osoittakaa olevanne lojaaleja kansalaisia, rehtejä käsityöläisiä, kunnioitettavia naapureita, antaumuksellisia sukulaisia, ymmärtäväisiä vanhempia ja osoittakaa, että vilpittömästi uskotte Isän valtakunnan veljesyhteisöön. Ja henkeni on oleva teidän yllänne nyt ja hamaan maailman loppuun asti.
178:1.18 (1932.3) Kun Jeesus lopetti opetuksensa, kello oli lähes yksi, ja he menivät välittömästi takaisin leiriin, jossa Daavid ja hänen työtoverinsa jo odottivat heitä lounaalle.
178:2.1 (1932.4) Monikaan Mestarin kuulijoista ei kyennyt edes osaksikaan omaksumaan hänen aamupäiväistä esitystään. Kaikista hänen kuulijoistaan kreikkalaiset käsittivät puheesta eniten. Hänen esittämänsä viittaukset tuleviin poliittisiin valtakuntiin ja toisiaan seuraaviin uskovien sukupolviin saattoivat yksitoista apostoliakin hämilleen. Jeesuksen hartaimmatkaan seuraajat eivät kyenneet sovittamaan yhteen hänen maisen toimintansa hetki hetkeltä yhä lähemmäksi käyvää päättymistä ja näitä viittauksia evankeliumitoimintojen jatkumiseen tulevaisuudessa. Jotkut näistä juutalaisuskovista alkoivat aavistaa, että oli tapahtumaisillaan tämän maailman suurin tragedia, mutta he eivät pystyneet sovittamaan yhteen toisaalta tällaista uhkaamassa olevaa katastrofia ja toisaalta Mestarin itsensä iloisen huoletonta suhtautumista tilanteeseen tai hänen aamupäiväistä puhettaan, jossa hän vähän väliä viittasi taivaan valtakunnan tulevaisuuden toimintoihin näiden ulottuessa pitkien aikojen päähän ja kattaessa suhteet moniin ja toisiaan seuraaviin ajallisiin valtakuntiin maan päällä.
178:2.2 (1932.5) Tämän päivän keskipäivään mennessä kaikki apostolit ja opetuslapset olivat jo kuulleet Lasaruksen lähteneen kiireesti pakoon Betaniasta. He alkoivat aavistaa, kuinka armottomalla päättäväisyydellä juutalaisvallanpitäjät tavoittelivat Jeesuksen ja hänen opetustensa tuhoamista.
178:2.3 (1932.6) Jerusalemissa toimivien salaisten asiamiestensä kautta Daavid Sebedeus oli täysin perillä siitä, miten hanke Jeesuksen kiinniottamisesta ja tappamisesta edistyi. Hän tiesi kaiken Juudaksen osuudesta tässä salahankkeessa, mutta hän ei koskaan paljastanut tätä tietoaan muille apostoleille eikä kenellekään opetuslapselle. Kohta lounaan jälkeen hän kylläkin vei Jeesuksen syrjemmälle ja rohkaistui kysymään Jeesukselta, tiesikö tämä – mutta hän ei koskaan päässyt kysymyksessään pitemmälle. Mestari, joka kohotti kätensä, pysäytti hänet sanoen: ”Kyllä Daavid, kyllä minä tiedän siitä kaiken, ja tiedän, että sinä tiedät, mutta pidä huoli, ettet kerro kenellekään. Älä omassa sydämessäsi kuitenkaan epäile, etteikö Jumalan tahto viime kädessä toteudu.”
178:2.4 (1933.1) Daavidin kanssa käydyn keskustelun keskeytti lähetti, joka saapui Filadelfiasta tuoden mukanaan sellaisen viestin, että Abner oli kuullut salahankkeesta Jeesuksen tappamiseksi ja kysyi, pitäisikö hänen lähteä Jerusalemiin. Tämä juoksulähetti lähti sitten kiireesti Filadelfiaan mukanaan seuraava sanoma Abnerille: ”Jatka työtäsi. Jos ruumiillisessa hahmossa poistunkin luotasi, tapahtuu se vain, jotta saattaisin palata takaisin hengen hahmossa. En hylkää sinua. Olen kanssasi loppuun saakka.”
178:2.5 (1933.2) Suunnilleen samaan aikaan Filippus tuli Mestarin luo kysyen: ”Mestari, koska kohta on pääsiäinen, niin minne tahtoisit meidän valmistavan pääsiäisaterian?” Ja kun Jeesus kuuli Filippuksen kysymyksen, hän vastasi: ”Mene ja tuo Pietari ja Johannes tänne, niin annan teille ohjeet ehtoollisesta, jonka tänä iltana nautimme yhdessä. Mitä pääsiäiseen tulee, niin sitä teidän on harkittava, sitten kun ensin olemme tehneet tämän.”
178:2.6 (1933.3) Kuullessaan Mestarin puhuvan Filippuksen kanssa näistä asioista Juudas hivuttautui lähemmäksi voidakseen sivusta kuulla heidän keskustelunsa. Mutta lähettyvillä seisova Daavid Sebedeus astui esille ja ryhtyi jututtamaan Juudasta, sillä aikaa kun Filippus, Pietari ja Johannes siirtyivät vähän syrjemmälle keskustelemaan Mestarin kanssa.
178:2.7 (1933.4) Jeesus sanoi näille kolmelle miehelle: ”Menkää välittömästi Jerusalemiin ja kohtaatte portista sisälle astuttuanne miehen, joka kantaa vesiruukkua. Hän puhuttelee teitä, ja sen jälkeen teidän tulee seurata häntä. Kun hän vie teidät tiettyyn taloon, menkää hänen jäljessään ja kysykää tuon talon isännältä: ’Missä on vieraskamari, jossa Mestarin on määrä nauttia ehtoollista apostoliensa kanssa?’ Ja tämän kysymyksen esitettyänne talon omistaja näyttää teille suuren yläkerran huoneen, joka on varustettu kaikin tarpein ja on valmiina meitä varten.”
178:2.8 (1933.5) Kaupunkiin päästyään apostolit kohtasivat portin lähellä miehen vesiruukkuineen ja seurasivat hänen jäljessään Johannes Markuksen kotiin, jossa nuorukaisen isä tuli heitä vastaan ja näytti heille yläkerran huoneen valmiina ilta-ateriaa varten.
178:2.9 (1933.6) Ja kaikki tämä tapahtui sen yhteisymmärryksen seurauksena, johon Mestari ja Johannes Markus edellisen päivän iltapäivänä pääsivät ollessaan kaksistaan kukkuloilla. Jeesus halusi varmistua siitä, että hän saisi viettää tämän viimeisen ateriahetkensä apostoleidensa seurassa kenenkään heitä häiritsemättä, ja hän sopi tästä salaisesta järjestelystä Johannes Markuksen kanssa sillä hän uskoi, että mikäli Juudas tietäisi edeltäkäsin heidän kokoontumispaikastaan, tämä saattaisi sopia hänen vihamiestensä kanssa sellaisesta, että nämä pidättäisivät hänet siellä. Näin meneteltäessä Juudas sai tietää heidän kokoontumispaikastaan vasta myöhemmin eli saapuessaan sinne Jeesuksen ja muiden apostolien mukana.
178:2.10 (1933.7) Daavid Sebedeuksella oli toimitettavanaan paljon asioita Juudaksen kanssa, joten häntä oli helppo estää seuraamasta Pietaria, Johannesta ja Filippusta, minkä hän olisi kovin mieluusti tehnyt. Juudaksen antaessa Daavidille tietyn rahasumman hankintoja varten Daavid sanoi hänelle: ”Juudas, eiköhän sinun näissä olosuhteissa olisi hyvä antaa käyttööni rahaa vähän enemmän kuin tällä hetkellä tarvitsen?” Ja hetken tuumailtuaan Juudas vastasi: ”Niin, Daavid, kyllä minusta tuntuu, että se olisi viisasta. Ottaen huomioon Jerusalemissa vallitsevat levottomat olot minusta itse asiassa tuntuu, että minun olisi parasta luovuttaa kaikki rahat sinulle. Mestaria vastaan vehkeillään, ja siinä tapauksessa, että minulle tapahtuisi jotakin, sinun toimintasi ei ainakaan estyisi.”
178:2.11 (1934.1) Ja näin Daavid sai apostolien kaikki käteisvarat sekä kuitit kaikista talletuksista. Apostolit saivat tietää tästä järjestelystä vasta seuraavan päivän iltana.
178:2.12 (1934.2) Kello oli suunnilleen puoli viisi, kun kolme apostolia palasivat ja ilmoittivat Jeesukselle kaiken olevan valmiina ehtoollista varten. Mestari laittautui heti valmiiksi viedäkseen kaksitoista apostoliaan polkua pitkin Betaniantielle ja edelleen Jerusalemiin. Ja tämä oli viimeinen taival, jonka hän koskaan taittoi kaikkien kahdentoista apostolin kanssa.
178:3.1 (1934.3) Pyrkiessään taas välttämään väkijoukkoja, jotka kulkivat Kidroninlaakson kautta Jerusalemin ja Getsemanen puiston väliä molempiin suuntiin, Jeesus ja kaksitoista apostolia kävelivät Öljymäen läntisen harjan ylitse päästäkseen Betaniasta alas kaupunkiin johtavalle tielle. Lähestyessään paikkaa, jossa Jeesus oli edellisenä iltana viivähtänyt puhuakseen Jerusalemin hävityksestä, he tiedostamattaan pysähtyivät ja katselivat seisaaltaan ja vaieten alas kaupunkiin. Koska he olivat liikkeellä hieman liian varhain ja koska Jeesus ei halunnut kulkea kaupungin läpi ennen auringonlaskua, hän sanoi seuralaisilleen:
178:3.2 (1934.4) ”Istuutukaa ja levähtäkää siksi aikaa, kun keskustelen kanssanne siitä, mitä kohta väistämättä tapahtuu. Kaikki nämä vuodet olen elänyt kanssanne kuin veljien kanssa ja olen opettanut totuuden taivaan valtakunnasta ja paljastanut teille sen mysteerit. Ja Isäni on totisesti tehnyt maiseen lähetystehtävääni liittyen monia ihmeellisiä tekoja. Olette olleet todistamassa tätä kaikkea ja olette olleet mukana sellaisessa kokemuksessa, että olette tehneet työtä yhdessä Jumalan kanssa. Ja voitte todistaa minun muutaman kerran varoittaneen teitä siitä, että minun ennen pitkää täytyy palata sen työn pariin, jonka Isä on tehtäväkseni antanut. Olen yksiselitteisesti kertonut teille, että minun täytyy jättää teidät tähän maailmaan jatkamaan valtakunnan työtä. Juuri tätä tarkoitusta varten erotin Kapernaumin kukkuloilla teidät muista. Teidän on nyt valmistauduttava jakamaan muiden kanssa se kokemus, jonka olette saaneet kanssani. Samalla tavoin kuin Isä lähetti minut tähän maailmaan, samalla tavoin olen minäkin kohta lähettävä teidät edustamaan itseäni ja viemään aloittamani työ päätökseen.
178:3.3 (1934.5) ”Suruissanne te katselette kaupunkia tuolla alhaalla, sillä olette kuulleet Jerusalemin lopusta kertovat sanani. Olen antanut teille ennakkovaroituksen, jottette sen hävityksessä menehtyisi ja niin muodoin viivyttäisi valtakunnan evankeliumin julistamista. Samalla tavoin kehotan teitä nyt ottamaan vaarin, ettette tarpeettomasti vaarantaisi henkeänne, kun tulevat ne, jotka vievät Ihmisen Pojan pois. Minun täytyy mennä, mutta teidän on mentyäni määrä jäädä todistamaan tästä evankeliumista, aivan kuten käskin Lasaruksen paeta ihmisten vihaa, jotta hän saisi elää ja tehdä tunnetuksi Jumalan kunniaa. Mikäli on Isän tahto, että lähden pois, ei mikään, mikä on teidän tehtävissänne, voi estää Jumalan suunnitelmaa toteutumasta. Olkaa varuillanne, etteivät he tapa teitäkin. Olkoot sielunne urheat evankeliumia hengen voimalla puolustaessaan, mutta älkää eksykö mihinkään mielettömään yritykseen Ihmisen Poikaa puolustaaksenne. En tarvitse ihmiskäden kautta tulevaa puolustamista; taivaan sotajoukot ovat tälläkin hetkellä käden ulottuvilla; mutta luja päätökseni on, että teen niin kuin on taivaassa olevan Isäni tahto, ja sen vuoksi meidän on alistuttava siihen, mikä varsin pian lankeaa päällemme.
178:3.4 (1934.6) ”Kun näette tämän kaupungin hävitettynä, älkää unohtako, että olette jo astuneet loputonta palvelua merkitsevään ikuiseen elämään alati edistyvässä taivaan, jopa taivaitten taivaan, valtakunnassa. Teidän tulisi tietää, että Isäni universumissa ja minun universumissani on monta asuinsijaa, ja että siellä on valkeuden lapsia odottamassa sellaisten kaupunkien paljastuminen, joiden rakentaja on Jumala, ja sellaisten maailmojen julkitulo, joiden elämäntapa on vanhurskaus ja ilo totuudesta. Olen tuonut taivaan valtakunnan teille tänne maan päälle, mutta sanon teille, että kaikki ne teistä, jotka uskon kautta astuvat sinne sisälle ja jotka totuuden elävän palvelemisen kautta jäävät sinne, nousevat eittämättä korkeuksien maailmoihin ja istuvat kanssani Isämme henkivaltakunnassa. Mutta ensin teidän on vyötettävä itsenne ja vietävä päätökseen työ, jonka olette kanssani aloittaneet. Teidän on ensin selviydyttävä paljosta koettelusta ja kestettävä monet murheet – ja nämä koettelemukset ovat jo nyt meidän päällämme – ja kun olette päättäneet työnne maan päällä, tulette minun ilooni, aivan kuten minä olen päättänyt Isäni työn maan päällä ja olen kohta palaava hänen syleilyynsä.”
178:3.5 (1935.1) Kun Mestari oli puhunut, hän nousi, ja he kaikki seurasivat häntä Öljymäkeä alas kaupunkiin. Kolmea lukuun ottamatta yksikään apostoleista ei kapeita katuja tihenevässä hämärässä kulkiessaan tiennyt, minne he olivat menossa. Ihmiset tönivät heitä, mutta kukaan ei tuntenut heitä eikä tiennyt, että Jumalan Poika kulki heidän ohitseen matkallaan viimeiseen kuolevaisten kohtaamiseensa valitsemiensa valtakunnan lähettiläiden kanssa. Eivätkä tienneet apostolitkaan, että yksi heidän omasta joukostaan oli jo ryhtynyt salaliittoon kavaltaakseen Mestarin hänen vihollistensa käsiin.
178:3.6 (1935.2) Johannes Markus oli seurannut heitä koko matkan kaupunkiin asti, ja kun he olivat astuneet sisälle kaupungin portista, hän kiiruhti toista katua heidän edelleen, joten hän oli heidän saapuessaan odottamassa toivottaakseen heidät tervetulleiksi isänsä kotiin.
Urantia-kirja
Luku 179
179:0.1 (1936.1) KUN Filippus tuona torstai-iltapäivänä muistutti Mestaria pääsiäisen läheisyydestä ja tiedusteli hänen suunnitelmistaan pääsiäisenvieton osalta, Filippuksen mielessä oli pääsiäisehtoollinen, joka oli määrä nauttia seuraavan päivän eli perjantain iltana. Pääsiäisvalmistelut oli tapana aloittaa viimeistään edeltävän päivän keskipäivän aikaan. Ja koska juutalaiset laskivat päivän alkavan auringonlaskusta, se merkitsi, että lauantain pääsiäisillallinen syötäisiin perjantai-iltana johonkin aikaan ennen keskiyön hetkeä.
179:0.2 (1936.2) Apostolit eivät sen vuoksi kyenneet laisinkaan ymmärtämään Mestarin ilmoitusta, jonka mukaan he viettäisivät pääsiäistä päivää liian aikaisin. Ainakin muutamat heistä arvelivat, että hän tiesi tulevansa pidätetyksi ennen pääsiäisehtoollisen aikaa perjantai-iltana ja että hän siitä syystä kutsui heidät koolle erikseen järjestettävälle ehtoolliselle tänä torstai-iltana. Toiset taas ajattelivat tämän olevan vain varsinaista pääsiäisjuhlaa edeltävä erityistilaisuus.
179:0.3 (1936.3) Apostolit tiesivät Jeesuksen ennenkin viettäneen pääsiäistä ilman lammasta; he tiesivät, ettei hän henkilökohtaisesti osallistunut mihinkään juutalaisen järjestelmän edellyttämään uhritoimitukseen. Hän oli vieraana ollessaan monta kertaa nauttinut pääsiäislammasta, mutta aina kun hän itse toimi isäntänä, lammasta ei tarjottu. Mikään suuri yllätys ei apostoleille siis olisi ollut, jos lammas olisi puuttunut pöydästä niin pääsiäinen kuin olikin, ja koska nyt käsillä oleva ehtoollinen tarjottiin päivää liian aikaisin, he eivät kiinnittäneet sen puuttumiseen mitään huomiota.
179:0.4 (1936.4) Johannes Markuksen isän ja äidin lausuttua apostolit tervetulleiksi nämä menivät välittömästi yläsaliin, kun Jeesus sen sijaan jäi vielä hetkeksi keskustelemaan Markuksen perheen kanssa.
179:0.5 (1936.5) Oli edeltä käsin sovittu, että Mestari viettäisi tämän juhlan pelkästään kahdentoista apostolinsa seurassa, sen vuoksi paikalle ei ollut järjestetty palvelijoita huolehtimaan tarjoilemisesta.
179:1.1 (1936.6) Johannes Markuksen saatettua apostolit yläkertaan nämä kohtasivat siellä suuren ja tilavan kamarin, joka oli varustettu kaikin illallistarpein, ja he panivat merkille, että leipä, viini, vesi ja yrtit olivat kaikki valmiina pöydän toisessa päässä. Pöydän sitä päätä lukuun ottamatta, jonne leipä ja viini oli asetettu, tämän pitkän pöydän ympärillä oli kolmetoista leposijaa. Juuri tuollaiset lepoistuimet oli tapana järjestää paikalle, silloin kun varakkaassa juutalaistaloudessa vietettiin pääsiäisjuhlaa.
179:1.2 (1936.7) Tähän yläsaliin astuessaan kaksitoista apostolia huomasivat heti oven pielessä vesiruukut, pesuvadit ja pyyhkeet heidän pölyisten jalkojensa huuhtelemista varten. Ja kun paikalle ei ollut järjestetty palvelijaa suorittamaan heille tätä palvelusta, apostolit alkoivat heti Johannes Markuksen poistuttua heidän luotaan katsella toisiaan, ja jokaisen mieleen hiipi ajatus: Kuka pesee jalkamme? Ja jokainen ajatteli niin ikään, ettei hän ainakaan olisi se, joka näin näyttäisi toimivan toisten palvelijana.
179:1.3 (1937.1) Siinä kun he seisoivat ja painiskelivat sydämessään, he silmäilivät myös pöydän istumajärjestystä pannen merkille isännälle tarkoitetun, muita korkeamman divaanin, jonka oikealla puolella oli yksi lepoistuin, ja yksitoista lepoistuinta oli järjestetty pöydän ympärille niin, että viimeinen oli vastapäätä tätä toista kunniapaikkaa isännän oikealla puolella.
179:1.4 (1937.2) He odottivat Mestaria sisälle minä hetkenä hyvänsä, mutta olivat epävarmoja, pitäisikö heidän istuutua vai odottaa hänen tuloaan ja luottaa siihen, että hän osoittaisi itse kullekin hänen paikkansa. Heidän siinä empiessään Juudas asteli isännän vasemmalla puolella olevan kunniasijan luokse ja toi julki aikomuksensa, jonka mukaan hän lepäisi siellä etusijalle asetettuna vieraana. Tämä Juudaksen teko aiheutti muiden apostolien keskuudessa välittömästi kiihkeän väittelyn. Juudas oli tuskin ehtinyt ottaa haltuunsa kunniasijaa, kun Johannes Sebedeus vaati itselleen seuraavaksi suosituimman paikkaa isännän oikealta puolelta. Simon Pietari vimmastui siinä määrin tästä Juudaksen ja Johanneksen suorittamasta parhaiden paikkojen valtaamisesta, että hän muiden vihaisten apostolien katsellessa tilannetta päältä marssi suoraa tietä pöydän ympäri ja asettui vähäisimmälle sijalle, istumajärjestyksen loppupäähän ja suoraan Johannes Sebedeuksen valitsemaa paikkaa vastapäätä. Koska toiset olivat valloittaneet istumajärjestyksen yläpään paikat, Pietari ajatteli valita alimman, eikä hän tehnyt sitä pelkästään vastalauseena veljiensä häpeämättömälle ylpeydelle, vaan toivoi, että Jeesus, sitten kun hän tulisi ja näkisi hänet vähäisimmällä paikalla, kutsuisi hänet arvokkaammalle sijalle ja siirtäisi pois jonkun, joka oli ottanut vapauden nostaa itsensä kunniapaikalle.
179:1.5 (1937.3) Kun arvokkaimmat ja vähiten arvokkaat sijat oli tällä tavoin jo varattu, muut apostolit valitsivat paikkansa, kuka Juudaksen, kuka Pietarin läheltä, kunnes jokaisella oli sijansa. He istuivat divaaneillaan U:n muotoisen pöydän ympärillä seuraavassa järjestyksessä: Mestarin oikealla puolella Johannes; vasemmalla Juudas, Simon Selootti, Matteus, Jaakob Sebedeus, Andreas, Alfeuksen kaksoset, Filippus, Natanael, Tuomas ja Simon Pietari.
179:1.6 (1937.4) He ovat nyt koolla juhliakseen – ainakin hengessä – instituutiota, joka oli peräisin jo Moosesta edeltäneiltä ajoilta. Se viittasi aikoihin, jolloin heidän esi-isänsä olivat orjina Egyptissä. Tämä ehtoollinen oli heidän viimeinen kohtaamisensa Jeesuksen kanssa, ja vaikka puitteet olivat näin juhlalliset, apostolit ajautuvat Juudaksen johdolla taas kerran antamaan myöten vanhalle kaiholleen kunnianosoituksia, suosituimmuutta ja henkilökohtaista jalustallenostamista kohtaan.
179:1.7 (1937.5) He huutelivat yhä toisilleen vihaisia syytöksiä, kun Mestari ilmestyi oviaukkoon, jossa hän epäröi hetken aikaa pettymyksestä kertovan ilmeen hiipiessä hitaasti hänen kasvoilleen. Sanaakaan lausumatta hän meni paikalleen puuttumatta heidän istumajärjestykseensä.
179:1.8 (1937.6) Nyt he olivat muuten valmiit aloittamaan ehtoollisen, mutta heidän jalkansa olivat vielä pesemättä, ja heidän mielentilansa oli kaikkea muuta kuin miellyttävä. Kun Mestari saapui, he jatkoivat edelleenkin epäkohteliaiden huomautusten esittämistä toinen toisistaan, puhumattakaan siitä, mitä ne muutamat ajattelivat mielessään, jotka kykenivät hillitsemään tunteitaan sen verran, etteivät tuoneet niitä esille julkisesti.
179:2.1 (1937.7) Kun Mestari oli mennyt paikalleen, ei muutamaan hetkeen lausuttu sanaakaan. Jeesus antoi katseensa viivähtää heistä jokaisessa, ja hymyllään jännitystä lieventäen hän sanoi: ”Olen suuresti toivonut, että saisin nauttia tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne. Halusin aterioida seurassanne vielä kerran ennen kärsimystäni, ja koska ymmärrän, että hetkeni on tullut, järjestin niin, että nautin tämän ehtoollisen teidän kanssanne tänä iltana, sillä huomisen osalta me kaikki olemme Isän käsissä, ja hänen tahtonsa olen tullut täyttämään. En enää aterioi kanssanne, ennen kuin istuudutte pöytään kanssani siinä valtakunnassa, jonka Isäni minulle antaa vietyäni päätökseen sen, mitä varten hän minut tähän maailmaan lähetti.”
179:2.2 (1938.1) Kun viini ja vesi oli sekoitettu, he veivät maljan Jeesukselle, joka Taddeuksen ojentaman maljan saatuaan piti sitä kädessään ja lausui kiitokset. Kiitoksen sanat lausuttuaan hän sanoi: ”Ottakaa tämä malja ja jakakaa se keskenänne. Kun te siitä juotte, ymmärtäkää, etten enää muuta kertaa nauti kanssanne viinipuun antia, sillä tämä on viimeinen ehtoollisemme. Kun me seuraavan kerran tällä tavoin istumme pöydän ääressä, se tapahtuu tulevassa valtakunnassa.”
179:2.3 (1938.2) Jeesus avasi apostoleilleen osoittamansa puheen tällä tavoin siksi, että hän tiesi hetkensä tulleen. Hän ymmärsi sen hetken koittaneen, jolloin hänen oli määrä palata Isän tykö ja jolloin hänen työnsä maan päällä oli lähes loppuun suoritettu. Mestari tiesi tuoneensa Isän rakkauden julki maan päällä ja tuoneensa esille oman armeliaisuutensa ihmiskuntaa kohtaan ja vieneensä päätökseen sen, mitä varten hän oli tähän maailmaan tullut, hamaan siihen asti, että saisi kaiken vallan ja valtuudet taivaassa ja maan päällä. Niin ikään hän tiesi Juudas Iskariotin tehneen lopullisen päätöksensä luovuttaa tänä yönä Mestarinsa tämän vihamiesten käsiin. Hän oli täysin selvillä siitä, että tämä kavala petos oli Juudaksen työtä, mutta että se oli myös Luciferin, Saatanan ja pimeyden ruhtinaan Caligastian mieleen. Mutta yhtä vähän kuin hän pelkäsi niitä, jotka tavoittelivat hänen hengellistä kukistamistaan, yhtä vähän hän pelkäsi niitä, joiden tavoitteena oli saada aikaan hänen fyysinen kuolemansa. Mestaria painoi vain yksi huoli: valitsemiensa seuraajien turvallisuus ja pelastuminen. Ja näin Mestari täysin tietoisena siitä, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa, valmistautui nyt tuomaan näyttämölle vertauskuvan veljellisestä rakkaudesta.
179:3.1 (1938.3) Juutalaisten tapoihin kuului, että isäntä ensimmäisen pääsiäismaljan juotuaan nousee pöydästä pesemään kätensä. Aterian myöhemmässä vaiheessa ja toisen maljan jälkeen kaikki vieraat nousivat samalla tavoin pöydästä ja pesivät kätensä. Koska apostolit tiesivät, ettei heidän Mestarinsa koskaan noudattanut näitä seremoniallisia käsienpesuriittejä, he olivat varsin uteliaita tietämään, mitä hän aikoi tehdä, kun hän heidän ensimmäisen maljansa jälkeen nousi pöydästä ja suuntasi vaieten kulkunsa ovelle päin, jonne vesiruukut, vadit ja pyyhkeet oli asetettu. Ja heidän uteliaisuutensa muuttui ällistykseksi, kun he näkivät Mestarin riisuvan päällysviittansa, vyöttävän itsensä pyyhkeellä ja alkavan kaataa vettä yhteen jalkojenpesuvadeista. Kuvitelkaa näiden kahdentoista miehen hämmästystä, jotka hetki sitten olivat kieltäytyneet pesemästä toistensa jalkoja ja jotka olivat heittäytyneet perin häpeämättömiin kiistelyihin kunniapaikoista pöydän ääressä, kun he näkivät Mestarin suuntaavan kulkunsa pöydän vapaan pään ympäri pitojen vähäarvoisinta istuinta kohti, jolla Simon Pietari lepäsi, ja palvelijan asennossa polvistuvan lattialle valmistautuen pesemään Simonin jalat. Mestarin polvistuessa lattialle kaikki kaksitoista apostolia nousivat yhtenä miehenä seisaalleen; jopa kavala Juudas unohti hetkeksi, mihin alhaisuuteen hän oli sortunut, joten hän nousi apostolitovereidensa mukana jaloilleen ja liittyi tähän yhteiseen hämmästyksen, kunnioituksen ja kertakaikkisen ällistyksen julkituontiin.
179:3.2 (1938.4) Siinä Simon Pietari nyt seisoi ja katseli Mestarinsa ylöspäin katsoviin kasvoihin. Jeesus ei sanonut mitään; hänen ei ollut tarpeen puhua. Hänen asentonsa puhui selvää kieltään siitä, että hän aikoi pestä Simon Pietarin jalat. Lihallisen olennon heikkouksistaan huolimatta Pietari rakasti Mestaria. Tämä galilealaiskalastaja oli ensimmäinen ihminen, joka täydestä sydämestään uskoi Jeesuksen jumalallisuuteen ja tunnusti tämän uskon täysimääräisesti ja julkisesti. Eikä Pietari sen jälkeen ollut koskaan tosissaan epäillyt Mestarin jumalallista olemusta. Koska Pietari sydämessään niin suuresti kunnioitti ja arvosti Jeesusta, ei ole mikään ihme, että hänen sielunsa kapinoi sellaista ajatusta vastaan, että Jeesus oli polvillaan hänen edessään halpa-arvoisen palvelijan asennossa ja aikeissa pestä hänen jalkansa kuin orja ikään. Kun Pietari hetken päästä sai kootuksi ajatuksensa sen verran, että hän puhutteli Mestaria, hän toi samalla julki, mitä kaikki hänen apostolitoverinsa sydämessään tunsivat.
179:3.3 (1939.1) Tämän tavattoman kiusallisen tilanteen jatkuttua muutaman hetken Pietari sanoi: ”Mestari, aiotko todellakin pestä jalkani?” Ja silloin Jeesus, joka katseli ylöspäin Pietaria kasvoihin, puhui sanoen: ”Et ehkä täysin ymmärrä, mitä aion tehdä, mutta tämän jälkeen sinä tiedät, mitä tämä kaikki tarkoittaa.” Silloin Pietari veti syvään henkeä ja sanoi: ”Mestari, koskaan et minun jalkojani pese!” Ja jokainen apostoli nyökkäsi ja osoitti sillä tavoin hyväksyvänsä Pietarin lujan ilmoituksen siitä, ettei hän sallisi Jeesuksen heidän edessään sillä tavoin itseään nöyryyttää.
179:3.4 (1939.2) Tämän epätavallisen kohtauksen dramaattinen puhuttelevuus kosketti aluksi jopa Juudas Iskariotin sydäntä; mutta kun hänen kunniankipeä järjen maailmansa esitti käsityksensä tästä esityksestä, hän teki sen johtopäätöksen, ettei tämä nöyryydestä kertova ele ollut sen kummallisempaa kuin taas uusi episodi, joka todisti vastaansanomattomasti, ettei Jeesuksesta koskaan olisi Israelin vapahtajaksi, ja ettei hän, Juudas, ollut erehtynyt, kun oli päättänyt hylätä Mestarin asian.
179:3.5 (1939.3) Siinä kun he kaikki seisoivat ällistykseltään henkeään pidätellen, niin Jeesus sanoi: ”Pietari, sanon sinulle, että ellen pese jalkojasi, sinulla ei tule minun rinnallani olemaan mitään osuutta siinä, mitä kohta teen.” Kun Pietari kuuli nämä sanat ja kun Jeesus edelleen oli siinä hänen jalkojensa juuressa polvillaan, hän teki yhden niistä päätöksistään, joilla hän sokeasti myöntyi kunnioittamansa ja rakastamansa henkilön esittämään toivomukseen. Kun Pietarille alkoi valjeta, että tähän aiottuun palveluksen toimittamiseen liittyi jokin merkitys, joka määrittelisi, millä tavoin itse kukin olisi tulevaisuudessa yhteydessä Mestarin työhön, niin hän sen lisäksi, että myöntyi ajatukseen siitä, että sallisi Jeesuksen pestä jalkansa, luonteenomaiseen ja malttamattomaan tapaansa sanoi: ”No siinä tapauksessa, Mestari, älä pese vain jalkojani, vaan pese myös käteni ja pääni.”
179:3.6 (1939.4) Kun Mestari oli valmis pesemään Pietarin jalat, hän sanoi: ”Joka jo on puhdas, ei tarvitse muuta kuin jalkojenpesun. Te, jotka istutte seurassani tänä iltana, olette puhtaita – muttette kaikki. Mutta tomu teidän jaloistanne olisi pitänyt huuhtoa, jo ennen kuin istuuduitte aterialle kanssani. Ja sitä paitsi tahtoisin tehdä tämän palveluksen teille ikään kuin vertauskuvana, joka havainnollistaa, mitä muuan uusi, kohta teille antamani käsky merkitsee.”
179:3.7 (1939.5) Samalla tavoin Mestari hiljaisuuden vallitessa kulki pöydän ympäri ja pesi kahdentoista apostolinsa jalat Juudastakaan sivuuttamatta. Saatuaan kahdentoista apostolin jalat pestyiksi Jeesus pukeutui viittaansa, palasi isännän paikalleen ja ymmällään olevia apostolejaan tarkasteltuaan sanoi:
179:3.8 (1939.6) ”Ymmärrättekö todellakaan, mitä olen teille tehnyt? Kutsutte minua Mestariksi, eikä siinä ole mitään väärää, sillä se minä olen. Jos siis Mestari on pessyt jalkanne, niin mikä oli syynä siihen, ettei teillä ollut halua pestä toistenne jalkoja? Mikä läksy teidän tulisi oppia tästä vertauksesta, jossa Mestari sangen halukkaasti tekee palveluksen, jonka hänen veljensä olivat haluttomat toisilleen tekemään? Totisesti, totisesti minä sanon teille: Palvelija ei ole mestariaan suurempi; liioin ei ole se, joka on lähetetty, suurempi kuin on hänen lähettäjänsä. Te olette elämässäni, jonka olen keskellänne elänyt, nähneet, miten palvellaan, ja siunattuja olette te, joilla tulee olemaan laupias rohkeus palvella samalla tavalla. Mutta miksi te olette näin hitaat oppimaan, että suuruuden salaisuus hengellisessä valtakunnassa ei ole samanlainen kuin vallankäyttöä merkitsevät menetelmät aineellisessa maailmassa?
179:3.9 (1940.1) ”Kun tänä iltana astuin tähän saliin, ei teille ollut kylliksi, että ylpeästi kieltäydyitte pesemästä toistenne jalkoja, vaan teidän piti myös ryhtyä kiistelemään keskenänne siitä, kenelle pöydässäni kuuluvat kunniapaikat. Senlaatuisia kunnianosoituksia tavoittelevat fariseukset ja tämän maailman lapset, mutta niin ei tulisi olla taivaan valtakunnan lähettiläiden keskuudessa. Ettekö tiedä, ettei pöydässäni voi olla mitään suosituimman paikkaa? Ettekö ymmärrä, että rakastan joka ainoaa teistä yhtä paljon kuin muitakin? Ettekö tiedä, ettei minua lähinnä olevalla paikalla, niin ajateltuna kuinka ihmiset suhtautuvat sellaisiin kunnianosoituksiin, voi olla mitään merkitystä siinä mielessä, mikä on asemanne taivaan valtakunnassa? Tiedätte, että ei-juutalaisten kuninkaat holhoavat alamaisiaan, samalla kun niitä, jotka tätä valtaa käyttävät, kutsutaan toisinaan hyväntekijöiksi. Mutta niin ei saa olla taivaan valtakunnassa. Joka haluaisi olla joukossanne suuri, tulkoon hänestä nuorimpien kaltainen; joka taas haluaisi olla päällikkö, tulkoon palvelijan kaltaiseksi. Kuka on suurempi, sekö joka istuu aterialla, vaiko se, joka palvelee? Eikö yleisesti katsotakin, että se, joka istuu aterialla, on suurempi? Mutta tulette huomaamaan, että minä olen joukossanne se, joka palvelee. Jos haluatte, että teistä tulee palvelijatovereitani Isän tahdon täyttämisessä, niin tulette tulevassa valtakunnassa istumaan minun kanssani valtaa käyttäen ja tulevassa kunniassa edelleenkin sitä tehden, mikä on Isän tahto.”
179:3.10 (1940.2) Jeesuksen sanottua sanottavansa Alfeuksen kaksoset toivat esille leivän ja viinin sekä katkerat yrtit ja kuivatuista hedelmistä valmistetun tahnan, jotka olivat Viimeisen ehtoollisen seuraava ruokalaji.
179:4.1 (1940.3) Muutaman hetken ajan apostolit söivät ääneti, mutta Mestarin iloisen käyttäytymisen vaikutuksesta he tempautuivat kohta keskusteluun, eikä aikaakaan, kun ateria sujui kuin ei mitään sellaista tavallisuudesta poikkeavaa olisikaan tapahtunut, joka olisi häirinnyt tämän erikoislaatuisen tilaisuuden hyvää mielialaa ja seurallista sopusointua. Kun oli kulunut jokunen hetki, Jeesus, joka loi katseensa heihin, sanoi suunnilleen tämän toisen ruokalajin puolivälissä: ”Olen kertonut teille, miten suuresti halusin nauttia tämän ehtoollisen teidän kanssanne. Ja koska tiedän, miten pimeyden häijyt voimat ovat punoneet juoniaan saadakseen Ihmisen Pojan hengiltä, päätin nauttia tämän ehtoollisen teidän seurassanne tässä salaisessa kamarissa jo päivää ennen pääsiäistä, sillä en ole teidän luonanne tähän aikaan huomisiltana. Olen kerran toisensa jälkeen kertonut teille, että minun on palattava Isän tykö. Hetkeni on nyt tullut, mutta ei ollut tarpeen, että yksi teistä minut vihamiesteni käsiin kavaltaisi.”
179:4.2 (1940.4) Kun kaksitoista apostolia kuulivat nämä sanat ja kun jalkojenpesuvertaus ja Mestarin sen jälkeen esittämät sanat jo olivat riisuneet heidät paljosta itsevarmuudesta ja itseluottamuksesta, he alkoivat katsella toinen toisiaan, samalla kun he epävarma sävy äänessään empien kyselivät: ”Olenko se minä?” Ja kun he olivat kaikki tämän kysymyksen esittäneet, Jeesus sanoi: ”Vaikka onkin välttämätöntä, että menen Isän tykö, ei kuitenkaan ollut tarpeen, että yhdestä teidän joukossanne tulisi kavaltaja, jotta Isän tahto täyttyisi. Tällaisen hedelmän kantaa peitelty pahuus erään sellaisen sydämessä, joka ei koko sielullaan totuutta rakastanut. Miten onkaan pettävä se älyllinen ylpeys, joka kulkee hengellisen lankeemuksen edellä! Monivuotinen ystäväni, joka tälläkin hetkellä syö leipääni, on valmis kavaltamaan minut siinä, kun hän nyt ottaa kädellään vadilta minun kanssani.”
179:4.3 (1940.5) Ja Jeesuksen lausuttua nämä sanat he ryhtyivät kaikki taas kyselemään: ”Olenko se minä?” Ja kun Juudas Mestarinsa vasemmalla puolella istuen taas kysyi: ”Minäkö se olen?”, niin Jeesus kastoi leipäpalan yrttivadissa, ojensi sen Juudakselle ja lausui: ”Sinäpä sen sanoit.” Mutta muut eivät kuulleet Jeesuksen puhuvan Juudakselle. Johannes, joka lepäsi Jeesuksen oikealla puolella, nojautui Mestarin puoleen ja kysyi häneltä: ”Kuka se on? Meidän olisi tiedettävä, kuka on osoittautunut uskottomaksi luottamustehtävälleen.” Jeesus vastasi: ”Olen sen teille jo sanonut: hänpä se on, jolle annoin liotetun leivän.” Mutta niin luonnollista oli, että isäntä antoi liotetun leipäpalan vasemmalla puolellaan istuvalle, ettei kukaan heistä kiinnittänyt tähän huomiota, vaikka Mestari oli asian näin selvin sanoin ilmaissut. Mutta Juudas oli tuskallisen tietoinen siitä, mitä Mestarin sanat yhdessä hänen tekonsa kanssa merkitsivät, ja hän alkoi pelätä, etteivät hänen veljensäkin vain olisi tietoisia siitä, että hän oli kavaltaja.
179:4.4 (1941.1) Pietari oli suuresti kiihdyksissään siitä, mitä oli sanottu, ja pöydän yli nojautuen hän puhutteli Johannesta: ”Kysy häneltä, kuka se on, tai jos hän on kertonut sen sinulle, kerro minulle, kuka kavaltaja on.”
179:4.5 (1941.2) Jeesus katkaisi heidän kuiskuttelunsa sanomalla: ”Minä murehdun, että tämän pahuuden piti tapahtua, ja toivoin aina tähän hetkeen saakka, että totuuden voima saisi voiton pahuuden pettävyyksistä, mutta sellaisia voittoja ei saavuteta ilman vilpittömästä totuudenrakkaudesta kertovaa uskoa. En olisi tahtonut puhua teille näistä asioista tällä meidän viimeisellä ehtoollisellamme mutta haluan varoittaa teitä näistä murheista ja valmistaa teitä tällä tavoin siihen, mikä on nyt edessämme. Olen kertonut teille tästä, koska haluan teidän, sen jälkeen kun olen mennyt, muistavan minun tienneen kaikista näistä häijyistä vehkeilyistä ja varoittaneen teitä etukäteen kavalletuksi tulemisestani. Ja teen tämän kaiken vain, jotta se olisi teille vahvistukseksi kestääksenne kohta edessämme olevat kiusaukset ja koettelemukset.”
179:4.6 (1941.3) Nämä sanat lausuttuaan Jeesus Juudaksen puoleen nojautuen sanoi: ”Mitä olet päättänyt tehdä, tee se pian.” Ja Juudas nousi nämä sanat kuultuaan pöydästä, poistui kiireesti huoneesta ja meni ulos yöhön tehdäkseen sen, minkä oli päättänyt tehdä. Kun muut apostolit näkivät Juudaksen rientävän ulos Jeesuksen puhuttua hänelle, he luulivat tämän lähteneen hankkimaan vielä jotakin ehtoollista varten tai toimittamaan jonkin muun asian Mestarin puolesta, sillä he otaksuivat rahakukkaron olevan edelleenkin hänen hallussaan.
179:4.7 (1941.4) Jeesus tiesi nyt, ettei enää ollut tehtävissä mitään, mikä estäisi Juudasta ryhtymästä kavaltajaksi. Aloittaessaan hänellä oli kaksitoista, nyt hänellä oli yksitoista. Hän oli valinnut kuusi näistä apostoleista, ja vaikka Juudas oli niiden apostolien joukossa, jotka hänen ensiksi valitsemansa apostolit olivat nimenneet, silti Mestari hyväksyi hänet ja oli tähän hetkeen saakka tehnyt kaiken mahdollisen pyhittääkseen ja pelastaakseen hänet, aivan kuten hän oli uurastanut muidenkin apostolien rauhan ja pelastumisen hyväksi.
179:4.8 (1941.5) Tämä ehtoollinen herkkine tapahtumineen ja hellyttävine sävyineen oli Jeesuksen viimeinen vetoomus riveistä poistuvalle Juudakselle, mutta se kaikui kuuroille korville. Mitä tahdikkaimmalla tavalla annettunakin ja mitä ystävällisimmässä hengessä lausuttunakin varoitus yleensä vain voimistaa vihaa ja antaa uutta pontta häijylle päättäväisyydelle, jolla asianomainen vie päätökseen omat itsekkäät kaavailunsa sitten, kun rakkaus kerran on peruuttamattomasti kuollut.
179:5.1 (1941.6) Kun Jeesukselle tuotiin kolmas viinimalja, ”siunausmalja”, hän nousi divaanilta, otti maljan käsiinsä ja siunasi sen sanoen: ”Ottakaa, jokainen teistä, tämä malja ja juokaa siitä. Olkoon tämä muistomaljani. Tämä on siunauksen malja, joka kertoo uudesta, laupeuden ja totuuden tuomiokaudesta. Olkoon tämä malja teille vertauskuva jumalallisen Totuuden Hengen vuodattamisesta ja vaikutuksesta. Enkä enää juo tätä maljaa teidän kanssanne, ennen kuin juon sen uudessa hahmossa teidän kanssanne Isän ikuisessa valtakunnassa.”
179:5.2 (1942.1) Juodessaan syvän kunnioituksen vallassa ja täyden hiljaisuuden vallitessa tästä siunausmaljasta kaikki apostolit vaistosivat, että jotakin tavatonta oli tapahtumassa. Vanhan pääsiäisen muistelujen kohteena oli heidän isiensä nousu rodullisen orjuuden tilasta yksilön vapauteen. Nyt Mestari asetti uuden muistoehtoollisen sen uuden tuomiokauden, symboliksi, jonka kuluessa orjuutettu yksilö nousee seremoniallisuuden ja itsekkyyden kahleista elävän Jumalan vapautettujen uskonpoikien veljesyhteisön ja toveruuden hengelliseen iloon.
179:5.3 (1942.2) Kun he olivat juoneet tämän uuden muistomaljan, Mestari otti leivän, ja kiitokset lausuttuaan hän mursi sen palasiksi, kehotti heitä panemaan leivän kiertämään sanoen: ”Ottakaa tämä muistoleipä ja syökää se. Olen kertonut teille, että minä olen elämän leipä. Ja tämä elämän leipä on Isän ja Pojan yhdistynyt elämä yhtenä lahjana. Isän sana, sellaisena kuin se paljastuu Pojassa, on totisesti elämän leipä.” Nautittuaan muistoleivän, joka symboloi elävää totuuden sanaa kuolevaisen lihalliseen hahmoon ruumiillistuneena, he istuutuivat kaikki paikalleen.
179:5.4 (1942.3) Tämän muistoehtoollisen asettaessaan Mestari turvautui, niin kuin hänen tapansa aina oli, vertauskuviin ja symboleihin. Hän käytti symboleja siksi, että hän halusi opettaa tietyt suuret hengelliset totuudet tavalla, joka tekisi hänen seuraajilleen vaikeaksi liittää hänen sanoihinsa täsmällisiä tulkintoja ja tarkalleen määrättyjä merkityksiä. Hän koetti tällä keinoin estää sellaisen, että toinen toistaan seuraavat sukupolvet jähmettävät hänen opetuksensa ja sitovat hänen hengelliset tarkoituksensa perinteen ja dogmin kuolleilla kahleilla. Asettaessaan tämän ainoan hänen koko elämäntehtäväänsä liittyvän seremonian eli sakramentin Jeesus piti tarkoin huolen siitä, että hän vain antaisi viitteitä tarkoituksistaan, pikemminkin kuin että hän olisi sitoutunut täsmällisiin määritelmiin. Hän ei halunnut jonkin täsmällisen muotokielen vahvistamalla hävittää yksilön käsitystä jumalallisesta kanssakäymisestä, eikä hän halunnut rajoittaa uskovan hengellistä mielikuvitusta asettamalla sen muotokielen pihteihin. Pikemminkin hän pyrki päästämään ihmisen uudestisyntyneen sielun valloilleen, nostamaan sen uuden ja elävän hengellisen vapauden riemukkaille siiville.
179:5.5 (1942.4) Vaikka Mestari olikin tuolla tavoin koettanut asettaa tämän uuden muistosakramentin, niin ne, jotka myöhempinä vuosisatoina seurasivat hänen jälkeensä, pitivät huolen hänen nimenomaisen toiveensa tehokkaasta tyhjäksi tekemisestä, sillä hänen yksinkertainen hengellinen symboliikkansa tuolta viimeiseltä lihallisessa hahmossa vietetyltä illalta on madallettu täsmällisiksi tulkinnoiksi ja pakotettu miltei matemaattista tarkkuutta edustavaan, ennalta määrättyyn kaavaan. Yhdestäkään toisesta Jeesuksen opetuksesta ei ole tullut yhtä pahasti perinteen vakioimaa.
179:5.6 (1942.5) Kun Poikaan uskovat ja Jumalaa tuntevat ihmiset nauttivat tätä muistoehtoollista, sen symboliikkaan ei tarvitse liittää mitään ihmisen lapsekkaita väärintulkintoja jumalallisen läsnäolon merkityksestä, sillä kaikissa tällaisissa tilaisuuksissa Mestari on todellisesti läsnä. Muistoehtoollinen on uskovan symbolinen kohtaaminen Mikaelin kanssa. Kun teistä tulee tällä tavoin henkitietoisia, Poika on aktuaalisesti läsnä, ja hänen henkensä seurustelee hänen Isästään ihmisen sisimmässä olevan osasen kanssa.
179:5.7 (1942.6) Heidän hetken aikaa mietiskeltyään Jeesus jatkoi puhettaan: ”Tehdessänne, mitä äsken kehotin, muistelkaa elämää, jonka olen elänyt maan päällä teidän keskellänne, ja iloitkaa siitä, että tulen yhäti elämään maan päällä kanssanne ja palvelemaan kauttanne. Älkää yksilöinä kiistelkö keskenänne siitä, kenen on määrä olla suurin. Olkaa kaikki kuin veljiä. Ja valtakunnan kasvaessa niin, että se käsittää suuria uskovien ryhmiä, teidän tulisi silloinkin olla kiistelemättä siitä, kuka on suurin, tai etsimättä etusijaa tällaisten ryhmien kesken.”
179:5.8 (1943.1) Ja tämä suurimerkityksinen tilaisuus pidettiin erään ystävän talon yläsalissa. Sen paremmin ehtoolliseen kuin tähän rakennukseenkaan ei liittynyt mitään pyhää muotokieltä eikä seremoniaalista pyhittämistä. Muistoehtoollinen asetettiin ilman, että siihen liittyi kirkollista pyhittämistä.
179:5.9 (1943.2) Tällä tavoin muistoehtoollisen asetettuaan Jeesus sanoi apostoleille: ”Ja niin usein kuin te tämän teette, tehkää se minun muistokseni. Ja minua muistellessanne muistelkaa ensin lihallista elämääni, muistakaa, että olin kerran teidän kanssanne, ja nähkää sitten uskon keinoin, että te kaikki joskus nautitte ehtoollista kanssani Isän ikuisessa valtakunnassa. Tämä on se uusi Pääsiäinen, jonka jätän teille, nimittäin muisto lahjoittautuneena elämästäni elämästä, ikuisen totuuden sanasta, ja teitä kohtaan tuntemastani rakkaudesta, Totuuden Henkeni vuodattamisesta kaiken lihan ylle.”
179:5.10 (1943.3) Ja he päättivät tämän vanhan mutta verettömän pääsiäisjuhlan viettämisen uuden muistoaterian käyttöönoton yhteydessä sillä, että he kaikki yhdessä lauloivat sadannenkahdeksannentoista psalmin.
Urantia-kirja
Luku 180
180:0.1 (1944.1) APOSTOLIT luulivat Jeesuksen aikovan Viimeisen ehtoollisen päätteeksi lauletun psalmin jälkeen palata välittömästi leirille, mutta hän antoikin heille merkin istuutua. Mestari sanoi:
180:0.2 (1944.2) ”Muistatte hyvin, kun lähetin teidät matkaan kukkarotta ja lompakotta ja neuvoinpa teitä jättämään ylimääräiset vaatteetkin kotiin. Ja muistanette kaikki, ettei teiltä mitään puuttunut. Mutta nyt teille koittavat myrskyisät ajat. Enää ette voi luottaa kansanjoukkojen hyvään tahtoon. Ottakoon vastedes se, jolla on rahakukkaro, sen mukaansa. Kun menette maailmalle julistamaan tätä evankeliumia, ottakaa mukaanne varusteet, niin kuin parhaaksi katsotte. Olen tullut tuomaan rauhan, mutta se ei ilmesty vähään aikaan.
180:0.3 (1944.3) ”Se aika on nyt tullut, jolloin Ihmisen Poika kruunataan kunnialla, ja Isä kruunautuu minussa. Ystäväni, olen luonanne enää hetkisen. Kohta te etsitte minua, mutta ette minua löydä, sillä olen menossa paikkaan, jonne ette voi tällä hetkellä tulla. Mutta saatuanne päätökseen työnne maan päällä samaan tapaan kuin minä nyt olen vienyt päätökseen oman työni, sitten tulette luokseni, kuten minä nyt valmistaudun lähtemään Isäni tykö. Jäljellä on vain muutama hetki siihen, jolloin jätän teidät, ettekä minua enää maan päällä näe. Mutta te kaikki näette minut tulevana aikana noustessanne valtakuntaan, jonka Isäni on minulle antanut.”
180:1.1 (1944.4) Jonkin aikaa jatkuneen vapaan keskustelun jälkeen Jeesus nousi seisomaan ja sanoi: ”Kun panin teidän hyväksenne toimeen vertauksen, joka näytti, kuinka auliita teidän tulisi olla palvelemaan toinen toistanne, sanoin haluavani antaa teille uuden käskyn. Ja tahtoisin tehdä sen nyt, kun olen lähdössä luotanne. Teille on tuttu se käsky, joka kehottaa teitä rakastamaan toisianne; rakastamaan lähimmäistänne niin kuin itseänne. Mutta en ole täysin tyytyväinen edes siihen, että lapseni osoittavat tuonkaltaista vilpitöntä kiintymystä. Tahtoisin, että teette vieläkin suurempia rakkauden tekoja uskovan veljesyhteisön valtakunnassa. Ja siksi annankin teille tämän uuden käskyn: Rakastakaa toisianne niin kuin minä olen rakastanut teitä. Ja tämän myötä kaikki ihmiset tietävät teidän olevan minun opetuslapsiani, jos näin toisianne rakastatte.
180:1.2 (1944.5) ”Tämän uuden käskyn teille antaessani en laske taas uutta taakkaa sielunne kannettavaksi, vaan mieluumminkin tuon teille uutta iloa ja teen teille mahdolliseksi kokea uutta mielihyvää siitä, että tunnette riemut, joiden lähde on sydämestänne kumpuavan kiintymyksen osoittaminen kanssaihmisiänne kohtaan. Tulen kohta kokemaan ylimaallisen ilon – vaikka ulkonaisesti näyttääkin, että joudun kestämään murhetta –, kun vuodatan rakkauteni teille ja kuolevaistovereillenne.
180:1.3 (1944.6) ”Kehottaessani teitä rakastamaan toisianne niin kuin minä olen teitä rakastanut, pidän edessänne oikean rakkauden korkeinta mittapuuta, sillä suurempaa rakkautta ei kenelläkään voi olla kuin, että hän antaa henkensä ystäviensä puolesta. Ja te olette ystäviäni; tulette jatkuvasti olemaan ystäviäni, jos vain olette valmiita tekemään, mitä olen teille opettanut. Te olette kutsuneet minua Mestariksi, mutta minä en kutsu teitä palvelijoiksi. Jos vain rakastatte toisianne, kuten minä rakastan teitä, olette ystäviäni, ja puhun teille alati siitä, minkä Isä paljastaa minulle.
180:1.4 (1945.1) ”Ei ole vain niin, että te olette valinneet minut, vaan on myös niin, että minä olen valinnut teidät, ja olen antanut teille tehtäväksi mennä maailmaan ja tuottaa kanssaihmisillenne osoitetun rakastavan palvelun hedelmiä, niin kuin minä olen elänyt keskuudessanne ja kertonut teille, millainen Isä on. Sekä Isä että minä työskentelemme kumpikin kanssanne, ja tulette kokemaan jumalallista riemun täyteyttä, jos vain noudatatte käskyäni ja rakastatte toinen toisianne niin kuin minä olen teitä rakastanut.”
180:1.5 (1945.2) Mikäli mielit jakaa Mestarin riemun, sinun on jaettava hänen rakkautensa. Ja hänen rakkautensa jakaminen merkitsee, että olet jakanut hänen palveluksensa. Tällainen rakastamisen kokemus ei vapahda sinua tämän maailman vaikeuksista; se ei luo uutta maailmaa, mutta on aivan varmaa, että se tekee vanhasta maailmasta uuden.
180:1.6 (1945.3) Pidä mielessäsi, että se, mitä Jeesus vaatii, on lojaalisuutta, ei uhria. Jos kokee uhranneensa jotakin, se on merkki siitä, että mukana ei ollut täydestä sydämestä lähtevää rakkautta, joka olisi tehnyt tällaisesta rakastavasta palveluksesta ylimmän ilon. Jos tajuat jonkin asian velvollisuudeksi, se on merkki siitä, että suhtaudut asiaan palvelijamaisesti, ja niin et tavoita sitä valtavaa elämystä, jonka saisit, jos tekisit palveluksesi ystävänä ja ystävälle. Ystävyyden yllyke ylittää kaikki vakuuttuneisuudet siitä, että jokin asia on velvollisuus, eikä ystävän ystävälle tekemää palvelusta voi koskaan kutsua uhraukseksi. Mestari on opettanut apostoleille, että he ovat Jumalan poikia. Hän on kutsunut heitä veljiksi, ja nyt hän ennen lähtöään kutsuu heitä ystävikseen.
180:2.1 (1945.4) Sitten Jeesus nousi taas seisaalleen ja jatkoi apostoleidensa opettamista: ”Minä olen oikea viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Minä olen viinipuu, ja te olette oksat. Ja Isä edellyttää minulta vain, että kannatte paljon hedelmiä. Viinipuun karsimisen tarkoituksena on vain sen oksien satoisuuden lisääminen. Jokaisen minusta versovan oksan, joka ei kanna hedelmää, Isä karsii pois. Jokaisen hedelmää tuottavan oksan Isä puhdistaa, jotta se kantaa entistäkin enemmän hedelmiä. Olette jo puhtaat sen sanan kautta, jonka olen puhunut, mutta teidän tulee myös pysyä puhtaina. Teidän täytyy pysyä minussa, ja minun teissä, sillä oksa kuihtuu, jos se erotetaan viinipuusta. Niin kuin ei oksakaan voi kantaa hedelmää, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään voi tuottaa rakastavan palvelun hedelmiä, ellette pysy minussa. Muistakaa, että minä olen se oikea viinipuu, ja te olette sen elävät oksat. Joka elää minussa ja minä hänessä, kantaa runsain määrin hengen hedelmiä ja kokee ylintä iloa siitä, että tuottaa tämän hengellisen sadon. Jos tahdotte pitää tämän elävän hengellisen yhteyden minuun, kannatte runsaan hedelmäsadon. Jos pysytte minussa ja jos sanani elävät teissä, kykenette esteettömään kanssakäymiseen kanssani, ja siinä tapauksessa elävä henkeni voi niin täyttää teidät, että voitte pyytää, mitä henkeni ikinä tahtoo, ja tehdä kaiken tämän täysin vakuuttuneina siitä, että Isä suostuu pyyntöömme. Isä kruunataan kunnialla sillä, että viinipuussa on paljon eläviä oksia ja että jokainen oksa kantaa runsaasti hedelmää. Ja kun maailma näkee nämä hedelmiä kantavat oksat – ystäväni, jotka rakastavat toisiaan niin kuin minä olen heitä rakastanut, – niin kaikki ihmiset tietävät teidän totisesti olevan opetuslapsiani.
180:2.2 (1945.5) ”Niin kuin Isä on minua rakastanut, niin olen minäkin teitä rakastanut. Eläkää rakkaudessani, niin kuin minä elän Isän rakkaudessa. Jos niin teette kuin olen teille opettanut, pysytte rakkaudessani, samoin kuin minä olen pitänyt Isän sanan ja pysyn alati hänen rakkaudessaan.”
180:2.3 (1946.1) Juutalaiset olivat jo kauan aikaa opettaneet, että Messias olisi Daavidin esi-isien ”viinipuusta versova vesa”, ja tämän ikivanhan opetuksen muistoksi Herodeksen temppelin sisäänkäyntiä koristi suuri tunnuskuvio, jossa oli kuvattuna rypäleterttu ja siihen liittyvä viinipuu. Nämä seikat palautuivat kaikkien apostolien mieleen, kun Mestari puhui heille tuona iltana yläsalissa.
180:2.4 (1946.2) Mutta Mestarin esittämä päätelmä rukoilemisesta aiheutti myöhemmin suurta surua. Kovin suuria vaikeuksia ei näiden opetusten osalta olisi syntynyt, jos hänen sanansa olisi muistettu täsmällisesti ja myöhemmin merkitty muistiin sanatarkasti. Mutta siinä muodossa, jonka ne muistiin merkittäessä saivat, uskovat suhtautuivat Jeesuksen nimissä esitettyyn rukoukseen lopulta jonkinlaisena korkeimpana taikuutena, ja he luulivat saavansa Isältä kaiken, mitä he pyytäisivät. Vuosisatojen ajan ovat rehelliset sielut jatkuvasti romuttaneet uskonsa tätä kompastuskiveä vasten. Kuinka kauan vielä kestää, ennen kuin uskovien maailma ymmärtää, ettei rukoilu ole mikään sellainen keino, jolla saa läpi oman tahtonsa, vaan että se on mieluumminkin ohjelma Jumalan tien valitsemiseksi, kokemus, jossa opitaan tunnistamaan ja täyttämään Isän tahto? On aivan totta, että voitte, sitten kun oma tahtonne on kiistämättömästi asettunut hänen tahtonsa taakse, pyytää mitä hyvänsä, joka on peräisin tuosta tahtojen liitosta, ja siihen suostutaan. Ja tällainen tahtojen yhdistyminen toteutuu Jeesuksen toimesta ja hänen kauttaan, aivan kuten viinipuun elämä virtaa eläviin oksiin ja niiden kautta.
180:2.5 (1946.3) Jos tällaisen elävän yhteyden vallitessa jumalallisuuden ja ihmisyyden välillä ihmisyys sattuisi ajattelemattomuuttaan ja tietämättömyyttään rukoilemaan itsekästä vaivattomuutta ja kunniankipeydestä kertovia saavutuksia, sellaiseen voi olla vain yksi jumalallinen vastaus: elävien oksastojen on tuotettava yhä enemmän hengen hedelmiä. Kun viinipuun oksa on elävä, kaikkiin sen pyyntöihin voi olla vain yksi vastaus: on tuotettava lisää rypäleitä. Itse asiassa oksa on olemassa vain sitä varten, että se kantaa hedelmää, eikä se voi tehdä muuta kuin tuottaa rypäleitä. Samoin on oikea uskova olemassa vain, jotta hän kantaisi hengen hedelmiä – rakastaisi ihmistä niin kuin Jumala on uskovaa itseään rakastanut –, jotta rakastaisimme toisiamme niin kuin Jeesus on meitä rakastanut.
180:2.6 (1946.4) Laskiessaan kurittavan kätensä viinipuun päälle Isä tekee sen rakkaudesta, siinä tarkoituksessa, että oksat kantaisivat runsaat määrät hedelmää. Ja viisas viinitarhuri hakkaa pois vain kuolleet ja hedelmättömät oksat.
180:2.7 (1946.5) Jeesuksen oli perin vaikea saada edes apostolinsa tiedostamaan, että rukoilu on hengestä syntyneiden uskovien harjoittamaa toimintaa hengen hallitsemassa valtakunnassa.
180:3.1 (1946.6) Apostolit ehtivät tuskin päättää keskusteluaan siitä, mitä Mestari oli puhunut viinipuusta ja sen oksista, kun Mestari, joka osoitti haluavansa puhua heille vielä lisää ja joka tiesi aikansa olevan käymässä vähiin, lausui: ”Kun olen poistunut luotanne, älkää lannistuko maailman vihamielisyydestä. Älkää silloinkaan masentuko, kun pelkurimaiset uskovat kääntyvät teitä vastaan ja lyöttäytyvät yhteen valtakunnan vihollisten kanssa. Jos maailma sattuukin vihaamaan teitä, teidän tulisi muistaa, että se vihasi minua, jo ennen kuin se vihasi teitä. Jos olisitte tästä maailmasta, silloin maailma rakastaisi omiaan, mutta koska ette sitä ole, maailma kieltäytyy teitä rakastamasta. Olette tässä maailmassa, mutta elämästänne ei pidä tulla maailmallista. Olen valikoinut teidät tästä maailmasta, jotta edustaisitte toisen maailman henkeä tälle samalle maailmalle, josta teidät on valittu. Mutta muistakaa aina teille lausumani sanat: Palvelija ei ole herraansa suurempi. Jos he julkeavat vainota minua, he vainoavat myös teitä. Jos minun sanani loukkaavat epäuskoisia, samoin tulevat teidänkin sananne loukkaamaan jumalattomia. Ja kaiken tämän he tekevät teille siksi, etteivät he usko minuun eivätkä Häneen, joka minut lähetti. Sen vuoksi saattekin kärsiä paljon evankeliumini tähden. Mutta näitä koettelemuksia läpikäydessänne teidän tulisi muistaa, että myös minä kärsin ennen teitä tämän taivaallisen valtakunnan evankeliumin tähden.
180:3.2 (1947.1) ”Monet niistä, jotka käyvät kimppuunne, ovat tietämättömiä taivaan valkeudesta, mutta näin ei voi sanoa joistakuista, jotka nyt meitä vainoavat. Ellemme olisi opettaneet heille totuutta, he saattaisivat tehdä monia kummallisia tekoja tuomiolle joutumatta, mutta nyt heidän asennoitumisensa on anteeksiantamaton, sillä he ovat tunteneet valkeuden ja ottaneet vapauden sen torjua. Joka vihaa minua, vihaa Isääni. Mitenkään muuten ei voi olla; valo, joka pelastaisi teidät, jos se otettaisiin vastaan, ei voi muuta kuin tuomita teidät, jos se tieten tahtoen torjutaan. Ja mitä minä olen tehnyt näille ihmisille sellaista, että heidän pitäisi tuntea näin hirvittävää vihaa minua kohtaan? En mitään muuta kuin, että olen tarjonnut heille kumppanuutta maan päällä ja pelastusta taivaassa. Mutta ettekö olekin lukeneet kirjoituksista sanontaa: ’Ja syyttä he minua vihasivat’?
180:3.3 (1947.2) ”Mutta en jätä teitä tähän maailmaan yksiksenne. Hyvin pian sen jälkeen kun olen mennyt, lähetän teille henkiauttajan. Teillä tulee olemaan luonanne sellainen, joka ottaa paikkani teidän keskuudessanne; sellainen, joka edelleenkin opettaa teille totuuden tietä ja joka myös lohduttaa teitä.
180:3.4 (1947.3) ”Älköön sydämenne joutuko vaivaan. Te uskotte Jumalaan; uskokaa edelleen myös minuun. Vaikka minun täytyykin jättää teidät, en kuitenkaan ole kaukana teistä. Olen jo kertonut teille, että Isäni universumissa on monta olinpaikkaa. Ellei tämä olisi totta, en olisi yhä uudestaan teille niistä kertonut. Palaan kohta noihin valkeuden maailmoihin. Ne ovat niitä Isän taivaan asemapaikkoja, joihin aikananne nousette. Niistä paikoista tulin tähän maailmaan, ja nyt on käsillä hetki, jolloin minun täytyy palata Isäni työhön korkeuksissa oleville sfääreille.
180:3.5 (1947.4) ”Jos näin menenkin edeltänne Isän taivaalliseen valtakuntaan, lähetän kuitenkin noutamaan teitä, jotta voisitte olla kanssani paikoissa, jotka valmistettiin Jumalan kuolevaisia poikia varten, jo ennen kuin tätä maailmaa oli. Vaikka minun pitää jättää teidät, tulen kuitenkin olemaan luonanne hengessä, ja lopulta olette henkilökohtaisesti luonani noustuanne tyköni minun universumiini niin kuin minä kohta nousen Isäni tykö hänen suurempaan universumiinsa. Ja mitä olen kertonut teille, on totta ja ikiaikaista, vaikka saattaakin olla, ettette kokonaan sitä käsitä. Menen Isän tykö, ja vaikkette nyt voikaan seurata minua, ei ole epäilystäkään siitä, että tulevina aikoina kuljette jäljessäni.”
180:3.6 (1947.5) Jeesuksen istuuduttua Tuomas nousi ja sanoi: ”Mestari, emme tiedä, minne olet menossa, siksi emme tietenkään tunne tietä. Mutta seuraamme sinua vaikka tänä iltana, jos osoitat meille sen tien.”
180:3.7 (1947.6) Tuomaksen sanat kuultuaan Jeesus vastasi: ”Tuomas, minä olen tie, totuus ja elämä. Kukaan ei mene Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Kaikki, jotka löytävät Isän, löytävät ensin minut. Jos tunnette minut, tunnette tien Isän tykö. Ja tehän tunnette minut, sillä olette eläneet kanssani ja nyt te näette minut.”
180:3.8 (1947.7) Mutta tämä opetus oli monille apostoleille liian syvällistä, erityisesti se oli sitä Filippukselle, joka muutaman sanan Natanaelin kanssa puhuttuaan nousi seisomaan ja sanoi: ”Mestari, näytä meille Isä, ja kaikki, mitä olet sanonut, käy selväksi.”
180:3.9 (1947.8) Ja Filippuksen puhuttua Jeesus sanoi: ”Filippus, näinkö kauan olen ollut kanssasi etkä vielä nytkään tunne minua? Sanon taas kerran: Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka siis voit sanoa ’Näytä meille Isä’? Etkö sinä usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa? Enkö ole opettanut teille, että puhumani sanat eivät ole minun sanojani vaan Isän sanoja? Puhun Isän puolesta, en itsestäni. Olen tässä maailmassa tehdäkseni niin kuin on Isän tahto, ja sen olen tehnyt. Isäni on minussa ja toimii kauttani. Uskokaa minua, kun sanon, että Isä on minussa ja että minä olen Isässä, tai uskokaa minua edes sen elämän takia, jonka olen elänyt – elämäntyön takia.”
180:3.10 (1948.1) Kun Mestari astui syrjemmälle virkistääkseen itseään vedellä, yksitoista apostolia antautuivat kiihkeään keskusteluun näistä opetuksista, ja Pietari oli juuri aloittamassa pitkää puhetta, kun Jeesus palasi ja viittasi heidät istumaan.
180:4.1 (1948.2) Jeesus jatkoi opetustaan sanoen: ”Kun olen mennyt Isän tykö, ja sen jälkeen kun hän on antanut täyden hyväksyntänsä työlle, jonka olen tehnyt hyväksenne maan päällä, ja kun minulle on annettu lopullinen hallitsijanvalta omaan toimipiiriini, sanon Isälleni: Koska olen jättänyt lapseni yksikseen maan päälle, on antamani lupauksen mukaista lähettää heille toinen opettaja. Ja sitten kun Isä katsoo hyväksi, vuodatan Totuuden Hengen kaiken lihan päälle. Jo nyt Isäni henki on sydämessänne, ja kun mainitsemani päivä tulee, teillä on luonanne myös minut samalla tavalla kuin teillä nyt on Isä. Tämä uusi lahja on elävän totuuden henki. Epäuskoiset eivät aluksi kuuntele tämän hengen opetuksia, mutta valon pojat ottavat hänet kaikki iloiten ja täysin sydämin vastaan. Ja te tunnette tämän hengen, kun hän saapuu, samoin kuin olette tunteneet minut, ja vastaanotatte tämän lahjan sydämeenne, ja hän jää luoksenne. Nyt ymmärrätte, etten aio jättää teitä avutta ja opastuksetta. En jätä teitä lohduttomiksi. Tällä hetkellä voin olla kanssanne vain ollessani omakohtaisesti paikalla. Tulevina aikoina olen kanssanne ja kaikkien muiden ihmisten kanssa, jotka haluavat minun olevan läsnä, olittepa missä hyvänsä, ja teistä itse kunkin kanssa samanaikaisesti. Ettekö näe, että on parempi, että menen pois; että lihallisen hahmossa jätän teidät, jotta voin olla sitäkin paremmin ja sitäkin täydemmin kanssanne hengessä?
180:4.2 (1948.3) ”Vain muutaman tunnin kuluttua maailma ei enää minua näe; mutta tunnette minut edelleenkin sydämessänne, aina siihen hetkeen saakka kun lähetän teille tämän uuden opettajan, Totuuden Hengen. Niin kuin olen omassa persoonassani elänyt kanssanne, niin olen minä silloin elävä teissä; tulen olemaan yhtä teidän henkilökohtaisen kokemuksenne kanssa hengen valtakunnassa. Ja sitten kun tämä on tapahtunut, tiedätte varmasti, että olen Isässä ja että koska teidän elämänne on kätkettynä Isän myötä minuun, myös minä olen teissä. Olen rakastanut Isää ja olen pitänyt hänen sanansa, te olette rakastaneet minua ja tulette pitämään minun sanani. Samoin kuin Isäni on antanut minulle henkeään niin olen minäkin antava teille henkeäni. Ja tämä Totuuden Henki, jonka vuodatan teille, opastaa ja lohduttaa teitä ja lopulta se johdattaa teidät kaikkeen totuuteen.
180:4.3 (1948.4) ”Kerron teille näitä asioita niin kauan, kun vielä olen luonanne, jotta olisitte entistä paremmin varustautuneita kestämään koettelemukset, jotka jo nyt ovat päällämme. Ja kun tämä uusi päivä koittaa, sisimmässänne asuu sekä Poika että Isä. Ja nämä taivaan lahjat työskentelevät iäti toistensa kanssa niin kuin Isä ja minä olemme uurastaneet maan päällä ja silmienne edessä yhtenä persoonana, Ihmisen Poikana. Ja tämä henkiystävä palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille opettanut.”
180:4.4 (1948.5) Kun Mestari piti lyhyen tauon, Juudas Alfeus rohkaistui esittämään yhden niistä harvoista kysymyksistä, jotka hän tai hänen veljensä koskaan julkisesti esittivät Jeesukselle. Juudas sanoi: ”Mestari, olet elänyt keskellämme aina ystävänä; kuinka me nyt tunnemme sinut, kun et enää tuo itseäsi meille ilmi muutoin kuin tämän hengen kautta? Jos maailma ei sinua näe, niin miten voimme olla varmoja sinusta? Miten sinä näyttäydyt meille?”
180:4.5 (1949.1) Jeesus katseli heitä kaikkia, hymyili ja sanoi: ”Lapsukaiseni, olen menossa pois, menossa takaisin Isäni tykö. Vähän ajan päästä ette näe minua sellaisena kuin näette minut täällä, jossa olen lihaa ja verta. Varsin lyhyen ajan kuluttua lähetän teille henkeni, joka tätä aineellista ruumistani lukuun ottamatta on aivan minun kaltaiseni. Tämä uusi opettaja on Totuuden Henki, joka elää teistä itse kunkin kanssa, teidän sydämessänne, ja niin kaikista valon lapsista tehdään yksi, ja he tuntevat vetoa toisiaan kohtaan. Ja nimenomaan tällä tavalla Isä ja minä voimme elää teistä jokaisen sielussa samoin kuin kaikkien muiden sellaisten ihmisten sydämessä, jotka rakastavat meitä ja jotka tekevät omissa kokemuksissaan tästä rakkaudesta todellisen siten, että he rakastavat toisiaan niin kuin minä nyt rakastan teitä.”
180:4.6 (1949.2) Juudas Alfeus ei täysin ymmärtänyt, mitä Mestari sanoi, mutta hän käsitti lupauksen uudesta opettajasta, ja hän luki Andreaksen kasvojen ilmeestä, että hänen kysymykseensä oli saatu tyydyttävä vastaus.
180:5.1 (1949.3) Uusi auttaja, jonka Jeesus lupasi lähettää uskovien sydämeen, vuodattaa kaiken lihan ylle, on Totuuden Henki. Tämä jumalallinen anti ei ole totuuden kirjain tai totuuden laki, sen ei myöskään ole määrä toimia totuuden muotokielenä tai totuuden ilmiasuna. Uusi opettaja on vakuuttuneisuus totuudesta, tietoisuus ja varmuus totuudellisista merkityksistä todellisilla hengen tasoilla. Ja tämä uusi opettaja on elävän ja kasvavan totuuden, laajenevan, avautuvan ja mukauttavan totuuden henki.
180:5.2 (1949.4) Jumalallinen totuus on hengessä havaittu ja elävä realiteetti. Totuus ilmenee vain korkeilla hengellisillä tasoilla, jotka merkitsevät jumalallisuuden tajuamista ja tietoisuutta yhteisyydestä Jumalan kanssa. Totuuden voi tuntea, totuuden voi elää; totuuden kasvun voi kokea sielussa, ja mielessä voi nauttia sen antaman valaistuksen tuomasta vapaudesta, mutta totuutta ei voi vangita kaavoiksi, normeiksi, uskonkappaleiksi eikä ihmisen käyttäytymisen älyperäisiksi malleiksi. Kun ryhdytte antamaan jumalalliselle totuudelle ihmisperäistä sanamuotoa, se varsin nopeasti kuolee. Vangitun totuuden kuoleman jälkeen tapahtuva pelastaminen voi parhaimmillaankin päätyä vain siihen, että tuloksena on omalaatuista älyllistettyä ja jalostunutta viisautta. Staattinen totuus on kuollutta totuutta, ja vain kuollutta totuutta voidaan pitää teoriana. Elävä totuus on dynaamista, ja sillä voi ihmismielessä olla vain kokemuksellinen olemassaolo.
180:5.3 (1949.5) Äly versoo aineellisesta olemassaolosta, kun sitä valaisee kosmisen mielen läsnäolo. Viisaus sulkee sisäänsä tietoisuuden tiedosta, joka on nostettu uusille merkitystasoille ja jota aktivoi viisaudenauttajana tunnettu universumiantimen läsnäolo. Totuus on sellainen hengellinen todellisuusarvo, jonka vain hengellä varustetut olennot kokevat, olennot, jotka toimivat universumitietoisuuden yliaineellisilla tasoilla ja jotka totuuden oivaltamisen jälkeen sallivat sen aktivoivan hengen elää ja hallita sielunsa sisällä.
180:5.4 (1949.6) Aito universumiymmärrystä omaava lapsi etsii elävää Totuuden Henkeä jokaisesta viisaasta sanonnasta. Jumalaa tunteva yksilö on kaiken aikaa kohottamassa viisautta jumalallista tuloksiinpääsyä merkitseville elävän totuuden tasoille; hengellisesti edistymätön sielu on kaiken aikaa kiskomassa elävää totuutta alas kuolleille viisauden tasoille ja pelkän ylevöityneen tiedon valtakuntaan.
180:5.5 (1949.7) Kun kultaisesta säännöstä riisutaan ihmisyyden yläpuolelle menevä Totuuden Hengen mukanaan tuoma ymmärrys, se kutistuu pelkäksi korkeaa eettistä käyttäytymistä koskevaksi säännöksi. Kun kultaista sääntöä tulkitaan kirjaimellisesti, siitä saattaa tulla väline, jolla lähimmäisiä loukataan verisesti. Jos sinulta puuttuu hengellinen näkemys viisauden kultaisesta säännöstä, saatat järkeillä, että koska itse haluat kaikkien ihmisten puhuvan sinulle täyden ja suorasukaisen totuuden siitä, mitä he ajattelevat, niin sinunkin sen vuoksi tulisi puhua kanssaihmisillesi täysi ja suorasukainen totuus siitä, mitä ajatuksissasi liikkuu. Tällainen kultaisen säännön ei-hengellinen tulkinta saattaisi tuottaa suunnatonta mielipahaa ja loputonta surua.
180:5.6 (1950.1) Jotkut henkilöt näkevät ja tulkitsevat kultaisen säännön puhtaasti älylliseksi vahvistukseksi ihmisten keskinäisestä veljeydestä. Toiset kokevat, että tämä ihmisten välisten suhteiden kuvaus on ihmispersoonallisuuden hellien tunteiden emotionaalinen täyttymys. Joku toinen kuolevainen tuntee tämän saman kultaisen säännön mittakeppinä, jolla mitataan kaikkia sosiaalisia suhteita, sosiaalisen käyttäytymisen normina. Ja on vielä niitäkin, jotka pitävät sitä sellaisen suuren moraalinopettajan positiivisena kehotuksena, joka kiteytti tähän lauseeseen korkeimman käsityksen siitä, mikä on moraalinen velvollisuus kaikkien veljeyssuhteiden osalta. Tällaisten moraalisten olentojen elämässä kultaisesta säännöstä tulee koko heidän filosofiansa viisas keskipiste ja kehä.
180:5.7 (1950.2) Jumalaa tuntevista totuudenrakastajista koostuvan uskovien veljesyhteisön muodostamassa valtakunnassa tämä kultainen sääntö saa eläviä ominaispiirteitä. Ne edustavat hengellistä oivallusta niillä korkeammilla tulkinnan tasoilla, jotka panevat kuolevaiset Jumalan pojat suhtautumaan tähän Mestarin esittämään kehotukseen vaatimuksena heidän suhtautua kanssaihmisiinsä tavalla, jolla näille koituu suurin mahdollinen hyvä siitä, että uskova on heihin yhteydessä. Todellisen uskonnon omin olemus on siinä, että rakastat lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
180:5.8 (1950.3) Mutta ylevin oivallus ja totuudenmukaisin tulkinta kultaisesta säännöstä sisältää tietoisuuden tällaiseen jumalallisen julistuksen mukaiseen kestävään ja elävään realiteettiin kätkeytyvästä totuuden hengestä. Tämän universaalista kanssakäymistä koskevan säännön oikea kosminen merkitys paljastuu vasta silloin kun se oivalletaan hengellisesti, vasta kun Pojan henki tulkitsee käyttäytymistä koskevaa lakia Isän hengelle, joka asustaa kuolevaisen ihmisen sielussa. Ja kun tällaiset hengen johdattamat kuolevaiset oivaltavat tämän kultaisen säännön todellisen merkityksen, he täyttyvät ylitsevuotavuuteen saakka siitä vakuuttuneisuudesta, että he ovat ystävällisen universumin kansalaisia, ja heidän ihanteensa henkitodellisuudesta tyydyttyvät, vasta kun he rakastavat kanssaihmisiään niin kuin Jeesus meitä kaikkia rakasti, ja tämä on Jumalan rakkauden käsittämisestä seuraava realiteetti.
180:5.9 (1950.4) Tämä sama filosofia jumalallisen totuuden elävästä joustavuudesta ja kosmisesta sopeutuvuudesta Jumalan jokaisen pojan yksilökohtaisiin edellytyksiin ja kapasiteettiin nähden on käsitettävä, ennen kuin voitte toivoa riittävällä tavalla ymmärtävänne Mestarin opetusta, jonka mukaan pahalle ei tule tehdä vastarintaa, sekä sitä, miten hän tätä käytännössä noudatti. Mestarin esittämä opetus on pohjimmiltaan hengellinen julistus. Edes hänen filosofiansa aineellisia seuraamuksia ei voi hyödyllisellä tavalla tarkastella erillään niiden hengellisistä korrelaatioista. Mestarin kehotuksen henki on siinä, ettei vastarintaa tehdä minkäänlaiselle itsekkäälle universumiin reagoimiselle, mutta siihen liittyy todellisia henkiarvoja omaavien vanhurskaiden tasojen tarmokas ja aste asteelta etenevä saavuttaminen. Näitä arvoja ovat jumalallinen kauneus, loputon hyvyys ja ikuinen totuus – Jumalan tunteminen ja yhä enemmän hänen kaltaisekseen tuleminen.
180:5.10 (1950.5) Rakkauden, epäitsekkyyden, täytyy käydä läpi jatkuvaa ja elävää uudelleenasennoitumiseen johtavaa kanssakäymisten tulkintaa sen mukaan, miten Totuuden Henki ihmistä ohjaa. Rakkauden täytyy sen myötä sulkea piiriinsä alati muuttuvat ja laajenevat käsitykset rakastetun yksilön korkeimmasta kosmisesta hyvästä. Ja sitten rakkaus jatkaa kulkuaan ja sytyttää tämän saman suhtautumistavan kaikkia niitä muita yksilöitä kohtaan, joihin mahdollisesti voitaisiin vaikuttaa yhden hengen johdattaman yksilön rakkaudesta universumin muita kansalaisia kohtaan johtuvalla laajenevalla ja elävällä kanssakäymisellä. Ja koko tämä elävä rakkauden sopeuttaminen täytyy panna toimeen ottamalla huomioon sekä tämänhetkistä pahuutta kuvastava ympäristö että jumalallista kohtaloa edustavaa täydellisyyttä oleva ikuinen päämäärä.
180:5.11 (1950.6) Ja näin ollen meidän on selkeästi tajuttava, ettei sen paremmin kultaista sääntöä kuin opetusta vastarinnan tekemättömyydestäkään voida koskaan ymmärtää tarkoitetulla tavalla, jos ne ymmärretään dogmeiksi tai käskyiksi. Niiden käsittäminen on mahdollista vain elämällä niitä, oivaltamalla niiden merkitykset toisen ihmisen rakastavaa kanssakäymistä toisen ihmisen kanssa ohjaavan Totuuden Hengen elävässä tulkinnassa.
180:5.12 (1951.1) Tämä kaikki osoittaa vanhan uskonnon ja uuden uskonnon välillä vallitsevan eron selvästi. Vanha uskonto opetti itsensä uhraamista, uusi uskonto opettaa vain itsensä unohtamista, yhä laajempaa todellistumista ja itsensä ymmärtämistä toisiinsa liittyvissä sosiaalisessa palvelussa ja universumin käsittämisessä. Vanhan uskonnon motiivina oli pelkotietoisuus; uutta valtakuntaevankeliumia hallitsee totuusvakaumus, ikuisen ja universaalisen totuuden henki. Eikä mikään määrä hurskautta tai opillista lojaalisuutta voi korvata sitä, jos valtakuntaan uskovien elämänkokemuksesta puuttuu elävän Jumalan hengestä syntyneille pojille luontainen spontaani, avokätinen ja vilpitön ystävällisyys. Traditio sen paremmin kuin muodollisesta palvonnasta koostuva seremoniajärjestelmäkään ei voi hyvittää sitä, jos ihmiseltä puuttuu aito myötätunto kanssaihmisiään kohtaan.
180:6.1 (1951.2) Pietarin, Jaakobin, Johanneksen ja Matteuksen esitettyä Mestarille lukuisia kysymyksiä tämä jatkoi jäähyväispuhettaan sanoen: ”Ja kerron teille tästä kaikesta, ennen kuin poistun luotanne, jotta olisitte niin valmiita kohtaamaan eteenne tulevan, ettette lankea vakavaan erheeseen. Viranomaiset eivät tyydy pelkästään ajamaan teidät pois synagogista; varoitan teitä sen hetken lähenemisestä, jolloin ne, jotka tappavat teitä, luulevat tekevänsä palveluksen Jumalalle. Ja kaikkia näitä tekoja he tekevät teille ja niille, jotka olette johdattaneet taivaan valtakuntaan, koska he eivät tunne Isää. Kieltäytymällä vastaanottamasta minua he ovat kieltäytyneet tuntemasta Isää. Ja teidät torjuessaan he kieltäytyvät ottamasta vastaan minua, jos vain olette pitäneet uuden käskyni rakastaa toisianne niin kuin minä olen teitä rakastanut. Kerron teille edeltäkäsin näistä asioista, jotta teitä, sitten kun hetkenne tulee, kuten minun hetkeni nyt on tullut, vahvistaisi tieto siitä, että tiesin kaiken ja että henkeni on kanssanne kaikessa, mitä joudutte minun tähteni ja evankeliumin tähden kärsimään. Tästä nimenomaisesta syystä olen puhunut teille alusta alkaen näin selväsanaisesti. Olen varoittanut teitä siitäkin, että ihmisen viholliset voivat olla hänen oman talonväkensä jäseniä. Vaikka tämä valtakunnan evankeliumi tuokin aina yksittäisen uskovan sielulle suuren rauhan, se ei kuitenkaan tuo rauhaa maan päälle, ennen kuin ihminen on halukas täydestä sydämestään uskomaan opetukseni ja omaksumaan käytännökseen Isän tahdon täyttämisen ja pitämään sitä kuolevaisena elämänsä elämän päätarkoituksena.
180:6.2 (1951.3) ”Kun nyt olen jättämässä teidät tietäessäni sen hetken koittaneen, jolloin menen Isän tykö, minua hämmästyttää, ettei kukaan teistä ole kysynyt minulta: ’Miksi lähdet luotamme?’ Tiedän kuitenkin, että esitätte tällaisia kysymyksiä sydämessänne. Puhun teille nyt suoraan, niin kuin ystävä puhuu ystävälle. Teille on toden totta hyödyksi, että menen pois. Ellen mene pois, uusi opettaja ei voi tulla sydämeenne. Minut on riisuttava tästä kuolevaisen ruumiista ja minut pitää asettaa taas paikalleni korkeuksissa, ennen kuin voin lähettää tämän henkiopettajan elämään sielussanne ja johdattamaan henkenne totuuteen. Ja kun henkeni tulee ottaakseen sijansa sisimmässänne, hän valaisee teille, mikä on ero synnin ja vanhurskauden välillä, ja hän antaa teille sen kyvyn, että osaatte sydämessänne tehdä niistä viisaan arvion.
180:6.3 (1951.4) ”Minulla on vieläkin paljon sanottavaa teille, mutta juuri tällä hetkellä ette kykene ottamaan vastaan enempää. Sitä paitsi, kun Totuuden Henki tulee, hän lopulta opastaa teidät kaikkeen totuuteen kulkiessanne Isäni universumin monien asuinsijojen läpi.
180:6.4 (1951.5) ”Tämä henki ei puhu omiaan, vaan hän ilmoittaa teille sen, minkä Isä on paljastanut Pojalle, ja hän näyttää teille jopa asioita, jotka kuuluvat tulevaisuuteen. Hän kruunaa minut kunnialla niin kuin minä olen kruunannut Isäni. Tämä henki tulee minulta, ja hän paljastaa minun totuuteni teille. Kaikki, mitä Isällä tässä toimipiirissä on, on nyt minun, ja sen vuoksi sanoin, että tämä uusi opettaja ottaisi siitä, mikä on minun, ja paljastaisi sen teille.
180:6.5 (1952.1) ”Muutaman hetken kuluttua minä lyhyeksi ajaksi jätän teidät. Jälkeenpäin, sitten kun taas näette minut, tulen jo olemaan matkalla Isän tykö, joten ette silloinkaan näe minua kovin kauan.”
180:6.6 (1952.2) Mestarin pitäessä lyhyen tauon apostolit ryhtyivät keskustelemaan keskenään: ”Mitä hän oikein meille kertoo? ’Muutaman hetken kuluttua minä jätän teidät’ ja ’Kun taas näette minut, se ei ole kovin kauan, sillä tulen olemaan matkalla Isän tykö.’ Mitä hän mahtaa tarkoittaa sanoessaan ’muutaman hetken kuluttua’ ja ’ei kovin kauan’? Emme kykene ymmärtämään, mitä hän on meille sanomassa.”
180:6.7 (1952.3) Ja koska Jeesus tiesi, että he esittivät näitä kysymyksiä, hän sanoi: ”Kyselettekö toisiltanne, mitä tarkoitin sanoessani, etten muutaman hetken kuluttua olisi luonanne, ja että sitten kun taas näette minut, olisin matkalla Isän tykö? Olen yksiselitteisesti kertonut teille, että Ihmisen Pojan täytyy kuolla, mutta että hän nousee kuolleista. Ettekö siis kykene käsittämään sanojeni merkitystä? Ensin teidät saatetaan murheen valtaan, mutta myöhemmin tulette riemuitsemaan monien kanssa, jotka ymmärtävät nämä asiat, kunhan ne ovat tapahtuneet. Nainen on toden totta murheissaan synnytyksen hetkellä, mutta kun lapsi on syntynyt, hän unohtaa välittömästi tuskansa sen tiedon luomassa ilossa, että maailmaan on syntynyt ihminen. Ja samoin tulette tekin kohta murhettumaan poismenostani, mutta hyvin pian taas tapaan teidät, ja silloin surunne muuttuu riemuitsemiseksi, ja teille tulee uusi ilmoitus Jumalan suomasta pelastuksesta, jota kukaan ei voi teiltä koskaan riistää. Ja kaikki maailmat saavat siunauksen tämän saman elämän ilmoituksen myötä siinä, että se kukistaa kuoleman. Tähän saakka olette esittäneet kaikki pyyntönne Isäni nimissä. Sen jälkeen kun taas näette minut, saatte pyytää myös minun nimissäni, ja minä kuulen teitä.
180:6.8 (1952.4) ”Täällä alhaalla, maan päällä, olen opettanut teitä sananparsin ja puhunut teille vertauksin. Olen tehnyt niin siksi, että olitte hengessä vasta lapsia. Mutta se aika on tulossa, jolloin puhun teille selkein sanoin Isästä ja hänen valtakunnastaan. Ja teen näin siksi, että Isä itse rakastaa teitä ja haluaa, että hänet tehdään teille täydemmin tunnetuksi. Kuolevainen ihminen ei voi nähdä henki-Isää, siksi olenkin tullut tähän maailmaan osoittamaan Isän teidän luodun silmillenne. Mutta kun teistä on tullut täydellisiä henkisen kasvun osalta, silloin te näette Isän itsensä.”
180:6.9 (1952.5) Kun yksitoista apostolia olivat kuulleet hänen sanansa, he sanoivat toisilleen: ”Katsokaa, hän toki puhuu meille suorin sanoin. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Mestari tullut Jumalan tyköä. Mutta miksi hän sanoo, että hänen täytyy palata Isän tykö?” Ja Jeesus näki, etteivät he vieläkään käsittäneet häntä. Nämä yksitoista miestä eivät kyenneet pääsemään eroon kauan hellimistään juutalaisten messiaskäsityksen mukaisista ajatuksista. Mitä täydemmin he uskoivat Jeesukseen Messiaana, sitä hankalammiksi kävivät nämä syvälle juurtuneet käsitykset maanpäällisen valtakunnan loistokkaasta aineellisesta riemuvoitosta.
Urantia-kirja
Luku 181
181:0.1 (1953.1) YHDELLETOISTA apostolille osoittamansa jäähyväispuheen pidettyään Jeesus keskusteli heidän kanssaan ilman muodollisuuksia ja muisteli monia kokemuksia, joissa he olivat ryhmänä ja yksilöinä olleet mukana. Lopultakin näille galilealaisille alkoi valjeta, että heidän ystävänsä ja opettajansa oli aikeissa poistua heidän luotaan, ja he panivat toivonsa saamaansa lupaukseen, että hän vähän ajan kuluttua olisi taas heidän luonaan, mutta varsin herkästi he unohtivat, että tämän paluuvierailunkin oli määrä kestää vain vähän aikaa. Moni apostoli ja johtava opetuslapsi tosiaan luuli tämän lupauksen vähäksi aikaa tapahtuvasta paluusta (lyhyt ajanjakso, joka olisi kuolleistaheräämisen ja ylösnousemuksen välillä) tarkoittavan vain sitä, että Jeesus olisi lähdössä lyhyelle käynnille Isänsä luokse, minkä jälkeen hän tulisi takaisin perustamaan valtakunnan. Ja Jeesuksen opetuksen tämänkaltainen tulkinta sopi sekä heidän ennakkouskomuksiinsa että heidän hartaisiin toiveisiinsa. Koska heidän elämänikäiset uskomuksensa ja odotuksensa toiveiden täyttymisestä kävivät tällä tavoin yksiin, heidän ei ollut vaikea löytää Mestarin sanoille tulkintaa, joka myöntäisi heidän kiihkeät kaipauksensa oikeutetuiksi.
181:0.2 (1953.2) Kun jäähyväispuheesta oli keskusteltu ja kun se oli alkanut painua heidän mieleensä, Jeesus pyysi apostoleja asettumaan taas paikoilleen ja ryhtyi esittämään viimeisiä kehotuksiaan ja varoituksiaan.
181:1.1 (1953.3) Yhdentoista apostolin istuuduttua paikoilleen Jeesus nousi seisomaan ja osoitti heille seuraavat sanat: ”Niin kauan kuin olen luonanne lihallisen hahmossa, voin olla vain muuan yksilö teidän keskellänne tai ylipäätään maailmassa. Mutta tästä kuolevaisen olemuksen ulkokuoresta vapauduttuani kykenen tulemaan takaisin teissä jokaisessa ja kaikissa muissa tähän valtakunnan evankeliumiin uskovissa asuvana henkenä. Tällä tavoin Ihmisen Pojasta tulee hengellinen ruumiillistuma kaikkien todellisten uskovien sielussa.
181:1.2 (1953.4) ”Kun olen palannut elääkseni teissä ja työskennelläkseni kauttanne, voin entistäkin paremmin saattaa teidät tämän elämän läpi ja opastaa teitä niiden monien asuinsijojen läpi, jotka kuuluvat tulevaan elämäänne taivaitten taivaassa. Elämä Isän ikuisessa luomakunnassa ei ole joutilaisuudesta ja itsekkäästä vaivattomuudesta koostuvaa loputonta lepäämistä, vaan se on paremminkin yhtämittaista edistymistä jaloudessa, totuudessa ja kunniassa. Jokainen Isäni talon monen monista asemapaikoista on etappi, elämänjakso, jonka tarkoituksena on valmistaa teidät taas seuraavaa, edessäpäin olevaa etappia varten. Ja näin valkeuden lapset kulkevat eteenpäin kunniasta kunniaan, kunnes he saavuttavat sen jumalallisen tilan, jossa he ovat hengellisesti täydellistyneitä, niin kuin Isä on kaikissa suhteissa täydellinen.
181:1.3 (1953.5) ”Jos sitten kun poistun luotanne, tahdotte seurata jäljessäni, tuokaa esille totisimmat voimainponnistuksenne elääksenne opetusteni hengen ja elämäni ihanteen – Isäni tahdon täyttämisen – mukaisesti. Tehkää näin sen sijaan, että koettaisitte jäljitellä luonnonmukaista elämänkulkuani lihallisessa hahmossa niin kuin minun on pakosta ollut se tässä maailmassa elettävä.
181:1.4 (1954.1) ”Isä lähetti minut tähän maailmaan, mutta vain muutamat teistä ovat halunneet ottaa minut täysimääräisesti vastaan. Vuodatan henkeni kaiken lihan ylle, mutta kaikki ihmiset eivät halua vastaanottaa tätä uutta opettajaa sielun opastajaksi ja neuvonantajaksi. Mutta jokainen, joka hänet tosiaankin ottaa vastaan, tulee valaistuksi, puhdistetuksi ja lohdutetuksi. Ja tästä Totuuden Hengestä tulee heissä elävän veden lähde, joka kumpuaa ikuiseen elämään.
181:1.5 (1954.2) ”Ja nyt kun kohta lähden luotanne, tahtoisin lausua teille lohdutuksen sanoja. Rauhan minä jätän olemaan kanssanne; rauhani minä annan teille. En anna näitä lahjoja niin kuin maailma antaa – mitan mukaan – vaan annan kullekin teistä kaiken, minkä tahdotte vastaanottaa. Älköön sydämenne olko levoton, älköön se myöskään olko pelokas. Olen voittanut maailman, ja minussa te kaikki saavutatte uskon kautta riemuvoiton. Olen varoittanut teitä, että Ihmisen Poika tapetaan, mutta vakuutan teille, että tulen takaisin, ennen kuin menen Isän tykö, vaikka se tapahtuukin vain vähäksi aikaa. Ja kun olen noussut Isän tykö, lähetän varmasti sen uuden opettajan, joka on kanssanne ja joka pysyy luonanne sydämenne syvyydessä. Ja nähdessänne, kuinka tämä kaikki toteutuu, älkää kauhistuko, vaan pikemminkin uskokaa, sillä tiesittehän sen kaiken edeltä käsin. Olen rakastanut teitä suurta hellyyttä tuntien, enkä tahtoisi jättää teitä, mutta sellainen on Isän tahto. Hetkeni on tullut.
