Urantia-kirja
III OSA
Nämä luvut laaditutti paikallisuniversumin persoonallisuuksista koostunut ryhmä, joka toimi Salvingtonin Gabrielin valtuuttamana.
Urantia-kirja
Luku 57
57:0.1 (651.1) ESITTÄESSÄMME otteita Jerusemin arkistotiedoista, siltä osin kuin ne koskevat muistiinmerkintöjä Urantiasta, sen esivaiheista ja varhaishistoriasta, meitä kehotetaan noudattamaan ajanmäärityksissä nykyistä käytäntöä eli käytössä olevaa karkausvuosikalenteria, jonka mukaan vuodessa on 365¼ päivää. Emme yleensä pyri ilmoittamaan tarkkoja vuosilukuja, vaikka ne tiedossa ovatkin. Käytämme lähimmäksi osuvia kokonaislukuja, sillä katsomme sen paremmaksi menetelmäksi näiden historiallisten tosiasioiden esittämisessä.
57:0.2 (651.2) Kun viittaamme johonkin tapahtumaan sanomalla, että se sattui miljoona tai kaksi miljoonaa vuotta sitten, tarkoitamme, että se ajoittuu niin ja niin monen vuoden päähän kristillisen ajanjakson 20:nnen vuosisadan ensimmäisistä vuosikymmenistä taaksepäin laskettuna. Näin ollen esitämme nämä kaukaisuuden tapahtumat tasalukuisina tuhansien, miljoonien ja miljardien vuosien jaksoina.
57:1.1 (651.3) Urantia on peräisin Auringostanne, ja Aurinkonne on yksi Andronoverin tähtisumun monilukuisista jälkeläisistä. Tämä tähtisumu puolestaan organisoitiin aikanaan Nebadonin paikallisuniversumin sisältämän fyysisen voiman ja materiaalisen aineen rakennusosaksi. Ja itse tämä suuri tähtisumu sai kauan, kauan sitten alkunsa Orvontonin superuniversumin sisältämästä universaalisesta avaruuden vahvuusvarauksesta.
57:1.2 (651.4) Aikana, josta tämä kertomus alkaa, Paratiisin Ensiasteisilla Vahvuuden Pääorganisoijilla oli jo kauan ollut täysin hallinnassaan ne avaruusenergiat, jotka myöhemmin organisoitiin Andronoverin tähtisumuksi.
57:1.3 (651.5) 987 000 000 000 vuotta sitten vahvuuden apulaisorganisoija ja silloin Orvontonin sarjaan kuulunut tarkastaja numero 811 307, joka matkusti Uversan ulkopuolelle, raportoi Päivien Muinaisille, että avaruuden olosuhteet olivat suotuisat aineellistamisilmiöiden alkuunpanemiselle tietyssä Orvontonin silloisen itälohkon sektorissa.
57:1.4 (651.6) 900 000 000 000 vuotta sitten, näin osoittavat Uversan arkistot, kirjattiin Uversan Tasapainoneuvoston superuniversumin hallitukselle myöntämä lupa, joka valtuutti lähettämään yhden vahvuudenorganisoijan esikuntineen tarkastajan numero 811 307 aiemmin osoittamalle alueelle. Orvontonin viranomaiset antoivat tälle potentiaalisen universumin alkuperäiselle löytäjälle valtuuskirjan panna täytäntöön Päivien Muinaisten antama määräys, jossa kehotettiin uuden aineellisen luomuksen organisoimiseen.
57:1.5 (652.1) Tästä luvasta tehty merkintä osoittaa, että vahvuudenorganisoija esikuntineen oli jo lähtenyt Uversasta pitkälle matkalle tähän itäiseen avaruussektoriin. Siellä heidän oli määrä myöhemmin ryhtyä aikaa vaativiin toimintoihin, joiden lopputuloksena Orvontoniin ilmaantuisi uusi fyysinen luomus.
57:1.6 (652.2) 875 000 000 000 vuotta sitten pantiin asianmukaisesti alulle suunnaton Andronoverin tähtisumu numero 876 926. Tarvittiin vain vahvuudenorganisoijan ja yhteysesikunnan läsnäolo sen energiapyörteen alkuunsaattamiseksi, josta lopulta kasvoi tämä valtava avaruuden sykloni. Tällaiset tähtisumupyörteet alkuun saatettuaan elävät vahvuudenorganisoijat yksinkertaisesti poistuvat suorassa kulmassa keskuksensa ympäri pyörivän kiekon tasosta, ja siitä hetkestä lähtien energian luontaiset ominaisuudet takaavat tällaisen uuden fyysisen järjestelmän edistyvän ja järjestyneesti sujuvan kehityksen.
57:1.7 (652.3) Suunnilleen tässä vaiheessa kertomus siirtyy tarkastelemaan superuniversumin persoonallisuuksien toimintaa. Todellisuudessa tarinan varsinainen alku sijoittuu juuri tähän kohtaan – melko täsmälleen siihen ajankohtaan, jolloin Paratiisin vahvuudenorganisoijat ovat poistumassa saatuaan valmiiksi avaruus-energiaaliset olosuhteet Orvontonin superuniversumin voimanohjaajien ja fyysisten valvojien ryhtyä toimenpiteisiin.
57:2.1 (652.4) Kaikki evolutionaariset aineelliset luomistulokset syntyvät kiekonmuotoisista ja kaasumaisista tähtisumuista, ja kaikki tällaiset ensiasteiset tähtisumut ovat kaasumaisen olemassaolonsa koko varhaisvaiheen ajan kiekkomaisia. Vanhetessaan niistä tulee tavallisesti kierteisiä, ja niiden auringonmuodostustoiminnan päätyttyä ne päätyvät tähtiparviksi tai suunnattoman suuriksi auringoiksi, joita ympäröi vaihteleva määrä planeettoja, satelliitteja ja pienempiä ainekokonaisuuksia; näin ne muistuttavat monin tavoin teidän pienen pientä aurinkokuntaanne.
57:2.2 (652.5) 800 000 000 000 vuotta sitten Andronoverin luomus oli jo hyvinkin vakiintunut erääksi Orvontonin suurenmoisista ensiasteisista tähtisumuista. Kun lähiuniversumien astronomit tarkastelivat tätä avaruuden ilmiötä, he eivät nähneet siinä paljonkaan sellaista, mikä olisi kiinnittänyt heidän huomiotaan. Naapuriluomuksissa tehdyt gravitaatioarvioinnit osoittivat Andronoverin alueilla olevan käynnissä avaruuden aineellistumista, mutta siinä kaikki.
57:2.3 (652.6) 700 000 000 000 vuotta sitten Andronoverin järjestelmä oli saavuttamassa jättiläismäiset mittasuhteet, ja yhdeksään ympärillä olevaan materiaaliseen luomukseen lähetettiin lisää fyysisiä valvojia antamaan tukea ja tarjoamaan yhteistyötä tämän uuden, varsin nopeasti kehittyvän, aineellisen järjestelmän voimakeskuksille. Tuona kaukaisena ajankohtana kaikki sittemmin ilmaantuville luomuksille perinnöksi jätetty materiaali jäi tämän jättiläismäisen avaruuspyörteen rajojen sisäpuolelle. Se jatkoi koko ajan pyörimistään, ja saavutettuaan maksimaalisen läpimittansa se alkoi pyöriä yhä nopeammin sen tiivistymisen ja kokoonpuristumisen samalla jatkuessa.
57:2.4 (652.7) 600 000 000 000 vuotta sitten Andronoverissa saavutettiin energian liikkeellepanovaiheen lakipiste. Tähtisumu oli saavuttanut maksimaalisen massansa. Tällöin se oli jättiläiskokoinen, kiekkomainen kaasupilvi, muodoltaan jokseenkin pyörähdysellipsoidin kaltainen. Kyseessä oli eriytyvän massanmuodostuksen ja vaihtelevan pyörähdysnopeuden varhaisvaihe. Gravitaatio ja muut vaikuttavat voimat olivat aloittamassa työnsä avaruuden kaasujen muuntamiseksi järjestyneeksi aineeksi.
57:3.1 (653.1) Valtaisa tähtisumu alkoi nyt asteittain muuntua kierteiseksi ja tulla selvästi jopa etäisten universumien astronomien nähtäville. Tällainen on useimpien tähtisumujen luonnonmukainen historia. Ennen kuin nämä avaruuden toisasteiset tähtisumut alkavat singota itsestään aurinkoja ja ryhtyvät rakentamaan universumia, ne havaitaan tavallisesti spiraali-ilmiöinä.
57:3.2 (653.2) Tehdessään havaintoja tästä Andronoverin tähtisumun muodonmuutoksesta tuona kaukaisena aikakautena lähistöllä olevat tähtientutkijat näkivät täsmälleen saman, minkä kahdennenkymmenennen vuosisadan astronomit näkevät suunnatessaan kaukoputkensa avaruuteen ja tarkastellessaan nykyisiä läheisen ulkoavaruuden kierteissumuja.
57:3.3 (653.3) Jotakuinkin siihen aikaan, jolloin maksimaalinen massan määrä saavutettiin, kaasumaisen sisällön gravitaatiokontrolli alkoi heiketä, ja seurasi kaasun pakenemisvaihe kaasun virratessa eteenpäin kahtena jättiläiskokoisena ja erillisenä haarakkeena, jotka saivat alkunsa emämassan vastakkaisilta puolilta. Tämän suunnattoman suuren keskusytimen nopeat pyörähdykset antoivat pian kumpaisellekin ulkonevalle kaasuvirralle spiraalimaisen ulkonäön. Näiden ulkonevien haarakkeiden joidenkin alueiden jäähtyminen ja sitä seurannut tiivistyminen aiheuttivat lopuksi niiden epätasaisen ulkonäön. Nämä tiheämmät alueet olivat valtaisia fyysisen aineen järjestelmiä ja alajärjestelmiä, jotka pyörivät avaruuden halki keskellä tähtisumun kaasupilveä samalla turvallisesti emäpyörteen vetovoiman piirissä pysyen.
57:3.4 (653.4) Mutta tähtisumu oli alkanut painua kokoon, ja pyörimisnopeuden kasvu vähensi gravitaation otetta edelleen. Ennen pitkää ulommat alueet alkoivat tosiasiassa irrota tähtisumun ytimen välittömästä otteesta. Ne kulkeutuivat ulos avaruuteen epäsäännöllisille kiertoradoille palaten sitten takaisin ytimen lähistölle saadakseen siten kiertoratansa täyteen, ja niin edelleen. Mutta tämä oli tähtisumun kehityksessä vain ohimenevä vaihe. Kohta sinkoaisi alati kiihtyvä pyörimisvauhti avaruuteen suunnattoman suuria aurinkoja itsenäisille kiertoradoille.
57:3.5 (653.5) Ja juuri näin Andronoverissa monia aikakausia sitten tapahtui. Energiapyörre kasvoi kasvamistaan, kunnes se saavutti suurimman mahdollisen laajuutensa, ja kun kokoonpainuminen sitten alkoi, se pyöri aina vain nopeammin, kunnes lopuksi saavutettiin kriittinen keskipakoisvaihe, ja alkoi suuri hajaantuminen.
57:3.6 (653.6) 500 000 000 000 vuotta sitten syntyi Andronoverin ensimmäinen aurinko. Tämä liekehtivä harhailija tempautui irti emonsa vetovoiman otteesta ja syöksyi avaruuteen elääkseen omaa elämäänsä luodun kosmoksen piirissä. Sen kiertorata määräytyi sen noudattaman pakotien mukaan. Tällaisista nuorista auringoista tulee pian pallonmuotoisia, ja ne aloittavat pitkän ja vaiheikkaan elämänkaarensa avaruuden tähtinä. Ellei tähtisumujen viimeisen vaiheen ytimiä oteta lukuun, Orvontonin aurinkojen valtaenemmistön syntymä on ollut vastaavankaltainen. Nämä pakenevat auringot käyvät läpi vaihtelevia kehityksen ja sittemmin seuraavan universumipalvelun vaiheita.
57:3.7 (653.7) 400 000 000 000 vuotta sitten Andronoverin tähtisumussa alkoi takaisintempautumisvaihe. Monet emäytimen lähistöllä olleet ja pienemmät auringot tempautuivat takaisin siksi, että ydin asteittain laajeni ja lisääntyvästi tiivistyi. Hyvin pian alkoi tähtisumun tiivistymisen päätösvaihe, jakso, joka aina edeltää näiden energian ja aineen valtavien avaruuskeskittymien lopullista hajaantumista.
57:3.8 (654.1) Tuskin oli miljoona vuotta kulunut tästä aikakaudesta, kun Nebadonin Mikael, yksi Paratiisin Luoja-Pojista, valitsi tämän hajaantuvan tähtisumun universumin rakentamisen merkeissä suorittamansa oman löytöretkensä tapahtumapaikaksi. Lähes välittömästi aloitettiin Salvingtonin arkkitehtonisten maailmojen ja sadan planeetoista muodostuvan konstellaatiopäämajaryhmän rakennustyöt. Näiden varta vasten luotujen maailmasikermien valmistaminen kesti lähes miljoona vuotta. Paikallisjärjestelmien päämajaplaneettoja rakennettiin ajanjakso, joka alkoi äsken mainittuna ajankohtana ja jatkui aikaan noin viisi miljardia vuotta sitten.
57:3.9 (654.2) 300 000 000 000 vuotta sitten Andronoverin aurinkojen kiertoradat olivat jo varsin vakiintuneita, ja tähtisumujärjestelmä koki väliaikaisen, verrattain vakaan fyysisen tasapainovaiheen. Osapuilleen tähän aikaan Mikaelin esikunta saapui Salvingtoniin, ja Uversassa sijaitseva Orvontonin hallitus tunnusti Nebadonin paikallisuniversumin fyysisen olemassaolon.
57:3.10 (654.3) 200 000 000 000 vuotta sitten kokoonpuristuminen ja tiivistyminen Andronoverin keskusrykelmässä eli ydinmassassa eteni edelleen, kehittäen suunnattomat määrät lämpöä. Verrattain tyhjää tilaa esiintyi jopa keskustassa sijainneen emäaurinkopyörteen lähellä olevilla alueilla. Ulommat alueet olivat käymässä vakaammiksi ja paremmin organisoituneiksi. Jotkin vastasyntyneitä aurinkoja kiertävät planeetat olivat jäähtyneet kylliksi soveltuakseen elämän juurruttamiseen. Nebadonin vanhimmat asutut planeetat ovat peräisin näiltä ajoilta.
57:3.11 (654.4) Nyt alkaa Nebadonin valmiiksi saatettu universumimekanismi toimia ensimmäistä kertaa, ja Uversassa rekisteröidään Mikaelin luomus universumiksi, jossa esiintyy asutusta ja asteittain etenevää kuolevaisten ylösnousemusta.
57:3.12 (654.5) 100 000 000 000 vuotta sitten saavutettiin tähtisumun tiivistymisjännitteen lakipiste ja tavoitettiin lämpöjännitteen maksimitila. Toisinaan tämä gravitaation ja kuumuuden kilpatilanteen kriittinen vaihe jatkuu aikakaudet aikakausien perään, mutta lämpö saa ennemmin tai myöhemmin yliotteen gravitaatiosta, ja näyttävä auringoiksihajoamisen ajanjakso alkaa. Ja tämä merkitsee avaruuden tähtisumun elämänkaaren toisen vaiheen päättymistä.
57:4.1 (654.6) Tähtisumun ensimmäinen vaihe on kiekkomainen; toinen vaihe on kierteinen; kolmas vaihe on ensimmäisen auringoiksihajoamisen vaihe, kun taas neljäs vaihe käsittää auringoiksihajoamisen toisen ja viimeisen vaiheen, jonka myötä emäydin päätyy joko pallonmuotoiseksi tähtiparveksi tai sitten yksittäiseksi auringoksi, joka toimii viimeiseksi jääneen aurinkokunnan keskuksena.
57:4.2 (654.7) 75 000 000 000 vuotta sitten tämä tähtisumu oli saavuttanut aurinkoperhevaiheensa lakipisteen. Käsillä oli aika, jolloin aurinkojen ensimmäinen irrottautumisvaihe oli kiihkeimmillään. Enin osa näistä auringoista on sittemmin hankkinut itselleen laajan planeetoista, kiertotähdistä, pimeistä saarekkeista, komeetoista, meteoreista ja kosmisista pölypilvistä koostuvan järjestelmän.
57:4.3 (654.8) 50 000 000 000 vuotta sitten päättyi tämä ensimmäinen auringoiksihajaantumisen jakso. Tähtisumu oli nopeasti lähestymässä olemassaolonsa kolmannen syklin loppua, vaiheen, jonka kuluessa siitä sai alkunsa 876 926 aurinkokuntaa.
57:4.4 (654.9) 25 000 000 000 vuotta sitten päättyi tähtisumun elämän kolmas sykli, ja se toi muassaan tästä tähtisumuvanhemmasta peräisin olevien, kaukaisuuksiin ulottuvien tähtijärjestelmien organisoitumisen ja suhteellisen vakiintumisen. Fyysisen kutistumisen ja lisääntyvän lämmöntuotannon prosessi jatkui kuitenkin jäljelle jääneen tähtisumun keskusmassassa.
57:4.5 (655.1) 10 000 000 000 vuotta sitten alkoi Andronoverin neljäs sykli. Ytimenä olevan massan suurin mahdollinen lämpötila oli saavutettu, tiivistymisen kriittinen piste läheni. Alkuperäinen emäydin kouristeli oman sisäisen lämpönsä tiivistymisjännitteen sekä irtautuneista aurinkokunnista koostuvan, ympäröivän parven lisääntyvän gravitaation vuoksivetovoiman yhteispaineessa. Ne ytimen purkautumiset, jotka panisivat alulle tähtisumun toisen aurinkosyklin, olivat käsillä. Tähtisumun olemassaolon neljäs jakso oli alkamaisillaan.
57:4.6 (655.2) 8 000 000 000 vuotta sitten alkoi päätösvaiheen muodostanut hirvittävä purkautuminen. Vain uloimmat aurinkokunnat ovat turvassa tällaisen kosmisen mullistuksen aikana. Ja tämä oli tähtisumun lopun alku. Tämä lopullinen aurinkojen ulossyöksyvaihe kesti lähes kaksi miljardia vuotta.
57:4.7 (655.3) 7 000 000 000 vuotta sitten Andronoverin lopullinen hajaantuminen oli suurimmillaan. Kysymyksessä oli aika, jolloin viimeiset suuremmat auringot syntyivät, ja aika, joka oli paikallisten fyysisten häiriötilojen taitekohta.
57:4.8 (655.4) 6 000 000 000 vuotta sitten päättyi lopullinen hajaantuminen, ja tuolloin syntyi teidän Aurinkonne. Se on lopusta lukien Andronoverin toisen aurinkoperheen viideskymmeneskuudes. Tämä kaiken päättänyt tähtisumun ytimen purkautuminen synnytti 136 702 aurinkoa, joista useimmat ovat yksinäisiä taivaankappaleita. Andronoverin tähtisumusta alkunsa saaneiden aurinkojen ja aurinkokuntien kokonaismäärä oli 1 013 628. Aurinkokuntanne Auringon numero on 1 013 572.
57:4.9 (655.5) Ja nyt Andronoverin suurenmoista tähtisumua ei enää ole, mutta se elää edelleen niissä monissa auringoissa ja niiden planeettaperheissä, jotka saivat alkunsa tästä avaruuden äitipilvestä. Tämän suurenmoisen tähtisumun ytimen viimeinen jäännös palaa yhä punertavalla hehkulla ja antaa edelleen kohtalaista valoa ja lämpöä jäljelle jääneelle sadankuudenkymmenenviiden maailman planeettaperheelleen, joka nyt kiertää tätä kahden mahtavan valonmonarkkisukupolven kunnianarvoisaa äitiä.
57:5.1 (655.6) 5 000 000 000 vuotta sitten Aurinkonne oli verrattain eristynyt liekehtivä taivaankappale, joka oli kerännyt itseensä valtaosan lähellä kiertäneestä avaruuden aineesta, niistä jäännöksistä, jotka olivat peräisin sen omaan syntyyn liittyneestä äskettäisestä mullistuksesta.
57:5.2 (655.7) Nykyisessä tilassaan Aurinkonne on saavuttanut suhteellisen vakauden, mutta sen yhdentoista ja puolen vuoden auringonpilkkujaksot paljastavat, että nuoruudessaan se oli muuttuva tähti. Jatkuva kokoonpainuminen ja sen seurauksena tapahtunut vähittäinen lämpötilan nousu aiheuttivat aurinkokunnan varhaisaikoina sen pinnalla suunnattomia kouristuksia. Nämä jättiläiskokoiset aaltoilut tarvitsivat kolme ja puoli päivää käydäkseen läpi yhden valovoiman vaihteluna näkyneen syklin. Tämä häilyväinen tila, tämä jaksottainen syke, teki Aurinkonne erittäin herkäksi tietyille ulkopuolisille vaikutuksille, jotka se tulisi piakkoin kokemaan.
57:5.3 (655.8) Näin oli paikallisen avaruuden näyttämö valmiina Monmatian ainutlaatuiselle synnylle. Monmatia on oman Aurinkonne planeettaperheen, sen aurinkokunnan nimi, johon maailmanne kuuluu. Orvontonin planeettajärjestelmistä vajaalla yhdellä prosentilla on samanlainen alkuperä.
57:5.4 (655.9) 4 500 000 000 vuotta sitten alkoi suunnattoman suuri Angonan aurinkokunta lähestyä tämän yksinäisen Auringon naapurustoa. Tämän suuren järjestelmän keskuksena oli pimeä avaruuden jättiläinen. Se oli kiinteä, vahvasti varautunut, ja sillä oli tavattoman vahva gravitaatiovoima.
57:5.5 (656.1) Angonan tullessa yhä lähemmäs Aurinkoa ja Auringon sykähdysvaiheiden ollessa suurimmillaan avaruuteen sinkoutui kaasumaisen aineen virtoja valtaisina aurinkokielekkeinä. Aluksi nämä liekehtivät kaasukielekkeet syöksyivät poikkeuksetta takaisin Aurinkoon, mutta kun Angona tuli aina vain lähemmäksi, jättiläismäisen vierailijan gravitaatiovoima kävi niin suureksi, että nuo kaasukielekkeet joissakin kohdin katkeilivat. Vaikka tyviosat putosivat takaisin Aurinkoon, ulommat osat irtautuivat muodostuen itsenäisiksi aineskappaleiksi, aurinkometeoreiksi, jotka alkoivat heti kiertää Aurinkoa kukin omalla elliptisellä radallaan.
57:5.6 (656.2) Angonan järjestelmän lipuessa yhä lähemmäksi auringonpurskahdukset kävivät yhä laajemmiksi; yhä enemmän ainetta tempautui Auringosta muodostuakseen itsenäisiksi, kiertäviksi kappaleiksi ympäröivään avaruuteen. Tilanne jatkui tällaisena noin viidensadantuhannen vuoden ajan, kunnes Angona tuli lähimmäksi Aurinkoa. Tällöin Aurinkoa erään sen sisäisen kouristusjakson yhteydessä kohtasi osittainen hajoaminen; Auringon vastakkaisilta puolilta syöksähti samanaikaisesti ulos suunnattomia ainemääriä. Angonan puolelta tempautui ulospäin valtava aurinkokaasujen patsas, joka suippeni melkoisesti kummastakin päästään ja oli keskeltä hyvinkin pullistunut. Tämä irrottautui pysyvästi Auringon välittömästä gravitaatio-otteesta.
57:5.7 (656.3) Tämä Auringosta tällä tavoin erottautunut suuri aurinkokaasujen patsas kehittyi myöhemmin aurinkokunnan kahdeksitoista planeetaksi. Jättiläismäisen aurinkokunnan esi-isänä toimineeseen äsken mainittuun purkaukseen Auringon vastakkaisella puolella vuorovesi-ilmiön kaltaisena reaktiona ja vastakaikuna syntynyt kaasupurkauma on sen jälkeen tiivistynyt aurinkokunnan meteoreiksi ja avaruuspölyksi, vaikka Auringon gravitaatio Angonan järjestelmän loitottua kaukaiseen avaruuteen sittemmin erittäin paljon tästä aineesta sieppasikin takaisin.
57:5.8 (656.4) Vaikka Angonan onnistui tempaista irti myöhemmin aurinkokunnan planeetoiksi kehittyneen aineksen ja sen valtavan materiaalimäärän, joka nyt kiertää Aurinkoa asteroideina ja meteoreina, se ei itse kuitenkaan saanut mukaansa mitään tästä Auringon materiasta. Auringon läheisyyteen saapunut järjestelmä ei tullut aivan niin lähelle, että se olisi kyennyt viemään muassaan mitään Auringon substanssista, mutta se pyörähti kuitenkin tarpeeksi läheltä vetäistäkseen väliin jäävään avaruuteen koko sen aineksen, josta nykyinen aurinkokunta koostuu.
57:5.9 (656.5) Jäähtyvistä ja tiivistyvistä ytimistä sen jättiläismäisen, gravitaation aiheuttaman pullistuman vähemmän massiivisissa ja suippenevissa päissä, jonka Angona oli onnistunut irrottamaan Auringosta, muodostuivat pian pienoiskoossa viisi sisempää ja viisi ulompaa planeettaa, kun taas Saturnus ja Jupiter muodostuivat massiivisemmista ja pullistuneemmista keskiosista. Jupiterin ja Saturnuksen vahva vetovoima sieppasi jo varhaisessa vaiheessa enimmän osan Angonasta anastetusta aineesta, kuten näiden planeettojen joidenkin satelliittien vastapäiväinen liike todistaa.
57:5.10 (656.6) Jupiter ja Saturnus, jotka ovat peräisin ylikuumenneista aurinkokaasuista koostuneen suunnattoman kaasupatsaan keskuksesta, sisälsivät niin paljon tavattoman kuumaa aurinkoainesta, että ne loistivat kirkasta valoa ja säteilivät valtavat määrät lämpöä. Erillisiksi avaruuden kappaleiksi muodostumisensa jälkeen ne olivat lyhyen ajanjakson ajan todellisuudessa toissijaisia aurinkoja. Nämä aurinkokunnan kaksi suurinta planeettaa ovat tähän päivään saakka säilyneet suurimmaksi osaksi kaasumaisina, eivätkä ne siis vieläkään ole jäähtyneet siinä määrin, että ne olisivat kokonaan tiivistyneet tai kiinteytyneet.
57:5.11 (656.7) Kaasun kokoonpuristumisen tuloksena syntyneiden kymmenen muun planeetan ytimet saavuttivat pian kiinteytymisvaiheen ja alkoivat näin vetää puoleensa kasvavia määriä lähiavaruudessa kiertelevää meteoriainesta. Aurinkokunnan maailmoilla oli näin ollen kaksinainen alkuperä: kaasun tiivistymisestä syntynyt ydin, joka suunnattomien meteorimäärien sieppaamisen kautta myöhemmin kasvoi. Itse asiassa ne sieppaavat meteoreja edelleenkin, mutta huomattavasti vähemmässä määrin.
57:5.12 (657.1) Planeetat eivät kierrä Aurinkoa emäaurinkonsa päiväntasaajan tasossa, kuten tapahtuisi, jos ne olisivat sinkoutuneet radoilleen Auringon pyörimisliikkeestä. Ne kulkevat paremminkin Angonan aiheuttaman aurinkopurkauman tasossa. Tämä purkauma oli huomattavan jyrkässä kulmassa Auringon päiväntasaajan tasoon nähden.
57:5.13 (657.2) Vaikka Angona ei kyennytkään sieppaamaan mukaansa mitään Auringon massasta, Aurinkonne onnistui kuitenkin lisäämään muodonmuutokselliseen planeettaperheeseensä jotakin läheisyyteen tunkeutuneessa järjestelmässä kiertäneestä avaruusaineksesta. Angonan gravitaatiokentän voiman johdosta sen kiertotähdistö noudatti kiertoratoja, jotka olivat melko etäällä pimeästä jättiläisestä; ja pian aurinkokunnan muodostaneen massan purkautumisen jälkeen ja aikana, jolloin Angona vielä oli Auringon naapurustossa, Angonan järjestelmän kolme suurehkoa planeettaa kiertyi niin lähelle aurinkokunnan esivaihetta, että sen vetovoima, jota vielä Auringon oma vetovoima vahvisti, riitti järkyttämään Angonan gravitaatiopiirin tasapainon ja irrottamaan siitä pysyväisesti nämä kolme taivaan vaeltajan sivukiertolaista.
57:5.14 (657.3) Kaikella Auringosta peräisin olevalla aurinkokunnan aineksella oli alun perin yhtenäinen kiertoradan suunta, ja ilman näiden kolmen vieraan avaruuskappaleen tunkeutumista olisi kaikella aurinkokunnan aineksella yhä sama kiertoradan liikesuunta. Mutta tässä tilanteessa Angonan kolmen sivukiertolaisen vaikutuksesta tunkeutui kehkeytymässä olleeseen aurinkokuntaan uusia ja vieraita kiertovoimia, ja tämän tuloksena oli vastakkaisen liikesuunnan ilmaantuminen. Vastakkainen liikesuunta missä tahansa astronomisessa järjestelmässä on aina satunnaista, ja se ilmaantuu aina vieraiden avaruuskappaleiden törmäysvaikutuksesta. Tällaiset yhteentörmäykset eivät välttämättä aina tuota vastakkaista liikesuuntaa, mutta mitään vastakkaista liikesuuntaa ei koskaan ilmene muualla kuin järjestelmissä, jotka sisältävät eri alkuperää olevia massoja.
57:6.1 (657.4) Aurinkokunnan syntymän jälkeen seurasi auringonpurkausten vähenemisvaihe. Asteittain heikkenevällä voimalla Aurinko jatkoi seuraavat viisisataatuhatta vuotta yhä pienempien ainemäärien syöksemistä ympäröivään avaruuteen. Mutta tänä vakiintumattomien kiertoratojen varhaiskautena, jolloin Aurinkoa ympäröivät avaruuden kappaleet tulivat radallaan lähimmäksi Aurinkoa, emäaurinko kykeni sieppaamaan takaisin suuren osan tästä meteoriaineksesta.
57:6.2 (657.5) Vuoksi-ilmiön aiheuttama kitka hidasti ensimmäiseksi Aurinkoa lähinnä olevien planeettojen pyörimisliikettä. Nämä gravitaatiovaikutukset edistävät osaltaan myös planeettojen kiertoradan vakiintumista, samalla kun ne vaikuttavat jarruttavasti planeettojen pyörimiseen akselinsa ympäri ja aiheuttavat planeetan pyörimisliikkeen jatkuvaa hidastumista, kunnes akselin ympäri tapahtuva pyöriminen loppuu, jolloin planeetan toinen pallonpuolisko jää ainaisesti kääntyneeksi Aurinkoon tai suurempaan kappaleeseen päin, niin kuin tätä havainnollistavat Merkurius-planeetta ja Kuu, joka kääntää aina saman puolen Urantiaa kohti.
57:6.3 (657.6) Kun Kuun ja Maan vuoksivoiman aiheuttama kitka yhtäläistyy, Maa kääntää aina saman pallonpuoliskonsa Kuuta kohti, ja päivä ja kuukausi merkitsevät samaa – noin neljänkymmenenseitsemän päivän pituista jaksoa. Kun tällainen kiertoratojen vakaus on saavutettu, vuoksi-ilmiön kitka alkaa vaikuttaa päinvastaisesti: se ei enää aja Kuuta kauemmaksi Maasta, vaan vetää satelliittia asteittain planeettaa kohti. Ja sitten, sinä kaukaisen tulevaisuuden hetkenä, jolloin Kuu tulee noin seitsemäntoistatuhannen seitsemänsadan kilometrin päähän Maasta, Maan gravitaatiovaikutus saa aikaan Kuun hajoamisen. Ja tämä vuoksi-gravitaatioräjähdys repii Kuun pieniksi pirstaleiksi, jotka saattavat kerääntyä maailman ympärille Saturnuksen renkaita muistuttaviksi ainesrenkaiksi, tai jotka saattavat meteoreiden muodossa joutua vähitellen maan pinnalle.
57:6.4 (658.1) Jos avaruuden kappaleet ovat kooltaan ja tiheydeltään yhtäläiset, saattaa sattua yhteentörmäyksiä. Mutta jos kaksi yhtä tiheää avaruuden kappaletta ovat kooltaan verraten epäyhtenäiset, ja jos pienempi vähä vähältä lähestyy suurempaa, seuraa pienemmän kappaleen hajoaminen, kun sen kiertoradan säteestä tulee lyhyempi kuin kaksi ja puoli kertaa suuremman kappaleen säde. Avaruuden jättiläisten väliset törmäykset ovat tuiki harvinaisia, mutta nämä gravitaatio-vuoksi-ilmiön aiheuttamat pienempien taivaankappaleiden räjähdykset ovat kokolailla yleisiä.
57:6.5 (658.2) Tähdenlennot esiintyvät parvittain, sillä ne ovat suurehkojen aineskappaleiden jäännöksiä, jotka kappaleet läheisten ja vielä suurempien taivaankappaleiden gravitaatio-vuoksivoima on hajottanut. Saturnuksen renkaat ovat hajonneen satelliitin osasia. Yksi Jupiterin kuista on nyt tulossa vaarallisen lähelle sitä kriittistä vyöhykettä, jossa se vuoksivoiman johdosta hajoaa, ja muutaman miljoonan vuoden kuluessa sille käy niin, että se törmää planeettaan, tai sitä kohtaa gravitaatio-vuoksivoiman aiheuttama hajoaminen. Aurinkokunnan viides planeetta kulki kauan, kauan sitten epäsäännöllistä kiertorataa ja tuli aika ajoin yhä lähemmäksi Jupiteria, kunnes se joutui gravitaatio-vuoksi-ilmiön aiheuttaman hajoamisen kriittiseen vyöhykkeeseen, pirstoutui lyhyessä ajassa ja muovautui nykyiseksi asteroidien parveksi.
57:6.6 (658.3) 4 000 000 000 vuotta sitten Jupiterin ja Saturnuksen järjestelmät järjestyivät suunnilleen sellaisiksi, jollaisina ne ovat nykyään havaittavissa, ellei oteta huomioon niiden kuita, joiden koko useiden vuosimiljardien ajan kasvamistaan kasvoi. Aurinkokunnan kaikki planeetat ja satelliitit kasvavat jatkuvan meteorien sieppaamisen johdosta tosiasiassa edelleen.
57:6.7 (658.4) 3 500 000 000 vuotta sitten kymmenen muun planeetan tiivistymällä syntyneet ytimet olivat jo pitkälle muotoutuneita, ja useimpien kuiden keskusydin oli koskematon, vaikka jotkin pienemmistä satelliiteista myöhemmin yhdistyivätkin muodostaen nykyisin nähtävät suuremmat kuut. Tämä aikakausi on katsottavissa planeettojen kokoonkasautumisen aikakaudeksi.
57:6.8 (658.5) 3 000 000 000 vuotta sitten aurinkokunta toimi paljolti samalla tavoin kuin se toimii tänään. Sen jäsenet kasvoivat yhä kooltaan, koska avaruuden meteoreja virtasi tuhlailevin määrin jatkuvasti planeetoille ja niiden satelliiteille.
57:6.9 (658.6) Suunnilleen tähän aikaan aurinkokuntanne merkittiin Nebadonin fyysiseen rekisteriin, ja se sai nimekseen Monmatia.
57:6.10 (658.7) 2 500 000 000 vuotta sitten planeettojen koko oli kasvanut tavattomasti. Urantia oli jo oivallisesti kehittynyt sfääri, jonka massa oli noin kymmenesosa nykyisestä ja joka kasvoi saamansa meteoriaineksen ansiosta edelleenkin nopeasti.
57:6.11 (658.8) Koko tämä valtava toiminta kuuluu aivan normaalina osana Urantian kaltaisen evolutionaarisen maailman muotoutumiseen, ja siinä syntyvät ne astronomiset esivaiheet, joiden kautta näyttämöä valmistellaan kyseisten avaruuden maailmojen fyysisen evoluution alkamiseen, ja se puolestaan on valmistelua ajallisen elollisuuden muodossa tapahtuvalle uskaliaalle yritykselle.
57:7.1 (658.9) Kaikkina näinä varhaisina aikoina aurinkokunnan avaruusalueilla parveili pieniä hajoavia ja tiivistyviä kappaleita, ja koska maapallolta puuttui tunkeutuvat kappaleet polttava, suojeleva ilmakehä, tällaiset avaruuden kappaleet rysähtivät suoraan Urantian pinnalle. Nämä taukoamattomat iskut pitivät planeetan kamaran enemmän tai vähemmän kuumentuneena, ja tämä, yhdessä sfäärin koon kasvusta johtuneen gravitaation vaikutuksen lisääntymisen kanssa, alkoi käynnistää niitä vaikuttavia voimia, jotka vähitellen panivat raskaammat alkuaineet, kuten raudan, asettumaan yhä lähemmäksi planeetan keskustaa.
57:7.2 (659.1) 2 000 000 000 vuotta sitten Maa alkoi käydä ratkaisevasti kookkaammaksi kuin Kuu. Planeetta oli toki aina ollut satelliittiaan suurempi, mutta kokoeroa ei ollut kovinkaan paljon, ennen kuin osapuilleen näihin aikoihin, jolloin Maa sieppasi suunnattomia avaruuden kappaleita. Urantia oli tuolloin kooltaan noin viidenneksen nykyisestään, ja se oli kasvanut kyllin suureksi pidätelläkseen sen primitiivisen ilmakehän, joka oli alkanut kehkeytyä kuuman sisustan ja jäähtyvän kuorikerroksen välillä käydyn alkuaineiden sisäisen kamppailun tuloksena.
57:7.3 (659.2) Kiistattomasti vulkaaniseksi määriteltävä toiminta on peräisin näiltä ajoilta. Maan sisuksen lämpötila nousi jatkuvasti, kun meteorien avaruudesta tuomat radioaktiiviset tai raskaammat alkuaineet hautautuivat yhä syvemmälle. Näiden radioaktiivisten alkuaineiden tutkimus tulee paljastamaan, että Urantian pinta on yli miljardin vuoden ikäinen. Radiumkello on luotettavin ajannäyttäjänne tehdessänne tieteellisiä arvioita planeetan iästä, mutta kaikki tällaiset arviot ovat liian lyhyitä siksi, että kaikki tarkasteltavaksenne tulevat radioaktiiviset materiaalit ovat peräisin maan pinnalta ja edustavat sen vuoksi Urantian verrattain äskettäistä tällaisten alkuaineiden saamaa.
57:7.4 (659.3) 1 500 000 000 vuotta sitten Maa oli kooltaan kaksi kolmasosaa nykyisestä, kun taas Kuun massa oli jo lähes nykyisensä. Maan nopea kasvu Kuuta kookkaammaksi mahdollisti sen, että Maa alkoi hitaasti anastaa sitä vähäistä ilmakehää, joka sen satelliitilla alkuaan oli.
57:7.5 (659.4) Vulkaaninen toiminta on nyt voimakkaimmillaan. Maa on kokonaisuudessaan todellinen tulipätsi. Sen pintakerros muistuttaa aiempaa sulaa tilaansa, ennen kuin raskaammat metallit painuivat keskustaa kohti. Meneillään on vulkaaninen aikakausi. Verrannollisesti muita kevyemmästä graniitista pääosin koostuva kuorikerros on siitä huolimatta vähin erin muodostumassa. Planeetasta on vähitellen muodostumassa näyttämö, joka kykenee jonakin päivänä ylläpitämään elämää.
57:7.6 (659.5) Alkeellinen planetaarinen ilmakehä on hitaasti kehittymässä. Tässä vaiheessa se koostuu vähäisestä määrästä vesihöyryä, hiilimonoksidista, hiilidioksidista sekä vetykloridista, mutta sitoutumatonta typpeä tai vapaata happea on vain vähän tai ei ollenkaan. Vulkaanista aikakautta elävän maailman ilmakehä on eriskummallinen nähtävyys. Lueteltujen kaasujen lisäksi sitä kuormittivat raskaasti lukuisat vulkaaniset kaasut, ja sitä mukaa kuin ilmavyö vanhenee, siihen sekoittuu palamistuotteita planeetan pintaa taukoamatta pommittavista, rankkoina jatkuvista meteorikuuroista. Tällainen meteorien palaminen kuluttaa ilmakehän hapen miltei kokonaan, ja meteoripommitusten määrä on yhä suunnaton.
57:7.7 (659.6) Ilmakehä kävi ennen pitkää vakaammaksi ja jäähtyi siinä määrin, että sateen tiivistyminen planeetan kuumalle, kallioiselle pinnalle pääsi alkuun. Tuhansien vuosien ajan Urantia oli kääriytyneenä valtavaan yhtenäiseen höyryvaippaan. Eikä aurinko näinä aikakausina milloinkaan paistanut maan kamaralle.
57:7.8 (659.7) Suuri osa ilmakehän sisältämästä hiilestä sitoutui, ja siitä muodostui karbonaatteja eri metalleista, joita planeetan pintakerroksissa oli runsain määrin. Alkuaikojen rehevä kasvikunta kulutti myöhemmin paljon suuremmat määrät näitä hiilikaasuja.
57:7.9 (660.1) Vielä myöhempinäkin ajanjaksoina pitivät jatkuvat laavavirrat ja maahan putoavat meteorit ilman sisältämän hapen miltei täysin sitoutuneena. Kohta ilmaantuvan alkumeren varhaisissa laskeumissakaan ei ole lainkaan värillisiä kiviä eikä savikiviä. Eikä tämän valtameren ilmaantumisen jälkeenkään ilmakehässä ollut pitkään aikaan käytännöllisesti katsoen lainkaan vapaata happea; sitä alkoi esiintyä merkittävässä määrin vasta, kun merilevät ja muut kasvikunnan muodot sitä myöhemmin kehittivät.
57:7.10 (660.2) Vulkaanisen ajanjakson primitiivinen planetaarinen ilmakehä ei tarjoa juuri minkäänlaista suojaa meteoriparvien törmäysiskuja vastaan. Miljoonat ja taas miljoonat meteorit pystyvät läpäisemään tällaisen ilmakerroksen ja törmäämään kiinteinä kappaleina planeetan kamaraan. Mutta ajan kuluessa yhä harvemmat meteorit osoittautuvat riittävän suuriksi voittaakseen myöhempien aikakausien yhä happipitoisemmaksi käyvän ilmakehän alati vahvistuvan kitkasuojuksen.
57:8.1 (660.3) 1 000 000 000 vuotta sitten on aikamäärä, josta Urantian historia varsinaisesti alkaa. Planeetta oli saavuttanut suunnilleen nykyisen kokonsa. Ja jokseenkin tuohon aikaan se merkittiin Nebadonin fyysisiin rekistereihin ja sai nimensä – Urantia.
57:8.2 (660.4) Ilmakehän olemassaolo samoin kuin taukoamaton kosteuden tiivistyminen helpottivat maankuoren jäähtymistä. Jo varhaisessa vaiheessa vulkaaninen toiminta tasapainotti sisäistä lämpöpainetta ja maankuoren kokoonvetäytymistä. Ja tulivuorten määrän nopeasti vähetessä alkoi esiintyä maanjäristyksiä, kun tämä maankuoren jäähtymis- ja mukautumisvaihe edistyi.
57:8.3 (660.5) Urantian varsinainen geologinen historia alkaa siitä, kun maankuori jäähtyi niin paljon, että seurauksena oli ensimmäisen valtameren muodostuminen. Kerran alkuun päästyään vesihöyryn tiivistyminen jäähtyvälle pinnalle jatkui, kunnes se oli käytännöllisesti katsoen täysimääräistä. Tämän ajanjakson päättyessä valtameri oli jo maailmanlaajuinen. Keskimäärin yli puolentoista kilometrin syvyisenä se peitti alleen koko planeetan. Vuorovesi-ilmiöt vaikuttivat silloin koko lailla samoin kuin ne ovat havaittavissa nykyisinkin, mutta tämä alkumeri ei ollut suolainen. Se oli tosiasiallisesti koko maailman kattanut makeavesipeitto. Kloori oli tuolloin enimmältään erilaisiin metalleihin sitoutuneena, mutta sitä oli kylliksi, jotta se yhdessä vedyn kanssa teki tämän veden aavistuksen verran happamaksi.
57:8.4 (660.6) Tämän kaukaisen aikakauden alkaessa Urantia on kuviteltava veden peittämäksi planeetaksi. Nykyisen Tyynenmeren pohjalle nousi myöhemmin syvemmältä tulevia ja sen vuoksi tiheämpiä laavavirtoja, ja tämä osa veden peittämää pintaa painui huomattavasti syvemmälle. Ensimmäinen mantereinen maamassa nousi maailman valtamerestä asteittain paksunevan maankuoren tasapainon palauttajana.
57:8.5 (660.7) 950 000 000 vuotta sitten Urantia näyttäytyy tarkkailijalle yhtenä suurena mantereena ja yhtenä laajana vesiulappana, joka on Tyyni valtameri. Tulivuoria esiintyy yhä laajalti ja maanjäristyksiä sattuu tiuhaan, ja ne ovat ankaria. Meteorit pommittavat edelleenkin Maata, mutta niiden esiintymistiheys ja koko ovat vähenemään päin. Ilmakehä on seestymässä, mutta hiilidioksidin määrä pysyy edelleen suurena. Maankuori on vähitellen asettumassa.
57:8.6 (660.8) Suunnilleen tähän aikaan Urantia määrättiin planeetan hallintoa ajatellen Satanian järjestelmään ja merkittiin Norlatiadekin elämänrekisteriin. Siitä hetkestä alkaen on tämä pieni ja vähäpätöinen sfääri tunnustettu hallinnollisesti, sfääri, jonka kohtalona oli päätyä planeetaksi, jolla Mikael myöhemmin ryhtyisi kuolevaisen hahmossa tapahtuneeseen lahjoittautumishankkeeseen, planeetaksi, jolla hän olisi osallisena niissä kokemuksissa, joiden johdosta Urantia on sen jälkeen tullut paikallisesti tunnetuksi ”ristin maailmana”.
57:8.7 (661.1) 900 000 000 vuotta sitten Urantialle saapui ensimmäinen Satanian tiedustelupartio, joka oli lähetetty Jerusemista tutkimaan planeettaa ja laatimaan raportti sen soveltuvuudesta elollisuuskokeiluasemaksi. Tähän komissioon kuului kaksikymmentäneljä jäsentä. Heihin lukeutui Elämänkantajia, Lanonandek-Poikia, Melkisedekejä, serafeja ja taivaan elollisten olentojen muihin luokkiin kuuluvia jäseniä, jotka olivat tekemisissä planeettojen organisoinnin ja hallinnon varhaisvaiheiden kanssa.
57:8.8 (661.2) Planeetan huolellisesti katsastettuaan tämä komissio palasi Jerusemiin ja esitti Järjestelmän Hallitsijalle myönteisen raportin, jossa se suositteli Urantian merkitsemistä elollisuuskokeilurekisteriin. Suosituksen mukaisesti maailmanne rekisteröitiin Jerusemissa desimaaliplaneetaksi, ja Elämänkantajille ilmoitettiin, että heille myönnettäisiin lupa ottaa käyttöön aineen mekaanisen, kemiallisen ja sähköisen liikkeellepanon uusia malleja, sitten kun he joskus myöhemmin saapuisivat Urantialle valtuuksin siirtää ja juurruttaa sinne elämä.
57:8.9 (661.3) Kaksitoistajäseninen Jerusemin sekakomissio sai aikanaan valmiiksi planeetan haltuunottoon liittyvät järjestelyt, jotka Edentian seitsemänkymmenjäseninen planeettakomissio hyväksyi. Nämä Elämänkantajien neuvonantajakunnan laatimat suunnitelmat hyväksyttiin lopullisesti Salvingtonissa. Pian sen jälkeen esitettiin Nebadonin kaukoviestilähetyksissä tiedotus, jonka mukaan Urantiasta tulisi näyttämö, jolla Elämänkantajat toteuttaisivat kuudennenkymmenennen kokeilunsa Sataniassa, kokeilun, jonka tarkoituksena olisi monipuolistaa ja parantaa Nebadonin elollisuuden rakennekaavojen Satanialle ominaisia tyyppejä.
57:8.10 (661.4) Pian sen jälkeen kun Urantia ensi kerran tehtiin universumin kaukotiedotuslähetyksissä koko Nebadonille tunnetuksi, sille myönnettiin täysimääräinen universumistatus. Kohta tämän jälkeen se kirjattiin superuniversumin pien- ja suursektorin päämajaplaneettojen rekistereihin, ja ennen tämän aikakauden päättymistä Urantiasta oli tehty merkintä Uversassa pidettävään planetaarisen elollisuuden rekisteriin.
57:8.11 (661.5) Koko tälle aikakaudelle olivat ominaisia toistuvat ja rajut myrskyt. Alkuaikojen maankuori oli jatkuvien muutosten alaisena. Pinnan jäähtyminen vuorotteli suunnattomien laavavirtausten kanssa. Maailman pinnalta ei ole mistään löydettävissä jälkeäkään tästä alkuperäisestä planeetan kamarasta. Kaikki on liian monta kertaa sekoittunut syvältä purkautuneisiin laavavirtoihin sekä alkuaikojen maailmanlaajuisen valtameren myöhempiin laskeumiin.
57:8.12 (661.6) Näiden muinaisten, merta edeltäneiden kallioiden muuntuneita jäännöksiä on maan pinnalta löydettävissä eniten Koillis-Kanadasta, Hudsoninlahden ympäristöstä. Tämä laaja graniittikohouma koostuu merta edeltäneiden kausien kivestä. Nämä kalliokerrostumat ovat kuumentuneet, taipuneet, vääntyneet, poimuttuneet ja kerran toisensa jälkeen käyneet läpi nämä vääristävät metamorfiset ilmiöt.
57:8.13 (661.7) Kaikkina merellisinä aikakausina tämän muinaisen valtameren pohjalle laskeutui suunnattomia, fossiilittomia kivikerrostumia. (Kalkkikiveä voi muodostua kemiallisen saostumisen tuloksena; suinkaan kaikkea vanhempaa kalkkikiveä eivät ole tuottaneet merieliöstön laskeumat). Mistään näistä muinaisista kalliomuodostumista ei löydy todisteita elämästä; ne eivät sisällä laisinkaan fossiileja, elleivät myöhemmät vesiaikakausien laskeumat ole jonkin sattuman kautta sekoittuneet näiden elämää edeltävien, vanhempien kerrostumien kanssa.
57:8.14 (662.1) Alkuaikojen maankuori oli perin epävakaa, mutta vuortenmuodostusta ei vielä esiintynyt. Muodostuessaan planeetta painui gravitaatiopaineen alaisena kokoon. Vuoret eivät ole kokoon puristuvan sfäärin jäähtyvän kuoren sortumisen tulosta, vaan ne ilmaantuvat myöhemmin sateen, gravitaation ja eroosion vaikutuksesta.
57:8.15 (662.2) Tämän aikakauden mantereinen maamassa kasvoi kooltaan, kunnes se peitti miltei kymmenen prosenttia Maan pinnasta. Ankarat maanjäristykset alkoivat, vasta kun mantereinen maamassa kohosi hyvän matkaa veden yläpuolelle. Kerran alettuaan maanjäristysten esiintymistiheys- ja voimakkuus kasvoi aikakaudesta toiseen. Miljoonien ja taas miljoonien vuosien kuluessa maanjäristykset ovat vähentyneet, mutta niitä esiintyy Urantialla yhä keskimäärin viisitoista päivässä.
57:8.16 (662.3) 850 000 000 vuotta sitten alkoi ensimmäinen todellinen maankuoren asettumisen vaihe. Raskaammat metallit olivat enimmältään painuneet syvään lähelle maapallon keskustaa. Jäähtyvä maankuori ei enää vajonnut yhtä laajassa mitassa kuin oli tapahtunut aikaisempina aikakausina. Esiin työntyneen maan ja sitä raskaamman merenpohjan välille vakiintui parempi tasapaino. Maankuoren alaisen laavakerroksen virtailu kävi lähes maailmanlaajuiseksi, ja tämä korvasi ja tasapainotti jäähtymisen, kutistumisen ja pinnan siirrosten aiheuttamat fluktuaatiot.
57:8.17 (662.4) Tulivuorenpurkaukset ja maanjäristykset vähenivät jatkuvasti esiintymistiheydeltään ja ankaruudeltaan. Ilmakehä puhdistui vähitellen vulkaanisista kaasuista ja vesihöyryistä, mutta sen hiilidioksidipitoisuus oli yhä korkea.
57:8.18 (662.5) Ilmassa ja maassa esiintyvät sähköiset häiriöt olivat niin ikään vähenemään päin. Laavavirrat olivat tuoneet pinnalle sellaisen alkuaineiden sekoituksen, joka monipuolisti maankuorta ja tarjosi planeetalle paremman eristyksen tiettyjä avaruuden energioita vastaan. Ja kaikki tämä helpotti suuresti Maan energian kontrollia ja sen virtaamisen säätelyä, kuten Maan magneettisten napojen toiminta paljastaa.
57:8.19 (662.6) 800 000 000 vuotta sitten alkoi ensimmäinen suuri maa-aikakausi, mantereen entistä laajemman kohoamisen ajanjakso.
57:8.20 (662.7) Maan hydrosfäärin eli vesikehän tiivistyttyä ensin maailman valtamereksi ja sittemmin Tyyneksi valtamereksi tulisi mielessään nähdä, miten tämä jälkimmäinen vesiulappa peitti silloin yhdeksän kymmenesosaa maan pinnasta. Mereen putoavat meteorit kerääntyivät valtameren pohjalle, ja meteorit koostuvat yleisesti ottaen raskaista aineksista. Maalle putoavat meteorit hapettuivat suuresti, myöhemmin eroosio kulutti ne loppuun, minkä jälkeen ne huuhtoutuivat valtameren syvänteisiin. Näin merenpohja kävi yhä raskaammaksi, ja sitä lisäsi vielä paikoin noin kuudentoista kilometrin syvyisen vesimassan paino.
57:8.21 (662.8) Tyynenmeren painuminen yhä syvemmälle aiheutti mantereisen maamassan työntymisen ylemmäksi. Eurooppa ja Afrikka alkoivat nousta Tyynenmeren syvyyksistä niiden massojen myötä, joita nyt kutsutaan Australiaksi, Pohjois- ja Etelä-Amerikaksi sekä Antarktiksen mantereeksi, samalla kun Tyynen valtameren pohja tätä kohoamista korvaavasti painui yhä syvemmälle. Tämän ajanjakson lopussa lähes kolmannes maapallon pinnasta oli maata, joka kaikki esiintyi yhtenä mannerkokonaisuutena.
57:8.22 (662.9) Tämän lisääntyneen maankohoamisen myötä ilmaantuivat planeetan ensimmäiset ilmastolliset erot. Maan kohoaminen, kosmiset pilvet ja merelliset vaikutukset ovat tärkeimpiä tekijöitä ilmaston vaihtelussa. Aasian maamassan harja nousi maan kohoamisen ollessa suurimmillaan lähes neljäntoista ja puolen kilometrin korkeuteen. Mikäli näiden korkealle kohonneiden alueiden yllä leijuneessa ilmassa olisi ollut paljon kosteutta, olisi silloin muodostunut suunnattomia jäätiköitä; jääkausi olisi koittanut paljon aikaisemmin kuin sittemmin tapahtui. Vasta useita satoja miljoonia vuosia myöhemmin ilmaantui taas yhtä paljon maata veden yläpuolelle.
57:8.23 (663.1) 750 000 000 vuotta sitten mannerkokonaisuus alkoi ensi kerran murtua laajana pohjois-eteläsuuntaisena halkeamana, johon myöhemmin pääsi merivettä ja joka näin valmisteli Pohjois- ja Etelä-Amerikan – Grönlanti mukaan luettuna – mantereen liukumista kohti länttä. Pitkä itä–länsisuuntainen repeämä erotti Afrikan Euroopasta ja irrotti Australian, Tyynenmeren saarten sekä Antarktiksen maamassat Aasian mantereesta.
57:8.24 (663.2) 700 000 000 vuotta sitten Urantian olosuhteet olivat kypsymässä elämän ylläpitämiseen soveltuviksi. Mannerlaattojen liukuminen jatkui; valtameri tunkeutui yhä kauemmas maalle pitkinä, sormimaisina merinä ja muodosti niitä matalia vesiä ja suojaisia poukamia, jotka ovat perin sopivia merieliöstön kasvupaikoiksi.
57:8.25 (663.3) 650 000 000 vuotta sitten mannermassat ajautuivat yhä kauemmaksi toisistaan, minkä johdosta mannermeret laajenivat entisestään. Ja nämä vedet olivat nopeasti saavuttamassa sen suolaisuusasteen, joka oli välttämätön Urantian elollisuudelle.
57:8.26 (663.4) Juuri nämä ja niiden jälkeen ilmaantuneet meret tallensivat ne merkinnät Urantian elämästä, jotka on myöhemmin löydetty hyvin säilyneiltä kivisiltä sivuilta, teoksesta teoksen jälkeen vaiheen seuratessa vaihetta ja aikakauden aikakautta. Nämä muinaisaikojen sisämeret olivat todella evoluution kehto.
57:8.27 (663.5) [Esittänyt Elämänkantaja, joka oli alkuperäisen Urantian ryhmän jäsen ja joka on nyt täällä asuva tarkkailija.]
Urantia-kirja
Luku 58
58:0.1 (664.1) KOKO Sataniassa on vain kuusikymmentäyksi Urantian kaltaista maailmaa, planeettaa, joilla elämä on muuntelujen kohteena. Asutut maailmat on valtaosaltaan kansoitettu vakiintuneita menetelmiä noudattaen. Elämänkantajille ei sellaisilla sfääreillä suoda paljonkaan liikkumavaraa heidän suunnitellessaan elämän juurruttamista. Mutta suunnilleen yksi maailma kymmenestä määrätään desimaaliplaneetaksi ja merkitään Elämänkantajien erityisrekisteriin. Ja kun pyrimme muuntelemaan tai mahdollisuuksien mukaan kohentamaan elävien olentojen universumikohtaisia vakiotyyppejä, meillä on sellaisilla planeetoilla lupa suorittaa tiettyjä elollisuuteen kohdistuvia kokeiluja.
58:1.1 (664.2) 600 000 000 vuotta sitten Jerusemista lähetetty Elämänkantajain komissio saapui Urantialle, ja valmistellakseen elämän juurruttamista Satanian järjestelmän maailmaan numero 606 se ryhtyi tutkimaan Urantian fyysisiä olosuhteita. Tämä tuli olemaan kuudessadaskuudes kokemuksemme Nebadonin kaavioiden mukaisen elämän alkuunsaattamisesta Sataniassa ja kuudeskymmenes tilaisuutemme tehdä muutoksia paikallisuniversumin elollisuuden perus- ja standardikaavoihin ja tuottaa niistä muunnelmia.
58:1.2 (664.3) On mainittava, etteivät Elämänkantajat voi panna elämää alulle, ennen kuin sfääri on valmis evolutionaarisen kehityskulun alkuunsaattamiseen. Emme myöskään voi järjestää elollisuuden kehittymistä nopeammaksi kuin, minkä planeetan fyysinen edistyminen suo ja minkä se kykenee ylläpitämään.
58:1.3 (664.4) Satanian Elämänkantajat olivat suunnitelleet elollisuudelle natriumkloridiin perustuvan rakennemallin. Mihinkään toimenpiteisiin elämän juurruttamiseksi ei sen vuoksi voitu ryhtyä, ennen kuin valtamerten vedet olivat muuttuneet riittävän suolaisiksi. Urantian protoplasmatyyppi voi toimia vain sopivassa suolaliuoksessa. Kaikki alkuasteinen elollisuus – kasvit ja eläimet – kehittyi suolaliuoksesta koostuvassa elinympäristössä. Myöskään monimutkaisemmat maaeläimet eivät voisi säilyä hengissä, ellei tämä samainen elintärkeä suolaliuos kiertäisi niiden ruumiissa sen verivirran muodossa, joka yhtämittaisesti huuhtelee jokaista pikkuruista elävää solua tässä ”suolameressä”, johon solu kirjaimellisesti uppoaa.
58:1.4 (664.5) Primitiiviset esivaiheenne kiertelivät vapaasti suolaisessa valtameressä. Nykyisin tämä sama merenkaltainen suolaliuos kiertää vapaasti ruumiissanne huuhtoen kutakin yksittäistä solua kemiallisella nesteellä, joka kaikilta pääominaisuuksiltaan on verrattavissa siihen suolaveteen, joka planeetallanne pani ensimmäisten elävien solujen ensimmäiset protoplasmalle ominaiset reaktiot liikkeelle.
58:1.5 (664.6) Mutta nyt puheena olevan kauden alkaessa Urantia on kehittymässä kaikin tavoin kohti tilaa, joka on suotuisa merellisen elollisuuden alkumuotojen ylläpitämiseen. Maan päällä ja lähiavaruudessa tapahtuva fyysinen kehitys on hitaasti mutta varmasti valmistamassa näyttämöä myöhemmille yrityksille sellaisten elollisuuden muotojen alkuunsaattamiseksi, joiden olimme päätelleet soveltuvan parhaiten siihen fyysiseen ympäristöön – sekä maa- että avaruusympäristöön –, joka tuolloin oli kehkeytymässä.
58:1.6 (665.1) Satanian Elämänkantajien komissio palasi tämän jälkeen Jerusemiin, sillä se katsoi parhaaksi, ennen kuin elämän juurruttamiseen varsinaisesti ryhdyttäisiin, odottaa mantereisen maamassan jakautumisen edistymistä, jolloin käytettävissä olisi vieläkin enemmän sisämeriä ja suojaisia lahtia.
58:1.7 (665.2) Planeetalla, jossa elollisuudella on merellinen alkuperä, lukuisat sisämeret, pitkän rannikon matalat vedet ja suojaisat poukamat tarjoavat ihanteelliset olosuhteet elämän juurruttamiselle. Ja nimenomaan tällainen maapallon vesien jakautuminen oli tuolloin hyvää vauhtia kehittymässä. Nämä entisaikojen sisämeret olivat harvoin sataaviittäkymmentä tai sataakahdeksaakymmentä metriä syvempiä, ja auringonvalo kykenee tunkeutumaan merivedessä yli sadankahdeksankymmenen metrin syvyyteen.
58:1.8 (665.3) Ja juuri tällaisilta myöhempien aikakausien leudon ja tasaisen ilmaston omanneilta rannikoilta alkukantainen kasvisto hakeutui kuivalle maalle. Ilmakehän korkea hiilipitoisuus tarjosi siellä elollisuuden uusille, maalla kasvaville muunnoksille mahdollisuuden nopeaan ja rehevään kasvuun. Vaikka tämä silloinen ilmakehä oli kasvullisuudelle ihanteellinen, sen hiilidioksidipitoisuus oli niin suuri, ettei mikään eläinlaji, ihmisestä puhumattakaan, olisi voinut elää maan kamaralla.
58:2.1 (665.4) Planeetan ilmakehä suodattaa maahan noin kaksi miljardisosaa Auringon koko valosäteilystä. Mikäli Pohjois-Amerikan ylle lankeavasta valosta veloitettaisiin kaksi senttiä kilowattitunnilta, nousisi vuotuinen valolasku yli 800 tuhanteen biljoonaan dollariin. Chicagolle lankeava auringonpaistelasku nousisi hyvän matkaa yli 100 miljoonaan dollariin päivältä. Eikä tulisi unohtaa, että saatte Auringosta muunkinlaista energiaa – valo ei ole ainoa ilmakehänne tavoittava Auringon anti. Urantialle virtaa valtavia aurinkoenergioita, joista joidenkin aaltopituudet ovat ihmisen näköaistin erotuskyvyn yläpuolella, toiset sen alapuolella.
58:2.2 (665.5) Maan ilmakehä on miltei läpipääsemätön suurelle osalle siitä Auringon säteilystä, joka kuuluu spektrin äärimmäiseen, ultraviolettiin päähän. Useimmat näistä lyhyistä aaltopituuksista imeytyvät otsonikerrokseen, joka ympäröi maapalloa noin kuudentoista kilometrin korkeudella ja ulottuu avaruuteen toiset kuusitoista kilometriä. Ilmakehän tämän alueen kyllästävä otsoni muodostaisi maanpinnan olosuhteissa vain kaksi ja puoli millimetriä paksun kerroksen. Silti tämä suhteellisen pieni ja näennäisen merkityksetön otsonimäärä suojelee Urantian asukkaita edellä mainittujen, auringonvalossa esiintyvien vaarallisten ja tuhoisien ultraviolettisäteilyjen liikamäärältä. Jos toisaalta tämä otsonikerros olisi hiukankin paksumpi, jäisitte vaille niitä erittäin tärkeitä ja terveellisiä ultraviolettisäteitä, jotka nyt pääsevät maan pinnalle asti ja ovat erään välttämättömimmän vitamiininne esivaihe.
58:2.3 (665.6) Ja tästäkin huolimatta jotkut mielikuvituksettomimmista kuolevaisista mekanisteistanne pitävät aineellista luomistulosta ja ihmisen kehitystä itsepintaisesti sattumana. Urantian keskiväliolennot ovat keränneet yli viisikymmentätuhatta fysiikan ja kemian alan tosiasiaa, joista he ovat sitä mieltä, että ne eivät käy yksiin umpimähkäisen sattuman lakien kanssa, ja joiden he väittävät erehtymättömästi osoittavan, että aineellisessa luomistuloksessa on mukana älyperäinen tarkoituksenmukaisuus. Eikä kaikessa tässä oteta lainkaan huomioon heidän luetteloaan niistä yli sadastatuhannesta havainnosta fysiikan ja kemian alueen ulkopuolelta, joiden he väittävät todistavan mielen läsnäolon aineellisen kosmoksen suunnittelussa, luomisessa ja ylläpidossa.
58:2.4 (666.1) Auringostanne purkautuu todellinen kuolettavien säteiden tulva, ja se, että elämänne Urantialla on miellyttävää, johtuu yli neljänkymmenen sellaisen sattumanvaraiselta näyttävän suojelutoimenpiteen ”satunnaisesta” vaikutuksesta, joiden toimintatapa on samanlaista kuin on tämän ainutlaatuisen otsonikerroksen vaikutus.
58:2.5 (666.2) Ellei ilmakehä ”käärisi maapalloa peittoonsa”, katoaisi lämpöä säteilyn muodossa joka yö niin nopeasti, että elämän säilyminen kävisi mahdottomaksi muutoin kuin keinotekoisesti.
58:2.6 (666.3) Maan ilmakehän alemmat kahdeksan tai yhdeksän ja puoli kilometriä ovat troposfääri. Se on sääilmiöt aiheuttavien tuulien ja ilmavirtausten alue. Tämän alueen yläpuolella on sisempi ionosfääri, ja sen jälkeen seuraa stratosfääri. Maan pinnalta ylöspäin mentäessä lämpötila laskee tasaisesti yhdeksän ja puolen tai kolmentoista kilometrin matkalla, jossa korkeudessa se on noin 57 astetta (C) nollan alapuolella. Tämä lämpötilan vaihtelualue 54 ja 57 pakkasasteen (C) välillä pysyy muuttumattomana, kun noustaan seuraavat kuusikymmentäneljä kilometriä ylöspäin. Tämä vakaan lämpötilan alue on stratosfääri. Seitsemänkymmenenkahden tai kahdeksankymmenen kilometrin korkeudessa lämpötila alkaa kohota, ja tätä nousua jatkuu kunnes revontulten esiintymiskorkeudessa saavutetaan 650 °C lämpötila, ja juuri tämä voimakas lämpö ionisoi hapen. Mutta tällaisessa ohentuneessa ilmakehässä vallitsevaa lämpötilaa ei oikeastaan voi verrata lämpötilalukemiin maan pinnan tasolla. Älkää unohtako, että ilmakehänne koko massasta kohdataan yli puolet jo ensimmäisten viiden kilometrin matkalla. Maan ilmakehän ulottuvuuden äärialueen osoittavat revontulten korkeimmat liekit – noin kuusisataaneljäkymmentä kilometriä.
58:2.7 (666.4) Revontuli-ilmiöillä on suora yhteys auringonpilkkuihin, niihin Auringon sykloneihin, jotka pyörivät vastakkaisiin suuntiin Auringon päiväntasaajan ylä- ja alapuolella samaan tapaan kuin Maan trooppiset pyörremyrskyt. Mainitut ilmakehän häiriöt pyörivät vastakkaisiin suuntiin riippuen siitä, esiintyvätkö ne päiväntasaajan ylä- vai alapuolella.
58:2.8 (666.5) Auringonpilkkujen kyky muuttaa valon jaksolukuja osoittaa näiden Auringon myrskykeskusten toimivan suunnattoman suurina magneetteina. Tällaiset magneettikentät kykenevät sinkoamaan varautuneita hiukkasia auringonpilkkusyövereistä avaruuden läpi Maan ulompaan ilmakehään, jossa niiden ionisoiva vaikutus saa aikaan tällaisia näyttäviä revontuli-ilmiöitä. Niinpä suurimmat revontuli-ilmiöt ovat nähtävillänne auringonpilkkujen esiintymistiheyden ollessa suurimmillaan – tai vähän sen jälkeen –, jolloin pilkut yleisimmin sijaitsevat ekvatoriaalisesti.
58:2.9 (666.6) Jopa kompassin neula reagoi tähän Auringon vaikutukseen, sillä se kääntyy hieman itään auringon noustessa ja hieman länteen auringonlaskun lähestyessä. Näin tapahtuu joka päivä, mutta auringonpilkkujakson ollessa suurimmillaan tämä kompassin poikkeama on kaksinkertainen. Nämä kompassineulan päivittäiset vaeltelut ovat reaktioita auringonvalon aiheuttamaan ylemmän ilmakehän lisääntyneeseen ionisoitumiseen.
58:2.10 (666.7) Se seikka, että ylimmässä stratosfäärissä on kaksi erillistä sähköä johtavaa aluetta, selittää, kuinka voitte lähettää kauaksi kuuluvia radiolähetyksiä sekä pitkillä että lyhyillä aaltopituuksilla. Radiotoimintaanne häiritsevät toisinaan hirvittävät myrskyt, joita näiden ulompien ionosfäärien alueilla ajoittain riehuu.
58:3.1 (666.8) Universumin aineellistumisen varhaisempina aikoina näissä avaruuden lohkoissa esiintyy siellä täällä laajoja vetypilviä, juuri sellaisia astronomisia pölykertymiä, jotka ovat nyt ominaisia monille alueille kautta kaukaisen avaruuden. Suuri osa siitä organisoidusta aineesta, jonka liekehtivät auringot hajottavat ja levittävät säteilyenergiana, rakentui alun perin näissä varhain ilmaantuneissa avaruuden vetypilvissä. Tietyissä epätavallisissa olosuhteissa atomien halkeamista tapahtuu myös suurempien vetymassojen ytimissä. Ja kaikkiin näihin atomien rakentumis- ja hajoamisilmiöihin, joita tapahtuu esimerkiksi korkean lämpötilan omaavissa tähtisumuissa, liittyy säteilyenergian lyhyiden avaruussäteiden vuoksiaaltojen ilmaantuminen. Näiden erilaisten säteilyjen ohessa esiintyy tietynlaatuista avaruusenergiaa, jota Urantialla ei tunneta.
58:3.2 (667.1) Tämä universumiin kuuluvassa avaruudessa esiintyvän lyhytsäteisen energian varaus on neljäsataa kertaa suurempi kuin on säteilynä ilmenevän energian kaikkien muiden, organisoidun avaruuden lohkoilla esiintyvien muotojen energiavaraus. Lyhyiden avaruussäteiden tuotantoa, olivatpa ne peräisin liekehtivistä tähtisumuista, jännitteisistä sähkökentistä, ulkoavaruudesta tai valtavista vety-pölypilvistä, modifioivat ominaisuuksien ja määrän puolesta lämpötilassa, gravitaatiossa ja elektronisissa paineissa esiintyvät vaihtelut ja äkilliset jännitemuutokset.
58:3.3 (667.2) Nämä avaruussäteiden alkuperän suhteen esiintyvät monet mahdollisuudet määräytyvät useista kosmisista tapahtumista samoin kuin avaruudessa kiertävän materian radoista, ne kun vaihtelevat erilaisista ympyrämäisistä muodoista aina äärimmilleen venytettyyn ellipsiin saakka. Fyysiset olosuhteet saattavat niin ikään muuttua suuresti, sillä elektroni kiertää toisinaan päinvastaiseen suuntaan kuin karkeajakoisempi aine, jopa samassa fyysisessä vyöhykkeessä.
58:3.4 (667.3) Suuret vetypilvet ovat todellisia kosmisia kemian laboratorioita, joissa esiintyy kehittyvän energian ja muotoaan muuttavan materian kaikkia vaiheita. Melkoisia energiaalisia toimintoja tapahtuu myös suurten kaksoistähtien välisellä raja-alueella olevissa kaasuissa, nämä kun ovat yhtenään limittäin ja sen vuoksi sekoittuvat laajassa mitassa toisiinsa. Mutta mikään näistä avaruuden suunnattomista ja kauas ulottuvista energiatoiminnoista ei vähääkään vaikuta organisoituneen elollisuuden ilmiöihin – elävien olioiden ja olentojen ituplasmaan. Nämä avaruuden energiaolosuhteet kuuluvat elämän juurruttamisen kannalta välttämättömään ympäristöön, mutta ne eivät vaikuta ituplasman perintötekijöiden myöhempään modifioitumiseen, kuten vaikuttavat säteilyenergian jotkin pitemmät säteet. Elämänkantajien juurruttama elollisuus on täysin vastustuskykyistä koko tätä universumienergian lyhyiden avaruussäteiden ällistyttävää tulvaa kohtaan.
58:3.5 (667.4) Kaikkien näiden oleellisten kosmisten olosuhteiden oli kehityttävä suotuisiksi, ennen kuin Elämänkantajat saattoivat ryhtyä varsinaiseen elämän juurruttamiseen Urantialle.
58:4.1 (667.5) Sen, että meitä kutsutaan Elämänkantajiksi, ei tulisi hämmentää teitä. Me voimme tuoda elämän planeetoille, ja joskus me niin teemmekin, mutta Urantialle me emme mitään elämää tuoneet. Urantian elämä on ainutlaatuista, peräisin tältä planeetalta. Tämä sfääri on maailma, jossa elämästä tehdään muunnoksia. Kaiken täällä ilmenevän elämän kehittelimme tällä samaisella planeetalla, eikä koko Sataniassa, ei edes koko Nebadonissa, ole toista maailmaa, jonka elollisuus olisi täysin Urantian elollisuuden kaltaista.
58:4.2 (667.6) 550 000 000 vuotta sitten edellä mainittu Elämänkantajien ryhmä palasi Urantialle. Yhdessä hengellisten voimien ja fyysistä tasoa korkeammalla olevien joukkojen kanssa organisoimme ja panimme alulle tämän maailman elollisuuden alkuperäiset peruskaavat ja istutimme ne tämän maailman vieraanvaraisiin vesiin. Kaikki planeetalla esiintynyt elollisuus (planeetan ulkopuolisia persoonallisuuksia lukuun ottamatta) aina Planeettaprinssi Caligastian päiviin saakka oli peräisin kolmesta alkuperäisestä, identtisestä ja samanaikaisesta merellisen elämänmuodon juurrutuksestamme. Nämä kolme elämän juurrutusta on yksilöity seuraavasti: keskimmäinen eli euraasialais-afrikkalainen, itäinen eli australialais-aasialainen ja läntinen, johon kuuluvat Grönlanti ja Amerikat.
58:4.3 (668.1) 500 000 000 vuotta sitten alkukantainen merikasvisto oli jo saanut lujan jalansijan Urantialla. Grönlanti ja arktinen maamassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikka olivat alkamassa pitkää ja hidasta liukumistaan kohti länttä. Afrikka siirtyi hieman etelämmäksi jättäen jälkeensä itä–länsisuuntaisen notkelman, Välimeren altaan, itsensä ja emämantereen väliin. Antarktis, Australia sekä maa-alue, jota osoittavat Tyynenmeren saaret, murtautuivat irti emämantereen etelä- ja itälaidasta ja ovat tuon ajankohdan jälkeen ajautuneet pitkän matkan päähän.
58:4.4 (668.2) Alkukantaisen merellisen elollisuuden olimme juurruttaneet murtuvan mannerlaatan itä–länsisuuntaisen halkeaman keskellä sijanneiden merien suojaisiin, trooppisiin lahtiin. Merellisen elollisuuden kolmeen eri paikkaan istuttamisen tarkoituksena oli varmistua siitä, että kukin suurista mannerlaatoista kuljettaisi lämminvetisissä merissään tätä elollisuutta, kun maa sittemmin ajautuisi erilleen. Tiesimme ennakolta, että kun maalla elävä elollisuus myöhemmin ilmaantuisi, laajat valtameret olisivat erottamassa näitä liukuvia mannerlaattoja toisistaan.
58:5.1 (668.3) Mannerten liukuminen jatkui. Maan ytimestä oli tullut yhtä tiheä ja jäykkä kuin teräs. Siihen kohdistui lähes 3 500 tonnin paine neliösenttimetriä kohden, ja suunnattomasta gravitaatiopaineesta johtuu, että syvällä maapallon sisuksissa oli ja on edelleen hyvin kuumaa. Lämpötila kohoaa pinnalta sisäänpäin mentäessä, kunnes se keskustassa on hieman Auringon pintalämpötilaa korkeampi.
58:5.2 (668.4) Maan massan ulommat tuhat kuusisataa kilometriä koostuvat pääasiassa eri kivilajeista. Alapuolella ovat tiheämmät ja raskaammat metallialkuaineet. Maailma oli kaikki varhaiset ja ilmakehää edeltäneet kautensa sulassa ja suuresti kuumentuneessa olotilassa ja niin lähellä nestemäisyyttä, että raskaammat metallit painuivat syvälle maan sisuksiin. Läheltä pintaa nykyisin tavattavat raskaammat metallit ovat muinaisten tulivuorten purkausjätteitä, myöhempiä ja laaja-alaisia laavavirtauksia ja uudempia meteoriperäisiä kerrostumia.
58:5.3 (668.5) Ulompi kuorikerros oli noin kuusikymmentäneljä kilometriä paksu. Tätä ulkokuorta tuki paksuudeltaan vaihteleva sula basalttimeri, jonka pinnalla se kellui. Kyseessä oli liikkuva sulan laavan kerros, johon kohdistui korkea paine, mutta joka pyrki aina virtailemaan sinne tänne ja tasasi tällä tavoin siirtyviä planetaarisia paineita ja vakautti maankuorta.
58:5.4 (668.6) Mantereet kelluvat vielä nytkin tällä kiteytymättömällä, sulasta basalttimerestä koostuvalla pehmusteella. Voimakkaammat maanjäristykset tärisyttäisivät maailman kirjaimellisesti kappaleiksi, ellei tällaista suojelevaa järjestelyä olisi. Maanjäristykset aiheutuvat kiinteän ulkokuoren liukumisesta ja siirtyilemisestä, eivät tulivuorista.
58:5.5 (668.7) Maankuoren laavakerrokset muodostavat jäähtyessään graniittia. Urantian keskimääräinen tiheys on vähän yli viisi ja puoli kertaa veden tiheys, graniitin vajaat kolme kertaa veden tiheys. Maan sisimmän ytimen tiheys on kaksitoista kertaa veden tiheys.
58:5.6 (668.8) Merien pohja on tiheämpää kuin mannerlaatat, ja juuri se pitää mantereet veden pinnan yläpuolella. Kun merien pohja työntyy meren pinnan yläpuolelle, pohjien havaitaan koostuvan suurelta osin basaltista, eräästä laavan muodosta, joka on mannerlaattojen sisältämää graniittia huomattavasti raskaampaa. Jos mantereet eivät siis olisi keveämpiä kuin valtamerten pohja, gravitaatio vetäisi valtamerten reunat ylös maalle, mutta tällaisia ilmiöitä ei ole havaittavissa.
58:5.7 (668.9) Myös valtamerten paino on merenpohjaan kohdistuvan paineen kasvamiseen vaikuttava tekijä. Alempana sijaitseva mutta suhteellisesti raskaampi merenpohja sekä sen päällä lepäävän veden paino ovat suunnilleen yhtä paljon kuin korkeampien mutta paljon kevyempien mannerten paino. Mutta kaikki mantereet pyrkivät liukumaan mereen. Mannerpaine on merenpohjan tasoilla noin 1 400 kilogrammaa neliösenttimetriä kohti. Toisin sanoen se olisi noin 4 500 metriä merenpohjan yläpuolelle kohoavan mannermassan paine. Merenpohjaan kohdistuva veden paine on vain noin 350 kilogrammaa neliösenttimetriä kohden. Nämä toisistaan poikkeavat paineet ovat omiaan liu’uttamaan mantereita kohti valtamerten pohjaa.
58:5.8 (669.1) Elollisuutta edeltäneinä kausina tapahtunut merenpohjan painuminen oli työntänyt erillisen mantereisen maamassan niin korkealle, että sen lateraalipaine pyrki aiheuttamaan itäisen, läntisen ja eteläisen reunaman liukumisen alamäkeä alla olevien, puolittain jähmettyneiden laavapetien yli ympäröivän Tyynen valtameren vesiin. Se tasautti mannerpaineen niin täysin, että tämän muinaisen Aasian mantereen itärannikolla ei tapahtunut laajaa murtumista. Mutta tämä itärannikko on siitä lähtien häilynyt siihen rajoittuvien valtameren syvyyksien partaalla ja uhannut suistua vetiseen hautaan.
58:6.1 (669.2) 450 000 000 vuotta sitten tapahtui siirtyminen kasvikunnasta eläinkuntaan. Tämä muodonmuutos tapahtui toisistaan irtautuvien mantereiden pitkillä rannikkokaistaleilla sijainneiden suojaisten trooppisten merenlahtien ja laguunien matalissa vesissä. Ja tämä kehityskulku, joka kokonaisuudessaan sisältyi alkuperäisiin elollisuuden rakennekaavoihin, toteutui vähitellen. Kasvikunnalle ominaisten varhaisten ja alkukantaisten elollismuotojen ja myöhempien selvästi eläinorganismeiksi määriteltävien muotojen välillä oli monia siirtymävaiheita. Vielä nykyäänkin elää siirtymävaiheeseen kuuluvia limasieniä, joita on vaikea luokitella sen paremmin kasveiksi kuin eläimiksikään.
58:6.2 (669.3) Vaikka kasvikunnan evoluution voidaankin nähdä johtavan eläinkuntaan, ja vaikka on löydetty kasvien ja eläinten asteittain muuttuvia sarjoja, jotka vähin erin johtavat mitä yksinkertaisimmista organismeista mitä monimutkaisimpiin ja edistyneimpiin, ette kuitenkaan kykene löytämään tällaisia yhdistäviä renkaita eläinkunnan suurten lahkojen väliltä ettekä ihmistä edeltäneiden korkeimpien eläintyyppien ja ihmisrotuja edustavien alkuihmisten väliltä. Nämä niin kutsutut ”puuttuvat renkaat” jäävät iäksi puuttumaan siitä yksinkertaisesta syystä, ettei niitä ole koskaan ollutkaan.
58:6.3 (669.4) Aikakausi toisensa perään näkee täysin uusien eläinlajien astuvan näyttämölle. Ne eivät kehity vähäisten muuntumien asteittaisen kasautumisen seurauksena, vaan ne ilmestyvät täysin kehittyneinä ja uusina elollisuuden luokkina, ja ne ilmestyvät yhtäkkisesti.
58:6.4 (669.5) Elävien organismien uusien lajien ja erilaistuneiden luokkien yhtäkkinen ilmaantuminen on täysin biologista, tiukasti luonnonmukaista. Näihin geneettisiin mutaatioihin ei liity mitään yliluonnollista.
58:6.5 (669.6) Eläinkunta kehittyi valtamerten suolapitoisuuden ollessa sopiva, ja oli verrattain yksinkertaista antaa suolaveden kiertää merieliöstön eläinruumiissa. Mutta kun meret kutistuivat ja suolapitoisuus kohosi suureksi, nämä samat eläimet kehittivät kyvyn alentaa ruumiinnesteidensä suolapitoisuutta, aivan kuten ne organismit, jotka oppivat elämään makeassa vedessä, hankkivat kyvyn pitää ruumiinnesteissään yllä oikeaa natriumkloridipitoisuutta kekseliäillä suolan säilytysmenetelmillä.
58:6.6 (669.7) Kallioiden sisältämien merieliöstön fossiilien tutkimus paljastaa näiden alkukantaisten organismien alkuvaiheisia mukautumisponnisteluja. Kasvit ja eläimet eivät milloinkaan lakkaa tekemästä tällaisia mukautumiskokeiluja. Ympäristö muuttuu alati, ja elävät organismit pyrkivät aina mukautumaan näihin koskaan päättymättömiin muutoksiin.
58:6.7 (670.1) Kaikkien uusien elollisluokkien fysiologinen varustus ja anatominen rakenne ovat vastaus fysikaalisen lain vaikutukseen, mutta niiden jälkeen tuleva mielellisyys on mielenauttajahenkien antama lahja, joka annetaan aivojen synnynnäistä kapasiteettia vastaavasti. Vaikka mieli ei olekaan fyysisen evoluution kehitelmä, se on kuitenkin täysin riippuvainen puhtaasti fyysisen ja evolutionaarisen kehityksen tuottamasta aivojen kapasiteetista.
58:6.8 (670.2) Menestyksistä ja menetyksistä, mukautumisista ja uudelleenmukautumisista koostuvien miltei loputtomien vaiheiden kautta kaikki elävät organismit heittelehtivät edestakaisin aikakaudesta toiseen. Ne, jotka pääsevät kosmiseen ykseyteen, jäävät olemaan; jotka eivät tätä päämäärää saavuta, lakkaavat olemasta.
58:7.1 (670.3) Se kalliomuodostumien valtava rakennelma, josta maailman ulkokuori elämän aamunkoitteessa eli proterotsooisena maailmankautena koostui, ei ole nykyisin näkyvillä monessakaan paikassa maan pinnalla. Ja missä se nousee esille kaikkien myöhempien aikojen mukanaan tuomien aineskertymien alta, siitä on löydettävissä vain kasvien ja alkuaikojen primitiivisen eläineliöstön fossiilisia jäännöksiä. Jotkin näistä veteen kerrostuneista vanhemmista kallioista ovat sekoittuneet myöhempiin kerroksiin, ja toisinaan niistä tavataan joidenkin varhaisempien kasvikunnan muotojen fossiileja, kun taas ylimmistä kerrostumista voidaan löytää sieltä täältä joitakin merieliöstöön kuuluneiden organismien alkeellisempia muotoja. Näitä vanhimpia kerrostumalla syntyneitä kalliomuodostumia, joissa esiintyy varhaisen merieliöstön – sekä eläinten että kasvien – fossiileja, on löydettävissä monin paikoin suoraan vanhemman, erilaistumattoman kivilajin päällä olevista kertymistä.
58:7.2 (670.4) Tältä kaudelta olevien fossiilien joukossa on leviä, korallimaisia kasveja, alkukantaisia alkueläimiä sekä sienimäisiä siirtymävaiheen organismeja. Mutta tällaisten fossiilien puuttuminen varhaisista kalliokerroksista ei välttämättä todista, ettei eläviä olioita olisi noiden kerrostumien muodostumisaikana ollut muualla. Elollisuus oli koko tämän varhaiskauden ajan niukkaa, ja vain hitaasti se raivasi itselleen tien maan pinnan joka puolelle.
58:7.3 (670.5) Tämän muinaisen aikakauden kalliot ovat nykyisin maan pinnalla tai hyvin lähellä pintaa noin kahdeksasosassa meidän päiviemme maa-alueesta. Tämän siirtymävaiheen kiven, vanhimpien kerrostumalla syntyneiden kalliomuodostumien, keskimääräinen paksuus on noin kaksi ja puoli kilometriä. Paikoin nämä ikivanhat kalliomuodostumat ovat jopa kuusi ja puoli kilometriä paksuja, mutta monet kerrokset, joiden on katsottu olevan tältä kaudelta, kuuluvat todellisuudessa myöhempiin ajanjaksoihin.
58:7.4 (670.6) Pohjois-Amerikassa tämä ikivanha ja primitiivinen fossiileja sisältävä kivikerros nousee pintaan siellä täällä pitkin Kanadan itä-, keski- ja pohjoisosia. On olemassa niin ikään tästä kivestä koostuva katkonainen itä–länsisuuntainen harjanne, joka ulottuu Pennsylvaniasta ja ikivanhoilta Adirondackvuorilta länteen, läpi Michiganin ja Wisconsinin aina Minnesotaan asti. Muut harjanteet kulkevat Newfoundlandista Alabamaan ja Alaskasta Meksikoon.
58:7.5 (670.7) Tämän aikakauden kallioita on näkyvillä siellä täällä koko maailmassa, mutta mitkään näistä esiintymistä eivät ole yhtä helposti tulkittavissa kuin ovat ne, jotka sijaitsevat Yläjärven ympäristössä ja Coloradojoen Suuressa kanjonissa. Kummassakin paikassa nämä primitiivisiä fossiileja sisältävät kalliot, jotka esiintyvät useina kerroksina, kertovat noiden kaukaisten aikojen mullistuksista ja pinnanmuutoksista.
58:7.6 (670.8) Tämä kivikerros, maankuoren vanhin fossiileja sisältävä kerrostuma, on maanjäristysten ja muinaisten tulivuorenpurkausten aiheuttamien mullistusten seurauksena rypyttynyt, poimuttunut ja vääntynyt irvokkaalla tavalla. Tuon aikakauden laavavirrat toivat muassaan runsaasti rautaa, kuparia ja lyijyä lähelle planeetan pintaa.
58:7.7 (670.9) Maan päällä on harvoja paikkoja, joissa tällaiset toiminnot olisivat havainnollisemmin nähtävillä kuin Wisconsinin St. Croix -laaksossa. Tällä seudulla sattui satakaksikymmentäseitsemän perättäistä maanpäällistä laavavirtausta, joita seurasi veden alle peittyminen ja siitä johtuva laskeumakivilajien kerrostuminen. Vaikka suuri osa ylemmistä sedimenttikivikerroksista ja niiden välissä sattuneista laavavirtaamista nykyään puuttuu ja vaikka tämän kokonaisuuden alaosa on hautautuneena syvälle maahan, on kuitenkin noin kuusikymmentäviisi tai seitsemänkymmentä näistä menneiden aikojen kerroksista yhä aikakirjoina nähtävissä.
58:7.8 (671.1) Noina varhaisina kausina, jolloin maasta suuri osa oli lähellä merenpinnan korkeutta, sattui lukuisia peräkkäisiä vajoamisia ja kohoamisia. Maapallon maankuori oli juuri pääsemässä myöhempään jaksoonsa, jota luonnehti suhteellinen vakiintuneisuus. Aikaisempaan mannerten liukumiseen liittyneet aaltoilut, kohoamiset ja vajoamiset, vaikuttivat suurten maamassojen ajoittaisten vajoamisten esiintymistiheyteen.
58:7.9 (671.2) Näinä primitiivisen merieliöstön aikoina laajoja alueita vajosi mantereiden rannikkoseudulla meren alle metristä lähes kilometrin syvyyteen. Suuri osa vanhemmasta hiekkakivestä ja konglomeraateista on näiden muinaisten rannikoiden sedimenttikertymiä. Tähän varhaiseen kerrostumaan kuuluvat sedimenttikalliot lepäävät suoraan niiden kerrosten päällä, jotka ajoittuvat kauas elämää edeltävään aikaan, siihen varhaiseen aikaan, jolloin maailmanlaajuinen valtameri ilmaantui.
58:7.10 (671.3) Jotkin näiden siirtymäkauden kivikerrostumien ylemmistä osista sisältävät pieniä määriä tummaa savikiveä tai tummaa saviliusketta, mikä on merkki orgaanisen hiilen läsnäolosta ja todistaa niiden kasvikunnan muotojen esivaiheiden olleen olemassa, jotka peittivät koko maan järjestyksessä seuraavana olevan karboni- eli kivihiilikauden aikana. Suuri osa näissä kivikerroksissa esiintyvästä kuparista on tulosta sen veteen saostumisesta. Vähäisessä määrin kuparia tavataan vanhempien kallioiden halkeamista, jolloin se on jonkin ikivanhan suojaisan rannikkoseudun hidasjuoksuisen suoveden väkevöitymää. Pohjois-Amerikan ja Euroopan rautakaivokset sijaitsevat laskeumakerrostumissa ja purkaumissa, jotka ovat osaksi vanhemmissa kerrostumattomissa kallioissa ja osaksi näissä elollisuuden muotoutumisen aikaisen siirtymävaiheen myöhemmin kerrostuneissa kallioissa.
58:7.11 (671.4) Tänä aikakautena elämä leviää kaikkiin maailman vesiin. Merellinen elollisuus on saanut Urantialla lujan jalansijan. Runsas ja rehevä kasvillisuus peittää vähitellen matalien ja laajojen sisämerten pohjan, kun rantavedet puolestaan kuhisevat eläinmaailman yksinkertaisia muotoja.
58:7.12 (671.5) Koko tämä kertomus on havainnollisesti esitettynä luettavissa maailman tarinan sisältävän, valtavan ”kivikirjan” fossiilisivuilta. Ja tämän jättiläiskokoisen biogeologisen aikakirjan sivut kertovat erehtymättä totuuden, jos vain hankitte taidon näiden sivujen tulkitsemiseen. Monet näistä muinaisista merenpohjista ovat nyt ylhäällä maan pinnalla, ja niiden aikakaudelta aikakauden perään olevat kerrostumat kertovat tarinan noiden varhaisten aikojen elollisuuden käymästä kamppailusta. On kirjaimellisesti totta, mitä eräs runoilijanne sanoi: ”Tomu, jota jalkamme polkevat, oli kerran elävää.”
58:7.13 (671.6) [Esittänyt eräs Urantian Elämänkantajien ryhmän jäsen, joka nyt asuu tällä planeetalla.]
Urantia-kirja
Luku 59
59:0.1 (672.1) LASKEMME Urantian historian alkaneen noin miljardi vuotta sitten ja katsomme sen jakautuvan viiteen pääaikakauteen:
59:0.2 (672.2) 1. Elämää edeltänyt aikakausi kattaa ensimmäiset neljäsataaviisikymmentä miljoonaa vuotta. Se alkaa suunnilleen siitä ajasta, jolloin planeetta saavutti nykyisen kokonsa, ja päättyy elämän juurruttamiseen. Tutkijanne ovat nimenneet tämän maailmankauden arkeotsooiseksi.
59:0.3 (672.3) 2. Elämän aamunkoiton aikakausi käsittää seuraavat sataviisikymmentä miljoonaa vuotta. Tämä aikakausi on aiemman, elämää edeltäneen eli luonnonmullistusten kauden ja seuraavan, korkeammalle kehittyneen merieliöstön ajanjakson välissä. Tutkijanne tuntevat tämän kauden proterotsooisena maailmankautena.
59:0.4 (672.4) 3. Elämän merellisen muodon aikakausi kattaa seuraavat kaksisataaviisikymmentä miljoonaa vuotta, ja tunnette sen parhaiten paleotsooisena maailmankautena.
59:0.5 (672.5) 4. Varhaiseen maaeliöstön aikakauteen kuuluvat seuraavat sata miljoonaa vuotta, ja se tunnetaan mesotsooisena maailmankautena.
59:0.6 (672.6) 5. Nisäkkäiden aikakausi käsittää viimeiset viisikymmentä miljoonaa vuotta. Tämä viime aikojen kausi tunnetaan kenotsooisena maailmankautena.
59:0.7 (672.7) Elämän merellisen muodon aikakausi kattaa näin ollen noin yhden neljänneksen planeettanne historiasta. Tämä kausi on jaettavissa edelleen kuuteen pitkään jaksoon, joista jokaista luonnehtivat tietyt tarkalleen määritellyt kehityskulut sekä geologian piirissä että biologian alalla.
59:0.8 (672.8) Tämän kauden alkaessa merenpohja, laajalle ulottuvat mannerjalustat ja lukuisat rannikon lähellä olevat matalat altaat ovat rehevän kasvillisuuden peitossa. Eläinkunnan yksinkertaisemmat ja alkeellisemmat muodot ovat jo kehittyneet edeltäneistä kasviorganismeista, ja alkuaikojen eläinorganismit ovat vähitellen levinneet eri maamassojen laajalle ulottuvia rantaviivoja myötäillen, kunnes tuonaikaiset lukuisat sisämeret kihisevät alkeellisia merieliöitä. Koska varsin harvoilla näistä varhaisajan organismeista oli kuori, ei niistä monikaan ole säilynyt fossiilina. Näyttämö on kuitenkin valmiina tuon elollisuuden aikakirjat säilyttävän suuren ”kivikirjan” alkulukuja varten, johon niin järjestelmällisesti tehtiin merkintöjä tämän jälkeen seuraavina aikakausina.
59:0.9 (672.9) Pohjois-Amerikan mantereella on fossiileja sisältäviä kerrostumia koko merellisen elollisuuden aikakaudelta ihmeellisen runsaasti. Laajat eroosiokerrostumat erottavat aivan ensimmäiset ja vanhimmat kerrokset edellisen kauden myöhemmistä kerroksista ja pitävät nämä kaksi planeetan kehityksen vaihetta selvästi erillään.
59:1.1 (673.1) Maan pinnalla vallinneen, nyt puheena olevan suhteellisen rauhallisen kauden aamunkoiton tietämissä elollisuutta esiintyy vain eri sisämerissä ja valtamerten rantavesissä. Toistaiseksi ei vielä ole kehittynyt yhtään maalla elävän organismin muotoa. Primitiiviset merieläimet ovat saaneet lujan jalansijan ja ovat valmiina seuraavaan evolutionaariseen kehitysvaiheeseen. Amebat, jotka olivat ilmaantuneet edeltäneen siirtymäjakson loppupuolella, ovat tyypillisiä alkukauden eläimistön nykyaikaan asti säilyneitä edustajia.
59:1.2 (673.2) 400 000 000 vuotta sitten merieliöstö – sekä kasvit että eläimet – on jakautuneena jo melko hyvin kaikkialle maailmaan. Maailman ilmasto muuttuu hieman lämpimämmäksi ja tasaisemmaksi. Eri mantereiden rannikkokaistaleet joutuvat yleisesti veden alle, eritoten Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Uusia valtameriä ilmaantuu, ja vanhemmat vesistöt laajenevat suuresti.
59:1.3 (673.3) Kasvillisuus kipuaa nyt ensimmäistä kertaa merestä maalle, ja sen mukautuminen ei-merelliseen elinympäristöön edistyy pian huomattavasti.
59:1.4 (673.4) Yhtäkkisesti ja ilman asteittaisia esivaiheita ilmaantuvat ensimmäiset monisoluiset eläimet. Trilobiitit ovat kehittyneet, ja ne hallitsevat meriä aikakausien ajan. Elämän merellisen muodon kannalta tämä on trilobiittien aikakausi.
59:1.5 (673.5) Tämän ajanjakson loppupuolella suuri osa Pohjois-Amerikkaa ja Eurooppaa nousi merestä. Maankuori oli väliaikaisesti vakaa; vuoria tai paremminkin korkeita maankohoumia nousi Atlantin ja Tyynenmeren rannikoilla, Länsi-Intiassa ja Etelä-Euroopassa. Koko Karibian alue nousi huomattavan korkealle.
59:1.6 (673.6) 390 000 000 vuotta sitten maa oli yhä korkealla. Joistakin Itä- ja Länsi-Amerikan sekä Länsi-Euroopan osista on löydettävissä näinä aikoina muodostuneita kivikerroksia, ja kysymys on silloin vanhimmista trilobiittifossiileja sisältävistä kallioista. Tuolloin oli monia pitkiä, sormenmuotoisia merenlahtia, jotka työntyivät mantereiden sisäosiin ja joihin kerrostui tällaisia, fossiileja sisältäviä kallioita.
59:1.7 (673.7) Muutaman seuraavan vuosimiljoonan kuluessa Tyyni valtameri alkoi tunkeutua Amerikan mantereille. Maan vajoaminen johtui pääasiassa maankuoren mukautumisista, vaikka siihen vaikuttaneena tekijänä oli myös maan sivusuuntainen levittäytyminen eli mantereen hidas liukuminen.
59:1.8 (673.8) 380 000 000 vuotta sitten Aasia oli vajoamassa, ja kaikki muut mantereet kokivat lyhytaikaisen kohoamisen. Mutta tämän aikakauden edetessä valtasi vasta ilmaantunut Atlantin valtameri laajoja alueita kaikilta siihen rajoittuneilta rannikoilta. Pohjois-Atlantti eli arktiset meret oli silloin yhteydessä eteläisiin Meksikonlahden vesiin. Kun tämä etelän meri tunkeutui Appalakkien altaaseen, niin sen aallot löivät idässä vasten alppienkorkuisia vuoria, mutta mantereet olivat yleisesti ottaen mielenkiinnottomia alankoja, perin juurin vailla maisemallista kauneutta.
59:1.9 (673.9) Näiden aikakausien sedimenttikerrostumia on neljää lajia:
59:1.10 (673.10) 1. Konglomeraatteja – rantaviivan lähelle kerrostunutta ainesta.
59:1.11 (673.11) 2. Hiekkakiviä – matalaan veteen muodostuneita kerrostumia paikoissa, joissa aallokkoa kuitenkin oli tarpeeksi estämään mudan laskeutuminen.
59:1.12 (673.12) 3. Savikiviä – syvempään ja rauhallisempaan veteen muodostuneita kerrostumia.
59:1.13 (673.13) 4. Kalkkikiveä – syvässä vedessä olevat trilobiittikuorien kerrostumat mukaan luettuina.
59:1.14 (673.14) Näiltä ajoilta olevissa trilobiittifossiileissa esiintyy tiettyjä perusyhdenmukaisuuksia, joiden ohella esiintyy määrättyjä selväpiirteisiä variaatioita. Kolmesta alkuperäisestä elämän juurrutuksesta kehittyneillä varhaiskauden eläimillä on tunnusomaiset piirteet: läntisellä pallonpuoliskolla ilmaantuneet olivat hiukan erilaisia kuin euraasialaiseen ryhmään kuuluneet, ja jonkin verran ne erosivat myös austral-aasialaisesta eli australialais-antarktisesta tyypistä.
59:1.15 (674.1) 370 000 000 vuotta sitten tapahtui Pohjois- ja Etelä-Amerikan laaja ja miltei täydellinen mereenvajoaminen, jonka jälkeen oli Afrikan ja Australian vuoro joutua aaltojen alle. Vain jotkin Pohjois-Amerikan osat pysyivät näiden matalien kambrikauden merten yläpuolella. Viisi miljoonaa vuotta myöhemmin meret olivat väistymässä kohoavan maan tieltä. Ja kaikki nämä maan vajoamis- ja kohoamisilmiöt olivat epädramaattisia, sillä ne tapahtuivat hitaasti vuosimiljoonien kuluessa.
59:1.16 (674.2) Trilobiittifossiileja sisältäviä tämän aikakauden kerrostumia esiintyy siellä täällä kaikilla mantereilla Keski-Aasiaa lukuun ottamatta. Monilla seuduin nämä kalliot ovat vaakasuorassa, mutta vuoristoissa ne ovat paineen ja poimuttumisen johdosta kallistuneita ja vääntyneitä. Ja tämä paine on monin paikoin muuttanut näiden kerrostumien alkuperäisen luonteen. Hiekkakivestä on tullut kvartsia, savikivi on muuttunut saviliuskeeksi, kalkkikivestä taas on tullut marmoria.
59:1.17 (674.3) 360 000 000 vuotta sitten maa kohosi edelleen. Pohjois- ja Etelä-Amerikka olivat jo varsin korkealla. Länsi-Eurooppa ja Brittein saaret joitakin syvälle vajonneita Walesin osia lukuun ottamatta olivat kohoamassa. Näinä kausina ei esiintynyt suuria jäätiköitä. Jääkausien kerrostamiksi oletetut muodostumat, joita esiintyy näiden kerrosten yhteydessä Euroopassa, Afrikassa, Kiinassa ja Australiassa, johtuvat erillisistä vuorijäätiköistä tai myöhäisempää alkuperää olevan jäätikkösoran siirtymisestä pois alkuperäiseltä paikaltaan. Maailman ilmasto oli merellinen, ei mantereinen. Eteläiset meret olivat nykyisiä lämpimämpiä, ja ne ulottuivat pohjoisen suunnalla Pohjois-Amerikan yli aina napaseuduille saakka. Golfvirta kulki Pohjois-Amerikan keskiosan poikki, josta se taittui itään huuhtomaan ja lämmittämään Grönlannin rannikoita ja tekemään tästä nykyisin jään kammitsoimasta mantereesta todellisen trooppisen paratiisin.
59:1.18 (674.4) Meren eliöstö oli varsin samanlaista kaikkialla maailmassa koostuen merilevistä, yksisoluisista organismeista, alkeellisista sienieläimistä, trilobiiteista ja muista äyriäisistä: katkaravuista, taskuravuista ja hummereista. Tämän jakson loppupuolella ilmaantui kolmetuhatta lonkerojalkaisten lajia, joista on nykyaikaan asti säilynyt vain kaksisataa. Nämä eläimet edustavat sellaista alkuaikojen elollisuuden muunnosta, joka on meidän päiviimme saakka pysynyt käytännöllisesti katsoen muuttumattomana.
59:1.19 (674.5) Trilobiitit olivat kuitenkin hallitseva eliölaji. Ne olivat suvullisia eläimiä, ja niitä oli monenmuotoisia. Koska ne olivat huonoja uimareita, ne kelluivat laiskasti vedessä tai ryömivät meren pohjalla, ja joutuessaan myöhemmin ilmaantuvien vihollistensa hyökkäysten kohteiksi ne kiertyivät itsesuojelutarkoituksessa kerälle. Pituutta ne kasvoivat viidestä senttimetristä kolmeenkymmeneen senttimetriin. Ne kehittyivät neljäksi toisistaan erottuvaksi ryhmäksi: lihansyöjiksi, kasvissyöjiksi, kaikkiruokaisiksi ja ”mudansyöjiksi”. Jälkimmäisen ryhmän kyky tulla toimeen suurimmaksi osaksi epäorgaanisen aineen varassa – ne olivat viimeinen monisoluinen eläin, joka siihen pystyi – selittää niiden suuren määrällisen kasvun sekä niiden pitkän säilymisen elollisten olentojen joukossa.
59:1.20 (674.6) Tällainen oli Urantian biologinen kuva tuon maailmanhistorian pitkän ajanjakson lopulla, jakson, joka jatkui viisikymmentä miljoonaa vuotta ja jota geologinne nimittävät kambrikaudeksi.
59:2.1 (674.7) Näille ajoille ominaiset maan jaksottaiset kohoamis- ja vajoamisilmiöt tapahtuivat kaikki vähitellen ja epädramaattisesti, ja niihin liittyi vain vähän tai ei ollenkaan vulkaanista toimintaa. Koko tänä perättäisten maankohoamisten ja vajoamisten aikana Aasian emämantereen historia ei ollut kaikilta osin yhteinen muiden maanosien historian kanssa. Se koki useita mereenvajoamisia kastautuen ensin yhdellä suunnalla ja sitten toisella, etenkin varhaisemman historiansa aikana, mutta siellä ei esiinny sellaisia yhdenmukaisia kivikerrostumia, joita on löydettävissä muilta mantereilta. Viimeksi kuluneet aikakaudet Aasia on ollut kaikista mannermassoista vakain.
59:2.2 (675.1) 350 000 000 vuotta sitten alkoi Keski-Aasiaa lukuun ottamatta kaikkien mantereiden suuri tulvakausi. Mannermassat peittyivät kerran toisensa jälkeen veden alle. Vain rannikkoylängöt säilyivät näiden matalien mutta laajalle levinneiden, vuorotellen nousseiden ja laskeneiden sisämerien yläpuolella. Kolme suurta tulvakautta luonnehti tätä ajanjaksoa, mutta ennen kuin se päättyi, mantereet kohosivat jälleen niin, että maata oli kokonaisuudessaan merenpinnan yläpuolella viisitoista prosenttia enemmän kuin nykyään. Karibian alue oli hyvin korkealla. Euroopassa tästä jaksosta ei ole moniakaan merkkejä, sillä maankamaran liikkeet eivät siellä olleet niin yhtämittaisia kuin oli vulkaaninen toiminta.
59:2.3 (675.2) 340 000 000 vuotta sitten tapahtui taas muualla kuin Aasiassa ja Australiassa laaja-alaista maan vajoamista. Maailman valtamerten vedet sekoittuivat yleisesti. Kysymyksessä on suuri kalkkikivikausi, ja suuri osa tästä kivestä kerrostui kalkkia erittävien levien toiminnan tuloksena.
59:2.4 (675.3) Jokunen vuosimiljoona myöhemmin laajat kaistaleet Amerikan mantereista ja Euroopasta alkoivat nousta vedestä. Läntisellä pallonpuoliskolla säilyi Meksikon ja nykyisten Kalliovuorten alueella vain eräs Tyynenmeren haarake, mutta tämän aikakauden loppupuolella Atlantin ja Tyynenmeren rannikot alkoivat taas vajota.
59:2.5 (675.4) 330 000 000 vuotta sitten alkoi kaikkialla maailmassa verrattain rauhallinen ajanjakso, jolloin paljon maata oli jälleen vedenpinnan yläpuolella. Ainoa poikkeus tästä maan päällä vallinneesta rauhasta oli suuren pohjoisamerikkalaisen tulivuoren purkaus Itä-Kentuckyssa. Se oli suurimpia maailman koskaan kokemia yksittäisiä vulkaanisia ilmiöitä. Tämän tulivuoren tuhka peitti viidestä seitsemään metrin paksuisena kerroksena tuhannen kolmensadan neliökilometrin alueen.
59:2.6 (675.5) 320 000 000 vuotta sitten sattui tämän ajanjakson kolmas suurtulva. Tämän tulvakauden vedet peittivät kaiken sen maan, joka jo edellisen vedenpaisumuksen aikana oli joutunut veden valtaan, samalla kun vesi kaikkialla Amerikoissa ja Euroopassa ulottui monilla tahoilla vieläkin kauemmaksi. Pohjois-Amerikan itäosa ja Länsi-Eurooppa olivat veden alla 3 000 metristä 4 500 metrin syvyydeltä.
59:2.7 (675.6) 310 000 000 vuotta sitten maailman mannerkokonaisuudet olivat Pohjois-Amerikan eteläosia lukuun ottamatta taas hyvän matkaa veden yläpuolella. Meksiko nousi merestä ja sai samalla aikaan Meksikonlahden meren, joka on aina siitä lähtien säilyttänyt tunnistettavuutensa.
59:2.8 (675.7) Tämän kauden eliöstö jatkaa kehittymistään. Maailma on taas hiljainen ja verrattain rauhallinen. Ilmasto on edelleenkin lauhaa ja tasaista. Maalla elävät kasvit kulkeutuvat rannikolta yhä kauemmaksi. Elollisuuden perushahmot ovat erinomaisen kehittyneitä, vaikka näiltä ajoilta onkin löydettävissä vain muutamia kasvifossiileja.
59:2.9 (675.8) Tämä oli yksittäisten eläinorganismien kehityksen suuri aikakausi, vaikka monet perustavaa laatua olevista muutoksista, kuten siirtymä kasvista eläimeksi, olivat tapahtuneet jo aiemmin. Merieläimistö kehittyi niin pitkälle, että jokainen selkärankaisten pääluokan alapuolella oleva elollistyyppi on edustettuna näinä aikoina kerrostuneiden kallioiden sisältämissä fossiileissa. Mutta kaikki nämä eläimet olivat meressä eläviä organismeja. Mitään maaeläimiä ei vielä ollut ilmestynyt niitä muutamia matolajeja lukuun ottamatta, jotka kaivelivat käytäviään rantaviivan tuntumassa, eivätkä maakasvit vielä olleet levinneet mantereiden kaikkiin osiin. Ilmaa hengittävien olentojen olemassaolon kannalta ilmassa oli vieläkin liikaa hiilidioksidia. Periaatteessa kaikkien eläinten olemassaolo eräitä alkeellisimpia lukuun ottamatta on suoraan tai välillisesti riippuvaista kasvillisuudesta.
59:2.10 (676.1) Trilobiitit olivat edelleen vahvasti edustettuina. Näitä pikku eläimiä oli kymmeniä tuhansia eri lajeja, ja ne olivat nykyisten äyriäisten edeltäjiä. Joillakin trilobiiteilla oli kahdestakymmenestäviidestä neljääntuhanteen pienen pientä silmää; toisilla oli surkastuneet silmät. Tämän ajanjakson päättyessä trilobiitit jakoivat meren herruuden useiden muiden selkärangattomien elollismuotojen kanssa. Mutta seuraavan ajanjakson alussa ne hävisivät tyystin.
59:2.11 (676.2) Kalkkia erittävät levät olivat laajalle levinneitä. Korallien varhaisia esivaiheita esiintyi tuhansina lajeina. Merimatoja oli runsaasti, samoin esiintyi myös monia sellaisia maneettilajeja, jotka ovat sittemmin kuolleet sukupuuttoon. Korallit ja sienieläinten myöhemmät tyypit kehittyivät. Pääjalkaisten kehitys oli jo pitkällä, ja ne ovat säilyneet nykyisten helmiveneen, mustekalan, meritursaan ja kalmarin hahmossa.
59:2.12 (676.3) Vaippaeläimiä oli monia lajeja, mutta ne eivät tuolloin tarvinneet kuortaan puolustustarkoituksiin niin paljon kuin myöhempinä aikoina. Kotiloita esiintyi jo muinaisten merien vesissä, ja niihin kuului yksikuorisia drillejä, rantakotiloita ja etanoita. Kaksikuoriset kotilot ovat säilyneet meidän aikamme ja noiden aikojen välillä olevat miljoonat vuodet kokolailla sellaisina kuin ne jo tuolloin olivat olemassa, ja niihin kuuluvat järvisimpukat, merisimpukat, osterit ja kampasimpukat. Yksikuorisia organismeja kehittyi niin ikään, ja nämä lonkerojalkaiset elivät muinaisaikaisissa vesissä paljolti sellaisina kuin ne esiintyvät nykyisinkin; niillä oli jo saranallisia, nystyräisiä ja muunlaisia kuorensa suojamekanismeja.
59:2.13 (676.4) Näin päättyy elämän merellisen muodon toisen suuren ajanjakson kehityksestä kertova tarina. Geologinne tuntevat tämän jakson ordoviikkikautena.
59:3.1 (676.5) 300 000 000 vuotta sitten alkoi toinen suuri maanvajoamiskausi. Muinaisten siluurikauden merten pohjoiseen ja etelään suuntautuva laajeneminen oli hautaamaisillaan alleen suurimman osan Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa. Maa ei ollut paljonkaan merenpinnan yläpuolella, joten kerrostuminen oli rannikoiden lähistöllä vähäistä. Meret kuhisivat kalkkikuorisia eliöitä, ja kun nämä kuoret vajosivat meren pohjalle, muodostui vähitellen erittäin paksuja kalkkikivikerroksia. Tämä on ensimmäinen laajalle levinnyt kalkkikivikerrostuma, ja se peittää käytännöllisesti katsoen koko Euroopan ja Pohjois-Amerikan, mutta se näyttäytyy maan pinnalla vain muutamin paikoin. Tämän muinaisaikaisen kivikerrostuman paksuus on keskimäärin kolmesataa metriä, mutta monet näistä kerrostumista ovat kallistumisen, maanpinnan kohoamisen ja murtumien johdosta sittemmin huomattavasti vääristyneet, ja monet kerrostumat ovat muuttuneet kvartsiksi, savikiveksi ja marmoriksi.
59:3.2 (676.6) Tämän kauden kivikerrostumissa ei esiinny tuliperäisiä kiviä eikä laavaa paitsi se, mikä on peräisin Etelä-Euroopan ja Itä-Mainen suurista tulivuorista ja Quebecin laavavirroista. Vulkaaninen toiminta oli enimmältään lakannut. Tämä oli veteenkerrostumisen suuri huippukausi. Vuortenmuodostusta tapahtui vain vähän tai ei ollenkaan.
59:3.3 (676.7) 290 000 000 vuotta sitten meri oli jo suurelta osin väistynyt mantereilta, ja ympäröivien valtamerten pohja oli vajoamassa. Mantereet eivät ehtineet paljonkaan muuttua, kun ne joutuivat uudelleen veden valtaan. Varhainen vuorten liikehdintä oli alkamassa kaikilla mantereilla, ja suurimmat näistä maankuoren kohoamista olivat Aasian Himalaja ja suuret Kaledonianvuoret, jotka ulottuivat Irlannista Skotlannin kautta Huippuvuorille.
59:3.4 (677.1) Juuri tämän kauden kerrostumista löydetään paljon kaasua, öljyä, sinkkiä ja lyijyä. Kaasu ja öljy ovat peräisin niistä suunnattoman suurista kasvi- ja eläinainesten kasaantumista, jotka kulkeutuivat alaspäin edellisen maanvajoamisen aikana, kun taas mineraalikerrostumat edustavat hidasjuoksuisissa vesistöissä tapahtunutta kerrostumista. Monet vuorisuolakerrostumista ovat nekin tältä ajanjaksolta.
59:3.5 (677.2) Trilobiitit taantuivat nopeasti, ja suuremmat nilviäiset eli pääjalkaiset valtasivat keskinäyttämön. Nämä eläimet kasvoivat viiden metrin pituisiksi ja olivat läpimitaltaan noin kolmekymmentä senttimetriä. Niistä tuli merten valtiaita. Tämä eläinlaji ilmaantui yhtäkkiä ja otti herruuden merieliöstön keskuudessa.
59:3.6 (677.3) Tämän aikakauden suuri vulkaaninen toiminta tapahtui Euroopan puolella. Vuosimiljooniin vuosimiljoonien jälkeen ei ollut sattunut niin rajuja ja laajamittaisia tulivuorenpurkauksia kuin nyt sattui Välimeren altaan ympärillä ja eritoten Brittein saarten naapurustossa. Tämä laavavirtaus Brittein saarten alueella näkyy nykyisin noin 8 000 metrin paksuisena, vuorottain laavaa ja kiveä sisältävänä kerrostumana. Nämä kalliot muodostuivat toistuvista laavavirtauksista, jotka levittäytyivät matalalle merenpohjalle työntyen näin kivikerrostumien väliin. Ja tämä kokonaisuus nousi myöhemmin korkealle merenpinnan yläpuolelle. Pohjois-Euroopassa, varsinkin Skotlannissa, sattui rajuja maanjäristyksiä.
59:3.7 (677.4) Meri-ilmasto pysyi lauhana ja yhdenmukaisena, ja lämpimät meret huuhtelivat napamaiden rantoja. Lonkerojalkaisten ja muiden merieliöiden fossiileja on löydettävissä näistä kerrostumista aina pohjoisnapaa myöten. Kotilo-, lonkerojalkais-, sienieläin- ja riuttakorallikannat runsastuivat edelleen.
59:3.8 (677.5) Tämän vaiheen lopulla siluurikauden meret etenevät toistamiseen maalle, ja seuraa eteläisten ja pohjoisten valtamerten vesien uusi sekoittuminen. Pääjalkaiset hallitsevat merellistä elollisuutta, samalla kun muut samantyyppiset elollisuuden muodot asteittain kehittyvät ja eriytyvät.
59:3.9 (677.6) 280 000 000 vuotta sitten mantereet olivat jo enimmältään kohonneet siluurikauden toisen tulvan alta. Tämän vajoamisen aikana muodostuneet kerrostumat tunnetaan Pohjois-Amerikassa Niagaran kalkkikivenä, sillä kysymyksessä on se kalliokerros, jonka ylitse Niagaran putous nyt virtaa. Tämä kalliokerrostuma ulottuu itäisiltä vuorilta Mississipin jokilaakson seudulle, muttei sitä kauemmaksi länteen muualla kuin sen eteläpuolella. Useat kerrokset levittäytyvät eri puolille Kanadaa, osiin Etelä-Amerikkaa, Australiaa ja suurimpaan osaan Eurooppaa. Tämän Niagaran kalkkikivimuodostuman keskimääräinen paksuus on noin kaksisataa metriä. Aivan Niagara-kerrostuman päältä on monilta seuduin löydettävissä konglomeraatti-, savikivi- ja vuorisuolakertymää. Tämä kertymä on peräisin toissijaisista vajoamisista. Suola laskeutui suuriin laguuneihin, jotka olivat vuoroin yhteydessä mereen ja vuoroin siitä erillään niin, että pohjalle veden haihtumisen myötä kerrostui suolaa ja muita liuokseen sisältyneitä aineksia. Nämä vuorisuolakerrokset ovat joillakin seuduilla yli kaksikymmentä metriä paksuja.
59:3.10 (677.7) Ilmasto on tasaista ja leutoa, ja merellisiä fossiileja kerrostuu arktisilla alueilla. Tämän aikakauden loppupuolella meret ovat käyneet niin ylen määrin suolaisiksi, että siitä selviää vain vähäinen määrä elollisuutta.
59:3.11 (677.8) Siluurikauden viimeisen mereenvajoamisen lähestyessä loppuaan runsastuvat piikkinahkaisten – kivililjojen – kannat suuresti, kuten kivililjakalkkikivikerrostumat osoittavat. Trilobiitit ovat miltei hävinneet, ja nilviäiset ovat edelleen merten kuninkaita. Koralliriuttojen muodostuminen lisääntyy suuresti. Suotuisimmin sijaitsevilla paikoilla kehittyy tämän aikakauden kuluessa ensi kerran alkeellisia vesiskorpioneja. Pian sen jälkeen ja yhtäkkisesti ilmaantuvat aidot skorpionit – varsinaiset ilmaa hengittävät eläimet.
59:3.12 (678.1) Näihin kehitystuloksiin päättyy kolmas merellisen elollisuuden ajanjakso, joka käsittää kaksikymmentäviisi miljoonaa vuotta ja jonka tutkijanne tuntevat siluurikautena.
59:4.1 (678.2) Aikakaudesta toiseen jatkuneessa maan ja veden välisessä kamppailussa meri on pitkät ajanjaksot ollut verrattain voitokas, mutta ajat, jolloin maa on voitolla, ovat kohta käsillä. Eikä mantereiden liukuminen ole edennyt niin pitkälle, etteivätkö kapeat kannakset ja kaidat maasillat ajoittain yhdistäisi käytännöllisesti katsoen kaikkia maailman maamassoja.
59:4.2 (678.3) Kun maa kohoaa viimeisestä siluurikauden vedenpaisumuksesta, sen myötä päättyy tärkeä ajanjakso maailman kehityksessä ja elämän evoluutiossa. Maan päällä sarastaa uusi aikakausi. Menneiden aikojen paljas ja mielenkiinnoton maisema on verhoutumassa rehevään vehreyteen, ja kohta ilmaantuvat ensimmäiset mahtavat metsät.
59:4.3 (678.4) Varhain tapahtuneesta lajeiksijakautumisesta johtuu, että tämän aikakauden merieliöstö on varsin moninaista, mutta myöhemmin ilmeni kaikkien näiden erilaisten tyyppien esteetöntä sekoittumista ja yhdistymistä. Lonkerojalkaiset pääsivät pian kehityksensä huipulle, ja niitä seurasivat niveljalkaiset. Hanhenkaulasimpukat suorittivat ensi esiintymisensä. Mutta kaikkein suurin tapahtuma oli kalojen heimon yhtäkkinen ilmaantuminen. Jaksosta muodostui kalojen aikakausi, se maailman historian ajanjakso, jolle oli ominaista selkärankainen eläintyyppi.
59:4.4 (678.5) 270 000 000 vuotta sitten kaikki mantereet olivat merenpinnan yläpuolella. Miljooniin ja taas miljooniin vuosiin ei näin paljon maata ollut ollut yhtaikaisesti veden yläpuolella. Kysymyksessä oli yksi laajimmista kuivanmaan kausista maailman koko historiassa.
59:4.5 (678.6) Viisi miljoonaa vuotta myöhemmin Pohjois- ja Etelä-Amerikan, Euroopan, Afrikan, Pohjois-Aasian ja Australian maa-alueet joutuivat lyhytaikaisesti aaltojen alle. Pohjois-Amerikka oli ajoittain lähes kokonaan veden peitossa. Ja tämän seurauksena muodostuneet kalkkikivikerrokset vaihtelevat vahvuudeltaan 150 ja 1 500 metrin välillä. Nämä monet devonikauden meret levittäytyivät ensin yhteen suuntaan ja sitten toiseen suuntaan niin, että Pohjois-Amerikan suunnaton arktinen sisämeri puhkaisi Pohjois-Kalifornian kautta lasku-uoman Tyyneenmereen.
59:4.6 (678.7) 260 000 000 vuotta sitten, tämän maanvajoamiskauden loppupuolella, Pohjois-Amerikkaa peittivät osin meret, jotka olivat samanaikaisesti yhteydessä Tyyneenmereen, Atlanttiin, arktisiin ja Meksikonlahden vesiin. Näissä devonikauden ensimmäisen tulvan loppuvaiheissa muodostuneet kerrostumat ovat vahvuudeltaan noin kolmesataa metriä. Näille ajoille luonteenomaiset koralliriutat osoittavat sisämerten olleen kirkasvetisiä ja matalia. Tällaisia korallikerrostumia on näkyvillä Ohiojoen rantatöyräissä lähellä Kentuckyn Louisvilleä, jossa ne ovat paksuudeltaan noin kolmekymmentä metriä ja sisältävät yli kaksisataa lajimuunnelmaa. Nämä korallimuodostumat ulottuvat Kanadan ja Pohjois-Euroopan kautta arktisille seuduille saakka.
59:4.7 (678.8) Näiden mereenvajoamisten jälkeen monet rannikkokaistaleet nousivat huomattavan korkealle niin, että aikaisemmat kerrostumat peittyivät mutaan tai savikiveen. Eräälle devonikauden sedimentaatiolle on luonteenomaista myös punainen hiekkakivikerros, ja tämä kerros ulottuu laajalle alalle maanpintaa niin, että sitä tavataan Pohjois- ja Etelä-Amerikasta, Euroopasta, Venäjältä, Kiinasta, Afrikasta ja Australiasta. Tällaiset punaiset kerrostumat kertovat kuivista tai puolittain kuivista olosuhteista, mutta tämän aikakauden ilmasto oli yhä lauha ja yhtenäinen.
59:4.8 (679.1) Cincinnatin saaren kaakkoispuolella koko tämän ajanjakson ollut maa pysyi hyvän matkaa vedenpinnan yläpuolella. Mutta hyvin suuri osa Länsi-Euroopasta – Brittein saaret mukaan luettuina – oli upoksissa. Walesissa, Saksassa ja Euroopan muilla seuduilla devonikauden kalliot ovat paksuudeltaan noin 6 000 metriä.
59:4.9 (679.2) 250 000 000 vuotta sitten oli aika, jolloin ilmaantui kalojen heimo, selkärankaiset, mikä oli eräs tärkeimmistä edistysaskelista koko ihmistä edeltäneessä evoluutiossa.
59:4.10 (679.3) Niveljalkaiset eli äyriäiset olivat ensimmäisten selkärankaisten edelläkävijöitä. Kalojen heimon airuina toimi kaksi niveljalkaisesivaiheista muunnosta. Toisella oli pitkä ruumis, joka yhdisti pään ja pyrstön; toinen taas oli selkäruodoton ja leuaton alkukala. Mutta nämä edelläkävijälajit menehtyivät nopeasti, kun kalat – eläinkunnan ensimmäiset selkärankaiset – ilmaantuivat yhtäkkisesti pohjoisesta.
59:4.11 (679.4) Monet varsinaisten kalojen suuremmista lajeista ovat peräisin tältä kaudelta; eräät hampaalliset lajit olivat pituudeltaan kahdeksasta kymmeneen metriä. Nykyiset hait ovat näiden muinaisten kalojen edelleen esiintyviä muotoja. Keuhko- ja panssarikalat saavuttivat evoluutionsa lakipisteen, ja kalat olivat ennen tämän aikakauden päättymistä jo sopeutuneet sekä makeaan että suolaiseen veteen.
59:4.12 (679.5) Tämän jakson loppupuolella muodostuneista kerrostumista on löydettävissä todellisia kalanhammas- ja -luurankopetejä, ja pitkin Kalifornian rannikkoa esiintyy runsaita fossiilikerroksia, sillä monet Tyynenmeren suojaisat lahdet levittäytyivät kyseisellä seudulla maalle.
59:4.13 (679.6) Uudenlainen maakasvillisuus alkoi nopeasti peittää maan pintaa. Tähän saakka oli maalla – aivan veden partaalla kasvaneita lukuun ottamatta – kasvanut vain muutamaa kasvia. Nyt ja yhtäkkisesti ilmestyy rehevä saniaisten heimo, joka kohta levisi hyvää vauhtia nopeasti kohonneen maan kamaralle maailman kaikissa osissa. Kohta kehittyi puulajeja, jotka olivat kuusikymmentä senttimetriä paksuja ja kaksitoista metriä korkeita. Myöhemmin kehittyivät puuhun lehdet, mutta näillä varhaisilla lajeilla oli vain alkeellinen lehvästö. Monia pienempiäkin kasveja oli olemassa, mutta niiden fossiileja ei löydy, koska vieläkin aiemmin ilmaantuneet bakteerit ovat ne tavallisesti hävittäneet.
59:4.14 (679.7) Maan kohottua Pohjois-Amerikka sai Grönlantiin ulottuneiden maakannasten kautta yhteyden Eurooppaan. Nykyään näiden varhaisten maakasvien jäännökset ovat Grönlannin jääkuoren alla.
59:4.15 (679.8) 240 000 000 vuotta sitten maa alkoi vajota sekä osissa Eurooppaa että Pohjois- ja Etelä-Amerikkaa. Tämä vajoaminen merkitsi devonikauden viimeisen ja vähäisimmän tulvajakson alkua. Arktiset meret levittäytyivät taas etelään ja peittivät suuren osan Pohjois-Amerikasta, Atlantti tulvehti laajalle alalle Eurooppaa ja Länsi-Aasiaa, samalla kun taas etelän Tyynimeri peitti enimmän osan Intiaa. Tämä tulva nousi hitaasti, ja yhtä hitaasti se myös väistyi. Hudsonjoen länsirannan Catskillvuoret ovat eräs Pohjois-Amerikan kamaralta löydettävistä tämän aikakauden suurimmista geologisista muistomerkeistä.
59:4.16 (679.9) 230 000 000 vuotta sitten merten vetäytyminen jatkui. Pohjois-Amerikka oli suurelta osin vedenpinnan yläpuolella, ja St. Lawrencen alueella oli voimakasta vulkaanista toimintaa. Montréalin Mont-Royal-vuori on erään silloisen tulivuoren eroosion kuluttama kaula. Koko kyseisen kauden laskeumakerrokset ovat hyvin näkyvillä Pohjois-Amerikan Appalakkien vuoristossa siellä, missä Susquehannajoki on uurtanut jokilaakson ja paljastanut nämä toistensa päällä olevat kerrokset. Ne saavuttivat yli 4 000 metrin paksuuden.
59:4.17 (680.1) Mannerten kohoaminen eteni, ja ilmakehä muuttui happipitoisemmaksi. Maata peittivät laajat, kolmenkymmenen metrin korkuiset saniaismetsät ja noiden aikojen erikoiset puut, hiljaiset lehdot; ääntäkään ei kuulunut, ei edes lehtien havinaa, sillä nämä puut olivat lehdettömiä.
59:4.18 (680.2) Ja näin lähestyi loppuaan eräs merellisen elollisuuden evoluution pisimpään jatkuneista jaksoista, kalojen aikakausi. Tämä maailmanhistorian kausi kesti lähes viisikymmentä miljoonaa vuotta; tutkijoidenne piirissä se tunnetaan devonikautena.
59:5.1 (680.3) Edellisen jakson kuluessa tapahtunut kalojen ilmaantuminen merkitsi merellisen elollisuuden evoluution taitekohtaa. Tästä ajankohdasta lähtien maaeliöstön evoluutio käy yhä tärkeämmäksi. Ja tämän kauden alkaessa olosuhteet ovat ensimmäisten maaeläinten ilmestymistä ajatellen lähes ihanteelliset.
59:5.2 (680.4) 220 000 000 vuotta sitten monet mantereiset maa-alueet, muiden muassa enin osa Pohjois-Amerikkaa, olivat vedenpinnan yläpuolella. Maata peitti rehevä kasvillisuus; jakso oli ennen kaikkea saniaisten aikakausi. Ilmassa oli yhä hiilidioksidia, mutta sen määrä oli vähenemässä.
59:5.3 (680.5) Pian tämän jälkeen Pohjois-Amerikan keskiosa joutui veden alle, ja sinne muodostui kaksi suurta sisämerta. Sekä Atlantin että Tyynenmeren rannikkoylängöt sijaitsivat heti nykyisten rantaviivojen takana. Ennen pitkää nämä kaksi merta yhdistyivät sekoittaen erilaiset elollismuotonsa keskenään. Ja näiden merieläimistöjen yhdistyminen merkitsi merellisen eliömaailman nopean ja maailmanlaajuisen taantumisen alkua ja seuraavan – maaeliöstön – kauden avautumista.
59:5.4 (680.6) 210 000 000 vuotta sitten peittivät lämminvetiset arktiset meret suurimman osan Pohjois-Amerikkaa ja Eurooppaa. Eteläiset napavedet tulvivat Etelä-Amerikkaan ja Australiaan, kun taas sekä Afrikka että Aasia nousivat hyvin korkealle.
59:5.5 (680.7) Merten ollessa laajimmillaan sattui yhtäkkisesti uusi evolutionaarinen kehitystapahtuma. Yllättäen ilmaantuivat ensimmäiset maaeläimet. Näitä maalla tai meressä elämään kykeneviä eläimiä oli lukuisia lajeja. Nämä ilmaa hengittävät sammakkoeläimet kehittyivät niveljalkaisista, joiden uimarakko oli kehittynyt keuhkoiksi.
59:5.6 (680.8) Merten suolavesistä ryömi maalle etanoita, skorpioneja ja sammakoita. Sammakot kutevat vielä nykyäänkin veteen, ja niiden poikaset ovat aluksi pieniä kaloja, nuijapäitä. On hyvä syy nimittää tätä ajanjaksoa sammakoiden aikakaudeksi.
59:5.7 (680.9) Varsin pian tämän jälkeen ilmestyivät ensimmäiset hyönteiset, ja yhdessä hämähäkkien, skorpionien, torakoiden, kotisirkkojen ja heinäsirkkojen kanssa ne levisivät pian maailman mantereille. Sudenkorentojen siipien kärkiväli oli jopa seitsemänkymmentäviisi senttimetriä. Torakoita kehittyi tuhat eri lajia, ja jotkin niistä kasvoivat kymmenen senttimetrin mittaisiksi.
59:5.8 (680.10) Kaksi piikkinahkaisten ryhmää kehittyi erityisen hyvin, ja ne ovatkin tämän aikakauden johtofossiileja. Äyriäisiä syövät suurikokoiset hait kehittyivät niin ikään merkittävästi, ja yli viiden miljoonan vuoden ajan ne pitivät hallussaan valtamerten herruutta. Ilmasto oli edelleenkin lauhkea ja tasainen. Merieliöstössä ei tapahtunut moniakaan muutoksia. Makeanveden kalalajeja oli kehittymässä ja trilobiitit olivat kuolemassa sukupuuttoon. Koralleja oli niukasti, ja suurimman osan kalkkikivestä valmistivat merililjat. Hienommat rakennuskalkkikivet muodostuivat tänä kautena.
59:5.9 (681.1) Monien sisämerten vesi oli siinä määrin kalkin ja muiden mineraalien kuormittamaa, että se haittasi useiden merellisten eliölajien edistymistä ja kehittymistä suuresti. Lopulta meret laajan kivikerrostuman muodostumisen myötä kirkastuivat. Tämä kerros sisältää paikka paikoin sinkkiä ja lyijyä.
59:5.10 (681.2) Tämän varhaisen kivihiilikauden kerrostumat ovat paksuudeltaan 150:stä 600:aan metriä, ja ne koostuvat hiekkakivestä, savikivestä ja kalkkikivestä. Vanhimmat juonteet sisältävät runsaiden sora- ja allassedimenttien ohella sekä maa- että merieläinten ja kasvien fossiileja. Näissä vanhemmissa kerroksissa ei louhintakelpoista kivihiiltä esiinny paljonkaan. Kaikkialla Euroopassa nämä kerrostumat ovat varsin samanlaisia kuin Pohjois-Amerikkaan muodostuneet kerrostumat.
59:5.11 (681.3) Puheena olevan kauden lähetessä loppuaan alkoi Pohjois-Amerikan maamassa kohota. Kohoaminen keskeytyi lyhyeksi ajaksi, ja meri palasi ja peitti suunnilleen puolet aiemmista altaistaan. Tulva oli lyhytaikainen, ja enin osa maata oli pian taas hyvänlaisesti vedenpinnan yläpuolella. Etelä-Amerikka oli Afrikan välityksellä edelleenkin yhteydessä Eurooppaan.
59:5.12 (681.4) Tällä kaudella saivat alkunsa Vogeesit, Schwarzwald ja Uralvuoristo. Muiden ja vanhempien vuoristojen tynkiä on nähtävillä kaikkialla Isossa-Britanniassa ja Euroopassa.
59:5.13 (681.5) 200 000 000 vuotta sitten alkoivat kivihiilikauden varsinaiset aktiiviset vaiheet. Tätä aikaa edeltäneiden kahdenkymmenen vuosimiljoonan kuluessa muodostuivat varhaisemmat kivihiilikerrostumat, mutta nyt olivat käynnissä entistä laajamittaisemmat kivihiilen muodostumisprosessit. Varsinainen kivihiilen kerrostumiskausi oli pituudeltaan hieman yli kaksikymmentäviisi miljoonaa vuotta.
59:5.14 (681.6) Aika ajoin maa kohosi ja laski merenpinnan vaihteluiden johdosta, jotka puolestaan aiheutuivat valtamerten pohjalla tapahtuneista muutoksista. Tämä maankuoren rauhattomuus – maan vajoaminen ja kohoaminen – yhdessä rannikkosoiden rehevän kasvuston kanssa myötävaikutti laajojen kivihiilikerrostumien muodostumiseen. Siitä syystä tämä ajanjakso on tullut tunnetuksi kivihiilikautena. Ja ilmasto oli koko maailmassa yhä lauhkea.
59:5.15 (681.7) Kivihiilikerrokset vuorottelevat savikivi-, kivi- ja konglomeraattikerrosten kanssa. Nämä kivihiilikentät Yhdysvaltain keski- ja itäosissa vaihtelevat vahvuudeltaan kahdentoista ja viidentoista metrin välillä. Mutta monet näistä kerrostumista huuhtoutuivat myöhempien maankohoamisten yhteydessä pois. Joissakin osissa Pohjois-Amerikkaa ja Eurooppaa kivihiiltä sisältävät kerrokset ovat paksuudeltaan 5 400 metriä.
59:5.16 (681.8) Savessa kasvaneiden puiden juurien esiintyminen nykyisten kivihiilijuonteiden alla olevissa kerroksissa osoittaa, että kivihiili muodostui tarkalleen siinä paikassa, mistä sitä nyt löydetään. Kivihiili on sen rehevän kasvillisuuden vedessä säilyneitä ja paineessa muuntuneita jäännöksiä, joka rehotti tuon kaukaisen aikakauden rämeillä ja suorannoilla. Hiilikerrokset sisältävät usein sekä kaasua että öljyä. Turvekerrokset, jotka ovat aiemman kasvillisuuden jäänteitä, muuttuisivat tietyntyyppiseksi kivihiileksi, jos niihin kohdistettaisiin sopiva paine ja lämpötila. Antrasiitti on joutunut suurempaan paineeseen ja kuumuuteen kuin muu kivihiili.
59:5.17 (681.9) Pohjois-Amerikassa on eri kivihiilikentissä kerrostumia, jotka osoittavat, monestiko maa laski ja kohosi. Näitä on vaihteleva määrä: kymmenen Illinoisissa, kaksikymmentä Pennsylvaniassa, kolmekymmentäviisi Alabamassa ja seitsemänkymmentäviisi Kanadassa. Kivihiilikerroksissa esiintyy sekä makean että suolaisen veden eliöstön fossiileja.
59:5.18 (682.1) Koko tämän kauden ajan olivat Pohjois- ja Etelä-Amerikan vuoristot liikkeessä. Sekä Andit että Kalliovuorten eteläinen esivaihe kohosivat. Atlantin ja Tyynenmeren laajat ylänköiset rannikkoalueet alkoivat vajota. Lopulta eroosio kulutti niitä siinä määrin ja ne painuivat niin alas, että kummankin valtameren rantaviivat vetäytyivät suunnilleen nykyisille sijoilleen. Tämän veteenvajoamisen aikaiset kerrostumat ovat paksuudeltaan keskimäärin kolmesataa metriä.
59:5.19 (682.2) 190 000 000 vuotta sitten tapahtui Pohjois-Amerikan kivihiilikautisen meren työntyminen lännen suunnalle nykyisten Kalliovuorten alueen yli niin, että Pohjois-Kalifornian kautta muodostui lasku-uoma Tyyneenmereen. Kivihiiltä muodostui jatkuvasti kerros kerroksen päälle kaikkialla Amerikoissa ja Euroopassa, kun rannikkomaat näinä häilyvien merenrantojen aikakausina nousivat ja vajosivat.
59:5.20 (682.3) 180 000 000 vuotta sitten alkaneen jakson aikana kivihiilikausi päättyi. Sen aikana kivihiiltä oli muodostunut kaikkialla maailmassa: Euroopassa, Intiassa, Kiinassa, Pohjois-Afrikassa ja Amerikoissa. Kivihiilen muodostumiskauden lopulla Mississipin laakson itäpuoleinen Pohjois-Amerikka nousi, ja suurin osa tästä lohkosta on aina siitä lähtien pysynyt merenpinnan yläpuolella. Tämä maankohoamisjakso merkitsee Pohjois-Amerikan nykyisten vuoristojen muodostumisen alkua sekä Appalakkien seuduilla että lännessä. Toimivia tulivuoria oli Alaskassa ja Kaliforniassa sekä niillä Euroopan ja Aasian alueilla, joilla vuortenmuodostus oli meneillään. Grönlannin mannermaa yhdisti Itä-Amerikan Länsi-Eurooppaan.
59:5.21 (682.4) Maan kohoaminen sai vähitellen aikaan muutoksia aiempien aikakausien meri-ilmastoon; se alkoi korvautua vähemmän lauhkean ja vaihtelevamman mannerilmaston ensivaiheilla.
59:5.22 (682.5) Näiden aikojen kasvisto koostui itiökasveista, ja tuuli kykeni levittämään ne kauas ja laajalle. Kivihiilikauden puiden rungot olivat halkaisijaltaan yleisesti yli kaksimetrisiä ja usein lähes neljänkymmenen metrin korkuisia. Nykyiset saniaiset ovat silti todellakin jäänteitä näiltä taakse jääneiltä aikakausilta.
59:5.23 (682.6) Yleisesti ottaen nämä olivat makean veden organismeille kehittymisen aikakausia; vain vähän muutoksia ilmeni aiemmassa merellisessä elollisuudessa. Mutta tämän ajanjakson tärkeä tunnusmerkki oli sammakoiden ja sammakon monien serkkujen yhtäkkinen ilmaantuminen. Kivihiilikauden elollisuuden erikoispiirteitä olivat saniaiset ja sammakot.
59:6.1 (682.7) Tämä jakso merkitsee merieliöstön käänteentekevän evolutionaarisen kehityksen päättymistä ja tämän jälkeen seuraaviin maaeläinten kausiin johtavan siirtymäjakson alkamista.
59:6.2 (682.8) Tämä aikakausi oli elollisuuden huomattavan köyhtymisen kausi. Tuhannet merelliset lajit menehtyivät, eikä elämä vielä ollut saanut kunnollista jalansijaa maalta. Tämä oli biologisten koettelemusten aikaa, jolloin elämä miltei hävisi maan kasvoilta ja merten syvyyksistä. Maan päällä eli merellisen elollisuuden pitkän aikakauden loppuvaiheessa yli satatuhatta eliölajia. Tämän siirtymäjakson lopulla niistä oli elossa vajaat viisisataa.
59:6.3 (682.9) Tämän uuden ajanjakson erikoispiirteet eivät niinkään johtuneet maankuoren jäähtymisestä tai vulkaanisen toiminnan pitkäaikaisesta puuttumisesta kuin sinänsä mielenkiinnottomien ja jo olemassa olleiden tekijöiden epätavallisesta yhteenkytkeytymisestä – merten rajoittumisesta ja suunnattomien maamassojen kaiken aikaa voimistuneesta kohoamisesta. Aiempina aikoina vallinnut leuto, merellinen ilmasto oli katoamassa ja ankarampi mantereinen säätyyppi oli nopeasti kehittymässä.
59:6.4 (683.1) 170 000 000 vuotta sitten tapahtui koko maanpinnan käsittäneitä, suuria evolutionaarisia muutoksia ja mukautumisia. Maa kohosi kaikkialla maailmassa, kun valtamerten pohja vajosi. Ilmaantui erillisiä vuorijonoja. Pohjois-Amerikan itäosa oli korkealla meren yläpuolella; länsiosa oli hitaasti nousemassa. Mantereita peittivät suuret ja pienet suolajärvet ja lukuisat sisämeret, jotka olivat kapeiden salmien kautta yhteydessä valtameriin. Tämän siirtymäjakson kerrostumien paksuus vaihtelee 300 ja 2 000 metrin välillä.
59:6.5 (683.2) Näiden maankohoamisten aikana tapahtui laajamittaista maankuoren poimuttumista. Ellei lukuun oteta tiettyjen maakannasten katoamista, tämä oli mannerten merestäkohoamisen aikaa; näihin on luettava ne mannermaat, jotka varsin pitkään olivat yhdistäneet Etelä-Amerikan Afrikkaan ja Pohjois-Amerikan Eurooppaan.
59:6.6 (683.3) Sisämaan järvet ja meret olivat kaikkialla maailmassa vähin erin kuivumassa. Alkoi ilmaantua erillisiä vuoristo- ja aluejäätiköitä, eritoten eteläisellä pallonpuoliskolla, ja näiden paikallisten jäätikkömuodostumien aikaansaamat, jäähän kerrostuneet aineskerrokset ovat monilla seuduin löydettävissä jopa joidenkin ylempien ja myöhempien kivihiilikerrostumien seasta. Ilmaantui kaksi uutta ilmastotekijää: jäätiköityminen ja kuivuus. Monet maan korkeammista seuduista olivat muuttuneet kuiviksi ja karuiksi.
59:6.7 (683.4) Koko tämän ilmastollisen muutosvaiheen ajan tapahtui suuria muutoksia myös maakasveissa. Ensimmäiset siemenkasvit ilmaantuivat, ja ne tarjosivat runsaampaa ravintoa sittemmin runsastuneelle maaeläimistölle. Hyönteiset kokivat perinpohjaisen muutoksen. Eliöiden horrosjaksot kehittyivät vastaukseksi talven ja kuivankauden aikaisen elintoimintojen keskeytymisen tarpeeseen.
59:6.8 (683.5) Maaeläimistä sammakot saavuttivat kehityksensä taitekohdan jo edellisenä aikakautena, ja ne taantuivat nyt nopeasti mutta selviytyivät siksi, että ne pystyivät elämään pitkiä aikoja jopa näiden tavattoman kaukaisten ja äärimmäisen koettelevien aikojen kokonaan kuivuvissa lammikoissa ja lätäköissä. Tänä sammakoiden taantumisen kautena astuttiin Afrikassa ensimmäinen askel tiellä, joka johti sammakon kehittymiseen matelijaksi. Ja kun maamassat olivat vielä yhteydessä toisiinsa, tämä ilmaa hengittävä esimatelija levisi koko maailmaan. Tähän mennessä ilmakehän suhteen oli jo tapahtunut sellaisia muutoksia, että se soveltui erinomaisesti eläinten hengitettäväksi. Pian näiden esimatelijasammakoiden saapumisen jälkeen Pohjois-Amerikka oli tilapäisesti eristyksissä, vailla yhteyttä Eurooppaan, Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan.
59:6.9 (683.6) Meriveden vähittäinen viileneminen myötävaikutti siihen, että suuri osa merieliöstöä tuhoutui. Noiden aikojen merieläimet etsiytyivät väliaikaisesti kolmeen suotuisaan turvapaikkaan: nykyisen Meksikonlahden seutuville, Intian Gangesinlahteen ja Välimeren altaassa sijainneeseen Sisilianlahteen. Ja juuri näiltä kolmelta alueelta lähtivät koettelemuksiin syntyneet, uudet merieläinlajit myöhemmin täyttämään meret.
59:6.10 (683.7) 160 000 000 vuotta sitten maa oli laajalta alalta maaeläimistön ylläpitoon soveltuvan kasvillisuuden peittämä, ja ilmakehä oli muuttunut eläinten hengityksen kannalta ihanteelliseksi. Näin päättyvät merellisen elollismuodon vähenemisen jakso ja nuo biologisten vastoinkäymisten koettelevat ajat, jotka hävittivät kaikki muut elollisuuden muodot paitsi niitä, joilla oli eloonjäämisen puolesta puhuvaa arvoa ja jotka sen vuoksi olivat oikeutettuja toimimaan planetaarisen evoluution seuraavien aikakausien entistä nopeammin kehittyneen ja pitkälle erikoistuneen elollisuuden kantaisinä.
59:6.11 (684.1) Tämän, tutkijoidenne permikautena tunteman, biologisten koettelemusten ajanjakson päättyminen merkitsee samalla sen paleotsooisen maailmankauden loppua, joka käsittää planeetan historiasta neljäsosan, kaksisataaviisikymmentä miljoonaa vuotta.
59:6.12 (684.2) Urantian elollisuuden valtava merellinen lastenhuone on täyttänyt tehtävänsä. Niinä pitkinä aikakausina, jolloin Maa ei soveltunut eliöstön ylläpitämiseen, ennen kuin ilmakehä oli riittävän happipitoinen korkeampien maaeläinten elossapitämiseen, meri toimi maailman varhaisen elollisuuden äitinä ja ravitsijana. Tästä lähtien meren biologinen merkitys vähenee asteittain, kun evoluution toinen vaihe alkaa maan kamaralla avautua.
59:6.13 (684.3) [Esittänyt Nebadonin Elämänkantaja, eräs alkuperäisestä Urantialle osoitetusta ryhmästä.]
Urantia-kirja
Luku 60
60:0.1 (685.1) YKSINOMAAN merellistä elollisuutta edustanut kausi on päättynyt. Maan kohoaminen, jäähtyvä maankuori ja viilenevät valtameret, meren rajoittuminen ja siitä johtunut syveneminen sekä maa-alan suuri kasvu pohjoisilla leveysasteilla vaikuttivat kaikki yhdessä siihen, että maailman ilmastossa tapahtui suuria muutoksia kaikilla kaukana päiväntasaajavyöhykkeestä olevilla seuduilla.
60:0.2 (685.2) Edellisen kauden päättäneet vaiheet olivat kiistatta sammakoiden aikakausi, mutta nämä maalla elävien selkärankaisten kantamuodot eivät olleet enää hallitsevassa asemassa, sillä niitä oli säilynyt tälle kaudelle vain huomattavasti supistunut määrä. Hyvin harvat lajit selviytyivät edellisen, biologisten koettelemusten aikakauden ankarista koetuksista. Itiökasvienkin täydellinen häviäminen oli ollut lähellä.
60:1.1 (685.3) Eroosion myötä syntyneet tämän ajanjakson kerrostumat olivat etupäässä konglomeraatteja, savikiveä ja hiekkakiveä. Kaikkialla näissä sedimenttikerrostumissa sekä Amerikassa että Euroopassa esiintyvät kipsi- ja punakerrokset osoittavat, että näiden mantereiden ilmasto oli kuivaa. Ympäröivillä ylängöillä esiintyneet rajut ja jaksottaiset kaatosateet saivat näillä kuivilla alueilla aikaan varsin laajaa eroosiota.
60:1.2 (685.4) Näistä kerroksista on löydettävissä vain muutamia fossiileja, mutta hiekkakivessä voidaan erottaa lukuisia maalla eläneiden matelijoiden jalanjälkiä. Monilla seuduin tämän ajanjakson yli kolmensadan metrin vahvuisessa, punaisessa hiekkakivikerrostumassa ei ole ainoatakaan fossiilia. Maaeläinten olemassaolo jatkui yhtäjaksoisena vain eräissä osin Afrikkaa.
60:1.3 (685.5) Näiden kerrostumien paksuus vaihtelee 1 000:sta 3 000:een metriin, Tyynenmeren rannikolla se on jopa 5 500 metriä. Laava tunkeutui myöhemmin monienkin tällaisten kerrosten väliin. Hudsonjoen Palisadit muodosti basalttilaavan purkaus näiden triaskauden kerrosten väliin. Vulkaanista toimintaa esiintyi laajalti maailman eri puolilla.
60:1.4 (685.6) Euroopasta, eritoten Saksasta ja Venäjältä, on sieltä täältä löydettävissä tämän ajanjakson kerrostumia. Englannin ”uusi punainen hiekkakivi” on tältä kaudelta. Kalkkikiveä muodostui Etelä-Alpeilla meren tunkeuduttua noille seuduille. Nykyisin tätä kalkkikiveä on nähtävissä noiden alueiden omalaatuisina dolomiittikalkkikivisinä seinäminä, vuorenhuippuina ja pilareina. Tätä kerrostumaa esiintyy kaikkialla Afrikassa ja Australiassa. Carraran marmori on tällaista muuntunutta kalkkikiveä. Etelä-Amerikan eteläisiltä alueilta ei ole löydettävissä mitään, joka olisi peräisin tältä kaudelta, sillä tuo mantereen osa pysyi upoksissa, ja siellä esiintyy näin ollen vain aiemmilta kausilta seuraaviin kausiin jatkuva vedessä tai meressä muodostunut kerrostuma.
60:1.5 (686.1) 150 000 000 vuotta sitten alkoivat maailman historian varhaiset maaeliöstön ajanjaksot. Elollisuus ei yleensä ottaen voinut hyvin, mutta se voi toki paremmin kuin merellisen elollisuuden valtakauden päättymistä luonnehtineissa ankarissa ja vihamielisissä oloissa.
60:1.6 (686.2) Tämän aikakauden alkaessa Pohjois-Amerikan itä- ja keskiosat, Etelä-Amerikan pohjoinen puolisko, suurin osa Eurooppaa ja Aasia kokonaisuudessaan olivat selvästi vedenpinnan yläpuolella. Pohjois-Amerikka on ensimmäistä kertaa maantieteellisessä mielessä eristyksissä, mutta ei kauan, sillä Beringinsalmen kannas nousee taas merestä yhdistämään Amerikan mantereen Aasiaan.
60:1.7 (686.3) Pohjois-Amerikkaan muodostui suuria painanteita, jotka olivat Atlantin ja Tyynenmeren rannikoiden suuntaisia. Itä-Connecticutin suuri murtuma ilmaantui, ja lopulta sen toinen sivusta vajosi yli kolme kilometriä. Myöhemmin monet näistä Pohjois-Amerikan painanteista täyttyivät eroosion tuottamien ainesten kerrostumista samoin kuin täyttyivät monet vuoristoseutujen makeavetisten ja suolajärvien altaista. Maanalaiset laavavirtaukset nostivat nämä täyttyneet maanpainumat myöhemmin huomattavan korkealle. Monilla alueilla tavattavat kivettyneet metsät ovat tältä kaudelta.
60:1.8 (686.4) Tyynenmeren rannikko, joka mantereenlaajuisten mereenvaipumisten aikana tavallisesti pysyi vedenpinnan yläpuolella, painui tällä kertaa aaltojen alle Kalifornian eteläosaa ja sitä suurta saarta lukuun ottamatta, joka silloin sijaitsi siinä, missä nyt lainehtii Tyyni valtameri. Tämä muinainen Kalifornianmeri, jossa oli runsaasti merieliöstöä, levittäytyi itään ja yhdistyi vanhaan merialtaaseen keskilännen alueella.
60:1.9 (686.5) 140 000 000 vuotta sitten ilmestyivät matelijat yhtäkkisesti ja täysin kehittyneessä muodossa ainoana etukäteisaavistuksenaan ne kaksi esimatelijoiden ennakkomuotoa, jotka olivat edellisen kauden aikana kehittyneet Afrikassa. Ne kehittyivät nopeasti ja tuottivat pian krokotiilejä, suomupintaisia matelijoita ja lopulta sekä merikäärmeitä että lentäviä matelijoita. Niiden siirtymävaihetta edustaneet ennakkomuodot hävisivät näyttämöltä nopeasti.
60:1.10 (686.6) Näistä nopeasti kehittyneistä dinosaurusmatelijoista tuli kohta tämän aikakauden valtiaita. Niiden poikaset syntyivät munista, ja kaikista muista eläimistä ne eroavat aivojensa pienikokoisuuden perusteella. Myöhäisemmässä vaiheessa jopa neljäkymmentä tonnia painaneen ruhonsa hallitsemiseen niillä oli aivot, jotka painoivat alle 450 grammaa. Mutta varhaisemmat matelijat olivat pienempiä, lihansyöjiä, ja ne kulkivat kengurujen tavoin takaraajojensa varassa. Niillä oli linnuille ominaiset ontot luut. Sittemmin niiden takaraajat kehittyivät vain kolmivarpaisiksi, ja monia niiden kivettyneitä jalanjälkiä on erheellisesti luultu jättiläislintujen jäljiksi. Myöhemmin kehittyi kasvissyöjädinosauruksia. Ne kulkivat kaikilla neljällä jalalla, ja yksi tämän ryhmän alalaji kehitti itselleen suojapanssarin.
60:1.11 (686.7) Useita miljoonia vuosia myöhemmin ilmestyivät ensimmäiset nisäkkäät. Ne olivat istukattomia, ja varsin pian osoittautui, että ne olivat epäonnistunut yritys. Yksikään niistä ei säilynyt elollisten joukossa. Kysymyksessä oli kokeiluluontoinen yritys saada aikaan parannuksia nisäkästyypeissä, mutta se ei Urantialla onnistunut.
60:1.12 (686.8) Puheena olevan kauden merieliöstöä oli niukalti, mutta tilanne parani nopeasti meren uuden maallenousun myötä, joka toi tullessaan taas matalavetisiä, laajalle ulottuvia rantavesiä. Koska Euroopan ja Aasian ympärillä oli enemmän matalikkoa, rikkaimmat fossiilikerrostumat ovat löydettävissä juuri näiden mantereiden ympäriltä. Mikäli nykyään haluaisitte tutkia tämän kauden elämää, tutkikaa silloin Himalajan, Siperian ja Välimeren alueita sekä Intiaa ja eteläisen Tyynenmeren altaassa olevia saaria. Eräs merieliöstössä esiintynyt huomiota herättävä piirre oli niiden kauniiden ammoniittien joukkoesiintyminen, joiden fossiilisia jäännöksiä tavataan kaikkialla maailmassa.
60:1.13 (686.9) 130 000 000 vuotta sitten meret olivat muuttuneet hyvin vähän entisestään. Siperian ja Pohjois-Amerikan välillä oli yhteys Beringinsalmen maakannaksen kautta. Rikasta ja ainutlaatuista merieliöstöä esiintyi Kalifornian puoleisella Tyynenmeren rannikolla, jossa korkeammantyyppisistä pääjalkaisista kehittyi yli tuhat ammoniittilajia. Eliöstössä tänä ajanjaksona tapahtuneet muutokset olivat varsin mullistavia siitä huolimatta, että ne olivat ohimeneviä ja asteittaisia.
60:1.14 (687.1) Käsitelty ajanjakso kesti yli kaksikymmentäviisi miljoonaa vuotta, ja tunnetaan triaskautena.
60:2.1 (687.2) 120 000 000 vuotta sitten alkoi matelijoiden kauden uusi vaihe. Tämän ajanjakson suurtapahtuma oli dinosaurusten evoluutio ja taantuminen. Maaeläimistö kehittyi kokonsa puolesta suurimpaan mahdolliseen mittaansa, ja kyseinen elollismuoto oli tämän kauden loppuun tultaessa jo käytännöllisesti katsoen hävinnyt maan päältä. Dinosauruksia kehittyi kaikenkokoisia, alle kuudenkymmenen senttimetrin pituisesta lajista aina valtaviin ei-lihansyöjähirmuliskoihin, jotka olivat lähes kahdenkymmenenkolmen metrin mittaisia. Sellaista ruumiinkokoa ei yksikään elävä olento ole sen jälkeen saavuttanut.
60:2.2 (687.3) Suurimmat dinosaurukset olivat lähtöisin läntisestä Pohjois-Amerikasta. Näitä hirmuisen kokoisia matelijoita on maahan hautautuneina kaikkialla Kalliovuorten alueella, pitkin Pohjois-Amerikan koko Atlantin-puoleista rannikkoa, Länsi-Euroopassa, Etelä-Afrikassa ja Intiassa, mutta ei Australiassa.
60:2.3 (687.4) Nämä massiiviset eläimet kävivät sitä laiskemmiksi ja heikommiksi mitä isommiksi ne kasvoivat; mutta ne tarvitsivat niin suunnattomat määrät ravintoa ja ne tallasivat maan niin jalkoihinsa, että ne kirjaimellisesti nääntyivät nälkään ja kuolivat sukupuuttoon – niiltä puuttui älykkyys, jota olisi tarvittu tilanteesta selviytymiseen.
60:2.4 (687.5) Suurin osa Pohjois-Amerikan itäisestä osasta, joka oli jo kauan ollut korkealla, oli tähän aikaan mennessä tasoittunut ja huuhtoutunut Atlantin valtamereen niin, että rannikko ulottui useita satoja kilometrejä kauemmaksi kuin nyt. Mantereen läntinen osa oli yhä ylhäällä, mutta näillekin alueille tunkeutuivat myöhemmin sekä pohjoinen meri että Tyynimeri, joka ulottui idän suunnalla Dakotan Black Hillsin seudulle.
60:2.5 (687.6) Tämä oli makeanveden kausi, jolle olivat ominaisia monet sisämaan järvet, kuten ilmenee runsaista makeanveden eliöstön fossiileista Coloradon, Montanan ja Wyomingin niin kutsutuissa Morrison-kerrostumissa. Näiden kerrostumien paksuus, olivatpa ne suolaisessa tai makeassa vedessä muodostuneita, vaihtelee 600:sta 1 500:aan metriin; mutta näissä kerroksissa esiintyy varsin vähän kalkkikiveä.
60:2.6 (687.7) Sama napaseudun meri, joka ulottui näin kauas Pohjois-Amerikkaan, peitti pian ilmaantuvaa Andien vuoristoa lukuun ottamatta myös koko Etelä-Amerikan. Kiina ja Venäjä olivat enimmältään veden alla, mutta veden maalletunkeutuminen oli kuitenkin laajinta Euroopassa. Juuri tämän upoksissaolon aikana muodostui Etelä-Saksan kaunis litografikivi, kerrostumat, joissa sellaisetkin fossiilit kuin muinaisaikaisten hyönteisten tavattoman hauraat siivet ovat säilyneet kuin eilisestä.
60:2.7 (687.8) Tämän aikakauden kasvisto oli paljolti edellisen kauden kasviston kaltaista. Saniaiset säilyttivät asemansa, samalla kun havupuut ja pinjat taas muuttuivat yhä enemmän nykyisten lajien kaltaisiksi. Välimeren pohjoisrannoilla muodostui vielä jonkin verran kivihiiltä.
60:2.8 (687.9) Sää parani siitä, että meret taas palasivat peittämään maata. Korallit levisivät Euroopan vesiin, mikä todistaa ilmanalan edelleen jatkuneesta lauhkeudesta ja tasaisuudesta, mutta korallit eivät koskaan enää palanneet vähitellen viileneviin napaseutujen meriin. Näiden aikojen merieliöstö koheni ja kehittyi suuresti, varsinkin Euroopan vesissä. Sekä koralleja että merililjoja esiintyi ohimenevästi entistä runsaammin, mutta ammoniitit olivat vallitsevina valtamerten selkärangattomien eliöiden keskuudessa. Niiden keskimääräinen koko vaihteli seitsemän ja kymmenen senttimetrin välillä, vaikka eräs laji kehittyikin läpimitaltaan kaksi ja puoli-metriseksi. Sienieläimiä oli kaikkialla, ja sekä mustekalat että osterit kehittyivät edelleen.
60:2.9 (688.1) 110 000 000 vuotta sitten muuttuivat merieliöstöön sisältyneet potentiaalit yksi toisensa jälkeen todellisuudeksi. Merisiili oli eräs tämän kauden merkittävistä mutaatioista. Taskuravut, hummerit ja nykyisentyyppiset äyriäiset kehittyivät tämänhetkiseen hahmoonsa. Merkittäviä muutoksia tapahtui kalojen lahkossa. Ensimmäinen sammentyyppinen kala ilmestyi, mutta kaikissa merissä oli suurin määrin matelijoista polveutuvia saaliinhimoisia merikäärmeitä, ja ne uhkasivat hävittää koko kalojen heimon.
60:2.10 (688.2) Tämä oli edelleen ennen muuta dinosaurusten aikakautta. Kuivalla maalla niitä esiintyi niin runsaasti, että toimeen tullakseen kaksi lajia oli meren edellisen tulvehtimisen aikana paennut veteen. Nämä merikäärmeet edustavat takaperoista evoluutiota. Kun jotkin uudet lajit kulkevat kehityksessään eteenpäin, toiset kannat polkevat paikallaan, toiset taas taantuvat ja palaavat aiempaan tilaan. Juuri näin kävi, kun mainitut kaksi matelijoiden tyyppiä hylkäsivät kuivan maan elinympäristönään.
60:2.11 (688.3) Merikäärmeet kasvoivat ajan myötä niin kookkaiksi, että niistä tuli varsin hidasliikkeisiä, ja lopulta ne tuhoutuivat, sillä niiden aivot eivät olleet riittävän suuret, jotta ne olisivat löytäneet keinot valtavan ruumiinsa suojelemiseksi. Näiden valtavien kalaliskojen aivot painoivat vajaat kuusikymmentä grammaa, vaikka ne toisinaan kasvoivat yli viidentoista metrin mittaisiksi, valtaosakin yli kymmenmetrisiksi. Merikrokotiilit olivat toinen taantuma maalla eläneistä matelijatyypeistä, mutta toisin kuin merikäärmeet nämä eläimet palasivat aina maalle munimaan.
60:2.12 (688.4) Kohta sen jälkeen kun kaksi dinosauruslajia turhassa itsesäilytysyrityksessään oli siirtynyt veteen, maalla käyty katkera olemassaolotaistelu pakotti kaksi muuta tyyppiä etsimään turvaa ilmasta. Mutta nämä ilmassa liikkuneet lintuliskot eivät olleet myöhempien aikojen varsinaisten lintujen kantamuotoja. Ne kehittyivät onttoluisista hyppivistä dinosauruksista, ja niiden siivet olivat muodostukseltaan lepakon siipien kaltaisia kärkivälin ollessa kuudesta yli seitsemään metriä. Nämä muinaiset lentävät matelijat kasvoivat yli kolmen metrin pituisiksi, ja niiden leuat olivat erilliset ja muistuttivat paljon nykyisten käärmeiden leukoja. Jonkin aikaa näytti siltä, että nämä lentävät matelijat olisivat olleet onnistunut kehitystulos, mutta ne eivät sittenkään kehittyneet sellaiseen suuntaan, että ne olisivat kyenneet säilymään elollisten joukossa ilmassapurjehtijoina. Ne edustavat niitä lintujen edeltäjiä, jotka eivät selviytyneet tätä pitemmälle.
60:2.13 (688.5) Tämän kauden aikana runsastuivat kilpikonnat, jotka olivat ilmaantuneet ensinnä Pohjois-Amerikkaan. Niiden esivanhemmat tulivat pohjoisen maakannaksen kautta Aasiasta.
60:2.14 (688.6) Sata miljoonaa vuotta sitten matelijoiden aikakausi oli lähestymässä loppuaan. Dinosaurukset olivat valtaisasta massastaan huolimatta lähes aivottomia eläimiä, jotka eivät olleet kyllin älykkäitä kyetäkseen hankkimaan riittävästi ravintoa valtavan ruhonsa ravitsemiseen. Ja niinpä näitä hidasliikkeisiä maamatelijoita menehtyi yhä suuremmin joukoin. Tästä lähtien evoluutio tulee seuraamaan aivojen eikä fyysisen massan kasvua, ja aivojen kehitys on oleva tunnusomaista kullekin tämän jälkeen seuraavalle eläinten evoluution ja planeetan edistymisen aikakaudelle.
60:2.15 (688.7) Tämä ajanjakso, joka kattaa matelijoiden heimon loistokauden ja alkavan taantumisen, kesti lähes kaksikymmentäviisi miljoonaa vuotta, ja se tunnetaan jurakautena.
60:3.1 (688.8) Suuri liitukausi saa nimensä siitä, että maailman merissä olivat vallitsevana ja runsaasti esiintyvänä lajina liitua tuottavat huokoseläimet. Kyseisen ajanjakson kuluessa Urantia lähestyy matelijoiden pitkän valtakauden loppua ja näkee kukkakasvien ja linnuston ilmaantuvan kuivalle maalle. Nämä ovat myös aikoja, jolloin mantereiden länteen ja etelään suuntautunut liikkuminen päättyi, minkä myötä ilmaantuivat suunnattomat maankuoren vääristymät ja siinä yhteydessä esiintyneet laajalle levinneet laavavirtaukset ja voimakas vulkaaninen toiminta.
60:3.2 (689.1) Edellisen geologisen kauden loppuvaiheessa suuri osa mantereiden maa-alasta oli korkealla vedenpinnan yläpuolella, jos kohta vuorenhuiput vielä puuttuivatkin. Mutta kun mantereisen maamassan liukuminen jatkui, se kohtasi ensimmäisen suuren esteen Tyynenmeren syvyyksien pohjalla. Tämä geologisten voimien kamppailu antoi sysäyksen koko sen laajan, pohjois-eteläsuuntaisen vuorijonon muodostumiselle, joka ulottuu Alaskasta Meksikon kautta Kap Horniin.
60:3.3 (689.2) Näin tästä kaudesta tulee maan geologisen historian nykyisten vuorten muodostumiskausi. Ennen tätä aikaa olemassa oli vain muutamia vuorenhuippuja, enemmän sen sijaan oli pelkkiä hyvin leveitä harjanteita. Nyt alkoi Tyynenmeren rannikon vuorijono nousta, mutta se sijaitsi yli 1 100 kilometriä nykyistä rantaviivaa lännempänä. Sierrat alkoivat muodostua, ja niiden kultaa sisältävät kvartsikerrokset ovat tämän kauden laavavirtojen tuotteita. Atlantin valtameren paine oli vaikuttamassa siihen, että maa kohosi myös Pohjois-Amerikan itäosissa.
60:3.4 (689.3) 100 000 000 vuotta sitten Pohjois-Amerikan manner ja osa Eurooppaa olivat kokolailla vedenpinnan yläpuolella. Amerikan mantereiden vääntyminen jatkui, minkä tuloksena oli Etelä-Amerikan Andien muodonmuutos ja Pohjois-Amerikan läntisten tasankojen asteittainen kohoaminen. Meksiko vajosi enimmältään mereen, ja Etelä-Atlantti työntyi Etelä-Amerikan itärannikon yli ja saavutti lopulta nykyisen rantaviivan. Atlantti ja Intian valtameri olivat silloin hahmoltaan suunnilleen nykyisten kaltaisia.
60:3.5 (689.4) 95 000 000 vuotta sitten Amerikan ja Euroopan maamassat alkoivat taas vajota. Eteläiset meret aloittivat levittäytymisensä Pohjois-Amerikkaan, ja ne ulottuivat asteittain pohjoisen suunnalla aina arktiseen valtamereen eli nykyiseen Jäämereen asti aiheuttaen mantereen toiseksi laajimman veteenvajoamisen. Tämän meren lopulta vetäytyessä manner oli sen jäljiltä suunnilleen sellainen kuin se on nykyisin. Ennen kuin tämä suuri uppoaminen alkoi, idässä sijainneet Appalakkien ylänkömaat olivat jo lähes kauttaaltaan kuluneet vedenpinnan tasolle. Ne monet värilliset, puhdasta savea olevat kerrokset, joita nyt käytetään keramiikan valmistamiseen, muodostuivat puheena olevan kauden aikana Atlantin rannikkoseuduilla, ja ne ovat paksuudeltaan noin 600 metriä.
60:3.6 (689.5) Alppien eteläpuolella ja pitkin nykyisen Kalifornian rannikkoharjanteen vuoristoketjua esiintyi mahtavaa vulkaanista toimintaa. Miljooniin vuosiin suurimmat maankuoren vääristymiset sattuivat Meksikossa. Suuria muutoksia tapahtui myös Euroopassa, Venäjällä, Japanissa ja Etelä-Amerikan eteläosissa. Ilmasto muuttui entistä moninaisemmaksi.
60:3.7 (689.6) 90 000 000 vuotta sitten ilmaantuivat koppisiemeniset kasvit näistä varhaisista liitukauden meristä, ja ne levisivät pian kaikille mantereille. Nämä maakasvit ilmaantuivat yhtäkkiä viikunapuiden, magnolioiden ja tulppaanipuiden myötä. Pian tämän jälkeen viikunapuut, leipäpuut ja palmut levisivät yli Euroopan ja Pohjois-Amerikan läntisten tasankojen. Mitään uusia maaeläimiä ei ilmaantunut.
60:3.8 (689.7) 85 000 000 vuotta sitten Beringinsalmi sulkeutui ja eristi taakseen pohjoisten merien viilenevät vedet. Siihen saakka toisaalta Atlantin ja Meksikonlahden vesien merieliöstö ja toisaalta Tyynenmeren eliöstö olivat näiden kahden vesimassan lämpötilaerojen vuoksi poikenneet suuresti toisistaan, mutta nyt lämpötila yhdenmukaistui.
60:3.9 (689.8) Tämä kausi saa nimensä liitu- ja merkkelihiekkakerrostumien mukaan. Näiden aikojen sedimenteissä vaihtelevat eriväriset juovat, jotka koostuvat liidusta, savikivestä, hiekkakivestä ja vähäisestä määrästä kalkkikiveä samoin kuin heikkolaatuisesta kivihiilestä eli ruskohiilestä, ja monin seuduin nämä kerrokset sisältävät öljyä. Näiden kerrosten paksuus vaihtelee 60 metristä paikoin jopa 3 000 metriin läntisessä Pohjois-Amerikassa ja lukuisissa esiintymissä Euroopassa. Kalliovuorten alueen itärajoilla näitä kerrostumia on havaittavissa ylöspäin kääntyneissä, vuoriston juurella sijaitsevissa kukkuloissa.
60:3.10 (690.1) Nämä kerrokset ovat kaikkialla maailmassa liidun kyllästämiä, ja nämä huokoista, puoliksi kovettunutta kiveä olevat kerrokset imevät vettä maanpinnalle nousevissa esiintymissä ja johtavat sen alaspäin huolehtien näin vedensaannista suurella osalla maailman nykyisistä kuivista alueista.
60:3.11 (690.2) 80 000 000 vuotta sitten maankuoressa ilmeni suurta rauhattomuutta. Mannerten länteen suuntautunut liukuminen oli pysähtymässä, ja ensiksi pysähtyneen läntisen rantaviivan takamaastossa olleen mantereenlaajuisen maamassan edelleen jatkuneeseen hitaaseen etenemiseen sisältyneen liikevoiman suunnaton energiamäärä rypytti Tyynenmeren rantakaistaleen sekä Pohjois- että Etelä-Amerikassa ja pani jälkivaikutuksenaan alulle perinpohjaisia muutoksia Aasian Tyynenmeren puoleisella rannikolla. Tämä Tyynenmeren ympärillä tapahtunut maan kohoaminen, jonka huipentumana ovat nykyiset vuorijonot, on pituudeltaan yli neljäkymmentätuhatta kilometriä, ja sen syntyyn liittyneet mullistukset olivat suurimmat niistä maanpinnan vääntymisistä, jotka ovat tapahtuneet elollisuuden Urantialle ilmaantumisen jälkeen. Laavavirtaukset sekä maan alla että sen päällä olivat laaja-alaisia ja yleisiä.
60:3.12 (690.3) 75 000 000 vuotta sitten mantereiden liukuminen päättyi. Alaskasta aina Kap Horniin saakka pitkät Tyynenmeren rannikon vuorijonot olivat jo muodostuneet, vaikka vuorenhuippuja olikin toistaiseksi vain muutamia.
60:3.13 (690.4) Mantereen liukumisen seisahtumisesta aiheutunut takaisinkimmahdus nosti Pohjois-Amerikan läntisiä tasankoja entistä korkeammalle, kun taas Atlantin rannikkokaistan juuriaan myöten kuluneet Appalakkien vuoret työntyivät suoraan ylös tuloksena vain vähäinen tai olematon kallistuma.
60:3.14 (690.5) 70 000 000 vuotta sitten tapahtui maankuoren vääristymisiä, jotka liittyivät suurimmat mittasuhteet saavuttaneeseen Kalliovuorten kohoamiseen. Brittiläisen Kolumbian pintakerroksissa tapahtui laajan kallioalan työntyminen toisten kerrosten päälle noin kahdenkymmenenneljän kilometrin matkan; täällä kambrikauden kivet ovat työntyneet kaltevana siirroksena liitukauden kerrosten ylle. Kalliovuorten itärinteellä, lähellä Kanadan rajaa, tapahtui toinen merkittävä siirros; täältä on löydettävissä elollisuutta edeltävän kauden kivikerroksia, jotka ovat työntyneet tuolloin vielä tuoreiden liitukauden kerrostumien päälle.
60:3.15 (690.6) Tämä oli kaikkialla maailmassa kausi, jolloin tulivuoret olivat toiminnassa ja saivat aikaan lukuisia pieniä ja erillisiä tulivuorten keiloja. Vedenalaiset tulivuoret purkautuivat upoksissa olleen Himalajan alueella. Suuri osa muustakin Aasiasta – Siperia mukaan luettuna – oli yhä veden vallassa.
60:3.16 (690.7) 65 000 000 vuotta sitten sattui eräs kaikkien aikojen suurimmista laavavirtauksista. Näiden ja aikaisempien laavavirtausten muodostamia kerrostumia on tavattavissa kaikkialta Amerikoista, Pohjois- ja Etelä-Afrikasta, Australiasta ja osista Eurooppaa.
60:3.17 (690.8) Maaeläimistön kohdalla ei tapahtunut suuria muutoksia, mutta merestä kohoavan mantereen käytyä yhä laajemmaksi – eritoten Pohjois-Amerikassa – se runsastui nopeasti. Pohjois-Amerikka oli näiden aikojen maaeläimistön suuri kehityskenttä, sillä Eurooppa oli enimmältään veden alla.
60:3.18 (690.9) Ilmasto oli edelleen lämmin ja yhtenäinen. Arktiset seudut saivat nauttia säästä, joka muistutti suuresti nykyään Pohjois-Amerikan keski- ja eteläosissa vallitsevaa ilmanalaa.
60:3.19 (690.10) Kasvisto kehittyi suurenmoisella tavalla. Maakasvien joukossa vallitsevana tyyppinä olivat koppisiemeniset kasvit, ja monien nykyajan puulajien ensimmäiset yksilöt ilmestyivät. Niihin kuuluivat muiden muassa pyökki, koivu, tammi, pähkinäpuu, sykomori, vaahtera ja nykyiset palmut. Hedelmä-, ruoho- ja viljalajeja oli runsaasti, ja nämä siemeniä tuottavat ruohot ja puut merkitsivät kasvikunnalle samaa, mitä ihmisen esivaiheet merkitsivät eläinkunnalle – ne olivat evolutionaarisessa tärkeysjärjestyksessä toisella sijalla heti ihmisen itsensä ilmaantumisen jälkeen. Yhtäkkisesti ja ilman edeltäviä välivaiheita ilmaantui mutaation kautta kukkakasvien suuri lahko. Ja tämä uusi kasvimuoto levisi pian koko maailmaan.
60:3.20 (691.1) 60 000 000 vuotta sitten – vaikka maalla eläneet matelijat olivatkin jo taantumaan päin – olivat dinosaurukset edelleenkin maan valtiaita siten, että johtoaseman olivat nyt ottaneet lihansyöjädinosaurusten pienten, hyppivien, kengurun kaltaisten lajien ketterämmät ja aktiivisemmat tyypit. Mutta hieman aikaisemmin oli ilmaantunut uusia kasvissyöjädinosaurusten tyyppejä, joiden nopea runsastuminen johtui maakasvistoon kuuluvien ruohokasvien ilmaantumisesta. Yksi näistä uusista ruohonsyöjädinosauruksista oli aito nelijalkainen, jolla oli kaksi sarvea ja viittamainen hartiakilpi. Maalla elävä kilpikonnatyyppi ilmaantui; se oli läpimitaltaan noin kuusi metriä. Samoin ilmaantuivat nykyinen krokotiili ja nykyisentyyppiset varsinaiset käärmeet. Suuria muutoksia oli tapahtumassa niin ikään kalalajien keskuudessa ja muun merieliöstön piirissä.
60:3.21 (691.2) Aikaisempien kausien kahlaavat ja uivat esilinnut eivät olleet menestyneet ilmassa. Samaa on sanottava lentävistä dinosauruksista. Ne olivat lyhytaikaisia lajeja, jotka kuolivat ennen pitkää sukupuuttoon. Nekin joutuivat kokemaan dinosaurusten kohtalon eli tuhoutumaan, sillä niillä oli aivoainesta ruumiinkokoon verrattuna aivan liian vähän. Tämä toinen yritys tuottaa ilmassa purjehtivia eläimiä epäonnistui, niin kuin kävi myös turhaksi osoittautuneelle yritykselle tuottaa nisäkkäitä tällä ja edellisellä kaudella.
60:3.22 (691.3) 55 000 000 vuotta sitten evoluution kulkuun painoi jälkensä ensimmäisten varsinaisten lintujen yhtäkkinen ilmestyminen. Kysymyksessä oli pieni, kyyhkysen kaltainen luontokappale, josta tuli koko linnuston kantamuoto. Tämä oli kolmas maan päälle ilmestynyt lentävän eläimen tyyppi, ja se ilmaantui suoraan matelijoiden ryhmästä, ei samaan aikaan eläneistä lentävistä dinosauruksista eikä varhaisemmista, hampaallisten maalintujen tyypeistä. Ja niin tämä kausi tulee tunnetuksi lintujen aikakautena samoin kuin matelijoiden taantumisen kautena.
60:4.1 (691.4) Suuri liitukausi on lähestymässä loppuaan, ja sen päättyminen merkitsee mantereille tunkeutuvien suurten meritulvien loppumista. Tämä pitää paikkansa erityisesti Pohjois-Amerikan kohdalla, joka oli kokenut täsmälleen kaksikymmentäneljä laajamittaista mereenvajoamista. Ja vaikka tämän jälkeenkin esiintyi vähäisempiä mereenvajoamisia, ei niistä yksikään ollut verrattavissa tämän ja edellisten aikakausien laaja-alaisiin ja pitkäaikaisiin meren hyökkäyksiin. Nämä vuorottelevat maan ja veden valtakaudet ovat tapahtuneet vuosimiljoonan pituisina jaksoina. Tämä valtameren pohjan nousu ja lasku sekä mantereen pinnan korkeuden vaihtelut ovat noudattaneet aikakausien pituista rytmiä. Ja nämä samat rytmiset maankuoren liikkeet tulevat jatkumaan tästä ajasta eteenkinpäin, koko maapallon historian ajan, mutta niiden esiintymistiheys ja -laajuus vähenee.
60:4.2 (691.5) Tämän ajanjakson kokemuksiin kuului myös mannerten liukumisen päättyminen ja Urantian nykyisten vuorten muodostuminen. Mutta mannermassojen paine ja niiden aikakausia jatkuneeseen liukumiseen sisältyneen liikevoiman estyminen eivät olleet ainoat vuoristojen muodostumiseen vaikuttaneet tekijät. Tärkein ja pohjimmainen tekijä, joka määrää vuorijonon sijainnin, on se, että entuudestaan on olemassa alanko tai painuma, ja että se on täyttynyt suhteellisesti kevyemmistä kerrostumista, jotka ovat muodostuneet edellisten kausien aikana eroosion kuluttamasta maasta tai meren kinostamasta aineksesta. Nämä kevyemmät maa-alat ovat joskus paksuudeltaan 4 500:sta 6 000:een metriä. Niinpä kun maankuoreen jostakin syystä kohdistuu painetta, nämä keveämmät alueet ovat ensimmäisinä poimuttumassa, taipumassa ja nousemassa ylöspäin, jotteivät ne olisi estämässä niiden keskenään kilpailevien ja eri tahoille vetävien voimien ja paineiden toisiaan vastaan tapahtuvaa kumoutumista, jotka vaikuttavat maankuoressa tai sen alla. Joskus tällaiset kohosiirrokset tapahtuvat ilman poimuttumista, mutta Kalliovuorten kohoamisen yhteydessä ilmeni runsasta poimuuntumista ja kallistumista, mihin liittyi suunnattoman suurten kerroslaattojen siirtymistä toistensa päälle sekä maan alla että sen pinnalla.
60:4.3 (692.1) Maailman vanhimmat vuoret sijaitsevat Aasiassa, Grönlannissa sekä Pohjois-Euroopassa vanhemmissa itä–länsisuuntaisissa vuorijonoissa. Keski-ikäiset vuoret ovat Tyyntämerta ympäröivässä ryhmässä sekä Euroopan toisessa itä–länsisuuntaisessa vuorijonossa, joka syntyi suunnilleen samaan aikaan. Tämä jättiläismäinen maankohouma on miltei kuusitoistatuhatta kilometriä pitkä, ja se ulottuu Euroopasta Länsi-Intian saariston maankohoumiin saakka. Nuorimmat vuoret ovat Kalliovuorten järjestelmässä, jossa maa oli iät ja ajat kohoillut vain joutuakseen kerran toisensa jälkeen meren alle, jos kohta jotkut korkeammalla olleista maa-alueista säilyivätkin saarina veden yläpuolella. Keski-ikäisten vuorten muodostumisen jälkeen kohosi todellinen vuorinen ylämaa, josta luonnonvoimat sitten taiteelliset ponnistuksensa yhdistämällä muovailivat nykyiset Kalliovuoret.
60:4.4 (692.2) Nykyinen Pohjois-Amerikan Kalliovuorten alue ei ole seudun alkuperäinen maankohouma, sillä eroosio oli sen kauan sitten tasoittanut, ja sen jälkeen se oli kohonnut uudelleen. Nykyisten Kalliovuorten juurella kulkeva vuorijono on kaikki, mitä on jäljellä alkuperäisestä vuorijonosta – siitä, joka kohosi uudelleen. Pikes Peak ja Longs Peak ovat huomiota herättäviä esimerkkejä tästä vuortenmuodostuksesta, joka jatkui kahden tai useammankin vuorisukupolven elinajan. Mainitut kaksi vuorenhuippua pitivät useiden aiempien tulvien aikana lakensa vedenpinnan yläpuolella.
60:4.5 (692.3) Käsitelty kausi oli niin kuivalla maalla kuin veden allakin sekä biologisessa että geologisessa mielessä vaiheikas ja aktiivinen. Merisiilit runsastuivat, korallit ja merililjat sen sijaan harvinaistuivat. Myös ammoniitit, jotka olivat olleet hallitseva tekijä edellisen kauden aikana, taantuivat nopeasti. Maalla taas pinja ja muut nykyajan puut – jättiläiskokoiset punapuut mukaan luettuina – suurelta osin syrjäyttivät saniaismetsät. Tämän jakson loppuun mennessä, vaikka istukallista nisäkästä ei vielä ollut kehittynyt, biologinen näyttämö oli kuitenkin jo täysin valmiina tulevien aikojen nisäkästyyppien varhaisten kantamuotojen ilmaantumiselle myöhemmin seuranneen kauden kuluessa.
60:4.6 (692.4) Ja näin päättyy muuan pitkä maailman evoluution kausi, joka alkaa maalla elävän elollisuuden kauan sitten tapahtuneesta ilmaantumisesta ja päättyy lähempänä nykypäivää oleviin, ihmiskunnan ja sen rinnakkaissukujen lähimpien kantaisien aikoihin. Tämä liitukausi kattaa viisikymmentä miljoonaa vuotta, ja se päättää nisäkkäitä edeltävän maaeliöstön kauden, joka kesti yli sata miljoonaa vuotta ja joka tunnetaan mesotsooisena maailmankautena.
60:4.7 (692.5) [Esittänyt muuan Sataniaan osoitettu nebadonilainen Elämänkantaja, joka toimii nykyään Urantialla.]
Urantia-kirja
Luku 61
61:0.1 (693.1) NISÄKKÄIDEN aikakauden lasketaan alkavan siitä, kun istukallinen nisäkäsmuoto ilmaantui, ja sen katsotaan päättyneen jääkauden päättymisen myötä. Se kattaa hieman vajaat viisikymmentä miljoonaa vuotta.
61:0.2 (693.2) Tämän kenotsooiseksi sanotun maailmankauden aikana maailma oli maisemallisesti mielenkiintoinen kumpuilevine kukkuloineen, avarine laaksoineen, leveine virtoineen ja suurine metsineen. Panaman kannas nousi ja vajosi tämän ajanjakson kuluessa kahdesti, Beringinsalmen maasilta teki saman kolmesti. Eläinten tyyppejä oli sekä monia että monenlaisia. Puissa parveili lintuja, ja maailma oli kokonaisuudessaan eläinten paratiisi siitäkin huolimatta, että kehittyvät eläinlajit kävivät lakkaamatonta taistelua ylivallasta.
61:0.3 (693.3) Tämän viisikymmentä vuosimiljoonaa jatkuneen kauden viiden eri jakson aikana kertyneisiin kerrostumiin sisältyvät peräkkäisten nisäkäsdynastioiden fossiiliset aikakirjat, jotka johdattavat lukijan aikakausien halki suoraan itse ihmisen ilmestymiseen.
61:1.1 (693.4) 50 000 000 vuotta sitten maailman maa-alueet olivat varsin yleisesti vedenpinnan yläpuolella tai vain hieman sen alapuolella. Kyseisen kauden maa-ainesmuodostumat ja -kerrostumat ovat sekä kuivanmaan että merellisen ympäristön tuotteita, etupäässä kuitenkin kuivalla maalla muodostuneita. Maa kohosi asteittain kohtalaisen pitkän ajan, mutta samanaikaisesti sitä huuhtoutui alempana oleville tasoille ja meriä kohti.
61:1.2 (693.5) Tämän jakson alkupuolella Pohjois-Amerikassa ilmestyi yhtäkkisesti istukallinen nisäkästyyppi, ja se edustaa siihenastisen evoluution tärkeintä kehitysvaihetta. Aiempia, istukattomien nisäkkäiden lajeja oli ollut olemassa, mutta tämä uudentyyppinen laji ilmestyi suoraan ja yhtäkkisesti aiemmin eläneestä matelijakantaisästä, jonka jälkeläiset olivat säilyneet elollisuuden piirissä dinosaurusten taantumiskauden läpi tähän aikaan asti. Istukallisten nisäkkäiden kantaisä oli pieni, tavattoman aktiivinen, lihaa syövä ja hyppivää tyyppiä edustava dinosaurus.
61:1.3 (693.6) Nisäkkäiden perusvaistot alkoivat ilmetä jo näissä alkeellisissa nisäkästyypeissä. Nisäkkäillä on kaikkia muita eläinkunnan muotoja suunnattoman paljon suuremmat mahdollisuudet säilyä elollisten joukossa siksi, että ne voivat:
61:1.4 (693.7) 1. Synnyttää verrattain valmiita ja hyvin kehittyneitä jälkeläisiä.
61:1.5 (693.8) 2. Hellästi hoivaten ravita, kasvattaa ja varjella jälkeläisiään.
61:1.6 (693.9) 3. Käyttää muihin verrattuina ylivoimaisia järjenlahjojaan lajinsa olemassaolon turvaamiseen.
61:1.7 (693.10) 4. Käyttää hyväkseen lisääntynyttä ketteryyttä paetessaan vihollisen ulottuvilta.
61:1.8 (693.11) 5. Hyödyntää korkeampaa älykkyyttään ympäristöön sopeutumisessa ja mukautumisessa.
61:1.9 (694.1) 45 000 000 vuotta sitten mantereiden keskusharjanteet kohosivat, samalla kun rannikkokaistaleet varsin yleisesti vajosivat. Nisäkkäinä ilmenneen elollismuodon kehitys oli nopeaa. Muuan pieni matelija, munivaa tyyppiä edustanut nisäkäs, menestyi hyvin, ja myöhempien aikojen kengurujen kantaisät vaeltelivat Australiassa. Eikä kulunut kauankaan, kun oli olemassa pieniä hevosia, nopsajalkaisia sarvikuonoja, kärsällisiä tapiireja, alkeellisia sikoja, oravia, puoliapinoita, opossumeja ja useita apinan kaltaisten eläinten heimokuntia. Ne olivat kaikki pienikokoisia ja alkeellisia ja soveltuivat parhaiten elämään vuoristoseutujen metsissä. Suuri strutsin kaltainen maalintu kehittyi niin, että siitä tuli kolme metriä korkea, ja se muni kerrallaan munan, joka oli kooltaan kaksikymmentäkaksi kertaa kolmekymmentäkolme senttimetriä. Nämä olivat myöhemmin ilmaantuneiden, jättiläiskokoisten matkustajalintujen kantaisät, jotka olivat todellakin varsin älykkäitä ja jotka yhteen aikaan kuljettivat ihmisiä ilmojen halki.
61:1.10 (694.2) Varhaisen kenotsooisen kauden nisäkkäät elivät maalla, vedessä, ilmassa ja puiden latvustoissa. Niillä oli yhdestä yhteentoista paria maitorauhasia, ja niitä kaikkia peitti melkoinen karvapeite. Niillä oli myöhemmin ilmaantuvien lajien kanssa yhteistä se, että niille kasvoi kahdet perättäiset hampaistot ja että niillä oli ruumiinkokoon verrattuna suuret aivot. Mutta niiden joukossa ei vielä esiintynyt ainoatakaan nykyisistä nisäkäslajeista.
61:1.11 (694.3) 40 000 000 vuotta sitten pohjoisen pallonpuoliskon maa-alueet alkoivat kohota, ja sen jälkeen seurasi uusia laajoja maan kerrostumisia ja muita maaperän ilmiöitä, kuten laavavirtauksia, vääntymistä, järvienmuodostusta ja eroosiota.
61:1.12 (694.4) Eurooppa oli tämän kauden jälkipuolella enimmältään veden alla. Kun maa sitten oli vähäisen noussut, mannerta peittivät järvet ja merenlahdet. Jäämeri ulottui Uralinpainanteen kautta etelään ja oli yhteydessä Välimereen, joka silloin pohjoisen suunnalla lainehti nykyistä laajempana niin, että Alppien, Karpaattien, Apenniinien ja Pyreneiden ylängöt olivat veden yläpuolella tämän meren saarina. Panaman kannas oli ylhäällä; Atlantin valtameri ja Tyynimeri olivat erillään. Pohjois-Amerikka oli yhteydessä Aasiaan Beringinsalmen kannaksen kautta sekä Eurooppaan Grönlannin ja Islannin välityksellä. Maapallon ympäri pohjoisilla leveysasteilla kiertäneen kuivanmaan kehän katkaisi siis vain Uralinsalmi, joka yhdisti arktiset meret laajentuneeseen Välimereen.
61:1.13 (694.5) Huokoseläinten tuottamaa kalkkikiveä kerrostui huomattava määrä Euroopan vesiin. Nykyään tämä samainen kivilaji sijaitsee Alpeilla 3 000 metrin, Himalajalla 4 800 metrin ja Tiibetissä 6 000 metrin korkeudessa. Tältä ajanjaksolta olevat liitukerrostumat sijaitsevat Afrikan ja Australian rannikoilla, Etelä-Amerikan länsirannikolla sekä siellä täällä Länsi-Intian saaristossa.
61:1.14 (694.6) Koko tämän niin sanotun eoseenikauden ajan jatkui nisäkkäinä ja muina niitä lähellä olevina muotoina ilmenneen elollisuuden kehitys lähes keskeytyksettä. Pohjois-Amerikalla oli tuolloin maayhteys Australiaa lukuun ottamatta kaikkiin mantereisiin, ja tyypiltään vaihteleva, alkeellinen nisäkäseläimistö levisi vähitellen koko maailmaan.
61:2.1 (694.7) Tälle ajanjaksolle oli tunnusomaista istukallisten nisäkkäiden jatkuva ja nopea evoluutio sikäli, että puheena olevan jakson aikana kehittyivät nisäkkäiden edistyneemmät muodot.
61:2.2 (694.8) Vaikka ensimmäiset istukalliset nisäkkäät polveutuivatkin lihansyöjäkantamuodoista, kehittyi varsin pian kasvissyöjäkantoja, ja ennen pitkää ilmaantui vielä kaikkiruokaisia nisäkäsheimoja. Koppisiemeniset kasvit olivat nopeasti runsastuvien nisäkkäiden pääravintona, sillä edellisinä kausina oli ilmaantunut nykyinen maalla elävä kasvisto, jossa jo esiintyi suurin osa nykyisistä kasveista ja puista.
61:2.3 (695.1) 35 000 000 vuotta sitten oli se aikamäärä, josta alkoi istukallisten nisäkkäiden valtakausi maailmassa. Eteläinen maakannas oli lavea, ja se yhdisti silloisen valtavan Etelänapamantereen uudelleen Etelä-Amerikkaan, Etelä-Afrikkaan ja Australiaan. Huolimatta maan kasaantumisesta napaseuduille maailman ilmasto pysyi trooppisten merien valtavan laajenemisen seurauksena verrattain leutona, eikä maa ollut noussut kyllin korkealle, jotta siitä olisi aiheutunut jäätiköitymistä. Grönlannissa ja Islannissa esiintyi laajoja laavavirtauksia, ja näiden laavajuonteiden väliin kerrostui jonkin verran kivihiiltä.
61:2.4 (695.2) Planeetan eläinkunnassa oli tapahtumassa merkittäviä muutoksia. Merieliöstössä oli toteutumassa syvällekäyvää muuntumista; useimmat merieliöstön nykyisistä luokista olivat jo olemassa, ja huokoseläimet esittivät yhä tärkeätä osaa. Hyönteistö oli paljolti edeltäneen aikakauden kaltainen. Coloradon Florissant-fossiilikentät ovat näiden kaukaisten aikojen myöhemmiltä vuosilta. Useimmat nykyään elävistä hyönteissuvuista ovat tältä kaudelta, mutta monet tuonaikaisista suvuista ovat sammuneet, vaikka niiden fossiileja on jäljellä.
61:2.5 (695.3) Kuivalla maalla tämä oli ennen muuta nisäkkäiden uudistumisen ja levittäytymisen kausi. Ennen kuin tämä ajanjakso päättyi, varhaisimmista ja alkukantaisimmista nisäkkäistä oli kuollut sukupuuttoon yli sata lajia. Suurikokoiset ja pieniaivoiset nisäkkäät tuhoutuivat niin ikään pian. Aivot ja ketteryys olivat syrjäyttäneet suojapanssarin ja suurikokoisuuden eläinlajien säilymiseen vaikuttavien tekijöiden kehityksessä. Ja dinosaurusten heimon taantuessa nisäkkäät ottivat vähitellen haltuunsa maan herruuden ja hävittivät vielä jäljellä olleet matelijaesivanhempansa nopeasti ja täydellisesti.
61:2.6 (695.4) Dinosaurusten häviämisen ohella liskojen heimon moninaisissa sivuhaaroissa tapahtui muita ja suuria muutoksia. Alkuaikojen matelijaheimoista meidän päiviimme säilyneisiin jäseniin kuuluvat kilpikonnat, käärmeet ja krokotiilit sekä vanha kunnon sammakko, ainoa jäljellä oleva ihmisen varhaisia esivanhempia edustava ryhmä.
61:2.7 (695.5) Lukuisat nisäkäsryhmät saivat alkunsa eräästä nyt jo sukupuuttoon kuolleesta ainutlaatuisesta eläimestä. Tämä luontokappale, joka kuului lihansyöjiin, oli ikään kuin kissan ja hylkeen risteytys; se pystyi elämään sekä maalla että vedessä ja oli varsin älykäs ja hyvin aktiivinen. Euroopassa kehittyi koiraeläinten kantamuoto, josta kohta polveutui useita pienkoiralajeja. Jokseenkin samaan aikaan ilmaantuivat jyrsijät, joihin kuuluivat majavat, oravat, gofferit, hiiret ja kaniinit. Tästä eläinheimosta tuli pian merkittävä elollisuuden muoto, eikä siinä ole sen jälkeen tapahtunut paljonkaan muutosta. Tämän ajanjakson myöhemmät kerrostumat sisältävät koirien, kissojen, pesukarhujen ja näätäeläinten kantamuotojen kivettyneitä jäännöksiä.
61:2.8 (695.6) 30 000 000 vuotta sitten alkoi ilmaantua nykyisentyyppisiä nisäkkäitä. Aiemmin nisäkkäät olivat eläneet enimmältään kukkuloilla, sillä ne olivat vuoristoseutujen eläintyyppejä. Yhtäkkisesti alkoi tasanko- eli kavioeläintyypin, ruohonsyöjälajin, evoluutio eriytyneenä kynnellisistä lihansyöjistä. Nämä ruohonsyöjät polveutuivat eriytymättömästä kantaisästä, jolla oli vielä viisi varvasta ja neljäkymmentäneljä hammasta ja joka tuhoutui ennen tämän kauden päättymistä. Varpaiden kehitys ei koko tämän kauden aikana edennyt kolmivarpaisuutta pitemmälle.
61:2.9 (695.7) Hevonen, joka on erinomainen esimerkki evoluutiosta, eli näihin aikoihin sekä Pohjois-Amerikassa että Euroopassa, vaikkakaan sen kehitys ei täysin päättynyt, ennen kuin myöhempänä jääkautena. Vaikka sarvikuonojen heimo ilmaantui jo tämän kauden loppupuolella, sen levinneisyys oli laajimmillaan kuitenkin vasta myöhempinä aikoina. Kehittyi myös pieni sikaa muistuttanut eläin, josta tuli monien sika-, pekaari- ja virtahepolajien kantamuoto. Kamelit ja laamat saivat alkunsa tämän jakson puolivälin tienoilla Pohjois-Amerikassa, ja ne levisivät kaikille läntisille tasangoille. Myöhemmin laamat vaelsivat Etelä-Amerikkaan, kamelit vaelsivat Eurooppaan, ja kohta molemmat lajit kuolivat sukupuuttoon Pohjois-Amerikasta, vaikka jokunen kameli jääkauteen asti säästyikin.
61:2.10 (696.1) Suunnilleen tähän aikaan tapahtui läntisessä Pohjois-Amerikassa jotakin merkittävää: Muinaisten puoliapinoiden varhaiset kantaisät ilmaantuivat ensimmäistä kertaa näyttämölle. Vaikka tätä heimoa ei voida lukea varsinaisiin puoliapinoihin, lajin ilmaantuminen merkitsi kuitenkin sen sukuhaaran syntymistä, josta varsinaiset puoliapinat sittemmin ilmestyivät.
61:2.11 (696.2) Aiemman aikakauden merestä turvansa etsineiden merikäärmeiden tavoin kokonainen istukallisten nisäkkäiden heimo hylkäsi nyt kuivan maan asuinpaikkanaan ja otti elinympäristökseen valtameret. Ne ovat siitä lähtien pysytelleet meressä, ja niistä polveutuvat nykyiset valaat, delfiinit, pyöriäiset, hylkeet ja merileijonat.
61:2.12 (696.3) Planeetan linnuston kehitys jatkui, mutta vain muutamin merkittävin evolutionaarisin muutoksin. Valtaosa nykyisistä linnuista oli jo olemassa; näihin kuuluivat muun muassa lokit, haikarat, flamingot, hiirihaukat, jalohaukat, kotkat, pöllöt, viiriäiset ja strutsit.
61:2.13 (696.4) Tämän kymmenen miljoonaa vuotta kattavan oligoseeni-jakson päättyessä kasvisto samoin kuin merieläimistö ja maaeläimet olivat jo hyvin suuressa määrin kehittyneet sellaisiksi kuin ne ovat tänään, ja ne esiintyivät maapallolla paljolti nykyisessä hahmossaan. Myöhemmin on ilmennyt merkittävää erikoistumista, mutta useimpien elollisten kantamuodot olivat jo tuolloin olemassa.
61:3.1 (696.5) Maan kohoaminen ja merten erillistyminen muuttivat hitaasti maailman ilmanalaa sitä asteittain jäähdyttämällä, mutta ilmasto oli silti yhä lauhkea. Mammuttipetäjiä ja magnolioita kasvoi Grönlannissa, mutta subtrooppiset kasvit alkoivat siirtyä etelämmäksi. Tämän jakson päättyessä nämä lämpimän ilmanalan kasvit ja puut olivat pohjoisilta leveysasteilta valtaosaltaan hävinneet, ja niiden tilalle olivat tulleet kestävämmät kasvit ja lehtipuut.
61:3.2 (696.6) Ruohokasvien lajimäärä lisääntyi suuresti, ja monien nisäkäslajien hampaat muuttuivat vähitellen nykyisen ruohonsyöjätyypin hampaiden kaltaisiksi.
61:3.3 (696.7) 25 000 000 vuotta sitten tapahtui vähäistä maan mereenvajoamista pitkään jatkuneen maan kohoamisvaiheen jälkeen. Kalliovuorten alue pysyi hyvin korkealla niin, että eroosion synnyttämien ainesten kerrostuminen jatkui kaikilla Kalliovuorista itään sijaitsevilla alangoilla. Sierrat nousivat jälleen varsin korkealle; itse asiassa niiden nousu on jatkunut siitä lähtien nykyaikaan asti. Suuri kuuden ja puolen kilometrin pystysuora murtuma Kalifornian alueella on peräisin tältä ajalta.
61:3.4 (696.8) 20 000 000 vuotta sitten oli todellinen nisäkkäiden kultakausi. Beringinsalmen maakannas oli ylhäällä, ja useita eläinryhmiä vaelsi Aasiasta Pohjois-Amerikkaan. Näihin kuuluivat muiden muassa nelitorahampaiset mastodontit, lyhytjalkaiset sarvikuonot ja monet kissojen heimon muunnokset.
61:3.5 (696.9) Ensimmäinen hirvieläin ilmaantui, ja kohta esiintyi kaikkialla Pohjois-Amerikassa märehtijöitä: kauriita, villihärkiä, kameleja, biisoneja ja useita sarvikuonolajeja, mutta liki kahden metrin korkuiset jättiläissiat kuolivat sukupuuttoon.
61:3.6 (697.1) Tämän ja myöhempien jaksojen valtavilla elefanteilla oli sekä suuret aivot että suuri ruho, ja kohta ne levisivät Australiaa lukuun ottamatta koko maailmaan. Kerrankin maailmaa hallitsi valtava eläin, jolla oli niin suuret aivot, että sen olemassaolon jatkuminen kävi mahdolliseksi. Joutuessaan vastakkain näiden aikakausien erittäin älykkäiden eläinten kanssa yksikään elefantin kokoinen eläin ei olisi voinut selviytyä elävänä, ellei sillä olisi ollut suurikokoiset ja korkealuokkaiset aivot. Älykkyyden ja sopeutumiskyvyn osalta elefantin tasolle pääsee vain hevonen, ja sen voittaa ainoastaan ihminen itse. Ja silti nykyaikaan asti on säilynyt vain kaksi elefanttilajia niistä viidestäkymmenestä, jotka olivat olemassa nyt käsiteltävänä olevan jakson alussa.
61:3.7 (697.2) 15 000 000 vuotta sitten Euraasian vuoristoseudut olivat nousemassa, ja kaikilla näillä alueilla esiintyi jossakin määrin vulkaanista toimintaa, vaikkakaan ei mitään läntisen pallonpuoliskon laavavirtauksiin verrattavaa. Tällaiset epävakaat olot vallitsivat koko maailmassa.
61:3.8 (697.3) Gibraltarinsalmi sulkeutui, ja Espanja oli yhteydessä Afrikkaan vanhan maakannaksen kautta, mutta Välimeri virtasi Atlanttiin Ranskan poikki kulkevaa kapeaa kanaalia. Vuorenhuiput ja ylängöt kohosivat saarina tämän muinaisen meren ylle. Myöhemmin nämä Euroopan meret alkoivat vetäytyä. Vieläkin myöhemmin Välimeri sai yhteyden Intian valtamereen, kun taas tämän jakson lopulla Suezin seutu kohosi niin korkealle, että Välimerestä tuli joksikin aikaa sisämaan suolameri.
61:3.9 (697.4) Islannin maakannas vajosi mereen, ja arktiset vedet sekoittuivat Atlantin valtameren vesiin. Atlantin puoleinen Pohjois-Amerikan rannikko viileni nopeasti, mutta Tyynenmeren puoleinen rannikko pysyi nykyistä lämpimämpänä. Suuret merivirrat olivat jo toiminnassa ja vaikuttivat ilmastoon jokseenkin niin kuin nykyisinkin.
61:3.10 (697.5) Nisäkkäisiin kuuluvan elollisuuden kehitys jatkui. Pohjois-Amerikan läntisillä tasangoilla laiduntaneiden kameleiden seuraan liittyivät valtavat hevoslaumat; silloin vallitsi todellinen hevosten ja elefanttien aikakausi. Hevosen aivot ovat eläinten laatuluokituksessa heti elefantin aivojen jälkeen seuraavina, mutta yhdessä suhteessa ne ovat ratkaisevasti alemmalla tasolla: hevonen ei nimittäin ole koskaan vapautunut syvälle juurtuneesta taipumuksestaan juosta säikähtäessään pakoon. Hevoselta puuttuu elefantin omaama tunne-elämän hallinta, elefanttia taas haittaavat suuresti sen ruumiinkoko ja kömpelyys. Tämän jakson kuluessa kehittyi muuan eläin, jolla oli paljon sekä elefantin että hevosen ominaisuuksia, mutta nopeasti runsastunut kissaeläinten suku hävitti sen varsin pian.
61:3.11 (697.6) Nyt kun Urantialla ollaan astumassa niin kutsuttuun ”hevosettomaan aikakauteen”, teidän olisi hyvä pysähtyä miettimään, mitä tämä eläin on esi-isillenne merkinnyt. Ensin ihmiset käyttivät hevosia ravinnokseen, sitten matkantekoon ja myöhemmin maanviljelyssä ja sodankäynnissä. Hevonen on ollut ihmiskunnan pitkäaikainen palvelija, ja se on esittänyt tärkeää osaa ihmisen sivilisaation kehityksessä.
61:3.12 (697.7) Tämän ajanjakson biologisen kehityksen tulokset myötävaikuttivat kaikki merkittävästi siihen, että näyttämö valmistui myöhemmin tapahtuneeseen ihmisen ilmaantumiseen. Keski-Aasiassa kehittyivät sekä varsinaisen apinan että gorillan alkukantaiset lajit, joilla oli yhteinen, nyt jo sukupuuttoon kuollut kantamuoto. Mutta näistä lajeista kummallakaan ei ole mitään tekemistä niiden elävien olentojen sukuhaaran kanssa, joista myöhemmin oli tuleva ihmisrodun kantamuotoja.
61:3.13 (697.8) Koiraeläinten heimo oli edustettuna jo useammankin ryhmän kautta, joista merkittävimpiin kuuluivat sudet ja ketut, kissojen heimoa edustivat pantterit ja kookkaat sapelihammastiikerit. Jälkimmäisen lajin ensimmäiset yksilöt kehittyivät Pohjois-Amerikassa. Nykyiset kissa- ja koiraeläimet runsastuivat kaikkialla maailmassa. Kärpät, näädät, saukot ja pesukarhut menestyivät hyvin ja kehittyivät kaikilla pohjoisilla seuduilla.
61:3.14 (698.1) Lintujen evoluutio jatkui, vaikka merkittäviä muutoksia ilmenikin vain muutamia. Matelijat olivat nykyisten matelijatyyppien kaltaisia: käärmeitä, krokotiilejä ja kilpikonnia.
61:3.15 (698.2) Näin päättyi eräs varsin vaiheikas ja kiinnostava maailman historian kausi. Tämä elefantin ja hevosen aikakausi tunnetaan mioseenikautena.
61:4.1 (698.3) Tämä on Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Aasiassa jääkausia edeltänyt maan kohoamisjakso. Maan pinnanmuodostuksessa tapahtui suuria muutoksia. Vuorijonoja syntyi, virrat muuttivat kulkuaan ja yksittäisiä tulivuoria ilmestyi kaikkialle maailmaan.
61:4.2 (698.4) 10 000 000 vuotta sitten alkoi kausi, jolloin mannerten alangoilla muodostui yleisesti paikallisia maakerrostumia, mutta useimmat näistä sedimentaatioista kulkeutuivat myöhemmin muualle. Suuri osa Eurooppaa oli tähän aikaan vielä veden alla. Näihin alueisiin kuului muiden muassa osia Englannista, Belgiasta ja Ranskasta, ja Välimeri peitti laajan alan Pohjois-Afrikasta. Pohjois-Amerikassa kerääntyi laajoja kerrostumia vuorten juurille, järviin ja suuriin maapainanteisiin. Nämä kerrostumat ovat paksuudeltaan keskimäärin vain kuusikymmentä metriä; ne ovat enemmän tai vähemmän värillisiä, ja fossiilit ovat niissä harvinaisia. Läntisessä Pohjois-Amerikassa oli kaksi suurta makeavetistä järveä. Sierrat olivat kohoamassa; Shasta-, Hood- ja Rainiervuoret olivat kehittymässä vuoriksi. Mutta tämän jälkeen seuranneen jääkauden aikana vasta alkoi Pohjois-Amerikan hidas liukuminen kohti Atlantin syvänköä.
61:4.3 (698.5) Maailman koko maa-ala Australiaa lukuun ottamatta oli taas lyhyen ajanjakson yhteydessä keskenään, ja tällöin tapahtui viimeinen maailmanlaajuinen eläinten suurvaellus. Pohjois-Amerikka oli yhteydessä sekä Etelä-Amerikkaan että Aasiaan, ja mantereiden välinen eläimistön vaihto oli esteetöntä. Aasialaisia laiskiaisia, vyötiäisiä, antilooppeja ja karhuja saapui Pohjois-Amerikkaan, pohjoisamerikkalaisia kameleja vaelsi toisaalta Kiinaan. Sarvikuonot vaelsivat Australiaa ja Etelä-Amerikkaa lukuun ottamatta kaikkialle maailmaan, mutta jo tämän jakson loppuun mennessä ne olivat läntiseltä pallonpuoliskolta kuolleet sukupuuttoon.
61:4.4 (698.6) Edelliseltä kaudelta periytynyt elollisuus jatkoi yleisesti ottaen kehittymistään ja leviämistään. Kissojen heimo piti herruutta eläinkunnan keskuudessa, ja merieliöstön kehitys oli miltei pysähdyksissä. Monet hevoslajeista olivat vielä kolmivarpaisia, mutta nykyiset lajit tekivät tuloaan; laamoja ja kirahvimaisia kameleja sekoittui laiduntasankojen hevosten laumoihin. Afrikkaan ilmaantui kirahvi, ja sillä oli jo tuolloin yhtä pitkä kaula kuin nykyään. Etelä-Amerikassa kehittyi laiskiaisia, vyötiäisiä, muurahaiskarhuja ja eteläamerikkalaista tyyppiä edustavia primitiivisiä apinoita. Ennen kuin mantereet lopullisesti menettivät keskinäisen yhteytensä, vaelsivat massiivisenkokoiset eläimet, mastodontit, Australiaa lukuun ottamatta kaikkialle.
61:4.5 (698.7) 5 000 000 vuotta sitten hevonen kehittyi nykyiselleen, ja se vaelsi Pohjois-Amerikasta kaikkialle maailmaan. Mutta synnyinmantereeltaan hevonen oli kuollut sukupuuttoon jo kauan ennen punaisen ihmisrodun tuloa.
61:4.6 (698.8) Ilmasto oli vähin erin viilenemässä; maakasvit siirtyivät hitaasti etelämmäksi. Ensi vaiheessa eläinten vaellukset pohjoisten kannasten yli pysäytti nimenomaan pohjoisessa lisääntynyt kylmyys, myöhemmin nämä Pohjois-Amerikan maasillat sitten vajosivatkin mereen. Kohta sen jälkeen Afrikan ja Etelä-Amerikan välinen maa-yhteys vaipui lopullisesti aaltojen alle, ja läntinen pallonpuolisko oli eristyksissä jokseenkin kuten nykyäänkin. Tästä ajankohdasta eteenpäin itäisellä ja läntisellä pallonpuoliskolla alkoi kehittyä selvästi toisistaan erottuvia elollisuuden tyyppejä.
61:4.7 (699.1) Ja näin päättyy tämä lähes kymmenen vuosimiljoonan pituinen ajanjakso, eikä ihmisen esi-isää ole vieläkään ilmestynyt. Tätä aikaa nimitetään tavallisesti plioseenikaudeksi.
61:5.1 (699.2) Edellisen kauden lopulla Pohjois-Amerikan koillisosan ja Pohjois-Euroopan maa-alueet olivat suurelta alalta varsin korkealla niin, että yksistään Pohjois-Amerikassa laajat alueet nousivat 9 000 metrin korkeuteen, jopa korkeammallekin. Aiemmin näillä pohjoisilla seuduilla oli vallinnut lauhkea ilmasto, ja haihtuminen oli ollut kaikista arktisista vesistä esteetöntä, ja meret pysyivät miltei jääkauden loppuun asti jatkuvasti jäättöminä.
61:5.2 (699.3) Kun nämä maa-alueet nousivat ylemmäs, niin samanaikaisesti merivirrat siirtyivät ja kausittaiset tuulet muuttivat suuntaansa. Nämä olosuhteet aiheuttivat lopulta miltei taukoamatonta kosteuden tiivistymistä pohjoisten ylänkömaiden yllä olleesta, erittäin kostean ilmanalan virtauksesta. Näillä korkeilla ja sen vuoksi viileillä alueilla alkoi sataa lunta, ja sitä jatkui niin kauan, että lunta oli 6 000 metrin vahvuudelta. Suurimman lumensyvyyden alueet samoin kuin niiden sijaintikorkeus määrittivät myöhemmin ilmaantuneiden, jäätikön paineesta liikkeelle lähteneiden virtausten keskuspisteet. Jääkautta kesti täsmälleen niin kauan kuin tämä ylenmääräinen kosteuden tiivistyminen jaksoi pitää näitä pohjoisen ylänköjä valtavan lumivaipan peitossa. Lumi muuntui pian kiinteäksi, mutta silti hitaasti liukuvaksi jääksi.
61:5.3 (699.4) Kaikki tämän ajanjakson suuret jääkentät sijaitsivat korkeilla ylängöillä, eivät vuoristoseuduilla kuten nykyään. Puolet jääkauden jäästä oli Pohjois-Amerikassa, yksi neljännes oli Euraasiassa ja yksi neljännes muualla, etupäässä Antarktiksella. Afrikkaan jää ei suurestikaan vaikuttanut, mutta Australia peittyi miltei kokonaan antarktisen jäävaipan alle.
61:5.4 (699.5) Tämän maailman pohjoiset seudut ovat kokeneet kuusi eriaikaista ja erillistä jään hyökkäystä, vaikkakin jokainen yksittäinen jäätikkö eteni ja taas vetäytyi kymmeniä kertoja aktiivisuutensa aikana. Pohjois-Amerikassa jää kerääntyi kahteen ja myöhemmin kolmeen keskukseen. Grönlanti oli jään peitossa ja Islanti hautautui kokonaan jäävirran alle. Euroopassa jää peitti eri aikoina Brittein saaret Etelä-Englannin rannikkoa lukuun ottamatta ja levisi Länsi-Euroopan ylle aina Ranskaa myöten.
61:5.5 (699.6) 2 000 000 vuotta sitten alkoi ensimmäinen Pohjois-Amerikan jäätikkö työntyä etelämmäksi. Jääkausi oli nyt alullaan, ja tämän jäätikön eteneminen pohjoisen painekeskuksista ja vetäytyminen sinne takaisin vaati aikaa lähes vuosimiljoonan. Keskimmäinen jääkenttä ulottui etelässä aina Kansasiin saakka; jäätikön itäinen sen paremmin kuin läntinenkään keskus ei ollut silloin kovin laaja.
61:5.6 (699.7) 1 500 000 vuotta sitten ensimmäinen suuri jäätikkö oli vetäytymässä pohjoiseen. Tällä välin Grönlannissa ja Pohjois-Amerikan koillisosassa oli satanut valtavat määrät lunta, ja ennen pitkää tämä itäinen jäämassa alkoi valua kohti etelää. Tämä oli jään toinen invaasio.
61:5.7 (699.8) Euraasiassa ei kumpikaan ensimmäisistä jään hyökkäyksistä tapahtunut laajalla rintamalla. Näiden jääkauden varhaisvaiheiden aikana Pohjois-Amerikassa esiintyi runsaasti mastodontteja, villamaisen karvan peittämiä mammutteja, hevosia, kameleja, kauriita, myskihärkiä, biisoneita, maalaiskiaisia, jättiläismajavia, sapelihammastiikereitä, elefantinkokoisia laiskiaisia sekä monia kissojen ja koirien heimon ryhmiä. Mutta tästä ajankohdasta eteenpäin ne yhä pahemmaksi käyneen jääkautisen kylmyyden johdosta vähenivät lukumäärältään nopeasti. Jääkauden lähetessä loppuaan useimmat mainituista eläinlajeista olivat Pohjois-Amerikan osalta kuolleet sukupuuttoon.
61:5.8 (700.1) Kaukana jääkentistä eläneessä maailman maa- ja vesieliöstössä ei tapahtunut paljonkaan muutoksia. Jään laajenemiskausien välisinä aikoina ilmasto oli jokseenkin yhtä leuto kuin nykyään, ehkä hiukan lämpimämpikin. Vaikka jäätiköt levittäytyivät peittämään valtavia alueita, ne olivat sittenkin vain paikallisia ilmiöitä. Rannikkoalueen ilmanala vaihteli suuresti sen mukaan, vallitsiko jääpeitteen epäaktiivisuuden aika, vai lipuivatko suunnattomat jäävuoret Mainen rannikkoa pitkin Atlanttiin, liukuivatko ne Pugetinsalmen kautta Tyyneenmereen vai vyöryivätkö ne jylisten Norjan vuonoja pitkin Pohjanmereen.
61:6.1 (700.2) Tämän jääkausijakson suuri tapahtuma oli alkukantaisen ihmisen evoluutio. Vähän matkaa Intiasta länteen, nykyään veden alla olevalla maalla, vanhemmista pohjoisamerikkalaisista puoliapinalajeista polveutuneiden ja Aasiaan muuttaneiden jälkeläisten keskuudessa ilmaantuivat yhtäkkisesti ihmisen kantanisäkkäät. Nämä pieneläimet kävelivät enimmäkseen takaraajoillaan, ja kokoonsa nähden sekä muihin eläimiin verrattuina näillä eläimillä oli suuret aivot. Seitsemännessäkymmenennessä sukupolvessa tästä elollisten ryhmästä eriytyi yhtäkkisesti uusi ja korkeampitasoinen eläinryhmä. Nämä uudet, ihmisen välinisäkkäät – jotka olivat lähes kaksi kertaa esivanhempiensa kokoisia ja korkuisia, ja joiden älynlahjat olivat kasvaneet samassa suhteessa – olivat juuri vakiinnuttaneet asemansa, kun kädellisten luokka, kolmas ratkaisevan tärkeä mutaatio, yhtäkkisesti ilmaantui. (Tähän samaan aikaan välinisäkkäiden sukuhaarassa tapahtui taantumista, mistä saivat alkunsa ihmisapinoiden kantamuodot; ja siitä hetkestä tähän päivään asti ihmisen sukuhaara on kulkenut edistyvän evoluution tietä, kun taas ihmisapinoiden heimot ovat joko polkeneet paikallaan tai suorastaan taantuneet.)
61:6.2 (700.3) 1 000 000 vuotta sitten Urantia rekisteröitiin asutuksi maailmaksi. Edistyvien kädellisten sukuhaarassa tapahtunut mutaatio tuotti yhtäkkiä kaksi alkukantaista ihmisolentoa, ihmiskunnan varsinaiset esivanhemmat.
61:6.3 (700.4) Tämä tapahtuma sattui suunnilleen jäätikön kolmannen etenemisvaiheen alkamisen aikoihin. Tästä on tehtävissä se havainto, että varhaiset esivanhempanne syntyivät ja kasvoivat kannustavassa, vireyttävässä ja vaikeassa ympäristössä. Ja eskimot, näistä Urantian alkuasukkaista ainoat nykyaikaan asti selvinneet, asuvat nykyäänkin mieluiten pohjoisen jääkylmässä ilmanalassa.
61:6.4 (700.5) Ihmisiä eli läntisellä pallonpuoliskolla, vasta kun jääkausi oli päättymässä. Mutta jääkausien välisinä aikakausina he siirtyivät Välimeren ympäri kohti länttä ja levisivät pian koko Euroopan mantereelle. Läntisen Euroopan luolista on trooppisten ja arktisten eläinten jäännösten seasta löydettävissä ihmisluita, mikä todistaa, että ihminen asusti näillä seuduilla kaikkina sen ajanjakson myöhempien vaiheiden aikana, jolloin jäätiköt vuoroin etenivät, vuoroin vetäytyivät.
61:7.1 (700.6) Koko jääkausien jakson ajan meneillään oli muitakin toimintoja, mutta pohjoisilla leveysasteilla jäätikön vaikutus jätti kaikki muut ilmiöt varjoonsa. Mikään muu maan pinnalla tapahtuva tai siihen kohdistuva toiminta ei jätä yhtä tunnusomaisia merkkejä pinnanmuodostukseen. Tunnusmerkillisiä vierinkiviä ja sellaisia pinnan rikkoutumia kuin hiidenkirnuja, järviä, siirtolohkareita ja kivimurskaa ei tavata minkään muun luonnonilmiön jäljiltä. Jään tiliin on myös laskettava ne loivat kukkulat tai maanpinnan kumpuilut, jotka tunnetaan moreeniharjuina. Ja jäätikkö siirtää edetessään joet sijoiltaan ja muuttaa koko maan kasvojenpiirteet. Vain jäätiköt jättävät jälkeensä sellaisia paljastavia aineskinostumia kuin pohja-, sivu- ja päätemoreeneja. Nämä kinostumat, eritoten pohjamoreenit, ulottuvat Pohjois-Amerikassa itärannikolta pohjoiseen ja länteen, ja niitä tavataan Euroopasta ja Siperiasta.
61:7.2 (701.1) 750 000 vuotta sitten oli neljäs jäätikkö, Pohjois-Amerikan keskimmäisen ja itäisen jääkentän yhdistymä, edennyt jo varsin pitkälle etelään; suurimmillaan se ulottui Etelä-Illinoisiin, siirsi Mississippijoen kahdeksankymmentä kilometriä lännemmäksi, ja idän suunnalla se laajeni niinkin kauas etelään kuin Ohiojoelle ja keskiseen Pennsylvaniaan.
61:7.3 (701.2) Aasiassa Siperian jäätikkö tunkeutui etelän suunnalla kauemmaksi kuin koskaan, kun etenevä jäätikkö sen sijaan Euroopassa pysähtyi vain vähän matkan päähän Alppien muodostamasta vuoristoesteestä.
61:7.4 (701.3) 500 000 vuotta sitten, jään viidennen eteenpäintyöntymisen aikana, ihmisen evoluution kulkua joudutti uusi kehitystapahtuma. Yhtäkkisesti ja yhdessä sukupolvessa syntyivät ihmisen alkuperäisestä rotuhaarasta mutaation kautta kuusi värillistä rotua. Tämä on kaksin verroin tärkeä ajankohta, sillä se oli myös ajankohta, jolloin Planeettaprinssi saapui.
61:7.5 (701.4) Pohjois-Amerikassa eteenpäin vyörynyt viides jäätikkö koostui kaikkien kolmen jäätikkökeskuksen yhteishyökkäyksestä. Itäinen kieleke ulottui kuitenkin vain lyhyen matkaa St. Lawrencen laakson eteläpuolelle, eikä läntinen jäätikkökään edennyt pitkälle etelään. Mutta keskimmäinen kieleke työntyi etelään ja peitti alleen suurimman osan nykyisestä Iowan osavaltiosta. Euroopassa jään tämä invaasio ei ollut yhtä laaja kuin edellinen.
61:7.6 (701.5) 250 000 vuotta sitten alkoi kuudes ja viimeinen jääkausi. Ja siitäkin huolimatta, että pohjoiset ylängöt olivat alkaneet jossakin määrin vajota, suurin lumen kerrostuminen pohjoisille jääkentille tapahtui juuri tämän jakson aikana.
61:7.7 (701.6) Tässä invaasiossa kaikki kolme suurta jääkenttää sulautuivat yhdeksi muodostaen yhtenäisen ja suunnattoman jäämassan, ja kaikki läntiset vuoristot olivat osallisina tässä jäätikönmuodostuksessa. Tämä oli Pohjois-Amerikan suurin jään invaasio. Jää työntyi painekeskuksestaan yli kaksituhatta neljäsataa kilometriä etelään, ja Pohjois-Amerikka koki kaikkien aikojen alhaisimmat lämpötilansa.
61:7.8 (701.7) 200 000 vuotta sitten, viimeisimmän jäätikön etenemisvaiheessa, sattui välikohtaus, jolla oli suuri vaikutus tapahtumien kulkuun Urantialla: Luciferin kapina.
61:7.9 (701.8) 150 000 vuotta sitten kuudes ja viimeinen jäätikkö saavutti laajentumisensa eteläisen ääripisteen, kun läntinen jääkieleke juuri ja juuri ylitti nykyisen Kanadan rajan, samalla kun keskimmäinen ulottui etelässä Kansasiin, Missouriin ja Illinoisiin, ja kun itäinen jäätikkö etelään työntyessään peitti alleen suurimman osan Pennsylvaniasta ja Ohiosta.
61:7.10 (701.9) Tämä oli se jäätikkö, josta työntyivät esiin ne monet ulokkeet tai jääkielekkeet, jotka antoivat hahmon nykyisille järville – niin pienille kuin suurillekin. Vetäytyessään jäätikkö sai aikaan Pohjois-Amerikan suurten järvien vesistön. Ja Urantian geologit ovat varsin tarkkaan päätelleet tämän kehityskulun eri vaiheet ja ovat aivan oikein arvelleet, että nämä vesistöt ovat laskeneet mereen eri aikoina eri kohdista: ensin Mississipinlaaksoon; sitten itään, Hudsoninlaaksoon, ja lopulta pohjoista reittiä St. Lawrenceen. Kolmekymmentäseitsemäntuhatta vuotta on kulunut siitä, kun suurten järvien yhteen kytkeytyvä vesistö alkoi laskea mereen nykyistä Niagaran reittiä.
61:7.11 (702.1) 100 000 vuotta sitten, viimeisen jäätikön vetäytymisen aikana, alkoivat muodostua valtavat napajäätiköt, ja jäätiköitymisen keskus siirtyi huomattavasti pohjoisemmaksi. Ja niin kauan kuin napaseudut pysyvät jään peitossa, on tuskin mahdollista, että ilmaantuisi uutta jääkautta siitä riippumatta, miten maa tulevaisuudessa kohoaa tai miten merivirrat muuttuvat.
61:7.12 (702.2) Tämän viimeisen jäätikön eteneminen kesti satatuhatta vuotta ja yhtä paljon aikaa kului, ennen kuin sen vetäytyminen takaisin pohjoiseen oli päättynyt. Ilmastoltaan lauhkeat seudut ovat olleet jäättöminä hieman yli viisikymmentätuhatta vuotta.
61:7.13 (702.3) Ankara jääkausi hävitti monia lajeja ja sai aikaan perinpohjaisia muutoksia muissa. Monien lajien kantoja harvensi ankarasti edestakainen muuttoliike, jonka teki välttämättömäksi milloin etenevä, milloin vetäytyvä jäätikkö. Niihin eläimiin, jotka seurailivat jäätiköitä edestakaisin pitkin ja poikin maita ja mantuja, kuuluivat karhu, biisoni, poro, myskihärkä, mammutti ja mastodontti.
61:7.14 (702.4) Mammutti etsiytyi avoimille preerioille, mutta mastodontti piti enemmän suojaisista metsäseutujen reunamaista. Mammutti vaelteli vielä hiljattain alueella, joka ulottui Meksikosta Kanadaan; sen siperialaisesta muunnoksesta tuli karvapeitteinen. Mastodontti pysytteli elollisten joukossa Pohjois-Amerikassa aina siihen asti, kunnes punainen ihminen sen hävitti sukupuuttoon, jokseenkin niin kuin valkoinen ihminen myöhemmin tappoi biisonit.
61:7.15 (702.5) Viimeisen jäätiköitymisen aikana hevonen, tapiiri, laama ja sapelihammastiikeri kuolivat Pohjois-Amerikasta sukupuuttoon. Näiden sijalle tuli Etelä-Amerikasta laiskiaisia, vyötiäisiä ja jokisikoja.
61:7.16 (702.6) Pakon edessä tapahtunut elollisuuden muutto etenevän jään tieltä johti kasvien ja eläinten kohdalla epätavallisiin sekoittumisiin, ja viimeisen jäätikön vetäytyessä monet kasvien ja eläinten arktiset lajit jäivät saarroksiin muutamille vuorenhuipuille, jonne ne olivat siirtyneet jäätikön tuomaa hävitystä pakoon. Ja niinpä nykyään on Euroopan Alppien ylärinteiltä samoin kuin Pohjois-Amerikan Appalakkien vuoristosta löydettävissä tällaisia alkuperäisiltä sijoiltaan eksyneitä kasveja ja eläimiä.
61:7.17 (702.7) Jääkausi on viimeinen kokonaan ohitettu geologinen kausi, niin kutsuttu pleistoseenikausi, ja sen pituus on yli kaksi miljoonaa vuotta.
61:7.18 (702.8) 35 000 vuotta sitten suuri jääkausi päättyi muualla kuin planeetan napa-alueilla. Tämä ajankohta on myös sikäli merkittävä, että se sattuu lähelle Aineellisen Pojan ja Tyttären saapumista ja Aatamin tuomiokauden alkua, mikä karkeasti ottaen vastaa holoseenikauden eli jääkauden jälkeisen jakson alkamista.
61:7.19 (702.9) Tämä kertomus, joka ulottuu nisäkkäiden elollismuodon syntymästä jään vetäytymiseen ja aina historiallisiin aikakausiin saakka, käsittää lähes viidenkymmenen miljoonan vuoden aikavälin. Kysymyksessä on viimeinen – nykyinen – geologinen kausi, ja tutkijanne tuntevat sen kenotsooisena eli nykykautena.
61:7.20 (702.10) [Esittänyt muuan täällä asuva Elämänkantaja.]
Urantia-kirja
Luku 62
62:0.1 (703.1) LIKIMAIN miljoona vuotta sitten ilmaantuivat ihmiskunnan välittömät esivanhemmat kolmesta peräkkäisestä ja yhtäkkisestä mutaatiosta, jotka olivat peräisin istukallisen nisäkkään vanhasta, puoliapinan tyyppisestä rotukannasta. Näiden varhaisten puoliapinoiden hallitsevat perintötekijät olivat peräisin kehittyvän elollisplasman läntisestä – eli sittemmin amerikkalaisesta – ryhmästä. Mutta ennen kuin tästä perintöaineksesta erkani suoraan ihmisen kantamuotoihin johtava haara, se sai vahvistusta elollisuuden keskimmäisestä, Afrikassa kehittyneestä juurrutuksesta. Elämän itäisestä ryhmästä varsinaiseen ihmislajin aikaansaamiseen saatiin aineksia vain vähän tai ei ollenkaan.
62:1.1 (703.2) Varhaiset puoliapinat, joista ihmislajin esimuodoista puhuttaessa on kysymys, eivät olleet suoranaisesti sukua jo olemassa olleille gibbonien ja apinoiden heimokunnille, joita tuolloin eli Euraasiassa ja Pohjois-Afrikassa ja joiden jälkeläisiä on säilynyt nykyaikaan asti. Ne eivät myöskään olleet nykytyyppiä edustavan puoliapinalajin jälkeläisiä, vaikka ne polveutuivat molemmille yhteisestä mutta silloin jo kauan sitten sukupuuttoon kuolleesta kantamuodosta.
62:1.2 (703.3) Samalla kun nämä varhaiset puoliapinat kehittyivät läntisellä pallonpuoliskolla, tapahtui, että ihmiskunnan nisäkäskantamuodot ilman välivaiheita muodostanut sukuhaara eriytyi Lounais-Aasiassa, keskimmäisen elollisjuurrutuksen alkuperäisellä kohdealueella, mutta sen itärajan tuntumassa. Useita miljoonia vuosia aikaisemmin olivat tyypiltään pohjoisamerikkalaiset puoliapinat vaeltaneet länteen Beringinkannaksen yli ja vähä vähältä levittäytyneet pitkin Aasian rannikkoa lounaaseen. Nämä vaeltajaheimot saapuivat viimein sille terveelliselle seudulle, joka sijaitsi silloisen laajentuneen Välimeren ja Intian niemimaan kohoavien vuoriseutujen välissä. Tällä Intian länsipuolisella maaperällä ne yhdistyivät muihin ja kehityksen kannalta suotaviin rotuaineksiin, ja näin ne perustivat ihmisrodun kantasuvun.
62:1.3 (703.4) Tuon vuoriston lounaispuolella ollut Intian merenrannikko vaipui ajan myötä vähitellen mereen, mikä eristi tämän alueen elollisuuden täydelleen muusta maailmasta. Tälle Mesopotamian tai Persian niemimaalle ei ollut muuta pääsytietä eikä sieltä ollut myöskään muuta pakotietä kuin pohjoisen kautta, ja etelään tunkeutuvat jäätiköt sulkivat kerran toisensa jälkeen myös tämän väylän. Ja juuri täällä, siihen aikaan miltei paratiisillisella alueella, ilmaantui edellä mainituista puoliapinan tyyppisen nisäkkään valiojälkeläisistä kaksi suurenmoista ryhmää: nykyiset ihmisapinoiden heimot ja nykyinen ihmislaji.
62:2.1 (703.5) Runsas vuosimiljoona sitten ilmaantuivat yhtäkkisesti mesopotamialaiset ihmisen kantanisäkkäät, suoraan istukallisten nisäkkäiden pohjoisamerikkalaisesta puoliapinalajista polveutuneet jälkeläiset. Ne olivat vilkkaita, pieniä luontokappaleita, pituudeltaan vajaan metrin mittaisia. Ja vaikka niillä ei ollut tapana kävellä takaraajoillaan, ne pystyivät silti helposti seisomaan suorassa. Ne olivat karvaisia ja ketteriä ja lörpöttelivät apinoiden tapaan, mutta ihmisapinaheimoista poiketen ne olivat lihansyöjiä. Niillä oli kämmentä vasten kääntyvä alkeellinen peukalo, ja niiden isovarvas toimi varsin kätevänä tarttumavarpaana. Tästä ajankohdasta eteenpäin kehittivät ihmistä edeltäneet lajit toinen toisensa jälkeen tätä kämmentä vasten kääntyvää peukaloa, samalla kun niiden isonvarpaan tarttumiskyky asteittain heikkeni. Myöhemmillä apinalajeilla tarttumaisovarvas säilyi, mutta ne eivät koskaan kehittäneet sentyyppistä peukaloa kuin ihmisellä on.
62:2.2 (704.1) Nämä ihmisen kantanisäkkäät saavuttivat täysikasvuisuuden kolmi- tai nelivuotiaina, ja niiden potentiaalinen elinikä oli keskimäärin kaksikymmentä vuotta. Jälkeläisiä ne synnyttivät yleensä yhden kerrallaan, jos kohta satunnaisesti syntyi myös kaksosia.
62:2.3 (704.2) Tämän uuden lajin jäsenillä oli kaikista maan päällä siihen mennessä eläneistä eläimistä kokoonsa nähden suurimmat aivot. Niillä oli monia sellaisia tuntoja ja ne omasivat lukuisia sellaisia vaistoja, jotka olivat myöhemmin ominaisia alkukantaiselle ihmiselle. Ne olivat varsin uteliaita ja osoittivat melkoista voitonriemua jossakin hankkeessa onnistuessaan. Ruokahalu ja sukupuolinen viehtymys olivat hyvin kehittyneitä, ja selkeää sukupuolista valikointia ilmeni hienostumattomassa kosiskelussa ja kumppaninvalinnassa. Tarvittaessa ne taistelivat raivoisasti kaltaisiaan puolustaen, ja ne olivat varsin helliä perhesuhteissaan. Ne tunsivat nöyrtymystä, joka ei ollut kaukana häpeän- ja katumuksentunnosta. Puolisoaan kohtaan ne olivat erittäin helliä ja liikuttavan uskollisia, mutta jos ne olosuhteiden pakosta joutuivat erilleen, niillä oli tapana valita itselleen uusi puoliso.
62:2.4 (704.3) Pienikokoisina ja riittävän järkevinä tajuamaan metsäisen asuinympäristönsä vaarat niissä kehittyi aivan erityinen pelko, joka pani ne turvautumaan lajin elossasäilymiseen suuresti myötävaikuttaneisiin, viisaisiin varotoimenpiteisiin. Näihin varokeinoihin kuului muun muassa alkeellisten suojien kyhääminen puiden latvustoihin, mikä eliminoi monet maan pinnalla elämisen vaarat. Ihmiskunnassa ilmenevä pelkäämisalttius on peräisin erityisesti näiltä ajoilta.
62:2.5 (704.4) Näissä kantanisäkkäissä kehittyi enemmän heimohenkeä kuin oli esiintynyt milloinkaan aikaisemmin. Ne olivat tosiaankin erittäin laumahakuisia, mutta siitä huolimatta äärimmäisen taistelunhaluisia, aina kun niiden vakiintuneeseen elämäntapaan kuuluvia tavanomaisia puuhia jollakin tavoin häirittiin, ja pahasti suuttuessaan ne osoittivat tulista mielenlaatua. Niiden sotaisa luonne palveli kuitenkin hyvää tarkoitusta; korkeammantasoiset ryhmät kävivät siekailematonta sotaa alemmantasoisia naapureitaan vastaan, ja näin tämä laji valikoivan eloonjäämisen myötä parani vähitellen laadullisesti. Eikä aikaakaan, kun ne hallitsivat tämän seudun pienempien luontokappaleiden elämää, ja hyvin harvat niitä vanhemmista, lihaasyömättömistä apinan kaltaisista heimoista säilyivät lajien joukossa.
62:2.6 (704.5) Yli tuhannen vuoden ajan nämä aggressiiviset pieneläimet lisääntyivät lukumääräisesti ja levisivät eri puolille Mesopotamian niemimaata, samalla kun ne fyysiseltä tyypiltään ja yleiseltä älykkyydeltään kaiken aikaa laadullisesti kohenivat. Ja tasan seitsemänkymmentä sukupolvea sen jälkeen, kun tämä heimo oli saanut alkunsa korkeimmantyyppisestä puoliapinakantaisästään, sattui seuraava käänteentekevä kehitystapahtuma: Urantian ihmisten evoluutioon tämän jälkeen kuuluvan elintärkeän välivaiheen esivanhempien yhtäkkinen eriytyminen.
62:3.1 (704.6) Jo ihmisen kantanisäkkäiden kehityksen alkuvaiheessa näiden vilkkaiden luontokappaleiden erään valiopariskunnan puunlatvusmajassa syntyi kaksoset, toinen koiras ja toinen naaras. Esivanhempiinsa verrattuina ne olivat todella kauniita pikku olentoja. Niiden ruumista peitti vain vähäinen karvoitus, mutta se ei ollut mikään haitta, eliväthän ne lämpimässä ja tasaisessa ilmanalassa.
62:3.2 (705.1) Nämä lapset kasvoivat vähän yli sadankahdenkymmenen senttimetrin pituisiksi. Ne olivat kaikin tavoin vanhempiaan kookkaampia, niiden jalat olivat pitemmät ja käsivarret lyhyemmät. Niiden peukalot kääntyivät miltei täysin kämmentä vasten. Näin niiden peukalo soveltui jokseenkin yhtä hyvin erilaisiin tehtäviin kuin nykyihmisen peukalo. Ne kävelivät pystyasennossa, sillä niiden jalat soveltuivat kävelemiseen miltei yhtä hyvin kuin myöhempien ihmisrotujen jalat.
62:3.3 (705.2) Ihmisiin verrattuina niiden aivot olivat alemmantasoiset ja pienemmät, mutta paljon korkeammantasoiset ja suhteellisesti paljon suuremmat kuin niiden esivanhempien aivot. Kaksoset osoittivat jo varhain korkeampaa älykkyyttä, ja pian ne tunnustettiinkin koko kantanisäkkäiden heimon johtajiksi, jotka todellakin pystyttivät primitiivisen sosiaalisen organisaation ja loivat alkeellisen taloudellisen työnjaon. Nämä veli ja sisar pariutuivat, ja kohta niillä oli ilonaan suuresti kaltaistensa lasten kaksikymmenyksipäinen joukko, jonka jäsenet olivat kaikki yli satakaksikymmentä senttimetriä pitkiä ja kaikin tavoin esivanhempiensa lajia verrattomampia. Tästä uudesta ryhmästä muodostui välinisäkkäiden kantajoukko.
62:3.4 (705.3) Kun tämä uusi ja korkeatasoisempi ryhmä kasvoi lukumäärältään suureksi, puhkesi sota, säälimätön sota. Ja kun kauhistuttava taistelu oli ohitse, ei henkiin ollut jäänyt ainoatakaan yksilöä aiemmasta kantarodusta. Tämän lajin lukumäärältään vähäisempi, mutta voimakkaampi ja älykkäämpi sivuhaara oli jäänyt eloon kantamuotonsa kustannuksella.
62:3.5 (705.4) Ja tämän jälkeen tästä luontokappaleesta tuli lähes viidentoistatuhannen vuoden ajaksi (kuusisataa sukupolvea) tämän maailmankolkan kauhu. Kaikki entisaikojen suuret ja vahingolliset eläimet olivat tuhoutuneet. Näiden seutujen syntyperäiset suureläimet eivät olleet lihansyöjiä, eivätkä kissojen heimon suuremmat lajit – leijonat ja tiikerit – olleet vielä tunkeutuneet tähän maan päällä omalaatuisen suojaisaan turvapaikkaan. Siksi näistä välinisäkkäistä kehittyi rohkeita olentoja, jotka alistivat valtaansa koko oman nurkkauksensa luomakunnasta.
62:3.6 (705.5) Kantalajiinsa verrattuina välinisäkkäät edustivat joka suhteessa laadullista parannusta. Jopa niiden odotettavissa ollut elinikäkin oli pitempi ollessaan noin kaksikymmentäviisi vuotta. Tässä uudessa lajissa ilmeni koko joukko alkeellisia ihmisen rotuominaisuuksia. Jo syntymässä saamiensa, esivanhemmissaan ilmenneiden taipumusten lisäksi nämä välinisäkkäät kykenivät tietyissä vastenmielisissä tilanteissa osoittamaan inhoa. Niillä oli sen lisäksi selvästi havaittava keräilyvietti; niillä oli tapana kätkeä ravintoa myöhempää käyttöä varten, ja ne keräsivät suurella antaumuksella sileitä ja pyöreitä vierinkiviä sekä tietyntyyppisiä pyörökiviä, jotka soveltuivat ammuksina käytettäviksi joko puolustus- tai sitten hyökkäystarkoituksessa.
62:3.7 (705.6) Nämä ihmisen välinisäkkäät osoittivat ensimmäisinä selvää taipumusta rakenteluun, minkä todistaa niiden keskinäinen kilpailu latvusmajojen ja monin tunnelein varustettujen, maanalaisten piilopaikkojen rakentamisessa. Ne olivat ensimmäinen nisäkäslaji, joka milloinkaan huolehti turvallisuudestaan rakentamalla sekä puunlatvusmajoja että maanalaisia suojia. Varsin laajalti ne hylkäsivät kasvavat puut asuinpaikkoinaan ja elivät päivät maan pinnalla ja nukkuivat yöt latvustoissa.
62:3.8 (705.7) Luonnollista tietä aikaa myöten tapahtunut runsastuminen johti lopulta vakavaan kilpailuun ravinnosta ja taisteluun sukupuolikumppaneista, mikä kaikki vei toistuviin, kaikille osapuolille tuhoisiin taisteluihin. Nämä taistelut olivat vähällä hävittää koko lajin. Tällaiset kamppailut jatkuivat niin kauan, että elossa oli enää alle sadan yksilön ryhmä. Mutta lopulta rauha taas palasi, ja tämä yksinäinen eloon jäänyt heimokunta rakensi uudestaan puunlatvamakuukamarinsa ja aloitti taas kerran normaalin ja puolittain rauhanomaisen olemassaolonsa.
62:3.9 (705.8) Kykenette tuskin käsittämään, miten täpärästi teidän ihmistä edeltäneet esivanhempanne välttyivät aina silloin tällöin uhanneelta sukupuuttoon kuolemiselta. Jos koko ihmiskunnan kantaisäsammakko olisi eräässä tilanteessa hypännyt viisi senttimetriä lyhyemmän loikan, koko evoluution kulku olisi muuttunut merkittävästi. Välittömästi kantanisäkäslajia edeltäneen puoliapinaemon elämä oli hiuskarvan varassa peräti viisi kertaa, ennen kuin se synnytti uuden ja korkeamman nisäkäslajin isän. Mutta kaikkein lähimpänä tuhoa oltiin silloin, kun salama iski puuhun, jossa kädelliskaksosten tuleva emo nukkui. Nämä molemmat välinisäkäsvanhemmat joutuivat pahan järkytyksen valtaan ja saivat vakavia palovammoja. Sama taivaalta iskenyt salama tappoi kolme niiden seitsemästä lapsesta. Nämä kehittyvät eläimet olivat miltei taikauskoisia. Tämä pariskunta, jonka latvusmajaan salama oli iskenyt, oli itse asiassa välinisäkäslajin edistyneempää ryhmää johtava pari. Ja heidän esimerkkiään seuraten yli puolet heimoyhteisöstä, johon kuuluivat tavallista älykkäämmät perhekunnat, muutti yli kolmen kilometrin päähän tuosta paikasta ja ryhtyi rakentamaan uusia puunlatvusmajoja ja uusia maasuojia – väliaikaisia piilopaikkoja äkillisen vaaran varalta.
62:3.10 (706.1) Pian kotinsa valmistumisen jälkeen tämä pariskunta, lukemattomien taistojen veteraanipari, havaitsi olevansa kaksosten ylpeät vanhemmat, kaksosten, jotka olivat siihen mennessä maailmaan syntyneistä eläimistä kiinnostavimmat ja tärkeimmät, sillä ne olivat uuden lajin, kädellisten, ensimmäiset yksilöt. Tämä laji oli seuraava elintärkeä vaihe ihmiseen johtavassa evoluutiossa.
62:3.11 (706.2) Yhtä aikaa näiden kädelliskaksosten syntymän kanssa syntyi kaksoset toisellekin pariskunnalle – välinisäkäsheimon erityisen takapajuisille urokselle ja naaraalle, parille, joka oli sekä mieleltään että fysiikaltaan alemmantasoinen. Nämä kaksoset, koiras ja naaras, eivät välittäneet tehdä valloituksia; ne huolehtivat vain ravinnon hankkimisesta, ja koska ne eivät tavallisesti syöneet lihaa, ne kadottivat pian kaiken kiinnostuksen saalistukseen. Näistä kehityksessä jälkeenjääneistä kaksosista tuli nykyisten ihmisapinaheimojen perustanlaskijat. Niiden jälkeläiset etsiytyivät lämpimämmille, eteläisille seuduille, jossa ilmanala oli lauhkea ja jossa oli tarjolla runsaasti trooppisia hedelmiä. Siellä ne ovat jatkaneet eloaan suunnilleen niin kuin ne elivät puheena olevana aikana – lukuun ottamatta niitä sukuhaarautumia, jotka pariutuivat jo olemassa olleiden gibboni- ja apinalajien kanssa ja jotka ovat sen seurauksena huomattavasti taantuneet.
62:3.12 (706.3) Ja on siis helppo todeta, että ihminen ja apina ovat sukua toisilleen vain sikäli, että kumpikin polveutuu välinisäkkäistä, heimosta, jossa tapahtui kahden kaksosparin samanaikainen syntymä ja myöhempi eriytyminen. Alemmantasoisen parin kohtaloksi tuli tuottaa nykyistyyppiset apinat: paviaanit, simpanssit ja gorillat; korkeammantasoisen pariskunnan kohtalona taas oli jatkaa sitä ylöspäin suuntautunutta haaraa, josta kehittyi lopulta itse ihminen.
62:3.13 (706.4) Nykyinen ihminen ja ihmisapinat todellakin polveutuvat samasta heimokunnasta ja samasta lajista, mutta eivät samoista vanhemmista. Ihmisen esivanhemmat polveutuvat suoraan tämän välinisäkkäiden heimon valikoituneen jäännöksen korkeammista rotuaineksista, kun sitä vastoin nykyiset ihmisapinat (tietyntyyppisiä, jo aiemmin olemassa olleita puoliapinoita, gibboneja, apinoita ja muita apinankaltaisia eläimiä lukuun ottamatta) ovat tämän välinisäkkäiden ryhmän kaikkein heikkotasoisimman pariskunnan jälkeläisiä, pariskunnan, joka heimonsa viimeisen raivokkaan taistelun aikana säilyi hengissä vain piilottelemalla yli kahden viikon ajan maanalaisessa ruokavarastossa ja tulemalla esiin, vasta kun vihollisuudet olivat varmasti ohitse.
62:4.1 (706.5) Palaamme takaisin verrattomien kaksosten – koiraan ja naaraan – syntymiseen välinisäkkäiden heimokunnan kahdelle johtavalle jäsenelle: Nämä eläinlapset olivat epätavallista joukkoa; niillä oli vanhempiaankin vähemmän karvoitusta, ja jo hyvin nuorina ne halusivat välttämättä kävellä pystyasennossa. Niiden esivanhemmat olivat toki aina oppineet kävelemään takaraajojensa varassa, mutta nämä kädelliskaksoset seisoivat pystyssä alusta alkaen. Ne kasvoivat yli puolentoista metrin mittaisiksi, ja niiden pää kasvoi suuremmaksi kuin muilla heimon jäsenillä. Vaikka ne jo varhain oppivat vaihtamaan viestejä keskenään merkkejä ja ääniä käyttämällä, ne eivät koskaan kyenneet saamaan omaa väkeään ymmärtämään näitä uusia symboleja.
62:4.2 (707.1) Noin neljäntoista vuoden ikäisinä ne pakenivat heimonsa luota ja vaelsivat länteen perustamaan oman perheensä ja uuden kädellisten lajin. Nämä uudet luontokappaleet on varsin sattuvasti nimetty primaateiksi eli kädellisiksi[4], sillä ne olivat itsensä ihmissuvun suorat ja välittömät eläinkantamuodot.
62:4.3 (707.2) Kädelliset siis ottivat haltuunsa alueen Mesopotamian niemimaan länsirannikolta, joka niemimaa silloin työntyi eteläiseen mereen, kun taas niille läheistä sukua olevat, mutta vähemmän älykkäät heimokunnat elivät niemimaan kärjessä ja pitkin sen itärannikkoa.
62:4.4 (707.3) Edeltäjiinsä, välinisäkkäisiin, verrattuina kädelliset olivat enemmän ihmisen kuin eläimen kaltaisia. Tämän uuden lajin luuston mittasuhteet olivat varsin samankaltaiset kuin alkukantaisten ihmisrotujen vastaavat mittasuhteet. Ihmiselle ominaiset käden ja jalan muoto olivat jo täysin kehittyneet, ja nämä olennot pystyivät kävelemään ja jopa juoksemaan yhtä hyvin kuin kuka tahansa niiden myöhempi ihmisjälkeläinen. Puissaelämisen ne suurelta osin hylkäsivät, vaikka ne vielä turvallisuussyistä vetäytyivätkin puunlatvaan yöksi; varhaisempien esi-isiensä tavoin pelolla oli niihin huomattava vaikutus. Enentynyt käsien käyttö edisti merkittävästi niiden synnynnäisten järjenlahjojen kehittymistä, mutta niillä ei vielä ollut sellaista mieltä, jota reaalisesti olisi voitu pitää ihmismielenä.
62:4.5 (707.4) Vaikka kädelliset tunne-elämänsä luonteen puolesta erosivatkin vain vähän esivanhemmistaan, ne osoittivat kaikissa taipumuksissaan enemmän ihmismäisyyttä. Ne olivat todellakin oivallisia ja verrattomia eläimiä, jotka aikuistuivat noin kymmenvuotiaina ja joiden luonnollinen elinikä oli noin neljäkymmentä vuotta. Toisin sanoen ne olisivat saattaneet elää tuohon ikään asti, jos niitä olisi kohdannut luonnollinen kuolema, mutta noina varhaisina aikoina perin harvat eläimet kokivat luonnollisen kuoleman. Taistelu olemassaolosta oli siihen kerta kaikkiaan liian ankara.
62:4.6 (707.5) Ja sitten, lähes yhdeksänsataa sukupolvea jatkuneen kehittymisen jälkeen, kun oli kulunut suunnilleen kaksikymmentäyksituhatta vuotta ihmisen kantanisäkkään ilmaantumisesta, syntyi kädellisistä yhtäkkiä kaksi tavatonta olentoa: ensimmäiset varsinaiset ihmiset.
62:4.7 (707.6) Kehityksen kulku oli siis sellainen, että pohjoisamerikkalaisesta puoliapinalajista polveutuneista ihmisen kantanisäkkäistä saivat alkunsa ihmisen välinisäkkäät, ja nämä välinisäkkäät vuorostaan tuottivat itseään korkeammalla tasolla olleet kädelliset, joiden keskuudesta tulivat alkukantaisen ihmisrodun välittömät esivanhemmat. Kädellisten heimot olivat viimeinen elintärkeä rengas ihmisen evoluutiossa, mutta vajaan viidentuhannen vuoden kuluttua näistä epätavallisista heimokunnista ei ollut jäljellä ainoatakaan yksilöä.
62:5.1 (707.7) Kahden ensimmäisen ihmisen syntymästä on vuodesta 1934 jKr. laskettuna kulunut täsmälleen 993 419 vuotta.
62:5.2 (707.8) Nämä kaksi ainutlaatuista olentoa olivat kiistatta ihmisiä. Heillä oli monien esivanhempiensa tavoin täysin ihmiselle ominaiset peukalot, samalla kun heidän jalkateränsä olivat aivan yhtä täysin kehittyneet kuin nykyisten ihmisrotujen jalat. He olivat kävelijöitä ja juoksijoita, eivät kiipeilijöitä; isonvarpaan tartuntatehtävä oli kadonnut, tyystin hävinnyt. Kun vaaratilanne ajoi heidät puiden latvustoon, he kiipesivät sinne aivan kuten kiipeäisivät nykyajan ihmiset. Heillä oli tapana kiivetä karhun tavoin puun runkoa pitkin, eikä niin kuin simpanssi tai gorilla kiipeäisi: itsensä oksalta toiselle heilauttamalla.
62:5.3 (708.1) Nämä ensimmäiset ihmisolennot (ja heidän jälkeläisensä) saavuttivat täysikasvuisuuden kahdentoista ikäisinä, ja heidän potentiaalinen elinikänsä oli suunnilleen seitsemänkymmentäviisi vuotta.
62:5.4 (708.2) Näissä ihmiskaksosissa ilmeni jo varhain useita uusia tunnetiloja. He tunsivat ihailua sekä esineitä että muita olentoja kohtaan ja olivat melkoisen turhamaisia. Mutta merkittävin edistysaskel tunne-elämän kehityksessä oli aidosti ihmiselle ominaisten, uusien palvonnallisten tuntemusten ryhmän yhtäkkinen ilmaantuminen. Tähän ryhmään kuuluivat kunnioittava pelko, kunnioituksellinen arvonanto, nöyryys ja jopa alkeellinen kiitollisuuden muoto. Pelko, johon liittyi tietämättömyys luonnonilmiöistä, oli jo synnyttämäisillään alkukantaisen uskonnon.
62:5.5 (708.3) Tällaisten inhimillisten tunteiden lisäksi näissä alkukantaisissa ihmisissä ilmeni alkeellisessa muodossa myös monia erittäin kehittyneitä tunnetiloja. Heillä oli lieviä säälin, häpeän ja paheksunnan tuntemuksia, ja he kokivat rakkauden, vihan ja kostonhalun tunteet väkevästi. He olivat myös alttiita ilmeisille kateuden tuntemuksille.
62:5.6 (708.4) Nämä ensimmäiset kaksi ihmistä, kaksoset, olivat kädellisvanhemmilleen melkoinen koettelemus. He olivat niin uteliaita ja seikkailunhaluisia, että olivat monet kerrat menettää henkensä jo ennen yhdeksättä ikävuottaan. Niinpä he jo kahdentoistaikäisinä olivatkin yltä päältä arpien peitossa.
62:5.7 (708.5) Jo varsin varhain he oppivat viestimään sanallisesti. Yhdenteentoista ikävuoteensa mennessä he olivat kehittäneet puolen sataa ajatuskokonaisuutta käsittävän, entistä paremman merkki- ja sanakielen sekä kehittäneet ja suuresti laajentaneet esi-isiensä alkeellista viestintämenetelmää. Mutta vaikka he miten ankarasti yrittivät, he eivät kyenneet opettamaan vanhemmilleen uusista merkeistään ja symboleistaan kuin muutaman.
62:5.8 (708.6) Noin yhdeksän vuoden ikäisinä he eräänä kirkkaana päivänä kulkivat jokivartta alas ja pitivät keskenään tärkeän neuvottelun. Jokainen Urantialle sijoitettu taivaan älyllinen olento, minä heidän mukanaan, oli paikalla tarkkailemassa, mitä tässä keskipäivän kohtauksessa tapahtuisi. Tuona ikimuistettavana päivänä he pääsivät yhteisymmärrykseen siitä, että he eläisivät toistensa seurassa ja toisilleen, ja tämä oli ensimmäinen niistä lukuisista samankaltaisista sopimuksista, jotka lopulta huipentuivat päätökseksi paeta alemmantasoisten eläintoverien luota ja vaeltaa pohjoiseen tietämättä alkuunkaan sillä tavoin perustavansa ihmisten sukukunnan.
62:5.9 (708.7) Vaikka kaikki kannoimme erittäin suurta huolta siitä, mitä nämä kaksi pientä villi-ihmistä olivat suunnittelemassa, emme kyenneet säätelemään heidän mielensä työskentelyä; emme vaikuttaneet – emmekä voineet vaikuttaa – mielivaltaisesti heidän päätöksiinsä. Mutta planetaarisen toiminnan sallimissa puitteissa me, Elämänkantajat työtovereinemme, toimimme liitossa johdattaaksemme ihmiskaksoset pohjoiseen, kauas karvaisista ja osin puun oksilla asuvista heimolaisistaan. Ja niin kaksoset oman älykkään valintansa perusteella todellakin muuttivat pois, ja meidän ohjauksemme ansiosta he vaelsivat pohjoiseen, syrjäiselle seudulle, jossa he välttyivät siltä biologisen taantumisen mahdollisuudelta, jota sekoittuminen kädellisheimoihin kuuluviin alemmantasoisiin sukulaisiin olisi merkinnyt.
62:5.10 (708.8) Vähän ennen lähtöään kotimetsistä he menettivät eräässä gibbonien hyökkäyksessä emonsa. Vaikkei emo omannutkaan lastensa älykkyyttä, se tunsi silti hyvinkin kunnioitettavaa, näille nisäkkäille ominaista verratonta kiintymystä jälkeläisiinsä, ja se uhrasi pelotta henkensä koettaessaan pelastaa tämän ihmeellisen lapsiparin. Eikä emon uhri ollut turha, sillä se piti vihollisen loitolla niin kauan, että isä saapui apuvoimien kera ja ajoi tunkeilijat tiehensä.
62:5.11 (709.1) Pian sen jälkeen kun tämä nuori pariskunta hylkäsi heimolaisensa perustaakseen ihmisten sukukunnan, heidän kädellisisänsä vaipui lohduttomuuteen, sen sydän murtui. Se ei suostunut syömään edes, kun sen muut lapset kantoivat sille ruokaa. Menetettyään lahjakkaat jälkeläisensä elämä tavallisten heimolaisten keskuudessa ei sen mielestä tuntunut enää elämisen arvoiselta. Niinpä se vaelsi metsään, jossa vihamieliset gibbonit kävivät sen kimppuun ja mukiloivat sen kuoliaaksi.
62:6.1 (709.2) Me, Urantian Elämänkantajat, olimme suorittaneet valppaasti odottaen pitkää vartiotehtävämme siitä päivästä alkaen, jolloin juurrutimme elollisplasman planeetan vesiin, ja siksi ensimmäisten reaalisesti älyllisten ja tahdollisten olentojen ilmaantuminen tuotti meille luonnollisestikin suurta iloa ja verratonta tyydytystä.
62:6.2 (709.3) Olimme tarkkailleet kaksosten mielen kehitystä tekemällä havaintoja niiden seitsemän mielenauttajahengen toiminnoista, jotka osoitettiin Urantialle planeetallesaapumisemme aikoihin. Planeetan elollisuuden koko pitkän evolutionaarisen kehityksen ajan nämä väsymättömät mielenhoivaajat olivat kaiken aikaa tuoneet julki, että niiden oli vaihe vaiheelta yhä helpompi saada yhteys yhä korkeammantasoisiksi kehittyvien eläinlajien kerta kerralta laajempaan aivokapasiteettiin.
62:6.3 (709.4) Alkuaikojen eläinten vaistojen- ja refleksienvaraiseen käyttäytymiseen pystyi vaikuttamaan ensin vain intuition henki. Korkeampien lajien eriytymisen myötä ymmärryksen henki kykeni antamaan tällaisille luontokappaleille kyvyn ajatuskuvien spontaaniin yhdistelyyn. Vähän myöhemmin havaitsimme rohkeuden hengen olevan toiminnassa; kehittyvissä eläimissä kehkeytyi todellakin muodoltaan alkeellista, suojelevaa minätietoisuutta. Kun eri nisäkäsryhmät olivat ilmaantuneet, havaitsimme, että tiedon henki oli tulossa yhä laajemmin esille. Ja korkeampien nisäkkäiden evoluutio toi muassaan neuvon hengen toiminnan ja siitä seuraavan laumavaiston kehittymisen samoin kuin primitiivisen sosiaalisen kehityksen ensimmäiset idut.
62:6.4 (709.5) Koko matkan ihmisen kantanisäkkäistä välinisäkkäisiin ja lopulta kädellisiin olimme yhä suuremmassa määrin panneet merkille, kuinka viiden ensimmäisen auttajahengen toiminta lisääntyi. Mutta kumpikaan jäljellä olevista – korkeimmista mielenhoivaajista – ei ollut koskaan kyennyt toimimaan Urantian tyyppiä olevassa evolutionaarisessa mielessä.
62:6.5 (709.6) Kuvitelkaa iloamme, kun eräänä päivänä – kaksoset olivat silloin suunnilleen kymmenen vuoden ikäisiä – palvonnan henki sai ensimmäisen yhteytensä naispuolisen kaksosen ja vähän sen jälkeen miespuolisen kaksosen mieleen. Tiesimme silloin, että jokin, joka oli hyvin läheistä sukua ihmismielelle, oli lähestymässä huipennustaan. Ja kun he noin vuotta myöhemmin pohdiskelevan ajatustyön ja määrätietoisen päätöksenteon seurauksena päättivät paeta kotoa ja vaeltaa pohjoiseen, silloin viisauden henki alkoi toimia Urantialla ja näissä kahdessa nyt tunnustetussa ihmismielessä.
62:6.6 (709.7) Seurasi välitön ja kokonaan uudenlainen seitsemän mielenauttajahengen mobilisaatio. Olimme täynnä odotusta; tajusimme, että pitkään odotettu hetki lähestyi; tiesimme olevamme sen pitkällisen ponnistelumme tulosten esiin puhkeamisen kynnyksellä, jonka tarkoituksena oli ollut kehittää Urantialle tahdollisia luotuja.
62:7.1 (709.8) Eikä meidän kauan tarvinnutkaan odottaa. Puolilta päivin kaksosten karkaamista seuranneena päivänä toimeenpantiin Urantian planetaarisessa vastaanottopisteessä ensimmäinen universumin yhteyspiirisignaalien koelähetys. Olimme tietenkin kaikki kiihdyksissä käsittäessämme suurtapahtuman olevan ovella, mutta koska tämä maailma oli elollisuuden kokeiluasema, meillä ei ollut vähäisintäkään käsitystä siitä, miten meille planeetan älyllisen elollisuuden tunnustamisesta itse asiassa tiedotettaisiin. Mutta jännityksemme ei jatkunut pitkään. Kolmantena päivänä kaksosten karkumatkan jälkeen, ja ennen Elämänkantajakunnan lähtöä, tänne saapui planeetan ensimmäisen yhteyspiirin perustamisesta huolehtinut Nebadonin arkkienkeli.
62:7.2 (710.1) Urantialla vietettiin ikimuistettavaa päivää, kun pieni ryhmämme kerääntyi planeetan avaruusviestintänavan ympärille ja vastaanotti Salvingtonista ensimmäisen viestin planeetan hetki sitten asetetun mielipiirin kautta. Ja tämä arkkienkelikunnan päällikön sanelema ensimmäinen viesti kuului:
62:7.3 (710.2) ”Urantialla oleville Elämänkantajille – Tervehdys! Välitämme vakuutuksen Salvingtonissa, Edentiassa ja Jerusemissa vallitsevasta suuresta mielihyvästä sen johdosta, että Nebadonin päämajassa on rekisteröity signaali, joka kertoo Urantialla olevaksi tahdollisen olennon arvoaseman mukaista luodun olennon mieltä. Kaksosten määrätietoinen päätös paeta pohjoiseen ja pitää jälkeläisensä erillään alemmantasoisista esivanhemmistaan on pantu merkille. Kysymyksessä on ensimmäinen mielen – ihmistyyppiä olevan mielen – tekemä päätös Urantialla, ja se rakentaa automaattisesti sen viestintäpiirin, jonka kautta tämä ensimmäinen tunnustamisviesti välitetään.”
62:7.4 (710.3) Seuraavaksi tätä uutta yhteyspiiriä myöten saapuivat Edentian Kaikkein Korkeimpien terveiset, joihin sisältyi ohjeita Urantialla asuville Elämänkantajille. Ohjeissa meitä kiellettiin puuttumasta siihen elollisuuden kantamuotoon, jonka olimme rakentaneet. Meille annettiin ohjeeksi olla sekaantumatta ihmisen edistymistä koskeviin asioihin. Tästä ei tulisi tehdä sellaista johtopäätöstä, että Elämänkantajat joskus mielivaltaisesti ja mekaanisesti puuttuisivat planetaaristen evoluutiosuunnitelmien luonnolliseen toteutumiseen, sillä sellaista me emme tee. Mutta aina tähän aikaan saakka meillä oli ollut lupa muokata ympäristöä ja suojata elämänplasmaa erityisellä tavalla, ja juuri tämän erityisen, mutta täysin luonnollisen, valvonnan oli nyt määrä päättyä.
62:7.5 (710.4) Ja tuskin olivat Kaikkein Korkeimmat lopettaneet puheensa, kun Luciferin, Satanian järjestelmän silloisen hallitsijan, kaunis sanoma alkoi saapua planeetalle. Elämänkantajat kuulivat nyt oman päällikkönsä terveiset ja saivat häneltä luvan palata Jerusemiin. Tämä Luciferilta tullut sanoma sisälsi virallisen hyväksymisen sille työlle, jonka Elämänkantajat olivat Urantialla suorittaneet, ja se vapautti meidät kaikesta arvostelusta, jota mahdollisesti tulevaisuudessa esitettäisiin suorittamiamme ponnistuksia kohtaan niiden nebadonilaisten elollisuuden rakennuskaavojen parantamiseksi, jotka on vahvistettu Satanian järjestelmää varten.
62:7.6 (710.5) Nämä Salvingtonista, Edentiasta ja Jerusemista saapuneet sanomat merkitsivät muodollisesti sitä, että Elämänkantajien aikakaudesta toiseen jatkunut planeetan valvonta päättyi. Olimme olleet palveluvuorossa aikakaudesta toiseen ainoina apulaisinamme seitsemän mielenauttajahenkeä ja Fyysiset Päävalvojat. Ja nyt kun tahto eli kyky tehdä päätös palvonnan ja ylöspäinponnistelun hyväksi, oli tullut julki planeetan evolutionaarisissa luoduissa, käsitimme, että työmme oli tehty, ja ryhmämme valmistautui poistumaan. Koska Urantia on elämään kohdistuvien muuntelujen maailma, meille myönnettiin lupa jättää Urantialle kaksi vanhempaa Elämänkantajaa ja kaksitoista avustajaa. Minut valittiin yhdeksi tämän ryhmän jäseneksi, ja olen ollut siitä lähtien Urantialla.
62:7.7 (710.6) Täsmälleen 993 408 vuotta sitten (laskettuna vuodesta 1934 jKr.) Urantia tunnustettiin virallisesti Nebadonin universumiin kuuluvaksi ihmisten asuttamaksi planeetaksi. Biologinen evoluutio oli jälleen kerran yltänyt tahdollisen olennon arvoaseman omaaville inhimillisille tasoille; ihminen oli saapunut Satanian planeetalle 606.
62:7.8 (710.7) [Esittänyt Urantialla asuva nebadonilainen Elämänkantaja.]
[4]: Kädelliset eli esimyseläimet; tieteell. ja engl. nimi 'primates' on johdettu latinan sanasta, joka tarkoittaa 'arvoasteikossa ensimmäinen'.
Urantia-kirja
Luku 63
63:0.1 (711.1) URANTIA rekisteröitiin asutuksi maailmaksi, kun ensimmäiset kaksi ihmistä, edellä mainitut kaksoset, olivat yhdentoista vuoden ikäisiä, ja ennen kuin heistä oli tullut varsinaisten ihmisten toisen sukupolven esikoisen vanhempia. Ja arkkienkelin Salvingtonista lähettämä viesti tässä planeetan virallisessa rekisteröimistilaisuudessa päättyi seuraaviin sanoihin:
63:0.2 (711.2) ”Ihmismieli on ilmaantunut Satanian 606:lle, ja kutsuttakoon näitä uuden rodun kantavanhempia nimillä Andon ja Fonta. Ja kaikki arkkienkelit rukoilevat, että näille luoduille annettaisiin kohta se lahja, että Universaalisen Isän henki asettuu heihin henkilökohtaisesti.”
63:0.3 (711.3) Andon on nebadoninkielinen nimi, joka merkitsee ”ensimmäinen Isän kaltainen luotu, joka osoittaa inhimillistä täydellisyyden kaipuuta”. Fonta merkitsee ”ensimmäinen Pojan kaltainen luotu, joka osoittaa inhimillistä täydellisyyden kaipuuta”. Andon ja Fonta eivät tulleet tuntemaan näitä nimiä, ennen kuin ne annettiin heille hetkellä, jolloin he fuusioituivat Ajatuksensuuntaajaansa. Koko sen ajan, jonka he viettivät kuolevaisina Urantialla, he kutsuivat toisiaan nimillä Sonta-an ja Sonta-en. Sonta-an tarkoittaa ”äidin rakastama”, Sonta-en merkitsee ”isän rakastama”. He antoivat toisilleen nämä nimet, ja niiden merkitys kertoo heidän keskinäisestä kunnioituksestaan ja rakkaudestaan.
63:1.1 (711.4) Andon ja Fonta olivat monissa suhteissa merkityksellisin maan päällä koskaan eläneistä ihmispareista. Tämä ihmeellinen pariskunta, nämä koko ihmiskunnan varsinaiset vanhemmat, olivat monia heistä suoraan polveutuneita jälkeläisiä kaikin tavoin korkeammalla, ja he poikkesivat perin pohjin kaikista esivanhemmistaan, niin läheisistä kuin kaukaisistakin.
63:1.2 (711.5) Tämän ensimmäisen ihmispariskunnan vanhemmat eivät näyttäneet paljonkaan poikkeavan oman heimonsa keskitasosta, jos kohta ne kuuluivatkin sen älykkäimpiin jäseniin, siihen ryhmään, joka ensimmäisenä oppi heittämään kiviä ja käyttämään nuijaa taistelussa. Ne osasivat käyttää myös teräviä kivi-, piikivi- ja luupiikkejä.
63:1.3 (711.6) Vielä vanhempiensa kanssa eläessään Andon oli eläimen jänteitä käyttäen kiinnittänyt terävän piikivenkappaleen nuijan päähän, ja ainakin kymmenkunnassa tilanteessa hänellä oli suurta hyötyä tästä aseesta, pelastihan hän sillä sekä oman henkensä että yhtä seikkailunhaluisen ja uteliaan sisarensa hengen tämän seuratessa häntä uskollisesti kaikille hänen tutkimusretkilleen.
63:1.4 (711.7) Andonin ja Fontan päätös paeta kädellisheimojen piiristä osoittaa sellaista mielen laadukkuutta, joka oli paljon niin monille heidän myöhemmille jälkeläisilleen ominaisen alemmantasoisen älykkyyden yläpuolella, nämä kun alentuivat parittelemaan ihmisapinaheimoihin kuuluvien takapajuisten serkkujensa kanssa. Mutta kun he epämääräisesti tunsivat olevansa jotakin enemmän kuin pelkkiä eläimiä, se johtui siitä, että heillä oli persoonallisuus, ja sitä lisäsi heihin asettuneen Ajatuksensuuntaajan läsnäolo.
63:2.1 (712.1) Päätettyään paeta pohjoiseen Andon ja Fonta antoivat joksikin aikaa myöten peloilleen, varsinkin pelolleen tuottaa mielipahaa isälleen ja lähimmälle perheyhteisölleen. He aavistivat vihamielisten sukulaisten käyvän heidän kimppuunsa, ja näin he tiedostivat joutuvansa mahdollisesti kohtaamaan kuoleman nyt jo kateellisten heimolaistensa käsissä. Kaksoset olivat nuoruusiässään viihtyneet enimmän aikaa toistensa seurassa, eivätkä he sen vuoksi olleet milloinkaan olleet kädellisheimoon kuuluvien eläinserkkujensa ylenmääräisessä suosiossa. Eivätkä he olleet parantaneet pisteitään heimon silmissä silläkään, että he rakensivat itselleen erillisen ja joka suhteessa verrattoman puunlatvuskodin.
63:2.2 (712.2) Ja juuri tässä uudessa kodissa, puunlatvojen keskellä, he eräänä yönä heräsivät rajuun myrskyyn, ja pelokkaina hellästi toisiaan syleillessään he tekivät lopullisen ja peruuttamattoman päätöksensä lähteä karkuun heimon asuinpaikalta ja jättää kotoiset puunlatvat.
63:2.3 (712.3) He olivat jo valmistaneet alkeellisen puunlatvuspakopaikan noin puolen päivämatkan päähän pohjoisen suunnalla. Se oli heidän salainen ja turvallinen piilopaikkansa ensimmäiseksi kotimetsien ulkopuolella vietettäväksi päiväksi. Siitä huolimatta, että kaksoset kädellisten tavoin pelkäsivät kuollakseen olla maassa öiseen aikaan, he lähtivät kuitenkin vähän ennen pimeäntuloa vaeltamaan pohjoista kohti. Vaikka tämä öinen matkanteko vaati heiltä epätavallista rohkeutta – niin täydenkuun valossa kuin se tapahtuikin – he päättelivät aivan oikein, että heidän heimolaisensa ja sukulaisensa tällöin vähemmän todennäköisesti kaipailisivat heitä ja ajaisivat heitä takaa. Ja pian keskiyön jälkeen he pääsivät turvallisesti perille aiemmin valmistamaansa piilopaikkaan.
63:2.4 (712.4) Pohjoista kohti taivaltaessaan he löysivät pintakerrosten alta paljastuneen piikiviesiintymän ja havaitessaan monet kivet muodoltaan eri tarkoituksiin sopiviksi he poimivat niitä mukaansa vastaisen varalle. Yrittäessään lohkoa näitä piikiviä, jotta ne soveltuisivat paremmin tiettyihin tarkoituksiin, Andon huomasi kiven kipinöintiominaisuuden ja oivalsi tulenteon periaatteen. Mutta ajatus ei sillä kertaa saanut pysyväistä sijaa hänen mielessään, olihan ilmanala edelleenkin ihanteellinen, eikä tulta juuri tarvittu.
63:2.5 (712.5) Mutta syysaurinko teki taivaalla aina vain matalamman kaaren, ja kuta pohjoisemmaksi he kulkivat, sitä kylmemmiksi yöt kävivät. Heidän oli jo ollut pakko käyttää eläinten taljoja lämmikkeinä. Ennen kuin he olivat olleet poissa kotoa täyttä kuunkiertoakaan, Andon toi kumppanilleen julki, että hän luuli voivansa piikiven avulla virittää tulen. Kahden kuukauden ajan he sitten yrittivät sytyttää tulta piikiven kipinän avulla, mutta he kokivat vain epäonnistumisia. Pariskunnalla oli tapana joka päivä iskeä kipinöitä piikivestä ja koettaa saada polttopuut syttymään. Eräänä iltana, suunnilleen auringonlaskun aikaan, oikean menetelmän salaisuus vihdoin paljastui, kun Fontan mieleen juolahti kiivetä lähellä seisovaan puuhun, josta hän otti mukaansa hylätyn linnunpesän. Pesä oli kuiva ja helposti syttyvä, ja niin se kipinän siihen osuessa hulmahti suorastaan roihuamaan. He yllättyivät ja säikähtyivät onnistumisestaan niin suuresti, että olivat vähällä päästää tulen sammumaan, mutta lisäämällä sopivaa poltettavaa nuotioon he saivat sen kuitenkin pelastetuksi. Ja sitten alkoivat koko ihmiskunnan kantavanhemmat ensimmäistä kertaa etsiä polttopuita.
63:2.6 (712.6) Tämä oli eräs heidän lyhyen mutta vaiheikkaan elämänsä riemukkaimmista hetkistä. He valvoivat koko yön ja katselivat nuotionsa palamista, samalla kun he hämärästi tajusivat tehneensä keksinnön, joka tekisi heille mahdolliseksi uhmata ilmastoa ja sillä tavoin säilyttää ikiajat riippumattomuutensa eteläisten maiden eläinsukulaisistaan. Levättyään ja tulen lämmöstä kolmen päivän ajan nautittuaan he jatkoivat matkaansa.
63:2.7 (712.7) Andonin kädellisesivanhemmat olivat monet kerrat lisänneet puita salaman sytyttämään tuleen, mutta tämän maailman luoduilla ei ollut koskaan ennen ollut keinoa sytyttää tulta oman mielensä mukaan. Kesti silti kauan, ennen kuin kaksoset oppivat, että kuiva sammal ja muut ainekset kelpasivat sytykkeiksi siinä kuin linnunpesätkin.
63:3.1 (713.1) Lähes kaksi vuotta ehti kulua siitä yöstä, jona kaksoset lähtivät kotoaan, ennen kuin heidän esikoisensa syntyi. He antoivat pojalle nimeksi Sontad; ja Sontad oli ensimmäinen Urantialla syntynyt olento, joka syntymänsä hetkellä käärittiin suojaaviin peitteisiin. Ihmisrotu oli saanut alkunsa, ja tämän uuden kehitystuloksen myötä ilmaantui vaisto pitää tunnollista huolta yhä avuttomammiksi käyvistä pienokaisista, mikä olikin älyllisyyden piiriin kuuluvan mielen asteittain etenevälle kehitykselle luonteenomaista sitä puhtaammin eläimelle ominaisen mielen kehitykseen verrattaessa.
63:3.2 (713.2) Andon ja Fonta saivat kaikkiaan yhdeksäntoista lasta, ja he elivät niin kauan, että ehtivät nauttia miltei puolen sadan lapsenlapsen ja puolen tusinan lapsenlapsenlapsen seurasta. Perhe asusti neljässä vierekkäisessä kalliosuojassa tai puoliluolassa, ja kolme niistä oli yhdistetty toisiinsa käytävin, jotka oli Andonin lasten kehittelemin piikivityökaluin louhittu pehmeään kalkkikiveen.
63:3.3 (713.3) Näissä ensimmäisissä andoniiteissa ilmeni varsin selkeää sukukuntahenkeä. He metsästivät ryhmissä, eivätkä he koskaan vaellelleet kovin kauaksi kotikonnultaan. He näyttivät tajuavan, että he olivat erillinen ja ainutlaatuinen elävien olentojen ryhmä, ja että heidän sen vuoksi tuli välttää erilleenjoutumista. Epäilemättä tämä hyvin läheinen sukulaisuuden tunne johtui mieleen kohdistuneen auttajahenkien toiminnan vahvistumisesta.
63:3.4 (713.4) Andon ja Fonta eivät lakanneet uurastamasta sukukuntansa hyvinvoinnin ja kohenemisen puolesta. He elivät neljänkymmenenkahden vuoden ikään saakka, jolloin maanjäristyksen aikana heidän päälleen pudonnut kallionkieleke surmasi kummankin alleen. Heidän mukanaan menehtyi viisi heidän lastaan ja yksitoista lastenlastaan, ja kaksikymmentä heidän jälkeläistään sai vakavia vammoja.
63:3.5 (713.5) Vanhempiensa kuoltua Sontad omaksui vaikeista jalkavammoistaan huolimatta heti suvun johtajan tehtävät, ja hän sai kyvykästä apua vaimoltaan, joka oli hänen vanhin sisarensa. Ensimmäisenä tehtävänään he joutuivat vierittämään kasaan kiviä saadakseen kuolleet vanhempansa, veljensä, sisarensa ja lapsensa kunniallisesti haudatuiksi. Tälle hautaukselle ei tulisi antaa merkitystä, jota se ei ansaitse. Heidän käsityksensä elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen olivat nimittäin perin hämäriä ja epämääräisiä, ne kun valtaosaltaan olivat peräisin heidän mielikuvituksekkaasta ja kirjavasta unimaailmastaan.
63:3.6 (713.6) Tämä Andonin ja Fontan suku pysyi koossa aina kahdenteenkymmenenteen sukupolveen asti, jolloin kilpailu ravinnosta ja yhteisön sisäiset kitkatekijät panivat alulle sen hajaantumisen.
63:4.1 (713.7) Primitiivisellä ihmisellä – andoniiteilla – oli mustat silmät ja tumma ihonväri, jonkinlainen keltaisen ja punaisen ihonvärin sekamuoto. Melaniini on väriaine, jota on kaikkien ihmisten ihossa. Se on alkuperäinen andonilainen ihopigmentti. Yleiseltä olemukseltaan ja ihonvärinsä puolesta nämä alkuaikojen andoniitit muistuttivat enemmän nykyisiä eskimoita kuin mitään muuta nykyään elävää ihmistyyppiä. He olivat ensimmäiset olennot, jotka käyttivät eläinten taljoja suojatakseen itsensä kylmältä; karvoitusta heillä oli hieman nykypäivien ihmisten karvoitusta enemmän.
63:4.2 (713.8) Näiden alkuihmisten eläinkantamuotojen heimoelämään oli sisältynyt aavistuksenomaisesti monien sosiaalisten sovinnaistapojen ituja, ja näiden olentojen laajenevan tunne-elämän ja aivojen lisääntyneen suorituskyvyn myötä tapahtui sosiaalisessa organisaatiossa välitöntä kehittymistä, ja pantiin toimeen uusi, sukuyhteisön sisäinen työnjako. He olivat ylen määrin hyviä matkimaan, mutta leikkimisen tarve oli vielä heikosti kehittynyt, ja huumorintaju heiltä puuttui lähes kokonaan. Alkukantainen ihminen hymyili satunnaisesti, mutta hän ei milloinkaan päästänyt ilmoille oikein sydämen pohjasta tulevaa naurua. Huumori oli vasta myöhemmän, adamiittisen rodun perintöä. Nämä alkuaikojen ihmiset eivät olleet yhtä kipuherkkiä eivätkä epämiellyttäviin tilanteisiin yhtä voimakkaasti reagoivia kuin monet myöhemmin kehittyvistä kuolevaisista. Synnytys ei ollut Fontalle eikä tämän lähimmille jälkeläisille tuskallinen eikä uuvuttava koettelemus.
63:4.3 (714.1) He olivat todella ihmeellinen heimokunta. Heimon miehet taistelivat aina sankarillisesti puolisoidensa ja jälkeläistensä turvallisuuden puolesta; heimon naiset taas omistautuivat rakastavasti lapsilleen. Mutta heidän yhteishenkensä rajoittui tyystin vain lähimpään sukuyhteisöön. He olivat erittäin uskollisia perheelleen; lapsiaan puolustaessaan he kyllä epäröimättä antoivat henkensä, mutta he eivät kyenneet käsittämään sellaista ajatusta, että he yrittäisivät tehdä maailmasta paremman paikan lastenlapsilleen. Altruismi oli ihmissydämeen vielä syntymättä, vaikka kaikki uskonnon synnylle välttämättömät emootiot näissä Urantian alkuasukkaissa jo esiintyivätkin.
63:4.4 (714.2) Nämä alkuihmiset tunsivat liikuttavaa kiintymystä tovereitaan kohtaan, eikä ole epäilystäkään siitä, etteikö heillä ollut aito, vaikkakin kypsymätön käsitys ystävyydestä. Heidän tavan takaa toistuneissa taisteluissaan alempitasoisia heimoja vastaan saattoi myöhempinä aikoina usein nähdä, miten joku näistä alkuihmisistä kävi taistelua toisella kädellä, samalla kun hän ponnisteli yrittäessään suojella ja pelastaa vahingoittuneen soturitoverinsa. Näissä primitiivisissä kansoissa ilmenivät liikuttavana ennakkoaavistuksena monet evoluution kautta myöhemmin kehittyneet jaloimmat ja perin juurin inhimilliset ominaisuudet.
63:4.5 (714.3) Alkuperäinen andonilainen klaani pysyi saman sukuhaaran johdossa kahdenteenkymmenenteenseitsemänteen sukupolveen saakka, jolloin kaksi klaanin johtajuutta havittelevaa kilpailijaa ryhtyi taistelemaan herruudesta, sillä Sontadista suoraan polveutuneiden jälkeläisten joukossa ei ollut miespuolisia perillisiä.
63:4.6 (714.4) Ennen andonilaisklaanien laajamittaista hajaantumista näiden ihmisten aiempien viestintäponnistusten pohjalta oli kehkeytynyt varsin käyttökelpoinen kieli. Tämä kieli kehittyi jatkuvasti, ja siihen tehtiin lisäyksiä lähes päivittäin, syynä näiden aktiivisten, rauhattomien ja uteliaiden ihmisten tekemät uudet keksinnöt ja saavuttamat tulokset ympäristöön sopeutumisessa. Ja tästä kielestä tuli myöhemmin tapahtuneeseen värillisten rotujen ilmaantumiseen saakka Urantian puhekieli, alkuaikojen ihmissuvun kieli.
63:4.7 (714.5) Ajan kuluessa andonilaissukukunnat kasvoivat lukumääräisesti, ja laajenevien sukukuntien välisiin suhteisiin ilmaantui kitkaa ja toraisuutta. Alkoi olla niin, että näiden kansojen mielessä liikkui vain kaksi asiaa: eränkäynti ravinnon hankkimiseksi ja sodankäynti naapuriheimojen aiheuttaman todellisen tai luulotellun vääryyden tai loukkauksen kostamiseksi.
63:4.8 (714.6) Sukuriidat lisääntyivät, heimosotia syttyi, ja kyvykkäämpien ja edistyneempien ryhmien parhaiden ainesten keskuudessa koettiin vakavia menetyksiä. Jotkin näistä menetyksistä olivat korvaamattomia; maailma menetti ikiajoiksi joitakin kyvykkyyden ja älykkyyden osalta arvokkaimpia perintöaineksiaan. Tämä sukukuntien välinen taukoamaton sodankäynti uhkasi hävittää kokonaan tämän alkurodun ja sen primitiivisen sivilisaation.
63:4.9 (714.7) Tällaisia alkukantaisia olentoja on mahdoton saada kovinkaan kauan elämään toistensa kanssa sovussa. Ihminen polveutuu taistelevista eläimistä, ja kun sivistymättömät ihmiset joutuvat läheisiin kosketuksiin, he ärsyttävät ja loukkaavat toisiaan. Elämänkantajat tietävät tämän evolutionaaristen luotujen piirissä ilmenevän taipumuksen, ja niin he varmuuden vuoksi huolehtivat siitä, että kehittyvistä ihmisistä lopulta erottautuu vähintään kolme ja useimmiten kuusi erilaista ja erillistä rotua.
63:5.1 (715.1) Vanhimmat Andon-rodut eivät tunkeutuneet kovinkaan pitkälle Aasiaan, ja Afrikkaan ne eivät ensi alkuun menneet lainkaan. Tuolloin vallinneet maantieteelliset olosuhteet ohjasivat ne pohjoiseen, ja aina vain kauemmas pohjoiseen nämä ihmiset vaelsivat, kunnes hitaasti etenevä kolmannen jääkauden jää heidät pysäytti.
63:5.2 (715.2) Ennen kuin tämä laajalle ulottunut jäätikkö saavutti Ranskan ja Brittein saaret, Andonin ja Fontan jälkeläiset olivat tunkeutuneet aina vain lännemmäksi Eurooppaan ja perustaneet suurten jokien varsille yli tuhat erillistä asutuskeskusta. Nämä joet laskivat tuolloin vielä lämminvetiseen Pohjanmereen.
63:5.3 (715.3) Nämä andonilaisheimot olivat Ranskan ensimmäiset jokivarsiasukkaat; he asuivat Sommejoen varrella kymmeniä tuhansia vuosia. Somme on ainoa joki, jonka kulkua jäätiköt eivät muuttaneet, vaan tuohon aikaan se laski mereen suunnilleen niin kuin nykyisinkin. Ja se selittää, miksi tämän jokilaakson seutuvilta löydetään niin paljon aineistoa, joka todistaa Andonin jälkeläisten asuneen siellä.
63:5.4 (715.4) Nämä Urantian alkuasukkaat eivät olleet puissa-asujia, vaikka he hätätilanteissa yhä etsiytyivät turvaan puunlatvoihin. Normaalisti he asuivat kallionkielekkeiden tarjoamien katosten alla jokivarsilla sekä mäenrinteiden luolissa, joista oli hyvä näköala tulosuuntaan ja jotka tarjosivat suojan luonnonvoimia vastaan. Näin menetellen he saattoivat nauttia nuotioidensa tarjoamasta mukavuudesta ilman, että savusta oli liian paljon haittaa. Eivätkä he oikeastaan olleet luola-asukkaitakaan, vaikka viimeiset jäätiköt myöhempinä aikoina tunkeutuivatkin kauemmas etelään ja ajoivat heidän jälkeläisensä luoliin. He leiriytyivät mieluiten lähelle metsänreunaa ja virran äärelle.
63:5.5 (715.5) Jo varsin varhaisessa vaiheessa heistä tuli huomattavan taitavia osittain piilossa olevien asuinsijojensa kätkemisessä, ja he osoittivat melkoista taituruutta rakentaessaan kivisiä makuukamareitaan, kuvunmuotoisia kivimajoja, joihin he ryömivät yön ajaksi. Tällaisen majan oviaukko suljettiin vierittämällä sen eteen suuri kivi, joka oli tätä tarkoitusta varten sijoitettu majan sisälle ennen kattokivien lopullista paikalleenasettamista.
63:5.6 (715.6) Andoniitit olivat pelottomia ja menestyksellisiä metsästäjiä, ja ellei oteta huomioon luonnonmarjoja ja joidenkin puiden hedelmiä, he elivät yksinomaan lihaa syömällä. Niin kuin Andon oli keksinyt kivikirveen, niin keksivät hänen jälkeläisensä jo varhaisessa vaiheessa bumerangin ja harppuunan, joita he myös käyttivät tehokkaasti hyödykseen. Työkaluja luova mieli toimi vihdoinkin yhdessä työkaluja käyttävän käden kanssa, ja näistä alkuihmisistä kehittyi piikivityökalujen muotoilun alalla erittäin taitavia. Piikiveä etsiessään he kulkivat maita ja mantuja, aivan kuten nykyajan ihmiset matkustavat maailman ääriin etsiessään kultaa, platinaa ja timantteja.
63:5.7 (715.7) Ja monilla muillakin tavoin nämä Andonin heimot osoittivat sellaista älykkyyden astetta, jota heidän taantuvat jälkeläisensä eivät saavuttaneet puoleen miljoonaan vuoteen, vaikka nämä erilaisia tulentekomenetelmiä yhä uudelleen keksivätkin.
63:6.1 (715.8) Andoniittien hajaantuessa yhä laajemmalle sukukuntien kulttuuri- ja hengellinen taso taantui lähes kymmenentuhannen vuoden ajan aina Onagarin päiviin asti. Onagar ryhtyi näiden heimojen johtajaksi, sai aikaan rauhan niiden välille ja johdatti ne kaikki ensimmäistä kertaa ”ihmisten ja eläinten Henkäyksen Antajan” palvomiseen.
63:6.2 (716.1) Andonin filosofia oli ollut tavattoman sekavaa. Oli vähällä, ettei hänestä sen suuren nautinnon takia, jonka hänen sattumalta keksimänsä tuli hänelle tuotti, tullut tulenpalvojaa. Järki kuitenkin ohjasi hänet kääntämään katseensa pois omasta keksinnöstään ja suuntaamaan sen aurinkoon verrattomampana ja kunnioitusta herättävämpänä lämmön ja valon lähteenä, mutta aurinko oli liian etäinen, ja niin hänestä ei tullut auringonpalvojaakaan.
63:6.3 (716.2) Andoniiteissa kehittyi jo aikaisessa vaiheessa pelko luonnonvoimia – ukkosta, salamointia, sadetta, lunta, rakeita ja jäätä – kohtaan. Mutta nälkä oli näiden alkuaikojen tavan takaa tuntunut kannustin, ja koska he käyttivät ravinnokseen enimmäkseen eläimiä, he kehittivät lopulta eräänlaisen eläintenpalvontamuodon. Suuremmat ravintoeläimet merkitsivät Andonille luomismahdin ja ylläpitävän voiman symboleja. Aika ajoin tuli tavaksi osoittaa näiden suureläinten joukosta palvonnan kohteeksi milloin se milloin tämä eläin. Kun jokin erityinen eläin oli suosiossa, piirrettiin siitä karkeita hahmotelmia luolien seinille ja myöhemmin, kun taiteiden alalla tapahtui jatkuvaa edistymistä, tällainen eläinjumala kaiverrettiin erilaisiin koristeisiin.
63:6.4 (716.3) Andonilaiskansat alkoivat varhaisessa vaiheessa noudattaa sellaista tapaa, että he eivät syöneet heimon kunnioittaman eläimen lihaa. Jotta olisi tehty soveliain vaikutus kasvavan nuorison mieleen, andonilaiset kehittivät hyvin pian kunnioitusseremonian, joka toimitettiin jonkin tällaisen arvossa pidetyn eläimen ruhon ympärillä; ja vielä myöhemmin tämä primitiivinen juhlameno kehittyi näiden kansojen jälkeläisten harjoittamiksi monimutkaisemmiksi uhritoimituksiksi. Ja näin uhraamisesta tuli osa palvontamenoja. Mooses kehitti tätä ideaa edelleen heprealaisen rituaalin osana, ja se säilyi periaatteessa vielä apostoli Paavalin kehittämässä opissa synnin sovituksesta ”verta vuodattamalla”.
63:6.5 (716.4) Se, että ruoka oli näiden alkukantaisten ihmisolentojen elämän kaikkein tärkein asia, käy ilmi rukouksesta, jonka Onagar, näiden yksinkertaisten ihmisten suuri opettaja, heille opetti. Ja tämä rukous kuului näin:
63:6.6 (716.5) ”Oi Elämän Henkäys, anna meille tänä päivänä meidän päivittäinen ruokamme, päästä meidät jään kirouksesta, varjele meitä metsissä vaanivilta vihollisiltamme ja ota meidät armossasi vastaan Suureen Tuonpuoleiseen.”
63:6.7 (716.6) Onagar piti päämajaansa muinaisen Välimeren pohjoisrannikolla, nykyisen Kaspianmeren seudulla, asutuskeskuksessa, jota kutsuttiin Obaniksi ja joka oli levähdyspaikka Mesopotamian etelämaasta pohjoiseen johtaneen matkareitin läntisen tienhaarautuman varrella. Obanista hän lähetti opettajia etäisiin asutuskeskuksiin levittämään hänen uusia oppejaan yhdestä Jumaluudesta ja hänen käsitystään kuolemanjälkeisestä elämästä, jota hän nimitti Suureksi Tuonpuoleiseksi. Nämä Onagarin lähettiläät olivat maailman ensimmäiset lähetyssaarnaajat. He olivat myös ensimmäiset, jotka kypsensivät lihan tulella, ensimmäiset, jotka käyttivät säännöllisesti tulta ruoanvalmistuksessa. He kypsyttivät lihan kepinnenässä ja myös kuumien kivien päällä. Myöhemmin he paahtoivat suuria kimpaleita tulessa, mutta heidän jälkeläisensä palasivat lähes yksinomaan raa’an lihan käyttöön.
63:6.8 (716.7) Onagar syntyi 983 323 vuotta sitten (laskettuna vuodesta 1934 jKr.), ja hän eli kuudenkymmenenyhdeksän vuoden ikäiseksi. Tämän ennen Planeettaprinssin aikaa eläneen älyn jättiläisen ja hengellisen johtajan ansioluettelo on sävähdyttävä kertomus siitä, miten nämä alkukantaiset kansat organisoitiin todelliseksi yhteiskunnaksi. Hän järjesti tehokkaan, heimokuntapohjaisen hallinnon, jonka kaltaista hänen jälkeensä tulleet sukupolvet eivät saavuttaneet moniin vuosituhansiin. Ennen Planeettaprinssin saapumista maan päällä ei enää koskaan tämän jälkeen ollut näin korkeaa hengellistä sivilisaatiota. Näillä yksinkertaisilla ihmisillä oli todellinen vaikkakin alkeellinen uskonto, mutta heidän rappeutuvien jälkeläistensä keskuudessa se joutui sittemmin unohduksiin.
63:6.9 (717.1) Vaikka Andon ja Fonta olivat kummatkin saaneet Ajatuksensuuntaajan, niin kuin olivat monet heidän jälkeläisistäänkin, Suuntaajia ja serafivarjelijoita Urantialle saapui runsain määrin vasta Onagarin päivinä. Silloin todellakin vallitsi alkukantaisen ihmisen kulta-aika.
63:7.1 (717.2) Andon ja Fonta, ihmisrodun loistavat perustajat, saivat tunnustuksen Planeettaprinssin saapumisen jälkeen, aikana jolloin suoritettiin Urantian tuomitseminen. Ja Jerusemin kansalaisen aseman omaavina he aikanaan ilmestyivät mansiomaailmojen järjestelmästä. Vaikka heidän ei ole koskaan sallittu palata Urantialle, he tuntevat kuitenkin perustamansa rodun historian. He murehtivat Caligastian petosta ja surivat Aatamin epäonnistumista, mutta riemuitsivat suunnattomasti, kun tuli tietoon, että Mikael oli valinnut heidän maailmansa viimeisen lahjoittautumisensa tapahtumapaikaksi.
63:7.2 (717.3) Jerusemissa sekä Andon että Fonta fuusioituivat Ajatuksensuuntaajaansa, niin kuin fuusioituivat myös useat heidän lapsistaan Sontad mukaan luettuna, mutta enemmistö jopa heidän lähimmistä jälkeläisistään saavutti vain Henkeen-fuusioitumisen.
63:7.3 (717.4) Pian Jerusemiin-saapumisensa jälkeen Andon ja Fonta saivat Järjestelmän Hallitsijalta luvan palata ensimmäiseen mansiomaailmaan suorittamaan palvelusta niiden morontiapersoonallisuuksien seurassa, jotka toivottavat Urantialta taivaallisille sfääreille saapuvat ajallisuuden pyhiinvaeltajat tervetulleiksi. Ja heidät on osoitettu tähän palvelutehtävään määräämättömäksi ajaksi. He pyysivät saada lähettää terveisiä Urantialle näiden ilmoitusten myötä, mutta tähän pyyntöön ei viisaasti kyllä suostuttu.
63:7.4 (717.5) Ja tähän päättyy selostus Urantian koko historian sankarillisimmasta ja kiehtovimmasta luvusta, joka on kertomus koko ihmiskunnan ainutlaatuisten kantavanhempien evoluutiosta, elinaikaisista kamppailuista, kuolemasta ja ikuisesta eloonjäämisestä.
63:7.5 (717.6) [Esittänyt muuan Urantialla asuva Elämänkantaja.]
Urantia-kirja
Luku 64
64:0.1 (718.1) TÄMÄ on kertomus Urantian evolutionaarisista roduista alkaen Andonin ja Fontan ajoista lähes vuosimiljoona sitten aina Planeettaprinssin aikaan asti ja siitä eteenpäin jääkauden päättymiseen saakka.
64:0.2 (718.2) Ihmisten sukukunta on lähes miljoonan vuoden ikäinen, ja tästä sukukunnasta kertovan tarinan ensimmäinen puolisko kattaa suurin piirtein ennen Planeettaprinssiä Urantialla vallinneen ajan. Ihmiskunnan historian jälkimmäinen puolisko alkaa Planeettaprinssin saapumisajankohdasta ja kuuden värillisen rodun ilmaantumisesta, ja se vastaa osapuilleen ajanjaksoa, jota yleisesti pidetään vanhempana paleoliittisen kivikautena.
64:1.1 (718.3) Alkukantainen ihminen suoritti evoluution kautta tapahtuneen ilmestymisensä maan päälle vähän vaille miljoona vuotta sitten, ja hänen kokemuksensa siitä oli väkevä. Vaistomaisesti hän pyrki välttämään vaaraa sekoittua oman tasonsa alapuolella oleviin ihmisapinaheimoihin. Mutta hän ei voinut vaeltaa itään, sillä sen estivät kuivat Tiibetin ylämaat, jotka nousivat 9 000 metriä merenpinnan yläpuolelle; etelään sen kummemmin kuin länteenkään hän ei päässyt, sillä esteenä oli laajentunut Välimeri, joka tuolloin ulottui idän suunnalla Intian valtamereen saakka. Ja kun hän meni pohjoiseen, hän kohtasi siellä eteenpäin työntyvän jäätikön. Mutta vaikka jää esti vaelluksen kauemmas ja vaikka hajaantuvat heimot kävivät toisiaan kohtaan yhä vihamielisemmiksi, älykkäämmät ryhmät eivät milloinkaan edes harkinneet sellaista ajatusta, että ne olisivat lähteneet etelään elääkseen siellä älyllisesti alemmantasoisten, karvaisten ja puissa asuvien serkkujensa parissa.
64:1.2 (718.4) Monet ihmisen ensimmäisistä uskonnollisista tunnoista saivat alkunsa siitä, että hän tunsi avuttomuutta tämän maantieteellisen tilanteen luomassa suljetussa ympäristössä: vuoret oikealla puolella, vesi vasemmalla ja jäätikkö suoraan edessä. Mutta nämä edistyvät andoniitit eivät suostuneet kääntymään takaisin etelässä asuvien, heitä alemmalla tasolla olevien ja puissa majailevien sukulaistensa luo.
64:1.3 (718.5) Ei-inhimillisten sukulaistensa tapojen vastaisesti nämä andoniitit karttoivat metsiä. Metsissä asuessaan ihminen on aina taantunut. Ihmisen kehitys on kulkenut eteenpäin vain aukeilla mailla ja korkeammilla leveysasteilla. Aukeilla mailla kohdattavat kylmyys ja nälkä kannustavat toimintaan, kekseliäisyyteen ja neuvokkuuteen. Kun nämä andonilaiset heimot karujen pohjoisten seutujen vaikeuksien ja puutteiden keskellä kehittivät itsestään nykyisen ihmisrodun tienraivaajia, samaan aikaan heidän takapajuiset serkkunsa elivät yltäkylläisyydessä kummallekin ryhmälle yhteisen vanhan synnyinmaan eteläisissä, trooppisissa metsissä.
64:1.4 (718.6) Seuraavat tapahtumat sattuivat kolmannen jääkauden aikana, joka geologien laskelmien mukaan olisi ensimmäinen. Kaksi ensimmäistä jäätikköä eivät Pohjois-Euroopassa levinneet laajalle alalle.
64:1.5 (718.7) Englannilla oli suurimman osan jääkautta maayhteys Ranskaan, kun taas Sisilian maakannas myöhemmin yhdisti Afrikan Eurooppaan. Andonilaisvaellusten aikana oli olemassa katkeamaton maayhteys, joka alkoi Englannista lännessä ja jatkui Euroopan ja Aasian kautta Jaavalle idässä; mutta Australia oli jälleen eristyksissä, mikä entisestään voimisti sen eläimistön kehityksen omintakeisuutta.
64:1.6 (719.1) 950 000 vuotta sitten Andonin ja Fontan jälkeläiset olivat jo vaeltaneet kauas itään ja länteen. Lännen suunnalla he kulkivat Euroopan kautta Ranskaan ja Englantiin. Myöhempinä aikoina he tunkeutuivat idässä aina Jaavalle asti, josta heidän luitaan on aivan äskettäin löydetty – kysymyksessä on niin kutsuttu Jaavan ihminen – ja josta he sitten jatkoivat matkaansa Tasmaniaan.
64:1.7 (719.2) Länteen siirtyneet ryhmät saastuttivat itseään yhteisestä kantamuodosta peräisin olevalla takapajuisella sukuperimällä vähemmän kuin itään vaeltaneet, jotka kovin auliisti menivät takapajuisten eläinserkkujensa pariin. Nämä yksilöt, joissa ei tapahtunut mitään edistystä, ajautuivat etelää kohti, eikä kulunut kauankaan, kun he pariutuivat alemmantasoisten heimojen jäsenten kanssa. Sittemmin heidän sekarotuisia jälkeläisiään palasi yhä laajemmin joukoin taas pohjoiseen, jossa he pariutuivat nopeasti levinneiden andonilaiskansojen jäsenten kanssa, ja korkeampaa rotuainesta tällaiset valitettavat yhteenliittymät väistämättä huononsivat. Primitiivisistä asutuskeskuksista yhä harvemmat pitivät yllä Henkäyksen Antajan palvontaa. Tätä alkuaikojen kantasivilisaatiota uhkasi sammuminen.
64:1.8 (719.3) Ja näin on Urantialla ollut aina. Erittäin lupaavat sivilisaatiot ovat toinen toisensa jälkeen rappeutuneet ja lopulta sammuneet siihen mielettömyyteen, että on sallittu korkeammantasoisten tuottaa esteettä jälkeläisiä alemmantasoisten kanssa.
64:2.1 (719.4) 900 000 vuotta sitten Andonin ja Fontan kehittämät taidot ja Onagarin kehittämä kulttuuri olivat häviämäisillään maan päältä; kulttuuri, uskonto ja jo yksistään piikivenkäsittelytaitokin olivat heikommalla tolalla kuin koskaan.
64:2.2 (719.5) Ja juuri näihin aikoihin Englantiin saapui Etelä-Ranskasta runsain määrin alemmantasoisia sekarotuisia ryhmiä. Nämä heimot olivat niin pahasti sekoittuneet apinankaltaisiin metsän eläimiin, että ne olivat tuskin enää ihmisiä. Niillä ei ollut uskontoa, mutta ne osasivat karkealla tavalla käsitellä piikiveä, ja niillä oli älyä sen verran, että ne saivat tulen syttymään.
64:2.3 (719.6) Niiden jalanjäljissä Eurooppaan saapui jonkin verran korkeammantasoinen ja hyvin sikiävä kansa, jonka jälkeläiset levisivät kohta koko mantereen ylitse pohjoisessa sijainneen jäätikön reunalta aina Alpeille ja Välimerelle asti etelässä. Nämä heimot ovat niin kutsuttu Heidelbergin rotu.
64:2.4 (719.7) Tämän pitkään jatkuneen kulttuurin rappeutumiskauden aikana Englannin Foxhallin kansat ja Intian luoteispuoliset Badonanin heimot pitivät joitakin Andonin traditioita ja eräitä Onagarin kulttuurin rippeitä jatkuvasti elossa.
64:2.5 (719.8) Foxhallin kansat asuivat kauimpana lännessä, ja niiden onnistui säilyttää andonilaista kulttuuria melko laajasti; niillä säilyi niin ikään piikivenkäsittelytaito, jonka ne siirsivät jälkeläisilleen, eskimoiden muinaisille esivanhemmille.
64:2.6 (719.9) Vaikka Foxhallin kansojen jäämistö löydettiin Englannista viimeisenä, nämä andoniitit olivat tosiasiassa ensimmäiset näillä seuduin asuneet ihmiset. Maakannas yhdisti tuohon aikaan vielä Ranskan ja Englannin. Ja koska useimmat Andonin jälkeläisten vanhimmista asuinpaikoista sijaitsivat noiden varhaisten aikojen jokivarsilla ja meren rantamilla, ne ovat nykyisin Englanninkanaalin tai Pohjanmeren aaltojen alla; kolme, neljä niistä on yhä vedenpinnan yläpuolella Englannin rannikolla.
64:2.7 (720.1) Monet kyvykkäämmistä ja hengellisemmistä Foxhallin kansoista pitivät yllä rodullista paremmuuttaan ja jatkoivat keskeytyksettä alkeellisia uskonnollisia tapojaan. Ja kun nämä ihmiset olivat sekoittuneet sittemmin saapuneisiin rotuaineksiin, he kulkeutuivat myöhemmän jääkauden koettelemusten jälkeen Englannista edelleen länteen ja ovat säilyneet eskimojen hahmossa nykyaikaan asti.
64:3.1 (720.2) Lännessä asuvien Foxhallin kansojen ohella säilyi toinenkin eteenpäin ponnisteleva sivistyksen keskus idän suunnalla. Tämän ryhmän sijaintipaikka oli Luoteis-Intian ylämaiden eduskukkuloilla, Badonanin, Andonin pojanpojan pojanpojan, heimojen keskuudessa. Nämä olivat Andonin jälkeläisten joukossa ainoat, jotka eivät koskaan harrastaneet ihmisuhreja.
64:3.2 (720.3) Nämä ylämaan badoniitit pitivät hallussaan metsien ympäröimää laajaa tasankoa, jota joet halkoivat ja jossa riistaa riitti yltäkyllin. Muutamien Tiibetissä elävien serkkujensa tavoin he asuivat karkeatekoisissa kivimajoissa, mäenrinteen luolissa ja puolittain maanalaisissa käytävissä.
64:3.3 (720.4) Kun pelko jäätä kohtaan kasvamistaan kasvoi pohjoisen heimojen keskuudessa, alkuperäisen kotimaansa lähellä eläneet heimot puolestaan suhtautuivat aina vain pelokkaammin veteen. Ne panivat merkille, miten Mesopotamian niemimaa vajosi vähitellen mereen, ja vaikka se useaan kertaan nousikin merestä, niin näiden primitiivisten heimojen perimätieto karttui meren muodostaman vaaran ja aika ajoin tapahtuvan syvyyteen vaipumisen herättämän pelon ympärille. Ja tämä pelko yhdistyneenä niihin kokemuksiin, jotka niillä oli jokien tulvimisesta, selittää, miksi ne turvallista asuinpaikkaa etsiessään hakeutuivat ylängölle.
64:3.4 (720.5) Badonanin kansojen asuinpaikkojen itäpuolelta, Pohjois-Intian Siwalik-kukkuloilta, on löydettävissä fossiileja, jotka ovat lähempänä ihmisen ja erilaisten ihmistä edeltäneiden eläinryhmien siirtymätyyppejä kuin mitkään muut maasta löydettävät kivettymät.
64:3.5 (720.6) 850 000 vuotta sitten korkeatasoisemmat Badonanin heimot aloittivat hävityssodan alemmantasoisia ja eläimenkaltaisia naapureita vastaan. Vajaan vuosituhannen kuluttua useimmat eläimellisyyden rajoilla olleista näiden seutujen ryhmistä oli joko hävitetty tai ajettu takaisin etelän metsiin. Tämä alemmantasoisten hävittämiskampanja sai tuonaikaisissa kukkulaheimoissa aikaan jonkinasteista rodullista kohentumista. Ja tämän kohentuneen badonanilaisen sukuhaaran jälkeläiset ilmestyivät toiminnan näyttämölle näennäisesti uutena kansanheimona: Neandertalin rotuna.
64:4.1 (720.7) Neandertalit olivat erinomaisia taistelijoita, ja he kiersivät maita ja mantuja laajalla alueella. Luoteis-Intian ylämaiden keskuksista he levittäytyivät vähitellen Ranskaan lännessä, Kiinaan idässä ja jopa Pohjois-Afrikkaan asti. He olivat miltei puolen vuosimiljoonan ajan, aina värillisten evolutionaaristen rotujen vaelluksiin asti, maailman valtiaita.
64:4.2 (720.8) 800 000 vuotta sitten riistaa oli yltäkylläisesti; useita hirvieläinlajeja samoin kuin elefantteja ja virtahepoja vaelteli kaikkialla Euroopassa. Nautoja oli suurin määrin, hevosia ja susia oli kaikkialla. Neandertalit olivat mainioita metsästäjiä, ja Ranskassa asuneet heimot omaksuivat ensimmäisinä tavan antaa menestyksekkäimpien metsämiesten valita vaimokseen naisten joukosta paras.
64:4.3 (721.1) Poro oli näille Neandertalin kansoille erittäin monikäyttöinen: sitä käytettiin ravinnoksi, siitä tehtiin vaatteita ja työkaluja, ja poron sarvia ja luita käytettiin moniin tarkoituksiin. Kulttuuria neandertalilaisilla ei sanottavasti ollut, mutta piikiventyöstön alalla he saivat aikaan merkittäviä parannuksia, kunnes saavutettiin miltei Andonin aikainen taso. Puuvarteen kiinnitetyt suuret piikivet tulivat taas käyttöön, ja ne soveltuivat kirveiksi ja hakuiksi.
64:4.4 (721.2) 750 000 vuotta sitten neljäs jäätikkö oli jo pitkällä etelässä. Entistä paremmilla työkaluillaan neandertalit hakkasivat avantoja pohjoisen jokia peittävään jäähän, ja niin he pystyivät keihästämään kaloja, joita tuli näille henkirei’ille. Nämä heimot joutuivat jatkuvasti perääntymään etenevän jäätikön tieltä, joka tuolloin oli Euroopassa laajimmillaan.
64:4.5 (721.3) Tähän aikaan myös Siperian jäätikkö oli työntymässä kaikkein kauimmaksi etelään, ja se pakotti samalla alkuihmisen siirtymään etelämmäksi, takaisin synnyinseutujaan kohti. Mutta ihmislaji oli jo siinä määrin eriytynyt, että vaara sen enemmästä sekoittumisesta rodullisessa mielessä kehittymättömiin ihmisapinasukulaisiin oli huomattavasti vähentynyt.
64:4.6 (721.4) 700 000 vuotta sitten neljäs jäätikkö, Euroopan alueella kaikista jäätiköistä laajin, oli vetäytymässä; ihmiset ja eläimet palailivat pohjoiseen. Ilmasto oli viileä ja kostea, ja alkuihminen tuli taas mainiosti toimeen Euroopassa ja Länsi-Aasiassa. Metsät levisivät vähitellen pohjoiseen, maalle, jota vasta äsken oli peittänyt jää.
64:4.7 (721.5) Suuri jäätikkö ei ollut aiheuttanut mitään muutoksia nisäkäseläimistöön. Nämä eläimet säilyivät elossa kapealla maakaistaleella, joka sijaitsi jäätikön ja Alppien välissä, ja jäätikön vetäydyttyä ne levisivät taas nopeasti koko Euroopan alueelle. Sisilian maakannaksen kautta Afrikasta saapui suoratorahampaisia elefantteja, leveäkuonoisia sarvikuonoja, hyeenoja ja afrikkalaisia leijonia, ja nämä uudet eläimet hävittivät sapelihammastiikerit ja virtahevot käytännöllisesti katsoen sukupuuttoon.
64:4.8 (721.6) 650 000 vuotta sitten oli lauhkea ilmasto jatkuvasti vallitsevana. Jääkausien välisen jakson puoliväliin tultaessa ilmasto oli muuttunut niin lämpimäksi, että Alpit loivat jää- ja lumipeitteensä miltei kokonaan.
64:4.9 (721.7) 600 000 vuotta sitten jää oli saavuttanut silloisen pohjoisimman vetäytymispisteensä, ja muutaman tuhannen vuoden tauon jälkeen se alkoi taas – nyt viidennen kerran – valua etelään. Mutta ilmastossa ei viiteenkymmeneentuhanteen vuoteen tapahtunut suurtakaan muutosta. Euroopan ihminen ja eläimet eivät paljonkaan muuttuneet. Edellisen jakson vähäinen kuivuus helpotti, ja alppijäätiköt valuivat pitkälle alas jokilaaksoihin.
64:4.10 (721.8) 550 000 vuotta sitten etenevä jäätikkö pakotti ihmisen ja eläimet etelään. Mutta tällä kertaa ihmisellä oli runsaasti tilaa sillä leveällä maakaistalla, joka koillisessa ulottui Aasiaan ja joka sijaitsi jäätikön ja Välimeren lisäkkeenä olleen, suuresti laajentuneen Mustanmeren välissä.
64:4.11 (721.9) Näiden neljännen ja viidennen jääkauden kuluessa Neandertalin rotujen hienostumaton kulttuuri levisi laajemmalle. Mutta edistystä ilmeni niin vähän, että tosiaankin näytti siltä kuin yritys saada aikaan Urantialle uusi ja muunneltu älyllisen elollisuuden tyyppi olisi ollut epäonnistumaisillaan. Lähes neljännesmiljoona vuotta nämä alkukantaiset kansat ajelehtivat sinne tänne, metsästelivät ja tappelivat ja osoittivat eräillä aloilla puuskittaisia edistymisen merkkejä, mutta kokonaisuutena ottaen ne oivallisiin andonilaisiin esi-isiinsä verrattuina taantuivat tasaisesti koko ajan.
64:4.12 (721.10) Näinä hengellisessä mielessä pimeinä aikoina taikauskoisen ihmiskunnan kulttuuri painui alimmalle tasolleen. Neandertaleilla ei tosiasiassa ollut muuta uskontoa kuin hävettävä taikausko. He pelkäsivät kuollakseen pilviä, aivan erityisesti usvaa ja sumua. Luonnonvoimia kohtaan tunnetun pelon pohjalta kehittyi vähitellen alkeellinen uskonto, kun eläintenpalvonta sen sijaan taantui, koska työkalujen paraneminen ja riistan runsaus antoi näille ihmisille mahdollisuuden elää tarvitsematta kantaa suurta huolta ravinnonhankinnasta. Riistanpyyntimenestyksen palkitseminen seksuaalisesti oli omiaan merkittävästi kohentamaan metsästystaitoja. Tämä uusi, pelkoon perustuva uskonto johti yrityksiin lepyttää mainittujen luonnonilmiöiden takana olevia näkymättömiä voimia, ja huipentui sittemmin ihmisuhreihin näiden näkymättömien ja tuntemattomien fyysisten voimien tyynnyttämiseksi. Ja Urantian takapajuisemmat kansat ovat säilyttäneet tämän kauhistuttavan ihmisuhrikäytännön aina kahdennellekymmenennelle vuosisadalle asti.
64:4.13 (722.1) Näitä alkuaikojen neandertaleja voidaan tuskin kutsua auringonpalvojiksi. Pikemminkin he elivät pimeänpelossa; he pelkäsivät kuollakseen pimeäntuloa. Niin kauan kuin kuu vähänkin paistoi, he tulivat jotenkuten toimeen, mutta kuuttomassa pimeydessä he joutuivat pakokauhun valtaan ja ryhtyivät uhraamaan miestensä ja naistensa parhaita yksilöitä yrittäessään houkutella kuuta taas loistamaan. Jo aikaisessa vaiheessa he oppivat, että aurinko kyllä palasi säännöllisesti taivaalle, mutta kuun he otaksuivat palaavan radalleen vain siksi, että he uhrasivat heimotovereitaan. Rodun edistyessä uhraamisen kohde ja tarkoitus vähitellen muuttuivat, mutta ihmisuhrin toimittaminen pysyi uskonnollisten menojen osana kauan aikaa.
64:5.1 (722.2) 500 000 vuotta sitten Intian luoteisylängön badonalaisheimot joutuivat taas uuteen suureen rotutaisteluun. Tämä säälimätön sota riehui yli sadan vuoden ajan, ja kun pitkään jatkunut taistelu päättyi, heimosta oli jäljellä enää satakunta perhettä. Mutta nämä eloonjääneet olivat kaikista Andonin ja Fontan tuolloin eläneistä jälkeläisistä älykkäimmät ja toivottavimmat.
64:5.2 (722.3) Ja silloin näiden ylämaan badoniittien keskuudessa sattui uusi ja outo tapahtuma. Siihen aikaan asutuksen piirissä olleen ylänköalueen koillisosassa asuneet mies ja nainen alkoivat yhtäkkiä tuottaa perhettä, jonka lapset olivat epätavallisen älykkäitä. Kysymyksessä oli sangik-perhe, Urantian kaikkien kuuden värillisen rodun kantamuoto.
64:5.3 (722.4) Nämä sangik-lapset, yhdeksäntoista kaikkiaan, erottuivat heimotovereistaan paitsi suuremman älykkyytensä puolesta myös sikäli, että heidän ihossaan ilmeni ainutlaatuinen taipumus, joka näkyi niin, että iho auringonvalolle altistuessaan muuttui eriväriseksi. Näiden yhdeksäntoista lapsen joukossa oli viisi punaista, kaksi oranssinväristä, neljä keltaista, kaksi vihreää, neljä sinistä ja kaksi indigonväristä. Nämä värit korostuivat entisestään, sitä mukaa kun lapset varttuivat, ja kun nämä nuoret myöhemmin pariutuivat heimotoveriensa kanssa, esiintyi heidän kaikkien jälkeläistensä keskuudessa taipumus saada sangik-vanhempansa ihonväri.
64:5.4 (722.5) Ja nyt keskeytän aikajärjestyksessä etenevän kertomuksen hetkeksi tähän ja siirrymme – kiinnitettyäni ensin huomionne siihen, että Planeettaprinssi saapui Urantialle suunnilleen tähän aikaan –, tarkastelemaan erikseen Urantian kuutta sangik-rotua.
64:6.1 (722.6) Keskimääräisellä evolutionaarisella planeetalla kuusi värillistä rotua ilmaantuvat yksi kerrallaan. Punainen ihminen kehittyy ensimmäisenä, ja hän samoilee maailmaa iät ja ajat, ennen kuin järjestyksessä seuraavat värilliset rodut ilmaantuvat. Kaikkien kuuden rodun samanaikainen ilmestyminen Urantialle ja vielä samaan perheeseen oli mitä epätavallisinta.
64:6.2 (723.1) Aiemmin ilmestyneiden andoniittien ilmaantuminen Urantialle oli Sataniassa niin ikään jotakin uutta. Missään muussa tämän paikallisjärjestelmän maailmassa ei tällaista tahdollisten luotujen rotua ole kehittynyt ennen evolutionaarisia värillisrotuja.
64:6.3 (723.2) 1. Punainen ihminen. Nämä kansanheimot olivat erinomaisia ihmiskunnan edustajia, monin tavoin Andonia ja Fontaa etevämpiä. He olivat varsin älykäs ryhmä, ja he kehittivät ensimmäisinä sangikien lapsista heimokulttuurin ja -hallinnon. He olivat aina yksiavioisia; edes heidän muihin rotuihin sekoittuneet jälkeläisensä eivät useinkaan harrastaneet monenkeskistä pariutumista.
64:6.4 (723.3) Myöhempinä aikoina heillä oli Aasiassa vakavaa ja pitkään jatkunutta kahnausta keltaisten veljiensä kanssa. Heille oli suurta etua siitä, että he jo varhaisessa vaiheessa keksivät jousen ja nuolen, mutta ikävä kyllä he olivat perineet paljon esivanhempiensa alttiudesta keskinäiseen taisteluun, ja se heikensi heitä siinä määrin, että keltaiset heimot pystyivät ajamaan heidät pois Aasian mantereelta.
64:6.5 (723.4) Noin kahdeksankymmentäviisituhatta vuotta sitten punaisen rodun verrattain puhdasrotuiset rippeet siirtyivät joukolla Pohjois-Amerikkaan, ja pian sen jälkeen Beringin maakannas vajosi mereen jättäen heidät eristyksiin. Yksikään punaihoinen ihminen ei koskaan palannut Aasiaan. Mutta kaikkialle Siperiaan, Kiinaan, Keski-Aasiaan, Intiaan ja Eurooppaan he jättivät jälkeensä paljon omaa rotuainestaan, joka sekoittui muihin värillisiin rotuihin.
64:6.6 (723.5) Kun punainen ihminen siirtyi Amerikkaan, hän vei mukanaan paljon varhaisen alkulähteensä opetuksista ja perinteistä. Hänen välittömät esivanhempansa olivat olleet kosketuksissa Planeettaprinssin maailmanpäämajan myöhempien aikojen toimintoihin. Mutta pian Amerikkoihin-saapumisensa jälkeen nämä opetukset alkoivat punaiselta ihmiseltä unohtua, ja sekä älyllisessä että hengellisessä kulttuurissa ilmeni melkoista taantumista. Hyvin pian nämä ihmiset sortuivat taas niin raivokkaisiin keskinäisiin taisteluihin, että näytti siltä, että nämä heimosodat johtavat nopeasti tämän suhteellisen puhtaan punaisen rodun rippeen täydelliseen tuhoutumiseen.
64:6.7 (723.6) Tämän suuren taantumisen vuoksi näytti ilmeiseltä, että punaiset ihmiset olisivat olleet tuhoon tuomittuja, kunnes Onamonalonton noin kuusikymmentäviisituhatta vuotta sitten ilmaantui heidän johtajakseen ja hengelliseksi pelastajakseen. Hän toi väliaikaisen rauhan Amerikan punaisten ihmisten keskuuteen ja elvytti heidän ”Suuren Hengen” palvontansa. Onamonalonton eli yhdeksänkymmenenkuuden vuoden ikäiseksi, ja hän piti päämajaansa Kalifornian suurten punapuiden siimeksessä. Monien hänen myöhempien jälkeläistensä sukuhaarat johtavat nykyisten mustajalkaintiaanien keskuuteen.
64:6.8 (723.7) Ajan kuluessa Onamonalontonin opetukset muuttuivat hämäriksi traditioiksi. Hävityssodat alkoivat uudelleen, eikä tämän suuren opettajan aikojen jälkeen kukaan muu johtaja koskaan onnistunut saamaan aikaan yleistä rauhaa heidän keskuuteensa. Näissä heimotaisteluissa tuhoutui yhä enemmän älykkäämpää rotuainesta. Ellei niin olisi käynyt, nämä kyvykkäät ja älykkäät punaiset ihmiset olisivat pystyttäneet Pohjois-Amerikan mantereelle suurenmoisen sivilisaation.
64:6.9 (723.8) Kiinasta Amerikkaan siirryttyään pohjoisen punainen ihminen ei enää koskaan tullut kosketuksiin muiden maailmassa vaikuttavien tekijöiden kanssa (eskimoita lukuun ottamatta), ennen kuin valkoinen ihminen hänet myöhemmin löysi. Oli mitä valitettavinta, että punainen ihminen jäi lähes kokonaan vaille tilaisuutta päästä osalliseksi siitä rodullisesta kohenemisesta, joka olisi ollut seurauksena Aatamin rotuainekseen sekoittumisesta. Punainen ihminen ei tässä tilanteessa pystynyt hallitsemaan valkoista ihmistä, eikä hän mieluusti asettunut tätä palvelemaankaan. Elleivät kaksi rotua tällaisessa tilanteessa sekoitu, on jompikumpi niistä tuhoon tuomittu.
64:6.10 (723.9) 2. Oranssinvärinen ihminen. Tämän rodun huomattavin ominaispiirre oli sen erikoinen innostus rakentamiseen. Se rakensi mitä tahansa ja kaikkea mahdollista, jopa kasasi suunnattoman suuria hiidenkiukaita vain sen vuoksi, että nähtäisiin, mikä heimo pystyi rakentamaan suurimman kivikasan. Vaikkeivät he olleetkaan kovin edistyvää väkeä, oli Prinssin kouluista heille kuitenkin suurta hyötyä, ja he lähettivät niihin edustajiaan opetusta saamaan.
64:6.11 (724.1) Oranssi rotu oli ensimmäinen, joka kulki rantaviivaa noudatellen etelään Afrikkaa kohti sitä mukaa, kun Välimeri väistyi länteen. Mutta rotu ei koskaan saanut lujaa jalansijaa Afrikasta, ja myöhemmin saapunut vihreä rotu pyyhkäisi sen olemattomiin.
64:6.12 (724.2) Ennen kuin loppu tuli, tämä kansa astui sivistyksen ja hengellisyyden alalla pitkiä askeleita taaksepäin. Mutta Porshuntan, tämän kovaonnisen rodun hengenjättiläisen, viisaan johtajantaidon ansiosta tapahtui korkeamman elämäntavan merkittävää elpymistä, johtajan, joka piti tästä rodusta huolta, kun sen keskuspaikka oli Harmageddonissa, noin kolmesataatuhatta vuotta sitten.
64:6.13 (724.3) Viimeinen suuri taistelu oranssin ja vihreän ihmissuvun välillä käytiin Egyptissä alisen Niilinlaakson seutuvilla. Tätä pitkällistä sotaa käytiin melkein sata vuotta, eikä oranssista rodusta sen päättyessä jäänyt montakaan eloon. Näiden kansanheimojen hajalle lyödyt rippeet sulautuivat vihreisiin ja myöhemmin saapuneisiin indigonvärisiin ihmisiin. Mutta rotuna oranssin ihmisen olemassaolo päättyi noin satatuhatta vuotta sitten.
64:6.14 (724.4) 3. Keltainen ihminen. Alkukantaiset keltaiset heimot luopuivat ensimmäisinä riistanpyynnistä, perustivat ensimmäisinä vakinaisia asuinyhdyskuntia ja kehittivät maanviljelyyn perustuvan kotielämän. Älyllisyydessä he olivat aavistuksen verran punaisen ihmisen alapuolella, mutta sosiaalisessa ja kollektiivisessa mielessä he osoittivat olevansa kaikkia sangik-kansoja korkeammalla, erityisesti rodullisen sivilisaation vaalimisessa. Koska heissä kehittyi veljeshenki eri heimojen opittua elämään verrattain rauhanomaisesti yhdessä, he pystyivät ajamaan punaista rotua edellään levittäytyessään vähitellen Aasiaan.
64:6.15 (724.5) He vaelsivat kauas maailman hengellisen päämajan vaikutuspiiristä ja joutuivat suureen pimeyteen Caligastian luopumuksen jälkeen. Mutta tämän kansan keskuudessa elettiin yksi loistava aikakausi, kun Singlangton noin satatuhatta vuotta sitten nousi näiden heimokuntien johtajaksi ja julisti ”Ainoan Totuuden” palvomista.
64:6.16 (724.6) Keltaisen rodun säilyminen verrattain suurilukuisena nykyaikaan asti johtuu sen heimojen välillä vallitsevasta sopuisuudesta. Aina Singlangtonin päivistä nykyisen Kiinan aikoihin asti keltainen rotu on luettu Urantian rauhanomaisimpiin kansakuntiin. Tämä rotu sai pienen mutta sitäkin väkevämmän perintöosan myöhemmin Aasiaan tuodusta Aatamin rotuaineksesta.
64:6.17 (724.7) 4. Vihreä ihminen. Vihreä rotu oli yksi alkukantaisten ihmisten vähemmän kyvykkäistä ryhmistä, ja sen keskuudessa tapahtui eri suuntiin ja suurin joukoin tehtyjen vaellusten johdosta merkittävää heikkenemistä. Ennen hajaantumistaan nämä heimot kokivat merkittävän kulttuurisen elpymisen, kun Fantad oli niiden johtajana noin kolmesataaviisikymmentätuhatta vuotta sitten.
64:6.18 (724.8) Vihreä rotu jakaantui kolmeksi suureksi ryhmäksi. Keltainen ja sininen rotu kukistivat, orjuuttivat ja sulauttivat itseensä sen pohjoiset heimot. Itäinen ryhmä yhdistyi tuolloisiin Intian kansoihin, ja sen rippeitä elää edelleenkin niiden seassa. Eteläinen kansanheimo meni Afrikkaan, jossa se hävitti lähes yhtä alhaisella tasolla olleet oranssinväriset serkkunsa.
64:6.19 (724.9) Kumpikin ryhmä oli tässä taistelussa monessakin mielessä tasaväkinen, sillä kummankin rotuperimässä esiintyi jättiläiskasvuisuutta, olivathan monet heidän johtajistaan yli kaksi ja puolimetrisiä. Nämä vihreässä rodussa ilmenneet jättiläiskasvuisuuden rotupiirteet rajoittuivat pääasiassa tähän eteläiseen eli egyptiläiseen kansanheimoon.
64:6.20 (725.1) Taistelusta voittajana selvinneen vihreän rodun rippeet sulatti myöhemmin itseensä indigonvärinen rotu, joka kehittyi viimeisenä ja myös muutti viimeisenä pois alkuperäisestä sangik-rotujen levittäytymiskeskuksesta.
64:6.21 (725.2) 5. Sininen ihminen. Siniset ihmiset olivat suurenmoinen kansakunta. Jo varhain he keksivät keihään ja kehittivät myöhemmin monien nykyajan sivilisaation taitojen alkeet. Sininen ihminen omasi punaisen ihmisen älynlahjat, mihin yhdistyi keltaisen ihmisen sielukkuus ja tunneherkkyys. Aatamin jälkeläiset asettivat sinisen rodun kaikkien muiden myöhemmin vielä elossa olleiden värillisten rotujen edelle.
64:6.22 (725.3) Muinaiset siniset ihmiset olivat vastaanottavaisia Prinssi Caligastian esikuntaan kuuluneiden opettajien suostutteleville opetuksille, ja näiden petollisten johtajien myöhemmät vääristyneet opetukset ajoivat nämä suureen sekasortoon. Muiden alkukantaisten rotujen tavoin hekään eivät koskaan täysin toipuneet Caligastian petoksen aiheuttamasta mullistuksesta, eivätkä he myöskään koskaan täysin päässeet alttiudestaan keskinäiseen taisteluun.
64:6.23 (725.4) Noin viisi vuosisataa Caligastian lankeamisen jälkeen koitti tosin primitiivisen mutta siitä huolimatta todellisen ja hyödyllisen oppineisuuden ja uskonnon laaja elpyminen. Sininen rotu sai Orlandofin persoonassa suuren opettajan, joka johdatti monet heimot takaisin ”Korkeimmaksi Päälliköksi” kutsutun todellisen Jumalan palvontaan. Tämä oli sinisen ihmisrodun suurin edistysaskel aina niihin myöhempiin aikoihin saakka, jolloin tähän rotuun sekoittunut Aatamin rotuperimä varsin suuressa määrin sitä kohensi.
64:6.24 (725.5) Euroopassa suoritetut vanhan kivikauden tutkimukset ja selvitykset ovat kohdistuneet enimmäkseen näiden muinaisaikaisten sinisten ihmisten työkalujen, luiden ja taiteellisten aikaansaannosten esillekaivamiseen, sillä Euroopassa heidän olemassaolonsa jatkui aina viime aikoihin asti. Urantian niin kutsutut valkoiset rodut ovat näiden sinisten ihmisten jälkeläisiä rotumuodoista, joiksi sininen rotu muuntui, kun siihen ensin sekoittui hieman keltaista ja punaista, ja kun se sittemmin kohentui merkittävästi sulauttamalla itseensä valtaosan violetista rodusta.
64:6.25 (725.6) 6. Indigorotu. Samalla kun punaiset ihmiset olivat kaikista sangik-kansanheimoista edistyneimmät, niin mustat ihmiset olivat heistä vähiten eteenpäinpyrkiviä. He muuttivat viimeisinä pois ylämaan alkukodistaan. He vaelsivat Afrikkaan, ottivat tämän mantereen haltuunsa eivätkä ole sieltä sen koommin poistuneet, paitsi milloin heitä on sieltä aika ajoin väkipakolla viety orjiksi.
64:6.26 (725.7) Afrikkaan eristäytyneinä indigonväriset kansanheimot saivat punaisen ihmisen tavoin osalleen vain vähän tai ei ollenkaan sitä rodunkohennusta, joka olisi seurannut Aatamin rotuperimän lisäyksestä. Omissa oloissaan Afrikassa elänyt indigorotu edistyi hyvin vähän ennen Orvononin aikaa, jolloin se koki suuren hengellisen heräämisen. Vaikka nämä ihmiset myöhemmin lähes täysin unohtivatkin Orvononin julistaman ”Jumalten Jumalan”, he eivät silti kokonaan kadottaneet haluaan palvoa Tuntematonta; he ylläpitivät ainakin jonkinlaista palvonnan muotoa aina muutamia tuhansia vuosia sitten päättyneeseen aikaan asti.
64:6.27 (725.8) Takapajuisuudestaan huolimatta näillä indigonvärisillä kansoilla on taivaallisten voimien edessä täsmälleen sama asema kuin jokaisella maan rodulla.
64:6.28 (725.9) Nämä olivat aikakausia, jolloin eri rotujen välillä esiintyi kiivaita taisteluja, mutta Planeettaprinssin päämajan lähistössä vallitsi valistuneempien ja aivan vähän aikaa sitten opetusta saaneiden ryhmien välillä verrattain sopuisat suhteet. Mitään suurta sivistyksellistä läpimurtoa ei maailman rotujen keskuudessa silti ollut tapahtunut siihen mennessä, kun tämä järjestelmä Luciferin kapinan myötä vakavin seurauksin hajosi.
64:6.29 (726.1) Ajoittain nämä kaikki kansanheimot kokivat sivistyksellisiä ja hengellisiä elpymiskausia. Mansant oli muuan Planeettaprinssin jälkeisten aikojen suuri opettaja. Mutta mainitsemme vain sellaiset huomattavat johtajat ja opettajat, joiden vaikutus ja herätystyö tuntuivat merkittävinä kokonaisen rodun keskuudessa. Aikojen kuluessa eri seuduilla ilmestyi useita vähäisempiä opettajia, jotka yhdessä tarkasteltuina kaikki antoivat suuren panoksen niiden pelastavien tekijöiden kokonaisuuteen, jotka estivät hengenviljelyyn perustuvan sivistyksen kertakaikkisen luhistumisen, erityisesti Caligastian kapinan ja Aatamin saapumisen välisinä pitkinä ja pimeinä aikakausina.
64:6.30 (726.2) On monta hyvää ja pätevää syytä siihen, miksi avaruuden maailmoihin on tapana kehittää joko kolme tai kuusi värillistä rotua. Vaikka Urantian kuolevaisilla ei lienekään edellytyksiä osata täysin arvostaa kaikkia näitä syitä, tahtoisimme silti kiinnittää huomiota seuraaviin näkökohtiin:
64:6.31 (726.3) 1. Moninaisuus on välttämätöntä, jotta luonnollinen valinta – korkeampien perintöainesten erillinen selviytyminen – pääsee vaikuttamaan mahdollisimman laajalti.
64:6.32 (726.4) 2. Toisistaan eroavien kansojen risteytymisestä on saatavissa voimakkaampia ja oivallisempia rotuja, silloin kun nämä eri rodut kantavat korkeammantasoisia perintötekijöitä. Urantian rodut olisivat hyötyneet tällaisesta alkuvaiheessa tapahtuneesta yhteensulautumisesta edellyttäen, että tätä yhteensulautunutta kansakuntaa olisi voitu tehokkaalla tavalla myöhemmin kohentaa sen perinpohjaisella sekoittumisella Aatamin verrattomaan sukuhaaraan. Nykyisten rotuolosuhteiden vallitessa tällaisen kokeilun yrittäminen Urantialla olisi sangen tuhoisaa.
64:6.33 (726.5) 3. Rotujen erilaistuminen kannustaa terveellä tavalla kilpailua.
64:6.34 (726.6) 4. Rotujen väliset samoin kuin kunkin rodun sisäisten ryhmien väliset statuserot ovat inhimillisen suvaitsevaisuuden ja altruismin kehittymiselle välttämättömiä.
64:6.35 (726.7) 5. Ihmisrodun homogeenisuus ei ole toivottavaa, ennen kuin kehittyvän maailman kansanheimot saavuttavat verrattain korkeat hengellisen kehityksen tasot.
64:7.1 (726.8) Kun sangik-perheen värillisten jälkeläisten lukumäärä alkoi moninkertaistua ja kun he etsivät sopivaa tilaisuutta levittäytyä naapurialueille, viides – geologisten laskelmien mukaan kolmas – jäätikkö oli edennyt Euroopassa ja Aasiassa hyvin pitkälle etelään. Värillisten rotujen ilmaantumisen aikana vallinneen jääkauden ankaruus ja siitä johtuneet vaikeudet koettelivat näitä rotuja tavattomasti. Tämä jäätikkö levittäytyi Aasiassa niin laajalle, että vaellus Itä-Aasiaan estyi tuhansien vuosien ajaksi. Ja vasta kun Välimeri Arabian kohoamisen seurauksena myöhemmin väistyi, näiden rotujen oli mahdollista päästä Afrikkaan.
64:7.2 (726.9) Siksi nämä sangik-kansat levittäytyivät lähes sadaksituhanneksi vuodeksi vuoriston eduskukkuloiden ympärille, ja ne joutuivat toistensa kanssa enemmän tai vähemmän kosketuksiin siitäkin huolimatta, että eri rotujen välillä ilmeni jo varhain omalaatuista mutta luonnollista antipatiaa.
64:7.3 (726.10) Planeettaprinssin ja Aatamin aikojen välillä Intiasta tuli kosmopoliittisimman maan päällä koskaan eläneen väestön kotimaa. Mutta oli valitettavaa, että tämä sekoitus tuli sisältäneeksi niin paljon vihreää, oranssia ja indigonväristä rotua. Näistä toissijaisista sangik-kansanheimoista elämä oli etelämaissa helpompaa ja miellyttävämpää, ja myöhemmin monet niistä vaelsivatkin Afrikkaan. Ensisijaiset sangik-kansat, etevämmät rodut, karttoivat tropiikkia. Niinpä punainen ihminen siirtyi koillisen suuntaan eli Aasiaan, ja keltainen ihminen seurasi tiiviisti hänen kannoillaan, kun siniset ihmiset puolestaan siirtyivät luoteeseen eli Eurooppaan.
64:7.4 (727.1) Punaiset ihmiset alkoivat jo varhain vaeltaa koillista kohti, heti perääntyvän jäätikön kannoilla. He kiersivät Intian ylämaat ja ottivat haltuunsa koko Koillis-Aasian. Keltaiset heimokunnat, jotka sittemmin ajoivat heidät Pohjois-Amerikkaan pois Aasiasta, seurasivat tiiviisti heidän perässään.
64:7.5 (727.2) Kun punaisen rodun suhteellisen puhdassukuiset jäänteet jättivät Aasian, niitä oli yksitoista heimoa, joihin kuului vähän yli seitsemäntuhatta miestä, naista ja lasta. Näiden heimojen mukana kulki kolme pientä sekoittunutta alkuperää olevaa ryhmää, joista suurin edusti oranssin ja sinisen rodun sekoitusta. Nämä kolme ryhmää eivät koskaan täysin ystävystyneet punaisen ihmisen kanssa, ja jo varhain ne matkasivat etelään – Meksikoon ja Väli-Amerikkaan –, jossa niihin myöhemmin liittyi pieni keskenään sekoittuneiden keltaisten ja punaisten ryhmä. Kaikki nämä kansat solmivat parisuhteita yli roturajojen ja perustivat uuden, monikoosteisen rodun, joka ei ollut läheskään yhtä sotaisa kuin puhdasrotuiset punaiset ihmiset. Viidentuhannen vuoden kuluessa tämä yhteen sulautunut rotu jakautui kolmeksi ryhmäksi, jotka perustivat vastaavasti Meksikon, Väli-Amerikan ja Etelä-Amerikan sivilisaatiot. Eteläamerikkalainen haara sai aavistuksen verran Aatamin verenperintöä.
64:7.6 (727.3) Aasiassa tapahtui punaisen ja keltaisen alkurodun sekoittumista tiettyyn määrään asti, ja tästä yhdistymisestä tuloksena ollut jälkeläistö vaelsi kauemmas itään ja pitkin eteläistä merenrannikkoa, ja nopeasti runsastunut keltainen rotu ajoi sen lopulta niemimaille ja läheisille meren saarille. He ovat nykyajan ruskeita ihmisiä.
64:7.7 (727.4) Keltainen rotu on pitänyt yhtäjaksoisesti hallussaan Itä-Aasian keskiosia. Kaikista kuudesta värillisestä rodusta juuri tätä rotua on säilynyt nykyaikaan asti eniten. Vaikka keltaiset ihmiset silloin tällöin ryhtyivätkin rotusotaan, he eivät kuitenkaan käyneet niin loputtomia ja säälimättömiä hävityssotia kuin punaiset, vihreät ja oranssinväriset ihmiset. Nämä kolme rotua käytännöllisesti katsoen tuhosivat itsensä, ennen kuin niiden toisrotuiset viholliset ne lopulta lähes kokonaan hävittivät.
64:7.8 (727.5) Kun viides jäätikkö ei Euroopassa ulottunut kovin kauas etelään, tie oli osittain avoinna näiden sangik-kansanheimojen siirtyä luoteeseen, ja jään vetäydyttyä siniset ihmiset vaelsivat muutamien muiden pienten roturyhmien seurassa Andonin heimokunnan muinaisia jalanjälkiä länteen. He tunkeutuivat Eurooppaan toinen toistaan seuranneina aaltoina ja ottivat haltuunsa suurimman osan tästä mantereesta.
64:7.9 (727.6) Pian he kohtasivat Euroopassa varhaisen ja yhteisen esi-isänsä, Andonin, neandertalijälkeläiset. Jäätikkö oli ajanut nämä vanhemmat Euroopan neandertalit etelään ja itään, ja näin he saattoivat nopeasti käydä alueelle tunkeutuneita sangik-heimoihin kuuluvia serkkujaan vastaan ja sulattaa ne omaan kansaansa.
64:7.10 (727.7) Sangik-heimot olivat yleensä ja etupäässä älykkäämpiä ja useimmissa suhteissa paljon korkeammalla kuin varhaisten andonilais-tasankolaisten heikentyneet jälkeläiset; ja näiden sangik-heimojen sekoittuminen neandertalilaiskansoihin johti vanhemman rodun välittömään kohenemiseen. Juuri tämä sangik-rotuperimän – aivan erityisesti sinisen perintöaineksen – muodossa saatu verenlisäys tuotti tuloksena sen huomattavan kohenemisen Neandertalin kansoissa, joka tuli esille idästä tulleiden, yhä älykkäämpien heimojen vyörymisenä peräkkäisinä aaltoina Euroopan yli.