181:1.6 (1954.3) ”Älkää yhtäkään näistä totuuksista epäilkö, edes sitten kun vaino on ajanut teidät hajalle ja kun monet murheet ovat painaneet teidät maahan. Kun tunnette olevanne yksin maailmassa, minä olen tietoinen eristyneisyydestänne, aivan kuten te olette jokainen omalle taholleen hajaannuttuanne ja Ihmisen Pojan hänen vihamiestensä käsiin jätettyänne tietoisia minun eristyneisyydestäni. Mutta en ole koskaan yksin, sillä Isä on aina luonani. Sellaisenakin hetkenä rukoilen puolestanne. Ja kaikki nämä seikat olen kertonut teille, jotta teillä olisi rauha ja jotta teillä olisi sitä entistä yltäkylläisemmin. Tässä maailmassa tulette kohtaamaan koettelemuksia, mutta olkaa rohkein mielin, sillä olen saavuttanut riemuvoiton tässä maailmassa ja osoittanut teille tien ikuiseen iloon ja ikiaikaiseen palvelemiseen.”
181:1.7 (1954.4) Jeesus antaa rauhan niille, jotka hänen laillaan toteuttavat Jumalan tahtoa, mutta ei tämän aineellisen maailman ilojen ja mielihyvän muodossa. Epäuskoiset materialistit ja fatalistit voivat toivoa omaavansa vain kahdenlaista rauhaa ja sielun lohduketta: Joko heidän pitää olla stoalaisia, jotka ovat järkkymättömällä päättäväisyydellä asettuneet kohtaamaan väistämättömän ja kestämään pahimman, tai sitten heidän täytyy olla optimisteja, jotka alati hellivät iäisenä ihmisen rinnassa kumpuavaa toivoa ja kaipaavat turhaan sellaista rauhaa, jota ei todellisuudessa koskaan tule.
181:1.8 (1954.5) Tietty määrä sekä stoalaisuutta että optimismia on hyödyksi elettäessä elämää maan päällä, mutta kummallakaan ei ole mitään tekemistä Jumalan Pojan lihallishahmoisille veljilleen lahjoittaman suurenmoisen rauhan kanssa. Rauha, jonka Mikael antaa lapsilleen maan päällä, on se sama rauha, joka täytti hänen oman sielunsa, kun hän itse eli kuolevaisen elämää lihallisessa hahmossa ja tässä samassa maailmassa. Jeesuksen rauha on sellaisen Jumalaa tuntevan yksilön iloa ja tyytyväisyyttä, joka on saavuttanut riemuvoiton opittuaan viimeiseen asti noudattamaan Jumalan tahtoa kuolevaisen elämää lihallisessa hahmossa eläessään. Jeesuksen mielenrauhan perustana oli absoluuttinen ihmisusko jumalallisen Isän viisaan ja myötätuntoisen huolenpidon todellisuuteen. Jeesus kohtasi maan päällä vaikeuksia; onpa häntä erheellisesti kutsuttu jopa ”surujen mieheksi”, mutta kaikissa näissä kokemuksissa häntä lohdutti alusta loppuun saakka se luottamus, joka antoi hänelle jatkuvasti voimaa toteuttaa elämänsä tarkoitusta täysin vakuuttuneena siitä, että hän oli toteuttamassa Isän tahtoa.
181:1.9 (1954.6) Jeesus oli päättäväinen, hellittämätön, ja perin juurin tehtävänsä suorittamiseen antautunut, mutta hän ei koskaan ollut tunteeton ja kovanahkainen stoalainen. Hän etsi aina elämänsä kokemusten valoisia puolia olematta silti sokea ja itsepetoksellinen optimisti. Mestari tiesi kaiken, mitä hänelle oli tapahtuva, eikä se häntä pelottanut. Jokaiselle seuraajalleen tällaisen rauhan lahjoitettuaan hän voikin siis sanoa: ”Älköön sydämenne olko levoton, älköön se myöskään olko pelokas.”
181:1.10 (1955.1) Jeesuksen rauha on näin ollen sellaisen pojan rauhaa ja varmuutta, joka viimeiseen asti uskoo, että hänen elämänkaarensa on ajallisuuden ja ikuisuuden osalta turvallisesti ja kokonaan kaikkiviisaan, kaikkia rakastavan ja kaikkivoipaisen henki-Isän hoivassa ja huomassa. Ja tämä on tosiaankin rauhaa, joka ylittää kuolevaismielen ymmärryksen, mutta josta uskova ihmissydän voi täysin siemauksin nauttia.
181:2.1 (1955.2) Mestari oli saanut päätökseen apostoleille ryhmänä osoittamiensa jäähyväisohjeiden ja lopullisten kehotusten antamisen. Sen jälkeen hän otti tehtäväkseen esittää hyvästijättösanansa kullekin erikseen ja antaa jokaiselle jonkin henkilökohtaisen neuvon yhdessä jäähyväissiunauksensa kanssa. Apostolit istuivat pöydän ääressä yhä samassa järjestyksessä, johon he olivat alkujaan asettuneet Viimeisen ehtoollisen nauttiakseen, ja kun Mestari kulki pöydän ympäri heille puhuen, niin jokainen nousi vuorollaan seisomaan Jeesuksen häntä puhutellessa.
181:2.2 (1955.3) Johannekselle Jeesus sanoi: ”Sinä, Johannes, olet veljistäni nuorin. Olet ollut minulle hyvin läheinen, ja vaikka rakastan teitä kaikkia samalla rakkaudella, jota isä osoittaa pojilleen, Andreas kuitenkin määräsi sinut yhdeksi kolmesta, joiden tuli olla aina lähelläni. Sitä paitsi olet toiminut puolestani, ja sinun pitää edelleenkin toimia puolestani monissa asioissa, jotka koskevat maista perhettäni. Ja menen Isän tykö, Johannes, luottaen täysin siihen, että pidät edelleenkin huolta lihallisista omaisistani. Älä anna sen, etteivät he tällä hetkellä ole tehtäväni osalta selvillä vesillä, millään muotoa estää sinua osoittamasta heille kaikkea mahdollista myötätuntoa, neuvoja ja apua, kaikkea mistä tiedät, että minä sitä heille osoittaisin, jos minun olisi määrä jäädä lihallishahmoiseksi. Ja kunhan he kaikki lopulta näkevät valon ja astuvat kokonaan sisälle valtakuntaan, ja kun te kaikki otatte heidät riemullisesti vastaan, niin luotan siihen, että sinä, Johannes, toivotat puolestani heidät tervetulleiksi.
181:2.3 (1955.4) ”Ja nyt kun maisen elämänvaiheeni päätöshetket ovat edessäni, pysyttele lähelläni, jotta voin uskoa huoleksesi jokaisen perhettäni koskevan viestin. Mitä tulee tehtävään, jonka Isä on käsiini uskonut, se on lihallista kuolemaani lukuun ottamatta nyt suoritettu, ja olen valmis juomaan tämän viimeisen maljan. Mutta kun kyse on maisen isäni, Joosefin, hoitooni jättämistä velvollisuuksista, niin vaikka olen huolehtinut niistä elämäni aikana, nyt minun on luotettava siihen, että sinä toimit kaikkien näiden asioiden osalta sijastani. Ja olen valinnut sinut tekemään tämän puolestani, Johannes, koska olet nuorin ja siitä syystä varsin todennäköisesti elät näitä muita apostoleja kauemmin.
181:2.4 (1955.5) ”Kerran kutsuimme sinua ja veljeäsi ukkosenpojiksi. Lähdit mukaamme itsepäisenä ja suvaitsemattomana, mutta olet muuttunut paljon ajoista, jolloin tahdoit minun pyytävän salamaa iskemään tietämättömiä ja ajattelemattomia epäuskoisia päähän. Ja sinun täytyy muuttua yhä lisää. Sinusta pitäisi tulla sen uuden käskyn apostoli, jonka olen teille tänä iltana antanut. Omista elämäsi sille, että opetat veljesi rakastamaan toisiaan niin kuin minä olen teitä rakastanut.”
181:2.5 (1955.6) Siinä paikallaan yläsalissa seistessään ja kyynelten virratessa hänen poskiaan Johannes katsoi Mestaria kasvoihin ja sanoi: ”Niin minä tahdon tehdä, Mestarini, mutta kuinka voin oppia rakastamaan veljiäni enemmän?” Ja siihen Jeesus vastasi: ”Opit rakastamaan veljiäsi enemmän oppiessasi ensiksi rakastamaan enemmän heidän taivaallista Isäänsä ja alettuasi vilpittömästi tuntea enemmän mielenkiintoa sitä kohtaan, että heillä on kaikki hyvin ajallisuudessa ja ikuisuudessa. Ja kaikkea tällaista ihmisen tuntemaa kiinnostusta ruokkii ymmärtäväinen myötätunto, epäitsekäs palveleminen ja aulis anteeksiantaminen. Kenenkään ei tule halveksia nuoruuttasi, mutta kehotan sinua aina ottamaan asianmukaisella tavalla huomioon sen tosiseikan, että ikä useinkin edustaa kokeneisuutta ja ettei ihmisten asioissa mikään voi korvata tosiasiallista kokemusta. Pyri elämään rauhanomaisesti kaikkien ihmisten kanssa, erityisesti taivaallisen valtakunnan veljesyhteisöön kuuluvien ystäviesi kanssa. Ja muista aina, Johannes, ettet kiistele niiden sielujen kanssa, jotka tahtoisit voittaa valtakunnan puolelle.”
181:2.6 (1956.1) Ja sitten Mestari oman istuimensa taitse kulkiessaan pysähtyi hetkiseksi Juudas Iskariotin sijan vierelle. Apostolit olivat melko ymmällään siitä, ettei Juudas vielä ollut palannut, ja heitä olisi suuresti kiinnostanut tietää, mitä Jeesuksen murheellinen ilme merkitsi hänen seistessään kavaltajan tyhjän istuimen vierellä. Andreasta kenties lukuun ottamatta, heillä ei kenelläkään ollut vähäisintäkään aavistusta siitä, että heidän varainhoitajansa oli mennyt ulos kavaltaakseen Mestarinsa, niin kuin Jeesus oli aiemmin illalla ja ehtoollisen kuluessa antanut heidän ymmärtää. Oli ehtinyt tapahtua niin perin monenlaista, että he olivat toistaiseksi kokonaan unohtaneet Mestarin ilmoittaneen, että yksi heidän joukostaan hänet kavaltaisi.
181:2.7 (1956.2) Jeesus astui sitten Simon Selootin luokse, joka nousi seisomaan ja kuunteli seuraavan kehotuksen: ”Olet totisesti Abrahamin poika, mutta mikä vaiva minulla onkaan ollut koettaessani tehdä sinusta tämän taivaallisen valtakunnan poikaa. Rakastan sinua, ja niin rakastavat myös kaikki veljesi. Tiedän, että rakastat minua, Simon, ja että rakastat myös valtakuntaa, mutta koetat yhä vieläkin saada tämän valtakunnan tulemaan sellaisena kuin sen itse haluaisit. Olen varsin hyvin tietoinen siitä, että lopulta käsität evankeliumini hengellisen luonteen ja merkityksen ja että toimit uljaasti, sitten kun sitä julistetaan. Mutta minua huolestuttaa, mitä sinulle saattaa tapahtua, kun lähden. Tieto siitä, ettet horju, riemastuttaisi minua. Minut tekisi onnelliseksi tieto siitä, ettet sen jälkeen kun menen Isän tykö, jätä apostoliuttasi ja että hoidat asiasi hyväksyttävällä tavalla yhtenä taivaan valtakunnan suurlähettiläistä.”
181:2.8 (1956.3) Jeesus ehti tuskin lopettaa puhettaan Simon Selootille, kun tämä tulinen isänmaanystävä silmiään kuivaten vastasi: ”Mestari, älä kanna huolta lojaalisuudestani. Olen kääntänyt selkäni kaikelle voidakseni omistaa elämäni sille, että valtakuntasi tulee perustetuksi maan päälle, enkä minä horju. Olen tähänkin asti selviytynyt jokaisesta pettymyksestä, enkä minä sinua hylkää.”
181:2.9 (1956.4) Ja laskien kätensä Simonin olkapäälle Jeesus sanoi sitten: ”On totisesti virkistävää kuulla sinun puhuvan tuolla tavoin, eritoten tällaisena hetkenä, mutta, hyvä ystäväni, et vieläkään tiedä, mistä sinä puhut. En hetkeäkään tahtoisi epäillä lojaalisuuttasi, antaumustasi, sillä tiedän, ettet epäröisi rynnätä taisteluun ja kuolla puolestani, kuten kaikki nämä muutkin tekisivät” (ja nämä kaikki nyökkäsivät ilmaistakseen pontevan hyväksyntänsä), ”mutta sellaista ei sinulta vaadita. Olen kerran toisensa jälkeen sanonut sinulle, ettei valtakuntani ole tästä maailmasta ja että opetuslapseni eivät taistele saadakseen sen perustetuksi. Olen kertonut tämän asian sinulle monta kertaa, Simon, mutta et suostu katsomaan totuutta silmiin. Minua ei huolestuta lojaalisuutesi minua ja valtakuntaa kohtaan, vaan se, mitä tulet tekemään sitten, kun menen pois ja kun lopultakin heräät tietoisuuteen, ettet ole käsittänyt opetukseni merkitystä ja että sinun pitää sovittaa väärinkäsityksesi siihen todellisuuteen, että valtakunnassa vallitsee toisenlainen ja hengellinen asiainjärjestys?”
181:2.10 (1956.5) Simon halusi puhua lisää, mutta Jeesus kohotti kätensä ja hänet pysäyttäen jatkoi puhettaan: ”Kukaan apostoleistani ei ole sydämeltään sinua rehellisempi ja vilpittömämpi, muttei heistä kukaan tule olemaan yhtä järkyttynyt ja rohkeutensa menettänyt kuin sinä, sitten kun olen mennyt. Jokaisena masennuksen hetkenäsi on henkeni pysyvä luonasi, eivätkä nämä veljesi sinua hylkää. Älä unohda sinulle antamaani opetusta siitä, millainen suhde maanpäällisen kansalaisuuden ja Isän hengellisen valtakunnan poikauden välillä vallitsee. Punnitse tarkkaan kaikkea, mitä olen sanonut sinulle siitä, että keisarille annetaan, mitkä keisarin ovat, ja Jumalalle, mikä Jumalan on. Simon, omista elämäsi sille, että osoitat mahdolliseksi kuolevaisen ihmisen täysin tyydyttävästi täyttää kehotukseni tunnustaa ajalliset velvollisuudet siviiliviranomaisia kohtaan ja samalla suorittaa hengellinen palvelus valtakunnan veljesyhteisön piirissä. Jos Totuuden Henki sinua opettaa, mitään ristiriitaa ei koskaan tule olemaan niiden vaatimusten välillä, jotka johtuvat toisaalta kansalaisuudesta maan päällä ja toisaalta poikaudesta taivaassa, elleivät ajalliset vallanpitäjät katso oikeudekseen vaatia sinulta senlaatuista kunnioitusta ja palvontaa, joka kuuluu vain Jumalalle.
181:2.11 (1957.1) ”Ja sen jälkeen, Simon, kun vihdoin tämän kaiken ymmärrät ja kun olet päässyt masennuksestasi ja lähtenyt suurella voimalla julistamaan tätä evankeliumia, älä koskaan unohda, että olin kanssasi myös koko sen ajan, jonka olit masennuksen vallassa, ja että tulen kulkemaan kanssasi hamaan loppuun saakka. Tulet aina olemaan apostolini, ja sen jälkeen kun sinusta tulee halukas näkemään hengen silmin ja kun olet entistä valmiimpi alistamaan oman tahtosi taivaassa olevan Isän tahtoon, tulet taas mukaan tekemään työtä minun lähettiläänäni, eikä kukaan sinulta sen vuoksi, että olit hidas käsittämään sinulle opettamani totuudet, riistä sinulle antamaani valtuutta. Ja niinpä, Simon, varoitan sinua vielä kerran, että ne, jotka miekka kädessä taistelevat, miekkaan kaatuvat, kun taas ne, jotka hengessä uurastavat, saavuttavat ikuisen elämän tulevassa valtakunnassa sekä ilon ja rauhan valtakunnassa, joka nyt on. Ja kun työ, joka on uskottu vastuullesi, Simon, on maan päällä suoritettu, istuudut vierelleni valtakunnassani tuolla puolen. Saat todella nähdä kaipaamasi valtakunnan, mutta et tässä elämässä. Usko edelleenkin minuun ja siihen, mitä olen sinulle paljastanut, ja saat lahjaksi ikuisen elämän.”
181:2.12 (1957.2) Kun Jeesus oli lausunut, mitä hänellä oli sanottavaa Simon Selootille, hän astui Matteus Leevin luokse ja sanoi: ”Enää ei osasi ole toimittaa varoja apostoliryhmän kassaan. Pian, peräti pian, teidät lyödään hajalle; teidän ei anneta nauttia siitä, että vierellänne olisi edes yksi veljistänne antamassa lohtuaan ja tukeaan. Kun kuljette tietänne tätä valtakunnan evankeliumia saarnaten, teidän on löydettävä itsellenne uusia työtovereita. Olen lähettänyt teitä matkaan kaksittain aikoina, jolloin teitä harjaannutettiin, mutta nyt kun kohta lähden luotanne, te järkytyksestä toinnuttuanne astutte taipaleelle yksiksenne ja menette maailman ääriin julistaen sitä hyvää sanomaa, että uskon elävöittämät kuolevaiset ovat Jumalan poikia.”
181:2.13 (1957.3) Sitten Matteus puhui: ”Mutta, Mestari, kuka meidät lähettää matkaan ja mistä tiedämme, minne mennä? Andreasko meille osoittaa tien?” Ja Jeesus vastasi: ”Ei, Leevi, Andreas ei enää teitä evankeliuminjulistuksen osalta ohjaa. Toki hän edelleenkin on ystävänne ja neuvonantajanne siihen päivään saakka, jolloin uusi opettaja tulee, ja sen jälkeen Totuuden Henki johdattaa kunkin teistä taholleen tekemään työtä valtakunnan laajenemisen hyväksi. Sinua ovat kohdanneet monet muutokset sitten sen päivän, jolloin tullikamarilla ryhdyit seuraajakseni, mutta vielä tarvitaan monta muutosta, ennen kuin kykenet näkemään mielessäsi kuvan veljeskunnasta, jossa ei-juutalainen istuu juutalaisen rinnalla veljellisen kanssakäymisen merkeissä. Mutta niin kauan jatkukoon intosi koettaessasi voittaa juutalaisveljesi valtakuntaan, että olet saanut siitä kylliksesi, ja käänny sitten väellä ja voimalla gentiilien puoleen. Leevi, yhdestä asiasta saat olla varma: Olet saavuttanut veljiesi luottamuksen ja kiintymyksen, sillä he kaikki rakastavat sinua.” (Ja silloin kaikki kymmenen ilmaisivat yhtyvänsä siihen, mitä Mestari oli sanonut.)
181:2.14 (1958.1) ”Siitä, miten sinä, Leevi, olet kantanut huolta, uhrautunut ja uurastanut pitääksesi kassan täytenä, tiedän paljon sellaista, mitä veljesi eivät tiedä, ja olen riemuissani siitä, että vaikka rahakukkaron vartija on poissa, publikaanilähettiläs on kuitenkin läsnä tässä kokoontumisessa, jossa jätän jäähyväiset valtakunnan sanansaattajille. Rukoilen, että osaisit hengen silmin nähdä opetukseni merkityksen. Ja kun uusi opettaja tulee sydämeesi, seuraa häntä, kun hän johdattaa sinua, ja anna veljiesi – miksipä ei koko maailmankin – nähdä, mitä Isä voi tehdä vihatun veronkantajan hyväksi, jolla oli uskallusta seurata Ihmisen Poikaa ja uskoa valtakunnan evankeliumiin. Heti ensi hetkestä lähtien rakastin sinua, Leevi, niin kuin rakastin näitä muitakin galilealaisia. Kun siis varsin hyvin tiedät, ettei sen paremmin Isä kuin Poikakaan katso henkilöön, pidä huoli, ettet sinäkään tee sellaisia eroja niiden välillä, joista toimintasi ansiosta tulee evankeliumiin uskovia. Omista siis, Matteus, koko loppuelämäsi toiminta siihen, että osoitat kaikille ihmisille, ettei Jumala katso henkilöön; siihen, että Jumalan ja valtakunnan yhteisöön kuuluvien kannalta katsottuna kaikki ihmiset ovat tasavertaisia, kaikki uskovat ovat Jumalan poikia.”
181:2.15 (1958.2) Sen jälkeen Jeesus pysähtyi Jaakob Sebedeuksen eteen, joka seisoi vaiti, kun Mestari osoitti sanansa hänelle sanoen: ”Jaakob, kun sinä ja nuorempi veljesi kerran tulitte luokseni etsien etusijaa valtakunnan kunniapaikkoja jaettaessa, ja kun kerroin teille, että sellaisten kunniasijojen jakaminen oli Isän asia, niin kysyin, kykenisittekö juomaan minun maljani, ja te molemmat vastasitte siihen kykenevänne. Jos ette silloin olleetkaan siihen kykeneviä ja jos ette nytkään siihen kykene, olette kohta sellaiseen palvelukseen kuitenkin valmiita sen kokemuksen ansiosta, jonka pian läpikäytte. Moisella käyttäytymisellänne suututitte tuolloin veljenne. Elleivät he jo ole antaneet sinulle täysin anteeksi, he tekevät sen nähdessään sinun juovan minun maljani. Olipa toimikautesi pitkä tai lyhyt, ole sielussasi kärsivällinen. Kun uusi opettaja tulee, anna hänen opettaa itsellesi mielenmalttia, joka kertoo sääliväisyydestä, ja myötätuntoista pitkämielisyyttä, joka syntyy ylivertaisesta luottamuksesta minuun ja täydellisestä alamaisuudesta sille, mikä on Isän tahto. Omista elämäsi niin, että osoitat näitä toisiinsa liittyviä inhimillistä kiintymystä ja jumalallista arvokkuutta, jotka ovat ominaisia Jumalaa tuntevalle ja Poikaan uskovalle opetuslapselle. Ja kaikki, jotka tällä tavoin elävät, tuovat esille evankeliumia jopa siinä, miten he kuolevat. Sinä ja veljesi Johannes kuljette eri teitä, ja toinen teistä saattaa istuutua vierelleni ikuisessa valtakunnassa paljon toista ennen. Sinua auttaisi paljon, jos oppisit, että oikeaan viisauteen kuuluu rohkeuden lisäksi hienotunteisuus. Sinun tulisi oppia neuvokkuutta, joka kulkisi aggressiivisuutesi rinnalla. Sellaisia suurenmoisia hetkiä tulee ilmaantumaan, jolloin opetuslapseni eivät epäröi uhrata henkeään tämän evankeliumin puolesta, mutta kaikissa tavallisissa oloissa olisi paljon parempi saada epäuskoisten viha tyyntymään, jotta teillä olisi mahdollisuus elää ja jatkaa ilosanoman saarnaamista. Niin pitkälle kuin asia on sinun vallassasi, elä kauan maan päällä, jotta monet vuodet jatkuva elämäsi olisi hedelmällinen taivaan valtakunnalle voitettujen sielujen muodossa.”
181:2.16 (1958.3) Sanottavansa Jaakob Sebedeukselle sanottuaan Mestari astui pöydän pään ympäri Andreaksen istuinpaikan vierelle, ja uskollista avustajaansa silmiin katsoen hän sanoi: ”Andreas, olet uskollisesti edustanut minua taivaan valtakunnan lähettiläiden esimiehenä. Vaikka olet välistä epäröinyt ja toisinaan osoittanut vaarallista arkuutta, olet kuitenkin aina ollut vilpittömän oikeudenmukainen ja erinomaisen rehti ollessasi tekemisissä työtovereittesi kanssa. Aina siitä lähtien kun sinut ja veljesi vihittiin valtakunnan sanansaattajiksi, olette ryhmänne kaikkien hallinnollisten asioiden osalta olleet itsenäisiä, paitsi että nimitin sinut näiden valittujen esimieheksi. Missään muussa ajallisessa asiassa en ole toiminut päätöksiänne ohjaten tai niihin vaikuttaen. Ja tein näin, jotta teillä olisi johtaja, joka ohjaisi kaikkia sittemmin ryhmänä käymiänne pohdintoja. Universumissani ja Isäni universumien universumissa poikiamme, ja samalla veljiämme, kohdellaan yksilöinä heidän kaikissa hengellisissä suhteissaan, mutta kaikkien ryhmäsuhteiden kohdalla me poikkeuksetta huolehdimme siitä, että vallitsee tarkoin määrätty johtajuus. Valtakuntamme on järjestyksen maailma, ja aina kun kaksi tai useampia tahdollisia luotuja toimii yhteistyössä, huolehditaan siitä, että on joku, jolla on vastuu johtajan vallan käyttämisestä.
181:2.17 (1959.1) ”Ja kun sinä, Andreas, siis olet veljiesi päällikkö siksi, että olen sinut siihen valtuuttanut, ja koska olet tässä mielessä palvellut henkilökohtaisena edustajanani, ja kun kohta jätän teidät ja menen Isäni tykö, vapautan sinut kaikesta näihin ajallisiin ja hallinnollisiin asioihin liittyvästä vastuusta. Tästä lähtien sinun ei enää veljiisi nähden tule käyttää muuta valtaa kuin sitä, jonka olet hengellisen johtajan ominaisuudessa ansainnut ja jonka veljesi sen vuoksi auliisti myöntävät. Tästä hetkestä lähtien sinun ei tule käyttää mitään valtuuksia veljiisi nähden, elleivät nämä anna sellaista valtaa yksiselitteisellä sääntöpäätöksellään sinulle uudelleen, sitten kun olen mennyt Isän tykö. Mutta se, että sinut näin vapautetaan vastuusta tämän ryhmän hallinnollisena päämiehenä, ei millään muotoa vähennä moraalista vastuutasi siinä mielessä, että sinun tulee lujalla ja rakastavalla kädellä tehdä kaikki voitavasi pitääksesi veljesi yhdessä kohta edessä olevana koettelevana aikana; päivinä, jotka pakostakin tulevat lihallisesta hahmosta erkanemiseni ja sen uuden opettajan lähettämisen väliin, joka tulee asumaan sydämessänne ja joka viime kädessä johdattaa teidät kaikkeen totuuteen. Koska valmistaudun lähtemään luotanne, haluan vapauttaa sinut kaikesta hallinnollisesta vastuusta, joka juontui ja joka sai oikeutuksensa siitä, että olin läsnä yhtenä teidän joukostanne. Tästä lähtien tulen käyttämään vain hengellistä valtaa teidän suhteenne ja teidän keskuudessanne.
181:2.18 (1959.2) ”Mikäli veljesi haluavat pitää sinut edelleenkin neuvonantajanaan, annan sinulle sen ohjeen, että sinun tulisi kaikissa ajallisissa ja hengellisissä asioissa tehdä voitavasi edistääksesi rauhaa ja sopuisuutta vilpittömien evankeliumiinuskovien moninaisten ryhmien välillä. Omista loppuelämäsi sille, että veljiesi keskuudessa edistät veljellisen rakkauden käytännöllisiä puolia. Ole kiltti lihallisille veljilleni, sitten kun he alkavat täydestä määrästään uskoa tähän evankeliumiin. Osoita rakastavaa ja puolueetonta antaumusta niin lännen kreikkalaisia kuin idässä toimivaa Abneria kohtaan. Vaikka nämä minun apostolini kohta ajetaankin hajalle maailman neljälle kulmalle julistamaan Jumalan poikauteen sisältyvää pelastuksen ilosanomaa, on sinun kuitenkin määrä pitää heidät yhdessä pian edessä olevana koettelevana aikana, sinä ankaran koetuksen aikana, jolloin teidän on opittava uskomaan tähän evankeliumiin ilman, että olen henkilökohtaisesti läsnä, samalla kun kärsivällisesti odotatte uuden opettajan, Totuuden Hengen, saapumista. Ja niinpä, Andreas, vaikkei osanasi ehkä olekaan tehdä ihmisten suurina pitämiä tekoja, ole tyytyväinen, että olet niiden opettaja ja neuvonantaja, jotka sellaisia tekoja tekevät. Jatka työtäsi maan päällä hamaan loppuun saakka, ja sen jälkeen tulet jatkamaan tätä toimintaa ikuisessa valtakunnassa, sillä enkö olekin monesti kertonut teille, että minulla on muitakin lampaita, jotka eivät ole tästä katraasta?”
181:2.19 (1959.3) Sitten Jeesus siirtyi Alfeuksen kaksosten luokse, ja heidän välissään seisten hän lausui: ”Lapsukaiseni, olette yksi niistä kolmesta veljesparista, jotka päättivät seurata minua. Olette kaikki kuusi tehneet hyvin siinä, että olette työskennelleet omaa lihaanne ja vertanne olevien kanssa sopuisasti, mutta ketkään eivät siinä ole onnistuneet teitä paremmin. Edessämme ovat kohta kovat ajat. Ette ehkä ymmärrä kaikkea, mitä teille ja veljillenne tapahtuu, mutta älkää milloinkaan epäilkö, etteikö teitä kerran kutsuttu valtakunnan työhön. Vähään aikaan ei tule olemaan väkijoukkoja, joita kaita, mutta älkää menettäkö rohkeuttanne, sillä elämäntyönne tehtyänne otan teidät vastaan korkeuksissa, jossa te kunniassa kerrotte omasta pelastuksestanne serafiarmeijoille ja ylevien Jumalan Poikien joukkokunnille. Omistakaa elämänne sille, että nostatte arkipäiväisen uurastuksen korkeammalle tasolle. Osoittakaa kaikille ihmisille maan päällä ja taivaan enkeleille, kuinka iloisesti ja uljaasti kuolevainen ihminen voi palata edellisten päiviensä töihin, sen jälkeen kun hänet on joksikin aikaa kutsuttu tekemään työtä Jumalan erityispalvelussa. Vaikka teidän työnne valtakunnan ulkonaisten tehtävien parissa onkin tällä haavaa tehty, teidän tulisi palata aikaisempien työtehtävienne pariin mukananne se uusi valaistuminen, jonka suo kokemuksenne Jumalan poikaudesta ja entistäkin korkeampi tietoisuus siitä, ettei Jumalaa tuntevalle ihmiselle mikään ole vain arkipäiväistä työtä tai maallista uurastusta. Teille, jotka olette tehneet työtä kanssani, on kaikesta tullut pyhää, ja kaikesta maisesta aherruksesta on tullut palvelus itselleen Jumala Isälle. Ja kuullessanne uutisia entisten apostolitovereittenne teoista iloitkaa heidän kanssaan ja jatkakaa jokapäiväistä työtänne, niin kuin tekevät ne, jotka odottavat Jumalaa ja odottaessaan palvelevat. Olette olleet ja tulette aina olemaan apostolejani, ja muistan teitä valtakunnassa, joka on tuleva.”
181:2.20 (1960.1) Ja sitten Jeesus astui Filippuksen luokse, joka seisomaan nousten kuunteli, kun Mestari osoitti hänelle seuraavan sanoman: ”Filippus, olet esittänyt minulle monta typerää kysymystä, mutta olen tehnyt parhaani vastatakseni niistä jokaiseen, ja nyt tahtoisin vastata viimeiseen niistä kysymyksistä, jotka ovat nousseet mitä rehellisimpään mutta epähengelliseen mieleesi. Koko sen ajan, jonka olen tehnyt matkaa luoksesi, olet puhunut itsellesi: ’Mitähän minäkin teen, jos Mestari menee pois ja jättää meidät yksiksemme tähän maailmaan?’ Voi sinua, vähäuskoista! Ja kuitenkin sinulla on lähes yhtä paljon kuin monilla veljistäsi. Olet ollut hyvä taloudenhoitaja, Filippus. Jätit meidät pulaan vain muutaman kerran, ja yhtä noista kerroista käytimme Isän kunnian esilletuomiseen. Taloudenhoitajuutesi on päättymässä. Kohta sinun pitää tehdä entistä täysimääräisemmin työtä, jota sinut kutsuttiin tekemään: julistamaan tätä valtakunnan evankeliumia. Filippus, olet aina halunnut, että asiat näytetään sinulle, ja pian näetkin suuria tapahtumia. Olisi paljon parempi, jos olisit nähnyt tämän kaiken uskon kautta, mutta koska olit vilpitön vasta aineelliseen näkemiseen luottaessasi, saat elinaikanasi nähdä sanojeni käyvän toteen. Ja sitten kun sinut siunataan hengellisellä näkökyvyllä, mene tekemään työtäsi omistaen elämäsi sille asialle, että johdatat ihmiskuntaa tavoittelemaan Jumalaa ja etsimään ikuisia realiteetteja hengellisen uskon silmin eikä aineellisen mielen silmin. Muista, Filippus, että sinulla on suuri tehtävä maan päällä, sillä maailma on täynnä niitä, jotka suhtautuvat elämään sillä tavoin kuin sinä olet ollut taipuvainen tekemään. Suoritettavanasi on suuri tehtävä, ja kun se on uskossa tehty, tulet luokseni valtakuntaani, ja minulle on oleva sangen mieluista näyttää sinulle sellaista, mitä silmä ei ole nähnyt, mitä korva ei ole kuullut eikä kuolevaisen mieli mieltänyt. Tule sillä välin hengen valtakunnassa pienen lapsen kaltaiseksi ja salli minun uutena opettajana ilmenevän hengen muodossa johdattaa sinua eteenpäin hengellisessä valtakunnassa. Ja sillä keinoin minulla on mahdollisuus tehdä hyväksesi paljon sellaista, jota en kyennyt aikaansaamaan oleskellessani keskuudessanne tämän maailman kuolevaisena. Ja muista aina, Filippus, että joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.”
181:2.21 (1960.2) Sitten Mestari siirtyi Natanaelin luo. Kun Natanael nousi seisomaan, Jeesus pyysi häntä istuutumaan ja istuutuen itse hänen vierelleen sanoi: ”Natanael, sen jälkeen kun sinusta tuli apostolini, olet oppinut elämään ennakkoluuloisuuden yläpuolella ja olemaan yhä suvaitsevampi. Mutta sinun on opittava vielä paljon lisää. Olet ollut tovereillesi siunaus sikäli, että vakaa vilpittömyytesi on ollut heille alituisena muistutuksena. Kun olen mennyt pois, saattaa käydä, että suorasukaisuudestasi muodostuu sellainen este, ettet tule toimeen veljiesi kanssa, olivatpa nämä entisiä tai uusia. Sinun tulisi oppia, että hyvänkin ajatuksen julkituomista tulee sovittaa kuulijan älyllisen tason ja hengellisen kehityksen mukaiseksi. Vilpittömyydestä on valtakunnan työssä suurin hyöty, kun se kytkeytyy hienotunteisuuteen.
181:2.22 (1961.1) ”Jos oppisit työskentelemään yhdessä veljiesi kanssa, saattaisit päästä pysyvämpiin tuloksiin, mutta jos huomaat kulkevasi etsimässä itsesi tavoin ajattelevia, omista siinä tapauksessa elämäsi sen toteennäyttämiselle, että Jumalaa tuntevasta opetuslapsesta voi tulla valtakunnanrakentaja, silloinkin kun hän toimii maailmassa omin neuvoin ja täysin uskovaistovereistaan eristyksissä. Tiedän, että tulet olemaan uskollinen loppuun saakka, ja jonakin päivänä olen toivottava sinut tervetulleeksi valtakuntani laajamittaisempaan palvelukseen korkeuksissa.”
181:2.23 (1961.2) Silloin Natanael puhui ja esitti Jeesukselle tämän kysymyksen: ”Olen kuunnellut opetustasi aina siitä lähtien, kun alkujaan kutsuit minut tämän valtakunnan palvelukseen, mutta rehellisesti sanoen, en kykene ymmärtämään kaiken meille kertomasi täyttä merkitystä. En tiedä, mitä odottaa seuraavaksi, ja minusta tuntuu, että useimmat veljistäni ovat samalla tavoin ymmällään, mutta he epäröivät tunnustaa hämmennystään. Voitko auttaa minua?” Laskien kätensä Natanaelin olalle Jeesus sanoi: ”Ystäväni, ei ole kummallista, jos satutkin joutumaan ymmälle yrittäessäsi käsittää hengellisten opetusteni merkitystä, sillä siinä määrin pahasti sinua haittaavat juutalaisen perinteen mukaiset ennakkokäsitykset ja siinä määrin pahasti sinua hämmentää itsepintainen mieltymyksesi tulkita evankeliumiani kirjanoppineiden ja fariseusten opetusten mukaan.
181:2.24 (1961.3) ”Olen opettanut teitä paljon suusanallisesti, ja olen elänyt elämäni teidän parissanne. Olen tehnyt kaiken tehtävissä olevan valaistakseni mielenne ja vapahtaakseni sielunne, ja mitä ette ole kyenneet saamaan opetuksistani ja elämästäni, se teidän on nyt valmistauduttava oppimaan tuon opettajien opettajan – tosiasiallisen kokemuksen – käsissä. Ja koko tässä edessänne olevassa uudessa kokemuksessa tulen kulkemaan edellänne ja Totuuden Henki on oleva kanssanne. Älkää pelätkö, sillä mitä ette nyt kykene käsittämään, sitä uusi opettaja on tänne tultuaan paljastava teille koko maan päällä viettämänne loppuelämän pituudelta ja ikuisina aikoina tapahtuvan koulutuksenne kautta.”
181:2.25 (1961.4) Ja sitten Mestari kaikkien puoleen kääntyen sanoi: ”Älkää kauhistuko, ettette käsitä evankeliumin täyttä merkitystä. Olette vain finiittisiä, kuolevaisia ihmisiä, ja mitä olen opettanut teille, on infiniittistä, jumalallista ja ikuista. Olkaa kärsivällisiä ja rohkein mielin, sillä teillä on edessänne ikuiset ajat jatkaaksenne aste asteelta tapahtuvaa sen kokemuksen tavoittamista, että teistä tulee täydellisiä niin kuin Isänne Paratiisissa on täydellinen.”
181:2.26 (1961.5) Ja sitten Jeesus astui Tuomaksen luokse, joka seisaaltaan kuuli hänen sanovan: ”Tuomas, sinulta on useinkin puuttunut uskoa. Sinulta ei epäilyksenpuuskissasi kuitenkaan ole koskaan puuttunut rohkeutta. Tiedän hyvin, etteivät väärät profeetat eivätkä valheelliset opettajat sinua harhauta. Kun olen mennyt pois, veljesi antavat yhä suuremman arvon kriittiselle tavallesi suhtautua uusiin opetuksiin. Ja kun olette tulevina aikoina hajaantuneina maan ääriin, niin muista, että olet yhä lähettilääni. Omista elämäsi sille suurelle tehtävälle, että näytät, miten ihmisen aineellinen mieli voi kriittisenäkin saada voiton älyllisen epäilyksen luomasta vitkaisuudesta, kun sille esitetään, miten elävä totuus tulee julki sen toimiessa sellaisten hengestä syntyneitten miesten ja naisten kokemuksessa, jotka tuottavat elämässään hengen hedelmiä ja jotka rakastavat toisiaan, kuten minä olen teitä rakastanut. Tuomas, olen iloinen, että liityit joukkoomme, ja tiedän, että sinä lyhyen hämmentyneisyyden kauden jälkeen jatkat työtäsi valtakunnan palveluksessa. Epäilyksesi ovat hämmentäneet veljiäsi, mutta minua ne eivät ole koskaan huolettaneet. Luotan sinuun, ja kuljen edelläsi vaikka maailman perimmäisiin ääriin.”
181:2.27 (1962.1) Sitten Mestari meni Simon Pietarin luo, joka nousi seisomaan Jeesuksen häntä puhutellessa ja sanoessa: ”Pietari, tiedän, että rakastat minua ja että omistat elämäsi sille, että julistat julkisesti tätä valtakunnan evankeliumia juutalaiselle ja ei-juutalaiselle, mutta minua ahdistaa se, etteivät kaikki nämä vuodet, jotka olet ollut näin lähellä minua, ole suuremmassa määrin auttaneet sinua ajattelemaan, ennen kuin puhut. Minkälaisen kokemuksen läpi sinun pitääkään käydä, ennen kuin opit varomaan suutasi? Kuinka paljon harmia oletkaan ajattelemattomilla puheillasi, ylimielisellä itseluottamuksellasi, meille aiheuttanut! Eikä mikään voi estää sinua aiheuttamasta itsellesi vielä paljon enemmän vahinkoa, ellet voita tätä heikkouttasi. Tiedät veljiesi rakastavan sinua tästä heikkoudesta huolimatta, ja sinun tulisi myös ymmärtää, ettei tämä puute millään tavoin vähennä kiintymystäni sinua kohtaan, mutta se tekee sinusta vähemmän käyttökelpoisen, eikä se milloinkaan lakkaa aiheuttamasta sinulle itsellesi harmeja. Mutta sinua auttaa epäilemättä suuresti tänä samaisena yönä läpikäymäsi kokemus. Ja mitä minä nyt sanon sinulle, Simon Pietari, sen sanon kaikille tänne kokoontuneille veljillesi: Tänä yönä tulette kaikki olemaan suuressa vaarassa langeta minun tähteni. Tiedättehän, että on kirjoitettu: ’Paimenta lyödään ja lampaat ajetaan hajalle.’ Sitten kun olen poissa, on olemassa suuri vaara, että jotkut antavat myöten epäilyksille ja lankeavat sen takia, mitä minulle tapahtuu. Mutta lupaan teille nyt, että palaan luoksenne vähäksi aikaa, ja että menen silloin teidän edellänne Galileaan.”
181:2.28 (1962.2) Laskien kätensä Jeesuksen olalle Pietari sanoi silloin: ”Vaikka kaikki veljeni sattuisivatkin antamaan periksi epäilyksille sinun tähtesi, minä kuitenkin lupaan olla kompastumatta mihinkään, mitä mahdollisesti teet. Kuljen kanssasi ja, jos on tarpeen, kuolen puolestasi.”
181:2.29 (1962.3) Siinä kun Pietari seisoi Mestarinsa edessä voimakkaasta tunnekuohusta kauttaaltaan vapisten ja tulvillaan aitoa rakkautta häntä kohtaan, Jeesus katsoi suoraan hänen kostuneisiin silmiinsä ja sanoi: ”Pietari, totisesti, totisesti minä sanon sinulle, että ennen kuin kukko tänä yönä kiekuu, sinä olet minut kolmesti tai neljästi kieltänyt. Ja näin ollen, mitä et oppinut siitä, että olit tyynin mielin kanssani, sen olet oppiva paljon murheen ja monien surujen kautta. Ja sitten kun todellakin olet oppinut tämän tarpeellisen läksyn, sinun tulisi vahvistaa veljiäsi ja elää edelleen elämää, jonka olet omistanut tämän evankeliumin saarnaamiselle, vaikka saatatkin joutua vankilaan, ja vaikka tulet mahdollisesti kulkemaan minun jäljessäni sikäli, että maksat korkeimman hinnan siitä, että olet mukana rakastavassa palvelussa rakentamassa Isän valtakuntaa.
181:2.30 (1962.4) ”Mutta muista lupaukseni: Kun minut on nostettu kuolleista, viivyn luonanne vielä jonkin aikaa, ennen kuin menen Isän tykö. Ja vielä tänä yönä rukoilen Isää, että hän vahvistaisi teitä jokaista sen kokemuksen varalle, jonka muutaman hetken kuluttua joudutte kohtaamaan. Rakastan teitä kaikkia samalla rakkaudella, jolla Isä rakastaa minua, ja sen tähden tulisi teidän vastedes rakastaa toisianne niin kuin minä olen teitä rakastanut.”
181:2.31 (1962.5) Ja laulettuaan virren he lähtivät Öljymäen leirille.
Urantia-kirja
Luku 182
182:0.1 (1963.1) KELLO oli noin kymmenen tänä torstai-iltana, kun Jeesus johdatti yksitoista apostolia Elia ja Maria Markuksen kodista paluumatkalle Getsemanen leirille. Edellä kerrotusta kukkuloilla vietetystä päivästä lähtien Johannes Markus oli katsonut asiakseen pitää Jeesusta huolekkaasti silmällä. Unen tarpeessa ollut Johannes oli saanut levätä useita tunteja, sillä aikaa kun Mestari oli apostoleineen yläsalissa, mutta kuullessaan heidän laskeutuvan portaita hän heräsi, kietoi nopeasti pellavaviitan ympärilleen ja seurasi heitä kaupungin läpi, Kidroninpuron vastarannalle ja sieltä edelleen näiden yksityiselle leiripaikalle Getsemanen puiston välittömässä läheisyydessä. Ja Johannes Markus pysytteli koko yön ja seuraavan päivän niin lähellä Mestaria, että näki kaiken ja kuuli paljon siitä, mitä Mestari tämän ajankohdan ja ristiinnaulitsemishetken välisenä aikana sanoi.
182:0.2 (1963.2) Kun Jeesus ja yksitoista apostolia taivalsivat takaisin leirille, apostolit alkoivat ihmetellä Juudaksen pitkäksi venyneen poissaolon merkitystä, ja he keskustelivat keskenään Mestarin ennustuksesta, jonka mukaan yksi heistä hänet kavaltaisi, ja silloin he ensimmäistä kertaa ounastelivat, ettei Juudas Iskariotin kohdalla kaikki ollut niin kuin piti. Mutta he ryhtyivät esittämään käsityksiään Juudaksesta avoimesti vasta ennättäessään leirille ja huomatessaan, ettei tämä ollut siellä heidän tuloaan odottamassa. Kun he kaikki ahdistivat Andreasta saadakseen kuulla, mitä Juudakselle oli tapahtunut, heidän päällikkönsä virkkoi ainoastaan: ”En tiedä, missä Juudas on, mutta pelkään hänen hylänneen meidät.”
182:1.1 (1963.3) Muutamaa hetkeä leirillesaapumisen jälkeen Jeesus sanoi heille: ”Ystäväni ja veljeni, aika, jonka olen kanssanne, on käynyt perin vähiin, ja haluaisin, että vetäydymme omiin oloihimme siksi aikaa, kun rukoilemme taivaalliselta Isältämme lujuutta tukemaan meitä tänä hetkenä ja vastedes kaikessa työssä, joka meidän on hänen nimessään tehtävä.”
182:1.2 (1963.4) Nämä sanat lausuttuaan Jeesus vei heidät vähän matkan päähän Öljymäen ylärinteeseen, ja paikassa, josta Jerusalem näkyi koko laajuudessaan, hän pyysi heitä polvistumaan ympärilleen piiriin suurelle laakealle kalliolle samaan tapaan kuin he olivat tehneet virkaanasettajaispäivänään. Ja seisoessaan siinä heidän keskellään pehmeän kuunvalon säteissä hän kohotti katseensa taivasta kohti ja rukoili:
182:1.3 (1963.5) ”Isä, hetkeni on tullut; kruunaa Poikasi nyt kunnialla, jotta Poika voi kruunata sinut. Tiedän, että olet antanut minulle täyden vallan kaikkiin valtakuntani eläviin luotuihin nähden, ja annan ikuisen elämän kaikille, jotka tahtovat, että heistä tulee Jumalan uskonpoikia. Ja ikuinen elämä on sitä, että luotuni tuntisivat sinut kaikkien ainoana oikeana Jumalana ja Isänä, ja että he uskoisivat häneen, jonka lähetit tähän maailmaan. Isä, olen nostanut sinut maan päällä kunniaan ja olen täyttänyt tehtävän, jonka tehtäväkseni annoit. Olen kohta saanut päätökseen luomiamme lapsia varten suorittamani lahjoittautumisen; minun tarvitsee enää antaa pois lihallinen elämäni. Ja nyt, oi Isäni, kruunaa minut kunnialla, joka minulla oli tykönäsi, ennen kuin tätä maailmaa oli, ja ota minut taas luoksesi oikealle puolellesi.
182:1.4 (1964.1) ”Olen tuonut sinut julki miehille, jotka valitsit tästä maailmasta ja annoit minulle. He ovat sinun – niin kuin kaikki elollinen on sinun käsissäsi –, sinä annoit heidät minulle, ja olen elänyt heidän keskuudessaan opettaen heille, mikä on elämän tie, ja he ovat uskoneet. Nämä miehet alkavat oppia, että kaikki, mitä minulla on, tulee sinulta, ja että lihallisen hahmossa viettämäni elämän tarkoitus on tehdä Isääni tunnetuksi maailmoille. Totuuden, jonka olet minulle antanut, olen heille paljastanut. Nämä ystäväni ja lähettilääni ovat vilpittömästi tahtoneet vastaanottaa sanasi. Olen kertonut heille, että tulin sinun tyköäsi, että sinä lähetit minut tähän maailmaan ja että olen palaamassa luoksesi. Isä, rukoilemalla rukoilen näiden valittujen miesten puolesta. Enkä rukoile heidän puolestaan niin kuin rukoilisin maailman puolesta, vaan niin kuin rukoilen niiden puolesta, jotka olen valinnut maailmasta edustamaan itseäni maailmalle, sitten kun olen palannut työsi pariin, samoin kuin olen edustanut sinua tässä maailmassa sen aikaa, jonka olen viettänyt täällä lihallisen hahmossa. Nämä miehet ovat minun; annoit heidät minulle; mutta kaikki, mitkä ovat minun, ovat iäti sinun, ja kaikkien, mitkä olivat sinun, sinä olet nyt tahtonut olevan minun. Sinut on minussa nostettu kunniaan, ja nyt rukoilen, että minua kohtaisi kunnia näissä miehissä. Pitempään en voi olla tässä maailmassa vaan kohta palaan tehtäväkseni antamasi työn pariin. Minun on jätettävä nämä miehet tänne edustamaan meitä ja valtakuntaamme ihmisten keskuudessa. Isä, pidä nämä miehet uskollisina, nyt kun valmistaudun antamaan pois elämäni lihallisen hahmossa. Auta näitä ystäviäni, jotta he olisivat hengessä yhtä, kuten me olemme yhtä. Sen aikaa, jonka sain olla heidän kanssaan, saatoin valvoa ja opastaa heitä, mutta nyt olen menossa pois. Ole lähellä heitä, Isä, kunnes voimme lähettää uuden opettajan lohduttamaan ja vahvistamaan heitä.
182:1.5 (1964.2) ”Annoit minulle kaksitoista miestä, ja olen yhtä lukuun ottamatta pitänyt heidät kaikki, sitä yhtä koston poikaa lukuun ottamatta, joka ei enää halunnut kuulua joukkoomme. Nämä miehet ovat heikkoja ja hauraita, mutta tiedän, että voimme luottaa heihin. Olen heitä koetellut; he rakastavat minua, samoin kuin he kunnioittavat sinua. Vaikka heidän täytyy kärsiä paljon minun tähteni, haluan kuitenkin, että heidät myös täyttäisi ilo, jonka tuo vakuuttuneisuus siitä, että on taivaan valtakunnan poika. Olen antanut näille miehille sanasi ja olen opettanut heille totuuden. Maailma saattaa vihata heitä, kuten se on vihannut minua, mutta en pyydä, että otat heidät pois tästä maailmasta vaan että varjelet heitä maailman pahuudelta. Pyhitä heidät totuudessa, sillä sanasi on totuus. Ja samalla tavoin kuin sinä lähetit minut tähän maailmaan, samalla tavoin olen minä kohta lähettävä nämä miehet maailmaan. Heidän tähtensä olen elänyt ihmisten keskuudessa ja pyhittänyt elämäni sinun palvelukseesi, jotta minulla olisi tilaisuus innostaa heitä puhdistumaan heille opettamani totuuden ja heille julkituomani rakkauden avulla. Tiedän varsin hyvin, Isäni, ettei ole mitään tarvetta minun pyytää sinua huolehtimaan näistä veljistä, sen jälkeen kun olen mennyt, sillä tiedän, että rakastat heitä yhtä paljon kuin minäkin, mutta teen näin, jotta he entistäkin paremmin oivaltaisivat, että Isä rakastaa kuolevaisia ihmisiä aivan kuin hän rakastaa Poikaa.
182:1.6 (1964.3) ”Ja nyt, Isäni, tahtoisin rukoilla paitsi näiden yhdentoista miehen puolesta, myös kaikkien niiden muiden puolesta, jotka jo nyt uskovat tai jotka heidän tulevan sananlevitystyönsä johdosta vastedes saattavat uskoa valtakunnan evankeliumiin. Haluan heidän kaikkien olevan yhtä niin kuin sinä ja minä olemme yhtä. Sinä olet minussa ja minä olen sinussa, ja haluan, että nämä uskovat niin ikään ovat meissä; että meidän molempien henkemme ovat heidän sisimmässään. Jos lapseni ovat yhtä, niin kuin me olemme yhtä, ja jos he rakastavat toisiaan, kuten minä olen heitä rakastanut, kaikki ihmiset tulevat silloin uskomaan, että tulin sinun tyköäsi, ja he ovat silloin valmiit ottamaan vastaan esittämäni ilmoituksen totuudesta ja kunniasta. Olen tuonut minulle antamasi kunnian julki näille uskoville. Niin kuin olet elänyt kanssani hengessä, niin olen minäkin elänyt heidän kanssaan lihallisen hahmossa. Niin kuin sinä olet ollut yhtä kanssani, niin olen minäkin ollut yhtä heidän kanssaan, ja niin on uusi opettaja oleva iäti yhtä heidän kanssaan ja heidän sisimmässään. Ja tämän kaiken olen tehnyt, jotta lihallishahmoisilla veljilläni olisi mahdollisuus tietää, että Isä rakastaa heitä aivan kuten Poikakin ja että sinä rakastat heitä aivan niin kuin rakastat minua. Työskentele, Isä, kanssani näiden uskovien pelastamiseksi, jotta he voivat aikanaan tulla luokseni kunniassa ja sitten jatkaa vaellustaan liittyäkseen sinuun Paratiisin syleilyssä. Jotka palvelevat kanssani nöyryytyksessä, ne haluaisin luokseni kunniaan, jotta he näkisivät kaiken, minkä olet haltuuni antanut sen ajallisen kylvön ikuisena satona, jonka tein kuolevaisen lihallisessa hahmossa. Kaipaan saada näyttää maisille veljilleni kunnian, joka minulla oli tykönäsi, ennen kuin tämän maailman perustaa oli laskettu. Tämä maailma tuntee sinua, vanhurskas Isä, varsin vähän, mutta minä tunnen sinut ja olen tehnyt sinua tunnetuksi näiden uskovien keskuudessa, ja he tekevät nimesi tunnetuksi muiden sukupolvien keskuudessa. Ja nyt lupaan heille, että tulet olemaan heidän kanssaan tässä maailmassa, aivan kuten olet ollut minun kanssani – juuri samalla tavoin.”
182:1.7 (1965.1) Yksitoista apostolia jäivät useiden minuuttien ajaksi polvilleen piiriin Jeesuksen ympärille, ennen kuin he nousivat ja hiljaisuuden vallitessa siirtyivät takaisin lähellä olevaan leiriin.
182:1.8 (1965.2) Jeesus rukoili seuraajiensa keskuudessa vallitsevan ykseyden puolesta, mutta hän ei kaivannut yhdenmukaisuutta. Synti luo sellaisen elottoman tason, jolla vallitsee pahuudesta kertova vitkaisuus, mutta vanhurskaus ravitsee sitä luovaa henkeä, joka edustaa yksilökohtaista kokemusta ikuista totuutta olevista elävistä realiteeteista sekä Isän ja Pojan jumalallisten henkien edistyvästä yhteydenpidosta. Uskova-pojan ja jumalallisen Isän välillä vallitsevassa hengellisessä kumppanuussuhteessa ei voi milloinkaan vallita opillista lopullisuutta eikä ryhmätietoisuuden lahkolaista ylemmyydentunnetta.
182:1.9 (1965.3) Tämän rukouksen kuluessa, joka oli Mestarin viimeinen yhdessä apostoliensa kanssa esittämä rukous, hän viittasi siihen seikkaan, että hän oli tuonut esille Isän nimen maailmalle. Ja näin hän totisesti teki tuomalla täydelliseksi saattamallaan lihallishahmoisen elämällään julki Jumalan. Taivaallinen Isä oli koettanut ilmoittaa itsensä Moosekselle, mutta hän saattoi päästä vain niin pitkälle, että hänestä sanottiin: ”MINÄ OLEN”. Ja kun häntä koetettiin saada ilmoittamaan itsestään enemmän, paljastettiin vain, että ”MINÄ OLEN, mikä MINÄ OLEN”. Mutta kun Jeesus oli tullut maisen elämänsä päähän, tämä Isän nimi oli tullut jo siinä määrin paljastetuksi, että Mestari, joka oli ruumiillistunut Isä, saattoi totuuden mukaisesti sanoa:
182:1.10 (1965.4) Minä olen elämän leipä.
182:1.11 (1965.5) Minä olen elävä vesi.
182:1.12 (1965.6) Minä olen maailman valo.
182:1.13 (1965.7) Minä olen kaikkien aikakausien kaipaus.
182:1.14 (1965.8) Minä olen avoin ovi ikuiseen pelastukseen.
182:1.15 (1965.9) Minä olen päättymättömän elämän todellisuus.
182:1.16 (1965.10) Minä olen hyvä paimen.
182:1.17 (1965.11) Minä olen tie loputtomaan täydellisyyteen.
182:1.18 (1965.12) Minä olen kuolleistaherääminen ja elämä.
182:1.19 (1965.13) Minä olen ikuisen eloonjäämisen salaisuus.
182:1.20 (1965.14) Minä olen tie, totuus ja elämä.
182:1.21 (1965.15) Minä olen finiittisten lasteni infiniittinen Isä.
182:1.22 (1965.16) Minä olen oikea viinipuu, te olette oksat.
182:1.23 (1965.17) Minä olen kaikkien toivo, jotka tuntevat elävän totuuden.
182:1.24 (1965.18) Minä olen elävä silta maailmasta toiseen.
182:1.25 (1965.19) Minä olen elävä yhdysside ajallisuuden ja ikuisuuden välillä.
182:1.26 (1965.20) Tällä tavoin Jeesus laajensi kaikille sukupolville tarkoitettua elävää ilmoitusta siitä, mikä on Jumalan nimi. Jumalallisen rakkauden paljastaessa Jumalan olemuksen ikuinen totuus taas paljastaa hänen nimensä alati laajenevissa mittasuhteissa.
182:2.1 (1966.1) Apostolit järkyttyivät suuresti, kun he leiriin palatessaan havaitsivat Juudaksen olevan poissa. Sillä aikaa kun yksitoista apostolia kävivät kiihkeää keskustelua katalasta apostolitoveristaan, Daavid Sebedeus ja Johannes Markus veivät Jeesuksen sivummalle ja paljastivat hänelle, että he olivat usean päivän ajan pitäneet Juudasta silmällä ja että he tiesivät tämän aikovan kavaltaa Mestarin hänen vihollisilleen. Jeesus kuunteli heitä mutta sanoi ainoastaan: ”Ystäväni, Ihmisen Pojalle ei voi tapahtua mitään, ellei taivaallinen Isä niin tahdo. Älköön sydämenne olko vaivattu, sillä mitä hyvänsä tapahtuukin, se koituu viime kädessä Jumalan kunniaksi ja ihmisten pelastukseksi.”
182:2.2 (1966.2) Jeesuksen hilpeä mieliala oli hiipumassa. Sitä mukaa kuin tunti kului, hän kävi yhä vakavammaksi, jopa murheelliseksi. Varsin kiihtyneessä mielentilassa olevat apostolit olivat haluttomia palaamaan telttoihinsa, vaikka Mestari itse pyysi heitä niin tekemään. Palatessaan Daavidin ja Johanneksen kanssa käymästään keskustelusta hän osoitti viimeiset sanansa kaikille yhdelletoista apostolille ja lausui: ”Ystäväni, menkää levolle. Valmistautukaa huomispäivän uurastusta varten. Muistakaa, että meidän kaikkien tulisi alistua siihen, mikä on taivaassa olevan Isän tahto. Olkoon rauhani teidän kanssanne.” Ja nämä sanat lausuttuaan hän antoi heille merkin mennä telttoihinsa, mutta kun he niin tekivät, hän kutsui luokseen Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen sanoen: ”Haluan, että jäätte luokseni vähäksi aikaa.”
182:2.3 (1966.3) Apostolit vaipuivat uneen vain, koska he olivat kirjaimellisesti näännyksissä. Aina siitä lähtien, kun he olivat saapuneet Jerusalemiin, heidän unensa oli jäänyt kovin vähäiseksi. Ennen kuin he menivät kukin makuusijalleen, Simon Selootti vei heidät kaikki omaan telttaansa, jossa säilytettiin miekkoja ja muita aseita, ja varusti jokaisen heistä tällaisella taisteluvälineellä. Natanaelia lukuun ottamatta kaikki ottivat vastaan näitä aseita ja sitoivat ne vyölleen. Kieltäytyessään aseistautumasta Natanael sanoi: ”Veljeni, Mestari on kertomasta päästyään kertonut meille, ettei hänen valtakuntansa ole tästä maailmasta ja ettei hänen opetuslastensa tule taistella miekka kädessä saadakseen sen perustetuksi. Minä uskon siihen. En usko Mestarin tarvitsevan meitä käyttämään miekkaa hänen puolustuksekseen. Olemmehan kaikki nähneet hänen mahtavan voimansa ja tiedämme, että hän voisi puolustautua vihollisiaan vastaan, jos hän niin haluaisi. Ellei hän tee vastarintaa vihamiehilleen, sen täytyy merkitä, että sellainen menettely johtuu hänen pyrkimyksestään täyttää hänen Isänsä tahto. Minä toki rukoilen, mutta miekkaa en käytä.” Kuullessaan, mitä Natanael sanoi, Andreas ojensi miekkansa takaisin Simon Selootille. Ja näin ollen yhdeksän heistä oli aseissa, kun he yön ajaksi erosivat toisistaan.
182:2.4 (1966.4) Suuttumus siitä, että Juudas oli osoittautunut kavaltajaksi, peitti tuon hetken ajaksi varjollaan apostolien mielessä kaiken muun. Mitä Mestari oli Juudakseen viitaten viimeisen rukouksen kuluessa lausunut, avasi heidän silmänsä näkemään sen tosiasian, että tämä oli hylännyt heidät.
182:2.5 (1966.5) Sen jälkeen kun kahdeksan apostolia olivat lopulta menneet telttoihinsa ja kun Pietari, Jaakob ja Johannes pysyttelivät Mestarin vierellä kuullakseen hänen määräyksensä, Jeesus huusi Daavid Sebedeukselle: ”Lähetä luokseni nopein ja luotettavin viestinviejäsi.” Daavid toi Mestarin luokse erään Jaakobin. Tämä oli ennen toiminut juoksulähettinä viestinviejäpalvelussa, joka välitti viestit yön kuluessa Jerusalemin ja Betsaidan välillä. Jeesus osoitti sanansa hänelle lausuessaan: ”Mene aikaa hukkaamatta Abnerin luo Filadelfiaan ja sano: ’Mestari lähettää sinulle rauhanterveiset ja sanoo, että se hetki on tullut, jolloin hänet luovutetaan hänen vihollistensa käsiin ja nämä lähettävät hänet kuolemaan. Mutta hän nousee kuolleista, ja vähän ennen kuin menee Isän tykö hän ilmestyy sinulle ja antaa sinulle silloin ohjeita, jotka opastavat sinua, kunnes uuden opettajan on määrä tulla elääkseen teidän sydämessänne.’” Ja kun Jaakob oli toistanut tämän viestin niin, että se tyydytti Mestaria, Jeesus lähetti hänet taipaleelle sanoen: ”Älä pelkää, mitä joku voisi sinulle tehdä, Jaakob, sillä tänä yönä rinnallasi juoksee näkymätön viestinviejä.”
182:2.6 (1967.1) Sitten Jeesus kääntyi heidän kanssaan leiriytyneiden kreikkalaisvieraiden päällikön puoleen sanoen: ”Veljeni, älä siitä hätäänny, mitä kohta tapahtuu, sillä olenhan jo ennakolta sinua varoittanut. Ihmisen Poika surmataan hänen vihamiestensä – pääpappien ja juutalaisvallanpitäjien – yllytyksestä, mutta nousen kuolleista ollakseni luonanne vähän aikaa, ennen kuin menen Isän tykö. Ja kun olet nähnyt kaiken tämän toteutuvan, ylistä Jumalaa ja vahvista veljiäsi.”
182:2.7 (1967.2) Tavallisissa oloissa apostolit olisivat toivottaneet Mestarille henkilökohtaisesti hyvää yötä, mutta tänä iltana heidän ajatuksiinsa mahtui vain Juudaksen luopumuksen yhtäkkinen tajuaminen, ja Mestarin jäähyväisrukouksen epätavallinen luonne oli saanut heidät siinä määrin pois tolaltaan, että he kuuntelivat vain hänen jäähyväistervehdyksensä ja poistuivat äänettöminä paikalta.
182:2.8 (1967.3) Andreaksen viereltä poistuessaan Jeesus sanoi hänelle tuona yönä tosiaankin näin: ”Andreas, tee voitavasi pitääksesi veljesi yhdessä siksi kunnes minä tämän maljan juotuani tulen taas luoksenne. Vahvista veljiäsi, sillä olenhan jo kertonut teille kaiken. Olkoon rauha kanssasi.”
182:2.9 (1967.4) Koska oli jo varsin myöhä, kukaan apostoleista ei odottanut sinä yönä tapahtuvaksi mitään tavatonta. He vetäytyivät nukkumaan kyetäkseen nousemaan aikaisin seuraavana aamuna ja olemaan valmiit kohtaamaan pahimman. He ajattelivat, että pääpapit pyrkisivät pidättämään heidän Mestarinsa varhain aamulla, sillä mitään maallista työtä ei pääsiäisen valmistuspäivänä koskaan tehty keskipäivän jälkeen. Vain Daavid Sebedeus ja Johannes Markus ymmärsivät Jeesuksen vihollisten tulevan Juudaksen mukana jo nimenomaan sinä yönä.
182:2.10 (1967.5) Daavid oli järjestänyt niin, että hän seisoisi sinä yönä vartiossa Betania–Jerusalem-tielle johtavalla yläpolulla, kun Johannes Markuksen taas oli määrä vartioida Kidronin vartta kulkevan ja Getsemaneen johtavan tien varrella. Ennen kuin Daavid astui omaksumaansa etuvartiomiehen tehtävään, hän hyvästeli Jeesuksen sanoen: ”Mestari, minulle on tuottanut suurta iloa, kun olen saanut palvella sinua. Veljeni ovat apostoleitasi, mutta minun iloni on ollut tehdä vähäisemmät työt siten kuin ne tulisi tehdä, ja tulen kaipaamaan sinua kaikesta sydämestäni, sitten kun olet mennyt.” Ja silloin Jeesus sanoi Daavidille: ”Daavid, poikani, muut ovat tehneet sen, mikä heille annettiin tehtäväksi, mutta sinä olet mainitsemasi palveluksen tehnyt oman sydämesi halusta, enkä ole unohtanut antaumuksellisuuttasi. Myös sinä tulet jonakin päivänä palvelemaan luonani ikuisessa valtakunnassa.”
182:2.11 (1967.6) Ja sitten Daavid sonnustautuessaan menemään vartiopaikalleen yläpolun varteen sanoi Jeesukselle: ”Sinähän tiedät, Mestari, että lähetin miehen noutamaan perhettäsi, ja sanansaattaja toimitti minulle viestin, jonka mukaan he ovat tänä yönä Jerikossa. He ovat täällä huomenna varhain aamupäivällä, sillä heidän olisi vaarallista nousta öiseen aikaan ylös veritietä.” Ja Jeesus katsoi Daavidia sanoen vain: ”Olkoon niin, Daavid.”
182:2.12 (1967.7) Kun Daavid oli mennyt Öljymäen ylärinteeseen, Johannes Markus otti yövartiopaikkansa lähellä tietä, joka vei puron vartta Jerusalemiin. Ja Johannes olisi pysytellyt tällä vartiopaikalla, ellei hän olisi niin suuresti halunnut olla lähellä Jeesusta ja halunnut tietää, mitä oli tekeillä. Pian sen jälkeen kun Daavid lähti hänen luotaan ja kun hän huomasi Jeesuksen vetäytyvän Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen seurassa lähistön rotkoon, Johannes Markus joutui niin suuren toisaalta kiintymyksen ja toisaalta uteliaisuuden valtaan, että hän jätti vartiopaikkansa, seurasi heidän jäljessään ja kätkeytyi pensaikkoon, josta hän näki ja kuuli kaiken, mitä noiden viimeisten puutarhassa vietettyjen hetkien aikana ja juuri sitä ennen tapahtui, kun Juudas ja aseistautuneet vartijat ilmestyivät ottamaan Jeesuksen vangiksi.
182:2.13 (1968.1) Sillä aikaa kun kaikki edellä kerrottu tapahtui Mestarin leirissä, Juudas Iskariot neuvotteli temppelivahtien kapteenin kanssa. Tämä oli kutsunut miehensä koolle tarkoituksenaan lähteä kavaltajan johdolla pidättämään Jeesus.
182:3.1 (1968.2) Sitten kun kaikki oli hiljaista ja rauhallista leirin ympärillä, Jeesus otti Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen mukaansa ja kulki vähän matkaa ylös lähistön rotkoa, jonne hän oli usein aiemminkin mennyt rukoilemaan ja mietiskelemään. Kolme apostolia eivät voineet olla huomaamatta, että hän oli tuskaisen ahdistunut; he eivät milloinkaan aikaisemmin olleet nähneet Mestariaan yhtä raskautettuna ja murhemielisenä. Kun he saapuivat hänen rukouspaikalleen, hän pyysi kolmea apostolia istumaan ja valvomaan kanssaan sillä aikaa, kun hän menisi kivenheiton päähän rukoilemaan. Ja kasvoilleen langettuaan hän rukoili: ”Isäni, tulin tähän maailmaan täyttämään sinun tahtosi, ja sen minä olen tehnyt. Tiedän, että on tullut hetki luopua tästä lihallishahmoisen elämästä, enkä sitä kavahda, mutta tahtoisin tietää, onko sinun tahtosi, että juon tämän maljan. Lähetä minulle se vakuutus, että olen sinulle mieliksi kuolemassani, niin kuin olen ollut elämässäni.”
182:3.2 (1968.3) Mestari jäi rukousasentoon muutamaksi hetkeksi, ja kun hän sitten meni kolmen apostolin luo, hän löysi nämä sikeästä unesta, sillä heidän luomensa olivat raskaat, eivätkä he kyenneet pysymään hereillä. Heidät herättäessään Jeesus sanoi: ”Mitä! Ettekö kykene valvomaan kanssani edes yhtä hetkeä? Ettekö kykene näkemään, että sieluni on äärimmäisen murheellinen, jopa kuolemaan saakka murheellinen, ja että kaipaan seuraanne?” Kun kolme apostolia olivat havahtuneet unestaan, Mestari meni taas syrjemmälle omiin oloihinsa, ja maahan langeten hän rukoili uudelleen: ”Isä, tiedän, että on mahdollista välttää tämä malja – sinulle on kaikki mahdollista –, mutta olen tullut täyttämään sinun tahtosi, ja vaikka tämä on katkera kalkki, tahdon sen juoda, jos se on sinun tahtosi.” Ja kun hän oli näin sanoin rukoillut, hänen vierelleen laskeutui voimallinen enkeli, joka häntä puhutellen kosketti häntä ja vahvisti häntä.
182:3.3 (1968.4) Tullessaan takaisin puhuakseen kolmen apostolin kanssa Mestari tapasi heidät taas sikeästä unesta. Hän herätti heidät sanomalla: ”Tällaisena hetkenä minulle on tarpeen, että valvotte ja rukoilette kanssani – ja sitäkin enemmän on teidän tarpeen rukoilla, ettette joutuisi kiusaukseen – miksi siis nukahdatte, kun lähden luotanne?”
182:3.4 (1968.5) Ja sitten Mestari vetäytyi kolmannen kerran paikalta ja rukoili: ”Isä, näet nukkuvat apostolini; ole heille armelias. Henki on toden totta altis, mutta liha on heikko. Ja nyt, oi Isä, ellei tämä malja voi mennä ohitseni, siinä tapauksessa tahdon sen juoda. Tapahtukoon ei minun tahtoni vaan sinun tahtosi.” Ja päätettyään rukouksensa hän makasi vielä hetken aikaa pitkällään maassa. Kun hän nousi ja meni takaisin apostoliensa luokse, hän löysi nämä tälläkin kerralla nukkumasta. Hän tarkasteli heitä, ja sääliväisen eleen myötä hän lausui heille hellästi: ”Jatkakaa nyt unianne ja levätkää, sillä päätöksenteon hetki on ohitse. Käsillämme on nyt hetki, jolloin Ihmisen Poika kavalletaan vihamiestensä käsiin.” Kumartuessaan ravistelemaan heidät hereille hän sanoi: ”Nouskaa, suunnatkaamme kulkumme takaisin leirille, sillä katso hän, joka minut kavaltaa, on lähellä, ja se hetki on tullut, jolloin katraani lasketaan hajalle. Mutta olenhan teille jo näistä asioista kertonut.”
182:3.5 (1968.6) Niiden vuosien kuluessa, jotka Jeesus eli seuraajiensa keskuudessa, nämä saivat toden totta monta todistetta hänen jumalallisesta olemuksestaan, mutta nyt he saavat kohta nähdä uusia todisteita hänen ihmisyydestään. Nyt vähää ennen hänen jumalallisuutensa kaikkein suurinta paljastusta, hänen kuolleistaheräämistään, täytyy tulla esille suurimmat todisteet hänen kuolevaisen olemuksestaan: hänen nöyryytyksensä ja ristiinnaulitsemisensa.
182:3.6 (1969.1) Kun hän rukoili puutarhassa, hänen ihmisyytensä sai kerta kerralta yhä lujemman uskon otteen hänen jumalallisuudestaan; hänen ihmistahdostaan tuli yhä täysimääräisemmin yhtä hänen Isänsä jumalallisen tahdon kanssa. Mahtavan enkelin lausumiin viesteihin kuului muiden muassa sellainen sanoma, että Isä halusi Poikansa päättävän maisen lahjoittautumisensa käymällä läpi, mitä luotu kokee kuolemassa, kuten kaikkien kuolevaisluotujen pitää kokea aineellinen hajoaminen siirtyessään ajallisen olemassaolon piiristä ikuisen edistymisen piiriin.
182:3.7 (1969.2) Aiemmin illalla tuon maljan juominen ei ollut tuntunut yhtä vaikealta, mutta ihmis-Jeesuksen lausuessa jäähyväiset apostoleilleen ja lähettäessä heidät levolle koettelemus kävi sitäkin kauhistuttavammaksi. Jeesus koki koko sen tunnekuohun, joka kuuluu kaikkeen inhimilliseen kokemiseen, ja tuona nimenomaisena hetkenä hän oli työn väsyttämä, lopen nääntynyt siitä tuntikausia jatkuneesta uuvuttavasta piinasta ja tuskallisesta levottomuudesta, jota hän tunsi apostoliensa turvallisuudesta. Vaikkei kukaan kuolevainen voi uskotella ymmärtävänsä ajatuksia ja tunteita, joita ruumiillistuneella Jumalan Pojalla tuolla hetkellä oli, tiedämme silti, että hän koki suurta ahdistusta ja kärsi sanoin kuvaamatonta murhetta, sillä hiki virtasi hänen kasvoiltaan suurina karpaloina. Hän oli lopuksi vakuuttunut siitä, että Isä aikoi sallia tapahtumien kulkea luonnollista kulkuaan; hän oli viimeiseen asti sitä mieltä, ettei hän käyttäisi mitään hänelle universumin korkeimpana johtajana kuuluvista suvereeneista valtaoikeuksistaan pelastaakseen itsensä tästä tilanteesta.
182:3.8 (1969.3) Paikalle kerääntyneet valtavan luomakunnan olentojoukot, joita Gabriel ja Jeesuksen Personoitu Suuntaaja väliaikaisesti yhdessä komentavat, leijailevat nyt tämän tapahtumapaikan yllä. Näiden taivaallisten armeijoiden divisioonankomentajia on moneen kertaa varoitettu puuttumasta näihin tapahtumiin maan päällä, ellei Jeesus itse määräisi heitä niihin puuttumaan.
182:3.9 (1969.4) Irtautuminen apostoleista oli kokemus, joka rasitti Jeesuksen ihmissydäntä suuresti. Tämä rakkaudesta johtuva murhe oli ottamassa hänet kokonaan valtoihinsa ja teki hänelle entistäkin vaikeammaksi kohdata sellainen kuolema, jollaisen hän hyvin tiesi itseään odottavan. Hän tajusi, miten heikkoja ja miten tietämättömiä hänen apostolinsa olivat, ja häntä kauhutti jättää heidät. Hän oli täysin tietoinen siitä, että hänen lähtönsä hetki oli koittanut, mutta hänen ihmissydämensä halusi ottaa selville, eikö mahdollisesti olisi jotakin oikeutettua keinoa päästä tästä hirvittävästä kärsimyksen ja murheen ahdingosta. Ja kun tämä sydän oli tällä tavoin etsinyt pakotietä eikä sitä löytänyt, se oli valmis juomaan tämän maljan. Mikaelin jumalallinen mieli tiesi, että hän oli tehnyt parhaansa kahdentoista apostolin hyväksi. Mutta Jeesuksen ihmissydän toivoi, että heidän hyväkseen olisi voitu tehdä enemmän, ennen kuin heidät jätettäisiin tähän maailmaan omiin oloihinsa. Jeesuksen sydän oli murtumaisillaan, sillä hän totisesti rakasti veljiään. Hänen siteensä hänen lihalliseen perheeseensä oli katkaistu; yksi hänen valituista työtovereistaan oli kavaltamassa hänet. Hänen isänsä Joosefin kansa oli torjunut hänet ja niin tehdessään sinetöinyt oman tuomionsa kansana, jolla on tässä maailmassa erityistehtävä. Torjuttu rakkaus ja hylätty armo kiduttivat hänen sieluaan. Se oli täsmällisesti sanottuna yksi niistä kauheista ihmisen kokemista hetkistä, jolloin kaikki näyttää syöksyvän ihmisen päälle musertavalla julmuudella ja hirvittävällä piinalla.
182:3.10 (1969.5) Jeesuksen ihmisyys ei voinut pysyä tunteettomana tätä tilannetta kohtaan, jonka koostumuksena olivat oma yksinäisyys, julkinen häpeä sekä se, että hänen ajamansa asia näytti kärsivän haaksirikon. Kaikki nämä tuntemukset kävivät hänen kimppuunsa sanoin kuvaamattomalla painolla. Tämän suuren murheen hetkellä hänen mielensä palasi lapsuuden päiviin Nasaretissa ja hänen alkuaikojen toimintaansa Galileassa. Tämän suuren koettelemuksen hetkellä hänen mieleensä nousi monia miellyttäviä tapahtumia hänen maisen toimintansa ajalta. Ja juuri näillä vanhoilla muistoilla Nasaretista, Kapernaumista, Hermonvuorelta ja kimmeltävän Galileanmeren päivännousuista ja auringonlaskuista hän tyynnytti itsensä, kun hän lujitti ihmissydämensä ja valmisti sen kohtaamaan petturin, joka muutaman hetken kuluttua hänet kavaltaisi.
182:3.11 (1970.1) Ennen kuin Juudas ja sotilaat saapuivat, Mestari oli voittanut kokonaan takaisin tavanomaisen rauhallisuutensa, henki oli saanut voiton lihasta; usko oli pitänyt puolensa kaikkia pelkoon tai epäilyyn kallistuvia, ihmiselle ominaisia taipumuksia vastaan. Perimmäinen koe ihmisluonnon täysimääräisestä käsittämisestä oli kohdattu ja oivallisesti suoritettu. Ihmisen Poika oli vielä kerran valmis kohtaamaan vihollisensa, ja hän tekisi sen tyynin mielin ja täysin vakuuttuneena omasta voittamattomuudestaan kuolevaisena ihmisenä, joka oli varauksettomasti antautunut täyttämään Isänsä tahdon.
Urantia-kirja
Luku 183
183:0.1 (1971.1) SAATUAAN Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen lopulta hereille Jeesus ehdotti, että nämä menisivät telttoihinsa ja koettaisivat nukkua ja valmistautua huomispäivän tehtäviin. Mutta nyt näitä kolmea apostolia ei enää nukuttanutkaan, sillä heidän lyhyet torkahduksensa olivat virkistäneet heitä, ja sitä paitsi he saivat ajattelemisen ja kiihtymyksen aihetta siitä, että paikalle saapui kaksi hätääntynyttä viestintuojaa, jotka kyselivät Daavid Sebedeusta ja lähtivät ripeästi etsimään häntä Pietarin kerrottua, missä tämä piti vartiota.
183:0.2 (1971.2) Samalla kun apostoleista kahdeksan oli sikeässä unessa, heidän lähelleen leiriytyneitä kreikkalaisia vaivasi sitäkin enemmän levottomuuksien pelko. Heidän pelkonsa oli niin suuri, että he olivat asettaneet vartiomiehen, jonka oli määrä antaa hälytysmerkki siinä tapauksessa, että vaara uhkaisi. Kun kerrotut kaksi viestintuojaa pelmahtivat leiriin, kreikkalainen vartiomies syöksyi herättämään kaikki maanmiehensä, jotka kiiruhtivat ulos teltoistaan täysissä pukeissa ja aseisiinsa sonnustautuneina. Kahdeksaa apostolia lukuun ottamatta koko leiri oli nyt valveilla. Pietari halusi herättää toverinsa, mutta Jeesus kielsi sellaisen ehdottomasti. Mestari kehotti lempeästi heitä kaikkia palaamaan telttoihinsa, mutta heillä ei ollut pienintäkään halua suostua hänen ehdotukseensa.
183:0.3 (1971.3) Saamatta seuraajiaan hajaantumaan Mestari poistui heidän luotaan ja käveli kohti oliivinpuristamoa Getsemanen puiston sisäänkäynnin lähellä. Vaikka nuo kolme apostolia kreikkalaisten ja muiden leiriläisten tapaan empivätkin lähteä heti hänen peräänsä, Johannes Markus kiiruhti kuitenkin matkaan oliivipuiden välitse ja piiloutui pieneen vajaan oliivinpuristamon lähellä. Jeesus vetäytyi leiriltä ja ystäviensä luota, jotta hänen kiinniottajansa, sitten kun he tulisivat, voisivat hänen apostolejaan häiritsemättä pidättää hänet. Mestari pelkäsi, että mikäli hänen apostolinsa olisivat valveilla ja läsnä hänen pidättämisensä hetkenä, kohtaus, jossa Juudas hänet kavaltaa, saattaisi nostattaa heidän vihamielisyytensä niin suureksi, että he tekisivät vastarintaa sotilaille ja heidät vietäisiin tyrmään yhdessä hänen kanssaan. Hän pelkäsi, että mikäli heidät pidätettäisiin hänen kanssaan, he mahdollisesti myös menehtyisivät hänen mukanaan.
183:0.4 (1971.4) Vaikka Jeesus tiesi suunnitelman hänen surmaamisestaan olevan lähtöisin juutalaisvallanpitäjien neuvostoista, hän oli myös selvillä siitä, että kaikilla näillä rikollisilla kaavailuilla oli Luciferin, Saatanan ja Caligastian täysi hyväksyntä. Ja hän oli varsin tietoinen siitä, että näistä maailmojen kapinallisista olisi ollut mieluisaa nähdä myös, että kaikki apostolit saatettaisiin turmioon yhdessä hänen kanssaan.
183:0.5 (1971.5) Jeesus istuutui yksikseen oliivinpuristimelle, jossa hän odotti kavaltajan tuloa, ja tuona hetkenä hänet näkivät ainoastaan Johannes Markus ja lukematon joukko taivaallisia tarkkailijoita.
183:1.1 (1971.6) On olemassa suuri vaara ymmärtää Mestarin lihallisen hahmossa viettämän elämänvaiheen päättymiseen liittyvien lukuisten sanontojen ja monien tapahtumien merkitys väärin. Julmuutta, jolla tietämättömät palvelijat ja kovanahkaiset sotilaat kohtelivat Jeesusta; sitä epäoikeudenmukaista menettelyä, jolla hänen oikeudenkäyntinsä vietiin läpi, ja itseään uskonnollisina johtajina pitäneiden tunteetonta suhtautumista ei saa sekoittaa siihen tosiasiaan, että Jeesus kaikkeen tähän kärsimiseen ja nöyryytykseen kärsivällisesti alistuessaan noudatti vilpittömästi Paratiisissa olevan Isän tahtoa. Isän tahto tosiaan ja totisesti oli, että hänen Poikansa joisi viimeisen pisaraan saakka maljan, jonka sisältönä oli kuolevaisen kokemus syntymästä kuolemaan, mutta taivaallinen Isä ei ollut ehdottomasti millään tavalla mukana yllyttämässä siihen barbaarimaiseen käyttäytymiseen, jota nuo sivistyneinä pidetyt ihmiset harjoittivat piinatessaan Mestaria raakalaismaisesti ja syytäessään hirvittävällä tavalla solvauksia solvausten perään hänen vastarinnasta pidättyvän persoonansa päälle. Nämä epäinhimilliset ja tyrmistyttävät kokemukset, jotka Jeesus joutui kestämään kuolevaisena elämänsä elämän viimeisinä hetkinä, eivät missään mielessä kuuluneet siihen, mikä on Isän jumalallinen tahto; tahto, jonka Jeesuksen ihmisolemus oli voitonriemuisesti lupautunut täyttämään sinä hetkenä, jolloin ihminen lopullisesti antautui Jumalalle, mistä oli merkkinä hänen puutarhassa esittämänsä kolmiosainen rukous hänen uupuneiden apostoliensa nukkuessa fyysisen nääntymyksen untaan.
183:1.2 (1972.1) Taivaallinen Isä halusi lahjaksi annetun Pojan päättävän maisen elämänvaiheensa luonnollisesti, täsmälleen samalla tavoin kuin kaikkien kuolevaisten täytyy päättää elämänsä maan päällä ja lihallisessa hahmossa. Tavalliset miehet ja naiset eivät voi odottaa, että heidän viimeiset maan päällä viettämänsä hetket ja sen jälkeen seuraava kuoleman välinäytös jonkin erityisen sallimuksen kautta tehtäisiin heille helpoiksi. Niinpä Jeesus päättikin luopua lihallisesta elämästään tavalla, joka olisi sopusoinnussa luonnollisten tapahtumakulkujen kanssa, ja järkähtämättä hän kieltäytyi vapauttamasta itseään niiden epäinhimillisten tapahtumain katalan yhteisvaikutuksen julmasta otteesta, jotka hirvittävällä vääjäämättömyydellä vyöryivät eteenpäin kohti hänen uskomatonta nöyryytystään ja kunniatonta kuolemaansa. Ja tämä pöyristyttävä vihan ilmaus ja ennennäkemätön julmuuden osoitus oli pahojen ihmisten ja häijyjen kuolevaisten työtä viimeistä piirtoaan myöten. Taivaan Jumala ei sellaista tahtonut, eivätkä Jeesuksen perivihollisetkaan sellaisesta määräystä antaneet, vaikka he paljon tekivätkin varmistaakseen, että ajattelemattomat ja pahat kuolevaiset lahjaksi annetun Pojan tällä tavoin hylkäisivät. Jopa hän, joka on synnin isä, käänsi kasvonsa pois siitä kiduttavasta kauheudesta, jota ristiinnaulitsemisen näyttämöllä esitettiin.
183:2.1 (1972.2) Sen jälkeen kun Juudas viimeistä ehtoollista nautittaessa niin yllättäen poistui pöydästä, hän meni suoraa tietä serkkunsa kotiin, ja sitten he molemmat menivät oikopäätä temppelinvartijoiden kapteenin luokse. Juudas pyysi kapteenia kutsumaan vartijat koolle ja ilmoitti hänelle olevansa valmis johdattamaan heidät Jeesuksen luo. Koska Juudas oli ilmestynyt paikalle hieman odotettua aikaisemmin, kesti jonkin aikaa, ennen kuin päästiin lähtemään Markusten talolle, josta Juudas otaksui löytävänsä Jeesuksen vielä apostolien kanssa seurustelemasta. Mestari ja yksitoista apostolia poistuivat Elia Markuksen talosta täydet viisitoista minuuttia ennen kavaltajan ja vartijoiden tuloa. Siihen mennessä kun kiinniottajat ehtivät Markusten talolle, Jeesus ja yksitoista apostolia olivat jo hyvän matkaa kaupungin muurien ulkopuolella menossa Öljymäen leirille.
183:2.2 (1972.3) Juudas huolestui suuresti siitä, ettei hän tavannutkaan Jeesusta Markusten talosta ja yhdentoista miehen seurasta, joista vain kaksi oli vastarintaa varten aseistautuneita. Hän sattui tietämään, että kun he olivat iltapäivällä poistuneet leiriltä, vain Simon Pietarilla ja Simon Selootilla oli ollut miekka vyöllään; Juudas oli nimittäin toivonut voivansa pidättää Jeesuksen, silloin kun kaupungissa vallitsi hiljaisuus ja kun vastarinnan mahdollisuus oli vähäinen. Kavaltaja pelkäsi, että jos hän odottaisi, kunnes he saapuisivat leiriinsä, jouduttaisiin vastatusten yli kuudenkymmenen antaumuksellisen opetuslapsen kanssa. Ja hän tiesi myös, että Simon Selootilla oli hallussaan runsas asevarasto. Juudaksen hermostuneisuus paheni hänen miettiessään, miten yksitoista lojaalia apostolia inhoaisivat häntä, ja hän pelkäsi, että nämä koettaisivat surmata hänet. Paitsi epälojaali hän oli sydämessään myös todellinen pelkuri.
183:2.3 (1973.1) Kun he eivät tavanneetkaan Jeesusta yläsalista, Juudas pyysi vartiokapteenia palaamaan temppeliin. Näihin aikoihin johtomiehet alkoivat kokoontua ylipapin kotiin ollakseen valmiina vastaanottamaan Jeesuksen, sillä heidän kavaltajan kanssa tekemänsä välipuhehan edellytti, että Jeesus pidätettäisiin tuon päivän keskiyöhön mennessä. Juudas selitti liittolaisilleen, etteivät he olleet tavoittaneet Jeesusta Markusten kodista ja että heidän olisi pakko mennä Getsemaneen pidättämään hänet. Kavaltaja jatkoi sitten puhettaan todeten, että leirillä oli Jeesuksen lisäksi yli kuusikymmentä antaumuksellista seuraajaa ja että nämä olivat kaikki hyvin aseistautuneita. Juutalaisten johtomiehet muistuttivat Juudasta siitä, että Jeesus oli aina saarnannut vastarinnattomuutta, mutta Juudas vastasi, etteivät he voineet luottaa Jeesuksen kaikkien seuraajien noudattavan sellaista opetusta. Hän totisesti pelkäsi itsensä puolesta ja rohkeni sen vuoksi pyytää, että hänen mukaansa annettaisiin neljäkymmentä aseellista sotilasta. Koska juutalaisviranomaisilla ei ollut käskyvallassaan noin suurta aseistettujen miesten määrää, he menivät välittömästi Antonian linnakkeeseen ja pyysivät sen roomalaista komentajaa antamaan heille tämän vartioston. Mutta kun tämä sai tietää heidän aikovan pidättää Jeesuksen, hän suoralta kädeltä kieltäytyi suostumasta heidän pyyntöönsä ja pyysi heitä kääntymään hänen esiupseerinsa puoleen. Tällä tavoin kulutettiin yli tunti kuljeskeluun viranomaisen luota toisen luo, kunnes heidän lopulta oli pakko mennä itsensä Pilatuksen luokse saadakseen luvan käyttää aseistettuja roomalaisvartijoita. Oli jo myöhä, kun he saapuivat Pilatuksen taloon, ja tämä oli vaimoineen ehtinyt vetäytyä yksityisiin tiloihinsa. Pilatusta emmitytti antautua mihinkään tekemisiin tämän hankkeen kanssa, etenkin kun hänen vaimonsa oli pyytänyt häntä olemaan suostumatta tähän pyyntöön. Mutta koska juutalaisten sanhedrinin johtava viranhaltija oli mukana ja esitti henkilökohtaisen pyynnön tällaisen avun puolesta, maaherra katsoi viisaaksi myöntyä pyyntöön ajatellessaan, että hän voisi myöhemmin oikaista jokaisen vääryyden, johon nämä mahdollisesti syyllistyisivät.
183:2.4 (1973.2) Niinpä kun Juudas Iskariot puolen kahdentoista maissa lähti temppeliltä, hänen seurassaan oli yli kuusikymmentä henkilöä: temppelinvartijoita, roomalaisia sotilaita sekä pääpappien ja vallasmiesten uteliasta palvelusväkeä.
183:3.1 (1973.3) Kun tämä soihtuja ja lyhtyjä kantava, aseistettu sotilas- ja vartiomieskomppania lähestyi puutarhaa, Juudas asteli hyvän matkaa joukko-osaston edellä ollakseen valmis nopeasti osoittamaan, kuka Jeesus oli, jotta pidättäjien olisi helppo ottaa hänet kiinni, ennen kuin hänen toverinsa ehtisivät koota rivejään puolustaakseen häntä. Ja tämän lisäksi oli vielä toinenkin syy siihen, miksi Juudas halusi olla Mestarin vihollisten edellä. Hän ajatteli nimittäin, että näyttäisi siltä kuin hän olisi saapunut näyttämölle ennen sotilaita, joten apostolit ja muut Jeesuksen ympärille kerääntyneet eivät ehkä oikopäätä yhdistäisi häntä aseistettuihin vartijoihin, jotka seurasivat tiiviisti hänen kannoillaan. Juudas oli jopa ajatellut näytellä sellaista, että hän oli muka rientänyt varoittamaan heitä kiinniottajien tulosta, mutta tämä kaavailu meni sikäli pilalle, että Jeesus sen teki tyhjäksi kavaltajaa tervehtiessään. Vaikka Jeesus puhui Juudakselle ystävällisesti, hän tervehti tätä kavaltajana.
183:3.2 (1973.4) Heti kun Pietari, Jaakob ja Johannes sekä kolmisenkymmentä heidän leiritoveriaan näkivät aseistetun joukko-osaston soihtuja kantaen kääntyvän kukkulan harjan ympäri, he tiesivät näiden sotilaiden olevan tulossa pidättämään Jeesuksen, ja he ryntäsivät kaikki alas oliivinpuristamon lähelle, jossa Mestari istui kuun valaisemassa yksinäisyydessä. Sotilaskomppanian lähestyessä yhdeltä sivustalta kolme apostolia ja heidän toverinsa lähestyivät toiselta. Kun Juudas astui eteenpäin Mestaria puhutellakseen, niin siinä seisoivat hievahtamatta kumpainenkin ryhmä, Mestari niiden välissä, ja Juudas odottamassa hetkeään painaakseen kavaltajan suudelman hänen otsalleen.
183:3.3 (1974.1) Kavaltaja oli toivonut, että hän vartijat Getsemaneen johdatettuaan voisi yksinkertaisesti vain osoittaa Jeesuksen sotilaille tai korkeintaan täyttää antamansa lupauksen tervehtiä tätä suudelmalla ja sitten vetäytyä nopeasti näyttämöltä. Juudas pelkäsi suuresti, että kaikki apostolit olisivat paikalla ja että nämä kävisivät keskitetysti hänen kimppuunsa kostaakseen sen, että hän oli rohjennut kavaltaa heidän rakastetun opettajansa. Mutta kun Mestari tervehti häntä kuten kavaltajaa, hän hämmentyi niin pahasti, ettei yrittänytkään lähteä pakoon.
183:3.4 (1974.2) Jeesus koetti vielä viimeisen kerran pelastaa Juudaksen suoranaisesti häntä kavaltamasta, kun hän, ennen kuin kavaltaja sai tilaisuuden päästä hänen luokseen, astui toiselle puolelle ja puhutteli ensimmäistä vasemmanpuoleista sotilasta, roomalaisten kapteenia, ja sanoi: ”Ketä etsitte?” Kapteeni vastasi: ”Jeesus Nasaretilaista.” Silloin Jeesus astui suoraan upseerin eteen ja siinä koko tämän luomakunnan Jumalan tyynessä majesteettisuudessa seisten sanoi: ”Se olen minä.” Monet tähän aseistettuun joukkokuntaan kuuluvat olivat kuulleet Jeesuksen opettavan temppelissä, toiset olivat kuulleet hänen voimallisista teoistaan, ja kun he nyt kuulivat hänen näin ylväästi tuovan julki henkilöllisyytensä, etummaisissa riveissä seisovat astuivat kavahtaen äkkiä taaksepäin. Tämä tyyni ja majesteettinen henkilöllisyyden ilmoittaminen sai heidät neuvottomuuden valtaan. Juudaksen ei siis ollut tarpeen mennä kavaltamishankkeissaan tätä pitemmälle. Mestari oli ylväästi ilmoittanut vihollisilleen, kuka hän oli, ja nämä olisivat voineet pidättää hänet ilman Juudaksen apua. Mutta kavaltajan oli tehtävä jotakin, joka selittäisi hänen mukanaolonsa tässä aseellisessa joukossa, ja hän halusi sitä paitsi osoittaa suorittaneensa oman osuutensa juutalaisten johtomiesten kanssa tekemästään kavaltamissopimuksesta, jotta hänellä olisi oikeus suureen palkkioon ja niihin kunnianosoituksiin, joita hän uskoi kertyvän kasapäin korvaukseksi hänen lupauksestaan luovuttaa Jeesus heidän käsiinsä.
183:3.5 (1974.3) Vartijoiden saatua rivinsä järjestykseen, sen jälkeen kun Jeesuksen näkeminen ja hänen epätavallisen äänensä sointi oli ensin ne pannut epäjärjestykseen, ja apostolien ja opetuslasten siirryttyä lähemmäksi Juudas astui Jeesuksen luokse, painoi suudelman hänen otsalleen ja sanoi: ”Terve, Mestari ja Opettaja.” Ja Juudaksen näin syleillessä Mestariaan Jeesus sanoi: ”Ystävä, eikö siinä ole kyllin, että sinä tämän teet! Pitikö sinun kavaltaa Ihmisen Poika vielä suudelmallakin?”