64:7.11 (727.8) Seuraavan jääkausien välisen jakson aikana tämä uusi neandertalirotu levisi Englannin ja Intian väliselle alueelle. Muinaiselle Persian niemimaalle jäänyt sinisen rodun sirpale sulautui myöhemmin muutamiin muihin, pääasiassa keltaisiin rotuaineksiin, ja tämän tuloksena ollut sekoitus, jota Aatamin violetti rotu myöhemmin jossain määrin kohensi, on säilynyt nykyisten arabien tummaihoisena nomadiheimona.
64:7.12 (728.1) Kaikissa yrityksissä nykyajan kansojen sangik-syntyperän tunnistamiseksi on otettava huomioon se rotukantojen koheneminen, joka oli tuloksena siitä, että niihin sekoittui myöhemmin Aatamin verenperintöä.
64:7.13 (728.2) Korkeammalla tasolla olleet rodut hakeutuivat pohjoiseen eli lauhkeaan ilmanalaan, kun sen sijaan oranssit, vihreät ja indigonväriset rodut toinen toisensa perään hankkiutuivat Afrikkaan sen merestä äskettäin kohonneen kannaksen kautta, joka erotti länteen vetäytymässä olleen Välimeren Intian valtamerestä.
64:7.14 (728.3) Indigonvärinen ihminen muutti sangik-kansoista viimeisenä pois rotunsa alkukeskuksesta. Jokseenkin niihin aikoihin, kun vihreä rotu oli hävittämässä oranssia rotua Egyptistä ja niin tehdessään suuresti heikensi itseään, alkoi mustien suuri exodus Palestiinan kautta merenrannikkoa pitkin etelään. Ja myöhemmin, kun nämä fyysisesti väkivahvat indigokansat tulivat Egyptiin, ne pelkän lukumääränsä voimalla pyyhkäisivät vihreän ihmisrodun olemattomiin. Nämä indigonväriset rodut sulattivat itseensä sen, mitä oranssista rodusta oli jäljellä, sekä suuren osan vihreästä rotuaineksesta, ja tietyt indigoheimot kohenivat tämän rotujen yhteensulautumisen kautta melkoisesti.
64:7.15 (728.4) Ja näin käy selville, että Egyptiä hallitsi ensin oranssi ihminen, sitten vihreä, jota seurasi indigo (musta) ihminen ja vieläkin myöhemmin indigosta, sinisestä ja muuntuneesta vihreästä aineksesta koostunut sekarotu. Mutta jo kauan ennen Aatamin saapumista Euroopan siniset ihmiset ja Arabian sekoittuneet rodut olivat ajaneet indigonvärisen rodun pois Egyptistä pitkälle etelään, Afrikan mantereen sisäosiin.
64:7.16 (728.5) Sangikien vaellusten lähetessä loppuaan vihreä ja oranssi rotu ovat sammuneet, punainen ihminen pitää hallussaan Pohjois-Amerikkaa, keltainen ihminen Itä-Aasiaa, sininen ihminen Eurooppaa, ja indigonvärinen rotu on ajautunut Afrikkaan. Intia on toissijaisten sangik-rotujen sekoituksen tyyssija, ja ruskean ihmisen, joka on punaisen ja keltaisen sekoitus, hallussa ovat Aasian rannikolla olevat saaret. Kokolailla oivalliset potentiaalit omaava sulautumarotu pitää hallussaan Etelä-Amerikan ylämaita. Vähemmän sekoittuneet andoniitit elävät Euroopan pohjoisilla äärialueilla sekä Islannissa, Grönlannissa ja koillisessa Pohjois-Amerikassa.
64:7.17 (728.6) Niiden jaksojen aikana, jolloin jäätiköt etenivät kauimmaksi, läntisimmät Andonin heimot olivat vähällä ajautua mereen. Vuosikausia ne elivät nykyisen Englannin saaren kapealla eteläkaistaleella. Ja nimenomaan näistä toistuvista jäätikön etenemisistä kertova perimätieto kannusti heitä etsimään turvaa mereltä, kun kuudes ja viimeinen jäätikkö lopulta ilmaantui. He olivat ensimmäiset merten tutkimusretkeilijät. He rakensivat veneitä ja lähtivät etsimään uusia maita, joista he toivoivat, että kauhistuttavat jäiset hyökkäykset eivät niihin ulottuisi. Ja toiset heistä pääsivätkin Islantiin, toiset Grönlantiin, mutta valtava enemmistö menehtyi valtameren ulapalla nälkään ja janoon.
64:7.18 (728.7) Vähän yli kahdeksankymmentätuhatta vuotta sitten, pian punaisen ihmisen Pohjois-Amerikan luoteisosaan saapumisen jälkeen, pohjoisten merenselkien jäätyminen ja Grönlannissa tapahtunut paikallisten jääkenttien eteenpäintyöntyminen ajoivat nämä Urantian kanta-asukkaiden eskimojälkeläiset etsimään parempia maita, uusia kotikontuja; ja tässä he onnistuivatkin ylitettyään turvallisesti kapeat salmet, jotka tuohon aikaan erottivat Grönlannin Pohjois-Amerikan koillisista maamassoista. He tulivat tälle mantereelle noin kaksituhattasata vuotta sen jälkeen, kun punainen ihminen oli saapunut Alaskaan. Sittemmin jotkut sinisen rodun sekoittuneen sukuhaaran jäsenet matkasivat länteen ja sulautuivat myöhempien aikojen eskimoihin, ja tämä yhdistymä koitui jonkinmääräiseksi hyödyksi eskimoheimoille.
64:7.19 (728.8) Noin viisituhatta vuotta sitten muuan intiaaniheimo ja yksikseen elellyt eskimoryhmä kohtasivat sattumalta toisensa Hudsoninlahden kaakkoisrannalla. Kumpikin heimokunta havaitsi keskinäisen ajatustenvaihdon vaikeaksi, mutta varsin pian syntyi kuitenkin rotujen välisiä parisuhteita, mikä johti siihen, että nämä eskimot lopulta sulautuivat luvultaan suurempaan punaiseen rotuun. Ja kysymyksessä oli se ainoa kosketus, joka Pohjois-Amerikan punaisella ihmisellä oli mihinkään muuhun ihmisen sukuhaaraan aina siihen asti, kun valkoinen ihminen noin tuhat vuotta sitten ensimmäistä kertaa nousi sattumalta maihin Atlantin rannikolla.
64:7.20 (729.1) Näiden varhaisten aikakausien kamppailuille oli ominaista rohkeus, urheus ja jopa sankaruus. Ja me kaikki pahoittelemme sitä, että myöhempien aikojen rotunne ovat kadottaneet niin monia noista varhaisten esi-isienne väärentämättömistä ja karuista ominaispiirteistä. Vaikka annammekin arvoa monille edistyvän sivilisaation hienouksille, kaipaamme silti sitä varhaisten esi-isienne suurenmoista kestävyyttä ja verratonta uhrautuvaisuutta, jotka monet kerrat lähenivät jaloutta ja ylevyyttä.
64:7.21 (729.2) [Esittänyt muuan Urantialla asuva Elämänkantaja.]
Urantia-kirja
Luku 65
65:0.1 (730.1) EVOLUUTION kohteena oleva aineellinen peruselollisuus – mielen ilmaantumista edeltävä elollisuus – on muotouma, jonka saavat aikaan toisaalta Fyysiset Päävalvojat ja toisaalta Seitsemän Valtiashengen elollisuuden juurrutustoiminta yhdessä tähän tehtävään asetettujen Elämänkantajien aktiivisten hoivatoimien kanssa. Tämän kolmitahoisen luovuuden rinnan tapahtuvan toiminnan tuloksena kehittyy mielen edellyttämä organismin fyysinen kapasiteetti – aineelliset mekanismit, jotka ovat edellytyksenä älyperäiselle reagoinnille ensiksi ulkoisiin ympäristöärsykkeisiin ja myöhemmin sisäisiin ärsykkeisiin – vaikutteisiin, jotka ovat peräisin organismin mielestä itsestään.
65:0.2 (730.2) On siis olemassa kolme toisistaan erottuvaa elämän aikaansaamisen ja evoluution tasoa:
65:0.3 (730.3) 1. Fyysis-energiaalinen kenttä – mielikapasiteetin aikaansaaminen.
65:0.4 (730.4) 2. Mieleen kohdistuva auttajahenkien hoiva – joka vaikuttaa hengellisyyden kapasiteettiin.
65:0.5 (730.5) 3. Kuolevaisen mielen varustaminen hengellä – joka huipentuu Ajatuksensuuntaajan lahjoittamiseen.
65:0.6 (730.6) Organismissa tapahtuvan ympäristöön reagoinnin mekaaniset, ei-opetettavissa olevat tasot ovat fyysisten valvojien toimintakenttää. Mielenauttajahenget aktivoivat ja säätelevät ympäristöön mukautuvaisia eli ei-mekaanisia, opetettavissa olevia mielen tyyppejä – niitä organismien reaktiomekanismeja, jotka kykenevät oppimaan kokemuksesta. Ja niin kuin auttajahenget tällä tavoin muokkaavat mieleen sisältyviä potentiaaleja, samalla tavalla Elämänkantajat harjoittavat melko laaja-alaista, omaharkintaista valvontaa, joka kohdistuu evolutionaaristen prosessien ympäristöä koskeviin seikkoihin, aina siihen asti, kunnes ihmistahto ilmaantuu eli kyky tuntea Jumalaa ja kyky tehdä päätös ryhtyä palvomaan häntä.
65:0.7 (730.7) Juuri tämä yhden kokonaisuuden muodostava Elämänkantajien, fyysisten valvojien ja auttajahenkien toiminta määrää asutuissa maailmoissa orgaanisen evoluution kulun. Ja juuri siksi evoluutio on, Urantialla ja muualla, aina päämääräistä, se ei ole koskaan sattumanvaraista.
65:1.1 (730.8) Elämänkantajat on varustettu sellaisin persoonallisuuden muodonmuutoksen potentiaalein, jotka kuuluvat vain harvoille luotujen olentojen luokille. Nämä paikallisuniversumin Pojat kykenevät toimimaan kolmessa eri olemisen tasossa. Tavallisesti he toimittavat velvollisuuksiaan keskivaiheen Poikina, joka on heidän alkuperäinen tilansa. Mutta sellaisessa olemassaolon vaiheessa oleva Elämänkantaja ei mitenkään voisi toimia sähkö-kemiallisilla alueilla rakentamassa fyysisistä energioista ja aineshiukkasista elollisen olemassaolon yksiköitä.
65:1.2 (730.9) Elämänkantajat voivat toimia ja toimivat seuraavilla kolmella tasolla:
65:1.3 (730.10) 1. Sähkö-kemian fyysinen taso.
65:1.4 (730.11) 2. Tavallista keskivaihetta oleva kvasimorontiaalinen olemassaolo.
65:1.5 (730.12) 3. Edistynyttä olotilaa edustava puolihengellinen taso.
65:1.6 (731.1) Kun Elämänkantajat valmistautuvat panemaan toimeen elämän juurruttamisen, he tällaiseen hankkeeseen soveltuvat juurrutuspaikat valikoituaan kutsuvat luokseen Elämänkantajien muodonmuutoksesta huolehtivan arkkienkelikomission. Tämä ryhmä koostuu kymmeneen eri luokkaan kuuluvista persoonallisuuksista, joiden joukossa on muiden muassa fyysisiä valvojia ja heidän työtovereitaan, ja ryhmää johtaa arkkienkelien päällikkö. Hän toimii tässä ominaisuudessa Gabrielin valtuuttamana ja Päivien Muinaisten luvalla. Kun nämä olennot kytketään asianomaisiin yhteyspiireihin, he saavat Elämänkantajissa aikaan sellaisia muutoksia, jotka tekevät näistä fyysisillä sähkö-kemian tasoilla välittömästi toimimaan kykeneviä.
65:1.7 (731.2) Sen jälkeen kun elämän rakennekaavat on laadittu ja aineelliset järjestelyt on saatettu asianmukaisesti päätökseen, aineellisuuden yläpuolella olevat elämän leviämisestä huolehtivat voimat alkavat samassa toimia, ja niin on elämä olemassa. Elämänkantajat palautetaan tämän jälkeen välittömästi persoonallisuutensa olemassaolon normaalille keskitasolle, jossa olotilassa he voivat manipuloida eläviä yksiköitä ja ohjailla kehittyviä organismeja, vaikka heiltä onkin evätty kaikkinainen kyky organisoida – luoda – uusia elävää ainetta olevia kantahahmoja.
65:1.8 (731.3) Kun orgaaninen evoluutio on edennyt tiettyyn pisteeseen ja kun korkeimpiin organismeihin on ilmaantunut tyypiltään ihmiselle ominainen vapaa tahto, Elämänkantajien pitää joko poistua planeetalta tai heidän on annettava pidättymislupaus; toisin sanoen heidän on sitouduttava pidättymään kaikista enemmistä pyrkimyksistä vaikuttaa orgaanisen evoluution kulkuun. Ja kun tällaisen lupauksen antavat vapaaehtoisesti ne Elämänkantajat, jotka päättävät jäädä planeetalle neuvomaan vastaisuudessa niitä, joiden tehtäväksi uskotaan vastakehittyneiden tahdollisten luotujen vaaliminen, kutsutaan koolle kahdentoista komissio, jota johtaa Järjestelmän Hallitsijan valtuuttamana ja Gabrielin luvalla toimiva Iltatähtien päällikkö; ja siinä samassa nämä Elämänkantajat muunnetaan persoonallisuuden olemassaolon kolmanteen vaiheeseen – olemisen puolihengelliselle tasolle. Ja minä olen toiminut Urantialla tässä olemassaolon kolmannessa vaiheessa aina Andonin ja Fontan ajoista alkaen.
65:1.9 (731.4) Odotamme nyt hartaasti aikaa, jolloin universumi on kenties asettunut valoon ja elämään, mahdollista olemisen neljättä vaihetta, jossa olemme täysin hengellisiä, mutta meille ei ole koskaan paljastettu, millä menetelmällä me mahdollisesti saavutamme tämän tavoitellun ja edistyneen olotilan.
65:2.1 (731.5) Kertomus siitä, miten ihminen nousi merilevästä maanpäällisen luomakunnan herruuteen, on todellakin kuin biologisesta kamppailusta ja mielen elossasäilymisestä kertova seikkailuromaani. Ihmisen aikojentakaiset esimuodot olivat kirjaimellisesti merenpohjan mutaa ja liejua lähes paikallaan seisovissa ja lämminvetisissä muinaisten sisämerten pitkien rantaviivojen muodostamissa lahdissa ja laguuneissa, samoissa vesissä, joissa Elämänkantajat panivat alulle kolme toisistaan riippumatonta elollisuuden juurrutusta Urantialla.
65:2.2 (731.6) Nykyään on olemassa enää varsin harvalukuisesti niiden merikasvillisuuden varhaistyyppien lajeja, jotka osallistuivat eläimenkaltaisuuden rajamailla olevien organismien syntyyn päättyneisiin, käänteentekeviin muutoksiin. Sienieläimet ovat erään tällaisiin keskivälityyppeihin kuuluneen eliön nykyaikaan asti säilyneitä muotoja, sellaisten organismien säilyneitä edustajia, joiden kautta tapahtui asteittainen siirtyminen kasvista eläimeksi. Vaikka nämä varhaiset siirtymämuodot eivät olleet täysin identtisiä nykyisten sienieläinten kanssa, ne muistuttivat näitä silti suuresti; ne olivat eittämättömiä raja-alueen eliöitä – eivät kasveja eivätkä eläimiä – mutta ne johtivat lopulta varsinaisten eläinmaailmalle ominaisten elollisuusmuotojen kehittymiseen.
65:2.3 (732.1) Bakteerit, erittäin alkeelliset ja yksinkertaiset kasviorganismit, ovat muuttuneet elämän ensimmäisen sarastuksen ajoista varsin vähän. Niiden loismaisessa käyttäytymisessä paljastuu jopa tietynasteista taantumista. Sienissä on niin ikään monia, jotka edustavat evoluution piirissä taaksepäin suuntautuvaa liikettä, sillä ne ovat kasveja, jotka ovat menettäneet lehtivihreän valmistuskykynsä ja muuttuneet enemmän tai vähemmän loismaisiksi. Valtaosa taudinaiheuttajabakteereista ja niiden apuna toimivista viruksista kuuluu itse asiassa tähän kehityksestä luopuneiden loissienten ryhmään. Koko valtava kasvien maailma on tällä välin kuluneina aikakausina kehittynyt samoista esimuodoista, joista myös bakteerit polveutuvat.
65:2.4 (732.2) Pian ilmestyi kehityksessä astetta korkeammalla ollut alkueläintyyppinen eläinkunnan edustaja, ja se ilmestyi yhtäkkisesti. Ja noilta kaukaisilta ajoilta periytyy vain vähän muuttuneena ameba, tyypillinen yksisoluinen eläinorganismi. Se vilistelee nykyisin jokseenkin sellaisena kuin se vilisteli silloin, kun se oli elollisevoluution viimeisin ja suurenmoisin saavutus. Tämä pienen pieni eliö ja sen alkueläinserkut merkitsevät eläinkunnalle samaa, mitä bakteerit merkitsevät kasvikunnalle; ne edustavat sitä, mitä on jäljellä ensimmäisistä evolutionaarisista vaiheista elollisuuden erilaistumisessa, samoin kuin myöhemmän kehityksen toteutumattomuutta.
65:2.5 (732.3) Varhaiset yksisoluiset eläinlajit liittyivät ennen pitkää yhteisöiksi: ensiksi siimaeläinten tasolla ja kohta polyyppien ja maneettien tapaan. Vieläkin myöhemmin kehittyivät meritähdet, kivililjat, merisiilit, merikurkut, tuhatjalkaiset, hyönteiset, hämähäkit, äyriäiset sekä keskenään läheistä sukua olevat matojen ja verijuotikkaiden ryhmät, joita seurasivat pian nilviäiset: osteri, meritursas ja etana. Niiden välillä ilmaantui ja menehtyi satoja ja taas satoja lajeja. Mainitsemme vain ne lajit, jotka pitkän pitkästä taistelusta jäivät jäljelle. Nykyään tällaiset edistymättömät eläinlajit samoin kuin myöhemmin ilmaantunut kalojen heimo edustavat varhaisten ja alempien eläinten evolutionaarisessa mielessä paikallaan pysyviä tyyppejä, niitä elämän puun haaroja, jotka eivät ole edistyneet.
65:2.6 (732.4) Näyttämö oli näin ollen valmis ensimmäisten selkärankaiseläinten eli kalojen ilmaantumiselle. Tästä kalojen heimosta polveutui kaksi ainutlaatuista muunnosta: sammakko ja salamanteri. Ja nimenomaan sammakko aloitti sitten eläinhahmoisessa elollisuudessa sen asteittain edenneiden eriytymisten sarjan, joka lopulta huipentui itseensä ihmiseen.
65:2.7 (732.5) Sammakko on eräs vanhimmista jäljellä olevista ihmissuvun esivaiheista, mutta senkin edistyminen jäi toteutumatta, joten nykyisin se jatkaa olemassaoloaan paljolti sellaisena kuin se oli noina kaukaisen menneisyyden aikoina. Sammakko on nyt ainoa yhä maan päällä elävä, lajina säilynyt ihmisen evoluutioon kuuluvien kantarotujen esivaihe. Ihmisrodulla ei ole yhtään nykyaikaan asti säilynyttä kantamuotoa sammakon ja eskimon väliltä.
65:2.8 (732.6) Sammakosta kehittyivät matelijat, suuri eläinlahko, joka on käytännöllisesti katsoen sammunut, mutta joka ennen olemassaolon piiristä poistumistaan pani alulle koko lintujen lahkon ja lukuisat nisäkkäiden luokat.
65:2.9 (732.7) Ihmistä edeltäneessä kehityksessä astuttiin kenties suurin yksittäinen harppaus, silloin kun matelijasta tuli lintu. Nykyiset lintutyypit – kotkat, sorsat, kyyhkyt ja strutsit – polveutuvat kaikki kauan sitten eläneistä valtavan kookkaista matelijoista.
65:2.10 (732.8) Sammakoiden heimosta polveutuvaa matelijakuntaa edustaa nykyisin neljä jäljellä olevaa luokkaa: kaksi kehityksessään pysähtynyttä – käärmeet ja liskot – sekä niiden serkut – alligaattorit ja kilpikonnat; yksi osittain edistyvä – lintujen heimo; ja neljäs ryhmä – nisäkkäiden kantaisät sekä se sukuhaara, josta ihmislaji suoraan polveutuu. Mutta vaikka ajallinen välimatka olikin pitkä, tuntui väistymässä olevien matelijoiden massiivisuus ikään kuin kaikuna elefantissa ja mastodontissa, kun taas matelijoille ominainen ruumiinmuoto säilyi loikkivissa kenguruissa.
65:2.11 (733.1) Urantialla on esiintynyt vain neljätoista pääryhmää – joista kalat ovat viimeisin – eikä uusia luokkia ole kehittynyt sitten lintujen ja nisäkkäiden kehittymisen.
65:2.12 (733.2) Istukalliset nisäkkäät ilmaantuivat yhtäkkisesti siitä vilkkaasta, pienestä matelijadinosauruksesta, joka tapasi ravinnokseen syödä lihaa, mutta jonka aivot olivat verrattain suuret. Nämä nisäkkäät kehittyivät nopeasti ja monin eri tavoin ja sen lisäksi, että niistä kehittyivät monet yleiset nykylajit, niistä kehittyivät myös vesieläimet, kuten valaat ja hylkeet, samoin kuin lentävät eläimet, kuten lepakkojen suku.
65:2.13 (733.3) Ihminen siis kehittyi korkeammista nisäkkäistä, jotka polveutuivat pääasiassa elämän läntisestä juurrutuksesta, joka tehtiin muinaisiin itä–länsisuuntaisiin suojaisiin meriin. Elävien organismien itäisessä ja keskimmäisessä ryhmässä ilmeni jo varhain suotuisaa kehitystä kohti ihmistä edeltävien eläineksistenssin tasojen saavuttamista. Mutta aikojen kuluessa ilmeni, että elämän istutuksen itäisen kohdentuman ei sittenkään onnistunut saavuttaa tyydyttävää tasoa ihmistä edeltäneessä älyllisyydessä, sillä sitä oli kohdannut niin monta ja korvaamatonta sen korkeammantyyppiseen ituplasmaan kohdistunutta menetystä, että se lopulta kadotti kyvyn saada takaisin ihmiseen päätyvät kehityspotentiaalit.
65:2.14 (733.4) Koska mielen kehityskapasiteetin laatu tässä itäisessä ryhmässä oli varsin selvästi heikompi kuin molemmissa muissa ryhmissä, Elämänkantajat käsittelivät ylemmiltään siihen luvan saatuaan ympäristöolosuhteita tavalla, joka entisestäänkin rajoitti näiden kehittyvän elollisuuden ihmistä edeltäneiden alempiarvoisten rotuainesten määrää. Ulospäin näytti kokonaan siltä kuin näiden alemmantasoisten eläinryhmien eliminoituminen olisi johtunut sattumasta, mutta todellisuudessa se oli täysin tarkoituksellista.
65:2.15 (733.5) Evolutionaarisessa älykkyyden kehkeytymisen myöhemmässä vaiheessa ihmislajin puoliapinakantamuodot olivat Pohjois-Amerikassa ehtineet kehityksessään paljon pitemmälle kuin muilla alueilla. Siksi ne johdettiinkin vaeltamaan läntisen elämänistutuksen näyttämöltä Beringinsalmen kannaksen yli ja rannikkoa pitkin Lounais-Aasiaan, missä niiden kehittyminen jatkui ja missä ne myös jatkuvasti hyötyivät siitä, että ne saivat tiettyä rotuaineksen lisäystä keskimmäisestä elollisryhmästä. Näin ollen ihminen kehittyi tietyistä läntisistä ja keskimmäisistä elolliskannoista, mutta tämä tapahtui keskimmäisen elämänjuurrutuksen ja siitä lähelle itäistä juurrutusta ulottuneella alueella.
65:2.16 (733.6) Urantialle juurrutettu elämä kehittyi tällä tavoin jääkaudelle saakka, jolloin ihminen itse astui ensi kertaa näyttämölle ja aloitti vaiheikkaan elämänkaarensa tällä planeetalla. Eikä se, että alkukantainen ihminen ilmaantui maan päälle nimenomaan jääkauden aikana, ollut pelkkä sattuma, vaan tämä tapahtui suunnitelmien mukaisesti. Jääkauden tuulet ja tuiskut, silloisen ilmaston ankaruus, sopivat kaikin puolin ja erinomaisesti yhteen sen tavoitteen kanssa, että saataisiin aikaan sitkeä ihmistyyppi, jolla olisi tavattoman hyvä hengissäpysymisen kyky.
65:3.1 (733.7) Nykyajan ihmismielelle on tuskin mahdollista selittää moniakaan niistä oudoista ja ulkonaisesti hullunkurisista tapahtumista, jotka kuuluivat alkuaikojen evoluution etenemiseen. Kaikkien näiden näennäisesti outojen elollisevoluution ilmiöiden taustalla toimi kuitenkin koko ajan tiettyyn päämäärään tähdännyt suunnitelma, mutta emme saa puuttua mielivaltaisesti elämän rakennekaavojen mukaiseen kehitykseen, sen jälkeen kun niiden toteutuminen kerran on saatettu alkuun.
65:3.2 (733.8) Elämänkantajat saavat ottaa käyttöön mitkä tahansa luonnon tarjoamat voimavarat ja käyttää hyödyksi mitä tahansa ja kaikkia satunnaisia olosuhteita, jotka ovat omiaan lisäämään elollisuuskokeilun evolutionaarista edistymistä, mutta me emme saa puuttua mekaanisesti sen kummemmin kasvien kuin eläintenkään evoluution kulkuun ja suuntaan emmekä mielivaltaisesti niitä manipuloida.
65:3.3 (733.9) Teille on kerrottu, että Urantian kuolevaiset kehittyivät alkukantaisen sammakon kehityksen kautta ja että se ylöspäin vienyt perintöaines, jota potentiaalin muodossa kantoi yksi ja ainoa sammakko, pelastui eräässä tilanteessa vain täpärästi menehtymiseltä. Siitä ei kuitenkaan pidä tehdä sellaista päätelmää, että ihmiskunnan evoluutio olisi päättynyt tässä yhteydessä mahdollisesti sattuneeseen onnettomuuteen. Tuona samaisena hetkenä me pidimme silmällä ja vaalimme ei vähempää kuin tuhatta erilaista ja kaukana toisistaan sijainnutta, mutaatioita tuottanutta eliökantaa, jotka olisi voitu ohjata moniin erilaisiin ihmistä edeltäneisiin kehitysmalleihin. Tämä nimenomainen kantasammakko oli jo kolmas valintamme, sillä kaksi aiempaa rotukantaa olivat kaikista niiden säästymisen hyväksi tekemistämme ponnistuksista huolimatta menehtyneet.
65:3.4 (734.1) Vaikka Andon ja Fonta olisivat menehtyneet ennen kuin he ehtivät tuottaa jälkeläisiä, sekään ei olisi estänyt ihmisen evoluutiota, jos kohta se olisikin sitä viivyttänyt. Andonin ja Fontan ilmaantumisen jälkeen ja, ennen kuin eläinkuntaan sisältyneet mutaatioita tuottaneet, ihmiseen johtaneet potentiaalit ehtyivät, kehittyi peräti seitsemäntuhatta suotuisaa rotukantaa, jotka olisivat voineet yltää jonkinlaiseen ihmistyyppiin päättyvään kehitykseen. Ja sittemmin monet näistä paremmista rotukannoista sulautuivatkin laajenevan ihmislajin eri haarakkeisiin.
65:3.5 (734.2) Jo kauan ennen kuin Aineellinen Poika ja Tytär, biologiset rodunkohentajat, saapuvat planeetalle, ovat sen kehittyviin eläinlajeihin sisältyneet ihmiseen johtavat potentiaalit ehtyneet. Tämä eläinkunnan kohdalla vallitseva biologinen tila paljastuu Elämänkantajille siitä ilmiöstä, että tuolloin on menossa mielenauttajahenkien mobilisoinnin kolmas vaihe, joka tapahtuu automaattisesti, samalla kertaa kun koko eläinkunnan kapasiteetti esi-inhimillisten yksilöiden mutanttipotentiaalien aikaansaamiseen ehtyy.
65:3.6 (734.3) Urantialla elävän ihmiskunnan on ratkaistava kuolevaisten kehitykseen liittyvät ongelmansa käyttäen niitä ihmisen rotuaineksia, jotka sillä nyt on – ihmistä edeltävistä lähteistä ei minään tulevana aikana enää kehity muita rotuja. Mutta tämä tosiasia ei sulje pois mahdollisuutta päästä verrattomasti korkeammille inhimillisen kehityksen tasoille, kunhan vaalitaan älyperäisesti kuolevaisrotuihin yhä kätkeytyviä evolutionaarisia potentiaaleja. Sitä, mitä me Elämänkantajat teemme elolliskantojen vaalimiseksi ja säilyttämiseksi, ennen kuin ihmistahto ilmaantuu, sitä on ihmisen itsensä tehtävä tahdon ilmaantumisen jälkeen ja sitten kun me olemme lakanneet evoluutioon aktiivisesti osallistumasta. Ihmisen evolutionaarinen kohtalo riippuu yleisesti ottaen hänestä itsestään, ja tieteellisen älyperäisyyden on pakko, ennemmin tai myöhemmin, astua umpimähkään vaikuttavien, hallitsemattomien luonnollisen valinnan ja sattumanvaraisen eloonjäämisen tilalle.
65:3.7 (734.4) Ja tässä yhteydessä, kun käsittelemme evoluution vaalimista, lienee paikallaan korostaa sitä, että kun edessä olevan loputtoman tulevaisuuden kuluessa teidät saatetaan joskus liittää johonkin Elämänkantajien joukkokuntaan, silloin teillä on yltä kyllin tilaisuuksia esittää ehdotuksia ja panna toimeen minkälaisia parannuksia tahansa elollisuuden hoito- ja juurrutusmenetelmiin ja -keinoihin. Olkaa kärsivällisiä! Jos teillä on hyviä ideoita, jos mielenne on täynnä parempia hoitomenetelmiä mitä tahansa universumin toimikenttään kuuluvaa osa-aluetta ajatellen, ei ole epäilystäkään, ettettekö tulevina aikoina saisi tilaisuutta esittää niitä kumppaneillenne ja virkatovereillenne.
65:4.1 (734.5) Älkää jättäkö huomaamatta sitä tosiasiaa, että Urantia osoitettiin meille elolliskokeiluplaneetaksi. Tällä planeetalla teimme kuudennenkymmenennen yrityksemme muuntaa ja, mikäli mahdollista, parantaa Satanian sovellusta Nebadonin elollisuuden rakennemalleista, ja aikakirjat osoittavat, että saimme aikaan lukuisia hyödyllisiä muunnelmia elollisuuden vakiomalleista. Tarkemmin sanottuna olemme Urantialla kehitelleet ja osoittaneet vaatimukset täyttäviksi ei vähempää kuin kaksikymmentäkahdeksan elollisuutta muuntelevaa yksityiskohtaa, joista on kaikkina tulevina aikoina koituva hyötyä koko Nebadonille.
65:4.2 (735.1) Mutta missään maailmassa elämän juurruttaminen ei ole koskaan siinä mielessä kokeellista, että yritettäisiin jotakin tarkistamatonta ja tuntematonta. Elämän kehittäminen on menetelmä, joka alati edistyy, erilaistuu ja moninaistuu, mutta ei milloinkaan umpimähkäinen, hallitsematon eikä täysin kokeellinen siinä mielessä, että se olisi sattumanvarainen.
65:4.3 (735.2) Ihmisten elämän monet yksityiskohdat tarjoavat yllin kyllin todisteita siitä, että kuolevaisten olemassaolona nähtävä ilmiö suunniteltiin älyperäisesti, että orgaaninen evoluutio ei ole pelkkä kosminen sattuma. Kun elävä solu vahingoittuu, sillä on tältä varalta kyky valmistaa tiettyjä kemiallisia aineita, jotka pystyvät ärsyttämään ja aktivoimaan normaaleja naapurisoluja niin, että nämä alkavat välittömästi erittää aineita, jotka edesauttavat haavan paranemisprosesseja; ja samalla nämä normaalit ja vahingoittumattomat solut alkavat lisääntyä nopeasti – ne ryhtyvät itse asiassa luomaan uusia soluja jokaisen onnettomuudessa mahdollisesti tuhoutuneen naapurisolun tilalle.
65:4.4 (735.3) Nämä kemialliset vaikutus ja vastavaikutus, joista haavan paranemisessa ja solujen lisääntymisessä on kysymys, edustavat sellaista Elämänkantajien valitsemaa kaavaa, johon sisältyy yli satatuhatta mahdollisten kemiallisten reaktioiden ja biologisten seurausilmiöiden vaihetta ja yksityiskohtaa. Elämänkantajat tekivät laboratorioissaan yli puoli miljoonaa seikkaperäistä koetta, ennen kuin he lopulta päättivät valita tämän kaavan Urantialla tehtävää elollisuuskokeilua varten.
65:4.5 (735.4) Sitten kun Urantian luonnontieteilijät tietävät enemmän näistä parantavista kemikaaleista, he osaavat hoitaa erilaisia vammoja entistä tehokkaammin, ja he saavat välillisesti lisää tietoa eräiden vakavien sairauksien hallitsemisesta.
65:4.6 (735.5) Sen jälkeen kun elämä juurrutettiin Urantialle, Elämänkantajat ovat tehneet parannuksia tähän tervehdyttämismenetelmään, ja siinä muodossa se otettiin käyttöön eräässä toisessa Satanian maailmassa, jossa se lievittää entistä tehokkaammin kipua ja säätelee entistä paremmin naapurisolujen lisääntymiskykyä.
65:4.7 (735.6) Urantian elollisuuskokeiluun sisältyi monia ainutlaatuisia piirteitä, mutta on kaksi tapahtumaa, jotka herättävät erityistä huomiota, nimittäin andonilaisen rodun ilmaantuminen ennen kuuden värillisen kansanheimon kehittymistä sekä myöhemmin tapahtunut sangik-mutanttien samanaikainen ilmaantuminen yhteen ja samaan perheeseen. Urantia on Sataniassa ensimmäinen sellainen maailma, jossa kuusi värillisrotua ilmaantuivat samasta ihmisperheestä. Yleensä ne syntyvät eriytyneinä sukuhaaroina ihmistä edeltävässä eläinrodussa tapahtuvista itsenäisistä mutaatioista, ja tavallisesti ne ilmaantuvat maan päälle yksi kerrallaan ja pitkien ajanjaksojen kuluessa toinen toistaan seuraten niin, että ne ensimmäisestä, punaisesta ihmisestä alkaen käyvät läpi kaikki värit aina indigonsiniseen saakka.
65:4.8 (735.7) Toinen huomiota herättävä muunnos tavanomaisesta menettelytavasta oli Planeettaprinssin saapumisen myöhäinen ajankohta. Yleensä prinssi saapuu planeetalle suunnilleen siihen aikaan, kun tahto kehittyy; ja mikäli tällaista kaavaa olisi noudatettu, Caligastia olisi voinut saapua Urantialle jo Andonin ja Fontan elinaikana eikä lähes viisisataatuhatta vuotta myöhemmin, yhtä aikaa kuuden sangik-rodun ilmaantumisen kanssa.
65:4.9 (735.8) Tavalliselle asutulle maailmalle Planeettaprinssi olisi annettu Elämänkantajien pyynnöstä Andonin ja Fontan ilmaantuessa tai vähän sen jälkeen. Mutta koska Urantia oli määrätty elollisuusmuuntelujen planeetaksi, oli ennalta sovittu, että Melkisedek-tarkkailijoita – luvultaan kaksitoista – lähetettäisiin toimimaan Elämänkantajien neuvonantajina ja planeetan valvojina siihen asti kunnes Planeettaprinssi myöhemmin saapuisi. Nämä Melkisedekit saapuivat, silloin kun Andon ja Fonta tekivät päätökset, jotka mahdollistivat Ajatuksensuuntaajien asettumisen heidän mieleensä.
65:4.10 (736.1) Urantialla Elämänkantajain pyrkimykset saada aikaan parannuksia Satanian elollismalleihin johtivat väistämättä monien näennäisesti tarkoituksettomien ja väistyvien eliömuotojen tuottamiseen. Mutta niistä jo tähän mennessä koituneet edut riittävät oikeuttamaan elämän vakiokaavoista Urantialla tehdyt poikkeamiset.
65:4.11 (736.2) Tarkoituksenamme oli saada tahto ilmenemään jo varhaisessa vaiheessa Urantian evolutionaarisen elollisuuden piirissä, ja siinä me onnistuimme. Tahto ei yleensä ilmaannu, ennen kuin värilliset rodut ovat jo kauan aikaa olleet olemassa, ja tavallisesti se ilmestyy ensimmäiseksi punaisen ihmisen korkeampien tyyppien keskuudessa. Teidän maailmanne on Sataniassa ainoa planeetta, jossa ihmistyyppinen tahto on ilmestynyt värillisiä rotuja edeltäneessä rodussa.
65:4.12 (736.3) Mutta pyrkiessämme tuottamaan sen perintötekijöiden yhdistelmän ja yhdistymän, josta ihmisrodun nisäkäskantamuodot vihdoin syntyivät, meidän oli pakko sallia se, että tapahtui satojen ja tuhansien muiden perintötekijöiden verrattain hyödyttömiä yhdistymisiä ja yhteenliittymisiä. Monet näistä pyrkimystemme omituisilta näyttävistä sivutuotteista osuvat varmasti silmiinne kaivautuessanne planeetan menneisyyteen, ja voin hyvin käsittää, miten kummastuttavilta joidenkin näistä olioista täytyy vaikuttaa niitä ihmisen rajoittuneesta näkökulmasta tarkasteltaessa.
65:5.1 (736.4) Elämänkantajille oli surun ja murheen aihe se, että erityisiä ponnistelujamme Urantian älyllisen elollisuuden muuntelemiseksi hankaloittivat varsin pahasti sellaiset traagiset vääristymät, joihin emme voineet vaikuttaa: Caligastian petos ja Aatamin lankeemus.
65:5.2 (736.5) Mutta suurimman pettymyksemme koko tässä biologisessa seikkailussa aiheutti tiettyjen primitiivisten kasvien taantuminen loisbakteerien esiklorofyllitasolle niin laajassa ja odottamattomassa mitassa kuin tapahtui. Tämä kasvikunnan evoluutiossa sattunut tapaturma aiheutti korkeammissa nisäkkäissä ja eritoten muita haavoittuvammassa ihmislajissa monia surkeutta tuottavia tauteja. Joutuessamme tähän hämmentävään tilanteeseen emme osanneet suhtautua sen aiheuttamiin vaikeuksiin tarpeellisella vakavuudella, sillä tiesimme, että myöhemmin tapahtuva Aatamin elämänplasman lisäys vahvistaisi sitä tietä alkunsa saavan sekoittumarodun vastustuskykyä siinä määrin, että siitä tulisi käytännöllisesti katsoen immuuni kaikille kasvityyppisten organismien aiheuttamille sairauksille. Mutta olimme tuomitut pettymään toiveissamme johtuen siitä onnettomuudesta, että Aatami rikkoi sopimuksensa.
65:5.3 (736.6) Universumien universumia, johon myös tämä pieni Urantiaksi kutsuttu maailma kuuluu, ei hoideta pelkästään sitä ajatellen, että me voisimme sen hyväksyä tai niin kuin se meille olisi mukavinta, vielä vähemmän sitä hoidetaan sitä silmällä pitäen, että saisimme toteuttaa oikkujamme ja tyydyttää uteliaisuuttamme. Maailmankaikkeuden hoidosta vastuussa olevat viisaat ja kaikkivoivat olennot tietävät epäilemättä tarkalleen, mitä he tekevät; ja siksi on oikein ja kohtuullista, että Elämänkantajat ja kuolevaismielet asettuvat kärsivällisesti odottamaan ja antautuvat hartaaseen yhteistyöhön viisaan hallinnon, voimallisen hallitusvallan ja eteenpäin marssivan kehityksen kanssa.
65:5.4 (736.7) Tietenkin on olemassa myös joitakin seikkoja, jotka tasapainottavat koettelemuksia. Sellainen oli muun muassa Mikaelin Urantialla suorittama lahjoittautuminen. Mutta kaikista tällaisista näkökohdista riippumatta tämän planeetan viimeaikaiset taivaalliset valvojat tuovat julki täyden luottamuksensa siihen, että ihmisrodun kehitys lopulta johtaa riemuvoittoon ja että alkuperäiset suunnitelmamme ja elollismallimme osoittautuvat lopulta täysin oikeiksi.
65:6.1 (737.1) On mahdotonta tarkalleen määritellä liikkuvan kohteen täsmällinen sijainti ja samalla sen nopeus; jokainen yritys jommankumman mittaamiseksi merkitsee väistämättä sitä, että toinen muuttuu. Kuolevaisen ihmisen eteen nousee samanlainen paradoksi, kun hän ryhtyy tekemään kemiallista analyysiä protoplasmasta. Kemisti voi antaa selvityksen kuolleen protoplasman kemiasta, mutta elävän protoplasman fyysistä rakennetta tai sen dynamiikkaa hän ei voi selvittää. Tiedemiehet pääsevät kylläkin kerta kerralta yhä lähemmäksi elämän salaisuuksia, mutta he eivät koskaan saa niitä selville, ja tämä johtuu yksinomaan siitä, että analysoidakseen protoplasmaa heidän on tapettava se. Kuollut protoplasma painaa saman kuin elävä protoplasma, mutta se ei ole samaa.
65:6.2 (737.2) Kaikissa elollisissa olioissa ja olennoissa on synnynnäinen kyky sopeutua ympäristöönsä. Jokaisessa elävässä kasvi- tai eläinsolussa, jokaisessa elävässä organismissa – aineellisessa tai hengellisessä – on tyydyttämätön kaipuu päästä yhä suurempaan täydellisyyteen ympäristöönsopeutumisessa, organismin mukautumisessa, ja yhä laajempaan elämän tarkoituksen toteutumiseen. Nämä kaikkien elollisten päättymättömät ponnistelut todistavat, että niissä on myötäsyntyinen pyrkimys täydellisyyteen.
65:6.3 (737.3) Tärkein edistysaskel kasvien evoluutiossa oli klorofyllin eli lehtivihreän valmistuskyvyn kehittyminen, ja seuraavaksi tärkein edistysaskel oli itiön kehittyminen monimutkaiseksi siemeneksi. Itiö on mitä tehokkain lisääntymisväline, mutta siitä puuttuvat siemenelle luontaiset variaation ja monipuolisuuden potentiaalit.
65:6.4 (737.4) Yksi hyödyllisimmistä ja monimutkaisimmista tapahtumista korkeampien eläinlajien evoluutiossa oli se, että kehittyi verenkiertoon osallistuvien verisolujen sisältämän raudan kyky esiintyä hapen tuojan ja hiilidioksidin poistajan kaksoisroolissa. Ja tämä punaisten verisolujen käyttäytyminen on esimerkki siitä, miten kehittyvät organismit kykenevät mukauttamaan toimintansa vaihteleviin tai muuttuviin olosuhteisiin. Korkeammat eläimet – ihminen niiden mukana – huolehtivat kudostensa hapensaannista punasolujen sisältämän raudan avulla. Rauta tuo eläviin soluihin happea ja aivan yhtä tehokkaasti se poistaa hiilidioksidia. Mutta muutkin metallit voidaan saada palvelemaan samaa tarkoitusta. Mustekala käyttää tähän tehtävään kuparia ja merituppi käyttää vanadiumia.
65:6.5 (737.5) Siitä, että tällaiset biologiset mukautumiset ovat jatkuvia, on esimerkkinä Urantian korkeampien nisäkkäiden hampaiston kehitys. Ihmisen kaukaisten esi-isien hampaiden lukumäärä nousi kolmeenkymmeneenkuuteen, ja sitten alkoi hampaiston mukautuva uudelleenjärjestyminen kohti alkuihmisen ja tämän lähisukulaisten kolmeakymmentäkahta hammasta. Nyt ihmislaji on hitaasti kulkeutumassa kohti kahdenkymmenenkahdeksan hampaan hampaistoa. Evoluutioprosessi jatkuu tällä planeetalla yhä aktiivisena ja mukautumiseen pyrkivänä.
65:6.6 (737.6) Mutta monet arvoituksellisilta näyttävät elävien organismien sopeutumisilmiöt ovat puhtaasti kemiallisia, täysin fysikaalisia. Minä hetkenä hyvänsä kenen tahansa ihmisen verenkierron piirissä on mahdollisuus yli 15 000 000 kemialliseen reaktioon kymmenkunnan umpirauhasen erittämien hormonien välillä.
65:6.7 (737.7) Kasvikunnan alemmat muodot reagoivat herkästi fysikaaliseen, kemialliseen ja sähköiseen ympäristöön. Mutta noustaessa elollisuuden asteikkoa ylöspäin alkavat mieleen kohdistuvat seitsemän auttajahengen toiminnat yksi kerrallaan vaikuttaa, ja mieli muuttuu yhä sopeuttavammaksi, luovemmaksi, koordinoivammaksi ja hallitsevammaksi. Eläinten kyky sopeutua elämään ilmassa, vedessä ja maalla ei ole yliluonnollinen lahja, vaan se on fyysisen tason yläpuolella oleva sopeutumisilmiö.
65:6.8 (738.1) Fysiikka ja kemia yksinään eivät pysty selittämään, miten ihminen kehittyi ensimmäisten merien sisältämästä alkuaikojen protoplasmasta. Oppimiskyky – muisti ja tapauskohtainen reagointi ympäristöön – on mielen ominaisuus. Fysiikan lait eivät reagoi opetukseen; ne ovat muuttamattomia ja muuttumattomia. Kemialliset reaktiot eivät opettamalla muutu; ne ovat aina samanlaisia ja luotettavia. Ellei Kvalifioimattoman Absoluutin läsnäoloa oteta lukuun, sähköiset ja kemialliset reaktiot ovat ennustettavissa. Mutta mieli voi hyötyä kokemuksesta, se voi oppia niistä reaktiivisesti syntyneistä käyttäytymistavoista, jotka ovat tuloksena ärsykkeiden toistumisesta.
65:6.9 (738.2) Älyllisyyttä edeltävät organismit reagoivat ympäristön ärsykkeisiin, mutta ne organismit, jotka reagoivat mielihoivaan, pystyvät järjestelemään ja muokkaamaan ympäristöä itseään.
65:6.10 (738.3) Fyysisillä aivoilla ja niihin liittyvällä hermostolla on synnynnäinen kyky reagoida mielihoivantaan, aivan kuten persoonallisuuden kehittyvä mieli omaa tietyn myötäsyntyisen kyvyn hengen vastaanottamiseen ja sisältää sen vuoksi potentiaalit hengelliseen edistymiseen ja tuloksiinpääsyyn. Älyllinen, sosiaalinen, moraalinen ja hengellinen kehitys on riippuvaista seitsemän auttajahengen ja näiden fyysisen tason yläpuolella olevien kumppanien mielihoivannasta.
65:7.1 (738.4) Seitsemän mielenauttajahenkeä ovat paikallisuniversumin alempaa tasoa olevien älyllisten olentojen monipuolisia mielen hoivaajia. Tähän luokkaan kuuluvasta mielestä huolehditaan paikallisuniversumin päämajasta tai jostakin siihen liittyvästä maailmasta käsin, mutta on myös olemassa alemmantasoisen mielen toimintaan vaikuttavaa ohjausta, joka on peräisin järjestelmäpääkaupungeista.
65:7.2 (738.5) Evolutionaarisessa maailmassa moni, hyvin moni asia riippuu siitä, että seitsemän auttajaa työskentelevät. Mutta ne ovat mielen auttajia, ne eivät ole tekemisissä fyysisen evoluution kanssa, joka on Elämänkantajien toimialaa. Näiden henkisten kykyjen täydellinen yhdentyminen sen säädetyn ja luonnollisen menettelytavan kanssa, jolla luontaisesti Elämänkantajille kuuluva toimipiiri vähitellen kehkeytyy, on kuitenkin syynä siihen, etteivät kuolevaiset kykene erottamaan mielen ilmiöissä mitään muuta kuin luonnon kädenjälkiä ja luonnollisten kehityskulkujen toteutumista olkoonkin, että olette aika ajoin hieman ymmällänne selittäessänne kaikkea sitä, mikä liittyy mielen luonnollisiin reaktioihin sen ollessa yhteydessä aineeseen. Ja jos Urantia toimisi suuremmassa määrin alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti, havaitsisitte vieläkin vähemmän sellaista, mikä olisi huomion arvoista.
65:7.3 (738.6) Seitsemän auttajahenkeä ovat enemmänkin yhteyspiirin kuin entiteetin kaltaisia, ja tavallisissa maailmoissa ne kytkeytyvät koko paikallisuniversumin piirissä ilmeneviin muihin auttajatoimintoihin. Elolliskokeiluplaneetoilla ne ovat kuitenkin suhteellisen eristyksissä. Ja elollismallien ainutlaatuisen luonteen vuoksi alemmat auttajat kokivat Urantialla paljon enemmän vaikeuksia yhteydenotossa evolutionaarisiin organismeihin kuin jos kyseessä olisi ollut vakiotyyppisempi elollisuus.
65:7.4 (738.7) Keskimääräisessä evolutionaarisessa maailmassa seitsemän auttajahenkeä ovat toisin sanoen paljon paremmin synkronoidut eläinkehityksen edistyvien vaiheiden kanssa kuin ne olivat Urantialla. Auttajat kokivat täällä suurimmat vaikeutensa yhteyden saamisessa Urantian organismien kehittyvään mieleen mitä ne olivat yhtä ainoata poikkeusta lukuun ottamatta koskaan toimintansa aikana kokeneet koko Nebadonin universumissa. Tässä maailmassa kehittyi monenmuotoisia rajatapauksia: sekavia yhdistelmiä, joissa osapuolina olivat toisaalta organismien reaktioiden mekaaniset ja samalla ei-opetettavissa olevat tyypit ja toisaalta ei-mekaaniset ja samalla opetettavissa olevat tyypit.
65:7.5 (739.1) Seitsemän auttajahenkeä eivät ota yhteyttä olentoihin, jotka edustavat organismien puhtaasti mekaanista tapaa reagoida ympäristöön. Tällaiset elävien organismien älyllisyyttä edeltävät reagointitavat kuuluvat yksinomaisesti voimakeskusten, fyysisten valvojien ja heidän kumppaniensa energiatoimintojen piiriin.
65:7.6 (739.2) Kokemuksestaoppimisen kyvyn potentiaalin hankkiminen on osoituksena auttajahenkien toiminnan alkamisesta, ja nämä toimivat primitiivisten ja näkymättömien olioiden alimmista mielistä aina ihmisten kehitysasteikon korkeimpiin tyyppeihin asti. Ne ovat mielessä ilmenevän, muutoin enemmän tai vähemmän selittämättömän käyttäytymisen ja mielen epätäydellisesti ymmärrettyjen, aineelliseen ympäristöön kohdistuvien, nopeiden reaktioiden lähde ja kaavio. Pitkään on näiden uskollisten ja aina luotettavien vaikuttajien jatkettava valmistelevaa huolenpitoaan, ennen kuin eläinmieli saavuttaa ihmiselle ominaiset hengen vastaanottokyvyn tasot.
65:7.7 (739.3) Auttajat toimivat ainoina vaikuttajina, kun kokeva mieli kehittyy kuudennen vaiheen eli palvonnan hengen tasolle. Kun päästään tälle tasolle, tapahtuu väistämätöntä hoivamuotojen päällekkäistymistä – ilmiö, joka johtuu siitä, että ylempi kurottautuu alaspäin koordinoituakseen alemman kanssa ennakoidessaan myöhemmin tapahtuvaa kehityksen korkeampien tasojen saavuttamista. Ja vielä muutakin henkihoivaa liittyy seitsemännen ja viimeisen auttajan eli viisauden hengen toimintaan. Koko sinä aikana, jonka yksilö on hengen maailman hoivatyön vaikutuspiirissä, hän ei milloinkaan joudu kokemaan jyrkkärajaisia henkien välisen yhteistyön siirtymiä; nämä muutokset ovat aina asteittaisia ja toinen toisensa huomioon ottavia.
65:7.8 (739.4) Olisi aina huomattava se ero, joka vallitsee ympäristöstä tuleviin ärsykkeisiin kohdistuvan fyysisen (sähkö-kemiallisen) ja mielellisen reagoinnin välillä, ja nämä puolestaan on kaikki tunnistettava hengellisistä toiminnoista erillään oleviksi ilmiöiksi. Fyysisen, mielellisen ja hengellisen gravitaation alueet ovat niiden keskinäisistä läheisistä suhteista huolimatta kosmisen todellisuuden selvästi toisistaan erottuvia alueita.
65:8.1 (739.5) Aika ja avaruus ovat erottamattomasti toisiinsa kytkeytyneitä; niiden välillä on luontainen yhteys. Aikaviipeet ovat tietyissä avaruuden olosuhteissa väistämättömiä.
65:8.2 (739.6) Mikäli aiheuttaa hämmennystä se, että elollisuuden kehityksen evolutionaaristen muutosten aikaansaamiseen kuluu näinkin paljon aikaa, haluaisin siihen sanoa, että emme voi määrätä elollisuusprosessien kehkeytymisen kestoa yhtään sen nopeammaksi kuin, minkä planeetan fyysiset metamorfoosit sallivat. Meidän on odotettava planeetan luonnonmukaista, fyysistä kehittymistä; meillä ei ole kerrassaan mitään valtaa geologiseen evoluutioon. Mikäli fyysiset olosuhteet sen sallisivat, voisimme järjestää niin, että elollisuuden evoluutio käytäisiin läpi huomattavasti alle miljoonassa vuodessa. Mutta olemme kaikki Paratiisin Korkeimpien Hallitsijoiden määräysvallan alaisia, ja aikaa ei Paratiisissa ole.
65:8.3 (739.7) Yksilön käyttämä mittapuu ajan mittaamisessa on hänen oman elämänsä pituus. Kaikki luodut ovat tällä tavoin aikaan ehdollistettuja, ja siksi he pitävät evoluutiota pitkällisenä prosessina. Niille joukostamme, joiden elinaikaa ajallinen olemassaolo ei rajoita, evoluutio ei näytä samassa määrin pitkäaikaiselta tapahtumalta. Paratiisissa, jossa aikaa ei ole, tämä kaikki on jo olemassa Infiniittisyyden mielessä ja Ikuisuuden teoissa.
65:8.4 (739.8) Niin kuin mielen kehitys on riippuvaista sitä viivyttävien fyysisten olosuhteiden hitaasta kehityksestä, niin on hengellinen edistyminen riippuvaista mielen laajentumisesta, ja älyllinen jälkeenjääneisyys viivyttää sitä eittämättömällä varmuudella. Mutta tämä ei tarkoita, että hengellinen kehitys olisi riippuvaista koulutuksesta, kulttuurista tai viisaudesta. Sielu saattaa kehittyä mielen luomasta kulttuurista riippumatta, mutta ei silloin kun puutteena ovat mielen kapasiteetti ja halu noudattaa taivaassa olevan Isän tahtoa – valinta eloonjäämisen hyväksi ja päätös päästä yhä suurempaan täydellisyyteen. Vaikka eloonjääminen ei saatakaan olla tiedon ja viisauden omaamisen varassa, eteneminen aivan varmasti sitä on.
65:8.5 (740.1) Kosmisissa kehityslaboratorioissa mieli hallitsee aina ainetta, ja henki korreloituu lakkaamatta mielen kanssa. Näiden eri osa-alueiden synkronoitumisen ja koordinoitumisen puuttuminen saattaa aiheuttaa aikaviipeitä, mutta jos yksilö todellakin tuntee Jumalaa ja haluaa löytää hänet ja tulla hänen kaltaisekseen, eloonjääminen on silloin ajallisista vaikeuksista huolimatta turvattu. Fyysinen tila saattaa rampauttaa mieltä, ja mielen turmeltuneisuus saattaa viivyttää pääsyä hengellisiin tavoitteisiin, mutta mikään näistä esteistä ei voi tehdä tyhjäksi täydestä sielusta tulevaa, tahdon tekemää valintaa.
65:8.6 (740.2) Kun fyysiset olosuhteet ovat kypsät, voi tapahtua yhtäkkistä mielen kehitystä; kun mielen tila on suotuisa, voi tapahtua yhtäkkisiä hengellisiä muutoksia; kun hengelliset arvot saavat osakseen asianmukaisen tunnustuksen, silloin kosmiset merkitykset muuttuvat havaittaviksi ja persoonallisuus vapautuu ajallisista hankaluuksista ja avaruuteen sisältyvistä rajoituksista.
65:8.7 (740.3) [Laadittu erään Urantialla asuvan Nebadonin Elämänkantajan vastuulla.]
Urantia-kirja
Luku 66
66:0.1 (741.1) LANONANDEK-POJAN saapuminen keskivertomaailmaan on osoituksena siitä, että alkukantaisen ihmisen mieleen on kehittynyt tahto – kyky valita ikuiseen eloonjäämiseen johtava tie. Mutta Urantialle Planeettaprinssi saapui miltei puoli miljoonaa vuotta ihmistahdon ilmaantumisen jälkeen.
66:0.2 (741.2) Noin viisisataatuhatta vuotta sitten ja samanaikaisesti kuuden värillisen eli sangik-rodun ilmaantumisen kanssa saapui Planeettaprinssi Caligastia Urantialle. Prinssin saapumisen aikaan maapallolla eli lähes puoli miljardia primitiivistä ihmistä, jotka olivat hajallaan pitkin Eurooppaa, Aasiaa ja Afrikkaa. Mesopotamiaan pystytetty Prinssin päämaja sijaitsi suunnilleen maailman asutuksen keskipisteessä.
66:1.1 (741.3) Caligastia oli toisasteisen yhteisön Lanonandek-Poika numero 9 344. Hänellä oli kokemusta paikallisuniversumiasioiden hoidosta yleisesti sekä myöhemmältä ajalta kertynyttä kokemusta Satanian paikallisjärjestelmän hoidosta erityisesti.
66:1.2 (741.4) Caligastia oli ennen Luciferin Satanian-hallintokautta ollut kiinnitettynä Elämänkantajien neuvonantajaraatiin Jerusemissa. Lucifer ylensi Caligastian tiettyyn virka-asemaan omassa henkilökohtaisessa esikunnassaan, ja tämä suoritti hyväksyttävästi viisi peräkkäistä kunnia- ja luottamustehtävää.
66:1.3 (741.5) Caligastia anoi Planeettaprinssin valtakirjaa varsin varhaisessa vaiheessa, mutta kun hänen anomuksensa tuli hyväksymistä varten käsiteltäväksi konstellaation neuvostoissa, kävi kerran toisensa jälkeen, että siihen ei saatu Konstellaation-Isien suostumusta. Caligastia näytti erityisesti haluavan, että hänet lähetettäisiin planeetanhallitsijaksi desimaali- eli elollisuusmuuntelujen maailmaan. Hänen hakemuksensa oli hylätty useita kertoja, ennen kuin hänet vihdoin osoitettiin Urantialle.
66:1.4 (741.6) Caligastia lähti Jerusemista maailmanvaltiaan luottamustehtäväänsä kadehdittavin ansioluetteloin, jotka tietystä luonteenomaisesta levottomuudestakin huolimatta kertoivat uskollisuudesta ja antaumuksesta oman synnyin- ja asuinuniversumin menestymistä kohtaan. Tähän levottomuuteen liittyi taipumus joidenkin pikkuasioiden osalta olla eri mieltä vakiintuneesta järjestyksestä.
66:1.5 (741.7) Olin itse silloin Jerusemissa, kun loistavalahjainen Caligastia lähti järjestelmän pääkaupungista. Yksikään planeettojen prinsseistä ei ole milloinkaan astunut maailmanhallitsijan uralle varustautuneena rikkaammin valmistavin kokemuksin tai paremmin tulevaisuudennäkymin kuin Caligastia tuona ikimuistettavana päivänä puoli miljoonaa vuotta sitten. Yksi asia on varma: Ollessani suorittamassa saamaani tehtävää, joka oli tästä tapauksesta kertovan tiedotteen laatiminen paikallisuniversumin uutislähetyksiä varten, minulla ei ollut hetkeäkään edes vähäisintä ajatusta siitä, että tämä jalo Lanonandek niin pian pettäisi pyhän luottamustehtävänsä planeetan hoivaajana ja niin hirvittävällä tavalla likaisi oman universumipoikien ylevän yhteisönsä tahrattoman nimen. Olin tosiaankin sitä mieltä, että Urantia kuului koko Satanian viiden tai kuuden onnekkaimman planeetan joukkoon siksi, että sen oli määrä saada näin kokenut, loistavalahjainen ja omintakeinen mieli maailman asiainhoidon johtoon. En silloin käsittänyt, että Caligastia oli salakavalasti rakastumassa itseensä. En siihen aikaan vielä niin täydelleen ymmärtänyt, miten kavalaa ylpistyminen omasta persoonallisuudestaan voikaan olla.
66:2.1 (742.1) Urantian Planeettaprinssiä ei suinkaan lähetetty suorittamaan tehtäväänsä yksin, vaan hänen seurassaan oli tavanomainen avustajain ja hallintoapulaisten joukkokunta.
66:2.2 (742.2) Tämän ryhmän päällikkönä oli Daligastia, Planeettaprinssin työtoveri ja avustaja. Daligastiakin oli toisasteinen Lanonandek-Poika, jonka numero tässä yhteisössä oli 319 407. Hänellä oli avustajan virka-asema, kun hän sai nimityksen Caligastian työtoveriksi.
66:2.3 (742.3) Planetaariseen esikuntaan kuului suuri määrä enkeliavustajia ja kokonainen armeijakunta muita taivaallisia olentoja, joille oli annettu tehtäväksi edistää ihmisrotujen yhteistä hyvää ja tukea niiden hyvinvointia. Mutta teidän näkökulmastanne katsottuna kaikkein kiinnostavimman ryhmän muodostivat Prinssin esikunnan ruumiilliset jäsenet, joista puhuttaessa käytetään toisinaan nimitystä Caligastian sata.
66:2.4 (742.4) Nämä Prinssin esikunnan sata uudelleenaineellistettua jäsentä Caligastia oli valinnut yli 785 000:n Jerusemin sellaisen ylösnousemuskansalaisen joukosta, jotka tarjoutuivat lähetettäviksi yllätyksiä tarjoavalle matkalle Urantialle. Jokainen sadasta valituksi tulleesta oli peräisin eri planeetalta, eikä heistä yksikään ollut Urantialta.
66:2.5 (742.5) Nämä jerusemilaiset vapaaehtoiset tuotiin serafikuljetuksessa suoraan järjestelmän pääkaupungista Urantialle, ja saapumisensa jälkeen heitä pidettiin serafoituina siksi kunnes heille voitiin antaa tämän erityisen planeettapalvelun kaksinaista luonnetta vastaava persoonallisuuden hahmo: aineellinen ruumis, joka oli lihaa ja verta, mutta joka oli viritetty myös järjestelmän elämänyhteyspiireihin.
66:2.6 (742.6) Vähän ennen näiden sadan Jerusemin kansalaisen saapumista olivat Urantialla asuvat kaksi valvovaa Elämänkantajaa, jotka olivat jo aiemmin saattaneet suunnitelmansa valmiiksi, anoneet Jerusemilta ja Edentialta lupaa saada siirtää Andonin ja Fontan sukuhaarasta jäljellä olleen sadan valikoidun jälkeläisen elämänplasmaa niihin aineellisiin ruumiisiin, jotka oli määrä valmistaa Prinssin esikunnan ruumiillisille jäsenille. Pyyntöön suostuttiin Jerusemissa ja se hyväksyttiin Edentiassa.
66:2.7 (742.7) Niinpä Elämänkantajat valitsivat Andonin ja Fontan jälkipolvien keskuudesta viisikymmentä miestä ja viisikymmentä naista, jotka edustivat parhaita tästä ainutlaatuisesta rodusta tuolloin jäljellä olleita kantoja. Nämä rodunkohennukseen myötävaikuttaneet andoniitit olivat paria poikkeusta lukuun ottamatta muukalaisia toisilleen. Ajatuksensuuntaajien antaman koordinoidun ohjauksen ja serafien suorittaman opastuksen avulla heidät koottiin kaukana toisistaan olleilta seuduilta aivan Prinssin planeettapäämajan kynnykselle. Siellä nämä sata ihmisalamaista jätettiin Avalonista tulleen, varsin taitavan vapaaehtoiskomission hoiviin. Tämä komissio ohjasi näiden Andonin jälkeläisten elämänplasman osasen konkreettista erottamista. Tämä elävä materiaali siirrettiin sitten niihin aineellisiin ruumiisiin, jotka oli rakennettu Prinssin esikunnan sadan jerusemilaisjäsenen käyttöön. Nämä vasta saapuneet järjestelmän pääkaupungin kansalaiset pidettiin tämän väliajan serafikuljetukseen liittyvässä unessa.
66:2.8 (742.8) Nämä tapahtumat samoin kuin erityisruumiiden aineellinen luominen Caligastian sadalle synnyttivät lukuisia taruja, joista monet sittemmin sekoittuivat myöhempiin perimätietoihin Aatamin ja Eevan asettamisesta planetaariseen tehtäväänsä.
66:2.9 (743.1) Koko uudelleenpersonoimistapahtuma siitä, kun sataa Jerusemin vapaaehtoista tuoneet serafikuljetukset saapuivat, siihen, kunnes he tulivat tajuihinsa tämän maailman kolmitasoisina olentoina, kesti tasan kymmenen päivää.
66:3.1 (743.2) Planeettaprinssin päämaja sijaitsi silloisen Persianlahden seuduilla, myöhempää Mesopotamiaa vastaavalla alueella.
66:3.2 (743.3) Noiden aikojen Mesopotamian ilmasto ja maisemat olivat kaikin tavoin suosiolliset Prinssin esikunnan ja sen avustajien hankkeille, kovasti erilaiset kuin ne olosuhteet, jotka siellä ovat joskus sen jälkeen vallinneet. Ilmanalan oli tarpeen olla näin suotuisa, koska se oli osa sitä luonnonympäristöä, jonka oli määrä suostutella primitiiviset urantialaiset ottamaan eräitä ensimmäisiä edistysaskeleita kulttuurin ja sivistyksen alalla. Noiden aikojen yksi suurimmista tehtävistä oli saada ihmisessä aikaan muodonmuutos metsästäjästä karjapaimeneksi toivossa, että hänestä myöhemmin kehittyisi rauhaa rakastava, kotona viihtyvä viljelijä.
66:3.3 (743.4) Urantialla ollut Planeettaprinssin päämaja oli yksi tyypillisistä nuorten ja kehittyvien sfäärien tämänlaatuisista asemapaikoista. Prinssin siirtokunnan ytimen muodosti varsin yksinkertainen mutta kaunis kaupunki, jota ympäröi kahdentoista metrin korkuinen muuri. Tälle kulttuurin maailmankeskukselle annettiin Daligastian kunniaksi nimi Dalamatia.
66:3.4 (743.5) Kaupunki oli rakennettu kymmeneksi kaupunginosaksi, ja kunkin kaupunginosan keskellä sijaitsi yksi ruumiillisen esikunnan kymmenen neuvoston päämajakartanoista. Aivan kaupungin keskellä oli näkymättömän Isän temppeli. Prinssin ja hänen työtovereittensa hallintopäämaja oli järjestetty kahdeksitoista kamariksi, jotka ryhmittyivät välittömästi itse temppelin ympärille.
66:3.5 (743.6) Dalamatian rakennukset olivat kaikki yksikerroksisia lukuun ottamatta neuvostojen päämajoja, jotka olivat kaksikerroksisia, ja kaikkien Isän keskustemppeliä, joka oli pieni, mutta kolmen kerroksen korkuinen.
66:3.6 (743.7) Rakennusaineensa puolesta kaupunki edusti parasta, mitä noina varhaisina aikoina tiedettiin eli tiiltä. Kiveä tai puuta käytettiin hyvin vähän. Ympäröivien kansojen keskuudessa Dalamatian esimerkki edisti suuresti kodinrakennusta ja kyläarkkitehtuuria.
66:3.7 (743.8) Prinssin päämajan lähistöllä asui kaikenvärisiä ihmisiä kaikista väestökerroksista. Ja juuri näiden lähistön heimojen keskuudesta hankittiin Prinssin koulujen ensimmäiset opiskelijat. Vaikka nämä Dalamatian ensimmäiset koulut olivat alkeellisia, ne tarjosivat noille primitiivisen aikakauden miehille ja naisille kaiken sen, mitä heidän hyväkseen oli tehtävissä.
66:3.8 (743.9) Prinssin ruumiillinen esikunta keräsi jatkuvasti ympärilleen ympäröivien heimojen oivallisimmat yksilöt, ja sen jälkeen kun näitä opiskelijoita oli koulutettu ja kannustettu, esikunta lähetti heidät itse kunkin oman kansansa opettajaksi ja johtajaksi.
66:4.1 (743.10) Prinssin esikunnan saapuminen teki syvällisen vaikutuksen. Vaikka tästä tapahtumasta kertovien uutisten leviäminen etäisimpiä kolkkia myöten kaikkialle maailmaan vaati lähes tuhat vuotta, sadan uuden Urantiallaoleskelijan opetukset ja käyttäytyminen vaikuttivat Mesopotamian päämajan lähellä asuneisiin heimoihin valtavasti. Melkoinen osa myöhemmästä mytologiastanne sai alkunsa näistä varhaisajoista kertoneista sekavista tarinoista, ajoista, jolloin Prinssin esikunnan jäsenet jälleenpersonoitiin Urantialla superihmisiksi.
66:4.2 (744.1) Vakavana esteenä sille, että tällaisilla planeetan ulkopuolelta tulevilla opettajilla olisi hyvä vaikutus, on kuolevaisten alttius pitää heitä jumalina, mutta lukuun ottamatta sitä menetelmää, jolla Caligastian sata – viisikymmentä miestä ja viisikymmentä naista – ilmaantuivat maan päälle, he eivät turvautuneet mihinkään yliluonnollisiin menetelmiin eivätkä ihmisen tasoa korkeammalle meneviin manipulointeihin.
66:4.3 (744.2) Mutta ruumiillinen esikunta oli kaikesta huolimatta ihmistä korkeammalla. Esikunnan jäsenet aloittivat lähetystehtävänsä Urantialla erikoislaatuisina kolmitasoisina olentoina:
66:4.4 (744.3) 1. He olivat ruumiillisia ja verrattain ihmisenkaltaisia, sillä heihin sisältyi tosiasiallisesti erään ihmisrodun elämänplasmaa, Urantian andonilaista elämänplasmaa.
66:4.5 (744.4) Nämä Prinssin esikunnan sata jäsentä jakautuivat aiempaa kuolevaisstatustaan vastaavasti tasan sukupuolten kesken. Kullakin tämän ryhmän yksilöllä oli kyky tulla jotakin uutta luokkaa olevan fyysisen olennon toiseksi vanhemmaksi, mutta heitä oli tarkkaan neuvottu turvautumaan tällaiseen keinoon vain tiettyjen olosuhteiden vallitessa. On tapana, että Planeettaprinssin ruumiillinen esikunta tuottaa seuraajansa hieman ennen kuin se vetäytyy planetaarisesta erikoispalvelusta. Tavallisesti tämä tapahtuu Planetaarisen Aatamin ja Eevan saapumisen aikoihin tai vähän sen jälkeen.
66:4.6 (744.5) Näillä erikoisilla olennoilla ei sen vuoksi ollut juuri minkäänlaista käsitystä siitä, minkätyyppinen aineellinen olento heidän sukupuolisesta yhtymisestään syntyisi. Eivätkä he koskaan sitä saaneetkaan tietää. Ennen kuin sellainen vaihe heidän tässä maailmassa suorittamassaan työssä tuli ajankohtaiseksi, kapina syöksi koko hallinnon sekasortoon, ja ne, jotka myöhemmin toimivat vanhemman osassa, oli eristetty järjestelmän elämänyhteyspiireistä.
66:4.7 (744.6) Ihonvärinsä ja kielensä puolesta nämä Caligastian esikunnan aineellistetut jäsenet seurasivat Andonin rotua. He nauttivat ravintoa tämän maailman kuolevaisten tapaan yhtä eroavaisuutta lukuun ottamatta: lihaton ruokavalio riitti täysin tyydyttämään tämän ryhmän uudelleen luodun ruumiin tarpeet. Tämä oli eräs niistä näkökohdista, jotka vaikuttivat ratkaisevasti siihen, että heidän asuinpaikkansa tuli olla lämpimällä seudulla, jossa olisi tarjolla runsaasti hedelmiä ja pähkinöitä. Tapa elää lihattomalla ruokavaliolla on peräisin Caligastian sadan ajoilta, sillä tämä käytäntö levisi laajalle ja vaikutti monien ympärillä asuneiden heimojen ravintotottumuksiin, ryhmien, jotka alkuperänsä puolesta juontuivat aikanaan pelkästään lihaa syöneistä evolutionaarisista roduista.
66:4.8 (744.7) 2. Caligastian sata olivat aineellisia, mutta ihmistä korkeammalla olevia olentoja, jotka oli Urantialla pantu uudelleen kokoon korkean ja erikoisen olentoluokan ainutlaatuisiksi miehiksi ja naisiksi.
66:4.9 (744.8) Vaikka tämän ryhmän jäsenillä olikin väliaikainen Jerusemin kansalaisuus, he eivät silti olleet vielä fuusioituneet Ajatuksensuuntaajaansa; ja kun he ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi ja kun heidät hyväksyttiin yhdessä taivaasta laskeutuvien Poikien yhteisön kanssa suoritettavaan planeettapalvelukseen, niin Suuntaaja irrotettiin heistä. Mutta nämä jerusemilaiset olivat ihmistä korkeammalla olevia olentoja – heillä oli ylösnousemuksellisen kasvua edustava sielu. Kuolevaisena elettävän lihallisen elämän aikana sielu on sikiöasteella, se syntyy (herää kuolleista) morontiaelämässä ja kokee kasvua koko matkan morontiamaailmasta toiseen. Caligastian sadan sielut olivat tällä tavoin kasvaneet Jerusemin kansalaisen asemaan niiden edistävien kokemusten kautta, jotka sisältyvät seitsemään mansiomaailmaan.
66:4.10 (744.9) Saamiensa ohjeiden mukaisesti esikunnan jäsenet eivät ryhtyneet sukupuoliseen jälkeläisten tuottamiseen, mutta he tutkivat huolellisesti omaa kokoonpanoaan ja ottivat tunnollisesti selvän jokaisesta älyllisen (mielen) ja morontia- (sielu-) suhteen kuviteltavissa olevasta vaiheesta. Ja Dalamatiassa oleskelunsa kolmantenakymmenentenäkolmantena vuotena, kauan ennen kaupunginmuurin valmistumista, Danin ryhmän numero kaksi ja numero seitsemän keksivät sattumalta ilmiön, joka liittyi heidän morontiaminänsä (niin kutsutusti ei-seksuaaliseen ja ei-aineelliseen) toisiinsa liittymiseen; ja tämän sattuman aikaansaannos osoittautui ensimmäiseksi ensiasteiseksi keskiväliolennoksi. Tämä uusi olento oli täysin näkyvä planetaarisen esikunnan jäsenille ja heidän taivaallisille työtovereilleen, mutta näkymätön eri ihmisheimojen miehille ja naisille. Saatuaan Planeettaprinssiltä valtuutuksen koko ruumiillinen esikunta otti asiakseen tuottaa samanlaisia olentoja, ja kaikki onnistuivat yrityksissään noudattaessaan Danin ryhmän pioneeriparin ohjeita. Näin Prinssin esikunta loppujen lopuksi saattoi olevaiseksi ensiasteisten keskiväliolentojen alkuperäisen 50 000-jäsenisen joukkokunnan.
66:4.11 (745.1) Nämä välityyppiä olevat luodut olivat suureksi hyödyksi maailman päämajan asioiden hoidossa. Ihmisille he olivat näkymättömiä, mutta Dalamatian alkukantaisille vierailijoille kerrottiin opetuksen yhteydessä näistä näkymättömistä hengistä, ja iät ja ajat he sitten olivatkin näille kehittyville kuolevaisille koko henkien maailma.
66:4.12 (745.2) 3. Caligastian sadan jäsenet olivat henkilökohtaisesti kuolemattomia eli he eivät kohdanneet kuolemaa. Heidän aineellisen hahmonsa läpi kulkivat järjestelmän elämänvirtojen sisältämät vasta-ainetäydenteet; ja elleivät he olisi kapinan kautta menettäneet yhteyttään elämänvirtoihin, heidän elämänsä olisi jatkunut määräämättömän ajan joko seuraavan Jumalan Pojan saapumiseen asti tai sitten siihen asti, kun heidät joskus myöhemmin olisi vapautettu tehtävästään ja päästetty jatkamaan keskeytynyttä matkaansa Havonaan ja Paratiisiin.
66:4.13 (745.3) Nämä Satanian elämänvirtojen sisältämät vasta-ainetäydenteet saatiin elämänpuun hedelmistä, Edentian pensaasta, joka Caligastian saapumisen aikaan lähetettiin Urantialle Norlatiadekin Kaikkein Korkeimpien toimesta. Dalamatian aikoina tämä puu kasvoi näkymättömälle Isälle omistetun temppelin keskuspihalla, ja juuri elämänpuun hedelmät tekivät Prinssin esikunnan aineellisille ja muutoin kuolevaisille olennoille mahdolliseksi elää määräämättömän ajan, niin kauan kuin heillä oli käytettävissään tämä puu.
66:4.14 (745.4) Vaikka tällä superravinnolla ei ollutkaan mitään arvoa evolutionaarisille roduille, se oli täysin riittävä antamaan jatkuvan elämän Caligastian sadalle ja heidän kanssaan toimineille sadalle muunnellulle andoniitille.
66:4.15 (745.5) Tässä yhteydessä on syytä selittää, että silloin kun mainitut sata andoniittia antoivat ihmisen ituplasmaansa Prinssin esikunnan jäsenille, Elämänkantajat toivat heidän kuolevaisen ruumiisiinsa järjestelmän virtapiirien täydenteen; ja näin heille tehtiin mahdolliseksi jatkaa elämäänsä yhtä aikaa esikunnan kanssa, vuosisadasta toiseen, fyysistä kuolemaa uhmaten.
66:4.16 (745.6) Lopulta näille sadalle andoniitille kerrottiin heidän antamastaan panoksesta ylempiensä uuden ulkoisen hahmon hyväksi, ja nämä samaiset Andonin heimon sata lasta pidettiin päämajassa Prinssin ruumiillisen esikunnan jäsenten henkilökohtaisina seuralaisina.
66:5.1 (745.7) Caligastian sata organisoitiin palvelusta ajatellen kymmeneksi autonomiseksi neuvostoksi, joihin kuului kuhunkin kymmenen jäsentä. Kun kaksi tai useampia tällaisia neuvostoja kokoontui yhteisistuntoon, Daligastia toimi näiden yhteiskokousten puheenjohtajana. Nämä kymmenen ryhmää rakentuivat seuraavalla tavalla:
66:5.2 (745.8) 1. Ravintoasiain ja aineellisen hyvinvoinnin neuvosto. Ryhmää johti Ang. Tämä kyvykäs joukkokunta kantoi huolta ihmislajin ravitsemuksesta, vesihuollosta, vaatetuksesta ja aineellisesta edistymisestä. Sen jäsenet opettivat kaivonkaivamista, lähteiden säännöstelyä ja kastelutaitoa. Vuoristoseuduilta ja pohjoisesta kotoisin oleville he opettivat paranneltuja menetelmiä vaatetukseen käytettävien nahkojen käsittelyssä, ja myöhemmin taiteen ja tieteen opettajat ottivat opetusohjelmaan kankaankudonnan.
66:5.3 (746.1) Suurta edistystä tapahtui ruoan varastoimismenetelmien alalla. Ruokaa säilöttiin keittämällä, kuivattamalla ja savustamalla; sillä tavoin siitä tuli ensimmäinen omaisuuden laji. Ihminen opetettiin varustautumaan nälänhädän vaaroja vastaan, sillä nälänhätä verotti aika ajoin maailman väestöä.
66:5.4 (746.2) 2. Eläintenkesytyksen ja -hyötykäytön lautakunta. Tämä neuvosto omistautui valikoimaan ja jalostamaan niitä eläimiä, jotka soveltuivat parhaiten auttamaan ihmistä taakkojen kantamisessa ja ihmisen itsensä kuljettamisessa, ravinnon lähteeksi ja myöhemmin palvelemaan maanviljelytöissä. Tätä kyvykästä joukkoa johti Bon.
66:5.5 (746.3) Kesytettiin useantyyppisiä hyödyllisiä eläimiä, jotka nykyisin ovat jo sukupuuttoon kuolleita, sekä joitakin sellaisia, jotka ovat säilyneet kotieläiminä nykyaikaan asti. Tuohon aikaan koira oli jo kauan elänyt ihmisen seurassa, ja sininen ihminen oli onnistunut elefantin kesyttämisessä. Huolellisella jalostuksella saatiin lehmässä aikaan sellaisia muutoksia, että siitä tuli arvokas ravinnon lähde; voista ja juustosta tuli ihmisten ruokavalion yleinen osa. Ihmiset opetettiin käyttämään härkiä taakkojen kantamiseen, mutta hevonen kesytettiin vasta myöhemmin. Tämän ryhmän jäsenet opettivat ensi kerran ihmisille, miten pyörää käytetään helpottamaan esineiden vetämistä paikasta toiseen.
66:5.6 (746.4) Kirjekyyhkyjä käytettiin ensimmäistä kertaa juuri tuohon aikaan. Niitä otettiin mukaan pitkille matkoille viestien tai avunpyyntöjen lähettämistä varten. Bonin ryhmä onnistui kouluttamaan suurista fandoreista matkustajalintuja, mutta ne kuolivat sukupuuttoon yli kolmekymmentätuhatta vuotta sitten.
66:5.7 (746.5) 3. Petoeläinten nujertamisen neuvojat. Ei riittänyt, että alkuaikojen ihmisen oli yritettävä kesyttää tietyt eläimet, vaan hänen piti oppia myös suojautumaan vihamielisen eläinkunnan muiden jäsenten taholta tulevalta tuholta. Tämän ryhmän päällikkö oli Dan.
66:5.8 (746.6) Muinaisen kaupunginmuurin tarkoituksena oli tarjota suojaa saaliinhimoisia petoja vastaan, samoin kuin estää vihamielisten ihmisten yllätyshyökkäykset. Vailla muurien tarjoamaa suojaa ja metsissä elävät olivat riippuvaisia puihin rakennetuista asumuksista, kivimajoista sekä öisten nuotioiden vireilläpysymisestä. Oli sen vuoksi varsin luonnollista, että nämä opettajat uhrasivat paljon aikaa opastaakseen oppilaitaan ihmisasumusten parantelussa. Entistä parempia menetelmiä käyttämällä ja ansoihin turvautumalla saatiin aikaan suurta edistystä eläinten nujertamisessa.
66:5.9 (746.7) 4. Tiedon levittämiseen ja säilyttämiseen omistautunut opettajakunta. Tämä ryhmä organisoi ja ohjasi noiden varhaisten aikojen puhtaasti opetuksellisia hankkeita. Sitä johti Fad. Fadin opetusmenetelmät koostuivat työnteon valvonnasta, johon liittyi parempien työskentelytapojen opetus. Fad laati ensimmäiset aakkoset ja otti käyttöön kirjoitusjärjestelmän. Näihin aakkosiin kuului kaksikymmentäviisi kirjoitusmerkkiä. Kirjoitusmateriaalina nämä alkuaikojen kansanheimot käyttivät puunkuorta, savitauluja, kivilaattoja, vasaroiduista nahaksista valmistettua eräänlaista pergamenttia sekä karkeatekoista paperinkaltaista materiaalia, jota valmistettiin ampiaispesistä. Dalamatian kirjasto, joka tuhoutui pian Caligastian kapinahankkeen jälkeen, käsitti yli kaksi miljoonaa erillistä tallennetta, ja se tunnettiin nimellä ”Fadin talo”.
66:5.10 (746.8) Sininen ihminen harrasti erityisesti aakkosilla kirjoittamista ja edistyi tässä suhteessa pisimmälle. Punainen ihminen suosi kuvakirjoitusta, kun sen sijaan keltaiset rodut ajautuivat käyttämään sana- ja ajatussymboleja, paljolti sellaisia, joita ne käyttävät nykyisinkin. Mutta paljon muun menetyksen ohessa maailma kadotti myöhemmin kapinaa seuranneen sekasorron aikana myös aakkoset. Caligastian luopuruus murskasi – ainakin määräämättömäksi ajaksi – maailman toiveet yleismaailmallisesta kielestä.
66:5.11 (747.1) 5. Teollisuus- ja kauppakomissio. Tämän neuvoston tehtävänä oli teollisuuden kehittäminen heimokuntien keskuudessa ja kaupan edistäminen eri rauhanomaisten ryhmien välillä. Sen johtaja oli Nod. Tämä yhteisö rohkaisi kaikenmuotoista alkeellista käsiteollisuutta. Se myötävaikutti suoraan elintason kohoamiseen tuomalla saataville monia sellaisia uusia hyödykkeitä, jotka olivat alkukantaisten ihmisten mieleen. Ryhmän jäsenet laajensivat suuresti tiede- ja taideneuvoston tuottaman parempilaatuisen suolan kauppaa.
66:5.12 (747.2) Nämä valistuneet Dalamatian kouluissa opetetut ryhmät olivat ensimmäisiä, jotka harjoittivat keskuudessaan kaupallista luotonantoa. He saivat keskusluottokassasta vastamerkkejä, jotka hyväksyttiin suoritukseksi varsinaisten vaihtoesineiden sijasta. Tätä parempia kaupankäyntimenetelmiä ei maailmassa kehittynyt satoihintuhansiin vuosiin.
66:5.13 (747.3) 6. Ilmoitususkonnon kollegio. Tämä elin toimi hitaasti. Urantian sivilisaatio taottiin esille kirjaimellisesti niin, että alasimena oli väistämättömyys ja moukarina pelko. Mutta tämä ryhmä oli päässyt jo melko pitkälle pyrkimyksessään korvata luotua kohtaan tunnettu pelko (aaveidenpalvonta) Luojan pelolla, kun sen ponnistelut katkesivat siihen myöhemmin alkaneeseen sekasortoon, joka liittyi luopuruusmullistuksiin. Tämän neuvoston päällikkönä toimi Hap.
66:5.14 (747.4) Yksikään Prinssin esikunnan jäsenistä ei halunnut esittää sellaista ilmoitusta, joka olisi vaikeuttanut evoluutiota; he esittivät ilmoituksen vasta huipennuksena sille, että he olivat ammentaneet loppuun evoluution sisältämät voimavarat. Mutta Hap suostui lopulta kaupungin asujainten toivomukseen jonkinmuotoisten uskonnollisten menojen vakiinnuttamisesta. Hänen ryhmänsä sepitti dalamatialaisille heidän tuntemansa seitsemän palvontalaulua samoin kuin päivittäisen kiitossäkeen ja opetti heille viimein ”Isän rukouksen”, joka kuului seuraavasti:
66:5.15 (747.5) ”Kaikkien Isä, jonka Poikaa me kunnioitamme, katso puoleemme suopeasti. Päästä meidät kaikkiin muihin paitsi itseesi kohdistuvasta pelosta. Saata meidät tuottamaan iloa jumalallisille opettajillemme ja pane suumme puhumaan ikiajat totta. Päästä meidät väkivallasta ja vihasta; lisää tuntemaamme kunnioitusta vanhimpiamme kohtaan ja kaikkea sitä kohtaan, joka kuuluu naapureillemme. Suo, että laitumemme tällä kaudella olisivat vihannat ja karjamme olisi hedelmällistä niin, että se olisi ilo sydämellemme. Me rukoilemme, että luvatun kohentajan tulo lähestyisi, ja me tahdomme tehdä tässä maailmassa sinun tahtosi mukaan niin kuin muutkin tekevät matkojen takaisissa maailmoissa.”
66:5.16 (747.6) Vaikka Prinssin esikunta sai käyttää vain rodunkohennuksen luonnollisia keinoja ja tavallisia menetelmiä, se antoi kuitenkin lupauksen Aatamin lahjana saatavasta uudesta rodusta myöhemmän evolutionaarisen kasvun päämääränä, sen jälkeen kun biologisen kehityksen lakikorkeus olisi saavutettu.
66:5.17 (747.7) 7. Terveyden- ja elämänvaalijat. Tämä neuvosto huolehti terveydenhoitoon perehdyttämisestä ja alkeellisen hygienian edistämisestä, ja sitä johti Lut.
66:5.18 (747.8) Sen jäsenet opettivat paljon sellaista, joka unohtui myöhempien aikakausien sekasorrossa ja jota ei sitten koskaan keksitty uudelleen, ennen kuin kahdennellakymmenennellä vuosisadalla. He opettivat ihmiskunnalle, että kypsentäminen – keittäminen ja paahtaminen – oli keino välttyä sairastumiselta; he opettivat myös, että tällainen ruoanvalmistus vähentää suuresti lapsikuolleisuutta ja tekee varhain tapahtuvan vierottamisen helpommaksi.
66:5.19 (747.9) Monet Lutin terveydenvaalijoiden muinaisista opetuksista säilyivät tämän maailman heimojen keskuudessa aina Mooseksen päiviin asti, jos kohta ne matkan varrella vääristyivätkin melkoisesti ja muuttuivat suuresti.
66:5.20 (748.1) Suurena esteenä hygienian edistymisen tiellä näiden tietämättömien kansanheimojen keskuudessa oli se tosiasia, että monien sairauksien varsinaiset aiheuttajat olivat liian pieniä paljain silmin nähtäviksi, samoin kuin se, että ne tunsivat kaikki taikauskoista kunnioitusta tulta kohtaan. Kesti tuhansia vuosia, ennen kuin ne suostuivat jätteiden polttamiseen. Ennen kuin näin tapahtui, niitä kehotettiin hautaamaan mätänevät jätteensä maahan. Tämän ajanjakson suuri terveydenhoidollinen edistysaskel koitui siitä, että levitettiin tietoa auringonvalon terveyttä vahvistavista ja sairautta hävittävistä ominaisuuksista.
66:5.21 (748.2) Ennen Prinssin saapumista kylpeminen oli ollut yksinomaan uskonnollinen seremonia. Oli todellakin vaikea houkutella alkukantaiset ihmiset pesemään vartalonsa pelkästään terveydellisenä toimenpiteenä. Lopulta Lut sai uskonnolliset opettajat liittämään vedelläpeseytymisen niiden puhdistautumismenojen osaksi, joita tuli noudattaa keskipäivän hartaushetken yhteydessä kerran viikossa eräänä kaikkien Isän palvontamenojen muotona.
66:5.22 (748.3) Nämä terveydenvaalijat yrittivät myös juurruttaa kättelemisen henkilökohtaisen ystävyyden sinetöintitavaksi ja ryhmäuskollisuuden tunnusmerkiksi syljen vaihtamisen tai veren juomisen sijalle. Mutta kun nämä primitiiviset kansat eivät enää tunteneet olevansa oivallisten opettajiensa opetusten pakottavan paineen alaisuudessa, ne vitkastelematta palasivat entisiin, terveyden kannalta tuhoisiin ja sairautta aiheuttaviin käyttäytymistapoihin, jotka johtuivat tietämättömyydestä ja taikauskosta.
66:5.23 (748.4) 8. Planeetan taide- ja tiedeneuvosto. Tämä joukkokunta teki paljon parantaakseen alkuihmisen teollista tekniikkaa ja kohottaakseen hänen kauneuskäsityksiään. Sen johtajana oli Mek.
66:5.24 (748.5) Taide ja tiede olivat heikolla tolalla koko maailmassa, mutta dalamatialaisille opetettiin fysiikan ja kemian alkeet. Savenvalanta edistyi, kaikki koristetaiteet kohenivat ja ihmiskauneuden ihanteet laajenivat. Mutta musiikki edistyi enemmän vasta violetin rodun saapumisen jälkeen.
66:5.25 (748.6) Nämä primitiiviset ihmiset eivät opettajiensa toistuvista kehotuksista huolimatta suostuneet suurin surminkaan kokeilemaan höyryvoimaa. He eivät koskaan kyenneet voittamaan valtavaa pelkoaan suljetussa tilassa olevan höyryn räjähdysvoimaa kohtaan. Lopulta heidät kuitenkin saatiin suostutelluiksi työskentelemään metallien ja tulen parissa, vaikka punaisena hehkuva metallinpalanen olikin alkuihmisestä kammottava kapine.
66:5.26 (748.7) Mek näki paljon vaivaa edistääkseen andoniittien kulttuuria ja nostaakseen sinisen ihmisen taiteen tasoa. Sinisen ihmisen sekoittuminen Andonin sukuhaaran kanssa tuotti taiteellisesti lahjakkaan rotutyypin, ja monista tämän sukukunnan jäsenistä tuli mestarillisia kuvanveistäjiä. He eivät työstäneet kiveä eivätkä marmoria, mutta heidän polttamalla kovetetut savityönsä koristivat Dalamatian puutarhoja.
66:5.27 (748.8) Suurta edistystä tapahtui kotitalouden taidoissa, joista useimmat katosivat kapinan pitkinä ja pimeinä aikakausina, eikä niitä keksitty uudelleen ennen nykyaikaa.
66:5.28 (748.9) 9. Edistyneiden heimosuhteiden johtokunta. Kysymyksessä on ryhmä, jonka tehtäväksi uskottiin ihmisyhteisön saattaminen valtionmuodostuksen tasolle. Ryhmän päällikkö oli Tut.
66:5.29 (748.10) Nämä johtajat edistivät suuresti heimojen välisten naimakauppojen solmimista. He suosivat kosintaa ja parinmuodostusta, jotka tapahtuisivat vasta tarpeellisen harkinnan jälkeen, ja vasta sitten kun asianomaisilla oli ollut täysi tilaisuus tutustua toisiinsa. Puhtaasti sotilaallisessa mielessä suoritettuja sotatansseja hienostettiin, ja ne pantiin palvelemaan arvokkaita sosiaalisia tarkoitusperiä. Monia kilpaleikkejä otettiin käyttöön, mutta tämä muinaisaikojen väki oli yksivakaista kansaa; ylenmääräinen huumori ei kuulunut näiden varhaisten heimojen avuihin. Planeetan kapinaa seuranneen hajaantumisen jälkeen näistä tavoista oli jäljellä vain muutama.
66:5.30 (749.1) Tut ja hänen työtoverinsa tekivät lujasti työtä edistääkseen ryhmien välisiä rauhanomaisia yhteyksiä, säädelläkseen ja inhimillistääkseen sodankäyntiä, koordinoidakseen heimojen välisiä suhteita ja saadakseen aikaan parannuksia heimokohtaisiin hallitusjärjestelmiin. Dalamatian lähiympäristössä kehittyi edistyneempi kulttuuri, ja nämä parantuneet sosiaaliset suhteet olivat suureksi avuksi vaikutettaessa kaukaisempiin heimoihin. Mutta Prinssin päämajassa vallinnut sivilisaation malli poikkesi melkoisesti muualla kehittymässä olleesta barbaarisesta yhteiskunnasta, aivan niin kuin Etelä-Afrikan Kapkaupungin kahdennenkymmenennen vuosisadan yhteiskunta on perin pohjin erilainen kuin on pienikokoisten bushmannien alkeellinen kulttuuri sen pohjoispuolella.
66:5.31 (749.2) 10. Heimojenvälisen koordinoinnin ja rotujenvälisen yhteistyön korkein oikeus. Van johti tätä korkeinta neuvostoa, ja se toimi niiden kaikkien muiden yhdeksän erikoiskomission vetoomustuomioistuimena, joiden tehtävänä oli ihmisyhteisöä koskevien asioiden valvonta. Tämän neuvoston toimipiiri oli laaja, sillä sen käsiteltäviksi uskottiin kaikki sellaiset maiset asiat, joita ei nimenomaisesti määrätty muille ryhmille. Edentian Konstellaation-Isät olivat hyväksyneet tämän valikoidun ryhmän jäsenet, ennen kuin heidät valtuutettiin ottamaan vastuulleen Urantian korkeimman oikeuden jäsenen tehtävät.
66:6.1 (749.3) Maailman kulttuurin aste mitataan sen syntyperäisten olentojen sosiaalisen perinnön mukaan, ja kulttuurin leviämisnopeuden määrää kokonaan sen asukkaiden kyky käsittää uusia ja korkeampia ideoita.
66:6.2 (749.4) Orjallinen suhde perinteeseen tuo mukanaan vakautta ja yhteistyötä, siksi, että se tunteisiin vetoavasti yhdistää menneisyyden nykyisyyteen, mutta samalla se myös tukahduttaa aloitteellisuuden ja orjuuttaa persoonallisuuden luomisvoimat. Koko maailma oli juuttunut perinteen kahlehtimien tapojen umpikujaan, kun Caligastian sata saapuivat ja ryhtyivät tuon ajan sosiaalisten ryhmien keskuudessa julistamaan uutta evankeliumia yksilön aloitteellisuudesta. Mutta tämä siunauksellinen hallituskausi katkesi niin pian, etteivät rodut ole koskaan täysin vapautuneet tapojen orjuudesta; vallalla oleva tapa hallitsee Urantiaa yhä kohtuuttomasti.
66:6.3 (749.5) Caligastian sata – Satanian mansiomaailmojen loppututkinnon suorittaneet – olivat Jerusemin taiteista ja kulttuurista hyvin perillä, mutta sellainen tieto on primitiivisten ihmisten asuttamalla barbaarisella planeetalla lähes arvotonta. Nämä viisaat olennot osasivat olla ryhtymättä yhtäkkiä muuttamaan tai laajoin mitoin kohentamaan tuon ajan primitiivisiä rotuja. He ymmärsivät hyvin, että ihmislaji kehittyy hitaasti, ja niin he viisaasti pidättyivät kaikista mullistavista yrityksistä muuttaa ihmisen elintapaa maan päällä.
66:6.4 (749.6) Kukin kymmenestä planetaarisesta komissiosta ryhtyi sille uskotun osa-alueen hitaaseen ja luonnonmukaiseen edistämiseen. Neuvostojen suunnitelmana oli ohjata luokseen ympäröivien heimojen keskuudesta ajatustoiminnaltaan parhaat yksilöt ja koulutuksen jälkeen lähettää heidät takaisin oman kansansa pariin sosiaalisen kohennuksen lähettiläiksi.
66:6.5 (749.7) Minkään rodun keskuuteen ei koskaan lähetetty muukalaislähettiläitä, ellei asianomainen kansa sitä nimenomaisesti pyytänyt. Ne, jotka uurastivat tietyn heimon tai rodun kohenemisen ja edistymisen hyväksi, olivat aina tuon heimon tai rodun syntyperäisiä jäseniä. Caligastian sata eivät koettaneet pakottaa edes korkeamman rodun tottumuksia ja tapoja jollekin toiselle heimolle. Kaikissa tapauksissa he työskentelivät kärsivällisesti kohottaakseen ja edistääkseen kunkin rodun moneen kertaan koeteltuja tapoja. Urantian yksinkertainen väki toi Dalamatiaan omat sosiaaliset tapansa, ei suinkaan vaihtaakseen ne uusiin ja parempiin, vaan saadakseen ne kohenemaan, kun ne joutuvat kosketuksiin korkeamman kulttuurin kanssa ja tulevat yhteyteen verrattomampaa ajattelua edustavien yksilöiden kanssa. Prosessi oli hidas, mutta erittäin tuloksellinen.
66:6.6 (750.1) Dalamatian opettajat yrittivät lisätä tietoista sosiaalista valintaa biologisen evoluution mukaiseen, puhtaasti luonnolliseen valintaan. He eivät saattaneet ihmisyhteisöä epäjärjestykseen, vaan he vauhdittivat merkittävästi sen normaalia ja luonnonmukaista evoluutiota. Heidän tarkoituksenaan oli edistyminen evoluution kautta, ei revoluutio eli vallankumous revelaation eli ilmoituksen, kautta. Ihmisrotu oli kuluttanut aikakauden toisensa perään sen vähäisen uskonnon ja moraalin hankkimiseen, joka sillä oli, ja nämä superihmiset ymmärsivät olla riistämättä ihmiskunnalta näitä sen harvoja saavutuksia esimerkiksi sellaisen hämmingin ja tyrmistyksen kautta, joka on aina seurauksena, kun valistuneet ja korkeammat olennot ryhtyvät liialla opettamisella ja liiallisella valistamisella mestaroimaan takapajuisia rotuja.
66:6.7 (750.2) Kun kristityt lähetyssaarnaajat menevät Afrikan sydänmaille, jossa poikien ja tyttärien edellytetään pysyvän vanhempiensa valvonnassa ja ohjauksessa näiden koko elinajan, he saattavat matkaan vain sekaannusta ja aiheuttavat koko arvovallan luhistumisen pyrkiessään yhdessä ainoassa sukupolvessa syrjäyttämään tämän käytännön opettamalla, että näiden lasten tulisi kaksikymmentäyksi vuotta täytettyään vapautua kaikesta vanhempain harjoittamasta holhoamisesta.
66:7.1 (750.3) Vaikka Prinssin päämaja oli suurenmoisen kaunis ja tarkoitettu herättämään kunnioitusta tuonaikaisissa primitiivisissä ihmisissä, se oli kaiken kaikkiaan kuitenkin vaatimaton. Rakennukset eivät olleet erityisen suuria, sillä näiden muualta tuotettujen opettajien tarkoituksena oli rohkaista maanviljelyn lopulta koittavaa kehittymistä panemalla alulle karjanhoito. Kaupunginmuurien sisäpuolelle oli varattu riittävästi maa-alaa niin, että siitä olisi riittänyt laidun- ja puutarhamaata noin kahdenkymmenentuhannen asukkaan tarpeisiin.
66:7.2 (750.4) Kaupungin keskellä sijainneen palvontatemppelin ja ihmistä korkeammalla olevien johtajaryhmien kymmenen neuvostorakennuksen sisätilat olivat todella kauniita taideteoksia. Ja vaikka asuinrakennukset olivat siisteyden ja puhtauden esikuvia, kaikki oli myöhempien aikojen kehitykseen verrattuna kuitenkin hyvin yksinkertaista ja perin alkeellista. Tähän kulttuurin päämajan aikaansaamiseen ei käytetty mitään menetelmiä, jotka eivät luonnostaan kuuluneet Urantialle.
66:7.3 (750.5) Prinssin ruumiillinen esikunta isännöi yksinkertaisia ja esikuvallisia asumuksia. Niitä he hoitivat koteina, joiden oli määrä innoittaa maailman sosiaalisessa keskuksessa ja opetuspäämajassa oleskelevia opiskelija-tarkkailijoita ja tehdä heihin suotuisa vaikutus.
66:7.4 (750.6) Perhe-elämän tarkalleen määrätty järjestys ja tapa, että yksi perhe elää yhdessä ja asuu verrattain vakiintuneessa asuinpaikassa, ovat peräisin näiltä Dalamatian ajoilta ja johtuvat pääasiassa Caligastian sadan ja heidän oppilaidensa antamasta esikuvasta ja heidän esittämistään opetuksista. Kodista ei sosiaalisena yksikkönä koskaan tullut menestystä, ennen kuin Dalamatian supermiehet ja supernaiset johdattivat ihmiskunnan rakastamaan lapsenlapsiaan ja lastenlastensa lapsia ja tekemään suunnitelmia näiden hyväksi. Villi-ihminen rakastaa lastaan, mutta sivistynyt ihminen rakastaa myös lapsenlastaan.
66:7.5 (750.7) Prinssin esikunnan jäsenet asuivat yhdessä kuin isä ja äiti. Heillä ei tosin ollut omia lapsia, mutta Dalamatian viisikymmentä mallikotia tarjosivat aina suojan vähintäänkin viidellesadalle adoptoidulle pikkulapselle, jotka kerättiin andonilaisten ja sangik-rotujen korkeammantasoisten perheiden keskuudesta; monet näistä lapsista olivat orpoja. Heillä oli onni saada osakseen näiden oivallisten vanhempien harjoittamaa järjestyksenpitoa ja antamaa koulutusta. Ja sen jälkeen kun he olivat käyneet Prinssin kouluja kolme vuotta (he menivät kouluun kolmentoista – viidentoista ikäisinä), he olivat naimakelpoisia ja valmiita ottamaan vastaan tehtävänsä Prinssin lähettiläinä kukin oman rotunsa apua tarvitsevien heimojen keskuudessa.
66:7.6 (751.1) Fad oli vastuussa siitä Dalamatian opetussuunnitelmasta, jota toteutettiin ammattikoulun tapaan ja jonka avulla oppilaat oppivat tekemällä ja jonka he selvittivät suorittamalla päivittäin hyödyllisiä tehtäviä. Tämä opetusohjelma ei jättänyt huomiotta ajattelun ja tunne-elämän merkitystä luonteen kehittämisessä, mutta se antoi etusijan käden taitojen harjaannuttamiselle. Opetus oli sekä yksilöllistä että kollektiivista. Oppilaita opettivat sekä miehet että naiset erikseen, mutta myös kummatkin yhdessä. Puolet tästä ryhmäopetuksesta annettiin kummallekin sukupuolelle erikseen, toinen puoli oli yhteisopetusta. Oppilaat saivat yksilöllistä opetusta käden taidoissa ja heitä sosiaalistettiin ryhmissä tai luokissa. Heitä harjaannutettiin ystävystymään itseään nuorempien ryhmien, itseään iäkkäämpien ryhmien ja aikuisten kanssa sekä tekemään ryhmätyötä ikätovereidensa kanssa. Heidät perehdytettiin myös sellaisiin yhteisöihin kuten perheryhmiin, pelijoukkueisiin ja koululuokkiin.
66:7.7 (751.2) Niiden myöhempien oppilaiden joukossa, jotka Mesopotamiassa koulutettiin työskentelemään kukin oman rotunsa keskuudessa, oli andoniitteja läntisen Intian ylängöiltä sekä punaisten ja sinisten ihmisten edustajia; vielä myöhemmin saatiin vastaanottaa myös pieni määrä keltaisen rodun edustajia.
66:7.8 (751.3) Hap antoi näille alkuaikojen roduille moraalilain. Tämä säännöstö tunnettiin nimellä ”Isän tie”, ja se sisälsi seuraavat seitsemän käskyä.
66:7.9 (751.4) 1. Älä pelkää äläkä palvele muuta Jumalaa kuin kaikkien Isää.
66:7.10 (751.5) 2. Älä ole tottelematon Isän Pojalle, maailman hallitsijalle, äläkä osoita epäkunnioitusta hänen ihmistä korkeammalla olevia avustajiaan kohtaan.
66:7.11 (751.6) 3. Älä valehtele, kun sinut kutsutaan kansan tuomarien eteen.
66:7.12 (751.7) 4. Älä tapa miehiä, naisia äläkä lapsia.
66:7.13 (751.8) 5. Älä varasta naapurisi tavaraa tai karjaa.
66:7.14 (751.9) 6. Älä kajoa ystäväsi vaimoon.
66:7.15 (751.10) 7. Älä osoita epäkunnioitusta vanhempiasi tai heimon vanhimpia kohtaan.
66:7.16 (751.11) Tällainen oli Dalamatian laki lähes kolmensadantuhannen vuoden ajan. Ja monet niistä kivistä, joihin tämä laki kaiverrettiin, lepäävät nyt aaltojen alla Mesopotamian ja Persian rannikon edustalla. Tavaksi tuli pitää yhtä käskyä mielessä kunakin viikonpäivänä, ja se lausuttiin tervehdittäessä ja ateriahetken kiitosrukouksena.
66:7.17 (751.12) Silloinen ajanlasku perustui kuun vaiheisiin niin, että kuukauden pituudeksi laskettiin kaksikymmentäkahdeksan päivää. Lukuun ottamatta vuorokauden jakamista päivään ja yöhön tämä oli ainoa näiden varhaiskansojen tuntema ajanlaskutapa. Seitsenpäiväisen viikon toivat käyttöön Dalamatian opettajat, ja se muotoutui siitä tosiasiasta, että seitsemän on yksi neljäsosa kahdestakymmenestäkahdeksasta. Se merkitys, joka numerolla seitsemän on superuniversumissa, tarjosi heille epäilemättä tilaisuuden ujuttaa hengellinen muistinvirkistin arkipäiväiseen ajan laskemiseen. Mutta viikkojaolla ei ole mitään luonnonmukaista alkuperää.
66:7.18 (751.13) Kaupunkia ympäröivä maaseutu oli noin sadankuudenkymmenen kilometrin säteellä melko hyvin asutuksen piirissä. Kaupungin välittömässä läheisyydessä sadat Prinssin kouluista valmistuneet harjoittivat karjanhoitoa ja sovelsivat muutoinkin hänen esikunnaltaan ja sen lukuisilta ihmisauttajilta saamaansa opetusta. Muutama heistä harjoitti peltoviljelyä ja puutarhanhoitoa.
66:7.19 (751.14) Ihmiskuntaa ei pantu raatamaan pelloille rangaistukseksi jostakin luulotellusta synnistä. ”Otsasi hiessä pitää sinun syödä peltojesi antimet” ei suinkaan ollut rangaistukseksi luettu tuomio siitä, että ihminen oli osallistunut Caligastia-petturin johdolla Luciferin kapinan mielettömyyksiin. Maapohjan viljeleminen on luonnollinen osa edistyvän sivilisaation alullesaattamista evolutionaarisissa maailmoissa, ja tämä kehotus oli Planeettaprinssin ja hänen esikuntansa antaman kaiken opetuksen pääasiana koko kolmensadantuhannen vuoden ajan heidän Urantialle-saapumisensa ja niiden traagisten aikojen välillä, jolloin Caligastia liitti kohtalonsa kapinallisen Luciferin kohtaloon. Maatyö ei ole kirous, vaan pikemminkin suurin siunaus kaikille, jotka sillä keinoin pääsevät nauttimaan kaikkien ihmistoimien joukossa inhimillisimmästä toiminnasta.
66:7.20 (752.1) Kapinan puhjetessa Dalamatiassa asuvan väestön lukumäärä oli miltei kuusituhatta. Tähän lukuun sisältyivät varsinaiset opiskelijat, mutta siihen eivät kuuluneet vierailijat eivätkä tarkkailijat, joita oli aina toista tuhatta. Mutta teillä ei voi olla juuri minkäänlaista käsitystä noiden kaukaisten aikojen uskomattomasta edistyksestä, sillä käytännöllisesti katsoen kaikki noiden aikojen ihmisten ihmeelliset saavutukset pyyhkäistiin olemattomiin siinä hirvittävässä sekasorrossa ja viheliäisessä hengellisessä pimeydessä, joka seurasi Caligastian petoksen ja kapinamielialan lietsomisen aiheuttamaa katastrofia.
66:8.1 (752.2) Tarkastellessamme jälkeenpäin Caligastian pitkää elämänuraa, havaitsemme hänen käytöksessään vain yhden erityisen piirteen, joka olisi saattanut vaatia osakseen huomiota: hän oli yltiöindividualisti. Hän oli taipuvainen asettumaan lähes jokaisen protestiryhmän puolelle, ja hän suhtautui tavallisesti myötämielellä niihin, jotka hiukankin toivat julki jotakin kritiikkiin viittaavaa. Havaitsemme, että tämä taipumus rimpuilemiseen auktoriteetin alaisuudessa, tämä lievä närkästys kaikenlaisesta valvonnasta, ilmeni hänessä jo varhain. Vaikka hän tunsikin lievää harmistusta häntä vanhempien neuvoista ja vaikka hän jossain määrin olikin kärsimätön ylemmän auktoriteetin alaisuudessa, hän oli kuitenkin aina koetuksen hetkellä osoittautunut lojaaliksi universumin hallitsijoita kohtaan ja kuuliaiseksi Konstellaation-Isien määräyksille. Mitään varsinaista moitteen sijaa ei hänessä koskaan havaittu, ennen kuin hän häpeällisesti petti Urantian.
66:8.2 (752.3) Tulisi huomata, että sekä Luciferia että Caligastiaa oli kärsivällisesti neuvottu ja rakastavasti varoitettu heidän alttiudestaan liialliseen arvosteluun ja heidän itseylpeytensä salakavalasta kehittymisestä sekä siihen liittyneestä itsetärkeyden tunteen liioittelemisesta. Mutta kaikista näistä auttamisyrityksistä oli tehty se väärä tulkinta, että ne olivat perusteetonta arvostelua ja epäoikeutettua sekaantumista heidän henkilökohtaisiin vapauksiinsa. Sekä Caligastia että Lucifer arvioivat, että heidän ystävälliset neuvojansa olivat liikkeellä samoin moitittavin motiivein, jotka alkoivat vähitellen hallita heidän omaa vääristynyttä ajatteluaan ja harhateille joutuneita kaavailujaan. He arvioivat epäitsekkäitä neuvojiaan heissä itsessään kehittymässä olleen itsekkyyden mittapuulla.
66:8.3 (752.4) Prinssi Caligastian saapumisesta alkaen planeetan sivilisaatio edistyi lähes kolmensadantuhannen vuoden ajan kokolailla normaalisti. Ellei oteta lukuun sitä, että Urantia oli elollisuusmuuntelujen sfääri, ja sen vuoksi altis evoluutioon kuuluvien epäsäännöllisyyksien aiheuttamille lukuisille poikkeuksille ja epätavallisille ilmiöille, se edistyi planetaarisella kehitysurallaan varsin tyydyttävästi aina Luciferin kapinaan ja samanaikaiseen Caligastian petokseen asti. Tämä katastrofaalinen väärinkäytös samoin kuin myöhemmin tapahtunut Aatamin ja Eevan epäonnistuminen planetaarisen toimeksiantonsa täyttämisessä ovat painaneet tietyn leiman koko myöhempään historiaan.
66:8.4 (752.5) Urantian Prinssi astui pimeyteen Luciferin kapinan aikaan ja syöksi siten planeetan pitkäaikaiseen sekasortoon. Konstellaation hallitsijoiden ja universumin muiden viranomaisten yhteistoimin häneltä riistettiin sittemmin hallitsijan valtuudet. Hän joutui muiden ohella kärsimään Urantian eristämisen mukanaan tuomat väistämättömät hankaluudet aina Aatamin planeetallaoloon asti, ja hän myötävaikutti jossain määrin sen suunnitelman epäonnistumiseen, jonka tarkoituksena oli kuolevaisrotujen kohentaminen liittämällä niihin uuden, violetin rodun eli Aatamin ja Eevan jälkeläisten rotuperimä.
66:8.5 (753.1) Abrahamin aikoina tapahtunut Makiventa Melkisedekin kuolevaishahmoinen inkarnoituminen rajoitti suunnattomasti langenneen Prinssin kykyä sekoittaa ihmisten asioita; ja myöhemmin, Mikaelin ruumiillisen elämän aikana, tältä petturiprinssiltä riistettiin lopullisestikin kaikki toimivalta Urantialla.
66:8.6 (753.2) Vaikka Urantialla opilla persoonallisesta paholaisesta onkin jonkinlainen perusta sikäli, että planeetalla on vaikuttanut petollinen ja paatunut Caligastia, olivat sen sisältämät opetukset siitä, että tällainen ”paholainen” kykenisi vaikuttamaan normaaliin ihmismieleen sen vapaasti ja luonnonmukaisesti tekemän päätöksen vastaisesti, kuitenkin täysin keksittyjä. Edes ennen Mikaelin Urantialla tapahtunutta lahjoittautumista Caligastia ja Daligastia eivät koskaan pystyneet lannistamaan kuolevaisia eivätkä pakottamaan ketään normaalia yksilöä tekemään mitään ihmisen oman tahdon vastaista. Moraalisissa asioissa ihmisen tahdon yläpuolella ei ole mitään; sisäinen Ajatuksensuuntaajakin kieltäytyy pakottamasta ihmistä ajattelemaan ainoatakaan ajatusta tai suorittamaan yhtään tekoa vastoin ihmisen omasta tahdostaan tekemää päätöstä.
66:8.7 (753.3) Ja nyt tämä tämän maailman kapinallinen, jolta on otettu pois kaikki valta vahingoittaa entisiä alamaisiaan, odottaa sitä lopullista tuomiota, jonka Uversan Päivien Muinaiset langettavat kaikille Luciferin kapinaan osallistuneille.
66:8.8 (753.4) [Esittänyt muuan Nebadonin Melkisedek.]
Urantia-kirja
Luku 67
67:0.1 (754.1) IHMISEN olemassaoloon Urantialla liittyviä ongelmia on mahdoton ymmärtää, ellei ole tietoa eräistä menneisyyden suurista käännekohdista, eritoten planeetalla tapahtuneesta kapinasta ja sen seuraamuksista. Vaikkei tämä mullistus orgaanisen evoluution etenemistä vakavasti häirinnytkään, muutti se silti sosiaalisen evoluution ja hengellisen kehityksen kulkua merkittävästi. Tämä tuhoisa suuronnettomuus vaikutti syvällisesti planeetan kaikkeen muuhun kuin fyysiseen historiaan.
67:1.1 (754.2) Caligastia oli jo kolmensadantuhannen vuoden ajan ollut vastuussa Urantiasta, kun Luciferin avustaja Saatana suoritti erään määräaikaisista tarkastuskäynneistään. Ja kun Saatana saapui planeetalle, hänen ulkoinen olemuksensa ei millään muotoa muistuttanut teidän tästä rikollisesta majesteetista piirtämiänne irvikuvia. Hän oli ja on yhä suurenmoisen loistava Lanonandek-Poika. ”Ihmekö tuo, sillä Saatana itse on loistava valon olento.”
67:1.2 (754.3) Tämän tarkastuksen kuluessa Saatana kertoi Caligastialle Luciferin tuolloin ehdottamasta ”vapaudenjulistuksesta”, ja kuten nyt tiedämme, Prinssi suostui pettämään planeetan, sen jälkeen kun kapina olisi julistettu. Nimenomaan tämä luottamuksen ennalta harkittu pettäminen oli syynä siihen, että universumin uskolliset persoonallisuudet suhtautuvat Prinssi Caligastiaan erityistä halveksuntaa osoittaen. Luoja-Poika toi julki tämän halveksunnan sanoessaan: ”Sinä olet johtajasi Luciferin kaltainen ja olet synnillisesti estänyt hänen pahuutensa joutumisen unohduksiin. Hän oli vääristelijä itsensä ylentämisen alusta lähtien, sillä hän ei pysynyt totuudessa.”
67:1.3 (754.4) Paikallisuniversumin hallintotyön piirissä ei pidetä mitään korkeata luottamustehtävää pyhempänä kuin sitä, joka uskotaan Planeettaprinssille, ottaahan hän vastatakseen kehittyvien kuolevaisten hyvinvoinnista ja heidän ohjaamisestaan maailmassa, joka vasta äsken on tullut asutuksen piiriin. Eikä pahuuden kaikista muodoista mikään ole persoonallisuuden tilanteelle turmiollisempaa kuin luottamuksen pettäminen ja epälojaalisuus luottavaisia ystäviä kohtaan. Tämän tahallisen synnin tehdessään Caligastia vääristi persoonallisuutensa niin täydellisesti, ettei hänen mielensä ole sen jälkeen enää koskaan kyennyt pääsemään uuteen tasapainoon.
67:1.4 (754.5) On monta tapaa tarkastella syntiä, mutta universumifilosofian näkökulmasta synti on sellaisen persoonallisuuden asenne, joka tieten tahtoen vastustaa kosmista todellisuutta. Hairahdusta voidaan pitää todellisuuden väärinkäsittämisenä tai vääristymisenä. Pahuus on universumirealiteettien vain osittaista tajuamista tai vajavaista sopeutumista niihin. Mutta synti on määrätietoista vastarintaa jumalallista todellisuutta kohtaan – tietoisesti tehty päätös hengellisen edistymisen vastustamisesta –, kun paatuneeseen pahuuteen taas kuuluu avoin ja jääräpäinen uhma tunnettua todellisuutta kohtaan, ja se merkitsee niin pitkälle edennyttä persoonallisuuden hajoamista, että se lähenee kosmista mielenvikaisuutta.
67:1.5 (755.1) Hairahdus viittaa älyllisen terävyyden puuttumiseen; pahuus viittaa vajavaiseen viisauteen; synti viheliäiseen hengelliseen köyhyyteen; mutta paatuneisuus osoittaa, että asianomainen on kadottamassa persoonallisuutensa hallinnan.
67:1.6 (755.2) Ja kun on tarpeeksi monta kertaa valittu synti ja riittävän monta kertaa se toistettu, se saattaa muuttua tavanomaiseksi. Piintyneistä synnintekijöistä voi helposti tulla paatuneita, tulla kapinallisia, jotka täydestä sydämestään kapinoivat universumia ja kaikkia sen jumalallisia realiteetteja vastaan. Vaikka kaikenkaltaiset synnit ovatkin anteeksi annettavissa, epäilemme suuresti, tuntisiko paatunut pahantekijä koskaan vilpitöntä murhetta tihutöistään tai ottaisiko hän vastaan syntiensä anteeksiantoa.
67:2.1 (755.3) Pian Saatanan suorittaman tarkastuksen jälkeen, kun planeetan hallinto oli Urantialla tapahtumassa olleiden suurten asioiden toteutumisen kynnyksellä, Caligastia piti eräänä pohjoisten maanosien keskitalven päivänä työtoverinsa Daligastian kanssa pitkän neuvottelun, jonka päätyttyä jälkimmäinen kutsui Urantian kymmenen neuvostoa ylimääräiseen istuntoon. Tämän kokouksen alkajaisiksi luettiin julkilausuma, jonka mukaan Prinssi Caligastia oli aikeissa julistautua Urantian rajattomaksi yksinvaltiaaksi, ja ilmoitettiin että hän vaati kaikkia hallintoon kuuluvia ryhmiä luopumaan virka-asemastaan ja luovuttamaan kaikki tehtävänsä ja kaikki valtuutensa Daligastian käsiin, joka toimisi uskottunamiehenä siihen saakka, kunnes planeetan hallitus olisi järjestetty uudelleen ja kunnes myöhemmin suoritettaisiin kyseisen hallintovallan virkojen uusjako.
67:2.2 (755.4) Tämän tyrmistyttävän vaatimuksen esittämistä seurasi korkeimman koordinointineuvoston puheenjohtajan Vanin mestarillinen vetoomus. Tämä ansioitunut hallintomies ja kyvykäs oikeusoppinut leimasi Caligastian ehdottaman menettelytavan teoksi, josta ei paljon puuttunut ollakseen planetaarista kapinaa. Van vetosi konferenssin osanottajiin, että nämä pidättyisivät kaikenlaisesta sekaantumisesta tällaiseen hankkeeseen siihen asti, kunnes asiassa voitaisiin vedota Luciferiin, Satanian Järjestelmän Hallitsijaan. Ja hän sai koko esikunnan puolelleen. Niinpä tällainen vetoomus lähetettiin Jerusemiin, ja tuota pikaa sieltä tulivat määräykset, joissa Caligastia nimitettiin Urantian korkeimmaksi hallitsijaksi ja vaadittiin ehdotonta ja sokeaa kuuliaisuutta hänen määräyksiään kohtaan. Ja tähän häkellyttävään viestiin vastatessaan ylevä Van piti ikimuistettavan seitsentuntisen puheensa, jossa hän virallisesti nosti syytteen Daligastiaa, Caligastiaa ja Luciferia vastaan Nebadonin universumin hallitsijan vallan halveksimisesta; ja hän vetosi Edentian Kaikkein Korkeimpiin saadakseen syytteelleen tukea ja sille vahvistuksen.
67:2.3 (755.5) Tällä välin järjestelmän yhteyspiirit oli jo katkaistu; Urantia eristettiin. Jokainen planeetalla ollut taivaalliseen elollisuueen kuuluva ryhmä havaitsi äkkiä ja varoituksetta olevansa eristetty, täysin erillään kaikista ulkopuolisista neuvoista ja ohjeista.
67:2.4 (755.6) Daligastia julisti Caligastian virallisesti ”Urantian Jumalaksi ja kaikkein ylimmäksi”. Kaikki olivat tämän julistuksen kuultuaan selvillä, millaisesta asetelmasta oli kysymys. Ja kukin ryhmä vetäytyi omiin oloihinsa ja ryhtyi pohtimaan tilannetta, ryhtyi keskusteluihin, jotka lopulta määrittäisivät planeetan jokaisen ihmistä ylemmän persoonallisuuden kohtalon.
67:2.5 (755.7) Serafit, kerubit ja muut taivaalliset olennot olivat mukana tekemässä tämän katkeran kamppailun, tämän pitkän ja synnillisen selkkauksen, edellyttämiä päätöksiä. Monet ihmistä ylemmät ryhmät, jotka sattuivat olemaan Urantialla sen eristämisen aikaan, joutuivat jäämään tänne, ja samoin kuin serafien ja heidän työtovereidensa, heidänkin oli pakko tehdä valinta synnin ja vanhurskauden välillä eli Luciferin valitseman tien ja näkymättömän Isän tahdon välillä.
67:2.6 (756.1) Tätä kamppailua jatkui yli seitsemän vuotta. Vasta kun jokainen asianosainen persoonallisuus oli tehnyt lopullisen päätöksensä, Edentian viranomaiset suostuivat puuttumaan asiaan, ja vasta sitten he siihen tarttuivat. Vasta silloin Van ja hänen lojaalit kumppaninsa saivat vahvistuksen sille, että he olivat oikeassa, ja vasta silloin he pääsivät pitkään jatkuneesta ahdistuksestaan ja sietämättömästä epätietoisuudestaan.
67:3.1 (756.2) Melkisedekien neuvosto välitti kaukoviestimitse tiedon kapinan puhkeamisesta Satanian pääkaupungissa, Jerusemissa. Hätätila-Melkisedekejä lähetettiin välittömästi Jerusemiin, ja Gabriel tarjoutui edustamaan Luoja-Poikaa, jonka valta oli asetettu kyseenalaiseksi. Kun tieto Satanian kapinasta oli lähetetty kaukoviestimin, sen myötä järjestelmä asetettiin karanteeniin, se eristettiin sisarjärjestelmistään. Nyt vallitsi ”sota taivaassa”, Satanian päämajassa, ja se levisi paikallisjärjestelmän jokaiselle planeetalle.
67:3.2 (756.3) Urantialla neljäkymmentä jäsentä satapäisestä ruumiillisesta esikunnasta (Van mukaan luettuna) kieltäytyi liittymästä kapinaliikkeeseen. Myös monet esikunnan ihmisavustajista (muunnetuista ja muista) olivat rohkeita ja uljaita Mikaelin ja hänen universumihallituksensa puolustajia. Serafien ja kerubien joukosta menetettiin kauhistuttava määrä persoonallisuuksia. Lähes puolet planeetalle osoitetuista hallinto- ja siirtymävaiheen serafeista ryhtyi johtajansa ja Daligastian myötä kannattamaan Luciferin asiaa. Neljäkymmentätuhatta satayhdeksäntoista ensiasteista keskiväliolentoa asettautui Caligastian taakse, mutta loput näistä olennoista pysyivät uskollisina luottamustehtävälleen.
67:3.3 (756.4) Petollinen Prinssi pani epälojaalien keskiväliolentojen ja kapinallispersoonallisuuksien muiden ryhmien rivit järjestykseen ja organisoi nämä panemaan täytäntöön hänen käskynsä, kun Van sen sijaan keräsi koolle lojaalit keskiväliolennot ja muut uskolliset ryhmät ja ryhtyi suureen taisteluun planetaarisen esikunnan ja muiden, tahtomattaan tänne jääneiden taivaallisten persoonallisuuksien pelastamiseksi.
67:3.4 (756.5) Aikana, jolloin tätä taistelua käytiin, lojalistit asuivat ympärysmuurittomassa ja kehnosti suojatussa siirtokunnassa joitakin kilometrejä Dalamatiasta itään, mutta valppaat ja aina yhtä tarkkaavaiset lojaalit keskiväliolennot vartioivat heidän asumuksiaan yötä päivää, ja heillä oli hallussaan myös korvaamaton elämänpuu.
67:3.5 (756.6) Kapinan puhkeamisen jälkeen ottivat lojaalit kerubit ja serafit kolmen uskollisen keskiväliolennon avulla haltuunsa elämänpuun, ja he sallivat vain esikunnan neljänkymmenen lojalistin ja näiden muunnettujen kuolevaiskumppanien nauttia energiakasvin hedelmiä ja lehtiä. Näitä esikunnan muunnettuja andoniittiapulaisia oli viisikymmentäkuusi. Epälojaalin esikunnan andoniittiavustajista kuusitoista kieltäytyi liittymästä kapinaan isäntiensä mukana.
67:3.6 (756.7) Kaikki seitsemän ratkaisevaa vuotta, jotka Caligastian kapina kesti, Van omistautui kokonaan sille, että hän piti huolta ihmisten, keskiväliolentojen ja enkeleiden muodostamasta lojaalista armeijastaan. Sen hengellisen ymmärryksen ja sen moraalisen lujuuden, jotka tekivät Vanille mahdolliseksi pitää yllä tällaista järkkymättömän lojaalia suhtautumista universumin hallitusta kohtaan, saivat aikaan selkeä ajattelu, viisas päättely, looginen harkinta, vaikuttimien vilpittömyys, tarkoitusperien epäitsekkyys, älyllinen lojaalisuus, kokemusten muistaminen, kurinalainen luonteenlaatu ja hänen persoonallisuutensa luottavainen vihkiytyminen Paratiisin-Isän tahdon noudattamiseen.
67:3.7 (756.8) Nämä seitsemän odotuksen vuotta olivat sydämen tutkiskelun ja sielun karaisun aikaa. Tällaiset universumin asiainhoidossa sattuvat kriisit osoittavat mielen suunnatonta voimaa hengelliseen valintaan vaikuttavana tekijänä. Opetus, kasvatus ja kokemus vaikuttavat kaikkien evolutionaaristen moraalisten luotujen useimpiin elintärkeisiin päätöksiin. Mutta sisimmässä olevan hengen on täysin mahdollista saada suora yhteys ihmispersoonallisuuden päätöksistä määrääviin voimiin niin, että se antaa luodun kokonaan pyhittäytyneelle tahdolle kyvyn tehdä hämmästyttäviä tekoja, jotka ilmentävät uskollista omistautumista sille, mikä on Paratiisin-Isän tahto ja miten hän haluaa asiat tehtävän. Ja juuri näin tapahtui Amadonin, Vanin muunnetun ihmiskumppanin, kokemuksessa.
67:3.8 (757.1) Amadon on Luciferin kapinan huomattavin ihmissankari. Tämä Andonin ja Fontan miespuolinen jälkeläinen oli yksi niistä sadasta, joista otettiin elämänplasmaa Prinssin esikunnan jäsenille, ja hän oli siitä tapahtumasta lähtien ollut Vanin palveluksessa tämän työtoverina ja ihmisavustajana. Amadon päätti pysyä päällikkönsä rinnalla koko pitkän ja koettelevan taistelun ajan. Ja oli innoittavaa katseltavaa, kun sai nähdä tämän evolutionaaristen rotujen lapsen pysyvän lujana antamatta Daligastian viisastelujen vaikuttaa itseensä hänen ja hänen lojaalien kumppaniensa tehdessä koko seitsenvuotisen kamppailun ajan peräänantamattomalla mielenlujuudella vastarintaa loistavan Caligastian kaikille petollisille opetuksille.
67:3.9 (757.2) Caligastia, jonka älykkyys oli ylenpalttista ja jonka kokemus universumin asiainhoidosta oli laajaa, kulki harhaan – ryhtyi syntiin. Amadon, jonka älykkyys oli ylen vähäistä ja jonka kokemus universumista oli täysin olematonta, pysyi järkähtämättä universumin palveluksessa ja lojaalina toverilleen. Van käytti sekä mieltä että henkeä suurenmoisena ja tehokkaana älyllisen päättäväisyyden ja hengellisen ymmärryksen yhdistelmänä ja pääsi siten korkeimmalle saavutettavissa olevalle persoonallisuuden realisoitumisen kokemukselliselle tasolle. Kun mieli ja henki ovat täysin yhdistyneitä, ne ovat kykeneviä ihmisen yläpuolella olevien arvojen, jopa morontiareaalisuuksien luomiseen.
67:3.10 (757.3) Runoelma näiden traagisten aikojen kuohuttavista ja liikuttavista tapahtumista ei päättyisi koskaan. Mutta vihdoin oli viimeinenkin persoonallisuus tehnyt lopullisen päätöksensä, ja silloin, mutta vasta silloin, yksi Edentian Kaikkein Korkein saapui hätätila-Melkisedekien mukana ottamaan käsiinsä hallitusvallan Urantialla. Caligastian hallituskaudesta kertovat panoraamatallenteet hävitettiin Jerusemista, ja planeetan kuntoonpalauttamiseen johtava koeaikakausi julistettiin alkaneeksi.
67:4.1 (757.4) Kun viimeinen nimenhuuto pidettiin, havaittiin Prinssin esikunnan ruumiillisten jäsenten valinneen puolensa seuraavalla tavalla: Van ja koko hänen koordinointituomioistuimensa olivat pysyneet lojaaleina. Ang ja kolme ravintoneuvoston jäsentä oli säästynyt. Karjanhoitolautakunta oli kokonaisuudessaan tempautunut mukaan kapinaan, samoin kuin olivat kaikki eläintenalistamisen neuvojat. Fad ja viisi kasvatuksellisen opettajakunnan jäsentä oli pelastunut. Nod ja koko teollisuus- ja kauppakomissio liittyivät Caligastian riveihin. Hap ja koko ilmoitususkonnon kollegio pysyivät lojaaleina Vanille ja tämän jalolle joukolle. Lut ja koko terveyslautakunta menetettiin. Taide- ja tiedeneuvosto pysyi kokonaisuudessaan lojaalina, mutta Tut heimohallintokomissioineen joutui harhateille. Näin oli sadan joukosta siis pelastunut neljäkymmentä, jotka myöhemmin siirrettäisiin Jerusemiin ja jotka jatkoivat sieltä matkaansa kohti Paratiisia.
67:4.2 (757.5) Ne planeetan esikunnan kuusikymmentä jäsentä, jotka liittyivät kapinaan, valitsivat johtajakseen Nodin. He työskentelivät täysin sydämin kapinaprinssin hyväksi, mutta he havaitsivat pian, että heiltä oli riistetty järjestelmän elämänvirtojen tarjoama ravinto. He havahtuivat siihen tietoisuuteen, että heidät oli alennettu kuolevaisten olentojen asemaan. He olivat tosin ihmistä korkeammalla, mutta samalla he olivat aineellisia ja kuolevaisia. Heidän lukumääränsä kasvattamista tavoitellessaan Daligastia määräsi heidät välittömästi turvautumaan sukupuoliseen jälkeläisten tuottamiseen, sillä hän tiesi vallan hyvin, että alkuperäisen kuudenkymmenen ja heidän neljänkymmenenneljän muunnetun andoniittikumppaninsa olisi pakko ennemmin tai myöhemmin kuoleman kautta hävitä elollisuuden piiristä. Epälojaali esikunta vaelsi Dalamatian luhistumisen jälkeen pohjoiseen ja itään. Heidän jälkeläisensä tunnettiin kauan aikaa nodiitteina ja heidän asuinpaikkansa ”Nodin maana”.
67:4.3 (758.1) Se, että silloin oli tällaisia erikoisia supermiehiä ja supernaisia, jotka olivat kapinan takia jääneet tänne ja jotka ennen pitkää pariutuivat maan poikien ja tyttärien kanssa, tarjosi helposti aineksia perimätiedon tarinoille jumalista, jotka tulivat maan päälle ja ottivat kuolevaisia miehikseen ja vaimoikseen. Ja sillä tavoin saivat alkunsa ne tuhat ja yksi myyttisluontoista, mutta kapinan jälkeisiin tositapahtumiin perustuvaa legendaa, jotka myöhemmin löysivät tiensä kansantaruihin sekä niiden eri kansojen perimätietoihin, joiden esi-isillä oli ollut yhteyksiä nodiitteihin ja näiden jälkeläisiin.
67:4.4 (758.2) Ne esikunnan kapinalliset, joilta oli riistetty hengellinen ravinto, kokivat lopulta luonnollisen kuoleman. Ja melkoinen osa ihmisrotujen myöhemmin harjoittamasta epäjumalainpalvonnasta sai alkunsa siitä, että haluttiin varjella unohdukselta näiden Caligastian aikojen suuresti kunnioitettujen olentojen muistoa.
67:4.5 (758.3) Kun satajäseninen esikunta saapui Urantialle, sen jäsenet irrotettiin väliaikaisesti Ajatuksensuuntaajastaan. Heti pesänhoitaja-Melkisedekien saapumisen jälkeen vietiin lojaalit persoonallisuudet (paitsi Van) takaisin Jerusemiin ja yhdistettiin odottamassa olleeseen Suuntaajaansa. Emme tiedä kuudenkymmenen esikuntakapinallisen kohtalosta; heidän Suuntaajansa viipyvät edelleen Jerusemissa. Tilanne pysyy epäilemättä nykyisellään siihen saakka kunnes koko Luciferin kapinan oikeuskäsittely on saatu päätökseen ja kunnes kaikkien siihen osallistuneiden kohtalosta on päätetty.
67:4.6 (758.4) Sellaisten olentojen kuin enkelien ja keskiväliolentojen oli hyvin vaikea kuvitella, että Caligastian ja Daligastian kaltaiset loistavat ja luotetut johtajat kulkisivat harhaan – tekisivät petollisen synnin. Olennot, jotka lankesivat syntiin – he eivät tahallaan tai ennalta harkiten nousseet kapinaan –, olivat ylempiensä harhauttamia, luotettujen johtajiensa petoksen uhreja. Helppoa oli niin ikään saada taakseen mieleltään alkeellisten, evolutionaaristen luotujen kannatus.
67:4.7 (758.5) Kaikkien niiden ihmis- ja ihmistä ylempien olentojen valtava enemmistö, jotka olivat Luciferin kapinan uhreja Jerusemissa ja monilla harhautetuilla planeetoilla, on jo kauan sitten sydämensä pohjasta katunut mielettömyyttään; ja totisesti uskomme, että kaikki tällaiset vilpittömästi katuvat palautetaan jollakin tavoin arvoonsa ja otetaan taas palvelukseen jollekin universumitoiminnan lohkolle, kunhan Päivien Muinaiset saattavat lopullisesti päätökseen Satanian kapinaan liittyvien asioiden vastikään aloittamansa oikeuskäsittelyn.
67:5.1 (758.6) Suuri sekaannus vallitsi Dalamatiassa ja sen lähiympäristössä lähes viidenkymmenen vuoden ajan kapinan puhkeamisesta. Pyrkimyksenä oli koko maailman täydellinen ja perinpohjainen uudelleenorganisointi. Revoluutio syrjäytti evoluution kulttuurin edistämisessä ja rotujen kohentamisessa noudatettavana toimintaperiaatteena. Dalamatiassa ja sen lähellä oleskelleiden korkeammantasoisten ja osittain koulutettujen ihmisten keskuudessa ilmenikin yhtäkkistä sivistyksellisen tason kohenemista, mutta kun näitä uusia ja radikaaleja menetelmiä yritettiin soveltaa kauempana eläviin kansanheimoihin, oli välittömänä tuloksena sanoin kuvaamaton hämminki ja rodullinen sekasorto. Noiden aikojen puolikehittyneet, primitiiviset ihmiset käänsivät vapauden oitis kurittomuudeksi.
67:5.2 (758.7) Hyvin pian kapinan jälkeen koko kapinaesikunta oli mukana puolustamassa tarmokkaasti kaupunkiaan niitä puolivillien laumoja vastaan, jotka vapaudenoppien ennenaikaisen opettamisen seurauksena piirittivät sen muureja. Ja jo vuosia ennen kuin kaupunki vajosi eteläisen meren aaltojen alle, Dalamatian takamaiden harhaan johdetut ja väärin opetetut heimot olivat hyökänneet puolivillien rynnäkkönä tämän loistavan kaupungin kimppuun ja ajaneet kapinallisesikunnan kumppaneineen pohjoiseen.
67:5.3 (759.1) Caligastian kaavailut, jotka tähtäsivät ihmisyhteisön välittömään uudelleenrakentamiseen – mikä tapahtuisi noudattamalla hänen omia ajatuksiaan yksilön vapaudesta ja ryhmävapauksista – osoittautuivat nopeasti paljastuvaksi ja enemmän tai vähemmän täydelliseksi fiaskoksi. Yhteiskunta vajosi nopeasti entiselle biologiselle tasolleen, ja ponnistelu eteenpäin alkoi taas alusta niin, että lähtöpiste ei ollut paljonkaan edempänä kuin se oli ollut Caligastian hallituskauden alussa, sillä tämä mullistus oli jättänyt maailman entistäkin pahempaan sekasortoon.
67:5.4 (759.2) Satakuusikymmentäkaksi vuotta kapinan jälkeen vuoksiaalto pyyhkäisi Dalamatian yli, ja planeetan päämaja vajosi meren aaltoihin, eikä tämä maa-ala noussut uudelleen veden ylle, ennen kuin miltei kaikki jäljet noiden loistavien aikojen ylevästä kulttuurista olivat pyyhkiytyneet olemattomiin.
67:5.5 (759.3) Kun maailman ensimmäinen pääkaupunki vajosi mereen, sen asujaimisto koostui pelkästään alimmantyyppisistä Urantian sangik-roduista, jotka olivat jo muuttaneet Isän temppelin Nog-jumalalle, valon ja tulen epäjumalalle, omistetuksi alttariksi.
67:6.1 (759.4) Vanin kannattajat vetäytyivät jo varhaisessa vaiheessa Intian länsipuolisille ylängöille, jossa he olivat turvassa alangoilla asuvien, sekaannuksen vallassa olevien rotujen hyökkäyksiltä, ja tältä vetäytymispaikalta he suunnittelivat ryhtyvänsä maailman kuntouttamiseen, kuten heidän muinaiset badonilaisedeltäjänsä olivat kerran täysin tietämättään työskennelleet ihmiskunnan parhaaksi vähän ennen sangik-heimojen syntyä.
67:6.2 (759.5) Ennen pesänhoitaja-Melkisedekien saapumista Van antoi ihmisten asiainhoidon kymmenen nelijäsenisen komission käsiin, ryhmien, jotka kävivät yksiin Prinssin hallintojärjestelmän neuvostojen kanssa. Planeetalla asuvat vanhemmat Elämänkantajat ryhtyivät tämän nelikymmenjäsenisen neuvoston väliaikaisiksi johtajiksi. Neuvosto oli toiminnassa kaikki seitsemän odotuksen vuotta. Samaan tapaan järjestetyt amadonilaisryhmät ottivat kantaakseen nämä vastuut, sitten kun kolmekymmentäyhdeksän esikunnan lojaalia jäsentä palasi Jerusemiin.
67:6.3 (759.6) Nämä amadoniitit olivat peräisin siitä 144 lojaalin andoniitin ryhmästä, johon Amadonkin kuului, ja jotka on siitä lähtien tunnettu hänen nimensä mukaan. Tähän ryhmään kuului kolmekymmentäyhdeksän miestä ja sataviisi naista. Tästä määrästä oli viidelläkymmenelläkuudella kuolemattoman asema, ja heidät kaikki otettiin (Amadonia lukuun ottamatta) esikunnan lojaalien jäsenten keralla taivaaseen. Tästä jalosta joukosta jäljelle jääneet jatkoivat Vanin ja Amadonin johdolla eloaan maan päällä kuolevaisina elämänsä ajan loppuun asti. He olivat se biologinen hapate, joka lisääntyi ja tuotti maailmalle jatkuvasti uusia johtajia kaikkina kapinan jälkeisinä, pitkinä ja pimeinä aikakausina.
67:6.4 (759.7) Van jätettiin Urantialle Aatamin aikaan asti, ja hän jäi kaikkien planeetalla toimineiden ihmistä ylempien persoonallisuuksien päällikön kunniavirkaan. Hän ja Amadon pysyivät elossa yli sadanviidenkymmenentuhannen vuoden ajan elämänpuumenetelmällä, johon liittyi Melkisedekien erityinen elollisuuden huoltotoiminta.
67:6.5 (759.8) Urantian asioita hoiti pitkän aikaa planeetan pesänhoitajien, kahdentoista Melkisedekin neuvosto, jonka oli vahvistanut virkaiältään vanhimman konstellaationhallitsijan, Norlatiadekin Kaikkein Korkeimman Isän, antama valtuutus. Melkisedek-pesänhoitajien apuna toimi neuvoa-antava raati, johon kuului yksi langenneen Prinssin lojaali avustaja, molemmat planeetalla asuvat Elämänkantajat, harjoittelijakoulutuksessa oleva Kolminaistettu Poika, vapaaehtoinen Opettaja-Poika, avalonlainen Loistava Iltatähti (ajoittain), serafien ja kerubien päälliköt, neuvonantajia kahdelta naapuriplaneetalta, alemman enkelikunnan yleisesimies sekä keskiväliolentojen päällikkö Van. Ja Urantiaa hallittiin ja johdettiin tällä tavoin Aatamin saapumiseen asti. Eikä ollut mitään outoa siinä, että rohkealle ja lojaalille Vanille, joka niin pitkään hoiti Urantian asioita, annettiin paikka planeetan pesänhoitajien neuvostossa.
67:6.6 (760.1) Urantian kaksitoista Melkisedek-pesänhoitajaa tekivät urheaa työtä. He säilyttivät sen, mitä sivilisaatiosta oli jäljellä, ja Van pani uskollisesti täytäntöön heidän planeettaa koskevat toimintasuunnitelmansa. Ennen kuin kapinanjälkeinen vuosituhat oli kulunut umpeen, hänellä oli yli kolmesataaviisikymmentä edistynyttä ryhmää sirottautuneina laajalle alalle eri puolille maailmaa. Nämä sivilisaation etuvartiot koostuivat suurelta osalta lojaalien andoniittien jälkeläisistä, jotka olivat vähäisessä määrin sekoittuneet sangik-rotuihin, eritoten sinisiin ihmisiin, ja nodiitteihin.
67:6.7 (760.2) Kapinan aiheuttamasta hirvittävästä taantumasta huolimatta maapallolla oli useita biologisesti lupaavia, hyviä rotukantoja. Melkisedek-pesänhoitajien valvonnassa Van ja Amadon jatkoivat työskentelyään ihmisrodun luonnollisen evoluution vaalimiseksi, ja he veivät ihmisen fyysistä evoluutiota eteenpäin aina sen taitekohdan saavuttamiseen saakka, joka oikeutti Aineellisen Pojan ja Tyttären lähettämiseen Urantialle.
67:6.8 (760.3) Van ja Amadon viipyivät maapallolla vielä jonkin aikaa Aatamin ja Eevan saapumisen jälkeen. Muutamia vuosia myöhemmin heidät otettiin Jerusemiin, jossa Van yhdistyi uudelleen odottaneeseen Suuntaajaansa. Van toimii nyt Urantian hyväksi odotellessaan määräystä lähteä eteenpäin pitkän pitkälle tielle kohti paratiisillista täydellisyyttä ja kohti yhteen kerääntyvän Kuolevaisten Lopullisuuden Saavuttajakunnan paljastumatonta tulevaisuutta.
67:6.9 (760.4) Pantakoon merkille, että silloin kun Van Luciferin asetuttua Urantialla Caligastian tueksi vetosi Edentian Kaikkein Korkeimpiin, Konstellaation-Isät lähettivät matkaan viipymättä tekemänsä päätöksen, jossa he joka kohdan osalta tukivat Vanin esittämiä vastaväitteitä. Tämä päätös ei tavoittanut häntä, sillä planeetan viestintäpiirit ehdittiin katkaista sen ollessa vielä matkalla. Tämä aktuaalinen päätös löydettiin vasta hiljattain erään releenä toimivan energianvälittäjän hallusta, jossa se oli seissyt perille toimittamattomana aina Urantian eristämisestä saakka. Ilman tätä löytöä, joka tehtiin Urantian keskiväliolentojen tutkimusten tuloksena, tämän päätöksen julkistaminen olisi joutunut odottamaan Urantian uutta kytkeytymistä konstellaation yhteyspiireihin. Ja tämä ilmeinen vahinko planeettainvälisessä viestinnässä oli mahdollinen siksi, että energianvälittäjät voivat ottaa vastaan ja lähettää edelleen tietoaineistoa, mutta ne eivät voi toimia aloitteentekijöinä tiedonvälityksen alalla.
67:6.10 (760.5) Teknisesti Vanin asemaa Satanian oikeudellisissa muistiinmerkinnöissä ei tosiasiallisesti ja lopullisesti ratkaistu, ennen kuin tämä Edentian-Isien päätös kirjattiin Jerusemissa.
67:7.1 (760.6) Luodun olennon harkitusta ja itsepäisestä valkeuden torjumisesta koituvat omakohtaiset (keskihakuiset) seuraamukset ovat sekä väistämättömiä että yksilökohtaisia, ja ne koskevat vain Jumaluutta ja kyseistä persoonallista olentoa itseään. Tällainen sielua tuhoava paatuneisuuden hedelmien korjaaminen on paatuneen tahdollisen luodun sisäistä sadonkorjuuta.
67:7.2 (761.1) Mutta näin ei ole synnin ulkoisten seuraamusten laita. Synnin omaksumisesta koituvat ei-omakohtaiset (keskipakoiset) seuraamukset ovat nimittäin sekä väistämättömiä että kollektiivisia, ja ne koskevat jokaista tällaisten tapahtumain vaikutuspiirissä toimivaa luotua.
67:7.3 (761.2) Kun viisikymmentätuhatta vuotta oli kulunut planeetan hallinnon luhistumisesta, maapallon asiat olivat niin pahasti epäjärjestyksessä ja takapajulla, että ihmisrotu ei ollut päässyt paljonkaan eteenpäin Caligastian saapumisen aikaan kolmesataaviisikymmentätuhatta vuotta aikaisemmin vallinneesta kehityksen yleistilanteesta. Joissakin suhteissa edistystä oli toki tapahtunut, mutta samalla oli muilla tahoilla kärsitty suuria menetyksiä.
67:7.4 (761.3) Synnin vaikutukset eivät milloinkaan ole pelkästään paikallisia. Universumien hallintosektorit ovat organismin kaltaisia; yhden persoonallisuuden ahdinko tulee pakostakin tietyssä määrin kaikkien kannettavaksi. Synti – joka ilmentää persoonan asennoitumista todellisuuteen – on pakostakin tuova esille luonnostaan sisältämänsä negativistisen satonsa millä tahansa ja kaikilla universumiarvojen toisiinsa liittyvillä tasoilla. Mutta erheellisen ajattelun, pahantekemisen tai synnillisen vehkeilyn täysimääräiset seuraamukset koetaan vain sillä tasolla, jolla ne aktuaalisesti suoritetaan. Universumin lain rikkominen voi olla kohtalokasta fyysisellä alueella vetämättä silti vakavalla tavalla mielen aluetta mukaansa tai vahingoittamatta hengellistä kokemuspiiriä. Synti on täynnä kohtalokkaita seuraamuksia persoonallisuuden eloonjäämisen kannalta, vain silloin kun se on ilmaus siitä, miten olento kaiken kaikkiaan suhtautuu, eli kun se edustaa sitä, mitä mieli haluaa ja mitä sielu tahtoo.
67:7.5 (761.4) Pahuus ja synti vierittävät seurauksensa aineellisille ja sosiaalisille alueille, ja ne saattavat joskus jopa hidastaa hengellistä edistymistä universumitodellisuuden joillakin tasoilla, mutta milloinkaan jonkun olennon synti ei riistä toiselta olennolta persoonallisuuden eloonjäämisen jumalallisen oikeuden toteutumista. Ikuisen eloonjäämisen voivat vaarantaa vain ja ainoastaan yksilön oman mielen tekemät päätökset ja sielun tekemät valinnat.
67:7.6 (761.5) Synti hidasti biologista evoluutiota Urantialla varsin vähän, mutta sen se sai aikaan, että kuolevaisrodut eivät päässeet täysin hyötymään Aatamin rotuperimästä. Synti hidastaa älyllistä kehitystä, moraalista kasvua, sosiaalista edistystä ja joukkomittaista hengellisiin tuloksiin pääsemistä suunnattomasti. Mutta se ei estä kenenkään sellaisen yksilön korkeimpiakaan hengellisiä saavutuksia, joka haluaa tuntea Jumalaa ja noudattaa vilpittömästi hänen jumalallista tahtoaan.
67:7.7 (761.6) Caligastia nousi kapinaan, Aatami ja Eeva rikkoivat sopimuksensa, mutta yksikään sittemmin Urantialle syntynyt kuolevainen ei ole hengellisen kokemuksensa osalta kärsinyt mitään näiden väärinkäytösten takia. Jokainen Caligastian kapinan jälkeen Urantialle syntynyt kuolevainen on jollakin tavoin ajallis-rangaistu, mutta tällaisten sielujen tulevaa hyvinvointia ei ole vähääkään ikuisuus-vaarannettu. Yhtään henkilöä ei koskaan panna kärsimään mistään hengellisessä mielessä elintärkeän puuttumisesta jonkun toisen persoonallisuuden tekemän synnin vuoksi. Synti on moraalisen syyllisyyden tai hengellisten seuraamusten osalta täysin henkilökohtaista siitäkin huolimatta, että sen seuraamukset hallinnollisella, älyllisellä ja sosiaalisella alueella ovat kauaskantoisia.
67:7.8 (761.7) Vaikka emme voikaan päästä perille siitä viisaudesta, joka sallii tällaiset katastrofit, voimme silti aina havaita näistä paikallisista häiriöistä koituvan siunauksellisen vaikutuksen, kun ne heijastuvat universumiin sen kaikkinaisuudessa.
67:8.1 (761.8) Monet rohkeat olennot Satanian eri maailmoissa pitivät puolensa Luciferin kapinaa vastaan, mutta Salvingtonin aikakirjat esittävät koko järjestelmän huomiota herättävimmäksi henkilöksi Amadonin, joka suurenmoisesti kapinan hyökyaallot torjuen pysyi järkähtämättömän uskollisena Vanille – he seisoivat yhdessä horjumattomina lojaalisuudessaan näkymättömän Isän ja hänen Poikansa Mikaelin ylivaltiudelle.
67:8.2 (762.1) Näiden kohtalokkaiden tapahtumien aikaan asemapaikkani oli Edentiassa ja tunnen yhä, millaista riemua koin seuratessani Salvingtonin kaukoviestilähetyksiä, jotka päivä päivän perään kertoivat tämän Andonin rotua edustavan kokeellisesta ja alkuperäisestä sukukunnasta polveutuvan entisen puolivillin uskomattomasta lujuudesta, ylimaallisesta asialleen omistautumisesta ja ylivertaisesta lojaalisuudesta.
67:8.3 (762.2) Edentiasta Salvingtoniin ja Salvingtonista jopa Uversaan asti kuului seitsemän pitkän vuoden ajan kaikkien alempien taivaallisten olentojen Satanian kapinaa koskeva ensimmäinen kysymys aina ja alituiseen: ”Mitä kuuluu Urantian Amadonille, vieläkö hän pysyy lujana?”
67:8.4 (762.3) Vaikka Luciferin kapina onkin haitannut paikallisjärjestelmää ja sen langenneita maailmoja, jos kohta tämä Pojan ja hänen harhaan johdettujen tovereidensa menettäminen onkin väliaikaisesti vaikeuttanut Norlatiadekin konstellaation edistymistä, niin punnitkaa toisaalta tämän yhden luonnonlapsen ja niiden hänen 143 toverinsa päättäväisen joukkokunnan innostavan esiintymisen laajalle kiirivää vaikutusta, jotka järkähtämättä puolustivat universumin johdon ja hallinnon edustamia korkeampia käsityksiä kaikkea heidän epälojaalien ylempiensä harjoittamaa suunnatonta ja vihamielistä painostusta vastaan. Ja sallikaa minun vakuuttaa teille, että tästä kaikesta on Nebadonin universumissa ja Orvontonin superuniversumissa jo nyt koitunut niin paljon hyvää, että se painaa vaa’assa ikuisesti enemmän kuin kaikki Luciferin kapinan matkaan saattama paha ja murhe yhteensä.
67:8.5 (762.4) Kaikki tämä on ylevän liikuttava ja verrattoman suurenmoinen havainnollistus siitä, mikä viisaus sisältyy siihen Isän universaaliseen suunnitelmaan, jonka mukaan Paratiisiin kootaan Kuolevaisfinaliittien Yhteisö ja jonka mukaan tähän tulevaisuuden salaperäisten palvelijoiden valtavaan ryhmään hankitaan sen jäsenten enemmistö taivaaseen nousevien edistyvien kuolevaisten harmaasta massasta – juuri sellaisten kuolevaisten joukosta kuin järkähtämätön Amadon.
67:8.6 (762.5) [Esittänyt muuan Nebadonin Melkisedek.]
Urantia-kirja
Luku 68
68:0.1 (763.1) TÄSTÄ alkaa kertomus pitkän pitkästä edistymisponnistelusta. Se vie ihmislajin tilanteesta, joka oli vain vähän eläinten olemassaolon muotoa ylempänä, välivaiheiden kautta aina viimeisimpiin aikoihin asti, jolloin todellinen, vaikkakin epätäydellinen, sivilisaatio jo oli kehittynyt ihmiskunnan korkeampien rotujen keskuuteen.
68:0.2 (763.2) Sivilisaatio on ihmisrodun oma aikaansaannos. Se ei ole biologisesti myötäsyntyinen. Niinpä kaikki lapset on kasvatettava kulttuuriympäristössä, ja jokainen nuorisopolvi toisensa perään on koulutettava taas uudelleen. Sivilisaatioon kuuluvat korkeammat ominaispiirteet, kuten tieteelliset, filosofiset ja uskonnolliset ominaispiirteet, eivät siirry sukupolvelta toiselle vanhemmilta lapsille kulkeutuvan perinnön tavoin. Nämä kulttuurisaavutukset varjeltuvat vain sosiaalista perintöä valistuneesti säilyttämällä.
68:0.3 (763.3) Yhteistyöhön perustuvan sosiaalisen evoluution panivat alulle Dalamatian opettajat, ja ihmiskuntaa kasvatettiin kolmensadantuhannen vuoden ajan ottamaan ryhmätoimintojen idea omakseen. Sininen ihminen hyötyi näistä alkuaikojen sosiaalisista opetuksista kaikkein eniten, punainen ihminen hyötyi niistä jossakin määrin ja musta ihminen vähiten kaikista. Lähempänä nykypäivää olevina aikoina keltainen rotu ja valkoinen rotu ovat osoittaneet edistyneintä sosiaalista kehitystä Urantialla.
68:1.1 (763.4) Kun ihmiset joutuvat olemaan lähellä toisiaan, he useinkin oppivat pitämään toisistaan, mutta primitiivinen ihminen ei ollut luonnostaan mitenkään ylitsevuotavainen veljeyden hengeltään eikä halukas solmimaan sosiaalisia yhteyksiä kaltaisiinsa. Varhaisrodut oppivat pikemminkin vasta karvaan kokemuksen kautta, että ”yhteistyössä on voimaa”; ja juuri tämä luontaisen veljellisen kiintymyksen puuttuminen on nytkin ihmisten välisen veljeyden välittömän toteutumisen esteenä Urantialla.
68:1.2 (763.5) Yhteenliittymisestä tuli jo varhaisessa vaiheessa elossasäilymisen ehto. Yksinäinen ihminen oli avuton, ellei hän kantanut heimomerkkiä todisteena kuulumisestaan johonkin ryhmään, joka varmasti kostaisi jokaisen häneen kohdistuvan päällekarkauksen. Vielä Kainin aikana oli kohtalokasta kuljeskella yksikseen ilman merkkiä johonkin ryhmään kuulumisesta. Sivilisaatiosta on kehittynyt ihmiselle vakuutus väkivaltaista kuolemaa vastaan, ja vakuutusmaksut suoritetaan puolestaan alistumalla yhteiskunnan säätämiin lukuisiin lain määräyksiin.
68:1.3 (763.6) Alkukantainen yhteiskunta perustui näin ollen välttämättömyydestä kasvaneeseen vastavuoroisuuteen ja yhteenliittymisestä seuranneeseen lisääntyneeseen turvallisuuteen. Ja ihmisyhteiskunta on kehittynyt aikakausia pitkien jaksojen kuluessa tämän eristyneisyydenpelon seurauksena ja vastahakoisen yhteistoiminnan myötä.
68:1.4 (763.7) Primitiiviset ihmiset oppivat jo aikaisessa vaiheessa, että ryhmä on tavattomasti mahtavampi ja väkevämpi kuin sen yksittäisten osasten pelkkä summa. Sata yhteen liittynyttä ja yhteisymmärryksessä toimivaa miestä pystyy siirtämään suuren kiven, ja parikymmentä hyvin koulutettua järjestyksenvalvojaa kykenee hillitsemään vihaisen väkijoukon. Ja juuri näin yhteiskunta syntyi; ei pelkästään siitä, että monet liittyivät yhteen, vaan paremminkin tuloksena siitä, että älykkäät yhdessätoimijat organisoituivat. Mutta yhteistoiminta ei ole ihmisen luonnollinen ominaisuus, vaan hän oppii yhteistyöhön, ensiksi siksi, että hän pelkää, ja myöhemmin siksi, että hän havaitsee sen hyödyllisimmäksi tavaksi kohdata ajallisuuden vaikeudet ja suojautua luuloteltuja ikuisuuden vaaroja vastaan.
68:1.5 (764.1) Tällä tavoin jo varhaisessa vaiheessa alkeelliseksi yhteiskunnaksi järjestyneet kansakunnat menestyivät muita paremmin sekä luonnon voittamisessa että puolustautumisessa muita ihmisiä vastaan; heillä oli paremmat hengissäselviämisen mahdollisuudet. Siitä lähtien sivilisaatio on kohtaamistaan monista takaiskuista huolimatta kulkenut Urantialla tasaisesti eteenpäin. Ja vain siksi, että yhteenliittymiseen sisältyy se arvo, että hengissäsäilymisen mahdollisuus sen myötä paranee, ihmisen monet virheratkaisutkaan eivät ole tähän mennessä onnistuneet pysäyttämään tai tuhoamaan ihmissivilisaatiota.
68:1.6 (764.2) Sen, että nykypäivien kulttuuriyhteiskunta on ilmiönä kokolailla uusi, osoittaa oivallisesti sellaisten alkeellisten sosiaalisten olojen säilyminen aina nykyaikaan asti, jollaiset ovat ominaisia Australian alkuasukkaille sekä Afrikan bushmanneille ja pygmeille. Näiden takapajuisten kansanheimojen keskuudessa on vieläkin havaittavissa jonkinlaista alkuaikojen ryhmävihamielisyyttä, henkilökohtaista epäluuloisuutta ja muita varsin epäsosiaalisia ominaisuuksia, jotka olivat kaikille primitiivisille roduille hyvinkin tunnusomaisia. Nämä muinaisaikojen ei-sosiaalisten kansanheimojen surkeat jäänteet ovat oivallisena todisteena siitä tosiasiasta, että ihmisen luonnollinen individualistinen taipumus ei pysty kilpailemaan menestyksellisesti sosiaaliseen edistymiseen kuuluvien tehokkaampien ja voimakkaampien organisaatioiden ja yhteenliittymien kanssa. Tällaiset takapajuiset ja epäluuloiset, antisosiaaliset rodut, joiden puhuma murre muuttuu aina viidenkymmenen tai sadan kilometrin välein, ovat havainnollinen esitys siitä, millaisessa maailmassa saattaisitte nyt elää, ellei Planeettaprinssin ruumiillisen esikunnan yhteen nivoutunutta opetusta eikä Aatamin rodunkohentajaryhmän myöhempiä ponnistuksia olisi esiintynyt.
68:1.7 (764.3) Nykyajan iskulause ”takaisin luontoon” on tietämättömyydestä johtuvaa itsensä pettämistä, uskomus, jonka mukaan kerran todellakin olisi vallinnut kuviteltu ”kultainen aikakausi”. Ainoa perusta tarulle kultaisesta aikakaudesta on siinä, että Dalamatia ja Eeden ovat historiallisia tosiasioita. Mutta nämä entisiin verrattuina paremmat yhteiskunnat olivat vielä kaukana utopististen haaveiden todeksitulosta.
68:2.1 (764.4) Sivistynyt yhteiskunta on tulos ihmisessä jo varhain ilmenneistä pyrkimyksistä päästä eroon eristyneisyyttä kohtaan tuntemastaan vastenmielisyydestä. Mutta se ei välttämättä vielä merkitse keskinäistä kiintymystä, ja tiettyjen primitiivisten ryhmien nykyinen rauhattomuus onkin mainio esimerkki siitä, mitä alkuaikojen heimot joutuivat kokemaan. Mutta vaikka saman sivilisaation piiriin kuuluvat yksilöt saattavat ottaa yhteen ja taistella toisiaan vastaan ja vaikka itse sivilisaatiokin saattaa näyttää sekavalta kamppailun ja taistelun mylläkältä, se todistaa silti vakavasta pyrkimyksestä päästä eteenpäin, ei paikallaanpolkemisen kuolettavasta yksitoikkoisuudesta.
68:2.2 (764.5) Kun älykkyyden taso on melkoisesti myötävaikuttanut kulttuurin edistymisvauhtiin, yhteiskunnan tehtävä on ensisijaisesti vähentää yksilön elintapaan sisältyvää riskin elementtiä, ja yhteiskunta on edistynyt juuri samassa tahdissa kuin sen on onnistunut vähentää kärsimystä ja lisätä mielihyvän osuutta elämässä. Näin koko sosiaalinen kokonaisuus ponnistelee hitaasti eteenpäin kohti kohtalonsa määränpäätä – tuhoutumista tai säilymistä – sen mukaan, onko tämä päämäärä itsesuojelu vai oman tyydytyksen tavoittelu. Itsevarjelu panee alulle yhteiskunnan, liiallinen tyydytyksen tavoittelu sen sijaan tuhoaa sivilisaation.
68:2.3 (764.6) Yhteiskunnan kiinnostuksen kohteina ovat sen jäsenten lisääntyminen, toimeentulo ja tarpeiden tyydytys, mutta ihmisen omatoimisuuden soisi tulevan monienkin kulttuuristen ryhmien välittömäksi tavoitteeksi.
68:2.4 (765.1) Luonnonihmisen laumavaisto ei oikeastaan riitä selittämään Urantian nykyisen sosiaalisen organisaation kehittymistä. Vaikka tämä myötäsyntyinen laumanmuodostuksen taipumus piileekin ihmisyhteiskunnan pohjalla, ihmisen sosiaalisuus on silti suurimmalta osaltaan hankittua. Ihmisten alkuaikaiseen yhteenliittymiseen vaikuttaneet kaksi vahvaa tekijää olivat ravinnontarve ja sukupuolinen rakkaus. Nämä vaistonvaraiset tarpeet ovat ihmiselle ja eläinkunnalle yhteisiä. Kaksi muuta tunnetta, jotka ajoivat ihmisiä yhteen ja pitivät heitä yhdessä, olivat turhamaisuus ja pelko, eritoten aaveidenpelko.
68:2.5 (765.2) Historia on pelkistettynä vain kertomus ihmisen loputtoman pitkästä kamppailusta ravinnonsaannin turvaamiseksi. Alkukantainen ihminen ajatteli, vain kun hänen oli nälkä. Ravinnon säästäminen oli hänen ensimmäinen kieltäymyksensä, ensimmäinen itsekuria osoittanut tekonsa. Yhteiskunnan varttuessa ravinnontarve lakkasi olemasta ainoa keskinäisen yhteenliittymisen kiihoke. Lukuisat muunlaiset nälät, monenlaisten tarpeiden tiedostaminen, johdattivat kaikki yhdessä ihmiskunnan entistä läheisempään yhteenliittymiseen. Mutta tänä päivänä yhteiskunta hoipertelee luuloteltujen inhimillisten tarpeiden ylikasvun painon alla. Kahdennenkymmenennen vuosisadan länsimainen sivilisaatio huohottaa uupuneena ylellisyyden liikakuorman alla ja inhimillisten halujen ja kaipausten kohtuuttomuuksiin nousevan moninkertaistumisen kourissa. Nykyajan yhteiskunta on nyt käymässä läpi erästä kaikkein vaarallisimmista vaiheistaan, jolle ovat ominaisia pitkälle menevät keskinäissuhteet ja erittäin mutkikas keskinäinen riippuvuus.
68:2.6 (765.3) Nälkä, turhamaisuus ja aaveidenpelko aiheuttivat jatkuvaa sosiaalista painetta, mutta sukupuolinen tyydytys oli ohimenevää ja puuskittaista. Sukupuolivietti yksinään ei pakottanut alkukantaisia miehiä ja naisia ottamaan kantaakseen kodin ylläpitämiseen liittyviä raskaita taakkoja. Alkuaikojen koti rakentui toisaalta miehen tuntemalle sukupuoliselle rauhattomuudelle, kun hän ei päässyt tarvettaan tarpeeksi usein tyydyttämään, ja toisaalta naisen tuntemalle uhrautuvalle äidinrakkaudelle, joka on hänelle tietyssä määrin yhteistä kaikkien korkeampien eläinlajien naaraiden kanssa. Avuttoman pikkulapsen olemassaolo määritteli miesten ja naisten toimien varhain tapahtuneen erilaistumisen, sillä naisen oli pidettävä yllä vakinaista asuinpaikkaa, jossa hän pystyi viljelemään maata. Ja vanhimmista ajoista lähtien on naisen olinpaikkaa aina pidetty kotina.
68:2.7 (765.4) Näin naisesta tuli kehittyvän sosiaalisen järjestelmän kannalta jo varhaisessa vaiheessa välttämätön, ei niinkään hetkellisen sukupuolisen intohimon kuin ravinnontarpeen seurauksena. Nainen oli miehelle toimeentulon kannalta välttämätön kumppani. Hän oli ruoanhankkija, kuormajuhta ja seuralainen, joka kesti huonointakin kohtelua puhkeamatta rajuihin suuttumuksen ilmauksiin, ja kaikkien näiden tavoiteltujen ominaisuuksien lisäksi hän oli aina läsnä oleva sukupuolisen tyydytyksen välikappale.
68:2.8 (765.5) Miltei kaikki, jolla sivilisaatiossa on kestävää arvoa, juontuu perimmältään perheestä. Perhe oli ensimmäinen menestyksekäs rauhanomainen ryhmä, ja sen puitteissa nainen ja mies oppivat sovittelemaan keskinäisiä ristiriitojaan, samalla kun he opettivat rauhanomaisia askareita lapsilleen.
68:2.9 (765.6) Avioliiton tehtävä evoluution puitteissa on varmistaa rodun säilyminen, ei pelkästään henkilökohtaisen onnen toteutuminen. Elämän ylläpito ja olemassaolon jatkaminen ovat kodin todelliset tarkoitusperät. Tyydytyksen saaminen on sattumanvaraista eikä välttämätöntä muutoin kuin sukupuolisuhteen varmistavana yllykkeenä. Luonto vaatii elossasäilymistä, mutta sivilisaatioon kuuluvat tiedot ja taidot lisäävät jatkuvasti avioliiton tuottamaa mielihyvää ja perhe-elämän mukanaan tuomaa tyydytystä.
68:2.10 (765.7) Jos turhamaisuuden käsitettä laajennetaan sisältämään ylpeyden, pyrkyryyden ja kunnianhimon, saatamme havaita ei vain, miten nämä taipumukset myötävaikuttavat ihmisten yhteenliittymien muodostumiseen, vaan myös, miten ne samalla pitävät ihmiset yhdessä, sillä tällaiset tunnot ovat täysin turhia, ellei ole yleisöä, jonka edessä tuoda julki erinomaisuuttaan. Turhamaisuuteen liittyi kohta muitakin tuntoja ja yllykkeitä, jotka julkitulolleen ja täyttymykselleen tarvitsivat sosiaalisen areenan. Tämä emootioryhmä houkutteli esiin kaikkien taiteiden, seremonioiden ja kaikenmuotoisten urheilukisojen ja -kilpailujen ensimmäiset esimuodot.
68:2.11 (766.1) Turhamaisuus antoi vahvan panoksen yhteiskunnan syntyyn, mutta aikana, jolloin tämä ilmoitus teille annetaan, omahyväisen sukupolven harhautuneet pyrkimykset uhkaavat rämettää ja hukuttaa alleen pitkälle erikoistuneen sivilisaation koko monimutkaisen rakenteen. Nautinnonhalu on jo kauan sitten syrjäyttänyt nälän tyydyttämisen tarpeen, toimeentuloon tähtäävät oikeutetut sosiaaliset tavoitteet ovat nopeaa vauhtia kääntymässä alhaisiksi ja uhkaaviksi nautinnonhalun muodoiksi. Itsesäilytys rakentaa yhteiskuntaa; hillitön halujen tyydytys hävittää vääjäämättä sivilisaation.
68:3.1 (766.2) Primitiiviset halut saivat aikaan alkuperäisen yhteiskunnan, mutta aaveidenpelko piti sen koossa ja toi sen olemassaolemiseen ihmisen ulkopuolisen aspektin. Yhteinen pelko oli alkuperältään fysiologista: fyysisen kivun, tyydyttämättömän nälän tai jonkin maisen onnettomuuden pelkoa, mutta aaveidenpelko oli laadultaan uutta ja ylevämpää kauhua.
68:3.2 (766.3) Luultavasti merkittävin yksittäinen tekijä ihmisyhteiskunnan evoluutiossa oli aaveuni. Vaikka useimmat unet saattoivat primitiivisen mielen pois tolaltaan, aaveuni sai alkuihmiset suorastaan kauhun valtaan ajaen nämä taikauskoiset unennäkijät toistensa syliin etsimään halukkaasti ja tosissaan toisiinsa liittymällä keskinäistä suojaa henkimaailman kuviteltuja epämääräisiä ja näkymättömiä vaaroja vastaan. Aaveuni on eräs ensimmäisistä eläintyyppisen ja ihmistyyppisen mielen välillä ilmenevistä eroista. Eläimet eivät muodosta mielikuvaa kuolemanjälkeisestä eloonjäämisestä.
68:3.3 (766.4) Tätä aaveiden muodostamaa tekijää lukuun ottamatta, koko yhteiskunta rakentui perustarpeiden ja biologisten perusviettien varaan. Mutta aaveidenpelko toi sivilisaatioon uuden tekijän eli pelon, joka yltää kauas yksilön perustarpeiden ohi ja joka nousee huomattavasti jopa ryhmän säilymiseen tähtäävien ponnistelujen yläpuolelle. Manalle menneiden henkiä kohtaan tunnettu kammo toi esiin uuden ja hämmästyttävän pelkomuodon, järkyttävän ja väkevän kauhun, joka vaikutti osaltaan varhaisten, löyhien sosiaalisten järjestelmien muovautumiseen muinaisaikojen entistä kurinalaisemmiksi ja paremmin hallituiksi alkukantaisiksi ryhmiksi. Tämä järjetön taikausko, josta jotain on jäljellä vieläkin, valmisteli ihmisten mieltä tekemään kaikkea epätodellista ja yliluonnollista kohtaan tuntemansa taikauskoisen pelon avulla sen myöhemmän löydön, että ”Herran pelko on viisauden alku.” Ilmoituksen herättämän, Jumaluutta kohtaan tunnetun syvän kunnioituksen on määrä syrjäyttää evoluutioon kuuluvat perusteettomat pelot. Alkuaikojen aaveidenpelkoon perustuneesta kultista tuli voimakas sosiaalinen side, ja aina tuosta kaukaisuuksien takaisesta ajasta lähtien ihmiskunta on milloin enemmän milloin vähemmän pyrkinyt hengellisyyden saavuttamiseen.
68:3.4 (766.5) Nälkä ja rakkaus ajoivat ihmisiä yhteen, turhamaisuus ja aaveidenpelko pitivät heitä yhdessä. Mutteivät nämä emootiot yksinään, ilman rauhaa edistävien ilmoitusten vaikutusta, pysty kestämään sitä rasitetta, joka juontuu ihmisten keskinäissuhteisiin sisältyvistä epäluuloista ja ärsyyntymisistä. Ilman ihmistä korkeammalta tasolta tulevaa apua, yhteiskuntaa koossa pitävä rasite murtuu, kun se on saavuttanut tietyt rajat, ja nämä samaiset yhteiskuntamuodostuksen liikkeelle panevat voimat – nälkä, rakkaus, turhamaisuus ja pelko – vaikuttavat kaikki yhdessä syöstäkseen ihmiskunnan sotaan ja verenvuodatukseen.
68:3.5 (766.6) Ihmisrodun pyrkimys rauhaan ei ole luontainen ominaisuus, vaan se on peräisin ilmoitususkonnon opetuksista, edistyksellisten rotujen karttuneesta kokemuksesta, mutta aivan erityisesti Jeesuksen, Rauhan Ruhtinaan, opetuksista.
68:4.1 (767.1) Kaikki nykyajan sosiaaliset instituutiot ovat peräisin villien esi-isienne primitiivisten tapojen kehittymisestä. Tämän päivän sovinnaistavat ovat eilispäivän tapasäännöksiä siinä muodossa, johon ne ovat muuntuneet ja laajentuneet. Mitä tottumus on yksilölle, sitä tapa on ryhmälle, ja ryhmätavoista kehittyy kansantapoja tai heimoperinteitä – rahvaan sovinnaistapoja. Näistä alkuaikojen iduista kaikki nykyajan ihmisyhteiskunnan instituutiot johtavat vaatimattoman alkunsa.
68:4.2 (767.2) On pidettävä mielessä, että tapasäännökset saivat alkunsa pyrkimyksestä sovittaa ryhmässäeläminen massanaolemisen ehtoihin. Tapasäännökset olivat ihmisen ensimmäinen sosiaalinen instituutio. Ja kaikki nämä heimokohtaiset reaktiot versoivat pyrkimyksestä välttyä kärsimykseltä ja nöyryytykseltä, samalla kun yritettiin päästä osallisiksi mielihyvästä ja vallasta. Kansantapojen alkulähde, aivan niin kuin kieltenkin alkulähde, on aina tiedostamaton ja tahaton, ja sen vuoksi aina salaperäisyyden verhoama.
68:4.3 (767.3) Aaveidenpelko pani primitiivisen ihmisen muodostamaan itselleen kuvan yliluonnollisesta, ja niin tehdessään se laski lujan perustan niille etiikan ja uskonnon voimakkaille sosiaalisille vaikutuksille, jotka puolestaan säilyttivät yhteiskunnan tapasäännöt ja tottumukset koskemattomina sukupolvesta sukupolveen. Se yksi ja ainoa seikka, joka jo varhaisessa vaiheessa vakiinnutti ja jähmetti tapasäännökset, oli uskomus, että kuolleet olivat mustasukkaisia niistä tavoista, joita noudattaen he olivat eläneet ja kuolleet. Niinpä he langettaisivat kauhistuttavan rangaistuksen sellaisille eläville kuolevaisille, jotka rohkenisivat suhtautua piittaamattoman halveksivasti niihin elämän sääntöihin, joita he olivat lihallisina ollessaan kunnioittaneet. Tästä on parhaana esimerkkinä keltaisen rodun nykyisinkin osoittama kunnioitus esi-isiään kohtaan. Myöhemmin kehittynyt primitiivinen uskonto voimisti tapoja vakiinnuttaessaan suuresti aaveidenpelkoa, mutta etenevä sivilisaatio on kasvavassa määrin vapauttanut ihmiskuntaa pelon kahleista ja taikauskon orjuudesta.
68:4.4 (767.4) Ennen Dalamatian opettajien vapauttavaa ja mieliä kirvoittavaa opetusta muinaisajan ihminen oli tapasäännöstön edellyttämien rituaalien avuton uhri. Loputtomat seremoniat piirittivät alkukantaista villi-ihmistä joka taholta. Kaikki, mitä hän teki siitä hetkestä, kun hän aamulla heräsi, siihen hetkeen, kun hän illalla luolassaan vaipui uneen, piti suorittaa tismalleen niin kuin hän teki – heimon vakiintuneita tapoja seuraten. Hän oli perinnäistapojen tyrannian orja. Hänen elämässään ei ollut mitään kahlitsematonta, omaehtoista eikä omaperäistä. Mitään luonnonmukaista edistymistä kohti korkeampaa mielellistä, moraalista tai sosiaalista olotilaa ei esiintynyt.
68:4.5 (767.5) Tapa piti varhaisaikojen ihmistä lujassa otteessaan, villi-ihminen oli todellinen vakiintuneen käytännön orja. Mutta aika ajoin on ilmestynyt sellaisia poikkeamia vallitsevasta tyypistä, jotka ovat rohjenneet raivata tietä uusille ajattelutavoille ja entistä paremmille elämisen menetelmille. Alkuihmisen vitkaisuus muodostaa kuitenkin biologisen turvajarrun, joka estää häntä syöksymästä liian äkkinäisesti siihen tuhoisaan tasapainottomuuteen, joka seuraa liian nopeasti etenevästä sivilisaatiosta.
68:4.6 (767.6) Mutta mainitut tavat eivät ole pelkästään pahasta; niiden kehittymisen tulisi jatkua. Sivilisaation jatkuvuuden kannalta on lähes kohtalokasta ryhtyä radikaalin kumouksen kautta tapojen suurimittaiseen muuttamiseen. Tapa on ollut se jatkuvuuden lanka, joka on pitänyt sivilisaation koossa. Ihmisen historian kulkutietä peittävät hylättyjen tapojen ja vanhentuneiden sosiaalisten käytäntöjen jäänteet. Mutta yksikään sellainen sivilisaatio, joka hylkäsi vakiintuneet tapasäännöksensä, ei ole säilynyt, ellei se niitä hylännyt omaksuakseen parempia ja sopivampia tapoja.
68:4.7 (767.7) Yhteiskunnan säilyminen riippuu pääasiassa sen tapasäännösten edistyvästä kehittymisestä. Tapojen kehitysprosessi kasvaa esille kokeilunhalusta; uusia ideoita tuodaan esille ja niiden seurauksena syntyy kilpailua. Edistyvä sivilisaatio omaksuu edistyksellisen idean ja säilyy, aika ja olosuhteet lopulta valikoivat soveliaamman ryhmän jäämään eloon. Mutta tämä ei suinkaan merkitse, että jokainen yksittäinen ja erillinen muutos ihmisyhteiskunnan koostumuksessa olisi ollut askel parempaan päin. Ei! Ei suinkaan, sillä Urantian sivilisaation pitkässä eteenpäin suuntautuneessa ponnistelussa on ollut monen monta taantumaa.
68:5.1 (768.1) Maa on yhteiskunnan näyttämö, ihmiset ovat tämän näyttämön näyttelijät. Ja ihmisen on aina sovitettava esityksensä maatilanteen mukaiseksi. Tapojen kehitys riippuu aina maan ja ihmisen suhdeluvusta. Tämä pitää paikkansa, vaikka sen havaitseminen onkin vaikeaa. Ihmisen maankäyttötavat, eli toimeentulokeinot ynnä hänen elintasonsa, ovat yhtä kuin kansantapojen – käyttäytymistapojen – kokonaissumma. Ja ihmisen elämän asettamiin vaatimuksiin sovittautumisen summa on yhtä kuin hänen kulttuurinen sivilisaationsa.
68:5.2 (768.2) Ihmisen varhaisimmat kulttuurit syntyivät itäisen pallonpuoliskon jokivarsille, ja sivilisaation edistymisessä ilmeni neljä suurta vaihetta, jotka olivat:
68:5.3 (768.3) 1. Keräilyvaihe. Pakottava ravinnontarve, nälkä, johti ensimmäiseen teollista järjestelyä ilmentäneeseen toimintamuotoon: primitiivisiin ravinnonkeräilyjonoihin. Toisinaan tällainen nälkämarssilaisten jono edetessään maastossa ruokaa keräilemässä saattoi olla puolitoistakymmentäkin kilometriä pitkä. Tämä edusti kulttuurin alkeellista kiertolaisvaihetta, ja se on Afrikan bushmannien nykyisinkin noudattama elintapa.
68:5.4 (768.4) 2. Metsästysvaihe. Aseina käytettyjen työkalujen keksiminen teki ihmiselle mahdolliseksi ryhtyä metsästäjäksi ja päästä sillä keinoin melko vapaaksi ravinnon orjuudesta. Muuan mietteliäs andoniitti, joka oli tuimassa taistelussa ruhjonut nyrkkinsä pahanpäiväisesti, keksi uudelleen jo unohtuneen ajatuksen käyttää pitkää keppiä käsivartensa sijasta ja sen päähän jänteillä sidottua kovaa piikiven palasta nyrkkinsä paikalla. Monet heimot tekivät toisistaan riippumatta tämänkaltaisia keksintöjä, ja nämä erimuotoiset kivinuijat edustivat muuatta ihmisen sivilisaation suurta edistysaskelta. Nykyäänkin on Australiassa vielä alkuasukkaita, jotka eivät ole edenneet paljonkaan tätä vaihetta pidemmälle.
68:5.5 (768.5) Sinisistä ihmisistä tuli taitavia metsästäjiä ja ansastajia; jokia aitaamalla he saivat saaliikseen paljon kalaa, ja he kuivattivat ylijäämän talvea varten. Riistanpyynnissä käytettiin monia kekseliäisyydestä kertovia ansoja ja loukkuja, mutta alkukantaisemmat rodut eivät metsästäneet suureläimiä.
68:5.6 (768.6) 3. Paimentolaisvaihe. Sivilisaation tämän vaiheen teki mahdolliseksi eläinten kesyttäminen. Arabit ja Afrikan alkuasukkaat ovat viimeisimpiä paimentolaiskansoja.
68:5.7 (768.7) Paimentolaisen elämäntapa toi entistäkin enemmän lievennystä ravinnon orjuuteen. Ihminen oppi elämään pääomansa korolla, karjansa kasvusta. Ja näin liikeni enemmän aikaa kulttuurin ja edistymisen hyväksi.
68:5.8 (768.8) Paimentolaisuutta edeltänyt yhteiskunta rakentui sukupuolten väliselle yhteistyölle, mutta karjanhoidon leviäminen alensi naiset sosiaalisen orjuuden syvyyksiin. Varhaisempina aikoina miehen velvollisuutena oli hankkia eläinperäinen ravinto, naisen tehtävänä oli huolehtia syötävistä kasviksista. Niinpä naisen ihmisarvo laski huomattavasti, kun ihminen siirtyi olemassaolonsa paimentolaisvaiheeseen. Naisen piti edelleenkin uurastaa hankkiakseen elämiseen tarvittavat kasvikset, kun sen sijaan miehen tarvitsi vain mennä laumoilleen, ja hän sai yllin kyllin eläinravintoa. Tämän jälkeen mies siis oli suhteellisen riippumaton naisesta. Koko paimentolaiskauden ajan naisen asema heikkeni heikkenemistään. Tämän aikakauden lopulle tultaessa hän oli tuskin enää muuta kuin ihmiseläin, jonka tehtävänä oli tehdä työtä ja synnyttää ihmisjälkeläisiä, pitkälti samoin kuin laumaan kuuluvien eläintenkin odotettiin raatavan ja tuottavan jälkeläisiä. Paimentolaisaikakausien miehet rakastivat kovasti karjaansa, ja sitä ajatellen on todella sääli, etteivät he kyenneet kehittämään syvempää kiintymystä vaimojaan kohtaan.
68:5.9 (769.1) 4. Maanviljelyvaihe. Tiettyjen kasvien ottaminen ihmisen elinpiirissä viljeltäviksi toi mukanaan tämän kauden, ja se edustaa korkeimmantyyppistä aineellista sivilisaatiota. Sekä Caligastia että Aatami pyrkivät opettamaan puutarha- ja peltoviljelyä. Aatami ja Eeva olivat puutarhureita, eivät paimenia, ja tuohon aikaan puutarhaviljely edusti edistyneintä kulttuurin muotoa. Kasvien kasvattamisella on jalostava vaikutus ihmiskunnan kaikkiin rotuihin.
68:5.10 (769.2) Maanviljely enemmän kuin nelinkertaisti maan ja ihmisen välisen suhdeluvun maailmassa. Maanviljelyä on mahdollista harjoittaa yhdessä edellisen kulttuurivaiheen paimentolaisuuden kanssa. Jos kolme vaihetta menee päällekkäin, niin silloin miehet metsästävät ja naiset viljelevät maata.
68:5.11 (769.3) Karjapaimenten ja maata viljelevien välillä on aina esiintynyt kitkaa. Metsästäjä ja karjanpitäjä olivat taistelunhaluisia, sotaisia; viljelijä on paremminkin rauhaa rakastavaa tyyppiä. Eläinten kanssa tekemisissä olemiseen liittyy aina kamppailua ja voimankäyttöä, puuhailu kasvien parissa juurruttaa mieleen kärsivällisyyttä, levollisuutta ja rauhaa. Maanviljely ja teollisuuden harjoittaminen ovat rauhantoimintoja. Mutta molempien heikkous, kun niitä ajatellaan maailman yhteiskunnallisina toimintoina, on se tosiasia, että niistä puuttuu jännitys ja seikkailumieli.
68:5.12 (769.4) Ihmisyhteiskunta on kehittynyt metsästysvaiheesta karjanhoitovaiheen kautta maa-alueeseen sidottuun maanviljelyn vaiheeseen. Ja tämän edistyvän sivilisaation kutakin vaihetta seurasi kiertolaisuuden jatkuva väheneminen, ihminen alkoi elää yhä enemmän kotipiirissä.
68:5.13 (769.5) Ja nyt teollisuus täydentää maanviljelyä, minkä seurauksena kaupungistuminen lisääntyy ja maataviljelemättömien kansalaisluokkien ryhmät moninkertaistuvat. Mutta teollisen kauden säilymisestä ei ole toivoa, elleivät sen johtajat tajua, että korkeimpienkin yhteiskunnallisten kehitystulosten on aina rakennuttava terveelle maatalouspohjalle.
68:6.1 (769.6) Ihminen on maaperän kasvatti, luonnon lapsi. Pyrkipä hän miten tosissaan tahansa pakenemaan maalta, hän ei siinä lopullisesti koskaan onnistu. ”Maasta sinä olet ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman” on koko ihmiskuntaa ajatellen kirjaimellisesti totta. Ihminen on aina käynyt, käy ja tulee aina käymään taistelua viime kädessä maasta. Alkukantaisten ihmisten ensimmäiset yhteiskunnalliset yhteenliittymät solmittiin näiden maasta käytyjen taistelujen voittamiseksi. Koko yhteiskunnallisen sivilisaation pohjana on maan ja ihmisen suhdeluku.
68:6.2 (769.7) Älyllisyydellään eli taitojaan ja tietojaan käyttämällä ihminen lisäsi maan tuottoa. Samanaikaisesti saatiin jälkeläisten luonnollinen lisääntyminen jossakin määrin hallintaan, ja sillä keinoin turvattiin toimeentulo ja saatiin vapaa-aikaa kulttuuriin perustuvan sivilisaation rakentamiseen.
68:6.3 (769.8) Ihmisten yhteiskuntaa säätelee laki, jonka mukaan väestön määrä vaihtelee suoraan verrannollisesti maankäyttötapoihin ja kääntäen verrannollisesti tiettyyn elintasoon nähden. Kaikkina näinä varhaisina aikakausina – jopa enemmän kuin nykyään – sekä ihmisiä että maata koskeva kysynnän ja tarjonnan laki määräsi arvon, joka näille kummallekin annettiin. Aikoina, jolloin maata – asuttamatonta aluetta – oli runsaasti, oli suuri pula ihmisistä, ja sen vuoksi ihmiselämän arvo kohosi suuresti. Ihmishengen menetys oli näin ollen varsin kauhistuttavaa. Aikoina, jolloin maata oli niukalti ja siitä seurasi liikakansoitusta, ihmishenki vastaavasti halpeni niin, että sotaan, nälänhätään ja kulkutauteihin suhtauduttiin varsin välinpitämättömästi.
68:6.4 (770.1) Kun maan tuotto vähenee tai väestömäärä kasvaa, niin väistämätön taistelu alkaa uudelleen. Pinnalle nousevat ihmisolemuksen kaikkein pahimmat piirteet. Maan tuottavuuden koheneminen, mekaanisten taitojen leviäminen ja väestömäärän väheneminen ovat kaikki omiaan edistämään ihmisluonnon parempien puolien kehittymistä.
68:6.5 (770.2) Sivistyksen reunamilla elävä yhteisö kehittää sitä ihmisyyden puolta, joka ei edellytä hienosteltuja taitoja. Kaunotaiteet ja varsinainen tieteellinen edistys yhdessä hengellisen kulttuurin kanssa ovat kaikki menestyneet parhaiten suuremmissa asutuskeskuksissa, kun niiden tukena on ollut maatalous- ja teollisuusväestö, jonka lukumäärä on hieman alle maan ja ihmisen välisen suhdeluvun. Kaupungit aina moninkertaistavat asukkaidensa taipumukset hyvään tai pahaan.
68:6.6 (770.3) Elintaso on aina vaikuttanut perheen kokoon. Kuta korkeammalle elintaso nousee, sitä pienemmäksi perheen koko laskee, aina siihen pisteeseen asti, että tilanne vakiintuu tai alkaa vähittäinen sukupuuttoon kuoleminen.
68:6.7 (770.4) Kautta aikakausien elintasoerot ovat määränneet eloonjääneen väestön laadun, ei niinkään pelkästään sen määrää. Paikalliset luokkakohtaiset elintasoerot synnyttävät uusia sosiaalisia kasteja, uusia tapasäännöksiä. Kun elämisen normit käyvät liian monimutkaisiksi tai aivan liian ylellisiksi, ne muuttuvat varsin pian itsetuhoisiksi. Kasti on tiheän asutuksen mukanaan tuoman kiihkeän kilpailun aiheuttaman yhteiskunnallisen paineen suora seuraus.
68:6.8 (770.5) Alkuaikojen rodut turvautuivat usein menetelmiin, joiden tarkoituksena oli väestömäärän rajoittaminen. Kaikki primitiiviset heimot surmasivat epämuodostuneita ja sairaalloisia lapsiaan. Tyttövauvojen surmaaminen oli tavallista, ennen kuin koitti aika, jolloin vaimo ostettiin. Joskus lapset kuristettiin kuoliaaksi jo syntymähetkellä, mutta suosituin menetelmä oli heitteillejättö. Kaksosten isä vaati tavallisesti toisen lapsista surmattavaksi, sillä useamman kuin yhden lapsen samanaikaisen syntymisen uskottiin aiheutuneen joko taikuudesta tai uskottomuudesta. Samaa sukupuolta olevat kaksoset yleensä kuitenkin säästettiin. Vaikka nämä kaksosiin kohdistuvat tabut olivatkin yhteen aikaan lähes yleismaailmallisia, ne eivät koskaan kuuluneet andoniittien tapoihin, vaan nämä kansanheimot pitivät kaksosia aina hyvän onnen enteinä.
68:6.9 (770.6) Monet rodut oppivat menetelmän, jolla raskaus keskeytetään, ja tästä käytännöstä tuli varsin yleinen naimattomia koskeneen synnyttämistabun vakiinnuttua. Pitkään oli tapana, että naimaton neito surmasi jälkeläisensä, mutta sivistyneempien ryhmien keskuudessa näistä aviottomista lapsista tuli tytön äidin hoidokkeja. Aborttien ja lapsenmurhien harjoittaminen hävitti monta primitiivistä sukukuntaa käytännöllisesti katsoen sukupuuttoon. Mutta tapasäännösten ankarista määräyksistä huolimatta ei montakaan lasta surmattu enää sen jälkeen, kun tätä oli kerran imetetty. Äidinrakkaus oli liian väkevä salliakseen sellaisen.
68:6.10 (770.7) Kahdennellakymmenennelläkin vuosisadalla esiintyy yhä jäänteitä näistä alkeellisista väestömäärän säätelymenetelmistä. Australiassa on muuan heimo, jonka äidit kieltäytyvät kasvattamasta useampaa kuin kahta tai kolmea lasta. Ei ole kovinkaan kauan siitä, kun eräs ihmissyöjäheimo söi joka viidennen syntyvän lapsen. Madagaskarilla jotkin heimot surmaavat yhä kaikki tiettyinä pahaenteisinä päivinä syntyvät lapset, minkä johdosta noin kaksikymmentäviisi prosenttia kaikista vauvoista kuolee.
68:6.11 (770.8) Maailmanlaajuisesta näkökulmasta katsottuna liikakansoitus ei ole koskaan menneisyydessä ollut vakava ongelma, mutta jos sotiminen vähenee ja tiede saa ihmistä vaivaavat sairaudet yhä paremmin hallintaansa, siitä saattaa lähitulevaisuudessa tulla vakava ongelma. Silloin on maailman johtajien viisaus oleva kovalla koetuksella. Onko Urantian mahtimiehillä silloin ymmärrystä ja rohkeutta ryhtyä vaalimaan keskitason eli vakiintuneen ihmisen lisääntymistä normaalin yläpuolella olevien äärimmäisyyksien ja normaalin alapuolella olevien, valtavasti lisääntyvien ryhmien sijasta? Normaali ihminen on se, jota tulisi vaalia. Hän on sivilisaation selkäranka ja rodun mutaation kautta ilmestyvien nerojen alkulähde. Normaalin alapuolella oleva ihminen tulisi pitää yhteiskunnan valvonnassa. Tätä lajia ei tulisi tuottaa enempää kuin tarvitaan hoitamaan teollisuuden alempia tasoja, niitä tehtäviä, jotka edellyttävät eläimen tason yläpuolella olevaa älykkyyttä, mutta jotka vaativat tekijöiltään niin vähän, että ne osoittautuvat ihmiskunnan korkeampien tyyppien kannalta todelliseksi orjuudeksi ja vankeudeksi.
68:6.12 (771.1) [Esittänyt muuan Melkisedek, jonka asemapaikka oli kerran Urantialla.]
Urantia-kirja
Luku 69
69:0.1 (772.1) TUNNE-ELÄMÄN alueella ihminen nousee eläinesivanhempiensa yläpuolelle sikäli, että hän kykenee arvostamaan huumoria, taidetta ja uskontoa. Sosiaalisessa mielessä ihminen osoittaa verrattomuutensa sillä, että hän valmistaa työkaluja, harrastaa viestintää ja rakentaa instituutioita.
69:0.2 (772.2) Kun ihmiset pitävät pitkään yllä joitakin sosiaalisia ryhmiä, tällaiset ryhmittymät johtavat aina tiettyjen toimintatrendien syntyyn, ja ne huipentuvat instituutioksimuodostumiseen. Useimmat ihmisen instituutioista ovat osoittautuneet työtä säästäviksi, samalla kun ne ovat tuoneet jonkin oman lisänsä ryhmän turvallisuuden kohenemiseen.
69:0.3 (772.3) Sivistynyt ihminen on erittäin ylpeä perustamiensa instituutioiden luonteesta, muuttumattomuudesta ja jatkuvuudesta, mutta mitkään ihmisen instituutiot eivät ole muuta kuin menneisyydessä kertyneitä tapasäännöksiä, sellaisina kuin tabut ovat ne säilyttäneet ja uskonto ne ylevöittänyt. Tällaiset perintöosat muuttuvat perinteiksi, ja perinteet muuttuvat lopulta sovinnaistavoiksi.
69:1.1 (772.4) Kaikki ihmisen instituutiot palvelevat jotakin yhteiskunnallista tarvetta – mennyttä tai nykyistä – siitä huolimatta, että niiden ylikehittyminen vääjäämättä vähentää yksilön arvostusta sikäli, että persoonallisuus jää varjoon ja aloitteellisuus vähenee. Ihmisen pitäisi hallita omia instituutioitaan mieluummin kuin antaa näiden edistyvän sivilisaation aikaansaannosten vallita itseään.
69:1.2 (772.5) Ihmisen instituutiot kuuluvat kolmeen pääluokkaan:
69:1.3 (772.6) 1. Toimeentuloinstituutiot. Näihin instituutioihin kuuluvat ne toiminnat, jotka versovat ravinnontarpeesta ja siihen kytkeytyvistä itsesäilytysvaistoista. Niihin kuuluvat tuotantotoiminta, omaisuus, valloitussota sekä yhteiskunnan säätelymekanismi kokonaisuudessaan. Vaistomainen pelko pitää ennemmin tai myöhemmin huolen siitä, että nämä hengissäsäilymiseen tähtäävät instituutiot tulevat tabujen, sovinnaistapojen ja uskontoon sisältyvien pakotteiden keinoin perustetuiksi. Mutta pelko, tietämättömyys ja taikausko ovat esittäneet varsin merkittävää osaa kaikkien ihmisinstituutioiden aikojentakaisessa ilmaantumisessa ja myöhemmässä kehityksessä.
69:1.4 (772.7) 2. Suvun jatkumisen varmistavat instituutiot. Näitä ovat ne yhteiskunnalliset instituutiot, jotka saavat alkunsa sukupuolisesta tarpeesta, äidinvaistosta ja rotujen korkeammista hellyyden tunteista. Niihin kuuluvat kodin ja koulun, perhe-elämän, opetuksen, etiikan ja uskonnon sosiaalista turvallisuutta luovat toimenpiteet. Niihin sisältyvät avioliittotavat, puolustussota sekä kodinrakennus.
69:1.5 (772.8) 3. Halujen tyydyttämiseen tähtäävät instituutiot. Näitä ovat ne käytännöt, jotka kehittyvät turhamaisuuden taipumuksista sekä ylpeyden tunteista; ja sellaisia ovat pukeutumistavat ja ulkonainen itsensä kaunistaminen, seuratavat, kunnian puolesta käyty sota, tanssi, huvittelu, kilpailut ja tyydytyksen muut aistimielihyvää tuottavat osa-alueet. Mutta sivilisaatio ei ole koskaan kehittänyt selvästi erillisiä instituutioita halujen tyydytystä varten.
69:1.6 (773.1) Nämä yhteiskunnallisten käytäntöjen kolme ryhmää liittyvät läheisesti toisiinsa ja ovat yksityiskohtia myöten toisistaan riippuvaisia. Urantialla ne rakentuvat monimutkaiseksi yhden ainoan sosiaalisen mekanismin muodossa toimivaksi järjestelmäksi.
69:2.1 (773.2) Alkukantaisesta tuotantotoiminnasta kehittyi verkalleen vakuutus nälänhädän kauhuja vastaan. Ihminen alkoi jo olemassaolonsa alkuvaiheessa ottaa oppia joistakin eläimistä, jotka runsauden päivinä varastoivat ravintoa niukkojen aikojen varalle.
69:2.2 (773.3) Ennen alkuaikojen säästäväisyyden ja alkeellisen teollisuuden alkuunpääsyä keskitasoisen heimon osana oli puute ja tuntuva kärsiminen. Alkuihmisen oli kilpailtava ravinnostaan koko eläinkunnan kanssa. Kilpailu vetää omalla painollaan ihmistä aina alaspäin, lähelle petojen tasoa. Köyhyys on ihmisen luontainen ja häntä tyrannisoiva olotila. Vauraus ei ole luonnon antama lahja, vaan se on ponnistelun, tietämisen ja organisoitumisen tulos.
69:2.3 (773.4) Alkuihminen havaitsi yhteenliittymisen edut varsin pian. Yhteenliittyminen johti organisoitumiseen, ja organisoitumisen ensimmäinen tulos oli työnjako, josta seurasi välittömästi ajan ja materiaalien säästöä. Tämä työvoiman erikoistuminen syntyi pakon edessä – mentiin siitä, missä aita oli matalin. Alkukantaiset villi-ihmiset eivät koskaan tehneet mitään todellista työtä mielellään eivätkä halukkaasti. He mukautuivat siihen välttämättömyyden pakosta.
69:2.4 (773.5) Alkuihminen inhosi kovaa työtä, eikä hänellä ollut tapana pitää kiirettä, ellei jokin vakava vaara häntä uhannut. Työnteon ajallinen näkökulma, ajatus siitä, että jokin tehtävä suoritetaan määrätyissä aikarajoissa, on kokonaan vasta nykyajan keksintöä. Esi-isillä ei ollut koskaan hoppu. Kiihkeän olemassaolotaistelun ja alati kohoavan elintason asettamat kaksinaiset vaatimukset ajoivat alkuihmisen luonnostaan veltot rodut tuotantotoiminnan tielle.
69:2.5 (773.6) Työnteko eli suunnitelmalliset voimainponnistukset erottavat ihmisen eläimestä, jonka ponnistelut ovat enimmältään vaistonvaraisia. Työnteon välttämättömyys on ihmisen suurin siunaus. Kaikki Prinssin esikunnan jäsenet tekivät työtä; he tekivät paljon lisätäkseen fyysisen työnteon arvostusta Urantialla. Aatami oli puutarhuri, heprealaisten Jumala teki työtä – olihan hän kaiken olevaisen luoja ja ylläpitäjä. Heprealaiset olivat ensimmäinen heimo, joka piti ahkeruutta korkeassa kurssissa. He olivat ensimmäinen kansanheimo, joka määräsi, että ”sen, joka ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä.” Mutta monet maailman uskonnot vajosivat takaisin alkuaikojen joutilaisuuden ihannointiin. Jupiter oli juomaveikko ja Buddhasta tuli mietiskelevä joutilaisuuden kannattaja.
69:2.6 (773.7) Sangik-heimot olivat jokseenkin ahkeria, silloin kun ne asuivat kaukana tropiikista. Mutta pitkän pitkä taistelu käytiin laiskojen taikuudenkannattajien ja työn apostolien – kaukokatseisuutta osoittavien ihmisten – välillä.
69:2.7 (773.8) Ihmisen ensimmäinen kaukokatseinen teko kohdistui tulen, veden ja ravinnon säilyttämiseen. Mutta alkuihminen oli synnynnäinen peluri. Hän halusi saada aina jotakin mitään sen hyväksi tekemättä, ja näinä alkuaikoina luettiin kärsivällisestä työnteosta koitunut menestys aivan liian usein taikakeinojen ansioksi. Magia väistyi kaukokatseisuuden, kieltäymyksen ja ahkeruuden tieltä vain vaivoin.
69:3.1 (773.9) Primitiivisen yhteisön työnjako määräytyi ensin luonnollisten ja sitten sosiaalisten olosuhteiden mukaan. Työvoiman erikoistumisen ensimmäinen järjestys oli seuraava:
69:3.2 (774.1) 1. Sukupuoleen perustuva erikoistuminen. Naisen työsarka määräytyi lapsen olemassaolon aiheuttamasta valikoitumisesta; naiset rakastavat pikkulapsia luonnostaan enemmän kuin miehet. Näin naisesta tuli rutiinien suorittaja, kun taas miehestä tuli metsästäjä ja taistelija, jolla oli selvästi erilliset työskentely- ja lepokaudet.
69:3.3 (774.2) Kautta aikojen on ollut tabuja, jotka ovat pitäneet naisen tiukasti omalla sarallaan. Mies on mitä itsekkäimmin valinnut miellyttävämmän työn ja jättänyt jokapäiväisen raadannan naiselle. Mies on aina hävennyt tehdä naisten työtä, mutta nainen ei ole koskaan osoittanut minkäänlaista vastahakoisuutta tehdä miesten työtä. Mutta kumma kyllä, miehet ja naiset ovat aina yhteistoimin rakentaneet ja varustaneet kodin.
69:3.4 (774.3) 2. Iästä ja sairaudesta johtuva mukautuminen. Nämä eroavuudet määräsivät työnjaon seuraavan vaiheen. Ukot ja vammaiset pantiin jo varhain valmistamaan työkaluja ja aseita. Myöhemmin heidän tehtäväkseen annettiin kastelulaitteiden rakentaminen.
69:3.5 (774.4) 3. Uskontoon pohjautuva erikoistuminen. Poppamiehet olivat ensimmäiset ihmiset, jotka vapautettiin fyysisestä uurastuksesta. He olivat ammatinharjoittajien luokan edelläkävijöitä. Sepät olivat pieni ryhmä, joka kilpaili noituuden alalla poppamiesten kanssa. Heidän metallinmuokkaamistaitonsa herätti ihmisissä pelkoa heitä kohtaan. Puheet ”valkoisista sepistä”[5] ja ”mustista sepistä”[6] antoivat aiheen vanhoille uskomuksille valkoisesta ja mustasta magiasta. Ja tämä uskomus sekoittui myöhemmin taikauskoiseen käsitykseen hyvistä ja pahoista aaveista, hyvistä ja pahoista hengistä.
69:3.6 (774.5) Sepät olivat ensimmäinen erikoisoikeuksia nauttineista ei-uskonnollisista ryhmistä. Sodan aikana heitä pidettiin puolueettomina, ja tämä ylimääräinen joutoaika johti siihen, että heistä yhteiskuntaluokkana tuli primitiivisen yhteiskunnan poliitikkoja. Mutta näiden etuoikeuksien törkeästä väärinkäytöstä seurasi, että sepistä tuli yleisen vihan kohteita, eivätkä poppamiehet vitkastelleet lietsoessaan vihaa kilpailijoitaan kohtaan. Tämä ensimmäinen yhteenotto tieteen ja uskonnon välillä päättyi uskonnon (taikauskon) voittoon. Sen jälkeen kun sepät oli ajettu pois kylistä, he ylläpitivät ensimmäisiä majataloja, yleisiä vuokrataloja asutuksen liepeillä.
69:3.7 (774.6) 4. Isäntä ja orja. Työnteon erikoistumisen seuraava vaihe kasvoi esiin voittajan suhteesta voitettuun, ja se merkitsi orjuuden alkua.
69:3.8 (774.7) 5. Fyysisten ja mentaalisten avujen eroihin perustuva erikoistuminen. Ihmisissä ilmenevät luontaiset erilaisuudet suosivat työnjaon kehittymistä edelleen, sillä kaikki ihmisolennot eivät synny tasavertaisina.
69:3.9 (774.8) Ensimmäiset tuotannolliset ammattimiehet olivat piikivenpienijöitä ja kivenhakkaajia; seuraavina ilmestyivät sepät. Sittemmin kehittyi ryhmittäinen erikoistuminen: kokonaiset perheet ja sukukunnat omistautuivat tietynlaisiin töihin. Eräs ensimmäisistä pappiskasteista – heimojen noitatohtoreita lukuun ottamatta – sai alkunsa siitä, että eräs taitava miekantekijäperhe korotettiin taikauskoisesti muiden yläpuolelle.
69:3.10 (774.9) Teollisuuden piirissä ensimmäiset tällaiset ryhmäasiantuntijat olivat vuorisuolan maastaviejiä ja savenvalajia. Naiset valmistivat koristelemattomat saviastiat, koristellut astiat olivat miesten tekoa. Toisten heimojen keskuudessa naiset hoitivat ompelu- ja kutomatyöt, toisten heimojen keskuudessa tämän tekivät miehet.
69:3.11 (774.10) Ensimmäiset tavaranvaihtajat olivat naisia. Heidän tehtävänään oli varsinaisesti vakoilu, joten he kävivät kauppaa vain sivupuuhanaan. Ennen pitkää vaihtokauppa laajeni, ja naiset toimivat välittäjinä – välikäsinä. Sitten ilmestyi varsinaisten kauppiaiden luokka, joka veloitti palveluksistaan palkkion eli kauppavoiton. Ryhmien välisen tavaranvaihtokaupan kasvu johti vastikekauppaan, ja hyödykkeidenvaihdon jälkeen seurasi ammattitaitoisen työvoiman vaihto.
69:4.1 (775.1) Aivan kuten morsiamenryöstön jälkeen tavaksi tuli sopimukseen perustuva naimakauppa, samoin tavaroiden ryöstelyn jälkeen seurasi tavaroiden vaihtokauppa. Mutta alkuaikojen hiljaisten vaihtokauppatapojen ja nykyaikaisia vaihtomenetelmiä noudattavan myöhemmän kaupankäynnin välillä oli pitkä merirosvouksen kausi.
69:4.2 (775.2) Varhaisinta vaihtokauppaa harjoittivat aseistetut kauppiaat, joilla oli tapana jättää tavaransa puolueettomalle paikalle. Naiset pitivät ensimmäiset markkinat. He olivat ensimmäisiä kauppiaita, ja tämä johtui siitä, että he olivat taakankantajia. Miehet olivat sotureita. Hyvin varhaisessa vaiheessa kehittyi myyntipöytä, muuri, joka tarpeeksi leveänä esti kaupanhierojia sohimasta asein toisiaan.
69:4.3 (775.3) Fetissiä käytettiin vartioimassa tavaraeriä, jotka asetettiin esille hiljaista vaihtokauppaa varten. Sellaiset markkinapaikat olivat turvassa varkauksilta; mitään ei sieltä viety pois muutoin kuin tavaraan tai vastikkeeseen vaihtamalla. Fetissin vartioimat tavarat olivat aina turvassa. Kauppiaat olivat muinaisina aikoina ankaran rehellisiä oman heimonsa piirissä toimiessaan, mutta he eivät kärsineet tunnonvaivoista kaukaisia muukalaisia petkuttaessaan. Myös muinaisilla heprealaisilla oli käytössä erilainen moraalisäännöstö, milloin he olivat tekemisissä ei-juutalaisten kanssa.
69:4.4 (775.4) Äänetöntä vaihtokauppaa käytiin iät ja ajat, ennen kuin aseistamattomat ihmiset saattoivat kohdata toisensa pyhitetyllä markkinapaikalla. Näistä samaisista markkinatoreista tuli ensimmäisiä turvapaikkoja, ja joissakin maissa ne myöhemmin tunnettiin ”turvakaupunkeina”. Jokainen markkinatorille päässyt pakenija oli turvassa ja suojassa päällekarkaukselta.
69:4.5 (775.5) Ensimmäisinä punnuksina toimivat vehnän ja muiden viljakasvien jyvät. Ensimmäisenä vaihdon välineenä oli kala tai vuohi. Myöhemmin tuli lehmästä vaihtokaupan laskuyksikkö.
69:4.6 (775.6) Kirjoittaminen sai alkunsa kaupankäynnin muistiinpanoista. Ihmisen ensimmäinen kirjallinen tuote oli kaupanedistämisasiakirja, muuan suolamainos. Monet varhaisemmista sodista käytiin luonnonrikkauksien, kuten piikiven, suolan ja metallien esiintymistä. Ensimmäinen virallinen heimojenvälinen sopimus koski erään suolaesiintymän heimojenvälistämistä. Tällaiset sopimuksin säädellyt kohteet tarjosivat tilaisuuden ystävälliseen ja rauhanomaiseen ajatustenvaihtoon ja eri heimojen väliseen kanssakäymiseen.
69:4.7 (775.7) Kirjoittaminen eteni ”viestikapula”-, solmunaru-, kuvakirjoitus-, hieroglyfi- ja näkinkuorivyövaiheiden kautta varsinaisiin symboliaakkosiin. Viestien lähettäminen kehittyi alkukantaisesta savumerkkiviestityksestä juoksulähettien, viestiratsastajien, rautateiden ja lentokoneiden aikakauteen sekä lennättimitse, puhelimitse ja radioteitse tapahtuvaan viestintään.
69:4.8 (775.8) Uudet ideat ja paremmat menetelmät välittyivät muinaisten kauppiaiden toimesta kaikkialle asuttuun maailmaan. Seikkailumieleen liittyessään kaupankäynti vei tutkimus- ja löytöretkille. Ja nämä kaikki yhdessä synnyttivät kuljetuslaitoksen. Kaupankäynti on ollut suuri sivistäjä sikäli, että se on edistänyt kulttuurien välistä vuorovaikutusta.
69:5.1 (775.9) Pääoma on työtä, jota päästään hyödyntämään siksi, että menneisyydessä on uhrauduttu tulevaisuuden hyväksi. Säästöt edustavat tietynmuotoista toimeentulon ja hengissäsäilymisen hyväksi tehtyä vakuutusta. Ravinnon varastointi kehitti itsehillintää ja loi pääoman ja työn väliset ensimmäiset ongelmat. Ihminen, jolla oli ruokaa, oli selvästi edullisemmassa asemassa kuin ihminen, jolla ei ollut ruokaa, kunhan hän pystyi suojelemaan sen rosvoilta.
69:5.2 (775.10) Ensimmäisenä pankkiirina toimi heimon peloton mies. Hänen huostaansa oli talletettu koko heimokunnan aarteet, ja tapana oli, että hyökkäyksen sattuessa koko sukukunta puolusti hänen majaansa. Henkilökohtaisen pääoman ja ryhmän varallisuuden kasvu johti tällä tavoin välittömästi sotilaalliseen järjestäytymiseen. Aluksi tällaisten varokeinojen tarkoituksena oli puolustaa omaisuutta ulkopuolisia hyökkäyksiä vastaan, mutta myöhemmin tuli tavaksi pitää sotilaallinen organisaatio vireessä panemalla toimeen hyökkäyksiä naapuriheimojen omaisuuden ja rikkauksien kimppuun.
69:5.3 (776.1) Pääoman kokoamiseen johtaneet perusyllykkeet olivat:
69:5.4 (776.2) 1. Nälkä – yhdistyneenä kaukonäköisyyteen. Ruoan säästäminen ja säilyttäminen merkitsi valtaa ja hyvinvointia niille, joilla oli riittävästi kaukonäköisyyttä varautuakseen tällä tavoin tuleviin tarpeisiin. Ravintovarasto oli oikein valittu vakuutus nälänhätää ja katoa vastaan. Ja kaikkien alkukantaisten tapasäännösten tarkoituksena oli itse asiassa auttaa ihmistä alistamaan nykyhetki tulevaisuudelle.
69:5.5 (776.3) 2. Rakkaus perhettä kohtaan – halu huolehtia perheenjäsenten tarpeista. Pääoma edustaa omaisuuden säästämistä tämän päivän tarpeiden aiheuttamasta paineesta piittaamatta vakuutukseksi tulevaisuuden tarpeita varten. Osa tästä tulevasta tarpeesta saattaa koskea omia jälkeläisiä.
69:5.6 (776.4) 3. Turhamaisuus – halu tuoda omat omaisuuskertymänsä näytteille. Ylimääräinen vaatekerta oli eräs ensimmäisistä arvon merkeistä. Turhamainen keräily vetosi jo aikaisessa vaiheessa ihmisen ylpeyteen.
69:5.7 (776.5) 4. Asema – into ostaa sosiaalista ja poliittista arvostusta. Jo varhaisessa vaiheessa ilmaantui kaupallistunut aatelisto, johon pääsy riippui jostakin kuninkaallisille suoritetusta erityispalveluksesta, tai sitten se myönnettiin mutkattomasti rahasummaa vastaan.
69:5.8 (776.6) 5. Valta – halu olla herrana jollekulle. Omaisuuden lainaamista harjoitettiin orjuuttamiskeinona; olihan noiden muinaisten aikojen vuotuinen lainakorko sata prosenttia. Rahanlainaajat tekivät itsestään kuninkaita luomalla pysyvän velallisarmeijan. Velkojansa orjiksi joutuneet kuuluivat siihen omaisuuden lajiin, joka kertyi yhtenä ensimmäisistä. Velkaorjuus meni ennen vanhaan jopa niin pitkälle, että velkoja määräsi velallisen kuolleesta ruumiistakin.
69:5.9 (776.7) 6. Vainajien haamuja kohtaan tunnettu pelko – papeille maksetut suojelupalkkiot. Ihmiset ryhtyivät jo varhaisessa vaiheessa antamaan papeille kuolinlahjoja, jotta heidän omaisuutensa käytettäisiin helpottamaan heidän kulkuaan seuraavan elämän läpi. Näin papistosta tuli varsin varakasta. Papit olivat muinaisaikain ylimpiä kapitalisteja.
69:5.10 (776.8) 7. Sukupuolivietti – halu ostaa yksi tai useampia vaimoja. Miehen ensimmäinen kaupankäynnin muoto oli naisesta käyty vaihtokauppa, sitä käytiin paljon ennen hevoskauppaa. Mutta milloinkaan ei sukupuoliorjien vaihtokauppa ole edistänyt yhteisöä. Moinen kaupustelu oli ja on rodulle häpeäksi, sillä yhdellä kertaa se sekä ehkäisi perhe-elämän kehittymistä että mädätti korkeammantasoisten kansanheimojen biologista kuntoisuutta.
69:5.11 (776.9) 8. Halujen tyydytyksen monet muodot. Toiset etsivät rikkauksia, koska ne toivat mukanaan valtaa; toiset ahersivat omaisuutta kerätäkseen, koska omaisuus merkitsi mukavuutta. Alkuihmisellä (ja joillakuilla myöhemmilläkin) oli taipumusta tuhlata varansa ylellisyyteen. Päihteet ja huumeet herättivät kiinnostusta jo alkukantaisissa roduissa.
69:5.12 (776.10) Sivilisaation kehittyessä ihmiset saivat uusia säästämisyllykkeitä, uusia tarpeita liitettiin nopeaan tahtiin alkuperäisen ravinnontarpeen jatkoksi. Köyhyydestä tuli niin kammoksuttua, että vain rikkaiden oletettiin heti kuoleman jälkeen menevän taivaaseen. Omaisuutta alettiin arvostaa siinä määrin korkealle, että mahtailevien pitojen järjestämisen katsottiin pyyhkivän pois nimeä kohdanneen häpeän.
69:5.13 (777.1) Rikkauden kertymistä tuli jo varhaisessa vaiheessa yhteiskunnallisen arvon merkki. Tiettyjen heimojen yksittäisillä jäsenillä oli tapana kerätä vuosikaudet omaisuutta vain tehdäkseen vaikutuksen sillä, että he jonakin juhlapäivänä polttivat sen poroksi tai jakoivat sen ilmaiseksi muille heimolaisille. Moinen teko teki heistä suurmiehiä. Myös nykyajan kansat pöyhkeilevät jakelemalla tuhlailevia joululahjoja rikkaiden tehdessä lahjoituksia suurille hyväntekeväisyys- ja oppilaitoksille. Ihmisen käyttämät menetelmät vaihtelevat, mutta hänen mielenlaatunsa pysyy kokolailla muuttumattomana.
69:5.14 (777.2) Mutta mainittakoon totuuden nimessä, että moni muinainen rikas mies antoi pois suuren osan omaisuudestaan siksi, että hän pelkäsi tulevansa surmatuksi niiden toimesta, jotka himoitsivat hänen aarteitaan. Oli tavallista, että varakkaat uhrasivat joukoittain orjia osoittaakseen halveksuntaansa rikkautta kohtaan.
69:5.15 (777.3) Jos kohta pääoma onkin ollut omiaan vapauttamaan ihmistä, on se myös huomattavasti mutkistanut hänen sosiaalista ja tuotannollista organisaatiotaan. Epäoikeudenmukaisten kapitalistien harjoittama pääoman väärinkäyttö ei kumoa sitä tosiasiaa, että pääoma on nykyisen teollisen yhteiskunnan perusta. Nykyinen sukupolvi nauttii pääoman ja keksintöjen ansiosta korkeammanasteisesta vapaudesta kuin yksikään sitä edeltänyt sukupolvi maan päällä. Tämä toteamus on pelkkä tosiasiain kirjaus, se ei ole tarkoitettu puolustelemaan ajattelemattomien ja itsekkäiden varallisuudenhaltijain pääomansa avulla tekemiä monia väärinkäytöksiä.
69:6.1 (777.4) Primitiivinen yhteisö neljine toimintahaaroineen – tuotannollinen, säätelevä, uskonnollinen ja sotilaallinen – ilmaantui tulen, eläinten, orjien ja omaisuuden myötävaikutuksella.
69:6.2 (777.5) Tulenteko erotti yhdellä ainoalla harppauksella ihmisen ainiaaksi eläimestä. Se on ihmisen peruskeksintö tai -löytö. Tuli teki ihmiselle mahdolliseksi viettää yöt maan kamaralla, sillä kaikki eläimet pelkäävät tulta. Tuli rohkaisi iltapuhteen sosiaalista kanssakäymistä. Sen lisäksi, että se suojeli kylmyydeltä ja villieläimiltä, sitä käytettiin myös turvaksi aaveita vastaan. Ensi vaiheessa sitä käytettiin enemmänkin valon kuin lämmön lähteenä. Monet takapajuiset heimot eivät suostu nukkumaan, ellei tuli pala kaiken yötä.
69:6.3 (777.6) Tuli oli suuri sivistäjä, joka antoi ihmiselle ensimmäisen sellaisen menetelmän, jolla hän saattoi olla altruistinen itse silti mitään menettämättä, sillä se soi hänelle mahdollisuuden antaa hehkuvia hiiliä naapurille hänen siitä itse mitenkään köyhtymättä. Keittonuotio, jota äiti tai vanhin tytär vaali, oli ensimmäinen kasvattaja, sillä se vaati valppautta ja luotettavuutta. Alkuaikojen koti ei ollut mikään rakennus, vaan perhe kokoontui tulen, kotilieden, ympärille. Kun poika perusti uuden kodin, hän otti kotiliedestä mukaansa kekäleen.
69:6.4 (777.7) Vaikka Andon, joka tulen keksi, pidättyikin suhtautumasta siihen palvonnan kohteena, monet hänen jälkeläisistään kuitenkin pitivät tulenliekkiä fetissinä tai henkenä. He eivät ottaneet tulesta hygienian hyväksi koituvaa hyötyä, sillä he eivät suostuneet polttamaan jätteitä. Alkukantainen ihminen pelkäsi tulta ja koetti aina pitää sitä hyvällä tuulella; siitä johtuu suitsukkeen sirottelu. Muinaisihmiset eivät missään tilanteessa suostuneet sylkemään tuleen, eivätkä he koskaan kulkeneet ihmisen ja palavan tulen välistä. Alkuaikojen ihmiskunta piti pyhinä jopa niitä rautakiisu- ja piikiviä, joita käytettiin kipinän iskemiseen.
69:6.5 (777.8) Tulen sammuttaminen oli synti. Jos maja syttyi tuleen, sen annettiin palaa. Temppeleiden ja alttareiden tulet olivat pyhiä, eikä niiden sallittu koskaan sammua, paitsi että kerran vuodessa tai jonkin suuren onnettomuuden jälkeen oli tapana sytyttää uudet tulet. Naisia valittiin papeiksi sen vuoksi, että he olivat kotilieden vaalijoita.
69:6.6 (778.1) Muinaiset myytit siitä, miten tuli oli tullut alas jumalilta, syntyivät, kun huomattiin salaman sytyttävän tulipalon. Nämä käsitykset tulen yliluonnollisesta alkuperästä johtivat suoraa tietä tulenpalvontaan, ja tulenpalvonnan seurauksena taas oli tapa ”kulkea tulen läpi”, joka tapa jatkui aina Mooseksen päiviin asti. Ja yhä vieläkin on olemassa käsitys kuoleman jälkeen tapahtuvasta tulen läpi kulkemisesta. Tulimyytti kahlehti varhaisina aikoina ihmistä suuresti, ja parsilaisten symboliikassa tämä myytti elää yhä.
69:6.7 (778.2) Tuli johdatti ruoan kypsentämiseen ja ”raa’an syöjät” -ilmaisusta tuli pilkkapuheiden sanastoa. Kypsentäminen vähensi ruoansulatukseen tarvittavan elämänenergian kulutusta ja jätti siten alkuihmiselle jonkin verran voimia myös sosiaalista kulttuuria varten, samalla kun siirtyminen karjanhoitoon antoi aikaa sosiaalisiin toimintoihin vähentäessään ruoanhankkimisen edellyttämiä ponnistuksia.
69:6.8 (778.3) Ei sovi unohtaa, että tuli avasi ovet metallien käsittelyyn ja johti myöhemmin tapahtuneeseen höyryvoiman keksimiseen sekä nykyiseen sähkön hyväksikäyttöön.
69:7.1 (778.4) Koko eläinkunta oli ensi alkuun ihmisen vihollinen, ihmisten oli opittava suojautumaan villipetoja vastaan. Aluksi ihminen söi eläimet mutta oppi sittemmin kesyttämään niitä ja pani ne palvelemaan itseään.
69:7.2 (778.5) Eläintenkesyttäminen sai alkunsa sattumalta. Villi-ihmisellä oli tapana metsästää eläinlaumoja jokseenkin samaan tapaan kuin intiaanit metsästivät biisoneja. He pystyivät lauman saartamalla pitämään eläimet valvonnassaan, ja näin heillä oli mahdollisuus teurastaa niitä sitä mukaa kuin ravintoa tarvittiin. Myöhemmin rakennettiin aitauksia ja suljettiin kokonaisia laumoja niiden sisälle.
69:7.3 (778.6) Joidenkin eläinten kesyttäminen oli helppoa, mutta monet niistä eivät elefantin tapaan suostuneet lisääntymään vankeudessa. Vielä myöhemmin havaittiin, että tietyt eläinlajit mukautuisivat ihmisen läsnäoloon ja lisääntyisivät vankeudessakin. Eläintenkesyttäminen perustui näin ollen valikoivaan siitokseen, taitoon, joka on edistynyt suuresti sitten Dalamatian aikojen.
69:7.4 (778.7) Koira oli ensimmäinen kesytetty eläin, ja sen vaivalloinen kesyttämisprosessi alkoi siitä, kun muuan koira, joka oli koko päivän seurannut erästä metsämiestä, lähti tosiaankin tämän kanssa kotiin. Aikakausien ajan koiria käytettiin ravinnoksi, metsästyksessä, vetojuhtina ja seuraeläiminä. Aluksi koirat osasivat vain ulvoa, mutta myöhemmin ne oppivat haukkumaan. Koiran tarkka vainu johti sellaiseen käsitykseen, että se muka pystyi näkemään henkiä, ja niin syntyivät koirafetissikultit. Vahtikoirien käyttö tarjosi ensi kerran sellaisen mahdollisuuden, että koko sukukunta saattoi nukkua yönsä yhtäaikaa. Sen jälkeen tuli tavaksi käyttää vahtikoiria suojelemassa kotia niin hengiltä kuin aineellisiltakin vihollisilta. Kun koira haukkui, lähestymässä oli ihminen tai eläin, mutta kun koira ulvoi, lähellä oli henkiä. Monet uskovat vielä nykyäänkin, että koiran öinen ulvonta ennustaa kuolemaa.
69:7.5 (778.8) Silloin kun mies oli metsästäjä, hän oli melko ystävällinen naista kohtaan, mutta eläintenkesyttämisen alettua, mihin vielä liittyi Caligastian matkaan saattama hämminki, monet heimot kohtelivat naisiaan häpeällisesti. Ne kohtelivat heitä kerrassaan liiaksi tavalla, jolla ne kohtelivat eläimiään. Se raaka kohtelu, jonka mies on kohdistanut naiseen, on ihmisen historian synkimpiä lukuja.
69:8.1 (778.9) Alkuihminen ei koskaan epäröinyt orjuuttaa kanssaihmisiään. Nainen oli ensimmäinen orja, perheorja. Paimentolaismies orjuutti naisen alempiarvoiseksi sukupuolikumppanikseen. Tämänlaatuinen seksuaalinen orjuus oli välitön seuraus siitä, että miehen riippuvuus naisesta väheni.
69:8.2 (779.1) Vielä vähän aikaa sitten orjuus oli niiden sotavankien kohtalona, jotka kieltäytyivät ottamasta vastaan voittajan uskontoa. Aiempina aikoina oli tapana, että vangitut joko syötiin, kidutettiin kuoliaiksi, pantiin taistelemaan toisiaan vastaan, uhrattiin hengille tai orjuutettiin. Ihmisteurastukseen ja ihmissyöntiin verrattuna orjuus oli suuri edistysaskel.
69:8.3 (779.2) Orjuuttaminen oli askel eteenpäin sotavankien armeliaan kohtelun tiellä. Ain kaupungin väijytys miesten, naisten ja lasten joukkoteurastuksineen niin, että vain kuningas säästettiin voittajan turhamaisuuden tyydyttämiseksi, on totuudenmukainen kuvaus sivistyneiksi otaksuttujen kansojenkin harjoittamasta raakalaismaisesta ihmisteurastuksesta. Hyökkäys Bashanin kuninkaan, Ogin, kimppuun oli yhtälailla julma ja tehokas. Heprealaiset ”vihkivät” vihollisensa ”tuhon omiksi” ja ottivat näiden koko omaisuuden sotasaaliiksi. He panivat kaikki kaupungit maksamaan pakkoveroa uhkaamalla muussa tapauksessa ”hävittää kaikki miehenpuolet”. Mutta monet tuonaikaiset heimot, joilla oli vähemmän heimoitsekkyyttä, olivat jo kauan sitten omaksuneet tavan liittää muita oivallisemmat sotavangit omiin riveihinsä.
69:8.4 (779.3) Amerikan punaisen ihmisen kaltainen metsästäjä ei pakottanut ketään orjuuteen. Sotavankinsa hän joko liitti omaan väkeensä tai surmasi. Orjuutta ei esiintynyt paimentolaiskansojen keskuudessa, sillä niiden työvoimantarve oli vähäinen. Paimentolaisilla oli sodassa tapana tappaa kaikki miesvangit ja ottaa orjiksi vain naiset ja lapset. Mooseksen laki sisälsi erityismääräykset tällaisten naisvankien ottamisesta vaimoiksi. Ellei heihin oltu tyytyväisiä, heidät voitiin häätää tiehensä, mutta heprealaisten ei ollut lupa myydä tällaisia hylättyjä puolisoja orjiksi – se ainakin oli yksi sivilisaation mukanaan tuoma edistysaskel. Vaikka heprealaisten sosiaaliset käyttäytymisnormit olivatkin karkeita, ne olivat silti huomattavasti heidän ympärillään eläneiden heimojen normeja korkeammalla.
69:8.5 (779.4) Paimentolaiset olivat ensimmäisiä kapitalisteja. Heidän karjalaumansa edusti pääomaa, ja he elivät pääoman korosta: karjan luonnollisesta lisääntymisestä. Eikä heillä ollut haluja jättää tätä varallisuutta sen kummemmin orjien kuin naistenkaan hoitoon. Mutta myöhemmässä vaiheessa he ottivat miespuolisia vankeja ja pakottivat nämä viljelemään maata. Tämä on maaorjuuden – ihmisen turpeeseensitomisen – alku. Afrikkalaiset oli helppo opettaa viljelemään maata, niinpä heistä tulikin suuri orjarotu.
69:8.6 (779.5) Orjuus oli väistämätön rengas ihmisen sivilisaation ketjussa. Se oli silta, jota myöten yhteiskunta siirtyi kaaoksesta ja joutilaisuudesta järjestykseen ja sivistyksen mukaisiin toimintoihin. Se pakotti takapajuiset ja laiskat kansanheimot tekemään työtä ja sitä tietä tuottamaan vaurautta ja vapaa-aikaa ylempiensä sosiaalisen edistymisen hyväksi.
69:8.7 (779.6) Orjuusinstituutio pakotti ihmisen keksimään primitiivisessä yhteiskunnassa sovelletun säätelymekanismin; se sai aikaan hallinnon alkuvaiheet. Orjuus vaatii lujaa järjestyksenpitoa, ja Euroopan keskiajan kuluessa orjuus käytännöllisesti katsoen hävisi, sillä feodaaliherrat eivät kyenneet pitämään orjia valvonnassaan. Muinaisaikojen takapajuisilla heimoilla ei – tämän päivän australialaisten alkuasukkaiden tapaan – ollut koskaan orjia.
69:8.8 (779.7) Orjuus oli toki sortoa, mutta juuri näissä sorron kouluissa ihminen oppi ahkeroimaan. Loppujen lopuksihan orjatkin saivat osansa sen yhä kehittyneemmän yhteiskunnan mukanaan tuomista siunauksista, jonka luomista he niin perin vastahakoisesti olivat auttaneet. Orjuus luo sivistystä ja sosiaalista menestystä merkitsevän organisaation mutta käy kohta salakavalasti sisältäpäin yhteiskunnan kimppuun vakavimpana kaikista tuhoisista sosiaalisista sairauksista.
69:8.9 (779.8) Nykyajan mekaaninen kekseliäisyys teki orjuudesta aikansa eläneen. Moniavioisuuden tapaan orjuuskin on väistymässä, sillä se ei kannata. Mutta suurten orjamäärien yhtäkkinen vapauttaminen on osoittautunut aina tuhoisaksi. Vähemmillä vaikeuksilla selvitään, jos heidät vapautetaan vähittäin.
69:8.10 (780.1) Ihmiset eivät nykyään ole sosiaalisessa merkityksessä orjia, mutta tuhannet antavat kunnianhimon saattaa itsensä velkaorjuuteen. Tahdonvastainen orjuutus on antanut tietä muuntuneelle, tuotantoelämän piirissä tavattavalle, entiseen verrattuna kohennusta merkitsevälle palkkaorjuuden muodolle.
69:8.11 (780.2) Vaikka yhteiskunnan ihanteena onkin yleinen vapaus, joutilaisuutta ei tulisi milloinkaan suvaita. Kaikki työkykyiset henkilöt olisi pakotettava tekemään ainakin oman ylläpitonsa vaatiman määrän työtä.
69:8.12 (780.3) Nykyinen yhteiskunta on tekemässä täyskäännöstä. Orjuus on kutakuinkin kadonnut, kotieläinten aika alkaa olla ohi. Voimanlähteitä tavoitellessaan sivilisaatio kurkottautuu taas kohti tulta – epäorgaanista maailmaa. Ihminen nousi raakalaisuudesta tulen, eläinten ja orjuuden avulla, nyt hän kurottautuu taaksepäin ja hylkää orjien ja eläinten antaman avun, samalla kun hän yrittää luonnonelementtien aarreaitasta saada haltuunsa uusia vaurauden ja voiman salaisuuksia ja lähteitä.
69:9.1 (780.4) Vaikka alkukantainen yhteiskunta rakentui tosiasiallisesti yhteisomistukselle, alkuaikojen ihminen ei kuitenkaan seurannut mitään nykyajan kommunismin oppeja. Näiden varhaisten aikojen kommunismi ei ollut mikään pelkkä teoria eikä yhteiskunnallinen opinkappale, vaan se oli yksinkertainen ja käytännöllinen, itsestään ilmaantunut järjestely. Kommunismi torjui köyhyyttä ja puutetta. Näiden muinaisten heimojen keskuudessa kerjääminen ja prostituutio olivat lähes tuntemattomia.
69:9.2 (780.5) Primitiivinen kommunismi ei erityisemmin madaltanut ihmisen tasoa eikä ihannoinut keskinkertaisuutta, mutta toimettomuuteen ja joutilaisuuteen se kyllä houkutteli; se tukahdutti työteliäisyyden ja mursi eteenpäinpyrkimisen halun. Kommunismi oli primitiivisen yhteiskunnan kehityksessä tarpeellinen rakennusteline, mutta se väistyi korkeamman yhteiskuntajärjestyksen kehittymisen tieltä, sillä se suuntautui neljää vahvaa inhimillistä taipumusta vastaan:
69:9.3 (780.6) 1. Perhe. Ihmisen mielenkiinto ei kohdistu pelkästään omaisuuden kasaamiseen, vaan sen lisäksi hän haluaa jättää reaaliomaisuutensa perinnöksi jälkeläisilleen. Mutta miehen kuoleman jälkeen hänen omaisuutensa alkuaikojen kommunaalisessa yhteisössä joko välittömästi kulutettiin tai sitten se jaettiin tuon ryhmän kesken. Mitään omaisuuden periytyvyyttä ei esiintynyt – perintövero oli sata prosenttia. Myöhemmin kehittyneet pääoman kertymistä ja omaisuuden periytymistä koskeneet tapasäännöt olivat selvä sosiaalinen edistysaskel. Ja tämä on totta siitäkin huolimatta, että pääoman väärinkäyttämisestä sittemmin seurasi törkeitä epäkohtia.
69:9.4 (780.7) 2. Uskonnolliset taipumukset. Alkukantainen ihminen halusi säästää omaisuutta myös pesämunaksi seuraavan olemassaolon piirissä elettävän elämän alkuvaiheeseen. Tämä vaikutin selittää, miksi niin kauan aikaa oli tapana haudata ihmisen mukana hänen henkilökohtainen omaisuutensa. Muinaiskansat uskoivat, että vain rikkaat selviäisivät kuolemasta edes jonkinlaiseen välittömästi miellyttävään ja arvolliseen olotilaan. Ilmoitususkonnon opettajat, aivan erityisesti kristityt opettajat, vasta opettivat, että köyhät voivat päästä osallisiksi pelastuksesta samoin edellytyksin kuin rikkaatkin.
69:9.5 (780.8) 3. Vapauden ja vapaa-ajan kaipuu. Yhteiskunnallisen kehityksen alkuaikoina yksittäisen jäsenen ansioiden jakaminen ryhmän kesken oli tosiasiassa eräs orjuuden muoto: työtä tekevästä tehtiin laiskurin orja. Kommunismin itsetuhoinen heikkous onkin siinä, että tuhlaavaisille tuli tavaksi elää säästäväisten kustannuksella. Vielä nykyaikanakin luottavat tuhlarit siihen, että valtio (säästäväiset veronmaksajat) pitää heistä huolen. Ne, joilla ei ole pääomaa, odottavat yhä, että ne, joilla sitä on, antavat heille elannon.
69:9.6 (780.9) 4. Turvallisuuden ja vallan kaipuu. Kommunismin hävittivät lopulta niiden edistyksellisten ja menestyneiden yksilöiden vilpilliset menettelytavat, jotka turvautuivat erilaisiin kiertoteihin välttyäkseen joutumasta heimojensa saamattomien laiskureiden orjiksi. Mutta aluksi kaikki omaisuuden kerääminen oli salaista, sillä primitiivisille ajoille ominainen turvattomuus esti pääoman ulospäin näkyvän kartuttamisen. Ja myöhempänäkin aikana oli vielä erittäin vaarallista koota varallisuutta liikaa, saattoihan nimittäin olla varma siitä, että kuningas keksaisisi jonkin syytöksen, jonka nojalla rikkaan miehen omaisuus takavarikoitaisiin. Ja kun varakas mies kuoli, hautajaisia viivytettiin kunnes asianomainen perhe lahjoitti suuren summan – perintöveron – joko yhteiseksi hyväksi tai kuninkaan hyväksi.
69:9.7 (781.1) Naiset olivat varhaisimpina aikoina yhteisön omaisuutta, ja äiti hallitsi perhettä. Muinaiset päälliköt omistivat kaiken maan ja olivat kaikkien naisten omistajia; naimakauppaan vaadittiin heimohallitsijan suostumus. Kommunismin väistyttyä naiset kuuluivat yksityisille, ja isä alkoi vähitellen käyttää valtaa kotona. Näin sai koti-instituutio alkunsa, ja vähitellen yksiavioisuus syrjäytti vallalla olleet moniavioisuuden perinnäistavat. (Moniavioisuus on jäänne avioliittoon kuuluneesta naisen orjuuden elementistä. Yksiavioisuus on orjuudesta vapaa yhden miehen ja yhden naisen verrattoman kumppanuuden ihanne kodin rakentamisen, jälkeläisten kasvattamisen, yhteisen kulttuurin ja itsensäkehittämisen ylevässä yrityksessä.)
69:9.8 (781.2) Aluksi kaikki omaisuus – työkalut ja aseet mukaan luettuina – oli heimon yhteisessä omistuksessa. Yksityisomaisuus koostui ensi vaiheessa kaikista esineistä, joihin oli henkilökohtaisesti kajottu. Jos vieras joi kupista, kuppi oli siitä lähtien hänen. Seuraavassa vaiheessa tuli paikasta, jossa oli vuodatettu verta, vahingoittuneen yksilön tai ryhmän omaisuutta.
69:9.9 (781.3) Alun perin omaisuuden yksityisyyttä siis kunnioitettiin, koska luultiin omaisuuteen kätkeytyvän jokin osa omistajansa persoonallisuudesta. Omaisuuteen kohdistuva rehellisyys lepäsi turvallisesti tämäntyyppisen taikauskon varassa. Mitään poliisia ei tarvittu henkilökohtaista omaisuutta varjelemaan. Ryhmän keskuudessa ei esiintynyt varastelua, vaikkeivät ihmiset silti muiden heimojen tavaroiden omimista kaihtaneetkaan. Omaisuussuhteet eivät päättyneet kuoleman myötä, vaan alkuaikoina meneteltiin niin, että henkilökohtaiset tavarat poltettiin, sitten niitä alettiin haudata vainajan mukana, ja myöhemmin ne peri joko jäljelle jäänyt perhe tai heimo.
69:9.10 (781.4) Koruntapaisten henkilökohtaisten esineiden käyttö sai alkunsa taikakalujen kantamisesta. Turhamaisuus ynnä aaveidenpelko panivat alkuihmisen vastustamaan kaikkia yrityksiä viedä häneltä hänen mieliamulettinsa, sillä sellaista omaisuutta pidettiin suuremmassa arvossa kuin tarvekaluja.
69:9.11 (781.5) Makuusija oli eräs ihmisen ensimmäisistä omistuksen kohteista. Myöhemmin heimopäälliköt, jotka ryhmän puolesta pitivät hallussaan koko maaomaisuutta, osoittivat, mikä oli itse kunkin kotikontu. Tulisijan paikka toi ennen pitkää mukanaan omistusoikeuden, ja vieläkin myöhemmin kaivo oli se, joka antoi oikeuden sen ympärillä olevaan maahan.
69:9.12 (781.6) Vesikuopat ja kaivot olivat ensimmäisiä yksityisomistuksen kohteita. Koko fetissijärjestelmä otettiin käyttöön vesikuoppien, kaivojen, puiden, laihojen ja hunajan vartioimiseksi. Sitten kun usko fetisseihin oli kaikonnut, kehiteltiin yksityisomistuksen suojaksi lakeja. Mutta riistaa koskeneet lait – metsästysoikeus – olivat olemassa kauan ennen maalakeja. Amerikan punainen ihminen ei koskaan ymmärtänyt maan yksityisomistusta, hän ei voinut käsittää valkoisen ihmisen kantaa tässä asiassa.
69:9.13 (781.7) Yksityisomaisuus merkittiin jo varhaisessa vaiheessa perheen omistajamerkillä, ja tämä on sukuvaakunoiden aikojen takainen alkuperä. Kiinteä omaisuus voitiin panna myös henkien vartioitavaksi. Papit saattoivat ”pyhittää” maapalan, ja se oli tämän jälkeen siihen kohdistettujen maagisten tabujen suojeluksessa. Maa-alan omistajilla sanottiin tällöin olevan ”papin kirjat”. Heprealaiset kunnioittivat suuresti näitä perheiden välisiä rajapyykkejä: ”Kirottu olkoon se, joka siirtää naapurinsa tilusmerkin.” Näissä kivipyykeissä oli papin nimikirjaimet. Jopa sellaisista puista, jotka merkittiin nimikirjaimin, tuli yksityisomaisuutta.
69:9.14 (782.1) Alkuaikoina yksityisomaisuutta oli vain kasvava laiho, mutta sitä seuraavat kylvökset antoivat jo omistusoikeuden maahan. Maan viljeleminen oli siten alkuna yksityiselle maanomistukselle. Yksityishenkilöille annettiin aluksi vain elinikäinen hallintaoikeus, haltijan kuollessa maa palautui heimolle. Kaikkein ensimmäiset heimojen yksityishenkilöille myöntämät maanomistusoikeudet koskivat hautoja – sukuhautausmaita. Myöhempinä aikoina maa kuului niille, jotka sen aitasivat. Mutta kaupungit varasivat aina joitakin maa-alueita yhteislaitumiksi ja käytettäviksi mahdollisessa piiritystilanteessa. Nämä ”yhteismaat” edustavat jäännettä kollektiivisen omistuksen varhaisemmasta muodosta.
69:9.15 (782.2) Valtio sitten vihdoin osoitti maaomaisuutta yksityishenkilöille mutta varasi samalla itselleen verotusoikeuden. Saatuaan näin varmistuksen maaomistukselleen maanomistajat voivat periä siitä vuokraa, ja maasta tuli tulon lähde – pääomaa. Lopulta maasta tuli tosiasiallista vaihto-omaisuutta myynteineen, omistajanvaihdoksineen, kiinnityksineen ja hukkaamiskieltoineen.
69:9.16 (782.3) Yksityisomistus toi mukanaan enemmän vapautta ja suurempaa vakautta, mutta maan yksityisomistukselle suotiin yhteiskunnan vahvistus vasta, kun kommunaalinen hallinto ja maankäytön ohjaus olivat epäonnistuneet, ja sitä seurasivat kohta toinen toisensa jälkeen orjat, maaorjat ja maattomat yhteiskuntaluokat. Mutta kehittynyt koneellistuminen on asteittain vapauttamassa ihmiset orjamaisesta raadannasta.
69:9.17 (782.4) Omistusoikeus ei ole absoluuttista, se on puhtaasti yhteiskunnallista. Mutta koko hallintojärjestelmä, laki, järjestys, kansalaisoikeudet, sosiaaliset vapaudet, sovinnaistavat, rauha ja onnellisuus, sellaisina kuin nykyajan kansat niistä nauttivat, ovat kasvaneet omaisuuden yksityisyyden ympärille.
69:9.18 (782.5) Nykyinen yhteiskuntajärjestys ei ole välttämättä oikea – ei jumalallinen eikä pyhä –, mutta ihmiskunnan on parasta toimia hitaasti siihen muutoksia tehdessään. Se järjestelmä, joka teillä on, on valtavasti parempi kuin mikään esi-isienne tuntemista järjestelmistä. Yhteiskuntajärjestelmää vaihtaessanne varmistukaa siitä, että vaihdatte parempaan. Älkää antako suostutella itseänne kokeilemaan esi-isienne hylkäämiä kaavoja. Kulkekaa eteenpäin, älkää menkö taaksepäin! Antakaa kehityksen marssia eteenpäin! Älkää ottako askelta takaisinpäin.
69:9.19 (782.6) [Esittänyt muuan Nebadonin Melkisedek.]
[5], [6]: Englannin kielessä 'valkoinen seppä' tarkoittaa muuta metallia kuin rautaa työstävää seppää. 'Musta seppä' on rautaa takova seppä.
Urantia-kirja
Luku 70
70:0.1 (783.1) IHMINEN oli tuskin ehtinyt osaksikaan ratkaista toimeentulo-ongelmaansa, kun hän jo joutui kohdakkain ihmissuhteiden säätelytehtävän kanssa. Tuotantotoiminnan kehittyminen edellytti laillisuutta, järjestystä ja yhteiskunnallista säätelyä. Yksityisomaisuus teki hallinnosta välttämättömän.
70:0.2 (783.2) Evolutionaarisessa maailmassa ristiriidat ovat luonnollisia, rauhan pystyy turvaamaan vain jonkinlainen yhteiskunnallinen säätelyjärjestelmä. Yhteiskunnallinen säätely on erottamaton osa yhteiskuntarakennetta. Yhdessäoleminen edellyttää, että on jokin säätelevä vallanelin. Hallinto pakottaa heimojen, sukujen, perheiden ja yksilöiden välisten ristiriitojen sovittamiseen.
70:0.3 (783.3) Hallitusjärjestelmä on tiedostamattoman kehityksen tulos, se kehittyy yrityksen ja erehdyksen kautta. Sillä on kestävää arvoa, siksi se sitoutuu perinteeseen. Anarkia lisäsi kurjuutta, sen vuoksi on vähä vähältä kehkeytynyt hallitusjärjestelmä – jonkinmääräinen laillisuus ja järjestys – tai sellainen on kehkeytymässä. Olemassaolotaistelun pakottavat vaatimukset kirjaimellisesti ajoivat ihmisten sukukuntaa eteenpäin tiellä sivistykseen.
70:1.1 (783.4) Sota on kehittyvän ihmisen luonnollinen olotila ja perintöosa. Rauha on se yhteiskunnallinen mittapuu, jolla mitataan, pitkällekö sivilisaatio on edennyt. Ennen edistyvien rotujen osittaista sosiaalistumista ihminen oli ylen määrin yksilökeskeinen, äärimmäisen epäluuloinen ja uskomattoman toraisa. Väkivaltaisuus on luonnon laki, vihamielisyys on luonnonlasten automaattinen reaktio, eikä sota ole muuta kuin näiden samojen asioiden suorittamista kollektiivisesti. Missä tahansa ja milloin tahansa sivilisaation kudelma joutuu yhteiskunnan etenemisestä aiheutuvien komplikaatioiden paineen alaiseksi, siellä ja silloin tapahtuu aina välitön ja tuhoisa taantuminen niihin alkukantaisiin menetelmiin, jotka merkitsevät näihin ihmistenvälisiin yhteenliittymiin sisältyvien ärsyttävien tekijöiden väkivaltaista ratkaisemista.
70:1.2 (783.5) Sota on eläimellinen reaktio väärinkäsityksiin ja ärtymyksiin. Rauha seuraa kaikkien tällaisten ongelmien ja vaikeuksien sivistyneestä ratkaisemisesta. Sangik-rodut samoin kuin myöhempien aikojen rappeutuneet adamiitit ja nodiitit olivat kaikki sotaisia. Kultainen sääntö opetettiin andoniiteille varhaisessa vaiheessa, ja heidän eskimojälkeläisensä elävät vielä nykyäänkin suuressa määrin tämän säännön mukaan, tapasäännöstö elää vahvana heidän keskuudessaan, eivätkä väkivaltaiset vastakkainasettelut heitä suuremmin kiusaa.
70:1.3 (783.6) Andon opetti lapsiaan ratkaisemaan riidat siten, että jokainen riidan osapuoli hakkasi kepillä puunrunkoa samalla sitä sadatellen. Se jonka keppi katkesi ensimmäiseksi, oli voittaja. Myöhempien andoniittien oli tapana ratkaista riidat järjestämällä julkinen näytäntö, jossa riitapukarit pilkkasivat ja irvailivat toisiaan, ja yleisö osoitti sitten suosionosoituksillaan voittajan.
70:1.4 (783.7) Mutta mitään sellaista ilmiötä kuin sota ei voinut olla, ennen kuin yhteiskunta oli kehittynyt niin pitkälle, että se pääsi varsinaisesti kokemaan rauhan kausia ja että se voi antaa luvan sodankaltaisten pakotteiden käyttämiseen. Sodan käsite merkitsee jo sinänsä, että on olemassa jonkinasteinen organisaatio.
70:1.5 (784.1) Yhteiskunnallisten ryhmittymien ilmaantumisen myötä yksilölliset ärsyyntymiset peittyivät vähitellen ryhmän yhteisten tuntojen alle, ja tämä edisti heimojen sisäistä rauhantilaa, mutta se tapahtui heimojenvälisen rauhan kustannuksella. Rauhasta pääsi näin ollen ensimmäiseksi nauttimaan sisäryhmä eli heimo, joka aina inhosi ja vihasi ulkoryhmää eli muukalaisia. Muinainen ihminen piti vieraan veren vuodattamista hyveenä.
70:1.6 (784.2) Muttei tämäkään heti ensi yrittämällä toiminut. Kun muinaiset päälliköt yrittivät tasoitella erimielisyyksiä, he monissakin tapauksissa huomasivat tarpeelliseksi ainakin kerran vuodessa sallia heimon keskinäiset kivisodat. Silloin heimo tavallisesti jakautui kahdeksi joukkueeksi ja aloitti koko päivän kestävän sotasillaolon. Ja näin tehtiin vain, koska se oli hauskaa. He tosiaan nauttivat tappelemisesta.
70:1.7 (784.3) Sotia käydään jatkuvasti siksi, että ihminen on ihminen, eläimestä kehittynyt, ja kaikki eläimet ovat sotaisia. Ensimmäisiä sodan syitä olivat:
70:1.8 (784.4) 1. Nälkä, joka johti ruoan ryöstämiseen. Maan niukkuus on aiheuttanut aina sotaa, ja näiden taistelujen kuluessa tuhottiin entisajan rauhanomaiset heimot käytännöllisesti katsoen sukupuuttoon.
70:1.9 (784.5) 2. Naisten vähyys – pyrkimys helpottaa kotitalousavun puutetta. Naisenryöstö on aina aiheuttanut sotaa.
70:1.10 (784.6) 3. Turhamaisuus – halu osoittaa heimon miehuullisuutta. Muita voimakkaammilla ryhmillä oli tapana ryhtyä taisteluun pakottaakseen omat elintapansa alemmantasoisille kansoille.
70:1.11 (784.7) 4. Orjat – tarve hankkia uutta väkeä työtätekevien riveihin.
70:1.12 (784.8) 5. Kosto oli sodan vaikuttimena, kun heimo uskoi, että jokin naapuriheimo oli aiheuttanut heimotoverin kuoleman. Suremista jatkettiin, kunnes kotiin tuotiin irti leikattu pää. Kostosodan arvostus oli korkealla vielä melko äskettäin.
70:1.13 (784.9) 6. Virkistäytyminen – näiden varhaisten aikojen nuoret miehet pitivät sotaa virkistäytymiskeinona. Ellei mitään hyvää ja riittävää sotaretken tekosyytä ilmaantunut, oli naapuriheimoilla tapana – kun rauha alkoi käydä voimille, ja jotta valetaistelusta olisi saatu vaihtelua – ryhtyä puolittain ystävälliseen taisteluun ryöstöretkiä tekemällä, huvittelemalla kuin lomanviettäjät ikään.
70:1.14 (784.10) 7. Uskonto – halu voittaa käännynnäisiä oman kultin puolelle. Kaikki alkukantaiset uskonnot hyväksyivät sodan. Uskonto on vasta viime aikoina alkanut nyrpistellä sodalle. Muinaiset papistot olivat ikävä kyllä tavallisesti liitossa sotilaallisen mahdin kanssa. Eräs kaikkien aikojen suurimmista rauhanhankkeista on ollut pyrkimys erottaa kirkko ja valtio toisistaan.
70:1.15 (784.11) Nämä muinaisaikojen heimot ryhtyivät sotaan aina jumaliensa käskystä, päällikköjensä tai poppamiestensä määräyksestä. Heprealaiset uskoivat tällaiseen ”taistojen Jumalaan”, ja kertomus heidän hyökkäyksestään midianilaisten kimppuun on paljonpuhuva selonteko muinaisten heimosotien hirvittävästä julmuudesta. Tämä hyökkäys, jonka kuluessa kaikki miehet teurastettiin ja jonka jälkeen kaikki poikalapset ja neitsyitä lukuun ottamatta kaikki naiset myöhemmin tapettiin, olisi tehnyt kunniaa kaksisataatuhatta vuotta sitten eläneen heimopäällikön tavoille. Ja tämä kaikki pantiin toimeen ”Herran, Israelin Jumalan, nimessä”.
70:1.16 (784.12) Tämä on kertomus yhteiskunnan kehityksestä – ihmisrotujen ongelmien luonnonmukaisesta ratkaisemisesta – ihmisestä, joka toteuttaa omaa kohtaloaan maan päällä. Jumaluus ei yllytä tällaisiin hirmutekoihin, vaikka ihminen niistä vastuun pyrkiikin vierittämään jumalilleen.
70:1.17 (784.13) Sodassa osoitettavan armeliaisuuden ajatuksen ihmiskunta on omaksunut varsin verkkaisesti. Silloinkin kun nainen, Debora, hallitsi heprealaisia, jatkui sama täysimittainen julmuus. Kun hänen kenraalinsa oli saanut voiton ei-juutalaisista, niin tämä pani ”koko sotajoukon kaatumaan miekan terään; ei ainoakaan pelastunut.”
70:1.18 (785.1) Myrkkyaseita käytettiin ihmissuvun historian kuluessa hyvin varhain. Kaikenlaista silpomista harrastettiin. Saul ei empinyt vaatia sataa filistealaisten esinahkaa myötäjäisiksi, jotka Daavidin piti maksaa hänen tyttärestään Miikalista.
70:1.19 (785.2) Alkuaikojen sodat taisteltiin kokonaisten heimojen voimin, mutta myöhempinä aikoina, kun sattui, että kahden eri heimon yksittäiset jäsenet joutuivat riitaan, niin sen sijaan, että molemmat heimot olisivat ryhtyneet taistelemaan, pantiin molemmat riitapukarit taistelemaan kaksintaistelu. Tavaksi tuli niin ikään, että kaksi sotajoukkoa jätti ratkaisun sen varaan, mikä olisi tuloksena kummaltakin puolelta valitun edustajan keskenään käymästä kamppailusta, niin kuin esimerkiksi tehtiin Daavidin ja Goljatin tapauksessa.
70:1.20 (785.3) Ensimmäinen askel sodan inhimillistämisessä oli sotavankien otto. Seuraavana askeleena naiset suljettiin vihollisuuksien ulkopuolelle, ja sitten seurasi taisteluun osallistumattomien tunnustaminen. Pian kehkeytyivät erityiset sotilaskastit ja vakinaiset armeijat, jotta olisi pysytty taistelutoimien jatkuvan monimutkaistumisen tasalla. Tällaisilta sotilailta kiellettiin jo varhaisessa vaiheessa naissuhteet, ja naiset lakkasivat kauan sitten sotimasta, vaikka he ovatkin aina ruokkineet ja hoivanneet sotilaita ja kannustaneet näitä jatkamaan taistelua.
70:1.21 (785.4) Sodanjulistamiskäytäntö merkitsi suurta edistystä. Tällaiset taisteluaikomuksen julkituomiset osoittivat eräänlaisen oikeudenmukaisuudentajun vallallepääsyä, ja sitä seurasi ”sivistyneen” sodankäynnin sääntöjen vähittäinen kehittyminen. Hyvin varhain tavaksi tuli pidättyä taistelemasta uskonnollisten paikkojen läheisyydessä, ja vielä myöhemmin taistelutoimista luovuttiin tietyiksi pyhäpäiviksi. Seuraavaksi alettiin yleisesti tunnustaa turvapaikkaoikeus, poliittisia pakolaisia suojeltiin.
70:1.22 (785.5) Näin sodankäynti vaihe vaiheelta kehittyi alkeellisesta ihmismetsästyksestä myöhempien aikojen ”sivistyneiden” kansakuntien jossakin määrin säännönmukaisemmaksi järjestelmäksi. Mutta ystävällisyyttä ilmentävä sosiaalinen asenne syrjäyttää vihamielisyyttä uhkuvan asenteen vain hitaasti.
70:2.1 (785.6) Menneinä aikoina saattoi kiihkeä sota panna alulle sellaisia yhteiskunnallisia muutoksia ja helpottaa sellaisten uusien ajatusten omaksumista, joita luonnollista tietä ei olisi ilmaantunut tai omaksuttu kymmeneentuhanteen vuoteen. Kauhistuttava hinta, joka näistä tietyistä sodan mukanaan tuomista eduista maksettiin, oli se, että yhteiskunta syöstiin väliaikaisesti takaisin raakalaisuuteen; sivistyneen järkiperäisyyden oli väistyttävä. Sota on väkevää lääkettä, hyvin kallista ja äärimmäisen vaarallista. Vaikka se tiettyjä yhteiskunnallisia sairauksia usein parantaakin, toisinaan se kuitenkin tappaa potilaan, hävittää yhteiskunnan.
70:2.2 (785.7) Alituinen välttämättömyys huolehtia kansallisesta puolustuksesta luo monia uusia ja edistyneitä yhteiskunnallisia järjestelyjä. Yhteiskunta saa nykyään nauttia siitä hyödystä, joka on peräisin pitkästä rivistä hyödyllisiä keksintöjä, jotka ensi alkuun olivat pelkästään sotilaallisia. Ja sodalle se on kiitollisuudenvelassa jopa tanssimisesta, tanssin erästä varhaista lajia nimittäin käytettiin sotilaallisena harjoitusmuotona.
70:2.3 (785.8) Sodalla on ollut yhteiskunnallista arvoa menneisyyden sivilisaatioille, sillä se:
70:2.4 (785.9) 1. Pakotti kuriin ja yhteistyöhön.
70:2.5 (785.10) 2. Kannusti miehuullisuuteen ja rohkeuteen.
70:2.6 (785.11) 3. Edisti ja lujitti kansallistunnetta.
70:2.7 (785.12) 4. Hävitti heikkoja ja epäkelpoja kansoja.
70:2.8 (785.13) 5. Hävitti primitiivisen tasa-arvoisuuden harhakuvan ja jakoi yhteiskunnan valikoivasti kerrostumiin.
70:2.9 (785.14) Kehitystä ja valikoitumista ajatellen sodalla on ollut tiettyä arvoa, mutta niin kuin piti luopua orjuudesta, niin on sodastakin sivilisaation hitaasti edistyessä kerran luovuttava. Muinaiset sodat edistivät matkustelua ja kulttuurista kanssakäymistä. Nyt näitä tarkoitusperiä palvelevat paremmin nykyaikaiset kuljetus- ja viestintämenetelmät. Muinaiset sodat vahvistivat kansakuntia, mutta nykyajan taistelut repivät sivistyneen kulttuurin hajalle. Entisaikaisen sodankäynnin seurauksena oli alemmantasoisten kansanheimojen rivien harveneminen, nykyajan yhteenottojen lopputuloksena on parhaan ihmisaineksen valikoitunut tuhoutuminen. Muinaisaikojen sodat edistivät organisoitumista ja tehokkuutta, mutta näistä päämääristä on nyt tullut nykyajan teollisuuden tavoitteita. Menneinä aikoina sota oli yhteiskunnallista käyteainetta, joka sysi sivilisaatiota eteenpäin, nyt tämä tulos saavutetaan paremmin kunnianhimon ja kekseliäisyyden avulla. Entisaikainen sodankäynti piti yllä taistojen Jumalan käsitettä, mutta nykyihmiselle on kerrottu, että Jumala on rakkaus. Sota on palvellut menneisyydessä monia arvokkaita tarkoitusperiä. Se on ollut tarpeellinen rakennusteline sivilisaation rakentamisessa, mutta nyt se on kulttuuria ajatellen ajautumassa nopeasti vararikkoon – se on menettämässä kykynsä jakaa yhteiskunnallista hyötyä merkitseviä osinkoja, jotka edes vähäisessä määrin olisivat siihen turvautumisesta koituvien hirvittävien tappioiden kanssa yhteismitallisia.
70:2.10 (786.1) Yhteen aikaan lääkärit uskoivat suoneniskentään monien sairauksien parannuskeinona, mutta he ovat sen jälkeen löytäneet useimmille tällaisille vaivoille paremmat hoitokeinot. Ja samoin täytyy sodan muodossa tapahtuvan kansainvälisen suoneniskennän totisesti väistyä, kun kansakuntien potemille sairauksille keksitään parempia hoitokeinoja.
70:2.11 (786.2) Urantian kansakunnat ovat jo ryhtyneet jättiläismäiseen kamppailuun kansallismielisen militarismin ja industrialismin välillä, ja tämä taistelu on monessa suhteessa samansisältöistä sen aikakausia jatkuneen kamppailun kanssa, jota kävivät toisella puolen paimentolais-metsästäjä ja toisella puolen viljelijä. Mutta jos industrialismin on määrä saavuttaa voitto militarismista, sen on vältettävä itseään uhkaavat vaarat. Orastavaa teollisuutta Urantialla uhkaavat vaarat ovat:
70:2.12 (786.3) 1. Voimallinen ajautuminen kohti materialismia, hengellinen sokeus.
70:2.13 (786.4) 2. Varallisuuden kaikkivoipaisuuden palvonta, arvojen vääristyminen.
70:2.14 (786.5) 3. Ylellisyyden paheet, kulttuurinen epäkypsyys.
70:2.15 (786.6) 4. Joutilaisuuden jatkuvasti enentyvät vaarat, palvelualttiuden puute.
70:2.16 (786.7) 5. Epätoivottavan rodullisen pehmeyden lisääntyminen, biologinen rappeutuminen.
70:2.17 (786.8) 6. Normittuneen teollisen orjuuden uhka, persoonallisuuden lamaantuminen. Työnteko jalostaa, raataminen sen sijaan turruttaa.
70:2.18 (786.9) Militarismi on yksinvaltaista ja julmaa – barbaarista. Se edistää yhteiskunnallista organisoitumista voittajien keskuudessa, mutta ajaa voitetut hajaannuksen valtaan. Industrialismi on sivistyneempää, ja sitä pitäisi harjoittaa niin, että se edistää aloitteellisuutta ja rohkaisee yksilöllisyyttä. Yhteiskunnan tulisi kaikin mahdollisin tavoin vaalia omintakeisuutta.
70:2.19 (786.10) Älkää tehkö sitä virhettä, että ihannoitte sotaa. Tarkastelkaa mieluummin, mitä se on tehnyt yhteiskunnan hyväksi, jotta voisitte muodostaa tarkemman mielikuvan siitä, mitä sodan sijalle asetettavan instituution on tarjottava jatkaakseen sivilisaation edistymistä. Ja ellei tällaisia sopivia sijaistoimintoja järjestetä, saatte olla varmat, että sotiminen jatkuu vielä pitkään.
70:2.20 (786.11) Koskaan ei ihminen ole hyväksyvä rauhaa normaaliksi elämäntavaksi, ennen kuin hän on kaikin puolin ja yhä uudelleen tullut vakuuttuneeksi siitä, että rauha palvelee parhaiten hänen aineellista hyvinvointiaan, eikä ennen kuin yhteiskunta on viisautta osoittaen hankkinut rauhanomaisia sijaistoimintoja tyydyttämään sitä luontaista tarvetta, joka vaatii silloin tällöin päästämään valloilleen sen kollektiivisen pyrkimyksen, jonka tarkoituksena on vapauttaa ihmislajin itsesäilytysvaistosta johtuvista reaktioista aiheutuvat, alituiseen kasautuvat tuntemukset ja energiat.
70:2.21 (786.12) Mutta vaikka vain ohimennenkin, sotaa olisi kuitenkin pidettävä arvossa kokemuksen kouluna, joka pakotti ylimielisistä individualisteista koostuvan rodun alistumaan äärimmilleen keskitetyn esivallan – ylipäällikön – alaisuuteen. Entisaikojen sota todellakin valikoi luontaiset suurmiehet johtotehtäviin, mutta nykyaikainen sota ei tätä enää tee. Löytääkseen johtajia yhteiskunnan täytyy nyt suuntautua rauhanomaisiin valloituksiin, joita se saavuttaa elinkeinoelämän, tieteen ja sosiaalisten toimintojen alalla.
70:3.1 (787.1) Kaikkein primitiivisimmässä yhteiskunnassa on lauma kaikki kaikessa, jopa lapset ovat sen yhteistä omaisuutta. Perheen kehittyminen syrjäytti lauman lastenkasvatuksen alalta, ja kun klaanit ja heimot olivat ilmestyneet näyttämölle, ne astuivat sosiaalisena yksikkönä lauman tilalle.
70:3.2 (787.2) Sukupuolinen tarve ja äidinrakkaus ovat perheen perustana. Mutta mitään varsinaista hallitusjärjestelmää ei ilmaannu, ennen kuin on alkanut muodostua perhettä laajempia ryhmiä. Perheinstituutiota edeltäneinä laumaelämän aikoina lauman johtajat olivat epämuodollisesti valikoituneita yksilöjä. Afrikkalaiset bushmannit eivät ole koskaan edenneet tätä primitiivistä vaihetta pidemmälle. Heidän laumassaan ei ole päällikköjä.
70:3.3 (787.3) Perheet yhdistyivät verisitein sukukunniksi, sukulaisryhmittymiksi, ja näistä kehittyi myöhemmin heimoja, tiettyä aluetta hallussaan pitäviä yhteisöjä. Sodankäynti ja ulkonainen paine pakottivat sukulaisuuteen perustuvat klaanit omaksumaan heimo-organisaation, mutta vasta kauppa ja tavarainvaihto pitivät nämä vanhimmat ja alkukantaiset ryhmät yhdessä niin, että vallalla olivat edes jonkinlaiset rauhanomaiset suhteet.
70:3.4 (787.4) Kansainväliset kauppaorganisaatiot edistävät Urantian rauhaa huomattavasti enemmän kuin sitä konsanaan edistää haihattelevien rauhanhankkeiden koko tunteileva viisastelu. Kauppasuhteita ovat helpottaneet kielen kehittyminen ja viestintämenetelmien paraneminen samoin kuin entistä parempi kuljetuslaitos.
70:3.5 (787.5) Yhteisen kielen puuttuminen on aina haitannut rauhanryhmien muodostumista, mutta rahasta on tullut se nykyaikaisen kaupankäynnin kieli, jota kaikki ymmärtävät. Nykyajan yhteiskunta pysyy suurelta osin koossa tavarantuotannon luomien markkinoiden avulla. Hyötymismotiivi on voimallinen sivistäjä, kun siihen lisätään palveluhalukkuus.
70:3.6 (787.6) Vanhimpina aikoina jokaista heimoa ympäröivät yltyvän pelon ja epäluuloisuuden samankeskiset kehät. Niinpä yhteen aikaan oli tapana tappaa kaikki muukalaiset, myöhemmin tavaksi tuli heidän orjuuttamisensa. Muinainen ajatus ystävyydestä tarkoitti suvun jäseneksi ottamista; ja klaanin jäsenyyden uskottiin jatkuvan kuoleman taakse, mikä on eräs varhaisimmista ikuisen elämän käsityksistä.
70:3.7 (787.7) Jäseneksiottoseremoniaan kuului toistensa veren juominen. Verenjuonnin sijasta joidenkin ryhmien keskuudessa vaihdettiin sylkeä. Ja tämä oli seuratapoihin kuuluvan suutelukäytännön muinainen alkulähde. Ja kaikki liittymismenot, koskivatpa ne sitten naimakauppaa tai jäseneksiottamista, päättyivät aina juhlimiseen.
70:3.8 (787.8) Myöhempinä aikoina käytettiin punaviinillä laimennettua verta, ja lopulta juotiin pelkkää viiniä jäseneksiottamismenojen sinetöimiseksi, josta merkkinä oli viinimaljojen kilistäminen, ja sen kruunasi itse juoman nauttiminen. Heprealaisilla oli käytössään näiden jäseneksiottoseremonioiden muunneltu muoto. Heidän arabi-esi-isänsä käyttivät tähän tarkoitukseen valaa, joka annettiin, samalla kun jäseneksi otettavan käsi lepäsi suvun syntyperäisen jäsenen sukupuolielimen päällä. Heprealaiset kohtelivat heimon jäsenyyteen liitettyjä muukalaisia ystävällisesti ja veljellisesti. ”Muukalainen, joka asuu teidän luonanne, olkoon kuin keskuudessanne syntynyt, ja teidän tulee rakastaa häntä niin kuin itseänne.”
70:3.9 (787.9) ”Kestiystävyys” oli tilapäistä vieraanvaraisuutta edustava suhde. Kun käymässä olleet vieraat lähtivät, tapana oli murtaa ruokavati kahtia ja antaa toinen puolisko poistuvalle ystävälle, jotta se olisi sopivana suosituksena kolmannelle henkilölle, joka joskus myöhemmin saattaisi saapua vierailulle. Oli tavallista, että vieraat maksoivat kestityksestään kertomalla tarinoita matkoistaan ja seikkailuistaan. Entisaikain tarinankertojista tuli niin suosittuja, että tapasäännöt lopulta kielsivät heidän toimintansa joko metsästys- tai sadonkorjuuaikoina.
70:3.10 (788.1) Ensimmäiset rauhansopimukset olivat ”veriliittoja”. Kahden sotaa käyvän heimon rauhanlähettiläät tapasivat, tervehtivät toisiaan kunnioittavasti ja ryhtyivät sitten pistelemään ihoaan, kunnes se vuosi verta, tämän jälkeen he imivät toistensa hurmetta ja julistivat rauhan.
70:3.11 (788.2) Varhaisimmat rauhanlähetystöt olivat miesten valtuuskuntia, jotka toivat mukanaan valikoituja neitsyitään ja antoivat nämä entisille vihollisilleen sukupuolisesti nautittaviksi. Näin siis sukupuoliviettiä käytettiin sotimishalun torjumiseen. Tällaisen kunnianosoituksen kohteeksi tulleen heimon tapana oli suorittaa vastavierailu ja tarjota omia neitojaan. Rauha oli tämän jälkeen lujalla pohjalla. Ja kohta sallittiin päälliköiden perheiden väliset avioliitot.
70:4.1 (788.3) Ensimmäinen rauhantilaan perustunut ryhmä oli perhe, sitten tulivat suku, heimo ja myöhemmin kansa, josta vihdoin tuli nykyajan alueellinen valtio. Se, että nykyajan rauhanryhmät ovat kauan sitten laajentuneet verisiteitä laajemmalle niin, että niiden piiriin kuuluvat nyt kansakunnatkin, on varsin rohkaisevaa siitäkin huolimatta, että Urantian kansat kuluttavat yhä suunnattomia rahamääriä sotavarusteluihin.
70:4.2 (788.4) Suvut olivat heimojen sisäisiä verisidosryhmiä, ja niiden olemassaolo johtui tietyistä yhteisistä mielenkiinnon kohteista, joihin kuuluivat muiden muassa:
70:4.3 (788.5) 1. Polveutuminen yhteisestä esi-isästä.
70:4.4 (788.6) 2. Saman uskonnollisen toteemin kunnioittaminen.
70:4.5 (788.7) 3. Saman murteen puhuminen.
70:4.6 (788.8) 4. Yhteinen asuinpaikka.
70:4.7 (788.9) 5. Samoihin vihollisiin kohdistuva pelko.
70:4.8 (788.10) 6. Yhteiset sotakokemukset.
70:4.9 (788.11) Sukujen päämiehet olivat aina heimopäällikön alaisia, samalla kun ensimmäiset heimohallitukset olivat löyhiä sukukuntien välisiä liittoja. Australian alkuasukkaat eivät koskaan kehittäneet kokonaisen heimon kattavaa hallintomuotoa.
70:4.10 (788.12) Suvun rauhanaikaiset päälliköt hallitsivat tavallisesti äidinpuoleisen perimysjärjestyksen mukaan, heimokohtaiset sotapäälliköt vasta vakiinnuttivat isänpuoleisen perimysjärjestyksen. Heimopäälliköiden ja ensimmäisten kuninkaiden hovi koostui sukujen päämiehistä, jotka kutsuttiin kuninkaan eteen tavan mukaan useita kertoja vuodessa. Tällainen menettely antoi kuninkaalle mahdollisuuden pitää heitä silmällä ja saada heidät paremmin yhteistyöhön kanssaan. Paikallista itsehallintoa ajatellen sukukunnat palvelivat arvokasta tarkoitusperää, mutta ne hidastivat merkittävästi kansakuntien kasvua suuriksi ja voimakkaiksi.
70:5.1 (788.13) Jokaisella ihmisen instituutiolla oli alkuvaiheensa, ja siviilihallinto on asteittain etenevän evoluution tulos yhtä paljon kuin avioliitto, tuotantoelämä ja uskonto. Alkuaikojen sukukunnista ja alkuheimoista kehittyivät vähin erin ja yksi toisensa jälkeen ihmisen muovaamat hallitusjärjestelmät, jotka ovat tulleet ja menneet, kunnes on päädytty kahdennenkymmenennen vuosisadan toiselle kolmannekselle ominaisiin yhteiskunnallisen ja kansalaissäätelyn muotoihin.
70:5.2 (788.14) Perheyksiköiden asteittaisen ilmaantumisen myötä laskettiin perusta sukukunnan, verisukulaisuuteen pohjautuvien perheiden muodostaman ryhmittymän, puitteissa tapahtuvalle hallinnolle. Ensimmäinen varsinainen hallituselin oli vanhimpainneuvosto. Tämä säätelevä ryhmä koostui vanhoista miehistä, jotka olivat kunnostautuneet jollakin vaikuttavalla tavalla. Sivistymätönkin ihminen arvosti jo varhaisessa vaiheessa viisautta ja kokemusta, ja seurasi pitkään jatkunut aikakausi, jolloin vanhimmat olivat hallitsevassa asemassa. Tästä vanhusten harvainvallasta kehkeytyi vähitellen patriarkaalisuuden idea.
70:5.3 (789.1) Muinaiseen vanhimpainneuvostoon kätkeytyi jo kaikkien hallitustoimintojen – toimeenpanevan, lainsäädännällisen ja tuomiovallan – potentiaali. Tulkitessaan vallitsevia tapasääntöjä, neuvosto oli tuomioistuin; luodessaan uusia sosiaalisen käytännön muotoja, se oli lakiasäätävä elin ja siinä laajuudessa kuin tällaisia päätöksiä saatettiin voimaan, se oli toimeenpanoelin. Tämän neuvoston puheenjohtaja oli eräs myöhemmän heimopäällikköinstituution edeltäjistä.
70:5.4 (789.2) Joidenkin heimojen neuvostot koostuivat naisista, ja monilla heimoilla oli ajoittain naishallitsijoita. Muutamat punaisen ihmisen heimot pysyivät uskollisina Onamonalontonin opetukselle ja tottelivat ”seitsenjäsenisen neuvoston” yksimielistä hallintoa.
70:5.5 (789.3) Ihmiskunnan on ollut vaikea oppia, että keskustelukerho ei voi johtaa sen kummemmin rauhaa kuin sotaakaan. Primitiivisistä ”palavereista” oli perin harvoin mitään hyötyä. Ihmisrotu oppi jo alkuvaiheessa, että sukujen päämiehistä koostuvan ryhmän johtamalla sotajoukolla ei ollut mitään mahdollisuuksia vahvaa, yhden miehen johtamaa armeijaa vastaan. Sota on aina ollut kuninkaantekijä.
70:5.6 (789.4) Ensi alkuun sotapäälliköt valittiin vain sotatoimia varten, ja rauhan aikana heillä oli tapana luopua osasta valtaoikeuksiaan. Tällöin heidän tehtävänsä olivat luonteeltaan enemmänkin yhteiskunnallisia. Mutta vähitellen he alkoivat valtaansa väärinkäyttäen sekaantua asioihin myös sotien välisenä rauhan aikana niin, että he pyrkivät hallitsemaan keskeytyksettä sodasta toiseen. Usein he pitivät huolen siitä, ettei yhdestä sodasta kulunut kauankaan, kun jo oltiin seuraavassa. Nämä varhaiset sotaherrat eivät rauhantilaa suuremmin rakastaneet.
70:5.7 (789.5) Myöhempinä aikoina valittiin joitakuita päälliköitä muuhun kuin sotapalvelukseen, ja heidät valikoitiin epätavallisen fyysisen kunnon tai erinomaisten henkilökohtaisten kykyjen perusteella. Punaisilla ihmisillä oli usein kahdenlaisia päälliköitä: sachemit, rauhanajan päälliköt, ja perinnölliset sotapäälliköt. Rauhanajan hallitsijat olivat myös tuomareita ja opettajia.
70:5.8 (789.6) Joitakin varhaisia yhdyskuntia hallitsivat poppamiehet, jotka usein toimivat myös päällikköinä. Yksi mies saattoi toimia pappina, lääkärinä ja ylimpänä toimeenpanijana. Alkuaikojen kuninkaalliset arvomerkit ovat varsin usein olleet alun perin papinkaapuun kuuluneita symboleja tai tunnuskuvioita.
70:5.9 (789.7) Ja juuri näiden vaiheiden kautta hallinnon toimeenpaneva haara vähitellen kehkeytyi. Suku- ja heimoneuvostot jatkoivat toimintaansa neuvonantajan ominaisuudessa ja myöhemmin ilmaantuvien lainsäädännällisen ja oikeudellisen hallinnonhaaran edeltäjinä. Afrikassa kaikki nämä primitiivisen hallinnon muodot ovat monien heimojen keskuudessa vielä tämänkin päivän todellisuutta.
70:6.1 (789.8) Tehokas valtionhallinto syntyi vasta sellaisen päällikön ilmaantuessa, jolla oli täysimääräinen toimeenpanovalta. Ihminen havaitsi, että tehokas hallinto oli aikaansaatavissa vain luovuttamalla valta jollekulle persoonallisuudelle, ei jotakin aatetta ylläpitämällä.
70:6.2 (789.9) Valtius versoi perheen arvovallan tai varallisuuden ideasta. Kun patriarkaalisesta pikkukuninkaasta tuli todellinen kuningas, häntä kutsuttiin joissakin tapauksissa ”kansansa isäksi”. Myöhemmin ajateltiin kuninkaiden polveutuneen sankareista. Ja vieläkin myöhempinä aikoina hallitsijan tehtävästä tuli perinnöllinen, mikä johtui uskosta kuninkaiden jumalalliseen alkuperään.
70:6.3 (789.10) Kuninkuuden perinnöllisyydellä vältyttiin siltä anarkialta, joka oli ennen aiheuttanut perin paljon hävitystä kuninkaan kuoleman ja hänen seuraajansa valinnan väliaikana. Perheellä oli biologinen päämies, sukukunnalla oli valittu luonnollinen johtaja, heimolla ja myöhemmin valtiolla ei ollut mitään luonnollista johtajaa, ja se oli toinen syy tehdä päällikkö-kuninkaista perinnöllisiä. Ajatus kuninkaallisista perheistä ja aristokratiasta perustui myös sukukuntien keskuudessa vallinneeseen ”nimen omistamisen” tapasääntöön.
70:6.4 (790.1) Kuninkaiden vallanperimystä pidettiin lopulta yliluonnollisena, sillä kuninkaallisten sukujuurien ajateltiin ulottuvan aina Prinssi Caligastian aineellistetun esikunnan aikoihin asti. Kuninkaista tuli näin fetissipersoonallisuuksia ja heitä pelättiin kohtuuttomasti niin, että hovikäyttöön omaksuttiin oma erityinen puheenpartensakin. Vielä äskettäin uskottiin, että kuninkaiden kosketus parantaisi sairauden, ja jotkin Urantian kansat katsovat yhä, että heidän hallitsijoidensa alkuperä on jumalallinen.
70:6.5 (790.2) Entisaikojen fetissikuningas pidettiin usein erossa muusta maailmasta. Häntä pidettiin niin pyhänä, että oli sopimatonta edes saada nähdä häntä muulloin kuin juhla- ja pyhäpäivinä. Tavallisesti valittiin joku edustaja esittämään hänen osaansa, ja tämä tapa on pääministerien virka-aseman alkulähde. Ensimmäinen kuninkaan kabinetin viranhaltija oli ruokavarojenhoitaja, muita viranhaltijoita ilmaantui kuitenkin pian. Hallitsijat nimittivät kohta edustajia, jotka olivat vastuussa kaupankäynnistä ja uskonnosta; ja kabinetin kehittyminen oli askel suoraan sitä kohti, että toimeenpanovalta muuttui persoonattomaksi. Näistä alkuaikojen kuninkaiden avustajista muodostui tavanomainen aatelisto, ja kuninkaan vaimo nousi vähitellen kuningattaren arvoasemaan, sitten kun naisia alettiin pitää suuremmassa arvossa.
70:6.6 (790.3) Häikäilemättömät hallitsijat saavuttivat myrkyn keksimisen myötä suuren vallan. Hoveissa muinoin harjoitettu taikuus oli paholaismaista: kuninkaan viholliset vain yhtäkkiä kuolla kupsahtivat. Mutta despoottisintakin tyrannia koskivat tietyt rajoitukset, ainakin alituiseen vaanivan salamurhan pelko häntä hillitsi. Poppamiehet, noitatohtorit ja papit ovat aina olleet voimakkaina pidäkkeinä kuninkaille. Maanomistajilla, aristokraateilla, oli myöhemmin samanlainen hillitsevä vaikutus. Ja tuon tuostakin suvut ja heimot yksinkertaisesti vain nousivat kapinaan ja syöksivät despoottinsa ja tyranninsa vallasta. Kun vallasta syöstyt hallitsijat tuomittiin kuolemaan, heille suotiin usein mahdollisuus tehdä itsemurha. Siitä sai alkunsa muinainen sosiaalinen tapa turvautua tietyissä tilanteissa itsemurhaan.
70:7.1 (790.4) Ensimmäiset sosiaaliset ryhmät perustuivat verisukulaisuuteen, yhteenliittyminen laajensi sukulaisuuspohjaista klaania. Sukujen väliset avioliitot olivat seuraava vaihe ryhmän laajenemisessa, ja tästä seurannut monihaarainen heimo oli ensimmäinen varsinaisesti poliittinen yksikkö. Seuraava edistysaskel yhteiskunnallisessa kehityksessä oli uskonnollisten kulttien ja poliittisten klubien kehittyminen. Ensi vaiheessa nämä ilmaantuivat salaseurojen muodossa, ja alun perin ne olivat tyystin uskonnollisia, myöhemmin niistä tuli sääteleviä. Aluksi ne olivat miesten kerhoja, myöhemmin ilmaantui naisten ryhmiä. Ne jakautuivat ennen pitkää kahteen luokkaan: yhteiskunnallis-poliittiseen ja uskonnollis-mystiseen luokkaan.
70:7.2 (790.5) Oli monia syitä siihen, miksi nämä seurat olivat salaisia:
70:7.3 (790.6) 1. Pelko joutua jonkin tabun rikkomisen vuoksi hallitsijain epäsuosioon.
70:7.4 (790.7) 2. Vähemmistöuskonnon riittien harjoittaminen.
70:7.5 (790.8) 3. Arvokkaiden ”henki-” tai ammattisalaisuuksien säilyttäminen.
70:7.6 (790.9) 4. Jonkin erityisen taikuuden tai magian harrastaminen.
70:7.7 (790.10) Se juuri, että nämä seurat olivat salaisia, antoi niiden jäsenille salaperäisyyden mukanaan tuomaa, heimon muihin jäseniin kohdistuvaa valtaa. Salamyhkäisyys vetoaa myös turhamaisuuteen; salaisuuteen vihityt olivat oman aikansa yhteiskunnan aristokratiaa. Initiaation jälkeen pojat metsästivät miesten seurassa, kun he sitä ennen olivat keräilleet kasviksia naisten mukana. Ja pojalle oli mitä suurin nöyryytys, häpeä koko heimon silmissä, jos hän epäonnistui puberteettikokeiden läpäisemisessä ja joutui sen vuoksi pakosta jäämään miestentalon ulkopuolelle, naisten ja lasten joukkoon, eli jos häntä pidettiin naismaisena. Initioimattomien ei sitä paitsi ollut lupa mennä naimisiin.
70:7.8 (791.1) Alkukantaiset ihmiset opettivat keskenkasvuisille nuorukaisilleen jo hyvin varhaisessa vaiheessa sukupuolielämän säätelyä. Tuli tavaksi pitää pojat poissa vanhempiensa luota puberteetti-iästä aina heidän naimisiinmenoonsa saakka niin, että heidän opettamisensa ja harjaannuttamisensa uskottiin miesten salaseurojen huoleksi. Ja yksi näiden klubien päätehtävistä olikin vahtia nuoria miehiä ja sillä keinoin pitää huoli siitä, ettei syntyisi aviottomia lapsia.
70:7.9 (791.2) Kaupallinen prostituutio sai alkunsa, kun nämä miesten klubit maksoivat rahalla muiden heimojen naisten käytöstä. Mutta varhaisempien ryhmien keskuudessa sukupuolista leväperäisyyttä ei juurikaan esiintynyt.
70:7.10 (791.3) Puberteettiin liittyvät initiaatiomenot jakaantuivat tavallisesti viisi vuotta kestäneelle ajanjaksolle. Näihin menoihin liittyi paljon itsekidutusta ja tuskallista viiltelyä. Ympärileikkausta harrastettiin ensi kertaa vihkimysriittinä, jolla liityttiin erääseen tällaiseen salaiseen veljeskuntaan. Heimon tunnusmerkit viillettiin vartaloon osana puberteettivihkimystä. Tatuointi sai alkunsa tällaisesta jäsenyyden merkistä. Moinen kiduttaminen yhdessä monien kieltäymysten kanssa oli tarkoitettu karaisemaan näitä nuorukaisia, teroittamaan heidän mieleensä elämän todellisuutta ja sen väistämätöntä ankaruutta. Tämä tavoite saavutetaan paremmin myöhemmässä vaiheessa tavaksi tulleiden urheilukilpailujen ja fyysisten voimainkoetusten avulla.
70:7.11 (791.4) Nuorukaisten moraalin kohentaminen kiinnosti salaseuroja suuresti. Yksi puberteettiseremonioiden päätarkoituksista oli juurruttaa pojan mieleen, että hänen täytyy jättää muiden miesten vaimot rauhaan.
70:7.12 (791.5) Näiden ankaran kurin ja koulutuksen vuosien jälkeen nuoret miehet tavallisesti laskettiin vapauteen viettämään lyhyttä joutenolon ja vapauden jaksoa vähän ennen naimisiinmenoa. Tämän jälkeen he palasivat heimon piiriin mennäkseen naimisiin ja astuakseen eliniäkseen heimon tabujen alaisuuteen. Ja tämä muinainen tapa on jatkunut nykyaikaan asti typeränä ”aikansa hurjastelemisen” -käsitteenä.
70:7.13 (791.6) Monet myöhemmät heimot hyväksyivät naisten salaseurojen muodostamisen. Näiden tarkoituksena oli keskenkasvuisten tyttöjen valmentaminen vaimon rooliin ja äitiyteen. Initiaation jälkeen tytöt olivat naimakelpoisia, ja heillä oli lupa osallistua ”morsiannäyttelyyn”, noiden aikojen seuraelämäänastumisjuhlaan. Jo aikaisessa vaiheessa ilmaantui sisarkuntia, joiden jäsenet sitoutuivat pidättymään avioliitosta.
70:7.14 (791.7) Ennen pitkää ilmaantui julkisia seuroja, kun naimattomien miesten ryhmät ja vapaiden naisten ryhmät muodostivat erilliset järjestönsä. Nämä yhteenliittymät olivat itse asiassa ensimmäisiä kouluja. Ja kun miesten ja naisten kerhot olivat usein taipuvaisia kiusaamaan toisiaan, jotkin pidemmälle edistyneet heimot kokeilivat – sen jälkeen kun ne olivat olleet kosketuksissa Dalamatian opettajiin – yhteisopetusta pitämällä yllä molemmille sukupuolille tarkoitettuja sisäoppilaitoksia.
70:7.15 (791.8) Salaseurat myötävaikuttivat sosiaalisten kastien muodostumiseen pääasiassa vihkimysmenojensa mystisen luonteen välityksellä. Näiden seurojen jäsenet käyttivät aluksi naamioita pelotellakseen uteliaat pois heidän sururiiteistään, esi-isienpalvontamenoista. Tästä rituaalista kehittyi myöhemmin puolittain spiritistinen istunto, josta väitettiin, että henget olivat siellä ilmestyneet. Muinaiset ”uuden syntymän” seurat käyttivät tunnuksia ja ottivat käyttöön erityisen salakielen. Niiden jäsenet pidättyivät nauttimasta tiettyjä ruokia ja juomia. Seurojen jäsenet toimivat yöpoliiseina ja toimivat muutoinkin laajalla yhteiskunnallisen toiminnan rintamalla.
70:7.16 (792.1) Kaikki salaiset yhteisöt pakottivat vannomaan valan, teroittivat toimintansa luottamuksellisuutta ja opettivat salaisuuksien säilyttämistä. Nämä järjestöt herättivät rahvaassa kunnioittavaa pelkoa ja pitivät sen aisoissa. Ne toimivat myös rikollisuuden vastustamisseuroina ja sovelsivat siinä yhteydessä lynkkauslakia. Ne toimivat ensimmäisinä vakoilijoina heimojen käydessä sotaa ja ensimmäisenä salaisena poliisina rauhan aikana. Ja mikä parasta, ne pitivät häikäilemättömät kuninkaat epävarmoina asemastaan. Näiden seurojen vastapainoksi kuninkaat ylläpitivät omaa salaista poliisiaan.
70:7.17 (792.2) Näistä seuroista saivat alkunsa ensimmäiset poliittiset puolueet. Ensimmäisessä puolueista kokoonpannussa hallituksessa olivat vastakkain ”vahvat” ja ”heikot”. Muinaisina aikoina hallitus vaihtui vain sisällissodan tuloksena; se riitti todistamaan, että heikoista olikin tullut vahvoja.
70:7.18 (792.3) Kauppiaat käyttivät näitä seuroja saatavienperijöinä ja kuninkaat veronkantajina. Verotuksesta on käyty pitkä kamppailu. Eräs sen varhaisimmista muodoista oli kymmenys, yksi kymmenesosa metsästys- tai sotasaaliista. Veroja kannettiin alun perin kuninkaan talouden ylläpitoon, mutta sitten havaittiin, että niiden kerääminen oli helpompaa, kun ne naamioitiin temppelipalvelun tukemiseen annettaviksi uhrilahjoiksi.
70:7.19 (792.4) Vähä vähältä nämä salaseurat kehittyivät ensimmäisiksi hyväntekeväisyysjärjestöiksi, ja myöhemmin niistä kehittyi varhaisemman ajan uskonnollia seuroja – kirkkojen edeltäjiä. Lopulta joistakin tällaisista yhteisöistä tuli heimojenvälisiä, ensimmäisiä kansainvälisiä veljesliittoja.
70:8.1 (792.5) Ihmisten mentaalinen ja fyysinen epätasa-arvoisuus takaa sen, että ilmaantuu yhteiskuntaluokkia. Ainoat maailmat, joissa sosiaalisia kerrostumia ei esiinny, ovat kaikkein alkeellisimmat ja kaikkein edistyneimmät maailmat. Sivilisaation sarastuksen vaiheessa oleva maailma ei ole vielä aloittanut sosiaalisten tasojen eriyttämistä, kun taas valoon ja elämään asettunut maailma on suurelta osin jo hävittänyt nämä ihmiskunnan jakautumat, jotka ovat niin tunnusomaisia kaikille näiden kummankin välissä oleville kehitysvaiheille.
70:8.2 (792.6) Kun yhteiskunta kohosi luonnontilasta barbariaan, sen inhimilliset rakennusosaset pyrkivät seuraavien yleisten syiden johdosta ryhmittymään luokiksi:
70:8.3 (792.7) 1. Luonnolliset syyt – kosketuksissaolo, sukulaisuus ja avioliitto; ensimmäiset yhteiskunnalliset eroavuudet perustuivat sukupuoleen, ikään ja verisiteisiin – sukulaisuuteen päällikön kanssa.
70:8.4 (792.8) 2. Yksilökohtaiset syyt – kyvykkyyden, kestävyyden, taitavuuden ja rohkeuden tunnustaminen; näitä seurasivat pian kielitaidon, tietämyksen ja kaikinpuolisen älykkyyden tunnustaminen.
70:8.5 (792.9) 3. Sattumasta johtuvat syyt – sota ja poismuutto johtivat ihmisryhmien erilleenjoutumiseen. Valloitukset, voittajan suhde voitettuun, vaikuttivat voimakkaasti luokkakehitykseen, sillä orjuus toi mukanaan yhteiskunnan ensimmäisen pääjakautuman: jaon vapaisiin ja orjuutettuihin.
70:8.6 (792.10) 4. Taloudelliset syyt – rikkaat ja köyhät. Varallisuus ja orjienomistus oli erään yhteiskuntaluokan syntyperustana.
70:8.7 (792.11) 5. Maantieteelliset syyt – luokkia syntyi sen mukaan, sijaitsiko yhteisö kaupungissa vai maaseudulla. Kaupunki ja maaseutu ovat kumpikin osaltaan myötävaikuttaneet näkökannoiltaan ja reaktioiltaan eriävien paimentolainen-maanviljelijän ja kauppias-teollisuudenharjoittajan erillistymiseen.
70:8.8 (792.12) 6. Sosiaaliset syyt – luokkia on vähitellen muodostunut myös siltä pohjalta, miten eri ryhmiä on väestön piirissä arvostettu. Eräs varhaisimmista tämänlaatuisista jakautumista oli rajankäynti pappi-opettajien, hallitsija-sotureiden, kapitalisti-kauppiaiden, tavallisten työtätekevien ja orjien välillä. Orjasta ei koskaan voinut tulla kapitalistia, vaikka palkannauttija joskus saattoikin päättää liittyä kapitalistien riveihin.
70:8.9 (793.1) 7. Ammatilliset syyt – kun ammattien lukumäärä moninkertaistui, niillä oli taipumus luoda kasteja ja kiltoja. Työläiset jakautuivat kolmeen pääryhmään: vapaiden ammattien harjoittajain luokkiin, joihin myös poppamiehet kuuluivat; sitten ammattitaitoisiin työläisiin, joiden jälkeen tulivat ammattitaidottomat työläiset.
70:8.10 (793.2) 8. Uskonnolliset syyt – varhaiset kulttiseurat loivat omat luokkansa sukujen ja heimojen sisälle, ja pappien hurskaus ja salaperäisyys ovat jo pitkään pitäneet heidät erillisenä sosiaalisena ryhmänä.
70:8.11 (793.3) 9. Rodulliset syyt – kahden tai useamman rodun esiintyminen tietyn kansan tai alueellisen yksikön sisällä luo tavallisesti ihonväriin perustuvia kasteja. Intian alkuperäinen kastijärjestelmä perustui ihonväriin, johon perustui myös muinais-Egyptin kastilaitos.
70:8.12 (793.4) 10. Iästä johtuvat syyt – nuoruus ja kypsyys. Heimojen keskuudessa poika jäi isänsä silmälläpidon alaiseksi niin kauaksi aikaa kuin isä eli, kun tytär taas jäi naimisiinmenoonsa saakka äitinsä helmoihin.
70:8.13 (793.5) Joustavat ja muuttuvat yhteiskuntaluokat ovat kehittyvän sivilisaation kannalta välttämättömiä, mutta kun luokasta tulee kasti, kun sosiaaliset tasot kivettyvät, ostetaan yhteiskunnallisen vakauden lisääntyminen omakohtaisen aloitteellisuuden vähenemisellä. Sosiaalinen kasti ratkaisee kyllä yksilön ongelman sikäli, että hän löytää paikkansa tuotantotoiminnan piirissä, mutta se myös rajoittaa jyrkästi yksilön kehitystä ja itse asiassa estää yhteiskunnallisen yhteistoiminnan.
70:8.14 (793.6) Luonnollista tietä muodostuneet yhteiskuntaluokat säilyvät niin kauan, että ihminen ne kehityksen myötä vähitellen hävittää edistyvään sivilisaatioon sisältyvien biologisten, älyllisten ja hengellisten voimavarojen älyperäisellä hyväksikäytöllä, kuten:
70:8.15 (793.7) 1. Rotukantojen biologisella uudistamisella – alemmantasoisen rotuaineksen valikoivalla eliminoimisella. Tämä on omiaan kitkemään kuolevaisten keskuudessa esiintyvät monet epätasa-arvoisuudet.
70:8.16 (793.8) 2. Tällaisesta biologisesta kohentumisesta koituvan aivokapasiteetin lisäyksen opetuksellisella harjoittamisella.
70:8.17 (793.9) 3. Kuolevaisten välillä vallitsevan sukulaisuuden ja veljeyden uskonnollisella elähdyttämisellä.
70:8.18 (793.10) Mutta nämä toimenpiteet voivat tuottaa varsinaiset hedelmänsä vasta tulevaisuuden kaukaisina vuosituhansina, jos kohta paljon sosiaalista kohenemista onkin välittömänä seurauksena näiden sivistyksellistä edistystä nopeuttavien tekijöiden älykkäästä, viisaasta ja kärsivällisestä hyväksikäytöstä. Uskonto on se mahtava vipusin, joka nostaa sivilisaation kaaoksesta, mutta se on voimaton, ellei terve ja normaali mieli voi turvallisesti tukeutua terveeseen ja normaaliin perinnöllisyyteen.
70:9.1 (793.11) Luonto ei anna ihmiselle mitään oikeuksia; se antaa vain elämän ja maailman, jossa elämä eletään. Luonto ei anna edes elämisen oikeutta, niin kuin on pääteltävissä siitä, mitä todennäköisesti tapahtuisi, jos aseeton ihminen joutuisi aarniometsässä kohdakkain nälkäisen tiikerin kanssa. Yhteiskunnan tärkein anti ihmiselle on turvallisuus.
70:9.2 (793.12) Vähä vähältä yhteiskunta toi esille tarjoamansa oikeudet, ja tällä hetkellä ne ovat:
70:9.3 (793.13) 1. Ravinnonsaannin varmuus.
70:9.4 (793.14) 2. Sotilaallinen puolustus – varustautumisen tuottama turvallisuus.
70:9.5 (793.15) 3. Yhteiskunnan sisäisen rauhan säilyttäminen – yksilön harjoittaman väkivallan ja yhteiskunnallisen epäjärjestyksen ehkäiseminen.
70:9.6 (794.1) 4. Sukupuolisuhteiden kontrolli – avioliitto, perheinstituutio.
70:9.7 (794.2) 5. Omaisuus – omistamisen oikeus.
70:9.8 (794.3) 6. Yksilöiden välisen ja ryhmien välisen kilpailun edistäminen.
70:9.9 (794.4) 7. Huolehtiminen nuorison opettamisesta ja kouluttamisesta.
70:9.10 (794.5) 8. Tavaranvaihdon ja kaupan edistäminen – teollinen kehitys.
70:9.11 (794.6) 9. Työolojen ja maksettavien palkkioiden saattaminen paremmalle tolalle.
70:9.12 (794.7) 10. Uskonnonharjoittamisen vapauden takaaminen siinä tarkoituksessa, että kaikki nämä muut yhteiskunnalliset toiminnot jalostuisivat, kun niistä tulee hengellisesti motivoituja.
70:9.13 (794.8) Kun oikeudet ovat niin vanhoja, ettei niiden alkuperästä enää ole tietoa, niitä kutsutaan usein luontaisiksi oikeuksiksi. Mutta ihmisoikeudet eivät todellisuudessa ole luontaisia, vaan ne ovat täysin yhteiskunnallisia. Ne ovat suhteellisia ja alituiseen muuttuvia, eiväthän ne ole muuta kuin pelisääntöjä – yhteisesti tunnustettuja kanssakäymisen säätelykeinoja, jotka hallitsevat ihmisten välisen kilpataistelun alati muuttuvia ilmiöitä.
70:9.14 (794.9) Mitä jonain aikakautena pidetään oikeana, sitä ei aikojen muututtua ehkä enää pidetäkään oikeana. Se, että yhä edelleen on olemassa suuret määrät vajavaisia ja rappeutuneita yksilöjä, ei johdu siitä, että heillä olisi jokin luontainen oikeus tällä tavoin kuormittaa kahdennenkymmenennen vuosisadan sivilisaatiota, vaan se johtuu yksinkertaisesti siitä, että aikakauden yhteiskunta – tapasäännöt – niin määrää.
70:9.15 (794.10) Tunnustettuja ihmisoikeuksia oli Euroopan keskiajalla vain muutamia. Jokainen ihminen kuului tuolloin jollekin toiselle, ja oikeudet olivat vain valtion tai kirkon myöntämiä etuoikeuksia tai suosionosoituksia. Ja tätä erhettä vastaan noussut kapina oli yhtä lailla erheellinen johtaessaan uskomukseen, jonka mukaan kaikki ihmiset syntyivät tasavertaisina.
70:9.16 (794.11) Heikot ja alempitasoiset ovat aina taistelleet yhtäläisistä oikeuksista. He ovat aina vaatimalla vaatineet, että valtio pakottaisi vahvat ja korkeammantasoiset täyttämään heidän tarpeensa ja muutoinkin hyvittämään niitä puutteita, jotka aivan liian usein ovat luonnollinen tulos heidän omasta välinpitämättömyydestään ja velttoudestaan.
70:9.17 (794.12) Tämä tasa-arvoisuuden ihanne on kuitenkin sivilisaation lapsi, sellaista ei tavata luonnosta. Kulttuuri itsekin osoittaa vastaansanomattomasti ihmisten perinnöllisen eriarvoisuuden siinä, miten perin epätasa-arvoisia ihmisten kulttuuriset kyvyt ovat. Luontaiseksi otaksutun tasa-arvoisuuden äkillinen ja evoluutioon perustumaton toteuttaminen syöksisi sivistyneen ihmisen nopeasti takaisin primitiivisten aikojen karkeisiin tapoihin. Yhteiskunta ei voi tarjota yhtäläisiä oikeuksia kaikille, mutta se voi antaa lupauksen siitä, että se oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta noudattaen huolehtii itse kunkin erilaisista oikeuksista. Yhteiskunnan tehtävänä ja velvollisuutena on tarjota luonnonlapselle kohtuullinen ja rauhanomainen mahdollisuus saada elantonsa, osallistua suvunjatkamiseen ja samalla päästä osalliseksi jonkinmääräisestä halujen tyydyttymisestä. Ja näiden kaikkien kolmen yhteissummasta koostuu ihmisen onnellisuus.
70:10.1 (794.13) Luonnonoikeus on ihmistekoinen teoria, se ei ole fakta. Luonnossa nähty oikeudenmukaisuus on puhtaasti teoreettista, täysin kuvitteellista. Luonto tarjoaa vain yhdenlaista oikeutta: syiden ja seurausten vääjäämättömän vastaavuuden.
70:10.2 (794.14) Oikeudenmukaisuus sellaisena, millaiseksi ihminen sen käsittää, tarkoittaa sitä, että ihminen saa hänelle kuuluvat oikeudet, ja tämän takia se on ollut riippuvaista evoluution etenemisestä. Oikeudenmukaisuuden käsitys saattaa hyvinkin olla perusainesosana hengellä varustetussa mielessä, mutta avaruuden maailmoissa se ei noin vain yhtäkkiä ilmesty olemassaolon piiriin täyteen muotoonsa kehittyneenä.
70:10.3 (794.15) Alkuihminen uskoi jokaisen ilmiön johtuvan aina jostakusta henkilöstä. Kun joku kuoli, villi-ihminen ei kysynyt, mikä hänet tappoi, vaan kuka. Tahattoman tapon mahdollisuutta ei sen vuoksi tunnustettu, ja määrättäessä rangaistusta rikoksesta jätettiin rikoksentekijän motiivi kokonaan vaille huomiota. Tuomio langetettiin aiheutetun vahingon mukaan.
70:10.4 (795.1) Yleinen mielipide toimi varhaisimmassa alkukantaisessa yhteisössä ilman välikäsiä, oikeudenpalvelijoita ei tarvittu. Alkukantainen elämänmuoto ei tunnustanut yksityiselämää. Ihmisen naapurit olivat vastuussa hänen käyttäytymisestään, ja siitä juontui heidän oikeutensa urkkia hänen henkilökohtaisia asioitaan. Yhteisöä säänneltiin sen teorian pohjalta, että ryhmän jäsenistön tuli olla kiinnostunut ryhmän jokaisen yksittäisen jäsenen käyttäytymisestä ja että sillä tuli olla tietynmääräinen oikeus tämän valvomiseen.
70:10.5 (795.2) Jo hyvin varhain uskottiin, että aaveet jakoivat oikeutta poppamiesten ja pappien välityksellä. Tämä uskomus teki näistä säädyistä ensimmäisiä rikostutkijoita ja oikeudenpalvelijoita. Heidän muinoin käyttämiinsä menetelmiin rikosten selville saamiseksi kuului epäiltyjen koetteleminen myrkyillä, tulella ja kivulla. Nämä julmat koettelut eivät olleet muuta kuin karkeita välimiesmenettelyn keinoja. Ne eivät välttämättä ratkaisseet kiistaa ollenkaan oikeudenmukaisesti. Jos syytetty erimerkiksi oksensi hänelle myrkkyä juotettaessa, hän oli viaton.
70:10.6 (795.3) Vanha testamentti kertoo yhdestä tällaisesta koettelusta – aviorikoksen paljastamiseksi suoritetusta syyllisyyskokeesta. Jos mies epäili vaimonsa olleen hänelle uskoton, hän vei tämän papin eteen ja toi julki epäilyksensä. Tämän jälkeen pappi valmisti sotkun, johon pantiin pyhää vettä ja temppelin lattialta lakaistua tomua. Asian vaatiman seremonian jälkeen, johon kuului uhkaavia kirouksia, syytetty vaimo pantiin juomaan tämä inhottava litku. Jos hän oli syyllinen, niin ”menee kirovesi häneen, hänelle tuskaksi, ja hänen vatsansa paisuu ja lanteensa kuihtuvat ja vaimon nimi on oleva kirouksena kansan keskuudessa.” Mikäli joku nainen jonkin ihmeen kautta onnistui saamaan tämän iljettävän ryypyn alas kurkustaan eikä osoittanut fyysisen sairauden oireita, hänet vapautettiin mustasukkaisen aviomiehensä esittämistä syytöksistä.
70:10.7 (795.4) Miltei kaikki kehittyvät heimot käyttivät johonkin aikaan näitä hirmuisia keinoja rikosten selvittämiseksi. Kaksintaistelu on nykyaikaan asti säilynyt koetteluoikeudenkäynnin jäänne.
70:10.8 (795.5) Mitään ihmeteltävää ei ole siinä, että heprealaiset ja muut puoliksi sivistyneet heimot kolmetuhatta vuotta sitten harrastivat tällaisia primitiivisiä oikeudenkäytön muotoja, mutta sangen hämmästyttävää sen sijaan on, että ajattelevat ihmiset myöhemmin säilyttäisivät tällaisen barbaarisen jäänteen pyhien kirjoitusten kokoelman sivuilla. Asiaa järjellä ajatellen luulisi olevan itsestään selvää, ettei kukaan jumalallinen olento ole koskaan antanut kuolevaiselle ihmiselle tällaisia kohtuuttomia ohjeita epäillyn aviollisen uskottomuuden selvillesaamisesta ja oikeuskäsittelystä.
70:10.9 (795.6) Kostamisen osalta yhteiskunta omaksui jo varhain samalla mitalla maksamisen periaatteen: silmä silmästä, henki hengestä. Kaikki kehittyvät heimot tunnustivat tämän verikoston oikeutuksen. Kostosta tuli primitiivisen elämän tavoite, mutta uskonto on sittemmin suuresti muunnellut näitä varhaisia heimotapoja. Ilmoitususkonnon opettajat ovat aina julistaneet: ”’Kosto on minun’, sanoo Herra.” Muinaisina aikoina ei kostoksi suoritettu tappo kovinkaan paljon poikennut niistä nykyaikojen murhista, joita suoritetaan kirjoittamattoman lain varjolla.
70:10.10 (795.7) Itsemurha oli yleinen kostamisen muoto. Jos joku ei eläessään kyennyt kostamaan kärsimäänsä vääryyttä, hän kuoli siinä uskossa, että hän aaveen hahmossa voisi palata vuodattamaan vihansa vihollisen päälle. Ja koska tämä uskomus oli hyvin yleinen, pelkkä uhkaus suorittaa itsemurha vihamiehen kynnyskivellä riitti yleensä lisäämään tämän sovinnonhaluja. Alkuihminen ei pitänyt elämää kovin kallisarvoisena. Vähäpätöisen asian vuoksi suoritettu itsemurha oli varsin tavallinen, mutta dalamatialaisten opetukset vähensivät suuresti tätä tapaa, kun lähempänä nykypäivää olevina aikoina taas vapaa-aika, hyvät olot, uskonto ja filosofia ovat yhdessä tehneet elämän miellyttävämmäksi ja haluttavammaksi. Nälkälakot ovat kuitenkin tämän ammoisen kostomenetelmän nykyaikainen vastine.
70:10.11 (796.1) Eräs vanhimmista edistyneen heimolain sanamuotoon puetuista määräyksistä koski verikoston ottamista koko heimon asiaksi. Mutta vaikka se kummalliselta kuulostaakin, niin vielä silloinkin mies sai rangaistuksetta tappaa vaimonsa edellyttäen, että hän oli tämän jo kokonaan maksanut. Nykyiset eskimot jättävät kuitenkin yhä rikoksen, jopa murhan, rankaisemisen vääryyttä kärsineen perheen päätettäväksi ja toimeenpantavaksi.
70:10.12 (796.2) Toinen edistysaskel oli sakkojen määrääminen taburikkomuksista, määräys varallisuusrangaistuksista. Tällaisista sakoista muodostuivat julkisen vallan ensimmäiset tulot. Niin ikään tapa maksaa ”verirahaa” tuli käytäntöön verikoston sijalle. Tällaiset vahingonkorvaukset maksettiin tavallisesti naisina tai karjana. Kesti kauan ennen kuin rikoksen rangaistukseksi määrättiin varsinainen sakko eli rahallinen korvaus. Ja koska rangaistuksen ajatuksena nimenomaan oli aiheutetun vahingon korvaaminen, kävi niin, että kaikelle – myös ihmiselämälle – muotoutui lopulta oma hintansa, joka oli maksettavissa vahingonkorvauksena. Heprealaiset poistivat ensimmäisinä verirahan maksukäytännön. Mooses opetti, ettei heidän pitänyt ”ottaa mitään lunastusmaksua sellaisen tappajan hengestä, joka oli tehnyt hengen rikoksen, vaan rangaistakoon hänet kuolemalla.”
70:10.13 (796.3) Oikeutta jakoi näin ollen ensi vaiheessa perhe, sitten suku ja myöhemmin heimo. Sanan varsinaisessa merkityksessä oikeudenkäyttö alkaa siitä, kun kostaminen otetaan pois yksityisiltä ja sukulaisten muodostamilta ryhmiltä ja luovutetaan sosiaalisen ryhmän, valtion, käsiin.
70:10.14 (796.4) Rankaiseminen polttamalla elävältä oli yhteen aikaan yleinen käytäntö. Sen tunsivat monet muinaiset hallitsijat, heidän joukossaan Hammurabi ja Mooses, joista jälkimmäinen määräsi monista rikoksista – eritoten vakavista sukupuolirikoksista – rangaistukseksi roviollapolttamisen. Jos ”papin tytär” tai muu johtava kansalainen antautui julkiseen prostituutioon, heprealaisten tapana oli ”polttaa hänet tulessa”.
70:10.15 (796.5) Kavaltaminen – oman heimotoverin ”myyminen” tai pettäminen – oli ensimmäinen kuolemalla rangaistava rikos. Karjavarkaudesta tuomittiin yleisesti muitta mutkitta kuolemaan, ja vielä äskettäin on hevosvarkaudesta rangaistu samalla tavalla. Mutta ajan kuluessa saatiin huomata, ettei rangaistuksen ankaruus ollut yhtä tehokas rikollisuutta ehkäisevä pelote kuin rangaistuksen varmuus ja nopeus.
70:10.16 (796.6) Milloin yhteiskunta jättää rikokset rankaisematta, silloin ryhmän tuntema suuttumus tavallisesti purkautuu esille lynkkauslakina. Määräys turvapaikasta oli keino välttyä tältä äkkinäiseltä ryhmävihalta. Lynkkaus ja kaksintaistelu osoittavat, ettei yksilö ole halukas luovuttamaan valtiolle omatoimista hyvityksen hankkimista.
70:11.1 (796.7) Tarkan eron tekeminen tapasäännösten ja lakien välillä on aivan yhtä vaikeata kuin on aamun sarastaessa sanoa, milloin yö muuttuu päiväksi. Tapasäännökset ovat muotoutumisvaiheessa olevia lakeja ja järjestyssääntöjä. Kauan sitten vakiintuneet, määrittelemättömät tavat pyrkivät kiteytymään täsmällisiksi laeiksi, konkreettisiksi säännöiksi ja tarkoin määritellyiksi yhteiskunnallisiksi sopimuksiksi.
70:11.2 (796.8) Laki on aina ensi alkuun negatiivista ja kieltoja asettavaa. Edistyvien sivilisaatioiden piirissä siitä tulee yhä myönteisempää ja yhä enemmän suuntaa antavaa. Varhainen yhteiskunta toimi kieltojen varassa, se takasi yksilölle oikeuden elämään pakottamalla kaikki muut noudattamaan käskyä ”älä tapa”. Jokainen yksilölle myönnetty oikeus tai vapaus merkitsee samalla kaikkien muiden yksilöiden vapauksien rajoittamista, ja tämä saadaan aikaan tabun, alkukantaisen lain, avulla. Koko tabu-ajatus on luonnostaan kieltävä, sillä alkukantaisen yhteisön koko järjestyminen perustui kieltoihin, ja alkuaikojen lainkäyttö oli tabujen voimassapitämistä. Mutta alun perin nämä lait koskivat vain heimotovereita. Tästä ovat esimerkkinä myöhempien aikojen heprealaiset, jotka noudattivat toisenlaista eettistä säännöstöä ollessaan tekemisissä ei-juutalaisten kanssa.
70:11.3 (797.1) Valan vannominen tuli käyttöön Dalamatian aikoina, kun pyrittiin saamaan todistajainlausunnoista totuudenmukaisempia. Tällaiseen valaan kuului itseään vastaan lausuttu kirous. Ennen ei kukaan yksilö olisi todistanut sitä ryhmää vastaan, johon hän syntyperänsä mukaan kuului.
70:11.4 (797.2) Rikos oli hyökkäys heimon tapoja vastaan, synti oli rikkomus niitä tabuja vastaan, joiden tukena oli henkien määräämä rangaistusseuraamus, ja pitkän aikaa oli vallalla hämminki sen johdosta, ettei rikosta ja syntiä osattu erottaa toisistaan.
70:11.5 (797.3) Oli oman edun mukaista, että tappamisesta tuli tabu, yhteiskunta vahvisti tämän tabun perinnäistapoihin kuuluvaksi, samalla kun uskonto pyhitti tämän käytännön moraalilakina, ja niin kaikki kolme vaikuttivat yhdessä siihen suuntaan, että ihmiselämästä tuli turvatumpi ja pyhempi. Yhteiskunta ei varhaisina aikoina olisi pysynyt koossa, ellei oikeuksilla olisi ollut uskonnon määräämiä pakotteita. Taikausko oli pitkien evolutionaaristen aikakausien siveys- ja yhteiskunnallinen poliisi. Kaikki muinaiset kansat väittivät, että jumalat olivat heidän esi-isilleen antaneet heidän ikivanhat lakinsa, heidän tabunsa.
70:11.6 (797.4) Laki on pitkästä inhimillisestä kokemuksesta kodifioitu asiakirja, yleinen mielipide kiteytettynä ja lain muotoon puettuna. Tapasäännökset olivat karttuneen kokemuksen tuottamaa raaka-ainetta, josta myöhempien vallanpitäjien ajattelu muovasi kirjoitetut lait. Muinaisella tuomarilla ei ollut käytettävissään mitään lakeja. Julistaessaan päätöksen hän sanoi yksinkertaisesti: ”Näin on tapa.”
70:11.7 (797.5) Tuomioistuimen päätöksissä tehty viittaus ennakkotapauksiin edustaa tuomareiden pyrkimystä sovittaa kirjoitetut lait yhteiskunnan muuttuviin oloihin. Tämä antaa mahdollisuuden asteittain tapahtuvaan mukautumiseen muuttuviin yhteiskunnallisiin oloihin, ja siihen kytkeytyy se vaikuttavuus, joka on perinteen jatkuvuudella.
70:11.8 (797.6) Omaisuusriitoja hoidettiin monella tapaa, kuten
70:11.9 (797.7) 1. Hävittämällä riidanalainen omaisuus.
70:11.10 (797.8) 2. Väkivalloin – osapuolet selvittivät asian tappelemalla.
70:11.11 (797.9) 3. Välimiesmenettelyllä – kolmas henkilö ratkaisi asian.
70:11.12 (797.10) 4. Vetoamalla heimon vanhimpiin – myöhemmin tuomioistuimiin.
70:11.13 (797.11) Ensimmäiset käräjät olivat sääntöjä noudattaen käytyjä nyrkkitappeluja, tuomarit olivat tuskin muuta kuin kehä- tai erotuomareita. He huolehtivat siitä, että nujakka käytiin hyväksyttyjen sääntöjen mukaisesti. Käräjätappeluun saapuessaan kumpikin osapuoli teki tuomarille talletuksen, josta maksettaisiin kulut ja sakot, sen jälkeen kun toinen olisi nujertanut toisen. ”Vahvemman oikeus” oli edelleen voimassa. Fyysiset iskut korvattiin myöhemmin sanallisilla sivalluksilla.
70:11.14 (797.12) Koko muinaisen oikeuskäytännön perusajatuksena ei niinkään ollut oikeudenmukaisuuden toteutuminen kuin se, että kiista saatiin pois päiväjärjestyksestä, ja yleinen epäjärjestys ja yksityinen voimankäyttö saatiin sillä keinoin estetyksi. Mutta alkukantainen ihminen ei niin kovasti pannut pahakseen sellaisesta, mitä nyt pidettäisiin epäoikeudenmukaisuutena. Pidettiin itsestään selvänä, että ne, joilla oli voimaa, käyttäisivät sitä itsekkäästi. Minkä hyvänsä sivilisaation tila on kuitenkin hyvin tarkasti määriteltävissä sen oikeusistuinten perusteellisuuden ja tasapuolisuuden sekä sen tuomareiden rehellisyyden perusteella.
70:12.1 (797.13) Hallinnon evoluution puitteissa on käyty suuri taistelu vallan keskityksestä. Universumin hallintoviranomaiset ovat kokemuksesta oppineet, että asuttujen maailmojen evolutionaarisia kansoja säännellään parhaiten edustuksellistyyppisen siviilihallinnon avulla, kunhan ylläpidetään sopivaa vallan tasapainoa hyvin yhteen sovitettujen toimeenpano-, lainsäädäntä- ja oikeudellisen hallinnonhaaran välillä.
70:12.2 (798.1) Kun primitiivinen valta perustui väkivahvuuteen, fyysiseen voimaan, ihanteellinen hallinto puolestaan on edustuksellinen järjestelmä, jossa johtajuus perustuu kyvykkyyteen. Mutta barbarian vaiheessa ilmeni aivan liikaa sotimista, jotta edustuksellisen hallituksen tehokas toiminta olisi ollut mahdollista. Siitä pitkästä taistelusta, jota käytiin vallan jakamisen ja käskyvallan jakamattomuuden välillä, selvisi voittajana diktaattori. Alkuaikojen vanhimpainneuvoston ammoiset ja hajanaiset valtuudet keskittyivät vähitellen yksinvaltaisen monarkin persoonaan. Varsinaisten kuninkaiden ilmaannuttua vanhinten ryhmät jäivät elämään näennäisinä lainsäädännällis-oikeudellisina neuvonantajaeliminä. Myöhemmin ilmaantuivat monarkin rinnalla toimineet lainsäädäntäelimet, ja lopulta perustettiin ylimpiä tuomioistuimia, jotka toimivat erillään lainsäädäntäelimistä.
70:12.3 (798.2) Kuningas oli tapasäännösten, alkuperäisen eli kirjoittamattoman lain, täytäntöönpanija. Myöhempinä aikoina hän saattoi voimaan lainsäädännölliset määräykset, yleisen mielipiteen kiteytymät. Yleisen mielipiteen esilletuojana kansankokous – vaikka se ilmaantuikin hitaasti – merkitsi suurta yhteiskunnallista edistysaskelta.
70:12.4 (798.3) Varhaisimpien aikojen kuninkaiden toimintavapautta rajoittivat suuresti tapasäännökset – perinnäistavat tai yleinen mielipide. Viime aikoina eräät Urantian kansat ovat kodifioineet nämä tapasäännökset hallitusjärjestelmän kirjalliseksi perustaksi.
70:12.5 (798.4) Urantian kuolevaisilla on oikeus vapauteen, heidän tulisi luoda omat hallitusjärjestelmänsä, heidän tulisi hyväksyä itselleen omat perustuslakinsa ja muut siviilihallinnon ja hallinnollisten menettelytapojen peruskirjansa. Ja tämän tehtyään heidän olisi valikoitava pätevimmät ja arvollisimmat toverinsa ylimmiksi toimeenpanijoiksi. Lakiasäätävien elinten jäseniksi heidän olisi valittava vain niitä, jotka ovat älyllisesti ja moraalisesti päteviä täyttämään tällaiset pyhät ja vastuunalaiset tehtävät. Vetoomusoikeuksiin ja korkeimpiin tuomioistuimiin heidän tulisi valita tuomareiksi vain niitä, joilla on siihen luontaista kykyä ja jotka ovat ammentaneet viisautta kokemuksen täyteydestä.
70:12.6 (798.5) Jos ihmiset mielivät säilyttää vapautensa, heidän täytyy vapauden peruskirjasta päätettyään pitää huolta sen viisaasta, älykkäästä ja pelottomasta tulkitsemisesta, jotta seuraavat seikat estyisivät:
70:12.7 (798.6) 1. Joko toimeenpanevan tai lainsäädännällisen vallanelimen suorittama oikeuttamaton vallananastus.
70:12.8 (798.7) 2. Tietämättömien ja taikauskoisten kiihottajien vehkeilyt.
70:12.9 (798.8) 3. Tieteellisen edistyksen jälkeenjääminen.
70:12.10 (798.9) 4. Keskinkertaisuuden herruudesta seuraava pysähtyneisyys.
70:12.11 (798.10) 5. Häijyjen vähemmistöjen herruus.
70:12.12 (798.11) 6. Kunnianhimoisten ja viekkaiden diktaattorin asemaa havittelevien ylivalta.
70:12.13 (798.12) 7. Tuhoisan paniikin valloilleenpääsy.
70:12.14 (798.13) 8. Häikäilemättömien harjoittama ihmisten hyväksikäyttö.
70:12.15 (798.14) 9. Valtion toimeenpanema kansalaisten vero-orjuus.
70:12.16 (798.15) 10. Sosiaalisen ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden toteutumattajääminen.
70:12.17 (798.16) 11. Kirkon ja valtion liitto.
70:12.18 (798.17) 12. Henkilökohtaisen vapauden menetys.
70:12.19 (798.18) Nämä ovat evolutionaarisen maailman kansanedustukseen perustuvan hallinnon koneistojen käyttäjinä toimivien perustuslaillisten elinten tarkoitusperät ja tavoitteet.
70:12.20 (799.1) Ihmiskunnan ponnistelu Urantian hallinnon täydellistämiseksi liittyy hallinnon kanavien täydellistämiseen sovittamalla ne alati muuttuviin ajankohtaisiin tarpeisiin, parantamalla vallanjakoa hallitusjärjestelmän sisällä ja valikoimalla sen jälkeen hallinnon johtotehtäviin sellaisia, jotka ovat aidosti viisaita. Vaikka jumalallinen ja ihanteellinen hallitusmuoto onkin olemassa, ei sellaista voida paljastaa, vaan kunkin planeetan miesten ja naisten kaikkialla ajallis-avaruudellisissa universumeissa on hitaasti ja ponnistellen se löydettävä.
70:12.21 (799.2) [Esittänyt muuan Nebadonin Melkisedek.]
Urantia-kirja
Luku 71
71:0.1 (800.1) VALTIO on hyödyllinen sivilisaation kehitelmä. Se edustaa sodan tuhoista ja kärsimyksistä yhteiskunnalle jäävää puhdasta voittoa. Valtiotaitokin on vain ajan myötä kertynyttä kykyä sovitella kiistelevien heimojen ja kansojen välillä voimakeinoin käytyä kilpataistelua.
71:0.2 (800.2) Nykyajan valtio on se instituutio, joka jäi jäljelle pitkästä taistelusta, jota käytiin ryhmäkohtaisesta vallasta. Voimakkain pääsi lopulta voitolle, ja se tuotti tahattoman luomuksen – valtion – sekä moraalisen myytin kansalaisen ehdottomasta velvollisuudesta elää ja kuolla valtion puolesta. Mutta valtion syntyperä ei ole jumalallinen, eikä sitä myöskään saatu aikaan ihmisen tahtoon perustuvalla järkiperäisellä toiminnalla, vaan se on puhtaasti kehitykseen pohjautuva instituutio, ja se sai alkunsa täysin omaehtoisesti.
71:1.1 (800.3) Valtio on alueellinen, yhteiskunnallista säätelyä harjoittava organisaatio, ja voimakkain, tehokkain ja kestävin valtio koostuu yhdestä ainoasta kansakunnasta, jonka väestöllä on yhteinen kieli, yhteiset tavat ja instituutiot.
71:1.2 (800.4) Ensimmäiset valtiot olivat pieniä ja ne muodostuivat kaikki valloituksen tuloksena. Niiden alkuna eivät olleet vapaaehtoiset yhteenliittymät. Monen valtion perustajina olivat voitokkaat kiertolaisheimot, joiden tapana oli iskeä rauhanomaisten paimentolaisten tai paikoilleen asettuneiden maanviljelijöiden kimppuun nämä alistaakseen ja orjuuttaakseen. Tällaiset valloituksen myötä syntyneet valtiot olivat pakostakin kerrostuneita; yhteiskuntaluokat olivat väistämättömiä, ja luokkataistelut ovat aina olleet valikoivia.
71:1.3 (800.5) Amerikan punaisten ihmisten pohjoiset heimot eivät koskaan saavuttaneet varsinaista valtiollisuuden vaihetta. Ne eivät koskaan edenneet löyhää heimoliittoa, hyvin alkeellista valtiomuotoa, pidemmälle. Lähimmäksi valtiollisuutta pääsi irokeesien federaatio, mutta tämä kuuden kansan ryhmä ei milloinkaan toiminut täysin valtion tavoin, ja sen olemassaolo päättyi siksi, että siltä puuttuivat tietyt nykyajan kansakuntanaelämisen perusedellytykset, sellaiset kuin
71:1.4 (800.6) 1. Yksityisomaisuuden hankkiminen ja periminen.
71:1.5 (800.7) 2. Kaupungit samoin kuin maanviljely ja teollisuus.
71:1.6 (800.8) 3. Työtä helpottavat kotieläimet.
71:1.7 (800.9) 4. Järkevä perheorganisaatio. Nämä punaiset ihmiset pitäytyivät äitikeskeiseen perheeseen ja sisarusten lasten perimysoikeuteen.
71:1.8 (800.10) 5. Tarkalleen määritelty alue.
71:1.9 (800.11) 6. Vahva toimeenpaneva päällikkö.
71:1.10 (800.12) 7. Sotavankien orjuuttaminen – he joko liittivät nämä omaan joukkoonsa tai sitten surmasivat heidät.
71:1.11 (800.13) 8. Määrätietoiset valloitukset.
71:1.12 (800.14) Punaiset ihmiset olivat liian demokraattisia. Heillä oli hyvä hallitusjärjestelmä, mutta se petti. Hekin olisivat ennen pitkää kehittäneet valtion, elleivät he olisi ennenaikaisesti kohdanneet valkoisen ihmisen edistyneempää sivilisaatiota, joka piti ohjenuoranaan kreikkalaisten ja roomalaisten hallintomenetelmiä.
71:1.13 (801.1) Menestyksekkään Rooman valtion perustana olivat:
71:1.14 (801.2) 1. Isäkeskeinen perhe.
71:1.15 (801.3) 2. Maanviljely ja eläinten kesyttäminen.
71:1.16 (801.4) 3. Väestön keskittyminen – kaupungit.
71:1.17 (801.5) 4. Omaisuuden ja maan yksityisomistus.
71:1.18 (801.6) 5. Orjuus – kansalaisluokat.
71:1.19 (801.7) 6. Heikkojen ja takapajuisten kansojen valloittaminen ja uudelleenorganisointi.
71:1.20 (801.8) 7. Tarkalleen määritelty alue tieverkkoineen.
71:1.21 (801.9) 8. Persoonalliset ja voimakkaat hallitsijat.
71:1.22 (801.10) Rooman sivilisaation suuri heikkous ja valtakunnan lopulliseen luhistumiseen johtanut tekijä oli vapaamieliseksi ja edistykselliseksi otaksuttu säädös pojan holhouksen päättymisestä kahdenkymmenenyhden vuoden iässä, samoin kuin säädös siitä, että tytär sai ilman ehtoja irtautua kodin piiristä niin, että hän oli vapaa ottamaan puolisokseen valitsemansa miehen tai lähtemään maailmalle ja viettämään siveetöntä elämää. Yhteiskunnalle koitunut vahinko ei niinkään koitunut näistä uudistuksista sinänsä, vaan niiden äkillisestä ja laajamittaisesta omaksumistavasta. Rooman luhistuminen osoittaa, mitä on odotettavissa, kun valtio kokee liian nopean laajenemisen sen samalla sisäisesti rappeutuessa.
71:1.23 (801.11) Alkiovaiheisen valtion ilmaantumisen mahdollisti verisiteiden heikkeneminen alueellisten siteiden hyväksi, ja tavallisesti tällaiset heimoliitot lujitettiin valloituksin. Vaikka kaikki pikku kiistat ja ryhmien väliset erimielisyydet ylittävä suvereenisuus onkin todellisen valtion tunnusmerkki, niin myöhemmissä valtio-organisaatioissa on aiempien aikojen klaanien ja heimojen jäänteinä silti vielä jäljellä monia luokkia ja kasteja. Myöhemmät ja laajemmat alueelliset valtiot kävivät pitkän ja katkeran taistelun näiden pienempien, verisukulaisuuteen perustuvien klaaniryhmien kanssa, samalla kun heimohallinto osoittautui arvokkaaksi välivaiheeksi siirryttäessä perheen vallasta valtion valtaan. Myöhempinä aikoina monia klaaneja nousi ammatillisten ja muiden tuotannollisten yhteenliittymien piiristä.
71:1.24 (801.12) Valtiollisen yhdentymisen epäonnistumisesta seuraa taantuminen tilanteeseen, jossa vallalla ovat esivaltiolliset hallintomenetelmät, jollaisia edusti muiden muassa Euroopan keskiajan feodalismi. Näinä pimeinä vuosisatoina alueellinen valtio luhistui, ja siirryttiin takaisin pieniin linnayhdyskuntiin, sukukunta- ja heimopohjaisten kehitysvaiheiden uudelleenilmaantumiseen. Samankaltaisia puolivaltioita on nytkin Aasiassa ja Afrikassa, mutteivät ne kaikki ole palautumia kehityksen aikaisempiin vaiheisiin, vaan monet niistä ovat tulevien aikojen valtioiden alkiovaiheessa olevia kantamuotoja.
71:2.1 (801.13) Samalla kun demokratia on ihanne, se on myös sivilisaation – ei kehityksen – tuote. Kulkekaa hitaasti! Valitkaa huolellisesti! Demokratiaan kätkeytyy nimittäin seuraavia vaaroja:
71:2.2 (801.14) 1. Ihannoidaan keskinkertaisuutta.
71:2.3 (801.15) 2. Valitaan kehnoja ja tietämättömiä vallanpitäjiä.
71:2.4 (801.16) 3. Sosiaalisen kehityksen perustotuudet jäävät käsittämättä.
71:2.5 (801.17) 4. Yleinen äänioikeus osoittautuu sivistymättömien ja velttojen enemmistöjen käsissä vaaralliseksi.
71:2.6 (801.18) 5. Yleistä mielipidettä seurataan orjamaisesti; enemmistö ei ole aina oikeassa.
71:2.7 (802.1) Julkinen mielipide, yleinen mielipide, on aina hidastanut yhteiskuntaa. Sillä on siitä huolimatta arvonsa, sillä vaikka se viivästyttääkin yhteiskunnan kehitystä, se kuitenkin samalla säilyttää sivilisaation. Yleisen mielipiteen kasvattaminen on ainoa turvallinen ja oikea tapa jouduttaa sivilisaatiota. Voimankäyttö on vain väliaikainen keino, ja sivistyksellinen kasvu kiihtyy entisestään, sitä mukaa kun kapinaliput muuttuvat äänestyslipuiksi. Yleinen mielipide – vakiintuneet tapakäsitykset – on sosiaalisen evoluution ja valtion kehittymisen pohjimmainen ja perusenergia, mutta jotta sillä olisi valtiollista arvoa, se on tuotava julki väkivallatta.
71:2.8 (802.2) Se, miten pitkälle yhteiskunta on edistynyt, määräytyy suoraan siitä, miten laajasti yleinen mielipide voi väkivaltaan turvautumatta valvoa henkilökohtaista käyttäytymistä ja valtion harjoittamaa säätelyä. Aito sivistynyt hallitusjärjestelmä ilmaantui, vasta sitten kun yleinen mielipide verhottiin henkilökohtaisen äänioikeuden antamiin valtuuksiin. Yleiset vaalit eivät kenties ratkaise asioita aina oikein, mutta ne ovat oikea tapa tehdä vaikka vääriäkin ratkaisuja. Kehitys ei heti tuota korkeimman asteen täydellisyyttä, vaan pikemminkin suhteellisuutta ja edistystä merkitseviä käytännön ratkaisuja.
71:2.9 (802.3) Käytännöllisen ja tehokkaan edustuksellisen hallitusmuodon kehittymiseen on kymmenen askelta tai vaihetta, ja nämä ovat
71:2.10 (802.4) 1. Henkilökohtainen vapaus. Orjuuden, maaorjuuden ja kaikkien ihmiseen kohdistuvien orjuuttamismuotojen täytyy hävitä.
71:2.11 (802.5) 2. Ajatuksenvapaus. Ellei vapaata kansakuntaa kasvateta – opeteta ajattelemaan järkevästi ja suunnittelemaan viisaasti – vapaus saa tavallisesti aikaan enemmän vahinkoa kuin hyvää.
71:2.12 (802.6) 3. Laillisuus. Vapaudesta voidaan nauttia vain, kun ihmisvallanpitäjien mielihalujen ja oikkujen tilalle asetetaan hyväksyttyyn perustuslakiin pohjautuvat lainsäädännölliset määräykset.
71:2.13 (802.7) 4. Puhevapaus. Edustuksellinen hallitusjärjestelmä ei ole edes ajateltavissa ilman vapautta tuoda kaikkia ilmaisukeinoja käyttäen julki ihmisten toiveita ja mielipiteitä.
71:2.14 (802.8) 5. Omaisuuden turva. Mikään hallitus ei voi pysyä kauan pystyssä, ellei sen onnistu tarjota oikeutta nauttia jonkinmuotoisesta yksityisomaisuudesta. Ihminen kaipaa oikeutta käyttää, hallita, lahjoittaa, myydä, vuokrata ja testamentata henkilökohtaista omaisuuttaan.
71:2.15 (802.9) 6. Oikeus vedota viranomaisiin. Edustuksellinen hallitustapa edellyttää, että kansalaisilla on oikeus tulla kuulluiksi. Vapaan kansalaisen asemaan kuuluu luonnostaan vetoamisoikeus.
71:2.16 (802.10) 7. Hallitsemisen oikeus. Ei riitä, että tulee kuulluksi, vaan vetoamisoikeuden täytyy edetä tosiasialliseen hallituksen toimintaan vaikuttamiseen saakka.
71:2.17 (802.11) 8. Yleinen äänioikeus. Edustuksellisen hallitusjärjestelmän edellytyksenä on älykäs, tehokas ja koko aikuisväestön kattava valitsijakunta. Tällaisen hallitusjärjestelmän luonne määräytyy aina niiden henkilöiden luonteesta ja kyvyistä, jotka sen muodostavat. Sitä mukaa kun sivilisaatio etenee, äänioikeutta – vaikka se kummallekin sukupuolelle säilyykin yleisenä – muunnellaan tehokkaasti, ryhmitellään toisella tavalla ja muutoinkin erilaistetaan.
71:2.18 (802.12) 9. Julkisiin viranhaltijoihin kohdistuva valvonta. Mikään hallinto ei ole tarkoitustaan vastaavaa eikä tehokasta, ellei kansalaisilla ole käytettävissään keinoja, joilla he valvovat julkisen vallan viranhaltijoita ja virkamiehiä, tai elleivät he käytä näitä oikeuksiaan viisaasti.
71:2.19 (802.13) 10. Älykäs ja koulutettu edustajakunta. Demokratian säilyminen riippuu siitä, miten edustuksellinen hallintojärjestelmä menestyy, ja tämän ehtona taas on se, että käytännöksi muodostuu vain sellaisten yksilöiden valitseminen julkisiin tehtäviin, joilla on siihen tarvittava tekninen koulutus, älyllinen pätevyys, sosiaalinen lojaalisuus ja moraalinen kuntoisuus. Vain tällaisin edellytyksin on säilytettävissä kansan hyväksi toimiva, kansan valitsema ja kansan omakseen tuntema hallitus.
71:3.1 (803.1) Hallitusjärjestelmän poliittisella tai hallinnollisella muodolla ei ole paljonkaan merkitystä, kunhan se tarjoaa yhteiskunnallisen edistyksen perusedellytykset: vapauden, turvallisuuden, opetuksen ja yhteiskunnallisen koordinoinnin. Yhteiskunnallisen kehityksen suuntaa ei määrää se, mitä valtio on, vaan se, mitä se tekee. Ja lopultahan on niin, ettei yksikään valtio voi nousta kansalaistensa moraalisten arvojen yläpuolelle, arvojen, joista heidän valittujen johtajiensa arvot ovat esimerkkinä. Tietämättömyys ja itsekkyys ovat takeena siitä, että kaikkein korkeimmankintyyppinen hallitusjärjestelmä luhistuu.
71:3.2 (803.2) Niin valitettavaa kuin se onkin, kansallinen itsekkyys on ollut yhteiskunnan säilymisen kannalta välttämätöntä. Oppi valitusta kansasta on aina nykyaikoihin asti ollut tärkein tekijä, kun on liitetty yhteen heimoja ja rakennettu kansakuntia. Mutta mikään valtio ei voi saavuttaa ihanteellisia toimivuuden tasoja, ennen kuin kaikenlaiset suvaitsemattomuuden muodot saadaan hallintaan. Suvaitsemattomuus on ihmisen edistymisen kannalta ainiaan vahingollista. Ja suvaitsemattomuutta vastaan taistellaan parhaiten tieteen, kaupankäynnin, ajanvietteen ja uskonnon yhteisvoimin.
71:3.3 (803.3) Ihannevaltio toimii kolmen mahtavan ja rinnakkain vaikuttavan tarpeen antamalla liikevoimalla:
71:3.4 (803.4) 1. Kiintymyksellinen uskollisuus, joka seuraa ihmisten välisen veljeyden tajuamisesta.
71:3.5 (803.5) 2. Viisaisiin ihanteisiin perustuva järkevä isänmaallisuus.
71:3.6 (803.6) 3. Kosminen ymmärrys planetaaristen tosiasiain, tarpeiden ja päämääräin termein tulkittuna.
71:3.7 (803.7) Ihannevaltion lait ovat harvalukuisia, ja nekin ovat ohittaneet kieltoihin perustuvan tabujen aikakauden ja siirtyneet itsehillinnän lisääntymisen myötä yksilönvapauteen perustuvan myönteisen kehityksen aikakauteen. Paitsi että pitkälle kehittynyt valtio pakottaa kansalaisensa työntekoon, se myös houkuttelee heidät käyttämään hyödyllisesti ja rakentavasti sitä lisääntyvää vapaa-aikaa, joka seuraa, kun edistyvä koneiden aikakausi vapauttaa ihmiset raatamisesta. Vapaa-ajan tulee tuottaa siinä kuin kuluttaakin.
71:3.8 (803.8) Mikään yhteiskunta ei ole edennyt kovin pitkälle salliessaan joutilaisuutta tai sietäessään köyhyyttä. Mutta köyhyys ja holhottavuus eivät ole koskaan eliminoitavissa, mikäli vajavaisia ja rappeutuneita rotuaineksia tuetaan avokätisesti ja sallitaan niiden esteetön jälkeläisten tuotanto.
71:3.9 (803.9) Moraalisen yhteiskunnan tulisi pyrkiä säilyttämään kansalaistensa itsekunnioitus ja antaa jokaiselle normaalille yksilölle riittävät mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen. Tällainen yhteiskunnallisiin saavutuksiin johtava menettely tuottaisi korkeimman luokan kulttuuriyhteiskunnan. Mahdollisimman vähän säätelevää kontrollia käyttävän valtiollisen ohjauksen olisi rohkaistava kyseisenlaista yhteiskunnallista kehitystä. Sellainen valtio on paras, joka koordinoi mahdollisimman paljon, samalla kun se hallinnoi mahdollisimman vähän.
71:3.10 (803.10) Valtiollisuuden ihanteet tulee saavuttaa kehityksen kautta, kansalaistietoisuuden vähittäisellä kasvulla, sosiaalisen palveluvelvollisuuden ja -oikeuden tiedostamisella. Aluksi ihmiset ottavat kantaakseen hallitsemisen vaivat, koska he katsovat sen poliittisten onnenonkijoiden hallinnon jälkeen velvollisuudekseen, mutta myöhemmin he etsiytyvät tällaiseen palvelutehtävään, koska he pitävät sitä itselleen myönnettynä etuoikeutena, suurimpana kunnianaan. Niiden kansalaisten laadukkuus, jotka tarjoutuvat ottamaan kantaakseen valtiollisia vastuutehtäviä, antaa luotettavan kuvan sivilisaation kulloisenkin tason tilanteesta.
71:3.11 (803.11) Todellisessa yhteishyvän valtiossa kaupunkien ja maakuntien hallintotoiminnasta huolehtivat asiantuntijat, ja sitä johdetaan aivan niin kuin johdetaan ihmisten kaikkien muunkinmuotoisten taloudellisten ja kaupallisten yhteenliittymien hallintoa.
71:3.12 (803.12) Edistyneissä valtioissa poliittista palvelua pidetään sen kansalaisten korkeimpana uhrautuvaisuutena. Viisaimpien ja jaloimpien kansalaisten suurimpana pyrkimyksenä on saada yhteiskunnallista tunnustusta, tulla valituksi tai nimitetyksi johonkin valtiolliseen luottamustehtävään, ja sellaiset valtiot myöntävät korkeimmat palveluksesta annettavat kunnianosoituksensa hallinto- ja sosiaalivirkailijoilleen. Seuraavassa vaiheessa kunnianosoituksia myönnetään tässä järjestyksessä: filosofit, opettajat, tiedemiehet, elinkeinoelämän edustajat ja sotilashenkilöt. Vanhemmat saavat asianmukaisen palkinnon lastensa kunnostautumisesta, ja puhtaasti uskonnolliset johtajat – hengellisen valtakunnan lähettiläitä kun ovat – saavat todellisen palkintonsa tuonpuoleisessa maailmassa.
71:4.1 (804.1) Kansantalouden, yhteiskunnan ja hallinnon täytyy kehittyä, jos niiden on määrä säilyä. Paikoilleen juuttuminen on evolutionaarisessa maailmassa merkki rapistumisesta. Vain ne instituutiot säilyvät, jotka kehityksen virran myötä kulkevat eteenpäin.
71:4.2 (804.2) Laajenevan sivilisaation edistymisohjelmaan kuuluu:
71:4.3 (804.3) 1. Yksilön vapauksien säilyttäminen.
71:4.4 (804.4) 2. Kodin suojeleminen.
71:4.5 (804.5) 3. Taloudellisen turvallisuuden edistäminen.
71:4.6 (804.6) 4. Sairauksien ehkäiseminen.
71:4.7 (804.7) 5. Oppivelvollisuus.
71:4.8 (804.8) 6. Työvelvollisuus.
71:4.9 (804.9) 7. Vapaa-ajan hyödyllinen käyttäminen.
71:4.10 (804.10) 8. Huolenpito kovaosaisista.
71:4.11 (804.11) 9. Rodun kohentaminen.
71:4.12 (804.12) 10. Tieteen ja taiteen edistäminen.
71:4.13 (804.13) 11. Filosofian – viisauden – edistäminen.
71:4.14 (804.14) 12. Kosmisen ymmärryksen – hengellisyyden – lisääminen.
71:4.15 (804.15) Ja tämä edistyminen sivilisaatioon kuuluvien tekijöiden omaamisessa johtaa suoraan niiden korkeimpien inhimillisten ja jumalallisten tavoitteiden toteutumiseen, joita kohti kuolevaiset ponnistelevat: ihmisten välisen veljeyden sosiaaliseen saavuttamiseen ja omakohtaiseen jumalatietoisuuteen, jonka näkyvänä ilmauksena on se, että itse kunkin yksilön korkein halu on noudattaa taivaallisen Isän tahtoa.