183:3.6 (1974.4) Apostolit ja opetuslapset kirjaimellisesti tyrmistyivät näkemästään. Hetkeen kukaan ei liikahtanutkaan. Sitten Jeesus, joka irrottautui Juudaksen kavalasta syleilystä, astui vartijoiden ja sotilaiden luo ja kysyi toistamiseen: ”Ketä etsitte?” Ja taas kapteeni sanoi: ”Jeesus Nasaretilaista.” Ja taas Jeesus vastasi: ”Olen sanonut sinulle, että se olen minä. Jos siis etsit minua, niin anna näiden muiden mennä omia teitään. Olen valmis tulemaan mukanasi.”
183:3.7 (1974.5) Jeesus oli valmis palaamaan Jerusalemiin vartijoiden mukana, eikä sotilaiden kapteenilla ollut mitään sitä vastaan, että kolme apostolia ja heidän toverinsa menisivät rauhassa omille teilleen. Mutta ennen kuin he pääsivät matkaan, ja kun Jeesus siinä seisoi odottaen kapteenin ohjeita, Jeesuksen luo astui muuan Malkus, ylipapin syyrialainen henkivartija, ja ryhtyi sitomaan Jeesuksen käsiä hänen selkänsä taakse, vaikkei roomalaiskapteeni ollut antanut määräystä, että Jeesus pitäisi sillä tavoin sitoa. Nähdessään Mestarinsa joutuvan moisen häväistyksen kohteeksi Pietari ja hänen toverinsa eivät enää kyenneet hillitsemään itseään. Pietari veti esille miekkansa ja syöksähti muiden mukana iskeäkseen Malkuksen maahan. Mutta ennen kuin sotilaat ehtivät tulla ylipapin palvelijan turvaksi, Jeesus nosti Pietarin eteen torjuvan kätensä ja ankarin sanoin häntä puhutellessaan lausui: ”Pane miekkasi tuppeen. Jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan kaatuvat. Etkö ymmärrä sen olevan Isän tahto, että minä juon tämän maljan? Ja etkö lisäksi tiedä, että tälläkin hetkellä voisin antaa käskyn enemmälle kuin kahdelletoista legioonalle enkeleitä ja heidän työtovereitaan, ja he pelastaisivat minut näiden muutamien miesten käsistä?”
183:3.8 (1975.1) Vaikka Jeesus kerrotulla tavalla tehokkaasti pysäyttikin seuraajiensa toimeenpaneman fyysisen vastarinnan osoituksen, itse näytös kuitenkin riitti herättämään vartiokapteenissa uinuneen pelon, ja hän tarttui sotilaidensa avulla nyt lujin käsin Jeesukseen ja pani hänet viipymättä köysiin. Ja näiden sitoessa hänen käsiään vahvoilla köysillä Jeesus sanoi heille: ”Miksi käytte minua vastaan käsissänne miekat ja seipäät ikään kuin olisitte ottamassa kiinni ryöväriä? Olin päivittäin luonanne temppelissä kansaa julkisesti opettaen ettekä tehneet mitään minut kiinni ottaaksenne.”
183:3.9 (1975.2) Kun Jeesus oli köytetty, kapteeni pelätessään Mestarin seuraajien saattavan yrittää hänen pelastamistaan antoi käskyn näiden pidättämisestä. Mutta sotilaat eivät olleet kyllin vikkeliä, sillä kun Jeesuksen seuraajien korviin kantautui kapteenin käsky heidän pidättämisestään, he pakenivat kiireesti takaisin rotkoon. Johannes Markus oli koko tämän ajan pysytellyt piilossaan läheisessä vajassa. Sotilaiden lähtiessä Jeesus mukanaan takaisin Jerusalemiin Johannes Markus yritti livahtaa ulos vajasta tavoittaakseen karkuun juoksevat apostolit ja opetuslapset, mutta juuri kun hän pujahti ulos, läheltä kulki ohi eräs viimeisistä palailevista sotilaista, joka oli ajanut takaa pakenevia opetuslapsia, ja havaitessaan tämän pellavaviittaan pukeutuneen nuoren miehen sotilas alkoi ajaa häntä takaa ja melkein saikin hänet kiinni. Itse asiassa sotilas pääsi niin lähelle Johannesta, että sai otteen tämän viitasta, mutta nuori mies karisti vaatekappaleen yltään ja karkasi alastonna pakoon sotilaan pidellessä kädessään tyhjää viittaa. Johannes Markus etsiytyi kiireesti Daavid Sebedeuksen luo yläpolulle. Kun hän oli kertonut Daavidille, mitä oli tapahtunut, he kiiruhtivat yhdessä takaisin nukkuvien apostoleiden teltoille ja tiedottivat kaikille kahdeksalle apostolille, miten Mestari oli kavallettu ja pidätetty.
183:3.10 (1975.3) Jokseenkin samaan aikaan kun kahdeksaa apostolia heräteltiin, paikalle alkoivat palailla myös ylös rotkoon paenneet, ja he kerääntyivät kaikki oliivinpuristimen lähettyville keskustelemaan siitä, mitä olisi tehtävä. Oliivipuiden sekaan piiloutuneet Simon Pietari ja Johannes Sebedeus olivat sillä välin jo menneet sen sotilas-, vartija- ja palvelijajoukkion perään, joka nyt vei Jeesusta takaisin Jerusalemiin ikään kuin olisivat saattamassa jotakuta auttamatonta rikollista. Johannes kulki aivan joukkion kintereillä, mutta Pietari pysytteli vähän matkan päässä. Päästyään sotilaan kynsistä Johannes Markus pukeutui Simon Pietarin ja Johannes Sebedeuksen teltasta löytämäänsä viittaan. Hän arveli vartijoiden aikomuksena olevan viedä Jeesus Hannaksen, täysinpalvelleen ylipapin, kotiin. Niinpä hän kiersi oliivitarhojen kautta ja oli paikalla, jo ennen kuin joukkio saapui sinne, ja hän piilotteli ylipapin palatsin portin sisäänkäynnin lähettyvillä.
183:4.1 (1975.4) Jaakob Sebedeus huomasi joutuneensa erilleen Simon Pietarista ja veljestään Johanneksesta, ja niin hän liittyi oliivinpuristamolla muiden apostolien ja heidän leiriläistoveriensa seuraan käymään keskusteluja siitä, mitä Mestarin pidätys huomioon ottaen pitäisi tehdä.
183:4.2 (1975.5) Andreas oli vapautettu kaikesta vastuusta toimia apostolitovereidensa ryhmänjohtajana, niinpä hän oli vaiti tämän heidän elämänsä suurimman kriisin hetkellä. Lyhyesti käydyn epämuodollisen keskustelun jälkeen Simon Selootti nousi seisomaan oliivinpuristamon kivimuurille, ja esittäessään kiihkeän vetoomuksen Mestarille ja valtakunnan asialle osoitettavan lojaalisuuden puolesta hän kehotti apostolitovereitaan ja muita opetuslapsia kiiruhtamaan joukkion perään ja huolehtimaan siitä, että Jeesus pelastettaisiin. Seurueen enemmistö olisi ollut valmis seuraamaan hänen aggressiivista johtoaan, ellei Natanael, joka nousi seisomaan samana hetkenä, kun Simon oli sanottavansa sanonut, olisi neuvokkaasti palauttanut heidän mieleensä, mitä Jeesus oli moneen kertaan toistamissaan opetuksissa lausunut vastarintaan ryhtymättömyyden puolesta. Hän muistutti heitä lisäksi siitä, että Jeesus oli tuona samaisena iltana antanut heille ohjeen, jonka mukaan heidän tuli säästää elämänsä sitä aikaa varten, jolloin heidän olisi määrä lähteä maailmalle julistamaan taivaallisen valtakunnan evankeliumin hyvää sanomaa. Ja Natanael sai näkemykselleen tukea Jaakob Sebedeukselta, joka kertoi nyt, miten Pietari ja muut vetivät esille miekkansa estääkseen Mestarin pidättämisen, ja että Jeesus käski Pietarin ja muiden miekkamiesten kätkeä säilänsä tuppeen. Myös Matteus ja Filippus käyttivät puheenvuoron, mutta käyty keskustelu ei johtanut mihinkään selkeään tulokseen, ennen kuin Tuomas kehottamalla heitä muistamaan sen tosiasian, että Jeesus oli neuvonut Lasarusta olemaan vaarantamatta henkeään, osoitti heille, etteivät he voineet tehdä mitään Mestarinsa pelastamiseksi, sillä tämä ei sallinut ystäviensä ryhtyä hänen puolustajikseen, ja koska hän piti tiukasti kiinni siitä, ettei hän käyttäisi jumalallisia valtaoikeuksiaan tehdäkseen ihmisvihamiestensä aikeet turhiksi. Tuomas sai heidät omaksumaan sen kannan, että he hajaantuisivat kukin omalle taholleen, kuitenkin niin, että Daavid Sebedeus jäisi leiripaikalle pitämään siellä ryhmän käytössä olevaa selvittelykeskusta ja viestilähettipistettä. Puoli kolmeen mennessä tuona aamuna leiri oli autio niin, että paikalla oli enää Daavid kolmen tai neljän sanansaattajan kanssa. Kaikki muut oli lähetetty ottamaan selville, minne Jeesus oli viety ja mitä hänen suhteensa aiottiin tehdä.
183:4.3 (1976.1) Viisi apostolia, nimittäin Natanael, Matteus, Filippus ja kaksoset, piiloutui Betfageen ja Betaniaan. Tuomas, Andreas, Jaakob ja Simon Selootti piileskelivät kaupungissa. Simon Pietari ja Johannes Sebedeus seurasivat väkijoukkoa Hannaksen talolle.
183:4.4 (1976.2) Hieman päivänkoiton jälkeen Simon Pietari laahusti takaisin Getsemanen leiripaikalle, ja hänessä kuvastui lannistuneisuus ja syvä epätoivo. Daavid lähetti hänet erään sanansaattajan hoivissa kaupunkiin, jossa hänen oli määrä liittyä veljensä Andreaksen seuraan. Tämä oli Nikodemuksen kodissa Jerusalemissa.
183:4.5 (1976.3) Koko sen ajan, jonka Jeesus oli ristillä, Johannes Sebedeus pysyi Jeesuksen antamien ohjeiden mukaan aina hänen lähellään, ja hän juuri toimitti Daavidin viestinviejille tunnista tuntiin tiedot, jotka nämä veivät Daavidille puutarhan leirille ja jotka sitten viestitettiin sieltä edelleen piilossa lymyäville apostoleille ja Jeesuksen perheelle.
183:4.6 (1976.4) Totisesti, paimen on lyöty maahan ja lampaat ajettu hajalle! Vaikka he kaikki hämärästi käsittävätkin Jeesuksen heitä juuri tällaisesta tilanteesta ennakolta varoittaneen, he ovat niin pahasti Mestarin äkillisestä katoamisesta järkyttyneitä, etteivät kykene käyttämään järkeään normaalilla tavalla.
183:4.7 (1976.5) Päivä oli hetki sitten valjennut, ja Pietari oli vähän aikaisemmin lähetetty veljensä luokse, kun leirille saapui Jeesuksen lihallinen veli, Juuda, miltei kuoliaaksi hengästyneenä ja Jeesuksen perheen muiden jäsenten edelle kiirehtineenä, vain saadakseen tietää, että Mestari oli jo pidätetty. Hän riensi takaisin Jerikontielle viedäkseen tämän tiedon äidilleen, veljilleen ja sisarilleen. Daavid Sebedeus lähetti Juudan mukana Jeesuksen perheenjäsenille viestin, jossa hän pyysi näitä kerääntymään Martan ja Marian taloon Betaniassa ja odottamaan siellä tietoja, joita hänen lähettinsä säännöllisesti toimittaisivat heille.
183:4.8 (1976.6) Tilanne näytti apostolien, tärkeimpien opetuslasten ja Jeesuksen maisen perheen jäsenten osalta tällaiselta torstai-illan viimeisen puoliskon ja perjantaiaamun ensimmäisten tuntien aikana. Ja viestinviejäjärjestelmä, jota Daavid Sebedeus edelleenkin johti Getsemanen leirissä sijaitsevasta tukikohdastaan, piti kaikki nämä ryhmät ja yksilöt kosketuksissa toisiinsa.
183:5.1 (1977.1) Ennen kuin temppelivartijoiden juutalaiskapteeni ja sotilaskomppanian roomalaiskapteeni pääsivät Jeesus mukanaan poistumaan puutarhasta, he joutuivat sanaharkkaan siitä, minne heidän oli määrä viedä Jeesus. Temppelivahtien kapteeni antoi käskyn, jonka mukaan hänet vietäisiin tuolloisen ylipapin, Kaiafaan, luokse. Roomalaissotilaiden kapteeni määräsi, että Jeesus vietäisiin entisen ylipapin ja Kaiafaan appi-isän, Hannaan, palatsiin. Ja hän antoi tällaisen käskyn siksi, että roomalaisilla oli tapana asioida suoraan Hannaan kanssa kaikissa asioissa, joissa oli kysymys juutalaisten kirkkolakien noudattamisen valvonnasta. Ja roomalaiskapteenin antamia käskyjähän toteltiin; Jeesus vietiin Hannaan luo alustavaa kuulustelua varten.
183:5.2 (1977.2) Juudas marssi muiden mukana, kapteenien lähellä, ja hän sai sivusta kuulla kaiken, mitä puhuttiin, mutta hän ei millään tavoin osallistunut väittelyyn, sillä sen paremmin juutalaiskapteeni kuin roomalaisupseerikaan ei viitsinyt sen vertaa vaivautua, että olisi jotakin kavaltajalle sanonut – niin suuresti he häntä halveksivat.
183:5.3 (1977.3) Jokseenkin tällä hetkellä Johannes Sebedeus, joka muisti Mestarinsa ohjeet siitä, että hän pysyttelisi aina tämän lähellä, kiiruhti lähelle Jeesusta tämän marssiessa eteenpäin kumpaisenkin kapteenin välissä. Nähdessään Johanneksen tulevan joukon rinnalle temppelivahtien komentaja sanoi avustajalleen: ”Ota tuo mies kiinni ja köytä hänet. Hän on yksi tämän hepun seuraajista.” Mutta kun roomalaiskapteeni tämän kuuli ja ympärilleen katsahdettuaan näki Johanneksen, hän antoi käskyn apostolin tulla rinnalleen, ja määräsi, ettei kukaan saisi tätä ahdistella. Sitten roomalaiskapteeni sanoi juutalaiskapteenille: ”Tämä mies ei ole kavaltaja eikä pelkuri. Näin hänet puutarhassa, eikä hän vetänyt esille miekkaansa tehdäkseen meille vastarintaa. Hänellä on kylliksi rohkeutta astuakseen esiin ja ollakseen Mestarinsa vierellä, eikä kukaan saa käydä häneen käsiksi. Rooman laissa säädetään, että jokaisella vangilla saa olla ainakin yksi ystävä häntä tukemassa tuomarinistuimen edessä, eikä mikään estä tätä miestä seisomasta Mestarinsa, tämän vangitun, rinnalla.” Ja tämän kuullessaan Juudas tunsi niin suurta häpeää ja nöyryytystä, että hän jättäytyi muista jälkeen ja tuli Hannaan palatsille yksikseen.
183:5.4 (1977.4) Ja tässä on selitys siihen, miksi Johannes Sebedeuksen sallittiin pysytellä Jeesuksen lähellä kaikkien tuon yön ja seuraavan päivän koettelevien kokemusten ajan. Juutalaiset eivät uskaltaneet sanoa Johannekselle mitään tai millään tavoin häntä ahdistella, sillä hänellä oli ikään kuin sellaisen roomalaisen neuvosmiehen asema, joka oli määrätty toimimaan juutalaisten hengellisen tuomioistuimen toimintojen tarkkailijana. Johanneksen etuoikeutettu asema lujittui entisestään, kun roomalainen Jeesuksen temppelinvartijoiden kapteenille Hannaan palatsin portilla luovuttaessaan sanoi avustajalleen: ”Mene tämän vangitun mukana ja pidä huoli siitä, etteivät juutalaiset tapa häntä ilman Pilatuksen suostumusta. Katso, etteivät he salamurhaa häntä, ja huolehdi siitä, että hänen ystävänsä, sen galilealaisen, annetaan pysytellä lähettyvillä ja pitää silmällä kaikkea, mikä on meneillään.” Ja tällä tavoin Johannes kykeni olemaan Jeesuksen lähellä aina Jeesuksen ristinkuoleman hetkeen saakka, vaikka muiden kymmenen apostolin oli pakko edelleenkin pysytellä piilopaikassaan. Johannes toimi Rooman suojeluksessa, eivätkä juutalaiset uskaltaneet ahdistella häntä, ennen kuin vasta Mestarin kuoleman jälkeen.
183:5.5 (1977.5) Jeesus ei avannut suutaan koko sen matkan aikana, joka kuljettiin Hannaan palatsiin. Pidätyshetkestään siihen asti, kun hän ilmestyi Hannaan eteen, Ihmisen Poika ei lausunut sanaakaan.
Urantia-kirja
Luku 184
184:0.1 (1978.1) HANNAAN edustajat olivat antaneet roomalaissotilaiden kapteenille salaisesti ohjeet tuoda Jeesus Hannaan palatsiin, heti kun tämä olisi pidätetty. Entinen ylipappi nimittäin halusi pitää yllä arvovaltaansa juutalaisten korkeimpana kirkollisena auktoriteettina. Se, että hän halusi usean tunnin ajan pidätellä Jeesusta omassa talossaan, palveli myös toista tarkoitusperää; näin saatiin nimittäin aikaa kutsua sanhedrinin oikeusistuin lainmukaisesti koolle. Sanhedrinin oikeusistuinhan ei lain mukaan saanut kokoontua, ennen kuin temppelissä oli toimitettu aamu-uhri. Ja tämä uhritoimitus suoritettiin kolmen aikaan aamulla.
184:0.2 (1978.2) Hannas tiesi, että sanhedristien oikeusistuimen jäsenet odottivat hänen vävynsä, Kaiafaan, palatsissa. Kolmisenkymmentä sanhedrinin jäsentä oli keskiyöhön mennessä kerääntynyt ylipapin kotiin ollakseen valmiina tuomitsemassa Jeesusta, kunhan hänet tuotaisiin heidän eteensä. Koolla olivat vain jäsenet, jotka olivat lujasti ja avoimesti Jeesusta ja hänen opetustaan vastaan, sillä oikeuden päätösvaltaisuus edellytti vain kahdenkymmenenkolmen jäsenen läsnäoloa.
184:0.3 (1978.3) Jeesus oli noin kolme tuntia Hannaan palatsissa Öljymäellä, lähellä Getsemanen puutarhaa, jossa hänet pidätettiin. Johannes Sebedeus oli Hannaan palatsissa kenenkään estämättä eikä hänellä siellä ollut mitään hätää, olihan hänen turvanaan roomalaiskapteenin antama määräys, mutta lisäksi vanhemmat palvelijat tunsivat hyvin hänet ja hänen veljensä Jaakobin, jotka olivat olleet monet kerrat palatsissa vieraina, sillä entinen ylipappi oli heidän äitinsä, Salomen, kaukainen sukulainen.
184:1.1 (1978.4) Hannas, temppelin keräämistä veroista ja maksuista rikastunut mies, jonka vävy oli virassa toimiva ylimmäinen pappi ja jolla oli suhteet roomalaisviranomaisiin, oli koko juutalaisväestön keskuudessa eittämättä vaikutusvaltaisin yksilö. Hän oli sulavakäytöksinen ja diplomaattinen juonittelija ja vehkeilijä. Hän halusi itse hoitaa jutun, jolla Jeesus toimitettaisiin pois; hän pelkäsi jättää tällaista tärkeää hanketta kokonaan tylyn ja aggressiivisen vävynsä hoitoon. Hannas halusi varmistua siitä, että Mestarin oikeudenkäynti pysyisi saddukeusten käsissä, sillä hän pelkäsi joidenkuiden fariseusten mahdollisesti osoittavan tätä kohtaan myötätuntoa. Hannas nimittäin oli perillä siitä, että lähes kaikki Jeesuksen ajaman asian omakseen ottaneet sanhedrinin jäsenet olivat fariseuksia.
184:1.2 (1978.5) Hannas ei ollut nähnyt Jeesusta moniin vuosiin eli ei, sen jälkeen kun Mestari oli käynyt hänen talossaan ja oli lähtenyt välittömästi pois huomatessaan, miten kylmästi ja varautuneesti Hannas otti hänet vastaan. Hannas oli ajatellut käyttää röyhkeästi hyväkseen tätä vanhaa tuttavuutta ja koettaa sen avulla suostutella Jeesusta luopumaan vaateistaan ja poistumaan Palestiinasta. Osallistuminen hyvän miehen murhaamiseen emmitytti häntä, ja hän oli järkeillyt Jeesuksen kenties pitävän parempana poistua maasta kuin kohdata kuoleman. Mutta kun Hannas seisoi tämän järkkymättömän ja päättäväisen galilealaisen edessä, hän samana hetkenä tiesi, että senlaatuisten ehdotusten tekeminen olisi hyödytöntä. Jeesus oli vieläkin majesteettisempi ja ryhdikkäämpi kuin millaisena Hannas hänet muisti.
184:1.3 (1979.1) Kun Jeesus oli nuori, Hannas oli tuntenut häntä kohtaan suurta kiinnostusta, mutta nyt se, mitä Jeesus aivan äskettäin oli tehnyt ajaessaan rahanvaihtajat ja muut kaupalliset yrittäjät pois temppelistä, uhkasi tyrehdyttää hänen tulonlähteensä. Tämä teko – paljon suuremmassa määrin kuin konsanaan Jeesuksen opetukset – oli herättänyt entisen ylipapin vihamielisyyden.
184:1.4 (1979.2) Hannas astui sisälle tilavaan vastaanottohuoneeseensa, istuutui suureen tuoliin ja antoi käskyn tuoda Jeesus hänen eteensä. Kulutettuaan muutaman hetken siihen, että sanaakaan virkkamatta tarkasteli Mestaria, hän sanoi: ”Käsitäthän, että opetustyösi suhteen täytyy tehdä jotakin, sillä häiritset rauhaa ja järjestystä maassamme.” Kun Hannas katseli kysyvästi Jeesusta, Mestari katsoi häntä suoraan silmiin, muttei esittänyt vastausta. Hannas puhui uudelleen: ”Mitkä ovat agitaattori Simon Selootin lisäksi opetuslastesi nimet?” Jeesus katsoi taas häntä, mutta ei vastannut.
184:1.5 (1979.3) Hannasta kiusasi melkoisesti se, että Jeesus kieltäytyi vastaamasta hänen kysymyksiinsä. Se kiusasi häntä sen verran, että hän sanoi Jeesukselle: ”Etkö yhtään välitä, olenko sinua kohtaan suopea vai en? Etkö tunne mitään kunnioitusta sitä valtaa kohtaan, joka minulla on tehtäessä päätöksiä tulevassa oikeudenkäynnissäsi esille otettavista asioista?” Nämä sanat kuultuaan Jeesus sanoi: ”Hannas, tiedät, ettei sinulla voisi olla mitään valtaa minuun, ellei Isäni sitä sallisi. Jotkut haluaisivat surmata Ihmisen Pojan, koska he ovat tietämättömiä; he eivät osaa parempaakaan. Mutta sinä, ystävä, sinä tiedät, mitä olet tekemässä. Kuinka sinä siis voit torjua Jumalan valon?”
184:1.6 (1979.4) Ystävällinen puhetapa, jolla Jeesus puhutteli Hannasta, sai tämän miltei hämilleen. Mutta hän oli mielessään jo päätöksensä tehnyt, ja sen mukaan Jeesuksen täytyisi joko lähteä Palestiinasta tai kuolla. Niinpä hän keräsi rohkeutensa ja kysyi: ”Mitä se oikeastaan on, jota yrität opettaa kansalle? Mikä väität olevasi?” Jeesus vastasi: ”Tiedät varsin hyvin, että olen puhunut maailmalle avoimesti. Olen opettanut synagogissa ja monet kerrat temppelissä, jossa kaikki juutalaiset ja monet gentiilit ovat minua kuunnelleet. Salassa en ole mitään puhunut; miksi siis kysyt minulta opetuksestani? Mikset kutsu tänne niitä, jotka ovat kuulleet minua, ja kysele heiltä? Katso, koko Jerusalem on kuullut, mitä olen puhunut, vaikket itse näitä opetuksia olekaan kuullut.” Mutta ennen kuin Hannas ehti esittää vastaustaan, lähellä seisova palatsin päähovimestari löi kädellään Jeesusta kasvoihin sanoen: ”Ettäs kehtaat vastata ylipapille tuommoisin sanoin!” Hannas ei esittänyt hovimestarilleen moitteen sanaa, mutta Jeesus puhutteli tätä sanoen: ”Ystäväni, jos olen lausunut jotakin pahaa, esitä todistuksesi pahaa vastaan; mutta jos olen lausunut totuuden, niin miksi sinun siis pitäisi lyödä minua?”
184:1.7 (1979.5) Vaikka Hannas oli pahoillaan siitä, että hänen hovimestarinsa oli lyönyt Jeesusta, hän oli kuitenkin liian ylpeä kiinnittääkseen asiaan huomiota. Hämmennyksessään hän meni toiseen huoneeseen ja jätti Jeesuksen lähes tunnin ajaksi yksikseen talon palvelijoiden ja temppelinvartijoiden seuraan.
184:1.8 (1979.6) Kun hän tuli takaisin, hän astui Mestarin vierelle ja sanoi: ”Väitätkö olevasi Messias, Israelin vapahtaja?” Jeesus sanoi: ”Hannas, olet tuntenut minut nuoruuteni päivistä saakka. Tiedät, etten väitä olevani mitään muuta kuin, mitä Isäni on määrännyt, ja että minut on lähetetty kaikkien ihmisten, niin ei-juutalaisten kuin juutalaistenkin, luokse.” Silloin Hannas sanoi: ”Minulle on kerrottu, että olet väittänyt olevasi Messias; onko se totta?” Jeesus katseli Hannasta, mutta vastaukseksi hän sanoi vain: ”Niin olet sanonut.”
184:1.9 (1980.1) Tähän hetkeen Kaiafaan palatsista saapui sanansaattajia tiedustelemaan, mihin aikaan Jeesus tuotaisiin sanhedrinin oikeusistuimen eteen. Ja koska päivänkoitto alkoi olla lähellä, Hannas katsoi parhaaksi lähettää Jeesus köytettynä ja temppelinvartijoiden huostassa Kaiafaan luokse. Itse hän meni hetken päästä heidän perässään.
184:2.1 (1980.2) Vartijoiden ja sotilaiden osaston lähestyessä Hannaan palatsin sisäänkäyntiä Johannes Sebedeus marssi roomalaissotilaiden kapteenin vierellä. Juudas oli jättäytynyt jonkin matkaa muista jälkeen, ja Simon Pietari seurasi kaukana perässä. Kun Johannes oli Jeesuksen ja vartijoiden mukana astunut palatsin pihamaalle, Juudas tuli portille, mutta nähdessään Jeesuksen ja Johanneksen hän suuntasi kulkunsa Kaiafaan talolle, jossa varsinainen oikeudenkäynti Mestaria vastaan hänen tietämänsä mukaan myöhemmin pidettäisiin. Pian sen jälkeen kun Juudas oli mennyt matkojaan, paikalle saapui Simon Pietari, ja kun tämä seisoi portin edessä, Johannes näki hänet samana hetkenä, jolloin Jeesusta vietiin sisälle palatsiin. Ovenvartijatyttö, joka piti porttia auki, tunsi Johanneksen, ja tämän puhuteltua tyttöä ja pyydettyä häntä päästämään Pietari sisälle tyttö suostui pyyntöön ilomielin.
184:2.2 (1980.3) Pihamaalle astuttuaan Pietari meni hiilivalkean äärelle ja koetti saada itsensä lämpenemään, sillä yö oli kolea. Hän tunsi olevansa väärässä paikassa täällä Jeesuksen vihamiesten keskellä; ja väärässä paikassa hän totisesti oli. Mestarihan ei ollut antanut hänelle ohjetta pysytellä lähellään, kuten Mestari oli kehottanut Johannesta tekemään. Pietari kuului niihin muihin apostoleihin, joita oli erityisesti varoitettu olemaan vaarantamatta henkeään näinä heidän Mestarinsa oikeudenkäynnin ja ristiinnaulitsemisen tunteina.
184:2.3 (1980.4) Pietari heitti pois miekkansa vähän ennen kuin tuli palatsin portille, joten hän astui Hannaan pihalle aseettomana. Hänen mielessään myllersi täydellinen sekasorto. Hän kykeni vaivoin käsittämään, että Jeesus oli pidätetty. Hän ei pystynyt ymmärtämään tilanteen todellisuutta – sitä, että hän oli Hannaan pihamaalla ja lämmitteli ylipapin palvelijoiden vierellä. Hän ihmetteli, mitä muut apostolit mahtoivat puuhata, ja pyöritteli mielessään kysymystä, mistä syystä Johannes oli päästetty sisälle palatsiin. Hän päätteli tämän johtuneen siitä, että Johannes oli palvelijoiden tuttava, olihan tämä pyytänyt porttivahtia päästämään hänetkin sisäpuolelle.
184:2.4 (1980.5) Pian sen jälkeen kun oli päästänyt Pietarin portin sisäpuolelle, ja kun tämä lämmitteli tulen äärellä, porttivahti astui Pietarin luo ja sanoi pahanilkisesti: ”Etkös olekin tämän miehen opetuslapsia?” Pietarin ei olisi pitänyt yllättyä tästä tunnistetuksi tulemisestaan, juurihan Johannes oli pyytänyt tyttöä päästämään hänet sisälle palatsin porteista. Mutta hänen hermonsa olivat niin kireällä, että tämä opetuslapseksi tunnistaminen suisti hänet tolaltaan. Ja koska hänen mielessään oli päällimmäisenä vain yksi ajatus – ajatus hengissäsäilymisestä –, hän vastasi neitosen kysymykseen topakasti: ”Enkä ole.”
184:2.5 (1980.6) Ei aikaakaan, kun Pietarin luokse tuli muuan toinen palvelija, joka kysyi: ”Enkös minä nähnyt sinua puutarhassa, kun tämä kaveri pidätettiin? Etkö vain lienekin hänen seuralaisiaan?” Pietari oli jo suorastaan kauhuissaan; hän ei nähnyt mitään keinoa päästä turvallisesti pois näiden syyttäjien seurasta, ja niin hän kiivaasti kiisti, että hänellä olisi jotakin tekemistä Jeesuksen kanssa ja sanoi: ”Minä en tätä miestä tunne, enkä ole hänen seuralaisiaan.”
184:2.6 (1980.7) Portinvartijatar vei vähän ajan päästä Pietarin hieman syrjemmälle ja sanoi: ”Olen varma siitä, että olet tämän Jeesuksen opetuslapsia; eikä varmuuteni johdu vain siitä, että yksi hänen seuraajansa pyysi minua päästämään sinut pihalle, vaan myös siitä, että tämä sisareni tässä on nähnyt sinut temppelissä tuon miehen seurassa. Miksi sinä tämän kiellät?” Kuullessaan neitosen esittämän syytöksen Pietari kovasti kiroten ja vannoen kielsi tietävänsä mitään Jeesuksesta ja sanoi uudestaan: ”En ole tämän miehen seuraaja; en edes tunne häntä; en ole koskaan ennen kuullutkaan hänestä.”
184:2.7 (1981.1) Pietari poistui hetkeksi valkean ääreltä ja kuljeskeli pitkin pihamaata. Hän olisi mieluusti paennut paikalta, mutta hän pelkäsi joutua huomion keskipisteeksi. Kun häntä alkoi viluttaa, hän palasi tulen äärelle, ja yksi hänen lähellään seisovista miehistä sanoi: ”Tokihan sinä olet yksi tämän miehen opetuslapsista. Tämä Jeesushan on galilealainen, ja puhetapasi kavaltaa sinut, sillä sinäkin puhut kuten galilealainen.” Ja taas Pietari kiisti, että hänellä olisi jotakin tekemistä Mestarinsa kanssa.
184:2.8 (1981.2) Pietari oli niin poissa tolaltaan, että hän koetti päästä syyttäjiltään turvaan poistumalla tulen ääreltä ja pysyttelemällä yksikseen porttikäytävässä. Kun tätä yksinoloa oli jatkunut yli tunnin ajan, portinvartija ja tämän sisar sattuivat taas hänen eteensä, ja nämä molemmat syyttivät kiusoitellen häntä jälleen Jeesuksen seuraajaksi. Ja taas hän kiisti syytöksen. Ja juuri kun hän oli vielä kerran kiistänyt olevansa missään tekemisissä Jeesuksen kanssa, kiekui kukko, ja Pietari muisti Mestarinsa aiemmin samana yönä hänelle lausumat varoituksen sanat. Kun hän siinä seisoi sydän raskaana ja syyllisyydentunteen musertamana, palatsin ovet avautuivat, ja vartijat veivät Jeesuksen hänen ohitseen matkallaan Kaiafaan luokse. Ohittaessaan Pietarin Mestari näki soihtujen valossa epätoivon katseen entisen itsevarman ja ulkonaisesti urhean apostolinsa kasvoilla, ja hän kääntyi ja katsoi Pietaria. Pietari ei koskaan koko elämänsä aikana unohtanut tuota katsetta. Se oli katse, jossa sekoittuivat sääli ja rakkaus sellaisella tavalla, ettei yksikään kuolevainen ihminen ollut sellaista koskaan Mestarin kasvoilla nähnyt.
184:2.9 (1981.3) Jeesuksen ja vartijoiden mentyä ulos palatsin portista Pietari kulki heidän jäljessään, mutta vain lyhyen matkan. Hän ei kyennyt astumaan enää askeltakaan pitemmälle. Hän istuutui tien varteen ja itki katkerasti. Ja nämä tuskan kyynelet vuodatettuaan hän käänsi kulkunsa takaisin leiriä kohti ja toivoi, että hän löytäisi veljensä Andreaksen. Leirille saavuttuaan hän tapasi sieltä vain Daavid Sebedeuksen. Tämä lähetti sanansaattajan opastamaan Pietaria paikkaan, jossa tämän veli Jerusalemissa piileskeli.
184:2.10 (1981.4) Kaikki mitä Pietari äsken kerrotulla tavalla koki, tapahtui Öljymäellä, Hannaan palatsin pihalla. Hän ei seurannut Jeesusta ylimmäisen papin, Kaiafaan, palatsiin. Se, että juuri kukon kiekuminen sai Pietarin tajuamaan hänen useaan kertaan kieltäneen Mestarinsa, osoittaa tämän kaiken tapahtuneeksi Jerusalemin ulkopuolella, sillä siipikarjanpito varsinaisen kaupungin alueella oli vastoin lakia.
184:2.11 (1981.5) Ennen kuin kukon kiekuminen palautti Pietarin järkiinsä, hän oli lämpimikseen porttikäytävää edestakaisin kulkiessaan ajatellut vain, miten ovelasti hän olikaan väistänyt palvelijoiden esittämät syytökset ja miten hän oli tehnyt tyhjiksi heidän aikeensa yhdistää hänet Jeesukseen. Sillä hetkellä hän oli ollut vain sitä mieltä, ettei näillä palvelijoilla ollut mitään moraalista eikä laillista oikeutta sillä tavoin häntä kuulustella, ja hän tosiaankin onnitteli itseään siitä, kuinka neuvokkaasti luuli välttyneensä henkilöllisyytensä paljastumiselta sekä mahdolliselta pidättämiseltä ja vangitsemiselta. Vasta kun kukko kiekui, Pietarin mieleen juolahti, että hän oli kieltänyt Mestarinsa. Vasta Jeesuksen katsoessa häntä hän tajusi, ettei ollut kyennyt olemaan niiden etuoikeuksien arvoinen, jotka hänelle valtakunnan lähettiläänä kuuluivat.
184:2.12 (1981.6) Otettuaan ensimmäisen askelen tiellä, joka merkitsi kompromissien tekemistä ja menemistä siitä, missä aita on matalin, Pietari ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin noudattaa edelleen toimintalinjaa, josta oli päätöksensä tehnyt. Siihen, että kerran väärälle tielle lähdettyään kääntyy ympäri ja lähtee oikealle tielle, vaaditaan suurta ja jaloa luonnetta. Aivan liian usein ihmisen oma mieli pyrkii keksimään oikeutuksen sille, miksi jatketaan erheen tiellä, kun sille kerran on astuttu.
184:2.13 (1982.1) Pietari ei koskaan täydelleen uskonut saavansa anteeksi, ennen kuin kohtasi Mestarinsa tämän kuolleistaheräämisen jälkeen ja huomasi, että hänet otettiin vastaan aivan kuin hänet oli otettu vastaan ennen tämän traagisen kiistämisten yön kokemuksia.
184:3.1 (1982.2) Kello oli noin puoli neljä tänä perjantaiaamuna, kun pääpappi Kaiafas avasi sanhedristien tutkintaoikeuden kokouksen ja pyysi, että Jeesus tuotaisiin heidän eteensä tätä muodollisuuksien edellyttämää oikeudenkäyntiä varten. Kolmessa aikaisemmassa yhteydessä sanhedrin oli suurella äänten enemmistöllä päättänyt Jeesuksen kuolemantuomiosta, päättänyt, että hän oli ansainnut kuolemansa sellaisten epämuodollisten syytösten nojalla kuin, että hän oli rikkonut lakia, pilkannut Jumalaa ja halveksinut Israelin isien perinteitä.
184:3.2 (1982.3) Tämä ei ollut säännönmukaisesti koolle kutsuttu sanhedrinin kokous, eikä sitä pidetty tavanomaisessa paikassa, veistetystä kivestä rakennetussa temppelisalissa. Kysymyksessä oli noin kolmenkymmenen sanhedristin muodostama erityistutkintaoikeus, ja se kokoontui ylipapin palatsissa. Johannes Sebedeus oli Jeesuksen mukana koko tämän niin kutsutun oikeudenkäynnin ajan.
184:3.3 (1982.4) Miten nämä pääpapit, kirjanoppineet, saddukeukset ja muutamat fariseukset onnittelivatkaan itseään siitä, että Jeesus, heidän virka-asemansa järkyttäjä ja heidän arvovaltansa kyseenalaistaja, oli nyt turvallisesti heidän käsissään! Heidän päättäväisyytensä olla milloinkaan päästämättä häntä elävänä heidän kostonhimoisesta otteestaan oli järkkymätön.
184:3.4 (1982.5) Kun juutalaiset tavallisissa oloissa kuulustelivat oikeudessa ihmistä, jota syytettiin kuolemalla rangaistavasta rikoksesta, he etenivät asiassa suurta varovaisuutta noudattaen ja huolehtivat joka tavalla siitä, että todistajien valinnassa ja koko oikeudenkäynnin toimittamisessa noudatettiin tasapuolisuutta. Mutta tässä tilaisuudessa Kaiafas oli enemmänkin syyttäjä kuin puolueeton tuomari.
184:3.5 (1982.6) Jeesus esiintyi tämän oikeusistuimen edessä tavallisiin vaatteisiinsa pukeutuneena ja kädet selän taakse sidottuina. Hänen majesteettinen olemuksensa hätkähdytti ja jossakin määrin hämmensi koko oikeusistuinta. Tällaista vangittua he eivät olleet milloinkaan ennen katselleet eivätkä tällaista mielenmalttia nähneet miehessä, jonka henki oli oikeudenkäynnissä vaakalaudalla.
184:3.6 (1982.7) Juutalainen lainsäädäntö edellytti, että vähintään kahden todistajan tuli olla jostakin syytekohdasta yhtä mieltä, ennen kuin vangittua vastaan voitiin nostaa syyte. Juudasta ei voitu käyttää todistajana Jeesusta vastaan siksi, että juutalainen lainsäädäntö nimenomaisesti epäsi kavaltajalta todistajanoikeudet. Paikalla oli kuitenkin yli kaksikymmentä väärää todistajaa esittämässä todistuksiaan Jeesusta vastaan. Mutta mitä nämä todistuksenaan esittivät, oli niin ristiriitaista ja niin ilmiselvästi tekaistua, että sanhedristit itsekin häpesivät suuresti koko näytöstä. Jeesus seisoi paikallaan ja katseli säälivästi ylhäältä alas näitä valapattoja, ja jo pelkkä hänen levollisuutensa sai valheita latelevat todistajat hämilleen. Koko aikana, kun näitä valheellisia todistuksia esitettiin, Mestari ei lausunut yhtäkään sanaa; hän ei vastannut mitään heidän monilukuisiin vääriin syytöksiinsä.
184:3.7 (1982.8) Ensimmäinen tapaus, jossa kaksi heidän todistajistaan esitti edes jonkin verran yhtäpitävältä näyttävän kertomuksen, sattui, kun kaksi miestä todisti kuulleensa Jeesuksen sanoneen erään temppelipuheensa kuluessa, että hän ”hävittäisi tämän käsillä rakennetun temppelin ja pystyttäisi kolmen päivän kuluessa uuden temppelin käsiä käyttämättä.” Aivan noinhan Jeesus ei ollut sanonut, ja sitä paitsi hän osoitti omaa ruumiistaan esittäessään huomion, johon todistajat viittasivat.
184:3.8 (1982.9) Vaikka ylipappi huusi Jeesukselle: ”Etkö sinä vastaa mihinkään näistä syytöksistä?”, Jeesus ei avannut suutaan. Hän seisoi ääneti paikallaan, sen aikaa kun kaikki nämä väärät todistajat esittivät lausuntojaan. Viha, fanaattisuus ja häikäilemätön liioittelu olivat niin leimallisia näiden valapattojen sanoille, että heidän todistelunsa kaatui omaan sotkuisuuteensa. Heidän valheelliset syytöksensä kumoutuivat auttamattomasti Mestarin tyyneen ja majesteettiseen äänettömyyteen.
184:3.9 (1983.1) Kohta sen jälkeen kun väärät todistajat aloittivat todistustensa esittämisen, Hannas saapui paikalle ja asettui istuimelleen Kaiafaan vierellä. Nyt Hannas nousi seisomaan ja esitti väitteen, jonka mukaan äsken kuultu Jeesuksen uhkaus temppelin hävittämisestä riittäisi antamaan oikeudellisen pohjan kolmelle syytteelle Jeesusta vastaan:
184:3.10 (1983.2) 1. Että hän oli vaarallinen kansan petkuttaja. Että hän opetti heille mahdottomia asioita ja muutenkin johti heitä harhaan.
184:3.11 (1983.3) 2. Että hän oli fanaattinen vallankumouksellinen sikäli, että hän puolsi väkivaltaista pyhän temppelin kimppuun käymistä; miten hän sen muutenkaan kykenisi hävittämään?
184:3.12 (1983.4) 3. Että hän opetti taikuutta sikäli, että hän lupasi rakentaa uuden temppelin ja vieläpä käsiä käyttämättä.
184:3.13 (1983.5) Täysilukuinen sanhedrinhan oli jo sopinut siitä, että Jeesus oli syyllistynyt kuolemalla rangaistaviin rikkomuksiin juutalaisia lakeja vastaan, mutta nyt heitä kiinnosti enemmänkin sellaisten hänen menettelyään ja opetuksiaan koskevien syytösten kehitteleminen, jotka antaisivat Pilatukselle oikeuden julistaa kuolemantuomio heidän vangilleen. He tiesivät, että heidän oli saatava roomalaisen maaherran suostumus, ennen kuin Jeesus voitaisiin laillisesti surmata. Ja juoni, jota noudattaen Hannas halusi asiassa edetä, oli saada asia näyttämään siltä, että Jeesus oli liian vaarallinen opettaja kulkemaan vapaalla jalalla kansan keskuudessa.
184:3.14 (1983.6) Mutta Kaiafas ei kestänyt enää katsoa Mestaria, joka seisoi paikallaan täydellisen tyynenä ja rikkumattoman vaiteliaana. Hän luuli tietävänsä ainakin yhden keinon, jolla vanki ehkä houkuteltaisiin puhumaan. Niinpä hän ryntäsi paikaltaan Jeesuksen vierelle ja syyttävää sormeaan Mestarin kasvojen edessä heristäen sanoi: ”Vannotan sinua elävän Jumalan nimessä kertomaan meille, oletko sinä Vapahtaja, Jumalan Poika?” Jeesus vastasi Kaiafaalle: ”Minä olen. Kohta menen Isän tykö, ja pian Ihmisen Poika puetaan valtiaan vaatteisiin, ja hän on taas kerran hallitseva taivaan joukkokuntia.”
184:3.15 (1983.7) Kun ylipappi kuuli Jeesuksen lausuvan nämä sanat, hänen suuttumuksensa oli suunnaton, ja päällysvaatteensa repäisten hän kiljui: ”Mihin me enää todistajia tarvitsemme? Katsokaa, nyt olette kaikki kuulleet, kuinka tämä mies pilkkaa Jumalaa. Mitä tälle lainrikkojalle ja jumalanpilkkaajalle teidän mielestänne nyt pitäisi tehdä?” Ja he kaikki vastasivat yhteen ääneen: ”Hänen sietää kuolla; naulittakoon hänet ristille.”
184:3.16 (1983.8) Jeesus ei osoittanut kiinnostusta mitään hänelle Hannaan tai sanhedristien edessä esitettyä kysymystä kohtaan tätä yhtä lukuun ottamatta, joka liittyi hänen lahjoittautumistehtäväänsä. Kysyttäessä, oliko hän Jumalan Poika, hän hetkeäkään epäröimättä ja kiertelemättä antoi myöntävän vastauksen.
184:3.17 (1983.9) Hannas halusi, että oikeudenkäynti etenisi ja että laadittaisiin selkeästi muotoillut syytteet Jeesuksen suhteesta Rooman lakiin ja roomalaisiin instituutioihin, jotta ne voitaisiin myöhemmin esittää Pilatukselle. Neuvosmiehillä oli suuri tarve saada nämä asiat nopeaan päätökseen, ei vain siksi, että meneillään oli pääsiäisen valmistuspäivä ja mitään maallista työtä ei saanut tehdä enää keskipäivän jälkeen, vaan myös siksi, että he pelkäsivät Pilatuksen minä hetkenä tahansa saattavan palata Juudean roomalaispääkaupunkiin, Kesareaan, sillä hän oli Jerusalemissa vain viettämässä pääsiäistä.
184:3.18 (1983.10) Mutta Hannas ei onnistunut pitämään oikeusistuinta hallinnassaan. Sen jälkeen kun Jeesus oli antanut näin odottamattoman vastauksen Kaiafaalle, ylipappi astui eteenpäin ja sivalsi kädellään häntä kasvoihin. Hannas oli todellakin kauhuissaan, kun muut oikeuden jäsenet salista poistuessaan sylkivät Jeesusta kasvoihin ja moni läimäytti pilkkaa tehdäkseen häntä kämmenellään. Ja tällaisen epäjärjestyksen merkeissä ja näin ennenkuulumattoman sekasorron vallassa päättyi kello puoli viiden aikaan tämä sanhedristioikeuden ensimmäinen Jeesusta vastaan käyty istunto.
184:3.19 (1984.1) Kolmekymmentä ennakkoluuloista ja perinteen sokaisemaa väärää tuomaria valheellisine todistajineen on käyvinään oikeutta universumin vanhurskasta Luojaa vastaan. Ja nämä kiihkomieliset syyttäjät saa tuskaan jo tämän Jumala-ihmisen majesteettinen vaiteliaisuus ja ylimaallinen ryhdikkyys. Hänen äänettömyytensä on kauhistuttava; hänen puheensa on pelottoman uhmaavaa. Heidän uhkailunsa eivät häntä liikuta, eivätkä heidän loukkauksensa häntä säikytä. Ihminen käy oikeutta Jumalaa vastaan, mutta silloinkin tämä rakastaa heitä ja pelastaisi heidät, jos voisi.
184:4.1 (1984.2) Kun käsiteltävänä oli kuolemantuomion langettamista koskeva asia, juutalainen lainsäädäntö vaati, että oikeuden oli pidettävä kaksi istuntoa. Tämä toinen istunto oli määrä pitää ensimmäistä istuntopäivää seuraavana päivänä, ja oikeuden jäsenten tuli tämä väliaika viettää paastoten ja murehtien. Mutta nämä miehet eivät jaksaneet odottaa seuraavaan päivään antaakseen vasta silloin vahvistuksen päätökselleen, jonka mukaan Jeesuksen oli kuoltava. He odottivat vain yhden tunnin. Jeesus jätettiin täksi ajaksi vastaanottohuoneeseen temppelinvartijoiden hoteisiin, jotka ylipapin palvelijoiden kanssa hauskuuttivat itseään syytämällä Ihmisen Pojan päälle kaikenlaisia hävyttömyyksiä. He pilkkasivat häntä, sylkivät hänen päälleen ja tönivät häntä raa’asti. He sivaltelivat häntä kepillä kasvoihin ja sanoivat sen päälle: ”Profetoipa nyt meille, senkin Vapahtaja, kuka se mahtoi olla, joka sinua sivalsi.” Ja näin he jatkoivat kokonaisen tunnin ajan herjaten ja pahoinpidellen tätä Galilean miestä, joka ei vastarintaa tehnyt.
184:4.2 (1984.3) Tämän tietämättömien ja tunteettomien vartijoiden ja palvelijoiden edessä vietetyn kärsimysten ja valeoikeudenkäyntien traagisen tunnin ajan Johannes Sebedeus odotti naapurihuoneessa yksinäisen ihmisen kauhun vallassa. Heti kun nämä pahoinpitelyt alkoivat, Jeesus antoi päätään nyökäyttämällä Johannekselle merkin poistua paikalta. Mestari tiesi varsin hyvin, että jos hän sallisi apostolinsa jäädä huoneeseen näiden hävyttömyyksien todistajaksi, se nostattaisi Johanneksen suuttumuksen sellaiseen määrään, että sen tuloksena olisi niin kiukkuisia vastalauseita, että ne luultavasti veisivät hänet kuolemaan.
184:4.3 (1984.4) Koko tämän kauhean tunnin aikana Jeesus ei lausunut sanaakaan. Tälle lempeälle ja herkälle ihmiskunnan sielulle, joka persoonallisuussuhteen kautta liittyi koko tämän universumin Jumalaan, ei yksikään suullinen hänen nöyryytyksensä maljasta ollut katkerampi kuin tämä hirveä tunti näiden tietämättömien ja julmien vartijoiden ja palvelijoiden armoilla, vartijoiden ja palvelijoiden, joille tämän niin kutsutun sanhedristioikeuden jäsenten esimerkki oli antanut virikkeen ruveta häntä kohtaan väkivaltaisiksi.
184:4.4 (1984.5) Ihmissydän ei saata käsittää sitä suuttumuksen puistatusta, joka ravisteli koko suunnattoman suurta universumia taivaan älyllisten olentojen joutuessa todistamaan rakastetun Hallitsijansa alistumista tietämättömien ja harhaan johdettujen luotujensa tahtoon kovaonnisen Urantian synnin pimentämällä sfäärillä.
184:4.5 (1984.6) Mikä on ihmisessä tämä eläimellisyyden piirre, joka panee häneen halun vahingoittaa ja tehdä fyysistä väkivaltaa sellaiselle, johon hän ei kykene hengellisesti yltämään tai jota hän ei kykene älyllisesti tavoittamaan? Vasta puolittain sivistyneessä ihmisessä vaanii yhä ilkeä raakuus, joka pyrkii pinnalle ja kohdistuu niihin, jotka viisaudessa ja hengellisyyden saavuttamisessa ovat häntä korkeammalla. Pankaa merkille näiden olevinaan sivistyneiden ihmisten häijy korskeus ja raakalaismainen julmuus heidän saadessaan tietynkaltaista eläimellistä nautintoa siitä, että he tällä tavoin ottivat fyysisen väkivaltansa kohteeksi Ihmisen Pojan, joka ei vastarintaa tehnyt. Kun nämä loukkaukset, nälväisyt ja iskut satelivat Jeesuksen päälle, hän ei puolustautunut, mutta hän ei ollut puolustuskyvytön. Jeesusta ei nujerrettu, hän vain ei sanan aineellisessa merkityksessä osallistunut taisteluun.
184:4.6 (1985.1) Nämä ovat Mestarin suurimmat voitonhetket koko hänen pitkällä ja vaiheikkaalla elämänurallaan suunnattoman suuren ja kaukaisuuksiin ulottuvan universumin luojana, ylläpitäjänä ja pelastajana. Jeesus oli jo täyteen määräänsä asti elänyt elämän, jonka kuluessa hän esitti ihmiselle ilmoituksen Jumalasta, nyt hän oli parhaillaan esittämässä Jumalalle uutta ja ennennäkemätöntä ilmoitusta ihmisestä. Jeesus on nyt esittämässä maailmoille ilmoitusta, joka kertoo, että kaikki pelot luodun olennon persoonallisuuden eristyneisyydestä on lopullisesti voitettu. Ihmisen Poika on lopullisesti saavuttanut sen, että identiteetti todellistuu Jumalan Pojaksi. Jeesus ei epäröi tuoda julki, että hän ja Isä ovat yhtä; ja tämän korkeimman ja ylimaallisen kokemuksen tosiasian ja totuuden pohjalta hän antaa kehotuksen, että jokaisesta valtakuntaan uskovasta tulisi yhtä hänen kanssaan, kuten hän ja hänen Isänsä ovat yhtä. Jeesuksen uskontoon kuuluvasta elävästä kokemuksesta tulee tällä tavoin se pettämätön ja taattu menetelmä, jonka avulla maailman hengellisesti eristetyt ja kosmisesti yksinäiset kuolevaiset kykenevät pääsemään persoonallisuuden eristyneisyydestä kaikkine siitä johtuvine seurausilmiöineen, kuten pelosta ja siihen liittyvästä avuttomuudentunteesta. Jumalan uskonpojat löytävät taivaan valtakunnan veljellisistä realiteeteista lopullisen vapahduksen sekä henkilökohtaisesta että planetaarisesta minuuden eristyneisyydestä. Jumalaa tunteva uskova kokee kasvavassa määrin sitä haltioitumista ja sitä ylevyyttä, joka johtuu hengellisestä sosiaalistumisesta kokonaisen universumin mittakaavassa – siitä, että hän on korkeuksien kansalainen, mihin vielä liittyy jumalallisena päämääränä olevan täydellisyyden saavuttamisen ikuinen todellistuminen.
184:5.1 (1985.2) Kello puoli kuusi oikeusistuin kokoontui uuteen istuntoon, ja Jeesus ohjattiin viereiseen huoneeseen, jossa Johannes oli odottamassa. Siellä roomalainen sotilas ja temppelinvartijat vahtivat Jeesusta sillä aikaa, kun oikeus ryhtyi muotoilemaan syytteitä, jotka esiteltäisiin Pilatukselle. Hannas teki tovereilleen selväksi, ettei jumalanpilkkasyytöksellä olisi Pilatuksen kohdalla mitään painoa. Juudas oli paikalla sen aikaa, kun tämä oikeusistuimen toinen kokous oli koolla, mutta hän ei esittänyt mitään todistajanlausuntoa.
184:5.2 (1985.3) Tämä oikeuden istunto kesti vain puoli tuntia, ja kun he päättivät kokouksen mennäkseen Pilatuksen eteen, he olivat laatineet Jeesusta vastaan sellaisen syytekirjelmän, että tämä sen mukaan ansaitsi kuolemantuomion. Kirjelmässä esitettiin kolme syytettä:
184:5.3 (1985.4) 1. Että hän oli juutalaiskansakunnan turmelija; hän petkutti kansaa ja yllytti sitä kapinaan.
184:5.4 (1985.5) 2. Että hän opetti ihmisiä kieltäytymään maksamasta henkiveroa keisarille.
184:5.5 (1985.6) 3. Että hän väittäessään olevansa kuningas ja uudenlaisen valtakunnan perustaja yllytti maanpetokseen keisaria vastaan.
184:5.6 (1985.7) Koko tämä oikeudenkäynti oli sääntöjenvastainen ja täysin vastoin juutalaisia lakeja. Ei ollut kahta todistajaa, jotka olisivat olleet samaa mieltä jostakin asiasta, ellei lukuun oteta niitä, joiden esittämä lausunto koski Jeesuksen toteamusta temppelin hävittämisestä ja sen uudelleenpystyttämisestä kolmen päivän kuluessa. Ja mitä tähän asiaan tuli, edes sen osalta ei yksikään todistaja puhunut syytetyn puolustukseksi, eikä myöskään Jeesusta pyydetty selittämään, mitä hän toteamuksellaan tahtoi sanoa.
184:5.7 (1985.8) Ainoa asia, jonka perusteella oikeus olisi johdonmukaisuutta noudattaen voinut hänet tuomita, oli syyte jumalanpilkasta, ja sekin olisi ollut täysin hänen oman todistuksensa varassa. Myös jumalanpilkkasyytöksen osalta he jättivät kuolemanrangaistuksen edellyttämän muodollisen äänestyksen suorittamatta.
184:5.8 (1985.9) Ja nyt he julkesivat laatia kolme syytettä, joiden kanssa he menisivät Pilatuksen eteen ilman, että niiden osalta oli kuultu yhtäkään todistajaa. Niistä oli lisäksi sovittu sellaiseen aikaan, jolloin syytösten kohteena oleva vangittu ei ollut ollut paikalla. Kun tämä oli tehty, kolme fariseusta jätti hyvästinsä; he halusivat kyllä, että Jeesus surmataan, mutta he eivät suostuneet laatimaan häntä vastaan syytöksiä ilman todistajia eikä sellaisessa tilanteessa, jolloin hän itse ei ollut läsnä.
184:5.9 (1986.1) Jeesus ei enää esiintynyt sanhedristioikeuden edessä. He eivät halunneet taas katsella hänen kasvojaan lausuessaan tuomiotaan hänen syyttömästä elämästään. Jeesus ei (ihmisenä) ollut tietoinen heidän muodollisista syytteistään, ennen kuin kuuli Pilatuksen lukevan ne ääneen.
184:5.10 (1986.2) Jeesuksen ollessa Johanneksen ja vartijoiden kanssa huoneessa ja oikeuden pitäessä toista istuntoaan muutamat ylipapin palatsin palveluskuntaan kuuluvat naiset tulivat ystävineen katsomaan outoa vangittua, ja yksi heistä kysyi häneltä: ”Oletko sinä Messias, Jumalan Poika?” Ja Jeesus vastasi: ”Jos minä sinulle kerron, sinä et minua usko; ja jos minä sinulta kysyn, sinä et vastaa.”
184:5.11 (1986.3) Tuona aamuna kello kuusi Jeesus ohjattiin Kaiafaan talosta Pilatuksen eteen, jotta vahvistettaisiin se kuolemantuomio, josta tämä sanhedristioikeus oli näin epäoikeudenmukaisesti ja sääntöjenvastaisesti päättänyt.
Urantia-kirja
Luku 185
185:0.1 (1987.1) VÄHÄN kello kuuden jälkeen tänä perjantaiaamuna, huhtikuun 7. päivänä vuonna 30 jKr., Jeesus tuotiin roomalaisen prokuraattorin Pilatuksen eteen. Pilatus hallitsi Juudeaa, Samariaa ja Idumeaa suoraan Syyrian legaatin alaisena. Temppelinvartijat toivat Mestarin köytettynä roomalaismaaherran eteen, ja mukana tuli viitisenkymmentä hänen syyttäjäänsä, joihin kuuluivat sanhedristioikeus (etupäässä saddukeuksia), Juudas Iskariot ja ylipappi Kaiafas sekä apostoli Johannes. Hannas ei ilmaantunut Pilatuksen eteen.
185:0.2 (1987.2) Pilatus oli jalkeilla ja valmiina vastaanottamaan tämän varhaisaamun vierailijaryhmän, sillä ne, jotka olivat edellisenä iltana onnistuneet saamaan hänen suostumuksensa roomalaissotilaiden käyttämiselle Ihmisen Pojan pidättämisessä, olivat ilmoittaneet hänelle, että Jeesus tuotaisiin hänen eteensä aamuvarhaisella. Tämä oikeuskäsittely oli järjestetty tapahtuvaksi praetoriumin, Antonia-linnoituksen lisärakennuksen, edessä. Pilatus ja hänen vaimonsa pitivät Jerusalemissa käydessään rakennusta tukikohtanaan.
185:0.3 (1987.3) Vaikka Pilatus suorittikin Jeesuksen kuulustelemisen enimmältään praetoriumin saleissa, asian julkinen oikeuskäsittely tapahtui kuitenkin ulkosalla, pääsisäänkäynnille johtavilla portailla. Tämä oli myönnytys juutalaisille, sillä nämä kieltäytyivät astumasta sisälle mihinkään ei-juutalaisten rakennukseen, jossa tänä pääsiäisen valmistuspäivänä saatettaisiin käyttää hapatetta. Sellaiseen rakennukseen meneminen, paitsi että se olisi tehnyt heistä seremoniallisessa mielessä epäpuhtaita ja niin ollen estänyt heidän osallistumisensa iltapäivällä pidettävään kiitosjuhlaan, olisi myös tehnyt välttämättömäksi heidän alistumisensa auringonlaskun jälkeen toimitettaviin puhdistautumisseremonioihin, ennen kuin he olisivat kelvollisia nauttimaan pääsiäisehtoollista.
185:0.4 (1987.4) Vaikka omatunto ei näitä juutalaisia yhtään vaivannut, kun he juonittelivat pannakseen toimeen Jeesuksen oikeusmurhan, he olivat kuitenkin omantunnonarkoja kaikkien tällaisten seremoniallista puhtautta ja perinteistä sääntöjenmukaisuutta koskevissa kysymyksissä. Eivätkä nämä juutalaiset ole olleet ainoita, joilta ylevät ja pyhät, jumalallisluonteiset velvollisuudet ovat jääneet huomaamatta, samalla kun he osoittavat pikkutarkkaa huomiota asioille, joiden merkitys ihmisen hyvinvoinnin kannalta niin hyvin ajallisuudessa kuin ikuisuudessakin on olematon.
185:1.1 (1987.5) Ellei Pontius Pilatus olisi ollut kohtuullisen hyvä maaherra näille pienemmille maakunnille, Tiberius ei luultavasti olisi sietänyt häntä Juudean prokuraattorina kymmentä vuotta. Vaikka hän oli kohtalaisen hyvä hallintovirkamies, moraalin alalla hän oli pelkuri. Hän ei ollut kyllin suuri ihminen ymmärtääkseen, mikä hänen tehtävänsä luonne juutalaisten maaherrana oli. Häneltä jäi käsittämättä se tosiasia, että näillä heprealaisilla oli todellinen uskonto, usko, jonka puolesta he olivat valmiit kuolemaan, ja että miljoonat ja taas miljoonat maailmanvallan eri puolille hajaantuneet juutalaiset pitivät Jerusalemia uskonsa pyhäkkönä ja kunnioittivat sanhedriniä korkeimpana tuomioistuimena maan päällä.
185:1.2 (1988.1) Pilatus ei rakastanut juutalaisia, ja tämä syvälle juurtunut vihamielisyys alkoi tulla esille jo varhaisessa vaiheessa. Mikään Rooman provinsseista ei ollut yhtä vaikea hallittavaksi kuin Juudea. Pilatus ei koskaan todella ymmärtänyt ongelmia, joita juutalaisten hallitseminen toi mukanaan, ja siksi hän teki jo maaherrakokemuksensa alkuvaiheessa koko joukon miltei kohtalokkaita ja lähes itsetuhoisia kömmähdyksiä. Ja nämä kömmähdykset juuri olivat syynä siihen, miksi juutalaiset saivat hänestä niin suuren vallan. Halutessaan vaikuttaa hänen päätöksiinsä heidän ei tarvinnut kuin uhata kansannousulla, ja Pilatukselle tuli kiire perääntyä. Ja tämä prokuraattorissa näkynyt ilmeinen horjuvaisuus tai moraalisen rohkeuden puute johtui pääasiassa siitä, että hän muisti monet juutalaisten kanssa käymänsä kiistat ja sen, että nämä olivat jokaisessa tapauksessa saaneet hänestä yliotteen. Juutalaiset tiesivät Pilatuksen pelkäävän heitä, olevan huolissaan asemastaan Tiberiuksen edessä, ja niinpä he maaherran suureksi vahingoksi käyttivät lukuisissa tilanteissa hyväkseen tätä tietoa.
185:1.3 (1988.2) Pilatuksen juutalaisten keskuudessa nauttima epäsuosio juontui muutamista onnettomista yhteenotoista. Ensinnäkään hän ei ottanut vakavasti heidän syvälle juurtunutta ennakkoluuloisuuttaan kaikenlaisia kuvia kohtaan, he kun pitivät niitä epäjumalainpalvonnallisina symboleina. Niinpä hän salli sotilaidensa marssia Jerusalemiin näiden riisumatta keisarin kuvaa tunnuksistaan, kuten roomalaissotilailla oli hänen edeltäjänsä aikana ollut tapana tehdä. Monilukuinen juutalaislähetystö odotti Pilatuksen luona viisi päivää ja pyytämällä pyysi häntä poistattamaan nuo kuvat sotaväen viireistä. Hän kieltäytyi jyrkästi suostumasta heidän pyyntöönsä ja uhkasi surmauttaa valtuuskunnan siihen paikkaan. Skeptikko kun oli, Pilatus ei ymmärtänyt, että ihmiset, joilla on voimakkaat uskonnolliset tunteet, eivät epäröisi kuolla uskonnollisten vakaumustensa puolesta, ja siksi hän kauhistui, kun nämä juutalaiset järjestyivät uhmakkaasti hänen palatsinsa eteen, painoivat kasvonsa maahan ja lähettivät sanan, että he olivat valmiit kuolemaan. Silloin Pilatus tajusi esittäneensä uhkauksen, jota hän ei ollut halukas toteuttamaan. Hän antautui, määräsi kuvat poistettaviksi Jerusalemissa olevien sotilaidensa viireistä ja huomasi siitä päivästä alkaen olevansa suuressa määrin riippuvainen juutalaisjohtajien oikuista. Hehän olivat näin päässeet perille siitä, että hänen heikkoutenaan oli esittää uhkauksia, joita pelkäsi panna täytäntöön.
185:1.4 (1988.3) Myöhemmin Pilatus päätti voittaa kadottamansa arvovallan takaisin, ja niin hän Jerusalemissa ripustutti Herodeksen palatsin muureille sellaiset keisarin kilvet, jollaisia käytettiin yleisesti keisarinpalvonnassa. Hän oli järkkymätön, kun juutalaiset esittivät vastalauseitaan. Koska hän kieltäytyi kuuntelemasta heidän protestejaan, he vetosivat oitis Roomaan, ja keisari määräsi pahennusta herättävät kilvet yhtä viipymättä poistettaviksi. Ja tämän jälkeen Pilatusta arvostettiin entistäkin vähemmän.
185:1.5 (1988.4) Muuan toinen hänelle paljon epäsuosiota juutalaisten keskuudessa tuonut seikka oli se, että hän rohkeni ottaa rahaa temppelin kassasta maksaakseen sen uuden akveduktin rakentamisen, joka suurten uskonnollisten juhlien aikana turvaisi miljoonien Jerusalemiin saapuvien vierailijoiden vedensaannin. Juutalaisten mielestä vain sanhedrin sai päättää temppelin varojen käytöstä, eivätkä he koskaan lakanneet sättimästä Pilatusta tästä omavaltaisesta päätöksestä. Tuo päätös johti ei vähempään kuin pariinkymmeneen mellakkaan ja paljoon verenvuodatukseen. Viimeisessä tähän joukkoon kuuluvassa vakavassa vihanpurkauksessa oli kysymys siitä, että eräs monilukuinen galilealaisseurue oli teurastettu sen ollessa parastaikaa harjoittamassa hartautta alttarin edessä.
185:1.6 (1988.5) On merkillepantavaa, että vaikka tämä horjuva roomalainen vallanpitäjä juutalaisia kohtaan tuntemansa pelon tähden ja henkilökohtaisen asemansa turvatakseen uhrasi Jeesuksen, lopulta hänet kuitenkin pantiin viralta seurauksena tarpeettomasta samarialaisten teurastuksesta yhteydessä, jossa muuan vale-Messias perättömien väitteidensä perusteella johdatti asevoimien joukkoja Gerissimvuorelle; tämä väitti temppelin astioiden olevan haudattuina sinne, ja kun hän ei lupaustensa vastaisesti kyennytkään paljastamaan pyhien astioiden kätköpaikkaa, puhkesi rajuja mellakoita. Tämän välikohtauksen seurauksena Syyrian legaatti määräsi Pilatuksen Roomaan. Tiberius kuoli sillä aikaa, kun Pilatus oli matkalla Roomaan, eikä tätä enää nimitetty Juudean prokuraattoriksi. Hän ei koskaan toipunut syvästi katumastaan tuomiosta, jolla hän oli suostunut Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen. Pääsemättä uuden keisarin suosioon hän vetäytyi Lausannen provinssiin, jossa hän myöhemmin teki itsemurhan.
185:1.7 (1989.1) Pilatuksen vaimo, Claudia Procula, oli kamarineitonsa kautta kuullut paljon Jeesuksesta. Tämä oli foinikialainen valtakunnan evankeliumiin uskova. Pilatuksen kuoleman jälkeen Claudia osallistui eturivissä hyvän sanoman levittämistyöhön.
185:1.8 (1989.2) Ja kaikki edellä kerrottu selittää paljon tuon traagisen perjantaiaamupäivän tapahtumista. On helppo käsittää, miksi juutalaiset katsoivat oikeudekseen sanella määräyksiä Pilatukselle – saada hänet jalkeille kello kuudelta aamulla kuulustelemaan Jeesusta – ja myös, miksi he eivät epäröineet uhkailla häntä keisarille esitettävällä valtiopetossyytteellä, jos hän uskaltaisi evätä heidän vaatimuksensa Jeesuksen surmaamisesta.
185:1.9 (1989.3) Kelvollinen Rooman maaherra, joka ei olisi vahingokseen sotkeutunut juutalaisvallanpitäjien metkuihin, ei olisi konsanaan sallinut näiden verta janoavien uskonnollisten fanaatikkojen riistää henkeä mieheltä, jonka hän itse oli julistanut heidän valheellisten syytöstensä osalta syyttömäksi ja viattomaksi. Rooma teki suuren virheen, maisissa asioissa kauaskantoisen erehdyksen, lähettäessään tämän toisen luokan hallintomiehiä edustavan Pilatuksen hallitsemaan Palestiinaa. Tiberiuksen olisi mieluumminkin pitänyt lähettää juutalaisten luo valtakunnan paras provinssihallinnon virkamies.
185:2.1 (1989.4) Kun Jeesus ja hänen syyttäjänsä olivat kokoontuneet Pilatuksen tuomiosalin eteen, roomalaismaaherra astui ulos ja paikalle kerääntynyttä seuruetta puhutellen kysyi: ”Minkäs syytteen te tätä kaveria vastaan esitätte?” Saddukeukset ja neuvosmiehet, jotka olivat ottaneet asiakseen raivata Jeesus pois tieltä, olivat päättäneet mennä Pilatuksen eteen ja pyytää vahvistusta kuolemantuomiolle, joka Jeesukselle oli langetettu, ja tehdä se viitsimättä esittää mitään yksiselitteistä syytettä. Siksi sanhedristioikeuden puhemies vastasi Pilatukselle: ”Ellei tämä mies olisi pahantekijä, emme toki olisi toimittaneet häntä luoksesi.”
185:2.2 (1989.5) Huomatessaan, että he hänen tietojensa mukaan koko yön jatkuneista Jeesuksen syyllisyyttä koskeneista keskusteluistaan huolimatta olivat haluttomia tuomaan julki syytteitään tätä vastaan, Pilatus vastasi heille: ”Jos kerran ette löytäneet yhteistä näkemystä mistään yksiselitteisistä syytteistä, niin miksi ette vie tätä miestä mukananne ja langeta hänelle tuomiota omien lakienne mukaisesti?”
185:2.3 (1989.6) Silloin sanhedristioikeuden kirjuri puhui Pilatukselle: ”Ei ole lain mukaista meidän määrätä ketään kuolemaan, ja tämä kansakuntamme villitsijä on ansainnut kuolemansa sillä, mitä hän on sanonut ja tehnyt. Olemme tulleet eteesi saadaksemme vahvistuksen tälle päätöksellemme.”
185:2.4 (1989.7) Se, että he astuivat roomalaismaaherran eteen kerrotunlaisin kiertely-yrityksin, paljastaa ensinnäkin, että sanhedristit tunsivat pahansuopaisuutta ja nurjamielisyyttä Jeesusta kohtaan, ja toisekseen, että heiltä puuttui kunnioitus Pilatuksen rehellisyyttä, kunniallisuutta ja arvoasemaa kohtaan. Millaista häpeämättömyyttä osoittaakaan näiden alamaiskansalaisten taholta se, että he ilmestyvät provinssinsa maaherran eteen pyytämään teloitusmääräystä miehelle, jolle he eivät ole vieläkään suoneet puolueetonta oikeudenkäyntiä, ja nostamatta edes yksiselitteistä rikossyytettä häntä vastaan!
185:2.5 (1990.1) Pilatus oli jonkin verran perillä Jeesuksen toiminnasta juutalaisten keskuudessa, ja hän otaksui, että tätä vastaan mahdollisesti nostettavissa syytteissä olisi kysymys juutalaisten kirkkolakien rikkomuksista. Sen vuoksi hän koetti siirtää jutun takaisin heidän oman tuomioistuimensa ratkaistavaksi. Toisaalta Pilatus nautti siitä, että hän pani heidät julkisesti tunnustamaan voimattomuutensa langettaa ja toimeenpanna kuolemantuomiota edes sellaiselle oman rotunsa edustajalle, jota he olivat katkeraa ja pahansuopaista vihaa tuntien alkaneet halveksia.
185:2.6 (1990.2) Vain muutamaa tuntia aikaisemmin, vähän ennen keskiyötä, ja sen jälkeen kun hän oli myöntänyt luvan käyttää roomalaissotilaita Jeesuksen salaisen pidättämisen toimeenpanemiseen, Pilatus oli vaimoltaan Claudialta kuullut lisää Jeesuksesta ja tämän opetuksista. Claudia oli puolittainen juudaismikäännynnäinen, ja myöhemmin hänestä tuli varaukseton Jeesuksen evankeliumiin uskova.
185:2.7 (1990.3) Pilatus olisi mieluusti lykännyt tämän kuulustelun myöhemmäksi, mutta hän näki juutalaisjohtajista, että nämä olivat lujasti asian käsittelyn jatkamisen kannalla. Hän tiesi tämän aamupäivän merkitsevän valmistautumista pääsiäiseen, mutta koska nyt oli perjantai, hän tiesi päivän olevan lisäksi levon ja jumalanpalveluksen merkeissä vietettävän juutalaisen sapatin valmistuspäivä.
185:2.8 (1990.4) Tuskallisen tietoisena siitä, miten epäkunnioittavasti nämä juutalaiset häntä lähestyivät, Pilatus ei ollut halukas suostumaan heidän vaatimuksiinsa ilman oikeudenkäyntiä tapahtuvasta Jeesuksen kuolemaan tuomitsemisesta. Niinpä hän muutaman hetken odotettuaan, että he esittäisivät syytöksensä vangittua vastaan, kääntyi heihin päin ja sanoi: ”Ilman oikeudenkäyntiä en tätä miestä kuolemaan tuomitse, enkä suostu edes kuulustelemaan häntä, ennen kuin olette kirjallisesti esittäneet syytteenne häntä vastaan.”
185:2.9 (1990.5) Kun ylipappi ja muut olivat kuulleet Pilatuksen äskeiset sanat, he viittasivat paikalle oikeusistuimen kirjurin, joka sitten ojensi Pilatukselle Jeesusta vastaan esitetyt kirjalliset syytökset. Ja syytökset kuuluivat seuraavasti:
185:2.10 (1990.6) ”Sanhedristioikeusistuimen nimessä toteamme tämän miehen pahantekijäksi ja kansakuntamme villitsijäksi, sillä hänen viakseen on luettava:
185:2.11 (1990.7) ”1. Kansakuntamme turmeleminen ja kansamme yllyttäminen kapinaan.
185:2.12 (1990.8) ”2. Se, että hän kieltää kansaa maksamasta henkiveroa keisarille.
185:2.13 (1990.9) ”3. Se, että hän kutsuu itseään juutalaisten kuninkaaksi ja opettaa uuden valtakunnan pystyttämistä.”
185:2.14 (1990.10) Jeesusta ei ollut säädösten edellyttämällä tavalla kuultu eikä lain edellyttämällä tavalla todettu syylliseksi yhdenkään esitetyn syytöksen osalta. Hän ei edes kuullut näitä syytöksiä, kun ne ensimmäistä kertaa esitettiin, mutta Pilatus tuotatti hänet praetoriumista, jossa hän oli vartijoiden valvonnassa, ja vaati nämä syytökset toistettaviksi Jeesuksen kuullen.
185:2.15 (1990.11) Nämä syytteet kuullessaan Jeesus tiesi mainiosti, ettei häntä ollut juutalaisen oikeuden edessä kuultu näiden asioiden osalta, ja sen tiesivät myös Johannes Sebedeus ja Jeesuksen syyttäjät, mutta hän ei vastannut mitään heidän valheellisiin syytöksiinsä. Hän ei avannut suutaan, edes silloin kun Pilatus pyysi häntä vastaamaan syyttäjilleen. Pilatusta koko asian käsittelyn oikeudenvastaisuus niin suuresti hämmästytti ja Jeesuksen äänetön ja hillitty käytös teki häneen niin syvän vaikutuksen, että hän päätti viedä vangitun sisälle saliin ja kuulustella häntä yksityisesti.
185:2.16 (1990.12) Mielessään Pilatus oli hämmentynyt, sydämessään hän pelkäsi juutalaisia, ja hengessään hän oli tavattoman liikuttunut tästä näytelmästä, jossa Jeesus seisoi majesteettisena verenhimoisten syyttäjiensä edessä ja katseli heitä ylhäältä alas, ei sanattoman halveksunnan vallassa, vaan kasvoillaan ilme, joka kertoi aidosta säälistä ja surumielisestä hellyydestä.
185:3.1 (1991.1) Pilatus vei Jeesuksen ja Johannes Sebedeuksen yksityishuoneeseen, jätti vartijat aulaan huoneen ulkopuolelle ja pyysi vankia istuutumaan. Itse hän istuutui vangin vierelle ja esitti useita kysymyksiä. Pilatus avasi Jeesuksen kanssa käymänsä keskustelun vakuuttamalla, ettei hän uskonut Jeesusta vastaan esitettyä ensimmäistä syytekohtaa, sitä että hän olisi kansakunnan turmelija ja kapinanlietsoja. Sitten Pilatus kysyi: ”Opetitko koskaan, että tulisi kieltäytyä maksamasta henkiveroa keisarille?” Jeesus osoitti Johannesta ja sanoi: ”Kysy häneltä tai keneltä muulta tahansa, joka on kuullut opetustani.” Silloin Pilatus esitti Johannekselle kysymyksen tästä henkiveroasiasta, ja Johannes antoi todistuksensa siitä, mitä hänen Mestarinsa oli opettanut, ja selitti Jeesuksen ja hänen apostoliensa maksavan veroja sekä keisarille että temppelille. Johannesta kuulusteltuaan Pilatus sanoi: ”Katsokin, ettet kerro kenellekään, että puhuin kanssasi.” Eikä Johannes koskaan tätä asiaa paljastanutkaan.
185:3.2 (1991.2) Sitten Pilatus käännähti ympäri esittääkseen Jeesukselle lisää kysymyksiä sanoen: ”Entä sitten tämä kolmas syytös sinua vastaan; oletko sinä juutalaisten kuningas?” Koska Pilatuksen äänessä oli mahdollisesti vilpittömän tiedonhalun sävy, Jeesus hymyili prokuraattorille ja sanoi: ”Pilatus, kysytkö tätä omasta puolestasi, vai poimitko sinä tämän kysymyksen noiden muiden eli syyttäjieni luettelosta?” Tämän jälkeen maaherra vastasi Jeesukselle puolittainen närkästys äänensävyssään: ”Olenko minä juutalainen? Oma väkesi ja ylipapit luovuttivat sinut käsiini ja pyysivät minua tuomitsemaan sinut kuolemaan. Asetan kyseenalaiseksi heidän syytöstensä todenperäisyyden ja koetan vain itseäni varten saada selville, mitä olet tehnyt. Kerro minulle, oletko sanonut olevasi juutalaisten kuningas ja oletko koettanut perustaa uuden valtakunnan?”
185:3.3 (1991.3) Silloin Jeesus sanoi Pilatukselle: ”Etkö tajua, ettei minun valtakuntani ole tästä maailmasta? Jos valtakuntani olisi tästä maailmasta, opetuslapseni epäilemättä taistelisivat, jottei minua luovutettaisi juutalaisten käsiin. Se, että olen täällä edessäsi näillä köysillä köytettynä, riittänee osoittamaan kaikille ihmisille, että kuningaskuntani on hengellinen valtapiiri, vaikkapa sellaisten ihmisten veljeskunta, joista uskon kautta ja rakkauden avulla on tullut Jumalan poikia. Ja tämä pelastus kuuluu yhtä hyvin ei-juutalaiselle kuin juutalaisellekin.”
185:3.4 (1991.4) ”Olet siis sittenkin kuningas?”, Pilatus sanoi. Ja Jeesus vastasi: ”Niin, sellainen kuningas minä olen, ja valtakuntani on taivaassa olevan Isäni uskonpoikien perhekunta. Tätä tarkoitusta varten synnyin tähän maailmaan, nimittäin että osoittaisin Isäni kaikille ihmisille ja todistaisin siitä, että Jumala on totuus. Ja tänäkin hetkenä julistan sinulle, että jokainen, joka rakastaa totuutta, kuulee ääneni.”
185:3.5 (1991.5) Silloin Pilatus sanoi puoliksi piloillaan, puoliksi vakavissaan: ”Totuus, mikä on totuus – ken tietää?”
185:3.6 (1991.6) Pilatus ei kyennyt käsittämään Jeesuksen sanoja eikä pystynyt ymmärtämään tämän hengellisen valtakunnan olemusta, mutta hän oli nyt varma siitä, ettei vangittu ollut tehnyt mitään, mikä olisi vaatinut kuolemalla rankaisemista. Pilatuksen ei tarvinnut kuin kerran katsoa Jeesusta kasvoista kasvoihin, kun jo hänkin vakuuttui siitä, ettei tämä lempeä ja uupunut mutta majesteettinen ja rehti mies ollut mikään hurja ja vaarallinen vallankumouksellinen, joka pyrki asettumaan Israelin ajalliselle valtaistuimelle. Pilatus luuli ymmärtävänsä jotakin siitä, mitä Jeesus itseään kuninkaaksi kutsuessaan tarkoitti, sillä hänelle olivat tuttuja stoalaisten opetukset, kun nämä opettivat, että ”viisas mies on kuningas”. Pilatus oli perin juurin vakuuttunut siitä, että Jeesus oli vaarallisen kapinakenraalin sijasta harmiton tuulentupien rakentaja, viaton fanaatikko.
185:3.7 (1991.7) Mestaria kuulusteltuaan Pilatus meni takaisin pääpappien ja Jeesuksen syyttäjien luokse ja sanoi: ”Olen suorittanut tutkimukseni tämän miehen osalta enkä havaitse hänessä mitään vikaa. Mielestäni hän ei ole syypää häntä vastaan esittämiinne syytöksiin. Mielestäni hänet tulisi laskea vapaaksi.” Ja tämän kuullessaan juutalaiset suuttuivat silmittömästi. Ylitsevuotavassa suuttumuksessaan he kiljuivat suoraa huutoa, että Jeesuksen oli kuoltava. Ja muuan sanhedristeista astui urheasti Pilatuksen vierelle sanoen: ”Tämä mies villitsee kansaa Galileasta alkaen ja touhunsa koko Juudean alueelle ulottaen. Hän tekee ilkitöitä, hän on pahantekijä. Saat kauan katua, jos päästät tämän häijyn miehen vapauteen.”
185:3.8 (1992.1) Pilatus oli nyt ahtaalla tietämättä, miten menetellä Jeesuksen suhteen. Niinpä hän, kun kuuli heidän sanovan tämän aloittaneen toimintansa Galileasta, ajatteli välttävänsä vastuun päätöksen tekemisestä tässä asiassa tai ainakin saavansa ajatusaikaa lähettämällä Jeesuksen Herodeksen eteen. Herodes nimittäin oli tuolloin kaupungissa pääsiäistä viettämässä. Pilatus ajatteli myös, että tämä ele saattaisi olla omiaan lääkitsemään kitkerää mielialaa, joka jo jonkin aikaa oli vallinnut hänen ja Herodeksen välillä ja joka johtui heidän välillään esiintyneistä lukuisista väärinkäsityksistä lainkäytön alalla.
185:3.9 (1992.2) Kutsuessaan vartijat paikalle Pilatus sanoi: ”Tämä mies on galilealainen. Viekää hänet viivyttelemättä Herodeksen luokse, ja sitten kun tämä on suorittanut hänen osaltaan tutkimuksensa, ilmoittakaa minulle, mihin hän tutkimuksissaan päätyi.” Ja he veivät Jeesuksen Herodeksen luokse.
185:4.1 (1992.3) Kun Herodes Antipas poikkesi Jerusalemiin, hän asui Herodes Suuren vanhassa makkabealaispalatsissa. Ja juuri tähän entisen kuninkaan kotiin temppelinvartijat nyt veivät Jeesuksen, ja hänen perässään tulivat hänen syyttäjänsä ja sankkeneva kansanjoukko. Herodeksen korviin oli jo kauan aikaa kantautunut tietoja Jeesuksesta, ja hän tunsi tätä kohtaan verratonta uteliaisuutta. Ihmisen Pojan seistessä tänä perjantaiaamuna tuon ilkeän idumealaisen edessä tämä ei hetkeäkään muistanut sitä aikaisempien vuosien pikkupoikaa, joka oli ilmestynyt hänen eteensä Sepforiissa ja pyytänyt oikeudenmukaista päätöstä asiassa, jossa oli kysymys pojan isälle kuuluneista rahoista, tämän isä kun oli kuollut tapaturmaisesti työskennellessään eräällä julkisella rakennustyömaalla. Herodes ei ollut tietämänsä mukaan koskaan nähnyt Jeesusta, vaikka tämä oli tuottanut hänelle kokolailla harmia aikana, jolloin Galilea oli ollut hänen toimintansa keskuspaikka. Nyt kun Jeesus oli Pilatuksen ja juudealaisten huostassa, Herodesta halutti tavata hänet, tunsihan hän olevansa turvassa kaikilta tämän taholta vastedes tulevilta vaikeuksilta. Herodes oli kuullut paljon Jeesuksen tekemistä ihmeistä, ja hän toivoi ihan vakavissaan näkevänsä tämän tekevän jonkin ihmeen.
185:4.2 (1992.4) Kun Jeesus tuotiin Herodeksen eteen, neljännesruhtinas hätkähti hänen juhlallista olemustaan ja hänen kasvojensa tyyntä levollisuutta. Neljännestunnin ajan Herodes esitti Jeesukselle kysymyksiä, mutta Mestari ei suostunut vastaamaan. Herodes irvaili häntä ja haastoi hänet tekemään ihmeen, mutta mihinkään hänen monista kysymyksistään Jeesus ei vastannut eikä hänen irvailuihinsa reagoinut.
185:4.3 (1992.5) Sitten Herodes kallisti korvansa pääpappien ja saddukeusten puoleen ja kuunteli heidän syytteitään saaden kuulla kaiken, mitä Pilatus oli kuullut Ihmisen Pojan väitetyistä pahoista teoista, ja vielä lisääkin. Lopulta siitä vakuututtuaan, ettei Jeesus hänelle sen paremmin puhuisi kuin esittäisi ihmettäkään, Herodes jonkin aikaa Jeesusta pilkkanaan pidettyään puki hänet vanhaan kuninkaanpurppuraiseen viittaan ja lähetti hänet takaisin Pilatuksen luokse. Herodes tiesi, ettei hänellä Juudeassa ollut mitään toimivaltaa Jeesukseen nähden. Vaikka hän oli mielissään uskoessaan, että oli pääsemässä lopullisesti eroon Jeesuksesta Galilean osalta, hän oli silti kiitollinen siitä, että juuri Pilatuksella oli vastuu tämän surmauttamisesta. Herodes ei ollut milloinkaan täysin tointunut pelosta, joka piinasi häntä sen vuoksi, että hän oli tapattanut Johannes Kastajan. Herodes oli toisin ajoin jopa pelännyt, että Jeesus oli kuolleista noussut Johannes. Nyt hän vapautui moisesta pelosta pannessaan merkille, että Jeesus oli aivan toisenlaatuinen henkilö kuin oli ollut se suorapuheinen ja tulinen profeetta, joka ei kaihtanut paljastaa ja tuomita hänen yksityiselämäänsä.
185:5.1 (1993.1) Kun vartijat olivat tuoneet Jeesuksen takaisin Pilatuksen luokse, tämä astui ulos praetoriumin paraatiportaille, jonne hänen tuomarinistuimensa oli asetettu, kutsui koolle pääpapit ja sanhedristit ja sanoi heille: ”Toitte tämän miehen eteeni syytettynä siitä, että hän turmelee kansaa, kieltää verojen maksamisen ja väittää olevansa juutalaisten kuningas. Olen kuulustellut häntä enkä näe, että hän olisi näiden syytteiden nojalla syyllinen. Itse asiassa en näe, että hän olisi syypää mihinkään. Sitten lähetin hänet Herodeksen luokse, ja neljännesruhtinaankin on täytynyt tehdä sama johtopäätös, sillä tämä on lähettänyt hänet takaisin luoksemme. On varmaa, ettei tämä mies ole tehnyt mitään, mistä olisi rangaistava kuolemalla. Jos edelleenkin olette sitä mieltä, että häntä on kuritettava, olen valmis antamaan hänelle kuritusta, ennen kuin lasken hänet vapaalle jalalle.”
185:5.2 (1993.2) Juuri kun juutalaiset aikoivat ryhtyä huutamaan protestejaan Jeesuksen vapauttamista vastaan, valtava kansanjoukko tuli marssijalkaa praetoriumin eteen pyytämään Pilatukselta, että tämä vapauttaisi yhden vangin pääsiäisjuhlan kunniaksi. Roomalaismaaherrojen oli jo jonkin aikaa ollut tapana antaa väen valita joku vangittu tai tuomittu mies, joka pääsiäisenä armahdettaisiin. Ja kun tämä väkijoukko nyt oli tullut hänen eteensä pyytämään jonkun vangitun vapauttamista, ja koska Jeesus vasta äskettäin oli nauttinut suurta suosiota väkijoukkojen keskuudessa, Pilatuksen mieleen juolahti, että hän kukaties pääsisi kiusallisesta tilanteestaan ehdottamalla tälle ryhmälle, että koska Jeesus nyt oli vangittuna hänen tuomarinistuimensa edessä, hän vapauttaisi heille tämän Galilean miehen pääsiäisajan hyväntahdon merkiksi.
185:5.3 (1993.3) Kun väkijoukko syöksähti ylös rakennuksen portaille, Pilatus kuuli heidän huutavan erään Barabbaan nimeä. Barabbas oli tunnettu poliittinen kiihottaja ja murhanhimoinen ryöväri, papin poika, joka oli vastikään otettu verekseltään kiinni hänen Jerikontiellä suorittamastaan ryöstömurhasta. Tätä miestä uhkasi kuolemantuomio, heti kun pääsiäisjuhlallisuudet olisivat ohitse.
185:5.4 (1993.4) Pilatus nousi seisomaan ja selitti väkijoukolle, että pääpapit olivat tuoneet Jeesuksen hänen luokseen ja koettivat saada hänet tiettyjen syytteiden nojalla surmatuksi, ja ettei tämän miehen hänen mielestään kuulunut kuolla. Pilatus sanoi: ”Kumman siis mieluummin haluatte minun vapauttavan teille, tämän Barabbaan, murhamiehen, vaiko tämän Jeesuksen Galileasta?” Ja Pilatuksen lausuttua nämä sanat pääpapit ja sanhedrinin neuvosmiehet huusivat kaikki täyttä kurkkua: ”Barabbas, Barabbas!” Ja kun ihmiset näkivät, että pääpapit halusivat lähettää Jeesuksen kuolemaan, he nopeasti yhtyivät tähän hänen henkeään vaativaan kiljuntaan ja huusivat lujalla äänellä Barabbaan vapauttamisen puolesta.
185:5.5 (1993.5) Muutamaa päivää tätä ennen väenpaljous oli seissyt Jeesusta kohtaan tuntemansa pelonsekaisen kunnioituksen vallassa, mutta rahvas ei kunnioittanut sellaista, joka oli väittänyt olevansa Jumalan Poika, mutta joka nyt löysi itsensä pääpappien ja vallanpitäjien huostasta ja huomasi olevansa Pilatuksen edessä kuultavana syytöksistä, joissa vaakalaudalla oli hänen elämänsä. Jeesus saattoi olla väestön silmissä sankari ajaessaan rahanvaihtajat ja markkinamiehet pois temppelistä, mutta ei enää nyt, kun hän oli vastarintaa tekemätön vanki vihamiestensä käsissä ja kuultavana syytöksistä, jotka vaaransivat hänen elämänsä.
185:5.6 (1993.6) Pilatus tunsi kiukkua nähdessään, miten pääpapit metelöivät pahamaineisen murhamiehen armahtamisen puolesta ja samaan aikaan kiljuivat Jeesuksen veren perään. Hän näki heidän kaunaisuutensa ja vihamielisyytensä, hän tajusi heidän ennakkoluuloisuutensa ja kateutensa. Siksi hän sanoi heille: ”Kuinka voisitte säästää mieluummin murhaajan hengen kuin tämän miehen elämän, jonka suurin rikos on siinä, että hän kuvaannollisesti kutsuu itseään juutalaisten kuninkaaksi?” Mutta Pilatus ei moisen lausunnon esittäessään osoittanut suurtakaan viisautta. Juutalaiset olivat ylpeä kansa, joka tuohon aikaan eli Rooman poliittisen ikeen alla, mutta toivoi sellaisen Messiaan tulemista, joka mahtavaa voimaa ja loistoa uhkuen vapahtaisi sen gentiilien harjoittamasta orjuutuksesta. Enemmän kuin Pilatus tiesikään juutalaisia närkästytti vihjaus, että tästä sävyisästi käyttäytyvästä outojen oppien opettajasta, jota nyt pidettiin vangittuna ja jota syytettiin kuolemalla rangaistavista rikoksista, puhuttaisiin ”juutalaisten kuninkaana”. He suhtautuivat tällaiseen huomautukseen loukkauksena kaikkea sitä kohtaan, mitä he kansallisen olemassaolonsa puitteissa pitivät pyhänä ja kunniallisena, ja siksi he kaikki päästivät ilmoille mahtavan huutonsa Barabbaan vapauttamisen ja Jeesuksen kuoleman puolesta.
185:5.7 (1994.1) Pilatus tiesi Jeesuksen syyttömäksi häntä vastaan nostettuihin syytteisiin, ja jos hän olisi ollut oikeudenmukainen ja rohkea tuomari, hän olisi todennut tämän syyttömäksi ja päästänyt hänet vapaaksi. Mutta häntä pelotti näiden kiukkuisten juutalaisten uhmaaminen ja hänen empiessään tehdä niin kuin olisi ollut hänen velvollisuutensa, hänen luokseen tuli lähetti, joka ojensi hänelle sinetöidyn viestin hänen vaimoltaan Claudialta.
185:5.8 (1994.2) Pilatus antoi eteensä kerääntyneiden ihmisten ymmärtää, että hän halusi lukea saamansa sanoman, ennen kuin etenisi käsiteltävänään olevassa asiassa pitemmälle. Avattuaan tämän vaimoltaan saamansa kirjeen Pilatus luki: ”Rukoilen sinua, ettet ole missään tekemisissä tämän Jeesukseksi kutsutun viattoman ja oikeamielisen miehen kanssa. Olen tänä yönä näkemässäni unessa kärsinyt hänen takiaan monet kauheudet.” Paitsi että tämä Claudian lähettämä viestilappunen järkytti suuresti Pilatusta ja sen vuoksi viivytti käsillä olevan asian käsittelyä, se valitettavasti sen lisäksi jätti runsaasti aikaa juutalaisille johtomiehille heidän kierrellä esteettä väkijoukon keskuudessa ja yllyttää ihmisiä huutamaan Barabbaan vapauttamisen hyväksi ja metelöimään Jeesuksen ristiinnaulitsemisen puolesta.
185:5.9 (1994.3) Lopulta Pilatus ryhtyi taas ratkomaan edessään olevaa ongelmaa kysymällä juutalaisjohtajien ja armahdusta anovan väen sekalaiselta joukkokunnalta: ”Mitä teen hänen suhteensa, jota kutsutaan juutalaisten kuninkaaksi?” Ja nämä huusivat kaikki yhteen ääneen: ”Ristiinnaulitse! Ristiinnaulitse!” Sekalaisen väenpaljouden esittämän vaatimuksen yksituumaisuus hätkähdytti ja hätäännytti Pilatusta, tätä epäoikeudenmukaista ja pelokasta tuomaria.
185:5.10 (1994.4) Sitten Pilatus sanoi vielä kerran: ”Miksi haluaisitte naulita tämän miehen ristille? Mitä pahaa hän on tehnyt? Kuka tahtoo astua esille ja todistaa häntä vastaan?” Mutta kuullessaan Pilatuksen puhuvan Jeesusta puolustaen he huusivat entistäkin lujemmin: ”Ristiinnaulitse! Ristiinnaulitse!”
185:5.11 (1994.5) Sen jälkeen Pilatus vetosi taas heihin kysyäkseen, kuka olisi vanki, joka vapautetaan pääsiäiseksi, ja sanoi: ”Vielä kerran kysyn teiltä, kummanko näistä vangeista vapautan teille tämän pääsiäisaikanne kunniaksi?” Ja taas kansanjoukko huusi: ”Anna meille Barabbas!”
185:5.12 (1994.6) Ja sitten Pilatus sanoi: ”Jos vapautan murhamies Barabbaan, niin mitä minun pitää tehdä Jeesuksen kohdalla?” Ja taas kerran kansanpaljous huusi yhteen ääneen: ”Ristiinnaulitse! Ristiinnaulitse!”
185:5.13 (1994.7) Pilatusta kauhistutti roskaväen itsepintainen metelöinti pääpappien ja sanhedrinin neuvosmiesten talutusnuorassa. Siitä huolimatta hän päätti ainakin kerran vielä yrittää kansanjoukon rauhoittamista ja Jeesuksen pelastamista.