71:4.16 (804.16) Aidon veljeyden ilmaantuminen on merkkinä sellaisen yhteiskuntajärjestyksen saavuttamisesta, jossa kaikki ihmiset iloitsevat saadessaan kantaa toistensa taakkoja; heillä on elävä halu toteuttaa käytännössä kultaista sääntöä. Mutta tällainen ihanneyhteiskunta ei ole toteutettavissa, kun joko heikot tai häijyt vaanivat tilaisuutta käyttää epäoikeudenmukaisesti ja häikäilemättä hyväkseen niitä, joiden pääasiallisena vaikuttimena on totuuden, kauneuden ja hyvyyden palvelukseen antautuminen. Tällaisessa tilanteessa on vain yksi järkevä menettelytapa: ”Kultaisen säännön noudattajat” voivat perustaa oman edistyksellisen yhteisönsä, jossa he elävät ihanteidensa mukaisesti ja pitävät samalla yllä riittävää puolustuskykyä niitä henkisessä pimeydessä vaeltavia tovereitaan vastaan, jotka saattaisivat yrittää joko käyttää hyväkseen heidän mieltymystään rauhanomaisuuteen tai hävittää heidän edistyvän sivilisaationsa.
71:4.17 (804.17) Idealismi ei voi kehittyvällä planeetalla koskaan säilyä, jos jokaisen sukupolven idealistit sallivat ihmiskunnan alemmantasoisten ryhmien tuhota heidät. Ja idealismin suuri koetinkivi on tämä: Kykeneekö edistynyt yhteiskunta ylläpitämään sellaista sotilaallista valmiutta, joka antaa sille turvan sotaisten naapureiden kimppuunkäyntiä vastaan sortumatta kiusaukseen käyttää tätä sotilaallista voimaa hyökkäystoimiin muita kansoja vastaan itsekkäässä hyötymistarkoituksessa tai kansallisen suuruuden korostamiseksi? Kansakunnan säilyminen vaatii puolustusvalmiutta, ja vain uskonnollinen idealismi voi estää turmelemasta puolustusvalmiutta hyökkäävyydeksi. Vain rakkaus, veljeys, voi estää vahvoja sortamasta heikkoja.
71:5.1 (805.1) Kilpailu on yhteiskunnallisen edistyksen kannalta välttämätöntä, mutta säännöstelemätön kilpailu synnyttää väkivaltaa. Nykyisessä yhteiskunnassa kilpailu on vähin erin ottamassa sodan paikan sikäli, että se määrää ihmisen aseman tuotantoelämän piirissä, samoin kuin se määrää, mitkä elinkeinonhaarat säilyvät. (Murhalla ja sodalla on erilainen asema tapasäännöstössä sikäli, että murhaa on yhteiskunnan alkupäivistä lähtien pidetty laittomana, kun sen sijaan sotaa ei ihmiskunta kokonaisuudessaan ole vielä koskaan julistanut lainsuojattomaksi.)
71:5.2 (805.2) Ihannevaltio ottaa asiakseen yhteiskunnallisen käyttäytymisen säätelyn vain siinä määrin, että se poistaa väkivallan yksilöiden välisestä kilpailusta ja ehkäisee vilpillisyyden yksityisestä yritteliäisyydestä. Valtion suuri ongelma on tämä: Miten voitte taata rauhan ja selkkauksettomuuden elinkeinoelämän piirissä, maksaa verot valtiovallan ylläpitämiseksi ja samalla estää verotusta rampauttamasta tuotantotoimintaa, sekä ehkäistä valtion muuttumisen loismaiseksi ja tyrannimaiseksi?
71:5.3 (805.3) Jokaisen maailman varhaisimpina aikoina kilpailu on sivilisaation edistymisen kannalta välttämätöntä. Sitä mukaa kun ihmisen evoluutio etenee, yhteistyö muuttuu yhä tehokkaammaksi. Pitkälle edistyneiden sivilisaatioiden piirissä yhteistyö on tuloksellisempaa kuin kilpailu. Kilpailu kannustaa alkuaikojen ihmistä. Kehitykselle on alkuaan luonteenomaista biologisesti elinkelpoisten yksilöiden eloonjääminen, mutta myöhempiä sivilisaatioita edistävät paremminkin järkevä yhteistyö, ymmärtäväinen veljellisyys ja hengellinen veljeys.
71:5.4 (805.4) Totta on, että elinkeinoelämässä esiintyvä kilpailu on suurta tuhlausta ja erittäin tehotonta, mutta minkäänlaista yritystä tämän taloudellisen hukkakäynnin poistamiseksi ei tulisi rohkaista siinä tapauksessa, että sellaiset järjestelyt tekevät yksilön perusvapauksien kaventamisen vähänkään välttämättömäksi.
71:6.1 (805.5) Nykyinen, voitontavoitteluun perustuva talouselämä on tuhoon tuomittu, ellei voiton saamiseen tähtääviä vaikuttimia pystytä laajentamaan palvelemisen vaikuttimilla. Ahdasmieliseen omanvoitonpyyntiin perustuva armoton kilpailu tuhoaa viime kädessä nekin asiat, jotka se pyrkii säilyttämään. Muut poissulkeva ja yksilöä itseään palveleva voitontavoittelu on ristiriidassa kristillisten ihanteiden kanssa – ja paljon sitäkin enemmän se on ristiriidassa Jeesuksen opetusten kanssa.
71:6.2 (805.6) Talouselämässä hyötymisvaikutin merkitsee palvelualttiudelle samaa, mitä uskonnossa pelko merkitsee rakkaudelle. Mutta voitontavoittelua ei pidä äkkinäisesti eliminoida eikä poistaa, sillä se pitää monet muutoin laiskat kuolevaiset ahkerassa työssä. Välttämätöntä ei kuitenkaan ole, että tämän yhteiskunnallisen tarmokkuuden herättäjän tavoitteet olisivat aina itsekkäitä.
71:6.3 (805.7) Taloudellisiin toimintoihin kuuluva hyötymismotiivi on yhtäkaikki alhainen ja edistyneen yhteiskuntajärjestyksen arvolle sopimaton. Siitä huolimatta se on välttämätön tekijä sivilisaation kaikissa varhaisvaiheissa. Taloudellisen voiton tavoittelua ei pidä riistää ihmisiltä, ennen kuin he ovat ottaneet vankasti omikseen korkeammantyyppiset, hyötyä tavoittelemattomat vaikuttimet taloudellisille pyrinnöilleen ja sosiaaliselle palvelulleen – verrattoman viisauden, kiehtovan veljeyden ja ylivertaisen hengellisen tuloksiinpääsyn ylimaalliset kannustimet.
71:7.1 (806.1) Luja valtio perustuu kulttuuriin, sitä hallitsevat ihanteet ja sen vaikuttimena on palvelumieli. Opetuksen tarkoituksena pitäisi olla taitojen hankkiminen, viisauden tavoittelu, itseyden toteuttaminen ja hengellisten arvojen saavuttaminen.
71:7.2 (806.2) Ihannevaltiossa opetus jatkuu koko elämäniän, ja filosofiasta tulee kerran sen kansalaisten pääharrastus. Sellaisen yhteishyvän valtion kansalaiset tavoittelevat viisautta keinona lisätä ihmissuhteiden merkittävyyden, todellisuuden merkitysten, arvojen ylevyyden, elämisen tarkoitusten ja kosmisen määränpään ihanuuksien ymmärtämistä.
71:7.3 (806.3) Urantialaisten olisi saatava näkemys uudesta ja korkeammasta kulttuuriyhteiskunnasta. Opetus on ponnahtava uusille arvotasoille, sitten kun pelkästään voittoa tavoitteleva talousjärjestelmä ohitetaan. Opetus on aivan liian kauan ollut nurkkapatrioottista, militaristista, minuutta ihannoivaa ja menestystä tavoittelevaa. Siitä on vihdoinkin tultava koko maailman huomioon ottavaa, idealistista, minuutta toteuttavaa ja kosmisuuden oivaltavaa.
71:7.4 (806.4) Opetus on äskettäin siirtynyt papiston valvonnasta laki- ja liikemiesten valvontaan. Lopulta se on luovutettava filosofeille ja tiedemiehille. Opettajien tulee olla vapaita olentoja, todellisia johtajia, jotta filosofiasta, viisauden etsinnästä, saattaisi tulla opetuksen päätavoite.
71:7.5 (806.5) Oppiminen on elämäntehtävä. Sen on jatkuttava koko elinajan, jotta ihmiskunta voisi vähitellen kokea inhimillisen viisauden yhä ylemmäs nousevat tasot, jotka ovat:
71:7.6 (806.6) 1. Asioiden tietäminen.
71:7.7 (806.7) 2. Merkitysten tajuaminen.
71:7.8 (806.8) 3. Arvojen arvostaminen.
71:7.9 (806.9) 4. Työn aateluus – velvollisuus.
71:7.10 (806.10) 5. Päämäärien motivointi – moraalisuus.
71:7.11 (806.11) 6. Palvelemisen rakastaminen – luonne.
71:7.12 (806.12) 7. Kosminen ymmärrys – hengellinen havaintokyky.
71:7.13 (806.13) Ja sitten, näiden saavutusten myötä, monet yksilöt nousevat sille perimmäiselle tasolle, jolle kuolevaisen mieli voi yltää: jumalatietoisuuteen.
71:8.1 (806.14) Olipa kysymyksessä mikä ihmisten luoma hallitusjärjestelmä hyvänsä, sen ainoa pyhä ominaisuus on valtiovallan jako toimeenpanevan, lakiasäätävän ja oikeudellisen toiminnan kolmeen osa-alueeseen. Maailmankaikkeutta hallitaan tällaisen, tehtävät ja vallan eriyttävän menetelmän mukaisesti. Ellei oteta lukuun tätä jumalallista ajatusta tehokkaasta yhteiskunnallisesta säätelystä eli siviilihallinnosta, ei ole suurtakaan merkitystä sillä, minkä valtiomuodon kansa sattuu valitsemaan, kunhan kansalaiset etenevät jatkuvasti yhä paremman itsehillinnän ja alati enentyvän sosiaalisen palvelumielialan päämäärää kohti. Kansan älyllinen terävyys, taloudellinen viisaus, sosiaalinen järkevyys ja moraalinen kuntoisuus heijastuvat kaikki viimeistä piirtoa myöten valtiollisessa elämässä.
71:8.2 (806.15) Valtiomuodostuman kehitys edellyttää edistymistä tasolta toiselle seuraavaan tapaan:
71:8.3 (806.16) 1. Toimeenpanevasta, lakiasäätävästä ja oikeudellisesta haarasta muodostuvan, kolmiosaisen hallitusjärjestelmän luominen.
71:8.4 (806.17) 2. Yhteiskunnallisten, poliittisten ja uskonnollisten toimintojen vapaus.
71:8.5 (807.1) 3. Orjuuden ja ihmisten orjuuttamisen kaikkien muotojen lakkauttaminen.
71:8.6 (807.2) 4. Kansalaisten mahdollisuus kontrolloida verotusta.
71:8.7 (807.3) 5. Kaikkia koskevan opetusjärjestelmän aikaansaaminen – oppiminen jatkuu kehdosta hautaan.
71:8.8 (807.4) 6. Oikea suhteiden järjestely paikallis- ja keskushallinnon välillä.
71:8.9 (807.5) 7. Tieteen vaaliminen ja sairauksien voittaminen.
71:8.10 (807.6) 8. Sukupuolten tasa-arvoisuuden asianmukainen huomioonottaminen sekä miesten ja naisten koordinoitu toiminta kotona, koulussa ja kirkossa niin, että naisilla on erityistehtävänsä tuotantotoiminnassa ja hallinnossa.
71:8.11 (807.7) 9. Orjuuttavan raadannan poistaminen koneiden keksimisen myötä, ja siitä seuraavan koneiden aikakauden hallinta.
71:8.12 (807.8) 10. Murteiden hävittäminen – yleismaailmallisen kielen voittokulku.
71:8.13 (807.9) 11. Sotimisen lopettaminen – kansallisten ja rodullisten erimielisyyksien oikeuskäsittely kokonaisen mantereen kattavissa kansakuntien tuomioistuimissa, joita johtaa planeetan korkein tuomioistuin. Tämän jäseniksi puolestaan kutsutaan automaattisesti mannertuomioistuinten määräajan jälkeen eroavat puheenjohtajat. Mannertuomioistuimilla on oikeudellinen valta, maailmantuomioistuin on neuvoa-antava – moraalinen tuomioistuin.
71:8.14 (807.10) 12. Maailmanlaajuinen viisaudentavoittelun käytäntö – filosofian jalustalle nostaminen. Maailmanuskonnon kehittyminen, mikä jo enteilee planeetan siirtymistä valon ja elämän aikakauden ensivaiheisiin.
71:8.15 (807.11) Nämä ovat edistyksellisen hallitusjärjestelmän perusedellytykset sekä ihannevaltion tunnusmerkit. Urantia on kaukana näiden ylevien ihanteiden todeksitulosta, mutta sivistyneet rodut ovat tässä suhteessa jo päässeet alkuun – ihmiskunta on matkalla kohti korkeampia kehityksen päämääriä.
71:8.16 (807.12) [Laadittu Nebadonin erään Melkisedekin toimeksiannosta.]
Urantia-kirja
Luku 72
72:0.1 (808.1) LANAFORGEN luvalla ja Edentian Kaikkein Korkeimpien suostumuksella minut on valtuutettu kertomaan jotakin eräällä Satanian järjestelmään kuuluvalla, melko läheisellä planeetalla elävän kaikkein edistyneimmän ihmisrodun yhteiskunnallisesta, moraalisesta ja poliittisesta elämästä.
72:0.2 (808.2) Kaikista Luciferin kapinaan osallistumisen takia eristetyistä Satanian maailmoista tämä planeetta muistuttaa kokemansa historian osalta mitä likeisimmin Urantiaa. Näiden kahden sfäärin samankaltaisuus epäilemättä selittää, miksi lupa tämän epätavallisen selonteon esittämiseen myönnettiin, sillä on erittäin harvinaista, että järjestelmänhallitsijat antavat luvan tehdä jollakin planeetalla selkoa jonkin toisen planeetan asioista.
72:0.3 (808.3) Urantian tavoin tämänkin planeetan johti harhaan sen oman Planeettaprinssin Luciferin kapinan yhteydessä osoittama petturuus. Sille annettiin Aineellinen Poika, pian sen jälkeen kun Aatami oli saapunut Urantialle, ja tämä Poika rikkoi hänkin sopimuksensa, ja planeetta jäi eristyksiin, sillä Hallinnollista Poikaa ei ole milloinkaan annettu sen kuolevaisrotujen keskuuteen.
72:1.1 (808.4) Kaikista näistä planeettaa kohdanneista vaikeuksista huolimatta siellä on erillisellä, suunnilleen Australian kokoisella mantereella kehittymässä varsin korkeatasoinen sivilisaatio. Tämän kansakunnan jäseniä on noin 140 miljoonaa. Mantereen väestö on sekoittunutta rotua, valtaosaltaan sinistä ja keltaista, jossa violetin osuus on hiukan suurempi kuin on Urantian niin kutsutussa valkoisessa rodussa. Nämä eri rodut eivät ole vielä täysin sekoittuneet, mutta ne harjoittavat veljellisistä kanssakäymistä ja tulevat varsin tyydyttävästi toimeen keskenään. Elinajan keskimääräinen pituus tällä mantereella on nyt yhdeksänkymmentä vuotta, viisitoista prosenttia pitempi kuin minkään muun planeetalla elävän kansan elinikä.
72:1.2 (808.5) Tämän kansakunnan tuotantokoneisto nauttii eräästä suuresta edusta, joka johtuu mantereen ainutlaatuisesta pinnanmuodostuksesta. Korkeat vuoret, joilla sataa rankasti kahdeksan kuukautta vuodesta, sijaitsevat aivan maan keskellä. Nämä luonnonolosuhteet suosivat vesivoiman käyttöä ja helpottavat suuresti mantereen kuivemman, läntisen neljänneksen kastelua.
72:1.3 (808.6) Nämä ihmiset ovat omavaraisia. Toisin sanoen he voivat tulla toimeen määräämättömän ajan tuomatta maahan mitään ympäröivien kansojen tuotteita. Heillä on luonnonvaroja yltäkylläisesti, ja he ovat oppineet tieteellisin keinoin korvaamaan välttämättömyystarvikkeiden osalta esiintyvät puutteet. He käyvät vilkasta kotimaankauppaa, mutta heidän ulkomaankauppansa on vähäistä, mikä johtuu heidän vähemmän edistyneiden naapuriensa yleisestä vihamielisyydestä.
72:1.4 (808.7) Yleisesti ottaen tämä mannerkansa seurasi tuon planeetan kehityksen kulkua: Kehitys heimoasteelta voimakkaiden hallitsijoiden ja kuninkaiden ilmaantumiseen kesti tuhansia vuosia. Yksinvaltaisten monarkkien jälkeen seurasi monia erilaisia hallitusmuotoja: epäonnistuneita tasavaltoja, kommuunivaltioita; ja diktaattoreita tuli ja meni loputtomana virtana. Kehitys jatkui tällaisena, kunnes noin viisisataa vuotta sitten erään poliittisen kuohuntakauden aikana yksi kansakunnan voimakkaan diktaattori-triumviraatin jäsenistä koki mielenmuutoksen. Hän tarjoutui luopumaan vallasta sillä ehdolla, että toinen hänen hallitsijatoveristaan, kahdesta muusta kehnompi, myös luopuisi diktaattorinvallastaan. Mantereen hallitsijanvalta joutui näin yhden hallitsijan käsiin. Yhdistynyt valtio edistyi vahvan monarkkisen hallinnon alaisuudessa yli sata vuotta, jona aikana kehittyi mestarillinen vapauden peruskirja.
72:1.5 (809.1) Sittemmin tapahtunut siirtyminen monarkiasta edustukselliseen hallitustapaan sujui asteittain. Kuninkaat jäivät pelkiksi sosiaalisiksi tai tunneperäisiksi keulakuviksi, ja sitten kun hallitsijasuvulla ei enää ollut miespuolista perijää, he poistuivat näyttämöltä lopulta kokonaan. Nykyinen tasavalta on nyt ollut olemassa tasan kaksisataa vuotta, jona aikana on tapahtunut jatkuvaa edistystä kohti sitä hallitusjärjestelmää, josta seuraavassa kerrotaan, ja viimeisimmät saavutukset talouselämän ja politiikan saralta ovat viimeksi kuluneen vuosikymmenen satoa.
72:2.1 (809.2) Tällä mannerkansalla on nyt edustuksellinen hallitusjärjestelmä, ja valtakunnallinen pääkaupunki sijaitsee keskellä mannerta. Keskushallitus muodostuu sadan verrattain itsenäisen osavaltion vahvasta liittovaltiosta. Nämä osavaltiot valitsevat kuvernöörinsä ja lainsäätäjänsä kymmeneksi vuodeksi kerrallaan, eikä kukaan ole valittavissa uudelleen. Kuvernöörit nimittävät osavaltioiden tuomarit näiden elinajaksi, ja nimityksen vahvistavat osavaltioiden lainsäädäntäelimet, joihin kuuluu yksi edustaja kutakin sataatuhatta kansalaista kohti.
72:2.2 (809.3) Suurkaupunkien hallintojärjestelmiä on kaupungin koosta riippuen viittä eri tyyppiä, mutta missään kaupungissa ei saa olla enempää kuin miljoona asukasta. Kaiken kaikkiaan nämä kaupunkien hallintojärjestelmät ovat hyvin yksinkertaisia, suoraan toimivia ja kustannuksiltaan edullisia. Korkeinta tyyppiä edustavat kansalaiset pyrkivät innokkaasti kaupunginhallinnon harvalukuisiin virkoihin.
72:2.3 (809.4) Liittovaltion hallitusjärjestelmään kuuluu kolme tasavertaista hallinnonhaaraa: toimeenpaneva, lakiasäätävä ja oikeudellinen haara. Liittovaltion toimeenpanopäällikkö valitaan joka kuudes vuosi yleisissä alueellisissa vaaleissa. Häntä ei voida valita uudelleen muutoin kuin vähintään seitsemänkymmenenviiden osavaltion lainsäädäntäelimen anomuksesta, jonka anomuksen takana ovat myös asianomaiset osavaltiokuvernöörit, ja silloinkin vain yhdeksi kaudeksi. Hänen neuvonantajanaan toimii ylikabinetti, johon kuuluvat kaikki elossa olevat entiset toimeenpanopäälliköt.
72:2.4 (809.5) Lainsäädännällinen vallanelin koostuu kolmesta kamarista:
72:2.5 (809.6) 1. Ylähuoneen valitsevat teollisuuden työntekijät, ammatinharjoittajat, maatalous- ja muut työläiset, jotka antavat äänensä sen mukaan, mikä on heidän taloudellinen tehtävänsä.
72:2.6 (809.7) 2. Alahuoneen valitsevat ne tietyt yhteiskunnan organisaatiot, jotka kattavat sellaiset yhteiskunnalliset, poliittiset ja filosofiset ryhmät, jotka eivät kuulu tuotantoelämän eivätkä vapaiden ammattien piiriin. Kaikki hyvämaineiset kansalaiset osallistuvat kummankin edustajaluokan valintaan, mutta heidät ryhmitellään eri tavoin riippuen siitä, koskeeko vaali ylä- vaiko alahuonetta.
72:2.7 (809.8) 3. Kolmanteen huoneeseen – vanhempien valtiomiesten huoneeseen – kuuluu yhteiskunnallisen palvelun veteraaneja, ja sen jäseninä on monia ansioituneita henkilöitä, joiden ehdollepanon suorittavat toimeenpanopäällikkö, alueelliset (liittovaltiotasoa alemmat) toimeenpanopäälliköt, korkeimman oikeuden päällikkö ja kummankin muun lakiasäätävän huoneen johtavat viranhaltijat. Tämän ryhmän jäsenmäärä on korkeintaan sata, ja sen jäsenet valitaan vanhempien valtiomiesten oman enemmistön päätöksellä. Jäsenyys on elinikäinen, ja aina kun paikkoja avautuu, on eniten ääniä saanut ehdokaslistalla oleva henkilö sen jälkeen tullut asianmukaisesti valituksi. Tämän elimen toimiala on puhtaasti neuvoa-antava, mutta se vaikuttaa voimakkaasti yleiseen mielipiteeseen, ja sen arvovalta ohjaa kaikkia valtiovallan elimiä.
72:2.8 (810.1) Varsin suuren osan liittovaltion hallintotyöstä suorittavat kymmenen alueellista (liittovaltiotasoa alempana olevaa) viranomaista, joista kukin on kymmenen osavaltion yhdessä muodostama. Nämä alueelliset elimet ovat yksinomaan toimeenpanevia ja hallinnollisia; niillä ei ole lainsäädännällisiä eikä oikeudellisia tehtäviä. Kymmenen alueellista toimeenpanopäällikköä ovat liittovaltion toimeenpanopäällikön henkilökohtaisesti nimittämiä, ja heidän virkakautensa käy yksiin hänen oman virkakautensa kanssa – ja on siis kuusi vuotta. Liittovaltion korkein oikeus hyväksyy näiden kymmenen alueellisen toimeenpanijan nimityksen, ja vaikka heitä ei voida nimittää uudelleen, eroavasta toimeenpanopäälliköstä tulee automaattisesti hänen seuraajansa työtoveri ja neuvonantaja. Muutoin nämä aluepäälliköt valitsevat itse oman hallintovirkailijoiden kabinettinsa.
72:2.9 (810.2) Tämän kansan oikeudellisia asioita hoitaa kaksi suurta tuomioistuinjärjestelmää: yleisoikeudet ja sosiaalistaloudelliset tuomioistuimet. Yleisoikeudet toimivat seuraavilla kolmella tasolla:
72:2.10 (810.3) 1. Alioikeudet kaupunkien ja muiden paikallisten alueiden oikeudenkäyttöä varten; niiden päätöksistä voidaan valittaa korkeisiin osavaltiotuomioistuimiin.
72:2.11 (810.4) 2. Osavaltioiden korkeimmat oikeudet; niiden päätökset ovat lopullisia kaikissa asioissa, jotka eivät koske liittohallitusta tai kansalaisten oikeuksien tai vapauksien vaarantamista. Alueellisilla toimeenpanopäälliköillä on valta viedä mikä tahansa asia heti liittovaltion korkeimman oikeuden käsittelyyn.
72:2.12 (810.5) 3. Liittovaltion korkein oikeus – ylin tuomioistuin valtakunnallisten kiistojen ja osavaltioiden oikeusistuimista tulevien valitusjuttujen käsittelyä varten. Tämän korkeimman oikeuden muodostavat kaksitoista miestä, jotka ovat yli neljänkymmenen, mutta alle seitsemänkymmenenviiden vuoden ikäisiä ja jotka ovat palvelleet kaksi vuotta tai kauemmin jossakin osavaltiotuomioistuimessa. Heidät on nimittänyt tähän korkeaan asemaan ylin toimeenpanopäällikkö ylikabinetin ja lakiasäätävän kokouksen kolmannen kamarin enemmistön suostumuksella. Tämän korkeimman oikeusasteen päätökset tehdään vähintään kahden kolmasosan ääntenenemmistöllä
72:2.13 (810.6) Sosiaalis-taloudelliset tuomioistuimet toimivat seuraavissa kolmessa jakautumassa:
72:2.14 (810.7) 1. Vanhempain tuomioistuimet, jotka toimivat koti- ja sosiaalijärjestelmän lainsäädännällisten ja toimeenpanevien elinten yhteydessä.
72:2.15 (810.8) 2. Opetusalan tuomioistuimet – oikeuselimet, jotka ovat yhteydessä osavaltioiden ja alueiden koulujärjestelmiin ja jotka toimivat opetushallintokoneiston toimeenpanevien ja lainsäädännällisten elinten yhteydessä.
72:2.16 (810.9) 3. Elinkeinoelämän tuomioistuimet – oikeudenkäyttötuomioistuimet, joille on annettu täydet valtuudet selvittää kaikki taloudelliset riita-asiat.
72:2.17 (810.10) Liittovaltion korkein oikeus ei tee päätöksiä sosiaalis-taloudellisissa asioissa muutoin kuin valtakunnalliseen hallitusjärjestelmään kuuluvan lainsäädäntäelimen kolmannen – vanhempien valtiomiesten – kamarin kolmen neljäsosan enemmistöllä tekemän päätöksen perusteella. Muussa tapauksessa kaikki vanhempain, opetusalan ja elinkeinoelämän tuomioistuinten tekemät päätökset ovat lopullisia.
72:3.1 (811.1) Tällä mantereella on lainvastaista kahden perheen asua saman katon alla. Ja koska yhteiset asuinrakennukset on julistettu laittomiksi, useimmat kerrostalotyyppiset rakennukset on purettu. Mutta naimattomat asuvat edelleen kerhoissa, hotelleissa ja muissa yhteisasunnoissa. Pienimmän sallitun asuntotontin maa-alan on oltava vähintään neljä ja puoli tuhatta neliömetriä. Kaikki maa- ja muu omaisuus, jota käytetään kodin tarpeisiin, on verotonta, ellei se ylitä pienintä sallittua asuntotontin kokoa yli kymmenkertaisesti.
72:3.2 (811.2) Tämän kansan kotielämä on viimeksi kuluneen vuosisadan kuluessa kohentunut huomattavasti. Vanhempain – sekä isien että äitien – osallistuminen lastenkasvatuksen vanhempainkouluissa annettavaan opetukseen on pakollista. Myös ne maanviljelijät, jotka asuvat pienissä maaseudun kylissä, suorittavat tämän tehtävän kirjekurssina ja käyvät lähimmässä keskuksessa saamassa suullista opetusta kerran kymmenessä päivässä – eli joka toinen viikko, sillä heidän viikkonsa on viisipäiväinen.
72:3.3 (811.3) Kussakin perheessä on keskimäärin viisi lasta, ja lapset ovat vanhempiensa – tai mikäli toinen tai molemmat vanhemmat kuolevat, vanhempain tuomioistuimen määräämien holhoojien – täydessä valvonnassa. Täysorvon holhoojaksi määräämistä pidetään minkä tahansa perheen kohdalla suurena kunnianosoituksena. Vanhempain keskuudessa järjestetään kilpailumuotoisia tutkintoja, ja orpo annetaan siihen kotiin, jonka vanhemmat osoittavat omaavansa parhaat vanhemman ominaisuudet.
72:3.4 (811.4) Nämä ihmiset pitävät kotia sivilisaationsa perusinstituutiona. Lapsen odotetaan saavan kotona vanhemmiltaan arvokkaimman osan opetuksestaan ja luonteen kouliintumisesta, ja isät omistavat lastenhoidolle lähes yhtä paljon huomiota kuin äiditkin.
72:3.5 (811.5) Lapset saavat kaiken sukupuolivalistuksen kotona vanhemmiltaan tai lainmukaisilta holhoojilta. Opettajat tarjoavat lepotaukojen aikana koulujen työpajoissa moraalista opetusta, mutta näin ei ole uskonnonopetuksen laita, josta ollaan sitä mieltä, että se on vain vanhemmille kuuluva etuoikeus, sillä uskontoa pidetään erottamattomana osana kotielämää. Puhtaasti uskonnollista opetusta annetaan julkisesti vain filosofian temppeleissä, sillä Urantian kirkkojen kaltaisia, yksinomaan uskonnollisia laitoksia ei tämän kansan keskuuteen ole kehittynyt. Heidän filosofiansa mukaan uskonto on pyrkimystä Jumalan tuntemiseen ja rakkauden osoittamista lähimmäisilleen heitä palvelemalla, mutta tämä ei ole tyypillistä puhuttaessa tämän planeetan muiden kansakuntien uskonnollisesta asemasta. Uskonto on näiden ihmisten keskuudessa niin tyystin perhepiirin asia, ettei heillä ole mitään julkisia tiloja, jotka olisivat yksinomaisesti uskonnollisille kokouksille tarkoitettuja. Poliittisessa mielessä kirkko ja valtio ovat – niin kuin urantialaisilla on tapana sanoa – täysin erillään, mutta uskonnon ja filosofian välillä ilmenee omalaatuista päällekkäisyyttä.
72:3.6 (811.6) Vielä kaksikymmentä vuotta sitten hallitus valvoi hengellisiä opettajia (joita voidaan verrata Urantian pastoreihin), jotka tietyin määräajoin vierailivat kussakin perheessä kuulustelemassa lapsia varmistuakseen siitä, että nämä olivat saaneet asiaankuuluvaa opetusta vanhemmiltaan. Nykyisin nämä hengelliset neuvojat ja kuulustelijat ovat hiljan perustetun Hengellisen Edistyksen Säätiön, vapaaehtoisin lahjoituksin ylläpidetyn laitoksen, valvonnassa. On mahdollista, että tämä instituutio kehittyy nykyisestään vasta Paratiisin Hallinnollisen Pojan saapumisen jälkeen.
72:3.7 (811.7) Lapset pysyvät oikeudellisessa mielessä vanhempiensa alaisuudessa siksi, kunnes he täyttävät viisitoista vuotta, jolloin järjestetään ensimmäinen vihkimys kansalaisvelvollisuuksiin. Sen jälkeen näille ikäryhmille järjestetään joka viides vuosi viitenä peräkkäisenä ajanjaksona samanlaisia julkisia harjoituksia. Tällöin heidän velvollisuuksiaan omia vanhempiaan kohtaan supistetaan, samalla kun he ottavat kantaakseen uusia kansalais- ja yhteiskunnallisia velvollisuuksia valtiota kohtaan. Äänioikeus saavutetaan kahdenkymmenen vuoden iässä, oikeus ilman vanhempien suostumusta tapahtuvaan avioliiton solmimiseen saadaan vasta kahdenkymmenenviiden vuoden iässä, ja lasten on kolmekymmentä täytettyään lähdettävä kotoa.
72:3.8 (812.1) Avioliitto- ja avioerolait ovat yhdenmukaiset koko valtakunnassa. Avioliittoa alle kahdenkymmenen vuoden iässä – ennen kansalaisoikeuksien saavuttamista – ei sallita. Avioliittolupa myönnetään vasta vuoden pituisen kuulutusajan jälkeen, ja sitten kun sekä morsian että sulhanen esittävät todistuksen, joka osoittaa heidän vanhempainkouluissa saaneen asiaankuuluvaa opetusta avioelämän velvollisuuksista.
72:3.9 (812.2) Avioerosäännökset ovat jonkin verran löyhät, mutta vanhempain tuomioistuimen avioeropäätös voidaan antaa vasta vuoden kuluttua hakemuksen jättämisestä, ja vuosi on tällä planeetalla huomattavasti pitempi kuin Urantialla. Vapaamielisistä avioerolaeista huolimatta avioerojen suhteellinen osuus on vain kymmenesosa vastaavasta Urantian sivistyneiden rotujen luvusta.
72:4.1 (812.3) Tämän kansakunnan opetusjärjestelmä perustuu yliopistoa edeltävässä vaiheessa pakollisuuteen ja yhteisopetukseen, ja oppilas osallistuu siihen viisivuotiaasta kahdeksantoistavuotiaaksi. Nämä koulut eroavat suuresti Urantian kouluista. Mitään luokkahuoneita ei ole, ja vain yhtä ainetta opiskellaan kerrallaan. Ensimmäisten kolmen vuoden jälkeen kaikista oppilaista tulee apulaisopettajia, jotka ohjaavat opinnoissaan alempana olevia. Kirjoja käytetään vain siinä määrin kuin niistä saadaan tietoa, joka auttaa koulun työpajoissa ja koulun maatilalla ilmenevien pulmien ratkaisemisessa. Suuri osa mantereella käytetyistä huonekaluista samoin kuin monet mekaaniset koneet – meneillään on suuri keksintöjen ja koneellistumisen aikakausi – tuotetaan näissä pajoissa. Jokaisen työpajan lähistöllä on käsikirjasto, jossa opiskelija voi etsiä tietoa asianomaisista hakuteoksista. Maanviljelyä ja puutarhanhoitoa opetetaan myös koko opiskeluajan niillä laajoilla maatiloilla, joita on jokaisen koulun yhteydessä.
72:4.2 (812.4) Vajaamielisille annetaan koulutusta vain maanviljelyssä ja karjanhoidossa, ja heidät otetaan eliniäkseen erityisten turvasiirtoloiden huostaan. Siellä heidät pidetään sukupuolen mukaan erillään, jotta estettäisiin suvunjatkaminen, sellainen nimittäin evätään kaikilta epänormaaleilta. Nämä rajoitustoimet ovat olleet voimassa seitsemänkymmentäviisi vuotta. Vanhempain tuomioistuimet tekevät päätökset huostaanotosta.
72:4.3 (812.5) Kaikki pitävät vuosittain kuukauden pituisen loman. Yliopistoa edeltävät koulut ovat toiminnassa yhdeksän kuukautta kymmenkuukautisesta vuodesta, ja loma vietetään vanhempien tai ystävien seurassa matkustellen. Matkailu on osa aikuiskasvatusohjelmaa, joka jatkuu koko eliniän. Ja tästä aiheutuvien kulujen kattamiseen tarvittavat varat kerätään samoin menetelmin kuin vanhuusvakuutuksen varat.
72:4.4 (812.6) Neljännes kouluajasta käytetään leikkimiseen – kilpaurheiluun – ja oppilaat etenevät näissä kilpailuissa paikallisista osavaltioittaisten ja alueellisten kilpailujen kautta valtakunnallisiin taidon ja kyvykkyyden koetuksiin. Niin ikään puhetaidon ja musiikin alalla samoin kuin tieteessä ja filosofiassa järjestettävät kilpailut ovat opiskelijain mielenkiinnon kohteina alemmilta lähipiirin tasoilta aina valtakunnallisista kunnianosoituksista käytäviin kilpailuihin saakka.
72:4.5 (812.7) Koulujen hallinto on toisinto liittovaltion hallinnosta kolmine tasa-arvoisine hallinnonhaaroineen niin, että opetushenkilökunta toimii kolmantena eli neuvoa-antavana lainsäädäntäelimenä. Opetuksen päätavoitteena tällä mantereella on tehdä jokaisesta oppilaasta omasta toimeentulostaan huolehtiva kansalainen.
72:4.6 (813.1) Jokainen kahdeksantoistavuotiaana peruskoulusta valmistuva lapsi on ammattitaitoinen käsityöläinen. Sitten alkaa kirjojen opiskelu ja erityistietojen hankinta joko aikuiskouluissa tai yliopistoissa. Kun lahjakas opiskelija selviytyy opinnoistaan ennen määräaikaa, hänelle myönnetään ajallinen ja rahallinen stipendi, jonka turvin hän saa suorittaa jonkin itse suunnittelemansa mieluisan tutkimustyön. Koko opetusjärjestelmä on suunniteltu sitä silmällä pitäen, että yksilö saisi riittävästi koulutusta.
72:5.1 (813.2) Tämän kansan tuotantoelämässä vallitseva tilanne on kaukana heidän ihanteistaan; pääomalla ja työvoimalla on yhä keskinäisiä hankauksiaan, mutta molemmat alkavat sopeutua vilpitöntä yhteistyötä merkitseviin menettelytapoihin. Tällä ainutlaatuisella mantereella yhä useammista työntekijöistä tulee tuotannollisten yritysten osakkaita; jokainen järkevä työntekijä on vähin erin muuttumassa pienkapitalistiksi.
72:5.2 (813.3) Yhteiskunnalliset eturistiriidat ovat helpottumassa, ja hyvä tahto on samaa tahtia kasvamassa. Mitään vakavia taloudellisia ongelmia ei aiheutunut orjuuden lakkauttamisesta (yli sata vuotta sitten), sillä tämä järjestely toteutettiin asteittain niin, että vuosittain vapautettiin kaksi prosenttia orjista. Mentaalisista, moraalisista ja fyysisistä testeistä tyydyttävästi selvinneille orjille myönnettiin kansalaisoikeus. Monet näistä etevimmistä orjista olivat sotavankeja tai näiden lapsia. Noin viisikymmentä vuotta sitten he karkottivat viimeiset alemmantasoiset orjansa, ja aivan viime aikoina he ovat ottaneet tehtäväkseen harventaa rappeutuneiden ja turmeltuneiden väestöluokkiensa rivejä.
72:5.3 (813.4) Nämä ihmiset ovat äskettäin kehittäneet uusia menetelmiä elinkeinoelämässä esiintyvien erimielisyyksien sovittelemiseksi ja taloudellisten väärinkäytösten oikaisemiseksi. Sanotut menetelmät merkitsevät huomattavaa parannusta verrattuna heidän aikaisempiin keinoihinsa vastaavien ongelmien selvittämiseksi. Väkivalta on julistettu laittomaksi niin henkilökohtaisten kuin tuotantoelämänkin erimielisyyksien ratkaisukeinona. Palkat, voitot ja muut taloudelliset ongelmat eivät ole tiukasti säädeltyjä, mutta yleisesti ottaen niitä valvovat tuotantoelämän lakiasäätävät elimet, kun kaikki elinkeinoelämän piirissä syntyvät kiistat taas ratkaistaan elinkeinoelämän tuomioistuimissa.
72:5.4 (813.5) Elinkeinoelämän tuomioistuimilla on ikää kolmekymmentä vuotta, mutta ne toimivat varsin tyydyttävästi. Alalla tapahtunut uusin kehitys edellyttää, että tuomioistuinten on vastedes pidettävä ohjenuoranaan sitä, että taloudellisesta toiminnasta saatava lainmukainen korvaus jakaantuu kolmeen osaan:
72:5.5 (813.6) 1. Laillinen määrä korkoa sijoitetulle pääomalle.
72:5.6 (813.7) 2. Kohtuullinen palkkio tuotantotoiminnan käyttöön otetusta asiantuntemuksesta.
72:5.7 (813.8) 3. Oikeudenmukainen ja tasapuolinen palkka työvoiman käytöstä.
72:5.8 (813.9) Nämä korvaukset on suoritettava sopimuspohjaisesti, tai mikäli tuotantolaitoksen tuotto uhkaa vähetä, nekin supistuvat väliaikaisesti samassa suhteessa. Ja sen jälkeen on kaikki tuotot, jotka ylittävät nämä kiinteät korvaukset, katsottava osingoiksi, ja ne on jaettava määräsuhteessa kaikkien kolmen lohkon – pääoman, asiantuntemuksen ja työvoiman – kesken.
72:5.9 (813.10) Alueelliset toimeenpanopäälliköt tarkistavat ja määräävät joka kymmenes vuosi tuotannollisen työn lainmukaisen tuntimäärän. Teollisuudessa on nyt käytössä viisipäiväinen viikko, josta neljä päivää tehdään työtä ja yksi rentoudutaan. Nämä ihmiset työskentelevät kuusi tuntia kunakin arkipäivänä ja opiskelijoiden tavoin yhdeksän kuukautta vuoden kymmenestä kuukaudesta. Loma käytetään tavallisesti matkustelemiseen, ja vasta hiljattain kehittyneiden uusien kuljetusmuotojen ansiosta koko kansa on innostunut matkustamaan. Ilmasto on matkailun kannalta suotuisaa noin kahdeksan kuukautta vuodessa, ja kansa ottaa parhaalla mahdollisella tavalla vaarin tilaisuuksistaan.
72:5.10 (813.11) Kaksisataa vuotta sitten voitontavoittelu oli täysin vallitsevana vaikuttimena elinkeinoelämässä, mutta nykyisin ovat muut ja korkeammat liikkeelle panevat voimat sitä nopeassa tahdissa syrjäyttämässä. Kilpailu on tällä mantereella ankaraa, mutta se on jo paljolti siirtynyt pois elinkeinoelämän piiristä ruumiillisten suoritusten, käden taitojen, tieteellisen ponnistelun ja älyllisen voimainmittelyn alueelle. Kilpailu on mitä suurimmassa määrin vallalla yhteiskunnallisen palvelun ja hallinnollisten tehtävien uskollisen suorittamisen alalla. Tämän kansan keskuudessa julkishallinnon palvelutehtävistä on hyvää vauhtia tulossa se kohde, johon kunnianhimo pääasiassa suunnataan. Mantereen rikkain mies työskentelee kuusi tuntia päivässä konepajansa konttorissa ja kiiruhtaa sitten paikalliseen valtiomiestaidon kouluun, jossa hän pyrkii hankkimaan pätevyyden julkisen hallinnon tehtäviin.
72:5.11 (814.1) Työnteko on tällä mantereella käymässä entistäkin kunnioitetummaksi, ja kaikki yli kahdeksantoistavuotiaat työkykyiset kansalaiset työskentelevät joko kotona ja maatiloilla, jossakin tunnustetussa teollisuusyrityksessä, julkisissa työkohteissa – joihin sijoitetaan tilapäistyöttömät – tai sitten pakkotyöläisten joukossa kaivoksissa.
72:5.12 (814.2) Näissä ihmisissä alkaa jo ilmetä myös uudenlaista yhteiskunnallista inhon tunnetta – inhoa sekä joutilaisuutta että ansaitsematonta varallisuutta kohtaan. He ovat hitaasti mutta varmasti saamassa yliotteen koneistaan. Aikanaan hekin taistelivat poliittisen kahleettomuuden ja myöhemmin taloudellisen vapauden puolesta. Nyt he ovat astumassa aikaan, jolloin he voivat nauttia molemmista, samalla kun he sen lisäksi alkavat antaa arvoa hyvin ansaitulle vapaa-ajalleen, jonka itse kukin voi omistaa entistä laajempaan itsensä toteuttamiseen.
72:6.1 (814.3) Tämä kansa pyrkii nyt päättäväisesti siihen, että itsekunnioituksen hävittävä köyhäinapu korvataan omanarvontunnon säilyttävillä valtion takaamilla vanhuuseläkevakuutuksilla. Tämä kansakunta tarjoaa jokaiselle lapselle opetuksen ja jokaiselle ihmiselle työpaikan, siksi se voi menestyksellisesti rakentaa tällaisen vakuutusjärjestelmän sairaiden ja vanhusten turvaksi.
72:6.2 (814.4) Tämän kansan keskuudessa on kaikkien henkilöiden luovuttava ansiotoiminnasta kuudenkymmenenviiden vuoden iässä, elleivät he saa valtion työvoimavaltuutetulta lupaa, joka oikeuttaa heidät pitämään työpaikkansa seitsemänkymmenen vuoden ikään asti. Sanottu ikärajoitus ei koske hallituksen virkamiehiä eikä filosofeja. Fyysisesti vajaakykyiset tai pysyvästi vammautuneet voivat aluehallituksen eläkevaltuutetun vahvistaman tuomioistuinpäätöksen nojalla päästä eläkkeelle minkä ikäisinä hyvänsä.
72:6.3 (814.5) Vanhuuseläkkeisiin saadaan varat neljästä lähteestä:
72:6.4 (814.6) 1. Liittohallitus määrää yhden päivän ansiot luovutettaviksi kuukausittain tähän tarkoitukseen; ja tässä maassahan kaikki tekevät työtä.
72:6.5 (814.7) 2. Testamentit – monet varakkaat kansalaiset jättävät varoja tähän tarkoitukseen.
72:6.6 (814.8) 3. Valtion kaivoksissa tehtävän pakkotyön tuotto. Sen jälkeen kun pakkotyöläiset ovat maksaneet ylläpitonsa ja siirtäneet erilleen omat eläkemaksunsa, kaikki heidän työstään kertyneet ylijäävät voitot luovutetaan tähän eläkerahastoon.
72:6.7 (814.9) 4. Tulot luonnonvaroista. Liittovaltion hallitus pitää hallussaan tämän mantereen kaikkia luonnonvaroja, jotka katsotaan yhteiskunnalliseksi varannoksi, ja niistä kertyvät tulot käytetään sosiaalisiin tarkoituksiin, kuten tautien ehkäisemiseen, nerojen kouluttamiseen sekä erittäin lupaavien henkilöiden opiskelun kustantamiseen valtiomiestaidon kouluissa. Toinen puoli luonnonvaratuloista menee vanhuuseläkerahastoon.
72:6.8 (814.10) Vaikka osavaltioittaiset ja alueelliset vakuutussäätiöt tarjoavatkin monimuotoista vakuutusturvaa, vanhuuseläkkeistä huolehtii kuitenkin yksinomaan liittohallitus kymmenen alueellisen viranomaisen kautta.
72:6.9 (814.11) Näitä valtion rahastoja on jo pitkään hoidettu rehellisesti. Maanpetoksen ja murhan jälkeen seuraavat tuomioistuinten käyttämässä rangaistusasteikossa ankarimpina rangaistukset julkisen luottamuksen pettämisestä. Yhteiskunnallista ja poliittista petollisuutta pidetään nykyisin kaikista rikoksista katalimpana.
72:7.1 (815.1) Liittovaltion hallitus on holhoavainen vain huolehtiessaan vanhuuseläkkeistä sekä vaaliessaan neroutta ja luovaa omintakeisuutta. Osavaltiohallitukset pitävät hieman enemmän huolta yksityisestä kansalaisesta, kun paikallishallitukset puolestaan ovat huomattavasti holhoavampia eli sosialistisempia. Kaupunki (tai jokin sen hallinnonhaara) huolehtii sellaisista asioista kuin terveydenhoidosta, puhtaanapidosta, rakennusmääräyksistä, kaupungin kaunistamisesta, vesihuollosta, valaistuksesta, lämmityksestä, virkistäytymisestä, musiikista ja liikenneyhteyksistä.
72:7.2 (815.2) Koko tuotantotoiminnan piirissä ensisijainen huomio kiinnitetään terveyteen. Jotkin fyysisen hyvinvoinnin osa-alueet katsotaan teollisuuden ja yhteiskunnan etuoikeuksiksi, mutta yksilön ja perheen terveydelliset ongelmat ovat pelkästään henkilökohtaisia asioita. Hallituksen tarkoituksena on puuttua yhä vähemmän niin terveydenhoidollisiin kuin kaikkiin muihinkin puhtaasti henkilökohtaisiin asioihin.
72:7.3 (815.3) Kaupungeilla ei ole verotusoikeutta, eivätkä ne voi velkaantua. Ne saavat valtion kassasta asukasluvun mukaiset määrärahat, ja niiden on täydennettävä näitä tuloja yhteiskunnan omistuksessa olevista yrityksistä saamillaan tuloilla sekä erilaisten kaupallisten yritysten toimilupamaksuilla.
72:7.4 (815.4) Yhdysliikennepalvelut, jotka tekevät järkeväksi siirtää kaupunkien rajoja huomattavastikin kauemmas, ovat kaupunkien hallinnassa. Palontorjunta- ja vakuutusrahastot ylläpitävät kaupunkien palolaitoksia, ja kaikki rakennukset niin kaupungeissa kuin maaseudullakin ovat tulenkestäviä – ovat olleet jo yli seitsemänkymmentäviisi vuotta.
72:7.5 (815.5) Mitään kaupunkien palkkaamia järjestyksenvalvojia ei ole olemassa, vaan poliisivoimia ylläpitävät osavaltiohallitukset. Tämän laitoksen henkilöstö värvätään lähes yksinomaan kaksikymmentäviisi–viisikymmenvuotiaitten naimattomien miesten keskuudesta. Useimmat osavaltiot kantavat melko raskasta poikamiesveroa. Se jätetään perimättä kaikilta niiltä miehiltä, jotka liittyvät osavaltioiden poliisivoimiin. Keskitasoisessa osavaltiossa poliisivoimat ovat nyt vahvuudeltaan vain kymmenesosa siitä, mitä ne olivat viisikymmentä vuotta sitten.
72:7.6 (815.6) Näiden sadan verrattain itsenäisen ja suvereenin osavaltion verotusjärjestelmien välillä ei ole paljonkaan yhdenmukaisuutta, sillä taloudelliset ja muut olosuhteet vaihtelevat suuresti mantereen eri osissa. Jokaisen osavaltion perustuslaissa on kymmenen perusmääräystä, joita ei voi muuttaa muutoin kuin liittovaltion korkeimman oikeuden suostumuksella, ja yksi näistä artikloista kieltää perimästä vuoden aikana veroa enempää kuin yhden prosentin minkään omaisuuden arvosta, kuitenkin niin, että asuntotontit ovat sekä kaupungeissa että maaseudulla kokonaan vapaita tästä verosta.
72:7.7 (815.7) Liittovaltion hallitus ei voi ottaa velkaa, ja vaaditaan kansanäänestyksessä annettu kolmen neljäsosan äänten enemmistö ennen kuin osavaltiokaan voi ottaa lainaa muutoin kuin sodankäynnin tarpeita varten. Koska liittohallitus ei voi velkaantua, kansallisella puolustusneuvostolla on sodan syttyessä valtuudet tarpeen mukaan verottaa osavaltioilta rahaa, miehiä ja kalustoa. Mutta laina-aika ei saa koskaan ylittää kahtakymmentäviittä vuotta.
72:7.8 (815.8) Liittovaltion hallituksen rahoittamiseksi tarvittavat tulot saadaan seuraavista viidestä lähteestä:
72:7.9 (815.9) 1. Tuontitullit. Kaikki tuontitavarat ovat tullitariffin alaisia. Tariffin on määrä suojella tämän mantereen elintasoa, joka on planeetan minkään muun kansakunnan elintasoa paljon korkeampi. Nämä tullit asettaa korkein elinkeinoelämän tuomioistuin elinkeinoelämän kongressin kummankin kamarin ratifioitua näiden molempien lainsäädäntäelimien yhteisesti nimittämän talousasiain toimeenpanopäällikön suositukset. Elinkeinoelämän ylähuoneen valitsevat työntekijät, alahuone on pääomapiirien valitsema.
72:7.10 (816.1) 2. Tekijänpalkkiot. Liittohallitus rohkaisee kekseliäisyyttä ja omintakeisia aikaansaannoksia kymmenessä aluelaboratoriossa ja auttaa näin kaikentyyppisiä neroja – taiteilijoita, kirjailijoita ja tiedemiehiä – sekä suojelee heidän patenttejaan. Vastapalvelukseksi hallitus perii puolet kaikista tällaisista keksinnöistä ja teoksista realisoituneesta voitosta, olipa kysymys koneista, kirjoista, taideluomuksista, kasveista tahi eläimistä.
72:7.11 (816.2) 3. Perintövero. Liittovaltion hallitus perii portaittain kohoavaa perintöveroa yhdestä viiteenkymmeneen prosenttia pesän määrästä ja muista asiaan vaikuttavista seikoista riippuen.
72:7.12 (816.3) 4. Sotakalusto. Valtio ansaitsee melkoisen summan vuokraamalla armeijan ja laivaston kalustoa kaupallisiin tarkoituksiin ja virkistyskäyttöön.
72:7.13 (816.4) 5. Luonnonvarat. Milloin luonnonvaroista saatuja tuloja ei kokonaisuudessaan tarvita niihin erityistarkoituksiin, jotka on määritelty liittovaltion peruskirjassa, ne siirretään valtion kassaan.
72:7.14 (816.5) Kansallisen puolustusneuvoston verotuksella keräämiä sotarahastoja lukuun ottamatta liittovaltion määrärahojen käsittely lähtee liikkeelle lakiasäätävästä ylähuoneesta alahuoneen yhtyessä esitykseen; toimeenpanopäällikkö hyväksyy esitykset, ja lopulta satajäseninen liittovaltion budjettikomissio antaa niille lain voiman. Osavaltioiden kuvernöörit asettavat ehdolle tämän komission jäsenet, jotka osavaltioiden lainsäädäntäelimet valitsevat palvelukseen kahdeksikymmeneksineljäksi vuodeksi niin, että joka kuudes vuosi valitaan yksi neljännes. Joka kuudes vuosi tämä elin valikoi äänten kolmen neljäsosan enemmistöllä yhden joukostaan puheenjohtajaksi, ja hänestä tulee samalla liittovaltion rahavaroista vastaava päällikkö.
72:8.1 (816.6) Kuudennesta yhdeksänteentoista ikävuoteen kestävän pakollisen perustason opetuksen lisäksi ylläpidetään seuraavia erikoiskouluja:
72:8.2 (816.7) 1. Valtiomiestaidon koulut. Tällaisia kouluja on kolmea luokkaa: valtakunnallisia, alueellisia ja osavaltiokohtaisia. Kansakunnan julkiset virat on jaettu neljään ryhmään. Ensimmäisen julkisten luottamustehtävien ryhmän kohdalla on kysymys etupäässä valtakunnallisen hallinnon tehtävistä, ja kaikilla tämän ryhmän viranhaltijoilla tulee olla loppututkinto sekä alueellisesta että valtakunnallisesta valtiomiestaidon koulusta. Toisessa virkaryhmässä jostakin kymmenestä alueellisesta valtiotaidon koulusta valmistuneet henkilöt saavat ottaa vastaan poliittisen, vaalissa täytettävän, tai nimityksellä täytettävän viran. Heidän hoidettavikseen annetaan tehtäviä aluehallinnon ja osavaltioiden hallitusten piiristä. Kolmanteen ryhmään kuuluvat osavaltiotason tehtävät, ja näiltä viranhaltijoilta vaaditaan vain osavaltiotasoinen oppiarvo valtiomiestaidossa. Neljänneltä ja viimeiseltä viranhaltijoiden ryhmältä ei edellytetä valtiomiestaidon loppututkintoa, sillä tällaiset toimet ovat pelkästään nimittämällä täytettäviä. Niihin kuuluu avustajien, sihteerien ja teknisluontoisten tehtävien suorittajien vähemmän tärkeitä toimia, joiden suorittajina on valtion hallintotehtävissä palvelevia, monenlaista oppineisuutta edustavia ammattilaisia.
72:8.3 (816.8) Alioikeuksien ja osavaltiotason oikeusistuinten tuomareilla on loppututkinto valtiotaidon osavaltiokouluista. Sosiaalisten, opetusalan ja elinkeinoelämän asioiden oikeudenkäytöllisten tuomioistuinten tuomareilla on oppiarvo alueellisista kouluista. Liittovaltion korkeimman oikeuden tuomareilla pitää olla loppututkinto kaikista näistä valtiomiestaidon kouluista.
72:8.4 (817.1) 2. Filosofian koulut. Nämä koulut toimivat filosofian temppeleiden yhteydessä ja liittyvät julkisena toimintamuotona enemmän tai vähemmän uskontoon.
72:8.5 (817.2) 3. Tieteelliset laitokset. Nämä tekniset koulut koordinoituvat paremminkin tuotantotoimintaan kuin opetusjärjestelmään, ja niitä hoidetaan viiteentoista jaostoon jaettuina.
72:8.6 (817.3) 4. Vapaiden ammattien koulut. Nämä erikoisoppilaitokset antavat teknistä opetusta eri vapaita ammatteja varten, ja niitä on kaksitoista.
72:8.7 (817.4) 5. Armeijan ja laivaston koulut. Valtakunnallisen päämajan lähellä ja kahdessakymmenessäviidessä rannikon sotilaskeskuksessa ylläpidetään niitä oppilaitoksia, jotka omistautuvat kahdeksastatoista–kolmeenkymmeneenvuotiaitten vapaaehtoisten kansalaisten sotilaskoulutukseen. Kahtakymmentäviittä vuotta nuoremmilta näihin kouluihin pyrkiviltä vaaditaan vanhempain suostumus.
72:9.1 (817.5) Vaikka kaikkiin julkisiin virkoihin pyrkivät ehdokkaat rajoittuvat niihin, jotka ovat valmistuneet osavaltio-, alue- tai valtakunnan tason valtiotaidon kouluista, tämän kansan edistykselliset johtajat havaitsivat, että heidän yleistä äänioikeusjärjestelmäänsä vaivasi vakava heikkous, ja noin viisikymmentä vuotta sitten he säätivät perustuslaillisen säännöksen seuraavat piirteet sisältävästä tarkistetusta äänestysjärjestelmästä:
72:9.2 (817.6) 1. Jokaisella yli kaksikymmenvuotiaalla ja sitä vanhemmalla miehellä ja naisella on yksi ääni. Tämän iän saavuttaessaan kaikkien kansalaisten tulee ottaa vastaan jäsenyys kahdessa äänestysryhmässä: Ensimmäiseen he liittyvät taloudellisen tehtävänsä mukaan eli sen mukaan, ovatko he tuotantotoiminnan palveluksessa, ammatinharjoittajia, maatalouden vaiko kaupan piirissä; toiseen ryhmään he liittyvät poliittisten, filosofisten ja yhteiskunnallisten mieltymystensä mukaisesti. Näin ollen kaikki työtätekevät kuuluvat johonkin taloudelliseen äänestäjäkuntaan, ja näitä kiltoja hallitaan ei-taloudellisten yhdistysten tavoin, paljolti niin kuin säädellään valtakunnallistakin hallintoa vallan kolmijakoineen. Näihin ryhmiin rekisteröitymistä ei voi muuttaa kahteentoista vuoteen.
72:9.3 (817.7) 2. Osavaltion kuvernöörien tai alueellisten toimeenpanopäälliköiden ehdotuksesta ja alueellisten korkeimpien neuvostojen määräyksestä sellaiset yksilöt, jotka ovat tehneet yhteiskunnalle suuria palveluksia tai jotka ovat osoittaneet epätavallista viisautta valtion palveluksessa, voivat saada lisä-ääniä, mutta eivät useammin kuin joka viides vuosi eivätkä enempää kuin yhdeksän tällaista ylimäärä-ääntä. Moninkertaisen äänimäärän omaavan äänestäjän suurin mahdollinen äänimäärä on kymmenen. Tiedemiehille, keksijöille, opettajille, filosofeille ja hengellisille johtajille voidaan niin ikään antaa tällainen tunnustus ja kunnioittaa heitä heidän poliittista valtaansa lisäämällä. Osavaltioiden ja alueiden korkeimmat neuvostot myöntävät nämä korkeammat yhteiskunnalliset etuoikeudet jokseenkin niin kuin erityiskorkeakoulut myöntävät oppiarvoja, ja niiden saajat ovat ylpeitä voidessaan liittää henkilökohtaiseen ansioluetteloonsa tällaisten kansalaistunnustusten symbolit muiden oppiarvojensa lisäksi.
72:9.4 (817.8) 3. Kaikki kaivoksiin pakkotyöhön tuomitut yksilöt sekä kaikki verovaroin ylläpidetyt valtion palvelijat ovat vailla äänioikeutta niin kauan kuin he ovat tällaisessa tehtävässä. Tämä ei koske iäkkäitä henkilöitä, jotka saavat siirtyä eläkkeelle kuudenkymmenenviiden vuoden ikäisinä.
72:9.5 (817.9) 4. On olemassa viisi äänioikeusluokkaa luokitusperusteena viimeisten viiden vuoden aikana maksettujen verojen vuotuinen keskiarvo. Suurille veronmaksajille suodaan ylimääräisiä ääniä aina viiteen ääneen asti. Tämä myönnytys on riippumaton kaikista muista tunnustuksenosoituksista, mutta missään tapauksessa kukaan ei voi antaa vaaleissa enempää kuin kymmenen ääntä.
72:9.6 (818.1) 5. Kun tämä äänioikeusjärjestelmä otettiin käyttöön, hylättiin alueellinen äänestysmenetelmä taloudellisen eli tehtävänmukaisen järjestelmän hyväksi. Kaikki kansalaiset äänestävät nyt tuotannollisen, yhteiskunnallisen tai ammatinmukaisen ryhmän jäsenen ominaisuudessa, eikä asuinpaikalla tällöin ole merkitystä. Valitsijakunnan muodostavat näin ollen lujat, yhtenäiset ja järkevät ryhmät, jotka valitsevat vain parhaat jäsenensä hallinnon vastuu- ja luottamustehtäviin. Tästä toimialapohjaisesta eli ryhmittäisestä äänestysjärjestelmästä on yksi poikkeus: Liittovaltion toimeenpanopäällikön vaali toimitetaan joka kuudes vuosi valtakunnallisessa äänestyksessä, eikä kukaan kansalainen anna enempää kuin yhden äänen.
72:9.7 (818.2) Näin siis toimeenpanopäällikön vaalia lukuun ottamatta äänioikeutta käytetään kansalaisten taloudellisiin, ammatillisiin, älyllisiin ja yhteiskunnallisiin ryhmiin jakautumisen perusteella. Ihannevaltio on elimellinen kokonaisuus, ja jokainen vapaa ja älykäs kansalaisryhmä edustaa suuremman hallinto-organismin elintärkeää ja toimivaa elintä.
72:9.8 (818.3) Valtiomiestaidon kouluilla on valta panna osavaltioiden tuomioistuimissa vireille oikeusprosessi äänioikeuden riistämiseksi keneltä tahansa vajaamieliseltä, työtä vieroksuvalta, piittaamattomalta tai rikolliselta henkilöltä. Nämä ihmiset käsittävät, että kun puolet kansasta on ala-arvoisia tai vajavaisia ja näillä on äänioikeus, sellainen kansa on tuhoon tuomittu. He uskovat, että keskinkertaisuuden herruus tietää minkä hyvänsä kansakunnan luhistumista. Äänestäminen on pakollista, ja suuret sakot määrätään kaikille äänestämättä jättäneille.
72:10.1 (818.4) Tämän kansan käyttämät menetelmät rikollisuuden, mielenvikaisuuden ja rappeutuneisuuden kohtelussa, vaikka ne joissakin suhteissa tuntuvat mieluisilta, niin toisaalta ne samalla useimmista urantialaisista tuntuvat kauhistuttavilta. Tavalliset rikolliset ja vajaamieliset sijoitetaan sukupuolen mukaan eri maataloussiirtoloihin, jotka tuottavat enemmän kuin kuluttavat. Pahimmat taparikolliset ja parantumattomasti mielenvikaiset tuomitaan oikeuden päätöksellä kuolemaan kaasukammiossa. Kuolemanrangaistus on seuraamuksena murhan lisäksi useista muistakin rikoksista – joihin kuuluu myös valtion osoittaman luottamuksen pettäminen – ja oikeus tapahtuu varmasti ja nopeasti.
72:10.2 (818.5) Nämä ihmiset ovat siirtymässä kieltoja asettavasta lainsäädännöstä myönteisiä määräyksiä sisältävään lainsäädäntöön. Jokin aika sitten he ovat menneet niin pitkälle, että he pyrkivät ehkäisemään rikollisuutta tuomitsemalla potentiaalisiksi murhaajiksi ja suurrikollisiksi epäillyt elinkaudeksi erityissiirtoloihin. Jos tällaiset vangit sittemmin osoittavat muuttuneensa normaalimmiksi, heidät voidaan joko päästää ehdolliseen vapauteen tai armahtaa. Tappojen määrä tällä mantereella on vain yksi prosentti muiden kansojen vastaavasta luvusta.
72:10.3 (818.6) Rikollisten ja vajaamielisten sikiämisen estämiseen tähtäävät toimenpiteet aloitettiin yli sata vuotta sitten, ja niistä on jo saatu tyydyttäviä tuloksia. Mielisairaita varten ei ole vankiloita eikä sairaaloita. Eräs syy tähän on se, että näihin ryhmiin kuuluvia on vain noin kymmenesosa siitä, mitä näitä ryhmiä esiintyy Urantialla.
72:11.1 (818.7) Kansallisen puolustusneuvoston presidentti voi antaa liittovaltion sotakouluista valmistuville ”sivilisaation puolustajan” valtakirjan. Nämä palvelevat kykyjensä ja kokemustensa mukaisesti seitsemässä arvoasteessa. Tämä neuvosto koostuu kahdestakymmenestäviidestä jäsenestä, jotka ovat vanhempain, opetusalan ja elinkeinoelämän ylimpien tuomioistuinten ehdolle panemia ja liittovaltion korkeimman oikeuden vahvistamia, ja virkansa puolesta sen puheenjohtajana toimii koordinoitujen sotilasasiain esikuntapäällikkö. Nämä neuvoston jäsenet ovat palveluksessa seitsemänkymmenen vuoden ikään asti.
72:11.2 (819.1) Näiden upseerinvaltakirjan saaneiden käymät kurssit ovat nelivuotisia, ja ne suhteutetaan poikkeuksetta jonkin käytännöllisen tai henkisen ammatin opiskeluun. Sotilaskoulutusta ei anneta koskaan muutoin kuin tällaiseen teolliseen, tieteelliseen tai ammatilliseen koulutukseen liitettynä. Kun sotilaskoulutus on ohi, henkilö on nelivuotisen kurssinsa aikana saanut puolet siitä opetuksesta, jota annetaan niin ikään nelivuotiskursseja järjestävissä erityiskouluissa. Tällä tavoin vältytään luomasta ammattisotilaiden luokkaa, kun suurelle joukolle miehiä annetaan tilaisuus ansaita oma toimeentulonsa ja samalla saada teknisen tai ammatillisen koulutuksen ensimmäinen puolisko.
72:11.3 (819.2) Asepalvelu on rauhan aikana täysin vapaaehtoista, ja kaikkiin aselajeihin pestaudutaan neljäksi vuodeksi, jona aikana jokainen mies sotataktiikan opintojen lisäksi opiskelee jotakin erityisopintoalaa. Musiikkikoulutus on yksi pääharrastuksista keskussotilaskouluissa ja kahdellakymmenelläviidellä koulutusleirillä, joita on siroteltu eri puolille mantereen äärialueita. Teollisuuden lamakausien aikana monet tuhannet työttömät ohjataan automaattisesti työhön kohentamaan mantereen puolustuslaitteita maalla, merellä ja ilmassa.
72:11.4 (819.3) Vaikka nämä ihmiset pitävätkin yllä vahvaa sotalaitosta puolustuskeinona ympäröivien vihamielisten kansojen maahantunkeutumista vastaan, heidän ansiokseen on luettava, etteivät he yli sataan vuoteen ole käyttäneet näitä sotavoimiaan hyökkäyssotaan. Heidän sivistyksensä on jo kohonnut sille tasolle, että he kykenevät puolustamaan sivilisaatiota tarmokkaasti sortumatta kiusaukseen käyttää näitä sotavoimia hyökkäykseen. Yhdistyneen mannervaltion perustamisen jälkeen ei ole käyty yhtään sisällissotaa, mutta viimeisten kahden vuosisadan aikana nämä ihmiset on kutsuttu yhdeksän kertaa ankaraan puolustussotaan, joista kolme käytiin maailmanvaltojen mahtavia liittokuntia vastaan. Vaikka tämä kansa ylläpitää riittävää puolustuskykyä vihamielisten naapureiden päällekarkauksia vastaan, se kiinnittää vielä paljon sitäkin enemmän huomiota valtiomiesten, tiedemiesten ja filosofien kouluttamiseen.
72:11.5 (819.4) Kun mantereen ja muun maailman välillä vallitsee rauhantila, koko liikkuva puolustuskalusto on jokseenkin kokonaan tavarainvaihdon, kaupan ja virkistystoiminnan käytössä. Kun sota julistetaan, pannaan koko kansakunta liikekannalle. Koko sen ajan, jonka vihollisuudet kestävät, kaikilla tuotantoaloilla on voimassa sotilaspalkka, ja kaikkien sotilaallisten hallinnonhaarojen päälliköistä tulee toimeenpanopäällikön kabinetin jäseniä.
72:12.1 (819.5) Vaikka tämän ainutlaatuisen kansan yhteiskunta ja hallinto ovat monissa suhteissa ylivertaiset Urantian kansakuntien vastaaviin laitoksiin verrattuina, on kuitenkin mainittava, että muilla mantereilla (joita tällä planeetalla on yksitoista) hallitukset ovat selvästi alemmantasoisia kuin Urantian edistyneempien kansakuntien hallitukset.
72:12.2 (819.6) Juuri näihin aikoihin tämä verraton hallitus suunnittelee solmivansa diplomaattiset suhteet alemmantasoisten kansojen kanssa, ja nyt on niin ikään ensimmäistä kertaa ilmaantunut suuri uskonnollinen johtaja, joka puhuu sen puolesta, että näiden ympäröivien kansojen keskuuteen lähetettäisiin lähetystyöntekijöitä. Pelkäämme, että he ovat nyt tekemäisillään saman virheen, jonka niin monet ovat tehneet, kun ovat yrittäneet pakottaa oman korkeamman kulttuurinsa ja uskontonsa muille roduille. Miten suurenmoisia tuloksia tuossa maailmassa saataisiinkaan aikaan, jos tämä edistyneen kulttuurin omaava mannerkansakunta vain noutaisi luokseen naapurikansojen parhaita jäseniä ja heitä koulutettuaan lähettäisi heidät kulttuurin lähettiläinä takaisin pimeydessä vaeltavien veljiensä luokse! Ja tietenkin, jos tämän edistyneen kansan keskuuteen saapuisi pian Hallinnollinen Poika, tässä maailmassa voisi tapahtua suurenmoisia asioita varsin nopeasti.
72:12.3 (820.1) Tämä selonteko erään naapuriplaneetan asioista on tehty erikoisluvalla ja siinä tarkoituksessa, että edistettäisiin Urantian sivilisaatiota ja myötävaikutettaisiin hallinnon kehittymiseen. Kerrottavissa olisi paljon muutakin sellaista, joka epäilemättä kiinnostaisi urantialaisia ja herättäisi heissä uteliaisuutta, mutta käsillä oleva paljastus kattaa kaiken sen, joka on luvassamme asetettujen rajojen puitteissa mahdollista esittää.
72:12.4 (820.2) Urantialaisten olisi kuitenkin otettava huomioon, että heidän sisarplaneettansa Satanian perheessä ei ole päässyt hyötymään Paratiisin-Poikien sen kummemmin hallinnollisista kuin lahjoittautuvistakaan käynneistä. Urantian eri kansoja ei myöskään erota toisistaan yhtä suuri kulttuurien erilaisuus kuin se, joka erottaa mannerkansan sen planetaarisista kumppaneista.
72:12.5 (820.3) Totuuden Hengen vuodattaminen laskee hengellisen perustuksen suurten saavutusten toteutumiselle lahjoittautumisen kohteena olleen maailman ihmissukukunnan etujen mukaisesti. Urantia on sen vuoksi paljon paremmin valmistautunut välittömämmässä tulevaisuudessa tapahtuvaan planetaarisen hallinnon toteutumiseen siihen kuuluvine lakeineen, mekanismeineen, symboleineen, sopimusjärjestelyineen ja kielineen – jotka kaikki voisivat voimallisesti myötävaikuttaa lain velvoittaman maailmanlaajuisen rauhan aikaansaamiseen, ja se voisi johtaa todellista hengellistä eteenpäin pyrkimistä merkitsevän aikakauden joskus vielä tapahtuvaan sarastukseen. Ja sellainen aikakausi on aikakausi, jolloin planeetta on nyt vielä haavekuvia olevien valon ja elämän aikakausien kynnyksellä.
72:12.6 (820.4) [Esittänyt muuan Nebadonin Melkisedek.]
Urantia-kirja
Luku 73
73:0.1 (821.1) CALIGASTIAN kukistumisen ja sitä seuranneen sosiaalisen sekasorron aiheuttamat kulttuurin rappio ja hengellinen köyhyys vaikuttivat Urantian kansanheimojen fyysiseen tai biologiseen tilaan varsin vähän. Orgaaninen kehitys eteni joutuisasti, täysin siitä kulttuuria ja moraalia kohdanneesta takaiskusta huolimatta, joka Caligastian ja Daligastian kapinahankkeesta varsin pian seurasi. Ja planeetan historiassa koitti aika – lähes neljäkymmentätuhatta vuotta sitten – jolloin täällä palvelevat Elämänkantajat panivat merkille, että puhtaasti biologiselta kannalta tarkasteltuna Urantian rotujen kehityksen edistyminen oli lähestymässä lakipistettään. Melkisedek-pesänhoitajat olivat samaa mieltä ja yhtyivät auliisti Elämänkantajien Edentian Kaikkein Korkeimmille osoittamaan anomukseen, jossa pyydettiin Urantian tarkastamista sitä silmällä pitäen, voitaisiinko antaa valtuudet lähettää tänne biologiset kohentajat: Aineellinen Poika ja Tytär.
73:0.2 (821.2) Tämä pyyntö osoitettiin Edentian Kaikkein Korkeimmille siksi, että nämä olivat aina Caligastian kukistumisesta ja Jerusemin väliaikaisesta valtatyhjiöstä lähtien toimineet monien Urantiaa koskevien asioiden osalta välittöminä vallankäyttäjinä.
73:0.3 (821.3) Tabamantia, desimaali- eli kokeilumaailmojen sarjan täysivaltainen valvoja, tuli katsastamaan planeetan ja saatuaan selville, mikä rotujen kehityksen tila oli, hän tämän mukaisesti suositteli, että Urantialle myönnettäisiin Aineelliset Pojat. Vajaat sata vuotta tämän tarkastusajankohdan jälkeen saapuivat Aatami ja Eeva, paikallisjärjestelmän muuan Aineellinen Poika ja Tytär, ja ryhtyivät vaikeaan tehtävään koettaa saada planeetan sekavat asiat järjestykseen, planeetan, joka oli kapinan takia jälkeenjäänyt ja joka oli edelleenkin hengellistä eristämistä merkitsevässä pannassa.
73:1.1 (821.4) Normaalilla planeetalla Aineellisen Pojan saapuminen olisi tavallisesti merkkinä keksintöjen, aineellisen edistyksen ja älyllisen valaistumisen suuren aikakauden lähestymisestä. Aatamin jälkeinen aikakausi on useimmissa maailmoissa suuri tieteellinen aikakausi, mutta näin ei ollut laita Urantialla. Vaikka planeettaa kansoittivat fyysisesti oivalliset rodut, sen heimot riutuivat kuitenkin raakalaisuuden ja moraalisen pysähtyneisyyden syvyyksissä.
73:1.2 (821.5) Kun kapinasta oli kulunut kymmenentuhatta vuotta, käytännöllisesti katsoen kaikki Prinssin hallinnon aikaansaannokset oli pyyhkäisty olemattomiin. Maailman rotujen tila ei ollut paljonkaan parempi kuin, jos tämä harhaan johdettu Poika ei olisi koskaan Urantialle saapunutkaan. Vain nodiittien ja amadoniittien keskuudessa pidettiin kiinni Dalamatian perinteistä ja Planeettaprinssin kulttuurista.
73:1.3 (821.6) Nodiitit olivat Prinssin esikunnan kapinallisjäsenten jälkeläisiä. Se, että heitä nimitetään nodiiteiksi, johtuu heidän johtajansa Nodin, Dalamatian entisen teollisuus- ja kauppakomission puheenjohtajan, nimestä. Amadoniitit olivat niiden andoniittien jälkeläisiä, jotka päättivät pysyä lojaaleina Vanille ja Amadonille. ”Amadoniitti” on enemmänkin kulttuuria ja uskontoa kuin rotua kuvaava termi; rodullisessa mielessä amadoniitit olivat etupäässä andoniitteja. ”Nodiitti” on sekä kulttuuri- että rotutermi, sillä nodiiteista itsestään muodostui Urantian kahdeksas rotu.
73:1.4 (822.1) Nodiittien ja amadoniittien välillä vallitsi perinteinen vihamielisyys. Tämä vihanpito tuli esille tuon tuostakin, eli aina kun näiden kahden ryhmän jälkeläiset yrittivät ryhtyä johonkin yhteiseen hankkeeseen. Myöhemminkin muun muassa Eedeniä koskeneissa asioissa heidän yhteistyönsä sujui äärimmäisen vaikeasti.
73:1.5 (822.2) Nodin seuraajat jakautuivat pian Dalamatian tuhoutumisen jälkeen kolmeen pääryhmään. Keskimmäinen ryhmä jäi heidän alkuperäisen kotipaikkansa välittömään läheisyyteen Persianlahden perukoille. Itäinen ryhmä vaelsi Elamin ylänköseuduille, vähän Eufratinlaaksosta itään. Läntinen ryhmä asettui Välimeren koilliselle, Syyrian rannikkoseudulle ja sitä lähellä oleville alueille.
73:1.6 (822.3) Nämä nodiitit olivat pariutuneet suurin joukoin sangik-rotujen kanssa ja tuottaneet kyvykkäitä jälkeläisiä. Ja jotkut kapinallisten dalamatialaisten jälkeläiset liittyivät myöhemmin Vanin ja tämän lojaalien kannattajien joukkoihin Mesopotamian pohjoispuolisilla alueilla. Täällä, Vanjärven lähellä ja Kaspianmeren eteläpuolisilla seuduilla, nodiitit olivat kanssakäymisissä ja sekoittuivat amadoniittien kanssa, ja he olivat noita ”muinaisajan kuuluisia sankareita”.
73:1.7 (822.4) Ennen Aatamin ja Eevan saapumista nämä ryhmät, nodiitit ja amadoniitit, olivat edistyneimmät ja sivistyneimmät rodut maan päällä.
73:2.1 (822.5) Lähes sadan vuoden ajan ennen Tabamantian tarkastuskäyntiä Van ja hänen työtoverinsa olivat maailman eettis-sivistyksellisestä ylämaapäämajastaan julistaneet luvatun Jumalan Pojan, rodunkohentajan, totuudenopettajan ja petturi-Caligastian arvollisen seuraajan, saapumista. Vaikka maailman silloisen asujaimiston valtaosa ei osoittanut juurikaan kiinnostusta tällaista ennakkotietoa kohtaan, Vaniin ja Amadoniin välittömissä kosketuksissa olevat suhtautuivat sellaiseen opetukseen kuitenkin vakavasti ja ryhtyivät laatimaan suunnitelmia luvatun Pojan tosiasiallista vastaanottamista varten.
73:2.2 (822.6) Van esitti lähimmille työtovereilleen tarinan Jerusemin Aineellisista Pojista. Hän kertoi, mitä hän itse oli ennen Urantialle-saapumistaan saanut näistä tietää. Hän oli varsin hyvin selvillä siitä, että nämä Aatami-Pojat asuivat aina yksinkertaisissa mutta viehättävissä puutarhakodeissa, ja kahdeksankymmentäkolme vuotta ennen Aatamin ja Eevan tuloa hän ehdotti, että he omistautuisivat julistamaan näiden tulemista, ja että he valmistaisivat puutarhakodin näiden vastaanottamista varten.
73:2.3 (822.7) Ylämaapäämajastaan ja kuudenkymmenenyhden hajallaan, kaukana toisistaan sijaitsevan yhdyskunnan piiristä Van ja Amadon värväsivät yli kolmetuhatjäsenisen joukon halukkaita ja innostuneita työntekijöitä. Ryhmä vihkiytyi juhlallisessa yhteistilaisuudessa tähän tehtävään, jonka tarkoituksena oli suorittaa valmistelut luvattua – tai ainakin odotettua – Poikaa varten.
73:2.4 (822.8) Van jakoi vapaaehtoisensa sataan komppaniaan. Kullakin komppanialla oli esimies ja tällä avustaja, joka toimi yhdysupseerina Vanin henkilökohtaisessa esikunnassa. Amadonin hän piti omana avustajanaan. Kaikki nämä komissiot ryhtyivät vakavissaan valmistelutöihin, ja sijaintipaikkakomitea lähti matkaan etsimään ihanteellista paikkaa puutarhalle.
73:2.5 (822.9) Vaikka Caligastialta ja Daligastialta oli riistetty suuri osa vallasta, jota he käyttivät ilkitöihin, he tekivät silti kaikkensa estääkseen ja vaikeuttaakseen puutarhan valmistelutöitä. Mutta uupumatta hankkeen edistämiseksi uurastaneiden lähes kymmenentuhannen lojaalin keskiväliolennon vilpittömät toimet toisaalta suurelta osin kompensoivat näiden häijyjen vehkeilyjä.
73:3.1 (823.1) Sijaintipaikkakomitea oli poissa lähes kolme vuotta. Se antoi hanketta ajatellen myönteisen selvityksen kolmesta mahdollisesta kohteesta: Ensimmäinen niistä oli muuan Persianlahden saari; toinen oli se joenvarsiseutu, joka myöhemmin asutettiin toisena puutarhana; kolmas kohde oli pitkä, kapea niemimaa – melkein saari – joka työntyi länteen Välimeren itärannikosta.
73:3.2 (823.2) Komitea oli miltei yksimielisesti kolmannen vaihtoehdon kannalla. Ja tämä sijaintipaikka sitten valittiinkin, ja kaksi vuotta kului maailman kulttuuripäämajan, jonka mukana tuli myös elämänpuu, siirtämiseen tälle Välimeren niemimaalle. Yhtä niemimaan asukkaiden ryhmää lukuun ottamatta kaikki asukkaat vetäytyivät rauhallisesti pois niemimaalta, kun Van ja hänen seurueensa saapuivat.
73:3.3 (823.3) Tällä Välimeren niemimaalla vallitsi terveellinen ilmasto ja tasainen lämpötila. Tämä vakaa ilmanala johtui ympäröivistä vuorista sekä siitä, että kyseinen alue oli itse asiassa sisämeren saari. Vaikka ympäröivillä ylänkömailla satoi runsaasti, varsinaisessa Eedenissä sateita oli harvoin. Mutta joka yö ”nousi sumu” laajasta kastelukanavien verkostosta virkistämään puutarhan kasvillisuutta.
73:3.4 (823.4) Tämän maa-alueen rantaviiva nousi melko korkealle, ja niemimaan mantereeseen yhdistänyt kaulaosa oli kapeimmalta kohdaltaan vain neljänkymmenenkolmen kilometrin levyinen. Suuri joki, joka juoksutti vettä puutarhaan, sai alkunsa niemimaan korkeimmilta alueilta ja virtasi niemimaan kaulaosan kautta mantereelle ja sieltä edelleen Mesopotamian alangon poikki sen takana olevaan mereen. Siihen liittyi neljä sivujokea, joiden alkulähteet olivat Eedenin niemimaan rannikkokukkuloilla, ja nämä ovat ne sen joen ”neljä alkuhaaraa”, jotka ”lähtivät Eedenistä” ja jotka myöhemmissä tarinoissa sekoitettiin toista puutarhaa ympäröineiden jokien sivuhaaroihin.
73:3.5 (823.5) Puutarhaa ympäröivissä vuorissa oli runsaasti arvokkaita kivilajeja ja metalleja, vaikka niille osoitettiinkin varsin vähän huomiota. Hallitsevana ajatuksena oli tehdä puutarhasta paikka, joka nostaisi puutarhanhoidon kunniaan ja korottaisi maanviljelyn arvostuksen korkealle.
73:3.6 (823.6) Puutarhalle valittu paikka oli luultavasti lajissaan kaunein koko maailmassa, ja ilmasto oli siihen aikaan ihanteellinen. Missään muualla ei ollut paikkaa, joka olisi niin täydellisesti soveltunut tällaiseksi kasvullisuuden paratiisiksi. Urantian sivilisaation parhaimmisto alkoi kerääntyä tälle kohtauspaikalle. Sen rajojen ulkopuolella maailma eli pimeydessä, tietämättömyydessä ja raakalaisuudessa. Eeden oli Urantian ainoa kirkas kohta. Luontonsa puolesta se oli kuin ihana unelma, ja pian siitä muovautui hienon hieno, maiseman täyteläisen loiston virittämä runo.
73:4.1 (823.7) Kun Aineelliset Pojat, biologiset kohentajat, aloittavat oleskelunsa evolutionaarisessa maailmassa, heidän asuinpaikkaansa kutsutaan usein Eedenin puutarhaksi, koska sille on ominaista konstellaation pääkaupungin, Edentian, kukkaloisto ja kasvillisuuden suurenmoisuus. Van oli näistä tavoista hyvin perillä, ja siksi hän huolehti siitä, että koko niemimaa tulisi puutarhan käyttöön. Laiduntaminen ja karjanhoito suunniteltiin tapahtuvaksi likeisellä mannermaalla. Eläinkunnan edustajina puistossa oli määrä esiintyä vain lintuja ja erilaisia kesyjä eläinlajeja. Vanin ohjeiden mukaan Eedenin oli määrä olla puutarha ja vain puutarha. Puutarhaan kuuluvilla alueilla ei koskaan teurastettu yhtäkään eläintä. Kaikki puutarhan työntekijöiden koko rakennustyön aikana syömä liha tuotiin sinne mantereella paimennetuista karjalaumoista.
73:4.2 (824.1) Ensimmäisenä tehtävänä oli tiilimuurin rakentaminen niemimaan tyviosan poikki. Heti kun tämä työ oli saatu päätökseen, voitiin minkään seikan estämättä ryhtyä varsinaiseen maisemankaunistus- ja kodinrakennustyöhön.
73:4.3 (824.2) Rakentamalla pienempi muuri vähän matkan päähän päämuurin ulkopuolelle saatiin aikaan eläintarha, sillä muurien välisellä alueella oli kaikenlaisia villieläimiä, ja se toimi ylimääräisenä suojana vihamielisiä hyökkäyksiä vastaan. Tämä eläintarha jaettiin kahdeksitoista lohkoksi, ja muurein erotetut polut johtivat näiden ryhmien välistä puutarhan kahdelletoista portille, kun joki ja joenvarsilaitumet puolestaan sijaitsivat keskialueella.
73:4.4 (824.3) Puutarhan valmistelutöihin käytettiin vain vapaaehtoista työväkeä, palkattua työvoimaa ei käytetty koskaan. Hengenpitimikseen he viljelivät puutarhaa ja paimensivat karjaa. Lähistöllä asuvat uskovat toimittivat heille lisäksi muona-apua. Ja tämä suurenmoinen hanke vietiin päätökseen niistä vaikeuksista huolimatta, jotka johtuivat maailman sekasortoisesta tilasta noina levottomina aikoina.
73:4.5 (824.4) Mutta oli suuri pettymyksen aihe, kun Van tietämättömänä siitä, miten pian odotetut Poika ja Tytär saapuisivat, ehdotti, että myös nuorempi sukupolvi harjoitettaisiin jatkamaan hanketta siltä varalta, että näiden saapuminen viipyisi. Ehdotus vaikutti siltä kuin Van olisi myöntänyt häneltä puuttuvan uskoa, ja se sai aikaan melkoisesti harmia ja pani monet luopumaan koko asiasta. Mutta Van jatkoi valmiussuunnitelmansa toteuttamista täyttäen luopuneilta vapautuneet työpaikat nuoremmilla vapaaehtoisilla.
73:5.1 (824.5) Eedenin niemimaan keskellä oli Universaalisen Isän verrattoman hieno kivitemppeli, puutarhan pyhä alttari. Sen pohjoispuolelle pystytettiin hallintopäämaja, eteläpuolelle rakennettiin työntekijöiden ja näiden perheiden kodit, länsipuolelle varattiin maapalsta odotetun Pojan opetusjärjestelmän edellyttämiä kouluja varten, kun taas ”Eedenin itäpuolelle” rakennettiin luvatulle Pojalle ja hänen välittömille jälkeläisilleen tarkoitetut asunnot. Eedeniä varten laadituissa arkkitehtonisissa suunnitelmissa varattiin koti ja riittävästi maa-alaa miljoonalle ihmiselle.
73:5.2 (824.6) Vaikka puutarhasta Aatamin saapumisen aikoihin oli valmiina vasta neljännes, siellä oli jo tuhansia kilometrejä kasteluojia ja lähes kaksikymmentätuhatta kilometriä päällystettyjä polkuja ja teitä. Puutarhan eri osiin oli rakennettu hieman yli viisituhatta tiilirakennusta, ja puiden ja kasvien määrä oli lähes lukemattoman suuri. Puiston eri rakennusryhmissä oli enintään seitsemän taloa kussakin. Ja vaikka puutarhan rakennelmat olivat yksinkertaisia, ne olivat silti tavattoman taiteellisia. Tiet ja polut olivat hyvin rakennettuja, ja maiseman muotoilu oli hienostunutta.
73:5.3 (824.7) Puutarhan hygieeniset järjestelyt olivat paljon edellä siitä, mitä Urantialla oli tätä ennen yritetty saada aikaan. Eedenin juomavesi pidettiin terveellisenä sen puhtauden säilyttämiseksi säädettyjä hygieniamääräyksiä tarkasti noudattamalla. Näitä sääntöjä kohtaan osoitettu piittaamattomuus aiheutti alkuaikoina paljon vaikeuksia, mutta Van sai vähitellen juurrutetuksi työtovereidensa mieleen, miten tärkeää oli, ettei puutarhan vesihuoltoverkostoon saanut joutua mitään sinne kuulumatonta.
73:5.4 (825.1) Ennen kuin viemäriverkosto myöhemmin rakennettiin, eedeniläisten tapana oli haudata kaikki jätteet ja mätänevät ainekset tunnontarkasti maahan. Amadonin valtuuttamat tarkastajat tekivät päivittäiset kierroksensa etsien mahdollisia taudinaiheuttajia. Urantialaiset havahtuivat huomaamaan ihmisten sairauksien ehkäisemisen tärkeyden uudelleen vasta paljon myöhemmin eli yhdeksännellätoista ja kahdennellakymmenennellä vuosisadalla. Ennen Aatamin hallintojärjestelmän hajoamista oli rakennettu katettu, tiilinen viemärijohtojärjestelmä, joka kulki muurien alta ja laski sisältönsä Eedenin jokeen puolentoista kilometrin päässä puutarhan ulommasta eli pienemmästä muurista.
73:5.5 (825.2) Aatamin saapumisen aikoihin Eedenissä kasvoivat jo useimmat tuon maailmankolkan kasvilajeista. Useiden hedelmälajien, viljakasvien ja pähkinälajikkeiden kohdalla oli saatu aikaan merkittäviä parannuksia. Monia nykyajan tuntemia vihanneksia ja viljalajeja viljeltiin ensi kertaa Eedenissä, mutta kymmenet ravintokasvilajikkeet hävisivät sittemmin maailmasta.
73:5.6 (825.3) Noin viisi prosenttia puutarhan maa-alasta oli viljelyn piirissä, viittätoista prosenttia pidettiin osittaisessa viljelyssä ja jäljelle jäänyt alue jätettiin enemmän tai vähemmän luonnontilaan odottamaan Aatamin saapumista, sillä katsottiin parhaaksi tehdä puiston viimeistelytyöt vasta hänen ajatustensa mukaisesti.
73:5.7 (825.4) Ja näin Eedenin puutarha valmistettiin vastaanottamaan luvattu Aatami ja hänen puolisonsa. Ja tämä puutarha olisi ollut kunniaksi jopa täydellistyneen hallinnon ja normaalin valvonnan alaiselle maailmalle. Aatami ja Eeva olivat hyvin tyytyväisiä Eedenin yleiseen toteutustapaan, vaikka he monia muutoksia omien henkilökohtaisten asuntojensa sisustukseen tekivätkin.
73:5.8 (825.5) Vaikka puutarhan kaunistustyötä oli Aatamin saapumiseen mennessä tuskin vielä saatu päätökseen, paikka oli kasvillisuutensa puolesta jo kaunis kuin jalokivi, ja hänen Eedenissä oleskelunsa alkuaikoina luotiin koko puutarhalle uutta hahmoa ja sille annettiin uusia kauneuden ja suurenmoisuuden ulottuvuuksia. Urantialla ei koskaan ennen tätä aikaa eikä koskaan sen jälkeen ole ollut yhtä kaunista ja kaiken kattavaa näytettä puutarhanhoidon ja maanviljelyn saavutuksista.
73:6.1 (825.6) Van istutti puutarhatemppelin keskelle kauan varjellun elämänpuun, jonka lehdet olivat ”kansoille parannukseksi”, ja jonka hedelmät olivat näin kauan ylläpitäneet hänen elämäänsä maan päällä. Van oli tietoinen siitä, että myös Aatami ja Eeva olisivat elossa pysyäkseen riippuvaisia tästä Eedenin lahjasta, sitten kun he aineellisessa hahmossa Urantialle saapuisivat.
73:6.2 (825.7) Järjestelmän pääkaupungissa asuvat Aineelliset Pojat eivät tarvitse elämänpuuta ravinnokseen. Vain planeetalla jälleenpersonoituina ollessaan he ovat riippuvaisia tästä fyysisen kuolemattomuuden antavasta apuneuvosta.
73:6.3 (825.8) ”Hyvän ja pahan tiedon puu” on lähinnä kielikuva, symbolinen nimitys, joka kattaa koko joukon ihmiskunnan kokemuksia, mutta ”elämänpuu” ei ollut myytti; se oli todellinen, ja Urantialla tällainen puu oli olemassa pitkän aikaa. Kun Edentian Kaikkein Korkeimmat hyväksyivät Caligastian valtuuttamisen Urantian Planeettaprinssiksi ja aikaisemmin mainitut sata Jerusemin kansalaista hänen hallinnolliseksi esikunnakseen, he lähettivät planeetalle Melkisedekien kautta erään Edentian pensaan, ja tästä kasvista varttui Urantian elämänpuu. Tämänmuotoinen ei-älyllinen elollisuus on peräisin konstellaation päämajasfääreiltä, sen lisäksi sitä esiintyy paikallis- ja superuniversumien päämajamaailmoissa samoin kuin Havonan sfääreillä, mutta ei järjestelmäpääkaupungeissa.
73:6.4 (826.1) Tämä superkasvi varastoi tiettyjä avaruusenergioita, jotka toimivat vastamyrkkynä eläinhahmoiseen olemassaoloon kuuluvien vanhenemista aiheuttavien tekijöiden suhteen. Elämänpuun hedelmä oli kuin superkemiallinen akku, josta sitä syötäessä salaperäisesti vapautui elämää pidentävää universumivoimaa. Tästä ravintomuodosta ei ollut Urantian tavallisille, evolutionaarisille olennoille mitään hyötyä, mutta se oli erityisen käyttökelpoista Caligastian esikunnan sadalle aineellistetulle jäsenelle ja niille sadalle muunnetulle andoniitille, jotka olivat antaneet elämänplasmaansa Prinssin esikunnalle ja jotka vastalahjana olivat saaneet sitä elämäntäydennettä, jonka ansiosta heidän oli mahdollista käyttää hyväkseen elämänpuun hedelmiä pidentääkseen määräämättömäksi ajaksi muuten kuolevaiselle ominaista olemassaoloaan.
73:6.5 (826.2) Prinssin hallituskauden aikana puu kasvoi maasta Isän temppelin pyöreällä keskuspihalla. Kapinan puhjettua Van ja hänen työtoverinsa kasvattivat väliaikaisessa leirissään puun ydinosasta uuden kasvin. Tämä Edentian pensas vietiin sittemmin heidän pakopaikkaansa ylämaalle, jossa se yli sadanviidenkymmenentuhannen vuoden ajan palveli sekä Vania että Amadonia.
73:6.6 (826.3) Kun Van työtovereineen valmisteli puutarhaa Aatamia ja Eevaa varten, he istuttivat Edentian puun Eedenin puutarhaan, jossa se taas kerran kasvoi uuden, Isälle omistetun temppelin pyöreällä keskuspihalla. Ja kaksimuotoista fyysistä elämäänsä ylläpitääkseen Aatami ja Eeva nauttivat määräajoin sen hedelmiä.
73:6.7 (826.4) Kun Aineellisen Pojan suunnitelmat menivät hakoteille, Aatamille ja hänen perheelleen ei annettu lupaa viedä puun ydinosaa pois puutarhasta. Kun nodiitit tunkeutuivat Eedeniin, heille kerrottiin, että heistä tulisi ”jumalten kaltaisia, jos he söisivät puun hedelmiä”. Suureksi hämmästyksekseen he löysivät puun vartioimattomana. He söivät vuosikaudet mielin määrin sen hedelmiä, mutta se ei vaikuttanut heihin millään tavoin. He olivat kaikki tämän maailman aineellisia kuolevaisia; heiltä puuttui se varustus, joka olisi toiminut puun hedelmien täydennyksenä. Heitä raivostutti se, etteivät he kyenneet saamaan puusta mitään hyötyä, ja erään heidän sisällissotansa yhteydessä tulipalo hävitti sekä temppelin että puun. Jäljelle jäi vain kivimuuri, kunnes puutarha myöhemmin vaipui mereen. Tämä oli jo toinen Isälle omistettu temppeli, joka tuhoutui.
73:6.8 (826.5) Ja nyt täytyy kaikkien Urantian lihallisten ihmisten käydä läpi elämän ja kuoleman luonnollinen kulku. Aatami ja Eeva, heidän lapsensa ja heidän lastenlapsensa kumppaneineen menehtyivät kaikki aikanaan, ja he tulivat paikallisuniversumin ylösnousemusjärjestelmän piiriin, minkä mukaan aineellista kuolemaa seuraa herääminen mansiomaailmassa.
73:7.1 (826.6) Aatamin muutettua pois ensimmäisestä puutarhasta sitä pitivät eri aikoina hallussaan nodiitit, kutilaiset ja suntilaiset. Myöhemmin siitä tuli niiden pohjoisten nodiittien asuinpaikka, jotka vastustivat yhteistyötä adamiittien kanssa. Nämä alemmantasoiset nodiitit olivat pitäneet niemimaata hallussaan Aatamin puutarhastalähdön jälkeen lähes neljäntuhannen vuoden ajan, kun Välimeren itäinen pohja ympäristön tulivuorten voimakkaan toiminnan sekä Sisilian ja Afrikan välisen maakannaksen vajoamisen yhteydessä upposi ja vei mukanaan syvyyksiin koko Eedenin niemimaan. Tämän laajamittaisen vajoamisen rinnalla tapahtui Välimeren rantaviivan merkittävää kohoamista. Tällainen loppu siis kohtasi kauneinta luonnon luomusta, mitä Urantia on koskaan päällään kantanut. Vajoaminen ei ollut äkillinen, vaan kesti useita vuosia, ennen kuin koko niemimaa oli aaltojen alla.
73:7.2 (827.1) Emme voi pitää puutarhan häviämistä mitenkään jumalallisten suunnitelmien epäonnistumisen tai Aatamin ja Eevan tekemien virheiden seurauksena. Emme pidä Eedenin vajoamista muuna kuin luonnollisena tapahtumana, mutta meistä näyttää kylläkin siltä, että puutarhan vajoaminen ajoitettiin tapahtuvaksi suunnilleen siihen aikaan, kun violetin rodun reservit kokoontuivat ryhtyäkseen maailman kansojen kuntoonsaattamistyöhön.
73:7.3 (827.2) Melkisedekit neuvoivat Aatamia pidättymään rodunkohennus- ja -sekoitusohjelman alullepanemisesta, ennen kuin hänen oman sukunsa jäsenmäärä olisi puoli miljoonaa. Tarkoituksena ei koskaan ollut, että puutarha olisi ollut adamiittien pysyvä kotipaikka. Heistä oli määrä tulla uuden elämän lähettiläitä koko maailmalle. Heidän oli määrä kerääntyä yhteen antautuakseen epäitsekkääksi lahjaksi, joka annettaisiin apua tarvitseville maan roduille.
73:7.4 (827.3) Melkisedekien Aatamille antamat ohjeet edellyttivät, että hänen oli määrä perustaa rotu-, manner- ja hallintopiirikohtaisia päämajoja, joita hänen omat poikansa ja tyttärensä johtaisivat, samalla kun hän ja Eeva jakaisivat aikansa näiden maailman eri pääkaupunkien kesken tähän biologiseen kohentamiseen, älylliseen edistämiseen ja moraaliseen kuntouttamiseen tähtäävän maailmanlaajuisen toiminnan neuvonantajina ja koordinoijina.
73:7.5 (827.4) [Esittänyt Solonia, ”Puutarhan Ääni” -serafi.]
Urantia-kirja
Luku 74
74:0.1 (828.1) AATAMI JA EEVA saapuivat Urantialle vuodesta 1934 jKr. laskettuna 37 848 vuotta sitten. He saapuivat keskelle vuoden sitä aikaa, jolloin puutarha oli kukkeimmillaan. Keskipäivällä ja ennalta mitään ilmoittamatta kumpikin serafikuljetin yhdessä Jerusemista tulleen henkilökunnan kanssa, jolle oli uskottu biologisten kohentajien kuljettaminen Urantialle, laskeutui hitaasti maan kamaralle, pyörivän planeetan pinnalle, Universaalisen Isän temppelin läheisyyteen. Kaikki toimet Aatamin ja Eevan ruumiin jälleenaineellistamiseksi suoritettiin tämän vastikään rakennetun pyhäkön alueella. Ja heidän saapumishetkestään kului kymmenen päivää, ennen kuin heidät oli luotu uudelleen niin, että he saivat kaksinaisen ihmishahmon ja olivat valmiit esiteltäviksi maailman uusina hallitsijoina. He palasivat tajuihinsa yhtä aikaa. Aineelliset Pojat ja Tyttäret palvelevat aina yhdessä. Heidän palvelunsa osalta on olennaista se, ettei heitä minään aikana eikä missään paikassa eroteta toisistaan. Heidät on suunniteltu työskentelemään pareina; he toimivat perin harvoin yksikseen.
74:1.1 (828.2) Urantian planetaarinen Aatami ja Eeva kuuluivat Jerusemin vanhempien Aineellisten Poikien ryhmään, ja heidän yhteinen numeronsa oli 14 311. He kuuluivat kolmanteen fyysiseen sarjaan ja olivat suunnilleen kaksi ja puoli metriä pitkiä.
74:1.2 (828.3) Aikana, jolloin Aatami valittiin lähtemään Urantialle, hän toimi yhdessä puolisonsa kanssa Jerusemin fysikaalisissa kokeilu- ja testauslaboratorioissa. Yli viidentoistatuhannen vuoden ajan he olivat olleet sen osaston johtajia, joka tutki kokeellisen energian soveltamista elollismuotojen muuntamiseen. Kauan sitä ennen he olivat olleet opettajina Jerusemiin saapuvien uusien tulokkaiden kansalaiskouluissa. Ja kaikki tämä olisi pidettävä mielessä kerrottaessa heidän myöhemmästä käyttäytymisestään Urantialla.
74:1.3 (828.4) Kun julkaistiin kuulutus, jossa etsittiin vapaaehtoisia lähtemään Urantialle suorittamaan Aatamille kuuluvaa, yllätyksiä täynnä olevaa tehtävää, ilmoittautui koko vanhempien Aineellisten Poikien ja Tyttärien joukkokunta tarjokkaaksi tähän tehtävään. Lanaforgen ja Edentian Kaikkein Korkeimpien suostumuksella Melkisedek-kuulustelijat valitsivat lopulta sen Aatamin ja sen Eevan, jotka sittemmin toimivat Urantian biologisina kohentajina.
74:1.4 (828.5) Aatami ja Eeva olivat Luciferin kapinan aikana pysyneet uskollisina Mikaelille. Siitä huolimatta tämä pari kutsuttiin Järjestelmän Hallitsijan ja koko hänen kabinettinsa eteen tutkittavaksi ja saamaan ohjeita. Urantian asioista annettiin yksityiskohtaisen täydellinen selonteko. Heille annettiin tyhjentävät ohjeet siitä, mitä menettelytapoja oli noudatettava otettaessa hallitsijalle kuuluva vastuu tällaisesta taistelujen repimästä maailmasta. He vannoivat yhteisen uskollisuudenvalan Edentian Kaikkein Korkeimmille ja Salvingtonin Mikaelille. Ja tilanteen huomioon ottaen heitä neuvottiin pitämään itseään Melkisedek-hoitajakunnan Urantia-ryhmän alaisina siihen saakka, kunnes tämä hallitseva elin katsoisi sopivaksi luopua hallitusvastuusta tässä heille osoitetussa maailmassa.
74:1.5 (829.1) Tämä jerusemilaispariskunta jätti Satanian pääkaupunkiin ja muualle sata jälkeläistä – viisikymmentä poikaa ja viisikymmentä tytärtä – suurenmoisia olentoja, jotka olivat välttäneet etenemisen varrella olevat salakuopat ja jotka kaikki toimivat eri tehtävissä ja hoitivat uskollisesti universumin luottamustehtäviä heidän vanhempiensa lähtiessä Urantialle. He olivat kaikki läsnä Aineellisten Poikien kauniissa temppelissä pidetyssä jäähyväistilaisuudessa, jollainen liittyy lahjoittautumistehtävän vastaanoton päätösseremonioihin. Nämä lapset saattoivat vanhempansa oman olentoluokkansa dematerialisointipäämajaan ja lausuivat näille viimeisinä hyvästit ja jumalalliset menestyksen toivotukset, kun nämä nukahtivat siihen persoonallisuuden tiedottomuuden tilaan, joka edeltää serafikuljetusvalmisteluja. Lapset viettivät jonkin aikaa yhdessä perheen kokoontumispaikassa ja iloitsivat siitä, että heidän vanhemmistaan kohta tulisi Satanian järjestelmään kuuluvan planeetan 606 näkyviä johtajia, itse asiassa sen ainoita hallitsijoita.
74:1.6 (829.2) Ja näin Aatami ja Eeva lähtivät Jerusemista kaupungin kansalaisten suosionosoitusten ja onnentoivotusten raikuessa. Asianmukaisesti varustettuina ja mukanaan perusteelliset ohjeet siitä, mitä velvollisuuksia ja vaaroja Urantialla olisi kohdattava, he lähtivät matkalle kohti uusia tehtäviään.
74:2.1 (829.3) Aatami ja Eeva vaipuivat uneen Jerusemissa, ja kun he heräsivät Isän temppelissä Urantialla sen valtavan kansanjoukon edessä, joka oli kerääntynyt toivottamaan heidät tervetulleiksi, he kohtasivat kasvoista kasvoihin ne kaksi olentoa, joista he olivat kuulleet niin paljon: Vanin ja tämän uskollisen työtoverin Amadonin. Nämä Caligastian kapinan kaksi sankaria olivat ensimmäiset, jotka toivottivat heidät tervetulleiksi heidän uuteen puutarhakotiinsa.
74:2.2 (829.4) Eedenin kieli oli muuan andonilaismurre, sellaisena kuin Amadon sitä puhui. Van ja Amadon olivat merkittävästi parannelleet tätä kieltä luomalla uuden, kaksikymmentäneljäkirjaimisen aakkoston, ja he olivat toivoneet näkevänsä, miten siitä tulisi Urantian kieli, sitä mukaa kun Eedenin kulttuuri leviäisi kaikkialle maailmaan. Aatami ja Eeva olivat oppineet täydellisesti tämän ihmisten käyttämän murteen, ennen kuin he lähtivät Jerusemista, joten tämä Andonin jälkeläinen kuuli maailmansa ylevän hallitsijan puhuttelevan häntä hänen omalla kielellään.
74:2.3 (829.5) Ja koko Eedenissä vallitsi sinä päivänä suuri kiihtymys ja ilo, kun juoksulähetit kiirehtivät läheltä ja kaukaa kerättyjen kirjekyyhkyjen säilytyspaikalle huutaen: ”Laskekaa linnut irti; päästäkää ne viemään sanoma siitä, että luvattu Poika on tullut.” Sadat uskovien asutuskeskukset olivat uskollisesti vuosi vuoden perään huolehtineet siitä, että näitä kotona koulutettuja kyyhkysiä olisi käytettävissä juuri tällaista tapahtumaa varten.
74:2.4 (829.6) Kun uutinen Aatamin saapumisesta levisi ympäriinsä, tuhannet lähiheimojen jäsenet omaksuivat Vanin ja Amadonin opetukset, samalla kun Eedeniin kuukausi toisensa perään virtasi jatkuvasti pyhiinvaeltajia toivottamaan Aatamin ja Eevan tervetulleiksi ja osoittamaan kunnioitustaan heidän näkymättömälle Isälleen.
74:2.5 (829.7) Pian heräämisensä jälkeen Aatami ja Eeva saatettiin viralliseen vastaanottotilaisuuteen, joka pidettiin suurella mäellä temppelin pohjoispuolella. Tätä luonnon kukkulaa oli laajennettu ja valmistettu maailman uusien hallitsijoiden virkaanastujaisia silmällä pitäen. Täällä Urantian vastaanottokomitea keskipäivän aikaan toivotti nämä Satanian järjestelmän Pojan ja Tyttären tervetulleiksi. Amadon johti puhetta tässä komiteassa, johon kuului kaksitoista jäsentä: yksi edustaja kaikista kuudesta sangik-rodusta; keskiväliolentojen silloinen päällikkö; Annan, nodiittien uskollinen tytär ja edustaja; Noah, puutarhan arkkitehdin ja rakentajan poika ja edesmenneen isänsä suunnitelmien toteuttaja, ja kumpikin Urantialla asuva Elämänkantaja.
74:2.6 (830.1) Juhlamenojen ohjelmaan kuului seuraavaksi planeettaan kohdistuvan valvontavastuun luovuttaminen Aatamille ja Eevalle. Sen suoritti vanhempi Melkisedek, Urantian pesänhoitajaneuvoston päällikkö. Aineellinen Poika ja Tytär vannoivat uskollisuudenvalan Norlatiadekin Kaikkein Korkeimmille sekä Nebadonin Mikaelille, ja Van julisti heidät Urantian hallitsijoiksi. Van luopui siten siitä arvonimen mukaisesta vallasta, joka Melkisedek-pesänhoitajien tekemän ratkaisun nojalla oli kuulunut hänelle yli sadanviidenkymmenentuhannen vuoden ajan.
74:2.7 (830.2) Ja Aatami ja Eeva puettiin kumpikin kuninkaalliseen viittaan tässä tilaisuudessa, jossa heidät virallisesti asetettiin maailman hallitsijoiksi. Kaikki Dalamatiassa opitut taidot eivät suinkaan olleet kadonneet maailmasta; kankaankudontaa harjoitettiin vielä Eedenin aikoinakin.
74:2.8 (830.3) Sitten kuului arkkienkelien julistus, ja viestintäjärjestelmän kautta välittyvä Gabrielin ääni määräsi toimeenpantavaksi järjestyksen mukaan Urantian toisen tuomiopäivän nimenhuudon ja toisen tuomiokauden Satanian 606:lla muodostavan armon ja laupeuden mukaisen nukkuvien eloonjääneiden kuolleistaherättämisen. Prinssin tuomiokausi on päättynyt ja Aatamin aikakausi, planeetan kolmas ajanjakso, alkaa korutonta suuruutta ilmentävien tapahtumien keskellä. Ja Urantian uudet hallitsijat aloittavat hallituskautensa suotuisilta näyttävissä olosuhteissa siitä maailmanlaajuisesta hämmingistä huolimatta, jonka aiheutti se, ettei heidän planeetalla vallassa ollut edeltäjänsä suostunut yhteistyöhön.
74:3.1 (830.4) Ja nyt virallisen virkaanasettamisensa jälkeen he tunsivat tuskallisesti planetaarisen eristyneisyytensä. Tutuiksi käyneiden kaukotiedotuslähetysten tilalla vallitsi hiljaisuus, ja kaikkien planeetalta ulkopuolelle johtavien viestiyhteyspiirien tilalla oli tyhjyys. Heidän jeruseminaikaiset toverinsa olivat lähteneet maailmoihin, jotka toimivat kitkattomasti vankkumattomine Planeettaprinsseineen ja kokeneine esikuntineen, jotka olivat valmiita ottamaan heidät vastaan ja päteviä toimimaan yhteistyössä heidän kanssaan, silloin kun heidän kokemuksensa asianomaisista maailmoista oli vielä alkuvaiheessaan. Mutta Urantialla kapina oli muuttanut kaiken. Täälläkin Planeettaprinssi oli varsin läsnäolevainen, ja vaikka häneltä oli riistetty enimmät pahanteon mahdollisuudet, hän kykeni yhä tekemään Aatamin ja Eevan tehtävän vaikeaksi ja jossain määrin vaaralliseksikin. Täydenkuun valossa tuona iltana käveli puutarhan läpi seuraavan päivän asioista keskustellen totinen ja harhakuvitelmansa karistanut pari – Jerusemin Poika ja Tytär.
74:3.2 (830.5) Näin päättyi Aatamin ja Eevan ensimmäinen päivä eristetyllä Urantialla, Caligastian petoksen sekoittamalla planeetalla. Ja he kävelivät ja keskustelivat myöhään yöhön, joka oli heidän ensimmäinen yönsä maan päällä – ja se yö oli perin yksinäinen.
74:3.3 (830.6) Aatamin toinen päivä maan päällä kului istunnossa planeetan pesänhoitajien ja neuvoa-antavan neuvoston kanssa. Melkisedekeiltä ja näiden työtovereilta Aatami ja Eeva kuulivat lisää Caligastian kapinan yksityiskohdista ja tämän mullistuksen vaikutuksesta maailman edistymiseen. Ja kaiken kaikkiaan se oli masentava kertomus, tämä pitkä selonteko maailman asioiden kelvottomasta hoidosta. He saivat tietää kaikki tosiasiat siitä, miten perin pohjin Caligastian laatima suunnitelma sosiaalisen evoluution jouduttamisesta oli luhistunut. Heille selkeni myös täydellisesti, miten mieletöntä oli yrittää saada aikaan planetaarista edistystä irrallaan jumalallisesta etenemissuunnitelmasta. Ja näin päättyi murheellinen mutta valaiseva päivä – heidän toinen päivänsä Urantialla.
74:3.4 (831.1) Kolmas päivä käytettiin puutarhan tarkastamiseen. Suurten matkustajalintujen, fandorien, selässä istuen Aatami ja Eeva katselivat alas puutarhan laajoja ulottuvuuksia, kun heitä kuljetettiin ilmojen halki tämän, maailman kauneimman kohdan yläpuolella. Tuo katselmuspäivä päättyi valtavaan juhlaillalliseen kaikkien niiden kunniaksi, jotka olivat uurastaneet tämän eedeniläistä kauneutta ja suurenmoisuutta ilmentävän puutarhan luomiseksi. Ja jälleen kävelivät Poika ja hänen puolisonsa puutarhassa myöhään kolmannen päivänsä yöhön ja keskustelivat edessään olevien ongelmien suunnattomuudesta.
74:3.5 (831.2) Neljäntenä päivänä Aatami ja Eeva pitivät puheen puutarhan kansankokoukselle. Virkaanasettajaiskukkulalta he puhuivat kansalle suunnitelmistaan maailman kuntoonsaattamiseksi, ja he hahmottelivat menetelmät, joita käyttäen he pyrkisivät pelastamaan Urantian sosiaalisen kulttuurin niiltä alhaisilta tasoilta, joille se synnin ja kapinan seurauksena oli painunut. Tämä oli suuri päivä, ja se päättyi niiden miesten ja naisten muodostaman neuvoston kunniaksi järjestettyyn juhlaan, jotka oli valittu vastuullisiin tehtäviin maailman asioiden uuden hallinnon piirissä. Pankaa merkille, että tässä ryhmässä oli naisia siinä kuin miehiäkin! Ja kysymyksessä oli ensimmäinen kerta, kun tällaista oli sitten Dalamatian aikojen maan päällä tapahtunut. Oli uusi ja hämmästyttävä asia huomata, että nainen, Eeva, jakoi kunnian ja vastuut maailman asiainhoidosta miehen kanssa. Ja näin päättyi neljäs päivä maan päällä.
74:3.6 (831.3) Viides päivä kului väliaikaisen hallituksen organisoimisessa, hallinnon, jonka oli määrä toimia siihen saakka, kunnes Melkisedek-pesänhoitajat lähtisivät Urantialta.
74:3.7 (831.4) Kuudes päivä sujui lukuisten ihmis- ja eläintyyppien tarkastelun merkeissä. Aatamia ja Eevaa kuljetettiin pitkin päivää Eedenin itäpuolisilla muureilla, joilta he tarkastelivat planeetan eläimistöä ja saivat paremman käsityksen siitä, mitä olisi tehtävä, jotta saataisiin aikaan järjestystä sellaisen maailman sekasortoon, jota asutti tällainen elävien olentojen moninaisuus.
74:3.8 (831.5) Tällä matkalla Aatamin seurassa olleet hämmästelivät suuresti havaitessaan, miten täydellisesti tämä ymmärsi niiden tuhansien ja taas tuhansien eläinten luonteen ja toiminnan, jotka hänelle näytettiin. Siinä silmänräpäyksessä, kun hän katsahti eläimeen, hän saattoi ilmoittaa sen luonteen ja käyttäytymisen. Aatami kykeni sanomaan kaikkien nähtävillä olleiden aineellisten luotujen alkuperää, olemusta ja toimintaa luonnehtivan nimen. Tällä tarkastusmatkalla hänen opastajinaan toimineet eivät tienneet, että maailman uusi hallitsija oli yksi asiantuntevimmista anatomeista koko Sataniassa, ja että Eeva oli yhtä pätevä. Aatami hämmästytti seuralaisiaan kuvailemalla joukoittain sellaisia eliöitä, jotka olivat liian pieniä ihmissilmän nähtäväksi.
74:3.9 (831.6) Kun Aatamin ja Eevan kuudes päivä maan päällä oli ohi, he lepäsivät ensi kertaa uudessa kodissaan ”Eedenin itäosassa”. Urantia-seikkailun kuusi ensimmäistä päivää olivat olleet hyvin kiireisiä, ja he odottivat suurta mielihyvää tuntien ensimmäistä kokonaista päivää, jonka he olisivat täysin vapaat velvollisuuksista.
74:3.10 (831.7) Mutta olosuhteet määräsivät toisin. Juuri päättyneen päivän kokemukset, päivän, jonka kuluessa Aatami oli sangen älykkäästi ja varsin tyhjentävästi keskustellut Urantian eläinkunnasta, samoin kuin hänen mestarillinen virkaanastujaispuheensa ja hänen lumoava käytöksensä olivat niin valloittaneet puutarhan asukkaiden sydämen ja voittaneet niin heidän ymmärryksensä puolelleen, että he olivat halukkaita täydestä sydämestään hyväksymään juuri saapuneet Jerusemin Pojan ja Tyttären hallitsijoiksi, ja valtaosa oli sen lisäksi miltei valmis lankeamaan maahan ja palvomaan heitä jumalina.
74:4.1 (832.1) Sinä yönä, kuudennen päivän jälkeisenä yönä, kun Aatami ja Eeva nukkuivat, tapahtui Eedenin keskiosassa sijainneen Isän temppelin tietämissä outoja asioita. Lempeässä kuunvalossa sadat intoa ja kiihkoa uhkuvat miehet ja naiset kuuntelivat siellä tuntikausien ajan johtajiensa hehkuvahenkisiä vetoomuksia. Heidän tarkoituksensa oli hyvä, mutta he eivät yksinkertaisesti kyenneet käsittämään uusien hallitsijoidensa veljellisen ja demokraattisen käytöksen koruttomuutta. Ja kauan ennen päivänkoittoa maailman asioidenhoidon uudet ja väliaikaiset toimihenkilöt tekivät käytännöllisesti katsoen yksimielisen johtopäätöksen, että Aatami ja hänen puolisonsa olivat kerta kaikkiaan liian vaatimattomia ja teeskentelemättömiä. He päättelivät, että Jumaluus oli laskeutunut maan päälle ruumiillisessa hahmossa; että Aatami ja Eeva todellisuudessa olivat jumalia tai joka tapauksessa niin lähellä jumaluutta, että he olivat kunnioittavan palvonnan arvoisia.
74:4.2 (832.2) Aatamin ja Eevan maan päällä viettämien ensimmäisten kuuden päivän hämmästyttävät tapahtumat olivat kerta kaikkiaan liikaa jopa maailman parhaiden ihmisten valmistautumattomalle mielelle. He olivat päästään pyörällä. Heidät tempasi mukaansa ehdotus, että tämä ylevä pari vietäisiin keskipäivän aikaan Isän temppeliin, jotta jokainen voisi silloin kumartua kunnioittavaan palvontaan ja nöyrän alemmuuden merkiksi heittäytyä maahan heidän eteensä. Ja puutarhan asukkaat olivat tässä kaikessa täysin vilpittömiä.
74:4.3 (832.3) Van esitti vastalauseensa. Amadon oli poissa, sillä hän johti kunniavartiota, joka oli jäänyt Aatamin ja Eevan luo yöksi. Mutta Vanin vastalauseet huitaistiin syrjään. Hänelle sanottiin, että myös hän oli liian vaatimaton, liian teeskentelemätön; ettei hän ollut kaukana jumalasta itsekään. Kuinka hän muutoin olisi elänyt niin kauan maan päällä ja kuinka hän muutoin olisi saanut aikaan sellaisen suuren tapahtuman kuin Aatamin saapumisen? Ja kun kiihkeät eedeniläiset olivat tarttumaisillaan häneen kantaakseen hänet kukkulalle siellä palvottavaksi, Van raivasi itselleen tien väkijoukon läpi, ja koska hän kykeni olemaan yhteydessä keskiväliolentoihin, hän lähetti näiden johtajan kiireesti Aatamin luokse.
74:4.4 (832.4) Aatamin ja Eevan maan päällä viettämän seitsemännen päivän aamu oli valkenemassa, kun he kuulivat hätkähdyttävät uutiset näiden hyvää tarkoittavien mutta harhautuneiden kuolevaisten ehdotuksista, ja vaikka matkustajalinnut juuri kiireesti oikoivat siipiään viedäkseen Aatamin ja Eevan temppelille, tapahtui kuitenkin, että keskiväliolennot, jotka sellaiseenkin kykenevät, kuljettivat Aatamin ja Eevan Isän temppelille. Aamuvarhain tänä seitsemäntenä päivänä Aatami esitti siltä kukkulalta, jolla heidät vastikään oli otettu vastaan, selvityksen jumalallisten Poikien eri luokista, ja hän selitti näille maisille mielille, että palvoa sai vain Isää ja niitä, jotka hän osoittaa. Aatami teki selväksi, että hän hyväksyisi minkä tahansa osalleen tulevan kunnianosoituksen ja ottaisi vastaan kaiken saamansa arvonannon, mutta palvontaa hän ei koskaan hyväksyisi!
74:4.5 (832.5) Se oli suunnattoman tärkeä päivä, ja juuri ennen kuin se oli kääntymässä puolilleen, jokseenkin sen serafisanansaattajan saapumisen aikoihin, joka toi mukanaan Jerusemin tunnustuksen maailman hallitsijoiden virkaanasettamisesta, Aatami ja Eeva siirtyivät pois väkijoukosta, osoittivat Isän temppeliä ja sanoivat: ”Menkää nyt Isän näkymättömän läsnäolon aineellisen eduskuvan luo ja päänne alas painamalla palvokaa häntä, joka teki meidät kaikki ja joka pitää meidät elossa. Ja olkoon tämä teko vilpitön lupaus siitä, ettette koskaan enää antaudu kiusaukseen palvoa ketään muuta kuin Jumalaa.” Ja kaikki tekivät kuten Aatami käski. Vain Aineellinen Poika ja Tytär seisoivat kukkulalla kumartunein päin, kun ihmiset sen sijaan heittäytyivät maahan temppelin ympärille.
74:4.6 (832.6) Tästä siis sai alkunsa sapattipäivän viettämisen perinnäistapa. Eedenissä omistettiin aina seitsemäs päivä keskipäivän temppelikokoontumiselle; kauan aikaa oli tapana omistaa tämä päivä itsensä kehittämiselle. Aamupäivä omistettiin fyysiselle kehittymiselle, keskipäivä hengelliselle palvonnalle, iltapäivä mielen sivistämiselle, ilta vietettiin sen sijaan seurallisessa ilonpidossa. Mikään laki ei koskaan Eedenissä tällaista määrännyt, mutta se oli tapana niin kauan kuin Aatamin hallinto oli voimassa maan päällä.
74:5.1 (833.1) Melkisedek-pesänhoitajat jäivät Aatamin saapumisen jälkeen palvelukseen lähes seitsemän vuoden ajaksi, mutta lopulta koitti aika, jolloin he luovuttivat maailman asiainhoidon Aatamille ja palasivat Jerusemiin.
74:5.2 (833.2) Pesänhoitajien hyvästely kesti kokonaisen päivän, ja illan kuluessa kukin Melkisedek antoi Aatamille ja Eevalle omat jäähyväisneuvonsa ja esitti parhaat menestyksen toivotuksensa. Aatami oli useaan kertaan pyytänyt neuvojiaan jäämään maan päälle hänen kanssaan, mutta nämä pyynnöt oli aina evätty. Oli koittanut aika, jolloin Aineellisten Poikien täytyi ottaa täysi vastuu maailman asiainhoidosta. Ja niin sitten keskiyöllä Satanian serafikuljettimet lähtivät neljinetoista olentoineen planeetalta kohti Jerusemia. Vanin ja Amadonin taivaaseenotto tapahtui yhtä aikaa kahdentoista Melkisedekin lähdön kanssa.
74:5.3 (833.3) Kaikki sujui Urantialla jonkin aikaa kokolailla hyvin, ja näytti siltä, että Aatami sittenkin kykenisi kehittelemään jonkinlaisen menetelmän Eedenin sivilisaation asteittaisen laajenemisen edistämiseksi. Melkisedekien neuvoa noudattaen hän ryhtyi edistämään käsiteollisuuden taitoja, koska hänen ajatuksenaan oli kehittää tavarainvaihtosuhteita ulkopuolisen maailman kanssa. Kun Eeden purettiin, siellä oli toiminnassa yli sata alkeellista teollisuuslaitosta, ja lähiseudun heimojen kanssa oli solmittu laajoja kauppasuhteita.
74:5.4 (833.4) Aatamille ja Eevalle oli kautta aikojen opetettu, millä menetelmällä sellaista maailmaa kohennetaan, joka oli valmis ottamaan vastaan kaiken, mikä oli nimenomaan heidän antinsa evoluutionvaraisen sivilisaation edistämiseen. Mutta nyt he joutuivat kohtaamaan sellaisia pakottavia ongelmia kuin lain ja järjestyksen voimaansaattaminen villi-ihmisten, barbaarien ja puolittain sivistyneiden ihmisten maailmassa. Puutarhaan kerääntynyttä maailman väestön parhaimmistoa lukuun ottamatta oli siellä täällä vain muutama ryhmä ensinkään valmis ottamaan vastaan Aatamin kulttuurin.
74:5.5 (833.5) Aatami teki sankarillisen ja päättäväisen yrityksen maailmanhallituksen perustamiseksi, mutta hän kohtasi taipumatonta vastarintaa joka taholla. Aatami oli jo käynnistänyt koko Eedenin piirissä järjestelmän, jossa ryhmät valvoivat itseään, ja hän oli muodostanut kaikista näistä komppanioista Eedenin liiton. Mutta kun hän lähti puutarhan ulkopuolelle yrittämään samojen ajatusten soveltamista etäämpänä oleviin heimoihin, siitä koitui vain rettelöitä, vakavia rettelöitä. Sinä hetkenä, kun Aatamin työtoverit ryhtyivät työskentelemään puutarhan ulkopuolella, he joutuivat välittömästi kohtaamaan Caligastian ja Daligastian hyvin suunnitellun vastarinnan. Langennut Prinssi oli pantu viralta maailman hallitsijana, mutta häntä ei ollut vielä siirretty pois planeetalta. Hän oli yhä läsnä maan päällä ja kykeni ainakin jossain määrin vastustamaan kaikkea, mitä Aatami teki ihmisyhteisön kuntoonsaattamiseksi. Aatami yritti varoittaa rotuja Caligastiasta, mutta hänen tehtävänsä teki erittäin vaikeaksi se, että hänen perivihollistaan ei voinut kuolevaisen silmin nähdä.
74:5.6 (833.6) Jopa eedeniläisten joukossa oli niitä hämmentyneitä mieliä, jotka kallistuivat Caligastian opetusten suuntaan tämän opettaessa kahlitsematonta henkilökohtaista vapautta, ja he aiheuttivat Aatamille loputtomasti murhetta. He olivat aina järkyttämässä kaikkein huolellisimminkin laadittuja suunnitelmia, joiden tavoitteena oli rauhallisesti sujuva edistyminen ja vankalla pohjalla oleva kehittyminen. Hänen oli lopulta pakko peruuttaa välittömään sosiaalistamiseen tähdännyt ohjelmansa. Hän palasi Vanin käyttämään organisointimalliin ja jakoi eedeniläiset sadan jäsenen komppanioiksi, jollaisen päällikkönä oli kapteeni, kun luutnantit puolestaan johtivat kymmenen jäsenen ryhmiä.
74:5.7 (834.1) Aatami ja Eeva olivat saapuneet juurruttamaan edustuksellisen hallintotavan monarkkisen sijalle, mutta he eivät löytäneet koko maailmasta yhtään sellaista hallitusta, joka olisi ollut tämän nimityksen arvoinen. Aatami hylkäsi toistaiseksi kaikki yritykset pystyttää edustuksellinen hallintojärjestelmä, ja hän onnistui ennen Eedenin hallinnon luhistumista perustamaan lähes sata matkojentakaista kauppa- ja yhteisökeskusta, joissa voimakkaat yksilöt hallitsivat hänen nimissään. Van ja Amadon olivat aiemmin organisoineet useimmat näistä keskuksista.
74:5.8 (834.2) Heimojen välillä harjoitettu lähettiläiden vaihto on peräisin Aatamin ajoilta. Se oli suuri edistysaskel hallitusjärjestelmän kehityksessä.
74:6.1 (834.3) Aatamin perheen käytössä ollut maa-ala oli runsaat tuhat kolmesataa hehtaaria. Tätä kotitilaa välittömästi ympäröineellä alueella oli kaikki tarvittava kolmensadantuhannen suoraan alenevaa polvea olevan jälkeläisen ylläpitämiseen. Mutta sinne rakennettaviksi suunnitelluista rakennuksista ei koskaan valmistunut kuin ensimmäinen erä. Ennen kuin Aatamin suku kasvoi niin suureksi, että se olisi tarvinnut lisätilaa, koko eedeniläinen hanke oli joutunut sekasortoon ja puutarha jätettiin tyhjilleen.
74:6.2 (834.4) Aataminpoika oli Urantian violetin rodun esikoinen, ja hänen jälkeensä syntyivät hänen sisarensa ja Eevanpoika, Aatamin ja Eevan toinen poika. Eeva oli ennen Melkisedekien poistumista jo viiden lapsen – kolmen pojan ja kahden tyttären – äiti. Seuraavat kaksi lasta olivat kaksoset. Ennen sopimuksen laiminlyöntiä hän synnytti kuusikymmentäkolme lasta: kolmekymmentäkaksi tytärtä ja kolmekymmentäyksi poikaa. Kun Aatami ja Eeva lähtivät puutarhasta, heidän sukuunsa kuului neljä sukupolvea, kaikkiaan 1 647 jälkeläistä suoraan alenevassa polvessa. Puutarhastalähdön jälkeen he saivat neljäkymmentäkaksi lasta niiden kahden jälkeläisen lisäksi, joiden vanhemmista toinen edusti maan kuolevaisrotuja. Tässä yhteydessä ei ole otettu huomioon niitä jälkeläisiä, joita adamiittivanhemmat saivat nodiittien ja evolutionaaristen rotujen kanssa.
74:6.3 (834.5) Aatamin lapset eivät nauttineet eläimen maitoa, sen jälkeen kun heidät vuodenvanhoina vieroitettiin. Eevalla oli käytettävissään monenlaisten pähkinöiden maitoa ja monien hedelmälajien mehua, ja koska hänellä oli tarkka tieto näiden ravintoaineiden kemiallisesta koostumuksesta ja energiasisällöstä, hän yhdisteli niitä sopivalla tavalla ja ruokki niillä lapsiaan, siihen asti kun näille puhkesi hampaat.
74:6.4 (834.6) Vaikka ruoan keittäminen oli Eedenissä heti Aatamin asuma-alueen ulkopuolella yleisesti noudatettu tapa, ei keittämistä Aatamin omassa taloudessa harrastettu. Heidän ravintonsa – hedelmät, pähkinät ja eri viljalajit – olivat valmiita nautittaviksi sitä mukaa kuin ne luonnossa kypsyivät. He söivät kerran päivässä, heti puolenpäivän jälkeen. Aatami ja Eeva imivät itseensä myös ”valoa ja energiaa” suoraan tietyistä avaruuden säteilyvirroista, ja sen lisäksi he nauttivat elämänpuun antimia.
74:6.5 (834.7) Aatamin ja Eevan ruumiista säteili heikkoa valoa, mutta kumppaniensa tapojen mukaisesti he käyttivät aina vaatetusta. Vaikka he päivän ajaksi pukeutuivatkin kevyesti, illalla he kääriytyivät yöviittaan. Hurskaiksi ja pyhiksi otaksuttujen ihmisten päätä ympäröivän perinteellisen sädekehän alkuperä palautuu Aatamin ja Eevan aikoihin. Kun vaatetus varsin suurelta osin peitti näkyviltä heidän ruumiinsa valosäteilyn, näkyvissä oli vain heidän päästään säteillyt hohde. Aataminpojan jälkeläiset kuvasivat aina tällä tavoin käsityksensä henkilöistä, joiden uskottiin hengellisessä kehityksessään poikkeavan tavallisesta.
74:6.6 (834.8) Aatami ja Eeva kykenivät yhteydenpitoon toistensa ja lähimpien jälkeläistensä kanssa noin kahdeksankymmenen kilometrin etäisyydellä. Tämä ajatustenvaihto tapahtui herkkien kaasuonteloiden välityksellä, jotka sijaitsivat heidän aivorunkonsa välittömässä läheisyydessä. Tämän mekanismin avulla he pystyivät lähettämään ja vastaanottamaan ajatusvärähtelyjä. Mutta tämä kyky lakkasi toimimasta, heti kun mieli antautui pahuuden riitasoinnuille ja hajottavalle voimalle.
74:6.7 (835.1) Aatamin lapset kävivät kuusitoistavuotiaiksi saakka omia koulujaan, ja vanhemmat oppilaat opettivat nuorempia. Pikkuväki vaihtoi toimintoja puolen tunnin välein, vanhemmat lapset kerran tunnissa. Urantialla ei todellakaan ollut ennen nähty mitään sellaista, jota saattoi nähdä tarkkailemalla näiden Aatamin ja Eevan lasten leikkiä, iloista ja riemastuttavaa toimintaa, jota harrastettiin vain siksi, että se oli hauskaa. Nykyisten rotujen leikki ja huumori ovat suureksi osaksi perua Aatamin sukukunnalta. Kaikki adamiitit pitivät musiikkia suuressa arvossa, ja heillä oli hyvä huumorintaju.
74:6.8 (835.2) Keskimääräinen kihlautumisikä oli kahdeksantoista vuotta, ja tällaiset nuoret menivät sen jälkeen kaksivuotiselle oppikurssille, jolla heitä valmennettiin kantamaan avioliiton mukanaan tuomat velvollisuudet. Kaksikymmenvuotiaina he olivat kelvollisia solmimaan avioliiton; ja naimisiinmenon jälkeen he ryhtyivät elämäntyöhönsä tai aloittivat erityisen valmentautumisen sitä varten.
74:6.9 (835.3) Joidenkin myöhempien kansojen tapa sallia jumalista polveutuviksi oletettujen kuninkaallisten perheiden naittaa keskenään veli ja sisar on peräisin Aatamin jälkeläisten perinnäistavoista – heidänhän oli pakko pariutua keskenään. Puutarhan ensimmäisen ja toisen sukupolven vihkimismenojen suorittajina olivat aina Aatami ja Eeva.
74:7.1 (835.4) Läntisissä kouluissa vietettyä nelivuotisjaksoa lukuun ottamatta Aatamin lapset elivät ja työskentelivät ”Eedenin itäosassa”. Älyllistä kehitystä ajatellen heitä koulutettiin kuusitoistavuotiaiksi saakka Jerusemin koulujen opetusmenetelmien mukaisesti. Kuusitoistavuotiaista kaksikymmenvuotiaiksi heitä opetettiin Urantian kouluissa puutarhan toisessa päässä. Sielläkin he toimivat myös alempien koululuokkien opettajina.
74:7.2 (835.5) Puutarhan läntisen koulujärjestelmän ainoa tarkoitus oli sosiaalistaminen. Aamupäivällä välitunnit käytettiin käytännön puutarhanhoitoon ja maanviljelyyn, iltapäivän välitunnit kuluivat kilpaleikeissä. Illat käytettiin sosiaaliseen kanssakäymiseen ja henkilökohtaisten ystävyyssuhteiden vaalimiseen. Uskonnon ja sukupuolikäyttäytymisen opettamisen katsottiin kuuluvan kodin toimipiiriin, niitä pidettiin vanhempien velvollisuutena.
74:7.3 (835.6) Näiden koulujen opetusohjelmaan kuului seuraavien asioiden opettaminen:
74:7.4 (835.7) 1. Terveys ja kehonhoito.
74:7.5 (835.8) 2. Kultainen sääntö, sosiaalisen kanssakäymisen normisto.
74:7.6 (835.9) 3. Yksilön oikeuksien suhde ryhmän omaamiin oikeuksiin ja yhteisövelvollisuuksiin.
74:7.7 (835.10) 4. Maapallon eri rotujen historia ja kulttuuri.
74:7.8 (835.11) 5. Maailmankaupan edistämis- ja kohennuskeinot.
74:7.9 (835.12) 6. Keskenään ristiriidassa olevien velvollisuuksien ja tuntemusten yhteensovittaminen.
74:7.10 (835.13) 7. Leikin ja huumorin sekä fyysistä tappelua korvaavien kilpailujen harrastaminen.
74:7.11 (835.14) Koulut – ja itse asiassa kaikki puutarhan toimintakohteet – olivat aina avoinna vierailijoille. Aseettomat tarkkailijat pääsivät esteettä Eedeniin lyhyelle vierailulle. Jotta urantialainen olisi voinut jäädä puutarhaan pidemmäksi aikaa, hänet oli ”adoptoitava”. Hänelle annettiin opetusta siitä, mikä hanke Aatamin lahjoittaminen oikein oli ja mikä oli sen tarkoitus; hän toi julki aikomuksensa tulla mukaan tähän hankkeeseen, ja sitten hän antoi vakuutuksen uskollisuudestaan Aatamin yhteiskunnalliselle hallinnolle ja Universaalisen Isän hengelliselle suvereenisuudelle.
74:7.12 (836.1) Puutarhassa noudatetut lait perustuivat vanhempiin, Dalamatiassa voimassa olleisiin säädöksiin, ja ne saatettiin voimaan seitsemän pääotsakkeen alla:
74:7.13 (836.2) 1. Terveyttä ja puhtaanapitoa koskevat lait.
74:7.14 (836.3) 2. Puutarhan sosiaaliset säännökset.
74:7.15 (836.4) 3. Tavarainvaihtoa ja kauppaa koskevat säädökset.
74:7.16 (836.5) 4. Reilun pelin ja kilpailun säännöt.
74:7.17 (836.6) 5. Kotielämää koskevat lait.
74:7.18 (836.7) 6. Kultaisesta säännöstä juontuvat siviilioikeuden säädökset.
74:7.19 (836.8) 7. Korkeimman moraalilain muodostavat seitsemän käskyä.
74:7.20 (836.9) Eedenin moraalilaki ei poikennut Dalamatian seitsemästä käskystä paljonkaan. Mutta adamiitit opettivat monia lisäsyitä siihen, miksi näitä käskyjä oli noudatettava. Esimerkiksi murhaa koskevan kiellon osalta esitettiin ihmisen sisimmässä olevan Ajatuksensuuntaajan läsnäolo lisäsyyksi siihen, miksei ihmiselämää saanut tuhota. He opettivat: ”Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava, sillä Jumala on tehnyt ihmisen kuvaksensa.”
74:7.21 (836.10) Eedenin julkisen jumalanpalveluksen ajankohta oli keskipäivä. Auringonlaskun aika oli perheen yksityinen palvontahetki. Aatami teki parhaansa estääkseen valmiiden rukouskaavojen käyttämistä opettamalla, että tehokkaan rukouksen täytyy olla täysin omakohtainen, että sen täytyy olla ”sielun kaipausta”; mutta eedeniläiset jatkoivat Dalamatian ajoilta periytyneiden rukousten ja kaavojen käyttöä. Aatami yritti myös korvata uskonnollisissa menoissa käytetyt veriuhrit maan antimien uhraamisella, mutta puutarhayhteisön hajaantumiseen mennessä hän oli tässä suhteessa saanut varsin vähän aikaan.
74:7.22 (836.11) Aatami koetti opettaa roduille myös sukupuolten välistä tasa-arvoisuutta. Tapa, jolla Eeva työskenteli miehensä rinnalla, teki syvän vaikutuksen kaikkiin puutarhan asukkaisiin. Aatami teki heille lopullisesti selväksi, että naisesta yhtä paljon kuin miehestäkin olivat peräisin ne elämän rakennuspuut, jotka yhdistyessään muodostavat uuden olennon. Siihen saakka ihmiskunta oli olettanut, että sikiämisen tyyssijana olivat yksin ”isän kupeet”. Äitiä ihmiset olivat pitäneet vain välikappaleena, jolla syntymättömälle lapselle saatiin ravintoa ja vastasyntyneelle hoivaa.
74:7.23 (836.12) Aatami opetti aikalaisilleen kaiken, minkä nämä pystyivät ymmärtämään, mutta suhteellisesti ottaen se ei ollut paljon. Siitä huolimatta maailman älykkäämmät rodut odottivat innolla aikaa, jolloin heidän sallittaisiin avioitua violetin rodun verrattomien lasten kanssa. Ja miten erilainen maailma Urantiasta olisikaan tullut, jos tämä suurhanke rotujen kohentamiseksi olisi toteutettu! Ja vaikka kävi niin kuin kävi, koitui kuitenkin suunnaton hyöty siitäkin vähäisestä määrästä tätä muualta tuotua rotuainesta, josta evolutionaariset kansanheimot sattumalta pääsivät osallisiksi.
74:7.24 (836.13) Ja näin Aatami työskenteli olinpaikkanaan olevan maailman hyvinvoinnin ja kohentamisen hyväksi. Mutta näiden sekoittuneiden ja sekarotuisten kansojen johdattaminen parempiin elämäntapoihin oli vaikea tehtävä.
74:8.1 (836.14) Kertomus Urantian luomisesta kuudessa päivässä perustui perimätietoon siitä, että Aatami ja Eeva olivat käyttäneet tasan kuusi päivää puutarhan alkukatselmukseen. Tämä seikka antoi miltei pyhyyden leiman viikonpituiselle ajanjaksolle, jonka alun perin olivat ottaneet käyttöön dalamatialaiset. Sitä, että Aatami käytti kuusi päivää puutarhan tarkastamiseen ja alustavien organisointisuunnitelmien laatimiseen, ei ollut etukäteen järjestetty, vaan päivien kuluessa tilanne vain muotoutui sellaiseksi. Seitsemännen päivän valikoituminen palvontapäiväksi tapahtui edellä kerrotuista syistä täysin sattumalta.
74:8.2 (837.1) Tarina maailman luomisesta kuudessa päivässä oli myöhemmin syntynyt ajatus, joka sai alkunsa itse asiassa yli kolmekymmentätuhatta vuotta jälkeenpäin. Eräs tämän kertomuksen yksityiskohta – auringon ja kuun äkillinen ilmaantuminen – on saattanut saada alkunsa perimätiedoista, joiden mukaan maailma ilmaantui muinoin yhtäkkiä pienistä ainehiukkasista koostuneesta avaruuden tiheästä pilvestä, joka oli kauan aikaa kätkenyt sekä auringon että kuun näkyvistä.
74:8.3 (837.2) Taru siitä, että Eeva luotiin Aatamin kylkiluusta, on sekava tiivistelmätarina Aatamin ja Eevan saapumisesta ja siitä taivaallisesta kirurgiasta, joka liittyi elävien substanssien vaihtoon, silloin kun Planeettaprinssin ruumiillinen esikunta saapui tänne yli neljäsataaviisikymmentätuhatta vuotta aiemmin.
74:8.4 (837.3) Valtaosa maailman kansoista on saanut vaikutteita perimätiedosta, jonka mukaan Aatamille ja Eevalle luotiin fyysinen hahmo vasta heidän saavuttuaan Urantialle. Usko siihen, että ihminen on luotu savesta, oli itäisellä pallonpuoliskolla kokolailla yleinen. Tämä perimätieto on jäljitettävissä Filippiinien saarilta maailman ympäri aina Afrikkaan asti. Ja monet ryhmät omaksuivat tämän kertomuksen siitä, että ihminen sai alkunsa savesta jonkinmuotoisen erityisen luomisteon kautta, ja korvasivat tällä aikaisemmat uskomukset asteittain tapahtuneesta luomisesta eli evoluutiosta.
74:8.5 (837.4) Kaukana Dalamatian ja Eedenin vaikutuspiiristä ihmiskunta oli taipuvainen uskomaan ihmisrodun asteittaiseen kehittymiseen. Evoluution tosiasia ei ole mikään nykyajan keksintö, sillä muinaiset ihmiset ymmärsivät ihmisen edistymisen hitaan ja evolutionaarisen luonteen. Varhaisilla kreikkalaisilla oli tästä selvät käsitykset siitäkin huolimatta, että Mesopotamia oli heistä katsoen lähellä. Vaikka monet maailman roduista sekaantuivatkin surkeasti käsityksissään evoluutiosta, monet alkukantaiset heimot uskoivat ja opettivat silti, että he olivat eri eläinten jälkeläisiä. Primitiivisillä kansanheimoilla oli tapana valita ”toteemikseen” ne eläimet, jotka he otaksuivat kantaisikseen. Jotkin Pohjois-Amerikan intiaaniheimot uskoivat polveutuvansa majavista ja kojooteista. Muutamat afrikkalaisheimot opettivat polveutuvansa hyeenasta, muuan malaijiheimo katsoo polveutuvansa puoliapinasta, eräs Uuden Guinean kansanryhmä puolestaan papukaijasta.
74:8.6 (837.5) Koska babylonialaisilla oli välitön yhteys adamiittien sivilisaation jäänteisiin, he laajensivat ja kaunistivat kertomusta ihmisen luomisesta. He opettivat ihmisen polveutuneen suoraan jumalista. He pitivät kiinni käsityksestään rodun aristokraattisesta alkuperästä, mikä oli tietenkin ristiriidassa savestaluomisopin kanssa.
74:8.7 (837.6) Vanhan testamentin luomisselostus on peräisin paljon Moosesta myöhäisemmältä ajalta; hän ei koskaan opettanut näin vääristynyttä tarinaa heprealaisille. Mutta hän esitti israelilaisille kylläkin yksinkertaisen ja tiivistetyn luomiskertomuksen ja toivoi sen avulla antavansa lisäpontta vetoomukselleen Luojan, Universaalisen Isän, palvonnasta, josta hän käytti nimeä Herra, Israelin Jumala.
74:8.8 (837.7) Ensimmäisissä opetuksissaan Mooses viisaasti kyllä ei yrittänytkään mennä ajallisesti Aatamia kauemmas, ja koska Mooses oli heprealaisten ylin opettaja, kertomukset Aatamista tulivat liitetyiksi mitä likeisimmin luomiskertomuksiin. Se, että varhaisemmat perimätiedot tunsivat Aatamia edeltäneen sivilisaation, käy selvästi ilmi siitä, että tekstin myöhemmiltä muokkaajilta, joiden tarkoituksena oli kitkeä tekstistä kaikki viittaukset ihmisistä kertoviin asioihin Aatamia edeltävältä ajalta, jäikin poistamatta paljastava maininta Kainin muuttamisesta ”Nodin maahan”, jossa hän otti itselleen vaimon.
74:8.9 (838.1) Heprealaisilla ei ollut yleisessä käytössä mitään kirjoitettua kieltä vielä pitkään aikaan heidän Palestiinaan saapumisensa jälkeen. He oppivat kirjaimiston käytön filistealaisilta naapureiltaan, jotka olivat poliittisia pakolaisia korkeamman kreetalaisen sivilisaation piiristä. Jokseenkin vuoteen 900 eKr. saakka heprealaiset harrastivat kirjoittamista varsin vähän, ja kun heillä ei ollut kirjoitettua kieltä ennen äsken mainittua myöhäistä ajankohtaa, heidän keskuudessaan kiersi useita erilaisia luomistarinoita, mutta Babyloniassa vietetyn vankeuden jälkeen he kallistuivat yhä enemmän muunnellun mesopotamialaisversion kannalle.
74:8.10 (838.2) Juutalainen perimätieto kiteytyi Mooseksen ympärille, ja kun tämä pyrki selvittämään Abrahamin sukujuuria aina Aatamiin asti, niin juutalaiset otaksuivat, että Aatami oli koko ihmiskunnan ensimmäinen edustaja. Jahve oli luoja, ja koska Aatamin oletettiin olleen ensimmäinen ihminen, johtopäätös oli, että Jahven on täytynyt luoda maailma vähän ennen kuin hän teki Aatamin. Ja näin perimätieto Aatamin kuudesta päivästä tuli mukaan tarinan kudelmaan sillä seurauksella, että miltei tuhat vuotta sen jälkeen, kun Mooses oli elänyt maan päällä, kirjoitettiin muistiin perimätieto kuusipäiväisestä luomistapahtumasta, ja tarina pantiin myöhemmin hänen nimiinsä.
74:8.11 (838.3) Kun juutalaiset papit palasivat Jerusalemiin, he olivat jo saaneet valmiiksi olemisen alkua käsittelevän kertomuksensa. Kohta he keksivät väittää, että tämä runoelma oli hiljattain löytynyt Mooseksen kirjoittama luomiskertomus. Mutta silloiset, noin vuoden 500 eKr. heprealaiset eivät pitäneet näitä kirjoituksia jumalallisina ilmoituksina, vaan he suhtautuivat niihin paljolti samalla tavoin kuin myöhempien aikojen kansat suhtautuvat mytologisiin taruihin.
74:8.12 (838.4) Tämä epäaito dokumentti, jota pidetään Mooseksen opetuksena, saatettiin Egyptin kreikkalaisen Ptolemaios-kuninkaan tietoon. Hän käännätti sen seitsemästäkymmenestä tutkijasta koostuneen toimikunnan toimesta kreikan kielelle uutta Aleksandrian kirjastoaan varten. Ja niin tämä kertomus joutui niiden kirjoitusten joukkoon, jotka jälkeenpäin päätyivät heprealaisten ja kristittyjen uskonnon myöhempien ”pyhien kirjoitusten” kokoelmien osaksi. Ja samastuminen näihin teologisiin järjestelmiin sai aikaan, että kyseiset käsitykset vaikuttivat pitkän aikaa ja syvällisesti monien länsimaisten kansojen filosofiaan.
74:8.13 (838.5) Kristityt opettajat pitivät yllä uskomusta ikään kuin mahtikäskystä tapahtuneesta ihmiskunnan luomisesta, ja kaikki tämä johti suoraan sellaisen olettamuksen muodostumiseen, että joskus muinaisuudessa olisi ollut utopistisen autuuden kultainen aikakausi, sekä teoriaan ihmisen tai yli-ihmisen lankeemuksesta, joka selitti, miksei yhteiskunnan tilanne ollut kovinkaan utopistinen. Tällaiset näkemykset elämästä ja ihmisen paikasta maailmankaikkeudessa olivat parhaimmillaankin masentavia, sillä ne rakentuivat pikemminkin uskomukseen taantumisesta kuin edistymisestä, samalla kun ne loivat kuvan kostonhimoisesta Jumaluudesta, joka oli purkanut vihaansa ihmisrodun päälle kostoksi planeetan entisten vallankäyttäjien tekemistä virheistä.
74:8.14 (838.6) ”Kultainen aikakausi” on myytti, mutta Eeden oli fakta, ja puutarhan sivilisaatio todellakin luhistui. Aatami ja Eeva toimivat puutarhassa sataseitsemäntoista vuotta, kunnes he Eevan kärsimättömyyden ja Aatamin tekemien virhearviointien vuoksi ottivat vapauden poiketa säädetyltä tieltä ja niin tehdessään saattoivat itsensä nopeasti onnettomuuteen ja hidastivat tuhoisasti koko Urantian kehityksellistä etenemistä.
74:8.15 (838.7) [Kertonut Solonia, ”Puutarhan Ääni” -serafi.]
Urantia-kirja
Luku 75
75:0.1 (839.1) URANTIALLA yli sata vuotta ponnisteltuaan Aatami ei vieläkään kyennyt näkemään puutarhan ulkopuolella juuri minkäänlaista edistymistä. Maailmassa ei kokonaisuutena ottaen näkynyt tapahtuvan suurtakaan kohentumista. Rodullinen koheneminen näytti olevan vielä pitkän matkan päässä, ja tilanne tuntui niin epätoivoiselta, että sen auttamiseksi olisi tarvittu jotakin sellaista, mikä ei sisältynyt alkuperäisiin suunnitelmiin. Aatamin mielessä käväisi ainakin joskus tällainen ajatus, ja hän myös toi sen useasti julki Eevalle. Aatami ja hänen puolisonsa olivat uskollisia, mutta heillä ei ollut yhteyttä kaltaisiinsa, ja heidän maailmansa surkea tila huolestutti heitä syvästi.
75:1.1 (839.2) Se tehtävä, jota varten Aatami oli saapunut kokeelliselle, kapinan poltinmerkillä merkitylle ja eristetylle Urantialle, oli mittasuhteiltaan hirvittävä hanke. Ja Aineellinen Poika ja Tytär tiedostivat jo varhaisessa vaiheessa planetaarisen tehtävänsä vaikeuden ja monimutkaisuuden. Siitä huolimatta he ryhtyivät rohkeasti täyttämään tehtäväänsä ja ratkomaan edessään olevia moninaisia ongelmia. Mutta kun he tarttuivat kaikin puolin tärkeään työhön vajaaälyisten ja rappeutuneiden eliminoimiseksi ihmisen rotukannoista, he joutuivat kauhun valtaan. He eivät nähneet tähän pulmaan mitään ratkaisukeinoa, eivätkä he voineet pyytää neuvoa ylemmiltään sen enempää Jerusemista kuin Edentiastakaan. Siinä he olivat, eristyksissä ja joka päivä jonkin uuden ja visaisen ongelmavyyhden edessä, kohdakkain jonkin sellaisen pulman kanssa, jonka ratkaiseminen tuntui mahdottomalta.
75:1.2 (839.3) Normaaleissa oloissa planetaarisen Aatamin ja Eevan ensimmäinen tehtävä olisi rotujen yhteensovittaminen ja sekoittaminen. Mutta Urantialla tällainen hanke näytti jotakuinkin toivottomalta, sillä vaikka rodut olivat biologisesti elinkelpoisia, niitä ei ollut koskaan puhdistettu takapajuisista ja vajavaisista rotuaineksista.
75:1.3 (839.4) Aatami ja Eeva totesivat olevansa sfäärillä, joka oli täysin valmistautumaton ihmisten välisen veljeyden julistamiseen, maailmassa, joka haparoi viheliäisessä hengellisessä pimeydessä ja jonka kirouksena oli edellisen hallinnon tehtävän epäonnistumisen entisestäänkin pahemmaksi hämmentämä sekasorto. Järjellinen ajattelu ja moraali olivat matalalla tasolla, ja sen sijaan, että Aatami ja Eeva olisivat alkaneet luoda uskonnon yhtenäisyyttä, heidän pitikin lähteä liikkeelle aivan alusta ja käännyttää maailman asukkaita kaikkein yksinkertaisimpiin uskonnollisuuden muotoihin. Sen sijaan, että he olisivat löytäneet täältä yhden omaksuttavaksi valmiin kielen, he kohtasivat maailmanlaajuisen satojen ja taas satojen paikallismurteiden sekamelskan. Yksikään planeetalla palvelutehtäväänsä suorittanut Aatami ei ollut koskaan joutunut vaikeampaan maailmaan. Esteet näyttivät ylitsepääsemättömiltä ja ongelmat tuntuivat mahdottomilta luodun olennon ratkaistaviksi.
75:1.4 (839.5) He olivat eristyksissä, ja se kauhea yksinäisyyden tunne, joka heitä painoi, kävi Melkisedek-pesänhoitajien varhaisen poistumisen jälkeen entistäkin raskaammaksi. Yhteenkään planeetan ulkopuoliseen olentoon he eivät voineet olla yhteydessä muutoin kuin epäsuorasti: enkelikunnan välityksellä. Vähä vähältä rohkeus pakeni heistä, heidän mielialansa painui maahan, ja joskus heidän uskonsa oli horjumaisillaan.
75:1.5 (840.1) Ja tämä on totuudenmukainen kuvaus näiden kahden ylevän sielun tyrmistyneisyydestä, kun he punnitsivat edessään olevia tehtäviä. He olivat kumpikin tarkoin selvillä planetaarisen tehtävänsä suorittamisen edellyttämästä suunnattomasta työmäärästä.
75:1.6 (840.2) Kukaan Nebadonin Aineellisista Pojista ei todennäköisesti ole koskaan kohdannut niin vaikeaa ja kaikesta päättäen toivotonta tehtävää kuin kohtasivat Aatami ja Eeva Urantian surkeassa ahdingossa. Mutta heidänkin ponnistelunsa olisivat lopulta kohdanneet menestystä, jos he olisivat olleet kaukonäköisempiä ja kärsivällisempiä. He olivat kumpikin, mutta eritoten Eeva, aivan liian kärsimättömiä. Heillä ei ollut halua antautua pitkän pitkään kärsivällisyyden koetukseen. He halusivat nähdä välittömiä tuloksia, ja näkiväthän he, mutta tällä keinoin saavutetut tulokset osoittautuivat sekä heidän itsensä että heidän maailmansa kannalta mitä tuhoisimmiksi.
75:2.1 (840.3) Caligastia vieraili puutarhassa vähän väliä ja kävi Aatamin ja Eevan kanssa monia neuvotteluja, mutta nämä torjuivat järkkymättä kaikki hänen ehdottamansa kompromissit ja seikkailunomaiset oikotiet. Heidän nähtävillään oli yllin kyllin kapinan seurauksia kehittämään heissä tehokkaan vastustuskyvyn kaikkia tällaisia salavihkaisia ehdotuksia vastaan. Edes Aatamin nuorissa jälkeläisissä Daligastian tunnusteluyritykset eivät saavuttaneet mitään vastakaikua. Caligastialla tai hänen kumppanillaan ei tietenkään ollut mitään valtaa vaikuttaa yhteenkään yksilöön vastoin tämän omaa tahtoa, saati sitten taivuttaa Aatamin lapsia tekemään väärin.
75:2.2 (840.4) Pitää muistaa, että Caligastia oli yhä Urantian nimellinen Planeettaprinssi, harhautunut tosin, mutta silti korkea-arvoinen paikallisuniversumin Poika. Hänet pantiin lopullisesti viralta vasta Kristus Mikaelin ollessa Urantialla.
75:2.3 (840.5) Mutta langennut Prinssi oli sinnikäs ja määrätietoinen. Aatamin hän jätti pian rauhaan ja päätti yrittää salakavalaa sivustahyökkäystä Eevaa vastaan. Paholainen päätteli, että ainoa onnistumisen toivo oli siinä, että hän käyttäisi taitavasti hyväkseen sopivia henkilöitä, jotka kuuluivat nodilaisryhmän, hänen entisen ruumiillisen esikuntansa jäsenten jälkeläisten, parhaimmistoon. Ja tältä pohjalta laadittiin suunnitelmat violetin rodun kantaäidin saamiseksi satimeen.
75:2.4 (840.6) Eevalla ei ollut koskaan pienintäkään aikomusta tehdä mitään, mikä olisi sotinut Aatamin suunnitelmia vastaan tai vaarantanut heidän planetaarisen luottamustehtävänsä. Tietoisina siitä, miten nainen on taipuvainen odottamaan välittömiä tuloksia pikemmin kuin tekemään kaukonäköisiä suunnitelmia kaukaisemmassa tulevaisuudessa ilmaantuvia tuloksia silmällä pitäen, Melkisedekit olivat ennen lähtöään teroittaneet eritoten Eevan mieleen niitä erityisiä vaaroja, jotka uhkasivat heidän eristynyttä asemaansa planeetalla. Ja he olivat nimenomaisesti varoittaneet Eevaa koskaan eksymästä kauas puolisonsa rinnalta, toisin sanoen yrittämästä millään henkilökohtaisilla tai salaisilla menetelmillä edistää heidän yhteistä hankettaan. Eeva oli yli sadan vuoden ajan mitä tunnontarkimmin noudattanut näitä ohjeita, eikä hänen mielessään edes käväissyt sellaista ajatusta, että jotakin vaaraa liittyisi niihin yhä yksityisluontoisempiin ja luottamuksellisempiin vierailuihin, joita muuan nodiittijohtaja, Serapatatia nimeltään, teki hänen luokseen. Koko juttu kehittyi siinä määrin vähitellen ja luonnollisesti, että hän ei osannut olla varuillaan.
75:2.5 (840.7) Puutarhan asukkaat olivat Eedenin alkuajoista lähtien olleet yhteydessä nodiitteihin. Näiltä Caligastian esikunnan langenneiden jäsenten sekoittuneilta jälkeläisiltä he olivat saaneet paljon arvokasta apua, ja heidän kanssaan oli oltu paljon yhteistyössä, ja juuri heidän kauttaan oli Eedenin järjestelmä nyt kohtaava täydellisen tuhonsa ja lopullisen kukistumisensa.
75:3.1 (841.1) Aatamin ensimmäiset sata vuotta maan päällä olivat juuri täyttyneet, kun Serapatatia nousi isänsä kuoleman jälkeen nodiittiheimojen läntisen eli syyrialaisen liittokunnan johtajaksi. Serapatatia oli ihonväriltään ruskeaan vivahtava, hän kuului lahjakkaana jälkeläisenä sukuhaaraan, joka syntyi Dalamatian terveyskomission entisen päällikön pariuduttua noiden kaukaisten aikojen sinisen rodun erään naispuolisen älyniekan kanssa. Tämä sukuhaara oli kautta aikojen hallinnut läntisiä nodiittiheimoja ja ollut niiden keskuudessa erittäin vaikutusvaltainen.
75:3.2 (841.2) Serapatatia oli tehnyt useita vierailuja puutarhaan, ja Aatamin asian oikeamielisyys oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen. Ja hieman sen jälkeen kun hän oli ottanut vastaan syyrialaisnodiittien johtajan tehtävät, hän ilmoitti aikovansa kytkeä toimintansa Aatamin ja Eevan puutarhassa tekemään työhön. Hänen kansansa enemmistö ryhtyi tukemaan häntä tämän ohjelman läpiviemisessä, ja Aatami oli riemuissaan uutisista, joiden mukaan kaikista naapuriheimoista voimakkain ja älykkäin oli lähes kokonaisuudessaan asettunut kannattamaan maailman kohennusohjelmaa. Se oli kertakaikkisen rohkaisevaa. Ja pian tämän tärkeän tapahtuman jälkeen Aatami ja Eeva järjestivät omassa kodissaan kutsut Serapatatialle ja hänen uudelle esikunnalleen.
75:3.3 (841.3) Serapatatiasta tuli eräs kyvykkäimmistä ja tehokkaimmista Aatamin avustajista. Hän oli kaikissa toimissaan täysin rehellinen ja läpikotaisen vilpitön. Hän ei ollut koskaan – ei edes myöhemminkään – tietoinen siitä, että salakavala Caligastia käytti häntä tilanteeseen sopivana välikappaleena.
75:3.4 (841.4) Eikä aikaakaan, kun Serapatatiasta tuli Eedenin heimosuhdekomission apulaispuheenjohtaja, ja laadittiin useita suunnitelmia siitä, miten saataisiin entistä tarmokkaammin toteutetuksi työ, jonka tavoitteena oli kaukaisten heimojen voittaminen puutarhan asian puolelle.
75:3.5 (841.5) Hän kävi monia neuvotteluja Aatamin ja Eevan – varsinkin Eevan – kanssa, ja he keskustelivat monista suunnitelmista työmenetelmiensä parantamiseksi. Eräänä päivänä Serapatatian käydessä keskusteluja Eevan kanssa hänen mieleensä juolahti, että olisi erittäin hyödyllistä, jos samalla kun odoteltiin violetin rodun suurten joukkojen muodostumista, voitaisiin tehdä jotakin, joka tällä välin välittömästi edistäisi apua odottavia heimoja. Serapatatia väitti vakavissaan, että jos nodiittien, edistyneimmän ja yhteistyöhaluisimman rodun, keskuuteen voisi syntyä johtaja, joka alkuperältään olisi osittain violettia rotuainesta, siitä muodostuisi luja side kytkemään nämä kansanheimot entistä läheisemmin puutarhaan. Ja harkitusti ja rehellisesti ajateltiin, että tämä kaikki koituisi maailman parhaaksi, sillä tällä puutarhassa kasvatettavalla ja koulutettavalla lapsella olisi suurenmoinen ja hyväksi koituva vaikutus isänsä kansaan.
75:3.6 (841.6) Korostettakoon vielä kertaalleen, että Serapatatia oli kaikin puolin rehellinen ja täysin vilpitön kaikessa, mitä hän ehdotti. Hän ei koskaan hetkeäkään aavistanut, että hän oli ajamassa Caligastian ja Daligastian asiaa. Serapatatia oli läpikotaisen uskollinen suunnitelmalle, jonka mukaan luotaisiin ensin vahva violetin rodun reservi, ennen kuin pyrittäisiin maailmanlaajuisesti kohentamaan sekasorron vallassa olevia Urantian rotuja. Mutta sellaisen suunnitelman loppuunvieminen olisi vaatinut satoja vuosia, ja hän oli kärsimätön. Hän halusi nähdä edes joitakin tuloksia välittömästi – hän halusi nähdä jotakin jo omana elinaikanaan. Hän selvitti Eevalle, että Aatamia usein masensi se, miten vähän maailman kohenemisen hyväksi oli pystytty tekemään.
75:3.7 (841.7) Näitä kaavailuja kypsyteltiin salassa yli viiden vuoden ajan. Lopulta ne olivat kehittyneet niin pitkälle, että Eeva suostui salaiseen neuvonpitoon Canon kanssa, joka oli läheisen ystävällismielisten nodiittien siirtokunnan loistavalahjaisin järkimies ja toimelias johtaja. Cano oli erittäin myötämielinen Aatamin järjestelmää kohtaan. Itse asiassa hän oli niiden naapurinodiittien vilpitön hengellinen johtaja, jotka kannattivat ystävällisiä suhteita puutarhaan.
75:3.8 (842.1) Kohtalokas tapaaminen sattui syysillan hämärissä, lähellä Aatamin kotia. Eeva ei ollut koskaan aikaisemmin tavannut kaunista ja intomielistä Canoa. Tämän henkilössä tuli loistavalla tavalla esille kaikki se, mitä oli jäljellä Prinssin esikuntaan kuuluneiden, kaukaisten esi-isien ylivertaisesta fysiikasta ja erinomaisesta älyllisyydestä. Ja myös Cano uskoi täysin Serapatatian suunnitelman oikeamielisyyteen. (Puutarhan ulkopuolella monenkeskinen pariutuminen oli yleisenä käytäntönä.)
75:3.9 (842.2) Imartelun, intomielisyyden ja voimakkaan henkilökohtaisen vakaumuksen vaikutuksesta Eeva silloin ja siinä paikassa suostui ryhtymään tuohon paljon pohdittuun hankkeeseen, liittämään oman pikku maailmanparannushankkeensa suurempaan ja paljon kauaskantoisempaan jumalalliseen suunnitelmaan. Ennen kuin hän edes kokonaan käsitti, mitä oli tapahtumassa, oli kohtalokas askel jo otettu. Se oli tehty.
75:4.1 (842.3) Planeetan taivaallisen elollisuuden edustajat olivat liikekannalla. Aatami ymmärsi, että jokin oli vialla, ja hän pyysi Eevaa astumaan luokseen syrjemmälle puutarhassa. Ja nyt Aatami kuuli ensimmäistä kertaa koko tarinan pitkään elätellystä suunnitelmasta maailmankohennustyön jouduttamiseksi niin, että toimittaisiin kahdella taholla samanaikaisesti: vietäisiin läpi jumalallista suunnitelmaa, samalla kun toteutettaisiin Serapatatian hanketta.
75:4.2 (842.4) Ja kun Aineellinen Poika ja Tytär näin vaihtoivat ajatuksia kuun valaisemassa puutarhassa, niin ”ääni puutarhassa” nuhteli heitä tottelemattomuudesta. Eikä tämä ääni ollut mikään muu kuin oma ilmoitukseni Eedenin pariskunnalle siitä, että he olivat rikkoneet puutarhan sopimuksen; että he eivät olleet totelleet Melkisedekien ohjeita; etteivät he olleet täyttäneet universumin hallitsijalle luottamustehtävästään antamansa valan täytäntöönpanoon kuuluvia velvoitteita.
75:4.3 (842.5) Eeva oli suostunut osallistumaan sekä hyvän että pahan harjoittamiseen. Hyvä on jumalallisten suunnitelmien toteuttamista, synti on tahallinen rikkomus jumalallista tahtoa vastaan, pahuus on suunnitelmien väärää soveltamista ja menetelmien väärää kohdistamista, mikä johtaa universumin harmonian rikkoutumiseen ja planetaariseen sekasortoon.
75:4.4 (842.6) Aina kun puutarhan pariskunta oli nauttinut elämänpuun hedelmiä, arkkienkelivartija oli varoittanut heitä suostumasta Caligastian ehdotuksiin hyvän ja pahan yhdistämisestä. Heille oli lausuttu nämä varoituksen sanat: ”Sinä päivänä, kun sekoitatte hyvän ja pahan, sinä päivänä ei mikään estä sitä, että teistä tulee tämän maailman kuolevaisten kaltaisia; mikään ei estä sitä, että osanne on kuolema.”
75:4.5 (842.7) Eeva oli kertonut Canolle heidän salaisen tapaamisensa kohtalokkaasti toteuduttua tästä usein toistetusta varoituksesta, mutta Cano, joka ei ollut tietoinen sellaisten varoitusten tärkeydestä eikä merkityksestä, vakuutti Eevalle, etteivät miehet ja naiset, jotka olivat liikkeellä hyvin vaikuttimin ja totuudellisin tarkoituksin, voineet tehdä mitään pahaa; ettei Eeva suinkaan kuolisi, vaan pikemminkin eläisi uudelleen heidän jälkeläisensä persoonassa, jälkeläisen, joka vartuttuaan koituisi maailmalle siunaukseksi ja vakautukseksi.
75:4.6 (842.8) Olkoonkin, että tämä jumalallisen suunnitelman muuttamishanke oli laadittu ja toteutettu täyttä vilpittömyyttä osoittaen ja vain korkeimmin, maailman hyvinvointiin tähdännein vaikuttimin, se oli siitä huolimatta pahan ilmentymä, sillä ollessaan poikkeama oikealta tieltä, jumalallisesta suunnitelmasta, se edusti väärää tapaa saavuttaa oikeamielisiä päämääriä.
75:4.7 (843.1) On totta, että Eevan silmissä Cano oli miellyttävä katsella, ja hän käsitti kaiken, mitä hänen viettelijänsä lupasi, kun tämä puhui ”aatamilaisen olemuksen käsittämistä täydentävästä uudesta ja entistä laajemmasta ihmiseen liittyvien asioiden tietämyksestä ja entistä elävämmästä ihmisolemuksen ymmärryksestä.”
75:4.8 (843.2) Minä puhuin violetin rodun isälle ja äidille puutarhassa tuona iltana, sillä se kuului näissä murheellisissa olosuhteissa velvollisuuksiini. Kuuntelin alusta loppuun kertomuksen kaikesta, mikä oli johtanut Eeva-äidin rikkomukseen, ja annoin kummallekin neuvoja ja ohjeita lähimmän tulevaisuuden osalta. Toisia näistä neuvoista he noudattivat, toiset he hylkäsivät. Tämä neuvonpito on merkitty kirjoihinne seuraavanlaisena: ”Herra Jumala huusi Aatamia ja Eevaa puutarhassa ja sanoi: ’Missä olette?’” Myöhempien sukupolvien tapana oli pitää kaikkea epätavallista ja erikoista – olipa se luonnollista tai hengellistä – suoranaisena Jumalien henkilökohtaisena asioihinpuuttumisena.
75:5.1 (843.3) Havahduttuaan harhakuvitelmistaan Eeva tunsi olonsa totisesti kurjaksi. Aatami käsitti tilanteen koko pulmallisuuden, ja vaikka hän oli lohduttomuuden ja masennuksen vallassa, hän tunsi hairahtunutta puolisoaan kohtaan pelkästään sääliä ja myötätuntoa.
75:5.2 (843.4) Epäonnistumisen tajuamista seuranneen epätoivon vallassa Aatami Eevan harha-askeleen jälkeisenä päivänä etsi käsiinsä Laottan, lahjakkaan nodiittinaisen, joka oli puutarhan läntisten koulujen päällikkö, ja suoritti tahallaan samanlaisen mielettömän teon, jonka Eeva jo oli tehnyt. Mutta älkää ymmärtäkö väärin, Aatamia ei nimittäin viekoiteltu, vaan hän tiesi tarkalleen, mihin oli ryhtymässä. Hän päätti tieten tahtoen jakaa Eevan kohtalon. Hän rakasti puolisoaan sellaisella kiintymyksellä, johon kuolevainen ei kykene, ja ajatuskin siitä, että hän mahdollisesti joutuisi yksikseen – ilman Eevaa – pitämään vartiota Urantian yössä, oli enemmän kuin hän kykeni kestämään.
75:5.3 (843.5) Kun puutarhan asukkaat saivat tietää, mitä Eevalle oli tapahtunut, mikään mahti ei kyennyt pidättelemään heidän raivoaan. He julistivat sodan läheiselle nodiittiyhdyskunnalle. He syöksyivät ulos Eedenin porteista ja kävivät näiden pahaa-aavistamattomien ihmisten kimppuun ja hävittivät nämä viimeistä myöten – yhtään miestä, naista tai lasta ei säästetty. Ja myös Cano, vielä syntymättömän Kainin isä, sai surmansa.
75:5.4 (843.6) Käsitettyään, mitä oli tapahtunut, Serapatatia joutui tyrmistyksen valtaan ja oli pelosta ja katumuksesta suunniltaan. Seuraavana päivänä hän hukuttautui suureen jokeen.
75:5.5 (843.7) Aatamin lapset yrittivät lohduttaa suunniltaan joutunutta äitiään, sillä aikaa kun heidän isänsä kolmenkymmenen päivän ajan harhaili yksinäisyydessä. Tämän ajan päätyttyä Aatami pystyi taas harkitsemaan tekojaan, ja hän palasi kotiinsa ja ryhtyi suunnittelemaan heidän toimintansa vastaista suuntaa.
75:5.6 (843.8) Harhautuneiden vanhempien tekemien tyhmyyksien seuraukset lankeavat usein myös heidän viattomien lastensa kannettaviksi. Aatamin ja Eevan rehtien ja jalojen poikien ja tyttärien kannettavaksi yllättäen ja armottomasti sysätyn uskomattoman murhenäytelmän aiheuttama käsittämätön suru otti heidät kokonaan valtoihinsa. Vanhimmat näistä lapsista eivät viiteenkymmeneen vuoteen toipuneet noiden traagisten aikojen surusta ja murheesta, varsinkaan ei sen kolmenkymmenen päivän pituisen ajanjakson kauhuntunteista, jonka heidän isänsä oli poissa kotoa ja heidän suunniltaan joutunut äitinsä oli täysin tietämätön hänen olinpaikastaan tai kohtalostaan.
75:5.7 (843.9) Ja nuo samaiset kolmekymmentä päivää olivat Eevalle kuin murheen ja kärsimyksen täyttämiä pitkiä vuosia. Milloinkaan tämä ylevä sielu ei täydelleen toipunut tuon mielellisen kärsimyksen ja hengellisen murheen täyttämän piina-ajan vaikutuksista. Heidän myöhempien menetystensä ja aineellisten vaikeuksiensa mikään yksityiskohta ei Eevan muistissa ollut alkuunkaan verrattavissa noihin yksinäisyyden ja sietämättömän epävarmuuden täyttämiin hirvittäviin päiviin ja kauhistuttaviin öihin. Hän sai kuulla Serapatatian harkitsemattomasta teosta eikä tiennyt, oliko hänen puolisonsa surun vallassa surmannut itsensä vai oliko tämä siirretty pois maailmasta rangaistukseksi hänen, Eevan, harha-askeleesta. Ja kun Aatami palasi, Eeva koki sellaista ilon ja kiitollisuuden tunnetta, jota heidän pitkä ja vaikea elämänikäinen kumppanuutensa uurastavassa palvelussa ei milloinkaan himmentänyt.
75:5.8 (844.1) Aika kului, mutta Aatamilla ei ollut varmuutta heidän rikkomuksensa luonteesta kuin vasta seitsemänkymmentä päivää Eevan hairahduksen jälkeen, kun Melkisedek-pesänhoitajat palasivat Urantialle ja ottivat vastatakseen maailman asioihin kohdistuvasta toimivallasta. Ja silloin hän tiesi, että he olivat kärsineet vararikon.
75:5.9 (844.2) Mutta lisää vaikeuksia oli kytemässä: Ei kestänyt kauan, kun uutiset Eedenin lähellä sijainneen nodiittiyhdyskunnan hävittämisestä saavuttivat tästä yhdyskunnasta pohjoiseen sijainneet Serapatatian kotiheimot, ja tuota pikaa alkoi kerääntyä suuri sotajoukko, jonka marssisuuntana oli Eedenin puutarha. Ja niin sai alkunsa pitkä ja katkera sota adamiittien ja nodiittien välillä, sillä nämä vihollisuudet jatkuivat, kauan senkin jälkeen kun Aatami kannattajineen jo oli muuttanut toiseen puutarhaan Eufratinlaaksossa. Kiihkeä ja jatkuva ”vaino vallitsi tuon miehen ja naisen välillä; miehen siemenen ja naisen siemenen välillä”.
75:6.1 (844.3) Kun Aatami sai tietää nodiittien olevan sotajalalla, hän kääntyi Melkisedekien puoleen, mutta nämä kieltäytyivät neuvomasta häntä ja kehottivat häntä vain tekemään niin kuin parhaaksi katsoi, ja lupasivat ystävällisesti tukea häntä niin pitkälle kuin mahdollista, valitsipa hän minkä toimintalinjan hyvänsä. Melkisedekejä oli kielletty puuttumasta Aatamin ja Eevan henkilökohtaisiin suunnitelmiin.
75:6.2 (844.4) Aatami tiesi, että hän ja Eeva olivat epäonnistuneet. Melkisedek-pesänhoitajien läsnäolo kertoi sen hänelle. Hän ei silti vielä tiennyt mitään heidän henkilökohtaisesta asemastaan eikä tulevasta kohtalostaan. Hän piti koko yön kestäneen neuvottelun noin tuhannen kahdensadan uskollisen kannattajan kanssa, jotka lupautuivat seuraamaan johtajaansa, ja puolilta päivin seuraavana päivänä nämä pyhiinvaeltajat lähtivät Eedenistä etsimään uutta kotia. Aatami ei pitänyt sotimisesta, ja niin hän katsoi parhaaksi vastarintaa tekemättä luovuttaa ensimmäisen puutarhan nodiiteille.
75:6.3 (844.5) Kolmantena päivänä puutarhastalähdön jälkeen eedeniläisten karavaanin pysäytti serafikulkuneuvojen saapuminen Jerusemista. Ja Aatamille ja Eevalle ilmoitettiin nyt ensimmäisen kerran, mitä heidän lapsistaan olisi tuleva. Kuljettimien odottaessa valmiina annettiin niille lapsille, jotka olivat saavuttaneet sellaisen iän (kaksikymmentä vuotta), että he kykenivät itsenäiseen päätöksentekoon, vaihtoehdoksi joko jääminen Urantialle heidän vanhempiensa seuraan tai tulo Norlatiadekin Kaikkein Korkeimpien suojateiksi. Kaksi kolmasosaa päätti lähteä Edentiaan, noin kolmasosa päätti jäädä vanhempiensa luo. Kaikki ne lapset, jotka eivät vielä olleet siinä iässä, että olisivat kyenneet tekemään päätöksiä, otettiin Edentiaan. Kukaan ei olisi voinut katsella tämän Aineellisen Pojan ja Tyttären surullista eroamista lapsistaan oivaltamatta, että lainrikkojan tie on kova. Nämä Aatamin ja Eevan lapset ovat nyt Edentiassa. Emme tiedä, mihin toimenpiteisiin heidän kohdallaan ryhdytään.
75:6.4 (844.6) Perin, perin murheellinen oli se karavaani, joka valmistautui jatkamaan matkaansa. Olisiko mikään voinut olla traagisempaa! Tulla maailmaan sellaisin ylevin toivein, tulla niin hyväenteisesti vastaanotetuksi, ja sitten paeta kunniattomasti Eedenistä vain menettääkseen yli kolme neljäsosaa lapsistaan jo ennen uuden olinpaikan löytymistä!
75:7.1 (845.1) Eedeniläisten karavaanin seisahduksen aikana Aatamille ja Eevalle ilmoitettiin heidän rikkomustensa luonteesta ja kerrottiin, mikä olisi heidän kohtalonsa. Gabriel ilmestyi julistamaan tuomion. Ja tuomarin päätös oli tämä: Urantian Planetaarinen Aatami ja Eeva tuomitaan sopimuksen rikkomisesta; he ovat rikkoneet sen välipuheen, joka koski heidän luottamustehtäväänsä tämän asutun maailman hallitsijoina.
75:7.2 (845.2) Vaikka syyllisyydentunto Aatamia ja Eevaa masensikin, heitä ilahdutti silti suuresti ilmoitus siitä, että heidän tuomarinsa Salvingtonissa olivat vapauttaneet heidät kaikista sellaisista syytteistä, että he olisivat ”halveksineet universumin hallitusta”. Heidän ei katsottu syyllistyneen kapinointiin.
75:7.3 (845.3) Eedeniläispariskunnalle ilmoitettiin, että he olivat alentaneet itsensä maailman kuolevaisten asemaan, että heidän oli tästedes käyttäydyttävä Urantian miehenä ja naisena ja pidettävä maailman rotujen tulevaisuutta omana tulevaisuutenaan.
75:7.4 (845.4) Kauan ennen kuin Aatami ja Eeva lähtivät Jerusemista, heidän opettajansa olivat juurta jaksain selittäneet heille, mitkä olisivat seuraamukset, jos he jossakin elintärkeässä seikassa poikkeaisivat jumalallisista suunnitelmista. Olin itse henkilökohtaisesti ja moneen kertaan varoittanut heitä sekä ennen heidän Urantialle-saapumistaan että sen jälkeen siitä, että alentaminen lihallisen olennon tasolle olisi vääjäämätön seuraus, väistämätön rangaistus, joka minkään sitä estämättä seuraisi heidän planetaarisen tehtävänsä toimeenpanossa ilmenevästä rikkomuksesta. Mutta Poikien aineellisen luokan omaaman kuolemattomuuden tajuaminen on välttämätön edellytys, jotta voisi muodostaa selkeän käsityksen Aatamin ja Eevan rikkomukseen liittyvistä seuraamuksista.
75:7.5 (845.5) 1. Jerusemissa olevien tovereidensa tavoin Aatami ja Eeva säilyttivät kuolemattoman olennon asemansa olemalla älyllisessä yhteydessä Hengen mieligravitaatiopiiriin. Kun mielen tasolla tapahtuva irtikytkeytyminen katkaisee tämän elintärkeän ylläpitimen, silloin kuolemattomuuden status menetetään luodun olennon eksistenssin hengellisestä tasosta välittämättä. Kuolevaisen asema sitä seuraavine fyysisine hajoamisineen oli Aatamin ja Eevan älyllisellä tasolla tapahtuneen rikkomuksen väistämätön seuraamus.
75:7.6 (845.6) 2. Koska Urantian Aineellinen Poika ja Tytär oli personoitu myös tämän maailman lihallisten olentojen kaltaisiksi, he olivat lisäksi riippuvaisia kaksinaisen energiankierrätysjärjestelmän ylläpysymisestä; toinen järjestelmä johtui heidän fyysisestä olemuksestaan, toinen siitä superenergiasta, jota varastoitui elämänpuun hedelmiin. Arkkienkelisuojelija oli varoittanut Aatamia ja Eevaa aina siitä, että luottamuksen rikkominen johtaisi viime kädessä statuksen alentamiseen, ja heidän rikkomuksensa jälkeen heiltä evättiinkin pääsy tämän energialähteen äärelle.
75:7.7 (845.7) Caligastia siis onnistui saamaan Aatamin ja Eevan ansaan, mutta hän ei saavuttanut tarkoitustaan sikäli, että olisi johtanut heidät avoimeen kapinaan universumin hallitusta vastaan. Se, mitä he olivat tehneet, oli eittämättä pahaa, mutta totuuden halveksimiseen he eivät koskaan syyllistyneet, eivätkä he tieten tahtoen liittyneet kapinaan Universaalisen Isän ja hänen Luoja-Poikansa oikeamielistä hallintoa vastaan.
75:8.1 (845.8) Aatami ja Eeva kylläkin lankesivat aineellisen pojan korkeasta tilastaan kuolevaisen ihmisen vähäiseen asemaan. Mutta kysymyksessä ei ollut ihmisen syntiinlankeemus. Ihmisrotu on kohentunut Aatamin ja Eevan rikkomuksen välittömistä seuraamuksista huolimatta. Vaikka jumalallinen suunnitelma violetin rodun antamisesta Urantian kansoille epäonnistui, kuolevaisrodut ovat hyötyneet valtavasti siitä vähäisestäkin annista, jonka Aatami ja hänen jälkeläisensä toivat Urantian roduille.
75:8.2 (846.1) Mitään ”syntiinlankeemusta” ei ole tapahtunut. Ihmisrodun historia on edistyvän evoluution historiaa, ja maailman kansojen aiempaan biologiseen tilanteeseen verrattuna Aatamin anti jätti ne huomattavasti entistä parempaan kuntoon. Urantian korkeammantasoiset rotuainekset sisältävät nyt perintötekijöitä, jotka juontuvat jopa neljästä eri lähteestä: andoniiteilta, sangikeilta, nodiiteilta ja adamiiteilta.
75:8.3 (846.2) Aatamia ei tulisi pitää ihmissukukunnan yllä lepäävän minkään kirouksen aiheuttajana. Olkoonkin, ettei hänen onnistunut viedä jumalallista suunnitelmaa eteenpäin; olkoonkin, että hän rikkoi Jumaluuden kanssa tekemänsä sopimuksen; olkoonkin, että hän ja hänen puolisonsa vääjäämättömästi alennettiin luodun olennon statuksen osalta; kaikesta tästä huolimatta se, mitä heillä oli ihmissukukunnalle annettavanaan, teki paljon sivilisaation edistämiseksi Urantialla.
75:8.4 (846.3) Arvioitaessa Aatamin tehtäväkäynnin tuloksia teidän maailmassanne on oikeudenmukaisuuden nimessä otettava huomioon, missä tilassa planeetta oli. Aatamilla oli edessään jokseenkin toivoton tehtävä, kun hänet kauniin puolisonsa keralla tuotiin Jerusemista tälle pimeälle ja sekasortoiselle planeetalle. Mutta jos he olisivat pitäneet ohjenuoranaan Melkisedekien ja näiden työtovereiden antamia neuvoja ja jos he olisivat olleet kärsivällisempiä, he olisivat lopulta kohdanneet menestystä. Mutta Eeva kuunteli petollista propagandaa henkilökohtaisesta kahlitsemattomuudesta ja planetaarisesta toimintavapaudesta. Hän eksyi kokeilemaan Poikien aineellisen luokan elämänplasmalla salliessaan tämän hänelle uskotun elollismuodon sekoittua liian varhaisessa vaiheessa Elämänkantajien alun perin suunnittelemaan, tuolloin jo sekoittuneeseen luokkaan kuuluneen elämänplasman kanssa. Tämä puolestaan oli aiemmin yhdistynyt niiden jälkeläisiä tuottavien olentojen elämänplasmaan, jotka aikoinaan olivat kuuluneet Planeettaprinssin esikuntaan.
75:8.5 (846.4) Ette koko Paratiisiin-nousunne aikana voita koskaan mitään sillä, että yritätte kärsimättömästi välttyä säädetyn ja jumalallisen suunnitelman mukaisen tien läpikäymiseltä turvautumalla oikoteihin, omiin keksaisuihin ja muihin konsteihin muuttuaksenne entistä paremmiksi täydellisellä tiellä kohti täydellistymistä ja ikuista täydellisyyttä.
75:8.6 (846.5) Kaiken kaikkiaan koko Nebadonissa ei luultavasti koskaan ole millään planeetalla tapahtunut masentavampaa viisauden karilleajoa. Mutta se, että näitä harha-askeleita evolutionaaristen universumien asioissa sattuu, ei ole mitään hämmästyttävää. Olemme osa jättiläismäistä luomakuntaa, eikä ole laisinkaan outoa, ettei kaikki suju täydellisesti. Universumiamme ei luotu täydelliseksi. Täydellisyys on ikuinen päämäärämme, se ei ole lähtökohtamme.
75:8.7 (846.6) Jos kysymyksessä olisi mekanistinen universumi, jos Ensimmäinen Suuri Lähde ja Keskus olisi vain voima eikä myös persoonallisuus, jos koko luomistulos olisi vain valtava fyysisen aineen kertymä, jota hallitsevat muuttumattomien energiatoimintojen luonnehtimat täsmälliset lait, silloin saattaisi täydellisyys vallita jopa universumistatuksen epätäydellisyydestä huolimatta. Mitään erimielisyyttä ei silloin olisi, mitään kitkaa ei esiintyisi. Mutta kehittyvässä universumissamme, jossa esiintyy suhteellista täydellisyyttä ja suhteellista epätäydellisyyttä, iloitsemme siitä, että erimielisyys ja väärinkäsitys ovat mahdollisia, sillä sitä kautta tulee todistetuksi, että maailmankaikkeudessa on ja siellä toimii persoonallisuus. Ja jos luomakuntamme on persoonallisuuden hallitsema eksistenssi, silloin voitte olla vakuuttuneita persoonallisuuden eloonjäämisen, edistymisen ja perillepääsyn mahdollisuuksista. Voimme suhtautua luottavaisesti persoonallisuuden kasvuun, kokemukseen ja uusien urien avautumiseen. Miten suurenmoinen onkaan universumi siinä, että se on persoonallinen ja edistyvä, ei pelkästään mekaaninen eikä edes passiivisesti täydellinen!
75:8.8 (846.7) [Esittänyt Solonia, ”Puutarhan ääni” -serafi.]
Urantia-kirja
Luku 76
76:0.1 (847.1) KUN Aatami päätti vastarintaa tekemättä luovuttaa ensimmäisen puutarhan nodiiteille, hän ei kannattajineen voinut mennä länteen, sillä eedeniläisillä ei ollut veneitä, jotka olisivat soveltuneet sellaiseen merelliseen uhkayritykseen. He eivät voineet mennä pohjoiseen, sillä pohjoisen nodiitit olivat jo marssimassa kohti Eedeniä. Eteläänmeno pelotti heitä, sillä tämän alueen kukkulat kuhisivat vihamielisiä heimoja. Ainoastaan itään johtava tie oli esteetön, ja niin he matkasivat päin itää, kohti Tigris- ja Eufratvirtojen välisiä tuohon aikaan miellyttäväntuntuisia seutuja. Ja monet jälkeen jättäytyneistä matkasivat hekin myöhemmin itään liittyäkseen adamiitteihin näiden uudessa laaksokodissa.
76:0.2 (847.2) Sekä Kain että Sansa syntyivät, ennen kuin Aatamin karavaani oli päässyt määränpäähänsä Mesopotamian jokien välissä. Sansan äiti Laotta menehtyi tyttärensä syntymässä. Eevan kärsimykset olivat ankarat, mutta parempien voimiensa ansiosta hän selviytyi hengissä. Eeva otti Sansan, Laottan lapsen, rinnoilleen ja tämä kasvatettiin yhdessä Kainin kanssa. Sansasta kehittyi erittäin kyvykäs nainen. Hänestä tuli pohjoisen sinisten rotujen päällikön, Sarganin, vaimo, ja hän myötävaikutti noiden aikojen sinisten ihmisten edistymiseen.
76:1.1 (847.3) Melkein kokonainen vuosi kului, ennen kuin Aatamin karavaani saapui Eufratvirralle. He osuivat joelle tulva-aikaan ja viipyivät leirissään virran länsipuolisilla tasangoilla lähes kuusi viikkoa, ennen kuin kulkivat virran poikki jokien väliseen maahan, josta oli tuleva toinen puutarha.
76:1.2 (847.4) Kun toisen puutarhan alueella asuvat olivat saaneet sanoman siitä, että Eedenin puutarhan kuningas ja ylipappi oli marssilla heitä kohti, he olivat viipymättä paenneet itäisille vuorille. Perille päästyään Aatami löysi koko halutun alueen asukkaistaan tyhjentyneenä. Ja täällä, tässä uudessa sijaintipaikassa, Aatami ja hänen apulaisensa ryhtyivät työhön rakentaakseen uudet kodit ja pystyttääkseen uuden kulttuuria ja uskontoa vaalivan keskuksen.
76:1.3 (847.5) Aatami tiesi, että tämä paikka oli yksi niistä kolmesta alkuperäisestä kohteesta, jotka Vanin ja Amadonin ehdottamalle puutarhalle mahdollista sijaintipaikkaa etsimään määrätty toimikunta oli valinnut. Nuo kaksi jokea olivat noihin aikoihin jo sinänsä mainio puolustuslinja, ja vähän matkaa uuden puutarhan pohjoispuolella Eufratin ja Tigriksen uomat olivat varsin lähellä toisiaan, joten voitiin rakentaa yhdeksänkymmenen kilometrin pituinen puolustusmuuri suojaamaan eteläistä ja jokienvälistä maa-aluetta.
76:1.4 (847.6) Uuteen Eedeniin asettumisen jälkeen kävi välttämättömäksi omaksua alkeelliset elintavat. Tuntui perin todelta, että maa oli kirottu. Oltiin palaamassa luonnon määräämiin oloihin. Adamiittien oli nyt pakko ottaa elantonsa neitseellisestä maasta ja selviytyä elämän realiteeteista kohtaamalla luonnon vihamielisyys ja kuolevaisen olemassaoloon kuuluvat hankaluudet. He olivat saaneet ensimmäisen puutarhan osittain itseään varten valmistettuna, mutta toinen heidän oli luotava omien kättensä työllä ja ”otsansa hiessä”.
76:2.1 (848.1) Vajaat kaksi vuotta Kainin syntymän jälkeen syntyi Aabel, Aatamin ja Eevan ensimmäinen uudessa puutarhassa syntynyt lapsi. Kun Aabel varttui kaksitoistavuotiaaksi, hän päätti, että hänestä tulisi karjankasvattaja. Kain oli päättänyt harjoittaa maanviljelyä.
76:2.2 (848.2) Noina aikoina oli tapana antaa papistolle uhrilahjoina, mitä itse kullakin sattui olemaan. Karjapaimenten tapana oli tuoda eläin laumastaan, viljelijöiden tapana oli tuoda peltonsa antimia. Ja tätä tapaa noudattaen myös Kain ja Aabel toivat määräajoin uhrilahjoja papeille. Pojat olivat monet kerrat käyneet keskinäisiä kinasteluja ammattiensa keskinäisestä paremmuudesta, eikä Aabelilta jäänyt huomaamatta, että hänen eläinuhreilleen annettiin suurempi arvo. Kain vetosi turhaan ensimmäisen Eedenin perinteisiin eli siihen, että aiemmin annettiin etusija pellon antimille. Mutta tätä Aabel ei halunnut myöntää, ja tappiontunteensa vallassa hän nälvi vanhempaa veljeään.
76:2.3 (848.3) Aatami oli ensimmäisen Eedenin aikoina tosiaan koettanut estellä eläinten uhraamista niin, että Kain voi väitteidensä tueksi oikeutetusti vedota aikaisempaan käytäntöön. Toisen Eedenin uskonnollinen elämä oli kuitenkin vaikeasti järjestettävissä. Aatamin harteita painoi tuhat ja yksi rakennus-, puolustus- ja maataloustyön yksityiskohtaa. Koska hän oli hengellisesti hyvin masentunut, hän uskoi palvonnan ja opetuksen organisoimisen niille nodiittien sukuun kuuluville, jotka ensimmäisessäkin puutarhassa olivat palvelleet näissä tehtävissä; ja jo näin lyhyessä ajassa olivat palvontamenoja toimittavat nodiittipapit palaamassa Aatamia edeltäneiden aikojen normeihin ja sääntöihin.
76:2.4 (848.4) Koskaan eivät nämä kaksi poikaa tulleet toimeen keskenään, ja tämä uhriasia lietsoi heidän keskinäistä vihaansa entisestään. Aabel tiesi olevansa sekä Aatamin että Eevan poika, eikä hän koskaan unohtanut tähdentää Kainille, ettei Aatami ollut tämän isä. Kain ei ollut puhdas violetti, sillä hänen isänsä oli nodiittirotua, joka oli myöhemmin sekoittunut siniseen ja punaiseen ihmisheimoon sekä alkuperäiseen andonilaiseen rotuainekseen. Ja kaikki tämä yhdessä Kainin luontaisesti sotaisan verenperinnön kanssa pani hänet elättelemään alati voimistuvaa vihaa nuorempaa veljeään kohtaan.
76:2.5 (848.5) Pojat olivat toinen kahdeksantoista ja toinen kahdenkymmenen ikäisiä, kun jännitys heidän välillään eräänä päivänä lopulta purkautui Aabelin kokkapuheiden saatua hänen sotaisan veljensä Kainin siinä määrin raivon valtaan, että tämä vimmoissaan kävi käsiksi Aabeliin ja löi hänet kuoliaaksi.
76:2.6 (848.6) Tarkasteltaessa Aabelin käyttäytymistä huomataan, mikä merkitys on kasvatuksella ja ympäristöllä luonteen kehitykseen vaikuttavina tekijöinä. Aabelin verenperintö oli ihanteellinen, ja perintötekijöihin luonne kokonaisuudessaan pohjautuukin. Mutta huonon ympäristön vaikutus käytännöllisesti katsoen neutraloi tämän suurenmoisen perintöaineksen. Aabeliin hänen epäedullinen kasvuympäristönsä vaikutti tavattomasti, varsinkin hänen nuoruusvuosinaan. Hänestä olisi tullut kokonaan toisenlainen henkilö, jos hän olisi elänyt kahdenkymmenenviiden tai kolmenkymmenen ikäiseksi, hänen loistavat perintötekijänsä olisivat tulleet silloin esille. Vaikka hyvä ympäristö ei juurikaan voi auttaa ala-arvoisista perintötekijöistä johtuvien luonteen puutteellisuuksien korjaamisessa, niin huono ympäristö voi varsin tehokkaasti turmella erinomaisenkin perimän, ainakin varhaisempina elinvuosina. Hyvä sosiaalinen ympäristö ja asianmukainen kasvatus ovat välttämätön maaperä ja ilmapiiri, jotta hyvästä perimästä saataisiin irti mahdollisimman paljon.
76:2.7 (849.1) Aabelin kuolema tuli hänen vanhempiensa tietoon, kun hänen koiransa toivat karjalaumat kotiin ilman isäntäänsä. Kainista oli Aatamille ja Eevalle nopeasti tulossa synkkä muistutus heidän mielettömyydestään, ja he rohkaisivat häntä tekemään päätöksen muuttaa pois puutarhasta.
76:2.8 (849.2) Kainin elämä Mesopotamiassa ei ollut joka suhteessa ollut onnellista, olihan hän varsin erikoisella tavalla rikkomuksen symboli. Ei niin, että hänen toverinsa olisivat olleet hänelle epäystävällisiä, mutta ei hän liioin ollut tietämätön siitä, että nämä alitajuisesti paheksuivat hänen läsnäoloaan. Mutta Kain tiesi, että ensimmäinen hänen tielleen osuva naapuriheimolainen surmaisi hänet, koska hän ei kantanut mitään heimomerkkiä. Pelko ja jonkinmääräiset tunnonvaivat johdattivat hänet katumaan. Kainilla ei ollut koskaan ollut Ajatuksensuuntaajaa, hän oli aina suhtautunut uhmamielellä perhekuriin ja halveksinut isänsä uskontoa. Mutta nyt hän meni äitinsä Eevan luo pyytämään hengellistä apua ja ohjausta, ja kun hän vilpittömästi pyysi jumalallista apua, Suuntaaja asettui häneen. Ja tämä Suuntaaja, joka Kainin sisimmässä asui ja katseli sieltä ulos, antoi Kainille selvän paremmuusedun, joka luokitteli hänet suuresti pelättyyn Aatamin heimoon.
76:2.9 (849.3) Ja niin Kain lähti Nodin maahan, toisesta Eedenistä itään. Hänestä tuli suuri johtaja isänsä kansanheimon erään ryhmän keskuudessa, ja hän tosiaankin tietyssä määrin täytti Serapatatian ennustukset, sillä koko elämänsä ajan hän edisti rauhaa nodiittien ja adamiittien välisessä kiistelyssä. Kain nai Remonan, erään kaukaisen serkkunsa, ja heidän ensimmäisestä pojastaan Eenokista tuli Elamin nodiittien päällikkö. Ja elamilaisten ja adamiittien välillä vallitsi satojen vuosien ajan rauhantila.
76:3.1 (849.4) Kun aika kului toisessa puutarhassa, sopimusrikon seuraukset kävivät yhä ilmeisemmiksi. Aatami ja Eeva kaipasivat suuresti sekä entisen kotinsa kauneutta ja rauhaa että Edentiaan toimitettuja lapsiaan. Oli todella riipaisevaa tarkkailla tätä suurenmoista pariskuntaa, joka oli alennettu maailman tavallisten lihallisten olentojen asemaan. Mutta he osasivat tähän entistä vähäisempään asemaansa suhtautua nöyryyttä ja lujuutta osoittaen.
76:3.2 (849.5) Aatami vietti viisaasti enimmän osan ajastaan kouluttamalla lapsiaan ja näiden tovereita pitämään huolta siviilihallinnosta, opetusmenetelmistä ja uskonnollisista hartaudenharjoituksista. Ellei hän olisi ollut näin kaukonäköinen, hänen kuolemansa jälkeen olisi riistäytynyt valloilleen hirveä sekasorto. Mutta näin menetellen Aatamin kuolema ei tuntunut hänen kansansa asiainhoidossa juuri mitenkään. Mutta jo kauan ennen kuin Aatami ja Eeva siirtyivät rajan taakse, he huomasivat, että heidän lapsensa ja kannattajansa olivat vähitellen oppineet unohtamaan heidän loistonsa päivät Eedenissä. Ja valtaosalle heidän kannattajistaan olikin parempi, että he unohtivat Eedenin suurenmoisuuden, sillä siten he eivät olleet niin alttiita kokemaan epäsuotuisamman ympäristönsä aiheuttamaa turhaa tyytymättömyyttä.
76:3.3 (849.6) Adamiittien siviilihallitsijat tulivat perimysjärjestystä noudattaen ensimmäisen puutarhan poikien keskuudesta. Aatamin ensimmäinen poika, Aataminpoika (Adam ben Adam), perusti violetin rodun sivukeskuksen toisesta Eedenistä pohjoiseen. Aatamin toisesta pojasta, Eevanpojasta, kehittyi mestarillinen johtaja ja hallintomies. Hän oli suureksi avuksi isälleen. Eevanpoika ei elänyt aivan yhtä pitkään kuin Aatami, ja hänen vanhimmasta pojastaan Jansadista tuli Aatamin seuraaja adamiittiheimojen päämiehenä.
76:3.4 (849.7) Uskonnollisten johtajien eli papiston ensimmäinen edustaja oli Seet, joka oli vanhin eloon jäänyt Aatamin ja Eevan toisessa puutarhassa syntyneistä pojista. Hän syntyi satakaksikymmentäyhdeksän vuotta Aatamin Urantialle-saapumisen jälkeen. Seet syventyi isänsä kansan hengellisen tilan kohennustyöhön, ja hänestä tuli toisen puutarhan uuden papiston päällikkö. Hänen poikansa Enos otti käyttöön uuden palvontajärjestyksen, ja Seetin pojanpoika Keenan pani alulle ulkolähetystyön, joka kohdistui ympäristön heimoihin lähellä ja kaukana.
76:3.5 (850.1) Seetiläiseen papinvirkaan kuului kolme tehtäväkenttää, sillä papin oli huolehdittava uskonnosta, terveydenhoidosta ja opetuksesta. Tähän veljeskuntaan kuuluvat papit koulutettiin toimittamaan uskonnollisia menoja, palvelemaan lääkäreinä ja terveystarkastajina sekä toimimaan puutarhan koulujen opettajina.
76:3.6 (850.2) Aatamin karavaani oli jokien väliseen maahan tuonut mukanaan satojen ensimmäisen puutarhan kasvien ja viljalajien siemeniä ja sipuleita; he olivat myös tuoneet mukanaan suuret karjalaumat ja muutaman yksilön jokaista kotieläintä. Tämän vuoksi he olivat ympäristön heimoja huomattavasti edullisemmassa asemassa. He nauttivat monista alkuperäisen puutarhan aikaisemman kulttuurin tarjoamista eduista.
76:3.7 (850.3) Ensimmäisestä puutarhasta lähtöönsä saakka Aatami ja hänen perheensä olivat aina ravinneet itsensä hedelmillä, viljatuotteilla ja pähkinöillä. Matkalla Mesopotamiaan he olivat ensi kerran nauttineet yrttejä ja vihanneksia. Toisessa puutarhassa otettiin liha jo varhaisessa vaiheessa ravintoaineiden joukkoon, mutta Aatami ja Eeva eivät koskaan syöneet lihaa tavallisen ruokavalionsa osana. Myöskään Aataminpojasta, Eevanpojasta tai muistakaan alkuperäisen puutarhan ensimmäisen polven lapsista ei tullut lihansyöjiä.
76:3.8 (850.4) Kulttuurisaavutusten ja älyllisen kehityksen alalla adamiitit olivat pitkälti ympäristön kansoja edellä. He loivat kolmannen kirjaimiston ja laskivat muissakin suhteissa perustukset paljolle sellaiselle, joka toimi nykyajan taiteen, tieteen ja kirjallisuuden edelläkävijänä. Täällä, Tigrisin ja Eufratin välisillä mailla, he ylläpitivät kirjoittamisen, metallinkäsittelyn, savenvalannan ja kankaankudonnan taitoja ja loivat arkkitehtuurin, jolle ei tuhansiin vuosiin löytynyt vertaista.
76:3.9 (850.5) Violettien kansojen kotielämä oli aikaansa ja aikakauteensa nähden ihanteellista. Lapset pantiin käymään oppikurssit maataloudessa, käsityötaidossa ja karjanhoidossa, tai vaihtoehtoisesti heidät opetettiin suorittamaan seetiläisen kolminaisia tehtäviä: toimimaan pappina, lääkärinä ja opettajana.
76:3.10 (850.6) Ajatellessanne seetiläispapistoa älkää sekoittako noita ylevämielisiä ja jaloja terveydenhoidon ja uskonnon opettajia, noita todellisia kasvattajia myöhempien heimojen ja ympäristön kansakuntien rappeutuneisiin ja kaupallisiin papistoihin. Seetiläisten uskonnolliset käsitykset Jumaluudesta ja maailmankaikkeudesta olivat edistyneitä ja melkolailla totuudenmukaisia, heidän terveydenhoitotoimensa olivat aikaansa nähden erinomaisia, eikä heidän koulutusmenetelmiään ole koskaan jälkeenpäin ylitetty.
76:4.1 (850.7) Aatami ja Eeva olivat ihmisten violetin rodun, yhdeksännen Urantialle ilmestyneen ihmisrodun, perustajat. Aatamilla ja hänen jälkeläisillään oli siniset silmät, ja violeteille kansoille oli ominaista vaalea iho ja vaalea tukanväri: keltainen, punainen ja ruskea.
76:4.2 (850.8) Eevalle synnytykset eivät olleet tuskallisia; sitä ne eivät myöskään olleet alkuaikojen evolutionaarisille roduille. Vasta evolutionaarisen ihmisen ja nodiittien sekä myöhemmin adamiittien yhdistymisestä ilmaantuneet rodut kärsivät ankarista synnytyskivuista.
76:4.3 (851.1) Jerusemilaisveljiensä tavoin Aatami ja Eeva saivat tarvitsemansa energian kahdenlaisesta ravitsemuksesta, sillä he ylläpitivät elintoimintansa sekä ravinnon että valon avulla, joita täydensivät tietyt, Urantialla paljastamattomat, fyysisen tason ylittävät energiat. Heidän Urantialla syntyneet jälkeläisensä eivät perineet vanhemmilleen ominaista energianotto- ja valonkierrätysmenetelmää. Heillä oli vain yksi aineen kiertokulkujärjestelmä eli ihmiselle ominainen, verenkierron avulla tapahtuva ruumiinravitsemisjärjestelmä. He olivat rakenteeltaan kuolevaisia, pitkäikäisiä tosin, jos kohta pitkäikäisyyskin pyrki jokaisen sukupolven myötä laskemaan kohti ihmiselle ominaista tasoa.
76:4.4 (851.2) Aatami ja Eeva sekä heidän lastensa ensimmäinen sukupolvi eivät käyttäneet ravinnokseen eläimen lihaa. He elivät pelkästään ”puiden hedelmillä”. Ensimmäisen sukupolven jälkeen kaikki Aatamin jälkeläiset alkoivat käyttää maitotuotteita, mutta monet heistä noudattivat edelleen lihatonta ruokavaliota. Myöskään monet niistä eteläisistä heimoista, joihin he myöhemmin yhdistyivät, eivät syöneet lihaa. Useimmat näistä kasvissyöjäheimoista vaelsivat sittemmin itään ja jatkavat elämäänsä Intian kansoihin sekoittuneina.
76:4.5 (851.3) Aatamin ja Eevan niin fyysinen kuin hengellinenkin näkökyky oli paljon nykyisten kansojen näkökykyä parempi. Heidän erityisaistinsa olivat paljon tarkemmat, joten he kykenivät näkemään keskiväliolennot ja enkeliarmeijat, Melkisedekit ja langenneen Prinssi Caligastian, joka saapui useampaan kertaan neuvottelemaan jalon seuraajansa kanssa. Yli sata vuotta rikkomuksen jälkeen heillä oli vielä tallella kyky nähdä mainitut taivaalliset olennot. Nämä erityisaistit eivät ilmenneet enää yhtä tarkkoina heidän lapsissaan, ja kunkin seuraavan sukupolven myötä ne heikkenemistään heikkenivät.
76:4.6 (851.4) Aatamin lapsilla oli tavallisesti sisimmässään Suuntaaja, sillä heillä kaikilla oli kiistaton eloonjäämisen kapasiteetti. Nämä valiojälkeläiset eivät olleet yhtä alttiita peloille kuin evoluution lapset. Urantian nykyisissä roduissa on jäljellä niin paljon pelkoa siksi, että rotujen fyysiseen kohennukseen tähdänneiden suunnitelmien varhaisessa vaiheessa tapahtuneen kariutumisen vuoksi esi-isänne saivat perin vähän Aatamin elämänplasmaa.
76:4.7 (851.5) Aineellisten Poikien ja heidän jälkeläistensä ruumiinsolut ovat tauteja vastaan huomattavasti vastustuskykyisempiä kuin planeetan syntyperäisten evolutionaaristen rotujen ruumiinsolut. Syntyperäisrotujen ruumiinsolut ovat sukua tämän maailman eläville, sairauksia aiheuttaville, mikroskooppisen pienille ja vielä niitäkin pienemmille organismeille. Nämä tosiasiat selittävät, miksi Urantian kansojen on ponnisteltava erittäin lujasti tieteellisen toiminnan alalla kyetäkseen torjumaan runsaslukuiset fyysiset häiriötilat. Kykenisitte vastustamaan tauteja huomattavasti paremmin, jos roduissanne olisi enemmän aatamillista elämänainesta.
76:4.8 (851.6) Asetuttuaan asumaan toiseen puutarhaan Eufratin varrelle Aatami päätti jättää jälkeensä mahdollisimman paljon elämänplasmaansa, joka hyödyttäisi maailmaa hänen kuolemansa jälkeen. Niinpä Eevasta tehtiin kaksitoistajäsenisen rodunkohennuskomission päällikkö, ja ennen Aatamin kuolemaa tämä komissio oli valinnut 1 682 korkeimmantyyppistä Urantian naista, ja nämä naiset hedelmöitettiin Aatamin elämänplasmalla. Sataakahtatoista lukuun ottamatta kaikki heidän lapsensa varttuivat täysi-ikäisiksi, joten tällä tavalla maailmaa tuli entisten lisäksi hyödyttämään 1 570 oivallista miestä ja naista. Vaikka nämä äitiehdokkaat valittiin kaikkien ympäristön heimojen keskuudesta ja vaikka he edustivat useimpia maailman rotuja, niin valtaosa valittiin kuitenkin parhaimmista nodiittisuvuista, ja he muodostivat mahtavan andiittirodun alkuidun. Nämä lapset syntyivät ja heidät kasvatettiin lasten äidin edustaman rodun heimoympäristössä.
76:5.1 (851.7) Vähän toisen Eedenin perustamisen jälkeen Aatamille ja Eevalle ilmoitettiin asianmukaisesti, että heidän katumuksensa oli hyväksyttävää ja että vaikka he joutuisivatkin kärsimään oman maailmansa kuolevaisten kohtalon, mitään estettä ei ollut kelpuuttaa heitä pääsemään Urantian nukkuvien eloonjäävien joukkoon. He uskoivat täysin tähän ilosanomaan kuolleistaheräämisestä ja arvonpalauttamisesta, jonka Melkisedekit niin liikuttavalla tavalla heille julistivat. Heidän rikkomuksensa oli ollut arviointivirhe eikä tietoista ja harkittua kapinointia edustava synti.
76:5.2 (852.1) Aatamilla ja Eevalla ei Jerusemin kansalaisina ollut Ajatuksensuuntaajaa, eikä heissä Suuntaajaa asunut myöskään, silloin kun he toimivat Urantialla ensimmäisessä puutarhassa. Mutta vähän sen jälkeen kun heidät oli alennettu kuolevaisen asemaan, he tiedostivat, että heidän sisimmässään oli uusi presenssi, ja he havahtuivat tajuamaan, että ihmisen asema, johon liittyi vilpitön katumus, oli mahdollistanut Suuntaajan asettumisen heidän sisimpäänsä. Nimenomaan tämä tietoisuus Suuntaajan heissä olemisesta rohkaisi suuresti Aatamia ja Eevaa koko heidän elämänsä loppuajan. He tiesivät epäonnistuneensa Satanian Aineellisina Poikina, mutta he tiesivät myös, että Paratiisiin johtava elämänvaihe oli heille edelleen avoinna siinä asemassa, joka heillä oli taivaaseen nousevina universumin poikina.
76:5.3 (852.2) Aatami oli tietoinen siitä tuomiokautisesta kuolleistaherättämisestä, joka tapahtui yhtä aikaa hänen planeetalle saapumisensa kanssa, ja hän uskoi, että hänet puolisoineen todennäköisesti uudelleenpersonoitaisiin seuraavan Poikien luokan edustajan saapumisen yhteydessä. Hän ei tiennyt, että Mikael, tämän universumin hallitsija, olisi niin pian ilmestyvä Urantialle. Hän arveli, että seuraavaksi saapuva Poika kuuluisi Avonaalien luokkaan. Aatamin ja Eevan Mikaelilta saaman ainoan henkilökohtaisen viestin pohdiskelu tuntui heistä kuitenkin aina lohduttavalta, vaikka siinä olikin jotain, jota heidän oli vaikea käsittää. Muiden lohdutuksen ja ystävyyden julkituontien lomassa tässä viestissä sanottiin: ”Olen tarkastellut olosuhteita, joissa rikkomuksenne tapahtui; olen muistanut, miten sydämessänne halusitte olla iäti lojaaleja Isäni tahtoa kohtaan; ja teidät kutsutaan kuolonunen syleilystä, kun tulen Urantialle, elleivät valtakunnassani minun alaisinani palvelevat Pojat haetuta teitä jo sitä ennen.”
76:5.4 (852.3) Ja tämä oli suuri mysteeri Aatamille ja Eevalle. He saattoivat ymmärtää tähän sanomaan sisältyvän verhotun lupauksen mahdollisesta erillisestä kuolleistaherättämisestä, ja sellainen mahdollisuus ilahdutti heitä suuresti, mutta he eivät voineet ymmärtää sen vihjauksen tarkoitusta, jonka mukaan he kenties lepäisivät Mikaelin henkilökohtaiseen Urantialle-ilmestymiseen liittyvään kuolleistaherätykseen saakka. Ja niin Eedenin pariskunta julisti aina, että Jumalan Poika kerran saapuisi, ja rakkaimmilleen he kertoivat uskomuksestaan tai ainakin kaihoisasta toiveestaan, että heidän kömmähdystensä ja murheidensa maailma saattaisi kenties olla se maailma, jossa tämän universumin hallitsija päättäisi toimia lahjoittautuvana Paratiisin-Poikana. Sellainen tuntui liian hyvältä ollakseen totta, mutta Aatami elätteli mielessään ajatusta, että taistelujen repimä Urantia saattaisi loppujen lopuksi osoittautua Satanian järjestelmän onnekkaimmaksi maailmaksi, koko Nebadonin kadehtimaksi planeetaksi.
76:5.5 (852.4) Aatami eli 530 vuotta, ja hänestä voitaisiin sanoa, että hän kuoli vanhuuttaan. Hänen fyysinen mekanisminsa yksinkertaisesti kului loppuun; hajoamisprosessi sai vähitellen voiton uusiutumisprosessista, ja väistämätön loppu tuli. Eeva oli kuollut yhdeksäntoista vuotta aiemmin sydämen heikkenemiseen. Heidät haudattiin kumpikin sen jumalanpalveluksia varten pystytetyn temppelin keskelle, joka oli rakennettu heidän suunnitelmiensa mukaan pian siirtokuntaa suojanneen muurin valmistumisen jälkeen. Ja tästä sai alkunsa tapa haudata merkittävät ja hurskaat miehet ja naiset palvontapaikkojen lattian alle.
76:5.6 (852.5) Aineellisen tason yläpuolella toimiva Urantian hallitus jatkoi toimintaansa Melkisedekien johdolla, mutta välitön fyysinen yhteys evolutionaarisiin rotuihin oli katkennut. Planeettaprinssin ruumiillisen esikunnan saapumisen kaukaisista ajoista lähtien, koko sen ajan, jonka Van ja Amadon toimivat, aina Aatamin ja Eevan saapumiseen asti planeetalle oli ollut sijoitettuina universumihallituksen fyysisiä edustajia. Mutta aatamilaisen rikkomuksen myötä tämä yli neljäsataaviisikymmentätuhatta vuotta jatkunut järjestelmä päättyi. Hengellisillä toimikentillä enkeliauttajat jatkoivat ponnistelujaan yhdessä Suuntaajien kanssa kumpaistenkin työskennellessä sankarillisesti yksilön pelastamisen hyväksi. Mutta mitään kokonaisvaltaista suunnitelmaa, joka olisi tähdännyt laaja-alaiseen maailman hyvinvointiin, ei esitetty maan kuolevaisille, ennen kuin Makiventa Melkisedek saapui Abrahamin päivinä. Makiventa Melkisedek laski Jumalan Pojan voimalla, kärsivällisyydellä ja arvovallalla perustukset epäonnisen Urantian edelleenkohentamiselle ja hengelliselle kuntoutukselle.
76:5.7 (853.1) Epäonni ei kuitenkaan ole ollut Urantian yksinomaisena osana, vaan tämä planeetta on ollut Nebadonin paikallisuniversumissa myös onnekkain. Urantialaisten tulisi laskea pelkästään voitokseen, jos heidän esi-isiensä kömmähdykset ja alkuaikojen maailmanhallitsijoiden erehdykset syöksivät planeetan niin toivottomaan sekaannuksen tilaan – jota pahuus ja synti vielä entisestään hämmensivät –, että juuri tämä pimeä tausta vetosi niin syvästi Nebadonin Mikaeliin, että hän valitsi tämän maailman näyttämöksi, jolla hän paljastaisi taivaallisen Isän rakastavan persoonallisuuden. Ei suinkaan ole kysymys siitä, että Urantia olisi tarvinnut Luoja-Poikaa selvittämään sekavat asiansa, vaan pikemminkin on kysymys siitä, että Urantialla ilmenevät pahuus ja synti tarjosivat Luoja-Pojalle vaikuttavamman taustan, jota vasten hän saattoi paljastaa Paratiisin-Isän verrattoman rakkauden, laupeuden ja pitkämielisyyden.
76:6.1 (853.2) Aatami ja Eeva vaipuivat kuoleman lepoon luottaen lujasti Melkisedekien heille antamiin lupauksiin siitä, että he kerran heräisivät kuolon unesta aloittaakseen elämän mansiomaailmoissa. Kaikki nämä maailmat olivat heille tuiki tuttuja ajalta, jolloin he elivät siellä ennen heidän violetin rodun lihallisessa hahmossa Urantialla suorittamaansa tehtävää.
76:6.2 (853.3) Eivätkä he kauan levänneetkään maailman kuolevaisten tiedottoman unen suomassa unohduksessa. Kolmantena päivänä Aatamin kuoleman jälkeen, toisena päivänä hänen kunnioituksentäyteisten hautajaistensa jälkeen, ojennettiin Gabrielille Edentian silloisen Kaikkein Korkeimman vahvistama ja Mikaelin puolesta toimineen Salvingtonin Päivien Yhdistyneen hyväksymä Lanaforgen käskykirje, jossa määrättiin järjestämään erillinen nimenhuuto Urantialla sattuneesta aatamilaisesta rikkomuksesta eloonjääneille ansioituneille henkilöille. Ja tämän erillisestä ylösnousemuksesta – Urantian sarjassa numero kaksikymmentäkuusi – annetun käskyn mukaisesti Aatami ja Eeva jälleenpersonoitiin ja yhdistettiin kokonaisuudeksi Satanian mansiomaailmojen kuolleistaheräämissaleissa 1 316 sellaisen toverinsa mukana, joiden kanssa he olivat jakaneet ensimmäisen puutarhan kokemukset. Monet muut uskolliset sielut oli otettu taivaaseen jo Aatamin saapumisen aikaan, jossa yhteydessä järjestettiin sekä nukkuvien eloonjäävien että ansioituneiden, silloin elossa olleiden taivasmatkalaisten tuomiokauden päättävä tuomiopäivä.
76:6.3 (853.4) Aatami ja Eeva suoriutuivat asteittaiseen ylösnousemukseen kuuluvista maailmoista nopeasti niin, että he saivat kohta Jerusemin kansalaisuuden. Näin he siis taas kerran olivat alkuperäisen planeettansa asukkaita, mutta tällä kerralla he olivat sitä universumin persoonallisuuksien aikaisemmasta poikkeavan luokan jäseninä. He olivat lähteneet Jerusemista vakinaisina kansalaisina – Jumalan poikina, he palasivat ylösnousemuskansalaisina – ihmisen poikina. Heidät liitettiin välittömästi järjestelmäpääkaupungin Urantia-palveluun, ja myöhemmin heille annettiin jäsenyys Urantian nykyisen neuvoa-antavan ja valvovan elimen muodostavien neljänkolmatta neuvonantajan joukossa.
76:6.4 (854.1) Ja näin päättyy kertomus Urantian Planetaarisesta Aatamista ja Eevasta, kertomus koettelemuksesta, tragediasta ja riemuvoitosta, henkilökohtaisesta riemuvoitosta ainakin teidän hyvää tarkoittaneen mutta harhautuneen Aineellisen Poikanne ja Tyttärenne kannalta, ja epäilemättä, viime kädessä myös kertomus heidän maailmalleen ja sen kapinan murjomille ja pahuuden ahdistamille asukkaille lopulta koituvasta riemuvoitosta. Kaiken kaikkiaanhan Aatami ja Eeva myötävaikuttivat sivilisaation joutuisaan kehitykseen voimallisesti, ja he nopeuttivat ihmisrodun biologista edistymistä. He jättivät maan päälle suurenmoisen kulttuurin, mutta sellaisella edistyneellä sivilisaatiolla ei ollut mahdollisuutta säilyä siksi, että aatamilainen perimä laimeni liian aikaisessa vaiheessa, ja lopulta se sulautui muihin kulttuureihin. Kansa tuottaa sivilisaation, sivilisaatio ei tuota kansaa.
76:6.5 (854.2) [Esittänyt Solonia, ”Puutarhan Ääni” -serafi.]
Urantia-kirja
Luku 77
77:0.1 (855.1) USEIMMISSA Nebadonin asutuissa maailmoissa asuu yksi tai useampia ryhmiä ainutlaatuisia olentoja, jotka elävät noiden maailmojen kuolevaisten ja enkeliluokkien jotakuinkin keskivälissä olevalla elävien olentojen toimintatasolla; siksi heitä kutsutaankin keskiväliolennoiksi. Näyttää siltä kuin he olisivat ajallisuudessa ilmenevä sattuma, mutta heitä esiintyy niin laajalti ja he ovat auttajina niin arvokkaita, että olemme kaikki jo kauan sitten hyväksyneet heidät yhdeksi yhdistyneeseen planeettapalveluumme olennaisesti kuuluvaksi olentoluokaksi.
77:0.2 (855.2) Urantialla toimii kaksi selvästi toisistaan erottuvaa keskiväliolentojen luokkaa: ensiasteinen eli vanhempi joukko, joka ilmaantui olemassaolon piiriin Dalamatian aikoina, ja toisasteinen eli nuorempi ryhmä, joka on peräisin Aatamin ajoilta.
77:1.1 (855.3) Ensiasteisten keskiväliolentojen syntyhistoriassa yhdistyvät Urantialla aineellinen ja hengellinen ainutlaatuisella tavalla keskenään. Tiedämme samanlaisia olentoja olevan muissakin maailmoissa ja muissakin järjestelmissä, mutta niissä he ilmaantuivat toisenlaisin menetelmin.
77:1.2 (855.4) On hyvä pitää aina mielessä, että kehittyvällä planeetalla toisiaan seuraavat Jumalan Poikien lahjoittautumiset tuovat mukanaan merkittäviä muutoksia tuon maailman hengelliseen järjestykseen, ja toisinaan ne muuttavat hengellisten ja aineellisten vaikuttajien keskinäisten yhteenliittymien aikaansaannoksia sillä tavoin, että tuloksena on tosiaan vaikeasti ymmärrettäviä tilanteita. Prinssi Caligastian esikunnan sadan ruumiillisen jäsenen asema on esimerkki juuri tällaisesta eri tekijöiden ainutlaatuisesta keskinäisestä yhteenliittymisestä: Jerusemin ylösnousemuksellisina morontiakansalaisina he olivat aineellisen tason yläpuolelle kuuluvia olentoja, vailla suvunjatkamisoikeuksia. Taivaasta alas laskeutuneina planetaarisina hoivaajina he olivat Urantialla aineellisia ja sukupuolellisia luotuja, jotka kykenivät siittämään aineellisia jälkeläisiä (niin kuin jotkut heistä sittemmin tekivätkin). Mitä me emme kykene tyydyttävästi selittämään on se, miten nämä sata pystyivät aineellisuuden ylittävällä tasolla toimimaan vanhemman osassa, mutta nimenomaan sellaista kuitenkin tapahtui. Ruumiillisen esikunnan erään miespuolisen ja erään naispuolisen jäsenen aineellisen tason ylittävän (ei-sukupuolisen) suhteen tuloksena oli ensiasteisten keskiväliolentojen esikoisen ilmaantuminen.
77:1.3 (855.5) Kohta havaittiin, että tällaiseen luokkaan, kuolevaisten tason ja enkelien tason keskivälille, kuuluva luotu olisi suureksi avuksi Prinssin päämajan tehtävien suorittamisessa, ja niin jokaiselle ruumiilliseen esikuntaan kuuluvalle pariskunnalle myönnettiin lupa tuottaa samanlainen olento. Tämän hankkeen tuloksena oli ensimmäinen viidenkymmenen keskiväliolennon ryhmä.
77:1.4 (855.6) Vuoden ajan tämän ainutlaatuisen ryhmän työskentelyä tarkkailtuaan Planeettaprinssi antoi valtuudet keskiväliolentojen rajoittamattomaan tuottamiseen. Tätä hanketta toteutettiin niin kauan kuin kyseistä luomiskykyä riitti, ja tällä tavoin saatettiin olevaiseksi alkuperäinen 50 000 jäsenen ryhmä.
77:1.5 (856.1) Jokaisen keskiväliolennon aikaansaamisen jälkeen seurasi puolen vuoden tauko, ja kun kullekin parille oli syntynyt tuhat tällaista olentoa, seuraavaa ei enää koskaan ilmaantunut. Eikä tarjolla ole mitään selitystä siihen, miksi tämä kyky tuhannennen jälkeläisen ilmaantumisen jälkeen ehtyi. Enemmät kokeilut, toistettiin niitä kuinka monta kertaa hyvänsä, päättyivät aina epäonnistumiseen.
77:1.6 (856.2) Näistä olennoista muodostui Prinssin hallinnon tiedustelujoukko. He samoilivat maailmaa pitkin ja poikin, tekivät huomioita ja havaintoja maailman roduista ja suorittivat Prinssille ja hänen esikunnalleen muita korvaamattomia palveluksia sen toiminnan piirissä, jonka tarkoituksena oli vaikuttaa kaukana planeetan päämajasta sijaitsevaan ihmisyhteisöön.
77:1.7 (856.3) Tällainen järjestely oli voimassa niihin traagisiin päiviin saakka, jolloin planeetan kapina kietoi pauloihinsa vähän yli neljä viidesosaa ensiasteisista keskiväliolennoista. Uskollisten joukkokunta astui Melkisedek-pesänhoitajien palvelukseen, ja aina Aatamin aikaan asti se toimi Vanin nimellisen johtajuuden alaisuudessa.
77:2.1 (856.4) Vaikka tämä on kertomus Urantian keskiväliolentojen syntyperästä, olemuksesta ja toiminnasta, on molempien olentoluokkien – ensiasteisten ja toisasteisten – keskinäinen sukulaisuus kuitenkin syynä siihen, että meidän on välttämätöntä keskeyttää kertomus ensiasteisista keskiväliolennoista hetkeksi tähän ja seurata Prinssi Caligastian ruumiillisen esikunnan kapinallisjäsenistä polveutuvaa sukuhaaraa planetaarisen kapinan päivistä Aatamin aikoihin. Juuri tätä rotuperimää edustava sukuhaara nimittäin tuotti toisen Eedenin puutarhan alkuaikoina puolet keskiväliolentojen toisasteisen luokan esivanhemmista.
77:2.2 (856.5) Prinssin esikunnan fyysiset jäsenet oli rakennettu sukupuolellisiksi luoduiksi, jotta he osallistuisivat hankkeeseen sellaisten jälkeläisten tuottamiseksi, joissa esiintyisivät heidän oman erityisen olentoluokkansa yhteiset ominaisuudet yhdistyneinä Andonin heimojen valikoituihin rodullisiin ominaisuuksiin, ja tämä kaikki oli ennakkovalmistelua myöhemmin tapahtuvaksi tiedetylle Aatamin ilmestymiselle. Elämänkantajat olivat suunnitelleet uudentyyppisen kuolevaisen. Suunnitelmaan sisältyi Prinssin esikunnan yhteisten jälkeläisten yhdistyminen Aatamin ja Eevan ensimmäisen polven jälkeläisiin. He olivat siis laatineet suunnitelmansa siltä pohjalta, että tavoitteena oli uusi planetaaristen luotujen luokka, josta he toivoivat, että sen jäsenistä tulisi ihmisyhteisön opettaja-hallitsijoita. Näiden olentojen oli tarkoitus olla sosiaalisessa mielessä, mutta ei hallinnollisessa mielessä, riippumattomia. Mutta kun tämä hanke lähes täydellisesti epäonnistui, emme koskaan saa tietää, millaisen hyväntahtoista johtajuutta ja verratonta kulttuuria edustavan aristokratian Urantia menetti. Sillä kun aineellisen esikunnan jäsenet myöhemmin tuottivat jälkeläisiä, se tapahtui kapinan jälkeen, ja sitten kun heiltä oli riistetty yhteys järjestelmän elämänvirtoihin.
77:2.3 (856.6) Kapinan jälkeisenä aikakautena Urantialla sattui monia epätavallisia tapahtumia. Suurenmoinen sivilisaatio, Dalamatian kulttuuri, oli murenemassa. ”Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä (nodiitteja), ja kun jumalten pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia, olivat nämä lapset noita ’muinaisajan mahtimiehiä’, ’mainetekojen miehiä’.” Vaikka esikunnan jäsenet ja heidän ensimmäiset jälkeläisensä tuskin olivat ”jumalten poikia”, noiden kaukaisten aikojen evolutionaariset kuolevaiset pitivät heitä kuitenkin sellaisina; perimätieto liioitteli jopa heidän ruumiinkokoaan. Tämä siis on sen miltei yleismaailmallisen kansantarun alkulähde, joka kertoo maan päälle tulleista jumalista ja siitä, kuinka nämä ihmisten tyttärien kanssa siittivät muinaisten sankarien rodun. Ja koko tämä legenda sekaantui toisessa puutarhassa myöhemmin esiintyneistä adamiittien rotusekoituksista kertoviin tarinoihin.
77:2.4 (857.1) Koska Prinssin esikunnan sadassa ruumiillisessa jäsenessä oli andonilaisen ihmissuvun ituplasmaa, olisi luonnollisesti ollut odotettavissa, että jos he ryhtyisivät sukupuoliseen jälkeläistentuottamiseen, heidän jälkeläisensä muistuttaisivat joka suhteessa muiden andonilaisvanhempien jälkeläisiä. Mutta kun esikunnan kuusikymmentä kapinallista, Nodin kannattajat, sitten tosiaankin ryhtyivät sukupuoliseen jälkeläisten tuottamiseen, heidän lapsensa osoittautuivat sekä andonilaisiin että sangik-kansoihin verrattuina lähes kaikissa suhteissa ylivertaisiksi. Tämä odottamaton ylivertaisuus ei ollut tunnusomaista vain fyysisten ja älyllisten ominaisuuksien kohdalla, vaan ulottui myös hengellisiin kykyihin.
77:2.5 (857.2) Nämä ensimmäisessä nodiittisukupolvessa ilmenneet mutanttipiirteet aiheutuivat tietyistä muutoksista, joita oli tehty andonilaisten ituplasman perinnöllisyystekijöiden keskinäiseen järjestykseen ja kemiallisiin rakennusosiin. Näiden muutosten syynä oli se, että esikunnan jäsenten ruumiissa esiintyi Satanian järjestelmän voimakkaita elämän ylläpitopiirejä. Nämä elämän virtapiirit panivat erityiseen Urantian rakennemalliin kuuluvat kromosomit järjestymään uudella tavalla niin, että ne tulivat lähemmäksi säädettyyn nebadonilaiseen elollisuuden ilmenemistapaan kuuluvia, satanialaista erityismuotoa noudattavia vakioituja rakennekaavoja. Menetelmä, jota käytettiin tämän ituplasman muodonmuutoksen aikaansaamiseksi siihen järjestelmän elämänvirtojen avulla vaikuttamalla, ei ole kovinkaan kaukana niistä menetelmistä, joilla Urantian luonnontieteilijät röntgensäteitä käyttämällä muuntavat kasvien ja eläinten ituplasmaa.
77:2.6 (857.3) Näin nodiittikansat siis ilmaantuivat eräistä omalaatuisista ja odottamattomista muunnoksista, jotka toteutuivat Avalonin kirurgien andonilaisluovuttajien kehosta esikunnan ruumiillisten jäsenten kehoon siirtämässä elämänplasmassa.
77:2.7 (857.4) Muistanette, että sadasta andonilaisen ituplasman luovuttajasta tehtiin vuorostaan elämänpuun vaatiman orgaanisen täydenteen haltijoita niin, että Satanian elämänvirrat huuhtoivat myös heidän ruumistaan. Myös ne neljäkymmentäneljä muunnettua andoniittia, jotka esikunnan mukana liittyivät kapinaan, pariutuivat keskenään ja antoivat merkittävän lisänsä nodiittikansojen muita parempiin rotukantoihin.
77:2.8 (857.5) Mainitut kaksi ryhmää, joihin kuului 104 muunnettua andoniittien elämänplasmaa kantavaa yksilöä, ovat nodiittien – kahdeksannen Urantialle ilmestyneen rodun – esivanhemmat. Ja tämä elollisuuden ihmishahmoisen muodon uusi ilmenemismuoto edustaa jälleen uutta vaihetta sen alkuperäisen suunnitelman toteutumisessa, jonka mukaan Urantiaa käytetään elollisuusmuuntelujen maailmana, paitsi että tämä oli eräs odottamattomista kehitystuloksista.
77:2.9 (857.6) Puhdasveriset nodiitit olivat suurenmoinen rotu, mutta he sekoittuivat vähitellen maailman evolutionaarisiin kansoihin, ja ennen pitkää oli havaittavissa melkoista rappeutumista. Kymmenentuhatta vuotta kapinan jälkeen he olivat jo menettäneet ylivertaisuuttaan niin paljon, että heidän keskimääräinen elinaikansa oli vain vähän evolutionaaristen rotujen elinikää pitempi.
77:2.10 (857.7) Kun arkeologit kaivavat esiin nodiittien myöhempien sumerilaisjälkeläisten savitauluarkistoja, he löytävät sumerilaisten kuningasluetteloita, jotka ulottuvat useita tuhansia vuosia ajassa taaksepäin. Ja sitä mukaa kun nämä muistiinpanot ulottuvat yhä kauemmas menneisyyteen, pitenevät myös yksittäisten kuninkaiden hallituskaudet jostakin kahdestakymmenestäviidestä tai kolmestakymmenestä vuodesta aina sataanviiteenkymmeneen vuoteen ja ylikin. Tämä näiden vanhempien kuninkaiden hallituskausien piteneminen osoittaa, että jotkut varhaisista nodiittihallitsijoista (Prinssin esikunnan välittömistä jälkeläisistä) todellakin elivät pitempään kuin heidän myöhempien aikojen seuraajansa, ja lisäksi se osoittaa pyrkimystä venyttää dynastioita niin, että päästään aina Dalamatian aikaan saakka.
77:2.11 (857.8) Tällaisista pitkäikäisistä yksilöistä kertovat merkinnät johtuvat myös ajanlaskun yksikkönä käytettyjen kuukausien ja vuosien sekoittumisesta keskenään. Sama ilmiö on myös havaittavissa Raamatun esittämässä Abrahamin sukuluettelossa sekä kiinalaisten varhaisissa muistiinmerkinnöissä. Kaksikymmentäkahdeksanpäiväisen kuukauden tai aikajakson sekoittaminen myöhemmin käyttöön otettuun yli kolmesataaviisikymmenpäiväiseen vuoteen oli syynä perimätietoihin, jotka kertovat tällaisista pitkäikäisistä ihmisistä. On olemassa muistiinmerkintöjä miehestä, joka eli yli yhdeksänsataa ”vuotta”. Tämä ajanjakso ei todellisuudessa vastaa täyttä seitsemääkymmentäkään vuotta, ja tällaisia elinaikoja pidettiin hyvin kauan aikaa merkittävän pitkinä; ”kuusikymmentä vuotta ja kymmenen”, niin kuin tällainen elinaika myöhemmin ilmaistiin.
77:2.12 (858.1) Vielä kauan Aatamin päivien jälkeen tapana oli laskea aikaa kahdenkymmenenkahdeksan päivän kuukausina. Mutta kun egyptiläiset noin seitsemäntuhatta vuotta sitten ryhtyivät uudistamaan kalenteria, he tekivät sen suurta tarkkuutta noudattaen ja ottivat käyttöön 365-päiväisen vuoden.
77:3.1 (858.2) Dalamatian mereenvajoamisen jälkeen nodiitit siirtyivät pohjoiseen ja itään, ja pian sen jälkeen he perustivat rotunsa ja kulttuurinsa pääpaikaksi uuden Dilmunin kaupungin. Ja noin viisikymmentätuhatta vuotta Nodin kuoleman jälkeen, kun Prinssin esikunnan jälkeläisten määrä oli noussut liian suureksi heidän saada elantonsa uutta Dilmunin kaupunkiaan välittömästi ympäröiviltä mailta, ja sen jälkeen kun he olivat ryhtyneet solmimaan keskinäisiä aviositeitä rajanaapureidensa eli andoniitti- ja sangik-heimojen kanssa, heidän johtajiensa mieleen juolahti, että olisi tehtävä jotakin heidän rodullisen yhtenäisyytensä säilyttämiseksi. Niinpä heimoneuvosto kutsuttiin koolle, ja paljon pohdinnan jälkeen hyväksyttiin Bablotin, Nodin erään jälkeläisen, laatima suunnitelma.
77:3.2 (858.3) Bablot ehdotti, että pystytettäisiin suurellinen, rodun kunniakkuutta korostava temppeli keskelle heidän tuolloin hallussaan pitämää maa-aluetta. Tälle temppelille oli tarkoitus rakentaa torni, jonka kaltaista maailma ei ollut koskaan vielä nähnyt. Sen oli määrä olla heidän katoamassa olevan suuruutensa monumentaalinen muistomerkki. Oli monia, jotka halusivat muistomerkin pystytettäväksi Dilmuniin, mutta toiset puolustivat ajatusta, että sellainen suuri rakennelma pitäisi sijoittaa turvallisen välimatkan päähän meren vaaroista, sillä he muistivat perimätiedot heidän ensimmäisen pääkaupunkinsa Dalamatian joutumisesta veden alle.
77:3.3 (858.4) Bablotin suunnitelmien mukaan uusista rakennuksista olisi pitänyt tulla nodiittikulttuurin ja -sivilisaation tulevaisuudessa rakennettavan keskuksen ydin. Hänen kantansa pääsi loppujen lopuksi voitolle, ja rakennustyö alkoi hänen suunnitelmiensa mukaisesti. Uuden kaupungin nimeksi oli tornin arkkitehdin ja rakennuttajan mukaan määrä tulla Bablot. Myöhemmin paikkakunta tunnettiin Bablodina ja vihdoin Baabelina.
77:3.4 (858.5) Mutta nodiittien keskuudessa esiintyi yhä jossakin määrin suhtautumiseroja tämän hankkeen suunnitelmia ja tarkoitusta kohtaan. Heidän johtajansakaan eivät olleet täysin yksimielisiä sen kummemmin rakennussuunnitelmista kuin siitäkään, mihin tarkoitukseen rakennuksia niiden valmistuttua käytettäisiin. Neljän ja puolen vuoden työskentelyn jälkeen leimahti suuri kiista tornin pystyttämisen tavoitteesta ja tarkoituksesta. Riidat kävivät niin kitkeriksi, että koko työ pysähtyi. Muonankantajat levittivät uutiset erimielisyyksistä, ja rakennuspaikalle alkoi kerääntyä heimojen väkeä sankoin joukoin. Tornin rakentamisen tarkoituksesta esitettiin kolme erilaista näkemystä:
77:3.5 (858.6) 1. Suurin ryhmä eli lähes puolet halusi nähdä tornin rakennettavaksi nodiittien historian ja rodullisen ylivertaisuuden muistomerkiksi. Heidän mielestään sen olisi pitänyt olla suuri ja vaikuttava rakennelma, joka herättäisi ihailua kaikissa tulevissa sukupolvissa.
77:3.6 (858.7) 2. Toiseksi suurin mielipideryhmä tahtoi tornin suunniteltavaksi niin, että se kunnioittaisi Dilmunin kulttuurin muistoa. He aavistivat, että Bablotista tulisi suuri kaupan, taiteen ja teollisuuden keskus.
77:3.7 (859.1) 3. Pienin ryhmittymä ja samalla vähemmistö oli sitä mieltä, että tornin pystyttäminen tarjosi tilaisuuden sovittaa se mielettömyys, että heidän kantaisänsä olivat osallistuneet Caligastian kapinaan. He esittivät omana kantanaan, että torni olisi omistettava kaikkien Isän palvontaan; että uuden kaupungin ainoana tarkoituksena olisi Dalamatian tyhjäksi jättämän paikan täyttäminen eli, että se toimisi kulttuurin ja uskonnon keskuksena ympäristön barbaareille.
77:3.8 (859.2) Uskonnollinen ryhmä äänestettiin oitis kumoon. Enemmistö torjui sellaisen opin, että heidän esivanhempansa olivat muka syyllistyneet kapinaan. Heidän rotuunsa lyöty moinen poltinmerkki loukkasi heitä. Kun näin oli suoriuduttu yhdestä kiistaan liittyvästä kolmesta näkökulmasta ja kun he eivät keskustelemalla onnistuneet tekemään ratkaisua kahdesta jäljellä olevasta, he turvautuivat taisteluun. Uskonnollismieliset – taisteluun osallistumattomat – pakenivat koteihinsa etelään, kun heidän toverinsa sen sijaan taistelivat kunnes olivat miltei hävittäneet toisensa.
77:3.9 (859.3) Noin kaksitoistatuhatta vuotta sitten tehtiin toinen Baabelin tornin pystytysyritys. Andiittien sekoittumarodut (nodiitteja ja adamiitteja) ryhtyivät pystyttämään uutta temppeliä ensimmäisen rakennelman raunioille, mutta hanke ei saanut riittävästi kannatusta; se luhistui omaan suurellisuuteensa. Kyseinen seutu tunnettiin kauan aikaa Baabelin maana.
77:4.1 (859.4) Baabelin tornista käydyn kummallekin osapuolelle tuhoisan taistelun välittömänä seurauksena oli nodiittien hajaantuminen. Tämä sisällissota vähensi rodullisesti puhtaampien nodiittien lukumäärää suuresti ja oli monin tavoin syynä siihen, etteivät he onnistuneet perustamaan mitään merkittävää esiaatamilaista sivilisaatiota. Nodiittien kulttuuri taantui tästä ajasta alkaen yli sadankahdenkymmenentuhannen vuoden ajan, kunnes aatamilaisen aineksen lisäys sitä kohensi. Mutta vielä Aatamin aikoinakin nodiitit olivat yhä kyvykäs kansanheimo. Monia heidän rodullisesti sekoittuneita jälkeläisiään oli puutarhanrakentajien joukossa, ja monet Vanin ryhmänjohtajakapteeneista olivat nodiitteja. Jotkut kyvykkäimmistä Aatamin esikunnassa palvelleista mielistä olivat tätä rotua.
77:4.2 (859.5) Neljästä suuresta nodiittikeskuksesta kolme perustettiin heti Bablotin konfliktin jälkeen:
77:4.3 (859.6) 1. Läntiset eli Syyrian nodiitit. Kansallismielisten eli rotumuistomerkin kannattajien jäänteet matkasivat kohti pohjoista ja yhdistyivät andoniitteihin. Ne perustivat myöhemmin Mesopotamian luoteispuoliset nodilaiskeskukset. Kysymyksessä oli hajaantuvien nodiittien suurin ryhmä, ja tämä ryhmä antoi paljon myöhemmin ilmaantuneelle assyrialaisten sukukunnalle.
77:4.4 (859.7) 2. Itäiset eli Elamin nodiitit. Kulttuurin ja kaupan puolestapuhujat vaelsivat suurin joukoin kohti itää, Elamiin, ja siellä he liittyivät sekoittuneisiin sangik-heimoihin. Kolmenkymmenen–neljänkymmenen vuosituhannen takaiset elamilaiset olivat muuttuneet olemukseltaan jo suurelta osin sangikeiksi, vaikka he edelleen pitivätkin yllä sivilisaatiota, joka oli ympärillä asuvien barbaarien kulttuuria korkeammalla tasolla.
77:4.5 (859.8) Toisen puutarhan perustamisen jälkeen tästä läheisestä nodiittiyhdyskunnasta oli tapana puhua ”Nodin maana”, ja tämän nodiittiryhmän ja adamiittien välillä vallinneen pitkän, verrattain rauhallisen kauden kuluessa molemmat rodut sekoittuivat laajasti keskenään, sillä Jumalan Poikien (adamiittien) tavaksi tuli yhä useammin ottaa vaimokseen ihmisten tyttäriä (nodiitteja).
77:4.6 (860.1) 3. Keskimmäiset eli esisumerilaiset nodiitit. Tigris- ja Eufratjokien suulla asunut pieni ryhmä säilytti muita paremmin rodullisen koskemattomuutensa. Se piti pintansa tuhannet vuodet, ja lopulta siitä muodostui se nodiittikantaheimo, joka adamiitteihin sekoituttuaan perusti historiallisten aikojen sumerilaiskansat.
77:4.7 (860.2) Tämä kaikki selittää, miten sumerilaiset niin yhtäkkisesti ja salaperäisesti ilmestyivät toiminnan näyttämölle Mesopotamiassa. Koskaan eivät tutkijat pysty jäljittämään ja seuraamaan näitä heimoja takaisin sumerilaisten alkulähteille, niiden sukujuuret kun ulottuvat kaksisataatuhatta vuotta ajassa taaksepäin, Dalamatian mereenvajoamisen jälkeiseen aikaan. Ilman, että näiden muinaisuuden heimojen alkuvaiheista on merkkiäkään muualla maailmassa, ne yhtäkkiä sukeltavat esiin sivilisaation taivaanrannan takaa mukanaan kypsä ja verraton kulttuurinsa temppeleineen, metallinkäsittelytaitoineen, maanviljelyineen, kotieläimineen, savenvalanta- ja kankaankudontataitoineen, kauppalakeineen, lakikokoelmineen, uskonnollisine menoineen ja vanhoine kirjoitusjärjestelmineen. Historiallisen ajan alkuun tultaessa ne olivat jo kauan sitten kadottaneet Dalamatian kirjaimiston ja omaksuneet Dilmunista alkunsa saaneen erikoisen kirjoitustavan. Sumerin kieli, joka on maailmasta käytännöllisesti katsoen hävinnyt, ei ollut seemiläinen, vaan sillä oli paljon yhteistä niin kutsuttujen arjalaiskielten kanssa.
77:4.8 (860.3) Sumerien jälkeensä jättämä yksityiskohtainen kirjallinen aineisto kuvailee sen merkittävän asutuskeskuksen aluetta, joka sijaitsi Persianlahden rannalla, varhaisemman Dilmunin kaupungin lähistöllä. Egyptiläiset kutsuivat tätä muinaisuuden loisteliasta kaupunkia Dilmatiksi, kun sen sijaan myöhemmät aatamilaistuneet sumerit sekoittivat sekä ensimmäisen että toisen nodiittikaupungin Dalamatiaan ja kutsuivat kaikkia kolmea Dilmuniksi. Ja arkeologit ovat jo löytäneet näitä ikivanhoja sumerilaisia savitauluja, jotka kertovat tästä maanpäällisestä paratiisista, ”jossa Jumalat ensimmäisen kerran siunasivat ihmiskuntaa sivistyneen ja kulttuurisen elämäntavan esikuvalla.” Ja näitä Dilmunia, ihmisten ja Jumalan paratiisia, kuvailevia tauluja lepää nyt kaikessa rauhassa monen museon pölyisillä hyllyillä.
77:4.9 (860.4) Sumerilaiset tunsivat hyvin ensimmäisen ja toisen Eedenin, mutta huolimatta laajamittaisesta avioitumisesta adamiittien kanssa he pitivät pohjoisia puutarhan asukkaita jatkuvasti kuitenkin muukalaisrotuna. Sumerien ylpeys muita muinaisemmasta nodiittikulttuurista sai heidät jättämään nämä myöhemmät suuruuden näkymät vaille huomiota ja muistamaan vain Dilmunin kaupungin suurenmoisuuden ja sen paratiisillisuudesta kertovat perimätiedot.
77:4.10 (860.5) 4. Pohjoiset nodiitit ja amadoniitit – vaniitit. Tämä ryhmä ilmaantui jo ennen Bablotin konfliktia. Nämä pohjoisimmat nodiitit olivat niiden jälkeläisiä, jotka olivat hylänneet Nodin ja hänen seuraajainsa johtajuuden ja vaihtaneet sen Vanin ja Amadonin johtajuuteen.
77:4.11 (860.6) Jotkut Vanin ensimmäisistä työtovereista asettuivat myöhemmin asumaan sen järven rantamille, joka yhä kantaa hänen nimeään, ja heidän perinteensä muotoutuivat näillä seuduin. Araratista tuli heidän pyhä vuorensa, ja sillä oli myöhempien aikojen vaniiteille sama merkitys kuin Siinailla oli heprealaisille. Kymmenentuhatta vuotta sitten assyrialaisten vaniittiesi-isät opettivat, että Jumalat olivat Araratvuorella antaneet Vanille heidän seitsemästä käskystä koostuvan moraalilakinsa. He uskoivat lujasti sellaiseen, että Van ja tämän työtoveri Amadon oli viety elävinä pois planeetalta, kun nämä olivat olleet vuorella hartaudenharjoitukseen syventyneinä.
77:4.12 (860.7) Araratin vuori oli Pohjois-Mesopotamian pyhä vuori, ja koska suuri osa näistä ikivanhoista ajoista kertovasta perimätiedostanne on saatu babylonialaisen vedenpaisumuskertomuksen ohessa, ei ole yllättävää, että Araratvuori ja sikäläinen seutukunta punoutuivat myöhempään juutalaiseen kertomukseen Nooasta ja maailmanlaajuisesta vedenpaisumuksesta.
77:4.13 (860.8) Noin 35000 vuotta eKr. Aataminpoika vieraili eräässä itäisimmistä vanilaisten vanhoista siirtokunnista perustaakseen sinne oman sivistyskeskuksensa.
77:5.1 (861.1) Luotuamme katsauksen toisasteisten keskiväliolentojen esivanhempiin kuuluneisiin nodiittiedelläkävijöihin tulisi tässä kertomuksessa ottaa nyt tarkasteltavaksi heidän esivanhempiensa Aatamista polveutuva puolisko, sillä toisasteiset keskiväliolennot ovat myös Aataminpojan, Urantian violetin rodun esikoisen, lapsenlapsia.
77:5.2 (861.2) Aataminpoika kuului siihen Aatamin ja Eevan lasten ryhmään, joka päätti jäädä maan päälle isänsä ja äitinsä luo. Tämä Aatamin vanhin poika oli monet kerrat kuullut Vanin ja Amadonin kertovan ylämaakodistaan pohjoisessa, ja vähän toisen puutarhan perustamisen jälkeen hän päätti lähteä etsimään tätä nuoruutensa unelmien maata.
77:5.3 (861.3) Aataminpoika oli tuolloin 120-vuotias ja oli ollut kolmenkymmenenkahden puhdasrotuisen, ensimmäisessä puutarhassa syntyneen lapsen isä. Hän halusi jäädä vanhempiensa luo auttamaan heitä toisen puutarhan rakentamisessa, mutta häntä järkytti suuresti se, että hän menetti puolisonsa ja heidän yhteiset lapsensa. Nämä olivat kaikki päättäneet lähteä Edentiaan niiden muiden aatamilaislasten mukana, jotka halusivat tulla Kaikkein Korkeimpien suojateiksi.
77:5.4 (861.4) Aataminpoika ei halunnut poistua Urantialle jääneiden vanhempiensa luota, vaikeuksien tai vaaran pakoilu ei ollut hänen tapaistaan, mutta toisen puutarhan henkilösuhteet olivat hänestä kaikkea muuta kuin tyydyttäviä. Hän teki paljon edistääkseen alkuvaiheessa suoritettuja puolustus- ja rakennustoimia, mutta päätti lähteä pohjoiseen heti ensimmäisen tilaisuuden tarjoutuessa. Ja vaikka hänen lähtönsä sujui kaikin puolin miellyttävissä merkeissä, Aatami ja Eeva murehtivat vanhimman poikansa menettämistä kovin. Heitä huoletti päästää häntä outoon ja vihamieliseen maailmaan, josta hän ei, niin kuin he pelkäsivät, koskaan palaisi.
77:5.5 (861.5) Aataminpojan mukana pohjoiseen lähti kaksikymmenseitsemänjäseninen seurue etsimään näitä hänen lapsuutensa haavekuvien ihmisiä. Runsaan kolmen vuoden kuluttua Aataminpojan seurue tosiaankin tavoitti löytöretkensä päämäärän, ja siellä kohtaamiensa ihmisten joukosta hän pani merkille ihanan ja kauniin kaksikymmenvuotiaan naisen, joka väitti olevansa viimeinen puhdasrotuinen Prinssin esikunnan jälkeläinen. Tämä nainen, Ratta nimeltään, kertoi kaikkien esivanhempiensa olleen Prinssin langenneeseen esikuntaan kuuluneen kahden jäsenen jälkeläisiä. Hän oli rotunsa viimeinen edustaja, sillä eläviä sisaruksia hänellä ei ollut. Hän oli jo melkein päättänyt olla avioitumatta, melkein päättänyt kuolla lapsettomana, mutta hän menetti sydämensä majesteettiselle Aataminpojalle. Ja kun hän kuuli Eedenin tarinan eli sen, kuinka Vanin ja Amadonin ennustukset todellakin olivat käyneet toteen, ja kun hän kuunteli selostusta puutarhassa tapahtuneesta rikkomuksesta, hänet valtasi yksi ainoa ajatus: avioitua tämän Aatamin pojan ja perillisen kanssa. Ja pian tämä ajatus heräsi myös Aataminpojan mielessä. Runsaan kolmen kuukauden kuluttua he menivät naimisiin.
77:5.6 (861.6) Aataminpojalla ja Ratalla oli kuudenkymmenenseitsemän lapsen perhe. Heistä sai alkunsa suuri maailmanjohtajien suku, mutta sen lisäksi he tekivät jotakin enemmän. Olisi muistettava, että nämä molemmat olennot olivat itse asiassa superihmisiä. Joka neljäs heille syntynyt lapsi kuului ainutlaatuiseen luokkaan ja oli usein näkymätön. Maailman koko historian aikana tällaista ei ollut aiemmin tapahtunut. Ratta oli perin hämmentynyt, jopa taikauskoinen, mutta Aataminpoika oli varsin hyvin selvillä ensiasteisten keskiväliolentojen olemassaolosta, ja hän päätteli, että hänen silmiensä edessä oli tapahtumassa jotakin samankaltaista. Kun toinen omituisesti käyttäytyvä jälkeläinen ilmaantui, hän päätti naittaa nämä keskenään, sillä toinen oli mies-, toinen naispuolinen. Ja näin sai alkunsa keskiväliolentojen toisasteinen luokka. Tämän ilmiön päättymistä edeltäneiden sadan vuoden aikana näitä olentoja syntyi lähes kaksituhatta.
77:5.7 (862.1) Aataminpoika eli 396 vuotta. Monet kerrat hän palasi vierailulle äitinsä ja isänsä luokse. Joka seitsemäs vuosi hän ja Ratta matkustivat etelään, toiseen puutarhaan, ja keskiväliolennot toimittivat hänelle sinä aikana tietoja hänen oman kansansa voinnista. He olivat Aataminpojan elinaikana suureksi avuksi, kun totuuden ja oikeamielisyyden uutta ja itsenäistä maailmankeskusta pystytettiin.
77:5.8 (862.2) Näin Aataminpojalla ja Ratalla oli komennossaan tämä erinomaisten auttajien joukko, ja nämä työskentelivät heidän kanssaan koko heidän pitkän elinaikansa auttaen edistyneen totuuden tunnetuksi tekemistä sekä korkeammantasoisen hengellisen, älyllisen ja fyysisen elintavan levitystyötä. Eivätkä myöhemmät taantumiset milloinkaan täysin peittäneet alleen maailman kohentamiseen tähdänneen ponnistelun tuloksia.
77:5.9 (862.3) Aataminpojan jälkeläiset pitivät yllä korkeaa kulttuuria Aataminpojan ja Ratan ajoista laskettuna lähes seitsemäntuhannen vuoden ajan. Myöhemmin he sekoittuivat naapuruston nodiitteihin ja andoniitteihin, ja myös heidät luettiin ”muinaisajan mahtimiesten” joukkoon. Ja jotkin tuon aikakauden saavutukset säilyivät ja muuttuivat piileväksi osaksi sitä kulttuuripotentiaalia, joka myöhemmin puhkesi kukkaan eurooppalaisena sivilisaationa.
77:5.10 (862.4) Kyseisen sivistyksen keskus sijaitsi Kaspianmeren eteläpäästä itään olevalla seudulla, lähellä Kopet Daghia. Lyhyen matkaa Turkestanin vuorten eduskukkuloilta ylöspäin sijaitsevat jäännökset siitä, mikä kerran oli violetin rodun Aataminpojan jälkeläisten pääpaikka. Näillä ylängön asuinpaikoilla, jotka ovat sijoittuneet kapealle ja ikivanhalle hedelmälliselle vyöhykkeelle Kopetin vuorijonon matalammilla vuoreneduskukkuloilla, kehittyi eri aikoina ja toinen toistaan seuraten neljä erilaista kulttuuria, joita vaali vastaavasti Aataminpojan jälkeläisten neljä eri ryhmää. Järjestyksessä toinen näistä ryhmistä oli se, joka siirtyi länteen: Kreikkaan ja Välimeren saarille. Aataminpojan jälkeläisten jäännös vaelsi pohjoiseen ja länteen ja saapui Eurooppaan viimeisen Mesopotamiasta lähteneen sekarotuisen andiittiaallon mukana, ja heitä oli myös Intian andiitti-arjalaisten valloittajien joukossa.
77:6.1 (862.5) Kun ensiasteiset keskiväliolennot olivat peräisin tasolta, joka edusti lähes superihmisiä, niin toisasteinen luokka on puolestaan puhtaan aatamilaisen sukuhaaran jälkeläisiä, sukuhaaran, johon on yhdistynyt niiden esivanhempien ihmistetty jälkeläinen, jotka ovat yhteisiä vanhemman keskivälijoukon vanhemmille.
77:6.2 (862.6) Aataminpojan lasten joukossa oli täsmälleen sanottuna kuusitoista toisasteisten keskiväliolentojen erikoislaatuista kantavanhempaa. Nämä ainutlaatuiset lapset jakautuivat tasan kummankin sukupuolen kesken, ja kukin pariskunta pystyi joka seitsemäskymmenes päivä tuottamaan uuden toisasteisen keskiväliolennon menetelmällä, jossa yhdistyivät sukupuolinen ja sukupuoleton kanssakäyminen. Ja koskaan ennen tätä aikaa ei tällainen ilmiö ollut ollut mahdollinen maan päällä, eikä sellaista liioin ole koskaan sen jälkeen tapahtunut.
77:6.3 (862.7) Mainitut kuusitoista lasta elivät ja kuolivat (ellei heidän erikoisominaisuuksiaan oteta huomioon) niin kuin tämän maailman kuolevaiset olennot, mutta heidän sähköisesti energisoidut jälkeläisensä elävät loputtomiin, sillä näitä eivät koske samat rajoitukset, jotka koskevat kuolevaisten lihallisuutta.
77:6.4 (862.8) Jokainen kahdeksasta pariskunnasta tuotti loppujen lopuksi 248 keskiväliolentoa, ja siten tuli olevaisuuden piiriin alkuperäinen toisasteinen yhteisö – luvultaan 1 984. Toisasteiset keskiväliolennot jakautuvat kahdeksaan alaryhmään. Heidän tunnuksenaan on A-B-C ensimmäinen, toinen, kolmas ja niin edelleen. Ja sitten seuraavat D-E-F ensimmäinen, toinen ja niin edelleen.
77:6.5 (862.9) Aatamin rikkomuksen jälkeen ensiasteiset keskiväliolennot palasivat Melkisedek-pesänhoitajien palvelukseen, kun taas toisasteinen ryhmä asetettiin Aataminpojan keskuksen palvelukseen tämän kuolemaan saakka. Kolmekymmentäkolme tällaista toisasteista keskiväliolentoa – oman organisaationsa päälliköt Aataminpojan kuoleman aikaan – yritti siirtää koko yhteisön Melkisedekien palvelukseen, jotta sillä keinoin olisi saatu aikaan yhteistyötä ensiasteisen yhteisön kanssa. Mutta kun he eivät yrityksessään onnistuneet, he poistuivat kumppaniensa seurasta ja menivät omana ryhmänään planeetan pesänhoitajien palvelukseen.
77:6.6 (863.1) Aataminpojan kuoleman jälkeen toisasteisten keskiväliolentojen loppuosasta tuli kummallinen, järjestymätön ja irrallinen Urantialla vaikuttava voima. Tuosta ajankohdasta aina Makiventa Melkisedekin aikaan saakka he viettivät säännötöntä ja järjestymätöntä elämää. Mainittu Melkisedek sai heidät osittain järjestykseen, mutta aina Kristus Mikaelin aikaan asti he aiheuttivat silti vielä paljon vahinkoa. Mikaelin maanpäälläolon aikana he tekivät kaikki lopullisen päätöksen tulevasta kohtalostaan, ja uskollinen enemmistö ilmoittautui tällöin ensiasteisten keskiväliolentojen johtajuuden alaiseksi.
77:7.1 (863.2) Ensiasteisten keskiväliolentojen enemmistö lankesi Luciferin kapinan aikana syntiin. Kun planetaarisen kapinan aikaansaamaa hävitystä luetteloitiin, havaittiin muiden menetysten ohella, että 40 119 keskiväliolentoa alkuperäisistä 50 000:sta oli mennyt mukaan Caligastian kapinaan.
77:7.2 (863.3) Toisasteisia keskiväliolentoja oli alun perin 1 984, ja näistä 873 ei suostunut asettumaan Mikaelin hallinnon puolelle, ja niin heidät Urantian planetaarisen tuomioistuinkäsittelyn yhteydessä suuren Helluntain päivänä asian vaatimalla tavalla internoitiin. Kukaan ei pysty ennustamaan, mikä on oleva näiden langenneiden luotujen tulevaisuus.
77:7.3 (863.4) Kumpaistakin kapinallisten keskiväliolentojen ryhmää pidetään turvasäilössä odottamassa järjestelmän kapinaan liittyvien asioiden lopullista oikeuskäsittelyä. Mutta ennen kuin planeetan nykyinen tuomiokausi julistettiin alkaneeksi, he tekivät maan päällä moniaita kummallisia tekoja.
77:7.4 (863.5) Nämä epälojaalit keskiväliolennot kykenivät tietyissä olosuhteissa tekemään itsensä kuolevaisen olennon silmin nähtäviksi, ja aivan erityisesti tämä piti paikkansa luopuneiden toisasteisten keskiväliolentojen johtajan Beelsebubin kumppaneiden kohdalla. Mutta näitä ainutlaatuisia olentoja ei tule sekoittaa tiettyihin kapinalliskerubeihin ja -serafeihin, heitäkin nimittäin oli maan päällä aina Kristuksen kuoleman ja kuolleistanousun aikaan asti. Jotkut vanhemmat kirjoittajat nimittivät näitä kapinallisia keskiväliolentoja pahoiksi hengiksi ja demoneiksi eli riivaajiksi. Luopuriserafeja he nimittivät pahoiksi enkeleiksi.
77:7.5 (863.6) Missään maailmassa pahat henget eivät lahjoittautuvan Paratiisin-Pojan fyysisen elämän jälkeen voi pitää vallassaan yhtäkään kuolevaismieltä. Mutta ennen Kristus Mikaelin Urantialla viettämää aikaa – ennen Ajatuksensuuntaajien yleismaailmallista saapumista ja ennen Mestarin hengen vuodattamista kaiken lihan päälle – näillä kapinallisilla keskiväliolennoilla oli todellakin kyky vaikuttaa eräiden alemmantasoisten kuolevaisten mieleen ja tietyssä määrin ohjata näiden tekoja. Tämä tapahtui paljolti samalla tavalla, jolla lojaalit keskiväliolennot toimivat palvellessaan Urantian kohtalon varajoukkoihin kuuluvien ihmisten tehokkaina yhteydensuojelijoina aikoina, jolloin Suuntaaja on tosiasiallisesti irti persoonallisuudesta siksi, että se on yhteydessä ihmisyyden yläpuolella oleviin älyllisiin olentoihin.
77:7.6 (863.7) Seuraavassa lainauksessa ei ole kysymys pelkästä kielellisestä maalailusta, kun kirjoituksessa sanotaan: ”Ja he toivat Hänen luokseen kaikenlaisia sairaita, saastaisten henkien riivaamia ja kuunvaihetautisia.” Jeesus tiesi ja tunnisti eron, joka on mielenvikaisen ja demonin riivaaman välillä, vaikka hänen aikalaisensa ja hänen sukupolveensa kuuluneet nämä tilat mielessään pahasti sekoittivatkin.
77:7.7 (863.8) Ei toki ennen Helluntaitakaan mikään kapinallishenki voinut pitää vallassaan normaalia ihmismieltä, ja tuosta päivästä alkaen on myös alemmantasoisten kuolevaisten heikko mieli turvassa sellaiselta mahdollisuudelta. Totuuden Hengen saapumisen jälkeen niin kutsutussa pahojen henkien karkottamisessa on ollut kysymys siitä, että uskomus demonin vallassa olemisesta on sekoitettu hysteerisyyteen, mielenvikaisuuteen ja heikkomielisyyteen. Mutta älkää vain siksi, että Mikaelin lahjoittautuminen on Urantialla ikiajoiksi vapauttanut kaikki ihmismielet tällaisesta mahdollisuudesta, luulko, etteikö menneinä aikoina olisi ollut todellisuutta sellainen, että ihmismieli saattoi olla demonin vallassa.
77:7.8 (864.1) Edentian Kaikkein Korkeimpien määräyksestä koko kapinallisten keskiväliolentojen ryhmää pidetään tällä hetkellä vangittuna. Enää he eivät vaeltele tässä maailmassa pahojaan tekemässä. Vaikka Ajatuksensuuntaajien läsnäolo jätettäisiinkin huomiotta, Totuuden Hengen vuodattaminen kaiken lihan päälle on tehnyt ikiajoiksi mahdottomaksi minkäänlaisten tai minkäännäköisten epälojaalien henkien koskaan enää tunkeutua edes heikoimpiin ihmismieliin. Helluntaipäivän jälkeen ei milloinkaan enää voi olla mitään sellaista kuin demonin vallassa oleminen.
77:8.1 (864.2) Kun tämä maailma viimeksi oli tuomiolla ja kun Mikael vei pois ajallisuuden nukkuvat eloonjäävät, jätettiin keskiväliolennot edelleen tänne auttamaan planeetalla suoritettavaa hengellistä ja puolittain hengellistä työtä. He toimivat nykyään molemmat luokat kattavan yhden ainoan olentoyhteisön muodossa, ja heidän lukumääränsä on 10 992. Urantian yhdistyneitä keskiväliolentoja johtaa nykyisin vuoron perään kummankin luokan vanhin jäsen. Tämä järjestely on ollut voimassa siitä lähtien, kun he kohta Helluntain jälkeen sulautuivat yhdeksi ryhmäksi.
77:8.2 (864.3) Vanhemman eli ensiasteisen luokan jäsenet tunnetaan yleisesti numerotunnuksensa mukaan. Heille annetaan usein sellaisia nimiä kuin 1-2-3 ensimmäinen, 4-5-6 ensimmäinen, ja niin edelleen. Urantialla aatamilaisille keskiväliolennoille annetaan kirjaintunnus, jotta he erottuisivat numerotunnuksen saaneista ensiasteisista keskiväliolennoista.
77:8.3 (864.4) Kummankin luokan jäsenet ovat aineettomia olentoja, mitä ravitsemukseen ja energialla latautumiseen tulee, mutta heillä on monia inhimillisiä ominaisuuksia ja he kykenevät nauttimaan teidän huumoristanne ja ymmärtämään sitä samoin kuin harjoittamaanne palvontaa. Kun he ovat palvelemassa kuolevaisia, he ovat mukana inhimillisen työn, levon ja leikin hengessä. Mutta keskiväliolennot eivät nuku, eikä heillä myöskään ole suvunjatkamiskykyä. Toisasteinen ryhmä on tietyssä mielessä erilaistunut miespuolisuuden ja naispuolisuuden tapaan, ja heistä puhuttaessa käytetään usein maskuliinista tai feminiinistä persoonapronominia. Usein he myös työskentelevät yhdessä tällä tavoin pareittain.
77:8.4 (864.5) Keskiväliolennot eivät ole ihmisiä eivätkä enkeleitäkään, mutta toisasteiset keskiväliolennot ovat olemukseltaan lähempänä ihmistä kuin enkeliä. Tavallaan he kuuluvat teidän rotuihinne ja ovat sen vuoksi hyvin ymmärtäväisiä ja myötätuntoisia suhteissaan ihmisolentoihin. Serafeille he ovat korvaamattomia työssä, jota nämä tekevät ihmiskunnan eri rotujen hyväksi ja yhdessä niiden kanssa, ja kummatkin luokat ovat välttämättömiä kuolevaisten henkilökohtaisina suojelijoina palveleville serafeille.
77:8.5 (864.6) Urantian yhdistyneet keskiväliolennot on planeetan serafien kanssa yhdessä suoritettavaa palvelua varten organisoitu synnynnäisten lahjojen ja hankittujen taitojen mukaan seuraaviksi ryhmiksi:
77:8.6 (864.7) 1. Keskivälin sanansaattajat. Tämän ryhmän jäsenillä on nimi; he ovat pieni joukko ja ovat evolutionaarisessa maailmassa suureksi avuksi nopean ja luotettavan henkilökohtaisen viestintäjärjestelmän palveluksessa toimiessaan.
77:8.7 (864.8) 2. Planetaariset vartiomiehet. Keskiväliolennot ovat avaruuden maailmojen vartijoita, vartiomiehiä. He toimittavat tärkeitä tehtäviä kaikkien niiden lukuisten ilmiöiden ja yhteydenpitotapojen tarkkailijoina, joilla on merkitystä maailman yliluonnollisille olennoille. He partioivat planeetan näkymätöntä hengen maailmaa.
77:8.8 (865.1) 3. Kontaktipersoonallisuudet. Kun otetaan yhteyttä aineellisten maailmojen kuolevaisiin olentoihin, sellaisiin kuin on se henkilö, jonka kautta käsillä olevat viestit toimitettiin, käytetään tähän tehtävään aina keskiväliolentoja. He ovat välttämätön tekijä tällaisissa hengellisen ja aineellisen tason välisissä yhteyksissä.
77:8.9 (865.2) 4. Etenemisen auttajat. Nämä ovat muita hengellisempiä keskiväliolentoja, ja heitä annetaan apulaisiksi niille eri serafiyhteisöille, jotka toimivat planeetalla erikoisryhmissä.
77:8.10 (865.3) Keskiväliolentojen välillä esiintyy merkittävää erilaisuutta siinä, miten kyvykkäitä he ovat saamaan yhteyden toisaalta heidän yläpuolellaan oleviin serafeihin ja toisaalta heidän alapuolellaan oleviin omiin ihmisserkkuihinsa. Esimerkiksi ensiasteisten keskiväliolentojen on ylen määrin vaikea saada suoraa yhteyttä aineellisiin vaikuttajiin. He ovat huomattavasti lähempänä enkelintyyppistä olentoa, ja siksi heidät tavallisesti osoitetaankin työskentelemään planeetalla asuvien hengellisten voimien kanssa ja huolehtimaan näiden tarpeista. He toimivat taivaallisten vierailijoiden ja opiskelijavieraiden oppaina ja seuralaisina, kun taas toisasteiset olennot on miltei yksinomaisesti osoitettu huolehtimaan maailman aineellisista olennoista.
77:8.11 (865.4) Uskolliset 1 111 toisasteista keskiväliolentoa suorittavat tärkeitä tehtäviä maan päällä. Ensiasteisiin työtovereihinsa verrattuina he ovat selvemmin materiaalisia. He ovat aavistuksen verran kuolevaisten näkökyvyn ulkopuolella, ja heidän mukautumisvaransa on riittävän väljä niin, että he halutessaan saavat yhteyden sellaiseen, mitä ihmiset kutsuvat ”aineellisiksi olevaisiksi”. Näillä ainutlaatuisilla olennoilla on tiettyjä tarkoin määriteltyjä valtuuksia ajallisuuden ja avaruuden ilmiöihin nähden – maailmassa eläviä luontokappaleita pois sulkematta.
77:8.12 (865.5) Monet enkeleiden aikaansaamiksi luetut konkreettisluontoisemmat ilmiöt ovatkin olleet toisasteisten keskiväliolentojen suorittamia. Kun Jeesuksen evankeliumin ensimmäiset opettajat tuon ajan tietämättömien uskonnollisten johtajien toimesta heitettiin vankilaan, niin todellakin ”Herran enkeli” ”avasi yöllä vankilan ovet ja vei heidät ulos.” Mutta mitä tulee Pietarin vapauttamiseen, sen jälkeen kun Jaakob oli Herodeksen määräyksestä tapettu, niin tässä tapauksessa enkelin tiliin pannun teon suorittikin toisasteinen keskiväliolento.
77:8.13 (865.6) Nykyään heidän päätehtävänään on olla niiden miesten ja naisten huomaamattomina, henkilökohtaista yhteyttä pitävinä työtovereina, joista planeetan kohtalon varajoukko koostuu. Juuri tämän toisasteisen ryhmän toiminta, jolle jotkut ensiasteiseen joukkoon kuuluvat antoivat taitavaa tukea, sai aikaan sellaisen persoonallisuuksien ja olosuhteiden koordinoitumisen Urantialla, että se lopulta johti planeetan taivaalliset valvojat niiden anomusten vireillepanoon, joiden tuloksena oli sen ilmoitusten sarjan mahdollistaneiden valtuuksien myöntäminen, josta tämä esitys on yksi osa. Mutta on tehtävä selväksi, että keskiväliolennoilla ei ole mitään osaa niissä surkeissa näytöksissä, joita toimeenpannaan ”spiritualismin” yleisnimikkeen alla. Urantialla nykyisin olevat keskiväliolennot, joiden kaikkien maine on kunniallinen, eivät ole yhteydessä niin kutsuttuihin ”meedio”-ilmiöihin, eivätkä he yleensä salli ihmisten olevan todistamassa heidän toisinaan välttämättömiä fyysisiä toimintojaan tai muita yhteyksiään aineelliseen maailmaan, sellaisina kuin nämä toiminnat ja yhteydet ihmisen aistein havaitaan.
77:9.1 (865.7) Toisin kuin kuolevaisten luotujen kaltaisia evolutionaarisia taivasmatkalaisia ja enkeliarmeijoita keskiväliolentoja voidaan pitää ensimmäisenä sellaisena vakinaisten asukkaiden ryhmänä, jollaisia tavataan eri luokkiin kuuluvissa maailmoissa koko maailmankaikkeudessa. Tällaisia vakinaisia kansalaisia tavataan Paratiisiin-nousun varrella eri kohteissa.
77:9.2 (866.1) Niistä taivaallisten olentojen monista luokista poiketen, jotka on osoitettu planeetalle hoivatehtäviin, keskiväliolennot elävät asutussa maailmassa. Serafit tulevat ja menevät, mutta keskiväliolennot pysyvät, eivätkä vastaisuudessakaan poistu, sillä vaikka he ovat syntyjään kyseiseltä planeetalta, he ovat silti sen hoivaajia, ja heistä muodostuu se katkeamaton järjestelmä, joka harmonisoi ja kytkee yhteen serafiarmeijoiden vaihtuvat hallinnot.
77:9.3 (866.2) Urantian varsinaisina kansalaisina keskiväliolennot tuntevat samanlaista kiinnostusta tämän sfäärin kohtaloa kohtaan kuin tuntevat ihmiset. He ovat päättäväinen yhteenliittymä, joka työskentelee sinnikkäästi synnyinplaneettansa edistymisen hyväksi. Heidän päättäväisyydestään muistuttaa myös heidän yhteisönsä tunnuslause: ”Minkä yhdistyneet keskiväliolennot ottavat tehdäkseen, sen yhdistyneet keskiväliolennot myös tekevät.”
77:9.4 (866.3) Vaikka jokaisella keskiväliolennolla on kyky kulkea pitkin energiapiirejä ja heillä siis on kyky poistua planeetalta, he ovat jokainen erikseen sitoutuneet poistumaan planeetalta, vasta kun universumin viranomaiset joskus tulevaisuudessa vapauttavat heidät tehtävistään. Keskiväliolennot ovat sidoksissa planeettaan aina vakiintuneisiin valon ja elämän aikakausiin saakka. Ellei oteta lukuun 1-2-3 ensimmäistä, yksikään uskollinen keskiväliolento ei ole milloinkaan poistunut Urantialta.
77:9.5 (866.4) 1-2-3 ensimmäinen, ensiasteisen luokan vanhin, vapautettiin välittömistä planetaarisista velvollisuuksista pian Helluntain jälkeen. Tämä jalo keskiväliolento seisoi planeetan kapinan traagisina päivinä järkähtämättä Vanin ja Amadonin rinnalla. Ja se pelottomuus, jota hän osoitti johtajantoimessaan, vaikutti osaltaan vähentävästi hänen oman luokkansa tappioiden määrään. Nykyään hän palvelee Jerusemissa ja on jäsenenä neljänkolmatta neuvonantajan elimessä, lisäksi hän on jo kerran Helluntain jälkeen toiminut Urantian kenraalikuvernöörinä.
77:9.6 (866.5) Keskiväliolennot ovat planeettaan sidottuja, mutta niin kuin kuolevaiset jututtavat kaukaa saapuvia matkustavaisia ja saavat sillä tavoin kuulla tietoja planeetan etäisistäkin kolkista, samalla tavoin keskiväliolennotkin keskustelevat taivaallisten matkalaisten kanssa saadakseen tietää universumin kaukaisista paikoista. Näin he perehtyvät omaan paikallisjärjestelmäänsä ja universumiinsa, jopa Orvontoniin ja sen sisarluomuksiin, ja tällä keinoin he valmentuvat kansalaisen asemaan luotujen olentojen olemassaolon korkeammilla tasoilla.
77:9.7 (866.6) Vaikka keskiväliolennot saatettiin olevaisuuden piiriin täysin kehittyneinä – ilman, että he kokivat mitään kasvamisen tai kypsymisen vaihetta –, he eivät silti koskaan lakkaa varttumasta viisaudessa ja kokemuksessa. Kuolevaisten tavoin myös he ovat evolutionaarisia luotuja, ja heillä on kulttuuri, joka on aidosti evolutionaarinen saavutus. Urantian keskiväliolentokunnan joukossa on monia yleviä mieliä ja voimallisia henkiä.
77:9.8 (866.7) Laajemmasta näkökulmasta katsottuna Urantian sivilisaatio on Urantian kuolevaisten ja Urantian keskiväliolentojen yhteinen saavutus, ja tämä pitää paikkansa näiden kahden kulttuuritason välillä nykyisin vallitsevasta eroavuudesta huolimatta, eroavuudesta, joka tasoittuu vasta valon ja elämän aikakausina.
77:9.9 (866.8) Planeetan kuolemattoman kansalaisryhmän saavutuksena keskivälikulttuuri ei ole yhtä altis sellaisille ajallisille heilahduksille, jotka vaivaavat ihmissivilisaatiota. Ihmisten sukupolvet unohtavat; keskiväliolentojen yhteisö muistaa, ja tämä muisti on asuttamanne maailman perimätiedon aarreaitta. Tällä tavoin planeetan kulttuuri säilyy tuolla planeetalla aina läsnä olevana, ja sopivassa tilanteessa tällaiset tallessa olevat menneiden tapahtumien muistot ovat taas käytettävissä, siihen tapaan kuin Urantian keskiväliolennot ovat lihallisille serkuilleen antaneet kertomuksen Jeesuksen elämästä ja opetuksista.
77:9.10 (867.1) Keskiväliolennot ovat niitä taitavia hoivaajia, jotka täyttävät Urantian aineellisten ja hengellisten alueiden välille Aatamin ja Eevan jälkeen ilmestyneen kuilun. He ovat niin ikään vanhempia veljiänne, tovereitanne pitkässä kamppailussa, jonka tavoitteena on saavuttaa vakiintunut valon ja elämän status Urantialle. Yhdistyneet keskiväliolennot ovat kapinassa koeteltu yhteisö, ja uskollisesti he esittävät oman osansa planeetan kehityksessä kunnes tämä maailma saavuttaa aikakausien päämäärän, eli siihen kaukana tulevaisuudessa olevaan päivään saakka, jolloin rauha todellakin vallitsee maan päällä ja ihmisten sydämessä totisesti on hyvä tahto.
77:9.11 (867.2) Näiden keskiväliolentojen suorittaman arvokkaan työn johdosta olemme päätelleet, että he ovat todellakin olennainen osa maailmojen henkijärjestelmää. Ja missä kapina ei ole turmellut planeetan asioita, siellä he ovat serafeille vieläkin suuremmaksi avuksi.
77:9.12 (867.3) Korkeiden henkien, enkeliarmeijoiden ja keskivälitovereiden järjestelmä on kokonaisuudessaan innostuneen omistautunut edistämään evolutionaaristen kuolevaisten asteittain tapahtuvaan ylösnousemukseen ja täydellisyyden saavuttamiseen tähtäävää paratiisillista suunnitelmaa. Se onkin yksi universumin suurenmoisimmista toimintakokonaisuuksista niin hyvin kuolevaisille kuin keskiväliolennoillekin – se verrattomista verrattomin eloonjäämisjärjestelmä, joka tuo Jumalan alas ihmisen luo ja sitten ylevän kumppanuuden avulla vie ihmisen ylös Jumalan luo ja sen jälkeen palvelun täyttämään ikuisuuteen ja perillepääsyn jumalallisuuteen.
77:9.13 (867.4) [Esittänyt muuan Nebadonin Arkkienkeli.]
Urantia-kirja
Luku 78
78:0.1 (868.1) TOINEN Eeden toimi sivilisaation kehtona lähes kolmenkymmenentuhannen vuoden ajan. Siellä, Mesopotamiassa, aatamilaiskansoilla oli tyyssijansa, sieltä ne lähettivät jälkeläisiään maan ääriin, ja loppuvaiheessa ne nodiitti- ja sangik-heimoihin sulautuneina tunnettiin andiitteina. Tältä seudulta tulivat ne miehet ja naiset, jotka panivat alulle historiallisten aikojen tapahtumat ja jotka ovat niin suunnattomasti jouduttaneet sivistyksen edistymistä Urantialla.
78:0.2 (868.2) Tämä luku käsittelee violetin rodun planetaarista historiaa, joka alkaa heti Aatamin rikkomuksen jälkeen, noin vuodesta 35000 eKr., ja ulottuu siihen, kun rotu noin vuonna 15000 eKr. sulautui nodiitti- ja sangik-rotuihin, jolloin andiittikansanheimot muodostuivat, ja siitä edelleen rodun lopulliseen häviämiseen mesopotamialaisilta kotikonnuiltaan noin vuonna 2000 eKr.
78:1.1 (868.3) Vaikka rotujen ajattelu ja moraali Aatamin saapumisen aikoihin olivatkin alhaisella tasolla, fyysinen evoluutio oli silti jatkunut kokolailla entisellään Caligastian kapinasta aiheutuneen hätätilan siihen vaikuttamatta. Se, mitä Aatami oli tuonut lisää rotujen biologiseen tilaan, kohensi Urantian ihmisiä suunnattomasti, vaikka hanke osittain epäonnistuikin.
78:1.2 (868.4) Aatami ja Eeva toivat mukanaan myös paljon sellaista, jolla oli arvoa ihmiskunnan sosiaaliselle, moraaliselle ja älylliselle edistymiselle. Heidän jälkeläistensä täälläolo tarjosi sivilisaatiolle valtavan määrän uutta virikettä. Mutta kokonaisuutena ottaen maailmassa ei kolmekymmentäviisituhatta vuotta sitten esiintynyt paljonkaan kulttuuria. Muutamia sivistyskeskuksia toki oli siellä täällä, mutta enimmältään Urantia virui raakalaisuudessa. Rotujen ja kulttuurin levinneisyys oli seuraavankaltainen:
78:1.3 (868.5) 1. Violetti rotu – adamiitit ja Aataminpojan jälkeläiset. Adamiittikulttuurin pääkeskus oli toisessa puutarhassa, joka sijaitsi Tigris- ja Eufratvirtojen muodostamassa kolmiossa. Se nimenomaan oli länsimaisen ja intialaisen sivilisaation kehto. Violetin rodun toissijainen eli pohjoinen keskus oli Aataminpojan jälkeläisten pääpaikka, joka sijaitsi Kaspianmeren etelärannikolta itään, lähellä Kopetvuoristoa. Näistä kahdesta keskuksesta eteni ympäristön maihin se kulttuuri ja se elämänplasma, jotka toivat välittömästi uutta eloa kaikkiin rotuihin.
78:1.4 (868.6) 2. Esisumerilaiset ja muut nodiitit. Mesopotamiassa oli lähellä jokien suistoaluetta jäänteitä myös Dalamatian aikaisesta muinaisesta kulttuurista. Vuosituhansien vieriessä tämä ryhmä sekoittui täysin pohjoispuolellaan eläviin adamiitteihin kadottamatta kuitenkaan koskaan täysin nodilaisperinteitään. Monet muut Levanttiin asettuneet nodiitit yleensä sulautuivat myöhemmin levinneeseen violettiin rotuun.
78:1.5 (869.1) 3. Andoniitit ylläpitivät viittä tai kuutta kohtalaisen edustavaa yhdyskuntaa, jotka sijaitsivat Aataminpojan pääpaikasta pohjoiseen ja itään. Heitä oli hajallaan myös koko Turkestanin alueella, ja lisäksi heitä säilyi erillisinä saarekkeina kaikkialla Euraasiassa, varsinkin vuoristoseuduilla. Nämä alkuperäisasukkaat pitivät edelleen hallussaan Euraasian mantereen pohjoisia maa-alueita samoin kuin Islantia ja Grönlantia, mutta sininen ihminen oli jo kauan sitten karkottanut heidät Euroopan tasangoilta ja levittäytyvä keltainen rotu Aasian kaukaisempien seutujen jokilaaksoista.
78:1.6 (869.2) 4. Punainen ihminen piti hallussaan Amerikan mantereita; hänethän oli yli viisikymmentätuhatta vuotta ennen Aatamin saapumista karkotettu Aasiasta.
78:1.7 (869.3) 5. Keltainen rotu. Kiinalaiset kansanheimot olivat jo lujittaneet asemansa Itä-Aasian haltijoina. Heidän edistyneimmät yhdyskuntansa sijaitsivat nyky-Kiinasta luoteeseen, Tiibetiin rajoittuvilla alueilla.
78:1.8 (869.4) 6. Sininen rotu. Siniset ihmiset olivat hajallaan pitkin Eurooppaa, mutta heidän parempitasoiset kulttuurin keskuksensa sijaitsivat Välimerenaltaan tuohon aikaan viljavissa laaksoissa ja Luoteis-Euroopassa. Neandertalilaisten rotuainesten sulautuminen siniseen rotuun oli taannuttanut sinisen ihmisen kulttuuria tavattomasti, mutta muussa mielessä hän oli kaikkiin Euraasian evolutionaarisiin kansanheimoihin verrattuna tarmokkain, seikkailuvalmein ja tutkimishaluisin.
78:1.9 (869.5) 7. Dravidakansoja edeltänyt Intia. Intian moninainen rotujen sekoitus – johon sisältyi kaikkia maailman rotuja, mutta eritoten vihreää, oranssia ja mustaa – ylläpiti kulttuuria, joka oli syrjäseutujen kulttuuria hivenen korkeammalla.
78:1.10 (869.6) 8. Saharan sivilisaatio. Indigon rodun korkeammantasoisilla aineksilla oli edistyvimmät asutuskeskuksensa siellä, missä nyt on suuri Saharan autiomaa. Tuolloin jo näyttämöltä hävinneiden oranssin ja vihreän rodun perintöaineksia sisältyi suurin määrin tähän indigonmustaan ryhmään.
78:1.11 (869.7) 9. Välimerenallas. Ellei Intiaa oteta lukuun, niin eniten sekoittunut rotu piti hallussaan aluetta, joka nykyään on Välimerenallas. Pohjoisesta tulleet siniset ihmiset ja etelästä tulleet saharalaiset kohtasivat siellä idästä saapuneita nodiitteja ja adamiitteja ja sekoittuivat heihin.
78:1.12 (869.8) Tällaiselta maailma näytti, ennen kuin violetin rodun suuri levittäytyminen alkoi, noin kaksikymmentäviisituhatta vuotta sitten. Tulevaisuuden sivilisaation toivo oli toisessa puutarhassa Mesopotamian jokien välissä. Siellä, Lounais-Aasiassa, piili suuren sivilisaation potentiaali, Dalamatian päiviltä ja Eedenin ajoilta pelastuneiden ideoiden ja ihanteiden maailmaanleviämisen mahdollisuus.
78:1.13 (869.9) Aatami ja Eeva olivat jättäneet jälkeensä määrällisesti rajallisen mutta kyvykkään jälkeläisjoukon, ja Urantialla toimineet taivaalliset tarkkailijat odottivat innokkaina nähdäkseen, miten nämä hairahtuneen Aineellisen Pojan ja Tyttären jälkeläiset tehtävästään suoriutuisivat.
78:2.1 (869.10) Tuhansia vuosia Aatamin pojat ahersivat Mesopotamian jokien varsilla, ratkoivat kasteluun ja tulvienhallintaan liittyviä ongelmiaan etelän suunnalla, vahvistelivat puolustuslinjojaan pohjoisessa ja pyrkivät säilyttämään perinteitään ensimmäisen Eedenin loiston ajoilta.
78:2.2 (869.11) Toisen puutarhan johtajissa ilmennyt uljuus on eräs Urantian historian hämmästyttävistä ja innoittavista sankarirunoelmista. Koskaan nämä uljaat sielut eivät kadottaneet kokonaan näköpiiristään Aatamin tehtävään sisältynyttä tavoitetta, ja sen tähden he taistelivat urhoollisesti ympäröivien ja alemmantasoisten heimojen vaikutuksia vastaan, samalla kun he katkeamattomana virtana ja auliisti lähettivät oivallisimmat poikansa ja tyttärensä lähettiläiksi maailman rotujen keskuuteen. Välillä tämä levittäytyminen oli kuluttaa kotimaan kulttuurin voimavarat loppuun, mutta kerran toisensa jälkeen nämä verrattomat kansanheimot onnistuivat sellaisesta toipumaan.
78:2.3 (870.1) Adamiittien sivilisaatio, yhteiskunta ja kulttuuritaso olivat Urantian evolutionaaristen rotujen yleistasoa verrattomasti korkeammalla. Vain Vanin ja Amadonin vanhojen yhdyskuntien sekä Aataminpojan jälkeläisten keskuudessa kukoisti sivilisaatio, joka oli edes jossakin mielessä verrattavissa adamiittien sivilisaatioon. Mutta toisen Eedenin sivilisaatio oli keinotekoinen rakennelma – se ei ollut evoluution tulos – ja siksi se oli tuomittu rappeutumaan niin pitkälle, että se painuisi luonnolliselle, evoluution mukaiselle tasolle.
78:2.4 (870.2) Aatami jätti jälkeensä suuren älyllisen ja hengellisen kulttuurin, mutta jos puhutaan mekaanisista laitteista, niiden osalta se ei ollut kovinkaan pitkälle edistynyt, sillä jokaisen sivilisaation rajoituksena ovat saatavilla olevat luonnonvarat, synnynnäinen nerokkuus ja riittävä joutoaika, jotka takaavat, että keksintöjä myös syntyy. Violetin rodun sivilisaatio perustui Aatamin läsnäoloon ja ensimmäisen Eedenin perinteisiin. Aatamin kuoleman jälkeen, ja sitten kun nämä perinteet vuosisatojen saatossa hämärtyivät, adamiittien kulttuuritasossa tapahtui tasaista laskua, kunnes se saavutti sellaisen tilan, jossa se oli vastavuoroisessa tasapainossa ympäristön kansojen tason ja violetin rodun luonnollista tietä kehittyvien kulttuuristen kykyjen kanssa.
78:2.5 (870.3) Mutta adamiitit olivat vuoden 19000 eKr. paikkeilla eittämätön kansakunta, jonka väkiluku oli neljä ja puoli miljoonaa, ja he olivat lähettäneet jo miljoonia jälkeläisiään ympärillään asuvien kansojen keskuuteen.
78:3.1 (870.4) Violetti rotu säilytti eedeniläiset rauhanomaisuuden perinteet monien vuosituhansien ajan, mikä selittää, miksi se niin pitkään vitkasteli, ennen kuin ryhtyi alueiden valloittamiseen. Aina kun he kärsivät väestöpaineesta, he sen sijaan, että olisivat ryhtyneet sotimalla hankkimaan lisää maa-aluetta, lähettivätkin liikaväestönsä opettajiksi muiden rotujen keskuuteen. Näiden ensimmäisten muuttoaaltojen sivistyksellinen vaikutus ei ollut pysyvää, mutta adamiittiopettajien, -kauppiaiden ja -tutkimusmatkailijoiden sulautuminen ympäristön kansanheimoihin oli näiden kannalta biologisessa mielessä elvyttävää.
78:3.2 (870.5) Jotkut adamiitit matkasivat jo varhain länteen: Niilinlaaksoon; toiset tunkeutuivat idän suunnalle eli Aasiaan, mutta he olivat vähemmistössä. Myöhempien aikojen joukkomittainen muuttoliike suuntautui laajasti pohjoiseen ja sieltä länteen. Se oli pääasiassa asteittaista mutta hellittämätöntä työntymistä kohti pohjoista niin, että valtaosa raivasi tiensä pohjoiseen ja kääntyi sen jälkeen länteen, Kaspianmeren taitse Eurooppaan.
78:3.3 (870.6) Noin kaksikymmentäviisituhatta vuotta sitten monet adamiittien puhdasrotuisimmista aineksista olivat päässeet jo pitkälle matkallaan kohti pohjoista. Ja kuta pohjoisemmaksi he tunkeutuivat, sitä vähemmän aatamilaisiksi he kävivät, kunnes he Turkestanin haltuunottoon mennessä olivat jo perin pohjin sekoittuneet muihin rotuihin ja eritoten nodiitteihin. Kovin monet puhdasrotuiset violetit kansat eivät koskaan tunkeutuneet kauas Eurooppaan tai Aasiaan.
78:3.4 (870.7) Noin vuodesta 30000 vuoteen 10000 eKr. kaikkialla Lounais-Aasiassa tapahtui käänteentekeviä rotujen sekoittumisia. Turkestanin ylänkömaan asukkaat olivat miehuullinen ja voimakas kansa. Intian luoteispuolella oli säilynyt vielä paljon Vanin aikojen kulttuuria. Vielä näitäkin yhdyskuntia pohjoisempana olivat säilyneet parhaat alkuaikojen andoniiteista. Ja pohjoiseen liikkeessä olevat adamiitit sulauttivat itseensä nämä kummatkin kulttuurinsa ja luonteenominaisuuksiensa puolesta muita korkeammantasoiset rodut. Tämä yhteensulautuminen johti monien uusien ideoiden omaksumiseen. Se helpotti sivilisaation etenemistä ja edisti kaikkia taiteen, tieteen ja sosiaalisen kulttuurin osa-alueita suuresti.
78:3.5 (871.1) Kun adamiittien ensimmäisten vaellusten ajanjakso noin vuonna 15000 eKr. päättyi, Euroopassa ja Keski-Aasiassa oli jo enemmän Aatamin jälkeläisiä kuin missään muualla maailmassa, jopa enemmän kuin Mesopotamiassa. Euroopan sinisten rotujenkin sekaan oli jo laajassa mitassa tunkeuduttu. Nykyisin Venäjäksi ja Turkestaniksi kutsuttujen maiden eteläinen kaistale oli koko matkaltaan nodiitteihin, andoniitteihin sekä punaisiin ja keltaisiin sangikeihin sekoittuneiden adamiittien suurena tyyssijana. Etelä-Eurooppaa ja Välimeren reunamaita asutti andoniittien ja sangik-kansojen – oranssin, vihreän ja indigon – sekoittunut rotu, jossa oli aavistuksen verran aatamilaista rotuainesta. Vähän-Aasian ja Itä-Euroopan keskiosien maita pitivät hallussaan heimot, jotka olivat valtaosaltaan andonilaisia.
78:3.6 (871.2) Sekoittunut värillisrotu, joka tähän aikaan sai merkittävää vahvistusta mesopotamialaistulokkaista, piti puoliaan Egyptissä ja valmistui ottamaan vastuulleen Eufratinlaakson katoamassa olevan kulttuurin vaalimisen. Mustat kansanheimot olivat siirtymässä yhä etelämmäksi Afrikkaan, ja punaisen rodun tavoin nekin olivat käytännöllisesti katsoen eristyksissä.
78:3.7 (871.3) Kuivuus oli katkaissut Saharan sivilisaation jatkuvuuden, ja tulviminen oli tehnyt saman Välimerenaltaan sivistykselle. Siniset rodut eivät tähän mennessä vielä olleet onnistuneet kehittämään edistynyttä kulttuuria. Andonilaiset olivat edelleenkin hajallaan pitkin arktisia ja Keski-Aasian alueita. Vihreä ja oranssi rotu olivat rotuina lakanneet olemasta. Indigorotu siirtyi Afrikassa kohti etelää, jossa alkoi sen hidas mutta pitkään jatkunut rodullinen heikkeneminen.
78:3.8 (871.4) Intian kansanheimot edistymättömine sivilisaatioineen polkivat paikallaan, keltainen ihminen lujitti saavuttamiaan jalansijoja Keski-Aasiassa, ja ruskea ihminen ei ollut vielä aloittanut sivilisaationsa rakentamista Tyynenmeren lähisaarilla.
78:3.9 (871.5) Tällainen rotujen levinneisyystilanne samoin kuin laajamittaiset ilmastolliset muutokset muodostivat maailman näyttämön Urantian sivilisaation andiittisen ajanjakson alkaessa. Nämä ensivaiheen vaellukset jatkuivat kymmenentuhannen vuoden ajan, vuodesta 25000 vuoteen 15000 eKr. Myöhemmät eli andiittien vaellukset jatkuivat noin vuodesta 15000 vuoteen 6000 eKr.
78:3.10 (871.6) Varhaisempien adamiittiaaltojen siirtyminen Euraasian poikki kesti niin kauan, että niiden kulttuuri matkan varrella suurelta osin katosi. Vasta myöhempien aikojen andiitit liikkuivat sen verran nopeasti, että he säilyttivät Eedenin kulttuurin pitemmänkin matkan päässä Mesopotamiasta.
78:4.1 (871.7) Andiitit olivat puhdasverisestä violetista rodusta ja nodiiteista sekä evolutionaaristen kansanheimojen sekoittumisesta ilman välivaiheita syntynyt rotu. Andiiteista tulisi yleisesti ottaen ajatella, että heissä on paljon suurempi osuus Aatamin verta kuin on nykyajan roduissa. Termiä ”andiitti” käytetään pääasiassa silloin, kun tarkoitetaan niitä kansoja, joiden rotuperimässä oli yhdestä kahdeksasosasta yhteen kuudesosaan violettia. Nykyisissä urantialaisissa, jopa pohjoisen valkoisissa roduissa, on Aatamin verta paljon tätä pitoisuutta vähemmän.
78:4.2 (871.8) Varhaisimmat andiittikansat saivat alkunsa Mesopotamiaan rajoittuvilla alueilla yli kaksikymmentäviisituhatta vuotta sitten, ja ne koostuivat adamiittien ja nodiittien sekoituksesta. Toista puutarhaa ympäröivät samankeskiset, yhä vähemmän violettia rotuainesta sisältävät kehät, ja andiittirotu syntyi tämän rotujen sekoituskattilan äärimmäisellä reunalla. Kun Mesopotamiasta muuttavat adamiitit ja nodiitit myöhemmin saapuivat Turkestanin siihen aikaan viljaville seuduille, he ennen pitkää sekoittuivat siellä alueen korkeampitasoisiin asukkaisiin, ja tällä tavoin ilmaantunut rotusekoitus levitti andiittista rotutyyppiä pohjoisen suunnalle.
78:4.3 (872.1) Andiitit olivat puhdasveristen violettien kansanheimojen aikojen jälkeen Urantialle ilmaantuneista paras joka suhteessa inhimillinen rotuaines. Heihin sisältyivät useimmat vielä jäljellä olleiden adamiitti- ja nodiittirotujen jäänteiden korkeimmat tyypit, ja myöhemmin mukaan tuli jonkin verran keltaisten, sinisten ja vihreiden ihmisten rotuaineksia.
78:4.4 (872.2) Nämä varhaiset andiitit eivät olleet arjalaisia, he olivat esiarjalaisia. He eivät olleet valkoisia, he olivat valkoisten edeltäjiä. He eivät olleet länsimainen eivätkä itämainen kansanheimo. Mutta nimenomaan andiittien rotuperimä antaa niin kutsuttujen valkoisten rotujen monikieliselle sekoitukselle sen yleispiirteisen homogeenisuuden, jota on kutsuttu kaukasidiseksi piirteeksi.
78:4.5 (872.3) Violetin rodun puhdasverisemmät sukuhaarat olivat säilyttäneet Aatamin rauhantavoitteisen perinteen. Ja se selittää, miksi rodun varhaisemmat muuttoliikkeet olivat olleet luonteeltaan paremminkin rauhanomaisia vaelluksia. Mutta kun adamiitit yhdistyivät nodiittisukuihin, jotka tuohon aikaan jo olivat sotaisa rotu, heidän andiittijälkeläisistään tuli – oman aikakautensa pituiseksi jaksoksi – Urantialla koskaan eläneistä militaristeista kaikkein taitavimpia ja ovelimpia. Mesopotamialaisten muuttoliikkeet kävivät siitä lähtien luonteeltaan yhä sotilaallisemmiksi ja yhä enemmän varsinaisten valloitusten kaltaisiksi.
78:4.6 (872.4) Nämä andiitit olivat seikkailunhaluisia, heillä oli vaeltamisen taipumusta. Kun he saivat joko sangik- tai andoniittisen rotuaineksen lisäystä, se oli omiaan vakiinnuttamaan heitä. Mutta vaikka näin olikin, eivät heidän myöhemmät jälkeläisensä kuitenkaan koskaan pysähtyneet, ennen kuin he olivat purjehtineet maapallon ympäri ja löytäneet viimeisenkin kaukaisen mantereen.
78:5.1 (872.5) Toisen puutarhan kulttuuri pysyi voimissaan kahdenkymmenentuhannen vuoden ajan, mutta noin vuoteen 15000 eKr. asti se kulki tasaisesti kohti rappiota, kunnes seetiläisen papiston elpyminen ja Amosadin johtajuus laskivat perustan loistavalle aikakaudelle. Mahtavat sivilisaation aallot, jotka myöhemmin levisivät Euraasian yli, olivat välitön seuraus puutarhan sivistyksen renessanssista, ja se puolestaan johtui adamiittien laajamittaisesta yhdistymisestä ympäristön sekoittuneisiin nodiitteihin, ja näin ilmaantuivat andiitit.
78:5.2 (872.6) Nämä andiitit antoivat sysäyksen uudelle edistymiselle kaikkialla Euraasiassa ja Pohjois-Afrikassa. Andiittien kulttuurilla oli hallitseva asema alueella, joka ulottui Mesopotamiasta Sinkiangiin, ja Mesopotamiasta jatkuvasti saapuneet uudet tulokkaat korvasivat kohti Eurooppaa tasaisena soljuneen muuttajien virran. Mutta lienee paikallaan puhua andiiteista varsinaisen Mesopotamian rotuna, vasta sitten kun Aatamin sekoittuneiden jälkeläisten viimeiset vaellukset ovat alkamassa. Tuolloin toisen puutarhan rodutkin olivat jo siinä määrin sekoittuneita, ettei niitä enää voinut pitää adamiitteina.
78:5.3 (872.7) Turkestanin sivilisaatiota elvyttivät ja virvoittivat Mesopotamiasta tavan takaa saapuneet uudet tulokkaat, varsinkin andiitteja edustaneet myöhempien aikojen ratsumiehet. Niin kutsuttu arjalainen kantakieli oli muotoutumassa Turkestanin ylängöillä. Se oli tuon seutukunnan andonilaismurteen sekä Aataminpojan jälkeläisten ja myöhempien andiittien kielen sekoitus. Monet nykykielet juontuvat tästä varhaisesta puhekielestä, jota käyttivät mainitut Euroopan, Intian ja Mesopotamian tasankojen pohjoiskaistaleen valloittaneet keski-aasialaisheimot. Tästä muinaiskielestä johtuu se länsimaisten kielten samankaltaisuus, jota kutsutaan arjalaisuudeksi.
78:5.4 (872.8) Vuoden 12000 eKr. paikkeilla maailman andiittiroduista kolme neljäsosaa asui Pohjois- ja Itä-Euroopassa, ja kun myöhempi ja lopullinen exodus Mesopotamiasta tapahtui, kuusikymmentäviisi prosenttia näiden viimeisten muuttoaaltojen kuljettamasta väestä päätyi Eurooppaan.
78:5.5 (873.1) Paitsi Eurooppaan andiitit vaelsivat myös Pohjois-Kiinaan ja Intiaan, samalla kun monet ryhmät tunkeutuivat maan ääriin lähetyssaarnaajina, opettajina ja kauppamiehinä. He antoivat merkittävän rodullisen lisän Saharan sangik-kansojen pohjoisiin ryhmiin. Mutta vain muutamat opettajat ja kauppiaat tunkeutuivat koskaan Niilin latvavesiä etelämmäksi Afrikkaan. Sekoittuneet andiitit ja egyptiläiset kulkivat sittemmin Afrikan sekä itä- että sen länsirannikkoa hyvän matkaa päiväntasaajan alapuolelle, mutta Madagaskarille asti he eivät ehtineet.
78:5.6 (873.2) Nämä andiitit olivat Intian niin kutsuttuja dravidalais- ja myöhempiä arjalaisvalloittajia; ja heidän läsnäolonsa Keski-Aasiassa jalosti suuresti turaanilaisten esi-isiä. Monet tämän rodun edustajat vaelsivat sekä Sinkiangin että Tiibetin kautta Kiinaan ja toivat tervetulleita ominaisuuksia myöhempiin kiinalaisiin rotukantoihin. Pienet ryhmät raivasivat aika ajoin tiensä Japaniin, Formosaan, Taka-Intiaan ja Etelä-Kiinaan, silti vain muutamat saapuivat Etelä-Kiinaan rannikkoreittiä.
78:5.7 (873.3) Satakolmekymmentäkaksi niistä tämän rodun jäsenistä, jotka lähtivät Japanista purjehtimaan pienaluslaivastollaan, päätyi lopulta Etelä-Amerikkaan, ja Andien alkuasukkaiden kanssa aviositeitä solmimalla he perustivat myöhempien inkahallitsijoiden kantasuvun. He ylittivät Tyynenmeren kiirettä pitämättä ja viipyivät aikansa niillä monilla saarilla, jotka he matkan varrella löysivät. Polynesian saariston saaret olivat tuolloin sekä lukuisampia että suurempia kuin nykyään, ja nämä andiittipurjehtijat yhdessä joidenkuiden heidän mukaansa lyöttäytyneiden kanssa toivat biologisia muutoksia heidän kohdalleen matkan varrella osuneisiin alkuasukasryhmiin. Andiittien maahantunkeutumisen tuloksena näille nykyään veden alla oleville maille kehkeytyi useita kukoistavia sivilisaation keskuksia. Pääsiäissaari oli kauan aikaa erään tällaisen kadonneen ryhmän uskonnollinen ja hallinnollinen keskus. Mutta muinaista Tyyntämerta purjehtineista andiiteista vain mainitut satakolmekymmentäkaksi pääsivät koskaan Amerikoiden mantereelle.
78:5.8 (873.4) Andiittien siirtolaisvalloitukset jatkuivat aina heidän lopullisiin hajaantumisiinsa saakka, jotka tapahtuivat vuodesta 8000 vuoteen 6000 eKr. Sitä mukaa kuin heitä virtasi pois Mesopotamiasta, he jatkuvasti tyhjensivät kotiseutujensa biologisia reservejä ja samalla vahvistivat merkittävästi ympäristön kansoja. Ja jokaiselle sellaiselle kansakunnalle, jonka luokse heidän matkansa vei, he toivat antinaan huumorintajua, taidetta, seikkailumieltä, musiikkia ja teollisuutta. He olivat taitavia eläinten kesyttämisessä ja asiantuntijoita maanviljelyn alalla. Tavallisesti heidän läsnäolonsa kohensi ainakin joksikin aikaa vanhempien rotujen uskonnollisia käsityksiä ja moraalitapoja. Ja tällä tavoin Mesopotamian kulttuuri levisi hiljalleen Eurooppaan, Intiaan, Kiinaan, Pohjois-Afrikkaan ja Tyynenmeren saarille.
78:6.1 (873.5) Andiittien kolme viimeistä aaltoa virtasivat ulos Mesopotamiasta vuosien 8000 ja 6000 välillä eKr. Mesopotamian itäpuolisten ylänköheimojen paine ja läntisten tasankolaisten harjoittama ahdistelu pakottivat nämä kolme suurta sivistyksen aaltoa ulos Mesopotamiasta. Eufratinlaakson ja sen lähialueiden asukkaat siirtyivät viimeisessä exoduksessaan useille tahoille:
78:6.2 (873.6) Kuusikymmentäviisi prosenttia päätyi Kaspianmeren reittiä pitkin Eurooppaan, jossa he alistivat sinne vastikään ilmaantuneet valkoiset rodut – sinisten ihmisten ja aikaisempien andiittien sekoituksen – ja sulautuivat näihin.
78:6.3 (873.7) Kymmenen prosenttia, johon kuului myös suuri seetiläispappien ryhmä, muutti Elamin ylänköjen kautta idän suunnalle: Iranin ylätasangolle ja Turkestaniin. Monet heidän jälkeläisistään ajettiin myöhemmin Intiaan yhdessä arjalaisveljiensä kanssa, jotka olivat kotoisin pohjoisilta seuduilta.
78:6.4 (874.1) Matkallaan pohjoista kohti kymmenen prosenttia mesopotamialaisista kääntyi itään, jolloin he päätyivät Sinkiangiin. Siellä he sekoittuivat andiittis-keltaisiin asukkaisiin. Valtaosa tämän rotusekoituksen kyvykkäistä jälkeläisistä meni myöhemmin Kiinaan, ja se myötävaikutti suuresti keltaisen rodun pohjoisen lohkon välittömään kohenemiseen.
78:6.5 (874.2) Kymmenen prosenttia näistä pakenevista andiiteista raivasi tiensä Arabian poikki ja saapui Egyptiin.
78:6.6 (874.3) Ne viisi prosenttia andiiteista, jotka edustivat Tigrisin ja Eufratin jokisuiden rannikkoseudulla vallalla ollutta sangen korkeaa kulttuuria ja jotka olivat pidättyneet solmimasta aviositeitä alempitasoisten naapuriheimolaisten kanssa, eivät suostuneet lähtemään kotikonnuiltaan. Tämä ryhmä edusti monien oivallisten nodiitti- ja adamiittikantojen jäännettä.
78:6.7 (874.4) Vuoteen 6000 eKr. mennessä tämä alue oli jo lähes kokonaan tyhjentynyt andiiteista, vaikka heidän jälkeläisiään, jotka olivat laajassa mitassa sekoittuneet ympäristön sangik-heimoihin ja Vähän-Aasian andoniitteihin, siellä paljon myöhempänä ajankohtana vielä olikin taistelemassa pohjoisesta ja idästä tulevia maahanhyökkääjiä vastaan.
78:6.8 (874.5) Ympäristön alemmantasoisten rotuainesten yhä laajempi maahansoluttautuminen teki lopun toisen puutarhan kulttuuriaikakaudesta. Sivilisaatio siirtyi länteen: Niilille ja Välimeren saarille, jossa sen kukoistus ja edistyminen jatkuivat vielä pitkään, sen jälkeen kun mesopotamialainen alkulähde jo oli rappeutunut. Ja tämä alemmantasoisten kansanheimojen pidäkkeetön maahanvirtaaminen valmisti tien pohjoisten barbaarien myöhemmin suorittamalle koko Mesopotamian valloittamiselle. Nämä ajoivat tiehensä vielä jäljellä olleet kyvykkäät rotuainekset. Vielä myöhempinäkin vuosina paikalle jäänyt sivistynyt väestö paheksui näiden tietämättömien ja moukkamaisten maahantunkeutujien läsnäoloa.
78:7.1 (874.6) Jokivarren asukkaat olivat tottuneet siihen, että joet tiettyinä vuodenaikoina tulvivat yli äyräittensä; nämä ajoittain toistuneet tulvat kuuluivat vuotuisina tapahtumina heidän elämäänsä. Mutta pohjoisessa vähä vähältä tapahtuneiden geologisten muutosten seurauksena Mesopotamianlaaksoa uhkasivat uudet vaarat.
78:7.2 (874.7) Välimeren itärannikon liepeillä sekä Mesopotamian luoteis- ja koillispuolella sijaitsevien vuorten kohoaminen jatkui ensimmäisen Eedenin mereenvajoamisen jälkeen tuhansia vuosia. Tämä ylänkömaiden kohoaminen nopeutui merkittävästi noin vuonna 5000 eKr., ja kun tähän liittyi pohjoisilla vuorilla suuresti runsastunut lumentulo, siitä aiheutui joka kevät kaikkialla Eufratinlaaksossa ennennäkemättömiä tulvia. Nämä kevättulvat pahenivat pahenemistaan niin, että jokialueiden asukkaat joutuivat lopulta siirtymään itäisille ylängöille. Kymmenet kaupungit olivat näiden laaja-alaisten vedenpaisumusten takia lähes tuhannen vuoden ajan käytännöllisesti katsoen autioina.
78:7.3 (874.8) Kun heprealaispapit Babylonian vankeudessa lähes viisituhatta vuotta myöhemmin yrittivät juutalaisen kansanheimon vaiheita seuraamalla päästä aina Aatamiin asti, heillä oli suuria vaikeuksia saada tarinan palasia yhdeksi kokonaisuudeksi. Ja silloin eräälle heistä juolahti mieleen luopua koko yrityksestä, antaa koko maailman hukkua pahuuteensa Nooan tulvan aikana ja päästä sillä keinoin parempiin lähtöasemiin johdattamalla Abrahamin sukujuuret yhteen Nooan kolmesta eloonjääneestä pojasta.
78:7.4 (875.1) Perimätiedot ajasta, jolloin vesi peitti alleen koko maanpiirin, ovat yleismaailmallisia. Monien rotujen hallussa on kertomus joskus ammoisina aikoina sattuneesta maailmanlaajuisesta vedenpaisumuksesta. Raamatun kertomus Nooasta, arkista ja vedenpaisumuksesta on Babylonian vankeuden aikainen heprealaispapiston sepitelmä. Koskaan elämän Urantialle juurruttamisen jälkeen ei ole ollut mitään yleismaailmallista vedenpaisumusta. Ainoa sellainen aika, jolloin maapallon pinta on ollut kokonaan veden peitossa, oli arkeotsooisina aikakausina, ennen kuin maa oli alkanut nousta veden alta.
78:7.5 (875.2) Nooa toki on elänyt. Hän oli viininvalmistaja Aramista, lähellä Urukia sijainneesta joenvarsiyhdyskunnasta. Vuodesta vuoteen hän piti kirjaa joen paisuntapäivistä. Hän teki itsestään yleisen pilkan kohteen, kun hän kulki pitkin ja poikin jokilaaksoa puhumassa sellaisen puolesta, että kaikki talot rakennettaisiin puusta veneen muotoisiksi ja että kotieläimet tulvakauden lähestyessä vietäisiin joka ilta veneeseen. Hänellä oli tapana käydä lähiseudun jokiyhdyskunnissa joka vuosi varoittelemassa asukkaita siitä, että niin ja niin monen päivän päästä tulva alkaisi. Lopulta tulikin vuosi, jolloin vuosittaiset tulvat harvinaisen rankkojen sateiden johdosta paisuivat niin valtavasti, että vesien äkillinen nousu pyyhkäisi mennessään koko kylän. Vain Nooa ja hänen lähimmät perheenjäsenensä pelastuivat asuntolaivassaan.
78:7.6 (875.3) Nämä tulvat johtivat andiittisivilisaation lopulliseen hajoamiseen. Tämän vedenpaisumuskauden päätyttyä toista puutarhaa ei enää ollut. Vain etelään ja sumerilaisten keskuuteen jäi hiipumaan se, mitä aikaisemmasta loistosta vielä oli jäljellä.
78:7.7 (875.4) Tämän kaikkein vanhimpiin kuuluvan sivilisaation jäännökset ovat löydettävissä näiltä Mesopotamian alueilta sekä niiden koillis- ja luoteispuolelta. Mutta vielä niitäkin vanhempia, Dalamatian ajalta olevia jäännöksiä, on Persianlahden aaltojen alla, ja ensimmäinen Eeden lepää mereen vajonneena Välimeren itäosan alla.
78:8.1 (875.5) Andiittien viimeisen hajaantumisen murrettua Mesopotamian sivilisaation biologisen selkärangan tämän oivallisen rodun pieni vähemmistö jäi kotikonnuilleen jokisuiston lähelle. Kysymys on sumerilaisista, ja vuoteen 6000 eKr. mennessä heistä oli syntyperänsä puolesta tullut suurelta osin andiitteja, vaikka heidän kulttuurinsa olikin luonteeltaan lähes yksinomaan nodiittista, ja lisäksi he pitivät kiinni Dalamatian muinaisista perinteistä. Nämä rannikkoseutujen sumerilaiset olivat kaikesta huolimatta viimeiset andiitit Mesopotamiassa. Mutta Mesopotamian rodut olivat tähän myöhäiseen aikamäärään mennessä jo läpikotaisen sekoittuneita, kuten tämän aikakauden haudoista löydettyjen kallojen tyypeistä on luettavissa.
78:8.2 (875.6) Tulvakausien aikana Susa koki suuren kukoistuskauden. Ensimmäinen ja alempi kaupunki joutui veden alle niin, että toinen eli ylempi kaupunki otti alemman kaupungin paikan tuolle aikakaudelle ominaisen käsityöteollisuuden pääpaikkana. Näiden tulvien myöhemmin heikettyä Uurista tuli savenvalantateollisuuden keskus. Noin seitsemäntuhatta vuotta sitten Uur sijaitsi Persianlahden rannalla, mutta joen mukanaan kuljettamat ainekset ovat kerrostuessaan lisänneet maa-alan siihen, missä rajoissa se nyt on. Parempien vedensäätelyjärjestelmien ansiosta ja jokisuiden laajenemisen vuoksi nämä yhdyskunnat kärsivät tulvista muita vähemmän.
78:8.3 (875.7) Turkestanin ja Iranin ylätasangon barbaarit olivat yllätyshyökkäyksillään jo pitkään ahdistelleet Eufratin ja Tigriksen jokilaaksojen rauhanomaisia viljanviljelijöitä. Mutta ylängön laidunmailla yhä pahempi kuivuus antoi aiheen yhteishyökkäykselle Eufratinlaaksoon. Tämän hyökkäyksen teki entistäkin vakavammaksi se, että näiden ympäristön paimenten ja metsästäjien käytössä oli suuret määrät kesyhevosia. Juuri se, että heidän käytössään oli hevosia, antoi heille sotilaallisessa mielessä suunnattoman edun heistä etelään asuviin rikkaisiin naapureihin verrattuna. Lyhyessä ajassa he levittäytyivät koko Mesopotamiaan ja ajoivat liikkeelle viimeiset sivistyksen aallot, jotka levisivät kaikkialle Eurooppaan, Länsi-Aasiaan ja Pohjois-Afrikkaan.
78:8.4 (876.1) Nämä Mesopotamian valloittajat kuljettivat riveissään monia Turkestanin sekoittuneiden pohjoisten rotujen parempia andiittisia rotuaineksia, joihin sisältyi jonkin verran Aataminpojan sukujuurta. Nämä vähemmän edistyneet mutta elinvoimaisemmat pohjoisesta tulleet heimot omaksuivat nopeasti ja halukkaasti sen, mitä Mesopotamian sivilisaatiosta oli jäljellä, ja ennen pitkää niistä kehkeytyivät ne sekoittuneet kansanheimot, jotka tapaamme Eufratinlaakson historian aikakirjojen ensimmäisiltä lehdiltä. Nopeasti ne elvyttivät Mesopotamian katoamassa olevan sivilisaation monia osa-alueita ja omaksuivat laaksoheimojen taiteet ja suuren osan sumerien kulttuurista. Nämä kansanheimot yrittivät jopa rakentaa kolmannen Baabelin tornin ja ottivat myöhemmin tämän sanan kansallisuutensa nimeksi.
78:8.5 (876.2) Kun nämä koillisesta tulleet barbaariratsumiehet tallasivat jalkoihinsa koko Eufratinlaakson, he eivät alistaneet valtansa alle niitä andiittien jäänteitä, joiden asuinseudut sijaitsivat jokisuulla Persianlahden rannalla. Kyseiset sumerilaiset kykenivät pitämään puolensa korkeamman älykkyytensä, parempien aseidensa ja laajan, sotilaallista puolustusta varten rakennetun kanavaverkostonsa ansiosta. Nämä kanavat liittyivät heidän kastelujärjestelmäänsä, joka koostui keskenään yhteydessä olevista lammikoista. He olivat yhtenäinen kansa siksi, että heillä oli yhdenmukainen ryhmäuskonto. Näin he pystyivät ylläpitämään rodullisen ja kansallisen eheytensä vielä kauan sen jälkeen, kun heidän luoteisten naapureidensa keskuudessa jo oli tapahtunut hajoaminen erillisiksi kaupunkivaltioiksi. Yksikään näistä kaupunkivaltion muodostaneista ryhmistä ei kyennyt voittamaan yhtenäisiä sumereja.
78:8.6 (876.3) Pohjoisesta tulleet maahantunkeutujat oppivat kohta luottamaan näihin rauhaa rakastaviin sumerilaisiin ja arvostamaan heitä taitavina opettajina ja hallintomiehinä. Sumerit olivat kaikkien pohjoisten kansojen keskuudessa ja Egyptistä lännessä aina Intiaan saakka idässä erittäin kunnioitettuja ja haluttuja taiteen ja teollisuuden opettajina, kaupallisen toiminnan johtajina ja siviilihallitsijoina.
78:8.7 (876.4) Sumerien ensimmäisen valtioliiton hajoamisen jälkeen myöhempien aikojen kaupunkivaltioita hallitsivat seetiläispappien luopiojälkeläiset. Vain naapurikaupunkeja valloittaessaan nämä papit kutsuivat itseään kuninkaiksi. Myöhemmät kaupunkikuninkaat eivät ennen Sargonin aikaa onnistuneet muodostamaan voimakkaita valtioliittoja siksi, että he pitivät mustasukkaisesti kiinni omista jumaluuksistaan. Jokainen kaupunki uskoi kaupunkijumalansa olevan kaikkia muita jumalia korkeammalla, ja tästä syystä ne kieltäytyivät alistumasta yhteisen johtajan alaisuuteen.
78:8.8 (876.5) Tämän kaupunkipappien pitkään jatkuneen heikon hallinnon aikakauden lopetti Kishin pappi Sargon, joka julistautui kuninkaaksi ja ryhtyi valloittamaan koko Mesopotamiaa ja sen naapurimaita. Se teki toistaiseksi lopun pappien vallankäytöstä ja pappien komennossa olevista kaupunkivaltioista, joista jokaisella oli oma kaupunkijumalansa ja omat seremoniakäytäntönsä.
78:8.9 (876.6) Tämän Kishin valtioliiton hajoamisen jälkeen seurasi pitkä vaihe, jonka kuluessa nämä laaksokaupungit kävivät keskinäistä taistelua ylivallasta. Herruutta piti hallussaan milloin Sumer, milloin Akkad, Kish, Uruk, Uur tai Susa.
78:8.10 (876.7) Noin vuonna 2500 eKr. sumerilaiset kokivat ankaria vastoinkäymisiä pohjoisesta tulleiden suittien ja guittien käsissä. Tulvaveden kasaamille kukkuloille rakennettu sumerilaisten pääkaupunki Lagash kukistui. Uruk piti puoliaan kolmekymmentä vuotta Akkadin kukistumisen jälkeen. Hammurabin hallituskauden alkuun mennessä sumerit olivat jo sulautuneet pohjoisten seemiläisten riveihin, ja Mesopotamian andiitit hävisivät historian lehdiltä.
78:8.11 (877.1) Vuodesta 2500 vuoteen 2000 eKr. nomadit riehuivat alueella, joka ulottuu Atlantilta Tyynellemerelle. Neriläiset olivat viimeinen purkauma sekoittuneiden andoniitti- ja andiittirotujen mesopotamialaisten jälkeläisten kaspialaisesta ryhmästä. Mikä barbaareilta jäi tekemättä Mesopotamian raunioittamiseksi, sen ilmaston muutokset myöhemmin täydensivät.
78:8.12 (877.2) Tällainen siis on kertomus violetista rodusta Aatamin jälkeiseltä ajalta sekä rodun Eufrat- ja Tigrisvirtojen välissä sijainneen kotimaan kohtalosta. Violetin rodun muinainen sivilisaatio luhistui lopulta korkeammantasoisten kansanheimojen maastamuuttoon ja siihen, että maahan muutti niiden alemmantasoisia naapureita. Mutta jo kauan ennen kuin barbaariratsumiehet valloittivat laakson, oli suuri osa puutarhan sivistyksestä levinnyt Aasiaan, Afrikkaan ja Eurooppaan. Näissä maanosissa se tuotti ne käyteaineet, joiden vaikutuksen tuloksena on Urantian kahdennenkymmenennen vuosisadan sivilisaatio.
78:8.13 (877.3) [Esittänyt muuan Nebadonin Arkkienkeli.]
Urantia-kirja
Luku 79
79:0.1 (878.1) AASIA on ihmissuvun kotimaa. Juuri tämän maanosan eräällä eteläisellä niemimaalla syntyivät Andon ja Fonta; nykyisen Afganistanin ylängöille heidän jälkeläisensä Badonan perusti alkeellisen sivistyskeskuksen, joka oli olemassa yli puoli miljoonaa vuotta. Juuri täällä, ihmissukukunnan itäisessä kohtiossa, erkanivat sangik-kansanheimot Andonin sukujuuresta, ja Aasia oli heidän ensimmäinen kotikontunsa, heidän ensimmäinen metsästysmaansa, heidän ensimmäinen taistelutanterensa. Lounais-Aasia näki dalamatialaisten, nodiittien, adamiittien ja andiittien toinen toistaan seuranneet sivilisaatiot, ja juuri näiltä seuduilta levisivät nykyajan sivilisaation potentiaalit maailmaan.
79:1.1 (878.2) Yli kahdenkymmenenviidentuhannen vuoden ajan, lähes vuoteen 2000 eKr. asti, Euraasia oli sydänosiltaan pääasiassa, jos kohta yhä vähemmässä määrin, andiittinen. Turkestanin alangoilta andiitit kääntyivät länteen ja sisäjärvet kiertäen he saapuivat Eurooppaan, kun he taas tämän alueen ylänkömailta soluttautuivat itäänpäin. Itä-Turkestan (Sinkiang) ja vähemmässä määrin Tiibet olivat ne muinaiset porttikäytävät, joiden kautta nämä Mesopotamian kansanheimot vuoristosolia myöten tunkeutuivat keltaisten ihmisten pohjoisille maille. Andiittien tunkeutuminen Intiaan tapahtui Turkestanin ylängöiltä Punjabiin ja Iranin laidunmailta Belutshistanin kautta perille. Nämä varhaisemmat vaellukset eivät olleet missään mielessä valloituksia, vaan oli pikemminkin kysymys andiittiheimojen jatkuvasta ajautumisesta läntiseen Intiaan ja Kiinaan.
79:1.2 (878.3) Lähes viidentoistatuhannen vuoden ajan jatkui sekoittuneen andiittikulttuurin keskusten olemassaolo Tarimjoen laaksossa Sinkiangissa ja siitä etelään Tiibetin ylänköseuduilla, jossa andiittien ja andoniittien sekoittuminen oli laajamittaista. Tariminlaakso oli varsinaisen andiittikulttuurin itäisin etuvartio. Sinne andiitit rakensivat asutuskeskuksensa ja ryhtyivät kauppasuhteisiin edistyshaluisten kiinalaisten kanssa idän suunnalla ja andoniittien kanssa pohjoisessa. Tarimin seutu oli tuohon aikaan viljavaa maata; sateet olivat runsaita. Gobi idässä oli aavaa laidunmaata, jossa paimenkansat olivat vähitellen siirtymässä maanviljelyn piiriin. Tämä sivilisaatio tuhoutui sateita tuovien tuulten käännyttyä kaakkoon, mutta omana aikanaan se kilpaili itsensä Mesopotamian kanssa.
79:1.3 (878.4) Keski-Aasian ylänköseutujen aste asteelta paheneva kuivuus alkoi vuoden 8000 eKr. tienoilla ajaa andiitteja jokilaaksoihin ja merenrannoille. Sen lisäksi, että yhä vaikeammaksi käyvä kuivuus ajoi heidät Niilin, Eufratin, Induksen ja Keltaisenjoen laaksoihin, se sai aikaan uuden käänteen andiittien sivilisaatiossa. Ilmaantui uusi ihmisluokka, kauppiaat, joita alkoi esiintyä suurin määrin.
79:1.4 (879.1) Kun metsästys ilmastollisten olojen vuoksi kävi vaeltaville andiiteille tuottamattomaksi, he eivät noudattaneetkaan vanhempien rotujen evolutionaarista kurssia sikäli, että heistä olisi tullut karjapaimenia. Kaupankäynti ja kaupunkilainen elämäntapa ilmaantuivat. Egyptistä Mesopotamian ja Turkestanin kautta aina Kiinan ja Intian virroille saakka korkeammin sivistyneet heimot alkoivat kerääntyä käsiteollisuudelle ja kaupankäynnille omistautuviin kaupunkeihin. Adoniasta tuli Keski-Aasian kaupanharjoittajien suurkaupunki. Se sijaitsi lähellä nykyistä Ashkhabadin kaupunkia. Kiven, metallien, puutavaran ja saviastioiden kauppa vilkastui sekä maalla että vesillä.
79:1.5 (879.2) Mutta alati yltyvä kuivuus pani vähitellen liikkeelle andiittien suuren exoduksen Kaspianmeren etelä- ja itäpuolisilta mailta. Vaellusten vuoksiaalto alkoi muuttaa suuntaa niin, että se kääntyikin pohjoisesta etelään, ja babylonialaiset ratsumiehet alkoivat tunkea Mesopotamiaan.
79:1.6 (879.3) Keski-Aasian yhä vain pahemman vedettömyyden vaikutuksiin kuului myös väkiluvun väheneminen ja näiden kansojen sotaisuuden heikkeneminen; ja kun pohjoisessa tapahtunut sademäärän väheneminen pakotti nomadiandoniitit etelään, Turkestanissa alkoi valtava andiittien maastamuutto. Tässä on kysymys niin kutsuttujen arjalaisten viimeisestä muutosta kohti Levanttia ja Intiaa. Se nosti lakipisteeseensä sen Aatamin jälkeläisten pitkäaikaisen hajaantumisen, jonka kuluessa nämä oivalliset rodut olivat ainakin johonkin määrään asti kohentaneet kaikkia Aasian ja useimpia Tyynenmeren saarien kansoja.
79:1.7 (879.4) Samalla kun andiitit näin hajaantuivat itäisen pallonpuoliskon yli, heiltä riistettiin heidän kotimaansa Mesopotamiassa ja Turkestanissa, sillä nimenomaan tämä andoniittien laaja-alainen siirtyminen etelään harvensi Keski-Aasian andiittien rivejä lähes niiden häviämiseen asti.
79:1.8 (879.5) Mutta vielä kahdennellakymmenennelläkin Kristuksen jälkeisellä vuosisadalla on turaanilais- ja tiibetiläiskansojen keskuudessa havaittavissa jälkiä andiittisesta perimästä, mistä todistavat näillä seuduin silloin tällöin tavattavat vaaleat ihmistyypit. Varhaiset kiinalaisten annaalit sisältävät merkintöjä punatukkaisten nomadien esiintymisestä Keltaisenjoen rauhallisten yhdyskuntien pohjoispuolella, ja vieläkin on jäljellä maalauksia, joissa totuudenmukaisesti tuodaan julki se, että muinaisaikojen Tariminlaaksossa esiintyi sekä vaaleita andiittisia että tummaverisiä mongolityyppejä.
79:1.9 (879.6) Keski-Aasian andiiteissa pinnan alla piilleen sotilaallisen nerokkuuden viimeinen suuri julkitulo tapahtui vuonna 1200 jKr., kun mongolit Tshingis-kaanin johdolla ryhtyivät valloittamaan suurinta osaa Aasian manteresta. Ja entisajan andiittien tavoin nämä soturit julistivat, että on olemassa ”yksi Jumala taivaassa”. Heidän maailmanvaltansa varsin pikainen mureneminen viivästytti länsimaiden ja itämaiden välisiä kulttuuriyhteyksiä pahasti ja vaikeutti monoteistisen käsityksen leviämistä Aasiassa suuresti.
79:2.1 (879.7) Intia on ainoa paikka, jossa kaikki Urantian rodut sekoittuivat, ja andiittien maahantunkeutuminen lisäsi sekoitukseen vielä viimeisen rotuaineksen. Sangik-rodut ilmestyivät olemassaolon piiriin Intian luoteispuoleisilla ylängöillä, ja poikkeuksetta jokaisen rodun jäseniä tunkeutui Intian mannermaalle jo olemassaolonsa ensimmäisinä aikoina. Seurauksena oli heterogeenisin rotusekoitus, mikä koskaan on Urantialla esiintynyt. Muinainen Intia toimi vaeltavien rotujen pyydystysaltaana. Niemimaan tyvi oli aiemmin jonkin verran nykyistä kapeampi, sillä suuri osa Gangesin ja Induksen suistomaista on viimeisten viidenkymmenentuhannen vuoden aikaansaannosta.
79:2.2 (879.8) Intian varhaisimmat rotusekoitukset muodostuivat siitä, että sinne kulkeutuneet punainen ja keltainen rotu sekoittuivat alkuperäisiin andoniitteihin. Myöhemmin tämä ryhmä heikkeni sikäli, että se sulatti itseensä suurehkon osan nyt jo sukupuuttoon kuolleista itäisistä vihreistä kansoista samoin kuin suuret määrät oranssin rodun jäsenistä; se koheni hieman siitä, että se vähäisessä määrin sekoittui sinisen ihmisen kanssa, mutta se kärsi taas tavattomasti siitä, että siihen sulautui suuri joukko indigorotua. Mutta Intian niin kutsutut alkuperäiskansat eivät oikeastaan edusta näitä varhaisia kansanheimoja, vaan ne edustavat pikemminkin kaikkein alinta eteläistä ja itäistä reuna-alueen väestöä, jota sen paremmin varhaiset andiitit kuin heidän myöhemmin ilmaantuneet arjalaisserkkunsakaan eivät koskaan sulauttaneet omiin rotukantoihinsa.
79:2.3 (880.1) Läntisen Intian väestö oli vuoteen 20000 eKr. mennessä jo saanut aavistuksen verran Aatamin verenperintöä, eikä yhdessäkään kansassa Urantian koko historian kuluessa ole koskaan yhdistynyt näin monta eri rotua. Mutta oli valitettavaa, että vallitsevina olivat toissijaiset sangik-rotuainekset, ja varsinainen onnettomuus oli se, että sekä sininen että punainen ihminen tästä muinaisesta rotujen sulatuskattilasta niin suuressa määrin puuttuivat. Suurempi ensisijaisten sangik-kantojen osuus olisi tuonut mukanaan hyvin suuren lisän siihen, mikä olisi voinut olla vieläkin suurenmoisempi sivilisaatio. Mitä nyt tapahtui oli, että punainen ihminen hävitti itseään Amerikoissa, sininen ihminen temmelsi Euroopassa ja varhaiset Aatamin jälkeläiset (niin myös useimmat myöhemmistä) osoittivat perin vähäistä halukkuutta sekoittua tummempiin värilliskansoihin, olivat nämä Intiassa, Afrikassa tai muualla.
79:2.4 (880.2) Noin vuonna 15000 eKr. kohonnut väestöpaine kaikkialla Turkestanissa ja Iranissa aiheutti varsinaisesti ensimmäisen laajemman andiittien muuttoliikkeen kohti Intiaa. Yli viidentoista vuosisadan ajan näitä korkeammantasoisia kansanheimoja virtasi Belutshistanin ylänköjen kautta Intiaan, jossa ne levittäytyivät sekä Induksen- että Gangesinlaaksoon ja etenivät hitaasti etelään kohti Deccania. Tämä luoteesta tuleva andiittien paine ajoi monet etelän ja idän heikommat ainekset Burmaan ja Etelä-Kiinaan, mutta ei sittenkään riittävässä määrin, jotta maahantunkeutujat olisivat säästyneet rodulliselta poispyyhkiytymiseltä.
79:2.5 (880.3) Se, ettei Intia onnistunut saavuttamaan johtoasemaa Euraasiassa, johtui suurelta osalta pinnanmuodostuksesta: pohjoisesta tuleva väestöpaine nimittäin vain tunki väestön valtaosan etelään, yhä ahtaammaksi käyvälle Deccanin alueelle, jota kaikilta sivustoiltaan ympäröi meri. Jos lähellä olisi ollut maata, jonne muuttaa, heikommat ainekset olisi tungettu pois kaikkiin mahdollisiin suuntiin, ja paremmat rotukannat olisivat yltäneet korkeampaan sivilisaatioon.
79:2.6 (880.4) Tuossa tilanteessa nämä varhaisemmat andiittivalloittajat pyrkivät epätoivoisesti säilyttämään identiteettinsä ja pysäyttämään sen rotujen vuoksiaallon, joka uhkasi hukuttaa heidät alleen, asettamalla tiukkoja rajoituksia seka-avioliitoille. Vuoteen 10000 eKr. mennessä andiitit olivat kuitenkin hävinneet rotujen mereen. Kokonaisuutta ajatellen väestö oli tämän sulautumisen kautta kuitenkin selvästi kohentunut.
79:2.7 (880.5) Rotujen sekoittuminen on aina hyödyllistä siinä mielessä, että se edistää kulttuurin monipuolisuutta ja auttaa sivilisaation edistymistä, mutta mikäli vallalla ovat rotukantojen alempitasoiset ainekset, niin tällä tavoin saatavat tulokset jäävät lyhytikäisiksi. Monikielinen kulttuuri on säilytettävissä vain siinä tapauksessa, että korkeammantasoisten väestöainesten jälkeläistentuotannolla on turvallinen etumatka alempitasoisten lisääntymiseen verrattuna. Alempitasoisten rotuainesten hillitsemätön lisääntyminen, samalla kun korkeampitasoisten lisääntyminen vähenee, merkitsee poikkeuksetta kulttuurisivilisaation itsemurhaa.
79:2.8 (880.6) Mikäli andiittivalloittajia olisi ollut kolminkertainen määrä tai jos he olisivat karkottaneet tai hävittäneet epätoivottavimman kolmanneksen sekoittuneista oranssi-vihreä-indigoasukkaista, Intiasta olisi tullut maailman kulttuurisivilisaation johtavia keskuksia, ja se olisi ilman muuta houkutellut puoleensa suuremman osan niistä mesopotamialaisten myöhemmistä muuttoaalloista, jotka virtasivat Turkestaniin ja sieltä pohjoisen suunnalle eli Eurooppaan.
79:3.1 (881.1) Intian andiittivalloittajien sekoittumisesta syntyperäiseen rotuainekseen oli lopulta tuloksena dravidalaiseksi kutsuttu sekakansa. Varhaisemmilla ja puhdasverisemmillä dravidoilla oli suurenmoinen kyky saada aikaan tuloksia kulttuurin alalla, mutta se heikkeni jatkuvasti, sitä mukaa kun heidän andiittinen perimänsä asteittain laimeni. Ja tämä ratkaisi miltei kaksitoistatuhatta vuotta sitten Intian nupuillaan olleen sivilisaation kohtalon. Mutta tämä vähäinenkin Aatamilta peräisin oleva verenlisäys sai aikaan merkittävää sosiaalisen kehityksen vauhdittumista. Tämä monikoosteinen sukukunta tuotti välittömästi tuon ajan monipuolisimman sivilisaation maan päällä.
79:3.2 (881.2) Dravida-andiitit kadottivat pian Intian valloittamisen jälkeen rodullisen ja kulttuurisen yhteytensä Mesopotamiaan, mutta myöhemmin tapahtunut merireittien ja karavaaniteiden avautuminen loi nämä yhteydet uudelleen. Eikä Intia viimeisten kymmenentuhannen vuoden aikana ole kertaakaan ollut täysin vailla kosketusta Mesopotamiaan sen länsipuolella tai Kiinaan sen itäpuolella, vaikka vuoriston muodostamat esteet suosivatkin etupäässä läntistä kanssakäymistä.
79:3.3 (881.3) Intian kansojen korkeampi kulttuuri ja uskonnolliset suuntautumiset ovat peräisin dravidain herruuden alkuajoilta, ja ne johtuivat osaksi siitä, että sekä aikaisemman andiittien että myöhemmän arjalaisten maahantunkeutumisen mukana Intiaan saapui varsin monia seetiläispappeja. Intian uskontohistorian läpi juokseva monoteismin lanka on näin ollen peräisin toisen puutarhan adamiittien opetuksista.
79:3.4 (881.4) Niin varhain kuin 16000 vuotta eKr. Intiaan saapui sadan seetiläispapin seurue, ja se voitti tämän monikielisen kansan läntisen puoliskon miltei jo oman uskontonsa puolelle. Mutta heidän uskonnostaan ei tullut pysyvää. Viidessätuhannessa vuodessa heidän oppinsa Paratiisin-Kolminaisuudesta olivat rappeutuneet tulenjumalan kolmiyhteiseksi symboliksi.
79:3.5 (881.5) Mutta yli seitsemäntuhannen vuoden ajan, aina andiittivaellusten päättymiseen saakka, Intian asukkaiden uskonnollinen status oli maailman yleistä uskonnollista statusta huomattavasti korkeammalla. Noina aikoina näytti todennäköiseltä, että Intia tuottaisi maailman johtavan kulttuurisen, uskonnollisen, filosofisen ja kaupallisen sivilisaation. Ja elleivät andiitit olisi niin kokonaan hukkuneet etelän kansojen mereen, tämä tulevaisuudenkuva olisi luultavasti toteutunutkin.
79:3.6 (881.6) Dravidojen sivistyskeskukset sijaitsivat jokilaaksoissa, pääasiassa Induksen- ja Gangesinlaaksossa, sekä Deccanissa niiden kolmen suuren joen varrella, jotka virtaavat mereen Itä-Ghattien vuoriston läpi. Länsi-Ghatteihin rajoittuvalla rannikolla sijainneiden yhdyskuntien oivallisuus johtui puolestaan siitä, että ne pitivät meriteitse yhteyttä Sumeriaan.
79:3.7 (881.7) Dravidat kuuluivat ensimmäisiin sellaisiin kansanheimoihin, jotka rakensivat kaupunkeja ja ryhtyivät sekä maitse että meritse harjoittamaan laajamittaista vienti- ja tuontikauppaa. Jo vuoden 7000 eKr. tienoilla kamelikaravaanit tekivät säännöllisiä matkoja kaukaiseen Mesopotamiaan. Dravidojen merenkulku ulottui rannikkoa noudatellen Arabianmeren yli Persianlahden sumerilaiskaupunkeihin, ja Bengalinlahden vesillä he uskaltautuivat aina Taka-Intiaan asti. Nämä merenkävijät ja kauppamiehet toivat Sumerista tuomisinaan kirjaimiston ja kirjoitustaidon.
79:3.8 (881.8) Kyseiset kauppasuhteet myötävaikuttivat suuresti jo muutoinkin kosmopoliittisen kulttuurin yhä laajempaan monipuolistumiseen, mikä johti kaupunkielämään kuuluvien monien hienouksien ja jopa ylellisyyksien ilmaantumiseen jo varhaisessa vaiheessa. Kun myöhemmin ilmestyneet arjalaiset saapuivat Intian maaperälle, he eivät tunnistaneet dravidoja sangik-rotuihin sulautuneiksi andiittiserkuikseen, mutta sivilisaation he toki havaitsivat pitkälle edistyneeksi. Biologisista rajoittuneisuuksistaan huolimatta dravidat pystyttivät oivallisen sivilisaation. Se levisi kattavasti yli koko Intian, ja Deccanissa se on säilynyt nykyaikaan asti.
79:4.1 (882.1) Arjalaisten invaasio, jota jatkui lähes viidensadan vuoden ajan kolmannen esikristillisen vuosituhannen keskivaiheilla, oli jo toinen andiittien tunkeutuminen Intiaan. Tämä vaellus merkitsi viimeistenkin andiittien muuttoa pois kotiseuduiltaan Turkestanista.
79:4.2 (882.2) Ensimmäiset arjalaiskeskukset sijaitsivat hajallaan Intian pohjoisen puoliskon eri puolilla, eritoten luoteessa. Nämä maahantunkeutujat eivät koskaan vieneet maan valloittamista päätökseen asti, ja tämä laiminlyönti koitui sittemmin heidän kohtalokseen, sillä lukumäärältään vähäisempinä heitä uhkasi etelän dravidojen taholta sulauttamisen vaara. Myöhemmin nämä sitten tulvivatkin Himalajan maakuntia lukuun ottamatta yli koko niemimaan.
79:4.3 (882.3) Arjalaisten vaikutus Intiaan oli pohjoisia maakuntia lukuun ottamatta rodullisessa mielessä varsin vähäinen. Deccanissa heidän vaikutuksensa oli kulttuurinen ja uskonnollinen paremminkin kuin rodullinen. Niin kutsutun arjalaisen verenperinnön pysyvämpi säilyminen Pohjois-Intiassa ei johdu vain siitä, että heitä kyseisillä seuduin oli enemmän, vaan myös siitä, että heidän rivejään vahvistivat myöhemmät valloittajat, kauppiaat ja lähetyssaarnaajat. Aina ensimmäiselle esikristilliselle vuosisadalle asti Punjabiin tihkui jatkuvasti arjalaista perimää, ja viimeinen verenlisäys tuli helleenikansojen sotaretkien mukana.