185:6.1 (1994.8) Kaikessa, mitä Pilatuksen edessä tuona perjantaiaamuna tapahtuu, ovat mukana vain Jeesuksen vihamiehet. Hänen monet ystävänsä joko eivät vielä tiedä hänen öisestä pidätyksestään ja aamuvarhaisesta oikeudenkäynnistään tai sitten he piileskelevät, jottei heitäkin pidätettäisi ja katsottaisi kuolemanrangaistuksen ansainneiksi siksi, että he uskovat Jeesuksen opetuksiin. Väkijoukkoon, joka nyt äänensä käheäksi huutaen vaatii Mestarin kuolemaa, kuuluu vain hänen vannoutuneita vihamiehiään ja helposti johdateltavaa ja ajattelematonta rahvasta.
185:6.2 (1995.1) Pilatus halusi vielä viimeisen kerran vedota heidän sääliväisyyteensä. Pelätessään uhmata tämän harhaan johdetun roskajoukon vaatimusta, kun se kiljumalla vaati Jeesuksen verta, hän määräsi juutalaisvartijat ja roomalaissotilaat viemään Jeesuksen pois ja ruoskimaan hänet. Kysymys oli sinänsä oikeudettomasta ja laittomasta menettelystä, sillä Rooman laki määräsi, että vain ne tuli tällä tavoin ruoskia, jotka oli tuomittu kuolemaan ristille naulittuina. Vartijat veivät Jeesuksen tätä koettelemusta varten praetoriumin avoimelle pihamaalle. Vaikkeivät Jeesuksen vihamiehet nähneetkään tätä ruoskimista, Pilatus kuitenkin näki, ja ennen kuin tämä säälimätön pahoinpitely oli ohitse, Pilatus käski ruoskijoiden lopettaa ja antoi merkin, jonka mukaan Jeesus piti tuoda hänen luokseen. Ennen kuin ruoskijat alkoivat kokeilla solmuruoskiaan Jeesukseen tämän ollessa sidottuna ruoskintapaaluun, he pukivat hänet taas purppuraviittaan, ja palmikoituaan piikkipensaan oksista kruunun he asettivat sen hänen kulmilleen. Ja pantuaan hänen käteensä ruokokepin ikään kuin valtikaksi, he polvistuivat hänen eteensä ja ivasivat häntä sanoen: ”Ollos tervehditty, juutalaisten kuningas!” Ja he sylkivät hänen päälleen ja löivät kädellään häntä kasvoihin. Ja ennen kuin he toivat hänet takaisin Pilatuksen luo, yksi heistä otti ruokokepin hänen kädestään ja löi häntä sillä päähän.
185:6.3 (1995.2) Sen jälkeen Pilatus talutti tämän verta vuotavan ja raadellun vangin nähtäville, esitteli hänet sekalaisen väenpaljouden edessä ja sanoi: ”Katsokaa ihmistä! Taas minä sanon teille, etten löydä hänestä mitään rikosta, ja nyt kun olen ruoskituttanut hänet, tahtoisin päästää hänet vapaaksi.”
185:6.4 (1995.3) Siinä Jeesus Nasaretilainen seisoi puettuna vanhaan kuninkaanpurppuraiseen viittaan okakruunun lävistäessä hänen lempeydestä kertovia kulmiaan. Hänen kasvonsa olivat veren tahraamat ja hänen vartensa taipui kärsimyksestä ja murheesta. Mutta mikään ei voi vedota sellaisten ihmisten tunteettomaan sydämeen, jotka ovat kiihkeän emotionaalisen vihan uhreja ja uskonnollisen ennakkoluuloisuuden orjia. Tämä näky lähetti voimakkaat puistatukset suunnattoman universumin maailmojen läpi, mutta niiden sydäntä se ei koskettanut, joiden tavoitteena oli Jeesuksen hengiltäotto.
185:6.5 (1995.4) Mestarin ahdistuksen näkemisen aiheuttamasta pahimmasta järkytyksestä toinnuttuaan he huusivat entistäkin lujemmin ja entistäkin kauemmin: ”Ristiinnaulitse! Ristiinnaulitse! Ristiinnaulitse!”
185:6.6 (1995.5) Ja nyt Pilatus käsitti, että oli turha vedota heidän mahdollisiin säälintunteisiinsa. Hän astui eteenpäin ja sanoi: ”Ymmärrän teidän olevan päättäväisesti sitä mieltä, että tämän miehen on kuoltava, mutta mitä hän on tehnyt ansaitakseen kuoleman? Kuka tuo julki, mikä on hänen rikoksensa?”
185:6.7 (1995.6) Silloin itse ylipappi astui esiin, meni Pilatuksen luo ja julisti kiukkuisesti: ”Meillä on pyhä laki, ja tämän lain mukaan tämän miehen tulee kuolla, sillä hän on väittänyt olevansa Jumalan Poika.” Kun Pilatus tämän kuuli, hän oli entistäkin enemmän peloissaan, eivätkä hänen pelkonsa aiheena olleet ainoastaan juutalaiset, vaan muistaessaan vaimonsa viestin ja kreikkalaisen mytologian kertomukset jumalista, jotka tulivat maan päälle, hän vapisi nyt pelkästä ajatuksesta, että Jeesus mahdollisesti oli jumalallinen persoonallisuus. Hän antoi kansanjoukolle kädellään merkin pysyä rauhallisena, samalla kun tarttui Jeesusta käsipuolesta ja vei hänet taas sisälle rakennukseen voidakseen siellä esittää hänelle lisää kysymyksiä. Pilatus oli nyt pelosta sekaisin, taikauskoisuuden ymmälle saattama ja rahvaan itsepäisen asenteen ahdistama.
185:7.1 (1995.7) Istuutuessaan Jeesuksen vierelle pelontuntemusten vavisuttama Pilatus tiedusteli: ”Mistä sinä tulet? Kuka sinä oikeastaan olet? Mitä se tarkoittaa, kun he sanovat sinun olevan Jumalan Poika?”
185:7.2 (1996.1) Mutta Jeesus ei juurikaan kyennyt tällaisiin kysymyksiin vastaamaan, kun ne esitti ihmisiä pelkäävä heikko ja horjuva tuomari, joka epäoikeudenmukaisuudessaan antoi hänet ruoskittavaksi, vaikka oli julistanut hänet kaikenlaisen rikollisuuden osalta viattomaksi, ja vielä ennen kuin hänet oli asianmukaisesti tuomittu kuolemaan. Jeesus katseli Pilatusta suoraan silmiin, mutta ei vastannut hänelle. Silloin Pilatus sanoi: ”Kieltäydytkö puhumasta minulle? Etkö käsitä, että minulla yhäkin on valta päästää sinut vapaaksi tai naulituttaa sinut ristille?” Silloin Jeesus sanoi: ”Sinulla ei voisi olla mitään valtaa minuun nähden, ellei sitä ylhäältä sallittaisi. Et pystyisi käyttämään mitään valtaa Ihmisen Poikaan nähden, ellei taivaassa oleva Isä sitä sallisi. Mutta sinä et ole yhtä syyllinen, sillä et tiedä evankeliumista. Sillä, joka minut kavalsi ja sillä, joka minut käsiisi toimitti, heillä on synti sitä suurempi.”
185:7.3 (1996.2) Tämä viimeinen Jeesuksen kanssa käyty keskustelu kauhistutti Pilatusta perin juurin. Häneltä puuttui moraalista rohkeutta, ja hänen oikeudentajunsa oli heikko, ja nyt tämä pelkuri ponnisteli kaksinkertaisen taakan alla: toisaalta häntä painoi taikauskoinen pelko Jeesusta kohtaan ja toisaalta hän tunsi kuolettavaa kammoa juutalaisjohtajia kohtaan.
185:7.4 (1996.3) Pilatus ilmestyi taas kansanjoukon eteen sanoen: ”Olen varma siitä, että tämä mies on vain uskonnollisen lain rikkoja. Teidän tulisi viedä hänet mennessänne ja tuomita hänet oman lakinne mukaisesti. Miksi odotatte minun myöntyvän hänen tappamiseensa siksi, että hän on joutunut ristiriitaan perinteidenne kanssa?”
185:7.5 (1996.4) Pilatus oli jo vapauttamaisillaan Jeesuksen, kun ylipappi Kaiafas astui pelkurimaisen roomalaistuomarin eteen ja sormeaan kostonhimoisesti Pilatuksen kasvojen edessä heristäen lausui kiukkuiset sanat, jotka koko väenpaljous saattoi kuulla: ”Jos sinä tämän miehen vapaaksi päästät, et ole keisarin ystävä, ja pidän huolen siitä, että keisari saa tietää tästä kaiken.” Tämä julkinen uhkaus oli liikaa Pilatukselle. Pelko omasta menestyksestä peitti nyt varjoonsa kaikki muut näkökohdat, ja pelkurimainen kuvernööri määräsi Jeesuksen tuotavaksi ulos tuomarinistuimen eteen. Kun Mestari siinä seisoi heidän edessään, Pilatus osoitti häntä sormellaan ja sanoi pilkallisesti: ”Katsokaa kuningastanne.” Ja juutalaiset vastasivat: ”Hiiteen koko mies. Naulaa hänet ristille!” Ja siihen Pilatus sanoi sangen ivallisesti ja purevasti: ”Ristiinnaulitsenko minä kuninkaanne?” Ja juutalaiset vastasivat: ”Kyllä, naulaa hänet ristille! Ei meillä muuta kuningasta ole kuin keisari.” Ja silloin Pilatus tajusi, ettei Jeesuksen pelastamisesta ollut mitään toivoa, sillä hän oli haluton uhmaamaan juutalaisia.
185:8.1 (1996.5) Siinä hän seisoi – Jumalan Poika Ihmisen Pojaksi ruumiillistuneena. Hänet pidätettiin syytettä kertomatta; häntä syytettiin todisteita esittämättä; hänen asiansa käsiteltiin todistajitta; hänelle määrättiin rangaistus valamiehistön lausunnotta; ja kohta hänet tuomitsisi kuolemaan muuan epäoikeudenmukainen tuomari, joka tunnusti, ettei hän kyennyt osoittamaan häntä syypääksi mihinkään. Jos Pilatus sillä, että hän puhuisi Jeesuksesta ”juutalaisten kuninkaana”, oli ajatellut vedota heidän patriotismiinsa, siinä hän epäonnistui täysin. Juutalaiset eivät odottaneet mitään tällaista kuningasta. Pääpappien ja saddukeusten esittämä julistus ”Ei meillä muuta kuningasta ole kuin keisari” oli jopa mitään ajattelemattomalle rahvaallekin järkytys, mutta Jeesuksen pelastaminen oli nyt liian myöhäistä, vaikka väkijoukko olisikin rohjennut ottaa Mestarin asian omakseen.
185:8.2 (1996.6) Pilatus pelkäsi mellakkaa tai kansannousua. Hän ei uskaltanut ottaa sitä riskiä, että Jerusalem joutuisi pääsiäisenä sellaisen epäjärjestyksen kouriin. Hän oli vastikään saanut keisarilta moitteet, eikä hän halunnut antautua vaaraan saada toisetkin moitteet. Rahvas hurrasi, kun hän käski vapauttaa Barabbaan. Sitten hän käski tuoda pesuvadin ja vettä, ja siinä hän kansanjoukon edessä pesi kätensä sanoen: ”Tämän miehen veri ei tahraa käsiäni. Olette päättäneet, että hänen on kuoltava, mutta en ole havainnut häntä mihinkään syylliseksi. Pitäkää te siitä huoli. Sotilaat taluttavat hänet eteenpäin.” Ja silloin väkijoukko hurrasi ja vastasi: ”Olkoon hänen verensä meidän ja meidän lastemme päällä.”
Urantia-kirja
Luku 186
186:0.1 (1997.1) KUN Jeesus ja hänen syyttäjänsä olivat lähdössä tapaamaan Herodesta, Mestari kääntyi apostoli Johanneksen puoleen sanoen: ”Johannes, et voi tehdä hyväkseni enempää. Mene äitini luokse ja tuo hänet tapaamaan minua, ennen kuin kuolen.” Mestarinsa pyynnön kuullessaan Johannes, vaikkei hän mielellään jättänytkään Jeesusta yksikseen vihamiestensä keskelle, riensi Betaniaan, jossa kaikki Jeesuksen perheen jäsenet olivat koolla ja odottivat Martan ja Marian, Jeesuksen kuolleista herättämän Lasaruksen sisarten, kodissa.
186:0.2 (1997.2) Useaan kertaan aamun kuluessa sanansaattajat olivat tuoneet Martalle ja Marialle uutisia Jeesuksen oikeudenkäynnin edistymisestä. Mutta Jeesuksen perheen jäsenet ennättivät Betaniaan vain muutamia minuutteja ennen kuin Johannes saapui mukanaan Jeesuksen esittämä pyyntö saada nähdä äitiään, ennen kuin hänet surmattaisiin. Johannes Sebedeuksen kerrottua heille kaiken, mitä oli keskiyöllä tapahtuneen Jeesuksen pidättämisen jälkeen sattunut, Maria, Jeesuksen äiti, lähti heti Johanneksen mukana tapaamaan vanhinta poikaansa. Siihen mennessä kun Maria ja Johannes ennättivät kaupunkiin, Jeesus oli jo saapunut Golgatalle niiden roomalaissotilaiden saattamana, joiden oli määrä naulita hänet ristille.
186:0.3 (1997.3) Marian, Jeesuksen äidin, lähtiessä Johanneksen mukaan mennäkseen poikansa luokse Jeesuksen sisar Ruut ei suostunut jäämään pois matkasta, muun perheen seuraan. Koska hän oli lujasti sitä mieltä, että hän pysyisi äitinsä mukana, hänen veljensä Juuda lähti hänen kanssaan. Muut Mestarin perheen jäsenet jäivät Jaakobin johdolla Betaniaan, ja Daavid Sebedeuksen lähetit toimittivat heille miltei joka tunti tietoja siitä, missä vaiheessa tämä kauheus, heidän vanhimman veljensä, Jeesus Nasaretilaisen, hengiltäotto kulloinkin oli.
186:1.1 (1997.4) Kello oli noin puoli yhdeksän tänä perjantaiaamuna, kun Pilatuksen edessä toimitettu Jeesuksen kuulustelu päättyi ja Mestari jätettiin niiden roomalaissotilaiden huostaan, joiden oli määrä hänet ristiinnaulita. Kohta sen jälkeen kun roomalaiset ottivat Jeesuksen huostaansa, juutalaisvartijoiden kapteeni marssi miehineen takaisin heidän temppelipäämajaansa. Pääpappi ja tämän sanhedristitoverit seurasivat vartijoiden kintereillä ja menivät suoraa tietä tavanomaiseen kokoontumispaikkaansa, veistetyistä kivistä rakennettuun temppelisaliin. Siellä he tapasivat monia muita sanhedrinin jäseniä, jotka odottelivat tietoa siitä, mitä Jeesuksen suhteen oli tehty. Kaiafaan ollessa esittämässä sanhedrinille selostustaan Jeesuksen oikeudenkäynnistä ja tuomiosta Juudas ilmestyi heidän eteensä vaatimaan palkkiotaan osasta, jota oli esittänyt Mestarin kiinniottamisessa ja kuolemaan tuomitsemisessa.
186:1.2 (1997.5) Kaikki nämä juutalaiset inhosivat Juudasta; he suhtautuivat kavaltajaan tuntein, joiden sisältönä oli vain äärimmäinen halveksunta. Koko sen ajan, jonka Jeesus oli kuultavana Kaiafaan edessä, ja silloin kun hän esiintyi Pilatuksen edessä, Juudas oli tuntenut petollisesta menettelystään omantunnonpistoksia. Ja vähitellen alkoivat haihtua myös hänen harhakuvitelmansa siitä palkkiosta, joka hänen oli määrä saada maksuksi palveluksistaan Jeesuksen kavaltajana. Hän ei pitänyt juutalaisviranomaisten osoittamasta viileydestä ja kylmäkiskoisuudesta; siitä huolimatta hän odotti saavansa raukkamaisesta menettelystään avokätisen palkkion. Hän odotti tulevansa kutsutuksi täysilukuisen sanhedrinin kokouksen eteen kuulemaan, kun hänelle pidettäisiin siellä ylistyspuheita, samalla kun hänelle osoitettaisiin soveliaita kunnianosoituksia sen suuren palveluksen johdosta, jonka hän itseään imarrellen luuli kansakunnalleen tehneensä. Kuvitelkaapa sen vuoksi tämän itsekeskeisen kavaltajan suurta ällistystä, kun muuan ylipapin palvelija häntä olalle napauttaen pyysi hänet vähän matkan päähän salin ulkopuolelle ja sanoi: ”Juudas, minulle on annettu tehtäväksi maksaa sinulle Jeesuksen kavaltamisesta. Tässä on palkkiosi.” Ja näin sanoessaan Kaiafaan palvelija ojensi Juudakselle kukkaron, jossa oli kolmekymmentä hopearahaa – käypä hinta hyvästä, terveestä orjasta.
186:1.3 (1998.1) Juudas oli ällikällä lyöty, hän ei saanut sanaa suustaan. Hän syöksähti takaisin mennäkseen saliin, mutta ovenvartija esti hänen sisäänpääsynsä. Hän halusi vedota sanhedriniin, mutta häntä ei päästetty sisälle. Juudas ei voinut uskoa, että nämä juutalaiset vallanpitäjät antaisivat hänen pettää ystävänsä ja Mestarinsa ja sitten tarjoaisivat hänelle palkkiona kolmekymmentä hopearahaa. Hän tunsi itsensä nöyryytetyksi, pettyneeksi ja läpikotaisen muserretuksi. Hän käveli pois temppeliltä ikään kuin olisi ollut transsissa. Mitään ajattelematta hän pudotti rahakukkaron syvään taskuunsa, samaan taskuun, jossa hän niin kauan aikaa oli kantanut apostolien rahavarat sisältävää kukkaroa. Ja hän vaelsi kaupungin läpi niiden väkijoukkojen perässä, jotka olivat menossa katsomaan ristiinnaulitsemisia.
186:1.4 (1998.2) Matkan päästä Juudas näki, kun nostettiin paikalleen poikkipuu, johon Jeesus oli naulittu, ja tämän nähtyään hän ryntäsi takaisin temppeliin, tunkeutui väkisin ovenvartijan ohitse ja huomasi seisovansa istuntoaan edelleen jatkavan sanhedrinin edessä. Kavaltajan henki oli miltei salpaantunut, ja hän oli perin suunniltaan, mutta hän onnistui kakistamaan seuraavat sanat: ”Olen tehnyt syntiä viattoman veren kavaltamalla. Olette loukanneet minua. Olette palkaksi palveluksestani tarjonneet minulle rahaa – orjan hinnan. Kadun, että olen tämän tehnyt; tässä on rahanne. En halua niskoilleni syyllisyyttä tästä teosta.”
186:1.5 (1998.3) Kun juutalaisten vallanpitäjät kuulivat, mitä Juudaksella oli sanottavanaan, nämä pilkkasivat häntä. Muuan heistä, joka istui lähellä paikkaa, jossa Juudas seisoi, viittasi häntä poistumaan salista ja sanoi: ”Roomalaiset ovat jo ottaneet Mestarisi hengiltä, ja syyllisyydestäsi puheen ollen, mitä se meitä liikuttaa? Se on sinun huolesi – painu tiehesi!”
186:1.6 (1998.4) Sanhedrinin kamarista lähtiessään Juudas otti kukkarosta nuo kolmekymmentä hopearahaa ja viskasi ne pitkin temppelin lattiaa. Temppelistä poistuessaan kavaltaja oli melkein järjiltään. Juudas kävi nyt läpi kokemusta, jossa hän tajusi synnin todellisen olemuksen. Väärintekemisen koko hohto, tenho ja hurma olivat kaikonneet. Pahantekijä seisoi nyt yksin ja kasvotusten harhakuvitelmansa menettäneen ja pettyneen sielunsa esittämän langettavan tuomion kanssa. Synti oli sitä tehtäessä lumoavaa ja jännittävää, mutta nyt oli kohdattava alastomina ja epäromanttisina tosiasioina se, mikä oli synnin sato.
186:1.7 (1998.5) Tämä maanpäällisen taivaanvaltakunnan entinen suurlähettiläs käveli nyt Jerusalemin katuja, hylättynä ja yksinäisenä. Hänen epätoivonsa oli hirvittävää ja jokseenkin ehdotonta. Hän vaelsi eteenpäin, kaupungin läpi ja muurien ulkopuolelle, ja edelleen alas Hinnominlaakson kauheaan yksinäisyyteen. Siellä hän kiipesi ylös jyrkät kalliot, otti vaipastaan vyön, sitoi sen toisen pään puunkäkkärään ja toisen pään kaulansa ympäri ja heittäytyi alas jyrkänteeltä. Ennen kuin hän kuoli, hänen hermostunein käsin sitomansa solmu antoi myöten, ja kavaltajan ruumis repesi mätkähtäessään sahanteräville kiville.
186:2.1 (1999.1) Kun Jeesus pidätettiin, hän tiesi kuolevaisen lihallisessa hahmossa maan päällä suorittamansa työn olevan lopussa. Hänellä oli täysi ymmärrys siitä, minkälaatuisen kuoleman hän kohtaisi, ja hänen niin kutsuttujen oikeudenkäyntiensä yksityiskohdat eivät häntä suurestikaan kiinnostaneet.
186:2.2 (1999.2) Sanhedristioikeuden edessä Jeesus kieltäytyi vastaamasta valapattoisten todistajien esittämiin todistamisiin. Oli vain yksi kysymys, joka kirvoitti häneltä aina vastauksen, esittipä sen ystävä tai vihamies, ja se oli kysymys hänen maan päällä suorittamansa tehtävän luonteesta ja jumalallisuudesta. Kun häneltä kysyttiin, oliko hän Jumalan Poika, hän tähän kysymykseen poikkeuksetta vastasi. Ollessaan uteliaan ja ilkeän Herodeksen edessä hän järkähtämättä kieltäytyi avaamasta suutaan. Pilatuksen edessä hän puhui vain, kun arveli, että se, mitä hän sanoisi, saattaisi auttaa Pilatusta tai jotakuta muuta vilpitöntä ihmistä pääsemään parempaan tietoon totuudesta. Jeesus oli opettanut apostoleilleen, että heidän oli turha heittää helmiään sikojen eteen, eikä häneltä puuttunut uskallusta toteuttaa opetustaan käytännössä. Hänen tuonhetkinen käyttäytymisensä oli esimerkkinä ihmisolemuksen kärsivällisestä alistumisesta, mihin liittyi jumalallisen olemuksen majesteettinen äänettömyys ja juhlava arvokkuus. Hän oli täysin valmis keskustelemaan Pilatuksen kanssa jokaisesta kysymyksestä, joka liittyi häntä vastaan nostettuihin poliittisiin syytteisiin – jokaisesta kysymyksestä, josta hän oli sitä mieltä, että se kuuluisi maaherran toimivaltaan.
186:2.3 (1999.3) Jeesus oli vakuuttunut siitä, että Isä tahtoi hänen alistuvan tapahtumien ihmisten maailmassa luonnolliseen ja tavanomaiseen kulkuun, kuten jokaisen muunkin kuolevaisen luodun täytyy tehdä, ja sen vuoksi hän kieltäytyi käyttämästä edes niitä omia puhtaasti inhimillisiä suostuttelevan kaunopuheisuuden kykyjään, joilla hän olisi vaikuttanut siihen, mihin hänen sosiaalisesti lyhytnäköisten ja hengellisesti sokeutuneiden kanssakuolevaistensa vehkeilyt johtaisivat. Vaikka Jeesus eli ja kuoli Urantialla, hänen ihmisen elämänuransa oli kaikkineen, alusta loppuun saakka, esitys, jonka tarkoituksena oli koko hänen luomaansa ja lakkaamatta ylläpitämäänsä universumiin vaikuttaminen ja sen opettaminen.
186:2.4 (1999.4) Nämä lyhytnäköiset juutalaiset metelöivät julkeasti Mestarin kuoleman puolesta, kun hän sen sijaan seisoi paikallaan ja katseli kauhistuttavan äänettömänä yhden kansakunnan – maisen isänsä kansan – kuolinkohtausta.
186:2.5 (1999.5) Jeesus oli kehittänyt itselleen sentyyppisen ihmisluonteen, joka kykeni säilyttämään levollisuutensa ja tuomaan julki arvokkuutensa, vaikka häntä lakkaamatta ja perusteettomasti loukattiin. Häntä oli mahdotonta pelotella. Kun Hannaan palvelija ensimmäisenä hyökkäsi hänen päälleen, hänen ainoana ehdotuksensa oli, että olisi paikallaan kutsua todistajia, jotka osaisivat asianmukaisesti todistaa häntä vastaan.
186:2.6 (1999.6) Hänen Pilatuksen edessä tapahtuneen niin kutsutun oikeudenkäyntinsä ensimmäisestä hetkestä viimeiseen hetkeen tilannetta seuraavat taivaalliset olentojoukot voivat vain kuvailla universumille suunnatuissa kaukoviestilähetyksissään, kuinka kohtaus ”Pilatus tuomiolla Jeesuksen edessä” edistyi.
186:2.7 (1999.7) Ollessaan Kaiafaan edessä, ja koko valapattoisen todistusaineiston romahdettua, Jeesus ei epäröinyt vastata ylipapin asettamaan kysymykseen, ja niin hän omassa todistuksessaan tarjosi, mitä he olivat halunneet perusteluksi hänen jumalanpilkkatuomiolleen.
186:2.8 (1999.8) Mestari ei koskaan osoittanut vähäisintäkään mielenkiintoa Pilatuksen hyvää tarkoittavia, mutta puolinaisia ponnisteluja kohtaan saada hänet vapaaksi. Hän todellakin sääli Pilatusta ja yritti vilpittömästi luoda valoa tämän pimentyneeseen mieleen. Hän suhtautui täysin passiivisesti kaikkiin roomalaismaaherran juutalaisille esittämiin vetoomuksiin peruuttaa Jeesusta vastaan nostamansa rikossyytteet. Koko tämän surkean koetuksen ajan hän käyttäytyi vaatimattoman arvokkaasti ja mahtailemattoman majesteettisesti. Kun häneltä kysyttiin, oliko hän ”juutalaisten kuningas”, hän ei halunnut vähäisessäkään määrin saattaa epäilyttävään valoon niitä, jotka halusivat hänet murhata. Hän hyväksyi vain vähäisin tarkentavin selityksin tämän luonnehdinnan tietäessään, että – vaikka he olivat päättäneet torjua hänet – hän olisi viimeinen, joka kykenisi heidän todelliseksi kansalliseksi johtajakseen, vieläpä hengellisessä merkityksessä.
186:2.9 (2000.1) Näiden oikeudenkäyntien aikana Jeesus lausui vain muutaman sanan, mutta kuitenkin riittävästi osoittamaan kaikille kuolevaisille, minkälaisen ihmisluonteen ihminen voi kehittää täydellisyyteen toimiessaan yhdessä Jumalan kanssa; ja paljastamaan koko universumille, millä tavoin Jumala voi tulla julki luodun olennon elämässä, silloin kun tällainen luotu vilpittömästi päättää noudattaa Isän tahtoa, ja hänestä näin ollen tulee elävän Jumalan aktiivinen poika.
186:2.10 (2000.2) Hänen rakkautensa tietämättömiä kuolevaisia kohtaan tuli täysin määrin esille hänen raakojen sotilaiden ja ajattelemattomien palvelijoiden irvailujen, lyöntien ja tönimisten kohteena osoittamassaan kärsivällisyydessä ja suuressa itsehillinnässä. Häntä se ei edes suututtanut, kun nämä sitoivat hänen silmänsä ja ivaillen häntä kasvoihin lyödessään kiljuivat: ”Profetoipas nyt meille, kuka se oli, joka sinua mottasi.”
186:2.11 (2000.3) Pilatus lausui suuremman totuuden kuin tiesikään, kun hän Jeesuksen ruoskimisen jälkeen tätä väkijoukon edessä esitellessään huudahti: ”Katsokaa ihmistä!” Pelon valtaama roomalaismaaherra ei toden totta osannut aavistaa, että tuona samana hetkenä koko universumi seisoi henkeään pidätellen ja katseli tätä ainutlaatuista kohtausta, jossa sen rakastettu Hallitsija näin nöyryytettynä alistui pimeiden ja viheliäisten kuolevaisalamaistensa irvailujen ja iskujen kohteeksi. Ja kun Pilatus puhui, kautta Nebadonin kaikui: ”Katsokaa Jumalaa ja ihmistä!” Kautta universumin lukemattomat miljoonat ovat aina tuosta päivästä lähtien yhä katsoneet tuota ihmistä, samalla kun Havonan Jumala, universumien universumin korkein hallitsija, hyväksyy Nasaretin miehen ihmisenä, joka vastaa tuon ajallisuuteen ja avaruuteen kuuluvan paikallisuniversumin kuolevaisen luodun ihannetta. Hän ei verrattomassa elämässään jättänyt milloinkaan esittämättä ihmiselle ilmoitusta Jumalasta. Nyt hän esitti näissä kuolevaisena elämänsä elämänvaiheen viimeisissä kohtauksissa ja kohta seuraavassa kuolemassaan Jumalalle uuden ja koskettavan ilmoituksen ihmisestä.
186:3.1 (2000.4) Vähän sen jälkeen kun Jeesus Pilatuksen edessä tapahtuneen kuulustelun päätteeksi oli luovutettu roomalaissotilaiden vastuulle, yksi temppelinvartijoiden osasto riensi Getsemaneen hajottamaan tai pidättämään Mestarin seuraajat. Mutta nämä seuraajat olivat hajaantuneet, kuka minnekin, jo kauan ennen heidän saapumistaan. Apostolit olivat vetäytyneet heille osoitettuihin piilopaikkoihin, kreikkalaiset olivat eronneet toistensa seurasta ja menneet eri koteihin Jerusalemissa, muut opetuslapset olivat hekin hävinneet jonnekin. Daavid Sebedeus uskoi, että Jeesuksen vihamiehet tulisivat takaisin, niinpä hän siirsi jo varhain viisi tai kuusi telttaa ylös rotkoon, sen paikan lähelle, jonne Mestari niin usein vetäytyi rukoilemaan ja hartautta harjoittamaan. Siellä hän aikoi piileskellä ja samalla ylläpitää lähettipalvelunsa keskusta tai koordinointipistettä. Daavid oli tuskin ehtinyt poistua leiristä, kun temppelinvartijat saapuivat. Ketään sieltä löytämättä he tyytyivät leirin polttamiseen ja kiiruhtivat sitten takaisin temppeliin. Heidän selontekonsa kuultuaan sanhedrin tunsi tyydytystä siitä, että Jeesuksen seuraajat olivat niin perusteellisesti peloissaan ja nujerrettuja, ettei olisi mitään vaaraa kansan nousemisesta kapinaan tai sellaisesta, että joku koettaisi pelastaa Jeesuksen teloittajiensa käsistä. He saattoivat lopultakin hengähtää helpotuksesta. Ja niin he päättivät kokouksensa, ja itse kukin meni taholleen valmistautuakseen pääsiäisen viettoon.
186:3.2 (2000.5) Heti kun Pilatus oli luovuttanut Jeesuksen roomalaissotilaille ristiinnaulitsemista varten, sanansaattaja riensi Getsemaneen ilmoittamaan asiasta Daavidille, ja viiden minuutin kuluttua juoksulähetit olivat jo matkalla Betsaidaan, Pellaan, Filadelfiaan, Siidoniin, Sikkimiin, Hebroniin, Damaskokseen ja Aleksandriaan. Ja näiden sanansaattajien viemä uutinen kertoi roomalaisten aikovan juutalaisvallanpitäjien itsepintaisesta vaatimuksesta ristiinnaulita Jeesuksen.
186:3.3 (2001.1) Koko tämän traagisen päivän ajan Daavid lähetti noin puolen tunnin välein lähettejä, jotka toimittivat tietoja apostoleille, kreikkalaisille ja Lasaruksen talossa Betaniassa koolla olevalle Jeesuksen maiselle perheelle, kunnes vihdoin lähti eteenpäin sanoma, joka kertoi, että Mestari oli laskettu hautaan. Sanansaattajain lähdettyä viemään viestiä siitä, että Jeesus oli haudattu, Daavid päästi paikallisesti toimivat viestinviejät viettämään pääsiäistä ja edessä olevaa sapatin lepopäivää ja antoi heille ohjeet, että heidän tulisi huomiota herättämättä ilmoittautua hänelle sunnuntaiaamuna Nikodemuksen kodissa, jonne hän Andreaksen ja Pietarin kanssa aikoi piiloutua muutamaksi päiväksi.
186:3.4 (2001.2) Tämä mielenlaadultaan erikoinen Daavid Sebedeus oli Jeesuksen eturivin opetuslasten joukossa ainoa, joka tunsi viehtymystä suhtautua kirjaimellisesti ja kylmän asiallisesti Mestarin vakuutukseen siitä, että hän kuolisi ja ”nousisi kolmantena päivänä kuolleista.” Daavid oli yhden kerran kuullut, kun Jeesus esitti tämän ennakkotiedon, ja koska hän mielellään otti asiat kirjaimellisesti, hänen aikomuksenaan oli nyt panna sanansaattajansa kokoontumaan varhain sunnuntaiaamuna Nikodemuksen kotiin, jotta nämä olisivat valmiina lähetettäviksi levittämään uutista siinä tapauksessa, että Jeesus nousisi kuolleista. Daavid sai varsin pian huomata, ettei Jeesuksen seuraajissa ollut ketään, joka olisi odottanut tämän niin pian palaavan haudasta; siksi hän ei paljonkaan puhunut omasta uskomuksestaan eikä hiiskunut mitään siitä, että oli sunnuntain varhaisia aamuhetkiä ajatellen pannut koko lähettikuntansa liikekannalle, paitsi että hän oli tästä viimeksi mainitusta asiasta puhunut juoksuläheteille, jotka oli perjantaiaamupäivällä lähetetty kaukaisiin kaupunkeihin ja uskovien keskuksiin.
186:3.5 (2001.3) Ja niin nämä kaikkialle Jerusalemiin ja sen ympäristöön hajaantuneet Jeesuksen seuraajat nauttivat tuona iltana pääsiäisaterian ja pysyttelivät seuraavan päivän omissa oloissaan.
186:4.1 (2001.4) Sen jälkeen kun Pilatus oli väkijoukon edessä pessyt kätensä koettaen sillä karistaa yltään syyllisyytensä syyttömän ihmisen ristiinnaulittavaksi luovuttamiseen vain, koska pelkäsi asettua poikkiteloin juutalaisten johtajien melskeisiä vaatimuksia vastaan, hän määräsi Mestarin luovutettavaksi roomalaissotilaiden huostaan ja antoi näiden kapteenille ohjeen, että tämä oli välittömästi naulittava ristille. Otettuaan Jeesuksen vastuulleen sotilaat veivät hänet takaisin praetoriumin pihalle, ja Herodeksen hänen ylleen paneman viitan Mestarilta riisuttuaan he pukivat hänet hänen omiin vaatteisiinsa. Nämä sotilaat ivasivat ja pilkkasivat häntä, mutta eivät enää tehneet hänelle fyysistä väkivaltaa. Jeesus oli nyt yksinään näiden roomalaisten sotilaiden kanssa. Hänen ystävänsä piileskelivät; hänen vihollisensa olivat menneet matkoihinsa; edes Johannes Sebedeus ei ollut enää hänen vierellään.
186:4.2 (2001.5) Kello oli vähän yli kahdeksan, kun Pilatus luovutti Jeesuksen sotilaiden huostaan, ja vähän vaille yhdeksän he lähtivät ristiinnaulitsemisen näyttämölle. Tämän runsaan puolen tunnin aikana Jeesus ei lausunut sanaakaan. Suuren universumin toimeenpaneva osasto oli käytännöllisesti katsoen pysähdyksissä. Gabriel ja Nebadonin päällikköviranhaltijat olivat joko kerääntyneet tänne, Urantialle, tai sitten he kuuntelivat herkeämättä arkkienkelten toimittamia avaruusraportteja ollakseen koko ajan selvillä siitä, mitä Ihmisen Pojalle Urantialla tapahtui.
186:4.3 (2001.6) Siihen mennessä kun sotilaat olivat valmiit lähtemään Jeesuksen kanssa Golgatalle, hänen tavaton mielentyyneytensä ja äärimmäinen arvokkuutensa, hänen kärsivällinen vaitiolonsa, olivat jo alkaneet vaikuttaa sotilaisiin.
186:4.4 (2001.7) Se, että lähtö Jeesuksen kanssa ristiinnaulitsemispaikalle viivästyi, johtui enimmäkseen kapteenin viime hetkellä tekemästä päätöksestä ottaa mukaan kaksi kuolemaan tuomittua varasta. Koska Jeesus oli määrä ristiinnaulita tuona aamuna, roomalaiskapteeni ajatteli, että nämä kaksi varasta voisivat yhtä hyvin kuolla tämän kanssa kuin odottaa pääsiäisjuhlallisuuksien päättymistä.
186:4.5 (2002.1) Niin pian kuin vangit oli saatu valmiiksi, heidät tuotiin pihalle, jossa he toljottivat Jeesusta. Toinen heistä näki hänet ensi kertaa, mutta toinen oli montakin kertaa ollut kuulemassa, kun hän puhui joko temppelissä tai useita kuukausia aikaisemmin Pellan leirillä.
186:5.1 (2002.2) Jeesuksen kuoleman ja juutalaisten pääsiäisen välillä ei ole mitään suoranaista yhteyttä. On totta, että Mestari luopui lihallisen elämästään tuona päivänä, juutalaisen pääsiäisen valmistuspäivänä, ja suurin piirtein samana hetkenä, jona temppelissä uhrattiin pääsiäislampaat. Mutta tämä tahaton yhteensattuma ei millään muotoa osoita Ihmisen Pojan maan päällä tapahtuneen kuoleman ja juutalaisten uhrijärjestelmän välillä olevan jokin yhteys. Jeesus oli juutalainen, mutta Ihmisen Poikana hän oli maailmojen kuolevainen. Jo kuvatut tapahtumat, jotka veivät tähän kohta koettavaan Mestarin ristiinnaulitsemisen hetkeen, riittävät osoittamaan, että hänen suunnilleen mainittuna hetkenä tapahtunut kuolemansa oli puhtaasti luonnollinen ja ihmisen järjestämä tapahtuma.
186:5.2 (2002.3) Jeesuksen ristinkuoleman suunnitteli ja pani täytäntöön ihminen eikä Jumala. On totta, että Isä kieltäytyi puuttumasta ihmisten maailman tapahtumien kulkuun Urantialla, mutta Paratiisissa oleva Isä ei säätänyt, vaatinut eikä edellyttänyt, että hänen Poikansa kuolema olisi sellainen, jollaisena se maan päällä toimeenpantiin. On tosiasia, että jollakin tavoin Jeesuksen olisi ennemmin tai myöhemmin täytynyt irrottautua kuolevaisen ruumiistaan, lihallisesta ruumiillistumastaan, mutta hän olisi voinut suorittaa tämän tehtävän lukemattomilla muilla tavoilla kuin kahden varkaan välissä ristillä kuollen. Kaikki tapahtunut oli ihmisen aikaansaannosta, ei Jumalan.
186:5.3 (2002.4) Mestari oli jo kastehetkenään vienyt päätökseen menettelyn, joka oli välttämätön hänen seitsemännen ja viimeisen universumissa tapahtuneen lahjoittautumisensa loppuunsaattamiselle ja joka edellytti maan päällä ja lihallisessa hahmossa hankittavaa kokemusta. Tuona nimenomaisena hetkenä oli jo suoritettu se, mikä oli Jeesuksen velvollisuus maan päällä. Koko hänen sen jälkeen elämänsä elämä ja myös se tapa, jolla hän kuoli, oli hänen puoleltaan puhtaasti henkilökohtainen palvelus hänen tässä maailmassa ja muissa maailmoissa olevien kuolevaisten luotujensa hyvinvoinnin ja mielenylennyksen hyväksi.
186:5.4 (2002.5) Ilosanoman evankeliumi, joka kertoo kuolevaisen ihmisen voivan uskon kautta tulla henkitietoiseksi siitä, että hän on Jumalan poika, ei ole riippuvainen Jeesuksen kuolemasta. On tosin totta, että Mestarin kuolema on tuonut tähän valtakunnan evankeliumiin suunnattomasti valaistusta, mutta hänen elämänsä on tuonut sitä vieläkin enemmän.
186:5.5 (2002.6) Kaikki, mitä Ihmisen Poika maan päällä sanoi tai teki, on suuresti kaunistanut oppeja siitä, että ihminen on Jumalan poika ja että ihmiset ovat keskenään veljiä, mutta nämä Jumalan ja ihmisen väliset perustavaa laatua olevat suhteet kuuluvat luonnostaan niihin universumitosiasioihin, että Jumala rakastaa luotujaan ja että Jumalan Pojat ovat synnynnäisesti armahtavaisia. Nämä koskettavat ja jumalallisen kauniit suhteet ihmisen ja hänen Tekijänsä välillä tässä maailmassa ja kaikissa muissa maailmoissa kautta universumien universumin ovat olleet olemassa hamasta ikuisuudesta, eivätkä ne ole missään mielessä riippuvaisia näistä Jumalan Luoja-Poikien ajoittaisista lahjoittautumisen tarkoituksessa suorittamista näyttäytymisistä, Luoja-Poikien, jotka tällä tavoin ottavat ylleen luomiensa älyllisten olentojen olemuksen ja hahmon osana sitä hintaa, joka heidän on maksettava saadakseen rajattoman täysivaltaisuuden kukin omaan paikallisuniversumiinsa.
186:5.6 (2002.7) Taivaassa oleva Isä rakasti maan päällä olevaa kuolevaista ihmistä aivan yhtä paljon ennen Jeesuksen Urantialla tapahtunutta elämää ja kuolemaa kuin hän rakasti tämän – ihmisen ja Jumalan välisen myötäkumppanuuden – transsendenttisen julkituonnin jälkeen. Tämä valtava tapahtuma, jossa Nebadonin Jumala ruumiillistui Urantialla ihmiseksi, ei mitenkään voinut tuoda ikuisen, infiniittisen ja universaalisen Isän attribuutteihin mitään lisää, mutta se rikastutti ja valaisi kyllä Nebadonin universumin kaikkia muita hallintopersoonallisuuksia ja luotuja. Vaikka taivaassa oleva Isä ei meitä tämän Mikaelin lahjoittautumisen vuoksi yhtään aiempaa enempää rakastakaan, niin kaikki muut taivaan älylliset olennot kyllä rakastavat. Ja tämä johtuu siitä, että Jeesus sen lisäksi, että hän antoi ihmiselle ilmoituksen Jumalasta, antoi Jumalille ja universumien universumin taivaallisille älyllisille olennoille myös uuden ilmoituksen ihmisestä.
186:5.7 (2003.1) Jeesus tulee kohta kuolemaan, mutta ei syntiuhrina. Hänen ei ole määrä sovittaa ihmissukukunnan syntymässä saamaa moraalista syyllisyyttä. Ihmiskunnalla ei Jumalan edessä ole mitään tällaista koko ihmissuvun päällä riippuvaa syyllisyyttä. Syyllisyydessä on kysymys pelkästään henkilökohtaisesta synnistä ja tietoisesta, tahallisesta kapinoinnista Isän tahtoa ja hänen Poikainsa hallintoa vastaan.
186:5.8 (2003.2) Synnillä ja kapinoinnilla ei ole mitään tekemistä Jumalan Paratiisin-Poikien perustavantärkeän lahjoittautumisjärjestelmän kanssa, vaikka meistä näyttääkin siltä, että pelastussuunnitelma on tilapäinen lahjoittautumisjärjestelmän piirre.
186:5.9 (2003.3) Jumalan Urantian kuolevaisia varten järjestämä pelastus olisi ollut aivan yhtä tuloksekas ja pettämättömän varma, vaikkeivät tietämättömien kuolevaisten julmat kädet olisikaan Jeesusta surmanneet. Jos maan kuolevaiset olisivat ottaneet Mestarin vastaan suopeasti ja hän olisi poistunut Urantialta lihallisen elämästään vapaaehtoisesti luopumalla, se ei olisi millään tavoin vaikuttanut Jumalan rakkauden ja Pojan armahtavaisuuden tosiasiaan – siihen tosiasiaan, että ihminen on Jumalan poika. Te kuolevaiset olette Jumalan poikia, ja siihen, että tämä totuus muuttuu henkilökohtaisessa kokemuksessanne faktuaaliseksi, tarvitaan vain yksi asia, ja se on teidän henkisyntyinen uskonne.
Urantia-kirja
Luku 187
187:0.1 (2004.1) KUN molemmat rosvot oli saatu valmiiksi, sotilaat lähtivät sadanpäämiehen johdolla kohti ristiinnaulitsemisen näyttämöä. Sadanpäämies, jonka vastuulla nämä kaksitoista sotilasta olivat, oli sama kapteeni, joka oli edellisenä yönä johtanut roomalaissotilaat pidättämään Jeesuksen Getsemanesta. Roomalainen tapa oli, että kustakin ristiinnaulittavasta henkilöstä määrättiin vastaamaan neljä sotilasta. Kumpikin rosvo ruoskittiin perusteellisesti, ennen kuin heidät vietiin ristiinnaulittaviksi, mutta Jeesukselle ei enää annettu fyysistä kuritusta; kapteeni epäilemättä ajatteli tätä ruoskitun jo tarpeeksi, ja kaiken lisäksi ennen kuin tätä oli edes tuomittu.
187:0.2 (2004.2) Jeesuksen kanssa ristiinnaulitut kaksi varasta olivat Barabbaan tovereita, ja heiltä olisi riistetty henki myöhemmin yhdessä johtajansa kanssa, ellei tätä Pilatuksen pääsiäisarmahduksen nojalla olisi laskettu vapaaksi. Näin Jeesus siis ristiinnaulittiin Barabbaan sijasta.
187:0.3 (2004.3) Mitä Jeesus on kohta tekevä – alistuu kuolemaan ristillä – sen hän tekee omasta vapaasta tahdostaan. Ennakolta tästä kokemuksesta kertoessaan hän sanoi: ”Isä rakastaa ja tukee minua, sillä olen valmis antamaan pois elämäni. Mutta minä otan sen taas haltuuni. Kukaan ei riistä minulta elämääni – annan sen pois omasta halustani. Minulla on valta antaa se pois ja minulla on valta ottaa se takaisin. Sellaisen käskyn olen saanut Isältäni.”
187:0.4 (2004.4) Kello oli tänä aamuna vähän vaille yhdeksän, kun sotilaat johdattivat Jeesuksen praetoriumista Golgatan-matkalle. Heidän perässään tuli monia, jotka tunsivat salaisesti myötätuntoa Jeesusta kohtaan, mutta useimmat tästä runsaan kahdensadan ihmisen ryhmästä kuuluivat joko hänen vihamiehiinsä tai sitten uteliaaseen joutoväkeen, joka vain halusi nauttia ristiinnaulitsemisten näkemisen tuottamasta shokista. Vain muutamat juutalaisjohtajat menivät paikan päälle nähdäkseen Jeesuksen ristinkuoleman. Tietäessään, että Pilatus oli luovuttanut hänet roomalaissotilaiden huostaan ja että hänet oli tuomittu kuolemaan, he kiiruhtivat taas pitämään kokoustaan temppelissä, ja kokouksessaan he keskustelivat siitä, miten hänen seuraajiensa suhteen pitäisi menetellä.
187:1.1 (2004.5) Ennen kuin lähdettiin praetoriumin pihalta, sotilaat asettivat ristin poikkipuun Jeesuksen harteille. Tapana oli, että tuomittu pakotettiin kantamaan poikkipuu ristiinnaulitsemispaikalle. Tuomittu ei kantanut koko ristiä, vaan ainoastaan tämän lyhyemmän poikkihirren. Kolmen ristin pitemmät, pystyyn asetettavat hirret oli jo kuljetettu Golgatalle, ja siihen hetkeen, kun sotilaat ja heidän vankinsa saapuivat paikalle, ne oli jo lyöty lujasti maahan.
187:1.2 (2004.6) Vakiintuneen tavan mukaisesti kapteeni asteli kulkueen edellä kantaen pieniä valkoisia puutauluja, joihin oli hiilellä kirjoitettu rikollisten nimet sekä minkälaatuisista rikoksista nämä oli tuomittu. Kahta varasta varten sadanpäämiehellä oli taulut, joissa mainittiin näiden nimi, ja sen alle oli kirjoitettu yksi ainoa sana: ”Rosvo”. Sen jälkeen kun uhri oli naulittu poikkipuuhun ja nostettu paikalleen ristin pystysuoraan puuhun, tapana oli naulata tämä taulu ristin yläosaan, heti rikollisen pään yläpuolelle, jotta kaikki silminnäkijät tietäisivät, mistä rikoksesta tuomittu oli ristille pantu. Pilatus oli itse kirjoittanut latinaksi, kreikaksi ja arameaksi tekstin siihen sadanpäämiehen kantamaan tauluun, joka oli tarkoitettu kiinnitettäväksi Jeesuksen ristiin, ja se kuului: ”Jeesus Nasaretilainen – juutalaisten kuningas.”
187:1.3 (2005.1) Muutamat niistä juutalaisviranomaisista, jotka olivat paikalla, vielä silloin kun Pilatus kirjoitti tämän tekstin, protestoivat voimakkaasti sellaista vastaan, että Jeesusta kutsuttiin ”juutalaisten kuninkaaksi”. Mutta Pilatus muistutti heitä, että tällainen syytöshän sisältyi kanteeseen, joka johti hänen tuomitsemiseensa. Huomatessaan, etteivät saisi Pilatusta muuttamaan mieltään, juutalaiset anoivat, että tekstiä ainakin muutettaisiin sen verran, että se kuuluisi: ”Hän sanoi: ’Minä olen juutalaisten kuningas.’” Mutta Pilatus oli taipumaton; hän ei suostuisi muuttamaan kirjoitusta. Kaikkiin vielä esitettyihin hartaisiin pyyntöihin hän vastasi ainoastaan: ”Minkä olen kirjoittanut, sen olen kirjoittanut.”
187:1.4 (2005.2) Tavallisissa oloissa oli käytäntönä, että Golgatalle mentiin pisintä tietä, jotta mahdollisimman suuri määrä ihmisiä saisi nähdä tuomitun rikollisen, mutta käsillä olevana päivänä he menivät suorinta reittiä Damaskoksenportille, joka johti kaupungista pohjoiseen, ja tätä tietä kulkien he saapuivat kohta Golgatalle, Jerusalemin viralliselle ristiinnaulitsemispaikalle. Golgatan takana olivat rikkaiden villat, ja tien toisella puolella sijaitsivat monien varakkaiden juutalaisten haudat.
187:1.5 (2005.3) Ristiinnaulitseminen ei ollut juutalainen rangaistusmuoto. Sekä kreikkalaiset että roomalaiset oppivat tämän teloitusmenetelmän foinikialaisilta. Edes Herodes kaikessa julmuudessaan ei käyttänyt ristiinnaulitsemista. Roomalaiset eivät koskaan ristiinnaulinneet Rooman kansalaista; tätä kunniatonta hengiltäottotapaa sovellettiin vain orjiin ja alamaiskansoihin. Jerusalemin piirityksen aikana, vain neljäkymmentä vuotta Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen, Golgata peittyi tuhansista ja taas tuhansista risteistä, joilla päivä päivän jälkeen menehtyi juutalaisrodun kukkein nuoriso. Se oli toden totta kaamea sato käsillä olevan päivän kylvöksestä.
187:1.6 (2005.4) Kuolemankulkueen edetessä pitkin Jerusalemin kapeita katuja monet helläsydämisistä juutalaisnaisista, jotka olivat kuunnelleet Jeesuksen lausumia rohkaisun ja myötätunnon sanoja ja jotka tiesivät hänen eläneen elämänsä rakastavasti palvellen, eivät kyenneet pidättämään itkuaan nähdessään häntä vietävän tällaiseen kunniattomaan kuolemaan. Kun hän kulki ohi, monet näistä naisista valittivat ja vaikeroivat. Ja kun jotkut heistä rohkenivat jopa kulkea hänen rinnallaan, Mestari käänsi päänsä heihin päin ja sanoi: ”Jerusalemin tyttäret, älkää minun takiani itkekö, vaan itkekää paremminkin itsenne ja lastenne tähden. Minun työni on lähes tehty – menen kohta Isäni tykö –, mutta Jerusalemille ovat hirvittävän vaivan ajat vasta alkamassa. Katso, ne päivät ovat kohta, jolloin te sanotte: Siunattuja ovat hedelmättömät ja ne, joiden rinnat eivät ole koskaan lasta imettäneet. Niinä päivinä rukoilette, että vuorten kivenjärkäleet lankeaisivat päällenne, jotta välttyisitte vaivojenne kauheuksilta.”
187:1.7 (2005.5) Nämä jerusalemilaisnaiset olivat totisesti rohkeita osoittaessaan myötätuntoa Jeesukselle, sillä ystävällisten tunteiden osoittaminen ristiinnaulittavaksi talutettua kohtaan oli laissa ankarasti kielletty. Roskaväki sai vapaasti herjata, pilkata ja irvailla tuomittua, mutta minkäänlaisen myötätunnon julkituominen ei ollut sallittua. Vaikka Jeesus arvosti hänelle osoitettua myötätuntoa tänä synkkänä hetkenä, jolloin hänen ystävänsä piileskelivät, hän ei halunnut näiden hyväsydämisten naisten joutuvan viranomaisten tyytymättömyyden kohteiksi siksi, että he uskalsivat osoittaa hänelle myötätuntoa. Edes tällaisena hetkenä Jeesus ei juurikaan ajatellut itseään vaan vain niitä kauheita murhenäytelmän päiviä, jotka olivat Jerusalemin ja koko juutalaiskansakunnan edessä.
187:1.8 (2006.1) Kun Mestari laahusti eteenpäin matkalla kohti ristiinnaulitsemista, hän oli hyvin väsynyt; hän oli lähes näännyksissä. Elia Markuksen kodissa nautitun viimeisen ehtoollisen jälkeen hän ei ollut saanut ruokaa eikä vettä; eikä hänelle liioin ollut suotu hetkeäkään unta. Tämän lisäksi häntä oli hänen tuomitsemiseensa saakka käytetty kuulustelussa kuulustelun perään, puhumattakaan pahoinpitelytarkoituksessa suoritetuista ruoskimisista ja niihin liittyvistä fyysisestä kivusta ja verenhukasta. Kaiken tämän lisäksi tilannetta pahensivat vielä hänen äärimmäinen mentaalinen ahdistuksensa, hänen ankara hengellinen jännittyneisyytensä ja hirvittävä inhimillisen yksinäisyyden tunne.
187:1.9 (2006.2) Kohta sen jälkeen kun matkalla kaupungin ulkopuolelle oli kuljettu portin läpi Jeesuksen huojuessa poikkihirren painon alla, hänen fyysiset voimansa hetkeksi pettivät, ja hän kaatui raskaan taakkansa alle. Sotilaat huusivat hänelle ja potkivat häntä, mutta hän ei kyennyt nousemaan. Tämän nähdessään kapteeni, tietoisena siitä, mitä Jeesus jo oli kestänyt, käski sotilaiden lopettaa. Sitten hän määräsi yhden ohikulkijan, Simon Kyreneläisen, ottamaan poikkihirren Jeesuksen harteilta ja pakotti tämän kantamaan sitä loppumatkan Golgatalle.
187:1.10 (2006.3) Tämä mies, Simon, oli tullut aina Pohjois-Afrikan Kyrenestä asti ollakseen mukana pääsiäisjuhlilla. Hän oli muutamien muiden kyreneläisten kanssa majoittunut heti kaupunginmuurien ulkopuolelle, ja hän oli matkalla kaupungissa pidettäviin temppelipalveluksiin, kun roomalaiskapteeni komensi hänet kantamaan Jeesuksen ristin poikkipuuta. Simon viipyi paikalla kaikki ne tunnit, jotka Mestari teki kuolemaa ristillä, ja hän keskusteli monien tämän ystävien ja vihollisten kanssa. Kuolleistaheräämisen jälkeen ja ennen Jerusalemista-lähtöään hänestä tuli urhea valtakunnan evankeliumiin uskova, ja kotiin palattuaan hän johdatti perheensä taivaan valtakuntaan. Hänen molemmista pojistaan, Alexanderista ja Rufuksesta, tuli erittäin aikaansaavia uuden evankeliumin opettajia Afrikassa. Mutta Simon ei koskaan tullut tietämään, että Jeesus, jonka taakkaa hän kantoi, ja se juutalainen opettaja, joka oli aikanaan osoittanut ystävällisyyttä hänen vahingoittuneelle pojalleen, olivat sama henkilö.
187:1.11 (2006.4) Kello oli vähän yli yhdeksän, kun tämä kuolemankulkue saapui Golgatalle, ja roomalaissotilaat kävivät käsiksi tehtäväänsä naulata kumpikin ryöväri ja Ihmisen Poika kukin omalle ristilleen.
187:2.1 (2006.5) Sotilaat sitoivat Mestarin käsivarret ensiksi köysillä poikkihirteen, ja sitten he naulasivat hänen kätensä kiinni puuhun. Nostettuaan tämän poikkihirren paikalleen ja naulattuaan sen lujasti ristin pystyhirteen he sitoivat ja naulasivat hänen jalkansa kiinni puuhun yhtä pitkää naulaa käyttäen, joka lävisti molemmat jalkaterät. Pystypuussa oli sopivalle korkeudelle kiinnitetty iso vaarna, joka toimi jonkinlaisena ruumiinpainoa kannattelevana satulana. Risti ei ollut korkea, sillä Mestarin jalat olivat vain vajaan metrin korkeudella maasta. Hän pystyi näin ollen kuulemaan kaiken, mitä hänestä ilkeillen sanottiin, ja hän kykeni näkemään selvästi kaikkien niiden kasvojenilmeet, jotka niin ajattelemattomasti häntä pilkkasivat. Ja läsnä olevat kykenivät myös helposti kuulemaan kaiken, mitä Jeesus näinä pitkällisen piinan ja hitaan kuoleman tunteina lausui.
187:2.2 (2007.1) Tapana oli, että ristiinnaulittavilta riisuttiin kaikki vaatteet, mutta koska juutalaiset voimakkaasti vastustivat alastoman ihmishahmon julkista näytteilläpitämistä, roomalaiset järjestivät soveliaan lannevaatteen aina kaikille Jerusalemissa ristiinnaulituille henkilöille. Niinpä kun Jeesuksen vaatteet oli riisuttu, hänetkin verhottiin sanotulla tavoin, ennen kuin hänet pantiin ristille.
187:2.3 (2007.2) Ristiinnaulitsemiseen turvauduttiin haluttaessa panna toimeen julma ja pitkällinen rangaistus; uhri nimittäin kuoli usein vasta monen päivän päästä. Jerusalemissa esiintyi melko voimakasta ristiinnaulitsemisen vastaista mielialaa, ja kaupungissa toimi juutalaisnaisten yhdistys, joka lähetti ristiinnaulitsemisiin aina edustajansa. Hänen tehtävänään oli uhrin kärsimysten lievittämiseksi tarjota tälle huumaavilla aineilla terästettyä viiniä. Mutta kun Jeesus maistoi tätä narkoottisilla aineilla vahvistettua viiniä, hän kieltäytyi juomasta sitä, niin janoinen kuin olikin. Mestari päätti säilyttää ihmisen tietoisuutensa hamaan loppuun asti. Hän halusi kohdata kuoleman, vaikka se tuli tässä julmassa ja epäinhimillisessä muodossa, ja voittaa sen vapaaehtoisesti ihmisen kokemukseen alistumalla, mitään siitä pois jättämättä.
187:2.4 (2007.3) Ennen kuin Jeesus pantiin ristilleen, molemmat ryövärit oli jo asetettu omille risteilleen näiden kaiken aikaa kiroillessa ja sylkiessä telottajiensa päälle. Kun Jeesusta naulattiin poikkipuuhun, hän lausui ainoina sanoinaan: ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.” Hän ei olisi voinut näin armeliaasti ja rakastavasti puhua telottajiensa puolesta, elleivät tällaiset kiintymyksellisestä omistautumisesta kertovat ajatukset olisi olleet koko hänen epäitsekkäästä palvelemisesta koostuneen elämänsä päävaikuttimina. Elinikäiset ideat, vaikuttimet ja kaipaukset tulevat kriisitilanteessa esille verhoamattomina.
187:2.5 (2007.4) Kun Mestari oli nostettu ristille, kapteeni naulasi hänen päänsä yläpuolelle päällekirjoituksen, jossa kolmella kielellä luki: ”Jeesus Nasaretilainen – juutalaisten kuningas.” Juutalaisia tämä loukkaukseksi uskottu kirjoitus raivostutti. Mutta heidän epäkunnioittava käytöksensä ärsytti Pilatusta, tunsihan hän, että häntä oli peloteltu ja nöyryytetty, ja niin hän pikkusieluista hyvitystä saadakseen turvautui tähän menettelyyn. Hän olisi voinut kirjoittaa: ”Jeesus, kapinallinen”. Mutta hän oli mainiosti perillä siitä, kuinka jo pelkkä Nasaretin nimi sai nämä Jerusalemin juutalaiset inhon valtaan, ja hän oli päättänyt tällä keinoin nöyryyttää heitä. Sen hän myös tiesi osuvan arkaan kohtaan, että he näkisivät tätä teloitettua galilealaista kutsuttavan ”juutalaisten kuninkaaksi”.
187:2.6 (2007.5) Kun juutalaisjohtajat saivat tietää, kuinka Pilatus tämän päällekirjoituksen Jeesuksen ristiin kiinnityttämällä oli koettanut saattaa heidät naurunalaisiksi, monet heistä kiiruhtivat Golgatalle, mutta heillä ei ollut rohkeutta yrittää ottaa sitä pois, sillä roomalaissotilaat seisoivat paikalla vartiossa. Kykenemättä saamaan päällekirjoitusta poistetuksi nämä juutalaisten johtomiehet kiertelivät väkijoukon seassa ja yrittivät parhaansa tehdäkseen koko asiasta irvailun ja naurun kohteen, jottei kukaan vain olisi suhtautunut kirjoitukseen vakavasti.
187:2.7 (2007.6) Apostoli Johannes saapui näyttämölle Jeesuksen äidin Marian, Ruutin ja Juudan mukana juuri, kun Jeesus oli nostettu paikalleen ristillä ja juuri, kun kapteeni oli naulaamassa päällekirjoitusta Mestarin pään yläpuolelle. Johannes oli yhdestätoista apostolista ainoa, joka oli todistamassa ristilläoloa, eikä hänkään ollut läsnä koko aikaa, sillä hän juoksi Jerusalemiin hakeakseen paikalle oman äitinsä ja tämän ystäviä kohta Jeesuksen äidin paikalle tuotuaan.
187:2.8 (2007.7) Nähdessään äitinsä, joka oli Johanneksen ja hänen oman veljensä ja sisarensa seurassa, Jeesus hymyili, muttei sanonut mitään. Sillä aikaa ne neljä sotilasta, joille oli annettu tehtäväksi Mestarin ristiinnaulitseminen, olivat tavan mukaan jakaneet keskenään hänen vaatteensa niin, että yksi otti sandaalit, yksi turbaanin, yksi vyön, ja neljäs otti viitan. Näin jäljelle jäi vielä neljään palaseen jaettavaksi lähes polviin ylettyvä tunika eli saumaton vaatekappale, mutta nähdessään, millainen epätavallinen vaatekappale se oli, sotilaat päättivät heittää siitä arpaa. Jeesus katseli heitä, kun he jakoivat hänen vaatteitaan, ja ajattelematon väkijoukko ilkkui häntä.
187:2.9 (2008.1) Oli mainiota, että roomalaissotilaat omivat Mestarin vaatekerran. Jos näin ei olisi käynyt, ja hänen seuraajansa olisivat saaneet nämä vaatekappaleet haltuunsa, heillä olisi ollut kiusaus ryhtyä taikauskoiseen pyhäinjäännösten palvomiseen. Mestarin tahto oli, ettei hänen seuraajillaan olisi mitään aineellista, joka liittyisi hänen elämäänsä maan päällä. Hän halusi jättää ihmiskunnalle vain muiston sellaisesta ihmiselämästä, joka antautui kokonaan sille korkealle hengelliselle ihanteelle, että se oli pyhitetty Isän tahdon täyttämiseen.
187:3.1 (2008.2) Kello puoli kymmenen tienoissa tuona perjantaiaamuna Jeesus pantiin riippumaan ristille. Ennen yhtätoista yli tuhat henkilöä oli kerääntynyt todistamaan tätä Ihmisen Pojan ristilläolospektaakkelia. Kaikkien näiden kammottavien tuntien ajan universumin näkymättömät olentoarmeijat seisoivat hiljaa ja katselivat tätä eriskummallista ilmiötä eli sitä, että Luoja teki luodun kuolemaa, ja sitä paitsi tuomitun rikollisen mitä kunniattominta kuolemaa.
187:3.2 (2008.3) Ristilläolon aikana ristin lähellä seisoivat jossakin vaiheessa Maria, Ruut, Juuda, Johannes, Salome (Johanneksen äiti) sekä ryhmä hartaita naisuskovia, joihin kuuluivat muiden muassa Klopaksen vaimo ja Jeesuksen äidin sisar Maria, Magdalan Maria ja Rebekka, entinen sepforilainen. Nämä ja muut Jeesuksen ystävät pysyivät rauhallisina, kun he näkivät hänen suuren kärsivällisyytensä ja urheutensa ja seurasivat hänen ankaria kärsimyksiään.
187:3.3 (2008.4) Monet ohikulkijat pudistivat päätään ja sättivät häntä sanoen: ”Sinä, joka hävittäisit temppelin ja panisit sen kolmessa päivässä taas pystyyn, pelastapa nyt itsesi. Jos olet Jumalan Poika, mikset tule alas ristiltäsi?” Samaan tapaan häntä pilkkasivat muutamat juutalaisten vallanpitäjät sanoessaan: ”Muita hän kyllä pelasti, mutta itseäänpä ei pelastamaan pystykään.” Toiset sanoivat: ”Jos olet juutalaisten kuningas, tule alas ristiltä, ja uskomme sinuun.” Ja myöhemmin he pilkkasivat häntä sitäkin enemmän sanoen: ”Hän luotti siihen, että Jumala hänet vapahtaa. Hän jopa väitti olevansa Jumalan Poika – katsokaa häntä nyt – kahden varkaan väliin ristille naulittuna.” Molemmat varkaat sättivät hekin häntä ja syytivät soimauksia hänen päälleen.
187:3.4 (2008.5) Koska Jeesus ei suostunut vastaamaan heidän irvailuihinsa ja koska oltiin lähestymässä tämän erityisen valmistuspäivän keskipäivän hetkeä, puoli kahteentoista mennessä suurin osa tästä pilapuheita laskettelevasta ja irvailevasta väkijoukosta oli jo mennyt matkoihinsa; tapahtumapaikalle jäi vajaat viisikymmentä henkilöä. Sotilaat valmistautuivat nyt syömään puolista ja juomaan halpaa, hapanta viiniään varustautuessaan viettämään pitkiä kuolinvalvojaisia. Viiniään juodessaan he piloillaan kohottivat maljan Jeesukselle sanoen: ”Terveyttä ja hyvää onnea juutalaisten kuninkaalle!” Ja heitä hämmästytti Mestarin kärsivällinen suhtautuminen heidän pilkantekoonsa ja ivapuheisiinsa.
187:3.5 (2008.6) Kun Jeesus näki heidän syövän ja juovan, hän katseli heitä ja sanoi: ”Minun on jano.” Kuullessaan Jeesuksen sanovan ”Minun on jano”, vartiokapteeni otti pullostaan tilkan viiniä, asetti viinillä kostutetun pullonsulkijasienen keihään kärkeen ja nosti sen Jeesukselle niin, että tämä saattoi kostuttaa rohtuneet huulensa.
187:3.6 (2008.7) Jeesuksen tarkoituksena oli ollut elää turvautumatta yliluonnolliseen voimaansa, ja samoin hän päätti kuolla ristillä kuten tavallinen kuolevainen. Hän oli elänyt ihmisenä, ja hän kuolisi ihmisenä – täyttäen sen, mikä on Isän tahto.
187:4.1 (2008.8) Toinen ryöväreistä sätti Jeesusta sanoen: ”Jos olet Jumalan Poika, mikset pelasta itseäsi ja meitä?” Mutta tämän soimattua Jeesusta toinen varas, joka oli monta kertaa ollut kuulemassa Mestarin opetusta, sanoi: ”Etkö sinä pelkää edes Jumalaa? Etkö näe, että me kärsimme oikeuden ja tekojemme mukaan, mutta tämä mies kärsii oikeudettomasti? Parempi olisi meidän pyytää syntejämme anteeksi ja sielullemme pelastusta.” Kuullessaan, mitä varas sanoi, Jeesus käänsi kasvonsa tätä kohti ja hymyili hyväksyvästi. Nähdessään itseään kohti kääntyneet Jeesuksen kasvot pahantekijä keräsi rohkeutensa, lietsoi uskonsa lepattavaa liekkiä ja sanoi: ”Herra, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Ja silloin Jeesus sanoi: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle tänä päivänä, että tulet joskus olemaan kanssani Paratiisissa.”
187:4.2 (2009.1) Mestarilla oli kuoleman tuskien keskelläkin aikaa kuunnella uskovan ryövärin uskontunnustusta. Kun tämä varas kurottautui kohti pelastusta, hän löysi vapahduksen. Hän oli monta kertaa aikaisemmin tuntenut pakottavaa tarvetta uskoa Jeesukseen, mutta näinä viimeisinä tajuissaanolon hetkinä hän kuitenkin vasta täydestä sydämestään kääntyi Mestarin opetuksen puoleen. Kun tämä varas näki, millä tavoin Jeesus kohtasi ristinkuoleman, hän ei enää pitempään kyennyt vastustamaan vakaumusta, että tämä Ihmisen Poika todellakin oli Jumalan Poika.
187:4.3 (2009.2) Tämän välinäytöksen ajan, jolloin varas teki kääntymyksen ja Jeesus otti hänet valtakuntaan, apostoli Johannes oli muualla, sillä hän oli mennyt kaupunkiin tuodakseen äitinsä ja tämän ystävät ristiinnaulitsemisen näyttämölle. Luukas kuuli myöhemmin tämän tarinan kääntymyksen tehneeltä roomalaiselta vartiokapteenilta.
187:4.4 (2009.3) Apostoli Johannes kertoi ristiinnaulitsemisesta siten kuin hän tämän tapahtuman yli kuusikymmentäviisi vuotta myöhemmin muisti. Muut tapahtuman kirjaukset perustuivat sen palvelusvuorossa olleen roomalaisen sadanpäämiehen kertomukseen, joka näkemänsä ja kuulemansa perusteella sittemmin uskoi Jeesukseen ja astui maan päällä toimivan taivaan valtakunnan täyteen jäsenyyteen.
187:4.5 (2009.4) Tämä nuori mies, tämä katuvainen ryöväri, oli tullut johdatetuksi väkivallan ja rikosten maailmaan niiden toimesta, jotka ylistivät tällaista rosvoilemiseen omistautuvaa elämänuraa tehokkaana isänmaallisena protestina poliittista sortoa ja sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Ja seikkailunhaluun yhdistyessään tämänlaatuinen opetus sai monet muutoin hyvää tarkoittavat nuorukaiset lähtemään mukaan näille uskaliaille ryöstöretkille. Tämä nuori mies oli pitänyt Barabbasta sankarina. Nyt hän ymmärsi erehtyneensä. Täällä hän näki vierellään ristillä riippumassa todellakin suurmiehen, oikean sankarin. Täällä oli sankari, joka sytytti hänen intonsa ja herätti hänen korkeimmat käsityksensä moraalisesta itsekunnioituksesta ja pani liikkeelle kaikki hänen ihanteensa rohkeudesta, miehuudesta ja uljuudesta. Jeesusta katsellessaan hänen sydämessään syttyi ylitsevuotava rakkauden, lojaalisuuden ja aidon suuruuden tunne.
187:4.6 (2009.5) Ja jos joku muu ihminen, olkoon hän kuka tahansa, virnuilevan väenpaljouden joukosta olisi sielussaan kokenut uskon syntymisen ja olisi vedonnut Jeesuksen armeliaisuuteen, hänet olisi otettu vastaan samalla rakastavalla hienotunteisuudella, jota osoitettiin uskovaa ryöväriä kohtaan.
187:4.7 (2009.6) Hetkeä sen jälkeen kun katuvainen varas kuuli Mestarin lupauksen siitä, että he joskus tapaisivat Paratiisissa, Johannes palasi kaupungista mukanaan oma äitinsä ja toistakymmentä naisuskovaa. Johannes asettui paikalleen lähelle Jeesuksen äitiä Mariaa ja oli tälle tukena. Marian poika Juuda seisoi tämän toisella puolella. Kun Jeesus katseli tätä näyttämöä, oli keskipäivä, ja hän sanoi äidilleen: ”Vaimo, katso poikaasi!” Ja Johannekselle sanansa osoittaen hän sanoi: ”Poikani, katso äitiäsi!” Ja sitten hän puhutteli heitä molempia sanoen: ”Haluan, että lähdette tältä paikalta.” Ja niin Johannes ja Juuda taluttivat Marian pois Golgatalta. Johannes vei Jeesuksen äidin paikkaan, jossa hän itse Jerusalemissa oleskeli, ja sitten hän kiiruhti takaisin ristiinnaulitsemisen näyttämölle. Pääsiäisen jälkeen Maria palasi Betsaidaan, jossa hän asui Johanneksen kodissa luonnollisen elämänsä loppuun asti. Maria ei elänyt vuottakaan Jeesuksen kuoleman jälkeen.
187:4.8 (2010.1) Kun Maria oli poistunut paikalta, muut naiset vetäytyivät vähän matkan päähän ja jäivät sinne siksi, kunnes Jeesus menehtyi ristillä, ja he olivat yhä paikalla, kun Mestarin ruumis otettiin hautaamista varten alas ristiltä.
187:5.1 (2010.2) Vaikka sellainen ilmiö vuodenaikaan nähden olikin varhainen, kohta kello kahdentoista jälkeen taivas tummeni siksi, että ilmassa oli hienoa hiekkaa. Jerusalemilaiset tiesivät sen merkitsevän, että Arabian autiomaasta oli taas tulossa kuuman tuulen pieksämä hiekkamyrsky. Ennen kello yhtä taivas oli jo niin synkkä, ettei aurinkoa näkynyt, ja loputkin väkijoukosta kiiruhtivat takaisin kaupunkiin. Kun Mestari kohta tämän tunnin jälkeen heitti henkensä, paikalla oli enää vajaat kolmekymmentä henkilöä: vain mainitut kolmetoista roomalaissotilasta ja viitisentoista henkilöä käsittävä uskovien ryhmä. Nämä uskovat olivat kaikki naisia kahta lukuun ottamatta, nimittäin Jeesuksen veljeä Juudaa ja Johannes Sebedeusta, joka palasi paikalle hetkeä ennen kuin Mestari menehtyi.
187:5.2 (2010.3) Vähän kello yhden jälkeen, raivokkaan hiekkamyrskyn aiheuttaman tihenevän pimeyden keskellä, Jeesuksen ihmisyyteen kuulunut tajunta alkoi heiketä. Hänen viimeiset armon, anteeksiantamuksen ja kehotuksen sanansa oli lausuttu. Hänen viimeinen toivomuksensa – joka koski huolenpitoa hänen äidistään – oli tuotu julki. Tänä lähestyvän kuoleman tuntina Jeesuksen ihmismieli ryhtyi toistamaan monia heprealaiskirjoitusten kohtia ja eritoten psalmeja. Ihmishahmoisen Jeesuksen viimeinen tajuinen ajatus liittyi siihen, että hän toisti mielessään psalmien kirjan jaksoa, joka tunnetaan nykyisin 20:ntenä, 21:ntenä ja 22:ntenä psalmina. Vaikka hänen huulensa usein liikkuivatkin, hän oli kuitenkin liian heikko lausuakseen varsin hyvin ulkoa osaamiaan sanoja, kun nämä tekstikohdat kulkivat hänen mielensä läpi. Lähellä seisovat onnistuivat vain muutaman kerran tavoittamaan jonkin lauseen, sellaiset kuin ”Minä tiedän, että Herra pelastaa voideltunsa”, ”Sinun kätesi saavuttaa kaikki minun viholliseni” ja ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” Jeesus ei hetkenkään aikaa vähäisimmässäkään määrin epäillyt, etteikö hän ollut elänyt Isän tahdon mukaisesti; eikä hän milloinkaan epäillyt, etteikö hän nyt luopunut lihallisesta elämästään Isänsä tahdon mukaan. Hän ei tuntenut, että Isä olisi hänet hylännyt, vaan hämärtyvässä tietoisuudessaan hän vain lausui monia kirjoitusten kohtia, ja niihin kuului muiden muassa tämä kahdeskymmeneskahdes psalmi, joka alkaa sanoilla ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” Ja tämä sattui olemaan yksi niistä kolmesta katkelmasta, jotka hän lausui sen verran selvästi, että paikalla olevat ne kuulivat.
187:5.3 (2010.4) Viimeinen pyyntö, jonka kuolevainen Jeesus lähimmilleen esitti, kuultiin kello puoli kahdelta, kun hän toistamiseen sanoi: ”Minun on jano”, ja sama vartiokapteeni kostutti taas hänen huulensa samalla happamaan viiniin kastetulla sienellä; tällaista viiniä kutsuttiin tuohon aikaan yleisesti viinietikaksi.
187:5.4 (2010.5) Hiekkamyrsky yltyi rajummaksi, ja taivas kävi yhä pimeämmäksi. Sotilaat ja pieni uskovien ryhmä pysyivät silti paikallaan. Sotilaat kyyristyivät lähelle ristiä ja painautuivat toisiaan vasten suojautuakseen purevalta hiekalta. Johanneksen äiti ja muut katselivat tilannetta etäämpää, paikasta, jossa kallionkieleke tarjosi heille jonkin verran suojaa. Kun Mestari lopulta veti viimeisen henkäyksensä, hänen ristinsä juurella olivat Johannes Sebedeus, hänen veljensä Juuda, hänen sisarensa Ruut, Magdalan Maria ja entinen sepforilainen Rebekka.
187:5.5 (2011.1) Kello oli hetkeä vaille kolme, kun Jeesus lujalla äänellä huusi: ”Se on täytetty! Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni.” Ja näin sanottuaan hän painoi päänsä ja luopui elämänkamppailusta. Nähdessään, miten Jeesus kuoli, roomalainen sadanpäämies löi rintaansa ja sanoi: ”Siinä oli toden totta vanhurskas mies; totisesti on pakko, että hän oli Jumalan Poika.” Ja hän alkoi siitä hetkestä alkaen uskoa Jeesukseen.
187:5.6 (2011.2) Jeesus kuoli kuninkaallisesti – niin kuin oli elänytkin. Hän myönsi auliisti kuninkuutensa, ja hän pysyi tilanteen herrana tämän traagisen päivän loppuun saakka. Hän meni auliisti häpeälliseen kuolemaansa, sen jälkeen kun oli huolehtinut siitä, että hänen valitut apostolinsa olivat turvassa. Viisaasti hän suitsi Pietarin vaikeuksia aiheuttavan rajuuden ja järjesti niin, että Johannes oli hänen lähellään siihen saakka kunnes hänen kuolevaisen olemassaolonsa päättyi. Hän paljasti murhanhimoiselle sanhedrinille todellisen olemuksensa ja muistutti Pilatusta siitä, mikä oli hänen täysivaltaisen herruutensa lähde Jumalan Poikana. Hän lähti Golgatalle omaa ristin puutaan kantaen ja päätti rakastaen suoritetun lahjoittautumisensa luovuttamalla kuolevaisena saamansa hengen Paratiisin Isän haltuun. Tällaisen elämän jälkeen – ja tällaisen kuoleman hetkellä – Mestari saattoi toden mukaisesti sanoa: ”Se on täytetty.”
187:5.7 (2011.3) Koska parhaillaan oli sekä pääsiäisen että sapatin valmistuspäivä, juutalaiset eivät halunneet näitä ruumiita jätettäviksi näytteille Golgatalla. He menivät sen vuoksi Pilatuksen luokse pyytämään, että näiden kolmen miehen sääret rikottaisiin; että heidät toimitettaisiin pois päiviltä, jotta ruumiit voitaisiin ennen auringonlaskua ottaa ristiltään ja heittää rikollisille tarkoitettuihin hautakuoppiin. Tämän pyynnön kuullessaan Pilatus lähetti oitis kolme sotilasta rikkomaan Jeesuksen ja kahden ryövärin sääret ja toimittamaan heidät pois päiviltä.
187:5.8 (2011.4) Kun nämä sotilaat saapuivat Golgatalle, he tekivät kahdelle varkaalle kuten oli määrätty, mutta suureksi yllätyksekseen he huomasivat Jeesuksen jo kuolleeksi. Hänen kuolemastaan varmistuakseen yksi sotilaista puhkaisi kuitenkin keihäällään hänen vasemman kylkensä. Vaikka oli tavallista, että ristiinnaulinnan uhrit kituivat ristillä jopa kaksi tai kolme päivää, Jeesuksen kohdalla kuitenkin suunnaton emotionaalinen tuska ja ankara hengellinen ahdistus veivät hänen lihallisen elämänsä kuolevaisen hahmossa päätökseen vajaassa viidessä ja puolessa tunnissa.
187:6.1 (2011.5) Hiekkamyrskyn aikaansaaman pimeyden keskellä, noin kello puoli neljä, Daavid Sebedeus lähetti matkaan viimeiset sanansaattajat viemään tietoa Mestarin kuolemasta. Viimeisen juoksulähettinsä hän lähetti Martan ja Marian kotiin Betaniaan, jonne hän luuli Jeesuksen äidin perheensä muiden jäsenten keralla majoittuneen.
187:6.2 (2011.6) Mestarin kuoleman jälkeen Johannes lähetti naiset Juudan vastuulla Elia Markuksen kotiin, jossa nämä oleskelivat sapatinpäivän yli. Johannes itse, joka oli tähän mennessä käynyt roomalaiselle sadanpäämiehelle jo varsin tutuksi, jäi Golgatalle, kunnes Joosef ja Nikodemus saapuivat paikalle mukanaan Pilatuksen antama määräys, joka valtuutti heidät ottamaan Jeesuksen ruumiin huostaansa.
187:6.3 (2011.7) Näin päättyi päivä, joka merkitsi valtavalle universumille tragediaa ja surua, universumille, jonka myriadit älylliset olennot olivat olleet puistatuksen vallassa katsellessaan tätä järkyttävää näytöstä: heidän rakastetun Hallitsijansa ihmishahmoisen ruumiillistuman ristiinnaulitsemista; tämä kuolevaisten tunteettomuuden ja ihmisten turmeltuneisuuden paljastava näytteillepano mykisti heidät.
Urantia-kirja
Luku 188
188:0.1 (2012.1) SE PUOLENTOISTA päivän aika, jonka Jeesukselle kuolevaisena kuulunut ruumis lepäsi Joosefin hautakammiossa, hänen ristinkuolemansa ja kuolleistanousunsa välinen ajanjakso, on Mikaelin maisella elämänuralla luku, jota tunnemme varsin vähän. Osaamme kertoa Ihmisen Pojan hautaamisesta ja kirjata käsillä olevaan selontekoon hänen kuolleistanousuunsa liittyneet tapahtumat, mutta paljonkaan autenttisluontoista tietoa emme kykene tuomaan esille siitä, mitä tämän noin kolmekymmentäkuusi tuntia pitkän vaiheen aikana perjantai-iltapäivän kello kolmesta sunnuntaiaamun kello kolmeen todellisuudessa tapahtui. Tämä Mestarin elämänuran jakso alkoi vähän ennen kuin roomalaissotilaat ottivat hänet alas ristiltä. Kuolemansa jälkeen hän riippui ristillä noin tunnin ajan. Hänet olisi otettu ristiltä jo aiemmin, ellei kahden ryövärin hengiltäotto olisi sitä viivyttänyt.
188:0.2 (2012.2) Juutalaisten vallanpitäjät olivat kaavailleet, että Jeesuksen ruumis heitettäisiin kaupungin eteläpuolella sijaitseviin Gehennan avoimiin hautakuoppiin; se nimittäin oli yleinen tapa päästä ristiinnaulinnan uhreista eroon. Mikäli tätä ajatusta olisi seurattu, Mestarin ruumis olisi jätetty villipetojen ruoaksi.
188:0.3 (2012.3) Joosef Arimatealainen oli tällä välin mennyt Nikodemuksen seurassa Pilatuksen luo pyytämään, että Jeesuksen ruumis luovutettaisiin heille asianmukaista hautaanpanoa varten. Ei ollut mitenkään epätavallista ristiinnaulittujen henkilöiden ystäväin tarjota roomalaisviranomaisille lahjuksia siitä etuoikeudesta, että he saivat haltuunsa tällaiset ruumiit. Joosef meni Pilatuksen eteen mukanaan suuri rahasumma siltä varalta, että osoittautuisi välttämättömäksi maksaa rahalla luvasta saada siirtää Jeesuksen ruumis yksityiseen hautakammioon. Mutta Pilatus ei halunnut ottaa tästä luvasta rahaa. Pyynnön kuullessaan hän allekirjoitti nopeasti määräyksen, joka antoi Joosefille valtuudet mennä Golgatalle ja ottaa välittömällä ja täydellä omistajan oikeudella Mestarin ruumis haltuunsa. Koska hiekkamyrsky oli jo melkein asettunut, muuan sanhedrinia edustava juutalaisryhmä oli sillä välin lähtenyt Golgatalle varmistamaan, että Jeesuksen ruumis joutuisi ryöväreiden ruumiiden mukana avoimiin yleisiin hautakuoppiin.
188:1.1 (2012.4) Golgatalle saapuessaan Joosef ja Nikodemus kohtasivat siellä sotilaat, jotka olivat ottamassa Jeesusta alas ristiltä, sekä sanhedrinin edustajat, jotka seisoivat vieressä vahtimassa, ettei kukaan Jeesuksen seuraajista estäisi hänen ruumistaan joutumasta rikollisille tarkoitettuun hautakuoppaan. Joosefin esittäessä sadanpäämiehelle Pilatuksen antaman, Mestarin ruumista koskevan määräyksen juutalaiset nostivat metelin ja vaativat suuriäänisesti ruumista haltuunsa. Siinä riehuessaan he koettivat saada väkivalloin ruumiin itselleen, ja heidän näin tehdessään sadanpäämies määräsi vierelleen neljä sotilastaan, ja nämä seisoivat miekat paljastettuina hajareisin Mestarin maassa lojuvan ruumiin yllä. Sadanpäämies antoi muille sotilaille määräyksen jättää molemmat varkaat siksi aikaa, kun he ajoivat tätä raivostuneiden juutalaisten vihaista joukkiota taaksepäin. Kun järjestys oli palautettu, sadanpäämies luki juutalaisille Pilatuksen antaman luvan, astui sivuun ja sanoi Joosefille: ”Tämä ruumis kuuluu teille tehdäksenne sille niin kuin katsotte hyväksi tehdä. Minä ja sotilaani pysyttelemme lähettyvillä pitääksemme huolen siitä, ettei kukaan tähän puutu.”
188:1.2 (2013.1) Ristiinnaulittua henkilöä ei voinut haudata juutalaiselle hautausmaalle; sellaista menettelyä vastaan oli olemassa ankara laki. Joosef ja Nikodemus olivat tästä laista tietoisia, ja matkallaan Golgatalle he olivat päättäneet haudata Jeesuksen Joosefin uuteen sukuhautaan. Lujaan kallioon hakattu hauta sijaitsi vähän matkan päässä Golgatasta pohjoiseen, Samariaan johtavan tien toisella puolella. Hauta oli vielä täysin käyttämätön, ja heistä tuntui sopivalta Mestarin levätä siellä. Joosef todellakin uskoi, että Jeesus nousisi kuolleista, mutta Nikodemus oli sangen epäileväinen. Nämä entiset sanhedrinin jäsenet olivat pitäneet uskonsa Jeesukseen enemmän tai vähemmän salaisuutena, jos kohta heidän sanhedristitoverinsa olivat jo kauan heitä epäilleet, itse asiassa jo ennen kuin he jättäytyivät pois neuvostosta. Tästä lähtien he olivat koko Jerusalemissa Jeesuksen suorapuheisimmat opetuslapset.
188:1.3 (2013.2) Noin kello puoli viideltä Jeesus Nasaretilaisen hautajaissaatto lähti liikkeelle Golgatalta kohti Joosefin hautakammiota tien toisella puolella. Ruumis oli kääritty pellavakankaaseen, ja sitä kantoi neljä miestä, joiden perässä astelivat uskolliset ruumiinvalvojaisnaiset Galileasta. Jeesuksen aineellisen ruumiin hautaan kantaneet kuolevaiset olivat Joosef, Nikodemus, Johannes ja roomalainen sadanpäämies.
188:1.4 (2013.3) He kantoivat ruumiin hautaan, kammioon, joka oli pinta-alaltaan noin yhdeksän neliömetriä, ja siellä he nopeasti valmistivat ruumiin hautaan jätettäväksi. Juutalaiset eivät todellisuudessa haudanneet vainajiaan, vaan he itse asiassa palsamoivat ne. Joosef ja Nikodemus olivat tuoneet mukanaan suuret määrät mirhamia ja aaloeita, ja nyt he käärivät ruumiin näillä liuoksilla kyllästettyihin liinoihin. Kun palsamointi oli suoritettu, he sitoivat hikiliinan kasvojen ympärille, kietoivat ruumiin pellavakankaaseen ja asettivat sen kunnioittavasti yhdelle hautakammion ruumishyllyistä.
188:1.5 (2013.4) Laskettuaan ruumiin paikalleen hautakammiossa sadanpäämies antoi sotilailleen merkin näiden tulla auttamaan ovikiven vierittämisessä haudan suuaukon eteen. Sotilaat lähtivät sen jälkeen varkaiden ruumiit mukanaan Gehennaan, kun muut sen sijaan palasivat surun vallassa Jerusalemiin viettämään Mooseksen lakien mukaista pääsiäisjuhlaa.
188:1.6 (2013.5) Jeesuksen hautaamiseen liittyi melkoinen kiire ja hoppu siksi, että se suoritettiin valmistuspäivänä, ja sapatti oli aivan kohta alkamassa. Miehet riensivät takaisin kaupunkiin, mutta naiset viipyivät haudan lähellä sysipimeään saakka.
188:1.7 (2013.6) Sen aikaa kun kaikki edellä kerrottu tapahtui, naiset piileskelivät lähettyvillä, joten he näkivät kaiken ja panivat merkille, minne Mestari oli laskettu. He lymyilivät näin siksi, että naisten ei ollut lupa tällaisena hetkenä esiintyä miesten seurassa. Nämä naiset eivät olleet sitä mieltä, että Jeesusta olisi asianmukaisesti valmistettu hautaanpanoa varten, ja he sopivat keskenään menevänsä takaisin Joosefin kotiin, lepäävänsä sapattipäivän yli, laittavansa valmiiksi yrttejä ja voiteita ja palaavansa paikalle sunnuntaiaamuna valmistamaan Mestarin ruumiin asianmukaisesti kuolonunta varten. Haudan äärellä tuona perjantai-iltana viipyneet naiset olivat Magdalan Maria, Klopaksen vaimo Maria, Jeesuksen äidin toinen sisar Martta ja Sepforiin Rebekka.
188:1.8 (2013.7) Daavid Sebedeusta ja Joosef Arimatealaista lukuun ottamatta vain muutamat Jeesuksen opetuslapset todellakin uskoivat tai ymmärsivät, että hänen oli määrä nousta kolmantena päivänä haudasta.
188:2.1 (2014.1) Jos unohtuikin Jeesuksen seuraajilta, että hän oli luvannut nousta haudasta kolmantena päivänä, hänen vihamiehiltään se ei unohtunut. Pääpapit, fariseukset ja saddukeukset muistivat saaneensa selonteot, joiden mukaan hän oli sanonut nousevansa kuolleista.
188:2.2 (2014.2) Samana perjantai-iltana, pääsiäisehtoollisen jälkeen, ryhmä juutalaisjohtajia kokoontui puolenyön tietämissä Kaiafaan kotiin, jossa he keskustelivat pahoista aavistuksistaan sikäli, että Mestari oli väittänyt nousevansa kolmantena päivänä kuolleista. Tämä kokous päätyi nimittämään sanhedristikomitean, jonka tehtävänä oli käydä varhain seuraavana aamuna Pilatuksen puheilla ja toimittaa tälle sanhedrinin virallinen pyyntö Jeesuksen haudan eteen asetettavasta roomalaisesta vartiosta estämään hänen ystäviään sitä peukaloimasta. Tämän komitean edusmies lausui Pilatukselle: ”Herra, muistamme, että tämä petkuttaja, Jeesus Nasaretilainen, sanoi vielä elossa ollessaan: ’Kolmen päivän kuluttua nousen haudasta.’ Olemme sen vuoksi tulleet eteesi pyytämään sinua antamaan määräykset, jotka varmistavat hautakammion pysyvän ainakin näiden kolmen päivän ajan turvassa hänen seuraajiltaan. Pelkäämme pahoin, että hänen opetuslapsensa muutoin tulevat ja vievät hänet varkain öiseen aikaan pois haudasta ja julistavat sitten ihmisille hänen nousseen kuolleista. Mikäli sallisimme tällaisen tapahtuvan, tuo erehdys olisi paljon pahempi kuin, jos hänen olisi annettu elää.”
188:2.3 (2014.3) Tämän sanhedristien pyynnön kuultuaan Pilatus sanoi: ”Annan teille kymmenen sotilaan vartion. Menkää matkoihinne ja pitäkää huoli, että hauta on turvassa.” He palasivat temppelille, ottivat mukaansa kymmenen omaa vartijaansa ja marssivat sitten näiden kymmenen juutalaisvartijan ja kymmenen roomalaissotilaan kera Joosefin hautakammiolle, niin sapattiaamu kuin olikin, ja asettivat nämä miehet vahdeiksi haudan edustalle. Nämä vierittivät vielä toisenkin kiven haudan eteen ja kiinnittivät sitten Pilatuksen sinetin näihin kiviin ja niiden ympärille, jottei kukaan heidän sitä tietämättään pääsisi niihin puuttumaan. Ja nämä kaksikymmentä miestä jäivät paikalle vartioon aina kuolleistanousun hetkeen saakka, ja juutalaiset toivat heille ruokaa ja juomaa.
188:3.1 (2014.4) Koko tämän sapattipäivän ajan opetuslapset ja apostolit pysyttelivät piilopaikoissaan, kun kaikki jerusalemilaiset puolestaan keskustelivat Jeesuksen ristinkuolemasta. Tuona ajankohtana Jerusalemissa oli lähes puolitoista miljoonaa juutalaista kaikista Rooman valtakunnan osista ja Mesopotamiasta. Elettiin pääsiäisviikon alkua, ja kaikki nämä pyhiinvaeltajat olisivat kaupungissa tullakseen tietämään Jeesuksen kuolleistaheräämisestä ja viedäkseen siitä tiedon mukanaan kotiinsa.
188:3.2 (2014.5) Myöhään lauantai-iltana Johannes Markus lähetti yhdelletoista apostolille viestin tulla salaa hänen isänsä kotiin, ja sinne he kaikki sitten vähän ennen puoltayötä kokoontuivatkin, samaan yläsaliin, jossa he kahta iltaa aikaisemmin olivat nauttineet viimeisen ehtoollisen Mestarinsa seurassa.
188:3.3 (2014.6) Jeesuksen äiti Maria palasi samana lauantai-iltana vähän ennen auringonlaskua Ruutin ja Juudan kanssa Betaniaan perheensä pariin. Daavid Sebedeus jäi Nikodemuksen kotiin, ja hän oli sopinut sanansaattajiensa kanssa, että nämä kokoontuisivat sinne varhain sunnuntaiaamuna. Galilealaisnaiset, jotka laittoivat valmiiksi yrttejä jatkaakseen Jeesuksen ruumiin balsamointia, pitivät majaa Joosef Arimatealaisen luona.
188:3.4 (2014.7) Emme kykene antamaan kattavaa selontekoa siitä, mitä Jeesus Nasaretilaiselle tämän puolentoista päivän aikana tarkkaan ottaen tapahtui, jolloin hänen itse asiassa piti levätä Joosefin uudessa hautakammiossa. Epäilemättä hän kuoli ristillä saman luonnollisen kuoleman, joka olisi ollut kenen tahansa kuolevaisen osa samoissa olosuhteissa. Kuulimme hänen sanovan: ”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni.” Emme täysin ymmärrä tällaisen toteamuksen merkitystä sikäli, että hänen Ajatuksensuuntaajansahan oli jo kauan sitten personoitu, ja niin ollen tämän olemassaolo oli erillään Jeesuksen kuolevaisolemuksesta. Ristinpuussa tapahtunut Mestarin fyysinen kuolema ei voinut millään tavoin vaikuttaa hänen Personoituun Suuntaajaansa. Sen, minkä Jeesus toistaiseksi antoi Isän käsiin, on täytynyt olla henkitoisinne siitä, mitä Suuntaaja Jeesuksen elämän alkuvaiheessa teki henkistäessään hänen kuolevaismielensä, jotta hänen ihmisenä saamastaan kokemuksesta siirtyisi sillä keinoin jäljennös mansiomaailmoihin. Jeesuksen kokemuksessa on täytynyt olla jokin sellainen hengellinen realiteetti, joka vastasi sfäärien uskossa varttuvien kuolevaisten henkiolemusta eli sielua. Mutta tämä on vain meidän mielipiteemme – emme todellisuudessa tiedä, mitä Jeesus Isänsä haltuun antoi.
188:3.5 (2015.1) Tiedämme, että Mestarin fyysinen hahmo lepäsi paikallaan Joosefin hautakammiossa noin kello kolmeen asti sunnuntaiaamuna, mutta mitään varmaa tietoa meillä ei ole siitä, mikä Jeesuksen persoonallisuuden status tuon kolmikymmenenkuusituntisen jakson aikana oli. Olemme toisinaan ottaneet vapauden selittää näitä asioita itsellemme hieman seuraavaan tapaan:
188:3.6 (2015.2) 1. Mikaelin Luoja-tietoisuuden on täytynyt olla kaikesta muusta erillään ja täysin riippumaton siihen liittyneestä fyysisen ruumiillistuman kuolevaismielestä.
188:3.7 (2015.3) 2. Tiedämme Jeesuksen entisen Ajatuksensuuntaajan olleen maan päällä tämän jakson aikana ja omakohtaisesti komentaneen paikalla koolla olleita taivaallisia olentojoukkoja.
188:3.8 (2015.4) 3. Täytyy olla niin, että Nasaretin mies luovutti Paratiisin Isän haltuun sen kehittämänsä henki-identiteetin, joka rakentui hänen lihallisen elinaikansa kuluessa – ensi vaiheessa hänen Ajatuksensuuntaajansa suoraan häneen kohdistamien ponnistelujen tuloksena, ja sittemmin sitä tietä, että hän itse teki täydelliset ratkaisunsa ihanteellisen kuolevaisolemassaolon fyysisten välttämättömyyksien ja sen asettamien hengellisten vaatimusten välillä, mikä toteutui sillä, ettei hän milloinkaan jättänyt valitsematta sitä, mikä on Isän tahto. Emme tiedä, tuliko tämä henkirealiteetti takaisin muodostuakseen kuolleistanousseen persoonallisuuden osaksi, mutta uskomme niin tapahtuneen. Mutta universumissa on niitäkin, jotka ovat sitä mieltä, että tämä Jeesuksen sieluidentiteetti lepää nyt ”Isän povessa”, josta se on määrä myöhemmin antaa Nebadonin Lopullisuuden Saavuttajakunnan johtajaksi, sitten kun nämä lähtevät kohti vielä paljastumatonta kohtaloaan, joka puolestaan liittyy ulkoavaruuden organisoimattomien alueiden vielä luomistaan odottaviin universumeihin.
188:3.9 (2015.5) 4. Jeesuksen ihmis- eli kuolevaistietoisuus luullaksemme nukkui näinä kolmenakymmenenäkuutena tuntina. Meidän on syytä uskoa, ettei ihmis-Jeesus tiennyt mitään siitä, mitä universumissa tämän jakson aikana tapahtui. Kuolevaiselle ominaisen tietoisuuden kannalta mitään aikaa ei kulunut; elämän kuolleistanousu seurasi kuolon unta ikään kuin se olisi tapahtunut samana hetkenä.
188:3.10 (2015.6) Ja tässä on jokseenkin kaikki, minkä voimme Jeesuksen statuksen osalta merkitä kirjaan tämän haudassaolojakson ajalta. On olemassa koko joukko sellaisia edellä kerrottuun korreloituvia tosiasioita, joihin voimme viitata, vaikkei meillä oikeastaan ole pätevyyttä ryhtyä niitä tulkitsemaan.
188:3.11 (2015.7) Satanian ensimmäisen mansiomaailman kuolleistaheräämissalien valtavalla pihalla on nykyisin nähtävillä suurenmoinen aineellis-morontiaalinen rakennelma, joka tunnetaan ”Mikaelin muistomerkkinä” ja jota tällä hetkellä suojaa Gabrielin sinetti. Tämä muistomerkki luotiin kohta sen jälkeen, kun Mikael poistui tästä maailmasta, ja siihen on kaiverrettu seuraava kirjoitus: ”Jeesus Urantian Nasaretilaisen kuolevaisena suorittaman läpikulkumatkan muistoksi.”
188:3.12 (2016.1) On olemassa asiakirjoja, jotka osoittavat Salvingtonin satajäsenisen korkeimman neuvoston pitäneen Urantialla Gabrielin puheenjohdolla toimeenpanevan osaston kokouksen. On myös asiakirjoja, joista käy ilmi, että Uversan Päivien Muinaiset olivat tänä aikana yhteydessä Mikaeliin asioissa, jotka koskivat Nebadonin universumin tilannetta.
188:3.13 (2016.2) Tiedämme, että vähintäänkin yksi viesti vaihdettiin Mikaelin ja Salvingtonissa olevan Immanuelin välillä sinä aikana, jonka Mestarin ruumis makasi haudassa.
188:3.14 (2016.3) On täysi syy uskoa, että Caligastian istuimella istui joku persoonallisuus Jerusemissa pidetyssä Planeettaprinssien järjestelmäkohtaisen neuvoston kokouksessa, joka järjestettiin sillä aikaa, kun Jeesuksen ruumis lepäsi haudassa.
188:3.15 (2016.4) Edentian aikakirjat osoittavat Norlatiadekin Konstellaation-Isän olleen Urantialla ja saaneen ohjeita Mikaelilta tänä haudassaolon aikana.
188:3.16 (2016.5) Ja on paljon muuta todistusaineistoa, joka viittaa siihen, ettei Jeesuksen koko persoonallisuus tänä fyysiseltä kuolleissaololta näyttävänä aikana ollut unessa ja tiedoton.
188:4.1 (2016.6) Vaikkei Jeesus kuollutkaan ristillä sitä varten, että hän olisi sovittanut kuolevaisten ihmisten perisynnin, eikä sitä varten, että hän olisi järjestänyt jonkinlaisen tuloksellisen lähestymistien muutoin itsensä loukatuksi tuntevan ja leppymättömän Jumalan tykö; vaikka Ihmisen Poika ei tarjoutunutkaan uhriksi lepyttääkseen Jumalan vihan ja raivatakseen syntiselle ihmiselle tien pelastukseen; vaikka nämä käsitykset sovituksesta ja lepyttämisestä siis ovat erheellisiä, tähän Jeesuksen ristinkuolemaan liittyy silti merkityksiä, joita ei tulisi jättää huomiotta. Tosiasiahan on, että muiden asutettujen naapuriplaneettojen keskuudessa Urantia on tullut tunnetuksi ”Ristin maailmana.”
188:4.2 (2016.7) Jeesus halusi Urantialla elää kuolevaisen ihmisen lihallisen elämän siitä mitään pois jättämättä. Kuolema on tavallisesti osa elämää. Kuolema on kuolevaisena elettävän draaman viimeinen näytös. Kun hyvää tarkoittaen pyritte pääsemään ristinkuoleman merkityksen väärään tulkintaan perustuvista taikauskoisista erheistä, teidän tulisi varoa tekemästä sitä suurta virhettä, että teiltä jää Mestarin kuoleman oikea merkitys ja väärentämätön sisältö käsittämättä.
188:4.3 (2016.8) Kuolevainen ihminen ei ollut koskaan emäpettäjien omaisuutta. Jeesus ei kuollut lunastaakseen ihmisen sfäärien luopurihallitsijoiden ja langenneiden prinssien kynsistä. Taivaallisen Isän mieleen ei koskaan juolahtanut sellainen karkea epäoikeudenmukaisuus, että hän olisi kironnut kuolevaissielun siksi, että tämän esivanhemmat ovat tehneet pahaa. Eikä Mestarin ristinkuolema liioin ollut uhri, jonka sisältönä oli yritys maksaa Jumalalle velka, johon ihmisten sukukunta oli itsensä hänen suhteensa saattanut.
188:4.4 (2016.9) Ennen kuin Jeesus eli maan päällä teidän olisi kenties ollut oikeutettuakin uskoa tuollaiseen Jumalaan, mutta ei enää, sen jälkeen kun Mestari eli ja kuoli omien kuolevaistoverienne keskuudessa. Mooses opetti Luoja-Jumalan omanarvontuntoisuutta ja oikeudenmukaisuutta, mutta Jeesus toi nähtävillenne taivaallisen Isän rakkauden ja armahtavaisuuden.
188:4.5 (2016.10) Eläimellinen olemus, alttius pahantekemiseen, saattaa olla perinnöllinen, mutta synti ei siirry vanhemmalta lapselle. Synti on teko, joka merkitsee yksittäisen tahdollisen luodun tietoista ja tahallista kapinointia Isän tahtoa ja Pojan lakeja vastaan.
188:4.6 (2017.1) Jeesus eli ja kuoli kokonaisen universumin edestä, ei pelkästään tämän yhden maailman rotujen edestä. Vaikka eri maailmojen kuolevaisilla toki oli pelastus jo ennen kuin Jeesus eli ja kuoli Urantialla, on kuitenkin tosiasia, että hänen tässä maailmassa tapahtunut lahjoittautumisensa valaisi pelastuksen tietä suuresti. Hänen kuolemansa antoi paljon siinä mielessä, miten hyvin se loi ainiaaksi selvän kuvan kuolevaisen eloonjäämisen varmuudesta ruumiin kuoleman jälkeen.
188:4.7 (2017.2) Vaikka on tuskin paikallaan puhua Jeesuksesta uhrin antajana, lunastajana tai sovittajana, on täysin oikein puhua hänestä pelastajana. Hän teki pelastuksen (eloonjäämisen) tiestä ainiaaksi entistä selvemmän ja varmemman; hän tosiaankin näytti entistä paremmin ja entistä varmemmin pelastuksen tien Nebadonin universumin kaikkien maailmojen kaikille kuolevaisille.
188:4.8 (2017.3) Heti kun käsitätte idean Jumalasta oikeana ja rakastavana Isänä, sen ainoan käsityksen, jota Jeesus ylipäätään opetti, teidän on täysin johdonmukaisia ollaksenne samana hetkenä kerta kaikkiaan hylättävä kaikki sellaiset primitiiviset käsitykset Jumalasta, että hän olisi itsensä loukatuksi tunteva monarkki, ankara ja kaikkivoipa vallanpitäjä, jonka suurin ilo on yllättää alamaisensa pahanteosta ja pitää huoli siitä, että nämä saavat tekoaan vastaavan rangaistuksen, ellei sitten satu, että joku melkein hänen vertaisensa olento tarjoutuu kärsimään heidän puolestaan, kuolemaan heidän sijastaan ja edestään. Idea lunastuksesta ja sovituksesta ei käy ollenkaan yksiin sen jumalakäsityksen kanssa, jota Jeesus Nasaretilainen opetti ja josta hän itse oli esimerkkinä. Jumalallisessa olemuksessa ei ole mitään, mikä nousisi Jumalan rajattoman rakkauden rinnalle.
188:4.9 (2017.4) Koko tämän sovitus- ja uhriajatukseen pohjautuvan pelastumiskäsityksen juuret ja perusta ovat itsekkyydessä. Jeesus opetti, että kanssaihmisten palveleminen on korkein käsitys henkiuskovien veljeydestä. Jumalan isyyteen uskovien tulisi suhtautua pelastumiseen itsestäänselvyytenä. Uskovan suurimpana huolena ei tulisi olla itsekäs omakohtaisen pelastumisen halu, vaan mieluumminkin epäitsekäs kanssaihmistensä rakastamisen ja siitä johtuva palvelemisen tarve, samaan tapaan kuin Jeesus rakasti ja palveli kuolevaisia ihmisiä.
188:4.10 (2017.5) Eikä aitoja uskovia myöskään kovin suuressa määrin huolestuta tulevaisuudessa tapahtuva synnin rankaiseminen. Oikeaa uskovaa huolettaa vain nykyinen ero Jumalasta. On totta, että viisaat isät saattavat kurittaa poikiaan, mutta he tekevät sen kokonaan rakkaudessa ja ojentamisen tarkoituksessa. He eivät rankaise vihassa, eivätkä he kostaakseen kurita.
188:4.11 (2017.6) Vaikka Jumala olisikin ankara ja lain kirjaimeen tuijottava monarkki universumissa, jossa korkeimpana periaatteena olisi oikeus, hän ei taatusti tyytyisi sellaiseen lapselliseen järjestelyyn, että lainrikkoja korvattaisiin viattomalla sijaiskärsijällä.
188:4.12 (2017.7) Mikä Jeesuksen kuolemassa on suurta – siinä mielessä, miten se suhteutuu ihmiskokemuksen rikastumiseen ja pelastukseen johtavan tien lavenemiseen –, ei ole hänen kuolemansa tosiasia, vaan paremminkin se suurenmoinen tapa, jolla hän kuoleman kohtasi, ja se verraton henki, jossa hän sen teki.
188:4.13 (2017.8) Koko tämä ajatus sovituksen vaatimista lunnaista asettaa pelastuksen tasolle, joka on epätodellinen; tuollainen käsitys on puhtaasti filosofinen. Ihmisen pelastuminen on todellista, sillä se perustuu kahteen realiteettiin, jotka ovat käsitettävissä luodun olennon uskon kautta ja jotka sitä tietä liittyvät yksilökohtaiseen ihmisen kokemukseen, ja nämä kaksi realiteettia ovat Jumalan isyyden tosiasia ja siihen liittyvä totuus: ihmisten välinen veljeys. Onhan viime kädessä totta, että teille ”annetaan velkanne anteeksi, niin kuin tekin annatte anteeksi velallisillenne.”
188:5.1 (2017.9) Jeesuksen risti kuvastaa, miten täysimääräistä on oikean paimenen äärimmäinen uhrautuvuus jopa hänen katraansa kelvottomien jäsenten hyväksi. Ikiajoiksi se asettaa kaikki Jumalan ja ihmisen väliset suhteet perheenjäsenten välisten suhteiden pohjalle. Jumala on Isä, ihminen on hänen poikansa. Rakkaudesta, isän rakkaudesta poikaansa kohtaan, tulee Luojan ja luodun välisissä universumisuhteissa keskeisin totuus – eikä sellaisen kuninkaan harjoittamasta oikeudesta, joka etsii tyydytystä pahaa tekevän alamaisensa kärsimyksistä ja rankaisemisesta.
188:5.2 (2018.1) Risti osoittaa ikiajat, ettei Jeesuksen asenne syntisiä kohtaan ollut sen paremmin tuomitsevuus kuin suvaitsevuuskaan vaan pikemminkin ikuinen ja rakastava pelastus. Jeesus on todellakin pelastaja siinä mielessä, että hänen elämänsä ja kuolemansa voittavat ihmisiä hyvyyden ja vanhurskaan eloonjäämisen puolelle. Jeesus rakastaa ihmisiä niin paljon, että hänen rakkautensa herättää ihmissydämessä rakkauden vastakaiun. Rakkaus on totisesti tarttuvaa ja ikuisesti luomisvoimaista. Jeesuksen ristinkuolema on esimerkki rakkaudesta, joka on kyllin väkevää ja jumalallista antaakseen anteeksi synnin ja nielaistakseen kaiken pahanteon. Jeesus paljasti tälle maailmalle oikeudellisuutta – pelkkää teknistä oikean ja väärän käsitettä – korkeamman vanhurskauden laatumääreen. Jumalallinen rakkaus ei tyydy pelkästään vääryyksien anteeksi antamiseen, vaan se absorboi ja aktuaalisesti hävittää ne. Rakkauteen sisältyvä anteeksiantavuus nousee kauas armeliaisuuteen sisältyvän anteeksiantavuuden yläpuolelle. Armo sälyttää pahantekemisen syyllisyystaakan yhdelle osapuolelle, mutta rakkaus hävittää ikiajoiksi synnin ja kaiken siitä johtuvan heikkouden. Jeesus toi Urantialle uuden elämänviettotavan. Hän opetti meille, ettemme tekisi pahalle vastarintaa, vaan että löytäisimme hänen kauttaan sellaisen hyvyyden, joka todellisuudessa hävittää pahan. Jeesuksen anteeksiantavuus ei ole pahan suvaitsemista, vaan se on pelastus tuomituksi tulemisesta. Pelastus ei vähättele vääryyksiä, vaan se oikaisee ne. Oikea rakkaus ei tee vihalle myönnytyksiä eikä sitä suvaitse, vaan se hävittää sen. Jeesuksen rakkaus ei koskaan tyydy pelkkään anteeksiantamiseen. Mestarin rakkaus merkitsee tervehdyttämistä, ikuista eloonjäämistä. Pelastuksesta on täysin paikallaan puhua lunastuksena, jos sillä tarkoitetaan tätä ikuista tervehdyttämistä.
188:5.3 (2018.2) Ihmisiä kohtaan tuntemansa henkilökohtaisen rakkauden ansiosta Jeesus kykeni murtamaan synnin ja pahuuden otteen. Sillä keinoin hän vapautti ihmiset valitsemaan paremmat elämisen tavat. Jeesus toi esille sellaisen vapautumisen menneisyydestä, joka itsessään lupasi riemuvoiton tulevaisuudelle. Näin anteeksiantamus siis piti huolen pelastumisesta. Sitten kun jumalallisen rakkauden kauneus kerran on täysimääräisenä laskettu sisälle ihmissydämeen, se hävittää ikuisiksi ajoiksi synnin lumouksen ja pahuuden voiman.
188:5.4 (2018.3) Jeesuksen kärsimykset eivät rajoittuneet ristiinnaulitsemiseen. Todellisuudessa Jeesus Nasaretilainen vietti yli kaksikymmentäviisi vuotta todellisen ja ankaran kuolevaisolemassaolon ristillä. Ristin todellinen arvo on siinä tosiasiassa, että se oli korkein ja lopullinen ilmaus hänen rakkaudestaan, loppuunviety paljastus hänen armeliaisuudestaan.
188:5.5 (2018.4) Miljoonien asuttujen maailmojen kymmenet biljoonat kehittyvät luodut, jotka ovat tunteneet houkutusta luopua moraalisesta kamppailusta ja jättää hyvä uskon kilvoitus sikseen, ovat vielä kerran luoneet katseensa ristillä olevaan Jeesukseen ja sitten rynnistäneet eteenpäin sen kuvan inspiroimina, joka piirtyi heidän silmiinsä Jumalasta antamassa pois ruumiillistumaelämänsä siksi, että hän omistautuu ihmisen epäitsekkääseen palvelemiseen.
188:5.6 (2018.5) Ristinkuoleman riemuvoitto tiivistyy kaikkinensa siinä hengessä, jossa Jeesus suhtautui kimppuunsa käyviä kohtaan. Rukoillessaan ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät” hän teki rististä ikuisen symbolin, joka kertoo, että rakkaus saa voiton vihasta ja totuus voittaa pahan. Tuo rakkaudesta kertova uhrautuvuus oli tarttuvaa, ja se levisi koko valtavan universumin jokaiseen kolkkaan; opetuslapsiin se tarttui heidän Mestaristaan. Hänen evankeliuminsa opettaja, joka joutui heti ensimmäisenä antamaan henkensä tätä palvelua suorittaessaan, sanoi häntä kuoliaaksi kivitettäessä: ”Älä pane tätä syntiä heidän taakakseen.”
188:5.7 (2018.6) Risti vetoaa mitä voimakkaimmin siihen, mikä ihmisessä on parasta, sillä se tuo esille yhden, joka oli valmis antamaan henkensä tehdäkseen palveluksen kanssaihmisilleen. Suurempaa rakkautta ei voi yhdelläkään ihmisellä olla kuin se, että hän on valmis luopumaan elämästään ystäviensä edestä – ja Jeesuksella oli sellainen rakkaus, että hän oli valmis antamaan henkensä vihamiestensä edestä; rakkaus, joka on suurempi kuin on ollut mikään maan päällä tähän mennessä tunnettu rakkaus.
188:5.8 (2019.1) Niin hyvin muissa maailmoissa kuin Urantiallakin tämä ylevä näytelmä ihmis-Jeesuksen ristinkuolemasta Golgatalla on kuohuttanut kuolevaisten tunnemaailmaa, samalla kun se enkeleissä taas on pannut liikkeelle suurimman mahdollisen uhrautuvuuden.
188:5.9 (2019.2) Risti on korkeuksiin kohoava symboli, joka kertoo pyhästä palvelemisesta, elämänsä omistamisesta kanssaihmistensä hyvinvoinnin ja pelastumisen hyväksi. Risti ei ole symboli, joka kertoisi, miten viaton Jumalan Poika uhrattiin syyllisten synnintekijöiden sijasta, jotta sillä keinoin olisi lepytetty itsensä loukatuksi tuntevan Jumalan vihaa, vaan risti edustaa ikiajat, niin maan päällä kuin kautta valtavan universumin, pyhää symbolia, joka puhuu siitä, miten hyvät lahjoittautuvat pahoille, ja miten he samalla pelastavat nämä juuri tämän rakkaudesta johtuvan uhrautuvuuden avulla. Risti seisoo tunnusmerkkinä korkeimmasta epäitsekkään palvelemisen muodosta, ylittämättömästä uhrautuvuudesta, joka merkitsee täysimääräistä vanhurskaan elämän lahjoittamista täydestä sydämestä kumpuavaa hoivaa osoittavassa palvelemisessa, jopa kuolemassa, ristinkuolemassa. Ja jo se, että me näemme tämän Jeesuksen lahjoittautuneena viettämästä elämästä kertovan suuren symbolin, toden totta innoittaa meitä kaikkia niin, että haluamme mennä ja tehdä samoin.
188:5.10 (2019.3) Kun ajattelevat miehet ja naiset luovat katseensa Jeesukseen hänen uhratessaan elämänsä ristillä, he tuskin enää sallivat itselleen vapautta valittaa elämän pahimpiakaan vastoinkäymisiä, saati sitten vähäisiä ahdistuksia ja monia puhtaasti kuviteltuja ärtymyksen aiheita. Hänen elämänsä oli niin loistokas ja hänen kuolemansa niin voittoisa, että meitä kaikkia houkuttaa halu jakaa ne molemmat hänen kanssaan. Mikaelin lahjoittautuminen kokonaisuudessaan, hänen nuoruutensa päivistä aina tähän hänen ristinkuolemansa mahtavaan näytelmään saakka, vetää meitä vastustamattomasti puoleensa.
188:5.11 (2019.4) Kun tarkastelette ristiä ilmoituksena Jumalasta, pitäkää huoli siitä, ettette katsele sitä alkukantaisen ihmisen silmin ettekä myöhempien aikojen barbaarin näkökulmasta, nämä kun pitivät kumpikin Jumalaa jyrkkää oikeudellisuutta ja ankaraa laillisuutta edustavana säälimättömänä Hallitsijana. Pitäkää mieluummin huoli siitä, että näette ristissä lopullisen osoituksen Jeesuksen rakkaudesta ja hänen omistautumisestaan elämäntehtävälleen, jona oli lahjoittautuminen hänen valtavan universuminsa kuolevaisten sukukunnille. Nähkää Ihmisen Pojan kuolemassa, kuinka Isän tuntema rakkaus hänen kuolevaisten asuttamilla sfääreillä eläviä poikiaan kohtaan saavuttaa siinä julkitulonsa huipentuman. Näin ollen risti kuvastaa auliisti osoitetun rakkauden uhrautuvuutta ja vapaaehtoisen pelastuksen lahjoittamista niille, jotka haluavat ottaa vastaan nämä lahjat ja tämän uhrautuvuuden. Ristissä ei ollut mitään, mitä Isä olisi vaatinut, vaan ainoastaan sitä, mitä Jeesus niin auliisti antoi, ja mitä hän ei suostunut välttämään.
188:5.12 (2019.5) Ellei ihminen muutoin osaa antaa Jeesukselle arvoa ja ymmärtää hänen maan päällä tapahtuneen lahjoittautumisensa merkitystä, hän voi ainakin ymmärtää sen, että hänen kuolevaisen kärsimyksensä olivat yhteisiä meidän kanssamme. Kukaan ihminen ei voi koskaan olla huolissaan siitä, etteikö Luoja tietäisi tämän ajallisuudessa kokemien vaivojen luonnetta ja laajuutta.
188:5.13 (2019.6) Tiedämme, ettei ristinkuolema ollut tarkoitettu saamaan aikaan ihmisen sovintoa Jumalan suhteen, vaan kannustamaan ihmistä käsittämään Isän ikuista rakkautta ja hänen Poikansa loputonta armeliaisuutta ja viestittää nämä universaaliset totuudet kokonaiselle universumille.
Urantia-kirja
Luku 189
189:0.1 (2020.1) KOHTA Jeesuksen perjantai-iltapäivänä tapahtuneen hautaanpanon jälkeen Urantialla tuolloin ollut Nebadonin arkkienkelien päällikkö kutsui koolle johtamansa nukkuvien tahdollisten luotujen kuolleistanousuneuvoston ja otti käsittelyyn kysymyksen siitä, mikä mahdollisesti olisi menetelmä, jolla Jeesus palautettaisiin elämään. Paikalle kokoontuneet Mikaelin luomat paikallisuniversumin pojat tekivät tämän omalla vastuullaan; Gabriel ei ollut kutsunut heitä koolle. Puoleenyöhön mennessä he olivat tulleet siihen johtopäätökseen, ettei luotu olento voisi tehdä mitään Luojan kuolleistanousun edesauttamiseksi. He hyväksyivät mieluusti Gabrielin neuvot tämän sanoessa, että koska Mikael oli ”omasta vapaasta tahdostaan luopunut elämästään, hänellä oli myös valta ottaa se jälleen haltuunsa sen mukaan, mitä hän itse päättäisi.” Pian tämän neuvoston kokouksen, johon neuvostoon kuului arkkienkeleitä, Elämänkantajia ja heidän monenlaisia tovereitaan luotujen olentojen eloonpalauttamisen ja morontialuomistyön piiristä, päättyneeksi julistamisen jälkeen Jeesuksen Personoitu Suuntaaja, jonka henkilökohtaisessa komennossa Urantialle tuolloin kokoontuneet taivaalliset armeijakunnat olivat, lausui hätääntyneinä odottaville tilanteen tarkkailijoille seuraavat sanat:
189:0.2 (2020.2) ”Yksikään teistä ei voi tehdä mitään auttaakseen Luoja-isäänsä palaamaan eloon. Tämän maailman kuolevaisen ominaisuudessa hän on kokenut kuolevaisen kuoleman; universumin Hallitsijan ominaisuudessa hän elää yhä. Se, mitä te tarkkailette, on Jeesus Nasaretilaisen kuolevaisena kokema siirtymävaihe lihallisesta elämästä morontiaaliseen elämään. Tämän Jeesuksen henkisiirtymävaihe vietiin päätökseen hetkenä, jolloin erkanin hänen persoonallisuudestaan ja tulin väliaikaiseksi johtajaksenne. Teidän Luoja-isänne on päättänyt käydä läpi kuolevaisten luotujensa kokemuksen täysimääräisenä alkaen siitä, kun ihminen syntyy aineellisiin maailmoihin, ja edelleen luonnollisen kuoleman ja morontiavaiheen kuolleistaheräämisen kautta kiistatonta henkiolomuotoa edustavaan statukseen saakka. Tulette kohta seuraamaan tämän kokemuksen muuatta vaihetta, mutta ette saa olla siinä mukana. Mitä te tavallisissa oloissa luodun hyväksi teette, sitä ette saa tehdä Luojan hyväksi. Luoja-Pojalla on itsessään valta lahjoittautua kenen tahansa itse luomansa pojan hahmossa; hänellä on itsessään valta antaa pois nähtävissä oleva elämänsä ja ottaa se takaisin; ja hänellä on tämä valta siksi, että Paratiisin-Isä on suoraan niin määrännyt, ja minä tiedän, mistä minä puhun.”
189:0.3 (2020.3) Kuultuaan nämä Personoidun Suuntaajan sanat he kaikki, Gabrielista nöyrimpään kerubiin, asennoituivat tilanteeseen kiihkeän odottajan tavoin. He näkivät Jeesuksen haudassa olevan, kuolevaiselle kuuluvan ruumiin; he huomasivat merkkejä rakastetun Hallitsijansa universumitoiminnasta; ja koska he eivät ymmärtäneet tällaisia ilmiöitä, he odottivat kärsivällisesti tilanteen kehittymistä.
189:1.1 (2020.4) Sunnuntaiaamuna kello kaksi neljäkymmentäviisi näyttämölle saapui Paratiisin inkarnaatiokomissio, johon kuului seitsemän yksilöimätöntä Paratiisin persoonallisuutta, ja se asettautui hetkeäkään hukkaamatta haudan ympärille. Kymmentä minuuttia vaille kolme Joosefin uudesta haudasta alkoi kohota yhteen kietoutuneiden aineellisten ja morontia-aktiviteettien aiheuttamaa voimaperäistä värähtelyä, ja kaksi minuuttia yli kolmen tänä sunnuntaiaamuna, huhtikuun 9. päivänä vuonna 30 jKr., haudasta tuli esille Jeesus Nasaretilaisen kuolleistanoussut morontiahahmo ja -persoonallisuus.
189:1.2 (2021.1) Kun kuolleistanoussut Jeesus ilmaantui hautakammiostaan, se lihallinen ruumis, jossa hän oli lähes kolmenkymmenenkuuden vuoden ajan maan päällä elänyt ja toiminut, lepäsi yhä hautakammion seinän syvennyksessä koskemattomana ja pellavaliinaan kiedottuna, täsmälleen sellaisena kuin Joosef ja hänen toverinsa olivat sen perjantai-iltapäivänä paikalleen asettaneet. Haudan oviaukon kivi oli niin ikään täysin koskemattomana paikallaan; Pilatuksen sinetti oli yhä ehjä; sotilaat seisoivat edelleenkin vartiossa. Temppelinvartijat eivät olleet poistuneet paikalta hetkeksikään; roomalaisvartio oli vaihdettu puoliltaöin. Kukaan näistä vaarinpitäjistä ei aavistanut, että heidän vartiointinsa kohde oli noussut uuteen ja korkeampaan olomuotoon, eikä sitä, että heidän vartioimansa ruumis oli nyt hylyksi jäänyt ulkokuori, jolla ei ollut enää mitään yhteyttä Jeesuksen vapahdettuun ja kuolleista nousseeseen morontiapersoonallisuuteen.
189:1.3 (2021.2) Ihmiskunta on hidas käsittämään, että kaikessa, mikä on persoonallista, aine on morontian ranka ja että kumpikin ovat pysyvän henkitodellisuuden heijastunut varjo. Kuinka kauan teiltä vie, ennen kuin pidätte aikaa ikuisuuden liikkuvana kuvajaisena ja avaruutta Paratiisin realiteettien häilyvänä varjona?
189:1.4 (2021.3) Sikäli kuin pystymme asiaa arvioimaan, yhdelläkään tämän universumin luodulla eikä kenelläkään jonkin muun universumin persoonallisuudella ollut mitään tekemistä tämän Jeesus Nasaretilaisen morontiaylösnousemuksen kanssa. Perjantaina hän luopui elämästään tämän maailman kuolevaisena; sunnuntaiaamuna hän otti sen takaisin Norlatiadekiin kuuluvan Satanian järjestelmän morontiaolentona. Jeesuksen kuolleistanousuun liittyy paljon sellaista, mitä emme ymmärrä. Mutta tiedämme sen tapahtuneen kertomallamme tavalla ja suunnilleen edellä ilmoittamaamme aikaan. Voimme niin ikään kirjata, että kaikki tähän kuolevaiselle ominaiseen siirtymävaiheeseen eli morontiaylösnousemukseen liittyneet tunnetut ilmiöt tapahtuivat nimenomaan Joosefin uudessa haudassa, jossa Jeesukselle kuolevaisena kuuluneet aineelliset jäännökset lepäsivät hautavaatteisiin käärittyinä.
189:1.5 (2021.4) Tiedämme, ettei yksikään paikallisuniversumin luotu ollut mukana tässä morontiaheräämisessä. Havaitsimme edellä mainittujen Paratiisin seitsemän persoonallisuuden asettuvan haudan ympärille, mutta emme nähneet, että he olisivat tehneet jotakin Mestarin heräämisen yhteydessä. Täsmälleen sinä hetkenä, kun Jeesus ilmestyi Gabrielin rinnalle, heti haudan yläpuolelle, Paratiisista tulleet persoonallisuudet toivat julki aikomuksensa poistua välittömästi Uversaan.
189:1.6 (2021.5) Sallikaa, että seuraavat toteamukset esittämällä annamme ikiajoiksi selvityksen Jeesuksen kuolleistaheräämisen käsitteestä:
189:1.7 (2021.6) 1. Hänen aineellinen eli fyysinen ruumiinsa ei ollut osa kuolleista noussutta persoonallisuutta. Kun Jeesus ilmaantui haudasta, hänen lihallinen ruumiinsa jäi koskemattomana hautakammioon. Hän ilmaantui hautakammiosta oviaukon edessä olleita kiviä liikuttamatta ja Pilatuksen sinetteihin koskematta.
189:1.8 (2021.7) 2. Hän ei ilmaantunut haudasta henkenä eikä Nebadonin Mikaelina, hän ei ilmestynyt siinä Luoja-Hallitsijan hahmossa, joka hänellä oli ollut ennen ruumiillistumistaan kuolevaisen lihalliseen hahmoon Urantialla.
189:1.9 (2021.8) 3. Mainitusta Joosefin hautakammiosta hän tuli sen sijaan esille täsmälleen niiden morontiapersoonallisuuksien kaltaisena, jotka kuolleista nousseina morontiaalisina ylösnousemusolentoina ilmaantuvat tämän Sataniana tunnetun paikallisjärjestelmän ensimmäisen mansiomaailman kuolleistaheräämissaleista. Ja se, että mansonian numero yksi kuolleistaheräämissalien valtavan pihan keskellä sijaitsee Mikaelin muistomerkki, panee meidät otaksumaan, että Mestarin Urantialla tapahtunutta kuolleistanousua jollakin tavalla tuettiin tässä järjestelmän ensimmäisessä mansiomaailmassa.
189:1.10 (2022.1) Haudasta noustuaan Jeesus ensimmäisenä tekonaan tervehti Gabrielia ja antoi hänelle ohjeen toimia edelleenkin universumin asioiden toimeenpanijana Immanuelin alaisena ja sitten hän antoi Melkisedekien päällikölle tehtäväksi välittää hänen veljelliset terveisensä Immanuelille. Sen jälkeen hän pyysi Edentian Kaikkein Korkeimmalta Päivien Muinaisten antamaa todistusta kuolevaisen siirtymävaiheestaan; ja kääntyen seitsemästä morontiamaailmasta paikalle kerääntyneiden morontiaryhmien puoleen Jeesus puhui näille, jotka olivat kokoontuneet tänne tervehtimään ja toivottamaan Luojansa tervetulleeksi heidän omaan luokkaansa kuuluvana luotuna, ja nämä morontia-Jeesuksen ensimmäiset kuolevaisena eletyn elämänvaiheen jälkeiset sanat kuuluivat: ”Lihallisen elämäni nyt päätettyäni tahtoisin siirtymähahmossa viipyä täällä jonkin aikaa, jotta minulla olisi entistä täysimääräisempi tieto ylösnousemusluotujeni elämästä ja jotta voisin entistä laajemmin tuoda julki, mikä on Paratiisissa olevan Isäni tahto.”
189:1.11 (2022.2) Kun Jeesus oli puhunut, hän antoi Personoidulle Suuntaajalle merkin, ja kaikki universumin älylliset olennot, jotka olivat kokoontuneet Urantialle ollakseen todistamassa kuolleistaheräämistä, lähetettiin välittömästi kukin omien universumitehtäviensä pariin.
189:1.12 (2022.3) Jeesus aloitti nyt morontiatason kanssakäymiset, ja hänet perehdytettiin, luodun ominaisuudessa, sen elämän vaatimuksiin, jota hän oli tahtonut elää lyhyen ajan Urantialla. Tämä morontiamaailmaan perehdyttäminen kesti maan ajanlaskun mukaan runsaan tunnin, ja se keskeytyi kahdesti siksi, että hän halusi kommunikoida entisten, lihallisen elämän aikaisten työtovereidensa kanssa näiden tultua Jerusalemista ihmeissään kurkistelemaan tyhjään hautaan löytääkseen sen, mitä he pitivät todisteena hänen kuolleistanousustaan.
189:1.13 (2022.4) Jeesuksen kuolevaisena elämä siirtymävaihe – Ihmisen Pojan morontianousemus – on nyt suoritettu. Mestarin lyhyeksi jäävä kokemus puolitiessä aineellisen ja hengellisen välillä olevana persoonallisuutena on alkanut. Ja hän on tehnyt tämän kaiken hänessä itsessään luonnostaan olevalla vallalla, sillä kukaan persoonallisuus ei ole antanut hänelle mitään apua. Hän elää nyt morontia-Jeesuksena, ja hänen tätä morontiaelämää aloittaessaan hänen aineellinen, lihallisen elämän aikainen ruumiinsa lepää koskemattomana haudassa. Sotilaat ovat yhä vartiossa, eikä kivien ympärille kiinnitettyä maaherran sinettiä ole vielä murrettu.
189:2.1 (2022.5) Kuolleista nousseen Jeesuksen keskustellessa Satanian seitsemästä mansiomaailmasta paikalle kerääntyneiden morontiapersoonallisuuksien kanssa arkkienkeleiden – kuolleistaheräämisen enkelien – päällikkö kääntyi kello kymmentä yli kolme Gabrielin puoleen ja pyysi saada Jeesukselle kuolevaisena kuuluneen ruumiin. Arkkienkelien päällikkö sanoi: ”Emme saa olla mukana hallitsijamme Mikaelin lahjoittautumiskokemukseen kuuluvassa morontianousemuksessa, mutta haluaisimme välittömästi toimeenpantavaa hajottamista varten saada huostaamme hänen kuolevaisen jäännöksensä. Tarkoituksemme ei ole käyttää dematerialisointimenetelmäämme, vaan haluamme vain panna liikkeelle prosessin, joka perustuu ajan kulumisen nopeuttamiseen. Meille riittää, että olemme nähneet Hallitsijamme elävän ja kuolevan Urantialla; taivaan armeijakunnat tahtoisivat säästyä siltä muistolta, että heidän pitäisi asiaan puuttumatta katsella, kun universumin Luojan ja Ylläpitäjän ihmishahmo hitaasti mätänee. Koko Nebadonin taivaallisten älyllisolentojen nimissä pyydän saada määräyksen, jolla Jeesus Nasaretilaiselle kuolevaisena kuulunut ruumis annetaan huostaani ja joka valtuuttaa meidät ryhtymään sen välittömään hajottamiseen.”
189:2.2 (2023.1) Gabrielin keskusteltua asiasta Edentian vanhemman Kaikkein Korkeimman kanssa taivaallisten olentojoukkojen arkkienkeliedusmiehelle annettiin lupa ryhtyä toimenpiteisiin Jeesuksen fyysisten jäännösten hävittämiseksi tavalla, josta hän tekisi itse päätöksensä.
189:2.3 (2023.2) Sen jälkeen kun tähän arkkienkelien päällikön pyyntöön oli suostuttu, hän kutsui avukseen useita tovereitaan sekä suurilukuisen joukon kaikkien taivaallisten persoonallisuusluokkien edustajia, ja sitten nämä ryhtyivät Urantian keskiväliolentojen avustamina toimenpiteisiin ottaakseen huostaansa Jeesuksen fyysisen ruumiin. Tämä kuollut ruumis oli puhtaasti aineellinen luomus; se oli fyysinen ja konkreettinen; sitä ei voinut siirtää pois haudasta samalla tavoin kuin kuolleistanousun morontiahahmo oli kyennyt pääsemään pois sinetöidystä hautakammiosta. Joidenkuiden avustavien morontiapersoonallisuuksien avun turvin morontiahahmo voidaan tiettynä hetkenä tehdä sellaiseksi ikään kuin se olisi henkeä, niin että tavallinen aine ei sen suhteen merkitse mitään, kun jonakin toisena hetkenä siitä taas voi tulla sellaista, että maailman kuolevaisten kaltaiset aineelliset olennot voivat sen havaita ja olla siihen kosketuksissa.
189:2.4 (2023.3) Kun he valmistautuivat siirtämään Jeesuksen ruumiin pois haudasta esivaiheena sille, että he arvokkaasti ja kunnioittavasti hävittäisivät sen miltei silmänräpäyksessä tapahtuvalla hajottamisella, Urantian toisasteisille keskiväliolennoille annettiin tehtäväksi vierittää kivet pois haudan oviaukolta. Suurempi kivi oli valtavan kookas ja pyöreä möhkäle, paljolti myllynkiven kaltainen, ja se liikkui kallioon hakatussa urassa, joten sitä voitiin vierittää edestakaisin sen mukaan, haluttiinko hautakammio avata vai sulkea. Kun vartiossa seisovat juutalaiset vartijat ja roomalaiset sotilaat aamuhämärän valossa näkivät, miten tämä valtaisa kivi alkoi, niin kuin näytti, omia aikojaan vieriä pois haudan suuaukolta – ilman mitään näkyvää syytä, joka olisi selittänyt tämän liikkumisen – heidät valtasi pelko ja pakokauhu, ja he pakenivat kiireesti tapahtumapaikalta. Juutalaiset pakenivat kotiinsa ja menivät myöhemmin temppelille tekemään kapteenilleen selkoa näistä tapahtumista. Roomalaiset pakenivat Antonian linnoitukseen ja antoivat näkemästään selvityksen sadanpäämiehelle heti tämän saavuttua palvelukseen.
189:2.5 (2023.4) Juutalaisjohtajat aloittivat tämän surkean jutun, jolla he muka pääsisivät Jeesuksesta, tarjoamalla lahjuksia kavalalle Juudakselle, ja nyt kun he joutuivat tässä kuvattuun kiusalliseen tilanteeseen, he sen sijaan, että olisivat ajatelleet rangaista vartiopaikaltaan poistuneita vartiomiehiä, ryhtyivätkin näiden vartijoiden ja roomalaissotilaiden lahjomiseen. He maksoivat näille kahdellekymmenelle miehelle kullekin rahasumman ja neuvoivat heitä sanomaan kaikille: ”Kun me yöllä nukuimme, hänen opetuslapsensa kävivät kimppuumme ja veivät ruumiin pois.” Ja juutalaisjohtajat antoivat sotilaille juhlalliset lupaukset puolustaa heitä Pilatuksen edessä, mikäli maaherra joskus saisi tietää heidän ottaneen vastaan lahjuksen.
189:2.6 (2023.5) Kristillinen usko Jeesuksen kuolleistanousuun on pohjautunut ”tyhjän haudan” tosiasiaan. Oli todellakin tosiasia se, että hauta oli tyhjä, mutta tämä ei ole kuolleistanousun totuus. Hauta oli eittämättä tyhjä, kun ensimmäiset uskovat saapuivat, ja tämä tosiasia yhdessä Mestarin epäilyksettömän kuolleistanousun kanssa johti sellaisen uskomuksen muotoutumiseen, joka ei ollut tosi, eli opetukseen, jonka mukaan Jeesuksen aineellinen ja kuolevaisen ruumis nousi haudasta. Totuutta, koska siinä on kysymys hengellisistä realiteeteista ja ikuisista arvoista, ei voi aina rakentaa havaittavia tosiasioita yhdistelemällä. Vaikka yksittäiset tosiasiat saattavat olla aineellisessa mielessä tosia, siitä ei seuraa, että muutaman tosiasian yhdistämisen välttämättä täytyy johtaa totuudellisiin hengellisiin johtopäätöksiin.
189:2.7 (2023.6) Joosefin hautakammio oli tyhjä, mutta ei sen vuoksi, että Jeesuksen ruumis oli saatettu entiselleen tai noussut kuolleista, vaan siksi, että oli suostuttu taivaallisten olentojoukkojen pyyntöön suoda sille erityinen ja ainutlaatuinen hajoaminen, palauttaa ”tomu tomuksi” ilman, että asiaan pääsivät vaikuttamaan ajalliset viivytykset ja ilman, että tavanomaiset ja kuolevaisen ruumiin näkyvät mätänemis- ja aineellisen kappaleen maatumisprosessit pääsivät vaikuttamaan.
189:2.8 (2024.1) Jeesukselle kuolevaisena kuuluneet jäännökset kävivät läpi saman luonnonmukaisen alkuosiinsa hajoamisen, joka maan päällä kohtaa kaikkia ihmisruumiita, ellei lukuun oteta sitä, että tässä tapauksessa tätä luonnollista hajoamisprosessia ajan kulumisen osalta suuresti nopeutettiin, kiirehdittiin niin pitkälle, että se tapahtui jotakuinkin silmänräpäyksessä.
189:2.9 (2024.2) Mikaelin kuolleistanousun oikeat todisteet ovat luonteeltaan hengellisiä, olkoonkin että tämän opetuksen vahvistaa niiden monien tämän maailman kuolevaisten todistus, jotka tapasivat ja tunnistivat kuolleista nousseen morontia-Mestarin ja keskustelivat hänen kanssaan. Hän tuli kuulumaan lähes tuhannen ihmisolennon henkilökohtaiseen kokemukseen, ennen kuin hän lopullisesti jätti jäähyväiset Urantialle.
189:3.1 (2024.3) Tänä sunnuntaiaamuna vähän kello puoli viiden jälkeen Gabriel kutsui arkkienkelit rinnalleen ja valmistautui avaamaan Aatamin tuomiokauden päättymiseen Urantialla liittyneen yleisen kuolleistanousun. Sitten kun tähän suureen tapahtumaan kytkeytyneiden serafien ja kerubien monilukuinen armeija oli järjestetty asian vaatimaan muodostelmaan, morontia-Mikael ilmestyi Gabrielin eteen ja sanoi: ”Koska Isälläni on elämä itsessään, niin hän on antanut sitä Pojalle, jotta tällä olisi elämä itsessään. Vaikken olekaan vielä täysimääräisesti ottanut universumin vallankäyttöä taas käsiini, tämä itselleni asettama rajoitus ei millään tavoin estä minua vuodattamasta elämää nukkuville pojilleni; alkakoon siis planetaarisen kuolleistanousun edellyttämä nimenhuuto.”
189:3.2 (2024.4) Arkkienkelien yhteyspiiri toimi sen jälkeen ensimmäistä kertaa Urantialta. Gabriel ja arkkienkeliarmeijat siirtyivät planeetan hengellisen polariteetin sijaintipaikkaan, ja kun Gabriel antoi merkin, järjestelmän ensimmäiseen mansiomaailmaan kiiri Gabrielin ääni, joka puhui: ”Mikaelin antaman käskyn perusteella – nouskoot Urantian tuomiokauden kuolleet ylös!” Silloin kaikki ne Urantian ihmisrotujen eloonjääneet, jotka olivat Aatamin aikojen jälkeen vaipuneet uneen ja jotka eivät jo olleet menneet tuomiolle, ilmestyivät mansonian kuolleistaheräämissaleihin valmiina puettaviksi morontiahahmoon. Ja serafit ja heidän työtoverinsa olivat yhdessä silmänräpäyksessä valmiita lähtemään mansiomaailmoihin. Tavallisissa oloissa nämä serafisuojelijat, jotka aikanaan oli osoitettu näiden eloon jäävien kuolevaisten ryhmäsuojelijoiksi, olisivat olleet läsnä sinä hetkenä, jolloin nämä heräsivät mansonian kuolleistaheräämissaleissa, mutta tällä kertaa he olivat itsessään tässä maailmassa siksi, että Gabrielin oli Jeesuksen morontianousemuksen vuoksi välttämätöntä olla täällä.
189:3.3 (2024.5) Siitä huolimatta, että lukemattomat yksilöt, joilla oli henkilökohtainen serafisuojelija, samoin kuin persoonallisuuden hengellisen edistymisen osalta riittävän pitkälle päässeet olivat siirtyneet mansoniaan Aatamin ja Eevan aikaa seuranneina aikakausina, ja vaikka olikin toimeenpantu useita erityisiä ja tuhatvuosittaisia Urantian poikien kuolleistanousuja, nyt oli kuitenkin käsillä kolmas planetaarisista nimenhuudoista eli täysimääräisistä tuomiokautisista kuolleistanousuista. Ensimmäinen tapahtui Planeettaprinssin saapumisen aikaan, toinen Aatamin ajan kuluessa ja tämä kolmas oli merkkinä Jeesus Nasaretilaisen morontianousemuksesta, kuolevaisen siirtymävaiheesta.
189:3.4 (2024.6) Arkkienkelien päällikön saatua merkin planetaarisesta kuolleistanoususta Ihmisen Pojan Personoitu Suuntaaja luopui kaikesta Urantialle kokoontuneisiin taivaallisiin armeijoihin kohdistuvasta vallastaan ja siirsi kaikki nämä paikallisuniversumin pojat taas omien komentajiensa toimivallan piiriin. Ja tämän tehtyään hän lähti Salvingtoniin saattamaan Immanuelin tietoon, että Mikaelille kuolevaisena kuulunut siirtymävaihe oli suoritettu. Välittömästi hänen jäljessään tuli koko se taivaallinen armeijakunta, jonka palveluksia ei Urantialla tarvittu. Mutta Gabriel pysyi Urantialla morontia-Jeesuksen mukana.
189:3.5 (2025.1) Ja tällainen on kertomus Jeesuksen kuolleistanousuun liittyneistä tapahtumista sillä tavoin tarkasteltuina kuin ne, joita ihmisen osittaisen ja ahtaan näköpiirin asettamat rajat eivät kahlitse, ne todellisuudessa näkivät.
189:4.1 (2025.2) Lähestyessämme Jeesuksen kuolleistanousun ajankohtaa tänä varhaisena sunnuntaiaamun hetkenä olisi palautettava mieleen, että kymmenen apostolia oli Elia ja Maria Markuksen kodissa, ja he uinuivat yläsalissa ja lepäsivät siellä samoilla lavereilla, joille he olivat oikaisseet itsensä Mestarinsa seurassa viettämänsä viimeisen ehtoollisen aikana. Tänä sunnuntaiaamuna he olivat Tuomasta lukuun ottamatta kaikki samassa paikassa. Tuomas oli heidän seurassaan muutaman minuutin ajan myöhään lauantai-iltana, kun he olivat ensimmäistä kertaa taas yhdessä, mutta apostolien näkeminen oli siihen ajatukseen yhdistyessään, mitä Jeesukselle oli tapahtunut, hänelle liikaa. Hän loi nopean katseen tovereihinsa ja poistui samassa hetkessä huoneesta mennen Simonin kotiin Betfagessa, jossa hän aikoi yksinäisyydessä surra huoliaan. Kaikki apostolit kärsivät, mutta eivät niinkään epäilyksestä ja epätoivosta kuin pelosta, murheesta ja häpeästä.
189:4.2 (2025.3) Nikodemuksen kotiin oli Daavid Sebedeuksen ja Joosef Arimatealaisen lisäksi kokoontunut kaksitoista, ehkä viisitoista, Jeesuksen jerusalemilaista eturivin opetuslasta. Joosef Arimatealaisen kodissa oli viitisentoista, ehkä kaksikymmentä, johtavaa naisuskovaa. Vain nämä naiset pitivät majaa Joosefin talossa, ja he olivat pysytelleet sapattipäivän ja sapattia seuranneen illan tuntien aikana visusti sisällä, joten he eivät tienneet sotilasvartion pitävän haudalla vahtia, eikä heidän tiedossaan liioin ollut, että haudan eteen oli vieritetty toinenkin kivi ja että kumpikin kivi oli sinetöity Pilatuksen sinetein.
189:4.3 (2025.4) Vähän ennen kello kolmea tänä sunnuntaiaamuna, kun ensimmäiset päivän merkit alkoivat näkyä idässä, viisi näistä naisista lähti Jeesuksen haudalle. He olivat valmistaneet suuret määrät erityisiä palsamointivoiteita, ja he kantoivat mukanaan useita pellavakääreitä. Heidän tarkoituksenaan oli antaa Jeesuksen ruumiille perusteellisempi kuolinvoitelu ja kietoa se huolellisemmin uusiin kääreisiin.
189:4.4 (2025.5) Naisjoukkoon, joka lähti suorittamaan tätä Jeesuksen ruumiin voitelua, kuuluivat Magdalan Maria, Alfeuksen kaksosten äiti Maria, Sebedeuksen veljesten äiti Salome, Kuusaan vaimo Joanna ja Ezra Aleksandrialaisen tytär Susanna.
189:4.5 (2025.6) Kello oli noin puoli neljä, kun nämä viisi naista voidekantamuksineen saapuivat tyhjän hautakammion eteen. Astuessaan ulos Damaskoksenportista he kohtasivat joukon sotilaita, jotka enemmän tai vähemmän paniikin vallassa riensivät kaupunkiin, ja tapahtuma sai heidät keskeyttämään matkantekonsa muutamaksi hetkeksi. Mutta kun mitään tätä enempää ei sattunut, he jatkoivat matkaansa.
189:4.6 (2025.7) He hämmästyivät suuresti nähdessään, että kivi oli vieritetty pois haudan suulta, etenkin kun he olivat tulomatkalla keskenään puhuneet: ”Kukahan auttaisi meitä vierittämään kiven pois paikaltaan?” He laskivat kuormansa maahan ja alkoivat luoda toisiinsa pelosta ja suuresta hämmästyksestä kertovia katseita. Siinä kun he seisoivat pelosta väristen, Maria Magdalena rohkaisi mielensä, meni pienemmän kiven taakse ja uskaltautui sisälle avoimeen hautakammioon. Tämä Joosefin hauta oli omistajansa puutarhassa, mäen rinteessä tien itäpuolella, ja sen oviaukko avautui sekin itään. Tuohon hetkeen tultaessa uusi päivä oli alkanut sarastaa sen verran, että Maria saattoi sen valossa katsoa haudan perälle, paikkaan, jossa Mestarin ruumis oli levännyt, ja nähdä, että ruumis oli poissa. Kallioseinän syvennyksessä, johon Jeesus oli laskettu, Maria näki vain laskostetun hikiliinan siellä, missä tämän pää oli levännyt, sekä käärinliinat, joihin tämä oli ollut kiedottuna, paikallaan koskemattomina, kuten ne olivat olleet kivellä, ennen kuin taivaalliset armeijat siirsivät ruumiin pois. Peiteliina oli hautasyvennyksen jalkopäässä.
189:4.7 (2026.1) Viivyttyään haudan oviaukolla muutaman hetken (hän ei heti hautaan sisälle astuttuaan nähnyt selvästi) Maria näki, että Jeesuksen ruumis oli poissa ja että sen paikalla olivat vain nämä hautavaatteet, ja hänen suustaan pääsi hätääntynyt ja tuskainen kirkaisu. Kaikki naiset olivat ylen määrin hermostuneita; he olivat olleet säikkyjä siitä lähtien, kun he kaupungin portilla kohtasivat pakokauhuiset sotilaat, ja kun Maria päästi tämän tuskankirkaisun, he joutuivat kauhun valtaan ja pakenivat kiireesti paikalta. He pysähtyivät vasta juostuaan aina Damaskoksenportille saakka. Tuona hetkenä Joanna sai tunnonvaivoja siitä, että he olivat jättäneet Marian yksikseen; hän kokosi toverinsa ympärilleen, ja he lähtivät takaisin haudalle.
189:4.8 (2026.2) Kun he pääsivät hautakammion lähelle, kauhistunut Magdalena, joka oli joutunut kahta kauheamman kammon valtaan, kun hän ei hautakammiosta ulos astuttuaan ollutkaan löytänyt sisariaan odottamasta, ryntäsi heitä kohti ja huusi kiihdyksissään: ”Hän ei ole siellä – ne ovat vieneet hänet pois!” Hän vei heidät takaisin haudalle, ja he astuivat kaikki sisälle ja näkivät, että se oli tyhjä.
189:4.9 (2026.3) Sen jälkeen kaikki viisi naista istuutuivat kivelle, joka oli oviaukon lähellä, ja pohtivat tilannetta. Heidän mieleensä ei ollut vielä juolahtanut, että Jeesus oli nostettu kuolleista. He olivat koko sapatin ajan olleet vain toistensa seurassa, ja he arvelivat, että ruumis oli siirretty toiseen lepopaikkaan. Mutta punnitessaan mielessään tällaista pulmansa ratkaisua he eivät osanneet selittää, miten hautavaatteet olivat niin hyvässä järjestyksessä; kuinka olisi ollut mahdollista siirtää ruumis paikaltaan, kun samat käärinliinat, joihin se oli kiedottu, olivat edelleenkin paikallaan ruumishyllyllä ja näyttivät koskemattomilta?
189:4.10 (2026.4) Siinä kun nämä naiset istuivat tämän uuden päivän sarastuksen ensimmäisinä hetkinä, he loivat katseensa sivulle ja havaitsivat siellä äänettömän ja liikkumattoman muukalaisen. He joutuivat taas hetkeksi pelon valtaan, mutta Maria Magdalena ryntäsi muukalaista kohti ja puhutteli tätä ikään kuin luullen tätä puutarhanhoitajaksi ja sanoi: ”Minne olette vieneet Mestarin? Minne hänet on pantu? Sano se meille, jotta voimme mennä ja ottaa hänet haltuumme.” Kun muukalainen ei vastannut Marialle, tämä alkoi itkeä. Silloin Jeesus puhui heille sanoen: ”Ketä te etsitte?” Maria vastasi: ”Etsimme Jeesusta, joka laskettiin levolle Joosefin hautaan, mutta hän on poissa. Tiedätkö sinä, minne hänet on viety?” Silloin Jeesus sanoi: ”Eikö tämä Jeesus jo Galileassa kertonut teille, että hän kuolisi mutta nousisi ylös kuolleista?” Nämä sanat hätkähdyttivät naisia, mutta Mestari oli niin muuttunut, etteivät he vielä tunnistaneet häntä, kun hänellä oli selkä vasten valohämyä. Ja kun he punnitsivat mielessään hänen sanojaan, hän puhutteli Magdalenaa tutulla äänellä ja sanoi: ”Maria.” Ja kun Maria kuuli tuon sanan, joka merkitsi tutuksi käynyttä myötätuntoa ja kiintymyksellistä tervehdystä, hän tiesi äänen Mestarin ääneksi, ja hän syöksyi polvilleen Mestarin jalkojen juureen huudahtaen: ”Herrani ja Mestarini!” Ja kaikki muutkin naiset tunnistivat, että heidän edessään seisoi Mestari kunnialla kruunatussa hahmossa, ja he polvistuivat kiireesti hänen eteensä.
189:4.11 (2027.1) Syy siihen, miksi nämä ihmissilmät saivat kyvyn Jeesuksen morontiahahmon näkemiseen, oli erityispalvelus, jonka muuntajat ja keskiväliolennot suorittivat yhdessä joidenkuiden muiden tuolloin Jeesuksen mukana olleiden morontiapersoonallisuuksien kanssa.
189:4.12 (2027.2) Kun Maria yritti syleillä Jeesuksen jalkoja, tämä sanoi: ”Älä kosketa minua, Maria, sillä en ole sellainen, jollaisena minut lihallisena ollessani tunsit. Tässä hahmossa viivyn luonanne jonkin aikaa, ennen kuin nousen Isän tykö. Mutta menkää nyt kaikki ja kertokaa apostoleilleni – ja Pietarille –, että olen noussut ja että olette puhuneet kanssani.”
189:4.13 (2027.3) Toinnuttuaan hämmästyksensä aiheuttamasta järkytyksestä nämä naiset riensivät takaisin kaupunkiin ja Elia Markuksen kotiin, jossa he kertoivat kymmenelle apostolille kaiken, mitä heille oli tapahtunut. Mutta apostolit eivät kovinkaan herkästi uskoneet heitä. Ensimmäisenä heidän mieleensä tuli, että naiset olivat nähneet näyn, mutta Maria Magdalenan toistettua Jeesuksen heille lausumat sanat ja Pietarin kuultua nimensä tämä rynnisti Johannes kintereillään ulos yläsalista päästäkseen mahdollisimman nopeasti haudalle omin silmin näkemään, mitä hänelle oli kerrottu.
189:4.14 (2027.4) Naiset toistivat muille apostoleille kertomuksen keskustelustaan Jeesuksen kanssa, mutta nämä eivät halunneet uskoa; eivätkä he tulleet menneeksi ulos ottaakseen asiasta omakohtaisesti selvää, kuten Pietari ja Johannes tekivät.
189:5.1 (2027.5) Näiden kahden apostolin juostessa kilvan Golgatalle ja Joosefin hautakammiolle Pietarin ajatuksia hallitsivat vuoroin pelko, vuoroin toivo; häntä pelotti Mestarin kohtaaminen, mutta hänessä herätti toivoa kertomus Jeesuksen hänelle lähettämästä erityisestä viestistä. Hän oli jo puolittain asettunut sille kannalle, että Jeesus oli todellakin elossa; hänen mieleensä palautui Jeesuksen lupaus kolmantena päivänä tapahtuvasta nousemuksesta. Omituista kyllä tämä lupaus juolahti ristiinnaulitsemisen jälkeen hänen mieleensä vasta tuona hetkenä, jolloin hän riensi Jerusalemin läpi kohti pohjoista. Kun Johannes kiiruhti ulos kaupungista, hänen sieluunsa tulvahti merkillinen ilon ja toivon hurmio. Hän oli puolittain vakuuttunut siitä, että naiset olivat tosiaankin nähneet nousseen Mestarin.
189:5.2 (2027.6) Pietaria nuorempi kun oli, Johannes juoksi tätä nopeammin ja saapui haudalle ensimmäisenä. Johannes jäi ovensuuhun ja katseli hautaa, ja se oli täsmälleen sellainen, jollaiseksi Maria sen oli kuvaillut. Tuossa tuokiossa Simon Pietarikin rynnisti paikalle ja näki sisälle astuessaan saman tyhjän haudan kummalliseen asentoon jääneine hautavaatteineen. Ja Pietarin tultua ulos haudasta Johanneskin meni sinne sisälle ja näki kaiken omin silmin, ja sen jälkeen he istuutuivat kivelle miettimään näkemänsä ja kuulemansa merkitystä. Ja siinä istuskellessaan he kävivät mielessään läpi kaiken, mitä heille oli Jeesuksesta kerrottu, mutta he eivät päässeet tapahtuneesta mihinkään selkeään käsitykseen.
189:5.3 (2027.7) Pietari toi ensi alkuun esille ajatuksen, että hauta oli ryöstetty, että vihamiehet olivat varastaneet ruumiin, kenties lahjoneet vartijat. Mutta Johannes järkeili, että hautaa olisi tuskin jätetty näin hyvään järjestykseen, jos ruumis olisi varastettu, ja hänkin herätti kysymyksen siitä, miten käärinliinat näyttivät paikoilleen jätetyiltä ja niin ilmeisen koskemattomilta. Ja he menivät molemmat uudelleen hautaan tutkimaan hautavaatteita lähemmin. Astuessaan toista kertaa ulos hautakammiosta he huomasivat Maria Magdalenan palanneen haudalle ja itkevän sen sisäänkäynnin edessä. Maria oli mennyt apostolien luo uskoen, että Jeesus oli noussut haudasta, mutta kun kukaan näistä ei suostunut uskomaan hänen kertomustaan, hän joutui masennuksen ja epätoivon valtaan. Hän kaipasi päästä takaisin haudan lähelle, jossa arveli kuulleensa Jeesuksen tutun äänen.
189:5.4 (2027.8) Marian viipyessä paikalla vielä sen jälkeen, kun Pietari ja Johannes olivat menneet, Mestari ilmestyi hänelle uudelleen sanoen: ”Älä ole epäileväinen vaan ole rohkea ja usko, mitä olet nähnyt ja kuullut. Mene takaisin apostolieni luokse ja kerro heille toistamiseen, että olen noussut, että tulen ilmestymään heille ja että kohta menen heidän edellään Galileaan, kuten olen luvannut.”
189:5.5 (2028.1) Maria kiiruhti takaisin Markuksen kotiin ja kertoi apostoleille keskustelleensa taas Jeesuksen kanssa, mutta he eivät suostuneet uskomaan häntä. Mutta kun Pietari ja Johannes palasivat, he lopettivat pilkkapuheensa, ja heidät valtasi pelko ja vavistus.
Urantia-kirja
Luku 190
190:0.1 (2029.1) KUOLLEISTANOUSSUT Jeesus aikoo nyt viettää lyhyen aikajakson Urantialla saadakseen kokemuksen maailmojen kuolevaisen ylösnousemukseen kuuluvasta morontiaelämänvaiheesta. Vaikka tämä morontiaelämän aika onkin määrä viettää maailmassa, jossa hän ruumiillistui kuolevaiseksi, se tulee kuitenkin olemaan kaikissa suhteissa niiden Satanian kuolevaisten kokemukseen verrattava, jotka kulkevat Jerusemin seitsemän mansiomaailman vaihe vaiheelta etenevän morontiaelämän läpi.
190:0.2 (2029.2) Koko tämä Jeesuksessa luontaisesti piilevä voima – elämän saama – joka antoi hänelle kyvyn nousta kuolleista, on se sama ikuisen elämän lahja, jonka hän antaa valtakuntauskoville ja joka tälläkin hetkellä tekee varmaksi heidän nousunsa luonnollisen kuoleman kahleista.
190:0.3 (2029.3) Maailmojen kuolevaiset nousevat kuolleistaheräämisen aamuna samantyyppisessä siirtymä- eli morontiaruumiissa, jollainen Jeesuksella oli, kun hän tuona sunnuntaiaamuna nousi haudasta. Veri ei näissä ruumiissa kierrä, eivätkä tällaiset olennot nauti tavanomaista aineellista ravintoa; nämä morontiahahmot ovat siitä huolimatta todellisia. Kun monilukuiset uskovat näkivät Jeesuksen hänen kuolleistanousunsa jälkeen, he todellakin näkivät hänet; he eivät olleet itsepetoksellisia näkyjen tai hallusinaatioiden uhreja.
190:0.4 (2029.4) Luja usko Jeesuksen kuolleistanousuun oli alkuaikojen evankeliuminopetuksen kaikkien haarautumien peruspiirre. Jerusalemissa, Aleksandriassa, Antiokiassa ja Filadelfiassa kaikille evankeliuminopettajille oli yhteistä tämä ehdoton usko Mestarin kuolleistanousuun.
190:0.5 (2029.5) Tarkasteltaessa Maria Magdalenan omaksumaa näkyvää osaa Mestarin kuolleistanousun julistamisessa tulisi ottaa huomioon, että Maria oli naisten ryhmän tärkein edustaja, samaan tapaan kuin Pietari toimi apostolien edusmiehenä. Maria ei ollut naistyöntekijöiden päällikkö, mutta hän oli heidän tärkein opettajansa ja julkinen edusnaisensa. Mariasta oli tullut nainen, joka noudatti suurta varovaisuutta, joten hänen osoittamansa rohkeus, kun hän puhui Joosefin puutarhan hoitajaksi luulemalleen miehelle, osoittaa vain, miten kauhuissaan hän oli huomatessaan haudan tyhjäksi. Hänen rakkautensa syvyys ja sen tuska, hänen antaumuksensa täysimääräisyys, saivat hänet hetkeksi unohtamaan sovinnaisuuden asettamat rajoitukset, jotka estivät juutalaisnaista puhuttelemasta tuntematonta miestä.
190:1.1 (2029.6) Apostolit eivät halunneet Jeesuksen lähtevän heidän luotaan. He olivat sen vuoksi vähätelleet kaikkia hänen toteamuksiaan siitä, että hän kuolisi, samoin kuin hänen lupauksiaan nousta kuolleista. He eivät odottaneet kuolleistanousua sellaisena kuin se tapahtui, eivätkä he suostuneet uskomaan, ennen kuin pakon edessä, kun heillä oli asiasta kiistaton todistusaineisto ja omien kokemustensa antama ehdoton näyttö.
190:1.2 (2030.1) Apostolien kieltäydyttyä uskomasta niiden viiden naisen kertomusta, jotka väittivät nähneensä Jeesuksen ja keskustelleensa hänen kanssaan, Maria Magdalena palasi haudalle ja muut menivät takaisin Joosefin taloon, jossa he kertoivat kokemuksistaan tämän tyttärelle ja muille naisille. Ja naiset uskoivat heidän kertomuksensa. Vähän kello kuuden jälkeen Joosef Arimatealaisen tytär ja Jeesuksen nähneet neljä naista menivät Nikodemuksen kotiin, jossa he kertoivat kaikki nämä tapahtumat Joosefille, Nikodemukselle, Daavid Sebedeukselle ja muille sinne kokoontuneille miehille. Nikodemus ja muut epäilivät heidän kertomustaan, epäilivät sitä, että Jeesus olisi noussut kuolleista. He otaksuivat juutalaisten siirtäneen ruumiin pois haudasta. Joosefin ja Daavidin mielestä kertomus tuntui sen verran uskottavalta, että he riensivät tekemään haudassa tarkastuksen. Ja he totesivat, että kaikki oli täsmälleen niin kuin naiset olivat kuvailleet. Ja he olivat viimeiset, jotka näkivät hautakammion tuollaisena, sillä ylipappi lähetti temppelinvartijoiden kapteenin haudalle kello puoli kahdeksalta viemään hautavaatteet sieltä pois. Kapteeni kietaisi ne kaikki pellavalakanaan ja heitti ne läheisen kallionjyrkänteen yli.
190:1.3 (2030.2) Daavid ja Joosef menivät haudalta suoraan Elia Markuksen kotiin, ja siellä he pitivät yläsalissa kokouksen kymmenen apostolin kanssa. Vain Johannes Sebedeus oli taipuvainen, jos kohta hänkin heikosti, pitämään totena Jeesuksen kuolleistanousua. Pietari oli aluksi uskonut asiaan, mutta kun hän ei löytänyt Mestaria, hän joutui vakavan epäilyksen valtaan. Heistä kaikista tuntui uskottavammalta, että juutalaiset olivat siirtäneet ruumiin muualle. Daavid ei halunnut väitellä heidän kanssaan, mutta lähtiessään hän sanoi: ”Tehän olette apostoleita, ja teidän tulisi ymmärtää näitä asioita. En tahdo riidellä kanssanne; menen nyt joka tapauksessa takaisin Nikodemuksen kotiin, jonne olen sopinut sanansaattajieni tänä aamuna kokoontuvan, ja sitten kun nämä ovat paikalla, lähetän heidät suorittamaan viimeistä tehtäväänsä, lähetän heidät matkaan Mestarin kuolleistanousun airuina. Olen kuullut Mestarin sanovan, että hän kuoltuaan nousisi kolmantena päivänä kuolleista, ja uskon häneen.” Ja lausuttuaan nämä sanat masentuneille ja surkeille valtakunnan lähettiläille tämä itse itsensä nimittänyt viesti- ja tiedustelupalvelun päällikkö jätti hyvästit apostoleille. Yläsalista poistuessaan hän pudotti Matteus Leevin syliin Juudaksen rahakukkaron, jossa olivat kaikki apostolien rahavarat.
190:1.4 (2030.3) Kello oli puoli kymmenen paikkeilla, kun viimeinenkin Daavidin kahdestakymmenestäkuudesta viestinviejästä saapui Nikodemuksen kotiin. Daavid kokosi heidät viivyttelemättä avaralle pihamaalle ja lausui heille seuraavat sanat:
190:1.5 (2030.4) ”Miehet ja veljet, olette koko tämän ajan olleet palveluksessani minulle ja toisillenne antamanne valan mukaisesti, ja kutsun teidät todistamaan, etten koskaan tähän mennessä ole lähettänyt teitä matkaan mukananne valheellinen tieto. Aikomukseni on lähettää teidät suorittamaan viimeistä tehtäväänne valtakunnan vapaaehtoisina viestinviejinä, ja näin tehdessäni vapautan teidät valastanne ja samalla teolla lasken sanansaattajakunnan hajalle. Miehet, julistan teille, että olemme vieneet työmme päätökseen. Mestari ei enää tarvitse kuolevaisia sanansaattajia, sillä hän on noussut kuolleista. Ennen kuin hänet pidätettiin, hän kertoi meille, että hän kuolisi ja nousisi kolmantena päivänä kuolleista. Olen nähnyt haudan, ja se on tyhjä. Olen keskustellut Maria Magdalenan ja neljän muun naisen kanssa, jotka ovat puhutelleet Jeesusta. Lasken teidät nyt hajalle, lausun teille jäähyväiset ja lähetän kunkin teistä omaan tehtäväänsä, ja viesti, joka teidän tulee viedä uskoville, kuuluu näin: ’Jeesus on noussut kuolleista; hauta on tyhjä.’”
190:1.6 (2030.5) Useimmat läsnäolevista koettivat suostutella Daavidia luopumaan aikeestaan. Mutta he eivät kyenneet vaikuttamaan häneen. Sen jälkeen he koettivat suostutella sanansaattajia luopumaan tehtävästään, mutta nämä eivät piitanneet epäilyksen sanoista. Ja niin nämä kaksikymmentäkuusi juoksulähettiä hieman ennen kello kymmentä tänä sunnuntaiaamuna lähtivät matkaan ensimmäisinä airuina, jotka kiidättivät vavisuttavaa totuutta ja tosiasiaa Jeesuksen kuolleistanoususta. Ja he lähtivät suorittamaan tätä tehtävää, kuten he olivat lähteneet niin monet aikaisemmatkin kerrat Daavid Sebedeukselle ja toisilleen antamaansa valaa noudattaen. Näillä miehillä oli suuri luottamus Daavidiin. He lähtivät suorittamaan tätä toimeksiantoa jäämättä edes hetkeksi keskustelemaan niiden kanssa, jotka olivat nähneet Jeesuksen; he luottivat Daavidin sanaan. Useimmat heistä uskoivat, mitä Daavid oli heille kertonut, ja nekin, jotka asiaa jossakin määrin epäilivät, veivät sanoman perille aivan yhtä varmasti ja aivan yhtä joutuisasti.
190:1.7 (2031.1) Apostolit, valtakunnan hengellinen joukko-osasto, ovat tämän päivän koolla yläsalissa, jossa he eivät osaa muuta kuin pelätä ja tuoda julki epäilyksiään, kun nämä maallikot, jotka edustavat ensimmäistä yritystä sosiaalistaa Mestarin evankeliumi ihmisten välisestä veljeydestä, lähtevät pelottoman ja tehokkaan johtajansa käskyä noudattaen julistamaan sanaa maailman ja universumin kuolleista nousseesta Pelastajasta. Ja nämä ryhtyvät toimittamaan tätä ikimuistettavaa palvelusta jo ennen kuin hänen valitut edustajansa ovat valmiita edes uskomaan hänen sanaansa tai hyväksymään silminnäkijäin todistusta.
190:1.8 (2031.2) Nämä kaksikymmentäkuusi sanansaattajaa lähetettiin Lasaruksen kotiin Betaniaan ja kaikkiin uskovien keskuksiin etelän Beershebasta pohjoisen Damaskokseen ja Siidoniin; idän Filadelfiasta lännen Aleksandriaan.
190:1.9 (2031.3) Veljilleen hyvästit lausuttuaan Daavid meni noutamaan äitinsä Joosefin luota, minkä jälkeen he menivät Betaniaan tehdäkseen seuraa heitä odottavalle Jeesuksen perheelle. Daavid asui Betaniassa Martan ja Marian luona, kunnes nämä olivat myyneet maisen omaisuutensa, ja oli sitten seurana, kun nämä matkustivat Filadelfiassa asuvan veljensä, Lasaruksen, luokse.
190:1.10 (2031.4) Tästä ajankohdasta noin viikon kuluttua Johannes vei Jeesuksen äidin, Marian, kotiinsa Betsaidaan. Jeesuksen vanhin veli Jaakob jäi perheineen Jerusalemiin. Ruut jäi Betaniaan Lasaruksen sisarten luo. Muut Jeesuksen perheen jäsenet palasivat Galileaan. Daavid Sebedeus lähti Martan ja Marian kanssa Betaniasta Filadelfiaan kesäkuun alussa, päivää sen jälkeen kun hän oli mennyt naimisiin Jeesuksen nuorimman sisaren Ruutin kanssa.
190:2.1 (2031.5) Morontianousemuksen ajankohdasta korkeuksiin suorittamansa henkiylösnousemuksen hetkeen Jeesus ilmestyi näkyvässä hahmossa yhdeksäntoista erillistä kertaa uskovilleen maan päällä. Hän ei ilmestynyt vihollisilleen eikä niille, jotka eivät olisi kyenneet käyttämään hengellisesti hyväksi hänen näkyvässä hahmossa tapahtunutta julkituloaan. Hänen ensimmäinen ilmestymisensä tapahtui haudalla edellä mainituille viidelle naiselle; hänen toinen ilmestymisensä tapahtui Maria Magdalenalle, sekin haudalla.
190:2.2 (2031.6) Kolmas ilmestyminen tapahtui Betaniassa puolenpäivän aikaan tänä sunnuntaina. Vähän keskipäivän hetken jälkeen Jeesuksen vanhin veli, Jaakob, seisoi Lasaruksen puutarhassa Martan ja Marian kuolleista nousseen veljen tyhjän haudan edessä ja pohdiskeli mielessään Daavidin sanansaattajan heille tuntia aikaisemmin tuomaa uutista. Jaakob oli aina ollut altis uskomaan vanhimman veljensä tehtävään maan päällä, mutta hänen yhteytensä Jeesuksen työhön oli jo kauan sitten katkennut, ja hän oli ajautunut syviin epäilyksiin niitä apostolien myöhemmin esittämiä väitteitä kohtaan, joiden mukaan Jeesus olisi Messias. Koko perhe hätkähti ja joutui jokseenkin ymmälle sanansaattajan tuomista uutisista. Sillä aikaa kun Jaakob vielä seisoi Lasaruksen tyhjän haudan edessä, paikalle saapui Magdalan Maria, joka kertoi kiihtyneenä perheelle varhaisen aamuhetken kokemuksistaan Joosefin haudalla. Ennen kuin hän oli lopettanut, paikalle saapuivat Daavid Sebedeus ja tämän äiti. Ruut tietenkin uskoi kertomukseen, ja niin teki myös Juuda keskusteltuaan Daavidin ja Salomen kanssa.
190:2.3 (2032.1) Sillä välin kun he etsivät Jaakobia, ja ennen kuin he löysivät hänet, tämä tuli haudan lähellä seistessään tietoiseksi siitä, että joku oli hänen lähellään: oli kuin joku olisi koskettanut häntä olkapäähän; ja kääntyessään katsomaan hän näki oudon hahmon ilmestyvän vähitellen vierelleen. Hän oli aivan liian hämmästynyt jotain sanoakseen ja aivan liian peloissaan pakoon juostakseen. Ja silloin outo hahmo puhui sanoen: ”Jaakob, tulen kutsuakseni sinut valtakunnan palvelukseen. Tartu vakavissasi veljiesi käteen ja seuraa minua.” Kuullessaan ääneen lausutun nimensä Jaakob tiesi, että hänen vanhin veljensä Jeesus oli puhutellut häntä. Heidän oli kaikkien enemmän tai vähemmän vaikea tuntea Mestarin morontiahahmoa, mutta tuskin kenelläkään oli mitään vaivaa hänen äänensä tunnistamisessa tai muutoin hänen valloittavan persoonallisuutensa yksilöimisessä, heti kun hän alkoi keskustella heidän kanssaan.
190:2.4 (2032.2) Tajutessaan, että Jeesus puhutteli häntä, Jaakob aikoi langeta polvilleen ja huudahti: ”Isäni ja veljeni”, mutta Jeesus pyysi Jaakobia seisomaan sen aikaa, kun hän puhui hänelle. Ja he kävelivät puutarhan läpi ja keskustelivat lähes kolmen minuutin ajan; he keskustelivat menneiden päivien kokemuksista ja tekivät ennakkoarvioita lähimmän tulevaisuuden tapahtumista. Kun he tulivat talon lähelle, Jeesus sanoi: ”Jää hyvästi, Jaakob, kunnes tervehdin teitä kaikkia yhdessä.”
190:2.5 (2032.3) Jaakob syöksähti sisälle taloon, kun häntä vielä etsittiin Betfagesta, ja huudahti: ”Olen juuri nähnyt Jeesuksen ja puhunut hänen kanssaan, keskustellut hänen kanssaan. Hän ei ole kuollut; hän on noussut! Hän katosi edestäni ja sanoi: ’Jää hyvästi, kunnes tervehdin teitä kaikkia yhdessä.’” Hän oli tuskin päässyt sanottavaansa loppuun, kun Juuda palasi, ja hän kertoi Juudan kuullen uudelleen kokemuksensa siitä, että oli kohdannut Jeesuksen puutarhassa. Ja he kaikki alkoivat uskoa Jeesuksen kuolleistanousuun. Jaakob ilmoitti nyt, ettei hän palaisi Galileaan, ja Daavid huudahti: ”Hänen näkijöitään eivät ole vain kiihtyneet naiset, vaan nyt ovat jo lujaluontoiset miehetkin alkaneet nähdä häntä. Odotan, että itsekin näen hänet.”
190:2.6 (2032.4) Ja kauan ei Daavidin tarvinnutkaan odottaa, sillä Jeesuksen neljäs kuolevaisten havaitsema ilmestyminen tapahtui vähän ennen kello kahta tässä samaisessa Martan ja Marian kodissa, kun hän ilmestyi näkyvässä muodossa maisen perheensä jäsenten ja näiden ystävien, kaikkiaan kahdenkymmenen henkilön, edessä. Mestari ilmestyi takaoven avoimeen aukkoon sanoen: ”Rauha teille. Terveiset niille, jotka kerran olivat läheisiäni lihallisessa hahmossa, ja veljellinen tervehdys veljilleni ja sisarilleni taivaan valtakunnassa. Kuinka saatoitte epäillä? Miksi olette näin kauan viivytelleet, ennen kuin päätätte täysin sydämin seurata totuuden valoa? Siispä tulkaa kaikki Totuuden Hengen veljesyhteisöön Isän valtakunnassa.” Ja kun he alkoivat tointua hämmästyksensä aiheuttamasta pahimmasta järkytyksestä ja siirtyä häntä kohti aikomuksenaan syleillä häntä, hän katosi heidän näkyvistään.
190:2.7 (2032.5) He halusivat kaikki rynnätä kaupunkiin kertomaan epäileville apostoleille, mitä oli tapahtunut, mutta Jaakob pidätteli heitä. Vain Maria Magdalena sai palata Joosefin taloon. Jaakob kielsi heitä levittämästä tietoa Jeesuksen morontiavierailusta. Tähän olivat syynä tietyt asiat, jotka Jeesus oli lausunut hänelle, kun he keskustelivat puutarhassa. Mutta Jaakob ei koskaan kertonut enempää tuona päivänä Lasaruksen kodissa Betaniassa käymästään keskustelusta kuolleista nousseen Mestarin kanssa.
190:3.1 (2033.1) Jeesuksen viides morontiailmestyminen, jonka kuolevaisen olennon silmät tunnistivat, tapahtui noin kello viisitoista minuuttia yli neljän tänä samana sunnuntai-iltapäivänä Joosef Arimatealaisen kotiin kokoontuneiden puolen kolmattakymmentä naisuskovan edessä. Maria Magdalena oli palannut Joosefin taloon vain muutamaa minuuttia ennen tätä ilmestymistä. Jeesuksen veli Jaakob oli pyytänyt, ettei apostoleille kerrottaisi mitään Betaniassa tapahtuneesta Mestarin ilmestymisestä. Hän ei ollut pyytänyt Mariaa olemaan kertomatta tapahtumasta uskonsisarilleen. Niinpä Maria, sitten kun oli vannottanut kaikkia naisia pitämään asian salaisuutena, ryhtyi kertomaan, mitä vasta äsken oli tapahtunut, kun hän oli ollut Betaniassa Jeesuksen perheenjäsenten seurassa. Ja hän oli juuri päässyt järisyttävän kertomuksensa puoliväliin, kun heidän ylleen laskeutui äkillinen ja juhlallinen hiljaisuus, ja he näkivät haudasta nousseen Jeesuksen täysin näkyväisen hahmon keskellään. Hän tervehti heitä sanoen: ”Rauha teille. Valtakunnan veljesyhteisössä ei ole juutalaista eikä pakanaa, ei rikasta eikä köyhää, ei vapaata eikä orjaa, ei miestä eikä naista. Myös teidät kutsutaan levittämään hyvää sanomaa ihmiskunnan vapaudesta sen evankeliumin kautta, että ihmiset ovat taivaan valtakunnassa Jumalan poikia. Menkää kaikkeen maailmaan ja julistakaa tätä evankeliumia ja vahvistakaa uskovien uskoa siihen. Ja kun te näin teette, älkää unohtako hoivata sairaita ja vahvistaa niitä, joiden rohkeus pettää ja joita pelko kalvaa. Ja olen aina kanssanne, hamaan maailman ääriin asti.” Ja nämä sanat lausuttuaan hän katosi heidän näkyvistään, ja naiset vaipuivat kasvoilleen ja palvoivat hiljaisuudessa.
190:3.2 (2033.2) Maria Magdalena oli ollut Jeesuksen tähän mennessä tapahtuneista viidestä ilmestymisestä neljän todistajana.
190:3.3 (2033.3) Aamupäivän puolivälissä tapahtuneen sanansaattajien matkaan lähettämisen tuloksena ja seurauksena siitä, että tästä Joosefin talossa sattuneesta Jeesuksen ilmestymisestä oli tahattomasti vuotanut tietoja ulkopuolisille, juutalaisten vallanpitäjien korviin alkoi alkuillasta kantautua viestejä, jotka tiesivät, että kaupungilla huhuttiin Jeesuksen nousseen kuolleista ja että monet henkilöt väittivät nähneensä hänet. Nämä huhut hätäännyttivät sanhedristit pahanpäiväisesti. Hannaksen kanssa käymänsä hätäisen neuvonpidon jälkeen Kaiafas kutsui sanhedrinin kokoukseen, joka alkaisi kello kahdeksan samana iltana. Juuri tässä kokouksessa päätettiin ryhtyä toimenpiteisiin jokaisen sellaisen henkilön heittämiseksi ulos synagogasta, joka mainitsisi jotakin Jeesuksen kuolleistanoususta. Ehdotettiinpa sellaistakin, että jokainen, joka väitti nähneensä hänet, pitäisi tappaa. Tästä ehdotuksesta ei kuitenkaan päästy äänestämään, sillä kokous päättyi sekasortoon, joka oli itse asiassa varsin lähellä paniikkia. Heillä oli ollut julkeutta ajatella, että he olivat päässeet Jeesuksesta. He tulivat kohta huomaamaan, että heidän todelliset Nasaretin mieheen liittyvät vaikeutensa olivat vasta alkaneet.
190:4.1 (2033.4) Puoli viiden maissa, erään Flaviuksen kodissa, Mestari suoritti kuudennen morontiailmestymisensä sinne kokoontuneiden noin neljänkymmenen kreikkalaisuskovan edessä. Juuri kun nämä olivat keskustelemassa tiedoista, joiden mukaan Mestari oli noussut kuolleista, hän ilmestyi heidän keskelleen, vaikka ovet olivat lujasti kiinni. Ja hän puhui heille sanoen: ”Rauha teille. Vaikka Ihmisen Poika ilmestyi maan päälle juutalaisten keskuuteen, hän tuli kuitenkin palvelemaan kaikkia ihmisiä. Isäni valtakunnassa ei tule olla juutalaista eikä pakanaa, vaan olette kaikki veljiä – Jumalan poikia. Menkää siis kaikkeen maailmaan ja julistakaa tätä pelastuksen evankeliumia, sellaisena kuin olette sen valtakunnan lähettiläiltä saaneet, ja olen kanssanne Isän uskon- ja totuudenpoikien veljeskunnassa.” Ja tämän tehtävän heille annettuaan hän poistui, eivätkä he enää häntä nähneet. He pysyttelivät koko illan sisällä talossa; he olivat liiaksi kunnioituksen ja pelon vallassa uskaltautuakseen muualle. Kukaan näistä kreikkalaisista ei myöskään nukkunut tuona yönä, vaan he pysyttelivät hereillä näistä seikoista keskustellen ja toivoen, että Mestari mahdollisesti tulisi heidän luokseen toistamiseen. Tähän ryhmään kuului monia niistä kreikkalaisista, jotka olivat olleet Getsemanessa sotilaiden pidättäessä Jeesuksen ja Juudaksen hänet suudelmalla kavaltaessa.
190:4.2 (2034.1) Huhut Jeesuksen kuolleistanoususta ja kertomukset hänen monista ilmestymisistään seuraajilleen ovat nopeasti leviämässä, ja koko kaupungissa kiihtymys on nousemassa äärimmilleen. Mestari on jo ilmestynyt perheelleen, naisille ja kreikkalaisille, ja pian hän ilmestyy apostolien keskelle. Sanhedrinin on määrä alkaa kohta käsitellä näitä uusia ongelmia, jotka niin äkkiä on sysätty juutalaisjohtajien niskoille. Jeesus ajattelee paljon apostolejaan, mutta hän haluaa, että heidät jätetään vielä muutamaksi juhlallisen pohdiskelun ja syvällisen mietiskelyn tunniksi omiin oloihinsa, ennen kuin hän käy heidän luonaan.
190:5.1 (2034.2) Emmauksessa, runsaan peninkulman päässä Jerusalemista länteen, asui kaksi veljestä, lammaspaimenta, jotka olivat viettäneet pääsiäisviikon Jerusalemissa ja olleet mukana uhritoimituksissa, seremonioissa ja juhlissa. Vanhempi veli Cleopas oli puolittainen Jeesukseen uskova; ainakin hänet oli ajettu ulos synagogasta. Hänen veljensä, Jaakob, ei ollut uskova, vaikkakin se, mitä hän oli Mestarin opetuksista ja teoista kuullut, herätti hänessä suurta mielenkiintoa.
190:5.2 (2034.3) Kun nämä kaksi veljestä tänä sunnuntai-iltapäivänä vajaan viiden kilometrin päässä Jerusalemista ja muutamaa minuuttia ennen kello viittä taivalsivat tietä pitkin kohti Emmausta, he keskustelivat varsin vakavassa hengessä Jeesuksesta, hänen opetuksistaan, toiminnastaan ja eritoten huhuista, että hauta oli tyhjä ja että muutamat naiset olivat keskustelleet hänen kanssaan. Cleopas oli puolittain jo sillä kannalla, että piti näitä tarinoita tosina, mutta Jaakob tarrautui tiukasti näkemykseensä, jonka mukaan koko juttu oli todennäköisesti petosta. Heidän siinä kotimatkallaan näin keskenään väitellessään ja keskustellessaan Jeesuksen morontiailmentymä, hänen seitsemäs julkitulonsa, tuli heidän vierelleen heidän matkansa jatkuessa. Cleopas oli ollut monta kertaa kuulemassa, kun Jeesus opetti, ja hän oli useassa tilanteessa aterioinut hänen kanssaan jerusalemilaisuskovaisten kodeissa. Mutta hän ei tuntenut Mestaria, edes silloin kun tämä keskusteli vapaasti heidän kanssaan.
190:5.3 (2034.4) Lyhyen matkaa heidän rinnallaan käveltyään Jeesus sanoi: ”Mitkä olivat sanat, jotka äsken niin vakavissanne vaihdoitte, kun tulin rinnallenne?” Ja kun Jeesus oli puhunut, he seisahtuivat paikalleen ja katselivat häntä surullinen hämmästys kasvoillaan. Cleopas sanoi: ”Voiko olla mahdollista, että oleskelet Jerusalemissa etkä tiedä viimeaikaisista tapahtumista?” Silloin Mestari kysyi: ”Mistä tapahtumista?” Cleopas vastasi: ”Ellet näistä asioista tiedä, olet kyllä koko Jerusalemissa ainoa, joka ei ole kuullut, mitä Jeesus Nasaretilaisesta huhutaan, siis hänestä, joka oli sanoissaan ja teoissaan voimallinen profeetta Jumalan ja kaikkien ihmisten edessä. Pääpapit ja meidän johtajamme luovuttivat hänet roomalaisille ja vaativat näitä naulitsemaan hänet ristille. Monet meistä olivat näet toivoneet, että hän olisi se, joka vapauttaa Israelin pakanain ikeestä. Mutta ei siinä vielä kaikki. Nyt on menossa kolmas päivä siitä, kun hänet ristiinnaulittiin, ja muutamat naiset ovat tänään hämmästyttäneet meitä kertomalla, että he hyvin aikaisin tänä aamuna menivät hänen haudalleen ja löysivät sen tyhjänä. Ja nämä samaiset naiset väittävät väittämästä päästyään keskustelleensa tämän miehen kanssa; he ovat sitä mieltä, että hän on noussut kuolleista. Ja kun nämä naiset kertoivat tästä miehille, niin kaksi hänen apostoliaan juoksi haudalle, ja hekin näkivät sen tyhjäksi” – ja tässä kohdassa Jaakob keskeytti veljensä sanoakseen: ”Mutta Jeesusta he eivät nähneet.”
190:5.4 (2035.1) Heidän astellessaan eteenpäin Jeesus sanoi heille: ”Kylläpä totuuden käsittäminen käy teiltä hitaasti! Kun kerrotte minulle keskustelevanne tämän miehen opetuksista ja toiminnasta, saatan valistaa teitä, sillä olen enemmän kuin hyvin näistä opetuksista perillä. Ettekö muista tämän Jeesuksen aina opettaneen, ettei hänen valtakuntansa ole tästä maailmasta ja että kaikkien ihmisten tulisi siksi, että he ovat Jumalan poikia, löytää vapahdus ja vapaus siitä ilosta, että he kuuluvat jäseninä rakastavaa palvelua suorittavaan veljeskuntaan tässä uudessa valtakunnassa, joka perustuu Isän tunteman rakkauden totuuteen? Ettekö muista, miten tämä Ihmisen Poika sairaita ja vaivaisia hoivatessaan ja niitä, jotka olivat pelon vallassa ja pahuuden orjuudessa, vapauttaessaan julisti Jumalan pelastusta kaikille ihmisille? Ettekö tiedä tämän Nasaretin miehen kertoneen opetuslapsilleen, että hänen täytyi mennä Jerusalemiin tullakseen luovutetuksi vihamiehilleen, jotka surmaisivat hänet, ja että hän kolmantena päivänä nousisi kuolleista? Eikö tätä kaikkea olekin teille kerrottu? Ja ettekö ole koskaan lukeneet kirjoituksista kohtaa, joka kertoo tästä juutalaisen ja gentiilin pelastuksen päivästä ja jossa sanotaan, että hänessä tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä; että hän kuulee hätääkärsivien huudon ja pelastaa köyhien sielun, jotka häntä etsivät; että kaikki kansakunnat tulevat kutsumaan häntä siunatuksi? Että sellainen Vapahtaja on oleva kuin korkean kallion varjo nääntyvässä maassa. Että niin kuin oikea paimen hän kaitsee laumaansa, kokoaa karitsat käsivarsilleen ja kantaa niitä hellästi sylissään. Että hän avaa hengellisesti sokeiden silmät ja päästää epätoivon vangit täyteen vapauteen ja valoon; että kaikki pimeydessä kyyhöttävät näkevät ikuisen pelastuksen suuren valkeuden. Että hän sitoo särjetyt sydämet, julistaa vapahdusta synnin pauloissa oleville ja avaa vankilan portit pelon orjuuttamille ja pahuuden kahlehtimille. Että hän lohduttaa murheellisia ja vuodattaa heille surun ja murhemielisyyden sijalle pelastuksen ilon. Että hän on kaikkien kansakuntien toivo ja vanhurskautta etsivien ikuinen ilo. Että tämä totuuden ja vanhurskauden Poika nousee maailman ylle mukanaan parantava valo ja pelastava voima; vieläpä että hän pelastaa kansansa sen synneistä; että hän etsimällä etsii ja pelastaa ne, jotka ovat kadoksissa. Että hän ei hävitä heikkoja, vaan antaa pelastuksen kaikille, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta. Että niillä, jotka häneen uskovat, tulee olemaan ikuinen elämä. Että hän vuodattaa henkensä kaiken lihan päälle, ja että tämä Totuuden Henki tulee olemaan jokaisessa uskovassa sen veden lähde, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään. Ettekö ymmärtäneet sen valtakunnan evankeliumin suuruutta, jonka tämä mies teille antoi? Ettekö oivalla, mikä suurenmoinen pelastus on tullut osaksenne?”
190:5.5 (2035.2) Tähän hetkeen mennessä he olivat tulleet jo lähelle kylää, jossa nämä veljekset asuivat. Kumpikaan mies ei ollut lausunut sanaakaan, sen jälkeen kun Jeesus ryhtyi heitä heidän eteenpäin astellessaan opettamaan. Hetken päästä he olivat vaatimattoman asuinpaikkansa edessä, ja Jeesus oli jo poistumassa heidän seurastaan jatkaen tietä eteenpäin, mutta he alkoivat suostutella häntä astumaan sisälle ja jäämään heidän luokseen. Iltahämärän laskeutumiseen viitaten he pyytämällä pyysivät häntä jäämään luokseen. Lopulta Jeesus suostui, ja kohta taloon sisälle astuttuaan he istuutuivat aterialle. He antoivat hänelle leivän siunattavaksi, ja kun hän alkoi murtaa sitä ja ojentaa palasia heille, heidän silmänsä avautuivat, ja Cleopas tunsi, että heidän vieraansa oli Mestari itse. Ja kun hän sanoi: ”Sehän on Mestari – –”, morontia-Jeesus katosi heidän näkyviltään.
190:5.6 (2036.1) Ja silloin he sanoivat toisilleen: ”Eipä ihme, että sydämemme hehkui rinnassamme, kun hän puhui meille tietä kävellessämme ja kun hän avasi kirjoitusten opetukset ymmärryksellemme!”
190:5.7 (2036.2) He jättivät syömisen sikseen. He olivat nähneet morontia-Mestarin, ja he ryntäsivät ulos talosta ja kiiruhtivat takaisin Jerusalemiin levittämään hyvää sanomaa kuolleista nousseesta Pelastajasta.
190:5.8 (2036.3) Kello yhdeksän maissa samana iltana ja hetkeä ennen kuin Mestari ilmestyi kymmenelle apostolille, nämä kaksi kiihdyksissään olevaa veljestä rynnistivät apostolien luokse yläsaliin ja selittivät nähneensä Jeesuksen ja keskustelleensa hänen kanssaan. Ja he kertoivat kaiken, mitä Jeesus oli heille sanonut, ja myös kuinka he eivät olleet tunnistaneet, kuka hän oli, ennen kuin vasta leivänmurtamisen hetkellä.
Urantia-kirja
Luku 191
191:0.1 (2037.1) KUOLLEISTANOUSUN sunnuntai oli apostolien elämässä hirveä päivä; kymmenen heistä vietti suurimman osan tästä päivästä teljettyjen ovien takana yläsalissa. He olisivat saattaneet paeta Jerusalemista, mutta he pelkäsivät joutuvansa sanhedrinin toimitsijoiden pidättämiksi, mikäli heidät tavattaisiin ulkoa. Tuomas hautoi omia huoliaan Betfagen yksinäisyydessä. Hänellä olisi ollut helpompaa, jos hän olisi jäänyt apostolitovereidensa seuraan, ja hän olisi auttanut näitä ohjaamaan keskusteluaan hyödyllisempään suuntaan.
191:0.2 (2037.2) Johannes puolusti kaiken päivää ajatusta, että Jeesus oli noussut kuolleista. Hän kertoi vähintäänkin viidestä eri kerrasta, jolloin Mestari oli vakuuttanut nousevansa elävien pariin, ja vähintäänkin kolme kertaa hän oli vihjannut sen tapahtuvan kolmantena päivänä. Johanneksen näkemys vaikutti heihin melkoisesti, eritoten hänen veljeensä Jaakobiin, samoin kuin Natanaeliin. Johanneksella olisi ollut heihin suurempikin vaikutus, ellei hän olisi ollut ryhmän nuorin jäsen.