79:4.4 (882.4) Gangesin tasangolla arjalaiset ja dravidat lopulta sekoittuivat ja tuottivat korkean kulttuurin, ja tätä keskusta vahvisti myöhemmin se, mitä saatiin koillisen suunnalta Kiinasta.
79:4.5 (882.5) Intiassa kukoistivat aikojen kuluessa monentyyppiset yhteiskuntajärjestykset: arjalaisten puolittain demokraattisista järjestelmistä aina despoottisiin ja monarkkisiin hallitustapoihin. Mutta yhteiskunnan tunnusomaisin piirre oli niiden suurten yhteiskunnallisten kastien jatkuva säilyminen, jotka arjalaiset perustivat pyrkiessään säilyttämään rodullisen identiteettinsä. Tämä mutkikas kastijärjestelmä on säilynyt nykyaikaan asti.
79:4.6 (882.6) Neljästä suuresta kastista ensimmäistä lukuun ottamatta kaikki muut muodostettiin epäonnistumaan tuomittuna yrityksenä estää arjalaisvalloittajien rodullinen sekoittuminen alempitasoisiin alamaisiinsa. Mutta korkein kasti eli opettaja-papit sai alkunsa seetiläisistä; Kristuksen jälkeisen kahdennenkymmenennen vuosisadan bramiinit ovat toisen puutarhan pappien kulttuurijälkeläisiä suoraan alenevassa polvessa, olkoonkin että heidän opetuksensa poikkeavat heidän maineikkaiden edeltäjiensä opetuksista suuresti.
79:4.7 (882.7) Saapuessaan Intiaan arjalaiset toivat mukanaan jumaluuskäsityksensä siinä muodossa, jossa ne olivat säilyneet toisen puutarhan uskonnosta kertovissa, hiipuvissa perimätiedoissa. Mutta bramiinipapit eivät koskaan kyenneet pidättelemään sitä pakanallista liikevoimaa, joka kehittyi, kun arjalaisten rodullisen poispyyhkiytymisen jälkeen jouduttiin äkillisesti kosketuksiin Deccanin alemmantasoisten uskontojen kanssa. Tällä tavoin väestön laaja enemmistö joutui kelvottomien uskontojen orjuuttavien taikauskojen kahleisiin, ja niin Intia ei sitten kyennytkään tuottamaan sitä korkeaa sivilisaatiota, josta aikaisempina aikoina oli ollut enteitä.
79:4.8 (882.8) Intiassa kuudennella vuosisadalla ennen Kristusta tapahtunut hengellinen herääminen ei jäänyt pysyväksi, vaan se oli sammunut jo ennen muhamettilaisten maahantunkeutumista. Mutta jonakin päivänä saattaa nousta entistäkin suurempi Gautama, joka johtaa koko Intian elävän Jumalan etsintään. Ja silloin maailma tulee havaitsemaan, miten sellaiseen monitaitoiseen kansaan sisältyvät sivistyspotentiaalit toteutuvat, joka niin peräti kauan on levännyt tiedottomuuden tilassa edistymättömän hengellisen näkemyksen turruttavan vaikutuksen kohteena.
79:4.9 (883.1) On totta, että kulttuuri lepää biologisella perustalla, mutta kastilaitos ei yksinään kyennyt pitämään arjalaiskulttuuria voimissaan, sillä uskonto, aito uskonto, on sen korkeamman energian korvaamaton lähde, joka panee ihmiset luomaan ihmisten veljeyteen perustuvan korkeamman sivilisaation.
79:5.1 (883.2) Kun kertomus Intiasta on kertomus andiittien suorittamasta valloituksesta ja heidän lopuksi tapahtuneesta häviämisestään vanhempien, evolutionaaristen kansanheimojen mereen, niin Itä-Aasiaa käsittelevä tarina on sen sijaan paremminkin kertomus ensisijaisista sangikeista, varsinkin punaisesta ja keltaisesta ihmisestä. Nämä kaksi rotua välttyivät suurelta osin siltä sekoittumiselta kelvottomaan Neandertalin rotuainekseen, joka niin suuresti viivästytti Euroopan sinisen ihmisen kehitystä, ja näin niissä säilyi ensisijaisen sangik-tyypin korkeatasoisempi potentiaali.
79:5.2 (883.3) Varhaiset neandertalit levittäytyivät Euraasiaan koko mantereen leveydeltä, kun taas itäistä sivustaa sitäkin enemmän saastuttivat huonontuneet eläimenkaltaiset rotuainekset. Viides jäätikkö, sama jääpeite, joka varsin pitkään esti sangikeja vaeltamasta Itä-Aasiaan, työnsi nämä ihmistä alemmat tyypit etelään. Ja kun punainen ihminen Intian ylämaat kiertäen siirtyi koilliseen, hän havaitsi Koillis-Aasian tyhjentyneen näistä ihmisen tasoa alemmista tyypeistä. Punaiset rodut muodostivat heimo-organisaation aiemmin kuin mitkään muut kansat, ja nämä rodut muuttivat myös ensimmäisinä pois sangikien keskiaasialaisesta keskuksesta. Myöhemmin liikkeellä olleet keltaiset heimot hävittivät alemmantasoiset Neandertalin rotuainekset tai ajoivat ne pois mantereelta. Mutta punainen ihminen oli ollut Itä-Aasian valtias jo miltei sadantuhannen vuoden ajan, ennen kuin sinne saapui keltaisia heimoja.
79:5.3 (883.4) Yli kolmesataatuhatta vuotta sitten keltaisen rodun pääjoukko saapui etelän kautta Kiinaan. He tekivät tämän matkan rannikkoa myötäillen. Vuosituhat toisensa perään he tunkeutuivat yhä syvemmälle sisämaahan mutta joutuivat kosketuksiin tiibetiläisten nomadiveljiensä kanssa vasta verrattain läheisessä menneisyydessä.
79:5.4 (883.5) Kohonnut väestöpaine johti siihen, että kohti pohjoista liikkeessä ollut keltainen rotu työntyi punaisen ihmisen metsästysmaille. Tämä tunkeileva oikeuksien loukkaus, johon vielä liittyi luontaista rodullista vihamielisyyttä, johti lopulta yhä lukuisampiin vihollisuuksiin, ja näin alkoi kauko-Aasian viljavista maista käyty ratkaiseva kamppailu.
79:5.5 (883.6) Kertomus tästä loputtoman pitkästä taistelusta punaisen ja keltaisen rodun välillä on yksi Urantian historian sankarirunoelmista. Yli kahdensadantuhannen vuoden ajan nämä kaksi oivallista rotua kävivät katkeraa ja hellittämätöntä sotaa. Punaiset ihmiset olivat alkuaikojen taisteluissa yleensä menestyksekkäitä, ja heidän rynnäkköosastonsa levittivät hävitystä keltaisten ihmisten yhdyskuntien keskuuteen. Mutta sodankäyntitaidon alalla keltainen ihminen oli lahjakas oppilas, ja jo varhaisessa vaiheessa hän osoitti ilmeistä kykyä elää rauhanomaisesti maanmiestensä kanssa; kiinalaiset oppivat ensimmäisinä, että yhtenäisyydessä on voimaa. Punaiset heimot jatkoivat sisäisiä yhteenottojaan, ja ennen pitkää ne alkoivat kärsiä toistuvia tappioita säälimättömien kiinalaisten lujissa käsissä, kiinalaisten, jotka jatkoivat hellittämätöntä marssiaan kohti pohjoista.
79:5.6 (883.7) Satatuhatta vuotta sitten taistelivat väkimäärältään harvenneet punaisen rodun heimot selkä viimeisen jäätikön perääntyvää reunaa vasten, ja kun Beringinkannasta myöten itään johtanut maayhteys tuli kulkukelpoiseen kuntoon, nämä heimot eivät empineet jättää Aasian manteren tylyjä rantoja. On kulunut kahdeksankymmentäviisituhatta vuotta siitä, kun viimeiset puhdasveriset punaisen rodun edustajat lähtivät Aasiasta, mutta pitkään jatkunut taistelu painoi geneettisen leimansa voitokkaaseen keltaiseen rotuun. Pohjoiskiinalaiset kansanheimot samoin kuin andonilais-siperialaiset sulauttivat itseensä paljon punaista rotuainesta ja hyötyivät siitä melkoisesti.
79:5.7 (884.1) Pohjois-Amerikan intiaanit eivät koskaan tulleet kosketuksiin Aatamin ja Eevan andiittijälkeläistenkään kanssa, sillä heidät oli karkotettu kotiseuduiltaan Aasiasta jokseenkin viisikymmentätuhatta vuotta ennen Aatamin saapumista. Andiittivaellusten aikana puhtaat punaiset rotukannat olivat levittäytymässä ympäri Pohjois-Amerikkaa nomadiheimoina – metsästäjinä, jotka harjoittivat vähäisessä määrin maanviljelyä. Nämä rodut ja omaa kulttuuriaan edustavat ryhmät pysyivät lähes täysin muusta maailmasta eristyksissä siitä lähtien, kun ne Amerikkoihin saapuivat, aina kristillisen aikakauden ensimmäisen vuosituhannen lopulle saakka, jolloin Euroopan valkoiset rodut ne löysivät. Aina mainittuun ajankohtaan asti eskimot olivat niiden ihmisten joukossa lähimpänä valkoista ihmistä, joita punaisten ihmisten pohjoiset heimot olivat koskaan nähneet.
79:5.8 (884.2) Punainen ja keltainen rotu ovat ainoat ihmisen rotukannat, jotka ilman andiittien vaikutuksia koskaan ylsivät korkea-asteiseen sivilisaatioon. Amerikan intiaanien vanhinta kulttuuria edusti Onamonalontonin keskus Kaliforniassa, mutta vuoteen 35000 eKr. mennessä tämä oli jo kauan sitten hävinnyt. Meksikon, Väli-Amerikan ja Etelä-Amerikan vuoristojen myöhemmät ja pysyvämmät sivilisaatiot perusti rotu, joka oli valtaosaltaan punaista, mutta johon oli sekoittunut melkoinen määrä keltaista, oranssia ja sinistä.
79:5.9 (884.3) Nämä sivilisaatiot olivat sangikien evolutionaarisia aikaansaannoksia siitäkin huolimatta, että andiittien verenperintöä pääsi aavistuksen verran Peruun asti. Pohjois-Amerikan eskimoita ja muutamaa Etelä-Amerikan polynesialaisandiittia lukuun ottamatta läntisen pallonpuoliskon kansoilla ei ollut mitään yhteyttä muuhun maailmaan, ennen kuin ensimmäisen kristillisen vuosituhannen lopulla. Melkisedekien alkuperäisessä Urantian rotujen kohennussuunnitelmassa oli säädetty, että miljoona puhdasveristä Aatamin jälkeläistä lähtisi kohentamaan Amerikan mantereiden punaisia ihmisiä.
79:6.1 (884.4) Vähän sen jälkeen kun levittäytyvät kiinalaiset olivat ajaneet punaisen ihmisen meren yli Pohjois-Amerikkaan, he puhdistivat Itä-Aasian jokilaaksot andoniiteista työntämällä nämä Siperiaan pohjoisessa ja Turkestaniin lännessä, jossa nämä pian tulivat kosketuksiin andiittien korkeamman kulttuurin kanssa.
79:6.2 (884.5) Burmassa ja Indokiinan niemimaalla Intian ja Kiinan kulttuurit sekoittuivat ja yhdistyivät ja tuottivat noiden seutujen toinen toistaan seuranneet sivilisaatiot. Nyt jo kadonnut vihreä rotu on täällä säilynyt suurempana rodullisena ainesosana kuin missään muualla maailmassa.
79:6.3 (884.6) Monet eri rodut pitivät hallussaan Tyynenmeren saaria. Eteläisiä ja tuolloin nykyistä suurempia saaria asuttivat yleensä kansanheimot, joiden verenperintö sisälsi suuren määrän vihreää ja indigoa. Pohjoisia saaria asuttivat andoniitit ja myöhemmin sellaiset rodut, joihin sisältyi suuri osuus punaista ja keltaista rotuainesta. Japanilaisten esi-isät ajettiin pois mannermaalta vasta vuoden 12000 eKr. tienoilla, jolloin pohjoiskiinalaisten heimojen voimakas etelärannikkoa myötäilevä levittäytyminen ajoi nämä asuinsijoiltaan. Heidän lopullinen maastamuuttonsa ei johtunut niinkään väestöpaineesta kuin erään sellaisen heimopäällikön aloitteesta, jota he alkoivat pitää jumalallisena henkilöhahmona.
79:6.4 (885.1) Intian ja Levantin kansojen tavoin myös keltaisen ihmisen voitokkaat heimot perustivat varhaisimmat keskuksensa pitkin rannikkoa ja jokivarsille. Rannikon asutuskeskuksille kävi myöhempinä vuosina huonosti, kun yhä laajemmat tulvat ja jokiuomien siirtymiset tekivät alangon kaupungeista asuinkelvottomia.
79:6.5 (885.2) Kaksikymmentätuhatta vuotta sitten kiinalaisten esi-isät olivat jo perustaneet tusinan verran voimakkaita primitiivisen kulttuurin ja oppineisuuden keskuksia, eritoten Keltaisenjoen ja Jangtsen varrelle. Ja nyt nämä keskukset alkoivat saada vahvistusta siitä, että Sinkiangista ja Tiibetistä saapui tasaisena virtana korkeammantasoisia sekoittumakansoja. Muuttoliike Tiibetistä Jangtsenlaaksoon ei ollut yhtä laajaa kuin pohjoisessa, eivätkä Tiibetin keskukset myöskään olleet yhtä pitkälle edistyneitä kuin Tarimin vesistöalueen keskukset. Mutta kummankin muuttoliikkeen mukana kulkeutui idän jokivarsien yhdyskuntiin tietty määrä andiittiverta.
79:6.6 (885.3) Muinaisaikojen keltaisen rodun verrattomuus johtui neljästä tärkeästä tekijästä:
79:6.7 (885.4) 1. Geneettinen. Euroopan sinisistä serkuistaan poiketen sekä punainen että keltainen rotu olivat suurelta osin välttyneet sekoittumasta kelvottomiin ihmisen rotukantoihin. Pohjoiskiinalaiset, jotka jo olivat saaneet vahvistusta pienestä määrästä korkeammantasoista punaista ja andonilaista rotuainesta, tulivat kohta saamaan hyödykseen aimo lisäyksen andiittista verenperintöä. Eteläkiinalaisten ei tässä mielessä käynyt yhtä hyvin, ja he olivat pitkään kärsineet siitä, että heihin oli sulautunut vihreää rotua, kun taas myöhemmin heitä entisestäänkin heikensi niiden alemmantasoisten kansanheimojen laumoittainen maahantunkeutuminen, jotka dravida-andiittien invaasio työnsi pois Intiasta. Ja vielä nykyisessäkin Kiinassa vallitsee selvä ero pohjoisten ja eteläisten rotujen välillä.
79:6.8 (885.5) 2. Sosiaalinen. Keltainen rotu oppi jo varhain, mikä arvo oli sillä, että rauha vallitsee sen keskuudessa. Heidän keskinäinen rauhanomaisuutensa edisti siinä määrin väestönkasvua, että se takasi heidän sivistyksensä leviämisen monien miljoonien keskuuteen. Vuodesta 25000 vuoteen 5000 eKr. Urantian korkein kansanmassojen sivistystaso vallitsi Keski- ja Pohjois-Kiinassa. Keltainen ihminen oli ensimmäinen, joka ylsi rodun sisäiseen solidaarisuuteen. Hän saavutti ensimmäisenä laajamittaisen kulttuurisen, sosiaalisen ja poliittisen sivilisaation.
79:6.9 (885.6) Vuoden 15000 eKr. kiinalaiset olivat aggressiivisia militaristeja. Liiallinen menneisyyden kunnioittaminen ei ollut vielä heitä heikentänyt, ja lähes kaksitoistamiljoonaisena kansana he muodostivat yhteistä kieltä puhuvan kiinteän kokonaisuuden. Tämän kauden kuluessa heistä kehittyi todellinen kansakunta, joka oli paljon yhtenäisempi ja homogeenisempi kuin ovat olleet heidän poliittiset liittonsa historiallisena aikana.
79:6.10 (885.7) 3. Hengellinen. Andiittivaellusten aikakaudella kiinalaiset kuuluivat maailman hengellisimpiin kansoihin. Kauan jatkunut uskollisuus Singlangtonin julistaman Ainoan Totuuden palvontaa kohtaan piti heidät useampien muiden rotujen edellä. Edistyvän ja pitkälle kehittyneen uskonnon tarjoama kannustin on usein kulttuurikehityksen ratkaiseva tekijä. Siinä, missä Intia riutui, siinä Kiina rynnisti eteenpäin elähdyttävänä virikkeenään uskonto, joka vaali totuutta korkeimpana Jumaluutena.
79:6.11 (885.8) Tämä totuudenpalvonta kiihotti tutkimaan luonnonlakeja ja ihmiskuntaan sisältyviä potentiaaleja ja ottamaan niistä selvää. Kuusituhatta vuotta sitten eläneet kiinalaiset olivat totuudentavoittelussaan vielä innokkaita ja tarmokkaita oppilaita.
79:6.12 (885.9) 4. Maantieteellinen. Kiinaa suojelevat lännessä vuoret ja idässä Tyynimeri. Vain pohjoisessa on tie auki hyökkääjille, eikä pohjoisessa punaisen ihmisen ajasta siihen, kun andiittien myöhemmät jälkeläiset saapuivat, asunut yhtään hyökkäävää rotua.
79:6.13 (886.1) Ilman vuoriston asettamia esteitä ja hengellisen kulttuurin myöhempää taantumista keltainen rotu olisi epäilemättä houkutellut puoleensa suurimman osan Turkestanista liikkeelle lähteneistä andiittien vaelluksista, eikä ole epäilystäkään siitä, että se olisi kohta hallinnut maailman sivilisaatiota.
79:7.1 (886.2) Noin viisitoistatuhatta vuotta sitten melkoinen määrä andiitteja kulki Ti Taon solan läpi ja levittäytyi Keltaisenjoen yläjuoksun jokilaaksoon, Kansun kiinalaisasutuksen sekaan. Ennen pitkää he tunkeutuivat itään, Henaniin, jossa kaikkein edistyneimmät yhdyskunnat sijaitsivat. Osapuilleen puolet lännen suunnalta soluttautuneesta väestä oli andoniitteja, toinen puoli taas andiitteja.
79:7.2 (886.3) Keltaisenjoen varrella pohjoisessa sijainneet kulttuurin keskukset olivat aina olleet edistyneempiä kuin Jangtsen rantojen yhdyskunnat etelässä. Muutamassa vuosituhannessa, sen jälkeen kun pienetkin määrät näitä korkeammantasoisia kuolevaisia oli saapunut, olivat Keltaisenjoen asutuskeskukset rynnistäneet Jangtsen kylien edelle ja saavuttaneet sellaisen etumatkan eteläisiin veljiinsä, ettei se ole jälkeenkäänpäin hävinnyt.
79:7.3 (886.4) Syynä ei ollut se, että andiitteja oli lukumääräisesti kovin paljon, eikä se, että heidän kulttuurinsa oli paljon korkeammalla, vaan se, että heihin sekoittuminen tuotti monipuolisemman rotukannan. Pohjoiskiinalaiset saivat juuri sopivasti andiittista rotuperimää niin, että siitä koitui lievää kiihoketta heidän luontaisesti kyvykkäälle mielelleen, mutta ei niin paljon, että se olisi sytyttänyt heihin sen levottoman, tutkivan tiedonhalun, joka on niin luonteenomainen pohjoisen valkoisille roduille. Tämä rajoittuneempi andiittisen perintöaineksen lisäys ei kovinkaan pahasti järkyttänyt sangik-tyypin synnynnäistä tasapainoisuutta.
79:7.4 (886.5) Myöhemmät andiittien muuttoaallot toivat mukanaan joitakin Mesopotamian sivistyksen antimia; tämä pitää paikkansa erityisesti viimeisiin lännestä tulleisiin vaellusaaltoihin nähden. Ne edistivät pohjoiskiinalaisten talous- ja opetuskäytäntöjä suuresti. Ja vaikka niiden vaikutus keltaisen rodun uskonnolliseen kulttuuriin olikin lyhytaikainen, oli andiittien myöhemmillä jälkeläisillä suuri vaikutus sittemmin tapahtuneeseen hengelliseen heräämiseen. Mutta andiittien perimätiedot Eedenin ja Dalamatian kauneudesta vaikuttivat kylläkin kiinalaisten traditioihin; muinaiset kiinalaiset tarinat sijoittavat ”jumalten maan” länteen.
79:7.5 (886.6) Kiinalaiset aloittivat kaupunkien rakentamisen ja käsiteollisuuden harjoittamisen vasta vuoden 10000 eKr. jälkeen, eli vasta kun Turkestanissa oli tapahtunut ilmastollisia muutoksia ja kun myöhemmät andiittisiirtolaiset olivat saapuneet. Tämä uuden rotuaineksen lisäys ei tuonut keltaisen ihmisen sivilisaatioon niinkään mitään oleellisesti uutta, mutta se kannusti oivallisemmissa kiinalaiskannoissa piilleiden taipumusten kehittymistä pitemmälle ja joutuisammin. Henanista Shensiin ulottuvalla alueella alkoivat edistyneen sivilisaation potentiaalit tuottaa hedelmää. Metallinmuokkaus ja kaikki teolliset taidot ovat peräisin näiltä ajoilta.
79:7.6 (886.7) Yhtäläisyydet tiettyjen muinaiskiinalaisten ja mesopotamialaisten ajanlasku-, astronomisten ja julkishallinnollisten menetelmien kesken johtuvat näiden kahden kaukana toisistaan sijaitsevan keskuksen välisistä kauppasuhteista. Kiinalaiset kauppiaat matkustivat jo sumerilaisten aikoina maitse Turkestanin kautta Mesopotamiaan. Eikä tämä vaihtotoiminta ollut suinkaan yksisuuntaista – Eufratinlaakso hyötyi siitä melkoisesti, niin kuin hyötyivät myös Gangesin tasankojen kansat. Mutta ilmastolliset muutokset ja nomadien hyökkäykset kolmannella vuosituhannella ennen Kristusta supistivat Keski-Aasian karavaanipolkuja myöten käydyn kaupan määrää suuresti.
79:8.1 (887.1) Ei liene aivan väärin sanoa, että samalla kun punainen ihminen kärsi liiallisesta sodankäynnistä, kiinalaisten osoittama perinpohjaisuus Aasian valloittamisessa viivytti valtiollisuuden kehittymistä heidän keskuuteensa. Heillä oli suuri rodun sisäisen solidaarisuuden potentiaali, mutta sen kunnollinen kehittyminen jäi toteutumatta, sillä ei ollut olemassa sellaista ulkoisen hyökkäyksen aina tuntuvasta uhasta johtuvaa kannustinta, joka olisi pakottanut yhtämittaiseen etenemiseen.
79:8.2 (887.2) Kun Itä-Aasian valloitus oli viety päätökseen, ikivanha sotilasvaltio vähitellen mureni, menneet sodat unohdettiin. Sankarirunoelman kaltaisesta taistelusta punaista rotua vastaan oli jäänyt jäljelle pelkkä hämärä perimätieto jousimiesten kansanheimon kanssa muinoin käydystä voimainmittelöstä. Kiinalaiset ryhtyivät jo varhaisessa vaiheessa harrastamaan maataloushankkeita, mikä vain lisäsi heidän rauhanomaisia taipumuksiaan, ja kun väestömäärä oli selvästi alle ihmisen ja maatalousmaan suhdeluvun, se edisti maan rauhanomaisuuden kasvua vielä lisää.
79:8.3 (887.3) Tarvittiin vain tietoisuus menneisyyden saavutuksista (jotka nykyisyydessä jo olivat jonkin verran väljähtyneitä), valtaosaltaan maata viljelevän kansan vanhoillisuus ja kehittynyt perhe-elämä ja niin esi-isienkunnioitus sai alkunsa, ja tämä huipentui lopulta tavaksi osoittaa niin suuresti kunnioitusta menneisyyden ihmisiä kohtaan, että se lähenteli palvomista. Varsin samantapainen suhtautuminen oli vallalla Euroopassa valkoisten rotujen keskuudessa noin viidensadan vuoden ajan kreikkalais-roomalaisen sivilisaation luhistumisen jälkeen.
79:8.4 (887.4) Usko ”Ainoaan Totuuteen” ja sen palvominen Singlangtonin opettamalla tavalla ei koskaan täysin sammunut. Mutta ajan myötä yhä yleisemmäksi käynyt pyrkimys kunnioittaa sellaista, joka jo oli vakiintunutta, peitti alleen uuden ja korkeamman totuuden etsinnän. Keltaisen rodun hengenviljely suuntautui vähä vähältä pois tuntemattoman tavoittelusta ja asettui säilyttämään sitä, mikä oli tunnettua. Ja tämä on syynä siihen, että aikanaan maailman nopeimmin edistynyt sivilisaatio lamaantui.
79:8.5 (887.5) Vuosien 4000 ja 500 eKr. välillä keltaisen rodun poliittinen jälleenyhdistyminen vietiin päätökseen, mutta Jangtsen ja Keltaisenjoen keskusten kulttuurin yhdistäminen oli toteutettu jo sitä ennen. Tämä myöhempien heimoryhmien poliittinen jälleenyhdistyminen ei sujunut ristiriidatta, mutta sodalla oli yhteisön näkemyksissä edelleen huono kaiku. Esi-isienpalvonta, kielen hajoaminen yhä useammiksi murteiksi sekä se, ettei tuhansiin ja taas tuhansiin vuosiin ollut mitään tarvetta kutsua väestöä sotilaalliseen toimintaan, olivat tehneet tästä kansasta äärimmäisyyteen asti rauhanomaisen.
79:8.6 (887.6) Vaikkei keltainen rotu täyttänytkään toiveita pitkälle ehtineen valtiollisuuden varhaisessa vaiheessa tapahtuvasta kehittymisestä, vähitellen se silti edistyi sivilisaatioon kuuluvien taitojen hallinnassa, varsinkin maanviljelyn ja puutarhanhoidon alalla. Viljelijöiden Shensissä ja Henanissa kohtaamien vesirakennusteknisten ongelmien ratkaiseminen edellytti ryhmien välistä yhteistyötä. Tällaiset kastelun ja maaperän säilyttämisen alalla kohdatut vaikeudet vaikuttivat osaltaan hyvinkin suuressa määrin keskinäisen riippuvuuden kehittymiseen ja sen seurauksena rauhan edistymiseen maataviljelevien ryhmien keskuudessa.
79:8.7 (887.7) Kirjoitustaidon alalla otetut edistysaskelet samoin kuin koulujen perustaminen myötävaikuttivat tiedon leviämiseen sellaisessa mittakaavassa, joka ei ole verrattavissa mihinkään aikaisempaan. Mutta varsin varhain tapahtuneesta kirjapainotaidon ilmaantumisesta huolimatta käsitemerkkejä käyttävän kirjoitusjärjestelmän vaivalloisuus rajoitti oppineiden luokkien lukumääräistä kasvua. Ja mikä pahinta, sosiaalisen standardisoitumisen ja uskonnollis-filosofisen dogmatisoitumisen prosessit etenivät hyvää vauhtia. Esi-isäinkunnioittamisen uskonnollinen kehitys monimutkaistui entisestään, sillä siihen tulvehti mukaan monenlaista luonnonpalvontaan liittyvää taikauskoa. Mutta koko keisarikunnanlaajuisessa Shang-tin palvonnassa säilyi vielä pitkään jäänteitä todellisesta jumalakäsitteestä.
79:8.8 (888.1) Esi-isien kunnioittamiseen sisältyvä suuri heikkous on siinä, että se edistää taaksepäin katsovaa filosofiaa. Vaikka olisikin hyvinkin järkevää kerätä viisauden kultajyviä menneisyydestä, on silti mieletöntä pitää menneisyyttä totuuden ainoana lähteenä. Totuus on suhteellista ja laajentuvaa. Se elää aina nykyisyydessä, ja se tulee uudella tavalla esille jokaisessa ihmisten sukupolvessa – jopa jokaisessa ihmiselämässä.
79:8.9 (888.2) Esivanhempien kunnioittamisen merkittävä vahva puoli taas on siinä, että se antaa suuren arvon perheelle. Kiinalaisen kulttuurin hämmästyttävä järkkymättömyys ja pysyvyys ovat seurauksena siitä, että perheelle annetaan ensiarvoisen tärkeä asema, sivilisaation kohtalo riippuu nimittäin suoraan siitä, miten tehokkaasti perheinstituutio toimii; ja Kiinassa perhe sai sellaisen sosiaalisen tärkeyden, jopa sellaisen uskonnollisen merkityksen, että lähellekään sitä eivät ole päässeet kuin muutamat muut kansat.
79:8.10 (888.3) Yhä laajemmaksi käyneen esi-isienpalvonnan edellyttämä kiintymys omia vanhempia ja lojaalisuus perhettä kohtaan takasivat verrattomien perhesuhteiden ja kestävien perheryhmien muodostumisen, ja nämä kaikki tasoittivat tietä seuraaville sivilisaation säilymiseen vaikuttaville tekijöille:
79:8.11 (888.4) 1. Omaisuuden ja varallisuuden säilyttäminen.
79:8.12 (888.5) 2. Useamman kuin yhden sukupolven kokemuksen yhdistyminen.
79:8.13 (888.6) 3. Menneisyyden taitojen ja tietojen tehokas opettaminen lapsille.
79:8.14 (888.7) 4. Voimakkaan velvollisuudentunteen kehittyminen, moraalisuuden koheneminen ja eettisen herkkyyden kasvu.
79:8.15 (888.8) Kiinalaisen sivilisaation muotoutumisvaihe, joka alkaa andiittien saapumisesta, jatkuu kuudennella vuosisadalla ennen Kristusta tapahtuneeseen suureen eettiseen, moraaliseen ja puolittain uskonnolliseen heräämiseen asti. Ja kiinalainen perimätieto kuljettaa mukanaan hämäräksi käynyttä kertomusta evoluution mukaisesta menneisyydestä, johon kuuluvat siirtyminen äitikeskeisestä isäkeskeiseen perheeseen, maanviljelyn vakiintuminen, arkkitehtuurin kehittyminen ja teollisuuden alkuunsaattaminen – kaikki tämä on vaihe vaiheelta kerrottu. Ja tämä kertomus tuo eteemme – tarkempana kuin mikään muu samankaltainen selvitys – kuvan suurenmoisen kansan loistavasta noususta barbaarisuuden tasoilta sivistykseen. Tänä aikana kiinalaiset siirtyivät alkeellisesta maatalousyhteiskunnasta korkeampaan sosiaaliseen järjestelmään, jonka ilmentymiä olivat kaupungit, teollisuus, metallinmuokkaus, kaupallinen tavarainvaihto, hallitus, kirjoitustaito, matematiikka, taide, tiede ja kirjapainotaito.
79:8.16 (888.9) Ja niin keltaisen rodun ikivanha sivilisaatio onkin säilynyt halki vuosisatojen. Siitä, kun ensimmäiset tärkeät edistysaskelet kiinalaisen kulttuurin alalla otettiin, on kulunut lähes neljäkymmentätuhatta vuotta, ja monista taantumistakin huolimatta Hanin poikien sivilisaatio antaa paremmin kuin mikään muu sivilisaatio yhtäjaksoisen kuvan katkeamattomasta eteenpäinmenosta halki aikakausien aina kahdennellekymmenennelle vuosisadalle asti. Valkoisten rotujen mekaaniset ja uskonnolliset aikaansaannokset ovat olleet korkeata luokkaa, mutta koskaan nämä rodut eivät ole voittaneet kiinalaisia lojaalisuudessa perhettä kohtaan, ryhmän sisäisessä eettisyydessä eivätkä henkilökohtaisessa moraalisuudessa.
79:8.17 (888.10) Tämän ikivanhan kulttuurin anti ihmisen onnellisuuden hyväksi on runsas. Miljoonat ihmisolennot ovat eläneet ja kuolleet sen saavutusten siunaamina. Tämä suuri sivilisaatio on vuosisatojen ajan levännyt menneisyyden laakereilla, mutta nyt se on taas heräämässä muodostaakseen itselleen kuvan kuolevaisen olennon olemassaolon ylimaallisista päämääristä, ryhtyäkseen taas kerran hellittämättömään kilvoitteluun koskaan päättymättömän edistymisen hyväksi.
79:8.18 (888.11) [Esittänyt muuan Nebadonin Arkkienkeli.]
Urantia-kirja
Luku 80
80:0.1 (889.1) VAIKKEI Euroopan sininen ihminen omin avuin saavuttanutkaan suurta kulttuurisivilisaatiota, hän tarjosi kuitenkin sen biologisen perustan, joka sitten kun siniset aatamilaistuneet rotukannat sekoittuivat myöhempiin andiittivalloittajiin, tuotti ne rotuainekset, jotka olivat kaikista Urantialle koskaan sitten violetin rodun ja sen andiittiseuraajien jälkeen ilmestyneistä roduista kykenevimmät luomaan eteenpäin rynnistävän sivilisaation.
80:0.2 (889.2) Nykyisissä valkoisissa kansoissa yhdistyvät sen aatamilaisen kannan jäljellä olevat rotuainekset, joka sekoittui sangik-rotuihin, vähäisessä määrin punaiseen ja keltaiseen, mutta etenkin siniseen. Kaikissa valkoisissa roduissa on melkoinen osa alkuperäistä andoniittista rotuperimää ja vielä sitäkin enemmän alkuaikojen nodilaisaineksia.
80:1.1 (889.3) Ennen kuin viimeisetkin andiitit karkotettiin Eufratinlaaksosta, monet heidän veljistään olivat jo saapuneet Eurooppaan seikkailijoina, opettajina, kauppiaina ja sotureina. Välimerenallasta suojasivat violetin rodun varhaisimpina aikoina Gibraltarinkannas ja Sisilian maasilta. Osa ihmisen hyvin varhaisesta meritse tapahtuneesta kaupankäynnistä pantiin alulle näiden sisäjärvien rannoilla, joilla pohjoisesta kotoisin olevat siniset ihmiset ja etelästä tulevat saharalaiset kohtasivat idästä tulleita nodiitteja ja adamiitteja.
80:1.2 (889.4) Nodilaiset olivat perustaneet Välimeren itäiseen allaslaaksoon erään kaikkein laajimmista sivistyskeskuksistaan, ja näistä keskuksista he olivat tunkeutuneet jonkin matkaa Etelä-Eurooppaan, mutta aivan erityisesti Pohjois-Afrikkaan. Leveäkalloiset nodiittis-andoniittiset syyrialaiset ryhtyivät hyvin varhaisessa vaiheessa valmistamaan saviastioita ja harjoittamaan maanviljelyä niiden siirtokuntiensa piirissä, jotka sijaitsivat hiljalleen kohoavalla Niilin suistomaalla. He toivat maahan myös lampaita, vuohia, nautoja ja muita kotieläimiä. Heidän tuomisiinsa kuuluivat myös suuresti parannellut metallintyöstömenetelmät, sillä Syyria oli tuolloin tämän teollisuudenalan keskus.
80:1.3 (889.5) Egypti sai yli kolmenkymmenentuhannen vuoden ajan vastaanottaa mesopotamialaisia, joita saapui sinne tasaisena virtana. Ja he toivat muassaan taiteensa ja kulttuurinsa rikastuttamaan Niilinlaakson kulttuuria. Mutta laajamittainen Saharan kansanheimojen maahanmuutto rappeutti Niilin varsien varhaiskulttuuria niin suuresti, että Egypti noin viisitoistatuhatta vuotta sitten painui kulttuurinsa osalta alimmalle tasolleen.
80:1.4 (889.6) Adamiittien länteen suuntautuneelle vaellukselle ei varhaisimpina aikoina ollut kuitenkaan juuri mitään estettä. Sahara oli avaraa laidunmaata, joka oli kauttaaltaan paimentolaisten ja viljelijöiden käytössä. Nämä saharalaiset eivät koskaan ryhtyneet harjoittamaan käsiteollisuutta, eivätkä he liioin olleet kaupunkienrakentajia. He olivat indigonmusta ryhmä, jossa oli laajasti rotuominaisuuksia sukupuuttoon kuolleilta vihreältä ja oranssilta rodulta. Mutta he saivat kuitenkin hyvin pienen määrän violettia rotuperimää, ennen kuin maan kohoaminen ja sadetuulten kääntyminen ajoivat hajalle tämän kukoistavan ja rauhanomaisen sivilisaation jäännökset.
80:1.5 (890.1) Useimmat ihmisrodut ovat päässeet osallisiksi Aatamin verenperinnöstä, mutta jotkin saivat sitä muita enemmän. Intian sekarodut ja Afrikan tummemmat kansanheimot eivät olleet adamiittien mielestä houkuttelevia. Adamiitit olisivat mieluusti sekoittuneet punaisten ihmisten kanssa, elleivät nämä olisi olleet niin kaukana Amerikoissa, ja he suhtautuivat ystävällisesti keltaiseen ihmiseen, mutta tämä oli kaukaisessa Aasiassa yhtä vaikeasti tavoitettavissa. Niinpä kun adamiitit joko seikkailunhalun tai altruismin kannustamina lähtivät liikkeelle tai kun he tulivat karkotetuiksi Eufratinlaaksosta, he varsin luontevasti katsoivat hyväksi yhdistyä Euroopan sinisiin rotuihin.
80:1.6 (890.2) Tuohon aikaan Euroopassa herruutta pitäneet siniset ihmiset eivät harrastaneet mitään sellaisia uskonnollisia tapoja, jotka olisivat herättäneet inhoa jo varhemmin sinne muuttaneissa adamiiteissa, ja violetin ja sinisen rodun välillä vallitsi suuri sukupuolinen vetovoima. Parhaat siniset ihmiset pitivät suurena kunniana saada pariutua adamiittien kanssa. Jokaisen sinisen miehen kunnianhimoisena tavoitteena oli tulla niin taitavaksi ja taiteelliseksi, että hän voittaisi jonkun adamiittinaisen kiintymyksen, ja jokaisen oivallisen sinisen naisen hartaimpana toiveena oli päästä jonkun adamiitin huomionosoitusten kohteeksi.
80:1.7 (890.3) Vähin erin nämä muuttomatkalla olevat Eedenin pojat yhdistyivät sinisen rodun korkeampiin tyyppeihin ja toivat uutta eloa näiden kulttuuritapoihin, samalla kun he säälimättömästi hävittivät neandertalirodun jäljellä olevia kantoja. Tämä rotujen sekoittamismenetelmä kelvottomien kantojen hävittämisen siihen liittyessä sai aikaan tusinan verran oivallisten sinisten ihmisten elinkelpoisempia ja edistyvämpiä ryhmiä, joista te olette antaneet yhdelle nimityksen Cro-Magnonin ihminen.
80:1.8 (890.4) Näistä ja muista syistä, joista vaellukseen soveliaimmat kulkureitit olivat hyvin tärkeä syy, Mesopotamian kulttuurin varhaiset aallot päätyivät miltei yksinomaisesti Eurooppaan. Ja juuri näistä seikoista määräytyivät nykyajan eurooppalaisen sivilisaation aiemmat vaiheet.
80:2.1 (890.5) Muutamat melko äkilliset ilmastolliset ja geologiset muutokset katkaisivat violetin rodun Eurooppaan-leviämisen lyhyeen. Lännestä puhaltavat sadetuulet kääntyivät pohjoisten jääkenttien perääntymisen myötä pohjoiseen ja muuttivat Saharan laajat laidunaukeat vähitellen hedelmättömäksi autiomaaksi. Tämä kuivuus hajaannutti suuren Saharan ylätasangon lyhytvartiset, tummaveriset, tummasilmäiset mutta pitkäkalloiset asukkaat eri suunnille.
80:2.2 (890.6) Puhdasverisemmät indigonväriset ainekset muuttivat etelämmäksi ja siirtyivät Keski-Afrikan metsiin, joista ne eivät sen jälkeen ole poistuneet. Sekoittuneemmat ryhmät levittäytyivät kolmelle taholle: Lännen suunnalla eläneet korkeammantasoiset heimot siirtyivät Espanjaan ja sieltä edelleen läheisiin Euroopan osiin, ja niistä muodostui myöhempien aikojen pitkäkalloisten, tummaveristen välimerenrotujen ydinryhmä. Vähimmin edistynyt ryhmä, joka eli Saharan tasangon itäpuolella, siirtyi Arabiaan ja sieltä edelleen PohjoisMesopotamian ja Intian kautta kaukaiseen Ceyloniin. Keskimmäinen ryhmä muutti pohjoiseen ja itään eli Niilinlaaksoon ja Palestiinaan.
80:2.3 (890.7) Juuri tämä toissijaisten sangikien pohjakerrostuma antaa sellaisen vaikutelman, että sekä hajallaan Deccanista Iraniin ja Mesopotamiaan että Välimeren kummallakin rannalla tavattavien nykyisten kansojen välillä vallitsee tietynasteista sukulaisuutta.
80:2.4 (890.8) Jokseenkin näiden Afrikassa tapahtuneiden ilmastonmuutosten aikoihin Englanti irtosi mannermaasta ja Tanska nousi merestä, kun taas Välimeren läntistä allaslaaksoa suojannut Gibraltarinkannas erään maanjäristyksen seurauksena petti, jolloin tämän sisäjärven pinta nopeasti nousi Atlantin valtameren tasolle. Jonkin ajan päästä myös Sisilian maakannas vajosi mereen, ja näin Välimerestä muodostui yhtenäinen meri, joka oli yhteydessä Atlanttiin. Tämä suuri luonnononnettomuus peitti veden alle kymmenittäin ihmisyhdyskuntia, ja sen seurauksena menehtyi enemmän ihmishenkiä kuin on koko maailman historian kuluessa menehtynyt missään muussa tulvassa.
80:2.5 (891.1) Välimeren allaslaakson joutuminen veden valtaan rajoitti adamiittien länteen suuntautuneita muuttoliikkeitä välittömästi, samalla kun saharalaisten laajamittainen maahanvirtaaminen pani heidät etsimään Eedenin itä- ja pohjoispuolelta väyliä, joille se saattoi purkaa jatkuvasti kasvavan väestönsä. Kun Aatamin jälkeläiset matkasivat Tigrisin ja Eufratin laaksoista pohjoiseen, he kohtasivat vuoristoesteitä ja tuolloin aikaisempaa laajemman Kaspianmeren. Ja monien sukupolvien ajan adamiitit metsästivät, paimensivat karjaa ja viljelivät maata Turkestanin joka puolelle sirottautuneiden asutuskeskustensa ympärillä. Vähä vähältä tämä suurenmoinen kansa laajensi aluettaan kohti Eurooppaa. Mutta adamiitit saapuvat Eurooppaan tällä kerralla idän suunnalta, ja he huomaavat sinisen ihmisen kulttuurin olevan Aasian kulttuuria tuhansia vuosia jäljessä, sillä tämä alue oli ollut melkein kokonaan vailla kosketusta Mesopotamiaan.
80:3.1 (891.2) Sinisen ihmisen kulttuurin muinaiset keskukset sijaitsivat Euroopan kaikkien jokien varsilla, mutta vain Somme virtaa nykyään samassa uomassa kuin jääkausia edeltäneinä aikoina.
80:3.2 (891.3) Vaikka sanomme sinisen ihmisen olleen Euroopan mantereella vallitsevana, siellä oli tosiasiassa kymmeniä eri rotutyyppejä. Jo kolmekymmentäviisituhatta vuotta sitten Euroopan siniset rodut olivat varsin sekoittunut kansa, jossa esiintyi sekä punaisia että keltaisia rotuaineksia, kun taas Atlantin rannikkoseuduilla ja nykyisen Venäjän alueella ne olivat sulauttaneet itseensä melkoisen määrän andoniittista verenperintöä, ja etelän suunnalla ne taas olivat kosketuksissa saharalaiskansoihin. Mutta näitä monia roturyhmiä olisi hyödytöntä edes pyrkiä luettelemaan.
80:3.3 (891.4) Tämä Aatamin jälkeisen varhaiskauden eurooppalainen sivilisaatio oli sinisten ihmisten elinvoiman ja taiteen sekä adamiittien luovan mielikuvituksen ainutlaatuinen sekoittuma. Siniset ihmiset olivat erittäin elinvoimainen rotu, mutta he madalsivat huomattavasti adamiittien kulttuurista ja hengellistä tasoa. Jälkimmäisten oli hyvin vaikea juurruttaa uskontoaan Cro-Magnonin ihmisten mieleen, sillä niin monilla heistä oli taipumus pettää ja vietellä neitsyitä. Kymmenentuhannen vuoden ajan Euroopan uskonto oli Intian ja Egyptin kehitystuloksiin verrattuna huonolla tolalla.
80:3.4 (891.5) Siniset ihmiset olivat kaikissa toimissaan täydellisen rehellisiä, ja heiltä puuttui sekoittuneiden adamiittien sukupuoliset paheet kokonaan. He kunnioittivat neitsyyttä ja harrastivat moniavioisuutta vain, milloin sodan seurauksena vallitsi pula miehistä.
80:3.5 (891.6) Nämä Cro-Magnonin kansat olivat rohkea ja kaukokatseinen rotu. Heidän lastenkasvatusjärjestelmänsä oli tehokas. Kummatkin vanhemmat osallistuivat näihin ponnistuksiin, ja varttuneempien lasten palveluksia käytettiin kaikin puolin hyväksi. Jokainen lapsi sai huolellisen koulutuksen luolienhoidossa, taiteessa ja piikivenmuokkauksessa. Naiset olivat jo nuorella iällä hyvin perehtyneitä taloustöihin ja alkeelliseen maanviljelyyn, kun miehet taas olivat taitavia metsästäjiä ja rohkeita sotureita.
80:3.6 (891.7) Siniset ihmiset olivat metsästäjiä, kalastajia ja ruoankeräilijöitä; he olivat päteviä veneenrakentajia. He valmistivat kivikirveitä, kaatoivat puita, pystyttivät hirsimajoja, jotka olivat osin maanpinnan alapuolella ja nahaksin katettuja. Ja on olemassa kansanheimoja, jotka Siperiassa rakentavat edelleenkin samanlaisia majoja. Eteläiset Cro-Magnonin ihmiset asuivat yleensä luolissa ja vuorenonkaloissa.
80:3.7 (892.1) Ei ollut epätavallista, että heidän talven tuiskuissa yövartiossa luolan suulla seisovat vartijansa paleltuivat kuoliaiksi. Heillä oli rohkeutta, mutta he olivat ennen kaikkea taiteilijoita. Kun heihin sekoittui adamiittista ainesta, niin luovan mielikuvituksen lento nopeutui pian entisestään. Sinisen ihmisen taiteen huippukausi saavutettiin noin viisitoistatuhatta vuotta sitten – ennen aikoja, jolloin edellä mainitut tummempi-ihoiset rodut saapuivat Espanjan kautta Afrikasta.
80:3.8 (892.2) Noin viisitoistatuhatta vuotta sitten alppimetsät olivat leviämässä laajalle alalle. Sama ilmastollinen pakotin, joka oli muuttanut maailman onnelliset metsästysmaat kuiviksi ja karuiksi autiomaiksi, ajoi eurooppalaiset metsästäjät jokilaaksoihin ja merenrannikoille. Kun sateita tuovat tuulet muuttivat suuntansa pohjoiseen, Euroopan suuret laidunlakeudet metsittyivät. Nämä suuret ja verrattain äkilliset ilmaston muutokset pakottivat Euroopan rodut muuttumaan aukeiden seutujen metsämiehistä karjapaimeniksi ja jossakin määrin kalastajiksi ja peltoviljelijöiksi.
80:3.9 (892.3) Samalla kun nämä muutokset toivat tullessaan edistysaskeleita kulttuurin alalla, ne saivat aikaan myös tiettyjä biologisia taantumia. Aikaisempana metsästyksen aikakautena oivallisemmat heimot olivat solmineet parisiteitä korkeammantyyppisten sotavankien kanssa ja poikkeuksetta hävittäneet sellaiset, jotka ne katsoivat kelvottomiksi. Mutta kun ne alkoivat perustaa yhdyskuntia ja harjoittaa maanviljelyä ja kaupankäyntiä, ne alkoivat myös yhä useammin säästää keskinkertaisia vankeja orjikseen. Ja myöhemmin juuri näiden orjien jälkeläiset rappeuttivat suuresti koko Cro-Magnon-tyyppiä. Tämä kulttuurin taantuminen jatkui, kunnes se sai idästä uutta virikettä mesopotamialaisten viimeisen joukkomittaisen maahantunkeutumisen pyyhkäistessä yli Euroopan. Maahantunkeutujat sulauttivat Cro-Magnon-tyypin ja -kulttuurin nopeasti itseensä ja panivat alulle valkoisten rotujen sivilisaation.
80:4.1 (892.4) Vaikka andiitteja tulvi Eurooppaan tasaisena virtana, on kuitenkin erotettavissa seitsemän suurempaa invaasiota niin, että viimeiset tulokkaat saapuivat ratsain kolmena suurena aaltona. Jotkut saapuivat Eurooppaan Egeanmeren saarien kautta ja Tonavanlaaksoa vastavirran suuntaan kulkien, mutta valtaosa varhaisemmista ja puhdasverisemmistä kannoista vaelsi Luoteis-Eurooppaan pohjoista reittiä eli Volgan ja Donin laidunmaiden kautta.
80:4.2 (892.5) Kolmannen ja neljännen invaasion välillä Eurooppaan tunkeutui pohjoisesta lauma andoniitteja, jotka olivat tulleet Siperiasta Venäjän jokien ja Itämeren kautta. Pohjoiset andiittiheimot sulauttivat nämä välittömästi omaan joukkoonsa.
80:4.3 (892.6) Puhdasverisemmän violetin rodun varhaisemmat levittäytymiset olivat tämän rodun myöhempien puolisotilaallisten ja valloitushaluisten andiittijälkeläisten levittäytymisiä huomattavasti rauhanomaisempia. Adamiitit olivat rauhantahtoisia, nodiitit olivat sotaisia. Kun näiden rotuainesten yhdistymään myöhemmin sekoittui sangik-rotuja, ilmaantuivat sen tuloksena ne kyvykkäät ja aggressiiviset andiitit, jotka suorittivat varsinaisia sotilaallisia valloituksia.
80:4.4 (892.7) Hevonen oli kuitenkin se kehitystekijä, joka vaikutti ratkaisevasti siihen, että andiitit saavuttivat lännen maissa valta-aseman. Hevonen antoi eri suuntiin hajaantuville andiiteille liikkumisnopeuden suoman ennennäkemättömän etuaseman, ja andiittien viimeiset, ratsain liikkuvat ryhmät saattoivat näin edetä nopeasti Kaspianmeren ympäri tulvehtiakseen sitten yli koko Euroopan. Kaikki aikaisemmat andiittien aallot olivat liikkuneet niin hitaasti, että ne vähänkin pitemmälle Mesopotamiasta ehdittyään pyrkivät hajoamaan. Mutta nämä viimeisemmät aallot etenivät sen verran joutuisasti, että ne pääsivät perille Eurooppaan yhtenäisinä ryhminä, joiden hallussa oli yhä jokin määrä korkeampaa kulttuuria.
80:4.5 (893.1) Koko Kiinan ja Eufratin seutujen ulkopuolisen asutun maailman edistyminen kulttuurin alalla oli kymmeneentuhanteen vuoteen kaiken kaikkiaan varsin rajoittunutta, kunnes kuudennella ja seitsemännellä vuosituhannella ennen Kristusta ilmaantuivat vauhdikkaasti etenevät andiittiratsastajat. Kun he Venäjän tasangot ylitettyään siirtyivät länteen ja ottivat omiin joukkoihinsa sinisistä ihmisistä parhaat ja hävittivät kelvottomimmat, niin he sekoittuivat yhdeksi kansaksi. Kysymyksessä olivat niin kutsuttujen pohjoismaisten rotujen esivanhemmat: skandinaavisten, germaanisten ja anglosaksisten kansojen esi-isät.
80:4.6 (893.2) Ei kestänyt kauankaan, kun andiitit olivat koko Pohjois-Euroopan alueella sulauttaneet itseensä kaikki korkeammantasoiset siniset rotukannat. Vain Lapissa (ja jossakin määrin Bretagnessa) rodullisesti heitä vanhemmat andoniitit säilyttivät vielä jonkinlaisen tunnistettavuuden.
80:5.1 (893.3) Pohjoisen Euroopan heimot saivat jatkuvaa vahvistusta ja kohennusta Mesopotamiasta Turkestanin ja Etelä-Venäjän alueiden kautta tasaisena soljuneesta muuttajien virrasta, ja andiittien ratsujoukkojen viimeisten aaltojen pyyhkäistyä Euroopan yli tällä alueella oli jo enemmän andiittien rotuperimää omaavia ihmisiä kuin missään muualla koko maailmassa.
80:5.2 (893.4) Kolmentuhannen vuoden ajan pohjoisandiittien sotilaallinen keskus oli Tanskassa. Tästä keskuspisteestä lähtivät toinen toistaan seuranneet valloitusaallot, jotka muuttuivat yhä vähemmän andiittisiksi ja yhä enemmän valkoisiksi, sitä mukaa kun mesopotamialaiset valloittajat vuosisatojen vieriessä lopullisesti sekoittuivat valloittamiinsa kansoihin.
80:5.3 (893.5) Samanaikaisesti kun sininen ihminen oli pohjoisessa rodullisesti sulautettu ja kun hän lopulta oli taipunut etelään tunkeutuneiden valkoisten, ratsain liikkuneiden hyökkääjien edessä, sekoittuneen valkoisen rodun edistyneet heimot kohtasivat itsepäistä ja pitkällistä vastarintaa Cro-Magnonin ihmisten taholta. Mutta korkeamman älykkyytensä ja alati kertyneiden biologisten reserviensä turvin ne kykenivät pyyhkäisemään vanhemman rodun olemattomiin.
80:5.4 (893.6) Ratkaisevat taistelut valkoisen ihmisen ja sinisen ihmisen välillä käytiin Sommen jokilaaksossa. Siellä sinisen rodun parhaimmisto teki katkeraa vastarintaa kohti etelää levittäytyville andiiteille, ja yli viisisataa vuotta nämä Cro-Magnonin ihmiset puolustivat menestyksellisesti alueitaan, ennen kuin antoivat periksi valkoisten maahantunkeutujien paremmalle sotataidolle. Pohjoisesta tulleiden voitokkaiden sotajoukkojen komentajana Sommen ratkaisevassa taistelussa toimineesta Thorista tuli Pohjolan valkoisten heimojen sankari, ja jotkin näistä heimoista kunnioittivat häntä myöhemmin jumalana.
80:5.5 (893.7) Sinisen ihmisen kauimmin säilyneet pesäkkeet sijaitsivat Etelä-Ranskassa, mutta viimeinen laajempi sotilaallista vastarintaa tehnyt pesäke voitettiin Sommen varrella. Maan myöhempi haltuunotto sujui kaupankäynnin muodossa tapahtuneen soluttautumisen, jokivarsien väestöpaineen ja korkeammantasoisten kanssa jatkuvasti solmittujen aviositeiden avulla, mihin kaikkeen liittyi alemmantasoisten säälimätön hävittäminen.
80:5.6 (893.8) Milloin andiittivanhimpain heimoneuvosto oli arvioinut alemmantasoisen sotavangin kelvottomaksi, hänet luovutettiin mutkikkain seremonioin shamaanipappien haltuun. Nämä taluttivat hänet joen rannalle, jossa he toimittivat ”autuaille metsästysmaille” menevän vihkimysmenot – kuolemaan päättyvän veteenupottamisen. Euroopan valkoiset valloittajat hävittivät tällä tavoin kaikki kohtaamansa kansanheimot, joita he eivät nopeasti saaneet sulautetuiksi omiin riveihinsä, ja näin sininen ihmissuku tuli tiensä päähän – ja se tapahtui nopeasti.
80:5.7 (893.9) Cro-Magnonin sininen ihminen oli nykyajan eurooppalaisten rotujen biologinen perusta, mutta rotu on säilynyt vain siinä muodossa, jossa se sulautui heidän kotiseutujensa myöhempiin ja miehuullisiin valloittajiin. Sininen rotukanta antoi omalta osaltaan Euroopan valkoisille roduille monia jykeviä rotupiirteitä ja paljon fyysistä elinvoimaa, mutta sekoittuneiden eurooppalaisten kansojen huumorintaju ja mielikuvituksekkuus ovat peräisin andiiteilta. Tämä andiittien ja sinisten yhdistyminen, josta tuloksena ovat pohjoiset valkoiset rodut, oli syynä andiittien sivistystason välittömään laskuun, luonteeltaan ohimenevään jälkeenjääneisyyteen. Lopulta näiden pohjoisten barbaarien piilevä ylivertaisuus kuitenkin tuli esille ja saavutti huippunsa nykyajan eurooppalaisena sivilisaationa.
80:5.8 (894.1) Kehittyvät valkoiset rodut olivat vuoteen 5000 eKr. mennessä jo saavuttaneet valta-aseman koko Pohjois-Euroopan alueella Pohjois-Saksa, Pohjois-Ranska ja Brittein saaret mukaan luettuina. Keski-Eurooppaa hallitsivat jonkin aikaa siniset ihmiset ja pyöreäkalloiset andoniitit. Jälkimmäiset asuttivat pääasiassa Tonavanlaaksoa, eivätkä andiitit koskaan tunkeneet heitä täysin syrjään.
80:6.1 (894.2) Niistä ajoista alkaen, jolloin andiittien viimeinen maastamuutto tapahtui, Eufratinlaakson kulttuurin suunta kääntyi laskuun, ja tästä kulttuurista välittömästi juontuneen sivistyksen keskus siirtyi Niilinlaaksoon. Egyptistä tuli Mesopotamian seuraaja maailman edistyneimmän ryhmän tyyssijana.
80:6.2 (894.3) Niilinlaakso alkoi kärsiä tulvista hieman ennen Mesopotamian laaksoja, mutta se selviytyi niistä paljon paremmin. Tämän varhaisen vastoinkäymisen korvasi andiittimaahanmuuttajien katkeamaton virta niin yltäkylläisesti, että Egyptin kulttuuri, vaikka se todellisuudessa olikin peräisin Eufratin-seuduilta, näytti rynnistävän sen edelle. Mutta vuonna 5000 eKr., Mesopotamian tulvien aikakaudella, Egyptissä oli seitsemän toisistaan erottuvaa ihmisryhmää, jotka yhtä lukuun ottamatta olivat kaikki peräisin Mesopotamiasta.
80:6.3 (894.4) Kun viimeinen exodus Eufratinlaaksosta tapahtui, Egyptiä onnisti sikäli, että se sai osalleen niin monet taitavimmista taiteilijoista ja käsityöläisistä. Nämä andiittikäsityöläiset olivat siinä suhteessa kuin kotonaan, että he olivat perinpohjaisen perehtyneitä jokielämään, sen tulviin, keinokasteluun ja kuiviinkausiin. He antoivat arvoa Niilinlaakson turvatulle asemalle; siellä he olivat paljon vähemmän alttiina vihamielisille ryöstöretkille ja hyökkäyksille kuin he olivat olleet Eufratin varrella. Ja he lisäsivät egyptiläisten metallinkäsittelytaitoa huomattavasti. Egyptissä he työstivät Siinainvuorelta tuotettua rautamalmia Mustanmeren seuduilta tuotetun sijasta.
80:6.4 (894.5) Jo varsin varhaisessa vaiheessa egyptiläiset kokosivat kaupunkijumalansa mutkikkaaksi kansalliseksi jumalten järjestelmäksi. He kehittivät laajamittaisen teologian, ja heillä oli aivan yhtä laaja mutta rasitukseksi käynyt papisto. Useat eri johtajat pyrkivät puhaltamaan uutta henkeä siihen, mitä seetiläisten muinaisista uskonnollisista opetuksista oli jäljellä, mutta nämä yritykset olivat lyhytikäisiä. Andiitit rakensivat Egyptin ensimmäiset kivirakennelmat. Ensimmäisen ja erikoisimman kivipyramidin pystytti muuan nerokas andiittiarkkitehti Imhotep pääministerikaudellaan. Aikaisemmat rakennukset oli valmistettu tiilestä, ja vaikka eri puolille maailmaa oli pystytetty moniakin kivirakennelmia, Egyptissä se oli ensimmäinen. Tämän suuren arkkitehdin ajoista rakennustaito sitten kuitenkin tasaisesti taantui.
80:6.5 (894.6) Sanotun loistavan kulttuurikauden lopetti lyhyeen Niilin varsilla käyty sisällissota, ja kohta tämänkin maan ylitse tulvehti, kuten aikoinaan oli tulvehtinut Mesopotamian yli, karun Arabian alemmantasoisia heimoja ja etelän mustia. Tämän seurauksena sosiaalinen kehitys taantui tasaista vauhtia yli viidensadan vuoden ajan.
80:7.1 (895.1) Aikana, jolloin kulttuuri rappeutui Mesopotamiassa, korkeampi sivilisaatio säilytti jonkin aikaa asemansa itäisen Välimeren saarilla.
80:7.2 (895.2) Noin vuonna 12000 eKr. muuan etevä andiittiheimo siirtyi Kreetalle. Kysymyksessä oli ainoa saari, joka jo näin aikaisessa vaiheessa sai asukkaikseen tällaisen verrattoman kansanryhmän. Ja kului miltei kaksituhatta vuotta, ennen kuin näiden merenkulkijoiden jälkeläiset levittäytyivät naapurisaarille. Tämä ryhmä koostui kapeakalloisista, melko lyhytvartisista andiiteista, jotka olivat keskinäisten naimakauppojen kautta tulleet sukulaisuussuhteisiin pohjoisnodiittien vanilaisen alaryhmän kanssa. He olivat pituudeltaan kaikki alle satakahdeksankymmentäsenttimetrisiä, ja heidän kookkaammat ja alemmantasoiset toverinsa olivat kirjaimellisesti ajaneet heidät pois mantereelta. Nämä Kreetalle päätyneet maastamuuttajat olivat varsin taitavia tekstiili- ja metallitöissä, savenvalannassa, putkitöissä sekä kiven käyttämisessä rakennusaineena. He olivat kirjoitustaitoisia ja harjoittivat karjanhoitoa ja maanviljelyä.
80:7.3 (895.3) Melkein kaksituhatta vuotta Kreetan asuttamisen jälkeen eräs Aataminpojan kookkaiden jälkeläisten ryhmä matkasi pohjoisten saarien kautta Kreikkaan ja saapui sinne melkein suoraan Mesopotamian pohjoispuolella sijainneelta ylämaan kotiseudultaan. Sato, joka oli Aataminpojan ja Rattan jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa, johdatti nämä kreikkalaisten kantaisät länteen.
80:7.4 (895.4) Siinä ryhmässä, joka lopulta asettui Kreikkaan, oli kolmesataaseitsemänkymmentäviisi valikoitunutta ja korkeammantasoista ihmistä. He edustivat Aataminpojan jälkeläisten toisen sivilisaation jälkijaksoa. Näiden Aataminpojan myöhempien poikien mukana kulkivat ilmaantumassa olleiden valkoisten rotujen tuohon aikaan arvokkaimmat perintöainekset. He olivat älyllisesti korkeatasoisia ja fyysisessä mielessä kaikkein kauneimmat ihmiset sitten ensimmäisen Eedenin aikojen.
80:7.5 (895.5) Ennen pitkää Kreikka ja Egeanmeren saarten alue seurasivat Mesopotamiaa ja Egyptiä kaupan, taiteen ja kulttuurin länsimaisena keskuksena. Mutta niin kuin oli asianlaita jo Egyptissä, niin olivat myös koko egealaisen maailman taide ja tiede itse asiassa peräisin Mesopotamiasta, ellei oteta lukuun kreikkalaisten Aataminpojan jälkeläisedeltäjien kulttuuria. Tämän jälkimmäisen kansan koko taide ja nerokkuus on perintöä suoraan Aataminpojan, Aatamin ja Eevan esikoisen, ja tuon hänen erikoislaatuisen toisen vaimonsa jälkeläisiltä, joka oli suoraan alenevassa polvessa Prinssi Caligastian nodiittiesikunnan jäsenten puhdasverinen tytär. Ei ole ihme, että kreikkalaisilla oli mytologisia perimätietoja, joiden mukaan he polveutuivat suoraan jumalista ja ihmistä korkeammalla olevista olennoista.
80:7.6 (895.6) Egean alue koki viisi toisistaan erottuvaa kulttuurijaksoa, joista jokainen oli edellistä vähemmän hengellinen. Ja ennen pitkää viimeinenkin loistava taiteen aikakausi tuhoutui myöhempien kreikkalaissukupolvien Tonavan seuduilta maahan tuottamien orjien nopeasti lisääntyneiden ja lahjoiltaan keskinkertaisten jälkeläisten painon alle.
80:7.7 (895.7) Kreetalla Kainin jälkeläisten äitikultti saavutti suurimman suosionsa juuri tämän aikakauden kestäessä. ”Suurta äitiä” palvoessaan kyseinen kultti jumaloi Eevaa. Eevan kuvia oli kaikkialla. Julkisia alttareita pystytettiin tuhansittain jokaiseen Kreetan ja Vähän-Aasian kolkkaan. Ja tämä äitikultti jatkui aina Kristuksen aikoihin asti, ja se tuli myöhemmin liitetyksi varhaiseen kristinuskoon Marian, Jeesuksen maisen äidin, jumaloinnin ja palvonnan valepuvussa.
80:7.8 (895.8) Noin vuoteen 6500 eKr. mennessä se, mitä andiitit olivat hengellisyyden alalla perineet, oli jo merkittävässä määrin rapistunutta. Aatamin jälkeläiset olivat hajallaan laajalla alueella, ja vanhemmat ja väekkäämmät ihmisrodut olivat sananmukaisesti nielaisseet heidät. Ja tämä andiittien sivilisaation rappeutuminen sekä heidän uskonnollisten normiensa katoaminen jättivät maailman hengellisesti köyhtyneet rodut säälittävään tilaan.
80:7.9 (896.1) Vuoden 5000 eKr. tienoilla kolme Aatamin jälkeläisten puhdasrotuisinta kantaa olivat Sumeriassa, Pohjois-Euroopassa ja Kreikassa. Mesopotamiaa vei kaikkinensa vähä vähältä huonompaan suuntaan Arabiasta soljunut sekoittuneiden ja tummempi-ihoisten rotujen virta, ja näiden alemmantasoisten kansanheimojen saapuminen edisti andiittien biologisen ja kulttuurisen jäänteen eri tahoille hajaantumista entisestään. Koko hedelmällisen puolikuun alueelta virtasivat seikkailunhaluisemmat kansat kohti lännessä sijaitsevia saaria. Nämä siirtolaiset kasvattivat sekä viljaa että kasviksia, ja he toivat mukanaan kotieläimiä.
80:7.10 (896.2) Noin vuonna 5000 eKr. mahtava joukko etenemishaluisia mesopotamialaisia muutti pois Eufratinlaaksosta ja asettui asumaan Kyproksen saarelle. Pohjoisesta tulleet barbaarilaumat pyyhkäisivät noin kaksituhatta vuotta myöhemmin tämän sivilisaation olemattomiin.
80:7.11 (896.3) Toinen suuri siirtokunta asettui asumaan Välimeren rannalle, sen paikan lähelle, jossa myöhemmin sijaitsi Karthago. Ja suuret määrät andiitteja siirtyi Pohjois-Afrikasta Espanjaan ja sekoittui myöhemmin Sveitsissä niihin veljiinsä, jotka olivat jo aiemmin tulleet Italiaan Egeanmeren saarilta.
80:7.12 (896.4) Kun Egypti seurasi Mesopotamiaa kulttuurin rappeutumisessa, monet kyvykkäämmistä ja edistyneemmistä perheistä pakenivat Kreetalle. Näin tehdessään ne kohensivat siellä jo entuudestaan ollutta pitkälle edistynyttä sivilisaatiota suuresti. Ja kun Kreetan sivilisaatiota myöhemmin uhkasi alemmantasoisten ryhmien saapuminen Egyptistä, sivistyneemmät perheet muuttivat kauemmaksi länteen eli Kreikkaan.
80:7.13 (896.5) Kreikkalaiset eivät olleet vain suuria opettajia ja taiteilijoita, vaan he olivat myös maailman etevimpiä kauppiaita ja siirtokuntien perustajia. Ennen kuin he sortuivat siihen ala-arvoisten rotuainesten tulvaan, joka lopulta hukutti alleen heidän taiteensa ja kaupankäyntinsä, he onnistuivat pystyttämään länteen niin monta sivistyksen etuvartiota, että sangen monet varhaisen kreikkalaisen sivilisaation saavutukset säilyivät Etelä-Euroopan myöhempien kansanheimojen keskuudessa, ja monet näiden Aataminpojan lasten sekoittuneista jälkeläisistä liittyivät läheisten manneralueiden heimoihin.
80:8.1 (896.6) Eufratinlaakson andiittikansat vaelsivat Pohjois-Eurooppaan, jossa ne sekoittuivat sinisiin ihmisiin, sekä länteen, Välimeren rantaseuduille, jossa ne sekoittuivat jo aikaisemmin sekoittuneisiin saharalaisten ja eteläisten sinisten ihmisten rodullisiin jäänteisiin. Ja näillä Keski-Euroopan alueilla asuneet varhaisemmista andoniittiheimoista jäljelle jääneet pyöreäkalloiset vuoristolaiset erottivat silloin, kuten ne erottavat nykyäänkin, nämä valkoisen rodun kaksi haaraa laajoilla alueilla toisistaan.
80:8.2 (896.7) Puheena olevia Andonin jälkeläisiä asui hajallaan valtaosassa Keski- ja Kaakkois-Euroopan vuoristoseutuja. He saivat usein vahvistusta Vähästä-Aasiasta, jota aluetta he pitivät hallussaan huomattavan runsaslukuisina. Muinaiset heettiläiset polveutuivat suoraan andoniittien rotukannasta; heidän vaalea ihonvärinsä ja leveä kallonsa olivat tuolle rodulle tyypillisiä. Tätä rotuainesta oli Abrahamin esi-isissä, ja se vaikutti suuresti hänen myöhempien juutalaisjälkeläistensä tunnusomaisiin kasvojenpiirteisiin. Vaikka juutalaisten kulttuuri ja uskonto olivat peräisin andiiteilta, he puhuivat silti täysin eri kieltä. Heidän kielensä oli selvästi andoniittinen.
80:8.3 (897.1) Ne heimot, jotka asuivat Italian, Sveitsin ja Etelä-Euroopan järviin paalujen varaan tai hirsilaitureille rakennetuissa taloissa, olivat afrikkalaisten, egealaisten ja aivan erityisesti tonavalaisten muuttoliikkeiden yhä kauemmas työntyneitä etäisryhmiä.
80:8.4 (897.2) Tonavalaiset olivat andoniitteja eli viljelijöitä ja paimenia, jotka olivat tulleet Eurooppaan Balkanin niemimaan kautta ja jotka siirtyivät Tonavanlaaksoa myöten hitaasti pohjoiseen. He valmistivat saviastioita, viljelivät maata ja asuivat mieluiten laaksoissa. Tonavalaisten pohjoisin yhdyskunta oli Liègessä Belgiassa. Nämä heimot rappeutuivat nopeasti, sitä mukaa kun ne siirtyivät kauemmaksi kulttuurinsa keskuksesta ja alkulähteeltä. Paras keramiikka on heidän varhaisempien yhdyskuntiensa tuotantoa.
80:8.5 (897.3) Tonavalaisista tuli kreetalaislähetyssaarnaajien toiminnan seurauksena äidinpalvojia. Näihin heimoihin sulautui myöhemmin andoniittipurjehtijoiden ryhmiä, joita saapui veneillä Vähän-Aasian rannikolta ja jotka hekin olivat äidinpalvojia. Näin ollen suurta osaa Keski-Eurooppaa pitivät jo aikaisessa vaiheessa hallussaan nämä leveäkalloisten valkoisten rotujen sekoittumatyypit, jotka harjoittivat äidinpalvontaa ja uskonnollisen riitin kaltaista vainajien polttohautausta, sillä äitikultin kannattajat tapasivat polttaa vainajansa kivimajoissa.
80:9.1 (897.4) Andiittivaellusten loppupuolella Euroopan rotusekoittumat kehkeytyivät kolmeksi valkoiseksi roduksi seuraavaan tapaan:
80:9.2 (897.5) 1. Pohjoinen valkoinen rotu. Tämä niin kutsuttu pohjoismainen rotu koostui pääasiassa sinisistä ihmisistä ja andiiteista, mutta siihen sisältyi myös melkoinen määrä andoniittista verenperintöä samoin kuin pienempiä määriä punaista ja keltaista sangik-ainesta. Pohjoinen valkoinen rotu sisälsi siis näitä neljää toivottavinta ihmisen rotukantaa. Mutta laajin perintöaines tuli siniseltä ihmiseltä. Tyypillinen muinaispohjoismaalainen oli pitkäkalloinen, kookas ja vaalea. Mutta jo kauan sitten tämä rotu sekoittui läpikotaisin kaikkiin valkoisten kansojen eri haarautumiin.
80:9.3 (897.6) Se Euroopan alkukantainen kulttuuri, jonka maahan tunkeutuvat pohjoismaalaiset kohtasivat, oli siniseen rotuun sekoittuneiden, taantuvien tonavalaisten kulttuuri. Pohjoismaalais-tanskalainen ja tonavalais-andoniittinen kulttuuri kohtasivat ja sekoittuivat Reinin rannoilla, minkä osoituksena Saksassa on tänäkin päivänä kaksi eri roturyhmää.
80:9.4 (897.7) Kauan aikaa pohjoismaalaiset harjoittivat Itämeren rannikolta keräämänsä meripihkan kauppaa ja loivat Brennersolan kautta laajat kauppasuhteet Tonavanlaakson leveäkalloisiin asukkaisiin. Tämä pitkäaikainen kosketus tonavalaisiin johdatti nämä pohjoismaalaiset äidinpalvontaan, ja usean vuosituhannen ajan ruumiiden polttohautaus oli lähes joka puolella Skandinaviaa vallitseva käytäntö. Tämä selittää, miksei varhaisempien valkoisten rotujen jäännöksiä, vaikka niitä on hautautuneina kaikkialle Eurooppaan, ole löydettävissä – vaan löydettävissä on pelkästään heidän tuhkaansa kivi- ja saviuurnissa. Nämä valkoiset ihmiset myös rakensivat itse asumuksensa; he eivät nimittäin koskaan asuneet luolissa. Ja tämä taas selittää, miksi on olemassa niin vähän todisteita valkoisen ihmisen varhaiskulttuurista, vaikka sitä edeltävä Cro-Magnon-ihmisen kulttuurityyppi on säilynyt hyvin siellä, missä se on ollut turvallisesti luoliin ja vuorenonkaloihin kätkettynä. Ja tilanne antaa siis sellaisen vaikutelman, että Pohjois-Euroopassa yhtenä päivänä on taantuvien tonavalaisten ja sinisten ihmisten alkeellinen kulttuuri ja seuraavana päivänä yhtäkkiä ilmestyvän ja valtavan ylivertaisen valkoisen ihmisen kulttuuri.
80:9.5 (897.8) 2. Keskialueiden valkoinen rotu. Vaikka tähän ryhmään kuuluukin sinisiä, keltaisia ja andiittisia rotuaineksia, se on valtaosaltaan silti andoniittista. Kyseiset ihmiset ovat leveäkalloisia, tummia ja tanakoita. He muodostavat ikään kuin pohjoismaisten ja välimerenrotujen väliin lyödyn kiilan, jonka kanta on Aasiassa ja jonka kärki tunkeutuu Itä-Ranskaan.
80:9.6 (898.1) Lähes kahdenkymmenentuhannen vuoden ajan andiitit olivat työntäneet andoniitteja Keski-Aasiasta yhä kauemmaksi pohjoiseen. Vuoden 3000 eKr. tienoilla paheneva kuivuus ajoi näitä andoniitteja takaisin Turkestaniin. Tätä andoniittien etelääntyöntymistä jatkui yli tuhat vuotta. Heidän joukkonsa jakautui Kaspianmerta ja Mustaamerta kiertäessään kahtia, ja se työntyi Eurooppaan sekä Balkanin että Ukrainan kautta. Tässä invaasiossa olivat mukana Aataminpojan jälkeläisten jäljellä olleet ryhmät, ja invaasiokauden jälkipuoliskolla sen mukana kulkeutui huomattavat määrät Iranin andiitteja sekä runsaasti seetiläispappien jälkeläisiä.
80:9.7 (898.2) Andoniittien länteen suuntautunut työntyminen saavutti vuoden 2500 eKr. paikkeilla Euroopan. Ja tämä Turkestanin kukkuloilta tulleiden barbaarien levittäytyminen koko Mesopotamian alueelle, Vähään-Aasiaan ja Tonavan jokilaaksoon oli kaikista kulttuuria siihen mennessä kohdanneista takaiskuista vakavin ja pitkävaikutteisin. Nämä maahantunkeutujat muuttivat keskieurooppalaisten rotujen luonteen peruuttamattomasti andoniittiseksi, ja nämä ovatkin aina siitä lähtien säilyneet tunnusomaisesti alpiinisina.
80:9.8 (898.3) 3. Eteläinen valkoinen rotu. Tämä tummaverinen välimerenrotu koostui andiittisen ja sinisen ihmisen sekoittumasta, jossa oli vähemmän andoniittista sukujuurta kuin on Pohjolassa. Tähän ryhmään sulautui saharalaisten välityksellä myös melkoinen määrä toissijaista sangik-ainesta. Myöhempinä aikoina tähän valkoisen rodun eteläiseen lohkoon liittyi väkeviä andiittisia ainesosia, jotka olivat peräisin itäisen Välimeren alueelta.
80:9.9 (898.4) Andiitit levittäytyivät kuitenkin Välimeren rannikkomaihin vasta vuoden 2500 eKr. suurten nomadihyökkäysten aikoihin. Maaliikenne ja kauppa olivat miltei pysähdyksissä näinä vuosisatoina, jolloin nomadit tunkeutuivat itäisen Välimeren alueille. Tämä maitse tapahtuvan matkustamisen estyminen johti meriliikenteen ja meritse tapahtuvan kaupankäynnin valtavaan laajenemiseen; Välimerellä meritse käyty kauppa oli täydessä vauhdissa noin neljätuhattaviisisataa vuotta sitten. Ja tästä meriliikenteen kehittymisestä oli seurauksena andiittien jälkeläisten äkillinen levittäytyminen kaikille Välimerenaltaan rannikkoalueille.
80:9.10 (898.5) Nämä rotusekoitukset laskivat perustukset eteläeurooppalaiselle rodulle, joka on kaikista roduista sekoittunein. Ja tässä käsitellyn ajan jälkeen tämä rotu on sekoittunut entisestään, kun siihen on tullut mukaan Arabian sini-kelta-andiittisia kansanheimoja. Tämä välimerenrotu on tosiaankin niin perin pohjin sekoittunut ympäristön kansanheimoihin, että sitä on itse asiassa mahdoton tunnistaa erilliseksi tyypiksi, mutta sen jäsenet ovat yleisesti ottaen lyhyitä, pitkäkalloisia ja tummaverisiä.
80:9.11 (898.6) Pohjoisessa andiitit hävittivät siniset ihmiset sotimalla ja aviosuhteiden kautta, mutta etelässä näitä säilyi suurehkoja määriä. Baskit ja berberit edustavat kahta tämän rodun jäljellä olevaa haaraa, mutta nämäkin kansanheimot ovat läpikotaisin saharalaisiin sekoittuneita.
80:9.12 (898.7) Tällainen tilanne vallitsi Keski-Euroopan rotujen sekoittumisen suhteen noin vuonna 3000 eKr. Aatamin osittaisesta sopimuksen rikkomisesta huolimattakin korkeampien tyyppien sekoittuminen siis toteutui.
80:9.13 (898.8) Tämä oli se aika, jolloin neoliittinen kivikausi ja lähestyvä pronssikausi menevät päällekkäin. Skandinaviassa elettiin pronssikautta äidinpalvontoineen. Etelä-Ranskassa ja Espanjassa elettiin neoliittistä kivikautta, johon liittyi auringonpalvontaa. Pyöreät ja katottomat aurinkotemppelit rakennettiin tänä aikana. Euroopan valkoiset rodut olivat tarmokkaita rakentajia, jotka tunsivat mielihyvää pystyttäessään suuria paasia kunnianosoitukseksi auringolle, paljolti samoin kuin heidän myöhemmät jälkeläisensä Stonehengessä. Auringonpalvonnan suosio osoittaa, että Etelä-Euroopassa elettiin suurta maanviljelyn kukoistuskautta.
80:9.14 (899.1) Tähän verrattain äskettäiseen auringonpalvontakauteen kuuluvia taikamenoja kuuluu Bretagnen kansantapoihin vieläkin. Vaikka nämä bretagnelaiset ovat olleet kristittyjä jo yli tuhannen viidensadan vuoden ajan, he säilyttävät vieläkin neoliittisen kivikauden aikaisia taikakaluja pahan silmän torjumiseksi. Savupiipussa he pitävät edelleen ukonkiviä suojana salamaa vastaan. Bretagnelaiset eivät koskaan sekoittuneet Skandinavian pohjoismaalaisiin. He ovat Länsi-Euroopassa asuneiden alkuperäisten andoniittien Välimeren-rotukantaan sekoittunut jäänne.
80:9.15 (899.2) Mutta jos oletetaan voitavan luokitella valkoiset kansat pohjoismaalaisiin, alpiineihin ja välimerellisiin, ollaan harhateillä. Sekoittumista on tapahtunut kerta kaikkiaan aivan liian paljon, jotta tällainen ryhmittely olisi mahdollinen. Oli aika, jolloin valkoinen rotu jakaantui kokolailla tarkkaan tällaisiin luokkiin, mutta sen jälkeen on tapahtunut keskinäistä sekoittumista laajalla rintamalla, eivätkä nämä eroavuudet ole mitenkään enää selkeästi tunnistettavissa. Vielä vuonna 3000 eKr. muinaiset yhteisöryhmät eivät olleet sen enempää yhtä rotua kuin ovat Pohjois-Amerikan nykyiset asukkaatkaan.
80:9.16 (899.3) Tämä eurooppalainen kulttuuri jatkoi kasvuaan ja tietynmääräistä sekoittumistaan viidentuhannen vuoden ajan. Mutta kielimuuri esti länsimaailman kansakuntien täysimittaisen vuorovaikutuksen. Viimeksi kuluneen vuosisadan ajan tällä kulttuurilla on ollut paras sekoittumismahdollisuutensa Pohjois-Amerikan kosmopoliittisen väestön keskuudessa; ja tuon manteren tulevaisuuden määräävät sen nykyisten ja tulevien väestöainesten sekaan päästettävien rotutekijöiden laatu samoin kuin ylläpidettävän sosiaalisen kulttuurin taso.
80:9.17 (899.4) [Esittänyt muuan Nebadonin Arkkienkeli.]
Urantia-kirja
Luku 81
81:0.1 (900.1) CALIGASTIAN ja Aatamin toimeksiannoissa hahmoteltujen maailman kehityssuunnitelmien epäonnistumisen mukanaan tuomista voitoista ja tappioista huolimatta ihmislajin orgaaninen peruskehitys vei rotuja inhimillisen edistyksen ja rodullisen kehityksen asteikolla jatkuvasti eteenpäin. Evoluutiota voi viivyttää, mutta sitä ei voi pysäyttää.
81:0.2 (900.2) Lukumäärältään suunniteltua vähäisempänäkin violetti rotu sai sivilisaation kehityksessä aikaan niin paljon edistymistä, että se Aatamin ajoista lukien on ylittänyt suuresti kaiken sen edistyksen, jonka ihmiskunta saavutti miltei miljoonavuotisen aiemman olemassaolonsa kuluessa.
81:1.1 (900.3) Aatamin aikojen jälkeen sivilisaation kehto oli noin kolmenkymmenenviidentuhannen vuoden ajan Lounais-Aasiassa Niilinlaaksosta itään ja hieman pohjoiseen, Pohjois-Arabian poikki Mesopotamiaan ja sieltä Turkestaniin ulottuvalla alueella. Ja ilmasto oli ratkaiseva tekijä siinä, miksi sivilisaation perusta tuli lasketuksi juuri tälle alueelle.
81:1.2 (900.4) Suuret ilmastolliset ja geologiset muutokset Pohjois-Afrikassa ja Länsi-Aasiassa olivat nimenomaisena syynä adamiittien ensimmäisten vaellusten päättymiseen sikäli, että Välimeren laajeneminen esti adamiittien pääsyn Eurooppaan ja käänsi muuttovirran pohjoiseen ja itään, kohti Turkestania. Näiden maankohoamisten ja niihin liittyneiden ilmaston muutosten päättymisen aikoihin, noin vuonna 15000 eKr., sivilisaatio oli joutunut maailmanlaajuiseen umpikujaan, ellei oteta lukuun andiitteihin sisältyneitä kulttuurin käyteaineita ja biologisia reservejä, joiden leviämistä edelleenkin kahlehtivat Aasian suunnalla idän vuoristot ja lännen suunnalla Euroopan yhä laajempi metsittyminen.
81:1.3 (900.5) Ilmaston kehitys on nyt toteuttamaisillaan sen, missä kaikki muut yritykset olivat epäonnistuneet, nimittäin euraasialaisten pakottamisessa luopumaan metsästyksestä ja siirtymään edistyneempiin elinkeinomenetelmiin, kuten karjankasvatukseen ja maanviljelyyn. Evoluutio saattaa olla hidasta, mutta se on tavattoman tehokasta.
81:1.4 (900.6) Koska ensimmäiset viljelijät käyttivät varsin yleisesti orjatyövoimaa, sekä metsästäjä että karjapaimen suhtautuivat entiseen aikaan viljelijään halveksuvasti. Iät ja ajat maan viljelemistä pidettiin toisarvoisena puuhana. Siitä johtui ajatus, että maatyö oli kirous, vaikka se päinvastoin on kaikista siunauksista suurin. Vielä Kainin ja Aabelin aikana paimentolaisten antamia uhreja pidettiin suuremmassa arvossa kuin viljelijäväestön tuomia uhrilahjoja.
81:1.5 (900.7) Ihminen kehittyi metsästäjästä viljelijäksi tavallisesti paimentolaiskauden välivaiheen kautta, ja tämä piti paikkansa myös andiittien keskuudessa, paitsi silloin kun ilmastollisten tekijöiden väistämättömyydestä johtunut kehityksellinen pakotin melko useinkin saattoi ajaa kokonaiset heimot siirtymään suoraan metsästäjistä menestyviksi maanviljelijöiksi. Mutta tällaista suoraa siirtymistä metsästyksestä maanviljelyyn esiintyi vain siinä tapauksessa, että seudun rotusekoituksessa oli suuri määrä violettia ainesta.
81:1.6 (901.1) Evolutionaariset kansanheimot (etenkin kiinalaiset) oppivat jo varhaisessa vaiheessa kylvämään siemeniä ja viljelemään viljaa, sen jälkeen kun ne olivat havainneet sellaisten siementen itävän, jotka olivat vahingossa kostuneet tai joita oli pantu hautoihin vainajien ruoaksi. Mutta koko Lounais-Aasiassa, sen hedelmällisissä jokilaaksoissa ja niihin rajoittuvilla tasangoilla, andiitit sovelsivat sellaisilta esi-isiltään perimiään paranneltuja viljelymenetelmiä, jotka olivat tehneet maanviljelystä ja puutarhanhoidosta toisen puutarhan rajojen sisäpuolella pääasiallisen toimialan.
81:1.7 (901.2) Aatamin jälkeläiset olivat tuhansien vuosien ajan kaikkialla Mesopotamian pohjoisen rajaseudun kunnailla viljelleet toisessa puutarhassa jalostettuja vehnä- ja ohralajikkeita. Siellä Aatamin ja Aataminpojan jälkeläiset tapasivat toisensa, kävivät kauppaa ja harjoittivat sosiaalista kanssakäymistä.
81:1.8 (901.3) Juuri nämä elinehdoissa pakosta tapahtuneet muutokset olivat syynä siihen, että niin suuri osa ihmisrodusta muuttui ravitsemustottumuksiltaan kaikkiruokaiseksi. Vehnä-, riisi- ja kasvisruokavalion yhdistäminen karjanlihan käyttöön merkitsi näiden muinaiskansojen terveydentilan ja elinkykyisyyden kannalta suurta edistysaskelta.
81:2.1 (901.4) Kulttuurin kasvu perustuu sivilisaation edellyttämien työvälineiden kehittymiseen. Ja ne työkalut, joita ihminen käytti raakalaisuudesta noustessaan, olivat juuri sen verran tehokkaita, että ne vapauttivat ihmistyövoimaa vaativampien tehtävien suorittamiseen.
81:2.2 (901.5) Teidän, jotka nyt elätte keskellä myöhempien aikojen näkymiä, kun orastava kulttuuri ja iduillaan oleva edistys sosiaalisissa asioissa jo ovat nähtävillä; teidän, joilta jo liikenee hieman aikaa pohtia ajatuksissanne yhteiskuntaa ja sivilisaatiota, teidän ei pidä jättää huomiotta sitä seikkaa, ettei muinaisilla esi-isillänne juurikaan ollut joutoaikaa omistettavaksi syvälliseen mietiskelyyn ja yhteiskunnalliseen ajatteluun.
81:2.3 (901.6) Ihmisen sivilisaation neljä ensimmäistä suurta edistysaskelta olivat:
81:2.4 (901.7) 1. Tulen kesyttäminen.
81:2.5 (901.8) 2. Eläinten kesyttäminen.
81:2.6 (901.9) 3. Vangiksi otettujen orjuuttaminen.
81:2.7 (901.10) 4. Yksityisomaisuus.
81:2.8 (901.11) Vaikka tuli, suurista keksinnöistä ensimmäinen, lopuksi avasikin tieteellisen maailman ovet, sillä ei alkukantaiselle ihmiselle ollut tässä mielessä paljonkaan arvoa. Hän ei suostunut tunnustamaan luonnollisia syitä arkipäiväisten ilmiöiden selitykseksi.
81:2.9 (901.12) Kysyttäessä, mistä tuli oli peräisin, yksinkertainen tarina Andonista ja piikivestä korvautui pian legendalla, joka kertoi, kuinka muuan Prometheus varasti sen taivaasta. Muinaisajan ihmiset etsivät yliluonnollista selitystä kaikille sellaisille luonnonilmiöille, jotka eivät olleet heidän henkilökohtaisen käsityskykynsä rajoissa. Ja monet nykyajan ihmiset tekevät yhä samoin. Sen käsityksen hävittäminen, että niin kutsutuilla luonnonilmiöillä olisi persoonallisuus, on vaatinut aikakausia, eikä sitä ole vieläkään saatu päätökseen. Mutta todellisten syiden vilpitön, rehellinen ja peloton etsintä synnytti nykyaikaisen tieteen: se muutti astrologian astronomiaksi, alkemian kemiaksi ja magian lääketieteeksi.
81:2.10 (901.13) Ainoa keino, jolla ihminen saattoi ennen koneiden aikakautta saada työn suoritetuksi sitä itse tekemättä, oli käyttää siihen eläintä. Eläinten kesyttäminen antoi hänen käsiinsä eläviä työkaluja, joiden järkevä hyväksikäyttö raivasi tietä sekä maanviljelylle että kuljetuksille. Eikä ihminen ilman näitä eläimiä olisi kyennyt nousemaan alkukantaisuudestaan myöhemmin seuranneen sivilisaation tasoille.
81:2.11 (902.1) Useimmat parhaiten kesytettäviksi soveltuvat eläimet tavattiin Aasiasta, eritoten Keski-Aasiasta lounaaseen levittäytyviltä alueilta. Tämä oli yksi syy siihen, että sivilisaatio edistyi näillä seuduin nopeammin kuin muualla maailmassa. Monet näistä eläimistä oli kesytetty jo kahdesti aiemmin, ja andiittien kaudella ne kesytettiin vielä kerran. Mutta koira oli pysynyt metsästäjien seuralaisena aina siitä lähtien, kun sininen ihminen sen kauan, kauan sitten otti hoiviinsa.
81:2.12 (902.2) Turkestanin andiitit olivat ensimmäinen kansanheimo, joka laajemmassa määrin kesytti hevosia, ja tämä on toinen syy siihen, että juuri heidän kulttuurinsa oli niin pitkään valta-asemassa. Vuoteen 5000 eKr. mennessä mesopotamialaiset, turkestanilaiset ja kiinalaiset viljelijät olivat ryhtyneet kasvattamaan lampaita, vuohia, lehmiä, kameleita, hevosia, siipikarjaa ja norsuja. Kuormajuhtina he käyttivät härkää, kamelia, hevosta ja jakkia. Ihminen toimi yhteen aikaan itsekin kuormajuhtana. Eräällä sinisen rodun hallitsijalla oli kerran satatuhatta miestä taakankantaja-armeijassaan.
81:2.13 (902.3) Orjuuden ja yksityisen maanomistuksen instituutiot ilmestyivät maanviljelyn myötä. Orjuus kohotti isännän elintasoa ja soi enemmän vapaa-aikaa käytettäväksi sosiaaliseen kulttuuriin.
81:2.14 (902.4) Villi-ihminen on luonnon orja, mutta tieteellinen sivilisaatio antaa ihmiskunnalle vähä vähältä yhä enemmän vapautta. Eläinten, tulen, tuulen, veden, sähkön ja muiden, keksimistään vielä odottavien, energialähteiden avulla ihminen on vapauttanut ja tulee edelleenkin vapauttamaan itseään loputtoman raadannan välttämättömyydestä. Erilaisten koneiden laajamittaisen keksimisen aiheuttamista väliaikaisista vaikeuksista huolimatta on tällaisista mekaanisista keksinnöistä lopulta koituva hyöty mittaamattoman arvokasta. Sivilisaatio ei voi koskaan kukoistaa, saati vakiintua, ennen kuin ihmisellä on vapaata aikaa ajatella, suunnitella ja kuvitella mielessään uusia ja parempia tapoja suorittaa erilaisia tehtäviä.
81:2.15 (902.5) Ensi alkuun ihminen yksinkertaisesti vain otti haltuunsa asuinsuojansa: hän eli kallionkielekkeiden alla tai asui luolissa. Seuraavaksi hän perhekohtaisia majoja valmistaessaan otti käyttöön sellaisia luonnonaineksia kuin puu ja kivi. Lopulta hän siirtyi kodinrakentamisen luovaan vaiheeseen eli oppi valmistamaan tiiliä ja muita rakennusmateriaaleja.
81:2.16 (902.6) Lähempänä nykyaikaa eläneistä roduista Turkestanin ylämaiden kansanheimot rakensivat ensimmäisinä kotinsa puusta. He rakensivat taloja, jotka varsin paljossa muistuttivat Amerikan uudisasukkaiden alkuaikojen hirsimajoja. Kaikilla tasangoilla ihmisasumukset valmistettiin tiilestä, myöhemmin ne valmistettiin poltetuista tiilistä.
81:2.17 (902.7) Vanhemmat jokivarsien rodut rakensivat majansa lyömällä pitkiä riukuja kehäksi maahan. Riukujen yläpäät taivutettiin sen jälkeen yhteen, ja niin muodostui majan runkokehikko, johon sitten limitettiin poikittaisia ruokoja niin, että koko luomus muistutti valtavaa ylösalaisin käännettyä koria. Tämä rakennelma voitiin vielä kattaa savella, ja auringossa kuivuttuaan siitä tuli erittäin käyttökelpoinen ja vedenpitävä asumus.
81:2.18 (902.8) Juuri näistä alkuaikojen majoista sai myöhemmin itsenäisesti alkunsa kaikenlaisen korinpunonnan idea. Erään ryhmän keskuudessa heräsi saviastioiden valmistamisen idea, kun tarkkailtiin, mikä vaikutus oli sillä, että nämä riukukehikot siveltiin kostealla savella. Polttamalla tapahtuva saviastioiden kovettamistapa puolestaan keksittiin, kun muuan näistä savella päällystetyistä alkeellisista majoista vahingossa paloi. Entisaikain taidot olivat useinkin peräisin muinaiskansojen jokapäiväisen elämän sattumanvaraisista tapahtumista. Lähes poikkeuksetta tämä piti paikkansa ihmiskunnan evolutionaarisen edistymisen osalta ainakin ennen Aatamin saapumista.
81:2.19 (903.1) Vaikka Prinssin esikunta noin puoli miljoonaa vuotta sitten jo oli ensimmäisen kerran tutustuttanut ihmiset savenvalantaan, saviastioiden valmistus oli kuitenkin käytännöllisesti katsoen tauonnut yli sadanviidenkymmenentuhannen vuoden ajaksi. Vain Persianlahden rannikon esisumerilaisten nodiittien harjoittama saviastioiden valmistus jatkui keskeytyksettä. Savenvalantataito elvytettiin Aatamin aikana. Tämän taidon leviäminen tapahtui yhtaikaa Afrikan, Arabian ja Keski-Aasian autiomaiden laajenemisen kanssa, ja Mesopotamiasta se levisi yli koko itäisen pallonpuoliskon peräkkäisinä aaltoina, jotka edustivat kerran toisensa jälkeen yhä parempaa tekniikkaa.
81:2.20 (903.2) Näitä andiittien aikakauden sivilisaatioita ei aina voi jäljittää saviastioidensa tai muiden taidemuotojensa kehitysvaiheiden avulla. Sekä Dalamatian että Eedenin hallintokaudet mutkistivat ihmisen evoluution tasaista kulkua tavattomasti. Usein ilmenee, että myöhemmät maljakot ja työvälineet ovat huonommantasoisia kuin niitä varhaisemmat puhdasverisempien andiittikansojen aikaansaannokset.
81:3.1 (903.3) Ilmastosta johtunut ja noin vuonna 12000 eKr. alkanut Turkestanin rehevien, avarien ja heinikkoisten metsästys- ja laidunmaiden tuhoutuminen pakotti noiden seutujen ihmiset turvautumaan uusiin tuotantotoiminnan ja alkeellisen käsiteollisuuden muotoihin. Toiset siirtyivät kesyjen karjalaumojen kasvattamiseen, toisista tuli maanviljelijöitä tai vesissä elävän ravinnon keräilijöitä, mutta korkeammantyyppiset andiittien järkimiehet katsoivat paremmaksi ryhtyä käymään kauppaa ja harjoittamaan käsiteollisuutta. Tavaksi tuli, että jopa kokonaiset heimot omistautuivat jonkin yksittäisen tuotannonhaaran kehittämiseen. Niilinlaaksosta Hindukushille ja Gangesilta Keltaisellejoelle korkeammantasoisten heimojen pääasialliseksi toimialaksi tuli maanviljely kaupan ollessa sivuelinkeinona.
81:3.2 (903.4) Kaupankäynnin kasvu ja raaka-aineiden yhä laajempi valmistus erilaisiksi kauppatavaroiksi vaikuttivat suoraan niiden varhaisten ja puolittain rauhanomaisten yhdyskuntien muodostumiseen, joilla oli tavattoman suuri merkitys kulttuurin ja sivilisaatioon kuuluvien taitojen leviämisessä. Sosiaaliset yhteisöt olivat ennen laajamittaisen maailmankaupan aikakautta heimopohjaisia – laajentuneita perheryhmiä. Kauppa toi tuttavuuspiiriin erilaatuisia ihmisiä, ja niin se edesauttoi kulttuurin joutuisampaa ristipölyttymistä.
81:3.3 (903.5) Noin kaksitoistatuhatta vuotta sitten oli sarastamassa itsenäisten kaupunkien aikakausi. Ja näitä primitiivisiä kauppa- ja käsiteollisuuskaupunkeja ympäröivät aina vyöhykkeet, joilla harjoitettiin maanviljelyä ja karjanhoitoa. Vaikka on totta, että elintason kohoaminen edisti teollisuutta, älkää silti hellikö mitään harhakäsityksiä alkuaikojen kaupunkielämän hienostuneisuudesta. Varhaisten aikojen rodut eivät olleet mitenkään ylettömän siistejä tai puhtaita. Keskitasoisen primitiivisen yhdyskunnan maapohja nousi kahdenkymmenenviiden vuoden kuluessa kolmestakymmenestä kuuteenkymmeneen senttimetriä yksinomaan lian ja jätteiden kertymisen seurauksena. Muutamat näistä muinaiskaupungeista kohosivat ympäröivän maanpinnan yläpuolelle hyvin nopeasti myös siksi, että niiden polttamattomasta savesta valmistetut asumukset olivat lyhytikäisiä, ja uudet asuinrakennukset oli tapana rakentaa suoraan vanhojen raunioille.
81:3.4 (903.6) Eräs tämän ensimmäisten teollisuus- ja kauppakaupunkien aikakauden ominaispiirre oli laaja metallien käyttö. Olette jo löytäneet Turkestanista pronssikulttuurin, joka ajoittuu vuoden 9000 eKr. taakse, ja andiitit oppivat jo varhaisessa vaiheessa työstämään myös rautaa, kultaa ja kuparia. Kaukana edistyneemmistä sivilisaation keskuksista olosuhteet olivat kuitenkin varsin toisenlaiset. Ei ole ollut mitään sellaisia selvästi toisistaan erottuvia ajanjaksoja kuin kivi-, pronssi- ja rautakausi. Kaikkia kolmea esiintyi yhtaikaa seudusta riippuen.
81:3.5 (904.1) Ensimmäinen ihmisen tavoittelema metalli oli kulta. Sitä oli helppo työstää, ja aluksi sitä käytettiin pelkästään koristeluun. Seuraavaksi otettiin käyttöön kupari, mutta laajemmassa määrin, vasta sitten kun sitä sekoitettiin tinaan. Tällöin saatiin pronssia, joka on kovempaa kuin molemmat mainitut metallit. Eräs Aataminpojan turkestanilaisjälkeläinen keksi tämän tavan sekoittaa kuparia ja tinaa pronssin valmistamiseksi. Hänen ylängöllä sijaitseva kuparikaivoksensa sattui nimittäin olemaan tinaesiintymän vieressä.
81:3.6 (904.2) Alkeellisen käsiteollisuuden ja orastavan teollisuuden ilmaantumisen myötä kaupankäynnistä tuli kohta tuloksekkain vaikuttaja kulttuurisivilisaation levittämisessä. Kaupankäyntiväylien avautuminen maalla ja merellä helpotti suuresti matkustamista ja kulttuurien sekoittumista samoin kuin sivilisaatioiden yhdistymistä toisiinsa. Hevosta käytettiin vuoden 5000 eKr. tienoilla kaikissa sivistyneissä ja puolisivistyneissä maissa jo yleisesti. Viimeksi mainituilla roduilla oli kesyhevosen lisäksi erilaisia vankkureita ja vaunuja. Pyörä oli ollut käytössä jo iät ja ajat, mutta nyt alettiin pyörin varustettuja kulkuneuvoja käyttää yleisesti sekä kaupankäynnissä että sodassa.
81:3.7 (904.3) Matkustava kauppamies ja samoileva tutkimusretkeilijä tekivät historian tunteman sivilisaation edistämiseksi enemmän kuin kaikki muut vaikuttajat yhteensä. Sotilaalliset valloitukset, siirtokuntien perustaminen ja myöhempien uskontojen harjoittama lähetystoiminta olivat nekin kulttuurin leviämiseen vaikuttaneita tekijöitä, mutta nämä kaikki olivat kauppasuhteisiin verrattuina toissijaisia, kauppasuhteita kun teollisuuden nopeasti kehittyneet tiedot ja taidot vielä kaiken aikaa voimistivat.
81:3.8 (904.4) Sen lisäksi, että Aatamin verenperinnön lisääminen ihmisrotuihin nopeutti sivilisaation etenemistahtia, se myös kiihotti suuresti ihmisten alttiutta antautua seikkailuun ja lähteä tutkimaan tuntemattomia paikkoja – sellaisin seurauksin, että andiittien nopeasti lisääntyvät sekoittuneet jälkeläiset pitivät pian hallussaan suurinta osaa Euraasiaa ja Pohjois-Afrikkaa.
81:4.1 (904.5) Kun pääsemme niin pitkälle, että historiallisten aikojen aamu alkaa valjeta, ihmiskunnan monikoosteiset rodut ovat levinneet jo koko Euraasiaan, Pohjois-Afrikkaan ja Tyynenmeren saarille. Ja nämä nykyiset rodut ovat tuloksena Urantian viiden perusrodun sekoittumisesta ja taas uudesta sekoittumisesta.
81:4.2 (904.6) Kunkin urantialaisen rodun tunnusmerkkinä oli jokin erottava fyysinen ominaispiirre. Adamiitit ja nodiitit olivat pitkäkalloisia, andoniitit leveäkalloisia. Sangik-rotujen pää oli leveän ja pitkän väliltä, kuitenkin niin, että keltaiset ja siniset ihmiset olivat paremminkin leveäkalloisia. Kun sinisiin rotuihin sekoittui andoniittista rotuainesta, tulos oli selvästi leveäkalloista. Toissijaiset sangikit asettuivat tässä suhteessa keskiviivan ja pitkäkalloisuuden välimaastoon.
81:4.3 (904.7) Vaikka nämä kallon mittasuhteet ovat käyttökelpoinen menetelmä selvitettäessä eri rotujen alkuperää, paljon luotettavampi tietolähde on luusto kokonaisuudessaan. Urantian rotujen varhaiskehityksessä oli alun perin havaittavissa viisi selvästi erottuvaa luuston rakennetyyppiä:
81:4.4 (904.8) 1. Andoniittinen, Urantian kanta-asukkaat.
81:4.5 (904.9) 2. Ensisijainen sangik: punainen, keltainen ja sininen.
81:4.6 (904.10) 3. Toissijainen sangik: oranssi, vihreä ja indigo.
81:4.7 (904.11) 4. Nodiitit, dalamatialaisten jälkeläiset.
81:4.8 (904.12) 5. Adamiitit, violetti rotu.
81:4.9 (904.13) Näiden viiden suuren roturyhmän laajalti sekoittuessa tämä yhtämittainen sekoittuminen pyrki sangik-perintöaineksen vallitsevuudella hämärryttämään andoniittisen rotutyypin. Lappalaiset ja eskimot ovat andoniittisen ja sangik-sinisen rodun sekoittumia. Andoniittinen kantatyyppi on heidän luustonsa rakenteessa säilynyt parhaiten. Mutta adamiitit ja nodiitit ovat siinä määrin muihin rotuihin sekoittuneita, että he ovat tunnistettavissa vain, jos puhutaan yleistäen kaukasidisesta lajista.
81:4.10 (905.1) Niinpä kun kaivetaan esiin viimeisten kahdenkymmenentuhannen vuoden aikaisia ihmisten jäännöksiä, niistä on yleensä mahdotonta täysin varmasti sanoa, mikä kuuluu mihinkin viidestä alkuperäisestä tyypistä. Tällaisten luustorakenteiden tutkiminen tulee paljastamaan, että ihmiskunta jakaantuu nykyisin osapuilleen kolmeen luokkaan:
81:4.11 (905.2) 1. Kaukasidinen – nodiittisten ja adamiittisten rotukantojen andiittinen sekoittuma, jota siihen sekoittunut ensisijainen ja (vähäisessä määrin) toissijainen sangik-aines ja laajahko risteytyminen andoniittien kanssa ovat edelleen muuntaneet. Tähän ryhmään kuuluvat läntiset valkoiset rodut sekä jotkin intialaiset ja turaanilaiset kansanheimot. Tätä ryhmää yhdistävänä tekijänä on andiittisen perimän suurempi tai pienempi osuus.
81:4.12 (905.3) 2. Mongolidinen – ensisijainen sangik-tyyppi, johon kuuluvat alkuperäinen punainen, keltainen ja sininen rotu. Kiinalaiset ja intiaanit sisältyvät tähän ryhmään. Euroopassa mongolidityyppi on muuntunut siihen sekoittuneen toissijaisen sangik- ja andoniittiaineksen vuoksi ja vielä sitäkin enemmän andiittisen verenlisäyksen kautta. Malaijit ja muut Indonesian kansanheimot sisällytetään tähän luokkaan, vaikkakin niihin sisältyy suuri toissijaisen sangik-verenperinnön osuus.
81:4.13 (905.4) 3. Negridinen – toissijainen sangik-rotutyyppi, johon alkujaan kuuluivat oranssi, vihreä ja indigo rotu. Neekerirotu on paras esimerkki tästä tyypistä, jota esiintyy kaikkialla Afrikassa, Intiassa ja Indonesiassa, aina niillä seuduilla, joille toissijaiset sangik-rodut asettuivat.
81:4.14 (905.5) Pohjois-Kiinassa ilmenee tiettyä kaukasidisen ja mongolidisen tyypin sekoittumista; Levantissa taas ovat sekoittuneet kaukasidinen ja negridinen tyyppi; Intiassa, kuten Etelä-Amerikassakin, ovat edustettuina kaikki kolme tyyppiä. Ja kolmen jäljelle jäävän tyypin luuston ominaispiirteet ovat edelleenkin havaittavissa, ja ne edesauttavat nykyisten ihmisrotujen myöhempien esivanhempien tunnistamista.
81:5.1 (905.6) Biologisen evoluution ja kulttuurisivilisaation välillä ei välttämättä vallitse vastaavuutta. Minkä tahansa erillisen aikakauden orgaaninen evoluutio saattaa edetä kitkattomasti keskellä kulttuurin rappiotakin. Mutta tarkasteltaessa ihmisen historiaa pitempinä ajanjaksoina havaitaan, että loppujen lopuksi evoluutio ja kulttuuri ovat sittenkin keskinäisessä syy- ja seuraussuhteessa. Evoluutio saattaa edistyä ilman kulttuuriakin, mutta kulttuurisivilisaatio ei kukoista ilman edellä käyvän rodullisen edistymisen tarjoamaa tarpeellista taustaa. Aatami ja Eeva eivät panneet alulle yhtään ihmisyhteisön edistymiselle vierasta sivilisaation ilmiötä, mutta Aatamin verenperintö lisäsi toki rotujen luontaista kyvykkyyttä ja nopeutti taloudellisen kehityksen ja tuotannollisen edistymisen vauhtia. Aatamin antama lahja kohensi rotujen älyllisiä kykyjä, ja sillä tavoin se joudutti luonnonmukaisen kehityksen prosesseja suuresti.
81:5.2 (905.7) Maanviljelyn, eläintenkesyttämisen ja paremman arkkitehtuurin avulla ihmiskunta vähitellen pääsi loputtoman elämäntaistelun pahimmasta vaiheesta ja alkoi miettiä keinoja, joilla elämän kulku saataisiin miellyttävämmäksi. Ja näin heräsi pyrkimys päästä yhä vain korkeammille aineellisen hyvinvoinnin tasoille. Teollisuuden ja tuotannon avulla ihminen on aste asteelta lisäämässä kuolevaisen hahmossa elettävän elämän miellyttävyyttä.
81:5.3 (906.1) Mutta kulttuuriyhteiskunta ei ole mikään perinnölliseen etuoikeuteen perustuva suuri hyväntekeväisyysklubi, johon kaikki ihmiset syntyvät ilmaisjäseniksi ja täysin tasa-arvoisina. Se on paremminkin maailman työtätekevien ylevä ja alati edistyvä kilta, joka hyväksyy riveihinsä vain niiden ahertajien aateliston, jotka pyrkivät tekemään maailmasta paremman paikan, jotta heidän lastensa ja lastenlastensa olisi myöhempinä aikoina siellä hyvä elää ja edistyä. Ja tämä sivilisaation kilta perii korkeat pääsymaksut, pakottaa tiukkaan ja kovaan kuriin, säätää ankarat rangaistukset kaikille toisinajattelijoille ja sopeutumattomille, samalla kun se myöntää vain muutamia henkilökohtaisia vapauksia ja oikeuksia niiden etujen lisäksi, jotka koituvat turvallisuuden lisääntymisestä yhteisiä vaaroja ja rotuun kohdistuvaa tuhon uhkaa vastaan.
81:5.4 (906.2) Yhteiskunnallinen yhteenliittyminen on eräs ihmisolentojen hyödylliseksi havaitsema henkivakuutuksen muoto. Useimmat yksilöt ovat siksi valmiit maksamaan nämä vakuutusmaksut, jotka koostuvat itsensäuhraamisesta ja henkilökohtaisen vapauden rajoittamisesta ja jotka yhteiskunta perii jäseniltään korvaukseksi tästä paremmasta, ryhmän tarjoamasta suojelusta. Nykyinen yhteiskuntamekanismi on lyhyesti sanottuna kokeilun ja erehdyksen kautta syntynyt vakuutusjärjestely, jonka tarkoitus on tarjota jonkinasteista varmuutta ja suojaa sellaista mahdollisuutta vastaan, että palattaisiin ihmisrodun alkuaikojen kokemuksille tunnusomaisiin hirveisiin ja antisosiaalisiin oloihin.
81:5.5 (906.3) Yhteiskunta osoittautuu siis yhteistoimintajärjestelmäksi, joka turvaa kansalaisvapauden instituutioiden avulla, taloudellisen vapauden pääoman ja keksintöjen avulla, yhteiskunnallisen vapauden kulttuurin avulla ja vapauden väkivallasta poliisin harjoittaman järjestyksenpidon avulla.
81:5.6 (906.4) Valta ei tuo oikeutta, mutta se pakottaa noudattamaan jokaisen toinen toistaan seuraavan sukupolven yleisesti hyväksymiä oikeuksia. Julkisen vallan ensisijainen tehtävä on määritellä, mikä on oikein; säädellä luokkaeroja oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti sekä saattaa lakisäädösten avulla voimaan kaikille yhtäläiset mahdollisuudet. Jokaiseen ihmisoikeuteen liittyy jokin sosiaalinen velvollisuus. Ryhmälle annettu etuoikeus on vakuutusmekanismi, joka poikkeusta tekemättä vaatii ryhmän tarjoamasta palveluksesta perittävien vakuutusmaksujen täysimääräistä suorittamista. Ja ryhmälle kuuluvia oikeuksia on suojeltava siinä missä yksilönkin oikeuksia, sukupuolisten taipumusten säätely mukaan lukien.
81:5.7 (906.5) Ryhmän säätelyyn alistuva vapaus on yhteiskunnallisen kehityksen oikeutettu päämäärä. Rajoittamaton vapaus on epävakaitten ja häilyväisten ihmismielten turhanaikainen ja toteuttamiskelvoton unelma.
81:6.1 (906.6) Vaikka biologinen evoluutio on edennyt aina vain ylöspäin, suuri osa kulttuurisesta kehityksestä lähti kuitenkin liikkeelle Eufratinlaaksosta aaltoina, jotka ajan kuluessa kerta kerralta heikkenivät, kunnes lopulta koko puhdasrotuinen Aatamin jälkeläistö oli poistunut sieltä rikastuttamaan Aasian ja Euroopan sivilisaatioita. Täysimääräistä rotujen toisiinsa liittymistä ei kylläkään tapahtunut, mutta sen sijaan niiden sivilisaatiot sekoittuivat keskenään melkoisesti. Vähitellen kulttuuri tosiaankin levisi koko maailmaan. Ja tätä sivilisaatiota on pidettävä yllä ja vaalittava, sillä tänä päivänä ei ole olemassa mitään uusia kulttuurin lähteitä, ei mitään andiitteja, jotka voimistaisivat sivilisaation kehityksen hidasta etenemistä ja antaisivat sille puhtia.
81:6.2 (906.7) Urantialla nyt kehittymässä oleva sivilisaatio sai alkunsa seuraavista tekijöistä, joille se myös rakentuu:
81:6.3 (906.8) 1. Luonnonolot. Aineellisen sivilisaation luonne ja laajuus määräytyvät suurelta osin saatavilla olevien luonnonvarojen perusteella. Ilmasto, sääolot ja monet muut fyysiset olosuhteet ovat kulttuurin kehitykseen vaikuttavia tekijöitä.
81:6.4 (907.1) Andiittien aikakauden alussa koko maailmassa oli vain kaksi laajaa, viljavaa ja esteetöntä metsästysaluetta. Toinen oli Pohjois-Amerikassa, ja se oli intiaanien hallussa; toinen oli Turkestanin pohjoispuolella, ja sitä piti osittain hallussaan muuan andoniittis-keltainen rotu. Korkeamman kulttuurin kehittymiseen Lounais-Aasiassa ratkaisevasti vaikuttaneet tekijät olivat rotu ja ilmasto. Andiitit olivat suurenmoinen kansa, mutta heidän sivilisaationsa suunnan määräytymiseen ratkaisevasti vaikuttanut tekijä oli Iranin, Turkestanin ja Sinkiangin paheneva kuivuus. Se pakotti heidät keksimään ja omaksumaan uusia ja edistyneitä menetelmiä elannon pusertamiseksi yhä hedelmättömämmiksi muuttuvista maistaan.
81:6.5 (907.2) Mantereiden keskinäinen asema ja muut alueiden sijainnilliset tekijät vaikuttavat suuresti siihen, vallitseeko sota vai rauha. Varsin harvoilla urantialaisilla on koskaan ollut yhtä suotuisaa tilaisuutta jatkuvaan ja rikkumattomaan kehitykseen kuin on ollut Pohjois-Amerikan kansoilla, joita suuret valtameret suojelevat käytännöllisesti katsoen joka puolelta.
81:6.6 (907.3) 2. Reaalipääoma. Kulttuuria ei koskaan kehitetä köyhyyden oloissa; vapaa-aika on sivilisaation edistymisen olennainen edellytys. Yksilö voi aineellisen varallisuuden puuttuessakin hankkia moraalista ja hengellistä arvoa omaavan luonteen, mutta kulttuurisivilisaatio syntyy vasta sellaisista aineellista vaurautta osoittavista olosuhteista, jotka suosivat vapaa-aikaa, johon vielä liittyy eteenpäinpyrkimisen halu.
81:6.7 (907.4) Alkukantaisuuden aikana elämä oli Urantialla vakava ja totinen asia. Ja juuri tästä yhtämittaisesta kamppailusta ja loputtomasta uurastuksesta päästäkseen ihmiskunta oli alituiseen ajautumassa kohti tropiikin miellyttävää ilmastoa. Vaikka nämä lämpimämmät asuinvyöhykkeet tarjosivatkin kiihkeään olemassaolotaisteluun tiettyä helpotusta, nämä tällä tavoin helpompia oloja etsineet rodut ja heimot eivät silti useinkaan käyttäneet ansaitsematonta vapaa-aikaansa sivilisaation edistämiseen. Sosiaalinen edistys on poikkeuksetta saanut alkunsa niiden rotujen ajatuksista ja suunnitelmista, jotka ovat järkiperäisen uurastuksensa avulla oppineet ottamaan elantonsa maasta vähemmin ponnistuksin ja lyhennetyin työpäivin ja jotka tällä keinoin ovat kyenneet nauttimaan ylimääräisestä, hyvin ansaitusta ja antoisasta vapaa-ajasta.
81:6.8 (907.5) 3. Tieteellinen tieto. Sivilisaation aineellisten puolien on aina odotettava tieteellisen tiedon kertymistä. Siitä kun jousi ja nuoli oli keksitty ja eläimiä alettu käyttää voimanlähteenä, kesti vielä kauan, ennen kuin ihminen oppi valjastamaan käyttöönsä tuuli- ja vesivoiman, minkä jälkeen seuraavana vaiheena oli höyryvoiman ja sähkön käyttöönotto. Mutta sivilisaation käyttämät työvälineet paranivat vähitellen. Kankaankudontaa, keramiikanvalmistusta, eläintenkesyttämistä ja metallinmuokkausta seurasi kirjoittamisen ja kirjanpainannan aikakausi.
81:6.9 (907.6) Tieto on valtaa. Keksiminen kulkee aina maailmanmitassa tapahtuvan kulttuurikehityksen nopeutumisen edellä. Painokoneesta hyötyivät kaikkein eniten tiede ja keksiminen, ja kaikkien näiden kulttuuri- ja keksimistoimintojen keskinäinen vuorovaikutus on lisännyt kulttuurin etenemisvauhtia valtavasti.
81:6.10 (907.7) Tiede opettaa ihmistä puhumaan uutta matematiikan kieltä ja harjaannuttaa hänen ajatuksensa tiukkaan täsmällisyyteen. Eliminoimalla erheen tiede vakauttaa myös filosofiaa, samalla kun se taikauskoa hävittämällä puhdistaa uskontoa.
81:6.11 (907.8) 4. Inhimilliset voimavarat. Suuri väestömäärä on sivilisaation leviämisen välttämätön edellytys. Ellei muiden tekijöiden suhteen esiinny mitään eroja, niin väekkäämpi kansanheimo hallitsee vähälukuisemman rodun sivilisaatiota. Ellei kansakunta siis onnistu kasvattamaan väkimääräänsä tiettyyn pisteeseen asti, kansallisen päämäärän täysimittainen toteutuminen estyy; mutta väestömäärän edelleen kasvaessa tulee vastaan piste, jonka jälkeen kasvun jatkuminen merkitsee itsemurhaa. Väestömäärän kasvu ihmisen ja maan välisen suhdeluvun mukaista ihannemäärää suuremmaksi merkitsee joko elintason laskua tai välitöntä aluerajojen laajentamista rauhanomaisen tunkeutumisen tai sotilaallisen valloituksen, väkisin tapahtuvan valtaamisen keinoin.
81:6.12 (908.1) Sodan tuhot aina välillä teitä kauhistuttavat, mutta teidän tulisi käsittää, että on välttämätöntä tuottaa suuria kuolevaisjoukkoja, koska ne tarjoavat runsaammat mahdollisuudet sosiaaliseen ja moraaliseen kehittymiseen. Kun hedelmällisyys siis on planeetalla voimakasta, ilmenee pian vakava liikakansoitusongelma. Useimmat asutuista maailmoista ovat pieniä. Urantia on keskikokoinen, ehkä aavistuksen verran alikokoinen. Kansallisen väkiluvun pitäminen ihannemääränsä puitteissa kohentaa kulttuuria ja ehkäisee sotaa. Viisas se kansakunta, joka tietää, milloin lakata kasvamasta.
81:6.13 (908.2) Mutta rikkaimmatkaan luonnonvarat ja kehittyneimmät mekaaniset välineet omaava maanosa ei edisty suuresti, jos sitä asuttavan väestön älykkyys on alenemaan päin. Tieto on saavutettavissa opetuksen avulla, mutta todellisen kulttuurin edellyttämän viisauden omaajiksi tullaan vain kokemuksen kautta ja synnynnäisesti älykkäiden miesten ja naisten voimin. Tällainen kansa kykenee ottamaan oppia kokemuksesta, tällaisella kansalla on mahdollisuus saavuttaa todellista viisautta.
81:6.14 (908.3) 5. Aineellisten voimavarojen merkitys. Paljon riippuu luonnonvarojen, tieteellisen tiedon, reaalipääoman ja inhimillisten potentiaalien hyväksikäytössä osoitetusta viisaudesta. Alkuaikojen sivilisaation tärkein tekijä oli yhteiskunnan viisaiden valtiaiden käyttämä pakko; alkukantaisen ihmisen korkeammantasoiset aikalaiset suorastaan sysäsivät sivilisaation ihmisen päälle. Hyvin järjestäytyneet ja muita korkeammalla tasolla olevat vähemmistöt ovat suurelta osin tätä maailmaa hallinneet.
81:6.15 (908.4) Valta ei tuo oikeutta, mutta valta kyllä tekee sen, mitä historiassa on ja mitä historiassa on ollut. Urantia on vasta hiljattain päässyt niin pitkälle, että yhteiskunta on halukas keskustelemaan vallan ja oikeuden etiikasta.
81:6.16 (908.5) 6. Kielen merkitys. Sivilisaation leviäminen joutuu odottamaan kielen kehittymistä. Elävät ja kehittyvät kielet takaavat sivistyneen ajattelun ja suunnittelun leviämisen. Kielen kehittymisessä saavutettiin alkuaikoina useita tärkeitä edistysaskeleita. Nykyisin on olemassa suuri tarve viedä kielellinen kehitys entistä pidemmälle, jotta kehittyvän ajattelun ilmaiseminen helpottuisi.
81:6.17 (908.6) Kieli kehittyi ryhmän keskinäisistä suhteista, ja kukin paikallisryhmä kehitti oman sananvaihtojärjestelmänsä. Kieli kehkeytyi eleiden, merkkien, huudahdusten, jäljittelyäänien, intonaation ja aksentin kautta myöhempien aikojen aakkostojen mukaiseksi äännejärjestelmäksi. Kieli on ihmisen suurenmoisin ja käyttökelpoisin ajattelun väline, mutta se ei päässyt kukoistamaan, ennen kuin sosiaalisten ryhmien käytössä oli edes hiukan joutoaikaa. Mieltymys kielellä leikittelemiseen kehittää uusia sanoja, slangia. Mikäli enemmistö omaksuu slangin, silloin tällainen käyttö tekee siitä yleiskieltä. Perhepiirissä herkästi heräävä ”lastenkielellä” lepertely on valaiseva esimerkki siitä, miten murteet saivat alkunsa.
81:6.18 (908.7) Kielierot ovat aina olleet suurena esteenä rauhan laajenemisen tiellä. Ennen kuin kulttuuri voi levitä kokonaisen rodun keskuuteen, kokonaiseen maanosaan tai koko maailmaan, on murteista päästävä eroon. Yleismaailmallinen kieli edistää rauhaa, turvaa kulttuurin ja lisää onnellisuutta. Jo kun jossakin maailmassa kieliä on enää muutamia, on sillä, että johtavat kulttuurikansat taitavat näitä kieliä, voimakas vaikutus maailmanlaajuisen rauhan ja hyvinvoinnin toteutumiseen.
81:6.19 (908.8) Vaikka Urantialla on edistytty kovin vähän kansainvälisen kielen kehittämisen suuntaan, toisaalta kansainvälisen kauppavaihdon aikaansaamisella on saavutettu jo paljon. Ja kaikkia näitä kansainvälisen kanssakäymisen muotoja olisi vaalittava, olipa niissä kysymys kielestä, kaupasta, taiteesta, tieteestä, kilpaurheilusta tai uskonnosta.
81:6.20 (909.1) 7. Mekaanisten laitteiden merkitys. Sivilisaation edistyminen on suoraan verrannollinen työvälineiden, koneiden ja jakelukanavien kehittymiseen ja hallussapitoon. Yhä paremmat työvälineet, nerokkaat ja tehokkaat koneet, määräävät, mikä kilpailevista ryhmistä jää jäljelle edistyvän sivilisaation kilpakentällä.
81:6.21 (909.2) Ainoa alkuaikojen maanviljelyssä käytetty energia oli ihmistyövoima. Käytiin pitkällinen kamppailu, ennen kuin ihmiset saatiin korvatuiksi härillä, sillä se ajoi ihmisiä työttömyyteen. Viimeksi kuluneina aikoina koneet ovat alkaneet syrjäyttää ihmisiä, ja jokainen tällainen edistysaskel vaikuttaa suoraan yhteiskunnan edistymiseen, sillä se vapauttaa ihmistyövoimaa arvokkaampien tehtävien suorittamiseen.
81:6.22 (909.3) Viisauden ohjaamasta tieteestä saattaa tulla ihmisen suurin sosiaalinen vapauttaja. Koneiden aikakausi voi osoittautua tuhoisaksi vain sellaiselle kansakunnalle, jonka älyllinen taso ei riitä niiden viisaiden keinojen ja terveiden menetelmien keksimiseen, joiden avulla tapahtuu onnistunut sopeutuminen siirtymävaiheen vaikeuksiin. Tällaisia vaikeuksia syntyy, kun suuret ihmismäärät menettävät yhtäkkiä työpaikkansa uudentyyppisten, työtä säästävien koneiden liian nopeasti tapahtuneen keksimisen seurauksena.
81:6.23 (909.4) 8. Soihdunkantajien luonne. Yhteiskunnallinen perintöosa antaa ihmiselle mahdollisuuden seistä kaikkien niiden harteilla, jotka ovat eläneet ennen häntä ja jotka ovat tuoneet jonkin oman antimensa saavutetun tiedon ja kulttuurin kokonaisuuteen. Koti on aina oleva perusinstituutiona siinä työssä, jolla kulttuurin soihtu siirretään seuraavalle sukupolvelle. Vapaa-ajan harrastustoiminta ja seuraelämä tulevat tässä mielessä seuraavina ja koulu tulee viimeisenä mutta monimutkaisessa ja pitkälle organisoituneessa yhteiskunnassa yhtälailla välttämättömänä.
81:6.24 (909.5) Hyönteiset syntyvät täysin kouliintuneina ja varustettuina elämää varten, tosin hyvin kapea-alaista ja puhtaasti vaistonvaraista olemassaoloa varten. Ihmisvauva on syntyessään täysin kouliintumaton. Ihmisellä on sen vuoksi valta nuoremman polven opetuksellista koulutusta säätelemällä vaikuttaa suuresti sivilisaation kehityksen suuntaan.
81:6.25 (909.6) Kahdennellakymmenennellä vuosisadalla sivilisaation edistymiseen ja kulttuurin etenemiseen eniten vaikuttavat tekijät ovat ensinnäkin maailman matkailun merkittävä lisääntyminen ja toiseksi viestintämenetelmiin tehtävät ennen näkemättömät parannukset. Mutta opetuksen koheneminen ei ole pysynyt samassa tahdissa yhteiskuntarakenteen laajenemisen kanssa. Myöskään etiikan nykyinen arvostus ei ole kehittynyt vastaamaan pelkistetymmin älyllisillä ja tieteellisillä aloilla tapahtunutta kasvua. Ja nykysivilisaatio polkee paikallaan, kun on kysymys hengellisestä kehityksestä ja koti-instituution suojelemisesta.
81:6.26 (909.7) 9. Rodun omaksumat ihanteet. Yhden sukupolven ihanteet uurtavat sitä välittömästi seuraavan jälkipolven kohtalon uomat. Yhteiskunnan soihdunkantajien laatu määrää, kulkeeko sivilisaatio eteenpäin vai taaksepäin. Yhden sukupolven kodit, kirkot ja koulut määräävät ennakolta, mihin suuntaan seuraavan sukupolven luonne kehittyy. Rodun tai kansakunnan moraalinen ja hengellinen liikevoima määrää suurelta osin tuon sivilisaation etenemisvauhdin kulttuurin alalla.
81:6.27 (909.8) Ihanteet nostavat sosiaalisen virran lähdettä ylemmäs. Eikä mikään virta nouse alkulähdettään korkeammalle, käytettiinpä minkälaista painetta tai suuntaavaa ohjailua hyvänsä. Kulttuurisivilisaation aineellisimpienkin puolien käyttövoima piilee yhteiskunnan aikaansaannoksista vähiten aineellisessa. Järki saattaa valvoa sivilisaation mekanismia, viisaus saattaa antaa sille suunnan, mutta hengellinen idealismi on se energia, joka todella vasta nostaa ja edistää ihmisten kulttuurin yhdeltä saavutustasolta toiselle.
81:6.28 (910.1) Alussa elämä oli olemassaolotaistelua; nyt se on elintasotaistelua; seuraavaksi se tulee olemaan kamppailua ajattelun laadusta eli siitä, mikä on inhimillisen olemassaolon seuraava mainen tavoite.
81:6.29 (910.2) 10. Asiantuntijoiden koordinointi. Sivilisaatiota on edistänyt suunnattomasti jo varhaisessa vaiheessa tapahtunut työnjako ja sen myöhemmin toteutunut luonnollinen seuraus: erikoistuminen. Sivilisaation menestys riippuu nyt siitä, miten tehokkaasti asiantuntijat onnistutaan koordinoimaan. Yhteiskunnan levittäytyessä yhä uusille aloille on keksittävä jokin keino saattaa erilaiset asiantuntijat keskinäiseen yhteyteen.
81:6.30 (910.3) Yhteiskunta-asioiden, taiteen, tekniikan ja teollisuuden asiantuntijat monipuolistavat ja kasvattavat jatkuvasti taitojaan ja osaamistaan. Ja tämä kykyjen erilaistuminen ja toiminnan erillistyminen tulevat lopulta heikentämään ihmisyhteisöä ja pirstomaan sen, ellei kehitetä tehokkaita menetelmiä, joilla saadaan aikaan koordinointia ja yhteistyötä. Mutta sellaisen älykkyyden, joka pystyy tällaiseen kekseliäisyyteen ja tällaiseen erikoistumiseen, pitäisi olla myös kaikin puolin pystyvä keksimään sopivat menetelmät kaikkien niiden ongelmien hallitsemiseen ja sovittelemiseen, jotka aiheutuvat keksimisen nopeasta laajenemisesta ja kulttuurin leviämisen kiihtyvästä vauhdista.
81:6.31 (910.4) 11. Työhönsijoittamiskeinot. Sosiaalisen kehityksen seuraava aikakausi on ilmenevä yhä pitemmälle menevän ja laajenevan erikoistumisen entistä parempana ja tehokkaampana yhteensovittamisena ja koordinointina. Ja työn muuttuessa yhä erikoistuneemmaksi on pakko suunnitella jokin menetelmä yksilöiden ohjaamiseksi sopivaan työpaikkaan. Koneellistuminen ei ole ainoa syy Urantian sivistyskansojen piirissä esiintyvään työttömyyteen. Talouselämän monitahoisuus samoin kuin teollisen ja ammatillisen erikoistumisen tasainen kasvu tuovat oman lisänsä työhönsijoittumisongelmiin.
81:6.32 (910.5) Ei riitä, että ihmiset koulutetaan työhön, vaan monimutkaisessa yhteiskunnassa pitää myös olla tarjolla tehokkaita työpaikan löytämiskeinoja. Ennen kuin kansalaiset koulutetaan pitkälle erikoistuneisiin menetelmiin ansaita elantonsa, heille tulisi antaa koulutusta yhden tai useamman sellaisen menetelmän osalta, joita käytetään kaikkein tavallisimmissa töissä, ammateissa tai toimissa ja joita he voisivat käyttää ollessaan tilapäisesti vailla oman erikoisalansa työtä. Mikään sivilisaatio ei selviä tilanteesta, jossa sen piirissä esiintyy pitempiä aikoja laajoja työttömien luokkia. Julkisista varoista maksettavan tuen vastaanottaminen murtaa ja turmelee aikaa myöten parhaatkin kansalaiset. Myös yksityinen hyväntekeväisyys muuttuu turmiolliseksi, kun työkykyiset kansalaiset ovat pitempään sellaisen kohteena.
81:6.33 (910.6) Tällainen pitkälle erikoistunut yhteiskunta ei suhtaudu myötämielisesti muinaiskansojen ikivanhoihin kommunaalisiin ja feodaalisiin käytäntöihin. Monet yleiset palvelut voidaan tosin mainiosti ja hyötyä tuottavalla tavalla sosialisoida, mutta pitkälle koulutettuja ja äärimmilleen erikoistuneita ihmisiä on parasta hallita jollakin älyllistä yhteistoimintaa edellyttävällä menetelmällä. Ajanmukaistettu koordinointi ja veljellinen säätely tuottavat pitkäaikaisempaa yhteistyötä kuin kommunismi tai voimakeinoihin perustuvien diktatoristen säätelyinstituutioiden käyttämät vanhanaikaisemmat ja alkeellisemmat menetelmät.
81:6.34 (910.7) 12. Yhteistyöhalukkuus. Muuan suuri este ihmisyhteisön etenemisen tiellä on ristiriita, joka vallitsee toisaalta laajempien ja sosiaalistuneempien ihmisryhmien ja toisaalta ihmiskunnan vähälukuisempien, vastahankaan asettautuneiden ja epäsosiaalisten yhteenliittymien etujen ja hyvinvoinnin välillä, yhteiskunnanvastaisista yksilöistä puhumattakaan.
81:6.35 (910.8) Mikään kansallinen sivilisaatio ei säily kauan, elleivät sen opetusmenetelmät ja uskonnolliset ihanteet herätä korkeammantyyppistä älyperäistä isänmaallisuutta ja kansallista uhrimieltä. Ellei tämänlaatuista älyperäistä isänmaallisuutta ja kulttuuriin pohjautuvaa solidaarisuutta ilmene, kaikki tällaiset kansakunnat ovat alttiita hajoamaan nurkkakuntaiseen omansa varjelemiseen ja paikalliseen oman edun tavoitteluun.
81:6.36 (911.1) Maailmanlaajuisen sivilisaation säilyminen riippuu siitä, oppivatko ihmiset elämään yhdessä ja sillä tavalla, että vallitsee rauha ja veljellisyys. Tehokkaan koordinoinnin puuttuessa teollista sivilisaatiota uhkaavat äärimmäisyyteen menevän erikoistumisen vaarat: yksitoikkoisuus, kapea-alaisuus sekä alttius epäluottamuksen ja kateuden kylvämiseen.
81:6.37 (911.2) 13. Pystyvä ja viisas johtajuus. Sivilisaatiossa on paljon, hyvin paljon sen varassa, että löytyy innostunutta ja tehokasta kuormankiskomisen henkeä. Painavaa taakkaa nostettaessa ei kymmenestä miehestä ole juurikaan enempää hyötyä kuin yhdestä, elleivät he nosta yhdessä – kaikki samalla hetkellä. Ja tällainen ryhmätyö – sosiaalinen yhteistyö – on johtajuuden varassa. Menneet ja nykyiset kulttuurisivilisaatiot ovat perustuneet siihen, että kansalaiset harjoittavat järkiperäistä yhteistyötä viisaiden ja edistyksellisten johtajien kanssa; ja aina siihen asti, kunnes ihminen kehittyy korkeammille tasoille, sivilisaatio tulee edelleenkin olemaan viisaan ja tarmokkaan johtajuuden varassa.
81:6.38 (911.3) Korkeakulttuurit syntyvät aineellisen vaurauden, älyllisen etevyyden, moraalisen arvokkuuden, sosiaalisen neuvokkuuden ja kosmisen ymmärryksen älykkäästä yhteensovittamisesta.
81:6.39 (911.4) 14. Yhteiskunnalliset muutokset. Yhteiskunta ei ole jumalallinen instituutio, pikemminkin se on asteittain etenevään kehitykseen kuuluva ilmiö; ja sivilisaation edistyminen viivästyy aina, kun sen johtajat vitkastelevat sellaisten yhteiskunnan organisaatioon kohdistuvien muutosten tekemisessä, jotka ovat aikakauden tieteellisten saavutusten tasalla pysymisen kannalta välttämättömiä. Tästä kaikesta huolimatta mitään ei tule halveksia vain siksi, että se on vanhaa; toisaalta ei myöskään mitään ideaa tulisi varauksetta omaksua vain siksi, että se on ennennäkemätön ja uusi.
81:6.40 (911.5) Ihmisen ei tulisi pelätä kokeilla yhteiskuntamekanismeja. Mutta tällaiset tutkimusretket kulttuuriseen uudelleenasennoitumiseen tulisi suorittaa yhteiskuntakehityksen historiasta täysin perillä olevien ihmisten valvonnassa. Ja niiden, jotka ovat saaneet käytännön kokemusta kohteeksi valitun yhteiskunnallisen tai taloudellisen kokeilutoiminnan alueelta, tulisi viisaudellaan aina neuvoa näitä uudistajia. Mitään suurta yhteiskunnallista tai taloudellista muutosta ei pitäisi yrittää toteuttaa yhtäkkisesti. Kaikentyyppinen inhimillinen sopeutuminen – fyysinen, yhteiskunnallinen tai taloudellinen – vaatii aikaa. Vain moraaliset ja hengelliset uudelleenasennoitumiset voidaan tehdä hetken innostuksesta, ja myös nämä vaativat ajan kulumista, ennen kuin niiden aineelliset ja sosiaaliset seurausilmiöt kaikkineen paljastuvat. Rodun ihanteet ovat suurimpana tukena ja turvana niinä kriittisinä aikoina, jolloin sivilisaatio on siirtymässä tasolta toiselle.
81:6.41 (911.6) 15. Siirtymäkaudella mahdollisen luhistumisen ehkäiseminen. Yhteiskunta on aikakaudesta toiseen suoritettujen yritysten ja erehdysten tulos. Yhteiskunta on se, mitä jäi jäljelle valikoivista sopeutumisista ja uudelleensopeutumisista, jotka ihmiskunta on tehnyt loputtoman pitkän nousun toisiaan seuranneissa vaiheissa noustessaan eläimestä planetaarisen arvoaseman omaavan ihmisen tasoille. Jokaisen sivilisaation suuri vaara – millä hetkellä tahansa – on luhistumisen uhka aikana, jolloin siirrytään menneisyyden vakiintuneista menetelmistä tulevaisuuden uusiin ja parempiin mutta koettelemattomiin menettelytapoihin.
81:6.42 (911.7) Kunnollinen johtajuus on edistymisen kannalta äärimmäisen tärkeää. Viisaus, ymmärrys ja kaukokatseisuus ovat kansakuntien säilymiselle välttämättömiä. Sivilisaatiota uhkaa todellinen vaara aina, vasta kun kyvykkäästä johtaja-aineksesta alkaa olla pulaa. Eikä tällaisen viisaan johtaja-aineksen määrä ole koskaan ylittänyt yhtä prosenttia väestön kokonaismäärästä.
81:6.43 (911.8) Ja juuri näitä kehityksen portaikon askelmia sivilisaatio nousi, kunnes voitiin panna alulle ne voimalliset kehitykseen vaikuttaneet tekijät, jotka ovat huipentuneet kahdennenkymmenennen vuosisadan nopeasti laajenevaksi kulttuuriksi. Ja vain näistä perusehdoista kiinni pitämällä ihminen voi toivoa säilyttävänsä nykyiset sivilisaationsa ja huolehtia samalla niiden jatkuvasta kehittymisestä ja turvatusta pysyvyydestä.
81:6.44 (912.1) Tämä on se, mikä on Aatamin ajan jälkeen olennaisinta maailman kansojen pitkässä ponnistelussa sivilisaation pystyttämiseksi. Nykyajan kulttuuri on sitä, mikä on saatu puhtaana voittona tästä sinnikkäästä kehityksestä. Edistyminen oli ennen kirjapainotaidon keksimistä verrattain hidasta, sillä yksi sukupolvi ei voinut kovinkaan nopeasti hyötyä edeltäjiensä saavutuksista. Mutta nyt ihmisyhteisö rynnistää eteenpäin kaikkina niinä aikakausina kertyneen liikevoiman turvin, joiden läpi sivilisaatio on ponnistellut.
81:6.45 (912.2) [Esittänyt eräs Nebadonin Arkkienkeli.]
Urantia-kirja
Luku 82
82:0.1 (913.1) AVIOLIITTO – parisuhde – kasvaa esiin ihmisen kaksisukupuolisuudesta. Avioliitto on ihmisen reaktionomaista sovittautumista tähän kaksisukuisuuteen, kun perhe-elämä taas on lopputulos kaikista tällaisista evolutionaarisista ja mukautumista osoittavista sovittautumisista. Naimisiinmeno on pysyvä ilmiö; se ei luonnostaan kuulu biologiseen evoluutioon, mutta se on koko sosiaalisen kehityksen perusta, ja sen vuoksi on varmaa, että sitä jossakin muodossa tulee aina esiintymään. Avioliitto on antanut ihmiskunnalle kodin, ja koti on koko pitkän ja vaivalloisen kehitysponnistelun kruunaava loistelias saavutus.
82:0.2 (913.2) Uskonnolliset, sosiaaliset ja opetukselliset instituutiot ovat kaikki välttämättömiä kulttuurisivilisaation säilymiselle, mutta perhe on tärkein sivistäjä. Suurimman osan elämän tärkeimmistä asioista lapsi oppii perheeltään ja naapureiltaan.
82:0.3 (913.3) Entisaikojen ihmisillä ei ollut kovinkaan rikasta sosiaalista sivilisaatiota, mutta mitä heillä oli, sen he siirsivät uskollisesti ja tehokkaasti seuraavalle sukupolvelle. Ja teidän tulisi huomata, että muiden instituutioiden vaikutuksen ollessa äärimmäisen vähäistä useimpien näiden menneisyyden sivilisaatioiden kehitys jatkui keskeytymättä vain siksi, että koti-instituutio toimi tehokkaasti. Nykyisin ihmisroduilla on rikas sosiaalinen ja sivistyksellinen perintö, joka olisi viisaasti ja tehokkaasti siirrettävä seuraaville sukupolville. Perhe kasvatuksellisena instituutiona on säilytettävä.
82:1.1 (913.4) Miesten ja naisten persoonallisuuden välillä olevasta kuilusta huolimatta sukupuolivietti riittää takaamaan heidän yhteenmenonsa lajin jatkamiseksi. Tämä vaisto toimi tehokkaasti jo kauan ennen kuin ihmiset kokivat mitään sellaista, jota on myöhemmin ruvettu kutsumaan rakkaudeksi, omistautumiseksi ja aviolliseksi uskollisuudeksi. Pariutuminen on synnynnäinen taipumus, ja avioliitto on sen evolutionaarinen sosiaalinen seurausilmiö.
82:1.2 (913.5) Sukupuolinen kiinnostus ja halu eivät olleet hallitsevia intohimoja alkukantaisten kansojen keskuudessa, vaan niihin suhtauduttiin itsestäänselvyyksinä. Koko suvunjatkamiskokemus oli vapaa mielikuvituksen siihen liittämistä koristeista. Sivistyneemmille kansoille ominainen ihmisen kokonaan valtaansa ottava sukupuolinen himo johtuu pääasiassa rotujen sekoittumisesta, varsinkin siellä, missä nodiittien ja adamiittien assosiatiivinen mielikuvitus ja kauneuden arvostus ovat antaneet virikkeitä evoluutioon pohjautuvalle luonteenlaadulle. Mutta evolutionaarisiin rotuihin tätä andiittien verenperintöä siirtyi siinä määrin rajoitetusti, että se ei tarjonnut riittävää itsehillintää heihin siirtyneen syvemmän sukupuolisen tietoisuuden ja voimakkaamman pariutumisvietin tällä tavoin herättämien ja vilkastuttamien eläimellisten intohimojen hallitsemiseksi. Evolutionaaristen rotujen joukossa punaisella ihmisellä oli laadukkain sukupuolisäännöstö.
82:1.3 (913.6) Avioliittoon kytkeytyvä seksuaalinen säätely osoittaa:
82:1.4 (913.7) 1. Minkä verran sivilisaatio on edistynyt. Sivilisaation vaatimukset siitä, että seksuaalisuus on tyydytettävä hyödyllisellä tavalla ja vakiintuneiden tapojen mukaisesti, ovat aina vain kasvaneet.
82:1.5 (914.1) 2. Missä määrin jossakin kansassa on andiittista rotuperimää. Tällaisten ryhmien keskuudessa seksuaalisuudesta on tullut se alue, jolla ilmenevät yksilön niin fyysisen kuin emotionaalisenkin olemuksen sekä hienoimmat että alhaisimmat puolet.
82:1.6 (914.2) Sangik-roduilla oli normaali eläimellinen himo, mutta ne eivät paljonkaan haaveilleet tai piitanneet vastakkaisen sukupuolen kauneudesta ja fyysisestä viehättävyydestä. Sellaista, mitä kutsutaan sukupuoliseksi kiinnostukseksi, ei myöskään tämän päivän alkukantaisissa roduissa ilmene käytännöllisesti katsoen lainkaan. Näillä sekoittumattomilla kansanheimoilla on kieltämätön pariutumisvaisto, mutta ne eivät tunne niin paljon mielenkiintoa sukupuolisuutta kohtaan, että se aiheuttaisi sosiaalista kontrollia edellyttäviä vakavia ongelmia.
82:1.7 (914.3) Pariutumisvaisto on eräs ihmisiä hallitsevista fyysisistä voimista, se on se ainoa emootio, joka yksilön saaman tyydytyksen varjolla todellisuudessa petkuttaakin itsekkään ihmisen asettamaan rotunsa hyvinvoinnin ja jatkumisen korkealle yksilön oman mukavuuden ja henkilökohtaisen vastuuvapauden yläpuolelle.
82:1.8 (914.4) Instituutiona avioliitto, varhaisesta alkuidustaan aina nykyaikaan asti, kuvastaa biologisen suvunjatkamistaipumuksen sosiaalista kehitystä. Kehittyvän ihmislajin jatkumisen varmistaa tämä rodullisen pariutumisvirikkeen olemassaolo, vietin, jota löyhästi kutsutaan sukupuoliseksi mielenkiinnoksi. Tästä väkevästä biologisesta vietistä tulee virikekeskus, josta juontuu kaikenlaisia liitännäisiä vaistoja, emootioita ja käyttäytymistapoja: fyysisiä, älyllisiä, moraalisia ja sosiaalisia.
82:1.9 (914.5) Villi-ihmisen liikkeelle panevana motivaationa oli ravinnontarve, mutta kun sivilisaatio jo takaa yltäkyllin ravintoa, sukupuolivietistä tulee useinkin hallitseva virike, ja siksi sen kohdalla tarvitaan aina sosiaalista säätelyä. Vaistonvarainen jaksottaisuus hillitsee eläinten pariutumisalttiutta, mutta koska ihminen on varsin suuressa määrin itse itseään säätelevä olento, sukupuolinen halu ei ole kokonaan jaksottaista. Sen vuoksi käy välttämättömäksi yhteiskunnan pakottaa yksilö harjoittamaan itsekontrollia.
82:1.10 (914.6) Mikään ihmisen emootioista tai virikkeistä ei voi saada aikaan niin paljon vahinkoa ja surua kuin tämä väkevä sukupuolivietti, silloin kun se saa ilmetä hillitsemättömänä ja ylenmääräisen mielenkiinnon kohteena. Tämän virikkeen järkiperäinen alistaminen yhteiskunnan sääntöihin on jokaisen sivilisaation tosipohjaisuuden korkein koetin. Itsehillintää ja yhä enemmän itsehillintää on edistyvän ihmiskunnan alati yltyvä vaatimus. Salailu, vilpillisyys ja tekopyhyys saattavat kätkeä sukupuoliongelmat näkyviltä, mutta ne eivät tarjoa ratkaisuja eivätkä edistä etiikkaa.
82:2.1 (914.7) Avioliiton kehityskertomus on yksinkertaisesti sosiaalisten, uskonnollisten ja julkisen vallan määräämien rajoitusten paineessa tapahtuneen sukupuolielämän säätelyn historiaa. Luonto ei pahastikaan ota huomioon yksilöjä. Se ei tiedä mitään niin kutsutusta moraalista, sitä kiinnostaa ainoastaan lajin säilyminen. Luonto vaatii vastustamattomalla voimalla suvunjatkamista, mutta tästä johtuvat ongelmat se jättää välinpitämättömästi yhteiskunnan ratkaistaviksi, ja näin se aiheuttaa evolutionaariselle ihmiskunnalle alati tuntuvan ja tärkeän ongelman. Tämä sosiaalinen ristiriitatilanne muodostuu siitä, että perusviettien ja kehittymässä olevan etiikan välillä vallitsee loputon sotatila.
82:2.2 (914.8) Varhaisrotujen keskuudessa sukupuolten välisten suhteiden säätelyä esiintyi tuskin nimeksikään. Prostituutio oli tämän seksuaalisen vapauden johdosta olematonta. Pygmeillä ja muilla takapajuisilla ryhmillä ei tänäkään päivänä ole mitään avioliittoinstituutiota. Näitä kansanheimoja koskeva tutkimus paljastaa alkukantaisten rotujen noudattamat yksinkertaiset pariutumistavat. Mutta kaikkia muinaiskansoja tulisi aina tutkia ja arvioida oman aikansa tapasääntöihin sisältyneiden moraalisten normien valossa.
82:2.3 (915.1) Karkeaa raakalaisuutta korkeammilla tasoilla vapaa rakkaus ei silti koskaan ole ollut hyvässä maineessa. Heti kun yhteiskunnalliset ryhmät alkoivat muotoutua, alkoivat kehkeytyä myös avioliittosäännökset ja aviolliset rajoitukset. Pariutuminen on näin ollen edennyt lukemattomien ylimenovaiheiden kautta lähes täydellisen sukupuolisen hillittömyyden tilanteesta kahdennellekymmenennelle vuosisadalle ominaisiin verrattain täydellistä sukupuolielämän rajoittamista merkitseviin normeihin.
82:2.4 (915.2) Heimokehityksen varhaisimmissa vaiheissa tapasäännökset ja rajoittavat tabut olivat sangen alkeellisia, mutta ne pitivät sukupuolet erossa toisistaan – ja se edisti rauhallisuutta, järjestystä ja ahkeruutta –, ja niin oli avioliiton ja kodin pitkä kehitys alkanut. Sukupuolenmukaiset käyttäytymistavat pukeutumisessa, koristautumisessa ja uskonnonharjoituksessa juontuivat näistä muinaisista tabuista, jotka määrittelivät sukupuolisten vapauksien rajat ja niin tehdessään loivat lopulta paheen, rikoksen ja synnin käsitteet. Mutta kauan aikaa käytäntönä oli, että kaikki seksuaalisäännöt tilapäisesti kumottiin suuriksi juhlapäiviksi, eritoten vapunpäiväksi.
82:2.5 (915.3) Naisiin on aina kohdistettu rajoittavampia tabuja kuin miehiin. Vanhimmat tapasäännöt myönsivät naimattomille naisille yhtä suuren määrän sukupuolista vapautta kuin miehillekin, mutta vaimoilta on aina edellytetty, että he ovat uskollisia aviomiehilleen. Primitiivinen avioliitto ei rajoittanut miehen sukupuolisia vapauksia suurestikaan, mutta vaimolle se kyllä asetti tabun enemmän sukupuolisen vastuuttomuuden suhteen. Naimisissa olevat naiset ovat aina kantaneet jotakin merkkiä, joka erottaa heidät omaksi luokakseen. Tällaisia merkkejä ovat olleet tietynlainen tukkalaite, vaatetus, huntu, muusta maailmasta eristäminen, koristautuminen ja sormukset.
82:3.1 (915.4) Avioliitto on instituutioksi kiteytyvä sosiaalisen organismin reaktio ihmisen herpaantumattoman lisääntymisvietin – suvunjatkamisvietin – aiheuttamaan, aina vaikuttavaan biologiseen virittyneisyyteen. Pariutuminen on kaiken kaikkiaan luonnonmukaista, ja sitä mukaa kun yhteiskunta kehittyi yksinkertaisesta monimutkaiseksi, tapahtui vastaava kehitys pariutumistavoissa, mikä on avioliittoinstituution alku. Missä sosiaalinen kehitys on edennyt jo siihen vaiheeseen, että tapasääntöjä syntyy, siellä avioliitto esiintyy kehittyvänä instituutiona.
82:3.2 (915.5) Aina on ollut ja aina tulee olemaan kaksi erillistä avioliiton maailmaa: tapasäännöt eli lait, jotka säätelevät pariutumisen ulkonaisia näkökohtia, sekä miesten ja naisten muutoin salaiset ja henkilökohtaiset suhteet. Yksilö on aina kapinoinut yhteiskunnan asettamia sukupuolielämän rajoituksia vastaan; ja tämän aikakaudesta toiseen jatkuneen ongelman syy on siinä, että itsensäsäilyttäminen on yksilökohtaista, mutta sen toteuttaa ryhmä; lajin jatkuminen on sosiaalista, mutta sen turvaa yksilökohtainen virike.
82:3.3 (915.6) Silloin kun tapasääntöjä kunnioitetaan, niillä on riittävästi voimaa sukupuolivietin hillitsemiseen ja kontrolloimiseen, niin kuin kaikkien rotujen keskuudessa on havaittu. Avioliittonormit ovat aina tapasääntöjen kulloisenkin voiman ja julkisen vallan toiminnallisen yhtenäisyyden luotettava osoitin. Mutta ensimmäiset sukupuolielämää ja pariutumista koskeneet tapasäännöt olivat muodoton joukko epäjohdonmukaisia ja karkeita sääntöjä. Vanhemmilla, lapsilla, sukulaisilla ja yhteiskunnalla oli kaikilla keskenään ristiriitaisia vaateita avioliittosäännösten suhteen. Mutta tästä kaikesta huolimatta ne rodut kehittyivät luontaisesti korkeammille tasoille ja säilyivät yhä suuremmin joukoin olemassaolon piirissä, jotka antoivat avioliitolle suuren arvon ja jotka toteuttivat sitä käytännössä.
82:3.4 (915.7) Alkuaikoina avioliitto oli yhteiskunnallisen aseman hinta, vaimon omistaminen oli arvon merkki. Villi-ihminen piti hääpäiväänsä merkkinä astumisesta vastuuseen ja miehuuteen. Jonakin aikana avioliittoa on pidetty sosiaalisena velvollisuutena, toisena aikana sitä pidettiin uskonnollisena velvoitteena, ja jonakin muuna aikana sitä on pidetty poliittisena vaatimuksena tuottaa valtiolle kansalaisia.
82:3.5 (916.1) Monet alkuaikojen heimot vaativat aviokelpoisuuden ehtona varastamalla toteutettavia urotekoja. Myöhempien aikojen kansanheimot korvasivat tällaiset ryöstöretket urheilukilpailuin ja kilpaleikein. Näiden otteluiden voittajat saivat ensimmäisen palkinnon: oikeuden valita mielitietty kauden morsiamien joukosta. Pääkallonmetsästäjäin keskuudessa nuorukainen sai avioitua, vasta kun hänen hallussaan oli ainakin yksi pää, vaikka toisinaan nämä kallot sai ostaakin. Kun vaimojen ostaminen oli jäämässä pois käytännöstä, vaimot voitettiin omaksi arvoituskilpailussa. Tapaa käytetään monien mustan ihmisen ryhmien keskuudessa edelleenkin.
82:3.6 (916.2) Sivilisaation edetessä jotkin heimot antoivat miehen kestävyyttä koettelevat ankarat avioliittotestit naisten toimitettaviksi. Näin nämä pääsivät suosimaan mieleisiään miehiä. Näillä avioliittotesteillä otettiin selville miehen metsästys- ja taistelutaidot sekä hänen kykynsä pitää huolta perheestään. Kauan aikaa oli käytäntönä, että sulhasta vaadittiin asumaan morsiamen perheessä vähintään vuoden ajan, jotta hän perheen parissa elämällä ja työtä tekemällä osoittaisi olevansa tavoittelemansa vaimon arvoinen.
82:3.7 (916.3) Vaimon pätevyysvaatimuksiin kuului kyky tehdä raskasta työtä ja synnyttää lapsia. Hänen edellytettiin suoriutuvan tietyn yksittäisen maataloustyön toimittamisesta ennalta määrätyssä ajassa. Ja jos hän oli synnyttänyt lapsen ennen avioliittoa, hän oli entistäkin arvokkaampi; olihan hänen hedelmällisyytensä sillä keinoin varmistunut.
82:3.8 (916.4) Se, että muinaiskansat pitivät naimattomuutta häpeänä tai jopa syntinä, selittää, mistä lapsiavioliitot saivat alkunsa: kun joka tapauksessa kuitenkin oli avioiduttava, niin sen parempi, mitä aikaisemmin se tapahtui. Yleisesti uskottiin myös, etteivät naimattomat henkilöt voineet päästä henkien maailmaan, ja tämä antoi yhä enemmän virikettä lapsiavioliittojen solmimiselle, joskus peräti jo syntymän hetkellä ja toisinaan jopa ennen syntymää sen mukaan, kumpaa sukupuolta lapsi olisi. Muinaiset ihmiset uskoivat kaiken lisäksi, että vainajienkin pitää mennä naimisiin. Alun perin naittajia käytettiinkin sopimaan naimakaupoista edesmenneiden yksilöiden puolesta. Tapana oli, että jompikumpi vanhemmista järjesti tällaisia välittäjiä huolehtimaan kuolleen pojan naittamisesta jonkin toisen perheen kuolleen tyttären kanssa.
82:3.9 (916.5) Myöhempinä aikoina eläneiden kansojen keskuudessa puberteetti oli tavallisesti se ikäkausi, jolloin avioiduttiin, mutta tämä ikä on siirtynyt sitä myöhemmäksi mitä pitemmälle sivilisaatio on edennyt. Jo sosiaalisen kehityksen alkuvaiheessa ilmaantui erikoislaatuisia ja selibaatissa eläviä miesten ja naisten yhteisöjä. Tällaisia perustivat ja ylläpitivät yksilöt, joilta normaali sukupuolivietti joko osaksi tai kokonaan puuttui.
82:3.10 (916.6) Monet heimot sallivat hallitsevan ryhmän jäsenten olla sukupuolisuhteissa morsiamen kanssa juuri ennen kuin tämä luovutettaisiin aviomiehelleen. Oli tapana, että kukin näistä miehistä antoi kyseiselle tytölle lahjan, ja tästä sai alkunsa häälahjojen antamistapa. Joidenkin ryhmien keskuudessa nuoren naisen odotettiin ansaitsevan myötäjäisensä, ja myötäjäiset koostuivat niistä lahjoista, jotka hän morsiamen näyttelysalissa sai palkkioksi sukupuolisista palveluksistaan.
82:3.11 (916.7) Jotkin heimot naittivat nuoret miehet leskille ja iäkkäämmille naisille, ja sitten kun he puolestaan myöhemmin jäivät leskiksi, oli tapana, että he saivat avioitua nuorten tyttöjen kanssa. Näin varmistuttiin – niin kuin he asian ilmaisivat – siitä, etteivät molemmat vanhemmat olisi hupsuja; he nimittäin arvelivat, että niin kävisi, jos kahden nuoren olisi lupa pariutua. Toiset heimot taas sallivat pariutumisen vain samaan ikäryhmään kuuluvien välillä. Juuri tapa sallia avioliitto vain tiettyihin ikäryhmiin kuuluvien välillä antoi ensi kertaa aiheen käsityksille insestistä. (Intiassa ei vielä nykyäänkään ole avioliittoa koskevia ikärajoituksia.)
82:3.12 (916.8) Sattui myös, että vallalla oli joitakin sellaisia tapasääntöjä, joiden vuoksi leskeydestä tuli erittäin pelättävää, koska lesket joko surmattiin tai heidän sallittiin tehdä itsemurha aviomiehensä haudalla. Oletettiin nimittäin, että he siirtyvät henkien maailmaan puolisonsa mukana. Eloon jäänyttä leskeä syytettiin lähes poikkeuksetta aviomiehensä kuolemasta. Jotkin heimot polttivat lesket elävältä. Mikäli lesken elämä jatkui, se oli loputonta suremista ja täynnä sietämättömiä sosiaalisia rajoituksia, sillä uudelleenavioitumista ei yleensä hyväksytty.
82:3.13 (917.1) Entisinä aikoina rohkaistiin monia sellaisia tapoja, joita nyt pidetään moraalittomina. Ei ollut mitenkään harvinaista, että alkuaikojen vaimot olivat ylpeitä aviomiestensä rakkausseikkailuista muiden naisten kanssa. Tyttöjen siveys oli suurena haittana avioliiton solmimiselle. Ennen avioliittoa koettu lapsivuoteus teki tytöstä vaimoksi paljon halutumman, sillä mies oli silloin varma elämänkumppaninsa hedelmällisyydestä.
82:3.14 (917.2) Monet alkukantaiset heimot hyväksyivät sen, että avioliitto olisi koeluontoinen siksi, kunnes nainen tulee raskaaksi, jolloin säännönmukainen vihkimisseremonia vasta toimitettaisiin. Joidenkin muiden ryhmien keskuudessa häät vietettiin vasta ensimmäisen lapsen synnyttyä. Mikäli vaimo oli hedelmätön, hänen vanhempiensa oli lunastettava hänet takaisin, ja avioliitto peruutettiin. Tapasäännöt vaativat, että jokaisella pariskunnalla oli lapsia.
82:3.15 (917.3) Nämä alkuaikojen koeavioliitot olivat täysin vapaita kaikesta, mitä voitaisiin pitää holtittomuutena. Ne olivat yksinkertaisesti vain vilpittömiä hedelmällisyystestejä. Sopimuspuolet solmivat pysyvän avioliiton, heti kun hedelmällisyys oli todettu. Kun nykyajan pariskunnat menevät naimisiin taka-ajatuksenaan kätevä avioero siinä tapauksessa, etteivät he ole avioelämäänsä täysin tyytyväisiä, he ovat tosiasiassa astumassa eräänlaiseen koeavioliittoon ja avioliittoon, joka on heidän vähemmän sivistyneiden esi-isiensä vilpittömin mielin suorittamia tunnusteluja paljon matalammalla.
82:4.1 (917.4) Avioliitolla on aina ollut läheinen kytkentä sekä omaisuuteen että uskontoon. Omaisuus on ollut avioliiton vakiinnuttaja, uskonto sen moraalistaja.
82:4.2 (917.5) Alkuaikojen avioliitto oli varallisuussijoitus, taloudellinen keinottelutoimi. Kysymys oli paremminkin liikeasiasta kuin tunteillaleikittelemisestä. Entisaikojen ihmiset menivät naimisiin ryhmän etua ja hyvinvointia ajatellen. Sen vuoksi heidän avioliittonsa olivat ryhmän eli heidän vanhempiensa ja heimon vanhinten suunnittelemia ja järjestelemiä. Ja se tosiasia, että avioliitto oli muinaisten heimojen keskuudessa kestävämpi kuin monien nykykansojen keskuudessa, vahvistaa, että omaisuutta koskeneilla tapasäännöillä oli avioliittoinstituution vakautumiseen oma vaikutuksensa.
82:4.3 (917.6) Kun sivilisaatio edistyi ja kun yksityisomaisuudelle osoitettiin tapasäännöissä enemmän huomiota, alettiin varastamista pitää suurena rikoksena. Aviorikos katsottiin erääksi varkauden muodoksi, aviomiehen omaisuusoikeuksien loukkaukseksi. Sen vuoksi sitä ei myöskään varhaisemmissa lakikokoelmissa ja tapasäännöissä erikseen yksilöity. Nainen aloitti elämänsä isänsä omaisuutena. Isä siirsi omistusoikeutensa naisen aviomiehelle, ja kaikki laillistetut sukupuolisuhteet juontuivat näistä aiempien aikojen omaisuusoikeuksista. Vanhassa testamentissa naisia käsitellään eräänä omaisuuden lajina. Koraani opettaa heidän alempiarvoisuuttaan. Miehellä oli oikeus lainata vaimoaan ystävälle tai vieraalle, ja joidenkin kansanheimojen keskuudessa tätä tapaa noudatetaan edelleenkin.
82:4.4 (917.7) Nykyajan sukupuolinen mustasukkaisuus ei ole myötäsyntyistä, vaan se on kehittyvien tapasääntöjen tuote. Alkuaikojen mies ei ollut mustasukkainen vaimostaan, hän vain varjeli omaisuuttaan. Syy siihen, että vaimoa pidettiin aviomiestä tiukemmin sukupuolisesti tilivelvollisena, oli se, että hänen aviolliseen uskottomuuteensa kietoutui aina kysymys jälkeläisistä ja perinnöstä. Jo sivilisaation kulun alkuvaiheessa tuli aviottoman lapsen osaksi häpeä. Ensi alkuun aviorikoksesta rangaistiin vain naista, myöhemmin tapasäännöt määräsivät kurittamaan myös hänen kumppaniaan, ja käytäntönä oli pitkät ajat, että loukatulla aviomiehellä tai suojelija-isällä oli täysi oikeus tappaa tällainen miespuolinen avionrikkoja. Nykyajan kansat pitävät edelleen voimassa näitä tapasääntöjä, jotka sallivat kirjoittamattoman lain nojalla suoritettavat niin kutsutut kunniarikokset.
82:4.5 (917.8) Koska siveystabu sai alkunsa eräänä omaisuutta koskevien tapasääntöjen osa-alueena, se koski aluksi vain naimisissa olevia naisia, mutta ei naimattomia tyttöjä. Myöhempinä vuosina siveyttä vaati enemmänkin isä kuin kosija, sillä neitsyys oli isän kannalta kaupallisesti hyödynnettävissä oleva etu: neitsyestä sai korkeamman hinnan. Kun siveyden kysyntä kasvoi, muodostui tavaksi maksaa isälle morsiusmaksu tunnustukseksi siitä palveluksesta, että isä oli asianmukaisesti kasvattanut tulevalle aviomiehelle siveän morsiamen. Kerran alkuun saatettuna tämä idea naisen koskemattomuudesta sai roduista sellaisen otteen, että tavaksi tuli kirjaimellisesti sulkea tytöt häkkiin, pitää heitä vuosikaudet tosiasiallisessa vankeudessa heidän neitsyytensä varmistamiseksi. Ja näin nämä uudemmat normit ja neitsyystestit toivat automaattisesti näyttämölle ammattiprostituoitujen yhteiskuntaryhmät. Nämä olivat hylättyjä morsiamia eli naisia, joista sulhasten äidit olivat saaneet selville, etteivät he olleet neitsyitä.
82:5.1 (918.1) Villi-ihminen havaitsi jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että rotujen sekoittuminen paransi jälkeläisten laatua. Ei niin, että ryhmänsisäisen aviosuhteen eli endogaamisen suhteen tulos aina olisi ollut huono, vaan että aviosuhde ryhmään kuulumattoman kanssa eli eksogaaminen suhde oli tässä mielessä aina edelliseen verrattuna parempi. Niinpä tapasäännöt helposti kiteyttivätkin lähisukulaisten välisiä sukupuolisuhteita koskevia rajoituksia. Pantiin merkille, että eksogaaminen pariutuminen loi evolutionaariselle variaatiolle ja edistymiselle verrattomasti enemmän valinnanmahdollisuutta. Eksogaamiset yksilöt olivat monipuolisempia ja omasivat suuremman kyvyn selviytyä vihamielisessä maailmassa, kun endogamian harjoittajat tapasääntöineen sen sijaan vähitellen hävisivät näyttämöltä. Tässä kaikessa oli kysymys vähittäisestä kehityksestä. Villi-ihminen ei tietoisesti pohtinut tällaisia ongelmia. Mutta myöhemmät ja edistyvät kansat kyllä pohtivat, ja ne tekivät myös sen havainnon, että liiallisesta endogamian harrastamisesta oli joissakin tapauksissa seurauksena yleinen heikkous.
82:5.2 (918.2) Vaikka hyvän rotuaineksen endogaamisen suhteen tuloksena aina välillä olikin vahvojen heimojen koheneminen, ihmisten mieleen vaikuttivat silti voimakkaammin ne silmiinpistävät tapaukset, joissa perinnöllisesti vajavaisten harjoittama endogamia oli tuottanut huonoja tuloksia. Tästä oli seurauksena, että tapasääntöjen kehittyessä muotoutui yhä enemmän tabuja kaikkia lähisukulaisten välisiä avioliittoja vastaan.
82:5.3 (918.3) Uskonto on pitkän aikaa toiminut tehokkaana esteenä yhteisöön kuulumattomien kanssa solmittavia avioliittoja vastaan. Monet uskonnolliset opetukset ovat julistaneet pannaan naimisiinmenon toisuskoisen kanssa. Nainen on tavallisesti suosinut yhteisöön kuuluvien kesken solmittavien avioliittojen käytäntöä, mies taas avioliittoja ulkopuolisten kanssa. Omaisuus on aina vaikuttanut avioliittoon, ja toisinaan, kun on pyritty pitämään omaisuus suvun piirissä, on syntynyt tapasääntöjä, jotka ovat pakottaneet naiset valitsemaan aviomiehensä naisen isän heimosta. Tämänlaatuiset säännöt johtivat serkusten välisten avioliittojen lukumäärän tavattomaan nousuun. Yhteisöjen jäsenten välistä pariutumista harjoitettiin myös, kun pyrittiin säilyttämään ammattisalaisuuksia, ammattityöntekijät nimittäin koettivat pitää ammattiinsa liittyvän tietämyksen suvun piirissä.
82:5.4 (918.4) Kun korkeammantasoiset ryhmät joutuivat eristyksiin, ne vajosivat aina takaisin veriheimolaisten väliseen parinmuodostukseen. Nodiitit olivat yli sadanviidenkymmenentuhannen vuoden ajan eräs suuri yhteisön sisäisiä avioliittoja harrastanut ryhmä. Myöhempien aikojen tapoihin, joiden mukaan avioliittoja solmittiin vain yhteisön jäsenten kesken, vaikuttivat violetin rodun perinnäistavat suunnattomasti, sen keskuudessahan pariutumiset aluksi pakostakin tapahtuivat sisarusten kesken. Ja sisarusten väliset avioliitot olivat yleisiä muinaisessa Egyptissä, Syyriassa, Mesopotamiassa ja kaikissa niissä maissa, jotka olivat kerran andiittien hallussa. Egyptiläiset harrastivat kauan aikaa veljen ja sisaren välisiä avioliittoja, jotta kuninkaallinen veri olisi pysynyt puhtaana – tapa, joka Persiassa säilyi vieläkin pitempään. Mesopotamialaisten keskuudessa serkusten väliset avioliitot olivat ennen Abrahamin aikaa pakollisia. Serkuilla oli ensisijainen oikeus avioitua serkkujensa kanssa. Abraham itse meni naimisiin sisarpuolensa kanssa, mutta tällaisia liittoja ei juutalaisten myöhemmin omaksumien tapasääntöjen mukaan enää sallittu.
82:5.5 (919.1) Ensimmäinen askel sisarusten välisistä avioliitoista poispäin otettiin, kun tapasäännöstön piiriin tuli monivaimoisuus, sillä sisarvaimolla oli tapana ylimielisesti määräillä toista vaimoa ja toisia vaimoja. Jotkut heimotavat epäsivät avioliiton velivainajan lesken kanssa, mutta vaativat elossa olevaa veljeä siittämään edesmenneelle veljelleen lapsia. Mitään biologista vaistoa minkäänasteista sukuyhteisön sisäistä avioitumista vastaan ei ole olemassa, vaan tällaisissa rajoituksissa on kysymys pelkästään tabuista.
82:5.6 (919.2) Yhteisöön kuulumattomien kanssa solmituista avioliitoista tuli lopulta vallitseva tapa, sillä mies suosi sellaisia. Vaimon ottaminen yhteisön ulkopuolelta nimittäin takasi suuremman vapauden vaimon sukulaisista. Läheinen tuttavuus synnyttää ylenkatsetta, niinpä sitten kun henkilökohtaisen valinnan osuus alkoi hallita pariutumista, tavaksi tulikin valita aviokumppani heimokunnan ulkopuolelta.
82:5.7 (919.3) Lopulta monet heimot julistivat sukukunnan jäsenten väliset avioliitot kieltoon, jotkut toiset rajoittivat tällaisen pariutumisen tiettyihin kasteihin. Tabu, joka kohdistui miehen oman toteemin piiriin kuuluvan naisen naimista vastaan, antoi lisäpontta tavalle varastaa naisia naapuriheimojen keskuudesta. Sittemmin avioliittoja säädeltiin enemmänkin alueellisen asuinpaikan kuin sukulaisuuden mukaan. Oli monta välivaihetta, ennen kuin yhteisön jäsenten välinen avioituminen kehittyi nykyiseksi tavaksi avioitua yhteisöön kuulumattomien kanssa. Vielä senkin jälkeen kun tabu jo koski rahvaan sukulaisavioliittoja, päälliköiden ja kuninkaiden sallittiin kuitenkin avioitua lähisukulaisten kanssa, jotta kuninkaallinen veri olisi pysynyt saman suvun piirissä ja puhtaana. Tapasäännöt ovat tavallisesti sallineet ylhäisille hallitsijoille sukupuoliasioissa tiettyjä vapauksia.
82:5.8 (919.4) Myöhemmin ilmaantuneiden andiittikansanheimojen näyttämölläolo vaikutti suuresti siihen, että sangik-rotujen keskuudessa yhä useammat halusivat pariutua omiin heimokuntiinsa kuulumattomien kanssa. Heimorajat ylittävästä avioitumisesta saattoi tulla vallitseva käytäntö kuitenkin, vasta kun naapuriryhmät oppivat elämään toistensa kanssa verrattain rauhanomaisissa oloissa.
82:5.9 (919.5) Heimorajat ylittävä avioituminen edisti jo sinänsä rauhaa, sillä heimojen väliset avioliitot vähensivät vihollisuuksia. Toisheimoisten kanssa avioituminen johti heimojen väliseen yhteistyöhön ja sotilasliittoihin. Siitä tuli vallitseva käytäntö, sillä se merkitsi heimojen voimistumista – se oli kansakunnanrakentaja. Myös kauppasuhteiden laajeneminen suosi avioitumista yhteisöön kuulumattomien kanssa suuresti, sillä seikkaileminen ja tutkimusretkeily vaikuttivat omalta osaltaan erilaisia rajoja ylittävään pariutumiseen ja helpottivat rotukohtaisen kulttuurin ristipölyttymistä merkittävästi.
82:5.10 (919.6) Heimokohtaisten avioliittotapojen muutoin selittämättömiksi jäävät epäjohdonmukaisuudet johtuvat enimmältään tästä tavasta avioitua yhteisöön kuulumattomien kanssa siihen liittyvine vaimonryöstöineen ja vierailta heimoilta suoritettavine vaimonostoineen, mikä kaikki johti eri heimoille ominaisten tapojen sekoittumiseen. Hyvänä esimerkkinä siitä, että mainitut yhteisön sisäisiä avioliittoja koskeneet tabut olivat sosiologisia eivätkä biologisia, ovat sukulaisten välisiä avioliittoja koskevat tabut, joihin kuuluivat monenasteiset vain avioliiton kautta syntyvät sukulaisuussuhteet, jotka siis eivät edusta kerrassaan minkäänlaista verisukulaisuutta.
82:6.1 (919.7) Puhdasverisiä rotuja ei maailmassa nykyään enää ole. Varhaisia ja alkuperäisiä evolutionaarisia värilliskansoja on edustamassa enää kaksi maailmassa jäljellä olevaa rotua: keltainen ihminen ja musta ihminen. Ja nämäkin kaksi rotua ovat suuressa määrin sekoittuneet sukupuuttoon kuolleisiin värillisiin kansoihin. Vaikka niin kutsuttu valkoinen rotu polveutuukin enimmältään muinaisesta sinisestä ihmisestä, on sekin silti enemmän tai vähemmän sekoittunut kaikkien muiden rotujen kanssa, kokolailla samoin kuin on Amerikkojen punainen rotu.
82:6.2 (919.8) Kuudesta värillisestä sangik-rodusta kolme oli ensisijaista ja kolme toissijaista. Vaikka ensisijaiset rodut – sininen, punainen ja keltainen – olivatkin monissa suhteissa verrattomampia kuin kolme toissijaista kansaa, olisi kuitenkin muistettava, että näillä toissijaisilla roduilla oli monia haluttuja ominaisuuksia, jotka olisivat kohentaneet ensisijaisia kansoja melkoisesti, jos niiden paremmat kannat olisi voitu sulauttaa ensisijaisiin.
82:6.3 (920.1) ”Puoliverisiä”, ”sekasiinnöksiä” ja ”sekarotuisia” kohtaan nykyisin tunnettu ennakkoluuloisuus juontuu siitä, että nykyinen rotujen välinen risteytyminen tapahtuu enimmäkseen näiden rotujen tavattoman heikkolaatuisten kantojen välillä. Epätyydyttäviä jälkeläisiä on tuloksena myös, silloin kun samaan rotuun kuuluvat rappeutuneet ainekset solmivat keskenään avioliittoja.
82:6.4 (920.2) Mikäli Urantian nykyiset rodut voisivat vapautua näiden rotujen alimpien kerrosten muodostamasta kirouksesta – turmeltuneista, yhteiskunnanvastaisista, heikkomielisistä ja laitapuolen eläjistä – ei rajallisessa määrin tapahtuvaa rotujen sekoittumista vastaan olisi paljonkaan huomauttamista. Ja mikäli tällaiset rotujen sekoittamiset voitaisiin toteuttaa useiden rotujen korkeimmantasoisten ainesten välillä, olisi sitä vastaan vieläkin vähemmän huomautettavaa.
82:6.5 (920.3) Korkeammantasoisten ja toisistaan poikkeavien kantojen risteyttäminen on uusien ja elinvoimaisempien perintöainesten luomisen salaisuus. Ja tämä pitää paikkansa niin kasveista, eläimistä kuin ihmisestäkin. Risteyttäminen tuo mukanaan uutta elinvoimaisuutta ja lisää hedelmällisyyttä. Eri kansojen keskitasoisten tai korkeammantasoisten kerrosten rodullinen sekoittaminen lisää luomispotentiaalia suuresti, kuten Pohjois-Amerikan Yhdysvaltain nykyinen väestökoostumus osoittaa. Kun tällaista pariutumista tapahtuu alempien ja heikommantasoisten kerrosten välillä, luovuus vähenee, mistä ovat osoituksena Etelä-Intian nykyiset kansanheimot.
82:6.6 (920.4) Rotujen sekoittuminen edistää uusien ominaisuuksien ilmaantumista merkittävästi, ja jos tällainen risteytyminen on tulosta korkeammantasoisten perintöainesten yhdistymisestä, silloin nämä uudet ominaisuudet ovat myös korkeammantasoisia rotupiirteitä.
82:6.7 (920.5) Niin kauan kuin nykyiset rodut ovat kelvottomien ja rappeutuneiden kantojen näin pahasti ylikuormittamia, laajamittainen rotujen keskinäinen sekoittuminen olisi tavattoman vahingollista, mutta tällaisia kokeiluja kohtaan tunnettu vastenmielisyys perustuu enemmänkin sosiaalisiin ja kulttuurisiin ennakkoluuloihin kuin biologisiin näkökohtiin. Jopa alempitasoisten rotukantojen keskuudessa sekasiinnökset merkitsevät esivanhempiinsa verrattuina usein rodullista kohenemista. Risteytyminen edistää lajin kohenemista, mikä johtuu hallitsevien geenien roolista. Rotujen keskinäinen sekoittuminen lisää sellaista todennäköisyyttä, että sekasiinnöksessä esiintyy entistä suurempi määrä toivottuja hallitsevia geenejä.
82:6.8 (920.6) Viimeisten sadan vuoden ajan Urantialla on tapahtunut enemmän rotujen risteytymistä kuin tuhansiin vuosiin. Ihmisrotujen ristisiitoksesta aiheutuvien vaikeitten ristiriitojen vaaraa on suuresti liioiteltu. Suurimmat ”puoliverisistä” aiheutuvat vaivat johtuvat sosiaalisista ennakkoluuloista.
82:6.9 (920.7) Pitcairnilla valkoista ja polynesialaista rotua sekoittamalla suoritettu kokeilu onnistui kohtalaisen hyvin siksi, että kyseiset valkoiset miehet ja polynesialaisnaiset kuuluivat melko hyviin rotukantoihin. Valkoisen, punaisen ja keltaisen rodun korkeimpien ainesten välinen ristisiitos toisi välittömästi esiin useita uusia ja biologisesti vaikutusta omaavia ominaisuuksia. Mainitut kolme kansanheimoa kuuluvat ensisijaisiin sangik-rotuihin. Valkoisen ja mustan rodun sekoitukset eivät ole välittömien tulostensa osalta yhtä toivottavia, tosin eivät tällaiset mulattijälkeläiset niin kyseenalaisiakaan olisi kuin, millaisiksi sosiaalinen ja rodullinen epäluuloisuus pyrkii heidät tekemään. Fyysisessä mielessä tällaiset mustan ja valkoisen risteytymät ovat oivallisia ihmiskunnan edustajia siitäkin huolimatta, että heissä joissakin muissa suhteissa ilmenee vähäistä huonommuutta.
82:6.10 (920.8) Kun ensisijainen sangik-rotu sulautuu toissijaiseen sangik-rotuun, tapahtuu jälkimmäisessä edellisen kustannuksella huomattavaa kohenemista. Ja kun näin tapahtuu pienessä mittakaavassa – pitkän ajanjakson kuluessa – ei voi olla paljonkaan vakavaa huomauttamista sitä vastaan, että ensisijaiset rodut tällä tavoin uhrautuvasti antavat omaansa toissijaisten ryhmien kohennukseksi. Toissijaiset sangikit olivat biologisessa mielessä joissakin suhteissa ensisijaisiin rotuihin verrattuina ylivoimaisia.
82:6.11 (921.1) Loppujen lopuksi ihmiskuntaa uhkaava todellinen vaara on nähtävissä pikemminkin sivistyskansojen alemmantasoisten ja rappeutuneiden ainesten hillittömässä lisääntymisessä kuin missään luulotellussa vaarassa, joka johtuisi näiden kansojen rodullisesta risteytymisestä.
82:6.12 (921.2) [Esittänyt Urantialla asemapaikkaansa pitävä serafien päällikkö.]
Urantia-kirja
Luku 83
83:0.1 (922.1) TÄMÄ on kertomus avioliittoinstituution alkuvaiheista. Avioliiton kehittyminen on ollut vakaata aina siitä lähtien, kun se lauman harjoittamista irrallisista ja umpimähkäisistä pariutumisista alkunsa saatuaan ja monet muuntautumiset ja mukautumiset läpikäytyään päätyi niiden avioliittonormien ilmaantumiseen, jotka lopulta huipentuivat parinmuodostuksen toteutumiseen eli yhden miehen ja yhden naisen väliseksi liitoksi sosiaalisessa arvojärjestyksessä korkeimmalla olevan kodin perustamiseksi.
83:0.2 (922.2) Avioliittoinstituutio on ollut monet kerrat vaarassa, ja avioliittoa koskevat tapasäännöt ovat nojautuneet raskaasti sekä omaisuuden että uskonnon antamaan tukeen. Mutta se reaalinen tekijä, joka iäti suojelee avioliittoa ja siitä johtuvaa perhettä, on se yksinkertainen ja myötäsyntyinen biologinen tosiasia, että miehet ja naiset, olivatpa he kaikkein alkukantaisimpia villi-ihmisiä tai kaikkein sivistyneimpiä kuolevaisia, eivät kerta kaikkiaan halua elää ilman toisiaan.
83:0.3 (922.3) Itsekäs ihminen houkuttautuu nimenomaan sukupuolivietin ansiosta tekemään itsestään jotakin, joka on eläintä parempaa. Harjoittajansa huomioon ottava ja hänen mielihyväänsä tavoitteleva sukupuolisuhde tuo mukanaan vääjäämättömät kieltäymykselliset seuraukset ja takaa altruististen velvollisuuksien sekä lukuisten rotua hyödyttävien, kotia koskevien velvoitteiden omaksumisen. Sukupuolisuus on tässä mielessä ollut villi-ihmisten huomaamaton ja ennalta aavistamaton sivistäjä, sillä automaattisesti ja pettämättömästi tämä samainen sukupuolinen virike pakottaa ihmisen ajattelemaan ja viime kädessä johdattaa hänet rakastamaan.
83:1.1 (922.4) Avioliitto on yhteiskunnan mekanismi, jonka on määrä säädellä ja hallita fyysisestä kaksisukuisuudesta juontuvia ihmisten välisiä moninaisia suhteita. Tällaisen instituution ominaisuudessa avioliitto toimii kahdella taholla:
83:1.2 (922.5) 1. Henkilökohtaisten sukupuolisuhteiden säätelyssä.
83:1.3 (922.6) 2. Polveutumisen, perimisen, vallanperimyksen ja yhteiskunnallisen arvojärjestyksen säätelyssä, mikä onkin sen vanhempi ja alkuperäinen funktio.
83:1.4 (922.7) Avioliitosta esiin kasvava perhe on yhdessä omaisuutta koskevien tapasääntöjen kanssa jo itsessään avioliittoinstituution vakauttaja. Muita avioliiton vakauteen vahvasti vaikuttavia tekijöitä ovat ylpeys, turhamaisuus, ritarillisuus, velvollisuudentunto ja uskonnolliset vakaumukset. Mutta vaikka avioliittoja saatetaankin korkeuksissa hyväksyä tai olla hyväksymättä, taivaassa niitä silti tuskin rakennetaan. Ihmisperhe on nimenomaisesti ihmisen oma instituutio, evoluution tuote. Avioliitto on yhteiskunnan instituutio, ei mikään kirkon toimikenttä. Uskonnon tulisi siihen toki voimallisesti vaikuttaa, mutta uskonnon ei tule ryhtyä sitä ainoana kontrolloimaan eikä säätelemään.
83:1.5 (922.8) Alkukantainen avioliitto oli ensi sijassa tuotannollinen instituutio, ja vielä nykyaikanakin se on usein sosiaaliasia tai liiketoimi. Andiittisen rotuaineksen sekoittumisen vaikutuksesta samoin kuin edistyvän sivilisaation tapasääntöjen seurauksena avioliitosta on vähä vähältä tulossa kahdenkeskinen, romanttinen, isyyttä ja äitiyttä korostava, runollinen, hellä, eettinen ja jopa idealistinen. Alkukantaiseen pariutumiseen kuului kuitenkin vain pienin mahdollinen määrä sydämen valintaa ja niin kutsuttua romanttista rakkautta. Ihmiskunnan alkuaikoina mies ja vaimo eivät olleet paljonkaan toistensa kanssa, kovinkaan usein he eivät edes aterioineet yhdessä. Mutta muinaisuuden kansojen keskuudessa henkilökohtainen kiintymys ei ollutkaan yhtä lujasti sidoksissa sukupuoliseen mielenkiintoon, vaan ihmiset kiintyivät toisiinsa enemmänkin siksi, että he elivät ja työskentelivät yhdessä.
83:2.1 (923.1) Alkukantaiset avioliitot olivat aina pojan ja tytön vanhempien suunnittelemia. Tämän tavan ja vapaan valinnan sallivien aikojen välistä siirtymäkauden näyttämöä pitivät hallussaan naittajat eli ammattimaiset puhemiehet. Naittajan osassa toimivat ensi vaiheessa parturit, myöhemmin papit. Naimisiinmeno oli alun perin asia, joka kuului ryhmälle, sitten siitä tuli perheiden välinen asia, ja vasta hiljattain siitä on tullut henkilökohtainen riskiyritys.
83:2.2 (923.2) Alkuaikojen avioliittoon päädyttiin pakottamalla, ei suinkaan mielenkiinnosta. Alkuaikojen nainen ei ollut seksuaalisesti mitenkään kylmäkiskoinen, hän vain tunsi tapasääntöjen häneen iskostamaa sukupuolista alemmuudentunnetta. Kuten tavaroiden ryöstely aikanaan edelsi tavarainvaihtoa, samalla tavoin ryöstöavioliitto edelsi sopimusavioliittoa. Jotkut naiset saattoivat olla ryöstäjien kanssa samassa juonessa päästäkseen sillä keinoin vapauteen oman heimonsa vanhempien miesten herruudesta. He katsoivat paremmaksi antautua toiseen heimoon kuuluvien ikäistensä miesten käsiin. Tällainen valekarkaaminen oli välivaiheena voimakeinoin tapahtuvan ryöstön ja myöhemmän, mielenkiinnon voittamiseen tähtäävän kosiskelun välillä.
83:2.3 (923.3) Eräs kaikkein vanhimmista häämenojen muodoista oli teeskennelty pako, eräänlainen toisinto karkaamisesta, joka kerran oli ollut yleisenä tapana. Valeryöstöstä tuli myöhemmin osa säännönmukaisia häämenoja. Nykyajan tytön teeskennelty vastustelu ”rengastamista” kohtaan, kainous avioliiton suhteen, ovat kaikki ikivanhojen tapojen jäänteitä. Tapa kantaa morsian kynnyksen yli palauttaa mieleen koko joukon muinaisia tapoja, muiden muassa ajoilta, jolloin vaimo hankittiin varastamalla.
83:2.4 (923.4) Oli pitkä ajanjakso, jolloin naiselta evättiin vapaus päättää itse naimisiinmenostaan, mutta älykkäämmät naiset ovat aina osanneet järkeään nokkelasti käyttämällä kiertää tämän rajoituksen. Tavallisesti mies on toiminut kosiskelussa aloitteentekijänä, mutta ei aina. Toisinaan tekee nainen muodollisesti – kuin myös peitellysti – aloitteen naimisiinmenosta. Ja sitä mukaa kun sivilisaatio on edennyt, naisilla on ollut yhä suurempi rooli avioliittoa edeltävän seurustelun ja naimisiinmenon kaikissa vaiheissa.
83:2.5 (923.5) Rakkauden, romantiikan ja henkilökohtaisen valinnan suurempi merkitys esiaviollisessa seurustelussa on andiittien anti maailman roduille. Sukupuolten väliset suhteet kehittyvät parhaillaan suotuisasti, ovathan monet edistyvät kansat vähin erin korvaamassa edellä mainittuja, vanhempia hyöty- ja omistusmotiiveja jossakin määrin idealisoiduilla sukupuolisen mielenkiinnon käsityksillä. Elämänkumppania valittaessa seksuaalinen virike ja kiintymyksentunteet alkavat syrjäyttää kylmää laskelmointia.
83:2.6 (923.6) Kihlaus oli alun perin samaa kuin naimisiinmeno, ja sukupuolisuhteet olivat muinaisten kansojen keskuudessa kihlausaikana tavanomaisia. Vasta äskettäin on uskonto määrännyt seksuaalitabun kihlauksen ja avioliiton väliseksi ajaksi.
83:3.1 (923.7) Entisaikojen ihmiset eivät luottaneet rakkauteen eivätkä lupauksiin, vaan kestävät liitot piti heidän mielestään taata jollakin kouriintuntuvalla vakuudella, toisin sanoen omaisuudella. Vaimon ostohintaa alettiin tästä syystä pitää panttina tai talletuksena, jonka aviomies oli tuomittu menettämään siinä tapauksessa, että hän eroaisi vaimostaan tai hylkäisi hänet. Kunhan morsiamen ostohinta oli maksettu, monet heimot sallivat, että aviomiehen omistajamerkki poltettiin vaimon ihoon. Vielä tänäkin päivänä afrikkalaiset ostavat vaimonsa. Rakkauden perusteella valittua vaimoa eli valkoisen miehen vaimoa he vertaavat kissaan, koska sellainen ei maksa mitään.
83:3.2 (924.1) Morsiannäyttelyt olivat tilaisuuksia, joihin tyttäret puettiin parhaimpiinsa ja koristeltiin julkista esillepanoa varten, jotta heistä saataisiin vaimoina korkeampi hinta. Mutta ei heitä myyty niin kuin myydään eläimiä – myöhempien heimojen keskuudessa ei tällainen vaimo ollut siirrettävissä toiselle omistajalle. Eikä naisen ostaminen aina suinkaan ollut pelkkä kylmäverinen rahatoimi, vaan vaimonostossa palvelus vastasi käteistä. Jos mies, joka muissa suhteissa oli haluttu, ei pystynyt maksamaan vaimostaan, tytön isä saattoi adoptoida hänet pojakseen, minkä jälkeen avioituminen kävi mahdolliseksi. Ja jos köyhä mies tavoitteli vaimoa eikä kyennyt suorittamaan ahneen isän vaatimaa hintaa, heimovanhimmilla oli usein tapana painostaa isää, joka kenties tämän johdosta tarkistikin vaatimuksiaan, koska muussa tapauksessa tytär saattoi karata.
83:3.3 (924.2) Sivilisaation edetessä isät eivät halunneet, että näyttäisi siltä kuin he olisivat kaupanneet tyttäriään, ja niin he, vaikka edelleen ottivatkin vastaan morsiamen ostohinnan, panivat kuitenkin alulle tavan antaa pariskunnalle suunnilleen morsiamen ostohintaa vastaavia arvokkaita lahjoja. Ja morsianmaksun myöhemmin jäätyä pois käytöstä näistä lahjoista tuli morsiamen myötäjäiset.
83:3.4 (924.3) Myötäjäisten ajatuksena oli luoda vaikutelma morsiamen riippumattomuudesta. Tarkoitus oli osoittaa, että oli edetty kauas niistä ajoista, jolloin vaimot olivat orjia ja elämänkumppanit omaisuutta. Mies ei voinut ottaa eroa myötäjäiset mukanaan tuoneesta vaimosta, ellei hän maksanut myötäjäisiä täysimääräisesti takaisin. Joidenkin heimojen keskuudessa jätettiin sekä sulhasen että morsiamen vanhempien haltuun keskinäinen vakuustalletus, joka menetettäisiin siinä tapauksessa, että jompikumpi jättäisi toisen. Todellisuudessa siis kysymys oli avioliittopantista. Elettäessä vaihetta, jolloin tapahtui siirtyminen ostamisesta myötäjäisiin, lapset kuuluivat isälle, jos vaimo oli ostettu, muussa tapauksessa lapset kuuluivat vaimon suvulle.
83:4.1 (924.4) Häidenvietto on peräisin siitä tosiasiasta, että avioliitto oli alkujaan koko yhdyskunnan asia, ei pelkästään kahden yksilön tekemän päätöksen kruunaus. Pariutuminen oli ryhmän asia yhtä paljon kuin se oli henkilökohtainen toimitus.
83:4.2 (924.5) Entisaikain ihmisten elämä kietoutui kauttaaltaan magiaan, rituaaleihin ja seremonioihin, eikä avioliitto muodostanut poikkeusta. Kun sivilisaatio edistyi, kun avioliittoon alettiin suhtautua vakavammin, hääseremoniat muuttuivat aina vain suurellisemmiksi. Alkuaikojen avioliitto oli omaisuusintresseihin vaikuttava tekijä, niin kuin se on nykyisinkin, ja sen vuoksi se edellytti oikeudellista seremoniaa; sittemmin syntyvien lasten sosiaalisen statuksen puolestaan vaatiessa avioliitolle laajinta mahdollista julkisuutta. Primitiivinen ihminen ei laatinut mitään muistiinpanoja, avioliittoseremonioiden todistajina piti sen vuoksi olla monta henkilöä.
83:4.3 (924.6) Ensi alkuun hääseremonia oli enemmän kihlauksen kaltainen, ja sen sisältönä oli vain julkinen ilmoitus aikomuksesta elää yhdessä. Myöhemmässä vaiheessa tähän seremoniaan kuului muodollisuuksien mukainen yhteisateria. Joidenkin heimojen keskuudessa vanhemmat vain yksinkertaisesti veivät tyttärensä tämän aviomiehen luo; toisessa tapauksessa ainoana seremoniana oli virallinen lahjojenvaihto, minkä jälkeen tavallisesti morsiamen isä luovutti hänet sulhaselle. Monien Levantin kansanheimojen keskuudessa oli tapana tulla toimeen ilman minkäänlaisia muodollisuuksia, niin että avioliitto sinetöitiin sukupuolisuhteilla. Mutkikkaammat häämenot kehitti ensimmäisenä punainen ihminen.
83:4.4 (924.7) Lapsettomuutta pelättiin suuresti, ja koska hedelmättömyyden katsottiin aiheutuvan henkien vehkeilyistä, sikiävyyden varmistamisponnistelut johtivat myös sellaiseen, että vihkimiseen liitettiin eräitä maagisia ja uskonnollisia seremonioita. Ja pyrittäessä näin varmistamaan avioliiton onnellisuus ja hedelmällisyys turvauduttiin moniin taikakaluihin. Myös astrologeilta pyydettiin neuvoa, jotta olisi varmistuttu siitä, että sopijapuolet olivat syntyneet onnellisten tähtien alla. Yhteen aikaan ihmisuhri kuului säännönmukaisena osana kaikkiin varakkaiden ihmisten häihin.
83:4.5 (925.1) Onnenpäiviä haeskeltiin, ja torstaita pidettiin suotuisimpana. Häiden viettämistä täydenkuun aikana pidettiin poikkeuksellisen hyväenteisenä. Monilla Lähi-idän kansoilla oli tapana viskellä jyviä vastanaineiden päälle. Tämä oli maaginen riitti, jonka oletettiin varmistavan hedelmällisyyden. Jotkin itämaiden kansat käyttivät tähän tarkoitukseen riisiä.
83:4.6 (925.2) Tulta ja vettä pidettiin aina parhaina aaveiden ja pahojen henkien torjuntakeinoina. Siitä johtuu, että häissä tavallisesti nähtiin alttaritulia ja palavia kynttilöitä sekä kasteen merkityksessä suoritettua pyhän veden pirskottamista. Kauan aikaa oli tapana määrätä väärä hääpäivä, ja aaveiden ja henkien harhauttamiseksi sitten äkkiä siirtää se tuonnemmaksi.
83:4.7 (925.3) Vastanaineiden kiusoittelu ja kuherruskuukaudenviettäjiin kohdistetut kujeet ovat kaikki jäänteitä niiltä kaukaisilta ajoilta, jolloin ajateltiin, että henkien edessä oli parasta näyttää surkealta ja kiusatulta, jottei tulisi herättäneeksi näiden kateutta. Morsiushunnun käyttö on jäänne ajoilta, jolloin katsottiin välttämättömäksi pukea morsian valeasuun, jotteivät aaveet tuntisi häntä, samoin kuin pidettiin tarpeellisena kätkeä hänen kauneutensa muutoin mustasukkaisten ja kateellisten henkien katseilta. Morsiamen jalat eivät millään muotoa saaneet koskettaa maata juuri ennen vihkiseremoniaa. Vielä kahdennellakymmenennelläkin vuosisadalla on kristillisten tapasääntöjen mukaista levittää matto häävaunujen saapumispaikalta kirkon alttarille.
83:4.8 (925.4) Eräs muinaisimmista häämenojen muodoista oli papin suorittama häävuoteen siunaus liiton hedelmällisyyden varmistamiseksi. Näin tehtiin jo kauan ennen kuin mitään virallista häärituaalia oli vakiinnutettu. Avioliittoa koskevien tapasääntöjen ollessa tässä kehitysvaiheessa häävieraiden odotettiin marssivan yöllä makuukamarin läpi, joten he voivat oikeudellisessa mielessä todistaa avioliiton saavuttaneen täyttymyksensä.
83:4.9 (925.5) Se onnen oikku, että kaikista esiaviollisista testauksista huolimatta joidenkin avioliittojen kävi huonosti, sai alkukantaisen ihmisen etsimään vakuutusturvaa avioliiton epäonnistumista vastaan, lähetti hänet etsimään apua papeilta ja taikuudelta. Ja tämä kehityskulku johti suoraan nykyajan kirkkohäihin. Mutta kauan aikaa tunnustettiin yleisesti avioliiton tulleen solmituksi, kunhan asiasta sopineet vanhemmat – myöhemmin pariskunta itse – olivat niin päättäneet; kun sen sijaan viimeisten viidensadan vuoden ajan kirkko ja valtio ovat pitäneet hallussaan avioliittoa koskevaa oikeudenkäyttöä ja ovat ottaneet asiakseen julistaa avioliitto solmituksi.
83:5.1 (925.6) Avioliiton varhaishistorian aikana naimattomat naiset kuuluivat heimon miehille. Myöhemmin naisella oli kerrallaan vain yksi aviomies. Tämä yksi mies kerrallaan -käytäntö oli ensimmäinen askel poispäin lauman harrastamista vapaista sukupuolisuhteista. Vaikka naiselle sallittiin vain yksi mies, hänen aviomiehensä voi sitä vastoin rikkoa tällaisia väliaikaissuhteita mielin määrin. Mutta nämä löyhästi säädellyt liitot olivat kuitenkin ensimmäinen askel kohti pariskunnittain tapahtuvaa yhteiseloa erotukseksi laumassaelämisestä. Tässä avioliiton kehitysvaiheessa lapset kuuluivat tavallisesti äidille.
83:5.2 (925.7) Seuraava vaihe pariutumisen kehityksessä oli ryhmäavioliitto. Tämä avioliiton kommunaalinen vaihe tuli perhe-elämän kehkeytymisessä pakostakin tähän väliin, sillä avioliittoa koskevilla tapasäännöillä ei ollut riittävästi voimaa tehdä parisuhteista pysyviä. Veli- ja sisaravioliitot kuuluivat tähän ryhmään; jonkin perheen viisi veljestä saattoi avioitua jonkin toisen perheen viiden sisaren kanssa. Löyhemmät kommunaalisen avioliiton muodot kehittyivät kaikkialla maailmassa vähitellen erityyppisiksi ryhmäavioliitoiksi. Toteemiin liittyneet tapasäännöt säätelivät suurelta osin näitä ryhmäliittoja. Perhe-elämä kehittyi vähitellen ja varmasti, sillä sukupuolielämää ja avioliittoa säätelevät määräykset edistivät heimon itsensä säilymistä. Ne nimittäin varmistivat, että entistä suurempi määrä lapsia jää henkiin.
83:5.3 (926.1) Ryhmäavioliitot väistyivät edistyneempien heimojen keskuudessa vähitellen käytännöksi muodostuneen moniavioisuuden, monivaimoisuuden ja monimiehisyyden, tieltä. Mutta monimiehisyys ei ollut koskaan yleistä, tavallisesti sellainen rajoittui kuningattariin ja rikkaisiin naisiin. Sitä paitsi kysymyksessä oli tavallisesti perheen sisäinen järjestely: useammalla veljeksellä oli yhteinen vaimo. Kasti- ja taloudelliset rajoitukset pakottivat toisinaan useamman miehen tyytymään yhteiseen vaimoon. Silloinkin naisen oli tapana avioitua vain yhden miehen kanssa, ja muita siedettiin löyhästi samaan perhepiiriin kuuluvina yhteisten jälkeläisten ”setinä”.
83:5.4 (926.2) Juutalaisten tapa, joka vaati miestä yhtymään velivainajansa leskeen ”herättääkseen veljellensä siemenen”, oli käytäntönä yli puolessa muinaista maailmaa. Tämä oli jäänne ajalta, jolloin avioliitto oli enemmänkin koko sukua koskeva asia kuin yksilöiden välinen liitto.
83:5.5 (926.3) Eri aikoina on monivaimoisuusinstituution piirissä tunnettu neljänlaisia vaimoja:
83:5.6 (926.4) 1. Seremoniaaliset eli lailliset vaimot.
83:5.7 (926.5) 2. Kiintymyksen ja suostumuksen perusteella otetut vaimot.
83:5.8 (926.6) 3. Jalkavaimot eli konkubiinit, sopimusvaimot.
83:5.9 (926.7) 4. Orjavaimot.
83:5.10 (926.8) Varsinainen monivaimoisuus, jolloin kaikilla vaimoilla on yhtäläinen asema ja kaikki lapset ovat tasa-arvoisia, on ollut hyvin harvinaista. Kotia hallitsi monivaimoisuuden oloissakin tavallisesti päävaimo, statuskumppani. Vain hänelle järjestettiin rituaalin mukaiset häämenot, ja perintö saattoi siirtyä vain tällaisen ostamalla hankitun tai myötäjäisten kera tulleen puolison lapsille, paitsi jos statusvaimon kanssa erikseen toisin sovittiin.
83:5.11 (926.9) Statusvaimo ei välttämättä ollut lempivaimo, eikä hän muinaisina aikoina sitä tavallisesti ollutkaan. Lempivaimo eli sydänkäpynen ilmestyi näyttämölle, vasta kun rodut olivat edistyneet jo kohtalaisen pitkälle, ja eritoten sen jälkeen kun evolutionaariset heimot olivat sekoittuneet nodiitteihin ja adamiitteihin.
83:5.12 (926.10) Tabuvaimosta, eräästä laillisen aseman omanneesta vaimosta, juontuivat konkubiineja koskeneet tapasäännöt. Näiden sääntöjen mukaan miehellä sai olla vain yksi vaimo, mutta hän saattoi ylläpitää sukupuolisuhdetta miten monen jalkavaimon kanssa hyvänsä. Konkubiinijärjestelmä oli porraskivenä yksiavioisuuteen, ensimmäinen loittonema suoranaisesta monivaimoisuudesta. Juutalaisten, roomalaisten ja kiinalaisten konkubiinit olivat varsin usein vaimon palvelijattaria. Laillista vaimoa pidettiin sittemmin kaikkien aviomiehelle syntyneiden lasten äitinä, niin kuin kävi muiden muassa juutalaisten keskuudessa.
83:5.13 (926.11) Ikivanhoilla tabuilla, jotka kielsivät sukupuolisuhteet raskaana olevan tai imettävän vaimon kanssa, oli suuri taipumus ruokkia monivaimoisuutta. Alkuaikojen vaimot ikääntyivät hyvin varhain, mikä johtui yhtämittaisista synnytyksistä, mihin vielä liittyi raskas työnteko. (Tällaiset ylirasitetut vaimot onnistuivat pysyttelemään elävien kirjoissa vain sen seikan nojalla, että heidät joka kuukausi – milloin eivät odottaneet lasta – suljettiin viikon ajaksi eristyksiin.) Useinkin tällainen vaimo väsyi lastensynnyttämiseen ja pyysi aviomiestään ottamaan hänen lisäkseen toisen ja nuoremman vaimon, joka kykenisi auttamaan sekä saattamalla lapsia maailmaan että tekemällä taloustöitä. Vanhemmat puolisot tervehtivät sen vuoksi uusia vaimoja tavallisesti ilolla; mistään sukupuolisen mustasukkaisuuden tapaisesta ei ollut tietoakaan.
83:5.14 (926.12) Vaimojen lukumäärää rajoitti vain miehen kyky elättää heitä. Varakkaat ja kyvykkäät miehet halusivat suuret määrät lapsia, ja koska lapsikuolleisuusluvut olivat hyvin korkeat, tarvittiin suuren perheen aikaansaamiseen kokonainen liuta vaimoja. Monet näistä samanaikaisista vaimoista olivat pelkkiä työntekijöitä, orjavaimoja.
83:5.15 (927.1) Ihmiskunnan tavat kehittyvät, mutta hyvin hitaasti. Haaremin tarkoituksena oli tuottaa voimakas ja lukuisa verisukulaisten joukko valtaistuimen tueksi. Muuan päällikkö vakuuttui kerran siitä, ettei hänellä tulisi olla haaremia, vaan että hänen pitäisi tyytyä vain yhteen vaimoon. Niin hän kohta laskikin haareminsa hajalle. Tyytymättömät vaimot menivät kukin kotiinsa, ja heidän loukatut sukulaisensa kävivät tämän päällikön kimppuun raivoisasti kuin tuulispää ja tekivät hänestä siinä paikassa selvää jälkeä.
83:6.1 (927.2) Yksiavioisuus on yksinoikeutta; se on hyvä niille, jotka tämän halutun aseman saavuttavat, mutta sillä on taipumus aiheuttaa biologista kärsimystä niille, jotka eivät ole yhtä onnekkaita. Mutta kokonaan siitä riippumatta, miten yksiavioisuus vaikuttaa yksilöön, se on lasten kannalta kuitenkin ehdottomasti paras järjestely.
83:6.2 (927.3) Varhaisimmassa vaiheessa yksiavioisuus johtui olosuhteiden pakosta: köyhyydestä. Yksiavioisuus on kulttuuri- ja yhteiskuntapohjaista, keinotekoista ja epäluonnollista; tällä tahdotaan sanoa: epäluonnollista evolutionaariselle ihmiselle. Se on täysin luonnollista puhdasrotuisemmille nodiiteille ja adamiiteille, ja kulttuurisessa mielessä se on ollut erittäin arvokasta kaikille edistyneille roduille.
83:6.3 (927.4) Kaldealaisheimot tunnustivat, että vaimolla on oikeus vaatia puolisoltaan ennen avioliittoa annettava sitoumus olla ottamatta toista vaimoa tai konkubiinia; sekä kreikkalaiset että roomalaiset suosivat yksiavioista liittoa. Esi-isienpalvonta on aina edistänyt yksiavioisuutta, samoin kristittyjen erehdys pitää avioliittoa sakramenttina. Myös elintason kohoaminen on johdonmukaisesti sotinut monivaimoisuutta vastaan. Mikaelin Urantialle-saapumisen ajankohtaan mennessä käytännöllisesti katsoen koko sivistynyt maailma oli jo yltänyt teoreettisen yksiavioisuuden tasolle. Mutta tämä passiivinen yksiavioisuus ei merkinnyt, että ihmiskunta olisi vielä ollut tottunut todellisen pariavioliiton käytäntöön.
83:6.4 (927.5) Kun yhteiskunta pyrkii kohti ihanteellisen pariavioliiton perustana olevaa yksiavioisuuden päämäärää, joka viime kädessä on kuitenkin jonkinlainen monopolistinen sukupuoliliitto, se ei saa jättää huomiotta niiden epäonnisten miesten ja naisten vähemmän kadehdittavaa asemaa, jotka eivät onnistu löytämään paikkaansa tässä uudessa ja entistä paremmassa sosiaalisessa järjestelmässä, vaikka he kuinka tekisivät parhaansa sen asettamien vaatimusten kanssa sopusoinnussa toimiakseen ja ne omikseen tunteakseen. Etteivät jotkut onnistu sosiaalisella kilpakentällä löytämään puolisoa, saattaa johtua ylitsepääsemättömistä vaikeuksista tai voimassa olevien tapasääntöjen asettamista monituisista rajoituksista. On totta, että yksiavioisuus on siinä oleville ihanteellinen ratkaisu, mutta se aiheuttaa vääjäämättömästi suurta kärsimystä niille, jotka jäävät ulkopuolelle, yksinäisen elämän kylmyyteen.
83:6.5 (927.6) Epäonninen vähemmistö on aina saanut kärsiä, jotta enemmistö saattaisi edistyä kehkeytymässä olevan sivilisaation kehittyvien tapasääntöjen vallitessa. Mutta suotuisammassa asemassa olevan enemmistön tulisi suhtautua aina ystävällisesti ja hienotunteisesti niihin vähemmän onnekkaisiin lähimmäisiin, joiden on maksettava hinta siitä, etteivät he ole onnistuneet saavuttamaan jäsenyyttä ihanteellisessa sukupuolikumppanuudessa elävien riveissä tällaisten edistyvän sosiaalisen evoluution korkeimpien tapanormien sanktioimien suhteiden tarjotessa kaikkien biologisten viettien tyydytyksen.
83:6.6 (927.7) Yksiavioisuus on aina ollut, on nyt ja on aina oleva ihmisen sukupuolielämän kehityksen idealistinen päämäärä. Tämä aidon pariavioliiton ihanne tekee välttämättömäksi itsensäkieltämisen, ja niinpä se usein epäonnistuukin vain sen vuoksi, että jommaltakummalta tai kummaltakin sopimuspuolelta puuttuu tuota kaikista inhimillisistä hyveistä suurinta: ankaraa itsehillintää.
83:6.7 (927.8) Yksiavioisuus on se mittakeppi, jolla mitataan sosiaalisen sivilisaation edistyneisyyttä erotukseksi puhtaasti biologisesta evoluutiosta. Yksiavioisuus ei välttämättä ole biologista eikä luonnonmukaista, mutta sosiaalisen sivilisaation välittömälle säilymiselle ja tulevalle kehitykselle se on ehdoton edellytys. Se edistää omalta osaltaan tunne-elämän herkkyyttä, ihmisen moraalisen puolen hienostumista ja hengellistä kasvua, joita moniavioisuudessa on perin mahdotonta saavuttaa. Naisesta ei koskaan voi tulla ihanteellista äitiä niin kauan kuin hänen on pakko kaiken aikaa osallistua kilpailuun aviomiehensä kiintymyksen osoituksista.
83:6.8 (928.1) Pariavioliitto edistää ja vaalii sitä kahden läheisen ihmisen välistä ymmärtämystä ja tehokasta yhteistyötä, joka vanhempien onnellisuuden, lasten hyvinvoinnin ja sosiaalisen suorituskykyisyyden kannalta on parasta. Karkeasta pakottamisesta alkunsa saaneesta avioliitosta on vähin erin kehittymässä itsensäsivistämisen, itsehillinnän, itsensäilmaisemisen ja suvunjatkamisen suurenmoinen instituutio.
83:7.1 (928.2) Kun avioliittoa koskevien tapasääntöjen kehitys oli vielä alkuvaiheessaan, avioliitto oli löyhä side, joka oli katkaistavissa milloin vain, ja lapset seurasivat aina äidin mukana. Äiti–lapsi-suhde on vaistonvarainen, ja se on vaikuttanut tapasääntöjen kulloisestakin kehitysvaiheesta riippumatta.
83:7.2 (928.3) Alkukantaisten kansanheimojen keskuudessa avioliitoista vain noin puolet osoittautui tyydyttäviksi. Eron syynä oli useimmissa tapauksissa hedelmättömyys, joka pantiin aina vaimon syyksi; ja uskottiin, että lapsettomat vaimot muuttuisivat henkien maailmassa käärmeiksi. Alkukantaisempien tapojen vallitessa avioeron toteutumiseen tarvittiin aina miehen päätös, ja joidenkin kansojen keskuudessa nämä normit ovat säilyneet kahdennellekymmenennelle vuosisadalle saakka.
83:7.3 (928.4) Jotkin heimot kehittivät tapasääntöjen kehittymisen myötä kaksi avioliiton muotoa: tavallisen, joka salli avioeron, ja pappisavioliiton, joka ei sallinut eroamista. Kun vaimoja ruvettiin ostamaan ja antamaan heille myötäjäisiä, se vaikutti erojen määrään niitä suuresti vähentäen, sillä avioliiton päättyminen epäonnistumiseen tiesi aina varallisuusseuraamuksia. Ja toden sanoaksemme tämä ikivanha omaisuustekijä lujittaa monia nykyajankin avioliittoja.
83:7.4 (928.5) Yhteisöllisen aseman ja omaisuuden suomien etuoikeuksien aiheuttama sosiaalinen paine on aina ollut voimallinen avioliittotabuja ja -tapasääntöjä ylläpitävä tekijä. Avioliittoinstituutio on kautta aikakausien kulkenut tasaisesti eteenpäin ja on nykymaailmassa hyvällä pohjalla siitä huolimatta, että sen kimppuun käy uhkaavasti niiden kansojen keskuudessa laajalle levinnyt tyytymättömyys, joiden jäsenet nauttivat laajimmin henkilökohtaisesta valinnanvapaudesta – kokonaan uudesta vapauden lajista. Tällaisia asennoitumishäiriöitä ilmenee edistyneempien rotujen keskuudessa äkillisesti kiihtyneen sosiaalisen kehityksen seurauksena, kun sitä vastoin lyhyemmän matkan edenneiden kansojen keskuudessa avioliitto jatkaa vanhempien tapasääntöjen ohjauksessa kukoistustaan ja vähittäistä kohenemistaan.
83:7.5 (928.6) Se, että vanhemman ja kauan vallalla olleen omaisuusmotiivin korvasi uutena ja yhtäkkisenä ilmaantunut ihanteellisempi mutta äärimmäisen yksilökeskeinen rakkausmotiivi, on vääjäämättä aiheuttanut avioliittoinstituution väliaikaista epävakaistumista. Ihmisen avioliittomotiivit ovat aina olleet huomattavasti kulloisenkin avioliittomoraalin yläpuolella, ja yhdeksännellätoista ja kahdennellakymmenennellä vuosisadalla länsimainen avioliiton ihanne on äkillisesti edennyt kauas rotujen itsekeskeisistä ja vain osaksi hallituista seksuaalisista yllykkeistä. Se, että jossakin yhteiskunnassa esiintyy suuri joukko naimattomia henkilöitä, on merkki tapasääntöjen ohimenevästä luhistumisesta tai niiden vaihtumisesta.
83:7.6 (928.7) Avioliiton todellisena koetinkivenä on kautta aikojen ollut se jatkuva läheisyyden tunne, joka on kaikessa perhe-elämässä välttämätön. Kahdelta lellitellyltä ja pilalle hemmotellulta nuorelta, jotka on kasvatettu niin, että he odottavat saavansa myöten jokaisen mielihalunsa kohdalla ja voivansa tyydyttää turhamaisuuttaan ja minäkeskeisyyttään täysin mitoin, voidaan tuskin toivoa loistavaa menestymistä avioliitossa ja kodinrakennuksessa – elämänikäisessä kumppanuudessa, joka edellyttää itsensäunohtamista, kompromissien tekemistä, uhrautumista ja epäitsekästä omistautumista lastenkasvatukselle.
83:7.7 (929.1) Esiaviolliseen seurusteluun tunkeutuva tavaton määrä kuvittelua ja haaveellista romantiikkaa on suurelta osalta syypää nykyajan länsimaisten kansojen keskuudessa kasvavassa määrin ilmenevään eroamisherkkyyteen. Ja naisen suurempi henkilökohtainen vapaus ja lisääntynyt taloudellinen riippumattomuus mutkistavat tätä kaikkea entisestään. Mutkaton avioero, kun ero johtuu itsehillinnän puutteesta tai persoonallisuuden normaalin sopeutumisen epäonnistumisesta, johtaa suoraa tietä vain takaisin niihin alkeellisiin yhteiskunnan kehitysvaiheisiin, joista ihminen on selviytynyt vasta varsin äskettäin ja varsin paljon henkilökohtaisen ahdistuksen ja rotukohtaisen kärsimyksen tuloksena.
83:7.8 (929.2) Mutta täsmälleen niin kauan kuin yhteiskunta ei kasvata lapsia ja nuoria kunnollisesti, niin kauan kuin yhteiskuntajärjestelmä ei tarjoa riittävää avioliittoon valmistavaa opetusta ja niin kauan kuin nuoruudelle ominainen epäviisas ja kypsymätön ihanteellisuus toimii ratkaisevana tekijänä naimisiin mentäessä, täsmälleen niin kauan pysyvät avioeroluvut korkeina. Ja samassa määrin kuin sosiaalinen ryhmä jättää nuoret vaille avioliittovalmennusta, avioeron pitää toimia sosiaalisena varaventtiilinä, joka kehittyvien tapasääntöjen nopean kasvun aikakausina estää vieläkin pahemmat tilanteet.
83:7.9 (929.3) Entisajan ihmiset näyttävät suhtautuneen avioliittoon suunnilleen yhtä vakavasti kuin jotkut nykyajan ihmiset. Eikä juuri näytä siltä, että nykyajan monet harkitsemattomat ja epäonnistuneet avioliitot olisivat suurikaan parannus, jos niitä verrataan niihin muinaisiin tapoihin, jotka tekivät nuorista miehistä ja naisista pariutumiskelpoisia. Nykyisen yhteiskunnan suuri epäjohdonmukaisuus on siinä, että se ylistää rakkautta ja ihannoi avioliittoa, samalla kun se ei hyväksy kummankaan perinpohjaista tarkastelua.
83:8.1 (929.4) Avioliittoinstituutio, jonka huipentuma on koti, on totta kyllä ihmisen ylevin instituutio, mutta se on nimenomaan ihmisen aikaansaannos. Sitä ei olisi koskaan pitänyt ruveta kutsumaan sakramentiksi. Seetiläispapit tekivät avioliitosta uskonnollisen rituaalin; mutta tuhannet vuodet Eedenin jälkeen pariutuminen pysyi puhtaasti sosiaalisena ja siviili-instituutiona.
83:8.2 (929.5) Ihmisten välisten liittojen vertaaminen jumalallisiin liittoihin on tavattoman valitettavaa. Aviomiehen ja -vaimon liittyminen yhteen avioliitto–koti-suhteen puitteissa on evolutionaaristen maailmojen kuolevaisten suorittama aineellinen toimenpide. Tosin on totta, että aviomiehen ja -vaimon vilpittömistä ja inhimillisistä edistymispyrkimyksistä voi seurata paljonkin hengellistä etenemistä, mutta se ei vielä merkitse, että avioliitto välttämättä olisi pyhä. Hengellinen edistys seuraa siitä, että vakavasti paneudutaan niihin muihin väyliin, joiden kautta ihminen pyrkii eteenpäin.
83:8.3 (929.6) Avioliitto ei tosiasiallisesti ole myöskään verrattavissa siihen suhteeseen, joka Suuntaajalla on ihmiseen, eikä Kristus Mikaelin ja hänen ihmisveljiensä väliseen veljeyteen. Tällaiset suhteet eivät juuri miltään osin ole verrattavissa aviomiehen ja -vaimon väliseen liittoon. Ja on mitä valitettavinta, että nämä samat suhteet väärin käsittämällä ihminen on saanut aikaan niin paljon sekaannusta käsityksissään avioliiton asemasta.
83:8.4 (929.7) On niin ikään valitettavaa, että jotkin kuolevaisryhmät ovat käsittäneet avioliiton sinetöityvän jumalallisen toimenpiteen kautta. Tällaiset uskomukset johtavat suoraa tietä sellaiseen käsitykseen, että aviosuhde olisi purkamaton, olivat olosuhteet tai sopimuspuolten toiveet minkälaatuiset hyvänsä. Mutta avioliiton purkautumisen tosiasia jo itsessään osoittaa, ettei Jumaluus ole mukaan liittyvänä osapuolena tällaisissa liitoissa. Jos Jumala kerran on liittänyt yhteen mitkä tahansa kaksi olevaista tai persoonaa, nämä pysyvät tällä tavoin yhdistyneinä niin kauan kunnes jumalallinen tahto määrää ne eroamaan. Mutta kun on kysymys avioliitosta, joka on ihmisen oma instituutio, kuka rohkenee ryhtyä tuomariksi sanoakseen, mitkä avioliitot ovat sellaisia liittoja, jotka universumin valvojat saattaisivat hyväksyä ja mitkä avioliitot taasen ovat luonteensa ja alkuperänsä puolesta puhtaasti ihmisperäisiä?
83:8.5 (930.1) Avioliiton ihanne on korkeuksien sfääreillä silti olemassa. Jokaisen paikallisjärjestelmän pääkaupungissa Jumalan Aineelliset Pojat ja Tyttäret ilmentävät aviositein ja jälkeläisten tuottamisen ja kasvattamisen tarkoituksin yhteen liittyneiden miehen ja naisen liiton korkeimpia ihanteita. Loppujen lopuksi siis ihanteellinen kuolevaisten välinen avioliitto onkin ihmisen kannalta pyhä.
83:8.6 (930.2) Avioliitto on aina ollut ja on edelleenkin ihmisen ajallista ihanteellisuutta edustava suurin unelma. Jos kohta tämä kaunis unelma harvoin kokonaisuudessaan toteutuu, se pysyy silti suurenmoisena ihanteena, joka iäti houkuttelee edistyvää ihmiskuntaa entistä lujempiin ponnistuksiin inhimillisen onnen saavuttamiseksi. Mutta nuorille miehille ja naisille olisi opetettava avioliiton todellisuudesta jotakin, jo ennen kuin heidät sysätään keskelle perhe-elämän keskinäisten suhteiden asettamia ankaria vaatimuksia. Nuorelle ihmiselle ominaista ihanteellisuutta olisi laimennettava karistamalla hänestä ainakin muutama niistä harhakuvitelmista, joita hänellä ennen avioliiton solmimista on.
83:8.7 (930.3) Nuoruudelle ominaista avioliiton ihannointia ei tulisi kuitenkaan lannistaa, sillä sellaiset haaveet ovat tulevaisuuden päämääränä olevan perhe-elämän hahmottelua. Sellainen suhtautuminen on sekä virikkeitä antavaa että hyödyllistä sillä edellytyksellä, että se ei johda piittaamattomuuteen avioliiton ja myöhemmin seuraavan perhe-elämän käytännöllisten ja arkipäiväisten vaatimusten tajuamista kohtaan.
83:8.8 (930.4) Avioliiton ihanteet ovat viime aikoina astuneet aimo askeleen eteenpäin; joidenkin kansojen keskuudessa naisella on käytännöllisesti katsoen samat oikeudet kuin puolisollaan. Perheestä on, ainakin käsitteellisellä tasolla, tulossa jälkeläisten kasvattamiseen suuntautuva lojaali kumppanuussuhde, johon liittyy seksuaalinen uskollisuus. Muttei tämän uudemman avioliittoversionkaan tarvitsisi ottaa vapautta heilahtaa niin kauas äärimmäisyyteen, että se tuo mukanaan molemminpuolisen yksinoikeuden toisen osapuolen persoonallisuuteen ja yksilöllisyyteen. Avioliitto ei ole pelkkä yksilökeskeinen ihanne, vaan se on miehen ja naisen kehittyvä sosiaalinen kumppanuussuhde, joka on olemassa ja joka toimii nykyisten tapasääntöjen alaisena, tabujen rajoittamana sekä yhteiskunnan lakien ja säädösten voimassa pitämänä.
83:8.9 (930.5) Kahdennenkymmenennen vuosisadan avioliitot ovat entisaikojen avioliittoihin verrattuina korkeatasoisia siitäkin huolimatta, että koti-instituutiota juuri nyt ankarasti koetellaankin. Tämä johtuu niistä ongelmista, jotka suin päin tapahtunut naisten vapauksien lisääminen on yhtäkkiä sysännyt sosiaalisen organisaation kannettaviksi, oikeuksien, jotka häneltä varsin pitkään evättiin, koska menneiden sukupolvien tapasääntöjen kehitys oli perin vitkaista.
83:8.10 (930.6) [Esittänyt Urantialle sijoitettu serafien päällikkö.]
Urantia-kirja
Luku 84
84:0.1 (931.1) AINEELLINEN pakko loi avioliiton perustat, sukupuolinen tarve kaunisti sitä, uskonto sanktioi ja ylevöitti sen, valtio vaati ja sääteli sitä. Kehittymässä oleva rakkaus alkaa myöhempinä aikoina sen sijaan todistaa avioliiton oikeutusta ja ylistää sitä sivilisaation hyödyllisimmän ja jaloimman instituution – kodin – alkulähteenä ja luojana. Ja kodinrakentamisen tulisi olla kaiken kasvatuksellisen ponnistelun keskeisin ja oleellisin sisältö.
84:0.2 (931.2) Pariutuminen on pelkästään suvunjatkamiseen liittyvä toimi, johon yhdistyy vaihtelevia määriä omien halujen tyydytystä; avioliitossa eli kodinrakennuksessa on suurelta osin kysymys itsesäilytyksestä, ja se edellyttää yhteiskuntalaitoksen kehittymistä. Yhteiskunta itsessään on perheyksiköistä kokoonpantu rakennelma. Yksilöt ovat sangen lyhytaikaisia, jos heitä ajatellaan planeetalla vaikuttavina tekijöinä. Vain perheet ovat sosiaaliseen kehitykseen jatkuvasti vaikuttavia yksikköjä. Perhe on se kanava, jonka kautta kulttuurin ja tiedon virta soljuu yhdeltä sukupolvelta toiselle.
84:0.3 (931.3) Koti on pohjimmiltaan sosiologinen instituutio. Avioliitto kehkeytyi itsesäilytyksen takia harjoitetusta yhteistyöstä ja suvunjatkamisen edellyttämästä kumppanuudesta, kun sen sijaan halujentyydyttymisen elementti oli enemmänkin sattumanvarainen. Koti sulkee kuitenkin piiriinsä kaikki kolme ihmiselon perusfunktiota, kun taas elämän jatkumisesta huolehtiminen tekee siitä ihmisen perusinstituution, ja sukupuolielämä erottaa sen kaikista muista sosiaalisista toiminnoista.
84:1.1 (931.4) Avioliiton perustaa ei laskettu sukupuolisuhteille, vaan ne liittyivät siihen sattumanvaraisesti. Alkuaikojen mies ei tarvinnut avioliittoa; hän tyydytti sukupuoliset tarpeensa kuormittamatta itseään vaimosta, lapsista ja kodista koituvilla velvollisuuksilla.
84:1.2 (931.5) Koska nainen on fyysisesti ja tunne-elämältään sidoksissa jälkeläisiinsä, hän on riippuvainen miehen kanssa harjoitettavasta yhteistyöstä, ja tämä ajaa häntä avioliiton turvalliseen suojaan. Mutta miestä ei mikään suoranainen biologinen vietti ollut johdattamassa avioliittoon – vielä vähemmän sellainen häntä siellä piti. Rakkaus ei suinkaan tehnyt avioliittoa miehen kannalta houkuttelevaksi, vaan mieluumminkin nälkä oli se, joka houkutteli villimiehen naisen luo ja siihen alkeelliseen asuinsuojaan, jossa tämä lapsineen eleli.
84:1.3 (931.6) Avioliittoa ei saanut aikaan edes se, että olisi tietoisesti tajuttu sukupuolisuhteista koituvia velvoitteita. Alkukantainen ihminen ei käsittänyt, mikä yhteys oli sukupuolisten tarpeiden tyydyttämisen ja sittemmin seuraavan lapsen syntymän välillä. Aikoinaan uskottiin yleisesti, että neitsyt voisi tulla raskaaksi. Villi-ihminen rakensi mielessään jo varhaisessa vaiheessa sellaisen käsityksen, että pikkuvauvat tehtiin henkien maassa. Raskauden uskottiin seuraavan siitä, että henki – kehittyvä aave – meni naiseen. Niin ruokavaliosta kuin pahasta silmästäkin uskottiin, että ne kykenivät saamaan neitsyen tai naimattoman naisen raskaaksi, kun taas myöhemmät uskomukset liittivät elämän alkuunlähtemisen hengitykseen ja auringonvaloon.
84:1.4 (932.1) Monien varhaiskansojen uskomuksissa aaveet liittyivät mereen, siksi oli vallalla monia neitsyiden peseytymistapoja koskeneita rajoituksia. Nuoret naiset pelkäsivät huomattavasti enemmän kylpeä nousuveden aikana meressä kuin he pelkäsivät olla sukupuolisuhteissa. Muotopuolia pikkulapsia tai keskosia pidettiin eläinten poikasina, jotka olivat huolimattoman kylpemisen seurauksena tai pahansuopaisen henkitoiminnan johdosta päässeet naisen ruumiiseen. Villi-ihmisiä ei tietenkään millään tavoin emmityttänyt kuristaa tällaiset jälkeläiset kuoliaiksi heti niiden syntymän hetkellä.
84:1.5 (932.2) Asioiden todellinen laita alkoi valjeta ensi kerran, silloin kun alettiin uskoa, että sukupuolisuhteet avasivat tien, jota kautta hedelmöittävä aave meni naiseen. Ihminen on sen jälkeen saanut selville, että isältä ja äidiltä tulee yhtäläinen panos niitä eläviä perintötekijöitä, jotka panevat jälkikasvun alulle. Mutta vielä kahdennellakymmenennelläkin vuosisadalla monet vanhemmat koettavat pitää lapsensa enemmän tai vähemmän tietämättöminä siitä, mistä ihmiselämä saa alkunsa.
84:1.6 (932.3) Jonkinlaisen yksinkertaisen perheen takeena oli se tosiasia, että suvunjatkamistoiminta tuo mukanaan äiti–lapsi-suhteen. Äidinrakkaus on vaistomaista; sen alkuperä ei ole tapasäännöissä niin kuin on avioliiton. Kaikissa nisäkkäissä ilmenevä äidinrakkaus on kokonaan paikallisuniversumin mielenauttajahenkien antama synnynnäinen ominaisuus, ja voimakkuutensa ja uhrautuvuutensa puolesta se on aina suorassa suhteessa kyseiselle lajille ominaisen avuttoman vauvaiän pituuteen.
84:1.7 (932.4) Äidin ja lapsen välinen suhde on luonnonmukainen, voimakas ja vaistomainen, ja suhde, joka sen vuoksi pakotti alkuaikojen naiset alistumaan moniin outoihin olosuhteisiin ja kestämään sanoin kuvaamattomia koettelemuksia. Tämä pakottava äidinrakkaus on se rampauttava emootio, joka on aina antanut naiselle niin tavattoman epäedulliset lähtöasemat kaikissa hänen kamppailuissaan miehen kanssa. Äidinvaisto ei ihmislajin kohdalla kuitenkaan ole vastustamaton, vaan kunnianhimo, itsekkyys ja uskonnollinen vakaumus voivat sen lannistaa.
84:1.8 (932.5) Vaikkei äiti–lapsi-suhde merkitse sen paremmin avioliittoa kuin kotiakaan, se oli kuitenkin se itu, josta nämä molemmat versoivat. Pariutumisen kehityksessä astuttiin pitkä askel eteenpäin, kun tällaiset tilapäiset kumppanuussuhteet kestivät sen verran pitempään, että suhteesta seuranneet jälkeläiset ehdittiin kasvattaa, sillä silloin kysymys oli jo kodinrakentamisesta.
84:1.9 (932.6) Näihin entisaikojen parisuhteisiin sisältyneistä ristiriita-asetelmista huolimatta ja liiton löyhyydestä riippumatta nämä miehen ja naisen kumppanuussuhteet lisäsivät hengissäsäilymisen mahdollisuuksia huomattavasti. Yhteistyössä toimiva mies ja nainen, vaikkei perhettä ja jälkikasvua vielä olisikaan, ovat monin tavoin ylivoimaisempia kuin kaksi miestä tai kaksi naista. Tämä sukupuolten välinen parinmuodostus lisäsi henkiinjäämistä ja oli ihmisyhteiskunnan varsinainen alku. Sukupuolten välinen työnjako edisti myös hyvinvointia ja lisäsi onnellisuutta.
84:2.1 (932.7) Naisen jaksottainen verenvuoto samoin kuin hänen synnytyksessä menettämänsä veri antoivat ihmiselle jo ammoin aiheen luulla, että veri olisi lapsen luoja (jopa sielun tyyssija), ja siitä sai alkunsa verisiteen käsite ihmisten sukulaisuussuhteissa. Varhaisina aikoina polveutuminen laskettiin kokonaan naisen puolelta, sillä vain tästä perimyksen osasta voitiin ylipäätään olla varmoja.
84:2.2 (932.8) Se alkuperhe, joka kehkeytyi äidin ja lapsen välisestä vaistomaisesta biologisesta verisiteestä, oli väistämättä äitivaltainen, ja monet heimot pitivät kauan aikaa kiinni tästä järjestelystä. Äitijohtoinen perhe oli ainoa mahdollinen ylimenovaihe siirryttäessä lauman kesken harrastetun ryhmäavioliiton vaiheesta moniavioisten ja yksiavioisten isävaltaisten perheiden myöhemmin ilmaantuneeseen ja kohentuneeseen kotielämään. Äitivaltainen perhe oli luonnonmukainen ja biologinen; isävaltainen perhe on sosiaalinen, taloudellinen ja poliittinen. Äitivaltaisen perherakenteen sitkeähenkisyys Pohjois-Amerikan punaisten ihmisten keskuudessa oli yksi tärkeimpiä syitä siihen, mikseivät muutoin pitkälle edistyneet irokeesit koskaan muodostaneet varsinaista valtiota.
84:2.3 (933.1) Niin kauan kuin tapasäännöt perheen äitivaltaisuudesta olivat vallitsevia, korkeinta valtaa käytti kodissa itse asiassa vaimon äiti. Jopa vaimon veljet ja näiden pojat valvoivat perhettä toimeliaammin kuin konsanaan aviomies. Isät saivat tavallisesti jopa uuden nimen lastensa mukaan.
84:2.4 (933.2) Varhaisimmat rodut eivät pitäneet isää kovinkaan suuressa kunniassa, sillä he katsoivat lapsen olevan peräisin kokonaan äidistä. He uskoivat, että lapset muistuttivat isää vain siksi, että he asuivat yhdessä tai että lapset oli ”merkitty” tällä tavoin, koska äiti halusi heidän olevan isän näköisiä. Kun myöhemmin siirryttiin äitijohtoisesta perheestä isävaltaiseen perheeseen, isä otti kaiken kunnian lapsesta, ja monet raskaana olevaa naista koskeneet tabut ulotettiin koskemaan myös hänen aviomiestään. Perheenlisäystä odottava isä lopetti työnteon, kun synnytyksen hetki läheni, ja synnytyksen tapahtuessa hän meni vaimon mukana vuoteeseen ja jäi sinne lepäämään kolmesta kahdeksaan päivän ajaksi. Vaimo saattoi nousta vuoteesta jo seuraavana päivänä ja ryhtyä raskaaseen työhön, mutta aviomies pysytteli vuoteessa vastaanottamassa onnitteluja. Tämä kaikki oli osa niitä alkuaikojen tapasääntöjä, joiden tarkoituksena oli vahvistaa isän oikeus lapseen.
84:2.5 (933.3) Ensi alkuun oli tapana, että mies liittyi vaimonsa väkeen, mutta myöhempinä aikoina mies voi vaimostaan perityn hinnan maksettuaan tai tämän työllään lunastettuaan viedä vaimonsa ja lapset takaisin oman väkensä pariin. Siirtyminen äitivaltaisesta isävaltaiseen perheeseen selittää muutoin tarkoituksettomilta vaikuttavat, tietyntyyppisiä serkusavioliittoja koskevat kiellot, kun muut vastaavanlaiset sukulaisavioliitot sen sijaan hyväksytään.
84:2.6 (933.4) Metsästysaikakaudelle kuuluneiden tapasääntöjen siirryttyä menneisyyteen, eli sitten kun paimentolaisuus päästi miehen valvomaan pääasiallisinta ravinnonlähdettä, äitivaltainen perhejärjestelmä tuli nopeasti tiensä päähän. Sen olemassaolo tyrehtyi yksinkertaisesti siihen, ettei se pystynyt menestykselliseen kilpailuun uudemman, isäjohtoisen perheen kanssa. Äidin miespuolisten sukulaisten hallussa oleva valta ei kyennyt kilpailemaan aviomies-isän käsiin keskittyneen vallan kanssa. Nainen ei ollut sellaisen moniosaisen tehtävän tasalla, että hän olisi kyennyt synnyttämään lapset sekä harjoittamaan jatkuvaa vallankäyttöä ja lisäämään valtaansa kotona. Kun tavaksi yhä laajemmin tuli vaimon varastaminen ja myöhemmin vaimon ostaminen, se oli omiaan jouduttamaan äitijohtoisen perheen siirtymistä historiaan.
84:2.7 (933.5) Valtavaa muutosta merkinnyt siirtyminen äitivaltaisesta isävaltaiseen perhemuotoon on eräs perinpohjaisimmista ja täydellisimmistä ihmiskunnan kautta aikojen toteuttamista täyskäännösmäisistä suunnanmuutoksista. Tämä muutos johti heti suurempaan sosiaaliseen ilmeikkyyteen ja entistä laajempaan uusien asioiden kokeiluun perhe-elämän puitteissa.
84:3.1 (933.6) Äidinvaisto saattoi kyllä johtaa naisen avioliittoon, mutta mikä hänet itse asiassa pakotti pysymään aviosuhteessa, oli miehen suurempi voima samoin kuin tapasääntöjen vaikutus. Paimentolaiselämä pyrki luomaan uuden tapasääntöjen järjestelmän, patriarkaalistyyppisen perhe-elämän. Paimentolaisuuden ja varhaiskantaisen maatalouden oloissa vallinneiden tapasääntöjen mukaan perheen yhtenäisyyden perustana oli isän kiistaton ja rajoittamaton auktoriteetti. Koko yhteisökenttä – olipa kysymys kansakunnasta tai perheestä – kulki patriarkaalisuutta edustavan yksinvaltaisen toimivallan vaiheen läpi.
84:3.2 (934.1) Se, miten vähäistä huomaavaisuutta naissukukuntaa kohtaan vanhatestamentillisena aikakautena osoitettiin, heijastelee totuudenmukaisesti niitä tapoja, joita paimentolaiset noudattivat. Heprealaiset patriarkat olivat kaikki paimentolaisia, niin kuin todistaa sanonta ”Herra on minun paimeneni”.
84:3.3 (934.2) Mutta siitä, että miehellä oli menneinä aikakausina alhainen käsitys naisesta, ei voida moittia miestä sen enempää kuin naista itseäänkään. Nainen ei onnistunut saavuttamaan yhteiskunnallista arvonantoa alkukantaisina aikoina siksi, että hän lamaantui hädän hetkellä; hän ei kriisitilanteessa tehnyt vaikutusta eikä toiminut sankarillisesti. Äitiys oli olemassaolotaistelussa selvä vamma. Kun heimoa puolustettiin, äidinrakkaus oli vain haitaksi.
84:3.4 (934.3) Miehen taistelunhalua ja miehisyyttä ihaillessaan ja ylistäessään alkuaikojen naiset lisäsivät myös tahattomasti omaa riippuvaisuuttaan miehestä. Tällainen soturin jalustallenostaminen kohotti miehen itsetuntoa, samalla kun se yhtä lailla madalsi naisen itsetuntoa ja entisestään lisäsi hänen riippuvuuttaan. Sotilasunivormu saa naisen tunne-elämän edelleenkin kuohuksiin.
84:3.5 (934.4) Edistyneempien rotujen keskuudessa naiset eivät ole yhtä kookkaita ja vahvoja kuin miehet. Naisesta – heikompi kun oli – tuli sen vuoksi sitäkin tahdikkaampi. Hän oppi jo ammoin käyttämään häikäilemättä hyväkseen sukupuolista viehätysvoimaansa. Hänestä tuli valppaampi ja vanhoillisempi kuin mies, jos kohta hieman pinnallisempi. Mies oli naista parempi taistelukentällä ja erämetsässä, mutta kotona nainen on yleensä ollut parempi johtaja kuin alkuvoimaisinkaan mies.
84:3.6 (934.5) Paimentolainen piti eläinlaumojaan elantonsa lähteenä, mutta kaikkina näinä paimentolaisuuden aikakausina naisen tuli silti edelleenkin hankkia kasvisravinto. Alkuaikojen miehen suhde maatyöhön oli kartteleva. Maatyö oli kaiken kaikkiaan aivan liian rauhanomaista, mitään seikkailuja ei sen piirissä ollut tarjolla. Asiaan vaikutti myös vanha taikausko, jonka mukaan naiset pystyivät kasvattamaan parempia kasveja, olivathan he äitejä. Monien takapajuisten heimojen keskuudessa miehet laittavat vielä nykyisinkin liharuoan ja naiset valmistavat vihannekset. Ja kun Australian primitiiviset heimot ovat vaelluksella, naiset eivät koskaan käy saaliseläimen kimppuun, kun mies taas ei vaivaudu kumartumaan kaivaakseen juuren maasta.
84:3.7 (934.6) Naisen on aina ollut pakko tehdä työtä, nainen on vähintäänkin nykyaikoihin asti ollut varsinainen tuottaja. Mies on tavallisesti valinnut helpomman tien, ja tällainen eriarvoisuus on ollut vallalla läpi koko ihmisrodun historian. Nainen on aina ollut taakankantaja, joka perheen omaisuuden mukanaan kantamalla ja lapsista huolehtimalla on jättänyt miehen kädet vapaiksi, jotta tällä olisi tilaisuus käyttää niitä taistelussa ja metsästyksessä.
84:3.8 (934.7) Naisen ensimmäinen vapautuminen koitti, kun mies suostui viljelemään maata, suostui tekemään sellaista, jota siihen saakka oli pidetty naisen työnä. Otettiin pitkä askel eteenpäin, kun miespuolisia sotavankeja ei enää tapettu, vaan heidät orjuutettiin peltomiehiksi. Tämä koitui naisen vapautukseksi niin, että hän saattoi omistaa enemmän aikaa kodinhoitoon ja lastenkasvatukseen.
84:3.9 (934.8) Pikkulasten maidonsaannin turvaaminen johti vauvojen entistä varhaisempaan vierottamiseen, ja niin ollen useampien lasten synnyttämiseen, sikäli että äidit tällä tavoin vapautuivat toisinaan ilmenneestä ohimenevästä hedelmättömyydestään, samalla kun lehmänmaidon ja vuohenmaidon käyttö vähensi lapsikuolleisuutta suuresti. Ennen yhteiskunnan paimentolaisvaihetta äidit tapasivat imettää lapsiaan neljän ja viiden vuoden ikään saakka.
84:3.10 (934.9) Alkuajoille ominaisen sodankäynnin väheneminen supisti sukupuolten välisessä työnjaossa ilmennyttä epäsuhtaisuutta huomattavasti. Mutta naisen osana oli edelleenkin varsinainen työnteko, kun mies sen sijaan suoritti vartiopalvelusta. Yhtäkään leiripaikkaa tai kylää ei voinut jättää vartiotta – ei yöllä eikä päivällä –, mutta koiran kesyttäminen helpotti tätäkin tehtävää. Maanviljelyn ilmaantuminen on yleensä kohottanut naisen vaikutusvaltaa ja sosiaalista asemaa. Näin oli joka tapauksessa asianlaita siihen aikaan asti, jolloin mies itse ryhtyi maanviljelijäksi. Ja niin pian kuin mies ryhtyi viljelemään maata, viljelymenetelmissä seurasi heti suuria parannuksia, joiden vaikutus tuntui vielä seuraavienkin sukupolvien aikana. Metsästäessään ja sotiessaan mies oli oppinut, mikä arvo piilee organisoinnissa, ja hän toi nämä menetelmät myös tuotantotoiminnan piiriin; ja kun hän myöhemmin otti vastatakseen suuresta osasta naisten työtä, paransi hän naisen löyhiä työmenetelmiä huomattavasti.
84:4.1 (935.1) Tarkasteltiinpa mitä aikakautta hyvänsä, niin naisen asema kertoo yleisesti ottaen melko luotettavasti sen, miten pitkälle avioliitto on sosiaalisena instituutiona kehittynyt, kun itse avioliiton edistyminen taas on kohtalaisen tarkka inhimillisen sivilisaation edistysaskelet rekisteröivä mittari.
84:4.2 (935.2) Naisen asema on aina ollut sosiaalinen paradoksi, sillä hän on aina ollut taitava ohjailemaan miehiä; hän on aina osannut hyödyntää miehen voimakkaampaa sukupuoliviettiä omien etujensa ajamiseen ja oman asemansa edistämiseen. Sukupuolista viehätysvoimaansa taitavasti hyväkseen käyttämällä hän on useinkin kyennyt hallitsemaan ja vallitsemaan miestä, jopa silloin kun tämä on pitänyt häntä viheliäisessä orjuudessa.
84:4.3 (935.3) Muinaisaikojen nainen ei ollut miehelle mikään ystävä, sydänkäpynen, rakastaja tai kumppani, vaan pikemminkin omaisuuserä, palvelija tai orja – ja myöhemmin – liikekumppani, leikkikalu ja synnyttäjä. Kunnollisten ja tyydyttävien sukupuolisuhteiden edellytyksenä on kuitenkin aina ollut se, että nainen on niissä mukana omasta tahdostaan ja suostumuksestaan, ja tämä on aina antanut älykkäille naisille hyvinkin suuren mahdollisuuden vaikuttaa omaan välittömään ja henkilökohtaiseen asemaansa kokonaan siitä riippumatta, mikä heidän sosiaalinen asemansa oli naissukupuolen edustajina. Mutta miehen tuntemaa epäluottamusta ja epäluuloa ei alkuunkaan hälventänyt se, että naiset, pyrkiessään helpottamaan orjan asemaansa, joutuivat kaiken aikaa turvautumaan oveluuteen.
84:4.4 (935.4) Sukupuolten on ollut sangen vaikea ymmärtää toisiaan. Miehen mielestä naista oli vaikea ymmärtää, ja hän suhtautui naiseen tavalla, joka oli omituinen sekoitus tietämätöntä epäluottamusta ja pelokasta lumoutumista, ellei hän sitten suhtautunut naiseen epäluuloa ja halveksuntaa tuntien. Monien heimojen ja rotujen perimätiedot sälyttävät vaikeuksien syyn Eevan, Pandoran tai jonkun muun naissukukunnan edustajan niskoille. Nämä kertomukset väänneltiin aina niin, että tilanne saatiin näyttämään siltä kuin nainen olisi saattanut kirouksen miehen päälle. Ja tämä kaikki kuvastaa naista kohtaan entisaikaan yleismaailmallisesti tunnettua epäluottamusta. Niiden syiden joukossa, jotka esitettiin papiston selibaatin tueksi, mainittiin tärkeimpänä naisen alhaisuus. Se seikka, että useimmat noidiksi otaksutut henkilöt olivat naisia, ei ollut omiaan parantamaan tämän sukupuolen ikivanhaa mainetta.
84:4.5 (935.5) Miehet ovat kauan aikaa pitäneet naisia omituisina, jopa epänormaaleina. He ovat jopa uskoneet, ettei naisilla ole sielua; siksi naisilta evättiin nimi. Ensimmäinen sukupuoliyhteys naisen kanssa oli varhaisimpina aikoina suunnattoman pelon aihe, ja tavaksi muodostuikin, että neitsyen kohdalla ensimmäisen makaamisen suoritti pappi. Jopa naisen varjoa pidettiin vaarallisena.
84:4.6 (935.6) Yhteen aikaan katsottiin yleisesti, että lapsivuoteus teki naisesta vaarallisen ja epäpuhtaan. Ja monien heimojen tapasäännöt määräsivät, että äidin piti lapsen syntymän jälkeen käydä läpi laajamittaiset puhdistautumisseremoniat. Ellei oteta lukuun niitä ryhmiä, joiden keskuudessa aviomies oli mukana lapsivuoteessa, niin odottavaa äitiä karteltiin, hänet jätettiin omiin hoteisiinsa. Muinaisajan ihmiset karttoivat jopa sellaista, että lapsenpäästö tapahtui sisällä talossa. Vanhoille naisille annettiin vihdoin lupa auttaa äitiä synnytyksessä, ja tästä tavasta sai alkunsa kätilön ammatti. Synnytyspolttojen aikana puhuttiin ja tehtiin joukoittain kaikenlaista hassua, jotta olisi helpotettu lapsenpäästöä. Vastasyntyneen päälle oli vainajahenkien väliintulon estämiseksi tapana pirskottaa pyhää vettä.
84:4.7 (935.7) Sekoittumattomien heimojen keskuudessa synnytys oli verrattain helppo kestäen vain pari, kolme tuntia. Sekoittuneiden rotujen kohdalla synnytys on harvoin yhtä helppo. Jos nainen kuoli synnytykseen, varsinkin jos se tapahtui hänen synnyttäessään kaksosia, uskottiin hänen syyllistyneen aviorikokseen henkien kanssa. Myöhempinä aikoina pitivät korkeammalle ehtineet heimot synnytykseen kuolemista taivaan tahtona, ja tällaisten äitien katsottiin menehtyneen jaloa asiaa toimittaessaan.
84:4.8 (936.1) Niin kutsuttu naisellinen vaatimattomuus pukeutumisen ja persoonansa paljastamisen suhteen perustui kuolettavaan pelkoon siitä, että nainen joutuisi huomion kohteeksi kuukautisten aikana. Jos antoi ulkopuolisen huomata tällaisen tilansa, se oli vakava synti, rikkomus tabua vastaan. Muinaisten tapasääntöjen mukaan jokainen nainen – nuoruudesta hedelmällisen iän loppuun saakka – joutui alistumaan joka kuukausi siihen, että hänet yhden täyden viikon pituiseksi ajaksi eristettiin kokonaan oman perheensä ja yhteisönsä ulkopuolelle. Kaikki, mitä hän kosketti; tuoli, jolla hän istui; vuode, jossa hän lepäsi; kaikki olivat ”saastaisia”. Pitkän aikaa oli tapana, että tyttö jokaisten kuukautisten jälkeen piestiin raa’asti pahan hengen karkottamiseksi hänen ruumiistaan. Mutta kun nainen ohitti hedelmällisen iän, häntä kohdeltiin tavallisesti huomaavaisemmin ja hänelle myönnettiin enemmän oikeuksia ja erivapauksia. Kaiken tämän huomioon ottaen ei ollut kovinkaan outoa, jos naisia halveksittiin. Vielä kreikkalaisetkin pitivät kuukautisvuotoista naista yhtenä kolmesta suuresta saastaisuuden syystä; kaksi muuta olivat sianliha ja valkosipuli.
84:4.9 (936.2) Olivatpa nämä muinaiset käsitykset miten järjettömiä hyvänsä, ne saivat silti jotain hyvääkin aikaan sikäli, että ne soivat ylirasittuneille naisille – ainakin kun he olivat vielä nuoria – joka kuukausi yhden viikon verran tervetullutta lepoa ja tilaisuuden hyödylliseen mietiskelyyn. Tällä keinoin he saattoivat hioa älyään tullakseen muun ajan toimeen miespuolisten kumppaniensa kanssa. Tämä naisten eristäminen suojeli myös miehiä liialliselta sukupuolisten halujen tyydyttämiseltä, mikä vaikutti epäsuorasti väestönkasvun rajoittumiseen ja itsehillinnän kasvuun.
84:4.10 (936.3) Astuttiin aimo askel eteenpäin, kun mieheltä evättiin oikeus mielivaltaiseen vaimonsa tappamiseen. Edistysaskelta merkitsi myös se, että nainen sai omistaa häälahjat. Myöhemmin hän saavutti laillisen oikeuden omaisuuden omistamiseen, hallintaan ja jopa luovuttamiseen, mutta hyvin pitkään häneltä evättiin oikeus hoitaa kirkon tai valtion virkaa. Naista on kohdeltu enemmän tai vähemmän omaisuutena aina kahdennellekymmenennelle Kristuksen jälkeiselle vuosisadalle asti ja vielä sen kuluessakin. Maailmanlaajuisesti hän ei vieläkään ole vapautunut miehen hallitsemasta eristyneisyydestä. Edistyneiden kansojen keskuudessa esiintyvä miehen pyrkimys suojella naista on sekin aina ollut julkilausumatonta miehen ylemmyyden korostamista.
84:4.11 (936.4) Mutta alkuaikojen naiset eivät säälineet itseään, toisin kuin heidän vasta äskettäin vapautuneet sisarensa ovat taipuvaisia tekemään. He olivat kaikesta huolimatta kokolailla onnellisia ja tyytyväisiä, parempaa tai erilaista elämäntapaa he eivät tohtineet edes kuvitella.
84:5.1 (936.5) Suvunjatkamisessa nainen on miehen kanssa tasavertainen, mutta kun on puhe kumppanuudesta elämän ylläpitämiseksi, nainen ponnistelee selvästi epäedullisista lähtökohdista, ja tämän hänen kannettavakseen pakosta tulevan, äitiydestä koituvan rasitteen voivat hyvittää vain edistyvän sivilisaation valistuneet tavat sekä miehen omaksuma yhä laajempi oikeudentuntoisuus.
84:5.2 (936.6) Yhteiskunnan kehittyessä sukupuolielämän normit kohosivat naisten keskuudessa korkeammalle, sillä he kärsivät sukupuolielämää säätelevien tapasääntöjen rikkomisesta miestä enemmän. Miehen seksuaalinormit ovat vasta verkalleen paranemassa, ja niin tapahtuu pelkästään sivilisaation edellyttämän oikeudentunnon johdosta. Luonto ei tiedä oikeudenmukaisuudesta mitään – synnytystuskat se panee pelkästään naisen kärsittäviksi.
84:5.3 (936.7) Nykyajalle ominainen ajatus sukupuolten tasa-arvoisuudesta on kaunis ja yhä pitemmälle edistyvän sivilisaation arvon mukainen, mutta luonnosta ei sellaista tavata. Kun mahti on oikeutta, niin mies harjoittaa mahtiaan naista kohtaan. Milloin taas vallalla ovat enemmänkin oikeamielisyys, rauha ja oikeudenmukaisuus, nainen nousee vähitellen orjuudesta ja mitättömyydestä. Naisen sosiaalinen asema on yleisesti vaihdellut kääntäen verrannollisesti kunkin kansakunnan tai aikakauden militaristisuusasteen suhteen.
84:5.4 (937.1) Mutta ei mies tietoisesti eikä tarkoituksellisesti anastanut naisen oikeuksia palauttaakseen ne sitten vähitellen ja vastahakoisesti hänelle takaisin, vaan tämä kaikki oli muuan sosiaalisen kehityksen tiedostamaton ja tahaton välinäytös. Kun tuli reaalisesti aika naisen päästä nauttimaan laajemmista oikeuksista, hän ne kyllä silloin saikin ja saipa vielä täysin miehen tietoisesta asiaan suhtautumisesta riippumatta. Tapasäännöt muuttuvat hitaasti mutta varmasti, niin että ne luovat puitteet sellaisille suunnanmuutoksille, jotka ovat osa sivilisaation taukoamatonta kehittymistä. Tapasääntöjen kehittyminen tarjosi naisille vähä vähältä yhä parempaa kohtelua, ja heimot, jotka itsepintaisesti jatkoivat naisten julmaa kohtelua, eivät säilyneet olemassaolon piirissä.
84:5.5 (937.2) Adamiitit ja nodiitit osoittivat naisille yhä enemmän tunnustusta, ja vaeltavien andiittien vaikutuspiiriin tulleet ryhmät ovat osoittaneet taipumusta omaksua vaikutteita niistä Eedenin opetuksista, jotka käsittelivät naisen paikkaa yhteiskunnassa.
84:5.6 (937.3) Alkuaikojen kiinalaiset samoin kuin kreikkalaiset kohtelivat naisia paremmin kuin useimmat ympäristön kansanheimot. Mutta heprealaiset suhtautuivat naisiin tavattoman epäluuloisesti. Länsimaissa naisen nousu on ollut vaikeaa, missä vallalla ovat olleet kristinuskoon liitetyt Paavalin opit, jos kohta kristinusko toisaalta myös edisti tapasääntöjä määrätessään miehelle entistä tiukemmat sukupuolikäyttäytymisen normit. Naisen tilanne on jotakuinkin toivoton siinä erikoislaatuisessa alennustilassa, joka hänen osalleen on langennut muhamettilaisuudessa, ja vielä sitäkin huonommat oltavat hänellä on useiden muiden itämaisten uskontojen opetusten vaikutuspiirissä.
84:5.7 (937.4) Naisen vapautti todellisuudessa tiede – ei uskonto. Vasta nykyajan tehdaslaitos kirvoitti hänet suuremmassa määrin kodin kahleista. Miehen fyysiset kyvyt eivät enää olleet korvaamattoman tärkeitä uuden elämänylläpitomekanismin vallitessa, ja tiede muutti elämisen ehtoja siinä määrin, ettei miestyövoima ole enää ollut yhtä paljon naistyövoimaan nähden ylivoimaisempaa.
84:5.8 (937.5) Nämä muutokset ovat vieneet siihen suuntaan, että nainen on vapautunut kotitöiden orjuudesta, ja ne ovat saaneet aikaan sellaisen muutoksen hänen asemassaan, että hänellä on nykyisin käytännöllisesti katsoen saman verran henkilökohtaista vapautta kuin miehellä, ja hän käyttää sukupuoliasioissa yhtä paljon päätösvaltaa kuin mies. Naisen arvon määräsi muinoin se, miten kyvykäs hän oli tuottamaan ravintoa, mutta uudet keksinnöt ja vauraus ovat antaneet hänelle mahdollisuuden luoda uusi maailma, jossa toimia: sulouden ja viehättävyyden sfäärit. Teollisuus on näin voittanut tiedostamattaan ja tahattomasti käymänsä taistelun naisen yhteiskunnallisen ja taloudellisen vapautumisen puolesta. Ja taas kerran on evoluutio onnistunut sellaisessa, jossa jopa ilmoitus epäonnistui.
84:5.9 (937.6) Valistuneiden kansanheimojen etääntyminen niistä epätasa-arvoisista tapasäännöistä, jotka määrittelevät naisen paikan yhteiskunnassa, on äärimmäisyydessään todellakin ollut heiluriliikkeen kaltaista. Teollistuneiden rotujen keskuudessa nainen on saavuttanut miltei kaikki oikeudet ja hänet on vapautettu monista velvollisuuksista, kuten asepalveluksesta. Jokainen helpotus olemassaolotaistelussa on koitunut naisen vapautukseksi, ja hän on välittömästi hyötynyt jokaisesta askelesta kohti yksiavioisuutta. Heikompi osapuoli saavuttaa aina suhteettomia etuja jokaisessa yhteiskunnan edistyvän kehityksen myötä seuraavassa tapasääntöjen tarkistuksessa.
84:5.10 (937.7) Pariavioliiton ihanteiden myötä nainen on lopultakin saanut tunnustusta, arvostusta, riippumattomuutta, tasa-arvoisuutta ja opetusta. Mutta osoittautuuko hän koko tämän uuden ja ennen kokemattoman saavutuksen arvoiseksi? Reagoiko nykyajan nainen tähän suurta saavutusta merkitsevään sosiaaliseen vapautukseen toimettomuudella, välinpitämättömyydellä, hedelmättömyydellä ja uskottomuudella? Nainen on nyt kahdennellakymmenennellä vuosisadalla käymässä läpi pitkän maailmassaolonsa ratkaisevaa koetta!
84:5.11 (938.1) Nainen on miehen tasavertainen kumppani rodun uusien jäsenten maailmaansaattamisessa, hän on näin ollen aivan yhtä tärkeä siinä suhteessa, millaiseksi rodun kehitys kääntyy. Siksi evoluutio onkin yhä laajemmin toiminut naisen oikeuksien toteutumisen hyväksi. Mutta naisen oikeudet eivät millään muotoa ole miehen oikeuksia. Nainen ei voi menestyä miehen oikeuksia käyttäen, yhtä vähän kuin mies voi menestyä naisen oikeuksien varassa.
84:5.12 (938.2) Kummallakin sukupuolella on oma tunnusomainen elämänpiirinsä ja omat oikeutensa tuon piirin sisällä. Mikäli nainen pyrkii nauttimaan kirjaimellisesti kaikista miehen oikeuksista, silloin ei mikään estä, etteikö säälimätön ja tunteeton kilpailu ennemmin tai myöhemmin syrjäytä sitä ritarillisuutta ja sitä erityistä huomaavaisuutta, josta monet naiset nyt nauttivat ja jota he ovat vasta aivan äskettäin saaneet miehet osoittamaan.
84:5.13 (938.3) Sivilisaatio ei milloinkaan kykene hävittämään sukupuolten käyttäytymisen välistä kuilua. Tavat muuttuvat aikakaudesta toiseen, mutta vaisto ei muutu milloinkaan. Syntymässä saatu äidillinen hellyydentunne ei milloinkaan salli sellaista, että vapautuneesta naisesta tulisi tuotantoelämän piirissä vakavasti otettava miehen kilpailija. Ainiaan kumpikin sukupuoli tulee pysymään toista verrattomampana omalla alallaan eli aloilla, jotka biologinen erilaistuminen ja mentaalinen erilaisuus määräävät.
84:5.14 (938.4) Kummallakin sukupuolella on aina oleva oma erityinen elämänpiirinsä, vaikka ne monin kohdin menevätkin päällekkäin. Vain sosiaalisessa kentässä miehet ja naiset tulevat kilpailemaan samoin ehdoin.
84:6.1 (938.5) Lisääntymisvietti saattaa miehet ja naiset vääjäämättä yhteen jatkamaan sukua, mutta se ei yksin takaa, että he myös pysyisivät yhdessä ja harjoittaisivat keskinäistä yhteistyötä eli kodinperustamista.
84:6.2 (938.6) Ihmisen jokaiseen menestykselliseen instituutioon sisältyy henkilökohtaisten etujen vastakohtaisuuksia, jotka on sovitettu käytännölliseksi työskentelyharmoniaksi, eikä kodinrakennus ole tässä suhteessa mikään poikkeus. Avioliitto, kodinrakennuksen perusta, on sen vastakohtaisuuksien leimaaman yhteistoiminnan ilmentymä, joka niin usein luonnehtii luonnon ja yhteiskunnan välisiä suhteita. Ristiriita ei ole vältettävissä. Pariutuminen on myötäsyntyistä, se on luonnonmukaista. Mutta avioliitto ei ole biologinen vaan sosiologinen ilmiö. Intohimo takaa, että mies ja nainen päätyvät yhteen, mutta intohimoa heikompi vanhempainvaisto samoin kuin sosiaaliset tapasäännöt pitävät heidät yhdessä.
84:6.3 (938.7) Mies ja nainen ovat käytännön kannalta katsottuna saman lajin kaksi eri muunnosta, jotka elävät läheisessä ja intiimissä suhteessa. Heidän katsantokantansa ja koko heidän tapansa reagoida elämään ovat olennaisesti erilaisia. He eivät kerta kaikkiaan kykene täyteen ja todelliseen toistensa ymmärtämiseen. Täydellinen sukupuolten välinen ymmärrys ei ole saavutettavissa.
84:6.4 (938.8) Naisilla tuntuu olevan enemmän intuitiota kuin miehillä, mutta he näyttävät olevan myös jonkin verran epäloogisempia. Nainen on aina kuitenkin ollut moraalin lipunkantaja ja ihmiskunnan hengellinen johtaja. Käsi, joka kiikuttaa kehtoa, on edelleenkin kohtalon tuttu.
84:6.5 (938.9) Miehen ja naisen olemuksen, reagoinnin, suhtautumisen ja ajattelun välillä ilmenevien erojen ei missään tapauksessa tulisi aiheuttaa huolta, vaan niitä tulisi pitää ihmiskuntaa suuresti hyödyttävinä – sekä yksilöä että kokonaisuutta ajatellen. Monet universumin luotujen olentoluokat on persoonallisuuden julkitulon osalta luotu kaksiaspektisiksi. Kuolevaisten, Aineellisten Poikien ja midsoniittien keskuudessa tämä ero määritellään miespuolisuudeksi ja naispuolisuudeksi; serafien, kerubien ja morontiaseuralaisten keskuudessa se on saanut nimikkeen ”positiivinen” eli ”asioihin tarttuva” ja ”negatiivinen” eli ”vetäytyvä”. Tällaiset kaksinaisyhdistymät lisäävät suuresti käyttökelpoisuutta ja auttavat luontaisten rajoittuneisuuksien voittamisessa, kuten tekevät myös tietyt kolmiyhteiset yhdistymät Paratiisi–Havona-järjestelmässä.
84:6.6 (939.1) Miehet ja naiset tarvitsevat toisiaan morontiaalisessa ja hengellisessä elämänvaiheessa, samoin kuin kuolevaisena elettävän vaiheenkin aikana. Miehen ja naisen välillä katsantokannoissa ilmenevät eroavuudet säilyvät vielä ensimmäisen elämän tuolla puolellakin ja koko paikallis- ja superuniversumissa suoritettavan ylösnousemuksen kuluessa. Ja vielä Havonassakin pyhiinvaeltajat, jotka kerran olivat miehiä ja naisia, auttavat yhä toisiaan noustessaan kohti Paratiisia. Eikä luotu olento koskaan, edes Lopullisuuden Saavuttajakunnassa, tule muuttamaan muotoaan niin paljon, että muutos pyyhkisi pois ne persoonallisuuden suuntautumiset, joita ihmiset kutsuvat miespuolisuudeksi ja naispuolisuudeksi, vaan nämä ihmissuvun kaksi perusmuunnelmaa tulevat aina kiinnostamaan toisiaan, antamaan toisilleen virikkeitä, rohkaisemaan ja auttamaan toisiaan; aina ne tulevat olemaan riippuvaisia keskinäisestä yhteistyöstään maailmankaikkeuden hämmentäviä ongelmia ratkoessaan ja moninaisia kosmisia vaikeuksia selvittäessään.
84:6.7 (939.2) Vaikkeivät sukupuolet koskaan voikaan toivoa ymmärtävänsä toinen toistaan täydellisesti, ne täydentävät silti tehokkaasti toisiaan, ja vaikka yhteistyö persoonallisuuden tasolla onkin usein enemmän tai vähemmän vastakohtaista, se kykenee kuitenkin ylläpitämään yhteiskuntaa ja uusintamaan sen. Avioliitto on instituutio, jonka tarkoituksena on sovitella sukupuolten välillä ilmenevää eroavaisuutta ja huolehtia siitä, että sivilisaatio jatkuu, sekä varmistaa se, että rotu tuottaa jälkeläisiä.
84:6.8 (939.3) Avioliitto on kaikkien ihmisinstituutioiden äiti, sillä se johtaa suoraa tietä kodin perustamiseen ja kodin ylläpitämiseen; ja koti on yhteiskunnan rakenteellinen perusta. Perhe kytkeytyy elintärkeällä tavalla itsesäilytysmekanismiin. Se on ainoa toivo siitä, että rodun olemassaolo jatkuu sivilisaation edellyttämien tapasääntöjen alaisuudessa, samalla kun se mitä tehokkaimmalla tavalla tarjoaa tietyt varsin suurta tyydytystä tuottavat omien mielihalujen toteuttamismuodot. Perhe on ihmisen suurin puhtaasti inhimillinen aikaansaannos, sillä siinä yhdistyy miehen ja naisen biologisten suhteiden evoluutio aviomiehen ja aviovaimon välisiin sosiaalisiin suhteisiin.
84:7.1 (939.4) Sukupuolinen pariutuminen on vaistomaista. Lapset ovat sen luonnollinen seuraus. Ja näin perhe ilmaantuu automaattisesti olemassaolon piiriin. Minkälaatuisia ovat rodun tai kansakunnan muodostavat perheet, siitä määräytyy kyseisen yhteiskunnan laatu. Jos perheet ovat hyviä, yhteiskuntakin on hyvä. Juutalaisten ja kiinalaisten suurenmoinen kulttuurinen vakaus perustuu nämä kansakunnat muodostavien perheryhmien lujuuteen.
84:7.2 (939.5) Naisen vaistomainen lapsiin kohdistuva rakkaus ja hoiva tekivät hänestä vaivihkaa sen osapuolen, joka oli kiinnostunut avioliiton ja alkukantaisen perhe-elämän edistämisestä. Vasta myöhempien tapasääntöjen ja sosiaalisten sovinnaistapojen kehittämä paine pakotti miehen kodinrakentamiseen. Hänen kiinnostumisensa avioliiton solmimiseen ja kodin perustamiseen oli hidasta, sillä sukupuoliaktista ei hänelle koidu mitään biologisia seuraamuksia.
84:7.3 (939.6) Sukupuolisuhde on luonnollinen ilmiö, mutta avioliitto on sosiaalinen, ja se on aina ollut tapojen säätelemä. Tapasäännöt (uskonnolliset, moraaliset ja eettiset) yhdessä omistamisen, ylpeyden ja ritarillisuuden kanssa vakauttavat avioliitto- ja perheinstituutiota. Aina kun tapasäännöissä esiintyy horjuvuutta, sitä ilmenee myös koti- ja avioliittoinstituution vakaudessa. Avioliitto on nyt siirtymässä vaiheesta, jossa se on omaisuuteen liittyvä asia, vaiheeseen, jossa se on henkilöiden suhteita koskeva asia. Entisaikaan mies suojeli naista, koska tämä oli hänen tavaraansa, ja nainen oli kuuliainen samasta syystä. Oltiinpa tämän järjestelmän ansioista mitä mieltä hyvänsä, se toi joka tapauksessa mukanaan vakautta. Nykyään naista ei enää lueta omaisuudeksi, ja on ilmaantumassa kokonaan uusia tapasääntöjä, joiden tarkoituksena on vakaannuttaa avioliitto- ja koti-instituutiota:
84:7.4 (939.7) 1. Uskonnon uusi rooli – opetus, jonka mukaan on välttämätöntä kokea äitiys ja isyys, ajatus kosmoksen kansalaisten tuottamisesta, entistä laajempi ymmärrys siitä, että jälkeläisten tuottaminen – se, että saa antaa Isälle poikia – on etuoikeus.
84:7.5 (940.1) 2. Tieteen uusi rooli – jälkeläisten tuottaminen on yhä suuremmassa määrin muuttumassa vapaaehtoiseksi ihmisten säätelemäksi asiaksi. Muinaisina aikoina ymmärryksen puuttuminen takasi, että lapsia ilmaantui, vaikkei minkäänlaista halua sellaiseen ollutkaan.
84:7.6 (940.2) 3. Nautintoa tuottavien houkuttimien uusi funktio – tämä tuo rodun säilymiseen kokonaan uuden tekijän; muinaisaikojen ihminen jätti ei-toivotut lapset kuolemaan, nykyajan ihmiset eivät suostu sellaisia synnyttämään.
84:7.7 (940.3) 4. Vanhempainvaiston koheneminen. Jokainen sukupolvi on tässä vaiheessa taipuvainen poistamaan rodun jälkeläisvirrasta yksilöt, joiden vanhempainvaisto ei ole riittävän voimakas taatakseen lasten, seuraavan sukupolven mahdollisten vanhempien, tuottamisen.
84:7.8 (940.4) Mutta instituutiona, yhden miehen ja yhden naisen välisen kumppanuuden ominaisuudessa, koti on peräisin aivan erityisesti Dalamatian ajoilta, noin puoli miljoonaa vuotta sitten, sillä Andonin ja hänen lähimpien jälkeläistensä harjoittamista yksiavioisista tavoista oli luovuttu jo paljon tätä ennen. Perhe-elämästä ei kuitenkaan ollut paljon kerskaamisen aiheeksi ennen nodiittien ja sittemmin ilmaantuneiden adamiittien aikoja. Aatamilla ja Eevalla oli lähtemätön vaikutus koko ihmiskuntaan; Eedenin puutarhassa nähtiin nimittäin ensi kertaa maailman historiassa, että miehet ja naiset työskentelivät rinta rinnan. Eedenin ihanne – perhe, jossa kaikki toimivat puutarhureina – oli Urantialla uusi idea.
84:7.9 (940.5) Alkuaikojen perhe koostui läheisesti yhteen kuuluvista työryhmän jäsenistä – orjat mukaan luettuina –, jotka kaikki elivät samassa asumuksessa. Avioliitto ja perhe-elämä eivät aina käyneet yksiin, mutta ne ovat pakostakin liittyneet läheisesti toisiinsa. Naisen toivelistalla on aina ollut perheen erillisyys, ja lopulta hän saikin tahtonsa läpi.
84:7.10 (940.6) Jälkeläisten rakastaminen on miltei yleismaailmallista, ja sillä on henkiinjäämisen kannalta selvästikin arvoa. Muinaiset ihmiset uhrasivat aina äidin edut lapsen hyvinvoinnin hyväksi. Pesemisen sijasta eskimoäiti yhä vieläkin nuolee vauvansa. Mutta alkuaikojen äidit ruokkivat lapsiaan ja välittivät heistä vain niin kauan kuin nämä olivat aivan nuoria; eläinten tavoin hekin hylkäsivät lapsensa, heti kun nämä varttuivat. Kestävät ja jatkuvat ihmisten väliset yhteenliittymät eivät ole koskaan perustuneet pelkästään biologiseen kiintymykseen. Eläimet rakastavat lapsiaan, ihminen – sivistynyt ihminen – rakastaa myös lastenlapsiaan. Kuta korkeatasoisempi sivilisaatio on, sitä suurempi on vanhempien ilo lastensa edistymisestä ja menestyksestä; näin ilmaantui uusi ja korkeampi tietoisuus nimiylpeydestä.
84:7.11 (940.7) Muinaiskansojen keskuudessa esiintyneet suurperheet eivät välttämättä perustuneet kiintymykseen, vaan useita lapsia haluttiin siksi, että
84:7.12 (940.8) 1. He olivat työntekijöinä arvokkaita.
84:7.13 (940.9) 2. He olivat vanhuudenturva.
84:7.14 (940.10) 3. Tyttäret olivat kaupattavissa.
84:7.15 (940.11) 4. Perheylpeys vaati perheen nimeä kantavien lisäämistä.
84:7.16 (940.12) 5. Pojat merkitsivät turvaa ja suojelusta.
84:7.17 (940.13) 6. Aaveidenpelko aiheutti kammoa yksinoloa kohtaan.
84:7.18 (940.14) 7. Tietyt uskonnot vaativat jälkeläisiä.
84:7.19 (940.15) Ellei onnistu saamaan poikalapsia, se on esi-isänpalvojien mielestä koko ajallisuuden ja ikuisuuden suurin mahdollinen onnettomuus. Poikia he haluavat saada ennen kaikkea siksi, että nämä toimittaisivat kuolemanjälkeiset juhlat, suorittaisivat vaaditut uhrit, jotta vainajan henki pääsisi etenemään henkien maan läpi.
84:7.20 (941.1) Muinaisten villi-ihmisten keskuudessa lasten kurinpito aloitettiin sangen varhaisessa vaiheessa. Ja lapsi tajusi pian, että tottelemattomuus merkitsi pulaanjoutumista tai jopa kuolemaa eli juuri samaa, mitä se merkitsi eläimillekin. Se juuri, että sivilisaatio suojelee lasta ajattelemattoman käyttäytymisen luonnollisilta seuraamuksilta, myötävaikuttaa nykyaikana esiintyvään kurittomuuteen varsin merkittävästi.
84:7.21 (941.2) Eskimolapset menestyvät ilman suurempaa kuritusta ja nuhdetta yksinkertaisesti siitä syystä, että he ovat luonnostaan sävyisiä pikku eläimiä. Sekä punaisten että keltaisten ihmisten lapset ovat miltei yhtä säyseitä. Mutta andiittista perintöainesta omaavien rotujen keskuudessa lapset eivät ole yhtä levollisia. Niinpä nämä enemmän mielikuvitusta ja seikkailumieltä omaavat nuoret tarvitsevatkin enemmän opetusta ja kurinpitoa. Seuraavat seikat tekevät nykyisistä lastenkasvatusongelmista entistäkin vaikeampia:
84:7.22 (941.3) 1. Rotujen korkea sekoittuneisuuden aste.
84:7.23 (941.4) 2. Keinotekoinen ja pintapuolinen opetus.
84:7.24 (941.5) 3. Lapsilta puuttuva tilaisuus saada sivistystä vanhempiaan jäljittelemällä, sillä vanhemmat ovat niin suuren osan aikaa poissa perhepiiristä.
84:7.25 (941.6) Entisaikaiset käsitykset perhekurista pohjautuivat biologiaan: Ne ilmaantuivat siitä oivalluksesta, että vanhemmat olivat lapsen olemuksen luojia. Edistyvät perhe-elämän ihanteet ovat johtamassa siihen käsitykseen, että lapsen maailmaansaattaminen sen sijaan, että se antaisi joitakin vanhemmanoikeuksia, tuokin mukanaan ihmisen olemassaoloon liittyvän suurimman vastuun.
84:7.26 (941.7) Sivilisaatio katsoo, että vanhemmille kuuluvat kaikki velvollisuudet, lapselle kuuluvat kaikki oikeudet. Lapsen vanhempiaan kohtaan tuntema kunnioitus ei synny siitä, että hän on tietoinen lapsen maailmaansaattamisesta vanhemmille koituvista velvollisuuksista, vaan se kasvaa luonnostaan siitä huolenpidosta, opetuksesta ja kiintymyksestä, jota osoitetaan rakkautta tuntien autettaessa lasta voittamaan elämän taistelu. Oikea isä ja oikea äiti ovat antautuneet loputtomaan palvelemiseen ja huolehtimiseen, minkä viisas lapsi alkaa vähitellen tiedostaa ja sitä arvostaa.
84:7.27 (941.8) Nykyisenä teollisuuden ja kaupunkielämän aikakautena avioliittoinstituutio kehittyy uusien taloudellisten suuntaviivojen mukaan. Perhe-elämä on käynyt aina vain kalliimmaksi, sillä lapsista, jotka ennen olivat eräs varallisuuserä, on tullut taloudellisia rasitteita. Mutta itse sivilisaation tulevaisuuden varmuus on yhä sen varassa, että kulloinenkin sukupolvi haluaa tehdä sijoituksen seuraavan ja sitä seuraavien sukupolvien hyvinvoinnin hyväksi. Ja jokainen yritys siirtää vanhemmille kuuluva vastuu valtion tai kirkon niskoille on sivilisaation menestystä ja edistymistä ajatellen osoittautuva tuhoisaksi teoksi.
84:7.28 (941.9) Avioliitto – lapset ja heidän myötänsä perhe-elämä – on ihmisluontoon kuuluvien korkeimpien potentiaalien kannalta virikkeitä tarjoavaa, ja samalla se suo ihanteellisen ilmaisukanavan näille kuolevaisen persoonallisuuteen sisältyville, uutta elvykettä saaneille ominaisuuksille. Perhe pitää huolen ihmiskunnan biologisesta jatkuvuudesta. Koti on se luonnollinen sosiaalinen areena, jolla kasvavat lapset voivat ymmärtää veriveljeyden etiikkaa. Perhe on veljeyden perusyksikkö, ja sen piirissä vanhemmat ja lapset oppivat niitä kärsivällisyyden, altruismin, suvaitsevuuden ja pitkämielisyyden läksyjä, jotka ovat tuiki välttämättömiä, jotta veljeys toteutuisi kaikkien ihmisten keskuudessa.
84:7.29 (941.10) Ihmisyhteiskunta paranisi huomattavasti, jos sivistyneet rodut palaisivat nykyistä yleisemmin andiittien noudattamaan tapaan pitää perheneuvotteluja. He eivät perheen hallintojärjestelmän osalta noudattaneet patriarkaalista tai itsevaltaista johtamismuotoa. He olivat varsin veljellisiä ja toverillisia keskustellen vapaasti ja kaartelematta jokaisesta perhettä koskevasta ehdotuksesta ja säätelytoimesta. He olivat ihanteellisen veljellisiä kaikissa perheen hallintoon liittyvissä asioissa. Ihanneperheessä veljellinen uhrautuminen lisää lasten ja vanhempien keskinäistä kiintymystä.
84:7.30 (942.1) Perhe-elämä on aidon moraalisuuden edelläkävijä, se on velvollisuudentuntoisuuden esi-isä. Perhe-elämään pakostakin kuuluvat henkilöiden väliset suhteet vakaannuttavat persoonallisuutta ja stimuloivat sen kasvua sillä pakottavalla voimalla, joka juontuu välttämättömyyden sanelemasta sopeutumisesta muihin ja erilaisiin persoonallisuuksiin. Mutta kaiken lisäksi oikea perhe – hyvä perhe – ilmentää jälkeläisiä tuottaville vanhemmille sitä, miten Luoja suhtautuu lapsiinsa, samalla kun tällaiset oikeanhenkiset vanhemmat antavat lapsilleen ensimmäisen kuvan pitkään sarjaan kuuluvista, aina vain laajemmista kuvista, jotka paljastavat maailmankaikkeuden kaikkien lasten Paratiisissa olevan vanhemman tunteman rakkauden.
84:8.1 (942.2) Perhe-elämää uhkaava suurin vaara on pahaenteisen tulvaveden tavoin paisuva omien halujen tyydyttämiseen tähtäävä elämäntapa, nykyajalle ominainen nautiskelumania. Entisaikaan avioliiton solmimisen tärkein syy oli tavallisesti taloudellinen, ja sukupuolinen mielenkiinto oli toissijaista. Tämä itsesäilytysviettiin perustunut avioliitto johdatti suvunjatkamiseen, ja samalla se tarjosi erään kaikkein toivottavimmista tavoista omien halujensa tyydyttämiseksi. Avioliitto on ainoa ihmisyhteisön instituutio, joka sulkee piiriinsä kaikki kolme suurta elämisen yllykettä.
84:8.2 (942.3) Omaisuus oli ensi alkuun itsesäilytystä palveleva perusinstituutio, kun avioliitto taas toimi ainutlaatuisena suvunjatkamisen instituutiona. Vaikka ravinnontarpeen tyydyttäminen, leikki ja huumori ajoittaisen sukupuolisen tyydytyksen keralla olivatkin halujen tyydyttämiskeinoja, niin tosiasiaksi jää, etteivät kehittyvät tapasäännöt ole onnistuneet rakentamaan mitään erillistä halujen tyydyttämisinstituutiota. Ja nimenomaan siitä, ettei ole onnistuttu kehittämään erityisiä menetelmiä, jotka tuottaisivat mielihyvää merkitsevää nautintoa, johtuu, että kaikki ihmisinstituutiot ovat täynnä tätä mielihyväntavoittelua. Omaisuuden keräämisestä on tulossa väline kaikkien tyydytysmuotojen moninkertaistamiseksi, samalla kun avioliittoon useinkin suhtaudutaan ikään kuin se olisi pelkkä huvittelukeino. Ja tämä yletön tyydytyksen etsiminen, tämä laajalle levinnyt nautintojen tavoittelu, muodostaa nyt suurimman vaaran, joka koskaan on perhe-elämän sosiaalista ja evolutionaarista instituutiota – kotia – vastaan kohdistunut.
84:8.3 (942.4) Violetti rotu toi muassaan uuden ja vain puutteellisesti toteutuneen ominaispiirteen ihmiskunnan kokemuskenttään: leikkimisvietin ja siihen kytkeytyvän huumorintajun. Sitä ilmeni jossakin määrin jo sangikeissa ja andoniiteissa, mutta vasta adamiittien rotukanta kohotti tämän alkuvaiheessaan olleen taipumuksen potentiaaliseksi mielihyvän lähteeksi, uudeksi ja ylevöitetyksi halujen tyydyttämismuodoksi. Ellei nälän sammuttamista oteta lukuun, sukupuolinen tyydytys on halujentyydytyksen perustyyppi, ja tästä aistinautinnosta saatavaa tyydytystä sangikien ja andiittien sekoittuminen lisäsi valtavasti.
84:8.4 (942.5) Siihen, että rauhattomuuden, uteliaisuuden, seikkailumielen ja nautintoihin heittäytymisen yhteenkietoutuminen on luonteenomaista andiittien jälkeisille roduille, sisältyy todellinen vaara. Sielun tuntemaa nälkää ei voi tyydyttää fyysisillä nautinnoilla; rakkaus kotia ja lapsia kohtaan ei lisäänny epäviisaasta nautintojen tavoittelusta. Vaikka ammentaisitte tyhjiin taiteeseen, väreihin, ääneen, rytmiin, musiikkiin ja itsensä koristelemiseen sisältyvät voimavarat, ei ole toivoakaan, että sillä keinoin kohottaisitte sielua tai ravitsisitte henkeä. Turhamaisuus ja muodikkuus eivät pysty auttamaan kodinrakentamista ja lastenkasvattamista; ylpeys ja kilpailuhenkisyys ovat voimattomia, kun kysymyksessä on tulevien sukupolvien eloonjäämiseksi tarvittavien ominaisuuksien lisääminen.
84:8.5 (942.6) Kaikki etenevät taivaalliset olennot nauttivat levosta ja virkistäytymisen ohjaajien antamasta hoivasta. Kaikki pyrkimykset päästä osalliseksi tervehenkisestä vaihtelusta ja osallistua mieltä ylentävään leikkiin ovat järkeviä. Virkistävä uni, lepo, rentoutuminen ja kaikenlainen ajanviete, joka ehkäisee yksitoikkoisuuden aiheuttamaa ikävystymistä, ovat vaivan arvoisia. Kilpapelit, tarinointi ja jopa hyvän ruoan tuottama makuelämys voivat toimia tyydytyksen muotoina. (Käyttäessänne suolaa ruoan höysteeksi, pysähtykääpä miettimään, että lähes miljoonan vuoden ajan ihminen saattoi saada suolaa vain sillä keinoin, että hän pyöräytti ruokapalansa tuhkassa.)
84:8.6 (943.1) Pitäköön ihminen hauskaa, huvitelkoon ihmisrotu tuhannella ja yhdellä tavalla, kokeilkoon evolutionaarinen ihmiskunta kaikkia luvallisia tyydytyksen muotoja, pitkän, aina vain korkeammalle johtaneen biologisen kamppailun hedelmiä. Ihminen on vallan hyvin ansainnut jotkin nykyisistä iloistaan ja nautinnoistaan. Mutta pitäkää tarkasti mielessänne, mikä on lopullinen päämäärä! Nautinnot ovat toden totta tuhoisia, jos ne onnistuvat hävittämään omaisuuden, josta on tullut itsensäylläpitämisen instituutio, ja halujentyydytyksistä on maksettu todella kohtalokas hinta, jos ne saavat aikaan avioliiton luhistumisen, perhe-elämän rappeutumisen ja kodin – ihmisen korkeimman evolutionaarisen aikaansaannoksen ja sivilisaation säilymisen ainoan toivon – tuhoutumisen.
84:8.7 (943.2) [Esittänyt Urantialle sijoitettu serafien päällikkö.]
Urantia-kirja
Luku 85
85:0.1 (944.1) ELLEI alku-uskonnon yhteyttä moraaliin oteta lukuun ja jos sivuutetaan kaikki hengellisesti vaikuttavat tekijät, niin alkeellisella uskonnolla oli biologinen alkuperä ja luonnollinen, evoluution mukainen kehityskulku. Korkeammilla eläimillä on kyllä pelkoja, mutta niillä ei ole kuvitelmia, niinpä niillä ei ole myöskään uskontoa. Ihminen luo alkeelliset uskontonsa peloistaan, ja hän luo ne kuvitelmiensa välityksellä.
85:0.2 (944.2) Alkeellisissa ilmenemismuodoissaan palvontaa esiintyy ihmislajin kehityksen kuluessa jo paljon ennen kuin ihmismieli kykenee muodostamaan sellaisia monimutkaisempia käsityksiä nyt elettävästä ja tämän jälkeen seuraavasta elämästä, joita voitaisiin pitää uskontona. Alkuaikojen uskonto oli luonteeltaan täysin älyperäistä, ja se perustui kokonaan mielleyhtymiä herättäviin olosuhteisiin. Palvonnan kohteet olivat täysin mieleenjohtumien varaisia, ja niihin kuului sellaisia luonnonkohteita, jotka olivat lähistöllä tai jotka nousivat ajatusmaailmaltaan yksinkertaisten, alkukantaisten urantialaisten arkipäivän kokemuspiirissä etualalle.
85:0.3 (944.3) Heti kun uskonto kehittyi luonnonpalvontaa pitemmälle, se hankki henkiperäisiä lähtökohtia, mutta silti se oli aina sosiaalisen ympäristön ehdollistamaa. Sitä mukaa kun luonnonpalvonta kehittyi, ihmisen ajatuksissa hahmottui kuva kuolevaisen yläpuolella olevassa maailmassa noudatettavasta työnjaosta, ja niin järvet, puut, kosket, sade ja sadat muut tuiki tavalliset maapallolla esiintyvät ilmiöt saivat kukin oman luonnonhenkensä.
85:0.4 (944.4) Milloin tätä, milloin tuota palvomalla ihminen on palvonut kaikkea maan päällä olevaa, itsensäpalvomistakaan unohtamatta. Hän on palvonut niin ikään melkein kaikkea, mitä mielikuvitus voi keksiä taivaalta tai maanpinnan alapuolelta. Alkukantainen ihminen pelkäsi kaikkia voiman ilmenemismuotoja, niinpä hän palvoi jokaista luonnonilmiötä, jota ei kyennyt käsittämään. Myrskyjen, tulvien, maanjäristysten, maanvyörymien, tulivuorten, tulen, lämmön ja kylmyyden kaltaisten väkevien luonnonvoimien tarkkailu teki syvän vaikutuksen ihmisen avartuvaan mieleen. Elämän selittämättömiä asioita nimitetään yhä ”Jumalan teoiksi” ja ”kaitselmuksen salaperäisiksi johdatuksiksi”.
85:1.1 (944.5) Kivi oli kehittyvän ihmisen ensimmäinen palvontakohde. Eteläintialainen kateri-kansa palvoo vielä nykyäänkin kiveä, samoin kuin tekevät lukuisat pohjoisintialaiset heimot. Jaakob nukkui kivi pään alla, koska hän kunnioitti sitä. Hän jopa voiteli sen öljyllä. Raakel kätki joukon pyhiä kiviä telttaansa.
85:1.2 (944.6) Ajatus, että kivet olisivat jotakin tavallisuudesta poikkeavaa, juolahti alkuaikojen ihmisen mieleen hänen huomatessaan, miten ne saattoivat yhtäkkiä ilmaantua pellon tai laidunniityn pintaan. Ihmiset eivät ottaneet huomioon eroosiota eivätkä maankääntämisen seurauksia. Kivet tekivät alkuaikojen kansanheimoihin suuren vaikutuksen myös sen vuoksi, että monet niistä muistuttivat eläimiä. Sivistyksen piirissä elävän ihmisen huomio kiinnittyy vuoristossa esiintyviin lukuisiin kivimuodostumiin, jotka muistuttavat kovasti eläinten ja jopa ihmisten kasvoja. Mutta syvimmän vaikutuksen tekivät meteorikivet, joita primitiiviset ihmiset tarkkailivat, kun ne komeasti liekehtien kiisivät ilmakehän läpi. Tähdenlento kauhistutti alkuaikojen ihmistä, ja hänen oli helppo uskoa tällaisen säkenöivän juovan osoittavan hengen kulkureittiä tämän ollessa matkalla maahan. Ei siis ole mikään ihme, että ihmiset päätyivät palvomaan tällaisia ilmiöitä, etenkin kun he myöhemmin löysivät nämä meteorit. Ja tämä johti suurempaan kunnioitukseen kaikkia muitakin kiviä kohtaan. Bengalissa monet palvovat meteoria, joka putosi maahan vuonna 1880 jKr.
85:1.3 (945.1) Kaikilla muinaisilla sukukunnilla ja heimoilla oli pyhät kivensä, ja useimmat nykyajan kansat osoittavat jonkinasteista kunnioitusta tietyntyyppisille kiville: jalokivilleen. Viiden kiven muodostama ryhmä oli kunnioituksen kohteena Intiassa, Kreikassa se oli kolmenkymmenen kiven sikermä, punaisten ihmisten keskuudessa se tavallisesti oli kivistä muodostettu kehä. Roomalaiset viskasivat aina kiven ilmaan Jupiteria avuksi huutaessaan. Intiassa voidaan tänäkin päivänä käyttää kiveä todistajana. Joillakin seuduin kiveä saatetaan käyttää lain talismaanina, ja sen nauttiman arvovallan nojalla lainrikkoja saadaan viedyksi tuomarin eteen. Mutta yksinkertaiset kuolevaiset eivät aina pidä Jumaluutta ja kunnioittavan palvontamenon kohdetta samana. Tällaiset fetissit ovat monesti pelkästään todellisen palvontakohteen eduskuvia.
85:1.4 (945.2) Muinaisuuden ihmiset tunsivat omalaatuista kunnioitusta kivissä esiintyviä reikiä kohtaan. Tällaisten huokoisten kivien otaksuttiin olevan tavattoman tehokkaita sairauksien parantamisessa. Korvalehtiin ei tehty reikiä kivien riiputtamiseksi, vaan korvaan pantiin kivi pitämään korvan reikä avoimena. Vielä nykyaikanakin taikauskoiset henkilöt tekevät reikiä lantteihin. Afrikassa alkuasukkaat pitävät paljon melua fetissikivistään. Edelleenkin kiviä pidetään itse asiassa kaikkien takapajuisten heimojen ja kansojen keskuudessa taikauskoisen kunnioituksen kohteina. Kivienpalvonta on vielä nykyäänkin laajalle levinnyttä kaikkialla maailmassa. Hautakivi on nykyaikaan asti säilynyt niiden kuvapatsaiden ja epäjumalien symboli, joita kaiverrettiin kiveen, silloin kun uskottiin aaveisiin ja edesmenneiden lähimmäisten vainajahenkiin.
85:1.5 (945.3) Vuorenpalvonta seurasi kivienpalvontaa, ja ensimmäiset palvotut kukkulat olivat suuria kivimuodostumia. Ennen pitkää tavaksi tuli uskoa vuorten olevan jumalten asuinsijoja, ja niin korkeita maastokohoumia palvottiin vielä tästäkin syystä. Ajan mittaan yhdistettiin tietyt vuoret tiettyihin jumaliin, ja niistä tuli sen vuoksi pyhiä. Tietämättömät ja taikauskoiset alkuasukkaat uskoivat luolien johtavan manalaan pahoine henkineen ja demoneineen, toisin kuin vuoret, jotka samastuivat myöhemmin kehittyneisiin käsityksiin hyvistä hengistä ja jumaluuksista.
85:2.1 (945.4) Ensin kasveja pelättiin ja sitten niitä niistä saatavien päihdyttävien juomien takia palvottiin. Alkuaikojen ihminen uskoi päihtymyksen tekevän ihmisestä jumalallisen. Sellaiseen kokemukseen uskottiin liittyvän jotakin epätavallista ja pyhää. Alkoholi tunnetaan vielä nykyäänkin ”spirituksena”[7].
85:2.2 (945.5) Alkuaikojen ihminen suhtautui jyvän itämiseen pelolla ja taikauskoisella kunnioituksella. Apostoli Paavali ei ollut ensimmäinen, joka itävästä jyvästä johdatteli syvällisiä hengellisiä opetuksia ja sai siitä uskonnollisille vakaumuksille perustan.
85:2.3 (945.6) Puunpalvontakultit kuuluvat vanhimpien uskonnollisten ilmiöiden ryhmään. Kaikki muinaiset häät järjestettiin puun alla, ja kun naiset halusivat lapsia, nähtiin heidän toisinaan metsän siimeksessä hellästi syleilevän rotevaa tammea. Monia kasveja ja puita kunnioitettiin niiden todellisten tai kuviteltujen lääkinnällisten ominaisuuksien johdosta. Villi-ihmiset uskoivat, että kaikki kemialliset vaikutukset johtuivat suoraan yliluonnollisten voimien toiminnasta.
85:2.4 (945.7) Käsitykset puiden hengistä vaihtelivat suuresti siitä riippuen, mistä heimosta ja rodusta kulloinkin oli kysymys. Joissakin puissa asusti ystävällisiä henkiä, toiset taas olivat petollisten ja julmien henkien hallussa. Suomalaiset uskoivat, että useimmissa puissa asui ystävällisiä henkiä. Sveitsiläisten suhtautuminen puihin oli kauan aikaa epäluuloista, sillä he uskoivat, että niissä lymysi viekkaita henkiä. Intian ja Itä-Venäjän asukkaat pitivät puiden henkiä julmina. Patagonialaiset palvovat yhä puita, samoin kuin tekivät muinaiset seemiläiset. Vielä kauan puunpalvonnasta luopumisensa jälkeenkin heprealaiset kunnioittivat eri jumaluuksiaan edelleen lehdoissa. Kiinaa lukuun ottamatta oli yhteen aikaan vallalla yleismaailmallinen elämänpuun kultti.
85:2.5 (946.1) Usko siihen, että maanpinnan alla oleva vesi tai siellä olevat arvometallit ovat löydettävissä puisen taikavarvun avulla, on jäänne muinaisista puukulteista. Juhannussalko, joulukuusi ja taikauskoinen tapa koputtaa puuta ovat jatkoa tietyille puidenpalvontaan ja myöhempien aikojen puukultteihin liittyneille ikivanhoille tavoille.
85:2.6 (946.2) Monet näistä luonnon kunnioittamisen varhaisimmista muodoista sekoittuivat myöhempinä aikoina kehittyneisiin palvontamenetelmiin, mutta varhaisimmat mielenauttajien aktivoimaa tyyppiä edustavat palvonnan muodot olivat käytössä paljon ennen kuin ihmiskunnan vasta heräämässä oleva uskonnollisuus alkoi täydessä mitassaan reagoida hengellisten vaikuttajien antamiin virikkeisiin.
85:3.1 (946.3) Primitiivinen ihminen asennoitui korkeampiin eläimiin erikoisella tavalla ja näitä ikään kuin kaltaisinaan pitäen; olivathan hänen esi-isänsä eläneet ja jopa paritelleet niiden kanssa. Etelä-Aasiassa uskottiin jo ammoin, että ihmisten sielut palaisivat eläimen hahmossa takaisin maan päälle. Tämä uskomus oli perua vielä varhaisemmasta eläintenpalvomisen tavasta.
85:3.2 (946.4) Alkuaikojen ihmiset kunnioittivat eläimiä niiden voiman ja oveluuden takia. He luulivat, että joidenkin luontokappaleiden tarkka vainu ja terävä näkö osoittivat niiden olevan hengen ohjauksessa. Jokaista eläintä on jonakin aikana palvonut jokin rotu. Näiden palvontakohteiden joukossa oli kentaurien ja merenneitojen kaltaisia puoliksi ihmisinä, puoliksi eläiminä pidettyjä luontokappaleita.
85:3.3 (946.5) Heprealaiset palvoivat käärmeitä aina kuningas Hiskian aikoihin asti, ja hindut ylläpitävät edelleenkin ystävällisiä suhteita kotikäärmeisiinsä. Kiinalaisten harjoittama lohikäärmeenpalvonta on käärmekulttien jäänne. Käärmeen viisaus oli kreikkalaisen lääketieteen symboli, ja käärme on yhä nykyajan lääkärien käyttämä tunnuskuva. Käärmeenlumonnan taito on peräisin niiden käärmerakkauden kulttia edustaneiden naisshamaanien ajoilta, jotka päivittäisten käärmeenpuremien johdosta muuttuivat käärmeenmyrkyn suhteen immuuneiksi, itse asiassa heistä tuli auttamattomia tämän myrkyn orjia, jotka eivät ilman sitä enää kyenneet tulemaan toimeen.
85:3.4 (946.6) Hyönteisten ja muiden eläinten palvomista edisti myöhemmin tehty väärä tulkinta kultaisesta säännöstä, jonka mukaan olisi tehtävä toisille (elämän jokaiselle ilmenemismuodolle) niin kuin haluaisi tehtävän itselleen. Muinaiset ihmiset uskoivat yhteen aikaan, että lintujen siivet saivat aikaan kaikki tuulet, ja siksi he sekä pelkäsivät että kunnioittivat kaikkia siivekkäitä luontokappaleita. Entisaikojen pohjoismaalaiset ajattelivat pimennysten johtuvan siitä, että susi ahmaisi osan auringosta tai kuusta. Hindut kuvaavat Vishnun usein hevosenpäisenä. Monissa tapauksissa eläinsymboli edustaa unohtunutta jumalaa tai kadonnutta kulttia. Kehitysuskonnon piirissä lampaasta tuli jo varhaisessa vaiheessa tyypillinen uhrieläin, ja kyyhkysestä tuli rauhan ja rakkauden eduskuva.
85:3.5 (946.7) Symboliikka voi uskonnossa olla joko hyväksi tai pahasta, aivan sen mukaan, missä määrin eduskuva syrjäyttää alkuperäisen palvontaidean tai on sitä tekemättä. Eikä symboliikkaa tule sekoittaa suoranaiseen epäjumalan palvontaan, jossa palvonnan välittömänä ja nimenomaisena kohteena on aineellinen kappale.
85:4.1 (946.8) Ihmiskunta on palvonut maata, ilmaa, vettä ja tulta. Alkurodut kunnioittivat lähteitä ja palvoivat jokia. Mongoliassa on vielä nykyäänkin vallalla voimakas jokikultti. Kasteesta tuli uskonnollinen seremonia Babyloniassa, ja kreikkalaiset harrastivat vuotuista rituaalikylpyä. Muinaisajan ihmisten oli helppo kuvitella henkien asuvan pulppuavissa lähteissä, ryöppyävissä vesisuihkuissa, virtaavissa joissa ja kuohuvissa koskissa. Virtaavat vedet tekivät elävän vaikutuksen näihin yksinkertaisiin mieliin ja saivat ne uskomaan, että henki teki luonnon kohteet eläviksi ja että oli olemassa yliluonnollista voimaa. Joskus saattoi käydä niinkin, että jonkin jokijumalan loukkaamisen pelosta kieltäydyttiin pelastamasta hukkuvaa ihmistä.
85:4.2 (947.1) Monet asiat ja lukuisat tapahtumat ovat toimineet eri aikoina eri kansanheimojen uskonnollisten virikkeiden antajina. Monet Intian kukkulaheimoista palvovat yhä sateenkaarta. Sekä Intiassa että Afrikassa sateenkaarta pidetään jättiläismäisenä taivaallisena käärmeenä, heprealaiset ja kristityt pitävät sitä ”lupauksen kaarena”. Samoin saatetaan jossakin maailmankolkassa siunauksellisina pidettyjä voimia pitää toisella seudulla onnettomuutta tuovina. Etelä-Amerikassa itätuuli on jumala, sillä se tuo mukanaan sadetta; Intiassa se on paholainen, koska se tuo tomua ja aiheuttaa kuivuutta. Muinaiset beduiinit uskoivat, että hiekkamyrskyjen aiheuttaja oli luonnonhenki, ja Mooseksenkin aikana usko luonnonhenkiin oli vielä niin lujaa, että se varmisti niiden säilymisen heprealaisten teologiassa tulen, veden ja ilman enkeleinä.
85:4.3 (947.2) Pilvet, vesi- ja raesade ovat kaikki olleet lukuisten alkeellisten heimojen ja monien varhaisten luontokulttien pelon aiheita ja palvonnan kohteita. Rajuilmat jyrinöineen ja salamointeineen kauhistuttivat alkuaikojen ihmistä. Nämä luonnonvoimien temmellykset tekivät häneen niin valtavan vaikutuksen, että ukkosenjylinää pidettiin vihaisen jumalan äänenä. Tulenpalvonta ja salamointia kohtaan tunnettu pelko kytkeytyivät yhteen, ja ne levisivät laajasti monien varhaisten ihmisryhmien keskuuteen.
85:4.4 (947.3) Alkeellisten, pelon vallassa olevien kuolevaisten mielessä tuli sekoittui magiaan. Innokas magian kannattaja muistaa kyllä yhdenkin sattumalta onnistuneen taikamenojensa tuloksen, vaikka hän huolettomasti unohtaakin kymmenet negatiiviset tulokset, kertakaikkiset epäonnistumiset. Tulen kunnioittaminen saavutti huippunsa Persiassa, jossa se oli vallalla pitkään. Toiset heimot palvoivat tulta itse jumaluutena, toiset kunnioittivat sitä palvomiensa jumaluuksien puhdistavan ja sovittavan hengen liekehtivänä eduskuvana. Vestan neitsyille oli annettu tehtäväksi pyhien tulien vaaliminen, ja kahdennellakymmenennellä vuosisadalla kynttilät palavat yhä osana monien uskonnollisten toimitusten rituaalia.
85:5.1 (947.4) Kivien-, vuorten-, puiden- ja eläintenpalvonta kehittyi luonnollisella tavalla luonnonvoimien pelontäyteisen kunnioittamisen kautta auringon, kuun ja tähtien jumalallistamiseksi. Intiassa ja muualla tähtiä pidettiin lihallisesta elämästä erkaantuneiden suurmiesten kunniankruununsa saaneina sieluina. Kaldealaiset tähtikultinharjoittajat pitivät itseään taivasisän ja maaäidin lapsina.
85:5.2 (947.5) Kuunpalvonta edelsi auringonpalvontaa. Kuun kunnioittaminen oli korkeimmillaan metsästyksen aikakaudella, kun auringonpalvonnasta taas tuli myöhemmin seuranneiden maanviljelyn aikakausien tärkein uskonnollinen seremonia. Auringonpalvonta saavutti laajaa suosiota ensin Intiassa, ja siellä se myös säilyi kauimmin. Persiassa auringon kunnioitus johti myöhempään Mitra-kulttiin. Useiden kansojen keskuudessa aurinkoa pidettiin asianomaisen kansan kuninkaiden esi-isänä. Kaldealaiset sijoittivat auringon ”maailmankaikkeuden seitsemän kehän” keskustaan. Myöhemmät sivilisaatiot kunnioittivat aurinkoa antamalla viikon ensimmäiselle päivälle auringon nimen.
85:5.3 (947.6) Auringonjumalan arveltiin olevan niiden neitseestä syntyneiden kohtalon poikien salaperäinen isä, joita oletettiin aina välillä lahjoitettavan pelastajiksi suosiota nauttivien rotujen keskuuteen. Tällaiset yliluonnolliset lapset pantiin aina ajelehtimaan jollekin pyhälle joelle, jolta heidät sitten epätavallisella tavalla pelastettiin. Tämän jälkeen he kasvoivat aikuisiksi muuttuakseen sitten ihmeitä tekeviksi persoonallisuuksiksi ja kansansa vapahtajiksi.
85:6.1 (948.1) Kaikkea muuta maan päällä ja ylhäällä taivaissa palvottuaan ihminen ei epäröinyt kunnioittaa samanlaisella palvonnalla myös itseään. Ajatusmaailmaltaan yksinkertainen villi-ihminen ei tee selvää eroa eläinten, ihmisten ja jumalten välillä.
85:6.2 (948.2) Alkuaikojen ihminen piti kaikkia epätavallisia henkilöitä yli-inhimillisinä, ja hän pelkäsi tällaisia olentoja niin paljon, että tunsi kunnioittavaa kauhua heitä kohtaan. Tiettyyn määrään asti hän kirjaimellisesti palvoi heitä. Jos joku sai kaksoset, sitäkin pidettiin joko erittäin onnekkaana tai sitten erittäin epäonnekkaana tapahtumana. Hullut, kaatumatautiset ja heikkomieliset olivat monesti normaalimielisten kanssaihmistensä palvonnan kohteita, sillä nämä uskoivat, että jumalat olivat asettuneet asumaan tällaisiin epänormaaleihin olentoihin. Pappeja, kuninkaita ja profeettoja palvottiin, ja entisaikojen pyhien miesten katsottiin olevan jumaluuksien henkeyttämiä.
85:6.3 (948.3) Heimopäälliköt kuolivat ja heidät korotettiin jumaliksi. Jalojen sielujen siirtyessä rajan taa heidät myöhempinä aikoina julistettiin pyhimyksiksi. Ilman ulkopuolista apua kehitys ei olisi koskaan luonut jumalia, jotka olisivat olleet korkeampia kuin edesmenneiden ihmisten kunnialla kruunatut, kunniaan nostetut ja korkealle kehittyneet henget. Varhaiskehityksen aikana uskonto luo omat jumalansa. Ilmoituksen myötä Jumalat muovaavat uskontoa. Kehitysuskonto luo jumalansa kuolevaisen ihmisen kuvaksi ja kaltaiseksi, ilmoitususkonto pyrkii kehittämään ja muovaamaan kuolevaisen ihmisen Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi.
85:6.4 (948.4) Syntyperänsä puolesta inhimillisiksi oletetut vainajahenkijumalat tulisi pitää erillään luonnonjumalista, sillä luonnonpalvonta kehitti yleisen jumalaperheen, johon kuului jumalien asemaan ylennettyjä luonnonhenkiä. Luontokulttien kehittyminen jatkui myöhemmin ilmaantuneiden aavekulttien rinnalla, ja molemmat vaikuttivat toisiinsa. Moniin uskonnollisiin käsitejärjestelmiin sisältyi kaksinainen käsitys jumaluudesta: luonnonjumalat ja vainajahenkijumalat. Joissakin teologioissa nämä käsitteet ovat kietoutuneet hämmentävästi toisiinsa, mistä on valaisevana esimerkkinä Thor, aaveena palvottu sankari, joka oli myös salamoinnin herra.
85:6.5 (948.5) Mutta ihmisen harjoittama ihmisenpalvonta saavutti huippunsa, silloin kun maalliset hallitsijat vaativat alamaisiltaan tämänkaltaista kunnioitusta, ja kun he moisten vaatimusten perusteluksi väittivät polveutuvansa jumaluudesta.
85:7.1 (948.6) Saattaa näyttää siltä ikään kuin luonnonpalvonta olisi alkukantaisten miesten ja naisten mielessä syntynyt luonnostaan ja omaehtoisesti, ja niin se syntyikin. Mutta koko tämän ajan näissä samoissa alkeellisissa mielissä vaikutti kuudes auttajahenki, joka oli annettu näiden kansanheimojen pariin nimenomaan ihmisen tätä evoluution vaihetta ohjaavaksi voimaksi. Ja jatkuvasti tämä henki lietsoi ihmislajin palvonnantarvetta, miten alkeellisia sen ensimmäiset ilmenemismuodot olivatkin. Palvonnanhenki antoi peruuttamattoman alkusysäyksen ihmisen palvonnantarpeelle, olkoonkin että palvonnanhalun vaikuttimena, sitten kun se sai näkyvät ilmenemismuodot, oli eläimellinen pelko, ja vaikka sen varhaisin harjoittaminen keskittyikin luonnonkohteisiin.
85:7.2 (948.7) Täytyy muistaa, että tunne, ei ajattelu, oli koko evolutionaarista kehitystä ohjaava ja hallitseva tekijä. Primitiivinen mieli ei tee suurtakaan eroa pelkäämisen, karttamisen, kunnioittamisen ja palvomisen välillä.
85:7.3 (948.8) Kun palvonnantarvetta ohjaa ja opastaa viisaus, mietiskelevä ja kokemusperäinen ajattelu, siitä alkaa kehittyä todelliseksi uskonnoksi katsottava ilmiö. Kun seitsemäs auttajahenki, viisaudenhenki, pääsee vaikuttamaan täydellä voimallaan, silloin ihminen alkaa palvonnassaan kääntää selkäänsä luonnolle ja luonnon esineille ja kääntyä luonnon Jumalan ja kaikkien luonnonolioiden ikuisen Luojan puoleen.
85:7.4 (949.1) [Esittänyt eräs Nebadonin Loistava Iltatähti.]
[7]: 'Spiritus' (lat.) merkitsee 'henki'.
Urantia-kirja
Luku 86
86:0.1 (950.1) USKONNON kehittyminen sitä edeltävästä ja alkeellisesta palvonnantarpeesta ei ole ilmoituksen varassa. Ihmismielen normaali toiminta universaaliseen henkivarustukseen kuuluvien kuudennen ja seitsemännen mielenauttajahengen ohjaavan vaikutuksen kohteena, on täysin riittävää tällaisen kehityksen varmistamiseksi.
86:0.2 (950.2) Ihmisen varhaisin esiuskonnollinen luonnonvoimienpelko muuttui vähin erin uskonnolliseksi, sitä mukaa kun luonto alkoi hänen tajunnassaan personoitua, henkistyä ja lopulta jumalallistua. Alkukantaistyyppinen uskonto oli siis luonnonmukainen biologinen seuraus kehittyvien eläinmielten psykologisesta vitkaisuudesta, kunhan tällaiset mielet olivat ensin tulleet muodostaneeksi käsitykset siitä, että jotakin yliluonnollista on olemassa.
86:1.1 (950.3) Varhaisen kehitysuskonnon alkujuuret olivat luonnonmukaisen palvonnantarpeen ohella inhimillisissä sattuman kokemuksissa, niin kutsutussa onnessa, tuiki tavallisissa tapahtumissa. Alkukantainen ihminen oli ravinnonmetsästäjä. Metsästyksen menestys on aina pakostakin vaihtelevaa, ja tästä ovat epäilemättä peräisin ne kokemukset, jotka ihminen tulkitsee hyväksi onneksi ja huonoksi onneksi. Epäonnisuus merkitsi paljon niiden miesten ja naisten elämässä, jotka jatkuvasti elivät ahdinkoisen ja epävarman olemassaolon partaalla.
86:1.2 (950.4) Villi-ihmisen älyllisen näkökentän suppeus keskittää hänen huomionsa siinä määrin sattumallisuuteen, että onnesta tulee hänen elämässään pysyvä tekijä. Alkuaikojen urantialaiset taistelivat olemassaolosta, eivät elintasosta. He elivät uhanalaista elämää, jossa sattuma esitti tärkeää osaa. Tuntemattoman ja näkymättömän onnettomuuden alituinen pelko riippui näiden villi-ihmisten yllä ikään kuin epätoivon pilvi, joka tehokkaasti kätki varjoonsa jokaisen ilonaiheen. Heidän elämänsä oli alituista pelkoa siitä, että he tekisivät jotakin, joka toisi huonoa onnea. Taikauskoiset villit pelkäsivät aina onnekasta aikaa, sillä heidän mielestään tällainen hyvä onni tiesi taatusti onnettomuutta.
86:1.3 (950.5) Tämä alati tuntuva huonon onnen pelko oli halvaannuttavaa. Miksi pitäisi tehdä lujasti työtä, jos satona olisi vain huonoa onnea? Miksi antaa jotakin saamatta mitään, kun yhtä hyvin voi vetelehtiä toimettomana ja törmätä hyvään onneen eli saada jotakin antamatta mitään? Ajattelemattomat ihmiset unohtavat hyvän onnensa, suhtautuvat siihen itsestäänselvyytenä, mutta huonon onnensa he muistavat kipeästi.
86:1.4 (950.6) Muinainen ihminen eli epävarmuudessa ja alituisessa sattuman, huonon onnen, pelossa. Elämä oli jännittävää sattumankauppaa, olemassaolo oli uhkapeliä. Eikä ole ihme, jos puutteellisesti sivistyneet ihmiset uskovat yhä sattumaan ja osoittavat syvälle juurtunutta taipumusta uhkapeliin. Primitiivinen ihminen häilyi kahden voimakkaan intressin välillä: hänellä oli hinku saada jotakin antamatta mitään, ja toisaalta hän pelkäsi, ettei hän saisi mitään antaessaan jotakin. Ja tämä olemassaolon uhkapeli oli alkuaikojen villi-ihmisen ajatusmaailman pääasiallinen mielenkiinnon kohde ja ylin kiinnostuksen aihe.
86:1.5 (951.1) Myöhempien aikojen paimentolaisilla oli sama näkemys sattumasta ja onnesta, kun myöhempien aikojen maanviljelijät sitä vastoin olivat yhä tietoisempia siitä, että satotuloksiin vaikuttivat suoraan monet sellaiset seikat, joihin ihmisellä oli vähän tai ei ollenkaan vaikutusvaltaa. Maanviljelijä havaitsi olevansa kuivuuden, tulvien, raesateiden, myrskyjen, tuhoeläinten, kasvitautien sekä kuumuuden ja kylmyyden armoilla. Ja kun kaikilla näillä luonnossa esiintyvillä voimilla oli vaikutusta yksilön hyvinvointiin, niitä pidettiin hyvänä onnena tai huonona onnena.
86:1.6 (951.2) Tämä ajatus sattumasta ja onnesta tunkeutui väkevänä kaikkien muinaiskansojen filosofiaan. Vielä niinkin myöhään kuin Salomon viisauden kirjassa sanotaan: ”Ja minä palasin huomatakseni, ettei mene kilpajuoksu nopealle eikä taistelu väkevälle, ei myöskään leipä viisaalle eivätkä rikkaudet ymmärtäväisille, ei suosio taitaville, vaan kohtalo ja sattuma määräävät heidän kaikkien osansa. Sillä ihminen ei kohtaloaan tiedä; niin kuin kalat takertuvat pahaan verkkoon ja niin kuin linnut jäävät kiinni paulaan, niin pyydystetään ihmisen pojatkin pahana hetkenä, joka heidät yllättää.”
86:2.1 (951.3) Pelokas huolestuneisuus oli villi-ihmisen luonnollinen mielentila. Kun miehistä ja naisista tulee liiallisen huolestuneisuuden uhreja, he yksinkertaisesti palaavat kaukaisten esivanhempiensa luonnonmukaiseen tilaan. Ja siinä vaiheessa, kun huolekkuus muuttuu tuskaiseksi, se estää henkilöä toimimasta ja saa säännönmukaisesti aikaan evolutionaarisia muutoksia ja biologisia mukautumisilmiöitä. Tuska ja kärsimys ovat kehityksen etenemiselle välttämättömiä.
86:2.2 (951.4) Elämäntaistelu on niin tuskallista, että jotkin takapajuiset heimot vielä nykyisinkin ulvovat ja valittavat jokaista uutta auringonnousua. Alkukantainen ihminen kyseli alituiseen: ”Kuka minua kiusaa?” Ellei hän löytänyt kärsimyksilleen aineellista lähdettä, hän selitti niiden olevan henkien aiheuttamia. Ja niin uskonto syntyi salaperäistä kohtaan tunnetusta pelosta, näkymätöntä kohtaan tunnetusta kunnioituksesta ja tuntematonta kohtaan tunnetusta kammosta. Luonnonpelosta tuli siten olemassaolotaisteluun vaikuttava tekijä, ensin sattuman ja sitten salaperäisyyden takia.
86:2.3 (951.5) Alkukantainen mieli oli looginen, mutta se omasi perin harvoja ideoita niitä älyllisesti yhdistelläkseen. Villi-ihmisen mieli oli kouluttamaton, se oli täysin vailla hienosyisyyttä. Jos jokin tapaus sattui toisen jälkeen, villi piti niitä syynä ja seurauksena. Mitä sivistynyt ihminen pitää taikauskona, oli villi-ihmisen kohdalla vain silkkaa tietämättömyyttä. Ihmiskunta on ollut hidas oppimaan, ettei tavoitteiden ja toiminnan tulosten välillä välttämättä ole mitään yhteyttä. Ihmiset alkavat vasta nyt käsittää, että olemassaolon piirissä reaktiot esiintyvät tekojen ja niiden seuraamusten välillä. Villi-ihminen pyrki personoimaan kaiken epäkonkreettisen ja abstraktisen, ja tällä tavoin sekä luonto että sattuma personoituivat aaveiksi, hengiksi, ja myöhemmin jumaliksi.
86:2.4 (951.6) Ihminen on luonnostaan taipuvainen uskomaan siihen, mitä hän pitää parhaana itselleen, siihen, mikä on välittömästi tai etäisemmin hänen etunsa mukaista. Oman edun tavoittelu hämärtää suuressa osin logiikan. Villien ja sivistyneiden ihmisten ajatusmaailman välillä esiintyvässä eroavaisuudessa on kysymys enemmänkin ajattelun sisällöstä kuin sen luonteesta, kysymyksessä on pikemmin aste-ero kuin laatuero.
86:2.5 (951.7) Mutta jos vaikeasti käsitettävät asiat jatkuvasti pannaan yliluonnollisten seikkojen syyksi, se ei ole muuta kuin laiska ja kätevä tapa välttää kaikenlaista älyllistä pinnistelyä. Onni on vain sana, joka on sepitetty peittämään sitä, mikä minä inhimillisen olemassaolon aikakautena hyvänsä on selittämätöntä. Se tarkoittaa ilmiöitä, joista ihmiset eivät kykene pääsemään tai joista he eivät halua päästä selville. Sattuma on sana, joka merkitsee, että ihminen on liian tietämätön tai liian veltto selvittääkseen kulloisenkin ilmiön syyt. Ihmiset pitävät luonnollista tapahtumaa sattumana tai huonona onnena vain, kun heillä ei ole tiedonhalua eikä mielikuvitusta, kun roduilta puuttuu aloitteellisuutta ja seikkailumieltä. Elämänilmiöiden tutkiminen tulee ennemmin tai myöhemmin hävittämään ihmisen uskon sattumaan, onneen ja niin kutsuttuihin sattumuksiin, ja hän asettaa tilalle maailmankaikkeuden, jossa vallitsee laki ja järjestys ja jossa tarkalleen määrätyt syyt käyvät kaikkien seurausten edellä. Näin olemassaolonpelko korvautuu elämänilolla.
86:2.6 (952.1) Villi-ihminen suhtautuu luontoon kaikkinensa ikään kuin se olisi elävä, ikään kuin se olisi jonkin ulkopuolisen vallassa. Sivistynyt ihminen potkii ja sadattelee yhä elottomia kappaleita, jotka sattuvat hänen tielleen ja kolhivat häntä. Alkukantainen ihminen ei pitänyt koskaan mitään sattumanvaraisena, vaan hänestä kaikki oli aina tahallista. Sallimuksen valtakunta, onnen toiminta, henkimaailma, oli alkukantaiselle ihmiselle aivan yhtä jäsentymätön ja umpimähkäinen kuin alkuaikojen yhteiskunta. Onnea pidettiin henkimaailman oikukkaana ja sen kulloisestakin mielentilasta johtuvana reaktiona. Myöhempinä aikoina onnen katsottiin riippuvan siitä, millä tuulella jumalat sattuivat olemaan.
86:2.7 (952.2) Mutteivät kaikki uskonnot suinkaan kehittyneet animismista. Muunlaisia käsityksiä yliluonnollisesta esiintyi yhtä aikaa animismin kanssa, ja nämäkin uskomukset johtivat palvomiseen. Naturalismi ei ole uskonto, se on uskonnon seurausilmiö.
86:3.1 (952.3) Kuolema oli kehittyvälle ihmiselle äärimmäinen järkytys, mitä hämmentävin sattuman ja salaperäisyyden yhteenkietoutuma. Ei elämän pyhyys vaan kuoleman aiheuttama järkytys herätti pelkoa ja ruokki siten voimallisesti uskontoa. Luonnonkansojen keskuudessa kuoleman aiheutti tavallisesti väkivalta, joten muunlaisesta kuin väkivaltaisesta kuolemasta tuli sitäkin salaperäisempi. Kuolema elämän luonnollisena ja odotettavissa olevana päätepisteenä ei ollut alkukantaisten ihmisten tietoisuudessa selviö, ja ihminen on tarvinnut aikakauden toisensa perään käsittääkseen sen väistämättömäksi.
86:3.2 (952.4) Alkuaikojen ihminen otti elämän tosiasiana, kun taas kuolemaa hän piti jonkinlaisena vitsauksena. Kaikilla roduilla on omat tarinansa ihmisistä, jotka eivät kuolleet – aikojen takaa säilyneitä traditioita, jotka kuvastavat alkuaikaista suhtautumista kuolemaan. Ihmisen mielessä oli jo silloin hämärä käsitys hahmottomasta ja järjestymättömästä henkimaailmasta, josta oli peräisin kaikki ihmiselämään liittyvä selittämätön. Kuolema lisättiin tähän selittämättömien ilmiöiden pitkään luetteloon.
86:3.3 (952.5) Aluksi ihmisen kaikkien tautien ja luonnollisen kuoleman uskottiin olevan henkien aikaansaannosta. Jotkin sivistyneet rodut pitävät sairautta vielä nykyäänkin ”sielunvihollisen” aiheuttamana, ja ne luottavat uskonnollisiin menoihin sairauden parannuskeinona. Myöhempien aikojen monimutkaisemmat teologiset oppirakennelmat panevat kuoleman yhä henkimaailman toiminnan syyksi, mikä kaikki on johtanut perisynnin ja ihmisen syntiinlankeemuksen kaltaisiin oppeihin.
86:3.4 (952.6) Oman voimattomuutensa tajuaminen mahtavien luonnonvoimien edessä samoin kuin oman heikkoutensa tajuaminen sairauden ja kuoleman vitsausten edessä pakottivat villi-ihmisen etsimään apua aineellisen yläpuolella olevasta maailmasta, jonka hän epämääräisesti hahmotti mielessään näiden elämän salaperäisten kohtalonvaiheiden lähteeksi.
86:4.1 (952.7) Käsitys kuolevaisen ihmisen persoonallisuuden siitä puolesta, joka ylittää aineellisen tason, syntyi jokapäiväiseen elämään kuuluvien tapahtumien ja toisaalta aaveunien tiedostamatta ja puhtaasti sattumalta tapahtuneesta yhdistymisestä. Sellainen tapaus, että useat heimon jäsenet näkivät samanaikaisesti unta edesmenneestä päälliköstään, näytti muodostavan vakuuttavan todisteen vanhan päällikön jossakin hahmossa todellakin tapahtuneesta paluusta. Tämä oli kaikki hyvin todellista villille, joka tavallisesti heräsi tällaisista unista hikeä valuen, vavisten ja kirkuen.
86:4.2 (953.1) Se, että usko tulevaan olemassaoloon sai alkunsa unista, selittää, miksi näkymättömät olevaiset pyritään aina hahmottamaan mielessä näkyviin olevaisiin liittyvin käsittein. Ja ennen pitkää tämä unessa nähdystä aaveesta juontuva uusi tulevan elämän käsite alkoi toimia biologiseen itsesäilytysviettiin liittyvän kuolemanpelon tehokkaana vastalääkkeenä.
86:4.3 (953.2) Alkuaikojen ihminen oli myös varsin kiinnostunut henkäyksestään, eritoten kylmässä ilmanalassa, jossa se uloshengitettäessä näkyi pilvenä. Elämän henkäystä pidettiin sinä ainoana ilmiönä, joka erottaa elävät ja kuolleet. Ihminen tiesi, että henki saattoi lähteä ruumiista, ja hänen näkemänsä unet nukkuessa suoritetuista kaikenlaisista kummallisista asioista saivat hänet vakuuttuneeksi siitä, että ihmisolennossa oli jotakin aineetonta. Kaikkein alkeellisin idea ihmisen sielusta – aave – johdateltiin henkäys–uni-ajatusrakennelmasta.
86:4.4 (953.3) Villi-ihminen käsitti itsensä lopulta kaksoisolennoksi: ruumiiksi ja henkäykseksi. Kun hengityksestä vähennettiin ruumis, jäljelle jäi henki, aave. Vaikka aaveilla eli hengillä oli selkeästi inhimillinen alkuperä, niitä pidettiin silti ihmisen yläpuolella olevina. Ja tämä usko ruumiittomien henkien olemassaoloon tuntui antavan selityksen epätavallisen, tavallisuudesta poikkeavan, harvinaisen ja selittämättömän esiintymiselle.
86:4.5 (953.4) Alkukantainen oppi kuolemanjälkeisestä eloonjäämisestä ei ollut välttämättä uskoa kuolemattomuuteen. Olennot, jotka eivät osanneet laskea kahtakymmentä pidemmälle, osasivat tuskin kuvitella äärettömyyttä ja ikuisuutta. Pikemminkin he ajattelivat, että oli toistuvia ruumiillistumisia.
86:4.6 (953.5) Oranssi rotu oli erityisen taipuvainen uskomaan sielunvaellukseen ja jälleensyntymiseen. Tämä jälleensyntymisen idea oli peräisin siitä, että jälkeläisissä havaittiin heidän esivanhemmistaan muistuttavia perinnöllisiä piirteitä ja ominaisuuksia. Tapa antaa lapsille isovanhempien ja muiden esivanhempien nimiä johtui uskosta jälleensyntymiseen. Jotkin myöhempien aikojen rodut uskoivat, että ihminen kuoli kolmesta seitsemään kertaa. Tämä uskomus (jäänne Aatamin opetuksista, jotka koskivat mansiomaailmoja) ja monia muita ilmoitususkonnon jälkiä on havaittavissa kahdennenkymmenennen vuosisadan luonnonkansojen muutoin järjettömissä opinkappaleissa.
86:4.7 (953.6) Helvetin tai tulevan rangaistuksen käsitteet eivät kuuluneet alkuaikojen ihmisen ajatusmaailmaan. Villi-ihminen näki tulevan elämän nykyisen kaltaisena, paitsi että siitä huono onni tyystin puuttui. Myöhemmin muodostui käsitys, jonka mukaan hyvillä ja pahoilla vainajahengillä oli eri kohtalot: taivas ja helvetti. Mutta kun monet alkukantaiset rodut uskoivat ihmisen siirtyvän seuraavaan elämään täsmälleen sellaisena kuin hän jätti tämän elämän, ajatus vanhaksi ja raihnaiseksi tulemisesta ei niitä suurestikaan kiehtonut. Ikääntyneet ihmiset pitivät paljon parempana, että heidät surmattiin, ennen kuin he kävivät liian heikoiksi.
86:4.8 (953.7) Miltei jokaisella ryhmällä oli erilainen käsitys aavesielun kohtalosta. Kreikkalaiset uskoivat, että heikoilla ihmisillä täytyi olla myös heikko sielu, niinpä he keksivät Hadeksen tällaisten aneemisten sielujen vastaanottoon sopivaksi paikaksi. Näillä heiveröisillä yksilöillä uskottiin myös olevan lyhyempi varjo kuin muilla. Alkuaikojen andiitit ajattelivat vainajahenkiensä palaavan esi-isiensä kotikonnuille. Kiinalaiset ja egyptiläiset uskoivat muinoin, että sielu ja ruumis pysyivät yhdessä. Egyptiläisillä tämä johti huolelliseen haudanrakentamiseen ja ponnistuksiin ruumiin säilyttämiseksi. Nykyiskansatkin pyrkivät yhä estämään vainajien ruumiin hajoamisen. Heprealaiset kuvittelivat, että yksilön haamumainen kaksoiskappale laskeutui alas sheoliin, josta se ei enää kyennyt palaamaan elävien maahan. Tällaisen tärkeän ja edistystä merkitsevän uudistuksen he tekivät oppiin sielun kehittymisestä.
86:5.1 (953.8) Ihmisen aineetonta puolta on kutsuttu useilla eri nimillä: aave, henki, varjo, haamu, harhama – ja viimeksi sielu. Sielu on alkuaikojen ihmisen unessa näkemä kaksoisolento. Se oli joka suhteessa tarkalleen kuolevaisen itsensä kaltainen, paitsi että se ei reagoinut kosketukseen. Usko unien kaksoisolentoihin johti suoraa tietä sellaiseen käsitykseen, että kaikilla olevaisilla, sekä elollisilla että elottomilla, oli sielu niin kuin ihmisilläkin. Tämä käsitys oli omiaan säilyttämään pitkään uskomukset luonnonhengistä. Eskimot kuvittelevat yhä, että jokaisella luonnonkohteella on henki.
86:5.2 (954.1) Aavesielu oli kuultavissa ja nähtävissä, muttei kosketeltavissa. Rodun unielämä kehitti ja laajensi vähitellen tämän kehittyvän henkimaailman toimintoja niin, että kuolemaa lopulta pidettiin ”hengen heittämisenä”. Kaikki primitiiviset heimot – juuri ja juuri eläimen tason yläpuolella olevia lukuun ottamatta – ovat kehittäneet jonkinlaisen sielukäsitteen. Sivilisaation edistyessä tämä taikauskoinen sielukäsitys häviää, ja ihminen on kokonaan riippuvainen ilmoituksesta ja henkilökohtaisesta uskonnollisesta kokemuksesta, jotta hänelle muodostuisi uusi käsitys sielusta Jumalaa tuntevan kuolevaisen mielen ja siinä asustavan jumalallisen hengen, Ajatuksensuuntaajan, yhteisenä luomuksena.
86:5.3 (954.2) Alkuaikojen kuolevaiset eivät tavallisesti osanneet tehdä eroa ihmisessä asustavan hengen käsitteen ja evolutionaarisluontoisen sielun käsitteen välillä. Villi-ihminen oli varsin epätietoinen sen suhteen, oliko aavesielu peräisin ruumiista vai oliko se jokin ulkopuolinen ruumista vallassaan pitävä vaikuttaja. Järkevän ajattelun puuttuminen hämmentävän ilmiön edessä selittää karkeat epäjohdonmukaisuudet villi-ihmisen käsityksissä sielusta, aaveista ja hengistä.
86:5.4 (954.3) Sielun ajateltiin kuuluvan ruumiiseen niin kuin tuoksu kuuluu kukkaseen. Muinaiset ihmiset uskoivat, että sielu voisi eri tilanteissa poistua ruumiista, esimerkiksi:
86:5.5 (954.4) 1. Tavallisessa ja ohimenevässä pyörtymisessä.
86:5.6 (954.5) 2. Nukkuessa, luonnollisessa unennäössä.
86:5.7 (954.6) 3. Koomassa sekä sairauksiin ja onnettomuuksiin liittyvässä tiedottomuuden tilassa.
86:5.8 (954.7) 4. Kuolemassa, pysyvässä poistumisessa.
86:5.9 (954.8) Villi-ihminen piti aivastamista sielun tuloksettomana yrityksenä karata ruumiista. Hereillä ja varuillaan ollessaan ruumis kykeni torjumaan sielun pakoyrityksen. Myöhempinä aikoina esitettiin aivastuksen perään aina jokin uskonnollinen lausahdus, kuten ”siunatkoon!”
86:5.10 (954.9) Jo varhaisessa evoluution vaiheessa katsottiin nukkuminen todisteeksi siitä, että aavesielu saattoi olla poissa ruumiista, ja uskottiin, että se voitiin kutsua takaisin lausumalla tai huutamalla nukkujan nimeä. Muissa tajuttomuustiloissa sielun ajateltiin loitonneen kauemmaksi, kenties jopa yrittävän paeta lopullisesti eli uhkaavan kuolemalla. Unia pidettiin kokemuksina, joita sielu sai nukkumisen aikana sen ollessa tilapäisesti poissa ruumiista. Villi-ihminen uskoo uniensa olevan aivan yhtä todellisia kuin on mikä tahansa hänen kokemusmaailmansa ilmiö valvetilan aikana. Entisaikojen ihmiset ottivat tavakseen herättää nukkujat vähin erin, jotta sielulla olisi aikaa palata ruumiiseen.
86:5.11 (954.10) Ihmiset ovat kautta aikojen tunteneet kauhunsekaista kunnioitusta öisiä harhanäkyjä kohtaan, eivätkä heprealaiset muodostaneet tässä suhteessa poikkeusta. Mooseksen tätä käsitystä vastustavista kielloista huolimatta he uskoivat vilpittömästi Jumalan puhuttelevan heitä unen aikana. Ja Mooses oli oikeassa, sillä tavalliset unet eivät ole se menetelmä, jota hengellisen maailman persoonallisuudet käyttävät pyrkiessään saamaan yhteyden aineellisiin olentoihin.
86:5.12 (954.11) Muinaisaikojen ihmiset uskoivat, että sielut kykenivät asettumaan eläimiin tai jopa elottomiin kappaleisiin. Käsitys huipentui ihmissusikäsityksen kaltaisiin ideoihin eläimeensamastumisesta. Henkilö voi päiväsaikaan olla lainkuuliainen kansalainen, mutta kun hän vaipui uneen, hänen sielunsa saattoi asettua suteen tai johonkin muuhun eläimeen ja hiiviskellä öisillä saalistusretkillä.
86:5.13 (955.1) Alkukantaiset ihmiset luulivat sielun liittyvän hengitykseen ja sielun ominaisuuksia voitavan antaa tai siirtää henkäyksen avulla. Urhea päällikkö saattoi henkäistä vastasyntyneen lapsen päälle ja antaa lapselle sillä tavoin rohkeutta. Ehdokkaiden päälle hengittäminen kuului alkukristittyjen keskuudessa Pyhän Hengen lahjoittamistoimitukseen. Psalminkirjoittaja sanoi: ”Herran sanalla ovat taivaat tehdyt, ja kaikki niiden joukot hänen suunsa henkäyksellä.” Pitkän aikaa oli tapana, että vanhin poika yritti siepata kuolevan isänsä viimeisen henkäyksen.
86:5.14 (955.2) Myöhemmin alettiin pelätä ja kunnioittaa varjoa siinä kuin henkäystäkin. Omaa veden pinnasta heijastuvaa kuvajaista pidettiin toisinaan sitäkin todisteena kaksoisminästä, ja peileihin suhtauduttiin taikauskoisella kammolla. Monet sivistyneet henkilöt kääntävät vielä nykyisinkin peilin seinään päin kuolemantapauksen sattuessa. Jotkin takapajuiset heimot uskovat yhä, että kuvien, piirustusten, pienoismallien tai veistosten tekeminen poistaa ruumiista koko sielun tai sen osan. Kuvien tekeminen on sen vuoksi kiellettyä.
86:5.15 (955.3) Sielun ajateltiin yleisesti samastuvan henkäykseen, mutta monet kansat sijoittivat sielun myös päähän, tukkaan, sydämeen, maksaan, vereen ja ihraan. Ilmaus ”Aabelin veri huutaa minulle maasta” tuo julki entisaikaan vallinneen uskomuksen, jonka mukaan henki oli veressä. Seemiläiset opettivat sielun asuvan ruumiin rasvakerroksissa, ja eläinrasvan syöminen oli monien ryhmien keskuudessa tabu. Pääkallonmetsästys oli keino saada haltuunsa vihollisen sielu, samanlainen keino oli myös päänahan nylkeminen. Silmiä on viime aikoinakin pidetty sielun peileinä.
86:5.16 (955.4) Ne, jotka kannattivat oppia kolmesta tai neljästä sielusta, uskoivat yhden sielun menettämisen merkitsevän epämukavuutta, kahden menetys merkitsi sairautta, kolmen menetys kuolemaa. Yksi sieluista eli hengityksessä, yksi päässä, yksi hiuksissa ja yksi sydämessä. Sairaita neuvottiin kuljeksimaan ulkosalla, sillä toivottiin, että he voisivat siepata takaisin harhateille joutuneen sielunsa. Mahtavimpien poppamiesten oletettiin vaihtavan sairastuneen henkilön sairaan sielun uuteen sieluun – kysymyksessä oli ”uusi syntymä”.
86:5.17 (955.5) Badonanin lapset kehittelivät uskomuksen kahdesta sielusta: henkäys ja varjo. Alkuaikojen nodiittirodut katsoivat ihmisen koostuvan kahdesta persoonasta: sielusta ja ruumiista. Tämä inhimillisen olemassaolon filosofia heijastui myöhemmin kreikkalaisten näkemyksessä. Kreikkalaiset itse uskoivat kolmeen sieluun; vegetatiivinen sielu asui vatsassa, animaalinen sielu sydämessä ja intellektuaalinen sielu päässä. Eskimot uskovat, että ihmisessä on kolme osaa: ruumis, sielu ja nimi.
86:6.1 (955.6) Ihminen sai perinnöksi luonnonympäristön, hän hankki itselleen sosiaalisen ympäristön ja kuvitteli vainajahenkiympäristön. Valtio on ihmisen reaktio luonnonympäristöönsä, koti on reaktio hänen sosiaaliseen ympäristöönsä, kirkko on reaktio hänen kuvitteelliseen aaveympäristöönsä.
86:6.2 (955.7) Ihmiskunnan historian alkuvaiheessa alettiin jo yleisesti uskoa kuvitteellisen aaveiden ja henkien maailman todellisuuteen, ja tästä vastikään kuvitelmissa luodusta maailmasta tuli primitiivisen yhteisön mahtitekijä. Koko ihmiskunnan mentaalinen ja moraalinen elämä muuntui kaikiksi ajoiksi tämän uuden, ihmisen ajatteluun ja toimintaan vaikuttaneen tekijän ilmaantumisen myötä.
86:6.3 (955.8) Tähän harhaiseen ja tietämättömyyttä heijastavaan pääolettamukseen kuolevaisten tuntema pelko on ahdannut koko primitiivisten kansojen myöhemmän taikauskon ja uskonnon. Se oli ihmisen ainoa uskonto aina jumalallisen ilmoituksen aikoihin saakka, eikä monilla maailman roduilla tänä päivänäkään ole kuin tällainen karkea kehitysuskonto.
86:6.4 (955.9) Kehityksen edetessä hyvä onni alettiin yhdistää hyviin henkiin ja huono onni pahoihin henkiin. Epämukavuutta, jonka aiheutti pakosta tapahtunut mukautuminen muuttuvaan ympäristöön, pidettiin huonona onnena, henkiaaveiden tyytymättömyyden osoituksena. Alkukantainen ihminen kehitti synnynnäisestä palvonnantarpeestaan sekä väärin ymmärtämästään sattumasta vähin erin uskonnon. Sivistynyt ihminen luo vakuutusjärjestelyjä tällaisten sattumanvaraisten tapahtumien vaikutuksesta selvitäkseen; nykyajan tiede panee vakuutusmatemaatikon matemaattisine laskelmineen kuvitteellisten henkien ja oikukkaiden jumalten tilalle.
86:6.5 (956.1) Jokainen sukupolvi hymyilee esivanhempiensa hupsuille ja taikauskoisille käsityksille samalla silti yhä sellaisia ajattelussa ja palvonnassa esiintyviä harhaluuloja vaalien, jotka vuorostaan antavat valistuneelle jälkimaailmalle aiheen jatkaa hymyilyä.
86:6.6 (956.2) Mutta alkukantaisen ihmisen mielen valtasivat vihdoin ajatukset, jotka ylittivät kaikki hänen synnynnäiset, biologiset tarpeensa; ihminen oli lopultakin kehittämäisillään elämäntavan, joka perustui sellaiseen, joka oli enemmän kuin pelkkää aineellisiin ärsykkeisiin reagoimista. Alkeellisen filosofisen elämänohjeen idut olivat ilmaantumassa. Yliluonnollinen elämän käyttäytymisnormi oli ilmaantumaisillaan, sillä jos henkiaave vihoissaan aiheutti huonoa onnea ja hyväntuulisena aiheutti hyvää onnea, niin ihmisen käyttäytyminen oli sovitettava sen mukaisesti. Oikean ja väärän käsitteet olivat lopultakin kehkeytyneet. Ja tämä kaikki tapahtui jo kauan ennen kuin maailmalle oli esitetty yhtäkään ilmoitusta.
86:6.7 (956.3) Näiden käsitteiden ilmaantumisen myötä alkoi pitkä ja turhia uhreja vaatinut ponnistelu alati tyytymättömien henkien lepyttämiseksi, orjallinen sidonnaisuus evoluutionmukaiseen uskonnolliseen pelkoon. Alkoi tuo hautojen ja temppeleiden rakentamisessa, uhrilahjoina ja papistojen ylläpitona hukkaan heitetty inhimillisten ponnistelujen pitkään jatkunut tuhlailu. Se oli hirveä ja kammottava hinta maksettavaksi, mutta se kannatti maksaa, koska sillä keinoin ihminen hankki luonnollisen tietoisuuden siitä, mikä oli minkäkin suhteen oikein, mikä oli väärin. Inhimillinen etiikka syntyi!
86:7.1 (956.4) Villi-ihmisellä oli tarve tuntea itsensä turvatuksi, ja siksi hän auliisti maksoi huonoa onnea vastaan kirjoitetusta maagisesta vakuutuskirjastaan pelkona, taikauskona, kauhuna ja papeille annettuina lahjoina vaaditut raskaat vakuutusmaksut. Alkukantainen uskonto oli yksinkertaisesti metsien vaaroja vastaan otetun vakuutuksen vakuutusmaksujen suoritus; sivistynyt ihminen suorittaa aineellisia vakuutusmaksuja tuotantoelämässä sattuvien onnettomuuksien ja nykyajan elintapojen aiheuttamien hätätapausten varalle.
86:7.2 (956.5) Nyky-yhteiskunta on siirtämässä vakuutustoimintaa pois pappien ja uskonnon valtapiiristä ja antamassa sen taloudellisen toimipiirin huostaan. Uskonto keskittyy yhä enemmän haudantakaisen elämän vakuuttamiseen. Nykyajan ihmiset, ainakaan ne jotka ajattelevat, eivät enää maksa turhia vakuutusmaksuja onnea hallitakseen. Uskonto on vähitellen astumassa korkeammille filosofisille tasoille, jos sitä verrataan sen entiseen tehtävään, joka oli eräänlainen vakuutusjärjestely huonoa onnea vastaan.
86:7.3 (956.6) Mutta nämä muinaiset uskontokäsitykset estivät ihmisiä tulemasta fatalisteiksi ja toivottoman pessimistisiksi; he nimittäin uskoivat voivansa tehdä edes jotakin vaikuttaakseen kohtaloonsa. Aaveidenpelkoon perustunut uskonto juurrutti ihmisten mieleen, että heidän oli säädeltävä käyttäytymistään, että oli olemassa ihmisen kohtaloa hallitseva aineellisen maailman yläpuolella oleva maailma.
86:7.4 (956.7) Meidän aikamme sivistyneet rodut ovat nyt pääsemässä huonon onnen ja olemassaoloon kuuluvien tavanomaisten eriarvoisuuksien selityksenä esitetystä aaveidenpelosta. Ihmiskunta on vapautumassa orjuudesta, joka johtui siitä, että huono onni selitettiin aavehenkien toiminnasta johtuvaksi. Mutta kun ihmiset ovat luopumassa erheellisestä opista, jonka mukaan elämän hankaluudet olisivat henkien aiheuttamia, he samalla osoittavat hämmästyttävää halukkuutta hyväksyä lähes yhtä harhainen opetus, joka kehottaa heitä panemaan kaikki inhimilliset eriarvoisuudet poliittisten epäkohtien, sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden ja teollisen kilpailun syyksi. Mutta uusi lainsäädäntö, lisääntyvä ihmisrakkaus ja enentyvä teollinen uudelleenjärjestely, olkoot ne sinänsä ja itsessään miten hyviä tahansa, eivät korjaa syntymässä saatuja edellytyksiä eivätkä elämiseen liittyviä sattumuksia. Vain tosiasiain ymmärtäminen ja luonnonlakien puitteissa tapahtuva viisas olosuhteiden säätely tekevät ihmiselle mahdolliseksi saada, mitä hän haluaa, ja välttyä sellaiselta, mitä hän ei halua. Tieteellinen tietämys, joka johtaa tieteenmukaiseen toimintaan, on ainoa niin kutsuttujen sattumanvaraisten vastoinkäymisten vastalääke.
86:7.5 (957.1) Tuotantotoiminta, sota, orjuus ja siviilihallinto syntyivät reaktiona ihmisen sosiaaliseen kehitykseen hänen luonnollisessa ympäristössään. Uskonto sai alkunsa samalla tavoin hänen reaktionaan kuvitteellisen aavemaailman harhaiseen ympäristöön. Uskonto oli itsesäilytysvietin mukainen evolutionaarinen kehitystulos, ja sillä on ollut vaikutusta siitäkin huolimatta, että se alun perin perustui harhakäsitykseen ja oli äärimmäisen epäloogista.