191:0.3 (2037.3) Heidän vaikeuksiensa syynä oli paljolti heidän eristyneisyytensä. Johannes Markus piti heitä ajan tasalla sen suhteen, mitä temppelin vaiheilla tapahtui, ja tiedotti heille kaupungilla liikkuvista monista huhuista, mutta hänen mieleensä ei juolahtanut kerätä tietoja niiltä uskovien eri ryhmiltä, joille Jeesus jo oli ilmestynyt. Kysymys oli nimenomaan senkaltaisesta palvelusta, josta Daavidin sanansaattajat olivat aiemmin huolehtineet, mutta nämä olivat kaikki muualla, toimittamassa viimeistä tehtäväänsä eli viemässä kaukana Jerusalemista asuville uskovien ryhmille sanaa ylösnousemuksesta. Niin monta vuotta kuin he olivatkin yhdessä työskennelleet, apostolit huomasivat vasta nyt, miten riippuvaisia he olivat valtakunnan asioita koskevan päivittäisen tiedon osalta olleet Daavidin sanansaattajista.
191:0.4 (2037.4) Koko tämän päivän ajan Pietari itselleen luonteenomaisella tavalla horjui Mestarin kuolleistanousun suhteen emotionaalisesti uskon ja epäilyksen välillä. Pietari ei saanut silmistään hautavaatteita, jotka olivat olleet haudassa ikään kuin Jeesuksen ruumis olisi juuri haihtunut niiden sisältä. ”Mutta”, Pietari järkeili, ”jos hän on noussut haudasta ja kykenee näyttäytymään naisille, miksei hän näyttäydy meille, apostoleilleen?” Pietari muuttui aina surulliseksi ajatellessaan, että Jeesus ei kenties tullut heidän luokseen siksi, että hän oli apostolien joukossa, olihan hän tuona yönä Hannaksen pihalla kieltänyt Jeesuksen. Ja sitten hän taas valoi itseensä rohkeutta siitä, millaisen viestin naiset olivat tuoneet: ”Menkää ja kertokaa apostoleilleni – ja Pietarille.” Mutta tästä sanomasta rohkaistuakseen hänen piti uskoa, että naiset todellakin olivat nähneet kuolleista nousseen Mestarin ja kuulleet häntä. Näin Pietari siis kaiken päivää heittelehti uskon ja epäilyn välillä, kunnes kello oli vähän yli kahdeksan, jolloin hän uskaltautui ulos pihamaalle. Pietarin ajatuksena oli poistua apostolien seurasta, jottei hän vain estäisi Jeesusta tulemasta heidän luokseen sen vuoksi, että hän oli Mestarin kieltänyt.
191:0.5 (2037.5) Jaakob Sebedeus puhui aluksi sen puolesta, että he kaikki menisivät haudalle; hän oli lujasti sillä kannalla, että tehtäisiin jotakin, jotta mysteeristä saataisiin perinpohjainen selvyys. Natanael oli se, joka esti heidän lähtönsä ihmisten ilmoille, mihin Jaakob oli heitä kehottanut, ja Natanael sai tämän aikaan muistuttamalla heitä Jeesuksen varoituksesta, etteivät he näinä aikoina turhaan vaarantaisi henkeään. Puoleenpäivään mennessä Jaakob oli jo asettunut aloilleen ja antautunut muiden mukana valppaaseen odotukseen. Hän ei lausunut montakaan sanaa; hän oli suunnattoman pettynyt siitä, ettei Jeesus ilmestynyt heille, ja hän oli tietämätön Mestarin monista ilmestymisistä muille ryhmille ja yksilöille.
191:0.6 (2038.1) Andreas omistautui tänä päivänä etupäässä kuunteluun. Tilanne hämmensi häntä tavattomasti, ja hänen epäilystensä malja oli enemmän kuin kukkuroillaan, mutta hän sai sentään nauttia tunteesta, ettei hän ollut enää vastuussa apostolitovereidensa ohjaamisesta. Hän oli hyvin kiitollinen siitä, että Mestari oli nostanut hänen hartioiltaan johtajuuden taakat ennen kuin he joutuivat näihin ahdistuksen aikoihin.
191:0.7 (2038.2) Natanaelin vähän väliä kuuluville tuomat, hänelle ominaiset filosofiset pohdiskelut olivat tämän traagisen päivän pitkien ja tuskastuttavien tuntien aikana kerran toisensa jälkeen ainoa ryhmän mielialaa ylläpitänyt tekijä. Hän todellakin oli koko pitkän päivän ajan kymmenen apostolin keskuudessa tilannetta hallitseva henkilö. Hän ei kertaakaan tuonut julki omaa kantaansa siihen, uskoiko hän vai epäilikö hän Mestarin kuolleistanousua. Mutta kun päivä kului pitemmälle, hän kallistui yhä enemmän sille kannalle, että hän uskoi Jeesuksen täyttäneen kuolleistanousustaan antamansa lupauksen.
191:0.8 (2038.3) Simon Selootti oli aivan liian muserruksissa osallistuakseen keskusteluihin. Enimmän aikaa hän vain lepäsi lavitsalla huoneen yhdessä nurkassa kasvot seinään päin. Koko päivän aikana hän ei puhunut puoltakymmentä kertaa. Hänen käsityksensä valtakunnasta oli romahtanut, eikä hän kyennyt näkemään, miten Mestarin kuolleistanousu voisi tilannetta olennaisesti muuttaa. Hänen pettymyksensä oli hyvin henkilökohtaista ja aivan liian tuskallista, jotta siitä olisi ollut mahdollista tointua lyhyessä ajassa olkoonkin, että sen vastapainona oli sellainen häkellyttävä tosiasia kuin kuolleistanousu.
191:0.9 (2038.4) Tavallisesti vaitonainen Filippus oli tuona päivänä koko iltapäivän ajan kummallista kyllä kovastikin äänessä. Aamupäivän aikana hänellä ei ollut paljonkaan sanottavaa, mutta koko iltapäivän ajan hän esitti kysymyksiä muille apostoleille. Pietaria Filippuksen kysymykset monta kertaa tuskastuttivat, mutta muut suhtautuivat hänen kyselyihinsä hyväntahtoisesti. Filippusta halutti erityisesti tietää, olisiko Jeesuksen ruumiissa ristiinnaulitsemisen fyysiset merkit, jos hän nimittäin todellakin oli noussut haudasta.
191:0.10 (2038.5) Matteus oli perin pohjin hämmentynyt; hän kuunteli tovereidensa keskusteluja, mutta hän käytti aikansa enimmäkseen siihen, että tarkasteli mielessään heidän tulevien raha-asioidensa muodostaman ongelman eri puolia. Olipa Jeesuksen oletetun kuolleistanousun laita miten tahansa, Juudas oli joka tapauksessa poissa, Daavid oli luovuttanut rahavarat muitta mutkitta hänen haltuunsa, ja heiltä puuttui arvovaltainen johtaja. Ennen kuin Matteus pääsi niin pitkälle, että olisi uhrannut vakavaa ajatusta apostolien väittelyille kuolleistanoususta, hän oli jo nähnyt Mestarin kasvoista kasvoihin.
191:0.11 (2038.6) Alfeuksen kaksoset eivät näihin vakaviin keskusteluihin liiemmälti osallistuneet, sillä heillä oli melkolailla puuhaa tavanomaisissa toimissaan. Toinen heistä toi julki heidän kumpaisenkin suhtautumisen, kun hän erääseen Filippuksen esittämään kysymykseen vastatessaan sanoi: ”Emme ymmärrä kuolleistanoususta mitään, mutta äitimme sanoo keskustelleensa Mestarin kanssa ja uskomme häntä.”
191:0.12 (2038.7) Tuomas oli hänelle ominaisen epätoivoisen masennuksen kourissa. Hän nukkui osan päivää ja käveli muun aikaa pitkin kukkuloita. Hän tunsi tarvetta liittyä apostolitovereidensa seuraan, mutta halu olla yksin oli sitäkin voimakkaampi.
191:0.13 (2038.8) Oli useitakin syitä siihen, miksi Mestari lykkäsi tuonnemmaksi morontiailmestymistään apostoliensa edessä. Hän halusi ensinnäkin, että näillä olisi, sitten kun he olisivat kuulleet hänen kuolleistanousustaan, aikaa pohtia perusteellisesti mielessään, mitä hän oli kertonut heille kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan ollessaan vielä lihallisen hahmossa heidän keskellään. Mestari halusi, että Pietari kävisi loppuun kamppailunsa itselleen ominaisten vaikeuksien kanssa, ennen kuin hän ilmaantuisi heidän kaikkien eteen. Toisekseen hän halusi, että Tuomas olisi heidän kanssaan hetkenä, jolloin hän ilmestyisi ensimmäisen kerran. Johannes Markus löysi Tuomaksen varhain tänä sunnuntaiaamuna Simonin kodista Betfagesta, ja hän ilmoitti asiasta apostoleille noin kello yksitoista. Tuomas olisi tuon päivän kuluessa koska tahansa palannut heidän luokseen, jos Natanael tai ketkä tahansa kaksi muuta apostolia olisivat menneet hakemaan häntä. Hänen palaamishalunsa oli todellista, mutta sillä tavalla kuin hän edellisenä iltana oli poistunut heidän luotaan, hänen ylpeytensä ei antanut myöten mennä oma-aloitteisesti näin pian takaisin heidän pariinsa. Seuraavana päivänä hän olikin jo niin masennuksen vallassa, että hän tarvitsi paluupäätöksen tekemiseen miltei viikon. Apostolit odottivat häntä, ja hän puolestaan odotti, että hänen veljensä etsisivät hänet käsiinsä ja pyytäisivät häntä palaamaan luokseen. Näin ollen Tuomas siis pysyi poissa tovereidensa luota seuraavaan lauantai-iltaan saakka, jolloin Pietari ja Johannes pimeyden laskeuduttua menivät Betfageen ja toivat hänet takaisin muitten seuraan. Ja tämä on myös syynä siihen, mikseivät he menneet Galileaan heti Jeesuksen heille ensimmäisen kerran ilmestyttyä; heitä ei haluttanut lähteä sinne ilman Tuomasta.
191:1.1 (2039.1) Kello oli tuona sunnuntai-iltana jo miltei puoli yhdeksän, kun Jeesus ilmestyi Simon Pietarille Markuksen kodin puutarhassa. Tämä oli hänen kahdeksas morontiailmestymisensä. Mestarinsa kieltämisen jälkeen Pietaria oli painanut epäilyksen ja syyllisyydentunteen raskas taakka. Koko lauantaipäivän ja käsillä olevan sunnuntain hän oli taistellut sellaista pelkoa vastaan, että hän ei kenties enää olisikaan apostoli. Juudaksen kohtalo puistatti häntä, ja hän ajatteli, että olihan hänkin pettänyt Mestarinsa. Koko tämän iltapäivän ajan hän ajatteli, ettei olisi mahdotonta, vaikka hänen läsnäolonsa apostolien joukossa estäisi Jeesuksen ilmestymisen heille, tietenkin edellyttäen, että tämä todella oli noussut kuolleista. Ja nimenomaan Pietarille, jonka mieliala oli tällainen ja jonka sielu oli kerrotunlaisessa tilassa, Jeesus sitten ilmestyi, kun alakuloinen apostoli kuljeskeli kukkien ja pensaiden keskellä.
191:1.2 (2039.2) Ajatellessaan rakastavaa katsetta, jonka Mestari oli luonut kulkiessaan hänen ohitseen Hannaksen porttikäytävän luona, ja pohdiskellessaan mielessään tyhjältä haudalta tulleiden naisten hänelle varhain tänä aamuna tuomaa ihanaa sanomaa ”menkää ja kertokaa apostoleilleni – ja Pietarille”, näitä armeliaisuuden merkkejä mietiskellessään Pietarin usko alkoi päästä voitolle hänen epäilyksistään, ja hän seisahtui paikalleen, puristi kätensä nyrkkiin ja lausui lujalla äänellä: ”Minä uskon, että hän on noussut kuolleista; minä menen ja kerron veljilleni.” Ja hänen lausuttuaan nämä sanat hänen eteensä ilmestyi yhtäkkiä miehen hahmo, joka puhui hänelle tutuin äänenpainoin ja sanoi: ”Pietari, vihollinen himoitsi saada sinut, mutta en tahtonut luopua sinusta. Tiesin, ettei sydämesi ollut mukana, kun sinä minut kielsit; sen vuoksi annoin sinulle anteeksi, jo ennen kuin sitä pyysit; mutta tästä lähtien sinun ei enää tule ajatella itseäsi ja tämän hetken vaivoja, sillä valmistaudut viemään evankeliumin hyvää sanomaa niille, jotka kyyhöttävät pimeydessä. Älä enää tämän jälkeen kanna huolta siitä, mitä mahdollisesti valtakunnalta saat, vaan olkoon huolenaiheenasi mieluumminkin, mitä kykenet antamaan niille, jotka elävät viheliäisessä hengellisessä köyhyydessä. Vyötä, Simon, itsesi uuden päivän taisteluun, kamppailuun hengellistä pimeyttä ja ihmisten luonnollisen mielen esittämiä pahoja epäilyksiä vastaan.”
191:1.3 (2039.3) Pietari ja morontia-Jeesus kävelivät puutarhan läpi ja keskustelivat menneistä, nykyisistä ja tulevista asioista lähes viiden minuutin ajan. Sitten Mestari katosi hänen näkyvistään sanoen: ”Voi hyvin, Pietari, kunnes näen sinut yhdessä veljiesi kanssa.”
191:1.4 (2039.4) Kun Pietari tajusi, että hän oli keskustellut kuolleista nousseen Mestarin kanssa, ja kun hän saattoi olla varma siitä, että hän edelleenkin oli valtakunnan lähettiläs, hän joutui hetken ajaksi lamaannuksen valtaan. Hän oli juuri kuullut kunnialla kruunatun Mestarin kehottavan häntä jatkamaan evankeliumin saarnaamista. Sydän kaikkea tätä tulvillaan hän ryntäsi yläsaliin apostolitovereidensa eteen, ja siellä hän kiihtymyksensä hengästyttämänä huudahti: ”Olen nähnyt Mestarin; hän oli puutarhassa. Keskustelin hänen kanssaan, ja hän on antanut minulle anteeksi.”
191:1.5 (2040.1) Pietarin ilmoitus siitä, että hän oli nähnyt Jeesuksen puutarhassa, teki syvän vaikutuksen hänen apostolitovereihinsa, ja nämä olivat jo luopumaisillaan epäilyksistään, kun Andreas nousi seisomaan ja varoitti heitä, etteivät he antaisi hänen veljensä kertomuksen vaikuttaa liikaa itseensä. Andreas antoi ymmärtää, että Pietari oli ennenkin nähnyt sellaista, mikä ei ollut todellista. Vaikkei Andreas suoraan tuonutkaan esille öisen Galileanmeren näkyä, jolloin Pietari väitti nähneensä Mestarin tulevan heidän luokseen veden päällä kävellen, hän sanoi kuitenkin sen verran, että se kavalsi kaikille läsnäolijoille juuri tämän välikohtauksen olevan hänen mielessään. Simon Pietari loukkaantui syvästi veljensä vihjauksista ja sulki samassa hetkessä nolona suunsa. Kaksoset tunsivat syvää sääliä Pietaria kohtaan, ja he menivät molemmat hänen luokseen ilmaistakseen myötätuntonsa ja sanoakseen, että he uskoivat häntä, ja tuodakseen toistamiseen julki, että heidän oma äitinsäkin oli nähnyt Mestarin.
191:2.1 (2040.2) Vähän kello yhdeksän jälkeen samana iltana, sen jälkeen kun Cleopas ja Jaakob olivat lähteneet, ja samalla hetkellä, kun Alfeuksen kaksoset lohduttelivat Pietaria Natanaelin nuhdellessa Andreasta; hetkenä, jolloin nuo kymmenen apostolia olivat koolla yläsalissa ja kaikki ovet oli pidätetyksi tulemisen pelosta teljetty, Mestari ilmestyi yhtäkkiä morontiahahmossa heidän keskelleen sanoen: ”Rauha teille. Miksi olette teille ilmestyessäni näin kauhuissanne, ikään kuin olisitte nähneet aaveen? Enkö kertonutkin teille näistä asioista ollessani keskuudessanne lihallisen hahmossa? Enkö sanonutkin teille, että pääpapit ja esimiehet luovuttaisivat minut tapettavaksi, että yksi joukostanne kavaltaisi minut ja että minä kolmantena päivänä nousisin? Mistä siis kaikki epäilyksenne ja koko tämä keskustelu naisten, Cleopaksen ja Jaakobin ja jopa Pietarin esittämistä kertomuksista? Kuinka kauan aiotte epäillä sanojani ja kieltäytyä uskomasta lupauksiani? Ja nyt kun tosiaankin näette minut, uskotteko nytkään? Tälläkin hetkellä yksi teistä on poissa. Sitten kun te vielä kerran olette koolla, ja sitten kun kaikki teistä tietävät varmaksi, että Ihmisen Poika on noussut haudasta, menkää silloin täältä Galileaan. Luottakaa Jumalaan, luottakaa toisiinne, ja niin pääsette taivaan valtakunnan uuteen palvelukseen. Viivyn kanssanne Jerusalemissa, kunnes olette valmiit lähtemään Galileaan. Oman rauhani minä jätän teille.”
191:2.2 (2040.3) Kun morontia-Jeesus oli puhunut heille, hän katosi yhdessä silmänräpäyksessä heidän näkyvistään. Ja he lankesivat kaikki kasvoilleen, ylistivät Jumalaa ja kunnioittivat kadonnutta Mestariaan. Tämä oli Mestarin yhdeksäs morontiailmestyminen.
191:3.1 (2040.4) Koko seuraava päivä, maanantai, kului tuolloin Urantialla olleiden morontialuotujen seurassa. Mestarin morontiasiirtymäkokemuksen osanottajien ominaisuudessa Urantialle oli tullut toista miljoonaa morontiaohjaajaa ja -apulaista samoin kuin eri luokkiin kuuluvia siirtymävaiheen kuolevaisia Satanian seitsemästä mansiomaailmasta. Morontia-Jeesus oleskeli näiden loistavien älyllisten olentojen seurassa neljäkymmentä päivää. Hän antoi heille opetusta, ja heidän ohjaajansa kertoivat hänelle morontiasiirtymävaiheen elämästä sellaisena kuin Satanian asutuista maailmoista tulevat kuolevaiset sen järjestelmän morontiasfäärejä läpikäydessään kokevat.
191:3.2 (2041.1) Tämän maanantaipäivän puolenyön vaiheilla Mestarin morontiahahmoa muunneltiin niin, että se soveltui siirrettäväksi morontiaedistymisen toiseen vaiheeseen. Kun hän seuraavan kerran ilmestyi kuolevaisille lapsilleen maan päällä, se tapahtui toisen vaiheen morontiaolentona. Sitä mukaa kun Mestari eteni morontiavaihetta pitemmälle, älyllisille morontiaolennoille ja heidän muuntaville työtovereilleen kävi teknisesti yhä vaikeammaksi saada Mestari kuolevaisten ja aineellisten olentojen silmin nähtäväksi.
191:3.3 (2041.2) Jeesus siirtyi morontian kolmanteen vaiheeseen perjantaina, huhtikuun 14. päivänä; neljänteen vaiheeseen maanantaina, 17. päivänä; viidenteen vaiheeseen lauantaina, 22. päivänä; kuudenteen vaiheeseen torstaina, 27. päivänä; seitsemänteen vaiheeseen tiistaina, toukokuun 2. päivänä; Jerusemin kansalainen hänestä tuli sunnuntaina, 7. päivänä; ja hän astui Edentian Kaikkein Korkeimpien syleiltäväksi sunnuntaina, 14. päivänä.
191:3.4 (2041.3) Nebadonin Mikael vei tällä tavoin päätökseen universumikokemuksesta koostuneen palveluksensa, sillä hän oli jo aiempien lahjoittautumistensa yhteydessä kokenut täyteen määräänsä saakka, millaista ajallisuuden ja avaruuden ylösnousemuskuolevaisten elämä on alkaen siitä, kun nämä oleskelevat konstellaation päämajassa, aina superuniversumin päämajassa suoritettavaan palvelukseen saakka ja sen loppuun asti. Ja juuri näiden morontiakokemusten kautta Nebadonin Luoja-Poika vei todellisuudessa päätökseen ja suoritti hyväksyttävällä tavalla loppuun seitsemännen ja viimeisen universumilahjoittautumisensa.
191:4.1 (2041.4) Jeesuksen kymmenes morontiailmestyminen kuolevaisten havaitsemassa muodossa tapahtui vähän kello kahdeksan jälkeen tiistaina, huhtikuun 11. päivänä. Tämä tapahtui Filadelfiassa, jossa hän näyttäytyi Abnerille ja Lasarukselle sekä noin sadalleviidellekymmenelle heidän toverilleen, joihin kuului yli viisikymmentä evankelistakunnan seitsemästäkymmenestä jäsenestä. Tämä ilmestyminen tapahtui kohta sen jälkeen, kun synagogassa oli avattu erityiskokous, jonka Abner oli kutsunut koolle keskustelemaan Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja Daavidin sanansaattajan tuomasta tuoreemmasta tiedosta, jonka mukaan Jeesus oli noussut kuolleista. Koska kuolleista noussut Lasarus oli nyt tämän uskovaisryhmän jäsen, heidän ei ollut vaikea uskoa viestiä Jeesuksen kuolleistanoususta.
191:4.2 (2041.5) Abner ja Lasarus olivat parastaikaa avaamassa synagogan kokousta yhdessä puhujakorokkeella seisten, kun koko uskovien kuulijakunta näki Mestarin hahmon yhtäkkiä ilmestyvän. Hän astui eteenpäin ilmestymispaikaltaan Abnerin ja Lasaruksen välistä – näistä ei kumpikaan ollut huomannut häntä – ja tervehti koolla olevia seuraavin sanoin:
191:4.3 (2041.6) ”Rauha teille. Tiedätte kaikki, että meillä on taivaassa yksi Isä ja että on vain yksi valtakunnan evankeliumi – hyvä sanoma ikuisen elämän lahjasta, jonka ihmiset saavat uskon kautta. Iloitessanne uskollisuudestanne evankeliumia kohtaan rukoilkaa totuuden Isää vuodattamaan sydämeenne uuden ja suuremman rakkauden veljiänne kohtaan. Teidän tulee rakastaa kaikkia ihmisiä, niin kuin minä olen teitä rakastanut; teidän tulee palvella kaikkia ihmisiä, niin kuin minä olen teitä palvellut. Ottakaa ymmärtäväistä myötätuntoa osoittaen ja veljellistä kiintymystä tuntien yhteisönne jäseniksi kaikki veljenne, jotka omistautuvat hyvän sanoman levittämiseen, olivatpa nämä juutalaisia tai ei-juutalaisia, kreikkalaisia tai roomalaisia, persialaisia tai etiopialaisia. Johannes julisti valtakuntaa edeltäkäsin; te olette julistaneet evankeliumia voimallisesti; kreikkalaiset opettavat jo hyvää sanomaa hekin; ja minun on kohta määrä lähettää Totuuden Henki kaikkien näiden veljieni sieluun, jotka ovat näin epäitsekkäästi omistaneet elämänsä sille, että he tuovat valoa hengellisessä pimeydessä kyyhöttäville kanssaihmisilleen. Olette kaikki valon lapsia. Älkää siis kompastuko kuolevaisten epäluuloisuudesta ja ihmisten suvaitsemattomuudesta johtuviin väärinkäsitysten hetteikköihin. Jos uskon tuoma suopeus jalontaa teitä niin, että rakastatte epäuskoisia, eikö teidän silloin pitäisi yhtäläisellä rakkaudella rakastaa niitä, jotka ovat uskonveljiänne laajalle levittäytyvässä uskonyhteisössä? Muistakaa, että kun rakastatte toisianne, niin kaikki ihmiset tietävät teidän olevan opetuslapsiani.
191:4.4 (2042.1) ”Menkää siis kaikkeen maailmaan ja julistakaa kaikille kansoille ja roduille tätä evankeliumia Jumalan isyydestä ja ihmisten veljeydestä ja osoittakaa viisautta valitessanne menetelmiä, joilla esitätte hyvän sanoman ihmiskunnan eri roduille ja kansanheimoille. Lahjaksi olette saaneet tämän valtakunnan evankeliumin ja lahjaksi annatte tämän hyvän sanoman kaikille kansakunnille. Älkää pelätkö pahuuden tekemää vastarintaa, sillä olen aina teidän kanssanne, hamaan aikojen loppuun saakka. Ja oman rauhani minä jätän teille.”
191:4.5 (2042.2) Kun hän oli sanonut ”oman rauhani minä jätän teille”, hän katosi heidän näkyvistään. Ellei oteta lukuun yhtä hänen Galileassa tapahtuneista ilmestymisistään, jolloin kuudettasataa uskovaa näki hänet samanaikaisesti, tämä Filadelfiassa koolla ollut ryhmä oli lukumäärältään suurin kuolevaisten joukko, joka näki hänet yhdessä ja samassa tilaisuudessa.
191:4.6 (2042.3) Varhain seuraavana aamuna, kun apostolit yhä viipyivät Jerusalemissa odottamassa Tuomaksen emotionaalista toipumista, nämä Filadelfian uskovat lähtivät julistamaan Jeesus Nasaretilaisen nousseen kuolleista.
191:4.7 (2042.4) Seuraavan päivän, joka oli keskiviikko, Jeesus vietti keskeytyksittä morontiatovereidensa seurassa, ja keski-iltapäivän tuntien aikana hän otti vastaan häntä tapaamaan saapuvia morontiavaltuutettuja, joita tuli asuttujen sfäärien jokaisen paikallisjärjestelmän mansiomaailmoista koko Norlatiadekin konstellaation alueelta. Ja näille kaikille oli riemu tuntea Luojansa yhdeksi heidän oman universumin älyllisten olentojen luokkansa jäseneksi.
191:5.1 (2042.5) Tuomas vietti yksinäisen viikon omissa oloissaan Öljymäkeä ympäröivillä kukkuloilla. Tänä aikana hän tapasi vain niitä, jotka olivat Simonin talossa, sekä Johannes Markuksen. Kello oli suunnilleen yhdeksän lauantaina, huhtikuun 15. päivänä, kun edellä mainitut kaksi apostolia löysivät hänet ja veivät hänet mukanaan takaisin heidän kokoontumispaikkaansa Markuksen kodissa. Seuraavana päivänä Tuomas kuunteli, kun hänelle kerrottiin selostuksia Mestarin monista ilmestymisistä, mutta järkähtämättä hän kieltäytyi uskomasta niitä. Hän väitti, että Pietari oli saanut heidät innostumaan niin, että he luulivat nähneensä Mestarin. Natanael väitteli hänen kanssaan, mutta se ei johtanut mihinkään. Hänen tavanomaiseen epäileväisyyteensä liittyi nyt tunneperäistä itsepäisyyttä, ja tämä mielentila, johon yhdistyi vielä hänen mielipahansa siitä, että hän oli karannut heidän luotaan, vaikuttivat yhdessä niin, että syntyi sellainen eristäytymiseen johtanut tilanne, jota Tuomas itsekään ei täysin ymmärtänyt. Hän oli vetäytynyt tovereidensa seurasta, hän oli lähtenyt omille teilleen, ja vielä nytkin, kun hän jo oli palannut heidän joukkoonsa, hänessä oli tiedostamaton pyrkimys asettua vastahankaan. Hänen ei ollut helppo antaa periksi, hän inhosi myötenantamista. Tarkoittamattaan hän todellisuudessa nautti siitä, että oli huomion keskipisteessä; hän sai tiedostamatonta tyydytystä siitä, että kaikki hänen toverinsa koettivat saada hänet vakuuttumaan ja muuttamaan mieltään. Hän oli kokonaisen viikon ajan kaivannut heitä, ja hänelle tuotti tavatonta mielihyvää olla heidän hellittämättömän huomionsa kohteena.
191:5.2 (2042.6) He olivat nauttimassa illallistaan vähän kello kuuden jälkeen, ja Pietari istui Tuomaksen toisella ja Natanael toisella puolella, kun epäileväinen apostoli sanoi: ”En kyllä usko, ellen omin silmin näe Mestaria ja pane sormeani naulanjälkiin.” Kun he näin illastivat ja istuivat tiukasti suljettujen ja teljettyjen ovien takana, morontia-Mestari ilmestyi yhtäkkiä pöydän kaarteen sisäpuolelle, ja suoraan Tuomaksen edessä seisten sanoi:
191:5.3 (2043.1) ”Rauha teille. Kokonaisen viikon ajan olen odottanut voidakseni ilmestyä uudelleen, kun olisitte kaikki läsnä kuullaksenne vielä kerran valtuutuksen, joka teillä on mennä kaikkeen maailmaan ja julistaa tätä valtakunnan evankeliumia. Sanon siis teille: Niin kuin Isä lähetti minut maailmaan, niin lähetän minäkin teidät. Niin kuin minä olen tehnyt Isää tunnetuksi, niin pitää teidänkin tehdä tunnetuksi jumalallista rakkautta, mutta ette tee sitä pelkillä sanoilla, vaan sillä, miten päivittäin elätte. Lähetän teidät matkaan, ei rakastamaan ihmisten sielua, vaan mieluumminkin rakastamaan ihmisiä. Teidän on määrä paitsi julistaa taivaan iloja myös tuoda päivittäisessä kokemuksessanne esille näitä jumalallisen elämän henkirealiteetteja, koska teillä uskon kautta jo on ikuinen elämä Jumalan antamana lahjana. Kun teillä on uskoa, kun korkeuksista on tullut päällenne voima, Totuuden Henki, ette kätke lamppuanne tänne suljettujen ovien taakse, vaan teette koko ihmiskunnalle tunnetuksi Jumalan rakkautta ja armoa. Nyt te pelosta karttelette epämiellyttävän kokemuksen tosiasioita, mutta sitten kun teidät on kastettu Totuuden Hengellä, lähdette uljaasti ja riemullisesti kohtaamaan ne uudet kokemukset, jotka tuo tullessaan hyvän sanoman julistaminen ikuisesta elämästä Jumalan valtakunnassa. Saatte muutaman lyhyen hetken viipyä täällä ja Galileassa toipuessanne järkytyksestä, jonka aiheuttaa siirtyminen traditionalismin arvovallan tarjoamasta valheellisesta turvallisuudesta uuteen järjestykseen, joka perustuu tosiasioiden, totuuden ja uskon – elävää kokemusta edustaviin korkeimpiin realiteetteihin uskomisen – arvovaltaan. Maailmalle esittämänne sanoma perustuu siihen tosiasiaan, että olen elänyt Jumalaa tunnetuksi tekevän elämän keskuudessanne; siihen totuuteen, että te ja kaikki muut ihmiset olette Jumalan poikia; ja se koostuu elämästä, jota elätte ihmisten keskuudessa – siitä todellisesta ja elävästä kokemuksesta, että rakastaa ihmisiä ja palvelee heitä, kuten minä olen teitä rakastanut ja palvellut. Paljastakoon usko teidän valonne maailmalle; avatkoon totuuden paljastus tradition sokaisemat silmät; koitukoon rakkaudentäyteinen palvelunne tietämättömyyden synnyttämän ennakkoluuloisuuden perinpohjaiseksi tuhoksi. Tällä tavoin, ymmärtäväistä myötätuntoa ja epäitsekästä antaumusta osoittaen, te kanssaihmisiänne lähestymällä johdatatte heidät pelastavaan tietoon Isän rakkaudesta. Juutalaiset ovat ylistäneet hyvyyttä; kreikkalaiset ovat nostaneet jalustalle kauneuden; hindut saarnaavat antaumusta; kaukaiset askeetikot opettavat pyhittävää arvonantoa; roomalaiset vaativat lojaalisuutta; mutta minä edellytän opetuslapsiltani, että he elävät elämäänsä, ja vielä että he elävät sitä lihallishahmoisia veljiään rakkaudella palvellen.”
191:5.4 (2043.2) Nämä sanat lausuttuaan Mestari katsoi Tuomasta suoraan kasvoihin ja sanoi: ”Ja sinä, Tuomas, joka sanoit, ettet usko, ellet voi nähdä minua ja panna sormeasi naulanjälkiin käsissäni, olet nyt nähnyt minut ja kuullut minun sanani; ja vaikka et näekään käsissäni naulanjälkiä siksi, että olen noussut kuolleista hahmossa, jollainen sinullakin on oleva, sitten kun lähdet tästä maailmasta, niin mitä sanot veljillesi? Sinä tunnustat totuuden, sillä sydämessäsi olit jo alkanut uskoa, vaikka niin urhoollisesti piditkin epäuskosi puolta. Tuomas, epäilysi pitävät aina sitkeimmin puoliaan ollessaan murenemaisillaan. Tuomas, pyydän, älä ole epäuskoinen, vaan uskova – ja tiedän, että tulet uskomaan, uskomaan jopa täysin sydämin.”
191:5.5 (2043.3) Nämä sanat kuullessaan Tuomas lankesi polvilleen morontia-Mestarin eteen ja huudahti: ”Minä uskon! Herrani ja Mestarini!” Silloin Jeesus sanoi Tuomakselle: ”Sinä uskoit, Tuomas, koska olet todellakin nähnyt minut ja kuullut minua. Siunattuja ovat tulevina aikoina ne, jotka uskovat, vaikkeivät olekaan lihallisen ruumiin silmin nähneet eivätkä kuolevaisen ruumiin korvin kuulleet.”
191:5.6 (2043.4) Ja Mestarin hahmon siirtyessä lähelle pöydän päätä hän sitten puhutteli heitä kaikkia sanoen: ”Ja menkää nyt kaikki Galileaan, jossa ennen pitkää ilmestyn teille.” Ja nämä sanat lausuttuaan hän katosi heidän näkyvistään.
191:5.7 (2044.1) Yksitoista apostolia olivat nyt täysin vakuuttuneita siitä, että Jeesus oli noussut kuolleista, ja ani varhain seuraavana aamuna, jo ennen päivänkoittoa, he suuntasivat kulkunsa kohti Galileaa.
191:6.1 (2044.2) Yhdentoista apostolin ollessa matkalla Galileaan ja lähestymässä määränpäätään Jeesus ilmestyi tiistai-iltana, huhtikuun 18. päivänä, Aleksandriassa noin kello puoli yhdeksän aikaan Rodanille ja suunnilleen kahdeksallekymmenelle muulle uskovalle. Tämä oli Mestarin kahdestoista morontiahahmoinen ilmestyminen. Jeesus ilmestyi näiden kreikkalaisten ja juutalaisten eteen, kun Daavidin sanansaattaja oli päättämässä kertomustaan ristiinnaulitsemisesta. Tämä viestinviejä, joka oli viides vaihtomies Jerusalemin ja Aleksandrian välisessä juoksulähettien ketjussa, oli saapunut Aleksandriaan myöhään samana iltapäivänä, ja kun hän oli toimittanut sanomansa Rodanille, oli päätetty kutsua uskovat koolle kuulemaan tämä traaginen sanoma sanansaattajan itsensä esittämänä. Kello kahdeksan maissa tämä viestintuoja, busirislainen Nathan, astui sanotun ryhmän eteen ja kertoi läsnäoleville yksityiskohtia myöten kaiken, mitä edellinen juoksulähetti oli hänelle kertonut. Nathan päätti liikuttavan kertomuksensa seuraaviin sanoihin: ”Mutta Daavid, joka lähettää meille tämän sanoman, ilmoittaa, että Mestari kuolemastaan ennakolta ilmoittaessaan julisti nousevansa kuolleista.” Nathan ei ollut päässyt vielä puheensa loppuun, kun morontia-Mestari ilmestyi kaikkien nähden paikalle. Ja Nathanin istuuduttua Jeesus sanoi:
191:6.2 (2044.3) ”Rauha teille. Se, minkä Isäni lähetti minut tähän maailmaan perustamaan, ei kuulu yhdelle rodulle, yhdelle kansakunnalle eikä millekään erityiselle opettajien tai saarnaajien ryhmälle. Tämä valtakunnan evankeliumi kuuluu niin juutalaiselle kuin ei-juutalaiselle, niin rikkaalle kuin köyhälle, niin vapaalle kuin orjalle, niin miehenpuolelle kuin naisenpuolelle, se kuuluu jopa pienille lapsille. Ja teidän kaikkien on määrä julistaa tätä rakkauden ja totuuden evankeliumia elämällä, jota lihallisen hahmossa elätte. Teidän tulee rakastaa toisianne uudella ja hätkähdyttävällä kiintymyksellä, aivan kuten minä olen rakastanut teitä. Tulette palvelemaan ihmiskuntaa uudella ja hämmästyttävällä antaumuksella, aivan kuten minä olen palvellut teitä. Ja kun ihmiset näkevät, että heitä niin rakastatte, ja kun he näkevät, kuinka hartaasti heitä palvelette, he tajuavat, että teistä on tullut taivaan valtakunnan uskonveljiä, ja he tulevat seuraamaan Totuuden Henkeä, jonka he näkevät elämässänne ja joka johtaa ikuisen pelastuksen löytämiseen.
191:6.3 (2044.4) ”Niin kuin Isä on lähettänyt minut tähän maailmaan, niin lähetän minä nyt teidät. Teidät on kaikki kutsuttu viemään hyvää sanomaa niille, jotka kyyhöttävät pimeydessä. Tämä valtakunnan evankeliumi kuuluu kaikille, jotka sen uskovat; sitä ei pidä antaa vain pappien hoiviin. Kohta laskeutuu Totuuden Henki teidän päällenne, ja hän johtaa teidät kaikkeen totuuteen. Menkää siis kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa tätä evankeliumia, ja katso, minä olen teidän kanssanne aina, hamaan aikojen loppuun saakka.”
191:6.4 (2044.5) Nämä sanat lausuttuaan Mestari katosi heidän näkyvistään. Koko seuraavan yön nämä uskovat pysyttelivät yhdessä kertoen yhä uudestaan kokemuksistaan valtakunnan uskovina ja kuunnellen niitä monia puheita, joita Rodan ja hänen työtoverinsa esittivät. Ja he uskoivat kaikki, että Jeesus oli noussut kuolleista. Kuvitelkaa, minkä yllätyksen koki toisena päivänä tämän jälkeen saapunut Daavidin lähettämä kuolleistanousun airut, kun he vastasivat hänen ilmoitukseensa sanomalla: ”Kyllä, kyllä me tiedämme, sillä olemme nähneet hänet. Hän ilmestyi meille toissapäivänä.”
Urantia-kirja
Luku 192
192:0.1 (2045.1) JUUTALAISTEN johtajat olivat apostolien Jerusalemista-poistumiseen mennessä merkittävässä määrin rauhoittuneet. Koska Jeesus ilmestyi vain valtakuntaan uskovien perhepiirille ja koska apostolit lymyilivät eivätkä harjoittaneet julkista saarnaamista, juutalaisten vallanpitäjät tekivät sen johtopäätöksen, että evankeliumiliike oli sittenkin tosiasiallisesti murskattu. Sellaisten huhujen leviäminen yhä laajemmalle, jotka väittivät Jeesuksen nousseen kuolleista, herätti heissä tietenkin levottomuutta, mutta he luottivat lahjottujen vartijoiden kumoavan tehokkaasti kaikki moiset kuulopuheet sillä, että nämä toistamistaan toistaisivat kertomusta, jonka mukaan joukko hänen seuraajiaan oli vienyt ruumiin pois.
192:0.2 (2045.2) Tästä ajankohdasta alkaen aina siihen asti, kun voimistuva vainojen aalto ajoi apostolit hajalle, Pietari oli yleisesti tunnustettu apostolikunnan päällikkö. Jeesus ei hänelle koskaan mitään sellaista valtuutusta antanut, eivätkä hänen apostolitoverinsa häntä koskaan tällaiseen vastuulliseen asemaan muodollisesti valinneet, vaan hän vain luonnostaan omaksui itselleen tämän tehtävän ja piti sitä yleisen suostumuksen turvin hallussaan, ja niin tapahtui myös siksi, että hän oli heidän tärkein saarnamiehensä. Julkisesta saarnaamisesta tuli tästä lähtien apostolien pääasiallinen toimintamuoto. Heidän Galileasta-paluunsa jälkeen Mattiaksesta, jonka he olivat valinneet Juudaksen tilalle, tuli heidän rahastonhoitajansa.
192:0.3 (2045.3) Sen viikon aikana, jonka he viipyivät Jerusalemissa, Jeesuksen äiti Maria oli enimmäkseen naisuskovien seurassa. Nämä pitivät majaa Joosef Arimatealaisen kodissa.
192:0.4 (2045.4) Kun apostolit puheena olevan maanantain aamuvarhaisella lähtivät Galileaan, Johannes Markus lähti heidän jälkeensä. Hän seurasi heitä kaupungin ulkopuolelle, ja kun he olivat hyvän matkaa Betanian tuolla puolen, hän tuli rohkeasti heidän joukkoonsa tuntiessaan voivansa luottaa siihen, etteivät he lähettäisi häntä takaisin.
192:0.5 (2045.5) Matkalla Galileaan apostolit pysähtyivät useita kertoja esittämään kertomuksen kuolleista nousseesta Mestaristaan, ja siksi he saapuivat Betsaidaan vasta hyvin myöhään keskiviikkoiltana. Oli jo keskipäivän aika torstaina, kun he vasta olivat kaikki heränneet ja valmiit aamiaiselle.
192:1.1 (2045.6) Noin kello kuusi perjantaiaamuna, huhtikuun 21. päivänä, morontia-Mestari suoritti kolmannentoista, ja Galileassa ensimmäisen, ilmestymisensä kymmenelle apostolille, kun näiden vene oli tulossa rantaan Betsaidan tavanomaisen maihinnousupaikan lähellä.
192:1.2 (2045.7) Apostolien vietettyä torstai-iltapäivän ja -alkuillan Sebedeuksen kotona odotellen Simon Pietari ehdotti, että he menisivät kalaan. Kun Pietari teki ehdotuksensa kalastusretkestä, kaikki apostolit päättivät lähteä mukaan. He tekivät verkkoineen työtä koko yön saamatta yhtäkään kalaa. Pyynnin epäonnistuminen ei heitä suurestikaan huolettanut, sillä heillä oli monia mielenkiintoisia kokemuksia, joista keskustella, seikkoja, jotka olivat sattuneet heille vain vähän aikaa sitten Jerusalemissa. Mutta kun päivä alkoi sarastaa, he päättivät palata Betsaidaan. Lähestyessään rantaa he näkivät, että rannalla, maihinnousupaikan lähellä, seisoi joku nuotion äärellä. Ensiksi he luulivat seisojaa Johannes Markukseksi, joka oli tullut rannalle heitä ja heidän kalansaalistaan vastaanottamaan, mutta lähemmäksi rantaa päästessään he huomasivat erehtyneensä: mies oli liian kookas ollakseen Johannes. Kenenkään mieleen ei ollut juolahtanut, että rannalla oleva henkilö olisi Mestari. He eivät täysin ymmärtäneet, miksi Jeesus halusi tavata heidät heidän aikaisemman yhdessäolonsa maisemissa, avaran taivaan alla, lähellä luontoa, kaukana Jerusalemin suljetusta ympäristöstä, johon liittyi traagisia mielleyhtymiä pelosta, petoksesta ja kuolemasta. Hän oli sanonut heille, että jos he menisivät Galileaan, hän tapaisi heidät siellä, ja nyt hän kohta tämän lupauksen täyttäisi.
192:1.3 (2046.1) Kun he laskivat ankkurin ja olivat astumassa pienempään veneeseen noustakseen maihin, rannalla oleva mies huusi heille: ”Pojat, saitteko ollenkaan saalista?” Ja kun he vastasivat ”Emme”, hän puhui uudestaan: ”Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin kalaa tulee.” Tietämättöminä siitä, että ohjeen antaja oli Jeesus, he heittivät miehissä verkon veteen, kuten neuvo oli kuulunut, ja siinä samassa verkko täyttyi niin, että he tuskin kykenivät vetämään sitä järvestä. Johannes Sebedeuksen järki juoksi nopeasti, ja täpötäyden verkon nähdessään hän oivalsi, että heitä olikin puhutellut Mestari itse. Tämän ajatuksen juolahdettua hänen mieleensä hän kumartui kuiskaamaan Pietarille: ”Se on Mestari.” Pietari oli aina mies, joka toimi ajattelematta ja jonka antaumus oli kiihkeää. Niinpä kun Johannes kuiskasi äsken kerrotut sanat Pietarin korvaan, tämä nousi nopeasti paikaltaan ja heittäytyi veteen päästäkseen sitäkin nopeammin Mestarin vierelle. Hänen veljensä tulivat tiiviisti hänen kannoillaan, kunhan olivat kalaverkkoa perässään vetäen päässeet pikkuveneellä rantaan.
192:1.4 (2046.2) Johannes Markus oli tällä välin herännyt, ja nähdessään apostolien tulevan raskaine verkkoineen rantaan hän juoksi alas rantahietikolle heitä tervehtimään. Ja kun hän kymmenen miehen sijasta näkikin yksitoista, hän arveli tunnistamattoman miehen olevan kuolleista noussut Jeesus, ja kymmenen hämmästyneen miehen seistessä sanattomina paikallaan tämä nuorukainen ryntäsi Mestarin eteen ja sanoi tämän jalkojen juureen polvistuen: ”Herrani ja Mestarini.” Ja silloin Jeesus puhui, ei niin kuin hän oli puhunut Jerusalemissa, jolloin hän tervehti heitä sanoilla ”rauha teille”, vaan hän puhutteli Johannes Markusta tuttavalliseen sävyyn ja sanoi: ”Kas niin, Johannes, olen mielissäni, kun taas tapaan sinut, ja huolettomassa Galileassa sitä paitsi, jossa meillä voi olla varsin mukavaa yhdessä. Johannes, jääpä luoksemme niin saat aamiaista.”
192:1.5 (2046.3) Jeesuksen keskustellessa nuoren miehen kanssa kymmenen apostolia olivat niin hämmästyksissään ja yllättyneitä, että he unohtivat vetää kalaverkon rantahiekalle. Niinpä Jeesus sanoi: ”Tuokaa kalanne tänne ja valmistakaa niistä jokunen aamiaiseksi. Nuotio meillä jo on, ja runsaasti leipää.”
192:1.6 (2046.4) Sillä aikaa kun Johannes Markus oli osoittanut kunnioitustaan Mestarille, Pietari oli rantahiekalla hehkuvan hiilloksen nähtyään joutunut hetken ajaksi järkytyksen valtaan. Näky nimittäin palautti perin elävästi hänen mieleensä keskiyön hiilivalkean Hannaksen pihamaalla, jossa hän oli kieltänyt Mestarin, mutta hän karisti sen mielestään ja huudahti Mestarin jalkoihin polvistuen: ”Herrani ja Mestarini!”
192:1.7 (2046.5) Sen jälkeen Pietari liittyi tovereidensa seuraan näiden kiskoessa verkkoa rannalle. Saatuaan saaliin maihin he laskivat kalat, ja niitä oli 153 vonkaletta. Ja taas tehtiin se erehdys, että tätä kalansaalista pidettiin ihmeenä. Mitään ihmettä ei tähän tapahtumaan liittynyt. Kysymys oli vain siitä, että Mestari käytti hyväkseen ennalta tietämäänsä asiaa. Hän tiesi, että kalat olisivat kyseisessä kohdin, ja sen mukaisesti hän antoi apostoleilleen neuvon, minne heittää verkko.
192:1.8 (2047.1) Jeesus puhui heille sanoen: ”Tulkaapa nyt aamiaiselle, jokainen teistä. Myös kaksosten pitää istuutua, kun keskustelen kanssanne. Johannes Markus laittaa kalat valmiiksi.” Johannes Markus toi seitsemän hyvänkokoista kalaa, jotka Mestari pani tulelle, ja kun ne olivat kypsyneet, nuorimies tarjoili ne kymmenelle apostolille. Sitten Jeesus mursi leivän ojentaen sen Johannekselle, joka puolestaan jakoi sen nälkäisille apostoleille. Sitten kun nämä olivat kaikki saaneet osansa, Jeesus pyysi Johannes Markusta istuutumaan ja jakoi itse kalan ja leivän tälle nuorukaiselle. Ja heidän aterioidessaan Jeesus keskusteli heidän kanssaan ja muisteli, mitä kaikkea he olivat Galileassa ja tämän samaisen järven rantamilla kokeneet.
192:1.9 (2047.2) Tämä oli kolmas kerta, kun Jeesus ilmestyi ryhmänä koolla oleville apostoleille. Kun Jeesus aluksi puhutteli heitä kysyen, oliko heillä saalista, he eivät aavistaneet, kuka hän oli, sillä nämä Galileanmeren kalastajat olivat saaneet tottua sellaiseen, että heidän rantaan noustessaan Tarikean kalakauppiaat puhuttelisivat heitä mainitulla tavalla, nämä kun olivat tavallisesti paikalla ostaakseen tuoreet kalansaaliit kalankuivaamoille.
192:1.10 (2047.3) Jeesus seurusteli kymmenen apostolin ja Johannes Markuksen kanssa runsaan tunnin ajan, ja sitten hän käveli rantahietikkoa edestakaisin ja keskusteli heidän kanssaan kaksittain, mutta ei samojen parien kanssa, jotka hän oli aluksi lähettänyt tekemään opetustyötä yhdessä. Kaikki yksitoista apostolia olivat tulleet Jerusalemista yhtä matkaa, mutta Simon Selootti kävi sitä masentuneemmaksi mitä lähemmäksi Galileaa he tulivat niin, että hän jättäytyi heidän Betsaidaan päästessään pois veljiensä seurasta ja palasi kotiinsa.
192:1.11 (2047.4) Ennen kuin Jeesus lausui heille tänä aamuna hyvästit, hän pyysi, että kaksi apostolia tarjoutuisi menemään Simon Selootin luokse ja toisi tämän vielä samana päivänä takaisin. Ja Pietari ja Andreas tekivät niin.
192:2.1 (2047.5) Kun he olivat nauttineet aamiaisensa ja muiden istuessa nuotion äärellä, Jeesus antoi Pietarille ja Johannekselle merkin näiden tulla hänen kanssaan kävelylle rantahietikolla. Heidän siinä astellessaan Jeesus sanoi Johannekselle: ”Johannes, rakastatko sinä minua?” Ja Johanneksen vastattua ”rakastan, Mestari, koko sydämestäni”, Mestari sanoi: ”Niinpä siis, Johannes, hylkää suvaitsemattomuutesi ja opettele rakastamaan ihmisiä, niin kuin minä olen sinua rakastanut. Omista elämäsi sille, että todistat rakkauden olevan suurinta maailmassa. Jumalan rakkaushan on se, joka pakottaa ihmiset etsimään pelastusta. Rakkaus on kaiken hengellisen hyvyyden esi-isä, toden ja kauniin sisin olemus.”
192:2.2 (2047.6) Sitten Jeesus kääntyi Pietarin puoleen ja kysyi: ”Pietari, rakastatko sinä minua?” Pietari vastasi: ”Herra, tiedät, että rakastan sinua koko sielullani.” Silloin Jeesus sanoi: ”Jos rakastat minua, Pietari, niin ruoki karitsojani. Älä jätä heikkoja, köyhiä ja nuoria vaille hoivaa. Julista evankeliumia ilman pelkoa tai suosimista; muista aina, että Jumala ei katso henkilöön. Palvele kanssaihmisiäsi, kuten minä olen sinua palvellut; anna anteeksi kuolevaistovereillesi, niin kuin minä olen sinulle anteeksi antanut. Anna kokemuksen opettaa itsellesi mietiskelyn arvo ja järjellisen pohdiskelun voima.”
192:2.3 (2047.7) Kun he olivat kävelleet vähän pitemmälle, Mestari kääntyi Pietarin puoleen ja kysyi: ”Pietari, rakastatko sinä toden totta minua?” Ja silloin Simon sanoi: ”Rakastan. Herra, sinä tiedät, että minä rakastan sinua.” Ja taas Jeesus sanoi hänelle: ”Pidä silloin hyvää huolta lampaistani. Ole katraalleni hyvä ja oikea paimen. Kun he luottavat sinuun, älä petä heidän luottamustaan. Älä vihollisen kourissa joudu hämmästyksen valtaan. Ole kaiken aikaa varuillasi – valvo ja rukoile.”
192:2.4 (2047.8) Heidän astuttuaan muutaman askelen eteenpäin Jeesus kääntyi Pietariin päin ja kysyi kolmannen kerran: ”Pietari, rakastatko sinä todella minua?” Ja silloin Pietari, joka koki jo hienoista murhetta siksi, että Mestari näytti tuntevan häntä kohtaan epäluottamusta, sanoi melkoisella tunteikkuudella: ”Herra, sinä tiedät kaikki seikat, ja siksi sinä toki tiedät, että totisesti ja todella rakastan sinua.” Silloin Jeesus sanoi: ”Ruoki lampaitani. Älä hylkää katrasta. Ole kaikille paimentovereillesi esimerkiksi ja innoitukseksi. Rakasta katrasta, niin kuin minä olen sinua rakastanut, ja tee kaikkesi, jotta sen olisi hyvä olla, niin kuin minä olen omistanut elämäni sille, että teidän olisi hyvä olla. Ja kulje jäljessäni hamaan loppuun saakka.”
192:2.5 (2048.1) Pietari ymmärsi tämän viimeisen lauseen kirjaimellisesti eli niin, että hänen tulisi jatkaa kulkuaan Mestarin jäljessä, ja Jeesukseen päin kääntyen hän osoitti Johannesta ja kysyi: ”Jos minä seuraan sinun jäljessäsi, mitä tämän miehen pitää tehdä?” Ja käsittäessään Pietarin ymmärtäneen hänen sanansa väärin Jeesus sanoi seuraavaksi: ”Pietari, älä kanna huolta siitä, mitä veljiesi pitää tehdä. Jos tahdon, että Johannes jää tänne, vielä senkin jälkeen kun sinä olet mennyt, vaikkapa siihen asti, kun tulen takaisin, niin mitä merkitystä sillä on sinulle? Huolehdi sinä vain siitä, että seuraat minua.”
192:2.6 (2048.2) Tämä huomautus levisi veljien keskuuteen, ja siihen suhtauduttiin ikään kuin se olisi ollut Jeesuksen lausunto, jossa hän ilmoitti, ettei Johannes kuolisi, ennen kuin Mestari palaisi – niin kuin monet luulivat ja toivoivat – perustaakseen valtakunnan voimassa ja kunniassa. Tällainen Jeesuksen sanoista tehty tulkinta nimenomaan vaikutti suuresti siihen, että Simon Selootti saatiin takaisin palvelukseen ja pysymään työssä.
192:2.7 (2048.3) Kun he palasivat muiden seuraan, Jeesus otti kävely- ja keskustelukumppaneikseen Andreaksen ja Jaakobin. Heidän ennätettyään vähän matkan päähän Jeesus sanoi Andreakselle: ”Andreas, luotatko minuun?” Ja kuullessaan Jeesuksen esittävän tällaisen kysymyksen apostolien entinen päällikkö seisahtui paikoilleen ja vastasi: ”Luotan, Mestari. Aivan varmasti luotan sinuun, ja tiedät, että niin on.” Silloin Jeesus sanoi: ”Andreas, jos luotat minuun, niin luota yhä enemmän veljiisi – myös Pietariin. Minä luotin kerran käsiisi veljiesi johtajan tehtävät. Nyt sinun on luotettava muihin, kun jätän teidät mennäkseni Isän tykö. Kun veljesi alkavat katkerien vainojen takia hajaantua eri tahoille, ole silloin lihallisen veljeni Jaakobin harkitseva ja viisas neuvonantaja, hänen harteilleen nimittäin sälytetään raskaita kuormia, joiden kantamiseen hänellä ei ole kokemuksen luomaa pätevyyttä. Ja olkoon luottamuksesi sitten katkeamatonta, sillä en jätä sinua pulaan. Maan päällä matkasi päähän tultuasi tulet minun tyköni.”
192:2.8 (2048.4) Sen jälkeen Jeesus kääntyi Jaakobin puoleen kysyen: ”Jaakob, luotatko sinä minuun?” Ja Jaakob tietenkin vastasi: ”Luotan, Mestari. Luotan sinuun koko sydämestäni.” Sitten Jeesus sanoi: ”Jaakob, jos luotat minuun enemmän, et ole niin kärsimätön veljiäsi kohtaan. Jos luotat minuun, se auttaa sinua olemaan ystävällinen uskovien veljeskuntaa kohtaan. Opi punnitsemaan puheittesi ja tekojesi seurauksia. Muista, että ihminen niittää, mitä hän kylvää. Rukoile hengen tyyneyttä ja viljele kärsivällisyyttä. Nämä armolahjat yhdessä elävän uskon kanssa tulevat kannattamaan sinua, sitten kun se hetki tulee, jolloin uhrimalja juodaan. Mutta älä koskaan joudu kauhun valtaan, sillä tullessasi maan päällä matkasi päähän myös sinä tulet ollaksesi minun kanssani.”
192:2.9 (2048.5) Seuraavaksi Jeesus puhui Tuomaksen ja Natanaelin kanssa. Tuomakselle hän sanoi: ”Tuomas, palveletko sinä minua?” Tuomas vastasi: ”Palvelen, Herra. Palvelen sinua nyt ja aina.” Silloin Jeesus sanoi: ”Jos tahdot palvella minua, palvele lihallishahmoisia veljiäni, niin kuin minä olen sinua palvellut. Äläkä väsy tässä hyvän tekemisessä, vaan jatka uupumatta, kuten tekee se, jonka Jumala on asettanut tätä rakkauden työtä tekemään. Kun työsi minun palveluksessani maan päällä päättyy, tulet palvelemaan kanssani kunniassa. Tuomas, sinun pitää lakata epäilemästä; sinun pitää kasvaa uskossa ja totuuden tuntemisessa. Usko Jumalaan niin kuin lapsi, mutta älä enää toimi yhtä lapsellisesti. Ole rohkea; ole luja uskossa ja voimallinen Jumalan valtakunnassa.”
192:2.10 (2049.1) Sitten Mestari sanoi Natanaelille: ”Natanael, palveletko sinä minua?” Ja apostoli vastasi: ”Palvelen, Mestari. Ja teen sen jakamattomalla kiintymyksellä.” Silloin Jeesus sanoi: ”Jos siis palvelet minua koko sydämestäsi, pidä huolta siitä, että väsymätöntä kiintymystä osoittaen omistaudut tekemään kaikkesi, jotta veljilläni maan päällä olisi hyvä olla. Sekoita ystävyyttä neuvoihisi ja lisää rakkautta filosofiaasi. Palvele kanssaihmisiäsi, kuten minä olen sinua palvellut. Ole ihmisille uskollinen, niin kuin minä olen sinusta huolta pitänyt. Vähennä arvostelevuuttasi; vähennä sitä, mitä joiltakuilta ihmisiltä odotat, ja niin vähennät pettymyksesi määrää. Ja sitten kun työ täällä alhaalla on tehty, olet palveleva kanssani korkeuksissa.”
192:2.11 (2049.2) Tämän jälkeen Mestari keskusteli Matteuksen ja Filippuksen kanssa. Filippukselle hän sanoi: ”Filippus, totteletko minua?” Filippus vastasi: ”Tottelen, Herra. Tottelen sinua, vaikka se maksaisi elämäni.” Silloin Jeesus sanoi: ”Jos tahdot totella minua, mene siinä tapauksessa gentiilimaihin ja julista tätä evankeliumia. Profeetat ovat kertoneet sinulle, että on parempi totella kuin antaa uhri. Sinusta on uskon kautta tullut Jumalaa tunteva valtakunnan poika. Toteltavana on vain yksi laki: käsky lähteä julistamaan valtakunnan evankeliumia. Lakkaa pelkäämästä ihmisiä; älä pelkää julistaa ikuisen elämän hyvää sanomaa kanssaihmisillesi, jotka viruvat pimeydessä ja kaipaavat totuuden valoa. Älä enää, Filippus, touhua rahan ja tavaran parissa. Sinulla on nyt samanlainen vapaus saarnata ilosanomaa kuin veljilläsikin. Ja tulen kulkemaan edelläsi ja olemaan kanssasi hamaan loppuun saakka.”
192:2.12 (2049.3) Ja sitten Mestari Matteukselle puhuessaan kysyi: ”Matteus, onko sydämesi mukana, kun tottelet minua?” Matteus vastasi: ”On, Herra. Olen täysin omistautunut täyttämään tahtosi.” Silloin Mestari sanoi: ”Matteus, jos tahdot totella minua, lähde opettamaan kaikille kansoille tätä valtakunnan evankeliumia. Enää sinä et tule tarjoilemaan veljillesi elämän aineellisia hyvyyksiä, vaan tästä alkaen myös sinä tulet julistamaan hengellisen pelastuksen hyvää sanomaa. Pidä tästä lähtien huolta vain siitä, että tottelet saamaasi toimeksiantoa, jonka mukaan sinun tulee saarnata tätä Isän valtakunnan evankeliumia. Niin kuin minä olen maan päällä täyttänyt sen, mikä on Isän tahto, niin täytä sinäkin jumalallista toimeksiantoa. Muista, että sekä juutalaiset että gentiilit ovat veljiäsi. Älä taivaan valtakunnan pelastavia totuuksia julistaessasi pelkää yhtäkään ihmistä. Ja minne minä menen, sinne sinäkin kohta tulet.”
192:2.13 (2049.4) Ja sitten hän käveli ja keskusteli Alfeuksen kaksosten eli Jaakobin ja Juudaksen kanssa, ja heille molemmille sanansa osoittaen hän kysyi: ”Jaakob ja Juudas, uskotteko te minuun?” Ja kun he molemmat vastasivat ”Uskomme, Mestari. Me toki uskomme”, niin hän sanoi: ”Poistun kohta luotanne. Näette, että olen lihallisessa hahmossa teidät jo jättänyt. Vain lyhyen aikaa viivyn tässä hahmossa, ennen kuin menen Isäni tykö. Uskotte minuun – olette ja tulette aina olemaan apostoleitani. Uskokaa edelleenkin, ja kun olen poissa ja kun mahdollisesti olette palanneet sen työn pariin, jota teitte ennen kuin tulitte elämääni, muistakaa silloin olleenne minun kanssani. Vaikka ulkonainen työnne vaihtuisikin, älkää koskaan antako sen vaikuttaa uskollisuuteenne. Luottakaa Jumalaan niin kauan kuin päiviänne maan päällä riittää. Älkää koskaan unohtako, että kunhan on Jumalan uskonpoika, niin tekipä maailmassa mitä rehellistä työtä tahansa, se on pyhää. Mikään, mitä Jumalan poika tekee, ei voi olla halpa-arvoista. Tehkää tästä lähtien siis työnne niin kuin tekisitte sitä Jumalalle. Ja kun matkanne tässä maailmassa päättyy, minulla on muita ja parempia maailmoja, joissa niin ikään tulette tekemään työtä minulle. Ja kaikessa tässä työssä, teittepä sitä tässä maailmassa tai muissa maailmoissa, minä teen työtä kanssanne, ja henkeni tulee olemaan sisimmässänne.”
192:2.14 (2049.5) Kello oli lähes kymmenen, kun Jeesus palasi keskusteluistaan Alfeuksen kaksosten kanssa, ja apostolien luota poistuessaan hän sanoi: ”Näkemiin siihen asti, kunnes tapaan teidät kaikki huomenna puolenpäivän tienoilla virkaanasettajaistenne vuorella.” Nämä sanat lausuttuaan hän katosi heidän näkyvistään.
192:3.1 (2050.1) Puoliltapäivin lauantaina, huhtikuun 22. päivänä, yksitoista apostolia kokoontuivat sopimuksen mukaan Kapernaumin lähellä sijaitsevalle kukkulalle, ja Jeesus ilmestyi heidän keskelleen. Tämä kohtaaminen tapahtui samalla vuorella, jolla Mestari oli asettanut heidät apostoleikseen ja Isän maanpäällisen valtakunnan lähettiläiksi. Ja tämä oli Mestarin neljästoista morontiailmestyminen.
192:3.2 (2050.2) Yksitoista apostolia polvistuivat tällä kertaa piiriin Mestarin ympärille, ja he kuulivat hänen toistavan virkaanasettajaissanat ja näkivät hänen toimittavan uudelleen virkaanasettamistapahtuman, siten kuin hän oli sen tehnyt heidät ensimmäisen kerran valtakunnan erityistehtävään asettaessaan. Ja Mestarin rukousta lukuun ottamatta tämä kaikki oli heille kuin muisto heidän aiemmasta vihkimisestään Isän palvelukseen. Kun Mestari – morontia-Jeesus – nyt rukoili, se tapahtui majesteettisin äänensävyin ja niin voimallisin sanoin, etteivät apostolit olleet sellaisia koskaan ennen kuulleet. Heidän Mestarinsa puhui nyt universumien hallitsijoiden kanssa, niin kuin puhuu sellainen, jonka käsiin hänen omassa universumissaan oli annettu kaikki voima ja valta. Eivätkä nämä yksitoista miestä koskaan unohtaneet tätä kokemusta, jossa heidät morontiavihittiin uudelleen heidän aikaisempiin lähettilään sitoumuksiinsa. Mestari vietti lähettiläidensä seurassa tällä vuorella tasan tunnin, ja lausuttuaan heille kiintymyksestä kertovat jäähyväisensä hän katosi heidän näkyvistään.
192:3.3 (2050.3) Ja kukaan ei nähnyt Jeesusta kokonaiseen viikkoon. Apostoleilla ei todellakaan ollut mitään ajatusta siitä, mitä he tekisivät, sillä he eivät tienneet, oliko Mestari mennyt Isän tykö. Tässä epätietoisuuden tilassa he viettivät aikaansa Betsaidassa. He eivät uskaltaneet mennä kalastamaan, jottei kävisi niin, että hän tulisi tapaamaan heitä, eivätkä he näkisi häntä. Koko tämän viikon ajan Jeesus oli maan päällä vaikuttavien morontiaolentojen seurassa, ja hänen aikansa täyttyi hänen tässä maailmassa parhaillaan kokemaansa morontiasiirtymiseen liittyvistä asioista.
192:4.1 (2050.4) Tieto Jeesuksen ilmestymisistä oli leviämässä kaikkialle Galileaan, ja Sebedeuksen kotiin saapui joka päivä yhä lukuisammin uskovia kyselläkseen Mestarin kuolleistanousemisesta ja saadakseen selville totuuden näistä huhutuista ilmestymisistä. Pietari lähetti alkuviikosta viestin, että seuraavana sapattina kello kolmelta iltapäivällä pidettäisiin järven rannalla julkinen kokous.
192:4.2 (2050.5) Niinpä Betsaidaan kokoontui huhtikuun 29. päivänä kello kolmeksi Kapernaumin ympäristöstä yli viisisataa uskovaa kuuntelemaan, kun Pietari esittäisi ensimmäisen julkisen saarnansa kuolleistanousun jälkeen. Apostoli oli parhaimmillaan, ja kun hän oli lopettanut vetoavan esityksensä, kuulijoiden joukossa ei enää ollut moniakaan, jotka olisivat epäilleet Mestarin kuolleistanousemista.
192:4.3 (2050.6) Pietari päätti saarnansa sanomalla: ”Me vakuutamme, ettei Jeesus Nasaretilainen ole kuollut; julistamme, että hän on noussut haudasta; ilmoitamme, että olemme nähneet hänet ja puhuneet hänen kanssaan.” Juuri kun hän sai tämän uskonjulistuksensa päätökseen, Mestari ilmestyi kaikkien näiden ihmisten nähden hänen vierelleen morontiahahmoisena ja puhui heille tutuin äänenpainoin sanoen: ”Rauha teille, ja jätän rauhani teidän keskuuteenne.” Kun hän oli tällä tavoin ilmestynyt ja näin heille puhunut, hän katosi heidän näkyvistään. Tämä oli haudasta nousseen Jeesuksen viidestoista morontiailmestyminen.
192:4.4 (2051.1) Muutaman yhdelletoista apostolille silloin lausutun seikan perusteella, kun he olivat Mestarin kanssa koolla virkaanasettajaisvuorella, apostolit saivat sellaisen vaikutelman, että heidän Mestarinsa kohta ilmestyisi julkisesti galilealaisuskovaisista koostuvan ryhmän eteen, ja että heidän tulisi, sitten kun hän olisi ilmestynyt, palata Jerusalemiin. Tämän mukaisesti yksitoista apostolia lähtivät varhain seuraavana aamuna, sunnuntaina huhtikuun 30. päivänä, Betsaidasta Jerusalemiin. He suorittivat melkoisen määrän opetus- ja julistustyötä Jordanin vartta vaeltaessaan, joten he saapuivat Markusten kotiin Jerusalemissa vasta myöhään keskiviikkona, toukokuun 3. päivänä.
192:4.5 (2051.2) Johannes Markukselle tämä oli murheellinen kotiinpaluu. Vain muutamaa tuntia ennen hänen kotiintuloaan hänen isänsä Elia Markus kuoli yllättäen aivoverenvuotoon. Vaikka ajatus kuolleiden ylösnousemuksen varmuudesta lohdutti apostoleja heidän murheessaan suuresti, samalla he silti aidosti surivat hyvän ystävänsä menettämistä, ystävän, joka oli ollut heidän vankka tukijansa myös suuren vaivan ja pettymyksen hetkinä. Johannes Markus teki kaiken voitavansa lohduttaakseen äitiään, ja tämän puolesta puhuessaan hän pyysi apostoleja edelleenkin pitämään äitinsä taloa kotinaan. Ja yksitoista apostolia ottivat Helluntain jälkeiseen päivään saakka tämän yläsalin tukikohdakseen.
192:4.6 (2051.3) Apostolit olivat astuneet Jerusalemin muurien sisäpuolelle tarkoituksellisesti vasta pimeäntulon jälkeen, jotteivät juutalaisviranomaiset näkisi heitä. Eivätkä he näyttäytyneet julkisuudessa myöskään Elia Markuksen hautajaisten yhteydessä. Koko seuraavan päivän he pysyttelivät tässä monien tapahtumien näyttämönä toimineessa yläsalissa hiljaisuuteen vetäytyneinä ja muusta maailmasta eristäytyneinä.
192:4.7 (2051.4) Torstai-iltana apostoleilla oli tässä yläsalissa tavattoman onnistunut kokous, ja Tuomasta, Simon Seloottia ja Alfeuksen kaksosia lukuun ottamatta kaikki antoivat lupauksen siitä, että he lähtisivät julistamaan julkisesti uutta evankeliumia kuolleista nousseesta Herrasta. Ensimmäiset askelet oli jo otettu tiellä, joka merkitsi valtakunnan evankeliumin – Jumalan isyydestä ja ihmisten veljeydestä – muuttumista julistukseksi Jeesuksen kuolleistanoususta. Natanael vastusti tätä muutosta heidän julkisen julistustyönsä pääsisällössä, mutta hän ei kyennyt vastustamaan Pietarin kaunopuheisuutta eikä valjastamaan opetuslasten, etenkään naisuskovien, innostusta.
192:4.8 (2051.5) Ja Pietarin käyttäessä tarmokkaasti johtajan asemaansa, ja ennen kuin Mestari oli noussut Isän tykö, Mestarin hyvää tarkoittavat edustajat panivat siis alulle sen salakavalan tapahtumakulun, joka merkitsi Jeesuksen uskonnon asteittaista ja vääjäämätöntä muuttumista uudeksi ja muunnelluksi Jeesuksesta kertovan uskonnon muodoksi.
Urantia-kirja
Luku 193
193:0.1 (2052.1) JEESUKSEN kuudestoista morontiailmestyminen tapahtui perjantaina, toukokuun 5. päivänä, Nikodemuksen pihamaalla kello yhdeksän aikaan illalla. Jerusalemin uskovat olivat tuona iltana tehneet kuolleistanousun jälkeisen ensimmäisen yrityksensä yhteisen kokoontumisen järjestämiseksi. Tuona ajankohtana paikalla olivat koolla yksitoista apostolia, naisten ryhmä ja heidän työtoverinsa sekä noin viisikymmentä muuta Mestarin eturivin opetuslasta, joihin kuului myös jokunen kreikkalaisista. Tämä uskovien seurue oli käynyt epämuodollisia keskusteluja yli puolen tunnin ajan, kun morontia-Mestari yhtäkkiä ilmestyi täysin näkyvässä muodossa ja ryhtyi välittömästi opettamaan heitä. Jeesus sanoi:
193:0.2 (2052.2) ”Rauha teille. Tämä on edustavin uskovien joukko – apostoleita ja opetuslapsia, sekä miehiä että naisia –, jolle olen lihallisesta hahmosta vapautumiseni jälkeen ilmestynyt. Kutsun nyt teitä todistamaan minun kertoneen teille edeltäkäsin, että oleskeluni keskuudessanne olisi päätyttävä. Kerroin teille, että minun on kohta palattava Isän tykö. Ja sen jälkeen kerroin teille selkein sanoin, kuinka juutalaisten pääpapit ja vallanpitäjät luovuttaisivat minut surmattavaksi, ja että nousisin haudasta. Miksi siis annoitte kaiken tämän saattaa itsenne moisen hätäännyksen valtaan, sitten kun se tapahtui? Ja miksi olitte niin hämmästyneitä, kun kolmantena päivänä nousin hautakammiosta? Ette uskoneet minua, koska kuuntelitte sanojani niiden merkitystä ymmärtämättä.
193:0.3 (2052.3) ”Ja nyt teidän tulisi kääntää korvanne sanojeni puoleen, jottette tekisi taas sitä virhettä, että kuulette järjellänne opetukseni, mutta sydämessänne teiltä jää merkitys käsittämättä. Sen aikaa, jonka olen ollut keskuudessanne yhtenä teistä, olen alusta alkaen opettanut teille, että ainoana tarkoituksenani oli tehdä taivaassa oleva Isäni tunnetuksi hänen maassa oleville lapsilleen. Olen elänyt Jumalaa tunnetuksi tekevän lahjoittautumisen, jotta saisitte kokea, millainen Jumalaa tuntevan elämänura on. Olen osoittanut Jumalan taivaassa olevaksi Isäksenne; olen osoittanut teidän olevan Jumalan poikia maan päällä. On tosiasia, että Jumala rakastaa teitä, omia poikiaan. Kun uskotte sanani, tästä tosiasiasta tulee sydämessänne ikuinen ja elävä totuus. Kun teistä elävän uskon avulla tulee jumalallisesti jumalatietoisia, synnytte hengestä valon ja elämän lapsiksi, juuri sen ikuisen elämän lapsiksi, jonka myötä nousette universumien universumia ylöspäin ja saavutatte sellaisen kokemuksen, että löydätte Paratiisissa olevan Jumala Isän.
193:0.4 (2052.4) ”Kehotan teitä aina muistamaan, että tehtävänänne on julistaa valtakunnan evankeliumia ihmisten keskuudessa, eli sitä, että Jumalan isyys on todellista ja ihmisen asema Jumalan poikana on totta. Olkoon se, mitä julistatte, hyvän sanoman koko totuus eikä vain jokin pelastavan evankeliumin osa. Kuolleistanousun kokemukseni ei muuta sanomaanne. Valtakunnan evankeliumin pelastava totuus on edelleenkin se, että ihminen on uskon kautta Jumalan poika. Teidän on määrä lähteä julistamaan Jumalan rakkautta ja ihmisen palvelemista. Maailman eniten kaipaama tieto on se, että ihmiset ovat Jumalan poikia ja että he uskon kautta voivat tosiasiallisesti käsittää tämän jalontavan totuuden ja sen joka päivä kokea. Lahjoittautumiseni tulisi auttaa kaikkia ihmisiä tietämään, että he ovat Jumalan lapsia, mutta tällainen tieto ei riitä, elleivät he uskon kautta henkilökohtaisesti käsitä sitä pelastavaa totuutta, että he ovat ikiaikojen Isän eläviä henkipoikia. Valtakunnan evankeliumissa on kysymys Isän rakastamisesta ja hänen maan päällä olevien lastensa palvelemisesta.
193:0.5 (2053.1) ”Keskuudessanne on täällä sellainen tieto, että olen noussut kuolleista, mutta siinä ei ole mitään kummallista. Minulla on valta antaa pois elämäni ja ottaa se taas haltuuni, sillä Isä antaa Paratiisin-Pojilleen sellaisen vallan. Sydäntänne tulisi sävähdyttää pikemminkin tieto siitä, että yhden aikakauden kuolleet aloittivat ikuisen ylösnousemuksen, kohta sen jälkeen kun poistuin Joosefin uudesta haudasta. Elin lihallishahmoisen elämäni osoittaakseni, kuinka teistä voi rakastavan palvelun kautta tulla ihmisiä, jotka tekevät Jumalaa kaltaistensa keskuudessa tunnetuksi, kuten minusta teitä rakastamalla ja teitä palvelemalla on tullut Jumalaa teidän keskuudessanne tunnetuksi tekevä. Olen elänyt keskuudessanne Ihmisen Poikana, jotta te ja kaikki muut ihmiset saisitte tietää, että te kaikki toden totta olette Jumalan poikia. Menkää siis nyt kaikkeen maailmaan julistaen tätä taivaan valtakunnan evankeliumia kaikille ihmisille. Rakastakaa kaikkia ihmisiä, niin kuin minä olen teitä rakastanut; palvelkaa kuolevaistovereitanne, kuten minä olen teitä palvellut. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. Viipykää täällä Jerusalemissa vain sen aikaa, kunnes menen Isän tykö ja kunnes lähetän teille Totuuden Hengen. Hän johdattaa teidät entistä laajempaan totuuteen, ja minä menen kanssanne kaikkeen maailmaan. Olen aina kanssanne ja rauhani jätän teille.”
193:0.6 (2053.2) Kun Mestari oli puhunut heille, hän katosi heidän näkyvistään. Aamu oli jo valkenemassa, kun nämä uskovat vasta hajaantuivat; he olivat koolla koko yön ja keskustelivat vakavissaan Mestarin kehotuksista ja pohdiskelivat kaikkea, mitä heille oli tapahtunut. Jaakob Sebedeus ja muut apostolit puhuivat heille myös omista kokemuksistaan morontia-Mestarin kanssa Galileassa, ja he kertoivat, miten hän oli ilmestynyt heille kolme kertaa.
193:1.1 (2053.3) Sapatin iltapäivänä, toukokuun 13. päivänä, noin kello neljä Mestari ilmestyi Naldalle ja noin seitsemällekymmenelleviidelle samarialaisuskovalle Jaakobin kaivon lähellä, Syykarissa. Uskovilla oli tapana kokoontua tälle paikalle, jonka lähellä Jeesus oli puhunut Naldalle elämän vedestä. Tänä päivänä, juuri kun he olivat päättäneet keskustelunsa tietoonsa tulleesta kuolleistanoususta, Jeesus ilmestyi äkkiarvaamatta heidän eteensä sanoen:
193:1.2 (2053.4) ”Rauha teille. Teidän on riemullista tietää, että olen kuolleistanousu ja elämä, mutta tästä ei ole mitään hyötyä, ellette ensin synny ikuisesta hengestä ja saa sen myötä omaksenne, uskon kautta, ikuisen elämän lahjaa. Jos olette Isäni uskonpoikia, ette ikinä kuole; ette joudu perikatoon. Valtakunnan evankeliumi on opettanut teille, että kaikki ihmiset ovat Jumalan poikia. Ja tämä hyvä sanoma taivaallisen Isän tuntemasta rakkaudesta maisia lapsiaan kohtaan pitää viedä kaikkeen maailmaan. On koittanut aika, jolloin palvotte Jumalaa ette Gerissimillä ettekä Jerusalemissa, vaan siellä missä olette, sellaisina kuin olette, hengessä ja totuudessa. Mikä sielunne pelastaa, on nimenomaan uskonne. Pelastus on Jumalan antama lahja kaikille, jotka uskovat olevansa hänen poikiaan. Mutta älkää joutuko harhaan, sillä vaikka pelastus on Jumalan ilmaiseksi antama lahja ja vaikka se annetaan kaikille, jotka sen uskon kautta ottavat vastaan, sen seurauksena on kokemus tämän lihallisuudessa elettävän henkielämän hedelmien tuottamisesta. Se, että hyväksytte opin Jumalan isyydestä, merkitsee samalla, että hyväksytte auliisti siihen liittyvän totuuden ihmisen veljeydestä. Ja jos ihminen on veljenne, hän on silloin jo enemmän kuin lähimmäisenne, jonka osalta Isä edellyttää teidän rakastavan häntä niin kuin itseänne. Koska veljenne on omaa perhettänne, rakastatte häntä perheenjäsentä kohtaan osoitettavalla kiintymyksellä, mutta sen lisäksi te myös palvelette häntä niin kuin palvelisitte itseänne. Ja te rakastatte ja palvelette veljeänne näin, siksi että minä olen teitä, veljiäni kun olette, tällä tavoin rakastanut ja palvellut. Menkää siis kaikkeen maailmaan ja kertokaa tätä hyvää sanomaa jokaisen rodun, heimon ja kansakunnan kaikille luoduille. Henkeni kulkee edellänne, ja olen aina teidän kanssanne.”
193:1.3 (2054.1) Nämä samarialaiset hämmästyivät suuresti tästä Mestarin ilmestymisestä, ja he kiiruhtivat lähiseudun kaupunkeihin ja kyliin, joissa he levittivät sanomaa siitä, että he olivat nähneet Jeesuksen ja että hän oli puhunut heille. Ja tämä oli Mestarin seitsemästoista morontiailmestyminen.
193:2.1 (2054.2) Mestarin kahdeksastoista morontiailmestyminen tapahtui Tyyrossa tiistaina, toukokuun 16. päivänä, vähän ennen kello yhdeksää illalla. Tälläkin kerralla hän ilmestyi hetkenä, jolloin uskovien kokous oli päättymässä, ja he valmistuivat hajaantumaan. Ja hän sanoi:
193:2.2 (2054.3) ”Rauha teille. Teistä on riemullista tietää, että Ihmisen Poika on noussut kuolleista, sillä sen myötä tiedätte, että myös te ja teidän veljenne jäävät eloon ruumiin kuoleman jälkeen. Mutta sellainen eloonjääminen riippuu siitä, oletteko sitä ennen syntyneet totuudenetsinnän ja jumalanlöytämisen hengestä. Elämän leipä ja elämän vesi annetaan vain niille, jotka isoavat totuutta ja janoavat vanhurskautta – Jumalaa. Se tosiasia, että kuolleet nousevat kuolleista, ei ole valtakunnan evankeliumi. Nämä suuret totuudet ja nämä universumitosiasiat liittyvät tähän evankeliumiin sikäli, että ne ovat osa siitä, mitä hyvään sanomaan uskomisesta seuraa, ja ne sisältyvät sellaisten ihmisten jälkeenpäin seuraavaan kokemukseen, joista uskon kautta tulee teoissa ja totuudessa ikiaikojen Jumalan ikuisia poikia. Isäni lähetti minut maailmaan julistamaan kaikille ihmisille tätä poikauteen kuuluvaa pelastusta. Ja siksi lähetän teidät joka taholle julistamaan tätä poikauteen kuuluvaa pelastusta. Pelastus on Jumalan ilmaiseksi antama lahja, mutta jotka ovat syntyneet hengestä, alkavat välittömästi tuottaa hengen hedelmiä siten, että he rakastavasti palvelevat kanssaluotujaan. Ja hengestä syntyneiden ja Jumalaa tuntevien kuolevaisten elämässä esille tulevat jumalallisen hengen hedelmät ovat rakastava palveleminen, epäitsekäs antaumus, peloton lojaalisuus, vilpitön rehellisyys, valistunut vilpittömyys, kuolematon toivo, epäilemätön luottamus, armelias huolenpito, pettämätön hyvyys, anteeksiantava pitkämielisyys ja pysyvä rauha. Elleivät uskoviksi tunnustautuneet tuota elämässään näitä jumalallisen hengen hedelmiä, he ovat kuolleita; Totuuden Henki ei ole heissä; he ovat elävän viinipuun hyödyttömiä oksia, ja kohta heidät karsitaan pois. Isäni edellyttää uskon lasten kantavan runsaasti hengen hedelmiä. Jos siis ette hedelmöi, hän kaivelee juurianne ja karsii pois hedelmättömät oksanne. Teidän on tuotettava yhä runsaammin hengen hedelmiä sitä mukaa, kun te Jumalan valtakunnassa etenette taivasta kohti. Saatte astua valtakuntaan aivan kuin olisitte lapsia, mutta Isä edellyttää teiltä, että armon avulla vartutte hengellisen aikuisuuden täyteen mittaan. Ja kun menette, kuka minnekin, kertoaksenne kaikille kansakunnille tämän evankeliumin hyvää sanomaa, niin kuljen edellänne, ja Totuuden Henkeni on sydämessänne. Rauhani minä jätän teille.”
193:2.3 (2054.4) Ja sen jälkeen Mestari katosi heidän näkyvistään. Seuraavana päivänä Tyyrosta lähti henkilöitä, jotka veivät tämän kertomuksen Siidoniin ja aina Antiokiaan ja Damaskokseen saakka. Jeesus oli lihallisen hahmossa eläessään käynyt näiden uskovien luona, ja niin heidän oli helppo tunnistaa hänet, kun hän ryhtyi heitä opettamaan. Vaikkeivät hänen ystävänsä aina heti tunnistaneet hänen morontiahahmoaan, kun se tehtiin heille näkyväksi, he tunnistivat kuitenkin aina varsin pian hänen persoonallisuutensa sitten, kun hän puhui heille.
193:3.1 (2055.1) Varhain torstaiaamuna, toukokuun 18. päivänä, Jeesus ilmestyi maan päällä viimeisen kerran morontiapersoonallisuutena. Kun yksitoista apostolia olivat Maria Markuksen kodin yläsalissa istuutumassa aamiaispöytään, Jeesus ilmestyi heille ja sanoi:
193:3.2 (2055.2) ”Rauha teille. Olen pyytänyt teitä pysyttelemään täällä Jerusalemissa siksi, kunnes nousen Isän tykö, ja myös siksi, kunnes lähetän teille Totuuden Hengen, joka kohta vuodatetaan kaiken lihan päälle ja joka varustaa teidät korkeudesta tulevalla voimalla.” Simon Selootti keskeytti Jeesuksen puheen kysymällä: ”Mestari, sittenkö sinä palautat valtakunnan taas voimaan, ja tulemmeko näkemään Jumalan kunnian maan päällä julkitulleena?” Kuunneltuaan Simonin kysymyksen Jeesus vastasi: ”Simon, takerrut edelleenkin vanhoihin ajatuksiisi juutalaisesta Messiaasta ja aineellisesta valtakunnasta. Mutta tulet saamaan hengellistä voimaa, kunhan henki on laskeutunut päällesi, eikä aikaakaan, kun lähdet kaikkeen maailmaan saarnaamaan tätä valtakunnan evankeliumia. Niin kuin Isä lähetti minut maailmaan, niin lähetän minä teidät. Ja toivon, että rakastaisitte toisianne ja luottaisitte toisiinne. Juudas ei enää ole joukossanne, koska hänen rakkautensa kylmeni, sekä siksi, että hän ei enää suostunut luottamaan teihin, lojaaleihin veljiinsä. Ettekö ole lukeneet kirjoituksista kohtaa, jossa sanotaan: ’Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä. Kukaan ei elä itsellensä’? Ja toista kohtaa, jossa sanotaan: ’Joka ystäviä tahtoo, esiintyköön itse ystävällisesti’? Ja enkö lähettänytkin teitä opettamaan aina kaksittain, jottette tuntisi oloanne yksinäiseksi ja joutuisi eristyneisyyden ikävään ja surkeuteen? Varsin hyvin myös tiedätte, etten minä lihallisen hahmossa ollessani päästänyt itseäni pitkiksi ajoiksi yksinäisyyteen. Kanssakäymistemme alkuajoista lähtien minulla oli aina kaksi tai kolme teistä jatkuvasti rinnallani tai ainakin hyvin lähellä, silloinkin kun olin yhteydessä Isään. Luottakaa siis ja uskokaa toisiinne. Ja tämä on sitäkin tarpeellisempaa, koska aion tänä päivänä jättää teidät yksiksenne tähän maailmaan. Hetki on tullut; olen menossa Isän tykö.”
193:3.3 (2055.3) Nämä sanat lausuttuaan hän antoi heille merkin heidän tulla mukaansa, ja hän johdatti heidät Öljymäelle, ja siellä hän lausui heille jäähyväiset valmistautuessaan poistumaan Urantialta. Se oli juhlallinen taival Öljymäelle. Kukaan heistä ei lausunut sanaakaan siitä hetkestä, jolloin he lähtivät yläsalista, siihen hetkeen, kun Jeesus jäi vähäksi aikaa heidän seuraansa Öljymäelle.
193:4.1 (2055.4) Apostoleilleen esittämänsä jäähyväisviestin alkuosassa Mestari viittasi siihen, että Juudas oli menetetty, ja hän piti heidän katalan työtoverinsa traagista kohtaloa esillä kuin vakavana varoituksena sosiaalisen ja veljespiiristä eristäytymisen vaaroista. Tämän aikakauden ja tulevien aikojen uskoville saattaa olla hyödyksi, jos luomme lyhyen katsauksen Juudaksen lankeemuksen syihin siinä valossa, mitä Mestari asiasta huomautti ja siitä näkökulmasta, mitä myöhempinä vuosisatoina kertynyt tietämys on tuonut esille.
193:4.2 (2055.5) Tätä tragediaa jälkikäteen tarkastellessamme tajuamme Juudaksen joutuneen eksyksiin ensi sijassa siksi, että hän oli varsin silmiinpistävästi eristynyt persoonallisuus, eli persoonallisuus, joka oli sulkeutunut tavallisten sosiaalisten yhteyksien ulkopuolelle. Itsepintaisesti hän kieltäytyi uskoutumasta apostolitovereilleen tai seurustelemasta vapaasti heidän kanssaan. Muttei se, että hän oli tyypiltään eristäytyvä persoonallisuus, sinänsä eikä sellaisenaan olisi tuottanut hänelle näin suurta vahinkoa, ellei olisi ollut myös niin, että hänen kasvunsa rakkaudessa ja varttumisensa hengellisessä armeliaisuudessa jäivät tapahtumatta. Ja sen lisäksi, ikään kuin pahentaakseen jo muutoinkin pahaa asiaa, hän kantoi härkäpäisesti kaunaa ja ruokki psykologisia vihollisia kuten kostonhimoa ja ylipäätään halua ”maksaa” kaikista pettymyksistään jollekulle ”loukkaukset loukkauksina”.
193:4.3 (2056.1) Tämä yksilöllisten erityispiirteiden ja mentaalisten taipumusten onneton yhteenkietoutuma vaikutti salakavalasti ja vei turmioon hyvin tarkoitusperin liikkeellä olevan ihmisen, joka ei välittänyt rakkaudella, uskolla ja luottamuksella nujertaa näitä huonoja tekijöitä. Tuomaksen ja Natanaelin tapaukset todistavat oivallisella tavalla, ettei Juudaksen harhautuminen ollut väistämätön, olihan kumpaisenkin kirouksena tämä samanlaatuinen epäluuloisuus ja individualistisen suhtautumistavan ylikehittyneisyys. Myös Andreaksella ja Matteuksella oli monia tämänsuuntaisia taipumuksia, mutta kaikki nämä miehet kasvoivat ajan myötä rakastamaan Jeesusta ja apostolitovereitaan aina vain enemmän, ei suinkaan aina vain vähemmän. He varttuivat armossa ja totuuden tietämisessä. Heistä tuli veljiään kohtaan yhä luottavaisempia, ja heissä kehittyi vähä vähältä kyky uskoutua tovereilleen. Juudas kieltäytyi itsepintaisesti uskoutumasta veljilleen. Tunne-elämänsä konfliktien kasautumisen pakottaessa hänet etsimään helpotusta minuutensa julkituomisesta hän poikkeuksetta pyysi neuvoja ja sai epäviisasta lohdutusta epähengellisiltä sukulaisiltaan tai satunnaisilta tuttavuuksiltaan, jotka olivat joko välinpitämättömiä tai suorastaan vihamielisiä taivaallisen valtakunnan hengellisten realiteettien menestymistä ja edistymistä kohtaan – ja hän oli sentään yksi taivaallisen valtakunnan kahdestatoista vihitystä lähettiläästä maan päällä.
193:4.4 (2056.2) Juudas kärsi tappion maisen vaelluksensa kamppailuissa seuraavien henkilökohtaisia taipumuksia ja luonteenheikkoutta kuvastavien tekijöiden johdosta:
193:4.5 (2056.3) 1. Hän kuului eristyvään ihmistyyppiin. Hän oli äärimmäisen yksilökeskeinen ja katsoi hyväksi kehittyä auttamattoman ”umpimieliseksi” ja vaikeasti lähestyttäväksi henkilöksi.
193:4.6 (2056.4) 2. Elämä oli lapsuudessa tehty hänelle liian helpoksi. Hän tunsi katkeraa mielipahaa, jos hän pettyi toiveissaan. Hän odotti aina voittavansa. Hän oli tavattoman huono häviäjä.
193:4.7 (2056.5) 3. Hän ei koskaan päässyt siihen, että olisi osannut kohdata pettymyksen filosofisen tyynesti. Sen sijaan että olisi hyväksynyt pettymykset inhimilliseen olemassaoloon normaalisti kuuluviksi ja tavanomaisiksi piirteiksi, hän turvautui poikkeuksetta tapaansa syyttää jotakuta erikseen tai tovereitaan ryhmänä kaikista henkilökohtaisista vaikeuksistaan ja pettymyksistään.
193:4.8 (2056.6) 4. Hän oli viehtynyt kaunaisuuteen; hän hautoi aina koston ajatusta.
193:4.9 (2056.7) 5. Hänelle ei ollut mieluisaa katsoa tosiasioita rehellisesti silmästä silmään; hän oli epärehellinen suhtautumisessaan elämäntilanteisiin.
193:4.10 (2056.8) 6. Hänestä oli vastenmielistä keskustella omista henkilökohtaisista ongelmistaan lähimpien työtovereidensa kanssa. Hän ei suostunut keskustelemaan vaikeuksistaan oikeiden ystäviensä kanssa ja niiden kanssa, jotka häntä todella rakastivat. Kaikkina heidän yhdessäolonsa vuosina hän ei edes yhtä kertaa kääntynyt Mestarin puoleen puhtaasti henkilökohtaisine ongelmineen.
193:4.11 (2056.9) 7. Hän ei milloinkaan oppinut, että todelliset jalosta elämästä saatavat palkinnot ovat viime kädessä hengellisiä palkintoja, joita ei aina jaeta tämän yhden lyhyen lihallisen elämän kuluessa.
193:4.12 (2056.10) Koska hän itsepintaisesti eristi persoonallisuutensa, hänen murheensa moninkertaistuivat, hänen surunsa lisääntymistään lisääntyivät, hänen huolenaiheensa enenemistään enenivät ja hänen epätoivonsa syveni lähes sietämättömäksi.
193:4.13 (2057.1) Vaikka tällä itsekeskeisellä ja yltiöindividualistisella apostolilla oli monia psyykkisiä, emotionaalisia ja hengellisiä vaikeuksia, hänen olennaisimmat vaikeutensa olivat kuitenkin siinä, että hän oli persoonallisuudeltaan eristynyt; että hän oli mieleltään epäluuloinen ja tasoitusta etsivä; että hän oli temperamentiltaan äreä ja kostonhimoinen; että hän oli tunne-elämältään rakkaudeton ja anteeksiantamaton; että hän oli sosiaalisesti kehenkään luottamaton ja lähes kokonaan itseensä pitäytyvä; että hänestä tuli hengeltään ylimielinen ja itsekkäästi kunnianhimoinen; että hän eläessään ei välittänyt niistä, jotka häntä rakastivat, ja oli kuollessaan vailla ystäviä.
193:4.14 (2057.2) Nämä siis ovat ne mielessä vaikuttaneet tekijät ja huonot vaikutukset, jotka kaikki yhdessä selittävät, miksi hyvää tarkoittava ja muutoin kerran vilpitön Jeesukseen uskova mies, vielä senkin jälkeen kun hänellä oli usean vuoden ajan ollut mitä läheisin yhteys Jeesuksen uudistavaan persoonallisuuteen, hylkäsi toverinsa, torjui pyhän asian, luopui pyhästä kutsumuksestaan ja kavalsi jumalallisen Mestarinsa.
193:5.1 (2057.3) Kello oli miltei puoli kahdeksan tänä torstaiaamuna, toukokuun 18. päivänä, kun Jeesus saapui Öljymäen länsirinteelle yhdentoista hiljaisen ja jotensakin hämmentyneen apostolinsa kanssa. Tältä paikalta, josta oli vielä yksi kolmannes matkaa kukkulan harjalle, he saattoivat suunnata katseensa Jerusalemin yli ja alas Getsemaneen. Jeesus valmistautui nyt lausumaan viimeiset jäähyväissanansa apostoleille ennen Urantialta-poistumistaan. Kun hän siinä seisoi heidän edessään, he polvistuivat kehotuksetta piiriin hänen ympärilleen, ja Mestari sanoi:
193:5.2 (2057.4) ”Pyysin teitä viipymään Jerusalemissa siksi kunnes teidät varustetaan korkeuksista tulevalla voimalla. Olen nyt poistumassa luotanne, sillä nousen kohta Isäni tykö, ja pian, hyvin pian, lähetämme Totuuden Hengen tähän maailmaan, jossa olen oleskellut. Ja kun hän on tullut, ryhdytte julistamaan valtakunnan evankeliumia uudelleen, ensin Jerusalemissa, ja sitten tienne vie maailman ääriin. Rakastakaa ihmisiä sillä rakkaudella, jolla minä olen teitä rakastanut, ja palvelkaa kuolevaistovereitanne kuten minä olen teitä palvellut. Pakottakaa sielut elämänne tuottamien hengen hedelmien avulla uskomaan se totuus, että ihminen on Jumalan poika ja että kaikki ihmiset ovat veljiä. Muistakaa kaikki, mitä olen teille opettanut ja muistakaa elämä, jonka olen keskuudessanne elänyt. Rakkauteni kietoo teidät varjoonsa, henkeni on oleva kanssanne ja rauhani pysyy päällänne. Jääkää hyvästi.”
193:5.3 (2057.5) Kun morontia-Mestari oli nämä sanat lausunut, hän katosi heidän näkyvistään. Tämä Jeesuksen niin kutsuttu taivaaseenastuminen ei millään tavoin poikennut niistä hänen muista katoamisistaan ihmisen näköpiirin tuolle puolen, joita oli tapahtunut hänen Urantialla elämänsä nelikymmenpäiväisen morontiaelämänvaiheen aikana.
193:5.4 (2057.6) Mestari meni Jerusemin kautta Edentiaan, jossa Kaikkein Korkeimmat Paratiisin-Pojan tarkkaillessa tilannetta vapauttivat Jeesus Nasaretilaisen morontiatilasta ja ylösnousemuksen henkikanavien kautta palauttivat hänet Paratiisin-Pojan ja Salvingtonin korkeimman hallitsijan asemaan.