86:7.6 (957.2) Väärän pelon väkevällä ja kunnioitusta herättävällä voimalla alkukantainen uskonto muokkasi ihmismielen maaperää alkuperältään yliluonnollisen, aidosti hengellisen vaikuttajan – Ajatuksensuuntaajan – lahjoittamista varten. Ja aina siitä lähtien ovat jumalalliset Suuntaajat uurastaneet muuntaakseen jumalanpelon jumalanrakkaudeksi. Evoluutio saattaa olla hidasta, mutta se on erehtymättömän tehokasta.
86:7.7 (957.3) [Esittänyt muuan Nebadonin Iltatähti.]
Urantia-kirja
Luku 87
87:0.1 (958.1) AAVEKULTTI kehittyi vastapainoksi huonoa onnea merkitseville epävarmuustekijöille. Sen alkeelliset uskonnolliset menot olivat huonoa onnea kohtaan tunnetun pelon ja hillittömän kuolleidenkammon lieveilmiö. Millään näistä alkuaikojen uskonnoista ei ollut paljonkaan tekemistä Jumaluuden tunnustamisen tai ihmisen yläpuolella olevalle osoitettavan kunnioituksen kanssa. Niiden riitit olivat enimmäkseen negatiivisia, sillä niiden tarkoituksena oli aaveiden karttaminen, karkottaminen tai pakottaminen. Aavekultti ei ollut sen kummempaa kuin vakuutus onnettomuutta vastaan. Sillä ei ollut mitään tekemistä sellaisen sijoituksen kanssa, joka tehdään tulevaisuudessa saatavien korkeampien voittojen toivossa.
87:0.2 (958.2) Ihminen on painiskellut aavekultin kanssa pitkään ja katkerasti. Mikään ei ihmisen historiassa ole omiaan herättämään enemmän sääliä kuin tämä kuva ihmisestä viheliäisen aavehenkipelon orjuudessa. Tämän samaisen pelon syntymisen myötä ihmiskunta alkoi nousta uskonnollisen kehityksen ylämäkeä. Ihmisen mielikuvitus nosti ankkurin itseyden rannoilta ja hän tulee löytämään uuden ankkuripaikan vasta päätyessään käsitykseen oikeasta Jumaluudesta, todellisesta Jumalasta.
87:1.1 (958.3) Kuolemaa pelättiin siksi, että kuolema merkitsi taas uuden vainajahengen vapautumista fyysisestä ruumiistaan. Entisaikojen ihmiset tekivät parhaansa estääkseen kuoleman, välttyäkseen siltä vaivalta, jota kamppailu uuden aaveen kanssa merkitsi. Heillä oli aina tavaton huoli saada aave lähtemään kuolinpaikalta, aloittamaan matkansa manan majoille. Aavetta pelättiin ennen kaikkea, silloin kun se oli oletetussa siirtymävaiheessa kuolinhetkellä tapahtuvan ilmaantumisensa ja myöhemmin seuraavan aaveiden kotimaahan lähdön välillä. Aaveiden kotimaa oli epämääräisen ja alkeellisen käsityksen mukaan jokin taivaantapainen.
87:1.2 (958.4) Vaikka villi-ihminen uskoi, että aaveilla oli yliluonnollisia kykyjä, hän ei silti kuvitellut, että niillä oli yliluonnollista älykkyyttä. Monia kikkoja ja salajuonia käytettiin pyrittäessä hämäämään ja petkuttamaan aaveita. Sivistynytkin ihminen luottaa vielä kovasti sellaiseen toivoon, että hurskauden ulkonainen osoittaminen onnistuisi jollakin tavoin pettämään jopa kaikkitietävää Jumaluutta.
87:1.3 (958.5) Alkukantaiset ihmiset pelkäsivät sairautta, sillä he huomasivat sen toimivan usein kuoleman airuena. Ellei heimon poppamies onnistunut parantamaan sairauden kourissa taistelevaa yksilöä, sairas siirrettiin tavallisesti pois perheen majasta ja vietiin pienempään majaan tai jätettiin taivasalle tekemään kuolemaa omissa oloissaan. Talo, jossa kuolema oli vieraillut, tavallisesti hävitettiin. Ellei näin tehty, sitä joka tapauksessa aina karteltiin. Ja tämä pelko esti alkuaikojen ihmistä rakentamasta lujia asumuksia. Se soti myös pysyvien kylien ja kaupunkien perustamista vastaan.
87:1.4 (958.6) Villi-ihmiset istuivat koko yön valveilla juttelemassa, aina kun joku suvun jäsen oli kuollut. He pelkäsivät itsekin kuolevansa, jos vaipuisivat uneen ruumiin läheisyydessä. Ruumiista saatu tartunta teki vainajienpelon oikeutetuksi, ja kaikki kansanheimot ovat jonain aikana harjoittaneet mutkikkaita puhdistautumismenoja, joiden tarkoituksena oli puhdistaa kuolleen kanssa kosketuksiin joutunut henkilö. Entisajan ihmiset uskoivat, että ruumiin ympärillä piti olla valoa, ruumista ei koskaan saanut jättää pimeään. Kahdennellakymmenennellä vuosisadalla poltetaan yhä kynttilöitä kuolinhuoneissa, ja ihmiset istuvat edelleenkin valvojaisia. Niin kutsuttu sivistynyt ihminen on tuskin vieläkään täysin poistanut ruumiidenpelkoa elämänfilosofiastaan.
87:1.5 (959.1) Mutta kaikesta tästä pelosta huolimatta ihmiset koettivat edelleenkin petkuttaa vainajahenkeä. Ellei kuolinmajaa hävitetty, niin ruumis vietiin pois seinään tehdystä aukosta, ei koskaan oven kautta. Tällaiset toimenpiteet suoritettiin aaveen hämäämiseksi, sen paikallaviipyilemisen estämiseksi ja sen poissapysymisen varmistamiseksi. Saattoväki palasi hautajaisista myös eri tietä, jottei vainajahenki seuraisi mukana. Kulkusuunnan vaihtamista ja kymmeniä muita metkuja käytettiin varmistamaan, ettei aave enää nousisi haudasta. Aavetta petkuttaakseen sukupuolet vaihtoivat usein keskenään vaatteita. Surupukujen tarkoituksena oli jälkeenjääneiden tekeminen tunnistamattomiksi. Myöhemmin niiden tarkoituksena oli kunnioituksen osoittaminen vainajalle ja aaveiden lepyttäminen sillä keinoin.
87:2.1 (959.2) Aaveiden lepyttelyyn tähtäävä kielteinen toimintaohjelma esiintyi uskonnon piirissä jo kauan ennen henkien pakottamista ja henkien puoleen kääntymistä merkitsevää myönteistä toimintaohjelmaa. Ihmisen ensimmäiset palvontatoimet kuuluivat ilmiöinä puolustautumisen, eivät kunnioittamisen piiriin. Nykyajan ihminen katsoo viisaaksi ottaa palovakuutuksen. Villi-ihminen piti samalla tavoin viisauden osoituksena sitä, että hän hankki vakuutuksen vainajahenkien aiheuttamaa huonoa onnea vastaan. Tämän suojan varmistamistoimista muodostuivat aavekultin menettelytavat ja rituaalit.
87:2.2 (959.3) Yhteen aikaan ajateltiin, että vainajahengen suuri toive oli tulla pikaisesti ”pois manatuksi”, niin että se voisi kenenkään häiritsemättä jatkaa matkaansa manan majoille. Jokainen aaveen poismanaamisrituaalin suorituksessa sattunut virhe tai elävien toimissa tapahtunut laiminlyönti viivytti auttamattomasti vainajahengen kulkua aaveiden maahan. Sellaisen uskottiin olevan vainajahengestä epämieluisaa, ja suuttuneen aaveen oletettiin olevan onnettomuuden, huonon onnen ja epäonnen alkulähde.
87:2.3 (959.4) Hautajaismenot saivat alkunsa siitä, että ihminen koetti suostutella aavesielua lähtemään tulevaan kotiinsa, ja ruumissaarnan alkuperäisenä tarkoituksena oli antaa uudelle vainajahengelle neuvoja siitä, miten sinne pääsee. Tapana oli varustaa ruokaa ja vaatteita aaveen matkaa varten, ja nämä tavarat pantiin hautaan tai sen lähelle. Villi-ihminen uskoi, että ”aaveen poismanaaminen” – sen saaminen pois haudan läheisyydestä – kesti kolmesta päivästä yhteen vuoteen. Eskimot uskovat vieläkin, että sielu viipyy ruumiin vaiheilla kolme päivää.
87:2.4 (959.5) Kuolemantapauksen jälkeen noudatettiin hiljaisuutta eli suruaikaa, jottei aave houkuttautuisi palaamaan taas kotiin. Itsensäkiduttaminen, viiltely, oli yleinen suremismuoto. Monet edistyneet opettajat yrittivät lopettaa sellaisen, mutta he eivät siinä onnistuneet. Paastoamisen ja muiden kieltäymysmuotojen oletettiin olevan aaveiden mieleen, nämä kun nauttivat elävien vaivoista väijyessään elävien lähellä siirtymävaiheen aikana, ennen varsinaista manalaanlähtöään.
87:2.5 (959.6) Pitkät ja tavan takaa toistuneet suruajan toimettomuusjaksot olivat eräs sivilisaation edistymisen tiellä olleista suurista esteistä. Joka vuosi tuhlattiin kirjaimellisesti viikkoja ja jopa kuukausia tähän tuottamattomaan ja hyödyttömään suremiseen. Ammattimaisten surijoiden palkkaaminen hautajaistilaisuuksiin osoittaa, että sureminen oli rituaali, ei surun osoittamista. Nykyihmiset saattavat surra vainajia tuntemansa kunnioituksen ja kokemansa menetyksen johdosta, mutta muinaisajan ihmiset tekivät sen pelosta.
87:2.6 (959.7) Vainajien nimiä ei koskaan lausuttu ääneen. Itse asiassa ne usein poistettiin puhekielestä. Tällaisista nimistä tuli tabu, ja näin kielet kaiken aikaa köyhtyivät. Käytäntö johti lopulta symbolisen puhetavan ja kielikuvia viljelevän ilmaisutavan yleistymiseen: käytettiin sellaisia kiertoilmaisuja kuin ”nimi tai päivä, jota ei koskaan mainita”.
87:2.7 (960.1) Muinaiset ihmiset olivat niin innokkaita pääsemään eroon aaveesta, että he tarjosivat sille kaikkea, mitä se olisi saattanut eläessään haluta. Vainajahenget halusivat vaimoja ja palvelijoita. Varakas villimies odotti, että ainakin yksi orjavaimo haudattaisiin elävältä hänen kuollessaan. Myöhemmin tuli tavaksi, että leski teki itsemurhan aviomiehensä haudalla. Kun lapsi kuoli, kuristettiin usein äiti, täti tai isoäiti kuoliaaksi, jotta aikuinen vainajahenki tekisi seuraa lapsiaaveelle ja huolehtisi siitä. Ja ne, jotka näin luopuivat elämästään, tekivät sen yleensä auliisti. Oli pikemminkin niin, että jos he olisivat tapojen vastaisesti jääneet elämään, heidän tuntemansa pelko vainajahengen vihaa kohtaan olisi riistänyt heidän elämältään nekin harvat ilonaiheet, joista alkuaikojen ihmiset saivat nauttia.
87:2.8 (960.2) Oli tavanomaista, että kuolleen päällikön seuraksi surmattiin suuri joukko alamaisia. Orjat surmattiin heidän isäntänsä kuollessa, jotta he saattaisivat palvella tätä aaveiden maassa. Borneolaiset järjestävät vieläkin matkaopasseuralaisen: orja keihästetään kuoliaaksi, jotta hän kulkisi aaveena suoritettavan matkan kuolleen isäntänsä seurassa. Murhattujen henkilöiden aaveiden uskottiin ilahtuvan saadessaan murhaajiensa henget orjikseen. Tämä käsitys antoi ihmisille aiheen pääkallonmetsästykseen.
87:2.9 (960.3) Aaveiden oletettiin pitävän ruoantuoksusta, niinpä hautajaisjuhlien ruokauhrit olivat yhteen aikaan yleismaailmallisia. Tapa, jolla alkuaikoina esitettiin pöytärukous, oli sellainen, että henkien lepyttämiseksi heitettiin ruoanmurunen ennen ruokailua tuleen ja samalla mutistiin maaginen loitsu.
87:2.10 (960.4) Vainajien oletettiin käyttävän elinaikaisten työkalujensa ja aseidensa henkiä. Esineen rikkominen oli sen ”tappamista”, ja sillä keinoin vapautettiin esineen henki, jotta se siirtyisi palvelemaan aaveiden maassa. Omaisuusuhreja toimitettiin myös polttamalla tai hautaamalla. Muinaisaikainen hautajaistuhlailu oli suunnatonta. Myöhemmät rodut valmistivat paperista pienoismalleja ja korvasivat todelliset esineet ja henkilöt piirroksin näissä vainajalle osoitetuissa uhreissa. Sivilisaatio eteni suuresti, kun omaisuuden polttamisen ja hautaamisen sijalle tuli sukulaisten perimysoikeus. Irokeesi-intiaanit tekivät monia uudistuksia hautaustuhlauksen vähentämiseksi. Ja tämä omaisuuden säilyttäminen mahdollisti sen, että heistä tuli kaikkein mahtavimpia pohjoisen punaisten ihmisten keskuudessa. Nykyajan ihmisen ei enää oleteta pelkäävän vainajahenkiä, mutta käytäntö on voimakas, ja paljon maallista mammonaa kulutetaan yhä hautajaisrituaaleihin ja maahanpanijaismenoihin.
87:3.1 (960.5) Aavekultin edelleenkehittyminen johti väistämättä esivanhempien palvontaan, sillä siitä tuli se ketjun rengas, joka yhdisti tavalliset aaveet ja korkeammat henget, kehkeytymässä olleet jumalat. Alkuaikojen jumalat olivat yksinkertaisesti vain manan majoille siirtyneitä, kunniaan korotettuja ihmisiä.
87:3.2 (960.6) Esi-isienpalvonta oli alussa paremminkin pelkoa kuin palvontaa, mutta tällaiset uskomukset myötävaikuttivat kuitenkin ratkaisevasti aaveidenpelon ja -palvonnan edelleenleviämiseen. Alkuaikojen esi-isä-aavekulttien kannattajat pelkäsivät jopa haukotella, jottei vain pahansuopa henki olisi tällöin asettunut heidän ruumiiseensa.
87:3.3 (960.7) Lapseksiottokäytännön oli määrä varmistaa, että olisi joku toimittamassa kuolemanjälkeiset uhrit sielun rauhan ja etenemisen hyväksi. Villi-ihminen eli kanssaihmistensä aaveita peläten ja käytti vapaa-aikansa suunnittelemalla oman henkensä turvallista kulkua kuoleman jälkeen.
87:3.4 (960.8) Useimmat heimot järjestivät ainakin kerran vuodessa vainajien muistopäivän eli kaikkien sielujen juhlan. Roomalaisilla oli joka vuosi kaksitoista vainajahenkien juhlaa niihin liittyvine menoineen. Puolet vuoden päivistä oli omistettu jonkinlaisille juhlamenoille, jotka liittyivät näihin muinaisiin kultteihin. Muuan Rooman keisari yritti uudistaa tätä käytäntöä vähentämällä vuotuisten juhlapäivien lukumäärän 135:een.
87:3.5 (961.1) Aavekultin kehittyminen jatkui kaiken aikaa. Kun aaveiden kuviteltiin siirtyvän olemassaolon epätäydellisestä vaiheesta sen korkeimpaan vaiheeseen, samalla tavoin eteni myös itse kultti, joka päätyi lopulta henkien- ja jopa jumaltenpalvontaan. Mutta vaikka korkeimmista hengistä esitetyissä uskomuksissa ilmenikin erilaisuutta, kaikki heimot ja rodut ovat johonkin aikaan uskoneet aaveisiin.
87:4.1 (961.2) Aaveidenpelko oli maailman kaiken uskonnon alkulähde. Ja aikakaudesta toiseen monet heimot pysyttelivät vanhassa uskossa yhteen aaveiden luokkaan. Ne opettivat, että ihmisellä oli hyvä onni, kun aave oli hyvillään; hänellä oli huono onni, kun se oli vihoissaan.
87:4.2 (961.3) Kun aaveidenpelkoon pohjautuva kultti saavutti uusia ulottuvuuksia, tapahtui samalla korkeammantyyppisten henkien olemassaolon tunnustaminen, henkien, jotka eivät olleet samastettavissa suoralta kädeltä kehenkään yksittäiseen ihmiseen. Ne olivat jo valmistuneita tai kunniaan nostettuja vainajahenkiä, jotka olivat edenneet aaveiden maan rajojen tuolle puolen, korkeammalla oleviin henkien maan valtakuntiin.
87:4.3 (961.4) Käsitys kahdenlaisista henkiaaveista levisi hitaasti mutta varmasti maailman joka kolkkaan. Tämän uuden kaksijakoisen henkikäsityksen ei tarvinnut levitä heimolta heimolle, vaan se ilmaantui kaikkialla maailmassa omaehtoisesti. Avartuvaan evolutionaariseen mieleen vaikuttaessaan aatteen vaikutusvoima ei piile sen reaalisuudessa tai järkevyydessä, vaan pikemminkin sen elävyydessä sekä sen nopean ja yksinkertaisen käytäntöönsoveltamisen yleisyydessä.
87:4.4 (961.5) Vielä myöhemmin ihmisen mielikuvitus loi käsityksen sekä hyvistä että pahoista yliluonnollisista vaikuttajista, ja jotkut aaveet eivät kehittyneet koskaan hyvien henkien tasolle. Alkuaikojen aaveidenpelon yksihenkisyys kehittyi asteittain kaksihenkisyydeksi, uudeksi käsitykseksi maallisten asioiden näkymättömästä valvonnasta. Lopultakin sekä hyvä onni että huono onni nähtiin siten, että kummallakin oli omat säätelijänsä. Ja näistä kahdesta luokasta uskottiin, että huonoa onnea tuova ryhmä oli aktiivisempi ja lukuisampi.
87:4.5 (961.6) Kun oppi hyvistä ja pahoista hengistä lopulta kypsyi, siitä tuli kaikista uskonnollisista käsityksistä laajimmalle levinnyt ja sitkeähenkisin. Tämä dualismi merkitsi suurta uskonnollis-filosofista edistysaskelta, sillä se antoi ihmiselle mahdollisuuden selittää sekä hyvä onni että huono onni, ja samalla se antoi uskoa kuolevaisen yläpuolella oleviin olentoihin, jotka tiettyyn määrään saakka olivat käyttäytymisessään johdonmukaisia. Voitiin luottaa henkien olevan joko hyviä tai pahoja; niiden ei enää ajateltu olevan kokonaan kulloisestakin mielialastaan riippuvaisia, jollaisiksi kaikkein alkeellisimpien uskontojen yksihenkisyyden aikaiset vanhimmat aaveet kuviteltiin. Ihminen kykeni lopultakin muodostamaan käsityksen kuolevaisen yläpuolella olevista voimista, jotka olivat käytökseltään johdonmukaisia, ja tämän totuuden valkeneminen oli eräs kaikkein suurimerkityksisimpiä tapahtumia koko uskonnon kehityshistoriassa ja ihmisperäisen filosofian avartumisessa.
87:4.6 (961.7) Kehitysuskonto on maksanut kaksihenkisyyden käsityksestä silti hirvittävän hinnan. Ihmisen vanhin filosofia pystyi ratkaisemaan hengen muuttumattomuuden ja ajallisuudessa koettavan onnen vaihtelujen välisen ristiriidan vain olettamalla, että oli kahdenlaisia henkiä: toiset hyviä ja toiset pahoja. Ja vaikka tämä usko mahdollistikin sen, että ihminen kykeni saattamaan keskinäiseen sopusointuun sattuman vaihtelut ja käsityksen kuolevaisen yläpuolella olevista muuttumattomista voimista, on tämä oppi aina siitä lähtien tehnyt uskonnonharjoittajille vaikeaksi käsittää kosmista yhtenäisyyttä. Pimeyden voimat ovat yleensä vastustaneet kehitysuskonnon jumalia.
87:4.7 (962.1) Tähän kaikkeen sisältyvä traagisuus piilee siinä, että kun nämä ideat olivat juurtumassa ihmisen alkukantaiseen mieleen, tilanne oli todellisuudessa sellainen, ettei koko maailmassa ollut pahoja eikä riitasointuisia henkiä. Tällainen valitettava tilanne kehittyi vasta Caligastian kapinan jälkeen, ja se jatkui vain Helluntaihin asti. Käsitys hyvästä ja pahasta kosmisina rinnasteina on ihmisten filosofiassa vielä kahdennellakymmenennellä vuosisadallakin hyvinkin voimissaan, sillä useimmat maailman uskonnoista kantavat yhä tätä kulttuurin syntymämerkkiä kauan sitten taakse jääneiltä aavekulttien ilmaantumisen ajoilta.
87:5.1 (962.2) Alkukantainen ihminen näki asian niin, että hengillä ja aaveilla oli miltei rajattomat oikeudet muttei mitään velvollisuuksia. Henkien ajateltiin olevan ihmisestä sitä mieltä, että tällä oli moninaisia velvollisuuksia muttei mitään oikeuksia. Henkien uskottiin halveksivan ihmistä, koska tämän hengellisten velvollisuuksien täyttämiset jäivät alituiseen vajavaisiksi. Ihmiskunnan piirissä oli vallalla yleinen uskomus, että vainajahenget kantoivat pysyvää, palveluna maksettavaa veroa hintana siitä, etteivät ne puuttuneet ihmisten asioihin, ja vähäisinkin onnen pettäminen luettiin vainajahenkien toiminnan syyksi. Alkuaikojen ihmiset pelkäsivät niin kovasti sitä, että heiltä saattaisi epähuomiossa jäädä suorittamatta jokin jumalille kuuluva kunnianosoitus, että he kaikille tuntemilleen hengille uhrattuaan toimittivat täyteen varmuuteen päästäkseen vielä yhden kierroksen ”tuntemattomille jumalille”.
87:5.2 (962.3) Ja nyt yksinkertaisen aavekultin jälkeen seuraavat edistyneempään ja verrattain monimutkaiseen henkiaavekulttiin kuuluvat tavat, korkeampien henkien palvelu ja palvonta, sitä mukaa kun ne kehittyivät ihmisen alkukantaisessa mielikuvituksessa. Uskonnollisen seremoniakäytännön on pysyttävä henkien kehityksen ja edistymisen tasalla. Laajentuneessa kultissa ei ollut kysymys muusta kuin itsesäilytyskeinosta, jota harjoitettiin siinä mielessä, että uskottiin yliluonnollisiin olentoihin: sovittautumisesta henkiympäristöön. Teolliset ja sotilaalliset organisaatiot olivat sovittautumista luonnon- ja sosiaaliseen ympäristöön. Ja niin kuin avioliitto ilmaantui täyttämään kaksisukuisuudesta johtuvat tarpeet, niin kehittyi uskonnollinen organisaatio reaktiona siihen, että uskottiin korkeampiin henkivoimiin ja hengellisiin olentoihin. Uskonto edustaa ihmisen sovittautumista hänen omiin harhakäsityksiinsä sattuman mysteeristä. Henkienpelko ja myöhempi henkienpalvonta otettiin vakuutukseksi epäonnea vastaan, menestymisen vakuuskirjaksi.
87:5.3 (962.4) Villi-ihmisellä on hyvistä hengistä sellainen mielikuva, että nämä vain toimittelevat omia asioitaan eivätkä edellytä ihmisiltä juuri mitään. Pahat aaveet ja henget on sen sijaan pidettävä hyvällä tuulella. Niinpä primitiiviset kansanheimot kiinnittivät enemmän huomiota pahansuopiin aaveisiinsa kuin hyväntahtoisiin henkiinsä.
87:5.4 (962.5) Ihmisen menestymisen oletettiin herättävän pahoissa hengissä aivan erityisesti kateutta, ja kostaessaan ne käyttivät sellaista menetelmää, että ne iskivät takaisin jonkin inhimillisen välikäden kautta ja turvautumalla pahaan silmään. Tämä henkien välttämiseen liittynyt kultin vaihe kiinnitti paljon huomiota vehkeilyihin, joissa paha silmä oli mukana. Pahaa silmää kohtaan tunnettu pelko levisi lähes koko maailmaan. Kauniit naiset hunnutettiin, jotta heitä olisi varjeltu pahalta silmältä. Monet naiset, jotka halusivat, että heitä pidettäisiin kauniina, omaksuivat sittemmin saman tavan. Tämän pahoja henkiä kohtaan tunnetun pelon johdosta lasten sallittiin harvoin mennä ulos enää pimeäntulon jälkeen, ja alkuaikojen rukouksiin sisältyi aina pyyntö ”säästä meidät pahalta silmältä.”
87:5.5 (962.6) Koraanissa on yksi kokonainen luku, joka on omistettu pahalle silmälle ja maagisille loitsuille, ja juutalaiset uskoivat niihin täysin. Koko falloskultti ilmaantui puolustuskeinoksi pahaa silmää vastaan. Sukupuolielinten nimittäin ajateltiin olevan ainoa fetissi, joka voisi tehdä sen voimattomaksi. Pahan silmän käsitteestä saivat alkunsa ensimmäiset taikauskoiset käsitykset ennen syntymää tapahtuvasta lasten merkitsemisestä, äidin jättämistä jäljistä, ja tämä kultti oli aikoinaan lähes yleismaailmallinen.
87:5.6 (963.1) Kateus on syvällä istuva inhimillinen ominaisuus. Siksi alkuaikojen ihminen luki sen varhaisten jumaliensa syyksi. Ja koska ihminen oli aikanaan harrastanut aaveiden petkuttamista, hän ryhtyi pian pettämään henkiäkin. Hän sanoi: ”Jos henget ovat kateellisia kauneudestamme ja menestyksestämme, niin pilaamme ulkonäkömme ja puhumme väheksyvästi menestyksestämme.” Entisaikain nöyryys ei sen vuoksi ollut mitään itsensäalentamista vaan paremminkin yritys hämätä ja pettää kateellisia henkiä.
87:5.7 (963.2) Solvauksien syytäminen jonkin onnea tuovan tai suuresti rakastetun esineen tai henkilön päälle oli menetelmä, joka otettiin käyttöön haluttaessa estää henkiä tuntemasta kateutta ihmisen menestymistä kohtaan. Tapa väheksyä itseään tai perhettään koskevia mairittelevia huomioita sai alkunsa tällä tavoin, ja lopulta siitä kehittyivät sivistynyt vaatimattomuus, pidättyvyys ja kohteliaisuus. Samaisen tarkoituksen mukaisesti alkoi olla hyvän tavan mukaista näyttää rumalta. Kauneus herätti henkien kateuden. Se oli merkki, joka kavalsi ihmisessä piileväksi synnillistä ylpeyttä. Villi-ihminen halusi itselleen ruman nimen. Kultin tämä piirre haittasi suuresti taiteen edistymistä, ja maailma pysyi sen johdosta kauan aikaa synkkänä ja rumana.
87:5.8 (963.3) Henkikultin vallalla ollessa elämä oli parhaassakin tapauksessa uhkapeliä, tulos siitä, että henget hallitsivat. Yksilön tulevaisuus ei määräytynyt ponnistelun, uutteruuden eikä lahjakkuuden tuloksena, ellei oteta lukuun sitä, miten niitä voitiin käyttää vaikutettaessa henkiin. Henkienlepyttelyseremonioista muodostui raskas taakka. Ne tekivät elämästä ikävän, itse asiassa sietämättömän. Aikakaudesta toiseen, sukupolvesta sukupolveen rotu toisensa perään on yrittänyt parannella tätä yliaaveoppia, mutta mikään sukupolvi ei ole vielä koskaan rohjennut sitä kokonaan hylätä.
87:5.9 (963.4) Henkien aikeista ja tahdosta pyrittiin pääsemään selville enteiden, oraakkeleiden ja ennusmerkkien avulla. Ja näitä henkien viestejä tulkittiin ennustamisen, povaamisen, magian, tulikokeiden ja astrologian keinoin. Kultti oli kaikkinensa järjestelmä, jonka tarkoituksena oli lepyttää ja hyvitellä henkiä ja ostaa ne tämän naamioidun lahjonnan avulla suosiollisiksi.
87:5.10 (963.5) Ja näin kehittyi uusi ja laajempi maailmankatsomus, johon kuului seuraavia asioita:
87:5.11 (963.6) 1. Velvollisuus – se, mitä oli tehtävä henkien pitämiseksi suosiollisina tai ainakin puolueettomina.
87:5.12 (963.7) 2. Se, mikä on oikein – oikea käyttäytyminen ja oikeat seremoniat, joiden tarkoituksena oli saada henget ajamaan aktiivisesti yksilön etuja.
87:5.13 (963.8) 3. Totuus – henkien oikea ymmärtäminen ja oikea asenne niitä ja niin muodoin myös elämää ja kuolemaa kohtaan.
87:5.14 (963.9) Muinaisajan ihmiset eivät pelkkää uteliaisuuttaan pyrkineet saamaan tietoa tulevaisuudesta, vaan he halusivat myös välttyä huonolta onnelta. Ennustaminen oli yksinkertaisesti vain yritys välttyä harmilta. Unia pidettiin tuohon aikaan ennustuksellisina, samalla kun kaikkea epätavallista pidettiin enteenä. Ja vielä nykyäänkin ovat sivistyneiden rotujen vitsauksena uskomukset ennusmerkkeihin, enteisiin ja muihin entisaikain kehittyvän aavekultin jäänteisiin. Hitaasti, perin hitaasti on ihminen luopuva niistä menetelmistä, joiden avulla hän vähitellen ja tuskallisesti nousi elämän evoluution portaita ylöspäin.
87:6.1 (963.10) Kun ihmiset uskoivat vain aaveisiin, uskonnollinen rituaali oli henkilökohtaisempaa, ei kovinkaan organisoitua, mutta korkeampien henkien olemassaolon tunnustaminen teki välttämättömäksi ”korkeampien hengellisten menettelytapojen” käyttämisen, kun oltiin tekemisissä niiden kanssa. Tämä pyrkimys henkienlepytysmenetelmän parantamiseksi ja kehittämiseksi johti suoraa tietä henkiä vastaan suunnattujen puolustusjärjestelmien luomiseen. Ihminen tunsi itsensä tosiaankin avuttomaksi niiden voimien edessä, jotka vaikuttivat maiseen elämään, ja se, että hän tunsi alemmuutta, ajoi hänet koettamaan, löytyisikö jokin hyvitystä tarjoava järjestely, jokin menetelmä, joka tasoittaisi lähtökohtien erilaisuutta ihmisen yksipuolisessa taistelussa kosmosta vastaan.
87:6.2 (964.1) Kultin alkuaikoina ihmisen ponnistelut aaveiden toimintaan vaikuttamiseksi rajoittuivat lepyttelyyn, yrityksiin lahjuksia antamalla ostaa itsensä vapaaksi huonosta onnesta. Aavekultin kehityksen edettyä niin pitkälle, että muodostuivat käsitykset hyvistä ja pahoista hengistä, nämä seremoniat muuttuivat luonteeltaan myönteisemmiksi, pyrkimyksiksi saada osakseen hyvää onnea. Ihmisen uskonto ei enää ollut pelkästään negativistista, eikä hän tyytynyt pelkästään yritykseen päästä osalliseksi hyvästä onnesta, vaan hän alkoi ennen pitkää laatia suunnitelmia, joilla hän voisi pakottaa henget yhteistyöhön kanssaan. Uskonnonharjoittaja ei enää seissyt puolustuskyvyttömänä itse hahmottelemiensa henkihaamujen loputtomien vaatimusten edessä. Villi-ihminen alkaa keksiä aseita, joilla hän voi pakottaa henget toimimaan ja painostaa henget avuliaiksi.
87:6.3 (964.2) Ihmisen ensimmäiset puolustusponnistelut kohdistuivat aaveita vastaan. Elävät alkoivat aikojen kuluessa hahmotella menetelmiä, joilla vastustettaisiin kuolleita. Aaveiden peljättämiseksi ja karkottamiseksi kehiteltiin monia menetelmiä, joista mainittakoon seuraavat:
87:6.4 (964.3) 1. Pään irtileikkaaminen ja ruumiin sitominen hautaan.
87:6.5 (964.4) 2. Kuolintalon kivittäminen.
87:6.6 (964.5) 3. Kalmon kastroiminen tai sen säärien katkaiseminen.
87:6.7 (964.6) 4. Hautaaminen kivien alle, eräs nykyisen hautakivikäytännön alkulähteistä.
87:6.8 (964.7) 5. Polttohautaus, myöhempien aikojen keksintö aaveiden muodostaman harmin estämiseksi.
87:6.9 (964.8) 6. Ruumiin viskaaminen mereen.
87:6.10 (964.9) 7. Ruumiin jättäminen villieläinten syötäväksi.
87:6.11 (964.10) Arveltiin, että meteli häiritsisi ja pelottaisi aaveita, että kiljuminen, kellojensoitto ja rumpujenpäristys ajaisivat ne pois elävien ilmoilta. Ja tällaiset ikivanhat tavat ovat vieläkin käytäntönä vainajille pidettävissä ”valvojaisissa”. Pahanhajuisia keitoksia käytettiin epämieluisten henkien karkottamiseen. Vainajahengistä tehtiin hirveitä kuvapatsaita, jotta ne itsensä nähdessään pötkisivät kiireesti pakoon. Uskottiin, että koirat kykenivät havaitsemaan aaveiden lähestymisen ja että ne ulvomalla varoittivat sellaisesta. Uskottiin myös, että kukot kiekuisivat, kun vainajahenkiä oli lähellä. Kukonkuvan käyttäminen tuuliviirinä on tämän taikauskoisen käsityksen perua.
87:6.12 (964.11) Vettä pidettiin parhaana suojana aaveita vastaan. Pyhä vesi oli kaikkea muuta vettä parempaa. Se oli vettä, jossa papit olivat pesseet jalkansa. Sekä tulesta että vedestä uskottiin, että ne olivat vainajahengille ylittämätön este. Roomalaiset kantoivat vettä kolme kertaa ruumiin ympäri. Kahdennellakymmenennellä vuosisadalla ruumiin päälle pirskotetaan yhä pyhää vettä, ja hautausmaalla suoritettava käsienpesu on edelleenkin juutalainen rituaali. Kaste oli eräs myöhempien aikojen vesirituaalin ilmentymä, ja kylpeminen oli alkuaikoina uskonnollinen seremonia. Vasta viime aikoina kylpemisestä on tullut hygieeninen toimitus.
87:6.13 (964.12) Mutta ihminen ei jättänyt asiaa pelkästään aaveiden poiskarkottamisen asteelle, vaan uskonnollisen rituaalin ja muiden menetelmien avulla hän oli kohta yrittämässä henkien pakottamista toimintaan. Henkien poismanaaminen oli toisen hengen käyttämistä toisen hallitsemiseen tai karkottamiseen, ja tällaista taktiikkaa käytettiin myös aaveiden ja henkien pelotteluun. Kaksihenkisyyden mukainen käsitys hyvistä ja pahoista voimista tarjosi ihmiselle laajat mahdollisuudet yrittää yhden vaikuttajan usuttamista toista vaikuttajaa vastaan, sillä jos kerran väkevä mies kykeni kukistamaan heikomman, varmasti silloin myös väkevä henki pystyisi hallitsemaan vähäisempää aavetta. Alkuaikojen kiroileminen oli eräs pakottamismenetelmä, jonka tarkoituksena oli herättää vähäisemmissä hengissä suurta kauhua. Myöhemmin tämä tapa laajeni käytöltään niin, että kirouksia alettiin syytää myös vihamiesten päälle.
87:6.14 (965.1) Pitkän aikaa uskottiin, että palaamalla aikaisempien tapasääntöjen mukaisiin käytäntöihin voitiin henget ja puolijumalat pakottaa toivottuun toimintaan. Nykyihminen syyllistyy samaan menettelyyn. Puhuttelette toisianne tavallista, arkipäivän puheenpartta käyttäen, mutta kun asetutte rukoilemaan, turvaudutte menneen sukupolven käyttämään vanhempaan puhetyyliin, niin kutsuttuun juhlatyyliin.
87:6.15 (965.2) Tämä oppi selittää myös monet seksuaalisluontoiset palaumat uskonnollisen rituaalin alalla, kuten esimerkiksi temppeliprostituution. Näitä palaumia alkukantaisiin tapoihin pidettiin varmoina varokeinoina moniaita onnettomuuksia vastaan. Ja kysymyksen ollessa näistä ajatusmaailmaltaan yksinkertaisista kansanheimoista kaikki tällainen käyttäytyminen oli täysin vapaata sellaisesta, mitä nykyajan ihminen sanoisi sukupuoliseksi holtittomuudeksi.
87:6.16 (965.3) Seuraavaksi tulivat käyttöön rituaaliset lupaukset, joita kohta seurasivat uskonnolliset sitoumukset ja pyhät valat. Useimpiin tämänkaltaisiin valoihin liittyi itsekidutusta ja itsensäsilpomista. Myöhemmin niihin kuului paastoamista ja rukoilemista. Kieltäymystä pidettiin sittemmin varmatehoisena pakottimena. Näin ajateltiin erityisesti olevan, silloin kun kysymyksessä oli sukupuolivietin tukahduttaminen. Ja näin alkuaikojen ihminen kehitti jo varhaisessa vaiheessa uskonnollisiin käytäntöihinsä selväpiirteisen ankaruuden ainesosan, uskon itsensäkiduttamisen ja itsensäkieltämisen tehokkuuteen rituaaleina, jotka kykenisivät pakottamaan vastahakoiset henget reagoimaan suopeasti kaikkiin tällaisiin kärsimyksiin ja menetyksiin.
87:6.17 (965.4) Nykyajan ihminen ei enää avoimesti yritä pakottaa henkiä, vaikka hän yhä osoittaakin taipumusta kaupanhierontaan Jumaluuden kanssa. Ja vieläkin hän kiroilee, koputtaa puuta, ristii sormensa ja lausuu aivastuksen jälkeen jonkin kuluneen lauseparren, joka aikanaan oli maaginen loitsu.
87:7.1 (965.5) Kultintyyppinen sosiaalinen organisaatio säilyi, koska se tarjosi tarpeellisen symboliikan, joka oli omiaan säilyttämään ja virittämään moraalisia tuntemuksia ja uskonnollisia uskollisuudentunteita. Kultti versoi ”vanhojen sukujen” noudattamista perinteistä, ja se säilyi vakiintuneena instituutiona. Kaikilla suvuilla on jonkinlainen kultti. Jokainen innoittava ihanne tavoittelee jonkinlaista pysyväistävää symboliikkaa – etsii jotakin sellaista menetelmää, jolla se tulisi esille kulttuurin piirissä ja joka takaisi sen voimassapysymisen ja lisäisi sen todeksimuuttumista – ja kultti saavuttaa tämän tavoitteen ruokkiessaan tunne-elämää ja tarjotessaan sille tyydytystä.
87:7.2 (965.6) Sivilisaation aamuhämäristä lähtien jokainen sosiaalisen kulttuurin ja uskonnollisen edistymisen piirissä ilmennyt puoleensa vetävä virtaus on kehittänyt rituaalin, symbolisen seremoniakäytännön. Mitä enemmän tämä rituaali on ollut tiedostamaton kehitystulos, sitä voimakkaamman otteen se on saanut kannattajistaan. Kultti ylläpiti tunnepitoista asennoitumista ja tyydytti tunneperäistä suhtautumista. Mutta se on aina ollut suurimpana esteenä yhteiskunnallisen uudistustoiminnan ja hengellisen edistyksen tiellä.
87:7.3 (965.7) Jos kohta kultti onkin aina viivyttänyt sosiaalista edistymistä, on silti valitettavaa, että niin monilta niiltä, jotka nykyään uskovat moraalisiin normeihin ja hengellisiin ihanteisiin, puuttuu tarkoituksenmukainen symboliikka – heillä ei ole mitään keskinäistä tukea tarjoavaa kulttia – ei mitään mihin kuulua. Mutta uskonnollista kulttia ei voi tekemällä tehdä, vaan sen pitää kehkeytyä. Eivätkä minkään kahden ryhmän kultit ole identtisiä, ellei niiden rituaaleja jonkin vallanpitäjän toimesta mielivaltaisesti yhdenmukaisteta.
87:7.4 (965.8) Alkukristillinen kultti oli kaikista koskaan rakennetuista tai hahmotelluista kulteista tehokkain, vetoavin ja kestävin, mutta melkoinen osa sen arvosta on tieteen aikakaudella tuhottu hävittämällä niin monet sen alkuperäisistä, pohjimmaisista opinkappaleista. Monien perusajatusten menetys on vähentänyt kristillisen kultin elinvoimaisuutta.
87:7.5 (965.9) Totuus on menneinä aikoina laajentunut nopeasti ja levinnyt esteettä, kun kultti on ollut joustava, symboliikka laajenevaa. Yltäkylläinen totuus ja uusiin vaatimuksiin sopeutettavissa oleva kultti ovat suosineet sosiaalisen edistymisen ripeyttä. Mitäänsanomaton kultti turmelee uskonnon pyrkimällä syrjäyttämään filosofian ja orjuuttamaan ajattelun. Oikea kultti kasvaa.
87:7.6 (966.1) Jokainen uusi ilmoitus on vastustettavista piirteistä ja puutteista huolimatta synnyttänyt uuden kultin, ja Jeesuksen uskonnon uudelleenesityksenkin on kehitettävä uusi ja tarkoituksenmukainen symboliikka. Nykyihmisen on löydettävä jokin tarkoitustaan vastaava symboliikka uusille ja avartuville käsityksilleen, ihanteilleen ja uskollisuudentunteilleen. Tämän korotetun symbolin tulee nousta esiin uskonnollisesta elämäntavasta, hengellisestä kokemusmaailmasta. Ja tämän korkeampaa sivilisaatiota edustavan korkeamman symboliikan täytyy perustua käsitykseen Jumalan Isyydestä ja olla ihmisten välisen veljeyden suurenmoisella ihanteella kyllästetty.
87:7.7 (966.2) Vanhat kultit olivat liian itsekeskeisiä, uuden kultin on oltava käytännössä harjoitetun rakkauden seuraus. Vanhan kultin tavoin uudenkin kultin tulee suosia tunneperäistä asennoitumista, tyydyttää tunne-elämää ja edistää lojaalisuutta, mutta sen on tehtävä vielä jotakin enemmän: sen on helpotettava hengellistä edistymistä, kohotettava kosmisia merkityksiä, lisättävä moraalisia arvoja, rohkaistava sosiaalista kehitystä ja kannustettava korkealaatuista henkilökohtaista uskonelämää. Uuden kultin on tarjottava korkeammat elämän päämäärät, jotka ovat sekä ajallisia että ikuisia – sekä sosiaalisia että hengellisiä.
87:7.8 (966.3) Mikään kultti ei voi jatkua pitkään ja myötävaikuttaa sosiaalisen sivilisaation edistymiseen ja yksilön hengelliseen tavoitteiden saavuttamiseen, ellei sen pohjana ole kodin biologinen, sosiologinen ja uskonnollinen merkityksellisyys. Kestävän kultin pitää symboloida sitä, mikä loputtoman muutoksen keskellä on pysyvää; sen täytyy nostaa kunniaan se, mikä yhdistää alati muuttuvan sosiaalisen muodonmuutoksen virran. Sen on tunnettava todelliset merkitykset, ylevöitettävä kauniit suhteet ja nostettava kunniaan aidon jalouden hyvät arvot.
87:7.9 (966.4) Mutta uuden ja tyydyttävän symboliikan löytämisen suuri vaikeus on siinä, että ryhmänä nykyajan ihmiset pitävät kiinni tieteellisestä asennoitumisesta, karttavat taikauskoa ja kammoavat tietämättömyyttä, vaikka he yksilöinä kaikki kaipaavatkin mysteeriä ja kunnioittavat tuntematonta. Mikään kultti ei voi säilyä pidempään, ellei siihen sisälly jokin mestarillinen mysteeri ja ellei siihen kätkeydy jokin tavoittelemisen arvoinen saavuttamaton. Toisaalta uusi symboliikka ei saa olla merkityksellinen vain ryhmän kannalta, vaan sen tulee olla mielekäs myös yksilölle. Minkä hyvänsä käyttökelpoisen symboliikan muotokielen tulee olla sellaista, että yksilö voi sen edellyttämät toimenpiteet suorittaa oma-aloitteisesti ja että hän voi niistä nauttia myös yhdessä tovereidensa kanssa. Jospa vain uusi kultti voisi vielä olla dynaaminen, sen sijaan että staattinen, se saattaisi todellakin antaa jotakin, jolla olisi arvoa ihmiskunnan edistymisen kannalta sekä ajallista että hengellistä edistymistä ajatellen.
87:7.10 (966.5) Mutta kultti – rituaaleista, tunnuslauseista ja tavoitteista koostuva symboliikka – ei toimi, jos se on liian monimutkainen. Ja siihen täytyy sisältyä omistautumisen vaatimus, uskollisuudentunteesta nousevaa suhtautumista. Jokainen tuloksekas uskonto kehittää pettämättömän varmasti arvoisensa symboliikan, ja sen kannattajat tekisivät viisaasti, jos he estäisivät tällaisen rituaalin jähmettymisen rajoittaviksi, vääristäviksi, tukahduttaviksi ja kaavamaisiksi seremonioiksi, jotka voivat vain rampauttaa ja viivyttää kaikkea sosiaalista, moraalista ja hengellistä edistymistä. Mikään kultti ei voi säilyä kauan, jos se viivyttää moraalista kasvua ja jättää hengellisen edistymisen vaalimatta. Kultti on se tukiranka, jonka ympärille kasvaa henkilökohtaisen hengellisen kokemisen – oikean uskonnon – elävä ja dynaaminen ruumis.
87:7.11 (966.6) [Esittänyt eräs Nebadonin Loistava Iltatähti.]
Urantia-kirja
Luku 88
88:0.1 (967.1) KÄSITYS hengen asettumisesta elottomaan kappaleeseen, eläimeen tai ihmiseen on ikivanha ja kunnianarvoisa uskomus, joka on ollut vallalla uskonnon kehityksen alusta saakka. Tämä oppi hengen vallassa olemisesta on puhtainta fetisismiä. Villi-ihminen ei palvo välttämättä fetissiä, vaan varsin johdonmukaisesti hän palvoo ja kunnioittaa siinä asustavaa henkeä.
88:0.2 (967.2) Fetissin hengestä uskottiin ensi vaiheessa, että se oli vainajahenki; myöhemmin oletettiin korkeampien henkien asustavan fetisseissä. Ja sitten fetissikultissa lopulta yhdistyivät kaikki alkukantaiset käsitykset aaveista, sieluista, hengistä ja riivaajien vallassa olemisesta.
88:1.1 (967.3) Alkukantainen ihminen halusi tehdä aina kaikesta epätavallisesta fetissin, siksi monet fetissit olivat sattuman satoa. Ihminen on sairas, jotakin tapahtuu, ja hän paranee. Näin on myös monien lääkkeiden maineen ja sattumalta löydettyjen sairaudenhoitokeinojen laita. Uniin liittyneet esineet muuttuivat helposti fetisseiksi. Tulivuorista, mutta ei tavallisista vuorista, tuli fetissejä; samoin pyrstötähdistä, mutta ei tavallisista tähdistä. Alkuaikojen ihminen katsoi tähdenlentojen ja meteorien osoittavan erityisten vierailevien henkien saapumista maan päälle.
88:1.2 (967.4) Ensimmäiset fetissit olivat sellaisia pieniä kiviä, joissa oli omalaatuisia merkkejä, ja siitä lähtien ihminen on etsinyt ”pyhiä kiviä”. Helminauha oli aikoinaan pyhien kivien kokoelma, kokonainen taikakalupatteri. Monilla heimoilla oli fetissikiviä, mutta harvat niistä ovat säilyneet niin kuin ovat Kaaban kivi ja Sconen kivi. Tuli ja vesi kuuluivat myös ensimmäisten fetissien joukkoon. Tulenpalvontaa ja uskoa pyhään veteen esiintyy vielä nykyäänkin.
88:1.3 (967.5) Puufetissit kuuluvat myöhempään kehitykseen, mutta joidenkin heimojen keskuudessa pitkään jatkunut luonnonpalvonta toi muassaan uskon taikakaluihin, joissa asui jonkinlainen luonnonhenki. Kun kasveista ja hedelmistä tuli fetissejä, niiden syömisestä tuli samalla tabu. Omena liitettiin tähän kategoriaan ensimmäisten joukossa. Levantin kansanheimot eivät koskaan syöneet omenaa.
88:1.4 (967.6) Jos eläin söi ihmislihaa, eläimestä tuli fetissi. Koirasta tuli tällä tavoin parsilaisten pyhä eläin. Jos fetissi on eläin ja vainajahenki asuu siinä pysyvästi, silloin fetisismi saattaa hipoa jälleensyntymisen ajatusta. Villi-ihmiset kadehtivat monin tavoin eläimiä. He eivät tunteneet olevansa niitä parempia, ja usein he saivat nimen lempieläimensä mukaan.
88:1.5 (967.7) Kun eläimistä tuli fetissejä, siitä oli seurauksena fetissieläimen lihan syöntiä koskevia tabuja. Apinoista ja marakateista tuli ihmistä muistuttavan ulkonäkönsä vuoksi jo varhaisessa vaiheessa fetissieläimiä. Samalla tavalla suhtauduttiin myöhemmin myös käärmeisiin, lintuihin ja sikoihin. Lehmä oli yhteen aikaan fetissi ja maito oli tabu, samalla kun lehmän ulosteita pidettiin suuressa arvossa. Käärmettä kunnioitettiin Palestiinassa eritoten foinikialaisten keskuudessa, jotka juutalaisten tavoin pitivät sitä pahojen henkien äänitorvena. Monet nykyajankin ihmiset uskovat vielä matelijoiden lumovoimaan. Käärmeen kunnioittamista on esiintynyt koko matkan Arabiasta Intian kautta punaisten ihmisten moqui-heimon luo, joka esitti käärmetansseja.
88:1.6 (968.1) Tietyt viikonpäivät olivat fetissejä. Perjantaita on iät ja ajat pidetty epäonnen päivänä ja numeroa kolmetoista pahana lukuna. Onnennumerot kolme ja seitsemän ovat perua myöhemmistä uskonnollisista ilmoituksista. Alkuaikojen ihmisten onnennumero oli neljä, ja se johdateltiin jo varhain tapahtuneesta neljän ilmansuunnan tiedostamisesta. Karjan tai muun omaisuuden laskemisen katsottiin tuovan epäonnea; entisajan ihmiset vastustivat aina väestönlaskentaa, ”ihmisten lukemista”.
88:1.7 (968.2) Alkuaikojen ihminen ei tehnyt sukupuolielämästä mitään turhanaikaista fetissiä, sillä lisääntymistoiminnalle uhrattiin huomiota vain rajoitetusti. Villi-ihminen suhtautui asioihin luonnollisesti, hän ei ollut rivo eikä hekumallinen.
88:1.8 (968.3) Sylki oli voimallinen fetissi. Riivaajat voitiin ajaa ulos sylkäisemällä henkilön päälle. Jos vanhempi tai arvokkaampi henkilö sylki jonkun päälle, se oli asianomaiselle mitä suurin kohteliaisuus. Ihmisen ruumiinosia pidettiin potentiaalisina fetisseinä, tällä tavoin suhtauduttiin erityisesti hiuksiin ja kynsiin. Päälliköiden pitkiksi venähtäneitä sormenkynsiä pidettiin erittäin suuressa arvossa, ja niistä leikellyt kynnenpätkät olivat väkevä fetissi. Usko pääkallofetisseihin selittää kokolailla, miksi myöhempinä aikoina harjoitettiin ihmismetsästystä. Napanuora oli suuresti arvostettu fetissi, ja vielä nykyaikanakin siihen suhtaudutaan tällä tavoin Afrikassa. Ihmiskunnan ensimmäinen leikkikalu oli talteen pantu napanuora. Kun siihen pujotettiin helmiä, kuten usein tehtiin, se oli ihmisen ensimmäinen kaulakoru.
88:1.9 (968.4) Kyttyräselkäisiä ja raajarikkoisia lapsia pidettiin fetisseinä. Mielenvikaisten uskottiin olevan kuunlyömiä. Alkukantainen ihminen ei kyennyt tekemään eroa nerouden ja mielenvikaisuuden välillä. Idiootit joko hakattiin kuoliaiksi tai sitten heitä kunnioitettiin fetissipersoonallisuuksina. Hysteria vahvisti entisestään kansan keskuudessa esiintynyttä uskoa noituuteen. Epileptikot olivat monissa tapauksissa pappeja ja poppamiehiä. Juopumusta pidettiin eräänä henkien vallassa olemisen muotona. Kun villi-ihminen osallistui juominkeihin, hän kiinnitti kasvinlehden hiuksiinsa ilmoittaen sillä tavoin, ettei hän ota vastuuta teoistaan. Myrkyistä ja päihteistä tuli fetissejä, sillä niiden katsottiin olevan henkien vallassa.
88:1.10 (968.5) Monet ihmiset pitivät neroja viisaan hengen vallassa olevina fetissipersoonallisuuksina. Ja nämä lahjakkaat ihmiset oppivat pian turvautumaan petokseen ja juonikkuuteen omia itsekkäitä etujaan edistääkseen. Fetissi-ihmisestä ajateltiin, että hän oli jotenkin enemmän kuin ihminen: hän oli jumalallinen, jopa erehtymätön. Näin päälliköt, kuninkaat, papit, profeetat ja kirkkoruhtinaat lopulta käyttelivät suurta valtaa ja nauttivat rajattomasta toimintaoikeudesta.
88:2.1 (968.6) Vainajahenkien arveltiin asuvan mieluiten jossakin sellaisessa esineessä, joka oli kuulunut vainajalle, kun hän vielä eli lihallisessa hahmossa. Tämä usko selittää monien nykyajan pyhäinjäännösten tehoisuuden. Muinaisajan ihmiset kunnioittivat aina edesmenneiden johtajiensa luita, ja monet suhtautuvat pyhimysten ja sankareiden luurangon jäännöksiin yhä taikauskoisella kunnioituksella. Vielä nykyäänkin tehdään pyhiinvaellusmatkoja suurmiesten haudoille.
88:2.2 (968.7) Usko pyhäinjäännöksiin on muinaisen fetissikultin seurausilmiö. Nykyuskontojen pyhäinjäännökset merkitsevät yritystä järkiperäistää villi-ihmisen fetissiä ja sillä keinoin nostaa se nykyajan uskonnollisissa järjestelmissä arvokkaaseen ja kunnioitettavaan asemaan. On pakanallista uskoa fetisseihin ja magiaan, mutta on olevinaan aivan oikein hyväksyä pyhäinjäännökset ja ihmeet.
88:2.3 (969.1) Liedestä, tulisijasta, tuli enemmän tai vähemmän fetissi, pyhä paikka. Pyhäköt ja temppelit olivat aluksi fetissipaikkoja siksi, että vainajat haudattiin niihin. Mooses pystytti heprealaisten fetissimajan paikkaan, jossa se suojasi muuatta suurfetissiä: siihen aikaan vallinnutta käsitystä Jumalan laista. Mutta israelilaiset eivät koskaan luopuneet erityisestä kanaanilaisille ominaisesta uskosta kivialttariin: ”Ja tämä kivi, jonka olen patsaaksi pystyttänyt, on oleva Jumalan huone.” He uskoivat vilpittömästi, että heidän Jumalansa henki asui tällaisissa kivialttareissa, jotka itse asiassa siis olivat fetissejä.
88:2.4 (969.2) Varhaisimmat kuvat tehtiin maineikkaiden vainajien ulkomuodon ja muiston säilyttämiseksi; ne olivat itse asiassa muistomerkkejä. Epäjumalain kuvat olivat eräs fetisismin jalostuma. Alkukantaiset ihmiset uskoivat, että pyhittämisseremonia sai hengen asettumaan kuvaan. Kun tietyt esineet siunattiin, niistäkin tuli taikakaluja.
88:2.5 (969.3) Lisätessään toisen käskyn ammoiseen Dalamatian moraalilakiin Mooses yritti hillitä fetissinpalvontaa heprealaisten keskuudessa. Hän opasti heitä yksityiskohtaisesti, etteivät he tekisi minkäänlaista kuvaa, joka saatettaisiin pyhittää fetissiksi. Hän sanoi selvin sanoin: ”Älä tee veistettyä kuvaa, äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat maailman vesissä.” Vaikka tämä käsky osaltaan suuresti viivästyttikin taiteen kehitystä juutalaisten keskuudessa, vähensi se todellakin myös fetissinpalvontaa. Mutta Mooses oli liian viisas koettaakseen yhtäkkiä syrjäyttää ikivanhat fetissit, ja siksi hän myöntyi tiettyjen muinaisjäännösten sijoittamiseen lakitaulujen viereen sille yhdistetylle sota- ja uskonnolliselle alttarille, joka oli arkki.
88:2.6 (969.4) Sanoistakin tuli lopulta fetissejä, aivan erityisesti niistä, joita pidettiin Jumalan sanoina. Monien uskontojen pyhistä kirjoista on näin tullut fetisistisiä vankiloita, jotka sulkevat ihmisen hengellisen mielikuvituksen muuriensa sisään. Mooseksen fetissienvastaisesta ponnistelusta tuli kaikista suurin fetissi; hänen käskyään käytettiin myöhemmin taiteen mustaamiseen sekä kauneudesta nauttimisen ja sen ihailemisen jarruttamiseen.
88:2.7 (969.5) Muinaisina aikoina se fetissisana, jolla oli arvovaltaa, oli pelkoa herättävä opinkappale, kauhistuttavin kaikista ihmistä orjuuttaneista tyranneista. Opinkappalefetissi petkuttaa ihmisen antamaan periksi kiihkoilulle, fanaattisuudelle, taikauskoisuudelle ja suvaitsemattomuudelle sekä antautumaan mitä hirveimpiin barbaarisiin julmuuksiin. Nykyinen kunnioitus viisautta ja totuutta kohtaan on vasta hiljattain tapahtunutta vapautumista fetissienmuodostamisalttiudesta ajattelun ja järkeilyn korkeammille tasoille. Mitä tulee niihin fetissikirjoitusten kokoelmiin, joita eri uskonnonharjoittajat pitävät pyhinä kirjoina, niin niiden osalta ei uskota pelkästään, että se, mitä kirjassa on, on totta, vaan myös, että kirjaan sisältyy joka ainoa totuus. Mikäli jokin näistä pyhistä kirjoista sattuu sanomaan maapalloa litteäksi, niin muuten tervejärkiset miehet ja naiset kieltäytyvät pitkien sukupolvien ajan hyväksymästä vastaansanomatonta todistusta siitä, että planeetta on pyöreä.
88:2.8 (969.6) Tapa avata jokin näistä pyhistä kirjoista ja antaa katseen osua johonkin umpimähkäiseen tekstikohtaan, jonka noudattaminen saattaa määrätä ratkaisun tärkeissä elämäntilanteissa tai hankkeissa, ei ole muuta kuin silkkaa fetisismiä. Valan vannominen käsi ”pyhällä kirjalla” tai vannominen jonkin syvästi kunnioitetun esineen kautta on eräs jalostuneen fetisismin muoto.
88:2.9 (969.7) Mutta kehityksen etenemistä toki merkitsee se, että lakataan pelkäämästä villiheimon päällikön kynnensirufetissejä ja siirrytään palvomaan verratonta kirjeiden, lakien, legendojen, allegorioiden, myyttien, runojen ja kronikoiden kokoelmaa. Nämä kirjeet, legendat ja muut kun sentään heijastavat monien vuosisatojen kuluessa seuloutunutta moraalista viisautta ainakin siihen aikaan ja hetkeen saakka, jolloin ne koottiin ”pyhäksi kirjaksi”.
88:2.10 (970.1) Jotta sanoista olisi tullut fetissejä, niitä tuli pitää henkeytettyinä, ja oletetusti jumalallisesti henkeytettyihin kirjoituksiin vetoaminen johti suoraan kirkon arvovallan vakiinnuttamiseen, kun taas ei-kirkollisten muotokaavojen kehitys johti valtion arvovallan toteutumiseen.
88:3.1 (970.2) Fetisismiä esiintyi kaikissa alkukantaisissa kulteissa aina varhaisimmasta pyhiin kiviin uskomisesta lähtien ja edelleen epäjumalainpalvonnassa, kannibalismissa ja luonnonpalvonnassa sekä lopulta totemismissa.
88:3.2 (970.3) Totemismissa yhdistyvät sosiaaliset ja uskonnolliset riitit. Alkuvaiheessa ajateltiin, että biologiseksi esi-isäksi oletetulle toteemieläimelle osoitettu kunnioitus takasi ravinnonsaannin. Toteemit olivat samalla kertaa sekä ryhmän että ryhmän jumalan symboleja. Tällainen jumala oli yhtä kuin sukukunta persoonallistettuna. Totemismi oli eräs vaihe muutoin henkilökohtaisen uskonnon sosiaalistamispyrkimyksessä. Toteemista kehittyivät lopulta nykyajan eri kansojen liput eli kansallisuussymbolit.
88:3.3 (970.4) Fetissilaukku, lääkelaukku, oli massi, joka sisälsi arvossapidetyn valikoiman vainajahengin kyllästettyjä tavaroita, eikä muinainen poppamies koskaan sallinut laukkunsa – mahtinsa symbolin – koskettaa maata. Kahdennenkymmenennen vuosisadan sivistyskansat pitävät niin ikään huolen siitä, etteivät heidän lippunsa, kansallisuustietoisuuden tunnuksensa, milloinkaan kosketa maata.
88:3.4 (970.5) Papin tai kuninkaan virka-asemaan kuuluvia virkamerkkejä pidettiin lopulta fetisseinä, ja ylimmän valtiollisen vallan fetissi on kulkenut monien kehitysvaiheiden läpi edettäessä sukukunnista heimoiksi, feodaalisesta yliherruudesta täysivaltaisuuteen ja toteemeista lippuihin. Fetissikuninkaat ovat hallinneet ”jumalallisin oikeuksin”, ja vallalla ovat olleet monet muutkin hallitusmuodot. Ihmiset ovat luoneet myös demokratiafetissin: kollektiivisesti ”yleiseksi mielipiteeksi” kutsutun tavallisen ihmisen ajatusten jalustallenostamisen ja palvomisen. Yhden ihmisen mielipiteelle, erillään tarkasteltuna, ei panna paljonkaan painoa, mutta kun monet ihmiset kollektiivisesti toimivat demokratiana, tälle samalle keskinkertaisen ihmisen mielipiteelle annetaan valta määrätä, mikä on oikeudenmukaista ja mitkä ovat oikeamielisyyden normit.
88:4.1 (970.6) Sivistynyt ihminen käy tieteensä keinoin käsiksi reaalisen ympäristön ongelmiin. Villi-ihminen koetti magian keinoin ratkaista ympärilleen kuvittelemansa aaveiden maailman todelliset ongelmat. Magia oli menetelmä, jolla vaikutettiin oletettuun henkiympäristöön. Selittämätöntä voitiin loputtomasti selittää henkimaailman vehkeilyillä. Magia oli keino saada henget vapaaehtoiseen yhteistyöhön ja fetissejä tai muita ja voimakkaampia henkiä hyväksi käyttäen pakottaa ne antamaan vastentahtoista apuaan.
88:4.2 (970.7) Magian, noituuden ja henkienmanaamisen tavoite oli kaksinainen:
88:4.3 (970.8) 1. Päästä näkemään tulevaisuuteen.
88:4.4 (970.9) 2. Saada aikaan myönteisiä muutoksia ympäristössä.
88:4.5 (970.10) Tieteen ja magian tavoitteet ovat identtiset. Ihmiskunta on etenemässä magiasta tieteeseen, ei mietiskelyn ja järkeilyn keinoin, vaan pikemminkin pitkän kokemuksen kautta, vähitellen ja vaivalloisesti. Ihminen on vähitellen kulkemassa selkä edellä totuuteen, hänen lähtökohtansa on erheessä, hän etenee erheessä mutta lopulta hän pääsee totuuden kynnykselle. Vasta tieteellisen metodin ilmaantumisen myötä hän on kääntänyt katseensa eteenpäin. Mutta alkuaikojen ihmisellä ei ollut muita vaihtoehtoja kuin kokeileminen tai menehtyminen.
88:4.6 (970.11) Alkuaikojen taikauskon herättämä lumoutuminen oli myöhemmän tieteellisen uteliaisuuden äiti. Näihin alkukantaisiin taikauskoihin sisältyi edistyksellistä, dynaamista tunnelatausta: pelkoa ja uteliaisuutta. Muinaisessa magiassa oli eteenpäin pakottavaa voimaa. Nämä taikauskot olivat merkkinä siitä, että ihmisessä oli syttynyt halu tuntea planetaarinen ympäristönsä ja hallita sitä.
88:4.7 (971.1) Magia sai näinkin voimakkaan otteen villi-ihmisestä siksi, ettei tämä kyennyt ymmärtämään luonnollisen kuoleman käsitettä. Myöhemmin kehittynyt perisynnin käsitys vaikutti merkittävästi siihen suuntaan, että magian ote ihmisrodusta hellitti sikäli, että siitä saatiin selitys luonnolliselle kuolemalle. Yhteen aikaan ei ollut mitenkään epätavallista, että kymmenen syytöntä henkilöä surmattiin siksi, että heidän luultiin olevan vastuussa yhden henkilön luonnollisesta kuolemasta. Tämä on yhtenä syynä siihen, mikseivät muinaisajan kansat lisääntyneet nopeammin, ja se pitää joidenkin afrikkalaisheimojen kohdalla paikkansa edelleenkin. Syytetty tunnustautui tavallisesti syylliseksi, vaikka hän silloin saattoikin olla varma kuolemastaan.
88:4.8 (971.2) Villi-ihmiselle magia on luonnollista. Hän uskoo, että vihollinen tosiaankin on surmattavissa siten, että harjoitetaan noituutta tämän päästä leikattuja hiuksia tai tämän sormenkynsistä leikattuja kynnenkappaleita kohtaan. Käärmeenpuremien kohtalokkuus pantiin noidan harjoittaman magian syyksi. Magiaa vastaan käytävän taistelun vaikeus johtuu siitä tosiasiasta, että pelko voi tappaa. Alkukantaiset kansat pelkäsivät magiaa niin suuresti, että se todellakin tappoi, ja tällaiset seuraamukset olivat omiaan antamaan pontta tälle erheelliselle uskolle. Ellei niin käynyt, tarjolla oli aina jokin uskottavantuntuinen selitys; puutteellisen magian parannuskeino oli vieläkin suurempi määrä magiaa.
88:5.1 (971.3) Koska mistä tahansa ihmisruumiiseen liittyvästä saattoi tulla fetissi, joutui varhaisimman ajan magia tekemisiin hiusten ja kynsien kanssa. Ihmisruumiin luonnollisiin jätöksiin liittyvä salailu juontaa juurensa sellaisesta pelosta, että vihollinen saattaisi saada haltuunsa jotakin ruumiista peräisin olevaa ja käyttää sitä vahingolliseen magiaan. Kaikki ruumiineritteet kätkettiin sen vuoksi huolellisesti maahan. Julkisesta sylkemisestä pidätyttiin pelosta, että sylkeä käytettäisiin turmiolliseen magiaan. Siksi sylky aina peitettiin. Jopa ruoantähteistä, vaatteista ja koristeista saattoi tulla magian välikappaleita. Villi-ihminen ei koskaan jättänyt mitään ateriantähteitään pöydälle. Ja kaikki tämä tehtiin pelosta, että itse kunkin viholliset saattaisivat käyttää näitä aineksia maagisiin riitteihin, eikä suinkaan siksi, että tällaisille tavoille olisi annettu mitään hygieenistä arvoa.
88:5.2 (971.4) Maagisia taikakaluja pantiin kokoon mitä erilaisimmista aineksista: ihmislihasta, tiikerin kynsistä, krokotiilin hampaista, myrkkykasvien siemenistä, käärmeenmyrkystä ja ihmisen hiuksista. Vainajan luut olivat perin maagisia. Jopa jalanjälkien tomua voitiin käyttää magiaan. Muinaiskansat uskoivat lujasti lemmentaikoihin. Veri ja muut ruumiineritteet kykenivät herättämään rakkauden maagisen tehovoiman.
88:5.3 (971.5) Kuvilla oletettiin olevan tehoa magian harjoituksessa. Kuvia rakennettiin, ja kun niitä kohdeltiin huonosti tai hyvin, uskottiin, että sillä olisi sama vaikutus kuvan esittämään henkilöön. Ostopuuhissa ollessaan taikauskoisilla henkilöillä oli tapana pureksia kovaa puunpalaa myyjän sydämen pehmittämiseksi.
88:5.4 (971.6) Mustan lehmän maito oli äärimmäisen maagista, niin olivat myös mustat kissat. Keppi tai sauva oli maaginen, niin myös rummut, tiu’ut ja solmut. Kaikki ikivanhat esineet olivat maagisia taikakaluja. Uuden tai korkeamman sivilisaation noudattamiin tapoihin suhtauduttiin niiden oletetusti pahan maagisen luonteen vuoksi paheksuvasti. Kirjoittamiseen, kirjanpainamiseen ja kuviin suhtauduttiin kauan aikaa tällä tavoin.
88:5.5 (971.7) Alkukantainen ihminen uskoi, että nimiin oli suhtauduttava kunnioittavasti – eritoten jumalien nimiin. Nimeä pidettiin entiteettinä, fyysisestä persoonallisuudesta erillään vaikuttavana tekijänä. Sitä pidettiin yhtä suuressa arvossa kuin sielua ja varjoa. Nimi annettiin lainan pantiksi; ihminen ei saanut käyttää nimeään, ennen kuin hän oli sen lainansa maksamalla lunastanut. Nykyään kirjoitetaan nimi velkasitoumuksen alle. Ihmisen nimestä tuli pian tärkeä tekijä magiassa. Villi-ihmisellä oli kaksi nimeä. Tärkeää nimeä pidettiin aivan liian pyhänä arkipäiväisissä tilanteissa käytettäväksi, sen vuoksi hänellä oli toinen eli jokapäiväinen nimi – lisänimi. Muukalaisille hän ei koskaan kertonut oikeaa nimeään. Jokainen luonteeltaan epätavallinen kokemus sai hänet muuttamaan nimensä. Toisinaan niin tehtiin, kun koetettiin parantaa sairaus tai saada onni kääntymään. Villi-ihminen saattoi saada uuden nimen ostamalla sellaisen heimopäälliköltä, ja ihmiset sijoittavat vieläkin rahaa arvonimiin ja oppiarvoihin. Mutta Afrikan bushmannien kaltaisten alkukantaisimpien heimojen keskuudessa ei ole olemassa henkilökohtaisia nimiä.
88:6.1 (972.1) Magiaa harjoitettiin käyttämällä taikasauvoja, ”poppakonsteja” ja loitsuja, ja magian harjoittajalla oli tapana työskennellä alasti. Alkuaikain noitien joukossa oli naisia enemmän kuin miehiä. Magiassa ”lääkintä” merkitsee mysteeriä, ei hoitoa. Villi-ihminen ei milloinkaan tohtoroinut itseään. Hän ei koskaan käyttänyt lääkkeitä paitsi magian erikoistuntijain neuvosta. Kahdennenkymmenennen vuosisadan voodoo-tohtorit ovat tyypillisiä entisajan noitia.
88:6.2 (972.2) Magiassa oli sekä julkinen että yksityinen osa-alueensa. Poppamiehen, shamaanin tai papin harjoittamana magian oletettiin koituvan koko heimon hyväksi. Noidat, velhot ja taikurit toimivat yksityisen magian toimittajina – henkilökohtaisen ja itsekkään magian, jota harjoitettiin pakottamiskeinona aiheuttamaan asianomaisen vihamiehille pahaa. Kaksihenkisyyden käsitys – hyvät ja pahat henget – sai aikaan myöhemmän uskon valkoiseen ja mustaan magiaan. Ja uskonnon kehittyessä magia oli sana, jota käytettiin oman kultin ulkopuolella esiintyvistä henkitoiminnoista, ja se tarkoitti myös vanhempia aaveuskomuksia.
88:6.3 (972.3) Sanayhdistelmät, messuamis- ja loitsurituaalit olivat erittäin taikavoimaisia. Jotkin alkuaikojen loitsut kehkeytyivät lopulta rukouksiksi. Ennen pitkää alettiin harjoittaa jäljittelymagiaa; rukoukset esitettiin näytellen. Noitatanssit eivät olleet muuta kuin draamallisia rukouksia. Rukous syrjäytti vähitellen magian uhritoimituksen osana.
88:6.4 (972.4) Elehtiminen, joka on vanhempaa kuin puhuminen, oli pyhempää ja maagisempaa, ja matkimisessa uskottiin olevan paljon maagista voimaa. Punaiset ihmiset esittivät usein puhvelitanssin, jossa yksi joukosta näytteli puhvelin osaa, ja kun hänet sitten saatiin kiinni, se oli takeena edessä olevan metsästysretken onnistumisesta. Vapunpäivän seksuaalijuhlat olivat yksinkertaisesti jäljittelevää magiaa, väkevää viehättymistä kasvikunnan lisääntymisviettiin. Nukke ei aluksi ollut muuta kuin hedelmättömän vaimon käyttämä maaginen taikakalu.
88:6.5 (972.5) Magia oli se oksa kehitysuskonnon puussa, joka loppujen lopuksi kantoi tieteen aikakaudeksi kutsutun hedelmän. Usko astrologiaan johdatti astronomian kehittymiseen, usko viisastenkiveen johti metallienkäsittelytaitoon, kun taas usko maagisiin lukuihin laski matemaattisten tieteiden perustukset.
88:6.6 (972.6) Mutta maailma, joka oli näin täynnä taikakaluja, teki parhaansa hävittääkseen henkilökohtaisen eteenpäinpyrkimisenhalun ja aloitteellisuuden. Ylimääräisen ponnistelun tai ahkeruuden hedelmiä pidettiin maagisina. Jos miehellä kasvoi pellollaan enemmän viljaa kuin hänen naapurillaan, hänet saatettiin raahata päällikön eteen syytettynä sellaisesta, että hän oli houkutellut tämän lisäviljan laiskan naapurinsa pellolta. Barbarian aikakaudella oli tosiaankin vaarallista tietää kovin paljon, olihan aina uhkana mahdollisuus tulla teloitetuksi mustan magian harjoittajana.
88:6.7 (972.7) Tieto on vähin erin poistamassa elämästä uhkapelin elementtiä. Mutta jos nykyiset opetusjärjestelmät sattuisivat pettämään, tapahtuisi miltei välitön taantuminen primitiivisiin magiauskomuksiin. Monien niin kutsuttujen sivistyneiden ihmisten mielessä viipyy yhä näitä taikauskoisia käsityksiä. Kielessä on monia fossiileja, jotka todistavat, että rotu on ollut kauan aikaa maagisen taikauskon vallassa. Tällaisia kielen ilmaisuja ovat muiden muassa ”lumottu”, ”huonojen tähtien alla syntynyt”, ”riivattu”, ”olla henkeytetty”, ”taikoa olemattomiin”, ”loihtia esiin”, ”hyvät haltiat”, ”tenhoava”, ”noidannuoli” ja ”häneen meni pahuuden henki”. Ja älykkäätkin ihmiset uskovat yhä hyvään onneen, pahaan silmään ja astrologiaan.
88:6.8 (973.1) Muinainen magia oli nykyajan tieteen toukkakotelo – tarpeellinen aikanaan, mutta ei nyt enää käyttökelpoinen. Ja niinpä tietämättömän taikauskon harhakuvat kiihdyttivät ihmisten alkeellista ajatusmaailmaa aina siihen asti, kunnes tieteen käsitteet saattoivat syntyä. Tänään Urantia on tämän älyllisen kehityksen aamuhämärissä. Maailman toinen puoli tavoittelee ahnaasti totuuden valoa ja tieteen tuottamia tosiasioita, kun toinen puoli sen sijaan riutuu ikivanhan taikauskon ja vain heikosti naamioidun magian kourissa.
88:6.9 (973.2) [Esittänyt eräs Nebadonin Loistava Iltatähti.]
Urantia-kirja
Luku 89
89:0.1 (974.1) ALKUKANTAINEN ihminen katsoi olevansa velkaa hengille, olevansa lunastamisen tarpeessa. Villi-ihmisen näkemyksen mukaan henget olisivat oikeutetusti saattaneet tuottaa hänelle paljon enemmänkin huonoa onnea. Aikaa myöten tästä käsityksestä muotoutui oppi synnistä ja pelastuksesta. Sielun katsottiin tulevan maailmaan lunastusvaatimuksen – perisynnin – alaisena. Sielu pitää lunastaa, ja siihen tarvitaan syntipukki. Pääkallonmetsästäjä kykeni kallonpalvontakultin harjoittamisen lisäksi tarjoamaan oman henkensä korvikkeen – sijaiskärsijän.
89:0.2 (974.2) Villi-ihminen oli jo varhaisessa vaiheessa sellaisen käsityksen vallassa, että ihmisen kurjuuden, kärsimyksen ja nöyryytyksen näkeminen tuotti hengille suunnatonta tyydytystä. Aluksi ihmistä huolestuttivat vain hänen tekemisiinsä liittyvät synnit, mutta myöhemmin hän alkoi kantaa huolta tekemättäjättämisen synneistä. Ja koko sittemmin seurannut uhrausjärjestelmä kehittyi näiden kahden ajatuksen ympärille. Tällä uudella rituaalilla oli yhtymäkohtia uhraamista edellyttäneen lepyttelyseremonian noudattamisen kanssa. Alkuaikojen ihminen uskoi, että jumalten suosioon pääsemiseksi oli tehtävä jotakin erikoista. Pitkälle edennyt sivilisaatio vasta tuntee Jumalan, joka on johdonmukaisen kiihkoton ja suopea. Lepyttely oli pikemminkin vakuutus lähimmän ajan huonoa onnea vastaan kuin sijoitus tulevan autuuden hyväksi. Ja hengiltä välttymiseen, henkien poismanaamiseen, pakottamiseen ja lepyttämiseen tähtäävät rituaalit sulautuvat kaikki toisiinsa.
89:1.1 (974.3) Tabua noudattamalla ihminen pyrki välttymään pahalta onnelta. Tabu oli yritys jotakin karttamalla välttyä loukkaamasta henkiaaveita. Tabut eivät aluksi olleet uskonnollisia, mutta jo varhain niihin liitettiin se ajatus, että ne olivat henkiaaveiden sanktioimia, ja tällä tavoin vahvistettujen tabujen perusteella alettiin säätää lakeja ja pystyttää instituutioita. Tabu on seremonianormien alkulähde ja alkukantaisen itsehillinnän esivaihe. Se oli yhteiskunnallisen säätelyn varhaisin – ja pitkän aikaa sen ainoa – muoto. Se on edelleenkin sosiaalisen säätelystruktuurin perusyksikkö.
89:1.2 (974.4) Näiden kieltojen villi-ihmisen mielessä nauttima kunnioitus oli yhtä suurta kuin hänen pelkonsa niitä voimia kohtaan, joiden luultiin saattavan nuo kiellot voimaan. Tabut saivat ensi vaiheessa alkunsa sattumalta koetusta huonosta onnesta. Myöhemmin niitä asettivat päälliköt ja shamaanit eli ne fetissi-ihmiset, joiden katsottiin olevan henkiaaveiden, jopa jumalan, ohjauksessa. Primitiivisen ihmisen mielessä pelko henkien suorittamasta kostosta elää niin vahvana, että hän jotakin tabua vastaan rikottuaan saattaa kuolla pelosta, ja tämä dramaattinen tapahtuma voimistaa suunnattomasti sitä otetta, jolla tabu pitää kiinni eloon jääneiden mielestä.
89:1.3 (974.5) Ensimmäisten kieltojen joukossa olivat naisten ja muun omaisuuden anastamista koskeneet rajoitukset. Sitten kun uskonto alkoi näytellä laajempaa osaa tabujen kehityksessä, pidettiin kiellon kohteena olevaa esinettä tai tekoa epäpuhtaana, myöhemmässä vaiheessa sitä pidettiin epäpyhänä. Heprealaisten muistiinmerkinnät ovat täynnä mainintoja siitä, mikä on puhdasta tai epäpuhdasta, pyhää tai epäpyhää, eivätkä heidän tämäntapaiset uskomuksensa suinkaan olleet läheskään yhtä vaivalloisia ja laaja-alaisia kuin monien muiden kansojen vastaavat määräykset.
89:1.4 (975.1) Dalamatian ja Eedenin seitsemän kehotusta samoin kuin heprealaisten kymmenen käskyä olivat kiistatta tabuja, jotka kaikki esitettiin samassa ammoisimpien kieltojen negatiivisessa muodossa. Mutta nämä uudemmat lakisäädökset olivat eittämättä vapauttavia sikäli, että ne korvasivat tuhannet aikaisemmat tabut. Ja mikä vielä merkittävämpää: nämä myöhemmät käskyt lupasivat selvästikin jonkin palkinnon siitä, että niitä noudatettiin.
89:1.5 (975.2) Ensimmäiset ruokatabut olivat peräisin fetisismistä ja totemismista. Sika oli pyhä foinikialaisille, lehmä hinduille. Egyptiläisten sianlihatabu elää yhä heprealaisessa ja islamilaisessa uskossa. Eräs ruokatabun muunnos oli uskomus, jonka mukaan odottava nainen saattoi ajatella jotakin ruokaa niin paljon, että lapsi syntyessään oli tämän ruoan heijastuma. Sellaiset ravintoaineet olivat sittemmin tälle lapselle tabu.
89:1.6 (975.3) Ruokailutavoista tuli ennen pitkää tabu, ja siitä saivat alkunsa muinaiset ja nykyiset pöytätavat. Kastijärjestelmät ja sosiaaliset tasot ovat ikivanhojen kieltojen surkastuneita jäänteitä. Yhteiskunnan organisoinnin alalla tabut saivat aikaan paljon, mutta ne olivat hirveän vaivalloisia. Negatiivinen kieltojärjestelmä säilytti hyödyllisten ja rakentavien säännösten ohella myös vanhentuneita, merkityksensä menettäneitä ja tarpeettomia tabuja.
89:1.7 (975.4) Mitään sivistynyttä yhteiskuntaa ei kuitenkaan olisi olemassa ja arvostelemassa alkukantaista ihmistä, ellei näitä laaja-alaisia ja moninaisia tabuja olisi ollut. Eikä tabu olisi koskaan pysynyt voimassa, ellei sillä olisi ollut primitiivisen uskonnon antamia sitä ylläpitäviä sanktioita. Monet ihmisen evoluution välttämättömät tekijät ovat olleet äärimmäisen kalliita, ne ovat maksaneet ponnistelun, uhrautumisen ja kieltäymyksen muodossa valtavan omaisuuden, mutta nämä saavutukset itsehillinnän alalla olivat niitä tosiasiallisia puolapuita, joita pitkin ihminen nousi sivilisaation ylöspäin vieviä tikkaita.
89:2.1 (975.5) Sattumanpelko ja huonon onnen kammo sananmukaisesti ajoivat ihmisen keksimään primitiivisen uskonnon luulotelluksi vakuutukseksi näitä onnettomuuksia vastaan. Magiasta ja vainajahengistä uskonto kehittyi henkien ja fetissien kautta tabuiksi. Jokaisella alkukantaisella heimolla oli oma kielletyn hedelmän puunsa. Se oli varsinaisesti omenapuu, mutta kuvaannollisesti se koostui tuhansista oksista, jotka riippuivat raskaina kaikenlaisten tabujen painosta. Ja kielletty puu sanoi aina: ”Älä”.
89:2.2 (975.6) Villi-ihmisen ajatusmaailman kehityttyä siihen pisteeseen, jossa se jo muodosti itselleen kuvan hyvistä ja pahoista hengistä, ja tabun saatua kehittyvän uskonnon antaman juhlallisen vahvistuksen, oli näyttämö valmiina uuden käsitteen, syntikäsitteen, ilmaantumiselle. Ajatus synnistä oli päässyt vallalle kaikkialla maailmassa, jo ennen kuin ilmoitususkonto edes astui näyttämölle. Vasta syntikäsitteen myötä kävi luonnollinen kuolema primitiiviselle mielelle loogiseksi. Synti oli tabun rikkomista, ja synnin rangaistuksena oli kuolema.
89:2.3 (975.7) Synti oli ritualistinen, ei rationaalinen. Se oli teko, ei ajatus. Ja koko tätä synnin käsitettä ruokkivat Dilmunin ja maanpäällisen pikkuparatiisin ajalta olevat hiipuvat perimätiedot. Aatamista ja Eedenin puutarhasta kertoneet perimätiedot tarjosivat aineksia myös unelmalle kerran rotujen aamuhämärissä vallinneesta ”kultakaudesta”. Ja kaikki tämä vahvisti ajatuksia, jotka myöhemmin puettiin sellaiseksi uskomukseksi, että ihminen oli saanut alkunsa erityisestä luomistapahtumasta, että hän alkoi vaelluksensa täydellisenä ja että tabujen rikkominen – synti – syöksi hänet hänen myöhempään surkeaan tilaansa.
89:2.4 (976.1) Tavaksi muuttuneesta tabun rikkomisesta tuli pahe. Alkuaikojen laki teki paheesta rikoksen, uskonto teki siitä synnin. Alkuaikojen heimojen keskuudessa tabun rikkominen oli yksin teoin tehty rikos ja synti. Yhdyskuntaa kohdannutta onnettomuutta pidettiin aina rangaistuksena heimon tekemästä synnistä. Niille, jotka uskoivat, että menestys ja vanhurskaus kulkivat käsi kädessä, synnintekijöiden ilmeinen menestyminen aiheutti niin paljon päänvaivaa, että oli välttämätöntä keksiä helvetit rangaistukseksi tabujen rikkojille. Näiden ihmistä tulevaisuudessa odottavien rankaisupaikkojen lukumäärä on vaihdellut yhdestä viiteen.
89:2.5 (976.2) Syntien tunnustamisen ja anteeksisaamisen ajatus ilmestyi primitiivisen uskonnon piiriin jo varhain. Ihmiset saattoivat julkisessa kokouksessa pyytää anteeksi syntejä, jotka he aikoivat tehdä seuraavalla viikolla. Synnintunnustus oli pelkästään rangaistuksesta vapautumiseen tähdännyt riitti, samoin kuin se oli julkinen ilmoitus saastumisesta – rituaali, jonka kuluessa huudettiin ”epäpuhdas, epäpuhdas!” Sen jälkeen seurasivat kaikki rituaalin vaatimat puhdistautumismenot. Kaikki muinaisuuden kansat harjoittivat näitä tarkoituksettomia seremonioita. Monet alkuaikojen heimojen noudattamat näennäisesti hygieeniset tavat olivat suurelta osin seremoniaalisia.
89:3.1 (976.3) Kieltäymyksestä tuli uskonnollisessa kehityksessä seuraava askel; paastoaminen oli yleinen tapa. Kohta tuli tavaksi luopua monistakin fyysisen mielihyvän muodoista, varsinkin seksuaalisluontoisista. Paastorituaali juurtui syvälle moniin muinaisiin uskontoihin, ja se on siirtynyt perintönä käytännöllisesti katsoen kaikkiin nykyajan teologisiin ajatusrakennelmiin.
89:3.2 (976.4) Jokseenkin siihen aikaan, kun barbaarinen ihminen oli tointumassa tuhlaavaisesta vainajan mukana suoritetusta omaisuuden polttamisesta ja hautaamisesta, juuri kun rotujen talousstruktuuri alkoi muotoutua, ilmaantui tämä uusi uskonnollinen kieltäymysoppi, ja kymmenettuhannet vilpittömät sielut alkoivat tavoitella köyhyyttä. Omaisuutta pidettiin hengellisenä vammana. Nämä käsitykset aineellisen omaisuuden hengellisistä vaaroista olivat Filonin ja Paavalin aikoina laajalti vallalla, ja niillä on siitä lähtien ollut merkittävä vaikutus eurooppalaiseen filosofiaan.
89:3.3 (976.5) Köyhyys oli pelkästään osa lihankuolettamisrituaalia, joka valitettavasti tuli liitetyksi monien uskontojen – erityisesti kristinuskon – kirjoituksiin ja opetuksiin. Katumusharjoitus on tämän usein järjettömän kieltäymysrituaalin negatiivinen muoto. Mutta tämä kaikki opetti villi-ihmiselle itsehillintää, ja se oli sosiaalisessa kehityksessä sinänsä arvokas edistysaskel. Itsensäkieltäminen ja itsehillintä olivat kaksi varhaisen kehitysuskonnon mukanaan tuomista suurimmista saavutuksista. Itsehillintä antoi ihmiselle uuden elämänfilosofian. Se opetti hänelle taidon kasvattaa elämän murtolukua alentamalla henkilökohtaisten vaatimusten muodostamaa nimittäjää sen sijaan, että hän olisi aina vain pyrkinyt suurentamaan itsekkäiden halujensa tyydytyksestä muodostuvaa osoittajaa.
89:3.4 (976.6) Näihin muinaisiin itsensäkurittamisen ideoihin kuului ruoskimista ja kaikenlaatuista fyysistä kidutusta. Äitikultin papit opettivat fyysisen kärsimisen hyvettä erityisen aktiivisesti, ja kastrointiin alistumisellaan he toimivat siitä esimerkkinä. Heprealaiset, hindut ja buddhalaiset olivat tämän fyysistä nöyryytystä vaativan opinkappaleen innokkaita kannattajia.
89:3.5 (976.7) Koko muinaisen ajan ihmiset tavoittelivat tällä tavoin ylimääräisiä ansioita merkittäviksi heidän jumaliensa pitämiin kieltäymyksen tilikirjoihin. Yhteen aikaan oli tapana, että jonkin tunneperäisen paineen kohteena oltaessa annettiin lupauksia kieltäymyksestä ja itsensäkiduttamisesta. Sittemmin nämä lupaukset saivat jumalten kanssa tehdyn sopimuksen muodon, ja ne merkitsivät todellista evolutionaarista edistymistä sikäli, että jumalten oletettiin kiitokseksi tästä itsekidutuksesta ja lihankuolettamisesta tekevän jotakin, joka oli ennakoitavissa. Lupaukset olivat sekä negatiivisia että positiivisia. Tällaisten luonteeltaan vahingollisten ja äärimmäisyyksiin menevien lupausten antamista harjoitetaan nykyisin enimmäkseen muutamien Intian kansanryhmien keskuudessa.
89:3.6 (977.1) Oli vain luonnollista, että kieltäymyksen ja nöyryytyksen kultti kiinnittäisi huomiota sukupuoliseen tyydytykseen. Pidättymiskultti sai alkunsa taisteluun valmistautuvien sotilaiden keskuudessa noudatetusta rituaalista. Myöhemmin siitä tuli ”pyhimysten” noudattama tapa. Tämä kultti sieti avioliittoa vain siksi, että se piti sitä vähäisempänä pahana kuin haureutta. Tällä ammoisella kultilla on ollut epäsuotuisa vaikutus moniin suurista maailmanuskonnoista, muttei mihinkään niin selkeästi kuin kristinuskoon. Apostoli Paavali oli tämän kultin kannattaja, ja hänen henkilökohtaiset näkemyksensä heijastuvat opetuksissa, jotka hän liitti kristilliseen teologiaan: ”Hyvä on miehelle olla naiseen ryhtymättä.” ”Soisin kaikkien ihmisten olevan niin kuin minäkin.” ”Naimattomille ja leskille minä taas sanon: heille on hyvä, jos pysyvät sellaisina kuin minäkin.” Paavali tiesi vallan hyvin, etteivät tällaiset opetukset kuuluneet Jeesuksen evankeliumiin, ja sitä, että hän tämän myöntää, valaisee hänen lausumansa ”tämän minä sanon luvan nojalla, en käskystä.” Mutta tämä kultti johdatti Paavalin halveksimaan naisia. Ja on suuri vahinko, että hänen henkilökohtaiset mielipiteensä ovat niin kauan vaikuttaneet suuren maailmanuskonnon opetuksiin. Mikäli teltantekijä-opettajan neuvoa olisi määrä noudattaa kirjaimellisesti ja yleismaailmallisesti, ihmisrotua kohtaisi äkillinen ja kunniaton loppu. Uskonnon ja ikivanhan pidättymiskultin sotkeminen johtaa sitä paitsi välittömästi sotaan avioliittoa ja kotia vastaan, jotka sentään ovat yhteiskunnan todellinen perustus ja inhimillisen edistyksen perusinstituutio. Mitään ihmeteltävää ei ole siinä, että kaikki tällaiset uskomukset eri kansojen monissa uskonnoissa edistivät selibaatissa elävien papistojen muodostumista.
89:3.7 (977.2) Joskus olisi ihmisen vielä opittava nauttimaan vapaudesta ilman hillittömyyttä, ravinnosta ilman ahnehtimista ja mielihyvästä ilman irstailua. Ihmisen on käyttäytymisen säätelyssään parempi noudattaa itsehillinnän periaatetta kuin äärimmäisyyteen vietyä itsensäkieltämistä. Eikä Jeesus koskaan opettanut seuraajilleen moisia järjettömiä näkemyksiä.
89:4.1 (977.3) Useiden muiden palvontarituaalien tavoin ei uhraamisellakaan uskonnollisen hartaudenharjoituksen osana ollut mitään yhtä ainoata ja yksiselitteistä lähtökohtaa. Kun koira matelee isäntänsä edessä, näkyy siinä jo aavistuksenomainen taipumus kumartaa valtiaan edessä ja kunnioittavasti palvoen heittäytyä maahan mysteerin edessä. Palvontavirikkeestä on uhrin toimittamiseen vain yksi askel. Alkukantainen ihminen mittasi uhrinsa arvon kärsimänsä tuskan määrällä. Sitten kun uhraamisen ajatus liittyi uskonnolliseen seremoniajärjestykseen, ei uhriksi alkuvaiheessa kelvannut mikään, mikä ei olisi tuottanut tuskaa. Alkuvaiheessa uhrit olivat sellaisia tekoja kuin hiusten irtinyhtäminen, viilteleminen, silpomiset, hampaiden irti-iskeminen ja sormien katkaiseminen. Sivilisaation edistyessä nämä karkeat uhrikäsitykset jalostuivat itsensäkieltämisen, askeesin, paaston, kurjuuden ja myöhemmin kristinopin mukaisen surun, kärsimyksen ja lihankuolettamisen kautta tapahtuvan vanhurskauttamisrituaalin tasolle.
89:4.2 (977.4) Uskonnon kehityksen varhaisvaiheessa esiintyi kaksi uhrikäsitettä: ajatus uhrilahjasta, joka merkitsi kiitollisuudesta kertovaa suhtautumista, sekä velkauhri, johon sisältyi ajatus lunastuksesta. Myöhemmin kehittyi sitten uhrin korvikkeen käsite.
89:4.3 (977.5) Vieläkin myöhemmin ihminen kuvitteli, että hänen uhrinsa – olipa se minkälaatuinen tahansa – saattaisi toimittaa hänen viestinsä jumalten tietoon; se saattaisi jumaluuden sieraimissa tuntua suloiselta tuoksulta. Sen myötä ilmaantuivat suitsutus ja muut uhrirituaalien esteettiset piirteet. Nämä muotoutuivat uhrijuhliksi, jotka ajan mittaan kävivät yhä monimutkaisemmiksi ja koukeroisemmiksi.
89:4.4 (978.1) Sovitus- ja lepytysuhrimenot syrjäyttivät uskonnon kehittyessä henkien loitollapitämiseen, tyynnyttämiseen ja poismanaamiseen tähdänneet, vanhemmat menettelytavat.
89:4.5 (978.2) Varhaisin ajatus uhrista oli sellainen, että esi-isien henget kantoivat veroa puolueettomina pysymisestään. Vasta myöhemmin kehittyi hyvittelyn käsite. Kun ihminen irtautui käsityksestä, että ihmisrodun alkuperä oli evolutionaarinen, kun Planeettaprinssin aikakaudesta ja Aatamin maanpäälläoleskelusta kertovat perimätiedot suodattuivat aikojen läpi, levisi synnin ja perisynnin käsitys laajalle niin, että satunnaisen ja henkilökohtaisen synnin takia suoritetusta uhrauksesta kehittyi opinkappale koko rotua koskevan synnin sovittamiseksi suoritettavasta uhrista. Uhraamalla sovittaminen oli kaiken kattava vakuutusjärjestely, joka antoi suojan myös tuntemattoman jumalan osoittamaa kaunaa ja kateutta vastaan.
89:4.6 (978.3) Niin monien herkkätuntoisten henkien ja ahnaiden jumalten piirittämällä alkukantaisella ihmisellä oli vastassaan sellainen velkojajumalten armeija, että hän tarvitsi koko elinikänsä ajan kaikki papit, rituaalit ja uhrit, jotta hän olisi suoriutunut hengellisestä velastaan. Oppi perisynnistä eli rodullisesta syntivelasta lähetti jokaisen henkilön elämäntaipaleelleen taakkanaan raskas tietoisuus hänen velallisuudestaan henkivoimille.
89:4.7 (978.4) Ihmisille annetaan lahjoja ja lahjuksia, mutta kun niitä tarjotaan jumalille, niille annetaan sellainen luonnehdinta, että ne ovat omaksi annettuja, pyhitettyjä, tai sitten niitä kutsutaan uhreiksi. Kieltäymys oli lepyttelyn negatiivinen muoto; uhreista tuli sen positiivinen muoto. Teko, jolla lepyttely toteutettiin, sisälsi kiittelyä, ylistelyä, imartelua ja jopa viihdyttämistä. Ja juuri näiden muinaisen lepyttelykultin positiivisten toteutustapojen jäänteistä muodostuvat jumalanpalveluksen nykyiset muodot. Nykyajan palvontamuodot ovat yksinkertaisesti näistä muinaisista positiiviseen lepyttelyyn kuuluneista uhraamismenetelmistä tehtyjä rituaaleja.
89:4.8 (978.5) Eläinuhri merkitsi alkuaikojen ihmiselle paljon enemmän kuin se voisi koskaan merkitä nykyisille roduille. Nämä luonnonkansat pitivät eläimiä tosiasiallisina ja läheisinä sukulaisinaan. Ajan kuluessa ihminen alkoi suorittaa uhrinsa viisaammin: hän lakkasi uhraamasta työeläimiään. Olipa uhrattavana mitä tahansa, alussa ihminen uhrasi aina parasta, näin myös silloin kun hän uhrasi kotieläimiään.
89:4.9 (978.6) Kysymys ei suinkaan ollut mistään tyhjänpäiväisestä kerskailusta, kun muuan Egyptin hallitsija kertoi uhranneensa 113 433 orjaa, 493 386 nautaa, 88 venettä, 2 756 kultaista kuvaa, 331 702 ruukullista hunajaa ja öljyä, 228 380 ruukkua viiniä, 680 714 hanhea, 6 744 428 leipää ja 5 740 352 säkillistä viljaa. Ja näin tehdessään hänen on täytynyt verottaa raatavia alamaisiaan raskaimman mukaan.
89:4.10 (978.7) Silkka välttämättömyys pakotti lopulta nämä puolivillit ihmiset syömään uhrilahjojensa aineellisen osan, kunhan jumalat olivat nauttineet niiden sielun. Ja tälle tavalle hankittiin oikeutus julistamalla se entisaikojen pyhäksi ateriaksi – nykyisen kielenkäytön mukaan pyhäksi ehtoolliseksi.
89:5.1 (978.8) Nykyisin vallitsevat käsitykset alkuaikojen kannibalismista ovat täysin virheellisiä. Kannibalismi oli osa varhaisyhteisön tapasäännöksiä. Vaikka kannibalismi on nykysivilisaatiolle traditionaalisesti kauhistuttavaa, se oli kuitenkin osa alkuyhteisön sosiaalista ja uskonnollista struktuuria. Ryhmän edut pakottivat harjoittamaan kannibalismia. Se kehittyi välttämättömyyden pakosta ja se jatkui, koska elettiin taikauskon ja tietämättömyyden orjuudessa. Kysymyksessä oli sosiaalinen, taloudellinen, uskonnollinen ja sotilaallinen tapa.
89:5.2 (979.1) Alkuaikojen ihminen oli ihmissyöjä. Hän piti ihmislihasta, ja siksi hän tarjosi sitä ruokalahjana hengille ja primitiivisille jumalilleen. Koska aavehenget olivat pelkästään muuntuneita ihmisiä ja koska ravinto oli ihmisen tärkein tarve, niin täytyihän ruoan silloin olla myös vainajahengen suurin tarve.
89:5.3 (979.2) Kannibalismi oli kehittyvien rotujen keskuudessa yhteen aikaan kutakuinkin yleismaailmallista. Sangikit olivat kaikki ihmissyöjiä, mutta andoniitit eivät aluksi sitä olleet, eivät olleet myöskään nodiitit, eivät liioin adamiitit. Ihmissyöjiä eivät olleet myöskään andiitit, ennen kuin he olivat pääosin sekoittuneet evolutionaarisiin rotuihin.
89:5.4 (979.3) Mieltymys ihmislihaan kasvaa. Kun ihmislihansyönti kerran on nälän, ystävyyden, koston tai uskonnollisen rituaalin merkeissä päässyt alkuun, se jatkuu ja siitä tulee tavaksi käynyttä kannibalismia. Ihmissyönti on saanut alkunsa ravinnon niukkuudesta, vaikka tämä harvoin onkin ollut sen perimmäisenä syynä. Eskimot ja alkuaikojen andoniitit olivat nälänhädän aikoja lukuun ottamatta kuitenkin harvoin kannibaaleja. Punaiset ihmiset – varsinkin Väli-Amerikassa – olivat kannibaaleja. Yhteen aikaan oli yleisenä tapana, että alkuaikojen äidit tappoivat ja söivät omat lapsensa saadakseen takaisin synnytyksessä menettämänsä voimat. Queenslandissa sattuu tavan takaa vieläkin, että esikoinen surmataan ja pistellään poskeen. Monet Afrikan heimoista ovat vielä vähän aikaa sitten turvautuneet tietoisesti kannibalismiin sotaan liittyvänä toimena, eräänlaisena kauhistuksena, jolla he herättivät pelkoa naapureissaan.
89:5.5 (979.4) Korkeammantasoisten rotuainesten rappeutuminen johti aikaisemmin jonkinmääräiseen kannibalismiin, mutta etupäässä sitä esiintyi evolutionaaristen rotujen keskuudessa. Ihmissyönti alkoi aikana, jolloin ihmiset tunsivat kiihkeitä ja katkeria tunteita vihollisiaan kohtaan. Ihmislihan syömisestä tuli osa juhlallista kostoseremoniaa, uskottiin nimittäin, että vihollisen aave olisi tällä tavoin hävitettävissä tai sulautettavissa syöjän henkeen. Aikanaan oli laajalti vallalla sellainen uskomus, että noidat saivat kykynsä ihmislihaa syömällä.
89:5.6 (979.5) Joidenkin ihmissyöjäryhmien oli tapana syödä vain oman heimonsa jäseniä. Kysymyksessä oli näennäishengellinen umpisiitos, jonka luultiin korostavan heimon sisäistä yhteenkuuluvuutta. Mutta nämä ryhmät söivät kostamisen tarkoituksessa myös vihollisia, ja ajatuksena oli, että sillä keinoin anastettiin vihollisten voima. Katsottiin, että oli kunnianosoitus ystävän tai heimoveljen sielulle, jos tämän ruumis syötiin, kun vihollisen ahmiminen sen sijaan oli tälle vain oikeudenmukainen rangaistus. Villi-ihmisen mieli ei teeskennellyt johdonmukaisuutta.
89:5.7 (979.6) Muutamien heimojen keskuudessa iäkkäät vanhemmat halusivat, että heidän lapsensa söisivät heidät. Joidenkin muiden heimojen keskuudessa taas oli tapana pidättyä syömästä lähisukulaisia. Näiden ruumiit sen sijaan myytiin tai vaihdettiin muukalaisten ruumiisiin. Melkoista kauppaa käytiin naisilla ja lapsilla, jotka oli lihotettu teuraiksi. Milloin taudit tai sota eivät säännöstelleet väkimäärää, liikaväestö kursailematta syötiin.
89:5.8 (979.7) Kannibalismi on seuraavien tekijöiden johdosta ollut vähitellen häviämään päin:
89:5.9 (979.8) 1. Siitä tuli toisinaan seremonia, jossa koko yhteisö oli osallisena – siitä tuli kollektiivisesti omaksuttu yhteisvastuu kuolemaantuomitun heimoveljen tuomion täytäntöön panemisesta. Verenvuodatukseen syyllistyminen lakkaa olemasta rikos, kun siihen osallistuvat kaikki, koko yhteisö. Teloitettujen rikollisten syöminen oli muoto, jossa kannibalismia Aasiassa viime vaiheessa harjoitettiin.
89:5.10 (979.9) 2. Varsin varhaisessa vaiheessa siitä tuli uskonnollinen rituaali, mutta aaveidenpelon laajeneminen ei aina saanut aikaan ihmissyönnin vähenemistä.
89:5.11 (979.10) 3. Lopulta kannibalismi kehittyi siihen vaiheeseen, että vain jotkin ruumiinosat tai elimet syötiin eli ne osat, joiden luultiin sisältävän sielun tai osia hengestä. Verenjuonnista tuli yleistä, ja oli tapana sekoittaa ”syötäväksi kelpaavat” ruumiinosat lääkkeisiin.
89:5.12 (980.1) 4. Se oli sallittua vain miehille. Naisilta kiellettiin ihmislihansyönti.
89:5.13 (980.2) 5. Seuraavaksi se oli sallittua enää päälliköille, papeille ja shamaaneille.
89:5.14 (980.3) 6. Sitten siitä tuli rodullisesti korkeampien heimojen keskuudessa tabu. Ihmissyöntiä koskeva tabu sai alkunsa Dalamatiasta, ja se levisi hitaasti koko maailmaan. Nodiitit suosivat ruumiinpolttoa keinona taistella kannibalismia vastaan, sillä aikanaan oli yleisenä tapana kaivaa maahan haudatut ruumiit esille ja syödä ne.
89:5.15 (980.4) 7. Kun tavaksi tuli uhrata ihmisiä, se enteili kannibalismin loppua. Kun ihmislihasta ensin oli tullut korkeammalla olevien ihmisten – päälliköiden – ravintoa, lopulta se säästettiin vieläkin korkeammalla oleville hengille. Ja näin ihmisuhri lopetti tehokkaasti kannibalismin, mutta niin ei käynyt alimpien heimojen keskuudessa. Kohta kun ihmisuhraus oli täysin vakiintunut tapa, ihmissyönnistä tuli tabu. Ihmisliha oli vain jumalten ruokaa; ihminen sai syödä vain pienen seremoniaalisen palan eli sakramentin.
89:5.16 (980.5) Lopulta alettiin uhraamistarkoituksessa käyttää ihmisten sijasta yleisesti uhrieläimiä, ja takapajuisempienkin heimojen keskuudessa koiriensyöminen vähensi ihmissyöntiä suuresti. Koira oli ensimmäinen kesy eläin, ja sitä arvostettiin suuresti sekä sellaisenaan että ravintona.
89:6.1 (980.6) Ihmisuhri oli kannibalismin epäsuora seuraus, samalla kun se oli lääke sitä vastaan. Kun tavaksi tuli järjestää henkiseuralainen vainajalle henkien maailmaan, se johti ihmissyönnin vähenemiseen, sillä näitä kuolemantapauksen vuoksi uhrattuja ei ollut koskaan tapana syödä. Yksikään rotu ei ole ollut täysin vapaa jossakin muodossa ja jonakin aikana esiintyneestä ihmisuhritavasta, vaikka andoniitit, nodiitit ja adamiitit kannibalismiin mieltyivätkin muita vähemmän.
89:6.2 (980.7) Ihmisten uhraaminen on ollut käytännöllisesti katsoen yleismaailmallista. Se säilyi kiinalaisten, hindujen, egyptiläisten, heprealaisten, mesopotamialaisten, kreikkalaisten, roomalaisten ja monien muiden kansojen uskonnollisissa tavoissa – takapajuisten afrikkalaisten ja australialaisten heimojen keskuudessa se säilyi jopa viime aikoihin asti. Myöhempien aikojen intiaaneilla oli sivilisaatio, joka versoi kannibalismista, ja siksi se oli yltä päältä ihmisuhrien veren tahraama, erityisesti Väli- ja Etelä-Amerikassa. Kaldealaiset kuuluivat ensimmäisiin, jotka luopuivat tavallisissa tilanteissa suoritetuista ihmisuhreista ja korvasivat ne eläinuhreilla. Noin kaksituhatta vuotta sitten muuan helläsydäminen Japanin keisari otti käyttöön savikuvat ihmisuhrien korvikkeiksi, mutta Pohjois-Euroopassa tällaiset uhrit poistuivat käytöstä vasta vajaat tuhat vuotta sitten. Joidenkin takapajuisten heimojen keskuudessa vapaaehtoisia alistuu edelleenkin ihmisuhreiksi. Tällöin on kysymyksessä eräänlainen uskonnollinen tai rituaalinen itsemurha. Muuan shamaani määräsi kerran erään heimon suuresti kunnioittaman vanhan miehen uhrattavaksi. Väki nousi kapinaan ja kieltäytyi tottelemasta. Tämän jälkeen vanhus pakotti oman poikansa ottamaan hänet hengiltä. Entisajan ihmisten usko tähän tapaan oli totista.
89:6.3 (980.8) Muistiin on tuskin merkitty toista yhtä traagista ja säälittävää kokemusta, joka kuvastaisi muinaisten ja ajan koettelemien uskonnollisten tapojen ja niitä vastaan sotineiden edistyvän sivilisaation vaatimusten välillä käytyjä sydäntä raastavia taisteluja, kuin heprealaisten kertomus Jeftasta ja hänen ainokaisesta tyttärestään. Yleistä tapaa noudattaen tämä hyvää tarkoittava mies oli antanut järjettömän lupauksen, hieronut kauppaa ”taistelujen jumalan” kanssa ja suostunut maksamaan tietyn hinnan, mikäli hän voittaisi vihollisensa. Hintana oli, että hän uhraisi sen, joka hänen palatessaan kotiin tulisi ensimmäisenä ulos hänen talostaan tervehtimään häntä. Jefta ajatteli jonkun hänen luotto-orjistaan olevan paikalla häntä tervehtimässä, mutta kävikin niin, että hänen tyttärensä ja ainoa lapsensa tuli ulos toivottamaan hänet tervetulleeksi kotiin. Ja niin vielä näinkin hiljattain ja oletetusti sivistyneen kansan keskuudessa tapahtui, että kun tämä kaunis neito oli surrut kohtaloaan kahden kuukauden ajan, hänen isänsä todellakin isän heimoveljien suostumuksella uhrasi hänet ihmisuhrina. Ja kaikki tämä tehtiin, vaikka tiedettiin Mooseksen antamat ankarat määräykset ihmisuhreja vastaan. Mutta miehet ja naiset ovat taipuvaisia antamaan mielettömiä ja tarpeettomia lupauksia, ja entisaikojen ihmiset pitivät kaikkia tällaisia sitoumuksia äärimmäisen pyhinä.
89:6.4 (981.1) Kun entiseen aikaan ryhdyttiin rakentamaan jotain vähänkin tärkeämpää rakennusta, tapana oli lyödä kuoliaaksi joku ihminen ”perustusuhriksi”. Näin saatiin vainajahenki vartioimaan ja suojelemaan rakennelmaa. Kun kiinalaiset valmistautuivat valamaan kellon, tapa määräsi vähintään yhden neitsyen uhrattavaksi kellon soinnin parantamiseksi. Valittu tyttö heitettiin elävältä sulaan metalliin.
89:6.5 (981.2) Monilla ryhmillä oli kauan aikaa tapana muurata eläviä orjia tärkeisiin muureihin. Myöhempinä aikoina Pohjois-Euroopan heimot korvasivat tämän tavan, joka vaati elävien ihmisten hautaamista uusien rakennusten seiniin, sillä, että he sulkivat muurin sisään jonkun ohikulkijan varjon. Kiinalaiset hautasivat muuriin työläiset, jotka kuolivat muurin rakennusvaiheen aikana.
89:6.6 (981.3) Muuan Jerikon muureja rakentanut Palestiinan pikkukuningas ”laski niiden perustuksen esikoiseensa Abiramiin ja pystytti niiden portit nuorimpaan poikaansa Segubiin.” Ei riittänyt, että tuona lähimenneisyyden ajankohtana tämä isä pani kaksi poikaansa elävältä kaupungin porttien perustuskuoppiin, vaan hänen tekonsa on myös kirjattu tapahtuneen ”Herran sanan mukaan”. Mooses oli kieltänyt nämä perustusuhrit, mutta israelilaiset ottivat ne kohta hänen kuolemansa jälkeen taas käyttöön. Kahdennellakymmenennellä vuosisadalla käytössä oleva seremonia, jossa helyjä ja muistoesineitä pannaan uuden rakennuksen peruskiveen, on muistuttamassa alkuaikojen perustusuhreista.
89:6.7 (981.4) Monilla kansoilla oli pitkän aikaa tapana pyhittää ensimmäiset hedelmät hengille. Ja nämä juhlallisuudet, jotka nykyisin ovat enemmän tai vähemmän symbolisia, ovat kaikki jäänteitä niistä alkuaikojen seremonioista, joihin liittyi ihmisuhri. Esikoistenuhraamisen ajatus oli levinnyt muinaiskansojen keskuudessa laajalle, eritoten foinikialaisten pariin, jotka viimeisinä siitä myös luopuivat. Uhraamisen jälkeen oli tapana sanoa ”elämä elämästä”. Nykyään sanotte ruumiin äärellä ”maasta olet sinä tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman.”
89:6.8 (981.5) Jos kohta sivistynyttä herkkätuntoisuutta kauhistuttaakin mielikuva Abrahamista, joka katsoi olevansa pakotettu uhraamaan poikansa Iisakin, ei sellainen noiden aikojen ihmisille ollut mikään uusi eikä outo ajatus. Vallalla oli kauan aikaa sellainen tapa, että isät suuren emotionaalisen paineen kohteena ollessaan uhrasivat esikoispoikansa. Monilla kansoilla on tätä kertomusta sisällöllisesti vastaava traditio, sillä yhteen aikaan vallitsi maailmanlaajuinen ja syvällekäyvä uskomus, jonka mukaan oli välttämätöntä uhrata ihminen, aina kun tapahtui jotakin tavatonta tai epätavallista.
89:7.1 (981.6) Mooses yritti lopettaa ihmisten uhraamisen asettamalla tällaisten uhrien korvikkeeksi lunastusmaksun. Hän loi täsmällisen järjestelmän, joka antoi hänen kansalleen tilaisuuden välttyä harkitsemattomien ja mielettömien lupausten pahimmilta seurauksilta. Tilukset, omaisuuserät ja lapset voitiin lunastaa tällaista papeille maksettavaa vahvistettua korvausta vastaan. Ryhmät, jotka lakkasivat uhraamasta esikoisiaan, olivat pian paljon edullisemmassa asemassa kuin heidän vähemmän edistyneet naapurinsa, jotka edelleenkin harrastivat näitä julmia tekoja. Tällainen poikien menettäminen heikensi näitä takapajuisia heimoja suuresti, ja sen lisäksi siinä usein katkesi myös heimon johtajan perimysjärjestys.
89:7.2 (982.1) Eräs lastenuhraamisen päättymisen seuraus oli tapa sivellä talon pihtipielet verellä esikoisen suojelemiseksi. Tämä tehtiin usein jonkin vuoden varrella vietetyn uskonnollisen juhlan yhteydessä, ja tällainen seremonia oli yhteen aikaan vallalla suurimmassa osassa maailmaa, Meksikosta Egyptiin.
89:7.3 (982.2) Vielä senkin jälkeen kun useimmat ryhmät olivat lopettaneet lasten rituaalisurmat, oli tapana yhä jättää lapsi oman onnensa nojaan erämaahan tai pikku veneessä veden vietäväksi. Jos lapsi selviytyi, uskottiin jumalten silloin puuttuneen asiaan hänen säästämisekseen, niin kuin perimätiedot Sargonista, Mooseksesta, Kyyroksesta ja Romuluksesta tietävät kertoa. Sen jälkeen tuli tavaksi vihkiä esikoispojat pyhiksi tai pyhitetyiksi, jolloin heidän sallittiin varttua täysikasvuisiksi, ja sen jälkeen heidät surmaamisen sijasta ajettiin maanpakoon. Näin sai alkunsa siirtokuntien perustaminen. Roomalaiset noudattivat tätä tapaa omissa siirtokuntien perustamishankkeissaan.
89:7.4 (982.3) Monet sukupuolisen leväperäisyyden ja primitiivisen palvonnan omituisista toisiinsakytkeytymisistä saivat alkunsa ihmisuhriperinteen yhteydessä. Muinaisina aikoina saattoi nainen, jos hän kohtasi pääkallonmetsästäjiä, lunastaa henkensä antautumalla näille sukupuolisesti. Myöhempinä aikoina taas oli jumalille uhriksi vihityllä neidolla tilaisuus päättää henkensä pelastamisesta luovuttamalla kehonsa koko elämän ajaksi temppelin pyhään seksuaalipalveluun. Hän pystyi tällä tavoin ansaitsemaan lunnasrahansa. Muinaisajan miehet pitivät erittäin ylentävänä olla sukupuolisuhteessa naiseen, joka oli tällä tavoin antautunut elämänsä lunastamiseen. Näiden pyhien neitojen kanssa seurusteleminen oli uskonnollinen seremonia, ja kaiken lisäksi koko tämä seremonia antoi hyväksyttävän tekosyyn aivan tavalliseen sukupuoliseen tyydytykseenkin. Kysymyksessä oli kekseliäs itsepetos, johon sekä nämä neidot että heidän seuralaisensa menivät ilomielin mukaan. Tapasäännöt laahaavat aina sivilisaation evolutionaarisen edistymisen perässä ja antavat tällä tavoin hyväksymisensä kehittyvien rotujen aikaisemmille ja barbaarimaisemmille seksuaalisille tavoille.
89:7.5 (982.4) Temppelihaureus levisi lopulta kaikkialle Etelä-Eurooppaan ja Aasiaan. Temppeliprostituoitujen ansaitsemaa rahaa pidettiin kaikkien kansojen keskuudessa pyhänä – suurena jumalille annettavana lahjana. Ylhäisimmätkin naiset tungeksivat temppelien seksimarkkinoilla ja osoittivat ansionsa kaikenlaisiin pyhiin palveluksiin ja yleishyödyllisille laitoksille. Monet parempien luokkien naiset keräsivät myötäjäisensä temppeleissä suorittamallaan väliaikaisella seksuaalipalvelulla, ja useimmat miehet halusivat vaimokseen mieluiten tällaisen naisen.
89:8.1 (982.5) Uhraamalla lunastetuksi tuleminen ja temppeliprostituutio olivat itse asiassa ihmisuhrin modifikaatioita. Seuraavaksi ilmaantui tyttärien valeuhraaminen. Tähän seremoniaan kuului suoneniskentää, ja sen kuluessa vihkiydyttiin elinikäiseen neitsyyteen. Kysymyksessä oli moraalinen reaktio aikaisempaan temppeliprostituutioon. Myöhempinä aikoina neitsyet omistautuivat pyhien temppelitulien vaalimiseen.
89:8.2 (982.6) Lopulta ihmiset päätyivät sellaiseen käsitykseen, että ruumiin jonkin osan uhraaminen voisi korvata aikaisemmin tapana olleen kokonaisen ihmisen uhraamisen. Fyysistä silpomista pidettiin sitäkin hyväksyttävänä korvikkeena. Uhrattiin hiuksia, kynsiä, verta ja jopa sormia ja varpaita. Myöhempi ja jokseenkin yleismaailmallinen ympärileikkauksen muinaisriitti oli eräs osittaisen ihmisuhrin seurannainen. Ympärileikkaus oli pelkkä uhritoimitus, siihen ei liittynyt mitään hygienian ajatusta. Miehet ympärileikattiin, naiset lävistyttivät korvalehtensä.
89:8.3 (983.1) Sittemmin tuli tavaksi sormien yhteen sitominen sen sijaan, että ne olisi leikattu irti. Pään ajeleminen ja tukan leikkaaminen olivat niin ikään muotoja, joilla osoitettiin uskonnollista antaumusta. Eunukiksi kuohiminen oli ensi vaiheessa muunnos ihmisuhrin ideasta. Afrikassa harrastetaan edelleenkin nenän ja huulten lävistämistä, ja tatuointi on taiteellinen kehittymä aikaisemmasta karkeasta ruumiin arpeuttamisesta.
89:8.4 (983.2) Edistystä mukanaan tuoneiden opetusten tuloksena uhraamisen tapa lopulta liittyi ajatukseen liittosopimuksesta. Jumalat käsitettiin vihdoinkin sellaisiksi, että he tekisivät tosiasiallisia sopimuksia ihmisen kanssa, ja tämä oli merkittävä askel uskonnon vakiintumisessa. Laki, sopimus, astuu onnentavoittelun, pelon ja taikauskon paikalle.
89:8.5 (983.3) Ihminen ei koskaan osannut edes uneksia ryhtyvänsä sopimussuhteisiin Jumaluuden kanssa, ennen kuin hänen jumalakäsityksensä oli edennyt tasolle, jolla maailmankaikkeuden säätelijät kuviteltiin sellaisiksi, että heihin voisi luottaa. Ja ihmisen varhaisin näkemys Jumalasta teki tästä siinä määrin ihmishahmoisen, että ihminen kykeni näkemään mielessään luotettavan Jumalan, vasta kun hänestä itsestään tuli verrattain luotettava, moraalinen ja eettinen.
89:8.6 (983.4) Ajatus sopimuksen solmimisesta jumalten kanssa pääsi kuitenkin lopulta vallalle. Evolutionaarinen ihminen saavutti lopulta sellaisen moraalisen omanarvontunnon, että hän rohkeni ryhtyä kaupanhierontaan jumaltensa kanssa. Ja näin puuhailu uhrimenojen toimittamiseksi muuttui vähitellen otteluksi, jossa ihminen antautui filosofiseen tinkaamiseen Jumalan kanssa. Ja kaikki tämä merkitsi uutta keinoa, jolla saada vakuutus huonoa onnea vastaan. Tai mieluumminkin se merkitsi parempaa menettelytapaa entistä varmemman menestyksen ostamiseksi. Älkää elätelkö senkaltaista erheellistä ajatusta, että nämä alkuaikojen uhrit olisivat olleet jumalille annettu ilmainen lahja, oma-aloitteisesta kiitollisuudesta tai kiitokseksi tarjottu uhri, sillä mitään todellisen palvonnan ilmauksia ne eivät olleet.
89:8.7 (983.5) Alkeelliset rukouksen muodot eivät olleet mitään sen kummallisempaa kuin kaupanhierontaa henkien kanssa, väittelyä jumalten kanssa. Kysymyksessä oli eräänlainen vaihtokauppa, jossa vetoaminen ja suostuttelu korvattiin jollakin kouraantuntuvammalla ja kallisarvoisemmalla. Rotujen keskuudessa kehittymässä ollut kaupankäynti oli istuttanut ihmisten mieleen kaupankäynnin henkeä ja kehittänyt vaihtokaupassa tarvittavaa oveluutta. Ja nyt nämä ominaisuudet alkoivat tulla esille ihmisen palvontamenetelmissä. Ja aivan kuten jotkut ihmiset olivat parempia kauppamiehiä kuin toiset, samoin pidettiin toisia ihmisiä parempina rukoilijoina kuin muita. Oikeamielisen ihmisen rukousta pidettiin suuressa arvossa. Oikeamielinen ihminen oli sellainen, joka oli selvittänyt kaikki tilit henkien kanssa, sellainen, joka oli täyteen määräänsä täyttänyt kaikki rituaalin edellyttämät velvollisuudet jumalia kohtaan.
89:8.8 (983.6) Alkuaikojen rukousta voi tuskin sanoa palvonnaksi. Se oli tinkaava vetoomus saada lisää terveyttä, varallisuutta ja elonpäiviä. Eivätkä rukoukset monissakaan suhteissa ole aikojen myötä muuttuneet. Edelleenkin niitä luetaan ääneen kirjoista, niistä tehdään yhä muodollisia lausuntaesityksiä, niitä jäljennetään paperille, jotka sitten kiinnitetään rukousmyllyihin ja ripustetaan puiden oksille, joissa tuuli niitä leyhytellessään säästää ihmiseltä vaivan avata oman suunsa.
89:9.1 (983.7) Koko sinä aikana, jona urantialaiset rituaalit ovat kehittyneet, on ihmisuhri edistynyt verisestä ihmissyönnin harjoittamisesta korkeammille ja symbolisemmille tasoille. Alkuaikojen uhrirituaaleista syntyivät myöhempien aikojen sakramenttiseremoniat. Lähemmässä menneisyydessä oli tapana, että vain papit nauttivat palasen kannibalistista uhria tai pisaran ihmisverta, ja sitten kaikki yhdessä osallistuivat korvikkeena toimineen eläimen syöntiin. Nämä alkuaikojen käsitykset lunnaista, lunastuksesta ja sopimuksista ovat kehittyneet myöhempien aikojen sakramenttitoimituksiksi. Ja tällä seremonioiden kehityksellä on kokonaisuudessaan ollut voimakkaasti sosiaalistava vaikutus.
89:9.2 (984.1) Jumalan Äiti -kultin yhteydessä käytettiin Meksikossa ja muualla lopulta kakuista ja viinistä koostunutta sakramenttia aiemmin käytössä olleiden ihmisuhrien lihan ja veren asemesta. Heprealaiset harjoittivat kauan aikaa tätä rituaalia osana omia pääsiäismenojaan, ja juuri tästä seremoniatavasta sai alkunsa myöhempi sakramentin kristillinen versio.
89:9.3 (984.2) Muinaisaikojen sosiaaliset veljeskunnat perustuivat verenjuomisriittiin. Juutalaisten ammoisessa veljesliitossa oli kysymys uhraamiseen liittyneestä veriveljeydestä. Paavali lähti rakentamaan uutta kristillistä kulttia ”ikuisen liiton verelle”. Ja opetuksilla verestä ja uhrista kristinoppia kenties tarpeettomasti kuormittaessaankin hän kuitenkin samalla lopetti kokonaan opit lunastuksesta ihmis- tai eläinuhrien kautta. Hänen tekemänsä teologiset kompromissit osoittavat, että ilmoituksenkin on alistuttava siihen asteittain muuttuvaan säätelyyn, jota evoluutio merkitsee. Paavalin mukaan Kristuksesta tuli viimeinen ja kaikiksi ajoiksi riittävä ihmisuhri, sillä jumalallisen Tuomarin vaatimukset on nyt kaikilta osin ja iäksi tyydytetty.
89:9.4 (984.3) Ja näin on uhrikultista pitkien aikakausien jälkeen kehittynyt sakramenttikultti. Nykyuskontojen sakramentit ovat näin ollen näiden alkuaikojen karmaisevien ihmisuhriseremonioiden ja vieläkin varhaisempien kannibalististen rituaalien laillisia perillisiä. Pelastumistaan ajatellessaan monet panevat luottamuksensa edelleenkin vereen, mutta ainakin siitä on nyt tullut vertauskuvallista, symbolista ja mystistä.
89:10.1 (984.4) Muinaisajan ihminen saavutti tietoisuuden Jumalan suosiosta vain uhraamisella. Nykyajan ihmisen on kehitettävä uusia menetelmiä saavuttaakseen tietoisuuden pelastuksesta. Synnintuntoisuus elää edelleen kuolevaisen mielessä, mutta kaavat, joiden mukaan synnistä ajatellaan pelastuttavan, ovat menettäneet merkityksensä ja vanhentuneet. Hengellisen kaipuun todellisuus säilyy, mutta älyllinen edistyminen on hävittänyt ne tavat, joilla mielen ja sielun rauha ja lohtu entisaikaan hankittiin.
89:10.2 (984.5) Synti on määriteltävä uudelleen siten, että se on tahallista epälojaalisuutta Jumaluutta kohtaan. Epälojaalisuudessa on eri asteita: päättämättömyydestä aiheutuva osittainen epälojaalisuus; ristiriitaisuudesta johtuva lojaalisuuden jakaminen eri tahoille; välinpitämättömyydestä aiheutuva lojaalisuuden kuoleutuminen; ja lojaalisuuden kuolema, mikä näkyy omistautumisena jumalattomille ihanteille.
89:10.3 (984.6) Syyllisyydentunto tai -tunne on tietoisuutta tapasääntöjen rikkomisesta; tämä ei välttämättä ole synti. Mitään todellista syntiä ei ole ilman tietoista epälojaalisuutta Jumaluutta kohtaan.
89:10.4 (984.7) Mahdollisuus syyllisyydentuntonsa tiedostamiseen on merkkinä ihmiskunnan transsendenttisesta arvosta. Se ei leimaa ihmistä alhaiseksi, vaan pikemminkin se yksilöi hänet luoduksi, jossa on potentiaalista suuruutta ja alati enentyvää ylevyyttä. Tällainen arvottomuudentunto on se ensimmäinen yllyke, jonka tulisi nopeasti ja varmasti johtaa uskon avulla tehtäviin valloituksiin, ja nämä puolestaan siirtävät kuolevaisen olennon mielen moraalisen ylevyyden, kosmisen ymmärryksen ja hengellisen elämäntavan verrattomille tasoille; näin inhimillisen olemassaolon kaikki merkitykset muuttuvat ajallisista ikuisiksi, samalla kun kaikki arvot kohoavat inhimillisistä jumalallisiksi.
89:10.5 (984.8) Synnin tunnustaminen on epälojaalisuuden miehuullista torjumista, mutta se ei millään tavoin lievitä tällaisen epälojaalisuuden ajallis-avaruudellisia seuraamuksia. Mutta tunnustaminen – synnin luonteen vilpitön tunnustaminen – on uskonnollisen kasvun ja hengellisen edistymisen kannalta välttämätöntä.
89:10.6 (985.1) Se, että Jumaluus antaa synnin anteeksi, merkitsee lojaalisuussuhteiden uudistamista sellaisen vaiheen jälkeen, jolloin ihminen on tietoinen siitä, että nämä suhteet tahallisen kapinoinnin seurauksena puuttuvat. Anteeksiantoa ei tarvitse pyytää, tarvitaan vain, että se otetaan vastaan siinä muodossa, että ollaan tietoisia luodun ja Luojan välisten lojaalisuussuhteiden uudelleenviriämisestä. Ja kaikki lojaalit Jumalan pojat ovat onnellisia, palveluhaluisia ja alati edistyviä matkatessaan ylöspäin kohti Paratiisia.
89:10.7 (985.2) [Esittänyt muuan Nebadonin Loistava Iltatähti.]
Urantia-kirja
Luku 90
90:0.1 (986.1) USKONNOLLISTEN menojen kehittyminen eteni siten, että tyynnyttelystä, loitollapitämisestä, poismanaamisesta, pakottamisesta, sovinnon hieromisesta ja lepyttelystä siirryttiin uhraamiseen, sovitukseen ja lunastukseen. Uskonnollisen rituaalin toimittamismenetelmä kehittyi alkukantaisen kultin harjoitusmuodoista fetissien kautta magiaksi ja ihmeteoiksi; ja kun rituaali monimutkaistui vastatakseen ihmisen yhä monimutkaisempia käsityksiä aineellisuuden tuolla puolen olevista maailmoista, se joutui väistämättä poppamiesten, shamaanien ja pappien hallintaan.
90:0.2 (986.2) Kun alkukantainen ihminen pääsi käsityksissään pidemmälle, hän alkoi lopulta uskoa, että henkimaailma suhtautui tavalliseen kuolevaiseen nuivasti. Ihmisten joukossa vain poikkeukselliset yksilöt saattoivat saada jumalat kallistamaan korvansa heidän puoleensa; henget kuuntelisivat vain jotakuta eriskummallista miestä tai naista. Näin uskonto astuu uuteen vaiheeseen, tilanteeseen, jossa se vähitellen toimii vain välikäsien kautta: uskonnonharjoittajan ja palvontakohteen välillä on aina poppamies, shamaani tai pappi. Ja nykyisin useimmat Urantian järjestyneen uskonharjoituksen järjestelmät käyvät läpi tätä asteittaisen kehityksen vaihetta.
90:0.3 (986.3) Kehitysuskonto syntyy silkasta ja kaikkivoivasta pelosta, joka tulvahtaa ihmismielen läpi sen joutuessa kohdakkain tuntemattoman, selittämättömän ja käsittämättömän kanssa. Lopulta uskonto yltää varsin yksinkertaiseen tietoisuuteen kaikkivaltiaasta rakkaudesta, siitä rakkaudesta, joka vastustamattomasti lehahtaa ihmissielun läpi, kun se on havahtunut ymmärtämään Universaalisen Isän rajatonta kiintymystä universumin poikia kohtaan. Mutta uskonnollisen evoluution alun ja täyttymyksen väliin sijoittuvat shamaanien hallitsemat pitkät aikakaudet, shamaanien, jotka uskottelevat seisovansa ihmisen ja Jumalan välissä välimiehinä, tulkitsijoina ja välittäjinä.
90:1.1 (986.4) Shamaani oli johtava poppamies, seremoniaalinen fetissi-ihminen ja kehitysuskonnon kaikkien toimitusten keskuspersoonallisuus. Monien ryhmien keskuudessa shamaani oli arvoasteikossa sotapäällikköä ylempänä, mikä merkitsi alkavaa kirkon ylivaltaa valtioon nähden. Toisinaan shamaani toimi pappina ja jopa pappiskuninkaana. Joillakin myöhempien aikojen heimoilla oli sekä aikaisempien aikojen shamaanipoppamiehiä (tietäjiä) että myöhemmin ilmaantuneita shamaanipappeja. Ja monissa tapauksissa shamaanin virasta tuli perinnöllinen.
90:1.2 (986.5) Koska entisaikaan kaiken epänormaalin syynä pidettiin hengen vallassa olemista, mikä tahansa huomiota herättävä mentaalinen tai fyysinen poikkeavuus merkitsi poppamiehen pätevyyttä. Monet näistä miehistä olivat epileptikkoja, monet naisista olivat hysteerikkoja, ja näiden kahden ihmistyypin tiliin pantiin melkoinen osa muinaisajan henkeytymisestä, samoin kuin henkien ja riivaajien vallassa olemisesta. Melko monet näistä varhaisimpien aikojen papeista kuuluivat niiden ihmisten luokkaan, joita on jälkeenpäin kutsuttu vainoharhaisiksi.
90:1.3 (987.1) Vaikka shamaanit saattoivat harjoittaa vilppiä pikkuasioissa, valtaosa heistä uskoi hengen vallassa olemisensa tosiasiaksi. Naisista, jotka pystyivät vaivuttamaan itsensä transsiin tai kataleptiseen kohtaukseen, tuli voimallisia shamaanittaria. Myöhemmässä vaiheessa sellaisista naisista tuli profeettoja ja henkimeedioita. Heidän kataleptisiin transseihinsa liittyi tavallisesti luuloteltuja viestinvaihtoja vainajahenkien kanssa. Monet naisshamaanit olivat myös ammattitanssijoita.
90:1.4 (987.2) Mutta kaikki shamaanit eivät olleet itsepetoksen uhreja, monet heistä nimittäin olivat ovelia ja kyvykkäitä tempuntekijöitä. Ammatin kehittyessä noviisien edellytettiin poppamieheksi pätevöityäkseen palvelevan kymmenvuotinen oppilasaika, johon kuului koettelemuksia ja itsensäkieltämistä. Shamaanit kehittivät tälle ammatille ominaisen pukeutumistavan ja lisäksi he esiintyivät mielellään salaperäisesti. Monesti he käyttivät huumeita tuottaakseen tiettyjä fyysisiä tiloja, jotka tekisivät vaikutuksen heimon jäseniin ja saattaisivat nämä ymmälle. Tavallinen kansa piti silmänkääntötemppuja yliluonnollisina, ja vatsastapuhumista käyttivät ensimmäisinä hyväkseen ovelat papit. Monet muinaisajan shamaaneista törmäsivät tietämättään hypnotismiin; toiset saivat aikaan itsehypnoosin tuijottamalla pitkät tovit omaa napaansa.
90:1.5 (987.3) Vaikka monet shamaanit turvautuivatkin näihin temppuihin ja hämäyksiin, heidän maineensa perustui – koko heidän luokkaansa ajatellen – kuitenkin ilmeisiin saavutuksiin. Kun shamaani epäonnistui ryhtymyksissään, hänet joko alennettiin arvossa tai tapettiin, ellei hän kyennyt esittämään uskottavantuntuista selitystä. Rehelliset shamaanit menehtyivät tällä tavoin jo uransa alkuvaiheessa, ja vain ovelat näyttelijät jäivät jäljelle.
90:1.6 (987.4) Nimenomaan shamanismi riisti heimokohtaisten asioiden ohjaamisen yksinoikeuden pois vanhusten ja voimakkaiden käsistä ja siirsi sen ovelien, älykkäiden ja kaukokatseisten käsiin.
90:2.1 (987.5) Henkien manaaminen oli suurta tarkkuutta vaativa ja perin monimutkainen toimenpide, jota voidaan verrata muinaiskielellä toimitettuihin nykyajan kirkkorituaaleihin. Jo varsin varhaisessa vaiheessa ihmisrotu etsi apua ihmisen yläpuolella olevalta tasolta, revelaatiota, ilmoitusta, ja ihmiset uskoivat shamaanien todellakin saavan tällaisia ilmoituksia. Jos shamaanit työssään käyttivät hyväkseen suggestion suurta voimaa, se oli lähes poikkeuksetta negatiivista suggestiota. Vasta aivan viime aikoina on otettu käyttöön positiivisen suggestion tekniikka. Jo ammattinsa kehittymisen alkuvaiheessa shamaanit alkoivat erikoistua sellaisille aloille kuin sateenteko, sairauksien parantaminen ja rikosten selvittäminen. Sairauksien parantaminen ei kuitenkaan ollut shamanististen poppamiesten päätehtävä, vaan päätehtävänä oli paremminkin elämiseen kuuluvien epävarmuustekijöiden tunteminen ja niiden hallinta.
90:2.2 (987.6) Muinaisaikojen mustaa magiaa – sekä uskonnollista että maallista – kutsuttiin valkoiseksi magiaksi, kun sitä harjoittivat joko papit, tietäjät, shamaanit tai poppamiehet. Mustan magian harjoittajia kutsuttiin noidiksi, taikureiksi, velhoiksi, lumoojattariksi, manaajiksi ja ennustajiksi. Kaikki tällainen väitetty yhteydenpito yliluonnolliseen luokiteltiin ajan oloon joko noituudeksi tai shamanismiksi.
90:2.3 (987.7) Noituuteen kuului aikaisempien, satunnaisten ja tunnistamattomien henkien suorittama magia. Shamanismin kohdalla oltiin tekemisissä vakinaisten henkien ja heimon tunnustamien jumalten ihmetekojen kanssa. Myöhempinä aikoina noita ja paholainen liitettiin yhteen, ja niin oli näyttämö valmiina monille suhteellisen äskettäin tapahtuneille uskonnollisen suvaitsemattomuuden ilmentymille. Noituus oli monien alkukantaisten heimojen keskuudessa eräs uskonto.
90:2.4 (987.8) Shamaanit uskoivat lujasti siihen, että sattuma toimi henkien tahdon ilmoittajana, ja monesti he heittivät arpaa saadakseen asiat ratkaistuiksi. Vielä nykyään ilmeneviä jäänteitä tästä arvan heittoon viehättymisestä ovat monien onnenpelien lisäksi myös tunnetut ”pelistä pois” -lorut. Yhteen aikaan täytyi pelistä pois joutuneen henkilön kuolla; nykyään hän on vain se jossakin lapsellisessa leikissä. Se, mikä alkuaikojen ihmiselle oli vakava asia, jatkaa elämäänsä nykyajan lapsen ajanvietteen muodossa.
90:2.5 (988.1) Poppamiehet luottivat suuresti merkkeihin ja enteisiin, sellaisiin kuin ”Milloin kuulette kahinaa silkkiäispuiden latvuksista, silloin herätkää toimimaan.” Jo ihmisrodun historian alkuaikoina shamaanit kohdistivat huomionsa taivaan tähtiin. Alkeelliseen astrologiaan uskottiin, ja sitä harjoitettiin maailmanlaajuisesti; unientulkitseminen levisi niin ikään laajalle. Eikä aikaakaan, kun kaiken tämän jälkeen ilmaantuivat temperamentikkaat shamaanittaret, jotka vakuuttivat, että heillä oli kyky pitää yhteyttä vainajahenkiin.
90:2.6 (988.2) Vaikka sateentekijäin eli sääshamaanien kategoria ilmaantuikin jo hamassa muinaisuudessa, on heitä ollut olemassa kautta aikojen. Ankara kuivuus tiesi alkuaikojen maanviljelyn harjoittajille kuolemaa, niinpä muinainen magia kiinnittikin paljon huomiota sään säätelemiseen. Sivistynytkin ihminen tekee yhä säästä yleisen keskustelunaiheen. Kaikki entisaikojen kansat uskoivat shamaanin sateentekijänkykyihin, mutta kun shamaani epäonnistui, oli tavan mukaista, että hänet surmattiin, ellei hän kyennyt esittämään epäonnistumiselle mitään uskottavantuntuista selitystä.
90:2.7 (988.3) Rooman keisarit karkottivat kerran toisensa perään astrologit valtakunnasta, mutta poikkeuksetta he tulivat takaisin siksi, että kansa uskoi heidän kykyihinsä. Heitä ei kyetty ajamaan pois, ja vielä kuudennellatoista Kristuksen jälkeisellä vuosisadalla länsimaiset kirkon ja valtion johtajat olivat astrologian suojelijoita. Tuhannet älykkäinä pidetyt ihmiset uskovat yhä, että ihminen voi syntyä onnellisten tai epäonnen tähtien vaikutuksen alaisena, että taivaankappaleiden vierekkäinen asema taivaankannella määrää erilaisten maallisten hankkeiden lopputuloksen. Herkkäuskoiset käyvät yhä mieluusti povarilla.
90:2.8 (988.4) Kreikkalaiset uskoivat oraakkelien neuvon pätevyyteen, kiinalaiset käyttivät magiaa suojaksi demoneja vastaan, shamanismi kukoisti Intiassa, ja Keski-Aasiassa sitä harjoitetaan vieläkin avoimesti. Sen harjoittamisesta on suuressa osassa maailmaa luovuttu vasta hiljattain.
90:2.9 (988.5) Tavan takaa ilmaantui todellisia profeettoja ja opettajia, jotka tuomitsivat ja paljastivat shamanismin. Niinpä häviämäisillään olevan punaisen ihmisenkin keskuudessa eli muuan tällainen profeetta viimeksi kuluneiden sadan vuoden aikana: shawneekansan Tenskwatawa, joka ennusti vuoden 1806 auringonpimennyksen ja tuomitsi valkoisen ihmisen paheet. Koko kehityshistorian pitkien aikakausien kuluessa eri heimojen ja rotujen keskuuteen on ilmaantunut monia aitoja opettajia. Ja aina uudestaan heitä on ilmaantuva uhmaamaan minkä tahansa aikakauden shamaaneja ja pappeja, jotka vastustavat yleistä opetusta ja pyrkivät tekemään tyhjäksi tieteellisen edistyksen.
90:2.10 (988.6) Monin erilaisin tavoin ja epärehellisin keinoin muinaiset shamaanit hankkivat maineensa Jumalan äänitorvina ja kaitselmuksen suojelijoina. He vihmoivat vastasyntyneet vedellä ja antoivat näille nimen; he ympärileikkasivat poikalapset. Kaikki hautajaisseremoniat tapahtuivat heidän johdollaan, ja he antoivat asianmukaisen ilmoituksen vainajain turvallisesta saapumisesta henkien maahan.
90:2.11 (988.7) Shamanistisista papeista ja poppamiehistä tuli perimiensä erilaisista maksuista kertyvien varojen johdosta varsin usein varakkaita. Nämä maksut olivat näennäisesti hengille annettuja uhreja. Ei ollut mitenkään harvinaista, että shamaanin haltuun saattoi vähitellen joutua käytännöllisesti katsoen koko hänen heimonsa aineellinen vauraus. Varakkaan ihmisen kuoleman jälkeen oli tapana jakaa hänen omaisuutensa tasan shamaanin ja jonkin julkisen laitoksen tai hyväntekeväisyyshankkeen kesken. Tällainen käytäntö on edelleenkin vallalla eräissä osissa Tiibetiä, jossa puolet miespuolisesta väestöstä kuuluu tähän tuottamattomien henkilöiden luokkaan.
90:2.12 (989.1) Shamaanit pukeutuivat hyvin, ja tavallisesti heillä oli kokonainen liuta vaimoja. He olivat alkuperäinen aristokratia, ja heidät oli vapautettu kaikista heimon noudattamista rajoituksista. Hyvin usein heillä oli alhainen mielenlaatu ja heikko moraali. He estivät kilpailijoidensa esillepääsyn nimittelemällä heitä noidiksi ja velhoiksi, eikä ollut lainkaan harvinaista, että he saavuttivat niin suuren vaikutusvallan ja mahtiaseman, että he kykenivät pitämään päälliköt tai kuninkaat vallassaan.
90:2.13 (989.2) Alkukantainen ihminen piti shamaania välttämättömänä pahana; hän kyllä pelkäsi shamaania, mutta ei tätä rakastanut. Alkuaikojen ihminen kunnioitti tietoa, hän piti viisautta arvossa ja palkitsi sen. Shamaani oli enimmäkseen huijari, mutta shamanismille osoitettu kunnioitus on valaiseva esimerkki siitä, millainen oppiraha viisaudesta ihmisrodun kehityksen kuluessa maksettiin.
90:3.1 (989.3) Koska muinaisajan ihminen suhtautui itseensä ja aineelliseen ympäristöönsä uskoen niiden reagoivan suoraan aaveiden oikkuihin ja henkien päähänpistoihin, ei ole mitenkään omituista, että hänen uskontonsa kiinnitti niin yksipuolisesti huomiota aineellisiin asioihin. Nykyajan ihminen käy suoraan aineellisten ongelmiensa kimppuun, sillä hän tajuaa, että aine reagoi mielen ohjaamaan järkiperäiseen muokkaustoimintaan. Samalla tavalla alkukantainen ihminen halusi saada aikaan muutoksia fyysiseen ilmiömaailmaan kuuluvien elämän ja energioiden suhteen ja jopa hallita niitä, ja koska hänen rajallinen ymmärryksensä kosmoksesta johdatti hänet uskomaan, että aaveet, henget ja jumalat olivat henkilökohtaisesti ja välittömästi tekemisissä elämän ja aineen yksityiskohtaisen säätelyn kanssa, hän suuntasi – niin kuin loogista oli – ponnistuksensa näiden ihmisen yläpuolella olevien voimien suosion ja tuen saavuttamiseen.
90:3.2 (989.4) Paljon siitä, mikä muinaisissa kulteissa on selittämätöntä ja järjenvastaista, käy ymmärrettäväksi, kun sitä tarkastellaan tässä valossa. Kulttiin kuuluneet seremoniat olivat alkuaikojen ihmisen yritys hallita sitä aineellista maailmaa, jonne hän oli joutunut. Ja monet hänen ponnistuksistaan kohdistuivat elinpäivien määrän lisäämiseen ja terveyden turvaamiseen. Koska kaikkia sairauksia ja itsessään kuolemaakin pidettiin alkuaan henki-ilmiönä, siitä oli väistämättömänä seurauksena, että shamaanit, samalla kun he toimivat poppamiehinä ja pappeina, tulisivat myös työskentelemään lääkäreinä ja kirurgeina.
90:3.3 (989.5) Primitiivistä ajattelua saattaa haitata faktojen puute, mutta tällainenkin ajattelu on kaikesta huolimatta loogista. Kun ajattelevat ihmiset tekevät havaintoja sairaudesta ja kuolemasta, he ryhtyvät määrittämään näiden vitsausten syitä, ja shamaanit ja tiedemiehet ovat ymmärryksensä mukaisesti tuoneet esille seuraavat teoriat näiden vitsausten uhriksi joutumisen syistä:
90:3.4 (989.6) 1. Vainajahenget – henkien suorat asioihin puuttumiset. Ammoisin sairauden ja kuoleman selitykseksi esitetty olettamus lähti siitä, että henget aiheuttivat sairauden houkuttelemalla sielun pois ruumiista, ja ellei se osannut sinne takaisin, seurauksena oli kuolema. Muinaisajan ihmiset pelkäsivät sairauksia aiheuttavien aaveiden pahansuopaa toimintaa niin suuresti, että sairautta potevat henkilöt jätettiin usein oman onnensa nojaan, monesti jopa ilman ruokaa tai vettä. Vaikka näiden uskomusten lähtökohta oli virheellinen, ne joka tapauksessa eristivät sairaudesta kärsivät yksilöt muista ja estivät tarttuvien tautien leviämisen.
90:3.5 (989.7) 2. Väkivalta – näkyvät syyt. Joidenkin onnettomuuksien ja kuolemantapausten syyt olivat niin helposti yksilöitävissä, että ne poistettiin jo aikaisessa vaiheessa siitä kärsimysten syiden kategoriasta, johon luettiin vainajahenkien vaikutus. Niitä kuolemantapauksia ja vammoja, jotka olivat yhteydessä sotaan, eläinten kanssa ottelemiseen ja muihin suoralta kädeltä tunnistettaviin tekijöihin, pidettiin luonnollisina tapahtumina. Mutta kauan aikaa uskottiin henkien olevan kuitenkin vastuussa paranemisen pitkittymisestä tai jopa ”luonnollisesti” aiheutuneiden haavojen tulehtumisesta. Ellei mitään havaittavaa luonnollista tekijää kyetty löytämään, katsottiin henkiaaveiden tässäkin tapauksessa olevan vastuussa sairauksista ja kuolemasta.
90:3.6 (990.1) Nykyään on Afrikasta ja muualta tavattavissa alkeellisia kansanheimoja, jotka surmaavat aina jonkun ihmisen, kun sattuu muusta kuin väkivallasta johtuva kuolemantapaus. Heidän poppamiehensä osoittavat syylliset osapuolet. Jos äiti kuolee synnytykseen, niin lapsi saman tien kuristetaan: henki hengestä.
90:3.7 (990.2) 3. Magia – vihollisen vaikutus. Monen sairastumisen syynä pidettiin noitumista, pahan silmän ja maagisen osoittavan nyökkäyksen vaikutusta. Aikoinaan oli tosiaan vaarallista osoittaa ketään sormella. Sormella osoittamista pidetään sitä paitsi vieläkin sivistymättömänä. Epäselvissä sairastumis- ja kuolemantapauksissa muinaisilla ihmisillä oli tapana toimittaa muodollisuuksien mukainen tutkimus. He leikkelivät ruumiin palasiksi ja julistivat jonkin tällöin havaitsemansa seikan kuoleman aiheuttajaksi. Muussa tapauksessa kuolema oli tapana lukea noituuden syyksi, ja se puolestaan teki välttämättömäksi siitä vastuussa olevan noidan teloittamisen. Tällaiset muinaiset kuolemansyyntutkimukset pelastivat monen noidaksi otaksutun ihmisen hengen. Joidenkin heimojen keskuudessa uskottiin, että heimon jäsen voisi kuolla oman noituutensa seurauksena, eikä sellaisessa tapauksessa pantu ketään syytteeseen.
90:3.8 (990.3) 4. Synti – rangaistus tabun rikkomisesta. Melko läheisessä menneisyydessä ovat vielä ne ajat, jolloin uskottiin, että sairaus on rangaistus synnistä, yksilön tai rodun tekemästä synnistä. Tässä kehitysvaiheessa olevien kansojen keskuudessa vallitsee teoria, jonka mukaan ihminen ei voi joutua kärsimään sairaudesta, ellei hän ole rikkonut jotakin tabua vastaan. Tällaisille uskomuksille on tyypillistä, että sairautta ja kärsimystä pidetään ”Kaikkivaltiaan nuoleniskuina heidän sisällään”. Kiinalaiset ja mesopotamialaiset pitivät kauan aikaa sairautta pahojen demonien toiminnan aiheuttamana, kun toisaalta kaldealaiset pitivät kärsimyksen syynä myös tähtiä. Tämä teoria sairaudesta jumalallisen vihan seuraamuksena on monen sivistyneen maineessa olevan urantialaisryhmän keskuudessa edelleenkin vallalla.
90:3.9 (990.4) 5. Luonnollinen syysuhde. Ihmiskunta on ollut perin hidas oppimaan syyn ja seurauksen keskinäissuhteen aineellisia salaisuuksia energian, aineen ja elämän fyysisessä ilmiömaailmassa. Muinaiset kreikkalaiset, jotka olivat säilyttäneet perimätiedot Aataminpojan opetuksista, käsittivät ensimmäisinä kaikkien sairauksien johtuvan luonnollisista syistä. Hitaasti mutta varmasti tieteellisen aikakauden avartuminen hävittää ihmisen aikojentakaiset teoriat sairaudesta ja kuolemasta. Kuume oli eräs ensimmäisistä ihmisen vaivoista, joka poistettiin yliluonnollisten häiriöiden kategoriasta, ja tieteen aikakausi on katkonut yhä useampia niistä tietämättömyyden kahleista, jotka niin peräti kauan ovat pitäneet ihmismieltä vankinaan. Ikääntymisen ja tautien tarttumisen ymmärtäminen hävittää vähitellen ihmisen tuntemaa pelkoa aaveita, henkiä ja jumalia kohtaan siinä mielessä, että nämä olisivat persoonallisia syypäitä ihmisen kurjuuteen ja kuolevaisen kärsimiseen.
90:3.10 (990.5) Evoluutio saavuttaa erehtymättä tavoitteensa. Se täyttää ihmisen taikauskoisella pelolla tuntematonta kohtaan ja kammolla näkymätöntä kohtaan, ja näistä muodostuu se rakennusteline, jonka sisälle jumalakäsite rakentuu. Ja oltuaan todistamassa sitä, miten edistynyt Jumaluuden käsittäminen syntyi – ilmoituksen vaikutettua samansuuntaisesti – tämä samainen evoluutiotekniikka panee vääjäämättä liikkeelle ne ajattelun kyvyt, jotka vähä vähältä purkavat nämä tehtävänsä tehneet rakennustelineet.
90:4.1 (990.6) Entisaikojen ihmisten koko elämä oli ennaltaehkäisyä: heidän uskontonsa oli melkein viimeistä piirtoa myöten pelkkä sairauksien ehkäisymenetelmä. Ja teorioidensa erheellisyydestä huolimatta he olivat niitä käytäntöön soveltaessaan liikkeellä täydestä sydämestään. Heillä oli rajaton luottamus omiin hoitomenetelmiinsä, ja se jo sinänsä on voimallinen parannuskeino.
90:4.2 (991.1) Jonkun tällaisen muinaisen shamaanin tolkuttomien hoitokeinojen kohteena olevan henkilön paranemiseensa tarvitsema usko ei loppujen lopuksi olennaisesti eronnut siitä, mitä tarvitaan tervehtymisen kokemiseen joidenkuiden epätieteellistä sairauksien hoitamista harjoittavien myöhempien aikojen parantajien käsissä.
90:4.3 (991.2) Alkeellisemmat heimot tunsivat suurta pelkoa sairaita kohtaan, ja pitkät aikakaudet oli tapana, että näitä tarkoin kartettiin. Heidät jätettiin häpeällisesti heitteille. Humaanisuuden alalla astuttiin pitkä askel eteenpäin, silloin kun shamaanikunnan kehittyminen toi muassaan sellaisia pappeja ja noitatohtoreita, jotka suostuivat hoitamaan sairauksia. Sitten muodostui tavaksi, että koko sukukunta tungeksi sairasvuoteen äärelle avustamaan shamaania sairaudenhenkien poisulvomisessa. Ei ollut harvinaista, että taudinmäärittäjäshamaani oli nainen, kun miesshamaani sen sijaan tavallisesti huolehti hoidosta. Eläimen sisälmysten tutkiminen oli tavallinen taudinmääritysmetodi.
90:4.4 (991.3) Sairautta parannettiin messuamisella, ulvomisella, kättenpäällepanemisella, potilaan päälle henkäilemisellä ja monin muin keinoin. Myöhempinä aikoina tapa turvautua sairaan makuuttamiseen temppelissä levisi laajalle; paranemisen nimittäin oletettiin tapahtuvan tällaisen unen aikana. Lopulta poppamiehet uskaltautuivat kokeilemaan jopa varsinaista kirurgiaa potilaaseen, joka nukkui temppeliuntaan. Kallonporaus päänsärynhengen ulospäästämiseksi kuului ensimmäisiin operaatioihin. Shamaanit oppivat hoitamaan luunmurtumia ja sijoiltaanmenoja, avaamaan paiseita ja ajoksia. Shamaanittarista tuli taitavia lapsenpäästäjiä.
90:4.5 (991.4) Eräänä yleisenä hoitokeinona oli hieroa jotakin maagista tulehtuneessa tai viallisessa ruumiin kohdassa, sen jälkeen tuo taikakalu heitettiin menemään ja sitten koettiin – oletetusti – tervehtyminen. Mikäli joku sattui poimimaan poisviskatun taikakalun käteensä, hänen uskottiin saavan välittömästi saman tartunnan tai vian. Paljon aikaa kului, ennen kuin lääkekasvit ja muut todelliset lääkkeet otettiin käyttöön. Hieronta kehittyi loitsinnan yhteydessä, kun henkeä hierottiin ulos ruumiista, ja sitä edelsivät yritykset lääkkeen hieromiseksi ihoon, samaan tapaan kuin nykyajan ihmiset koettavat hieroa nahkaansa linimenttejä. Sairaiden kohtien kuppaamista ja imemistä pidettiin yhdessä suoneniskennän kanssa arvokkaana konstina, kun oli päästävä eroon sairautta aiheuttavasta hengestä.
90:4.6 (991.5) Koska vesi oli väkevä fetissi, sitä käytettiin monien vaivojen hoitoon. Kauan aikaa uskottiin, että sairauden aiheuttava henki voitaisiin poistaa hikoilemalla. Höyrykylpyjä pidettiin suuressa arvossa; kuumat luonnonlähteet kukoistivat pian alkeellisina kylpylöinä. Jo alkuaikojen ihminen havaitsi, että lämpö useimmissa tapauksissa lievitti kipua, ja tässä tarkoituksessa hän käytti hyväkseen auringonvaloa, tuoreita eläinten elimiä, kuumaa savea ja kuumia kiviä, ja useat näistä menetelmistä ovat käytössä vieläkin. Kun pyrittiin vaikuttamaan henkiin, käytettiin hyväksi rytmillisyyttä: tomtom-rummut kumisivat kaikkialla maailmassa.
90:4.7 (991.6) Joidenkuiden ihmisten keskuudessa ajateltiin sairauksien aiheutuvan siitä, että henget ja eläimet olivat solmineet häijyn salaliiton. Tästä lähti liikkeelle uskomus, jonka mukaan jokaiselle eläinten aiheuttamalle taudille oli olemassa jokin tehoava kasviperäinen lääke. Punaiset ihmiset olivat erityisen ihastuneita teoriaan kasveista yleislääkkeinä. He tipauttivat aina pisaran verta koloon, joka muodostui nyhtäistäessä kasvi ylös maasta.
90:4.8 (991.7) Paastoamista, tietyn ruokavalion noudattamista ja vastaärsykkeitä käytettiin usein lääkinnällisinä keinoina. Ihmisen eritteitä, koska ne olivat kiistattoman maagisia, arvostettiin suuresti. Veri ja virtsa kuuluivat sen vuoksi vanhimpien lääkkeiden joukkoon, eikä aikaakaan, kun lääkeaineiden luetteloon lisättiin juuria ja erilaisia suoloja. Shamaanit uskoivat, että sairaudenhenget voitaisiin karkottaa ruumiista pahanhajuisin ja pahanmakuisin lääkkein. Vatsan tyhjentämisestä tuli varhaisessa vaiheessa rutiininomainen hoitotoimenpide, ja raakakaakaon ja kiniinin lääkinnällisen arvon selville saaminen kuului ensimmäisiin farmaseuttisiin keksintöihin.
90:4.9 (992.1) Kreikkalaiset kehittivät ensimmäisinä kiistatta järkiperäisiä sairaanhoitomenetelmiä. Sekä kreikkalaiset että egyptiläiset saivat lääketieteellisen tietämyksensä Eufratinlaaksosta. Öljy ja viini olivat hyvin varhain käyttöönotettuja haavojenhoitoaineita. Risiiniöljy ja oopiumi olivat jo sumerilaisten käytössä. Monet näistä ikivanhoista ja tehokkaista salaisista lääkkeistä menettivät tehonsa, kun niistä tuli yleisesti tunnettuja. Salaperäisyys on aina ollut petkutuksen ja taikauskon harjoittamiselle välttämätöntä. Vain tosiasiat ja totuus tavoittelevat täyttä ymmärryksen valoa ja riemuitsevat tieteellisen tutkimuksen mukanaan tuomasta valaisusta ja valistuksesta.
90:5.1 (992.2) Rituaalissa on keskeisintä se, että se toimitetaan täydellisesti; villi-ihmisten keskuudessa rituaalia on harjoitettava tiukan täsmällisesti. Vain kun rituaali on toimitettu oikein, seremonialla on voimaa, joka pakottaa henget toimintaan. Mikäli rituaali on virheellinen, se ei tee muuta kuin herättää jumalten vihan ja tyytymättömyyden. Niinpä sen jälkeen kun ihmisen hitaasti kehittyvä mieli käsitti rituaalin suoritustavan olevan se ratkaiseva tekijä, joka määräsi sen tehokkuuden, kehittyi alkuaikojen shamaaneista ennen pitkää väistämättä papisto, joka oli harjoitettu johtamaan rituaalin pikkutarkkaa toimittamista. Ja niin ovat loputtomat rituaalit kymmenientuhansien vuosien ajan olleet yhteiskunnan riesana ja sivilisaation kirouksena; ne ovat olleet sietämättömäksi taakaksi jokaiselle elämänalalle, ihmisrodun jokaiselle hankkeelle.
90:5.2 (992.3) Rituaali on menetelmä, jolla vallitseva tapa pyhitetään. Rituaali luo ja säilyttää myyttejä, samalla kun se on menetelmä, jolla myötävaikutetaan sosiaalisten ja uskonnollisten tapojen säilymiseen. Toisaalta taas rituaali itse on myyttien alkuun saattama. Usein rituaalit ovat aluksi sosiaalisia, myöhemmin niistä tulee taloudellisia ja lopulta ne saavat uskonnollisen seremonian pyhyyden ja arvoaseman. Rituaali saattaa toteuttamistapojensa puolesta olla henkilökohtaisesti tai ryhmässä suoritettava, tai kumpaakin, kuten rukoileminen, tanssiminen ja näytteleminen havainnollisesti osoittavat.
90:5.3 (992.4) Sanoista tulee rituaalin osa, niin kuin ”aamen” ja ”seela” -sanojen käyttö osoittaa. Kiroilemisen tapa, rienaaminen, edustaa pyhien nimien entisen, rituaaliin kuuluneen toistamisen arvotonta käyttöä. Pyhiinvaellusten tekeminen pyhiin temppeleihin on ikivanha rituaali. Seuraavaksi rituaali muuttui monimutkaisiksi puhdistautumis-, peseytymis- ja pyhittäytymisseremonioiksi. Heimojen alkukantaisten salaseurojen vihkimysmenot olivat todellisuudessa karkea uskonnollinen riitti. Ammoisten mysteerikulttien palvontamenetelmä oli vain kertyneen uskonnollisen rituaalin pitkä yhtäjaksoinen esitys. Lopulta rituaalista kehittyivät nykyisentyyppinen sosiaalinen seremonianormisto ja uskonnollinen palvonta, meno, johon sisältyy rukoilua, laulua, vuoroluentaa sekä muita yksittäin tai ryhmässä suoritettavia hartaudenharjoituksia.
90:5.4 (992.5) Shamaaneista liikkeelle lähtenyt papiston kehitys johti oraakkeleiden, ennustajien, laulajien, tanssijoiden, sääntekijöiden, uskonnollisten pyhäinjäännösten vartijoiden, temppelinhoitajien ja povareiden kautta uskonnollisen palvonnan tosiasiallisen ohjaajan asemaan. Lopuksi papinvirasta tuli perinnöllinen, syntyi sukupolvesta toiseen jatkuva pappiskasti.
90:5.5 (992.6) Uskonnon kehittyessä alkoi synnynnäisten lahjojen ja erityismieltymysten mukainen pappien erikoistuminen. Toisista tuli laulajia, toisista rukoilijoita, ja jotkut erikoistuivat uhripapeiksi. Myöhemmin ilmaantuivat puhujat eli saarnaajat. Ja kun uskonto institutionaalistui, nämä papit väittivät ”pitävänsä hallussaan taivaan avaimia”.
90:5.6 (992.7) Papit ovat aina pyrkineet tekemän vaikutuksen rahvaaseen ja herättämään siinä kunnioitusta sillä, että he toimittavat uskonnollisen rituaalin muinaisella kielellä ja tekevät kaiken maailman maagisia eleitä. Tämän tarkoituksena on hämätä palvontaan osallistuvia ja pönkittää pappien hurskautta ja arvovaltaa. Tähän kaikkeen sisältyvä suuri vaara on siinä, että rituaali muuttuu helposti uskonnon korvikkeeksi.
90:5.7 (993.1) Papistot ovat tehneet parhaansa viivyttääkseen tieteellistä kehitystä ja estääkseen hengellistä edistystä, toisaalta ne ovat myös myötävaikuttaneet sivilisaation vakiintumiseen ja tietynlaisten kulttuurien kohenemiseen. Mutta monet nykyiset papit ovat lakanneet toimimasta jumalanpalvelusrituaalin ohjaajina ja suunnanneet huomionsa sen sijaan teologiaan, yritykseen Jumalan määrittelemiseksi.
90:5.8 (993.2) Papit ovat kieltämättä olleet myllynkivenä rotujen kaulassa, mutta aidot uskonnolliset johtajat ovat olleet korvaamattomia sikäli, että he ovat osoittaneet tien korkeampiin ja parempiin todellisuuksiin.
90:5.9 (993.3) [Esittänyt muuan Nebadonin Melkisedek.]
Urantia-kirja
Luku 91
91:0.1 (994.1) ERÄÄNÄ uskonnon toimintamuotona rukoileminen kehittyi edeltäneistä ei-uskonnollisista monologi- ja dialogiesityksistä. Alkukantaisen ihmisen minätietoisuuden kehittymisen myötä sen väistämättömänä ja itsestään selvänä seurauksena heräsi myös tietoisuus muista olevaisista, heräsi kaksitahoinen potentiaali toisaalta sosiaaliseen reagointiin ja toiseksi Jumalan olemassaolon tunnustamiseen.
91:0.2 (994.2) Varhaisimmassa muodossaan rukouksia ei osoitettu Jumaluudelle. Tällaiset ajatusten julkituonnit muistuttivat jokseenkin sitä, mitä sanoisit ystävälle ryhtyessäsi johonkin tärkeään hankkeeseen: ”Toivota minulle onnea.” Alkukantainen ihminen oli magian orja; onni, sekä hyvä että huono, tuli mukaan kaikkiin elämän käänteisiin. Aluksi nämä hyvän onnen puolesta esitetyt vetoomukset olivat monologeja – pelkästään jonkinlaista magiantoimittajan ääneen ajattelua. Seuraavassa vaiheessa nämä onneen uskovat tapasivat hankkia asialleen ystäviensä ja perheidensä tuen, ja ennen pitkää oli menossa jonkinmuotoinen seremonia, jossa oli mukana koko sukukunta tai heimo.
91:0.3 (994.3) Kun aaveiden ja henkien käsitteet kehityksen tuloksena ilmaantuivat, näitä vetoomuksia alettiin osoittaa ihmisen yläpuolella oleville tahoille, ja kun tietoisuus jumalista heräsi, tällaiset ajatusten julkituonnit yltivät aidon rukouksen tasoille. Tästä on havainnollisena esimerkkinä se, että muutamien Australian heimojen keskuudessa ilmeni alkeellisia uskonnollisia rukouksia, jo ennen kuin ne uskoivat henkiin ja ihmisen yläpuolella oleviin persoonallisuuksiin.
91:0.4 (994.4) Intialainen toda-heimo noudattaa nykyäänkin tätä tapaa olla osoittamatta rukousta kenellekään erityisesti, kuten tekivät alkuaikojen kansat, kun uskonnollinen tietoisuus ei vielä ollut herännyt. Erona on vain se, että toda-heimon kohdalla tässä on kysymyksessä rappeutuvan uskonnon taantuminen tälle primitiiviselle tasolle. Todien maitopappien nykyiset rituaalit eivät edusta mitään uskonnollista seremoniaa, sillä nämä persoonattomat rukoukset eivät anna mitään panosta minkäänlaisten sosiaalisten, moraalisten tai hengellisten arvojen säilymiseen tai lisäämiseen.
91:0.5 (994.5) Esiuskonnollinen rukoilu kuului osana melanesialaisten maana[8]-menoihin, Afrikan pygmien oudah-uskomuksiin ja Pohjois-Amerikan intiaanien manitou-taikauskoihin. Afrikan baganda-heimot ovat vasta äskettäin nousseet rukoilemisen maana-tasolta. Tässä alkuaikojen evolutionaarisessa sekasorrossa ihmiset rukoilevat jumalia – paikallisia ja kansallisia – fetissejä, amuletteja, vainajahenkiä, hallitsijoita ja tavallisia ihmisiä.
91:1.1 (994.6) Alkuaikojen kehitysuskonnon tehtävänä on säilyttää ja laajentaa niitä sosiaalisia, moraalisia ja hengellisiä perusarvoja, jotka ovat vähitellen muotoutumassa. Uskonnon tätä tehtävää ihmiskunta ei pane merkille tietoisesti, vaan se toteutuu pääasiassa rukouksen funktion avulla. Rukoilu edustaa jokaisen ryhmän kohdalla tahatonta mutta kuitenkin persoonallista ja kollektiivista pyrkimystä varmistaa (aktualisoida) tämä korkeampien arvojen säilyminen. Ilman rukoilun antamaa varjelua kaikki pyhät päivät muuttuisivat taas pelkiksi vapaapäiviksi.
91:1.2 (995.1) Uskonto ja siihen kuuluvat toiminnot, niistä tärkeimpänä rukoilu, liittyvät vain arvoihin, jotka saavuttavat yleisen sosiaalisen tunnustuksen, ryhmän hyväksynnän. Niinpä kun alkuaikojen ihminen pyrki tyydyttämään alhaisempia tuntemuksiaan tai toteuttamaan häikäilemättömän itsekkäitä mielihalujaan, hän ei päässyt osalliseksi uskonnon tarjoamasta lohdutuksesta eikä rukoilun suomasta avusta. Mikäli yksilö pyrki saamaan toteutetuksi jotakin sellaista, joka oli yhteiskunnanvastaista, hänen oli pakko etsiä ei-uskonnollisen magian apua, hänen oli turvauduttava noitiin, ja sen vuoksi hän pakostakin jäi vaille rukouksen antamaa apua. Rukouksesta tuli näin ollen jo sangen varhaisessa vaiheessa sosiaalisen kehityksen, moraalisen etenemisen ja hengellisen edistymisen voimallinen vauhdittaja.
91:1.3 (995.2) Mutta primitiivinen mieli ei ollut sen paremmin looginen kuin johdonmukainenkaan. Alkuajan ihmiset eivät tajunneet, etteivät aineelliset asiat kuulu rukouksen piiriin. Nämä ajatusmaailmaltaan yksinkertaiset sielut järkeilivät, että ravinto, asuinsuoja, sade, riista ja muut aineelliset hyvät kohottivat sosiaalista hyvinvointia. Niinpä he alkoivat rukoilla saadakseen näitä aineellisia siunauksia. Vaikka tämä merkitsi rukouksen vääristymistä, rohkaisi se kuitenkin ponnistelemaan näiden aineellisten tavoitteiden saavuttamiseksi sosiaalisin ja eettisin toiminnoin. Vaikka tällainen rukouksen väärinkäyttö madalsi kansan tiedostamia hengellisiä arvoja, se samalla kuitenkin kohotti suoraan sen taloudellisia, sosiaalisia ja eettisiä tapasääntöjä.
91:1.4 (995.3) Rukoileminen on kaikkein alkeellisimman tyyppisessä mielessä vasta monologin asteella. Hyvin pian siitä tulee dialogi, eikä aikaakaan, kun se laajenee ryhmässä harjoitettavan palvonnan tasolle. Rukoilu merkitsee, että alku-uskonnon esimaagiset loitsut ovat kehittyneet tasolle, jossa ihmismieli tunnustaa hyväntahtoisten voimien tai olentojen todellisuuden, ja nämä kykenevät lisäämään sosiaalisia arvoja ja kohottamaan moraalisia ihanteita, ja lisäksi ihminen tajuaa näiden aikaansaannosten olevan peräisin ihmisen yläpuolelta sekä olevan erillään itsetajuisen ihmisen ja hänen kuolevaistoveriensa itseydestä. Aito rukous ilmaantuu näin ollen, vasta kun se, joka huolehtii uskonnollisesta hoivasta, hahmotetaan persoonalliseksi.
91:1.5 (995.4) Rukoilulla ja animismilla ei juurikaan ole yhteyttä, mutta animismiin kuuluvia uskomuksia saattaa esiintyä kehkeytyvien uskonnollisten tuntemusten rinnalla. Uskonnolla ja animismilla on monissa tapauksissa ollut kokonaan eri alkulähteet.
91:1.6 (995.5) Alkukantaisesta pelon orjuudesta vapautumattomien kuolevaisten kohdalla on olemassa todellinen vaara, että rukoilu kaikkineen saattaa johtaa sairaalloiseen synnintuntoon, perusteettomaan vakuuttuneisuuteen omasta syyllisyydestä – todellisesta tai kuvitellusta. Mutta nykyisin ei ole todennäköistä, että kovinkaan moni käyttäisi niin paljon aikaa rukoilemiseen, että se johtaisi tällaiseen oman arvottomuuden ja syntisyyden vahingolliseen hautomiseen. Rukouksen vääristymiseen ja turmeltumiseen liittyvät vaarat koostuvat tietämättömyydestä, taikauskoisuudesta, kivettymisestä, elinvoimaisuuden menettämisestä, materialismista ja fanaattisuudesta.
91:2.1 (995.6) Ensimmäiset rukoukset olivat vain sanoiksi puettuja toivomuksia, hartaiden toiveiden julkituomista. Rukouksesta tuli seuraavaksi menetelmä, jolla rukoilija sai henget toimimaan yhteistyössä kanssaan. Ja sitten se saavutti korkeamman funktion avustaen uskontoa kaikkien sellaisten arvojen säilyttämisessä, jotka olivat säilyttämisen arvoisia.
91:2.2 (995.7) Sekä rukoilu että magia ilmaantuivat tuloksena siitä, miten ihminen reagoi sopeutuakseen urantialaiseen ympäristöön. Mutta tämän ylimalkaisen yhteyden lisäksi niillä on varsin vähän yhteistä. Rukoilu on aina ollut osoituksena rukoilevan minän positiivisesta toiminnasta; psyykkistä se on ollut aina ja joskus hengellistäkin. Magia on tavallisesti ollut merkkinä pyrkimyksestä muovata todellisuutta ilman, että sillä on puututtu muovaajan, magianharjoittajan, minään. Toisistaan riippumattomasta alkuperästään huolimatta magialla ja rukoilulla on myöhemmissä kehitysvaiheissa ollut keskinäisiä yhtymäkohtia. Magia on toisinaan, kun sen tavoite on asetettu korkeammalle, noussut maagisten kaavojen tasolta rituaalien ja loitsujen kautta aidon rukouksen kynnykselle. Rukoilusta taas on toisinaan tullut niin materialistista, että se on rappeutunut puolittain maagiseksi keinoksi vältellä Urantian ongelmien ratkaisemisen edellyttämää ponnistelua.
91:2.3 (996.1) Ihmisen opittua, ettei rukous kykenisi pakottamaan jumalia, siitä tuli sen jälkeen enemmänkin vetoomuksen luonteinen, siitä tuli suosioonpääsyn tavoittelua. Mutta aidoin rukous on todellisuudessa ihmisen ja hänen Tekijänsä välistä hyvin läheistä yhteyttä.
91:2.4 (996.2) Kun johonkin uskontoon ilmaantuu uhrikäsite, se vääjäämättä vähentää aidon rukouksen korkeampaa tuloksellisuutta, sillä sen sijaan, että ihmiset uhraisivat oman pyhitetyn tahtonsa Jumalan tahdon täyttämiseen, he pyrkivätkin korvaamaan sen aineellisen omaisuuden uhraamisella.
91:2.5 (996.3) Kun uskonnolta riistetään persoonallinen Jumala, sen rukoukset siirtyvät teologian ja filosofian tasoille. Aina kun uskonnon korkein jumalakäsite on panteistisen idealismin mukainen käsitys persoonattomasta Jumalasta, se osoittautuu joillekin mystisen kanssakäymisen muodoille perustan tarjotessaankin kuitenkin kohtalokkaaksi aidon rukouksen voimalle, sillä tällaisessa rukouksessa on aina kysymys ihmisen kanssakäymisestä persoonallisen ja korkeamman olennon kanssa.
91:2.6 (996.4) Ihmisrodun kehityksen varhaisempina aikoina ja vielä nykyäänkin rukoilu on keskitason ihmisen jokapäiväisessä kokemuksessa varsin suurelta osin ilmiö, jossa ihminen seurustelee oman alitajuntansa kanssa. Mutta on olemassa myös sellainen rukouksen alue, jossa älyllisesti valpas ja hengellisesti edistyvä yksilö enemmässä tai vähemmässä määrin saavuttaa yhteyden ihmismielen ylitajuisiin tasoihin – sisimmässä olevan Ajatuksensuuntaajaan toimipiiriin. On sitä paitsi olemassa aidon rukouksen ehdottomasti hengellinen osa-alue, jonka kohdalla on kysymys rukouksen vastaanottamisesta ja tiedostamisesta universumin hengellisten voimien toimesta ja joka on täysin erillään kaikesta inhimillisestä ja älyllisestä yhteydestä.
91:2.7 (996.5) Rukoilun anti kehittyvän ihmismielen uskonnollisen näkemyksen kehittymiseen on suuri. Rukoilu on voimallisesti vaikuttava tekijä, joka toimii persoonallisuuden eristyneisyyden estämiseksi.
91:2.8 (996.6) Rukoilussa on kysymys eräästä rodulliseen evoluutioon kuuluviin, luonnostaan syntyviin uskontoihin liittyvästä tekniikasta, joka muodostaa myös osan eettisessä mielessä oivallisten, korkeampien uskontojen – ilmoitususkontojen – kokemuksellisista arvoista.
91:3.1 (996.7) Vasta kieltä käyttämään opetellessaan lapset ovat taipuvaisia ajattelemaan ääneen, ilmaisemaan ajatuksensa sanoin, vaikkei ketään olisikaan paikalla heitä kuulemassa. Luovan mielikuvituksen päästessä iduilleen he osoittavat taipumusta keskustella kuvitteellisten tovereiden kanssa. Orastava minuus pyrkii tällä tavoin seurustelemaan kuvitellun toisen minän kanssa. Näin lapsi oppii jo varhain muuntamaan monologikeskustelunsa näennäisdialogeiksi, joiden kuluessa tämä toinen minä vastaa lapsen sanoiksi pukemaan ajatteluun ja toiveiden julkituontiin. Hyvin suuri osa aikuisen ihmisen ajattelusta tapahtuu mentaalisesti keskustelumaisessa muodossa.
91:3.2 (996.8) Rukouksen varhainen ja primitiivinen muoto muistutti paljon nykyajan toda-heimon puolimaagisia lausuntaesityksiä, rukouksia, joita ei osoitettu erityisesti kenellekään. Mutta tällaisilla rukoilumenetelmillä on ”toinen minä” -käsityksen ilmaantumisen myötä pyrkimys kehittyä dialogityyppiseksi kanssakäymiseksi. Aikanaan toisen minän käsite kohoaa korkeampaan, jumalalliseen arvoasemaan, ja rukous uskontoon kuuluvana toimintana on silloin ilmaantunut. Tämän tyypiltään primitiivisen rukoilun on sitten kehityttävä monien vaiheiden kautta ja pitkien aikakausien ajan, ennen kuin se saavuttaa älyllisen ja aidosti eettisen rukouksen tason.
91:3.3 (997.1) Siinä muodossa, jossa toisiaan seuraavat rukoilevien kuolevaisten sukupolvet ”toisen minän” kulloinkin käsittävät, se kehittyy aaveiden, fetissien ja henkien kautta polyteistisiksi jumaliksi ja lopulta Ainoaksi Jumalaksi, jumalalliseksi olennoksi, jossa ruumiillistuvat rukoilevan minuuden korkeimmat ihanteet ja ylevimmät pyrkimykset. Ja näin rukous toimii kaikkein väkevimpänä uskonnon piiriin kuuluvana tekijänä rukoilevien ihmisten kunnioittamien korkeimpien arvojen ja ihanteiden säilyttämisessä. Koko ajan siitä hetkestä, jolloin toisen minän käsitys kehkeytyy, siihen hetkeen, jolloin jumalallisen ja taivaallisen Isän käsite ilmaantuu, rukoilu rakentaa sosiaalisuutta, moraalisuutta ja hengellisyyttä.
91:3.4 (997.2) Yksinkertainen uskosta lähtevä rukous todistaa ihmisen kokemusmaailmassa tapahtuneesta valtavasta kehityksestä. Sen kuluessa ammoiset keskustelut alku-uskonnon piirissä toiseksi minäksi kutsumamme kuvitteellisen symbolin kanssa ovat kohonneet sellaiselle tasolle, että ollaan toisaalta yhteydessä Infiniittisen henkeen, toisaalta vilpittömästi tietoisia siitä, että koko älyllisen luomakunnan ikuinen Jumala ja Paratiisin-Isä on todellinen.
91:3.5 (997.3) Kaiken sen lisäksi, mikä rukoilun kokemisessa on yliminää, olisi muistettava, että eettinen rukoilu on oivallinen tapa kohottaa omaa minäänsä ja vahvistaa itseyttä paremman elämänasenteen ja korkeammalla olevien tavoitteiden saavuttamiseksi. Rukoilu houkuttelee ihmisminän etsimään apua kummaltakin suunnalta: aineellisen alueen avun osalta alitajuntaan kertyneestä kuolevaisen kokemuksesta; innoituksen ja ohjauksen osalta niiltä ylitajunnan rajamailta, joilla aineellinen on yhteydessä hengelliseen – yhteydessä Salaperäiseen Opastajaan.
91:3.6 (997.4) Rukoilu on aina ollut ja tulee aina olemaan kaksiosainen inhimillinen kokemus: psykologinen toimitus, johon liittyy hengellinen menetelmä. Eivätkä nämä kaksi rukouksen funktiota ole koskaan täysin toisistaan erotettavissa.
91:3.7 (997.5) Valistuneen rukoilijan tulee tunnustaa paitsi ulkopuolisen ja persoonallisen Jumalan olemassaolo myös sisäisen ja persoonattoman Jumaluuden eli sisimmässä olevan Suuntaajan olemassaolo. On kaikin puolin soveliasta, että ihminen rukoillessaan pyrkisi saamaan käsityksen Paratiisissa olevasta Universaalisesta Isästä, mutta useimpia käytännön tarkoituksia ajatellen tehokkaampi menetelmä olisi sellainen, että palataan käsitykseen lähellä olevasta toisesta minästä, aivan kuten primitiivinen mieli oli tottunut tekemään, ja sitten tiedostetaan, että ajatus tästä toisesta minästä on kehittynyt pelkästä kuvitelmasta totuudenmukaiseksi tiedoksi siitä, että Jumala asuu kuolevaisessa ihmisessä Suuntaajan tosiasiallisena läsnäolona, jotta ihminen voi ikään kuin kasvoista kasvoihin keskustella todellisen, aidon ja jumalallisen toisen minän kanssa, ja tämä asuu hänen sisimmässään ja on nimenomainen elävää Jumalaa, Universaalista Isää, oleva läsnäolo ja olennoituma.
91:4.1 (997.6) Mikään sellainen rukous ei voi olla eettinen, jonka esittäjä tavoittelee itsekästä etua lähimmäistensä kustannuksella. Itsekäs ja materialistinen rukoilu on ristiriidassa eettisten uskontojen kanssa, koska ne perustuvat epäitsekkääseen ja jumalalliseen rakkauteen. Tällainen epäeettinen rukoilu palautuu kaikkineen alkeellisille pseudomagian tasoille, eikä sellainen rukoilu ole edistyvien sivilisaatioiden eikä valistuneiden uskontojen arvon mukaista. Itsekäs rukoileminen rikkoo koko rakastavaan oikeudenmukaisuuteen perustuvan etiikan henkeä vastaan.
91:4.2 (997.7) Rukoilemista ei saa milloinkaan käyttää väärin tavalla, joka tekee siitä tekojen korvikkeen. Kaikki eettinen rukoilu kannustaa toimintaan ja opastaa yhä pitemmälle menevään ponnisteluun kohti yliminän saavuttamisen ihanteellisia päämääriä.
91:4.3 (998.1) Ole oikeudenmukainen kaikessa rukoilussasi. Älä odota Jumalan osoittavan puolueellisuutta, älä odota hänen rakastavan sinua enemmän kuin muita lapsiaan: ystäviäsi, naapureitasi, jopa vihamiehiäsi. Mutta luonnonuskontojen tai kehitysuskontojen puitteissa esiintyvä rukoileminen ei ensi vaiheessa ole eettistä, kuten se on myöhemmissä ilmoitususkonnoissa. Kaikki rukoileminen, olipa se yksin tai yhdessä suoritettua, voi olla joko egoistista tai altruistista. Toisin sanoen rukouksen keskipisteessä on joko rukoilija itse tai siinä ovat muut ihmiset. Kun rukous ei havittele mitään sille, joka rukoilee, eikä mitään hänen lähimmäisilleen, silloin tällaiset sielun asenteet suuntautuvat kohti todellisen palvonnan tasoja. Egoistisiin rukouksiin liittyy tunnustuksia ja vetoomuksia, ja usein niihin sisältyy pyyntöjä aineellisista suopeudenosoituksista. Rukous on hieman eettisempi koskiessaan anteeksiantoa ja tavoitellessaan viisautta itsehillinnän lisäämiseksi.
91:4.4 (998.2) Tyypiltään epäitsekäs rukoilu on vahvistavaa ja lohduttavaa, mutta materialistisen rukoilun satona on vääjäämättä pettymystä ja pettymistä, kun yhä pitemmälle menevät tieteelliset löydöt osoittavat ihmisen elävän sellaisessa fyysisessä universumissa, jossa vallitsee laki ja järjestys. Yksilön tai rodun lapsuudelle on ominaista alkeellinen, itsekäs ja materialistinen rukoilu. Ja kaikki tällaiset vetoomukset ovat tietyssä määrin tuloksellisia sikäli, että ne johdattavat poikkeuksetta ponnistuksiin ja pyrkimyksiin, jotka osaltaan edistävät vastausten saamista tällaisiin rukouksiin. Todellinen uskoon pohjautuva rukous vaikuttaa aina kohentavasti tapaan, jolla elämä eletään, vaikkeivät tällaiset vetoomukset hengellisen tiedostamisen arvoisia olisikaan. Mutta hengellisyydessä pitemmälle ehtineen henkilön tulisi noudattaa suurta varovaisuutta koettaessaan saada alkeellista tai epäkypsää mieltä luopumaan tällaisista rukouksista.
91:4.5 (998.3) Muista, että vaikkei rukous saakaan Jumalaa muuttumaan, se saa kuitenkin varsin usein aikaan suuria ja pysyviä muutoksia siinä, joka uskon ja luottavaisen odotuksen vallassa rukoilee. Rukous on ollut kehittyvien rotujen miehissä ja naisissa se lähde, josta on kummunnut paljon mielenrauhaa, riemullisuutta, tyyneyttä, rohkeutta, malttia ja oikeamielisyyttä.
91:5.1 (998.4) Esi-isienpalvonnan ollessa vallalla rukoilu johtaa isiltä perittyjen ihanteiden vaalimiseen. Mutta yhtenä jumaluudenpalvonnan piirteenä rukoilu nousee kaikkien muiden tämänkaltaisten käytäntöjen yläpuolelle, sillä se johdattaa jumalallisten ihanteiden vaalimiseen. Sitä mukaa kun rukoukseen sisältyvä käsitys toisesta minästä muuttuu korkeammaksi ja jumalalliseksi, sitä mukaa kohoavat vastaavasti myös ihmisen ihanteet pelkiltä ihmiselle ominaisilta tasoilta kohti ylimaallisia ja jumalallisia tasoja, ja kaiken tällaisen rukoilun tuloksena on ihmisen lujaluontoisuuden kasvu ja ihmispersoonallisuuden perinpohjainen yhdentyminen.
91:5.2 (998.5) Mutta ei rukouksen aina tarvitse olla yksilökohtaista. Ryhmässä tai seurakunnassa tapahtuva rukoilu on erittäin tehokasta sikäli, että se on heijastusvaikutuksiltaan varsin sosiaalistavaa. Kun ryhmä harjoittaa yhteisössä tapahtuvaa rukoilua pyrkien moraaliseen kohenemiseen ja hengelliseen ylevöitymiseen, tällaisilla hartaudenharjoituksilla on selvä vaikutus ryhmän jäsenyksilöihin: rukoukseen osallistumisen ansiosta heistä kaikista tulee parempia. Jopa kokonaista kaupunkia tai kokonaista kansakuntaa voidaan auttaa tällaisin rukoushartauksin. Synnintunnustus, katumus ja rukous ovat johdattaneet yksilöitä, kaupunkeja, kansakuntia ja kokonaisia rotuja valtaviin uudistusponnistuksiin ja urheita saavutuksia merkitseviin rohkeisiin tekoihin.
91:5.3 (998.6) Jos todella haluat päästä tavastasi arvostella jotakuta ystävää, nopein ja varmin tie tällaisen asennemuutoksen aikaansaamiseen on, että otat tavaksesi rukoilla jokaisena elämäsi päivänä tämän henkilön puolesta. Mutta tällaisten rukousten sosiaaliset seurausvaikutukset riippuvat suurelta osin kahdesta ehdosta:
91:5.4 (998.7) 1. Henkilön, jonka puolesta rukoillaan, tulisi tietää, että hänen puolestaan rukoillaan.
91:5.5 (999.1) 2. Henkilön, joka rukoilee, tulisi päästä läheiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen sen henkilön kanssa, jonka puolesta hän rukoilee.
91:5.6 (999.2) Rukoilu on se menetelmä, jonka myötä jokainen uskonto ennemmin tai myöhemmin institutionaalistuu. Ja aikanaan rukoilu tulee kytketyksi lukuisiin toissijaisiin tekijöihin, joista toiset ovat hyödyllisiä, toiset, kuten papit, pyhät kirjat, palvontamenot ja seremonianormit, taas ehdottomasti vahingollisia.
91:5.7 (999.3) Mutta niiden ihmisten, joiden mieli omaa enemmän hengellistä valistuneisuutta, tulisi suhtautua kärsivällisesti ja suvaitsevasti niihin älyllisiin ihmisiin, joiden kyvykkyys on vähäisempää ja jotka kaipaavat symboliikkaa saadakseen heiveröisen hengellisen ymmärryksensä liikkeelle. Voimakkaiden ei tule suhtautua halveksuen heikkoihin. Ne, jotka symboliikattakin ovat jumalatietoisia, eivät saa evätä symbolin armopalvelusta niiltä, joiden on vaikea palvoa Jumaluutta ja kunnioittaa totuutta, kauneutta ja hyvyyttä ulkonaisiin muotoihin ja rituaaleihin turvautumatta. Rukoilevassa palvonnassa useimmat kuolevaiset muodostavat mielessään jonkin symbolin hartaudenharjoitustensa kohteesta ja päämäärästä.
91:6.1 (999.4) Rukouksella ei voi olla mitään suoranaista vaikutusta ihmisen fyysiseen ympäristöön, paitsi kun se käy yksiin tuossa maailmassa vaikuttavien, persoonallisuuden omaavien, hengellisten voimien ja aineellisten valvojien tahdon ja toimenpiteiden kanssa. Vaikka rukoukseen sisältyvien vetoomusten vaikutuspiiriä koskeekin selvä rajoitus, tällaiset rajoitukset eivät samalla lailla koske rukoilevien uskoa.
91:6.2 (999.5) Rukous ei ole todellisten ja elimellisten sairauksien parannuskeino, mutta se on myötävaikuttanut valtavasti siihen, että ihmiset ovat saaneet nauttia vankasta terveydestä, sekä siihen, että he ovat parantuneet lukuisista mentaalisista, emotionaalisista ja hermostollisista vaivoista. Ja varsinaisten bakteeriperäistenkin tautien kohdalla rukous on monesti lisännyt muiden lääkinnällisten toimenpiteiden tehoa. Rukoilu on tehnyt monesta ärtyisästä ja valittavasta sairaasta kärsivällisyyden perikuvan ja tehnyt hänestä innostavan esimerkin kaikille muille vaivatuille ihmisille.
91:6.3 (999.6) Kokonaan siitä riippumatta, miten vaikeata saattaa olla sovittaa yhteen toisaalta tieteellisiä epäilyjä rukouksen tuloksellisuudesta ja toisaalta koko ajan tuntuvaa halua etsiä apua ja ohjausta jumalallisista lähteistä, älkää silti milloinkaan unohtako, että vilpitön, uskosta kumpuava rukous on mahtava voima, joka edistää henkilökohtaista onnellisuutta, yksilökohtaista itsehillintää, sosiaalista sopusointua, moraalista edistymistä ja hengellistä tuloksiin pääsemistä.
91:6.4 (999.7) Rukoileminen jo puhtaasti inhimillisenä toimintana, dialogina ihmisen toisen minän kanssa, muodostaa kaikkein tehokkainta lähestymistapaa edustavan menetelmän panna liikkeelle ne ihmisluontoon sisältyvät varavoimat, jotka ovat varastossa ja säilössä ihmismielen tiedostamattomilla alueilla. Rukoilun uskonnollisten seurausvaikutusten ja hengellisen merkityksen lisäksi se on myös psykologisessa merkityksessä terve toimintatapa. On inhimilliseen kokemukseen kuuluva tosiseikka, että useimmat ihmiset tarpeeksi lujilla ollessaan tavalla taikka toisella kääntyvät rukouksin jonkin avunlähteen puoleen.
91:6.5 (999.8) Älä ole niin veltto, että pyydät Jumalaa ratkaisemaan ongelmasi, mutta älä toisaalta milloinkaan epäröi pyytää häneltä viisautta ja hengellistä voimaa opastamaan ja tukemaan itseäsi, samalla kun itse päättäväisesti ja rohkeasti käyt käsillä olevien pulmien kimppuun.
91:6.6 (999.9) Rukous on ollut korvaamaton tekijä uskonnollisen sivilisaation edistymisessä ja säilymisessä, ja sillä on edelleenkin annettavanaan suunnattomat antimet yhteiskunnan kohenemisen ja hengellistymisen hyväksi, kunhan vain ne, jotka rukoilevat, tekevät sen tieteellisten tosiasioiden, filosofisen viisauden, älyllisen vilpittömyyden ja hengellisen uskon valossa. Rukoilkaa niin kuin Jeesus opetti opetuslapsiaan rukoilemaan: vilpittömästi, epäitsekkäästi, rehellisesti ja ilman epäilystä.
91:6.7 (1000.1) Mutta rukoilijan henkilökohtaisessa hengellisessä kokemuksessa rukouksen tuloksellisuus ei ole millään muotoa riippuvainen tämän palvojan älyllisestä ymmärryksestä, filosofisesta terävyydestä, sosiaalisesta tasosta, sivistyneisyydestä eikä muistakaan kuolevaisen ominaisuuksista. Uskosta kumpuavan rukouksen psyykkiset ja hengelliset seurausilmiöt ovat välittömiä, henkilökohtaisia ja kokemuksellisia. Ei ole olemassa mitään muuta menetelmää, jonka avulla jokainen ihminen kaikista muista kuolevaisen kyvyistä riippumatta voi näin tuloksellisesti ja näin välittömästi lähestyä sen maailman kynnystä, jossa hän voi olla yhteydessä Tekijäänsä – jossa luotu saa kosketuksen Luojan todellisuuteen, ihmisessä itsessään asuvaan Ajatuksensuuntaajaan.
91:7.1 (1000.2) Mystiikka ollessaan keino vaalia tietoisuutta Jumalan läsnäolosta on täysin kunnioitettavaa, mutta kun tällaiset harrastukset johtavat sosiaaliseen eristäytymiseen ja vievät lopulta uskonnolliseen fanaattisuuteen, se on täysin tuomittavaa. Aivan liian usein se, minkä kiihkeä mystikko arvioi jumalalliseksi henkeytykseksi, onkin hänen oman mielensä syvyyksistä pinnalle nousevaa ainesta. Vaikka harras mietiskely usein edistääkin kuolevaisen mielen yhteyttä siellä asuvaan Suuntaajaan, vielä useammin sitä helpottaa täydestä sydämestä lähtevä ja rakastava palvelu kaltaistensa hoivaamiseksi.
91:7.2 (1000.3) Suuret uskonnolliset opettajat ja menneiden aikojen profeetat eivät olleet äärimystikkoja. He olivat Jumalaa tuntevia miehiä ja naisia, jotka palvelivat Jumalaansa parhaiten sillä, että he auttoivat epäitsekkäästi kuolevaistovereitaan. Jeesus vei apostolinsa usein lyhyiksi ajoiksi pois muiden seurasta syventymään mietiskelyyn ja rukoukseen, mutta enimmän aikaa hän kuitenkin piti heidät palvelevassa yhteydessä kansanjoukkoihin. Ihmisen sielu tarvitsee hengellistä harjoitusta siinä kuin hengellistä ravintoakin.
91:7.3 (1000.4) Uskonnollinen hurmioituminen on sallittua siinä tapauksessa, että se on seurauksena edellä käyvistä tervettä mieltä osoittavista ilmiöistä, mutta tällaiset kokemukset ovat paljon useammin puhtaasti tunneperäisten tekijöiden jälkivaikutuksia kuin syvästi hengellisluonteisia ilmiöitä. Uskonnollisten henkilöiden ei tule pitää jokaista elävästi koettua psykologista ennakkoaavistusta eikä jokaista väkevää tunne-elämystä jumalallisena ilmoituksena tai hengellisenä yhteydenottona. Aito hengellinen hurmio liittyy tavallisesti suurenmoiseen ulkonaiseen tyyneyteen ja miltei täydelliseen tunteiden hallintaan. Mutta aito profeetallinen visio on psykologian ylittävä. Sellaiset tapahtumat eivät ole valehallusinaatioita, ne eivät myöskään ole transsimaisia hurmostiloja.
91:7.4 (1000.5) Ihmismieli on avoin niin kutsutulle henkeytykselle ollessaan vastaanottavainen joko alitajunnasta nouseville asioille tai ylitajunnasta tulevalle virikkeelle. Kummassakin tapauksessa yksilöstä tuntuu, että nämä tajunnan sisällön laajenemiset ovat peräisin enemmän tai vähemmän hänen ulkopuoleltaan. Hillitön mystinen haltioituminen ja valtoimenaan vellova uskonnollinen hurmio eivät ole henkeytymisen todisteita, ne eivät ole sellaisia jumalallisia todisteita, jollaisiksi niitä saatetaan väittää.
91:7.5 (1000.6) Kaikkien näiden outojen – mystisyydestä, hurmioitumisesta ja henkeytymisestä kielivien – uskonnollisten kokemusten järjellisyyden koetteena on hyvä tarkkailla, saavatko nämä ilmiöt yksilön:
91:7.6 (1000.7) 1. Nauttimaan paremmasta ja täysimääräisemmästä terveydestä.
91:7.7 (1000.8) 2. Toimimaan entistä tehokkaammin ja käytännöllisemmin mentaalisessa elämässään.
91:7.8 (1000.9) 3. Jakamaan entistä täydellisemmin ja riemullisemmin uskonnollista kokemustaan muille.
91:7.9 (1000.10) 4. Entistä täysimääräisemmin hengellistämään sitä tapaa, jolla hän elää jokapäiväistä elämäänsä, samalla kun hän uskollisesti suorittaa kuolevaisen olemassaolon rutiiniin kuuluvat arkipäiväiset velvollisuudet.
91:7.10 (1001.1) 5. Lisäämään rakkauttaan ja arvonantoaan totuutta, kauneutta ja hyvyyttä kohtaan.
91:7.11 (1001.2) 6. Säilyttämään kulloinkin tunnustetut sosiaaliset, moraaliset, eettiset ja hengelliset arvot.
91:7.12 (1001.3) 7. Lisäämään hengellistä viisauttaan – jumalatietoisuuttaan.
91:7.13 (1001.4) Mutta rukoilemisella ei ole mitään varsinaista yhteyttä näihin poikkeuksellisiin uskonnollisiin kokemuksiin. Kun rukoilu muuttuu liian esteettiseksi, kun sen sisältönä alkaa olla lähes pelkästään paratiisillisen jumalallisuuden kaunis ja autuaallinen mietiskely, se menettää suuren osan sosiaalistavasta vaikutuksestaan ja kallistuu kohti mystiikkaa ja siihen vihkiytyneiden eristäytymistä. Liialliseen yksikseen suoritettuun rukoiluun liittyy tietty vaara, jonka korjaa ja estää ryhmässä tapahtuva rukoileminen, yhteiset hartaudenharjoitukset.
91:8.1 (1001.5) Rukoilemiseen kuuluu tietty spontaanisuuden aspekti, sillä alkuihminen löysi itsensä rukoilemasta, jo kauan ennen kuin hänellä oli mitään selkeää käsitystä mistään Jumalasta. Alkuaikojen ihmisellä oli tapana rukoilla kahdessa toisistaan eroavassa tilanteessa: Kun hän oli äärimmäisessä hädässä, hänessä heräsi tarve kurottautua kohti apua; ja kun hän oli riemuissaan, hän päästi valloilleen impulsiivisen ilon ilmaisun.
91:8.2 (1001.6) Rukoilu ei ole magian kehittelemä, vaan kumpikin sai alkunsa toisesta riippumatta. Magia oli yritys sovittaa Jumaluus vallitseviin olosuhteisiin, rukous on yritys sovittaa persoonallisuus Jumaluuden tahtoon. Oikea rukoilu on sekä moraalista että uskonnollista. Magia ei ole kumpaakaan.
91:8.3 (1001.7) Rukoilemisesta voi tulla vakiintunut tapa. On monia, jotka rukoilevat, koska muutkin tekevät niin. Toiset taas rukoilevat pelätessään, että voi tapahtua jotakin kauheaa, elleivät he esitä säännöllisiä anelujaan.
91:8.4 (1001.8) Joillekuille yksilöille rukous on tyyntä kiitollisuuden ilmaisemista; toisille se on ryhmässä esitettyä ylistyksen julkituomista, sosiaalista hartaudenharjoitusta; toisinaan se on jonkun toisen harjoittaman uskonnon jäljittelyä, kun aidossa rukoilemisessa sen sijaan on kysymys luodun olennon hengellisen olemuksen vilpittömästä ja luottavaisesta yhteydenpidosta Luojan hengen kaikkialla tavattavan läsnäolon kanssa.
91:8.5 (1001.9) Rukous voi olla jumalatietoisuuden spontaania julkituontia tai teologisten kaavojen tarkoituksetonta latelemista. Se voi olla Jumalaa tuntevan sielun esittämää hurmioitunutta ylistystä tai pelkojen vallassa olevan kuolevaisen esittämää orjamaista nöyristelyä. Toisinaan se on hengellisen kaipauksen julkituontia tavalla, joka herättää syvää myötätuntoa, ja toisinaan taas suuriäänistä hurskaiden fraasien kiljumista. Rukous voi olla riemullista ylistystä tai nöyrä anteeksipyyntö.
91:8.6 (1001.10) Rukous voi olla lapsellinen pyyntö saada sellaista, mikä on mahdotonta, tai se voi olla kypsä, moraalisen kasvun ja hengellisen voiman saamiseksi esitetty vetoomus. Anomus saattaa koskea jokapäiväistä leipää tai ilmentää täydestä sydämestä lähtevää kaipausta Jumalan löytämiseksi ja hänen tahtonsa täyttämiseksi. Se voi olla täysin itsekäs vaatimus tai aito ja suurenmoinen ele epäitsekkään veljeyden toteutumisen suuntaan.
91:8.7 (1001.11) Rukous voi olla vihainen kostonhuuto tai armelias esirukous rukoilijan omien vihollisten puolesta. Se voi olla ilmaus toiveesta muuttaa Jumalaa tai voimallinen menetelmä muuttaa itseään. Se voi olla harhaan joutuneen syntisen liehakoivaa puolustuspuhetta ankaraksi oletetun Tuomarin edessä, tai se voi olla elävän ja armeliaan taivaallisen Isän vapautuneen pojan riemuisa ilmaus.
91:8.8 (1001.12) Nykyajan ihmistä hämmentää ajatus keskustella täysin yksityisluontoisesti asioistaan Jumalan kanssa. Monet ovat luopuneet säännöllisestä rukoilemisesta. He rukoilevat vain ollessaan epätavallisen paineen alaisina – hätätilanteissa. Ihmisen ei tulisi pelätä puhua Jumalalle, mutta hengellisesti lapsen asteella oleva vain voi ryhtyä suostuttelemaan Jumalaa tai edes ajatella voivansa muuttaa häntä.
91:8.9 (1002.1) Mutta aito rukoileminen tavoittaa kyllä todellisuuden. Edes ilmavirtojen suuntautuessa ylöspäin yksikään lintu ei kykene liitelemään muutoin kuin levittämällä siipensä. Rukoilu kohottaa ihmistä, sillä se on menetelmä, jonka avulla mennään eteenpäin käyttämällä hyväksi universumin nousevia hengellisiä virtoja.
91:8.10 (1002.2) Aito rukoileminen tuo hengelliseen kasvuun omat antimensa. Se muokkaa asenteita ja tuo muassaan sellaista tyydytystä, joka juontuu yhteydenpidosta jumalallisuuden kanssa. Se on jumalatietoisuuden spontaani purkaus.
91:8.11 (1002.3) Jumala vastaa ihmisen rukoukseen paljastamalla hänelle entistä enemmän totuutta, antamalla hänelle entistä enemmän kauneuden arvostamisen kykyä ja laajentamalla hänen käsitystään hyvyydestä. Rukous on subjektiivinen ele, mutta se luo yhteyden mahtaviin objektiivisiin realiteetteihin inhimillisen kokemisen hengellisillä tasoilla. Se on ihmisen mielekäs yritys tavoittaa ihmisen yläpuolella olevia arvoja. Se on voimallisin hengellisen kasvun kiihoke.
91:8.12 (1002.4) Sanat ovat rukouksen kannalta epäoleellisia. Ne ovat pelkästään se älyllinen kanava, jossa hengellisten rukouspyyntöjen vuo sattumoisin virtaa. Rukouksen sanoiksipukemisen arvo on yksityisissä hartaudenharjoituksissa yksinomaan itsesuggestiivinen, ja kun hartautta harjoitetaan ryhmässä, se on ryhmäsuggestiivinen. Jumala vastaa siihen, miten sielu suhtautuu, ei sanoihin, jotka lausutaan.
91:8.13 (1002.5) Rukous ei ole menetelmä, jolla vältytään ristiriitatilanteesta, vaan pikemminkin se kiihottaa kasvuun, kun ollaan kasvokkain ristiriidan kanssa. Rukoilkaa itsellenne vain arvoja, älkää aineellisia asioita; rukoilkaa kasvua, älkää mielihalujen tyydyttämistä.
91:9.1 (1002.6) Jos mielit ryhtyä rukoilemaan tuloksellisesti, sinun olisi pidettävä mielessäsi vetoomuksen menestyksellisyyttä koskevat lait:
91:9.2 (1002.7) 1. Sinun on hankittava vakuuttavan rukoilijan pätevyys kohtaamalla vilpittömästi ja rohkeasti universumitodellisuuden ongelmat. Sinulla täytyy olla kosmista sisua.
91:9.3 (1002.8) 2. Sinun on täytynyt ammentaa tyhjiin ihmisen oma kyky sovittautua ihmistä ympäröivään todellisuuteen. Sinun on täytynyt olla uuttera.
91:9.4 (1002.9) 3. Sinun pitää luopua jokaisesta mielen hellimästä toiveesta ja jokaisesta sielun tuntemasta kaipauksesta hengellisen kasvun kaikenmuuttavan syleilyn hyväksi. Sinun on täytynyt kokea merkitysten laajenemista ja arvojen kohoamista.
91:9.5 (1002.10) 4. Sinun täytyy tehdä varaukseton valinta jumalallisen tahdon hyväksi. Sinun on hävitettävä se keskus, josta päättämättömyyden kuolio leviää.
91:9.6 (1002.11) 5. Sen lisäksi että tunnet Isän tahdon ja haluat noudattaa sitä, olet myös varauksettomasti vihkiytynyt ja dynaamisesti omistautunut todellisuudessa täyttämään Isän tahdon.
91:9.7 (1002.12) 6. Kohdistat rukouksesi vain siihen, että saat jumalallista viisautta ratkaistaksesi ne erityiset inhimilliset ongelmat, jotka kohdataan noustaessa kohti Paratiisia – matkalla kohti jumalallisen täydellisyyden saavuttamista.
91:9.8 (1002.13) 7. Ja sinulla täytyy olla uskoa – elävää uskoa.
91:9.9 (1002.14) [Esittänyt Urantian keskiväliolentojen päällikkö.]
[8]: 'Maana' tarkoittaa käsitystä persoonattomasta, yliluonnollisesta voimasta.
Urantia-kirja
Luku 92
92:0.1 (1003.1) IHMISELLÄ oli luonnollisen kehityksen tuloksena syntynyt uskonto evoluutiossa hankitun kokemuksensa osana, jo kauan ennen kuin Urantialla esitettiin mitään järjestelmällisiä totuuden ilmoituksia. Mutta tämä luonnollista alkuperää oleva uskonto oli jo sinänsä ihmisen eläimellisyyttä korkeampien ominaisuuksien tuote. Evoluutionvarainen uskonto kehkeytyi hiljalleen ihmiskunnan olemassaolonkokemukseen kuuluneiden vuosituhansien kuluessa niiden seuraavaksi lueteltavien vaikuttajien huolenpidon avulla, jotka toimivat villi-ihmisen, barbaarin ja sivistyneen ihmisen sisällä ja vaikuttivat heihin:
92:0.2 (1003.2) 1. Palvonnan auttajahenki – eläimellisyyden ylittävien todellisuudentajuamispotentiaalien ilmaantuminen eläimen tietoisuuteen. Tästä voitaisiin kenties käyttää ilmaisua ihmisen ikimuistoinen jumaluusvaisto.
92:0.3 (1003.3) 2. Viisauden auttajahenki – palvonnallisessa mielessä ilmenevä taipumus suunnata jumalointi korkeampiin ilmaisukanaviin ja kohti alati laajenevia jumaluustodellisuuden käsityksiä.
92:0.4 (1003.4) 3. Pyhä Henki – tämä on ensimmäinen supermielen anti, ja se ilmaantuu poikkeuksetta kaikkiin bona fide ihmispersoonallisuuksiin. Tämä palvontaa kaipaavalle ja viisautta halajavalle mielelle annettu hoiva luo kyvyn tiedostaa ihmisen eloonjäämisestä esitetty väittämä todeksi – sekä teologisena käsitteenä että aktuaalisena ja tosiasiallisena persoonallisuuden kokemuksena.
92:0.5 (1003.5) Näiden kolmen jumalallisen hoivatoiminnan yhteen nivoutuva vaikutus on täysin riittävä panemaan alulle ja saattamaan päätökseen kehitysuskonnon kasvun. Näitä aikaansaannoksia laajentavat myöhemmin Ajatuksensuuntaajat, serafit ja Totuuden Henki, jotka kaikki lisäävät uskonnollisen kehityksen vauhtia. Nämä voimat ovat toimineet Urantialla jo pitkään, ja niiden toiminta jatkuu täällä niin kauan kuin tämä planeetta pysyy asuttuna sfäärinä. Näihin jumalallisiin vaikuttajiin sisältyvällä potentiaalilla ei enimmältään ole vielä koskaan ollut tilaisuutta tulla julki, sillä siinä on paljon sellaista, joka paljastuu vasta tulevina aikakausina, sitä mukaa kun kuolevaisten uskonto nousee taso tasolta korkeammalle, kohti morontia-arvoa ja henkitotuutta edustavia ylivertaisia korkeuksia.
92:1.1 (1003.6) Uskonnon kehityksen kulkua on seurattu alkuaikojen pelon ja aaveiden maailmasta monien peräkkäisten kehitysvaiheiden läpi niitä pyrkimyksiä unohtamatta, kun henkiä yritettiin ensin pakottamalla ja sitten imartelemalla saada tekemään jotakin. Heimokohtaisista fetisseistä tuli toteemeja ja heimojumalia. Maagisista loitsukaavoista muovautuivat nykyajan rukoukset. Ympärileikkauksesta, joka aluksi oli uhri, tuli hygieeninen toimenpide.
92:1.2 (1003.7) Koko rotujen luonnontilaisen lapsuuden ajan tapahtui uskon suhteen edistymistä niin, että se eteni luonnonpalvonnasta aaveidenpalvonnan kautta fetisismiksi. Sivilisaation sarastuksen myötä ihmisrotu omaksui mystisempiä ja symbolisempia uskomuksia, kun taas nykyään – kypsän iän lähestyessä – ihmiskunta on hiljalleen valmistumassa todellisen uskonnon arvostamiseen, jopa itse totuuden paljastamisen alkuvaiheeseen.
92:1.3 (1004.1) Uskonto ilmaantuu mielen biologisena reagointina hengellisiin uskomuksiin ja ympäristöön. Ihmisrodun kohdalla se on asia, joka häviää tai muuttuu viimeisenä. Uskonto on kaikkina aikakausina ihmisyhteisön asennoitumista siihen, mikä on salaperäistä. Sosiaalisena instituutiona siihen kuuluu riittejä, symboleja, kultteja, pyhiä kirjoituksia, alttareita, pyhäkköjä ja temppeleitä. Pyhä vesi, pyhäinjäännökset, fetissit, taikakalut, kasukat, kellot, rummut ja papistot ovat yhteisiä kaikille uskonnoille. Ja puhtaasti kehityksen kautta syntynyttä uskontoa on mahdotonta pitää täysin erillään sen enempää magiasta kuin noituudestakaan.
92:1.4 (1004.2) Mysteeri ja voima ovat aina kiihottaneet uskonnollisia tunteita ja pelkoja, kun taas emootio on niiden kehittymisessä toiminut aina vahvana säätelevänä tekijänä. Pelko on ollut aina uskonnon perusheräte. Pelko antaa kehitysuskonnon jumalille hahmon ja luo virikkeen alkuaikojen uskovien uskonnolliselle rituaalille. Sivilisaation edistyessä kunnioitus, ihailu, arvonanto ja myötätunto muuntelivat pelkoa, ja sen jälkeen sitä muokkaavat edelleen tunnonvaivat ja katumus.
92:1.5 (1004.3) Muuan Aasian kansanheimo opetti, että ”Jumala on suuri pelko.” Tällainen käsitys on puhtaasti evoluutionvaraisen uskonnon seurausilmiö. Jeesus, joka oli korkeimmanlaatuinen uskonnollisen elämäntavan revelaatio, julisti: ”Jumala on rakkaus.”
92:2.1 (1004.4) Uskonto on kaikista ihmisen instituutioista joustamattomin ja taipumattomin, mutta silti sekin vähä vähältä sovittautuu muuttuvaan yhteiskuntaan. Lopulta kehitysuskonto aina heijastelee muuttuvia tapasääntöjä, joihin vuorostaan on saattanut vaikuttaa ilmoitususkonto. Hitaasti, varmasti, mutta vastahakoisesti uskonto (palvonta) seuraa viisauden, kokemuspohjaisen järjellisyyden ohjaaman ja jumalallisen ilmoituksen valaiseman tiedon, vanavedessä.
92:2.2 (1004.5) Uskonto takertuu tapasääntöihin; se, mikä oli, on ikivanhaa ja otaksutusti pyhää. Nimenomaan tästä eikä mistään muusta syystä kivityökalut säilyivät käytössä vielä kauan pronssi- ja rautakaudellakin. Ja tällainenkin toteamus on kirjaan kirjoitettuna: ”Mutta jos sinä teet minulle kivialttarin, niin älä rakenna sitä hakatusta kivestä; sillä jos sinä kosket taltallasi kiveen, niin sinä saastutat sen.” Hindut sytyttävät tänäkin päivänä alttaritulensa alkeellista hierrintä käyttäen. Kehitysuskonnon vallitessa uutuutta on pidetty aina pyhäinhäväistyksenä. Sakramenttiin ei saa kuulua uutta eikä teollisesti valmistettua ravintoa, vaan kaikkein alkeellisinta muonaa: ”Tulessa paahdettua lihaa ja happamatonta leipää katkerien yrttien kera.” Kaikentyyppiset sosiaaliset tavat ja jopa lainkäyttöön kuuluvat menettelytavat pitäytyvät vanhoihin muotoihin.
92:2.3 (1004.6) Kun nykyajan ihminen ihmettelee sitä, että eri uskontojen kirjoituksissa esitetään kovin paljon sellaista, jota voidaan pitää rivona, hänen tulisi rauhassa miettiä sitä, että menneet sukupolvet ovat pelänneet poistaa kirjoituksista esi-isiensä pyhinä ja loukkaamattomina pitämiä asioita. On koko joukko asioita, joita yksi sukupolvi saattaa pitää rivoina, mutta jotka edelliset sukupolvet ovat katsoneet osaksi hyväksyttyjä tapasääntöjään, jopa arvostetuiksi uskonnollisiksi rituaaleiksi. Melkoinen määrä uskonnollista kiistelyä on aiheutunut loputtomista yrityksistä saattaa vanhat mutta moitittavat tavat sopusointuun vasta hiljattain edistyneen järjellisyyden kanssa, yritykset löytää vakuuttavantuntuisia teorioita, jotka puolustaisivat ammoisten ja merkityksensä menettäneiden tapojen säilyttämistä opin piirissä.
92:2.4 (1004.7) Mutta on vain typerää yrittää uskonnollisen kasvun äkillistä vauhdittamista. Rotu tai kansakunta pystyy omaksumaan jostakin edistyneestä uskonnosta vain sen, mikä on kohtuullisessa määrin yhdenmukaista ja yhteen sopivaa asianomaisen kansan senhetkisen kehitystason ja sopeutumiskyvyn kanssa. Sosiaalisilla, ilmastollisilla, poliittisilla ja taloudellisilla olosuhteilla on kaikilla oma vaikutuksensa uskonnollisen kehityksen suunnan ja etenemisvauhdin määräytymiseen. Yhteiskunnan moraalisuutta ei määrittele uskonto – toisin sanoen kehitysuskonto – vaan pikemminkin on niin, että rodun moraalisuus sanelee uskonnon muodot.
92:2.5 (1005.1) Ihmisten rodut hyväksyvät vieraan ja uuden uskonnon vain pinnallisesti. Itse asiassa ne sovittavat sen omiin tapasääntöihinsä ja vanhoihin uskomistapoihinsa. Tätä kuvaa oivallisesti esimerkki eräästä Uuden-Seelannin heimosta, jonka papit kristinuskon nimellisesti hyväksyttyään väittivät julkisesti saaneensa suoraan Gabrielilta ilmoituksia, joissa sanottiin, että juuri tuosta heimosta oli tullut Jumalan valittu kansa ja annettiin ohje, jonka mukaan heimon oli luvallista, kenenkään sitä estämättä, antautua vapaisiin sukupuolisuhteisiin ja moniin muihin heimon noudattamiin ikivanhoihin ja moitittaviin tapoihin. Eikä aikaakaan, kun kaikki vastikään käännytetyt kristityt siirtyivät kannattamaan tätä kristinuskon uutta ja vähemmän vaativaa muunnosta.
92:2.6 (1005.2) Uskonto on aikana tahi toisena pyhittänyt kaikki mahdolliset, keskenään ristiriidassa olevat ja yhteen sovittamattomat käyttäytymisen muodot. Se on jonakin aikana hyväksynyt käytännöllisesti katsoen kaiken sellaisen, mitä nyt pidetään moraalittomana tai synnillisenä. Omatunto, jota kokemus ei ole opettanut ja joka ei ole saanut apua järjeltä, ei ole koskaan ollut eikä voi koskaan olla ihmisen käyttäytymisen turvallinen ja erehtymätön opas. Omatunto ei ole ihmissielulle puhuva jumalallinen ääni. Se on vain olemassaolon kulloisellekin vaiheelle ominaisten tapasääntöjen moraalisen ja eettisen sisällön yhteissumma. Se edustaa yksinkertaisesti sitä, mikä ihmisen käsityksen mukaan on jossakin tietyssä olosuhteiden kokonaisuudessa ihanteellista reagoimista.
92:3.1 (1005.3) Ihmiskunnan uskonnon tutkiminen on menneiden aikakausien fossiileja sisältävien sosiaalisten kerrostumien tarkastelua. Ihmishahmoisiksi käsitettyjen jumalten noudattamat tavat heijastavat uskollisesti niiden ihmisten moraalia, jotka ensimmäisinä nuo jumalat mielessään hahmottivat. Muinaiset uskonnot ja mytologia välittävät totuudenmukaisen kuvan kauan sitten unohduksen hämärään vaipuneiden kansojen uskomuksista ja traditioista. Nämä ammoiset kulttitavat säilyvät itsepintaisesti uudempien talouselämän tapojen ja yhteiskunnallisten kehityskulkujen rinnalla ja tuntuvat tietenkin huutavan epäajanmukaisilta. Kultin jäännökset antavat oikean kuvan menneisyyden rotukohtaisista uskonnoista. Muistakaa aina, ettei kultteja suinkaan pystytetä totuuden löytämistä ajatellen, vaan mieluumminkin levittämään näiden kulttien uskonkappaleita.
92:3.2 (1005.4) Uskonnossa on aina ollut kysymys etupäässä riiteistä, rituaaleista, menoista, seremonioista ja opinkappaleista. Sen on tavallisesti tahrannut muuan tepposen toisensa perään tekevä erhe: valittuna kansana olemisen harha. Sellaiset uskonnolliset perusideat kuin loitsu, henkeytys, ilmoitus, lepytys, katumus, sovitus, esirukous, uhri, rukous, tunnustus, palvonta, kuolemanjälkeinen elämä, sakramentti, rituaali, lunnaat, pelastus, lunastus, sopimusliitto, saastaisuus, puhdistautuminen, profetia, perisynti – palautuvat kaikki ammoisen aaveidenpelon varhaisiin aikoihin.
92:3.3 (1005.5) Primitiivisessä uskonnossa ei ole kysymys enemmästä eikä vähemmästä kuin kamppailusta aineellisen olemassaolon puolesta, joka on laajennettu käsittämään myös haudantakainen olemassaolo. Tällaisen uskonkappaleen mukaiset menot merkitsivät itsesäilytystaistelun laajentumista kuvitellun aavehenkien maailman alueelle. Mutta olkaa varovaisia, kun tunnette kiusausta arvostella kehitysuskontoa. Muistakaa, että puhe on siitä, mitä tapahtui; kysymys on historiallisesta tosiasiasta. Ja muistakaa lisäksi, ettei minkään ajatuksen voima ole siinä, että se pitää paikkansa tai on totuudellinen, vaan mieluumminkin se on siinä, miten elävästi se vetoaa ihmisiin.
92:3.4 (1006.1) Kehitysuskontoon ei sisälly mitään järjestelyä muutoksen tai tarkistuksen varalle. Toisin kuin tieteellä, sillä ei ole mitään keinoa suorittaa etenemistä suosivaa itseoikaisua. Kehittymällä syntynyt uskonto nauttii kunnioitusta siksi, että sen seuraajat uskovat sen olevan Totuus; ”uskon, joka kerran annettiin pyhille”, täytyy – teoriassa – olla sekä lopullinen että erehtymätön. Kultti haraa kehittymistä vastaan, sillä todellinen edistys muuttaa varmasti kulttia itseään tai hävittää sen kokonaan. Siksi tarkistus on sen kohdalla aina pakottamalla pakotettava.
92:3.5 (1006.2) Vain kaksi tekijää kykenee muokkaamaan ja kohottamaan luonnollista tietä syntyneen uskonnon opinkappaleita, nimittäin vähitellen etenevien tapasääntöjen muodostama paine ja se aika ajoin saatava valistus, joka on peräisin aikakausikohtaisesta ilmoituksesta. Eikä ole mitenkään outoa, että kehitys oli hidasta, sillä jos joku muinaisina aikoina esiintyi edistyksellisenä tai kekseliäänä, tiesi se sitä, että hänet tapettiin noitana. Kultti edistyy hitaasti sukupolvien saatossa ja aikakausien mittaisten jaksojen kuluessa. Mutta se kulkee toki eteenpäin. Kehityksen kautta ilmestyvä usko aaveisiin laski perustan sellaiselle ilmoitususkonnon filosofialle, joka on lopulta hävittävä alkulähteenään olevan taikauskon.
92:3.6 (1006.3) Uskonto on monin tavoin haitannut sosiaalista kehitystä, mutta ilman uskontoa ei mitään kestävää moraalisuutta eikä etiikkaa olisi ollut, ei maininnan arvoista sivilisaatiota. Uskonto synnytti paljon ei-uskonnollista kulttuuria: Kuvanveisto sai alkunsa epäjumalankuvien tekemisestä, arkkitehtuuri temppelien rakentamisesta, runous loitsuista, musiikki palvontaveisuusta, näyttämötaide toimista henkiohjauksen saamiseksi ja tanssiminen kausittaisista palvontajuhlista.
92:3.7 (1006.4) Mutta kun kiinnitetään huomiota siihen, että uskonto oli sivilisaation kehittymisen ja säilymisen kannalta välttämätön, olisi samalla kirjattava se seikka, että luonnonuskonto on myös tehnyt parhaansa lamaannuttaakseen ja rampauttaakseen sen samaisen sivilisaation, jota se muuten vaali ja ylläpiti. Uskonto on vaikeuttanut tuotannollista toimintaa ja taloudellista kehitystä. Se on tuhlannut työvoimaa ja haaskannut pääomaa. Siitä ei aina ole ollut apua perheelle, se ei ole riittävässä määrin edistänyt rauhaa ja hyvää tahtoa, se on toisinaan laiminlyönyt opetusta ja viivästyttänyt tieteellistä edistystä, se on kohtuuttomasti köyhdyttänyt elämää muka kuolemaa rikastuttaakseen. Kehitysuskonto, ihmisperäinen uskonto, on todellakin syyllistynyt kaikkiin näihin ja moniin muihin erehdyksiin, erheisiin ja virheisiin. Siitä huolimatta se ylläpiti kulttuurille ominaista etiikkaa, sivistykseen kuuluvaa moraalisuutta ja sosiaalista koossapysyvyyttä. Ja se teki mahdolliseksi myöhemmän ilmoitususkonnon korvata nämä monet kehitykseen liittyneet puutteet.
92:3.8 (1006.5) Kehitysuskonto on ollut ihmisen kallein mutta silti verrattoman tehokas instituutio. Ihmisperäistä uskontoa voidaan puolustaa vain evolutionaarisen sivilisaation valossa. Ellei ihminen olisi eläinevoluution ylöspäin johtavan kehityksen tuote, ei tällainen uskonnollisen kehityksen kulku olisi puolustettavissa.
92:3.9 (1006.6) Uskonto helpotti pääoman kertymistä, se edisti määrätynlaista työntekoa, pappien joutilaisuus edisti taidetta ja tietämystä. Ihmisrodulle koitui viime kädessä suuri hyöty kaikista näistä eettisessä menettelytavassa esiintyneistä alkuaikojen virheistä. Shamaanit – rehelliset ja epärehelliset – kävivät hirvittävän kalliiksi, mutta he olivat täyden hintansa arvoisia. Oppineisuutta edellyttävät ammatit ja tiede itse nousivat esille loismaisista papistoista. Uskonto vaali sivilisaatiota ja mahdollisti yhteiskunnallisen jatkuvuuden. Se on kaikkina aikoina toiminut moraalia vartioivana poliisivoimana. Uskonto tarjosi sitä inhimillistä kurinalaisuutta ja itsehillintää, jotka tekivät viisauden mahdolliseksi. Uskonto on se kehityksen tehokas piiska, joka säälimättä pakottaa velton ja kärsivän ihmiskunnan luonnollisesta älyllisestä vitkaisuudestaan eteenpäin ja ylöspäin, järjellisyyden ja viisauden korkeammille tasoille.
92:3.10 (1006.7) Ja tätä eläimen tasolta ylöspäin noustaessa saatua pyhää perintöä – kehitysuskontoa – täytyy aina ja yhtä mittaa puhdistaa ja jalostaa ilmoitususkonnosta lähtevän jatkuvan tarkistuksen keinoin ja aidon tieteen polttavalla tulella.
92:4.1 (1007.1) Ilmoituskin on kehityksellistä, mutta se on aina edistyvää. Kautta aikojen, jonkin maailman historian alusta sen loppuun saakka uskontoon kuuluvat ilmoitukset ovat kerta kerralta yhä laajempia ja toinen toistaan valaisevampia. Ilmoituksen, tehtävänä on panna järjestykseen ja tarkistaa toinen toistaan seuraavat kehitysuskonnot. Mutta jotta ilmoitus jalostaisi ja ylevöittäisi kehitysuskontoja, tällaisten jumalallisten tarkastuskäyntien pitää tuoda esille sellaisia opetuksia, jotka eivät ole liian kaukana sen aikakauden ajattelusta ja suhtautumisista, jona ne esitetään. Ilmoituksella on siksi aina oltava ja sillä on aina kosketus evoluutioon. Ilmoitususkontoa rajoittaa aina pakostakin ihmisen vastaanottokyky.
92:4.2 (1007.2) Mutta ulkonaisesta yhteenkuuluvuudesta tai eroavuudesta huolimatta ilmoitususkonnoille on aina ominaista usko johonkin lopullista arvoa edustavaan Jumaluuteen ja johonkin käsitykseen persoonallisuuden identiteetin säilymisestä kuoleman jälkeen.
92:4.3 (1007.3) Kehitysuskonto on tunneperäistä, ei loogista. Se on ihmisen reaktio siihen, että hän uskoo hypoteettiseen aavehenkien maailmaan – se on ihmisen uskorefleksi, jonka laukaisee tuntemattoman olemassaolon tajuaminen ja sen pelkääminen. Ilmoitususkonnon esittäjä on todellinen, olemassa oleva hengellinen maailma. Se on superälyllisen kosmoksen vastaus kuolevaisten tuntemaan kaipaukseen saada uskoa ja luottaa universaalisiin Jumaluuksiin. Kehitysuskonto kuvastaa kiertoteitse tapahtuvaa ihmiskunnan hapuilua totuuden löytämiseksi. Ilmoitususkonto on juuri tuo totuus.
92:4.4 (1007.4) Uskonnollisen ilmoituksen esittämiskertoja on ollut monia, mutta vain viidellä niistä on ollut käänteentekevä merkitys. Nämä olivat seuraavat:
92:4.5 (1007.5) 1. Dalamatian opetukset. Oikeaa käsitystä Ensimmäisestä Lähteestä ja Keskuksesta julistivat Urantialla ensi kerran Prinssi Caligastian esikunnan sata ruumiillista jäsentä. Tämä koko ajan laajennut Jumaluudesta ilmoittaminen jatkui yli kolmesataatuhatta vuotta, kunnes se yhtäkkiä päättyi planeetan eroamiseen järjestelmästä ja opetuslaitoksen hajoamiseen. Vanin suorittamaa työtä lukuun ottamatta dalamatialaisilmoitus meni käytännöllisesti katsoen koko maailmalta hukkaan. Jopa nodiitit olivat Aatamin saapumiseen mennessä unohtaneet tämän totuuden. Kaikista niistä, jotka saivat esikunnan sadan jäsenen opetuksia, punainen ihminen säilytti ne kauimmin, mutta käsitys Suuresta Hengestä oli intiaanien uskonnossa enää vain hämärä ajatus, kunnes kosketus kristinuskoon sitä suuresti selvensi ja vahvisti.
92:4.6 (1007.6) 2. Eedenin opetukset. Aatami ja Eeva esittivät evolutionaarisille kansoille toistamiseen käsityksen kaikkien Isästä. Ensimmäisen Eedenin hajaantuminen pysäytti Aatamin ilmoituksen etenemisen, ennen kuin se oli päässyt kunnollisesti edes alkamaan. Mutta seetiläispapit jatkoivat Aatamilta kesken jääneitä opetusponnistuksia, ja näissä totuuksissa on muutamia, joita maailma ei ole koskaan täysin kadottanut. Seetiläisten opetukset vaikuttivat Levantin koko uskonnollisen evoluution suunnan modifioitumiseen. Mutta vuoteen 2500 eKr. mennessä ihmiskunta oli suurelta osin kadottanut tuntuman Eedenin päivinä esitettyyn ilmoitukseen.
92:4.7 (1007.7) 3. Saalemin Melkisedek. Tämä Nebadonin Hätätilapoika oli Urantialla kolmannen totuudenilmoituksen alkuunpanija. Hänen opetuksiinsa sisältyneet tärkeimmät ohjeet olivat luottamus ja usko. Hän opetti luottamusta Jumalan kaikkivoipaan hyväntahtoisuuteen, ja hän julisti, että usko oli se teko, jolla ihmiset ansaitsivat Jumalan suosion. Hänen opetuksensa sekoittuivat vähitellen eri kehitysuskontojen uskomuksiin ja käytänteisiin, ja lopulta niistä kehittyivät ne teologiset järjestelmät, jotka olivat vallalla Urantian ensimmäisen kristuksenjälkeisen vuosituhannen alkaessa.
92:4.8 (1008.1) 4. Jeesus Nasaretilainen. Kristus Mikael esitti Urantialle neljännen kerran käsityksen Jumalasta Universaalisena Isänä, ja tämä opetus on yleisesti ottaen ollut vallalla siitä lähtien. Hänen opetustensa ydinsanoma oli rakkaus ja palvelu, se rakastava palvonta, jota luotu poika osoittaa omasta vapaasta tahdostaan, kun hän tunnustaa Jumalan, hänen Isänsä, rakastavan huolenpidon ja kun hän vastaa siihen. Kysymyksessä on se omasta tahdosta suoritettu palvelu, jota tällaiset luodut pojat suorittavat veljilleen tajutessaan riemumielellä, että he tässä palvelussa samalla palvelevat Jumala Isää.
92:4.9 (1008.2) 5. Urantia-kirjan luvut. Nämä luvut, joista tämä on yksi, muodostavat tuoreimman Urantian kuolevaisille totuudesta laaditun esityksen. Nämä luvut eroavat kaikista edellisistä ilmoituksista sikäli, että ne eivät ole yhden ainoan universumipersoonallisuuden työtä, vaan monien olentojen yhteisesitys. Mutta Universaalisen Isän saavuttamista lukuun ottamatta mikään ilmoitus ei voi koskaan olla täysimääräinen. Kaikki muut taivaalliset hoivatoimet ovat vain osittaisia, ohimeneviä ja ajallisuudessa ja avaruudessa vallitseviin paikallisiin olosuhteisiin käytännöllisesti sovitettuja. Vaikka tällaiset myönnytykset saattavat kenties vähentää kaikkien ilmoitusten välitöntä tehoa ja arvovaltaa, Urantialla on kuitenkin koittanut aika, jolloin on viisasta tuoda asiat tällä tavoin suorasanaisesti julki senkin uhalla, että näin heikennetään tämän Urantian kuolevaisroduille annetun kaikkein uusimman totuudenpaljastuksen tulevaa vaikutusta ja arvovaltaa.
92:5.1 (1008.3) Kehitysuskonnon piirissä arvellaan, että jumalat ovat olemassa ikään kuin ihmisen kuvina; ilmoitususkonnossa ihmisille opetetaan, että he ovat Jumalan poikia – jopa muovattuja jumalallisuuden finiittisiksi kuviksi; ilmoituksena saaduista opetuksista ja kehityksen aikaansaannoksista kokoonpannuissa synteesiuskonnoissa jumalakäsite on sekoitus:
92:5.2 (1008.4) 1. Kehityksen myötä syntyneiden kulttien sisältämistä aikaisemmista käsityksistä.
92:5.3 (1008.5) 2. Ilmoitususkonnon ylevistä ihanteista.
92:5.4 (1008.6) 3. Suurten uskonnollisten johtajien, ihmiskunnan profeettojen ja opettajien henkilökohtaisista näkemyksistä.
92:5.5 (1008.7) Useimmat suuret uskonnolliset aikakaudet ovat saaneet alkunsa jonkun huomattavan persoonallisuuden elämästä ja opetuksista. Joku johtajapersoonallisuus on pannut alulle valtaosan maininnanarvoisista historian tuntemista moraalisista liikkeistä. Ja ihmiset ovat aina taipuvaisia kunnioittamaan johtajaa, jopa hänen opetustensa kustannuksella, kunnioittamaan hänen persoonallisuuttaan, vaikka he samalla kadottaisivat näköpiiristään hänen julistamansa totuudet. Ja siihen, että näin tapahtuu, on omat syynsä: Evolutionaarisen ihmisen sydämessä on vaistomainen kaipaus saada apua ylhäältä ja tuonpuoleisesta. Tämän kaipauksen tarkoituksena on antaa ennakkoaavistus Planeettaprinssin ja myöhempien Aineellisten Poikien ilmestymisestä maan päälle. Urantialla ihminen on jäänyt ilman näitä ihmisen yläpuolella olevia johtajia ja hallitsijoita, ja sen vuoksi hän pyrkii jatkuvasti korvaamaan tämän menetyksen kietomalla ihmisjohtajansa legendoihin, joissa kerrotaan heidän yliluonnollisesta alkuperästään ja ihmeenkaltaisesta elämänurastaan.
92:5.6 (1008.8) Monet rodut ovat kuvitelleet johtajiensa syntyneen neitseestä. Heidän maisen matkansa varteen on siroteltu yliluonnollisia tapahtumia ylen määrin, ja aina on niin, että heidän oma kannattajaryhmänsä odottaa johtajansa paluuta. Keski-Aasiassa asianomaiset heimoveljet odottavat yhä Tshingis-kaanin paluuta; Tiibetissä, Kiinassa ja Intiassa odotetaan Buddhaa; islamin piirissä odotettu on Muhammad; intiaanien keskuudessa odotettiin Hesunanin Onamonalontonia; heprealaisten keskuudessa odotettiin yleensä Aatamin paluuta aineelliseksi hallitsijaksi. Babylonissa Marduk-jumala oli Aatamista kertovan legendan, Jumalan poika -idean, ihmisen ja Jumalan yhdyssiteestä kertovan legendan jatkoa. Sen jälkeen kun Aatami oli ilmestynyt maan päälle, esiintyi niin kutsuttuja Jumalan poikia maailman rotujen keskuudessa yleisesti.
92:5.7 (1009.1) Mutta siitä huolimatta, että näihin opettajiin suhtauduttiin usein taikauskoisella pelolla, tosiasia kuitenkin on, että he olivat ajallista persoonallisuutta edustavia tukipisteitä, joiden varassa ilmoitetun totuuden vipusimet toimivat ihmiskunnan moraalin, filosofian ja uskonnon edistämiseksi.
92:5.8 (1009.2) Urantian ihmisen miljoonavuotisen historian kuluessa on esiintynyt satoja ja taas satoja uskonnollisia johtajia Onagarista guru Nanakiin. Tämän ajan kuluessa uskonnollisen totuuden ja hengellisen uskon vuorovesi on kokenut monet vuokset ja luoteet, ja jokainen urantialaisen uskonnon renessanssi on menneisyydessä samastunut jonkun uskonnollisen opettajan elämään ja opetuksiin. Tarkasteltaessa viimeksi kuluneina aikoina eläneitä opettajia saattaa osoittautua hyödylliseksi ryhmitellä heidät Aatamin jälkeisen Urantian seitsemän suuren uskonnollisen aikakauden mukaan:
92:5.9 (1009.3) 1. Seetiläiskausi. Amosadin johdolla uudistuneista seetiläispapeista tuli Aatamin jälkeisen kauden suurenmoisia opettajia. He toimivat kaikkialla andiittien asuttamissa maissa, ja heidän vaikutuksensa tuntui kauimmin kreikkalaisten, sumerien ja hindujen keskuudessa. Viimeksi mainittujen keskuudessa he ovat hindulaisen uskonnon bramiinien hahmossa säilyneet nykyaikaan asti. Seetiläiset ja heidän seuraajansa eivät koskaan täysin kadottaneet Aatamin paljastamaa kolminaisuuskäsitettä.
92:5.10 (1009.4) 2. Melkisedekin lähetyssaarnaajien aikakausi. Urantian uskonto uudistui melkoisesti niiden opettajien ponnistelujen tuloksena, jotka Makiventa Melkisedek asetti tehtäväänsä, silloin kun hän lähes kaksituhatta vuotta ennen Kristusta eli ja opetti Saalemissa. Nämä lähetyssaarnaajat julistivat, että usko on Jumalan suosioon pääsemisen hinta, ja heidän opetuksensa, vaikkeivät ne mitään välittömästi ilmenneitä uskontoja saaneetkaan aikaan, toimivat kuitenkin perustuksina, joille myöhempien aikojen totuudenopettajat sittemmin rakensivat Urantian uskonnot.
92:5.11 (1009.5) 3. Melkisedekin jälkeinen aikakausi. Vaikka Amenemope ja Ikhnaton kumpikin opettivat tämän kauden aikana, Melkisedekin jälkeisen kauden selvästi muista erottuva uskonnollinen nero oli kuitenkin erään levanttilaisen beduiiniryhmän johtaja ja heprealaisten uskonnon perustaja – Mooses. Mooses opetti monoteismiä. Hän sanoi: ”Kuule, oi Israel, Herra meidän Jumalamme on yksi Jumala.” ”Herra – hän on Jumala. Eikä muuta Jumalaa ole kuin hän.” Hellittämättä hän pyrki juurimaan kansakunnastaan aavekultin jäänteet, ja hän jopa määräsi kuolemanrangaistuksen sen harjoittajille. Mooseksen jälkeen tulleet johtajat turmelivat hänen monoteisminsä, mutta myöhempinä aikoina he palasivat moniin hänen opetuksistaan. Mooseksen suuruus on hänen viisaudessaan ja teräväjärkisyydessään. Muilla ihmisillä on ollut suurenmoisempia käsityksiä Jumalasta, mutta kukaan yksittäinen ihminen ei ole koskaan onnistunut yhtä hyvin taivuttamaan suuria ihmismääriä omaksumaan näin edistyneitä uskonkäsityksiä.
92:5.12 (1009.6) 4. Kuudes vuosisata ennen Kristusta. Monia miehiä nousi julistamaan totuutta tällä vuosisadalla, joka oli suurimpia Urantialla koskaan koettuja uskonnollisen heräämisen vuosisatoja. Tulkoot heidän joukostaan mainituiksi Gautama, Konfutse, Lao-tse, Zarathustra sekä jainalaiset opettajat. Gautaman opetukset ovat levinneet laajalti Aasiaan, ja miljoonat kunnioittavat häntä Buddhana. Konfutse merkitsi kiinalaisten moraalille samaa kuin Platon kreikkalaiselle filosofialle, ja vaikka kummankin opetukset herättivät uskonnollista vastakaikua, kumpikaan heistä ei tarkasti ottaen ollut uskonnollinen opettaja. Lao-tse näki taossa enemmän Jumalaa kuin Konfutse näki ihmisyydessä tai Platon idealismissa. Vaikka vallalla ollut dualistinen henkisyyden käsitys, käsitys hyvistä ja pahoista hengistä, vaikuttikin paljon Zarathustraan, samalla hän kuitenkin nosti käsityksen yhdestä ikuisesta Jumaluudesta ja siitä, että valo lopulta saa voiton pimeydestä, selvästikin paljon entistä korkeammalle.
92:5.13 (1010.1) 5. Ensimmäinen vuosisata Kristuksen jälkeen. Uskonnollisen opettajan ominaisuudessa Jeesus Nasaretilainen aloitti työnsä Johannes Kastajan perustaman kultin piirissä ja eteni niin kauaksi kuin hän suinkin voi – pois paastoamisista ja ulkonaisista muodoista. Tämän aikakauden suurimmat opettajat olivat Jeesuksen lisäksi Paavali Tarsoslainen ja Filon Aleksandrialainen. Heidän uskontokäsityksensä ovat esittäneet hallitsevaa osaa sen uskon kehityksessä, joka kantaa Kristuksen nimeä.
92:5.14 (1010.2) 6. Kuudes vuosisata Kristuksen jälkeen. Muhammad perusti uskonnon, joka oli verrattomampi kuin monet hänen aikansa uskonopit. Hänen uskontonsa oli vastalause muukalaisten uskontojen sosiaalisia vaatimuksia ja hänen oman kansansa uskonnollisen elämän hajanaisuutta vastaan.
92:5.15 (1010.3) 7. Viidestoista vuosisata Kristuksen jälkeen. Tämän kauden aikana esiintyi kaksi uskonnollista suuntausta: kristinuskon yhtenäisyyden murtuminen länsimaissa ja synteesin kautta tapahtunut uuden uskonnon syntyminen orientissa. Euroopassa oli institutionalisoitunut kristinusko jo niin pahoin jäykistynyt, että sen kasvu joutui ristiriitaan yhtenäisyyden kanssa. Itämailla Nanak kannattajineen yhdisti islamin, hinduismin ja buddhismin yhteiset opetukset sikhiläisyydeksi, erääksi Aasian edistyneimmäksi uskonnoksi.
92:5.16 (1010.4) Urantian tulevaisuudelle tulee epäilemättä olemaan tunnusomaista uskonnollisen totuuden – Jumalan Isyyden ja kaikkien luotujen veljeyden – opettajien ilmaantuminen. Mutta on toivottavaa, että näiden tulevain aikain profeettojen hartaat ja vilpittömät ponnistelut suuntautuvat ei niinkään uskontoja erottavien esteiden vahvistamiseen kuin hengellisestä palvonnasta nousevan uskonnollisen veljeyden lisäämiseen niiden toisistaan eroavien älyperäisten teologioiden kannattajien keskuudessa, jotka Satanian Urantialle ovat perin luonteenomaisia.
92:6.1 (1010.5) Kahdennenkymmenennen vuosisadan Urantian uskonnot tarjoavat tilaisuuden mielenkiintoiseen tutkimukseen ihmisen palvontavirikkeen sosiaalisesta kehityksestä. Monet uskonnot ovat edenneet aavekulttien ajoista varsin vähän. Afrikan pygmeillä ei ole mitään uskonnollisia reaktioita ryhmänä, vaikkakin jotkut heistä jossain määrin uskovat henkiympäristöön. He ovat nykyään täsmälleen siinä pisteessä, jossa primitiivinen ihminen oli, silloin kun uskonnon kehitys alkoi. Alku-uskonnon perususkomus oli eloonjääminen kuoleman jälkeen. Ajatus persoonallisen Jumalan palvomisesta osoittaa jo pidemmälle ehtinyttä evolutionaarista kehitystä, jopa ilmoituksen ensimmäistä vaihetta. Dajakit ovat kehittäneet vasta kaikkein alkeellisimmat uskonnolliset tavat. Verrattain vähän aikaa sitten eläneillä eskimoilla ja intiaaneilla oli vielä sangen niukat käsitykset Jumalasta. He uskoivat aaveisiin, ja heillä oli epämääräinen ajatus jonkinlaisesta eloonjäämisestä kuoleman jälkeen. Nykyisissä Australian alkuasukkaissa ilmenee vain vainajahenkien pelkoa, pimeänkammoa ja alkeellista esi-isien kunnioitusta. Zulut ovat parhaillaan kehittämässä aaveidenpelkoon ja uhraamiseen perustuvaa uskontoa. Ellei kristittyjen ja muhamettilaisten lähetystyön tuloksia oteta lukuun, monet Afrikan heimot eivät vielä ole ohittaneet uskonnollisen kehityksen fetissivaihetta. Mutta jotkin ryhmät ovat jo kauan pitäytyneet monoteismin ideaan, niin kuin tekivät entiset traakialaiset, jotka uskoivat myös kuolemattomuuteen.
92:6.2 (1010.6) Urantialla kehitys- ja ilmoitususkonto etenevät rinta rinnan, samalla kun ne sekoittuvat ja sulautuvat yhteen niiksi monenlaisiksi teologisiksi järjestelmiksi, joita maailmassa käsillä olevien lukujen laatimisen aikaan esiintyy. Nämä uskonnot, kahdennenkymmenennen vuosisadan Urantian uskonnot, ovat lueteltavissa seuraavasti:
92:6.3 (1011.1) 1. Hindulaisuus – muinaisin.
92:6.4 (1011.2) 2. Heprealainen uskonto.
92:6.5 (1011.3) 3. Buddhalaisuus.
92:6.6 (1011.4) 4. Konfutsen opetukset.
92:6.7 (1011.5) 5. Taolaiset uskonkappaleet.
92:6.8 (1011.6) 6. Zarathustralaisuus.
92:6.9 (1011.7) 7. Shinto.
92:6.10 (1011.8) 8. Jainalaisuus.
92:6.11 (1011.9) 9. Kristinusko.
92:6.12 (1011.10) 10. Islam.
92:6.13 (1011.11) 11. Sikhiläisyys – viimeisin.
92:6.14 (1011.12) Entisaikain edistyneimmät uskonnot olivat juudaismi ja hinduismi, ja näistä kumpikin on tahollaan vaikuttanut merkittävästi uskonnollisen kehityksen suuntautumiseen itämailla ja länsimaissa. Sekä hindut että heprealaiset uskoivat oman uskontonsa olevan henkeytettyä, ja he uskoivat kaikkien muiden uskontojen olevan ainoan oikean uskon rappeutuneita muotoja.
92:6.15 (1011.13) Intia jakautuu hindujen, sikhien, muhamettilaisten ja jainalaisten kesken, ja kukin uskonto esittää Jumalan, ihmisen ja universumin sillä tavalla kuin ne eri uskonnoissa käsitetään. Kiina seuraa taolaisia ja konfutselaisia opetuksia. Japanissa kunnioitetaan shintoa.
92:6.16 (1011.14) Suuret kansainväliset ja rotujenväliset uskonnot ovat heprealainen, buddhalainen, kristillinen ja islamilainen usko. Buddhalaisuus ulottuu Ceylonilta ja Burmasta Tiibetin ja Kiinan kautta Japaniin. Se on osoittanut niin suurta kykyä sopeutua monien kansojen tapoihin, että sille vetää vertoja vain kristinusko.
92:6.17 (1011.15) Heprealaiseen uskontoon sisältyy filosofinen siirtymä polyteismistä monoteismiin. Se on evoluution mukainen yhdysside kehitysuskontojen ja ilmoitususkontojen välillä. Heprealaiset olivat ainoa läntinen kansa, joka seurasi alkuaikojen evolutionaarisia jumaliaan suoraan ilmoituksen esittämään Jumalaan. Muttei tämä totuus koskaan ennen Jesajan aikoja saavuttanut laajaa hyväksyntää, Jesajan, joka jälleen kerran opetti Universaaliseen Luojaan yhdistyneen rotukohtaisen jumaluuden sekoittunutta ideaa: ”Oi, Sotajoukkojen Herra, Israelin Jumala, sinä olet Jumala ja vain sinä; sinä olet tehnyt taivaan ja maan.” Länsimaisen sivilisaation säilymisen toivo piili yhteen aikaan heprealaisten ylevissä hyvyyden käsityksissä ja helleenien edistyneissä kauneuden käsityksissä.
92:6.18 (1011.16) Kristinusko on juudaismin teologiaan pohjautuva uskonto Kristuksen elämästä ja opetuksista. Kristinuskoa on lisäksi muovannut se, että siihen on omaksuttu aineksia tietyistä zarathustralaisuuden opetuksista ja kreikkalaisesta filosofiasta, ja sen ovat muotoilleet ensi sijassa kolme henkilöä, nimittäin Filon, Pietari ja Paavali. Paavalin aikojen jälkeen se on käynyt läpi monet kehitysvaiheet, ja se on niin läpikotaisin länsimaistunut, että monet ei-eurooppalaiset kansat suhtautuvat varsin luonnollisesti kristinuskoon ikään kuin se olisi oudon Jumalan outo ilmoitus, joka on annettu muukalaisille.
92:6.19 (1011.17) Islam on Pohjois-Afrikan, Levantin ja Kaakkois-Aasian uskonnollis-kulttuurinen yhdysside. Nimenomaan juutalainen teologia myöhempien kristillisten opetusten ohella teki islamista monoteistisen. Muhammadin seuraajien kompastukseksi muodostuivat Kolminaisuudesta esitetyt edistyneet opetukset, sillä he eivät kyenneet käsittämään oppia kolmesta jumalallisesta persoonallisuudesta ja yhdestä Jumaluudesta. On aina vaikeata taivuttaa evolutionaarisia mieliä yhtäkkiä ottamaan vastaan edistynyttä ilmoitettua totuutta. Ihminen on evolutionaarinen luotu, ja hänen tulee saada uskontonsa pääasiassa evolutionaarisin menetelmin.
92:6.20 (1012.1) Esi-isäinpalvonta merkitsi uskonnollisessa kehityksessä aikanaan selvää edistysaskelta, mutta on sekä hämmästyttävää että valitettavaa, että tämä alkeellinen käsitys on yhäkin vallalla Kiinassa, Japanissa ja Intiassa keskellä niin paljoa sellaista, joka on suhteellisesti ottaen edistyneempää, kuten buddhalaisuus ja hindulaisuus. Länsimaissa esi-isienpalvonta kehittyi kansallisjumalien kunnioittamiseksi ja rodullisten sankarien kunnioitukseksi. Kahdennellakymmenennellä vuosisadalla tämä sankareita palvova kansallismielinen uskonto ilmenee erilaisina radikaaleina ja kansallismielisinä sekularismeina, jotka ovat luonteenomaisia monille länsimaiden roduille ja kansakunnille. Tätä samaa asennoitumista ilmenee myös englantia puhuvien kansojen suurissa yliopistoissa ja suuremmissa teollisuusyhdyskunnissa. Kovinkaan paljon ei näistä käsityksistä eroa sellainen ajatus, että uskonto on vain ”yhteistä hyvän elämän tavoittelua”. ”Kansalliset uskonnot” eivät ole muuta kuin paluuta muinaisen Rooman keisarinpalvontaan ja shintolaisuuteen – valtionpalvontaan keisariperheen hahmossa.
92:7.1 (1012.2) Uskonnosta ei voi koskaan tulla tieteellistä tosiasiaa. Filosofia voi kyllä nojata tieteelliseen perustukseen, mutta uskonto tulee aina pysymään joko kehityspohjaisena tai ilmoituspohjaisena, tai mahdollisesti näiden molempien yhdistelmänä, jollaisena se nykyään maailmassa esiintyy.
92:7.2 (1012.3) Uusia uskontoja ei voi keksiä, vaan niitä joko kehittyy tai sitten ne äkillisesti ilmoitetaan. Kaikki uudet kehitysuskonnot ovat pelkästään edelleen kehittyviä ilmentymiä, uusia mukaelmia ja sovellutuksia vanhoista uskomuksista. Vanha ei lakkaa olemasta, vaan se sulautetaan uuteen, aivan kuten sikhiläisyys versoi ja puhkesi kukkaan hindulaisuuden, buddhalaisuuden, islamin ja muiden samankaltaisten kulttien maaperästä ja ulkonaisista muodoista. Alkukantainen uskonto oli varsin demokraattista; villi-ihminen oli vikkelä sekä ottamaan että antamaan lainaksi. Vasta ilmoitususkonnon myötä ilmaantui yksinvaltainen ja suvaitsematon teologinen omaansapitäytyminen.
92:7.3 (1012.4) Urantian monet uskonnot ovat kaikki hyviä siinä määrin kuin ne tuovat ihmisen Jumalan tykö ja tuovat ihmiselle käsityksen Isästä. Mikä tahansa uskonnonharjoittajain ryhmä on harhaluulojen vallassa, jos se kuvittelee oman oppinsa Totuudeksi, sillä tällaiset asenteet kertovat enemmänkin teologisesta ylimielisyydestä kuin uskon varmuudesta. Urantialla ei ole sellaista uskontoa, joka ei hyötyisi jokaisen muun uskonnon sisältämien parhaiden totuuksien tutkimisesta ja omaksumisesta, sillä kaikkiin uskontoihin sisältyy totuutta. Uskonnonharjoittajat tekisivät viisaammin, jos lainaisivat naapureidensa elävästä hengellisestä uskosta sen, mikä niissä on parasta, mieluummin kuin tuomitsisivat sen, mikä näiden vielä vallalla olevissa taikauskoisissa käsityksissä ja rituaaleissa on huonointa.
92:7.4 (1012.5) Kaikki nämä uskonnot ovat ilmaantuneet tuloksena ihmisen vaihtelevasta älyllisestä reagoinnista siihen identtiseen hengelliseen ohjaukseen, jota hänelle annetaan. Ihmiset eivät voi koskaan toivoa pääsevänsä uskonkappaleiden, opinkappaleiden ja rituaalien yhdenmukaisuuteen, sillä ne ovat älyperäisiä. Mutta he voivat tehdä ja jonakin päivänä he tekevätkin yhtenäisyydestä totta aidossa kaikkien Isän palvonnassa, sillä sellainen on hengellistä, ja ikiajat on totta, että hengessä kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia.
92:7.5 (1012.6) Alku-uskonto oli suurelta osin tietoisuutta aineellisista arvoista, mutta sivilisaatio kohottaa uskonnollisia arvoja, sillä todellinen uskonto on minuuden omistautumista merkityksellisten ja korkeampien arvojen palvelemiseen. Kun uskonto kehittyy, etiikasta tulee moraalifilosofiaa ja moraalisuudesta tulee korkeimmista merkityksistä ja ylimmistä arvoista – jumalallisista ja hengellisistä ihanteista – muodostuvien normien mukaista itsekuria. Ja näin uskonnosta tulee spontaania ja kauneinta mahdollista omistautumista, rakkaudesta kumpuavan lojaalisuuden elävä kokemus.
92:7.6 (1013.1) Uskonnon laadun osoittimia ovat:
92:7.7 (1013.2) 1. Arvojen taso – lojaalisuudet.
92:7.8 (1013.3) 2. Merkitysten syvyys – yksilön herkistyminen näiden korkeimpien arvojen idealistiselle arvostamiselle.
92:7.9 (1013.4) 3. Vihkiytymisen voimaperäisyys – näille jumalallisille arvoille omistautumisen aste.
92:7.10 (1013.5) 4. Persoonallisuuden kahlitsematon eteneminen tällä idealistisen hengellisen elämän kosmisella polulla. Jumalan poikana olemisen oivaltaminen ja loputtomasti edistyvän universumikansalaisuuden tajuaminen.
92:7.11 (1013.6) Uskonnolliset merkitykset etenevät minätietoisuudessa, kun lapsi siirtää vanhempiinsa liittämänsä kaikkivaltiuskäsityksen Jumalaan. Ja tällaisen lapsen koko uskonnollinen kokemus on suuressa määrin riippuvainen siitä, onko tätä vanhempien ja lapsen välistä suhdetta hallinnut pelko vai rakkaus. Orjat ovat aina kokeneet varsin vaikeaksi siirtää isännänpelkoaan Jumalan rakkauden käsityksiksi. Sivilisaation, tieteen ja edistyneiden uskontojen täytyy vapauttaa ihmiskunta niistä peloista, jotka ovat syntyneet luonnonilmiöiden pelkäämisestä. Ja samoin tulisi suuremman valistuneisuuden vapauttaa sivistyneet kuolevaiset kaikesta sellaisesta, missä he luottavat välikäsiin pitäessään yhteyttä Jumaluuteen.
92:7.12 (1013.7) Nämä epäjumalanpalvontana ilmenevän empimisen välivaiheet palvonnan kohteen siirtämisessä inhimillisestä ja näkyvästä jumalalliseen ja näkymättömään ovat väistämättömiä, mutta niitä tulisi lyhentää tietoisuus ihmisen sisimmässä olevan jumalallisen hengen tätä siirtymistä helpottavasta hoivasta. Joka tapauksessa ihmiseen eivät ole vaikuttaneet syvällisesti pelkästään hänen jumaluuskäsityksensä, vaan myös niiden sankarien luonne, jotka hän on valinnut kunnioituksensa kohteiksi. On mitä valitettavinta, että niiltä, jotka ovat päätyneet kunnioittamaan jumalallista ja kuolleista noussutta Kristusta, piti jäädä huomaamatta ihminen – urhea ja rohkea sankari – Joshua ben Josef.
92:7.13 (1013.8) Nykyajan ihminen on uskonnon osalta riittävän tiedostava, mutta hänen yhä kiivaammaksi käyvä sosiaalinen muodonmuutoksensa ja hänen ennen kokemattomat tieteelliset saavutuksensa hämmentävät hänen palvontatottumuksiaan ja horjuttavat hänen luottamustaan niihin. Ajattelevat miehet ja naiset haluavat uskonnon määriteltäväksi uudelleen, ja tämä vaatimus tulee pakottamaan uskonnon tekemään uuden arvion itsestään.
92:7.14 (1013.9) Nykyihmisen edessä olevana tehtävänä on yhden sukupolven aikana suorittaa enemmän inhimillisten arvojen tarkistuksia kuin on tehty kahteentuhanteen vuoteen. Ja tämä kaikki vaikuttaa sosiaaliseen asennoitumiseen uskontoa kohtaan, sillä uskonto on yhtä paljon tapa elää kuin tapa ajatella.
92:7.15 (1013.10) Aidon uskonnon tulee ikuisesti olla yhdellä kertaa kaikkien kestävien sivilisaatioiden sekä ikuinen perustus että niiden johtotähti.
92:7.16 (1013.11) [Esittänyt eräs Nebadonin Melkisedek.]
Urantia-kirja
Luku 93
93:0.1 (1014.1) MELKISEDEKIT tunnetaan yleisesti Hätätilapoikina, sillä heidän toimialaansa kuuluu paikallisuniversumin maailmoissa hämmästyttävän monia asioita. Kun ilmaantuu jokin tavallisuudesta poikkeava ongelma, tai kun on määrä yrittää jotakin epätavallista, niin melko usein tällaisen tehtävän ottaa suorittaakseen joku Melkisedekeistä. Melkisedek-Poikien kyky toimia hätätilanteissa sekä hyvin paljon toisistaan poikkeavilla universumin tasoilla, jopa persoonallisuuden ilmenemisen fyysisellä tasolla, on heidän olentoluokalleen luonteenomainen. Vain Elämänkantajilla on persoonallisuuden toiminnan alalla jossakin määrin yhtä laaja muodonmuutoksellinen skaala.
93:0.2 (1014.2) Urantialla universumipoikien Melkisedek-yhteisö on toiminut tavattoman aktiivisesti. Kaksitoistajäseninen Melkisedekien ryhmä palveli täällä Elämänkantajien keralla. Myöhemmästä kahdentoista jäsenen ryhmästä tuli pian Caligastian kapinan jälkeen maailmanne konkurssipesän hoitokunta, joka käytti valtaa Aatamin ja Eevan aikaan saakka. Aatamin ja Eevan rikottua lupauksensa samaiset kaksitoista Melkisedekiä palasivat Urantialle, ja he jatkoivat sen jälkeen toimintaansa planeetan pesänhoitajina aina siihen päivään saakka, jolloin Jeesus Nasaretilaisesta tuli Ihmisen Poikana Urantian nimellinen Planeettaprinssi.
93:1.1 (1014.3) Ilmoitettua totuutta uhkasi sammuminen niiden vuosituhansien aikana, jotka seurasivat, kun Aatamille kuuluva tehtävä Urantialla epäonnistui. Vaikka ihmisrodut älyllisyyden alalla edistyivätkin, hengellisellä alalla ne vähä vähältä menettivät asemiaan. Noin vuonna 3000 eKr. jumalakäsitys oli käynyt ihmisten mielessä jo varsin hämäräksi.
93:1.2 (1014.4) Mainitut kaksitoista Melkisedek-pesänhoitajaa olivat tietoisia Mikaelin lähestyvästä lahjoittautumisesta heidän planeetalleen, mutta he eivät tienneet, miten pian tämä tapahtuisi. Siksipä he kokoontuivat vakavaan neuvonpitoon ja pyysivät Edentian Kaikkein Korkeimmilta, että ryhdyttäisiin toimenpiteisiin, jottei totuuden valo Urantialta sammuisi. Tämä vetoomus poistettiin päiväjärjestyksestä antamalla valtuutus, jonka mukaan ”asiainhoito Satanian 606:lla on kokonaan Melkisedek-holhoojien käsissä.” Pesänhoitajat kääntyivät avunpyyntöineen sitten Isä-Melkisedekin puoleen, mutta he saivat vastaukseksi vain viestin, jonka mukaan heidän tulisi parhaaksi katsomallaan tavalla jatkaa totuuden vireilläpitämistä ”siihen saakka, kunnes saapuisi lahjoittautuva Poika”, joka ”vapauttaisi planeettaan liittyvät omistusoikeudet takavarikosta ja epävarmuudesta.”
93:1.3 (1014.5) Ja sen seurauksena, että heidät jätettiin näin tyystin oman neuvokkuutensa varaan, Makiventa Melkisedek, yksi planeetan kahdestatoista pesänhoitajasta, tarjoutui tekemään jotakin sellaista, mitä Nebadonin koko historian aikana oli pantu toimeen vain kuusi kertaa: personoitumaan maan päälle tämän maailman ajallisen ihmisen hahmossa eli lahjoittautumaan maailmaa hoivaavaksi Hätätilapojaksi. Salvingtonin viranomaiset myönsivät luvan tähän epätavalliseen yritykseen, ja Makiventa Melkisedekin varsinainen lihallistaminen pantiin toimeen Palestiinassa lähellä sitä paikkaa, josta oli tuleva Saalemin kaupunki. Tämän Melkisedek-Pojan aineellistamistoimituksen suorittivat planeetan pesänhoitajat yhteistyössä Elämänkantajien, muutamien Fyysisten Päävalvojien ja muiden Urantialla asuvien taivaallisten persoonallisuuksien kanssa.
93:2.1 (1015.1) Makiventa lahjoittautui Urantian ihmisroduille 1 973 vuotta ennen Jeesuksen syntymää. Hänen saapumisensa ei herättänyt huomiota; yksikään ihmissilmäpari ei ollut todistamassa hänen aineellistumistaan. Kuolevainen ihminen tarkasteli häntä ensi kerran sinä muistettavana päivänä, kun hän astui sumerilaista sukujuurta olevan kaldealaisen karjankasvattajan Amdonin telttaan. Ja julistus siitä, millä asioilla hän liikkui, sisältyi hänen tälle paimenelle esittämäänsä koruttomaan toteamukseen: ”Olen Melkisedek, El Eljonin, Kaikkein Korkeimman, ainoan Jumalan, pappi.”
93:2.2 (1015.2) Kun paimentolainen oli tointunut hämmästyksestään, ja kun hän oli esittänyt tälle muukalaiselle kysymyksen kysymyksen perään, vasta sitten hän pyysi Melkisedekiä illastamaan kanssaan, ja tämä oli Makiventan pitkän universumielämänuran varrella ensimmäinen kerta, kun hän nautti aineellista ruokaa, ravintoa, joka oli ylläpitävä häntä koko hänen aineellisen olennon hahmossa viettämänsä yhdeksänkymmentäneljävuotisen elämänsä ajan.
93:2.3 (1015.3) Ja sinä iltana, kun he keskustelivat ulkona tähtien alla, Melkisedek aloitti lähetystehtävänsä – johon kuului sen totuuden ilmoittaminen, että Jumala on todellinen – sillä, että hän laajassa kaaressa kättään heilauttaen kääntyi Amdonin puoleen sanoen: ”El Eljon, Kaikkein Korkein, on taivaankannen tähtien jumalallinen luoja ja myös sen maan luoja, jonka pinnalla me elämme, ja hän on myös taivaan ylin Jumala.”
93:2.4 (1015.4) Melkisedek oli muutamassa vuodessa kerännyt ympärilleen ryhmän oppilaita, opetuslapsia ja uskovia, joista muodostui myöhemmän Saalemin yhdyskunnan ydinjoukko. Pian hänet tunnettiin koko Palestiinan alueella El Eljonin, Kaikkein Korkeimman, pappina ja Saalemin viisaana. Muutamien ympäristössä elävien heimojen keskuudessa hänestä puhuttiin usein Saalemin sheikkinä tai kuninkaana. Saalem itse oli se paikkakunta, josta Melkisedekin katoamisen jälkeen tuli sittemmin Jerusalemiksi kutsuttu Jebusin kaupunki.
93:2.5 (1015.5) Ulkomuodoltaan Melkisedek muistutti tuonaikaisia rodullisesti sekoittuneita nodilaisia ja sumerilaisia. Hän oli pituudeltaan noin satakahdeksankymmentä senttimetriä, ja hänen olemuksensa oli käskevä. Hän puhui kaldeaa ja puolta tusinaa muita kieliä. Hän pukeutui kutakuinkin niin kuin kanaanilaispapit, paitsi että hän kantoi rinnallaan kolmen samankeskisen ympyränkehän muodostamaa tunnusmerkkiä, satanialaista Paratiisin-Kolminaisuuden symbolia. Hänen hoivatyönsä kuluessa hänen seuraajansa alkoivat pitää tätä kolmen samankeskisen kehän muodostamaa tunnusmerkkiä niin pyhänä, etteivät he tohtineet sitä koskaan käyttää, ja muutaman sukupolven kuluttua se nopeasti unohtui.
93:2.6 (1015.6) Vaikka Makiventa eli tämän maailman ihmisten tavoin, hän ei mennyt koskaan naimisiin, eikä hän olisi myöskään voinut jättää maan päälle jälkeläisiä. Jos kohta hänen fyysinen ruumiinsa muistuttikin miehen ruumista, se kuului todellisuudessa samaan luokkaan, johon kuuluivat Prinssi Caligastian esikunnan sadan aineellistetun jäsenen käyttämät ja erikseen kokoonpannut kehot paitsi, ettei siinä ollut minkään ihmisrodun elämänplasmaa. Urantialla ei myöskään ollut käytettävissä elämänpuuta. Jos Makiventa olisi jäänyt maan päälle pidemmäksi aikaa, hänen fyysinen mekanisminsa olisi vähitellen rapistunut. Niinpä hän vei lahjoittautumistehtävänsä päätökseen yhdeksässäkymmenessäneljässä vuodessa, kauan ennen kuin hänen aineellinen ruumiinsa oli alkanut rappeutua.
93:2.7 (1016.1) Tämä ruumiillistunut Melkisedek sai Ajatuksensuuntaajan, joka asui hänen superihmisen persoonallisuudessaan ajallisuuteen kuuluvana opastajana ja lihallisuuteen kuuluvana neuvonantajana ja joka tällä tavoin saavutti sellaista kokemusta ja sellaista käytännön perehtymistä Urantian ongelmiin ja siihen menetelmään, jolla Ajatuksensuuntaaja toimii ruumiillistuneessa Pojassa, että se teki tälle Isän hengelle mahdolliseksi toimia niin uljaasti Mikaelin, myöhemmin ilmaantuneen Jumalan Pojan, ihmismielessä, kun tämä kuolevaisen ihmisen lihallisessa hahmossa ilmestyi maan päälle. Ja kysymyksessä on se ainoa Ajatuksensuuntaaja, joka Urantialla on koskaan toiminut kahden eri persoonan mielessä, mutta kumpikin mieli oli sekä jumalallinen että inhimillinen.
93:2.8 (1016.2) Lihaksi inkarnoituneena ollessaan Makiventalla oli täysimittaiset yhteydet yhteentoista työtoveriinsa planeetan holhoojakunnassa, mutta muihin taivaallisten olentojen luokkiin hän ei kyennyt olemaan yhteydessä. Melkisedek-pesänhoitajia lukuun ottamatta hänellä ei ollut yhtään sen enempää yhteydenpitomahdollisuuksia ihmisen yläpuolella oleviin älyllisiin olentoihin kuin ihmiselläkään.
93:3.1 (1016.3) Vuosikymmenen kuluessa Melkisedek organisoi Saalemin koulunsa sen ammoisen järjestelmän antaman mallin mukaan, jonka toisesta Eedenistä tulleet ensimmäiset seetiläispapit olivat kehittäneet. Jopa ajatus kymmenysjärjestelmästä, jonka otti käyttöön hänen myöhempi käännynnäisensä Abraham, oli peräisin niistä hämärtyvistä perimätiedoista, jotka kertoivat muinaisten seetiläisten käyttämistä menetelmistä.
93:3.2 (1016.4) Melkisedek opetti käsitystä yhdestä Jumalasta, universaalisesta Jumaluudesta, mutta hän antoi kansan yhdistää tämän opetuksen Norlatiadekin Konstellaation-Isään, josta hän käytti nimitystä El Eljon, Kaikkein Korkein. Melkisedek ei lausunut montakaan sanaa Luciferin asemasta eikä Jerusemissa vallitsevasta asiaintilasta. Järjestelmän Hallitsijalla, Lanaforgella, oli hyvin vähän tekemistä Urantian kanssa, ennen kuin Mikaelin lahjoittautuminen oli saatettu päätökseen. Saalemin opiskelijoiden enemmistölle Edentia oli taivas ja Kaikkein Korkein oli Jumala.
93:3.3 (1016.5) Kolmen samankeskisen kehän muodostaman symbolin, jonka Melkisedek omaksui oman lahjoittautumisensa tunnukseksi, kansan enemmistö tulkitsi edustavan ihmisten, enkelien ja Jumalan kolmea valtakuntaa. Ja heidän annettiin pitää uskonsa. Sangen harvat hänen seuraajistaan tulivat koskaan tietämään näiden kolmen renkaan olevan tunnusmerkkinä jumalallista voimassapitoa ja ohjausta edustavan Paratiisin-Kolminaisuuden infiniittisyydestä, ikuisuudesta ja universaalisuudesta. Abrahamkin katsoi tämän symbolin edustavan mieluumminkin Edentian kolmea Kaikkein Korkeinta, sillä hänelle oli opetettu, että kolme Kaikkein Korkeinta toimivat niin kuin he olisivat yksi. Sikäli kuin Melkisedek opetti tunnusmerkkinsä symboloimaa Kolminaisuuden käsitettä, hän tavallisesti liitti sen Norlatiadekin konstellaation kolmeen Vorondadek-hallitsijaan.
93:3.4 (1016.6) Seuraajiensa syville riveille hän ei edes yrittänyt tarjota opetusta, joka olisi mennyt Edentian Kaikkein Korkeimpien – Urantian Jumalien – hallitusvallasta kertovaa totuutta pitemmälle. Mutta oli muutamia, joille Melkisedek opetti pitemmälle menevää totuutta. Tällöin opetukseen sisältyi totuuksia paikallisuniversumin asiainhoidosta ja organisaatiosta. Loistavalle opetuslapselleen Nordan Keeniläiselle ja tämän innokkaalle oppilasjoukolle hän sen sijaan opetti totuudet superuniversumista ja jopa Havonasta.
93:3.5 (1016.7) Katron perheen jäsenet, joiden luona Melkisedek asui yli kolmekymmentä vuotta, tunsivat monet näistä korkeammista totuuksista ja säilyttivät niitä kauan aikaa sukunsa piirissä, aina maineikkaan jälkeläisensä Mooseksen aikoihin asti. Mooseksen hallussa oli näin ollen kunnioitusta herättävä perimätieto Melkisedekin päiviltä. Nämä tietonsa hän oli saanut suoraan sukupolvelta toiselle siirtyneenä perintönä isänsä sukuhaaran kautta ja muista lähteistä peräisin olevana tietona äitinsä sukuhaaran välityksellä.
93:3.6 (1016.8) Melkisedek opetti seuraajilleen kaiken, minkä nämä pystyivät vastaanottamaan ja omaksumaan. Monet nykyajan uskonnolliset käsitykset taivaasta ja maasta, ihmisestä, Jumalasta ja enkeleistä eivät ole kovinkaan kaukana näistä Melkisedekin opetuksista. Mutta tämä suuri opettaja asetti opin yhdestä Jumalasta, universumin Jumaluudesta, taivaallisesta Luojasta, jumalallisesta Isästä, kaiken muun yläpuolelle. Tätä opetusta korostettiin, jotta sillä keinoin olisi vedottu ihmisen tuntemaan jumaloinnintarpeeseen ja jotta olisi valmistettu tietä Mikaelin myöhemmin tapahtuvalle ilmestymiselle tämän saman Universaalisen Isän Poikana.
93:3.7 (1017.1) Melkisedek opetti, että jonakin tulevana aikana saapuisi toinen Jumalan Poika samalla tavoin lihallisessa hahmossa kuin hänkin oli tullut, mutta että tämä syntyisi naisesta. Ja juuri tästä syystä lukuisat myöhemmät opettajat väittivät, että Jeesus oli pappi tai sielunhoitaja, ”iäti Melkisedekin aseman omaava”.
93:3.8 (1017.2) Ja näin Melkisedek raivasi tien ja valmisti maailman suunnanvalintaan vaikuttaneen monoteismin näyttämön sen ainoan Jumalan todellisen Paratiisin-Pojan lahjoittautumista varten, jonka hän niin elävästi kuvaili kaikkien Isäksi ja jonka hän esitteli Abrahamille Jumalana, joka hyväksyisi ihmisen vaatimatta tältä yksinkertaisesti mitään muuta kuin henkilökohtaista uskoa. Ja maan päälle saapuessaan Mikael vahvisti kaiken, mitä Melkisedek oli Paratiisin-Isästä opettanut.
93:4.1 (1017.3) Saalemilaiset palvontamenot olivat varsin koruttomat. Jokainen, joka kirjoitti nimensä tai painoi puumerkkinsä savitauluille laadittuihin Melkisedekin seurakunnan kirkonkirjoihin, painoi muistiinsa ja hyväksyi seuraavan uskontunnustuksen:
93:4.2 (1017.4) 1. Uskon El Eljoniin, Kaikkein Korkeimpaan Jumalaan, ainoaan Universaaliseen Isään ja kaiken Luojaan.
93:4.3 (1017.5) 2. Hyväksyn sen Melkisedekin tekemän liiton Kaikkein Korkeimman kanssa, joka vuodattaa Jumalan suosion uskoni päälle, ei uhrausteni eikä polttouhrieni päälle.
93:4.4 (1017.6) 3. Lupaan noudattaa Melkisedekin seitsemää käskyä ja kertoa kaikille ihmisille hyvää sanomaa tästä liitosta Korkeimman kanssa.
93:4.5 (1017.7) Ja tämä oli kaikkinensa Saalemin siirtokunnan uskontunnustus. Mutta jo näinkin lyhyt ja yksinkertainen uskonjulistus oli noiden aikojen ihmisille aivan liian paljon ja aivan liian pitkälle menevää. He eivät yksinkertaisesti kyenneet käsittämään sellaista ajatusta, että jumalalliseen suosioon pääsisi ilmaiseksi – uskon kautta. He olivat liian syvästi sitoutuneet uskoon, että ihminen oli syntymästään saakka jumalille tehtävän lunastussuoritteen alainen. He olivat liian kauan ja liian tosissaan uhranneet ja tuoneet lahjoja papeille kyetäkseen ymmärtämään sitä hyvää sanomaa, että pelastus, jumalallinen suosio, oli ilmainen lahja kaikille, jotka uskoisivat Melkisedekin liittoon. Mutta Abraham kyllä uskoi puolesta sydämestään, ja jo sekin ”luettiin hänelle vanhurskaudeksi”.
93:4.6 (1017.8) Melkisedekin voimaansaattamat seitsemän käskyä oli muotoiltu Dalamatiassa muinoin noudatetun korkeimman lain suuntaviivojen mukaan, ja ne muistuttivat hyvin paljon niitä seitsemää käskyä, joita opetettiin ensimmäisessä ja toisessa Eedenissä. Nämä Saalemin uskonnon käskyt olivat:
93:4.7 (1017.9) 1. Älä palvele muuta Jumalaa kuin taivaan ja maan Kaikkein Korkeinta Luojaa.
93:4.8 (1017.10) 2. Älä epäile, etteikö usko ole ainoa ikuisen pelastuksen edellytys.
93:4.9 (1017.11) 3. Älä lausu väärää todistusta.
93:4.10 (1017.12) 4. Älä tapa.
93:4.11 (1017.13) 5. Älä varasta.
93:4.12 (1018.1) 6. Älä tee huorin.
93:4.13 (1018.2) 7. Älä osoita epäkunnioitusta vanhempiasi äläkä heimon vanhimpia kohtaan.
93:4.14 (1018.3) Kun siirtokunnan sisäpuolella ei ollut lupa suorittaa mitään uhritoimituksia ja kun Melkisedek hyvin tiesi, miten vaikeaa on yhtäkkisesti kitkeä kauan sitten vakiintuneita tapoja, hän viisautta osoittaen toi näiden ihmisten pariin leivästä ja viinistä koostuvan sakramentin vanhemman, lihasta ja verestä koostuneen uhrin korvikkeeksi. Kirjoituksissa sanotaan: ”Melkisedek, Saalemin kuningas, toi leipää ja viiniä.” Mutta edes tämä varovainen uudistus ei onnistunut kokonaan, sillä eri heimoilla oli kaikilla Saalemin laitamilla sivukeskuksia, joissa he toimittivat uhrejaan ja polttivat uhrilahjojaan. Jopa Abraham turvautui tähän barbaariseen käytäntöön, kun hän oli saanut voiton Kedorlaomerista. Hän ei kerta kaikkiaan päässyt mielenrauhaan, ennen kuin hän oli toimittanut tavanomaisen uhrin. Eikä Melkisedek onnistunut koskaan kokonaan tätä uhraamisalttiutta juurimaan seuraajiensa uskonnollisista tavoista, ei edes Abrahamin tapauksessa.
93:4.15 (1018.4) Jeesuksen tavoin myös Melkisedek omistautui kokonaan lahjoittautumistehtävänsä täyttämiseen. Hän ei ryhtynyt uudistamaan tapasääntöjä, muuttamaan maailman tapoja eikä edes levittämään edistyneitä hygieniakäytäntöjä tai tieteen totuuksia. Hän tuli suorittamaan kahta tehtävää: pitämään maan päällä elossa totuutta ainoasta Jumalasta ja valmistamaan tietä tämän Universaalisen Isän Paratiisin-Pojan myöhemmin, kuolevaisen hahmossa tapahtuvalle lahjoittautumiselle.
93:4.16 (1018.5) Melkisedek opetti ilmoitettua alkeistotuutta Saalemissa yhdeksänkymmenenneljän vuoden ajan, ja tänä aikana Abraham osallistui kolmeen eri otteeseen Saalemin koulun opetukseen. Lopulta hänestä tuli Saalemin opetusten käännynnäinen ja eräs Melkisedekin loistavimmista oppilaista ja tärkeimmistä kannattajista.
93:5.1 (1018.6) Vaikka saattaa olla erehdys puhua ”valitusta kansasta”, ei ole virhe puhua Abrahamista valittuna yksilönä. Melkisedek tosiaankin pani Abrahamin kannettavaksi vastuun siitä, että totuus yhdestä Jumalasta pysyi elossa erotukseksi vallalla olleesta uskosta monilukuisiin jumaluuksiin.
93:5.2 (1018.7) Palestiinan valitseminen Makiventan toimintojen tapahtumapaikaksi perustui osaksi haluun saada yhteys ihmisperheeseen, jossa ilmeni johtajuuden potentiaaleja. Melkisedekin ruumiillistumisen aikaan maan päällä eli monta perhettä, jotka olivat aivan yhtä valmiita vastaanottamaan Saalemin opin kuin oli Abrahamin perhe. Punaisten ihmisten, keltaisten ihmisten sekä andiittien jälkeläisten keskuudessa lännessä ja pohjoisessa oli yhtä kyvykkäitä sukuja. Mutta toisaalta mikään näistä seutukunnista ei ollut Mikaelin sittemmin tapahtunutta maan päälle ilmestymistä ajatellen sijainniltaan yhtä suotuisa kuin Välimeren itärannikko. Se, että Melkisedek suoritti tehtävänsä Palestiinassa ja että Mikael myöhemmin ilmestyi heprealaisten keskuuteen, määräytyi kokolailla täysin maantieteellisistä näkökohdista eli siitä, että Palestiinan sijainti oli silloisen maailman kaupankäyntiä, matkustamista ja sivilisaatiota ajatellen keskeinen.
93:5.3 (1018.8) Melkisedek-pesänhoitajat olivat jo jonkin aikaa tarkkailleet Abrahamin esi-isiä, ja luottavaisin mielin he odottivat jossakin sukupolvessa ilmaantuvaksi sellaista jälkikasvua, jolle olisi ominaista älyllisyys, aloitteellisuus, viisaus ja vilpittömyys. Abrahamin isän, Terahin, lapset täyttivät nämä odotukset joka kohdin. Juuri tämä mahdollisuus saada yhteys kyseisiin Terahin monitaitoisiin lapsiin vaikutti melkoisesti siihen, että Makiventa ilmestyi Saalemiin mieluummin kuin Egyptiin, Kiinaan, Intiaan tai pohjoisten heimojen keskuuteen.
93:5.4 (1019.1) Terah ja koko hänen sukunsa olivat puolesta sydämestään kääntyneet siihen Saalemin uskontoon, jota oli saarnattu Kaldeassa. He kuulivat Melkisedekistä foinikialaisen opettajan Ovidin saarnojen välityksellä. Ovid julisti Saalemin oppeja Uurissa. He lähtivät Uurista aikomuksenaan mennä suoraa tietä Saalemiin, mutta Abrahamin veli Naahor, joka ei ollut tavannut Melkisedekiä, suhtautui asiaan penseästi ja taivutti heidät jäämään Harraniin. Ja vasta kauan Palestiinaan-saapumisensa jälkeen he suostuivat hävittämään kaikki mukanaan tuomansa kotijumalat. Vain vähitellen he luopuivat Mesopotamian monista jumalista Saalemin yhden Jumalan hyväksi.
93:5.5 (1019.2) Joitakin viikkoja Abrahamin isän, Terahin, kuoleman jälkeen Melkisedek lähetti erään oppilaansa, Jaram Heettiläisen, esittämään sekä Abrahamille että Naahorille seuraavan kutsun: ”Tulkaa Saalemiin, jossa saatte kuulla opetuksiamme ikuisen Luojan totuudesta, ja teidän kahden veljeksen valistuneet jälkeläiset tulevat koitumaan koko maailmalle siunaukseksi.” Koska Naahor ei ollut kokonaan ottanut vastaan Melkisedekin evankeliumia, hän jättäytyi joukosta ja rakensi lujan kaupunkivaltion, joka kantoi hänen nimeään. Mutta Abrahamin veljenpoika Loot päätti mennä setänsä mukana Saalemiin.
93:5.6 (1019.3) Saalemiin saavuttuaan Abraham ja Loot valitsivat kaupungin läheltä erään kukkulalinnakkeen, jossa he pystyivät puolustautumaan pohjoisesta tulevien rosvojoukkojen monia yllätyshyökkäyksiä vastaan. Heettiläiset, assyrialaiset, filistealaiset ja muut kansanryhmät tekivät tuohon aikaan jatkuvasti ryöstöretkiä Keski- ja Etelä-Palestiinan heimojen keskuuteen. Abraham ja Loot tekivät kukkulalinnoituksestaan lukuisia pyhiinvaellusmatkoja Saalemiin.
93:5.7 (1019.4) Hieman sen jälkeen kun Abraham ja Loot olivat asettuneet Saalemin lähistölle, he taivalsivat Niilinlaaksoon hankkiakseen elintarpeita, sillä Palestiinassa vallitsi tuolloin kuivuus. Lyhyen Egyptissä-oleskelunsa aikana Abraham totesi, että Egyptin valtaistuimella istui hänen kaukainen sukulaisensa, ja hän palveli tämän kuninkaan puolesta kahden varsin onnistuneen sotaretken komentajana. Niilin rantamilla viettämänsä ajanjakson loppupuolen hän asui hovissa vaimonsa Saaran kanssa, ja kun hän lähti Egyptistä, hänelle annettiin osuus hänen sotaretkiensä sotasaaliista.
93:5.8 (1019.5) Luopuminen Egyptin hovin tarjoamista kunnianosoituksista ja palaaminen Makiventan johdolla tapahtuvan hengellisemmän työn pariin vaati Abrahamilta suurta päättäväisyyttä. Mutta Melkisedekiä kunnioitettiin jo Egyptissä saakka, ja kun tarina kokonaisuudessaan esitettiin faaraolle, tämä kehotti voimakkain sanoin Abrahamia palaamaan ja täyttämään Saalemin asialle antamansa lupaukset.
93:5.9 (1019.6) Abrahamilla oli suurisuuntaisia ja kunnianhimoisia tavoitteita, ja paluumatkalla Egyptistä hän esitti Lootille suunnitelmansa koko Kanaanin valloittamisesta ja sen kansan alistamisesta Saalemin valtaan. Loot oli mieltynyt paremminkin liiketoimintaan, niinpä hän erään myöhemmän erimielisyyden jälkeen lähti Sodomaan ryhtyäkseen harjoittamaan kauppaa ja karjataloutta. Lootia ei miellyttänyt sen kummemmin sotilaan kuin paimentolaisenkaan elämä.
93:5.10 (1019.7) Palattuaan perheineen Saalemiin Abraham ryhtyi kypsyttelemään sotilaallisia suunnitelmiaan. Kohta hänet tunnustettiin Saalemin alueen siviilihallitsijaksi, ja hän oli liittänyt seitsemän lähiseudun heimoa itse johtamaansa liittokuntaan. Melkisedekillä oli tosiaan vaikeuksia hillitä Abrahamia, jossa paloi into lähteä miekka kädessä ajamaan naapuriheimoja yhteen, jotta ne tällä keinoin tulisivat entistä paremmin tietämään Saalemin totuuksia.
93:5.11 (1019.8) Melkisedek ylläpiti rauhanomaisia suhteita kaikkiin ympäristön heimoihin. Hän ei ollut sotilaallisen toiminnan kannattaja, eikä yksikään edestakaisin liikehtineistä armeijoista käynyt koskaan hänen kimppuunsa. Hän oli täysin suostuvainen siihen, että Abraham laatisi Saalemia varten sellaisen puolustustaktiikan, jollainen sittemmin toteutettiinkin, mutta hän ei saattanut hyväksyä oppilaansa kunnianhimoisia valloituskaavailuja. Niinpä he sitten erosivat ystävinä, ja Abraham siirtyi Hebroniin perustaakseen sinne sotilaallisen pääkaupunkinsa.
93:5.12 (1020.1) Koska Abrahamilla oli läheiset suhteet maineikkaaseen Melkisedekiin, hänellä oli lähistön pikkukuninkaita huomattavasti paremmat lähtökohdat; nämä kaikki kunnioittivat Melkisedekiä ja pelkäsivät ylen määrin Abrahamia. Abraham oli tästä pelosta tietoinen ja odotti vain sopivaa hetkeä hyökätäkseen naapuriensa kimppuun. Ja hän sai tekosyyn hyökkäykseensä siitä, että jotkut näistä hallitsijoista tohtivat rosvota hänen Sodomassa asuvan veljenpoikansa Lootin omaisuuden. Tapauksesta tiedon saatuaan Abraham lähti seitsemästä heimosta koostuneen liittokuntansa etunenässä päin vihollista. Hänen oma 318-jäseninen henkivartiokaartinsa johti upseeristona yli 4 000 miehen vahvuista armeijaa, jonka vuoro oli iskeä tällä kertaa.
93:5.13 (1020.2) Kun Melkisedek kuuli Abrahamin sodanjulistuksesta, hän kiiruhti taivuttelemaan Abrahamia saadakseen tämän luopumaan hankkeestaan, mutta hän tavoitti entisen opetuslapsensa, vasta kun tämä jo palasi taistelusta voittajana. Abraham oli itsepäisesti sitä mieltä, että Saalemin Jumala oli antanut hänelle voiton hänen vihollisistaan, ja hän halusi välttämättä luovuttaa kymmenesosan sotasaalistaan Saalemin kassaan. Loput yhdeksänkymmentä prosenttia hän siirsi pääkaupunkiinsa Hebroniin.
93:5.14 (1020.3) Tämän Siddimin taistelun jälkeen Abrahamista tuli järjestyksessä jo toisen, nyt yhdentoista heimon muodostaman liittokunnan johtaja, ja paitsi että hän itse maksoi kymmenykset Melkisedekille, hän huolehti myös siitä, että lähiympäristössä kaikki muutkin tekivät samoin. Hänen diplomaattiset kaupanhierontansa Sodoman kuninkaan kanssa samoin kuin häntä kohtaan yleisesti tunnettu pelko johtivat siihen, että Sodoman kuningas ja muut kuninkaat liittyivät Hebronin sotilasliittoutumaan. Abraham oli edennyt todellakin hyvän matkaa kohti voimakkaan valtion perustamista Palestiinaan.
93:6.1 (1020.4) Abraham suunnitteli mielessään koko Kanaanin valloittamista. Hänen päättäväisyyttään horjutti vain se, ettei Melkisedek olisi hyväksynyt sellaista hanketta. Mutta Abraham oli jo melkein päättänyt ryhtyä yritykseen, kun häntä alkoi huolestuttaa ajatus siitä, ettei hänellä ollut poikaa, josta olisi tullut hänen seuraajansa hahmotellun kuningaskunnan hallitsijana. Hän järjesti uuden neuvottelun Melkisedekin kanssa, ja nimenomaan tämän keskustelun kuluessa Saalemin pappi, näkyväinen Jumalan Poika, taivutti Abrahamin luopumaan aineellisiin valloituksiin tähtäävästä suunnitelmastaan ja hylkäämään ajallisen hallitsijanvallan hengellisen taivaan valtakunta -käsitteen hyväksi.
93:6.2 (1020.5) Melkisedek selitti Abrahamille, miten turhaa olisi taistella amorilaisten liittokuntaa vastaan, mutta samalla hän teki yhtä selväksi sen, että nämä takapajuiset klaanit olivat järjettömillä tavoillaan parhaillaan suorittamassa todellista itsemurhaa, jonka seurauksena ne muutamassa sukupolvessa heikkenisivät niin paljon, että sillä välin suuresti lisääntyneet Abrahamin jälkeläiset kykenisivät ne helposti voittamaan.
93:6.3 (1020.6) Ja Melkisedek solmi Saalemissa muodollisuuksien mukaisen liittosopimuksen Abrahamin kanssa. Hän sanoi Abrahamille: ”Katso taivaalle ja lue tähdet, jos ne taidat lukea; niin paljon on sinulla oleva jälkeläisiä.” Ja Abraham uskoi Melkisedekiä, ”ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi”. Melkisedek kertoi Abrahamille, miten tämän jälkeläiset tulevaisuudessa ottaisivat haltuunsa Kanaanin, sen jälkeen kun nämä olisivat olleet Egyptissä.
93:6.4 (1020.7) Tämä Melkisedekin liitto Abrahamin kanssa edustaa sitä suurta urantialaista sopimusta jumaluuden ja ihmiskunnan välillä, jolla Jumala suostuu tekemään kaiken, ihminen suostuu vain uskomaan Jumalan lupauksiin ja noudattamaan hänen ohjeitaan. Siihen saakka oli uskottu, että pelastus oli saavutettavissa vain teoilla – uhrein ja uhrauksin; nyt Melkisedek toi Urantialle jälleen sen ilosanoman, että pelastus, Jumalan suosio, on saatavissa uskon kautta. Mutta tämä evankeliumi koruttomasta uskosta Jumalaan oli liian edistyksellistä. Seemiläisheimojen jäsenet katsoivat myöhemmin paremmaksi palata vanhoihin uhrimenoihin ja synnin sovittamiseen verenvuodatuksella.
93:6.5 (1021.1) Pian tämän sopimuksenteon jälkeen syntyi Abrahamin poika, Iisak, kuten Melkisedek oli luvannut. Iisakin syntymän jälkeen Abraham alkoi suhtautua hyvin vakavasti liittoonsa Melkisedekin kanssa, niinpä hän lähti Saalemiin saadakseen sopimuksen kirjallisessa muodossa vahvistetuksi. Juuri tässä julkisessa ja virallisessa sopimuksen hyväksymistilaisuudessa hän muutti nimensä Abramista Abrahamiksi.
93:6.6 (1021.2) Useimmat Saalemin uskovaisista olivat harjoittaneet ympärileikkaamista, vaikkei Melkisedek siitä koskaan ollut tehnyt pakollista. Vaikka Abraham oli aina vastustanut ympärileikkausta, tässä tilanteessa hän kuitenkin päätti juhlistaa tapahtumaa hyväksymällä virallisesti tämän riitin Saalemin liittosopimuksen vahvistamisen merkiksi.
93:6.7 (1021.3) Sen jälkeen kun Abraham oli kiistattomasti ja julkisesti luopunut henkilökohtaisista pyrkimyksistään Melkisedekin laajakantoisempien suunnitelmien hyväksi, hänelle ilmestyi Mamren tasangolla kolme taivaallista olentoa. Kysymyksessä oli tosiasiallinen ilmestys, vaikka se on yhdistetty myöhemmin sepitettyihin tarinoihin, jotka liittyivät Sodoman ja Gomorran luonnollisella tavalla tapahtuneeseen tuhoutumiseen. Ja nämä tarinat noiden aikojen tapahtumista osoittavat, miten jälkeenjääneitä vielä näinkin äskettäisen ajan moraali ja etiikka olivat.
93:6.8 (1021.4) Juhlallisen liiton solmimisen jälkeen sovinto Abrahamin ja Melkisedekin välillä oli rikkumaton. Abraham ryhtyi taas hoitamaan Saalemin siirtokunnan siviili- ja sotilasjohtajan tehtäviä. Saalemin siirtokunnan ollessa laajimmillaan Melkisedekin veljeskunnan väestökirjoissa oli yli satatuhatta säännöllistä kymmenystenmaksajaa. Abraham suoritutti merkittäviä parannuksia Saalemin temppelissä ja järjesti uudet teltat koko koululaitokselle. Sen lisäksi, että hän laajensi kymmenysverojärjestelmää, hän otti käyttöön myös monia entistä parempia menetelmiä koululaitoksen toiminnan ohjaamisessa, ja sitä paitsi hän antoi merkittävän panoksen lähetyspropagandasta vastanneen toimintayksikön työn kohenemiseen. Hän teki niin ikään paljon saadakseen aikaan karjan laadun paranemista ja järjestääkseen uudelleen Saalemin maidonkäsittelylaitokset. Abraham oli taitava ja pystyvä liikemies, ja oman aikansa mittapuun mukaan hän oli varakas henkilö. Hän ei ollut ylen määrin hurskas, mutta hän oli läpikotaisen vilpitön, ja hän toden totta uskoi Makiventa Melkisedekiin.
93:7.1 (1021.5) Melkisedek jatkoi muutamien vuosien ajan oppilaidensa opettamista ja niiden saalemilaislähetyssaarnaajien kouluttamista, jotka menivät kaikkien ympäristön heimojen keskuuteen, eritoten Egyptiin, Mesopotamiaan ja Vähään-Aasiaan. Vuosikymmenten vieriessä nämä opettajat vaelsivat yhä kauemmaksi Saalemista ja veivät mukanaan Makiventan evankeliumia uskosta ja luottamuksesta Jumalaan.
93:7.2 (1021.6) Vanjärven rantamille ryhmittyneet Aataminpojan jälkeläiset kuuntelivat Saalemin kultin heettiläisopettajia auliisti. Tästä entisestä andiittikeskuksesta lähetettiin opettajia sekä Euroopan että Aasian kaukaisille seuduille. Saalemin lähetyssaarnaajat tunkeutuivat kaikkialle Eurooppaan, jopa Brittein saarille. Muuan ryhmä meni Färsaarten kautta Islannin andoniittien pariin, kun toinen ryhmä taas matkasi Kiinan läpi ja saavutti itäisten saarten japanilaiset. Näiden miesten ja naisten elämä ja kokemukset, jotka uskaltautuivat Saalemista, Mesopotamiasta ja Vanjärven rantamilta valistamaan itäisen pallonpuoliskon heimoja, muodostavat ihmisrodun aikakirjoissa sankarillisen luvun.
93:7.3 (1022.1) Mutta tehtävä oli niin laaja ja nämä heimot olivat niin takapajuisia, että tulokset olivat epämääräisiä ja hataria. Sukupolvet seurasivat toisiaan, ja Saalemin evankeliumi sai jalansijaa siellä täällä, mutta Palestiinaa lukuun ottamatta ei voi sanoa, että käsitys yhdestä Jumalasta olisi saavuttanut jonkin kokonaisen heimon tai rodun pysyvää kannatusta. Jo kauan ennen Jeesuksen saapumista Saalemin muinaisten lähetyssaarnaajien opetukset olivat yleisesti sekoittuneet vanhempiin ja yleismaailmallisempiin taikauskoihin ja uskomuksiin. Alkuperäinen Melkisedekin evankeliumi oli lähes kokonaan sulautunut uskomuksiin Suuresta Äidistä ja auringosta sekä muihin muinaisiin kultteihin.
93:7.4 (1022.2) Teillä, jotka nyt käytätte hyväksenne kirjapainotaidon tuomia etuja, on tuskin käsitystä siitä, miten vaikeata oli säilyttää totuutta noina varhaisina aikoina, miten helppoa olikaan kadottaa näköpiiristä uusi oppi sitä mukaa kuin sukupolvet vaihtuivat. Uuden opin kohdalla oli aina vaikuttamassa pyrkimys sulauttaa se vanhempaan uskonnollisten ja taikamenojen kokonaisuuteen. Vanhemmat, evoluution myötä syntyneet uskomukset saastuttavat aina uuden ilmoituksen.
93:8.1 (1022.3) Vähän Sodoman ja Gomorran tuhoutumisen jälkeen Makiventa teki päätöksen Urantialle suorittamansa hätätilalahjoittautumisen päättämisestä. Melkisedekin päätökseen lopettaa lihallisessa hahmossa tapahtuva oleskelunsa maailmassa vaikuttivat lukuisat seikat, joista merkittävin oli ympäristön heimojen ja jopa hänen lähimpien työtoveriensa voimistuva taipumus pitää häntä puolijumalana, suhtautua häneen ikään kuin hän olisi yliluonnollinen olento, joka hän toki olikin, mutta heidän kunnioituksensa häntä kohtaan alkoi ylittää kohtuuden rajat ja osoittaa äärimmäistä taikauskoista pelkoa. Näiden syiden lisäksi Melkisedek halusi jättää maallisten toimintojensa näyttämön riittävän ajoissa ennen Abrahamin kuolemaa varmistaakseen sen, että totuus yhdestä ja ainoasta Jumalasta juurtuisi lujasti hänen seuraajiensa mieleen. Niin Melkisedek eräänä iltana vetäytyi telttaansa Saalemissa toivotettuaan sitä ennen ihmisseuralaisilleen hyvää yötä, ja kun he aamulla menivät häntä herättämään, ei hän siellä enää ollut, sillä hänen toverinsa olivat vieneet hänet pois.
93:9.1 (1022.4) Näin äkkiarvaamatta tapahtunut Melkisedekin häviäminen oli Abrahamille suuri koettelemus. Vaikka Melkisedek oli selvästi varoittanut seuraajiaan siitä, että hänen täytyi jonakin päivänä lähteä samalla tavoin kuin hän oli tullutkin, he eivät tyytyneet siihen, että olivat menettäneet loistavan johtajansa. Saalemiin rakennettu suurenmoinen organisaatio purkaantui jotakuinkin kokonaan, vaikka toisaalta Mooses nojautui juuri näiden aikojen perinteisiin johtaessaan heprealaisorjat pois Egyptistä.
93:9.2 (1022.5) Melkisedekin menettäminen toi Abrahamin sydämeen surumielisyyden, josta hän ei koskaan täysin tointunut. Hän oli hylännyt Hebronin luopuessaan kunnianhimoisesta aineellisen valtakunnan perustamishalustaan. Ja kun hän nyt oli menettänyt työtoverinsa hengellisen valtakunnan rakentamisessa, hän poistui Saalemista ja meni etelään asuakseen lähellä Gerarissa sijaitsevia liikeyrityksiään.
93:9.3 (1022.6) Abrahamista tuli heti Melkisedekin katoamisen jälkeen arka ja pelokas. Gerariin saavuttuaan hän salasi henkilöllisyytensä, niin että Abimelek anasti hänen vaimonsa. (Pian Saaran kanssa avioiduttuaan Abraham oli eräänä yönä vahingossa kuullut salaliittolaisten suunnittelevan hänen murhaamistaan tarkoituksenaan anastaa hänen etevä vaimonsa. Tästä pelosta tuli painajainen muuten rohkealle ja uskaliaalle johtajalle. Koko elämänsä ajan hän pelkäsi, että joku Saaran saadakseen salaa tappaisi hänet. Ja näin selittyy se, miksi tämä rohkea mies kolmessa eri tilanteessa osoitti todellista pelkuruutta.)
93:9.4 (1023.1) Mutta mikään ei voinut pitää Abrahamia kauan poissa niiden tehtävien parista, jotka hänelle Melkisedekin seuraajana lankesivat. Eikä aikaakaan, kun hänellä oli käännynnäisiä filistealaisten ja Abimelekin väen keskuudessa. Hän solmi sopimuksen näiden kanssa ja sai vuorostaan itse tartuntaa useista heidän taikauskoistaan, varsinkin heidän tavastaan uhrata esikoispoikansa. Näin Abrahamista tuli taas suuri johtaja Palestiinaan. Häntä pitivät kunniassa kaikki ryhmät ja häntä arvostivat kaikki kuninkaat. Hän oli kaikkien ympäristön heimojen hengellinen johtaja, ja hänen vaikutuksensa tuntui vielä jonkin aikaa hänen kuolemansa jälkeenkin. Viimeisinä elinvuosinaan hän palasi vielä kerran Hebroniin, aikaisempien toimintojensa näyttämölle ja paikkaan, jossa hän oli työskennellyt yhdessä Melkisedekin kanssa. Viimeisenä tekonaan Abraham lähetti luotettavia palvelijoita veljensä Naahorin kaupunkiin Mesopotamian rajalla noutamaan hänen omaan kansaansa kuuluvan naisen pojalleen Iisakille vaimoksi. Abrahamin kansan keskuudessa oli jo kauan vallinnut sellainen tapa, että avioiduttiin serkkujen kanssa. Ja Abraham kuoli luottavaisena sellaisessa uskossa Jumalaan, jonka hän oli Saalemin tuolloin jo kadonneissa kouluissa Melkisedekiltä oppinut.
93:9.5 (1023.2) Seuraavan sukupolven oli vaikea ymmärtää kertomusta Melkisedekistä; viidensadan vuoden kuluttua monet jo pitivät koko kertomusta myyttinä. Iisak pitäytyi vielä melko hyvin isänsä opetuksiin ja vaali Saalemin siirtokunnan evankeliumia, mutta Jaakobin oli jo vaikeampi käsittää näiden perimätietojen merkitystä. Joosef uskoi lujasti Melkisedekiin, ja suurelta osin juuri tästä syystä hänen veljensä pitivät häntä uneksijana. Joosefille Egyptissä osoitettu kunnioitus oli pääasiassa hänen isoisoisänsä, Abrahamin, muiston ansiota. Joosefille tarjottiin Egyptin armeijoiden sotapäällikkyyttä, mutta kun hänellä oli näin luja usko Melkisedekin perinteisiin ja Abrahamin ja Iisakin myöhempiin opetuksiin, hän halusi palvella mieluummin siviilihallinnon tehtävissä, sillä hän uskoi sillä keinoin voivansa työskennellä paremmin taivaan valtakunnan edistämiseksi.
93:9.6 (1023.3) Melkisedekin opetus oli perinpohjaista ja tyhjentävää, mutta näistä ajoista kertovat muistiinmerkinnät tuntuivat myöhempien aikojen heprealaispapeista mahdottomilta ja mielikuvituksellisilta, vaikka monilla heistä oli jonkin verran käsitystä näistä tapahtumista ainakin niihin aikoihin asti, kun Babylonissa pantiin toimeen joukkomittainen Vanhan testamentin kirjoitusten uudelleenmuokkaus.
93:9.7 (1023.4) Vanhassa testamentissa Abrahamin ja Jumalan välisiksi keskusteluiksi kuvatut neuvonpidot käytiin todellisuudessa Abrahamin ja Melkisedekin välillä. Myöhemmät kirjoittajat katsoivat sanan ’Melkisedek’ merkitsevän samaa kuin ’Jumala’. Muistiin merkityt tavattoman monet Abrahamin ja Saaran keskustelut ”Herran enkelin” kanssa tarkoittavat heidän lukuisia keskustelujaan Melkisedekin kanssa.
93:9.8 (1023.5) Heprealaisten kertomukset Iisakista, Jaakobista ja Joosefista ovat paljon luotettavampia kuin kertomukset Abrahamista, jos kohta nekin sisältävät monia poikkeamisia tosiasioista; siinä vaiheessa tahallisesti ja tahattomasti tehtyjä muutoksia, jolloin nämä kirjoitukset heprealaispappien toimesta Babylonin vankeuden aikana koottiin yhdeksi teokseksi. Ketura ei ollut Abrahamin vaimo, vaan Haagarin tavoin hänkin oli vain jalkavaimo. Abrahamin koko omaisuus siirtyi hänen statusvaimonsa Saaran pojalle Iisakille. Abraham ei ollut niin vanha kuin muistiinmerkinnät antavat ymmärtää, ja hänen vaimonsa oli paljon nuorempi. Nämä iät muutettiin harkitusti, jotta niihin voitaisiin tukeutua, kun Iisakin syntymää myöhemmin väitettiin ihmeeksi.
93:9.9 (1023.6) Babylonin vankeus masensi juutalaisten kansallista itsetuntoa suunnattomasti. Kansallista alemmuudentuntoa vastaan reagoidessaan he heilahtivat toiseen äärimmäisyyteen eli kansalliseen ja rodulliseen omahyväisyyteen, jonka vallassa he vääristelivät ja väärensivät perimätietonsa nostaakseen itsensä Jumalan valittuna kansana jalustalle ja kaikkien rotujen yläpuolelle. Niinpä he kirjoittivat huolellisesti uuteen asuun kaikki muistiinmerkintänsä kohottaakseen Abrahamin ja muut kansalliset johtajansa korkealle kaikkien muiden henkilöiden yläpuolelle edes itsensä Melkisedekin kohdalla tässä suhteessa poikkeusta tekemättä. Heprealaiset kirjanoppineet hävittivät sen vuoksi jokaisen löytämänsä muistiinpanon näistä tärkeistä ajoista ja säilyttivät vain kertomuksen Abrahamin ja Melkisedekin tapaamisesta Siddimin taistelun jälkeen, josta heidän mielestään lankesi suuri kunnia Abrahamin ylle.
93:9.10 (1024.1) Kadottaessaan näin Melkisedekin näköpiiristään he samalla kadottivat tämän Hätätilapojan opetuksen, jossa oli kysymys luvatun lahjoittautuvan Pojan hengellisestä lähetystehtävästä. Niin perin pohjin ja täydellisesti he kadottivat tämän lähetystehtävän luonteen näköpiiristään, että vain harvat heidän jälkeläisistään kykenivät tai olivat halukkaita tunnustamaan ja vastaanottamaan Mikaelin, kun hän Makiventan ennustuksen mukaisesti ilmestyi maan päälle ja lihallisessa hahmossa.
93:9.11 (1024.2) Mutta yksi Heprealaiskirjeen kirjoittajista ymmärsi, mikä oli ollut Melkisedekin lähetystehtävä, sillä on kirjoitettu: ”Tämä Melkisedek, Kaikkein Korkeimman pappi, oli myös rauhan kuningas; vailla isää, vailla äitiä, vailla sukupuuta ja ilman päivien alkua tahi elämän loppua, mutta kun hänet on Jumalan Pojan kaltaiseksi tehty, pysyy hän pappina ajasta aikaan.” Kyseinen kirjoittaja osoitti Melkisedekin myöhemmin tapahtuneen Mikaelin lahjoittautumisen esikuvaksi, ja hän vahvisti, että Jeesus oli ”ikuisesti Melkisedekin aseman omaava pappi”. Jos kohta tämä vertaus ei ollutkaan täysin onnistunut, oli toki kirjaimellisesti totta, että Kristus sai väliaikaisen omistusoikeuden Urantiaan niiden ”kahdentoista Melkisedek-pesänhoitajan antamien määräysten mukaan”, jotka olivat palveluvuorossa, silloin kun hän lahjoittautui maailmalle.
93:10.1 (1024.3) Niinä vuosina, jotka Makiventa vietti ruumiillistuneena Urantialla, Melkisedek-pesänhoitajat toimivat yhdentoista jäsenen kokoonpanossa. Kun Makiventa katsoi lähetystehtävänsä Hätätilapoikana päättyneeksi, hän viestitti tämän seikan yhdelletoista työtoverilleen, ja nämä saattoivat välittömästi käyttövalmiiksi menetelmän, jolla hänet sitten vapautettiin lihallisesta ruumiista ja palautettiin turvallisesti alkuperäiseen Melkisedekin asemaan. Ja kolmantena päivänä Saalemista-katoamisensa jälkeen hän ilmestyi yhdentoista Urantiasta huolehtimaan asetetun toverinsa joukkoon ja ryhtyi taas hoitamaan tehtäviä, jotka hänelle yhtenä planetaarisen konkurssipesän hoitajana Satanian 606:ssa kuuluvat.
93:10.2 (1024.4) Makiventa päätti lahjoittautumisensa lihaa ja verta olevan luodun hahmossa aivan yhtä yllättäen ja koruttomasti kuin hän sen oli aloittanut. Hänen ilmestymiseensä yhtä vähän kuin hänen lähtöönsäkään ei liittynyt mitään epätavallista julistusta tai näytöstä. Hänen Urantialle-ilmestymisensä merkkinä ei järjestetty vainajien ylösnousemusnimenhuutoa, eikä se merkinnyt myöskään planetaarisen tuomiokauden päättymistä. Hänen käyntinsä oli vain hätätilanteesta aiheutunut lahjoittautuminen. Mutta Makiventa ei päättänyt oleskeluaan ihmisen lihallisessa hahmossa, ennen kuin Isä-Melkisedek oli asianmukaisesti vapauttanut hänet tästä tehtävästä, ei myöskään ennen kuin hänelle oli ilmoitettu, että Nebadonin toimeenpanopäällikkö, Salvingtonin Gabriel, oli hyväksynyt hänen hätätilalahjoittautumisensa.
93:10.3 (1024.5) Makiventa Melkisedek oli jatkuvasti erittäin kiinnostunut niiden ihmisten jälkeläisten asioista, jotka olivat uskoneet hänen opetuksiinsa, silloin kun hän eli lihallisessa ruumiissa. Mutta Iisakin sukuun kuuluneet Abrahamin jälkeläiset sellaisina, jollaisia heistä oli tullut, kun he olivat puolin ja toisin avioituneet keeniläisten kanssa, olivat ainoa sukuhaara, joka jaksoi kauan aikaa vaalia edes jossakin määrin selkeää käsitystä Saalemin opetuksista.
93:10.4 (1024.6) Tämä sama Melkisedek jatkoi sen jälkeen seuranneiden yhdeksäntoista vuosisadan ajan yhteistyötä monien profeettojen ja näkijöiden kanssa. Näin hän pyrki pitämään elossa Saalemin totuudet siksi, kunnes Mikael ajan täyttyessä ilmestyisi maan päälle.
93:10.5 (1025.1) Makiventa jatkoi planeetan pesänhoitajana aina Mikaelin Urantialla kokeman riemuvoiton aikoihin asti. Sen jälkeen hänet kiinnitettiin Jerusemissa toimivaan Urantiasta huolehtivaan palvelukeskukseen yhtenä jäsenenä neljänkolmatta ohjaajan neuvostossa, ja aivan hiljattain hänet ylennettiin Luoja-Pojan henkilökohtaisen Jerusemin-suurlähettilään asemaan arvonimenään Urantian Sijaishallitsija-Planeettaprinssi. Niin kauan kuin Urantia säilyy asuttuna planeettana, Makiventa Melkisedekiä ei uskoaksemme palauteta kokonaan hänen oman Poikien yhteisönsä tehtäviin, vaan hän pysyy – ajallisessa mielessä sanottuna – ikuisesti Kristus Mikaelia edustavana planeettakohtaisena hoivaajana.
93:10.6 (1025.2) Koska Makiventan Urantialle-lahjoittautumisen kohdalla oli kysymyksessä hätätilanteesta johtunut lahjoittautuminen, ei aikakirjoista ilmene, mikä saattaisi olla Makiventan tulevaisuus. Saattaa olla niinkin, että Nebadonin Melkisedek-yhteisö on alistunut siihen, että se on pysyvästi menettänyt yhden joukostaan. Edentian Kaikkein Korkeimpien vähän aikaa sitten antamat päätökset, jotka Uversan Päivien Muinaiset myöhemmin vahvistivat, viittaavat vahvasti siihen suuntaan, että tämän lahjoittautuneen Melkisedekin on määrä astua langenneen Planeettaprinssi Caligastian paikalle. Mikäli otaksumamme ovat tässä suhteessa oikeita, on täysin mahdollista, että Makiventa Melkisedek saattaa ilmestyä Urantialle jälleen omassa persoonassaan ja omaksua vallasta syöstyn Planeettaprinssin roolin jossakin muunnetussa muodossa, tai ilmestyä muuten maan päälle toimiakseen Planeettaprinssin sijaishallitsijana Kristus Mikaelia edustaen, jolla nyt itse asiassa on Urantian Planeettaprinssin arvonimi. Vaikkei meille millään muotoa ole selvillä, mikä Makiventan kohtalo saattaisi olla, varsin hiljattain sattuneet tapahtumat viittaavat kuitenkin vahvasti siihen, että edellä esitetyt arvelut eivät todennäköisesti ole kaukana totuudesta.
93:10.7 (1025.3) Ymmärrämme hyvin, miten Mikaelista hänen Urantialla saavuttamansa riemuvoiton ansiosta tuli sekä Caligastian että Aatamin seuraaja, miten hänestä tuli Planeetan Rauhan Ruhtinas ja toinen Aatami. Ja nyt näemme, miten tälle Melkisedekille myönnetään Urantian Sijaishallitsija-Planeettaprinssin arvonimi. Asetetaankohan hänet myös Urantian Sijaishallitsija-Aineellisen Pojan tehtävään? Vai onko olemassa mahdollisuus, että on tapahtumassa jokin odottamaton ja ennennäkemätön tapahtuma niin, että jonakin päivänä planeetalle Mikaelin edustajiksi palaisivatkin Aatami ja Eeva tai jotkut heidän jälkeläisistään arvoniminään Urantian toisen Aatamin sijaishallitsijat?
93:10.8 (1025.4) Kaikki nämä arvelut, joihin vielä liittyy varmuus sekä Hallinnollisten että Kolminaisuuden Opettaja-Poikien tulevista ilmestymisistä samoin kuin Luoja-Pojan yksiselitteinen lupaus hänen jonakin päivänä tapahtuvasta paluustaan, tekevät Urantiasta planeetan, jonka tulevaisuutta verhoaa epätietoisuus, samoin kuin ne tekevät siitä erään kiinnostavimmista ja jännittävimmistä sfääreistä koko Nebadonin universumissa. On kaiken kaikkiaan mahdollista, että jonakin tulevana aikana Urantian ollessa lähestymässä valon ja elämän aikakautta, sen jälkeen kun Luciferin kapinaan ja Caligastian luopuruuteen liittyvät asiat on lopullisesti käsitelty, saamme nähdä Urantialla samanaikaisesti läsnä olevina Makiventan, Aatamin, Eevan ja Kristus Mikaelin sekä joko Hallinnollisen Pojan tai jopa Kolminaisuuden Opettaja-Poikia.
93:10.9 (1025.5) Yhteisömme on jo pitkään ollut sitä mieltä, että Makiventan mukanaolo Urantian ohjaajien eli neljänkolmatta neuvonantajan Jerusemin-ryhmässä riittää todisteeksi, joka oikeuttaa uskomaan, että hänen on määrä kulkea Urantian kuolevaisten mukana universumin edistymis- ja ylösnousemusjärjestelmän läpi aina Paratiisissa olevaan Lopullisuuden Saavuttajakuntaan asti. Tiedämme, että Aatamin ja Eevan on määrä tällä tavoin kulkea maallisten kumppaneidensa mukana Paratiisiin päätyvällä löytöretkellä, sitten kun Urantia on asettunut valoon ja elämään.
93:10.10 (1025.6) Vajaat tuhat vuotta sitten tämä sama Makiventa Melkisedek, entinen Saalemin viisas, oli näkymättömässä muodossa sadan vuoden ajan läsnä Urantialla, jolloin hän toimi paikan päälle lähetettynä planeetan kenraalikuvernöörinä. Ja jos planeetan asioiden hoito sattuisi jatkumaan nykyisen järjestelmän mukaan, hänen on määrä palata tänne samassa ominaisuudessa runsaan tuhannen vuoden kuluessa.
93:10.11 (1026.1) Tällainen on kertomus Makiventa Melkisedekistä, eräästä ainutlaatuisimmasta Urantian historiaan koskaan kytketystä hahmosta, sekä persoonallisuudesta, jonka on kenties määrä esittää tärkeää osaa siinä, mitä teidän poikkeava ja epätavallinen maailmanne tulevaisuudessa kokee.
93:10.12 (1026.2) [Esittänyt eräs Nebadonin Melkisedek.]
Urantia-kirja
Luku 94
94:0.1 (1027.1) SAALEMIN uskonnon ensimmäiset opettajat tunkeutuivat Afrikan ja Euraasian kaukaisimpienkin heimojen luo, ja alati he saarnasivat Makiventan evankeliumia, jonka mukaan jumalallisen suosion saavuttamisen ainoana hintana oli ihmisen usko ja luottamus ainoaan universaaliseen Jumalaan. Melkisedekin liitto Abrahamin kanssa toimi mallina koko sille alkuaikojen lähetyssanomalle, joka levisi Saalemista ja muista keskuksista. Koskaan ei Urantialla ole ollut innostuneempia ja tarmokkaampia jonkin uskonnon lähetyssaarnaajia kuin nämä jalot miehet ja naiset, jotka veivät Melkisedekin opetukset itäisen pallonpuoliskon jokaiseen kolkkaan. Näitä lähetyssaarnaajia värvättiin monien kansojen ja rotujen keskuudesta, ja he levittivät opetuksiaan etupäässä alkuperäisväestöön kuuluvien käännynnäisten välityksellä. He perustivat maailman eri puolille koulutuskeskuksia, joissa he opettivat alkuperäisväestön edustajille Saalemin uskontoa, ja sen jälkeen he valtuuttivat nämä oppilaat toimimaan opettajina, kunkin oman kansansa parissa.
94:1.1 (1027.2) Melkisedekin päivinä Intia oli kosmopoliittinen maa, joka oli vastikään joutunut pohjoisesta ja lännestä tulleiden arjalais-andiittisten maahantunkeutujien poliittiseen ja uskonnolliseen herruuteen. Tällä kerralla arjalaiset olivat levittäytyneet runsaslukuisesti vain niemimaan pohjoisiin ja läntisiin osiin. Nämä vedalaiset tulokkaat olivat tuoneet mukanaan lukuisat heimojumalansa. Heidän uskonnolliset palvontamuotonsa noudattivat tarkoin heidän varhaisempien andiittiesi-isiensä seremoniatapoja sikäli, että isä toimi edelleenkin pappina ja äiti papittarena ja kotiliettä käytettiin yhä alttarina.
94:1.2 (1027.3) Tuolloin oli parhaillaan menossa vedakultin kasvu- ja muodonmuutosvaihe bramiinikastiin kuuluvien opettaja-pappien johdolla, jotka vähä vähältä ottivat valvontaansa laajenevan palvontarituaalin. Entisten kolmenkymmenenkolmen arjalaisjumaluuden yhteensulautuminen oli edennyt jo pitkälle, kun Saalemin lähetyssaarnaajat tunkeutuivat Pohjois-Intiaan.
94:1.3 (1027.4) Näiden arjalaisten polyteismi oli heidän aiemman monoteisminsä rappeutunut muoto. Rappeutumisen oli aiheuttanut heidän hajaantumisensa heimoyksiköiksi, joista jokaisella oli oma syvästi kunnioitettu jumalansa. Tämä andiittisen Mesopotamian alkuperäisen monoteismin ja kolminaisuusopin takaperoinen kehitys oli toisen esikristillisen vuosituhannen ensimmäisinä vuosisatoina muuttumassa jälleenyhdistymisprosessiksi. Nämä monet jumalat järjestettiin jumalaperheeksi, jota kolmiyhteisesti johtivat taivaan herra Djaus pitar, ilmakehän myrskyisä herra Indra ja kolmipäinen tulenjumala Agni, maan herra ja aiemman kolminaisuuskäsitteen surkastunut eduskuva.
94:1.4 (1027.5) Selkeästi henoteistiset kehityskulut tasoittivat tietä kehittyneelle monoteismille. Jumaluuksista ammoisin eli Agni korotettiin usein koko panteonin isä-päämieheksi. Jumaluus-isä-prinsiippi, josta välillä käytetään sanaa Pradzhapati, välillä nimeä Brahma, painui pinnan alle sen teologisen taistelun tuoksinassa, jonka bramiinipapit myöhemmin kävivät Saalemin opettajien kanssa. Brahmuus miellettiin koko vedalaisen jumalaperheen aktivoivaksi energia-jumaluus-prinsiipiksi.
94:1.5 (1028.1) Saalemin lähetyssaarnaajat saarnasivat Melkisedekin yhdestä ja ainoasta Jumalasta, taivaan Kaikkein Korkeimmasta. Tällainen esitys ei ollut kokonaan ristiriidassa kehkeytymässä olleen Isä-Brahma-käsitteen kanssa, jonka mukaan hän oli kaikkien jumalten alkulähde, mutta Saalemin oppi oli epäritualistinen, joten se suuntautui suoraan bramiinipapiston oppeja, traditioita ja opetuksia vastaan. Bramiinipapit eivät koskaan halunneet hyväksyä saalemilaista opetusta, jonka mukaan pelastus saavutetaan uskon kautta ja Jumalan suosioon päästään ilman ritualistisia menoja ja uhriseremonioita.
94:1.6 (1028.2) Intialle merkitsi ratkaisevaa käännekohtaa se, että se hylkäsi Melkisedekin evankeliumin, joka puhui luottamuksesta Jumalaan ja pelastuksesta uskon kautta. Saalemin lähetyssaarnaajilla oli ollut suuri vaikutus siihen, että usko kaikkiin ikivanhoihin vedalaisjumaliin väheni, mutta johtajat, vedalaisuuden papit, kieltäytyivät hyväksymästä Melkisedekin opetusta yhdestä Jumalasta ja yhdestä, koruttomasta uskosta.
94:1.7 (1028.3) Vastustaakseen Saalemin opettajia bramiinit seuloivat oman aikansa pyhät kirjoitukset, ja näin aikaansaatu kokoomateos on myöhemmin tarkistetussa muodossaan säilynyt nykyaikaan asti Rigvedana, yhtenä muinaisimpana pyhänä kirjana. Sitten seurasivat toinen, kolmas ja neljäs Veda, kun bramiinit yrittivät kiteyttää, kaavamaistaa ja vakiinnuttaa palvonta- ja uhrausrituaalejaan tuolloisten kansanheimojen tarpeiden mukaisiksi. Parhailta osiltaan nämä kirjoitukset ovat tasavertaisia minkä tahansa muun samanluontoisen kirjakokoelman kanssa, jos mittapuuna pidetään käsitteistön kauneutta ja näkemysten totuudellisuutta. Mutta kun tähän verrattomaan uskontoon tarttui Etelä-Intian tuhansien ja taas tuhansien taikauskojen, kulttien ja rituaalien saastetta, se koki vähittäisen muodonmuutoksen, ja siitä tuli kirjavin teologinen järjestelmä, minkä kuolevainen ihminen on koskaan kehitellyt. Vedojen tarkastelu tuo nähtäville sekä korkeimpia että kaikkein ala-arvoisimpia jumaluuskäsityksiä, mitä on koskaan sanoiksi puettu.
94:2.1 (1028.4) Sitä mukaa kun Saalemin lähetyssaarnaajat tunkeutuivat kohti etelää dravidalaiseen Deccaniin, he kohtasivat yhä laajemmalle ulottuvan kastijärjestelmän, arjalaisten luoman järjestelmän, jonka tarkoitus oli estää rodullisen identiteetin menetys toissijaisten sangik-kansanheimojen paisuvan tulva-aallon edessä. Koska bramiinien pappiskasti oli kyseisen järjestelmän kaikkein olennaisin osa, hidastutti tämä yhteiskuntajärjestelmä Saalemin opettajien etenemistä suuresti. Kastijärjestelmä ei kyennyt pelastamaan arjalaisrotua, mutta se onnistui säilyttämään bramiinit, jotka puolestaan ovat nykyaikaan asti säilyttäneet uskonnollisen johtoasemansa Intiassa.
94:2.2 (1028.5) Ja kun tilanne oli sellainen, että vedalaisuus korkeamman totuuden hylkäämisen myötä heikkeni, arjalaisten kultti joutui Deccanista käsin yhä lukuisampina vyöryvien hyökkäysten kohteeksi. Pyrkiessään epätoivoisesti pysäyttämään tämän vuoksiaallon, joka uhkasi tuhota rodun ja hävittää uskonnon, bramiinikasti koetti nostaa itsensä kaiken muun yläpuolelle. He opettivat, että jumaluudelle annettu uhri jo sinänsä oli kaikkivoipainen, että se oli voimassaan vastustamaton. He julistivat, että universumin kahdesta jumalallisesta perusprinsiipistä toinen oli Brahmuus, jumaluus, ja toinen oli brahmalainen papisto. Minkään muun Urantian kansan keskuudessa papit eivät ole rohjenneet korottaa itseään peräti jumaliensa yläpuolelle, ohjata jumalilleen kuuluvat kunnianosoitukset itselleen. Mutta näine julkeine vaatimuksineen he menivät järjettömyydessä niin pitkälle, että koko huojuva järjestelmä luhistui niiden madaltavien kulttien edessä, joita virtasi maahan ympäristön vähemmän edistyneiden sivilisaatioiden piiristä. Valtaisa vedapapisto rämpi itse siinä pysähtyneisyyden ja pessimismin mustassa tulvavedessä, jonka sen oma itsekäs ja typerä julkeus oli levittänyt niin, että sen alle peittyi koko Intia, ja sen alle tämä papisto myös itse vaipui.
94:2.3 (1029.1) Liioiteltu keskittyminen omaan minään johti vääjäämättä pelkoon siitä, että minuus jatkaisi olemassaoloaan loputtomassa ja ei-kehittyvässä peräkkäisten inkarnaatioiden kiertokulussa ihmisen, eläimen tai kasvin hahmossa. Ja kaikista niistä saastuttavista uskomuksista, jotka olisivat voineet kytkeytyä kenties kehkeytymäisillään olleeseen monoteismiin, mikään ei ollut niin lamaannuttavaa kuin tämä usko sielunvaellukseen – oppi sielujen uudelleenruumiillistumisesta – joka oli peräisin dravidalaisesta Deccanista. Tämä usko toistuvien sielunvaellusten näännyttävään ja yksitoikkoiseen kiertokulkuun riisti kamppailevilta kuolevaisilta heidän kauan elättelemänsä toivon siitä, että he kuolemassa löytäisivät vapahduksen ja hengellisen ylennyksen, mikä oli ollut osa aiempaa vedalaista uskontoa.
94:2.4 (1029.2) Tämän filosofisessa mielessä voimattomuuteen johtavan opetuksen jälkeen keksittiin pian sellainen opinkappale, että minuudesta voi vapautua ainiaaksi sillä, että antaa koko luomakunnan ylisieluun, Brahmuuteen, tapahtuvan absoluuttisen yhdistymisen tuottaman universaalisen levon ja rauhan virrata ylleen. Ajatus, että ihminen jotakin haluaisi tai kuolevainen jotakin tavoittelisi, kitkettiin tarkasti pois ja itse asiassa hävitettiin. Yli kahdentuhannen vuoden ajan Intian parhaat mielet ovat pyrkineet pääsemään kaikenlaisesta haluamisesta, ja näin avattiin sepposen selälleen ovi, josta pääsivät sisälle monien hindukansojen sielut tosiasiallisesti hengellisen toivottomuuden kahleisiin kytkeneet myöhemmät kultit ja opetukset. Kaikista sivilisaatioista vedalais-arjalainen maksoi kaikkein kauhistuttavimman hinnan siitä, että se torjui Saalemin evankeliumin.
94:2.5 (1029.3) Kastijärjestelmä ei yksinään kyennyt säilyttämään arjalaista uskonnollis-kulttuurista järjestelmää, ja Deccanin ala-arvoisten uskontojen levitessä pohjoiseen siellä alkoi vähitellen epätoivon ja toivottomuuden aikakausi. Juuri näinä pimeinä aikoina syntyi kultti, jonka mukaan mitään elämää ei saa sammuttaa, ja se on ollut vallalla aina siitä lähtien. Monet uusista kulteista olivat avoimesti ateistisia, ja ne väittivät, että pelastus, sikäli kuin se on saavutettavissa, voi olla tuloksena vain ihmisen omista ponnistuksista ilman ulkopuolista apua. Mutta suuressa osassa koko tätä valitettavaa filosofiaa on vähän väliä nähtävissä vääristyneitä jäänteitä Melkisedekin ja jopa Aatamin opetuksista.
94:2.6 (1029.4) Juuri näihin aikoihin koottiin hindu-uskonnon myöhemmät kirjoitukset eli Brahmanat ja Upanishadit. Torjuttuaan opetukset omakohtaisesta uskonnosta, joka syntyy siitä, että yhden ja ainoan Jumalan kanssa koetaan omakohtainen uskon kokemus, ja saastutettuaan itsensä Deccanista virranneessa madaltavien ja heikentävien kulttien ja uskonkappaleiden tulvavedessä antropomorfismeineen ja uudelleenruumiillistumisineen, bramiinipapistossa ilmeni väkevää vastaliikettä näitä turmelevia uskomuksia kohtaan. Ilmeni selvää pyrkimystä etsiä ja löytää aito todellisuus. Bramiinit ryhtyivät riisumaan intialaisen jumaluuskäsitteen ihmishahmoisuutta, mutta niin tehdessään he lankesivat siihen vakavaan erehdykseen, että he tekivät jumalakäsitteestä persoonattoman, ja saatuaan työnsä päätökseen heillä ei ollutkaan ylevää ja hengellistä ihannetta Paratiisin-Isästä, vaan etäinen ja metafyysinen idea kaiken sisäänsä sulkevasta Absoluutista.
94:2.7 (1029.5) Bramiinit olivat oman asemansa turvatakseen hylänneet Melkisedekin yhden ja ainoan Jumalan, ja nyt he huomasivat kehittäneensä olettamuksen, jonka mukaan oli olemassa Brahma, tuo epämääräinen ja tavoittamaton filosofinen minuus, tuo persoonaton ja kykenemätön se, joka on pitänyt Intian hengellisen elämän avuttomassa ja lohduttomassa tilassa tuosta onnettomasta ajasta aina kahdennellekymmenennelle vuosisadalle asti.
94:2.8 (1029.6) Buddhalaisuus syntyi Intiassa Upanishadien kirjoittamisen aikoihin. Mutta tuhatvuotisesta menestystarinastaan huolimatta se ei kuitenkaan pystynyt kilpailemaan myöhemmän hindulaisuuden kanssa. Korkeammasta moraalisuudesta huolimatta sen ensi alkuun Jumalasta piirtämä kuva oli jopa hindulaisuudenkin esittämää kuvaa epäselvempi, hindulaisuuden, joka tarjosi vähäisempiä ja persoonallisia jumalia. Lopulta buddhalaisuus Pohjois-Intiassa perääntyi sotaisan islamin hyökkäyksen edessä, tällä kun oli selväpiirteinen käsitys Allahista universumin ylimpänä Jumalana.
94:3.1 (1030.1) Vaikka brahmalaisuuden korkein vaihe tuskin oli uskonto, se oli toki kuolevaisen olennon mielen ylevimpiä kurottautumisia filosofian ja metafysiikan maailmoihin. Siinä tarkoituksessa kerran liikkeelle lähdettyään, että lopullinen todellisuus löytyisi, intialainen ajattelu ei pysähtynyt, ennen kuin se oli pohdiskellut lähes jokaista teologian osa-aluetta paitsi uskonnon olennaisinta kaksoiskäsitettä: universumin kaikkien luotujen Universaalisen Isän olemassaoloa ja näiden samaisten luotujen universumissa kokeman ylösnousemuksen tosiasiaa, kun luodut pyrkivät saavuttamaan ikuisen Isän, joka on käskenyt heidän olla täydellisiä, niin kuin hänkin on täydellinen.
94:3.2 (1030.2) Brahmuus-käsitteessä noiden aikojen mielet tavoittelivat vakavasti ideaa jostakin kaiken täyttävästä Absoluutista, sillä tämä postulaattina esitetty käsite identifioitiin samalla kertaa sekä luovaksi energiaksi että kosmiseksi reaktioksi. Brahmuuden käsitettiin olevan kaikenlaisen määrittelyn ulottumattomissa ja olevan käsitettävissä vain kieltämällä peräjälkeen kaikki finiittiset ominaisuudet. Se oli eittämättä uskoa johonkin absoluuttiseen – jopa infiniittiseen – olentoon, mutta tämä käsite oli suurelta osin vailla persoonallisuuden attribuutteja, eivätkä yksittäiset uskonnonharjoittajat sen vuoksi voineet sitä kokea.
94:3.3 (1030.3) Brahmuus-Narajana miellettiin Absoluutiksi, infiniittiseksi SE ON -olevaiseksi[9], potentiaalisen kosmoksen luovaksi alkuvoimaksi, Universaaliseksi Itseydeksi, joka on olemassa staattisena ja potentiaalisena läpi koko ikuisuuden. Mikäli tuolloiset filosofit olisivat kyenneet jumaluuden käsittämisessään etenemään askelen verran pitemmälle, mikäli he olisivat kyenneet mieltämään Brahmuuden yhdistäväksi ja luovaksi eli persoonallisuudeksi, joka on luotujen ja kehittyvien olentojen lähestyttävissä, silloin olisi sellaisesta opetuksesta saattanut tulla Urantialla kaikkein pisimmälle päässyt hahmotelma Jumaluudesta, sillä siihen olisivat silloin sisältyneet koko jumaluuden funktion viisi ensimmäistä tasoa, ja se olisi hyvinkin saattanut aavistaa myös kaksi jäljellä olevaa tasoa.
94:3.4 (1030.4) Tietyissä osakysymyksissä Ainoan Universaalisen Ylisielun käsite kaikkien luotujen olentojen olemassaolosta tehdyn yhteenvedon kokonaistuloksena johdatti Intian filosofit hyvin lähelle totuutta Korkeimmasta Olennosta, mutta tästä totuudesta ei ollut heille mitään hyötyä siksi, että he eivät onnistuneet kehittämään mitään ymmärrettävää tai järkevää omakohtaista lähestymistietä kehittelemänsä, Brahmuus-Narajanaksi kutsutun, teoreettisen ja monoteistisen päämäärän saavuttamiseen.
94:3.5 (1030.5) Syysuhteen jatkuvuuden karma-prinsiippi taas on hyvin lähellä totuutta kaikkien ajallis-avaruudellisten toimintojen heijastuksellisesta synteesistä Korkeimman jumaluusläsnäolossa, mutta tämä postulaatti ei tarjonnut koskaan sellaista mahdollisuutta, että yksittäinen uskonnonharjoittaja sen rinnalla saavuttaisi omakohtaisesti Jumaluuden, vaan se tarjosi vain koko persoonallisuuden perimmältään tapahtuvan vaipumisen Universaaliseen Ylisieluun.
94:3.6 (1030.6) Brahmalaisuuden filosofia oli oivaltamaisillaan myös sen, että ihmisessä on Ajatuksensuuntaaja, mutta totuuden väärinkäsittäminen turmeli tämän ajatuksen. Opetus, jonka mukaan sielu on Brahmuuden asuinpaikka ihmisessä, olisi tasoittanut tietä edistyneelle uskonnolle, ellei tätä käsitystä olisi täysin turmellut sellainen usko, ettei tämän ihmisen sisimmässä olevan Universaalisen Ainoan ohella ole mitään inhimillistä yksilöllisyyttä.
94:3.7 (1030.7) Opinkappaleessaan minä-sielun sulautumisesta Ylisieluun Intian filosofit eivät jättäneet mitään mahdollisuutta sellaiselle, että jotakin inhimillistä, jotakin uutta ja ainutlaatuista, jotakin ihmisen tahdon ja Jumalan tahdon yhdistymisestä syntyvää, jäisi elämään. Opetus sielun palaamisesta Brahmuuteen on varsin samansuuntainen sen totuuden kanssa, että Suuntaaja palaa Universaalisen Isän poveen, mutta jokin selvästi Suuntaajasta erottuva jatkaa sekin olemassaoloaan, nimittäin kuolevaisen olennon persoonallisuuden morontiakaksoiskappale. Ja brahmalaisesta filosofiasta tämä äärimmäisen tärkeä käsitys kohtalokkaasti puuttui.
94:3.8 (1031.1) Brahmalainen filosofia on päässyt lähelle monia maailmankaikkeuden tosiasioita ja lähestynyt lukuisia kosmisia totuuksia, mutta se on aivan liian usein joutunut sen erehdyksen uhriksi, ettei se ole osannut tehdä eroa todellisuuden eri tasojen, sellaisten kuin absoluuttisen, transsendenttisen ja finiittisen tason välillä. Se ei ole ottanut lukuun sitä, että mikä saattaa olla finiittis-illusorista absoluuttisella tasolla, saattaakin finiittisellä tasolla olla absoluuttisen todellista. Se ei ole huomannut myöskään olennaisen tärkeää Universaalisen Isän persoonallisuutta, Isän, johon on saatavissa henkilökohtainen yhteys kaikilta tasoilta: evolutionaarisen luodun rajoitetusta jumalakokemuksesta aina Iankaikkisen Pojan rajattomaan Paratiisin-Isän kokemiseen saakka.
94:4.1 (1031.2) Vuosisatojen vieriessä Intian väestö tiettyyn määrään palasi Vedojen muinaisiin rituaaleihin siinä muodossa, miten rituaalit olivat muuttuneet Melkisedekin lähetyssaarnaajien opetusten seurauksena ja millaisiksi myöhempien aikojen bramiinipapisto oli ne jähmettänyt. Tämä maailman uskonnoista vanhin ja kosmopoliittisin on kokenut yhä uusia muutoksia reagoidessaan buddhalaisuuteen ja jainalaisuuteen sekä myöhemmin ilmaantuneisiin muhamettilaisuuden ja kristinuskon vaikutuksiin. Mutta siihen mennessä kun Jeesuksen opetukset saavuttivat Intian, ne olivat jo siinä määrin länsimaalaistuneet, että niistä oli tullut ”valkoisen miehen uskonto”, ja niin ollen ne olivat hindujen ajattelutavalle outoja ja vieraita.
94:4.2 (1031.3) Nykyisellään hindulainen teologia kuvaa neljä jumaluuden ja jumalallisuuden alenevaa tasoa seuraavasti:
94:4.3 (1031.4) 1. Brahmuus, Absoluutti, Ääretön Ainoa, SE ON.
94:4.4 (1031.5) 2. Trimurti, hindulaisuuden korkein kolminaisuus. Tässä yhdistelmässä Brahma, sen ensimmäinen jäsen, käsitetään niin, että hän on luonut itse itsensä Brahmuudesta – infiniittisyydestä. Brahma voisi olla perustana Universaalisen Isän käsitteelle, ellei sitä olisi niin läheisesti samastettu panteistiseen Äärettömään Ainoaan. Brahma samastetaan myös kohtaloon.
94:4.5 (1031.6) Sivan ja Vishnun, toisen ja kolmannen jäsenen, palvonta sai alkunsa ensimmäisellä Kristuksen jälkeisellä vuosituhannella. Siva on elämän ja kuoleman herra, hedelmällisyyden jumala ja hävityksen valtias. Vishnu on tavattoman suosittu siitä syystä, että hänen uskotaan aika ajoin ruumiillistuvan ihmishahmoiseksi. Tällä tavoin Vishnusta tulee intialaisten mielikuvitusmaailmassa todellinen ja elävä. Jotkut ovat toisaalta sitäkin mieltä, että joko Siva tai Vishnu on kaiken muun yläpuolella.
94:4.6 (1031.7) 3. Vedalaiset ja jälkivedalaiset jumaluudet. Monet arjalaisten muinaisista jumalista, kuten Agni, Indra ja Soma, ovat säilyneet toissijaisina jumalina Trimurtin kolmen jäsenen rinnalla. Lukemattomia uusia jumalia on noussut vedalaisen Intian alkuaikojen jälkeen, ja nekin on liitetty hindulaiseen jumalaperheeseen.
94:4.7 (1031.8) 4. Puolijumalat: myöhempien aikojen kulttien yli-ihmiset, puolijumalat, sankarit, demonit, aaveet, pahat henget, menninkäiset, hirviöt, peikot ja pyhimykset.
94:4.8 (1031.9) Vaikka hindulaisuus ei ole pitkään aikaan onnistunut saamaan uutta eloa Intian kansaan, siitä on kuitenkin samalla sanottava, että se on tavallisesti ollut suvaitsevainen uskonto. Sen suuri voima on siinä, että se on osoittautunut Urantialla esiintyvistä uskonnoista kaikkein mukautuvimmaksi ja vähiten jähmettyneeksi. Se kykenee muuntumaan lähes rajattomasti, ja puitteet, joiden sisällä se sopeutuu joustavasti mitä erilaisimpiin käsityksiin, ulottuvat epätavallisen laajalle niin, että niiden väliin mahtuvat yhtä hyvin älykköbramiinin korkealentoiset ja puolittain monoteistiset pohdiskelut kuin alhaisiin paarialuokkiin kuuluvien tietämättömien uskovaisten peittelemätön fetisismi ja primitiiviset kulttitavat.
94:4.9 (1032.1) Hindulaisuus on säilynyt siksi, että se on mitä suurimmassa määrin erottamaton osa Intian sosiaalista perusrakennetta. Sillä ei ole mitään suurellista hierarkiaa, joka olisi järkytettävissä tai hävitettävissä, vaan se kutoutuu kansan elämänkuvioihin. Sillä on kaikkia muita kultteja parempi kyky sopeutua muuttuviin olosuhteisiin, ja se suhtautuu suvaitsevan omaksuvasti moniin muihin uskontoihin. Niinpä Gautama Buddhaa ja jopa Kristusta väitetään Vishnun inkarnoitumiksi.
94:4.10 (1032.2) Tänä päivänä Intiassa tarvitaan ennen muuta Jeesuksen evankeliumin julkituomista – sitä, että Jumala on Isä ja ihminen on poika, sekä tästä johtuvaa kaikkien ihmisten veljeyttä, mikä toteutuu henkilökohtaisella tasolla rakastavana huolenpitona ja sosiaalisena palveluna. Tarpeellinen filosofinen käsitteistö ja tarpeellinen kulttistruktuuri ovat Intiassa jo olemassa. Mitä tarvitaan, on Ihmisen Pojan alkuperäisessä evankeliumissa julki tuodusta dynaamisesta rakkaudesta singahtava elävöittävä kipinä – edellyttäen, että tämä evankeliumi riisutaan niistä länsimaisista dogmeista ja opinkappaleista, jotka ovat olleet omiaan tekemään Mikaelin elämäntyönä olleesta lahjoittautumisesta valkoisen miehen uskonnon.
94:5.1 (1032.3) Vaeltaessaan Aasian halki levittäen oppia Kaikkein Korkeimmasta Jumalasta ja pelastuksesta uskon kautta Saalemin lähetyssaarnaajat omaksuivat paljon aineksia niiden eri maiden filosofiasta ja uskonnollisesta ajattelusta, joiden kautta he kulkivat. Mutta Melkisedekin ja hänen seuraajiensa valtuuttamat opettajat eivät jättäneet heille uskottua tehtävää kesken, vaan he tunkeutuivat Euraasian mantereen kaikkien kansanheimojen luo, ja Kiinaan he saapuivat toisen esikristillisen vuosituhannen puolivälissä. Saalemilaiset pitivät pääpaikkaansa yli sadan vuoden ajan Sii Futshissa. Siellä he kouluttivat kiinalaisia opettajia, jotka puolestaan jatkoivat opetusta koko keltaisen rodun asuttamalla alueella.
94:5.2 (1032.4) Juuri tämän opetuksen suoranaisena seurauksena Kiinassa syntyi varhaisin taolaisuuden muoto. Se oli perin erilainen uskonto kuin on se, joka nykyään kantaa tätä nimeä. Varhainen eli alkutaolaisuus koostui seuraavista osatekijöistä:
94:5.3 (1032.5) 1. Tuohon aikaan asti säilyneet Singlangtonin opetukset, joiden vaikutus jatkui Shang-tin, Taivaan Jumalan, käsitteessä. Singlangtonin aikaan kiinalaisista tuli käytännöllisesti katsoen monoteistisiä. He keskittivät palvontansa Ainoaan Totuuteen, joka myöhemmin tunnettiin Taivaan Henkenä, universumin hallitsijana. Eikä keltainen rotu koskaan täysin kadottanut tätä alkuaikojen jumaluuskäsitystä, vaikka sen uskontoon myöhempinä aikoina pujahtikin monia alisteisia jumalia ja henkiä.
94:5.4 (1032.6) 2. Saalemin uskonto Kaikkein Korkeimmasta Luojajumalasta, joka vuodattaisi suosionsa ihmiskunnalle vastauksena ihmisen uskoon. Mutta on liiankin totta, että siihen mennessä kun Melkisedekin lähetyssaarnaajat olivat tunkeutuneet keltaisen rodun maille, heidän alkuperäinen sanomansa oli muuttunut Makiventan aikojen Saalemin yksinkertaisista opeista melkoisesti.
94:5.5 (1032.7) 3. Intian filosofien Brahmuus-Absoluutin käsite, johon kytkeytyi halu välttyä kaikelta pahalta. Saalemin uskonnon idän suunnalle levinneessä haarassa ehkä merkittävimpänä tuntunut ulkopuolinen vaikutus oli peräisin intialaisilta vedauskonnon opettajilta, jotka ujuttivat saalemilaisten pelastuskeskeiseen ajatteluun oman käsityksensä Brahmuudesta – Absoluutista.
94:5.6 (1033.1) Tämä monikoosteinen usko levisi keltaisen ja ruskean rodun asuttamien maiden joka puolelle uskonnollis-filosofisen ajattelun pohjimmaisena ajatuksena. Japanissa tämä alkutaolaisuus tunnettiin shintona, ja tässäkin, hyvin kaukana Palestiinan Saalemista sijaitsevassa maassa kansanheimot tulivat tietämään Makiventa Melkisedekin inkarnoitumisesta, Makiventan, joka eli maan päällä, jottei ihmiskunta unohtaisi Jumalan nimeä.