193:5.5 (2057.7) Kello oli tuona aamuna noin seitsemän neljäkymmentäviisi, kun morontia-Jeesus katosi yhdentoista apostolinsa näkyvistä aloittaakseen nousun Isänsä oikealle puolelle, saadakseen siellä muodollisuuksien mukaisen vahvistuksen täyttyneelle täysivaltaisuudelleen Nebadonin universumiin nähden.
193:6.1 (2057.8) Pietarin antamia määräyksiä toteuttaen Johannes Markus ja muut lähtivät kutsumaan johtavia opetuslapsia koolle Maria Markuksen kotiin. Kello puoli yhteentoista mennessä paikalle oli kerääntynyt satakaksikymmentä Jerusalemissa asuvaa Jeesuksen eturivin opetuslasta kuuntelemaan selostusta Mestarin jäähyväisviestistä ja kuulemaan hänen taivaaseenastumisestaan. Tämän joukon mukana oli myös Maria, Jeesuksen äiti. Hän oli palannut Jerusalemiin Johannes Sebedeuksen mukana, kun apostolit palasivat hiljattaiselta Galilean-käynniltään. Pian Helluntain jälkeen hän palasi Salomen kotiin Betsaidaan. Jeesuksen veli Jaakob oli hänkin läsnä tässä kokouksessa, ensimmäisessä Mestarin planetaarisen elämänvaiheen päättymisen jälkeen koolle kutsutussa hänen opetuslastensa neuvonpidossa.
193:6.2 (2058.1) Simon Pietari otti tehtäväkseen puhua apostolitovereidensa puolesta, ja hän esitti vavahduttavan selostuksen yhdentoista apostolin viimeisestä tapaamisesta Mestarinsa kanssa ja kuvaili erittäin liikuttavasti Mestarin lopullisia jäähyväisiä ja hänen taivaaseenastumiskatoamistaan. Se oli kokous, jonka kaltaista tässä maailmassa ei ollut koskaan ennen ollut. Kokouksen tämä osa kesti vajaan tunnin. Sitten Pietari selitti, että he olivat päättäneet valita Juudas Iskariotille seuraajan ja että pidettäisiin tauko, jotta apostolit voisivat tehdä ratkaisunsa kahden tälle paikalle ehdotetun miehen, Mattiaksen ja Justuksen, välillä.
193:6.3 (2058.2) Sen jälkeen yksitoista apostolia menivät alakertaan, jossa he päättivät heittää arpaa ratkaistakseen, kummasta miehestä tulisi apostoli, joka palvelisi Juudaksen paikalla. Arpa lankesi Mattiakselle, ja hänet julistettiin uudeksi apostoliksi. Hänet asetettiin asianmukaisesti virkaansa, ja sen jälkeen hänet nimitettiin rahastonhoitajaksi. Mutta Mattiaksen panos apostolien sittemmin seuranneisiin toimintoihin jäi vähäiseksi.
193:6.4 (2058.3) Kaksoset palasivat pian Helluntain jälkeen kotiinsa Galileaan. Simon Selootti vetäytyi vähäksi aikaa syrjään, ennen kuin hän lähti saarnaamaan evankeliumia. Tuomas murehti jonkin aikaa ja ryhtyi sitten taas opetustyöhönsä. Natanael alkoi olla yhä enemmän eri mieltä Pietarin kanssa siitä, että saarnattiin Jeesuksesta sen sijaan, että olisi julistettu aiempaa valtakunnan evankeliumia. Tämä erimielisyys kävi seuraavan kuukauden puolivälin tienoilla niin ankaraksi, että Natanael vetäytyi erilleen ja meni Filadelfiaan tapaamaan Abneria ja Lasarusta. Ja viivyttyään siellä yli vuoden ajan, hän jatkoi matkaansa Mesopotamian takaisiin maihin ja saarnasi evankeliumia, niin kuin hän sen ymmärsi.
193:6.5 (2058.4) Alkuperäisistä kahdestatoista apostolista jäi näin jäljelle vain kuusi, ja heistä tuli sen näyttämön esiintyjiä, jolla evankeliumia ensi alkuun julistettiin Jerusalemissa. Nämä kuusi olivat Pietari, Andreas, Jaakob, Johannes, Filippus ja Matteus.
193:6.6 (2058.5) Oli suunnilleen keskipäivän hetki apostolien palatessa veljiensä luo yläsaliin ja ilmoittaessa, että Mattias oli valittu uudeksi apostoliksi. Ja sitten Pietari pyysi kaikkia uskovia rukoilemaan – rukoilemaan, että he olisivat valmiit ottamaan vastaan sen hengen lahjan, jonka Mestari oli luvannut lähettää.
Urantia-kirja
Luku 194
194:0.1 (2059.1) OLLESSAAN parhaillaan rukoilemassa edellä mainitut satakaksikymmentä uskovaa tulivat noin kello yksi kaikki tietoisiksi huoneessa olevasta oudosta läsnäolosta. Samalla nämä kaikki opetuslapset tiedostivat uuden ja syvällisen hengellisen ilon, turvallisuuden ja varmuuden tunteen. Tätä uutta hengellisen väkevyyden tietoisuutta seurasi välittömästi voimakas halu mennä ulos ja julistaa julkisesti valtakunnan evankeliumia ja sitä hyvää sanomaa, että Jeesus oli noussut kuolleista.
194:0.2 (2059.2) Pietari nousi seisomaan ja julisti, että käsillä täytyi olla Mestarin heille lupaaman Totuuden Hengen tuleminen, ja hän ehdotti, että he menisivät temppeliin ja ryhtyisivät julistamaan haltuunsa uskottua hyvää sanomaa. Ja he tekivät juuri niin kuin Pietari ehdotti.
194:0.3 (2059.3) Näille ihmisille oli opetettu ja heille oli annettu siitä ohjeet, että evankeliumi, jota heidän tuli julistaa, oli Jumalan isyys ja ihmisen poikaus, mutta tällä nimenomaisella hengellisen hurmion ja henkilökohtaisen voitonriemun hetkellä paras sanoma, suurin uutinen, jonka nämä ihmiset osasivat ajatella, oli Mestarin kuolleistanousun tosiasia. Ja niin he riensivät korkeuksista saamallaan voimalla varustettuina julistamaan ilosanomaa kansalle – Jeesuksen kautta tulevaa pelastusta kokonaan unohtamatta – mutta kompastuivat tahtomattaan siihen erehdykseen, että he korvasivat varsinaisen evankeliumisanoman muutamilla evankeliumiin liittyvillä tosiasioilla. Pietari oli tietämättään tämän erehdyksen alkuunpanija, ja muut Paavalia myöten kulkivat hänen askelissaan. Paavali loi hyvän sanoman uudesta versiosta uuden uskonnon.
194:0.4 (2059.4) Valtakunnan evankeliumin sisältönä on Jumalan isyyden tosiasia ynnä sen seurauksena oleva totuus ihmisten poikaus-veljeydestä. Tuon päivän jäljiltä kehittyneen kristinuskon sisältönä on se tosiasia, että Jumala on Herran Jeesuksen Kristuksen Isä, samoin kuin kokemus uskovan kumppanuudesta ylösnousseen ja kunnialla kruunatun Kristuksen kanssa.
194:0.5 (2059.5) Ei ole kummallista, että nämä hengen täyttämät ihmiset sattuivat tarttumaan tähän tilaisuuteen tuoda julki ilonsa siitä, että he tunsivat saaneensa voiton voimista, jotka olivat yrittäneet saattaa heidän Mestarinsa turmioon ja tehdä lopun hänen opetustensa vaikutuksesta. Tuollaisena hetkenä oli helpompaa muistaa heidän henkilökohtainen yhteytensä Jeesukseen ja tuntea järisyttävää riemua siitä varmuudesta, että Mestari yhä eli, että heidän ystävyytensä ei ollut päättynyt ja että henki oli tosiaankin laskeutunut heidän päälleen, juuri niin kuin hän oli luvannut.
194:0.6 (2059.6) Näistä uskovista tuntui kuin heidät olisi siirretty yhtäkkiä toiseen maailmaan, uuteen ilon, voiman ja kirkkauden olotilaan. Mestari oli kertonut heille, että valtakunta tulisi voimalla, ja jotkut heistä luulivat alkaneensa käsittää, mitä hän tarkoitti.
194:0.7 (2059.7) Ja kun kaikki edellä sanottu otetaan huomioon, ei ole vaikea ymmärtää, miten nämä ihmiset päätyivätkin saarnaamaan uutta evankeliumia Jeesuksesta sen sijaan, että he olisivat julistaneet entistä sanomaa Jumalan isyydestä ja ihmisten veljeydestä.
194:1.1 (2060.1) Apostolit olivat neljänkymmenen päivän ajan lymyilleet. Käsillä oleva päivä sattui olemaan juutalainen helluntaijuhla, ja Jerusalemissa oli tuhansia vierailijoita maailman kaikilta kulmilta. Monet saapuivat juuri tätä juhlaa varten, mutta useimmat olivat viipyneet kaupungissa pääsiäisestä saakka. Nämä pelästyneet apostolit tulivat viikkoja jatkuneesta eristyneisyydestään nyt ihmisten ilmoille ja ilmestyivät rohkeasti temppeliin, jossa he alkoivat julistaa uutta sanomaa ylösnousseesta Messiaasta. Ja kaikki opetuslapset olivat samalla tavoin tietoisia siitä, että he olivat saaneet jonkin ymmärrystä ja voimaa olevan uuden hengellisen varustuksen.
194:1.2 (2060.2) Kello oli suunnilleen kaksi, kun Pietari nousi seisomaan samalle paikalle, jossa hänen Mestarinsa oli tässä temppelissä viimeksi opettanut, ja esitti sen kiihkeän vetoomuksen, jonka tuloksena valtakuntaan saatiin yli kaksituhatta sielua. Mestari oli poissa, mutta äkkiä he huomasivatkin, että tämä hänestä esitetty kertomus vaikutti kansan keskuudessa väkevästi. Ei sen vuoksi ole ihme, että he viehättyivät julistamaan jatkuvasti sellaista, joka osoitti oikeaksi heidän aikaisemman antaumuksensa Jeesusta kohtaan ja joka samalla niin tehokkaasti pakotti ihmiset uskomaan häneen. Tähän kokoukseen osallistui kuusi apostolia: Pietari, Andreas, Jaakob, Johannes, Filippus ja Matteus. He puhuivat yli puolentoista tunnin ajan ja esittivät viestejä kreikaksi, hepreaksi ja arameaksi sekä lausuivat muutaman sanan vielä muillakin kielillä, joiden puhumisesta heillä oli tuntemusta.
194:1.3 (2060.3) Apostolien rohkeus ällistytti juutalaisten johtajia, mutta nämä eivät uskaltaneet hätyyttää heitä, koska niin monet pitivät heidän kertomustaan totena.
194:1.4 (2060.4) Kello puoli viiden aikaan yli kaksituhatta uutta uskovaa seurasi apostolien jäljessä Siiloamin lammikolle, jossa Pietari, Andreas, Jaakob ja Johannes kastoivat heidät Mestarin nimessä. Ja kun he olivat suoriutuneet tämän väkijoukon kastamisesta, oli jo pimeä.
194:1.5 (2060.5) Helluntai oli suuri kastejuhla, ajankohta, jolloin juutalaisyhteisön jäseniksi otettiin portin käännynnäisiä, niitä gentiilejä, jotka halusivat palvella Jahvea. Suurten juutalais- ja uskovien gentiilijoukkojen antautuminen kastettaviksi oli tuona nimenomaisena päivänä sen vuoksi sitäkin helpompaa. He eivät näin tehdessään vielä millään tavoin katkaisseet siteitään juutalaiseen uskoon. Jeesukseen uskovat olivat jonkin aikaa tämän jälkeenkin vain muuan juudaismin lahko. He olivat apostoleja myöten kaikki vielä uskollisia juutalaisen seremoniajärjestelmän keskeisimmille vaatimuksille.
194:2.1 (2060.6) Jeesus eli maan päällä ja opetti evankeliumin, joka vapahti ihmisen siitä taikauskosta, että tämä oli perkeleen lapsi, ja korotti hänet Jumalan uskonpojan arvoasemaan. Jeesuksen sanoma, sellaisena kuin hän sitä omana aikanaan saarnasi ja sen eli, oli esittämisensä aikaan tehokas ratkaisu ihmisen hengellisiin vaikeuksiin. Ja nyt kun hän ei enää henkilökohtaisesti ole maailmassa, hän lähettää tilalleen Totuuden Henkensä, jonka on määrä elää ihmisessä ja esittää kullekin uudelle sukupolvelle Jeesuksen sanoma uudelleen, jotta jokaisella maan kamaralle ilmestyvällä uudella kuolevaisten ryhmällä olisi uusi ja ajanmukainen evankeliumin versio, juuri senlaatuinen omakohtaisen valaistumisen ja ryhmäkohtaisen opastuksen lähde, että se osoittautuu tulokselliseksi ratkaisuksi ihmisen alati uusiin ja moninaisiin hengellisiin vaikeuksiin.
194:2.2 (2060.7) Tämän hengen ensimmäinen tehtävä on tietenkin totuuden vaaliminen ja personoiminen, sillä totuuden käsittäminen juuri on ihmisen vapauden korkein muoto. Seuraavaksi tämän hengen tarkoitus on uskovan orpoudentunteen hävittäminen. Koska Jeesus oli elänyt ihmisten keskuudessa, kaikki uskovat kokisivat yksinäisyydentunnetta, ellei Totuuden Henki olisi tullut asettuakseen ihmisten sydämeen.
194:2.3 (2061.1) Tämä Pojan hengen lahjoittaminen valmisti kaikkien normaalien ihmisten mielen tehokkaasti sitä tilannetta varten, että Isän henki (Suuntaaja) myöhemmin lahjoitettiin yleismaailmallisesti koko ihmiskunnalle. Tämä Totuuden Henki on tietyssä mielessä sekä Universaalisen Isän että Luoja-Pojan henki.
194:2.4 (2061.2) Älkää tehkö sitä virhettä, että odotatte pääsevänne voimakkaaseen älylliseen tietoisuuteen vuodatetusta Totuuden Hengestä. Tämä henki ei koskaan herätä tietoisuutta itsestään, vaan ainoastaan tietoisuuden Mikaelista, Pojasta. Jeesus opetti alusta alkaen, ettei henki puhuisi itsestään. Todistus kumppanuudestasi Totuuden Hengen kanssa ei sen vuoksi löydy siitä, että olisit tietoinen tästä hengestä, vaan paremminkin siitä, että koet, miten kumppanuutesi Mikaelin kanssa laajenee.
194:2.5 (2061.3) Henki tuli myös auttaakseen ihmisiä muistamaan ja ymmärtämään Mestarin sanat sekä valaistakseen Mestarin elämää maan päällä ja esittääkseen siitä uuden tulkinnan.
194:2.6 (2061.4) Totuuden Henki tuli lisäksi auttaakseen uskovaa todistamaan realiteeteista, jotka sisältyvät Jeesuksen opetuksiin ja hänen elämäänsä, sellaisena kuin hän sen lihallisen hahmossa eli ja sellaisena kuin hän sitä nyt taas elää – uudelleen ja uudistetusti – hengen täyttämien Jumalan poikien jokaisen menneisyyteen siirtyvän sukupolven yksittäisessä uskovassa.
194:2.7 (2061.5) On siis ilmeistä, että Totuuden Henki tulee todellakin johtamaan kaikki uskovat kaikkeen totuuteen, laajenevaan tietoon siitä kokemuksesta, että ihminen on elävästi ja yhä laajemmin tietoinen Jumalan pojan aseman ikuisuuden ja ylösnousemuksellisuuden todellisuudesta.
194:2.8 (2061.6) Jeesus eli elämän, joka on ilmoitus Isän tahtoon alistuvasta ihmisestä, ei esimerkki, jota kenenkään tulisi yrittää konkreettisesti seurata. Tästä lihallisen elämästä samoin kuin hänen ristinkuolemastaan ja sen jälkeen seuranneesta kuolleistanousustaan tuli ennen pitkää uusi evankeliumi lunnaista, jotka oli näin maksettu siinä tarkoituksessa, että ihminen ostettiin takaisin paholaisen kynsistä – itsensä loukatuksi tuntevan Jumalan langettamasta tuomiosta. Vaikka evankeliumi totta kyllä suuresti vääristyikin, tosiasiaksi kuitenkin jää, että tämä uusi sanoma Jeesuksesta sisälsi sen ohella hänen aikaisemman valtakuntaevankeliuminsa monia perustotuuksia ja -opetuksia. Ja nämä kätketyt totuudet Jumalan isyydestä ja ihmisten veljeydestä tulevat ennemmin tai myöhemmin nousemaan esiin ja muuttamaan vaikuttavalla tavalla koko ihmiskunnan sivilisaation.
194:2.9 (2061.7) Mutta nämä järjen tekemät virheet eivät millään tavoin häirinneet uskovan suurenmoista edistymistä hengen kasvun alalla. Apostolit pääsivät omakohtaisessa hengellisessä edistymisessä Totuuden Hengen lahjoittamisen jälkeen vajaassa kuukaudessa pitemmälle kuin he olivat päässeet niinä miltei neljänä vuotena, jotka he olivat henkilökohtaisessa ja rakastavassa yhteydessä Mestariin. Se, että Jeesuksen kuolleistanousun tosiasia edellä mainitulla tavalla korvasi pelastavan evankeliumitotuuden ihmisestä Jumalan poikana, ei myöskään millään tavoin häirinnyt heidän opetustensa nopeaa leviämistä, vaan tämä Jeesuksen sanoman joutuminen hänen persoonastaan ja ylösnousemuksestaan kertovan uuden opetuksen varjoon näytti päinvastoin suuresti helpottavan hyvän sanoman julistamista.
194:2.10 (2061.8) Suunnilleen noihin aikoihin varsin yleiseen käyttöön tullut termi ”hengen kaste” merkitsi pelkästään tämän Totuuden Henki -lahjan tietoista vastaanottamista ja sitä, että omakohtaisesti tunnusti tämän uuden hengellisen voiman kaikkien niiden hengellisten influenssien lisäykseksi, joita Jumalaa tuntevat sielut olivat aiemmin kokeneet.
194:2.11 (2061.9) Ihmiseen kohdistuu Totuuden Hengen lahjoittamisesta lähtien kolminkertaisen henkivarustuksen antama opetus ja opastus: Isän henki eli Ajatuksensuuntaaja, Pojan henki eli Totuuden Henki ja Hengen henki eli Pyhä Henki.
194:2.12 (2062.1) Ihmiskuntaan kohdistuu tavallaan universumin henki-influenssien seitsenkertaisen vetovoiman kaksinkertainen vaikutus. Alkuaikojen evolutionaarisiin kuolevaisrotuihin kohdistuu paikallisuniversumin Äiti-Hengen seitsemän mielenauttajahengen yhä pitemmälle menevä yhteydenpito. Ihmisen edetessä älyllisyyden ja hengellisen tajuamiskyvyn asteikkoa ylöspäin päädytään lopulta siihen, että ihmisen yläpuolella leijuu ja hänen sisimmässään on seitsemän korkeampaa henkisesti vaikuttavaa tekijää, influenssia. Ja nämä edistyvien maailmojen seitsemän henkeä ovat:
194:2.13 (2062.2) 1. Lahjaksi annettu Universaalisen Isän henki – Ajatuksensuuntaajat.
194:2.14 (2062.3) 2. Iankaikkisen Pojan henkiläsnäolo – universumien universumin henkigravitaatio ja koko henkiyhteydenpidon tietty kanava.
194:2.15 (2062.4) 3. Äärettömän Hengen henkiläsnäolo – koko luomistuloksen universaalinen henkimieli, kaikkien edistyvien älyllisten olentojen älyllisen sukulaisuuden hengellinen lähde.
194:2.16 (2062.5) 4. Universaalisen Isän ja Luoja-Pojan henki – Totuuden Henki, jota yleisesti pidetään Universumin Pojan henkenä.
194:2.17 (2062.6) 5. Äärettömän Hengen ja Universumin Äiti-Hengen henki – Pyhä Henki, jota yleisesti pidetään Universumin Hengen henkenä.
194:2.18 (2062.7) 6. Universumin Äiti-Hengen mielihenki – paikallisuniversumin seitsemän mielenauttajahenkeä.
194:2.19 (2062.8) 7. Isän, Poikien ja Henkien henki – maailmojen ylösnousemuskuolevaisten uuden nimen henki, sen jälkeen kun kuolevaisen hengestä syntynyt sielu on fuusioitunut Paratiisin Ajatuksensuuntaajaan, ja sen jälkeen kun se on myöhemmin saavuttanut Lopullisuuden Paratiisikunnan jäsenen statukseen kuuluvan jumalallisuuden ja kunnialla kruunautumisen.
194:2.20 (2062.9) Ja näin Totuuden Hengen lahjoittaminen toi maailmalle ja sen kansoille viimeisen sellaisen henkivarustuksen, jonka tarkoituksena on auttaa yhä korkeammalle yltävää Jumalan etsintää.
194:3.1 (2062.10) Helluntain päivästä esitettyihin kertomuksiin tuli alkuaikoina liitetyiksi monia eriskummallisia ja omituisia opetuksia. Tuon päivän, eli päivän, jona uusi opettaja, Totuuden Henki, tuli ihmiskunnan keskuuteen, tapahtumat on myöhempinä aikoina sekoitettu valloilleen päässeen emotionalismin järjettömiin purkauksiin. Mitä tämä vuodatettu Isän ja Pojan henki ensi sijassa tekee, on sitä, että hän antaa ihmisille opetusta Isän osoittaman rakkauden ja Pojan osoittaman armon totuuksista. Nämä ovat ne jumalallisuutta koskevat totuudet, joista ihmiset voivat saada täysimääräisemmän käsityksen kuin mistään muista jumalallisista luonteenpiirteistä. Totuuden Henki huolehtii etupäässä Isän henkiolemuksen ja Pojan moraalisen luonteen tunnetuksi tekemisestä. Lihallisen hahmossa eläessään Luoja-Poika paljasti Jumalan ihmisille; Totuuden Henki puolestaan paljastaa sydämessä Luoja-Pojan ihmisille. Tuottaessaan elämässään ”hengen hedelmiä” ihminen yksinkertaisesti tuo esille Mestarin omassa maisessa elämässään julkituomia ominaisuuksia. Kun Jeesus oli maan päällä, hän eli elämänsä yhtenä persoonallisuutena – Jeesus Nasaretilaisena. ”Uutena opettajana”, ihmisen sisimmässä elävänä henkenä, Mestari on Helluntaista alkaen kyennyt elämään elämäänsä uudelleen jokaisen sellaisen uskovan kokemuksessa, jota totuus opettaa.
194:3.2 (2062.11) Monia ihmiselämän aikana sattuvia tapahtumia on vaikea ymmärtää, niitä on vaikea saada sopusointuun sen ajatuksen kanssa, että elämme universumissa, jossa vallitsee totuus ja jossa voiton korjaa vanhurskaus. Peräti usein tuntuu, että vallalla ovat panettelu, valheet, epärehellisyys ja väärämielisyys – synti. Uskoko lopulta korjaakin voiton pahuudesta, synnistä ja paatumuksesta? Kyllä korjaa. Ja Jeesuksen elämä ja kuolema ovat ikuinen todiste siitä, että hyvyyden totuus ja hengen johdatuksessa olevan luodun usko nostetaan aina kunniaan. Ristillä riippuvaa Jeesusta pilkattiin huomauttamalla: ”Katsotaanpa, tuleeko Jumala vapahtamaan hänet.” Ristiinnaulitsemisen päivänä näytti pimeältä, mutta ylösnousemuksen aamuna oli jo häikäisevän kirkasta, ja Helluntaina oli sitäkin kirkkaampaa ja riemullisempaa. Pessimististä epätoivoa kuvastavat uskonnot koettavat päästä eroon elämän sälyttämistä taakoista, ja mitä ne halajavat, on sammuminen loputtomaan uneen ja lepoon. Ne ovat primitiivisen pelon ja kauhun uskontoja. Jeesuksen uskonto on uusi uskon evankeliumi julistettavaksi kamppailevalle ihmiskunnalle. Tämä uusi uskonto perustuu uskoon, toivoon ja rakkauteen.
194:3.3 (2063.1) Kuolevaisen elämä oli jakanut Jeesukselle kovimmat, julmimmat ja katkerimmat iskunsa, ja tämä mies kohtasi nämä epätoivon antimet uskolla, rohkeudella ja horjumattomalla päättäväisyydellä täyttää Isän tahto. Jeesus kohtasi elämän koko sen kammottavassa todellisuudessa, ja hän pysyi tilanteen herrana – jopa kuolemassa. Hän ei käyttänyt uskontoa vapautuksena elämästä. Jeesuksen uskonto ei etsi pakotietä tästä elämästä, jotta päästäisiin nauttimaan toisessa olotilassa odottavasta autuudesta. Jeesuksen uskonto tarjoaa toisen ja hengellisen olotilan iloa ja rauhaa sen elämän kohottamiseksi ja jalontamiseksi, jota ihmiset nyt lihallisen hahmossaan elävät.
194:3.4 (2063.2) Jos uskonto on oopiumia kansalle, se ei ole Jeesuksen uskonto. Ristillä riippuessaan hän kieltäytyi juomasta turruttavaa rohtoa, ja hänen henkensä, joka vuodatettiin kaiken lihan päälle, on voimallinen, koko maailmaan kohdistuva vaikuttaja, joka johdattaa ihmistä ylöspäin ja kannustaa häntä eteenpäin. Hengellinen etenemisen yllyke on väkevin tässä maailmassa vaikuttava kannustava voima. Totuutta oppiva uskova on ainoa edistyvä ja tarmokas sielu maan päällä.
194:3.5 (2063.3) Helluntain päivänä Jeesuksen uskonto mursi kaikki kansalliset raja-aidat ja rodulliset kahleet. On ikuisesti totta, että ”missä Herran henki on, siellä on vapaus”. Totuuden Hengestä tuli tuona päivänä Mestarin henkilökohtainen lahja jokaiselle kuolevaiselle. Tämä henki annettiin siinä tarkoituksessa, että uskovat saisivat pätevyyden toimia entistäkin tarmokkaampina valtakunnan evankeliumin saarnaajina, mutta he erehtyivät luulemaan, että tämä vuodatetun hengen vastaanottamisen kokemus oli osa sitä uutta evankeliumia, jota he parhaillaan tiedostamattaan muovasivat.
194:3.6 (2063.4) Älkää jättäkö huomiotta sitä tosiasiaa, että Totuuden Henki lahjoitettiin kaikille vilpittömille uskoville, tämä henkilahja ei tullut vain apostolien osalle. Kaikki yläsalissa koolla olleet satakaksikymmentä miestä ja naista saivat uuden opettajan, samoin kuin sen saivat kaikki sydämessään vilpittömät kaikkialla maailmassa. Tämä uusi opettaja annettiin lahjaksi ihmiskunnalle, ja jokainen sielu otti hänet vastaan sen mukaan, missä määrin hän rakasti totuutta ja mikä oli hänen kykynsä ymmärtää ja käsittää hengellisiä realiteetteja. Todellinen uskonto pääsee lopultakin vapauteen pappien ja kaikkien pyhien yhteiskuntaluokkien holhouksesta ja saavuttaa todellisen julkitulonsa yksittäisissä ihmissieluissa.
194:3.7 (2063.5) Jeesuksen uskonto edistää korkeimmantyyppistä ihmisten sivilisaatiota sikäli, että se luo korkeimmantyyppisen hengellisen persoonallisuuden ja julistaa tämän persoonan pyhyyttä.
194:3.8 (2063.6) Helluntaina tapahtunut Totuuden Hengen tuleminen teki mahdolliseksi uskonnon, joka ei ole radikaalinen eikä konservatiivinen; se ei ole vanhaa eikä uutta; sen ei ole määrä olla sen paremmin vanhojen kuin nuortenkaan hallitsema. Jeesuksen maisen elämän tosiasia tarjoaa kiintopisteen, johon ajallisuudessa ankkuroitua, samalla kun Totuuden Hengen lahjoittaminen huolehtii siitä, että uskonto, jota hän eli, ja evankeliumi, jota hän julisti, laajenevat ikuisesti ja kasvavat loputtomasti. Henki opastaa koko totuuteen, sillä hän opettaa laajenevaa ja alati kasvavaa uskontoa, joka edustaa loputonta edistymistä ja jumalallista julkitulemista. Tämä uusi opettaja tulee ikiajat tuomaan totuutta etsivälle uskovalle julki sitä, mikä niin jumalallisella tavalla kietoutui Ihmisen Pojan persoonaan ja olemukseen.
194:3.9 (2064.1) ”Uuden opettajan” lahjoittamiseen liittyneet manifestaatiot samoin kuin se, että eri rotuihin ja kansallisuuksiin kuuluvat, Jerusalemiin kerääntyneet ihmiset ottivat vastaan apostolien julistuksen, osoittavat Jeesuksen uskonnon yleismaailmallisuuden. Valtakunnan evankeliumin ei ollut määrä samastua mihinkään erityiseen rotuun, kulttuurin tai kieleen. Tuo Helluntain päivä todisti hengen suurenmoisesta pyrkimyksestä vapauttaa Jeesuksen uskonto syntymälahjaksi saamistaan juutalaisuuden kahleista. Vielä senkin jälkeen kun tämä näyttävä hengen vuodattaminen kaiken lihan päälle oli tapahtunut, apostolit koettivat ensi vaiheessa pakottaa käännynnäisensä suostumaan juutalaisen uskonnon vaatimuksiin. Paavalillakin oli kahnausta jerusalemilaisveljiensä kanssa siksi, että hän ei suostunut pakottamaan gentiilejä noudattamaan näitä juutalaisia tapoja. Mikään ilmoitususkonto ei voi levitä koko maailmaan tehdessään sen vakavan virheen, että siitä tulee jonkin kansallisen kulttuurin läpitunkema, tai että se tulee yhdistetyksi vakiintuneisiin rotukohtaisiin, sosiaalisiin tai taloudellisiin käytäntöihin.
194:3.10 (2064.2) Totuuden Hengen lahjoittaminen oli vapaa kaikista muotoseikoista, seremonioista, pyhistä paikoista ja erityisestä käyttäytymisestä niitten taholta, jotka kokonaisuudessaan ottivat sen ilmentymän vastaan. Kun henki tuli yläsalissa koolla olleiden päälle, he yksinkertaisesti vain istuivat paikallaan ja olivat juuri vaipuneet äänettömään rukoukseen. Henki lahjoitettiin niin maaseudulla kuin kaupungissakin. Hengen vastaanottaakseen apostolien ei tarvinnut vetäytyä muista erilleen syrjäiseen paikkaan vuosia kestävään yksinäiseen mietiskelyyn. Helluntai katkaisee kaikiksi ajoiksi yhteyden hengellisen kokemuksen idean ja sellaisen käsityksen väliltä, jonka mukaan jotkin ympäristöt olisivat erityisen suotuisia.
194:3.11 (2064.3) Helluntain oli hengellisine antimineen tarkoitus irrottaa Mestarin uskonto ikiajoiksi kaikesta sellaisesta, että se olisi riippuvainen fyysisestä voimasta, sillä nyt tämän uuden uskonnon opettajat ovat hengellisin asein varustettuja. Heidän on määrä lähteä valloittamaan maailma ehtymättömällä anteeksiantamuksella, verrattomalla hyvällä tahdolla ja yltäkylläisellä rakkaudella. He ovat varustettuja voittamaan pahan hyvällä, kukistamaan vihan rakkaudella, hävittämään pelon rohkealla ja elävällä totuuteen uskomisella. Jeesus oli seuraajilleen jo opettanut, ettei hänen uskontonsa ollut koskaan passiivista, vaan hänen opetuslastensa oli määrä laupeudentyössään ja rakkauden julkituomisissaan olla aina aktiivisia ja positiivisia. Nämä uskovat eivät suhtautuneet Jahveen enää ”Sotajoukkojen Herrana”. He pitivät ikuista Jumaluutta nyt ”Herran Jeesuksen Kristuksen Jumalana ja Isänä”. Tämän edistysaskelen he joka tapauksessa ottivat, jos kohta heiltä jossain määrin jäikin käsittämättä totuus siitä, että Jumala on myös jokaisen yksilön hengellinen Isä.
194:3.12 (2064.4) Helluntai varusti kuolevaisen ihmisen kyvyllä antaa anteeksi henkilökohtaiset loukkaukset, olla katkeroitumatta vakavimmankaan epäoikeudenmukaisuuden keskellä, säilyttää tyyneytensä pöyristyttävänkin vaaran edessä ja uhmata vihana ja kiukkuna ilmenevää pahuutta rakkautta ja pitkämielisyyttä osoittavin pelottomin teoin. Urantia on historiansa kuluessa kokenut suurten ja hävittävien sotien tuhoja. Kaikki näihin kauheisiin taisteluihin osallistuneet ovat kärsineet tappion. Oli vain yksi voittaja; oli vain yksi, joka selviytyi näistä katkeriksi käyneistä taisteluista yhä maineikkaampana – ja se oli Jeesus Nasaretilainen ja hänen evankeliuminsa siitä, että paha voitetaan hyvällä. Paremman sivilisaation salaisuus on sidoksissa Mestarin opetuksiin ihmisen veljeydestä, rakkautta ja keskinäistä luottamusta osoittavasta hyvästä tahdosta.
194:3.13 (2065.1) Uskonto oli Helluntaihin saakka tuonut julki vain ihmisen, joka etsii Jumalaa. Helluntain jälkeenkin ihminen etsii yhä Jumalaa, mutta maailman yllä loistaa näkymä, joka kertoo, että Jumalakin etsii, ja hän etsii ihmistä ja tämän löydettyään lähettää henkensä elämään tämän sisimmässä.
194:3.14 (2065.2) Ennen Jeesuksen opetuksia, jotka huipentuivat Helluntaissa, naisilla oli vanhempien uskontojen opinkappaleissa vain vähäinen tai täysin olematon asema. Valtakunnan veljesyhteisössä nainen seisoi Helluntain jälkeen Jumalan edessä tasa-arvoisena miehen kanssa. Niiden sadankahdenkymmenen joukossa, jotka saivat tämän erityisen hengen antimen, oli monta naisopetuslasta, ja heidän osalleen nämä siunaukset tulivat tasapuolisesti miesuskovien kanssa. Enää ei mies voi olettaa, että hänellä olisi yksinoikeus uskonnollisen palvelun toimittamiseen. Fariseus saattoi yhä kiittää Jumalaa siitä, ettei hän ”syntynyt naiseksi, spitaaliseksi eikä muukalaiseksi”, mutta Jeesuksen seuraajien keskuudessa nainen on ikiajoiksi vapautettu kaikesta sukupuoleen perustuvasta uskonnollisesta syrjimisestä. Helluntai hävitti kaiken rodulliseen erillisyyteen, kulttuurieroihin, sosiaaliseen luokkajakoon tai sukupuoliennakkoluuloihin perustuvan uskonnollisen syrjinnän. Ei siis ihme, että nämä uuteen uskontoon uskovat saattoivat huudahtaa: ”Missä Herran henki on, siellä on vapaus.”
194:3.15 (2065.3) Jeesuksen äiti ja veli olivat kumpikin näiden sadankahdenkymmenen uskovan joukossa, ja tämän opetuslasten yhteisen ryhmän jäseninä hekin saivat vuodatetun hengen. He eivät saaneet hyvästä lahjasta enempää kuin heidän toverinsakaan. Mitään erityistä lahjaa ei annettu Jeesuksen maisen perheen jäsenille. Helluntai oli merkki erillisten papistojen ja kaikenlaisen pyhiin perheisiin uskomisen päättymisestä.
194:3.16 (2065.4) Ennen Helluntaita apostolit olivat luopuneet Jeesuksen tähden paljosta. He olivat uhranneet kotinsa, perheensä, ystävänsä, maalliset tavaransa ja asemansa. Helluntaina he antoivat itsensä Jumalalle, ja Isä ja Poika vastasivat siihen antamalla itsensä ihmiselle – lähettämällä henkensä elämään ihmisten sisimmässä. Tämä itsensä kadottamisen ja hengen löytämisen kokemus ei ollut mikään tunne-elämän kokemus vaan teko, jossa oli kysymys älyllisestä antautumisesta ja varauksettomasta pyhittäytymisestä.
194:3.17 (2065.5) Helluntai oli kutsu hengelliseen yhtenäisyyteen evankeliumiin uskovien keskuudessa. Kun henki laskeutui opetuslasten päälle Jerusalemissa, tapahtui samoin Filadelfiassa, Aleksandriassa ja kaikissa muissa paikoissa, joissa asui aitoja uskovia. Ja oli kirjaimellisesti totta, että ”uskovaisten suuressa joukossa oli vain yksi sydän ja yksi sielu.” Jeesuksen uskonto on väkevin yhdistävä tekijä, jonka maailma on koskaan tuntenut.
194:3.18 (2065.6) Helluntain tarkoituksena oli vähentää yksilöiden, ryhmien, kansakuntien ja rotujen itsetehostusta. Juuri tämä itsetehostuksen henki lisää niin suuresti jännitystä, että jännitys aika ajoin puhkeaa tuhoisiksi sodiksi. Ihmiskunta voi eheytyä vain hengellisen suhtautumistavan tietä, ja Totuuden Henki on sellainen maailmassa vaikuttava tekijä, joka on universaalinen.
194:3.19 (2065.7) Totuuden Hengen tuleminen puhdistaa ihmissydämen ja johdattaa vastaanottajansa laatimaan elämälle tarkoituksen, joka on avoinna vain sille, mikä on Jumalan tahto, ja sille, mikä on ihmisille hyväksi. Aineellinen itsekkyyden henki on tukahtunut tähän uuteen itsensäunohtamisen hengelliseen antimeen. Helluntai merkitsi silloin ja merkitsee nyt sitä, että historian Jeesuksesta on tullut elävään kokemukseen kuuluva jumalallinen Poika. Kun tästä vuodatetusta hengestä johtuva ilo tietoisesti koetaan ihmiselämässä, se koituu vahvistavaksi lääkkeeksi terveydelle, virkistykseksi mielelle ja ehtymättömäksi energiaksi sielulle.
194:3.20 (2065.8) Rukoilu ei Helluntaina henkeä tuonut, mutta rukoilulla oli suuri merkitys siinä mielessä, että se määritteli yksittäisten uskovain luonteenomaisen vastaanottavaisuuden. Rukous ei saa jumalallista sydäntä liikahtamaan niin, että se myöntyisi hölläkätiseen anteliaisuuteen, mutta peräti usein se kyllä kaivaa ne uomat yhä avarammiksi ja syvemmiksi, joissa jumalalliset antimet voivat sydämiin ja sieluihin virrata, niiden sydämeen ja sieluun, jotka tällä tavoin, vilpittömän rukoilun ja aidon palvonnan kautta, muistavat ylläpitää katkeamatonta yhteyttä Tekijäänsä.
194:4.1 (2066.1) Kun Jeesus niin perin äkkiä joutui vihamiestensä käsiin ja yhtä nopeasti ristiinnaulittiin kahden varkaan väliin, hänen apostolinsa ja opetuslapsensa menettivät kokonaan itseluottamuksensa. Ajatus Mestarista kiinni otettuna, köytettynä, ruoskittuna ja ristiinnaulittuna oli liikaa jopa apostoleille. He unohtivat hänen opetuksensa ja hänen varoituksensa. Saattoihan hän tosin olla ”profeetta, voimallinen teossa ja sanassa Jumalan ja kaiken kansan edessä”, mutta se Messias hän tuskin voi olla, joka heidän toiveidensa mukaisesti perustaisi uudelleen Israelin kuningaskunnan.
194:4.2 (2066.2) Sitten tulee kuolleistanousu, joka vapahtaa heidät epätoivosta ja palauttaa heidän uskonsa Mestarin jumalallisuuteen. He näkevät hänet kerran toisensa jälkeen ja puhuvat hänen kanssaan, ja hän vie heidät Öljymäelle, jossa hän jättää heille jäähyväiset ja sanoo palaavansa Isän tykö. Hän on käskenyt heitä viipymään Jerusalemissa siksi, kunnes heidät varustetaan voimalla – siksi, kunnes Totuuden Henki tulee. Ja Helluntain päivänä tämä uusi opettaja tulee, ja siinä samassa he lähtevät saarnaamaan evankeliumiaan uusin voimin. He ovat elävän Herran, eivät kuolleen ja nujerretun johtajan, pelottomia ja rohkeita seuraajia. Mestari elää näiden evankelistojen sydämessä. Jumala ei ole mikään heidän ajatusmaailmassaan oleva opinkappale, vaan hänestä on tullut heidän sielussaan oleva elävä läsnäolo.
194:4.3 (2066.3) ”Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti temppelissä ja mursivat kotona leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella, kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. He tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja puhuivat Jumalan sanaa rohkeasti. Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä.”
194:4.4 (2066.4) Mitä on tapahtunut näille ihmisille, jotka Jeesus oli määrännyt lähtemään matkaan ja saarnaamaan valtakunnan evankeliumia: Jumalan isyyttä ja ihmisen veljeyttä? Heillä on uusi evankeliumi, he ovat uudesta kokemuksesta palavissaan, heidät täyttää uusi hengellinen energia. Heidän sanomansa onkin yhtäkkiä vaihtunut julistukseksi kuolleista nousseesta Kristuksesta: ”Jeesuksen, Nasaretilaisen, sen miehen, jonka Jumala hyväksyi voimallisilla teoilla ja ihmeillä, hänet, joka teille luovutettiin Jumalan määrätietoisen päätöksen ja ennaltatietämyksen mukaan, hänet te naulitsitte ristille ja tapoitte. Mutta näin on Jumala täyttänyt, minkä hän oli edeltä ilmoittanut kaikkien profeettain suun kautta. Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt. Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt. Koska hän siis on Jumalan oikean käden voimalla korotettu ja on Isältä saanut lupauksen hengestä, on hän vuodattanut sen, minkä te nyt näette ja kuulette. Katukaa, jotta teidän syntinne pyyhittäisiin pois, jotta Isä lähettäisi hänet, joka on teille edeltä määrätty, nimittäin Kristuksen, Jeesuksen, jonka taivaan piti omistaman niihin aikoihin saakka, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan.”
194:4.5 (2066.5) Valtakunnan evankeliumi, Jeesuksen sanoma, oli äkkiä vaihtunut evankeliumiksi Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Nyt he julistivat tosiasioita hänen elämästään, kuolemastaan ja kuolleistaheräämisestään ja saarnasivat toivoa hänen pikaisesta paluustaan tähän maailmaan viemään aloittamansa työn päätökseen. Ensimmäisten uskovien sanomassa oli siis kysymys siitä, että he saarnasivat hänen ensimmäisen tulemisensa tosiasioista ja opettivat toivoa hänen toisesta tulemisestaan, tapahtumasta, jonka he arvioivat olevan sangen lähellä.
194:4.6 (2067.1) Kristuksesta oli tulossa hyvää vauhtia muotoutuvan kirkon uskonkappale. Jeesus elää; hän kuoli ihmisten puolesta; hän antoi hengen; hän on tulossa takaisin. Jeesus täytti kaikki heidän ajatuksensa ja määräsi koko heidän uuden käsityksensä Jumalasta ja kaikesta muustakin. He olivat liian haltioissaan siitä uudesta opinkappaleesta, että ”Jumala on Herran Jeesuksen Isä”, välittääkseen vanhasta sanomasta, jonka mukaan ”Jumala on kaikkien ihmisten rakastava Isä”, jopa jokaisen yksittäisen yksilön Isä. On totta, että näissä uskovien alkuvaiheen yhteisöissä kyllä ilmeni ihmeellistä veljellisen rakkauden ja ennennäkemätöntä hyvän tahdon esiinpuhkeamista. Mutta tämä olikin Jeesukseen uskovien veljeskunta, ei taivaallisen Isän perhevaltakuntaan kuuluvien veljien yhteisö. Heidän hyvä tahtonsa kumpusi rakkaudesta, joka syntyi Jeesuksen lahjoittautumisen käsityksestä, eikä kuolevaisten ihmisten veljeyden tiedostamisesta. He olivat tästä huolimatta täynnä riemua, ja he elivät sellaista uutta ja ainutlaatuista elämää, että heidän opetuksensa Jeesuksesta vetivät puoleensa kaikkia ihmisiä. He tekivät sen suuren virheen, että he käyttivät valtakunnan evankeliumin elävää ja valaisevaa kommenttia itse evankeliumin sijasta, mutta jo sekin edusti suurenmoisinta ihmiskunnan koskaan tuntemaa uskontoa.
194:4.7 (2067.2) Epäilystäkään ei voinut olla siitä, että maailmaan oli nousemassa uusi veljeskunta. ”Ja uskovaisten suuri joukko pysyi apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.” He kutsuivat toisiaan veljiksi ja sisariksi; he tervehtivät toisiaan pyhällä suudelmalla; he huolehtivat köyhistä. Kysymyksessä oli yhteisö, jossa elettiin ja palvottiin yhdessä. Heidän omaisuuden yhteisyytensä ei perustunut mihinkään määräykseen vaan haluun jakaa omaisuutensa ja tavaransa uskovaistoveriensa kanssa. He odottivat luottavaisina, että Jeesus vielä heidän sukupolvensa aikana palaisi viemään päätökseen Isän valtakunnan perustamistyön. Tämä maallisen omaisuuden spontaani yhteisyys ei ollut suoranaisesti Jeesuksen opetukseen kuuluva piirre, vaan se ilmaantui siksi, että nämä miehet ja naiset niin vilpittömästi ja niin luottavaisesti uskoivat hänen minä päivänä tahansa palaavan päättääkseen työnsä ja viedäkseen valtakunnan täyttymykseen. Mutta tämän ajattelemattoman veljellisen rakkauden alalla suoritetun hyvää tarkoittaneen kokeilun lopputulokset olivat tuhoisia ja toivat murhetta. Tuhannet hartaat uskovat myivät omaisuutensa ja luovuttivat pois kaiken kiinteän pääomansa ja muut tuottavat varansa. Kristilliseen ”tasajakoon” joutuneet hupenevat varat loppuivat aikaa myöten, mutta maailma ei loppunut. Varsin pian Antiokian uskovat ryhtyivät keräämään kolehtia pelastaakseen Jerusalemin uskovaistoverinsa nälkäkuolemalta.
194:4.8 (2067.3) Noina aikoina he viettivät Herran ehtoollista sen mukaan, miten se oli asetettu. He toisin sanoen kokoontuivat hyvän toverihengen merkeissä nautitulle yhteiselle aterialle ja aterian päätteeksi he toimittivat sakramentin.
194:4.9 (2067.4) Alkuun he kastoivat Jeesuksen nimeen, vasta lähes kahdenkymmenen vuoden kuluttua he ryhtyivät kastamaan ”Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”. Kaste oli kaikki, mitä uskovien yhteisöön otettavalta vaadittiin. Heillä ei vielä ollut mitään organisaatiota, vaan kysymyksessä oli yksinkertaisesti vain Jeesus-veljeskunta.
194:4.10 (2067.5) Tämä Jeesus-lahko kasvoi nopeaa vauhtia, ja vielä kerran saddukeukset kiinnittivät siihen huomionsa. Fariseukset eivät tilanteesta suurestikaan välittäneet, sillä he panivat merkille, ettei mikään opetuksista millään tavoin puuttunut juutalaisten lakien noudattamiseen. Mutta saddukeukset ryhtyivät panemaan Jeesus-lahkon johtajia telkien taakse, kunnes heidät suostuteltiin hyväksymään erään johtavan rabbin, Gamalielin, neuvo. Tämä nimittäin antoi seuraavan ohjeen: ”Pysytelkää erossa näistä miehistä ja antakaa heidän olla, sillä jos tämä opetus tai tämä työ on ihmisistä, se kukistuu; mutta jos se on Jumalasta, te ette kykene heitä kukistamaan, ja mahdollisesti saatte huomata käyvänne taistelua itseään Jumalaa vastaan.” He päättivät noudattaa Gamalielin neuvoa, ja Jerusalemissa seurasi rauhallinen ja tyyni aika, jonka kuluessa Jeesuksesta kertova uusi evankeliumi levisi nopeasti.
194:4.11 (2068.1) Ja niin Jerusalemissa sujui kaikki hyvin, kunnes Aleksandriasta tuli sankoin joukoin kreikkalaisia. Jerusalemiin saapui kaksi Rodanin oppilasta, jotka saivat hellenistien keskuudesta monia käännynnäisiä. Heidän ensimmäisiin käännynnäisiinsä kuuluivat muiden muassa Stefanus ja Barnabas. Nämä kyvykkäät kreikkalaiset eivät niin suuresti pitäneet kiinni juutalaisten näkökulmasta, eivätkä he kovin hyvin mukautuneet juutalaisten palvontakäytäntöön ja muihin seremoniatapoihin. Ja juuri näiden kreikkalaisuskovien menettely päätti toisaalta Jeesus-veljeskunnan ja toisaalta fariseusten ja saddukeusten väliset rauhanomaiset suhteet. Stefanus ja hänen kreikkalainen toverinsa ryhtyivät saarnaamaan enemmänkin niin kuin Jeesus oli opettanut, ja he joutuivat sen vuoksi välittömään ristiriitaan juutalaisvallanpitäjien kanssa. Kun Stefanus erään julkisen saarnansa aikana tuli puheensa arveluttavaan kohtaan, he heittivät syrjään kaikki oikeudenkäynnin edellyttämät muotoseikat ja ryhtyivät siinä paikassa kivittämään häntä kuoliaaksi.
194:4.12 (2068.2) Stefanuksesta, Jeesukseen uskovien kreikkalaisten Jerusalemin-siirtokunnan johtajasta, tuli näin ensimmäinen uuden uskon marttyyri ja erityinen syy varhaiskristillisen kirkon muodolliseen organisoitumiseen. Tähän uuteen kriisiin suhtauduttiin toteamuksella, etteivät uskovat voineet jatkaa enää pitemmälle juutalaiseen uskoon kuuluvana lahkona. He olivat kaikki sitä mieltä, että heidän oli erottauduttava epäuskoisista. Eikä Stefanuksen kuolemasta ollut kulunut kuukauttakaan, kun Jerusalemin seurakunta oli Pietarin johdolla jo organisoitu, ja sen nimelliseksi johtajaksi oli asetettu Jeesuksen veli Jaakob.
194:4.13 (2068.3) Ja sen jälkeen alkoivat juutalaisten toimeenpanemat uudet ja säälimättömät vainot, niin että tämän uuden, Jeesuksesta kertovan uskonnon, jota myöhemmin Antiokiassa kutsuttiin kristinuskoksi, aktiiviset opettajat lähtivät Jeesuksesta julistaen Rooman valtakunnan kaikkiin ääriin. Tämän sanoman levittämisen johtajina olivat ennen Paavalin aikaa kreikkalaiset. Ja nämä ensimmäiset lähetyssaarnaajat, niin kuin myös myöhemmät, seurasivat muinaista Aleksanterin marssipolkua vaeltaessaan Gaasan ja Tyyron kautta Antiokiaan ja sitten Vähän-Aasian halki Makedoniaan ja sieltä edelleen Roomaan ja keisarikunnan äärimmäisiin kolkkiin.
Urantia-kirja
Luku 195
195:0.1 (2069.1) PIETARIN helluntaisaarnan seurausilmiöt ratkaisivat useimpien apostolien sen jälkeen noudattamat toimintaperiaatteet ja määräsivät heidän suunnitelmansa siltä osin, mitä he tekisivät julistaakseen valtakunnan evankeliumia. Pietari oli kristillisen kirkon varsinainen perustaja; Paavali vei kristillisen sanoman ei-juutalaisten keskuuteen, ja kreikkalaisuskovat veivät sen Rooman valtakunnan joka kolkkaan.
195:0.2 (2069.2) Vaikka perinteen kahlehtimat ja pappien komentelemat heprealaiset eivät kansana suostuneet ottamaan vastaan sen paremmin Jeesuksen evankeliumia Jumalan isyydestä ja ihmisen veljeydestä kuin Pietarin ja Paavalin julistusta Kristuksen kuolleistaheräämisestä ja taivaaseenastumisesta (sittemmin kristinuskoa), huomattiin Rooman valtakunta muilta osin vastaanottavaiseksi kehkeytymässä oleville kristillisille opetuksille. Läntinen sivilisaatio oli tuohon aikaan älyllistä, sotaan kyllästynyttä ja kaikkia olemassa olevia uskontoja ja universumifilosofioita kohtaan läpikotaisen skeptistä. Läntisen maailman kansoilla, joiden hyödyksi kreikkalainen kulttuuri oli koitunut, oli suurenmoisen menneisyyden luoma arvossapidetty perinne. Ne saattoivat tarkastella perintöä, joka edusti suurenmoisia saavutuksia filosofian, taiteen, kirjallisuuden ja poliittisen edistyksen alalla. Mutta näine kaikkine saavutuksineenkaan niillä ei ollut mitään sielun tyydytykseksi koituvaa uskontoa. Niiden hengelliset kaipaukset olivat yhä tyydyttämättä.
195:0.3 (2069.3) Tällaiselle ihmisyhteiskunnan näyttämölle kristilliseen sanomaan sisältyvät Jeesuksen opetukset sitten yhtäkkiä sysättiin. Näin esiteltiin läntisen maailman kansojen nälkäisille sydämille uusi elämänjärjestys. Tämä tilanne tiesi välitöntä konfliktia toisaalta vanhempien uskonnollisten käytäntöjen ja toisaalta Jeesuksen maailmalle esittämästä sanomasta laaditun uuden, kristillistetyn version välillä. Tämänlaatuisen konfliktin täytyy päätyä joko uuden tai vanhan kiistattomaan voittoon tai sitten jonkinasteiseen kompromissiin. Historia osoittaa, että taistelu päättyi kompromissiin. Kristinuskoa vaivasi se paha piirre, että se sisälsi liian paljon aineksia tullakseen minkään kansan taholta yhden tai kahdenkaan sukupolven aikana omaksutuksi. Se ei ollut sellainen yksinkertainen hengellinen vetoomus, jollaisen Jeesus oli esittänyt ihmisten sielulle, vaan jo varhaisessa vaiheessa se löi lukkoon ehdottoman kantansa uskonnollisista rituaaleista, kasvatuksesta, magiasta, parantamisesta, taiteesta, kirjallisuudesta, lainsäädännöstä, hallitustavasta, moraalista, sukupuolielämän säätelystä, moniavioisuudesta ja rajoitetussa määrin jopa orjuudesta. Kristinusko ei tullut vain uutena uskontona – jollaista koko Rooman valtakunta ja koko itäinen maailma odottivat – vaan se tuli ihmisyhteiskunnan uuden järjestyksen hahmossa. Ja tällaisena suurellisena hankkeena se sai nopeasti aikaan kaikkien aikojen sosiaalis-moraalisen yhteentörmäyksen. Kreikkalaisen filosofian uudelleen tulkitsemat ja kristinuskossa sosiaalistetut Jeesuksen ihanteet uhmasivat nyt pelottomasti niitä ihmissuvun traditioita, jotka sisältyivät länsimaisen sivilisaation etiikkaan, moraalisuuteen ja uskontoihin.
195:0.4 (2069.4) Kristinusko voitti käännynnäisiksi alussa vain alempia sosio-ekonomisia väestökerroksia. Mutta toisen vuosisadan alkupuolella kreikkalais-roomalaisen kulttuurin parhaimmisto oli yhä runsaammin joukoin kääntymässä tämän uudenlaisen – kristillisen – uskon kannalle, tämän uuden käsityksen kannalle siitä, mikä on elämisen tarkoitus ja olemassaolon päämäärä.
195:0.5 (2070.1) Miten tämä juutalaisperäinen uusi sanoma, joka oli synnyinmaassaan miltei kariutunut, sai Rooman valtakunnan ajatusmaailmaltaan parhaat yksilöt näin nopeasti ja tehokkaasti valtoihinsa? Kristinuskon saavuttama voitto filosofisista uskonnoista ja mysteerikulteista johtui seuraavista syistä:
195:0.6 (2070.2) 1. Organisaatio. Paavali oli taitava organisoija, ja hänen seuraajansa pysyivät hänen asettamassaan tahdissa.
195:0.7 (2070.3) 2. Kristinusko oli läpikotaisen hellenisoitunut. Siihen sisältyivät kreikkalaisen filosofian paras aines samoin kuin heprealaisen teologian parhaat puolet.
195:0.8 (2070.4) 3. Mutta parasta kaikesta: siihen sisältyi uusi ja suuri ihanne, kaiku Jeesuksen toteuttamasta elämänsä lahjaksi antamisesta ja heijastus hänen sanomastaan koko ihmiskunnan kattavasta pelastuksesta.
195:0.9 (2070.5) 4. Kristityt johtajat olivat valmiita tekemään niin laajoja kompromisseja mitralaisuuden kanssa, että sen kannattajista yli puolet voitettiin antiokialaiskultin puolelle.
195:0.10 (2070.6) 5. Seuraava ja myöhemmät kristittyjen johtajien sukupolvet tekivät nekin yhä lisää sellaisia kompromisseja pakanuuden kanssa, että jopa Rooman keisari Konstantinus voitettiin uuden uskonnon puolelle.
195:0.11 (2070.7) Mutta kristityt tekivät pakanain kanssa viisaan kaupan sikäli, että he omaksuivat pakanoiden ritualistisen prameuden, mutta pakottivat pakanat hyväksymään paavalilaisen kristillisyyden hellenisoidun version. He tekivät pakanain kanssa paremmat kaupat kuin mitralaiskultin kanssa, mutta tuon aikaisemmankin kompromissin kohdalla he selviytyivät enemmän kuin voittajina sikäli, että he onnistuivat eliminoimaan persialaismysteerin karkeat moraalittomuudet samoin kuin lukuisat muut moitittavat käytännöt.
195:0.12 (2070.8) Viisasta vai epäviisasta, mutta nämä kristinuskon ensimmäiset johtajat tekivät kuitenkin tietoisesti myönnytyksiä Jeesuksen ihanteiden suhteen pyrkiessään pelastamaan ja edistämään monia hänen ideoistaan. Ja heidän menestyksensä oli verratonta. Mutta älkää ymmärtäkö väärin! Nämä kompromissin kohteiksi joutuneet Mestarin ihanteet ovat hänen evankeliumissaan yhä piilevinä, ja lopulta koittaa aika, jolloin ne osoittavat maailmalle täyden voimansa.
195:0.13 (2070.9) Vanha järjestys korjasi tällä kristinuskon pakanallistumisella monia vähäisempiä voittoja luonteeltaan ritualistisella alalla, mutta kristityt saavuttivat ylivallan siinä, että:
195:0.14 (2070.10) 1. Ihmisten noudattaman moraalin alalla kaikui uusi ja suunnattomasti korkeampi sävel.
195:0.15 (2070.11) 2. Maailmalle annettiin uusi ja huomattavasti aikaisempaa laajempi käsitys Jumalasta.
195:0.16 (2070.12) 3. Kuolemattomuuden toivosta tuli osa tunnustetun uskonnon vakuuttavuutta.
195:0.17 (2070.13) 4. Jeesus Nasaretilainen annettiin ihmisen isoavalle sielulle.
195:0.18 (2070.14) Monet Jeesuksen opettamista suurista totuuksista joutuivat näissä alkuaikoina tehdyissä kompromisseissa lähes kadoksiin, mutta silti ne yhä uinuvat tässä pakanallistetussa kristinuskossa, joka puolestaan oli Paavalin versio Ihmisen Pojan elämästä ja opetuksista. Ja jo ennen kuin kristinusko pakanallistettiin, se ensin läpikotaisin hellenisoitiin. Kristinusko on paljon, hyvin paljon, velkaa kreikkalaisille. Hän oli nimenomaan kreikkalainen, muuan egyptinkreikkalainen, joka Nikeassa niin rohkeasti piti kiinni kannastaan ja niin pelottomasti uhmasi tätä kokousta, ettei se rohjennut hämärtää käsitystä Jeesuksen olemuksesta niin pahasti, että totuus hänen lahjoittautumisestaan olisi ollut vaarassa kadota maailmasta. Tämän kreikkalaisen nimi oli Athanasios, ja ilman tämän uskovan kaunopuheisuutta ja logiikkaa Areioksen lahkolaiset käsitykset olisivat saavuttaneet riemuvoiton.
195:1.1 (2071.1) Kristinuskon hellenisointi alkoi tosimielessä sinä ikimuistettavana päivänä, jolloin apostoli Paavali seisoi Ateenan areiopagineuvoston edessä ja kertoi ateenalaisille ”Tuntemattomasta Jumalasta”. Siellä, Akropoliin varjossa, tämä Rooman kansalainen julisti näille kreikkalaisille omaa versiotaan uudesta uskonnosta, joka oli saanut alkunsa Galilean juutalaisella maaperällä. Ja kreikkalaisessa filosofiassa ja monissa Jeesuksen opetuksissa oli jotakin kummallisen samankaltaista. Niillä oli yhteinen päämäärä, molemmathan tähtäsivät yksilön esilletuloon. Kreikkalaiset tähtäsivät yksilön sosiaaliseen ja poliittiseen, Jeesus taas moraaliseen ja hengelliseen esilletuloon. Kreikkalaiset opettivat älyllistä vapaamielisyyttä, joka johtaa poliittiseen vapautumiseen; Jeesus opetti hengellistä vapaamielisyyttä, joka johtaa uskonnolliseen vapauteen. Näistä ideoista muodostui yhteen saatettuina uusi ja mahtava ihmisen vapauden peruskirja; ne enteilivät ihmisen sosiaalista, poliittista ja hengellistä vapautta.
195:1.2 (2071.2) Kristinusko syntyi, ja se voitti kaikki kilpailevat uskonnot ennen muuta kahdesta syystä:
195:1.3 (2071.3) 1. Kreikkalainen ajatusmaailma oli valmis lainaamaan uusia ja hyviä ideoita vaikka juutalaisiltakin.
195:1.4 (2071.4) 2. Paavali ja ne, jotka tulivat hänen jälkeensä, olivat auliita mutta nokkelia ja viisaita kompromissintekijöitä; he olivat teologisessa kaupanteossa terävä-älyisiä.
195:1.5 (2071.5) Siihen aikaan, kun Paavali seisoi Ateenassa saarnaamassa ”Kristuksesta ja Hänestä ristiinnaulittuna”, kreikkalaisilla oli hengellinen nälkä. He olivat tiedonhaluisia, kiinnostuneita, ja he olivat todellakin etsimässä hengellistä totuutta. Älkää koskaan unohtako, että roomalaiset taistelivat aluksi kristinuskoa vastaan, kun kreikkalaiset sen sijaan ottivat sen omakseen, ja että juuri kreikkalaiset kirjaimellisesti pakottivat roomalaiset myöhemmin hyväksymään kreikkalaisen kulttuurin osana tämän uuden uskonnon silloisessa muunnellussa muodossaan.
195:1.6 (2071.6) Kreikkalaiset pitivät suuressa kunniassa kauneutta, juutalaiset kunnioittivat pyhyyttä, mutta molemmat kansat rakastivat totuutta. Kreikkalaiset olivat vuosisatojen ajan uskontoa lukuun ottamatta pohtineet vakavissaan kaikkia ihmisen ongelmia – sosiaalisia, taloudellisia, poliittisia ja filosofisia – ja antaumuksellisesti niistä väitelleet. Harvat kreikkalaiset olivat kiinnittäneet paljonkaan huomiota uskontoon. He eivät suhtautuneet edes omaan uskontoonsa järin vakavasti. Pyhittäessään mielensä uskonnolle juutalaiset olivat vuosisatojen ajan lyöneet laimin nämä muut ajattelun kentät. He suhtautuivat uskontoonsa erittäin vakavasti, liian vakavasti. Jeesuksen sanoman valaisemana näiden kahden kansan vuosisatoja jatkuneen ajattelun yhteisestä aikaansaannoksesta tuli nyt uudenlaisen ihmisyhteiskunnan ja tiettyyn määrään saakka myös ihmisen uudenlaisen uskonnollisen uskomusmaailman ja käytännön liikkeellepaneva voima.
195:1.7 (2071.7) Kreikkalaisen kulttuurin vaikutus oli saavuttanut jo läntisen Välimeren maat, kun Aleksanteri levitti hellenistisen sivilisaation Lähi-idän maailmaan. Kreikkalaiset tulivat uskontonsa ja politiikkansa kanssa oivallisesti toimeen niin kauan, kun he elivät pienissä kaupunkivaltioissa, mutta kun Makedonian kuningas uskaltautui laajentamaan Kreikan imperiumiksi, joka ulottui Adrianmerestä Indukselle, alkoivat hankaluudet. Kreikan taide ja filosofia olivat täysin imperiumiksilaajenemishankkeen tasalla, mutta samaa ei voinut sanoa kreikkalaisten poliittisesta hallintojärjestelmästä tai uskonnosta. Kun Kreikan kaupunkivaltiot olivat laajenneet imperiumiksi, niiden lähinnä nurkkakuntaiset jumalat vaikuttivat hieman omituisilta. Kreikkalaiset olivat tosiaankin etsimässä ainoaa Jumalaa, suurempaa ja parempaa Jumalaa, kun vanhemman juutalaisen uskonnon kristillistetty versio tuli heidän tykönsä.
195:1.8 (2072.1) Hellenistinen maailmanvalta ei voinut sellaisenaan pysyä pystyssä. Sen hallitseva asema kulttuurin alalla jatkui, mutta se selviytyi pitemmälle, vasta kun se oli lännestä saanut roomalaisten omaaman poliittisen kyvyn maailmanvallan hallitsemiseen, ja sen jälkeen kun se oli saanut idästä uskonnon, jonka ainoalla Jumalalla oli maailmanvallalle sopiva arvoasema.
195:1.9 (2072.2) Hellenistinen kulttuuri oli ensimmäisellä Kristuksen jälkeisellä vuosisadalla jo saavuttanut korkeimmat tasonsa; sen taantuminen oli alkanut; oppineisuus eteni, mutta nerokkuus oli vähenemässä. Juuri ja nimenomaan tähän ajankohtaan sattui, että kristinuskoon osittaisina sisältyvistä Jeesuksen ideoista ja ihanteista tuli osa siitä, mikä koitui kreikkalaisten kulttuurin ja oppineisuuden pelastukseksi.
195:1.10 (2072.3) Aleksanteri oli käynyt idän kimppuun kulttuurilahjanaan Kreikan sivistys; Paavali hyökkäsi lännen kimppuun mukanaan kristillinen versio Jeesuksen evankeliumista. Ja missä hyvänsä kreikkalainen kulttuuri oli läntisen maailman piirissä vallitsevana, sinne juurtui hellenisoitunut kristinusko.
195:1.11 (2072.4) Vaikka itäinen versio Jeesuksen sanomasta pysyi paremmin hänen alkuperäisten opetustensa mukaisena, se noudatti kuitenkin jatkuvasti Abnerin taipumatonta asennetta. Se ei koskaan edennyt samalla tavoin kuin hellenisoitu versio, ja lopulta se hukkui islamilaiseen liikkeeseen.
195:2.1 (2072.5) Roomalaiset omaksuivat kreikkalaisen kulttuurin sellaisenaan. He korvasivat arpomiseen perustuvan hallitustavan edustuksellisella hallitustavalla. Ja tämä muutos oli ennen pitkää suosiollinen kristinuskolle sikäli, että Rooma toi koko läntiseen maailmaan uudenlaisen suvaitsevuuden vieraita kieliä, kansoja ja jopa uskontoja kohtaan.
195:2.2 (2072.6) Roomassa alkuvaiheessa esiintynyt kristittyjen vainoaminen johtui suureksi osaksi pelkästään siitä, että nämä saarnatessaan käyttivät onnettomuudekseen termiä ”valtakunta”. Roomalaiset suhtautuivat suvaitsevasti mihin hyvänsä ja kaikkiin uskontoihin, mutta heidän suhtautumisensa muuttui varsin nyreäksi kaikkea sellaista kohtaan, mikä tuoksahti poliittiselta kilpailuasetelmalta. Ja niin kenttä oli täysin avoin uskonnollisen propagandan harjoittamiselle, sitten kun nämä alkuvaiheessa esiintyneet ja varsin suuressa määrin väärinkäsityksestä johtuneet vainot laantuivat. Roomalaista kiinnosti poliittinen hallinnointi. Taiteesta tai uskonnosta hän välitti perin vähän, mutta kumpaankin hän suhtautui harvinaisen suvaitsevasti.
195:2.3 (2072.7) Itämainen lainkäyttö oli ankaraa ja mielivaltaista. Kreikkalainen lainkäyttö oli häilyvää ja taiteellista. Roomalainen lainkäyttö oli ylhäistä ja kunnioitusta herättävää. Roomalainen kasvatus tuotti ennenkuulumatonta ja ilmeetöntä lojaalisuutta. Alkuaikojen roomalaiset olivat poliittisesti antaumuksellisia ja ylevästi asialleen vihkiytyneitä yksilöitä. He olivat rehellisiä, intomielisiä ja ihanteilleen omistautuneita, mutta heillä ei ollut sellaista uskontoa, joka olisi ansainnut tulla sillä nimellä kutsutuksi. Ei siis ihme, että heidän kreikkalaiset opettajansa kykenivät suostuttelemaan heidät omaksumaan Paavalin kristinuskon.
195:2.4 (2072.8) Ja nämä roomalaiset olivat suurenmoinen kansa. He pystyivät hallitsemaan länsimaita siksi, että he hallitsivat itsensä. Tällainen verraton rehellisyys, antaumus ja luja itsehillintä oli kristinuskon vastaanottamisen ja kasvun kannalta ihanteellinen maaperä.
195:2.5 (2072.9) Näiden kreikkalais-roomalaisten oli helppo ruveta hengellisessä mielessä suhtautumaan institutionaalista kirkkoa kohtaan yhtä hartaasti kuin he suhtautuivat poliittisessa mielessä valtiota kohtaan. Roomalaiset vastustivat kirkkoa vain, kun he pelkäsivät sitä valtion kilpailijana. Koska kansallinen filosofia ja omaperäinen kulttuuri Roomalta suurelta osin puuttui, se omaksui kreikkalaisen kulttuurin ja otti rohkeasti moraalifilosofiakseen Kristuksen. Kristinuskosta tuli Rooman moraalikulttuuri, mutta on tuskin oikein sanoa, että siitä olisi tullut Rooman uskonto siinä mielessä, että se olisi ollut niiden ihmisten omakohtainen kokemus hengellisestä kasvusta, jotka näin erittelemättömällä tavalla tämän uuden uskonnon omaksuivat. On totta, että monet yksittäiset ihmiset kylläkin tunkeutuivat koko tämän valtiouskonnon pinnan alle ja löysivät sielunsa ravinnoksi hellenisoidun ja pakanallistetun kristinuskon piileviin totuuksiin sisältyvien kätkettyjen merkitysten todelliset arvot.
195:2.6 (2073.1) Stoalainen sinnikkäine ”luontoon ja omaantuntoon” vetoamisineen oli vain entistäkin paremmin valmistellut Roomaa ottamaan – ainakin älyllisessä mielessä – vastaan Kristuksen. Roomalainen oli olemukseltaan ja kasvatukseltaan lakimies; hän suhtautui kunnioittavasti jopa luonnonlakeihin. Ja nyt hän kristinuskon piirissä näki luonnonlaeissa Jumalan lait. Kansa, joka kykeni tuottamaan Ciceron ja Vergiliuksen, oli kypsä omaksumaan Paavalin hellenisoidun kristinuskon.
195:2.7 (2073.2) Ja niin nämä roomalaistuneet kreikkalaiset pakottivat sekä juutalaiset että kristityt filosofisoimaan uskontonsa, koordinoimaan sen ideat ja systematisoimaan sen ihanteet, sovittamaan uskonnolliset käytännöt vallitsevaan elämänmenoon. Ja tässä kaikessa oli suunnatonta apua siitä, että heprealaiskirjoitukset käännettiin kreikaksi ja että sittemmin Uusi testamentti laadittiin kreikan kielellä.
195:2.8 (2073.3) Kreikkalaiset olivat juutalaisista ja monista muista kansoista poiketen jo pitemmän aikaa aina välillä uskoneet kuolemattomuuteen, jonkinlaiseen kuolemanjälkeiseen eloonjäämiseen, ja koska tämä oli Jeesuksen opetuksen ydinsisältö, oli selvää, että kristinusko vetoaisi heihin voimakkaasti.
195:2.9 (2073.4) Toinen toistaan seuranneet kreikkalaisen kulttuurin ja roomalaisen politiikan menestykset olivat lujittaneet Välimeren maat yhdeksi imperiumiksi, jolla oli yksi kieli ja yksi kulttuuri, ja valmistaneet läntisen maailman hyväksymään ajatuksen yhdestä Jumalasta. Juudaismi tarjosi tämän Jumalan, mutta uskontona juudaismi ei ollut näiden roomalaistuneiden kreikkalaisten hyväksyttävissä. Filonista oli apua joillekuille sikäli, että he lievensivät vastaväitteitään, mutta kristinusko paljasti heille vielä sitäkin paremman käsityksen yhdestä Jumalasta, ja he omaksuivat sen auliisti.
195:3.1 (2073.5) Rooman poliittisen vallankäytön lujittumisen ja kristinuskon leviämisen jälkeen kristityt huomasivat, että heillä oli yksi Jumala, suurenmoinen uskonnollinen käsitys, mutta ei imperiumia. Kreikkalais-roomalaiset huomasivat, että heillä oli suuri imperiumi, mutta ei Jumalaa, joka olisi toiminut soveliaana uskonnollisena käsityksenä valtakunnanlaajuisessa palvonnassa ja valtakunnan hengellisessä yhdistämisessä. Kristityt hyväksyivät imperiumin, imperiumi omaksui kristinuskon. Roomalaisen anti oli poliittisen vallankäytön yhtenäisyys, kreikkalaisen anti oli kulttuurin ja oppineisuuden yhtenäisyys, kristinuskon anti oli uskonnollisen ajattelun ja käytännön yhtenäisyys.
195:3.2 (2073.6) Rooma voitti nationalismiin perustuneen perinteen yleisvaltakunnallisella universalismilla ja teki ensimmäisen kerran historian aikana mahdolliseksi rotujen ja kansakuntien ainakin nimellisesti hyväksyä sama uskonto.
195:3.3 (2073.7) Kristinusko pääsi Roomassa suosioon aikana, jolloin stoalaisten ponnekkaiden opetusten ja mysteerikulttien pelastuslupausten välillä käytiin suurta taistelua. Kristinusko toi tullessaan virkistävää lohdutusta ja vapahtavaa voimaa hengellisesti nälkäiselle kansalle, jonka kielessä ei ollut sanaa ”epäitsekkyydelle”.
195:3.4 (2073.8) Kristinusko sai suurimman voimansa siitä, miten sen uskovat elivät palvelemista korostavaa elämäänsä, mutta myös siitä, miten he alkuvaiheen räikeän vainon aikana uskonsa puolesta kuolivat.
195:3.5 (2073.9) Opetus Kristuksen tuntemasta rakkaudesta lapsia kohtaan teki pian lopun laajalle levinneestä tavasta jättää ei-toivotut lapset ja varsinkin tyttövauvat heitteille ja kuolemaan.
195:3.6 (2074.1) Kristillisissä jumalanpalveluksissa alkuaikoina noudatettu kaava omaksuttiin juutalaisesta synagogasta, mitralaisrituaalin aineksin sitä muunnellen, ja myöhemmin siihen lisättiin suuri määrä pakanallista prameutta. Alkukristillisen kirkon selkärangan muodostivat juudaismiin kääntyneet mutta kristinuskon omaksuneet kreikkalaiset.
195:3.7 (2074.2) Toinen Kristuksen jälkeinen vuosisata oli koko maailmanhistorian mitassa paras ajankohta hyvän uskonnon edetä läntisessä maailmassa. Ensimmäisen vuosisadan aikana kristinusko oli kamppaillen ja kompromisseja tehden valmistautunut työntämään juurensa maahan ja sitten nopeasti leviämään. Kristinusko otti omakseen keisarin; myöhemmin keisari otti omakseen kristinuskon. Se oli uuden uskonnon leviämisen kannalta suurenmoinen aikakausi. Vallitsi uskonnonvapaus, matkustaminen oli yleismaailmallista ja ajattelu oli esteetöntä.
195:3.8 (2074.3) Hellenisoituneen kristinuskon nimellisestä vastaanottamisesta seurannut hengellinen sysäys tuli Rooman kannalta liian myöhään estääkseen hyvään alkuun päässeen moraalisen taantumisen tai kompensoidakseen jo vallalle päässeen ja pahenevan rodullisen rappeutumisen. Tämä uusi uskonto oli keisarilliselle Roomalle kulttuurinen välttämättömyys, ja on äärimmäisen valitettavaa, ettei siitä laajemmassakin mielessä tullut hengellisen pelastuksen välikappaletta.
195:3.9 (2074.4) Edes hyvä uskonto ei voinut pelastaa suurta valtakuntaa siltä, mitä vääjäämättä seurasi, kun yksilökohtainen osallistuminen hallituksen asioihin oli olematonta; kun holhoaminen oli liiallista; kun verotus oli yletöntä ja veronkannossa esiintyi räikeitä väärinkäytöksiä; kun Levantin kanssa käyty kauppa oli epätasapainossa, mikä imi tyhjiin kultavarannot; kun huvittelu oli järjetöntä; kun Rooma asetti normit kaikessa; kun nainen painettiin alennuksen tilaan; kun pidettiin yllä orjuutta ja annettiin rodun rappeutua; kun kulkutaudit raivosivat ja kun vallalla oli valtiokirkko, joka institutionalisoitui niin pitkälle, että se lähestyi hengellistä mahoutta.
195:3.10 (2074.5) Olosuhteet eivät kuitenkaan olleet yhtä huonot Aleksandriassa. Varhaisvaiheen koulukunnat pitivät Jeesuksen opetukset edelleenkin suurimmaltaan kompromisseista vapaina. Pantainos opetti Clemensiä ja lähti sitten Natanaelin jalanjälkiä seuraten julistamaan Kristusta Intiassa. Vaikka jotkin Jeesuksen ihanteet kristinuskoa rakennettaessa uhrattiinkin, on rehellisyyden nimessä kuitenkin kirjattava, että toisen vuosisadan loppuun tultaessa kaikista kreikkalais-roomalaisen maailman suurista ajattelijoista oli jo tullut kristittyjä. Riemuvoitto alkoi lähestyä täyttymystään.
195:3.11 (2074.6) Ja tässä tarkasteltu Rooman valtakunta oli riittävän pitkäikäinen varmistaakseen kristinuskon säilymisen, vielä senkin jälkeen kun imperiumi oli luhistunut. Mutta olemme monet kerrat arvelleet, mitä Roomassa ja maailmassa olisikaan tapahtunut, jos kreikkalaisen kristinuskon sijasta olisikin otettu vastaan valtakunnan evankeliumi.
195:4.1 (2074.7) Yhteiskunnan lisäkkeenä ja politiikan liittolaisena kirkko oli tuomittu olemaan mukana Euroopan niin kutsuttujen ”pimeiden vuosisatojen” älyllisessä ja hengellisessä alennustilassa. Tuona aikana uskonnosta tuli yhä enemmän luostarielämän, asketismin ja lakimaisuuden kaltaista. Hengellisessä mielessä kristinusko oli talvihorroksessa. Koko mainitun ajanjakson ajan tämän uinuvan ja maallistuneen uskonnon rinnalla esiintyi katkeamaton mystisismin virta, mielikuvituksellista hengellistä kokemista, joka läheni epätodellisuutta ja oli filosofisessa mielessä sukua panteismille.
195:4.2 (2074.8) Näiden pimeyden ja epätoivon vuosisatojen kuluessa uskonnosta tuli taas itse asiassa välittäjäkeskeistä. Yksilö miltei katosi kaiken varjollaan peittävän kirkollisen arvovallan, tradition ja sanelun alle. Uusi hengellinen uhkatekijä muodostui siitä, että luotiin kokonainen tähtitaivaallinen ”pyhimyksiä”, joilla oletettiin olevan jumalallisissa hoveissa erityistä vaikutusvaltaa ja jotka, jos heille esitettiin riittävän voimakas vetoomus, kykenisivät sen vuoksi puhumaan Jumalten edessä ihmisen puolesta.
195:4.3 (2075.1) Mutta kristinusko oli jo niin suuressa määrin sosiaalistunutta ja pakanallistunutta, että vaikka se oli kyvytön torjumaan näköpiirissä olleita pimeitä vuosisatoja, se oli kuitenkin sitä paremmin valmistautunut selviytymään tästä pitkästä moraalisen pimeyden ja hengellisen pysähtyneisyyden kaudesta. Ja se selviytyi tästä läntisen sivilisaation pitkästä yöstä, ja renessanssin sarastaessa se toimi yhä moraalisena vaikuttajana maailmassa. Pimeiden vuosisatojen väistymistä seurannut kristinuskon tervehtyminen johti lukuisten kristillisille opetuksille perustuvien lahkojen ilmaantumiseen, uskonkäsitysten, jotka soveltuivat erityistyyppistä älyllisyyttä, tunne-elämää ja hengellisyyttä edustaville ihmispersoonallisuuksille. Ja monet näistä kristillisistä erityisryhmistä tai uskonnollisista perhekunnista ovat tämän esityksen laatimishetkellä edelleenkin olemassa.
195:4.4 (2075.2) Kristinuskossa tulee esille historia, joka kertoo, miten se sai alkunsa Jeesuksen uskonnon tahattomasta muuntumisesta uskonnoksi Jeesuksesta. Sen lisäksi se tuo esille historian, joka kertoo, miten sitä kohtasi hellenisoituminen, pakanallistuminen, maallistuminen, laitostuminen, älyllinen alennustila, hengellinen rappio, moraalinen talvihorros, sammumisen uhka, sittemmin tapahtunut elpyminen, pirstoutuminen ja lähempänä meidän aikaamme tapahtunut suhteellinen tervehtyminen. Tällainen menneisyyden kartoitus osoittaa, että kristinuskoon sisältyy myötäsyntyistä elinvoimaa ja että sen omaamat toipumiseen tarvittavat voimavarat ovat valtavat. Ja tämä sama kristinusko vaikuttaa nyt sivistyneessä länsimaisten kansojen maailmassa ja seisoo kasvotusten sellaisen olemassaolotaistelun kanssa, joka on jopa pahaenteisempi kuin ne monivaiheiset kriisit, jotka luonnehtivat sen menneisyydessä käymiä taisteluja ylivallasta.
195:4.5 (2075.3) Uskonnolla on nyt haasteenaan uuden ajan tieteelliset ajatusmaailmat ja materialistiset tendenssit. Jeesuksen uskonto tulee tässä maallisen ja hengellisen välillä käytävässä jättiläismäisessä taistelussa saavuttamaan lopulta riemuvoiton.
195:5.1 (2075.4) Kahdeskymmenes vuosisata on tuonut kristinuskon ja kaikkien muiden uskontojen ratkaistavaksi uusia ongelmia. Mitä korkeammalle sivilisaatio kapuaa, sitä tarpeellisemmaksi käy velvollisuus ”etsiä ensin taivaan realiteetteja” kaikessa, mitä ihminen tekee yhteiskunnan tasapainottamiseksi ja sen aineellisten ongelmien ratkaisemisen helpottamiseksi.
195:5.2 (2075.5) Totuudesta tulee monesti hämmentävää ja jopa harhaanjohtavaa, kun sitä pilkotaan, kun siitä erotetaan osia, kun se irrotetaan yhteydestään tai kun sitä liiallisesti eritellään. Elävä totuus opettaa totuudenetsijää oikein vain, kun se omaksutaan kokonaisuutena ja elävänä hengellisenä realiteettina, ei materiaaliseen tieteeseen kuuluvana tosiasiana tai niiden väliin sijoittuvan taiteen innoittajana.
195:5.3 (2075.6) Uskonto on ihmiselle annettu ilmoitus hänen jumalallisesta ja ikuisesta kohtalostaan. Uskonto on puhtaasti henkilökohtainen ja hengellinen kokemus, ja se on ikiajat pidettävä erillään ihmisen muista korkeista ajattelun muodoista, joita ovat:
195:5.4 (2075.7) 1. Ihmisen looginen suhtautuminen aineelliseen todellisuuteen kuuluvia olevaisia kohtaan.
195:5.5 (2075.8) 2. Ihmisen esteettinen kauneuden arvostaminen rumuuden vastakohtana.
195:5.6 (2075.9) 3. Ihmisen sosiaalisten velvoitteiden ja poliittisen velvollisuuden eettinen tiedostaminen.
195:5.7 (2075.10) 4. Ihmisen omaama inhimillisen moraalisuuden taju ei sekään, sinänsä ja sellaisenaan, ole uskonnollista.
195:5.8 (2075.11) Uskonnon tarkoituksena on löytää universumista arvoja, jotka houkuttelevat esille uskoa, luottamusta ja vakuuttuneisuutta; uskonto huipentuu palvomiseen. Uskonto paljastaa sielulle ne korkeimmat arvot, jotka muodostavat vastakohdan mielen löytämille suhteellisille arvoille. Tällainen yli-inhimillinen ymmärrys on saavutettavissa vain aidon uskonnollisen kokemuksen kautta.
195:5.9 (2075.12) Kestävää yhteiskuntajärjestelmää ilman hengellisiin realiteetteihin perustuvaa moraalisuutta voidaan pitää yllä yhtä vähän kuin aurinkokuntaa voitaisiin pitää yllä ilman gravitaatiota.
195:5.10 (2076.1) Älkää koettako tyydyttää sitä uteliaisuutta tai päästä toteuttamaan kaikkea sitä piilevää seikkailumieltä, joka sielun sisimmässä yhden lyhyen, lihallisen elämän aikana velloo. Olkaa kärsivällisiä! Älkää antako myöten houkutukselle suoda itsellenne vapaus mistään piittaamatta heittäytyä halpaan ja likaiseen seikkailuun. Valjastakaa tarmonne ja suitsikaa intohimonne. Olkaa levolliset odottaessanne siksi, kunnes loputon elämänvaihe, joka merkitsee aina vain pitemmälle vievää tuntemattoman kartoitusta ja jännittävää löytöretkeä, avautuu majesteettisena edessänne.
195:5.11 (2076.2) Älkää sitä hämmästellessänne, mikä mahtaa olla ihmisen alkuperä, kadottako näkyvistänne sitä, mikä on hänen ikuinen määränpäänsä. Älkää unohtako, että Jeesus rakasti jopa pikkulapsia, ja että hän piti aina kirkkaana esillä sitä, miten ihmispersoonallisuus on suuriarvoinen.
195:5.12 (2076.3) Muistakaa maailmaa tarkastellessanne, että näkemänne pahuuden mustat laikut tulevat näkyville lopullista hyvää edustavaa, valkeaa taustaa vasten. Ette vain katsele hyvyyden valkeita laikkuja, jotka tulevat säälittävästi esille pahuuden mustaa taustaa vasten.
195:5.13 (2076.4) Kun kerran on olemassa niin tavattoman paljon hyvää totuutta, jota tehdä tunnetuksi ja julistaa, miksi pitäisi ihmisten niin kovasti märehtiä maailmassa olevaa pahaa vain sen takia, että se näyttää tosiasialta? Totuuteen sisältyvien hengellisten arvojen ihanuudet ovat pahuuden ilmiötä paljon miellyttävämpiä ja ylevöittävämpiä.
195:5.14 (2076.5) Uskonnon osalta Jeesus puhui kokemismenetelmän puolesta ja noudatti sitä, aivan kuten nykyajan tiede noudattaa kokeilumenetelmää. Jumalan me löydämme hengellisen ymmärryksen antamien johtolankojen avulla, mutta lähenemme tätä sielun ymmärrystä rakastamalla kauneutta, tavoittelemalla totuutta, olemalla uskollisia velvollisuuttamme kohtaan ja palvomalla jumalallista hyvyyttä. Mutta kaikista tässä mainituista arvoista rakkaus on oikea opas todelliseen ymmärrykseen.
195:6.1 (2076.6) Tiedemiehet ovat tahtomattaan syösseet ihmiskunnan materialistiseen paniikkiin; heidän aikaansaannostaan on, että ihmiset mitään ajattelematta ryntäävät moraalin pankkiin nostaakseen kaiken, mitä sinne on aikojen kuluessa kertynyt. Mutta tämä ihmisten kokemuksista kertynyt pankki omaa valtavat hengelliset varannot; se selviää kaikista sille esitetyistä vaatimuksista. Vain ajattelemattomat ihmiset joutuvat paniikkiin epäillessään ihmisrodun hengellisten varojen riittävyyttä. Kun materialistis-maailmallinen paniikki on ohitse, tullaan huomaamaan, ettei Jeesuksen uskonto ole vararikossa. Taivaan valtakunnan hengellinen pankki maksaa edelleenkin uskoa, toivoa ja moraalista varmuutta kaikille, jotka sen tileiltä ”Hänen nimessään” nostavat.
195:6.2 (2076.7) Olipa ilmeinen ristiriita materialismin ja Jeesuksen opetusten välillä millainen tahansa, voitte olla vakuuttuneita siitä, että Mestarin opetukset saavuttavat tulevina aikoina täysimittaisen riemuvoiton. Oikea uskonto ei todellisuudessa voi joutua mihinkään kiistaan tieteen kanssa, sillä aineelliset olevaiset eivät sitä millään tavoin kiinnosta. Uskonto suhtautuu tieteeseen mutkattomasti sanottuna välinpitämättömästi, jos kohta myötämielisesti, samalla kun se tieteenharjoittajaan suhtautuu mitä suurimmassa määrin kiinnostuneesti.
195:6.3 (2076.8) Pelkän tiedon tavoittelu ilman siihen liittyvää viisauden tuomaa tulkintaa ja uskonnollisen kokemuksen antamaa hengellistä ymmärrystä, johtaa viime kädessä pessimismiin ja inhimilliseen epätoivoon. Pieni määrä tietoa vie todellakin hämmennykseen.
195:6.4 (2076.9) Tätä kirjoitettaessa materialistisen aikakauden pahin vaihe on jo sivuutettu, ja parempaa ymmärrystä edustava päivä on sarastamassa. Tieteen maailman etevimmät ajattelijat eivät filosofiassaan ole enää läpikotaisen materialistisia, mutta kansan syvät rivit ovat entisten opetusten johdosta yhä siihen suuntaan kallellaan. Mutta tämä fyysisen realismin aikakausi on ihmisen maan päällä viettämässä elämässä vain ohimenevä välikohtaus. Nykytiede on jättänyt todellisen uskonnon – Jeesuksen opetukset siinä muodossa kuin hänen uskovansa niitä elämässään tulkitsevat – koskemattomiksi. Muuta tiede ei ole tehnyt kuin hävittänyt elämän väärintulkinnoista johtuneet lapselliset harhakuvitelmat.
195:6.5 (2077.1) Tiede on määrällinen kokemus, uskonto on laadullinen kokemus, sikäli kuin kysymys on ihmisen elämästä maan päällä. Tiede käsittelee ilmiöitä; uskonto käsittelee alkuperiä, arvoja ja päämääriä. Se, että selittää fyysiset ilmiöt joistakin syistä johtuviksi, on samaa kuin tunnustaisi tietämättömyytensä perimmäisyyksistä, ja sellainen johtaa tiedemiehen vain suoraa tietä takaisin ensimmäiseen suureen syyhyn – Paratiisin Universaaliseen Isään.
195:6.6 (2077.2) Raju siirtyminen ihmetekojen aikakaudesta koneiden aikakauteen on osoittautunut ihmisen kannalta kerrassaan järkyttäväksi. Mekanismia edustavien valheellisten filosofioiden kekseliäisyys ja nokkeluus ovat ristiriidassa näiden filosofioiden omien mekanististen väittämien kanssa. Materialistin mielen kohtalokas notkeus puhuu iäti hänen sellaisia väitteitään vastaan, että universumi olisi sokea ja tarkoitukseton energiailmiö.
195:6.7 (2077.3) Joidenkuiden oletetusti sivistyneiden ihmisten mekanistinen naturalismi ja kadunmiehen ajattelematon maailmallisuus eivät välitä muusta kuin aineellisista olevaisista; ne ovat täysin tyhjät kaikista todellisista arvoista, sanktioista ja hengellisluonteisista tyydytyksenlähteistä, samoin niistä puuttuvat usko, toivo ja ikuiset varmuudet. Yksi nykyelämän suurista ongelmista on se, että ihminen luulee olevansa liian kiireinen, jotta hänellä olisi aikaa hengelliseen mietiskelyyn ja uskonnolliseen hartauteen.
195:6.8 (2077.4) Materialismi madaltaa ihmisen sieluttomaksi automaatiksi ja asettaa hänet pelkäksi aritmeettiseksi symboliksi, jolle osoitetaan surkea paikka epäromanttisen ja mekanistisen universumin matemaattisessa kaavassa. Mutta mistä tulee koko tämä valtava matematiikan universumi ilman Mestarimatemaatikkoaan? Tiede saattaa puhua ummet ja lammet aineen häviämättömyydestä, mutta uskonto osoittaa oikeaksi ihmisten sielun häviämättömyyden – kysymyksessä on heidän kokemuksensa hengellisistä realiteeteista ja ikuisista arvoista.
195:6.9 (2077.5) Nykypäivän materialistinen sosiologi tekee havaintoja yhteisöstä, laatii siitä selvityksen ja jättää nämä ihmiset siihen tilaan, josta hän heidät löysi. Oppimattomat galilealaiset tekivät tuhat yhdeksänsataa vuotta sitten havaintoja Jeesuksesta hänen antaessaan elämänsä hengelliseksi antimeksi ihmisen sisäiseen kokemusmaailmaan, ja sen jälkeen he menivät ja käänsivät koko Rooman valtakunnan ylösalaisin.
195:6.10 (2077.6) Mutta uskonnolliset johtajat tekevät suuren virheen koettaessaan keskiaikaisin torventörähdyksin kutsua nykyihmistä hengelliseen taisteluun. Uskonnon täytyy varustautua uusin ja ajanmukaisin iskulausein. Sen paremmin demokratia kuin mikään muukaan poliittinen ihmelääke ei korvaa hengellistä edistymistä. Valheelliset uskonnot saattavat edustaa todellisuuden välttelemistä, mutta Jeesus toi omassa evankeliumissaan kuolevaisen ihmisen sille kynnykselle, jonka yli astutaan sisälle hengellistä edistymistä merkitsevään ikuiseen todellisuuteen.
195:6.11 (2077.7) Se, että sanoo mielen ”ilmaantuneen” aineesta, ei selitä mitään. Jos maailmankaikkeus olisi pelkästään mekanismi ja ellei mieli olisi erillään aineesta, meillä ei mistään havaitusta ilmiöstä olisi koskaan kahta toisistaan poikkeavaa tulkintaa. Totuuden, kauneuden ja hyvyyden käsitteet eivät kuulu luonnostaan sen paremmin fysiikkaan kuin kemiaankaan. Kone ei pysty tietämään, saati että se tietäisi totuuden, isoaisi vanhurskautta ja vaalisi hyvyyttä.
195:6.12 (2077.8) Tiede saattaa olla fyysistä, mutta heti kun puhutaan totuuden näkemiseen kykenevän tiedemiehen mielestä, puhutaan sellaisesta, joka menee aineellisuuden yli. Aine ei tiedä totuutta, se ei myöskään voi rakastaa armoa eikä iloita hengellisistä realiteeteista. Hengelliseen valaistumiseen perustuvat ja ihmisen kokemukseen juurtuneet moraaliset vakaumukset ovat aivan yhtä todellisia ja epäilyksettömiä kuin fyysisiin havaintoihin perustuvat matemaattiset päätelmät, mutta ne ovat sitä toisella ja korkeammalla tasolla.
195:6.13 (2077.9) Jos ihmiset olisivat pelkkiä koneita, he reagoisivat aineelliseen maailmankaikkeuteen enemmän tai vähemmän yhdenmukaisesti. Yksilöllisyyttä, saati persoonallisuutta, ei olisi olemassa.
195:6.14 (2077.10) Se tosiasia, että universumien universumin keskustassa, Toisen Lähteen ja Keskuksen kvalifioimattoman tahtotoiminnan vaikutuspiirissä, on Paratiisin absoluuttinen mekanismi, varmistaa ikiajoiksi sen, etteivät determinismin osatekijät ole ainoa kosmoksessa vaikuttava laki. Materialismia toki on, mutta ei pelkästään sitä; mekanismia toki ilmenee, mutta se ei ole kvalifioimatonta; determinismiä toki esiintyy, mutta se ei ole yksinomaista.
195:6.15 (2078.1) Ainetta olevasta finiittisestä maailmankaikkeudesta tulisi lopulta yhdenmukainen ja deterministinen, ellei olisi mielen ja hengen yhteen kytkeytyvää läsnäoloa. Kosmisen mielen vaikutus tuo lakkaamatta spontaanisuutta jopa aineellisiin maailmoihin.
195:6.16 (2078.2) Vapaus eli aloitteellisuus on olemassaolon millä hyvänsä osa-alueella suoraan verrannollista siihen, mikä on hengellisen vaikutuksen ja kosmisen mielen harjoittaman valvonnan määrä; se on toisin sanoen ihmisen kokemuksessa suoraan verrannollista siihen, missä määrin ”Isän tahdon” täyttäminen on aktuaalista. Ja näin ollen, kunhan astut taipaleelle löytääksesi Jumalan, se on lopullinen todiste siitä, että Jumala on jo löytänyt sinut.
195:6.17 (2078.3) Vilpitön hyvyyden, kauneuden ja totuuden tavoittelu vie Jumalan luo. Ja jokainen tieteellinen löytö osoittaa todeksi sen, että maailmankaikkeudessa on sekä vapautta että yhdenmukaisuutta. Löydön tekijällä oli vapaus tämän löydön tekemiseen. Löydös on todellinen ja ilmeisen yhdenmukainen, tai muussa tapauksessa sitä ei olisi voitu tiedostaa olevaiseksi.
195:7.1 (2078.4) Miten typerää onkaan aineellisuuteen suuntautuneen ihmisen taholta hänen antaa maailmankaikkeuden mekanistisuudesta esitettyjen näkemysten kaltaisten haavoittuvien teorioiden riistää itseltään todelliseen uskontoon kuuluvan henkilökohtaisen kokemuksen antamat valtavat hengelliset voimavarat. Tosiasiat eivät koskaan riitele todellisen hengellisen uskon kanssa; teoriat saattavat niin tehdä. Parempi olisi, että tiede omistautuisi taikauskon hävittämiseen kuin että se koettaa kumota uskonnollisen uskon – ihmisen uskon hengellisiin realiteetteihin ja jumalallisiin arvoihin.