94:5.7 (1033.2) Kiinassa kaikki nämä uskonnot sekoittuivat keskenään ja yhdistyivät myöhemmin alati laajenevaan esi-isienpalvontakulttiin. Mutta Singlangtonin ajan jälkeen kiinalaiset eivät ole koskaan joutuneet pappishämäyksen avuttomiksi orjiksi. Keltainen rotu nousi ensimmäisenä barbaarisesta orjuudesta järjestyneeksi sivilisaatioksi, sillä se saavutti ensimmäisenä edes jonkinmääräisen vapauden säälittävästä jumaltenpelosta. He eivät myöskään pelänneet edes vainajahenkiä sillä tavoin kuin muut rodut niitä pelkäsivät. Kiina kärsi tappion siksi, että se ei edennyt jo varhain tapahtunutta pappisvallasta vapautumista pitemmälle vaan lankesi lähes yhtä kohtalokkaaseen erehdykseen: esi-isien palvomiseen.
94:5.8 (1033.3) Mutta saalemilaisten ponnistelu ei ollut turhaa. Juuri heidän evankeliuminsa perustalle kuudennen vuosisadan Kiinan suuret filosofit rakensivat omat opetuksensa. Lao-tsen ja Konfutsen aikojen moraalinen ilmapiiri ja hengelliset näkemykset versoivat varhaisemman aikakauden Saalemin lähetyssaarnaajien opetuksista.
94:6.1 (1033.4) Noin kuusisataa vuotta ennen Mikaelin saapumista näytti Melkisedekistä, joka jo kauan sitten oli poistunut lihallisesta hahmostaan, että hänen maan päällä esittämiensä opetusten puhtautta vaaransi turhan suuressa määrin yleinen sekoittuminen vanhempiin urantialaisiin uskomuksiin. Jonkin aikaa näytti siltä, että hänen Mikaelin edelläkävijänä suorittamansa lähetystehtävä saattoi olla vaarassa jäädä tuloksettomaksi. Ja kuudennella Kristusta edeltäneellä vuosisadalla hengellisten vaikuttajien epätavallisen koordinoitumisen kautta, joista voimista kaikkia eivät edes planeettakohtaiset valvojat ymmärrä, Urantia sai olla todistamassa mitä epätavallisinta moninaisen uskonnollisen totuuden esilletuomista. Eri ihmisopettajien toimiessa välikätenä Saalemin evankeliumi tuotiin julki toistamiseen ja siihen puhallettiin uutta elinvoimaa. Ja siitä, minkä muodon se silloin sai, on säilynyt monia aineksia tämän kirjan kirjoittamisen aikoihin saakka.
94:6.2 (1033.5) Tälle ainutlaatuiselle hengellisen edistymisen vuosisadalle olivat ominaisia kaikkialla sivistyneessä maailmassa esiintyneet uskonnon, moraalin ja filosofian suuret opettajat. Kaksi Kiinassa toiminutta merkittävää opettajaa olivat Lao-tse ja Konfutse.
94:6.3 (1033.6) Lao-tse rakensi suoraan Saalemin traditioista peräisin oleville käsityksille julistaessaan Taon olevan koko luomakunnan Ainoa Ensimmäinen Aiheuttaja. Lao oli mies, jolla oli suurenmoinen hengellinen näkemys. Hän opetti, että ”ihmisen ikuinen määränpää oli iäinen liitto Taon, Korkeimman Jumalan ja Universaalisen Kuninkaan, kanssa.” Hän ymmärsi perimmäisen syy-seuraus-suhteen mitä tarkkanäköisimmin, sillä hän kirjoitti: ”Ykseys saa alkunsa Absoluuttisesta Taosta, ja Ykseydestä ilmestyy kosminen Kaksinaisuus, ja tällaisesta Kaksinaisuudesta ponnahtaa olevaisuuden piiriin Kolminaisuus, ja Kolminaisuus on kaiken todellisuuden alkulähde.” ”Koko todellisuus on aina tasapainossa kosmoksen potentiaalien ja aktuaalien välillä, ja jumalallisuuden henki pitää ne ajasta aikaan sopusoinnussa.”
94:6.4 (1033.7) Lao-tse esitti myös yhtenä ensimmäisistä oppia pahan kostamisesta hyvällä: ”Hyvyys siittää hyvyyttä, mutta hänelle, joka on läpikotaisen hyvä, hänelle pahuuskin siittää hyvyyttä.”
94:6.5 (1033.8) Hän opetti, että luotu palajaa Luojan tykö, ja hän piirsi elämästä kuvan, jonka mukaan se on persoonallisuuden puhkeamista esiin kosmisista potentiaaleista; kuolema taas oli ikään kuin tämän luodun olennon persoonallisuuden kotiinpaluu. Hänen käsityksensä aidosta uskosta oli epätavallinen, ja hänkin vertasi sitä ”pienen lapsen suhtautumiseen”.
94:6.6 (1034.1) Hänen ymmärryksensä Jumalan ikuisesta tarkoituksesta oli selkeä, sillä hän sanoi: ”Absoluuttinen Jumaluus ei taistele, mutta on aina voitokas; hän ei pakota ihmiskuntaa, vaan on aina valmis vastaamaan ihmisen todellisiin toiveisiin; Jumalan tahto on ikuinen kärsivällisyydessä ja iäinen julkitulonsa väistämättömyydessä.” Ja aidosta uskonnonharjoittajasta hän lausui totuuden tuodessaan julki, että on autuaampaa antaa kuin ottaa: ”Hyvä ihminen ei pyri pitämään totuutta omanaan, vaan koettaa mieluumminkin lahjoittaa näitä rikkauksia lähimmäisilleen, sillä se on totuuden todellistamista. Absoluuttisen Jumalan tahto tuo aina siunausta, se ei koskaan tuhoa; todellisen uskovan tarkoituksena on aina toimiminen, mutta ei koskaan pakottaminen.”
94:6.7 (1034.2) Laon opettama vastarinnasta pidättyminen ja hänen tekemänsä ero toimimisen ja pakottamisen välillä vääristyi myöhemmin uskomuksiksi, joiden mukaan ei pidä ”nähdä, tehdä eikä ajatella mitään”. Mutta Lao ei koskaan opettanut moista erhettä, vaikka hänen esittämänsä vastarinnasta pidättyminen onkin osaltaan vaikuttanut kiinalaisten kansanheimojen rauhanomaisten mieltymysten voimistumiseen.
94:6.8 (1034.3) Mutta kahdennenkymmenennen vuosisadan Urantian kansanomaisella taolaisuudella on perin vähän yhteistä tämän muinaisen filosofin ylevien näkemysten ja kosmisten käsitysten kanssa, filosofin, joka opetti totuutta sellaisena kuin hän sen mielessään näki: Että usko Absoluuttiseen Jumalaan on sen jumalallisen energian lähde, joka on uudistava maailman ja jonka avulla ihminen nousee hengelliseen liittoon Taon, ikuisen Jumaluuden ja universumien Luoja-Absoluutin, kanssa.
94:6.9 (1034.4) Konfutse (Kung Fu-tze) oli Laon nuorempi aikalainen kuudennen vuosisadan Kiinassa. Konfutse pohjasi oppinsa keltaisen rodun pitkän historian aikana kehittyneisiin parempiin moraaliperinteisiin, ja jonkin verran häneen vaikuttivat myös ainekset, jotka olivat jäljellä Saalemin lähetyssaarnaajien traditioista. Hänen pääteoksensa koostui kokoelmasta muinaisten filosofien viisaita lausumia. Opettajana häntä ei hänen elinaikanaan hyväksytty, mutta hänen kirjoituksillaan ja opetuksillaan on sen jälkeen, tähän päivään saakka ollut suuri vaikutus Kiinassa ja Japanissa. Shamaaneille Konfutse osoitti uuden tien sikäli, että hän asetti moraalisuuden magian tilalle. Mutta hän rakensi liian hyvin; hän teki järjestyksestä uuden fetissin ja pani alulle esi-isiltä perittyjen tapojen kunnioittamisen, jota kiinalaiset harjoittavat vielä tämän kirjan kirjoittamisen aikaankin.
94:6.10 (1034.5) Konfutselainen moraalisuuden opetus perustui siihen teoriaan, että maallinen elämäntapa on taivaallisen elämäntavan vääristynyt varjo, että ajallisen sivilisaation todellinen elämänjärjestys on taivaassa vallitsevan ikuisen järjestyksen peilikuva. Konfutselaisuuteen sisältyvä potentiaalinen jumalakäsitys oli lähes täysin alisteinen sille, miten paljon pantiin painoa Taivaan Elämäntavalle, kosmoksen elämänjärjestykselle.
94:6.11 (1034.6) Muutamia harvoja kannattajia lukuun ottamatta kaikki ovat itämailla kadottaneet Laon opetukset, mutta Konfutsen kirjoitukset ovat noista ajoista saakka muodostaneet kulttuurin moraalikudelman peruslangat lähes kolmannekselle urantialaisista. Vaikka nämä konfutselaiset moraalisäännöt säilyttivätkin menneisyyden parhaat antimet, ne olivat silti tietyssä määrin vihamielisiä sille samaiselle kiinalaisten tutkimushenkisyydelle, joka oli tuottanut nykyään niin suuresti kunnioitetut saavutukset. Näiden opinkappaleiden vaikutusta vastaan käytiin tuloksetonta taistelua sekä Tsh’in Shih Huang Tin keisarillisin toimenpitein että Mo Tin opetuksin. Mo Ti julisti veljeyttä, joka ei perustuisi eettiseen velvollisuuteen, vaan Jumalan rakkauteen. Hän koetti sytyttää uudelleen muinaisen halun etsiä uutta totuutta, mutta Konfutsen opetuslasten voimakkaan vastustuksen johdosta hänen opetuksensa eivät johtaneet tuloksiin.
94:6.12 (1034.7) Niin kuin on käynyt monille muille hengellisyyden ja moraalin opettajille, niin kävi sekä Konfutselle että Lao-tsellekin, nimittäin että heidän kannattajansa lopulta jumalallistivat heidät sen Kiinassa vallinneen hengellisen pimeyden kauden kuluessa, joka sattui taolaisen uskon taantumisen ja vääristelyn ja Intiasta tulleiden buddhalaisten lähetyssaarnaajien saapumisen väliin. Näinä hengellisen rappion vuosisatoina keltaisen rodun uskonto degeneroitui säälittäväksi teologiaksi, joka vilisi paholaisia, lohikäärmeitä ja pahoja henkiä. Ja tämä kaikki osoitti sitä, että valistumattoman kuolevaisen mielen täyttävät pelot olivat tekemässä paluutaan. Ja Kiina, joka edistyneen uskonnon ansiosta oli kerran ihmiskunnan eturivissä, jäi tuolloin jälkeen siksi, että se ei toistaiseksi onnistunut etenemään sitä jumalatietoisuutta kehittävällä oikealla tiellä, joka on ehdoton edellytys todelliselle edistymiselle ei vain yksittäisestä kuolevaisesta puhuttaessa, vaan myös kun puhutaan niistä monimutkaisista ja monisäikeisistä sivilisaatioista, jotka luonnehtivat kulttuurin ja yhteiskunnan etenemistä ajallisuuden ja avaruuden evolutionaarisella planeetalla.
94:7.1 (1035.1) Samoihin aikoihin kuin Lao-tse ja Konfutse vaikuttivat Kiinassa, Intiassa nousi vielä yksi suuri totuuden opettaja. Gautama Siddhartha syntyi kuudennella esikristillisellä vuosisadalla pohjoisintialaisessa Nepalin maakunnassa. Hänen seuraajansa ovat jälkeenpäin antaneet ymmärtää, että hän olisi ollut erään satumaisen rikkaan hallitsijan poika, mutta todellisuudessa hän oli vähäisen heimopäällikön vallanperijä. Tämä päällikkö hallitsi sanattoman sopimuksen perusteella muuatta pientä ja syrjäistä vuoristolaaksoa Himalajan eteläosassa.
94:7.2 (1035.2) Teoriat, joista kehkeytyi buddhalaisuuden filosofia, Gautama muotoili harjoitettuaan sitä ennen turhaan joogaa kuuden vuoden ajan. Siddhartha kävi päättäväistä mutta tuloksetonta taistelua laajenevaa kastijärjestelmää vastaan. Tässä nuoressa profeetta-prinssissä oli sellaista ylevää vilpittömyyttä ja ainutlaatuista epäitsekkyyttä, joka vetosi tuolloisiin ihmisiin syvästi. Hän vähensi sen vallitsevan tavan voimaa, jonka mukaan yksilökohtaista pelastusta etsittiin fyysisen kärsimyksen ja omakohtaisen tuskan kautta. Ja hän kehotti seuraajiaan viemään hänen evankeliuminsa kaikkeen maailmaan.
94:7.3 (1035.3) Intian sekasorron ja äärimmäisyyksien leimaamien kulttitapojen keskelle Gautaman tervejärkisemmät ja maltillisemmat opetukset tulivat virkistävänä huojennuksena. Hän luki ankaria tuomioita jumalia, pappeja ja näiden suorittamia uhreja vastaan, mutta häneltäkin jäi oivaltamatta, että Ainoa Universaalinen on persoonallinen. Kun Gautama ei uskonut ihmisen yksilökohtaisen sielun olemassaoloon, hän luonnollisestikin kävi uljaaseen taistoon ikivanhaa sielunvaellususkomusta vastaan. Hän ponnisti voimansa ylevään yritykseen vapauttaa ihmiset pelosta, saada heidät tuntemaan olonsa huolettomaksi ja kotoisaksi suuressa universumissa, mutta hän jätti osoittamatta heille tien, joka johtaa tuohon ylösnousemuskuolevaisten todelliseen ja ylimaalliseen kotiin – Paratiisiin – ja ikuiseen olemassaoloon kuuluvaan, yhä laajempaan palvelemiseen.
94:7.4 (1035.4) Gautama oli todellinen profeetta, ja jos hän vain olisi ottanut varteen erakko Godadin ohjeet, hän olisi saattanut herättää koko Intian sillä innoituksella, jonka Saalemin evankeliumi uskon kautta tapahtuvasta pelastuksesta olisi elvytettynä tuonut mukanaan. Godad polveutui suvusta, joka ei ollut koskaan kadottanut Melkisedekin lähetyssaarnaajien perinteitä.
94:7.5 (1035.5) Gautama perusti koulunsa Benaresiin, ja koulun toisen toimintavuoden aikana muuan oppilas, Bautan nimeltään, kertoi opettajalle Saalemin lähetyssaarnaajilta peräisin olevaa perimätietoa Melkisedekin liitosta Abrahamin kanssa. Ja vaikka Siddharthalla ei ollut mitään kovin selkeää käsitystä Universaalisesta Isästä, hän otti silti edistyneen kannan pelastukseen uskon – yksioikoisen uskon – kautta. Hän toi tämän kantansa julki kannattajiensa edessä ja alkoi lähettää oppilaitaan kuudenkymmenen hengen ryhmissä julistamaan Intian kansalle ”ilosanomaa ilmaisesta pelastuksesta; siitä, että kaikki ihmiset, niin ylhäiset kuin alhaisetkin, voivat saavuttaa autuuden uskomalla vanhurskauteen ja oikeamielisyyteen.”
94:7.6 (1035.6) Gautaman vaimo uskoi miehensä evankeliumiin ja perusti nunnajärjestön. Gautaman pojasta tuli hänen seuraajansa, ja tämä levitti kulttia huomattavan laajalle. Hän ymmärsi uuden ajatuksen uskon kautta saavutettavasta pelastuksesta, mutta myöhemmällä iällään hänen suhteensa Saalemin evankeliumiin pelkän uskon kautta tapahtuvasta jumalalliseen suosioon pääsystä oli horjuvampi, ja korkean iän saavutettuaan hän kuolinvuoteellaan lausui viimeisinä sanoinaan: ”Olkoon jokainen oman pelastuksensa seppä.”
94:7.7 (1036.1) Kun Gautaman evankeliumia universaalisesta pelastuksesta, johon ei liity uhraamista, piinaa, rituaaleja eikä pappeja, julistettiin sellaisena kuin se oli parhaimmillaan, se oli omalle ajalleen mullistava ja ällistyttävä oppi. Ja on hämmästyttävää, miten lähellä oli, että Saalemin evankeliumi olisi tämän opin muodossa herännyt henkiin. Se toi avun miljoonille epätoivoisille sieluille, ja siitäkin huolimatta, että se on myöhempinä vuosisatoina irvokkaalla tavalla vääristynyt, se pysyy edelleenkin miljoonien ihmisten toivona.
94:7.8 (1036.2) Siddhartha opetti totuutta huomattavasti enemmän kuin on säilynyt hänen nimeään kantavissa nykyajan kulteissa. Nykyinen buddhalaisuus on yhtä vähän Gautama Siddharthan opetuksia kuin kristinusko on Jeesus Nasaretilaisen opetuksia.
94:8.1 (1036.3) Tullakseen buddhalaiseksi ihmisen tarvitsi vain esittää julkinen uskontunnustus lausumalla Turvautuminen: ”Turvaudun Buddhaan; turvaudun Oppiin; turvaudun Veljeskuntaan.”
94:8.2 (1036.4) Buddhalaisuus sai alkunsa historiallisesta henkilöstä, ei myytistä. Gautaman kannattajat kutsuivat häntä Sastaksi, joka tarkoittaa mestaria tai opettajaa. Vaikka hän ei omasta persoonastaan eikä opetuksistaan väittänytkään, että ne olisivat ihmisen yläpuolella, hänen opetuslapsensa alkoivat jo varhaisessa vaiheessa kutsua häntä valaistuneeksi, Buddhaksi; myöhemmin Sakjamuni Buddhaksi.
94:8.3 (1036.5) Gautaman alkuperäinen evankeliumi perustui neljään jaloon totuuteen:
94:8.4 (1036.6) 1. Kärsimyksen jalot totuudet.
94:8.5 (1036.7) 2. Kärsimyksen alkulähteet.
94:8.6 (1036.8) 3. Kärsimyksen hävittäminen.
94:8.7 (1036.9) 4. Tie kärsimyksen hävittämiseen.
94:8.8 (1036.10) Oppiin kärsimyksestä ja siltä välttymisestä liittyi läheisesti ”kahdeksanosaisen tien” filosofia: oikeat näkemykset ja toiveet, oikea puhe, käyttäytyminen, toimeentulo, ponnistelu, tietoisuus ja mietiskely. Gautaman aikomuksena ei suinkaan ollut pyrkiä hävittämään kaikkea ponnistelua, haluamista eikä kiintymistä keinona kärsimisestä vapautumiseen, vaan hänen opetuksensa tarkoituksena oli pikemminkin osoittaa kuolevaiselle ihmiselle, miten turhaa on sitoa kaikki toivo ja kaikki toiveet yksinomaan ajallisiin päämääriin ja aineellisiin tavoitteisiin. Kysymys ei ollut niinkään siitä, että pitäisi karttaa kaltaistensa rakastamista, kuin siitä, että oikean uskovaisen tulisi katsoa myös tämän aineellisen maailman ihmissuhteiden tuolle puolen, ikuisen tulevaisuuden realiteetteihin.
94:8.9 (1036.11) Gautaman julistukseen sisältämiä moraalikäskyjä oli luvultaan viisi:
94:8.10 (1036.12) 1. Älä tapa.
94:8.11 (1036.13) 2. Älä varasta.
94:8.12 (1036.14) 3. Älä ole epäsiveä.
94:8.13 (1036.15) 4. Älä valehtele.
94:8.14 (1036.16) 5. Älä juo väkijuomia.
94:8.15 (1036.17) Oli myös useita lisä- tai toissijaisia käskyjä, joiden noudattaminen oli uskoville valinnaista.
94:8.16 (1036.18) Siddhartha ei oikeastaan uskonut ihmispersoonallisuuden kuolemattomuuteen, vaan hänen filosofiansa tarjosi vain jonkinlaisen toiminnallisen jatkuvuuden. Koskaan hän ei selvästi määritellyt, mitä hän tarkoitti sisältyvän oppiin nirvanasta. Se seikka, että nirvana voitiin teoriassa kokea jo kuolevaisena eletyn olemassaolovaiheen aikana, saattaisi osoittaa, ettei nirvanaa pidetty täydellisen häviämisen tilana. Se viittasi korkeimman valaistumisen ja ylimaallisen autuuden tilaan, jossa kaikki ihmistä aineelliseen maailmaan sitovat kahleet olisivat murtuneet. Tässä tilassa ihminen olisi päässyt vapaaksi kuolevaisen elämään liittyvistä haluista ja pelastunut kokonaan vaaralta joutua joskus vielä kokemaan lihallistuminen.
94:8.17 (1037.1) Gautaman alkuperäisten opetusten mukaan pelastus saavutetaan ihmisen omin ponnistuksin, ilman jumalallista apua. Siinä ei ole sijaa pelastavalle uskolle eikä rukouksille, jotka osoitetaan ihmisen yläpuolella oleville voimille. Pyrkiessään rajoittamaan Intian taikauskot mahdollisimman vähiin Gautama yritti vieroittaa ihmiset räikeistä väitteistä, joiden mukaan pelastus olisi saavutettavissa magian keinoin. Ja näin tehdessään hän antoi seuraajilleen kaikki mahdollisuudet tulkita väärin hänen opetuksensa ja julistaa, että kaikki inhimillinen ponnistelu jonkin päämäärän hyväksi oli vastenmielistä ja piinallista. Hänen kannattajiltaan jäi huomaamatta se tosiasia, että korkein onni kytkeytyy ponnistelunarvoisten päämäärien älyperäiseen ja innostuneeseen tavoittelemiseen ja että tällaiset saavutukset merkitsevät aitoa edistymistä kosmisessa itsensätoteuttamisessa.
94:8.18 (1037.2) Siddharthan opetukseen sisältyvä suuri totuus oli hänen julistuksensa universumin ehdottomasta oikeudenmukaisuudesta. Hän opetti parasta vailla jumalaa olevaa filosofiaa, mitä ihminen on koskaan sepittänyt. Se oli ihanteellista humanismia, joka varsin tehokkaasti vei kaiken pohjan taikauskolta, maagisilta rituaaleilta sekä vainajahenkien- ja demonienpelolta.
94:8.19 (1037.3) Buddhalaisuuden alkuperäisen evankeliumin suuri heikkous oli se, ettei se tuottanut uskontoa, jonka ainesosana olisi ollut epäitsekäs sosiaalinen palvelu. Buddhalainen veljeskunta oli pitkän aikaa paremminkin oppilas-opettajien yhteisö kuin uskovien veljesliitto. Gautama kielsi heitä ottamasta vastaan rahaa ja pyrki sillä tavoin estämään sellaisen, että heidän keskuuteensa kehittyisi alttiutta hierarkianmuodostukseen. Gautama itse oli tavattoman sosiaalinen. Itse asiassa hänen elämänsä oli paljon suurenmoisempi kuin konsanaan hänen julistuksensa.
94:9.1 (1037.4) Buddhalaisuus menestyi siksi, että se tarjosi pelastuksen Buddhaan, valaistuneeseen, uskomisen kautta. Siinä ilmeni enemmän Melkisedekin totuuksia kuin missään muussa uskontojärjestelmässä koko Itä-Aasian alueella. Mutta uskontona buddhalaisuus ei levinnyt kovinkaan laajalle, ennen kuin alhaiseen kastiin kuulunut monarkki Asoka sen itsesuojelutarkoituksessa omaksui. Asoka oli Egyptin Ikhnatonin jälkeen eräs merkittävimmistä siviilihallitsijoista Melkisedekin ja Mikaelin välillä. Asoka loi buddhalaisten lähetyssaarnaajiensa propagandan avulla suuren intialaisen imperiumin. Kaksikymmenviisivuotisen ajanjakson kuluessa hän koulutti yli seitsemäntoistatuhatta lähetyssaarnaajaa ja lähetti heidät koko tunnetun maailman kaukaisimpiin ääriin. Yhden sukupolven aikana hän teki buddhalaisuudesta hallitsevan uskonnon puolessa maailmaa. Se sai nopeasti lujan jalansijan Tiibetissä, Kashmirissa, Ceylonilla, Burmassa, Jaavalla, Siamissa, Koreassa, Kiinassa ja Japanissa. Ja yleisesti ottaen se oli huomattavasti niitä uskontoja korkeammalla, jotka se syrjäytti tai joita se kohensi.
94:9.2 (1037.5) Buddhalaisuuden leviäminen kotimaastaan Intiasta kaikkialle Aasiaan on eräs niistä sykähdyttävistä tarinoista, jotka kertovat vilpittömien uskonnonharjoittajien hengellisestä antaumuksesta ja sitkeydestä lähetystehtävän täyttämisessä. Gautaman evankeliumin opettajat uhmasivat maitse kulkevien karavaaniteiden vaaroja, mutta sen lisäksi he kohtasivat rohkeasti myös Kiinanmerien vaarat, kun he seurasivat lähetyskutsua kaikkialle Aasian mantereelle ja toivat kaikille kansoille oman uskonsa sanomaa. Mutta tämä buddhalaisuus ei ollut enää Gautaman korutonta oppia, vaan se oli sitä ihmetöistä kertovaa evankeliumia, joka teki hänestä jumalan. Ja mitä kauemmas buddhalaisuus levisi kodistaan Intian ylängöiltä, sitä vähemmän se muistutti Gautaman opetuksia ja sitä enemmän se muuttui syrjäyttämiensä oppien kaltaiseksi.
94:9.3 (1038.1) Myöhemmin buddhalaisuuteen vaikuttivat paljon taolaisuus Kiinassa, shinto Japanissa ja kristinusko Tiibetissä. Tuhannen vuoden jälkeen buddhalaisuus yksinkertaisesti kuihtui pois ja sammui Intiasta. Se brahmalaistui, ja myöhemmin se antautui säälittävästi islamille, samalla kun se suuressa osassa muuta itäistä maailmaa rappeutui rituaaliksi, jota Gautama Siddhartha ei olisi konsanaan tunnistanut.
94:9.4 (1038.2) Etelässä Siddharthan opetusten tiukan fundamentalistinen ja kaavamainen muoto säilyi Ceylonilla, Burmassa ja Indokiinan niemimaalla. Kysymyksessä on buddhalaisuuden hinajana-haara, joka pitäytyy varhaiseen eli ei-sosiaaliseen oppiin.
94:9.5 (1038.3) Mutta jo ennen kuin buddhalaisuus luhistui Intiassa, Gautaman seuraajien kiinalaiset ja pohjoisintialaiset ryhmät olivat alkaneet kehittää mahajanaksi kutsuttua oppia pelastukseen johtavasta ”suuresta tiestä” vastakohtana etelän puhdasoppisille, jotka pitivät kiinni hinajanasta eli ”pienestä tiestä”. Nämä mahajanistit irrottautuivat buddhalaiseen oppiin kuuluvista sosiaalisista rajoituksista, ja aina siitä lähtien tämä buddhalaisuuden pohjoisen haaran kehitys on jatkunut Kiinassa ja Japanissa.
94:9.6 (1038.4) Buddhalaisuus on tänäkin päivänä elävä ja kehittyvä uskonto siksi, että se onnistuu säilyttämään monet kannattajiensa korkeimmista moraalisista arvoista. Se edistää tyyneyttä ja mielenmalttia, lisää seesteisyyttä ja onnellisuutta, ja sen ansiot ovat suuret surun ja murheen ehkäisemisessä. Ne, jotka uskovat tähän filosofiaan, elävät parempaa elämää kuin monet, jotka eivät usko.
94:10.1 (1038.5) Tiibetistä on löydettävissä mitä omituisin yhdistelmä Melkisedekin opetuksia, joihin kietoutuu buddhalaisuutta, hindulaisuutta, taolaisuutta ja kristinuskoa. Kun buddhalaiset lähetyssaarnaajat saapuivat Tiibetiin, heitä odotti hyvin paljon samanlainen ihmisten alkukantainen luonnontila, jollaisen ensimmäiset kristityt lähetyssaarnaajat kohtasivat Euroopan pohjoisten heimojen keskuudessa.
94:10.2 (1038.6) Nämä ajatusmaailmaltaan yksinkertaiset tiibetiläiset eivät halunneet kokonaan luopua ikivanhasta magiastaan ja loitsuistaan. Nykytiibetiläisten rituaaleja edustavien uskonnollisten seremonioiden tutkimus tuo nähtäville paljaspäisiksi ajeltujen pappien ylettömän monilukuiseksi paisuneen veljeskunnan, joka harjoittaa mutkikasta rituaalia. Rituaaliin kuuluu kellojensoittoa, veisuuta, suitsutusta, kulkueita, rukousnauhoja, veistokuvia, taikakaluja, kuvia, pyhää vettä, ylellisen loistavia asuja ja taidokkaita kuoroesityksiä. Heillä on joustamattomia dogmeja ja jähmettyneitä uskonkappaleita, mystisiä riittejä ja erityisiä paastoja. Heidän hierarkiaansa kuuluu munkkeja, nunnia, apotteja ja suur-lama. He rukoilevat enkeleitä, pyhimyksiä, Pyhää Äitiä ja jumalia. He harrastavat ripittäytymistä ja uskovat kiirastuleen. Heidän luostarinsa ovat laajoja ja heidän katedraalinsa suurenmoisia. He toistavat toistamasta päästyään pyhiä rituaaleja ja uskovat, että tällaiset seremoniat tuovat pelastuksen. Rukoukset kiinnitetään pyörään ja sen pyöriessä vetoomusten uskotaan muuttuvan vaikuttaviksi. Minkään muun nykyajan kansan keskuudessa ei esiinny niin monista eri uskonnoista peräisin olevien tapojen noudattamista. Ja tällainen kumulatiivinen liturgia on väistämättä tavattoman vaivalloista ja sietämättömän rasittavaa.
94:10.3 (1038.7) Tiibetiläisillä on aineksia kaikista johtavista maailmanuskonnoista – ei kuitenkaan Jeesuksen evankeliumin yksinkertaisia opetuksia ihmisestä Jumalan poikana, ihmisten veljeydestä ja alati kohti korkeuksia nousevasta ikuisen universumin kansalaisuudesta.
94:11.1 (1038.8) Buddhalaisuus saapui Kiinaan ensimmäisellä Kristuksen jälkeisellä vuosituhannella, ja keltaisen rodun uskonnollisiin tapoihin se sopi mainiosti. Esi-isienpalvonnan myötä he olivat jo kauan rukoilleet vainajia, nyt he saattoivat rukoilla myös vainajien puolesta. Kohta buddhalaisuus sulautui niihin rituaalitapoihin, joita hiipuvasta taolaisuudesta oli jäljellä. Tästä uudesta yhdistelmäuskonnosta temppeleineen ja tarkalleen määriteltyine uskonnollisine seremonioineen tuli pian Kiinan, Korean ja Japanin kansojen yleisesti hyväksymä kultti.
94:11.2 (1039.1) Vaikka joissain suhteissa onkin onnetonta, että buddhalaisuus vietiin maailmalle, vasta kun Gautaman seuraajat olivat ehtineet vääristää kultin traditiot ja opetukset ja tehneet Gautamasta jumalallisen olennon, osoittautui kaikesta huolimatta, että tämä myytti hänen ihmiselämästään, sellaisena kuin se lukemattomin ihmeteoin kaunistettuna esitettiin, vetosikin niihin, jotka kuulivat buddhalaisuuden pohjoista eli mahajana-evankeliumia.
94:11.3 (1039.2) Jotkut hänen myöhemmistä seuraajistaan opettivat Sakjamuni Buddhan hengen palaavan elävänä Buddhana aika ajoin maan päälle, ja näin he avasivat sulkuportit loputtomalle Buddhan kuvien, temppeleiden, rituaalien ja ”elävä Buddha” -huijareiden tulvalle. Näin tämän suuren intialaisen protestantin uskonto lopulta joutui juuri niiden seremoniatapojen ja rituaaliloitsujen kahleisiin, joita vastaan hän niin pelottomasti oli taistellut ja ne niin urheasti tuominnut.
94:11.4 (1039.3) Buddhalaisessa filosofiassa päästiin pitkälle siinä mielessä, että tämä filosofia käsitti kaiken totuuden olevan suhteellista. Tämän hypoteesin tarjoaman mekanismin avulla buddhalaiset ovat kyenneet saattamaan sopusointuun ja korreloimaan omissa uskonnollisissa kirjoituksissaan esiintyvät eroavuudet samoin kuin erilaisuudet heidän omien kirjoitustensa ja monien muiden kirjoitusten välillä. Opetettiin, että pieni totuus on pieniä mieliä varten, suuri totuus on suuria mieliä varten.
94:11.5 (1039.4) Tähän filosofiaan kuului myös sellainen käsitys, että kaikissa ihmisissä piili Buddha- (jumalallinen) olemus; että ihminen kykeni omilla ponnistuksillaan yltämään tämän sisäisen jumalallisuuden tajuamiseen. Ja tämä opetus on eräs selvimpiä minkään urantialaisen uskonnon koskaan tarjoamista esityksistä siitä totuudesta, että ihmisen sisimmässä on Suuntaaja.
94:11.6 (1039.5) Mutta Siddharthan alkuperäiseen evankeliumiin – niin kuin hänen seuraajansa sen tulkitsivat – sisältyi muuan suuri rajoittuneisuus sikäli, että se tavoitteli ihmisminän täydellistä vapauttamista kaikista kuolevaisen olennon olemukseen kuuluvista rajoittuneisuuksista eristämällä minuus objektiivisesta todellisuudesta. Todellinen kosminen itsensätodellistaminen on tuloksena samastumisesta kosmiseen todellisuuteen ja energiasta, mielestä ja hengestä koostuvaan finiittiseen kosmokseen, jonka rajat määrää avaruus ja jolle ajallisuus asettaa omat puitteensa.
94:11.7 (1039.6) Mutta vaikka buddhalaisuuden seremoniat ja ulkonaiset menot saastuivatkin pahasti niiden maiden uskonnollisista menoista, joihin se kulkeutui, tämä rappeutuminen ei koskenut täysin samalla tavalla niiden suurten ajattelijoiden filosofista elämää, jotka aika ajoin omaksuivat tämän ajatus- ja uskojärjestelmän. Yli kahdentuhannen vuoden aikana monet Aasian parhaista mielistä ovat keskittyneet ongelmaan, miten saadaan selville absoluuttista totuutta ja totuus Absoluutista.
94:11.8 (1039.7) Ylevään Absoluutti-käsitteen kehittymiseen päästiin monien ajattelun väylien kautta ja järkeilyn mutkikkaita teitä pitkin. Tämän infiniittisyydestä esitetyn opin esiinnousu ei ollut yhtä selväpiirteistä kuin jumalakäsitteen kehittyminen heprealaisessa teologiassa. Oli kuitenkin tiettyjä yleispiirteisiä tasoja, jotka buddhalaiset ajattelijat saavuttivat, joilla he viipyivät ja joiden kautta he kulkivat muodostaessaan itselleen kuvaa universumien Alkulähteestä:
94:11.9 (1039.8) 1. Gautama-legenda. Tämän käsityksen pohjalla oli Intian profeetta-prinssin, Siddharthan, elämän ja opetusten historiallinen tosiasia. Tämän legendan tarunomaisuus kasvoi, sitä mukaa kun se taittoi matkaa läpi vuosisatojen ja halki Aasian lakeuksien, niin kauan, ettei se luonteeltaan enää ollut käsitys Gautamasta valaistuneena, vaan se alkoi liittää itseensä uusia attribuutteja.
94:11.10 (1040.1) 2. Monet Buddhat. Pääteltiin, että mikäli Gautama oli ilmestynyt Intian kansanheimojen keskuuteen, niin siinä tapauksessa ihmiskunnan rotujen siunauksena on täytynyt olla kaukaisessa menneisyydessä ja epäilemättä tulisi olemaan myös tulevaisuudessa muita totuuden opettajia. Tämä oli lähtökohtana opetukselle, jonka mukaan oli olemassa monia Buddhia, rajaton ja ääretön määrä, ja vieläpä niin, että kuka tahansa saattoi pyrkiä tulemaan Buddhaksi – pyrkiä saavuttamaan Buddhan jumalallisuuden.
94:11.11 (1040.2) 3. Absoluuttinen Buddha. Kun Buddhien lukumäärä jo lähestyi ääretöntä, silloiset ajattelijat havaitsivat, että oli välttämätöntä taas yhdistää tämä kömpelö käsite. Niinpä alettiin opettaa, että kaikki Buddhat olivat vain jonkin korkeamman olevaisen, jonkin olemassaolonsa puolesta infiniittisen ja kvalifioimattoman Iankaikkisen Ainoan, jonkin koko todellisuuden Absoluuttisen Lähteen ilmenemismuoto. Tästä alkaen buddhalaisuuden jumaluuskäsite – korkeimmassa muodossa ilmetessään – erkanee Gautama Siddharthan ihmispersoonasta ja irrottautuu niistä antropomorfisista rajoituksista, jotka olivat pitäneet sitä lieassaan. Tämä lopullinen käsitys Ikuisesta Buddhasta voidaan hyvinkin identifioida Absoluutiksi, joskus jopa infiniittiseksi MINÄ OLEN -olevaiseksi[10].
94:11.12 (1040.3) Vaikkei tämä idea Absoluuttisesta Jumaluudesta koskaan suurta suosiota Aasian kansojen parissa saavuttanutkaan, antoi se kuitenkin näiden maiden älymystölle mahdollisuuden yhdentää filosofiansa ja harmonisoida kosmologiansa. Buddha-Absoluutin käsite on toisin ajoin puolittain persoonallinen, toisin ajoin taas täysin persoonaton – jopa infiniittinen luova voima. Tämänkaltaiset käsitteet, jos kohta ne filosofiaa hyödyttävätkin, eivät kuitenkaan ole uskonnolliselle kehitykselle elintärkeitä. Yksinpä antropomorfinen Jahvekin on uskonnollisessa mielessä arvokkaampi kuin buddhalaisuuden tai brahmalaisuuden äärettömän etäinen Absoluutti.
94:11.13 (1040.4) Toisin ajoin jopa ajateltiin Absoluutin sisältyvän infiniittiseen MINÄ OLEN -olevaiseen[11]. Mutta nämä pohdiskelut olivat kalsea lohdutus isoaville kansanjoukoille, jotka halusivat kuulla lupauksen sanoja, kuulla Saalemin yksinkertaista evankeliumia siitä, että usko Jumalaan takaisi jumalallisen suosion ja ikuisen eloonjäämisen.
94:12.1 (1040.5) Buddhalaisen kosmologian suuri heikkous oli kaksinainen: ensinnäkin se saastutti itsensä monilla Intian ja Kiinan taikauskoilla, ja toiseksi se ylensi Gautaman ensin valaistuneeksi ja sitten Ikuiseksi Buddhaksi. Samoin kuin kristinusko on kärsinyt siitä, että se on omaksunut paljon erheellistä ihmisfilosofiaa, samoin buddhalaisuuskin kantaa inhimillistä syntymämerkkiään. Mutta Gautaman opetusten kehitys on jatkunut viimeisten kahden ja puolen tuhannen vuoden ajan. Valistuneelle buddhalaiselle Buddha-käsite ei ole sen enempää Gautaman ihmispersoonallisuus kuin Jehova-käsite on valistuneen kristityn mielessä identtinen Horebin henkidemonin kanssa. Terminologian niukkuus yhdessä ikivanhan nimistön sentimentaalisen säilyttämisen kanssa johtaa usein siihen, että uskonnollisten käsitteiden kehittymisen todellinen merkitys jää ymmärtämättä.
94:12.2 (1040.6) Vähitellen buddhalaisuuden piirissä alkoi ilmetä Absoluutista erillinen jumalakäsite. Sen alkujuuret johtavat kauas niihin varhaisiin aikoihin, jolloin pienen tien ja suuren tien kannattajat erkanivat toisistaan. Juuri buddhalaisuuden jälkimmäisen haaran keskuudessa kypsyi lopulta käsitys Jumalan ja Absoluutin erillisyydestä. Askel askeleelta, vuosisata vuosisadalta jumalakäsite on kehittynyt, kunnes tämä käsite Japanissa Rioninin, Honen Shoninin ja Shinranin opetusten myötä lopulta tuotti hedelmänään uskon Amida Buddhaan.
94:12.3 (1041.1) Näiden uskovien keskuudessa opetetaan, että sielu saa kuolemankokemuksen jälkeen valita, viettääkö se jonkin aikaa Paratiisissa, ennen kuin astuu nirvanaan, olemassaolon äärimmäiseen muotoon. Julistetaan, että tämä uusi pelastus saavutetaan uskomalla Amidan, lännessä sijaitsevan Paratiisin Jumalan, jumalallisiin siunauksiin ja rakastavaan huolenpitoon. Filosofiassaan amidalaiset pitäytyvät käsitteeseen Infiniittisestä Todellisuudesta, joka on kuolevaisen olennon äärelliselle käsityskyvylle täysin tavoittamaton. Uskonnossaan he pitävät kiinni uskosta ikiarmahtavaiseen Amidaan, joka niin rakastaa maailmaa, ettei salli yhdenkään ihmisen, joka aidosti uskoen ja puhtain sydämin huutaa avuksi hänen nimeään, epäonnistua Paratiisin ylimaallisen onnen saavuttamisessa.
94:12.4 (1041.2) Buddhalaisuuden suuri voima on siinä, että sen kannattajilla on vapaus valita totuutta kaikista uskonnoista. Tällainen valinnanvapaus on ollut tunnusomaista vain muutamille Urantian uskonnoille. Tässä mielessä Japanin shin-lahkosta on tullut eräs maailman edistyneimmistä uskonnollisista ryhmistä. Se on elvyttänyt Gautaman seuraajien muinaisen lähetystyön hengen ja alkanut lähettää opettajia muiden kansojen pariin. Tämä halukkuus omaksua totuutta mistä tahansa ja kaikista lähteistä on todellakin suositeltava suuntaus, joka tuli uskonnollisten uskovien keskuudessa esille kahdennenkymmenennen kristuksenjälkeisen vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla.
94:12.5 (1041.3) Buddhalaisuus itsessään on kokemassa kahdennenkymmenennen vuosisadan renessanssia. Buddhalaisuuden tultua kosketuksiin kristinuskon kanssa sen sosiaaliset näkökulmat ovat huomattavasti laajentuneet. Veljeskunnan munkkipappien sydämessä on syttynyt taas oppimishalu, ja opetuksen leviäminen kaikkialle tämän uskonnon piiriin tulee epäilemättä antamaan pontta uusiin edistysaskeliin uskonnollisen kehityksen alalla.
94:12.6 (1041.4) Tämän kirjan kirjoittamisen aikoihin suuri osa Aasiaa panee toivonsa buddhalaisuuteen. Haluaako tämä ylevä usko, joka on niin urheasti säilyttänyt asemansa menneisyyden pimeiden aikakausien läpi, vielä kerran kuulla totuuden entistä laajemmista kosmisista realiteeteista samalla tavoin kuin Intian suuren opettajan opetuslapset aikanaan kuuntelivat hänen julistustaan uudesta totuudesta? Onko tämä ikivanha usko vielä kerran reagoiva siihen elvyttävään virikkeeseen, jonka tarjoaa tämän uskonnon kauan etsimien uusien jumala- ja absoluuttikäsitteiden esilletuonti?
94:12.7 (1041.5) Koko Urantia odottaa Mikaelin jalontavan sanoman julistamista ilman, että tätä kuormittavat ne opinkappaleet ja dogmit, jotka ovat kertyneet yhdeksäntoista vuosisataa jatkuneesta yhteydestä evolutionaarista alkuperää oleviin uskontoihin. Se hetki on koittamassa, jolloin buddhalaisuudelle, kristinuskolle, hindulaisuudelle ja jopa kaikkien uskontojen piiriin kuuluville kansoille ei enää esitetä evankeliumia Jeesuksesta, vaan Jeesuksen evankeliumin elävää, hengellistä todellisuutta.
94:12.8 (1041.6) [Esittänyt eräs Nebadonin Melkisedek.]
[9], [10], [11]: Alkutekstissä ei ole sanaa 'olevainen'.
Urantia-kirja
Luku 95
95:0.1 (1042.1) KUN Intia oli monien Itä-Aasian uskontojen ja filosofioiden kehto, Levantti puolestaan oli läntisen maailman uskontojen kotimaa. Saalemin lähetyssaarnaajat levittäytyivät yli koko Lounais-Aasian: Palestiinaan, Mesopotamiaan, Egyptiin, Iraniin ja Arabiaan, ja kaikkialla he julistivat Makiventa Melkisedekin evankeliumin hyvää sanomaa. Joissakin näistä maista heidän opetuksensa kantoivat hedelmää, joissakin muissa maissa menestys oli vaihtelevaa. Toisissa tapauksissa heidän ponnistelujensa epäonnistuminen johtui viisauden puutteesta, toisissa tapauksissa syynä olivat olosuhteet, joihin he eivät voineet vaikuttaa.
95:1.1 (1042.2) Vuoden 2000 eKr. tienoilla seetiläisten opetukset olivat jo kutakuinkin kadonneet Kaksoisvirranmaan uskonnoista, joihin vaikuttivat etupäässä kahden maahantunkeutujaryhmän, nimittäin läntisestä autiomaasta soluttautuneiden beduiiniseemiläisten ja pohjoisesta tulleiden barbaariratsumiesten alkeelliset uskomukset.
95:1.2 (1042.3) Mutta Mesopotamiasta ei koskaan täysin hävinnyt jo alkuaikojen adamiittikansojen noudattama tapa kunnioittaa viikon seitsemättä päivää. Melkisedekin aikana seitsemättä päivää pidettiin tosin huono-onnisuudessaan päivistä pahimpana. Siihen kohdistuivat mitä moninaisimmat tabut: pahana seitsemäntenä päivänä oli laitonta taittaa taivalta, keittää ruokaa tai virittää tulta. Juutalaisten mukana Palestiinaan kulkeutui monia sellaisia mesopotamialaistabuja, joiden he olivat havainneet perustuvan babylonialaista seitsemännen päivän, sapatin, viettämiseen.
95:1.3 (1042.4) Vaikka Saalemin opettajat tekivät paljonkin jalostaakseen ja kohentaakseen Mesopotamian uskontoja, he eivät siltikään onnistuneet voittamaan näitä eri kansanheimoja pysyvästi yhden ja ainoan Jumalan tunnustamisen kannalle. Tällainen opetus saavutti valta-aseman yli sadanviidenkymmenen vuoden ajaksi ja antoi sitten vähä vähältä periksi vanhemmalle uskolle monilukuisiin jumaluuksiin.
95:1.4 (1042.5) Saalemilaiset opettajat vähensivät Mesopotamian jumalien lukumäärää melkoisesti, niin että he yhteen aikaan saivat pääjumaluuksien luvun laskemaan seitsemään: Bel, Shamash, Nabu, Anu, Ea, Marduk ja Sin. Uuden opetuksen kukoistuskautena he korottivat kolme näistä jumalista kaikkien muiden yläpuolelle, babylonialaiseksi triadiksi: Bel, Ea ja Anu; maan, meren ja taivaankannen jumalat. Eri paikkakunnilla versoi vielä lisää triadeja, jotka kaikki toivat mieleen andiittien ja sumerilaisten opetukset kolminaisuudesta. Ja samalla ne perustuivat siihen, mitä saalemilaiset uskoivat kolmen ympyränkehän muodostamasta Melkisedekin tunnuksesta.
95:1.5 (1042.6) Saalemilaisopettajat eivät kyenneet koskaan täysin hävittämään Ishtarin, jumalten äidin ja sukupuolisen hedelmällisyyden hengen, nauttimaa kansansuosiota. He tekivät parhaansa tämän jumalattaren palvonnan jalontamiseksi, mutta koskaan eivät babylonialaiset eivätkä heidän naapurinsa olleet kokonaan päässeet naamioiduista seksuaalisista palvontamuodoistaan. Joka puolella Kaksoisvirranmaata oli muodostunut yleiseksi tavaksi, että kaikki naiset ainakin kerran nuoruudessaan antautuivat tuntemattomien syleiltäviksi. Tätä pidettiin Ishtarin vaatimana uhrautuvuutena, ja uskottiin, että hedelmällisyys oli paljolti tämän seksuaaliuhrin varassa.
95:1.6 (1043.1) Aluksi Melkisedekin opetusten leviäminen sujui varsin tyydyttävästi, kunnes Kishin koulun johtaja Nabodad päätti käydä keskitettyyn hyökkäykseen vallitsevaa temppelihaureuskäytäntöä vastaan. Mutta Saalemin lähetyssaarnaajat kärsivät tappion yrittäessään toteuttaa tätä sosiaalista uudistusta, ja tämän epäonnistuneen yrityksen raunioihin sortuivat myös kaikki heidän mainittua uudistustakin tärkeämmät hengelliset ja filosofiset opetuksensa.
95:1.7 (1043.2) Tätä Saalemin evankeliumin kärsimää tappiota seurasi välittömästi Ishtar-kultin nousu, rituaalin, joka jo oli vallannut Palestiinan Ashtorethina, Egyptin Isiksenä, Kreikan Afroditena ja joka oli tunkeutunut pohjoisten heimojen keskuuteen Astartena. Ja juuri tämän ishtarinpalvonnan elpymisen myötä babylonialaiset papit ryhtyivät jälleen tähyilemään tähtiä; astrologia koki Mesopotamiassa viimeisen suuren elpymisensä, ennustamisesta tuli muotiasia, ja vuosisatojen ajan papisto rappeutumistaan rappeutui.
95:1.8 (1043.3) Melkisedek oli muistuttanut seuraajiaan siitä, että nämä opetuksessaan saarnaisivat ainoasta Jumalasta, kaiken olevaisen Isästä ja Luojasta, ja kehottanut heitä saarnaamaan yksinomaan evankeliumia vain uskon kautta saavutettavasta jumalallisesta suosiosta. Mutta uuden totuuden opettajat ovat useinkin erehtyneet yrittämään liikaa, yrittämään hitaan evoluution korvaamista äkillisellä revoluutiolla. Mesopotamiassa toimineet Melkisedekin lähetyssaarnaajat nostivat moraalin tavoitetason kansan kannalta aivan liian korkealle. He yrittivät liikaa, ja heidän ajamansa jalo asia kärsi tappion. Heidät oli valtuutettu saarnaamaan tarkalleen määrättyä evankeliumia, julistamaan totuutta siitä, että Universaalinen Isä on todellinen, mutta he sotkeutuivat arvokkaalta tavoitteelta näyttäneeseen tapasääntöjen uudistamiseen. Ja näin heidän suuri tehtävänsä ajautui sivuraiteille, itse asiassa se katosi pettymykseen ja unohdukseen.
95:1.9 (1043.4) Kishissä sijainneen Saalemin pääpaikan hajaantumiseen tarvittiin vain yhden sukupolven aika, ja ainoaan Jumalaan uskomisen puolesta tehty julistustyö päättyi käytännöllisesti katsoen koko Mesopotamiassa. Mutta Saalemin koulujen opetuksen jättämät jäljet eivät hävinneet. Hajallaan siellä täällä olevat vähäiset ryhmät uskoivat edelleenkin ainoaan Luojaan ja taistelivat mesopotamialaispappien epäjumalainpalvontaa ja moraalittomuutta vastaan.
95:1.10 (1043.5) Juuri ne Saalemin lähetyssaarnaajat, jotka toimivat heidän oppiensa hylkäämistä seuranneena aikana, kirjoittivat monet Vanhan testamentin psalmeista. He kaiversivat ne kiveen, josta myöhempien aikojen heprealaispapit ne vankeutensa aikana löysivät ja sisällyttivät ne sittemmin virsikokoelmaan, jota on pidetty juutalaisten kirjoittamana. Näitä Babylonista peräisin olevia kauniita psalmeja ei kirjoitettu Bel-Mardukin temppeleissä, vaan ne olivat aikaisempien Saalemin lähetyssaarnaajien jälkeläisten työtä, ja ne muodostavat jyrkän vastakohdan babylonialaisten pappien maagisille kyhäelmille. Jobin kirja heijastaa melko hyvin Saalemin koulun opetuksia Kishissä ja kaikkialla Mesopotamiassa.
95:1.11 (1043.6) Monia Kaksoisvirranmaan uskonnollisen kulttuurin aineksia kulkeutui heprealaiseen kirjallisuuteen ja liturgiaan Egyptin kautta Amenemopen ja Ikhnatonin toiminnan välityksellä. Egyptiläisten keskuudessa säilyivät huomattavan hyvin opetukset sosiaalisesta velvollisuudentunnosta, jotka olivat peräisin varhaisemmilta andiittimesopotamialaisilta ja jotka Eufratinlaaksoa hallussaan pitäneet myöhempien aikojen babylonialaiset olivat varsin suuressa määrin jo kadottaneet.
95:2.1 (1043.7) Melkisedekin alkuperäiset opetukset juurtuivat tosiasiassa kaikkein syvimmin Egyptiin, josta ne myöhemmin levisivät Eurooppaan. Niilinlaakson kehityspohjainen uskonto sai aika ajoin uusia aineksia siitä, että maahan saapui Eufratinlaakson parhaita nodiitti-, adamiitti- ja myöhemmin andiittikansojen rotuaineksia. Monet Egyptin siviilivirkamiehet olivat toisin ajoin sumerilaisia. Jos Intiassa tuohon aikaan oli maailman monipuolisin rotusekoitus, niin Egyptissä kukoisti tuolloisen Urantian perusteellisimmin sekoittunut uskonnonfilosofia, ja Niilinlaaksosta se levisi moniin maanosiin. Juutalaiset ovat maailman luomista koskevan käsityksensä osalta paljossa velkaa babylonialaisille, mutta jumalallisen Kaitselmuksen käsityksensä he saivat egyptiläisiltä.
95:2.2 (1044.1) Poliittiset ja moraaliset pikemmin kuin filosofiset tai uskonnolliset suuntaukset tekivät Egyptistä Saalemin opetusten kannalta Mesopotamiaa suotuisamman. Egyptissä jokainen heimojohtaja, joka ensin oli taistellut itsensä faaraon valtaistuimelle, pyrki myös pitämään dynastiansa vallassa julistamalla heimojumalansa alkuperäiseksi jumaluudeksi ja kaikkien muiden jumalten luojaksi. Tällä tavoin egyptiläiset vähitellen tottuivat ajatukseen ylijumalasta, mikä toimi astinkivenä myöhempään opinkappaleeseen universaalisesta Luojajumaluudesta. Monoteismin idea huojui Egyptissä edestakaisin useiden vuosisatojen ajan niin, että usko yhteen Jumalaan aina välillä voitti alaa, mutta koskaan se ei onnistunut pääsemään kehittymässä olleisiin polyteistisiin käsityksiin nähden täysin hallitsevaan asemaan.
95:2.3 (1044.2) Egyptin kansanheimot olivat aikakausien ajan harrastaneet luonnonjumalien palvontaa. Tarkemmin sanottuna kullakin noin neljästäkymmenestä eri heimosta oli oma erityinen ryhmäjumalansa yhden heimon palvoessa härkää, toisen palvoessa leijonaa, kolmannen oinasta ja niin edelleen. Vielä sitäkin aikaisemmin ne olivat olleet toteemiheimoja, jokseenkin samaan tapaan kuin Amerikan intiaanit.
95:2.4 (1044.3) Egyptiläiset havaitsivat aikanaan, että tiilillä vuoraamattomiin hautoihin lasketut ruumiit soodapitoisen hiekan vaikutuksesta säilyivät – palsamoituivat –, kun tiiliholveihin haudatut ruumiit sen sijaan mätänivät. Nämä havainnot johtivat kokeiluihin, joiden tuloksena oli myöhemmin vallinnut tapa palsamoida vainajat. Egyptiläiset uskoivat ruumiin säilymisen helpottavan vainajan kulkua tulevan elämän läpi. Jotta yksilö kaukaisessa tulevaisuudessa, kun ruumis jo oli mädännyt, olisi asianmukaisesti tunnistettavissa, he panivat ruumiin mukana hautaan kuvapatsaan ja kaiversivat vainajan kuvan arkun kanteen. Näiden hautapatsaiden valmistaminen johti egyptiläisen taiteen merkittävään kohenemiseen.
95:2.5 (1044.4) Vuosisatojen ajan egyptiläiset luottivat siihen, että haudat turvasivat ruumiin säilymisen ja kuolemanjälkeisen elämän miellyttävyyden. Myöhemmin tapahtunut maagisten käytäntöjen kehittyminen, olkoonkin että ne kuormittivat elämää kehdosta hautaan, vapauttivat heidät kuitenkin varsin tehokkaasti hautauskonnosta. Papeilla oli tapana kaivertaa arkkuihin loitsutekstejä, joiden uskottiin suojelevan ihmistä sellaiselta, ”että hänen sydämensä manalassa vietäisiin hänen rinnastaan”. Ennen pitkää näitä maagisia tekstejä kerättiin sekalaiseksi valikoimaksi, joka säilyi ”Kuolleitten kirjana”. Mutta Niilinlaaksossa maaginen rituaali tuli jo varhaisessa vaiheessa kosketuksiin omantunnon ja luonteenlujuuden maailmojen kanssa, jopa niin suuressa määrin, ettei sellaista tuonaikaisten rituaalien myötä useinkaan saavutettu. Ja pelastuksen takeena luotettiin sen jälkeen näihin eettisiin ja moraalisiin ihanteisiin, pikemminkin kuin taidokkaasti valmistettuihin hautoihin.
95:2.6 (1044.5) Näiden aikojen taikauskoista on hyvänä esimerkkinä yleinen usko syljen parantavaan voimaan. Se oli käsitys, joka sai alkunsa Egyptistä ja levisi sieltä Arabiaan ja Mesopotamiaan. Legendan kertomassa Horuksen ja Setin välisessä taistelussa nuori jumala menetti silmänsä, mutta kun Set oli kukistettu, tämän silmän palautti paikalleen viisas jumala Thoth, joka sylkäisi haavaan ja paransi sen.
95:2.7 (1044.6) Egyptiläiset uskoivat kauan, että yötaivaalla tuikkivat tähdet edustivat kuolleitten arvohenkilöiden eloonjääneitä sieluja. Muiden eloonjääneiden he ajattelivat imeytyneen aurinkoon. Eräässä vaiheessa auringonpalvonnasta tuli muuan esi-isienpalvonnan laji. Suuren pyramidin kalteva sisäänkäynti osoitti suoraan Pohjantähteä kohti, jotta kuninkaan sielu haudasta noustessaan osaisi suoraa tietä aina taivaalla pysyvien ja rataansa muuttamattomien kiintotähtien muodostamiin tähtikuvioihin, oletetuille kuninkaiden asuinsijoille.
95:2.8 (1045.1) Kun auringon viistojen säteiden havaittiin tunkeutuvan pilvissä olevasta aukosta maata kohti, uskottiin niiden olevan merkkinä taivaallisten portaiden alaslaskemisesta, joita pitkin kuningas ja muut vanhurskaat sielut saattaisivat nousta taivaaseen. ”Kuningas Pepi on asettanut säteilynsä portaiksi jalkojensa alle noustakseen sitä myöten äitinsä tykö.”
95:2.9 (1045.2) Kun Melkisedek ilmestyi lihallisessa hahmossa, egyptiläisillä oli uskonto, joka oli huomattavasti naapurikansojen uskontoja korkeammalla. He uskoivat, että ruumiista irronnut sielu, jos se oli maagisin loitsukaavoin asianmukaisesti varustettu, kykenisi välttämään väliin tulevat pahat henget ja selvittämään tiensä Osiriksen tuomiosaliin, jossa se, mikäli se havaittiin syyttömäksi ”murhaan, ryöstöön, valheellisuuteen, aviorikokseen, varkauteen ja itsekkyyteen”, päästettäisiin autuuden maailmoihin. Jos tämä sielu vaa’assa punnittaessa havaittaisiin köykäiseksi, se lähetettäisiin helvettiin Syöjättärelle. Ja tämä oli monien naapurikansojen uskomuksiin verrattuna jo suhteellisen pitkälle edennyt käsitys tulevasta elämästä.
95:2.10 (1045.3) Käsitys maan päällä lihallisen elämän kuluessa tehtyjen syntien tuomitsemisesta tuonpuoleisessa kulkeutui heprealaiseen teologiaan Egyptistä. Sana ”tuomio” esiintyy koko heprealaisten psalmien kirjassa vain kerran, ja tuon nimenomaisen psalmin kirjoitti egyptiläinen.
95:3.1 (1045.4) Vaikka Egyptin sivistys ja uskonto pääosin olivatkin peräisin andiittisesta Mesopotamiasta ja välittyivät myöhemmille sivilisaatioille enimmäkseen heprealaisten ja kreikkalaisten välityksellä, paljon, hyvin paljon egyptiläisten sosiaalisesta ja eettisestä idealismista sai silti alkunsa Niilinlaaksosta puhtaasti evoluutionvaraisen kehityksen tuloksena. Siitä huolimatta, että maahan kulkeutui myös paljon andiittista perua olevaa totuutta ja kulttuuria, kehittyi Egyptissä moraalista kulttuuria puhtaasti ihmisperäisen kehityksen tuloksena enemmän kuin ilmaantui samankaltaisin luonnonmukaisin menetelmin millään muulla rajatulla alueella ennen Mikaelin lahjoittautumista.
95:3.2 (1045.5) Moraalin kehitys ei ole kokonaan ilmoituksenvaraista. Korkeita moraalikäsityksiä on johdettavissa myös ihmisen omasta kokemuksesta. Ihminen voi kehittää jopa hengellisiä arvoja ja uutta kosmista ymmärrystä henkilökohtaisesta kokemusperäisestä elämästään, sillä hänessä asuu jumalallinen henki. Oman lisänsä tähän luonnonvaraiseen omantunnon ja luonteen kehitykseen toivat myös aika ajoin saapuneet totuuden opettajat, joita muinaisina aikoina tuli toisesta Eedenistä ja myöhemmin Melkisedekin Saalemin päämajasta.
95:3.3 (1045.6) Jo tuhansia vuosia ennen kuin Saalemin evankeliumi tunkeutui Egyptiin, Egyptin moraaliset johtajat opettivat oikeudenmukaisuutta, rehellisyyttä ja ahneuden kaihtamista. Kolmetuhatta vuotta ennen kuin heprealaisten kirjoitukset kirjoitettiin, egyptiläisten tunnuslause kuului: ”Varmalla pohjalla on ihminen, jonka elämänohjeena on vanhurskaus ja joka vaeltaa, minne se vie.” He opettivat lempeyttä, kohtuutta ja hienotunteisuutta. Erään tämän aikakauden suuren opettajan sanoma kuului: ”Tee oikein ja kohtele kaikkia oikeudenmukaisesti.” Tämän ajanjakson egyptiläinen triadi oli Totuus–Oikeus–Vanhurskaus. Mikään Urantian puhtaasti ihmisperäisistä uskonnoista ei ole koskaan ylittänyt Niilinlaakson entisen humanismin sosiaalisia ihanteita ja moraalista suuruutta.
95:3.4 (1045.7) Näiden kehittyvien eettisten käsitysten ja moraalisten ihanteiden muodostamassa maaperässä Saalemin uskonnon vielä jäljellä olleet opetukset kukoistivat. Hyvän ja pahan käsitteet saivat helposti vastakaikua sellaisen kansan sydämessä, joka uskoi, että ”elämä annetaan rauhantahtoisille ja kuolema syyllisille.” ”Rauhantahtoinen on se, joka tekee sellaista, mitä rakastetaan; syyllinen on se, joka tekee sellaista, mitä vihataan.” Niilinlaakson asukkaat olivat eläneet näiden kehkeytyvien eettisten ja sosiaalisten normien mukaan vuosisatojen ajan, ennen kuin he omistivat myöhemmin ilmaantuneille oikean ja väärän, hyvän ja pahan, käsitteille ajatustakaan.
95:3.5 (1046.1) Egypti oli älyllinen ja moraalinen, muttei ylen määrin hengellinen. Egyptiläisten keskuudesta nousi kuudentuhannen vuoden aikana vain neljä suurta profeettaa. Amenemopea he seurasivat jonkin aikaa; Okhban he murhasivat; Ikhnatonin he hyväksyivät, mutta vain puolesta sydämestä ja vain yhden lyhyen sukupolven ajan; Mooseksen he torjuivat. Ja tälläkin kertaa poliittiset pikemminkin kuin uskonnolliset seikat vaikuttivat siihen, että Abrahamin, ja myöhemmin Joosefin, oli kaikkialla Egyptissä helppo käyttää melkoista vaikutusvaltaa yhdestä Jumalasta kertovien Saalemin opetusten hyväksi. Mutta kun Saalemin lähetyssaarnaajat saapuivat ensimmäistä kertaa Egyptiin, he kohtasivat siellä tämän erittäin eettisen, kehityksen tuottaman kulttuurin, johon oli sekoittunut mesopotamialaisten maahanmuuttajien mukanaan tuomia muuntuneita moraalinormeja. Nämä Niilinlaakson entisaikaiset opettajat julistivat ensimmäisinä omastatunnosta, että se oli Jumalan käsky, Jumaluuden ääni.
95:4.1 (1046.2) Egyptissä varttui aikanaan opettaja, jota monet kutsuivat ”ihmisen pojaksi” ja toiset Amenemopeksi. Tämä näkijä ylensi omantunnon korkeimmaksi mahdolliseksi ratkaisuvallan käyttäjäksi oikean ja väärän välillä, opetti synnin saavan rangaistuksensa ja julisti pelastusta, joka oli saavutettavissa aurinkojumaluuden puoleen kääntymällä.
95:4.2 (1046.3) Amenemope opetti, että rikkaus ja menestys olivat Jumalan lahja, ja tämä käsitys väritti sittemmin ilmestyneen heprealaisen filosofian läpikotaisin. Tämä jalo opettaja uskoi, että jumalatietoisuus oli kaikessa käyttäytymisessä määräävä tekijä; että jokainen hetki tulisi elää tietoisena Jumalan läsnäolosta ja tietoisena vastuullisuudestaan hänelle. Tämän tietäjän opetukset käännettiin myöhemmin heprean kielelle, ja niistä tuli tuon kansan pyhä kirja kauan ennen kuin Vanha testamentti saatettiin kirjalliseen asuun. Tämän hyvän miehen tärkeimmässä opetuksessa oli kysymys hänen poikansa ohjaamisesta rehtiyteen ja rehellisyyteen, sitten kun tämä hoitaisi valtion luottamustehtäviä, ja nämä ylevät näkemykset aikojen takaa olisivat kunniaksi kenelle hyvänsä nykyajan valtiomiehelle.
95:4.3 (1046.4) Tämä Niilin-rantojen viisas mies opetti, että ”rikkaus saa siivet ja lentää pois”, että kaikki maallinen on katoavaista. Tärkeimmässä rukouksessaan hän pyysi, että hän ”säästyisi pelolta”. Hän kehotti kaikkia hylkäämään ”ihmisten sanat” ja turvautumaan ”Jumalan tekoihin”. Hänen opetuksensa ydinsisältönä oli: Ihminen päättää, mutta Jumala säätää. Hepreaksi käännettyinä hänen opetuksensa antoivat suunnan Vanhan testamentin Sananlaskujen kirjan filosofialle. Kreikannettuina ne sävyttivät helleenien koko myöhempää uskonnonfilosofiaa. Myöhempien aikojen aleksandrialaisella filosofi Filonilla oli hallussaan Viisaudenkirjan kopio.
95:4.4 (1046.5) Amenemope toimi, jotta kehityksen kautta ilmaantunut etiikka ja ilmoituksen kautta saatu moraali säilyisivät, ja kirjoituksillaan hän välitti ne edelleen sekä heprealaisille että kreikkalaisille. Hän ei ollut tämän aikakauden uskonnollisista opettajista suurin, mutta hänen vaikutuksensa oli suurin, sillä hän väritti kahden länsimaisen sivistyksen kehittymiseen vaikuttaneen kulttuurin piirissä sittemmin esiintynyttä ajattelua: heprealaisten, joiden keskuudessa länsimainen uskonnollinen usko kehittyi huippuunsa, sekä kreikkalaisten, jotka kehittivät puhtaasti filosofisen ajattelun suurimpiin eurooppalaisiin korkeuksiinsa.
95:4.5 (1046.6) Heprealaisten Sananlaskujen kirjan luvut viisitoista, seitsemäntoista ja kaksikymmentä sekä tekstikohta luvun kaksikymmentäkaksi jakeesta seitsemäntoista luvun kaksikymmentäneljä jakeeseen kaksikymmentäkaksi on otettu lähes sanatarkasti Amenemopen Viisaudenkirjasta. Heprealaisten Psalmien kirjan ensimmäinen psalmi on Amenemopen kirjoittama, ja siihen sisältyy Ikhnatonin opetusten ydinsanoma.
95:5.1 (1047.1) Amenemopen opetusten ote egyptiläisten ajatusmaailmasta oli vähitellen kirpoamassa, kun erään egyptiläisen saalemilaislääkärin vaikutuksesta muuan kuningasperheen nainen omaksui Melkisedekin opetukset. Tämä nainen suostutteli poikansa, Egyptin faaraon Ikhnatonin, hyväksymään nämä opit Ainoasta Jumalasta.
95:5.2 (1047.2) Sen jälkeen kun kuolevaishahmoinen Melkisedek täältä poistui, yhdelläkään ihmisellä ei ollut tähän mennessä ollut yhtä hämmästyttävän selkeää käsitystä Saalemin ilmoitususkonnosta kuin Ikhnatonilla. Joissakin suhteissa tämä nuori Egyptin kuningas on eräs ihmiskunnan historian merkittävimpiä henkilöitä. Aikana, jolloin hengellinen lamaannus Mesopotamiassa aina vain paheni, hän piti Egyptissä elävänä oppia El Eljonista, Ainoasta Jumalasta, ja piti niin tehdessään yllä sitä filosofista monoteismin kanavaa, joka oli elintärkeä tuolloin vielä tulevaisuuteen kuuluneen Mikaelin lahjoittautumisen uskonnolliselle taustalle. Ja tunnustukseksi nimenomaan tästä sankariteosta – muiden syiden ohella – Jeesus-lapsi vietiin Egyptiin, jossa muutamat Ikhnatonin hengelliset seuraajat tapasivat hänet, ja tiettyyn määrään asti he ymmärsivät joitakin piirteitä hänen jumalallisesta tehtävästään Urantialla.
95:5.3 (1047.3) Mooses, suurin persoonallisuus Melkisedekin ja Jeesuksen välillä, oli heprealaisen rodun ja Egyptin kuningasperheen yhteinen lahja maailmalle. Ja mikäli Ikhnaton olisi omannut Mooseksen osaavuuden ja kyvykkyyden, mikäli hän olisi osoittanut hämmästyttävän uskonnollisen johtajuutensa veroista poliittista nerokkuutta, Egyptistä olisi siinä tapauksessa tullut tuon ajan suuri monoteistinen kansakunta. Ja jos niin olisi käynyt, on hyvinkin mahdollista, että Jeesus olisi elänyt enimmän osan kuolevaisen hahmossa viettämästään elämästä Egyptissä.
95:5.4 (1047.4) Yksikään kuningas ei koko historian aikana ole edennyt niin järjestelmällisesti kääntääkseen kokonaisen kansakunnan polyteismista monoteismiin kuin tämä merkillinen Ikhnaton. Mitä ällistyttävimmällä päättäväisyydellä tämä nuori hallitsija katkaisi siteet menneisyyteen: muutti nimensä, hylkäsi pääkaupunkinsa, rakensi kokonaan uuden kaupungin ja loi uuden taiteen ja kirjallisuuden kokonaiselle kansalle. Mutta hän eteni liian nopeasti; hän rakensi liian paljon – enemmän kuin saattoi säilyä, sitten kun hän oli poissa. Hän ei toisaalta kyennyt järjestämään kansansa aineellista turvallisuutta ja hyvinvointia, mikä kaikki tuli epäsuotuisasti hänen uskonnollisia opetuksiaan vastaan, sitten kun vastoinkäymisten ja sorron tulvavedet myöhemmin pyyhkäisivät egyptiläisten yli.
95:5.5 (1047.5) Olisipa tällä hämmästyttävän selväpiirteisen näkemyksen ja epätavallisen määrätietoisuuden omanneella miehellä ollut Mooseksen poliittinen tarkkavaistoisuus, niin hän olisi muuttanut koko historian kulun siltä osin, kuin kysymys on läntisen maailman uskonnon kehityksestä ja totuuden julkitulosta. Elinaikanaan hän pystyi hillitsemään yleensäkin huonoon huutoon saattamiensa pappien toimintaa, mutta nämä ylläpitivät kulttejaan salassa ja riensivät toimimaan, heti kun nuori kuningas joutui pois vallasta. Eivätkä papit vitkastelleet yhdistäessään kaikki Egyptiä sittemmin kohdanneet vaikeudet hänen hallituskautenaan tapahtuneeseen monoteismin pystyttämiseen.
95:5.6 (1047.6) Siinä Ikhnaton osoitti viisautta, että hän pyrki juurruttamaan monoteismin aurinkojumalan valepuvussa. Tämä päätös lähteä rakentamaan Universaalisen Isän palvontaa tuomalla kaikki jumalat aurinkokultin piiriin, juontui edellä mainitun saalemilaislääkärin antamasta neuvosta. Ikhnaton otti tuolloin olemassa olleen Aton-uskon yleisesti tunnetut opinkappaleet Jumaluuden isyydestä ja äitiydestä ja loi niistä uskonnon, joka tiedosti läheisen palvontayhteyden ihmisen ja Jumalan välillä.
95:5.7 (1048.1) Ikhnaton oli riittävän viisas pitääkseen palvonnan ulkonaisesti edelleen auringonjumala Atonin palvontana, samalla kun hän johdatti seuraajansa Ainoan Jumalan, Atonin luojan ja kaikkien ylimmän Isän, verhottuun palvontaan. Tämä nuori opettaja-kuningas oli tuottelias kirjailija, joka kirjoitti tutkielman nimeltä ”Ainoa Jumala”. Kirjassa oli kolmekymmentäyksi lukua. Palattuaan valtaan papit hävittivät sen jäljettömiin. Ikhnaton kirjoitti myös satakolmekymmentäseitsemän hymniä, joista kahtatoista nyt säilytetään Vanhan Testamentin Psalmien kirjassa ja pidetään heprealaisten kirjoittamina.
95:5.8 (1048.2) Ikhnatonin uskonnon ylivoimaisesti tärkein sana päivittäisessä elämässä oli ”vanhurskaus”, ja ennen pitkää hän laajensi oikeintekemisen käsitettä niin, että sen piiriin kuuluivat niin kansainvälinen kuin kansallinenkin etiikka. Tuolloin eli sukupolvi, jossa ilmeni hämmästyttävää omakohtaista hurskautta ja jolle oli ominaista, että älykkäämpien miesten ja naisten keskuudessa esiintyi aitoa pyrkimystä Jumalan löytämiseen ja tuntemiseen. Tuona aikana ei sosiaalinen asema eikä varallisuus tuonut kenellekään egyptiläiselle mitään etua lain edessä. Egyptin perhe-elämä vaikutti paljon moraalisen kulttuurin säilymiseen ja kohoamiseen, ja se oli innoittavana esimerkkinä juutalaisten myöhemmälle erinomaiselle perhe-elämälle Palestiinassa.
95:5.9 (1048.3) Ikhnatonin evankeliumin kohtalokas heikkous oli sen sisältämä suurin totuus: oppi siitä, ettei Aton ollut pelkästään Egyptin luoja, vaan myös ”koko maailman, ihmisen ja eläinten ja kaikkien vieraiden maiden, jopa Syyrian ja Kushin luoja tämän Egyptinmaan lisäksi. Hän asettaa kaikki paikalleen ja pitää huolen kaikkien tarpeista.” Nämä käsitykset Jumaluudesta olivat korkeita ja yleviä, mutta ne eivät olleet kansallismielisiä. Tällaiset uskonnon piirissä esiintyneet kansainväliset mielialat eivät olleet omiaan lisäämään Egyptin armeijan taistelumieltä sotatanterella, kun ne sen sijaan antoivat pappien käteen tehokkaita aseita käytettäviksi nuorta kuningasta ja hänen uutta uskontoaan vastaan. Hänen käsityksensä Jumaluudesta oli myöhempien heprealaisten vastaavaa käsitettä paljon korkeammalla, mutta se oli edennyt liian kauas palvellakseen enää kansakunnanrakentajan päämääriä.
95:5.10 (1048.4) Vaikka yksijumalaisuuden ihanne Ikhnatonin poismenon myötä kärsikin tappion, ajatus yhdestä Jumalasta jäi silti pysyvästi monien ryhmien mieleen. Ikhnatonin vävy palasi pappien mukana palvomaan vanhoja jumalia ja muutti nimensä Tutankhameniksi. Teebasta tuli taas pääkaupunki, ja papit lihoivat maaomaisuutensa varassa, olihan heidän hallussaan lopulta seitsemäsosa koko Egyptistä. Eikä aikaakaan, kun muuan tämän samaisen pappissäädyn jäsen anasti röyhkeästi kruunun.
95:5.11 (1048.5) Mutta kokonaan papit eivät monoteismin aaltoa pystyneet kammitsoimaan. Heidän oli pakko yhdistellä jumalia ja kirjoittaa yhä useampia jumalten nimiä yhdysviivoin yhdeksi nimeksi. Jumalten perhe supistui supistumistaan. Ikhnaton oli yhdistänyt taivaalla liekehtivän kiekon ja Luojajumalan, eikä tämä ajatus lakannut leimahtelemasta liekkiin ihmisten, yksinpä pappienkin, sydämessä vielä kauan sen jälkeen, kun nuori uudistaja oli siirtynyt tuonpuoleiseen. Monoteismin ajatus ei milloinkaan sammunut ihmisten sydämestä, ei Egyptissä eikä maailmassa. Se kyti saman jumalallisen Isän Luoja-Pojan saapumiseen asti, sen ainoan Jumalan, jota Ikhnaton niin antaumuksellisesti oli julistanut koko Egyptin palvottavaksi.
95:5.12 (1048.6) Ikhnatonin opin heikkoutena oli se, että hän piti esillä niin pitkälle kehittynyttä uskontoa, että vain sivistyneet egyptiläiset kykenivät täysin käsittämään hänen opetuksensa. Maatyöläisten syvät rivit eivät oikeastaan koskaan ymmärtäneet hänen evankeliumiaan, ja siksi ne olivat valmiit palaamaan pappien mukana entisaikoina harjoitettuun Isiksen ja hänen puolisonsa Osiriksen palvontaan, Osiriksen, jonka oletettiin ihmeenkaltaisella tavalla heränneen pimeyden ja pahuuden jumalan Setin hänelle aiheuttamasta julmasta kuolemasta.
95:5.13 (1049.1) Oppi kaikille ihmisille tarjolla olevasta kuolemattomuudesta oli egyptiläisille liian edistyksellinen. Vain kuninkaille ja rikkaille oli luvassa kuolleistaherääminen. Juuri sen vuoksi he niin huolellisesti palsamoivat ja säilyttivät näiden ruumiit hautakammioissaan tuomiopäivää varten. Mutta ajatus pelastuksen ja ylösnousemuksen demokraattisuudesta, jota Ikhnaton nimenomaan oli opettanut, pääsi lopulta voitolle ja jopa niin laajasti, että egyptiläiset myöhemmin jo uskoivat mykkien eläintenkin eloonjäämiseen.
95:5.14 (1049.2) Vaikka tämän egyptiläisen hallitsijan yritys houkutella kansansa palvomaan yhtä ainoaa Jumalaa näyttikin valuneen hiekkaan, olisi huomattava, että hänen työnsä jälkivaikutukset säilyivät vuosisatojen ajan sekä Palestiinassa että Kreikassa ja että Egyptistä tuli näin se välittäjä, jonka kautta Niilin varsien monikoosteinen ja kehitysperäinen sivistys ja Eufratin seutujen ilmoitusperäinen uskonto välittyivät kaikille myöhemmille länsimaiden kansoille.
95:5.15 (1049.3) Tämän Niilinlaaksossa tapahtuneen moraalin kehityksen ja hengellisen kasvun suurenmoisen aikakauden hohto oli nopeasti himmenemässä suunnilleen niihin aikoihin, jolloin heprealaisten kansallinen elämä oli alkamassa, ja näiden beduiinien Egyptissä-olosta seurasi, että he veivät mukanaan monia aineksia näistä opetuksista ja omassa rotukohtaisessa uskonnossaan pelastivat monet Ikhnatonin opinkappaleet unohdukselta.
95:6.1 (1049.4) Muutamat Palestiinasta matkaan lähteneet Melkisedekin lähetyssaarnaajat vaelsivat Mesopotamian kautta laajalle Iranin ylätasangolle. Yli viidensadan vuoden ajan Saalemin opettajien toiminta oli Iranissa tuloksellista, ja koko kansakunta oli kääntymässä Melkisedekin uskonnon kannalle, kun hallitsijanvaihdos aiheutti yllättäen katkeran vainon, joka käytännöllisesti katsoen teki lopun Saalemin kultin monoteistisistä opetuksista. Opinkappale Abrahamin liitosta oli tosiasiassa jo hävinnyt Persiasta, kun Zarathustra tuolla moraalin renessanssin suurenmoisella vuosisadalla, kuudennella vuosisadalla ennen Kristusta, ilmestyi elvyttämään Saalemin evankeliumin hiipuvaa hiillosta.
95:6.2 (1049.5) Tämän uuden uskonnon perustaja oli miehekäs ja seikkailunhaluinen nuorukainen, joka ensimmäisellä pyhiinvaellusmatkallaan Mesopotamian Uuriin oli saanut kuulla Caligastian ja Luciferin kapinasta kertovia perimätietoja – monien muiden perimätietojen ohella –, ja kaikki, mitä hän kuuli, oli vedonnut voimakkaasti hänen uskonnolliseen luonteenlaatuunsa. Niin hän erään Uurissa näkemänsä unen johdosta päätyi sellaiseen toimintaohjelmaan, että hän palaisi pohjoisille kotiseuduilleen ryhtyäkseen valamaan kansansa uskontoa uuteen muottiin. Hän oli omaksunut heprealaisten ajatuksen oikeudenmukaisesta Jumalasta, Mooseksen käsityksen jumalallisuudesta. Idea korkeimmasta Jumalasta oli kirkkaana hänen mielessään, ja kaikkia muita jumalia hän piti paholaisina passittaen nämä niiden riivaajien joukkoon, joista hän oli kuullut Mesopotamiassa. Hän oli saanut kuulla kertomuksen Seitsemästä Valtiashengestä siinä muodossa, jossa se oli säilynyt Uurissa kerrotuissa perimätiedoissa, ja niinpä hän loi seitsemästä ylijumalasta koostuvan loistavan yhdistelmän, jonka päänä oli Ahura-Mazda. Nämä ylimmälle jumalalle alistetut jumalat hän liitti jäseniksi Oikean Lain, Hyvän Ajattelun, Jalon Hallituksen, Pyhän Luonteenlaadun, Terveyden ja Kuolemattomuuden idealisoitumaan.
95:6.3 (1049.6) Ja tämä uusi uskonto oli toiminnan – työn – uskonto, ei rukousten eikä rituaalien. Sen Jumala oli äärimmäisen viisas olento ja sivilisaation suojelija. Se oli taisteleva uskonnonfilosofia, joka uskalsi kamppailla pahuutta, toimettomuutta ja takapajuisuutta vastaan.
95:6.4 (1049.7) Zarathustra ei opettanut tulenpalvontaa, vaan yritti käyttää liekkiä universaalista ja ylintä valta-asemaa edustavan puhtaan ja viisaan Hengen symbolina. (On hyvinkin totta, että hänen myöhemmät seuraajansa sekä kunnioittivat että palvoivat tätä symbolista tulta.) Erään iranilaisen ruhtinaan kääntymyksen jälkeen tätä uskontoa lopulta levitettiin miekalla. Ja Zarathustra kuoli sankarillisesti taistelussa sen puolesta, minkä hän uskoi olevan ”valon Herran totuus”.
95:6.5 (1050.1) Zarathustralaisuus on ainoa urantialainen uskonkäsitys, jonka piirissä ovat säilyneet dalamatialaiset ja eedeniläiset opetukset Seitsemästä Valtiashengestä. Vaikkei zarathustralaisuus onnistunutkaan kehittämään kolminaisuuskäsitettä, se pääsi kuitenkin tietyllä tavalla lähelle Seitsenkertaisen Jumalan käsitettä. Alkuperäinen zarathustralaisuus ei ollut puhdasta dualismia. Vaikka sen varhaisimmat opit kylläkin esittivät pahuuden hyvyyden ajallisena rinnakkaisilmiönä, silti paha ehdottomasti – ikuisuutta ajatellen – hukkui lopulta vallalle pääsevän hyvyyden todellisuuteen. Vasta myöhempinä aikoina alettiin pitää totena sellaista uskoa, että hyvä ja paha kilpailivat samoin ehdoin.
95:6.6 (1050.2) Vaikka juutalaisten perinteiset käsitykset taivaasta ja helvetistä samoin kuin oppi perkeleistä – siinä muodossa, jossa ne on sisällytetty heprealaisiin kirjoituksiin – perustuikin tuohon aikaan jäljellä olleisiin perimätietoihin Luciferista ja Caligastiasta, ne oli kuitenkin pääosin saatu zarathustralaisilta aikana, jonka juutalaiset olivat persialaisten poliittisen ja sivistyksellisen herruuden alaisina. Egyptiläisten opin tavoin Zarathustrankin opetukseen sisältyi oppi ”tuomiopäivästä”, mutta hän liitti tämän tapahtuman maailmanloppuun.
95:6.7 (1050.3) Persiassa zarathustralaisuuden jälkeen vallinnut uskonto sai sekin merkittävässä määrin vaikutteita tästä uskonnosta. Kun iranilaiset papit yrittivät päästä eroon Zarathustran opetuksista, he elvyttivät muinoin vallalla olleen mitranpalvonnan. Ja mitralaisuus levisi Levantin ja Välimeren alueen joka kolkkaan niin, että se oli jonkin aikaa sekä juudaismin että kristinuskon aikalainen. Näin Zarathustran opit painoivat leimansa peräjälkeen kolmeen suureen uskontoon: juudaismiin ja kristinuskoon ja niiden kautta muhamettilaisuuteen.
95:6.8 (1050.4) Mutta pitkä välimatka erottaa Zarathustran jalot opetukset ja ylevät psalmit parsilaisten tuottamista hänen evankeliuminsa nykyisistä vääristelmistä, parsilaisten, jotka pelkäävät ylettömästi vainajia ja jotka ylläpitävät uskoa sellaisiin viisasteluihin, jollaisia Zarathustra ei olisi koskaan alentunut sietämään.
95:6.9 (1050.5) Tämä suurmies kuului siihen ainutlaatuiseen ryhmään, joka ilmestyi kuudennella vuosisadalla ennen Kristusta estämään Saalemin lamppua kokonaan ja lopullisesti sammumasta, lamppua, joka paloi perin himmeänä osoittamassa ihmiselle hänen pimentyneessä maailmassaan ikuiseen elämään johtavaa valaistua tietä.
95:7.1 (1050.6) Arabian autiomaassa Melkisedekin opetukset yhdestä ja ainoasta Jumalasta saivat pysyvän jalansijan vasta verrattain myöhäisenä ajankohtana. Saalemin lähetyssaarnaajat epäonnistuivat Arabiassa, samoin kuin Kreikassa siksi, että he ymmärsivät väärin Makiventan varoitukset liiallisesta organisoimisesta. Mutta se tulkinta, jonka he tekivät Makiventan antamasta kehotuksesta pidättyä kaikista yrityksistä levittää evankeliumia sotilaalliseen voimaan tai siviilihallinnolliseen pakottamiseen turvautumalla, ei muodostunut heille samanlaiseksi esteeksi.
95:7.2 (1050.7) Melkisedekin opetukset eivät edes Kiinassa tai Roomassa valuneet niin täydellisesti hukkaan kuin kävi tällä erämaaseudulla itsensä Saalemin naapurustossa. Kauan sen jälkeen kun kaukoidän ja länsimaiden kansojen valtaosasta oli tullut tahollaan buddhalaisia ja kristittyjä, Arabian autiomaa pysyi sellaisena kuin se oli ollut tuhannet vuodet. Kukin heimo palvoi ikivanhaa fetissiään, ja monilla yksittäisillä perhekunnilla oli omat kotijumalansa. Taistelua babylonialaisen Ishtarin, heprealaisen Jahven, iranilaisen Ahuran ja kristittyjen Herran Jeesuksen Kristuksen Isän välillä käytiin kauan.
95:7.3 (1051.1) Siellä täällä Arabian eri kulmilla oli perheitä ja sukuja, jotka pitivät yhä kiinni epämääräisestä ainoan Jumalan käsityksestä. Tällaiset ryhmät vaalivat perimätietoja Melkisedekistä, Abrahamista, Mooseksesta ja Zarathustrasta. Oli lukuisia keskuksia, jotka olisivat saattaneet olla vastaanottavaisia Jeesuksen evankeliumille, mutta aavikkomaiden kristityt lähetyssaarnaajat olivat ankara ja peräänantamaton ryhmä, jos heitä vertaa niihin kompromissintekijöihin ja uusien urien aukojiin, jotka toimivat lähetyssaarnaajina Välimerenmaissa. Jos Jeesuksen seuraajat olisivat suhtautuneet vakavammin hänen käskyynsä ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia”, ja jos he olisivat olleet hienovaraisempia tässä saarnaamisessaan eivätkä aivan niin tiukkoja omatekoisissa sosiaalisissa rinnakkaisvaatimuksissaan, monet maat, Arabia niiden joukossa, olisivat ottaneet ilolla vastaan kirvesmiehen pojan yksinkertaisen evankeliumin.
95:7.4 (1051.2) Siitä huolimatta, etteivät Levantin suuret monoteistiset uskonnot juurtuneet Arabiaan, tämä aavikkojen maa kykeni tuottamaan uskonnon, joka – vaikka se sosiaalisten vaatimusten osalta saattoikin olla vähemmän ankara – oli kaikesta huolimatta monoteistinen.
95:7.5 (1051.3) Autiomaan alkeellisiin ja jäsentymättömiin uskomusjärjestelmiin liittyi vain yksi koko heimoa, rotua tai kansaa koskenut yhteinen tekijä, nimittäin omalaatuinen ja yleinen kunnioitus, jota miltei kaikki Arabian heimot halusivat osoittaa tietylle mustalle kivifetissille eräässä Mekan temppelissä. Tämä yhteinen kosketuskohta ja kunnioituksen kohde johti sittemmin islaminuskon perustamiseen. Mitä tulivuoren henki Jahve oli juutalaisille seemiläisille, sitä tuli Kaaban kivi olemaan heidän arabiserkuilleen.
95:7.6 (1051.4) Islamin voimana on ollut sen selväpiirteinen ja tarkkarajainen käsitys Allahista yhtenä ja ainoana Jumaluutena. Islamin heikkoutena on ollut sen levittämiseen yhdistynyt sotilaallisen voiman käyttö, samoin kuin siihen sisältyvä naisen arvonalennus. Mutta se on järkkymättä pitäytynyt käsitykseensä kaiken Ainoasta Universaalisesta Jumaluudesta, ”joka tietää näkyväisen ja näkymättömän. Hän on laupias ja armahtavainen.” ”Totisesti on Jumala hyvyydessään ylenpalttinen kaikkia ihmisiä kohtaan.” ”Ja milloin minä olen sairas, Hän on se, joka minut parantaa.” ”Sillä milloin tahansa vain kolmekin puhuu keskenään, on siinä Jumala neljäntenä”, sillä eikö hän ole ”ensimmäinen ja viimeinen, kuin myös näkyvä ja salattu”?
95:7.7 (1051.5) [Esittänyt eräs Nebadonin Melkisedek.]
Urantia-kirja
Luku 96
96:0.1 (1052.1) KUN ihminen muodostaa itselleen käsitystä Jumaluudesta, hän ottaa siihen aluksi mukaan kaikki jumalat, alistaa sitten kaikki vieraat jumalat heimojumaluudelleen ja lopulta sulkee pois kaikki muut kuin lopullista ja korkeinta arvoa edustavan ainoan Jumalan. Juutalaiset yhdistivät kaikki jumalat omaan ylevämpään ”Herran, Israelin Jumalan” käsitteeseensä. Samalla tavoin tekivät hindut yhdistäessään moninaiset jumaluutensa Rigvedassa hahmotelluksi ”jumalten henkiyhteisyydeksi”, kun taas mesopotamialaiset supistivat jumaljoukkonsa aikaisempaa keskitetymmäksi Bel-Mardukin käsitteeksi. Nämä monoteistiset ajatukset kypsyivät kaikkialla maailmassa hieman sen jälkeen, kun Makiventa Melkisedek oli ilmestynyt Palestiinan Saalemiin. Mutta Melkisedekin käsitys Jumaluudesta oli erilainen kuin evoluutionvaraisen filosofian kehittämä mukaanlukemisen, alistamisen ja poissulkemisen kautta saatu jumaluuskäsitys. Se nimittäin pohjautui yksinomaan luovaan voimaan, ja varsin pian se vaikutti Mesopotamian, Intian ja Egyptin korkeimpiin jumaluuskäsityksiin.
96:0.2 (1052.2) Keeniläiset ja useat muut kanaanilaisheimot kunnioittivat Saalemin uskontoa yhtenä perinteenään. Ja eräs Melkisedekin lihaksitulemisen tarkoitus olikin, että yksijumalainen uskonto edistyisi niin paljon, että siitä olisi valmistamaan tietä tämän ainoan Jumalan erään Pojan maan päällä tapahtuvalle lahjoittautumiselle. Mikael saattoi tuskin saapua Urantialle, ennen kuin siellä oli sellainen Universaaliseen Isään uskova kansa, jonka pariin hän voi ilmestyä.
96:0.3 (1052.3) Saalemin uskonto säilyi Palestiinassa keeniläisten keskuudessa heidän uskonkäsityksenään. Ja tähän uskontoon, siinä muodossa, jossa heprealaiset sen myöhemmin omaksuivat, vaikuttivat ensin egyptiläiset moraaliopit, myöhemmin babylonialainen teologinen ajattelu ja lopuksi iranilaiset hyvän ja pahan käsitteet. Heprealainen uskonto perustuu perimmältään Abrahamin ja Makiventa Melkisedekin väliseen liittoon, kehityksellisesti se on monien olosuhteista johtuvien ainutlaatuisten seikkojen tuote, mutta kulttuurin alalla se on estotta lainannut aineksia koko Levantin uskonnosta, moraalista ja filosofiasta. Juuri heprealaisen uskonnon kautta länsimaiden kansoille välittyi paljon Egyptin, Mesopotamian ja Iranin moraalikäsitysten ja uskonnollisen ajattelun aineksia.
96:1.1 (1052.4) Alkuaikojen seemiläisten mielestä kaikessa asui jokin henki. Oli eläin- ja kasvimaailman henkiä; oli vuosikierron henkiä, jälkikasvun herra; oli tulen, veden ja ilman henkiä; oli todellinen henkien jumalkunta pelättäväksi ja palvottavaksi. Eikä Melkisedekin opetus Universaalisesta Luojasta koskaan täysin hävittänyt uskoa näihin alisteisiin henkiin tai luonnonjumaliin.
96:1.2 (1052.5) Heprealaisten edistyminen polyteismistä henoteismin kautta monoteismiin ei ollut keskeytymätöntä eikä jatkuvaa käsitysten kehittymistä, vaan he kokivat jumaluuskäsitystensä kehityksessä monia taantumisia, samalla kun seemiläisuskovien eri ryhmien keskuudessa jokaisen aikakauden kuluessa ilmeni toisistaan poikkeavia jumalakäsityksiä. Aikojen kuluessa he tulivat jumalakäsitteistään käyttäneeksi lukuisia erilaisia sanallisia ilmaisuja, ja jotta vältyttäisiin sekaannukselta, määritellään seuraavaksi nämä erilaiset Jumaluudesta käytetyt nimitykset pitäen silmällä sitä, miten ne liittyivät juutalaisen teologian kehitykseen:
96:1.3 (1053.1) 1. Jahve oli niiden eteläpalestiinalaisheimojen jumala, jotka yhdistivät tämän jumaluuskäsityksen Horebin vuoreen, Siinain tulivuoreen. Jahve oli vain yksi niistä sadoista ja tuhansista luonnonjumalista, jotka saivat osakseen seemiläisheimojen ja -kansojen huomion ja jotka vaativat näiltä palvontaa.
96:1.4 (1053.2) 2. El Eljon. Melkisedekin Saalemissa-oleskelun jälkeen säilyi hänen oppinsa Jumaluudesta vuosisatojen ajan erilaisina versioina, mutta yleensä Jumaluuteen viitattiin termillä El Eljon, taivaan Kaikkein Korkein Jumala. Monet seemiläiset – Abrahamin lähimmät jälkeläiset mukaan luettuina – palvoivat joinakin aikoina sekä Jahvea että El Eljonia.
96:1.5 (1053.3) 3. El Shaddai. On vaikea selittää, mitä El Shaddai tarkoitti. Tämä jumalakäsitys oli Amenemopen Viisaudenkirjan opetuksista johdettu yhdistelmäkäsite, jota Ikhnatonin Aton-oppi oli muuntanut ja johon olivat lisäksi vaikuttaneet El Eljon -käsitteeseen sisällytetyt Melkisedekin opetukset. Mutta sitä mukaa kun El Shaddain käsite levisi heprealaiseen ajatteluun, se värittyi kauttaaltaan autiomaan Jahve-uskomuksista.
96:1.6 (1053.4) Eräs tämän aikakauden uskonnon hallitsevista ajatuksista oli egyptiläinen jumalallisen Kaitselmuksen käsite, oppi, jonka mukaan aineellinen menestys oli palkinto El Shaddain palvelemisesta.
96:1.7 (1053.5) 4. El. Kaiken tämän terminologisen sekavuuden ja käsitteellisen epämääräisyyden keskellä monet hartaat uskovat yrittivät vilpittömästi palvoa kaikkia näitä kehittyviä jumaluuskäsityksiä, ja niin sai alkunsa tapa käyttää tästä yhdistelmäjumaluudesta puhuttaessa sanaa El. Ja tähän termiin sisällytettiin vielä muitakin beduiinien luonnonjumalia.
96:1.8 (1053.6) 5. Elohim. Kishissä ja Uurissa säilyi kauan sumerilais-kaldealaisia ryhmiä, jotka opettivat sellaista kolme Jumalaa yhdessä Jumalassa -käsitettä, joka perustui Aatamin ja Melkisedekin päivien traditioihin. Kyseinen oppi kulkeutui Egyptiin, jossa tätä Kolminaisuutta palvottiin Elohim-nimisenä, tai yksikössä Eloah. Egyptin filosofiset piirit ja myöhemmät heprealaista syntyperää olevat aleksandrialaisopettajat opettivat tätä monikollisten Jumalten ykseyttä, ja monet eksoduksenaikaiset Mooseksen neuvonantajat uskoivat tähän Kolminaisuuteen. Mutta kolminaisen Elohimin käsitteestä ei koskaan tullut varsinaista heprealaisen teologian osaa, ennen kuin heprealaiset olivat joutuneet babylonialaisten poliittiseen vaikutuspiiriin.
96:1.9 (1053.7) 6. Eri nimiä. Seemiläiset eivät mielellään lausuneet ääneen Jumaluutensa nimeä, ja siksi he turvautuivat aikojen kuluessa lukuisiin eri nimityksiin, sellaisiin kuin Jumalan Henki, Herra, Herran Enkeli, Kaikkivaltias, Pyhä, Kaikkein Korkein, Adonai, Päivien Muinainen; Herra, Israelin Jumala; Taivaan ja Maan Luoja, Kyrios, Jah, Sotajoukkojen Herra, Taivaallinen Isä.
96:1.10 (1053.8) Jehova on termi, joka on otettu käyttöön vähän aikaa sitten merkitsemään sitä loppuunvietyä Jahve-käsitystä, joka lopulta kehittyi heprealaisten pitkän kokemuksen myötä. Mutta Jehova-nimi tuli käyttöön vasta tuhat viisisataa vuotta Jeesuksen aikojen jälkeen.
96:1.11 (1054.1) Suunnilleen vuoteen 2000 eKr. saakka Siinaivuori oli ajoittain toimiva tulivuori niin, että satunnaisia purkauksia esiintyi vielä niinkin myöhään kuin israelilaisten näillä seuduin oleskelun aikana. Tuli ja savu sekä tämän tulivuoren purkauksiin liittyneet jylisevät räjähdykset tekivät kaikki syvän vaikutuksen lähiseutujen beduiineihin, herättivät heissä kunnioittavaa kauhua ja saivat heidät suuresti pelkäämään Jahvea. Tästä Horebvuoren hengestä tuli myöhemmin heprealaissemiittien jumala, ja lopulta he uskoivat hänen olevan kaikkien muiden jumalten yläpuolella.
96:1.12 (1054.2) Kanaanilaiset olivat jo pitkään kunnioittaneet Jahvea, ja vaikka monet keeniläiset uskoivatkin – kuka enemmän, kuka vähemmän – El Eljoniin, Saalemin uskonnon ylijumalaan, kanaanilaisten enemmistö piti kuitenkin löyhästi kiinni vanhojen heimojumaluuksien palvonnasta. He eivät olleet kovinkaan halukkaita luopumaan kansallisista jumaluuksistaan kansainvälisen, saati planeettainvälisen Jumalan hyväksi. Yleismaailmallinen jumaluus ei ollut heille mieleen, ja siksi nämä heimot palvoivat yhä heimojumaluuksiaan, joihin kuuluivat muiden muassa Jahve ja beduiinipaimentolaisten käsitystä Siinain tulivuoren hengestä symboloivat hopeiset ja kultaiset vasikat.
96:1.13 (1054.3) Vaikka syyrialaiset palvoivat omia jumaliaan, he uskoivat myös heprealaisten Jahveen, sillä heidän profeettansa sanoivat Syyrian kuninkaalle: ”Heidän jumalansa ovat kukkuloiden jumalia, siksi he olivat meitä voimakkaampia; mutta taistelkaamme heitä vastaan tasangolla, ja olemme silloin varmasti vahvempia kuin he.”
96:1.14 (1054.4) Kun ihminen etenee sivistyksen alalla, niin vähäisemmät jumalat alistetaan ylimmälle jumaluudelle; suuri Jupiter jatkaa elämäänsä enää huudahduksissa. Monoteistit pitävät alisteisia jumaliaan enää henkinä, riivaajina, kohtalottarina, merenneitoina, keijukaisina, tonttuina, peikkoina, menninkäisinä ja pahana silmänä. Heprealaiset kävivät läpi henoteistisen vaiheen ja uskoivat kauan aikaa muidenkin jumalien kuin Jahven olemassaoloon, mutta he olivat yhä enemmän sitä mieltä, että nämä muukalaiset jumaluudet olivat Jahven suhteen alisteisia. He myönsivät amorilaisten jumalan, Kemoshin, todelliseksi, mutta pitivät kiinni siitä, että tämä oli Jahven suhteen alisteinen.
96:1.15 (1054.5) Jahve-käsite on kaikista niistä teorioista, jotka kuolevainen on Jumalasta rakentanut, käynyt läpi laajimman kehityksen. Sen asteittain tapahtunutta kehitystä voidaan verrata vain siihen Aasiassa tapahtuneeseen Buddha-käsitteen vaiheittaiseen muodonmuutokseen, joka lopuksi johti Universaalisen Absoluutin käsitteeseen, aivan kuten Jahve-käsitekin viimein päätyi ideaan Universaalisesta Isästä. Mutta historiaan kuuluvana tosiasiana olisi ymmärrettävä, että vaikka juutalaiset näin vaihtoivatkin jumaluusnäkemyksensä Horebvuoren heimojumalasta myöhempien aikojen rakastavaksi ja laupiaaksi Luoja-Isäksi, he eivät kuitenkaan muuttaneet hänen nimeään, vaan kutsuivat tätä kehittyvää jumaluuskäsitettään kaiken aikaa Jahveksi.
96:2.1 (1054.6) Idän seemiläiset olivat hyvin organisoituja ja hyvin johdettuja ratsumiehiä, jotka tunkeutuivat hedelmällisen puolikuun itäkulmille ja liittyivät siellä babylonialaisiin. Uurin seudun kaldealaiset kuuluivat itäseemiläisten joukossa edistyneimpiin. Foinikialaiset olivat oivallinen ja hyvin järjestynyt sekoittuneiden seemiläisten ryhmä, joka piti hallussaan Palestiinan läntistä lohkoa Välimeren rannikolla. Seemiläiset kuuluivat rotunsa puolesta Urantian sekoittuneimpiin kansanheimoihin; heissä oli perintötekijöitä lähes kaikista maailman yhdeksästä rodusta.
96:2.2 (1054.7) Arabian seemiläiset taistelivat kerran toisensa jälkeen tiensä pohjoiseen Luvattuun Maahan, maahan, joka ”vuosi maitoa ja mettä”, mutta aivan yhtä usein ajoivat paremmin järjestyneet ja sivistyneemmät pohjoisen seemiläiset ja heettiläiset heidät sieltä pois. Myöhemmin, erään epätavallisen ankaran nälänhädän aikana, nämä sinne tänne kuljeksivat beduiinit menivät suurin joukoin Egyptiin ryhtyäkseen urakkatyöläisiksi Egyptin julkisilla työmailla, mutta vain huomatakseen ennen pitkää, että he olivat joutuneet katkeraan orjuuteen, tekemään Niilinlaakson tavallisten ja maahan poljettujen työläisten ankaraa päivätyötä.
96:2.3 (1055.1) Vasta Makiventa Melkisedekin ja Abrahamin aikojen jälkeen kutsuttiin tiettyjä seemiläisheimoja omaperäisten uskonnollisten käsitystensä vuoksi Israelin lapsiksi ja myöhemmin heprealaisiksi, juutalaisiksi ja ”valituksi kansaksi”. Abraham ei ollut kaikkien heprealaisten rodullinen isä. Hän ei ollut edes kaikkien niiden beduiini-seemiläisten kantaisä, joita pidettiin Egyptin vankeudessa. On totta, että hänen Egyptistä tulleet jälkeläisensä kylläkin muodostivat myöhemmän juutalaiskansan kantajoukon, mutta Israelin sukukuntiin liitettyjen miesten ja naisten laaja enemmistö ei ollut koskaan oleskellut Egyptissä. He olivat vain näiden kaltaisia nomadeja, jotka halusivat kulkea Mooseksen johdolla Abrahamin lasten ja heidän Egyptistä lähteneiden seemiläistoveriensa taivaltaessa Pohjois-Arabian poikki.
96:2.4 (1055.2) Melkisedekin opetus El Eljonista, Kaikkein Korkeimmasta, ja liittosopimus uskon kautta saavutettavasta jumalallisesta suosiollisuudesta oli siihen mennessä enimmältään jo unohtunut, kun Egypti orjuutti ne seemiläiskansat, jotka kohta muodostaisivat heprealaisen kansakunnan. Mutta koko tämän vankeudessa vietetyn ajan nämä Arabian nomadit säilyttivät kauan jatkuneen perinteellisen uskonsa Jahveen oman rotunsa jumaluutena.
96:2.5 (1055.3) Jahvea palvoi yli sata erillistä Arabian heimoa, ja ellei oteta lukuun Melkisedekin El Eljon -käsitteen häivähdystä, joka käsitys säilyi sekoittuneista heprealaisista ja egyptiläisistä rotuaineksista koostuvien Egyptin sivistyneempien kansanluokkien keskuudessa, heprealaisten vankiorjien syvien rivien uskontona oli vanhan, magiasta ja uhraamisesta koostuvan Jahve-rituaalin muunneltu versio.
96:3.1 (1055.4) Korkeimmasta Luojasta esitettyjen heprealaisten käsitysten ja ihanteiden kehityksen alku ajoittuu aikaan, jolloin seemiläiset lähtivät Egyptistä suuren johtajan, opettajan ja organisoijan – Mooseksen – johdolla. Hänen äitinsä oli Egyptin kuningasperheestä; hänen isänsä oli seemiläinen virkamies, joka toimi yhdysmiehenä hallituksen ja beduiinivankien välillä. Mooseksella oli näin ollen ominaisuuksia, jotka periytyivät erinomaisista rodullisista lähteistä. Hänen sukujuuriinsa kuului niin suuressa määrin sekoittuneita rotuaineksia, että on mahdotonta luokitella häntä mihinkään yksittäiseen rodulliseen ryhmään kuuluvaksi. Ellei hän olisi ollut näin sekoittunutta rotutyyppiä, hän ei milloinkaan olisi osoittanut sitä epätavallista monipuolisuutta ja sopeutumiskykyä, jonka ansiosta hän pystyi hallitsemaan sen monenkirjavan lauman, joka lopulta liittyi hänen johdollaan Egyptistä Arabian autiomaahan pakeneviin beduiiniseemiläisten joukkoon.
96:3.2 (1055.5) Niilin valtakunnan kulttuurin tarjoamista houkutuksista piittaamatta Mooses päätti sitoa oman kohtalonsa isänsä kansan kohtaloon. Siihen aikaan kun tämä suuri organisoija laati suunnitelmiaan isänsä kansan lopulta tapahtuvaksi vapauttamiseksi, beduiinivangeilla oli tuskin maininnan arvoista uskontoa. Heillä ei tosiasiassa ollut varsinaista jumalakäsitystä eikä mitään toivoa maailmassa.
96:3.3 (1055.6) Yksikään johtaja ei konsanaan ole ryhtynyt tuomaan uudistuksia ja kohennusta surkeammalle, lannistetummalle, alakuloisemmalle ja tietämättömämmälle ihmisryhmälle. Mutta näiden orjien perintöaineksiin kätkeytyi piileviä kehittymisen mahdollisuuksia, ja oli olemassa riittävä määrä sivistyneitä johtajia, jotka Mooses oli valmentanut kapinapäivää ja vapauteenmurtautumista varten, jotta näistä muodostuisi tehokkaiden organisaattoreiden joukko. Nämä oivalliset miehet olivat toimineet omien maanmiestensä syntyperäisinä työnjohtajina. He olivat saaneet jonkin verran opetusta, koska Mooseksella oli vaikutusvaltaa Egyptin hallitsijoihin.
96:3.4 (1056.1) Mooses yritti diplomaattisin sanakääntein neuvottelemalla saada seemiläistoverinsa vapauteen. Hän ja hänen veljensä solmivat Egyptin kuninkaan kanssa sopimuksen, jonka nojalla heille myönnettiin lupa lähteä kenenkään häiritsemättä Niilinlaaksosta Arabian erämaahan. Heidän oli määrä saada vaatimaton rahana ja tavarana maksettava palkkio heidän Egyptissä suorittamansa, pitkään jatkuneen palvelun vastikkeeksi. Heprealaiset sopivat puolestaan, että he ylläpitäisivät ystävällisiä suhteita faaraoihin eivätkä liittyisi mihinkään Egyptin-vastaiseen liittokuntaan. Mutta jälkeenpäin kuningas katsoi kaikesta huolimatta sopivaksi kieltäytyä tunnustamasta tätä sopimusta, ja hän esitti perustelunaan sellaisen tekosyyn, että hänen vakoojansa olivat havainneet beduiiniorjien keskuudessa epälojaalisuutta. Hän väitti näiden pyrkivän vapauteen tarkoituksenaan lähteä erämaahan organisoimaan nomadit Egyptiä vastaan.
96:3.5 (1056.2) Mutta Mooses ei lannistunut. Hän odotti aikaansa, ja vajaan vuoden kuluttua, kun Egyptin sotavoimat olivat viimeistä miestä myöten liikekannalla torjumassa kahta samanaikaista hyökkäystä: voimakasta libyalaisten päällekarkausta etelän suunnalta ja kreikkalaisten laivastohyökkäystä pohjoisen suunnalta, tämä peloton organisoija johdatti maanmiehensä dramaattisen, öisen pakoretken muodossa pois Egyptistä. Tämä rynnistys vapauteen suunniteltiin huolellisesti ja toteutettiin taitavasti. Ja heprealaisten hanke onnistui, vaikka faarao ja pieni egyptiläisjoukko-osasto ajoivatkin heitä kiivaasti takaa. Kaikki egyptiläiset kaatuivat pakolaisten puolustukseen ja jättivät jälkeensä runsaan sotasaaliin, jota kaikkea vielä lisäsi pakenevan orja-armeijan ryöstösaalis sen marssiessa eteenpäin kohti esi-isiensä erämaakotia.
96:4.1 (1056.3) Mooseksen opin kehitys ja ylevyys on vaikuttanut miltei puoleen maailmaan, ja se vaikuttaa edelleen, vielä kahdennellakymmenennellä vuosisadallakin. Vaikka Mooses ymmärsikin edistyneempää egyptiläistä uskonnonfilosofiaa, beduiiniorjat eivät tällaisista opetuksista paljonkaan tienneet, mutta he eivät koskaan olleet täysin unohtaneet sitä Horebvuoren jumalaa, jota heidän esivanhempansa olivat kutsuneet Jahveksi.
96:4.2 (1056.4) Mooses oli kuullut Makiventa Melkisedekin opetuksista sekä isältään että äidiltään, joiden uskonnollisten vakaumusten yhteisyys onkin selityksenä tälle epätavalliselle avioliitolle kuninkaallista verta olevan naisen ja vangittuna pidettyyn rotuun kuuluvan miehen välillä. Mooseksen appi-isä oli keeniläinen El Eljonin palvoja, mutta vapauttajan vanhemmat olivat El Shaddaihin uskovia. Niinpä Mooses kasvatettiin El Shaddain kannattajaksi. Appi-isän vaikutuksesta hänestä tuli El Eljonin kannattaja, ja siihen aikaan mennessä, jolloin heprealaiset Egyptistä-paon jälkeen leiriytyivät Siinaivuoren ympärille, hän oli muodostanut uuden ja entistä laajemman jumaluuskäsityksen (jonka hän oli johtanut kaikista aikaisemmista uskonnoistaan), jota hän viisautta osoittaen päätti julistaa kansalleen laajennettuna käsityksenä heidän ikivanhasta heimojumalastaan Jahvesta.
96:4.3 (1056.5) Mooses oli yrittänyt opettaa näille beduiineille El Eljonin ideaa, mutta jo ennen Egyptistä-lähtöä hän oli tullut vakuuttuneeksi siitä, etteivät nämä koskaan ymmärtäisi tätä oppia kokonaisuudessaan. Siksipä hän tieten tahtoen valitsi kompromissiratkaisun omaksumalla heidän heimonsa erämaajumalan seuraajiensa yhdeksi ja ainoaksi jumalaksi. Mooses ei erityisesti opettanut, etteikö muilla kansoilla ja kansakunnilla saattanut olla muita jumalia, mutta hän väitti päättäväisesti, että Jahve oli kaiken yllä ja yläpuolella ja että tämä oli sitä erityisesti heprealaisille. Mutta häntä vaivasi jatkuvasti se kiusallinen tilanne, että hänen piti yrittää tuoda uusi ja korkeampi jumaluusideansa näiden tietämättömien orjien tietoisuuteen ikivanhan Jahve-sanan valepuvussa, Jahven, jonka eduskuvana oli aina ollut beduiiniheimojen kultainen vasikka.
96:4.4 (1056.6) Se seikka, että Jahve oli pakomatkaa taittavien heprealaisten jumala, selittää, miksi he viipyivät niin kauan Siinain pyhän vuoren juurella, ja sen, miksi he juuri siellä saivat ne kymmenen käskyä, jotka Mooses julisti Jahven, Horebin jumalan, nimessä. Tämän Siinain juurella vietetyn pitkähkön ajan kuluessa tehtiin vasta kehittymään päässeen heprealaisen palvontatoiminnan uskonnollisista seremonioista entistä täydellisempiä.
96:4.5 (1057.1) Ei näytä siltä, että Mooses olisi koskaan onnistunut saamaan kehittämäänsä, melko pitkälle edistynyttä seremoniaalista palvontatoimintaa vakiintumaan ja pitämään seuraajansa koossa yli neljännesvuosisadan ajan, ellei olisi sattunut, että Horeb purkautui rajusti heidän kolmannen sen juurella viettämänsä palvonnantäyteisen viikon aikana. ”Jahven vuori paloi tulessa ja siitä nousi savu niin kuin pätsin savu, ja koko vuori vapisi kovasti.” Tämän luonnonmullistuksen huomioon ottaen ei ole mitään yllättävää, että Mooses pystyi juurruttamaan veljiensä mieleen opetuksen, jonka mukaan heidän Jumalansa oli ”mahtava, kauhea, kuluttava tuli, peljättävä ja kaikkivoipainen”.
96:4.6 (1057.2) Mooses julisti Jahven olevan Herra, Israelin Jumala, joka oli erottanut heprealaiset valituksi kansakseen. Mooses oli rakentamassa uutta kansakuntaa, ja hän oli kyllin viisas sitoakseen uskonnolliset opetuksensa kansallisuuteen. Ja hän kertoi seuraajilleen, että Jahve oli ankara työnjohtaja, ”kiivas Jumala”. Mutta kaikesta huolimatta hän koetti laajentaa heidän käsitystään jumalallisuudesta opettamalla heille, että Jahve oli ”kaiken lihan henkien Jumala”, ja sanomalla: ”Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret.” Mooses opetti, että Jahve oli Jumala, joka piti sopimuksensa; että hän ”ei jätä sinua eikä hukuta sinua; hän ei unhota sinun isiesi kanssa tekemäänsä liittoa, sillä Herra rakastaa sinua, eikä hän unhota valaa, jonka hän vannoi isillesi.”
96:4.7 (1057.3) Mooses teki sankarillisen yrityksen kohottaakseen Jahven korkeimman Jumaluuden arvoasemaan, kun hän esitti Jahven ”totuuden Jumalana, joka on vailla vääryyttä, vanhurskas ja oikeamielinen kaikissa teoissansa.” Ja tästä ylevästä opetuksesta huolimatta hänen seuraajiensa rajoittunut käsityskyky pakotti kuitenkin puhumaan Jumalasta niin kuin tämä olisi ihmisen kuva, ikään kuin hän olisi altis kiukun-, vihan- ja ankaruudenpuuskille, jopa että hän olisi kostonhaluinen ja että hän antaisi ihmisen käyttäytymisen vaikuttaa herkästi itseensä.
96:4.8 (1057.4) Mooseksen opetusten kautta tästä heimokohtaisesta luonnonjumala Jahvesta tuli Herra, Israelin Jumala, joka kulki heidän kanssaan autiomaan halki ja jopa maanpakolaisuuteen. Maanpakolaisuudessa hänet ennen pitkää miellettiin kaikkien kansojen Jumalaksi. Myöhempi vankeus, joka piti juutalaiset orjina Babylonissa, vapautti kehittyvän Jahve-käsitteen lopulta niin, että se saattoi omaksua kaikkien kansakuntien Jumalan monoteistisen roolin.
96:4.9 (1057.5) Heprealaisten uskontohistorian ainoalaatuisin ja hämmästyttävin piirre on tämä jumaluuskäsitteen katkeamaton kehitys alkeellisesta Horebvuoren jumalasta heidän toinen toistaan seuranneiden hengellisten johtajiensa opetusten myötä sille korkealle kehitystasolle, joka kuvastuu Jesajain opetuksissa Jumaluudesta, Jesajain, jotka julistivat tuntemaamme suurenmoista käsitystä rakastavasta ja laupiaasta Luoja-Isästä.
96:5.1 (1057.6) Mooseksessa yhdistyivät epätavallisella tavalla sotilasjohtaja, sosiaalinen organisoija ja uskonnonopettaja. Hän oli tärkein yksittäinen maailman opettaja ja johtaja Makiventan ja Jeesuksen aikojen välillä. Mooses koetti Israelissa ottaa käyttöön useita sellaisia uudistuksia, joista ei ole säilynyt mitään muistiinmerkintöjä. Yhden ihmisiän kuluessa hän johdatti niin kutsuttujen heprealaisten monikielisen lauman pois orjuudesta ja sivistymättömästä harhailusta, samalla kun hän laski perustuksen sittemmin tapahtuneelle kansakunnan muodostumiselle ja rodun säilymiselle.
96:5.2 (1057.7) Aikakirjat tietävät Mooseksen suurenmoisesta työstä varsin vähän siksi, ettei heprealaisilla eksoduksen aikoihin vielä ollut kirjoitettua kieltä. Muistiinmerkinnät Mooseksen ajoista ja aikaansaannoksista saatiin tuhat vuotta suuren johtajan kuoleman jälkeen vielä olemassa olleista muistitiedoista.
96:5.3 (1058.1) Monet niistä asioista, joissa Mooses meni egyptiläisten ja ympäristön levanttilaisheimojen uskonnon ohi ja yli, olivat Melkisedekin ajasta kertovien keeniläisten perimätietojen ansiota. Ilman Makiventan Abrahamille ja tämän aikalaisille antamaa opetusta heprealaiset olisivat tulleet Egyptistä toivottomassa pimeydessä. Mooses ja hänen appensa Jetro keräsivät yhteen, mitä Melkisedekin päivien traditioista oli jäljellä, ja nämä opetukset egyptiläisten oppineisuuteen liitettyinä opastivat Moosesta hänen luodessaan israelilaisille entistä paremman uskonnon ja rituaalin. Mooses oli organisoija. Hän valikoi Egyptin ja Palestiinan uskonnosta ja tapasäännöistä parhaat ainekset, ja yhdistämällä nämä käytännöt perimätietoihin Melkisedekin opetuksista hän laati heprealaisen palvontaseremonioiden järjestelmän.
96:5.4 (1058.2) Mooses uskoi Kaitselmukseen, sillä hän oli saanut pahan tartunnan sellaisista Egyptissä vallalla olleista opeista, joiden mukaan Niili ja muut luonnonelementit olivat yliluonnollisen säätelyn kohteita. Hänen näkemyksensä Jumalasta oli suurenmoinen, mutta hän oli perin juurin tosissaan opettaessaan heprealaisille, että jos he vain tottelisivat Jumalaa, niin ”Hän rakastaa sinua, siunaa sinua ja antaa sinun lisääntyä. Hän siunaa sinun kohtusi hedelmän ja maasi hedelmän, siunaa viljasi, viinisi, öljysi ja karjalaumasi. Siunattu olet sinä oleva yli kaikkien muitten kansojen, ja Herra, sinun Jumalasi on poistava sinusta kaikki sairaudet; ei ainoatakaan Egyptin kovista taudeista hän ole paneva sinun kärsittäväksesi.” Hän jopa sanoi: ”Muista Herraa, sinun Jumalaasi, sillä hän antaa sinulle kyvyn hankkia rikkautta.” ”Sinä lainaat monelle kansalle, mutta sinun ei tarvitse lainaa ottaa, ja sinä vallitset monia kansoja, mutta ne eivät vallitse sinua.”
96:5.5 (1058.3) Mutta oli totisesti säälittävää katsella tämän Mooseksen suurenmoisen mielen yrittävän sovittaa hänen ylevää käsitystään El Eljonista, Kaikkein Korkeimmasta, tietämättömien ja lukutaidottomien heprealaisten käsityskyvyn tasolle. Koolle kutsumilleen johtajille hän jyrisi: ”Herra, teidän Jumalanne on ainoa Jumala; hänen rinnallaan ei muuta jumalaa ole.” Sekalaiselle väenkokoukselle hän sen sijaan julisti: ”Kuka on Jumalanne vertainen kaikkien jumalten joukossa?” Rohkeasti ja osittain menestystä kokien Mooses asettui vastustamaan fetissejä ja epäjumalainpalvontaa, niinpä hän julisti: ”Te ette sinä päivänä, jona Herra puhui teille tulen keskeltä Horebilla, nähneet hänestä minkäänlaista muotoa.” Hän kielsi myös kaikenlaisten kuvapatsaiden tekemisen.
96:5.6 (1058.4) Mooses pelkäsi julistaa Jahven laupeutta, koska hän katsoi paremmaksi herättää kansassaan kauhua Jumalan oikeudenmukaisuutta kohtaan tunnettavan pelon muodossa, ja niinpä hän sanoi: ”Herra, teidän Jumalanne on jumalain Jumala ja herrain Herra, suuri, voimallinen ja peljättävä Jumala, joka ei kunnioita ihmistä.” Levottomia sukuyhteisöjä hän taas pyrki hillitsemään julistamalla, että ”teidän Jumalanne tappaa, milloin niskuroitte häntä vastaan; hän parantaa ja pidentää elämää, kun tottelette häntä.” Mutta Mooses opetti näille heimoille, että niistä tulisi Jumalan valittu kansa vain sillä ehdolla, että ne ”pitäisivät kaikki hänen käskynsä ja noudattaisivat hänen säädöksiänsä.”
96:5.7 (1058.5) Näinä alkuaikoina heprealaisille annettiin vain vähän tietoa Jumalan laupeudesta. He saivat kuulla Jumalasta, joka oli ”Kaikkivaltias; Herra on soturi, taistelujen Jumala, häikäisevä voimassaan, joka lyö hajalle vihollisensa.” ”Herra, teidän Jumalanne, kävelee leirin keskelle vapahtamaan teidät.” Israelilaiset ajattelivat Jumalastaan, että tämä rakasti heitä, mutta että hän oli myös se, joka ”paadutti faraon sydämen” ja ”kirosi heidän vihollisensa”.
96:5.8 (1058.6) Vaikka Mooses esittikin Israelin lapsille hetkellisiä välähdyksiä universaalisesta ja hyvää tekevästä Jumaluudesta, heidän jokapäiväinen käsityksensä Jahvesta oli silti käsitys Jumalasta, joka ei ollut kuin vähän ympäristökansojen heimojumalia parempi. Heidän jumalakäsityksensä oli alkeellinen, karkea ja antropomorfinen. Kun Moosesta ei enää ollut, nämä beduiiniheimot palasivat nopeasti puolibarbaarisiin käsityksiin Horebin ja erämaan ikivanhoista jumalistaan. Entistä laajempi ja ylevämpi näkemys Jumalasta, jonka Mooses aina silloin tällöin esitti johtajilleen, katosi pian näköpiiristä, samalla kun suurin osa kansasta kääntyi palvomaan kultaisia vasikkafetissejään, se kun oli palestiinalaispaimentolaisten Jahve-symboli.
96:5.9 (1059.1) Kun Mooses luovutti heprealaisten päällikkyyden Joosualle, hän oli jo kerännyt yhteen tuhansia Abrahamin, Naahorin, Lootin ja muiden sukulaisheimojen sivusukuisia jälkeläisiä ja ajanut nämä kokoon paimentolaissotureista koostuvaksi, omillaan toimeentulevaksi ja osittain itseäänsääteleväksi kansakunnaksi.
96:6.1 (1059.2) Mooseksen esittämä ylevä käsitys Jahvesta rappeutui nopeasti hänen kuolemansa jälkeen. Joosua ja Israelin johtajat vaalivat vielä perinteitä kaikentietävästä, hyvää tekevästä ja kaikkivaltiaasta Jumalasta, mutta tavallinen rahvas kääntyi pian takaisin vanhempaan, erämaassa vallinneeseen Jahve-käsitykseen. Ja tämä jumaluuskäsityksen taantuminen voimistui entisestään tämän jälkeen seuranneen erilaisten heimosheikkien eli niin kutsuttujen tuomareiden hallituskauden kuluessa.
96:6.2 (1059.3) Mooseksen epätavallisen persoonallisuuden lumovoima oli pitänyt hänen seuraajiensa sydämessä elävänä jumalakäsitteen jatkuvan laajenemisen edellyttämää innostusta, mutta kun nämä aikanaan saapuivat Palestiinan hedelmällisille maille, he ennen pitkää muuttuivat kiertelevästä paimentolaisheimosta paikalleen asettuneiksi ja jokseenkin rauhallisiksi viljelijöiksi. Ja tämä elintapojen kehitys ja uskonnollisen katsantokannan muutos edellyttivät myös enemmän tai vähemmän täydellistä muutosta siinä, minkälaatuiseksi he käsittivät Jumalansa Jahven luonteen. Niihin aikoihin, jolloin Siinain ankara, tyly, vaativainen ja jyrisevä erämaajumala alkoi muuttua myöhemmin ilmaantuneeksi käsitykseksi rakkauden, oikeuden ja laupeuden Jumalasta, heprealaiset kadottivat Mooseksen ylevät opetukset miltei tyystin näkyvistään. He olivat kadottamaisillaan monoteistiset käsityksensä kokonaisuudessaan, he olivat vähällä menettää tilaisuutensa tulla siksi kansaksi, joka toimisi tärkeänä renkaana Urantian hengellisessä kehityksessä, eli ryhmäksi, joka säilyttäisi Melkisedekin opetuksen yhdestä Jumalasta tämän samaisen kaikkien Isän lahjoittaman Pojan lihaksitulemisen aikaan saakka.
96:6.3 (1059.4) Joosua koetti epätoivoisesti ylläpitää heimoveljiensä mielessä käsitystä korkeimmasta Jahvesta ja antoi julistaa: ”Niin kuin minä olin Mooseksen kanssa, niin minä olen sinunkin kanssasi; minä en jätä sinua enkä hylkää sinua.” Joosua katsoi tarpeelliseksi saarnata epäuskoiselle kansalleen ankaraa evankeliumia, kansalle, joka oli aivan liian halukas uskomaan vanhaan kotoperäiseen uskontoonsa, mutta haluton edistymään uskoon ja vanhurskauteen perustuvan uskonnon alalla. Joosuan opetuksen pääsisällöksi muodostui ajatus ”Jahve on pyhä Jumala; hän on kiivas Jumala, hän ei anna anteeksi teidän rikoksianne ja syntejänne.” Tämän ajanjakson korkein käsitys välitti Jahvesta kuvan Jumalana, joka oli ”voiman, tuomion ja oikeuden Jumala”.
96:6.4 (1059.5) Mutta myös tänä pimeyden aikakautena saattoi silloin tällöin ilmestyä yksinäinen opettaja, joka julisti Mooseksen käsitystä jumalallisuudesta: ”Te pahuuden lapset, ette voi palvella Herraa, sillä hän on pyhä Jumala.” ”Onko kuolevainen ihminen muka vanhurskaampi kuin Jumala? Olisiko ihminen Tekijäänsä puhtaampi?” ”Voitko sinä etsimällä löytää Jumalan? Voitko koskaan kokonaan päästä selvyyteen Kaikkivaltiaasta? Katso, Jumala on suuri ja me emme häntä tunne. Vaikka me koskettaisimme Kaikkivaltiasta, me emme pääsisi hänestä selvyyteen.”
96:7.1 (1060.1) Sheikkiensä ja pappiensa johtamina heprealaiset saivat heiveröisen jalansijan Palestiinasta. Mutta kohta he ajautuivat takaisin henkistä pimeyttä ilmentäviin, erämaassa vallinneisiin uskomuksiin ja saivat tartuntaa vähemmän edistyneistä kanaanilaisista uskonnollisista tavoista. Heistä tuli epäjumalainpalvojia ja irstailijoita, ja heidän käsityksensä Jumaluudesta vaipui kauas niiden egyptiläisten ja mesopotamialaisten jumaluuskäsitysten alapuolelle, joita muutamat jäljellä olleet saalemilaisryhmät pitivät vireillä ja joita on kirjattu muutamiin psalmeihin sekä niin kutsuttuun Jobin kirjaan.
96:7.2 (1060.2) Psalmit ovat runsaan kahdenkymmenen kirjoittajan käsialaa. Monet niistä ovat egyptiläisten ja mesopotamialaisten opettajien kirjoittamia. Näinä aikoina, jolloin Levantti palvoi luonnonjumalia, oli yhä olemassa melkoinen joukko niitä, jotka uskoivat El Eljonin, Kaikkein Korkeimman, ylivaltiuteen.
96:7.3 (1060.3) Psalmien kirjan rinnalla ei ole toista uskonnollisten kirjoitusten kokoelmaa, joka pukisi sanoiksi näin valtavan määrän hartautta ja innoittavia ajatuksia Jumalasta. Ja olisi erittäin hyödyllistä, jos tätä ihmeellistä hartauskirjallisuuden kokoelmaa tarkasteltaessa kiinnitettäisiin huomiota jokaisen erillisen ylistys- ja palvontavirren alkulähteeseen ja ajoittumiseen ja muistettaisiin, ettei mikään muu yksittäinen kokoelma kata yhtä pitkää aikaväliä. Psalmien kirjassa kuvastuvat aikojen myötä vaihdelleet jumalakäsitykset, joita Saalemin uskontoon uskovat ovat omanneet koko Levantin alueella, ja se kattaa koko Amenemopen ja Jesajan välisen aikakauden. Psalmeissa Jumalasta välittyy kuva kaikissa hahmottumisvaiheissaan: karkeasta heimokohtaisen jumaluuden käsitteestä siihen myöhempien aikojen heprealaisten valtavasti laajempaan ihanteeseen, jossa Jahve kuvataan rakastavaksi hallitsijaksi ja armeliaaksi Isäksi.
96:7.4 (1060.4) Ja näin tarkasteltuna tämä psalmien ryhmä muodostaa arvokkaimman ja hyödyllisimmän valikoiman hartaita tuntemuksia, mitä ihminen on kahdenteenkymmenenteen vuosisataan mennessä yhteen koonnut. Tämän virsikokoelman palvonnantäyteinen henki ylittää maailman kaikkien muiden pyhien kirjojen vastaavan hengen.
96:7.5 (1060.5) Jobin kirjassa piirretty monenkirjava kuva Jumaluudesta oli yli kahdenkymmenen mesopotamialaisen uskonnonopettajan tuote lähes kolmensadan vuoden ajalta. Ja tutustuessanne tässä mesopotamialaisten uskomusten kokoelmassa esiintyvään ylevään käsitykseen jumalallisuudesta havaitsette, että nimenomaan Kaldean Uurin seutuvilla säilyi parhaiten käsitys todellisesta Jumalasta, silloin kun Palestiinassa vallitsi pimeys.
96:7.6 (1060.6) Jumalan viisaus ja kaikkiallisuus kyllä Palestiinassa useinkin käsitettiin, mutta hänen rakkautensa ja laupeutensa jäi usein käsittämättä. Noiden aikojen Jahve ”lähettää pahoja henkiä hallitsemaan hänen vihamiestensä sielua”; hän on suosiollinen omille ja kuuliaisille lapsilleen, mutta kaikki muut hän sen sijaan kiroaa ja langettaa heille kauheita rangaistuksia. ”Hän tekee kavalain hankkeet tyhjiksi; viisaat hän vangitsee heidän omaan viekkauteensa.”
96:7.7 (1060.7) Vain Uurista nousi ääni julistamaan Jumalan armoa, ja se sanoi: ”Hän rukoilee Jumalaa, ja Jumala mielistyy häneen ja antaa hänen riemuiten katsella hänen kasvojaan; niin hän antaa ihmiselle jumalallisen vanhurskautensa.” Uurista saarnataan näin pelastusta, jumalallista suosiota, joka saavutetaan uskon kautta: ”Hän on armollinen katuvaiselle ja sanoo: ’Vapauta hänet, ettei hän mene hautaan; minä olen saanut lunastusmaksun.’ Jos joku sanoo: ’Minä olen tehnyt syntiä ja vääristänyt oikean, mutta se ei minua hyödyttänyt’, Jumala on pelastava hänen sielunsa joutumasta hautaan, ja hän saa nähdä valkeuden.” Sitten Melkisedekin päivien ei levanttilainen maailma ollut kuullut näin raikuvaa ja riemastuttavaa sanomaa ihmisen pelastuksesta kuin oli tämä Elihun, Uurin profeetan ja Saalemin – toisin sanoen Melkisedekin siirtokunnan Mesopotamiassa sijainneen jäännöksen – uskovaisten papin, epätavallinen opetus.
96:7.8 (1061.1) Ja näin Mesopotamiassa vielä jäljellä olleet Saalemin lähetyssaarnaajat pitivät yllä totuuden valoa heprealaisten kansanheimojen hajaannustilan aikana aina siihen asti, kunnes ilmestyi ensimmäinen siitä pitkästä rivistöstä Israelin opettajia, jotka eivät koskaan levänneet, kun he käsite käsitteeltä rakensivat niin kauan, että oli rakentunut ihanne kaikkien Universaalisesta Luoja-Isästä – niin kauan, että Jahve-käsitteen kehityksen lakikorkeus oli saavutettu.
96:7.9 (1061.2) [Esittänyt eräs Nebadonin Melkisedek.]
Urantia-kirja
Luku 97
97:0.1 (1062.1) HEPREALAISTEN hengelliset johtajat tekivät, mitä ketkään muut ennen heitä eivät milloinkaan olleet onnistuneet tekemään: he riisuivat jumalakäsityksensä ihmishahmoisuudesta muuntamatta sitä samalla Jumaluuden abstraktioksi, jollainen olisi vain filosofien käsitettävissä. Jopa tavallinen kansa kykeni pitämään kypsyneen Jahve-käsitteen mukaista Jahvea Isänä, jos ei aivan yksittäisen ihmisen Isänä, niin ainakin rodun Isänä.
97:0.2 (1062.2) Vaikka Saalemissa oli Melkisedekin päivinä opetettu selkeää käsitystä siitä, että Jumala on persoonallinen, käsitys oli kuitenkin epämääräinen ja epäselvä Egyptistä-paon aikoihin, ja heprealaisten mielessä se kehittyi vastauksena hengellisten johtajien opetukseen vasta vähitellen, kun sukupolvet vaihtuivat toisiksi. Jahven käsittäminen persoonalliseksi edistyi kehityksen myötä paljon yhtäjaksoisemmin kuin Jumaluuden monien muiden attribuuttien käsittäminen. Alkaen Mooseksesta ja päättyen Malakiaan heprealaisessa ajattelussa tapahtui lähes keskeytymätöntä Jumalan persoonallisuuden käsitteellistä kasvua, ja tämän käsityksen nostivat vihdoin korkeuksiin ja kohottivat kunniaan Jeesuksen opetukset taivaallisesta Isästä.
97:1.1 (1062.3) Ympäröivien kansojen vihamielisyyden paine Palestiinassa opetti heprealaisille sheikeille pian, ettei heillä ollut toivoakaan selviytyä pitemmälle, elleivät he yhdistäisi heimo-organisaatioitaan yhdeksi keskitetyksi hallintojärjestelmäksi. Ja tämä hallintovallan keskitys tarjosi Samuelille entistä paremmat mahdollisuudet toimia opettajana ja uudistajana.
97:1.2 (1062.4) Samuel polveutui monta saalemilaista opettajapolvea tuottaneesta suvusta, joka oli pitänyt sinnikkäästi yllä Melkisedekin totuuksia osana palvontamuotojaan. Tämä opettaja oli miehekäs ja määrätietoinen mies. Vain hänen suuri antaumuksensa, johon liittyi hänelle ominainen tavaton päättäväisyys, mahdollisti sen, että hän pystyi kestämään sitä lähes joka taholta tulevaa vastustusta, johon hän törmäsi ryhtyessään käännyttämään koko Israelin kansaa takaisin Mooseksen aikaiseen korkeimman Jahven palvontaan. Ja tällöinkin hän onnistui vain osittain. Hän nimittäin voitti Jahve-käsitteen mukaisen palvonnan kannalle vain heprealaiskansan älykkäämmän puoliskon, toinen puoli pitäytyi edelleen maan heimojumalien ja alempiarvoisten Jahve-käsitysten mukaiseen palvontaan.
97:1.3 (1062.5) Samuel oli äkkipikaista mutta pystyvää ihmistyyppiä. Hän oli käytännöllinen uudistaja, joka saattoi yhtenä kauniina päivänä lähteä kumppaneineen kaatamaan nurin parikinkymmentä Baalin alttaria. Se, mitä hän sai aikaan, tapahtui puhtaalla raa’alla voimalla. Hän ei paljon saarnannut, vielä vähemmän opetti, mutta sitä enemmän hän toimi. Yhtenä päivänä hän pilkkasi Baalin pappia, seuraavana pilkkoi vangitun kuninkaan kappaleiksi. Hän uskoi hartaasti yhteen Jumalaan, ja hänellä oli selkeä käsitys tuosta ainoasta Jumalasta taivaan ja maan luojana: ”Maan tukipylväät ovat Herran, ja hän on asettanut niiden päälle maanpiirin.”
97:1.4 (1063.1) Mutta se suuri panos, jonka Samuel toi jumaluuskäsityksen kehitykseen, oli hänen kauas kiirivä julistuksensa siitä, että Jahve oli muuttumaton, ikuisesti sama pettämättömän täydellisyyden ja jumalallisuuden ilmentymä. Tuohon aikaan Jahve käsitettiin epävakaaksi, epäluuloisten oikkujen vaivaamaksi Jumalaksi, joka vähän väliä katui, että oli tehnyt näin tai noin. Mutta nyt heprealaiset kuulivat ensimmäisen kerran Egyptistä-lähtönsä jälkeen nämä hätkähdyttävät sanat: ”Hän, joka on Israelin väkevä, ei valhettele eikä kadu, sillä hän ei ole ihminen, että hän katuisi.” Julistettiin, että vallalla oli vakaus, kun oltiin tekemisissä Jumaluuden kanssa. Samuel toisti toistamistaan, että Melkisedek teki liiton Abrahamin kanssa, ja hän julisti, että Herra, Israelin Jumala, oli kaiken totuuden, vakauden ja pysyvyyden lähde. Heprealaiset olivat aina pitäneet Jumalaansa ihmisenä, superihmisenä, tuntematonta alkuperää olevana ylevöityneenä henkenä, mutta nyt he kuulivat, kuinka entinen Horebin henki ylennettiin luojan täydellisyyden omaavaksi muuttumattomaksi Jumalaksi. Samuel auttoi kehittyvää jumalakäsitystä ihmisten vaihtelevien mielialojen ja kuolevaisen olemassaoloon kuuluvien kohtalonvaiheiden yläpuolella oleviin korkeuksiin. Hänen opetuksensa johdosta heprealaisten Jumala alkoi nousta heimojumalien tasolla olevasta ideasta koko luomakunnan kaikkivoivan ja muuttumattoman Luojan ja Valvojan ihanteeksi.
97:1.5 (1063.2) Ja hän saarnasi taas kerran, mitä oli kerrottu Jumalan vilpittömyydestä, hänen luotettavuudestaan sopimuksen kunnioittajana. Samuel sanoi: ”Herra ei hylkää kansaansa.” ”Hän on tehnyt kanssamme iankaikkisen liiton, kaikin puolin taatun ja vakaan.” Ja niin kiiri kautta Palestiinan kutsu palata taas korkeimman Jahven palvontaan. Alituiseen tämä tarmokas opettaja julisti: ”Sinä olet suuri, oi Herra Jumala, sillä ei ole sinun vertaistasi, eikä muuta jumalaa ole kuin sinä.”
97:1.6 (1063.3) Heprealaiset olivat tähän saakka nähneet Jahven suosion vain aineellisen menestyksen valossa. Israelille se oli suuri järkytys, ja Samuelille se oli vähällä maksaa hänen henkensä, kun hän rohkeni julistaa: ”Herra köyhdyttää ja rikastuttaa; hän alentaa ja hän ylentää. Hän tomusta nostaa halvat, hän loasta korottaa köyhät, pannakseen heidät ruhtinasten rinnalle ja antaakseen heidän periä kunniasijat.” Sitten Mooseksen aikojen ei tällaisia vähäosaisten ja vähemmän onnekkaiden kannalta lohdullisia lupauksia ollut julistettu, ja tuhansissa toivonsa menettäneissä syttyi toive, että he sittenkin voisivat parantaa hengellistä asemaansa.
97:1.7 (1063.4) Mutta Samuel ei edennyt paljon heimojumalakäsitystä pitemmälle. Hän julisti Jahvea, joka teki kaikki ihmiset, mutta jonka ajatuksissa olivat pääasiassa heprealaiset, hänen valittu kansansa. Vaikka näin olikin, niin nyt jumalakäsitys Mooseksen päivien tapaan välitti taas kuvan Jumaluudesta, joka oli pyhä ja suoraselkäinen. ”Ei kukaan ole pyhä niin kuin Herra. Kuka olisi verrattavissa tähän pyhään Herraan Jumalaan?”
97:1.8 (1063.5) Vuosien vieriessä edistyi harmaantunut, vanha johtaja Jumalan ymmärtämisessä, sillä hän julisti: ”Herra on kaikkitietävä Jumala, ja teot hän punnitsee. Herra tuomitsee maan ääret, hän osoittaa armoa armeliaalle, ja oikeudenmukaiselle hänkin on oikeudenmukainen.” Tässä on nähtävissä jo ensimmäinen armon pilkahdus, vaikka se koskeekin vain niitä, jotka ovat armeliaita. Myöhemmin hän astui vielä askelen pidemmälle, kun hän vastoinkäymisen hetkellä kehotti kansaansa: ”Langetkaamme nyt Herran käsiin, sillä hänen laupeutensa on suuri.” ”Mikään ei estä Herraa pelastamasta monia tai vain muutaman.”
97:1.9 (1063.6) Ja tämä asteittain tapahtunut kehitys Jahven luonteen käsittämisessä jatkui, kun Samuelin jälkeen tulleet saarnaajat pitivät siitä huolen. He pyrkivät esittämään Jahven sopimuksensa pitävänä Jumalana, mutta he eivät aivan kyenneet pitämään yllä Samuelin asettamaa vauhtia. He eivät onnistuneet kehittelemään ajatusta Jumalan laupeudesta eteenpäin siitä, miten Samuel sen oli vanhoina päivinään mielessään nähnyt. Ajauduttiin tasaista vauhtia taaksepäin, kohti muiden jumalten tunnustamista, vaikka Jahven edelleen väitettiinkin olevan kaikkien yläpuolella. ”Sinun on valtakunta, oi Herra, ja sinä olet korotettu kaiken pääksi.”
97:1.10 (1064.1) Tässä käsitellyn aikakauden avainsana oli jumalallinen valta. Tämän ajan profeetat saarnasivat uskontoa, jonka tarkoituksena oli pitää huolta heprealaisten valtaistuimella istuvasta kuninkaasta. ”Sinun, oi Herra, on suuruus ja voima ja kunnia ja voitto ja majesteettisuus. Sinun hallussasi on valta ja mahti, ja sinun vallassasi on tehdä kuka tahansa suureksi ja väkeväksi.” Ja tällainen oli jumalakäsityksen tila Samuelin ja hänen lähimpien seuraajiensa aikana.
97:2.1 (1064.2) Kymmenennellä vuosisadalla ennen Kristusta heprealainen kansakunta jakautui kahdeksi kuningaskunnaksi. Kummankin poliittisen jakautuman piirissä useat totuudenopettajat koettivat pysäyttää taantumuksellisena hyökyaaltona vyöryneen hengellisen rappion, joka oli päässyt valloilleen ja joka valtakunnan jakautumiseen päättyneen sodan jälkeen jatkui tuhoisana. Mutta nämä ponnistukset heprealaisen uskonnon edistämiseksi eivät kohdanneet menestystä, ennen kuin Elia, tuo määrätietoinen ja peloton oikeamielisyyden soturi, aloitti opetuksensa. Elia saattoi pohjoisessa kuningaskunnassa taas voimaan sellaisen jumalakäsityksen, joka oli verrattavissa Samuelin aikana vallinneeseen. Elialla ei juurikaan ollut tilaisuutta tuoda julki edistynyttä jumalakäsitystä, sillä niin kuin Samuel oli tehnyt häntä ennen, niin kulki Eliakin ahkerana kaatamassa Baalin alttareita ja hävittämässä väärien jumalten kuvia. Hän toteutti uudistuksiaan epäjumalia palvovan kuninkaan vastustusta uhmaten. Hänen tehtävänsä oli jopa jättiläismäisempi ja vaikeampi kuin se, jonka edessä Samuel oli ollut.
97:2.2 (1064.3) Kun Elia kutsuttiin pois, hänen uskollinen työtoverinsa Elisa jatkoi hänen työtään, ja vähän tunnetun Mikaian verrattomalla tuella hän piti yllä totuuden valoa Palestiinassa.
97:2.3 (1064.4) Mutta nämä eivät olleet aikoja, jolloin jumaluuskäsitys olisi edistynyt. Vielä eivät heprealaiset olleet kohonneet edes Mooseksen esittämän ihanteen tasolle. Elian ja Elisan aikakauden päättyessä paremmat yhteiskuntaluokat olivat palaamassa korkeimman Jahven palvontaan, ja tämän jakson kuluessa käsitys Universaalisesta Luojasta saatettiin taas suunnilleen siihen vaiheeseen, johon Samuel oli sen jättänyt.
97:3.1 (1064.5) Pitkälliseksi venyneessä kiistassa Jahveen uskovien ja Baalin kannattajien välillä oli kysymys pikemminkin ideologioiden sosiaalis-taloudellisesta yhteentörmäyksestä kuin uskonnollisten vakaumusten eroavuudesta.
97:3.2 (1064.6) Palestiinan asukkaat erosivat toisistaan siinä, miten he suhtautuivat yksityiseen maanomistukseen. Eteläiset eli vaeltelevat arabialaisheimot (jahvelaiset) pitivät maata luovuttamattomana – Jumaluuden kullekin sukukunnalle antamana lahjana. Heidän mielestään maata ei voinut myydä eikä kiinnittää. ”Jahve puhui ja sanoi: ’Älköön maata myytäkö, sillä maa on minun.’”
97:3.3 (1064.7) Pohjoiset ja paremmin paikoilleen asettuneet kanaanilaiset (baalilaiset) ostivat, myivät ja kiinnittivät tiluksiaan vapaasti. Sana ”Baal” merkitsee ”omistaja”. Baal-kultti perustui kahteen pääopinkappaleeseen: Ensiksikin omaisuutta koskevien vaihtotoimien, sopimusten ja välipuheiden – maan osto- ja myyntioikeuden – laillistamiseen. Toiseksi oletettiin, että Baal lähettää sateen – hän on maaperän hedelmällisyyden jumala. Hyvät sadot olivat riippuvaisia Baalin suosiollisuudesta. Tämän kultin pääasiallinen huomion kohde oli maa, sen omistaminen ja sen hedelmällisyys.
97:3.4 (1065.1) Baalilaiset omistivat yleisesti taloja, tiluksia ja orjia. He olivat ylimystön muodostava maanomistajaluokka, joka asui kaupungeissa. Kullakin Baalilla oli oma pyhä paikkansa, papistonsa ja ”pyhät naisensa” eli rituaaliprostituoidut.
97:3.5 (1065.2) Tästä maahan suhtautumisessa vallinneesta peruserimielisyydestä nimenomaan sukeutuivat kanaanilaisten ja heprealaisten väliset sosiaalisten, taloudellisten, moraalisten ja uskonnollisten asenteiden katkerat vastakohtaisuudet. Tämä sosiaalis-taloudellinen kiista muuttui selvästi uskonnolliseksi kysymykseksi vasta Elian aikoina. Tämän tarmokkaan profeetan ajoista alkaen kiistaa selvitettiin tiukemmin uskonnollisia suuntaviivoja noudatellen – Jahve vastaan Baal –, ja se päättyi Jahven voittoon ja myöhempään suuntautumiseen kohti yksijumalaisuutta.
97:3.6 (1065.3) Elia siirsi Jahve–Baal-kiistan maakysymyksen piiristä heprealaisten ja kanaanilaisten ideologioiden uskonnollisiin näkökohtiin. Kun Ahab murhasi Naabotit osana salajuonta, jolla hän saisi haltuunsa näiden tilukset, Elia teki muinaisista kirjoittamattomista maalaeista moraalisen kiistakysymyksen ja aloitti voimakkaan kampanjansa baalilaisia vastaan. Kysymys oli myös maalaisväestön taistelusta kaupunkien harjoittamaa herruutta vastaan. Pääasiassa juuri Elian vaikutuksesta Jahvesta tuli Elohim. Profeetta aloitti uransa maareformin puolestapuhujana ja päätti sen Jumaluuden ylevöittäjänä. Baaleja oli monia, Jahve oli yksi – monoteismi voitti polyteismin.
97:4.1 (1065.4) Aamos, joka ilmestyi eteläisiltä kukkuloilta tuomitsemaan pohjoisten heimojen rikollisuuden, juoppouden, moraalittomuuden ja näiden heimojen harjoittaman sorron, otti tärkeän askelen tiellä, joka johti heimojumalan – jumalan, jota oli varsin kauan palvottu uhrein ja seremonioin, aikaisempien heprealaisten Jahven – muuttumiseen Jumalaksi, joka rankaisi rikollisuuden ja moraalittomuuden myös oman kansansa keskuudessa. Sitten Mooseksen aikojen ei näin raikuvia totuuksia Palestiinassa ollutkaan julistettu.
97:4.2 (1065.5) Aamos ei ollut pelkästään ennallistaja tai uudistaja, vaan hän oli myös uusien jumaluuskäsitysten löytäjä. Hän julisti Jumalasta paljon sellaista, mitä hänen edeltäjänsäkin olivat julistaneet, ja hän hyökkäsi rohkeasti sellaiseen Jumalalliseen Olentoon uskomista vastaan, joka sietäisi syntiä niin kutsutun valitun kansansa keskuudessa. Ensimmäistä kertaa sitten Melkisedekin päivien saivat ihmiskorvat kuulla, kuinka kansallisessa oikeudenkäytössä ja moraalisuudessa esiintyvä kaksinaamaisuus tuomittiin. Omin korvin kuulivat heprealaiset ensi kerran historiansa aikana, ettei heidän oma Jumalansa Jahve enää sietäisi rikollisuutta eikä syntiä heidän elämässään yhtään sen enempää kuin minkään muunkaan kansan keskuudessa. Aamos näki mielessään Samuelin ja Elian ankaran ja oikeudenmukaisen Jumalan, mutta hän näki myös Jumalan, jonka suhtautuminen heprealaisiin ei millään tavoin poikennut hänen suhtautumisestaan jokaiseen muuhun kansakuntaan, kun kysymyksessä oli väärintekemisen rankaiseminen. Tämä oli suora hyökkäys omahyväistä ”valittu kansa” -opinkappaletta vastaan, ja monet noiden aikojen heprealaiset loukkaantuivat siitä katkerasti.
97:4.3 (1065.6) Aamos sanoi: ”Etsikää häntä, joka on tehnyt vuoret ja luonut tuulen, häntä, joka on tehnyt Seulaset ja Orionin ja muuttaa kuoleman varjon aamuksi ja pimentää päivän yöksi.” Ja tuomitessaan puoliuskonnolliset, silmää palvelevat ja joskus moraalittomat lähimmäisensä hän yritti luoda kuvan muuttumattoman Jahven heltymättömästä oikeudenmukaisuudesta, kun hän sanoi pahantekijöistä: ”Vaikka he helvettiin kaivautuisivat, sieltäkin minä tempaan heidät; vaikka he taivaaseen nousisivat, sieltäkin minä syöksen heidät alas.” ”Ja vaikka he vankeuteen vaeltaisivat vihollistensa edessä, sielläkin minä käsken oikeuden miekan heidät tappamaan.” Aamos hätkähdytti kuulijoitaan vieläkin pahemmin, kun hän heitä moittivasti ja syyttävästi sormella osoittaen julisti Jahven nimissä: ”Totisesti, minä en ikinä unhota yhtäkään teidän tekoanne.” ”Ja minä seulon Israelin huonetta kaikkien kansain seassa, niin kuin vehnä seulalla seulotaan.”
97:4.4 (1066.1) Aamos julisti Jahven ”kaikkien kansakuntien Jumalaksi”, ja varoitti israelilaisia siitä, ettei rituaali saa korvata vanhurskautta. Ja ennen kuin tämä rohkea opettaja kivitettiin kuoliaaksi, hän oli levittänyt riittävästi totuuden hapatetta, jotta se pelastaisi opetuksen korkeimmasta Jahvesta; hän oli varmistanut Melkisedekin ilmoituksen edelleenkehittymisen.
97:4.5 (1066.2) Hoosea seurasi Aamosta ja tämän oppia universaalisesta oikeuden Jumalasta ja herätti eloon Mooseksen käsityksen rakkauden jumalasta. Hoosea saarnasi anteeksisaamista, joka seuraisi katumuksesta, ei uhraamisesta. Hän julisti laupeuden ja jumalallisen armon evankeliumia sanoen: ”Minä kihlaan sinut itselleni ikiajoiksi; kihlaan sinut itselleni vanhurskaudella ja tuomiolla, armolla ja laupeudella. Kihlaan sinut itselleni myös uskollisuudella.” ”Omasta halustani minä heitä rakastan, sillä minun vihani on väistynyt heistä.”
97:4.6 (1066.3) Hoosea jatkoi uskollisesti Aamoksen moraalisia varoituksia ja sanoi Jumalasta: ”Haluni mukaan minä olen heitä kurittava.” Mutta israelilaiset pitivät jo petokseen verrattavana sydämettömyytenä sitä, että hän sanoi: ”Minä sanon niille, jotka eivät ole minun kansani: ’Te olette minun kansani’; ja he sanovat: ’Sinä olet meidän Jumalamme.’” Hän saarnasi edelleen katumuksesta ja anteeksisaamisesta ja sanoi: ”Minä parannan heidän luopumuksensa, omasta halustani minä heitä rakastan, sillä minun vihani on väistynyt heistä.” Hoosea julisti aina toivoa ja anteeksisaamista. Hänen sanomansa ydinsisältönä oli aina: ”Minä armahdan kansaani. Heidän ei pidä muuta Jumalaa tunteman kuin minut, sillä paitsi minua ei muuta pelastajaa ole.”
97:4.7 (1066.4) Aamos herätti heprealaisten kansallisen omantunnon tajuamaan, ettei Jahve suvaitsisi rikollisuutta eikä syntiä heidän keskuudessaan, siksi että he olettivat olevansa valittu kansa, kun Hoosea sen sijaan soitti alkutahdit niistä jumalallisen armahtavaisuuden ja laupeuden armeliaista sävelistä, joita Jesaja ja hänen työtoverinsa myöhemmin niin ihanasti lauloivat.
97:5.1 (1066.5) Elettiin aikoja, jolloin toiset julistivat uhkauksia henkilökohtaisten syntien ja kansallisen rikollisuuden rankaisemisesta pohjoisten sukukuntien keskuudessa, kun toiset sen sijaan ennustivat suurta onnettomuutta rankaisuksi eteläisen kuningaskunnan rikkomuksista. Juuri tämän heprealaiskansojen omantunnon ja tietoisuuden heräämisen synnyttämässä tilanteessa ilmestyi ensimmäinen Jesaja.
97:5.2 (1066.6) Jesaja saarnasi lakkaamatta Jumalan iankaikkisuutta, hänen loputonta viisauttaan, hänen luotettavuutensa järkkymätöntä täydellisyyttä. Hän toi esille Israelin Jumalan, joka sanoi: ”Minä panen oikeuden mittanuoraksi ja vanhurskauden vaa’aksi.” ”Herra antaa sinulle levon murheestasi ja pelostasi ja siitä kovasta orjuudesta, johon ihminen on pantu palvelemaan.” ”Ja sinun korvasi kuulevat takaasi tämän sanan: ’Tässä on tie, sitä käykää.’” ”Katso, Jumala on minun pelastukseni; minä olen turvassa enkä pelkää, sillä Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni.” ”’Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme’, sanoo Herra, ’vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.’”
97:5.3 (1066.7) Puhuessaan pelon kouraisemille ja sielussaan isoaville heprealaisille tämä profeetta sanoi: ”Nouse, ole kirkas, sillä sinun valkeutesi on tullut, ja Herran kunnia on koittanut sinun yllesi.” ”Herran henki on minun päälläni, sillä hän on minut voidellut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta.” ”Minä iloitsen suuresti Herrasta, minun sieluni riemuitsee minun Jumalastani, sillä hän on pukenut ylleni pelastuksen vaatteet ja verhonnut minut vanhurskauden viittaansa.” ”Kaikissa heidän ahdistuksissansa oli hänelläkin ahdistus, ja hänen kasvojensa enkeli vapahti heidät. Rakkaudessaan ja sääliväisyydessään hän lunasti heidät.”
97:5.4 (1067.1) Tämän Jesajan jälkeen tulivat Miika ja Obadja, jotka vahvistivat ja entisestäänkin kaunistivat hänen sielua ravitsevaa evankeliumiaan. Ja nämä kaksi urhoollista sanansaattajaa tuomitsivat rohkeasti pappien komennossa olevan heprealaisten rituaalin ja kävivät pelotta koko uhrijärjestelmän kimppuun.
97:5.5 (1067.2) Miika tuomitsi ”päämiehet, jotka jakavat oikeutta lahjuksia vastaan, ja papit, jotka opettavat maksusta, ja profeetat, jotka ennustelevat rahasta.” Hän opetti, että kerran vielä tulisi päivä, jolloin vapaudutaan taikauskosta ja pappismetkuista, sanoen: ”Mutta he istuvat kukin oman viinipuunsa alla kenenkään peljättämättä, sillä kaikki ihmiset elävät, kukin sen ymmärryksensä mukaan, joka hänellä on Jumalasta.”
97:5.6 (1067.3) Miikan sanoman pääsisältönä oli aina: ”Käynkö Jumalan eteen tuoden polttouhreja? Ovatko Herralle mieleen tuhannet oinaat vai kymmenettuhannet öljyvirrat? Annanko esikoiseni rikoksestani, ruumiini hedelmän sieluni syntiuhriksi? Hän on ilmoittanut minulle, oi ihminen, mikä hyvä on; ja mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi kanssa?” Ja silloin elettiin suurta aikakautta; kysymyksessä olivat todellakin hämmentävät ajat, kun kuolevainen ihminen yli kaksi ja puoli vuosituhatta sitten sai kuulla tällaisia vapahtavia sanomia, joihin jotkut myös uskoivat. Ja ellei olisi ollut pappien itsepintaista vastarintaa, nämä opettajat olisivat kumonneet heprealaisen palvontarituaalin koko vertatihkuvan seremoniakaavan.
97:6.1 (1067.4) Vaikka useat opettajat jatkoivatkin Jesajan evankeliumin selvittelyä, Jeremian tehtäväksi kuitenkin jäi ottaa seuraava rohkea askel Jahven, heprealaisten Jumalan, kansainvälistämisessä.
97:6.2 (1067.5) Mitään pelkäämättä Jeremia julisti, ettei Jahve ollut heprealaisten puolella heidän sotilaallisissa yhteenotoissaan muiden kansojen kanssa. Hän väitti Jahven olevan koko maailman, kaikkien kansakuntien ja kaikkien kansanheimojen Jumala. Se, mikä nostatti Israelin Jumalan kansainvälistymiseen johtaneen hyökyaallon huippuunsa, oli juuri Jeremian opetus. Lopullisena ja ikuisena totuutena tämä pelkäämätön saarnaaja julisti, että Jahve oli kaikkien kansakuntien Jumala, että ei ollut olemassa mitään Osirista egyptiläisiä varten, mitään Beliä babylonialaisia varten, Ashuria assyrialaisia varten tai Dagonia filistealaisia varten. Ja näin heprealaisten uskonnolla oli oma osuutensa siihen monoteismin renessanssiin, joka vaikutti kaikkialla maailmassa suunnilleen nyt puheena olevana aikana ja vähän sen jälkeen. Jahve-käsitys oli vihdoin noussut planetaarisen ja jopa kosmisen arvoaseman omaavan Jumaluuden tasolle. Mutta Jahven mieltäminen joksikin, joka ei olisi osa heprealaista kansakuntaa, oli monille Jeremian työtovereille vaikeaa.
97:6.3 (1067.6) Jeremia saarnasi myös Jesajan kuvailemasta oikeudenmukaisesta ja rakastavasta Jumalasta, sillä hän julisti: ”Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut; sen tähden minä olen vetänyt sinua puoleeni laupeudella.” ”Sillä hän ei halua saattaa ihmisen lapsia vaivaan.”
97:6.4 (1067.7) Tämä peloton profeetta sanoi: ”Vanhurskas on meidän Herramme, suuri neuvossa ja väkevä teossa. Avoimin silmin hän tarkkailee kaikkia ihmislasten teitä antaakseen itse kullekin hänen vaelluksensa ja hänen töittensä hedelmän mukaan.” Mutta kun hän Jerusalemin piirityksen aikana sanoi: ”Ja nyt minä olen antanut kaikki nämä maat Nebukadnessarin, Baabelin kuninkaan, palvelijani, käsiin”, sitä pidettiin pyhäinhäväistykseen verrattavana petoksena. Ja kun Jeremia antoi sellaisen neuvon, että kaupungin pitäisi antautua, papit ja kansanjohtajat heittivät hänet synkän vankityrmän saastaiseen kuiluun.
97:7.1 (1068.1) Heprealaiskansakunnan tuhoutuminen ja vankeus Mesopotamiassa olisi heidän teologiansa avartumisen kannalta osoittautunut hyvinkin hyödylliseksi, ellei heidän papistonsa olisi ryhtynyt päättäväiseen toimintaan sitä vastaan. Heidän kansakuntansa oli kukistunut Babylonin sotajoukkojen edessä, ja heidän kansallismielisyyteen perustuva Jahvensa oli kärsinyt hengellisten johtajien esittämistä kansainvälisyyttä korostavista saarnoista. Se nimenomaan, että juutalaiset papit tunsivat mielipahaa kansallisen jumalansa menettämisestä, pani heidät tuottamaan mahdottomat määrät keksittyjä tarinoita ja tavan takaa toistuvia ihmeen kaltaisia heprealaisen historian tapahtumia, kun he pyrkivät palauttamaan juutalaisille valitun kansan aseman myös sen uuden ja avartuneen jumalakäsityksen puitteissa, jonka mukaan tämä kansainvälistynyt Jumala olisi kaikkien kansojen Jumala.
97:7.2 (1068.2) Vankeuden aikana babylonialaiset traditiot ja legendat vaikuttivat juutalaisiin suuresti, jos kohta onkin huomattava, että he poikkeuksetta kohensivat omaksumiensa kaldealaisten kertomusten moraalista sävyä ja hengellistä merkitystä. Toisaalta he säännöllisesti myös vääristelivät näitä legendoja niin, että niistä heijastui kunniaa ja loistoa Israelin kansan esivanhempien ja sen historian ylle.
97:7.3 (1068.3) Näillä heprealaisilla papeilla ja kirjureilla oli mielessään vain yksi ajatus, ja se oli juutalaisen kansakunnan arvon palauttaminen, heprealaisten traditioiden nostaminen kunniaan ja heidän rotunsa historian korottaminen jalustalle. Jos joku tuntee mielipahaa siitä, että nämä papit ovat sitoneet niin suuren osan läntistä maailmaa näihin erheellisiin aatoksiinsa, olisi muistettava, etteivät he tehneet sitä tarkoituksellisesti. Eivät he väittäneet kirjoittavansa henkeytyksen vallassa, eivät he väittäneet kirjoittavansa pyhää kirjaa. He olivat valmistelemassa vain oppikirjaa, jonka tarkoituksena oli pitää yllä heidän vankitovereidensa hupenevaa rohkeutta. Se, mitä he täsmälleen sanottuna tavoittelivat, oli heidän maanmiestensä kansallishengen ja taistelumielen kohottaminen. Myöhempien aikojen ihmisten asiana sitten oli näiden ja muiden kirjoitusten kokoaminen opaskirjaksi, jonka otaksutaan sisältävän erehtymättömiä opetuksia.
97:7.4 (1068.4) Vankeuden jälkeen juutalaispapisto käytti näitä kirjoituksia vapaasti hyväkseen, mutta heidän vaikutustaan vankitovereihin haittasi suuresti erään nuoren ja lannistumattoman profeetan, nimittäin toisen Jesajan, esiintyminen. Tämä oli täysin kääntynyt vanhemman Jesajan oppiin oikeuden, rakkauden, vanhurskauden ja armon Jumalasta. Jeremian lailla hänkin uskoi, että Jahvesta oli tullut kaikkien kansakuntien Jumala. Hän saarnasi näitä teorioita Jumalan luonteesta niin vastustamattoman tehokkaasti, että hän sai käännynnäisiä yhtä paljon juutalaisten kuin näitä vankeinaan pitävienkin keskuudesta. Ja tämä nuori saarnamies teki opetuksistaan kirjallisia muistiinpanoja, jotka vihamieliset ja leppymättömät papit yrittivät erottaa kaikesta yhteydestään häneen, vaikka toisaalta sula kunnioitus niiden kauneutta ja ylevyyttä kohtaan johtikin siihen, että ne liitettiin aikaisemman Jesajan kirjoitusten joukkoon. Ja siksi tämän toisen Jesajan kirjoitukset ovat löydettävissä samannimisestä kirjasta, jossa ne muodostavat jakson luvusta neljäkymmentä luvun viisikymmentäviisi loppuun.
97:7.5 (1068.5) Yksikään profeetta tai uskonnollinen opettaja, joka esiintyi Makiventan ja Jeesuksen ajan välillä, ei yltänyt siihen korkeaan jumalakäsitykseen, jota toinen Jesaja julisti näiden vankeudessa vietettyjen päivien aikana. Jumala, jota tämä hengellinen johtaja julisti, ei ollut mikään pieni, ihmishahmoinen ja ihmistekoinen Jumala. ”Katso, merensaaret hän nostaa kuin hiekkajyvän.” ”Ja niin paljon korkeampi kuin taivaat ovat maata, niin ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni korkeammat teidän ajatuksianne.”
97:7.6 (1069.1) Vihdoinkin Makiventa Melkisedek näki ihmisopettajien julistavan kuolevaiselle ihmiselle todellisesta Jumalasta. Ensimmäisen Jesajan tavoin tämäkin johtaja saarnasi Jumalasta, joka oli universaalinen luoja ja ylläpitäjä. ”Minä olen valmistanut maan ja asettanut ihmisen sen päälle. En minä sitä autioksi luonut; asuttavaksi minä sen valmistin.” ”Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa.” Puhuessaan Herran, Israelin Jumalan, nimessä tämä uusi profeetta sanoi: ”Taivaat voivat kadota ja maa tulla vanhaksi, mutta minun vanhurskauteni pysyy iankaikkisesti ja minun pelastukseni sukupolvesta sukupolveen.” ”Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; äläkä kauhistu, sillä minä olen sinun Jumalasi.” ”Paitsi minua ei ole yhtään jumalaa – ei ole vanhurskasta Jumalaa ja Pelastajaa.”
97:7.7 (1069.2) Ja juutalaisia vankeja lohdutti, niin kuin on siitä lähtien lohduttanut tuhansia ja taas tuhansia, kuulla sellaisia sanoja kuin ”Näin sanoo Herra: ’Minä olen sinut luonut, minä olen sinut lunastanut, minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.’” ”Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, koska sinä olet minun silmissäni kallis.” ”Unhottaako vaimo rintalapsensa, niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka hän unhottaisikin, minä en kuitenkaan unhota lapsiani, katso kätteni hipiään olen heidät piirtänyt; minä olen kätkenyt heidät kätteni varjoon.” ”Syntinen hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja palatkoon Jumalan tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.”
97:7.8 (1069.3) Kuunnelkaa toistamiseen, mitä sanoo evankeliumi, jossa tulee julki uusi ilmoitus Saalemin Jumalasta: ”Niin kuin paimen hän kaitsee laumaansa; hän kokoaa karitsat käsivarrellensa ja kantaa niitä sylissään. Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin. Ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman; he kohottavat siipensä kuin kotkat; he juoksevat eivätkä näänny; he vaeltavat eivätkä väsy.”
97:7.9 (1069.4) Tämän Jesajan johdolla suoritettiin laajalle ulottunutta sananlevitystyötä, jolla tehtiin tunnetuksi avartuvaa käsitystä korkeimmasta Jahvesta. Hän kilpaili kaunopuheisuudessa Mooseksen kanssa kuvaillessaan Herran, Israelin Jumalan, Universaaliseksi Luojaksi. Hänen esityksensä Universaalisen Isän loputtomista ominaisuuksista oli runollinen. Kauniimmin ei taivaallista Isää ole koskaan julki tuotu. Psalmien ohella Jesajan kirjoitukset kuuluvat ylevimpiin ja totuudenmukaisimpiin hengellisen jumalakäsityksen esityksiin, jotka koskaan ovat hivelleet kuolevaisen ihmisen korvia ennen Mikaelin Urantialle-saapumista. Kuunnelkaa tätäkin hänen käsitystään Jumaluudesta: ”Minä olen se korkea ja mahtava, joka asuu ikuisuudessa.” ”Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa.” ”Ja Herran käsi ei ole liian lyhyt auttamaan eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan.” Tämän hyväntahtoisen, mutta käskevän, profeetan sinnikkäästi saarnaama totuus Jumalan muuttumattomuudesta, Jumalan uskollisuudesta, oli juutalaisten keskuudessa aivan uusi oppi. Hän julisti, että ”Jumala ei unohtaisi, ei hylkäisi.”
97:7.10 (1069.5) Tämä uskalias opettaja julisti, että ihmisen ja Jumalan välillä vallitsee hyvin läheinen suhde, sanoihan hän: ”Jokaisen, jota kutsutaan minun nimelläni, olen luonut omaksi kunniakseni, ja he tuovat julki minun ylistystäni. Minä, niin minä olen se, joka pyyhkii pois heidän rikkomuksensa itseni tähden ja joka ei heidän syntejänsä muista.”
97:7.11 (1069.6) Kuunnelkaa, miten tämä suuri heprealainen tekee lopun kansallisen Jumalan käsitteestä, kun hän haltioituneena julistaa Universaalisen Isän jumalallisuutta, Isän, josta hän sanoo: ”Taivaat ovat minun valtaistuimeni ja maa on minun jalkojeni astinlauta.” Ja Jesajan Jumala oli silti yhtä pyhä, majesteettinen, oikeudenmukainen ja tutkimaton. Erämaan beduiinien käsitys vihaisesta, kostonhimoisesta ja kiivaasta Jahvesta on jo melkein kadonnut. Kuolevaisen ihmisen mieleen on ilmaantunut uusi korkeimman ja universaalisen Jahven käsitys, joka ei enää koskaan ole katoava ihmisen näköpiiristä. Jumalan oikeudenmukaisuuden tajuaminen on alkanut hävittää alkukantaista magiaa ja biologista pelkoa. Viimeinkin ihminen tutustutetaan universumiin, jossa vallitsevat laki ja järjestys, ja universaaliseen Jumalaan, jolla on luotettavia ja lopullisia ominaisuuksia.
97:7.12 (1070.1) Eikä tämä ylivertaisen Jumalan saarnamies milloinkaan lakannut julistamasta tätä rakkauden Jumalaa. ”Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, ja myös hänen tykönänsä, jolla on katuva ja nöyrä henki.” Ja vielä muitakin lohdutuksen sanoja puhui tämä suuri opettaja aikalaisilleen: ”Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi. Sinä olet oleva niin kuin runsaasti kasteltu puutarha, niin kuin lähde, josta vesi ei ehdy. Ja jos viholliset tulevat kuin tulva, Herran henki on nostava puolustusmuurin heitä vastaan.” Ja taas kerran säteilivät pelkoa hälventävä Melkisedekin evankeliumi ja luottamusta kylvävä Saalemin uskonto siunausta ihmiskunnalle.
97:7.13 (1070.2) Kaukokatseinen ja rohkea Jesaja työnsi kansallismielisen Jahven tehokkaasti varjoon sillä ylevällä kuvallaan, jonka hän hahmotteli korkeimman Jahven, rakkauden Jumalan, universumin hallitsijan ja koko ihmiskunnan rakastavan Isän majesteettisuudesta ja universaalisesta kaikkivaltiudesta. Aina noista muistettavista ajoista lähtien on läntisten maiden korkeimpaan jumalakäsitteeseen sisällytetty universaalinen oikeudenmukaisuus, jumalallinen armo ja iankaikkinen vanhurskaus. Suurenmoisin sanamuodoin ja verrattoman hienostuneesti tämä suuri opettaja esitti kaikkivoivan Luojan kaikkia rakastavana Isänä.
97:7.14 (1070.3) Tämä vankeuden ajan profeetta saarnasi omalle kansalleen ja monien muiden kansakuntien edustajille, kun nämä kuuntelivat häntä joen rannalla Babylonissa. Ja tämä toinen Jesaja teki parhaansa vastustaakseen niitä monia vääriä ja rodullisessa mielessä itsekeskeisiä käsityksiä, joita oli vallalla luvatun Messiaan tehtävästä. Mutta näiden ponnistusten osalta hänen menestyksensä ei ollut täysimääräistä. Elleivät papit olisi omistautuneet väärin käsitetyn kansallistunteen kehittämistehtävälle, olisivat molempien Jesajain opetukset valmistaneet tietä luvatun Messiaan tunnustamiselle ja vastaanottamiselle.
97:8.1 (1070.4) Tapa suhtautua heprealaisten kokemuksista kertoviin kirjoituksiin ikään kuin ne olisivat pyhää historiaa ja muun maailman tapahtumiin ikään kuin ne olisivat epäpyhää historiaa on suurelta osalta syynä siihen sekaannukseen, joka historian tulkitsemisen osalta ihmismielessä vallitsee. Ja tämä epäkohta johtuu siitä, ettei ole olemassa mitään juutalaisten maallista historiankirjoitusta. Kun Babyloniassa vietetyn maanpakolaisuuden aikaiset papit olivat laatineet uuden esityksensä Jumalan väitetysti yliluonnollisesta käyttäytymisestä heprealaisia kohtaan eli Vanhassa testamentissa esitetyn Israelin pyhän historian, sen jälkeen he hävittivät huolellisesti ja viimeistä myöten kaikki olemassa olleet muistiinmerkinnät heprealaisten kokemista vaiheista, eli sellaiset kirjat kuin ”Israelin kuningasten teot” ja ”Juudan kuningasten teot”, samoin kuin monet muut enemmän tai vähemmän täsmälliset heprealaisten historian kirjaukset.
97:8.2 (1070.5) Ymmärtääksemme, kuinka maallisen historian musertava paine ja väistämätön pakkovalta pitivät vangittuja ja muukalaisten hallitsemia juutalaisia sellaisessa hirmuvaltiaan otteessa, että he koettivat kirjoittaa historiansa kokonaan uudelleen ja valaa sen uuteen muottiin, meidän olisi luotava lyhyt katsaus heidän hämmentävään kansalliseen kokemukseensa. On muistettava, että juutalaiset eivät kehittäneet mielekästä ei-teologista maailmankatsomusta. He painiskelivat alkuperäisen ja egyptiläisen käsityksen kanssa, jonka mukaan Jumala palkitsi vanhurskauden ja rankaisi kauhealla tavalla synnin. Jobin draama oli jossain mielessä vastalause tälle erheelliselle filosofialle. Saarnaajan kirjan peittelemätön pessimismi oli maallisesta viisaudesta lähtevä reaktio näihin ylen määrin optimistisiin kaitselmususkomuksiin.
97:8.3 (1071.1) Mutta viisisataa vuotta muukalaishallitsijoiden herruutta oli liikaa jopa kärsivällisille ja pitkämielisille juutalaisille. Alkoi kuulua profeettojen ja pappien valituksia: ”Kuinka kauan, oi Herra, kuinka kauan?” Kun juutalainen vilpittömin sydämin tutki kirjoituksia, hänen hämmennyksensä oli sitäkin suurempi. Muinainen näkijä lupasi, että Jumala suojelisi ”valittua kansaansa” ja vapauttaisi sen. Aamos oli uhannut, että Jumala hylkäisi Israelin, elleivät he saattaisi taas voimaan kansallisen vanhurskauden normejaan. Viidennen Mooseksen kirjan kirjoittaja oli tuonut esille sen suuren valintatilanteen, jossa oltiin: valinnan hyvän ja pahan, siunauksen ja kirouksen välillä. Ensimmäinen Jesaja oli saarnannut siunauksellisesta pelastajakuninkaasta. Jeremia oli julistanut sisäisen vanhurskauden aikakautta – sydämen kivitauluihin kirjoitettua liittoa. Toinen Jesaja puhui pelastuksesta uhrin ja lunastuksen kautta. Hesekiel julisti vapautusta antaumuksellisen palvelun avulla ja Esra lupasi menestystä niille, jotka noudattaisivat lakia. Mutta kaikesta tästä huolimatta he yhäkin riutuivat orjuudessa, ja vapahdus siirtyi aina vain tuonnemmaksi. Silloin Daniel toi esiin draaman lähestyvästä ”kriisistä” – suuren kuvapatsaan murskaksi lyömisestä ja välittömästi tapahtuvasta vanhurskauden ikiaikaisen hallitusvallan, Messiaan valtakunnan, perustamisesta.
97:8.4 (1071.2) Ja kaikki tämä perusteeton toivo sai koko rodun pettymään ja turhautumaan siinä määrin, että juutalaisten johtajat olivat niin hämmennyksissä, että he eivät tunnistaneet eivätkä hyväksyneet Paratiisin jumalallisen Pojan tehtävää ja toimintaa, kun tämä kohta saapui heidän luokseen kuolevaisen lihallisessa hahmossa eli Ihmisen Pojaksi ruumiillistuneena.
97:8.5 (1071.3) Kaikki nykyiset uskonnot ovat pahasti hakoteillä, kun ne koettavat esittää yliluonnollisen tulkinnan tietyistä ihmiskunnan historian aikakausista. Jos toki onkin totta, että Jumala on työntänyt kaitselmuksellista asioihin puuttumista merkitsevän Isän kätensä ihmiskunnan asioiden tapahtumavirtaan, on silti virhe pitää teologisia dogmeja ja uskonnollista taikauskoa sellaisena yliluonnollisena kerrostumana, joka ilmaantuu tähän ihmiskunnan historian virtaan ihmetekojen vaikutuksesta. Se, että ”Kaikkein Korkeimmat hallitsevat ihmisten valtakunnissa”, ei muuta maallista historiaa niin kutsutuksi pyhäksi historiaksi.
97:8.6 (1071.4) Uuden testamentin laatijat ja myöhemmät kristilliset kirjoittajat pahensivat heprealaisen historiankirjoituksen vääristymistä vielä lisää sillä, että he hyvää tarkoittaen koettivat transsendentalisoida juutalaisten profeetat. Näin sekä juutalaiset että kristityt kirjoittajat ovat häikäilemättä ja tuhoisin seurauksin käyttäneet hyväkseen heprealaisten historiaa. Heprealaisten maallinen historia on läpikotaisin dogmatisoitu. Siitä on tehty pyhää historiankirjoitusta edustava sepitelmä, ja se kytkeytyy niin kutsuttujen kristittyjen kansakuntien moraalikäsityksiin ja uskonkappaleisiin niin kiinteästi, ettei tämä vyyhti enää ole selvitettävissä.
97:8.7 (1071.5) Suppea selostus heprealaisten historian kohokohdista valaisee sitä, miten menneisyyden tosiasiat muuntuivat juutalaisten pappien käsissä Babylonissa niin, että heidän kansansa arkipäiväinen, ei-uskonnollinen historia kääntyi sepitteelliseksi ja pyhäksi historiaksi.
97:9.1 (1071.6) Koskaan ei ole ollut kahtatoista israelilaisheimoa, vaan Palestiinaan asettui vain kolme tai neljä heimoa. Heprealainen kansakunta muotoutui niin kutsuttujen israelilaisten ja kanaanilaisten yhdistymisestä. ”Israelin lapset asuivat siis kanaanilaisten joukossa. Ja he ottivat näiden tyttäriä vaimoikseen ja antoivat omia tyttäriään kanaanilaisten pojille.” Heprealaiset eivät koskaan ajaneet kanaanilaisia pois Palestiinasta, vaikka pappien näistä asioista laatimat kertomukset silmääkään räpäyttämättä vakuuttavatkin heidän niin tehneen.
97:9.2 (1071.7) Tietoisuus israelilaisuudesta sai alkunsa Efraimin mäkiseudulla. Myöhempi juutalainen tietoisuus oli peräisin eteläisestä Juudan sukukunnasta. Juutalaiset (juudalaiset) yrittivät aina halventaa ja mustata pohjoisessa asuvien israelilaisten (efraimilaisten) mainetta.
97:9.3 (1072.1) Mahtaileva heprealainen historiankirjoitus alkaa siitä, kun Saul kokosi pohjoisten sukukuntien voimat vastustamaan ammonilaisten hyökkäystä heidän heimoveljiään, gileadilaisia, vastaan Jordanin itäpuolella. Vähän yli kolmetuhantisine armeijoineen hän löi vihollisen, ja nimenomaan tämä uroteko sai kukkulaheimot tekemään hänestä kuninkaan. Kun maanpakolaispapit kirjoittivat uudelleen tämän kertomuksen, he nostivat Saulin armeijan miesvahvuuden 330 000:ksi ja lisäsivät ”Juudan” taisteluun osallistuneiden heimojen luetteloon.
97:9.4 (1072.2) Heti ammonilaisten kukistamisen jälkeen Saulin joukot valitsivat hänet kansanäänestyksellä kuninkaaksi. Yhdelläkään papilla tai profeetalla ei ollut mitään tekemistä tämän asian kanssa. Mutta myöhemmin papit lisäsivät kertomukseen sellaisen maininnan, että profeetta Samuel jumalallisia määräyksiä noudattaen kruunasi Saulin kuninkaaksi. He tekivät näin siksi, että Daavidin juudalaiselle kuninkuudelle saataisiin ”jumalallinen sukutaulu”.
97:9.5 (1072.3) Kaikkein mittavimmat juutalaisten historian vääristelyt tehtiin Daavidin kohdalla. Sen jälkeen kun Saul oli voittanut ammonilaiset (minkä hän luki Jahven ansioksi), filistealaiset hätääntyivät ja ryhtyivät hyökkäilemään pohjoisten sukukuntien kimppuun. Daavid ja Saul eivät koskaan tulleet toimeen keskenään. Daavid liittyi kuusinesatoine miehineen filistealaiseen liittokuntaan ja marssi rannikkoa pohjoiseen, Esdraeloniin. Gathissa filistealaiset komensivat Daavidin poistumaan taistelukentältä, sillä he pelkäsivät, että tämä saattaisi mennä Saulin puolelle. Daavid vetäytyikin sotanäyttämöltä; filistealaiset hyökkäsivät ja nujersivat Saulin. He eivät olisi siihen kyenneet, jos Daavid olisi ollut uskollinen Israelille. Daavidin armeija oli monikielinen valikoima tyytymätöntä väkeä, jonka enemmistön muodostivat yhteiskuntaan sopeutumattomat ja oikeutta pakoilevat ainekset.
97:9.6 (1072.4) Saulin Gilboassa filistealaisten käsissä kärsimä traaginen tappio pudotti lähiseudun kanaanilaisten silmissä Jahven varsin matalalle sijalle jumalten joukossa. Tavallisissa oloissa Saulin tappio olisi pantu jahvestaluopumisen tiliin, mutta tällä kertaa juudalaiset kirjoittajat katsoivat sen johtuneen rituaalivirheestä. He tarvitsivat Saulin ja Samuelin traditiota Daavidin kuninkuuden taustaksi.
97:9.7 (1072.5) Piskuisine sotajoukkoineen Daavid pystytti päämajansa ei-heprealaiseen Hebronin kaupunkiin. Eikä aikaakaan, kun hänen maanmiehensä julistivat hänet uuden Juudan kuningaskunnan kuninkaaksi. Juuda koostui etupäässä ei-heprealaisista aineksista, kuten keeniläisistä, kaalebilaisista, jebuslaisista ja muista kanaanilaisista. He olivat nomadeja, paimentolaisia, ja siksi he kannattivat heprealaisten kantaa maan omistamisesta. He kannattivat erämaaklaanien ideologioita.
97:9.8 (1072.6) Pyhän ja epäpyhän historian välistä eroa valaisevat mainiosti ne kaksi toisistaan poikkeavaa Vanhan testamentin kertomusta, jotka käsittelevät Daavidin kuninkaaksitekemistä. Maalliseen historiankirjoitukseen kuuluva tarina siitä, kuinka Daavidin lähimmät kannattajat (hänen armeijansa) huusivat hänet kuninkaaksi, jäi papeilta epähuomiossa myös lopulliseen esitykseen, kun he myöhemmin laativat pitkähkön ja yksivakaisen, pyhään historiaan kuuluvan selonteon, jossa kuvaillaan, miten profeetta Samuel Jumalan johdatuksesta valikoi Daavidin tämän veljien joukosta ja sitten virallisesti monimutkaisin ja juhlallisin menoin voiteli hänet heprealaisten kuninkaaksi ja sen jälkeen julisti hänet Saulin seuraajaksi.
97:9.9 (1072.7) Kun papit olivat laatineet sepitetyt kertomuksensa Jumalan yliluonnollisesta menettelystä Israelin suhteen, sattui perin usein, että he eivät muistaneetkaan pyyhkiä pois kaikkia aikakirjoihin jo vietyjä kaunistelemattomia ja todellisuuspohjaisia mainintoja.
97:9.10 (1072.8) Daavid pyrki parantamaan poliittisia asemiaan naimalla ensin Saulin tyttären, sitten rikkaan edomilaisen Naabalin lesken ja sen jälkeen Gesurin kuninkaan Talmain tyttären. Hän otti itselleen kuusi vaimoa Jebusin naisten joukosta, eikä sovi unohtaa heettiläisen vaimoa Bathshebaa.
97:9.11 (1073.1) Ja juuri tällaisin menettelytavoin ja tällaisista ihmisistä Daavid rakensi tarun Juudan jumalallisesta kuningaskunnasta efraimilaisen Israelin katoamassa olleen pohjoisen kuningaskunnan perinnön ja perinteiden seuraajana. Daavidin monikansallinen Juudan heimo oli enemmän ei-juutalainen kuin juutalainen. Sorretut Efraimin vanhimmat tulivat siitä huolimatta ”voitelemaan hänet Israelin kuninkaaksi”. Erään sotilaallisen selkkauksen uhan jälkeen Daavid sitten solmi sopimuksen jebuslaisten kanssa ja pystytti yhdistynyttä kuningaskuntaa hallitsevan pääkaupunkinsa Jebusiin (Jerusalemiin), joka oli lujamuurinen kaupunki puolitiessä Juudan ja Israelin välillä. Filistealaiset havahtuivat ja hyökkäsivät kohta Daavidin kimppuun. Kiivaan taistelun jälkeen heidät nujerrettiin, ja jälleen kerran Jahve todistettiin ”Sotajoukkojen Herraksi Jumalaksi”.
97:9.12 (1073.2) Mutta Jahven oli pakostakin jaettava osa tästä kunniasta kanaanilaisten jumalten kanssa, sillä Daavidin armeijan pääosa oli muita kuin heprealaisia. Ja niin aikakirjoissanne esiintyy tällainenkin paljastava toteamus (joka jäi juudalaisilta uudelleenkirjoittajilta huomaamatta): ”Jahve on murtanut viholliseni minun edessäni. Siitä sen paikan nimeksi tuli Baal-Perasim.” Ja he tekivät näin siksi, että kahdeksankymmentä prosenttia Daavidin sotilaista oli baalilaisia.
97:9.13 (1073.3) Daavid selitti Saulin Gilboassa kärsimän tappion huomauttamalla, että Saul oli hyökännyt kanaanilaiseen kaupunkiin, Gibeoniin, jonka asukkailla oli rauhansopimus efraimilaisten kanssa. Tämän takia Jahve hylkäsi hänet. Jo Saulin aikana Daavid oli puolustanut kanaanilaista Keilahin kaupunkia filistealaisia vastaan, ja sitten hän teki kanaanilaisen kaupungin pääkaupungikseen. Kanaanilaisten suhteen noudattamansa kompromissipolitiikan mukaisesti Daavid luovutti seitsemän Saulin jälkeläistä gibeonilaisten hirtettäviksi.
97:9.14 (1073.4) Nujerrettuaan filistealaiset Daavid sai haltuunsa ”Jahven arkin”, tuotatti sen Jerusalemiin ja virallisti jahvenpalvonnan valtakunnassaan. Seuraavaksi hän määräsi raskaat pakkoverot naapuriheimoille: edomilaisille, moabilaisille, ammonilaisille ja syyrialaisille.
97:9.15 (1073.5) Daavidin turmeltuneen poliittisen koneiston jäsenet alkoivat heprealaisten tapasääntöjen vastaisesti hankkia valtakunnan pohjoisosan maa-alueita henkilökohtaiseen omistukseensa. Ennen pitkää he saivat valvontaansa karavaanitullien keräämisen, joka oikeus oli aiemmin kuulunut filistealaisille. Ja sen jälkeen seurasi joukko hirmutekoja, jotka huipentuivat Uriahin murhaan. Kaikki oikeudelliset vetoomukset käsiteltiin Jerusalemissa; enää eivät ”vanhimmat” voineet jakaa oikeutta. Ei siis ole mikään ihme, että puhkesi kapina. Nykyään Absalomia saatettaisiin kutsua kansankiihottajaksi; hänen äitinsä oli kanaanilainen. Bathsheban pojan, Salomon, lisäksi valtaistuimen tavoittelijoita oli puolisen tusinaa.
97:9.16 (1073.6) Daavidin kuoleman jälkeen Salomo puhdisti poliittisen koneiston kaikista pohjoisista vaikutuksista, mutta hän harjoitti edelleen isänsä hallituksen ylläpitämää tyranniaa ja verotusta. Tuhlaavaisella hovielämällään ja laajamittaisella rakennustoiminnallaan Salomo saattoi kansakunnan vararikkoon: Oli Libanonin taloa, oli faaraon tyttären palatsia, Jahven temppeliä, kuninkaan palatsia ja monien kaupunkien ympärysmuurien entistämistä. Salomo loi suuren heprealaisen laivaston, joka oli syyrialaisten merimiesten hoidossa ja joka kävi kauppaa koko maailman kanssa. Hänen haareminsa oli lähes tuhatpäinen.
97:9.17 (1073.7) Näihin aikoihin Jahven temppeli Siilossa joutui huonoon huutoon, ja kansakunnan koko uskonnollinen toiminta keskitettiin Jebusin loisteliaaseen kuninkaan kappeliin. Pohjoinen kuningaskunta palasi yhä laajemmin Elohimin palvontaan. He nauttivat faaraoiden suosiota, faaraoiden, jotka myöhemmin orjuuttivat Juudan ja määräsivät eteläiselle kuningaskunnalle pakkoveron.
97:9.18 (1073.8) Oli nousu- ja laskukausia, oli Israelin ja Juudan välisiä sotia. Neljä vuotta jatkuneen kansalaissodan ja kolmen dynastian jälkeen Israel joutui kaupunkidespoottien valtaan, jotka alkoivat käydä maakauppaa. Kuningas Omrikin yritti ostaa Semerin maatilan. Mutta loppu lähestyi joutuin, kun Shalmaneser III päätti saada valvontaansa Välimeren rannikon. Efraimin kuningas Ahab keräsi kymmenen muuta ryhmää ja asettui vastarintaan Karkarissa. Taistelu oli ratkaisematon. Assyrialainen pysäytettiin, mutta liittolaiset kärsivät suuria tappioita. Tätä suurta taistelua ei Vanhassa testamentissa edes mainita.
97:9.19 (1074.1) Uusi vaiva alkoi, kun kuningas Ahab yritti ostaa maata Naabotilta. Ahabin foinikialainen vaimo väärensi Ahabin nimen asiakirjoihin, jotka määräsivät Naabotin maat takavarikoitaviksi sellaisen syytöksen nojalla, että tämä oli häpäissyt ”Elohimin ja kuninkaan” nimet. Hänet ja hänen poikansa teloitettiin oitis. Näyttämölle astui ponteva Elia, joka tuomitsi Ahabin Naabotien murhasta. Näin Elia, joka oli profeetoista suurimpia, aloitti opetuksensa vanhojen tapaoikeudellisten maalakien puolustajana maan myymisen sallivaa baalilaisten kantaa vastaan ja sitä vastaan, että kaupungit pyrkivät hallitsemaan maaseutua. Mutta uudistus onnistui, vasta kun maaseudun tilanomistaja Jeehu ja mustalaisheimopäällikkö Jehonadab yhdistivät voimansa hävittääkseen Baalin profeetat (kiinteistönvälittäjät) Samariasta.
97:9.20 (1074.2) Uusi elämä koitti, kun Jehoas ja hänen poikansa Jerobeam vapauttivat Israelin sen vihollisista. Mutta tähän aikaan Samariaa hallitsi gangsteriylimystö, jonka harjoittama saalistus kilpaili entisaikojen Daavidin dynastian harjoittaman rosvouksen kanssa. Valtio ja kirkko kulkivat käsi kädessä. Sananvapauden tukahduttamispyrkimys sai Elian, Aamoksen ja Hoosean aloittamaan salaisen kirjoitustyönsä, ja tästä varsinaisesti saivat alkunsa juutalaisten ja kristittyjen Raamatut.
97:9.21 (1074.3) Mutta pohjoinen kuningaskunta katosi historiasta, vasta kun Israelin kuningas vehkeili Egyptin kuninkaan kanssa ja kieltäytyi maksamasta enempää pakkoveroa Assyrialle. Silloin alkoi kolmivuotinen piiritys, jota seurasi pohjoisen kuningaskunnan täydellinen hajoaminen. Näin katosi Efraim (Israel). Juuda – juutalaiset, ”Israelin rippeet” – oli alkanut keskittää maaomaisuutta harvojen käsiin, Jesajan sanoin ”Liittäen talon taloon ja pellon peltoon”. Eikä aikaakaan, kun Jerusalemissa oli Baalin temppeli Jahven temppelin vieressä. Tämä hirmuvalta päättyi yksijumalaisuutta vaatineeseen kansannousuun, jonka johtajana oli poikakuningas Jooas. Jooas kampanjoi Jahven puolesta kolmenkymmenenviiden vuoden ajan.
97:9.22 (1074.4) Seuraavalla kuninkaalla, Amasjalla, oli vaikeuksia kapinoivien, veroa maksavien edomilaisten ja heidän naapureittensa kanssa. Saatuaan näistä loistavan voiton Amasja käänsi hyökkäyksensä kärjen pohjoisia naapureitaan vastaan ja kärsi aivan yhtä loistavan tappion. Silloin maalaisväestö nousi kapinaan. Se salamurhasi kuninkaan ja nosti valtaistuimelle hänen kuusitoistavuotiaan poikansa. Kysymyksessä oli Asarja, jota Jesaja kutsuu Ussiaksi. Ussian jälkeen asiat kääntyivät entistäkin huonommalle tolalle, ja Juudan olemassaolo jatkui vielä sadan vuoden ajan vain siten, että se maksoi pakkoveroa Assyrian kuninkaalle. Ensimmäinen Jesaja sanoi heille, että koska Jerusalem oli Jahven kaupunki, se ei ikinä kukistuisi. Mutta Jeremia ei empinyt julistaa sen luhistumista.
97:9.23 (1074.5) Juudan varsinaisen tuhon aiheutti poikakuningas Manassen hallituskaudella puuhaillut turmeltuneiden ja rikkaiden poliitikkojen klikki. Taloudellinen muutos loi suotuisat edellytykset Baalin palvonnan jälleentulemiselle, uskonnon, jonka sallimat yksityiset maakaupat olivat vastoin jahveideologiaa. Assyrian kukistuminen ja Egyptin vaikutusvallan kasvu toivat Juudalle hetkellistä helpotusta, ja maaseudun väki otti vallanohjat käsiinsä. Joosian johdolla se hävitti Jerusalemin turmeltuneiden poliitikkojen klikin.
97:9.24 (1074.6) Mutta tämä aikakausi päättyi murhenäytelmään, kun Joosia rohkeni marssia estämään Nekhon mahtavaa armeijaa sen edetessä Egyptistä rannikkoa pitkin pohjoiseen tarkoituksenaan antaa tukea Assyrialle Babyloniaa vastaan. Joosia joukkoineen pyyhkäistiin olemattomiin, ja Juuda joutui siitä lähin maksamaan pakkoveroa Egyptille. Jerusalemissa palasi valtaan Baalin poliittinen puolue, ja niin alkoi todellinen Egyptin orjuus. Sitten seurasi vaihe, jolloin sekä tuomioistuimet että papisto olivat baalilaispoliitikkojen vallassa. Baalin-palvonta oli taloudellinen ja sosiaalinen järjestelmä, joka kytkeytyi sekä omaisuusoikeuksiin että maaperän tuottoisuuteen.
97:9.25 (1075.1) Kun Nebukadnessar oli syössyt Nekhon vallasta, Juuda joutui Babylonin hallintaan, ja se sai kymmenen vuotta armonaikaa, mutta nousi pian kapinaan. Kun Nebukadnessar kävi juudalaisia vastaan, niin he Jahveen vaikutuksen tehdäkseen panivat alulle orjien vapauttamisen kaltaisia sosiaalisia uudistuksia. Babylonian armeijan vetäytyessä väliaikaisesti muualle heprealaiset riemuitsivat siitä, että heidän reformitaikansa oli vapauttanut heidät. Juuri tänä aikana Jeremia puhui heille lähestyvästä tuomiosta, eikä aikaakaan kun Nebukadnessar palasi.
97:9.26 (1075.2) Ja niin Juudan loppu tuli äkkiä. Kaupunki hävitettiin ja kansa vietiin Babyloniin. Jahven ja Baalin välinen kamppailu päättyi vankeuteen. Ja vankeusaika ravisteli Israelin heimon jäännökset yksijumalaisuuteen.
97:9.27 (1075.3) Babylonissa juutalaiset tulivat siihen johtopäätökseen, etteivät he voisi säilyä Palestiinassa, jos he olisivat vain pieni ryhmä omine sosiaalisine ja taloudellisine tapoineen, ja että heidän olisi käännytettävä ei-juutalaiset, mikäli he toivoivat maailmankatsomustensa pääsevän voitolle. Tästä sai alkunsa heidän uusi käsityksensä omasta kohtalostaan – ajatus siitä, että juutalaisista täytyy tulla Jahven valittuja palvelijoita. Vanhan testamentin juutalainen uskonto kehittyi itse asiassa Baabelin vankeuden aikana.
97:9.28 (1075.4) Oppi kuolemattomuudesta muotoutui sekin Babylonissa. Juutalaiset olivat ajatelleet, että idea tulevasta elämästä vähentäisi heidän sosiaalisen oikeudenmukaisuuden evankeliuminsa painokkuutta. Nyt tapahtui ensimmäisen kerran, että teologia syrjäytti sosiologian ja talousopin. Uskonto oli muovautumassa inhimillisen ajattelun ja käyttäytymisen järjestelmäksi, joka oli yhä enemmän erottautuva politiikasta, sosiologiasta ja taloudellisesta toiminnasta.
97:9.29 (1075.5) Näin totuus juutalaisesta kansasta siis paljastaa, että suuri osa siitä, mitä on pidetty pyhänä historiankirjoituksena, ei olekaan juuri muuta kuin tavallista maallista historiaa käsittelevä kronikka. Juudaismi oli se maaperä, josta kristinusko versoi, mutta juutalaiset eivät olleet mikään ylimaallinen kansa.
97:10.1 (1075.6) Israelilaisten johtajat olivat opettaneet heille, että he olivat valittu kansa, ei minkään erityisen suosionosoituksen nojalla eikä siksi, että heillä olisi ollut yksinoikeus jumalalliseen suopeuteen, vaan siksi, että heidän erityisenä tehtävänään oli saattaa totuus ainoasta Jumalasta jokaisen kansakunnan tietoisuuteen. Ja johtajat olivat luvanneet juutalaisille, että jos he täyttäisivät tämän heille langenneen osan, heistä tulisi kaikkien kansojen hengellisiä johtajia, ja että tuleva Messias olisi hallitseva heitä ja koko maailmaa Rauhan Ruhtinaana.
97:10.2 (1075.7) Sitten kun persialaiset olivat vapauttaneet juutalaiset, nämä palasivat Palestiinaan vain joutuakseen oman, pappien komennossa olevan laki-, uhri- ja rituaalijärjestelmänsä kahleisiin. Ja aivan kuten heprealaissukukunnat aikanaan hylkäsivät Mooseksen jäähyväispuheessaan esittämän ihanan kertomuksen Jumalasta ja omaksuivat sen sijaan uhri- ja katumusrituaalit, samoin nämä heprealaiskansakunnan rippeet hylkäsivät toisen Jesajan esittämän suurenmoisen näkemyksen ja omaksuivat sen sijaan paisuvan pappiskuntansa esittämät säännöt, määräykset ja rituaalit.
97:10.3 (1075.8) Kansallinen omahyväisyys, väärä usko virheellisesti käsitettyyn luvattuun Messiaaseen ja päätyminen papiston yhä pahemmin harjoittamaan orjuutukseen ja tyranniaan vaiensivat hengellisten johtajien äänet ikiajoiksi (Danielia, Hesekieliä, Haggaita ja Malakiaa lukuun ottamatta); ja siitä ajasta lähtien aina Johannes Kastajan aikaan asti koko Israel koki yhä syvempää hengellistä taantumista. Mutta juutalaiset eivät koskaan kadottaneet Universaalisen Isän käsitettä; aina kahdennellekymmenennelle Kristuksen jälkeiselle vuosisadalle saakka he ovat jatkuvasti seuranneet tätä jumaluuskäsitystä.
97:10.4 (1076.1) Mooseksesta Johannes Kastajaan ulottui katkeamaton rivistö uskollisia opettajia, jotka siirsivät monoteismin soihdun yhden sukupolven kädestä seuraavalle, samalla kun he lakkaamatta nuhtelivat häikäilemättömiä vallanpitäjiä, arvostelivat ankarasti yhä kaupallisemmiksi käyviä pappeja ja kehottivat lakkaamatta kansaa pitäytymään korkeimman Jahven eli Herran, Israelin Jumalan, palvontaan.
97:10.5 (1076.2) Juutalaiset menettivät kansakuntana lopulta poliittisen identiteettinsä, mutta heprealainen uskonto, vilpitön usko ainoaan ja universaaliseen Jumalaan, ei ole koskaan lakannut elämästä sinne tänne hajaantuneiden maanpakolaisten sydämessä. Ja tämä uskonto pysyy elävänä siksi, että se on toiminut tuloksellisesti säilyttääkseen kannattajiensa kunnioittamat korkeimmat arvot. Juutalainen uskonto säilytti kyllä kansan ihanteet, mutta se ei vaalinut edistymistä eikä rohkaissut filosofisessa mielessä luovaan löytämiseen totuuden maailmoissa. Juutalaisessa uskonnossa oli monia vikoja, sen filosofia oli puutteellista, ja esteettiset piirteet puuttuivat siitä lähes tyystin, mutta moraaliset arvot se toki säilytti, ja siksi sen olemassaolo jatkui. Muihin jumaluuskäsityksiin verrattuna Jahve oli selväpiirteinen, eloisa, persoonallinen ja moraalinen.
97:10.6 (1076.3) Juutalaiset rakastivat oikeutta, viisautta, totuutta ja vanhurskautta niin kuin vain muutamat kansat, mutta he myötävaikuttivat kaikista kansoista vähiten näiden jumalallisten ominaisuuksien älyperäiseen ymmärtämiseen ja hengelliseen käsittämiseen. Vaikka heprealainen teologia kieltäytyi avartumasta, se näytteli kuitenkin tärkeää osaa kahden muun maailmanuskonnon, nimittäin kristinuskon ja muhamettilaisuuden, kehittymisessä.
97:10.7 (1076.4) Juutalaisen uskonnon olemassaolo jatkui myös instituutioittensa ansiosta. Uskonnon on vaikea jatkaa olemassaoloaan, jos se on vain omissa oloissaan puuhaavien yksilöiden yksityistä hartauden harjoitusta. Uskonnolliset johtajat ovat aina syyllistyneet seuraavaan virheeseen: Nähdessään institutionalisoituneen uskonnon epäkohdat he yrittävät hävittää sen uskonnonharjoittamisen menetelmän, joka edellyttää ryhmässä toimimista. Sen sijaan että he hävittävät koko rituaalin, he tekisivät viisaammin, jos he panisivat sen kohdalla toimeen uudistuksia. Hesekiel oli tässä suhteessa aikalaisiaan viisaampi; vaikka hän olikin heidän kanssaan samaa mieltä vaatiessaan painokkaasti henkilökohtaista moraalista vastuuta, hän ryhtyi myös järjestämään korkeammantasoisen ja puhdistetun rituaalin uskollista noudattamista.
97:10.8 (1076.5) Ja tällä tavoin tekivät toinen toistaan seuranneet Israelin opettajat suurimman Urantialla milloinkaan uskonnon kehityksessä toteutuneen sankariteon: he muuttivat vähä vähältä, mutta keskeytyksettä, barbaarisen käsityksen kesyttömästä Jahve-demonista, Siinain salamoivan tulivuoren kiivaasta ja julmasta henkijumalasta, myöhempien aikojen yleväksi ja ylimaalliseksi käsitykseksi korkeimmasta Jahvesta, kaiken olevaisen luojasta ja koko ihmiskunnan rakastavasta ja armeliaasta Isästä. Ja tämä heprealainen jumalakäsitys oli ihmisen korkein mielikuva Universaalisesta Isästä aina siihen asti, kunnes sitä avarsivat ja niin verrattomasti laajensivat hänen Poikansa, Nebadonin Mikaelin, henkilökohtaiset opetukset ja hänen elämänsä antama esimerkki.
97:10.9 (1076.6) [Esittänyt eräs Nebadonin Melkisedek.]
Urantia-kirja
Luku 98
98:0.1 (1077.1) MELKISEDEKIN opetukset saapuivat Eurooppaan monia teitä, mutta valtaosaltaan ne tulivat Egyptin kautta, ja ne liitettiin länsimaiseen filosofiaan, sitten kun ne olivat jo läpikotaisin helleenistyneet ja myöhemmin kristillistyneet. Läntisen maailman ihanteet olivat pohjimmiltaan peräisin Sokrateelta, ja sen myöhemmäksi uskonnon filosofiaksi tuli Jeesuksen uskonnon filosofia siinä muodossa, jossa se oli muutosten ja kompromissien jäljiltä sen tultua kosketuksiin kehkeytyvän länsimaisen filosofian ja uskonnon kanssa, minkä kaiken huipentuma oli kristillinen kirkko.
98:0.2 (1077.2) Saalemin lähetyssaarnaajien toiminta jatkui Euroopassa kauan aikaa, ja vähitellen he sulautuivat moniin niistä kulteista ja rituaaliryhmistä, joita aika ajoin ilmaantui. Kyynikot on mainittava niiden joukosta, jotka säilyttivät Saalemin opetukset puhtaimmassa muodossa. Nämä uskoa ja luottamusta Jumalaan julistaneet saarnamiehet toimivat roomalaisessa Euroopassa vielä ensimmäisellä Kristuksen jälkeisellä vuosisadalla niin, että heidät myöhemmin liitettiin vasta muotoutuvaan kristinuskoon.
98:0.3 (1077.3) Juutalaiset palkkasoturit, jotka taistelivat varsin monissa läntisen maailman sotilaallisissa yhteenotoissa, levittivät Eurooppaan paljon Saalemin opin aineksia. Juutalaiset olivat muinoin yhtä tunnettuja sotilaallisesta rohkeudestaan kuin teologisista omituisuuksistaan.
98:0.4 (1077.4) Kreikkalaisen filosofian perusopit, juutalainen teologia ja kristillinen etiikka olivat pohjimmiltaan aikaisempien Melkisedekin opetusten seurausilmiöitä.
98:1.1 (1077.5) Saalemin lähetyssaarnaajat olisivat mahdollisesti pystyttäneet suurenmoisen uskonnollisen rakennelman kreikkalaisten keskuuteen, elleivät he olisi niin ahtaalla tavalla tulkinneet virkaanasettamisvalaansa, Makiventan määräämää sitoumusta, joka kielsi organisoimasta yksinomaan palvonnallisia seurakuntia ja joka vaati jokaiselta opettajalta lupauksen, ettei hän koskaan toimisi pappina, koskaan ottaisi uskonnollisesta palvelusta muuta palkkiota kuin ruokaa, vaatetusta ja majoitusta. Kun Melkisedekin opettajat tunkeutuivat esihelleeniseen Kreikkaan, he kohtasivat siellä kansan, joka vaali edelleenkin Aataminpojan ja andiittien ajan perinteitä. Mutta nämä opetukset olivat pahasti turmeltuneet niiden luulojen ja uskomusten vaikutuksesta, joita oli Kreikan rannikkoseuduille yhä suuremmin joukoin tuotetuilla heikkotasoisten orjien laumoilla. Tämän turmeltumisen seurauksena oli paluu karkeaan animismiin verisine riitteineen, niin että alemmat yhteiskuntakerrokset tekivät jopa tuomittujen rikollisten teloittamisesta seremonian.
98:1.2 (1077.6) Etelä-Euroopasta ja idästä tullut niin kutsuttu arjalaisinvaasio miltei hävitti Saalemin opettajien vanhimman vaikutuksen. Nämä maahan tunkeutuvat helleenit toivat mukanaan antropomorfisia jumalakäsityksiä, jotka muistuttivat heidän arjalaistoveriensa Intiaan viemiä käsityksiä. Näiden käsitysten maahantuonti pani alkuun kreikkalaisen jumalten ja jumalatarten perheen kehittymisen. Osaksi tämä uusi uskonto perustui maahan tulleiden helleenibarbaarien kultteihin, mutta oma osuutensa siinä oli myös Kreikan aikaisempien asukkaiden myyteillä.
98:1.3 (1078.1) Helleenikreikkalaiset totesivat, että äitikultti vallitsi suuressa osassa Välimeren maailmaa, ja näille kansanheimoille he nyt tyrkyttivät omaa miesjumalaansa Djaus-Zeusta, josta oli jo tullut koko kreikkalaisen alempien jumalten jumalaperheen päämies, samaan tapaan kuin Jahvesta tuli henoteististen seemiläisten keskuudessa. Zeus-käsitteen muodossa kreikkalaiset olisivat lopulta yltäneet aitoon monoteismiin, elleivät he olisi viimeiseen asti pitäneet kiinni siitä, että Sallimus loppujen lopuksi määrää, mitä tapahtuu. Jumalan, joka edustaa lopullista arvoa, tulee itsensä olla sallimuksen valtias ja kohtalon luoja.
98:1.4 (1078.2) Näiden uskonnon kehitykseen vaikuttaneiden tekijöiden johdosta kehittyi ennen pitkää kansanomainen usko Olymposvuoren huolettomiin jumaliin, jotka olivat enemmän inhimillisiä kuin jumalallisia, ja jumaliin, joihin älykkäät kreikkalaiset eivät suhtautuneet koskaan kovin vakavasti. He eivät suuresti rakastaneet, jos eivät suuresti pelänneetkään näitä itse luomiaan jumalolentoja. Heillä oli vain isänmaallisuudesta ja rodullisuudesta lähteviä tuntemuksia Zeusta ja tämän puoleksi ihmis-, puoleksi jumalolentojen perhettä kohtaan, mutta on tuskin mahdollista sanoa, että he olisivat näitä kunnioittaneet taikka palvoneet.
98:1.5 (1078.3) Aikaisemmat Saalemin opettajat kyllästivät helleenit niin hyvin pappishämäyksen vastaisin opein, ettei Kreikassa koskaan kehittynyt mitään vähänkään merkittävämpää papistoa. Jopa jumalankuvien valmistamisesta tuli enemmänkin taiteentekoa kuin palvontaan liittyvä asia.
98:1.6 (1078.4) Olymposlaiset jumalat ovat esimerkki ihmiselle ominaisesta antropomorfismista. Mutta Kreikan mytologia oli paremminkin esteettistä kuin eettistä. Kreikan uskonto oli hyödyksi sikäli, että se toi esille universumin, jota hallitsee jumalten ryhmä. Mutta kreikkalainen moraali, etiikka ja filosofia edistyivät ennen pitkää paljon jumalakäsitystä pitemmälle, ja tämä epätasapaino älyllisen ja hengellisen kasvun välillä oli Kreikalle yhtä vaarantäyteinen kuin se oli osoittautunut olevan Intiallekin.
98:2.1 (1078.5) Pinnallinen uskonto, johon vielä suhtaudutaan kevyesti, ei voi säilyä, varsinkaan kun sillä ei ole papistoa vaalimassa sen ulkonaisia muotoja ja täyttämässä sen kannattajien sydäntä pelolla ja kunnioituksella. Olymposlainen uskonto ei luvannut pelastusta, eikä se myöskään sammuttanut uskoviensa hengellistä janoa. Siksi se oli tuhoon tuomittu. Kun vuosituhat oli kulunut sen ilmaantumisesta, niin se oli jo miltei kadonnut, ja kreikkalaiset olivat vailla kansallista uskontoa, kun Olympoksen jumalten ote paremmista mielistä kirposi.
98:2.2 (1078.6) Tilanne oli tällainen, kun itämaat ja Levantti kuudennen Kristusta edeltäneen vuosisadan kuluessa kokivat hengellisen tietoisuuden elpymisen ja uuden heräämisen yksijumalaisuuden tiedostamiseen. Mutta länsi ei ollut mukana tässä uudessa kehityksessä. Eurooppa yhtä vähän kuin Pohjois-Afrikkakaan ei suuremmin osallistunut tähän uskonnolliseen renessanssiin. Se, missä kreikkalaiset sen sijaan olivat täysin rinnoin mukana, oli älyllinen edistyminen. He olivat jo alkaneet oppia hallitsemaan pelkoa eivätkä enää kaivanneet uskontoa pelon vastamyrkyksi, mutta he eivät oivaltaneet, että todellinen uskonto on sielua kalvavan nälän, hengellisen levottomuuden ja moraalisen epätoivon parannuskeino. He etsivät sielulleen lohdutusta syvällisestä ajattelusta: filosofiasta ja metafysiikasta. He kääntyivät itsensäsäilyttämisen eli pelastuksen pohdiskelusta itsensäoivaltamiseen ja itsensäymmärtämiseen.
98:2.3 (1078.7) Kreikkalaiset koettivat täsmällisen ajattelun avulla päästä sellaiseen tietoisuuteen turvallisuudestaan, joka toimisi eloonjäämisuskon korvikkeena, mutta tässä he epäonnistuivat perin pohjin. Vain helleenikansojen ylempiin yhteiskuntakerroksiin kuuluvat, muita älykkäämmät yksilöt pystyivät käsittämään tämän uuden opetuksen. Edellisten sukupolvien pitämien orjien jälkeläisten syvillä riveillä ei ollut edellytyksiä ottaa vastaan tätä uutta uskonnon korviketta.
98:2.4 (1079.1) Filosofit halveksivat kaikkia palvonnan muotoja siitäkin huolimatta, että he melkein kaikki pitivät löyhästi kiinni siitä taustasta, jonka tarjosi usko Saalemin opetukseen ”maailmankaikkeuden Järjestä”, ”Jumalan ideasta” ja ”Suuresta Lähteestä”. Sikäli kuin kreikkalaiset filosofit ylipäätään tunnustivat jumalallisen ja yliäärellisen olemassaolon, he olivat silloin avoimesti monoteistisiä. He kiinnittivät tuskin mitään huomiota olymposlaisten jumalten ja jumalattarien tähtikaartiin.
98:2.5 (1079.2) Viidennen ja kuudennen vuosisadan kreikkalaiset runoilijat, eritoten Pindaros, koettivat uudistaa kreikkalaista uskontoa. He kohottivat sen ihanteita, mutta he olivat enemmänkin taiteilijoita kuin uskonnonharjoittajia. He eivät onnistuneet kehittämään menetelmää korkeampien arvojen vaalimiseksi ja säilyttämiseksi.
98:2.6 (1079.3) Xenofanes opetti yhdestä Jumalasta, mutta hänen hahmottelemansa jumaluus oli liian panteistinen ollakseen persoonallinen Isä kuolevaiselle ihmiselle. Anaxagoras oli mekanisti, jos kohta hän tunnustikin Ensimmäisen Aiheuttajan eli Alkumielen olemassaolon. Sokrates ja hänen seuraajansa Platon ja Aristoteles opettivat, että hyve on tietoa, hyvyys sielun terveyttä; että on parempi kärsiä vääryyttä kuin syyllistyä siihen; että on väärin maksaa paha pahalla ja että jumalat ovat viisaita ja hyviä. He pitivät päähyveinä viisautta, rohkeutta, kohtuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta.
98:2.7 (1079.4) Uskonnonfilosofian kehitys helleeni- ja heprealaiskansojen keskuudessa tarjoaa jyrkän vastakohdan sisältävän esimerkin kirkon toiminnasta kulttuurin edistymistä muovaavana instituutiona. Palestiinassa oli inhimillinen ajattelu siinä määrin pappien valvomaa ja kirjoitusten ohjaamaa, että filosofia ja estetiikka peittyivät kokonaan uskonnon ja moraaliopin alle. Kreikassa taas pappien ja ”pyhien kirjoitusten” lähes täydellinen puuttuminen jätti ihmismielen vapaaksi ja kahlitsemattomaksi, minkä tuloksena oli hätkähdyttävän syvällisen ajattelun kehittyminen. Mutta uskonto, omakohtaiseksi kokemukseksi ajateltuna, ei onnistunut pysyttelemään kosmoksen olemukseen ja todellisuuteen suoritettujen älyllisten luotausten tasalla.
98:2.8 (1079.5) Kreikassa uskominen alistettiin ajattelulle, Palestiinassa ajattelua pidettiin uskomisesta riippuvaisena. Kristinuskon lujuus johtuu paljolti siitä, että se on lainannut runsaasti aineksia sekä heprealaisesta moraalisuudesta että kreikkalaisesta ajattelusta.
98:2.9 (1079.6) Palestiinassa uskonnollinen dogmisto jähmettyi niin pahasti, että se vaaransi kasvun jatkumisen. Kreikassa inhimillinen ajattelu muuttui niin abstraktiksi, että jumalakäsite hajosi sellaiseksi panteistisen spekuloinnin utuiseksi usvaksi, joka ei oikeastaan vähääkään eronnut brahmalaisfilosofien persoonattomasta Äärettömyydestä.
98:2.10 (1079.7) Mutta näiden aikojen tavalliset ihmiset eivät kyenneet käsittämään kreikkalaista filosofiaa itsensä oivaltamisesta ja abstraktista Jumaluudesta, eikä se heitä suuremmin kiinnostanutkaan. He kaipasivat pikemminkin lupauksia pelastuksesta sekä sellaista persoonallista Jumalaa, joka kuulisi heidän rukouksensa. He ajoivat filosofit maanpakoon, vainosivat Saalemin kultin rippeitä – olivathan molemmat opit sekoittuneet laajassa mitassa keskenään – ja valmistautuivat kauhistavaan, orgiastiseen syöksyyn niiden mysteerikulttien mielettömyyksiin, jotka olivat tuohon aikaan leviämässä Välimerenmaihin. Eleusiin mysteerit versoivat olymposlaisen jumalaperheen piiristä hedelmällisyyden palvonnan kreikkalaisena muunnelmana. Dionysoksen luonnonpalvonta kukoisti; paras kultti oli orfilainen veljeskunta, jonka moraalisaarnat ja lupaukset pelastuksesta puhuttelivat monia ihmisiä väkevästi.
98:2.11 (1080.1) Koko Kreikka joutui tekemisiin näiden uusien pelastuksen saavuttamismenetelmien, näiden tunnepitoisten ja kiihkeiden seremonioiden, kanssa. Yksikään kansakunta ei ole koskaan saavuttanut tällaisia taidokkaan filosofian korkeuksia näin lyhyessä ajassa. Yksikään kansakunta ei ole koskaan luonut näin edistynyttä etiikan järjestelmää käytännöllisesti katsoen vailla Jumaluutta ja kokonaan vailla lupausta ihmisen pelastumisesta. Yksikään kansakunta ei ole koskaan syöksynyt yhtä nopeasti, yhtä syvälle ja yhtä rajusti tällaisiin älyllisen pysähtyneisyyden, moraalisen turmeluksen ja hengellisen köyhyyden syövereihin kuin nämä samaiset kreikkalaiset kansanheimot heittäytyessään mysteerikulttien mielettömään pyörteeseen.
98:2.12 (1080.2) Uskonnot ovat säilyneet pitkiäkin aikoja ilman filosofian tukea, mutta vain harvan filosofian olemassaolo on filosofian muodossa jatkunut pitempään ilman jonkinlaista samastumista uskontoon. Uskonnolle filosofia merkitsee samaa, mitä ymmärrys merkitsee toiminnalle. Mutta ihanteellinen inhimillinen tila on sellainen, jossa filosofia, uskonto ja tiede viisauden, uskon ja kokemuksen yhteistoimin hitsautuvat mielekkääksi ykseydeksi.
98:3.1 (1080.3) Kun latinalaiset olivat kehityksessään ohittaneet varhaisemmat uskonnolliset palvontamuotonsa eli perhejumalien palvonnan ja siirtyneet heimokohtaiseen sodanjumalan, Marsin, kunnioittamiseen, oli luonnollista, että heidän myöhempi uskontonsa muistutti enemmänkin poliittista seremoniaa kuin kreikkalaisten ja brahmalaisten älyllisiä oppirakennelmia tai useiden muiden kansojen hengellisempiä uskontoja.
98:3.2 (1080.4) Silloin kun kuudennella Kristusta edeltävällä vuosisadalla oli meneillään Melkisedekin evankeliumin suuri monoteistinen renessanssi, tunkeutui perin harva Saalemin lähetyssaarnaaja Italiaan asti, eivätkä ne, jotka sinne saapuivat, kyenneet voittamaan nopeasti levinneen etruskilaisen papiston ja sen jumalten tähtikaartin ja temppeleiden vaikutusta, mikä kaikki sitten järjestyi Rooman valtiouskonnoksi. Näiden latinalaisheimojen uskonto ei ollut kreikkalaisen uskonnon tavoin merkityksetöntä ja turmeltunutta, mutta ei se myöskään ollut ankaraa ja tyrannimaista kuten heprealaisten uskonto. Enimmältään se oli pelkkien muodollisuuksien, lupausten ja tabujen noudattamista.
98:3.3 (1080.5) Kreikkalaisten kulttuuriainesten maahantuonnilla oli suuri vaikutus Rooman uskontoon. Useimmat olymposlaiset jumalat tuotiin lopulta siirrännäisinä Roomaan ja liitettiin latinalaiseen jumalaperheeseen. Kreikkalaiset palvoivat ammoiset ajat kotilieden tulta – Hestia oli kotilieden neitsytjumalatar; Vesta oli roomalainen kodin jumalatar. Zeuksesta tuli Jupiter, Afroditesta Venus, ja niin edelleen kaikki Olympoksen monet jumaluudet läpikäyden.
98:3.4 (1080.6) Roomalaisnuorukaisten uskonnollinen vihkimys oli tilaisuus, jossa heidät juhlallisesti vihittiin valtion palvelukseen. Valat ja kansalaisoikeuksien myöntäminen olivat todellisuudessa uskonnollisia seremonioita. Latinalaiset kansanheimot ylläpitivät temppeleitä, alttareita ja pyhäkköjä, ja kriisitilanteissa niillä oli tapana kysyä neuvoa oraakkeleilta. Ne panivat talteen sankarien ja myöhemmin kristillisten pyhimysten luut.
98:3.5 (1080.7) Tämä muodollinen ja tunteisiin vetoamaton näennäisuskonnollisen isänmaallisuuden muoto oli tuomittu luhistumaan, aivan kuten kreikkalaisten tavattoman älyllinen ja taiteellinen palvontamuoto oli sortunut mysteerikulttien harjoittaman kiihkeän ja syvästi tunnepitoisen palvonnan edessä. Suurin näistä tuhoisista kulteista oli Jumalan Äiti -lahkon mysteeriuskonto. Lahkon pääpaikka oli noina aikoina täsmälleen nykyisen Pyhän Pietarin kirkon paikalla Roomassa.
98:3.6 (1080.8) Kehkeytyvä Rooman valtio teki poliittisia valloituksia, mutta Rooman valloittivat puolestaan Egyptin, Kreikan ja Levantin kultit, rituaalit, mysteerit ja jumalakäsitykset. Näiden muualta tuotujen kulttien kukoistus jatkui koko Rooman valtion piirissä aina Augustuksen aikoihin asti. Puhtaasti poliittiset ja yhteiskunnalliset seikat vaikuttiminaan Augustus teki sankarillisen ja jonkin verran menestystäkin saavuttaneen yrityksen mysteerien hävittämiseksi ja aikaisemman, poliittisen uskonnon elvyttämiseksi.
98:3.7 (1081.1) Muuan valtiouskonnon pappi kertoi Augustukselle aikaisemmista Saalemin opettajien yrityksistä levittää oppia yhdestä Jumalasta, lopullisesta Jumaluudesta, joka hallitsi kaikkia yliluonnollisia olentoja. Ja tämä idea sai niin lujan otteen keisarista, että hän rakennutti monia temppeleitä, varusti ne yltäkylläisesti kauniilla kuvapatsailla, järjesteli uudelleen valtion pappiskunnan, saattoi taas voimaan valtiouskonnon, nimitti itsensä kaikkien temppeleiden virkaahoitavaksi ylipapiksi eikä hän, keisari kun oli, empinyt julistaa itseään myös ylimmäksi jumalaksi.
98:3.8 (1081.2) Tämä uusi, Augustusta palvova uskonto kukoisti ja sitä harjoitettiin hänen elinaikanaan koko Rooman valtakunnan alueella Palestiinaa, juutalaisten kotimaata, lukuun ottamatta. Ja tämä ihmisjumalain aikakausi jatkui, kunnes virallisella roomalaiskultilla oli luettelo yli neljästäkymmenestä itsensä jumaluudeksi korottaneesta ihmisestä, jotka kaikki väittivät, että heidän syntymänsä oli ollut yliluonnollinen tapahtuma ja että heillä oli muitakin yli-inhimillisiä ominaisuuksia.
98:3.9 (1081.3) Saalemin uskovien hupenevan joukon kantaa puolusti viimeisenä muuan harras saarnaajien ryhmä: kyynikot, jotka kehottivat roomalaisia hylkäämään hillittömät ja mielettömät uskonnolliset rituaalinsa ja palaamaan erääseen sellaiseen palvontamuotoon, joka edusti Melkisedekin evankeliumia muodossa, jollaiseksi se oli muuttunut ja tahriutunut tultuaan kosketuksiin kreikkalaisen filosofian kanssa. Mutta yhteinen kansa torjui kyynikot. Se heittäytyi mieluummin mysteerien rituaaleihin, jotka sen lisäksi, että ne tarjosivat toivon henkilökohtaisesta pelastuksesta, tyydyttivät myös vaihtelun-, jännityksen- ja huvittelunhalun.
98:4.1 (1081.4) Kun kansan valtaosa kreikkalais-roomalaisessa maailmassa oli kadottanut primitiiviset perhe- ja valtiouskontonsa ja kun se ei kyennyt tai ei halunnut käsittää kreikkalaisen filosofian merkitystä, se suuntasi huomionsa Egyptistä ja Levantista tulleisiin dramaattisiin ja tunnekylläisiin mysteerikultteihin. Tavallinen kansa kaipasi lupauksia pelastuksesta – uskonnollista lohdutusta täksi päiväksi ja vakuutuksia kuolemattomuuden toivosta kuoleman jälkeen.
98:4.2 (1081.5) Suurimman suosion saavuttivat seuraavat kolme mysteerikulttia:
98:4.3 (1081.6) 1. Fryygialainen Kybelen ja hänen poikansa Attiksen kultti.
98:4.4 (1081.7) 2. Egyptiläinen Osiriksen ja hänen äitinsä Isiksen kultti.
98:4.5 (1081.8) 3. Iranilainen kultti, joka palvoi Mitraa syntisen ihmiskunnan pelastajana ja lunastajana.
98:4.6 (1081.9) Fryygialaiset ja egyptiläiset mysteerit opettivat, että jumalallinen poika (Attis tai vastaavasti Osiris) oli kokenut kuoleman ja että jumalallinen voima oli hänet herättänyt kuolleista, ja lisäksi, että kaikki, jotka asianmukaisesti vihittiin mysteeriin ja jotka syvän kunnioituksen vallassa viettivät jumalan kuoleman ja kuolleistanousun vuosipäivää, tulisivat sitä kautta osallisiksi hänen jumalallisuudestaan ja hänen kuolemattomuudestaan.
98:4.7 (1081.10) Fryygialaiset seremoniat olivat upeita, mutta madaltavia. Fryygialaiset verijuhlat osoittavat, miten viheliäisiksi ja alkukantaisiksi nämä levanttilaiset mysteerit muuttuivat. Kaikkein pyhin päivä oli ”musta perjantai”, ”veren päivä”, jota vietettiin Attiksen itselleen aiheuttaman kuoleman muistoksi. Kun Attiksen antaman uhrin ja kuoleman muistoa oli vietetty kolme päivää, juhla muuttui ilonpidoksi hänen kuolleistanousunsa kunniaksi.
98:4.8 (1082.1) Isiksen ja Osiriksen palvontarituaalit olivat fryygialaisen kultin rituaaleja hienostuneempia ja vaikuttavampia. Tämä egyptiläinen rituaali rakentui Niilin jumalasta kertovan muinaisen legendan ympärille, jumalan, joka kuoli ja nousi kuolleista. Tämä käsitys juontui siitä havainnosta, että kasvillisuuden kasvu pysähtyi vuosittain, mitä seurasi kaikkien elävien kasvien keväällä tapahtuva virkoaminen. Näiden mysteerikulttien menojen hurjuus ja niiden seremonioihin liittyneet orgiat, joiden oletettiin johtavan jumalallisuuden tajuamisen tuottamaan ”hurmioon”, olivat toisinaan tavattoman luotaantyöntäviä.
98:5.1 (1082.2) Fryygialaiset ja egyptiläiset mysteerit väistyivät viimein kaikista mysteerikulteista suurimman eli Mitran palvonnan tieltä. Mitra-kultti vetosi mitä eriluontoisimpiin ihmisiin, ja vähitellen se syrjäytti kummatkin edeltäjänsä. Mitralaisuus levisi Levantista värvättyjen roomalaislegioonien harjoittaman sananlevitystyön tuloksena Rooman valtakunnan joka puolelle. Levantissa tämä uskonto nimittäin oli yleisesti vallalla, ja legioonalaiset veivät tätä uskoa kaikkialle, minne heidän tiensä johti. Tämä uusi uskonnollinen rituaali merkitsi aikaisempiin mysteerikultteihin verrattuna suurta parannusta.
98:5.2 (1082.3) Mitra-kultti syntyi Iranissa, ja kotimaassaan se oli Zarathustran kannattajien sotaisasta vastustuksesta huolimatta vallalla pitkän aikaa. Mutta siihen mennessä kun se saapui Roomaan, siinä oli tapahtunut merkittävää kehitystä parempaan suuntaan siksi, että se oli omaksunut monia Zarathustran opetuksia. Pääasiassa juuri Mitra-kultin välityksellä Zarathustran uskonto pääsi vaikuttamaan myöhemmin ilmaantuneeseen kristinuskoon.
98:5.3 (1082.4) Mitra-kultin esillä pitämä sotaisa jumala oli syntynyt suuresta kalliosta. Hän teki urheita sankaritekoja ja sai veden ryöppyämään nuoliensa lävistämästä paadesta. Kultin mukaan kerran oli ollut myös tulva, josta vain yksi mies selviytyi erityisesti rakennetussa veneessä. Kultti kertoi myös viimeisestä illallisesta, jonka Mitra nautti aurinkojumalan seurassa, ennen kuin hän nousi taivaisiin. Kyseinen aurinkojumala, Sol Invictus, oli rappeutunut muoto zarathustralaisuuden Ahura-Mazda-jumaluuskäsitteestä. Mitra käsitettiin eloonjääneeksi aurinkojumalan esitaistelijaksi tämän kamppailusta pimeyden jumalaa vastaan. Ja tunnustukseksi siitä, että Mitra surmasi myyttisen pyhän härän, hänestä tehtiin kuolematon ja hänet korotettiin ihmisrodun puolestapuhujan asemaan korkeuksissa asuvien jumalten keskuuteen.
98:5.4 (1082.5) Tämän kultin kannattajat toimittivat palvontamenonsa luolissa ja muissa salaisissa paikoissa, joissa he lauloivat ylistyslauluja, mutisivat taikojaan, söivät uhrieläinten lihaa ja joivat niiden verta. He palvoivat kolmasti päivässä ja viettivät erityistä viikkoseremoniaa aurinkojumalan päivänä ja kaikkein mutkikkaimpia juhlamenoja Mitran vuotuisena juhlapäivänä, joulukuun 25:ntenä. Uhrisakramentin nauttimisen uskottiin turvaavan iäisen elämän, välittömästi kuoleman jälkeen tapahtuvan siirtymisen Mitran povelle, jossa viivyttäisiin autuuden tilassa aina tuomiopäivään asti. Tuomiopäivänä Mitran taivaanavaimet aukaisisivat Paratiisin portit, joista uskolliset astuisivat sisään. Sen jälkeen hävitettäisiin elävien ja kuolleiden keskuudesta kaikki kastamattomat, kunhan Mitra oli palannut maan päälle. Opetettiin, että ihminen meni kuoltuaan Mitran eteen tuomiolle ja että maailman lopulla Mitra kutsuisi kaikki haudoistaan kohtaamaan viimeisen tuomion. Pahat hävitettäisiin tulella ja vanhurskaat hallitsisivat Mitran rinnalla ikuisesti.
98:5.5 (1082.6) Aluksi se oli vain miesten uskonto, ja siihen kuului seitsemän eri luokkaa, ja uskovat voitiin vihkiä näihin peräjälkeen seuraaviin luokkiin. Uskovien vaimot ja tyttäret päästettiin myöhempinä aikoina Suuren Äidin temppeleihin, jotka sijaitsivat Mitran temppeleiden vieressä. Naisten kultti oli mitralaisen rituaalin ja fryygialaisen Kybele- eli Attiksen äiti -kultin seremonioiden sekoitus.
98:6.1 (1083.1) Ennen mysteerikulttien ja kristinuskon saapumista ei omakohtainen uskonto itsenäisen instituution ominaisuudessa sanottavastikaan kehittynyt Pohjois-Afrikan ja Euroopan sivistyneissä maissa. Uskonto oli enemmänkin perheen tai kaupunkivaltion asia, poliittinen tai valtakunnallinen asia. Helleenikreikkalaiset eivät koskaan kehittäneet keskitettyä palvontajärjestelmää, vaan rituaali oli paikallinen. Heillä ei ollut papistoa eikä ”pyhää kirjaa”. Aivan kuten puuttui roomalaisilta, heidänkin uskonnollisista instituutioistaan puuttui vahva pakottava voima korkeampien moraalisten ja hengellisten arvojen säilyttämiseksi. Vaikka onkin totta, että uskonnon institutionalisoituminen on tavallisesti vähentänyt sen hengellisyyttä, on tosiasia kuitenkin myös se, ettei yksikään uskonto tähän mennessä ole onnistunut säilymään ilman jonkinasteisen – suuremman tai pienemmän – laitosmaisen organisaation apua.
98:6.2 (1083.2) Länsimainen uskonto riutui tällä tavoin aina skeptikkojen, kyynikkojen, epikurolaisten ja stoalaisten aikoihin asti. Mutta kaikkein tärkeintä on, että sen heikkeneminen päättyi vasta aikana, jolloin käytiin suuri voimainmittelö mitralaisuuden ja Paavalin kehittämän uuden uskonnon, kristinuskon, välillä.
98:6.3 (1083.3) Kolmannella Kristuksen jälkeisellä vuosisadalla mitralaiset ja kristilliset kirkot olivat sekä ulkonäöltään että rituaalinsa luonteen puolesta varsin samankaltaisia. Tällaiset palvontapaikat sijaitsivat useimmiten maan alla, ja kummankin uskonnon palvontapaikoissa oli alttareita, ja näiden taustat kuvasivat eri tavoin sen vapahtajan kärsimyksiä, joka oli tuonut synnin kiroamalle ihmisrodulle pelastuksen.
98:6.4 (1083.4) Mitranpalvojilla oli aina temppeliin astuessaan ollut tapana kastaa sormensa pyhään veteen. Ja koska joillakin seuduin oli paljon ihmisiä, jotka kuuluivat samanaikaisesti kumpaankin uskontoon, he toivat tämän tavan mukanaan useimpiin kristillisiin kirkkoihin Rooman lähiympäristössä. Kumpikin uskonto käytti kastetta ja nautti leivästä ja viinistä koostuvan sakramentin. Ainoa suuri eroavaisuus mitralaisuuden ja kristinuskon välillä – ellei Mitran ja Jeesuksen luonteen välistä eroa oteta lukuun – oli se, että toinen rohkaisi militarismia, kun sen sijaan toinen oli äärimmäisen rauhanomainen. Mitralaisuuden suvaitsevaisuus muita uskontoja (paitsi myöhempää kristinuskoa) kohtaan johti lopulta sen hajoamiseen. Mutta ratkaiseva tekijä näiden kahden välisessä kamppailussa oli naisten pääsy kristillisen uskonyhteisön täyteen jäsenyyteen.
98:6.5 (1083.5) Viimein kävi niin, että nimellinen kristillinen usko oli vallitsevana länsimaissa. Kreikan filosofiasta saatiin eettisen arvon käsitykset, mitralaisuus antoi palvontamenojen rituaalin, ja itse kristinusko menetelmän moraalisten ja sosiaalisten arvojen säilyttämiseksi.
98:7.1 (1083.6) Luoja-Poika ei ruumiillistunut kuolevaisen lihallisessa hahmossa ja lahjoittautunut Urantian ihmiskunnalle lepyttääkseen kiukkuista Jumalaa, vaan mieluumminkin saadakseen koko ihmiskunnan tajuamaan, että Isä rakastaa heitä, ja ymmärtämään, että he ovat Jumalan poikia. Loppujen lopuksihan sovitusopin suuri puolestapuhujakin oivalsi jotakin tästä totuudesta, sillä hän julisti: ”Kristuksessa Jumala sovitti maailman itsensä kanssa.”
98:7.2 (1084.1) Tämän luvun aihepiiriin ei kuulu kristinuskon alkuperän ja leviämisen käsittely. Riittäköön, kun sanotaan, että se rakentuu Jeesus Nasaretilaisen, ihmiseksi ruumiillistuneen Nebadonin Mikael-Pojan, ympärille. Urantia tuntee hänet Kristuksena, voideltuna. Kristinuskon levittivät Levantin ja länsimaiden joka kolkkaan tämän galilealaisen seuraajat, ja heidän lähetysintonsa oli heidän maineikkaiden edeltäjiensä, seetiläisten ja saalemilaisten, samoin kuin heidän hartaiden aasialaisaikalaistensa, buddhalaisten opettajien, intoon täysin verrattavissa.
98:7.3 (1084.2) Urantialaisen uskonjärjestelmän merkityksessä kristinusko syntyi seuraavien opetusten, vaikutusten, vakaumusten, kulttien ja henkilökohtaisten näkemysten yhteen nivoutumisesta:
98:7.4 (1084.3) 1. Melkisedekin opetukset, jotka ovat perusvaikuttimena kaikissa viimeisten neljäntuhannen vuoden aikana ilmaantuneissa länsimaiden ja itämaiden uskonnoissa.
98:7.5 (1084.4) 2. Heprealainen moraaliopin, etiikan ja teologian järjestelmä, samoin kuin heprealainen usko sekä Sallimukseen että korkeimpaan Jahveen.
98:7.6 (1084.5) 3. Zarathustralainen käsitys kosmisen hyvän ja pahan välisestä taistelusta, joka käsitys oli jo painanut leimansa sekä juudaismiin että mitralaisuuteen. Mitralaisuuden ja kristinuskon välisiin kamppailuihin liittynyt ja pitkään jatkunut kosketus sai aikaan sen, että iranilaisprofeetan opeista tuli vahva tekijä, joka vaikutti ratkaisevasti Jeesuksen opetusten hellenisoitujen ja latinalaistettujen versioiden sisältämien dogmien, opinkappaleiden ja kosmologian teologiseen ja filosofiseen asuun ja rakenteeseen.
98:7.7 (1084.6) 4. Mysteerikultit, eritoten mitralaisuus, mutta myös fryygialaiseen kulttiin kuuluva Suuren Äidin palvonta. Iranilaisen pelastajasankarin, Mitran, yliluonnollisesta syntymästä kertovan tarinan roomalaisesta versiosta tarttui aineksia jopa kertomuksiin Jeesuksen syntymästä Urantialla. Sen mukaan Mitran saapumista maan päälle oli muka ollut todistamassa vain kourallinen lahjojen kera tulleita paimenia, joille enkelit olivat ilmoittaneet tästä lähestyvästä tapahtumasta.
98:7.8 (1084.7) 5. Joshua ben Josefin, Joosua Joosefinpojan, ihmiselämän historiallinen tosiasia, se että Jeesus Nasaretilainen todellisuudessa oli kunnialla kruunattu Kristus, Jumalan Poika.
98:7.9 (1084.8) 6. Paavali Tarsoslaisen henkilökohtainen näkökanta. Ja olisi pantava merkille, että mitralaisuus oli Paavalin nuoruudessa Tarsoksen valtauskonto. Paavali ei osannut edes uneksia, että hänen jälkeensä elävät kristityt jonakin päivänä pitäisivät hänen omille käännynnäisilleen hyvässä tarkoituksessa kirjoittamiaan kirjeitä ”Jumalan sanana”. Tällaisia hyvää tarkoittavia opettajia ei tule panna tilille siitä, mihin heidän myöhempinä aikoina eläneet seuraajansa ovat heidän kirjoituksiaan käyttäneet.
98:7.10 (1084.9) 7. Hellenististen kansojen filosofinen ajattelu Aleksandriassa, Antiokiassa, Kreikassa, Syrakuusassa ja Roomassa. Kreikkalaisten filosofia oli sopusoinnussa kristinuskon paavalilaisen version kanssa paremmin kuin minkään muun tuolloisen uskonnollisen järjestelmän kanssa, ja se vaikutti merkittävästi siihen, miksi kristinusko menestyi länsimaissa. Kreikkalainen filosofia Paavalin teologiaan yhdistyneenä muodostaa yhä eurooppalaisen etiikan perustan.
98:7.11 (1084.10) Kun Jeesuksen alkuperäiset opetukset tunkeutuivat länsimaihin, ne länsimaalaistuivat, ja länsimaistuessaan ne alkoivat menettää potentiaalisesti yleismaailmallista, kaikkiin rotuihin ja kaikenlaisiin ihmisiin kohdistuvaa vetovoimaansa. Tämän päivän kristinuskosta on tullut uskonto, joka on sopeutunut mainiosti valkoisten rotujen sosiaalisiin, taloudellisiin ja poliittisiin tapoihin. Se on jo kauan sitten lakannut olemasta Jeesuksen uskonto, jos toki se yhä pitää urheasti esillä kaunista uskontoa Jeesuksesta sellaisille yksilöille, jotka vilpittömästi pyrkivät kulkemaan sen opetusten viitoittamaa tietä. Se on ylistänyt Jeesusta Kristuksena, Jumalan lähettämänä messiaanisena voideltuna, mutta Mestarin oman evankeliumin – Jumalan Isyyden ja kaikkien ihmisten universaalisen veljeyden – se on jotakuinkin unohtanut.
98:7.12 (1085.1) Ja näin päättyy pitkä kertomus Makiventa Melkisedekin opetuksista Urantialla. On kulunut lähes neljätuhatta vuotta siitä, kun tämä Nebadonin Hätätilapoika lahjoittautui Urantialla, ja tänä aikana ”El Eljonin, Kaikkein Korkeimman Jumalan, papin” opetukset ovat tunkeutuneet kaikkien rotujen ja kansojen tietoisuuteen. Ja Makiventan onnistui saavuttaa epätavallisen lahjoittautumisensa tarkoitus; kun Mikael valmistautui ilmestymään Urantialle, niin miesten ja naisten sydämessä oli olemassa käsitys Jumalasta, se sama jumalakäsitys, joka yhä uudestaan leimahtaa liekehtimään Universaalisen Isän monilukuisten lasten elävässä hengellisessä kokemuksessa heidän eläessään kiehtovaa ajallista elämäänsä avaruuden pyörivillä planeetoilla.
98:7.13 (1085.2) [Esittänyt eräs Nebadonin Melkisedek.]
Urantia-kirja
Luku 99
99:0.1 (1086.1) USKONTO täyttää korkeimman yhteiskunnallisen palvelutehtävänsä, silloin kun se on vähimmässä mahdollisessa määrin yhteydessä yhteiskunnan maallisiin instituutioihin. Koska yhteiskunnalliset reformit menneinä aikoina rajoittuivat suurelta osin vain moraalin maailmoihin, ei uskonnon tarvinnut sovittaa kantaansa kauaskantoisiin talous- ja poliittisten järjestelmien muutoksiin. Uskonnon suurimpana ongelmana oli pyrkiä olemassa olevan, poliittista ja talouskulttuuria edustavan yhteiskuntajärjestyksen puitteissa korvaamaan paha hyvällä. Uskonto on näin ollen ollut epäsuorasti altis pitämään yllä vakiintunutta yhteiskuntajärjestystä, vaalimaan vallalla olevan kaltaisen sivilisaation voimassapysymistä.
99:0.2 (1086.2) Mutta uskonnon ei tulisi olla suoranaisesti tekemisissä sen paremmin uusien yhteiskuntajärjestysten luomisen kuin vanhojen järjestysten säilyttämisenkään kanssa. Aito uskonto vastustaa ilman muuta väkivaltaa yhteiskunnan kehittämiskeinona, mutta se ei vastusta yhteiskunnan järkeviä ponnistuksia mukauttaa perinnäistapansa ja sopeuttaa instituutionsa uusiin taloudellisiin olosuhteisiin ja uusiin sivistyksellisiin tarpeisiin.
99:0.3 (1086.3) Uskonto toki hyväksyi menneiden vuosisatojen ajoittaiset yhteiskunnalliset reformit, mutta kahdennellakymmenennellä vuosisadalla se joutuu välttämättömyyden pakosta löytämään paikkansa laajakantoisessa ja jatkuvassa yhteiskunnallisessa uudistustyössä. Elinolosuhteet muuttuvat niin nopeasti, että institutionaalisia uudelleenjärjestelyjä on merkittävästi joudutettava, ja uskonnon on vastaavasti nopeutettava sovittautumistaan tähän uuteen ja alati muuttuvaan yhteiskuntajärjestykseen.
99:1.1 (1086.4) Mekaaniset keksinnöt ja tietämyksen leviäminen muokkaavat sivilisaatiota kaiken aikaa. Mikäli halutaan välttää kulttuurinen katastrofi, on pakko suorittaa tiettyjä taloudellisia uudistustoimia ja sosiaalisia muutoksia. Tämä uusi ja tulossa oleva yhteiskuntajärjestys ei vielä vuosituhanteenkaan asettaudu itsetyytyväisenä aloilleen. Ihmisrodun on mukauduttava jatkuviin muutoksiin, järjestelyihin ja uudelleenjärjestelyihin. Ihmiskunta on matkalla kohti uutta ja paljastamatonta planetaarista päämäärää.
99:1.2 (1086.5) Uskonnosta täytyy tulla sellainen moraaliseen vankkumattomuuteen ja hengelliseen edistymiseen vaikuttava voimakas tekijä, joka toimii dynaamisesti näiden alati muuttuvien olosuhteiden ja koskaan päättymättömien taloudellisten järjestelyjen keskellä.
99:1.3 (1086.6) Urantian ihmisyhteisö ei voi koskaan enää toivoa asettuvansa aloilleen, niin kuin vielä menneinä aikoina. Yhteiskuntalaiva on höyrynnyt ulos vakiintuneen perinteen suojaisista poukamista, ja se purjehtii nyt avomerellä kohti evoluution mukaista päämäärää. Ja nyt enemmän kuin koskaan maailman historiassa ihmissielun on tarpeen tutkia huolellisesti moraalin piirtämiä merikortteja ja pitää tarkasti silmällä uskonnollisen opetuksen antamia kompassisuuntimia. Yhteiskunnallisen vaikuttajan ominaisuudessa uskonnon tärkein tehtävä on ihmiskunnan ihanteiden lujittaminen näinä vaarallisina aikoina, jolloin siirrytään yhdestä sivilisaation vaiheesta toiseen, yhdeltä kulttuurin tasolta toiselle.
99:1.4 (1087.1) Uskonnon suoritettavana ei ole mitään uusia velvollisuuksia, mutta siihen vedotaan painokkaasti, jotta se toimisi viisaana oppaana ja kokeneena neuvonantajana kaikissa ihmisen kohtaamissa uusissa ja nopeasti vaihtuvissa tilanteissa. Yhteiskunta on käymässä yhä mekaanisemmaksi, yhä lujemmin yhteen kietoutuvaksi, yhä mutkikkaammaksi, ja sen osaset ovat yhä kriittisemmin toisistaan riippuvaisia. Uskonnon on toimittava niin, että se estää näiden uusien ja läheisten riippuvuussuhteiden muuttumisen toisiaan taannuttaviksi tai jopa tuhoaviksi. Uskonnon on toimittava ikään kuin se olisi kosmista suolaa, joka estää kehityksen käyteaineita hävittämästä sivilisaation kulttuurista makua. Nämä uudet yhteiskunnalliset suhteet ja taloudelliset mullistukset voivat johtaa kestävään veljeyteen vain uskonnon hoivissa.
99:1.5 (1087.2) Humanitaarisuus ilman Jumalaa on ihmisen mittapuiden mukaan ylevä ele, mutta aito uskonto on ainoa voima, joka voi pysyvästi lisätä jonkin yhteiskunnallisen ryhmän reagointiherkkyyttä muiden ryhmien tarpeita ja kärsimyksiä kohtaan. Menneisyydessä saattoi institutionaalinen uskonto pysyä passiivisena, kun yhteiskunnan ylemmät kerrokset olivat kuuroja avuttomien alempien kerrosten kärsimyksille ja ahdingolle, mutta nykyaikana nämä alemmat yhteiskuntaluokat eivät enää ole yhtä säälittävän tietämättömiä eivätkä poliittisesti yhtä avuttomia.
99:1.6 (1087.3) Uskonto ei saa joutua elimellisesti mukaan maalliseen yhteiskunnan uudistustyöhön eikä talouden uudelleenorganisointiin. Mutta sen on aktiivisesti pysyteltävä kaikkien näiden sivilisaation edistymisilmiöiden rinnalla muotoilemalla uudelleen, selkeällä ja voimakkaalla tavalla, moraaliset käskynsä ja hengelliset ohjeensa sekä edistyvä filosofiansa ihmiselosta ja tämän jälkeen seuraavasta eloonjäämisestä. Uskonnon henki on ikuinen, mutta muoto, jossa se esitetään, on luotava uudelleen joka kerta, kun ihmiskielen sanakirja tarkistetaan.
99:2.1 (1087.4) Institutionaalinen uskonto ei kykene tarjoamaan innoitusta eikä toimimaan johtajana tässä lähestyvässä maailmanlaajuisessa yhteiskunnan uudistamistyössä ja talouden uudelleenjärjestämisessä, sillä siitä on valitettavasti tullut enemmän tai vähemmän elimellinen osa sitä yhteiskuntajärjestystä ja talousjärjestelmää, jonka kohtalona on joutua uudistamistyön kohteeksi. Vain omakohtaiseen hengelliseen kokemukseen perustuva todellinen uskonto voi sivilisaation nykyisessä kriisissä toimia hyödyllisesti ja luovasti.
99:2.2 (1087.5) Institutionaalinen uskonto on nyt juuttunut noidankehän kuolleeseen pisteeseen. Se ei voi uudistaa yhteiskuntaa uudistamatta ensin itseään; ja kun se näinkin suuressa määrin on vakiintuneen järjestelmän erottamaton osa, se ei voi uudistaa itseään, ennen kuin yhteiskuntaa on radikaalisti uudistettu.
99:2.3 (1087.6) Uskonnonharjoittajien on toimittava yhteiskunnassa, elinkeinoelämässä ja politiikassa yksilöinä, ei ryhminä, puolueina eikä instituutioina. Uskonnollisesta ryhmästä, joka ottaa asiakseen toimia muussa kuin uskonnonharjoittamisen tarkoituksessa, tulee oitis poliittinen puolue, talousjärjestö tai sosiaalinen instituutio. Uskonnollisen kollektivismin tulee rajoittaa ponnistelunsa vain uskonnollisten asioiden edistämiseen.
99:2.4 (1087.7) Uskonnonharjoittajat eivät yhteiskunnallisen uudistustoiminnan asettamissa tehtävissä ole sen suuriarvoisempia kuin ei-uskovatkaan, paitsi siinä, että heidän uskontonsa on antanut heille laajempaa kosmista kaukokatseisuutta ja varustanut heidät sillä verrattomalla sosiaalisella viisaudella, joka syntyy vilpittömästä halusta rakastaa Jumalaa yli kaiken ja rakastaa jokaista ihmistä taivaan valtakuntaan kuuluvana veljenään. Ihanteellinen yhteiskuntajärjestys on sellainen, jonka vallitessa jokainen ihminen rakastaa lähimmäistään niin kuin hän rakastaa itseään.
99:2.5 (1087.8) Institutionaalistunut kirkko on menneisyydessä ehkä näyttänyt palvelevan yhteiskuntaa luomalla sädekehän vakiintuneiden poliittisten ja talousjärjestelmien ympärille, mutta mikäli se haluaa olemassaolonsa jatkuvan, sen on tällainen toiminta kiireesti lopetettava. Kirkon ainoa oikea asenne on opettaa väkivallattomuutta, opettaa oppia rauhanomaisesta evoluutiosta väkivaltaisen revoluution sijasta – rauhaa maan päällä ja hyvää tahtoa kaikkien ihmisten kesken.
99:2.6 (1088.1) Nykyajan uskonto kokee vaikeaksi korjata suhtautumistaan nopeasti tapahtuviin yhteiskunnallisiin muutoksiin vain siksi, että se ei ole estänyt itseään muuttumasta näin suuresti perinteiden sitomaksi, dogmatisoituneeksi ja laitostuneeksi. Elävään kokemukseen perustuvalla uskonnolla ei ole mitään vaikeuksia pysyä kaikkien näiden yhteiskunnallisten kehitysilmiöiden ja taloudellisten mullistusten edellä. Näiden muutosten keskellä se toimii aina moraalisena vakauttajana, sosiaalisena oppaana ja hengellisenä luotsina. Aito uskonto siirtää yhdeltä aikakaudelta toiselle kaiken säilyttämisen arvoisen kulttuurin ja viisauden, joka syntyy siitä kokemuksesta, että tuntee Jumalaa ja pyrkii olemaan hänen kaltaisensa.
99:3.1 (1088.2) Alkukristillisyys oli täysin vapaata kaikesta sekaantumisesta julkiseen elämään, kaikista yhteiskunnallisista sidonnaisuuksista ja taloudellisista kytkennöistä. Instituutioksi muodostuneesta myöhempien aikojen kristillisyydestä vasta tuli elimellinen osa länsimaisen sivilisaation poliittista ja yhteiskunnallista rakennelmaa.
99:3.2 (1088.3) Taivaan valtakunta ei ole yhteiskunta- eikä talousjärjestelmä, vaan se on yksinomaisesti hengellinen Jumalaa tuntevien yksilöiden veljeskunta. On totta, että tällainen veljeskunta on sinänsä uusi ja ihmetystä herättävä yhteiskunnallinen ilmiö, johon liittyy hämmästyttäviä poliittisia ja taloudellisia seurausilmiöitä.
99:3.3 (1088.4) Uskonnonharjoittaja ei suhtaudu sosiaaliseen kärsimykseen kylmäkiskoisesti, hän ei ole välinpitämätön yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta kohtaan, hän ei pysyttäydy sivussa talousajattelusta, eikä hän liioin suhtaudu poliittiseen tyranniaan ikään kuin sitä ei olisikaan. Yhteiskunnalliseen uudistustyöhön uskonto vaikuttaa välittömästi, sillä se hengellistää yksittäisen kansalaisen ja antaa hänelle ihanteita. Näiden yksittäisten uskonnonharjoittajain asennoituminen vaikuttaa epäsuorasti kulttuurisivilisaatioon, silloin kun heistä tulee monenlaisten sosiaalisten, moraalisten, taloudellisten ja poliittisten ryhmien aktiivisia ja vaikutusvaltaisia jäseniä.
99:3.4 (1088.5) Korkeatasoisen kulttuurisivilisaation saavuttaminen edellyttää ensiksikin ihannetyyppisiä kansalaisia, ja lisäksi sellaisia ihanteellisia ja tarkoitustaan vastaavia yhteiskunnallisia mekanismeja, joiden avulla tällaiset kansalaiset kykenevät hallitsemaan tämän edistyneen ihmisyhteisön taloudellisia ja poliittisia instituutioita.
99:3.5 (1088.6) Liioitellun ja väärän tunteilun vuoksi kirkko on jo kauan hoivaillut kovaosaisia ja onnettomia, ja se kaikki on ollut niin kuin pitääkin, mutta tämä sama tunteilu on johtanut siihen, että on epäviisaasti säilytetty rodullisessa mielessä rappeutuneita aineksia, jotka ovat tavattomasti hidastaneet sivilisaation edistymistä.
99:3.6 (1088.7) Vaikka monet yksittäiset yhteiskunnalliset uudistajat institutionalisoituneen uskonnon kiivaasti torjuvatkin, he ovat viime kädessä kuitenkin hartaan uskonnollisia puhuessaan sosiaalisten reformiensa puolesta. Ja totuus on, että omakohtainen ja enemmän tai vähemmän tiedostamaton uskonnollinen motivaatio näyttelee tärkeää osaa yhteiskunnallisen uudistustyön tämän päivän toimintaohjelmassa.
99:3.7 (1088.8) Koko tämäntyyppisen tunnistamattoman ja tiedostamattoman uskonnollisen toiminnan suuri heikkous on siinä, ettei se kykene hyötymään avoimesta uskonnollisesta kritiikistä ja sillä keinoin saavuttamaan hyödyllisiä itseoikaisun tasoja. Tosiasiahan on, ettei uskonto kasva, ellei rakentava arvostelu sitä kasvata, ellei filosofia sitä avarra, ellei tiede sitä puhdista ja ellei uskollinen toverihenki sitä ravitse.
99:3.8 (1088.9) Aina on olemassa suuri vaara, että uskonto vääristellään ja turmellaan valheellisten päämäärien tavoitteluksi. Näin tapahtuu, kun kumpikin taisteleva kansakunta sodan aikana turmelee uskontonsa sotapropagandaksi. Rakkaudeton intoilu vahingoittaa aina uskontoa, kun vainoaminen taas suuntaa uskonnon toiminnat jonkin sosiologisen tai teologisen tavoitteen saavuttamiseen.
99:3.9 (1089.1) Uskonto voidaan vain seuraavien tekijöiden avulla pitää vapaana epäpyhistä maallisista kytkennöistä:
99:3.10 (1089.2) 1. Kritiikin keinoin oikaiseva filosofia.
99:3.11 (1089.3) 2. Vapaus kaikista yhteiskunnallisista, taloudellisista ja poliittisista kytkennöistä.
99:3.12 (1089.4) 3. Luovat, lohduttavat ja rakkautta lisäävät toverikunnat.
99:3.13 (1089.5) 4. Hengellisen ymmärryksen ja kosmisten arvojen arvostuksen asteittainen enentyminen.
99:3.14 (1089.6) 5. Fanaattisuuden ehkäiseminen tieteen tarjoaman järjellisen suhtautumisen luomilla vasta-asenteilla.
99:3.15 (1089.7) Uskonnonharjoittajain ei ryhmänä tule koskaan tuntea mielenkiintoa muuta kuin uskontoa kohtaan siitä huolimatta, että kenestä tahansa tällaisesta uskonnonharjoittajasta yksityisenä kansalaisena saattaa tulla jonkin sosiaalisen, taloudellisen tai poliittisen uudistusliikkeen merkittävä johtaja.
99:3.16 (1089.8) Uskonnon asiana on luoda, ylläpitää ja herättää yksittäisessä kansalaisessa sellaista kosmista kuuliaisuutta, joka ohjaa häntä saavuttamaan menestystä kaikkien näiden vaikeiden mutta toivottavien yhteiskunnallisten palvelusten edistämisessä.
99:4.1 (1089.9) Aito uskonto tekee uskonnonharjoittajasta sosiaalista hyvää säteilevän, ja se luo näkemyksiä siitä, mitä on ihmisten välinen toveruus. Mutta uskonnollisten ryhmien muodollistuminen hävittää monesti juuri ne arvot, joiden edistämiseksi ryhmä alun perin organisoitiin. Ihmisten välinen ystävyys ja jumalallinen uskonto hyödyttävät toisiaan, ja ne ovat tavattoman valaisevia, jos kummankin suhteen tapahtuva kasvu on yhtäläistä ja sopusointuista. Uskonto antaa uutta merkitystä kaikille ryhmämuodostumille: perheille, kouluille ja kerhoille. Leikkiin se tuo uusia arvoja ja se jalostaa kaikkea todellista huumoria.
99:4.2 (1089.10) Hengellinen ymmärrys saa aikaan muutoksia yhteiskunnan johtamistavassa; uskonto estää kaikkia kollektiivisia liikkeitä menettämästä näköpiiristään todellisia tarkoitusperiään. Uskonto on lasten ohella perhe-elämän suuri yhdistäjä edellyttäen, että se on elävää ja kasvavaa uskoa. Ilman lapsia ei voi olla mitään perhe-elämää; sitä on toki mahdollista elää uskonnottakin, mutta sellainen vamma tekee tämän ihmisten välisen intiimin liiton vaikeudet moninkertaisiksi. Kahdennenkymmenennen vuosisadan ensimmäisinä vuosikymmeninä kärsii omakohtaisen uskonnollisen kokemisen jälkeen eniten juuri perhe-elämä siitä rappeutumisesta, jonka aiheuttaa siirtyminen vanhoista uskonnollisista kuuliaisuussuhteista kehkeytymässä oleviin uusiin merkityksiin ja arvoihin.
99:4.3 (1089.11) Aito uskonto on mielekäs tapa elää dynaamisesti oltaessa kasvokkain jokapäiväisen elämän arkisten realiteettien kanssa. Mutta jos uskonnon halutaan antavan virikkeitä yksilölliselle luonteen kehitykselle ja lisäävän persoonallisuuden eheytymistä, sitä ei pidä standardisoida. Mikäli sen on määrä antaa virikkeitä kokemuksen arvioimiselle ja toimia arvohoukuttimena, sitä ei saa kaavamaistaa. Mikäli uskonnon on määrä edistää korkeimpia kuuliaisuussuhteita, sitä ei pidä muodollistaa.
99:4.4 (1089.12) Liittyypä sivilisaation sosiaaliseen ja taloudelliseen kasvuun millaisia mullistuksia hyvänsä, niin uskonto on aitoa ja arvokasta, jos se vaalii yksilössä kokemusta, jossa vallitsee totuuden, kauneuden ja hyvyyden yksinvalta, sillä sellainen on aito hengellinen käsitys korkeimmasta todellisuudesta. Ja rakkauden ja palvonnan kautta tästä tulee mielekästä, koska kysymyksessä on lähimmäisen suhde ihmiseen ja pojan suhde Jumalaan.
99:4.5 (1090.1) Loppujen lopuksi pikemminkin se, mitä ihminen uskoo, kuin se, mitä hän tietää, määrää käyttäytymisen ja hallitsee henkilökohtaisia tekoja. Pelkällä tosiasiatiedolla on hyvin vähän vaikutusta keskitason ihmiseen, ellei siitä tule emotionaalisesti aktivoitua. Mutta uskonnon aktivoiva vaikutus menee tunne-elämän tuolle puolen, sillä se yhdistää ihmisen koko kokemuksen transsendentaalisilla tasoilla sillä yhteydellä, joka sillä on kuolevaisen elämään sisältyviin hengellisiin energioihin, ja sillä, että se vapauttaa nämä energiat.
99:4.6 (1090.2) Kahdennenkymmenennen vuosisadan psykologisesti epävakaisina aikoina, keskellä tieteen aikakauden pyörremyrskyn kaltaisten siirtymävaiheiden aiheuttamia taloudellisia mullistuksia, moraalin akanvirtoja ja sosiologisia ristiaallokoita ovat tuhannet ja taas tuhannet miehet ja naiset joutuneet hämmennyksiin, niin kuin ihminen vain voi joutua. He ovat huolestuneita, levottomia, pelokkaita ja epävarmoja, eivätkä he osaa asettua aloilleen. Enemmän kuin koskaan ennen maailman historiassa he tarvitsevat terveen uskonnon suomaa lohdutusta ja tasapainottavaa vaikutusta. Ennennäkemättömistä tieteellisistä saavutuksista ja mekaanisesta kehityksestä huolimatta vallalla on hengellinen pysähtyneisyys ja filosofinen kaaos.
99:4.7 (1090.3) Mitään vaaraa ei kätkeydy siihen, että uskonto muuttuu yhä enemmän yksityisasiaksi, henkilökohtaiseksi kokemukseksi, niin kauan kuin uskonto ei menetä epäitsekkääseen ja rakastavaan sosiaaliseen palveluun kannustavaa vaikutustaan. Uskonto on kärsinyt monista siihen vaikuttaneista toissijaisista tekijöistä: kulttuurien äkillisestä toisiinsa sulautumisesta, uskonkäsitysten keskinäisestä sekoittumisesta, kirkollisen arvovallan vähenemisestä ja kaupungistumisen ja koneellistumisen myötä seuranneesta perhe-elämän muuttumisesta.
99:4.8 (1090.4) Ihmiseen kohdistuva suurin hengellinen uhkatekijä sisältyy edistymisen osittaisuuteen, keskeneräisen kasvun muodostamaan vaaratilanteeseen, joka aiheutuu siitä, että hylätään pelkoon perustuvat kehityksenvaraiset uskonnot ilman, että samalla välittömästi tartutaan rakkauteen perustuvaan ilmoitususkontoon. Nykyajan tiede, erityisesti psykologia, on heikentänyt vain niitä uskontoja, jotka ovat suuressa määrin pelosta, taikauskosta ja tunne-elämästä riippuvaisia.
99:4.9 (1090.5) Siirtymävaiheen seuralaisena on aina hämmennys, eikä uskonnon maailmassa tule olemaan paljonkaan levollisuutta, ennen kuin taistelu kolmen kilpailevan uskonnonfilosofian välillä on päättynyt. Ja nämä filosofiat ovat:
99:4.10 (1090.6) 1. Monien uskontojen spiritistinen usko (kaitselmuksenomaiseen Jumaluuteen).
99:4.11 (1090.7) 2. Monien filosofioiden humanistinen ja idealistinen usko.
99:4.12 (1090.8) 3. Monien tieteiden mekanistiset ja naturalistiset käsitykset.
99:4.13 (1090.9) Ja nämä kolme osittaista tapaa lähestyä kosmoksessa vallitsevaa todellisuutta on lopulta saatettava sopusointuun sellaisen uskonnon, filosofian ja kosmologian ilmoituksenomaisella esittämisellä, joka piirtää kuvan siitä, että hengen, mielen ja energian kolmiyhteinen olemassaolo kumpuaa Paratiisin-Kolminaisuudesta ja saavuttaa ajallis-avaruudellisen yhdistymisen Korkeimman Jumaluudessa.
99:5.1 (1090.10) Vaikka uskonto on pelkästään henkilökohtainen hengellinen kokemus – Jumalan tuntemista Isäksi –, tämän kokemuksen luonnollinen seuraus – ihmisen tunteminen veljeksi – edellyttää, että minuus määrittelee suhteensa muihin minuuksiin, ja tällöin mukaan tulee uskonnollisen elämän sosiaalinen eli ryhmäaspekti. Uskonto on ensiksi sisäistä eli henkilökohtaista sovittautumista, ja sitten siitä tulee sosiaaliseen palveluun eli ryhmäasennoitumiseen liittyvä kysymys. Se seikka, että ihmisellä on taipumus laumanmuodostukseen, johtaa pakostakin uskonnollisten ryhmien ilmaantumiseen. Miten näiden uskonnollisten ryhmien käy, riippuu hyvin paljon siitä, että niitä johdetaan järkevästi. Uskonnollinen ryhmä ei alkukantaisessa yhteisössä aina suurestikaan eroa taloudellisista tai poliittisista ryhmistä. Uskonto on aina ollut moraalinen säilyttäjä ja yhteiskunnan vakauttaja. Ja monien nykyajan sosialistien ja humanistien päinvastaisista opetuksista huolimatta tämä pitää edelleenkin paikkansa.
99:5.2 (1091.1) Pidä aina mielessäsi, että todellinen uskonto on sitä, että tunnet Jumalan Isäksesi ja ihmisen veljeksesi. Uskonto ei ole orjamaista uskomista rangaistusuhkauksiin tai maagisiin lupauksiin tulevista mystisistä palkinnoista.
99:5.3 (1091.2) Jeesuksen uskonto on dynaamisin ihmisrotua milloinkaan aktivoinut voima. Jeesus murskasi perinteet, hävitti dogmit ja kutsui ihmiskuntaa nousemaan ajallisuudessa ja ikuisuudessa korkeimpien ihanteidensa tasalle – olemaan täydellinen, niin kuin taivaallinen Isä on täydellinen.
99:5.4 (1091.3) Uskonnolla ei juurikaan ole toimintamahdollisuutta, ennen kuin uskonnollinen ryhmä erottautuu kaikista muista ryhmistä – ennen kuin tapahtuu sosiaalinen yhdistyminen taivaan valtakunnan hengellisen jäsenyyden omaavien kesken.
99:5.5 (1091.4) Oppi ihmisen läpikotaisesta turmeltuneisuudesta hävitti suurelta osin uskonnon omaaman potentiaalin sellaisten seurausilmiöiden tuottamiseen, jotka ovat luonteeltaan kohottavia ja joilla on inspiroivaa arvoa. Julistaessaan kaikkien ihmisten olevan Jumalan lapsia Jeesus koetti palauttaa ihmiselle hänen omanarvontuntonsa.
99:5.6 (1091.5) Jokainen uskonnollinen käsitys, joka kykenee uskovan hengellistämiseen, tulee ehdottomasti saamaan aikaan voimallisia seuraamuksia tällaisen uskonnonharjoittajan sosiaalisessa elämässä. Uskonnollinen kokemus tuottaa tämän hengen johdatuksessa olevan kuolevaisen jokapäiväisessä elämässä vääjäämättä ”hengen hedelmiä”.
99:5.7 (1091.6) Yhtä varmasti kuin ihmiset kertovat toisilleen uskonnollisista käsityksistään, aivan yhtä varmasti he luovat jonkinlaisen uskonnollisen ryhmän, joka lopulta päätyy luomaan yhteisiä tavoitteita. Uskonnonharjoittajat kokoontuvat jonakin päivänä yhteen ja ryhtyvät aktuaalisesti yhteistyöhön pikemminkin ihanteiden ja tarkoitusperien yhtenäisyyden pohjalta kuin koettamalla saada aikaan yhteistyötä psykologisten mielipiteiden ja teologisten uskomusten pohjalta. Päämäärien, mieluummin kuin uskonkappaleiden, tulisi yhdistää uskonnonharjoittajia. Koska aidossa uskonnossa on kysymys henkilökohtaisesta hengellisestä kokemuksesta, on väistämätöntä, että jokaisella yksittäisellä uskonnonharjoittajalla on oma ja henkilökohtainen tulkintansa siitä, miten hän tämän hengellisen kokemuksen käsittää. Annettakoon sanan ”usko” merkitä mieluumminkin yksilön suhdetta Jumalaan kuin sellaista opillista sanamuotoa, jonka jokin kuolevaisryhmä on kyennyt sopimaan yhteiseksi uskonnolliseksi kannanmäärityksekseen. ”Onko sinussa uskoa? Pidä se silloin omanasi.”
99:5.8 (1091.7) Että uskossa on kysymys vain ihanteellisten arvojen tajuamisesta, sen osoittaa Uuden testamentin antama määritelmä, joka sanoo, että usko on toivottujen asioiden substanssi ja todiste asioista, joita ei nähdä.
99:5.9 (1091.8) Alkukantainen ihminen ei juurikaan vaivautunut pukemaan uskonnollisia vakaumuksiaan sanoiksi. Hänen uskontonsa puhkesi pikemmin tanssiksi kuin ajatuksiksi. Nykyajan ihmiset ovat pusertaneet ajatuksistaan esille monet uskonnäkemykset ja luoneet monet uskonnollisen uskon koetinkivet. Tulevien aikojen uskonharjoittajain on elämällä elettävä uskonsa, heidän on omistauduttava ihmisten välisen veljeyden edellyttämään varauksettomaan palvelemiseen. Ihmisen olisi korkea aika omata sellainen uskonnollinen kokemus, joka olisi niin omakohtainen ja niin ylevä, että sen voisi käsittää ja ilmaista vain ”tuntein, jotka ovat liian syvällä sanoin kuvattaviksi.”
99:5.10 (1091.9) Jeesus ei edellyttänyt seuraajiltaan, että nämä määräajoin kokoontuisivat lausumaan kaavan mukaisia sanoja, jotka tuovat julki heidän yhteiset uskonkäsityksensä. Hän määräsi vain, että heidän tulisi kokoontua yhteen tosiasiallisesti tekemään jotakin: osallistumaan yhteiselle illalliselle hänen Urantialla elämänsä lahjoittautumisvaiheen muistoksi.
99:5.11 (1091.10) Minkä erehdyksen kristityt tekevätkään, kun he esittävät Kristuksen korkeimmaksi hengellisen johtajuuden ihanteeksi ja julkeavat samalla vaatia jumalatietoisia miehiä ja naisia hylkäämään niiden jumalaatuntevien ihmisten historiallisen johtajuuden, jotka menneiden aikojen kuluessa ovat myötävaikuttaneet heidän yksittäisen kansakuntansa tai rotunsa valaistumiseen.
99:6.1 (1092.1) Lahkolaisuus on institutionaalisen uskonnon sairaus ja dogmaattisuus on hengellisen olemuksen orjuuttamista. On paljon parempi, että on uskonto ilman kirkkoa, kuin että on kirkko ilman uskontoa. Kahdennenkymmenennen vuosisadan uskonnollinen kuohunta ei sellaisenaan eikä sinänsä osoita hengellistä rappiota. Sekasorto käy yhtä hyvin kasvun kuin tuhonkin edellä.
99:6.2 (1092.2) Uskonnon sosiaalistamisella on todellinen tarkoituksensa. Uskonnollisten ryhmätoimintojen tarkoituksena on tuoda vaikuttavalla tavalla esille uskonnon kuuliaisuussuhteet; moninkertaistaa totuuden, kauneuden ja hyvyyden houkuttelevuus; vaalia korkeampien arvojen puoleensa vetäviä aspekteja; lisätä epäitsekkääseen toveruuteen kuuluvaa palvelevaisuutta; nostaa perhe-elämään sisältyvät potentiaalit kunniaan; edistää uskonnollista kasvatusta; tarjota viisaita neuvoja ja hengellistä opastusta ja rohkaista ryhmässä tapahtuvaa palvontaa. Ja kaikki elävät uskonnot rohkaisevat ihmisten välistä ystävyyttä, säilyttävät moraalisuutta, edistävät keskinäistä hyvinvointia ja luovat hyvät edellytykset oman ikuisen pelastuksen sanomansa kannalta keskeisen evankeliumin levitystyölle.
99:6.3 (1092.3) Mutta uskonnon institutionalisoituessa sen kyky hyvään supistuu, samalla kun mahdollisuudet pahaan moninkertaistuvat. Kaavamaistuneen uskonnon vaarat ovat: uskonkäsitysten juuttuminen paikoilleen ja näkemysten jähmettyminen; valvottavien etujen kartuttaminen ja siitä seuraava maallistumisen lisääntyminen; totuuden standardisoitumis- ja kivettymisalttius; uskonnon harhautuminen Jumalan palvelemisesta kirkon palvelemiseen; uskonnollisten johtajien viehtymys hoivaamistehtävien sijasta hallintotehtäviin; alttius lahkojen ja keskenään kilpailevien jakautumien muodostumiseen; tyrannimaisen kirkollisen vallankäytön pystyttäminen; ylimyksellisen ”valittu kansa” -asenteen luominen; valheellisten ja liioiteltujen pyhyyskäsitysten elättely; uskonnon rutiininomaistuminen ja palvonnan kaavoihinkangistuminen; mieltymys menneisyyden kunnioittamiseen, samalla kun jätetään nykyiset tarpeet vaille huomiota; kyvyttömyys laatia uskonnosta ajanmukaisia tulkintoja; sotkeutuminen maallisten instituutioiden tehtäviin; se luo uskonnollisten kastien vahingollista syrjintää; siitä tulee suvaitsematon puhdasoppisuuden tuomari; se ei kykene pysymään uusia uria etsivän nuorison mielenkiinnon kohteena, ja vähä vähältä se kadottaa ikuisen pelastuksen evankeliumin julistaman vapahtavan sanoman.
99:6.4 (1092.4) Kaavamainen uskonto rajoittaa ihmisiä heidän omakohtaisissa hengellisissä toiminnoissaan sen sijaan, että se vapauttaisi heidät entistä tehokkaampaan palveluun valtakunnanrakentajina.
99:7.1 (1092.5) Vaikka kirkkojen ja kaikkien muiden uskonnollisten ryhmien tulisikin pysytellä sivussa kaikista maallisista toiminnoista, uskonto ei samalla kuitenkaan saa tehdä mitään estääkseen tai viivyttääkseen ihmisinstituutioiden sosiaalista koordinoitumista. Elämän mielekkyyttä täytyy jatkuvasti lisätä. Ihmisen täytyy jatkaa filosofian uudistamistyötään ja uskonnon selkeyttämistoimiaan.
99:7.2 (1092.6) Valtiotieteen täytyy panna toimeen talouselämän ja teollisuuden uudistustyö sellaisin menetelmin, jotka se oppii yhteiskuntatieteiltä, ja käyttämällä hyväkseen niitä oivalluksia ja motiiveja, jotka uskonnollinen elintapa tarjoaa. Kaikessa yhteiskunnallisessa rakennustyössä uskonto pitää esillä tasapainottavan kuuliaisuussuhteen transsendenttistä tavoitetta kohtaan – vakaannuttavaa päämäärää, joka on välittömän ja ajallisen tavoitteen tuolla puolen ja sen yläpuolella. Kuolevainen ihminen tarvitsee nopeasti muuttuvan ympäristön luomien hämmentävien tilanteiden keskellä laajaulotteisen kosmisen perspektiivin suomaa tukea.
99:7.3 (1093.1) Uskonto innoittaa ihmistä elämään maan päällä rohkeasti ja riemullisesti. Kiihkeyteen se liittää kärsivällisyyden, innostukseen se yhdistää ymmärryksen, vallankäyttöön se kytkee myötätuntoisuuden ja tarmokkuuteen se tuo ihanteita.
99:7.4 (1093.2) Ajallisia kysymyksiä ihminen ei voi koskaan ratkaista viisaasti eikä päästä henkilökohtaisena eduntavoitteluna ilmenevän itsekkyyden yli, ellei hän mietiskele asioita Jumalan kaikkivaltiuden edessä ja ota laskuissaan huomioon jumalallisten merkitysten ja hengellisten arvojen realiteetteja.
99:7.5 (1093.3) Keskinäinen taloudellinen riippuvuus ja sosiaalinen veljellisyys johtavat lopulta veljeyteen. Ihminen on luonnostaan uneksija, mutta tiede vakavoittaa häntä niin, että uskonto voi ennen pitkää aktivoida hänet, jolloin vaara hänen sortua fanaattisiin reaktioihin on paljon vähäisempi. Taloudelliset välttämättömyydet sitovat ihmisen todellisuuteen, ja henkilökohtainen uskonnollinen kokemus saattaa tämän saman ihmisen kasvotusten alituisesti laajenevaan ja edistyvään kosmiseen kansalaisuuteen kuuluvien ikuisten realiteettien kanssa.
99:7.6 (1093.4) [Esittänyt eräs Nebadonin Melkisedek.]
Urantia-kirja
Luku 100
100:0.1 (1094.1) KOKEMUS siitä, että elää dynaamista uskonnollista elämää, muuttaa keskinkertaisenkin yksilön persoonallisuudeksi, jolla on ihanteellista kyvykkyyttä. Jokaisen yksilön edistymistä vaalimalla uskonto auttaa kaikkien edistymistä, ja kunkin yksilön edistymistä lisää se, mitä kaikki saavuttavat.
100:0.2 (1094.2) Läheinen kanssakäyminen muiden uskonnonharjoittajain kanssa antaa hengelliselle kasvulle keskinäisiä virikkeitä. Rakkaus tarjoaa maaperän uskonnolliselle kasvulle – objektiivisen mielenkiinnon kohteen subjektiivisen mielihyväntavoittelun sijalle – ja silti se tuottaa ylivertaista subjektiivista tyydytystä. Ja uskonto ylevöittää jokapäiväisen elämän arkisen raadannan.
100:1.1 (1094.3) Vaikka uskonto saakin aikaan merkitysten kasvua ja arvojen korottumista, on siitä kuitenkin aina seurauksena pahaa, milloin puhtaasti henkilökohtaiset arvioinnit korotetaan ehdottomuuksien tasoille. Lapsi arvioi kokemusta sen sisältämän mielihyvän määrän mukaan. Kypsyyden mittana on se, missä määrin korkeammat merkitykset korvaavat henkilökohtaisen mielihyvän ja jopa lojaalisuusasenteet mitä moninaisimmista elämäntilanteista ja kosmisista suhteista omaksuttuja korkeimpia käsityksiä kohtaan.
100:1.2 (1094.4) Joillakin ihmisillä on liiallinen kiire kasvaa, ja heitä uhkaa sen vuoksi vakava hengellisen jähmettymisen vaara. Eri ikäkausina, toinen toistaan seuraavien kulttuurien piirissä ja edistyvän sivilisaation vaihtuvissa vaiheissa tulee huolehtia siitä, että merkitykset kasvavat. Merkittävimmät kasvua estävät tekijät ovat ennakkoluuloisuus ja tietämättömyys.
100:1.3 (1094.5) Antakaa jokaiselle kehittyvälle lapselle tilaisuus kasvattaa oma uskonnollinen kokemuksensa. Älkää väkisin pakottako hänelle valmista aikuisen kokemusta. Muistakaa, ettei vakiintuneen opetusjärjestelmän kautta vuosi vuodelta tapahtuva edistyminen välttämättä merkitse älyllistä edistymistä, saati hengellistä kasvua. Sanavaraston laajeneminen ei ole merkki luonteen kehittymisestä. Totuudenmukaisina kasvun osoittimina eivät ole pelkät tulokset, vaan sitä osoittaa mieluumminkin eteneminen. Todellista kasvatuksellista kasvua osoittavat ihanteiden korottuminen, entistäkin suurempi arvojen arvostaminen, arvojen uudet merkitykset ja lisääntynyt lojaalisuus korkeimpia arvoja kohtaan.
100:1.4 (1094.6) Lapsiin tekevät kestävän vaikutuksen vain heidän aikuisikäisten läheistensä osoittamat lojaalisuudet. Säännöllä sen paremmin kuin esimerkilläkään ei ole pysyvää vaikutusta. Lojaalit ihmiset ovat kasvavia ihmisiä, ja kasvu on vaikuttava ja innoittava realiteetti. Elä tänä päivänä lojaalisuutta osoittaen eli kasva, ja huominen pitää huolen itsestään. Nopein tapa sammakonpoikasen tulla sammakoksi on elää jokainen hetki uskollisesti sammakonpoikasena.
100:1.5 (1094.7) Uskonnolliselle kasvulle välttämätön maaperä edellyttää, että elämä eletään yhä enemmän itseään toteuttaen, että luontaiset ominaisuudet koordinoidaan, että harjoitetaan tietojen selville ottamista ja omataan kohtuullisessa määrin uskallusta, että koetaan tyytyväisyyden tunteita, että pelko toimii asioihin huomion kiinnittämisen ja asioista tietoisena olemisen kannustimena, että ihmettä kohtaan tunnetaan mielenkiintoa ja että ollaan normaalilla tavalla tietoisia omasta pienuudesta – ollaan nöyriä. Kasvu perustuu myös minuuden löytämiseen, johon liittyy itsekritiikki – omatunto, sillä omatunto on todellisuudessa itsensä arvioimista sen mukaan, mitä on tottunut pitämään arvossa, eli henkilökohtaisten ihanteidensa mukaan.
100:1.6 (1095.1) Fyysinen terveys, peritty temperamentti ja sosiaalinen ympäristö vaikuttavat uskonnolliseen kokemukseen merkittävästi. Mutta nämä ajalliset olosuhteet eivät estä sisimmässä tapahtuvaa sellaisen sielun hengellistä edistymistä, joka on omistautunut taivaassa olevan Isän tahdon täyttämiseen. Kaikissa normaaleissa kuolevaisissa on tiettyjä synnynnäisiä kasvuun ja itsensätodellistamiseen pakottavia tarpeita, jotka vaikuttavat, ellei niitä nimenomaisesti estetä vaikuttamasta. Varma keino tämän hengellisen kasvupotentiaalin ja ihmiseen rakenteellisesti kuuluvan kyvyn vahvistamiseksi on korkeimmille arvoille omistautumista merkitsevän varauksettoman asenteen ylläpitäminen.
100:1.7 (1095.2) Uskontoa ei voi lahjoittaa, saada, lainata, oppia eikä kadottaa. Se on henkilökohtainen kokemus, joka kasvaa suhteessa lopullisten arvojen kaipuuseen. Kosminen kasvu on näin ollen seuraus merkitysten kertymisestä ja alati laajenevasta arvojen kohoamisesta. Mutta jalous sinänsä on aina tiedostamatonta kasvua.
100:1.8 (1095.3) Uskonnolliset ajattelu- ja toimintatottumukset myötävaikuttavat hengellisen kasvun tuloksellisuuteen. Uskonnollisia taipumuksiaan voi kehittää niin, että ne alkavat reagoida hengellisiin virikkeisiin myönteisesti, eli niin, että niistä tulee eräänlainen ehdollinen hengellinen refleksi. Uskonnollista kasvua suosiviin tapoihin kuuluvat kultivoitunut herkkyys jumalallisia arvoja kohtaan, uskonnollisen elämän havaitseminen muissa ihmisissä, kosmisten merkitysten syvällinen mietiskely, hartaudella suoritettu ongelmien ratkaiseminen, oman hengellisen elämänsä jakaminen lähimmäistensä kanssa, itsekkyyden välttäminen, kieltäytyminen jumalallisen armon selviönä pitämisestä, elämänsä eläminen niin kuin olisi Jumalan kasvojen edessä. Uskonnolliseen kasvuun vaikuttavat tekijät saattavat olla tarkoituksellisia, mutta kasvu itsessään on poikkeuksetta tiedostamatonta.
100:1.9 (1095.4) Se, että uskonnollinen kasvu on luonteeltaan tiedostamatonta, ei kuitenkaan merkitse, että se olisi otaksutuilla ihmisälyn alitajuisilla alueilla tapahtuvaa toimintaa. Mieluumminkin se tarkoittaa luovia toimintoja kuolevaisen olennon mielen ylitajuisilla tasoilla. Kokemus tiedostamattoman uskonnollisen kasvun todellisuuden tiedostamisesta on ainoa positiivinen todiste ylitajunnan toiminnallisesta olemassaolosta.
100:2.1 (1095.5) Hengellinen kehittyminen riippuu ensinnäkin siitä, että ihminen ylläpitää elävää hengellistä yhteyttä todellisiin hengellisiin voimiin, ja toiseksi siitä, että hän tuottaa jatkuvasti hengellisiä hedelmiä eli että hän antaa apua kanssaihmisilleen siitä, mitä hän on saanut omilta hengellisiltä hyväntekijöiltään. Hengellinen edistyminen perustuu hengellisen köyhyyden älylliseen tunnustamiseen, mihin liittyy omakohtainen tietoisuus täydellisyydenkaipuusta, halu tuntea Jumala ja olla hänen kaltaisensa, varaukseton aikomus täyttää taivaassa olevan Isän tahto.
100:2.2 (1095.6) Hengellinen kasvu on ensiksi tarpeiden tiedostamista, seuraavaksi merkitysten näkemistä ja sitten arvojen löytämistä. Todiste aidosta hengellisestä kehityksestä on siinä, että esille tulee ihmispersoonallisuus, jonka vaikuttimena on rakkaus, jota aktivoi epäitsekäs palvelumieli ja jota hallitsee jumalallisuudesta kertovien täydellisyysihanteiden varaukseton palvonta. Ja tämä kokemus kaikkineen on uskonnon todellisuus – eivät suinkaan pelkät teologiset uskonkäsitykset.
100:2.3 (1095.7) Uskonto voi edetä sille kokemustasolle, jossa siitä tulee valistunut ja viisas keino reagoida universumiin hengellisesti. Sellainen ylevä uskonto voi toimia kolmella ihmispersoonallisuuden tasolla, nimittäin älyllisellä, morontiaalisella ja hengellisellä; mieleen kohdistuen, kehittyvässä sielussa ja sisäisen hengen kanssa.
100:2.4 (1096.1) Hengellisyydestä tulee oitis se osoitin, joka ilmoittaa, miten lähellä Jumalaa ihminen on ja miten hyödyllinen hän on kanssaihmisilleen. Hengellisyys lisää ihmisen kykyä nähdä kauneutta aineellisissa olevaisissa, tunnistaa totuutta merkityksissä ja havaita hyvyyttä arvoissa. Hengellisen kehittymisen määrää sen kapasiteetti, ja se on suoraan verrannollinen siihen, missä määrin rakkauden itsekkäät piirteet on eliminoitu.
100:2.5 (1096.2) Asianomaisen hengellinen status on mitta, joka osoittaa, miten pitkälle hän on saavuttanut Jumaluutta, miten hyvin hän on virittäytynyt Suuntaajaan. Hengellisyyden lopullisuuteen pääseminen merkitsee samaa kuin suurimman mahdollisen todellisuuden, suurimman mahdollisen jumalankaltaisuuden, saavuttaminen. Ikuinen elämä on loputonta infiniittisten arvojen tavoittelua.
100:2.6 (1096.3) Ihmisen itsensätoteuttamisen päämäärän tulisi olla hengellinen, ei aineellinen. Ainoat tavoittelemisen arvoiset realiteetit ovat jumalallisia, hengellisiä ja ikuisia. Kuolevaisella ihmisellä on oikeus nauttia fyysisestä mielihyvästä ja tyydyttää inhimilliset mieltymyksensä; hän hyötyy siitä, että hän on uskollinen ihmisyhteisöjä ja ajallisia instituutioita kohtaan. Mutta nämä eivät ole niitä ikuisia perustuksia, joille kuolematon persoonallisuus rakennetaan, persoonallisuus, jonka on ylitettävä avaruus, kukistettava ajallisuus ja saavutettava jumalallista täydellisyyttä ja finaliittina suoritettavaa palvelua merkitsevä ikuinen määränpää.
100:2.7 (1096.4) Jeesus toi julki Jumalaa tuntevan kuolevaisen kokeman perinpohjaisen varmuuden, kun hän sanoi: ”Mitä se Jumalan tuntevaa valtakuntaan uskovaa liikuttaa, jos kaikki maallinen luhistuu?” Ajalliset turvajärjestelyt ovat haavoittuvia, mutta hengelliset vakuusjärjestelyt ovat järkähtämättömiä. Kun inhimillisen nurjamielisyyden, itsekkyyden, julmuuden, vihan, häijyyden ja kateuden vuoksiaallot takovat kuolevaisen ihmisen sielun ympärillä, voit olla levollisin mielin ja luottaa siihen, että yksi sellainen sisäinen vallitus on olemassa, jonka kimppuun ehdottomasti kukaan ei voi käydä, nimittäin hengen linnoitus; näin voidaan sanoa ainakin jokaisesta sellaisesta ihmisestä, joka on jättänyt huolenpidon sielustaan omassa sisimmässään asuvan hengen, ikuisen Jumalan hengen, haltuun.
100:2.8 (1096.5) Tällaisen hengellisen tavoitteeseenpääsyn jälkeen – saavutettiinpa se vähittäisen kasvun tai erityisen kriisin kautta – tapahtuu, että persoonallisuus valitsee uuden suunnan, samoin kuin, että kehittyy uusi arvojen mittapuu. Tällaisten hengestä syntyneiden yksilöiden elämään ovat astuneet siinä määrin uudet liikkeelle panevat virikkeet, että he voivat tyynesti katsella vierestä, kun heidän rakkaimpina hellimänsä kunnianhimoiset tavoitteet sortuvat ja heidän kiihkeimmät toiveensa murskautuvat. He tietävät vuorenvarmaksi, että tällaiset katastrofit ovat vain kohti uusia tavoitteita ohjaavia mullistuksia, jotka romuttavat ihmisen ajalliset luomukset ja edeltävät universumissa tapahtuvan tavoitteiden saavuttamisen uudelle ja entistä ylevämmälle tasolle kuuluvien jalompien ja kestävämpien realiteettien rakentamista.
100:3.1 (1096.6) Uskonto ei ole menetelmä, jolla päästään paikalleen pysähtyneeseen ja autuaaseen mielenrauhaan, vaan se on heräte, joka panee asianomaisen valjastamaan sielunsa dynaamiseen palveluun. Se on koko minuuden pestautumista uskolliseen rakastavan Jumalan palvelukseen ja ihmisen palvelemiseen. Uskonto maksaa minkä tahansa hinnan, joka on välttämätön korkeimman päämäärän, ikuisen palkinnon, saavuttamiseksi. Uskonnollisessa lojaalisuudessa on jotakin sellaista pyhittyneisyyden täysimääräisyyttä, joka on suurenmoisen ylevää. Ja nämä uskollisuudentunteet ovat sosiaalisesti tehokkaita ja hengellisesti edistäviä.
100:3.2 (1096.7) Sanasta ’Jumala’ tulee uskonnonharjoittajalle symboli, joka merkitsee pääsyä yhä lähemmäksi korkeinta todellisuutta ja jumalallisen arvon tiedostamista. Sitä, mikä on hyvä ja mikä on paha, ei määrää se, mistä ihminen pitää tai on pitämättä. Moraaliset arvot eivät verso toiveiden täyttymisestä eivät liioin emotionaalisesta turhautumisesta.
100:3.3 (1096.8) Arvoja pohdiskellessanne teidän on erotettava toisistaan se, mikä on arvo, ja se, millä on arvoa. Teidän on tiedostettava se suhde, joka vallitsee yhtäältä mielihyvää tuottavien toimintojen ja toisaalta niiden mielekkään integroitumisen ja niiden yhä laajemman todeksitulemisen välillä yhä korkeammalle yltävillä inhimillisen kokemuksen tasoilla.
100:3.4 (1097.1) Merkitys on jotakin, jonka kokemus lisää arvoon; se on arvottavaa tietoisuutta arvoista. Erillinen ja puhtaasti itsekäs nautinto saattaa merkitä tosiasiallista merkitysten arvon alennusta, tarkoituksetonta nautiskelua, joka jo alkaa lähestyä suhteellista pahaa. Arvot ovat kokemuspohjaisia, kun realiteetit ovat merkityksellisiä ja mentaalisesti assosioituja, eli kun mieli tiedostaa ja arvottaa nämä suhteet.
100:3.5 (1097.2) Arvot eivät voi koskaan olla staattisia; todellisuus merkitsee muuttumista, kasvamista. Muuttuminen, josta puuttuu kasvu, merkityksen laajeneminen ja arvon korottuminen, on arvotonta – se on potentiaalista pahaa. Mitä suurempaa kosmisen sovittautumisen laadukkuutta jokin kokemus ilmentää, sitä enemmän merkitystä siihen sisältyy. Arvot eivät ole käsitteellisiä harhoja, vaan ne ovat todellisia, mutta ne ovat aina riippuvaisia suhteiden tosiasiasta. Arvot ovat aina sekä aktuaalisia että potentiaalisia – eivät sitä, mikä oli, vaan sitä, mikä on ja on oleva.
100:3.6 (1097.3) Aktuaalien ja potentiaalien yhdistyminen on samaa kuin kasvu, kokemuksellista arvojen todellistumista. Mutta kasvu ei ole pelkkää edistymistä. Edistyminen on aina merkityksellistä, mutta ilman kasvua se on verrattain arvotonta. Ihmiselämän korkein arvo koostuu arvojen kasvusta, edistymisestä merkityksissä sekä näiden molempien kokemusten kosmisen keskinäisriippuvuuden oivaltamisesta. Ja tällainen kokemus on yhtä kuin jumalatietoisuus. Vaikkei tällainen kuolevainen yliluonnollinen olekaan, hänestä on kuitenkin tosiasiallisesti tulossa yli-inhimillinen; kuolematon sielu on kehkeytymässä.
100:3.7 (1097.4) Ihminen ei voi aiheuttaa kasvua, mutta hän voi tarjota sille suotuisat olosuhteet. Kasvu on aina tiedostamatonta, olipa se fyysistä, älyllistä tai hengellistä. Rakkaus siis kasvaa. Sitä ei voi luoda, valmistaa tai ostaa, vaan sen pitää kasvaa. Evoluutio on kosminen kasvumenetelmä. Sosiaalista kasvua ei voi saada aikaan lainsäädännöllä, eikä moraalista kasvua ole aikaansaatavissa hallintoa parantamalla. Ihminen voi valmistaa koneen, mutta sen todellinen arvo pitää juontaa ihmisen kulttuurista ja henkilökohtaisesta arvostuksesta. Ainoa ihmisen antama panos kasvun hyväksi on hänen persoonallisuuteensa sisältyvien kaikkien kykyjen liikkeellepano – elävä usko.
100:4.1 (1097.5) Uskonnollinen elintapa on pyhittäytyvää elämistä, ja pyhittäytyvä elintapa on luovaa elämistä, omintakeista ja spontaania. Uudet uskonnolliset oivallukset ilmaantuvat ristiriidoista, jotka antavat aiheen uusien ja parempien suhtautumistapojen valitsemiseen entisten ja huonompien reagointimallien tilalle. Uusia merkityksiä nousee esille vain konfliktin keskellä, ja konflikti jatkuu vain, kun kieltäydytään omaksumasta niitä korkeampia arvoja, jotka sisältyvät korkeampiin merkityksiin.
100:4.2 (1097.6) Uskonnolliset pulmatilanteet ovat väistämättömiä, sillä mitään kasvua ei voi tapahtua ilman psyykkistä ristiriitatilannetta ja hengellistä kuohuntaa. Filosofisen elämännormin organisoiminen tekee välttämättömäksi melkoisen sekamelskan mielen filosofisissa maailmoissa. Lojaalisuuksia suuren, hyvän, toden ja jalon puolesta ei harjoiteta ponnistelutta. Hengellisen näköalan kirkastuminen ja kosmisen ymmärryksen laajeneminen edellyttävät ponnistelua. Ja ihmisjärki nousee vastarintaan, kun sitä vieroitetaan rinnoilta, joista se on imenyt ravinnokseen ajallisen olemassaolon ei-hengellisiä energioita. Veltto, eläimeltä periytyvä mieli kapinoi sitä ponnistusta vastaan, joka tarvitaan painiskeltaessa kosmisen ongelmienselvittelyn kanssa.
100:4.3 (1097.7) Mutta uskonnollisen elämäntavan suurena ongelmana on velvollisuus yhdistää persoonallisuuden sisältämät sielunvoimat rakkauden herruuden avulla. Terveys, mentaalinen suorituskyky ja onnellisuus seuraavat fyysisten järjestelmien, mielen järjestelmien ja henkisten järjestelmien yhdistämisestä. Terveydestä ja mielenterveydestä ihmisellä on paljon ymmärrystä, mutta onnellisuudesta hän ei ole itse asiassa oivaltanut paljonkaan. Syvin onnellisuus kytkeytyy erottamattomasti hengelliseen edistymiseen. Hengellinen kasvu tuottaa kestävää iloa; rauhaa, joka käy kaiken ymmärryksen yli.
100:4.4 (1098.1) Fyysisen elämän osalta aistit kertovat aineellisten kappaleiden olemassaolosta, mieli havaitsee merkitysten todellisuuden, mutta hengellinen kokemus paljastaa yksilölle elämän todelliset arvot. Nämä ihmiselon korkeat tasot saavutetaan rakastettaessa Jumalaa yli kaiken ja rakastettaessa epäitsekkäästi ihmistä. Jos rakastat kanssaihmisiäsi, sinun on täytynyt havaita heidän arvonsa. Jeesus rakasti ihmisiä niin tavattoman paljon siksi, että hän antoi heille niin tavattoman suuren arvon. Lähimmäisistäsi voit löytää arvoja parhaiten, kun otat selville heidän vaikuttimensa. Jos joku ärsyttää sinua, aiheuttaa mielipahan tunteita, niin sinun tulisi myötäeläen pyrkiä löytämään hänen näkökulmansa, ne syyt, jotka aiheuttavat hänen moitittavan käyttäytymisensä. Heti kun ymmärrät lähimmäistäsi, sinusta tulee suvaitsevainen, ja tämä suvaitsevaisuus kasvaa ystävyydeksi ja kypsyy rakkaudeksi.
100:4.5 (1098.2) Loihdi ajatuksissasi kuva jostakusta alkeellisesta esivanhemmastanne ajalta, jolloin asuttiin luolissa: lyhyt, muodoton, törkyinen ja mörisevä miehenköriläs, joka seisoo hajareisin, nuija kädessä, puhkuu inhoa ja vihaa ja tuijottaa tuimasti suoraan eteensä. Moinen kuva ei suuriakaan kerro ihmisen jumalallisesta arvokkuudesta. Mutta tehkäämme kuvasta vähän laajempi. Tämän henkiin puhaltamamme ihmisen edessä kyyristeleekin sapelihammastiikeri. Hänen takanaan on nainen ja kaksi lasta. Tiedostat oitis, että tässä kuvassa näkyy alku paljolle sellaiselle, mikä ihmisrodussa on hienoa ja jaloa, mutta mies on silti kummassakin kuvassa sama. Toisessa hahmotelmassa vain on laajempi näkökulma sinua helpottamassa. Siitä nimittäin voit nähdä, mikä on tämän kehittyvän kuolevaisen motivaatio. Hänen suhtautumisestaan tulee kunnioitettava siksi, että sinä ymmärrät häntä. Jospa vain voisit luodata lähimmäistesi vaikuttimia, miten paljon paremmin pystyisitkään silloin heitä ymmärtämään. Jospa vain voisit tuntea kanssaihmisiäsi, alkaisit ennen pitkää rakastaa heitä.
100:4.6 (1098.3) Pelkkä tahdonponnistus ei riitä siihen, että aidosti rakastaisit kanssaihmisiäsi. Rakkaus syntyy vain lähimmäisesi vaikuttimien ja näkemysten perinpohjaisesta ymmärtämisestä. Yhtä tärkeää ei ole, että rakastat tänään kaikkia ihmisiä kuin että joka päivä opit rakastamaan taas yhtä ihmistä lisää. Jos joka päivä tai joka viikko yllät ymmärtämään taas yhtä uutta lähimmäistäsi, ja jos tämä on se, mihin joka tapauksessa kykenet, silloin olet eittämättä sosiaalistamassa ja kiistämättä hengellistämässä persoonallisuuttasi. Rakkaus on tarttuvaa, ja kun inhimillinen kiintymys on järkevää ja viisasta, rakkaus on tarttuvampaa kuin viha. Mutta vain aito ja epäitsekäs rakkaus on kiistattoman tarttuvaa. Jospa vain jokaisesta kuolevaisesta voisi tulla dynaamisen kiintymyksen keskus, niin tämä hyvänlaatuinen rakkauden virus ottaisi kohta kokonaan valtaansa ihmiskunnan tunnekylläisten emootioiden virran sellaisessa laajuudessa, että rakkaus sulkisi sisäänsä koko sivilisaation, ja se merkitsisi, että ihmisten veljeys on toteutunut.
100:5.1 (1098.4) Maailma on täynnä kadoksiin joutuneita sieluja, ei teologisessa mielessä kadotettuja, vaan suunnastaan eksyneitä, jotka turhautuneen filosofisen aikakauden ismien ja kulttien keskellä kulkevat hämmennyksissään sinne tänne. Vain harvat ovat oppineet, miten elämänfilosofia asetetaan uskonnollisen arvovallan paikalle. (Sosiaalistetun uskonnon symboleita ei tule kasvun kanavina halveksia, vaikkei toisaalta joen uoma olekaan joki.)
100:5.2 (1098.5) Uskonnollisen kasvun eteneminen johtaa lamaannuksesta konfliktin kautta koordinoitumiseen, epävarmuudesta epäilemättömään uskoon, kosmisen tietoisuuden piirissä vallitsevasta hämmingistä persoonallisuuden eheytymiseen, ajallisesta tavoitteesta ikuiseen, pelon orjuudesta Jumalan poikauden vapauteen.
100:5.3 (1099.1) Olisi tehtävä selväksi, että lojaalisuudentunnustukset korkeimpia ihanteita kohtaan – psyykkinen, emotionaalinen ja hengellinen selvilläolo jumalatietoisuudesta – saattavat olla joko luonnollisen ja vähittäisen kasvun tulos, tai toisinaan ne saatetaan kokea tietyissä elämän käännekohdissa, kuten kriisitilanteessa. Apostoli Paavali koki tuona ikimuistettavana päivänä Damaskoksentiellä juuri tällaisen äkillisen ja dramaattisen kääntymyksen. Gautama Siddharthalla oli samankaltainen kokemus sinä yönä, kun hän istui yksinäisyydessä ja yritti päästä selvyyteen lopullisen totuuden mysteeristä. Monilla muilla on ollut samankaltaisia kokemuksia, ja toisaalta monet vilpittömät uskovat ovat edistyneet hengessä ilman äkillistä kääntymystä.
100:5.4 (1099.2) Useimmat niin kutsuttuihin uskonnollisiin kääntymyksiin yhdistetyt dramaattiset ilmiöt ovat luonteeltaan täysin psykologisia, mutta aina silloin tällöin ilmenee toki kokemuksia, jotka ovat alkuperältään myös hengellisiä. Kun mentaalinen liikkeellepano on ehdottoman totaalista millä tahansa tasolla, joka merkitsee psyykkistä kurottautumista kohti hengen saavuttamista, kun ihmisen jumalallista ideaa kohtaan tuntemien lojaalisuuksien motivaatio on täydellistä, silloin hyvin usein sattuu, että sisimmässä asuva henki kurottautuu äkkiä alaspäin synkronoituakseen uskovan kuolevaisen ylitajuisen mielen keskitetyn ja pyhitetyn tavoitteen kanssa. Ja juuri tällaisista kokemuksista, joissa älylliset ja hengelliset ilmiöt yhdistyvät, muodostuu kääntymys. Ja tällaiseen kääntymykseen kuuluu tekijöitä, jotka toimivat puhtaasti psykologisen tapahtumaan vaikuttamisen lisäksi ja sen yläpuolella.
100:5.5 (1099.3) Mutta tunnelataus yksinään on valheellista kääntymystä; ihmisellä pitää olla uskoa siinä kuin tunnettakin. Siinä määrin kuin tällainen psyykkinen liikekannallepano on osittaista, ja sikäli kuin tällainen ihmisen lojaalisuuden motivaatio on epätäydellistä, samassa määrin on kääntymyskokemus sekoittunut älyllinen, emotionaalinen ja hengellinen realiteetti.
100:5.6 (1099.4) Jos ollaan taipuvaisia katsomaan teorian mukainen alitajuinen mieli käytännölliseksi työhypoteesiksi muutoin yhtenäisen älyllisen elämän piirissä, niin johdonmukaisuuden nimessä tulisi pitää myös selviönä, että on olemassa samanlainen ja vastaava ylöspäin nousevan älyllisen toiminnan alue, joka muodostaa ylitajuisuuden tason, vyöhykkeen, jolla ollaan välittömässä yhteydessä sisäiseen henkientiteettiin eli Ajatuksensuuntaajaan. Kaikkiin näihin psyykkisiin spekulaatioihin sisältyvä suuri vaara on siinä, että näkyjä ja muita niin kutsuttuja mystisiä kokemuksia samoin kuin epätavallisia unia saatetaan pitää jumalallisina viesteinä ihmismielelle. Jumalalliset olennot ovat menneinä aikoina ilmaisseet itsensä tietyille Jumalaa tunteville henkilöille, ei heidän mystisten transsiensa tai sairaalloisten näkyjensä vuoksi, vaan kaikista näistä ilmiöistä huolimatta.
100:5.7 (1099.5) Kääntymyksentavoittelun vastakohtana olisi elävä usko ja vilpitön palvonta, täydestä sydämestä lähtevä ja epäitsekäs rukoilu, parempi tie päästä morontiavyöhykkeille mahdollisine yhteyksineen Ajatuksensuuntaajaan. Aivan liian monia ihmismielen tiedostamattomilta tasoilta äkillisesti esiintulvahtavia muistumia on erehdytty pitämään jumalallisina ilmoituksina ja hengen johdatuksina.
100:5.8 (1099.6) Tavaksi muuttuvaan uskonnollisten valveunien näkemiseen liittyy suuri vaara; mystiikasta voi tulla menetelmä, jolla vältellään todellisuutta olkoonkin, että se on joskus ollut keino päästä aitoon hengelliseen kanssakäymiseen. Lyhytaikaiset vetäytymiset elämän touhukkailta näyttämöiltä eivät liene vakavalla tavalla vaaraksi, mutta persoonallisuuden pitempiaikainen eristäytyminen ei missään mielessä ole toivottavaa. Missään olosuhteissa ei näkyjen vallassa olevan tajunnan transsinkaltaista tilaa pidä harjoittaa uskonnollisena kokemuksena.
100:5.9 (1099.7) Mystisen tilan tunnusmerkkeinä ovat tajunnan pirstoutuneisuus verrattain passiivisen älyllisen toiminnan puitteissa toimivine, keskittyneen huomion osakseen saavine eloisine saarekkeineen. Tämä kaikki vie tajuntaa pikemminkin kohti alitajuista kuin ylitajuisuuden, hengellisen kontaktivyöhykkeen, suuntaan. Monet mystikot ovat vieneet mielensä pirstoutumisen epänormaalien mielenilmiöiden tasolle.
100:5.10 (1100.1) Terveellisempi hengellisen mietiskelyn harjoittamistapa on löydettävissä mietiskelevästä palvonnasta ja kiitosrukouksesta. Suoraa yhteydenpitoa oman Ajatuksensuuntaajansa kanssa – senkaltaista, jota ilmeni Jeesuksen lihallisen elämän jälkivuosina – ei tule sekoittaa näihin niin kutsuttuihin mystisiin kokemuksiin. Mystisen yhteydenpidon alkamiseen myötävaikuttavat tekijät osoittavat tällaisten psyykkisten tilojen vaarallisuuden. Mystistä tilaa suosivat sellaiset tekijät kuin fyysinen uupumus, paastoaminen, psyykkinen pirstoutuneisuus, syvälliset esteettiset kokemukset, eloisat seksuaaliset impulssit, pelko, huoli, raivo ja villi tanssiminen. Suuri osa tällaisen esivalmistelun jälkeen esille nousevasta aineksesta on peräisin alitajuisesta mielestä.
100:5.11 (1100.2) Olisi selkeästi ymmärrettävä, että vaikka olosuhteet olisivat olleet mystisille ilmiöille hyvinkin suotuisat, Nasaretin Jeesus ei milloinkaan turvautunut moisiin keinoihin saadakseen yhteyden Paratiisin-Isään. Jeesuksella ei ollut mitään alitajuisia harhoja eikä ylitajuisia illuusioita.
100:6.1 (1100.3) Kehitysuskonnot ja ilmoitususkonnot saattavat metodiensa puolesta erota toisistaan merkittävästi, mutta vaikuttimien kohdalla vallitsee suuri yhtäläisyys. Uskonto ei ole mikään elämän erityisfunktio, vaan se on paremminkin elämäntapa. Aito uskonto on varauksetonta omistautumista jollekin sellaiselle todellisuuteen kuuluvalle asialle, jolla uskova arvioi olevan korkeinta arvoa hänelle itselleen ja koko ihmiskunnalle. Ja kaikkien uskontojen merkittävimmät tunnusmerkit ovat: kyselemätön uskollisuus ja varaukseton omistautuminen korkeimmille arvoille. Tällainen uskonnollinen omistautuminen korkeimmille arvoille näkyy uskonnottomana pidetyn äidin suhtautumisessa lapseensa samoin kuin ei-uskovien kiihkeässä uskollisuudessa jotakin omaksumaansa asiaa kohtaan.
100:6.2 (1100.4) Uskonnonharjoittajan omaksuma korkein arvo saattaa olla ala-arvoinen tai jopa valheellinen, mutta se on siitä huolimatta uskonnollinen. Uskonto on aitoa täsmälleen siihen määrään saakka kuin korkeimpana pidetty arvo todellakin on aitoa hengellistä arvoa omaava kosminen realiteetti.
100:6.3 (1100.5) Merkkeinä siitä, että ihminen reagoi uskonnolliseen herätteeseen, ovat jalouden ja suuruuden ominaispiirteet. Vilpitön uskonnonharjoittaja on tietoinen siitä, että hän on universumin kansalainen, ja hän on selvillä yhteyden saamisesta ihmisen yläpuolella olevan voiman lähteisiin. Häntä sykähdyttää ja hänelle antaa tarmoa vakuutus siitä, että hän kuuluu Jumalan poikien verrattomaan ja aateloituun veljeskuntaan. Tietoisuutta oman minuutensa arvosta on laajentanut korkeimpien universumitavoitteiden – korkeimpien päämäärien – etsimiseen kannustava yllyke.
100:6.4 (1100.6) Minuus on antautunut sellaiseen kaiken kattavan ja kiinnostusta herättävän motivoinnin ohjailuun, joka pakottaa suurempaan itsekuriin, vähentää tunne-elämän ristiriitaisuutta ja tekee kuolevaisen elämästä todella elämisen arvoista. Alakuloiseksi tekevä inhimillisten rajoittuneisuuksien tunnustaminen vaihtuu luonnolliseksi tietoisuudeksi kuolevaisille ominaisista puutteista, mihin liittyy moraalinen päättäväisyys ja hengellinen pyrkimys saavuttaa universumin ja superuniversumin korkeimmat päämäärät. Ja kärsivällisyyden, pitkämielisyyden, mielenlujuuden ja suvaitsevaisuuden enentyminen on aina luonteenomaista tälle voimaperäiselle pyrkimykselle kuolevaisen yläpuolella olevien ihanteiden saavuttamiseen.
100:6.5 (1100.7) Mutta todellinen uskonto on elävää rakkautta, palvelevaa elämää. Uskonnonharjoittajan irtautuminen paljosta sellaisesta, mikä on pelkästään ajallista ja joutavaa, ei johda koskaan sosiaaliseen eristäytymiseen eikä sen tulisi hävittää huumorintajuakaan. Mitään ei aito uskonto inhimillisestä olemassaolosta ota pois, mutta elämään kaikkinensa se kylläkin tuo uusia merkityksiä. Se kehittää uudenlaista innostusta, intoa ja rohkeutta. Se saattaa jopa synnyttää ristiretkeläishenkeä, mikä on enemmän kuin vaarallista, elleivät sitä valvo hengellinen ymmärrys ja lojaali omistautuminen inhimillisistä lojaalisuudentunteista johtuville sosiaalisille velvollisuuksille.
100:6.6 (1101.1) Eräs suurinta hämmästystä herättävistä uskonnollisen elämäntavan tunnusmerkeistä on tuntemamme dynaaminen ja ylevä rauha, se rauha, joka käy kaiken inhimillisen ymmärryksen yli, se kosminen tasapainoisuus, joka osoittaa kaiken epäilyn ja kuohunnan olevan poissa. Tällaiset hengellisen tasapainoisuuden tasot ovat pettymyksen tavoittamattomissa. Tämänkaltaiset uskonnonharjoittajat ovat kuin apostoli Paavali, joka sanoi: ”Olen vakuuttunut siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit eivätkä ruhtinaskunnat, eivät vallat, eivät mitkään, jotka nyt ovat tai vasta tulevat, ei korkeus, ei syvyys eikä mikään muukaan kykene meitä Jumalan rakkaudesta erottamaan.”
100:6.7 (1101.2) Turvallisuudentunne, johon liittyy tajuisuus voitolle pääsevästä autuudesta, asustaa sellaisen uskonharjoittajan tietoisuudessa, joka on tajunnut Korkeimman todellisuuden ja joka tavoittelee Perimmäisen määränpäätä.
100:6.8 (1101.3) Kaikkea tätä on myös kehitysperäinen uskonto lojaalisuuden ja suuruuden osalta, sillä se on aito kokemus. Mutta ilmoitususkonto on sekä verratonta että aitoa. Laajentunutta hengellistä näkemystä edustavat uudet lojaalisuussuhteet luovat uusia rakkauden ja omistautumisen tasoja, uusia palvelun ja lähimmäisyyden tasoja; ja koko tämä avartunut sosiaalinen suhtautumistapa saa aikaan laajemman tietoisuuden Jumalan Isyydestä ja ihmisen veljeydestä.
100:6.9 (1101.4) Tunnusomainen ero toisaalta kehitykseen ja toisaalta ilmoitukseen perustuvan uskonnon välillä on se uusi jumalallista viisautta edustava ominaispiirre, joka lisätään puhtaasti kokemusperäiseen ihmisviisauteen. Mutta juuri ihmisperäisistä uskonnoista saatu ja niiden piirissä karttunut kokemus kehittää kyvyn vastaanottaa myöhemmin, kerta kerralta yhä runsaampina lahjoina annettavaa jumalallista viisautta ja kosmista ymmärrystä.
100:7.1 (1101.5) Vaikkei Urantian keskitason kuolevainen voikaan toivoa saavuttavansa sellaista korkeaa luonteen täydellisyyttä, jollaisen Jeesus Nasaretilainen lihallisen elämänvaiheensa aikana saavutti, jokaisen kuolevaisuskovan on silti täysin mahdollista kehittää vahva ja eheä persoonallisuus niiden täydellisyyteen kehittyneiden suuntaviivojen mukaan, jotka Jeesuksen persoonallisuus antaa. Mestarin persoonallisuuden ainutlaatuinen piirre ei niinkään ollut sen täydellisyys kuin sen sopusuhtaisuus, sen erinomainen ja tasapainoinen eheys. Vaikuttavin tapa kuvata Jeesusta on seurata sen henkilön esimerkkiä, joka syyttäjiensä edessä seisovaa Mestaria osoittaessaan sanoi: ”Kas, siinäpä ihminen!”
100:7.2 (1101.6) Jeesuksen pettämätön lempeys kosketti ihmisten sydäntä, mutta hänen järkkymätön luonteenlujuutensa ällistytti hänen seuraajiaan. Hän oli eittämättömän vilpitön; hänessä ei ollut minkään vertaa ulkokultaisuutta. Hän oli vapaa teennäisyydestä; hän oli aina virkistävän aito. Hän ei milloinkaan alentunut mahtailuun eikä hän koskaan turvautunut huijaukseen. Hän eli totuutta täsmälleen niin kuin hän sitä opetti. Hän oli totuus. Hän tunsi, että hänen oli pakko opettaa vapahtavaa totuutta omalle sukupolvelleen siitäkin huolimatta, että tällainen vilpittömyys toisinaan tuotti tuskaa. Hän oli kaikkea totuutta kohtaan empimättömän uskollinen.
100:7.3 (1101.7) Mutta Mestari oli niin peräti helppo hyväksyä, häntä oli niin perin helppo lähestyä. Kaikessa hoivassaan hän oli peräti käytännöllinen, samalla kun kaikille hänen suunnitelmilleen oli tunnusomaista asialle pyhittäytynyt terve järkevyys. Hänessä ei vähimmässäkään määrin ilmennyt oikullisia, arvaamattomia eikä eriskummallisia taipumuksia. Hän ei konsanaan toiminut oikukkaasti, päähänpistojen mukaan eikä hysteerisesti. Kaikessa opetustyössään ja kaikessa, mitä hän teki, yhdistyi aina erinomainen arvostelukyky oivalliseen sopivaisuudentajuun.
100:7.4 (1102.1) Ihmisen Poika oli aina ryhdikäs persoonallisuus. Jopa hänen vihollisensa tunsivat tervettä kunnioitusta häntä kohtaan. He pelkäsivät yksinpä hänen läsnäoloaankin. Jeesus oli peloton. Hän oli enemmän kuin täynnä jumalallista innostusta, mutta hänestä ei silti koskaan tullut fanaattista. Hän oli tunne-elämältään aktiivinen, muttei koskaan häilyväinen. Hänellä oli runsas mielikuvitus, mutta hän oli silti aina käytännöllinen. Hän kohtasi elämän realiteetit avoimesti, muttei hän koskaan ollut yksivakainen eikä proosallinen. Hän oli rohkea, muttei koskaan huimapäinen; varovainen, muttei koskaan pelkurimaisesti. Hän oli myötätuntoinen, muttei koskaan hempeilevä; ainutlaatuinen, muttei eriskummallinen. Hän oli hurskas, muttei hurskasteleva. Hän oli niin perin ryhdikäs siksi, että hän oli täydellisen eheä.
100:7.5 (1102.2) Jeesuksen omintakeisuus oli tukahduttamatonta. Perinteet eivät häntä sitoneet, eikä ahtaan sovinnaisuuden orjuus häntä rampauttanut. Hänen puheessaan kuului kiistaton vakuuttuneisuus ja hänen opetuksessaan tuntui ehdoton arvovalta. Mutta hänen ylivertainen omintakeisuutensa ei johtanut häntä ylenkatsomaan edeltäjiensä ja aikalaistensa opetuksiin sisältyneitä totuuden helmiä. Ja se, mikä hänen opetuksissaan oli omintakeisinta, oli rakkauden ja armon korostaminen pelon ja uhraamisen sijasta.
100:7.6 (1102.3) Jeesuksen elämännäkemys oli varsin laaja. Hän kehotti seuraajiaan saarnaamaan evankeliumia kaikille kansoille. Hän oli vapaa kaikesta ahdasmielisyydestä. Hänen myötätuntoinen sydämensä sulki sisäänsä koko ihmiskunnan, jopa universumin. Aina hänen kutsunsa kuului: ”Kuka ikinä haluaa, sallikaa hänen tulla.”
100:7.7 (1102.4) Jeesuksesta sanottiin totuudenmukaisesti: ”Hän luotti Jumalaan.” Ihmisenä ihmisten joukossa hän luotti mitä ylevimmin Isään, joka on taivaassa. Hän luotti Isäänsä niin kuin pieni lapsi luottaa maiseen vanhempaansa. Hänen uskonsa oli täydellistä, muttei koskaan mahtailevaa. Näyttäytyipä luonto ihmisen maanpäällistä hyvinvointia kohtaan miten julmana tai miten välinpitämättömänä hyvänsä, Jeesus ei koskaan uskossaan horjunut. Pettymys ei saanut hänestä otetta, eikä vaino häneen tehonnut. Ilmeinenkään epäonnistuminen ei häneen koskenut.
100:7.8 (1102.5) Hän rakasti ihmisiä veljinään, samalla kun hän tiedosti, miten nämä olivat synnynnäisten kykyjensä ja hankittujen ominaisuuksiensa puolesta erilaisia. ”Hän kulki ympäriinsä ja teki hyvää.”
100:7.9 (1102.6) Jeesus oli harvinaisen hyväntuulinen ihminen, muttei hän silti ollut mikään sokea eikä mieletön optimisti. Hänen alinomainen kehotuksensa kuului: ”Olkaa hyvällä mielin.” Hän pystyi säilyttämään tämän luottavaisen suhtautumisensa siksi, että hän horjumatta luotti Jumalaan ja järkähtämättä uskoi ihmiseen. Hän oli kaikkia ihmisiä kohtaan liikuttavan huomaavainen, sillä hän rakasti heitä ja uskoi heihin. Hän oli aina uskollinen vakaumuksilleen ja suurenmoisen luja omistautumisessaan Isän tahdon täyttämiselle.
100:7.10 (1102.7) Mestari oli aina antelias. Hän ei koskaan väsynyt sanomaan: ”On autuaampaa antaa kuin ottaa.” Hän sanoi: ”Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” Kaikessa rajattomassa anteliaisuudessaan hän ei kuitenkaan koskaan ollut tuhlaavainen eikä kohtuuton. Hän opetti, että pelastuksen saadaksesi sinun pitää uskoa. ”Sillä jokainen saa, joka etsii.”
100:7.11 (1102.8) Hän oli suorapuheinen, mutta aina hyväntahtoinen. Hän sanoi: ”Ellei näin olisi, olisin sen teille kertonut.” Hän oli avoin, mutta aina ystävällinen. Hän ei peitellyt rakkauttaan synnintekijää kohtaan eikä vihaansa syntiä kohtaan. Mutta kaikessa tässä hämmästyttävässä suoruudessaan hän oli erehtymättömän oikeudenmukainen.
100:7.12 (1102.9) Jeesus oli tasaisen hyväntuulinen siitä huolimatta, että hän toisinaan joi syvältäkin inhimillisen surun maljasta. Pelotta hän kohtasi olemassaolon realiteetit, mutta hän oli kuitenkin täynnä innostusta taivaan valtakunnan evankeliumia kohtaan. Mutta innostus oli aina hänen hallinnassaan; se ei koskaan hallinnut häntä. Hän oli varauksettoman omistautunut ”Isän asialle”. Tämä jumalallinen innostus pani hänen epähengelliset veljensä luulemaan, että hän oli järjiltään, mutta tilannetta seurannut universumi arvioi hänet tervejärkisyyden esikuvaksi ja malliksi siitä, miten kuolevainen voi korkeimmalla mahdollisella tavalla omistautua hengellisen elämäntavan korkeiden vaatimusten täyttämiseen. Ja hänen hallittu innostuksensa oli tarttuvaa; hänen kumppaninsa olivat pakotettuja jakamaan hänen jumalallisen optimisminsa.
100:7.13 (1103.1) Tämä Galilean mies ei ollut surujen mies, vaan hän oli iloinen sielu. Vähän väliä hän sanoi: ”Riemuitkaa ja olkaa ylen määrin iloisia.” Mutta kun velvollisuus vaati, hän oli valmis kulkemaan rohkeasti ”kuoleman varjon laakson” läpi. Hän oli iloinen, mutta samalla nöyrä.
100:7.14 (1103.2) Hänen rohkeudelleen veti vertoja vain hänen kärsivällisyytensä. Kun häntä painostettiin ennenaikaiseen toimintaan, hänellä oli tapana vastata vain: ”Hetkeni ei ole vielä tullut.” Hänellä ei koskaan ollut kiire, hänen tyyneytensä oli suurenmoista. Mutta hän tunsi useinkin suuttumusta pahaa kohtaan, suvaitsemattomuutta syntiä kohtaan. Usein sattui, että jokin asia sai hänet vastustamaan lujasti sellaista, mikä oli vahingollista hänen maan päällä elävien lastensa hyvinvoinnille. Mutta hänen suuttumuksensa syntiä kohtaan ei koskaan johtanut vihaan syntistä kohtaan.
100:7.15 (1103.3) Hänen rohkeutensa oli suurenmoista, mutta hän ei milloinkaan ollut tyhmänrohkea. Hänen tunnussanansa oli: ”Älkää pelätkö.” Hänen urheutensa oli jaloa ja hänen rohkeutensa usein sankarillista. Mutta hänen rohkeutensa liittyi arvostelukykyyn, ja sitä hallitsi järki. Se oli luottamuksesta syntynyttä rohkeutta, ei sokeasta itsevarmuudesta syntyvää uhkarohkeutta. Hän oli kiistattoman rohkea, muttei koskaan röyhkeän uskalias.
100:7.16 (1103.4) Mestari oli esikuva pyhänäpitämisestä. Jo hänen nuoruudenaikainen rukouksensa alkoi sanoilla ”Isä meidän, joka olet taivaassa, pyhitetty olkoon sinun nimesi.” Hän kunnioitti lähimmäistensä harjoittamaa erheellistäkin palvontaa. Mutta tämä ei estänyt häntä käymästä hyökkäykseen uskonnollisia perinnäistapoja vastaan eikä hyökkäämästä ihmisperäiseen uskoon sisältyvien virheiden kimppuun. Hän piti kunniassa aitoa pyhyyttä, ja silti hän voi aiheellisesti vedota lähimmäisiinsä ja sanoa: ”Kuka teidän joukostanne tuomitsee minut synnistä?”
100:7.17 (1103.5) Jeesus oli suuri siksi, että hän oli hyvä, ja silti hän seurusteli pikkulasten kanssa. Hän oli henkilökohtaisessa elämässään lempeä ja vaatimaton, ja kuitenkin hän oli universumin täydelliseksi tullut ihminen. Hänen työtoverinsa kutsuivat häntä kehotuksetta Mestariksi.
100:7.18 (1103.6) Jeesus oli täydellisen ehjä ihmispersoonallisuus. Ja tänäkin päivänä – aivan kuten aikanaan Galileassa – jatkuu hänen työnsä kuolevaiskokemuksen yhdistämiseksi ja inhimillisten pyrkimysten yhteensovittamiseksi. Hän eheyttää elämän, jalontaa luonteen ja yksinkertaistaa kokemuksen. Hän astuu ihmisen mieleen sitä kohottaakseen, sen muuntaakseen ja kirkastaakseen. On kirjaimellisesti totta, kun sanotaan: ”Jos jollakulla on sisimmässään Kristus Jeesus, hän on uusi luomus; vanha on katoamassa; katso, kaikki tulee uudeksi.”
100:7.19 (1103.7) [Esittänyt eräs Nebadonin Melkisedek.]
Urantia-kirja
Luku 101
101:0.1 (1104.1) IHMISEN kokemuksena uskonnon piiriin kuuluu kaikki, mikä alkaa kehittyvän villi-ihmisen alkeellisesta pelon orjuudesta ja päättyy niiden sivistyneiden kuolevaisten ylevään ja suurenmoiseen uskon tuottamaan vapauteen, jotka ovat ylvään tietoisia siitä, että he ovat ikuisen Jumalan poikia.
101:0.2 (1104.2) Uskonto on edistyvään sosiaaliseen kehitykseen kuuluvien pitkälle edenneen etiikan ja moraalin esi-isä. Mutta uskonto ei sinänsä ole pelkästään moraalinen liike, vaikkakin ihmisyhteisön eettinen ja moraalinen liikevoima vaikuttaa uskonnon ulkoisiin ja sosiaalisiin ilmenemismuotoihin voimakkaasti. Uskonto on ihmisen kehittyvälle olemukselle aina innoituksen lähde, mutta se ei ole tämän kehityksen salaisuus.
101:0.3 (1104.3) Uskonto, persoonallisuuden omaama vakaumususko, kykenee aina voittamaan pinnallisesti sitä vastaan puhuvan epätoivon logiikan, joka syntyy epäuskoisessa aineellisessa mielessä. On todellakin olemassa kiistämätön ja aito sisäinen ääni, tuo ”suuri valkeus, joka valaisee jokaisen maailmaan tulevan ihmisen”. Eikä tämä hengen johdatus ole sama asia kuin ihmisen omastatunnosta tuleva eettinen kehottaminen. Uskonnollisen varmuuden tunne on enemmän kuin emotionaalinen tunne. Uskonnon tuottama vakuuttuneisuus ylittää mielen esittämät järkisyyt, jopa filosofian logiikan. Uskonto on uskoa, luottamusta ja vakuuttuneisuutta.
101:1.1 (1104.4) Aito uskonto ei ole mikään filosofinen uskomusjärjestelmä, joka voidaan järkeillä esille ja osoittaa luonnosta saatavin todistein oikeaksi, se ei liioin ole sanoin kuvaamattomista hurmiontunteista koostuva mielikuvituksellinen ja mystinen elämys, josta voivat nauttia vain romanttiset mystiikanpalvojat. Uskonto ei ole järjen tuote, mutta sisältä käsin tarkasteltuna se on täysin järjellistä. Uskonto ei juonnu ihmisfilosofian logiikasta, mutta kuolevaisen kokemuksena se on täysin looginen. Uskonto on jumalallisen kokemista alkuperältään evolutionaarisen moraalisen olennon tietoisuudessa. Se edustaa ajallisuudessa saatua aitoa kokemusta ikuisista realiteeteista, hengellisten tyydytysten todellistumista, jo kun vielä eletään lihallisessa hahmossa.
101:1.2 (1104.5) Ajatuksensuuntaajalla ei ole mitään erityistä mekanismia, jonka avulla se saisi itsensä ilmaistuksi. Ei ole olemassa mitään mystistä uskonnollista valmiutta uskonnollisten tuntemusten vastaanottamiseksi tai julkituomiseksi. Nämä kokemukset tehdään saavutettaviksi kuolevaisen olennon mielen luonnollisesti määräytyvän mekanismin kautta. Ja siinä piilee eräs selitys siihen, miksi Suuntaajan on vaikea ryhtyä suoraan yhteydenpitoon pysyvänä olinpaikkanaan olevan aineellisen mielen kanssa.
101:1.3 (1104.6) Jumalallinen henki ottaa yhteyden kuolevaiseen ihmiseen, mutta se ei tapahdu tunteiden eikä emootioiden kautta, vaan korkeimman ja hengellistyneimmän ajattelun alueella. Sinua johtavat Jumalaa kohti nimenomaan ajatuksesi, eivät tunteesi. Jumalallinen olemus on tajuttavissa vain mielen silmin. Mutta se mieli, joka reaalisesti havaitsee Jumalan, kuulee sisimmässä olevaa Suuntaajaa, on puhdas mieli. ”Ilman pyhyyttä ei yksikään ihminen saa nähdä Herraa.” Kaikkea tällaista sisäistä ja hengellistä kanssakäymistä nimitetään hengelliseksi ymmärrykseksi. Tällaiset uskonnolliset kokemukset johtuvat Suuntaajan ja Totuuden Hengen yhteen kietoutuvien toimenpiteiden ihmismieleen tekemästä vaikutuksesta niiden toimiessa Jumalan kehittyvien poikien käsitysten, ihanteiden, oivallusten ja henkisten pyrkimysten keskellä ja niihin kohdistuen.
101:1.4 (1105.1) Uskonto siis elää ja voi hyvin ei näkemisen ja tuntemisen, vaan paremminkin uskon ja ymmärryksen varassa. Se ei ole uusien tosiasioiden keksimistä eikä ainutlaatuisen kokemuksen löytämistä, vaan mieluumminkin sitä, että löydetään uusia ja hengellisiä merkityksiä ihmiskunnan jo tuntemista tosiasioista. Korkein uskonnollinen kokemus ei ole riippuvainen sitä edeltävistä uskoa osoittavista, perinteen edellyttämistä tai esivallan vaatimista teoista. Ei uskonto myöskään ole ylevien tunteiden ja puhtaasti mystisten emootioiden jälkeläinen. Se on paremminkin pohjattoman syvä ja aktuaalinen kokemus hengellisestä kanssakäymisestä niiden henkivoimien kanssa, jotka piilevät ihmismielessä, ja sikäli kuin sellainen kokemus on psykologian termein määriteltävissä, se on yksinkertaisesti kokemus Jumalaan uskomisen todellisuuden kokemisesta tällaisen puhtaasti henkilökohtaisen kokemuksen realiteettina.
101:1.5 (1105.2) Vaikkei uskonto olekaan aineellista kosmologiaa koskevien järkiperäisten pohdiskelujen tuote, se on silti kaikin puolin järjellisen ymmärryksen luomus, joka saa alkunsa ihmisen mielikokemuksesta. Uskonto ei synny mystisistä meditaatioista eikä irrallisista mietiskelyistä olkoonkin, että se puhtaasti älyperäisen järkeilyn ja filosofisen logiikan termein on aina enemmän tai vähemmän salaperäistä ja aina määrittelemättömissä ja selittämättömissä. Aidon uskonnon idut saavat alkunsa ihmisen moraalisen tietoisuuden alueelta, ja ne tulevat julki ihmisen hengellisen ymmärryksen kasvuna, ihmispersoonallisuuden sen avun kasvuna, joka karttuu siitä, että Jumalaa isoavassa kuolevaismielessä on läsnä Jumalasta ilmoittava Ajatuksensuuntaaja.
101:1.6 (1105.3) Usko yhdistää moraalisen ymmärryksen jokaisen arvon tunnontarkkaan erottamiseen, ja kun näihin lisätään jo ennalta olemassa oleva kehitysperäinen velvollisuudentunto, on aidon uskonnon syntyhistoria koossa. Uskonnon kokemus johtaa lopulta varmaan tietoisuuteen Jumalasta ja epäilyksettömään vakuuttuneisuuteen uskovan persoonallisuuden eloonjäämisestä.
101:1.7 (1105.4) On siis nähtävissä, etteivät uskonnolliset kaipaukset ja hengelliset yllykkeet ole senluontoisia, että ne johtaisivat ihmisiä pelkästään haluamaan Jumalaan uskomista, vaan niillä on pikemminkin sellainen luonne ja voima, että ihmisiin vaikuttaa syvällisesti vakaumus, jonka mukaan heidän pitäisi uskoa Jumalaan. Evoluutionvaraisen velvollisuudentunnon sekä ilmoituksen sisältämän valistuksen mukanaan tuomat velvoitteet tekevät niin syvän vaikutuksen ihmisen moraaliseen olemukseen, että hän lopulta pääsee siihen, ettei hänellä hänen mielensä omaksuman kannan ja hänen sielunsa omaksuman asenteen mukaan ole mitään oikeutta olla uskomatta Jumalaan. Tällaisten valistuneiden ja kurinalaisten yksilöiden korkeampi ja filosofian ylittävä viisaus opettaa perimmältään heille, että Jumalan epäileminen tai epäluottamus hänen hyvyyttään kohtaan olisi samaa kuin osoittaisi olevansa uskoton todellisimmalle ja syvimmälle, mitä ihmismielessä ja -sielussa on: jumalalliselle Suuntaajalle.
101:2.1 (1105.5) Uskonnon tosiasia on järkevien ja tavallisten ihmisten uskonnollisessa kokemuksessa, ja vain siinä. Ja vain tässä merkityksessä voidaan uskontoa koskaan pitää tieteellisenä tai edes psykologisena. Todistuksena siitä, että ilmoitus on ilmoitus, on tämä sama ihmisen kokemuksen tosiasia: se tosiasia, että ilmoitus tosiaankin syntesoi toisaalta näennäisesti eri suuntiin kulkevat luonnontieteet ja toisaalta uskonnon teologian johdonmukaiseksi ja loogiseksi universumifilosofiaksi, koordinoiduksi ja aukottomaksi selitykseksi sekä tieteestä että uskonnosta. Ja näin se luo sellaista mielen harmoniaa ja hengen tyydyttyneisyyttä, joka ihmisen kokemuksessa vastaa kuolevaismielen esittämiin kyselyihin sen halutessa tietää, miten Infiniittinen aineen osalta, mielten kanssa ja henkeen kohdistuen toteuttaa tahtonsa ja suunnitelmansa.
101:2.2 (1106.1) Järkeily on tieteen käyttämä metodi, usko on uskonnon metodi, logiikka on filosofian tavoittelema menetelmä. Ilmoitus korvaa morontianäkökulman puuttumisen sillä, että se tarjoaa menetelmän, jolla mielen välityksellä päästään eheyteen aineen ja hengen todellisuuden ja niiden välisten suhteiden käsittämisessä. Eikä oikea ilmoitus koskaan tee tieteestä luonnotonta, uskosta järjetöntä eikä filosofiasta epäloogista.
101:2.3 (1106.2) Järki saattaa tieteen tutkimusmenetelmin johtaa luonnon kautta takaisin Ensimmäiseen Aiheuttajaan, mutta vaaditaan uskonnollista uskoa muuntamaan tieteen Ensimmäinen Aiheuttaja pelastuksen Jumalaksi; ja lisäksi tarvitaan ilmoitusta tällaisen uskon, tällaisen hengellisen ymmärryksen, paikkansapitävyyden vahvistamiseksi.
101:2.4 (1106.3) On olemassa kaksi perussyytä uskoa sellaiseen Jumalaan, joka pitää huolta ihmisen eloonjäämisestä:
101:2.5 (1106.4) 1. Ihmisen kokemus, omakohtainen vakuuttuneisuus, ihmisen sisimmässä olevan Ajatuksensuuntaajan herättämän toivon ja luottamuksen jollakin tavoin tapahtuva mieltäminen.
101:2.6 (1106.5) 2. Totuuden paljastus, tapahtuipa se Totuuden Hengen suoran henkilökohtaisen hoivan muodossa, jumalallisten Poikien maailmallelahjoittautumisen muodossa tai kirjoitettuna sanana esitettyjen ilmoitusten muodossa.
101:2.7 (1106.6) Tiede päättää järkeillen tapahtuvan etsintänsä olettamukseen Ensimmäisestä Aiheuttajasta. Uskonto pysähtyy uskon lennossaan, vasta kun se on varma pelastuksen Jumalasta. Tieteen erittelevän tutkimustoiminnan johtopäätökset tuntuvat loogisesti viittaavan Absoluutin todellisuuteen ja olemassaoloon. Uskonto uskoo varauksettomasti sellaisen Jumalan olemassaoloon ja todellisuuteen, joka pitää huolta persoonallisuuden eloonjäämisestä. Mitä metafysiikka ei ensinkään kykene tekemään ja mikä filosofialtakin jää osittain tekemättä, sen ilmoitus tekee. Ilmoitus toisin sanoen vahvistaa, että tämä tieteen olettama Ensimmäinen Aiheuttaja ja uskonnon esille tuoma pelastuksen Jumala ovat yksi ja sama Jumaluus.
101:2.8 (1106.7) Tieteen todistaa oikeaksi järki, uskonnon todisteena on usko, filosofian todiste on logiikka, mutta ilmoituksen osoittaa oikeaksi vain ihmisen kokemus. Tieteen antimena on tieto, uskonnon antimena on onnellisuus, filosofia tuottaa ykseyttä, ilmoitus vahvistaa tämän universaaliseen todellisuuteen johtavan kolmiyhteisen tien kokemuksellisen harmonian.
101:2.9 (1106.8) Luonnon pohdiskelu voi paljastaa vain luonnon Jumalan, liikkeen Jumalan. Luonnossa esiintyy vain ainetta, liikettä ja elollisuutta – elämää. Materia ynnä energia ilmenee – tietyissä olosuhteissa – elävinä hahmoina, mutta vaikka luonnossa esiintyvä elämä ilmiönä siis onkin suhteellisen päättymätön, on se yksilöllisyyksien kohdalla täysin ohimenevää. Luonto ei tarjoa perustetta uskoa loogisesti ihmispersoonallisuuden eloonjäämiseen. Sellainen uskonnollinen ihminen, joka löytää Jumalan luonnosta, on jo sitä ennen löytänyt tämän saman persoonallisen Jumalan omasta sielustaan.
101:2.10 (1106.9) Usko löytää Jumalan sielusta. Ilmoitus, morontiaymmärryksen korvike evolutionaarisessa maailmassa, tekee ihmiselle mahdolliseksi nähdä luonnossa se sama Jumala, jonka usko paljastaa hänen sielustaan. Näin ilmoitus siis kattaa menestyksellisesti aineellisen ja hengellisen välissä olevan kuilun, jopa luodun ja Luojan, ihmisen ja Jumalan, välisen kuilun.
101:2.11 (1107.1) Luonnon pohdiskeleminen viittaa loogisesti siihen suuntaan, että luontoa ohjaa äly, jopa että sitä valvoo elävä olento, mutta mitään persoonallista Jumalaa se ei tyydyttävällä tavalla paljasta. Luonto ei toisaalta tuo esille mitään sellaistakaan, mikä estäisi pitämästä universumia uskonnon Jumalan kätten työnä. Pelkästään luonnon kautta Jumala ei ole löydettävissä, mutta kun ihminen on muulla tavoin hänet löytänyt, niin luonnon tutkimisen tulokset käyvät täysin yksiin universumista esitetyn korkeamman ja hengellisemmän tulkinnan kanssa.
101:2.12 (1107.2) Käänteentekevänä ilmiönä ilmoittaminen on jaksottaista, ihmisen henkilökohtaisena kokemuksena se on jatkuvaa. Jumalallisuus toimii kuolevaisen persoonallisuudessa Isän antamana Suuntaaja-lahjana, Pojan vuodattamana Totuuden Henkenä ja Universumin Hengeltä saatuna Pyhänä Henkenä, ja nämä kolme kuolevaisen yläpuolelta tulevaa lahjaa yhdistyvät ihmisen kokemuksellisessa kehityksessä Korkeimman huolenpitona.
101:2.13 (1107.3) Aito uskonto on syvää ymmärrystä todellisuudesta, moraalisen tajunnan uskonhedelmä, eikä minkäänlaisen dogmaattisista uskonkappaleista koostuvan kokonaisuuden pelkkää älyllistä hyväksymistä. Todellinen uskonto on kokemus siitä, että ”Henki itse todistaa yhdessä oman henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.” Uskonto ei ole teologisia väitteitä, vaan hengellistä ymmärrystä ja sielun osoittaman luottamuksen ylevyyttä.
101:2.14 (1107.4) Syvin olemuksesi – jumalallinen Suuntaaja – panee sinut isoamaan ja janoamaan vanhurskautta, se luo sinuun tietyn kaipauksen jumalallista täydellisyyttä kohtaan. Uskonto on se uskon teko, jolla tunnustetaan tämä sisäinen halu jumalallisuuden saavuttamiseen; ja näin saadaan aikaan se sielun tuntema luottamus ja vakuuttuneisuus, jonka tiedostat pelastukseen johtavana tienä, keinona, jolla saavutetaan persoonallisuuden ja kaikkien aitoina ja hyvinä pitämiesi arvojen säilyminen.
101:2.15 (1107.5) Uskonnon tajuamisen edellytyksenä ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan suuri oppineisuus tai nokkela logiikka, vaan se on hengellistä ymmärrystä, ja juuri siksi jotkut maailman suurimmista uskonnonopettajista, jopa profeetoista, ovat joissakin tapauksissa omanneet sangen vähän maailmallista viisautta. Uskonnollinen usko on yhtä hyvin oppineen kuin oppimattomankin saatavilla.
101:2.16 (1107.6) Uskonnon pitää aina olla oma kriitikkonsa ja tuomarinsa. Ulkopuolelta sitä ei voi milloinkaan tarkkailla saati ymmärtää. Ainoana varmuutenasi persoonallisesta Jumalasta on oma ymmärryksesi, sikäli kuin kysymys on omasta uskostasi hengellisiin olevaisiin ja niistä saamasi kokemus. Kenellekään sellaiselle kanssaihmisellesi, jolla on samanlainen kokemus, ei mikään Jumalan persoonallisuuden tai todellisuuden puolesta esitetty todistelu ole tarpeen, kun taas kaikille muille ihmisille, jotka eivät ole tällä tavoin varmoja Jumalasta, ei mikään todistelu, olipa se millainen hyvänsä, voisi olla koskaan loppuun asti vakuuttava.
101:2.17 (1107.7) Psykologia saattaa tosiaan koettaa tutkia ilmiöitä, joissa on kysymys uskonnollisista reaktioista sosiaaliseen ympäristöön, mutta se ei voi koskaan toivoa pääsevänsä perille uskonnon todellisista ja sisäisistä motiiveista ja vaikutuksista. Vain teologia, uskon maailma ja ilmoitusmenetelmä voivat suoda jonkinlaisen älyllisen selvityksen uskonnollisen kokemuksen luonteesta ja sisällöstä.
101:3.1 (1107.8) Uskonto on niin elinvoimaista, että se selviytyy oppineisuuden puutteestakin. Se elää, vaikka se saastuisikin erheellisistä kosmologioista ja vääristä filosofioista; se selviytyy jopa metafysiikan sekasortoisuudesta. Kaikissa uskonnon historiaan kuuluvissa moninaisissa vaiheissa, niiden alusta niiden loppuun, säilyy olemassa olevana aina se, mikä on välttämätöntä ihmisen edistymiselle ja eloonjäämiselle: eettinen omatunto ja moraalinen tietoisuus.
101:3.2 (1108.1) Usko-ymmärrys eli hengellinen intuitio on kosmisen mielen yhdessä Isän ihmiselle lahjoittaman Ajatuksensuuntaajan kanssa antama ominaisuus. Hengellinen järki, sielun äly, on Pyhän Hengen anti, Luovan Hengen lahja ihmiselle. Hengellinen filosofia, henkirealiteetteja koskeva viisaus, on Totuuden Hengen anti, lahjoittautuvien Poikien yhteislahja ihmisten lapsille. Ja näiden henkiantimien koordinoituminen ja toisiinsa liittyminen tekevät ihmisestä potentiaalisen kohtalonsa osalta henkipersoonallisuuden.
101:3.3 (1108.2) Kysymys on tästä samasta henkipersoonallisuudesta – alkeellisessa ja alkiomuodossa –, johon kohdistuva Suuntaajan omistusoikeus säilyy luonnollisen eli ruumiin kuoleman yli. Tämän hengestä peräisin olevan monikoosteisen entiteetin, joka kytkeytyy ihmisen kokemukseen, on mahdollista jumalallisten Poikien järjestämän elävän tien kautta jäädä (Suuntaajan huostassa) eloon mieltä ja ainetta olevan aineellisen minuuden hajoamisesta, kun tällainen ohimenevä aineellisen ja hengellisen yhdistymä päättyy elämää ylläpitävän liikkeen pysähtymiseen.
101:3.4 (1108.3) Ihmisen sielu tuo itsensä julki uskonnollisen uskon kautta ja osoittaa kehittyvän olemuksensa potentiaalisen jumalallisuuden sillä tunnusmerkillisellä tavalla, jolla se saa kuolevaispersoonallisuuden reagoimaan tiettyihin älyllisesti vaivalloisiin ja sosiaalisesti koetteleviin tilanteisiin. Aito hengellinen usko (väärentämätön moraalinen tajunta) paljastuu siinä, että se:
101:3.5 (1108.4) 1. Luontaisista ja tätä edistymistä vastaan suuntautuvista, eläimellisyydestä peräisin olevista mieltymyksistä huolimatta panee etiikan ja moraalin edistymään.
101:3.6 (1108.5) 2. Saa aikaan ylevän luottavaisuuden Jumalan hyvyyttä kohtaan jopa katkeran pettymyksen ja musertavan tappion edessä.
101:3.7 (1108.6) 3. Synnyttää pohjatonta rohkeutta ja luottamusta, vaikka luonnonolot olisivat nurjatkin ja vaikka uhkaamassa olisi fyysinen katastrofi.
101:3.8 (1108.7) 4. Hämäännyttävistä taudeista ja jopa ankarasta fyysisestä kärsimyksestä välittämättä tuo esille selittämätöntä tasapainoisuutta ja kestävää tyyneyttä.
101:3.9 (1108.8) 5. Ylläpitää taianomaista persoonallisuuden tasapainoisuutta ja levollisuutta jopa pahoinpitelyn ja mitä räikeimmän vääryyden edessä.
101:3.10 (1108.9) 6. Sokealta näyttävän kohtalon julmuuksia uhmaten ja piittaamatta luonnonvoimien ilmeisestä ja äärimmäisestä välinpitämättömyydestä ihmisen hyvinvointia kohtaan pitää yllä jumalallista luottamusta lopulta saavutettavaan voittoon.
101:3.11 (1108.10) 7. Kaikista logiikan päinvastaisista todisteluista huolimatta pitää kiinni järkkymättömästä uskosta Jumalaan ja vastustaa menestyksellisesti kaikkia muita älyllisiä viisasteluja.
101:3.12 (1108.11) 8. Valheellisen tieteen petollisista opetuksista ja epäterveen filosofian vakuuttavantuntuisista harhaluuloista välittämättä tuo jatkuvasti esille lannistumatonta uskoa sielun eloonjäämiseen.
101:3.13 (1108.12) 9. Elää ja saavuttaa voiton sortumatta nykyajan monimutkaisten ja yksipuolisten sivilisaatioiden musertavan liikakuorman alle.
101:3.14 (1108.13) 10. Myötävaikuttaa siihen, että altruismi pysyy ihmisten itsekkyydestä, sosiaalisista ristiriidoista, elinkeinoelämän piirissä esiintyvästä ahneudesta ja poliittisista epäkohdista huolimatta jatkuvasti elossa.
101:3.15 (1108.14) 11. Pahuuden ja synnin hämmentävästä läsnäolosta huolimatta pitää vankkumatta kiinni ylevästä uskosta universumin ykseyteen ja jumalalliseen ohjaukseen.
101:3.16 (1108.15) 12. Mistään tai kenestäkään piittaamatta jatkaa sumeilematta Jumalan palvomista. Rohkenee julistaa: ”Vaikka hän minut kuoliaaksi löisi, kuitenkin olen minä häntä palveleva.”
101:3.17 (1108.16) Näin ollen me siis kolmen ilmiön kautta tiedämme, että ihmisellä on sisimmässään jumalallinen henki tai henkiä: ensiksi, henkilökohtaisen kokemuksen – uskonnollisen uskon – nojalla; toiseksi, ilmoituksen – henkilökohtaisen ja ihmiskunnalle osoitetun ilmoituksen – nojalla; ja kolmanneksi, siitä, että hän tuo hämmästyttävällä tavalla julki sellaisia epätavallisia ja luonnonvastaisia reaktioita aineelliseen ympäristöönsä, joista ovat esimerkkeinä ne kaksitoista hengelle ominaista suoritusta, joista äskeinen selostus koostui ja jotka tapahtuvat ihmisen reaalisen olemassaolon todellisissa ja koettelevissa tilanteissa. Eikä äskeinen luettelo suinkaan ollut kaikenkattava.
101:3.18 (1109.1) Ja juuri tällainen uskonnon alueella tapahtuva, elinvoimaisuutta osoittava ja voimaperäinen, uskosta kertova esiintyminen antaa kuolevaiselle ihmiselle oikeuden vakuuttaa, että tämä ihmisolemuksen kruunaava ominaisuus – uskonnollinen kokemus – kuuluu hänen henkilökohtaiseen varustukseensa ja on hengellinen realiteetti.
101:4.1 (1109.2) Koska maailmanne on yleisesti tietämätön alkulähteistä, jopa fyysisistä alkulähteistä, on osoittautunut viisaaksi antaa aika ajoin ohjausta kosmologian osalta. Ja tulevaisuudelle tästä on aina koitunut vaikeuksia. Ilmoittamista koskevat lait kahlitsevat meitä suuresti, sillä ne epäävät ansaitsemattoman ja ennenaikaisen tiedon jakamisen. Ilmoitususkonnon osana esitetyn kosmologian kohtalona on hyvin lyhyessä ajassa tapahtuva vanhentuminen. Niinpä tällaisen ilmoituksen tulevat tutkijat tuntevat houkutusta hylätä jokainen siihen mahdollisesti sisältyvä, aitoa uskonnollista totuuttakin edustava ainesosanen siksi, että he havaitsevat virheitä siinä esitetyissä kosmologioissa heidän niitä päällisin puolin tarkastellessaan.
101:4.2 (1109.3) Ihmiskunnan tulisi ymmärtää, että meitä, jotka osallistumme totuuden julkituomiseen, rajoittavat ylempiemme antamat ohjeet hyvin tiukasti. Meillä ei ole vapautta ennakoida tuhannen vuoden kuluessa tehtäviä tieteellisiä löytöjä. Ilmoituksen esittäjien on toimittava niiden ohjeiden mukaisesti, jotka kuuluvat revelaatiotoimeksiantoon. Emme näe mitään keinoa tämän vaikeuden voittamiseksi nyt tai minään tulevanakaan aikana. Olemme sangen hyvin tietoisia siitä, että vaikka tähän ilmoituksellisten esitysten sarjaan sisältyvät historialliset tosiasiat ja uskonnolliset totuudet pysyvät voimassa tulevienkin aikojen kirjallisuudessa, niin samalla monet luonnontieteitä koskevat toteamuksemme tulevat tieteen uusien kehitelmien ja uusien löytöjen seurauksena olemaan tarkistuksen tarpeessa. Näemme jo nyt nämä uudet kehitelmät, mutta meitä on kielletty liittämästä revelatorisiin kirjoituksiimme sellaisia tosiasioita, joita ihminen ei ole vielä löytänyt. Tehtäköön selväksi, etteivät ilmoitukset välttämättä ole henkeytettyjä. Käsillä olevien ilmoitusten sisältämä kosmologia ei ole henkeytettyä. Sitä rajoittaa lupamme, joka sallii vain nykyisen tietämyksen koordinoimisen ja lajittelemisen. Kun jumalallinen tai hengellinen ymmärrys on lahja, niin inhimillisen viisauden sen sijaan tulee ilmaantua kehittymällä.
101:4.3 (1109.4) Totuus on aina ilmoitus: Se on itseilmoitus, kun se ilmaantuu sisimmässä olevan Suuntaajan toiminnan tuloksena; se on käänteentekevä ilmoitus, kun se esitetään jonkun muun taivaallisen vaikuttajan, ryhmän tai persoonallisuuden toiminnan välityksellä.
101:4.4 (1109.5) Uskontoa on viime kädessä arvioitava sen tuottamien hedelmien mukaan eli sen mukaan, millä tavoin ja missä laajuudessa se tuo esille omaa luontaista ja jumalallista verrattomuuttaan.
101:4.5 (1109.6) Totuus saattaa olla myös vain suhteellisen henkeytettyä, vaikka ilmoitus poikkeuksetta onkin hengellinen ilmiö. Vaikkeivät kosmologiaan liittyvät toteamukset koskaan olekaan henkeytettyjä, tällaiset ilmoitukset ovat kuitenkin suunnattoman arvokkaita sikäli, että ne ainakin lyhytaikaisesti selventävät tietämystä:
101:4.6 (1109.7) 1. Vähentämällä sekaannusta erheen arvovaltaisen eliminoinnin avulla.
101:4.7 (1109.8) 2. Tunnettuja tai tunnetuiksi tulemaisillaan olevia tosiasioita ja havaintoja koordinoimalla.
101:4.8 (1110.1) 3. Tuomalla uudelleen esille tärkeitä mutta kadonneita tietoja kaukaisen menneisyyden käänteentekevistä tapahtumista.
101:4.9 (1110.2) 4. Toimittamalla saataville informaatiota, joka täyttää muulla tavoin kertyneessä tiedossa esiintyviä kohtalokkaita aukkoja.
101:4.10 (1110.3) 5. Esittämällä kosmista tietoaineistoa tavalla, joka valaisee niiden ohessa esitettävään ilmoitukseen sisältyviä hengellisiä opetuksia.
101:5.1 (1110.4) Ilmoitus on menetelmä, jolla säästetään mittaamattomat määrät aikaa siinä välttämättömässä työssä, joka on tehtävä evoluutiota edustavien virheiden erottelemiseksi ja seulomiseksi hengen kautta hankituista totuuksista.
101:5.2 (1110.5) Tiede käsittelee tosiasioita, uskontoa kiinnostavat vain arvot. Mieli pyrkii valistuneen filosofian avulla yhdistämään sekä tosiasioiden että arvojen merkitykset, mitä kautta se päätyy käsitykseen täysimääräisestä todellisuudesta. Muista, että tiede on tietämyksen piiri, filosofia on viisauden valtakunta ja uskonto on uskonkokemuksen sfääri. Mutta uskonnolla on kuitenkin kaksi ilmenemisvaihetta:
101:5.3 (1110.6) 1. Kehitysperäinen uskonto. Alkukantaista palvontaa edustava kokemus; uskonto, joka juontuu mielestä.
101:5.4 (1110.7) 2. Ilmoitususkonto. Sellainen universuminäkemys, joka juontuu hengestä; vakuuttuneisuus siitä ja usko siihen, että ikuiset realiteetit säilyvät, että persoonallisuus jää eloon ja että lopulta saavutetaan se kosminen Jumaluus, jonka asettama päämäärä on tehnyt kaiken tämän mahdolliseksi. Universumin suunnitelmaan kuuluu, että kehitysuskonnon on määrä ennemmin tai myöhemmin päästä osalliseksi ilmoituksen mukanaan tuomasta hengellisestä avartumisesta.
101:5.5 (1110.8) Sekä tiede että uskonto lähtevät olettamuksesta, jonka mukaan on olemassa tiettyjä yleisesti hyväksyttyjä loogisten päätelmien perustoja. Niinpä myös filosofian on lähdettävä liikkeelle olettamuksesta, jonka mukaan seuraavat kolme seikkaa ovat todellisia:
101:5.6 (1110.9) 1. Aineellinen ruumis.
101:5.7 (1110.10) 2. Aineellisuuden ylittävä ihmisolennon puoli: sielu tai jopa hänen sisimpäänsä kätkeytyvä henki.
101:5.8 (1110.11) 3. Ihmisen mieli; mekanismi hengen ja aineen, aineellisen ja hengellisen, välistä yhteydenpitoa ja yhteen kytkeytymistä varten.
101:5.9 (1110.12) Tiedemiehet kokoavat yhteen tosiasioita, filosofit koordinoivat käsityksiä, kun profeetat taas korottavat ihanteita. Tunne ja emootio ovat uskontoon poikkeuksetta liittyviä seuralaisilmiöitä, mutta ne eivät ole uskontoa. Uskonto saattaa olla kokemisentunnetta, mutta se on tuskin tunteen kokemista. Sen paremmin logiikka (järjellistäminen) kuin emootiokaan (tunne) ei ole olennaisesti uskonnollisen kokemuksen osa, vaikka molemmat eri tavoin voivatkin todellisuuden hengellisen ymmärryksen edistämisen kohdalla liittyä uskon harjoittamiseen, aivan sen mukaan, mikä on asianomaisen yksilön mielen status ja mikä on hänen temperamenttinsa puolesta luontevinta.
101:5.10 (1110.13) Kehitysuskonto on sitä, mitä kehkeytyi paikallisuniversumin mielenauttajan lahjaksiantamisesta, mielenauttajan, jonka tehtäväksi oli annettu palvonnallisuuden luominen kehittyvään ihmiseen sekä sen vaaliminen. Tällaiset alkukantaiset uskonnot kantavat välitöntä huolta etiikasta ja moraalista, ihmisen velvollisuudentunnosta. Tällaiset uskonnot perustuvat vakuuttuneisuuteen omantunnon olemassaolosta ja johtavat verrattain eettisten sivilisaatioiden rakentumiseen.
101:5.11 (1111.1) Persoonallisesti ilmoitetuista uskonnoista vastaavat lahjaksi annetut henget, jotka edustavat Paratiisin-Kolminaisuuden kolmea persoonaa, ja ne huolehtivat erityisesti siitä, että totuus laajenee. Kehitysuskonto panee yksilön tajuamaan ajatuksen omakohtaisesta velvollisuudesta, ilmoitususkonto korostaa sitäkin enemmän rakastamista, kultaista sääntöä.
101:5.12 (1111.2) Kehittymällä ilmaantunut uskonto lepää kokonaan uskon varassa. Ilmoitus tuo mukanaan lisäksi sen vakuuttuneisuuden, että se esittää entistä laajemmin totuuksia jumalallisuudesta ja todellisuudesta sekä että sen myötä saadaan näitäkin arvokkaampi todistus siitä aktuaalisesta kokemuksesta, joka kertyy kehityksenvaraisen uskon ja ilmoitukseen sisältyvän totuuden välisen, käytännön toiminnallisen liiton seurauksena. Tällainen ihmisperäisen uskon ja jumaluusperäisen totuuden toiminnallinen liitto merkitsee, että asianomaisella on sellainen henkilöllisyys, joka on jo edennyt hyvän matkaa tiellä kohti morontiaalisen persoonallisuuden aktuaalista rakentumista.
101:5.13 (1111.3) Kehitysperäinen uskonto tarjoaa vain uskon luoman vakuuttuneisuuden ja vahvistuksen sille, mitä omatunto sanoo. Ilmoitususkonto tarjoaa uskon luoman vakuuttuneisuuden ynnä totuuden siitä, että kokemus ilmoituksen sisältämistä realiteeteista on elävä. Uskonnon kolmas askel, uskontokokemuksen kolmas vaihe, on tekemisissä morontiatilan, motasta saatavan entistä lujemman otteen, kanssa. Morontiaedistymisen piirissä ilmoitususkonnon totuudet laajenevat yhä suuremmin; tiedät yhä enemmän totuutta korkeimmista arvoista, jumalallisista hyvyyksistä, universaalisista suhteista, ikuisista realiteeteista ja perimmäisistä päämääristä.
101:5.14 (1111.4) Koko morontiaedistymisen ajan totuuden suoma vakuuttuneisuus korvaa yhä laajemmin uskon luoman vakuuttuneisuuden. Kun sinut viimein otetaan aktuaalisen henkimaailman jäseneksi, silloin puhtaan henkiymmärryksen vakuuttuneisuudet toimivat uskon ja totuuden sijasta tai mieluumminkin yhdessä näiden aikaisempien persoonallisuuden vakuuttuneisuuden aikaansaamiseksi käytettyjen menetelmien ohessa ja lisättyinä niiden päälle.
101:6.1 (1111.5) Ilmoitususkonnon morontiavaiheen kohdalla on kysymys eloonjäämiskokemuksesta, ja sen suurena kannustimena on henkitäydellisyyden saavuttaminen. Mukana on myös korkeampi palvonnan kannustin, johon liittyy pakottava kutsumus yhä laajempaan eettiseen palvelemiseen. Morontiaymmärrys tuo mukanaan alati laajenevan tietoisuuden Seitsenkertaisesta, Korkeimmasta ja jopa Perimmäisestä.
101:6.2 (1111.6) Koko uskonnollisen kokemuksen läpi, aina sen aineellisella tasolla tapahtuvasta alkuunlähdöstä siihen hetkeen, kun täysimääräinen hengen status saavutetaan, Suuntaaja on Korkeimman olemassaolon todellisuuden omakohtaisen oivaltamisen salaisuus. Ja tämä sama Suuntaaja pitää hallussaan myös uskosi salaisuudet transsendentaalisesta Perimmäisen saavuttamisesta. Kun kehittyvän ihmisen kokemuksellinen persoonallisuus on yhdistynyt eksistentiaalisen Jumalan Suuntaaja-olennoitumaan, se merkitsee korkeimman olemassaolon potentiaalista täyttymystä ja on luontaisesti pohjana transsendentaalisen persoonallisuuden superfiniittiselle olevaistumiselle.
101:6.3 (1111.7) Moraaliseen tahtoon kuuluvat päätökset, jotka perustuvat järjen avulla saatuun tietoon, joihin viisaus tuo oman lisänsä ja jotka uskonnollinen usko sanktioi. Tällaiset valinnat ovat moraalisluontoisia tekoja, ja ne todistavat sellaisen moraalisen persoonallisuuden olemassaolosta, joka on morontiapersoonallisuuden ja viime kädessä varsinaisen henkistatuksen edeltäjä.
101:6.4 (1111.8) Evolutionaaristyyppinen tieto, ei ole muuta kuin protoplasmassa säilyvän muistiaineksen kertymää. Kysymyksessä on luodun olennon tietoisuuden alkeellisin muoto. Viisaudella tarkoitetaan niitä ideoita, jotka on muodostettu protoplasmaista muistiaineistoa yhdistelemällä ja uudelleenryhmittelemällä, ja tällaiset ilmiöt erottavat ihmismielen pelkästä eläimen mielestä. Eläimillä on tietoa, mutta vain ihmisellä on viisauden kapasiteettia. Totuus tuodaan viisautta omaavan yksilön saataville vuodattamalla tällaiseen mieleen Isän ja Poikien henget: Ajatuksensuuntaaja ja Totuuden Henki.
101:6.5 (1112.1) Kun Kristus Mikael oli lahjoittautuneena Urantialla, hän eli kasteensa hetkeen asti kehitysperäisen uskonnon piirissä. Siitä hetkestä ristiinnaulitsemisensa tapahtuma-aikaan saakka ja sen kuluessa hän suoritti tehtäväänsä kehitys- ja ilmoitususkonnon yhteisohjauksessa. Kuolleistanousunsa aamusta taivaaseenastumiseensa saakka hän kulki läpi ne moninaiset morontiaelämän vaiheet, jotka kuuluvat kuolevaisen siirtymiseen aineen maailmasta hengen maailmaan. Taivaaseenastumisensa jälkeen Mikaelista tuli Korkeimmuuden kokemisen, Korkeimman oivaltamisen mestari. Ja koska hän oli Nebadonissa ainoa persoona, jolla on rajaton kyky kokea Korkeimman todellisuus, hän saavutti välittömästi korkeimmuutta edustavan hallitsijan aseman paikallisuniversumissaan ja siihen nähden.
101:6.6 (1112.2) Ihmisen kohdalla lopullinen fuusio ja siitä johtuva ykseys hänessä asuvan Suuntaajan kanssa – toisaalta ihmisen ja toisaalta Jumalan olennoituman persoonallisuussynteesi – tekevät hänestä, potentiaalisuuden puitteissa, elävän osan Korkeinta ja takaavat tällaiselle entiselle kuolevaiselle olennolle ikuisen esikoisoikeuden tavoitella loputtomasti Korkeimman puolesta ja Korkeimman kanssa suoritettavan universumipalvelun lopullisuutta.
101:6.7 (1112.3) Ilmoitus opettaa kuolevaiselle ihmiselle, että aloittaakseen tällaisen suurenmoisen ja jännittävän löytöretken avaruuden halki ajallisen etenemisen keinoin, hänen olisi aluksi organisoitava tieto idea-päätöksiksi. Seuraavaksi hänen olisi määrättävä viisaus työskentelemään hellittämättä ylevässä tehtävässään minuuden sisältämien ideoiden muuttamiseksi yhä käytännöllisemmiksi mutta yhtä kaikki ylivertaisiksi ihanteiksi, yksinpä nekin käsitykset, jotka ovat ideoina niin järkeviä ja ihanteina niin loogisia, että Suuntaaja rohkenee yhdistellä ja henkistää niitä tavalla, joka tekee niistä soveliaita sellaiseen finiittisessä mielessä tapahtuvaan yhdistelyyn, että niistä tulee se tosiasiallinen ihmiseltä peräisin oleva kokonaisuuden täydenne, joka on näin saatettu valmiiksi Poikien Totuuden Hengen vaikutuksella – Poikien, jotka ovat Paratiisin totuuden – universaalisen totuuden – ajallis-avaruudellisia ilmenemismuotoja. Idea-päätösten, loogisten ihanteiden ja jumalallisen totuuden koordinoituminen merkitsee vanhurskaan luonteenlujuuden omaamista, mikä on edellytyksenä kuolevaisen pääsylle morontiamaailmojen alati laajeneviin ja yhä hengellisempiin todellisuuksiin.
101:6.8 (1112.4) Jeesuksen opetukset olivat se ensimmäinen urantialainen uskonto, joka niin täysimääräisesti kattoi tiedon, viisauden, uskon, totuuden ja rakkauden sopusointuisen koordinoitumisen, että se samalla tarjosi täyden ajallisen tyyneyden, älyllisen varmuuden, moraalisen valaistumisen, filosofisen tasapainoisuuden, eettisen herkkyyden, jumalatietoisuuden ja positiivisen vakuuttuneisuuden henkilökohtaisesta eloonjäämisestä. Jeesuksen usko osoitti tien ihmisen pelastuksen lopullisuuteen, siihen, mitä kuolevainen voi universumissa perimmältään saavuttaa, sillä se tarjosi:
101:6.9 (1112.5) 1. Pelastuksen aineen kahleista, kun ihminen omakohtaisesti tajuaa olevansa Jumalan poika, Jumalan, joka on henki.
101:6.10 (1112.6) 2. Pelastuksen järjen orjuudesta: ihmisen on määrä tietää totuus, ja totuus on hänet vapauttava.
101:6.11 (1112.7) 3. Pelastuksen hengellisestä sokeudesta; sen, että ihminen tajuaa kuolevaisten olevan veljiä, ja että hän on morontiatietoinen universumin kaikkien olentojen veljeydestä; hengellisen todellisuuden löytymisen palvelun avulla ja henkiarvojen hyvyyden paljastumisen hoivaamisen kautta.
101:6.12 (1113.1) 4. Pelastuksen minuuden epätäydellisyydestä universumin henkitasojen saavuttamisen kautta ja lopulta tapahtuvalla havonalaisen harmonian ja paratiisillisen täydellisyyden tiedostamisella.
101:6.13 (1113.2) 5. Pelastuksen minuudesta, vapahduksen itsensä tajuamisen rajoittuneisuuksista Korkeimman mielen kosmisten tasojen saavuttamisen kautta ja kaikkien muiden itsetajuisten olentojen saavutuksiin koordinoitumalla.
101:6.14 (1113.3) 6. Pelastuksen ajallisuudesta, ikuisen elämän saavuttamisen, mihin kuuluu päättymätön edistyminen Jumalan tuntemisessa ja Jumalan palvelemisessa.
101:6.15 (1113.4) 7. Pelastuksen finiittisyydestä, täydellistyneen ykseyden Jumaluuden kanssa Korkeimmassa ja Korkeimman kautta, minkä avulla luotu absoniittisuuteen kuuluvilla, finaliitin tasoa seuraavilla tasoilla yrittää Perimmäisen transsendentaalista löytämistä.
101:6.16 (1113.5) Tällainen seitsenkertainen pelastus on yhtä kuin Universaalisesta Isästä saatavan perimmäisen kokemuksen todellistumisen täysimääräisyys ja perinpohjaisuus. Ja kaikki tämä sisältyy – potentiaalisesti – ihmisen uskonnollista kokemusta edustavan uskon todellisuuteen. Ja se voi siihen sisältyä, koska Jeesuksen uskoa ravitsivat ja hänen uskonsa paljasti jopa perimmäisen takana olevat realiteetit; Jeesuksen usko hipoi universumiabsoluutin statusta, siinä määrin kuin sellaisen on ajallisuuden ja avaruuden kehittyvässä kosmoksessa mahdollista tulla julki.
101:6.17 (1113.6) Jeesuksen uskon omakseen ottamalla kuolevainen ihminen voi jo ajallisuudessa saada esimakua ikuisuuden realiteeteista. Jeesus löysi Lopullisen Isän ihmisenä läpikäymänsä kokemuksen kuluessa, ja hänen kuolevaisen elämää elävät lihalliset veljensä voivat seurata häntä kulkemalla samaa tietä, joka johti hänet Isän löytämisen kokemukseen. He voivat jopa saada – sellaisina kuin ovat – tästä Isän kokemisesta saman tyydytyksen, jonka Jeesus sai – sellaisena kuin hän oli. Mikaelin viimeisen lahjoittautumisen seurauksena Nebadonin universumissa aktualisoitui uusia potentiaaleja, ja eräs näistä oli sen ikuisuuspolun uusi valaistuminen, joka johtaa kaiken olevaisen Isän tykö ja jota voivat kulkea jopa aineellista lihaa ja verta olevat kuolevaiset avaruuden planeetoilla elettävän ensimmäisen elämän aikana. Jeesus oli ja on se uusi ja elävä tie, jota kulkien ihminen voi saada haltuunsa jumalallisen perintöosan, sen perintöosan, josta Isä on säätänyt, että se on oleva ihmisen, kunhan tämä sitä pyytää. Jeesuksen kohdalla osoittautuvat ylen määrin tosiksi ihmiskunnan, jopa jumalallisen ihmiskunnan, uskonkokemuksen niin alut kuin loputkin.
101:7.1 (1113.7) Idea on vain teoreettinen toimintasuunnitelma, positiivinen päätös sen sijaan on kelpoiseksi osoitettu toimintasuunnitelma. Stereotyyppi on sen kelvollisuutta osoittamatta hyväksytty toimintasuunnitelma. Ainekset, joista omakohtainen uskonnonfilosofia rakennetaan, ovat peräisin sekä yksilön sisäisestä että yksilön ympäristöstään saamasta kokemuksesta. Sosiaalisesta asemasta, taloudellisista olosuhteista, opiskelumahdollisuuksista, moraalisista mieltymyksistä, instituutioiden vaikutuksista, poliittisista kehityskuluista, rodullisista taipumuksista sekä kyseisen ihmisen ajalle ja olinpaikalle ominaisista uskonnollisista opetuksista tulee kaikista tekijöitä, jotka vaikuttavat omakohtaisen uskonnonfilosofian muovautumiseen. Syntymässä saatu luonteenlaatu ja älyllinen suuntautuminen määräävät nekin merkittävällä tavalla siitä, millaiseksi uskonnollinen maailmankatsomus muodostuu. Ammatti, avioliitto ja sukulaiset vaikuttavat kaikki ihmisen omakohtaisten elämännormien kehittymiseen.
101:7.2 (1113.8) Uskontofilosofia kehittyy ideoiden peruskasvusta ynnä kokeilevasta elämäntavasta, sillä molempia muokkaa alttius jäljitellä kaltaisiaan. Filosofisten päätelmien vankkuus riippuu terävästä, rehellisestä ja erittelevästä ajattelusta sekä herkästä merkitysten tajuamisesta ja arviointikyvyn tarkkuudesta. Moraaliset pelkurit eivät koskaan saavuta korkeita filosofisen ajattelun tasoja. Tunkeutuminen uusille kokemustasoille ja älyllisen elämänpiirin tuntemattomien alueiden tutkimisen yrittäminen kysyvät rohkeutta.
101:7.3 (1114.1) Ennen pitkää ilmaantuu uusia arvojen järjestelmiä, ylletään periaatteiden ja normien uusiin formulointeihin, tavat ja ihanteet muovautuvat uuteen uskoon, saavutetaan jokin idea persoonallisesta Jumalasta, minkä jälkeen seuraa käsitysten laajeneminen siitä, miten siihen suhteudutaan.
101:7.4 (1114.2) Uskonnollisen ja ei-uskonnollisen elämänfilosofian välinen suuri ero on niiden tunnustamien arvojen luonteessa ja tasossa sekä lojaalisuudentunteiden kohteessa. Uskontofilosofian kehityksessä on neljä vaihtoehtoa: Tällaisesta kokemuksesta saattaa tulla pelkästään mukautuvaa, jolloin se tyytyy alistumaan perinteen ja auktoriteetin valtaan. Tai se saattaa tyytyä vähäisiin saavutuksiin, jotka juuri ja juuri riittävät tekemään jokapäiväisestä elämästä tasapainoisen, ja sen vuoksi se jo varhaisessa vaiheessa pysähtyy tälle jälkijättöiselle tasolle. Tällaiset kuolevaiset uskovat asioiden hoituvan itsestään. Kolmas ryhmä edistyy loogisen älyllisyyden tasolle, mutta juuttuu sinne siksi, että se on oman kulttuuripiirinsä orja. On tosiaan säälittävää nähdä kulttuuriorjuuden pitävän älyn jättiläisiä näin tiukasti säälimättömässä otteessaan. On yhtä paljon sääliä herättävää seurata niitä, jotka vaihtavat kulttuuriorjuutensa jonkin tieteen materialistisiin kahleisiin – tieteen, jota virheellisesti sellaiseksi kutsutaan. Filosofian neljäs taso saavuttaa vapauden kaikista sovinnaisuuden ja perinnäisyyden asettamista esteistä ja rohkenee ajatella, toimia ja elää rehellisesti, lojaalisti, pelottomasti ja totuudellisesti.
101:7.5 (1114.3) Jokaisen uskonnollisen elämänkatsomuksen ratkaisevana kokeena on se, osaako se vai eikö se osaa tehdä eroa aineellisen maailman ja hengellisen maailman realiteettien välillä, samalla kun se tiedostaa niiden yhdistymisen älyllisessä ponnistelussa ja sosiaalisessa palvelussa. Terve uskonnollinen filosofia ei sekoita sitä, mikä Jumalan on, siihen, mikä keisarin on. Eikä se liioin tunnusta puhtaaseen ihmeeseen perustuvaa esteettistä kulttia uskonnon korvikkeeksi.
101:7.6 (1114.4) Filosofia muuntaa sen alkeellisen uskonnon, joka enimmältään oli omastatunnosta kertovaa satua, eläväksi kokemukseksi yhä korkeammalle nousevista kosmisen todellisuuden arvoista.
101:8.1 (1114.5) Uskomus on noussut uskon tasolle, kun se antaa suunnan elämälle ja määrää elämäntavan muodot. Jonkin opetuksen hyväksyminen todeksi ei ole uskoa, vaan se on pelkkää uskomusta. Ei myöskään varmuus eikä vakaumus ole uskoa. Mielen tila yltää uskon tasoille, vasta kun se tosiasiallisesti hallitsee elämäntapaa. Usko on aidon, omakohtaisen uskonnollisen kokemuksen elävä attribuutti. Totuuteen uskotaan, kauneutta ihaillaan ja hyvyyttä kunnioitetaan, mutta niitä ei palvota; sellainen pelastavaa uskoa osoittava suhtautuminen keskittyy vain ja yksin Jumalaan, joka on kaikkien näiden personoituma ja äärettömän paljon enemmän.
101:8.2 (1114.6) Uskomus on aina rajoittava ja sitova; usko on avartava ja kirvoittava. Uskomus jähmettää, usko vapauttaa. Mutta elävä uskonnollinen usko on enemmän kuin ylevien uskomusten yhdistelmä. Se on enemmän kuin ylevä filosofinen oppirakennelma. Se on elävä kokemus, jossa on kysymys hengellisistä merkityksistä, jumalallisista ihanteista ja korkeimmista arvoista. Se on Jumalaa tuntevaa ja ihmistä palvelevaa. Uskomuksista saattaa tulla ryhmän yhteistä omaisuutta, mutta uskon täytyy olla henkilökohtaista. Teologisia uskomuksia voidaan tuoda ryhmän omaksuttaviksi, mutta usko voi herätä vain yksittäisen uskonnonharjoittajan sydämessä.
101:8.3 (1114.7) Usko on pettänyt siihen pannun luottamuksen ottaessaan vapauden kiistää realiteetteja ja antaessaan kannattajilleen luuloteltua tietoa. Usko on kavaltaja, silloin kun se edistää älyllisen rehellisyyden pettämistä ja vähättelee lojaalisuudentunteita korkeimpia arvoja ja jumalallisia ihanteita kohtaan. Usko ei koskaan kavahda kuolevaisen elämään kuuluvaa ongelmien ratkaisemisvelvollisuutta. Elävä usko ei ruoki kiihkoilua, vainoamista eikä suvaitsemattomuutta.
101:8.4 (1115.1) Usko ei kahlitse luovaa mielikuvitusta, eikä se elätä järjetöntä ennakkoluuloisuutta tieteellisen tutkimuksen havaintoja kohtaan. Usko antaa uskonnolle elinvoimaa ja pakottaa uskonnonharjoittajan elämään sankarillisesti kultaisen säännön mukaan. Uskon innostus on suorassa suhteessa tietämykseen, ja uskon kilvoitukset ovat ylevimmän rauhan alkusoittoa.
101:9.1 (1115.2) Mitään julkista uskonnon ilmoitusta ei voitaisi pitää autenttisena, mikäli se jättäisi tunnustamatta ne eettisen velvollisuuden asettamat velvoitteet, jotka sitä edeltävä kehitysuskonto oli luonut ja joita se oli vaalinut. Kehityksen kautta muotoutuneen uskonnon eettistä näköpiiriä ilmoitus vääjäämättä laajentaa, samalla kun se vääjäämättä laajentaa myös kaikkien aiempien ilmoitusten asettamia moraalisia velvoitteita.
101:9.2 (1115.3) Kun otatte vapauden ryhtyä arvostelevasti tuomitsemaan ihmisen alkukantaista uskontoa (tai alkukantaisen ihmisen uskontoa), teidän olisi muistettava arvostella näitä villi-ihmisiä ja arvioida heidän uskonnollista kokemustaan heidän valistuneisuutensa ja heidän omantuntonsa tilan mukaisesti. Älkää erehtykö laatimaan tuomioita toisen uskonnosta omien tiedon ja totuuden mittapuidenne mukaan.
101:9.3 (1115.4) Oikea uskonto on sitä sielun sisäistä ylevää ja syvällistä vakuuttuneisuutta, joka pakottavalla voimalla muistuttaa ihmistä siitä, että hän tekisi väärin, ellei hän uskoisi niihin morontiarealiteetteihin, jotka muodostavat hänen korkeimmat eettiset ja moraaliset käsityksensä, hänen korkeimman tulkintansa elämän suurimmista arvoista ja universumin syvimmistä realiteeteista. Ja tällainen uskonto on yksinkertaisesti kokemus siitä, että tuottaa älyllistä lojaalisuutta hengellisestä tietoisuudesta lähteviä korkeimpia käskyjä kohtaan.
101:9.4 (1115.5) Kauneuden etsintä on osa uskontoa vain sikäli, kuin se on eettistä ja siinä määrin kuin se rikastuttaa käsitystä siitä, mikä on moraalista. Taide on uskonnollista vain, kun se sekoittuu sellaiseen tarkoitusperään, joka on johdettu korkeasta hengellisestä motivaatiosta.
101:9.5 (1115.6) Sivistyneen ihmisen valistunutta hengellistä tietoisuutta ei niinkään kiinnosta jokin erillinen älyperäinen uskomus tai jokin tietty elämäntapa kuin se, että hän löytäisi elämisen totuuden, hyvän ja oikean keinon reagoida kuolevaisen olemassaoloon kuuluviin, alinomaa toistuviin tilanteisiin. Moraalinen tietoisuus on vain sana, joka tarkoittaa, että ihminen tunnistaa ne eettiset ja kehkeytyvät morontiaaliset arvot, joita velvollisuudentunto vaatii ihmisen noudattamaan käyttäytymisensä päivästä päivään jatkuvassa valvonnassa ja ohjaamisessa, ja on niistä tietoinen.
101:9.6 (1115.7) Vaikka myönnetäänkin, että uskonto on epätäydellistä, on silti olemassa ainakin kaksi käytännössä näkyvää ilmentymää sen luonteesta ja tehtävästä:
101:9.7 (1115.8) 1. Uskontoon sisältyvällä hengellisellä kannustimella ja filosofisella paineella on taipumus panna ihminen projisoimaan oma arvionsa moraalisista arvoista suoraan ulospäin, kanssaihmistensä asioihin – uskonnon eettinen reaktio.
101:9.8 (1115.9) 2. Uskonto luo ihmismielen käyttöön sellaisen hengellistyneen tietoisuuden jumalallisesta todellisuudesta, joka perustuu edeltäviin käsityksiin moraalisista arvoista, joka johdetaan niistä uskon avulla ja joka koordinoidaan niiden päälle lisättyjen, hengellisistä arvoista omaksuttujen käsitysten kanssa. Näin uskonnosta tulee kuolevaisten elämänpiirin asioiden arvostelija, eräs muoto ylevöityneestä moraalisesta luottamuksesta ja luottavaisuudesta todellisuutta, ajallisuuden korottuneita realiteetteja ja ikuisuuden kestävämpiä realiteetteja, kohtaan.
101:9.9 (1116.1) Uskosta tulee toisaalta moraalisen tietoisuuden ja toisaalta kestävästä todellisuudesta vallitsevan hengellisen käsityksen välinen yhdysside. Uskonnosta tulee väylä, jonka kautta ihminen pakenee ajallisen ja luonnollisen maailman aineellisista rajoituksista pelastusjärjestelmän, asteittain etenevän morontiaalisen muodonmuutoksen kautta ja avulla ikuisen ja hengellisen maailman ylimaallisiin realiteetteihin.
101:10.1 (1116.2) Älykäs ihminen tietää olevansa luonnon lapsi, osa aineellista maailmankaikkeutta; hän ei myöskään näe mitään yksittäisen persoonallisuuden eloonjäämistä energiauniversumin matemaattisen tason liikkeissä ja jännitteissä. Eikä ihminen voi fyysisiä syitä ja seurauksia tutkimalla koskaan nähdä hengellistä todellisuutta.
101:10.2 (1116.3) Ihminen tietää myös olevansa ideainmuodostuksellisen kosmoksen osa, mutta vaikka käsitys saattaakin kantaa kuolevaisen elämänkaaren tuolle puolen, ei käsityksessä kuitenkaan ole luontaisesti mitään sellaista, mikä vihjaisi käsityksiä muodostavan persoonallisuuden henkilökohtaiseen eloonjäämiseen. Eikä logiikan ja järjen tarjoamien mahdollisuuksien loppuunammentaminen tule loogikolle eikä järkeilijälle koskaan paljastamaan persoonallisuuden eloonjäämisen ikuista totuutta.
101:10.3 (1116.4) Aineellinen lainmukaisuuden taso pitää huolen syysuhteen jatkumisesta eli siitä, että seuraus aina vastaa edeltävää toimintaa. Mielen taso antaa ymmärtää, että ideainmuodostuksellinen jatkuvuus on päättymätöntä, että edeltäkäsin olemassa olevista käsityksistä virtaa katkeamaton käsitteenmuodostuksen potentiaali. Muttei näistä universumitasoista kumpikaan paljasta vastauksia etsivälle kuolevaiselle pakoväylää statuksen osittaisuudesta eikä siitä sietämättömästä epävarmuudesta, jonka syynä on se, että maailmankaikkeudessa hän on ohimenevä realiteetti, ajallinen persoonallisuus, joka on tuomittu sammumaan rajallisten elämän energioiden kuluttua loppuun.
101:10.4 (1116.5) Vain hengelliseen ymmärrykseen johtavan morontiaalisen väylän kautta ihminen voi koskaan murtaa ne kahleet, jotka luonnostaan kuuluvat hänen kuolevaisen olennon statukseensa universumissa. Energia ja mieli toki johtavat takaisin Paratiisiin ja Jumaluuteen, muttei sen paremmin ihmisen energiavarustus kuin hänen mielivarustuksensakaan ole lähtöisin suoraan tällaisesta Paratiisin-Jumaluudesta. Ihminen on Jumalan lapsi vain hengellisessä merkityksessä. Ja tämä on totta siksi, että Paratiisin-Isä on ihmisen varustuksena ja hänen sisimmässään tällä haavaa vain hengellisessä merkityksessä. Muutoin kuin uskonnollisen kokemuksen tietä ja aitoa uskoa harjoittamalla ihmiskunta ei koskaan kykene löytämään jumalallisuutta. Uskossa tapahtuva Jumalan totuuden hyväksyminen antaa ihmiselle kyvyn päästä pakoon aineellisten rajoitusten ahtaista aitauksista ja antaa hänelle järkiperäisen toivon siitä, että hän pääsee kenenkään estämättä lähtemään aineellisesta olinpiiristä, jossa on kuolema, hengelliseen olinpiiriin, jossa on ikuinen elämä.
101:10.5 (1116.6) Uskonnon tarkoituksena ei ole tyydyttää Jumalaa kohtaan tunnettua uteliaisuutta, vaan mieluumminkin suoda älyperäistä vakavuutta ja filosofista turvallisuutta, vakauttaa ja rikastuttaa ihmiseloa yhdistämällä kuolevainen jumalalliseen, osittainen täydelliseen, yhdistämällä ihminen ja Jumala. Ihmisen käsitykset ihanteellisuudesta saavat todellisuutta nimenomaan uskonnollisen kokemuksen kautta.
101:10.6 (1116.7) Mitään tieteellisiä tai loogisia todistuksia jumaluudesta ei voi milloinkaan olla olemassa. Järki yksinään ei voi koskaan osoittaa oikeiksi uskonnolliseen kokemukseen sisältyviä arvoja ja hyvyyksiä. Mutta aina kuitenkin on totta, että jokainen, joka tahtoo täyttää Jumalan tahdon, on käsittävä hengellisten arvojen paikkansapitävyyden. Tätä lähemmäksi ei kuolevaisten tasolla voi päästä uskonnollisen kokemuksen todellisuuden todistamista. Tällainen usko tarjoaa ainoan pakotien aineellisen maailman mekaanisesta puristuksesta ja älyn maailman epätäydellisyydestä johtuvan erheen aiheuttamasta vääristymisestä; se on ainoa löydetty ratkaisu siihen, miten päästään umpikujasta, joka esiintyy kuolevaisten ajattelussa sen kysymyksen kohdalla, jatkuuko yksittäisen persoonallisuuden elämä kuoleman jälkeen. Se on ainoa passi, jolla pääsee todellisuuden täysimääräistymiseen ja elämän ikuisuuteen universaalisessa luomakunnassa, jossa vallitsevat rakkaus, laki, eheys ja edistyvä Jumaluuden saavuttaminen.
101:10.7 (1117.1) Uskonto parantaa tehokkaasti ihmisen idealistisen eristyneisyyden tai hengellisen yksinäisyyden tunteen, sillä se vapauttaa uskovan tekemällä hänet Jumalan pojaksi, uuden ja mielekkään universumin kansalaiseksi. Uskonto vakuuttaa ihmiselle, että hän sielussaan näkyvää vanhurskauden valonkajastusta seuratessaan samastuu Infiniittisen suunnitelmaan ja Iankaikkisen tarkoitukseen. Tällainen vapautunut sielu alkaa välittömästi tuntea olonsa kotoisaksi tässä uudessa universumissa, hänen omassa universumissaan.
101:10.8 (1117.2) Kun koet tällaisen uskon tuottaman muodonmuutoksen, et enää ole matemaattisen kosmoksen orjamainen osa, vaan mieluumminkin Universaalisen Isän vapautunut, tahtomaan kykenevä poika. Enää ei tällainen vapautunut poika taistele yksinään sitä kovaa tuomiota vastaan, jonka mukaan ajallinen olemassaolo päättyy. Enää hän ei käy taistelua koko luomakuntaa vastaan tilanteessa, jossa kaikki puhuu toivottomasti häntä vastaan. Enää ei häntä horjuta halvaannuttava pelko siitä, että hän ehkä onkin pannut luottamuksensa toivottomaan harhakuvaan tai pannut toivonsa mielikuvituksen luomaan erheeseen.
101:10.9 (1117.3) Nyt ovat Jumalan pojat paremminkin pestautuneet käymään yhdessä taisteluun, jossa todellisuus voittaa olemassaolon puolinaisuuden varjot. Vihdoinkin tulevat kaikki luodut tietoisiksi siitä, että Jumala ja jotakuinkin rajattoman universumin kaikki jumalalliset olentojoukot ovat heidän puolellaan ylevässä taistelussa elämän ikuisuuden ja statuksen jumalallisuuden saavuttamiseksi. Tällaiset uskon vapauttamat pojat ovat peruuttamattomasti pestautuneet ajallisuudessa käytäviin kamppailuihin ikuisuuden korkeampien voimien ja jumalallisten persoonallisuuksien puolella; ja nyt käyvät jopa tähdet radoillaan taistelua heidän puolestaan; viimeinkin he katselevat universumia sisältäpäin, Jumalan näkökulmasta, ja kaikki muuttuu aineellisen eristyneisyyden epävarmuuksista ikuisen hengellisen etenemisen varmuuksiksi. Jopa itsestään ajallisuudesta tulee pelkkä ikuisuuden varjo, jonka Paratiisin realiteetit luovat avaruuden mahtavana liikkuvan koneiston ylle.
101:10.10 (1117.4) [Esittänyt eräs Nebadonin Melkisedek.]
Urantia-kirja
Luku 102
102:0.1 (1118.1) EPÄUSKOISELLE materialistille ihminen on yksinkertaisesti vain evoluution oikku. Ihmisen elossasäilymisen toiveet ovat heränneet mielikuvituksellisen keksaisun pohjalta; hänen pelkonsa, rakkautensa, kaipuunsa ja uskomuksensa ovat vain reagointia, jota esiintyy tiettyjen aineen elottomien atomien joutuessa sattumoisin lähekkäin. Mikään tarmokkuuden osoitus tai luottamuksen ilmaus ei häntä voi haudan taakse viedä. Parhaidenkin ihmisten antaumukselliset ponnistukset ja innoittava nerous ovat tuomitut häviämään kuolemassa, ikuisen unohduksen ja sielun sammumisen pitkässä ja yksinäisessä yössä. Sanomaton epätoivo on ihmisen ainoa palkka siitä, että hän elää ja uurastaa kuolevaisten olemassaolon ajallisen auringon alla. Jokainen elonpäivä tiukentaa hitaasti, mutta varmasti, sen säälimättömän tuomion otetta, jonka vihamielinen ja heltymätön, aineellinen maailmankaikkeus on määrännyt kaiken kruunaavaksi loukkaukseksi kaikkea sitä kohtaan ihmisen tuntemassa kaipauksessa, mikä on kaunista, jaloa, ylevää ja hyvää.
102:0.2 (1118.2) Mutta tuollainen ei ihmisen loppu eikä ikuinen kohtalo toki ole. Moinen näkemys on vain jonkun sellaisen harhailevan sielun epätoivon huuto, joka on eksynyt hengelliseen pimeyteen ja joka monitahoisen oppineisuuden aiheuttaman hämmennyksen ja asioiden vääristymisen sokaisemana ponnistelee urheasti eteenpäin, kun hänen vastassaan ovat materiaalisen filosofian mekanistiset viisastelut. Ja koko tämän pimeyttä merkitsevän tuomion ja koko tämän epätoivoisen kohtalon karkottaa ikiajoiksi yksi ainoa rohkea uskonponnistus maan päällä asuvista Jumalan lapsista vähäisimmän ja oppimattomimman taholta.
102:0.3 (1118.3) Tämä pelastava usko syntyy ihmissydämessä ihmisen moraalisen tietoisuuden käsittäessä, että inhimilliset arvot ovat kuolevaisen kokemuksessa muunnettavissa aineellisista hengellisiksi, inhimillisistä jumalallisiksi, ajallisuudesta ikuisuuteen.
102:1.1 (1118.4) Ajatuksensuuntaajan työ selittää ihmisen alkeellisen ja evoluutionvaraisen velvollisuudentunnon muuttumisen edellä mainituksi korkeammaksi ja varmemmaksi uskoksi ilmoituksen paljastamiin ikuisiin realiteetteihin. Ihmisen sydämessä täytyy olla täydellisyyden kaipuuta, joka varmistaa, että hänellä on kyky käsittää korkeimpaan tavoitteeseen johtavat uskon polut. Jos joku haluaa noudattaa Jumalan tahtoa, hän on tunteva totuuden tien. On kirjaimellisesti totta, kun sanotaan: ”Olevaiset, jotka ovat ihmisestä, on tunnettava, jotta niitä voisi rakastaa, mutta olevaisia, jotka ovat Jumalasta, on rakastettava, jotta ne voisi tuntea.” Mutta rehelliset epäilykset ja vilpittömät kyselyt eivät ole syntiä, vaan sellaiset asenteet tietävät vain viivytystä eteenpäin vievällä matkalla kohti täydellisyyden saavuttamista. Lapsenomainen luottamus takaa ihmisen pääsyn taivaallisen ylösnousemuksen valtakuntaan, mutta eteneminen riippuu kokonaan siitä, harjoittaako matkamies täysikasvuisen ihmisen lujaa ja luottavaista uskoa.
102:1.2 (1119.1) Tieteen edustama järkeily perustuu havaittavissa oleviin ajallisuuden tosiasioihin. Uskonnon usko esittää väitteensä ikuisuuden henkiohjelman pohjalta. Mitä tieto ja järkeily eivät voi tehdä hyväksemme, sen suhteen oikea viisaus kehottaa, että sallisimme uskon tehdä sen uskonnollisen ymmärryksen ja hengellisen muuttumisen kautta.
102:1.3 (1119.2) Kapinan aiheuttaman eristämisen johdosta totuuden paljastaminen on Urantialla aivan liian usein sekoittunut osittaisia ja kestämättömiä kosmologioita edustaviin toteamuksiin. Totuus pysyy sukupolvesta toiseen muuttumattomana, mutta siihen liittyvät opetukset fyysisestä maailmasta vaihtelevat päivä päivältä ja vuosi vuodelta. Ikuista totuutta ei tulisi väheksyä vain sen vuoksi, että se sattuu esiintymään aineellisesta maailmasta esitettyjen vanhentuneiden käsitysten seurassa. Mitä enemmän tieteen tosiasioita tiedät, sitä vähemmän voit olla varma; mitä enemmän uskontoa sinulla on, sitä vakuuttuneempi sinä olet.
102:1.4 (1119.3) Tieteen esittämien tosiasioiden lähde on äly ja vain äly, uskonnon varmoina pitämät asiat kumpuavat koko persoonallisuuden pohjimmaisista perustoista. Tiede vetoaa mielen käsityskykyyn, uskonto vetoaa ruumiin, mielen ja hengen lojaalisuuteen ja antaumukseen, jopa persoonallisuuden kokonaisuuteen.
102:1.5 (1119.4) Jumala on niin perin todellinen ja absoluuttinen, ettei ole mahdollista esittää mitään aineellista näyttöä tai mitään niin kutsutun ihmeen kaltaista todistusta hänen todellisuudestaan. Aina on oleva niin, että me tunnemme hänet siksi, että me luotamme häneen, ja meidän uskomme häneen perustuu yksinomaan henkilökohtaiseen mukanaoloomme hänen infiniittisen todellisuutensa jumalallisissa ilmenemissä.
102:1.6 (1119.5) Ihmisen sisimmässä oleva Ajatuksensuuntaaja herättää vääjäämättä ihmisen sielussa aidon ja syvällisen täydellisyydenkaipuun ja pitkälle menevän selvilleottamisen halun, jotka voi riittävällä tavalla tyydyttää vain yhteys Jumalaan, tämän Suuntaajan jumalalliseen lähteeseen. Ihmisen isoava sielu kieltäytyy tyytymästä mihinkään vähempään kuin siihen, että se omakohtaisesti tajuaa elävän Jumalan. Mitä hyvänsä enemmän Jumala lieneekin kuin korkea ja täydellinen moraalinen persoonallisuus, ei hän isoavan ja finiittisen käsityskykymme mukaan ainakaan voi olla mitään sitä vähäisempää.
102:2.1 (1119.6) Havainnoivat mielet ja erittelevät sielut tunnistavat kyllä uskonnon, kun he löytävät sen kaltaistensa elämästä. Uskonto ei kaipaa mitään määrittelyä, sillä me kaikki tunnemme sen sosiaaliset, älylliset, moraaliset ja hengelliset hedelmät. Ja tämä kaikki versoo siitä tosiasiasta, että uskonto on ihmisrodun omaisuutta; se ei ole kulttuurin jälkeläinen. On totta, että ihmisen uskonnonkäsittäminen on edelleenkin inhimillistä, ja sen vuoksi se joutuu helposti tietämättömyyden kahleisiin, taikauskon orjuuteen, viisastelua merkitsevien harhakäsitysten valtaan ja väärän filosofian harhaluulojen uhriksi.
102:2.2 (1119.7) Muuan aidon uskonnollisen vakuuttuneisuuden luonteenomaisista erikoisuuksista on se, että vakaumustensa ehdottomuudesta ja kantansa järkkymättömyydestä huolimatta sen julkitulon henki on niin luonteva ja hillitty, ettei se koskaan luo vähänkään sellaista vaikutelmaa, joka kertoisi itsetehostuksesta tai minäkeskeisestä haltioitumisesta. Uskonnollisen kokemuksen tuottama viisaus on melkeinpä paradoksi sikäli, että se on sekä ihmisperäistä että Suuntaajasta juontuvaa. Uskonnollinen voima ei ole yksilön henkilökohtaisten kykyjen tuote, vaan mieluumminkin ihmisen ja kaiken viisauden ikuisen lähteen välisen ylevän kumppanuuden aikaansaannos. Näin tulee todellisen ja tahrattoman uskonnon sanoista ja teoista kaikille valaistuneille kuolevaisille vastaansanomattoman arvovaltaisia.
102:2.3 (1119.8) On vaikea osoittaa ja eritellä uskonnolliseen kokemukseen vaikuttavia tekijöitä, mutta ei ole vaikea havaita, että tällaiset uskonnonharjoittajat elävät ja toimivat ikään kuin he jo olisivat Iankaikkisen tykönä. Uskovat suhtautuvat tähän ajalliseen elämään ikään kuin kuolemattomuus jo olisi heidän ulottuvillaan. Tällaisten kuolevaisten elämässä on sellaista vahvaa omaperäisyyttä ja julkitulemisen spontaanisuutta, jotka ainiaan erottavat heidät heidän vain maailmallista viisautta omaksuneista kaltaisistaan. Uskonnonharjoittajat näyttävät elävän ikään kuin he olisivat tosiasiallisesti vapautuneet häiritsevästä kiireestä ja tuskallisesta paineesta, jotka johtuvat ajallisuuden maallisiin kehityskulkuihin luonnostaan kuuluvista hankaluuksista. Heissä on näkyvillä sellaista persoonallisuuden tasapainottumista ja luonteen tyyneyttä, että sitä eivät fysiologian, psykologian eivätkä sosiologian lait selitä.
102:2.4 (1120.1) Aika on elementti, joka kuuluu poikkeuksetta tiedon saavuttamiseen. Uskonto tuo antimensa esille välittömästi, vaikka siinä silti onkin tärkeä armossa kasvamisen tekijä, tarkalleen määrätty edistyminen kaikissa uskonnollisen kokemuksen osakysymyksissä. Tieto on se, mitä ikuisesti etsitään; aina sinä opit, mutta koskaan et kykene pääsemään absoluuttista totuutta osoittavaan täyteen tietämykseen. Pelkässä tiedossa ei milloinkaan voi olla absoluuttista varmuutta, vaan vain yhä todennäköisemmäksi käyvää likimääräisyyttä. Mutta hengellisesti valaistunut uskonnollinen sielu tietää, ja se tietää nyt. Eikä tämä syvällinen ja positiivinen varmuus johda tällaista tervejärkistä uskonnonharjoittajaa silti tuntemaan yhtään sen vähempää mielenkiintoa ihmisperäisen viisauden etenemisen nousuja ja laskuja kohtaan, viisauden, joka aineellisen puolensa osalta on sidoksissa hitaasti etenevän tieteen saavutuksiin.
102:2.5 (1120.2) Tieteen tekemät löydötkin ovat inhimillisen kokemukseen kuuluvassa tietoisuudessa todellisia, vasta kun niistä on otettu selko, ja vasta kun ne on suhteutettu, vasta kun niihin sisältyvistä relevanteista tosiasioista aktuaalisesti tulee jotakin merkitseviä sillä, että ne kytketään mielen ajatusvirtoihin. Kuolevainen ihminen tarkastelee fyysistä ympäristöäänkin mielen tasolta, sen psykologisen mieltämisen näkökulmasta. Mitään outoa ei sen vuoksi ole siinä, että ihminen laatii universumista äärimmäisen yhtenäisen tulkinnan ja pyrkii sitten samastamaan tämän oman tieteensä luoman energiaykseyden uskonnollisen kokemuksensa henkiykseyteen. Mieli on ykseyttä; kuolevaisen olennon tietoisuus elää mielen tasolla ja havaitsee universaaliset realiteetit mielivarustuksensa silmien läpi. Mielen perspektiivi ei ulotu todellisuuden alkulähteen, Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen, eksistentiaaliseen ykseyteen, mutta se voi välittää ja joskus se onkin välittävä ihmiselle kuvan energian, mielen ja hengen kokemuksellisesta synteesistä Korkeimmassa Olennossa ja Korkeimpana Olentona. Mutta mieli ei voi tässä todellisuuden moninaisuuden yhdistämisessä milloinkaan onnistua, ellei tällainen mieli ole vahvasti tietoinen aineellisista olevaisista, älyllisistä merkityksistä ja hengellisistä arvoista. Vain toiminnallista todellisuutta edustavan kolmiyhteyden harmoniassa on ykseys, ja vain ykseydessä persoonallisuus kokee tyydytyksen kosmisen pysyvyyden ja johdonmukaisuuden todellistumisesta.
102:2.6 (1120.3) Ykseys löytyy ihmisen kokemuksesta parhaiten filosofian avulla. Ja vaikka filosofisen ajattelun tuleekin valtaosaltaan aina perustua aineellisiin tosiasioihin, kuolevaisen hengellinen ymmärrys on aidon filosofisen dynamiikan sielu ja energia.
102:2.7 (1120.4) Evolutionaarinen ihminen ei luonnostaan pidä kovaa työntekoa herkkuna. Jotta hän elämän kokemuksessaan pysyisi kasvavan uskonnollisen kokemuksen asettamien kannustavien vaatimusten ja pakottavien yllykkeiden tasalla, merkitsee se lakkaamatonta aktiivisuutta hengellisen kasvamisen, älyllisen avartumisen, uusiin tosiasioihin yltämisen ja sosiaalisen palvelun alueilla. Ilman sangen aktiivista persoonallisuutta mitään todellista uskontoa ei ole olemassa. Siksi veltommat ihmiset usein koettavatkin välttyä aidon uskonnon edellyttämältä ankaralta toiminnalta eräänlaatuisen näppärän itsepetoksen avulla eli vetäytymällä stereotyyppisten uskonnollisten oppien ja dogmien tarjoamaan valheelliseen suojaan. Aito uskonto on kuitenkin elävää. Uskonnollisten käsitysten älyllinen jähmettäminen on samaa kuin hengellinen kuolema. Ideoitta ei uskonto ole käsitettävissä, mutta heti kun uskonto madalletaan pelkäksi ideaksi, se ei enää ole uskontoa, vaan siitä on tullut vain eräs ihmisperäisen filosofian alalaji.
102:2.8 (1121.1) Lisäksi on olemassa toisentyyppisiä epävakaisia ja kurittomia sieluja, jotka käyttävät tunneperäisiä uskontoideoita mieluusti pakoväylänä päästäkseen ihmiselon asettamista hermostuttavista vaatimuksista. Kun jotkut horjuvat ja pelokkaat kuolevaiset koettavat vältellä evolutionaariseen elämään kuuluvaa alituista painetta, näyttää uskonto – sellaisena, jollaiseksi he sen käsittävät – tarjoavan lähimmän turvapaikan ja parhaan pakotien. Uskonnon tehtävä on kuitenkin valmistaa ihmistä kohtaamaan urheasti, jopa sankarillisesti, elämän hankaluudet. Uskonto on evolutionaarisen ihmisen ylivertaisin avu, se ainoa asia, joka antaa hänelle kyvyn jatkaa vaellustaan ja ”kestää niin kuin hän näkisi Hänet, joka on näkymätön.” Mystiikka sen sijaan on usein jonkinlaista elämästä syrjäänvetäytymistä. Siihen turvautuvat ne ihmiset, joille uskonnollisen elämäntavan noudattamisen edellyttämät, enemmän voimia kysyvät toiminnot ihmisyhteiskunnan ja kanssakäymisen avoimilla areenoilla eivät maistu. Oikean uskonnon pitää toimia. Käyttäytyminen johtuu uskonnosta, silloin kun ihmisellä tosiasiallisesti on uskonto, tai paremminkin, kun uskonnon todella annetaan pitää ihmistä vallassaan. Uskonto ei tule koskaan tyytymään pelkkään ajattelemiseen eikä toimettomaan tunnelmointiin.
102:2.9 (1121.2) Emme ole sokeita sille tosiasialle, että uskonto toimii usein epäviisaasti, jopa epäuskonnollisesti, mutta se toimii. Uskonnollisen vakaumuksen harhautumat ovat johtaneet verisiin vainoihin, mutta aina ja iäti uskonto tekee jotakin; se on dynaamista!
102:3.1 (1121.3) Älyllinen vajavaisuus tai puutteellinen kasvatus vaikeuttaa väistämättä korkeampien uskonnollisten tavoitteiden saavuttamista, koska tällainen köyhä hengellisen olemuksen elinpiiri riistää uskonnolta sen tärkeimmän filosofisen yhteyskanavan tieteellisen tiedon maailmaan. Uskonnon älylliset tekijät ovat tärkeitä, mutta toisaalta niiden liikakehitys on joskus myös varsin vammauttavaa ja sekoittavaa. Uskonnon täytyy alituiseen ponnistella erään paradoksaalisen väistämättömyyden kohteena: on välttämätöntä, että se käyttää ajattelua tehokkaasti hyödykseen, kun toisaalta on välttämätöntä, että se samanaikaisesti suhtautuu varauksin kaiken ajattelun hengelliseen käyttökelpoisuuteen.
102:3.2 (1121.4) Uskonnollinen spekulointi on väistämätöntä, mutta aina vahingollista, sillä tällainen spekulointi poikkeuksetta vääristää pohdittavan asian. Spekulointi muuntaa uskonnon helposti joksikin aineelliseksi tai humanistiseksi, ja samalla kun se siis on suoranaisena esteenä loogisen ajattelun selkeydelle, samalla se epäsuorasti saa uskonnon näyttämään ajallisen maailman funktiolta, sen samaisen maailman, jonka vastakohtana sen tulisi ikuisesti olla. Paradoksit tulevat sen vuoksi aina olemaan uskonnolle tunnusomaisia, paradoksit, jotka johtuvat kokemuksellisen yhteyden puuttumisesta universumin aineellisen ja hengellisen tason väliltä – sellaisen yhdistävän tekijän puuttumisesta kuin morontiamota, joka on filosofian tuolle puolen menevää herkkyyttä totuuden erottamista ja ykseyden tajuamista kohtaan.
102:3.3 (1121.5) Materiaaliset tuntemukset, ihmisen emootiot, johtavat suoraan aineellisiin toimenpiteisiin, itsekkäisiin tekoihin. Uskonnolliset oivallukset, hengelliset motivaatiot, johtavat suoraa tietä uskonnollisiin toimenpiteisiin, epäitsekkäisiin tekoihin, jotka edustavat sosiaalista palvelua ja pyyteetöntä hyvänsuopaisuutta.
102:3.4 (1121.6) Uskonnollinen kaipaus on jumalallista todellisuutta tavoittelevaa isoamista. Uskonnollinen kokemus on sen tietoisuuden todentuma, että on löytänyt Jumalan. Ja kun ihmisolento todellakin löytää Jumalan, tuo olento kokee sielussaan sellaista löytämisen riemusta pulppuavaa sanomatonta levottomuutta, että hänen on pakko yrittää saada rakastava palveluyhteys vähemmän valaistuneisiin kanssaihmisiinsä, ei toki sitä julkituodakseen, että hän on löytänyt Jumalan, vaan paremminkin antaakseen oman sielunsa äyräiden yli tulvivan ikuisen hyvyyden virvoittaa ja jalontaa kanssaihmisiään. Todellinen uskonto johtaa yhä laajempaan sosiaaliseen palvelemiseen.
102:3.5 (1122.1) Tiede, tieto, johtaa tosiasiatietoisuuteen; uskonto, kokemus, johtaa arvotietoisuuteen; filosofia, viisaus, johtaa koordinoituun tietoisuuteen; ilmoitus, revelaatio, (morontiamotan korvike) johtaa tietoisuuteen todellisesta reaalisuudesta; kun tosiasia-, arvo- ja todellisen reaalisuuden tietoisuuden koordinoitumisesta taas muodostuu tietoisuus persoonallisuuden reaalisuudesta, suurimmasta mahdollisesta olemisen määrästä, sekä usko tämän samaisen persoonallisuuden elossasäilymisen mahdollisuuteen.
102:3.6 (1122.2) Tietämys johtaa siihen, että ihmisille osoitetaan heidän paikkansa, eli se johtaa sosiaalisten kerrosten ja kastien alkuunpanoon. Uskonto johtaa ihmisten palvelemiseen, ja sillä tavoin se luo etiikkaa ja altruismia. Viisaus johtaa sekä ideoiden että omien kanssaihmistensä korkeampaan ja parempaan yhteenkuuluvuuteen. Ilmoitus vapahtaa ihmiset ja saattaa heidät ikuisen tutkimusmatkan alkuun.
102:3.7 (1122.3) Tiede lajittelee ihmisiä; uskonto rakastaa ihmisiä, niin kuin sinua itseäsikin; viisaus tekee oikeutta keskenään erilaisille ihmisille; mutta ilmoitus nostaa ihmisen korkeuksiin ja paljastaa, että hän kykenee kumppanuuteen Jumalan kanssa.
102:3.8 (1122.4) Tiede ponnistelee turhaan luodakseen kulttuuriin perustuvan veljeyden; uskonto saa aikaan henkeen perustuvan veljeyden. Filosofian tavoitteena on viisauteen perustuva veljeys; ilmoitus tuo näkyville ikuisen veljeyden: Paratiisin Lopullisuuden Saavuttajakunnan.
102:3.9 (1122.5) Tieto johtaa ylpeyteen siitä tosiasiasta, että olen persoonallisuus; viisaus on yhtä kuin tietoisuus persoonallisuuden merkityksestä; uskonto on yhtä kuin kokemus persoonallisuuden arvon tiedostamisesta; ilmoitus on yhtä kuin vakuutus persoonallisuuden eloonjäämisestä.
102:3.10 (1122.6) Tieteen pyrkimyksenä on rajattoman kosmoksen lohkoittaisten osien identifioiminen, analysointi ja luokittelu. Uskonto ottaa tarkasteltavakseen kokonaisidean, koko kosmoksen. Filosofia koettaa samastaa tieteen käsittelemät aineelliset lohkot hengellisen ymmärryksen mukaiseen käsitykseen kokonaisuudesta. Siinä, missä filosofia tässä yrityksessä epäonnistuu, siinä ilmoitus onnistuu vakuuttaessaan kosmisen kehän olevan universaalinen, ikuinen, absoluuttinen ja infiniittinen. Tämä Infiniittisen MINÄ OLEN -olevaisen[12] kosmos on sen vuoksi loputon, rajaton ja kaiken sisäänsä sulkeva – ajaton, tilaton ja kvalifioimaton. Ja me todistamme, että Infiniittinen MINÄ OLEN on myös Nebadonin Mikaelin Isä ja ihmisen pelastuksen Jumala.
102:3.11 (1122.7) Tiede vihjaa Jumaluuteen tosiasiana, filosofia esittää idean Absoluutista, uskonto luo kuvan Jumalasta rakastavana hengellisenä persoonallisuutena. Ilmoitus vahvistaa Jumaluuden tosiasian, Absoluutin idean ja Jumalan hengellisen persoonallisuuden ykseyden ja esittää lisäksi tämän käsitteen meidän Isänämme – olemassaolon universaalisena tosiasiana, mielen ikuisena ideana ja elämän infiniittisenä henkenä.
102:3.12 (1122.8) Tiedon tavoittelu on tiedettä, viisauden etsintä on filosofiaa, Jumalan rakastaminen on uskontoa, totuuden isoaminen on revelaatio. Mutta ihmisen sisimmässä oleva Ajatuksensuuntaaja vasta liittää todellisuudentunnun ihmisen hengelliseen ymmärrykseen kosmoksesta.
102:3.13 (1122.9) Tieteessä idea edeltää sen todentumisen julkituloa, uskonnossa todentumisen kokemus edeltää idean ilmenemää. On valtava ero toisaalta evolutionaarisen uskomistahdon ja toisaalta valistuneen järkeilyn tuloksen, uskonnollisen ymmärryksen ja ilmoituksen – tahdon, joka uskoo – välillä.
102:3.14 (1122.10) Evoluution piirissä uskonto johtaa usein siihen, että ihminen luo omat käsityksensä Jumalasta; ilmoitus tuo esille sen ilmiön, että Jumala kehittää ihmistä itseään, kun sen sijaan Kristus Mikaelin maan päällä viettämässä elämässä me näemme sen ilmiön, että Jumala ilmoittaa itseään ihmiselle. Evoluutio tekee Jumalasta helposti ihmisen kaltaisen, ilmoitus taas pyrkii tekemään ihmisestä Jumalan kaltaisen.
102:3.15 (1122.11) Tiede on tyytyväinen, vasta kun se on löytänyt ensimmäiset syyt; uskonto, vasta kun se on löytänyt korkeimman persoonallisuuden, ja filosofia tyytyy ykseyteen. Ilmoitus vahvistaa, että nämä kolme ovat yksi ja että kaikki ovat hyviä. Ikuinen reaalinen on universumin hyvyys, ei suinkaan ajalliset harhakuvat avaruuden pahuudesta. Kaikkien persoonallisuuksien hengellisen kokemuksen mukaan on aina totta, että todellinen on sitä, mikä on hyvää, ja hyvä on sitä, mikä on todellista.
102:4.1 (1123.1) Koska mielessänne on läsnä Ajatuksensuuntaaja, Jumalan mielen tunteminen ei ole teille sen suurempi mysteeri kuin on olla varma siitä, että tietää tuntevansa minkä tahansa muun mielen – ihmismielen tai ihmisen yläpuolelle kuuluvan mielen. Uskonnolle ja sosiaaliselle tietoisuudelle on yhteistä niiden perustuminen tietoisuuteen siitä, että on muitakin mieliä. Menetelmä, jonka avulla voit hyväksyä toisen henkilön idean omaksesi, on sama, jonka avulla voit ”antaa mielen, joka oli Kristuksessa, olla myös sinussa.”
102:4.2 (1123.2) Mitä on ihmisen kokemus? Se on yksinkertaisesti kaikenlaista vuorovaikutusta aktiivisen ja vastauksia etsivän minuuden ja minkä tahansa muun aktiivisen ja ulkopuolisen olevaisen välillä. Kokemuksen massa määräytyy käsityksen syvyydestä ynnä minuuden ulkopuolella olevan todellisuuden tuntemisen kokonaismäärästä. Kokemuksen liike on yhtä kuin odotettavissa olevan kuvittelun voimallisuus ynnä se, miten teräviä ovat aistinvaraiset havainnot sen olevaisen ulkonaisista ominaisuuksista, johonka ollaan kosketuksissa. Kokemuksen tosiasia löytyy minätajuisuudesta sekä siitä, että esiintyy muita olemassa olevia, muita mieliä ja muita henkiä.
102:4.3 (1123.3) Ihminen tiedostaa varsin varhaisessa vaiheessa, ettei hän ole maailmassa eikä universumissa yksin. Kehittyy luonnollinen ja spontaani taju siitä, että minuuden ympäristössä on muitakin mieliä. Usko muuntaa tämän luonnollisen kokemuksen uskonnoksi, toisin sanoen Jumala tiedostetaan muu-mieleyden realiteetiksi – sen lähteeksi, olemukseksi ja määränpääksi. Mutta tällainen tieto Jumalasta on alati ja aina henkilökohtaisen kokemuksen realiteetti. Ellei Jumala olisi persoonallisuus, hänestä ei voisi tulla ihmispersoonallisuuden todellisen uskonnollisen kokemuksen elävää osaa.
102:4.4 (1123.4) Ihmisen uskonnollisessa kokemuksessa mukana oleva erheen elementti on suoraan verrannollinen siihen materialismin määrään, joka saastuttaa hengellistä käsitystä Universaalisesta Isästä. Ihmisen universumissa esihenkenä suorittama eteneminen muodostuu siitä kokemuksesta, että hän vapautuu näistä Jumalan olemusta sekä puhtaan ja todellisen hengen reaalisuutta koskevista virheellisistä käsityksistä. Jumaluus on enemmän kuin henkeä, mutta hengellinen lähestymistie on taivaaseen nousevalle ihmiselle ainoa mahdollinen.
102:4.5 (1123.5) Rukoileminen on kiistämättä uskonnollisen kokemuksen osa, mutta nykyajan uskonnot ovat korostaneet sitä väärin niin, että sitä tärkeämpi palvonnallinen yhteydenpito on lyöty pahasti laimin. Palvonta syventää ja laajentaa mielen reflektiivisiä kykyjä. Rukoilu saattaa rikastuttaa elämää, mutta palvonta valaisee määränpään.
102:4.6 (1123.6) Ilmoitususkonto on ihmisen olemassaolon yhdentävä elementti. Ilmoitus yhdentää historian, koordinoi geologian, astronomian, fysiikan, kemian, biologian, sosiologian ja psykologian. Hengellinen kokemus on ihmisen kosmoksen todellinen sielu.
102:5.1 (1123.7) Vaikkei sen todistaminen, että uskominen on tosiasia, olekaan samaa kuin uskotun asian todeksi osoittaminen, yksinkertaisen eliömuodon edistyminen evoluution kautta persoonallisuuden asemaan osoittaa kuitenkin tosiasiaksi sen, että persoonallisuuden potentiaali on alun alkaen olemassa. Ja ajallisissa universumeissa potentiaali on aktuaaliseen verrattuna aina tätä korkeammalla. Kehittyvässä kosmoksessa potentiaalinen on sitä, mikä tulee olemaan, ja tuleva merkitsee Jumaluuden tavoitteellisten käskytysten paljastumista.
102:5.2 (1124.1) Tämä sama tavoitteita asettava ylivalta näkyy mielessä tapahtuvan ideainmuodostuksen kehityksessä, kun alkukantainen eläimellinen pelko muuntuu alati syveneväksi kunnioitukseksi Jumalaa kohtaan ja yhä laajemmaksi maailmankaikkeuden kunnioittamiseksi. Alkukantaisella ihmisellä oli enemmän uskonnollista pelkoa kuin uskoa, ja henkipotentiaalien ylivalta mieliaktuaaleihin nähden osoittautuu todeksi, kun tämä pelkurin pelko muuttuu eläväksi uskoksi hengellisiin realiteetteihin.
102:5.3 (1124.2) Voitte psykologisoida kehitysuskontoa, mutta ette hengellistä alkuperää olevaa henkilökohtaisen kokemuksen uskontoa. Ihmisperäinen moraalisuus saattaa tuntea arvoja, mutta vain uskonto voi säilyttää, ylevöittää ja hengellistää tällaiset arvot. Mutta uskonto on sanotunlaisista vaikutuksista huolimatta jotakin enemmän kuin emootionaalistettua moraalisuutta. Uskonto on moraalisuudelle samaa kuin rakkaus on velvollisuudelle, samaa kuin Jumalan pojan asema on orjuudelle, samaa kuin olemus on substanssille. Moraalisuus tuo esille kaikkivaltiaan Valvojan, palveltavan Jumaluuden; uskonto tuo julki kaikkia rakastavan Isän, palvottavan ja rakastettavan Jumalan. Ja kerran vielä sanottuna tämä johtuu siitä, että uskonnon hengellinen potentiaalisuus on kehitysperäisen moraalisuuden velvollisuus-aktuaalisuuteen nähden hallitsevassa asemassa.
102:6.1 (1124.3) Filosofian avulla tapahtuva uskonnollisen pelon eliminointi ja tieteen vakaa edistyminen lisäävät väärien jumalten kuolleisuutta suuresti. Ja vaikka tämä ihmistekoisten jumaluuksien rivien harveneminen saattaa hetkellisesti sumentaa hengellisen näköalan, se lopulta kuitenkin hävittää tietämättömyyden ja taikauskon, jotka varsin pitkään kätkivät elävän, ikuisen rakkauden Jumalan näkyviltä. Luodun ja Luojan välinen suhde on elävä kokemus, dynaaminen uskonnollinen usko, joka ei ole täsmällisesti määriteltävissä. Jos osa elämästä otetaan erilleen ja nimitetään uskonnoksi, se on samaa kuin elämän pirstominen ja uskonnon vääristäminen. Ja juuri tästä syystä palvonnan Jumala vaatiikin täyttä uskollisuutta tai sitten ei mitään.
102:6.2 (1124.4) Alkukantaisten ihmisten jumalat eivät saattaneet olla kuin heidän itsensä varjoja; elävä Jumala on se jumalallinen valo, jonka katkot ovat koko avaruuden luomistulosvarjoja.
102:6.3 (1124.5) Filosofisia tuloksia saavuttanut uskonnonharjoittaja luottaa henkilökohtaisen pelastuksen persoonalliseen Jumalaan, joka on jotakin enemmän kuin realiteetti, arvo, saavutustaso, ylevä prosessi, transmutaatio, ajallisen avaruuden perimmäisyys, ihanteellistus, energiapersonoituma, gravitaatioentiteetti, ihmisperäinen projektio, minuuden ihanteellistuma, luonnon ylevöitymä, taipumus hyvyyteen, evoluution eteenpäin kannustava yllyke tai ylevistä ylevin hypoteesi. Uskonnonharjoittaja uskoo rakkauden Jumalaan. Rakkaus on uskonnon olemus ja nykyistä korkeamman sivilisaation alkulähde.
102:6.4 (1124.6) Usko muuntaa filosofiaan kuuluvan ja todennäköiseksi oletetun Jumalan omakohtaiseen uskonnolliseen kokemukseen kuuluvaksi, varmuudella tiedetyksi pelastavaksi Jumalaksi. Skeptisyys saattaa asettaa teologian teoriat kyseenalaisiksi, mutta luottamus omakohtaisen kokemuksen luotettavuuteen vahvistaa sen vakaumuksen totuudellisuuden, joka on kasvanut uskoksi.
102:6.5 (1124.7) Viisaan päättelyn kautta saatetaan päätyä Jumalaa koskeviin vakaumuksiin, mutta yksilöstä tulee Jumalaa tunteva vain uskon välityksellä, omakohtaisen kokemuksen kautta. Paljossa sellaisessa, mikä koskee elämää, on otettava huomioon todennäköisyys, mutta oltaessa yhteydessä kosmiseen todellisuuteen on mahdollista tuntea varmuutta, kun tällaisia merkityksiä ja arvoja lähestytään elävän uskon tietä. Jumalaa tunteva sielu rohkenee sanoa ”minä tiedän”, silloinkin kun sellainen epäuskoinen asettaa tämän Jumalasta tietämisen kyseenalaiseksi, joka kiistää tällaisen varmuuden siksi, ettei älyperäinen logiikka sitä täysin tue. Jokaiselle tällaiselle epäilijälle uskova vastaa vain: ”Miten sinä muka tiedät, etten minä tiedä?”
102:6.6 (1125.1) Vaikka järki voikin aina asettaa uskon kyseenalaiseksi, usko voi aina täydentää sekä järkeä että logiikkaa. Järki luo sen todennäköisyyden, jonka usko voi muuntaa moraaliseksi varmuudeksi, jopa hengelliseksi kokemukseksi. Jumala on ensimmäinen totuus ja viimeinen tosiasia, siksi kaikki totuus saa alkunsa hänestä, samalla kun kaikki tosiasiat ovat olemassa hänen ansiostaan. Jumala on absoluuttinen totuus. Totuutena Jumala on tiedettävissä, mutta jotta Jumalaa voisi ymmärtää, selittää, on tutkittava universumien universumin tosiasiaa. Jumalan totuuden kokemisen ja Jumalan tosiasiasta vallitsevan tietämättömyyden välillä ammottavan kuilun voi luoda umpeen vain elävä usko. Järki yksinään ei kykene saamaan aikaan harmoniaa infiniittisen totuuden ja universaalisen tosiasian välille.
102:6.7 (1125.2) Vakaumus ei ehkä kykene vastustamaan epäilystä eikä pitämään puoliaan pelkoa vastaan, mutta usko saa aina voiton epäilystä, sillä usko on sekä positiivista että elävää. Positiivinen on aina paremmassa asemassa kuin negatiivinen, totuus paremmassa asemassa kuin erhe, kokemus paremmassa asemassa kuin teoria, hengelliset realiteetit paremmassa asemassa kuin ajallisuuden ja avaruuden irralliset tosiasiat. Vakuuttava todiste tästä hengellisestä varmuudesta koostuu niistä sosiaalisista hengen hedelmistä, joita tällaiset uskovat, uskovaiset, tämän aidon hengellisen kokemuksen seurauksena tuottavat. Jeesus sanoi: ”Jos rakastatte lähimmäisiänne niin kuin minä olen teitä rakastanut, silloin kaikki ihmiset tietävät, että olette minun opetuslapsiani.”
102:6.8 (1125.3) Tieteelle Jumala on yksi mahdollisuus, psykologialle hän on toivottavuus, filosofialle eräs todennäköisyys, uskonnolle varmuus, muuan uskonnolliseen kokemukseen kuuluva aktualiteetti. Järki vaatii, että sellaisen filosofian, joka ei kykene löytämään todennäköisyyden Jumalaa, tulisi suhtautua sangen kunnioittavasti siihen uskonnolliseen uskoon, joka kykenee löytämään ja joka löytää varmuuden Jumalan. Tieteen ei liioin tulisi suhtautua väheksyvästi uskonnolliseen kokemukseen sillä perusteella, että tämä on herkkäuskoisuutta, ei ainakaan niin kauan, kun se pitää kiinni olettamuksestaan, jonka mukaan ihmisen älylliset ja filosofiset kyvyt ilmaantuivat aina vain vähäisempää älyllisyyttä edustavista eliöistä, mitä pitemmälle menneisyyteen niiden kohdalla mennään, kunnes lopulta näiden kykyjen alkuperäksi paljastuu sellainen alkeellinen elollisuus, josta kaikki ajattelu ja tunteminen täysin puuttui.
102:6.9 (1125.4) Evoluution tosiasioita ei pidä asettaa sitä totuutta vastaan, että Jumalaa tuntevan kuolevaisen uskonnollista elämäntapaa edustavan hengellisen kokemuksen varmuus on todellista. Älykkäiden ihmisten tulisi lakata järkeilemästä niin kuin lapset järkeilevät ja sen sijaan pyrkiä käyttämään aikuisuuteen kuuluvaa johdonmukaista logiikkaa, joka faktaa edustavan havainnon rinnalla sietää totuuden käsitteen. Tieteellinen materialismi on vararikossa pitäessään jokaisen eteen tulevan universumi-ilmiön kohdalla itsepintaisesti kiinni siitä, että se aina vain uudistaa nykyiset vastaväitteensä ja selittää sen, mikä on eittämättä korkeampaa, johtuvan siitä, mikä on eittämättä alempaa. Johdonmukaisuuskin jo vaatii tavoitteellisen Luojan toimien tunnustamista.
102:6.10 (1125.5) Orgaaninen evoluutio on fakta; tavoitteellinen eli edistyvä evoluutio on totuus, joka tekee evoluution yhä korkeammalle nouseviin saavutuksiin kuuluvista, muutoin keskenään ristiriitaisista ilmiöistä johdonmukaisia. Mitä korkeammalle tiedemies edistyy valitsemallaan tieteenalalla, sitä laajemmin hän hylkää materialistista faktaa edustavat teoriat ja omaksuu kosmisen totuuden Korkeimman Mielen valta-asemasta. Materialismi halventaa ihmiselämää. Jeesuksen evankeliumi korottaa valtavasti ja ylevöittää verrattomasti jokaista kuolevaista. Kuolevaisten olemassaolo tulee hahmottaa koostuvaksi jännittävästä ja lumoavasta kokemuksesta, jossa toteutuu ihmisen ylöskurottautumisen ja jumalallisen ja pelastavan alaskurottautumisen kohtaamisen todellisuus.
102:7.1 (1126.1) Itsestään olemassa olevana Universaalinen Isä on myös itsensä selittävä; hän aktuaalisesti elää jokaisessa järjellisessä kuolevaisessa. Mutta et voi olla varma Jumalasta, ellet tunne häntä. Se, että kokee itsensä pojaksi, on ainoa kokemus, joka tekee isyydestä epäilyksettömän. Maailmankaikkeus muuttuu kaikkialla. Muuttuva universumi on riippuvuussuhteessa oleva universumi. Sellainen luomus ei voi olla sen paremmin lopullinen kuin absoluuttinenkaan. Finiittinen universumi on täysin riippuvainen Perimmäisestä ja Absoluutista. Universumi ja Jumala eivät ole yksi ja sama, vaan toinen on syy ja toinen on seuraus. Syy on absoluuttinen, infiniittinen, ikuinen ja muuttumaton. Seuraus on ajallis-avaruudellinen ja transsendenttinen, mutta alati muuttuva, aina kasvava.
102:7.2 (1126.2) Jumala on maailmankaikkeudessa yksi ja ainoa itse aiheutettu tosiasia. Hän on koko olevaisista ja olennoista koostuvan luomistuloksen järjestyksen, suunnitelman ja tarkoituksen salaisuus. Muuttuvaa universumia säätelevät ja vakauttavat kaikkialla ehdottoman muuttumattomat lait, muuttumattoman Jumalan tavat. Jumalan tosiasia, jumalallinen laki, on muuttumaton; Jumalan totuus, hänen suhteensa maailmankaikkeuteen, on suhteellinen revelaatio, joka on aina mukautettavissa lakkaamatta kehittyvään universumiin.
102:7.3 (1126.3) Ne, jotka tahtoisivat keksiä uskonnon, josta puuttuu Jumala, ovat kuin ne, jotka tahtoisivat kerätä hedelmiä ilman, että heillä on hedelmäpuita, saada lapsia ilman vanhempia. Seurauksia ei voi saada ilman syitä; vain MINÄ OLEN on vailla alkusyytä. Uskonnollisen kokemuksen tosiasia sisältää jo itsessään ajatuksen Jumalasta, ja tällaisen omakohtaisen kokemuksen Jumalan täytyy olla persoonallinen Jumaluus. Et voi rukoilla kemiallista kaavaa, kääntyä nöyrästi matemaattisen yhtälön puoleen, palvoa hypoteesia, uskoutua postulaatille, vaihtaa ajatuksia prosessin kanssa, palvella abstraktiota etkä pitää yllä rakastavaa kumppanuutta lain kanssa.
102:7.4 (1126.4) On totta, että monia ulkonaisesti uskonnollisia ominaisuuksia voi versoa ei-uskonnollisista juurista. Ihminen voi – älyllisellä tasolla – kieltää Jumalan ja olla silti moraalisessa mielessä hyvä, lojaali, kuuliainen, rehellinen, jopa ihanteellinen. Ihminen saattaa ympätä monia puhtaasti humanistisia oksia hengelliseen perusolemukseensa ja siten näennäisesti osoittaa oikeiksi väitteensä, joita hän on esittänyt jumalattoman uskonnon puolesta, mutta tällaisesta kokemuksesta puuttuvat eloonjäämisarvot: Jumalan tunteminen ja nousu kohti Jumalaa. Tällainen kuolevaisen kokemus tuottaa vain sosiaalisia hedelmiä, ei hengellisiä. Ympätty oksa määrää hedelmien laadun, olkoonkin että elävä ravintoliuos nousee juurista, jotka ovat alkuperäinen jumalallinen anti: mieli ja henki.
102:7.5 (1126.5) Uskonnon älyllinen tunnusmerkki on varmuus, filosofinen ominaispiirre on johdonmukaisuus, sosiaaliset hedelmät ovat rakkaus ja palveleminen.
102:7.6 (1126.6) Jumalaa tunteva yksilö ei ole sellainen, joka on sokea niitä vaikeuksia kohtaan tai välinpitämätön niiden esteiden suhteen, jotka ovat Jumalan löytämisen tiellä taikauskon, perinteen ja nykyajan materialististen mieltymysten muodostamassa sokkelossa. Hän on kohdannut kaikki nämä esteet ja voittanut ne, elävän uskon avulla noussut niiden yläpuolelle ja niistä huolimatta saavuttanut hengellisen kokemuksen ylängöt. Mutta on totta, että monet, jotka ovat sisimmässään varmoja Jumalasta, pelkäävät puolustaa tällaisia varmuudentunteita niiden ihmisten paljouden ja nokkeluuden takia, jotka kokoavat vastaväitteitä Jumalaan uskomista vastaan ja suurentelevat siihen liittyviä vaikeuksia. Mitään kovin syvää älyllisyyttä ei vaadita puutteiden esiinkaivamiseen, kysymysten tekemiseen tai vastaväitteiden esittämiseen. Mutta näihin kysymyksiin vastaaminen ja näiden vaikeuksien ratkaiseminen edellyttää kyllä erinomaista älykkyyttä. Uskon luoma varmuus on suurenmoisin keino selviytyä kaikista tällaisista pinnallisista kiistoista.
102:7.7 (1127.1) Jos tiede, filosofia tai sosiologia tohtii todellisen uskonnon profeettojen kanssa kiistellessään käydä dogmaattiseksi, silloin tulisi Jumalaa tuntevien ihmisten vastata tällaiseen epäoikeutettuun dogmaattisuuteen sillä kaukonäköisemmällä dogmatismilla, joka edustaa omakohtaisen hengellisen kokemuksen luomaa varmuutta: ”Tiedän, mitä olen kokenut, sillä minä olen hänen poikansa, joka on MINÄ OLEN.” Mikäli dogmin on määrä kiistää uskovaisen omakohtainen kokemus, silloin tämä uskosta syntynyt koettavissa olevan Isän poika voi vastata äskeisellä, kiistämättömissä olevalla dogmilla eli toteamuksella aktuaalisesta Universaalisen Isän pojan asemastaan.
102:7.8 (1127.2) Vain kvalifioimaton realiteetti, absoluutti, voisi ottaa vapauden olla johdonmukaisesti dogmaattinen. Niiden, jotka ovat olevinaan dogmaattisia, on johdonmukaisia ollakseen ennemmin tai myöhemmin ajauduttava energian Absoluutin, totuuden Universaalin ja rakkauden Infiniitin käsivarsille.
102:7.9 (1127.3) Jos ei-uskonnolliset tavat lähestyä kosmista todellisuutta julkeavat asettaa uskon varmuuden kyseenalaiseksi sillä perusteella, ettei sellaista tilaa ole todeksi osoitettu, hengen kokija voi silloin samalla tavoin turvautua tieteen tosiasioiden ja filosofian uskomusten dogmaattiseen kiistämiseen sillä perusteella, että ne ovat yhtälailla todistamattomia, ne ovat yhtälailla vain tiedemiehen tai filosofin tietoisuuden kokemuksia.
102:7.10 (1127.4) Kaikkiin universumikokemuksiin verrattuna meillä on oikeus olla kaikkein varmimpia Jumalasta, onhan hän kaikista läsnäolevista väistämättömin, kaikista tosiasioista todellisin, kaikista totuuksista elävin, kaikista ystävistä rakastavin ja kaikista arvoista jumalallisin.
102:8.1 (1127.5) Arvokkaimpana todisteena uskonnon todellisuudesta ja tehokkuudesta on inhimillisen kokemuksen tosiasia; nimittäin se, että ihminen, joka luonnostaan on pelokas ja epäluuloinen, ihminen, joka syntymälahjanaan on saanut vahvan itsesäilytysvaiston ja kaipauksen kuolemanjälkeiseen eloonjäämiseen, on halukas uskomaan nykyisyyttään ja tulevaisuuttaan koskevat syvimmät intressinsä kokonaan sen voiman ja persoonan huomaan ja ohjaukseen, jota hänen uskonsa nimittää Jumalaksi. Tämä on koko uskonnon keskeisin totuus. Kun sitten kysytään, mitä tämä voima tai persoona edellyttää ihmiseltä vastapalvelukseksi tästä huolenpidosta ja lopullisesta pelastuksesta, niin ei ole kahtakaan uskontoa, jotka antaisivat siihen saman vastauksen; itse asiassa ne ovat tässä suhteessa kaikki enemmän tai vähemmän eri mieltä.
102:8.2 (1127.6) Kun on puhe minkä hyvänsä uskonnon asemasta kehityksen asteikolla, sitä voi arvostella parhaiten sen tekemien moraalisten arvioiden ja sen esittämien eettisten normien mukaan. Mitä korkeammantyyppisestä uskonnosta on kysymys, sitä enemmän se rohkaisee alituiseen kohenevaa sosiaalista moraalisuutta ja eettistä kulttuuria, ja nämä puolestaan rohkaisevat sitä. Emme voi arvioida uskontoa sen seurassa kulkevan sivilisaation tilan mukaan, vaan meidän on viisainta arvioida sivilisaation todellista luonnetta siihen liittyvän uskonnon puhtauden ja ylevyyden mukaan. Monet tämän maailman huomattavimmat uskonnonopettajat ovat olleet käytännöllisesti katsoen oppimattomia. Maailmallinen viisaus ei ole välttämätöntä ikuisiin realiteetteihin uskovan pelastavan uskon harjoittamiselle.
102:8.3 (1127.7) Eri aikakausien uskontojen välinen erilaisuus riippuu kokonaan siitä, miten eri tavalla ihminen ymmärtää todellisuuden, ja siitä, miten ihmiset eroavat moraalisten arvojen, eettisten suhteiden ja henkirealiteettien tunnistamisessa.
102:8.4 (1127.8) Etiikka on ulkoinen sosiaalinen tai rodullinen kuvastin. Se heijastaa mitään vääristelemättä sitä muutoin huomaamatta jäävää edistymistä, joka koostuu ihmisen sisäisistä hengellisistä ja uskonnollisista kehityskuluista. Ihminen on ollut aina sitä mieltä Jumalasta, että Jumala on parasta, mitä ihminen on tiennyt; hän on pitänyt Jumalaa syvimpinä käsityksinään ja korkeimpina ihanteinaan. Historiallinenkin uskonto on aina luonut jumalakäsityksensä korkeimmiksi tunnustamistaan arvoista. Jokainen älykäs luotu antaa Jumalan nimen parhaalle ja ylevimmälle, mitä hän tietää.
102:8.5 (1128.1) Kun uskonto madalletaan järkeilyn ja älyllisen toiminnan julkituonnissa käytetyiksi termeiksi, se on aina rohkaistunut arvostelemaan sivilisaatiota ja evolutionaarista etenemistä sen mukaan, miltä nämä näyttävät uskonnon omien, eettistä kulttuuria ja moraalista edistystä mittaavien normien mukaan arvioituina.
102:8.6 (1128.2) Vaikka omakohtainen uskonto edeltääkin ihmisen moraalin kehittymistä, on samalla valitettavasti todettava, että institutionaalinen uskonto on poikkeuksetta laahannut ihmisrotujen hitaasti muuttuvien tapasääntöjen perässä. Järjestäytynyt uskonto on osoittautunut vanhoillisen vitkastelevaksi. Profeetat ovat tavallisesti johtaneet kansaa uskonnollisessa kehityksessä, teologit ovat tavallisesti sitä pidätelleet. Uskonto, joka on sisäinen eli henkilökohtainen kokemus, ei voi koskaan kehittyä kovin kauas rotujen älyllisen kehityksen edelle.
102:8.7 (1128.3) Mutta uskontoa ei koskaan kohoteta niin kutsuttuun yliluonnolliseen vetoamalla. Ihmeiden tavoittelu merkitsee paluuta primitiivisiin magiauskontoihin. Oikealla uskonnolla ei ole mitään tekemistä niin kutsuttujen ihmeiden kanssa, eikä ilmoitususkonto koskaan viittaa ihmeisiin arvovaltansa todisteena. Iäti ja aina uskonto on lujasti kiinni omakohtaisessa kokemuksessa. Ja teidän ylevin uskontonne – Jeesuksen elämä – oli juuri tällainen henkilökohtainen kokemus: ihminen, kuolevainen ihminen, joka etsi Jumalaa ja täyteen määrään saakka löysi hänet, yhden ainoan lihallisessa hahmossa eletyn elämän aikana, samalla kun tämän saman inhimillisen kokemuksen kuluessa ilmaantui Jumala, joka etsi ihmistä ja löysi hänet infiniittistä ylivaltiutta olevan täydellisen sielun täydeksi tyydytykseksi. Ja kysymys on uskonnosta, vieläpä korkeimmasta uskonnosta, mikä on tähän mennessä Nebadonin universumissa julki tuotu – Jeesus Nasaretilaisen maisesta elämästä.
102:8.8 (1128.4) [Esittänyt eräs Nebadonin Melkisedek.]
[12]: Alkutekstissä ei ole sanaa 'olevainen'.
Urantia-kirja
Luku 103
103:0.1 (1129.1) KAIKKIA ihmisen aidosti uskonnollisia reaktioita tukee palvonnanauttajan jo varhaisessa vaiheessa ilmenevä huolenpito, ja niitä valvoo viisaudenauttaja. Ihmisen ensimmäinen mielen ylittävä avu on persoonallisuuden kytkeytyminen Universumin Luovan Hengen Pyhän Hengen yhteyspiiriin; ja jo kauan ennen kuin joko jumalalliset Pojat suorittavat lahjoittautumisensa tai Suuntaajia lahjoitetaan yleismaailmallisesti, tämä influenssi toimii avartaakseen ihmisen etiikan, uskonnon ja hengellisyyden näkökulmaa. Paratiisin-Poikien lahjoittautumisten jälkeen vapautetulla Totuuden Hengellä on suunnaton vaikutus siihen, että ihmisen kyky uskonnollisten totuuksien käsittämiseen laajenee. Sitä mukaa kun evoluutio asutussa maailmassa etenee, Ajatuksensuuntaajat osallistuvat yhä laajemmin ihmisen uskonnollisen ymmärryksen korkeampien muotojen kehittymiseen. Ajatuksensuuntaaja on se kosminen ikkuna, jonka läpi finiittinen luotu voi uskon välähdyksinä nähdä rajattoman Jumaluuden, Universaalisen Isän, varmuuksia ja jumalallisuuksia.
103:0.2 (1129.2) Ihmisrotujen uskonnolliset taipumukset ovat synnynnäisiä. Ne ilmenevät yleismaailmallisesti, ja näyttää siltä kuin niillä olisi luonnollinen alkulähde. Primitiiviset uskonnot ovat syntyhistorialtaan aina evolutionaarisia. Luonnonvaraisen uskonnollisen kokemuksen jatkuvasti edistyessä ajoittaiset totuuden paljastukset täplittävät muutoin hitaasti etenevää planetaarisen evoluution kulkua.
103:0.3 (1129.3) Urantialla esiintyy nykyisin neljänlaista uskontoa:
103:0.4 (1129.4) 1. Luonnonvarainen eli kehitysuskonto.
103:0.5 (1129.5) 2. Yliluonnollinen eli ilmoitususkonto.
103:0.6 (1129.6) 3. Käytössä oleva eli vallitseva uskonto: luonnollisten ja yliluonnollisten uskontojen vaihteleva-asteinen sekoitus.
103:0.7 (1129.7) 4. Filosofiaan pohjautuvat uskonnot: ihmistekoiset eli filosofisen ajattelun pohjalta muodostetut teologiset opit ja järjen luomat uskonnot.
103:1.1 (1129.8) Jonkin sosiaalisen tai rodullisen ryhmän keskuudessa esiintyvän uskonnollisen kokemuksen yhtenäisyys juontuu yksilöiden sisimmässä olevan Jumalan osasen samankaltaisuudesta. Juuri tämä ihmisessä oleva jumalallinen saa aikaan, että ihminen tuntee epäitsekästä mielenkiintoa muiden ihmisten hyvinvointia kohtaan. Mutta koska persoonallisuus on ainutlaatuinen, sillä kahta samanlaista kuolevaista ei ole, siitä on väistämättömänä seurauksena, ettei kaksi ihmistä voi tulkita mielessään asuvan, jumalallisuutta olevan hengen johdatuksia ja kehotuksia samalla tavalla. Jokin kuolevaisryhmä voi kokea hengellistä ykseyttä, mutta se ei voi milloinkaan päästä filosofiseen yhdenmukaisuuteen. Ja tätä uskonnollisen ajattelun ja kokemuksen tulkinnan moninaisuutta osoittaa se, että kahdennenkymmenennen vuosisadan teologit ja filosofit ovat laatineet kuudettasataa erilaista uskonnon määritelmää. Jokainen ihminen määrittelee uskonnon todellisuudessa siinä muodossa, miten hän itse kokemukseen pohjautuvasti tulkitsee niitä jumalallisia virikkeitä, jotka nousevat hänen sisimmässään olevasta Jumalan hengestä, ja niinpä tällaisen tulkinnan täytyykin olla ainutlaatuinen ja täysin erilainen kuin on kaikkien muiden ihmisolentojen uskontofilosofia.
103:1.2 (1130.1) Kun joku kuolevainen täysin hyväksyy jonkun toisen kuolevaisen uskontofilosofian, osoittaa tällainen ilmiö, että näillä kahdella olennolla on ollut samanlainen uskonnollinen kokemus niistä asioista, joita heidän samanlainen filosofis-uskonnollinen tulkintansa koskee.
103:1.3 (1130.2) Vaikka uskonnossasi onkin kysymys henkilökohtaisesta kokemuksesta, on sangen tärkeää, että sinuun vaikuttaa tietoisuus siitä, että on olemassa suuri määrä muita uskonnollisia kokemuksia (muiden ja erilaisten kuolevaisten toisistaan poikkeavat tulkinnat), jotta voisit estää uskonnollisen elämäsi muuttumisen minäkeskeiseksi – rajoittuneeksi, itsekkääksi ja epäsosiaaliseksi.
103:1.4 (1130.3) Rationalismi on väärässä olettaessaan uskonnon olevan ensin alkeellista uskomista johonkin, minkä jälkeen seuraa arvojen tavoittelu. Uskonto on alun perin arvojen tavoittelua, ja sen jälkeen muotoutuu tulkinnallisten uskomusten järjestelmä. Ihmisten on huomattavasti helpompi olla yhtä mieltä uskonnollisista arvoista, päämääristä, kuin uskomuksista, tulkinnoista. Ja tämä selittää, miten uskonto voi olla yksimielinen arvoista ja päämääristä, samalla kun siinä tulee näkyviin se hämmentävä ilmiö, että pidetään yllä uskoa satoihin toistensa kanssa ristiriidassa oleviin uskomuksiin – uskonkappaleisiin. Tämä selittää niin ikään sen, miksi joku tietty henkilö voi pitää yllä uskonnollisen kokemuksensa, vaikka hän luopuu monistakin uskonnollisista uskomuksistaan tai muuttaa niitä. Uskonto säilyy siitäkin huolimatta, että uskonnollisissa uskomuksissa tapahtuu mullistavia muutoksia. Teologia ei tuota uskontoa, vaan uskonto päinvastoin tuottaa teologista filosofiaa.
103:1.5 (1130.4) Se, että uskonnonharjoittajat ovat uskoneet niin paljon sellaista, mikä olikin valheellista, ei tee uskonnosta pätemätöntä, sillä uskonto perustuu arvojen tunnustamiseen, ja sen osoittaa oikeaksi henkilökohtaiseen uskonnolliseen kokemukseen pohjautuva usko. Uskonto siis perustuu kokemukseen ja uskonnolliseen ajatteluun. Teologia, uskonnonfilosofia, on vilpitön yritys tulkita tuota kokemusta. Tällaiset tulkitsevat uskomukset saattavat olla oikeita tai vääriä tahi totuuden ja erheen sekoitus.
103:1.6 (1130.5) Sen tajuaminen, että tuntee hengellisiä arvoja, on kokemus, joka menee ideainmuodostuksen tuolle puolen. Missään ihmisten kielessä ei ole sanaa, jota voitaisiin käyttää tarkoittamaan tätä ”tuntemusta”, ”tunnetta”, ”intuitiota” tai ”kokemusta”, jota olemme päättäneet kutsua jumalatietoisuudeksi. Ihmisen sisimmässä oleva Jumalan henki ei ole persoonallinen – Suuntaaja on esipersoonallinen –, mutta tämä Opastaja tuo esille sellaisen arvon, se huokuu sellaista jumalallisuuden tuntua, joka on korkeimmassa ja infiniittisessä merkityksessä persoonallista. Ellei Jumala olisi vähintäänkin persoonallinen, hän ei voisi olla tietoinen, ja ellei hän olisi tietoinen, hän olisi ihmistä alempi.
103:2.1 (1130.6) Uskonto on toiminnallinen ihmismielessä, ja se on todellistunut kokemuksessa, jo ennen kuin se ilmaantuu ihmisen tietoisuuteen. Lapsi on ollut olemassa jo noin yhdeksän kuukauden ajan, ennen kuin se kokee syntymän. Mutta uskonnon ”syntymä” ei ole yhtäkkinen, vaan kysymyksessä on paremminkin vähittäinen esiinpuhkeaminen. ”Syntymäpäivä” koittaa kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Et astu taivaan valtakuntaan, ellet ole ”uudestisyntynyt”, syntynyt Hengestä. Moniin hengellisiin syntymisiin liittyy paljon hengen tuskaa ja merkittäviä psykologisia mullistuksia, aivan kuten monille fyysisille syntymille ovat ominaisia ”rajut synnytystuskat” ja muut ”lapsenteon” häiriöt. Toiset hengelliset syntymät ovat sen sijaan luonnollista ja normaalia kasvua, johon kuuluu korkeampien arvojen tunnustaminen ja siihen liittyvä hengellisen kokemuksen laajeneminen, paitsi ettei mitään uskonnollista kehitystä tapahdu ilman tietoista ponnistelua ja ilman positiivisia ja omakohtaisia päätöksiä. Uskonto ei ole koskaan passiivinen kokemus, negatiivinen asenne. Se, mistä käytetään sanaa ”uskonnon synty”, ei suoranaisesti liity niin kutsuttuihin kääntymyskokemuksiin. Tavallisesti tällaiset kokemukset ovat tunnusomaisia mentaalisen ristiriidan, tunne-elämän tukahduttamisen tai perusluonnetta koskevien mullistusten seurauksena elämässä myöhemmin esiintyville uskonnollisille episodeille.
103:2.2 (1131.1) Mutta henkilöiden, jotka saivat vanhemmiltaan sellaisen kasvatuksen, että he varttuivat tietoisina siitä, että he ovat rakastavan taivaallisen Isän lapsia, ei tulisi katsoa karsaasti niitä kuolevaistovereitaan, joilla oli mahdollisuus päästä tällaiseen tietoisuuteen kumppanuudestaan Jumalan kanssa vasta psykologisen kriisin, emotionaalisen mullistuksen kautta.
103:2.3 (1131.2) Se ihmismielen evolutionaarinen maaperä, jossa ilmoitususkonnon kylvämä siemen itää, on ihmisolemuksen moraalinen puoli, ja sieltä saa jo varsin varhaisessa vaiheessa alkunsa sosiaalinen tietoisuus. Lapsen moraalisen olemuksen ensimmäiset kuiskaukset eivät liity millään tavoin sukupuolisuuteen, syyllisyyteen tai henkilökohtaiseen ylpeyteen, vaan niissä on mieluumminkin kysymys kannustuksesta oikeamielisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen sekä kehotuksista ystävällisyyteen, auttavaiseen lähimmäistensä palvelemiseen. Ja kun tällaisia moraalisen heräämisen ensimmäisiä ilmentymiä vaalitaan, sujuu uskonnollisen elämän kehittyminen vähittäin ja kuta kuinkin ilman ristiriitoja, mullistuksia ja kriisejä.
103:2.4 (1131.3) Jokainen ihminen kokee jo sangen varhaisessa vaiheessa jonkinlaista ristiriitaa hänen omaa etuaan tavoittelevien ja hänen altruististen virikkeidensä välillä, ja monesti sattuu, että ensimmäinen kokemus jumalatietoisuudesta on saavutettavissa siten, että tällaisten moraalisten ristiriitojen ratkaisutehtävään etsitään apua ihmisen yläpuolelta.
103:2.5 (1131.4) Lapsen psykologia on luonnostaan positiivista, ei negatiivista. Monet kuolevaiset ovat negatiivisia, koska heidät on opetettu sellaisiksi. Kun sanotaan lapsen olevan positiivinen, viitataan hänen moraalisiin virikkeisiinsä, niihin mielen valmiuksiin, joiden ilmaantuminen on merkkinä Ajatuksensuuntaajan saapumisesta.
103:2.6 (1131.5) Milloin opetus ei ole vääränsuuntaista, normaalin lapsen mieli suuntautuu uskonnollisen tietoisuuden ilmaantuessa positiivisesti eli kohti moraalista oikeudenmukaisuutta ja sosiaalista palvelumieltä pikemminkin kuin negatiivisesti, pois synnistä ja syyllisyydestä. Uskonnollisen kokemuksen kehittymisessä saattaa ilmetä ristiriitaa tai yhtä hyvin sitä ei ilmene, mutta aina siinä ovat mukana ihmistahdon väistämättömät päätökset, ponnistelu ja toiminta.
103:2.7 (1131.6) Moraaliseen valintaan liittyy tavallisesti enemmän tai vähemmän moraalista ristiriitaa. Ja tämä lapsen mielessä ilmenevä kaikkein ensimmäisin ristiriita tulee julki itsekkyyttä osoittavien halujen ja pyyteettömyyteen kehottavien virikkeiden välillä. Ajatuksensuuntaaja ei halveksi egoistisenkaan motiivin persoonallisuusarvoja, mutta se toimii asettaakseen altruistisen impulssin aavistuksen verran etusijalle, sillä sellainen juuri johtaa tavoitteena olevaan inhimilliseen onnellisuuteen ja taivaan valtakunnan iloihin.
103:2.8 (1131.7) Kun moraalinen olento itsekkyydenhalun kanssa vastakkain joutuessaan tahtoo olla epäitsekäs, kysymyksessä on alkeellinen uskonnollinen kokemus. Mikään eläin ei voi tehdä tällaista valintaa; tällainen päätös on sekä inhimillinen että uskonnollinen. Siihen sisältyy jumalatietoisuuden tosiasia ja se tuo julki sosiaalisen palvelun impulssin, joka on ihmisten veljeyden perusta. Kun mieli vapaasta tahdosta suorittamalla teolla valitsee oikean moraalisen päätöksen, tällainen päätöksenteko on uskonnollinen kokemus.
103:2.9 (1131.8) Mutta ennen kuin lapsi on kehittynyt niin pitkälle, että hän hankkisi moraalista kapasiteettia ja sen johdosta kykenisi tekemään päätöksen altruistisen palvelemisen puolesta, hänessä on jo kehittynyt vahva ja yhtenäinen egoistin olemus. Ja juuri tämä tosiasiallinen tilanne on alkuna teorialle taistelusta ihmisen ”korkeamman” ja ”alemman” puolen välillä, ”vanhan syntisen” ja armon luoman ”uuden olemuksen” välillä. Normaali lapsi alkaa jo elämänsä alkuvaiheessa oppia, että ”on autuaampaa antaa kuin saada”.
103:2.10 (1131.9) Ihmisellä on mieltymys samastaa omista eduistaan huolehtimisen halu omaan egoonsa – minuuteensa. Toisaalta hän taas on taipuvainen samastamaan pyyteettömyydenhalun johonkin hänen itsensä ulkopuolella vaikuttavaan voimaan – Jumalaan. Ja tällainen arvio on tosiaankin oikea, sillä kaikki nämä muuta kuin minäkeskeisyyttä osoittavat halut ovat tosiasiassa peräisin sisimmässä olevan Ajatuksensuuntaajan johdatuksista, ja tämä Suuntaaja on Jumalan osanen. Henkiopastajan antama heräte tajutaan ihmisen tietoisuudessa haluna olla altruistinen, haluna olla lähimmäismielinen. Ainakin tämä on lapsen mielen varhainen ja perusluontoinen kokemus. Siinä tapauksessa, että lapsen persoonallisuuden eheytyminen on puutteellista, altruistisesta vietistä saattaa tulla niin pahasti ylikehittynyt, että se aiheuttaa vakavaa vahinkoa minuuden hyvinvoinnille. Väärille urille ajautunut omatunto saattaa aiheuttaa paljon ristiriitaa, huolta, surua ja mittaamattomat määrät inhimillistä murhetta.
103:3.1 (1132.1) Vaikka usko henkiin, unet ja monenlaiset muut taikauskoiset käsitykset näyttelivätkin kaikki jotakin osaa alkukantaisten uskontojen evolutionaarisessa alkuvaiheessa, älkää silti jättäkö vaille huomiota suvun tai heimon yhteenkuuluvaisuuden hengen vaikutusta. Yksilön suhteessa ryhmään nimenomaan avautui se sosiaalinen tilanne, joka tarjosi haasteen egoismin ja altruismin väliselle ristiriidalle alkuaikojen ihmismielen moraalisessa kentässä. Vaikka primitiiviset australialaiset uskovat henkiin, heidän uskontonsa keskipisteessä on edelleenkin suku. Ajan myötä tällaiset uskonnolliset käsitykset pyrkivät personoitumaan: ensin eläimiksi ja myöhemmin yli-ihmiseksi tai Jumalaksi. Sellaisetkin alemmalla tasolla olevat rodut kuin Afrikan bushmannit, jotka uskomuksissaan eivät ole edes toteemiasteella, tuntevat kuitenkin eron oman edun ja ryhmän edun välillä, mikä on alkeellista rajanvetoa maallisuutta ja pyhyyttä edustavien arvojen välille. Mutta sosiaalinen ryhmä ei ole uskonnollisen kokemuksen lähde. Olipa kaikkien näiden primitiivisten antimien vaikutus ihmisen varhaiseen uskontoon mikä hyvänsä, tosiasiaksi jää, että todellisen uskonnollisen impulssin lähteenä ovat ne aidot henkipresenssit, jotka aktivoivat tahtoa epäitsekkyyteen.
103:3.2 (1132.2) Myöhempää uskontoa enteilee primitiivinen usko luonnonihmeisiin ja mysteereihin, persoonattomaan maanaan. Mutta kehittyvä uskonto vaatii ennemmin tai myöhemmin, että yksilön tulisi tehdä jokin henkilökohtainen uhraus oman sosiaalisen ryhmänsä hyväksi, että hänen tulisi tehdä jotakin, joka saisi muut ihmiset onnellisemmiksi ja paremmiksi. Uskonnosta on perimmältään määrä tulla Jumalan ja ihmisen palvelemista.
103:3.3 (1132.3) Uskonnon tarkoituksena on ihmisen elinympäristön muuttaminen, mutta kuolevaisten keskuudessa nykyään esiintyvä uskonto on enimmältään käynyt siihen kykenemättömäksi. Ympäristö on aivan liian usein hallinnut uskontoa.
103:3.4 (1132.4) Muistakaa, että tärkeimpänä kokemuksena kaikkien aikakausien uskonnossa on tunne, joka koskee moraalisia arvoja ja sosiaalisia merkityksiä, eikä ajattelu, joka koskee teologisia dogmeja tai filosofisia teorioita. Uskonto kehittyy suotuisasti, kun moraalin käsite syrjäyttää maagisen aineksen.
103:3.5 (1132.5) Ihminen kehittyi maanana, magiana, luonnonpalvontana, henkienpelkona ja eläintenpalvontana ilmenevien taikauskojen kautta harjoittamaan erilaisia seremonioita, minkä myötä yksilön uskonnollisesta suhtautumistavasta tuli klaanin ryhmäreaktioita. Ja sitten nämä seremoniat kiinteytyivät ja kiteytyivät heimouskomuksiksi, ja nämä pelot ja uskomukset personoituivat lopulta jumaliksi. Mutta kaikessa tässä uskonnollisessa kehityksessä oli aina jossakin muodossa mukana moraalinen elementti. Ihmisessä olevasta Jumalasta lähtevä heräte oli aina voimallinen. Ja nämä väkevästi vaikuttavat tekijät – toinen ihmisperäinen ja toinen jumalallinen – varmistivat uskonnon säilymisen kaikkien niiden vastoinkäymisten läpi, joita aikakaudet toivat tullessaan, ja vaikka tuhannet turmiolliset suuntaukset ja sitä kohtaan vihamieliset suhtautumistavat varsin usein uhkasivat sen hävittää.
103:4.1 (1133.1) Seuraelämän tilaisuuden ja uskonnollisen kokoontumisen välinen tunnusmerkillinen ero on siinä, että maallisesta tilaisuudesta poiketen uskonnollinen kokoontuminen on uskonyhteydestä kertovan ilmapiirin kyllästämä. Ihmisten yhdessäolo luo tällä tavoin tuntemuksen kumppanuudesta jumalallisen kanssa, ja siitä alkaa ryhmäpalvonta. Osallistuminen yhteisateriaan oli sosiaalisen uskonyhteyden varhaisin muoto, ja niinpä alkuaikojen uskonnot määräsivätkin, että palvojien piti syödä jokin osa seremoniaalisesta uhrista. Kristikunnankin piirissä pitää Herran ehtoollinen yllä tätä uskonyhteyden toteuttamistapaa. Uskonyhteyden ilmapiiri tarjoaa virkistävän ja lohduttavan lepovaiheen taistelussa, jota käydään omaa etuaan tavoittelevan egon ja sisäisen Henkiopastajan herättämän altruisminhalun välillä. Ja tämä on alkusoittoa aidolle palvonnalle – Jumalan läsnäolemisen harjoittelua, mikä päätyy ihmisten välisen veljeyden ilmaantumiseen.
103:4.2 (1133.2) Kun primitiivinen ihminen tunsi uskonyhteytensä Jumalaan katkenneen, hän turvautui jonkinlaiseen uhriin saadakseen aikaan sovituksen, rakentaakseen ystävälliset suhteet uudelleen. Vanhurskauden isoaminen ja janoaminen johtaa totuuden löytämiseen, ja totuus lisää ihanteita, ja tämä luo yksittäiselle uskonnonharjoittajalle uusia ongelmia, sillä ihanteemme pyrkivät kasvamaan geometrisessa sarjassa, kun sen sijaan kykymme niiden noudattamiseen kasvaa vain aritmeettisessa sarjassa.
103:4.3 (1133.3) Syyllisyydentunto (ei syntitietoisuus) aiheutuu joko hengellisen uskonyhteyden katkeamisesta tai omien moraalisten ihanteiden madaltumisesta. Tällaisesta pulmatilanteesta voi vapautua vasta oivaltaessaan, etteivät omat korkeimmatkaan moraaliset ihanteet välttämättä merkitse samaa kuin Jumalan tahto. Ihminen ei voi toivoakaan noudattavansa korkeimpia ihanteitaan, mutta hän voi olla uskollinen tavoitteelleen, joka on Jumalan löytäminen ja muuttuminen yhä enemmän hänen kaltaisekseen.
103:4.4 (1133.4) Jeesus pyyhkäisi pois kaikki uhraus- ja hyvittelyseremoniat. Julistaessaan ihmisen olevan Jumalan lapsi hän hävitti perustan kaikelta tältä kuvitellulta syyllisyydeltä ja siltä, että ihminen tuntee itsensä universumissa eristetyksi. Luodun ja Luojan suhde asetettiin lapsen ja vanhemman suhteen pohjalle. Jumalasta tulee rakastava Isä kuolevaisille pojilleen ja tyttärilleen. Kaikki sellaiset seremoniat, jotka eivät oikeutetusti kuulu tällaiseen läheiseen perhesuhteeseen, poistetaan ikiajoiksi.
103:4.5 (1133.5) Jumala Isä ei kohtele ihmistä, omaa lastaan, tämän tosiasiallisen hyveellisyyden tai ansiokkuuden perusteella, vaan tunnistamalla lapsen motivaation – sen, mikä on luodun tavoite ja aikomus. Suhde on vanhemman ja lapsen suhde, ja sen saa aikaan jumalallinen rakkaus.
103:5.1 (1133.6) Alkuaikojen evolutionaarinen mieli herättää pääasiassa emotionaalisesta pelosta juontuvan sosiaalisen vastuun- ja moraalisen velvollisuudentunteen. Sitä positiivisempi sosiaalisen palvelemisen halu ja altruismina ilmenevä ihanteellisuus juontuvat ihmismielessä asuvan jumalallisen hengen antamasta suorasta virikkeestä.
103:5.2 (1133.7) Tämä idea ja ihanne siitä, että tekee hyvää muille – impulssi, joka kannustaa kieltämään egolta jotakin lähimmäisen hyväksi –, on aluksi varsin rajoittunut. Alkukantainen ihminen pitää lähimmäisinä vain niitä, jotka ovat häntä aivan lähellä, niitä, jotka kohtelevat häntä ystävällisesti. Sitä mukaa kun uskonnollinen sivilisaatio edistyy, lähimmäisen käsite laajenee niin, että siihen sisällytetään suku, heimo, kansakunta. Ja sitten Jeesus laajensi lähimmäisten piirin käsittämään koko ihmiskunnan, jopa niin, että meidän tulisi rakastaa vihollisiammekin. Ja jokaisen normaalin ihmisen sisällä on jokin, joka sanoo hänelle, että tämä opetus on moraalinen – oikea. Nekin, jotka käytännössä tätä ihannetta vähiten noudattavat, myöntävät, että se on teoriassa oikea.
103:5.3 (1134.1) Kaikki ihmiset tunnustavat, että tämä yleismaailmallinen ihmisen epäitsekkyyden- ja pyyteettömyydenhalu on moraalinen. Humanistin mielestä tämä halu on lähtöisin aineellisen mielen luonnollisesta toiminnasta. Uskonnonharjoittaja osuu lähemmäksi oikeaa tiedostaessaan, että kuolevaisen olennon mielen osoittama pyrkimys todelliseen epäitsekkyyteen juontuu Ajatuksensuuntaajan henkijohdatuksista hänen sisimmässään.
103:5.4 (1134.2) Mutta ihmisen tulkinta näistä omaa hyvää tavoittelevan tahdon ja muuta kuin omaa hyvää tavoittelevan tahdon välillä jo varhain ilmenevistä ristiriidoista ei ole aina luotettava. Vasta melko hyvin eheytynyt persoonallisuus kykenee sovittelemaan näitä monenmoisia ristiriitoja, joita puhkeaa egon halujen ja orastavan sosiaalisen tietoisuuden välillä. Minuudella on oikeutensa siinä kuin asianomaisen lähimmäisilläkin. Kummallakaan ei ole yksinoikeutta saada osakseen yksilön huomiota ja palvelua. Jos tämä ongelma jää ratkaisematta, siitä aiheutuu sentyyppisiä syyllisyydentuntoja, joita ihminen tuntee kaikkein varhaisimmassa vaiheessa.
103:5.5 (1134.3) Inhimillinen onnellisuus saavutetaan, vasta kun kokoavan ja valvovan persoonallisuuden yhdentynyt tahto koordinoi ja saattaa sopusointuun minuuden omaa parasta tavoittelevan halun ja korkeamman minuuden (jumalallisen hengen) esille tuoman pyyteettömyydenhalun. Evolutionaarisen ihmisen mielellä on aina vastassaan se visainen pulma, että sen pitää toimia erotuomarina kamppailussa, jota käydään toisaalta emotionaalisten impulssien luonnollisen laajenemisen, toisaalta hengelliseen ymmärrykseen, aitoon uskonnolliseen pohdiskeluun, perustuvien epäitsekkäiden yllykkeiden moraalisen kasvun välillä.
103:5.6 (1134.4) Pyrkimys turvata yhtä paljon hyvää sekä minuudelle että mahdollisimman suurelle joukolle muita minuuksia on ongelma, jota ei aina voida ajallis-avaruudellisissa puitteissa tyydyttävällä tavalla ratkaista. Otaksuttaessa, että tähän on käytettävissä ikuinen elämä, tällaiset ristiriita-asetelmat voidaan selvittää, mutta yhden lyhyen ihmiselämän aikana niitä ei kyetä ratkaisemaan. Jeesus viittasi tällaiseen paradoksiin sanoessaan: ”Joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä valtakunnan tähden, hän löytää sen.”
103:5.7 (1134.5) Ihanteen tavoittelu, pyrkimys jumalankaltaisuuteen, on jatkuvaa ponnistelua, sekä ennen kuolemaa että sen jälkeen. Kuolemanjälkeinen elämä ei olennaisilta osiltaan ole mitenkään erilaista kuin kuolevaisen olennon olemassaolo. Kaikki tässä elämässä tekemämme hyvä vaikuttaa tulevaan elämään sitä välittömästi kohottaen. Todellinen uskonto ei ruoki moraalista velttoutta eikä hengellistä laiskuutta sellaista turhaa toivoa rohkaisemalla, että ihmiselle vain sen vuoksi, että hän on kulkenut luonnollisen kuoleman porttien läpi, lahjoitettaisiin kaikki jaloon luonteeseen kuuluvat hyveet. Oikea uskonto ei vähättele ihmisen etenemisponnisteluja kuolevaisen olennon elinaikana. Jokainen kuolevaisen saavuttama edistysaskel päätyy välittömästi rikastuttamaan kuolemattomana koettavan eloonjäämiskokemuksen ensimmäisiä vaiheita.
103:5.8 (1134.6) Ihmisen ihanteellisuudelle on kohtalokasta, kun hänelle opetetaan kaikkien hänen altruististen pontimiensa olevan vain hänen luonnollisten laumavaistojensa aikaansaannosta. Mutta häntä ylevöittää, ja hän saa suunnattomasti tarmoa, kun hän saa tietää, että nämä hänen sielunsa korkeammat virikkeet saavat alkunsa hänen kuolevaismielessään asuvista hengellisistä voimista.
103:5.9 (1134.7) Kunhan ihminen täysin käsittää, että hänen sisimmässään elää ja ponnistelee jokin ikuinen ja jumalallinen, se nostaa hänet ulos minuudesta ja minuuden tuolle puolen. Ja niin on, että elävä usko siihen, että ihanteemme ovat peräisin ihmisen yläpuolelta, osoittaa oikeaksi uskomme siihen, että olemme Jumalan poikia, ja tekee altruistisista vakaumuksistamme, ihmisten välisen veljeyden tunteista, todellisia.
103:5.10 (1134.8) Ihmisellä on – omassa hengellisessä toimikentässään – todellakin vapaa tahto. Kuolevainen ihminen ei ole kaikkivoivan Jumalan joustamattoman hallitsijanvallan avuton orja sen enempää kuin hän on mekanistisen kosmisen determinismin mukaisen toivottoman fatalisminkaan uhri. Ihminen todellakin on oman ikuisen kohtalonsa arkkitehti.
103:5.11 (1135.1) Mutta painostamalla ei ihmistä pelasteta eikä jalonneta. Henkinen kasvu kumpuaa kehittyvän sielun sisältä. Painostus saattaa rujontaa persoonallisuuden, mutta milloinkaan se ei anna pontta kasvulle. Kasvatuksellinenkin painostus on vain negatiivisesti hyödyllistä sikäli, että se saattaa auttaa tuhoisien kokemusten ehkäisemisessä. Hengellinen kasvu on suurimmillaan siellä, missä kaikki ulkopuoliset paineet ovat pienimmillään. ”Missä Herran henki on, siellä on vapaus.” Ihminen kehittyy parhaiten, kun kodin, yhteisön, kirkon ja valtion harjoittama painostus on vähäisintä. Mutta tämän ei saa tulkita merkitsevän sellaista, ettei edistyvässä yhteiskunnassa olisi sijaa kodille, sosiaalisille instituutioille, kirkolle eikä valtiolle.
103:5.12 (1135.2) Kun jonkin sosiaalisen uskonnollisen ryhmän jäsen on mukautunut tällaisen ryhmän vaatimuksiin, häntä tulisi rohkaista nauttimaan uskonnollisesta vapaudesta ja tuomaan täysin rinnoin julki oman henkilökohtaisen tulkintansa uskonnollisen vakaumuksen sisältämistä totuuksista ja uskonnollisen kokemuksen tosiasioista. Se, miten turvallinen jokin uskonnollinen ryhmä on, riippuu hengellisestä yhtenäisyydestä, ei teologisesta yhdenmukaisuudesta. Uskonnollisen ryhmän tulisi kyetä nauttimaan vapaa-ajattelun vapaudesta ilman, että ryhmän jäsenten on tarpeen tulla ”vapaa-ajattelijoiksi”. Jokaisella kirkkokunnalla, joka palvoo elävää Jumalaa, joka saattaa voimaan ihmisten välisen veljeyden ja joka rohkenee poistaa kaiken jäseniinsä kohdistuvan opillisen painostuksen, on paljon toivoa.
103:6.1 (1135.3) Teologia on ihmishengen tekojen ja reaktioiden tarkastelua. Siitä ei voi koskaan tulla tiedettä, sillä sen täytyy olla aina enemmän tai vähemmän sidoksissa toisaalta psykologiaan henkilökohtaisen julkitulonsa osalta ja toisaalta filosofiaan asioiden järjestelmällisen kuvailun osalta. Teologia on aina oman uskontosi tarkastelua; jonkun toisen ihmisen uskonnon tutkiminen on psykologiaa.
103:6.2 (1135.4) Kun ihminen lähestyy universuminsa tarkastelua ja tutkimista ulkopuolelta, niin hän luo erilaiset fyysiset tieteet. Kun hän lähestyy minuutensa ja universumin tutkimusta sisäpuolelta, hän panee alulle teologian ja metafysiikan. Myöhemmin ilmaantuva filosofian tiede kehittyy siinä, kun pyritään harmonisoimaan ne monet eroavuudet, joita alkuvaiheessa pakostakin ilmenee näiden olevaisista ja olennoista koostuvaan universumiin kohdistuvan kahden täysin vastakkaisen tarkastelutavan tuottamien havaintojen ja opetusten välillä.
103:6.3 (1135.5) Uskonnossa on kysymys hengellisestä näkökulmasta; kysymyksessä on tietoisuus inhimillisen kokemuksen sisäisyydestä. Ihmisen hengellinen olemus tarjoaa hänelle tilaisuuden kääntää universumin ulkopuoli sisäänpäin. Sen vuoksi onkin totta, että pelkästään persoonallisuuskokemuksen sisäisyydestä käsin katsottaessa koko luomistulos näyttää olevan olemukseltaan hengellinen.
103:6.4 (1135.6) Kun ihminen fyysisinä aisteina ja niihin liittyvänä mielen havaintokykynä ilmenevien materiaalisten valmiuksien avulla tarkastelee universumia analyyttisesti, kosmos näyttää mekaaniselta ja energiaalis-aineelliselta. Tällainen todellisuuden tutkimismenetelmä on universumin kääntämistä sisäpuoli ulospäin.
103:6.5 (1135.7) Loogista ja johdonmukaista filosofista universumikäsitystä ei voi rakentaa sen paremmin materialismia kuin spiritismiäkään edustavan postulaatin varaan, sillä kun näitä ajattelujärjestelmiä sovelletaan yleispätevästi, ne tarkastelevat kumpikin kosmosta pakostakin vääristyneellä tavalla niin, että edellinen on yhteydessä sisäpuoli ulospäin kääntyneeseen universumiin ja jälkimmäisessä toteutuu ulkopuoli sisäänpäin käännetyn universumin luonne. Siksipä ei tiede eikä uskonto ilman ihmisperäisen filosofian opastusta ja jumalallisen ilmoituksen tuomaa valaistusta voi milloinkaan sinällään eikä itsestään, yksinään esiintyen, toivoa pääsevänsä todellisuutta vastaavaan ymmärrykseen universaalisista totuuksista ja suhteista.
103:6.6 (1136.1) Julki päästäkseen ja itseään toteuttaakseen ihmisen sisäisen hengen pitää aina turvautua mielen mekanismiin ja tekniikkaan. Samalla tavoin pitää ihmisen ulkoisen kokemuksen aineellisesta todellisuudesta perustua kokevan persoonallisuuden mielen tietoisuuteen. Ihmisen hengelliset ja aineelliset, sisäiset ja ulkoiset kokemukset suhteutuvat siksi aina mielen toimintaan, ja niiden tietoinen tajuaminen on riippuvaista mielen toiminnasta. Aineen ihminen kokee mielessään, hengellisen todellisuuden hän kokee sielussa, mutta tästä kokemuksesta hän tulee tietoiseksi mielessään. Äly on se, joka harmonisoi kuolevaisen olennon kokemuksen kokonaiskertymän ja joka on aina läsnä sitä ehdollistamassa ja kvalifioimassa. Sekä energiaa olevat olevaiset että henkeä olevat arvot värittyvät, kun niitä tulkitaan tietoisuutta edustavan mielivälikappaleen kautta.
103:6.7 (1136.2) Syy siihen, miksi teidän on vaikea saada tieteen ja uskonnon välille harmonisempaa koordinaatiota, piilee äärimmäisestä tietämättömyydestänne niiden välillä olevasta olevaisten ja olentojen morontiamaailman alueesta. Paikallisuniversumi koostuu todellisuudesta, joka ilmenee kolmena asteena eli vaiheena: aineena, morontiana ja henkenä. Ongelmien tarkastelu morontianäkökulmasta häivyttää kaiken eroavaisuuden fyysisten tieteiden selville saamien asioiden ja uskonnon edustaman hengen toiminnan väliltä. Järkeily on tieteiden käyttämä ymmärtämismenetelmä, usko on uskonnon ymmärrysmenetelmä, mota on morontiatason menetelmä. Mota on aineellisuuden ylittävää herkkyyttä sille, mikä on todellista. Se alkaa korvata keskeneräistä kasvua, ja sen substanssina on tieto-järkeily ja sisältönä usko-ymmärrys. Mota on filosofian tuolle puolen menevää erisuuntaisen todellisuudenhavainnoinnin yhteensovittamista, mikä ei ole aineellisten persoonallisuuksien saavutettavissa. Se perustuu osittain siihen kokemukseen, että on jäänyt eloon lihallisessa hahmossa eletystä aineellisesta elämästä. Mutta monet kuolevaiset ovat tiedostaneet, miten toivottavaa olisi, että omattaisiin jokin menetelmä tieteen ja uskonnon kaukana toisistaan olevien maailmojen vuorovaikutuksen yhteensovittamiseksi; ja metafysiikka on tulos ihmisen hyödyttömästä yrityksestä rakentaa silta tämän tiedossa olevan kuilun ylitse. Mutta ihmisen laatima metafysiikka on osoittautunut pikemminkin hämmentäväksi kuin valaisevaksi. Metafysiikka edustaa ihmisen vilpitöntä mutta turhaa yritystä korvata morontian motan puuttuminen.
103:6.8 (1136.3) Metafysiikka on osoittautunut epäonnistuneeksi yritykseksi; motaa ihminen ei kykene käsittämään. Ilmoitus on ainoa menetelmä, joka voi korvata sen, että aineellisesta maailmasta puuttuu motan herkkyys totuutta kohtaan. Ilmoitus selvittää arvovaltaisella tavalla sekamelskan, jonka järjen kehittämä metafysiikka on evolutionaarisella sfäärillä saanut aikaan.
103:6.9 (1136.4) Tiede on sitä, että ihminen pyrkii tutkimaan fyysistä elinpiiriään, energiaalis-aineellista maailmaa. Uskonto on se kokemus, jonka ihminen saa henkiarvojen kosmoksesta. Filosofian on kehittänyt ihmismielen pyrkimys jäsentää ja korreloida näiden kaukana toisistaan olevien käsitystapojen selville saamat asiat jonkinlaiseksi järkeväksi ja yhtenäiseksi suhtautumiseksi kosmokseen. Ilmoituksen selventämä filosofia toimii mainiosti, silloin kun motaa ei ole ja kun ihmisjärjen luoma motan korvike – metafysiikka – luhistuu ja pettää.
103:6.10 (1136.5) Alkuaikojen ihminen ei tehnyt eroa energiatason ja henkitason välillä. Vasta violetti rotu ja sen andiittijälkeläiset tekivät ensimmäiset yritykset erottaakseen matemaattisen tahdonvaraisesta. Sivistynyt ihminen on yhä laajemmassa mitassa seurannut niiden varhaisimpien kreikkalaisten ja sumerien jalanjäljissä, jotka tekivät eron elottoman ja elollisen välillä. Ja sivilisaation edetessä filosofian on rakennettava siltoja näiden henkikäsitteen ja energiakäsitteen välissä ammottavien, alati laajenevien kuilujen yli. Mutta avaruuden ajallisuudessa nämä eroavaisuudet ovat yhtä Korkeimmassa.
103:6.11 (1137.1) Tieteen on aina perustuttava järkeen, jos kohta mielikuvitus ja otaksunta ovat avuksi sen rajoja laajennettaessa. Uskonto on iäti riippuvainen uskosta, olkoonkin että järki on tasapainottavasti vaikuttava tekijä ja hyödyllinen apulainen. Ja aina on esiintynyt ja aina tulee esiintymään sekä luonnollisen että hengellisen maailman ilmiöistä esitettyjä harhaanjohtavia tulkintoja: tieteitä ja uskontoja, joita virheellisesti sellaisiksi kutsutaan.
103:6.12 (1137.2) Siitä epätäydellisestä käsityksestään, joka ihmisellä on tieteestä, ja siitä heiveröisestä otteesta, jonka hän on saanut uskonnosta, sekä niistä tyhjiin rauenneista yrityksistä, joita ihminen on tehnyt metafysiikan alalla, hän on koettanut rakentaa filosofiset näkemyksensä. Ja nykyajan ihminen rakentaisi kyllä ansiokkaan ja houkuttelevan filosofian itsestään ja universumistaan, ellei hänen joka suhteessa tärkeä ja välttämätön metafyysinen yhdyssiteensä aineen ja hengen maailmojen välillä olisi murtunut, ellei metafysiikka olisi epäonnistunut rakentaessaan siltaa fyysisen ja hengellisen välissä olevan morontiakuilun yli. Kuolevaiselta ihmiseltä puuttuu käsitys morontiamielestä ja -materiaalista, ja ilmoitus on ainoa menetelmä, jolla voidaan hyvittää tämä puutteellisuus siinä käsitteellisessä tietoaineistossa, jota ihminen niin välttämättä tarvitsee laatiakseen universumista loogisen filosofian ja päästäkseen tyydyttävään ymmärrykseen varmasta ja vakiintuneesta paikastaan tässä universumissa.
103:6.13 (1137.3) Ilmoitus on evolutionaarisen ihmisen ainoa toivo morontiakuilun ylittämisestä. Ellei mota auta uskoa ja järkeä, ne eivät kykene mieltämään eivätkä konstruoimaan loogista universumia. Ilman motan luomaa ymmärrystä kuolevainen ihminen ei kykene erottamaan sitä hyvyyttä, rakkautta ja totuutta, joka kätkeytyy aineellisen maailman ilmiöihin.
103:6.14 (1137.4) Kun ihmisen filosofia kallistuu voimakkaasti aineen maailman puoleen, siitä tulee rationalistista tai naturalistista. Kun filosofia kallistuu erityisesti hengellistä tasoa kohti, siitä tulee idealistista tai jopa mystistä. Kun filosofialle käy niin onnettomasti, että se nojaa metafysiikkaan, siitä tulee vääjäämättä skeptistä, sekavaa. Menneinä aikakausina enin osa ihmisen tietämyksestä ja älyllisistä arvioinneista on päätynyt johonkin näistä kolmesta todellisuuden hahmottamisen vääristymästä. Älköön filosofia rohjetko tuoda esiin todellisuuden tulkintojaan logiikan käyttämällä lineaarisella tavalla; se ei saa milloinkaan jättää huomioon ottamatta todellisuuden elliptistä symmetrisyyttä ja kaikkiin suhdekäsitteisiin olennaisesti kuuluvaa kaareutuvuutta.
103:6.15 (1137.5) Korkeimman, mutta kuolevaisen ihmisen vielä saavutettavissa olevan filosofian tulee loogisella tavalla perustua tieteen järkiperäisyyteen, uskonnon uskoon ja ilmoituksen suomaan totuuden ymmärtämiseen. Tällaisen yhdistelmän avulla ihminen voi korvata jonkin verran sitä, ettei hän kykene kehittämään tarvetta vastaavaa metafysiikkaa eikä käsittämään morontian motaa.
103:7.1 (1137.6) Tiedettä ylläpitää järki, uskontoa usko. Vaikkei uskonto järkeen perustukaan, se on kuitenkin järjellistä; vaikka se onkin logiikasta riippumatonta, vankka logiikka sitä kuitenkin rohkaisee. Uskontoa ei voi ravita edes ihanteellinen filosofia, vaan itse asiassa uskonto on tieteen ohella juuri tällaisen filosofian lähde. Uskoa, ihmisen uskonnollista ymmärrystä, voi varmuudella ohjata vain ilmoitus, sitä voi varmuudella kohottaa vain kuolevaisen omakohtainen kokemus yhdessä henkeä olevan Jumalan suuntaajaläsnäolon kanssa.
103:7.2 (1137.7) Todellinen pelastus on menetelmä, jolla Jumala kehittää kuolevaisen olennon mielen aineeseensamastumisen asteelta niiden maailmojen kautta, joissa ollaan yhteydessä morontiaan, hengellistä korreloitumista merkitsevään korkeaan universumistatukseen. Samalla tavoin kuin aineellinen intuitiivinen vaisto edeltää loogisen tiedon ilmaantumista maan päällä tapahtuvan evoluution puitteissa, samalla tavoin ennakoi hengellisen intuitiivisen ymmärryksen ilmaantuminen myöhemmin tapahtuvaa morontia- ja henkijärjen ilmaantumista sekä kokemusta taivaallisen evoluution verrattomasta ohjelmasta, mikä on ajallisen ihmisen potentiaalien muuntumista ikuisen ihmisen, Paratiisin finaliitin, aktuaalisuudeksi ja jumalallisuudeksi.
103:7.3 (1138.1) Mutta kun ylöspäin matkaava ihminen jumalakokemuksen vuoksi kurottautuu sisäänpäin ja Paratiisiin päin, samalla hän on aineellisen kosmoksen energiaa ymmärtääkseen kurottautumassa myös ulospäin ja avaruuteen päin. Tieteen eteneminen ei rajoitu ihmisen maalliseen elämään, vaan hänen ylösnousemuskokemuksensa universumissa ja superuniversumissa tulee melkoisessa määrin koostumaan energian muuntumisen ja aineellisen muodonmuutoksen tutkimisesta. Jumala on henkeä, mutta Jumaluus on ykseyttä, ja Jumaluuden ykseys ei sulje piiriinsä vain Universaalisen Isän ja Iankaikkisen Pojan hengellisiä arvoja, vaan se on myös tietoinen Universaalisen Valvojan ja Paratiisin Saaren energiaalisista tosiasioista, kun nämä molemmat universaalisen todellisuuden osa-alueet korreloituvat täydellisesti Myötätoimijan mielisuhteissa ja yhdistyvät finiittisellä tasolla Korkeimman Olennon kehkeytyvässä Jumaluudessa.
103:7.4 (1138.2) Tieteellisen asennoitumisen ja uskonnollisen ymmärryksen yhdistyminen kokemuksellisen filosofian toimiessa välittäjänä on osa ihmisen pitkästä Paratiisiin-nousun kokemuksesta. Matematiikan likimääräisyydet ja ymmärryksen varmuudet tulevat vaatimaan aina mielen kehittämän logiikan harmonisoivaa toimintaa kokemuksen kaikilla tasoilla, joilta puuttuu Korkeimman suurin mahdollinen saavuttaminen.
103:7.5 (1138.3) Mutta logiikka ei voi koskaan onnistua harmonisoimaan tieteen selville saamia asioita ja uskonnon oivalluksia, ellei totuus hallitse persoonallisuuden sekä tieteellistä että uskonnollista aspektia, ellei persoonallisuus vilpittömästi halua seurata totuutta, johtaapa se minne hyvänsä niistä johtopäätöksistä piittaamatta, joihin se kenties päätyy.
103:7.6 (1138.4) Logiikka on filosofian käyttämä tekniikka, sen ilmaisukeino. Todellisen tieteen piirissä järki kuuntelee aina mielellään aitoa logiikkaa; oikean uskonnon piirissä usko on sisäisen näkökulman pohjalta aina loogista siinäkin tapauksessa, että sellainen usko tieteellisen lähestymistavan sisäänpäin katsovasta näkökulmasta saattaa näyttää tyystin perusteettomalta. Ulkopuolelta sisäänpäin katsoen universumi saattaa näyttää aineelliselta, sisältä ulos katseltaessa sama universumi näyttää täysin hengelliseltä. Järkeily versoo aineellisesta tietoisuudesta, usko hengellisestä tietoisuudesta, mutta ilmoituksen vahvistaman filosofian toimiessa välittäjänä logiikka voi vahvistaa sekä sisäänpäin suuntautuvan että ulospäin suuntautuvan näkökannan niin, että se sillä keinoin saattaa sekä tieteen että uskonnon tasapainotilaan. Näin siis sekä tiede että uskonto voivat siksi, että niillä kummallakin on yhteys filosofian logiikkaan, käydä toisiaan kohtaan yhä suvaitsevammiksi, yhä vähemmän skeptisiksi.
103:7.7 (1138.5) Mitä kehittyvä tiede ja uskonto kumpikin tarvitsee, on yhä enemmän tutkiskelua ja pelotonta itsekritiikkiä, laajempaa tietoisuutta oman evolutionaarisen statuksen epätäydellisyydestä. Sekä tieteen- että uskonnonopettajat ovat useinkin aivan liian itsevarmoja ja dogmaattisia. Tiede ja uskonto voivat olla itsekriittisiä vain faktojensa osalta. Heti kun poistutaan tosiasioiden näyttämöltä, järki luovuttaa hallitsevan asemansa, tai muutoin se nopeasti rappeutuu väärän logiikan seuralaiseksi.
103:7.8 (1138.6) Totuus – kosmisten suhteiden, universumitosiasioiden ja hengellisten arvojen ymmärrys – on omattavissa parhaiten Totuuden Hengen huolenpidolla, ja se on parhaiten arvioitavissa ilmoituksen avulla. Mutta ilmoitus ei pane alulle sen enempää tiedettä kuin uskontoakaan, vaan sen tehtävänä on koordinoida sekä tiede että uskonto todellisuutta koskevan totuuden kanssa. Aina milloin ilmoitus on puuttunut, tai kun kuolevainen ei ole sitä hyväksynyt tai käsittänyt, kuolevainen on turvautunut hyödyttömään metafysiikkaeleeseensä, sillä se on ihmisen ainoa totuuden ilmoituksen tai morontiapersoonallisuuden motan korvike.
103:7.9 (1139.1) Aineellisen maailman tiede antaa ihmiselle mahdollisuuden fyysisen ympäristönsä säätelyyn ja tietynmääräiseen hallitsemiseen. Hengellisen kokemuksen synnyttämä uskonto on sen veljeyteen kehottavan virikkeen lähde, joka antaa ihmisille kyvyn yhteiseloon tieteellisen aikakauden sivilisaation monimutkaisten suhteiden keskellä. Metafysiikka, mutta sitäkin varmemmin ilmoitus, tarjoaa yhteisen kohtauspaikan sekä tieteen että uskonnon selville saamille asioille ja luo mahdollisuuden ihmisen yrittää loogisesti korreloida näitä erillisiä mutta toisistaan riippuvaisia ajatusmaailmoja tasapainoiseksi filosofiaksi, joka ilmentää tieteellistä vakautta ja uskonnollista varmuutta.
103:7.10 (1139.2) Kuolevaisten olotilassa mikään ei ole ehdottomasti oikeaksi todistettavissa, vaan sekä tiede että uskonto perustuvat olettamuksiin. Morontiatasolla kyetään motalogiikan avulla sekä tieteen että uskonnon postulaattien osittaiseen oikeaksi todistamiseen. Korkeinta mahdollista statusta edustavalla hengellisellä tasolla finiittisten todisteiden tarve vähitellen häviää, kunnes saadaan tosiasiallinen kokemus reaalisuudesta ja sen myötä elämisestä. Mutta vielä silloinkin on finiittisen tuolla puolen vielä paljon sellaista, joka pysyy todistamattomana.
103:7.11 (1139.3) Kaikki inhimillisen ajattelun osa-alueet perustuvat tiettyihin olettamuksiin, jotka ihmisen mielivarustuksen rakennusosana oleva todellisuuden tunnistamisen kyky hyväksyy, vaikka ne ovatkin todistamattomia. Tiede astuu mahtailevalle järkeilyn tielleen olettamalla todellisiksi kolme asiaa: aineen, liikkeen ja elämän. Uskonto lähtee liikkeelle olettamalla kolmen asian olevan paikkansapitäviä: mieli, henki ja universumi – Korkein Olento.
103:7.12 (1139.4) Tieteestä tulee matematiikan, avaruuden ajallista energiaa ja materiaalia käsittelevä ajatusmaailma. Uskonto ottaa tehtäväkseen olla tekemisissä ei vain finiittisen ja ajallisen hengen vaan myös ikuisuuden ja korkeimmuuden hengen kanssa. Vasta kun motasta on saatu pitkä kokemus, voidaan nämä kaksi äärimmäistä universumin hahmottamistapaa saada tuottamaan yhdenmukaisia tulkintoja alkulähteistä, toiminnoista, suhteista, realiteeteista ja määränpäistä. Energian ja hengen eroavuuden laajin mahdollinen harmonisoituminen ilmenee Seitsemän Valtiashengen virtapiirissä, sen ensimmäinen yhdistyminen ilmenee Korkeimman Jumaluudessa, sen lopullisuusykseys ilmenee Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen infiniittisyydessä eli MINÄ OLEN -olevaisessa[13].
103:7.13 (1139.5) Järkeily on toimi, jolla mielletään tietoisuuden tekemät johtopäätökset siitä kokemuksesta, joka saadaan energiaa ja ainetta olevassa fyysisessä maailmassa ja maailmasta. Uskominen on teko, jolla mielletään hengellisen tietoisuuden paikkansapitävyys – se kun on jotakin, jota kuolevainen ei muutoin pysty todistamaan. Logiikka on synteesin muodostavaa, totuuteen pyrkivää uskon ja järkeilyn ykseyden edistymistä, ja se perustuu kuolevaisten olentojen rakennusosana oleviin mielen valmiuksiin eli olevaisten, merkitysten ja arvojen synnynnäiseen mieltämiseen.
103:7.14 (1139.6) Ajatuksensuuntaajan läsnäolossa on reaalinen todiste hengellisestä todellisuudesta, mutta tämän läsnäolon paikkansapitävyyttä ei voi todistaa ulkopuoliselle maailmalle, vaan ainoastaan sille, joka näin kokee Jumalan asuvan sisällään. Tietoisuus Suuntaajasta pohjautuu totuuden älylliseen vastaanottamiseen, mielen tuolle puolen menevään hyvyyden tajuamiseen ja siihen, että persoonallisuus motivoituu rakkaudelle.
103:7.15 (1139.7) Tiede löytää aineellisen maailman, uskonto arvioi sen ja filosofia yrittää tulkita sen merkitykset, samalla kun se koordinoi tieteen aineellisen näkökannan uskonnon hengellisen käsityksen kanssa. Mutta historia on maailma, jossa tiede ja uskonto eivät koskaan saata olla täysin yksimielisiä.
103:8.1 (1140.1) Vaikka sekä tiede että uskonto järkeilyllään ja logiikallaan saattavatkin päätyä otaksumaan Jumalan todennäköisyydestä, vain hengen johdatuksessa olevan ihmisen omakohtainen uskonnollinen kokemus voi vahvistaa tällaisen korkeimman ja persoonallisen Jumaluuden olemassaolon varmuuden. Sillä keinoin, joka edustaa elävän totuuden tällaista ruumiillistumista, filosofinen olettamus Jumalan todennäköisyydestä muuttuu uskonnolliseksi realiteetiksi.
103:8.2 (1140.2) Jumalan olemassaolon varmuuden kokemiseen liittyvä hämmennys juontuu siitä, että eri yksilöt ja erilaiset ihmisrodut tulkitsevat ja selittävät tätä kokemusta eri tavalla. Jumalan kokeminen voi olla täysin pätevää, mutta puhe Jumalasta, koska se on älyllistä ja filosofista, on eri suuntiin vetävää ja monesti hämmentävän harhaanjohtavaa.
103:8.3 (1140.3) Hyvä ja jalo mies saattaa rakastaa vaimoaan silmittömästi mutta olla kertakaikkisen kykenemätön laatimaan tyydyttävää kirjallista tutkielmaa aviollisen rakkauden psykologiasta. Toinen mies, jonka rakkaus puolisoaan kohtaan on vähäistä tai olematonta, saattaisi laatia asiasta täysin hyväksyttävän tutkielman. Se, että rakastava ymmärtää rakastettunsa todellista olemusta vain epätäydellisesti, ei vähimmässäkään määrin kumoa hänen rakkautensa todellisuutta eikä vilpittömyyttä.
103:8.4 (1140.4) Jos totisesti uskot Jumalaan, tunnet hänet uskon kautta ja rakastat häntä, niin älä salli tieteen esittämien epäilevien vihjailujen, logiikan esittämän pikkumaisen arvostelun, filosofian esittämien postulaattien tai jumalattoman uskonnon luomista havittelevien, hyvää tarkoittavien sielujen esittämien ovelien ehdotusten millään tavoin väheksyä tai halventaa sellaisen kokemuksen todellisuutta.
103:8.5 (1140.5) Jumalaa tuntevan uskonnonharjoittajan varmuutta ei epäilevän materialistin epävarmuuden pitäisi järkyttää, vaan kokemukseen tukeutuvan uskovan omaaman syvällisen uskon ja horjumattoman varmuuden pitäisi paremminkin olla vahvana haasteena epäuskoisen epävarmuudelle.
103:8.6 (1140.6) Jotta filosofiasta olisi sekä tieteelle että uskonnolle suurin mahdollinen apu, sen tulisi kaihtaa sekä materialismina että panteisminä ilmeneviä äärimmäisyysnäkemyksiä. Vain sellaisella filosofialla, joka tunnustaa, että persoonallisuus – pysyvyys muuttumisen keskellä – on todellinen, voi ihmisen kannalta olla moraalista arvoa, vain sellainen filosofia voi toimia yhdyssiteenä aineellisen tieteen teorioiden ja hengellisen uskonnon välillä. Ilmoitus kompensoi kehittyvän filosofian heikkoudet.
103:9.1 (1140.7) Teologia käsittelee uskonnon älyllistä sisältöä, metafysiikka (ilmoitus) sen filosofisia aspekteja. Uskonnollinen kokemus on uskonnon hengellinen sisällys. Huolimatta uskonnon älylliseen sisältöön kuuluvista mytologisista oikuista ja psykologisista harhakuvista, huolimatta erheellisistä metafyysisistä olettamuksista ja erilaisista keinoista pettää itseään, huolimatta uskonnon filosofisen sisällön poliittisista vääristelyistä ja sosiaalis-taloudellisista vääristymistä omakohtaisen uskonnon hengellinen kokemus pysyy aitona ja pätevänä.
103:9.2 (1140.8) Uskonnossa on kysymys tuntemisesta, toimimisesta ja elämisestä, ei pelkästään ajattelemisesta. Ajatteleminen liittyy läheisemmin aineelliseen elämään, ja ajattelua tulisi hallita pääasiassa, mutta ei kokonaan, järki ja tieteen tosiasiat, ja silloin kun se ei-aineellisessa mielessä kurottautuu kohti hengen maailmoja, tulisi totuuden sitä hallita. Oli yksilön teologia miten harhaista ja erheellistä tahansa, hänen uskontonsa saattaa silti olla täysin aitoa ja ikuisesti totta.
103:9.3 (1141.1) Buddhalaisuus on alkuperäisessä muodossaan eräs parhaita Urantian koko kehityshistorian kuluessa syntyneitä Jumalaa vailla olevia uskontoja olkoonkin, ettei tämäkään uskonto kehittyessään pysynyt jumalattomana. Uskonto ilman uskoa on ristiriitaisuus, ilman Jumalaa se on filosofinen epäjohdonmukaisuus ja älyllinen absurditeetti.
103:9.4 (1141.2) Se, että luonnonvarainen uskonto polveutuu magiasta ja mytologiasta, ei kumoa myöhemmin ilmaantuvien ilmoitususkontojen todellisuutta ja totuutta eikä Jeesuksen uskonnon sisältämää loppuun kehitettyä pelastuksen evankeliumia. Jeesuksen elämä ja opetukset riisuivat uskonnon vihdoin magian taikauskoista, mytologian harhakuvista ja perinteisen dogmaattisuuden kahleista. Mutta olettaessaan, että aineellisuuden ylittävät arvot ja olennot ovat olemassa ja todellisia, tämä alkuaikojen magia ja mytologia raivasivat erittäin tehokkaasti tietä myöhemmälle ja korkeammalle uskonnolle.
103:9.5 (1141.3) Vaikka uskonnollinen kokemus on puhtaasti hengellinen, subjektiivinen ilmiö, tällaiseen kokemukseen sisältyy positiivinen ja elävä uskon asenne universumin objektiivisen todellisuuden korkeimpia maailmoja kohtaan. Uskonnollisen filosofian ihanne on sellainen usko–luottamus, joka johdattaisi ihmisen luottamaan varauksetta universumien universumin infiniittisen Isän absoluuttiseen rakkauteen. Sellainen aito uskonnollinen kokemus menee kauas idealistisen kaipauksen filosofisen objektivoinnin tuolle puolen; itse asiassa se pitää pelastusta selviönä, ja sitä kiinnostaa vain saada tietää Paratiisin-Isän tahto ja noudattaa sitä. Tällaisen uskonnon tunnusmerkit ovat usko korkeimpaan Jumaluuteen, toivo ikuisesta elossasäilymisestä ja rakkaus, eritoten lähimmäisenrakkaus.
103:9.6 (1141.4) Kun teologia hallitsee uskontoa, uskonto kuolee. Siitä tulee oppijärjestelmä sen sijaan, että se olisi elämää. Teologialla ei ole muuta tehtävää kuin helpottaa omakohtaisen hengellisen kokemuksen tiedostamista. Teologia on uskonnollinen yritys määritellä, selvittää, tulkita ja osoittaa oikeutetuiksi uskonnon kokemuspohjaiset väitteet, jotka loppujen lopuksi vain elävä usko voi todistaa oikeiksi. Universumin korkeammassa filosofiassa viisaus, niin kuin järkeilykin, liittyy uskoon. Järkeily, viisaus ja usko ovat ihmisen korkeimmat inhimilliset saavutukset. Järkeily tutustuttaa ihmisen faktojen maailmaan, aineellisiin olevaisiin; viisaus tutustuttaa hänet totuuden maailmaan, suhteisiin; usko vihkii hänet jumalallisuuden maailmaan, hengelliseen kokemukseen.
103:9.7 (1141.5) Usko vie järjen sangen halukkaasti niin pitkälle kuin järki pystyy menemään, sen jälkeen se kulkee eteenpäin viisauden matkassa filosofian äärirajalle asti, ja sitten se rohkenee lähteä rajattomalle ja loputtomalle universumimatkalle totuus ainoana seuralaisenaan.
103:9.8 (1141.6) Tieteen (tiedon) perustana on ihmisen myötäsyntyinen (auttajahengestä johtuva) olettamus, että järki pätee, että universumi on käsitettävissä. Filosofian (koordinoidun käsittämisen) perustana on luontainen (viisaudenhengestä johtuva) olettamus, että viisaus pätee, eli että aineellinen universumi on koordinoitavissa hengellisen kanssa. Uskonnon (omakohtaisen hengellisen kokemuksen totuuden) perustana on luontainen (Ajatuksensuuntaajasta peräisin oleva) olettamus, että usko pätee, eli että Jumala on tunnettavissa ja saavutettavissa.
103:9.9 (1141.7) Kuolevaisen olennon elämän todellisuuden täysi tiedostaminen koostuu yhä laajemmasta halukkuudesta uskoa nämä järjen, viisauden ja uskon olettamukset. Tuollainen elämä on elämää, jota motivoi totuus ja jota hallitsee rakkaus; ja nämä ovat ne objektiivista kosmista todellisuutta edustavat ihanteet, joiden olemassaolo ei ole aineellisin keinoin osoitettavissa.
103:9.10 (1142.1) Heti kun järki tajuaa oikean ja väärän, se osoittaa viisautta; kun viisaus valitsee oikean ja väärän, totuuden ja erheen välillä, se osoittaa hengen johdatusta. Ja näin mielen, sielun ja hengen toiminnot liittyvät aina läheisesti toisiinsa, ja ne ovat toiminnallisessa keskinäissuhteessa. Järki on tekemisissä tosiasiapohjaisen tiedon kanssa, viisaus filosofian ja ilmoituksen kanssa, usko elävän hengellisen kokemuksen kanssa. Totuuden kautta ihminen saavuttaa kauneuden, ja hengellisen rakkauden avulla hän nousee hyvyyteen.
103:9.11 (1142.2) Usko johtaa Jumalan tuntemiseen, ei pelkästään mystiseen tuntemukseen jumalallisesta läsnäolosta. Uskoon eivät saa liiaksi vaikuttaa sen emotionaaliset seurausilmiöt. Oikea uskonto on kokemus uskomisesta ja tietämisestä yhtä hyvin kuin se on tunnemaailman täyttymys.
103:9.12 (1142.3) Uskonnollisessa kokemuksessa piilee todellisuus, joka on suorassa suhteessa hengelliseen sisältöön, ja sellainen todellisuus menee järjen, tieteen, filosofian, viisauden ja kaikkien muiden inhimillisten saavutusten tuolle puolen. Tällaisen kokemuksen tuottamat vakuuttuneisuudet ovat horjuttamattomia, uskonnollisen elämän logiikka on vastaansanomatonta, tällaisen tiedon varmuus on yli-inhimillistä, sen tuottamat tyydytykset ovat suurenmoisen jumalallisia, sen antama rohkeus lannistumatonta, sen antaumuksellisuutta osoittavat teot kertovat sokeasta luottamuksesta, sen uskollisuudentunteet ovat ylivertaisia ja päämäärät lopullisia – ikuisia, perimmäisiä ja universaalisia.
103:9.13 (1142.4) [Esittänyt eräs Nebadonin Melkisedek.]
[13]: Alkutekstissä ei ole sanaa 'olevainen'.
Urantia-kirja
Luku 104
104:0.1 (1143.1) ILMOITUSUSKONNON kolminaisuuskäsitettä ei pidä sekoittaa kehitysuskontojen triadiuskomuksiin. Ideat triadeista juontuivat monistakin ajatuksia herättävistä yhteyksistä, mutta ennen kaikkea siitä, että sormissa on kolme niveltä, että jakkaran tasapainottamiseen tarvittiin vähintään kolme jalkaa ja että kolme tukipistettä kykeni pitämään teltan pystyssä. Alkukantainen ihminen ei sitä paitsi pitkään aikaan osannut laskea kuin kolmeen.
104:0.2 (1143.2) Sellaisia luonnollisia parillisia asioita lukuun ottamatta kuin mennyt ja nykyinen, päivä ja yö, kuuma ja kylmä sekä mies ja nainen on ihminen yleensä altis ajattelemaan kolmijakoisesti: eilinen, tämä päivä ja huominen; auringonnousu, keskipäivä ja auringonlasku; isä, äiti ja lapsi. Voittajalle suodaan kolme eläköön-huutoa. Kuolleet haudataan kolmantena päivänä ja vainajahenki lepytetään kolmen rituaalipesun avulla.
104:0.3 (1143.3) Näiden ihmisen kokemuksessa esiintyvien luonnollisten mielleyhtymien seurauksena triadi ilmestyi uskonnon piiriin, ja se tapahtui jo kauan ennen kuin Jumaluuksien Paratiisin-Kolminaisuutta tai edes ketään heidän edustajaansa oli ihmiskunnalle paljastettu. Persialaisilla, hinduilla, kreikkalaisilla, egyptiläisillä, babylonialaisilla, roomalaisilla ja skandinaaveilla oli sittemmin kaikilla triadijumalia, mutta nämä eivät vielä olleet aitoja kolminaisuuksia. Kaikilla triadijumaluuksilla oli luonnollinen alkuperä, ja niitä on esiintynyt johonkin aikaan lähes kaikkien älykkäiden urantialaiskansanheimojen keskuudessa. Evolutionaarisen triadin käsitys on joissakin tapauksissa sekoittunut ilmoitetun Kolminaisuuden käsitteeseen. Näissä tapauksissa on useinkin mahdotonta erottaa toista toisesta.
104:1.1 (1143.4) Prinssi Caligastian esikunta esitti noin puoli miljoonaa vuotta sitten ensimmäisen sellaisen urantialaisen ilmoituksen, joka johtaa Paratiisin-Kolminaisuuden käsittämiseen. Tämä varhaisin kolminaisuuskäsitys katosi maailmasta planeetan kapinaa seuranneina sekavina aikoina.
104:1.2 (1143.5) Toisen kerran Kolminaisuus esitettiin Aatamin ja Eevan toimesta ensimmäisessä ja toisessa puutarhassa. Nämä opetukset eivät olleet hävinneet täysin jäljettömiin vielä Makiventa Melkisedekin aikoina, noin kolmekymmentäviisituhatta vuotta myöhemmin, sillä seetiläisten kolminaisuuskäsitys säilyi sekä Mesopotamiassa että Egyptissä, mutta aivan erityisesti Intiassa, jossa sen vaikutus vedalaisen kolmipäisen tulenjumalan Agnin muodossa tuntui vielä pitkään.
104:1.3 (1143.6) Kolmannen esityksen Kolminaisuudesta teki Makiventa Melkisedek, ja tätä oppia symboloivat ne kolme samankeskistä ympyränkehää, joita Saalemin tietäjä käytti rintalevyssään. Mutta Makiventa havaitsi, että Palestiinan beduiineille oli sangen vaikeata jakaa oppia Universaalisesta Isästä, Iankaikkisesta Pojasta ja Äärettömästä Hengestä. Useimmat hänen opetuslapsistaan luulivat Kolminaisuuden koostuvan Norlatiadekin kolmesta Kaikkein Korkeimmasta. Muutamat käsittivät asian niin, että Kolminaisuuteen kuuluisivat Järjestelmän Hallitsija, Konstellaation-Isä ja paikallisuniversumin Luojajumaluus. Tätäkin vähemmän oli niitä, jotka edes vähänkään käsittivät idean Paratiisissa olevasta Isän, Pojan ja Hengen muodostamasta yhteenliittymästä.
104:1.4 (1144.1) Saalemin lähetyssaarnaajien toimin Melkisedekin opetukset Kolminaisuudesta levisivät vähitellen suureen osaan Euraasiaa ja Pohjois-Afrikkaa. Usein on vaikea erottaa toisistaan myöhempien aikojen andiittien ja Melkisedekin jälkeisten aikakausien triadeja ja kolminaisuuksia, kun molemmat käsitteet tiettyyn määrään saakka sekoittuivat keskenään ja sulautuivat toisiinsa.
104:1.5 (1144.2) Hindujen keskuuteen kolminaisuuskäsite juurtui Olemuksena, Järkenä ja Ilona. (Myöhempään intialaiseen käsitteeseen kuuluivat Brahma, Siva ja Vishnu.) Kun ensimmäisten kolminaisuushahmotelmien Intiaan-tuojina olivat seetiläispapit, niin myöhemmät Kolminaisuuden ideat olivat Saalemin lähetyssaarnaajien maahantuomia, ja Intian kotoperäiset ajattelijat kehittelivät niitä yhdistämällä nämä opit kehityksen myötä ilmaantuneisiin triadikäsitteisiin.
104:1.6 (1144.3) Buddhalainen usko kehitteli kaksi kolminaisuusluonteista opinkappaletta: Varhaisempaan kuuluivat Opettaja, Laki ja Veljeskunta; sen esitti Gautama Siddhartha. Buddhan seuraajien pohjoisen haaran keskuudessa kehittyneeseen myöhempään ideaan kuuluivat Korkein Herra, Pyhä Henki ja Ruumiillistunut Vapahtaja.
104:1.7 (1144.4) Ja nämä hindujen ja buddhalaisten ideat olivat todellisia kolminaisuusopin mukaisia postulaatteja, niissä toisin sanoen esiintyi idea monoteistisen Jumalan kolminaisesta ilmenemisestä. Oikea kolminaisuuskäsite ei ole vain sitä, että kolme eri jumalaa kootaan yhdeksi ryhmäksi.
104:1.8 (1144.5) Heprealaisten tiedot Kolminaisuudesta perustuivat Melkisedekin ajoilta juontuviin keeniläisten traditioihin, mutta heidän monoteistinen kiihkoilunsa yhden Jumalan, Jahven, puolesta työnsi niin pahasti varjoon kaikki tällaiset opetukset, että Jeesuksen ilmestymisen aikoihin oppi Elohimista oli käytännöllisesti katsoen kitkeytynyt juutalaisesta teologiasta. Heprealainen ajatusmaailma ei kyennyt sovittamaan kolminaisuuskäsitettä monoteistiseen uskonkäsitykseen Ainoasta Herrasta, Israelin Jumalasta.
104:1.9 (1144.6) Islaminuskon kannattajat eivät hekään kyenneet käsittämään ajatusta Kolminaisuudesta. Muotoutumassa olevan monoteismin on polyteismin kanssa vastatusten joutuessaan aina vaikeata sietää kolminaisuusoppia. Kolminaisuuden idea saa parhaan otteen lujan monoteistisen tradition omaavista uskonnoista, milloin traditioon liittyy opillinen joustavuus. Suurten monoteistien – heprealaisten ja muhamettilaisten – oli vaikea nähdä eroa kolmen jumalan palvomisen eli polyteismin ja toisaalta kolminaisuusopin eli jumalallisuuden ja persoonallisuuden kolmiyhteisessä ilmenemismuodossa esiintyvän yhden Jumaluuden palvomisen välillä.
104:1.10 (1144.7) Jeesus opetti apostoleilleen totuuden Paratiisin-Kolminaisuuden persoonista, mutta nämä luulivat hänen puhuvan kuvaannollisesti ja symbolisesti. Koska heidät oli kasvatettu heprealaiseen monoteismiin, heidän oli vaikea edes ajatella jotakin sellaista käsitystä, joka näytti olevan ristiriidassa heidän keskuudessaan vallalla olevan Jahve-käsitteen kanssa. Ja alkukristityt perivät heprealaisen ennakkoluulon kolminaisuuskäsitettä kohtaan.
104:1.11 (1144.8) Ensimmäistä kristinuskon piirissä tunnettua Kolminaisuutta julistettiin Antiokiassa, ja siihen kuuluivat Jumala, hänen Sanansa ja hänen Viisautensa. Paavali tiesi Isän, Pojan ja Hengen muodostamasta Paratiisin Kolminaisuudesta, mutta hän ei useinkaan siitä saarnannut ja mainitsi asiasta vain muutamissa vasta muotoutuville seurakunnille lähettämissään kirjeissä. Ja tällöinkin Paavali apostolitovereidensa tapaan sekoitti Jeesuksen, paikallisuniversumin Luoja-Pojan, Jumaluuden Toiseen Persoonaan, Paratiisin Iankaikkiseen Poikaan.
104:1.12 (1144.9) Kristillinen kolminaisuuskäsite, joka alkoi saavuttaa yleistä tunnustusta ensimmäisen kristuksenjälkeisen vuosisadan loppupuolella, koostui Universaalisesta Isästä, Nebadonin Luoja-Pojasta ja Salvingtonin Jumalallisesta Hoivaajasta – paikallisuniversumin Äiti-Hengestä ja Luoja-Pojan luovasta puolisosta.
104:1.13 (1145.1) Sitten Jeesuksen päivien ei Paratiisin-Kolminaisuuden tosiasiallinen identiteetti ole ollut Urantialla tiedossa (niitä muutamia yksilöjä lukuun ottamatta, joille se erityisesti paljastettiin), ennen kuin se esitettiin käsillä olevissa ilmoituksellisissa selonteoissa. Mutta vaikka kristillinen käsitys Kolminaisuudesta tosiasiatiedon osalta erehtyikin, se piti silti kokolailla paikkansa hengellisten suhteiden osalta. Vain filosofisten seuraamustensa ja kosmologisten seuraustensa osalta tämä käsitys joutui hämmennyksiin: Monien, jotka ovat kosmisesti suuntautuneita, on ollut vaikea uskoa, että Jumaluuden Toinen Persoona, infiniittisen Kolminaisuuden toinen jäsen, olisi joskus oleskellut Urantialla; ja vaikka tämä hengessä onkin totta, niin aktuaalisuudessa se ei ole tosiasia. Mikael-Luojissa ruumiillistuu Iankaikkisen Pojan jumalallisuus täyteen määrään saakka, mutta he eivät ole absoluuttisia persoonallisuuksia.
104:2.1 (1145.2) Monoteismi syntyi filosofisena vastalauseena polyteismin epäjohdonmukaisuuteen. Se kehittyi siten, että jumalat järjestettiin ensi vaiheessa jumalaperheeksi niin, että yliluonnolliset toiminnat jakautuivat perheenjäsenten toimialoiksi. Sitten päädyttiin henoteismiin nostamalla yksi jumala monien yläpuolelle. Ja lopulta suljettiin jumalten joukosta pois kaikki muut paitsi lopullista arvoa oleva Ainoa Jumala.
104:2.2 (1145.3) Kolminaisuusoppi versoo kokemuksellisesta vastalauseesta sitä vastaan, että on mahdotonta käsittää sellaisen ihmishahmoisuudesta riisutun yksinäisen Jumaluuden ykseyttä, jolla ei olisi johonkin liittyvää universumimerkitystä. Kun filosofialle annetaan riittävästi aikaa, se pyrkii abstrahoimaan persoonalliset ominaisuudet puhtaan monoteismin jumaluuskäsitteestä, ja näin se madaltaa tämän idean irrallisesta Jumalasta panteistisen Absoluutin statukseen. Sellaisen Jumalan persoonallisen luonteen käsittäminen on ollut aina vaikeata, jolla ei ole mitään henkilökohtaisia tasa-arvon pohjalle rakentuvia suhteita muihin rinnakkaisiin persoonallisiin olentoihin. Jumaluudessa oleva persoonallisuus vaatii, että tällainen Jumaluus on suhteessa toiseen ja yhtä persoonalliseen Jumaluuteen.
104:2.3 (1145.4) Kolminaisuuskäsitteen tuntiessaan ihmisen mieli voi toivoa käsittävänsä jotakin rakkauden ja lain keskinäissuhteesta ajallis-avaruudellisissa luomuksissa. Hengellisen uskon kautta ihminen pääsee ymmärtämään Jumalan rakkautta, mutta hän huomaa pian, ettei tällä hengellisellä uskolla ole mitään vaikutusta säädettyihin aineellisen universumin lakeihin. Olipa ihmisen usko Jumalaan hänen Paratiisin-Isänään miten lujaa hyvänsä, avartuvat kosmiset näköpiirit vaativat häntä silti tunnustamaan myös sen realiteetin, että Paratiisin-Jumaluus on universaalinen laki; vaativat häntä tunnustamaan Kolminaisuuden täysivaltaisuuden ulottuvan Paratiisin ulkopuolelle ja luovan varjonsa jopa niiden kolmen ikuisen persoonan Luoja-Poikien ja Luovien Tyttärien kehittyvien paikallisuniversumien ylle, joiden jumaluusliitto on Paratiisin-Kolminaisuuden tosiasia ja realiteetti ja ikuinen jakamattomuus.
104:2.4 (1145.5) Ja tämä samainen Paratiisin-Kolminaisuus on todellinen entiteetti – ei persoonallisuus, mutta kuitenkin tosi ja absoluuttinen realiteetti; ei persoonallisuus, mutta kuitenkin sellainen, joka on yhteen sopiva sen kanssa rinnan olemassa olevien persoonallisuuksien – Isän, Pojan ja Hengen persoonallisuuksien – kanssa. Kolminaisuus on enemmän kuin sellainen pelkän yhteenlaskutoimituksen tuloksena saatava jumaluusrealiteetti, joka olisi tuloksena Paratiisin kolmen Jumaluuden toisiinsa yhdistymisestä. Kolminaisuuden ominaisuudet, ominaispiirteet ja toiminnot eivät ole Paratiisin kolmen Jumaluuden attribuuttien yksinkertainen summa, vaan kolminaisuustoiminnot ovat jotakin ainutlaatuista, omintakeista, eivätkä ne ole täysin ennakoitavissa Isän, Pojan ja Hengen attribuutteja erittelemällä.
104:2.5 (1146.1) Esimerkiksi: Maan päällä ollessaan Mestari huomautti seuraajilleen, ettei oikeudenkäyttö ole koskaan henkilökohtainen toimitus, vaan se on aina ryhmäfunktio. Myöskään Jumalat eivät persoonina jaa oikeutta, vaan he suorittavat tämän tehtävän kollektiivisena yksikkönä, Paratiisin-Kolminaisuutena.
104:2.6 (1146.2) Isän, Pojan ja Hengen kolminaisuusyhdistymän käsitteellinen ymmärtäminen valmistaa ihmismieltä myöhemmin tapahtuvaan tiettyjen muiden kolmoissuhteiden esittelyyn. Teologinen ajattelu saattaa hyvinkin tyytyä Paratiisin-Kolminaisuuden käsitteeseen, mutta filosofinen ja kosminen järkeily vaativat Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen muidenkin kolmiyhteisten yhdistymien tuntemista, ne vaativat sellaisten kolmiyhteisyyksien tuntemista, joissa Infiniittinen toimii erilaisissa muissa universaalisen manifestoitumisen ominaisuuksissa kuin Isänä. Tällaisia ilmentymiä ovat vahvuuden, energian, voiman, kausaation, reagoinnin, potentiaalisuuden, aktuaalisuuden, gravitaation, jännitteen, mallin, alkusyyn ja ykseyden Jumalan suhteet.
104:3.1 (1146.3) Samalla kun ihmiskunta on toisinaan tavoitellut Jumaluuden kolmen persoonan muodostaman Kolminaisuuden ymmärtämistä, samalla johdonmukaisuus vaatii ihmisjärkeä tajuamaan, että kaikkien seitsemän Absoluutin välillä on olemassa tiettyjä suhteita. Mutta kaikki se, mikä pätee Paratiisin-Kolminaisuudesta puhuttaessa, ei välttämättä olekaan totta puhuttaessa kolmiyhteydestä, sillä kolmiyhteys on jotakin muuta kuin kolminaisuus. Joissakin toiminnallisissa aspekteissa kolmiyhteys saattaa olla yhtäpitävä kolminaisuuden kanssa, mutta koskaan se ei luonteeltaan ole kolminaisuuden kanssa samansisältöinen.
104:3.2 (1146.4) Kuolevainen ihminen kokee Urantialla parastaikaa suurenmoista aikakautta, jolloin näköpiirit avartuvat ja käsitykset laajenevat, ja hänen kosmisen filosofiansa on vauhditettava kehitystään pysyäkseen inhimillisen ajattelun älyllisen areenan laajentumisen tasalla. Sitä mukaa kun kuolevaisen ihmisen kosminen tietoisuus laajenee, hän käsittää, millaisissa keskinäissuhteissa kaikki hänen aineellisen tieteensä, älyllisen filosofiansa ja hengellisen ymmärryksensä selville saamat asiat ovat. Kaikkine näine käsityksineen kosmoksen ykseydestä ihminen kuitenkin havaitsee koko olemassaolon moninaisuuden. Kaikista niistä käsityksistä huolimatta, jotka koskevat Jumaluuden muuttumattomuutta, ihminen havaitsee elävänsä universumissa, jolle on ominaista lakkaamaton muuttuminen ja kokemuksellinen kasvu. Siitä huolimatta, että ihminen tajuaa hengellisten arvojen säilyvän, on hänen kuitenkin otettava aina huomioon vahvuuden, energian ja voiman matematiikka ja esimatematiikka.
104:3.3 (1146.5) Infiniittisyyden ikuinen tyhjentävyys täytyy saattaa tavalla taikka toisella sopusointuun kehittyvien universumien ajallisen kasvun ja näiden universumien kokemuksellisten asukkaiden keskeneräisyyden kanssa. Totaalisen infinitudin käsitekokonaisuus on tavalla taikka toisella niin segmentoitava ja kvalifioitava, että kuolevaisen olennon järki ja morontiasielu voivat ymmärtää tämän lopullista arvoa ja hengellistävää merkitystä edustavan käsitteen.
104:3.4 (1146.6) Samalla kun järki vaatii kosmisen todellisuuden monoteististä ykseyttä, finiittinen kokemus edellyttää monikollisten Absoluuttien postulointia ja näiden koordinoimista kosmisissa suhteissa. Ilman rinnakkaisia olemassa olevia ei ole mitään mahdollisuutta absoluuttisten suhteiden moninaisuuden ilmaantumiseen, ei mitään mahdollisuutta erilaisuuksien, muuttujien, muuntajien, vaimentajien, kvalifioijien tai supistajien toimintaan.
104:3.5 (1146.7) Käsillä olevissa luvuissa totaalinen todellisuus (infiniittisyys) on esitetty sellaisena kuin se on olemassa seitsemässä Absoluutissa, jotka ovat:
104:3.6 (1146.8) 1. Universaalinen Isä.
104:3.7 (1146.9) 2. Iankaikkinen Poika.
104:3.8 (1146.10) 3. Ääretön Henki.
104:3.9 (1147.1) 4. Paratiisin Saari.
104:3.10 (1147.2) 5. Jumaluusabsoluutti.
104:3.11 (1147.3) 6. Universaalinen Absoluutti.
104:3.12 (1147.4) 7. Kvalifioimaton Absoluutti.
104:3.13 (1147.5) Ensimmäinen Lähde ja Keskus, joka on Iankaikkisen Pojan Isä, on myös Paratiisin Saaren Perikuva. Hän on persoonallisuuden osalta kvalifioimaton Pojassa, mutta persoonallisuuden osalta potentiaalistunut Jumaluusabsoluutissa. Isä on energian osalta ilmitullut Paratiisi-Havonassa ja samalla energian suhteen piilevä Kvalifioimattomassa Absoluutissa. Infiniittinen tulee alati julki Myötätoimijan loputtomissa teoissa, samalla kun hän iäti toimii korvaavissa mutta verhotuissa Universaalisen Absoluutin toiminnoissa. Tällä tavoin Isä suhteutuu kuuteen rinnakkaiseen Absoluuttiin, ja näin kaikki seitsemän kautta ikuisuuden loputtomien syklien sulkevat piiriinsä infiniittisyyden kehän.
104:3.14 (1147.6) Näyttäisi siltä, että absoluuttiset suhteet johtavat väistämättä kolmiyhteyteen. Persoonallisuus etsii yhteyttä toiseen persoonallisuuteen yhtä hyvin absoluuttisella kuin kaikilla muillakin tasoilla. Ja Paratiisin kolmen persoonallisuuden yhteenliittymä iäistää ensimmäisen kolmiyhteyden: Isän, Pojan ja Hengen persoonallisuusliiton. Sillä kun nämä kolme persoonaa persoonain ominaisuudessa liittyvät yhteen yhteistoimintaa varten, niin he näin tehdessään muodostavat toiminnallista ykseyttä merkitsevän kolmiyhteyden, eivät kolminaisuutta – orgaanista entiteettiä – mutta kuitenkin kolmiyhteyden, kolminkertaisen toiminnallisen monikoosteisen yksimielisyyden.
104:3.15 (1147.7) Paratiisin-Kolminaisuus ei ole kolmiyhteys; se ei ole toiminnallinen yksimielisyys, vaan mieluumminkin se on jakamatonta ja jaotonta Jumaluutta. Isä, Poika ja Henki (persoonain ominaisuudessa) voivat ylläpitää suhdetta Paratiisin-Kolminaisuuteen, sillä Kolminaisuus on heidän jakamaton Jumaluutensa. Isä, Poika ja Henki eivät ylläpidä tällaista persoonallista suhdetta ensimmäiseen kolmiyhteyteen, sillä se on heidän toiminnallinen liittonsa kolmen persoonan ominaisuudessa. Vain Kolminaisuutena – jakamattomana Jumaluutena – he kollektiivisesti ylläpitävät ulkonaista suhdetta kolmiyhteyteen, joka edustaa heidän persoonallista monikoosteisuuttaan.
104:3.16 (1147.8) Näin ollen Paratiisin-Kolminaisuus on absoluuttisten suhteiden joukossa ainutlaatuinen: On olemassa useita eksistentiaalisia kolmiyhteyksiä, mutta vain yksi eksistentiaalinen Kolminaisuus. Kolmiyhteys ei ole entiteetti. Se on paremminkin toiminnallinen kuin orgaaninen. Sen jäsenet ovat pikemminkin kumppaneita kuin jonkin kokonaisuuden muodostavia. Kolmiyhteyksien osatekijät saattavat olla entiteettejä, mutta itse kolmiyhteys on yhteenliittymä.
104:3.17 (1147.9) Yksi vertailukohta kolminaisuuden ja kolmiyhteyden välillä kuitenkin on: Molemmat päätyvät toimintoihin, jotka ovat jotakin muuta kuin niiden osatekijöinä olevien jäsenten attribuuttien havaittavissa oleva summa. Mutta vaikka ne toiminnalliselta kannalta ovat tällä tavoin toisiinsa verrattavissa, ne eivät muussa suhteessa osoita mitään sellaista yhteyttä, että ne kuuluisivat samaan kategoriaan. Ne suhteutuvat toisiinsa karkeasti ottaen kuin toiminta ja rakenne. Mutta kolmiyhteysyhteenliittymän funktio ei ole kolminaisuusrakenteen tai -entiteetin funktio.
104:3.18 (1147.10) Kolmiyhteydet ovat kaikesta huolimatta todellisia; ne ovat varsin todellisia. Niissä toiminnallistuu totaalinen todellisuus, ja Universaalinen Isä harjoittaa juuri niiden kautta infiniittisyyden päätoimintojen välitöntä ja omakohtaista valvontaa.
104:4.1 (1147.11) Kun pyritään kuvaamaan seitsemää kolmiyhteyttä, huomio kohdistuu siihen, että Universaalinen Isä on ensisijaisena jäsenenä niistä jokaisessa. Hän on, hän oli ja hän tulee aina olemaan Ensimmäinen Universaalinen Isä-Lähde, Absoluuttinen Keskus, Alkuperäinen Aiheuttaja, Universaalinen Valvoja, Rajaton Energisoija, Alkuperäinen Ykseys, Kvalifioimaton Ylläpitäjä, Jumaluuden Ensimmäinen Persoona, Alkuperäinen Kosminen Perikuva ja Infiniittisyyden Olennoituma. Universaalinen Isä on Absoluuttien persoonallinen syy; hän on Absoluuttien absoluutti.
104:4.2 (1148.1) Seitsemän kolmiyhteyden luonnetta ja merkitystä voidaan luonnostella seuraavasti:
104:4.3 (1148.2) Ensimmäinen Kolmiyhteys – persoonallis-tavoitteellinen kolmiyhteys. Kolmen jumaluuspersoonallisuuden ryhmittely on seuraavanlainen:
104:4.4 (1148.3) 1. Universaalinen Isä.
104:4.5 (1148.4) 2. Iankaikkinen Poika.
104:4.6 (1148.5) 3. Ääretön Henki.
104:4.7 (1148.6) Kysymyksessä on rakkauden, armon ja huolenpidon kolminkertainen liitto – kolmen ikuisen paratiisipersoonallisuuden tavoitteellinen ja persoonallinen yhteenliittymä. Se on jumalallisesti veljellinen, luotuja rakastava, isällisesti toimiva ja ylösnousemusta edistävä yhteenliittymä. Tämän ensimmäisen kolmiyhteyden jumalalliset persoonallisuudet ovat persoonallisuutta perintölahjana antavia, henkeä lahjoittavia ja mieltä lahjaksi antavia Jumalia.
104:4.8 (1148.7) Kysymyksessä on infiniittistä tahtotoimintaa edustava kolmiyhteys; se toimii kautta koko ikuisen nykyisyyden ja koko menneen-nykyisen-tulevan ajan virrassa. Tämän yhteenliittymän aikaansaannos on tahdonalainen infiniittisyys, ja se tarjoaa mekanismit, joiden avulla persoonallisesta Jumaluudesta tulee minuuttaan kehittyvän kosmoksen luoduille julki tuova Jumaluus.
104:4.9 (1148.8) Toinen Kolmiyhteys – voima-perikuva-kolmiyhteys. Olipa kyse pikkuruisesta ultimatonista, loimuavasta tähdestä, pyörteenä pyörivästä tähtisumusta tai vaikkapa keskusuniversumista tai superuniversumeista, niin pienimmistä suurimpiin aineellisiin organisoitumiin asti niiden fyysinen kaava – kosminen hahmo – on aina peräisin tämän kolmiyhteyden toiminnasta. Tähän yhteenliittymään kuuluvat:
104:4.10 (1148.9) 1. Isä-Poika.
104:4.11 (1148.10) 2. Paratiisin Saari.
104:4.12 (1148.11) 3. Myötätoimija.
104:4.13 (1148.12) Energian organisoijia ovat Kolmannen Lähteen ja Keskuksen kosmiset edustajat; energia muodostellaan Paratiisin, absoluuttisen materialisoituman, antaman mallin mukaan, mutta kaiken tämän loputtoman manipuloinnin takana on Isä-Pojan läsnäolo, joka liitto aktivoi ensin paratiisimallin silloin, kun Havona ilmaantui yhtaikaa Äärettömän Hengen, Myötätoimijan, syntymän kanssa.
104:4.14 (1148.13) Luodut saavat uskonnollisessa kokemuksessa kosketuksen siihen Jumalaan, joka on rakkaus, mutta tällainen hengellinen ymmärrys ei saa koskaan peittää alleen sen universumitosiasian älyllistä tiedostamista, että Paratiisi on malli. Jumalallisen rakkauden pakottavalla voimalla Paratiisin persoonallisuudet herättävät kaikki luodut vapaasta tahdosta suoritettavaan palvontaan ja johdattavat kaikki tällaiset hengestä syntyneet persoonallisuudet Jumalan finaliittipoikien päättymättömän palvelun ylivertaisiin iloihin. Toinen kolmiyhteys on sen avaruusnäyttämön arkkitehti, jolla nämä tapahtumat kehkeytyvät; se määrää ne kaavat, joiden mukaan kosmos hahmottuu.
104:4.15 (1148.14) Rakkaus luonnehtikoon ensimmäisen kolmiyhteyden jumalallisuutta, mutta malli on galakseina näkyvä toisen kolmiyhteyden ilmentymä. Mitä ensimmäinen kolmiyhteys merkitsee kehittyville persoonallisuuksille, sitä toinen kolmiyhteys merkitsee kehittyville universumeille. Malli ja persoonallisuus ovat Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen tekojen kaksi suurenmoista ilmentymää. Ja vaikka sen käsittäminen olisi miten vaikeaa hyvänsä, on kuitenkin totta, että voima-perikuva ja rakastava persoona ovat yksi ja sama universaalinen realiteetti; Paratiisin Saari ja Iankaikkinen Poika ovat Universaalisen Isä-Vahvuuden luotaamattoman olemuksen yhdenvertaisia mutta antipodisia ilmentymiä.
104:4.16 (1149.1) Kolmas Kolmiyhteys – henkievoluution kolmiyhteys. Hengellinen ilmenemismuoto kaikkinensa alkaa tästä yhteenliittymästä ja tähän se loppuu. Yhteenliittymään kuuluvat:
104:4.17 (1149.2) 1. Universaalinen Isä.
104:4.18 (1149.3) 2. Poika-Henki.
104:4.19 (1149.4) 3. Jumaluusabsoluutti.
104:4.20 (1149.5) Henkivoimavarauksesta aina hamaan Paratiisin henkeen asti kaikki henki saa todellisuudessa näkyvän ilmiasun tässä Isän puhtaan henkiolennoituman, Poika-Hengen aktiivisten henkiarvojen ja Jumaluusabsoluutin rajoittamattomien henkipotentiaalien kolmiyhteisessä yhteenliittymässä. Henkeä edustavilla eksistentiaalisilla arvoilla on tässä kolmiyhteydessä ammoinen syntymähistoriansa, täysimääräinen ilmitulonsa ja lopullinen määränpäänsä.
104:4.21 (1149.6) Isä on olemassa ennen henkeä, Poika-Henki toimii aktiivisena luovana henkenä, Jumaluusabsoluutti on olemassa kaiken sisäänsä sulkevana henkenä, jopa hengen tuolla puolen.
104:4.22 (1149.7) Neljäs Kolmiyhteys – energiainfiniittisyyden kolmiyhteys. Tämän kolmiyhteyden puitteissa iäistyvät koko energiatodellisuuden alut ja loput, avaruuden voimavarauksesta monotaan saakka. Tähän ryhmittymään kuuluvat:
104:4.23 (1149.8) 1. Isä-Henki.
104:4.24 (1149.9) 2. Paratiisin Saari.
104:4.25 (1149.10) 3. Kvalifioimaton Absoluutti.
104:4.26 (1149.11) Paratiisi on kosmoksen vahvuus-energiaalisen aktivoinnin keskus – Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen asemapaikka maailmankaikkeudessa, Kvalifioimattoman Absoluutin kosminen keskittymäpiste ja kaiken energian alkulähde. Tämän kolmiyhteyden piirissä on eksistentiaalisesti läsnä se infiniittisen kosmoksen energiapotentiaali, josta suuruniversumi ja kokonaisuniversumi ovat vain osittaisia ilmentymiä.
104:4.27 (1149.12) Neljäs kolmiyhteys säätelee absoluuttisesti kosmisen energian perusyksiköitä ja vapauttaa ne Kvalifioimattoman Absoluutin otteesta samassa suhteessa kuin kokemuksellisissa Jumaluuksissa ilmenee aliabsoluuttista kapasiteettia muotoaan muuttavan kosmoksen säätelemiseen ja tasapainottamiseen.
104:4.28 (1149.13) Tämä kolmiyhteys on vahvuus ja energia. Kvalifioimattomaan Absoluuttiin sisältyvät loputtomat mahdollisuudet keskittyvät Paratiisin Saaren absolutumin ympärille, josta Kvalifioimattoman muutoin staattisen liikkumattomuuden kuvittelemattomissa olevat agitaatiot saavat alkunsa. Ja infiniittisen kosmoksen aineellisen Paratiisi-sydämen loputon sykintä tapahtuu sopusoinnussa Infiniittisen Energisoijan, Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen, luotaamattomissa olevan perusmallin ja tutkimattomissa olevan suunnitelman kanssa.
104:4.29 (1149.14) Viides Kolmiyhteys – reaktiivista infiniittisyyttä oleva kolmiyhteys. Tämän yhteenliittymän muodostavat:
104:4.30 (1149.15) 1. Universaalinen Isä.
104:4.31 (1149.16) 2. Universaalinen Absoluutti.
104:4.32 (1149.17) 3. Kvalifioimaton Absoluutti.
104:4.33 (1149.18) Tämä ryhmittymä saa aikaan kaiken ei-jumaluutta olevan todellisuuden alueilla aktualisoitavissa olevan toiminnallisen infiniittisyystodellistuman ikuistumisen. Tämä kolmiyhteys osoittaa rajoittamatonta kapasiteettia reagoida muiden kolmiyhteyksien tahdonvaraisiin, kausatiivisiin, jännitettä ja mallia koskeviin toimintoihin ja läsnäoloon.
104:4.34 (1150.1) Kuudes Kolmiyhteys – kosmis-yhteenliittynyttä Jumaluutta edustava kolmiyhteys. Tämän ryhmittymän muodostavat:
104:4.35 (1150.2) 1. Universaalinen Isä.
104:4.36 (1150.3) 2. Jumaluusabsoluutti.
104:4.37 (1150.4) 3. Universaalinen Absoluutti.
104:4.38 (1150.5) Tämä on kosmoksessa olevan Jumaluuden yhteenliittymä, Jumaluuden immanenssi yhdessä Jumaluuden transsendenssin kanssa. Tämä on jumalallisuuden viimeinen kurottautuminen infiniittisyyden tasoilta niitä realiteetteja kohti, jotka ovat jumalallistetun todellisuuden ulkopuolella.
104:4.39 (1150.6) Seitsemäs Kolmiyhteys – infiniittistä ykseyttä edustava kolmiyhteys. Kysymyksessä on ajallisuudessa ja ikuisuudessa toiminnallisesti ilmenevän infiniittisyyden ykseys, aktuaalien ja potentiaalien tasaveroinen yhdistymä. Tämän ryhmän muodostavat:
104:4.40 (1150.7) 1. Universaalinen Isä.
104:4.41 (1150.8) 2. Myötätoimija.
104:4.42 (1150.9) 3. Universaalinen Absoluutti.
104:4.43 (1150.10) Myötätoimija yhdentää universaalisesti ne koko aktualisoituneen todellisuuden vaihtelevat toiminnalliset aspektit, joita esiintyy kaikilla ilmenemistasoilla – lähtien finiittisistä ja päätyen transsendentaalien kautta absoluutteihin. Universaalinen Absoluutti kompensoi täydellisesti ne eroavaisuudet, jotka luontaisesti sisältyvät kaiken epätäydellisen todellisuuden moninaisiin aspekteihin, lähtien aktiivis-tahdollisen ja kausatiivisen jumaluustodellisuuden rajattomista potentiaaleista ja päätyen Kvalifioimattoman Absoluutin käsittämättömillä alueilla esiintyvään staattisen, reaktiivisen, ei-jumaluustodellisuuden äärettömiin mahdollisuuksiin.
104:4.44 (1150.11) Tässä kolmiyhteydessä toimiessaan Myötätoimija ja Universaalinen Absoluutti ovat yhtäläisen reagoivia sekä Jumaluuden että ei-jumaluuden läsnäoloon, niin kuin on myös Ensimmäinen Lähde ja Keskus, jota tässä suhteessa on käytännöllisesti katsoen mahdotonta käsitteellisesti erottaa MINÄ OLEN -olevaisesta[14].
104:4.45 (1150.12) Nämä likimääräiset hahmotelmat riittävät valaisemaan kolmiyhteyksien käsitettä. Kun ette tunne kolmiyhteyksien perimmäistä tasoa, ette voi täysin käsittää seitsemää ensimmäistäkään tasoa. Vaikka emme katso viisaaksi ryhtyä asian tätä laajempaan käsittelyyn, voimme kuitenkin mainita, että on olemassa viisitoista Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen kolmiyhteistä yhteenliittymää, joista kahdeksaa ei näissä luvuissa paljasteta. Nämä paljastamatta jäävät yhteenliittymät koskevat sellaisia realiteetteja, aktuaalisuuksia ja potentiaalisuuksia, jotka ovat korkeimmuuden kokemuksellisen tason tuolla puolen.
104:4.46 (1150.13) Kolmiyhteydet ovat infiniittisyyden toiminnallinen tasapainopyörä, Seitsemän Infiniittisyysabsoluutin ainutlaatuisuuden yhdentymä. Juuri kolmiyhteyksien eksistentiaalinen läsnäolo mahdollistaa sen, että Isä–MINÄ OLEN kokee toiminnallista infiniittisyysykseyttä siitä huolimatta, että infiniittisyys eriytyy seitsemäksi Absoluutiksi. Ensimmäinen Lähde ja Keskus on kaikkien kolmiyhteyksien yhdistävä jäsen. Hänessä kaikilla olevaisilla on kvalifioimaton alkunsa, ikuinen olemassaolonsa ja infiniittinen määränpäänsä – ”häneen sisältyvät kaikki olevaiset”.
104:4.47 (1150.14) Vaikkeivät nämä yhteenliittymät voikaan lisätä sitä infiniittisyyttä, jota Isä–MINÄ OLEN edustaa, ne näyttävät silti mahdollistavan hänen todellisuutensa ali-infiniittiset ja aliabsoluuttiset ilmentymät. Seitsemän kolmiyhteyttä lisäävät monipuolisuutta, iäistävät uusia syvyyksiä, jumalallistavat uusia arvoja, paljastavat uusia potentiaalisuuksia, tuovat esille uusia merkityksiä; ja kaikki nämä moninaiset ajallisuudessa ja avaruudessa sekä ikuisessa kosmoksessa esiintyvät ilmentymät ovat olemassa MINÄ OLEN -olevaisen[15] alkuperäisen infiniittisyyden hypoteettisessa pysähtyneisyydessä.
104:5.1 (1151.1) On olemassa tiettyjä muita kolmiyhteisiä suhdekokonaisuuksia, joiden kokoonpanoon Isä ei kuulu, mutta ne eivät ole todellisia kolmiyhteyksiä ja ne pidetään aina erillään Isän sisältävistä kolmiyhteyksistä. Niitä kutsutaan milloin apukolmiyhteyksiksi, milloin rinnakkaiskolmiyhteyksiksi ja toisinaan kolmiuksiksi. Ne johtuvat kolmiyhteyksien olemassaolosta. Kahden tällaisen yhteenliittymän kokoonpano on seuraavanlainen:
104:5.2 (1151.2) Aktuaalisuuden Kolmius. Tämä kolmius koostuu kolmen absoluuttisen aktuaalin keskinäissuhteista:
104:5.3 (1151.3) 1. Iankaikkinen Poika.
104:5.4 (1151.4) 2. Paratiisin Saari.
104:5.5 (1151.5) 3. Myötätoimija.
104:5.6 (1151.6) Iankaikkinen Poika on henkitodellisuuden absoluutti, absoluuttinen persoonallisuus. Paratiisin Saari on kosmisen todellisuuden absoluutti, absoluuttinen perusmalli. Myötätoimija on mielitodellisuuden absoluutti, absoluuttista henkitodellisuutta edustava rinnakkaisolevainen sekä persoonallisuuden ja voiman eksistentiaalinen jumaluussynteesi. Tämä kolmiyhteinen yhteenliittymä johtaa aktuaalistuneen todellisuuden – henkisen, kosmisen tai mielellisen todellisuuden – kokonaisuuden koordinoitumiseen. Se on aktuaalisuuden osalta kvalifioimaton.
104:5.7 (1151.7) Potentiaalisuuden Kolmius. Tämä kolmius koostuu kolmen potentiaalisuutta olevan Absoluutin yhteenliittymästä:
104:5.8 (1151.8) 1. Jumaluusabsoluutti.
104:5.9 (1151.9) 2. Universaalinen Absoluutti.
104:5.10 (1151.10) 3. Kvalifioimaton Absoluutti.
104:5.11 (1151.11) Näin pääsevät kaiken piilevän energiatodellisuuden – henkisen, mielellisen tai kosmisen todellisuuden – infiniittisyyttä edustavat tyyssijat keskinäisiin suhteisiin. Tämä yhteenliittymä saa aikaan koko piilevän energiatodellisuuden yhdentymisen. Se on potentiaalin osalta infiniittinen.
104:5.12 (1151.12) Kun kolmiyhteydet huolehtivat etupäässä infiniittisyyden toiminnallisesta yhdistymisestä, niin kolmiudet ovat mukana kokemuksellisten Jumaluuksien kosmisessa ilmaantumisessa. Kolmiyhteydet ovat epäsuorasti, mutta kolmiudet ovat suoraan, mukana kokemuksellisissa Jumaluuksissa: Korkeimmassa, Perimmäisessä ja Absoluuttisessa. Ne tulevat esille Korkeimman Olennon kehkeytyvässä voiman ja persoonallisuuden synteesissä. Ja avaruuden ajallisille luoduille Korkein Olento on ilmoitus MINÄ OLEN -olevaisen[16] ykseydestä.
104:5.13 (1151.13) [Esittänyt muuan Nebadonin Melkisedek.]
[14], [15], [16]: Alkutekstissä ei ole sanaa 'olevainen'.
Urantia-kirja
Luku 105
105:0.1 (1152.1) INFINIITTISYYS on universumin korkeillekin älyllisten olentojen luokille vain osittain käsitettävää ja todellisuuden lopullisuus vain suhteellisen ymmärrettävää. Kun ihmismieli yrittää päästä selvyyteen kaiken todelliseksi kutsutun alkulähteen ja kohtalon ikuisuusmysteeristä, saattaa olla hyödyllistä lähestyä ongelmaa kuvittelemalla ikuisuus-infiniittisyys lähes äärettömäksi ellipsiksi, jonka saa aikaan yksi ainoa absoluuttinen syy ja joka toimii kautta koko tämän loputonta erilaistumista merkitsevän universaalisen kehän alati jotakin kohtalon absoluuttista ja infiniittistä potentiaalia tavoitellen.
105:0.2 (1152.2) Kuolevaisen koettaessa järjellään saada otetta todellisuuden kaikkeuden käsitteestä tämän olennon finiittinen mieli on silloin kasvokkain infiniittisyystodellisuuden kanssa; todellisuuden kaikkeus on infiniittisyys, eikä mikään käsityskyvyltään ali-infiniittinen mieli voi sitä sen vuoksi koskaan täysin ymmärtää.
105:0.3 (1152.3) Ihmismielen on tuskin mahdollista muodostaa todellisuutta vastaavaa käsitystä ikuisuusolemassaolevaisista, ja ilman tällaista ymmärrystä on mahdotonta tuoda esille meidänkään käsityksiämme todellisuuden kaikkeudesta. Voimme kuitenkin koettaa laatia tällaisen esityksen, vaikka olemme täysin tietoisia siitä, että käsityksemme siinä prosessissa, jossa ne käännetään ja muokataan kuolevaisten mielen käsitystasoa vastaaviksi, joutuvat pakostakin alttiiksi perinpohjaiselle vääristymiselle.
105:1.1 (1152.4) Universumin filosofit panevat infiniittisyyteen kuuluvan absoluuttisen alkuperäisen kausaation Universaalisen Isän tiliin, Universaalisen Isän, joka toimii infiniittisenä, ikuisena ja absoluuttisena MINÄ OLEN -olevaisena[17].
105:1.2 (1152.5) Tämän infiniittistä MINÄ OLEN -olevaista[18] koskevan idean esittämiseen kuolevaisen olennon järjelle liittyy monia vaaratekijöitä, sillä tämä käsitys on niin etäällä ihmisen kokemuksellisesta ymmärryksestä, että se aiheuttaa vakavaa merkitysten vääristymistä ja arvojen väärinkäsittämistä. Filosofinen MINÄ OLEN -käsite tarjoaa kuitenkin finiittisille olennoille edes jonkin perustan, jolta he voivat koettaa lähestyä absoluuttisten alkulähteiden ja infiniittisten päämäärien osittaista käsittämistä. Mutta kaikissa pyrkimyksissämme todellisuuden syntyhistorian ja toteutumisen valaisemiseksi on tehtävä selväksi, että tämä MINÄ OLEN on kaikkien persoonallisuusmerkitysten ja -arvojen osalta samanmerkityksinen Jumaluuden Ensimmäisen Persoonan, kaikkien persoonallisuuksien Universaalisen Isän, kanssa. Mutta tämä MINÄ OLEN -postulaatti ei ole universaalisen todellisuuden jumalallistumattomissa toimipiireissä yhtä selkeästi identifioitavissa.
105:1.3 (1152.6) MINÄ OLEN on Infiniittinen; MINÄ OLEN on myös infiniittisyys. Sekventiaalisesta, ajallisesta, näkökulmasta katsottuna koko todellisuus on saanut alkunsa infiniittisestä MINÄ OLEN -olevaisesta[19], jonka yksinäinen olemassaolo menneessä infiniittisessä ikuisuudessa pakostakin on ensimmäinen finiittisen luodun tekemä filosofinen postulaatti. MINÄ OLEN merkitsee samalla kvalifioimatonta infiniittisyyttä, kaiken sen erilaistumatonta todellisuutta, mitä konsanaan voisi sisältyä infiniittisen ikuisuuden kaikkeuteen.
105:1.4 (1153.1) Eksistentiaalisena käsitteenä MINÄ OLEN ei ole sen paremmin jumalallistunut kuin jumalallistumatonkaan, ei sen paremmin aktuaalinen kuin potentiaalinenkaan, ei sen paremmin persoonallinen kuin persoonatonkaan, ei sen paremmin staattinen kuin dynaaminenkaan. Mitään kvalifiointia ei voi soveltaa Infiniittiseen, voi vain todeta, että MINÄ OLEN on. Filosofinen MINÄ OLEN -postulaatti on eräs sellainen universumikäsite, joka on Kvalifioimattoman Absoluutin käsitettä jossakin määrin vaikeammin ymmärrettävissä.
105:1.5 (1153.2) Finiittinen mieli ei yksinkertaisesti osaa ajatella muutoin kuin, että täytyy olla jokin alku, ja vaikkei todellisuudella koskaan mitään todellista alkua ollutkaan, on kuitenkin olemassa tiettyjä lähdesuhteita, jotka todellisuus manifestoi infiniittisyydessä. Esitodellisuutta edustava alkuaikojen ikuisuustilanne voidaan ajatella vähän seuraavan tapaiseksi: Jonakin äärettömän kaukaisena, hypoteettisena menneen ikuisuuden hetkenä MINÄ OLEN voidaan kuvitella sekä joksikin että ei joksikin, sekä syyksi että seuraukseksi, sekä tahdoksi että reaktioksi tähän tahtoon. Tänä hypoteettisena ikuisuuden hetkenä koko infiniittisyydessä ei esiinny mitään eriytymistä. Infiniittisyyden täyttää Infiniittinen; Infiniittinen sulkee sisäänsä infiniittisyyden. Kysymyksessä on hypoteettinen ikuisuuden staattinen hetki. Aktuaalit kätkeytyvät vielä potentiaaleihinsa, eivätkä potentiaalit vielä ole ilmaantuneet MINÄ OLEN -olevaisen[20] infiniittisyyteen. Mutta jo tästä otaksutusta tilanteesta meidän täytyy olettaa, että on olemassa omatahtoisuuden mahdollisuus.
105:1.6 (1153.3) Muistakaa aina, että ihmisen ymmärrys Universaalisesta Isästä on henkilökohtainen kokemus. Jumala on hengellisen Isänne ominaisuudessa teidän ja kaikkien muiden kuolevaisten käsitettävissä, mutta teidän kokemusperäinen palvova käsityksenne Universaalisesta Isästä on pakostakin aina vähemmän kuin filosofinen postulaattinne Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen, MINÄ OLEN -olevaisen[21], infiniittisyydestä. Puhuessamme Isästä tarkoitamme Jumalaa sellaisena kuin hän on luotujensa – niin ylhäisten kuin alhaisten – ymmärrettävissä. Mutta on paljon enemmän sellaista Jumaluutta, joka ei ole universumin luotujen käsitettävissä. Jumala, teidän Isänne ja minun Isäni, on se Infiniittisen osa-alue, jonka me persoonallisuudessamme tajuamme aktuaalisena kokemuksellisena realiteettina, mutta MINÄ OLEN pysyy iäti hypoteesinamme kaikesta siitä, minkä tunnemme mahdottomaksi tietää Ensimmäisestä Lähteestä ja Keskuksesta. Eikä tämäkään hypoteesi luultavasti vielä vastaa alkuperäisen todellisuuden luotaamatonta infiniittisyyttä.
105:1.7 (1153.4) Universumien universumi sitä asuttavine lukemattomine persoonallisuuksien joukkoineen on valtava ja monimutkainen organismi, mutta Ensimmäinen Lähde ja Keskus on äärettömän paljon monimutkaisempi kuin ne universumit ja persoonallisuudet, jotka ovat todellistuneet vastauksena hänen harkittuihin käskyihinsä. Kun tunnette kauhunsekaista kunnioitusta kokonaisuniversumin suuruutta kohtaan, pysähtykää miettimään, ettei edes tämä käsittämätön luomus voi olla enempää kuin osittainen paljastus Infiniittisestä.
105:1.8 (1153.5) Infiniittisyys on tosiaankin kaukana kuolevaisen olennon käsitysmaailman kokemustasosta, mutta jo Urantian nykyisenkin aikakauden kuluessa käsityksenne infiniittisyydestä laajenevat, ja ne laajenevat laajenemistaan koko sen loputtoman elämänvaiheenne ajan, joka jatkuu tästä eteenpäin tulevaan ikuisuuteen. Kvalifioimaton infiniittisyys on finiittisen luodun kannalta mitään merkitsemätön, mutta infiniittisyys kykenee rajoittamaan itseään ja se ilmenee herkästi todellisuutena kaikille universumiolemassaolojen tasoille. Ja kasvot, jotka Infiniittinen kääntää universumin kaikkien persoonallisuuksien puoleen, ovat Isän, rakkauden Universaalisen Isän, kasvot.
105:2.1 (1153.6) Pohtiessanne todellisuuden syntyhistoriaa pitäkää aina mielessänne, että koko absoluuttinen todellisuus on ikuisuudesta ja on ilman olemassaolon alkua. Absoluuttisella todellisuudella tarkoitamme Jumaluuden kolmea eksistentiaalista persoonaa, Paratiisin Saarta ja kolmea Absoluuttia. Nämä seitsemän realiteettia ovat toistensa kanssa yhtä ikuisia siitä huolimatta, että turvaudumme ajallisuudessa ja avaruudessa käytettävään puhetapaan esitellessämme ihmisolennoille heidän toinen toistaan seuraavat alkuhetkensä.
105:2.2 (1154.1) Kun todellisuuden alkulähteiden esittelyssä noudatetaan kronologista esitystapaa, on pakostakin oletettava, että on ollut teoreettinen ”ensimmäisen” tahdonilmaisun hetki ja ”ensimmäinen” MINÄ OLEN -olevaisen[22] sisällä vastakaikuna ilmennyt reaktio. Pyrkiessämme välittämään kuvan todellisuuden syntyhistoriasta ja kehkeytymisestä on tämä vaihe kuviteltavissa Infiniittisen itse suorittamaksi erottautumiseksi Infinitudista, mutta postulaatti tästä kaksinaisesta suhteesta on aina laajennettava kolmiyhteiseksi käsitteeksi mieltämällä Infiniittisyyden, MINÄ OLEN -olevaisen[23], ikuinen jatkuvuus.
105:2.3 (1154.2) Tämä MINÄ OLEN -olevaisesta[24] itsestään lähtevä muodonmuutos kulminoituu jumalallistuneen ja jumalallistumattoman todellisuuden, potentiaalisen ja aktuaalisen todellisuuden sekä eräiden muiden todellisuuksien – jotka ovat tuskin tällä tavoin luokiteltavissa – moninaiseen erilaistumiseen. Nämä teoreettisen monistisen MINÄ OLEN -olevaisen[25] erilaistumiset liittyvät niiden suhteiden avulla ikuisesti toisiinsa, jotka samanaikaisesti ilmaantuvat kyseisen MINÄ OLEN -olevaisen[26] sisällä – esipotentiaalinen, esiaktuaalinen, esipersoonallinen, monoteettinen eli yksielementtinen esitodellisuus, joka vaikka onkin infiniittistä, paljastuu kuitenkin Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen läsnäolossa absoluuttiseksi ja Universaalisen Isän rajattomassa rakkaudessa persoonallisuudeksi.
105:2.4 (1154.3) Näiden sisäisten muodonmuutosten avulla MINÄ OLEN laskee perustan seitsenkertaiselle suhteelle itsensä kanssa. Filosofinen (ajallinen) käsitys yksinäisestä MINÄ OLEN -olevaisesta[27] ja välivaihetta koskeva (ajallinen) käsitys MINÄ OLEN -olevaisesta[28] kolmiyhteisenä on nyt laajennettavissa niin, että se sisältää MINÄ OLEN -olevaisen[29] seitsenkertaisena. Tämä seitsenkertainen – tai seitsenvaiheinen – olemus on hahmoteltavissa parhaiten suhteessa Infiniittisyyden Seitsemään Absoluuttiin:
105:2.5 (1154.4) 1. Universaalinen Isä. MINÄ OLEN Iankaikkisen Pojan isä. Tämä on aktuaalisuuksien alkuperäinen persoonallisuussuhde. Pojan absoluuttinen persoonallisuus tekee absoluuttiseksi sen tosiasian, että Jumala on isä, ja luo potentiaalin siihen, että kaikki persoonallisuudet ovat Jumalan poikia. Tämä suhde tekee Infiniittisen persoonallisuudesta kiistämättömän ja kruunaa sen hengellisen esilletulon Alkuperäisen Pojan persoonallisuudessa. MINÄ OLEN -olevaisen[30] tämä vaihe on hengellisillä tasoilla osittain jopa niiden kuolevaisten koettavissa, jotka vaikka vielä lihallisia ovatkin, voivat palvoa meidän Isäämme.
105:2.6 (1154.5) 2. Universaalinen Valvoja. MINÄ OLEN ikuisen Paratiisin syy. Kysymyksessä on aktuaalisuuksien alkuperäinen persoonaton suhde, alkuperäinen ei-hengellinen yhteenliittymä. Universaalinen Isä on Jumala rakkaudeksi käsitettynä. Universaalinen Valvoja on Jumala perikuvaksi käsitettynä. Tämä suhde luo muodon – hahmon – potentiaalin ja määrää persoonattoman ja ei-hengellisen suhteen alkuperäismallin – sen alkuperäismallin, jonka mukaan kaikki jäljennökset tehdään.
105:2.7 (1154.6) 3. Universaalinen Luoja. MINÄ OLEN yhtä Iankaikkisen Pojan kanssa. Tämä Isän ja Pojan liitto (Paratiisin läsnä ollessa) panee alulle sen luomissyklin, jonka täyttymyksenä on yhteispersoonallisuuden ja ikuisen universumin ilmaantuminen. Finiittisen kuolevaisen näkökulmasta katsottuna todellisuuden varsinaisena alkuna oli ikuisuudessa tapahtunut Havona-luomuksen ilmaantuminen. Tämä Jumaluuden luomisteko tapahtui sen Toiminnan Jumalan toimesta ja kautta, joka syvimmältä olemukseltaan on aktuaalisen kaikilla tasoilla ja kaikille tasoille näyttäytyvä Isä–Poika-ykseys. Jumalallista luomistoimintaa luonnehtii sen vuoksi ehdottomasti ykseys, ja tämä ykseys on ulkonainen heijastus Isä–Pojan kaksinaisuuden ja Isä–Poika–Hengen Kolminaisuuden absoluuttisesta ykseydestä.
105:2.8 (1155.1) 4. Infiniittinen Ylläpitäjä. MINÄ OLEN itsessäni assosioituva. Tämä on todellisuuden staattisuuksien ja potentiaalien alkuvaiheinen yhteenliittymä. Tässä suhteessa kompensoituvat kaikki kvalifioidut ja kvalifioimattomat. Tämä MINÄ OLEN -olevaisen[31] vaihe ymmärretään parhaiten Universaalisena Absoluuttina – Jumaluus- ja Kvalifioimattoman Absoluutin yhdistäjänä.
105:2.9 (1155.2) 5. Infiniittinen Potentiaali. MINÄ OLEN itseni kvalifioinut. Tämä on se infiniittisyyden kiintopiste, joka todistaa ikuisesti siitä, että MINÄ OLEN rajoitti omasta tahdostaan itsensä ja että sen johdosta toteutui kolminkertainen itsensäjulkituonti ja itsensäilmoittaminen. Tämä MINÄ OLEN -olevaisen[32] vaihe ymmärretään tavallisesti Jumaluusabsoluutiksi.
105:2.10 (1155.3) 6. Infiniittinen Kapasiteetti. MINÄ OLEN staattis-reaktiivinen. Tämä on olevaisuuden loputon kaava, kaiken tulevaisuudessa tapahtuvan kosmisen laajenemisen mahdollisuus. MINÄ OLEN -olevaisen[33] tämä vaihe tajutaan ehkä parhaiten Kvalifioimattoman Absoluutin sellaisena läsnäolona, joka ylittää gravitaation.
105:2.11 (1155.4) 7. Infiniittisyyden Universaalinen Ainoa. MINÄ OLEN MINÄ OLEN -olevaisena[34]. Tämä on Infiniittisyyden pysähtyneisyys eli sen suhde itseensä, infiniittisyystodellisuuden ikuinen fakta ja todellisuusinfiniittisyyden universaalinen totuus. Siinä määrin kuin tämä suhde on havaittavissa persoonallisuutena, se paljastuu universumeille kaiken persoonallisuuden – jopa absoluuttisen persoonallisuuden – jumalallisessa Isässä. Sikäli kuin tämä suhde on tuotavissa julki persoonattomasti, universumi tulee sen kanssa kosketuksiin puhtaan energian ja puhtaan hengen absoluuttisena yhteenkuuluvuutena Universaalisen Isän läsnäolossa. Sikäli kuin tämä suhde on käsitettävissä absoluutiksi, se tulee julki Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen ensimmäisyydessä; hänessä me kaikki – olimmepa avaruuden luotuja tai Paratiisin kansalaisia – elämme ja liikumme ja olemme. Ja tämä pitää yhtä lailla paikkansa, vaikka puhe olisi kokonaisuniversumista tai äärettömän pienestä ultimatonista, vaikka puhe olisi siitä, mikä on oleva, tai mikä on, tai mikä on ollut.
105:3.1 (1155.5) MINÄ OLEN -olevaiseen[35] sisältyvät seitsemän ensisijaista suhdetta iäistyvät Infiniittisyyden Seitsemänä Absoluuttina. Mutta vaikka voimme esitellä todellisuuden alkulähteitä ja infiniittisyyden erilaistumista kohtauksesta toiseen etenevänä kertomuksena, tosiasiassa kaikki seitsemän Absoluuttia ovat kvalifioimattomasti ja tasavertaisesti yhtä ikuisia. Kuolevaisten mielen on kenties välttämätön luoda kuva heidän alkuvaiheistaan, mutta tietoisuuden siitä, ettei Seitsemällä Absoluutilla ollut mitään alkua, tulisi aina heittää varjonsa tämän käsityksen ylle. Seitsemän Absoluuttia ovat ikuisia, ja siinä ominaisuudessa he ovat olleet aina olemassa. Seitsemän Absoluuttia ovat todellisuuden edellytys. Heitä on näissä luvuissa kuvailtu seuraavalla tavalla:
105:3.2 (1155.6) 1. Ensimmäinen Lähde ja Keskus. Jumaluuden Ensimmäinen Persoona ja alkuperäinen ei-jumaluuden malli, Jumala, Universaalinen Isä, luoja, valvoja ja ylläpitäjä; universaalinen rakkaus, ikuinen henki ja infiniittinen energia; kaikkien potentiaalien potentiaali ja kaikkien aktuaalien lähde; kaiken muuttumattomuuden pysyvyys ja kaiken muutoksen dynamismi; mallin lähde ja persoonien Isä. Kaikki seitsemän Absoluuttia ovat kollektiivisesti yhtä kuin infiniittisyys, mutta Universaalinen Isä itse on aktuaalisesti infiniittinen.
105:3.3 (1155.7) 2. Toinen Lähde ja Keskus. Jumaluuden Toinen Persoona, Iankaikkinen ja Alkuperäinen Poika; MINÄ OLEN -olevaisen[36] absoluuttiset persoonallisuusrealiteetit ja ”MINÄ OLEN -persoonallisuuden” todellistumis-julkitulon perusta. Yksikään persoonallisuus ei voi toivoa saavuttavansa Universaalista Isää muutoin kuin hänen Iankaikkisen Poikansa kautta. Ilman tämän kaikkien persoonallisuuksien absoluuttisen perikuvan toimintaa ja apua ei persoonallisuus myöskään voi yltää olemassaolon henkitasolle. Toisessa Lähteessä ja Keskuksessa henki on kvalifioimatonta, kun taas persoonallisuus on absoluuttista.
105:3.4 (1156.1) 3. Paratiisi Lähteenä ja Keskuksena. Toinen ei-jumaluutta edustava perikuva, ikuinen Paratiisin Saari; ”MINÄ OLEN -vahvuuden” todellistumisjulkitulon perusta ja kaikkialle universumeihin ulottuvan gravitaatiovalvonnan rakentumisen perusta. Koko aktuaalistuneen, ei-hengellisen, ei-persoonallisen ja ilman tahtoa olevan todellisuuden osalta Paratiisi on mallien absoluutti. Aivan kuten henkienergia suhteutuu Universaaliseen Isään Äiti-Pojan absoluuttisen persoonallisuuden kautta, samalla tavalla pidetään kaikkea kosmista energiaa Ensimmäisestä Lähteestä ja Keskuksesta juontuvan gravitaatiovalvonnan otteessa Paratiisin Saarena ilmenevän absoluuttisen perikuvan kautta. Paratiisi ei ole avaruudessa; avaruus on olemassa suhteessa Paratiisiin, ja liikkeen aikasidonnaisuus määräytyy paratiisisuhteen kautta. Ikuinen Saari on absoluuttisessa lepotilassa, kaikki muu organisoitunut ja organisoituva energia on ikuisessa liikkeessä; koko avaruudessa vain Kvalifioimattoman Absoluutin läsnäolo on liikkumaton, ja Kvalifioimaton on Paratiisin suhteen rinnakkainen. Paratiisi on olemassa avaruuden keskipisteessä, Kvalifioimaton läpäisee avaruuden, ja kaiken suhteellisen olemassa olevan oleminen on tämän toimipiirin sisällä.
105:3.5 (1156.2) 4. Kolmas Lähde ja Keskus. Jumaluuden Kolmas Persoona, Myötätoimija; infiniittinen integroija, joka integroi Paratiisin kosmiset energiat Iankaikkisen Pojan henkienergioihin; tahtoa edustavien motiivien ja vahvuutta edustavan mekaniikan täydellinen koordinoija; kaiken aktuaalisen ja aktuaalistuvan todellisuuden yhdistäjä. Monilukuisten lastensa suorittamien hoivatoimien kautta Ääretön Henki tuo julki Iankaikkisen Pojan armon, samalla kun hän toimii infiniittisenä manipuloijana, joka ajasta aikaan kutoo Paratiisin mallia avaruuden energioihin. Tämä samainen Myötätoimija, tämä Toiminnan Jumala, on Isä-Pojan rajattomien suunnitelmien ja tarkoitusten täydellinen ilmentymä, samalla kun hän itse toimii mielen alkulähteenä ja persoonana, joka lahjoittaa älyn laajalle ulottuvan kosmoksen luoduille.
105:3.6 (1156.3) 5. Jumaluusabsoluutti. Universaalisen todellisuuden kausationaaliset, potentiaalisesti persoonalliset mahdollisuudet, kaiken jumaluuspotentiaalin kokonaisuus. Jumaluusabsoluutti on kvalifioimattomien, absoluuttisten ja ei-jumaluutta olevien realiteettien tavoitteellinen kvalifioija. Jumaluusabsoluutti on absoluuttisen kvalifioija ja kvalifioidun absolutisoija – kohtalon alkuunpanija.
105:3.7 (1156.4) 6. Kvalifioimaton Absoluutti. Staattinen, reaktiivinen ja piilevä; MINÄ OLEN -olevaisen[37] paljastumaton kosminen infiniittisyys; ei-jumalallistuneen todellisuuden kaikkinaisuus ja kaiken ei-persoonallisen potentiaalin lopullisuus. Avaruus rajoittaa Kvalifioimattoman toiminnan, mutta Kvalifioimattoman läsnäolo on rajaton, infiniittinen. Kokonaisuniversumille on olemassa käsitteellinen ääriraja, mutta Kvalifioimattoman läsnäolo on rajaton; edes ikuisuus ei voi ammentaa tyhjiin tämän ei-jumaluutta olevan Absoluutin ääretöntä liikkumattomuutta.
105:3.8 (1156.5) 7. Universaalinen Absoluutti. Jumalallistuneen ja jumalallistumattoman yhdistäjä, absoluuttisen ja suhteellisen korreloija. Universaalinen Absoluutti (joka on staattinen, potentiaalinen ja assosiatiivinen) kompensoi jännitteen, joka vallitsee iäti olemassaolevan ja loppuunsaattamattoman välillä.
105:3.9 (1156.6) Infiniittisyyden Seitsemän Absoluuttia muodostavat todellisuuden alkuvaiheet. Tavalla, jolla kuolevaisten mieli asiaa mieluusti tarkastelee, näyttäisi Ensimmäinen Lähde ja Keskus olevan kaikkien absoluuttien edeltäjä. Mutta tämänkaltaisen postulaatin, olipa se miten hyödyllinen hyvänsä, kumoaa Pojan, Hengen, kolmen Absoluutin ja Paratiisin Saaren Ensimmäisen Lähteen kanssa rinnakkainen ikuisuusolemassaolo.
105:3.10 (1157.1) On totuus, että Absoluutit ovat MINÄ OLEN–Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen ilmenemismuotoja. On tosiasia, ettei näillä Absoluuteilla koskaan ollut alkua, vaan he ovat Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen suhteen rinnakkaisia ikuisuuksia. Absoluuttien välillä ikuisuudessa vallitsevia suhteita ei voi aina esittää aiheuttamatta ajallisuudessa käytettävässä kielessä ja avaruudessa vallitsevissa ajatuskuvioissa paradokseja. Mutta kaikesta siitä hämmingistä huolimatta, joka koskee Infiniittisyyden Seitsemän Absoluutin alkuperää, on sekä tosiasia että totuus, että koko todellisuus perustuu heidän ikuisuusolemassaoloonsa ja infiniittisyyssuhteisiinsa.
105:4.1 (1157.2) Universumin filosofit postuloivat MINÄ OLEN -olevaisen[38] ikuisuusolemassaolon koko todellisuuden alkulähteeksi. Ja samalla kun he näin tekevät, he postuloivat myös, että MINÄ OLEN jakaa itsensä lohkoihin, jotka edustavat tämän minuuden alkuperäisiä sisäisiä suhteita – infiniittisyyden seitsemää vaihetta. Ja tämän olettamuksen myötä he samalla esittävät kolmannen postulaatin – postulaatin Infiniittisyyden Seitsemän Absoluutin ikuisuusilmestymisestä sekä MINÄ OLEN -olevaisen[39] seitsemän vaiheen ja näiden seitsemän Absoluutin kaksinaisuusyhteenliittymisen ikuistumisesta.
105:4.2 (1157.3) MINÄ OLEN -olevaisen[40] itsensä julkituonti lähtee näin ollen staattisesta itseydestä ja päätyy itsensä lohkoihin jakamisen kautta ja itseyteensä suhteissa olemisen kautta absoluuttisiin suhteisiin, itseydestä juontuviin Absoluutteihin. Kaksinaisuudesta tulee siis olemassa olevaa siinä, että Infiniittisyyden Seitsemän Absoluuttia ovat ikuisessa liitossa itseään julkituovan MINÄ OLEN -olevaisen[41] segmentoituneiden vaiheiden seitsenkertaisen infiniittisyyden kanssa. Nämä kaksinaissuhteet, jotka iäistyvät universumeille seitsemänä Absoluuttina, iäistävät koko universumitodellisuuden pohjimmaiset perustukset.
105:4.3 (1157.4) Joku on joskus todennut, että ykseydestä sikiää kaksinaisuus, että kaksinaisuudesta sikiää kolmiyhteys ja että kolmiyhteys on kaikkien olevaisten ikuinen esi-isä. On tosiaankin olemassa kolme alkuvaiheisten suhteiden suurta luokkaa, jotka ovat:
105:4.4 (1157.5) 1. Ykseyssuhteet. MINÄ OLEN -olevaisen[42] sisällä vallitsevat suhteet, kun tämä ykseys käsitetään kolminkertaiseksi ja sitten seitsenkertaiseksi itsensä erilaistamiseksi.
105:4.5 (1157.6) 2. Kaksinaisuussuhteet. Suhteet, jotka vallitsevat seitsenkertaisena ilmenevän MINÄ OLEN -olevaisen[43] ja Infiniittisyyden Seitsemän Absoluutin välillä.
105:4.6 (1157.7) 3. Kolmiyhteyssuhteet. Kysymyksessä ovat Infiniittisyyden Seitsemän Absoluutin toiminnalliset yhteenliittymät.
105:4.7 (1157.8) Kolmiyhteyssuhteet rakentuvat Absoluuttien keskinäisen yhteenliittymisen väistämättömyyden johdosta kaksinaisuuden perustuksille. Tällaiset kolmiyhteyttä olevat yhteenliittymät iäistävät koko todellisuuden potentiaalin, ne sulkevat piiriinsä sekä jumalallistuneen että ei-jumalallistuneen todellisuuden.
105:4.8 (1157.9) MINÄ OLEN on kvalifioimaton infiniittisyys ykseytenä. Kaksinaisuudet iäistävät todellisuuden perustat. Kolmiyhteydet johtavat siihen, että infiniittisyys todellistuu universaalisena toimintona.
105:4.9 (1157.10) Seitsemässä Absoluutissa esieksistentiaaleista tulee eksistentiaaleja, ja kolmiyhteyksissä, Absoluuttien perusyhteenliittymässä, eksistentiaaleista tulee toiminnallisia. Ja samalla kun kolmiyhteydet iäistyvät, samalla valmistuu universuminäyttämö – potentiaalit ovat olemassa ja aktuaalit ovat läsnä – ja ikuisuuden täyteys näkee kosmisen energian erilaistumisen, Paratiisin hengen levittäytymisen sekä sen, että mieli annetaan lahjaksi yhdessä persoonallisuuden lahjoittamisen kanssa, minkä ansiosta kaikki nämä Jumaluuden ja Paratiisin johdannaiset yhdistyvät luotujen tasolla tapahtuvassa kokemisessa ja luotujen yläpuolella olevalla tasolla muin menetelmin.
105:5.1 (1158.1) Aivan kuten MINÄ OLEN -olevaisen[44] alkuperäisen erilaistumisen on katsottava johtuvan luontaisesta ja itseyteen sisältyvästä tahtotoiminnasta, samalla tavoin on finiittisen todellisuuden esiintuontia pidettävä Paratiisin-Jumaluuden tahtoperäisten tekojen ja toiminnallisten kolmiyhteyksien mainittujen tekojen johdosta suorittamien järjestelyjen seurauksena.
105:5.2 (1158.2) Ennen finiittisen jumalallistumista näyttäisi siltä, että koko todellisuuden erilaistuminen tapahtui absoluuttisilla tasoilla. Mutta finiittisen todellisuuden esiin tuova tahtoperäinen teko merkitsee samalla absoluuttisuuden kvalifioitumista ja tuo mukanaan suhteellisuuksien ilmaantumisen.
105:5.3 (1158.3) Vaikka esitämme tämän kertomuksen peräkkäisinä tapahtumina ja välitämme kuvan finiittisen historiamaisesta ilmaantumisesta suorana johdannaisena absoluuttisesta, olisi pidettävä mielessä, että kaikkea sitä, mikä on finiittistä, sekä edelsivät että seurasivat transsendentaalit. Transsendentaaliset perimmäisyydet ovat finiittisen suhteen sekä sen syy että sen täyttymys.
105:5.4 (1158.4) Finiittinen mahdollisuus sisältyy Infiniittiseen luonnostaan, mutta mahdollisen muuntumisen todennäköisyydeksi ja väistämättömyydeksi on katsottava johtuvan sen Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen itsestään olemassa olevasta vapaasta tahdosta, joka aktivoi kaikki kolmiyhteyttä edustavat yhteenliittymät. Vain Isän tahdon infiniittisyys olisi koskaan voinut niin kvalifioida olemassaolon absoluuttisen tason, että perimmäinen taso olevaistui ja finiittinen taso tuli luoduksi.
105:5.5 (1158.5) Suhteellisen ja kvalifioidun todellisuuden ilmaantumisen myötä syntyy uusi todellisuuden sykli – kasvamisen sykli – majesteettinen laskeutuminen infiniittisyyden korkeuksista finiittisen alueelle, joka kääntyy iäti sisäänpäin, kohti Paratiisia ja Jumaluutta, ja joka tavoittelee alati niitä yleviä päämääriä, jotka ovat infiniittisyyttä olevan alkulähteen suhteen yhteismitallisia.
105:5.6 (1158.6) Nämä käsittämättömät tapahtumat ovat merkkinä universumin historian alkamisesta, ja ne osoittavat, että itse aika on ilmaantunut olevaisuuteen. Luodun näkökulmasta finiittisyyden alku on todellisuuden syntymä. Tavalla, jolla luotujen mieli tarkastelee asioita, mitään käsitettävää aktuaalisuutta ei ole olemassa ennen finiittistä. Tämä vasta ilmaantuva finiittinen todellisuus esiintyy kahdessa alkuperäisessä vaiheessa:
105:5.7 (1158.7) 1. Ensiasteiset maksimit, korkeimmalla tavalla täydellinen todellisuus, Havonan tyyppiä oleva universumi ja luotu.
105:5.8 (1158.8) 2. Toisasteiset maksimit, korkeimmalla tavalla täydellistynyt todellisuus, superuniversumin tyyppiä oleva luotu ja luomistulos.
105:5.9 (1158.9) Nämä siis ovat kaksi alkuperäistä ilmenemismuotoa: konstitutiivisesti täydellinen ja kehittymällä täydellistynyt. Molemmat ovat ikuisuutta koskevissa yhteyksissä tasavertaisia, mutta ajallisuuden puitteissa ne näyttävät olevan erilaisia. Aikatekijä merkitsee kasvamista sille, joka kasvaa; toisasteiset finiittiset kasvavat; niinpä ne, jotka kasvavat, näyttävät ajallisuudessa pakostakin keskeneräisiltä. Mutta näitä eroja, jotka tällä puolen Paratiisia ovat varsin tärkeitä, ei esiinny ikuisuudessa.
105:5.10 (1158.10) Puhumme täydellisestä ja täydellistyneestä ensiasteisena ja toisasteisena maksimina, mutta niiden lisäksi on vielä yksi tyyppi: Kolminaistavat ja muut suhteet ensiasteisten ja toisasteisten välillä nimittäin johtavat kolmannen asteen maksimien ilmaantumiseen – olevaisiin, merkityksiin ja arvoihin, jotka eivät ole täydellisiä eivätkä täydellistyneitä, mutta jotka ovat kuitenkin tasavertaisia kummankin alkuperäistekijän kanssa.
105:6.1 (1159.1) Koko finiittisten olemassa olevien esiintuonti merkitsee siirtymistä potentiaaleista aktuaaleihin toiminnallista infiniittisyyttä edustavien absoluuttisten yhteenliittymien puitteissa. Niistä monista seurausilmiöistä, jotka luomalla tapahtuva finiittisen aktuaalistuminen saa aikaan, voidaan mainita:
105:6.2 (1159.2) 1. Jumaluusreaktio, kokemuksellista korkeimmuutta edustavien kolmen tason ilmaantuminen: persoonallisen hengen korkeimmuuden aktuaalisuus Havonassa, potentiaali persoonallisen voiman korkeimmuuteen tulevassa suuruniversumissa ja sellaisen kokemuksellisen mielen kapasiteetti johonkin tuntemattomaan tehtävään, joka toimii tulevaisuuden kokonaisuniversumissa jollakin korkeimmuuden tasolla.
105:6.3 (1159.3) 2. Universumireaktio toi mukanaan superuniversumien avaruustasoa koskevien arkkitehtonisten suunnitelmien aktivoimisen, ja tämä evoluutio on käynnissä seitsemän superuniversumin fyysisen organisaation joka puolella edelleenkin.
105:6.4 (1159.4) 3. Luotuina ilmennyt seurausilmiö finiittisen todellisuuden esilletuonnista oli Havonan ikuisten asukkaiden luokkaan kuuluvien täydellisten olentojen ja seitsemästä superuniversumista tulevien täydellistyneiden evolutionaaristen taivasmatkalaisten ilmaantuminen. Täydellisyyden saavuttaminen evolutionaarisena (ajallis-luomistoiminnallisena) kokemuksena merkitsee jo luonnostaan sitä, että lähtökohtana on jokin muu kuin täydellisyys. Tällä tavoin saa alkunsa evolutionaarisissa luomuksissa esiintyvä epätäydellisyys. Ja se on potentiaalisen pahan alkujuuri. Sopeutumattomuus, epäharmonia ja ristiriita, kaikki nämä ovat evolutionaariseen kasvuun luonnostaan kuuluvia, fyysisistä universumeista aina persoonallisiin luotuihin asti.
105:6.5 (1159.5) 4. Jumalallisuusreaktio siihen epätäydellisyyteen, joka luonnostaan kuuluu evoluution ajalliseen viipeeseen, tulee esille Seitsenkertaisen Jumalan kompensoivana läsnäolona. Seitsenkertaisen Jumalan toimintojen avulla se, mikä on täydellistymässä, integroituu sekä täydelliseen että täydellistyneeseen. Tämä viive kuuluu erottamattomasti kehitykseen, joka on luovuutta ajallisuudessa. Äskeisen johdosta, mutta myös muista syistä, Korkeimman kaikkivaltius perustuu Seitsenkertaisen Jumalan jumaluusmenestyksiin. Kyseinen viive mahdollistaa luodun osallistumisen jumalalliseen luomistyöhön siksi, että se sallii luotujen persoonallisuuksien tulla Jumaluuden kumppaneiksi pyrittäessä korkeimpaan mahdolliseen kehitykseen. Kuolevaisen luodun aineellisesta mielestä tulee näin jumalallisen Suuntaajan kumppani, kun kaksinaistetaan kuolematonta sielua. Seitsenkertainen Jumala tarjoaa myös keinot, joilla kompensoidaan luontaiseen täydellisyyteen sisältyvät kokemukselliset rajoittuneisuudet, samalla kun se kompensoi epätäydellisyyteen sisältyvät ylösnousemusta edeltävät rajoittuneisuudet.
105:7.1 (1159.6) Transsendentaalit ovat ali-infiniittisiä ja aliabsoluuttisia, mutta ne ovat superfiniittisiä ja luotuja korkeammalla. Transsendentaalit olevaistuvat integroivaksi tasoksi, joka suhteuttaa absoluuttien superarvot finiittien maksimiarvojen kanssa. Luodun näkökulmasta katsottuna se, mikä on transsendentaalista, saattaisi näyttää olevaistuneen finiittisen seurauksena; ikuisuuden kannalta katsottuna se ilmaantui finiittistä ennakoivana. Ja on niitäkin, jotka ovat pitäneet sitä finiittisen ”esikaikuna”.
105:7.2 (1159.7) Mikä on transsendentaalista, ei välttämättä ole kehityksetöntä, mutta se on finiittisessä merkityksessä ylievolutionaarista. Se ei myöskään ole kokemuksetonta, vaan se on ylikokemusta siinä mielessä, mikä merkitys sellaisella on luoduille olennoille. Ehkäpä parhaana havainnollistuksena tällaisesta paradoksista on täydellisyyttä edustava keskusuniversumi: Se ei oikeastaan ole absoluuttinen, sillä vain Paratiisin Saari on ”materialisoidussa” merkityksessä eittämättömästi absoluuttinen. Ei se myöskään ole seitsemän superuniversumin tavoin finiittinen evolutionaarinen luomus. Havona on ikuinen, mutta ei muuttumaton siinä mielessä, että se olisi universumi, jossa ei esiinny kasvua. Sen asukkaina on luotuja (syntyperäisiä havonalaisia), joita ei itse asiassa koskaan luotu, sillä he ovat ikuisesti olemassa olevia. Havona on näin esimerkki jostakin, joka ei ole täsmällisesti puhuen finiittistä, jos kohta ei vielä absoluuttistakaan. Lisäksi Havona toimii puskurina absoluuttisen Paratiisin ja finiittisten luomusten välissä ja valaisee vielä sen lisäksi transsendentaalien toimintaa. Mutta Havona itse ei ole transsendentaalinen – se on Havona.
105:7.3 (1160.1) Samalla tavoin kuin Korkein yhdistetään finiittisiin, Perimmäinen samastetaan transsendentaaleihin. Mutta vaikka me Korkeinta ja Perimmäistä näin vertaammekin, on heidän välillään muutakin kuin aste-ero, sillä kysymyksessä on myös laatuero. Perimmäinen on jotakin enemmän kuin transsendentaaliselle tasolle projisoitu super-Korkein. Perimmäinen on toki kaikkea sitä, mutta samalla jotakin enemmän: Perimmäinen on uusien jumaluusrealiteettien olevaistuma, siihen asti kvalifioimattomien uusien vaiheiden kvalifioituma.
105:7.4 (1160.2) Niiden realiteettien joukkoon, jotka liitetään transsendentaaliseen tasoon, kuuluvat seuraavat seikat:
105:7.5 (1160.3) 1. Perimmäisen jumaluusläsnäolo.
105:7.6 (1160.4) 2. Kokonaisuniversumin käsite.
105:7.7 (1160.5) 3. Kokonaisuniversumin Arkkitehdit.
105:7.8 (1160.6) 4. Paratiisin vahvuudenorganisoijien molemmat luokat.
105:7.9 (1160.7) 5. Tietyt modifikaatiot avaruuden voimavarauksessa.
105:7.10 (1160.8) 6. Tietyt henkeä edustavat arvot.
105:7.11 (1160.9) 7. Tietyt mieltä edustavat merkitykset.
105:7.12 (1160.10) 8. Absoniittiset ominaisuudet ja realiteetit.
105:7.13 (1160.11) 9. Kaikkivaltius, kaikentietävyys ja kaikkiallisuus.
105:7.14 (1160.12) 10. Avaruus.
105:7.15 (1160.13) Maailmankaikkeuden, jossa me nyt elämme, voidaan ajatella olevan olemassa finiittisellä, transsendentaalisella ja absoluuttisella tasolla. Kysymys on siitä kosmisesta näyttämöstä, jolla esitetään persoonallisuuksien suorituksista ja energian muodonmuutoksesta koostuvaa loputonta draamaa.
105:7.16 (1160.14) Ja lukuisat kolmiyhteydet yhdistävät kaikki nämä moninaiset realiteetit absoluuttisesti, Kokonaisuniversumin Arkkitehdit yhdistävät ne toiminnallisesti ja Seitsemän Valtiashenkeä, korkeinta alemmalla olevat Seitsenkertaisen Jumalan jumaluuden koordinoijat, yhdistävät ne suhteellisesti.
105:7.17 (1160.15) Seitsenkertainen Jumala edustaa sekä maksimistatuksen että alimaksimistatuksen omaaville luoduille Universaalisen Isän persoonallisuuden ja jumalallisuuden ilmoitusta, mutta on olemassa myös sellaisia muita Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen seitsenkertaisia suhteita, jotka eivät kuulu henkeä olevan Jumalan jumalallisen hengellisen huolenpidon julkitulon piiriin.
105:7.18 (1160.16) Menneisyyden ikuisuudessa Absoluuttien voimat, Jumaluuksien henget ja Jumalten persoonallisuudet havahtuivat reagoimaan itsestään olemassa olevaa omatahtoisuutta edustavaan alkuvaiheiseen omatahtoisuuteen. Nykyisenä universumiaikakautena me kaikki näemme kaikkien näiden realiteettien rajattomien potentiaalien aliabsoluuttisista ilmenemistä koostuvaan, kaukaisuuksiin ulottuvaan kosmiseen panoraamaan kuuluvia ällistyttäviä seurausilmiöitä. Ja on täysin mahdollista, että Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen alkuperäisen todellisuuden keskeytymätön erilaistuminen voi jatkua eteenpäin ja ulospäin, absoluuttisen infiniittisyyden kaukaisiin ja käsittämättömiin ulottuvuuksiin.
105:7.19 (1161.1) [Esittänyt eräs Nebadonin Melkisedek.]
[17], [18], [19], [20], [21], [22], [23], [24], [25], [26], [27], [28], [29], [30], [31], [32], [33], [34], [35], [36], [37], [38], [39], [40], [41], [42], [43], [44]: Alkutekstissä ei ole sanaa 'olevainen'.
Urantia-kirja
Luku 106
106:0.1 (1162.1) EI RIITÄ, että ylösnousemuskuolevainen sattuu tietämään jotakin Jumaluuden suhteista kosmisen todellisuuden syntyhistoriaan ja ilmentymiin, vaan hänen tulisi käsittää jotakin myös suhteista, jotka vallitsevat hänen itsensä sekä toisaalta eksistentiaalisen ja toisaalta kokemuksellisen todellisuuden, potentiaalisen ja aktuaalisen todellisuuden, monilukuisten tasojen välillä. Ihmisen maallista suunnistautumista, hänen kosmista ymmärrystään ja hänen hengellistä suunnanvalintaansa, kaikkia näitä kohentaa parempi käsitys universumitodellisuuksista ja menetelmistä, joilla ne liittyvät toisiinsa, integroituvat ja yhdistyvät.
106:0.2 (1162.2) Nykyinen suuruniversumi ja kehkeytymässä oleva kokonaisuniversumi koostuvat monista todellisuuden muodoista ja vaiheista, jotka puolestaan ilmenevät monilla toiminnallisen aktiviteetin tasoilla. Tämän kirjan luvuissa on jo edellä hahmoteltu näitä moninaisia olevaisuuksia ja piileväisyyksiä, ja nyt ne ryhmitellään käsitteellistä kätevyyttä ajatellen seuraaviin kategorioihin:
106:0.3 (1162.3) 1. Keskeneräiset finiittiset. Tämä on suuruniversumin ylösnousemusluotujen nykyinen status, Urantian kuolevaisten nykyinen status. Tämän tason piiriin kuuluu luotujen olemassaolo planeetalla asuvasta ihmisestä päämääränsaavuttajiin saakka, mutta jälkimmäisiä lukuun ottamatta. Universumit kuuluvat tämän tason piiriin varhaisista fyysisistä alkuvaiheistaan aina valoon ja elämään asettumiseen saakka, mutta sitä lukuun ottamatta. Tämä taso on luomistoiminnan nykyinen äärialue ajallisuudessa ja avaruudessa. Se näyttää olevan liikkeessä Paratiisista ulospäin, sillä nykyisen universumiaikakauden päättyessä, jolloin suuruniversumin nähdään asettuvan valoon ja elämään, nähdään varmasti myös, miten ensimmäisellä ulkoavaruuden tasolla ilmenee johonkin uuteen luokkaan kuuluvaa kehityksellistä kasvua.
106:0.4 (1162.4) 2. Maksimifiniittiset. Tämä on kaikkien päämäärän saavuttaneiden kokemuksellisten luotujen nykyinen status – päämäärän sellaisena, millaisena se paljastuu nykyisen universumiaikakauden puitteissa. Jopa universumit voivat yltää statuksen maksimiin – sekä hengellisessä että fyysisessä mielessä. Mutta termi ”maksimi” on itse jo suhteellinen termi – maksimi, suhteessa mihin? Ja se, mikä nykyisenä universumiaikakautena on maksimi, lopulliselta näyttävä, ei ehkä olekaan kuin vasta reaalinen alkuvaihe, kun se määritellään tulevien aikakausien termein. Jotkin Havonan vaiheet näyttävät kuuluvan maksimien piiriin.
106:0.5 (1162.5) 3. Transsendentaaliset. Tämä superfiniittinen taso seuraa (edeltävästi) finiittistä etenemistä. Se viittaa siihen, että finiittisten alkuvaiheiden syntyhistoria on esifiniittinen ja että kaikkien finiittisiltä näyttävien loppuvaiheiden tai päämäärien merkitys on jälkifiniittinen. Suuri osa Paratiisi–Havonasta näyttää kuuluvan transsendentaaliseen järjestelmään.
106:0.6 (1162.6) 4. Perimmäiset. Tämän tason piiriin kuuluu sellainen, jolla on kokonaisuniversumia koskevaa merkitystä ja joka hipoo loppuunsaatetun kokonaisuniversumin päämäärätasoa. Paratiisi–Havona (varsinkin Isän maailmojen piiri) on monissa suhteissa merkitykseltään perimmäinen.
106:0.7 (1163.1) 5. Ko-absoluuttiset. Tämä taso antaa ymmärtää, että kokemukselliset projisoidaan luomistoiminnallista esiintuontia merkitsevälle, kokonaisuniversumin tuolla puolen olevalle toimikentälle.
106:0.8 (1163.2) 6. Absoluuttiset. Tässä tasossa on kysymys seitsemän eksistentiaalisen Absoluutin ikuisuusläsnäolosta. Siihen saattaa kuulua myös jonkin verran liitännäistä kokemuksellista tavoitteiden saavuttamista, mutta jos niin on, emme ymmärrä, millä tavoin, mutta ehkä se tapahtuu persoonallisuuteen sisältyvän kanssakäymispotentiaalin kautta.
106:0.9 (1163.3) 7. Infiniittisyys. Tämä taso on esieksistentiaalinen ja kokemuksen jälkeinen. Infiniittisyyden kvalifioimaton ykseys on kaikkia alkuvaiheita edeltävä ja kaikkia päämääriä seuraava hypoteettinen todellisuus.
106:0.10 (1163.4) Mainitut todellisuuden tasot ovat nykyisen universumiajan ja kuolevaisten näkökulman kannalta käteviä kompromissisymbolisaatioita. On olemassa koko joukko muitakin tapoja tarkastella todellisuutta muusta kuin kuolevaisten näkökulmasta ja muiden universumiaikakausien kannalta. Olisi näin ollen huomattava, että tässä yhteydessä esitetyt käsitykset ovat kaikin puolin suhteellisia – siinä mielessä suhteellisia, että niille asettavat ehtoja ja rajoituksia seuraavat seikat:
106:0.11 (1163.5) 1. Kuolevaisten kielen asettamat rajoitukset.
106:0.12 (1163.6) 2. Kuolevaisten mielen asettamat rajoitukset.
106:0.13 (1163.7) 3. Seitsemän superuniversumin rajallinen kehittyminen.
106:0.14 (1163.8) 4. Tietämättömyytenne niistä superuniversumikehityksen kuudesta ensisijaisesta tarkoituksesta, jotka eivät koske kuolevaisten nousua Paratiisiin.
106:0.15 (1163.9) 5. Kykenemättömyytenne edes osittaiseen ikuisuusnäkökulman käsittämiseen.
106:0.16 (1163.10) 6. Se, että on mahdotonta kuvailla kosmista evoluutiota ja kohtaloa suhteessa kaikkiin universumiaikakausiin eikä vain seitsemän superuniversumin evolutionaarisen kehkeytymisen nykyistä aikakautta ajatellen.
106:0.17 (1163.11) 7. Se, ettei kukaan luotu kykene käsittämään, mitä todellisuudessa tarkoitetaan esieksistentiaalisilla tai kokemuksellisen jälkeisillä eli sillä, mitä on ennen alkuvaiheita ja mitä on päämäärien jälkeen.
106:0.18 (1163.12) Todellisuuden kasvu riippuu toisiaan seuraavien universumiaikakausien tarjoamista olosuhteista. Keskusuniversumi ei kokenut mitään evolutionaarista muutosta havona-aikakaudella, mutta superuniversumiaikakauden nykyisten jaksojen kuluessa se kokee tiettyjä asteittain eteneviä muutoksia, jotka aiheuttaa koordinoituminen evolutionaarisiin superuniversumeihin. Tällä hetkellä kehittymässä olevat seitsemän superuniversumia saavuttavat joskus valon ja elämän vakiintuneen statuksen, saavuttavat nykyistä universumiaikakautta koskevat kasvun rajat. Mutta ei ole epäilystäkään siitä, etteikö seuraava aikakausi, ensimmäisen ulkoavaruustason aikakausi, vapauttaisi superuniversumeja niistä päämäärää koskevista rajoituksista, jotka kuuluvat nykyiseen aikakauteen. Täysimääräisyys lisääntyy jatkuvasti vielä loppuunsaattamisen jälkeenkin.
106:0.19 (1163.13) Nämä ovat joitakin niistä rajoituksista, joita kohtaamme koettaessamme esittää yhtenäisen käsityksen olevaisten, merkitysten ja arvojen kosmisesta kasvusta sekä niiden synteesistä toinen toistaan ylemmillä todellisuuden tasoilla.
106:1.1 (1163.14) Finiittisen todellisuuden ensiasteiset eli henkialkuiset vaiheet tulevat luotujen tasoilla välittömästi julki täydellisinä persoonallisuuksina, ja universumitasoilla ne tulevat julki täydellisenä Havonan luomuksena. Kokemuksellinen Jumaluus tulee sekin tällä tavoin julki Havonassa olevan Korkeimman Jumalan henkipersoonassa. Mutta finiittisen toisasteiset, evolutionaariset, ajallisuuden ja aineen ehdollistamat vaiheet yhdentyvät kosmisesti vain kasvun ja tavoitteiden saavuttamisen tuloksena. Kaikkien toisasteisten eli täydellistyvien finiittistenkin on loppujen lopuksi määrä saavuttaa ensiasteista täydellisyyttä vastaava taso, mutta tällaiseen päämäärään kohdistuu ajallinen viive, sellainen konstitutiivinen superuniversumeissa vaikuttava kvalifiointi, jollaista keskusuniversumissa ei geneettisesti esiinny. (Tiedämme, että on olemassa kolmannen asteen finiittisiä, mutta näiden integroitumismenetelmä on toistaiseksi paljastumaton.)
106:1.2 (1164.1) Tämä superuniversumeissa kohdattava aikaviive, tämä täydellisyyden saavuttamisen este, luo edellytykset kuolevaisten osallistumiselle evolutionaariseen kasvuun. Näin se mahdollistaa sen, että luotu antautuu kumppanuussuhteeseen Luojan kanssa tämän samaisen luodun kehittymisen puitteissa. Ja näinä laajenevan kasvun aikoina keskeneräinen korreloituu täydellisen kanssa Seitsenkertaisen Jumalan osoittaman huolenpidon avulla.
106:1.3 (1164.2) Seitsenkertainen Jumala merkitsee sitä, että Paratiisin-Jumaluus tuntee ajallisuudesta johtuvat esteet avaruuden evolutionaarisissa universumeissa. Olipa aineellinen, eloonjäämisen piiriin kuuluva persoonallisuus peräisin miten etäältä Paratiisista, miten syvältä avaruudesta hyvänsä, Seitsenkertaisen Jumalan havaitaan silti olevan siellä läsnä ja pitävän yllä totuutta, kauneutta ja hyvyyttä merkitsevää rakastavaa ja armeliasta hoivaa tällaisen keskeneräisen, kilvoittelevan ja evolutionaarisen luodun hyväksi. Seitsenkertaisen osoittama jumalallisuushoiva ulottuu sisäänpäin Iankaikkisen Pojan kautta Paratiisin-Isään ja ulospäin Päivien Muinaisten kautta universumien Isiin – Luoja-Poikiin.
106:1.4 (1164.3) Koska ihminen on persoonallinen ja koska hän nousee hengellisen edistymisen tietä, hän löytää Seitsenkertaisen Jumaluuden persoonallisen ja hengellisen jumalallisuuden, mutta on olemassa Seitsenkertaisen muita osa-alueita, jotka eivät ole tekemisissä persoonallisuuden edistymisen kanssa. Tämän jumaluusryhmittymän jumalallisuusaspektit integroituvat tällä hetkellä siinä läheisessä yhteydessä, joka vallitsee Seitsemän Valtiashengen ja Myötätoimijan välillä, mutta niiden on määrä yhdistyä ikuisiksi ajoiksi Korkeimman Olennon kehkeytyvässä persoonallisuudessa. Seitsenkertaisen Jumaluuden muut osa-alueet ovat nykyisenä universumiaikakautena eri tavoin integroituneita, mutta niiden kaikkien on niin ikään määrä yhdistyä Korkeimmassa. Kaikkien vaiheidensa osalta Seitsenkertainen on nykyisen suuruniversumin funktionaalisen todellisuuden suhteellisen ykseyden lähde.
106:2.1 (1164.4) Kuten Seitsenkertainen Jumala toiminnallisesti koordinoi finiittisen evoluution, samoin Korkein Olento lopulta syntesoi päämäärän saavuttamisen. Korkein Olento on suuruniversumievoluution jumaluuskulminaatio – evoluution kattaessa fyysisen evoluution henkeä olevan ytimen ympärillä ja lopulta koittavan hengen herruuden fyysiseen evoluutioon kuuluvien, keskusta ympäröivien ja pyörivien maailmojen suhteen. Ja tämä kaikki tapahtuu persoonallisuuden omaamien toimivaltuuksien mukaisesti: korkeimmassa merkityksessä paratiisipersoonallisuuden toimivaltuuksien, universumimerkityksessä luojapersoonallisuuden toimivaltuuksien, inhimillisessä merkityksessä kuolevaisten persoonallisuuden toimivaltuuksien ja huipentuvassa eli kokemuksellisen kokoavassa merkityksessä Korkeimman persoonallisuuden toimivaltuuksien mukaisesti.
106:2.2 (1164.5) Korkein-käsitteen pitää luoda puitteet sille, että henkipersoona, evolutionaarinen voima sekä voiman ja persoonallisuuden synteesi – evolutionaarisen voiman yhdistyminen henkipersoonallisuuteen ja tämän hallitseva asema voimaan nähden – mielletään toisistaan eroaviksi.
106:2.3 (1164.6) Viime kädessä henki tulee Havonan kautta Paratiisista. Energia-aine näyttää siltä kuin se kehittyisi avaruuden syvyyksissä ja ikään kuin Äärettömän Hengen lapset yhdessä Jumalan Luoja-Poikien kanssa järjestäisivät sen voimaksi. Ja tämä kaikki on kokemuksellista; kysymyksessä on ajallisuudessa ja avaruudessa suoritettava toimenpide, jossa on mukana laaja kirjo eläviä olentoja – heidän joukossaan jopa Luojajumaluuksia ja evolutionaarisia luotuja. Luojajumaluuksien voimanhallinta suuruniversumissa laajenee vähitellen niin, että sen piiriin tulevat kuulumaan ajallis-avaruudellisten luomusten evolutionaarinen asettuminen ja vakiintuminen, ja silloin on käsillä Seitsenkertaisen Jumalan kokemuksellisen voiman kukkaanpuhkeaminen. Se kattaa koko asteikon siitä, mitä jumalallisuus ajallisuudessa ja avaruudessa saavuttaa Universaalisen Isän suorittamasta Suuntaajien lahjoittamisesta aina Paratiisin-Poikien toimeenpanemiin elämänikäisiin lahjoittautumisiin. Tämä on ansaittua voimaa, julkituotua voimaa, kokemuksellista voimaa; se eroaa selvästi ikuisuusvoimasta, luotaamattomasta voimasta, Paratiisin Jumaluuksien eksistentiaalisesta voimasta.
106:2.4 (1165.1) Tämä itsensä Seitsenkertaisen Jumalan jumalallisuusaikaansaannoksista nouseva kokemuksellinen voima ilmentää jumaluudelle ominaisia koossapitäviä ominaisuuksia syntesoituessaan – totaalistuessaan – kaikkivaltiaaksi voimaksi, joka edustaa saavutettua kokemuksellista herruutta kehittyviin luomistuloksiin nähden. Ja tämä kaikkivaltias voima tavoittaa vuorostaan hengen ja persoonallisuuden yhteenkuuluvuuden Havona-maailmojen ulomman vyön ohjaussfäärillä liitossa Korkeimman Jumalan Havona-läsnäolon henkipersoonallisuuden kanssa. Tällä tavoin kokemuksellinen Jumaluus siis huipentaa pitkän evolutionaarisen kamppailun varustamalla ajallisuuden ja avaruuden tuottaman voimatuotteen keskusluomuksessa asuvalla henkiläsnäololla ja jumalallisella persoonallisuudella.
106:2.5 (1165.2) Näin Korkein Olento siis lopulta pääsee siihen, että hän sulkee sisäänsä kaiken kaikesta, mikä kehittyy ajallisuudessa ja avaruudessa, samalla kun hän varustaa nämä ominaisuudet henkipersoonallisuudella. Koska luodut, jopa kuolevaiset, ovat persoonallisuuksina mukana tässä majesteettisessa tapahtumassa, he saavuttavat tällaisen evolutionaarisen Jumaluuden kiistämättöminä lapsina kyvyn Korkeimman tuntemiseen ja havaitsemiseen.
106:2.6 (1165.3) Nebadonin Mikael on Paratiisin-Isän kaltainen, sillä hän jakaa Isän paratiisillisen täydellisyyden. Näin tulevat evolutionaariset kuolevaiset joskus vielä yltämään samankaltaisuuteen kokemuksellisen Korkeimman kanssa, sillä he tulevat eittämättä jakamaan hänen evolutionaarisen täydellisyytensä.
106:2.7 (1165.4) Korkein Jumala on kokemuksellinen, siksi hän on täydelleen koettavissa. Eksistentiaaliset realiteetit, joita kutsutaan Seitsemäksi Absoluutiksi, eivät ole kokemismenetelmän kautta tajuttavissa; Isäksi, Pojaksi ja Hengeksi kutsutut persoonallisuusrealiteetit vain ovat rukouksellis-palvonnallisesti asennoituvan finiittisen luodun persoonallisuuden käsitettävissä.
106:2.8 (1165.5) Korkeimman Olennon voima-persoonallisuuden päätökseen viedyn synteesin puitteissa tulee yhdistymään koko niiden monien kolmiuksien absoluuttisuus, jotka olisivat tällä tavoin yhdistettävissä, ja tämä majesteettinen evoluutiota edustava persoonallisuus tulee olemaan kaikkien finiittisten persoonallisuuksien kokemuksellisesti saavutettavissa ja ymmärrettävissä. Kun taivasmatkalaiset saavuttavat henkiolomuodon postuloidun seitsemännen vaiheen, he tulevat tällä tasolla kokemaan kolmiuksien absoluuttisuutta ja infiniittisyyttä edustavan uuden merkitys-arvon todellistumisen, kun sellainen paljastuu koettavissa olevassa Korkeimmassa Olennossa. Mutta näiden korkeinta mahdollista kehittymistä merkitsevien tasojen saavuttaminen toteutuu luultavasti vasta, kun koko suuruniversumi asettuu yhtäläisesti valoon ja elämään.
106:3.1 (1165.6) Absoniittiset arkkitehdit laativat suunnitelman, Korkeimmat Luojat saattavat sen olemassaolon piiriin, Korkein Olento tulee viemään sen viimeistä piirtoa myöten päätökseen sellaisena kuin Korkeimmat Luojat sen ajallisuuteen loivat ja sellaisena kuin Mestariarkkitehdit sen avaruuteen projisoivat.
106:3.2 (1165.7) Nykyisen universumiaikakauden kuluessa kokonaisuniversumin hallinnollinen koordinointi on Kokonaisuniversumin Arkkitehtien tehtävä. Mutta nykyisen universumiaikakauden lopulla tapahtuva Kaikkivaltiaan Korkeimman ilmaantuminen tulee olemaan merkkinä siitä, että evolutionaarinen finiittinen on saavuttanut kokemuksellisen päämäärän ensimmäisen välivaiheen. Tämä tapahtuma on ilman muuta johtava ensimmäisen kokemuksellisen Kolminaisuuden – Korkeimpien Luojien, Korkeimman Olennon ja Kokonaisuniversumin Arkkitehtien liiton – funktion täysimääräistymiseen. Tämän Kolminaisuuden on määrä panna toimeen kokonaisluomuksen entistä pitemmälle menevä evolutionaarinen integraatio.
106:3.3 (1166.1) Paratiisin-Kolminaisuus on ehdottomasti infiniittisyydestä, eikä mikään sellainen Kolminaisuus voi mitenkään olla infiniittinen, johon tämä alkuperäinen Kolminaisuus ei sisälly. Mutta alkuperäinen Kolminaisuus on absoluuttisten Jumaluuksien muut poissulkevan yhteenliittymisen tulos; aliabsoluuttisilla olennoilla ei ollut mitään tekemistä tämän alkuperäisen yhteenliittymisen kanssa. Sittemmin ilmaantuvat ja kokemukselliset Kolminaisuudet sulkevat sisäänsä yksinpä luotujen persoonallisuuksien antimet. Aivan varmasti tämä pitää paikkansa puhuttaessa Perimmäisestä Kolminaisuudesta, jossa Mestari-Luoja-Poikien läsnäolo siihen kuuluvien Korkein Luoja -jäsenten joukossa nimenomaan todistaa, että tämän kolminaisuusyhteenliittymän piirissä samalla esiintyy aktuaalista ja bona fide luodun olennon kokemusta.
106:3.4 (1166.2) Ensimmäinen kokemuksellinen Kolminaisuus luo puitteet ryhmässä tapahtuvaan perimmäisten lopputulosten saavuttamiseen. Ryhmittäisillä yhteenliittymillä on kyky mennä yksilöllisten kykyjen edelle, jopa nousta niiden yläpuolelle, ja tämä pitää paikkansa myös finiittisen tason tuolla puolen. Tulevina aikakausina, sitten kun seitsemän superuniversumia ovat asettuneet valoon ja elämään, on Lopullisuuden Saavuttajakunta epäilemättä mukana tuomassa julki Paratiisin Jumaluuksien tarkoitusperiä sellaisina kuin Perimmäinen Kolminaisuus ne asettaa ja sellaisina kuin ne voiman ja persoonallisuuden osalta yhdistyvät Korkeimmassa Olennossa.
106:3.5 (1166.3) Läpi koko menneen ja tulevan ikuisuuden jättiläismäisten maailmankaikkeudellisten tapahtumakulkujen panemme merkille, miten käsitettävissä olevat Universaalisen Isän elementit laajenevat. Filosofisessa mielessä postuloimme hänen MINÄ OLEN -olevaisen[45] muodossa täyttävän totaalisen infiniittisyyden, mutta yksikään luotu ei kykene kokemuksellisesti sisäistämään tällaista postulaattia. Sitä mukaa kun universumit laajenevat ja kun gravitaatio ja rakkaus ulottuvat ajallisuudessa organisoituvaan avaruuteen, me kykenemme ymmärtämään Ensimmäisestä Lähteestä ja Keskuksesta yhä enemmän. Panemme merkille, miten gravitaatiovaikutus läpäisee Kvalifioimattoman Absoluutin avaruusläsnäolon, ja havaitsemme henkiluotujen kehittyvän ja avartuvan Jumaluusabsoluutin jumalallisuusläsnäolon sisällä, samalla kun sekä kosminen että henkinen kehitys ovat mielen ja kokemuksen avulla yhdistymässä finiittisillä jumaluuden tasoilla Korkeimmaksi Olennoksi ja ovat transsendentaalisilla tasoilla koordinoitumassa Perimmäiseksi Kolminaisuudeksi.
106:4.1 (1166.4) Paratiisin-Kolminaisuus perimmäisessä merkityksessä epäilemättä koordinoi, mutta se toimii tässä suhteessa itsensä kvalifioineena absoluuttina; kokemuksellinen Perimmäinen Kolminaisuus koordinoi transsendentaalisen transsendentaalisena. Ikuisessa tulevaisuudessa tämä kokemuksellinen Kolminaisuus tulee kasvavan ykseyden kautta edelleen aktivoimaan Perimmäisen Jumaluuden olevaistuvaa läsnäoloa.
106:4.2 (1166.5) Vaikka Perimmäisen Kolminaisuuden onkin määrä koordinoida kokonaisluomus, on Perimmäinen Jumala kuitenkin se transsendentaalinen voiman personoituma, joka määrää suunnan koko kokonaisuniversumille. Perimmäisen täysimääräinen olevaistuminen merkitsee samalla, että kokonaisluomus on valmistunut, ja antaa ymmärtää, että tämä transsendentaalinen Jumaluus on kehkeytynyt täyteyteensä.
106:4.3 (1166.6) Mitä muutoksia pannaan alulle Perimmäisen kehkeytymisen saavutettua täyteytensä? Sitä emme tiedä. Mutta aivan kuten Korkein on nyt hengellisesti ja persoonallisesti läsnä Havonassa, niin on myös Perimmäinen siellä läsnä, mutta absoniittisessa ja superpersoonallisessa merkityksessä. Ja olette saaneet tietää, että on olemassa Perimmäisen Kvalifioituja Sijaishallitsijoita, vaikkei teille ole kerrottu mitään näiden nykyisestä olinpaikasta eikä toiminnasta.
106:4.4 (1167.1) Mutta siitä riippumatta, mitä hallinnollisia heijastusilmiöitä Perimmäisen Jumaluuden esiintuloon liittyy, hänen transsendentaalisen jumaluutensa persoonalliset arvot ovat kuitenkin kaikkien niiden persoonallisuuksien koettavissa, jotka ovat osallistuneet tämän jumaluustason aktualisoimiseen. Finiittisen tason transsendenssi voi johtaa vain perimmäiseen tavoitteiden saavuttamiseen. Perimmäinen Jumala on ajallisuuden ja avaruuden transsendenssissä, mutta hän on silti aliabsoluuttinen, olkoonkin että hänellä on luontainen kyky toiminnalliseen yhteenliittymiseen absoluuttien kanssa.
106:5.1 (1167.2) Perimmäinen on transsendentaalisen todellisuuden huipentuma, aivan kuten Korkein on evolutionaaris-kokemuksellisen todellisuuden huippu. Ja näiden kahden kokemuksellisen Jumaluuden aktuaalinen ilmaantuminen laskee perustuksen toiselle kokemukselliselle Kolminaisuudelle. Kysymyksessä on Absoluuttinen Kolminaisuus: Korkeimman Jumalan, Perimmäisen Jumalan ja paljastumattoman Universumipäämäärän Kruunaajan liitto. Ja tällä Kolminaisuudella on teoreettinen kyky aktivoida potentiaalisuuden Absoluutit: Jumaluus-, Universaalinen ja Kvalifioimaton Absoluutti. Mutta tämän Absoluuttisen Kolminaisuuden loppuunsaatettu muodostuminen voisi tapahtua vasta, kun koko kokonaisuniversumin evoluutio on saatu päätökseen – Havonasta hamaan neljänteen ja uloimpaan avaruustasoon saakka.
106:5.2 (1167.3) Tehtäköön selväksi, että nämä kokemukselliset Kolminaisuudet korreloituvat paitsi kokemuksellisen Jumaluuden persoonallisuusominaisuuksien suhteen myös kaikkien niiden muiden kuin persoonallisten ominaisuuksien suhteen, jotka luonnehtivat heidän saavuttamaansa jumaluusykseyttä. Vaikka tämä esitys ensi sijassa käsitteleekin kosmoksen yhdistymisen persoonallisia osa-alueita, on kuitenkin totta, että universumien universumin persoonattomien aspektien on niin ikään määrä yhdistyä, mistä on esimerkkinä Korkeimman Olennon kehittymisen yhteydessä nyt meneillään oleva voiman ja persoonallisuuden synteesi. Korkeimman henkipersoonallisia ominaisuuksia ei käy erottaminen niistä Kaikkivaltiaan oikeuksista, jotka kohdistuvat voimaan, ja molempia täydentää Korkeimman mielen tuntematon potentiaali. Myöskään Perimmäistä Jumalaa ei voi persoonana tarkastella erillään Perimmäisen Jumaluuden muista kuin persoonallisista aspekteista. Ja absoluuttisella tasolla Jumaluusabsoluutti ja Kvalifioimaton Absoluutti ovat Universaalisen Absoluutin läsnä ollessa erottamattomia ja toisistaan erottumattomia.
106:5.3 (1167.4) Kolminaisuudet eivät sinänsä ja itsestään ole persoonallisia, mutteivät ne myöskään ole ristiriidassa persoonallisuuden kanssa. Ne paremminkin sulkevat sen sisäänsä ja kollektiivisessa merkityksessä korreloivat sen persoonattomien toimintojen kanssa. Kolminaisuudet ovat näin ollen aina jumaluustodellisuutta, mutta eivät koskaan persoonallisuustodellisuutta. Jonkin Kolminaisuuden persoonallisuusaspektit ovat sen yksittäisissä jäsenissä luontaisia, ja yksittäisinä persoonina he eivät ole tuo kolminaisuus. He ovat kominaisuus vain kollektiivina; kollektiivi on kolminaisuus. Mutta kolminaisuuteen sisältyy aina kaikki sen kattama jumaluus; kolminaisuus on jumaluusykseyttä.
106:5.4 (1167.5) Kolme Absoluuttia – Jumaluus-, Universaalinen ja Kvalifioimaton Absoluutti – eivät ole kolminaisuutta, sillä ne eivät kaikki ole jumaluutta. Vain jumalallistuneesta voi tulla kolminaisuutta; kaikki muut yhteenliittymät ovat kolmiyhteyksiä tai kolmiuksia.
106:6.1 (1167.6) Kokonaisuniversumin nykyinen potentiaali ei liene absoluuttinen, vaikka se saattaa hyvinkin olla lähes perimmäinen, ja arvioimme mahdottomaksi sellaisen, että aliabsoluuttisen kosmoksen puitteissa päästäisiin absoluuttisten merkitys-arvojen täyteen julkituloon. Tämän takia vastassamme onkin melkoinen vaikeus koettaessamme muodostaa käsitystä kolmen Absoluutin äärettömien mahdollisuuksien totaalisesta ilmenemisestä tai edes hahmotella mielessämme tällä hetkellä persoonattomalla Jumaluusabsoluutin tasolla olevan Absoluuttisen Jumalan kokemuksellista personoitumista.
106:6.2 (1168.1) Kokonaisuniversumin avaruusnäyttämö tuntuu riittävän Korkeimman Olennon aktuaalistumiseen, Perimmäisen Kolminaisuuden muodostumiseen ja täyteen toimintaan, Perimmäisen Jumalan olevaistumiseen ja jopa Absoluuttisen Kolminaisuuden alkuunpanoon. Mutta käsityksemme tämän toisen kokemuksellisen Kolminaisuuden täysimääräisestä toiminnasta tuntuvat viittaavan siihen suuntaan, että laajalle ulottuvan kokonaisuniversumin tuolla puolenkin on jotain.
106:6.3 (1168.2) Jos oletamme, että on olemassa infiniittinen kosmos – jokin rajoittamattomissa oleva kosmos kokonaisuniversumin tuolla puolen – ja jos kuvittelemme mielessämme Absoluuttisen Kolminaisuuden lopullisten kehitysvaiheiden tapahtuvan tällaisella perimmäisen takaisella toiminnan näyttämöllä, silloin käy mahdolliseksi otaksua, että Absoluuttisen Kolminaisuuden täysimääräistynyt funktio tulee saavuttamaan lopullisen julkitulonsa infiniittisyyteen kuuluvissa luomistuloksissa ja tulee viemään kaikkien potentiaalien absoluuttisen aktuaalistumisen täyttymykseensä. Todellisuuden alati avartuvien lohkojen integroituminen ja yhteenliittyminen tulee lähestymään statuksen absoluuttisuutta samassa suhteessa kuin koko todellisuus tulee sisällytetyksi tällä tavoin yhteen liittyneiden lohkojen puitteisiin.
106:6.4 (1168.3) Jos sama asia ilmaistaan toisin sanoin, niin Absoluuttinen Kolminaisuus on, kuten sen nimikin osoittaa, kokonaisfunktion osalta kiistämättömän absoluuttinen. Emme tiedä, miten absoluuttinen funktio voi päästä totaaliseen julkituloon kvalifioidulla, rajoitetulla tai muutoin rajallisella perustalla. Niinpä meidän onkin oletettava, että mikä tahansa tämänkaltainen kaikkinaisuusfunktio on (potentiaalin puolesta) ehdollistamatonta. Ja näyttäisi myös siltä, että ehdollistamaton olisi ainakin kvalitatiiviselta kannalta katsottaessa myös rajoittamatonta, vaikka emme kvantitatiivisten suhteiden osalta olekaan yhtä varmoja.
106:6.5 (1168.4) Siitä olemme kuitenkin varmoja, että vaikka eksistentiaalinen Paratiisin-Kolminaisuus onkin infiniittinen ja vaikka kokemuksellinen Perimmäinen Kolminaisuus onkin ali-infiniittinen, Absoluuttista Kolminaisuutta ei ole yhtä helppo luokitella. Vaikka se on syntyhistorialtaan ja konstituutioltaan kokemuksellinen, se ehdottomasti kuitenkin hipoo eksistentiaalisia potentiaalisuuden Absoluutteja.
106:6.6 (1168.5) Vaikkei ihmismielen kannattanekaan pyrkiä ymmärtämään tällaisia etäisiä ja ihmisyyden ylittäviä käsityksiä, ehdottaisimme kuitenkin, että Absoluuttisen Kolminaisuuden ikuisuustoiminnan ajateltaisiin kulminoituvan jonkinlaiseksi potentiaalisuuden Absoluuttien kokemuksellistumiseksi. Tämä tuntuisi järkevältä johtopäätökseltä Universaalisen Absoluutin, ellei peräti Kvalifioimattoman Absoluutinkin, osalta; tiedämmehän joka tapauksessa, ettei Universaalinen Absoluutti ole pelkästään staattinen ja potentiaalinen, vaan myös assosiatiivinen näiden sanojen totaalista Jumaluutta tarkoittavassa merkityksessä. Mutta mitä tulee käsitettävissä oleviin jumalallisuuden ja persoonallisuuden arvoihin, niin nämä otaksutut tapahtumat edellyttävät Jumaluusabsoluutin personointia sekä niiden superpersoonallisten arvojen ja ultrapersoonallisten merkitysten ilmaantumista, jotka luonnostaan kuuluvat Absoluuttisen Jumalan – kokemuksellisista Jumaluuksista kolmannen ja viimeisen – persoonallisuuden täysimääräistymiseen.
106:7.1 (1168.6) Jotkin niistä vaikeuksista, jotka kohdataan muodostettaessa käsityksiä infiniittisen todellisuuden integroitumisesta, johtuvat luonnostaan siitä tosiasiasta, että kaikkiin tällaisiin käsityksiin sisältyy jotakin universaalisen kehityksen lopullisuudesta, jonkinlainen kokemuksellinen todellistuma kaikesta siitä, mitä konsanaan voisi olla olemassa. Eikä ole kuviteltavissa, että kvantitatiivinen infiniittisyys voisi koskaan lopullisuudessa täysimääräisesti todellistua. Kolmeen potentiaaliseen Absoluuttiin jää pakostakin aina sellaisia tutkimattomia mahdollisuuksia, joita minkäänmääräinen kokemuksellinen kehitys ei koskaan voisi ammentaa tyhjiin. Vaikka ikuisuus itse onkin absoluuttinen, ei se kuitenkaan ole enempää kuin absoluuttinen.
106:7.2 (1169.1) Lopullisesta integroitumisesta kokeeksi esitetty käsityskin on erottamattomissa rajaamattomassa ikuisuudessa tapahtuvista täyttymyksistä, joten sellainen ei voi minään käsitettävissä olevana tulevana ajankohtana käytännössä todellistua.
106:7.3 (1169.2) Päämäärän asettaa Paratiisin-Kolminaisuuden muodostavien Jumaluuksien tahtoperäinen teko. Päämäärä ankkuroituu niiden kolmen suuren potentiaalin valtavuuteen, joiden absoluuttisuus sulkee sisäänsä koko tulevan kehityksen mahdollisuudet; päämäärä kruunautuu luultavasti Universumipäämäärän Kruunaajan suorittamalla teolla, ja tähän tekoon todennäköisesti kietoutuvat Absoluuttiseen Kolminaisuuteen kuuluvat Korkein ja Perimmäinen. Jokainen kokemuksellinen päämäärä on kokevien luotujen ainakin osittain käsitettävissä, mutta infiniittisiä eksistentiaaleja hipova päämäärä ei liene käsitettävissä. Lopullisuutta oleva päämäärä on eksistentiaalis-kokemuksellinen saavutus, joka näyttää koskevan Jumaluusabsoluuttia. Mutta Universaalisen Absoluutin ansiosta Jumaluusabsoluutti on ikuisuussuhteessa Kvalifioimattomaan Absoluuttiin. Ja nämä kolme Absoluuttia, jotka ovat mahdollisuudeltaan kokemuksellisia, ovat aktuaalisesti eksistentiaalisia ja enemmänkin, sillä ne ovat äärettömiä, ajattomia, avaruudettomia, rajattomia ja mittaamattomia – kiistämättömän infiniittisiä.
106:7.4 (1169.3) Tavoitteen saavuttamisen epätodennäköisyys ei kuitenkaan estä filosofista teoretisointia tällaisista hypoteettisista päämääristä. Jumaluusabsoluutin aktuaalistuminen saavutettavaksi absoluuttiseksi Jumalaksi saattaa olla käytännöllisesti katsoen mahdoton toteutua. Tällainen lopullisuuden täyttymys pysyy siitä huolimatta teoreettisena mahdollisuutena. Kvalifioimattoman Absoluutin mukanaolo jossakin käsittämättömässä infiniittisessä kosmoksessa saattaa olla mittaamattoman kaukana loputtoman ikuisuuden futuurisuudessa, mutta tällainen hypoteesi on silti perusteltu. Kuolevaisilla, morontiaaneilla, hengillä, finaliiteilla, transsendentaaleilla ja muilla, samoin kuin itse universumeilla ja kaikilla muilla todellisuuden osa-alueilla on varmasti potentiaalisesti lopullinen päämäärä, joka on arvoltaan absoluuttinen; mutta epäilemme, tokko yksikään olento tai universumi milloinkaan saavuttaa kaikkia tällaisen päämäärän aspekteja täysimääräisesti.
106:7.5 (1169.4) Kehitytpä Isän ymmärtämisessä miten pitkälle hyvänsä, aina on mielesi joutuva ymmälle Isä–MINÄ OLEN -olevaisen[46] paljastumattomasta infiniittisyydestä, jonka tutkimaton suunnattomuus tulee kautta ikuisuuden syklien aina jäämään luotaamattomaksi ja käsittämättömäksi. Saavutitpa Jumalasta miten paljon hyvänsä, on hänestä aina jäljellä paljon enemmän sellaista, jonka olemassaoloa et osaa edes aavistaa. Ja uskomme tämän pitävän paikkansa yhtä paljon transsendentaalisilla tasoilla kuin finiittisenkin olemassaolon tasoilla. Jumalan etsintä on loputonta!
106:7.6 (1169.5) Sen, että te ette lopullisessa mielessä näin ollen kykene saavuttamaan Jumalaa, ei tulisi millään muotoa lannistaa universumin luotuja. Voitte tosiaankin saavuttaa ja myös saavutatte Seitsenkertaisen, Korkeimman ja Perimmäisen jumaluustasot, jotka merkitsevät teille samaa, mitä Jumala Isän infiniittinen tajuaminen merkitsee Iankaikkiselle Pojalle ja Myötätoimijalle heidän ikuisuusolemassaoloa edustavassa absoluuttisessa asemassaan. Kaukana siitä, että Jumalan infiniittisyys ahdistaisi luotua, sen tulisi olla ylimpänä vakuutuksena siitä, että ylösnousemuspersoonallisuudella on läpi koko loputtoman futuurisuuden edessään persoonallisuuden kehittymistä ja Jumaluuteen yhdistymistä merkitsevät mahdollisuudet, joita ei edes ikuisuus ole tyhjiin ammentava eikä katkaiseva.
106:7.7 (1169.6) Kokonaisuniversumi näyttää suuruniversumin finiittisten luotujen käsityksissä jotakuinkin infiniittiseltä, mutta sen absoniittiset arkkitehdit epäilemättä tajuavat, miten se liittyy päättymättömän MINÄ OLEN -olevaisessa[47] tapahtuviin tuleviin ja aavistamattomiin kehityskulkuihin. Eikä avaruus itsekään ole muuta kuin perimmäinen ehto, kvalifiointia merkitsevä ehto, keskiavaruuden rauhallisten vyöhykkeiden suhteellisen absoluuttisuuden puitteissa.
106:7.8 (1170.1) Sinä hetkenä tulevan ikuisuuden käsittämättömässä kaukaisuudessa, jolloin kokonaisuniversumi kaikkinensa lopullisesti valmistuu, sinä hetkenä me kaikki epäilemättä tarkastelemme jälkikäteen sen historiaa koko mitaltaan niin kuin se vasta olisi alku, yksinkertaisesti vain tiettyjen finiittisten ja transsendentaalisten perustusten luomista vieläkin suurenmoisemmille ja kiehtovammille kartoittamattomassa infiniittisyydessä tapahtuville metamorfooseille. Tuona tulevan ikuisuuden hetkenä kokonaisuniversumi on yhä näyttävä nuorekkaalta; koskaan päättymättömän ikuisuuden äärettömien mahdollisuuksien edessä se toden totta tuleekin aina olemaan nuori.
106:7.9 (1170.2) Infiniittisen päämäärän saavuttamisen epätodennäköisyys ei vähäisessäkään määrin estä pohdiskelemasta tällaista päämäärää koskevia ideoita, emmekä epäröi sanoa, että jos kolme absoluuttista potentiaalia konsanaan voisivat täyteen määräänsä aktuaalistua, silloin olisi mahdollista pitää varmana koko todellisuuden lopullista integroitumista. Tällainen kehittymällä tapahtuva todellistuminen perustuu Kvalifioimattoman, Universaalisen ja Jumaluusabsoluutin loppuun saatettuun aktuaalistumiseen, niiden kolmen potentiaalisuuden aktuaalistumiseen, joiden liitto on MINÄ OLEN -olevaisen[48] piilevyys, potentiaalien, jotka edustavat ikuisuuden tuonnemmaksi siirrettyjä realiteetteja, koko futuurisuuden uinuvia mahdollisuuksia ja vielä niitäkin enemmän.
106:7.10 (1170.3) Tällaiset lopputulokset ovat lievästi sanoen äärimmäisen kaukaisia. Uskomme siitä huolimatta, että me kolmen Kolminaisuuden mekanismeissa, persoonallisuuksissa ja yhteenliittymissä havaitsemme teoreettisen mahdollisuuden Isä–MINÄ OLEN -olevaisen[49] seitsemän absoluuttisen vaiheen uudelleenyhdistymiseen. Ja tämä tuo eteemme käsityksen siitä kolminkertaisesta Kolminaisuudesta, joka sulkee sisäänsä eksistentiaalisen statuksen omaavan Paratiisin-Kolminaisuuden sekä kummatkin sittemmin ilmaantuvat, olemukseltaan ja alkuperältään kokemukselliset Kolminaisuudet.
106:8.1 (1170.4) Kolminaisuuksien Kolminaisuuden olemusta on vaikea kuvailla ihmismielelle; se on aktuaalinen yhteissumma kokemuksellisen infiniittisyyden kaikkeudesta ikuisuuden todellistumisen teoreettisessa infiniittisyydessä. Kolminaisuuksien Kolminaisuudessa kokemuksellinen infiniittinen saavuttaa identtisyyden eksistentiaalisen infiniittisen kanssa, ja molemmat ovat esikokemuksellisessa, esieksistentiaalisessa MINÄ OLEN -olevaisessa[50] kuin yksi. Kolminaisuuksien Kolminaisuus on kaiken sen lopullinen ilmentymä, mitä viisitoista kolmiyhteyttä ja niihin liittyvät kolmiudet itsessään sisältävät. Suhteellisten olentojen on vaikea käsittää lopullisuuksia, olivatpa ne eksistentiaalisia tai kokemuksellisia, siksi ne on aina esitettävä suhteellisuuksina.
106:8.2 (1170.5) Kolminaisuuksien Kolminaisuus esiintyy monissa vaiheissa. Se sisältää sellaisia mahdollisuuksia, todennäköisyyksiä ja väistämättömyyksiä, että ne saavat jopa korkealla ihmisen tason yläpuolella olevien olentojen mielikuvitusmaailman järkkymään. Sillä on seuraamuksia, joita taivaalliset filosofit eivät luultavasti edes aavista, sen seuraukset tulevat nimittäin esiin kolmiyhteyksissä, ja kolmiyhteydet ovat viime kädessä luotaamattomia.
106:8.3 (1170.6) On useita tapoja, joilla Kolminaisuuksien Kolminaisuutta voi kuvailla. Me katsomme parhaaksi esittää asiasta seuraavanlaisen kolmitasoisen käsityksen:
106:8.4 (1170.7) 1. Kolmen Kolminaisuuden taso.
106:8.5 (1170.8) 2. Kokemuksellisen Jumaluuden taso.
106:8.6 (1170.9) 3. MINÄ OLEN -olevaisen[51] taso.
106:8.7 (1170.10) Nämä ovat yhä laajemmaksi käyvää yhdistymistä edustavia tasoja. Kolminaisuuksien Kolminaisuus on itse asiassa ensimmäinen taso, kun toinen ja kolmas taso taas ovat ensimmäisen tason yhdistymisjohdannaisia.
106:8.8 (1171.1) ENSIMMÄINEN TASO: Kolmen Kolminaisuuden uskotaan tällä yhteenliittymisen alkutasolla toimivan täydellisesti synkronoituneina, vaikkakin erillisinä Jumaluuden persoonallisuuksien ryhmittyminä.
106:8.9 (1171.2) 1. Paratiisin-Kolminaisuus, Paratiisin kolmen Jumaluuden – Isän, Pojan ja Hengen – yhteenliittymä. Olisi muistettava, että Paratiisin-Kolminaisuus jo itsessään merkitsee kolmijakoista funktiota: absoluuttinen funktio, transsendentaalinen funktio (Perimmäisyyden Kolminaisuus) ja finiittinen funktio (Korkeimmuuden Kolminaisuus). Paratiisin-Kolminaisuus on minä tahansa ja kaikkina aikoina mikä tahansa ja kaikki nämä funktiot.
106:8.10 (1171.3) 2. Perimmäinen Kolminaisuus. Kysymyksessä on Korkeimpien Luojien, Korkeimman Jumalan ja Kokonaisuniversumin Arkkitehtien jumaluusyhdistymä. Jos kohta tämä on riittävä esitys kyseisen Kolminaisuuden jumalallisuusaspekteista, olisi pantava merkille, että on olemassa muitakin tämän Kolminaisuuden vaiheita, jotka kuitenkin näyttävät olevan täydellisesti koordinoitumassa jumalallisuusaspektien kanssa.
106:8.11 (1171.4) 3. Absoluuttinen Kolminaisuus. Tähän ryhmittymään kuuluvat Korkein Jumala, Perimmäinen Jumala ja Universumipäämäärän Kruunaaja suhteessa kaikkiin jumalallisuusarvoihin. Tämän kolmiyhteisen ryhmittymän tietyt muut vaiheet ovat tekemisissä muiden kuin jumalallisuusarvojen kanssa laajentuvassa kosmoksessa. Mutta nämä ovat parhaillaan yhdistymässä jumalallisuusvaiheisiin aivan niin kuin kokemuksellisten Jumaluuksien voima- ja persoonallisuusaspektit ovat nyt kokemuksellisen synteesin prosessissa.
106:8.12 (1171.5) Näiden kolmen Kolminaisuuden yhteenliittyminen Kolminaisuuksien Kolminaisuudessa luo edellytykset todellisuuden mahdolliseen rajattomaan integroitumiseen. Tähän ryhmittymään sisältyy alkusyitä, välivaiheita ja lopullisia; alkuunpanijoita, toteuttajia ja loppuunsaattajia; alkuvaiheita, olomuotoja ja päämääriä. Isä–Poika-kumppanuudesta on tullut Poika–Henki-kumppanuus ja sitten Henki–Korkein ja edelleen Korkein–Perimmäinen ja Perimmäinen–Absoluutti, jopa Absoluutin ja Isä-Infiniittisen kumppanuus eli todellisuuden syklin täyttymys. Niin ikään muissa vaiheissa, jotka eivät yhtä välittömästi koske jumalallisuutta ja persoonallisuutta, Ensimmäinen Suuri Lähde ja Keskus todellistaa ikuisuuden kehän ympärillä olevan todellisuuden rajattomuuden oman olemassaolonsa absoluuttisuudesta, itsensäjulkituonnin loputtomuuden kautta itsensätodellistamisen lopullisuuteen – eksistentiaalien absoluutista hamaan kokemuksellisten lopullisuuteen.
106:8.13 (1171.6) TOINEN TASO: Kolmen Kolminaisuuden koordinoituminen tuo väistämättä mukanaan näihin Kolminaisuuksiin geneettisesti liittyvien kokemuksellisten Jumaluuksien assosiatiivisen liiton. Tämän toisen tason luonnetta on joskus esitelty seuraavasti:
106:8.14 (1171.7) 1. Korkein. Kysymyksessä on Paratiisin-Kolminaisuuden ykseyden jumaluusseuraamus kokemuksellisessa yhteydessä Paratiisin Jumaluuksien Luoja-Poikiin ja Luoviin Tyttäriin. Korkein on finiittisen evoluution ensimmäisen vaiheen täyttymisen jumaluusruumiillistuma.
106:8.15 (1171.8) 2. Perimmäinen. Tämä on toisen Kolminaisuuden olevaistuneen ykseyden jumaluusseuraamus, jumalallisuuden transsendentaalinen ja absoniittinen personoituma. Perimmäisyyteen sisältyy monien ominaisuuksien eri tavoin ajateltu ykseys, ja olisi paikallaan, että ihmisen käsitys perimmäisestä sisältäisi ainakin ne perimmäisyyden vaiheet, jotka ovat valvontaa ohjaavia, omakohtaisesti koettavissa olevia ja jännitteellisesti yhdistäviä, mutta on olemassa monia muita paljastamattomia olevaistuneen Jumaluuden aspekteja. Vaikka Perimmäinen ja Korkein ovat toisiinsa verrattavia, he eivät silti ole identtisiä, eikä Perimmäinen ole pelkästään Korkeimman amplifikaatio.
106:8.16 (1172.1) 3. Absoluuttinen. Monia teorioita on esitetty siitä, minkäluontoinen Kolminaisuuksien Kolminaisuuden toisen tason kolmas jäsen on. Absoluuttinen Jumala on epäilemättä mukana tässä yhteenliittymässä Absoluuttisen Kolminaisuuden lopullisen funktion persoonallisuusseuraamuksena, mutta Jumaluusabsoluutti on kuitenkin ikuisuusstatuksen omaava eksistentiaalinen realiteetti.
106:8.17 (1172.2) Tätä kolmatta jäsentä koskeva käsitteellinen vaikeus johtuu luontaisesti siitä, että tällaisen jäsenyyden olettaminen antaa jo sinänsä ymmärtää, että olisi vain yksi Absoluutti. Teoreettisesti – siinä tapauksessa, että tällainen seikka olisi mahdollinen – saisimme nähdä kolmen Absoluutin yhdistyvän kokemuksellisesti yhdeksi. Ja meille opetetaan, että infiniittisesti ja eksistentiaalisesti on olemassa vain yksi ainoa Absoluutti. Vaikkei ole vähänkään selvää, kuka tämä kolmas jäsen voi olla, usein silti esitetään sellainen postulaatti, että tämä voi koostua Jumaluus-, Universaalisesta ja Kvalifioimattomasta Absoluutista jossakin aavistamattoman yhteydenpidon ja kosmisen julkitulon muodossa. On varmaa, että Kolminaisuuksien Kolminaisuus voisi tuskin päästä täysimääräiseen toimintaan ilman kolmen Absoluutin täysimääräistä yhdistymistä, ja kolme Absoluuttia voivat tuskin yhdistyä ilman kaikkien infiniittisten potentiaalien täyttä todellistumista.
106:8.18 (1172.3) Totuus vääristyy kenties vähiten, jos Kolminaisuuksien Kolminaisuuden kolmas jäsen mielletään Universaaliseksi Absoluutiksi, edellyttäen ettei tällainen käsitys luo Universaalisesta kuvaa pelkästään staattisena ja potentiaalisena, vaan myös assosiatiivisena. Mutta siltikään emme tajua suhdetta totaalisen Jumaluuden toiminnan luoviin ja evoluutioon liittyviin aspekteihin.
106:8.19 (1172.4) Vaikka tyhjentävää käsitystä Kolminaisuuksien Kolminaisuudesta on vaikea muodostaa, ei kvalifioidun käsityksen esittäminen asiasta ole yhtä vaikeaa. Jos Kolminaisuuksien Kolminaisuuden toinen taso kuvitellaan pohjimmiltaan persoonalliseksi, niin silloin käy aivan mahdolliseksi postuloida Korkeimman Jumalan, Perimmäisen Jumalan ja Absoluuttisen Jumalan liitto niiden persoonallisten Kolminaisuuksien liiton persoonalliseksi jälkiseuraamukseksi, jotka ovat esi-isän asemassa näihin kokemuksellisiin Jumaluuksiin nähden. Rohkenemme lausua mielipiteenämme, että nämä kolme kokemuksellista Jumaluutta yhdistyvät varmasti toisella tasolla välittömänä seurauksena heidän esi-isinään ja aiheuttajinaan olevien Kolminaisuuksien ykseyden lisääntymisestä, Kolminaisuuksien, jotka muodostavat ensimmäisen tason.
106:8.20 (1172.5) Ensimmäinen taso koostuu kolmesta Kolminaisuudesta. Toinen taso on olemassa kokemuksellis-kehittyneiden, kokemuksellis-olevaistuneiden ja kokemuksellis-eksistentiaalisten jumaluuspersoonallisuuksien persoonallisuusyhdistymänä. Ja mistään käsitteellisestä vaikeudesta täysimääräisen Kolminaisuuksien Kolminaisuuden ymmärtämisessä välittämättä on näiden kolmen toisen tason Jumaluuden persoonallinen yhteenliittymä ilmestynyt oman universumiaikamme näkyville Majestonin jumalallistumisilmiössä, Majestonin, jonka Jumaluusabsoluutti tällä toisella tasolla aktualisoi. Jumaluusabsoluutti toimi tällöin Perimmäisen kautta ja vastasi Korkeimman Olennon ensimmäiseen luomiskäskyyn.
106:8.21 (1172.6) KOLMAS TASO: Jos Kolminaisuuksien Kolminaisuuden toisesta tasosta laaditaan kvalifioimaton hypoteesi, se kattaa kaikenlaisen sellaisen todellisuuden jokaisen vaiheen korreloitumisen, joka infiniittisyyden kaikkeudessa on, oli tai voisi olla. Korkein Olento on paitsi henkeä myös mieltä ja voimaa ja kokemusta. Perimmäinen on kaikkea tätä ja vielä paljon enemmän, kun taas Jumaluus-, Universaalisen ja Kvalifioimattoman Absoluutin ykseyden yhteiskäsitteeseen sisältyy kaiken todellisuuden todellistumisen absoluuttinen lopullisuus.
106:8.22 (1172.7) Korkeimman, Perimmäisen ja täysimääräisen Absoluutin liitossa voisi tapahtua niiden infiniittisyyden aspektien toiminnallinen uudelleenkokoaminen, jotka MINÄ OLEN alkuaan jakoi lohkoihin ja jotka johtivat Infiniittisyyden Seitsemän Absoluutin ilmaantumiseen. Vaikka universumin filosofit pitävätkin asian todennäköisyyttä varsin etäisenä, esitämme silti usein seuraavan kysymyksen: Jos Kolminaisuuksien Kolminaisuuden toinen taso voisi joskus saavuttaa kolminaisuusykseyden, mitä silloin tapahtuisi tällaisen jumaluusykseyden seuraamuksena? Me emme sitä tiedä, mutta olemme vakuuttuneita siitä, että se johtaisi suoraa tietä MINÄ OLEN -olevaisen[52] todellistumiseen kokemukselliseksi saavutettavuudeksi. Persoonallisten olentojen kannalta se voisi merkitä sitä, että MINÄ OLEN -olevaisesta[53], joka ei ole tunnettavissa, olisi tullut Isä-Infiniittisen ominaisuudessa koettavissa oleva. Mitä nämä absoluuttiset määränpäät saattaisivat merkitä ei-persoonallisesta näkökulmasta katsottuna, se on taas toinen asia ja asia, jonka vasta ikuisuus mahdollisesti voisi selvittää. Mutta persoonallisina luotuina näitä kaukaisia lopputuloksia tarkastellessamme päättelemme, että kaikkien persoonallisuuksien lopullisena päämääränä on lopullinen tietämys näiden samaisten persoonallisuuksien Universaalisesta Isästä.
106:8.23 (1173.1) Siten kuin me filosofisesti käsitämme MINÄ OLEN -olevaisen[54] menneessä ikuisuudessa, hän on yksin, hänen rinnallaan ei ole ketään. Katsellessamme eteenpäin tulevaan ikuisuuteen, emme näe, että MINÄ OLEN voisi eksistentiaalina mitenkään muuttua, mutta tunnemme mieltymystä ennustaa, että kokemuksen osalta ilmenee suunnaton ero. Tällainen käsitys MINÄ OLEN -olevaisesta[55] kattaa täyden itsensätoteuttamisen – siihen liittyy se rajaton galaksi persoonallisuuksia, joista on tullut omatahtoisia osanottajia MINÄ OLEN -olevaisen[56] itsensätoteuttamisessa ja jotka tulevat ikuisesti pysymään infiniittisyyden kaikkeuden absoluuttisina omatahtoisina osina, absoluuttisen Isän lopullisina poikina.
106:9.1 (1173.2) Kolminaisuuksien Kolminaisuuden käsitteen muodossa esitimme postulaatin rajattoman todellisuuden mahdollisesta kokemuksellisesta yhdistymisestä, ja toisinaan me teoretisoimme, että tämä kaikki saattaa tapahtua etäisen ikuisuuden äärimmäisessä kaukaisuudessa. Mutta parhaillaan elettävänä aikana tapahtuu siitä huolimatta infiniittisyyden aktuaalista ja tämänhetkistä yhdistymistä, niin kuin tapahtui kaikkina menneinä universumiaikakausina ja niin kuin on tapahtuva kaikkina tulevina universumiaikakausina. Tällainen yhdistyminen on eksistentiaalista Paratiisin-Kolminaisuudessa. Infiniittisyyden yhdistyminen kokemuksellisena todellisuutena on käsittämättömän kaukana, mutta infiniittisyyden kvalifioimaton ykseys hallitsee jo nyt universumiolemassaolon nykyhetkeä ja yhdistää kaikessa todellisuudessa esiintyvät eroavuudet sellaisella eksistentiaalisella majesteettisuudella, joka on absoluuttista.
106:9.2 (1173.3) Kun finiittiset luodut koettavat käsittää infiniittistä yhdistymistä täyttymykseen saatetun ikuisuuden lopullisuustasoilla, he joutuvat kasvokkain niiden älyllisten rajoittuneisuuksien kanssa, jotka ovat luontaisia heidän finiittiselle olemassaololleen. Aika, avaruus ja kokemus ovat esteinä luodun olennon käsityksenmuodostukselle; ja silti on niin, että ellei ajallisuutta olisi, jos avaruus puuttuisi ja jos oltaisiin vailla kokemusta, yksikään luotu ei kykenisi saamaan edes rajallista käsitystä maailmankaikkeuden todellisuudesta. Ilman ajantajua ei kukaan evolutionaarinen luotu voisi mitenkään tajuta peräkkäisyyteen liittyviä suhteita. Ilman avaruudentajua ei yksikään luotu kykenisi pääsemään perille samanaikaisuuteen liittyvistä suhteista. Ilman kokemusta ei yksikään evolutionaarinen luotu voisi edes olla olemassa; vain Infiniittisyyden Seitsemän Absoluuttia nousevat reaalisesti kokemuksen yläpuolelle, ja nämäkin saattavat joissakin vaiheissa olla kokemuksellisia.
106:9.3 (1173.4) Aika, avaruus ja kokemus ovat ihmisen suurimmat apuneuvot, joilla hän pääsee suhteelliseen todellisuuden tajuamiseen, ja silti ne ovat hirveimpinä esteinä sille, että hän pääsisi täysimääräiseen todellisuuden tajuamiseen. Kuolevaiset ja monet muut universumin luodut havaitsevat välttämättömäksi ajatella potentiaaleista, että ne aktualisoituvat avaruudessa ja kehittyvät täyttymykseen ajallisuudessa, mutta koko tämä prosessi on sellainen ajallis-avaruudellinen ilmiö, jota ei aktuaalisesti esiinny Paratiisissa eikä ikuisuudessa. Absoluuttisella tasolla ei ole sen paremmin aikaa kuin avaruuttakaan. Kaikki potentiaalit ovat siellä käsitettävissä aktuaaleiksi.
106:9.4 (1173.5) Käsitys koko todellisuuden yhdistymisestä – tapahtukoon se tämän tai minkä tahansa muun universumiaikakauden kuluessa – on pohjimmiltaan kaksiosainen: eksistentiaalinen ja kokemuksellinen. Tällainen ykseys on kokemuksellisen todellistumisen prosessissa Kolminaisuuksien Kolminaisuudessa, mutta tämän kolminkertaisen Kolminaisuuden näennäisen aktuaalistumisen määrä on suorassa suhteessa siihen, missä määrin todellisuuden kvalifioinnit ja epätäydellisyydet ovat kosmoksesta hävinneet. Mutta todellisuuden totaalinen integroituminen on kvalifioimattomasti ja ikuisesti ja eksistentiaalisesti läsnä olevana Paratiisin-Kolminaisuudessa, jonka sisällä infiniittinen todellisuus on tänäkin nimenomaisena universumihetkenä absoluuttisen yhdistynyttä.
106:9.5 (1174.1) Kokemuksellisen näkökulman ja eksistentiaalisen näkökulman luoma paradoksi on väistämätön, ja se perustuu osaksi siihen, että Paratiisin-Kolminaisuus ja Kolminaisuuksien Kolminaisuus ovat kumpikin sellainen läpi ikuisuuden jatkunut suhdekokonaisuus, jollaisen kuolevaiset voivat tajuta vain ajallis-avaruudellisena suhteellisuutena. Ihmisen käsitystä, jonka mukaan Kolminaisuuksien Kolminaisuus aktualisoituu asteittain kokemuksellisesti – ajallista näkökulmaa – pitää täydentää sillä lisäpostulaatilla, että tämä jo on faktuaalistuma – ikuisuusnäkökulmalla. Mutta miten nämä kaksi näkökulmaa saadaan sovitetuiksi yhteen? Ehdotamme finiittisille kuolevaisille, että he hyväksyvät sen totuuden, että ParatiisinKolminaisuus on infiniittisyyden eksistentiaalinen yhdistymä ja että osaksi se, miksei kokemuksellisen Kolminaisuuksien Kolminaisuuden aktuaalista läsnäoloa ja loppuunsaatettua ilmentymää voi havaita, johtuu molemminpuolisesta vääristymästä, jonka aiheuttavat:
106:9.6 (1174.2) 1. Ihmisen rajoittunut näkökulma, kykenemättömyys kvalifioimattoman ikuisuuden käsitteen ymmärtämiseen.
106:9.7 (1174.3) 2. Ihmisen epätäydellinen status; se, että hän on kaukana kokemuksellisten absoluuttiselta tasolta.
106:9.8 (1174.4) 3. Ihmisen olemassaolon tarkoitus, se tosiasia, että ihmiskunnan on määrä kehittyä kokemisen menetelmällä, ja siksi se myötäsyntyisesti ja konstitutiivisesti on pakostakin riippuvainen kokemuksesta. Vain Absoluutti voi olla sekä eksistentiaalinen että kokemuksellinen.
106:9.9 (1174.5) Paratiisin-Kolminaisuuteen kuuluva Universaalinen Isä on Kolminaisuuksien Kolminaisuuteen kuuluva MINÄ OLEN, ja kyvyttömyys kokea Isä infiniittisenä johtuu finiittisistä rajoittuneisuuksista. Käsitys eksistentiaalisesta, yksinäisestä, Kolminaisuutta edeltävästä saavuttamattomasta MINÄ OLEN -olevaisesta[57] ja postulaatti kokemuksellisesta Kolminaisuuksien Kolminaisuuden jälkeisestä ja saavutettavasta MINÄ OLEN -olevaisesta[58] ovat yksi ja sama hypoteesi; mitään aktuaalista muutosta Infiniittisessä ei ole tapahtunut. Kaikki näennäiset kehityskulut johtuvat siitä, että kyvyt todellisuuden vastaanottamiseen ja kosmisen ymmärtämiseen ovat lisääntyneet.
106:9.10 (1174.6) MINÄ OLEN -olevaisen[59] täytyy viime kädessä olla olemassa ennen kaikkia eksistentiaaleja ja kaikkien kokemuksellisten jälkeen. Vaikkeivät nämä ideat ehkä selvitä ikuisuuden ja infiniittisyyden paradokseja ihmismielessä, tulisi niiden ainakin kannustaa tällaisia finiittisiä älyllisiä olentoja tarttumaan uudelleen näihin loppumattomiin ongelmiin, pulmiin, jotka kiehtovat teitä vielä Salvingtonissakin; ja myöhemmin, kun jo olette finaliitteja; ja edelleen läpi koko ikuisen elämänuranne päättymättömän tulevaisuuden kaukaisuuksiin levittäytyvissä universumeissa.
106:9.11 (1174.7) Kaikki maailmankaikkeuden persoonallisuudet alkavat ennemmin tai myöhemmin käsittää, että se, mitä ikuisuudessa loppujen lopuksi tavoitellaan, on infiniittisyyden loputonta tutkimista, se on koskaan päättymätön tutkimusretki Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen absoluuttisuuteen. Me kaikki tulemme ennemmin tai myöhemmin tietoisiksi siitä, että luodun kasvu on kaiken kaikkiaan verrannollinen siihen, missä määrin samastumme Isään. Alamme ymmärtää, että Jumalan tahdon mukaan eläminen on ikuinen passi siihen loputtomaan mahdollisuuteen, jonka itse infiniittisyys tarjoaa. Kuolevaiset tulevat joskus vielä käsittämään, että menestyminen Infiniittisen tavoittelussa on suorassa suhteessa Isän kaltaisuuden saavuttamiseen ja että tämän universumiaikakauden kuluessa Isän realiteetit paljastuvat jumalallisuuden ominaisuuksissa. Ja nämä jumalallisuutta osoittavat ominaisuudet muuttuvat universumin luotujen henkilökohtaiseksi omaisuudeksi siinä kokemuksessa, että eletään jumalallisesti, ja jumalallisesti eläminen tarkoittaa sitä, että aktuaalisesti eletään Jumalan tahdon mukaan.
106:9.12 (1175.1) Aineellisten, evolutionaaristen ja finiittisten luotujen osalta Isän tahdon noudattamiseen perustuva elämä johtaa suoraa tietä siihen, että henki saa persoonallisuuden areenalla hallitsevan aseman ja tuo tällaiset luodut askelen lähemmäksi Isä-Infiniittisen käsittämistä. Tällainen Isä-elämä on elämää, joka perustuu totuuteen, on herkkä kauneudelle ja on hyvyyden hallitsema. Tämänkaltaista, Jumalaa tuntevaa henkilöä valaisee sisäisesti palvonta, ja ulkoisesti hän antautuu kaikkien persoonallisuuksien universaalisen veljeskunnan varauksettomaan palvelemiseen, palvelevaan hoivantaan, jonka täyttää laupeus ja jonka motiivina on rakkaus, samalla kun kaikki nämä elämän ominaisuudet yhdistyvät kehittyvässä persoonallisuudessa kosmista viisautta, itsensätoteuttamista, Jumalan löytämistä ja Isän palvomista merkitsevillä, yhä korkeammalle nousevilla tasoilla.
106:9.13 (1175.2) [Esittänyt muuan Nebadonin Melkisedek.]
[45], [46], [47], [48], [49], [50], [51], [52], [53], [54], [55], [56], [57], [58], [59]: Alkutekstissä ei ole sanaa 'olevainen'.
Urantia-kirja
Luku 107
107:0.1 (1176.1) VAIKKA Universaalinen Isä henkilökohtaisesti asuu Paratiisissa, universumien keskipisteessä, hän on aktuaalisesti läsnä myös avaruuden maailmoissa lukemattomien ajallisten lastensa mielessä, sillä hän on heidän sisimmässään Salaperäisenä Opastajana. Ikiaikojen Isä on planeetoilla asuvista kuolevaisista pojistaan samalla kertaa sekä mahdollisimman kaukana että mitä läheisimmin heihin yhteydessä.
107:0.2 (1176.2) Suuntaajat ovat ihmisen sieluun ruumiillistunut Isän rakkauden aktuaalisuus. Suuntaajat ovat ihmisen mieleen vangittu pettämätön lupaus ihmisen ikuisesta elämänurasta. Suuntaajat ovat ihmisen täydellistyneen finaliittipersoonallisuuden omin olemus, josta kuolevainen voi ajallisuudessa tuntea esimakua, kunhan hän vähä vähältä oppii yhä laajemmin hallitsemaan sitä jumalallista menetelmää, jolla hän universumista toiseen noustessaan yltää Isän tahdon täyttämiseen, kunnes hän aktuaalisesti saavuttaa Paratiisin-Isänsä jumalallisen läsnäolon.
107:0.3 (1176.3) Jumala, joka on antanut ihmiselle käskyn olla täydellinen niin kuin hän on täydellinen, on laskeutunut taivaasta, jotta hänestä Suuntaajana tulisi ihmisen kokemuksellinen kumppani sen ylimaallisen määränpään saavuttamisessa, joka näin on asetettu. Ihmisen mielessä asuva Jumalan osanen on absoluuttinen ja kvalifioimaton vakuutus siitä, että ihminen voi löytää Universaalisen Isän liitossa tämän jumalallisen Suuntaajan kanssa, joka tuli esiin Jumalasta löytääkseen ihmisen ja tehdäkseen tästä Jumalan pojan, jo kun tämä vielä elää lihallisessa ruumiissa.
107:0.4 (1176.4) Jokainen kuolevainen, joka on nähnyt Luoja-Pojan, on nähnyt Universaalisen Isän, ja jokaisessa, jossa asuu jumalallinen Suuntaaja, asuu Paratiisin-Isä. Jokainen kuolevainen, joka tietoisesti tai tietämättään seuraa hänessä olevan Suuntaajansa johdatusta, elää Jumalan tahdon mukaisesti. Tietoisuus Suuntaajan läsnäolosta on tietoisuutta Jumalan läsnäolosta. Suuntaajan ja ihmisen evolutionaarisen sielun välinen ikuisesti kestävä fuusio on tosiasiallinen kokemus ikuisesti kestävästä liitosta Jumalan kanssa Jumaluuden universumiliittolaisena.
107:0.5 (1176.5) Juuri Suuntaaja luo ihmisen sisimpään tuntemanne sammuttamattoman kaipuun ja päättymättömän kaipauksen olla Jumalan kaltainen, saavuttaa Paratiisi ja siellä Jumaluuden aktuaalisen persoonan edessä palvoa tämän jumalallisen lahjan infiniittistä alkulähdettä. Suuntaaja on se elävä läsnäoleva, joka tosiasiallisesti yhdistää kuolevaisen pojan hänen Paratiisin-Isäänsä ja vetää häntä yhä lähemmäksi Isää. Suuntaaja tasoittaa kompensoivalla tavalla meille sen suunnattoman universumijännitteen, jonka aiheuttavat ihmisen Jumaluudesta erottama välimatka sekä se, missä määrin hän on Isän universaalisuuteen verrattuna vain osittainen.
107:0.6 (1176.6) Suuntaaja on finiittisen luodun mieleen vangittu infiniittistä olentoa edustava absoluuttinen olennoituma, ja se voi kyseisen kuolevaisen tekemästä valinnasta riippuen lopulta kruunata tämän Jumalan ja ihmisen välisen väliaikaisen liiton ja sananmukaisesti aktualisoida uuden olentomuodon päättymätöntä universumipalvelua varten. Suuntaaja on jumalallinen universumirealiteetti, joka tekee tosiasiaksi sen totuuden, että Jumala on ihmisen Isä. Suuntaaja on ihmisen pettämätön kosminen kompassi, joka aina ja erehtymättä suuntaa sielun Jumalaa kohti.
107:0.7 (1177.1) Tahdolliset luodut käyvät evolutionaarisissa maailmoissa läpi kolme yleistä olemisen kehitysvaihetta: Suuntaajan saapumishetkestä siihen saakka, kun asianomainen on jo jotakuinkin täysi-ikäinen, eli Urantialla suunnilleen kahdenteenkymmenenteen ikävuoteen saakka, Opastajia kutsutaan toisinaan Ajatuksenmuuttajiksi. Tästä ajankohdasta harkintakykyisyyttä merkitsevän iän saavuttamiseen eli noin neljänteenkymmenenteen ikävuoteen Salaperäisiä Opastajia kutsutaan Ajatuksensuuntaajiksi. Harkintakykyisyyden saavuttamisesta aina siihen saakka, kun asianomainen vapautuu lihallisesta ruumiistaan, Suuntaajista puhutaan usein Ajatuksenvalvojina. Näillä kolmella kuolevaisen olennon elämänvaiheella ei ole mitään yhteyttä niihin kolmeen vaiheeseen, joiden kautta Suuntaaja edistyy mielen kaksoiskappaleen valmistamisessa ja sielun kehittämisessä.
107:1.1 (1177.2) Koska Ajatuksensuuntaajat ovat alkuperäisen Jumaluuden olemusta, kukaan ei rohjenne lausua lopullista sanaa niiden luonteesta eikä alkuperästä. Itse voin tuoda esille vain, mitä Salvingtonin perimätiedot ja Uversassa vallalla olevat uskomukset asiasta tietävät. Kykenen selittämään vain sen, missä valossa me näemme nämä Salaperäiset Opastajat ja muut niihin rinnastettavat entiteetit, joita suuruniversumissa esiintyy kaikkialla.
107:1.2 (1177.3) Vaikka Ajatuksensuuntaajien lahjoittamistavasta vallitsee toisistaan poikkeavia mielipiteitä, tällaisia näkemyseroja ei esiinny niiden alkuperän osalta, vaan kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että ne lähtevät suoraan Universaalisesta Isästä, Ensimmäisestä Lähteestä ja Keskuksesta. Ne eivät ole luotuja olentoja, vaan ne ovat fragmentoimalla aikaansaatuja entiteettejä, jotka ovat infiniittisen Jumalan tosiasiallinen läsnäolo. Yhdessä monien paljastamattomien kaltaistensa kanssa Suuntaajat ovat miedontamatonta ja sekoittumatonta jumalallisuutta, kvalifioimattomia ja laimentamattomia Jumaluuden osasia; ne ovat Jumalasta, ja niin pitkälle kuin me kykenemme asiaa näkemään, ne ovat Jumala.
107:1.3 (1177.4) Mitä tulee aikaan, jolloin ne alkavat erottautua Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen absoluuttisuudesta erillisiksi olemassaoleviksi, sitä emme tiedä. Emme myöskään tiedä niiden lukumäärää. Tiedämme varsin vähän niiden elämänvaiheista, ennen kuin ne saapuvat ajallisuuden planeetoille asuakseen ihmismielissä, mutta mainitusta ajankohdasta lähtien olemme enemmän tai vähemmän perillä niiden kosmisista etenemisvaiheista aina niiden kolmiyhteisen päämäärän kruunautumiseen saakka ja se mukaan luettuna. Tämä päämäärä on joko persoonallisuuden saavuttaminen johonkuhun kuolevaiseen taivasmatkalaiseen fuusioitumalla tai persoonallisuuden saavuttaminen Universaalisen Isän antaman käskyn nojalla tai sitten vapautuminen Ajatuksensuuntaajille kuuluviksi tiedetyistä tehtävistä.
107:1.4 (1177.5) Vaikkemme asiaa tiedäkään, otaksumme silti, että Suuntaajia yksilöllistetään jatkuvasti sitä mukaa, miten universumi laajenee ja sitä mukaa, kun suuntaajafuusioehdokkaiden lukumäärä kohoaa. Mutta aivan yhtä mahdollista saattaa olla, että erehdymme, kun koetamme osoittaa Suuntaajille jotkin numeeriset puitteet. Jumalan itsensä tavoin nämä hänen luotaamattoman olemuksensa osasetkin saattavat olla eksistentiaalisessa mielessä infiniittisiä.
107:1.5 (1177.6) Menetelmä, jolla Ajatuksensuuntaajat ilmestyvät alkulähteestään, on eräs Universaalisen Isän paljastamattomista toiminnoista. Meillä on täysi syy uskoa, ettei kenelläkään Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen absoluuttisista kumppaneista ole mitään tekemistä Isän osasten tuottamisen kanssa. Suuntaajat ovat yksinkertaisesti ja ikuisesti jumalallisia lahjoja; ne ovat Jumalaa ja Jumalasta, ja ne ovat Jumalan kaltaisia.
107:1.6 (1177.7) Suhteessaan fuusioluotuihin ne tuovat esille sellaista ylimaallista rakkautta ja hengellistä hoivaa, että sen perinpohjaisempaa vahvistusta ei voi olla julistukselle, jonka mukaan Jumala on henkeä. Mutta tämän ylimaallisen hoivan lisäksi tapahtuu paljon sellaista, mitä Urantian kuolevaisille ei ole koskaan paljastettu. Emmekä täysin ymmärrä, mitä todellisuudessa oikeastaan tapahtuu, kun Universaalinen Isä antaa jotakin itsestään ollakseen osa ajallisen luodun persoonallisuutta. Paratiisin finaliittien ylösnousemuksellinen eteneminen ei sekään ole vielä paljastanut kaikkia tähän ihmisen ja Jumalan ylimaalliseen kumppanuuteen luonnostaan sisältyviä mahdollisuuksia. Isän osastenhan täytyy loppujen lopuksi olla absoluuttisen Jumalan antama lahja niille luoduille, joiden päämäärään kuuluu mahdollisuus saavuttaa Jumala absoluuttina.
107:1.7 (1178.1) Samoin kuin Universaalinen Isä fragmentoi esipersoonallista Jumaluuttaan, samalla tavoin Ääretön Henki yksilöllistää osia esimielellisestä hengestään, jotka osat asettuvat asumaan henkifuusiosarjaan kuuluvien eloonjäävien kuolevaisten evolutionaariseen sieluun ja aktuaalisesti fuusioituvat siihen. Mutta Iankaikkisen Pojan olemus ei ole tällä tavoin fragmentoitavissa. Alkuperäisen Pojan henki on joko kaikkialle levittäytyvä tai erillisesti persoonallinen. Poikaan fuusioituneet luodut yhdistyvät Iankaikkisen Pojan Luoja-Poikien hengen yksilöllistettyihin vuodattumiin.
107:2.1 (1178.2) Siinä vaiheessa, kun Suuntaajat yksilöllistetään, ne ovat neitseellisiä entiteettejä, ja niistä kaikista on määrä tulla joko vapautettuja, fuusioituneita tai Personoituja Opastajia. Ajatuksensuuntaajat kuuluvat ymmärryksemme mukaan seitsemään luokkaan, vaikkemme näitä jakautumia kokonaan käsitäkään. Puhumme näistä eri luokista usein seuraavaan tapaan:
107:2.2 (1178.3) 1. Neitseelliset Suuntaajat eli ne, jotka suorittavat ensimmäistä toimeksiantoaan ikuiseen eloonjäämiseen ehdolla olevien evolutionaaristen kohteittensa mielessä. Jumalallisen olemuksensa osalta Salaperäiset Opastajat ovat ajasta aikaan yhdenmukaisia. Myös kokemuksellisen puolensa osalta ne ovat yhdenmukaisia, silloin kun ne ensimmäistä kertaa lähtevät Diviningtonista. Kokemuksellisuuden kohdalla sittemmin ilmenevä erilaistuminen johtuu universumipalvelussa saadusta aktuaalisesta kokemuksesta.
107:2.3 (1178.4) 2. Edistyneet Suuntaajat eli ne, jotka ovat yhden tai useamman kauden ajan palvelleet tahdollisten luotujen mukana maailmoissa, joissa tapahtuu lopullinen fuusio luodun olennon identiteetin ja Kolmannen Lähteen ja Keskuksen paikallisuniversumi-ilmentymän hengen yksilöllistetyn osasen välillä.
107:2.4 (1178.5) 3. Korkeimmat Suuntaajat, ne Opastajat, jotka ovat palvelleet ajallisella tutkimusmatkalla evolutionaarisissa maailmoissa, mutta joiden ihmiskumppani on jostakin syystä hylännyt ikuisen eloonjäämisen, sekä ne, jotka on myöhemmin osoitettu toisille tutkimusmatkoille toisissa kuolevaisissa, toisissa kehittyvissä maailmoissa. Vaikkei korkein Suuntaaja ole sen jumalallisempi kuin neitseellinen Opastaja, se on kuitenkin saanut enemmän kokemusta, ja se voi saada ihmismielessä aikaan sellaista, mihin vähemmän kokenut Suuntaaja ei kykenisi.
107:2.5 (1178.6) 4. Kadonneet Suuntaajat. Yritykseemme seurata Salaperäisten Opastajien elämänvaiheita ilmestyy tällä kohdin katkos. On olemassa neljäs palveluvaihe, jonka osalta olemme epävarmoja. Melkisedekit opettavat neljännen vaiheen Suuntaajien olevan suorittamassa erillistehtäviä ja samoilevan universumien universumia. Yksinäiset Sanansaattajat ovat taipuvaisia uskomaan, että ne ovat yhtä Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen kanssa ja nauttivat virvoittavasta yhdessäolosta itsensä Isän luona. Ja on täysin mahdollista, että Suuntaaja voisi samoilla kokonaisuniversumia ja olla samanaikaisesti yhtä kaikkialla läsnä olevan Isän kanssa.
107:2.6 (1178.7) 5. Vapautetut Suuntaajat, ne Salaperäiset Opastajat, jotka on ikiajoiksi vapautettu kehittyvien sfäärien kuolevaisten hyväksi suoritettavasta ajallisesta palvelusta. Mitä tehtäviä näille kuuluu, sitä emme tiedä.
107:2.7 (1179.1) 6. Fuusioituneet Suuntaajat – finaliitit – ne, joista on tullut yhtä superuniversumien ylösnousemusluotujen kanssa, Paratiisin Finaliittikuntaan kuuluvien ajallisuuden taivasmatkalaisten iäisyyskumppanit. Tavallisesti Ajatuksensuuntaajat fuusioituvat ajallisuuden ylösnousemuskuolevaisiin, ja tällaisten eloonjäävien kuolevaisten keralla ne Ascendingtoniin saavuttaessa ja sieltä poistuttaessa myös rekisteröidään; ne seuraavat ylösnousemusolentojen reittiä. Taivaaseen nousevaan evolutionaariseen sieluun fuusioiduttuaan Suuntaaja näyttää siirtyvän universumin absoluuttis-eksistentiaaliselta tasolta finiittis-kokemukselliselle tasolle, jolla se on toiminnallisessa liittosuhteessa ylösnousemuspersoonallisuuteen. Samalla kun fuusioitunut Suuntaaja säilyttää kaiken, mikä kuuluu eksistentiaalis-jumalalliseen olemukseen, se myös erottamattomasti kytkeytyy eloon jäävän kuolevaisen ylösnousemukselliseen elämänvaiheeseen.
107:2.8 (1179.2) 7. Personoidut Suuntaajat eli ne, jotka ovat palvelleet inkarnoituneiden Paratiisin-Poikien seurassa, sekä monet sellaiset, jotka ovat kuolevaisessa asuessaan aivan erityisellä tavalla ansioituneet, mutta joiden kohteet torjuivat eloonjäämisen. Meillä on hyvä syy uskoa, että tällaiset Suuntaajat personoidaan sen superuniversumin Päivien Muinaisten suositusten perusteella, johon asianomainen Suuntaaja oli osoitettuna.
107:2.9 (1179.3) Nämä salaperäiset Jumalan osaset ovat luokiteltavissa monin tavoin: universumitoimeksiantonsa perusteella; sen mukaan, missä määrin ne saavuttavat menestystä yksittäisessä kuolevaisessa asuessaan, tai jopa kuolevaisen fuusioehdokkaan rodullisen taustan mukaan.
107:3.1 (1179.4) Kaikki ne universumitoiminnat, jotka liittyvät Salaperäisten Opastajien lähettämiseen, hallintoon, ohjaukseen ja niiden paluuseen kaikissa seitsemässä superuniversumissa tapahtuvasta palvelusta, näyttävät keskittyvän pyhälle Diviningtonin sfäärille. Sikäli kuin tiedän, tällä sfäärillä ei Suuntaajia ja muita Isän entiteettejä lukuun ottamatta ole ollut keitään muita. Näyttää todennäköiseltä, että lukuisat paljastamattomat esipersoonalliset entiteetit pitävät Suuntaajien kanssa Diviningtonia kotisfäärinään. Otaksumme näiden kumppanientiteettien jollakin tavoin liittyvän Salaperäisten Opastajien nykyiseen ja tulevaan hoivatyöhön. Mutta me emme todellakaan sitä tiedä.
107:3.2 (1179.5) Kun Ajatuksensuuntaajat palaavat Isän tykö, ne menevät takaisin oletettuun alkuperäismaailmaansa Diviningtoniin. Ja luultavasti tämän kokemuksen osana on aktuaalinen kosketus Isän paratiisipersoonallisuuteen samoin kuin siihen Isän jumalallisuuden erityisilmentymään, jonka kerrotaan sijaitsevan tällä salaisella sfäärillä.
107:3.3 (1179.6) Vaikka me kaikista Paratiisin seitsemästä salaisesta sfääristä jotain tiedämmekin, Diviningtonista tiedämme muita vähemmän. Korkeisiin hengellisiin luokkiin kuuluville olennoille annetaan vain kolme jumalallista käskyä, jotka kuuluvat:
107:3.4 (1179.7) 1. Osoittakaa aina asianmukaista kunnioitusta teitä vanhempien ja ylempien kokemusta ja kykyjä kohtaan.
107:3.5 (1179.8) 2. Ottakaa aina huomioon teitä nuorempien ja alempien rajoittuneisuudet ja kokemattomuus.
107:3.6 (1179.9) 3. Älkää koskaan yrittäkö nousta maihin Diviningtonin rannoilla.
107:3.7 (1179.10) Olen usein tuumaillut, että minun olisi jokseenkin hyödytöntä mennä Diviningtoniin. Luultavasti en pystyisi näkemään yhtäkään siellä asuvaa olentoa Personoitujen Suuntaajien kaltaisia lukuun ottamatta, ja heitä olen nähnyt muualla. Olen varsin varma siitä, ettei Diviningtonissa ole mitään sellaista, jolla minun kannaltani olisi todellista arvoa tai josta minulle olisi hyötyä; ei mitään, joka kasvuni ja kehitykseni kannalta olisi oleellista; muutoin minua ei olisi kielletty sinne menemästä.
107:3.8 (1180.1) Koska me Diviningtonin suunnalta voimme oppia vain vähän tai ei mitään Suuntaajien luonteesta ja alkuperästä, meidän on pakko kerätä tietoja tuhannesta ja yhdestä eri lähteestä, ja jotta tällainen tieto olisi informatiivista, on välttämätöntä liittää, yhdistellä ja korreloida näin kertynyttä tietoaineistoa.
107:3.9 (1180.2) Ajatuksensuuntaajien osoittama urheus ja viisaus viittaavat siihen, että ne ovat läpikäyneet tavattoman laajan ja monitahoisen koulutuksen. Koska ne eivät ole persoonallisuuksia, tämä koulutus on annettava Diviningtonin oppilaitoksissa. Diviningtonin suuntaajakoulujen henkilökunta epäilemättä koostuu ainutlaatuisista Personoiduista Suuntaajista. Ja tiedämmekin, että tätä keskus- ja valvovaa yhteisöä johtaa sen Mikaelien luokkaan kuuluvan ensimmäisen Paratiisin-Pojan nykyisin Personoitu Suuntaaja, joka ensimmäisenä vei päätökseen seitsenosaisen lahjoittautumisensa oman universuminsa maailmojen roduille ja kansoille.
107:3.10 (1180.3) Tiedämme personoimattomista Suuntaajista todellisuudessa perin vähän, sillä olemme kosketuksissa ja kanssakäymisissä vain personoitujen luokkien kanssa. Personoidut Suuntaajat ristitään Diviningtonissa, ja heidät tunnetaan aina nimen eikä numeron mukaan. Personoitujen Suuntaajien vakituisena asuinpaikkana on Divinington, tämä pyhä sfääri on heidän kotinsa. Mainitulta asuinsijalta he poistuvat vain, kun Universaalinen Isä niin tahtoo. Paikallisuniversumien toimipiireissä heitä tavataan vain muutamia, keskusuniversumissa heitä sen sijaan on läsnä suuremmin joukoin.
107:4.1 (1180.4) Jos Ajatuksensuuntaajaa sanoo jumalalliseksi, on se pelkästään sen alkulähteen luonteen toteamista. On äärimmäisen todennäköistä, että tällaiseen jumalallisuutta edustavaan puhtauteen kuuluu kaikkien niiden Jumalallisuuden attribuuttien olennaisin sisältö, jotka tällaiseen ikuisen ja infiniittisen Paratiisin-Isän absoluuttisen olemuksen osaseen ovat liitettävissä.
107:4.2 (1180.5) Suuntaajan aktuaalisen alkulähteen täytyy olla infiniittinen, ja ennen kuin Suuntaaja fuusioituu kehittyvän kuolevaisen kuolemattomaan sieluun, sen reaalisuuden täytyy olla lähellä absoluuttisuutta. Universaalisessa merkityksessä, jumaluusmerkityksessä, Suuntaajat eivät ole absoluutteja, mutta fragmentoidun olemuksensa sisältämien potentiaalisuuksien rajoissa ne ovat luultavasti eittämättömiä absoluutteja. Universaalisuuden osalta ne ovat kvalifioituja, mutta eivät olemuksensa osalta; ekstensiivisyyden osalta ne ovat rajallisia, mutta merkitystä, arvoa ja faktaa edustavan intensiivisyyden osalta ne ovat absoluuttisia. Tästä syystä me välillä nimitämmekin näitä jumalallisia lahjoja Isän kvalifioiduiksi absoluuttisiksi osasiksi.
107:4.3 (1180.6) Yksikään Suuntaaja ei ole koskaan ollut epälojaali Paratiisin-Isää kohtaan. Persoonallisten luotujen alemmat luokat saattavat toisinaan joutua kamppailemaan epälojaalien kaltaistensa kanssa, mutta Suuntaajat eivät koskaan. Ne ovat ylimaallisella toimialallaan, luoduista huolehtimisen ja universumitoiminnan alalla, ylivertaisia ja erehtymättömiä.
107:4.4 (1180.7) Personoimattomat Suuntaajat ovat vain Personoitujen Suuntaajien nähtävissä. Omaan Yksinäisten Sanansaattajien luokkaani kuuluvat olennot samoin kuin Inspiroidut Kolminaisuushenget voivat hengellisten reaktioilmiöiden perusteella havaita Suuntaajien läsnäolon. Ja toisinaan myös serafit kykenevät erottamaan sen hengestä kertovan valohohteen, joka Opastajien läsnäoloon ihmisten aineellisessa mielessä otaksutusti liittyy. Mutta ellei Suuntaajia ole personoitu, kukaan meistä ei kykene aktuaalisesti erottamaan niiden reaalista läsnäoloa, jos kohta niiden olemus silloin onkin tajuttavissa, kun se on liittynyt evolutionaarisista maailmoista tulevien ylösnousemuskuolevaisten fuusioituneisiin persoonallisuuksiin. Ajatuksensuuntaajien universaalinen näkymättömyys puhuu vahvasti sen puolesta, että niiden alkulähde ja olemus ovat jumalallisia.
107:4.5 (1181.1) On olemassa tähän jumalalliseen läsnäolevaan liittyvä luonteenomainen valo, hengen valohohde, joka yleisesti yhdistetään Ajatuksensuuntaajiin. Nebadonin universumissa tämä Paratiisin valohohde tunnetaan laajalti ”luotsivalona”. Uversassa sitä kutsutaan ”elämän valoksi”. Urantialla tästä ilmiöstä on joskus puhuttu sinä ”oikeana valona, joka valaisee jokaisen maailmaan tulevan ihmisen”.
107:4.6 (1181.2) Personoidut Ajatuksensuuntaajat ovat näkyväisiä kaikille Universaalisen Isän saavuttaneille olennoille. Kaikenasteiset Suuntaajat samoin kuin kaikki muut olennot, entiteetit, henget, persoonallisuudet ja henki-ilmenemät ovat aina niiden Korkeimpien Luojapersoonallisuuksien havaittavissa, jotka polveutuvat Paratiisin Jumaluuksista ja jotka johtavat suuruniversumin tärkeimpiä hallituksia.
107:4.7 (1181.3) Pystytkö todellisuudessa edes tajuamaan, mitä oikeastaan merkitsee se, että sisimmässäsi on Suuntaaja? Käsitätkö todellakaan, mitä se merkitsee, että teillä on sisimmässänne asuva ja finiittiseen kuolevaisen olemukseenne fuusioituva absoluuttisen ja infiniittisen Jumaluuden, Universaalisen Isän, absoluuttinen osanen? Kun kuolevainen ihminen fuusioituu koko kosmoksen eksistentiaalisen Alkusyyn aktuaaliseen osaseen, mitään rajaa ei milloinkaan ole asetettavissa sille, mihin tällainen ennennäkemätön ja käsittämätön kumppanuus johtaa. Ihmiselle paljastuu ikuisuudessa paitsi objektiivisen Jumaluuden infiniittisyys myös tämän saman Jumalan subjektiivisen osasen loputon potentiaalisuus. Paljastamasta päästyäänkin Suuntaaja on kuolevaiselle persoonallisuudelle aina paljastava Jumalan ihmeellisyyttä, eikä tämä ylivertainen paljastaminen voi koskaan päättyä, sillä Suuntaaja on Jumalasta ja kuolevaiselle ihmiselle Suuntaaja on yhtä kuin Jumala.
107:5.1 (1181.4) Evolutionaariset kuolevaiset ovat taipuvaisia pitämään mieltä kosmisena välittäjänä hengen ja aineen välillä, sillä tämä on todellakin mielen päätehtävä sellaisena kuin se on teidän havaittavissanne. Niinpä ihmisten on varsin vaikea tajuta, että Ajatuksensuuntaajilla on mieli, sillä Suuntaajat ovat Jumalan fragmentaatioita todellisuuden absoluuttisella tasolla, joka taso on paitsi esipersoonallinen myös kaikkea energian ja hengen eriytymistä edeltävä. Energian ja hengen erilaistumista edeltävällä monistisella tasolla ei voisi esiintyä mitään mielen harjoittamaa välittävää toimintaa, sillä mitään välitystä kaipaavia eroavuuksia ei siellä ole.
107:5.2 (1181.5) Koska Suuntaajat voivat suunnitella, työskennellä ja rakastaa, niillä täytyy olla sellaisia itseyteen kätkeytyviä kykyjä, jotka ovat mieleen verrattavia. Ne omaavat rajattoman kyvyn keskinäiseen kanssakäymiseen, kuitenkin niin että tämä kyky on vain kaikilla niillä Opastajilla, jotka ovat ensimmäisiä eli neitseellisiä ryhmiä korkeammalla. Niiden keskinäisen viestienvaihdon luonteesta ja sisällöstä voimme paljastaa varsin vähän, sillä emme tunne asiaa. Ja tiedämme lisäksi, että jollakin tavoin mielellisiä niiden täytyy olla, sillä muutoin niitä ei voitaisi koskaan personoida.
107:5.3 (1181.6) Ajatuksensuuntaajien mielellisyys on Universaalisen Isän ja Iankaikkisen Pojan mielellisyyden kaltaista – sen mielellisyyden kaltaista, josta Myötätoimijan mielet polveutuvat.
107:5.4 (1181.7) Suuntaajassa olevaksi postuloidun mielen täytyy tyypiltään muistuttaa niiden monien muiden esipersoonallisista entiteeteistä koostuvien luokkien mielivarustusta, jotka oletettavasti saavat nekin alkunsa Ensimmäisestä Lähteestä ja Keskuksesta. Vaikkei Urantialla monia näistä luokista olekaan paljastettu, kerromme, että niissä kaikissa ilmenee mielellisiä ominaisuuksia. Näiden alkuperäistä Jumaluutta edustavien yksilöitymien on myös mahdollista yhdistyä lukuisia kehittyviä tyyppejä edustaviin ei-kuolevaisiin olentoihin ja jopa joihinkin sellaisiin ei-evolutionaarisiin olentoihin, jotka ovat kehittäneet kyvyn fuusioitua tällaisiin Jumaluuden osasiin.
107:5.5 (1182.1) Kun Ajatuksensuuntaaja fuusioituu eloon jäävän ihmisen kehittyvään kuolemattomaan morontiasieluun, Suuntaajan mieli on tunnistettavissa luodun mielestä erillään olevaksi vain kunnes ylösnousemuskuolevainen yltää universumissa tapahtuvaan etenemiseen kuuluville henkitasoille.
107:5.6 (1182.2) Taivasmatkalaisen kokemukseen kuuluvat finaliitin tasot saavutettuaan nämä kuudennen asteen henget näyttävät muuntavan jonkin sellaisen mielessä vaikuttavan tekijän, joka edustaa kuolevaisen olennon mielen ja Suuntaajan mielen joidenkin osa-alueiden liittoa, ja nämä osa-alueet olivat aiemmin toimineet yhdyssiteenä tällaisten ylösnousevien persoonallisuuksien jumalallisten ja inhimillisten vaiheiden välillä. Tämä kokemuksellinen mielen ominaisuus luultavasti ”korkeimmallistuu” ja tuo sittemmin oman lisänsä siihen, mitä evolutionaarisella Jumaluudella – Korkeimmalla Olennolla – on kokemusperäisesti hallussaan.
107:6.1 (1182.3) Sellaisina kuin Ajatuksensuuntaajat luodun olennon kokemuksessa kohdataan, ne paljastavat henki-influenssin läsnäolon ja johdatuksen. Suuntaaja on todellakin henki, puhdas henki, mutta se on lisäksi jotakin enemmän kuin henki. Koskaan emme ole Salaperäisiä Opastajia kyenneet tyydyttävällä tavalla luokittelemaan. Ainoa, mitä niistä voidaan varmuudella sanoa on, että ne ovat totisesti Jumalan kaltaisia.
107:6.2 (1182.4) Suuntaaja on ihmisen mahdollisuus ikuisuuden saavuttamiseen, ihminen on Suuntaajan mahdollisuus persoonallisuuden saavuttamiseen. Henkilökohtaiset Suuntaajanne työskentelevät teidän henkistämisenne hyväksi siinä toivossa, että ne voisivat iäistää ajallisen identiteettinne. Suuntaajat ovat henkien Isän kauniin ja itseään lahjoittavan rakkauden kyllästämiä. Ne rakastavat teitä aidosti ja jumalallisesti. Ne ovat ihmismieliin kahlehdittuja hengeksi muuttumisen toivon vankeja. Ne odottavat kaivaten sitä, että kuolevaismielenne saavuttaisi jumalallisuuden, jolloin niiden yksinäisyys päättyisi, sekä sitä, että ne teidän kanssanne vapautuisivat niistä rajoituksista, joita aineellisuuteen pukeutuminen ja ajallisuuteen verhoutuminen merkitsevät.
107:6.3 (1182.5) Tie, jota myöten nousette Paratiisiin, on hengeksi tulemisen tie, ja Suuntaajan olemus tuo uskollisesti esille ilmoituksen Universaalisen Isän hengellisestä olemuksesta. Paratiisiin-nousun tuolla puolen ja ikuiseen elämänuraan kuuluvissa, finaliitin aseman saavuttamisen jälkeen seuraavissa vaiheissa Suuntaaja saattaa mahdollisesti tulla kosketuksiin entisen ihmiskumppanin kanssa muussakin tarkoituksessa kuin henkihoivaamisen merkeissä, mutta Paratiisiin-nousu ja finaliittina elettävä elämänvaihe ovat Jumalaa tuntevan hengellistyvän kuolevaisen ja Jumalaa paljastavan Suuntaajan hengellisen hoivan välistä kumppanuutta.
107:6.4 (1182.6) Tiedämme Ajatuksensuuntaajien olevan henkiä, puhtaita henkiä, oletettavasti absoluuttisia henkiä. Mutta Suuntaajan täytyy olla myös jotakin enemmän kuin pelkkää henkitodellisuutta. Oletetun mielellisyyden lisäksi siinä vaikuttaa myös puhdasta energiaa olevia tekijöitä. Jos haluatte muistaa, että Jumala on puhtaan energian ja puhtaan hengen alkulähde, siinä tapauksessa ei ole kovin vaikeaa tajuta, että hänen osasensa olisivat kumpaakin. Tosiasia on, että Suuntaajat matkaavat avaruudessa Paratiisin Saaren silmänräpäyksellisiä ja universaalisia gravitaatiopiirejä pitkin.
107:6.5 (1182.7) On tosiaan hämmentävää, että Salaperäiset Opastajat ovat tällä tavoin yhteydessä universumien universumin aineellisiin yhteyspiireihin. Mutta tosiasiaksi kuitenkin jää, että ne koko suuruniversumin joka puolella kiitävät salaman tavoin aineellis-gravitatorisia piirejä pitkin. On täysin mahdollista, että ne saattavat läpäistä jopa ulkoavaruuden tasot; aivan varmasti ne voisivat seurata Paratiisin gravitaatioläsnäoloa noille alueille, ja vaikka omaan luokkaani kuuluva persoonallisuus voi Myötätoimijan mieliyhteyspiirejä myöten matkata myös suuruniversumin rajojen taakse, emme silti ole koskaan olleet varmoja siitä, että me kartoittamattomilla ulkoavaruuden alueilla olisimme havainneet Suuntaajien läsnäoloa.
107:6.6 (1183.1) Ja vaikka Suuntaajat käyttävätkin hyväkseen aineellis-gravitatorisia piirejä, ne eivät silti ole aineellisen luomistuloksen tapaan niistä riippuvaisia. Suuntaajat ovat gravitaation alkuunpanijan osasia, eivät gravitaation seurannaisia. Ne ovat segmentoituneet sellaisella olemassaolon universumitasolla, joka hypoteettisesti ajateltuna edeltää gravitaation ilmaantumista.