195:7.2 (2078.5) Tieteen tulisi tehdä ihmisen hyväksi aineellisesti se, minkä uskonto tekee hänen hyväkseen hengellisesti, eli avartaa elämän näköpiiriä ja laajentaa ihmisen persoonallisuutta. Todellisella tieteellä ei voi olla mitään pysyvää riitaa todellisen uskonnon kanssa. ”Tieteellinen metodi” on pelkästään älyllinen mittapuu aineellisten kokeilujen ja fyysisten saavutusten mittaamiseksi. Mutta aineellisena ja kokonaan älyyn pohjautuvana se on hengellisten realiteettien ja uskonnollisten kokemusten arvioimisessa äärimmäisen hyödytön.
195:7.3 (2078.6) Nykyajan mekanisti on epäjohdonmukainen, sillä jos universumimme olisi pelkästään ainetta ja ihminen olisi vain kone, tällainen ihminen ei mitenkään kykenisi tunnistamaan itseään sanotunkaltaiseksi koneeksi, ja tällainen koneihminen olisi niin ikään täysin tietämätön tuollaisen aineellisen maailmankaikkeuden olemassaolon tosiasiasta. Materialistista kauhua ja epätoivoa edustava mekanistinen tiede ei ole kyennyt tiedostamaan sitä tosiasiaa, että tiedemiehellä, jonka nimenomaan aineellisen ylittävä ymmärrys laatii näitä erheellisiä ja itsensä kanssa ristiriidassa olevia käsityksiä materialistisesta maailmankaikkeudesta, on hengen asuttama mieli.
195:7.4 (2078.7) Totuutta, kauneutta ja hyvyyttä olevat ikuiset ja infiniittiset paratiisiarvot kätkeytyvät ajallisuuden ja avaruuden universumeissa esiintyvien ilmiöiden tosiasioihin. Mutta näiden hengellisten arvojen havaitsemiseen ja näkemiseen tarvitaan hengestä syntyneen kuolevaisen uskon silmä.
195:7.5 (2078.8) Hengelliseen edistymiseen liittyvät realiteetit ja arvot eivät ole ”psykologinen projektio” – pelkkää hienommalla nimellä kutsuttua materiaalisen mielen valveunta. Sellaiset asiat ovat ihmisen sisimmässä olevan Suuntaajan, ihmismielessä elävän Jumalan hengen, hengellisiä ennakointeja. Älkääkä antako töin tuskin vilaukselta nähtyjen ”suhteellisuuteen” liittyvien löytöjen parissa puuhastelunne sekoittaa käsityksiänne Jumalan ikuisuudesta ja infiniittisyydestä. Ja aina kun tavoittelette tyydytystä minuuden julkituomisen tarpeelle, älkää silloin tehkö sitä virhettä, ettette anna tilaisuutta Suuntaajan julkitulolle, todellisen ja paremman minuutenne esiintulemiselle.
195:7.6 (2079.1) Jos tämä universumi olisi vain ainetta, aineellinen ihminen ei koskaan kykenisi muodostamaan käsitystä tällaisen pelkästään aineellisen olemassaolon mekanistisesta luonteesta. Juuri tämä mekanistinen universumikäsitys on itsessään ei-aineellinen mielen ilmiö, ja kaikki mieli on alkuperältään ei-aineellista, siitäkin huolimatta, kuinka perin pohjin se saattaa olla aineellisesti ehdollistunutta ja mekanistisesti kontrolloitua.
195:7.7 (2079.2) Kuolevaisen ihmisen osittain kehittynyttä mentaalista mekanismia ei ole ylikuormitettu johdonmukaisuudella ja viisaudella. Ihmisen omahyväisyys pääsee usein karkuun hänen järjeltään ja väistää hänen logiikkansa.
195:7.8 (2079.3) Kaikkein pessimistisimmänkin materialistin pessimismi on jo sinänsä ja sellaisenaan riittävä todiste siitä, että pessimistin universumi ei ole kokonaan aineellinen. Sekä optimismi että pessimismi ovat käsitysreaktioita sellaisessa mielessä, joka on tietoinen niin hyvin arvoista kuin tosiasioistakin. Jos maailmankaikkeus todellakin olisi sitä, mitä materialisti sen katsoo olevan, ihmiskoneeksi ymmärretyltä ihmiseltä puuttuisi siinä tapauksessa kokonaan tämän nimenomaisen tosiasian tiedostettu tietoisuus. Ellei hengestä syntyneen mielen sisällä olisi tietoisuutta arvojen käsitteestä, universumimaterialismin tosiasia ja universumitoiminnan mekanistiset ilmiöt olisivat ihmiselle täysin tiedostamattomia. Kone ei voi olla tietoinen toisen koneen olemuksesta tai arvosta.
195:7.9 (2079.4) Mekanistinen filosofia elämästä ja universumista ei voi olla tieteellinen, sillä tiede tunnustaa ja käsittelee vain materiaaleja ja tosiasioita. Filosofia on väistämättä ylitieteellistä. Ihminen on luonnon materiaalinen tosiasia, mutta hänen elämänsä on ilmiö, joka nousee luonnon aineellisten tasojen yläpuolelle sikäli, että siinä tulevat julki mieleen liittyvät kontrolliattribuutit ja henkeen liittyvät luovat ominaisuudet.
195:7.10 (2079.5) Kun ihminen vakavissaan yrittää tulla mekanistiksi, kysymys on sellaisesta traagisesta ilmiöstä, että tämä ihminen yrittää turhaan tehdä älyllistä ja moraalista itsemurhaa. Mutta hän ei voi sitä tehdä.
195:7.11 (2079.6) Jos maailmankaikkeus olisi pelkästään aineellinen ja ihminen vain kone, ei olisi olemassa mitään tiedettä, joka antaisi tiedemiehelle rohkeuden postuloida tämä universumin mekanisointi. Koneet eivät kykene mittaamaan, luokittelemaan eivätkä arvioimaan itseään. Tällaisen tieteellisen työn voisi suorittaa vain jokin konetta korkeamman statuksen omaava entiteetti.
195:7.12 (2079.7) Jos universumitodellisuus on vain yksi suunnaton kone, ihmisen täytyy siinä tapauksessa olla universumin ulkopuolella ja siitä erillään kyetäkseen tiedostamaan tällaisen tosiasian ja tajuamaan tällaiseen arviointiin sisältyvän oivalluksen.
195:7.13 (2079.8) Jos ihminen on vain kone, niin millä keinoin tämä ihminen päätyy uskomaan tai väittää tietävänsä, että hän on vain kone? Kokemus oman minuuden minätietoisesta arvioimisesta ei koskaan ole pelkän koneen attribuutti. Minuudestaan tietoinen ja vannoutunut mekanisti on paras mahdollinen vastaus mekanismille. Jos materialismi olisi tosiasia, mitään minuudestaan tietoista mekanistia ei voisi olla olemassa. On myös totta, että ihmisen on oltava ensin moraalinen persoona, vasta sitten hän voi suorittaa moraalittomia tekoja.
195:7.14 (2079.9) Jo yksistään materialismiväitteen olemassaolo tuo epäsuorasti julki, että se mieli, joka ottaa vapauden esittää tällaisia dogmeja, edustaa aineellisuuden ylittävää tietoisuutta. Mekanismi voisi vain rappeutua, mutta koskaan se ei kykenisi edistymään. Koneet eivät ajattele, luo, unelmoi, kaipaa, ihannoi, isoa totuutta tai janoa vanhurskautta. Ne eivät motivoi elämäänsä pitämällä intohimonaan toisten koneiden palvelemista, eivätkä ne ota ikuista edistymistä merkitseväksi päämääräkseen sitä ylevää tehtävää, että ne löytäisivät Jumalan ja pyrkisivät olemaan hänen kaltaisensa. Koneet eivät koskaan ole älykkäitä, emotionaalisia, esteettisiä, eettisiä, moraalisia eivätkä hengellisiä.
195:7.15 (2079.10) Taide todistaa, ettei ihminen ole mekanistinen, mutta sitä se ei todista, että hän on hengellisesti kuolematon. Taide on kuolevaisten morontiaa, aineellisen ihmisen ja hengellisen ihmisen välillä oleva kenttä. Runous on yritys irtautua aineellisista realiteeteista hengellisiin arvoihin.
195:7.16 (2080.1) Korkean sivilisaation oloissa taide humanisoi tiedettä, kun vuorostaan taidetta hengellistää todellinen uskonto – hengellisten ja ikuisten arvojen syvä ymmärrys. Taide edustaa todellisuuden inhimillistä ja ajallis-avaruudellista arviointia. Uskonto on kosmisten arvojen jumalallista syleilyä, ja se merkitsee samalla ikuista edistymistä hengellisessä ylösnousemuksessa ja avartumisessa. Ajallinen taide on vaarallista vain käydessään sokeaksi niitä jumalallisten mallien antamia henkistandardeja kohtaan, joita ikuisuus heijastelee ajallisuuteen kuuluvina todellisuuden varjoina. Elämään kuuluvien aineellisten kohteiden tehokas manipulointi on todellista taidetta; elämään kuuluvien aineellisten tosiasioiden jalostava muuntaminen on uskontoa, eikä uskonto koskaan lakkaa esittämästä taiteesta hengellisiä arvioita.
195:7.17 (2080.2) Miten mieletöntä onkaan otaksua, että automaatti kykenisi luomaan automatismia käsittelevän filosofian, ja miten naurettavaa, että se sattuisi yltiöpäisyyksissään laatimaan sellaisen filosofian nimenomaan muista automaateista, automaattitovereistaan!
195:7.18 (2080.3) Jokainen aineellisesta maailmankaikkeudesta esitetty tulkinta on arvoton, ellei siinä osoiteta tieteenharjoittajalle hänelle kuuluvaa tunnustusta. Mikään taidearviointi ei ole aito, ellei se suo tunnustusta taiteilijalle. Moraalin arviointi ei ole minkään arvoista, ellei arviointi koske myös moraalinharjoittajaa. Mikään filosofiaa koskeva tunnustuksenosoitus ei ole rakentava, jos se jättää filosofin vaille huomiota, eikä uskontoa voi olla olemassa ilman sellaisen uskonnonharjoittajan todellista kokemusta, joka tämän nimenomaisen kokemuksen myötä ja sen kautta yrittää löytää Jumalan ja tuntea hänet. Universumien universumi on niin ikään vailla merkitystä, ellei mukaan oteta MINÄ OLEN -olevaista[69], infiniittistä Jumalaa, joka sen teki ja joka lakkaamatta sitä johtaa.
195:7.19 (2080.4) Mekanistit – humanistit – ajelehtivat helposti materiaalisten virtausten mukana. Idealistit ja spiritistit uskaltavat, älynsä ja tarmonsa siihen pannen, käyttää myös airojaan modifioidakseen puhtaasti aineelliselta näyttävää energiavirtojen kulkua.
195:7.20 (2080.5) Tiede elää mielen luomasta matematiikasta; musiikki ilmentää tunnetilojen tempoa. Uskonto on sitä sielun hengellistä rytmiä, joka on ajallis-avaruudellisessa harmoniassa Infiniittisyyden korkeampien ja ikuisten melodiamittojen kanssa. Uskonnollinen kokemus on jotakin sellaista ihmiselämässä olevaa, joka on kerta kaikkiaan matematiikan yläpuolella.
195:7.21 (2080.6) Kirjaimisto edustaa kielessä materialismin mukaista mekanismia, kun taas sanat, jotka ilmaisevat – rakkautta ja vihaa, pelkuruutta ja rohkeutta kuvastavien – tuhansien ajatusten, suurten ideoiden ja jalojen ihanteiden merkityksen, edustavat kaikkea sitä, mitä mieli tuo julki sekä aineellisen että hengellisen lain asettamissa puitteissa, persoonallisuuden tahdon esiintulon ohjaamana ja tilanteeseen vaikuttavien tekijöiden rajoittamana.
195:7.22 (2080.7) Universumi ei ole niiden tiedemiehen löytämien lakien, mekanismien ja yhdenmukaisuuksien kaltainen, joita hän tulee pitäneeksi tieteenä, vaan mieluumminkin se on sen uteliaan, ajattelevan, valintoja tekevän, luovan, yhdistelevän ja erittelevän tiedemiehen kaltainen, joka tällä tavoin tekee huomioita maailmankaikkeuden ilmiöistä ja luokittelee luomistuloksen aineellisen puolen mekanistisiin vaiheisiin luonnostaan sisältyviä matemaattisia tosiasioita. Universumi ei myöskään ole taiteilijan luoman taiteen kaltainen, vaan mieluumminkin se on sen ponnistelevan, uneksivan, halajavan ja edistyvän taiteilijan kaltainen, joka hengelliseen päämäärään päästäkseen koettaa nousta aineellisista olevaisista koostuvan maailman yläpuolelle.
195:7.23 (2080.8) Energiasta ja aineesta koostuvan kehittyvän ja edistyvän universumin todellisuuden näkee tiedemies, ei tiede. Aineellisen olemassaolon ja hengellisen vapauden välissä olevan välivaiheisen morontiamaailman olemassaolon osoittaa taiteilija, ei taide. Ikuisuuden saatossa kohdattavien henkirealiteettien ja jumalallisten arvojen olemassaolon osoittaa uskonnonharjoittaja, ei uskonto.
195:8.1 (2081.1) Mutta vielä senkin jälkeen kun materialismi ja mekanismi on kutakuinkin nujerrettu, tulee kahdennenkymmenennen vuosisadan sekularismin tuhoisa vaikutus turmelemaan miljoonien pahaa aavistamattomien sielujen hengellistä kokemusta.
195:8.2 (2081.2) Nykyistä sekularismia on edistänyt kaksi maailmanlaajuisesti vaikuttanutta tekijää. Sekularismin isä oli yhdeksännentoista ja kahdennenkymmenennen vuosisadan niin kutsutun tieteen – ateistisen tieteen – ahdasmielinen ja Jumalan poissulkeva asennoituminen. Nykyisen sekularismin äiti oli keskiajan totalitaarinen kristillinen kirkko. Sekularismi sai alkunsa siitä, että noustiin vastustamaan institutionaalisen kristillisen kirkon harjoittamaa lähes täydellistä läntisen sivilisaation herruutta.
195:8.3 (2081.3) Sekä eurooppalaisen että amerikkalaisen elämänmuodon piirissä vallitseva älyllinen ja filosofinen ilmasto on tämän ilmoituksen esittämisen aikaan selvästi sekularistis-humanistinen. Länsimainen ajattelu on kolmensadan vuoden ajan aste asteelta sekularisoitunut. Uskonnosta on yhä suuremmassa määrin tullut tekijä, joka vaikuttaa vain nimellisesti, siitä on tullut suurelta osin vain rituaalin harjoittamista. Useimmat läntisen sivilisaation tunnustuksellisista kristityistä ovat tietämättään itse asiassa sekularisteja.
195:8.4 (2081.4) Läntisten kansojen ajattelun ja elämän vapauttamiseen kirkon harjoittaman totalitaarisen herruuden tukahduttavasta otteesta tarvittiin suurta voimaa, tekijää, jolla oli valtava vaikutus. Sekularismi tosiaankin mursi kirkon harjoittaman valvonnan kahleet, ja nyt se puolestaan uhkaa pystyttää tyypiltään uudenlaisen ja jumalattoman herruuden, jonka kohteina ovat nykyihmisen sydän ja mieli. Tyrannimainen ja diktatorinen poliittinen valtio on tieteellisen materialismin ja filosofisen sekularismin jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. Sekularismi ehtii tuskin vapauttaa ihmistä institutionalisoituneen kirkon herruudesta, kun se jo myy hänet orjamaiseen riippuvuussuhteeseen totalitaarisesta valtiosta. Sekularismi vapauttaa ihmisen kirkollisesta orjuudesta vain petkuttaakseen hänet siihen tyranniaan, mitä poliittinen ja taloudellinen orjuus merkitsevät.
195:8.5 (2081.5) Materialismi kieltää Jumalan, sekularismi jättää hänet yksinkertaisesti vaille huomiota; tai näin se ainakin aikaisemmin asennoitui. Sekularismi on hiljattain omaksunut sotaisamman asenteen ja on suurieleisesti ollut astumassa sen uskonnon paikalle, jonka harjoittamaa totalitaarista orjuutusta se aikanaan vastusti. Kahdennenkymmenennen vuosisadan sekularismi tuntuu vahvistavan, ettei ihminen tarvitse Jumalaa. Mutta varokaa! Tämä ihmiskunnasta esitetty jumalaton filosofia tulee johtamaan vain levottomuuksiin, vihamielisyyteen, epätoivoon, sotaan ja maailmanlaajuiseen katastrofiin.
195:8.6 (2081.6) Sekularismi ei milloinkaan kykene tuomaan rauhaa ihmiskunnalle. Mikään ei voi ottaa Jumalan paikkaa ihmisyhteiskunnassa. Mutta olkaa tarkkoja! Älkää kiirehtikö luovuttamaan pois niitä siunauksellisia saavutuksia, jotka koituivat sekularismin kapinoinnista kirkollista totalitarismia vastaan. Läntinen sivilisaatio nauttii sekulaarisen kapinan tuloksena tänä päivänä monista vapauksista ja mielihyvän aiheista. Sekularismin suuri erehdys oli siinä, että uskonnollisen vallan harjoittamaa lähes totaalista elämän valvontaa vastaan kapinoidessaan ja moisesta kirkollisesta tyranniasta vapauduttuaan sekularistit eivät pysähtyneetkään, vaan lietsoivat – milloin kaikessa hiljaisuudessa, milloin avoimesti – kapinaa itseään Jumalaa vastaan.
195:8.7 (2081.7) Sekularistista kapinaa saatte kiittää Amerikan industrialismin hämmästyttävästä luovuudesta ja läntisen sivilisaation ennennäkemättömästä aineellisesta edistymisestä. Ja koska sekularistinen kapina meni liian pitkälle ja kadotti näköpiiristään Jumalan ja todellisen uskonnon, sen seurauksena korjattiin myös odottamatonta satoa maailmansotien ja kansainvälisen epävakaisuuden muodossa.
195:8.8 (2081.8) Ei ole välttämätöntä uhrata uskoa Jumalaan saadakseen nauttia sellaisista nykyajan sekularistisen kapinan siunauksista kuin suvaitsevuudesta, sosiaalipalveluista, demokraattisesta hallitustavasta ja kansalaisoikeuksista. Tiedettä tukeakseen ja sivistystä edistääkseen sekularistien ei ollut välttämätöntä tehdä todellisesta uskonnosta vastustajaansa.
195:8.9 (2082.1) Mutta sekularismi ei ole kaikkien näiden elämisen mahdollisuuksien laajentamisen alalla saavutettujen viimeisimpien voittojen ainoa vanhempi. Kahdennellakymmenennellä vuosisadalla saavutettujen voittojen takana eivät ole vain tiede ja sekularismi, vaan myös huomiota ja tunnustusta vaille jääneet Nasaretin Jeesuksen elämän ja opetuksen hengelliset vaikutukset.
195:8.10 (2082.2) Jumalatta, uskonnotta, tieteellinen sekularismi ei voi koskaan koordinoida voimiaan, saada eri suuntiin vetäviä ja keskenään kilpailevia intressejä, rotuja ja kansallisuusaatteita sopusointuun. Tämä sekularistinen ihmisyhteiskunta on verrattomasta materialistisesta tuloksellisuudestaan huolimatta hiljalleen hajoamassa. Nationalismi on merkittävin koossa pitävä voima, joka työskentelee tätä antagonismista johtuvaa hajoamista vastaan. Ja nationalismi on pääasiallinen maailmanrauhan este.
195:8.11 (2082.3) Sekularismiin luontaisesti kuuluva heikkous on se, että se politiikan ja vallan vuoksi hylkää etiikan ja uskonnon. Ihmisten veljeyttä ei yksinkertaisesti voi saada aikaan, jos Jumalan isyys jätetään huomiotta tai kiistetään.
195:8.12 (2082.4) Sekulaari sosiaalinen ja poliittinen optimismi on illuusio. Ilman Jumalaa eivät sen paremmin vapautuminen ja vapaus kuin varallisuus ja vaurauskaan johda rauhaan.
195:8.13 (2082.5) Tieteen, kasvatuksen, elinkeinoelämän ja yhteiskunnan täysimääräinen sekularisointi voi johtaa vain katastrofiin. Kahdennenkymmenennen vuosisadan ensimmäisen kolmanneksen aikana urantialaiset tappoivat enemmän ihmisiä kuin siihen mennessä oli tapettu koko kristillisen aikakauden kuluessa. Ja tämä on vasta materialismin ja sekularismin kauhean sadonkorjuun alkua, sillä vieläkin hirveämpää hävitystä on tulossa.
195:9.1 (2082.6) Älkää jättäkö huomaamatta hengellisen perintöosanne arvoa, sitä totuuden virtaa, joka soljuu vuosisatojen halki aina materialistisen ja sekulaarin aikakauden hedelmättömiin aikoihin asti. Kaikissa sinänsä arvokkaissa pyrkimyksissänne päästä irti menneiden aikojen taikauskoisista uskonkappaleista, varmistukaa siitä, että pidätte kiinni ikuisesta totuudesta. Mutta olkaa kärsivällisiä! Kun nykyinen taikauskon vastainen kapina on ohitse, jäljellä ovat Jeesuksen evankeliumin totuudet luomassa kirkasta valoa uudelle ja paremmalle tielle.
195:9.2 (2082.7) Mutta pakanallistettu ja sosiaalistettu kristinusko tarvitsee uutta yhteyttä kompromisseilla pilaamattomiin Jeesuksen opetuksiin; se riutuu, koska siltä puuttuu uusi näkemys Mestarin elämästä maan päällä. Uusi ja täydempi ilmoitus Jeesuksen uskonnosta tulee vääjäämättä valloittamaan materialistista sekularismia edustavan imperiumin ja kumoamaan koko maailmaa otteessaan pitävän mekanistisen naturalismin. Urantia huojuu nyt erään hämmästyttävimmän ja kiehtovimman, sosiaalista uudelleensuuntautumista, moraalista elpymistä ja hengellistä valaistumista merkitsevän käännekohtansa partaalla.
195:9.3 (2082.8) Suuresti muunneltuinakin Jeesuksen opetukset selviytyivät synnyinaikansa mysteerikulteista, pimeiden vuosisatojen tietämättömyydestä ja taikauskosta, ja tälläkin hetkellä ne ovat ottamassa hiljalleen voittoa kahdennenkymmenennen vuosisadan materialismista, mekanismista ja sekularismista. Ja tällaiset suuren koetuksen ja uhkaavan tappion ajat ovat aina suuren ilmoituksen aikoja.
195:9.4 (2082.9) Uskonto tosiaankin tarvitsee uusia johtajia, hengellisiä miehiä ja naisia, jotka rohkenevat panna luottamuksensa yksinomaan Jeesukseen ja hänen verrattomiin opetuksiinsa. Jos kristinusko yhä jatkaa hengellisen tehtävänsä laiminlyömistä ja jatkuvasti touhuaa vain sosiaalisten ja aineellisten ongelmien parissa, niin hengellisen renessanssin on odotettava äsken mainittujen Jeesuksen uskonnon uusien opettajien tulemista, opettajien, jotka omistautuvat vain ja ainoastaan ihmisten hengelliseen uudelleenvirittämiseen. Ja silloin tulevat nämä hengestä syntyneet sielut oitis tarjoamaan sen johtajuuden ja inspiraation, joka maailman sosiaaliseen, moraaliseen, taloudelliseen ja poliittiseen uudelleenjärjestämiseen tarvitaan.
195:9.5 (2083.1) Nykyaika kieltäytyy hyväksymästä uskontoa, joka on ristiriidassa tosiasioiden kanssa ja joka ei ole sopusoinnussa omien korkeimpien totuus-, kauneus- ja hyvyyskäsitystensä kanssa. Se hetki on koittamassa, jolloin nykypäivän vääristyneen ja kompromisseilla pilatun kristinuskon oikeat ja alkuperäiset perustukset – Jeesuksen reaalinen elämä ja opetukset – löydetään uudelleen.
195:9.6 (2083.2) Alkukantainen ihminen eli elämää, jolle oli ominaista taikauskoinen orjamaisuus uskonnollista pelkoa kohtaan. Sivistyneet nykyihmiset pelkäävät ajatusta joutua väkevien uskonnollisten vakaumusten valtaan. Ajatteleva ihminen on aina pelännyt jonkin uskonnon otteessa olemista. Kun jokin vahva ja liikuttava uskonto uhkaa päästä hänen herrakseen, hän pyrkii sen poikkeuksetta järkeistämään, traditionalisoimaan ja institutionalisoimaan ja toivoo saavansa sen tällä tavoin hallintaansa. Ilmoitususkonnostakin tulee tällä tavoin meneteltäessä ihmistekoista ja ihmisen dominoimaa. Nykyajan älykkäät miehet ja naiset karttelevat Jeesuksen uskontoa siksi, että he pelkäävät, mitä se heille tekee ja mitä se heillä teettää. Ja kaikki tällaiset pelot ovat perusteltuja. Omat uskovansa Jeesuksen uskonto tosiaankin ottaa herruuteensa ja muuttaa heidät, se edellyttää ihmisten omistavan elämänsä sille, että he etsivät tietoa taivaallisen Isän tahdosta, ja se vaatii elämiseen annettujen energioiden pyhittämistä ihmisen veljeyden epäitsekkääseen palvelemiseen.
195:9.7 (2083.3) Itsekkäät miehet ja naiset eivät yksinkertaisesti halua maksaa tällaista hintaa edes suurimmasta kuolevaiselle ihmiselle koskaan tarjotusta hengellisestä aarteesta. Vasta kun ihminen on itsekkyydelle rakentuviin mielettömiin ja pettäviin pyrintöihin liittyvien surkeiden pettymysten myötä päässyt riittävässä määrin harhakuvitelmistaan ja kun hän on havainnut kaavamaistuneen uskonnon mahouden, vasta sitten hän on halukas kääntymään täydestä sydämestään valtakunnan evankeliumin, Jeesus Nasaretilaisen uskonnon, puoleen.
195:9.8 (2083.4) Maailma tarvitsee enemmän ensikäden uskontoa. Edes kristinusko – kahdennenkymmenennen vuosisadan uskonnoista paras – ei ole vain uskonto Jeesuksesta, vaan se on varsin suuressa määrin myös uskonto, jonka ihmiset kokevat välittäjän kautta. He ottavat uskontonsa täysin sellaisena kuin heidän hyväksytyt uskonnonopettajansa sen heille antavat. Millaisen heräämisen maailma kokisikaan, jos se vain voisi nähdä Jeesuksen sellaisena kuin hän todellisuudessa eli maan päällä, ja tietää ensikäden tietona hänen elähdyttävät opetuksensa! Sanat, jotka kuvailevat jotakin kaunista, eivät voi sävähdyttää niin kuin sävähdyttää sen näkeminen; yhtä vähän voivat uskonopilliset sanat inspiroida ihmisten sielua, niin kuin se kokemus, että tietää Jumalan olevan läsnä. Mutta odottavainen usko tulee aina pitämään ihmisen sielun toivon ovea auki tuonpuoleisten maailmojen jumalallisia arvoja edustavien ikuisten hengellisten realiteettien astua sisälle.
195:9.9 (2083.5) Kristinusko on ottanut vapauden madaltaa ihanteitaan jouduttuaan vastaamaan inhimillisen ahneuden, sotahulluuden ja vallanhimon haasteeseen, mutta Jeesuksen uskonto pysyy puhtaana ja kaiken yläpuolelle kohoavana hengellisenä kutsuhuutona, joka kehottaa sitä, mikä ihmisessä on parasta, nousemaan kaikkien näiden eläinevoluution antamien perintöosuuksien yläpuolelle ja armon kautta yltämään niihin moraalisiin korkeuksiin, jotka kuuluvat ihmisen todelliseen kohtaloon.
195:9.10 (2083.6) Kristinuskoa uhkaa hidas kuoleminen kaavamaisuuteen, yliorganisointiin, intellektualismiin ja muihin epähengellisiin suuntauksiin. Nykyajan kristillinen kirkko ei ole sellainen dynaamisten uskovien veljeskunta, jollaiselle Jeesus antoi valtakirjan tehdä jatkuvasti työtä, jotta ihmiskunnan toinen toistaan seuraavat sukupolvet kokisivat hengellisen muodonmuutoksen.
195:9.11 (2083.7) Niin kutsutusta kristinuskosta on tullut sosiaalinen ja kulttuurinen liike samoin kuin uskonnollinen uskonkappale ja tottumus. Nykyajan kristinuskon virta juoksuttaa monenkin muinaisajan pakanallisen suon ja monen barbaarisen rämeen vesiä; monen ikivanhan kulttuurivedenjakajan vedet laskevat tähän nykyajan kulttuurivirtaan, kuten tekevät niiden korkeiden Galilean ylätasankojen vedet, joita pidetään sen yksinomaisena lähteenä.
195:10.1 (2084.1) Kristinusko on toden totta tehnyt tälle maailmalle suuren palveluksen, mutta, mitä nyt eniten kaivataan, on Jeesus. Maailman tarvitsee nähdä Jeesus taas elävänä maan päällä niiden hengestä syntyneiden kuolevaisten kokemuksessa, jotka tuovat Mestarin vaikuttavalla tavalla kaikkien ihmisten tietoon. On turhanaikaista puhua alkukristillisyyden henkiinherättämisestä, sillä teidän on lähdettävä liikkeelle siitä, missä nyt olette. Nykyajan kulttuurille on annettava hengellinen kaste esittämällä sille uusi ilmoitus Jeesuksen elämästä, ja sitä on valaistava uudella ymmärryksellä hänen ikuisen pelastuksen evankeliumistaan. Ja kun Jeesus tällä tavoin korotetaan, hän vetää kaikki ihmiset luokseen. Jeesuksen opetuslasten tulisi olla enemmän kuin valloittajia: heidän tulisi olla kaikille ihmisille jopa ylitsevuotavia inspiraation ja yltäkylläisemmän elämän lähteitä. Uskonto on niin kauan vain muuan ylevä humanismin laji, kunnes siitä tehdään jumalallista huomaamalla Jumalan läsnäolo henkilökohtaisessa kokemuksessa todelliseksi.
195:10.2 (2084.2) Jeesuksen maisen elämän kauneus ja ylevyys, sen ihmisyys ja jumalallisuus, sen yksinkertaisuus ja ainutlaatuisuus tarjoavat niin vaikuttavan ja vetoavan kuvan ihmisen pelastamisesta ja Jumalan ilmoittamisesta, että sen tulisi kaikkina aikoina tehokkaasti hillitä teologien ja filosofien intoa laatia uskonkappaleita tai luoda hengelliseksi orjuudeksi muodostuvia teologisia järjestelmiä tällaisesta ihmisen hahmossa tapahtuneesta transsendentaalisesta Jumalan lahjoittautumisesta. Universumi tuotti Jeesuksessa kuolevaisen ihmisen, jossa rakkauden henki sai voiton ajallisuuteen kuuluvista aineellisista rajoitteista ja pääsi fyysisen alkuperän tosiasian tuolle puolen.
195:10.3 (2084.3) Pitäkää aina mielessänne, että Jumala ja ihminen tarvitsevat toisiaan. He ovat toisilleen välttämättömät, jotta saavutettaisiin täysimääräisesti ja lopullisesti ikuinen persoonallisuuden kokemus universumilopullisuutta edustavasta jumalallisesta määränpäästä.
195:10.4 (2084.4) ”Jumalan valtakunta on sisimmässänne” oli kenties suurin Jeesuksen koskaan lausuma ajatus heti sen julistuksen jälkeen, että hänen Isänsä on elävä ja rakastava henki.
195:10.5 (2084.5) Kun voitetaan sieluja Mestarille, ensimmäinen virsta, joka on pakkoa, velvollisuutta ja sovinnaisuutta, ei ole se, joka saa ihmisessä ja hänen maailmassaan aikaan muutoksen, vaan mieluumminkin vasta pakottoman palvelemisen ja vapautta rakastavan uhrautuvuuden merkeissä sujuva toinen virsta merkitsee, että jeesuslainen ojentaa kätensä tarttuakseen veljeensä rakkaudessa ja kiidättääkseen häntä hengellisessä ohjauksessa eteenpäin kohti kuolevaisen ihmisen olemassaolon korkeampaa ja jumalallista määränpäätä. Kristinusko kulkee jo nyt halullisesti ensimmäisen virstan, mutta ihmiskunta riutuu ja kompastelee eteenpäin moraalisessa pimeydessä siksi, että aitoja toisen virstan kulkijoita on niin vähän – perin vähän on niitä Jeesuksen seuraajiksi tunnustautuvia, jotka todellakin elävät ja rakastavat siten kuin hän opetti opetuslapsiaan elämään ja rakastamaan ja palvelemaan.
195:10.6 (2084.6) On esitetty kutsu lähteä mukaan jännittävään yritykseen uuden ja perin pohjin muotoaan muuttaneen ihmisyhteiskunnan rakentamiseksi valtakuntaa edustavan Jeesus-veljeskunnan hengellisen uudelleensyntymisen keinoin, ja tämän kutsun tulisi sykähdyttää kaikkia häneen uskovia tavalla, jolla ihmisiä ei olekaan sävähdytetty sitten niiden aikojen, jolloin he vaelsivat maan päällä hänen lihallisina kumppaneinaan.
195:10.7 (2084.7) Mikään Jumalan todellisuuden kieltävä yhteiskuntajärjestys tai poliittinen järjestelmä ei voi millään rakentavalla ja kestävällä tavalla myötävaikuttaa ihmisten sivilisaation edistymiseen. Mutta kristinusko, sellaisena kuin se tänä päivänä on moniin suuntauksiin jakautuneena ja sekularisoituneena, on itsessään suurin yksittäinen tekijä, joka estää sitä edistymästä nykyistä pitemmälle. Tämä pitää paikkansa eritoten itämaista puhuttaessa.
195:10.8 (2084.8) Kirkollisuus on kerta kaikkiaan ja iäti yhteen sopimaton niiden ihmisten edellä mainitun elävän uskon, kasvavan hengen ja ensikäden kokemuksen kanssa, jotka ovat Jeesuksen uskontovereita ihmisten välisessä veljeydessä taivaan valtakunnan hengellisen yhteenliittymän sisällä. Menneisyyden saavutuksia merkitsevien traditioiden säilyttämisen halu, mikä sinänsä on kiitettävää, johtaa usein aikansa eläneiden palvontajärjestelmien puolustelemiseen. Hyvää tarkoittava muinaisten ajatusrakennelmien vaalimisen halu muodostaa tehokkaan esteen sellaisten uusien ja tarvetta vastaavien keinojen ja menetelmien tukemiselle, joiden tarkoituksena olisi tyydyttää nykyihmisten avartuvan ja edistyvän mielen hengellisiä kaipauksia. Kahdennenkymmenennen vuosisadan kristilliset kirkot ovat niin ikään suurina mutta asiasta täysin tietämättöminä esteinä todellisen evankeliumin – Jeesus Nasaretilaisen opetusten – välittömälle etenemiselle.
195:10.9 (2085.1) On monia vakavahenkisiä henkilöitä, jotka mielihyvin osoittaisivat lojaalisuutta evankeliumin Kristusta kohtaan, mutta joiden on tavattoman vaikea antaa intomielistä tukeaan sellaiselle kirkolle, jossa hänen elämänsä ja opetustensa henkeä näkyy näin vähän ja josta heille on erheellisesti opetettu, että hän oli sen perustaja. Jeesus ei perustanut niin kutsuttua kristillistä kirkkoa, mutta hän on kaikin olemuksensa kanssa sopusoinnussa olevin tavoin sitä vaalinut hänen maan päällä suorittamansa elämäntyön parhaana olemassa olevana edustumana.
195:10.10 (2085.2) Jospa kristillisellä kirkolla vain olisi rohkeutta omaksua Mestarin ohjelma, niin tuhannet näennäisen välinpitämättömät nuoret rynnistäisivät esiin tullakseen mukaan tällaiseen hengelliseen hankkeeseen, eivätkä he epäröisi heittäytyä koko painollaan tähän suurenmoiseen seikkailuun.
195:10.11 (2085.3) Kristinuskon edessä on vakavana haasteena erääseen sen omista tunnuslauseista sisältyvä tuomio: ”Talo, joka riitautuu itsensä kanssa, ei voi pysyä pystyssä.” Ei-kristillinen maailma tuskin antautuu lahkoiksi jakautuneen kristikunnan edessä. Elävä Jeesus on kristinuskon mahdollisen yhdistymisen ainoa toivo. Todellinen kirkko – Jeesus-veljeskunta – on näkymätön, hengellinen, ja sitä luonnehtii yhtenäisyys, vaan ei välttämättä yhdenmukaisuus. Yhdenmukaisuus on mekanistisluontoisen fyysisen maailman tunnusmerkki. Hengellinen yhtenäisyys seuraa uskonyhteydestä elävään Jeesukseen. Näkyväisen kirkon ei tulisi enää pitempään suostua vaikeuttamaan Jumalan valtakuntaa edustavan, näkymättömän ja hengellisen veljeskunnan edistymistä. Ja institutionalisoituneen sosiaalisen organisaation vastakohtana tästä veljeskunnasta tulee kerran vielä elävä organismi. Se saattaa vallan mainiosti käyttää hyväkseen tällaisia sosiaalisia organisaatioita, mutta ne eivät saa sitä syrjäyttää.
195:10.12 (2085.4) Muttei kahdennenkymmenennen vuosisadan kristinuskoakaan pidä halveksia. Se on monia rotuja edustaneiden Jumalaa tuntevien ihmisten monien aikakausien kuluessa yhteen kertyneen moraalisen neuvokkuuden aikaansaannos, ja se on todellakin ollut maan päällä suurimpia hyvän puolesta toimivia voimia. Yhdenkään ihmisen ei siis tulisi sen myötäsyntyisistä ja hankituista puutteista huolimatta suhtautua siihen kevyesti. Kristinusko onnistuu yhä liikuttamaan ajattelevien ihmisten mieltä voimallisilla moraalisilla emootioilla.
195:10.13 (2085.5) Mutta kirkon sekaantumista kaupankäyntiin ja politiikkaan ei voi mitenkään puolustella; tällaiset epäpyhät allianssit ovat Mestarin räikeää pettämistä. Eivätkä aidosti totuutta rakastavat ihmiset kovin nopeasti unohda sitä, että tämä mahtava ja institutionaalistunut kirkko on useinkin kaihtelematta tukahduttanut vastasyntyneen uskon ja vainonnut niitä totuudentuojia, jotka sattuivat esiintymään muussa kuin puhdasoppisuuden kaavussa.
195:10.14 (2085.6) On peräti totta, ettei moinen kirkko olisi jäänyt pystyyn, ellei maailmassa olisi ollut ihmisiä, jotka pitivät enemmän tämäntyylisestä palvonnasta. Monet hengellisesti veltot sielut kaipaavat ikivanhaa ja autoritaarista rituaaliuskontoa pyhine traditioineen. Ihmisen kehitys ja hengellinen edistyminen tuskin riittävät antamaan kaikille ihmisille kyvyn tulla toimeen ilman uskonnollista auktoriteettia. Ja valtakuntaa edustava näkymätön veljesyhteisö saa vallan mainiosti sulkea piiriinsä näitä erilaisiin yhteiskunta- ja temperamenttiluokkiin kuuluvia perheryhmiä, jos niiden jäsenillä vain on halua tulla todella hengen johdattamiksi Jumalan pojiksi. Mutta tässä Jeesuksen veljeskunnassa ei ole sijaa lahkolaiselle kilpataistelulle, ei ryhmien väliselle katkeruudelle eikä sellaisille väitteille, että joku olisi moraalisesti lyömätön tai hengellisesti erehtymätön.
195:10.15 (2086.1) Nämä erilaiset kristittyjen ryhmittymät voivat olla hyödyksi tarjoamalla kodin läntisen sivilisaation piiriin kuuluville eri kansojen mahdollisille lukuisille erityyppisille uskoville, mutta tällainen kristikunnan jakautuneisuus edustaa vakavaa heikkoutta, silloin kun se koettaa viedä Jeesuksen evankeliumia itämaisten kansojen keskuuteen. Nämä rodut eivät vielä ymmärrä, että on olemassa Jeesuksen uskonto, joka on erillään kristinuskosta ja jossain määrin siitä eroava, ja että kristinuskosta on yhä enemmän tullut uskonto Jeesuksesta.
195:10.16 (2086.2) Urantian suuri toivo on siinä mahdollisuudessa, että uusi ilmoitus Jeesuksesta uusin ja entistä laajemmin esityksin hänen pelastavasta sanomastaan hengellisesti yhdistäisi rakastavan palvelun puitteissa hänen nykyisten tunnustuksellisten seuraajiensa monilukuiset perheet.
195:10.17 (2086.3) Jopa maallisesta kasvatuksesta voisi olla apua tässä suuressa hengellisessä renessanssissa, jos se kiinnittäisi enemmän huomiota työhön, jota tehdään opetettaessa nuorisolle, miten ruveta tekemään suunnitelmia elämää varten ja kehittämään luonnetta. Kaiken kasvatuksen tavoitteena tulisi olla elämän verrattomimman tarkoituksen, majesteettisen ja tasapainoisen persoonallisuuden kehittymisen, vaaliminen ja edistäminen. Vallitsee suuri tarve opetuksesta, joka korostaisi ylenpalttisen halujentyydyttämisen sijasta moraalista kurinalaisuutta. Tällaiselta perustalta uskonto saattaa omine hengellisine virikkeineen myötävaikuttaa kuolevaisen olennon elämän avartumiseen ja rikastumiseen, jopa ikuisen elämän turvaamiseen ja kohottamiseen.
195:10.18 (2086.4) Kristinusko on uskonto, joka syntyi suuremmitta valmisteluitta, ja siksi sen on toimittava matalalla profiililla. Suurieleiset hengelliset suoritukset saavat vielä odottaa Jeesuksen todellisen uskonnon uutta julkituontia ja tämän uskonnon entistä yleisempää hyväksymistä. Mutta kristinusko on voimallinen uskonto, kun otetaan huomioon, että ristiinnaulitun puusepän tuiki tavalliset opetuslapset lähettivät liikkeelle ne opetukset, jotka kolmessasadassa vuodessa valloittivat roomalaisen maailman ja jatkoivat sitten voittokulkuaan Rooman kukistaneiden barbaarien keskuudessa. Tämä sama kristinusko valloitti – liitti itseensä ja ylevöitti – koko heprealaisen teologian ja kreikkalaisen filosofian virran. Ja kun tämä kristillinen uskonto yliannoksen mysteereitä ja pakanuutta nautittuaan oli vaipunut yli tuhanneksi vuodeksi koomaan, se herätti itsensä henkiin ja itse asiassa valloitti uudelleen koko läntisen maailman. Kristinusko sisältää sen verran Jeesuksen opetuksia, että ne riittävät tekemään siitä kuolemattoman.
195:10.19 (2086.5) Jospa kristinusko vain voisi käsittää laajemmin Jeesuksen opetuksia, se voisi tehdä varsin paljon enemmän auttaakseen nykyihmistä ratkaisemaan uusia ja yhä monimutkaisempia ongelmiaan.
195:10.20 (2086.6) Kristinuskoa rasittaa suuresti se epäkohta, että se on koko maailman ajattelevien ihmisten mielessä samastunut osaksi läntisen sivilisaation yhteiskuntajärjestelmää, elinkeinoelämää ja moraalinormeja; ja näin kristinusko on tietämättään näyttänyt tukevan yhteiskuntaa, jonka harteita painaa raskaana taakkana syyllisyys siitä, että se sietää tiedettä, josta puuttuu ihanteellisuus; politiikkaa, josta puuttuvat periaatteet; vaurautta, joka saavutetaan työtä tekemättä; nautiskelua, jota ei mikään hillitse; tietoa, josta puuttuu vastuuntunto; valtaa, josta puuttuu omatunto, sekä elinkeinotoimintaa, josta puuttuu moraalisuus.
195:10.21 (2086.7) Nykyisen kristinuskon toivo on siinä, että se lakkaisi tukemasta läntisen sivilisaation yhteiskuntajärjestelmiä ja elinkeinoelämän toimintaperiaatteita, samalla kun se nöyrästi painaa päänsä niin urheasti ylistämänsä ristin edessä saadakseen siinä uuden kerran kuulla Nasaretin Jeesukselta suurimmat totuudet, jotka kuolevainen ihminen voi konsanaan kuulla: elävän evankeliumin Jumalan isyydestä ja ihmisen veljeydestä.
[69]: Alkutekstissä ei ole sanaa 'olevainen'.
Urantia-kirja
Luku 196
196:0.1 (2087.1) JEESUKSEN usko Jumalaan oli ylevää ja varauksetonta. Hän koki kuolevaisen olemassaoloon kuuluvat normaalit myötä- ja vastoinkäymiset, mutta hän ei uskonnollisessa mielessä koskaan epäillyt Jumalan huolenpidon ja ohjauksen varmuutta. Hänen uskonsa oli luonnollinen seuraus siitä syvällisestä näkemyksestä, joka syntyi jumalallisen läsnäolevan, hänen sisimmässään olleen Suuntaajan, toiminnan tuloksena. Hänen uskonsa ei ollut perinteistä eikä pelkästään älyllistä, vaan se oli täysin omakohtaista ja puhtaasti hengellistä.
196:0.2 (2087.2) Ihmis-Jeesus näki Jumalan pyhänä, oikeudenmukaisena ja suurena samoin kuin totena, kauniina ja hyvänä. Kaikki nämä jumalallisuuden attribuutit hän kokosi mielessään kokonaisuudeksi, joka oli ”taivaassa olevan Isän tahto”. Jeesuksen Jumala oli samalla kertaa sekä ”Israelin Pyhä” että ”Elävä ja rakastava Isä, joka on taivaassa”. Jeesus ei ollut ensimmäinen, joka esitti käsityksen Jumalasta Isänä, mutta hän ylensi ja kohotti tämän idean yleväksi kokemukseksi ja sai aikaan uuden ilmoituksen Jumalasta ja julisti jokaisen kuolevaisen luodun olevan tämän rakkauden Isän lapsi, Jumalan poika.
196:0.3 (2087.3) Jeesus ei takertunut jumal’uskoon niin kuin takertuisi sellainen kamppaileva sielu, joka on sodassa universumin ja kuolemanpainissa vihamielisen ja synnillisen maailman kanssa. Hän ei turvautunut uskoon vain saadakseen lohtua vaikeuksien keskellä tai löytääkseen lohdutusta uhkaavan epätoivon hetkellä; usko ei ollut pelkkä harhainen hyvitys elämään kuuluvista epämiellyttävistä realiteeteista ja murheista. Kaikkien kuolevaisen olemassaoloon nimenomaan kuuluvien luontaisten vaikeuksien ja ajallisten ristiriitojen edessäkin hän koki tyyneyttä, jonka luo ääretön ja kiistaton luottamus Jumalaan, ja hän tunsi sen valtavan innoituksen, että hän eli – uskon keinoin – suoraan taivaallisen Isän edessä. Ja tämä voittoisa usko oli elävä tosiasiallisen henkisyyden saavuttamisen kokemus. Jeesuksen suuri anti ihmisen kokemusmaailman arvoihin ei ollut siinä, että hän olisi tuonut esille kovin monia uusia ideoita taivaassa olevasta Isästä, vaan paremminkin siinä, että hän niin perin suurenmoisesti ja inhimillisesti toi julki uuden- ja korkeammantyyppistä elävää uskoa Jumalaan. Konsanaan ei Jumalasta ole missään tämän universumin maailmassa tullut yhdenkään kuolevaisen elämässä yhtä elävä realiteetti kuin hänestä tuli Jeesus Nasaretilaisen ihmiskokemuksessa.
196:0.4 (2087.4) Tämä ja kaikki muut paikallisluomuksen maailmat löytävät Mestarin Urantialla viettämästä elämästä uuden- ja korkeammantyyppisen uskonnon, sellaisen uskonnon, joka perustuu Universaalisen Isän kanssa solmittuihin henkilökohtaisiin hengellisiin suhteisiin ja jonka merkittävyyden aidon henkilökohtaisen kokemuksen korkein arvovaltaisuus täysin määrin todistaa. Tämä Jeesuksen elävä usko oli jotakin enemmän kuin älyllisen pohdinnan tulos, eikä se liioin ollut mystinen mietelmä.
196:0.5 (2087.5) Teologia voi antaa uskolle kiinteän muodon, pukea sen sanoiksi, määritelmiksi ja dogmeiksi, mutta Jeesuksen ihmiselämässä usko oli omakohtaista, elävää, omintakeista, spontaania ja puhtaasti hengellistä. Tämä usko ei ollut perinteen kunnioittamista eikä sellainen pelkkä älyllinen uskomus, jota hän olisi pitänyt pyhänä uskonkappaleena, vaan mieluumminkin se oli sellainen ylevä kokemus ja syvällinen vakaumus, joka piti häntä turvallisesti huomassaan. Hänen uskonsa oli niin todellista ja kaiken kattavaa, että se lakaisi kaikki hengelliset epäilykset ehdottomasti syrjään ja hävitti jokaisen sen kanssa ristiriidassa olevan kaipauksen. Mikään ei kyennyt riuhtaisemaan häntä pois tämän hartaan, ylevän ja lannistumattoman uskon hengellisestä ankkurista. Jopa ilmeisen tappion edessä tai pettymyksen ja uhkaavan epätoivon tuskia kärsiessään hän seisoi tyynenä Jumalan edessä, vapaana pelosta ja täysin tietoisena hengellisestä voittamattomuudesta. Jeesusta tuki elähdyttävä vakuuttuneisuus siitä, että hän omasi horjumattoman uskon, ja jokaisessa koettelevassa elämäntilanteessa hän osoitti vankkumatonta ja kyselemätöntä lojaalisuutta Isän tahtoa kohtaan. Eikä tätä verratonta uskoa lannistanut edes julma ja musertava häpeällisen kuoleman uhka.
196:0.6 (2088.1) Kun kysymys on uskonnollisesta tiennäyttäjästä, käy kovin usein niin, että voimakas hengellinen usko vie suoraa tietä tuhoisaan fanaattisuuteen, uskonnollisen egon suurenteluun, mutta näin ei käynyt Jeesuksen kohdalla. Hänen epätavallisen voimakas uskonsa ja henkisyytensä eivät hänen käytännön elämässään vaikuttaneet häneen epäsuotuisasti, koska tämä hengellinen ylevöityminen oli täysin tiedostamaton ja spontaani sielullinen ilmentymä hänen henkilökohtaisesta jumalakokemuksestaan.
196:0.7 (2088.2) Jeesuksen kaiken voittavasta ja lannistumattomasta hengellisestä uskosta ei koskaan tullut fanaattista, sillä se ei milloinkaan koettanut saada yliotetta hänen tekemistään tasapainoisista älyllisistä arvioista käytännössä ilmenneiden jokapäiväisten sosiaalisten, taloudellisten ja moraalisten elämäntilanteiden suhteellisista arvoista. Ihmisen Poika oli oivallisella tavalla yhtenäinen ihmispersoonallisuus; hän oli täydelliset varustukset saanut jumalallinen olento; hän oli myös suurenmoisen koordinoitunut yhteen liittyneenä ihmis- ja jumalolentona, joka toimi maan päällä yhtenä ja samana persoonallisuutena. Mestari koordinoi aina sielun uskon koetellun kokemuksen myötä seuranneiden, viisautta osoittavien arviointien kanssa. Omakohtainen usko, hengellinen toivo ja moraalinen antaumus korreloituivat aina verrattomassa, harmonisen yhteenliittymisen tuottamassa uskonnollisessa yhtenäisyydessä – kaikkien inhimillisten lojaalisuuksien – henkilökohtaisen kunnian, perheeseen kohdistuvan rakkauden, uskonnollisen velvollisuuden, sosiaalisen vastuun ja taloudellisen välttämättömyyden – todellisuuden ja pyhyyden selkeän tajuamisen kanssa.
196:0.8 (2088.3) Jeesuksen usko näki asian niin, että kaikki henkiarvot löytyvät Jumalan valtakunnasta; niinpä hän sanoikin: ”Etsikää ensin taivaan valtakuntaa.” Jeesus näki pitkälle ehtineessä ja ihanteellisessa valtakunnan toveriyhteisössä ”Jumalan tahdon” toteutuman ja täyttymyksen. Hänen opetuslapsilleen opettamansa rukouksen keskeisin ajatus kuului: ”Tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi.” Muodostettuaan tällä tavoin mielessään kuvan siitä, että valtakuntaan sisältyy Jumalan tahto, hän otti asiakseen ajaa sen toteutumista hämmästyttävää itsensäunohtamista ja rajatonta innostusta osoittaen. Mutta niin voimaperäisesti kuin hän tehtäväänsä suorittikin, hän ei koko epätavallisen elämänsä aikana tuonut kertaakaan julki fanaatikon raivoisuutta eikä uskonnollisen egotistin pinnallista sanahelinää.
196:0.9 (2088.4) Tämä elävä usko, tämä ylevä uskonnollinen kokemus, loi Mestarin koko elämälle johdonmukaiset puitteet. Tämä hengellinen suuntautuminen hallitsi kokonaan hänen ajatteluaan ja tunne-elämäänsä, hänen uskomistaan ja rukoiluaan, hänen opetustaan ja julistustaan. Tämä pojan omakohtainen usko taivaallisen Isän suoman opastuksen ja varjelun varmuuteen ja pettämättömyyteen toi hänen ainutlaatuiseen elämäänsä sellaisen syvällisen ominaisuuden, joka edusti hengellistä todellisuutta. Ja kuitenkin tämä galilealainen, Jumalan Galilealainen, vaikka hän oli syvästi tietoinen läheisestä suhteesta jumaluuteen, vastasi oitis, kun häntä puhuteltiin Hyväksi Opettajaksi: ”Miksi sanot minua hyväksi?” Kun olemme kohdatusten näin loistavan itsensä unohtamisen kanssa, alamme käsittää, kuinka Universaalinen Isä näki mahdolliseksi niin täysimääräisesti tuoda itsensä julki hänelle ja ilmoittaa itseään hänen kauttaan maailmojen kuolevaisille.
196:0.10 (2088.5) Tämän maailman ihmisenä Jeesus toi Jumalalle kaikista uhrilahjoista suurimman: hän pyhitti ja omisti oman tahtonsa jumalallisen tahdon täyttämistä merkitsevään majesteettiseen palveluun. Jeesus tulkitsi uskontoa aina ja johdonmukaisesti täysin Isän tahdon näkökulmasta. Tulkitessanne Mestarin elämänuraa, älkää siltä osin, kun kysymys on rukoilemisesta tai mistä tahansa muusta uskonnollisen elämän puolesta, etsikö niinkään sitä, mitä hän opetti, kuin sitä, mitä hän teki. Jeesus ei koskaan rukoillut siksi, että se olisi uskonnollinen velvollisuus. Hänelle rukous oli vilpitön hengellisen asennoitumisen ilmaus; sielulojaalisuuden julkituonti; omakohtaisen antaumuksen esilletuonti; kiitoksen osoitus; keino emotionaalisen jännityksen välttämiseksi, konfliktin torjumiseksi, ymmärryksen voimistamiseksi, mielihalujen jalontamiseksi, moraalisen päätöksen vahvistamiseksi, ajattelun rikastuttamiseksi, korkeampien mieltymysten elähdyttämiseksi, virikkeen pyhittämiseksi, näkökulman selkeyttämiseksi, uskon julkituomiseksi; tahdon ylimaallista antautumista; ylevää luottamuksen julkituontia; rohkeuden esilletuontia; ilmoitus löytämisestä; äärimmäisen antaumuksen tunnustamista; vahvistus pyhittäytymisestä; keino selvittää vaikeuksia ja yhdessä vaikuttavien sielunvoimien voimallista liikkeellepanoa, jotta ne vastustaisivat kaikkia inhimillisiä mieltymyksiä itsekkyyteen, pahuuteen ja syntiin. Hän eli nimenomaan sellaisen elämän, joka täyttyi rukoilevasta pyhittäytymisestä hänen Isänsä tahdon täyttämiseen, ja hän päätti elämänsä voitokkaasti juuri tämänmukaiseen rukoukseen. Hänen verrattoman uskonnollisen elämänsä salaisuus oli tämä tietoisuus Jumalan läsnäolosta; ja hän saavutti sen järkevästi rukoilemalla ja vilpittömästi palvomalla – pitämällä yllä katkeamatonta yhteyttä Jumalaan – eikä johdatuksin, äänten kuulemisin, näkyjen näkemisin tai erikoisin uskonnollisin menoin.
196:0.11 (2089.1) Uskonto oli Jeesuksen maisessa elämässä elävä kokemus, suora ja omakohtainen siirtyminen hengellisestä kunnioittamisesta käytännölliseen vanhurskauteen. Jeesuksen usko tuotti jumalallisen hengen ylimaallisia hedelmiä. Hänen uskonsa ei ollut lapsenuskon kaltaista kypsymätöntä ja sinisilmäistä uskoa, mutta monin tavoin se kylläkin muistutti lapsen ajatusmaailman pahaa-aavistamatonta luottavaisuutta. Jeesus luotti Jumalaan paljolti niin kuin lapsi luottaa vanhempaansa. Hän tunsi syvää luottamusta universumia kohtaan – juuri sellaista luottamusta kuin lapsi tuntee vanhempiensa luomaa ympäristöä kohtaan. Jeesuksen varaukseton usko universumin pohjimmaiseen hyvyyteen muistutti hyvin paljon lapsen luottamusta maisen ympäristönsä turvallisuuteen. Hän luotti taivaalliseen Isään niin kuin lapsi turvautuu maiseen vanhempaansa, eikä hänen harras uskonsa koskaan yhtä hetkeä epäillyt, että taivaallinen Isä viime kädessä pitää huolta kaikesta. Häntä eivät häirinneet vakavasti pelko, epäilykset ja skeptisyys. Epäusko ei estänyt hänen elämänsä vapaata ja omintakeista ilmettä. Hänessä yhdistyi täysikasvuisen ihmisen horjumaton ja järkevä rohkeus uskovan lapsen vilpittömään ja luottavaiseen optimismiin. Hänen uskonsa kasvoi sellaisiin luottavaisuuden korkeuksiin, että se oli vailla pelkoa.
196:0.12 (2089.2) Jeesuksen usko saavutti puhtauden, joka on ominaista lapsen luottavaisuudelle. Hänen uskonsa oli niin ehdotonta ja epäilemätöntä, että se reagoi kaltaisiinsa kosketuksissa olon tenhoon ja maailmankaikkeuden ihmeisiin. Hän tunsi olevansa riippuvainen jumalallisesta, ja tämä tunne oli niin täysimääräinen ja luottavainen, että sen satona oli ilo ja vakuuttuneisuus ehdottomasta henkilökohtaisesta turvallisuudesta. Hänen uskonnollisessa kokemuksessaan ei ollut mitään epäröivää teeskentelyä. Tässä täysikasvuisen miehen jättiläismäisessä älyn maailmassa lapsenusko hallitsi korkeimpana kaikissa uskonnolliseen tietoisuuteen liittyvissä asioissa. Eipä ihme, että hän kerran sanoi: ”Ellette tule pikkulapsen kaltaisiksi, ette astu sisälle valtakuntaan.” Vaikka Jeesuksen usko oli lapsenomaista, ei se missään mielessä ollut lapsellista.
196:0.13 (2089.3) Jeesus ei vaadi opetuslapsiaan uskomaan häneen, vaan mieluumminkin uskomaan hänen kanssaan, uskomaan Jumalan rakkauden todellisuuteen, ja täysin luottavaisesti hyväksymään turvallisuuden, jonka luo vakuuttuneisuus siitä, että he ovat taivaallisen Isän poikia. Mestari haluaa, että kaikki hänen seuraajansa jakaisivat täysimääräisesti hänen ylimaallisen uskonsa. Mitä koskettavimmin Jeesus haastoi seuraajansa paitsi uskomaan, mitä hän uskoi, uskomaan myös niin kuin hän uskoi. Se on hänen ainoan ja suurenmoisimman ”seuraa minua” -vaatimuksensa koko merkitys.
196:0.14 (2090.1) Jeesuksen mainen elämä palveli yhtä ja ainoaa suurta tarkoitusta: Isän tahdon täyttämistä, ihmiselämän elämistä uskonnollisesti ja uskon keinoin. Jeesuksen usko oli luottavaista, kuin lapsen uskoa, mutta se oli täysin vailla vapauksienottavaisuutta. Hän teki haihattelemattomia ja miehekkäitä päätöksiä, hän kohtasi moninaiset pettymykset rohkeasti, hän selviytyi tavattomistakin vaikeuksista päättäväisesti ja kohtasi velvollisuuden asettamat vaatimukset sivuilleen vilkuilematta. Vaati voimakasta tahtoa ja ehtymätöntä luottavaisuutta uskoa, mitä Jeesus uskoi, ja niin kuin hän uskoi.
196:1.1 (2090.2) Jeesuksen antaumuksellisuus Isän tahtoa ja ihmisen palvelemista kohtaan oli jotakin enemmän kuin kuolevaisen päätöksentekoa ja ihmisen päättäväisyyttä. Se oli ehdotonta minuutensa pyhittämistä tällaiseen varauksettomaan rakkauden osoittamiseen. Olipa tosiasia Mikaelin suvereenisuudesta miten suuri hyvänsä, teidän ei pidä riistää ihmisiltä ihmis-Jeesusta. Mestari on noussut korkeuksiin ihmisenä samoin kuin Jumalana; hän kuuluu ihmisille; ihmiset kuuluvat hänelle. Miten onnetonta onkaan, että itse uskonto piti tulkita niin pahasti väärin, että se riistää kilvoittelevilta kuolevaisilta ihmis-Jeesuksen! Älkää salliko Kristuksen ihmisyydestä tai jumaluudesta käytyjen keskustelujen hämärtää sitä pelastavaa totuutta, että Jeesus Nasaretilainen oli uskonnollinen ihminen, joka uskon keinoin pääsi tietämään ja tekemään sen, mikä on Jumalan tahto; hän oli totisimmin uskonnollinen ihminen, joka konsanaan on Urantialla elänyt.
196:1.2 (2090.3) Aika on kypsä näkemään ihmis-Jeesuksen kuvaannollinen kuolleistanousu hautakammiostaan keskelle yhdeksäntoista vuosisadan aikana kertyneitä teologisia perinteitä ja uskonnollisia dogmeja. Nasaretin Jeesusta ei pidä enää pitempään uhrata edes loistavalle käsitykselle kunnialla kruunatusta Kristuksesta. Mikä ylimaallinen palvelus se olisikaan, jos Ihmisen Poika tämän ilmoituksen välityksellä mahdollisesti taas löydettäisiin perinteisen teologian hautakammioista ja esiteltäisiin elävänä Jeesuksena hänen nimeään kantavalle kirkolle ja kaikille muille uskonnoille! Eihän uskovien muodostama kristillinen yhteisö toki epäröi tehdä sellaisia uskon ja elämäntapojen tarkistuksia, jotka antavat sille kyvyn ”seurata” Mestaria niin, että se tuo nähtäville hänen todellisen elämänsä, joka merkitsi uskonnollista omistautumista hänen Isänsä tahdon täyttämiseen ja pyhittäytymistä ihmisen epäitsekkääseen palvelemiseen. Pelkäävätkö tunnustukselliset kristityt, että itseriittoinen ja pyhittäytymätön, yhteiskunnallista arvostusta nauttiva sekä itsekästä ja huonoa taloudellista sovittautumista edustava yhteisö paljastuu? Pelkääkö institutionaalinen kristillisyys, että perinteinen kirkollinen auktoriteetti joutuu kenties uhatuksi tai tulee jopa kumotuksi, jos Galilean Jeesus asetetaan taas paikalleen kuolevaisten ihmisten mielessä ja sielussa omakohtaisen uskonnollisen elämän ihanteena? Kristilliseen sivilisaatioon kohdistuvat sosiaaliset uudelleenjärjestelyt, taloudelliset muodonmuutokset, moraaliset virvoitustoimenpiteet ja uskonnolliset tarkistukset olisivat toden totta syvällekäyviä ja vallankumouksellisia, jos Jeesuksen elävä uskonto yhtäkkiä syrjäyttäisi teologisen uskonnon Jeesuksesta.
196:1.3 (2090.4) ”Jeesuksen seuraaminen” merkitsee hänen uskonnollisen uskonsa omakohtaista jakamista ja astumista sisälle Mestarin elämän henkeen, joka tarkoittaa epäitsekästä palvelemista ihmisen hyväksi. Yksi ihmiselämän tärkeimmistä asioista on saada selville, mitä Jeesus uskoi, löytää hänen ihanteensa ja pyrkiä toteuttamaan hänen ylevä elämäntarkoituksensa. Mitä kaikkea ihminen tietääkin, suurin arvo on kuitenkin sillä, että tuntee Jeesuksen uskonnollisen elämän ja tietää, miten hän sen eli.
196:1.4 (2090.5) Kansanihmiset kuuntelivat Jeesusta kernaasti, ja heissä tulee jälleen saavuttamaan vastakaikua sellainen esitys, joka kertoo hänen vilpittömästä – vihkiytynyttä uskonnollista motivoitumista edustaneesta – ihmiselämästään, jos tällaisia totuuksia on määrä taas julistaa maailmalle. Ihmiset kuuntelivat häntä mieluusti, koska hän oli yksi heistä, vaatimaton maallikko; maailman suurin uskonnon opettaja oli tosiaankin maallikko.
196:1.5 (2091.1) Valtakuntaan uskovien tavoitteena ei tulisi olla Jeesuksen lihallisessa hahmossa viettämän elämän ulkonaisten puolien kirjaimellinen jäljitteleminen, vaan paremminkin se, että heillä olisi sama usko; se, että he luottaisivat Jumalaan niin kuin hän luotti Jumalaan, ja uskoisivat ihmisiin niin kuin hän uskoi ihmisiin. Jeesus ei koskaan väitellyt sen paremmin Jumalan isyydestä kuin ihmisten veljeydestäkään; hän oli elävä esimerkki toisesta ja syvällinen havaintoesitys toisesta.
196:1.6 (2091.2) Aivan kuten ihmisten täytyy edetä siitä, että he tiedostavat inhimillisen, siihen, että he käsittävät jumalallisen, niin nousi Jeesuskin ihmisen olemuksesta tietoisuuteen Jumalan olemuksesta. Ja Mestari toteutti tämän suuren nousun ihmisyydestä jumalallisuuteen oman, kuolevaiselle kuuluvan älytoimintansa luomalla uskolla ja hänen sisimmässään asuneen Suuntaajan toimenpitein, kun nämä vaikuttivat yhdessä tämän tuloksen saavuttamiseen. Tähän jumalallisuuden totaalisuuden saavuttamisen faktaksi tiedostamiseen (kaiken aikaa täysin tietoisena ihmisyyden todellisuudesta) liittyi seitsemän uskotietoisuuden vaihetta, jotka merkitsivät asteittain etenevää jumalallistumista. Näiden asteittain edistyvän itsensätiedostamisen vaiheiden erottavina rajamerkkeinä olivat seuraavat Mestarin lahjoittautumiskokemukseen liittyneet erikoiset tapahtumat:
196:1.7 (2091.3) 1. Ajatuksensuuntaajan saapuminen.
196:1.8 (2091.4) 2. Immanuelin sanansaattaja, joka ilmestyi hänelle Jerusalemissa hänen ollessaan suunnilleen kaksitoistavuotias.
196:1.9 (2091.5) 3. Hänen kasteeseensa liittyneet ilmentymät.
196:1.10 (2091.6) 4. Kokemukset Kirkastusvuorella.
196:1.11 (2091.7) 5. Morontiaherääminen.
196:1.12 (2091.8) 6. Henkiylösnousemus.
196:1.13 (2091.9) 7. Paratiisin Isän lopullinen syleily, joka antoi Mikaelille hänen omaan universumiinsa nähden rajoittamattoman hallitsijanvallan.
196:2.1 (2091.10) Jonakin päivänä saattaa kristillisessä kirkossa toimeenpantava uskonpuhdistus kouraista riittävän syvältä, jotta palataan Jeesuksen, uskomme alkuunpanijan ja viimeistelijän, väärentämättömiin uskonnollisiin opetuksiin. Saatatte julistaa uskontoa Jeesuksesta, mutta teidän on pakostakin elettävä Jeesuksen uskonto. Helluntaipäivän innostuksessaan Pietari pani tahtomattaan alulle uuden uskonnon, uskonnon ylösnousseesta ja kunnialla kruunatusta Kristuksesta. Apostoli Paavali muunsi tämän uuden evankeliumin myöhemmin kristinuskoksi, uskonnoksi, jossa ruumiillistuvat hänen omat teologiset näkemyksensä ja joka kuvailee hänen omaa henkilökohtaista kokemustaan Damaskoksentien Jeesuksesta. Valtakunnan evankeliumi perustuu Galilean Jeesuksen henkilökohtaiseen uskonnolliseen kokemukseen; kristinusko perustuu miltei yksinomaan apostoli Paavalin henkilökohtaiseen uskonnolliseen kokemukseen. Uusi testamentti on melkein kokonaan omistettu, ei Jeesuksen tärkeän ja innoittavan uskonnollisen elämän kuvaamiseen, vaan Paavalin uskonnollisen kokemuksen käsittelemiseen ja hänen omakohtaisten uskonnollisten vakaumustensa kuvailemiseen. Ainoan merkittävän poikkeuksen äsken sanotusta muodostavat Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumin muutamien osien lisäksi Heprealaiskirje ja Jaakobin kirje. Pietarikin muisteli kirjoituksissaan Mestarinsa henkilökohtaista uskonnollista elämää vain yhden kerran. Uusi testamentti on verraton kristillinen dokumentti, mutta se on vain vähäiseltä osin jeesuslainen.
196:2.2 (2091.11) Jeesuksen elämä lihallisen hahmossa välittää kuvan ylimaallisesta uskonnollisesta kasvusta alkukantaista pelkoa ja inhimillistä kunnioitusta ilmentäneistä ideoista henkilökohtaisen hengellisen yhteydenpidon vuosien kautta siihen, että hän lopuksi päätyi tuntemaamme, pitkälle edistyneeseen ja ylevöityneeseen tietoisuuden tilaan, jossa hän tiedosti ykseytensä Isän kanssa. Ja näin Jeesus yhden lyhyen elämän aikana kävi läpi sen kokemuksen uskonnollis-hengellisestä edistymisestä, jonka ihminen aloittaa maan päällä ja suorittaa loppuun tavallisesti vasta Paratiisia edeltävään elämänvaiheeseen kuuluvien toinen toistaan seuraavien tasojen henkiopetuksen kouluissa tapahtuneen pitkän oleskelunsa päätteeksi. Jeesus eteni uskonnolliseen kokemukseen kuuluvien uskonvarmuuksien puhtaasti ihmiselle ominaisesta tietoisuudesta niin yleviin hengellisiin korkeuksiin, että hänellä oli vuorenvarma käsitys jumalallisesta olemuksestaan ja universumin johtamisen osalta tietoisuus läheisestä yhteydestään Universaaliseen Isään. Hän edistyi kuolevaisen riippuvuutta ilmentäneeltä matalalta tasolta, joka pani hänet spontaanisti sanomaan jollekulle häntä Hyväksi Opettajaksi sanoneelle ”Miksi sanot minua hyväksi? Kukaan ei ole hyvä muu kuin Jumala”, siihen ylevään tietoisuuteen jumalallisuuden saavuttamisesta, joka sai hänet huudahtamaan: ”Kuka teistä voi osoittaa minut syypääksi syntiin?” Ja tämä edistyvä nousu inhimillisestä jumalalliseen oli puhtaasti kuolevaisen saavutus. Ja kun hän oli tällä tavoin saavuttanut jumalallisuuden, hän oli yhä sama ihmis-Jeesus, Ihmisen Poika yhtä hyvin kuin Jumalan Poika.
196:2.3 (2092.1) Markuksella, Matteuksella ja Luukkaalla on tallessa jotakin siitä ihmis-Jeesuksen kuvasta, joka esittää hänen suurenmoista kamppailuaan Jumalan tahdon selville saamiseksi ja tämän tahdon täyttämiseksi. Johannes piirtää kuvan voitokkaasta Jeesuksesta vaeltamassa maan päällä täysin jumaluudestaan tietoisena. Mestarin elämää tutkineiden tekemä suuri virhe on siinä, että jotkut ovat muodostaneet hänestä kuvan, joka esittää hänet kokonaan ihmisenä, kun toiset taas ovat ajatelleet hänen olevan pelkästään jumalallinen. Kokemuksensa alusta sen loppuun saakka hän oli kiistattomasti sekä ihmis- että jumalolento, ja on sitä edelleen.
196:2.4 (2092.2) Mutta suurin virhe tehtiin siinä, että vaikka ihmis-Jeesuksella tiedostettiin olevan uskonto, jumalallisesta Jeesuksesta (Kristuksesta) tuli silti miltei yhdessä yössä uskonto. Paavalin kristinusko varmisti jumalallisen Kristuksen palvonnan, mutta se kadotti näköpiiristään lähes kokonaan kamppailevan ja urhean Jeesus Galilealaisen, joka omakohtaisen uskonnollisen uskonsa pelottomuuden ja hänen sisimmässään vaikuttaneen Suuntaajan sankaruuden ansiosta nousi matalilta ihmisyyden tasoilta niin, että hänestä tuli yhtä jumalallisuuden kanssa, ja siten hänestä tuli se uusi ja elävä tie, jonka kautta kaikki kuolevaiset voivat samalla tavoin nousta ihmisyydestä jumalallisuuteen. Kaikissa hengellisyyden vaiheissa ja kaikissa maailmoissa olevat kuolevaiset voivat löytää Jeesuksen henkilökohtaisesta elämästä sen, mikä heitä vahvistaa ja innoittaa heidän edetessään alimmilta henkitasoilta korkeimpiin jumalallisiin arvoihin, koko omakohtaisen uskonnollisen kokemuksen alusta sen loppuun.
196:2.5 (2092.3) Uutta testamenttia kirjoitettaessa sen kirjoittajat uskoivat kuolleista nousseen Kristuksen jumalallisuuteen mitä syvimmin, mutta sen lisäksi he uskoivat hartaasti ja vilpittömästi myös siihen, että hän tulisi välittömästi takaisin maan päälle viedäkseen päätökseen taivaallisen valtakunnan pystytystyön. Tämä vahva usko Herran välittömään paluuseen oli hyvin paljossa syynä siihen, miksi teksteistä jätettiin herkästi pois viittaukset, jotka olisivat tuoneet esille Mestarin puhtaasti inhimilliset kokemukset ja ominaisuudet. Koko kristillinen liike kallistui poispäin kuvasta, joka esitti Jeesus Nasaretilaisen ihmisenä, kohti kuolleista nousseen Kristuksen, kunnialla kruunatun ja kohta palaavan Herran Jeesuksen Kristuksen, ihannointia.
196:2.6 (2092.4) Jeesus perusti uskonnon, jonka sisältönä on Jumalan tahdon täyttämisessä ja ihmisten veljeskunnan palvelemisessa saatu henkilökohtainen kokemus. Paavali puolestaan perusti uskonnon, jossa kunnialla kruunatusta Jeesuksesta tuli palvonnan kohde ja jossa veljeskunta koostui jumalalliseen Kristukseen uskovista uskovaistovereista. Jeesuksen lahjoittautumisessa nämä kummatkin käsitykset olivat hänen jumalallis-inhimillisessä elämässään potentiaalisina, ja on todella sääli, etteivät hänen seuraajansa onnistuneet luomaan yhtenäistä uskontoa, joka olisi saattanut asianmukaisella tavalla tunnustaa Mestarin sekä ihmis- että jumalallisen olemuksen sillä tavoin kuin ne hänen maisessa elämässään kietoutuivat erottamattomasti yhteen ja sillä tavoin kuin ne niin loistavalla tavalla tuotiin esille alkuperäisessä valtakunnan evankeliumissa.
196:2.7 (2093.1) Jotkin Jeesuksen väkevin sanoin julkituomista ajatuksista eivät teitä järkyttäisi eivätkä hämmentäisi, jos muistaisitte hänen olleen maailman varauksettomin ja antaumuksellisin uskonnonharjoittaja. Hän oli viimeiseen asti pyhittäytynyt kuolevainen, omistautunut täyttämään Isänsä tahdon ehdoitta. Monet hänen näennäisesti kovasanaiset lausumansa olivat luonteeltaan enemmänkin henkilökohtaista uskontunnustusta ja antaumuksen vakuutusta kuin hänen seuraajilleen annettuja käskyjä. Ja juuri tämä tarkoitusperien yksiselitteisyys ja epäitsekäs antaumus tekivät mahdolliseksi hänen päästä yhden lyhyen elämän kuluessa niin tavattoman pitkälle ihmismielen valloittamisessa. Moni hänen julistuksistaan tulisi katsoa mieluumminkin tunnustukseksi siitä, mitä hän vaati itseltään, kuin siitä, mitä hän edellytti kaikilta seuraajiltaan. Valtakunnan asialle omistautuessaan Jeesus poltti kaikki sillat takanaan; hän uhrasi kaiken, mikä esti Isän tahdon täyttämisen.
196:2.8 (2093.2) Jeesus siunasi köyhiä, koska nämä tavallisesti olivat vilpittömiä ja hurskaita; hän tuomitsi rikkaat, koska nämä olivat tavallisesti siveettömiä ja epäuskonnollisia. Yhtä lailla hän kuitenkin tuomitsisi epäuskonnollisen köyhäläisen ja ylistäisi pyhittäytynyttä ja harrasta rahamiestä.
196:2.9 (2093.3) Jeesus sai ihmiset tuntemaan olonsa kotoisaksi maailmassa; hän vapahti heidät tabujen orjuudesta ja opetti heille, ettei maailma pohjimmiltaan ole paha. Hän ei kaivannut päästä pakoon maista elämäänsä; hän hallitsi keinon, jolla lihallishahmoisina täytetään oivallisesti Isän tahto. Hän ylsi idealistiseen uskonnolliseen elämään keskellä realistista maailmaa. Jeesus ei jakanut Paavalin pessimististä ihmiskuntanäkemystä. Mestari piti ihmisiä Jumalan poikina, ja hänellä oli ennakkonäkemys siitä, että eloonjäämisen valinneita odotti suurenmoinen ja ikuinen tulevaisuus. Hän ei ollut moraalinen skeptikko, vaan hän näki ihmisen myönteisesti, ei kielteisesti. Useimmat ihmiset olivat hänestä pikemminkin heikkoja kuin pahoja, enemmänkin vailla mieltä kuin vailla hyveellisyyttä. Mutta oli heidän tilansa mikä hyvänsä, he olivat kaikki Jumalan lapsia ja hänen veljiään.
196:2.10 (2093.4) Hän opetti ihmisiä arvostamaan itsensä korkealle ajallisuudessa ja ikuisuudessa. Kun Jeesuksella oli näin korkea käsitys ihmisistä, niin juuri siitä johtuu, että hän oli valmis uhraamaan voimansa väsymättömään ihmiskunnan palvelemiseen. Ja juuri tämä finiittisen infiniittinen arvo olikin se, joka teki kultaisesta säännöstä hänen uskonnossaan elintärkeän tekijän. Missä on kuolevainen, jota Jeesuksen häntä kohtaan tuntema tavaton luottamus ei ylentäisi?
196:2.11 (2093.5) Jeesus ei esittänyt mitään sääntöjä, jotka olisivat palvelleet sosiaalista edistystä, sillä hänen tehtävänsä oli uskonnollinen, ja uskonto on puhtaasti yksilökohtainen kokemus. Ei ole toivoakaan siitä, että yhteiskunnan kaukaisintakaan tavoitetta edustava perimmäinen päämäärä voisi koskaan nousta Jumalan isyyden tunnustamiseen perustuvan Jeesuksen veljeskunnan yläpuolelle. Kaiken sosiaalisen tavoitteellisuuden ihanne voi todellistua vain tämän jumalallisen valtakunnan tulemisessa.
196:3.1 (2093.6) Henkilökohtainen, hengellinen uskonnollinen kokemus on tehokas ratkaisu useimpiin kuolevaisen kohtaamiin vaikeuksiin. Se on kaikkien inhimillisten ongelmien tehokas lajittelija, arvioija ja muokkaaja. Uskonto ei poista tai hävitä inhimillisiä vaikeuksia, mutta se kylläkin hälventää, suodattaa ja valottaa niitä ja nousee niiden yläpuolelle. Todellinen uskonto yhdistää persoonallisuuden niin, että se sopeutuu tehokkaasti kaikkiin kuolevaiseen kohdistuviin vaatimuksiin. Uskonnollinen usko – ihmisen sisimmässä olevan jumalallisen läsnäolevan positiivinen johdatus – antaa Jumalaa tuntevalle ihmiselle poikkeuksetta kyvyn päästä sen kuilun yli, joka ammottaa toisaalta Universaalisen Ensimmäisen Syyn käsitteenä Se tiedostavan älyllisen logiikan ja toisaalta sielun antamien positiivisten vakuutusten välillä, jotka todistavat tämän Ensimmäisen Syyn olevan Hän, Jeesuksen evankeliumin taivaallinen Isä, ihmisen pelastuksen persoonallinen Jumala.
196:3.2 (2094.1) Universaalisessa todellisuudessa on täsmälleen kolme elementtiä: tosiasia, idea ja suhde. Uskonnollinen tietoisuus identifioi nämä realiteetit tieteeksi, filosofiaksi ja totuudeksi. Filosofia tuntisi mieltymystä pitää näitä toimintoja järkenä, viisautena ja uskona – fyysisenä todellisuutena, älyllisenä todellisuutena ja hengellisenä todellisuutena. Meillä on tapana nimittää näitä realiteetteja esineelliseksi olevaiseksi, merkitykseksi ja arvoksi.
196:3.3 (2094.2) Yhä pitemmälle pääsevä todellisuuden käsittäminen merkitsee samaa kuin Jumalaa lähestyminen. Jumalan löytäminen, tietoisuus samastumisesta todellisuuteen, merkitsee samaa kuin minuutensa täysimääräistymisen – minuuden kaikkeuden, minuuden totaalisuuden – kokeminen. Totaalisen todellisuuden kokeminen on yhtä kuin Jumalan täysimääräinen tajuaminen, jumalantuntemiskokemuksen lopullisuus.
196:3.4 (2094.3) Täysimääräinen yhteenveto ihmiselämästä on tieto siitä, että ihmistä opettaa tosiasiatieto, että häntä jalontaa viisaus ja että hänet pelastaa – vanhurskauttaa – uskonnollinen usko.
196:3.5 (2094.4) Fyysisen varmuuden pohjana on tieteen logiikkaa, moraalisen varmuuden perustana on filosofian viisaus, hengellisen varmuuden perustana on aidon uskonnollisen kokemuksen totuus.
196:3.6 (2094.5) Ihmisen mieli voi saavuttaa korkeita hengellisen ymmärryksen tasoja ja vastaavia arvojen jumalallisuuden sfäärejä siksi, ettei se ole kokonaan aineellinen. Ihmisen mielessä on henkiydin – jumalallista läsnäoloa edustava Suuntaaja. On olemassa kolme erillistä todistetta siitä, että ihmismielessä asuu henki:
196:3.7 (2094.6) 1. Humanitaarinen yhteenkuuluvuus – rakkaus. Puhtaasti eläinperäinen mieli saattaa itsepuolustuksen takia olla laumahakuinen, mutta vain hengen asuttama äly on epäitsekkäästi altruistinen ja varauksettomasti rakastava.
196:3.8 (2094.7) 2. Universumin tulkitseminen – viisaus. Vain hengen asuttama mieli kykenee käsittämään, että universumi on yksilöä kohtaan ystävällinen.
196:3.9 (2094.8) 3. Elämän hengellinen arvioiminen – palvonta. Vain hengen asuttama ihminen voi tajuta jumalallisen läsnäolevan ja koettaa päästä täysimääräisempään kokemukseen tästä jumalallisuuden esimausta ja sen suhteen.
196:3.10 (2094.9) Ihmismieli ei luo todellisia arvoja, ihmisen kokemus ei tuota universumiymmärrystä. Mitä tulee ymmärrykseen, moraalisten arvojen tiedostamiseen ja hengellisten merkitysten erottamiseen, ihmismieli ei niiden osalta voi tehdä muuta kuin löytää, tiedostaa, tulkita ja valita.
196:3.11 (2094.10) Maailmankaikkeuden moraalisista arvoista tulee älyllisesti haltuun otettuja käytettäessä kuolevaismielen kolmea oikeutta perusratkaisujen tai -valintojen tekemiseen:
196:3.12 (2094.11) 1. Minää koskeva ratkaisu – moraalinen valinta.
196:3.13 (2094.12) 2. Sosiaalista yhteisöä koskeva ratkaisu – eettinen valinta.
196:3.14 (2094.13) 3. Jumalaa koskeva ratkaisu – uskonnollinen valinta.
196:3.15 (2094.14) Tästä käy ilmi, että kaikki inhimillinen edistyminen tapahtuu menetelmällä, jossa yhdistyvät ilmoitus ja evoluutio.
196:3.16 (2094.15) Ellei ihmisessä asuisi jumalallista rakastajaa, hän ei kykenisi epäitsekkääseen ja hengelliseen rakastamiseen. Ellei mielessä eläisi tulkitsijaa, ihminen ei kykenisi todenmukaisesti tajuamaan maailmankaikkeuden ykseyttä. Ellei ihmisen sisimmässä asuisi arvioijaa, hän ei voisi mitenkään arvioida moraalisia arvoja eikä tiedostaa hengellisiä merkityksiä. Ja tämä rakastaja on peräisin itsestään infiniittisen rakkauden lähteestä, tämä tulkitsija on osa Universaalista Ykseyttä, tämä arvioija on jumalallisen ja ikuisen todellisuuden sisältämien kaikkien absoluuttisten arvojen Keskuksen ja Lähteen lapsi.
196:3.17 (2095.1) Uskonnollista merkitystä omaava moraalinen arvioiminen, hengellinen ymmärrys, merkitsee samalla yksilön tekemää valintaa hyvän ja pahan, totuuden ja erheen, aineellisen ja hengellisen, inhimillisen ja jumalallisen, ajallisuuden ja ikuisuuden välillä. Ihmisen eloonjääminen on suuressa määrin riippuvainen siitä, pyhitetäänkö ihmistahto tekemään valinta niiden arvojen hyväksi, jotka tämä henkiarvojen lajittelija, sisimmässä oleva tulkitsija ja yhdistäjä, on valikoinut. Omakohtainen uskonnollinen kokemus sisältää kaksi vaihetta: ihmismielessä tapahtuva löytäminen ja ihmisen sisimmässä olevan jumalallisen hengen esittämä ilmoitus. Ihminen tai jopa kokonainen sukupolvi saattaa ylenmääräisen viisastelun tuloksena tai tunnustuksellisten uskonnonharjoittajien epäuskonnollisen käyttäytymisen seurauksena päättää lykätä tuonnemmaksi ponnistelut heissä asuvan Jumalan löytämiseksi, ja heille saattaa käydä, että he eivät edisty jumalallisessa paljastumisessa eivätkä saavuta sitä. Mutta sisimmässä asuvan Ajatuksensuuntaajan läsnäolon ja vaikutuksen vuoksi tällaiset hengellistä edistymättömyyttä edustavat asenteet eivät voi olla pitkäaikaisia.
196:3.18 (2095.2) Tämä syvällinen kokemus, joka kertoo, että jumalallisen sisimmässäolo on todellista, nousee ikiajat sen karkean materialistisen tekniikan yläpuolelle, jota fyysiset tieteet edustavat. Hengellistä iloa ei voi panna mikroskoopin linssin alle, rakkautta ei voi punnita vaakakupissa, moraalisia arvoja ei voi mitata eikä hengellisen palvonnan laatua voi arvioida.
196:3.19 (2095.3) Heprealaisilla oli moraalisen ylevyyden uskonto, kreikkalaiset kehittivät kauneuden uskonnon, Paavali ja hänen hengenheimolaisensa perustivat uskon, toivon ja lähimmäisenrakkauden uskonnon. Jeesus toi esille rakkauden uskonnon ja oli siitä esimerkkinä: turvallisuudesta Isän rakkaudessa ynnä ilosta ja tyydytyksestä, jotka seuraavat siitä, että ihmisten veljeskuntaa palvelemalla jakaa tämän rakkauden.
196:3.20 (2095.4) Joka kerta kun ihminen tekee harkintaa osoittavan moraalisen valinnan, hän kokee välittömästi, miten uusi jumalallinen aalto tulvehtii hänen sieluunsa. Moraalisen valinnan tekeminen tekee uskonnosta vaikuttimen, joka ohjaa sisäistä reagointia ulkoisiin olosuhteisiin. Mutta tällainen todellinen uskonto ei ole puhtaasti subjektiivinen kokemus. Se tuo julki sen yksilön koko subjektiivisuuden, jonka reagointi totaaliseen objektiivisuuteen – universumiin ja sen Tekijään – on mielekästä ja älykästä.
196:3.21 (2095.5) Herkkä ja ylimaallinen rakastamisen ja rakastettunaolemisen kokemus ei siksi, että se on varsin puhtaasti subjektiivista, ole pelkkä psyykkinen harha. Ainoa kuolevaisiin olentoihin liittyvä todella jumalallinen ja objektiivinen realiteetti, Ajatuksensuuntaaja, toimii ihmisen havaintokulmasta katsottuna näennäisesti yksinomaan subjektiivisena ilmiönä. Ihmisen yhteydenpito korkeimpaan objektiiviseen todellisuuteen, Jumalaan, tapahtuu vain sen puhtaasti subjektiivisen kokemuksen kautta, että tuntee häntä, palvoo häntä ja että tajuaa olevansa hänen poikansa.
196:3.22 (2095.6) Todellinen uskonnollinen palvonta ei ole itsepetosta merkitsevää turhanaikaista monologia. Palvonta on henkilökohtaista yhteydenpitoa siihen, mikä on jumalallisen todellista; siihen, mikä on todellisuuden varsinainen lähde. Palvonnan avulla ihminen pyrkii olemaan parempi, ja sillä keinoin hän lopulta saavuttaa parhaan.
196:3.23 (2095.7) Totuuden, kauneuden ja hyvyyden ihannointi ja yritys palvella niitä ei korvaa aitoa uskonnollista kokemusta – hengellistä todellisuutta. Psykologia ja idealismi eivät merkitse samaa kuin uskonnollinen todellisuus. Ihmisälyn projektiot voivat tosiaankin kummuta vääriä jumalia – jumalia, jotka ovat ihmisen kuvia –, mutta todellinen jumalatietoisuus ei kumpua sellaisesta lähteestä. Jumalatietoisuus piilee ihmisen sisimmässä olevassa hengessä. Monet ihmisen uskonnollisista järjestelmistä ovat peräisin ihmisälyn kehitelmistä, mutta jumalatietoisuus ei välttämättä ole osa näitä uskonnollista orjuutta edustavia irvokkaita järjestelmiä.
196:3.24 (2095.8) Jumala ei ole mikään pelkkä ihmisen idealismin luoma keksintö, vaan hän on kaikkien tällaisten eläimellisyyden yläpuolelle nousevien syvällisten näkemysten ja arvojen nimenomainen lähde. Jumala ei ole hypoteesi, joka on kehitelty yhdistämään ihmiskäsitykset totuudesta, kauneudesta ja hyvyydestä, vaan hän on se rakkautta oleva persoonallisuus, josta kaikki nämä universumiilmentymät juontuvat. Kohti paratiisirealiteetteja nousevien kuolevaisten kokemuksen yhä suurempi hengellisyys yhdistää ihmisen maailman totuuden, kauneuden ja hyvyyden. Totuuden, kauneuden ja hyvyyden ykseys on tajuttavissa vain Jumalaa tuntevan persoonallisuuden hengellisessä kokemuksessa.
196:3.25 (2096.1) Moraalisuus on omakohtaiselle jumalatietoisuudelle, Suuntaajan sisäisen läsnäolon henkilökohtaiselle tajuamiselle, välttämätön ennalta olemassa oleva maaperä, mutta tällainen moraalisuus ei ole uskonnollisen kokemuksen ja siitä seuraavan hengellisen ymmärryksen lähde. Moraalinen olemus on eläimellisyyden yläpuolella, mutta hengellisyyden alapuolella. Moraalisuus merkitsee samaa kuin velvollisuuden tiedostaminen, oikean ja väärän käsitteiden olemassaolon tajuaminen. Moraalin alue on eläintyyppisen ja ihmistyyppisen mielen välissä, samalla tavoin kuin morontia toimii persoonallisuuden tuloksiinpääsyn aineellisen sfäärin ja hengellisen sfäärin välillä.
196:3.26 (2096.2) Evolutionaarinen mieli kykenee löytämään lain, moraalin ja etiikan; mutta lahjaksi annettu henki, sisimmässä oleva Suuntaaja, paljastaa kehittyvälle ihmismielelle lainsäätäjän, kaiken toden, kauniin ja hyvän Isä-lähteen. Ja tällaisella valistuneella ihmisellä on sellainen uskonto ja hänet on niin hengellisesti varustettu, että hän voi aloittaa pitkän ja jännittävän etsinnän Jumalan löytämiseksi.
196:3.27 (2096.3) Moraalisuus ei ole välttämättä hengellistä, vaan se voi olla täysin ja puhtaasti ihmisperäistä, jos kohta todellinen uskonto kohottaakin kaikkia moraalisia arvoja, tekee niistä merkityksellisempiä. Uskonnoton moraalisuus ei kykene tuomaan esille perimmäistä hyvyyttä, eikä se myöskään kykene huolehtimaan edes omien moraalisten arvojensa säilymisestä. Uskonto pitää huolen siitä, että kaikki se lisääntyy, nousee kunniaan ja tulee varmasti säilymään, minkä moraalisuus tiedostaa ja hyväksyy.
196:3.28 (2096.4) Uskonto on tieteen, taiteen, filosofian, etiikan ja moraalin yläpuolella, muttei niistä riippumaton. Ne ovat ihmiskokemuksessa – niin omakohtaisessa kuin sosiaalisessakin kokemuksessa – kaikki erottamattomasti toisiinsa liittyviä. Uskonto on ihmisen verrattomin kokemus kuolevaisen olemuksesta, mutta finiittinen kieli estää ikiajat sellaisen, että teologia joskus kykenisi todellisuutta vastaavalla tavalla kuvailemaan todellista uskonnollista kokemusta.
196:3.29 (2096.5) Uskonnollisella ymmärryksellä on kyky muuttaa tappio korkeammiksi kaipauksiksi ja uusiksi tavoitteiksi. Rakkaus on se korkein liikkeelle paneva voima, jota ihminen voi universumiylösnousemuksensa kuluessa käyttää. Mutta totuudesta, kauneudesta ja hyvyydestä riisuttuna rakkaus on vain tunnetila, filosofinen vääristymä, psyykkinen harha, hengellinen harhakuva. Rakkaudelle on morontia- ja henkiedistymisen toinen toistaan seuraavilla tasoilla annettava aina uusi määritelmä.
196:3.30 (2096.6) Taide on tulos ihmisen yrityksestä paeta aineellisessa ympäristössään vallitsevaa kauneuden puutetta; se on ele morontiatason suuntaan. Tiede edustaa ihmisen pyrkimystä aineellisen maailmankaikkeuden ilmeisten arvoitusten ratkaisemiseksi. Filosofia on ihmisen yritys inhimillisen kokemuksen yhdistämiseksi. Uskonto merkitsee ihmisen verrattominta elettä, hänen suurenmoista kurottautumistaan kohti lopullista todellisuutta, hänen lujaa aikomustaan löytää Jumala ja olla hänen kaltaisensa.
196:3.31 (2096.7) Uskonnollisen kokemuksen maailmassa hengellinen mahdollisuus on potentiaalista todellisuutta. Ihmistä hengellisesti eteenpäin kannustava halu ei ole psyykkinen harha. Saattaa olla, ettei ihan kaikki, mitä ihminen universumista sepittää, ole tosiasiatietoa, mutta paljon, hyvin paljon, siinä on totta.
196:3.32 (2096.8) Joidenkuiden ihmisten elämä on liian suurenmoista ja ylevää vajotakseen sille matalalle tasolle, että se olisi pelkästään menestyksellistä. Eläimen pitää sopeutua ympäristöönsä, mutta uskonnollinen ihminen nousee ympäristönsä yläpuolelle, ja tällä tavoin hän tämän jumalallisesta rakkaudesta omaamansa ymmärryksen kautta välttyy nykyisen aineellisen maailman asettamista rajoituksista. Tämä rakkauden käsite synnyttää ihmisen sielussa edellä mainitun eläimellisyyden yläpuolelle menevän pyrkimyksen totuuden, kauneuden ja hyvyyden löytämiseksi; ja kun hän ne tosiaankin löytää, hän kruunautuu niiden syleilyssä; halu elää ne, halu täyttää vanhurskaus, palaa hänessä kuin tuli.
196:3.33 (2097.1) Älkää lannistuko; ihmisen evoluutio on yhä käynnissä, eikä Jeesuksessa ja Jeesuksen kautta maailmalle annettu ilmoitus Jumalasta tule epäonnistumaan.
196:3.34 (2097.2) Nykyihmisen suurena haasteena on saada parempi yhteys ihmismielessä olevaan jumalalliseen Opastajaan. Lihallishahmoisen ihmisen suurin löytöretki on tasapainoista ja tervejärkistä pyrkimystä siirtää minätietoisuuden rajat alkioasteisen sielutietoisuuden hämärien maailmojen kautta ulommas täysin sydämin suoritettuna ponnistuksena henkitietoisuuden rajamaiden saavuttamiseksi – yhteyden saamiseksi jumalalliseen läsnäolevaan. Tällainen kokemus on jumalatietoisuutta, kokemus, joka antaa valtavan vahvistuksen jo ennalta olemassa olevalle totuudelle uskonnollisesta Jumalan tuntemisen kokemuksesta. Tällainen henkitietoisuus merkitsee samaa kuin tieto Jumalan pojan aseman aktuaalisuudesta. Vakuuttuneisuus Jumalan pojan asemasta on muutoin uskon kokemus.
196:3.35 (2097.3) Ja jumalatietoisuus merkitsee samaa kuin minuuden integroiminen maailmankaikkeuteen, ja sen korkeimmilla hengellistä todellisuutta olevilla tasoilla. Minkä hyvänsä arvon henkisisällys vain on häviämätön. Eikä se, mikä on totta, kaunista ja hyvää, voi joutua hukkaan ihmisen kokemuksesta. Ellei ihminen valitse eloonjäämistä, eloonjäävä Suuntaaja säilyttää siinä tapauksessa ne realiteetit, jotka syntyivät rakkaudesta ja joita ravittiin palvelemisessa. Ja kaikki nämä ovat osa Universaalista Isää. Isä on elävää rakkautta, ja tämä Isän elämä on hänen Pojissaan. Ja Isän henki on hänen Poikiensa pojissa – kuolevaisissa ihmisissä. Loppujen lopuksihan Isä-idea on yhä korkein ihmiskäsitys Jumalasta.