107:6.7 (1183.2) Ajatuksensuuntaajat työskentelevät levotta siitä hetkestä, jolloin ne lahjoitetaan, siihen päivään, jolloin ne kuolevaisen kohteensa luonnollisen kuoleman jälkeen pääsevät lähtemään Diviningtoniin. Ja ne Suuntaajat, joiden kohde ei kulje luonnollisen kuoleman porttien läpi, eivät pääse kokemaan edes tätä väliaikaista lepohetkeä. Ajatuksensuuntaajien ei tarvitse lisätä energiavarojaan, sillä ne ovat energiaa, korkeimpaan ja jumalallisimpaan luokkaan kuuluvaa energiaa.
107:7.1 (1183.3) Ajatuksensuuntaajat eivät ole persoonallisuuksia, mutta ne ovat reaalisia entiteettejä. Ne ovat eittämättömästi ja täydellisesti yksilöllistettyjä, olkoonkin ettei niitä sinä aikana, jolloin ne asuvat kuolevaisissa, koskaan aktuaalisesti personoida. Ajatuksensuuntaajat eivät ole kiistämättömiä persoonallisuuksia, vaan ne ovat eittämättömiä realiteetteja, puhtaimpaan universumien universumissa tunnettuun luokkaan kuuluvia realiteetteja – ne ovat jumalallinen läsnäolo. Vaikkeivät nämä ihmeelliset Isän osaset olekaan persoonallisia, puhutaan niistä yleisesti olentoina ja toisinaan henkientiteetteinä, mihin ovat syynä ne hengelliset vaiheet, jotka kuuluvat niiden nykyiseen, kuolevaisiin kohdistuvaan hoivaamiseen.
107:7.2 (1183.4) Jos Ajatuksensuuntaajat eivät ole persoonallisuuksia, joilla on oikeus tahtotoimintaan ja valtuudet valintojen tekemiseen, miten ne siinä tapauksessa voivat valita kuolevaisen kohteensa ja tarjoutua asumaan näissä evolutionaaristen maailmojen luoduissa? Kysymys on helppo esittää, muttei luultavasti yksikään universumien universumin olento ole koskaan löytänyt siihen täsmällistä vastausta. Edes omaan Yksinäisten Sanansaattajien luokkaani kuuluva persoonallisuus ei täysin ymmärrä tahtomisen, valitsemisen eikä rakastamisen kykyä entiteeteissä, jotka eivät ole persoonallisia.
107:7.3 (1183.5) Olemme usein spekuloineet sellaisella ajatuksella, että Ajatuksensuuntaajilla täytyy olla tahtotoimintaa kaikilla esipersoonallisilla valitsemisen tasoilla. Ne tarjoutuvat asumaan ihmisolennoissa, ne laativat suunnitelmia ihmisen ikuista elämänuraa varten, ne tekevät näistä suunnitelmista sovituksia ja muunnelmia ja korvaavat niitä toisilla suunnitelmilla kulloistenkin olosuhteiden vaatimalla tavalla, ja tällaiset toiminnat viittaavat siihen, että kysymys on aidosta tahtotoiminnasta. Ne tuntevat kuolevaisia kohtaan kiintymystä, ne toimivat universumin kriisitilanteissa, ne odottavat herkeämättä tilaisuutta toimiakseen päättäväisesti ihmisen tekemän valinnan mukaisesti, ja kaikki nämä reaktiot ovat mitä suurimmassa määrin tahdonvaraisia. Kaikissa niissä tilanteissa, jotka eivät koske ihmisen tahtotoiminnan piiriä, ne osoittavat kiistämättä sellaisten kykyjen käyttämisestä kertovaa käyttäytymistä, jotka vastaavat kaikin tavoin tahtomista, korkeinta mahdollista päätöksentekoa.
107:7.4 (1183.6) Jos Ajatuksensuuntaajilla siis on tahtotoimintaa, miksi ne sitten alistuvat kuolevaisen olennon tahtoon? Uskomme tämän johtuvan siitä, että absoluuttisesta luonteestaan huolimatta Suuntaajan tahtotoiminta on ilmenemisensä puolesta esipersoonallista. Ihmistahto toimii universumitodellisuuden persoonallisuustasolla, ja kaikkialla kosmoksessa persoonaton – ei-persoonallinen, alipersoonallinen ja esipersoonallinen – reagoi aina olemassa olevan persoonallisuuden tahtoon ja tekoihin.
107:7.5 (1183.7) Luoduista olennoista ja ei-persoonallisista energioista koostuvassa maailmankaikkeudessa emme missään havaitse, että tahto, tahtotoiminta, valitseminen tai rakkaus esiintyisivät erillään persoonallisuudesta. Suuntaajia ja muita samankaltaisia entiteettejä lukuun ottamatta emme havaitse, että tällaisia persoonallisuuden attribuutteja toimisi persoonattomien reaalisubjektien yhteydessä. Ei olisi asianmukaista nimittää Suuntaajaa alipersoonalliseksi, sopivaa ei myöskään olisi viitata tällaiseen entiteettiin puhumalla siitä ylipersoonallisena, mutta on täysin sallittua kutsua tällaista olentoa esipersoonalliseksi.
107:7.6 (1184.1) Meidän olentoluokkamme jäsenet tuntevat nämä Jumaluuden osaset jumalallisina lahjoina. Toteamme Suuntaajien olevan alkuperältään jumalallisia ja muodostavan uskottavan todisteen ja näytön siitä, että Universaalinen Isä on varannut itselleen mahdollisuuden olla suorassa ja rajoittamattomassa yhteydessä kehen tahansa ja kaikkiin aineellisiin luotuihin kaikkialla hänen itse asiassa infiniittisillä toimialueillaan, ja koko tämä kanssakäyminen tapahtuu täysin erillään siitä, että hän on läsnä omien Paratiisin-Poikiensa persoonallisuudessa, tai täysin riippumatta hänen Äärettömän Hengen persoonallisuuksien hahmossa suorittamistaan välillisistä hoivatoimista.
107:7.7 (1184.2) Ei ole olemassa luotuja olentoja, jotka eivät mieluusti olisi Salaperäisten Opastajien isäntinä, mutta Suuntaajat eivät tässä esitetyllä tavalla esiinny mihinkään muuhun kuin finaliitin päämäärän omaavien evolutionaaristen ja tahdollisten luotujen luokkaan kuuluvissa olennoissa.
107:7.8 (1184.3) [Esittänyt muuan Orvontonin Yksinäinen Sanansaattaja.]
Urantia-kirja
Luku 108
108:0.1 (1185.1) AJATUKSENSUUNTAAJIEN tehtävänä ihmissukukuntien suhteen on edustaa Universaalista Isää, olla Universaalinen Isä ajallisuuden ja avaruuden kuolevaisille luoduille. Se on jumalallisten lahjojen perustehtävä. Niiden tehtävänä on myös kuolevaismielten ylentäminen ja ihmisten kuolemattoman sielun nostaminen Paratiisin täydellisyyden jumalallisiin korkeuksiin ja hengellisille tasoille. Ja siinä kokemuksessa, jonka kuluessa Suuntaajat näin muuntavat ajallisen luodun inhimillisen olemuksen ikuisen finaliitin jumalalliseksi olemukseksi, ne saattavat olevaisuuden piiriin ainutlaatuista tyyppiä edustavan olennon, joka koostuu täydellisen Suuntaajan ja täydellistyneen luodun ikuisesta liitosta. Eikä tällaista olisi mahdollista jäljentää millään muulla universumissa käytössä olevalla menetelmällä.
108:0.2 (1185.2) Koko maailmankaikkeudessa ei ole mitään sellaista, joka voi korvata ei-eksistentiaalisilla tasoilla saadun kokemuksen tosiasian. Infiniittinen Jumala on, niin kuin aina, tyhjentävä ja täysimääräinen, niin että häneen sisältyy infiniittisesti kaikki paitsi paha ja luotujen kokemus. Jumala ei voi tehdä väärin. Hän on erehtymätön. Jumala ei voi kokemuksellisesti tietää sellaista, mitä hän ei ole koskaan omakohtaisesti kokenut. Jumalan ennaltatietämys on eksistentiaalista. Siksi Isän henki laskeutuukin Paratiisista ollakseen finiittisten kuolevaisten mukana jokaisessa ylösnousemuksellisen elämänvaiheen bona fide -kokemuksessa. Vain tällä keinoin eksistentiaalisesta Jumalasta saattoi tulla totuudessa ja tosiasiassa ihmisen kokemuksellinen Isä. Ikuisen Jumalan infiniittisyyteen sisältyy finiittisen kokemuksen potentiaali, ja siitä tosiaankin tulee aktuaalista Suuntaaja-osasten toiminnassa, osasten, jotka ovat aktuaalisesti mukana ihmisten vaihtelevissa elämänkokemuksissa.
108:1.1 (1185.3) Kun Suuntaajia lähetetään Diviningtonista palvelemaan kuolevaisia, ne ovat eksistentiaalisen jumaluuden osalta toistensa kaltaisia, mutta kokemuksellisten ominaisuuksien puolesta ne eroavat toisistaan siinä, missä määrin ne ovat aiemmin olleet kosketuksissa evolutionaarisiin luotuihin, näiden sisällä ja näiden kanssa. Emme kykene selittämään, millä perusteella Suuntaajat osoitetaan tehtäväänsä, mutta arvelemme näitä jumalallisia lahjoja jaettavan jonkin viisaan ja tehokkaan periaatteen mukaan, joka ottaa huomioon sen, miten ne kykenevät ikuisiksi ajoiksi mukautumaan kohteenaan olevaan persoonallisuuteen. Panemme silti merkille, että kokeneempi Suuntaaja asuu usein korkeammantyyppisen ihmisen mielessä. Ihmisen perimän täytyy näin ollen olla seikka, jolla on melko suuri vaikutus Suuntaajan valinnasta ja tehtäväänosoittamisesta päätettäessä.
108:1.2 (1185.4) Vaikkemme sitä varmasti tiedäkään, uskomme kumminkin vakaasti, että kaikki Ajatuksensuuntaajat ovat vapaaehtoisia. Mutta aina ennen kuin ne tarjoutuvat palvelukseen, niillä on hallussaan kohde-ehdokkaasta laadittu kaiken kattava tietoaineisto. Serafien laatima luonnostelma asianomaisen rotutaustasta ja projisoidut elämänkulun kaavat välitetään Paratiisin kautta Diviningtonissa sijaitsevalle Suuntaajien reservijoukolle heijastustekniikalla, joka ulottuu paikallisuniversumien pääkaupungeista sisäänpäin superuniversumien päämajoihin. Tällainen ennuste kattaa kuolevaisehdokkaan perinnöllistä taustaa koskevan tietoaineiston lisäksi arvion hänen todennäköisistä älyllisistä kyvyistään ja hengellisestä kapasiteetistaan. Suuntaajat tarjoutuvat näin ollen asumaan mielissä, joiden perimmäisestä olemuksesta niille on esitetty tyhjentävä arvio.
108:1.3 (1186.1) Tehtävään tarjoutuva Suuntaaja on erityisen kiinnostunut kolmesta asianomaista ihmisehdokasta koskevasta luonnehdinnasta:
108:1.4 (1186.2) 1. Älyllinen kapasiteetti. Onko mieli normaali? Millainen on älyllinen potentiaali, älyllinen kapasiteetti? Kykeneekö yksilö kehittymään bona fide tahdolliseksi luoduksi? Tuleeko viisaudella olemaan toimintamahdollisuutta?
108:1.5 (1186.3) 2. Hengellinen vastaanottavaisuus. Millaiset toiveet ovat kunnioituksentunteen kehittymisestä, uskonnollisen olemuksen synnystä ja kasvusta. Millainen on sielupotentiaali, todennäköinen hengellinen vastaanottokyky?
108:1.6 (1186.4) 3. Älyllisten ja hengellisten kykyjen yhteen nivoutuminen. Missä määrin nämä kaksi kykyä voivat mahdollisesti liittyä yhteen, yhdistyä niin, että tuloksena olisi ihmisluonteen lujuutta ja niin, että ne yhdessä myötävaikuttaisivat eloonjäämisen arvoisen kuolemattoman sielun varmaan kehittymiseen?
108:1.7 (1186.5) Kun nämä tosiasiat ovat Opastajien edessä, uskomme niiden auliisti ilmoittautuvan tarjolla olevaan tehtävään. On luultavaa, että tehtävään tarjoutuu useampia kuin yksi Suuntaaja. Valvovat personoidut luokat ehkä valitsevat tästä tarjokas-Suuntaajien ryhmästä sen, joka parhaiten soveltuu kulloisenkin kuolevaisehdokkaan persoonallisuuden hengellistämis- ja iäistämistehtävään. (Suuntaajien tehtäväänosoittamisessa ja niiden palvelussa ei kohteena olevan luodun sukupuoleen kiinnitetä lainkaan huomiota.)
108:1.8 (1186.6) Tehtävään tarjoutumisen ja Suuntaajan varsinaisen tehtävään lähettämisen väliin jäävä lyhyt aika oletettavasti vietetään Personoitujen Opastajien johtamissa Diviningtonin kouluissa, joissa odottavan kuolevaismielen toimintamallia käytetään hyväksi annettaessa tehtävään määrätylle Suuntaajalle ohjeita siitä, miten persoonallisuutta olisi tuloksellista lähestyä ja miten hänen mielensä olisi henkistettävissä. Tämä mielen malli laaditaan superuniversumin heijastuspalvelun toimittamaa tietoaineistoa yhdistelemällä. Tällä tavoin me ainakin ymmärrämme asian, ja tähän vakaumukseen me olemme päätyneet yhdisteltyämme tietoja, joita olemme saaneet Yksinäisten Sanansaattajien pitkän universumissa viettämän elämänvaiheen aikana moniin Personoituihin Suuntaajiin pitämiemme yhteyksien kautta.
108:1.9 (1186.7) Kun Suuntaajat sitten varsinaisesti lähetetään Diviningtonista, niiden lähtöhetken ja niiden valitseman kohteen mieleen saapumisen välillä ei aikaa kulu käytännöllisesti katsoen lainkaan. Suuntaajan keskimääräinen siirtymisaika Diviningtonista Urantialle on 117 tuntia, 42 minuuttia ja 7 sekuntia. Itse asiassa koko tämä aika kuluu Uversassa suoritettavaan rekisteröitymiseen.
108:2.1 (1186.8) Vaikka Suuntaajat tarjoutuvat palvelukseen, heti kun asianomaista persoonallisuutta koskevat ennusteet on viestitetty Diviningtoniin, varsinaisen toimeksiannon ne saavat, vasta kun niiden ihmiskohteet tekevät ensimmäisen moraalista persoonallisuutta osoittavan päätöksensä. Ihmislapsen ensimmäinen moraalinen päätös näkyy automaattisesti seitsemännessä mielenauttajassa, ja se rekisteröityy samassa silmänräpäyksessä paikallisuniversumin Luovan Hengen välityksellä Myötätoimijan universaalista mieligravitaatiopiiriä myöten superuniversumin vallankäyttöä edustavan Valtiashengen tykönä, joka puolestaan lähettää tämän tiedon välittömästi Diviningtoniin. Suuntaajat ilmaantuvat urantialaisiin ihmiskohteisiinsa keskimäärin vähän ennen näiden kuusivuotispäivää. Nykyisen sukupolven kohdalla tämä ikä on keskimäärin viisi vuotta, kymmenen kuukautta ja neljä päivää, toisin sanoen maisen elämän 2 134:s päivä.
108:2.2 (1187.1) Suuntaajat pääsevät kuolevaisen mielen sisälle, vasta kun mielenauttajahenget ovat mielen sisällä asumalla ja sieltä käsin hoivaamalla sen asianmukaisesti valmistaneet ja kytkeneet Pyhän Hengen yhteyspiiriin. Ja jotta ihmismieli täyttäisi Suuntaajan vastaanottamisen edellytykset, tarvitaan siinä kaikkien seitsemän mielenauttajan koordinoitua toimintaa. Luodun olennon mielen tulee osoittaa pyrkimystä palvontaan ja ilmentää viisauden toimintaa sillä, että se tuo julki kyvykkyyttä valinnan tekemiseen esiin nousevien hyvän ja pahan arvojen välillä – kyvykkyyttä moraaliseen valintaan.
108:2.3 (1187.2) Näin on ihmismielen näyttämö valmiina vastaanottamaan Suuntaajan, mutta yleisenä sääntönä on, etteivät ne heti ilmesty asumaan tällaisissa mielissä muualla kuin sellaisissa maailmoissa, joissa Totuuden Henki toimii edellä mainittujen erilaisten henkihoivantamuotojen hengellisenä koordinoijana. Mikäli tällainen lahjoittautuneiden Poikien henki on läsnä, niin Suuntaajat saapuvat poikkeuksetta samana hetkenä, jona seitsemäs mielenauttajahenki ryhtyy toimimaan ja viestittää Universumin Äiti-Hengelle, että se on potentiaalisella tasolla onnistunut koordinoimaan kuuden auttajakumppaninsa tällaiselle kuolevaisen älytoiminnalle aiemmin osoittaman hoivan. Tästä syystä näitä jumalallisia Suuntaajia on ensimmäisestä Helluntaipäivästä lähtien lahjoitettu yleismaailmallisesti kaikille Urantialla moraalisen statuksen omaaville normaaleille mielille.
108:2.4 (1187.3) Vaikka kysymyksessä olisi Totuuden Hengellä varustettu mieli, eivät Suuntaajat siinäkään tapauksessa voi mielivaltaisesti tunkeutua kuolevaisen ajatusmaailmaan ennen moraalisen päätöksen ilmaantumista. Mutta kun tällainen moraalinen päätös on tehty, tämä henkiauttaja ottaa toimipiirin haltuunsa suoraan Diviningtonista käsin. Jumalallisten Suuntaajien ja ihmiskohteiden välillä ei toimi välittäjiä eikä muitakaan väliin tulevia viranomaisia tahi valtuutettuja. Jumala ja ihminen ovat suorassa yhteydessä toisiinsa.
108:2.5 (1187.4) Aikoina, jotka edeltävät Totuuden Hengen vuodattamista evolutionaarisen maailman asukkaiden päälle, Suuntaajien lahjoittaminen näyttää määräytyvän monien henki-influenssien ja persoonallisuusasenteiden perusteella. Emme täysin ymmärrä lakeja, jotka säätelevät mainittuja lahjoittamisia. Emme ymmärrä, mikä nimenomainen seikka ratkaisee niiden Suuntaajien vapaaksilaskemisen, jotka ovat tarjoutuneet asettumaan tällaisiin kehittyviin mieliin. Mutta panemme silti merkille lukuisat sellaiset influenssit ja olosuhteet, jotka näyttävät liittyvän siihen, että Suuntaajat ennen Totuuden Hengen vuodattamista saapuvat tällaisiin mieliin, ja näitä ovat:
108:2.6 (1187.5) 1. Henkilökohtaisten serafisuojelijoiden osoittaminen. Ellei kuolevaisessa ole aiemmin asunut Suuntaajaa, niin henkilökohtaisen suojelijan osoittaminen tuo Suuntaajan heti paikalle. Suuntaajien muodossa ilmenevän ja henkilökohtaisten serafisuojelijoiden muodossa osoitetun hoivatoiminnan välillä vallitsee jokin sangen selkeä mutta tuntematon yhteys.
108:2.7 (1187.6) 2. Älyllisten tavoitteiden saavuttamista ja hengellistä tuloksiinpääsyä merkitsevän kolmannen kehän saavuttaminen. Olen huomannut, että Suuntaajat ovat saapuneet kuolevaisten mieleen kolmannen kehän haltuunottamisen jälkeen, jopa ennen kuin tästä suorituksesta edes on ehditty viestittää tällaisista asioista huolehtiville paikallisuniversumin persoonallisuuksille.
108:2.8 (1187.7) 3. Kun on tehty hengellisessä mielessä epätavallisen tärkeä ylevä päätös. Kun ihminen käyttäytyy planeetalla kohtaamassaan henkilökohtaisessa kriisissä tällä tavoin, tavallisesti sen myötä seuraa odottamassa olevan Suuntaajan välitön saapuminen.
108:2.9 (1187.8) 4. Veljeyden henki. Kun psyykkisten kehien saavuttamisesta ja henkilökohtaisten suojelijoiden nimeämisestä riippumatta – kun kysymyksessä ei ole minkäänlainen kriisitilanteessa tehty päätös – lähimmäisenrakkaus alkaa hallita kehittyvää kuolevaista ja kun tämä omistautuu lihallishahmoisten veljiensä epäitsekkääseen palvelemiseen, silloin poikkeuksetta tapahtuu, että odottamassa oleva Suuntaaja laskeutuu asumaan tämän kuolevaishoivaajan mieleen.
108:2.10 (1188.1) 5. Julistus aikomuksesta täyttää Jumalan tahto. Panemme merkille, että avaruuden maailmojen monet kuolevaiset saattavat näyttää valmiilta Suuntaajan vastaanottamiseen, ja kuitenkaan Opastajat eivät ilmaannu. Tarkkailemme tällaisia luotuja pitempään, kun he päivästä toiseen elävät elämäänsä, ja ennen pitkää he hiljaa, melkein tietämättään päätyvät ratkaisuun, jonka mukaan he alkavat tavoitella taivaassa olevan Isän tahdon noudattamista. Ja silloin havaitsemme, että heille lähetetään välittömästi Ajatuksensuuntaaja.
108:2.11 (1188.2) 6. Korkeimman Olennon vaikutus. Havaitsemme, että maailmoissa, joissa Suuntaajat eivät fuusioidu kuolevaisten asukkaiden sieluun, Suuntaajia toisinaan lahjoitetaan vastauksena sellaisiin influensseihin, jotka käyvät täysin käsityskykymme yli. Arvelemme, että tällaisista lahjoittamisista määrää jokin Korkeimmasta Olennosta peräisin oleva heijastusvaikutus. Mitä tulee siihen, mikseivät nämä Suuntaajat voi fuusioitua tai eivät fuusioidu näihin tietyntyyppisiin kehittyviin kuolevaismieliin, niin siitä meillä ei ole tietoa. Tällaisia seikkoja ei ole koskaan meille paljastettu.
108:3.1 (1188.3) Suuntaajat on tietääksemme organisoitu universumien universumissa toimivaksi riippumattomaksi toimintayksiköksi, ja niitä johdetaan ilmeisesti suoraan Diviningtonista. Ne ovat kaikissa superuniversumeissa yhdenmukaisia, kaikkia paikallisuniversumeja palvelevat toistensa kaltaiset Salaperäiset Opastajat. Havaintojemme perusteella tiedämme Suuntaajia olevaksi lukuisia sarjoja, joten kysymyksessä on sarjoittainen organisaatio, jonka jakautumaperusteina ovat sellaiset seikat kuin kohteen rotu, kulloinenkin tuomiokausi, kohdemaailma, -järjestelmä ja -universumi. On kuitenkin äärimmäisen vaikeata pysyä näiden jumalallisten lahjojen jäljillä, koska ne toimivat koko suuruniversumin piirissä tavalla, joka mahdollistaa niiden asemapaikan vaihtamisen.
108:3.2 (1188.4) Ajatuksensuuntaajista on täydelliset luettelot (Diviningtonin ulkopuolella) vain kussakin seitsemän superuniversumin päämajassa. Paratiisin viranhaltijat ilmoittavat kussakin ylösnousemusluodussa asuvan asianomaisen Suuntaajan numeron ja luokan superuniversumin päämajalle, ja sieltä se tiedotetaan asianomaisen paikallisuniversumin päämajaan ja välitetään edelleen kohdeplaneetalle. Mutta paikallisuniversumin luettelot eivät paljasta Ajatuksensuuntaajien koko numeroa. Nebadonin luetteloista käyvät selville vain paikallisuniversumin tehtäväänosoitusumerot siten kuin Päivien Muinaisten edustajat ovat ne ilmoittaneet. Suuntaajan täydellisen numeron todellinen merkitys tiedetään vain Diviningtonissa.
108:3.3 (1188.5) Suuntaajien ihmiskohteet tunnetaan usein heidän Suuntaajansa numeron mukaan. Kuolevaiset saavat oikean universuminimen vasta Suuntaajaan fuusioitumisen jälkeen. Tämän liiton merkkinä on kohtalonsuojelijan uudelle luodulle antama uusi nimi.
108:3.4 (1188.6) Vaikka meillä Orvontonissa on luettelot Ajatuksensuuntaajista ja vaikka meillä ei ehdottomasti ole niihin nähden mitään valtaa eikä niihin hallinnollista yhdyssidettä, uskomme kuitenkin lujasti, että paikallisuniversumien yksittäisten maailmojen ja jumalallisten lahjojen Diviningtonissa olevan keskusasuinsijan välillä on sangen läheinen hallinnollinen yhteys. Tiedämme nimittäin, että evolutionaariselle maailmalle Paratiisin lahjoittautuvan Pojan ilmestymisen jälkeen osoitetaan Personoitu Suuntaaja Suuntaajien planeettakohtaiseksi valvojaksi.
108:3.5 (1189.1) On mielenkiintoista panna merkille, että paikallisuniversumin tarkastajat puhuttelevat planeetan tarkastusta suorittaessaan aina Ajatuksensuuntaajien planeettakohtaista päällikköä, samoin kuin he jakavat kehotuksia serafien päälliköille ja kehittyvän maailman hallintoon liitettyjen muiden olentoluokkien johtajille. Vain vähän aikaa sitten Nebadonin universumin kaikkien elolliskokeiluplaneettojen täysivaltainen valvoja Tabamantia suoritti tällaisen määräaikaistarkastuksen Urantialla. Ja kirjoihinvienneistä käy selville, että ihmistä korkeammalla olevien persoonallisuuksien eri päälliköille osoittamiensa huomautusten ja syytösten lisäksi hän lausui seuraavat tunnustuksen sanat Suuntaajien päällikölle, josta emme varmuudella tiedä, oliko hän planeetalla, Salvingtonissa, Uversassa vaiko Diviningtonissa, mutta tarkastaja sanoi:
108:3.6 (1189.2) ”Tulen nyt teidän eteenne, jotka olette korkealla minun yläpuolellani, minun, jolle on uskottu väliaikainen vastuu kokeiluplaneettojen sarjasta, ja tulen tuodakseni julki ihailuni ja syvän kunnioitukseni tätä suurenmoista taivaallisten hoivaajien ryhmää kohtaan, Salaperäisiä Opastajia kohtaan, jotka ovat tarjoutuneet palvelemaan tällä säännöttömyyksien vaivaamalla sfäärillä. Olkoot kriisit miten koettelevia hyvänsä, te ette koskaan horju. Ei Nebadonin aikakirjoissa eikä Orvontonin komissioiden edessä ole koskaan esitetty syytettä jumalallista Suuntaajaa vastaan. Olette olleet teille osoitetun luottamuksen arvoisia; olette olleet jumalallisen uskollisia. Olette auttaneet oikaisemaan kaikkien niiden erehdyksiä ja korjaamaan kaikkien niiden vajavaisuuksia, jotka uurastavat tällä sekasortoisella planeetalla. Olette ihailtavia olentoja, tämän takapajuisen maailman sieluissa olevan hyvän suojelijoita. Minä osoitan teille kunnioitukseni, vaikka te vapaaehtoisina hoivaajina näennäisesti olettekin minun toimivaltani alaisuudessa. Kumarran teitä ja tunnustan nöyrästi teidän ylivertaisen epäitsekkyytenne, ymmärtäväisen huolenpitonne ja puolueettoman kiintymyksenne. Te ansaitsette tämän taistelujen repimän, murheen murtaman ja sairauksien vaivaaman maailman kuolevaisten asukkaiden jumalankaltaisten palvelijoiden nimen. Minä kunnioitan teitä! Minä miltei palvon teitä!”
108:3.7 (1189.3) Monien paljon puhuvien todisteketjujen nojalla uskomme, että Suuntaajien organisoituminen on perinpohjaista, eli että on olemassa näiden jumalallisten lahjojen syvällisen älykäs ja tehokas, ohjaava hallinto, joka toimii jostakin kaukaisesta keskuslähteestä, luultavasti Diviningtonista käsin. Tiedämme niiden tulevan maailmoihin Diviningtonista, ja sinne ne kohteittensa kuoleman jälkeen epäilemättä palaavat.
108:3.8 (1189.4) Puhuttaessa korkeimmista henkiyhteisöistä niiden keskuudesta on ylen määrin vaikeata erottaa niissä vaikuttavia hallintomekanismeja. Epäilemättä omakin persoonallisuuksien luokkani on omia erityistehtäviä suorittaessaan tietämättään mukana lukuisissa muissa Jumaluuden alapuolella olevien persoonallisten ja persoonattomien olentojen ryhmissä, jotka toimivat yhdessä etäälle yltävinä universumin korreloijina. Arvelemme palvelevamme tällä tavoin, koska olemme (Personoituja Suuntaajia lukuun ottamatta) ainoa ryhmä sellaisia personoituja olentoja, jotka ovat yhdenmukaisen tietoisia esipersoonallisten entiteettien lukuisten luokkien läsnäolosta.
108:3.9 (1189.5) Tiedämme, milloin läsnä on Suuntaajia, jotka ovat Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen esipersoonallisen Jumaluuden osasia. Me aistimme, milloin läsnä on Inspiroituja Kolminaisuushenkiä, jotka ovat Paratiisin-Kolminaisuuden ylipersoonallisia ilmentymiä. Samoin me erehtymättä havaitsemme tiettyjen, paljastamattomien, Iankaikkisesta Pojasta ja Äärettömästä Hengestä polveutuvien olentoluokkien henkiläsnäolon. Ja jonkin verran reagoimme vielä muihinkin, teille paljastamattomiin entiteetteihin.
108:3.10 (1190.1) Nebadonin Melkisedekit opettavat, että Yksinäiset Sanansaattajat ovat näiden erilaisten influenssien persoonallisia koordinoijia niiden tallentuessa evolutionaarisen Korkeimman Olennon laajenevaan Jumaluuteen. On varsin mahdollista, että saatamme olla osallisina monien ajallisuudessa esiintyvien selittämättömien ilmiöiden kokemuksellisessa yhdistymisessä, muttemme ole tietoisesti varmoja siitä, että me näin toimisimme.
108:4.1 (1190.2) Ellei mahdollista koordinoitumista Jumaluuden muiden osasten kanssa oteta lukuun, Suuntaajat ovat aivan yksin omalla toimintasarallaan kuolevaisen mielessä. Salaperäiset Opastajat ovat puhuttelevana osoituksena siitä tosiasiasta, että vaikka ehkä näyttääkin siltä kuin Isä olisi koko suuruniversumin piirissä luopunut kaikesta välittömän omakohtaisen vallan ja auktoriteetin käyttämisestä, tästä Paratiisin-Jumaluuksien Korkeimpien Luoja-lasten hyväksi suorittamastaan luopumisesta huolimatta Isä on kiistämättä pidättänyt itselleen epäämättömän oikeuden olla läsnä kehittyvien luotujensa mielessä ja sielussa kyetäkseen toimimaan niin, että hän rinnan Paratiisin-Poikien hengellisen vetovoiman kanssa vetää koko luotujen luomakuntaa luokseen. Teidän lahjoittautunut Paratiisin-Poikanne sanoi, kun hän vielä oli Urantialla: ”Jos minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki ihmiset tyköni.” Tämän Paratiisin-Poikien ja heidän luovien kumppaniensa hengellisen vetovoiman me tunnemme ja ymmärrämme, mutta emme yhtä täysimääräisesti käsitä kaikin puolin viisaan Isän menettelytapoja hänen toimiessaan näissä ihmismielessä niin uljaasti elävissä ja työskentelevissä Salaperäisissä Opastajissa ja niiden kautta.
108:4.2 (1190.3) Vaikka näitä salaperäisiä läsnäolevaisia ei ole alistettu universumien universumin toiminnalle, vaikkeivät ne ole sen suhteen rinnakkaisia, vaikkei niillä näytä olevan siihen yhteyttä, vaikka ne toimivat ihmislasten mielessä itsenäisesti, silti ne hellittämättä kannustavat niitä luotuja, joissa ne asuvat, kohti jumalallisia ihanteita, houkuttelevat heitä aina ylöspäin, kohti tulevan ja paremman elämän tavoitteita ja päämääriä. Nämä Salaperäiset Opastajat ovat jatkuvana apuna Mikaelin hengellisen herruuden juurruttamisessa koko Nebadonin universumiin, samalla kun ne salaperäisesti myötävaikuttavat Päivien Muinaisten suvereenisuuden vakiintumiseen Orvontonissa. Suuntaajat ovat Jumalan tahto, ja koska Jumalan Korkeimpien Luoja-lasten omakin persoona ilmentää tuota samaista tahtoa, niin on väistämätöntä, että Suuntaajien toimenpiteet ja universumihallitsijoiden suvereenisuus ovat keskenään toisistaan riippuvaisia. Vaikka näyttääkin siltä, ettei Suuntaajien Isä-läsnäololla ja Nebadonin Mikaelin Isä-suvereenisuudella olisi keskinäistä yhteyttä, täytyy niiden kuitenkin olla saman jumalallisuuden eri ilmenemismuotoja.
108:4.3 (1190.4) Ajatuksensuuntaajat näyttävät tulevan ja menevän kaikista muista hengellisistä läsnäolevista täysin riippumatta; ne näyttävät toimivan sellaisten universumilakien mukaan, jotka ovat tyystin irrallaan kaikkien muiden henki-influenssien suorituksia säätelevistä ja valvovista laeista. Mutta tällaisesta näennäisestä riippumattomuudesta huolimatta pitkäaikainen huomioidenteko paljastaa kiistatta, että ne toimivat ihmismielessä täydellisessä synkroniassa ja koordinaatiossa kaikkien muiden henkihoivantaelimien kanssa, mielenauttajahenget, Pyhä Henki, Totuuden Henki ja muut influenssit mukaan luettuina.
108:4.4 (1190.5) Kun jokin maailma kapinan takia eristetään, kun jokin planeetta irrotetaan kaikista ulkopuolisista viestintäpiireistä, kuten tapahtui Urantialla Caligastian aiheuttaman mullistuksen jälkeen, niin henkilökohtaisia sanansaattajia lukuun ottamatta jäljellä on vain yksi ainoa mahdollisuus suoraan planeettojenväliseen eli universumin sisäiseen viestienvaihtoon, ja se tapahtuu sfääreillä toimivien Suuntaajien välisen yhteyden kautta. Tapahtuipa jossakin maailmassa tai universumissa mitä hyvänsä, se ei milloinkaan koske suoranaisesti Suuntaajia. Planeetan eristäminen ei millään tavoin vaikuta Suuntaajiin eikä niiden kykyyn olla yhteydessä paikallisuniversumin, superuniversumin tai keskusuniversumin mihin osaan tahansa. Ja karanteeniin julistetuissa maailmoissa otetaankin juuri tästä syystä varsin usein yhteyttä korkeimpiin ja itsenäisesti toimiviin kohtalon varajoukkojen Suuntaajiin. Tällaiseen menetelmään turvaudutaan keinona kiertää planeetan eristämisestä aiheutuvat haitat. Urantialla on viime vuosina toiminut arkkienkeleiden yhteyspiiri, mutta tämän viestintävälineen käyttö rajoittuu suurelta osin arkkienkelikunnan omiin tarpeisiin.
108:4.5 (1191.1) Olemme tietoisia monista sellaisista henki-ilmiöistä kaukaisuuksiin ulottuvassa universumissa, joita emme täysin ymmärrä. Emme vielä hallitse kaikkea, mitä ympärillämme tapahtuu. Ja uskon, että suuri osa tästä selittämättömästä toiminnasta on Gravitaatiosanansaattajien ja tietyntyyppisten Salaperäisten Opastajien työtä. En usko Suuntaajien omistautuvan yksinomaan kuolevaismielten uudistamiseen. Olen vakuuttunut siitä, että Personoidut Opastajat ja muut paljastamattomien esipersoonallisten henkien luokat edustavat Universaalisen Isän suoraa ja selittämätöntä yhteyttä maailmojen luotuihin.
108:5.1 (1191.2) Suuntaajat ottavat vastaan vaikean tehtävän tarjoutuessaan asumaan Urantialla elävien kaltaisissa monikoosteisissa olennoissa. Mutta ne ovat ottaneet tehtäväkseen olla mielessänne ja vastaanottaa siellä maailmojen hengellisten intelligenssien kehotuksia ja ryhtyä sitten toistamaan ja kääntämään näitä hengellisiä viestejä aineelliselle mielelle. Ilman niitä ei Paratiisiin-noususta tulisi mitään.
108:5.2 (1191.3) Mitä Ajatuksensuuntaaja ei voi hyödyntää nykyisen elämänne aikana, ne totuudet, joita se ei voi menestyksellisesti välittää kihlaamalleen ihmiselle, ne se uskollisesti säilyttää käytettäviksi seuraavalla olemassaolon näyttämöllä, samaan tapaan kuin se nyt siirtää kehältä kehälle asiat, joita se ei kykene tallentamaan ihmiskohteensa kokemukseen siksi, että luotu ei riittävässä määrin kykene tai onnistu suorittamaan omaa osuuttaan.
108:5.3 (1191.4) Yhteen asiaan voitte luottaa: Suuntaajat eivät koskaan kadota mitään, mikä on niiden haltuun uskottu. Emme tiedä yhdestäkään sellaisesta tapauksesta, että nämä henkiauttajat olisivat lyöneet laimin tehtävänsä. Enkelit ja muut korkeaa tyyppiä olevat henkiolennot, paikallisuniversumityyppiä olevia Poikia pois sulkematta, saattavat toisinaan tarttua pahaan, saattavat joskus poiketa jumalalliselta tieltä, mutta Suuntaajat eivät koskaan kompastu. Ne ovat ehdottoman luotettavia, ja tämä on yhtäläisen paikkansapitävää kaikkien seitsemän ryhmän kohdalla.
108:5.4 (1191.5) Suuntaajasi on uuden ja seuraavan olemassaololuokkasi potentiaali, ikuista Jumalan pojan asemaasi edustava ennakkolahja. Oman tahtosi perusteella ja suostumuksella Suuntaajalla on valta alistaa aineellisen mielen luodulle ominaiset taipumukset niiden muuntavien toimien kohteeksi, jotka johtuvat kehkeytyvän morontiasielun tavoitteista ja tarkoitusperistä.
108:5.5 (1191.6) Salaperäiset Opastajat eivät ole ajattelun auttajia, vaan ne ovat ajatuksen suuntaajia. Ne työskentelevät aineellisen mielen kanssa rakentaakseen – säädellen ja hengellistäen – uuden mielen uusia maailmoja varten ja tulevan elämänvaiheesi uuden nimen. Niiden tehtävä koskee pääasiassa tulevaa elämää, ei tätä elämää. Niitä kutsutaan taivaallisiksi auttajiksi, ei maallisiksi auttajiksi. Niitä ei kiinnosta tehdä maallinen elämänvaihe helpoksi, pikemminkin ne pitävät huolen siitä, että ne tekevät elämästänne kohtuullisen vaikean ja hankalan, jotta päätöksenteko saa virikkeitä ja siihen tarjoutuu yhä uusia tilaisuuksia. Suurenmoisen Ajatuksensuuntaajan läsnäolo ei tuo mukanaan elämisen helppoutta eikä vapautta rasittavasta ajattelemisesta, mutta tällaisen jumalallisen lahjan tulisi joka tapauksessa tuoda mukanaan ylevä mielenrauha ja verraton hengen tyyneys.
108:5.6 (1192.1) Ohimenevät ja ailahtelevat ilon ja surun tuntemuksesi ovat enimmältään puhtaasti inhimillisiä ja aineellisia reaktioita sisälläsi vallitsevaan psyykkiseen ilmastoon ja ulkoiseen aineelliseen ympäristöösi. Älä näin ollen odota saavasi Suuntaajalta itsekästä lohtua ja kuolevaiselle ominaista lohdutusta. Suuntaajan asiana on valmistaa sinut ikuista tutkimusmatkaa varten, varmistaa eloonjäämisesi. Salaperäisen Opastajan tehtävänä ei suinkaan ole tyynnyttää tunnekuohujasi eikä lääkitä loukattua ylpeyttäsi, vaan se, mihin Suuntaajan huomio kohdistuu ja mihin Suuntaaja aikansa käyttää, on sielusi valmistaminen pitkää ylösnousemuksellista elämänvaihettasi varten.
108:5.7 (1192.2) Epäilen suuresti, pystynkö selittämään teille, mitä Suuntaajat mielessänne ja sielunne hyväksi tarkasti ottaen tekevät. En usko olevani täysin tietoinen siitä, mitä oikeastaan tapahtuu jumalallisen Opastajan ja ihmismielen kosmisessa yhdistymisessä. Meille tämä kaikki on jossakin määrin mysteeri, ei niinkään itse tavoitteen eikä tarkoituksen osalta, kuin varsinaisen toteutumistapansa osalta. Ja juuri siksi meidän on niin vaikea löytää sopivaa nimeä näille ylimaallisille lahjoille, jotka on annettu kuolevaisille ihmisille.
108:5.8 (1192.3) Ajatuksensuuntaajat haluaisivat vaihtaa pelontunteenne rakkaudesta ja luottavaisuudesta kertoviksi vakaumuksiksi, mutta ne eivät voi tehdä sellaista mekaanisesti eivätkä mielivaltaisesti. Se on teidän tehtävänne. Pannessanne täytäntöön niitä päätöksiä, jotka vapauttavat teidät pelon kahleista, te kirjaimellisesti saatte aikaan sen psyykkisen tukipisteen, jolle Suuntaaja voi myöhemmin asettaa hengellisen nostovivun nostaakseen teidät ylentävään ja eteenpäin vievään valaistumiseen.
108:5.9 (1192.4) Kun kysymyksessä ovat rotujen korkeampien ja alhaisempien taipumusten väliset jyrkät ja selväpiirteiset ristiriidat, ristiriidat sen välillä, mikä todellisuudessa on oikein ja mikä väärin (ei pelkästään se, mitä te saatatte sanoa oikeaksi ja vääräksi), niin voitte luottaa siihen, että Suuntaaja jollakin selkeällä ja aktiivisella tavalla osallistuu aina tällaisiin kokemuksiin. Se, että tällainen suuntaajatoiminta saattaa jäädä ihmisosapuolelta tiedostamatta, ei vähäisimmässäkään määrin vähennä sen arvoa eikä todellisuutta.
108:5.10 (1192.5) Jos sinulla on henkilökohtainen kohtalonsuojelija ja sattuisi, ettet jäisikään eloon, niin asianomainen suojelusenkeli on tutkittava tuomioistuimessa, jotta hänen maineensa puhdistettaisiin toteamalla hänen suorittaneen uskollisesti luottamustehtävänsä. Mutta Ajatuksensuuntaajia ei alisteta tällaisiin tutkimuksiin, silloin kun näiden kohteet eivät jää eloon. Me kaikki tiedämme, että vaikka enkelin suorittaman hoivaamisen täydellisyydestä saattaakin jäädä puuttumaan jotain, niin Ajatuksensuuntaajat toimivat paratiisillisen täydellisyyden edellyttämällä tavalla. Niiden hoivatyölle on ominaista sen moitteeton suoritustapa, jota kenenkään Diviningtonin ulkopuolelta tulevan olennon ei ole mahdollista arvostella. Oppaanne ovat täydellisiä. Täydellisyyttä oleva päämäärä on sen vuoksi varmasti saavutettavissa.
108:6.1 (1192.6) Kysymyksessä on todellakin jumalallisesta itsensäalentamisesta kertova ihme, kun ylhäiset ja täydelliset Suuntaajat tarjoutuvat aktuaalisesti elämään Urantian kuolevaisten kaltaisten aineellisten luotujen mielessä viedäkseen eläimestä polveutuvien maan olentojen kanssa koemielessä solmitun liiton täyttymykseen.
108:6.2 (1193.1) Olipa maailman asukkaiden aikaisempi status mikä hyvänsä, niin sen jälkeen kun jumalallinen Poika on lahjoittautunut, ja sen jälkeen kun Totuuden Henki on vuodatettu kaikkien ihmisten päälle, tällaiseen maailmaan saapuu joukoittain Suuntaajia asuakseen kaikkien normaalien tahdollisten luotujen mielessä. Paratiisin lahjoittautuneen Pojan saatua tehtävänsä päätökseen näistä Opastajista tulee totisesti ”sisimmässänne oleva taivaan valtakunta”. Jumalallisten lahjojen antamisen kautta Isä tulee niin lähelle syntiä ja pahaa kuin hän voi tulla, sillä on kirjaimellisesti totta, että Suuntaajan täytyy myötäelää kuolevaisen mielessä inhimillisen väärämielisyyden keskelläkin. Ihmisten sisimmässä asuvia Suuntaajia piinaavat erityisesti ajatukset, jotka osoittavat peittelemätöntä alhaisuutta ja itsekkyyttä. Niitä ahdistaa epäkunnioittava suhtautuminen sellaista kohtaan, joka on kaunista ja jumalallista, ja niiden työn tekevät tosiasiallisesti tyhjäksi ihmisen monet järjettömät, eläimelliset pelot ja lapselliset huolenaiheet.
108:6.3 (1193.2) Salaperäiset Opastajat ovat totisesti Universaalisen Isän antama lahja, Jumalan kuvan heijastuma ulkona maailmankaikkeudessa. Muuan suuri opettaja antoi muinoin ihmisille kehotuksen, jonka mukaan heidän tulisi uudistua mielensä hengessä, jotta heistä tulisi uusia ihmisiä, jotka on Jumalan kaltaisesti luotu vanhurskaudessa ja totuuden täyttymyksessä. Suuntaaja on merkki jumalallisuudesta, Jumalan läsnäolo. Puhe ”Jumalan kuvasta” ei viittaa fyysiseen yhdennäköisyyteen eikä aineellisen luodun olemuksen ahtaisiin rajoihin, vaan mieluumminkin Universaalisen Isän hengen läsnäoloa merkitsevään lahjaan, joka annetaan ylimaallisessa Ajatuksensuuntaajien vuodattamisessa universumien vähäisille luoduille.
108:6.4 (1193.3) Suuntaaja on hengellisen tuloksiinpääsyn lähde ja sisimmässänne olevan jumalallisen luonteen toivo. Ajatuksensuuntaaja on se voima, etuoikeus ja eloonjäämisen mahdollisuus, joka niin tyystin ja ikiajoiksi erottaa teidät pelkistä eläinluoduista. Se on aineellisen ruumiin hermoenergiamekanismin kautta mielen saavuttavaan ulkoiseen ja fyysiseen virikkeistöön verrattuna sitä korkeampi ja aidosti sisäinen ajattelun hengellinen virike.
108:6.5 (1193.4) Nämä tulevan elämänvaiheen uskolliset varjelijat tekevät ehdottomasti jokaisesta mentaalisesta luomuksesta hengellisen kaksoiskappaleen. Näin ne hitaasti mutta varmasti uudelleenluovat sinusta eloonjäämismaailmoissa tapahtuvaa kuolleistaheräämistä varten sellaisen, jollainen todella olet (vain hengellisesti). Ja kaikki nämä ihanat, henkeä olevat uudelleenluomukset säilyvät kehittyvän ja kuolemattoman sielusi kehkeytyvässä todellisuudessa, morontiaminässäsi. Nämä realiteetit ovat aktuaalisesti olemassa, vaikka Suuntaaja vain harvoin kykeneekin nostamaan nämä toisintoluomukset riittävän korkealle voidakseen tuoda ne tietoisuuden valoon.
108:6.6 (1193.5) Ja kuten sinä olet todellisen minäsi, korkeamman ja edistyvän minäsi, paremman morontiaalisen ja tulevan hengellisen minäsi ihmisvanhempi, samalla tavoin Suuntaaja on sen jumalallinen vanhempi. Ja tuomarit ja tarkastajat näkevät juuri tämän kehittyvän morontiaalisen sielun, kun he säätävät eloonjäämisestäsi ja siirtävät sinut ylöspäin uusiin maailmoihin ja koskaan päättymättömään olemassaoloon ikuisen yhteyden vallitessa itsesi ja uskollisen kumppanisi – Jumalan, Suuntaajan – välillä.
108:6.7 (1193.6) Suuntaajat ovat teidän kehittyvän kuolemattoman sielunne ikuisia esi-isiä, jumalallisia alkuperäiskappaleita. Ne ovat se hellittämätön yllyke, joka panee ihmisen yrittämään aineellisen ja nykyisen olemassaolonsa hallintaa hengellisen ja tulevan elämänvaiheen valossa. Opastajat ovat kuolemattoman toivon vankeja, ikuisesti jatkuvan edistymisen lähteitä. Ja miten ne nauttivatkaan pitäessään enemmän tai vähemmän suorien kanavien kautta yhteyttä kohteeseensa! Kuinka ne riemuitsevatkaan, kun ne voivat luopua symboleista ja muista epäsuorista keinoista ja voivat siirtää sanomansa silmänräpäyksessä suoraan ihmiskumppaniensa ymmärrykseen!
108:6.8 (1194.1) Te ihmiset olette astuneet tielle, joka johtaa miltei infiniittisten näkymien loputtomaan avautumiseen, koskaan päättymättömien, alati avartuvien, riemastuttavaa palvelua, verratonta seikkailua, ylevää epävarmuutta ja rajatonta saavutuksiinpääsyä merkitseviä mahdollisuuksia edustavien sfäärien rajattomaan laajenemiseen. Kun pilvet kerääntyvät päällenne, tulisi uskonne hyväksyä se tosiasia, että sisäinen Suuntaajanne on läsnä, ja näin teidän tulisi kyetä näkemään maallisen epävarmuuden usvien taakse ikuisen vanhurskauden auringon kirkkaaseen paisteeseen Satanian mansiomaailmojen luokseen kutsuvissa korkeuksissa.
108:6.9 (1194.2) [Esittänyt muuan Orvontonin Yksinäinen Sanansaattaja.]
Urantia-kirja
Luku 109
109:0.1 (1195.1) AJATUKSENSUUNTAAJAT ovat niitä lapsia, joilla on universumielämänura, ja neitseellisten Suuntaajien pitää todellakin hankkia kokemusta, samalla kun kuolevaiset luodut varttuvat ja kehittyvät. Aivan kuten ihmislapsen persoonallisuus laajenee evolutionaariseen olemassaoloon kuuluvia kamppailuja varten, samalla tavalla myös Suuntaaja kasvaa suureksi ylösnousemuksellisen elämän seuraavan vaiheen harjoituksissa. Kun lapsi varhaislapsuutensa sosiaalisen ja leikkitoiminnan kautta hankkii sopeutuvaa monipuolisuutta aikuisikänsä toimintoja varten, samoin hänessä asuva Suuntaaja jo maallisessa vaiheessa tapahtuvan esisuunnittelun ja morontiaelämänvaihetta koskevien toimintojen harjoittelun keinoin hankkii taitoa kosmisen elämän seuraavaa näyttämöä varten. Ihmisyyttä edustava olemassaolo on harjoitusjakso, jonka Suuntaaja käyttää tehokkaasti hyväkseen valmistautuessaan tulevan elämän entistä lukuisampiin velvollisuuksiin ja laajempiin mahdollisuuksiin. Mutta Suuntaajan eläessä sisimmässäsi sen ponnistelut eivät kovinkaan laajasti kohdistu ajallisen elämän ja planetaarisen olemassaolon asioihin. Tällä hetkellä Ajatuksensuuntaajat ovat ihmisten kehittyvissä mielissä ikään kuin harjoittelemassa asioita, jotka universumissa läpikäytävän elämänuran aikana ovat todellisia.
109:1.1 (1195.2) On pakostakin niin, että on olemassa kaikenkattava ja yksityiskohtainen järjestelmä neitseellisten Suuntaajien kouluttamiseksi ja kehittämiseksi, ennen kuin ne lähetetään Diviningtonista eteenpäin, mutta me emme siitä todellisuudessa kovinkaan paljon tiedä. On epäilemättä olemassa myös laaja-alainen uudelleenkoulutusjärjestelmä niitä Suuntaajia varten, joilla jo on kokemusta ihmisen sisimmässä olemisesta, ennen kuin ne lähtevät uusiin tehtäviin kuolevaiseen liittyäkseen, mutta tätäkään emme aktuaalisesti tiedä.
109:1.2 (1195.3) Personoidut Suuntaajat ovat kertoneet minulle, että joka kerta, kun Opastajan asuttama kuolevainen ei jääkään eloon, Suuntaaja joutuu Diviningtoniin palatessaan jatkokoulutuskurssille. Tämän lisäkoulutuksen mahdollistaa kokemus siitä, että on asunut ihmisen sisimmässä, ja sitä annetaan, aina ennen kuin Suuntaaja lähetetään uudelleen ajallisuuden evolutionaarisiin maailmoihin.
109:1.3 (1195.4) Tosiasialliselle elämisen kokemukselle ei ole mitään kosmista korviketta. Vastikään muodostetun Ajatuksensuuntaajan jumalallisuuden täydellisyys ei millään muotoa varusta tätä Salaperäistä Opastajaa kokemusperäisellä hoivaamiskyvyllä. Kokemusta ei voi erottaa elävästä olemassaolosta, sillä kysymys on siitä ainoasta asiasta, jonka osalta minkäänmääräinen jumalallisuus ei voi antaa sinulle vapautta siitä välttämättömyydestä, että se on tosiasiassa elämällä hankittava. Niinpä Ajatuksensuuntaajien on Korkeimman nykyisessä vaikutuspiirissä elävien ja toimivien kaikkien muiden olentojen tavoin hankittava kokemusta; niiden tulee kehittymällä edetä alemmista, kokemattomista ryhmistä korkeampiin ja kokeneempiin ryhmiin.
109:1.4 (1196.1) Kuolevaisen mielessä Suuntaajat läpikäyvät selkeän kehityksellisen elämänuran; ne tavoittavat sellaisen saavutusta merkitsevän reaalisuuden, joka kuuluu niille ikuiset ajat. Askel askeleelta ne hankkivat Suuntaajalle ominaista taitoa ja kykyä tuloksena kaikista ja mistä hyvänsä kosketuksistaan aineellisiin rotuihin siitä riippumatta, jäävätkö niiden yksittäiset kuolevaiskohteet eloon vaiko eivät. Ne ovat myös ihmismielen kanssa tasavertaisia kumppaneita eloonjäämiskapasiteettia merkitsevän kuolemattoman sielun kehityksen vaalimisessa.
109:1.5 (1196.2) Suuntaajan kehityksen ensimmäinen vaihe saavutetaan fuusiossa kuolevaisen olennon eloonjäävän sielun kanssa. Kun te siis olemukseltanne kehitytte sisäänpäin ja ylöspäin ihmisestä Jumalaksi, Suuntaajat puolestaan kehittyvät olemukseltaan ulospäin ja alaspäin Jumalasta ihmiseksi. Ja näin tämän jumalallisuuden ja ihmisyyden välisen liiton lopputuloksena tulee ikiajat olemaan ihmisen poika ja Jumalan poika.
109:2.1 (1196.3) Teille on kerrottu, että Suuntaajat luokitellaan niiden saaman kokemuksen perusteella neitseellisiksi, edistyneiksi ja korkeimmiksi. Teidän tulisi tuntea myös muuan toiminnallinen luokittuma, nimittäin omatoimiset Suuntaajat. Omatoiminen Suuntaaja on sellainen, joka
109:2.2 (1196.4) 1. On saanut tiettyä tarpeellista kokemusta tahdollisen luodun kehittyvästä elämästä joko väliaikaisena sisimmässäolijana sentyyppisessä maailmassa, jossa Suuntaajia vain lainataan kuolevaiskohteille, tai sitten varsinaisella fuusioplaneetalla, jossa asianomainen ihminen ei jäänytkään eloon. Tällainen Opastaja on joko edistynyt tai korkein Suuntaaja.
109:2.3 (1196.5) 2. On saattanut hengellisen voiman tasapainoon ihmisessä, joka on suoriutunut kolmannesta psyykkisestä kehästä ja jolle on osoitettu henkilökohtainen serafisuojelija.
109:2.4 (1196.6) 3. On saanut kohteen, joka on tehnyt verrattoman päätöksen eli on juhlallisesti ja vilpittömästi kihlautunut Suuntaajan kanssa. Suuntaaja ennakoi aikaa, jolloin varsinainen fuusio tapahtuu, ja pitää liittoa jo tapahtuneena tosiasiana.
109:2.5 (1196.7) 4. On saanut kohteen, joka on otettu jäseneksi johonkin niistä kohtalon varajoukoista, joita on kuolevaisten ylösnousemuksen piiriin kuuluvassa evolutionaarisessa maailmassa.
109:2.6 (1196.8) 5. On joskus ihmisen nukkuessa irrotettu tilapäisesti siitä kuolevaisen mielestä, johon se on suljettu, ja lähetetty suorittamaan jokin tärkeä yhteydenpitoon, yhteydenottoon, uudelleenrekisteröimiseen tai muuhun ihmisen ulkopuoliseen palvelutoimintaan kuuluva tehtävä, joka liittyy toimeksiannon kohteena olevan maailman hengelliseen hallintoon.
109:2.7 (1196.9) 6. On kriisitilanteessa palvellut jonkun sellaisen ihmisen kokemuksessa, joka oli henkipersoonallisuuden aineellinen täydenne, henkipersoonallisuuden, jolle oli uskottu jonkin asianomaisen planeetan hengelliselle asiainhoidolle välttämättömän, kosmisen toimenpiteen suorittaminen.
109:2.8 (1196.10) Omatoimiset Suuntaajat näyttävät omaavan melkoisesti tahtoa kaikissa asioissa, joissa ei ole kysymys niiden välittömänä asuinpaikkana olevista ihmispersoonallisuuksista, kuten osoittavat ne lukuisat urotyöt, joita ne suorittavat sekä itseensä liittyvien kohteidensa sisäpuolella että näiden ulkopuolella. Tällaiset Suuntaajat ovat mukana monissa asianomaisen maailman toiminnoissa, mutta useimmiten ne toimivat itse valitsemiensa maallisten tomumajojen huomaamattomina asukkaina.
109:2.9 (1196.11) Nämä korkeamman- ja kokeneemmantyyppiset Suuntaajat voivat epäilemättä vaihtaa viestejä muissa maailmoissa olevien vastaavanlaisten Suuntaajien kanssa. Mutta vaikka omatoimiset Suuntaajat tällä tavoin keskenään kommunikoivatkin, ne tekevät sen kuitenkin vain keskinäisen työnsä tasoilla ja varjellakseen sitä suojelutyöhön liittyvää tietoaineistoa, joka on niiden olinpaikkana olevien maailmojen suuntaajapalvelulle oleellisen tärkeää, jos kohta onkin esiintynyt tilanteita, jolloin niiden tiedetään kriisiaikoina toimineen planeettainvälisten asioiden parissa.
109:2.10 (1197.1) Korkeimmat ja omatoimiset Suuntaajat voivat oman tahtonsa mukaan poistua ihmisruumiista. Nämä asujaimet eivät ole kuolevaisen elollisuuden elimellinen tai biologinen osa, vaan ne ovat jotakin jumalallista, joka on laskettu elollisuuden päälle. Alkuperäisissä elollisuutta koskevissa suunnitelmissa niihin varauduttiin, mutta aineellisen olemassaolon kannalta ne eivät ole mitään sellaista, jota ilman ei tultaisi toimeen. Olisi kuitenkin pantava merkille, että kuolevaiseen tomumajaan kerran asetuttuaan ne eivät sieltä kovinkaan usein poistu edes tilapäisesti.
109:2.11 (1197.2) Supertoimiset Suuntaajat ovat niitä, jotka ovat suoriutuneet voitokkaasti kaikista niille uskotuista tehtävistä ja jotka odottavat vain aineellisen elämänvälikappaleen hajoamista tai kuolemattoman sielun taivaaseenottoa.
109:3.1 (1197.3) Salaperäisten Opastajien työn luonne vaihtelee yksityiskohdiltaan sen mukaan, minkäluontoisia niiden toimeksiannot ovat, eli sen mukaan, ovatko ne yhdysside- vai fuusio-Suuntaajia. Jotkin Suuntaajat ovat vain lainassa kohteensa ajallisen elämänvaiheen ajan, toiset taas annetaan persoonallisuuden saavuttajaehdokkaiksi, joilla on lupa iäiseen fuusioitumiseen siinä tapauksessa, että niiden kohde jää eloon. Niiden toiminnassa esiintyy myös vähäistä eroavuutta eri planeettatyyppien kesken samoin kuin eri järjestelmissä ja universumeissa. Mutta kokonaisuutena ottaen niiden työtehtävät ovat merkillepantavan yhdenmukaisia, jopa yhdenmukaisempia kuin yksienkään muiden taivaallisten olentojen luotujen yhteisöjen velvollisuudet.
109:3.2 (1197.4) Tietyissä alkukantaisissa maailmoissa (ensimmäistä sarjaa edustava ryhmä) Suuntaaja asuu luodun mielessä saadakseen kokemuksellista harjaannusta, pääasiassa itsensäsivistämisen ja asteittain etenevän kehittymisen hyväksi. Neitseellisiä Suuntaajia lähetetään mainitunlaisiin maailmoihin tavallisesti niinä varhaisina aikoina, jolloin primitiiviset ihmiset ovat vasta tulossa päätöksenteon laaksoon, mutta jolloin vielä verrattain harvat valitsevat nousun itsehillinnän ja luonteenlujuuden hankkimisen kukkuloiden takana siintäville moraalin vuorenhuipuille päästäkseen kehkeytymässä olevaa hengellisyyttä osoittaville korkeammille tasoille. (Monet, jotka eivät onnistu suuntaajaanfuusioitumisessa, jäävät kuitenkin eloon Henkeen fuusioituneina taivasmatkalaisina.) Suuntaajat saavat arvokasta harjoitusta ja hankkivat suurenmoista kokemusta ollessaan tällä tavoin tilapäisesti yhteydessä primitiivisiin mieliin, ja ne pystyvät myöhemmin hyödyntämään tätä kokemusta muissa maailmoissa elävien korkeampien olentojen hyväksi. Koko laajasta universumista ei mikään säilyttämisen arvoinen koskaan katoa.
109:3.3 (1197.5) Toisentyyppisessä maailmassa (toista sarjaa edustava ryhmä) Suuntaajat annetaan kuolevaisille olennoille vain lainaksi. Näissä maailmoissa Opastajat eivät koskaan voi näin ihmisessä asumalla saavuttaa fuusiopersoonallisuutta, mutta kuolevaisen olennon elämän kuluessa ne antavat ihmiskohteilleen suurenmoista apua, huomattavasti enemmän kuin, mitä ne kykenevät antamaan Urantian kuolevaisille. Näissä maailmoissa Suuntaajat annetaan kuolevaisluoduille lainaksi yhden ainoan elämänkulun ajaksi heidän korkeampien hengellisten saavutustensa esikuviksi, väliaikaisiksi auttajiksi siinä kiehtovassa tehtävässä, jonka tarkoituksena on jonkin eloonjäämispiirteen täydellistäminen. Suuntaajat eivät luonnollisen kuoleman jälkeen enää palaa, vaan nämä eloonjäävät kuolevaiset saavuttavat ikuisen elämän Henkeen fuusioitumalla.
109:3.4 (1197.6) Urantian kaltaisissa maailmoissa (kolmatta sarjaa edustava ryhmä) tapahtuu reaalinen kihlautuminen jumalallisten lahjojen kanssa, tapahtuu elämän ja kuoleman kihlaus. Jos jäät eloon, silloin tulee vallitsemaan ikuinen liitto, iäti kestävä fuusio, silloin ihmisestä ja Suuntaajasta tehdään yksi ja sama olento.
109:3.5 (1197.7) Tämän maailmojen sarjan kolmiaivoisissa kuolevaisissa Suuntaajat kykenevät ajallisen elämän kuluessa rakentamaan paljon enemmän aktuaalista yhteyttä kohteisiinsa kuin, mihin ne kykenevät yksi- tai kaksiaivoisten tyyppien kohdalla. Mutta kolmiaivoiseen tyyppiin kuuluvat etenevät kuolemanjälkeisessä elämänvaiheessa samalla tavoin kuin etenevät yksiaivoinen tyyppi ja kaksiaivoiset ihmisten sukukunnat – Urantian rodut.
109:3.6 (1198.1) Kaksiaivoisten maailmoissa neitseellisiä Suuntaajia määrätään lahjoittautuneen Paratiisin-Pojan vierailun jälkeen enää harvoin henkilöille, joilla on kiistatonta kapasiteettia eloonjäämiseen. Uskomme, että tällaisissa maailmoissa käytännöllisesti katsoen kaikki Suuntaajat, jotka asuvat eloonjäämiskapasiteetin omaavissa älyllisissä miehissä ja naisissa, kuuluvat edistyneeseen tai korkeimpaan tyyppiin.
109:3.7 (1198.2) Monissa Urantian alkuaikojen evolutionaarisissa roduissa esiintyi kolme olentojen ryhmää. Oli niitä, jotka olivat niin eläimellisiä, että heiltä kerta kaikkiaan puuttui suuntaajakapasiteetti. Oli niitä, jotka osoittivat epäilyksetöntä kapasiteettia Suuntaajien saamiseen ja jotka sellaisen heti saivatkin, kunhan he saavuttivat moraalista vastuunkantamista osoittavan iän. Oli kolmaskin luokka, ja se sijoittui kahden edellisen rajamaastoon. Tähän luokkaan kuuluvilla oli kapasiteettia Suuntaajan saamiseen, mutta Opastajat saattoivat asettua heidän mieleensä vasta asianomaisen yksilön esittämän henkilökohtaisen pyynnön jälkeen.
109:3.8 (1198.3) Mutta moni neitseellinen Suuntaaja on sellaisten olentojen seurassa palvellessaan, jotka eivät tosiasiassa täytä eloonjäämisen edellytyksiä siksi, että he ovat menettäneet tämän perintöoikeutensa epäkelpojen ja ala-arvoisten esivanhempiensa vuoksi, saanut arvokasta esikokemusta evolutionaariseen mieleen yhteyttä pitäessään, ja siitä on näin tullut jossakin muussa maailmassa olevaan korkeammantyyppiseen mieleen myöhemmin annettavaa tehtäväänosoitusta ajatellen entistäkin pätevämpi.
109:4.1 (1198.4) Sisimmässä elävät Suuntaajat antavat suurenmoista apua ihmisten väliselle korkeammanmuotoiselle älylliselle kanssakäymiselle. Eläimillä on kyllä yhteenkuuluvuudentunteita, mutta ne eivät vaihda käsityksiä toistensa kanssa. Ne kykenevät tuomaan julki tunnetilojaan, mutteivät ideoita ja ihanteita. Eivät eläimestä polveutuvat ihmisetkään saa kokemusta tyypiltään korkeasta älyllisestä ajatustenvaihdosta eikä hengellisestä yhteydestä kaltaisiinsa, ennen kuin Ajatuksensuuntaajat on annettu lahjaksi, jos kohta tällaiset evolutionaariset luodut ovatkin tiellä kohti Suuntaajien saamista, sitten kun he kehittävät puhekielen.
109:4.2 (1198.5) Eläimetkin toki vaihtavat alkeellisella tavalla viestejä keskenään, mutta tällaisessa primitiivisessä kontaktissa on vain vähän tai ei ollenkaan omakohtaisuutta. Suuntaajat eivät ole persoonallisuutta, vaan ne ovat esipersoonallisia olentoja. Mutta ne ovat silti peräisin persoonallisuuden lähteestä, ja niiden läsnäolo lisää ihmispersoonallisuuden laadullisia ilmentymiä. Tämä pitää paikkansa eritoten siinä tapauksessa, että Suuntaaja on saanut aiempaa kokemusta.
109:4.3 (1198.6) Riippuu paljolti Suuntaajan tyypistä, millainen ihmispersoonallisuuden julkitulon potentiaali on. Kautta aikakausien monet Urantian suurista älyllisistä ja hengellisistä johtajista ovat saavuttaneet vaikutusvaltaa ennen kaikkea siksi, että heidän sisimmässään oleva Suuntaaja oli verraton ja omasi aikaisempaa kokemusta.
109:4.4 (1198.7) Sisimmässä asuvat Suuntaajat ovat harjoittaneet laajaa yhteistyötä muiden hengellisten influenssien kanssa muinaisaikojen primitiivisten ihmisten jälkeläisiä perin pohjin muuntaessaan ja ihmistäessään. Jos Urantian asukkaiden mielessä asuvat Suuntaajat vedettäisiin täältä pois, maailmassa alkaisi vähitellen vallita monet sellaiset olot ja tavat, jotka olivat ominaisia primitiivisten aikojen ihmisille. Jumalalliset Opastajat ovat eräs edistyvän sivilisaation reaalisista potentiaaleista.
109:4.5 (1198.8) Olen tarkkaillut Urantialla eräässä mielessä asuvaa Ajatuksensuuntaajaa, joka on Uversan luetteloiden mukaan asunut Orvontonissa aikaisemmin viidessätoista mielessä. Emme tiedä, onko tällä Opastajalla ollut samanlaisia kokemuksia muissakin superuniversumeissa, mutta uskon niin olevan. Kysymyksessä on ihailtava Suuntaaja ja eräs nykyisen aikakauden hyödyllisimmistä ja pystyvimmistä voimista Urantialla. Mitä muut ovat menettäneet siinä, että ovat kieltäytyneet jäämästä eloon, sen tämä ihmisolento (ja koko teidän maailmanne) nyt korjaa voitokseen. Siltä, jolla ei ole eloonjäämisen ominaisuuksia, otetaan pois jopa se kokenut Suuntaaja, joka hänellä nyt on, kun taas sille, jolla on eloonjäämisen mahdollisuuksia, annetaan saamattoman luopurin esikokenut Suuntaajakin.
109:4.6 (1199.1) Suuntaajat saattavat jossakin mielessä olla edistämässä jonkinmääräistä planetaarista ristipölyttymistä totuuden, kauneuden ja hyvyyden aloilla. Mutta niille annetaan perin harvoin kahta asumiskokemusta samalla planeetalla. Urantialla ei tällä haavaa palvele yhtään sellaista Suuntaajaa, joka olisi ollut tässä maailmassa ennenkin. Minä tiedän, mistä minä puhun, sillä Uversan arkistoissa meillä on Suuntaajien numerot ja ansioluettelot.
109:5.1 (1199.2) Korkeimmat ja omatoimiset Suuntaajat kykenevät useinkin tuomaan ihmisen ajatteluun hengellisesti tärkeitä tekijöitä, kunhan ajattelu virtaa vapaana luovan mielikuvituksen esteettömissä mutta hallituissa uomissa. Tällaisina hetkinä ja joskus myös unen aikana Suuntaaja kykenee pysäyttämään mentaaliset virrat, kammitsoimaan virtauksen ja sitten kääntämään ideain vuon toisaalle. Ja kaikki tämä tehdään, jotta saataisiin aikaan syvällisiä muutoksia ylitietoisuuden korkeammissa sopukoissa. Näin mielen voimat ja energiat virittyvät entistä täydemmin nykyisyyden ja tulevaisuuden hengellisen tason yhteydenpitoa merkitsevien sävelten sävellajiin.
109:5.2 (1199.3) Toisinaan on mahdollista saada mieli valaistumaan, on mahdollista kuulla sisälläsi jatkuvasti puhuvaa jumalallista ääntä niin, että saatat päästä osittaiseen tietoisuuteen sisimmässäsi pysyvästi asuvan potentiaalisen persoonallisuuden viisaudesta, totuudesta, hyvyydestä ja kauneudesta.
109:5.3 (1199.4) Mutta teidän epävakaat ja ailahtelevat mentaaliset asenteenne johtavat usein siihen, että Suuntaajien suunnitelmat valuvat tyhjiin ja niiden työskentely häiriintyy. Sen lisäksi, että Suuntaajien työskentelyä häiritsee se, minkäluonteisia kuolevaisrodut ovat synnynnäisesti, tätä hoivaa hidastavat suuresti myös ennalta omaksumanne mielipiteet, ajatuspinttymänne ja jäykistyneet ennakkoluulonne. Mainittujen haittatekijöiden vuoksi tietoisuuteen nousevat monestikin vain Suuntaajien keskeneräiset aikaansaannokset, ja näin käsitysten sekasortoisuus on väistämätöntä. Mentaalisia tilanteita tarkastellessanne on siksi turvallisinta pitää jokaista ajatusta ja kokemusta suoralta kädeltä vain sinä, mitä se aktuaalisesti ja pohjimmiltaan on, ja jättää kokonaan huomiotta se, mitä se olisi saattanut olla.
109:5.4 (1199.5) Elämän suuri pulma on siinä, miten sovittaa esi-isiltä perityt elämän viettämistä koskevat mieltymykset Salaperäisen Opastajan jumalallisen läsnäolon alkuun panemien hengellisten yllykkeiden asettamiin vaatimuksiin. Vaikkei yksikään ihminen universumissa ja superuniversumissa viettämänsä elämänvaiheen aikana voikaan palvella kahta herraa, on jokaisen ihmisen nyt Urantialla elämänne elämän kuluessa pakostakin palveltava kahta herraa. Hänen on perehdyttävä siihen taitoon, miten tehdään jatkuvasti inhimillisiä, ajallisia kompromisseja, samalla kun hän osoittaa hengellistä alamaisuutta vain yhdelle herralle. Ja juuri tämän takia niin monet horjuvat ja epäonnistuvat, uupuvat ja sortuvat evolutionaarisen kilvoittelun paineen alla.
109:5.5 (1199.6) Vaikka biologisena perintöosana saadut aivovarustus ja sähkö-kemiallinen säätelyjärjestelmä vaikuttavat kumpikin tehokkaan suuntaajatoiminnan piiriä rajoittavasti, mikään perinnöllinen rasite (normaaleissa mielissä) ei koskaan estä lopulta tapahtuvaa hengellisten tavoitteiden saavuttamista. Perinnöllisyys saattaa häiritä vauhtia, jolla persoonallisuus vallataan, mutta se ei estä taivaasmatkalaisen tutkimusmatkan tarkoituksen lopulta tapahtuvaa toteutumista. Jos tahdot toimia yhdessä Suuntaajan kanssa, niin jumalallinen lahja tulee ennemmin tai myöhemmin kehittämään kuolemattoman morontiasielun, ja siihen fuusioiduttuaan se esittelee uuden luodun paikallisuniversumin täysivaltaiselle Mestari-Pojalle ja lopulta Paratiisissa olevalle Suuntaajien Isälle.
109:6.1 (1200.1) Suuntaajat eivät koskaan tuota pettymystä; mikään säilyttämisen arvoinen ei koskaan joudu hukkaan; jokaiseen tahdolliseen luotuun sisältyvä jokainen merkityksellinen arvo säilyy varmasti ja siitä riippumatta, jääkö merkityksen löytävä tai sitä arvioiva persoonallisuus eloon vai ei. Tilanne siis on sellainen, että kuolevainen luotu saattaa torjua eloonjäämisen, mutta elämästä saatua kokemusta ei silti heitetä hukkaan, vaan ikuinen Suuntaaja vie tällaisen ilmeisen haaksirikkoutuneen elämän säilyttämisenarvoiset piirteet mukanaan johonkin toiseen maailmaan ja luovuttaa nämä jäljelle jääneet merkitykset ja arvot siellä jollekulle korkeampaa tyyppiä edustavalle eloonjäämiskykyiselle kuolevaismielelle. Mikään arvollinen kokemus ei koskaan tapahdu turhaan. Mikään todellinen merkitys tai reaalinen arvo ei koskaan tuhoudu.
109:6.2 (1200.2) Salaperäinen Opastaja on sillä tavoin suhteessa fuusioehdokkaisiin, että jos kuolevainen osapuoli hylkää Opastajan ja ihmisosapuoli kieltäytyy seuraamasta ylösnousemuksellista elämänuraa, niin sitten kun Suuntaaja pääsee hänestä luonnollisen kuoleman hetkellä (tai jo sitä ennen) vapaaksi, se vie mukanaan kaiken sen säilyttämisen arvoisen, joka on kehittynyt kyseisen, eloonjäämättömän luodun mielessä. Jos sattuisi käymään niin, että Suuntaaja ei toistuvista yrityksistä huolimatta onnistu saavuttamaan fuusiopersoonallisuutta siksi, etteivät sen toinen toistaan seuraavat ihmiskohteet jää eloon, ja jos tämä Opastaja myöhemmin satuttaisiin personoimaan, niin koko tämä hankittu kokemus siitä, että on asunut kaikissa näissä kuolevaismielissä ja oppinut ne tuntemaan, muuttuisi kyseisen vasta-Personoidun Suuntaajan aktuaaliseksi omaisuudeksi, perinnöksi, josta hän saisi nauttia ja jota hän saisi käyttää hyväkseen kaikkina tulevina aikakausina. Tähän luokkaan kuuluva Personoitu Suuntaaja on kaikkien entisten ihmisisäntiensä kaikkien säilyttämisen arvoisten piirteiden monikoosteinen kokoelma.
109:6.3 (1200.3) Kun pitkän universumikokemuksen omaavat Suuntaajat tarjoutuvat asumaan lahjoittautumistehtävää suorittavissa jumalallisissa Pojissa, ne ovat täysin tietoisia siitä, ettei persoonallisuutta ole koskaan tämän palveluksen kautta saavutettavissa. Mutta usein henkien Isä kuitenkin suo persoonallisuuden näille tarjokkaille ja asettaa heidät kaltaistensa johtajiksi. Kysymyksessä ovat persoonallisuudet, joille osoitetaan kunniaa antamalla heille valtaa Diviningtonissa. Ja heidän ainutlaatuinen olemuksensa kätkee sisäänsä sen mosaiikkimaisen ihmisyyden, jonka he ovat saaneet moninkertaisista kokemuksistaan kuolevaisessa-asumisesta, samoin kuin heidän viimeisestä sisimmässäasumisestaan perua olevan henkijäljenteen lahjoittautuneen Paratiisin-Pojan ihmishahmoisesta jumaluudesta.
109:6.4 (1200.4) Teidän paikallisuniversuminne Suuntaajien toimintoja johtaa Nebadonin Mikaelin Personoitu Suuntaaja, se sama Opastaja, joka häntä askel askeleelta opasti, kun hän eli ihmiselämäänsä Joshua ben Josefin lihallisessa hahmossa. Luottamustehtävänsä tämä oivallinen Suuntaaja suoritti uskollisesti, ja viisaasti tämä uljas Opastaja ihmisluontoa ohjasi, kun se taukoamatta opasti Paratiisin-Pojan kuolevaismieltä Isän täydellisen tahdon mukaisen tien valitsemisessa. Tämä Suuntaaja oli aikaisemmin, Abrahamin päivinä, palvellut Makiventa Melkisedekin mukana, ja se oli ollut osallisena suunnattomissa urotöissä sekä ennen Makiventan sisimmässä asumista että edellä mainittujen lahjoittautumiskokemusten välillä.
109:6.5 (1200.5) Tämä Suuntaaja saavutti Jeesuksen ihmismielessä toden totta riemuvoiton, mielessä, joka jokaisessa esiin nousseessa elämäntilanteessa säilytti pyhittäytyneen antaumuksensa Isän tahtoa kohtaan, sanoihan hän: ”Tapahtukoon Sinun tahtosi, ei minun.” Tällainen päättäväinen pyhittäytyminen on todellinen passi pois ihmisluonnon rajoittuneisuuksista jumalallisen perillepääsyn lopullisuuteen.
109:6.6 (1200.6) Nyt tämä sama Suuntaaja heijastelee suurenmoisen persoonallisuutensa tutkimattomassa olemuksessa Joshua ben Josefissa ennen tämän kastetta vallinnutta ihmisyyttä, sitä ikuista ja elävää jäljennöstä niistä ikuisista ja elävistä arvoista, jotka kaikista urantialaisista suurin loi tavanomaisen elämän vaatimattomista olosuhteista sillä tavoin kuin hän eli elämänsä ammentaessaan täysin tyhjiin ne hengelliset arvot, jotka ylipäätään voidaan kuolevaisen kokemuksessa saavuttaa.
109:6.7 (1201.1) Kaikelle sille pysyvää arvoa omaavalle, joka on uskottu Suuntaajan haltuun, taataan ikuinen säilyminen. Nämä hallussaan olevat omaisuuserät Suuntaaja tietyissä tapauksissa säilyttää lahjoittaakseen ne tulevaisuudessa asuinpaikkanaan olevalle kuolevaisen mielelle. Toisissa tapauksissa, ja personoimisen jälkeen, nämä kuolemasta selviytyvät ja säilytetyt realiteetit pidetään tallessa tulevaa Kokonaisuniversumin Arkkitehtien palveluksessa tapahtuvaa hyväksikäyttöä varten.
109:7.1 (1201.2) Niistä Isän osasista, jotka eivät ole Suuntaajia, emme osaa sanoa, ovatko ne personoitavissa vaiko eivät, mutta teille on kerrottu, että persoonallisuus on Universaalisen Isän omassa vallassa oleva, hänen vapaasta tahdostaan riippuva lahjoite. Sikäli kuin tiedämme, suuntaajatyyppiä edustava Isän osanen saavuttaa persoonallisuuden vain sillä, että tämä persoonalliselle olennolle osoittamallaan palvelulla ja hoivalla hankkii persoonan ominaisuuksia. Näiden Personoitujen Suuntaajien koti on Diviningtonissa, jossa he opettavat ja ohjaavat esipersoonallisia tovereitaan.
109:7.2 (1201.3) Personoidut Ajatuksensuuntaajat ovat kaukaisuuksiin ulottuvan universumien universumin pidäkkeettömiä, tehtävään osoittamattomia ja täysivaltaisia vakauttajia ja kompensoijia. Heissä yhdistyvät Luojan ja luodun kokemus – eksistentiaalinen ja kokemuksellinen. He ovat yhdistettyjä ajallisuuden ja ikuisuuden olentoja. Heissä liittyvät yhteen maailmankaikkeuden hallinnossa esiintyvät esipersoonallinen ja persoonallinen.
109:7.3 (1201.4) Personoidut Suuntaajat ovat Kokonaisuniversumin Arkkitehtien kaikin puolin viisaita ja voimallisia täytäntöönpanijoita. He ovat Universaalisen Isän koko huolenpitoasteikon – persoonallisen, esipersoonallisen ja ylipersoonallisen – persoonallisia toimihenkilöitä. He ovat niitä, jotka Perimmäisen Jumalan toimipiiriä edustavien transsendentaalisiin, absoniittisiin sfääreihin kuuluvien kaikkien maailmojen joka puolella, aina Absoluuttisen Jumalan tasoille saakka persoonallisesti huolehtivat epätavallisesta, epätavanomaisesta ja odottamattomasta.
109:7.4 (1201.5) He ovat universumeissa ainoat olennot, joiden olemus sulkee sisäänsä kaikki tunnetut persoonallisuuden suhteet, sillä he ovat kaikkipersoonallisia: he ovat ennen persoonallisuutta, he ovat persoonallisuutta ja he ovat persoonallisuuden jälkeen. He tuovat esille Universaalisen Isän persoonallisuuden sellaisena kuin se oli ikuisessa menneisyydessä, sellaisena kuin se on ikuisessa nykyisyydessä ja ikuisessa tulevaisuudessa.
109:7.5 (1201.6) Isä lahjoitti Iankaikkiselle Pojalle infiniittiseen ja absoluuttiseen luokkaan kuuluvan persoonallisuuden, mutta hän päätti varata omaa hoivatyötään varten Personoidun Suuntaajan tyyppiä olevan kokemuksellisen persoonallisuuden, joka annetaan eksistentiaaliselle esipersoonalliselle Suuntaajalle, ja näin näiden on kumpaisenkin määrä päätyä tulevan ikuisuuden superpersoonallisuudeksi, joka edustaa Perimmäisen, Korkein-Perimmäisen, absoniittisten toimipiirien transsendentaalista hoivaamista, jopa Perimmäis-Absoluuttisen tasoille saakka.
109:7.6 (1201.7) Personoituja Suuntaajia nähdään universumeissa vain harvoin vapaasti liikkumassa. Silloin tällöin he pitävät neuvoa Päivien Muinaisten kanssa, ja joskus sattuu, että seitsenkertaisten Luoja-Poikien Personoidut Suuntaajat tulevat konstellaatioiden päämajamaailmoihin keskustelemaan Vorondadek-hallitsijoiden kanssa.
109:7.7 (1201.8) Kun Urantian planeettakohtainen Vorondadek-tarkkailija – se Kaikkein Korkein holhooja, joka jokin aika sitten ryhtyi hoitamaan teidän maailmanne hätätilanaikaista sijaishallitsijan tointa – toi julki valtuutensa täällä asuvan kenraalikuvernöörin edessä, niin hän ryhtyi hoitamaan Urantian hätätilahallintoa itse valitsemansa täysilukuisen esikunnan kanssa. Hän osoitti kaikille työtovereilleen ja avustajilleen viivyttelemättä näiden planetaariset tehtävät. Mutta hän ei valinnut niitä kolmea Personoitua Suuntaajaa, jotka ilmaantuivat hänen eteensä samana hetkenä, kun hän ryhtyi hoitamaan sijaishallitsijan tehtäviä. Hän ei edes tiennyt, että nämä tällä tavoin ilmestyisivät, sillä edellisen sijaishallinnon aikana he eivät samalla tavalla tuoneet julki jumalallista läsnäoloaan. Eikä Kaikkein Korkein sijaishallitsija näille vapaaehtoisille Personoiduille Suuntaajille myöskään osoittanut palvelutehtäviä eikä määrännyt velvollisuuksia. Siitä huolimatta nämä kolme kaikkipersoonallista olentoa olivat tuohon aikaan Urantialla palvelleiden lukuisten taivaallisten olentojen luokkien joukossa kaikkein aktiivisimpia.
109:7.8 (1202.1) Personoidut Suuntaajat toimittavat monenlaisia palveluksia universumipersoonallisuuksien lukuisille luokille, mutta meillä ei ole lupaa keskustella näistä palveluksista sellaisten evolutionaaristen luotujen kanssa, joissa asuu Suuntaaja. Nämä erikoislaatuiset inhimilliset jumalolennot kuuluvat koko suuruniversumin kaikkein merkittävimpiin persoonallisuuksiin, eikä kukaan rohkene ennustaa, mitkä mahdollisesti ovat heidän tehtävänsä tulevaisuudessa.
109:7.9 (1202.2) [Esittänyt muuan Orvontonin Yksinäinen Sanansaattaja.]
Urantia-kirja
Luku 110
110:0.1 (1203.1) KUN epätäydellisille olennoille myönnetään vapaus, sen väistämättömänä seurauksena on murhenäytelmä, ja siksi näiden olentojen esi-isänä olevan Jumaluuden olemuksen mukaista onkin, että hän heidän rakastavana kumppaninaan osallistuu universaalisesti ja kiintymystä osoittaen heidän kärsimyksiinsä.
110:0.2 (1203.2) Sikäli kuin olen universumin asioista perillä, minä ainakin pidän Ajatuksensuuntaajien osoittamaa rakkautta ja antaumusta koko luomakunnan tosimmin jumalallisena kiintymyksenä. Poikien osoittama rakkaus heidän hoivatessaan ihmissukukuntia on verratonta, mutta Suuntaajan yksilöä kohtaan osoittama antaumus on liikuttavan jaloa, jumalallisesti Isän kaltaista. Paratiisin-Isä on ilmeisesti varannut tämän tavan pitää persoonallista yhteyttä yksittäisiin luotuihinsa vain Luojalle kuuluvaksi etuoikeudeksi. Eikä koko universumien universumissa ole mitään, joka olisi näiden persoonattomien entiteettien osoittamaan ihmeelliseen huolenpitoon täysin verrattavaa, entiteettien, jotka niin lumoavalla tavalla pitävät evolutionaaristen planeettojen lapsia asuinsijoinaan.
110:1.1 (1203.3) Ajatuksensuuntaajista ei tulisi ajatella, että ne elävät ihmisten aineellisissa aivoissa. Ne eivät ole maailmojen fyysisten luotujen elimellinen osa. Ajatuksensuuntaajan kohdalla on ehkä oikeampaa kuvitella, että se asuu ihmisen kuolevaismielessä, mieluumminkin kuin että sen olinpaikka olisi jonkin nimenomaisen fyysisen elimen puitteissa. Ja epäsuorasti ja tiedostamattomana Suuntaaja kommunikoi jatkuvasti ihmiskohteensa kanssa, eritoten niiden ylevien kokemusten aikana, jolloin mieli ylitietoisuudessa on palvonnallisessa yhteydessä henkeen.
110:1.2 (1203.4) Toivon, että minun olisi mahdollista auttaa kehittyviä kuolevaisia pääsemään parempaan ymmärrykseen heidän sisimmässään elävän Suuntaajan epäitsekkäästä ja verrattomasta työstä ja kehittämään laajempaa arvostusta sitä kohtaan, Suuntaajien, jotka ovat niin hartaan uskollisia ihmisen hengelliseen hyvinvointiin tähtäävän tehtävän edistämiselle. Nämä Opastajat ovat pystyviä ihmismielten korkeampien osa-alueiden hoivaajia. Ne käsittelevät viisaasti ja kokeneesti ihmisälyyn kätkeytyvää hengellistä potentiaalia. Nämä taivaalliset auttajat ovat vihkiytyneet siihen mykistävään tehtävään, että ne opastavat teitä turvallisesti sisäänpäin ja ylöspäin, taivaallisen onnen suojasatamaan. Nämä uupumattomat uurastajat ovat pyhittäytyneet sille, että ne tulevaisuudessa personoivat jumalallisen totuuden ikuisessa elämässänne saavuttaman riemuvoiton. Ne ovat niitä valppaita työntekijöitä, jotka luotsaavat jumalatietoisen ihmismielen pois pahuuden salakareilta, samalla kun ne asiantuntevasti opastavat ihmisen kehittyvää sielua kohti kaukaisuuksissa siintävillä ikuisilla rannoilla olevia jumalallisia täydellisyyden satamia. Suuntaajat ovat rakastavia ohjaajia, turvallisia ja luotettavia oppaitanne, jotka vievät teidät maan päällä viettämänne lyhyen elämänvaiheenne pimeiden ja arvaamattomien sokkeloiden läpi. Ne ovat kärsivällisiä opettajia, jotka alinomaa kannustavat kohdettaan vähä vähältä lisääntyvän täydellisyyden poluilla eteenpäin. Ne ovat luodun olennon luonteeseen kätkeytyvien ylevien arvojen huolellisia varjelijoita. Toivon, että osaisitte rakastaa niitä enemmän, toimia niiden kanssa yhteistyössä paljon nykyistä täysimääräisemmin ja suhtautua niihin kiintymyksellisemmin.
110:1.3 (1204.1) Vaikka jumalalliset asujaimet huolehtivat pääasiassa hengellisestä valmennuksestanne koskaan päättymättömän olemassaolon seuraavaa vaihetta varten, ne tuntevat myös syvää mielenkiintoa ajallista hyvinvointianne ja reaalisia saavutuksianne kohtaan maan päällä. Ne ovat mielissään voidessaan myötävaikuttaa terveyteenne, onnellisuuteenne ja aitoon menestymiseenne. Ne eivät suhtaudu välinpitämättömästi siihen, miten menestytte kaikissa planetaariseen edistymiseenne liittyvissä asioissa, jotka eivät ole ikuista edistymistä merkitsevän tulevan elämänne kannalta haitallisia.
110:1.4 (1204.2) Suuntaajat tuntevat mielenkiintoa päivittäisiä puuhianne ja elämänne moninaisia yksityiskohtia kohtaan ja kantavat niistä huolta täsmälleen siinä määrin kuin nämä vaikuttavat niiden merkittävien ajallisten valintojenne ja elintärkeiden hengellisten päätöstenne määräytymiseen, jotka siis ovat sielunne eloonjäämisen ja ikuisen edistymisen ongelmanne ratkaisuun vaikuttavia tekijöitä. Vaikka Suuntaaja on passiivinen, kun kysymys on puhtaasti ajallisesta hyvinvoinnistanne, se on kuitenkin jumalallisesti aktiivinen, kun kysymyksessä ovat kaikki ikuiseen tulevaisuuteenne liittyvät asiat.
110:1.5 (1204.3) Suuntaaja pysyy kanssasi joka ainoassa onnettomuudessa ja jokaisen sellaisen sairauden alusta sen loppuun, joka ei kokonaan tuhoa mentaalisuuttasi. Mutta miten tylyä onkaan tieten tahtoen tahrata tai muulla tavoin tahallisesti saastuttaa se fyysinen ruumis, jonka on palveltava tämän Jumalalta saadun ihanan lahjan maisena tomumajana. Kaikki fyysiset myrkyt hidastavat suuresti niitä Suuntaajan ponnistuksia, joilla tämä pyrkii ylevöittämään aineellista mieltä, kun kehittyvän sielun hengellistä edistymistä puolestaan häiritsevät yhtä hirveällä tavalla pelon, vihan, kateuden, mustankipeyden, epäilyksen ja suvaitsemattomuuden mentaaliset myrkyt.
110:1.6 (1204.4) Tällä haavaa elät aikajaksoa, jolloin Suuntaaja kosiskelee sinua. Ja jos vain osoittaudut uskolliseksi tuon jumalallisen hengen sinuun panemaa luottamusta kohtaan, joka tavoittelee mieltäsi ja sieluasi ikuiseen liittoon, siitä on lopulta seurauksena se morontiaykseys, se ylevä harmonia, se kosminen yhteensovittautuminen, se jumalallinen sopusointu, se taivaallinen fuusio, se koskaan päättymätön identiteetin sekoittuma, se olemisen ykseys, joka on niin täydellinen ja lopullinen, etteivät kokeneimmatkaan persoonallisuudet kykene näitä fuusio-osapuolia – kuolevaista ihmistä ja jumalallista Suuntaajaa – koskaan erottamaan eikä tunnistamaan erillisiksi identiteeteiksi.
110:2.1 (1204.5) Kun Ajatuksensuuntaajat asettuvat ihmismieliin, ne tuovat mukanaan elämänuran ihannemallit, ihanteelliset elämät, siinä muodossa, jossa ne itse ja Diviningtonin Personoidut Suuntaajat ovat niistä päättäneet ja niistä edeltäkäsin säätäneet ja jotka Urantian Personoitu Suuntaaja on vahvistanut. Ne siis ryhtyvät työhönsä mukanaan ihmiskohteidensa älyllisen ja hengellisen kehittämisen hyväksi laadittu täsmällinen ja ennalta määrätty suunnitelma, mutta kenenkään ihmisolennon velvollisuutena ei ole hyväksyä tätä suunnitelmaa. Ennaltamääräytyminen kohdistuu teihin kaikkiin, mutta edeltäkäsin ei ole säädetty, että teidän on hyväksyttävä tämä jumalallinen predestinaatio, vaan teillä on täysi vapaus hylätä Ajatuksensuuntaajain ohjelma miltä hyvänsä osin tai kokonaan. Ajatuksensuuntaajien tehtävänä on saada aikaan sellaisia mielessä tapahtuvia muutoksia ja suorittaa sellaisia hengellisiä järjestelyjä, joihin te voitte mieluusti suostua, jotta ne sillä keinoin pääsisivät paremmin vaikuttamaan persoonallisuuden suunnistautumiseen. Mutta missään olosuhteissa nämä jumalalliset Opastajat eivät koskaan pyri hyötymään kustannuksellanne eivätkä muutoinkaan valintoja ja päätöksiä tehdessänne mielivaltaisesti teihin vaikuttamaan. Suuntaajat kunnioittavat persoonallisuudelle kuuluvaa itsemääräämisoikeuttanne; ne noudattavat aina nöyrästi teidän tahtoanne.
110:2.2 (1204.6) Ne ovat sinnikkäitä, kekseliäitä ja työskentelymenetelmiensä osalta täydellisiä, mutta koskaan ne eivät loukkaa isäntänsä tahtotoiminnallista itseyttä. Jumalallinen Opastaja ei koskaan hengellistä yhtäkään ihmistä vastoin tämän tahtoa, vaan eloonjääminen on Jumalten lahja, jonka täytyy olla ajallisuuden luotujen haluama. Mitä hyvänsä Suuntaaja onkin onnistunut hyväksesi tekemään, muistiinmerkinnät osoittavat viime kädessä kuitenkin, että muodonmuutos toteutui, kun sinä siihen yhteistyöhaluisesti suostuit. Muistiinmerkinnöissä tulet esiintymään Suuntaajan auliina kumppanina ylösnousemukselliseen elämänvaiheeseen kuuluvan suunnattoman muodonmuutoksen joka ainoan välivaiheen saavuttamisessa.
110:2.3 (1205.1) Suuntaaja ei pyri kontrolloimaan ajatteluanne sinänsä, vaan mieluumminkin hengellistämään sen, iäistämään sen. Sen paremmin enkelit kuin Suuntaajatkaan eivät pidä tehtävänään suoranaista ihmisen ajatteluun vaikuttamista, vaan se on sellainen persoonallisuuteen kuuluva etuoikeus, joka on vain ihmisellä. Suuntaajat omistautuvat ajatteluprosessinne kohentamiseen, modifioimiseen, suuntaamiseen ja koordinoimiseen, mutta eritoten ja aivan erityisesti ne antautuvat työhön, jonka tarkoituksena on eloonjäämistänne varten rakentaa elämänuranne hengellinen kaksoiskappale, morontiajäljenne oikeasta edistyvästä minuudestanne.
110:2.4 (1205.2) Suuntaajat toimivat ihmismielen korkeampia tasoja olevissa sfääreissä, joissa ne hellittämättä pyrkivät tuottamaan morontiajäljenteen jokaisesta kuolevaisen älytoiminnan muodostamasta käsityksestä. On näin ollen olemassa kaksi realiteettia, jotka jättävät merkkinsä ihmisen mielen yhteyspiireihin ja pitävät niitä toimintansa keskiössä: toinen on Elämänkantajien alkuperäisistä suunnitelmista kehittynyt kuolevaisen minuus ja toinen on Diviningtonin ylevistä sfääreistä peräisin oleva kuolematon entiteetti, Jumalan antama ihmisessä asuva lahja. Mutta kuolevainen minuus on myös persoonallinen minuus; sillä on persoonallisuus.
110:2.5 (1205.3) Koska olet persoonallinen luotu, sinulla on mieli ja tahto. Koska Suuntaaja on esipersoonallinen luotu, sillä on esimieli ja esitahto. Jos mukaudut niin täydelleen Suuntaajan mieleen, että näette asiat kuin yksin silmin, silloin mielistänne tulee yksi mieli, ja sinä saat vahvistukseksesi Suuntaajan mielen. Jos sinun tahtosi sittemmin määrää ja vaatii panemaan toimeen tämän uuden eli yhteen nivoutuneen mielen päätökset, silloin Suuntaajan esipersoonallinen tahto pääsee sinun päätöksesi myötä julki persoonallisuuden kautta, ja siltä osin kuin puhe on tästä nimenomaisesta hankkeesta, niin sinä ja Suuntaaja olette yksi. Sinun mielesi on päässyt virittäytymään jumaluuteen, ja Suuntaajan tahto on päässyt siihen, että se tulee julki persoonallisuuden kautta.
110:2.6 (1205.4) Siinä määrin kuin äsken mainittu samaisuus toteutuu, samassa määrin olet mentaalisella alueella lähestymässä olemassaolon morontiatasoa. Morontiamieli on termi, joka merkitsee yhdessä toimivien, mutta toisistaan poikkeavaa aineellista ja hengellistä olemusta olevien mielten substanssia ja kokonaissummaa. Morontiaäly merkitseekin sen vuoksi sellaista paikallisuniversumissa tavattavaa kaksinaista mieltä, jota hallitsee yksi tahto. Ja kuolevaisten kohdalla kysymys on alkuperänsä osalta inhimillisestä tahdosta, josta on tulossa jumalallinen sen myötä, että ihminen samastaa ihmismielen Jumalan mielellisyyteen.
110:3.1 (1205.5) Suuntaajat pelaavat aikakaudesta toiseen jatkuvaa, pyhää ja ylevää peliä; ne ovat mukana eräässä ajallisuuden ja avaruuden suurenmoisimmista hankkeista. Ja miten onnellisia ne ovatkaan, kun teidän yhteistyöhalukkuutenne sallii niiden antaa teille apua ajallisuudessa käytävissä lyhyissä kamppailuissanne, samalla kun ne itse jatkavat laajempien ikuisuustehtäviensä toimittamista. Mutta kun Suuntaaja koettaa kommunikoida kanssanne, käy tavallisesti niin, että sanoma hukkuu ihmismielen energiavirtojen aineellisiin pyörteisiin, ja kykenette vain satunnaisesti sieppaamaan kaikuna kuuluvan jumalallisen äänen, vain sen heiveröisen ja etäisen kaiun.
110:3.2 (1205.6) Miten hyvin Suuntaajasi onnistuu yrityksessään luotsata sinut kuolevaisen elämän läpi ja saamaan aikaan eloonjäämisesi, ei niinkään riipu uskomuksiasi edustavista teorioista kuin päätöksistäsi, ratkaisuistasi ja horjumattomasta uskostasi. Kaikista näistä persoonallisuuden kasvua osoittavista toimista tulee voimakkaasti vaikuttavia tekijöitä, jotka auttavat edistymistäsi, sillä ne auttavat sinua toimimaan yhdessä Suuntaajan kanssa, ne auttavat sinua lopettamaan vastarintasi. Ajatuksensuuntaajat onnistuvat tai näyttävät epäonnistuvan maisissa hankkeissaan täsmälleen samassa määrin kuin kuolevaiset onnistuvat tai eivät onnistu toimimaan yhdessä sen järjestelmän kanssa, jonka avulla heitä on määrä viedä eteenpäin pitkin täydellisyyden saavuttamiseen johtavaa ylösnousemuksen tietä. Eloonjäämisen salaisuus on kiedottu ihmisen ylevimpään haluun, haluun olla Jumalan kaltainen, ja siihen liittyvään halukkuuteen tehdä ja olla kaikkea sitä, mikä on välttämätöntä, jotta tuo ylimpänä hallitseva halu lopulta täyttyisi.
110:3.3 (1206.1) Puhuessamme Suuntaajan onnistumisesta tai epäonnistumisesta puhumme asiasta ihmisen eloonjäämisen kannalta. Suuntaajat eivät koskaan epäonnistu; ne ovat jumalallista olemusta ja ne selviävät jokaisesta hankkeestaan aina voittajina.
110:3.4 (1206.2) En voi olla toteamatta, että sangen monet teistä tuhlaavat peräti paljon aikaa ja ajatusta elämän pikkuasioihin, samalla kun jätätte lähes kokonaan vaille huomiota ikuista merkitystä omaavat, paljon oleellisemmat seikat eli ne saavutukset, joissa on kysymys sopusointuisemman toiminnallisen yhteisymmärryksen kehittymisestä itsenne ja Suuntaajienne välille. Inhimillisen olemassaolon suuri tavoite on virittyminen sisimmässä olevan Suuntaajan jumalallisuuteen. Ihminen on maisen elämän aikana saavuttanut paljon, jos hän yltää totiseen ja ymmärtäväiseen pyhittäytymiseen sen jumalallisen hengen ikuisiin päämääriin, joka odottaa ja työskentelee mielessäsi. Mutta harras ja päättäväinen ponnistus ikuisen kohtalon todellistamiseksi ei ole millään muotoa ristiriidassa hilpeän ja riemullisen elämän eikä menestyksellisen ja kunniakkaan maisen elämänuran kanssa. Yhteistyö Ajatuksensuuntaajan kanssa ei vaadi itsensä kiduttamista, tekohurskautta eikä ulkokultaista ja huomiota herättävää itsensä alentamista. Ihanteellinen elämä on mieluumminkin elämää, joka ilmenee rakastavana palvelemisena, kuin olemassaoloa, jolle on ominaista pelokas epäröinti.
110:3.5 (1206.3) Se, että on hämmentynyt, on ymmällään; se, että on toisinaan jopa masennuksissa tai suunniltaan, ei välttämättä ole merkki vastarinnasta sisimmässä olevan Suuntaajan johdatuksia kohtaan. Tällaiset asenteet saattavat toisinaan merkitä sitä, että aktiivinen yhteistyö jumalallisen Opastajan kanssa puuttuu, ja ne saattavat sen vuoksi jonkin verran viivästyttää hengellistä edistymistä, mutta tällaiset älyllis-emotionaaliset vaikeudet eivät ole vähäisimmässäkään määrin esteenä Jumalaa tuntevan sielun varmalle eloonjäämiselle. Koskaan ei tietämättömyys voi yksinään estää eloonjäämistä, eivätkä sitä liioin voi estää hämmentyneisyydestä johtuvat epäilykset eikä pelokas epävarmuus. Suuntaajalta tulevan johdatuksen tietoinen vastustaminen vain voi estää kehittyvän kuolemattoman sielun eloonjäämisen.
110:3.6 (1206.4) Sinun ei tule suhtautua Suuntaajasi kanssa harjoittamaasi yhteistyöhön kuin kysymyksessä olisi kovinkin tietoinen prosessi, sillä sitä se ei ole. Mutta motiivisi ja päätöksesi, uskollisuutta ilmentävät ratkaisusi ja ylevimmät halusi ovat kyllä sitä, mitä todellisella ja tehokkaalla yhteistyöllä tarkoitetaan. Voit tietoisesti lisätä harmoniaa itsesi ja Suuntaajan välillä sillä, että
110:3.7 (1206.5) 1. Päätät vastata jumalalliseen johdatukseen; vilpittömästi perustat ihmiselämäsi korkeimmalle tietoisuudelle totuudesta, kauneudesta ja hyvyydestä ja sitten viisauden, palvonnan, uskon ja rakkauden avulla sovitat nämä jumalallisuudesta kertovat ominaisuudet yhteen.
110:3.8 (1206.6) 2. Rakastat Jumalaa ja haluat olla hänen kaltaisensa – aidosti toteat taivaallisen Vanhemman olevan jumalallinen isäsi ja rakastaen palvot häntä.
110:3.9 (1206.7) 3. Rakastat ihmistä ja tahdot vakavissasi palvella häntä – täydestä sydämestäsi toteat ihmisten olevan veljiä, mihin liittyy älyllinen ja viisas kiintymys jokaista kaltaistasi kuolevaista kohtaan.
110:3.10 (1206.8) 4. Riemumielin hyväksyt kosmisen kansalaisuuden – toteat rehellisesti aste asteelta enenevät velvollisuutesi Korkeinta Olentoa kohtaan, tiedostat evolutionaarisen ihmisen ja kehittyvän Jumaluuden välisen keskinäisen riippuvuussuhteen. Tällöin on käsillä kosmisen moraalisuuden synty ja universaalisen vastuullisuuden orastava tajuaminen.
110:4.1 (1207.1) Suuntaajat kykenevät ottamaan vastaan ajallisuuden ja avaruuden pääyhteyspiirejä myöten katkeamattomana virtana saapuvan kosmisen tietoaineiston. Niillä on täysimittainen yhteys universumien henkitietoaineistoon ja -energiaan. Mutta kuolevaiskohteidensa mieleen nämä voimalliset asujaimet eivät kykene välittämään kovinkaan paljon tästä viisauden ja totuuden runsaudesta siksi, että ihminen ja Suuntaaja ovat olemukseltaan varsin erilaisia ja siksi, että ihmiseltä puuttuu herkkyyttä Suuntaajan tunnistamiseen.
110:4.2 (1207.2) Mitä Ajatuksensuuntaaja taukoamatta tekee, on että se ponnistelee mielesi hengellistämiseksi niin, että tuloksena on morontiasielusi. Mutta sinä itse olet tästä sisäisestä hoivasta enimmäkseen tietämätön. Olet kokolailla kykenemätön erottamaan oman aineellisen älytoimintasi aikaansaannosta sielusi ja Suuntaajan yhteisten toimien tuloksesta.
110:4.3 (1207.3) Tietyt ajatusten, päätelmien ja muiden mielikuvien päähänpälkähdykset ovat toisinaan Suuntaajan suora tai välillinen aikaansaannos, mutta kovasti paljon useammin ne ovat sellaisten ideoiden äkillistä tietoisuuteen putkahtamista, jotka ovat olleet muodostumassa yhdeksi kokonaisuudeksi pinnan alla olevilla mentaalisilla tasoilla, kehittyvän eläinperäisen mielen yhteyspiireihin luonnostaan kuuluvia luonnollisia ja jokapäiväisiä psyykkisen toiminnan ilmiöitä. (Alitajunnasta nousevista virtauksista poiketen Suuntaajan esittämät ilmoitukset ilmestyvät ylitajunnan maailmojen kautta.)
110:4.4 (1207.4) Uskokaa Suuntaajain huostaan kaikki mielen asiat, jotka ovat elottoman tietoisuustason tuolla puolen. Sitten kun aika on kypsä – ellei tässä maailmassa, niin sitten mansiomaailmoissa – ne esittävät teille perusteellisen selvityksen asiainhoidostaan, ja lopulta ne tulevat tuomaan esille ne merkitykset ja arvot, jotka niiden hoitoon ja huostaan uskottiin. Jos jäätte eloon, ne herättävät kuolleista jokaisen arvollisen aarteen, joka kuolevaisen mieleen kätkeytyy.
110:4.5 (1207.5) Inhimillisen ja jumalallisen, ihmisen ja Jumalan, välillä on valtava kuilu. Urantian ihmisrodut ovat niin laajassa määrin kemiallisesti ja sähköisesti säädeltyjä, yleisessä käyttäytymisessään niin suuresti eläimen kaltaisia, tavallisissa reagoinneissaan niin tunnekylläisiä, että Opastajien on äärimmäisen vaikea opastaa ja ohjata heitä. Teistä puuttuu niin paljon rohkeaa päättäväisyyttä ja pyhittynyttä yhteistyöhalua, että sisimmässä asuvien Suuntaajienne on kutakuinkin mahdotonta kommunikoida suoraan ihmismielen kanssa. Ja silloinkin kun niille avautuu mahdollisuus väläyttää kehittyvälle kuolevaisen sielulle pilkahdus uutta totuutta, tämä hengellinen ilmoitus monessakin tapauksessa niin sokaisee luodun, että se saa aikaan fanaattisuutena ilmenevän mullistuksen tai panee alulle jonkin muun seurauksiltaan katastrofaalisen älyllisen kumouksen. Moni uusi uskonto ja moni kummallinen ”ismi” on saanut alkunsa Ajatuksensuuntaajien keskenjääneistä, epätäydellisistä, väärin käsitetyistä ja vääristyneistä viesteistä.
110:4.6 (1207.6) Jerusemin aikakirjojen mukaan on jo monien tuhansien vuosien aikana jokaisen uuden sukupolven keskuudessa elänyt aina vain harvemmassa olentoja, jotka voivat vaaratta toimia omatoimisten Suuntaajien kanssa. Tämä on hälyttävä näkymä, ja Satanian valvovat persoonallisuudet suhtautuvatkin suopeasti niihin muutamien lähimpien planetaaristen valvojienne tekemiin ehdotuksiin, jotka suosittelevat, että ryhdyttäisiin toimenpiteisiin Urantian rotuihin kuuluvien korkeampien hengellisten tyyppien vaalimiseksi ja säilyttämiseksi.
110:5.1 (1207.7) Älkää sekoittako ja sotkeko Suuntaajan tehtävää ja vaikutusta siihen, mitä yleisesti kutsutaan omaksitunnoksi. Niiden välillä ei vallitse suoranaista yhteyttä. Omatunto on inhimillinen ja puhtaasti psyykkinen reaktio. Sitä ei pidä halveksia, mutta se tuskin on ääni, jolla Jumala puhuu sielulle, kun sen sijaan Suuntaajan ääni sitä totisesti olisi, jos tämä ääni olisi kuultavissa. Omatunto tosiaankin kehottaa teitä tekemään oikein; mutta Suuntaaja koettaa sen lisäksi kertoa teille, mikä todellakin on oikein. Se toisin sanoen kertoo, mikä on oikein, kunhan ja sikäli kuin kykenette tajuamaan Opastajan johdatuksen.
110:5.2 (1208.1) Ihmisen unikokemukset, tuo koordinoimattoman nukkuvan mielen sekava ja epäyhtenäinen kuvien virta, ovat mainiona todistuksena siitä, etteivät Suuntaajat kykene harmonisoimaan ja yhdistämään ihmismielessä vaikuttavia eri suuntiin vetäviä tekijöitä. Suuntaajat eivät yksinkertaisesti voi – yhden ainoan elämänkaaren puitteissa – mielivaltaisesti koordinoida ja synkronoida kahta niin erilaista ja toisistaan poikkeavaa ajattelutapatyyppiä kuin ovat ihmisen ja jumaluuden ajattelu. Milloin ne sellaiseen kykenevät, niin kuin ne ovat toisinaan kyenneet, tällaiset sielut temmataan suoraan mansiomaailmoihin ilman, että niiden tarvitsee käydä läpi kuoleman kokemusta.
110:5.3 (1208.2) Suuntaaja pyrkii ihmisen nukkuessa saamaan aikaan tuloksia vain siinä, minkä Suuntaajan asumuksena olevan persoonallisuuden tahto on aikaisemmin täysin hyväksynyt täyden valvetilan aikaisessa tietoisuudessa tehdyin päätöksin ja valinnoin, ja jotka päätökset ja valinnat ovat tässä yhteydessä löytäneet sijan supermielen maailmoissa, sillä yhteydenpitoalueella, joka edustaa inhimillisen ja jumalallisen keskinäissuhteita.
110:5.4 (1208.3) Kuolevaisisäntiensä nukkuessa Suuntaajat yrittävät tallentaa omat luomuksensa aineellisen mielen ylemmille tasoille, ja jotkin irvokkaat unenne ovat merkki siitä, että ne epäonnistuivat tehokkaan yhteyden saamisessa. Unimaailman mielettömyydet eivät kerro vain julkipääsemättömien emootioiden aiheuttamasta paineesta, vaan ne todistavat myös siitä, miten tavattomasti Suuntaajien esittämien hengellisten käsitysten esiintuonnit vääristyvät. Omat intohimonne, viettinne ja muut synnynnäiset taipumuksenne muuntuvat unikuviksi ja panevat edustamansa ilmitulemattomat halunsa niiden jumalallisten sanomien tilalle, joita sisäiset asujaimet koettavat tiedottoman unen aikana kirjoittaa psyyken muistikirjaan.
110:5.5 (1208.4) On äärimmäisen vaarallista esittää olettamuksia siitä, mikä unielämässä on suuntaajalähtöistä sisältöä. Suuntaajat toki työskentelevät nukkuessanne, mutta tavalliset unikokemuksenne ovat puhtaasti fysiologisia ja psykologisia ilmiöitä. Samoin on uskaliasta pyrkiä erottamaan Suuntaajien esittämien käsitysten rekisteröitymistä kuolevaisen omantunnon esittämien käskyjen enemmän tai vähemmän jatkuvasta ja tietoisesta vastaanottamisesta. Nämä ovat ongelmia, jotka on ratkaistava yksilökohtaisen arvioinnin ja henkilökohtaisen päätöksenteon tietä. Mutta on parempi, että ihminen erehtyy hylkäämään, mitä Suuntaaja esittää, siksi että hän uskoo sen olevan pelkästään ihmisestä itsestään lähtöisin oleva kokemus, kuin että hän kömmähtää ylentämään kuolevaisen mielestä lähtevän reaktion jumalallisen arvokkuuden korkeuksiin. Muistakaa, että Ajatuksensuuntaajan vaikutus on enimmältään, jos kohta ei kokonaan, ylitajunnallinen kokemus.
110:5.6 (1208.5) Vaihtelevassa määrin ja aina vain enemmän, sitä mukaa kun nousette psyykkisiä kehiä ylöspäin, kommunikoitte – toisinaan suoraan, mutta useimmiten epäsuorasti – Suuntaajanne kanssa. Mutta on vaarallista elätellä sellaista ajatusta, että jokainen ihmismielestä alkunsa saava uusi käsitys olisi Suuntaajan sanelema. Teidän luokkaanne kuuluvien olentojen kohdalla se, jota pidätte Suuntaajan äänenä, on todellisuudessa useimmiten peräisin omasta järjestänne. Liikumme pettävällä maaperällä, ja jokaisen ihmisolennon pitää omalta kohdaltaan ratkaista nämä pulmat luonnollisen ihmisviisautensa ja ihmisen yläpuolelta olevan ymmärryksen mukaan.
110:5.7 (1208.6) Sen ihmisen Suuntaajalla, jonka kautta tämä viesti toimitetaan, on näin laaja toimintavapaus siksi, että tämä ihminen on lähes täysin piittaamatta Suuntaajan sisäisen läsnäolon kaikista ulospäin näkyvistä ilmentymistä. On tosiaankin onnekasta, että hän tietoisuuden tasolla pysyy täysin välinpitämättömänä koko toimitusta kohtaan. Hänellä on yksi oman aikansa ja sukupolvensa kokeneimmista Suuntaajista, ja silti hänen passiivinen reagointinsa ja hänen epäaktiivinen suhtautumisensa niihin ilmiöihin, jotka liittyvät tämän monitaitoisen Suuntaajan olemiseen hänen mielessään, on kohtalonsuojelijan lausuman käsityksen mukaan harvinainen ja satunnainen reaktio. Ja tästä kaikesta muodostuu asiaan vaikuttavien tekijöiden suotuisa koordinoituminen, suotuisa sekä korkeammassa toimintasfäärissä vaikuttavalle Suuntaajalle että kyseiselle ihmisosapuolelle hänen terveyttään, tehokkuuttaan ja mielentyyneyttään ajatellen.
110:6.1 (1209.1) Aineellisessa maailmassa saavutettava persoonallisuuden todellistumisen kokonaismäärä sisältyy kuolevaisen potentiaalisuuteen kuuluvien seitsemän psyykkisen kehän peräjälkeen tapahtuvaan valloittamiseen. Pääsy seitsemännelle kehälle merkitsee varsinaista ihmispersoonallisuuden toiminnan alkamista. Ensimmäisen kehän loppuunsuorittaminen merkitsee, että kuolevainen olento on jo verrattain kypsä. Vaikkei kosmista kasvua edustavien seitsemän kehän läpikäyminen olekaan samaa kuin Suuntaajaan fuusioituminen, näiden kehien hallinta merkitsee kuitenkin Suuntaajaan fuusioitumisen esivaiheiden saavuttamista.
110:6.2 (1209.2) Suuntaaja on tasavertainen kumppanisi näiden seitsemän kehän saavuttamisessa – kuolevaisen suhteellisen kypsyyden toteutumisessa. Suuntaaja nousee kanssasi nämä kehät seitsemänneltä ensimmäiselle, mutta se edistyy korkeimmuutta ja omatoimisuutta osoittavaan asemaan täysin siitä riippumatta, harjoittaako kuolevaisen mieli sen kanssa aktiivista yhteistyötä vai ei.
110:6.3 (1209.3) Psyykkiset kehät eivät ole pelkästään älyllisiä, eivät liioin täysin morontiaalisia, vaan niiden kohdalla on kysymys persoonallisuuden statuksesta, mielen saavuttamasta tasosta, sielun kasvusta ja suuntaajavirittyneisyydestä. Näiden kehien menestyksellinen läpikäyminen edellyttää koko persoonallisuuden, ei pelkästään sen jonkin osa-alueen, harmonista toimintaa. Osien kasvu ei ole samaa kuin aito kokonaisuuden kypsyminen. Todellisuudessa osat kasvavat sitä mukaa kuin minuuden kokonaisuus – koko minuus – aineellinen, älyllinen ja hengellinen minuus, avartuu.
110:6.4 (1209.4) Kun älyllisen puolen kehitys etenee hengellisen puolen kehitystä nopeammin, sellainen tilanne tekee kommunikoinnin Ajatuksensuuntaajan kanssa sekä vaikeaksi että vaaralliseksi. Samoin ylihengellinen kehitys tuottaa sekin helposti fanaattisen ja vääristyneen tulkinnan jumalallisen asujaimen henkisistä johdatuksista. Hengellisen kapasiteetin puute tekee erittäin vaikeaksi välittää tällaiselle aineelliselle järjelle ylitajunnassa piileviä hengellisiä totuuksia. Tavoiltaan puhtaassa, hermoenergioiltaan vakaassa ja kemiallisilta toiminnoiltaan tasapainoisessa ruumiissa olevalle täydellisen tasapainoiselle mielelle voidaan – kun fyysiset, mentaaliset ja hengelliset kyvyt ovat kehitystä edustavassa kolmiyhteisessä harmoniassa – antaa suurin mahdollinen määrä valoa ja totuutta niin, että tämän olennon todellista hyvinvointia uhkaava ajallinen vaara tai riski on pienin mahdollinen. Tällaisen tasapainoisen kasvun tietä ihminen nousee planetaarisen edistymisen kehiä toisen toisensa jälkeen: seitsemänneltä ensimmäiselle.
110:6.5 (1209.5) Suuntaajat ovat aina lähellä teitä ja osa teitä, mutta vain harvoin ne kykenevät puhumaan teille suoraan niin kuin toinen olento toiselle. Älylliset päätöksesi, moraaliset valintasi ja hengellinen kehityksesi lisäävät kehä kehältä Suuntaajan kykyä toimia mielessäsi. Kehä kehältä nouset tällä tavoin suuntaajayhteyden ja mielen virittyneisyyden alemmilta asteilta ylöspäin niin, että Suuntaaja pystyy aina vain suurempaa elävyyttä ja vakuuttavuutta osoittaen yhä paremmin tallentamaan määränpäästä laatimansa kuvat tämän Jumalaa etsivän mieli-sielun kehkeytyvään tietoisuuteen.
110:6.6 (1210.1) Jokainen tekemäsi päätös joko haittaa tai helpottaa Suuntaajan toimintaa. Nämä samaiset päätökset määräävät niin ikään sen, miten edistyt ihmisen saavutustasoa kuvastavilla kehillä. On totta, että päätöksen suurenmoisuudella, sillä, että se on yhteydessä kriisiin, on varsin paljon tekemistä sen kanssa, miten päätös vaikuttaa kehistä suoriutumiseen. Siitä huolimatta päätösten monilukuisuus, vähän väliä tapahtuvat toistot, itsepintaiset toistamiset, myös ne ovat oleellisen tärkeitä, jotta tällaisten reaktioiden tavaksimuodostuminen olisi varmaa.
110:6.7 (1210.2) Inhimillisen edistymisen seitsemän tason tarkka määrittely on vaikeaa siitä syystä, että nämä tasot ovat henkilökohtaisia. Ne ovat jokaisen yksilön kohdalla erilaisia, ja ne näyttävät määräytyvän kunkin ihmisolennon kasvukapasiteetin mukaisesti. Näiden kosmisen evoluution tasojen valloittaminen heijastuu kolmella tavalla:
110:6.8 (1210.3) 1. Suuntaajavirittyneisyys. Henkistyvä mieli lähenee suuntaajaläsnäoloa samassa suhteessa kuin se saavuttaa kehiä.
110:6.9 (1210.4) 2. Sielun kehittyminen. Morontiasielun ilmaantuminen osoittaa sitä laajuutta ja syvyyttä, jolla kehät hallitaan.
110:6.10 (1210.5) 3. Persoonallisuuden todellisuus. Minuuden reaalisuuden määrä määräytyy suoraan siitä, missä määrin kehät on saatu haltuun. Persoonat käyvät yhä todellisemmiksi sitä mukaa, kun he nousevat kuolevaisten olemassaolon seitsemänneltä tasolta ensimmäiselle tasolle.
110:6.11 (1210.6) Kehiä läpikäydessään aineellista evoluutiota edustava lapsi kasvaa kuolemattomuuspotentiaalin omaavaksi kypsäksi ihmiseksi. Seitsemäskehäläisen alkioasteella olevan olemuksen varjomainen todellisuus on väistymässä paikallisuniversumin kansalaisen esiin puhkeavan morontiaolemuksen yhä selvemmän julkitulon tieltä.
110:6.12 (1210.7) Vaikka ihmisen kasvua merkitsevien seitsemän tason eli psyykkisen kehän täsmällinen määritteleminen onkin mahdotonta, on kuitenkin luvallista hahmotella näiden kypsyyden todellistumisvaiheiden enimmäis- ja vähimmäisrajat:
110:6.13 (1210.8) Seitsemäs kehä. Ihmiset astuvat tälle tasolle, kun heissä kehittyy kyky tehdä henkilökohtainen valinta, yksilökohtainen päätös, kyky kantaa moraalista vastuuta, ja kun heissä kehittyy kapasiteetti hengellisen yksilöllisyyden saavuttamiseen. Tämä merkitsee sitä, että seitsemän mielenauttajahenkeä toimivat viisaudenhengen johtamina yhdessä, että kuolevainen luotu kytkeytyy Pyhän Hengen vaikutuspiiriin, sekä Urantialla sitä, että Totuuden Henki alkaa toimia, samalla kun kuolevaisen mieleen otetaan vastaan Ajatuksensuuntaaja. Astuminen seitsemännelle kehälle tekee kuolevaisesta luodusta kiistämättömästi potentiaalisen paikallisuniversumikansalaisen.
110:6.14 (1210.9) Kolmas kehä. Suuntaajan työskentely on paljon tehokkaampaa, sitten kun taivaaseen nouseva ihminen saavuttaa kolmannen kehän ja saa henkilökohtaisen kohtalonsuojelijaserafin. Vaikkei Suuntaajan ja serafisuojelijan välillä mitään näkyvää ponnistusten yhteen kytkeytymistä esiinnykään, ilmiselvää kohenemista on kuitenkin havaittavissa kaikilla kosmisen tuloksiinpääsyn ja hengellisen kehittymisen osa-alueilla, sen jälkeen kun henkilökohtainen serafihuolenpitäjä on osoitettu tehtäväänsä. Kun kolmas kehä saavutetaan, Suuntaaja pyrkii jäljellä olevan maisen elämänvaiheen kuluessa morontioimaan ihmisen mielen, selvittämään jäljellä olevat kehät ja saavuttamaan jumalallis-inhimillisen yhteenliittymän viimeisen vaiheen, ennen kuin luonnollinen kuolema tämän ainutlaatuisen kumppanuussuhteen purkaa.
110:6.15 (1210.10) Ensimmäinen kehä. Suuntaaja ei yleensä voi puhua suoraan ja välittömästi kanssasi, ennen kuin saavutat asteittain etenevän kuolevaiskehityksen ensimmäisen ja viimeisen kehän. Tämä taso edustaa mielen ja Suuntaajan välisen suhteen korkeinta mahdollista todellistumista ihmisen kokemuksessa, ennen kuin kehittyvä morontiasielu vapautuu siitä aineellisesta ruumiista, johon se on puettu. Mitä mieleen, emootioihin ja kosmiseen ymmärrykseen, tulee, niin tätä ensimmäisen psyykkisen kehän saavuttamista lähemmäksi eivät aineellinen mieli ja henkeä oleva Suuntaaja ihmisen kokemuksessa pääse.
110:6.16 (1211.1) Saattaisi kukaties olla parempi nimittää näitä kuolevaisen edistymisen psyykkisiä kehiä kosmisiksi tasoiksi – aktuaalisiksi merkityksen ymmärryksiksi ja arvon tajuamisiksi, jotka merkitsevät sitä, että askel askeleelta päästään lähemmäksi morontiatietoisuutta evolutionaarisen sielun orastavasta suhteesta kehkeytyvään Korkeimpaan Olentoon. Ja juuri tämän suhteen takia on aineelliselle mielelle iäti mahdotonta tyhjentävästi selittää kosmisten kehien merkitystä. Puheena olevat kehien saavuttamiset liittyvät jumalatietoisuuteen vain suhteellisesti. Seitsemäs- tai kuudeskehäläinen voi olla miltei yhtä totisesti Jumalaa tunteva – tietoinen pojan asemastaan – kuin on tois- tai ensikehäläinen, mutta tällaiset alemman kehän olennot ovat huomattavasti vähemmän tietoisia kokemuksellisesta suhteesta Korkeimpaan Olentoon, eli universumin kansalaisuudesta. Näiden kosmisten kehien saavuttamisesta tulee osa taivasmatkalaisten mansiomaailmakokemusta, elleivät he jo ennen luonnollista kuolemaa onnistu niitä saavuttamaan.
110:6.17 (1211.2) Uskon antama motivaatio kokemuksellistaa täysimääräisen ymmärryksen ihmisen asemasta Jumalan poikana, mutta toiminta, päätösten toteuttaminen, on olennaisen tärkeää sille, että kehityksen kautta saavutetaan tietoisuus vähä vähältä kasvavasta sukulaisuudesta Korkeimman Olennon kosmisen aktuaalisuuden kanssa. Hengellisessä maailmassa usko muuntaa potentiaalit aktuaaleiksi, mutta potentiaaleista tulee Korkeimman finiittisissä maailmoissa aktuaaleja vain valintakokemuksen todellistumisen myötä ja sen kautta. Mutta persoonallisuustoiminnassa päätös Jumalan tahdon noudattamisesta liittää hengellisen uskon aineellisiin päätöksiin ja tarjoaa näin ollen jumalallisen ja hengellisen tukipisteen, jolta jumalakaipuun inhimillinen ja aineellinen vipusin voi toimia entistäkin tuloksekkaammin. Tällainen aineellisten ja hengellisten voimien viisas koordinoiminen lisää suuresti sekä Korkeimman kosmista käsittämistä että Paratiisin Jumaluuksien morontiaalista ymmärtämistä.
110:6.18 (1211.3) Kosmisten kehien hallinta on yhteydessä morontiasielun määrälliseen kasvuun, korkeimpien merkitysten käsittämiseen. Mutta tämän kuolemattoman sielun laadullinen status on täysin riippuvainen siitä, minkälaisen otteen elävä usko on saanut siitä paratiisipotentiaalisesta fakta-arvosta, että kuolevainen ihminen on ikuisen Jumalan poika. Niinpä seitsemäskehäläinen jatkaakin matkaansa mansiomaailmoihin päästäkseen entistä suurempaan kosmisen kasvun määrälliseen todellistumiseen, niin kuin tekee tois- tai jopa ensikehäläinenkin.
110:6.19 (1211.4) Kosmisten kehien saavuttamisen ja aktuaalisen hengellis-uskonnollisen kokemuksen välillä vallitsee vain epäsuora yhteys. Tällaiset saavuttamiset ovat vastavuoroisia ja sen vuoksi molemminpuolin hyödyllisiä. Puhtaasti hengellisellä kehityksellä saattaa olla planeetan aineellisen hyvinvoinnin kanssa vain vähän tekemistä, mutta kehien saavuttaminen lisää aina inhimillisen menestyksen ja kuolevaisen suoritusten potentiaalia.
110:6.20 (1211.5) Seitsemänneltä kehältä kolmannelle kehälle ilmenee seitsemän mielenauttajahengen yhä laajempaa ja yhdistyneempää toimintaa sen tehtävän merkeissä, joka tähtää kuolevaismielen vierottamiseen riippuvuudestaan aineellisten elämänmekanismien asettamista realiteeteista ennakkotoimenpiteenä yhä laajempaa kokemuksen morontiatasoihin tutustuttamista varten. Kolmannesta kehästä alkaen mielenauttajien vaikutus aste asteelta vähenee.
110:6.21 (1211.6) Seitsemän kehää kattavat kuolevaisen olennon kokemuksen, joka ulottuu korkeimmalta puhtaasti eläimelliseltä tasolta alimmalle varsinaiselle kontaktuaaliselle morontiatasolle, jolla minätietoisuus on persoonallisuuskokemus. Ensimmäisen kosmisen kehän hallinta on merkki esimorontiaalisen kuolevaiskypsyyden saavuttamisesta, ja se merkitsee sitä, että mielenauttajahenkien yhteen nivoutuva hoiva päättyy siinä merkityksessä, että se on muut poissulkevaa mielitoimintana ilmenevää ihmispersoonallisuudessa vaikuttamista. Mielestä tulee ensimmäisen kehän tuolla puolen yhä enemmän evoluution morontiavaiheelle ominaisen älyllisyyden kaltaista, mikä puolestaan on kosmisen mielen ja mielenauttajia ylempänä olevan paikallisuniversumin Luovan Hengen antimen yhteinen hoivamuoto.
110:6.22 (1212.1) Suuntaajien yksilökohtaisen elämänuran suuriin päiviin kuuluu ensinnäkin se päivä, jolloin ihmiskohde rynnistää kolmannelle psyykkiselle kehälle ja varmistaa niin tehdessään Opastajan omatoimisuuden ja toiminnan entistä laajemmat ulottuvuudet (siinä tapauksessa, ettei tämä asujain jo tätä ennen ollut omatoiminen). Seuraava suuri päivä on silloin, kun ihmisosapuoli yltää ensimmäiselle psyykkiselle kehälle ja Suuntaaja ja ihminen sen myötä kykenevät ainakin jonkinasteiseen keskinäiseen yhteydenpitoon. Ja lopulta koittaa se suuri päivä, kun he lopullisesti ja ikuisiksi ajoiksi fuusioituvat.
110:7.1 (1212.2) Seitsemän kosmisen kehän suorittaminen ei ole samaa kuin suuntaajafuusio. Urantialla elää monia kuolevaisia, jotka ovat saavuttaneet kehänsä, mutta fuusio riippuu silti vielä muista, suuremmista ja ylevämmistä, hengellisistä saavutuksista eli sellaisen tilanteen saavuttamisesta, että kuolevaisen olennon tahto virittyy lopullisesti ja täysimääräisesti Jumalan tahtoon, sellaisena kuin tämä tahto esiintyy Ajatuksensuuntaajassa.
110:7.2 (1212.3) Kun ihmisolento on kulkenut kosmisen tuloksiinpääsyn kehät loppuun, ja kun kuolevaisen tahdon tekemä lopullinen valinta lisäksi sallii sen, että Suuntaaja kehitykseen perustuvan ja fyysisen elämän kuluessa vie päätökseen ihmisen identiteetin yhdistämisen morontiaaliseen sieluun, niin tällaiset sielun ja Suuntaajan väliset täyttymyksen saavuttaneet yhdistymät jatkavat itsenäisesti matkaansa mansiomaailmoihin, ja Uversasta annetaan sitten valtuutus, joka oikeuttaa Suuntaajan ja morontiaalisen sielun välittömään fuusioitumiseen. Tällainen fyysisen elämän aikana tapahtuva fuusio kuluttaa aineellisen ruumiin yhdessä silmänräpäyksessä loppuun. Tällaisen näytelmän mahdolliset silminnäkijät havaitsisivat tällöin vain, miten taivaaseen siirtyvä kuolevainen katoaa ”tulisissa vaunuissa”.
110:7.3 (1212.4) Useimmat kohteensa Urantialta taivaaseen siirtäneet Suuntaajat ovat olleet erittäin kokeneita ja muistiinmerkintöjen mukaan asuneet lukuisissa kuolevaisissa muilla sfääreillä. Muistakaa, että Suuntaajat sellaisilla planeetoilla, joilla niitä annetaan vain lainaksi, saavat arvokasta kokemusta kuolevaisessa-asumisesta. Ei siis ole niin, että Suuntaajat saisivat kokemusta edistynyttä toimintaansa varten vain niissä kuolevaiskohteissa, jotka eivät jää eloon.
110:7.4 (1212.5) Kuolevaiseen fuusioiduttuaan Suuntaajien määränpää ja kokemus ovat yhtä kuin teidän määränpäänne ja kokemuksenne; ne ovat te. Kuolemattoman morontiasielun ja siihen liittyvän Suuntaajan fuusioitumisen jälkeen kaikista toisen kokemuksista ja kaikista toisen arvoista tulee lopulta myös toisen omaisuutta, joten nämä kaksi ovat aktuaalisesti yksi entiteetti. Tämä uusi olento on tietyssä mielessä ikuisesta menneisyydestä, yhtä hyvin kuin hän on ikuista tulevaisuutta varten. Kaikesta eloonjäävässä sielussa kerran olleesta ihmisperäisestä ja kaikesta siitä, mikä Suuntaajassa on kokemuksellisesti jumalallista, tulee nyt uuden ja iäti ylöspäin nousevan universumipersoonallisuuden aktuaalista omaisuutta. Mutta Suuntaaja voi kullakin universumitasolla varustaa uuden olennon vain niillä ominaisuuksilla, joilla on kyseisellä tasolla merkitystä ja arvoa. Absoluuttinen ykseys jumalallisen Opastajan kanssa, Suuntaaja-saaman täysimääräinen loppuunammentaminen, on saavutettavissa vasta ikuisuudessa, sen jälkeen kun Universaalinen Isä, henkien Isä, näiden jumalallisten lahjojen ikuinen lähde, on lopullisesti saavutettu.
110:7.5 (1212.6) Kun kehittyvä sielu ja jumalallinen Suuntaaja lopullisesti ja iäksi fuusioituvat, kumpikin saa toisen koettavissa olevat ominaisuudet. Tämä koordinoitumista merkitsevä persoonallisuus omaa koko sen kuolemasta selviytyneen kokemusperäisen muistiaineiston, joka kerran oli sen esivaiheena olleen kuolevaismielen hallussa ja joka sitten kätkeytyi morontiasieluun. Ja sen lisäksi tämä potentiaalinen finaliitti sulkee sisäänsä koko sen kokemusperäisen muistiaineiston, jonka Suuntaaja on kerännyt koko siltä ajalta, jonka se on toiminut kuolevaisten sisimmässä. Mutta vaatii tulevan ikuisuuden, ennen kuin Suuntaaja koskaan voi varustaa persoonallisuuskumppanuuden niillä merkityksillä ja arvoilla, jotka jumalallinen Opastaja tuo esille menneestä ikuisuudesta.
110:7.6 (1213.1) Mutta urantialaisten valtavan enemmistön kohdalla Suuntaajan täytyy kärsivällisesti odottaa kuoleman suomaa vapahdusta. Sen täytyy odottaa kehkeytyvän sielun vapautumista aineelliseen olemassaolojärjestykseenne luontaisesti kuuluvien energiajärjestelmien ja kemiallisten voimien kutakuinkin täysimääräisestä herruudesta. Merkittävin vaikeus, jonka kohtaatte yhteydenpidossanne Suuntaajan kanssa, onkin juuri tämä luontainen aineellinen olemuksenne. Perin harvat kuolevaiset ovat todellisia ajattelijoita; te ette kehitä ja harjaannuta mieltänne hengellisesti niin pitkälle, että muodostuisi suotuisa yhteys jumalallisiin Suuntaajiin. Ihmismielen korva on miltei kuuro niille hengellisille vetoomuksille, jotka Suuntaaja kääntää armolahjojen Isän universaalisten rakkauden viestilähetysten sisältämistä moninaisista sanomista. Suuntaajan on melkein mahdotonta tallentaa näitä innoittavia henkisiä johdatuksia eläinperäiseen mieleen, joka niin perin juurin on fyysiseen puoleenne kuuluvien kemiallisten ja sähköisten voimien hallitsema.
110:7.7 (1213.2) Suuntaajista on ilo rakentaa yhteys kuolevaisen mieleen, mutta niiden täytyy kärsivällisesti odottaa ne pitkät hiljaiselon vuodet, joiden aikana ne eivät kykene murtautumaan eläinperäisen vastarinnan läpi ja kommunikoimaan suoraan kanssanne. Mitä korkeammalle Ajatuksensuuntaajat nousevat palveluasteikossa, sitä tehokkaammiksi ne käyvät. Mutta koskaan ne eivät lihallisessa hahmossa eläessänne kykene tervehtimään teitä samanlaisella täydellä, myötätuntoisella ja paljon puhuvalla kiintymyksellä, johon ne kykenevät, kun te mansiomaailmoissa kohtaatte ne mielestä mieleen.
110:7.8 (1213.3) Kuolevaisena viettämäsi elämän aikana aineellinen ruumis ja mieli erottavat sinut Suuntaajastasi ja estävät vapaan yhteydenpidon. Kuoleman jälkeen, ikuisen fuusion tapahduttua, sinä ja Suuntaaja olette yksi – teitä ei voi pitää eri olentoina – eikä näin ollen mitään tarvetta kommunikointiin ole siinä muodossa kuin te sen ymmärtäisitte.
110:7.9 (1213.4) Vaikka Suuntaajan ääni aina kaikuukin sisimmässänne, useimmat teistä sitä tuskin koskaan elinaikanaan kuulevat. Kolmannen ja toisen saavutuskehän alapuolella olevat kuulevat välitöntä Suuntaajan ääntä tuskin muulloin kuin äärimmäisen kaipauksen hetkinä, kohtalokkaassa tilanteessa ja ratkaisevan päätöksenteon jälkeen.
110:7.10 (1213.5) Kun kysymyksessä on se hetki, jolloin kohtalon varajoukkoihin kuuluvan kuolevaisen mielen ja planeetan valvojien välinen yhteys joko kytketään tai puretaan, on ihmisen sisimmässä oleva Suuntaaja joskus sellaisessa asemassa, että se onnistuu lähettämään viestin kuolevaisosapuolelle. Urantialla muuan omatoiminen Suuntaaja lähetti jokin aika sitten mainitunlaisen sanoman ihmiskumppanille, kohtalon varajoukkojen jäsenelle. Tämän viestin johdanto oli puettu seuraaviksi sanoiksi: ”Ja nyt pyydän, että hartaan kiintymykseni kohteelle vahinkoa tuottamatta ja häntä vaarantamatta ja ilman, että tarkoituksena olisi häntä ylen määrin ahdistaa tai masentaa, välittäisitte hänelle nimissäni seuraavan vetoomukseni.” Sen jälkeen seurasi suurenmoisen koskettava ja vetoava kehotus. Suuntaaja pyysi muun muassa ”että hän entistä uskollisemmin antautuisi vilpittömään yhteistyöhön kanssani, yhä iloisemmin mielin kestäisi asettamani tehtävät, yhä uskollisemmin toteuttaisi järjestämäni ohjelman, yhä kärsivällisemmin kulkisi asettamieni koettelemusten läpi, entistä sinnikkäämmin ja riemullisemmin kulkisi valitsemaani polkua, yhä nöyremmin ottaisi vastaan sen häneen kohdistuvan luottamuksen, joka loputtomien ponnistelujeni tuloksena kenties tulee hänen osakseen – tässä muodossa välittäkää kehotukseni sille ihmiselle, joka on asuinsijani. Hänen ylleen minä vuodatan jumalallisen hengen ylevimmän pyhittäytymisen ja kiintymyksen. Ja sanokaa rakastetulle kohteelleni lisäksi, että tulen toimimaan viisaasti ja voimallisesti hamaan loppuun asti, kunnes viimeinenkin maan päällä käytävä kamppailu on ohitse; tulen olemaan uskollinen hoiviini uskottua persoonallisuutta kohtaan. Ja minä annan hänelle kehotuksen jäädä eloon, annan hänelle kehotuksen olla tuottamatta minulle pettymystä, ettei hän riistäisi minulta palkintoa kärsivällisestä ja voimaperäisestä ponnistelustani. Riippuu ihmistahdosta, saavutammeko persoonallisuuden. Kehä kehältä olen kärsivällisesti noussut tätä ihmismieltä, ja minulla on todistus siitä, että saan kaltaisteni päällikön hyväksymisen. Kehä kehältä kuljen eteenpäin tuomiota kohti. Iloisin mielin ja pelotta odotan kohtalokasta nimenhuutoa. Olen valmis jättämään kaiken Päivien Muinaisten tuomioistuinten ratkaistavaksi.”
110:7.11 (1214.1) [Esittänyt muuan Orvontonin Yksinäinen Sanansaattaja.]
Urantia-kirja
Luku 111
111:0.1 (1215.1) JUMALALLISEN Suuntaajan läsnäolo ihmismielessä on syynä siihen, ettei sen paremmin tiede kuin filosofiakaan pääse koskaan tyydyttävään käsitykseen ihmispersoonallisuuden kehittyvästä sielusta. Morontiasielu on universumin lapsi, ja todellisuudessa se on tunnettavissa vain kosmisen ymmärryksen ja hengellisen löytämisen tietä.
111:0.2 (1215.2) Käsitys sielusta ja ihmisen sisimmässä olevasta hengestä ei ole Urantialla uusi, sillä käsitys on esiintynyt tämän planeetan erilaisissa uskomusjärjestelmissä tavan takaa. Useat itämaiset samoin kuin jotkin länsimaisetkin uskonnot ovat tajunneet, että ihmisellä on jumalallinen perintöosa sen lisäksi, että hänellä on ihmisen perimä. Tunne siitä, että ihmisellä on sisimmässään jotakin, sen ohella että Jumaluus ihmisen ulkopuolella on läsnä kaikkialla, on jo kauan muodostanut osan monista urantialaisista uskonnoista. Ihmiset ovat jo pitkään uskoneet, että ihmisolemuksen sisällä kasvaa jokin, jokin sellainen elintärkeä, jonka on tarkoitus säilyä ajallisen elämän lyhyen kaaren tuolle puolen.
111:0.3 (1215.3) Ennen kuin ihminen oivalsi, että hänen kehittyvä sielunsa oli siinnyt jumalallisesta hengestä, sielun luultiin sijaitsevan milloin missäkin ruumiin elimessä: silmässä, maksassa, munuaisissa, sydämessä ja myöhemmin aivoissa. Villi-ihminen yhdisti sielun vereen, hengitykseen, varjoihin ja veden kalvolla näkemäänsä omaan kuvajaiseensa.
111:0.4 (1215.4) Hinduopettajat pääsivät atman-käsitteellään todella varsin lähelle ymmärrystä Suuntaajan olemuksesta ja läsnäolosta, mutta he eivät kyenneet havaitsemaan sitä, että sen rinnalla on olemassa kehittyvä ja potentiaalisesti kuolematon sielu. Kiinalaiset sitä vastoin tiedostivat kaksi ihmisolennon aspektia: jang ja jin, sielu ja henki. Egyptiläiset ja monet afrikkalaisheimot uskoivat hekin kahteen tekijään, jotka olivat ka ja ba; sielusta ei tavallisesti uskottu, että se olisi ollut olemassa ennakolta, toisin kuin uskottiin hengestä.
111:0.5 (1215.5) Niilinlaakson asukkaat uskoivat, että jokaiselle armoitetulle yksilölle oli syntymän hetkellä tai pian sen jälkeen annettu suojeleva henki, jolle he antoivat nimen ka. He opettivat, että tämä suojelushenki pysyi kuolevaiskohteensa luona koko tämän elämän ajan ja siirtyi tulevaan olotilaan hänen edellään. Erään Luksorissa olevan temppelin seinällä, kohdassa, jossa on kuvattuna Amenhotep III:n syntymä, tämä pikku prinssi on kuvattuna Niilin-jumalan käsivarsilla, ja prinssin vierellä on vielä toinenkin, ulkonäöltään täysin hänen kaltaisensa lapsi, joka on egyptiläisten kaksi kutsuman entiteetin symboli. Tämä kaiverruskuva valmistui viidennellätoista Kristusta edeltävällä vuosisadalla.
111:0.6 (1215.6) Kan ajateltiin olevan korkea henkiolento, joka halusi opastaa itseensä liittyvää kuolevaissielua paremmille ajallisen elämän poluille, mutta aivan erityisesti sen uskottiin haluavan vaikuttaa ihmiskohteensa kohtaloihin tuonpuoleisessa. Kun tuon aikakauden egyptiläinen kuoli, hänen kansa oletettiin olevan odottamassa häntä Suuren Virran vastarannalla. Aluksi vain kuninkailla oletettiin olevan ka, mutta kohta uskottiin kaikilla vanhurskailla olevan sellainen. Sydämessään olevasta kasta puhuessaan muuan egyptiläishallitsija sanoi: ”En halveksinut sen puhetta, kavahdin toimimasta vastoin sen opastusta. Näin menetellessäni menestykseni oli suuri. Pääsin näin pitkälle sen nojalla, mitä se pani minut tekemään. Sen antaman opastuksen turvin minusta tuli huomattu.” Monet uskoivat, että ka oli ”jokaisessa oleva Jumalan lähettämä oraakkeli”. Monet uskoivat, että heidän oli määrä ”viettää ikuisuus sydämessään ilo sisimmässä olevan Jumalan suosiosta”.
111:0.7 (1216.1) Urantian kehittyvien kuolevaisten jokaisella rodulla on sielukäsitettä vastaava sana. Monet alkukantaiset kansanheimot uskoivat sielun katselevan maailmaa ihmissilmien kautta. Siksi ne niin vavisten pelkäsivät pahan silmän pahansuopaisuutta. Ne ovat pitkät ajat uskoneet, että ”ihmisen henki on Herran lamppu”. Rigvedassa sanotaan: ”Mieleni puhuu sydämelleni.”
111:1.1 (1216.2) Vaikka Suuntaajien työskentely on luonteeltaan hengellistä, niiden on pakostakin tehtävä koko työnsä älyllisyyden perustalla. Mieli on se inhimillinen maaperä, josta Henkiopastajan täytyy yhteistyössä asuinpaikkanaan olevan persoonallisuuden kanssa kehittää morontiasielu.
111:1.2 (1216.3) Universumien universumin erilaisten mielitasojen välillä vallitsee kosminen ykseys. Älylliset itseydet saavat alkunsa kosmisesta mielestä paljolti samalla tavoin kuin tähtisumut syntyvät universumiavaruuden kosmisista energioista. Älyllisten minuuksien inhimillisellä (ja niin muodoin persoonallisella) tasolla henkikehityksen potentiaalista tulee kuolevaismielen suostumuksella hallitseva, siksi että ihmispersoonallisuudella on hengellisiä valmiuksia, sekä siksi että tällaisissa ihmisminuuksissa on arvoltaan absoluuttisen entiteettipisteen luova läsnäolo. Mutta tällaisen aineelliseen mieleen kohdistuvan henkisen herruuden edellytyksenä on kaksi kokemusta: Kyseisen mielen on täytynyt kehittyä jo niin pitkälle kuin se seitsemän mielenauttajahengen hoivissa voi kehittyä, ja aineellisen (persoonallisen) minuuden täytyy tehdä päätös yhteistyöstä sisimmässään elävän Suuntaajan kanssa morontiaminän, evolutionaarisen ja potentiaalisesti kuolemattoman sielun, luomiseksi ja vaalimiseksi.
111:1.3 (1216.4) Aineellinen mieli on se areena, jolla ihmispersoonallisuudet elävät, ovat itsetajuisia, tekevät päätöksiä, valitsevat Jumalan tai hylkäävät hänet, iäistävät tai tuhoavat itsensä.
111:1.4 (1216.5) Aineellinen evoluutio on toimittanut sinulle elämän edellyttämän koneiston, ruumiisi. Isä itse on varustanut sinut puhtaimmalla universumissa tunnetulla henkirealiteetilla, Ajatuksensuuntaajallasi. Mutta sinun huostaasi, omien päätöstesi varaan, on annettu mieli, ja juuri mielen kautta sinä elät tai kuolet. Tämän mielen sisällä ja tämän mielen kanssa teet ne moraaliset päätökset, jotka antavat sinulle kyvyn päästä Suuntaajan kaltaisuuteen, ja se on Jumalan kaltaisuutta.
111:1.5 (1216.6) Kuolevaismieli on tilapäinen älyjärjestelmä, joka on lainattu ihmisille käytettäväksi aineellisen elämän aikana, ja tätä mieltä käyttäessään nämä joko hyväksyvät tai hylkäävät ikuisen olemassaolon potentiaalin. Hallussasi olevasta universumitodellisuudesta mieli on lähes kaikki, mikä on sinun tahtosi vallassa, ja sielu – morontiaminuus – on uskollisesti kuvastava kuolevaisen minuuden ajallisuudessa tekemien päätösten satoa. Ihmisen tajunta lepää kevyesti alapuolella olevalla sähkö-kemiallisella mekanismilla ja koskettaa aavistuksenomaisesti yläpuolella olevaa henkis-morontiaalista energiajärjestelmää. Kuolevaisena viettämänsä elämän aikana ihmisolento ei ole koskaan täysin tietoinen kummastakaan näistä kahdesta järjestelmästä. Siksi hänen onkin toimittava mielessä, josta hän on tietoinen. Eikä eloonjäämistä niinkään varmista se, mitä mieli käsittää, kuin se, mitä mieli haluaa käsittää. Henkeensamastumista ei niinkään ole se, mitä mieli on, kuin se, mitä mieli pyrkii olemaan. Universumissa tapahtuvaan ylösnousemukseen ei niinkään johda se, että ihminen on tietoinen Jumalasta, kuin se, että ihminen kaipaa Jumalaa. Se, mitä sinä tänä päivänä olet, ei ole yhtä tärkeää kuin se, mitä sinusta päivä päivältä ja ikuisuudessa tulee.
111:1.6 (1217.1) Mieli on se kosminen instrumentti, jolla ihmisen tahto voi soittaa hävityksen epäsointuja tai josta tämä sama ihmistahto voi loihtia esiin jumalaansamastumisen ja sitä seuraavan ikuisen eloonjäämisen ihania säveliä. Ihmiselle lahjoitettu Suuntaaja on täysin kuuro pahuudelle ja on syntiin kykenemätön, mutta turmeltuneen ja omaa etuaan ajavan ihmistahdon synnilliset vehkeilyt voivat tosiasiassa väännellä ja vääristää kuolevaisen mielen ja tehdä siitä pahan ja ruman. Tästä mielestä on Jumalaa tuntevan ihmisen henkisesti valaistuneen tahdon mukaisesti yhtä hyvin tehtävissä jalo, kaunis, tosi ja hyvä – eittämättömän suuri.
111:1.7 (1217.2) Evolutionaarinen mieli on kaikin puolin vakaata ja luotettavaa vain, kun sitä esiintyy kosmisen älyllisyyden molemmissa ääripäissä: kokonaan mekanisoidussa ja täysin hengellistyneessä. Pelkkää mekaanista valvontaa edustavan ja toisaalta aitoa henkiolemusta olevan älyllisyyden ääripisteiden välillä esiintyy valtava kehittyvien ja ylöspäin nousevien mielten ryhmä, mielien, joiden tasapainoisuus ja tyyneys ovat riippuvaisia persoonallisuuden tekemästä valinnasta ja sen henkeensamastumisesta.
111:1.8 (1217.3) Muttei ihminen suinkaan passiivisesti, orjamaisesti, luovuta tahtoaan Suuntaajan valtaan. Pikemminkin hän tekee aktiivisen, positiivisen ja yhteistyöhaluisen valinnan Suuntaajan johdatuksen seuraamisen hyväksi, silloin kun ja sikäli kuin tämä johdatus tiedostetusti poikkeaa luonnollisen kuolevaismielen haluista ja virikkeistä. Suuntaajat manipuloivat kyllä ihmisen mieltä, mutta ne eivät koskaan vastoin ihmisen tahtoa sitä hallitse. Suuntaajien kannalta ihmisen tahto on korkein vallankäyttäjä. Ja tällä tavoin ne suhtautuvat tahtoon ja kunnioittavat sitä, samalla kun ne kehittyvän ihmisälyn lähes rajattomalla areenalla pyrkivät saavuttamaan ajattelun suuntautumiseen ja luonteen muuttumiseen kohdistuvat hengelliset tavoitteet.
111:1.9 (1217.4) Mieli on oma purtesi, Suuntaaja on luotsisi ja ihmistahto on kapteeni. Tämän kuolevaisaluksen päälliköllä tulisi olla niin paljon viisautta, että hän uskoisi jumalalliselle luotsille taivaaseen nousevan sielun opastamisen ikuista eloonjäämistä merkitseviin morontiasatamiin. Silkkaa itsekkyyttään, velttouttaan ja synnillisyyttään ihmistahto voi torjua tällaisen rakastavan luotsin antaman opastuksen ja lopulta ajaa kuolevaisena elettävän elämänvaiheensa haaksirikkoon torjutusta armosta muodostuville tuhoisille matalikoille ja omaksutusta synnistä koostuville kareille. Kun annat siihen suostumuksesi, niin tämä uskollinen luotsi vie sinut turvallisesti ajallisuuden esteiden ja avaruudessa kohdattavien hankaluuksien ylitse itsensä jumalallisen mielen lähteille ja vielä senkin tuolle puolen, itsensä Suuntaajien Paratiisin-Isän luo.
111:2.1 (1217.5) Miten paljon kosmisen älyn mielitoimintoja onkaan, niin mielen kaikkinaisuus hallitsee älyllisen toiminnan osia. Mieli on pohjimmiltaan toiminnallista ykseyttä. Siksipä tämä konstitutiivinen ykseys ei mielessä koskaan jääkään julkitulematta, ei edes silloin, kun harhautuneen minuuden epäviisaat teot ja valinnat sitä haittaavat ja panevat sille esteitä. Ja tämä mielen ykseys pyrkii poikkeuksetta henkikoordinaatioon kaikilla niillä tasoilla, joilla se on yhteydessä minuuksiin, joilla on tahdollisen olennon arvoasema ja ylösnousemuksen etuoikeus.
111:2.2 (1217.6) Kuolevaisen ihmisen aineellinen mieli on sitä morontiakudelmaa kutovat kangaspuut, johon sisimmässä oleva Ajatuksensuuntaaja pujottelee kestäviä arvoja ja jumalallisia merkityksiä edustavat universumiluonteen henkikuviot – eloonjäävän sielun, jolla on perimmäinen määränpää ja päättymätön elämänura, eli potentiaalisen finaliitin.
111:2.3 (1218.1) Ihmispersoonallisuus samastetaan mieleen ja henkeen, jotka aineellisessa ruumiissa esiintyvä elämä pitää toiminnallisessa yhteydessä. Mainittu tällaisen mielen ja hengen toimiva suhde ei johda mihinkään mielen ja hengen ominaisuuksien ja attribuuttien yhteenkietoutumiseen, vaan sen tuloksena on paremminkin kokonaan uusi, omaperäinen ja ainutlaatuinen, kestoltaan potentiaalisesti ikuinen universumiarvo: sielu.
111:2.4 (1218.2) Tällaisen kuolemattoman sielun evolutionaarisessa luomisessa on mukana kolme eikä vain kaksi tekijää. Nämä kolme morontiaihmissielua edeltävää tekijää ovat:
111:2.5 (1218.3) 1. Ihmismieli sekä kaikki sitä edeltävät ja siihen vaikuttavat kosmiset voimat.
111:2.6 (1218.4) 2. Jumalallinen henki, jonka asuinsija tämä ihmismieli on, ja kaikki tällaiseen absoluuttista hengellisyyttä olevaan osaseen luonnostaan sisältyvät potentiaalit sekä kaikki niihin liittyvät ihmiselämässä hengellisesti vaikuttavat voimat ja tekijät.
111:2.7 (1218.5) 3. Aineellisen mielen ja jumalallisen hengen välinen suhde, se merkitsee sellaista arvoa ja sillä on sellainen merkitys, joita ei ole kummassakaan tällaiseen yhdistymään oman panoksensa antavassa tekijässä. Tämän ainutlaatuisen suhteen todellisuus ei ole sen paremmin aineellista kuin hengellistäkään, vaan se on morontiaalista. Se on sielu.
111:2.8 (1218.6) Keskiväliolennot ovat nimittäneet tätä ihmisen kehittyvää sielua jo kauan välimieleksi erotukseksi alemmasta eli aineellisesta mielestä ja korkeammasta eli kosmisesta mielestä. Tämä välimieli on reaalisesti morontiailmiö, sillä se esiintyy alueella, joka on aineellisen ja hengellisen välissä. Tällaisen morontiakehittymän potentiaali sisältyy luonnostaan kumpaankin mieltä edustavaan universaaliseen pontimeen: luodun olennon finiittisen mielen tarpeeseen tuntea Jumala ja saavuttaa Luojan jumalallisuus sekä Luojan infiniittisen mielen tarpeeseen tuntea ihminen ja saavuttaa luodun olennon kokemus.
111:2.9 (1218.7) Tämä ylimaallinen toimitus, jolla kuolematon sielu kehitetään, mahdollistuu siksi, että kuolevaisen mieli on ensiksikin persoonallinen ja on toisekseen yhteydessä eläinten tason yläpuolella oleviin reaalisubjekteihin. Sillä on sellainen kosmista huolenpitoa osoittava aineellisuuden ylittävä kyky, joka takaa moraalisen olemuksen kehittymisen, ja tämä moraalinen olemus kykenee tekemään moraalisia päätöksiä, millä keinoin mieli saa bona fide luovan yhteyden siihen suhteessa oleviin hoivamuotoihin ja sitä asuinsijanaan pitävään Ajatuksensuuntaajaan.
111:2.10 (1218.8) Väistämätön tulos tällaisesta kontaktuaalisesta ihmismielen hengellistämisestä on asteittain tapahtuva sielun synty, sielun, joka on Jumalan tuntemista kaipaavan ihmistahdon hallitseman auttajamielen yhdistynyt jälkeläinen ja toimii yhdessä universumin niiden hengellisten voimien kanssa, jotka ovat Salaperäisen Opastajan – itsensä koko luomakunnan Jumalan aktuaalisen osasen – ylivalvonnassa. Ja näin minuuden aineellinen ja kuolevainen realiteetti astuu fyysisen elämän edellyttämästä koneistosta johtuvien aineellisten rajoitusten tuolle puolen ja saa uuden ilmenemismuodon ja uuden identifikaation minuuden jatkuvuuden kehittyvästä ylläpitimestä, toisin sanoen morontia- ja kuolemattomasta sielusta.
111:3.1 (1218.9) Kuolevaisen olennon mielen tekemät erehdykset ja ihmisen käyttäytymisessä ilmenevät virheet saattavat merkittävästi hidastaa sielun kehitystä, vaikkeivät ne tällaista morontiailmiötä voikaan estää, kun sisimmässä oleva Suuntaaja on luodun olennon tahdon antamalla suostumuksella sen kerran alulle pannut. Mutta ennen fyysistä kuolemaa on samaisella aineellisella ja inhimillisellä tahdolla milloin tahansa valta peruuttaa tällainen päätös ja torjua eloonjääminen. Vielä eloonjäämisen jälkeenkin on ylösnousemuskuolevaisella yhä tämä oikeus tehdä päätös ikuisen elämän torjumisesta. Kehittyvä ja ylösnouseva luotu voi ennen Suuntaajaan fuusioitumista minä hetkenä hyvänsä päättää Paratiisin-Isän tahdon hylkäämisestä. Fuusioituminen Suuntaajan kanssa on merkki siitä, että ylösnousemuskuolevainen on ikuisiksi ajoiksi ja varauksetta päättänyt noudattaa Isän tahtoa.
111:3.2 (1219.1) Kehittyvällä sielulla on lihallisen elämän aikana kyky antaa kuolevaismielen tekemille aineellisuuden ylittäville päätöksille lisää lujuutta. Koska sielu on aineellisuuden yläpuolella, se ei varsinaisesti toimi ihmisen kokemuksen aineellisella tasolla. Eikä tämä hengellisen alapuolella oleva sielu myöskään voi muutoin kuin jonkin Suuntaajan kaltaisen, Jumaluutta olevan hengen myötävaikutuksella toimia morontiatason yläpuolella. Sielu ei myöskään tee lopullisia päätöksiä, ennen kuin kuolema tai taivaaseenotto irrottaa sen aineellisesta yhteydestään kuolevaiseen mieleen, paitsi silloin ja sikäli kuin tuo aineellinen mieli pakottamatta ja vapaaehtoisesti luovuttaa tällaiset valtuudet yhteistoimintaa edustavalle morontiasielulle. Elämän aikana sijaitsee kuolevaisen tahto, persoonallisuuden kyky tehdä päätöksiä ja valintoja, aineellisissa mielen yhteyspiireissä. Sitä mukaa kuin kuolevaisen mainen kasvu edistyy, tämä minuus kallisarvoisine valintakykyineen yhä enemmän samastuu kehkeytymässä olevaan morontiasieluentiteettiin. Kuoleman ja mansiomaailmassa tapahtuvan kuolleistaheräämisen jälkeen ihmispersoonallisuus samastuu kokonaan morontiaminään. Sielu on näin ollen persoonallisuuden identiteetin tulevan morontiaylläpitimen alkio.
111:3.3 (1219.2) Tämä kuolematon sielu on olemukseltaan aluksi kokonaan morontiaa, mutta sillä on niin suuri kehittymiskapasiteetti, että se nousee poikkeuksetta niille aidoille henkitasoille, joilla ollaan arvollisia fuusioitumaan Jumaluuden henkiin, tavallisesti siihen samaan Universaalisen Isän henkeen, joka tällaisen luomisilmiön pani luodun mielessä alulle.
111:3.4 (1219.3) Sekä ihmismieli että jumalallinen Suuntaaja ovat – Suuntaaja täysin, mieli osittain – tietoisia kehittyvän sielun läsnäolosta ja tunnusmerkillisestä olemuksesta. Sielu käy omaa evolutionaarista kasvuaan vastaavassa suhteessa yhä tietoisemmaksi sekä mielestä että Suuntaajasta toisiinsa liittyvinä identiteetteinä. Sielulla on sekä ihmismielen että jumalallisen hengen ominaisuuksia, mutta itsepintaisesti se kehittyy kohti hengen hallitsevan aseman ja jumalallisuuden herruuden enentymistä sellaista mielen toimintaa edistämällä, jonka merkitykset pyrkivät koordinoitumaan aitoon henkiseen arvoon.
111:3.5 (1219.4) Kuolevaisena elettävä elämänvaihe, sielun kehittyminen, on paremminkin kasvatusta kuin koettelua. Usko korkeampien arvojen säilymiseen on uskonnon ydinkysymys; aito uskonnollinen kokemus koostuu korkeimpien arvojen ja kosmisten merkitysten yhdistymisestä universaalisen todellisuuden ymmärtämisenä.
111:3.6 (1219.5) Mieli tietää määrän, reaalisuuden, merkitykset. Mutta laatu – arvot – tuntemalla tunnetaan. Se, joka tuntee, on tietävän mielen ja siihen liittyvän todellistavan hengen keskinäinen luomus.
111:3.7 (1219.6) Sikäli kuin ihmisen kehittyvästä morontiasielusta tulee jumalatietoisuuden arvotodellistumana totuuden, kauneuden ja hyvyyden läpitunkema, niin tämän tuloksena olevasta olennosta tulee samassa määrin hävittämättömissä oleva. Ellei ole mitään ikuisten arvojen säilymistä ihmisen kehittyvässä sielussa, silloin kuolevaisten olemassaolo on vailla merkitystä, ja elämä itse on traaginen harha. Mutta ikuinen totuus kuuluu: Minkä ajallisuudessa aloitatte, sen viette varmasti päätökseen ikuisuudessa – jos se on loppuunsaattamisen arvoista.
111:4.1 (1219.7) Tunnistaminen on se älyllinen prosessi, jossa ulkomaailmasta vastaanotetut aistivaikutelmat sovitetaan yksilön muistikuvioihin. Ymmärtäminen merkitsee sitä, että nämä tunnistetut aistivaikutelmat niihin liittyvine muistikuvioineen ovat kutoutuneet eli jäsentyneet dynaamiseksi johtoaatteiden verkostoksi.
111:4.2 (1220.1) Merkitykset johdetaan tunnistamisen ja ymmärtämisen yhdistelmästä. Tyystin aistihavaintoihin perustuvassa eli aineellisessa maailmassa ei esiinny mitään merkityksiä. Merkitykset ja arvot tajutaan vasta ihmisen kokemuksen sisäisissä, aineellisuuden ylittävissä sfääreissä.
111:4.3 (1220.2) Aitoa sivilisaatiota merkitsevät edistysaskelet syntyvät kaikki tässä ihmiskunnan sisäisessä maailmassa. Vain sisäinen elämä on reaalisesti luovaa. Sivilisaatio ei pysty juurikaan edistymään, kun jonkin sukupolven nuorison enemmistö suuntaa mielenkiintonsa ja tarmonsa aistittavan eli ulkoisen maailman materialistisiin pyrintöihin.
111:4.4 (1220.3) Sisäisellä maailmalla ja ulkoisella maailmalla on erilainen arvojen kokonaisuus. Mikä tahansa sivilisaatio on vaarassa, kun sen nuorisosta kolme neljäsosaa ryhtyy materialistisiin ammatteihin ja omistautuu ulkoisen maailman aistiärsykkeitä tavoittelevien toimintojen harrastamiseen. Sivilisaatio on vaarassa, kun nuoriso ei jaksa innostua etiikasta, sosiologiasta, rotuhygieniasta, filosofiasta, taiteista, uskonnosta eikä kosmologiasta.
111:4.5 (1220.4) Vain ylitajuisen mielen korkeammilta tasoilta, kun se hipoo ihmiskokemuksen henkistä maailmaa, ovat löydettävissä ne korkeammat käsitykset tehokkaisiin alkuperäismalleihin liittyneinä, jotka tulevat antamaan oman panoksensa paremman ja kestävämmän sivilisaation rakentamiseen. Persoonallisuus on myötäsyntyisesti luovaa, mutta se toimii luovasti vain yksilön sisäisessä elämässä.
111:4.6 (1220.5) Lumikiteet ovat aina muodoltaan kuusikulmaisia, mutta milloinkaan niitä ei ole kahta samanlaista. Lapset sijoittuvat tiettyihin tyyppeihin, mutta kahta täsmälleen samanlaista lasta ei ole, ei edes kaksosissa. Persoonallisuus noudattaa tyyppejä, mutta se on aina ainutlaatuista.
111:4.7 (1220.6) Onnellisuus ja ilo kumpuavat sisäisestä elämästä. Et voi tuntea oikeata iloa, jos olet vain omissa oloissasi. Yksinäisyydessä eletty elämä on onnellisuudelle kohtalokasta. Yksinpä perheet ja kansakunnatkin nauttivat elämästä enemmän, jos ne jakavat sen toisten kanssa.
111:4.8 (1220.7) Ulkoista maailmaa – ympäristöä – et kykene täydelleen hallitsemaan. Mutta nimenomaan sisäisen maailman luovuus on mitä suurimmassa määrin ohjauksesi alaista, sillä siellä persoonallisuutesi on varsin laajassa määrin päässyt vapaaksi edeltävän syysuhteen lakien kahleista. Persoonallisuuteen liittyy rajallinen tahdon suvereenisuus.
111:4.9 (1220.8) Koska tämä ihmisen sisäinen elämä on kiistämättä luovaa, on itse kunkin henkilön vastuulla päätös siitä, onko tämän luovuuden määrä olla päähänpälkähdyksiin perustuvaa ja täysin umpimähkäistä, vaiko hallittua, ohjattua ja rakentavaa. Kuinka voisi luova mielikuvitus tuottaa arvollisia hedelmiä, kun se näyttämö, jolla se toimii, on valmiiksi ennakkoluuloisuuden, vihan, pelkojen, kaunan, koston ja kiihkoilun vallassa?
111:4.10 (1220.9) Ideat saattavat saada alkunsa ulkoisen maailman tarjoamista virikkeistä, mutta ihanteet syntyvät vain sisäisen maailman luovilla alueilla. Maailman kansakuntia johtavat nykyään ihmiset, joilla on ylenpalttisen runsaasti ideoita, mutta jotka ihanteiden osalta ovat rutiköyhiä. Tämä on selitys kurjuuteen, avioeroihin, sotiin ja rotuvihaan.
111:4.11 (1220.10) Ongelma on tämä: Jos vapaatahtoinen ihminen varustetaan sisäiseen minään sisältyvin luomiskyvyin, meidän on silloin todettava, että vapaatahtoiseen luovuuteen kuuluu myös vapaatahtoisen tuhoisuuden potentiaali. Ja milloin luovuus kääntyy tuhoisuudeksi, silloin olette kasvotusten pahuuden ja synnin matkaan saattaman hävityksen – sorron, sodan ja tuhon – kanssa. Paha on luovuuden heikkous, joka kääntyy helposti hajottamiseksi ja lopulta tuhoamiseksi. Kaikkinainen ristiriita on pahaa sikäli, että se estää sisäisen elämän luovan toiminnan – se on eräänlaista persoonallisuudessa käytävää sisällissotaa.
111:4.12 (1221.1) Sisäinen luovuus myötävaikuttaa persoonallisuuden eheytymisen ja minuuden yhdistymisen kautta luonteen jalostumiseen. On iäti totta, kun sanotaan: Mennyttä ei voi muuttaa, vain tuleva on sisäisen minän tämänhetkisen luovuuden toimin muutettavissa.
111:5.1 (1221.2) Jumalan tahdon täyttäminen ei ole enempää eikä vähempää kuin osoitus luodun halukkuudesta jakaa sisäinen elämänsä Jumalan kanssa – sen saman Jumalan kanssa, joka on mahdollistanut tällaisen sisäistä merkitysarvoa omaavan luodun olennon elämän. Jakaminen on Jumalan kaltaista – jumalallista. Jumala jakaa kaiken Iankaikkisen Pojan ja Äärettömän Hengen kanssa, kun nämä puolestaan jakavat kaiken universumien jumalallisten Poikien ja Henkityttärien kanssa.
111:5.2 (1221.3) Jumalan jäljitteleminen on avain täydellisyyteen. Hänen tahtonsa täyttäminen on eloonjäämisen ja eloonjäämisessä tapahtuvan täydellistymisen salaisuus.
111:5.3 (1221.4) Kuolevaiset elävät Jumalassa, ja samalla tavoin on Jumala tahtonut elää kuolevaisissa. Niin kuin ihmiset uskoutuvat hänen haltuunsa, niin on hänkin – jo sitä ennen – uskonut osasen itsestään olemaan ihmisten kanssa; hän on suostunut elämään ihmisissä ja asumaan ihmisissä ihmistahdon alaisena.
111:5.4 (1221.5) Rauha tässä elämässä, eloonjääminen kuolemassa, täydellisyys seuraavassa elämässä, palvelu ikuisuudessa – kaikki nämä saavutetaan (hengessä) tällä hetkellä, kunhan luodun persoonallisuus suostuu alistamaan – päättää alistaa – luodun olennon tahdon Isän tahdolle. Ja Isä on jo katsonut hyväksi alistaa osasen itsestään luodun olennon persoonallisuuden tahdon alaiseksi.
111:5.5 (1221.6) Tällainen luodun tekemä päätös ei merkitse, että luotu luopuisi tahdostaan. Kysymys on tahdon pyhittämisestä, tahdon laajentamisesta, tahdon ylevöittämisestä, tahdon täydellistämisestä. Ja tällainen valinta kohottaa luodun olennon tahdon ajallisen merkittävyyden tasolta siihen korkeampaan asemaan, jossa luotu-pojan persoonallisuus on kanssakäymisissä henki-Isän persoonallisuuden kanssa.
111:5.6 (1221.7) Tässä Isän tahdon valitsemisessa on kysymys kuolevaisen ihmisen toimin tapahtuvasta henki-Isän hengellisestä löytämisestä, olkoonkin että kokonainen aikakausi kuluu, ennen kuin luotu-poika aktuaalisesti seisoo Paratiisissa olevan Isän tosiasiallisten kasvojen edessä. Tässä valinnassa ei niinkään ole kysymys luodun olennon tahdon kieltämisestä – ”Tapahtukoon sinun tahtosi, ei minun” – kuin luodun antamasta myönteisestä vakuutuksesta: ”Minun tahtoni on, että sinun tahtosi tapahtuu.” Ja jos tämä valinta tehdään, niin Jumalan valinnut poika on ennemmin tai myöhemmin kokeva sisäisen yhdistymisen (fuusion) sisimmässään elävään Jumalan osaseen, samalla kun tämä täydellistyvä poika tulee kokemaan persoonallisuuden tuntemaa korkeinta tyydytystä ihmisen persoonallisuuden ja hänen Tekijänsä persoonallisuuden palvontayhteydestä, kahden sellaisen persoonallisuuden kanssakäymisestä, joiden luovat attribuutit ovat ikiajoiksi yhtyneet heidän itsensä tahtomassa ilmentymän keskinäisyydessä – ihmisen tahdon ja Jumalan tahdon taas uuden ikuisen kumppanuussuhteen syntymässä.
111:6.1 (1221.8) Monet kuolevaisen ihmisen ajallisista vaikeuksista versovat hänen kaksinaisesta suhteestaan kosmokseen. Ihminen on osa luontoa – hän on olemassa luonnon keskellä – ja kuitenkin hän kykenee nousemaan luonnon yläpuolelle. Ihminen on finiittinen, mutta hänen sisimmässään on kipinä infiniittisyyttä. Paitsi että tällainen kaksinainen tilanne sisältää pahuuden potentiaalin, se synnyttää myös monia sellaisia sosiaalisia ja moraalisia tilanteita, joita kuormittavat paljo epävarmuus ja melkoinen ahdistus.
111:6.2 (1222.1) Luonnon voittamiseen ja oman itsensä ylittämiseen tarvittava rohkeus on rohkeutta, joka saattaa langeta omahyväisyyden kiusauksiin. Kuolevainen, joka kykenee nousemaan itsensä yläpuolelle, saattaa antaa periksi kiusaukselle jumalallistaa oma minätietoisuutensa. Kuolevaisen pulma on siinä kaksitahoisessa tosiasiassa, että ihminen on sidoksissa luontoon, vaikka hän samalla on ainutlaatuisen vapauden – hengellisen valinnan- ja toimintavapauden – haltija. Aineellisilla tasoilla ihminen huomaa olevansa luonnon kuuliainen palvelija, kun sen sijaan hengellisillä tasoilla hän on luontoon ja kaikkeen ajalliseen ja finiittiseen nähden voitokas. Tällaiseen paradoksiin liittyy pakostakin kiusausta, potentiaalista pahaa, päätöksenteossa esiintyviä erehdyksiä, ja milloin minä käy ylpeäksi ja ylimieliseksi, seurauksena saattaa olla synti.
111:6.3 (1222.2) Syntiongelma ei ole finiittisessä maailmassa sinne itsestään kuuluva. Se, että joku on finiittinen, ei sinänsä ole pahaa eikä synnillistä. Finiittisen maailman teki infiniittinen Luoja – se on hänen jumalallisten Poikiensa kätten työtä – ja sen vuoksi sen täytyy olla hyvä. Vasta finiittisen väärinkäyttö, vääristäminen ja turmeleminen saavat aikaan pahan ja synnin.
111:6.4 (1222.3) Henki voi vallita mieltä; samoin mieli voi hallita energiaa. Mutta mieli voi hallita energiaa vain niitä muodonmuutoksellisia potentiaaleja itse älyllisesti käsittelemällä, jotka kuuluvat luonnostaan fyysisten toimipiirien syiden ja seurausten hallitsemaan matemaattiseen tasoon. Luodun mieli ei myötäsyntyisesti hallitse energiaa, vaan se on Jumaluudelle kuuluva etuoikeus. Mutta luodun mieli voi manipuloida ja se manipuloi energiaa juuri siinä määrin kuin siitä on tullut fyysisen universumin energiasalaisuuksien valtias.
111:6.5 (1222.4) Kun ihminen haluaa muokata fyysistä todellisuutta, kohdistuipa muokkaus häneen itseensä tai hänen ympäristöönsä, hän onnistuu siinä samassa määrin kuin hän on löytänyt keinot ja välineet aineen hallitsemiseksi ja energian ohjaamiseksi. Ellei mieli saa apua, se ei kykene vaikuttamaan mihinkään aineelliseen paitsi omaan fyysiseen mekanismiinsa, johon se onkin pääsemättömästi kytkettynä. Mutta ruumiin mekanismia älyllisesti hyväksikäyttämällä mieli voi luoda muita mekanismeja, jopa energiasuhteita ja eläviä suhteita, joita käyttäen tämä mieli voi yhä laajemmin valvoa ja jopa hallita fyysistä tasoaan universumissa.
111:6.6 (1222.5) Tiede on tosiasioiden lähde, eikä mieli voi operoida ilman tosiasioita. Ne ovat niitä viisauden rakennustyössä tarpeellisia rakennuskiviä, jotka elämän kokemus muuraa yhteen. Ihminen voi tosiasioittakin löytää Jumalan rakkauden, ja ihminen voi rakkaudettakin saada selville Jumalan lait, mutta koskaan ei ihminen voi alkaa arvostaa Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen kaikenkattavan olemuksen infiniittistä symmetriaa, ylimaallista harmoniaa, verratonta tyhjentävyyttä, ennen kuin hän on löytänyt jumalallisen lain ja jumalallisen rakkauden ja on kokemuksellisesti omassa kosmisessa filosofiassaan nämä yhdistänyt.
111:6.7 (1222.6) Aineellisen tietämyksen laajeneminen mahdollistaa ideoihin sisältyvien merkitysten ja ihanteisiin sisältyvien arvojen laajemman älyllisen arvioimisen. Ihminen voi löytää totuutta sisäisestä kokemuksestaan, mutta hän tarvitsee selkeää tosiasiatietoa soveltaakseen omakohtaisesti löytämänsä totuuden jokapäiväisen elämän armottoman käytännöllisiin vaatimuksiin.
111:6.8 (1222.7) On vain luonnollista, että kuolevaista ihmistä kiusaavat turvattomuudentunteet, kun hän näkee itsensä erottamattomasti luontoon sidotuksi, samalla kun hänellä on hengellisiä kykyjä, jotka nousevat täysin kaiken ajallisen ja finiittisen yläpuolelle. Vain uskonnollinen luottamus – elävä usko – voi tällaisten vaikeiden ja hämmentävien ongelmien keskellä antaa ihmiselle tukea.
111:6.9 (1223.1) Ylpeys on suurin kaikista niistä vaaroista, jotka piirittävät ihmisen kuolevaista olemusta ja uhkaavat hänen hengellistä eheyttään. Rohkeus on urheaa, mutta itsekeskeisyys on omahyväistä ja turmiollista. Kohtuullinen itseluottamus ei ole mitään, mitä pitäisi valitella. Ihmisen itsensäylittämisen kyky on se ainoa seikka, joka erottaa hänet eläinkunnasta.
111:6.10 (1223.2) Ylpeys on petollista, huumaavaa ja syntiä siittävää esiintyipä sitä yksilössä, ryhmässä, rodussa tai kansakunnassa. On kirjaimellisesti totta, että ”ylpeys käy lankeemuksen edellä”.
111:7.1 (1223.3) Epävarmuus turvallisuuden keralla on, mitä Paratiisin-matka syvimmiltään on: epävarmuutta ajallisuudessa ja mielessä; epävarmuutta sen suhteen, mitä tapahtumia edessä aukeava Paratiisiin-nousu sisältää; turvallisuutta hengessä ja ikuisuudessa, turvallisuutta luotu-pojan ehdottomassa luottamuksessa Universaalisen Isän jumalalliseen myötätuntoon ja loputtomaan rakkauteen; epävarmuutta universumin kokemattomana kansalaisena, turvallisuutta taivaaseen nousevana poikana kaikkivoipaisen, kaikkiviisaan ja kaikkia rakastavan Isän universumiasuinsijoilla.
111:7.2 (1223.4) Saanko kehottaa sinua tarkkaamaan Suuntaajan sielullesi esittämän uskollisen kutsun kaukaista kaikua? Sisimmässäsi elävä Suuntaaja ei voi pysäyttää eikä edes aineellisesti muuttaa ajalliseen elämänvaiheeseesi kuuluvaa ponnistelua. Suuntaaja ei voi huojentaa elämän vastoinkäymisiä taittaessasi taivalta tämän uurastuksen maailman läpi. Jumalallinen asujain voi vain katsella kärsivällisesti vierestä, kun käyt elämän taistelua, niin kuin elämää planeetallasi eletään. Mutta sinä voisit, jos vain tahtoisit – ahertaessasi ja huolehtiessasi, taistellessasi ja uurastaessasi – sallia urhean Suuntaajan taistella kanssasi ja puolestasi. Ulottuvillasi olisi paljon lohduttavaa ja innoittavaa, olisit mukana paljossa kiehtovassa ja mielenkiintoa herättävässä, jos vain sallisit Suuntaajan tuoda jatkuvasti esille kuvia siitä, mikä on nykyisen aineellisen maailmasi tavallisten ongelmien kanssa kivireen vetämiseltä tuntuvan painiskelemisen todellinen motiivi, sen lopullinen tavoite ja ikuinen tarkoitus.
111:7.3 (1223.5) Mikset auta Suuntaajaa, kun se suorittaa tehtäväänsä, joka on näyttää sinulle kaikkien näiden rasittavien aineellisten ponnistelujen hengellinen vastinkappale? Mikset salli Suuntaajan vahvistaa itseäsi kosmista voimaa merkitsevillä hengellisillä totuuksilla painiskellessasi luodun olemassaoloon kuuluvien aineellisten vaikeuksien kanssa? Mikset rohkaise taivaallista auttajaa virkistämään itseäsi sillä, että se levittäisi kirkkaana eteesi ikuisen näkymän universaalisesta elämästä, silloin kun hämmennyksessäsi tuijotat ohikiitävän hetken sisältämiä ongelmia? Miksi torjut universuminäkökulman tarjoaman valaistumisen ja innoittumisen raataessasi ajallisuuteen kuuluvien vaikeuksien keskellä ja haparoidessasi kuolevaisena kulkemaasi elämäntaipaletta haittaavien epävarmuuksien sokkeloissa? Miksi et sallisi Suuntaajan hengellistää ajatteluasi, vaikka jalkojesi vielä onkin astuttava maisen yrittämisen aineellisia polkuja?
111:7.4 (1223.6) Urantian korkeammat ihmisrodut ovat moneen kertaan sekoittuneita, ne ovat monien rotujen ja eri lähteistä peräisin olevien kantojen sekoitus. Tämä monikoosteisuus tekee Opastajien tehokkaan toiminnan ihmisen elämän aikana äärimmäisen vaikeaksi, ja kuoleman jälkeen se lisää ehdottomasti sekä Suuntaajan että serafisuojelijan ongelmia. Ei ole kauankaan siitä, kun olin Salvingtonissa ja kuulin erään kohtalonsuojelijan esittävän puolustuksekseen virallisen selvityksen vaikeuksista, joita hän oli kohdannut kuolevaiskohdettaan hoivatessaan. Tämä serafi sanoi:
111:7.5 (1223.7) ”Vaikeuteni johtui paljolti kohteeni kahden eri olemuksen välisestä päättymättömästä konfliktista: eteenpäin piiskaava kunnianhimo, jota vastaan toimi eläimelle ominainen välinpitämättömyys; korkeammalle kansanheimolle ominaiset ihanteet, joiden kanssa menivät ristiin alemmantasoiselle rodulle ominaiset vaistot; suurenmoisen mielen ylevät tarkoitusperät, joita primitiivinen perimä yllytti vastustamaan; kaukokatseisen Opastajan pitkälle ulottuvat näköalat, joita vastaan toimi ajallisuuden luodun lyhytnäköisyys; ylösnousemuksellisen olennon edistykselliset suunnitelmat, joita aineellisesta olemuksesta johtuvat halut ja kaipaukset muuntelivat; universumiälyn leimahdukset, jotka kehittyvän rodun kemiallis-energiaaliset käskytykset sammuttivat; enkelien kutsu, jota eläimen emootiot vastustivat; älyn kouliintuminen, jonka vaistonvaraiset taipumukset tekivät tyhjäksi; yksilön kokemus, jota rodun aikaa myöten karttuneet taipumukset vastustivat; parhaaseen tähtäävät päämäärät, jotka jäivät huonointa kohtaan tunnetun mieltymyksen varjoon; nerokkuuden korkealentoisuus, jonka keskinkertaisuuden painovoima mitätöi; hyvän eteneminen, jota pahan painolasti hidasti; kauneuden hienostuneisuus, jonka pahuuden läsnäolo tahrasi; loistava terveys, joka raukesi sairauden voimattomuuteen; uskon pulppuava kaivo, jonka pelon myrkyt saastuttivat; ilon lähde, jonka surun vedet tekivät kitkeräksi; odotuksen ilo, jonka toteutumisen karvaus petti; elämän ilonhetket, joita kuoleman murehtimiset aina uhkasivat. Millaista elämää ja millaisella planeetalla! Ja kuitenkin, Ajatuksensuuntaajan aina käsillä olevan avun ja kannustuksen ansiosta tämä sielu saavutti kohtalaisen määrän onnea ja menestystä ja on nyt jo noussut mansonian tuomiosaleihin.”
111:7.6 (1224.1) [Esittänyt muuan Orvontonin Yksinäinen Sanansaattaja.]
Urantia-kirja
Luku 112
112:0.1 (1225.1) EVOLUTIONAARISET planeetat ovat niitä sfäärejä, joilta ihmiset ovat peräisin, maailmoja, joista ylösnousemuksen elämänvaihe alkaa. Urantia on lähtöpisteesi; täällä sinä ja jumalallinen Ajatuksensuuntaajasi olette väliaikaiseen liittoon kytkettyinä. Sinulle on annettu täydellinen opas, niinpä jos vilpittömästi osallistut ajallisuuden kilpajuoksuun ja tulet perille uskon lopulliseen maaliin, aikakaudet kestävä palkinto on oleva sinun, tulet ikuiset ajat olemaan liittyneenä sisimmässäsi olevaan Suuntaajaan. Silloin alkaa todellinen elämäsi, ylösnousemuselämä, jonka eteishuoneena nykyinen kuolevaisen olotilasi vasta toimii. Silloin alkaa teidän ylevä ja yhä pitemmälle johtava tehtävänne eteenne avautuvan ikuisuuden finaliitteina. Ja kaikkien näiden tähän evolutionaariseen kasvuun liittyvien, toinen toistaan seuraavien aikakausien ja vaiheiden ajan on olemassa yksi sellainen osa sinua, joka pysyy ehdottoman muuttumattomana, ja tämä osa on persoonallisuus – pysyvyys muutoksen keskellä.
112:0.2 (1225.2) Vaikka olisi yltiöpäistä koettaa määritellä persoonallisuutta, saattaa silti osoittautua hyödylliseksi luetella joitakin persoonallisuudesta tiedettyjä seikkoja:
112:0.3 (1225.3) 1. Persoonallisuus on se todellisuudessa ilmenevä ominaisuus, jonka lahjoittaa joko Universaalinen Isä itse tai Isän puolesta toimiva Myötätoimija.
112:0.4 (1225.4) 2. Se on lahjoitettavissa mille tahansa elävälle energiajärjestelmälle, johon kuuluu mieli tai henki.
112:0.5 (1225.5) 3. Se ei ole edellä käyvän kausaation kokonaan kahlitsema. Se on suhteellisen luova tai myötäluova.
112:0.6 (1225.6) 4. Kun se annetaan lahjaksi evolutionaarisille aineellisille luoduille, se saa hengen tavoittelemaan mielen välityksellä saavutettavaa energian ja aineen hallintaa.
112:0.7 (1225.7) 5. Vaikkei persoonallisuudella olekaan identiteettiä, se voi yhdentää minkä hyvänsä elävän energiajärjestelmän identiteetin.
112:0.8 (1225.8) 6. Se osoittaa vain laadullista reagointia persoonallisuuspiiriin päinvastoin kuin ne kolme energiaa, jotka osoittavat sekä laadullista että määrällistä reagointia gravitaatioon.
112:0.9 (1225.9) 7. Persoonallisuus on muuttumaton muutoksen keskellä.
112:0.10 (1225.10) 8. Se voi antaa Jumalalle lahjan: pyhittää vapaan tahdon Jumalan tahdon täyttämiseen.
112:0.11 (1225.11) 9. Sille on luonteenomaista moraalisuus – tietoisuus sen ja muiden persoonien välisen suhteen vuorovaikutuksellisuudesta. Se erottaa käyttäytymisen tasoja ja tekee valikoivasti eron niiden välillä.
112:0.12 (1225.12) 10. Persoonallisuus on ainutlaatuinen, ehdottoman ainutlaatuinen: Se on ainutlaatuinen ajallisuudessa ja avaruudessa; se on ainutlaatuinen ikuisuudessa ja Paratiisissa; se on ainutlaatuinen, kun se annetaan – siitä ei ole kaksoiskappaleita; se on ainutlaatuinen olemassaolon jokaisena hetkenä; se on ainutlaatuinen suhteessa Jumalaan – hän ei katso henkilöön, muttei hän myöskään laske heitä yhteen, sillä he eivät ole yhteenlaskettavissa – he ovat yhdistettävissä, mutta mitään yhteissummaa heistä ei ole saatavissa.
112:0.13 (1226.1) 11. Persoonallisuus reagoi suoraan toisen persoonallisuuden läsnäoloon.
112:0.14 (1226.2) 12. Se on eräs henkeen lisättävissä oleva seikka, ja näin se kuvastaa Isän ensisijaisuutta Poikaan nähden. (Mieltä ei henkeen tarvitse lisätä.)
112:0.15 (1226.3) 13. Persoonallisuus voi selvitä kuolevaisen kuolemasta, jolloin sen identiteetti on eloon jäävässä sielussa. Suuntaaja ja persoonallisuus ovat muuttumattomia; niiden välinen suhde (sielu) on pelkkää muuttumista, jatkuvaa kehittymistä. Ja jos muuttuminen (kasvu) lakkaisi, myös sielun olemassaolo päättyisi.
112:0.16 (1226.4) 14. Persoonallisuus on ainutlaatuisella tavalla tietoinen ajasta, ja tämä on jotakin muuta kuin mielen tai hengen aikatajuntaa.
112:1.1 (1226.5) Universaalinen Isä lahjoittaa luoduilleen persoonallisuuden, niin että kysymyksessä on potentiaalisesti ikuinen saama. Tällainen jumalallinen lahja on tarkoitettu toimimaan lukuisilla tasoilla ja toinen toistaan seuraavissa universumitilanteissa vähäpätöisestä finiittisyydestä korkeimpaan absoniittisuuteen ja aina absoluuttisuuden rajoille saakka. Persoonallisuus vaikuttaa näin ollen kolmella kosmisella tasolla eli kolmella maailmankaikkeuden osa-alueella:
112:1.2 (1226.6) 1. Asemapaikan mukainen status. Persoonallisuus toimii yhtä tehokkaasti paikallisuniversumissa, superuniversumissa ja keskusuniversumissa.
112:1.3 (1226.7) 2. Merkityksen mukainen status. Persoonallisuus vaikuttaa tehokkaasti tasoilla, jotka ovat finiittisyyttä, absoniittisuutta, ja vielä silloinkin kun tasot hipovat absoluuttisuutta.
112:1.4 (1226.8) 3. Arvon mukainen status. Persoonallisuus on kokemuksellisesti todellistettavissa toinen toistaan korkeammalla olevissa aineellisuuden, morontiaalisuuden ja hengellisyyden maailmoissa.
112:1.5 (1226.9) Persoonallisuudella on täydellistynyt kosmisen dimensionaalisen esiintymisen asteikko. Finiittisen persoonallisuuden dimensioita, ulottuvuuksia, on kolme, ja ne ovat karkeasti ottaen toiminnallisia seuraavasti:
112:1.6 (1226.10) 1. Pituus edustaa etenemisen suuntaa ja luonnetta – liikettä avaruuden halki ja ajan kulkua noudattaen – evoluutiota.
112:1.7 (1226.11) 2. Pystysuora syvyys käsittää organismeille ominaiset pyrkimykset ja suhtautumiset, itsensätodellistamisen monenlaiset tasot sekä ympäristöön reagoimisen yleisilmiön.
112:1.8 (1226.12) 3. Leveys sulkee piiriinsä koordinoitumisen, assosioitumisen ja minuuden organisoinnin maailman.
112:1.9 (1226.13) Sentyyppisellä persoonallisuudella, jollainen lahjoitetaan Urantian kuolevaisille, on seitsendimensionaalinen minuuden julkituonnin tai persoonan todellistamisen potentiaalisuus. Nämä dimensionaaliset ilmiöt ovat finiittisellä tasolla tajuttavissa kolmena, absoniittisella tasolla kolmena ja absoluuttisella tasolla yhtenä. Absoluuttista alempana olevilla tasoilla tämä seitsemäs eli totaalisuusdimensio on koettavissa persoonallisuuden tosiasiana. Tämä korkein dimensio on assosioitavissa oleva absoluutti, ja vaikkei se olekaan infiniittinen, se on dimensionaalisesti potentiaalinen absoluuttisen ali-infiniittiseen läpäisemiseen.
112:1.10 (1226.14) Persoonallisuuden finiittisissä dimensioissa on kysymys kosmisesta pituudesta, syvyydestä ja leveydestä. Pituus tarkoittaa merkitystä, syvyys merkitsee arvoa, leveys kattaa ymmärryksen – kyvyn kokea kiistatonta tietoisuutta kosmisesta todellisuudesta.
112:1.11 (1227.1) Morontiatasolla kaikki nämä aineellisen tason finiittiset dimensiot laajenevat suuresti, ja tietyt uudet dimensionaaliset arvot ovat realisoitavissa. Nämä morontiatason laajenneet dimensionaaliset kokemukset niveltyvät suurenmoisella tavalla kaikki motan vaikutuksesta korkeimpaan eli persoonallisuusdimensioon, ja näin käy myös siksi, että asiaan tuo oman panoksensa morontiamatematiikka.
112:1.12 (1227.2) Paljon siitä hankaluudesta, jota kuolevaiset kokevat ihmispersoonallisuutta tutkiessaan, olisi vältettävissä, jos finiittinen luotu muistaisi, etteivät dimensionaaliset tasot ja hengelliset tasot koordinoidu kokemuksellisessa persoonallisuuden todellistumisessa.
112:1.13 (1227.3) Elämä on todellisuudessa organismin (minuuden) ja sen ympäristön välillä tapahtuva prosessi. Persoonallisuus antaa identiteettiä edustavan arvon ja jatkuvuutta edustavat merkitykset tälle organismin ja sen ympäristön assosiaatiolle. Näin on siis todettavissa, ettei ärsykkeeseen reagoimisen ilmiö ole pelkkä mekaaninen prosessi, sillä persoonallisuus toimii yhtenä kokonaistilanteeseen vaikuttavana tekijänä. Ikuinen totuus on, että mekanismit ovat synnynnäisesti passiivisia, kun organismit sen sijaan ovat luontaisesti aktiivisia.
112:1.14 (1227.4) Fyysinen elämä ei niinkään ole organismin sisällä tapahtuva kuin organismin ja ympäristön välillä tapahtuva prosessi. Ja jokainen tällainen prosessi pyrkii luomaan ja vakiinnuttamaan organismille ominaiset kaavat, joiden mukaan se reagoi tällaiseen ympäristöön. Ja kaikilla tällaisilla ohjaavilla kaavoilla on suuri vaikutus päämäärää valittaessa.
112:1.15 (1227.5) Minuus ja ympäristö tulevat merkityksellisiin kosketuksiin nimenomaan mielen välityksellä. Organismin kyky ja halu tällaisten merkityksellisten yhteyksien solmimiseen ympäristön kanssa (reagointi pakottavaan tarpeeseen) edustaa koko persoonallisuuden suhtautumista.
112:1.16 (1227.6) Persoonallisuus ei eristyksissä pysty kovinkaan hyviin suorituksiin. Ihminen on synnynnäisesti sosiaalinen olento. Häntä hallitsee halu kuulua johonkin. On kirjaimellisesti totta, että ”kukaan ei elä itsellensä”.
112:1.17 (1227.7) Mutta käsitys persoonallisuudesta koko elävän ja toimivan luodun merkityksenä merkitsee paljon enemmän kuin suhteiden integroiminen, se nimittäin merkitsee kaikkien todellisuustekijöiden yhdistämistä samoin kuin suhteiden koordinoimista. Kahden objektin välillä on suhteita, mutta kolme tai useampia objekteja johtaa järjestelmään, ja tällainen järjestelmä on paljon enemmän kuin pelkkä laajentunut tai monimutkainen suhde. Tällaisen eron tekeminen on ensiarvoisen tärkeää, sillä kosmisessa järjestelmässä yksittäiset jäsenet kytkeytyvät toisiinsa vain suhteessa kokonaisuuteen ja kokonaisuuden erillisyyden kautta.
112:1.18 (1227.8) Ihmisorganismin kohdalla sen osien yhteenvedosta muodostuu minuus – yksilöllisyys – mutta tällaisella prosessilla ei ole kerrassaan mitään tekemistä persoonallisuuden kanssa, sillä se on kaikkien näiden tekijöiden yhdistäjä siinä mielessä, miten ne suhteutuvat kosmisiin realiteetteihin.
112:1.19 (1227.9) Yhdistelmissä on sen osat laskettu yhteen; järjestelmissä osat ovat järjesteltyjä. Järjestelmät ovat merkityksellisiä järjestyneisyyden – positionaalisten arvojen – vuoksi. Hyvässä järjestelmässä kaikki osatekijät ovat kosmisessa positiossa. Huonossa järjestelmässä jokin joko puuttuu tai se on poissa paikaltaan – epäjärjestyksessä. Ihmisjärjestelmässä nimenomaan persoonallisuus yhdistää kaikki toiminnot ja tuo puolestaan mukanaan identiteettiin sisältyvät luovuuden laatusuureet.
112:2.1 (1227.10) Minuutta tarkasteltaessa olisi hyödyllistä muistaa,
112:2.2 (1227.11) 1. Että fyysiset järjestelmät ovat alisteisia.
112:2.3 (1227.12) 2. Että älylliset järjestelmät ovat rinnasteisia.
112:2.4 (1227.13) 3. Että persoonallisuus on ylisteinen.
112:2.5 (1227.14) 4. Että sisimmässä asuva hengellinen voima on potentiaalisesti ohjaava.
112:2.6 (1228.1) Kaikissa minuuskäsityksissä tulisi ottaa huomioon, että elämän tosiasia tulee ensiksi, sen arviointi tai tulkinta tulevat jälkeenpäin. Ihmislapsi elää ensin ja vasta myöhemmin hän ajattelee elämistään. Kosmisessa järjestelmässä ymmärrys käy kaukokatseisuuden edellä.
112:2.7 (1228.2) Se universumitosiasia, että Jumalasta tuli ihminen, on ikiajoiksi muuttanut kaikki ihmispersoonallisuuden merkitykset ja muuntanut kaikki sen arvot. Rakkaus – tämän sanan oikeassa merkityksessä – tarkoittaa eheiden persoonallisuuksien keskinäistä arvonantoa, olkoot nämä persoonallisuudet inhimillisiä tai jumalallisia tahi inhimillisiä ja jumalallisia. Minuuden osat voivat toimia lukuisin eri tavoin – ajatella, tuntea, toivoa – mutta vain eheän persoonallisuuden koordinoidut attribuutit kohdentuvat älylliseksi toiminnaksi; ja kaikki nämä avut liittyvät kuolevaismielen hengelliseen varustukseen, kun ihmisolento vilpittömästi ja epäitsekkäästi rakastaa toista olentoa, inhimillistä tai jumalallista.
112:2.8 (1228.3) Kaikki kuolevaisten käsitykset todellisuudesta perustuvat olettamukseen ihmispersoonallisuuden aktuaalisuudesta. Kaikki käsitykset ihmisen yläpuolella olevista realiteeteista perustuvat siihen, minkä kokemuksen ihmispersoonallisuus on saanut tietyistä häneen suhteissa olevien hengellisten entiteettien ja jumalallisten persoonallisuuksien muodostamista kosmisista realiteeteista ja niiden myötä. Ellei persoonallisuutta oteta lukuun, kaikki ihmisen kokemukseen sisältyvä ei-hengellinen on jonkin päämäärän saavuttamiskeino. Kuolevaisen ihmisen jokainen aito suhde toisiin persooniin – inhimillisiin tai jumalallisiin – on jo sinänsä päämäärä. Ja tällainen kumppanuus Jumaluuden persoonallisuuden kanssa on universumiylösnousemuksen ikuinen tavoite.
112:2.9 (1228.4) Se, että ihmisellä on persoonallisuus, yksilöi hänet hengelliseksi olennoksi, sillä minuuden ykseys ja persoonallisuuden minätietoisuus ovat avuja, jotka edustavat aineellisuuden ylittävää maailmaa. Jo se seikka, että kuolevainen materialisti voi kiistää aineellisen yläpuolella olevien realiteettien olemassaolon, osoittaa sinänsä ja itsessään todeksi sen, että hänen ihmismielessään on läsnä ja siellä toimii henkisynteesi ja kosminen tietoisuus.
112:2.10 (1228.5) Aineen ja ajattelun välillä vallitsee suuri kosminen kuilu, ja aineellisen mielen ja hengellisen rakkauden välillä tämä kuilu on mittaamattomasti sitäkin laajempi. Tietoisuutta, saati sitten minätietoisuutta, ei voi selittää millään teorialla mekanistisesta elektronien yhteenliittymisestä tai materialistisista energiailmiöistä.
112:2.11 (1228.6) Kun mieli pyrkii saamaan selvyyden todellisuudesta aina sen perimmäistä erittelyä myöten, aine katoaa aineellisten aistien ulottuvilta, mutta mielelle se voi silti säilyä todellisena. Kun hengellinen ymmärrys pyrkii selvyyteen siitä todellisuudesta, joka jää jäljelle aineen kadottua, ja seuraa sen jälkiä aina perimmäiseen erittelyyn asti, se katoaa mielen ulottuvilta, mutta hengen ymmärrys voi yhäkin tajuta kosmisia realiteetteja ja korkeimpia arvoja, jotka ovat olemukseltaan hengellisiä. Niinpä tiede väistyy filosofian tieltä, kun filosofian puolestaan pitää antautua niiden johtopäätösten edessä, jotka aitoon hengelliseen kokemukseen luontaisesti sisältyvät. Ajattelu antautuu viisauden edessä, ja viisaus katoaa valaistuneeseen ja mietiskelevään palvomiseen.
112:2.12 (1228.7) Tiedettä harjoittaessaan ihmisminä tekee havaintoja aineellisesta maailmasta. Filosofia on havaintojen tekemistä tästä aineelliseen maailmaan kohdistuvasta havainnoinnista. Uskonto, aito hengellinen kokemus, on se, mitä kokemuksellisesti todellistuu siitä kosmisesta realiteetista, että tehdään havaintoja ajallisuuden ja avaruuden energiamateriaalien suhteellisen synteesin havainnoimisesta. Maailmankaikkeutta käsittelevän filosofian rakentaminen yksinomaan materialismin perustalle on sen tosiasian huomiotta jättämistä, että kaikki aineelliset olevaiset käsitetään todellisiksi ensi vaiheessa ihmistietoisuuden kokemuksessa. Havainnoija ei voi olla havainnoinnin kohde; arvioiminen edellyttää tietynasteista nousemista arvioitavan kohteen yläpuolelle.
112:2.13 (1228.8) Ajatteleminen johtaa ajallisuudessa viisauteen, ja viisaus johtaa palvontaan. Palvonta johtaa ikuisuudessa viisauteen, ja viisaus päätyy ajattelun lopullisuuteen.
112:2.14 (1229.1) Kehittyvän minuuden yhdistymisen mahdollisuus kuuluu luonnostaan sen rakennusosina olevien tekijöiden ominaisuuksiin: perusenergioihin, peruskudoksiin, pohjimmaisena vaikuttavaan kemialliseen ylivalvontaan, korkeimpiin ideoihin, korkeimpiin motiiveihin, korkeimpiin tavoitteisiin ja Paratiisin lahjoittamaan jumalalliseen henkeen – ihmisen hengellisen olemuksen minätietoisuuden salaisuuteen.
112:2.15 (1229.2) Kosmisen evoluution tarkoituksena on hengen hallitsevuutta lisäämällä saada aikaan persoonallisuuden yhtenäisyys, lisäämällä tahtoperäistä alttiutta Ajatuksensuuntaajan opetusta ja johdatusta kohtaan. Persoonallisuudelle – sekä ihmis- että ihmisen yläpuolella olevalle persoonallisuudelle – on tunnusomaista sellainen luontainen kosminen ominaisuus, jota voidaan kutsua ”dominanssin kehitykseksi” ja jolla tarkoitetaan sekä oman itsensä että ympäristönsä hallinnan laajenemista.
112:2.16 (1229.3) Taivaaseen nouseva entinen ihmispersoonallisuus käy kahden suuren vaiheen läpi, jotka edustavat yhä suurempaa tahtoperäistä dominanssia itseensä nähden ja universumin puitteissa:
112:2.17 (1229.4) 1. Finaliitiksituloa edeltävä eli Jumalaa etsivä kokemus, johon kuuluu itsensätodellistamisen lisääminen identiteetin laajentamisen ja aktuaalistamisen menetelmällä sekä kosmisten ongelmien ratkaisemisella ja tästä johtuvalla universumin osaamisella.
112:2.18 (1229.5) 2. Finaliitiksitulon jälkeinen eli Jumalaa ilmoittava kokemus, johon kuuluu itsensätodellistamisen luova laajentaminen paljastamalla kokemuksen Korkeinta Olentoa niille Jumalaa etsiville älyllisille olennoille, jotka eivät vielä ole saavuttaneet jumalankaltaisuuden jumalallisia tasoja.
112:2.19 (1229.6) Taivaasta laskeutuvat persoonallisuudet saavat vastaavansisältöisiä kokemuksia universumeihin suorittamillaan erilaisilla tutkimusretkillä, kun he pyrkivät saavuttamaan entistä laajemman kyvyn Korkeimman, Perimmäisen ja Absoluuttisen Jumaluuden jumalallisen tahdon selville saamiseen ja toimeenpanemiseen.
112:2.20 (1229.7) Aineellinen minä, ihmisen identiteetin ego-entiteetti, on fyysisen elämän aikana riippuvainen aineellisen elämänylläpitimen keskeytymättömästä toiminnasta, siitä energioiden ja älyn epävakaan tasapainon olemassaolon jatkumisesta, jolle Urantialla on annettu nimeksi elämä. Mutta eloonjäämisen arvoinen minuus, joka kykenee nousemaan kuoleman kokemuksen yläpuolelle, kehittyy vain sitä tietä, että saadaan aikaan kehittyvän persoonallisuuden identiteetin olinpaikan potentiaalinen siirtyminen väliaikaisesta elämänylläpitimestä – aineellisesta ruumiista – morontiasielun kestävämpään ja kuolemattomaan olemukseen ja edelleen tasoille, joilla sielusta tulee henkitodellisuuden läpitunkema ja joilla se lopulta saavuttaa henkirealiteetin statuksen. Tämän aktuaalisen siirron aineelliseensitoutuneisuudesta morontiaansamastumiseen saa aikaan ihmisluodun tekemien Jumalaa etsivien päätösten vilpittömyys, sinnikkyys ja järkkymättömyys.
112:3.1 (1229.8) Urantialaiset tuntevat yleensä vain yhdenlaisen kuoleman: elinenergioiden fyysisen ehtymisen. Mutta puhuttaessa persoonallisuuden eloonjäämisestä kuolemaa on itse asiassa kolmea lajia:
112:3.2 (1229.9) 1. Hengellinen (eli sielun) kuolema. Jos ja kun kuolevainen ihminen on lopullisesti torjunut eloonjäämisen, kun hänet on Suuntaajan ja eloonjäävän serafin yhteisen käsityksen mukaan julistettu hengellisesti varattomaksi, morontiaalisesti vararikkoiseksi, kun tällainen yhteistuumin annettu neuvo on kirjattu Uversassa ja kun Sensorit ja heidän heijastavat työtoverinsa ovat nämä havainnot tarkistaneet, sen jälkeen Orvontonin hallitsijat antavat määräyksen asianomaisessa asuvan Opastajan välittömästä vapaaksilaskemisesta. Mutta tämä Suuntaajan vapaaksipäästäminen ei millään tavoin vaikuta tästä Suuntaajan hylkäämästä yksilöstä huolehtivan henkilökohtaisen tai ryhmäserafin velvollisuuksiin. Tämänlaatuinen kuolema on merkitykseltään lopullinen siitä huolimatta, että fyysisen ja mielimekanismin elollisenergiat toistaiseksi vielä jatkavatkin toimintaansa. Tämä kuolevainen on kosmiselta kannalta jo kuollut; elämän jatkuminen osoittaa vain kosmisten energioiden aineellisen liikevoiman sitkeyttä.
112:3.3 (1230.1) 2. Älyllinen (eli mielen) kuolema. Kun korkeamman mielenauttajahoivan elintärkeät yhteyspiirit katkeavat järjen harhautumien takia tai siksi, että aivomekanismi on osittain tuhoutunut, ja jos nämä tilat menevät tiettyä kriittistä pistettä pidemmälle, jolloin niitä ei enää voi korjata, silloin asianomaisen sisimmässä asuva Suuntaaja päästetään välittömästi lähtemään Diviningtoniin. Universumin kirjoissa katsotaan, että kuolevaispersoonallisuus on kohdannut kuoleman, aina silloin kun ihmisen tahtotoiminnalle välttämättömät mielen yhteyspiirit ovat tuhoutuneet. Ja tässäkin tapauksessa kysymys on kuolemasta, vaikka fyysisen ruumiin elävät mekanismit vielä jatkavatkin toimintaansa. Ruumis, josta puuttuu tahtotoiminnallinen mieli, ei ole enää ihminen, mutta siitä riippuen, millaisen valinnan ihmistahto on aikaisemmin tehnyt, tällaisen yksilön sielu saattaa jäädä eloon.
112:3.4 (1230.2) 3. Fyysinen (eli ruumiin ja mielen) kuolema. Kun ihmisolento joutuu kuoleman otteeseen, Suuntaaja jää mielen linnoitukseen kunnes tämä lakkaa toimimasta järjen mekanismina, eli jokseenkin siihen hetkeen saakka, jolloin mitattavissa olevat aivoenergiat lopettavat rytmiset elämänsykkeensä. Tämän hajoamisen jälkeen Suuntaaja poistuu katoavasta mielestä aivan yhtä koruttomasti kuin se sinne vuosia aikaisemmin saapui, ja astuu taipaleelle, joka vie sen Uversan kautta Diviningtoniin.
112:3.5 (1230.3) Aineellinen ruumis palaa kuoleman jälkeen siihen alkuaineiden maailmaan, josta se oli peräisin, mutta kaksi eloonjääneen persoonallisuuden ei-aineellista osatekijää jatkaa olemassaoloaan: ennalta olemassa oleva Ajatuksensuuntaaja mukanaan muistiin tallentunut toisinto kuolevaisena eletystä elämänvaiheesta siirtyy Diviningtoniin, ja kohtalonsuojelijan huostassa jäljelle jää myös edesmenneen ihmisen kuolematon morontiasielu. Nämä sielun osa-alueet ja muodot, nämä aikanaan kineettiset mutta nyt staattiset identiteetin kaaviot ovat morontiamaailmoissa tapahtuvan uudelleenpersonoinnin kannalta välttämättömiä. Ja juuri Suuntaajan ja sielun jälleenyhdistyminen kokoaa eloonjäävän persoonallisuuden taas yhteen eli tekee sinusta sinä hetkenä, kun heräät morontiassa, taas tietoisen.
112:3.6 (1230.4) Niiden kohdalla, joilla ei ole henkilökohtaista serafisuojelijaa, ryhmäsuojelijat suorittavat uskollisesti ja tehokkaasti saman palveluksen identiteetin tallessapitämiseksi ja persoonallisuuden kuolleistaherättämiseksi. Serafit ovat persoonallisuuden uudelleenkokoamisessa korvaamattomia.
112:3.7 (1230.5) Kuoleman jälkeen Ajatuksensuuntaaja menettää väliaikaisesti persoonallisuuden, mutta ei identiteettiä; ihmiskohde sen sijaan menettää väliaikaisesti identiteetin, muttei persoonallisuutta. Mansiomaailmoissa molemmat yhdistyvät taas ikuiseksi ilmentymäksi. Maan päältä poistunut Ajatuksensuuntaaja ei milloinkaan palaa tänne olentona, joka oli sen entinen asuinpaikka; persoonallisuutta ei milloinkaan ilmene ilman ihmistahtoa, eikä ihmisolento, josta Suuntaaja on poistunut, milloinkaan kuoleman jälkeen osoita aktiivista identiteettiä eikä millään tavalla rakenna yhteyttä maan päällä oleviin elollisiin olentoihin. Tällaiset suuntaajattomat sielut ovat pidempään tai lyhyempään jatkuvan kuolonunen aikana täysin ja ehdottomasti tiedottomia. Minkäänlaista persoonallisuuden julkitulemista tai kykyä ryhtyä yhteydenpitoon muiden persoonallisuuksien kanssa ei voi olla olemassa, ennen kuin kuolleistaselviytyminen on viety päätökseen. Mansiomaailmoihin meneville ei anneta lupaa lähettää viestejä taakseen jääneille rakkailleen. Kaikissa universumeissa noudatetaan sellaista toimintaperiaatetta, että tällainen yhteydenpito on kulumassa olevan tuomiokauden aikana kiellettyä.
112:4.1 (1231.1) Aineellis-, älyllis- tai hengellisluonteisen kuoleman tapahtuessa Suuntaaja jättää hyvästit kuolevaisisännälleen ja lähtee Diviningtoniin. Paikallisuniversumin ja superuniversumin päämajasta otetaan heijastusyhteys kummankin hallituksen valvojiin, ja Opastaja poistetaan rekistereistä samalla numerolla, jolla se kirjattiin ajallisuuden toimipiireihin saapuneeksi.
112:4.2 (1231.2) Jollakin tavalla, jota ei täysin ymmärretä, Universaaliset Sensorit kykenevät saamaan haltuunsa yhteenvedon ihmisen elämästä siinä muodossa, jossa se sisältyy Suuntaajan jäljentämään kaksoiskappaleeseen sen asuinpaikkana olleen mielen hengellisistä arvoista ja morontiamerkityksistä. Sensorit kykenevät ottamaan haltuunsa Suuntaajan laatiman version edesmenneen ihmisen eloonjäämisluonteesta ja hengellisistä ominaisuuksista, ja koko tämä tietoaineisto yhdessä serafien muistiinmerkintöjen kanssa on esittelyä varten käytettävissä, silloin kun kysymyksessä olevan yksilön asiaa käsitellään oikeudessa. Tätä informaatiota käytetään myös antamaan vahvistus niille superuniversumin myöntämille valtuuksille, jotka mahdollistavat tiettyjen taivasmatkalaisten välittömän astumisen morontiaelämänvaiheeseensa eli jatkamaan matkaansa mansiomaailmoihin kuolemassa tapahtuneen hajoamisen jälkeen, ennen planetaarisen tuomiokauden muodollista päättämistä.
112:4.3 (1231.3) Fyysisen kuoleman jälkeen – niiden yksilöiden tapauksia lukuun ottamatta, jotka siirretään taivaaseen suoraan elävien joukosta – menee vapaaksi laskettu Suuntaaja välittömästi Diviningtonin kotisfäärilleen. Mitä tuossa maailmassa tarkkaan ottaen tapahtuu aikana, jolloin odotetaan eloonjäävän kuolevaisen tosiasiallista uudelleenilmestymistä, riippuu pääasiassa siitä, nouseeko asianomainen ihminen mansiomaailmoihin oman henkilökohtaisen oikeutensa perusteella vai odottaako hän planetaarisen aikakauden nukkuvien eloonjäävien tuomiokautista koollekutsumista.
112:4.4 (1231.4) Mikäli kuolevaiskumppani kuuluu ryhmään, joka jälleenpersonoidaan tuomiokauden päättyessä, Suuntaaja ei välittömästi palaa entisen palvelusjärjestelmän mukaiseen mansiomaailmaan, vaan astuu valintansa mukaisesti johonkin seuraavista väliaikaisista tehtävistä:
112:4.5 (1231.5) 1. Hänet liitetään kadonneiden Opastajien riveihin ja osoitetaan salaisuudeksi jäävään palveluun.
112:4.6 (1231.6) 2. Hänet osoitetaan joksikin aikaa tarkkailemaan Paratiisin hallitusjärjestelmää.
112:4.7 (1231.7) 3. Hän kirjoittautuu johonkin Diviningtonin monista oppilaitoksista.
112:4.8 (1231.8) 4. Hänet sijoitetaan joksikin aikaa opiskelija-tarkkailijaksi jollekin kuudesta muusta pyhästä sfääristä, jotka muodostavat Paratiisi-maailmojen Isän kehän.
112:4.9 (1231.9) 5. Hänet osoitetaan Personoitujen Suuntaajien sanansaattajapalveluun.
112:4.10 (1231.10) 6. Hänestä tulee Diviningtonin niiden koulujen apulaisopettaja, jotka omistautuvat neitseellisten ryhmään kuuluvien Opastajien opettamiseen.
112:4.11 (1231.11) 7. Hänelle annetaan tehtäväksi valita ryhmä mahdollisia maailmoja, joissa palvella siinä tapauksessa, että on riittävästi syytä uskoa ihmiskumppanin kenties hylänneen eloonjäämisen.
112:4.12 (1231.12) Jos olet kuoleman kohdatessasi saavuttanut kolmannen kehän tai sitä korkeamman toimialueen ja jos sinulle sen vuoksi on osoitettu henkilökohtainen kohtalonsuojelija ja jos tämä kohtalonsuojelija varauksetta vahvistaa Suuntaajan esittämän lopullisen jäljennöksen, jonka sisältönä on yhteenveto eloonjäämisluonteesta – jos sekä serafi että Suuntaaja ovat olennaisesti yhtä mieltä jokaisesta elämääsi koskevien muistiinpanojen ja suositusten kohdasta – jos Universaaliset Sensorit ja heidän heijastavat työtoverinsa Uversassa vahvistavat tämän tietoaineiston ja tekevät sen ilman selittelyjä ja varauksia, siinä tapauksessa Päivien Muinaiset lähettävät salamana eteenpäin korkeampaan asemaan oikeuttavan valtuutuksen, joka kulkee viestintäyhteyspiirejä myöten Salvingtoniin, ja tällaisen vastuusta vapauttavan viestin saatuaan Nebadonin Hallitsijan tuomioistuimet määräävät eloonjäävän sielun siirrettäväksi välittömästi mansiomaailmojen kuolleistaheräämissaleihin.
112:4.13 (1232.1) Jos ihmisyksilö jää eloon viivytyksettä, Suuntaaja – niin minulle on opetettu – ilmoittautuu Diviningtonissa, jatkaa matkaansa Paratiisissa olevan Universaalisen Isän eteen, palaa sieltä välittömästi ja pääsee toimipaikkanaan olevan superuniversumin ja paikallisuniversumin Personoitujen Suuntaajien syleilyyn, saa Diviningtonin Personoidun Pääopastajan tunnustuksen ja lähtee sen jälkeen oitis ”identiteetin siirron toteutukseen” tullakseen sieltä kolmantena periodina ja mansiomaailmassa siihen aktuaaliseen persoonallisuushahmoon, joka on valmistettu ottamaan vastaan maan kuolevaisen eloonjäävä sielu, siinä muodossa, jollaiseksi kohtalonsuojelija tämän hahmon on projisoinut.
112:5.1 (1232.2) Minuus on kosminen realiteetti, oli se aineellinen, morontiaalinen tai hengellinen. Persoonallisen aktuaalisuus on lahja Universaaliselta Isältä, joka toimii joko omana itsenään ja omasta puolestaan tai maailmankaikkeudessa olevien moninaisten välikäsiensä kautta. Se, että olentoa sanotaan persoonalliseksi, on samaa kuin, että tunnustetaan tällaisen olennon suhteellinen yksilöityminen kosmisen organismin puitteissa. Elävä kosmos on melkein äärettömyyteen ulottuvan kokonaisuuden muodostava reaalisten yksikköjen kertymä, yksikköjen, jotka kaikki ovat suhteellisen riippuvaisia kokonaisuuden kohtalosta. Mutta niille, jotka ovat persoonallisia, on suotu tosiasiallinen mahdollisuus tehdä valinta päämäärän hyväksymisen tai päämäärän hylkäämisen välillä.
112:5.2 (1232.3) Mikä tulee Isältä, on Isän tavoin ikuista, ja tämä on yhtä totta puhuttaessa persoonallisuudesta, jonka Jumala antaa oman vapaan tahtonsa päätöksestä, kuin puhuttaessa jumalallisesta Ajatuksensuuntaajasta, Jumalan aktuaalisesta osasesta. Ihmisen persoonallisuus on ikuinen, mutta identiteetin osalta se on ehdollinen ikuisuusrealiteetti. Kun persoonallisuus kerran on ilmaantunut vastauksena Isän tahtoon, niin se saavuttaa päämäärän, joka on Jumaluus, mutta ihmisen täytyy valita, onko hän vai eikö hän ole läsnä, kun tällainen päämäärä saavutetaan. Milloin tällainen valintapäätös puuttuu, persoonallisuus saavuttaa kokemuksellisen Jumaluuden suoraa tietä ja siitä tulee osa Korkeinta Olentoa. Kiertokulku on ennalta määrätty, mutta ihmisen osallistuminen siihen on valinnanvaraista, omakohtaista ja kokemuksellista.
112:5.3 (1232.4) Kuolevaisidentiteetti on väliaikainen ajalliseen elämään kuuluva tila maailmankaikkeudessa. Se on reaalinen vain sikäli kuin persoonallisuus päättää, että hänestä tulee jatkuva maailmankaikkeuden ilmiö. Oleellinen ero ihmisen ja energiajärjestelmän välillä on siinä, että energiajärjestelmän täytyy jatkua, sillä ei ole valinnanvaraa; mutta ihmisellä on kaikki valta määrätä omasta kohtalostaan. Suuntaaja on toden totta Paratiisiin vievä polku, mutta ihmisen on itse seurattava tätä polkua itse tekemillään päätöksillä, omasta vapaasta tahdostaan tekemillään valinnoilla.
112:5.4 (1232.5) Ihmisolennoilla on identiteetti vain aineellisessa merkityksessä. Tällaiset minuuden ominaisuudet tuo esille aineellinen mieli toimiessaan älyksi sanotussa energiajärjestelmässä. Kun sanotaan, että ihmisellä on identiteetti, tunnustetaan, että hänen hallussaan on mieliyhteyspiiri, joka on asetettu ihmispersoonallisuuden tahdon sanelemien tekojen ja valintojen alaisuuteen. Mutta kysymyksessä on aineellinen ja puhtaasti ajallinen ilmentymä, aivan kuten ihmisen sikiö on ihmiselämän tilapäinen loismainen vaihe. Kosmisesta näkökulmasta katsottaessa ihmiset syntyvät, elävät ja kuolevat jokseenkin samassa silmänräpäyksessä; he eivät ole pysyviä. Mutta kuolevaisen persoonallisuuden hallussa on sen itsensä tekemän valinnan kautta valta siirtää identiteettinsä sija katoavasta aineellis-älyllisestä järjestelmästä korkeampaan morontia-sielujärjestelmään, josta yhdessä Ajatuksensuuntaajan kanssa luodaan uusi persoonallisuuden ilmenemisen väline.
112:5.5 (1233.1) Ja juuri tämä valta valita, tämä vapaatahtoisen luodun olennon aseman universumitunnus, on ihmisen suurenmoisin tilaisuus ja hänen korkein kosminen velvollisuutensa. Ihmisen tahtotoiminnan rehellisyyden varassa on tulevan finaliitin ikuinen kohtalo; kuolevaisen olennon vapaan tahdon vilpittömyydestä riippuu, saako jumalallinen Suuntaaja ikuisen persoonallisuuden; kuolevaisen ihmisen tekemästä valinnasta riippuu, todellistuuko Universaaliselle Isälle uusi ylösnousemuksellinen poika; päätösten ja tekojen lujuudesta ja viisaudesta riippuu, onko Korkeimman Olennon kokemuksellinen evoluutio aktuaalista.
112:5.6 (1233.2) Vaikka persoonallisuuskasvun kosmiset kehät tuleekin lopulta saavuttaa, niin siinä tapauksessa, että ajallisuuden sattumukset ja aineellisen olemassaolon hankaluudet ilman omaa syytäsi estävät sinua hallitsemasta näitä tasoja jo synnyinplaneetallasi, annetaan silloin, jos aikomuksesi ja halusi omaavat eloonjäämisarvoa, määräykset koeajan pidentämisestä. Sinulle myönnetään lisäaikaa, jonka kuluessa voit osoittaa kelvollisuutesi.
112:5.7 (1233.3) Milloin ikinä on epäilyjä sen suhteen, onko viisasta ylentää joku ihmisidentiteetti mansiomaailmoihin, universumin hallitukset päättävät asian poikkeuksetta kyseisen yksilön henkilökohtaisten etujen mukaisesti. Empimättä ne ylentävät tällaisen sielun siirtymävaiheessa olevan olennon asemaan, samalla kun ne jatkavat esille nousevan morontia-aikomuksen ja hengellisen tavoitteenasettelun tarkkailua. Jumalallinen oikeudenmukaisuus ei näin ollen jää millään muotoa toteutumatta, ja jumalallinen armeliaisuus saa taas tilaisuuden laajentaa hoivaansa.
112:5.8 (1233.4) Orvontonin ja Nebadonin hallitukset eivät väitä olevansa ehdottoman täydellisiä, kun kysymys on kuolevaisten jälleenpersonoimiseen tähtäävän universaalisen suunnitelman yksityiskohtien toteutumisesta, mutta ne väittävät kyllä osoittavansa ja aktuaalisesti ne osoittavatkin kärsivällisyyttä, pitkämielisyyttä, ymmärtäväisyyttä ja armeliasta myötätuntoa. Meidän olisi mieluummin asetuttava alttiiksi sellaiselle, että kokonainen paikallisjärjestelmä nousee kapinaan kuin, että antaudumme vaaraan riistää yhdeltäkään jostakin evolutionaarisesta maailmasta saapuvalta, kamppailevalta kuolevaiselta sitä iloa, jonka hän kokee seuratessaan ylösnousemuksen elämänuraa.
112:5.9 (1233.5) Tämä ei tarkoita, että ihmisten olisi ensimmäisen tilaisuuden torjuttuaan määrä saada vielä toinenkin tilaisuus. Ei laisinkaan. Mutta sitä se kyllä merkitsee, että kaikkien tahdollisten luotujen on määrä kokea yksi todellinen tilaisuus kiistattoman, tietoisen ja lopullisen valinnan tekemiseen. Universumien täysivaltaiset Tuomarit eivät riistä persoonallisuuden statusta yhdeltäkään olennolta, joka ei ole ikuista valintaa lopullisesti ja täysimääräisesti tehnyt. Ihmisen sielulle täytyy antaa ja sille annetaan täysi ja kaikin puolin riittävä tilaisuus paljastaa oikeat aikomuksensa ja todellinen tarkoituksensa.
112:5.10 (1233.6) Kun hengellisesti ja kosmisesti pidemmälle ehtineet kuolevaiset kuolevat, heidän matkansa jatkuu välittömästi mansiomaailmoihin. Tällainen järjestely koskee yleisesti ottaen niitä, joille on osoitettu henkilökohtainen serafisuojelija. Muita kuolevaisia saatetaan viivyttää siihen saakka, että heidän asiansa oikeuskäsittely on viety päätökseen, minkä jälkeen he saavat edetä mansiomaailmoihin tai heidät saatetaan osoittaa niiden nukkuvien eloonjäävien riveihin, jotka kulloisenkin planetaarisen tuomiokauden lopulla jälleenpersonoidaan yhtenä joukkona.
112:5.11 (1233.7) On kaksi seikkaa, jotka vaikeuttavat pyrkimyksiäni selittää, mitä sinulle kuolemassa tarkkaan ottaen tapahtuu, nimittäin sille eloonjäävälle sinulle, joka on poistuvasta Suuntaajasta erillinen. Toinen näistä vaikeuksista on se, että teidän käsitystasollenne on mahdotonta välittää todellisuutta vastaavaa kuvausta eräästä sellaisesta toimituksesta, joka tapahtuu fyysisen ja morontiamaailman rajamaastossa. Toinen vaikeus johtuu niistä rajoituksista, jotka Urantiaa hallitsevat taivaalliset vallanpitäjät ovat liittäneet minulle totuuden paljastajana annettuun toimeksiantoon. Monia mielenkiintoisia yksityiskohtia olisi esitettävissä, mutta lähimpien planetaaristen valvojienne kehotuksesta pidätyn niiden julkituomisesta. Mutta niissä rajoissa, jotka lupani sallivat, voin kertoa seuraavaa:
112:5.12 (1234.1) On olemassa jotakin sellaista todellista, jotakin, joka on peräisin ihmisen kehityksestä, jotakin sellaista Salaperäisen Opastajan lisäksi, joka jää eloon kuolemassa. Tämä vasta ilmaantumassa oleva entiteetti on sielu, ja se selviytyy sekä fyysisen ruumiisi että aineellisen mielesi kuolemasta. Tämä entiteetti on jumalallisen minäsi eli Suuntaajan yhdessä ihmisminäsi kanssa läpikäymän elämän ja ponnistusten yhteinen lapsi. Tämä ihmisvanhemmasta ja jumalallisesta vanhemmasta syntyvä lapsi on maallista alkuperää oleva eloonjäävä elementti; se on morontiaminä, kuolematon sielu.
112:5.13 (1234.2) Tämä pysyvää merkitystä ja säilyvää arvoa edustava lapsi on kuoleman ja jälleenpersonoinnin välisen ajanjakson täysin tiedoton ja on koko tämän odotusajan kohtalonsuojelijaserafin huostassa. Et tule kuoleman jälkeen toimimaan tietoisena olentona, ennen kuin Satanian mansiomaailmoissa saavutat uuden tietoisuuden, morontiatietoisuuden.
112:5.14 (1234.3) Ihmispersoonallisuuteen liittyvä toiminnallinen identiteetti päättyy kuoleman hetkellä siihen, että elämälle ominainen liike pysähtyy. Vaikka ihmispersoonallisuus kohoaakin rakennusosiensa yläpuolelle, se on kuitenkin toiminnallisen identiteetin osalta niistä riippuvainen. Elämän pysähtyminen hävittää mielivarustuksen tarvitsemat fyysiset aivokaaviot, ja mielen hajoaminen lopettaa kuolevaisen olennon tietoisuuden. Asianomaisen luodun tietoisuus voi sittemmin ilmaantua vasta, kun on järjestynyt sellainen kosminen tilanne, että tämän samaisen ihmispersoonallisuuden on taas mahdollista toimia yhteydessä elollisenergiaan.
112:5.15 (1234.4) Aikana, jolloin tapahtuu eloonjääneiden kuolevaisten siirtyminen alkuperämaailmasta mansiomaailmoihin – kokevatpa nämä persoonallisuuden uudelleenkokoamisen kolmantena periodina tai nousevatpa he ryhmässä tapahtuvan kuolleistaheräämisen aikana –, persoonallisuuden kokoonpanosta tallennetut tiedot säilytetään uskollisesti arkkienkelien huostassa maailmoissa, joissa nämä suorittavat erityistoimintojaan. Mainitut olennot eivät ole persoonallisuuden varjelijoita (niin kuin suojelijaserafit ovat sielun varjelijoita), mutta siitä huolimatta on totta, että persoonallisuuden jokainen identifioitavissa oleva tekijä on varmassa tallessa näiden luotettavien, kuolevaisten eloonjäämisestä huolehtivien olentojen huomassa. Mitä tulee kuolevaispersoonallisuuden olinpaikkaan kuoleman ja eloonjäämisen välisenä aikana, niin sitä me emme tiedä.
112:5.16 (1234.5) Uudelleenpersonoinnin mahdollistavat olosuhteet luodaan paikallisuniversumin morontiaalisten vastaanottoplaneettojen kuolleistaheräämissaleissa. Siellä, äsken mainituissa elämän kokoonpanokamareissa, tapahtumaa valvovat viranomaiset järjestävät käyttöön sen universumienergian suhdekokonaisuuden – morontiaalisen, mielellisen ja hengellisen –, joka tekee mahdolliseksi nukkuvan eloonjääneen herättämisen taas tietoisuuteen. Entisen aineellisen persoonallisuuden rakennusosien uudelleenkokoamiseen kuuluu:
112:5.17 (1234.6) 1. Sopivan hahmon, morontiaalisen energiakaavion, valmistaminen – hahmon, jossa uusi eloonjäänyt kykenee saamaan yhteyden ei-hengelliseen todellisuuteen ja johon kosmisen mielen morontiamuunnos voidaan kytkeä.
112:5.18 (1234.7) 2. Suuntaajan paluu odottavaan morontialuotuun. Suuntaaja on ylösnousevan identiteettisi ikuinen varjelija; Opastajasi on ehdottomana takuuna siitä, että sinä itse, eikä kukaan muu, otat haltuusi persoonallisuutesi heräämistä varten luodun morontiahahmon. Ja Suuntaaja on oleva läsnä persoonallisuutesi uudelleenkokoamistilaisuudessa omaksuakseen vielä kerran sen Paratiisin-oppaan osan, joka opastaa eloonjäävää minääsi.
112:5.19 (1235.1) 3. Kun nämä jälleenpersonoimisen edellytykset on koottu yhteen, uinuvan kuolemattoman sielun sisältämien potentiaalien serafivarjelija laskee lukuisten kosmisten persoonallisuuksien avustamana edellä mainitun morontiaentiteetin odottavan morontiaalisen mielellis-ruumiillisen hahmon päälle ja sisälle, samalla kun hän saattaa tämän Korkeimman evolutionaarisen lapsen ikuiseen liittoon odottavan Suuntaajan kanssa. Ja tämä teko vie jälleenpersonoinnin päätökseen, päättää muistin, ymmärryksen ja tietoisuuden – identiteetin – uudelleenkokoamisen.
112:5.20 (1235.2) Jälleenpersonoitumisen tosiasia on sitä, että heräävä ihmisminä tarttuu vasta erillistetyn kosmisen mielen yhteyspiiriin kytkettyyn morontiavaiheeseen. Persoonallisuudeksi sanottu ilmiö on riippuvainen siitä, että minuusidentiteetin reagointi universumiympäristöön ei katkea. Ja tämä voi toteutua vain mielen välityksellä. Minuus jatkaa olemassaoloaan minän kaikissa osatekijöissä tapahtuvista päättymättömistä muutoksista huolimatta; fyysisessä elämässä muutos on asteittainen, kuolemassa ja jälleenpersonoimisen jälkeen muutos on äkillinen. Koko minuuden (persoonallisuuden) aito todellisuus kykenee rakennusosiensa loputtoman muuttumisen johdosta toimimaan universumin olosuhteisiin reagoivasti. Pysähtyneisyys päättyy väistämättömään kuolemaan. Ihmiselämä on elämän osatekijöiden loputonta muuttumista, kun osatekijät taas yhdistää muuttumattoman persoonallisuuden stabiilisuus.
112:5.21 (1235.3) Ja kun näin heräät Jerusemin mansiomaailmoissa, olet siinä määrin muuttunut, niin suuri on oleva hengellinen muodonmuutos, että ilman Ajatuksensuuntaajaasi ja kohtalonsuojelijaasi, jotka niin täydelleen liittävät uuden elämäsi uusissa maailmoissa entiseen elämääsi ensimmäisessä maailmassa, sinun olisi aluksi vaikeata yhdistää uutta morontiatietoisuutta elpyvään, edellistä identiteettiäsi edustavaan muistiaineistoon. Henkilökohtaisen minuuden jatkumisesta huolimatta enin osa kuolevaisena vietetystä elämästä tuntuisi ensin epämääräiseltä ja utuiselta unelta. Mutta aika selventää monet kuolevaiselle ominaiset mielteet.
112:5.22 (1235.4) Ajatuksensuuntaaja elvyttää ja palauttaa mieleesi vain ne muistikuvat ja kokemukset, jotka ovat osa universumissa elettävää elämänvaihettasi ja jotka ovat sille välttämättömiä. Jos Suuntaaja on ollut mukana jonkin ihmismielessä esiintyneen asian kehityksessä, nämä arvokkaat kokemukset säilyvät Suuntaajan ikuisessa tietoisuudessa. Mutta suuri osa menneestä elämästäsi ja sen muistoista, niillä kun ei ole hengellistä merkitystä eikä morontia-arvoa, tulee aineellisten aivojen mukana tuhoutumaan. Suuri osa aineellisesta kokemuksesta katoaa tehtävänsä tehneenä tukirakennelmana, joka toimi sinulle siltana morontiatasolle, eikä siten enää universumissa palvele mitään tarkoitusta. Mutta persoonallisuus ja persoonallisuuksien väliset suhteet eivät koskaan ole mikään tukirakennelma; kuolevaisen persoonallisuussuhteita koskevalla muistiaineksella on kosmista arvoa, ja se säilyy. Mansiomaailmoissa sinä tunnet ja sinut tunnetaan, ja mikä vieläkin ihanampaa: muistat entiset kumppanisi Urantialla viettämäsi lyhyen mutta jännittävän elämäsi ajalta, ja nämä muistavat sinut.
112:6.1 (1235.5) Niin kuin perhonen ilmaantuu toukkavaiheesta, samoin ilmaantuvat ihmisolentojen todelliset persoonallisuudet mansiomaailmoissa, näyttäytyvät ensimmäistä kertaa ilman entistä verhoaan, joka niillä oli aineellisessa lihallisuudessa. Paikallisuniversumissa elettävän morontiaelämänvaiheen kohdalla on kysymys persoonallisuusmekanismin jatkuvasta kohottamisesta sieluolemassaolon alkuvaiheiselta morontiatasolta aina asteittain enentyvän hengellisyyden lopulliselle morontiatasolle asti.
112:6.2 (1235.6) Teille on vaikea tehdä selkoa paikallisuniversumissa elettävää elämänuraa varten tarvittavasta morontiapersoonallisuuden hahmosta. Teille annetaan persoonallisuuden julkituomisen mahdollistava morontiahahmo, ja kysymyksessä on ulkokuori, joka kaiken kaikkiaan ylittää käsityskykynne. Tällaiset hahmot, vaikka ne ovatkin täysin todellisia, eivät kuitenkaan ole sellaisia aineelliseen luokkaan kuuluvia energiajärjestelmiä, jotka nyt ymmärrätte. Ne palvelevat silti paikallisuniversumin maailmoissa samaa tarkoitusta kuin aineelliset ruumiinne palvelevat ihmisen synnyinplaneetoilla.
112:6.3 (1236.1) Aineellisen ruumiinhahmon ulkomuoto vastaa tiettyyn määrään saakka persoonallisuuden identiteetin luonnetta. Fyysinen ruumis heijastaa rajoitetussa määrin jotakin persoonallisuuden synnynnäisestä olemuksesta. Vieläkin enemmän näin tekee morontiahahmo. Kuolevaiset voivat fyysisessä elämässä olla ulkonaisesti kauniita, vaikka sisäisesti ovatkin vastenmielisiä. Morontiaelämässä ja varsinkin sen korkeammilla tasoilla persoonallisuuden ulkoinen hahmo vaihtelee suorassa suhteessa siihen, millainen sisäisen persoonan olemus on. Hengellisellä tasolla ulkoinen hahmo ja sisäinen olemus alkavat lähestyä täyttä samuutta, joka käy sitä täydellisemmäksi mitä korkeammille henkitasoille noustaan.
112:6.4 (1236.2) Morontiatilassa taivaaseen nouseva kuolevainen varustetaan Nebadonin muunnoksella Orvontonin Valtiashengen kosmisen mielen varustuksesta. Kuolevaisen älymekanismi on sellaisenaan tuhoutunut, lakannut olemasta kohdentuneena universumientiteettinä, joka on täysin erillään Luovan Hengen eriytymättömistä mieliyhteyspiireistä. Mutta kuolevaismielen sisältämät merkitykset ja arvot eivät ole tuhoutuneet. Tietyt mielen osa-alueet jatkavat olemassaoloaan eloonjääneessä sielussa, tietyt entisen ihmismielen sisältämät kokemukselliset arvot ovat Suuntaajan hallussa, ja paikallisuniversumissa säilyvät tallenteet siitä, miten ihminen eli lihallisen elämänsä, samoin kuin säilyvät tietyt elävät rekisteröinnit ylösnousemuskuolevaisen lopullisesta arvioinnista huolehtivissa lukuisissa olennoissa, joiden piiriin kuuluu olentoja serafeista Universaalisiin Sensoreihin ja luultavasti näitäkin ylempää, aina Korkeimpaa myöten.
112:6.5 (1236.3) Luodun olennon tahtotoimintaa ei voi olla olemassa ilman mieltä, mutta se toki säilyy aineellisen älymekanismin menettämisestä huolimatta. Eloonjäämistä välittömästi seuraavina aikoina ohjaavat ylösnousevaa persoonallisuutta suuressa määrin ihmiselämästä perityt luonnekaavat ja morontiamotan vasta ilmaantumassa oleva vaikutus. Ja nämä mansoniakäyttäytymisen oppaat toimivat tyydyttävästi morontiaelämän alkuvaiheissa ja ennen morontiatahdon ilmaantumista ylösnousemuspersoonallisuuden tahtotoiminnan täysimittaisena ilmentymänä.
112:6.6 (1236.4) Paikallisuniversumissa vietettävään elämänvaiheeseen ei liity mitään sellaisia vaikuttavia tekijöitä, jotka olisivat verrattavissa ihmisen olemassaoloon kuuluviin seitsemään mielenauttajahenkeen. Morontiamielen täytyy kehittyä sen suoran yhteyden avulla, joka sillä on kosmiseen mieleen – kosmiseen mieleen sellaisena, jollaiseksi paikallisuniversumissa esiintyvän älyllisyyden luova lähde – Jumalallinen Hoivaaja – on sen muokannut ja muuntanut.
112:6.7 (1236.5) Ennen kuolemaa kuolevaisen mieli on itsetajunnan osalta riippumaton suuntaajaläsnäolosta; auttajan toimikenttänä oleva mieli ei operoimaan kyetäkseen tarvitse muuta kuin kyseiseen mieleen liittyvän aineellis-energiaalisen kaavan. Mutta morontiasielu, joka on mielenauttajien vaikutuksen yläpuolella, ei pysy itsetajuisena ilman Suuntaajaa, sitten kun aineellisen mielen mekanismi ei enää ole sen käytössä. Tällä kehittyvällä sielulla on kuitenkin jatkuva ominaispiirteistö, joka juontuu siihen aiemmin sidoksissa olleen auttajamielen tekemistä päätöksistä, ja tästä ominaispiirteistöstä tulee aktiivista muistiainesta, kun takaisin palaava Suuntaaja energisoi sen kaaviot.
112:6.8 (1236.6) Muistiaineksen säilyminen on todiste alkuperäisen minuuden identiteetin säilymisestä. Se on välttämätöntä täydelle tietoisuudelle persoonallisuuden jatkuvuudesta ja laajenemisesta. Kuolevaiset, jotka nousevat taivaaseen Suuntaajatta, ovat ihmismuistin jälleenrakennuksen osalta riippuvaisia siitä, mitä serafikumppanit opettavat, muussa suhteessa ei Henkeen fuusioituneiden kuolevaisten morontiasieluihin kohdistu rajoituksia. Muistikaavio säilyy sielussa, mutta tämä kaavio vaatii entisen Suuntaajan läsnäoloa, jotta siitä jatkuvana muistiaineksena tulisi välittömästi tiedostettavissa olevaa. Ilman Suuntaajaa kuolevainen eloonjäänyt tarvitsee melkoisesti aikaa tutkiakseen uudelleen ja oppiakseen uudelleen muistitiedon aiemman olemassaolon merkityksistä ja arvoista.
112:6.9 (1237.1) Eloonjäämisen arvoinen sielu heijastaa uskollisesti aineellisen älymekanismin – minuuden identiteetin entisen olinpaikan – sekä laadullisia että määrällisiä toimintoja ja motivaatioita. Totuuden, kauneuden ja hyvyyden valitessaan kuolevaisen mieli astuu universumissa vietettävään esimorontiaaliseen elämänvaiheeseensa, joka sujuu viisaudenhengen johdolla yhdistyneiden seitsemän mielenauttajahengen suojeluksessa. Myöhemmin eli sitten kun esimorontiaalista saavutustasoa edustavat seitsemän kehää on suoritettu, morontiamielenä tunnetun antimen lisääminen mielenauttajan toimikenttänä olevan mielen päälle saattaa alkuunsa paikallisuniversumissa tapahtuvaa edistymistä merkitsevän esihengellisen eli morontiaelämänvaiheen.
112:6.10 (1237.2) Kun luotu lähtee synnyinplaneetaltaan, hän jättää taakseen mielenauttajien hoivan, ja hän on siitä lähtien pelkästään morontiaälyn varassa. Kun taivasmatkalainen jättää paikallisuniversumin, hän on morontiatason tuolle puolen siirryttyään saavuttanut olemassaolon hengellisen tason. Tämä vasta ilmaantuva henkientiteetti virittyy silloin Orvontonin kosmisen mielen välittömään huolenpitoon.
112:7.1 (1237.3) Fuusioituminen Ajatuksensuuntaajaan tuo persoonallisuuteen sellaisia ikuisia aktuaalisuuksia, jotka aiemmin olivat vain potentiaalisia. Näiden uusien antimien joukosta mainittakoon jumalallisuudesta kertovan ominaisuuden kiinnittyminen, mennyttä ikuisuutta koskeva kokemus ja muistiaineisto, kuolemattomuus ja eräs vaihe kvalifioitua potentiaalista absoluuttisuutta.
112:7.2 (1237.4) Kun maallinen kilpajuoksusi väliaikaisessa hahmossa on juostu päätökseen, sinun on määrä herätä paremman maailman rannoilla, ja lopulta liityt ikuiseen syleilyyn uskollisen Suuntaajasi kanssa. Ja tämä fuusio on se mysteeri, jossa Jumalasta ja ihmisestä tehdään yksi, finiittisen luodun kehityksen mysteeri, mutta se on ikuisesti tosi. Fuusio on Ascendingtonin pyhän sfäärin salaisuus, eikä yksikään luotu – paitsi ne, jotka ovat kokeneet fuusioitumisen Jumaluuden henkeen – voi ymmärtää niiden aktuaalisten arvojen oikeaa merkitystä, jotka liittyvät yhteen, silloin kun ajallisuudesta olevan luodun identiteetistä tulee ikuisesti yhtä Paratiisin-Jumaluuden hengen kanssa.
112:7.3 (1237.5) Suuntaajaanfuusioituminen pannaan tavallisesti toimeen, silloin kun taivasmatkalaisen asuinpaikkana on hänen paikallisjärjestelmänsä. Se saattaa tapahtua luonnollisen kuoleman yläpuolelle nousemisen muodossa jo synnyinplaneetalla. Se voi tapahtua missä tahansa mansiomaailmassa tai järjestelmän päämajassa. Sen toteutuminen saattaa jopa siirtyä siksi, kunnes asianomainen oleskelee konstellaatiossa, tai joissakin erikoistapauksissa se saattaa toteutua, vasta kun taivasmatkalainen on paikallisuniversumin pääkaupungissa.
112:7.4 (1237.6) Kun suuntaajaanfuusioituminen on toteutunut, tällaisen persoonallisuuden ikuista elämänuraa ei voi kohdata mikään vastainen vaara. Taivaallisia olentoja kokeillaan koko pitkän kokemuksen ajan, mutta kuolevaiset läpikäyvät verrattain lyhyen ja voimaperäisen testauksen evolutionaarisissa ja morontiamaailmoissa.
112:7.5 (1237.7) Suuntaajaanfuusioitumista ei koskaan tapahdu, ennen kuin superuniversumin antamin valtuuksin on julistettu, että ihmisolemus on tehnyt lopullisen ja peruuttamattoman valinnan ikuisen elämänuran hyväksi. Kysymyksessä on se yhteensaattamisvaltuutus, joka sitten kun se on annettu, toimii fuusioituneelle persoonallisuudelle annettuna lähtölupana. Ja tämän lähtöluvan perusteella tämä persoonallisuus voi lopulta poistua paikallisuniversumin piiristä ja jatkaa jonakin päivänä matkaansa superuniversumin päämajaan. Ja sieltä on ajallisuudesta tuleva pyhiinvaeltaja kaukaisessa tulevaisuudessa lähtevä sekonafin kuljettamana pitkälle lennolle Havonan keskusuniversumiin ja tutkimusmatkalle Jumaluuteen.
112:7.6 (1238.1) Evolutionaarisissa maailmoissa minuus on aineellinen; se on aineellinen kohde universumissa, ja sellaisena siihen kohdistuvat aineellisen olemassaolon lait. Se on ajallisuudessa oleva tosiasia, ja se reagoi ajallisuudessa tapahtuviin kohtalonvaihteluihin. Eloonjäämistä koskevat päätökset on tehtävä siellä. Morontiatilassa minuudesta on tullut uusi, pysyvämpi universumirealiteetti, ja sen jatkuva kasvu perustuu sen yhä pitemmälle menevään virittäytymiseen universumien mieli- ja henkiyhteyspiireihin. Eloonjäämistä koskeville päätöksille annetaan nyt vahvistus. Kun minuus saavuttaa hengellisen tason, siitä on tullut turvattu arvo universumissa, ja tämä uusi arvo perustuu siihen tosiasiaan, että eloonjäämistä koskevat päätökset on tehty, minkä seikan todisteena on ikuinen fuusio Ajatuksensuuntaajan kanssa. Ja eittämättömän universumiarvon statuksen saavutettuaan luotu vapautuu potentiaalisessa mielessä etsimään korkeinta universumiarvoa: Jumalaa.
112:7.7 (1238.2) Tällaiset fuusioituneet olennot ovat universumiin reagoinneissaan kaksitahoisia: he ovat erillisiä morontiayksilöjä, kokolailla serafien kaltaisia, ja he ovat sen lisäksi potentiaalin puolesta olentoja, jotka kuuluvat Paratiisin finaliittien luokkaan.
112:7.8 (1238.3) Mutta fuusioitunut yksilö on todellisuudessa yksi persoonallisuus, yksi olento, jonka yhtenäisyyttä ei kukaan universumien älyllinen olento onnistu erittelemään. Ja niinpä kaikista paikallisuniversumin oikeusistuimista – alimmasta korkeimpaan – selviydyttyäsi ilman, että niistä mikään on kyennyt identifioimaan erikseen ihmistä tai Suuntaajaa, erottamaan toista toisesta, sinut viedään lopulta Nebadonin Hallitsijan, paikallisuniversumin Isäsi, eteen. Ja siellä, juuri sen olennon edessä, jonka luova isyys tässä ajallisuuden universumissa on mahdollistanut sen, että elämäsi on tosiasia, myönnetään valtakirjat, jotka oikeuttavat sinut Universaalista Isää etsiessäsi lopulta astumaan superuniversumissa elettävään elämänvaiheeseen.
112:7.9 (1238.4) Onko voittoisa Suuntaaja ansainnut persoonallisuuden ihmisyydelle tekemällään suurenmoisella palveluksella, vai onko urhoollinen ihminen hankkinut kuolemattomuuden vilpittömillä ponnistuksillaan suuntaajankaltaisuuden saavuttamiseksi? Kysymys ei ole kummastakaan, vaan he ovat yhdessä onnistuneet kehittämään yhden Korkeimman ylösnousemuspersoonallisuuksien erääseen ainutlaatuiseen luokkaan kuuluvan jäsenen, joka tulee iäti osoittautumaan palvelualttiiksi, uskolliseksi ja tehokkaaksi; he ovat kehittäneet sellaisen ehdokkaan edelleenkasvuun ja -kehitykseen, joka tähtää aina vain korkeammalle ja joka ei koskaan lopeta verratonta nousuaan, ennen kuin Havonan seitsemän kehää on käyty läpi ja entinen maallista syntyperää oleva sielu seisoo Paratiisissa olevan Isän aktuaalisen persoonallisuuden edessä hänet palvoen tunnistaen.
112:7.10 (1238.5) Koko tämän suurenmoisen ylösnousemuksen ajan Ajatuksensuuntaaja on jumalallisena vakuutena ylösnousevan kuolevaisen tulevasta ja täysimääräisestä hengellisestä vakiintumisesta. Kuolevaisen vapaan tahdon läsnäolo tarjoaa sillä välin Suuntaajalle ikuisen kanavan jumalallisen ja infiniittisen olemuksen vapautumiseen. Nyt näistä kahdesta identiteetistä on tullut yksi. Mikään ajallisuuden tai ikuisuuden tapahtuma ei voi milloinkaan erottaa ihmistä ja Suuntaajaa; he ovat erottamattomat, ikiajoiksi fuusioituneet.
112:7.11 (1238.6) Suuntaajafuusion maailmoissa Salaperäisen Opastajan kohtalo on täysin sama kuin ylösnousevan kuolevaisen kohtalo: Lopullisuuden Saavuttajien Paratiisikunta. Eikä sen paremmin Suuntaaja kuin kuolevainenkaan kykene saavuttamaan tätä ainutlaatuista päämäärää ilman toisen täysimääräistä yhteistyötä ja uskollista apua. Tämä erikoislaatuinen kumppanuus on kaikista tämän universumiaikakauden kosmisista ilmiöistä yksi mielenkiintoisimpia ja hämmästyttävimpiä.
112:7.12 (1239.1) Suuntaajaanfuusioitumisen hetkestä lähtien taivasmatkalaisen status on sama kuin evolutionaarisen luodun status. Yhdistymän ihmisjäsen sai ensimmäisenä osakseen persoonallisuuden, ja hän on sen vuoksi Suuntaajaa ylempänä kaikissa persoonallisuuden tiedostamista koskevissa asioissa. Tämän fuusioituneen olennon Paratiisin-päämaja on Ascendington eikä Divinington, ja tämä Jumalan ja ihmisen ainutlaatuinen yhdistelmä kulkee arvoasteikossa ylösnousemuskuolevaisena aina Lopullisuuden Saavuttajakuntaan saakka.
112:7.13 (1239.2) Heti kun Suuntaaja fuusioituu ylösnousemuskuolevaiseen, tämän Suuntaajan numero poistetaan superuniversumin kirjoista. Mitä Diviningtonin kirjoissa tapahtuu, sitä en tiedä, mutta arvelen, että tuon Suuntaajan rekisteritiedot siirretään Grandfandan, Lopullisuuden Saavuttajakunnan tämänhetkisen päällikön, sisempien kartanoiden salaisille kehille.
112:7.14 (1239.3) Suuntaajafuusion toteutumisella Universaalinen Isä on täyttänyt lupauksensa, jonka mukaan hän antaa aineellisille luoduilleen lahjan itsestään. Hän on täyttänyt lupauksen ja vienyt päätökseen suunnitelman jumalallisuuden ikuisesta vuodattamisesta ihmiskunnalle. Nyt alkaa ihmisen yritys todellistaa ja aktuaalistaa ne rajattomat mahdollisuudet, jotka myötäsyntyisesti sisältyvät tällä tavoin tosiasiaksi muuttuneeseen ylivertaiseen kumppanuuteen Jumalan kanssa.
112:7.15 (1239.4) Nykyisin tiedossa oleva eloonjäävien kuolevaisten määränpää on Perillepääsyn Paratiisikunta. Se on myös kaikkien niiden Ajatuksensuuntaajien kohtalon päämäärä, jotka yhdistyvät ikuiseen liittoon kuolevaiskumppaninsa kanssa. Paratiisin finaliitit toimivat tällä hetkellä monissa hankkeissa kaikkialla suuruniversumissa, mutta me kaikki arvelemme, että kaukaisessa tulevaisuudessa heidän suoritettavikseen annetaan muita ja vieläkin verrattomampia tehtäviä, sen jälkeen kun seitsemän superuniversumia ovat asettuneet valoon ja elämään ja kun finiittinen Jumala on lopullisesti ilmaantunut siitä salaperäisyydestä, joka tätä Korkeinta Jumaluutta nyt ympäröi.
112:7.16 (1239.5) Teille on tiettyyn määrään saakka annettu opetusta keskusuniversumin, superuniversumien ja paikallisuniversumien organisaatiosta ja henkilöstöstä. Teille on kerrottu jotakin joidenkuiden niiden moninaisten persoonallisuuksien luonteesta ja alkuperästä, jotka näitä kauas ulottuvia luomuksia nykyisin hallitsevat. Teille on annettu tietoa myös siitä, että kaukana suuruniversumin äärirajojen takana on ensimmäisessä ulkoavaruuden tasossa meneillään valtavien universumigalaksien organisointi. Näiden kertomusten myötä teidän on myös annettu ymmärtää, että Korkeimman Olennon on näillä nyt vielä kartoittamattomilla ulkoavaruuden alueilla määrä paljastaa tähän mennessä paljastamaton kolmannen vaiheen tehtävänsä. Ja teille on lisäksi kerrottu, että paratiisikuntaan kuuluvat finaliitit ovat Korkeimman kokemuksellisia lapsia.
112:7.17 (1239.6) Uskomme, että suuntaajafuusiokuolevaisten sekä heidän finaliittikumppaniensa on määrä toimia jollakin tavoin ensimmäisen ulkoavaruustason universumien hallinnossa. Meillä ei ole vähäisintäkään epäilystä siitä, että näistä suunnattoman suurista galakseista aikanaan tulee asuttuja universumeja. Ja olemme yhtä vakuuttuneita siitä, että niissä toimivien hallintovirkailijoiden joukossa tavataan Paratiisin finaliitteja, joiden olemus on luodun ja Luojan toisiinsa sekoittumisen kosminen seuraamus.
112:7.18 (1239.7) Mikä seikkailukertomus! Millainen sankarirunoelma! Kokonainen jättiläisluomus, josta Korkeimman lasten on määrä huolehtia, näiden personoitujen ja ihmistettyjen Suuntaajien, näiden suuntaajistuneiden ja iäistyneiden kuolevaisten, näiden salaperäisten yhteennivoutumien ja ikuisten yhteenliittymien, jotka edustavat korkeinta tunnettua ilmentymää Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen perimmäisestä olemuksesta ja sitä vähäisintä elollisuuden muotoa, joka kykenee käsittämään ja saavuttamaan Universaalisen Isän. Kuvittelemme mielessämme, että tällaisista yhteen sulautuneista olennoista, tällaisista Luojaa ja luotua edustavista kumppanuuksista, tulee kaikkien niiden älyllisten elollismuotojen suurenmoisia hallitsijoita, verrattomia hallintovirkailijoita sekä ymmärtäväisiä ja myötätuntoisia ohjaajia, joita saattaa ilmaantua olemassaolon piiriin kaikkialla näissä ensimmäisen ulkoavaruustason tulevissa universumeissa.
112:7.19 (1240.1) On totta, että te kuolevaiset olette maallista, eläimellistä alkuperää; ulkokuorenne on toden totta pelkkää tomua. Mutta jos tosissanne tahdotte, jos todella sitä haluatte, niin aikakausien perintöosa on varmasti teidän, ja jonakin päivänä tulette palvelemaan kaikkialla universumeissa siinä ominaisuudessa, mitä te todella olette: kokemuksen Korkeimman Jumalan lapsia ja kaikkien persoonallisuuksien Paratiisin-Isän jumalallisia poikia.
112:7.20 (1240.2) [Esittänyt muuan Orvontonin Yksinäinen Sanansaattaja.]
Urantia-kirja
Luku 113
113:0.1 (1241.1) KERTOMUKSET ajallisuuden hoivaavista hengistä ja avaruuden sanansaattajajoukoista esitettyämme otamme nyt tarkastelumme kohteeksi suojelusenkelit. Nämä serafit ovat omistautuneet hoivaamaan niitä yksittäisiä kuolevaisia, joiden ylevöitymiseksi ja täydellistymiseksi koko valtava hengelliseen edistymiseen tähtäävä eloonjäämisjärjestelmä on laadittu. Urantian menneinä aikoina nämä kohtalonsuojelijat olivat lähestulkoon ainoa tunnettu enkeliryhmä. Planetaariset serafit ovat todellakin hoivaavia henkiä, ja heidät on lähetetty matkaan suorittamaan palveluksia niille, jotka jäävät eloon. Nämä palvelevat serafit ovat toimineet kuolevaisen ihmisen hengellisinä auttajina kaikissa menneisyyden ja nykyisyyden suurtapahtumissa. Monen ilmoituksen suhteen pitää paikkansa, että ”sanoma lausuttiin enkelten suulla”; monet taivaasta tulleet käskyt on ”saatu enkelien toimen kautta”.
113:0.2 (1241.2) Serafit ovat niitä, joita perinteisesti kutsutaan taivaan enkeleiksi. He ovat hoivaavia henkiä, jotka elävät sangen lähellä teitä ja tekevät varsin paljon hyväksenne. Urantialla heitä on palvellut älyllisten ihmisolentojen varhaisimmista ajoista alkaen.
113:1.1 (1241.3) Oppi suojelusenkeleistä ei ole mikään myytti, sillä tietyillä ihmisryhmillä tosiaankin on henkilökohtaiset enkelinsä. Juuri tästä seikasta tietoisena Jeesus taivaan valtakunnan lapsista puhuessaan sanoi: ”Katsokaakin, ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä, sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä näkevät aina minun Isäni hengen läsnäolon.”
113:1.2 (1241.4) Alkujaan serafit osoitettiin selkeästi eri urantialaisroduille. Mutta Mikaelin lahjoittautumisen jälkeen heitä osoitetaan tehtäviin sen mukaan, millainen on ihmisten älyllisyys, hengellisyys ja kohtalo. Älyllisyyden osalta ihmiskunta jakaantuu kolmeen luokkaan:
113:1.3 (1241.5) 1. Normaalin alapuolella olevan mielen omaavat eli ne, jotka eivät käytä normaalia tahdonvoimaa, ne, jotka eivät tee keskitasoisiakaan päätöksiä. Tähän luokkaan kuuluvat Jumalan käsittämiseen kykenemättömät; heiltä puuttuu kyky Jumaluuden älyperäiseen palvontaan. Urantian normaalin alapuolella olevia olentoja varten on oma serafikuntansa: yksi komppania yhden kerubipataljoonan ohella, on osoitettu hoivaamaan heitä ja pitämään huolta siitä, että tämän sfäärin elämäntaisteluissa oikeudenmukaisuus ja armo toteutuvat myös heidän kohdallaan.
113:1.4 (1241.6) 2. Keskitasoinen, normaalintyyppinen ihmismieli. Useimmat miehet ja naiset ryhmitellään serafien hoivatoiminnan kannalta seitsemään luokkaan sen mukaan, mikä on heidän asemansa ihmisen edistymistä ja hengellistä kehitystä vastaavien kehien suorittamisen suhteen.
113:1.5 (1241.7) 3. Normaalia korkeammalla olevan mielen omaavat eli ne, jotka ovat hyvin päättäväisiä ja joilla on epäilyksetöntä potentiaalia hengellisten tulosten saavuttamiseen; miehet ja naiset, jotka ovat enemmän tai vähemmän kosketuksissa sisimmässään olevaan Suuntaajaansa; erilaisten kohtalon varajoukkojen jäsenet. Siitä riippumatta, millä kehällä ihminen sattuu olemaan, tällaiselle yksilölle määrätään välittömästi henkilökohtainen serafi siinä tapauksessa, että hänet otetaan jäseneksi johonkin monista kohtalon varajoukoista, ja siitä hetkestä maallisen elämänkaaren päättymiseen saakka tämä kuolevainen saa osakseen suojelusenkelin katkeamatonta hoivaa ja loputonta huolenpitoa. Niin ikään silloin kun joku ihminen tekee juuri sen päätöksen, joka on ratkaisevista ratkaisevin, kun tapahtuu tosiasiallinen kihlautuminen Suuntaajan kanssa, tuolle sielulle osoitetaan heti henkilökohtainen suojelija.
113:1.6 (1242.1) Niin kutsutuille normaaleille olennoille suunnatun hoivan suhteen serafien tehtäväänosoittaminen suoritetaan sen mukaan, miten monta älyllisyyden ja hengellisyyden kehää kyseinen ihminen on saavuttanut. Kuolevaisen olennon ulkokuoren alle kätkeytyvässä mielessäsi lähdet liikkeelle seitsemänneltä kehältä ja kuljet sisäänpäin tehtävänäsi yhä pitemmälle menevä itsesi ymmärtäminen, itsesi voittaminen ja itsesi hillitseminen. Ja kehä kehältä sinä etenet (ellei luonnollinen kuolema katkaise elämänkaartasi ja siirrä kamppailujasi mansiomaailmoihin) niin kauan, että saavutat ensimmäisen eli sisimmän kehän, jolloin olet jo verrattain laajasti kosketuksissa ja yhteydessä sisimmässäsi asuvaan Suuntaajaan.
113:1.7 (1242.2) Alku- eli seitsemännellä kehällä olevilla ihmisillä on yksi suojelusenkeli avustavine kerubikomppanioineen, jotka on osoitettu hoivaamaan ja varjelemaan tuhatta kuolevaista. Kuudennella kehällä osoitetaan serafipari yhden kerubikomppanian keralla opastamaan näitä taivaaseen nousevia kuolevaisia viidensadan jäsenen ryhmissä. Kun viides kehä saavutetaan, ryhmitellään ihmiset noin sadan jäsenen komppanioiksi, ja komppaniasta pannaan vastaamaan suojelijaserafipari yhdessä kerubiryhmän kanssa. Neljännen kehän saavuttamisen jälkeen kuolevaiset olennot kootaan kymmenjäsenisiksi ryhmiksi, ja jälleen heidät asetetaan kerubikomppanian avustaman serafiparin vastuulle.
113:1.8 (1242.3) Kun ihmismieli murtautuu ulos eläinkunnalta perimästään vitkaisuudesta ja yltää kolmannelle inhimillisen älyllisyyden ja hankitun hengellisyyden kehälle, siitä alkaen henkilökohtainen enkeli omistautuu (todellisuudessa kaksi enkeliä) kokonaan ja yksinomaan tälle ylösnousemuskuolevaiselle. Ja tällä tavoin nämä ihmissielut saavat aina läsnä olevien ja yhä pystyvämpien sisäisten Ajatuksensuuntaajien lisäksi näiden henkilökohtaisten kohtalonsuojelijoiden jakamatonta apua kaikissa ponnistuksissaan kolmannesta kehästä suoriutumiseksi, toisen kehän läpikäymiseksi ja ensimmäisen kehän saavuttamiseksi.
113:2.1 (1242.4) Serafit tunnetaan kohtalonsuojelijoina, vasta kun heidät osoitetaan sellaisen ihmissielun yhteyteen, joka on saavuttanut yhden tai useamman kolmesta seuraavasta tavoitteesta: On tehnyt kaikista päätöksistä suurimman eli haluaa tulla Jumalan kaltaiseksi, on astunut kolmannelle kehälle tai on otettu jäseneksi johonkin kohtalon varajoukoista.
113:2.2 (1242.5) Rotujen evoluution puitteissa kohtalonsuojelija osoitetaan ensimmäiselle olennolle, joka suorittaa sellaisen saamisen edellytyksenä olevan kehän. Ensimmäinen Urantialla henkilökohtaisen suojelijan saanut kuolevainen oli Rantowoc, muuan kauan sitten elänyt punaisen rodun viisas mies.
113:2.3 (1242.6) Kaikki enkelien tehtäväänosoitukset suoritetaan tehtävään vapaaehtoisesti tarjoutuvien serafien ryhmästä, ja nämä nimitykset tehdään aina ihmisten tarpeiden mukaisesti ja ottamalla huomioon asianomaisen enkeliparin status, eli se tapahtuu heidän serafin kokemuksensa, taitojensa ja viisautensa valossa. Kohtalonsuojelijoiksi osoitetaan vain pitkään palvelleita, kokeneimpia ja koetelluimpia serafeja. Monet suojelijat ovat saaneet paljon arvokasta kokemusta maailmoissa, jotka eivät kuulu suuntaajafuusiosarjoihin. Suuntaajien tavoin serafitkin palvelevat näitä olentoja yhden ainoan elinajan mitan, ja sen jälkeen he saavat uutta toimeksiantoa varten vapautuksen tehtävästään. Monet Urantialla palvelevat suojelijat ovat saaneet tällaista aikaisempaa käytännön kokemusta muissa maailmoissa.
113:2.4 (1243.1) Silloin kun käy niin, etteivät asianomaiset ihmiset jää eloon, heidän henkilö- tai ryhmäkohtaiset suojelijansa saattavat palvella toistamiseen samanlaatuisessa ominaisuudessa samalla planeetalla. Serafeissa kehittyy tunnepitoinen kunnioitus yksittäisiä maailmoja kohtaan, ja he tuntevat erityistä kiintymystä niitä tiettyjä rotuja ja kuolevaisluotujen tyyppejä kohtaan, joihin heillä on ollut niin perin läheinen ja kiinteä yhteys.
113:2.5 (1243.2) Enkeleissä kehittyy pysyvä kiintymys ihmiskumppaneitaan kohtaan; ja jospa vain kykenisitte silmillänne hahmottamaan serafit, teissä kehittyisi lämmin kiintymys heitä kohtaan. Jos teidät riisuttaisiin aineellisesta ruumiistanne, jos teille annettaisiin henkeä oleva hahmo, olisitte monien persoonallisuuteen kuuluvien ominaisuuksien osalta varsin lähellä enkeleitä. Useimmat teidän tunnetiloistanne ovat sellaisia, joita enkelitkin tuntevat, mutta sen lisäksi he kokevat vielä muitakin tuntemuksia. Ainoa teihin vaikuttava tunnetila, jota heidän on jotensakin vaikea käsittää, on perinnöksi saamanne eläimellinen pelko, joka on vallannut niin tavattoman suuren alan Urantian keskitason asukkaan mentaalisesta elämästä. Enkeleiden on todellakin vaikea ymmärtää, miksi niin itsepintaisesti sallitte pelon näin laajasti hallita korkeampia älyllisiä kykyjänne, jopa uskonnollista uskoanne, miksi sallitte pelon ja huolekkuuden aiheuttaman mielettömän paniikin niin perin juurin viedä itseluottamuksenne.
113:2.6 (1243.3) Kaikilla serafeilla on yksilökohtainen nimi, mutta maailmoissa tapahtuvaan palveluun annetuista tehtäväänosoituksista pidetyissä luetteloissa heidät yksilöidään heidän planetaarisen numeronsa mukaan. Universumin päämajassa heidät rekisteröidään nimin ja numeroin. Nyt meneillään olevassa kontaktihenkilön kautta tapahtuvassa viestien välityksessä käytetyn ihmiskohteen kohtalonsuojelija on Nebadonin 182 314:nnen serafiarmeijan 37:nnen armeijakunnan 6:nnen legioonan 384:nnen rykmentin 4:nnen pataljoonan 126:nnen komppanian 17:nnen ryhmän numero 3. Tämän Urantialle ja mainitulle ihmiskohteelle osoitetun serafin nykyisen planeettatehtävän mukainen numero on 3 641 852.
113:2.7 (1243.4) Henkilökohtaisena suojelutyönä tapahtuvan hoivamuodon piirissä, eli kun enkeleitä osoitetaan kohtalonsuojelijoiksi, serafit tarjoutuvat palvelukseen aina vapaaehtoisesti. Kaupungissa, jossa nyt meneillään oleva vierailu tapahtuu, otettiin muuan kuolevainen vastikään kohtalon varajoukkoihin, ja koska tällaisia ihmisiä palvelevat aina henkilökohtaiset suojelusenkelit, tuota toimeksiantoa anoi yli sata pätevää serafia. Planeettakohtainen johtaja valikoi kokeneempien yksilöiden joukosta kaksitoista ja nimitti sittemmin tehtävään serafin, jonka nämä valitsivat parhaiten soveltuvana opastamaan tätä ihmistä hänen elämäntaipaleensa loppuun saakka. He toisin sanoen valitsivat tietyn parin yhtä päteviä serafeja. Palveluvuorossa on aina jompikumpi tämän serafiparin jäsen.
113:2.8 (1243.5) Serafin tehtävät saattavat olla tauottomia, mutta enkeliparin kumpikin jäsen pystyy suorittamaan kaikki hoivaamiseen liittyvät velvollisuudet. Kerubien tavoin serafitkin palvelevat tavallisesti pareittain, mutta näistä vähemmän edistyneistä työtovereistaan poiketen serafit työskentelevät toisinaan myös yksittäin. Käytännöllisesti katsoen kaikissa yhteyksissään ihmisolentoihin he voivat toimia yksilöinä. Molemmat enkelit ovat tarpeen vain universumin korkeammilla yhteyspiireillä tapahtuvaa viestintää ja palvelua varten.
113:2.9 (1243.6) Kun serafipari ottaa vastaan osoituksen suojelijan tehtävään, he palvelevat tämän ihmisen jäljellä olevan elinajan loppuun. Olennon täydentäjästä (toinen kahdesta enkelistä) tulee hankkeen kirjaaja. Nämä täydentäjäserafit ovat evolutionaaristen maailmojen kuolevaisista kirjaa pitäviä enkeleitä. Kirjaamiset suorittaa kerubipari (toinen kerubi, toinen sanobi), jollainen aina toimii serafisuojelijoiden mukana, mutta toinen serafeista kuitenkin aina vastaa näistä muistiinmerkinnöistä.
113:2.10 (1244.1) Lepoa ja universumin virtapiireistä tapahtuvaa elollisenergialla latautumista varten täydentäjä vapauttaa suojelijan välillä tehtävistään, ja sillä aikaa kun suojelija on poissa, heihin liittyvä kerubi toimii kirjaajan osassa, kuten tapahtuu myös silloin kun täydentäjäserafi on vastaavalla tavalla poissa.
113:3.1 (1244.2) Eräänä tärkeimpänä seikkana kaikessa, mitä kohtalonsuojelija kuolevaiskohteensa hyväksi tekee, on se, että hän persoonallisena olentona saa aikaan niiden lukuisten persoonattomien henki-influenssien, koordinoitumisen, jotka ovat läsnä kehittyvän aineellisen luodun mielessä ja sielussa ja jotka ympäröivät niitä ja vaikuttavat niihin. Ihmiset ovat persoonallisuuksia, ja ei-persoonallisten henkien ja esipersoonallisten entiteettien on äärimmäisen vaikea saada suoraa yhteyttä tällaisiin perin aineellisiin ja yksilökohtaisesti erilaisiin persoonallisiin mieliin. Suojelusenkelin harjoittamassa hoivassa kaikki nämä influenssit enemmässä tai vähemmässä määrin yhdistyvät, ja niistä tulee sellaisia, että kehittyvän ihmispersoonallisuuden laajeneva moraalinen puoli voi niitä entistä lähemmin ymmärtää.
113:3.2 (1244.3) Tämä serafi voi nimenomaisemmin korreloida ja hän myös korreloi Äärettömän Hengen moninaiset toimintayksiköt ja influenssit, lähtien fyysisten valvojien ja mielenauttajahenkien toimikentistä aina Jumalallisen Hoivaajan Pyhään Henkeen ja Paratiisin Kolmannen Lähteen ja Keskuksen Kaikkiallisen Hengen läsnäoloon saakka. Kun serafi näin on yhdistänyt ja tehnyt henkilökohtaisemmiksi nämä Äärettömän Hengen laajalle ulottuvat hoivamuodot, hän ryhtyy sen jälkeen korreloimaan tätä yhtenäistynyttä Myötätoimijan influenssia Isän ja Pojan henkiläsnäolon kanssa.
113:3.3 (1244.4) Suuntaaja on Isän läsnäolo, Totuuden Henki on Poikien läsnäolo. Suojelijaserafin hoiva yhdistää ja koordinoi ihmisen alemmilla hengellisen kokemuksen tasoilla nämä jumalalliset antimet. Enkelipalvelijat ovat taitavia nivomaan kuolevaisille luoduille osoittamassaan hoivassa yhteen Isän rakkauden ja Pojan laupeuden.
113:3.4 (1244.5) Ja tässä paljastuu syy siihen, miksi serafisuojelijasta lopuksi tulee eloon jääneen kuolevaisen mielessä olevien ajatuskuvien, muistiin painuneiden muistikuvien ja sieluun sisältyvien realiteettien persoonallinen varjelija fyysisen kuoleman ja morontiassa tapahtuvan kuolleistaheräämisen väliseksi ajaksi. Ketkään muut kuin Äärettömän Hengen hoivaavat lapset eivät ihmisluodun hyväksi tuon vaiheen aikana voisikaan tällä tavoin toimia, vaiheen, jolloin siirrytään yhdeltä universumitasolta toiselle ja korkeammalle tasolle. Vielä silloinkin, kun vaivut viimeiseen siirtymäuneesi siirtyessäsi ajallisuudesta ikuisuuteen, myös korkea-arvoinen supernafi kokee kanssasi omassa luodun olennon identiteetin varjelijan ja henkilökohtaisen koskemattomuuden varmistajan osassaan tämän siirtymisen.
113:3.5 (1244.6) Hengellisellä tasolla serafit tekevät monista muutoin persoonattomista ja esipersoonallisista universumin hoivatoimista persoonallisia; he ovat koordinoijia. Älyllisyyden tasolla he ovat mielen ja morontian yhteensovittajia; he ovat tulkitsijoita. Ja fyysisellä tasolla he manipuloivat maallista ympäristöä olemalla yhteydessä Fyysisiin Päävalvojiin samoin kuin keskiväliolentojen yhteistyöhön antautuvan hoivan kautta.
113:3.6 (1244.7) Tällainen on kertomus ihmistä palvelevan serafin moninaisesta ja monimutkaisesta toiminnasta. Mutta miten tällainen alisteinen enkelipersoonallisuus, joka on luotu olemaan vain vähän ihmisyyden universumitasoa ylempänä, suorittaa näin vaikeita ja mutkikkaita tehtäviä? Emme sitä todellisuudessa tiedä, mutta arvelemme, että tätä ilmiömäistä hoivaa jollakin tähän mennessä julkitulemattomalla tavalla helpottaa Korkeimman Olennon, ajallisuuden ja avaruuden kehittyvien universumien aktuaalistuvan Jumaluuden, tunnistamaton ja paljastumaton toiminta. Läpi koko kuolemantakaisen, Korkeimmassa Olennossa ja hänen kauttaan elettävän ja jatkuvaa edistymistä merkitsevän maailman serafit ovat olennainen osa kuolevaisten katkeamatonta edistymistä.
113:4.1 (1245.1) Suojelijaserafit eivät ole mieltä, vaikka he toki polveutuvatkin samasta lähteestä, josta myös kuolevaisten mieli saa alkunsa, eli Luovasta Hengestä. Serafit antavat mielelle virikkeitä; taukoamatta he pyrkivät edistämään ihmismielessä päätöksiä, jotka merkitsevät kehien suorittamista. He eivät tee tätä toimimalla Suuntaajan tavoin sisältäpäin ja sielun kautta, vaan työskentelemällä paremminkin ulkopuolelta sisäänpäin, ihmisolentojen sosiaalisen, eettisen ja moraalisen ympäristön kautta. Serafit eivät ole Universaalisen Isän jumalallinen Suuntaaja-houkutin, vaan he toimivat Äärettömän Hengen hoivaa edustavana persoonallisena toimintamuotona.
113:4.2 (1245.2) Kuolevainen ihminen, joka on altis Suuntaajan johdatukselle, on myös serafin ohjauksen suhteen vastaanottavainen. Suuntaaja on ihmisen ikuisen olemuksen olennoituma. Serafi on ihmisen kehittyvän olemuksen – tässä elämässä kuolevaismielen, seuraavassa elämässä morontiasielun – opettaja. Mansiomaailmoissa olette tietoisia ja selvillä serafiopettajista, mutta ensimmäisessä elämässä ihmiset ovat heistä tavallisesti tietämättömiä.
113:4.3 (1245.3) Serafit toimivat ihmisten opettajina ohjaamalla ihmispersoonallisuuden askelia uusien ja eteenpäin vievien kokemusten poluille. Serafien antaman ohjauksen hyväksyminen merkitsee harvoin sitä, että pääsee viettämään vaivatonta elämää. Tätä johdatusta seuratessasi voit olla varma siitä, että kohtaat moraalisten valintapäätösten ja hengellisen edistymisen tiellä nousevat hankalakulkuiset kukkulat – ja jos sinulla on siihen tarvittava rohkeus, sinä ne myös ylität.
113:4.4 (1245.4) Palvontavirike on enimmäkseen peräisin korkeampien mielenauttajien henkisistä kannustimista, joita Suuntaajan johdatukset vielä vahvistavat. Mutta jumalatietoisten kuolevaisten niin usein kokema rukoilemisen tarve saa hyvin usein alkunsa serafien vaikutuksesta. Suojelijaserafi manipuloi kuolevaisen elinympäristöä jatkuvasti, ja hänen tarkoituksenaan on ylösnousevan ihmisen kosmisen ymmärryksen lisääminen, jotta tällainen eloonjäämisehdokas voisi saavuttaa entistä laajemman käsityksen sisimmässään olevan Suuntaajan läsnäolosta ja kykenisi näin antautumaan yhä laajempaan yhteistyöhön sen hengellisen tehtävän suhteen, jota tämä jumalallinen läsnäoleva edustaa.
113:4.5 (1245.5) Vaikkei ilmeisesti mitään yhteydenpitoa ihmisten sisimmässä olevien Suuntaajien ja ihmisten ympärillä toimivien serafien välillä olekaan, nämä näyttävät silti toimivan aina täydellisessä harmoniassa ja erinomaisessa yhteisymmärryksessä. Suojelijat ovat aktiivisimmillaan aikoina, jolloin Suuntaajat ovat vähiten aktiivisia, mutta heidän hoivansa on jollakin tavalla kummallisesti korreloitunutta. Tällainen suurenmoinen yhteistyöskentely ei voine olla sen paremmin satunnaista kuin sattumasta johtuvaakaan.
113:4.6 (1245.6) Suojelijaserafin hoivaava persoonallisuus, ihmisen sisimmässä asuvana Suuntaajana ilmenevä Jumalan läsnäolo, yhteyspiiriksi muodostettu Pyhän Hengen vaikutus ja Pojan tietoisuutta edustava Totuuden Henki on kaikki jumalallisella tavalla korreloitu niin, että muodostuu mielekäs kuolevaispersoonallisuudessa ja -persoonallisuudelle osoitettavan hengellisen hoivan kokonaisuus. Vaikka nämä taivaalliset influenssit ovat peräisin eri lähteistä ja eri tasoilta, kaikista niistä muodostuu Korkeimman Olennon kaiken sisäänsä sulkevassa ja kehittyvässä läsnäolossa yksi kokonaisuus.
113:5.1 (1245.7) Enkelit eivät loukkaa ihmismielen pyhyyttä. He eivät manipuloi kuolevaisten tahtoa. He eivät myöskään ole suoranaisesti yhteydessä ihmisten sisimmässä asuviin Suuntaajiin. Kohtalonsuojelija vaikuttaa sinuun jokaisella mahdollisella tavalla, joka on sopusoinnussa persoonallisuutesi koskemattomuuden kanssa. Missään olosuhteissa nämä enkelit eivät puutu ihmistahdon vapaaseen toimintaan. Enkeleillä niin kuin millään muullakaan universumipersoonallisuuksien luokalla ei ole valtaa eikä valtuuksia rajoittaa tai kaventaa ihmiselle kuuluvia oikeuksia omien valintojensa tekemiseen.
113:5.2 (1246.1) Enkelit ovat teitä niin lähellä ja he välittävät teistä niin syvin tuntein, että he kuvaannollisesti ”itkevät tahallisen suvaitsemattomuutenne ja itsepäisyytenne tähden”. Serafit eivät vuodata fyysisiä kyyneleitä, heillähän ei ole fyysistä ruumistakaan, eikä heillä myöskään ole siipiä. Mutta hengellisiä tunnetiloja heillä kyllä on, ja he kokevat hengellisluonteisia tunteita ja tuntemuksia, jotka ovat jossakin mielessä verrattavissa ihmisen tunnetiloihin.
113:5.3 (1246.2) Serafit toimivat hyväksenne suoranaisista vetoomuksistanne täysin riippumatta. He ovat täällä panemassa täytäntöön ylempiensä antamat määräykset, ja näin ollen he toimivat ohimenevistä oikuistanne ja vaihtuvista mielialoistanne välittämättä. Tämä ei tarkoita, ettei teillä olisi mahdollisuutta joko helpottaa tai vaikeuttaa heidän tehtäviään, vaan mieluumminkin, etteivät enkelit ole suoranaisesti tekemisissä esittämienne pyyntöjen tai rukoustenne kanssa.
113:5.4 (1246.3) Lihallisen elämän aikana enkelien älytoiminta ei ole suoraan kuolevaisten ihmisten ulottuvilla. Enkelit eivät ole valtaherroja eivätkä johtajia, vaan he ovat yksinkertaisesti suojelijoita. Serafit suojelevat teitä. He eivät pyri suoranaisesti vaikuttamaan teihin. Teidän on kartoitettava oma reittinne, mutta sen jälkeen nämä enkelit toimivat niin, että valitsemastanne reitistä koituisi paras mahdollinen hyöty. He eivät (yleensä) puutu mielivaltaisesti ihmiselämän rutiiniasioihin. Mutta kun he saavat ylemmiltään ohjeet jonkin tavallista vaativamman tehtävän suorittamisesta, voitte olla varmoja siitä, että nämä suojelijat keksivät jotkin keinot näiden määräysten täyttämiseksi. He eivät siis tunkeudu inhimillisen draaman kuvioihin muutoin kuin hätätilanteissa, ja silloinkin he tavallisesti tekevät sen ylempiensä suoranaisesta määräyksestä. He ovat olentoja, jotka ovat seurassanne monen aikakauden ajan, ja tällä tavoin he tutustuvat vastaisiin tehtäviinsä ja siihen, millaista on toimia yhdessä persoonallisuuksien kanssa.
113:5.5 (1246.4) Serafit kykenevät tietyissä olosuhteissa toimimaan ihmisolentojen aineellisina hoivaajina, mutta on perin harvinaista, että he näin toimivat. Keskiväliolentojen ja fyysisten valvojien avun turvin he kykenevät toimimaan ihmisten hyväksi hyvinkin laajalla toimintarintamalla, heillä on jopa kyky ottaa aktuaalinen yhteys ihmisten maailmaan, mutta tällaiset tapahtumat ovat perin epätavallisia. Aineellisen maailman tilanteet kulkevat useimmissa tapauksissa omaa rataansa serafitoiminnan niitä muuttamatta, jos kohta onkin ilmennyt tilanteita, jolloin ihmisen evoluution jotkin elintärkeät välivaiheet ovat joutuneet vaaraan, ja tällöin serafisuojelijat ovat ryhtyneet – niin kuin asianmukaista olikin – oma-aloitteisiin toimenpiteisiin.
113:6.1 (1246.5) Fyysisen elämän aikana tapahtuvasta serafien hoivatyöstä teille jotakin kerrottuani aion nyt tuoda esille, mitä kohtalonsuojelijat tekevät aikana, jonka heidän ihmiskumppaninsa ovat kuolemasta johtuvan hajaannuksen tilassa. Kohtalonsuojelija säilyttää kuolemasi jälkeen uskollisesti kaikki sinua koskevat muistiinmerkinnät, tarkat selvitykset identiteetistäsi ja ihmissieluna ilmenevän morontiaentiteetin – jonka kuolevaismielen ja jumalallisen Suuntaajan toiminta ovat yhdessä kehittäneet – sekä kaikki ne muut arvot, jotka liittyvät vastaiseen olemassaoloosi, eli kaiken, mikä on sinua, todellista itseäsi, paitsi sitä katkeamattoman olemassaolon omaavaa identiteettiä, jota sinusta poistuva Suuntaaja ja persoonallisuuden aktuaalisuus edustavat.
113:6.2 (1246.6) Sinä hetkenä, kun ihmismielestä katoaa se merkkivalo, se hengen valohohde, jonka serafit mielessään liittävät Suuntaajan läsnäoloon, asianomaista palveleva enkeli ilmoittautuu henkilökohtaisesti komentajaenkeleille: ensin ryhmän komentajalle, sitten komppanian, pataljoonan, rykmentin, legioonan ja lopulta armeijakunnan komentajalle. Ja kun tämä enkeli on asianmukaisesti rekisteröity viimeistä ajallisuudessa ja avaruudessa suoritettavaa tutkimusmatkaa varten, hän saa planeetan serafipäälliköltä todistuksen ilmoittautuakseen sille Iltatähdelle (tai jollekulle muulle Gabrielin avustajalle), joka komentaa tämän universuminousuehdokkaan serafiarmeijaa. Ja sen jälkeen kun tälle kohtalonsuojelijalle on myönnetty tämän korkeimman organisaatioyksikön komentajalta saatava lupa, hän siirtyy ensimmäiseen mansiomaailmaan odottamaan entisen lihallisen suojattinsa paluuta tietoisuuteen.
113:6.3 (1247.1) Siinä tapauksessa, ettei ihmissielu, sen jälkeen kun hänelle on osoitettu henkilökohtainen enkeli, jääkään eloon, häntä palvelleen serafin pitää mennä paikallisuniversumin päämajaan esittämään siellä todistus oman täydentäjänsä laatimien tyhjentävien muistiinmerkintöjen puolesta sellaisina kuin ne on jo aikaisemmin esitetty. Seuraavaksi hän menee arkkienkeleiden tuomioistuinten eteen, jotta hänet vapautettaisiin kaikista moitteista sen suhteen, että hänen kohteensa eloonjääminen jäi toteutumatta. Ja sitten hän palaa maailmoihin, jotta hänet osoitettaisiin taas jollekulle toiselle ylösnousemuspotentiaalin omaavalle kuolevaiselle tai johonkin muuhun serafitoiminnan jakautumaan.
113:6.4 (1247.2) Mutta enkelit huolehtivat evolutionaarisista luoduista monilla muillakin tavoin kuin pelkästään niiden palvelujen muodossa, joita he suorittavat henkilö- ja ryhmäkohtaisina suojelijoina. Henkilökohtaiset suojelijat, joiden kohteet eivät siirry välittömästi mansiomaailmoihin, eivät jää sinne toimettomina oleilemaan ja odottelemaan tuomiopäivän tuomiokautista nimenhuutoa, vaan heille annetaan uusia tehtäväänosoituksia moninaisiin hoivatoimiin kautta universumin.
113:6.5 (1247.3) Suojelijaserafi on kuolevaisen ihmisen uinuvan sielun eloonjäämisarvoja varjeleva luottamushenkilö aivan kuten poissa oleva Suuntaaja on tällaisen kuolemattoman universumiolennon identiteetti. Kun nämä kaksi mansonian kuolleistaheräämissaleissa toimivat yhdessä liittymällä vastavalmistuneeseen morontiahahmoon, silloin tapahtuu kuolevaistaivasmatkalaisen persoonallisuustekijöiden uusi yhteenkytkeytyminen.
113:6.6 (1247.4) Suuntaaja identifioi sinut, suojelijaserafi jälleenpersonoi sinut, ja sen jälkeen hän esittelee sinut uudelleen maan päällä viettämiesi päivien aikaiselle uskolliselle Opastajalle.
113:6.7 (1247.5) Ja samoin myös silloin, kun planetaarinen aikakausi päättyy, kun kuolevaisille asetettujen saavutustasojen alemmilla kehillä olevat kerätään yhteen, heidän ryhmäkohtaiset suojelijansa kokoavat heidät uudelleen mansiosfäärien kuolleistaheräämissaleissa, niin kuin kirjassanne sanotaan: ”Ja hän lähettää enkelinsä suurella pauhulla ja kokoaa yhteen valittunsa maailman yhdeltä ääreltä hamaan toiseen ääreen.”
113:6.8 (1247.6) Oikeusmenettely edellyttää, että henkilökohtaiset tai ryhmäkohtaiset suojelijat vastaavat tuomiokautiseen nimenhuutoon kaikkien kuolemasta selviytymättömien persoonallisuuksien puolesta. Tällaisten eloonjäämättömien Suuntaajat eivät enää palaa, ja kun nimet huudetaan, serafit vastaavat, mutta Suuntaajilta ei mitään vastausta kuulu. Tämä on ”väärämielisten kuolleistaherättämistä”, todellisuudessa kysymys on luodun olennon olemassaolon päättymisen virallisesta toteamisesta. Tämä oikeuden toteutumisen edellyttämä nimenhuuto seuraa aina armosta johtuvaa nimenhuutoa, nukkuvien eloonjäävien kuolleistanousua. Mutta nämä ovat asioita, jotka eivät kuulu muille kuin eloonjäämisarvojen korkeimmille ja kaikkitietäville Tuomareille. Tällaiset oikeudenkäyttöä koskevat ongelmat eivät todellakaan kuulu meille.
113:6.9 (1247.7) Ryhmäkohtaiset suojelijat saattavat palvella jollakin planeetalla aikakauden toisensa perään, ja lopulta heistä tulee tuhansien ja taas tuhansien nukkuvien eloonjäävien uinuvien sielujen varjelijoita. He voivat palvella tällä tavoin monissakin jonkin paikallisjärjestelmän eri maailmoissa, sillä ylösnousemusvastaus annetaan mansiomaailmoissa.
113:6.10 (1247.8) Kaikkia niitä Satanian järjestelmän henkilö- ja ryhmäkohtaisia suojelijoita, jotka Luciferin kapinassa joutuivat eksytykseen, on määrä pitää kapinan lopulliseen oikeuskäsittelyyn saakka pidätettyinä Jerusemissa, siitäkin huolimatta että monet heistä vilpittömästi katuivat mielettömyyttään. Universaaliset Sensorit ovat oman harkintansa mukaan jo riistäneet näiltä tottelemattomilta ja uskottomilta suojelijoilta kaikki aspektit, jotka liittyvät heidän asemaansa sielujen varjelijoina, ja siirtäneet nämä morontiarealiteetit vapaaehtoisten sekonafien huostaan ja huomaan.
113:7.1 (1248.1) Edellä mainittu ensimmäinen herääminen mansiomaailman rannoilla on ylösnousemuskuolevaisen elämänuralla tosiaan merkkitapaus, sillä siellä saat ensimmäistä kertaa aktuaalisesti nähdä kauan rakastamasi ja alati läsnä olevat enkelikumppanisi maan päällä viettämiesi päivien ajoilta, siellä sinusta myös tulee jumalallisen Opastajan identiteetistä ja läsnäolosta aidosti tietoinen, Opastajan, joka maan päällä niin pitkään asui mielessäsi. Tällainen kokemus on todella kaiken kruunaava herääminen, todellinen kuolleistaherääminen.
113:7.2 (1248.2) Sinua palvelevat serafit (heitä on kaksi) ovat avomielisiä seuralaisiasi morontiasfääreillä. Sen lisäksi, että nämä enkelit ovat seurassasi auttaen kaikin mahdollisin tavoin sinua morontia- ja henkistatuksen saavuttamisessa vaeltaessasi siirtymämaailmoissa elettävää elämänvaihetta eteenpäin, käyttävät he sillä, että he opiskelevat evolutionaarisia serafeja varten mansiomaailmoissa ylläpidetyissä jatko-opintokouluissa, myös hyväkseen tätä tilaisuutta päästäkseen itse eteenpäin.
113:7.3 (1248.3) Ihmissukukunta luotiin vain hieman yksinkertaisimpiin tyyppeihin lukeutuvia enkeliluokkia alemmalle tasolle. Niinpä ensimmäinen teille morontiaelämässä osoitettava tehtävä tuleekin olemaan serafien avustajan toimi siinä välittömästi seuraavassa työssä, joka odottaa teitä, sitten kun lihallisuuden kahleista vapauduttuanne saavutatte tietoisuuden persoonallisuudestanne.
113:7.4 (1248.4) Ennen kuin kuolevaiset poistuvat mansiomaailmoista, heillä tulee kaikilla olemaan vakinainen serafikumppani tai -suojelija. Ja morontiasfäärejä noustessanne juuri serafisuojelijat viime kädessä todistavat ja varmentavat määräyksen ikuisesta liitostanne Ajatuksensuuntaajan kanssa. Yhdessä he ovat osoittaneet persoonallisuutenne identiteetin, jonka mukaan olette ajallisuuden maailmoista tulevia lihallisia lapsia. Kypsän morontiatilan saavutettuanne he sitten kulkevat seurassanne Jerusemin ja siihen liittyvien, järjestelmässä saavutettavaa edistymistä ja kulttuuria edustavien maailmojen läpi. Tämän jälkeen he tulevat kanssanne Edentiaan ja sen seitsemällekymmenelle sfäärille, jotka edustavat yhä pitemmälle edennyttä sosiaalistumista, ja myöhemmin he luotsaavat teidät Melkisedekien luo ja seuraavat teitä universumin päämajamaailmoissa elettävän verrattoman elämänvaiheen läpi. Ja Melkisedekien viisauden ja kulttuurin opittuanne he vievät teidät Salvingtoniin, jossa seisotte kasvotusten koko Nebadonin Hallitsijan kanssa. Ja yhäti nämä serafioppaat seuraavat mukananne, kun kuljette superuniversumin pien- ja suursektorin läpi ja edelleen Uversan vastaanottomaailmoihin, ja he pysyvät luonanne, kunnes lopuksi valmistaudutte sekonafikuljetukseen pitkää Havonaan-lentoa varten.
113:7.5 (1248.5) Jotkut ihmisen seuraan tämän kuolevaisena elämän elämänvaiheen aikana liitetyt kohtalonsuojelijat seuraavat ylösnousemuspyhiinvaeltajien kulkua Havonan läpi. Toiset jättävät pitkäaikaisille kuolevaiskumppaneilleen väliaikaiset jäähyväiset, ja sen jälkeen ja sillä aikaa kun nämä kulkevat keskusuniversumin kehiä, puheena olevat kohtalonsuojelijat saavuttavat Serafingtonin kehät. Ja he ovat odottamassa Paratiisin rannoilla heidän kuolevaiskumppaniensa herätessä viimeisestä ajallisuuden siirtymäunesta uusiin, ikuisuuden, kokemuksiin. Tällaiset ylösnousemusserafit astuvat sittemmin mitä erilaisimpiin tehtäviin finaliittikunnan ja Täydellistyneisyyden Serafikunnan piirissä.
113:7.6 (1248.6) Ihminen ja enkeli saattavat ikuisen palvelutoiminnan puitteissa päätyä taas yhteen, mutta yhtä hyvin voi olla, ettei näin käy. Mutta veivätpä serafien saamat tehtäväänosoitukset heidät minne hyvänsä, he ovat aina viestienvaihtosuhteessa evolutionaarisista maailmoista peräisin oleviin entisiin suojatteihinsa, ajallisuudesta tuleviin ylösnousemuskuolevaisiin. Ihmisen synnyinmaailmoissa solmitut läheiset suhteet ja siellä kehittynyt hellä kiintymys eivät koskaan unohdu eivätkä ne koskaan täysin katkea. Ikuisen tulevaisuuden aikakausina ihmiset ja enkelit toimivat yhdessä jumalallisen palvelutoiminnan piirissä, niin kuin he tekivät ajallisuudessa eletyn elämänvaiheen aikanakin.
113:7.7 (1249.1) Serafin kannalta varmin tapa saavuttaa Paratiisin Jumaluudet on menestyksellisesti suoritettu alkuperältään evolutionaarisen sielun opastaminen Paratiisin porteille. Kohtalonsuojelijan tehtäväänosoitus on sen vuoksi kaikkein korkeimmalle arvostettu serafitehtävä.
113:7.8 (1249.2) Vain kohtalonsuojelijat otetaan jäseniksi ensiasteiseen eli kuolevaisfinaliittikuntaan, ja tällaiset parit ovat antautuneet siihen suurenmoiseen ja kiehtovaan hankkeeseen, joka tähtää identiteetin yhtäläistymiseen; nämä kaksi olentoa ovat Serafingtonissa saavuttaneet hengellisen kaksoisyhdistymisen, jo ennen kuin heidät otetaan finaliittikuntaan. Tässä kokemuksessa molemmat enkeliolemukset, jotka kaikissa universumitehtävissä ovat niin perin juurin toisiaan täydentäviä, saavuttavat lopullisen kaksi-ykseydessä -henkitilan, minkä seurauksena ilmaantuu uusi kyky Paratiisin-Isän ei-Suuntaaja-osasen vastaanottamiseen ja sen kanssa fuusioitumiseen. Ja tällä tavoin joistakuista ajallisuudenaikaisista, rakastavista serafikumppaneistanne tulee myös ikuisuudenaikaisia finaliittikumppaneitanne, Korkeimman lapsia ja Paratiisin-Isän täydellistyneitä poikia.
113:7.9 (1249.3) [Esittänyt Urantialle sijoitettujen serafien päällikkö.]
Urantia-kirja
Luku 114
114:0.1 (1250.1) KAIKKEIN KORKEIMMAT hallitsevat ihmisten valtakunnissa monien taivaallisten voimien ja välikäsien avulla, mutta pääasiassa se tapahtuu serafitoiminnan kautta.
114:0.2 (1250.2) Tänään puolelta päivin toimitetussa Urantialla olevien planetaaristen enkeleiden, suojelijoiden ja muiden, nimenhuudossa oli läsnä 501 234 619 serafiparia. Komentooni oli määrättynä kaksisataa serafiarmeijakuntaa – 597 196 800 serafiparia eli 1 194 393 600 yksittäistä enkeliä. Rekisteriin on kuitenkin merkittynä 1 002 469 238 yksilöä; tästä on pääteltävissä, että 191 924 362 enkeliä oli poissa tästä maailmasta suorittamassa kuljetus-, viestinviejä- ja kuolemaan liittyviä tehtäviä. (Kerubeja Urantialla on suunnilleen sama määrä kuin serafeja, ja heidät on organisoitu samalla tavoin.)
114:0.3 (1250.3) Serafeilla ja heihin liittyvillä kerubeilla on paljon tekemistä ihmisen yläpuolella olevalla tasolla harjoitettavan planetaarisen hallinnon yksityiskohtien kanssa, varsinkin kapinan takia eristettyjen maailmojen hallinnon kanssa. Keskiväliolentojen oivallisesti avustamat enkelit toimivat Urantialla varsinaisina aineellisen tason yläpuolella toimivina hoivaajina, jotka panevat täytäntöön täällä asuvan kenraalikuvernöörin ja kaikkien hänen työtovereittensa ja alaistensa antamat käskyt. Olentoluokkana serafeja työllistävät monet muutkin kuin heidän henkilö- ja ryhmäkohtaisen suojelijan asemastaan johtuvat toimeksiannot.
114:0.4 (1250.4) Urantia ei suinkaan ole järjestelmän, konstellaation ja universumin hallitsijoiden harjoittaman asianmukaisen ja tehokkaan valvonnan ulkopuolella. Mutta tämän planeetan hallinto on erilainen kuin minkään muun maailman hallinto Satanian järjestelmässä, jopa koko Nebadonissa. Tämän teihin kohdistuvan valvontajärjestelmän ainutlaatuisuus johtuu muutamista täällä vallitsevista epätavallisista olosuhteista:
114:0.5 (1250.5) 1. Urantian asema elollismodifioinnin maailmana.
114:0.6 (1250.6) 2. Luciferin kapinan aiheuttamat pulmatilanteet.
114:0.7 (1250.7) 3. Aatamin hairahduksesta johtuvat sekaannukset.
114:0.8 (1250.8) 4. Säännöttömyydet, jotka versovat siitä tosiasiasta, että Urantia on yksi Universumin Hallitsijan lahjoittautumismaailmoista. Nebadonin Mikael on Urantian Planeettaprinssi.
114:0.9 (1250.9) 5. Kahdenkymmenenneljän planetaarisen ohjaajan erikoistoiminta.
114:0.10 (1250.10) 6. Arkkienkelien erään yhteyspiirin sijaitseminen planeetalla.
114:0.11 (1250.11) 7. Edellisiä äskettäisemmin tapahtunut taannoin inkarnoituneen Makiventa Melkisedekin nimitys Planeettaprinssin sijaishallitsijaksi.
114:1.1 (1250.12) Urantian alkuperäinen hallitsijanvalta kuului Satanian järjestelmän hallitsijalle. Ensi vaiheessa hän luovutti sen Melkisedekien ja Elämänkantajien yhdessä muodostamalle komissiolle, ja tämä ryhmä toimi Urantialla kunnes säännönmukaisesti virkaan asetettu Planeettaprinssi saapui. Luciferin kapinan aikaan tapahtuneen Prinssi Caligastian lankeamisen jälkeen Urantialla ei ollut mitään varmaa eikä vakiintunutta suhdetta paikallisuniversumiin eikä sen hallinnollisiin jakautumiin, ennen kuin Mikaelin lihallishahmoinen lahjoittautuminen oli viety päätökseen, jolloin Päivien Yhdistynyt julisti Mikaelin Urantian Planeettaprinssiksi. Tämä julistus ratkaisi periaatteessa ja varmalla tavalla maailmanne aseman ikiajoiksi, mutta Täysivaltainen Luoja-Poika ei käytännössä ryhtynyt mihinkään sen suuntaisiin toimiin, että hän olisi henkilökohtaisesti aikonut hallita tätä planeettaa, paitsi että hän asetti kahdestakymmenestäneljästä entisestä urantialaisesta koostuvan komission, jolla on valtuudet edustaa häntä Urantian ja tämän järjestelmän kaikkien muiden karanteenissa olevien planeettojen hallituksessa. Yksi tämän neuvoston jäsen asuu nykyisin Urantialla residenttinä kenraalikuvernöörinä.
114:1.2 (1251.1) Makiventa Melkisedekille on hiljattain annettu sijaishallitsijan valtuudet toimia Mikaelin puolesta Planeettaprinssinä, mutta tämä paikallisuniversumin Poika ei ole ryhtynyt mihinkään sen suuntaisiin toimenpiteisiin, että hän tekisi muutoksia nykyiseen planetaariseen hallitusjärjestelmään täällä asuvien kenraalikuvernöörien toinen toistaan seuraavine hallintoineen.
114:1.3 (1251.2) On sangen vähän todennäköistä, että Urantian hallitukseen tehtäisiin kuluvan tuomiokauden aikana mitään merkittävää muutosta, ellei sitten Planeettaprinssin sijaishallitsija saavu ottamaan hoitoonsa hänelle hänen arvonimensä mukaan kuuluvat velvollisuudet. Joistakuista kumppaneistamme tuntuu, että johonkin aikaan lähitulevaisuudessa järjestelmä, joka edellyttää, että aina yksi kahdestakymmenestäneljästä neuvonantajasta lähetetään Urantialle toimimaan kenraalikuvernöörinä, korvataan sillä, että Makiventa Melkisedek saapuu virallisesti tänne Urantian hallitusvaltaan kohdistuvine sijaishallitsijan valtuuksineen. Virkaatekevänä Planeettaprinssinä hän epäilemättä jatkaisi planeettavastuun kantavana henkilönä aina Luciferin kapinan lopulliseen tuomioistuinkäsittelyyn saakka ja kukaties jopa siihen kaukaisen tulevaisuuden hetkeen asti, jolloin planeetta asettuu valoon ja elämään.
114:1.4 (1251.3) Jotkut uskovat, että Makiventa saapuu ottamaan Urantian asiat henkilökohtaiseen hoitoonsa vasta kulumassa olevan tuomiokauden päättyessä. Toiset ovat sitä mieltä, ettei Sijaishallitsijaprinssi kenties tässä ominaisuudessa saavu, ennen kuin Mikael joskus palaa Urantialle, kuten hän vielä lihallishahmoisena eläessään lupasi. Ja sitten on vielä niitäkin – tämän kertoja mukaan luettuna –, jotka odottavat Melkisedekin ilmaantuvan minä päivänä tai minä hetkenä hyvänsä.
114:2.1 (1251.4) Maailmassanne tapahtuneesta Mikaelin lahjoittautumisesta alkaen Urantian yleishallinto on ollut uskottuna Jerusemissa toimivan, kahdestakymmenestäneljästä entisestä urantialaisesta koostuvan erikoisryhmän käsiin. Tämän komission jäsenyyden ehtona olevat vaatimukset eivät ole tiedossamme, mutta olemme panneet merkille, että tällaisen valtuuskirjan saaneet ovat kaikki antaneet oman panoksensa Korkeimman hallitsijanvallan laajenemiseen Satanian järjestelmässä. Urantialla toimiessaan he kaikki olivat olemukseltaan todellisia johtajia, ja (Makiventa Melkisedekiä lukuun ottamatta) mansiomaailmasta saatu kokemus on näitä johtajanominaisuuksia entisestään lisännyt, ja Jerusemin kansalaisuuteen kuuluva koulutus on niitä täydentänyt. Kaksikymmennelijäsenisen komission jäsenten ehdollepanon suorittaa Lanaforgen kabinetti, Edentian Kaikkein Korkeimmat antavat heistä lausuntonsa, Jerusemin Valtuutettu Vartija antaa hyväksyntänsä ja Salvingtonin Gabriel nimittää heidät Mikaelin antamien valtuuksien nojalla virkaansa. Väliaikaisiksi jäseniksi nimitetyt toimivat aivan yhtä täysipainoisesti kuin tämän erikoisvalvojien komission vakinaisetkin jäsenet.
114:2.2 (1251.5) Planetaaristen ohjaajien lautakunta huolehtii varsinkin niiden toimintojen valvonnasta tässä maailmassa, jotka johtuvat siitä, että Mikael koki täällä viimeisen lahjoittautumisensa. Heitä pitävät läheisessä ja välittömässä kosketuksessa Mikaeliin tietyn Loistavan Iltatähden yhteystoiminnot, saman olennon, joka palveli Jeesusta koko tämän kuolevaisena suorittaman lahjoittautumisvaiheen ajan.
114:2.3 (1252.1) Muuan Johannes, jonka tunnette ”Kastajana”, toimii nykyisin tämän neuvoston puheenjohtajana sen pitäessä istuntoa Jerusemissa. Mutta tämän neuvoston itseoikeutettu päällikkö on Satanian Valtuutettu Vartija, Salvingtonissa toimivan Apulaistarkastajan ja Orvontonin Korkeimman Toimeenpanijan välitön ja henkilökohtainen edustaja.
114:2.4 (1252.2) Tämän samaisen, entisistä urantialaisista koostuvan komission jäsenet toimivat myös järjestelmään kuuluvien kolmenkymmenenkuuden muun kapinan takia eristetyn maailman neuvoa-antavina valvojina. He tekevät varsin arvokkaan palveluksen pitäessään Järjestelmän Hallitsijan, Lanaforgen, läheisessä ja myötätuntoisessa kosketuksessa näiden planeettojen asioihin, planeettojen, jotka edelleenkin pysyvät enemmän tai vähemmän Norlatiadekin Konstellaation Isien ylivalvonnassa. Tuon tuostakin nämä kaksikymmentäneljä neuvonantajaa matkustavat yksilöinä kullekin karanteenissa olevalle planeetalle, eritoten Urantialle.
114:2.5 (1252.3) Jokaista muuta eristettyä maailmaa neuvovat samanlaiset ja jäsenmäärältään vaihtelevansuuruiset, sen entisistä asukkaista koostuvat komissiot, mutta nämä muut komissiot ovat alisteisia urantialaiselle kahdenkymmenenneljän ryhmälle. Samalla kun jälkimmäisen komission jäsenet ovat tällä tavoin aktiivisesti kiinnostuneita inhimillisen edistymisen jokaisesta vaiheesta kussakin Satanian karanteeniin asetetussa maailmassa, he tuntevat erityistä ja nimenomaista huolta Urantian kuolevaisrotujen hyvinvoinnista ja etenemisestä, sillä Urantiaa lukuun ottamatta he eivät suoraan ja välittömästi valvo mainituista planeetoista yhdenkään asioita, eikä heidän toimivaltansa täälläkään ole täysimääräistä muutoin kuin tietyillä kuolevaisten eloonjäämiseen liittyvillä toimialoilla.
114:2.6 (1252.4) Kukaan ei tiedä, kauanko nämä kaksikymmentäneljä Urantian neuvonantajaa jatkavat toimintaansa nykyisessä asemassaan, jossa he ovat erillään universumitoimintojen säännönmukaisesta ohjelmasta. Nykyisessä ominaisuudessaan he epäilemättä palvelevat siihen saakka, kunnes planeetan statuksessa tapahtuu jokin sellainen muutos kuin, että tuomiokausi päättyy, Makiventa Melkisedek ottaa täyden toimivallan omiin käsiinsä, Luciferin kapinasta annetaan lopullinen oikeuden päätös tai että Mikael ilmestyy uudelleen viimeisen lahjoittautumisensa maailmaan. Urantian tämänhetkinen residentti kenraalikuvernööri tuntuu kallistuvan sen mielipiteen kannalle, että Makiventaa lukuun ottamatta kaikki muut päästetään jatkamaan nousuaan Paratiisia kohti sinä hetkenä, kun Satanian järjestelmä kytketään taas konstellaation yhteyspiireihin. Mutta muitakin mielipiteitä on kuultu.
114:3.1 (1252.5) Jerusemissa toimiva kaksikymmennelijäseninen planetaarinen valvojakunta osoittaa Urantian ajanlaskun mukaan joka sadas vuosi yhden joukostaan oleskelemaan maailmassanne ja toimimaan valvojien toimeenpanevana edustajana, paikan päällä asuvana eli residenttinä kenraalikuvernöörinä. Käsillä olevien kertomusten valmisteluaikoihin tämä toimeenpaneva viranhaltija vaihdettiin niin, että yhdeksännentoista tässä tehtävässä palvelleen tilalle astui kahdeskymmenes. Planeetan nykyisen valvojan nimi pidetään teiltä salassa vain siksi, että kuolevainen ihminen on varsin altis kunnioittamaan tavallisuudesta poikkeavia kanssaihmisiään ja ihmistasoa korkeammalla olevia ylempiään, jopa tekemään heistä jumalia.
114:3.2 (1252.6) Residentillä kenraalikuvernöörillä ei ole mitään varsinaista omakohtaista määräysvaltaa maailman asiainhoidossa muutoin kuin kahdenkymmenenneljän Jerusemissa toimivan neuvonantajan edustajan ominaisuudessa. Hän toimii ihmisen yläpuolella vaikuttavan hallinnon koordinoijana ja on Urantialla toimivien taivaallisten olentojen kunnioitettu päämies ja yleisesti tunnustettu johtaja. Kaikki enkeliarmeijakuntien luokat pitävät häntä koordinoivana ohjaajanaan, kun yhdistyneet keskiväliolennot taas – sen jälkeen kun 1-2-3 ensimmäinen poistui heidän joukostaan tullakseen yhdeksi kahdestakymmenestäneljästä neuvonantajasta – pitävät toinen toistaan seuraavia kenraalikuvernöörejä planetaarisina isinään.
114:3.3 (1253.1) Vaikkei kenraalikuvernöörillä olekaan varsinaista ja omakohtaista määräysvaltaa planeetalla, hän antaa silti joka päivä kymmenittäin ratkaisuja ja päätöksiä, jotka kaikki asianosaiset persoonallisuudet hyväksyvät lopullisiksi. Hän on paljon enemmän isällinen neuvoja kuin tekninen vallankäyttäjä. Tietyllä tavalla hän toimii niin kuin Planeettaprinssi toimisi, mutta hänen hallintonsa muistuttaa paljon enemmän Aineellisten Poikien hallintoa.
114:3.4 (1253.2) Urantian hallitus on edustettuna Jerusemin neuvostoissa sellaista järjestelyä noudattaen, että Urantialta palaava kenraalikuvernööri istuu väliaikaisena jäsenenä Planeettaprinsseistä koostuvassa Järjestelmän Hallitsijan kabinetissa. Kun Makiventa nimitettiin Sijaishallitsijaprinssiksi, odotettiin, että hän ottaisi välittömästi paikkansa Satanian Planeettaprinssien neuvostossa, mutta tähän mennessä hän ei ole ryhtynyt mihinkään sensuuntaisiin toimenpiteisiin.
114:3.5 (1253.3) Aineellisen tason yläpuolella toimiva Urantian hallitus ei pidä kovinkaan läheistä elimellistä yhteyttä paikallisuniversumin korkeampiin yksikköihin. Täällä asuva kenraalikuvernööri edustaa tavallaan sekä Salvingtonia että Jerusemia, sillä hän toimii niiden kahdenkymmenenneljän neuvonantajan puolesta, jotka edustavat suoraan sekä Mikaelia että Gabrielia. Ja koska planetaarinen kuvernööri on Jerusemin kansalainen, hän voi toimia Järjestelmän Hallitsijan edustajana. Konstellaation viranomaisia edustaa suoraan Vorondadek-Poika, Edentian lähettämä tarkkailija.
114:4.1 (1253.4) Urantian hallintovaltaa mutkistaa lisäksi se, että Norlatiadekin hallitus ehti jo heti planetaarisen kapinan jälkeen oma-aloitteisesti ottaa haltuunsa planetaarisen määräysvallan. Urantialla asuu edelleenkin muuan Vorondadek-Poika, Edentian Kaikkein Korkeimpien lähettämä tarkkailija, ja kun Mikael ei ole ainakaan vielä ryhtynyt täällä mihinkään välittömään toimintaan, hän toimii myös planeetan hallintovaltaan kuuluvana luotettuna. Nykyinen Kaikkein Korkein tarkkailija (ja ajoittainen sijaishallitsija) on kahdeskymmeneskolmas tässä asemassa Urantialla palveleva persoona.
114:4.2 (1253.5) On olemassa tiettyjä planeettaa koskevia asiaryhmiä, jotka ovat edelleenkin Edentian Kaikkein Korkeimpien valvonnassa sen perusteella, että nämä Luciferin kapinan aikana omaksuivat niiden suhteen päätäntävallan. Näissä asioissa määräysvaltaa käyttää muuan Vorondadek-Poika, Norlatiadekin lähettämä tarkkailija, joka ylläpitää hyvin läheisiä neuvonnallisia suhteita planetaarisiin valvojiin. Rotukomission jäsenet ovat Urantialla varsin aktiivisia, ja heidän moninaisten ryhmäpäällikköjensä ja täällä asuvan Vorondadek-tarkkailijan välillä vallitsee epämuodollinen yhteydenpitosuhde, ja viimeksi mainittu toimii heidän neuvoa-antavana ohjaajanaan.
114:4.3 (1253.6) Kriisitilanteissa hallituksen todellinen ja täysivaltainen päämies – tietyt puhtaasti hengelliset asiat poissulkien – olisi tämä nykyisin tarkkailutehtävissä toimiva Edentian Vorondadek-Poika. (Mainituissa puhtaasti hengellisissä ongelmissa ja tietyissä pelkästään henkilökohtaisissa asioissa korkeinta päätäntävaltaa tuntuu käyttävän se komentava arkkienkeli, joka on osoitettu tämän olentoluokan divisioonapäämajaan. Tämä päämaja perustettiin äskettäin Urantialle.)
114:4.4 (1253.7) Kaikkein Korkeimmalle tarkkailijalle on annettu valtuudet oman harkintansa mukaan ottaa haltuunsa planeetan hallitusvalta aikoina, jolloin vallitsee vakava planetaarinen kriisi, ja Urantian historiassa näin on aikakirjojen mukaan tapahtunut kolmekymmentäkolme kertaa. Sellaisina aikoina Kaikkein Korkein tarkkailija toimii Kaikkein Korkeimpana sijaishallitsijana, joka käyttää kiistatonta määräysvaltaa kaikkiin planeetalla asuviin hoivaajiin ja hallintopersoonallisuuksiin nähden niin, että ainoan poikkeuksen muodostaa arkkienkelien divisioonaorganisaatio.
114:4.5 (1253.8) Vorondadekien sijaishallitsijakaudet eivät ole mikään vain kapinan vuoksi eristettyjä planeettoja koskeva erikoisuus, sillä Kaikkein Korkeimmat saavat milloin hyvänsä puuttua asuttujen maailmojen asioihin ja tuoda ihmisten valtakuntien asiainhoitoon konstellaation vallankäyttäjien ylivoimaista viisautta.
114:5.1 (1254.1) On tosiaankin vaikeata kuvailla, millainen Urantian hallinto aktuaalisesti on. Täällä ei ole mitään universumiorganisaation suuntaviivojen mukaista virallista hallitusta erillisine lainsäädännällisine, toimeenpanevine ja oikeudellisine hallinnonhaaroineen. Lähimmäksi planetaarisen hallinnon lakiasäätävää haaraa tulevat edellä mainitut kaksikymmentäneljä neuvonantajaa. Kenraalikuvernööri on väliaikainen ja neuvoa-antava toimeenpanopäällikkö, kuitenkin niin että Kaikkein Korkeimmalla tarkkailijalla on veto-oikeus. Eikä planeetalla toimi mitään ehdottoman ratkaisuvallan omaavia oikeudenkäyttöelimiä, vaan vain omat sovittelukomissionsa.
114:5.2 (1254.2) Molemminpuolisen yhteisymmärryksen perusteella kenraalikuvernööri ratkaisee suurimman osan ongelmista, joissa osallisina ovat serafit ja keskiväliolennot. Mutta niitä tapauksia lukuun ottamatta, joissa hän toimii kahdenkymmenenneljän neuvonantajan määräysten julkituojana, kaikista hänen ratkaisuistaan on mahdollista valittaa sovittelukomissioille, planetaarista toimintaa varten kokoonpannuille paikallisille viranomaisille, tai jopa Satanian Järjestelmän Hallitsijalle.
114:5.3 (1254.3) Se, ettei täällä ole Planeettaprinssin ruumiillista esikuntaa eikä Aatameihin kuuluvan Pojan ja Tyttären aineellista hallitusta, korvautuu osittain serafien erityisellä huolenpidolla ja keskiväliolentojen epätavallisilla palveluksilla. Planeettaprinssin puuttumisen korvaa tehokkaasti arkkienkelien, Kaikkein Korkeimman tarkkailijan ja kenraalikuvernöörin kolmiyhteinen läsnäolo.
114:5.4 (1254.4) Tämä melkolailla löyhästi organisoitu ja jossakin määrin omintakeisesti hoidettu planeetan hallinto on arkkienkelien antaman aikaa säästävän avun vuoksi ja heidän aina käyttövalmiin yhteyspiirinsä ansiosta odottamattoman tehokas. Yhteyspiiriä käytetään planetaarisissa hätätilanteissa ja hallinnollisissa vaikeuksissa tavan takaa. Teknisessä mielessä planeetta on Norlatiadekin yhteyspiirejä ajatellen edelleenkin hengellisesti eristyksissä, mutta hätätilanteessa tämä haitta on nyt kierrettävissä arkkienkelten yhteyspiiriä käyttämällä. Planeetan eristyneisyydellä ei tietenkään yksittäisten kuolevaisten kannalta ole suurtakaan merkitystä sen jälkeen, kun Totuuden Henki tuhat yhdeksänsataa vuotta sitten vuodatettiin kaiken lihan päälle.
114:5.5 (1254.5) Urantian jokainen hallintopäivä aloitetaan neuvottelukokouksella, johon osallistuvat kenraalikuvernööri, arkkienkelien planeettakohtainen päällikkö, Kaikkein Korkein tarkkailija, valvova supernafi, täällä asuvien Elämänkantajien päällikkö sekä kutsuvieraita universumin korkea-arvoisten Poikien joukosta tai niiden muutamien opiskelijavieraiden joukosta, jotka planeetalla sattumoisin oleskelevat.
114:5.6 (1254.6) Kenraalikuvernöörin välittömän hallintokabinetin muodostaa kaksitoista serafia. Nämä ovat niiden kahdentoista erikoisenkeleistä koostuvan ryhmän virassa toimivat päälliköt, jotka toimivat ihmisen yläpuolella olevalla tasolla planeetan edistymisen ja vakauden välittöminä ohjaajina.
114:6.1 (1254.7) Kun ensimmäinen kenraalikuvernööri saapui Urantialle, mikä tapahtui yhtä aikaa Totuuden Hengen vuodattamisen kanssa, hänen seurassaan oli kaksitoista joukkokuntaa erikoisserafeja, Serafingtonin loppututkinnon suorittaneita, jotka osoitettiin välittömästi tiettyihin planetaarisiin erityistehtäviin. Nämä ylevät enkelit tunnetaan planetaarisen valvonnan mestariserafeina, ja ellei planeetan Kaikkein Korkeimman tarkkailijan ylivalvontaa oteta lukuun, he ovat täällä asuvan kenraalikuvernöörin välittömässä ohjauksessa.
114:6.2 (1255.1) Toimiessaan täällä asuvan kenraalikuvernöörin yleisvalvonnan alaisuudessa näitä kahtatoista enkeliryhmää ohjaa kuitenkin välittömästi kaksitoistajäseninen serafineuvosto, johon kuuluvat jokaisen ryhmän kulloisetkin päälliköt. Tämä neuvosto toimii myös residentin kenraalikuvernöörin vapaaehtoiskabinettina.
114:6.3 (1255.2) Johdan serafien planeettakohtaisen päällikön ominaisuudessa puhetta tässä serafipäällikköjen neuvostossa. Olen ensiasteiseen luokkaan kuuluva vapaaehtoinen supernafi ja palvelen Urantialla planeetan enkeliarmeijoiden aikaisemman, Caligastian luopumuksen aikaan langenneen päällikön seuraajana.
114:6.4 (1255.3) Planetaarisen valvonnan kaksitoista mestariserafikuntaa toimivat Urantialla seuraavasti:
114:6.5 (1255.4) 1. Aikakauteen sidotut enkelit. Kysymyksessä ovat kuluvan aikakauden enkelit, tuomiokauteen sidottu ryhmä. Näille taivaallisille hoivaajille on uskottu kunkin sukupolven asioiden valvonta ja ohjaus, sellaisina kuin näiden on määrä sopia sen aikakauden mosaiikkiin, jolloin ne ilmenevät. Nykyinen Urantialla palveleva aikakautisten enkelien joukkokunta on kolmas kulumassa olevan tuomiokauden aikana tälle planeetalle osoitettu ryhmä.
114:6.6 (1255.5) 2. Edistymisen enkelit. Näiden serafien vastuulle on pantu toinen toistaan seuraavien sosiaalisten aikakausien evolutionaarisen edistymisen alkuunpanotehtävä. He vaalivat evolutionaarisiin luotuihin luonnostaan sisältyvien edistymispyrkimysten kehittymistä. He uurastavat taukoamatta saadakseen asiat sille tolalle, jolla niiden pitäisi olla. Nyt palveluvuorossa olevat ovat järjestyksessä toinen planeetalle osoitettu ryhmä.
114:6.7 (1255.6) 3. Uskonnonvarjelijat. Kysymyksessä ovat ”kirkkojen enkelit”, olevan ja menneen vakaat puolustajat. He koettavat ylläpitää menneisyyden perintöön sisältyviä ihanteita, jotta moraalisten arvojen siirtyminen yhdeltä aikakaudelta toiselle olisi turvattua. He ovat edistymisen enkelten vastapelaajia, sillä he pyrkivät kaiken aikaa siirtämään sukupolvelta toiselle vanhaan ja väistyvään muotokieleen sisältyvät katoamattomat arvot niin, että ne muuttuvat uusiksi, ja sen vuoksi vähemmän vakiintuneiksi ajatus- ja käyttäytymismalleiksi. Ei käy kieltäminen, että nämä enkelit kamppailevat hengellisten muotoseikkojen puolesta, mutta he eivät ole tunnustuksellisten uskonnonharjoittajain keskuudessa ilmenevän kiihkolahkolaisuuden eikä tarkoituksettomista kiistoista johtuvien rintamajakojen alkulähde. Urantialla tällä hetkellä toimiva joukkokunta on tässä tehtävässä viides.
114:6.8 (1255.7) 4. Kansakuntana elämisen enkelit. Kysymys on ”pasuunojen enkeleistä”, Urantian kansallisuusjakoiseen elämäntapaan liittyvien poliittisten ilmiöiden ohjaajista. Ryhmä, joka tällä hetkellä toimii kansainvälisten suhteiden ylivalvojana, on neljäs tällä planeetalla palvelleista tällaisista joukkokunnista. Nimenomaan tämän serafidivisioonan harjoittaman hoivan kautta ”Kaikkein Korkeimmat hallitsevat ihmisten valtakunnissa”.
114:6.9 (1255.8) 5. Rotujen enkelit. Nämä ovat enkeleitä, jotka työskentelevät ajallisuuden evolutionaaristen rotujen säilymisen puolesta näiden poliittisista sotkuista ja uskonnollisista ryhmäjaoista välittämättä. Urantialla on jäänteitä yhdeksästä ihmisrodusta, jotka ovat sekoittuneet ja yhdistyneet nykyisten aikojen väestöksi. Nämä serafit liittyvät läheisesti hoivaan, jota rotukomission jäsenet suorittavat, ja Urantialla tällä hetkellä toimiva ryhmä on planeetalle kohta Helluntaipäivän jälkeen osoitettu alkuperäinen joukkokunta.
114:6.10 (1255.9) 6. Tulevien aikojen enkelit. He ovat tulevaisuutta luotaavia enkeleitä, jotka ennakoivat tulevaa aikakautta ja laativat suunnitelmia uuteen ja edistyvään tuomiokauteen sisältyvien tämänhetkisiä suurenmoisempien seikkojen toteutumiseksi. He ovat toinen toistaan seuraavien aikakausien arkkitehtejä. Planeetalla nyt oleva ryhmä on toiminut tässä tehtävässä kuluvan tuomiokauden alusta lähtien.
114:6.11 (1256.1) 7. Valistuksen enkelit. Urantia saa nyt apua kolmannelta planetaarisen kasvatuksen vaalimiseen omistautuvalta serafikunnalta. Nämä enkelit ahertavat mentaalisen ja moraalisen koulutuksen parissa, joka kohdistuu yksilöihin, perheisiin, ryhmiin, kouluihin, yhteisöihin, kansakuntiin ja kokonaisiin rotuihin.
114:6.12 (1256.2) 8. Terveyden enkelit. Kysymyksessä ovat ne serafihoivaajat, jotka on osoitettu terveyden edistämiseen ja sairauksien ehkäisemiseen omistautuvien, kuolevaisista muodostuvien toimintayksiköiden avuksi. Nykyinen joukkokunta on kuudes tämän tuomiokauden aikana palvelleista ryhmistä.
114:6.13 (1256.3) 9. Kodin serafit. Urantia nauttii nyt niiden enkelihoivaajien viidennen ryhmän palveluksista, jotka omistautuvat kodin, ihmisperäisen sivilisaation perusinstituution, säilyttämiseen ja edistämiseen.
114:6.14 (1256.4) 10. Elinkeinoelämän enkelit. Tämän enkeliryhmän huolena on elinkeinoelämän kehittymisen vaaliminen ja taloudellisten olojen koheneminen Urantian kansojen keskuudessa. Tämä joukkokunta on Mikaelin lahjoittautumisen jälkeen vaihtunut seitsemän kertaa.
114:6.15 (1256.5) 11. Vapaa-ajanvieton enkelit. Puhe on niistä enkeleistä, jotka vaalivat leikkiin, huumoriin ja lepoon sisältyviä arvoja. Alinomaa he pyrkivät kohottamaan ihmisen virkistykseksi koituvia ajanviettotapoja ja näin edistämään ihmisten vapaa-ajan entistä hyödyllisempää käyttöä. Nykyinen joukkue on Urantialla palvelleista tämän sarjan ryhmistä kolmas.
114:6.16 (1256.6) 12. Ihmisen yläpuolelle ulottuvan hoivan enkelit. Kysymys on enkeleiden enkeleistä, niistä serafeista, jotka on osoitettu palvelemaan kaikkea muuta tällä planeetalla esiintyvää ihmisen yläpuolista elämää – väliaikaista tai pysyvää. Tämä joukkokunta on palvellut nykyisen tuomiokauden alusta lähtien.
114:6.17 (1256.7) Kun sattuu, että nämä mestariserafien ryhmät ovat eri mieltä planeetalla noudatettavia toimintaperiaatteita tai menettelytapoja koskevista asioista, kenraalikuvernööri tavallisesti sovittelee heidän välillään esiintyvät erimielisyydet, mutta kaikista hänen ratkaisuistaan on mahdollista valittaa ylempiin asteisiin sen mukaan, minkäluonteisista ja miten vakavista asioista erimielisyydessä on kysymys.
114:6.18 (1256.8) Mikään mainituista enkeliryhmistä ei harjoita suoraa tai omaehtoista valvontaa sillä toimialueella, jolle ne on osoitettu. Ne eivät kykene oman toimipiirinsä asioiden täysimääräiseen valvontaan, mutta ne voivat manipuloida, ja ne myös manipuloivat, planeetalla vallitsevia olosuhteita ja yhdistelevät tilanteita sillä tavoin, että ne vaikuttavat myönteisesti niihin inhimillisen toiminnan sfääreihin, joihin ne kytkeytyvät.
114:6.19 (1256.9) Planeetan valvonnan mestariserafit käyttävät tehtäviensä suorittamisessa monia välikäsiä. He toimivat ideainmuodostuksen selvittelykeskuksina, mielen kohdistajina ja hankkeiden edistäjinä. Vaikka he eivät kykene tuomaan ihmismieleen uusia ja korkeampia käsityksiä, niin usein he työskentelevät antaakseen lisäpontta jollekin korkeammalle ihanteelle, joka jo on tullut esille ihmisen ajatusmaailmassa.
114:6.20 (1256.10) Mutta näiden monien positiivisten vaikutuskeinojen lisäksi mestariserafit kohtalon varajoukon mobilisoimalla, sitä kouluttamalla ja ylläpitämällä varmistavat, että planeetan kehitys on turvassa sitä uhkaavalta kohtalokkaalta vaaralta. Näiden reserviläisten päätehtävänä on toimia turvana evolutionaarisen edistymisen luhistumista vastaan. He ovat se varokeino, jonka taivaalliset voimat ovat järjestäneet yllätystilanteiden varalta; he ovat takeena siitä, ettei täystuhoa tapahdu.
114:7.1 (1257.1) Kohtalon varajoukko koostuu elävistä miehistä ja naisista, jotka on otettu mukaan maailman asioiden hoitoa edustavaan ihmistason yläpuolella olevan hallinnon erityispalveluun. Tämän joukkokunnan muodostavat ne kunkin sukupolven miehet ja naiset, jotka maailman henkiohjaajat valitsevat auttamaan ohjattaessa armoon ja viisauteen perustuvaa hoivaa ajallisuuden lapsille evolutionaarisissa maailmoissa. Siihen, miten ylösnousemusjärjestelmien asioita hoidetaan, kuuluu yleisenä käytäntönä, että tällainen oman tahdon omaavien kuolevaisten käyttö yhteyshenkilöinä aloitetaan, heti kun nämä ovat kyllin päteviä ja luotettavia vastaamaan tällaisista velvollisuuksista. Niin pian kun ajallisen toiminnan näyttämölle siis ilmestyy miehiä ja naisia, joilla on riittävä mentaalinen kapasiteetti, tehtävän edellyttämä moraalinen status ja vaadittava hengellisyys, heidät osoitetaan nopeasti sopivalle planetaaristen persoonallisuuksien taivaalliselle ryhmälle yhteyshenkilöiksi eli kuolevaisavustajiksi.
114:7.2 (1257.2) Kun ihmisolentoja valitaan planeetan kohtalon suojelijoiksi, kun heistä tulee avainasemassa olevia henkilöitä niiden suunnitelmien suhteen, joita maailman hallinnosta vastaavat ovat toteuttamassa, silloin serafien planetaarinen päällikkö vahvistaa heidän ajallisen kiinnityksensä serafijoukkoihin ja nimittää henkilökohtaiset kohtalonsuojelijat palvelemaan tällaisten kuolevaisreserviläisten seurassa. Kaikilla varajoukkolaisilla on minätajuinen Suuntaaja, ja useimmat heistä toimivat älyllisen suoritustason ja hengellisen saavutustason korkeammilla kosmisilla kehillä.
114:7.3 (1257.3) Toimipiirin kuolevaisia valitaan palvelemaan asuttujen maailmojen kohtalon varajoukoissa seuraavin perustein:
114:7.4 (1257.4) 1. Asianomainen omaa sellaista erityiskyvykkyyttä, että häntä voidaan salaisesti harjoittaa maailman asiainhoidon eri toiminnoissa esiintyviä mahdollisia hätätilatehtäviä varten.
114:7.5 (1257.5) 2. Asianomainen on täydestä sydämestään antautunut jonkin erityisen sosiaalisen, taloudellisen, poliittisen, hengellisen tai muun asian edistämiseen, mihin vielä liittyy halu palvella ilman, että hän saa siitä ihmisiltä tunnustusta tai palkkiota.
114:7.6 (1257.6) 3. Asianomaisella on poikkeuksellisen monitaitoinen Ajatuksensuuntaaja, joka todennäköisesti omaa esiurantialaista kokemusta planetaaristen ongelmien selvittelystä ja kamppailusta uhkaamassa olevia yleismaailmallisia hätätilanteita vastaan.
114:7.7 (1257.7) Kullakin planeettaan kohdistuvalla taivaallisella palveluhaaralla on oikeus saada käyttöönsä näistä kohtaloon vaikuttavissa asemissa olevista kuolevaisista koostuva yhteysryhmä. Keskitasoisen asutetun maailman palveluksessa on seitsemänkymmentä eri kohtalon joukkokuntaa, jotka liittyvät läheisesti ihmisen yläpuolella olevalla tasolla tapahtuvaan maailman asioiden juoksevaan hoitoon. Urantialla on kaksitoista kohtalon varajoukkoa, yksi kutakin serafien harjoittaman valvonnan planetaarista ryhmää kohti.
114:7.8 (1257.8) Urantialla olevat kaksitoista kohtalon varajoukkolaisten ryhmää koostuvat tämän sfäärin kuolevaisasukkaista, joita on harjoitettu monituisia maailmassa esiintyviä ratkaisevan tärkeitä vaikutusasemia silmällä pitäen ja joita pidetään valmiina toimintaan mahdollisissa planetaarisissa hätätilanteissa. Tähän yhdistyneeseen joukkoon kuuluu nykyisellään 962 henkilöä. Pienimmän ryhmän vahvuus on 41 ja suurimman 172 henkilöä. Alle kahtakymmentä kontaktipersoonallisuutta lukuun ottamatta tämän ainutlaatuisen ryhmän jäsenet ovat täysin tietämättömiä siitä, että heidät on valmennettu tietyissä planetaarisissa kriiseissä tapahtuvaa toimintaa varten. Nämä kuolevaisreserviläiset valikoi se joukkokunta, johon heistä itse kukin liitetään, ja he saavat yhtäläisen syvämielessä tapahtuvan koulutuksen ja harjoituksen Ajatuksensuuntaajan ja serafien harjoittaman suojelijahoivan yhteen nivoutuvan tekniikan avulla. Tähän tiedostamattomaan koulutukseen osallistuu monet kerrat lukuisia muita taivaallisia persoonallisuuksia, ja keskiväliolennot suorittavat kaikessa tässä erityisvalmennuksessa arvokkaita ja korvaamattomia palveluksia.
114:7.9 (1258.1) Monissa maailmoissa muita paremmin sopeutuneet toisasteiset keskiväliolennot kykenevät saamaan vaihtelevanasteisen yhteyden tiettyjen suotuisasti rakentuneiden kuolevaisten Ajatuksensuuntaajaan taitavasti niihin mieliin tunkeutumalla, joita Suuntaajat pitävät asuinpaikkanaan. (Ja juuri tällaisten kosmisten järjestelyjen onnistuneen yhteen saattamisen avulla saatiin nämä ilmoitukset englanninkielisinä aikaan Urantialla.) Tällaiset evolutionaaristen maailmojen potentiaaliset yhteyskuolevaiset kootaan lukuisiin varajoukkoihin, ja tietyssä määrin juuri näistä eteenpäin katsovista persoonallisuuksista koostuvien pienryhmien kautta hengellinen sivilisaatio etenee ja Kaikkein Korkeimmat kykenevät hallitsemaan ihmisten valtakunnissa. Näihin kohtalon varajoukkoihin kuuluvilla miehillä ja naisilla on keskiväliolentojen välittävän toiminnan kautta siis eriasteisia yhteyksiä Suuntaajaansa, mutta näiden kuolevaisten kanssaihmiset eivät heitä juurikaan tunne muuta kuin niissä harvinaisissa sosiaalisissa hätätilanteissa ja hengellisissä ongelmapaikoissa, joissa nämä reservipersoonallisuudet toimivat estääkseen evolutionaarisen kulttuurin luhistumisen tai elävän totuuden valon sammumisen. Urantialla näitä kohtalon varajoukkolaisia on ihmiskunnan historian lehdillä perin harvoin ylistetty.
114:7.10 (1258.2) Reserviläiset toimivat tiedostamattaan olennaisimman planeettaa koskevan tiedon säilyttäjinä. Monet kerrat sattuu, että varajoukkolaisen kuollessa tietty elintärkeä tietoaineisto siirretään kuolevan reserviläisen mielestä kumpaisenkin Ajatuksensuuntaajan läheisen yhteyden avulla tämän nuoremmalle seuraajalle. Suuntaajat toimivat näiden varajoukkojen yhteydessä epäilemättä monilla muillakin tavoilla, joita emme tunne.
114:7.11 (1258.3) Vaikka Urantialla ei kohtalon varajoukolla olekaan vakinaista päällikköä, sillä on kuitenkin omat pysyvät neuvostonsa, joista muodostuu sen hallinto-organisaatio. Näihin kuuluvat oikeudellinen neuvosto, historiallisuuden neuvosto, poliittisen täysivaltaisuuden neuvosto ja monia muita. Sen mukaisesti, miten joukkokunta on organisoitunut, nämä erityistehtävää hoitavat pysyvät neuvostot ovat aika ajoin asettaneet koko varajoukon nimellisiä (kuolevaisia) päälliköitä. Tällaisten varajoukkopäälliköiden virkakausi kestää tavallisesti vain muutaman tunnin ja rajoittuu jonkin käsillä olevan erityistehtävän suorittamiseen.
114:7.12 (1258.4) Urantian varajoukon jäsenmäärä oli korkeimmillaan adamiittien ja andiittien päivinä ja väheni sitten tasaisesti, sitä mukaa kun violetti verenperintö laimeni, ja se oli alimmillaan Helluntain tienoilla, mutta tuon ajankohdan jälkeen reservijoukon jäsenmäärä on taas tasaisesti noussut.
114:7.13 (1258.5) (Urantialla olevan universumitietoisten kansalaisten kosmisen varajoukon vahvuus on nyt yli tuhat kuolevaista, joiden ymmärrys kosmoksen kansalaisuudesta ulottuu kauas heidän maisen asuinsijansa piirin ulkopuolelle, mutta minua on kielletty paljastamasta tämän elävistä ihmisolennoista koostuvan ainutlaatuisen ryhmän toiminnan todellista luonnetta.)
114:7.14 (1258.6) Urantian kuolevaisten ei pitäisi antaa sen, että heidän maailmansa on tiettyihin paikallisuniversumin yhteyspiireihin nähden hengellisessä mielessä verrattain eristynyt, herättää kosmisen hylätyksi tulemisen tai planetaarisen orpouden tunnetta. Planeetalla toimii ihmisten yläpuolella olevalla tasolla varsin selkeä ja tehokas maailman asioiden ja ihmiskohtaloiden valvonta.
114:7.15 (1258.7) Mutta on totta, että teillä voi parhaimmillaankin olla vain kalpea aavistus ihanteellisesta planetaarisesta hallituksesta. Ammoisista Planeettaprinssin ajoista lähtien Urantia on kärsinyt siitä, että maailman varttumiseen ja rodulliseen kehitykseen tähdännyt jumalallinen suunnitelma kariutui. Satanian lojaaleja asuttuja maailmoja ei hallita niin kuin Urantiaa. Muihin eristettyihin maailmoihin verrattaessa teidän planetaariset hallituksenne eivät kuitenkaan ole olleet järin huonoja. Vain yhdestä tai kahdesta maailmasta on sanottavissa, että ne ovat huonompia, ja jokunen saattaa olla aavistuksen verran parempi, mutta valtaosa on samalla tasolla teidän kanssanne.
114:7.16 (1259.1) Kukaan ei paikallisuniversumissa tunnu tietävän, milloin planeetan hallinnon epävakaa status päättyy. Nebadonin Melkisedekit näyttävät kallistuvan sille kannalle, ettei planeetan hallituksessa ja hallinnossa tapahdu suuriakaan muutoksia, ennen kuin Mikael saapuu toisen kerran henkilökohtaisesti Urantialle. Epäilemättä tuolloin, ellei jo sitä ennen, planeetan hallinnossa pannaan toimeen laajamittaisia muutoksia. Mutta minkäluonteisia tällaiset maailman hallintoa koskevat muutokset ovat, siitä kukaan ei tunnu kykenevän esittämään edes arvelujaan. Tällaisesta episodista ei koko Nebadonin universumin asuttujen maailmojen historiassa ole ennakkotapausta. Niiden monien vaikeasti ymmärrettävien asioiden joukossa, jotka koskevat Urantian tulevaa hallintoa, on eräänä varsin silmiinpistävänä ongelmana se, että planeetalla sijaitsee muuan arkkienkelien yhteyspiiri ja divisioonapäämaja.
114:7.17 (1259.2) Universumin neuvonpidoissa ei teidän eristettyä maailmaanne suinkaan ole unohdettu. Urantia ei ole mikään synnin poltinmerkillä leimattu ja kapinan takia jumalallisen vaarinpidon ulkopuolelle sysätty kosminen orpo. Uversasta Salvingtoniin ja edelleen Jerusemiin saakka, jopa Havonassa ja Paratiisissa, kaikki tietävät meidän olevan täällä. Ja teitä nyt Urantialla asuvia kuolevaisia vaalitaan aivan yhtä rakastavasti ja teistä huolehditaan aivan yhtä uskollisesti kuin, jos uskoton Planeettaprinssi ei olisi tätä sfääriä koskaan pettänyt, jopa paremmin. On ikuisesti totta, että ”Isä itse rakastaa teitä.”
114:7.18 (1259.3) [Esittänyt Urantialle sijoitettujen serafien päällikkö.]
Urantia-kirja
Luku 115
115:0.1 (1260.1) KUN puhutaan Jumala Isästä, hänen poikanaan oleminen on suurenmoinen suhde. Kun puhutaan Korkeimmasta Jumalasta, statuksen edellytyksenä on saavuttaminen – asianomaisen täytyy sekä tehdä jotakin että olla jotakin.
115:1.1 (1260.2) Osittaiset, keskeneräiset ja kehittyvät älylliset olennot olisivat kokonaisuniversumissa avuttomia, he eivät kykenisi muodostamaan ensimmäistäkään järjellistä ajatusmallia, ellei olisi olemassa jokaiseen mieleen – olipa se ylhäis- tai alhaissyntyinen – synnynnäisesti sisältyvää kykyä rakentaa sellainen universumiviitekehys, jossa ajattelu tapahtuu. Ellei mieli kykene pääsemään perille lopputuloksista, ellei se kykene tunkeutumaan varsinaisille alkulähteille saakka, tuo mieli vääjäämättä postuloi lopputuloksia ja keksii alkulähteitä, jotta sillä näiden mielen luomien postulaattien puitteissa olisi loogiseen ajatteluun tarvittavat välineet. Ja vaikka tällaiset luodun olennon ajattelun edellyttämät universumikehykset ovat rationaalisille älyllisille operaatioille välttämättömiä, ne ovat poikkeuksetta enemmän tai vähemmän virheellisiä.
115:1.2 (1260.3) Universumia koskevat käsitepuitteet ovat vain suhteellisen tosia. Ne ovat käyttökelpoinen tukirakennelma, jonka täytyy lopulta väistyä avartuvan kosmisen ymmärryksen laajentumien tieltä. Ymmärrykset totuudesta, kauneudesta ja hyvyydestä, moraalisuudesta, etiikasta, velvollisuudesta, rakkaudesta, jumalallisuudesta, alkuperästä, olemassaolosta, tarkoituksesta, kohtalosta, ajallisuudesta, avaruudesta ja jopa Jumaluudesta ovat vain suhteellisen tosia. Jumala on paljon, paljon enemmän kuin Isä, mutta Isä on ihmisen korkein käsitys Jumalasta. Orvontonissa, Havonassa ja Paratiisissa saavutettavat kuolevaisten tasoa korkeammalla olevat käsitykset Jumaluudesta laajentavat kuitenkin sitä kuvaa, jossa Luojan ja luodun välinen suhde esitetään Isän ja Pojan välisenä suhteena. Ihmisen täytyy ajatella kuolevaisen olennon universumipuitteissa, mutta se ei tarkoita, ettei hän voi nähdä mielessään muita ja ylevämpiä kehyksiä, joissa ajattelu on mahdollista.
115:1.3 (1260.4) Jotta kuolevaisten olisi helpompi käsittää universumien universumia, kosmisen todellisuuden eri tasoille on annettu nimitykset finiittinen, absoniittinen ja absoluuttinen. Näistä vain absoluuttinen on kvalifioimattomasti ikuinen, kiistattomasti eksistentiaalinen. Absoniittiset ja finiittiset ovat johdannaisia, modifiointeja, kvalifiointeja ja laimennuksia infiniittisyyden alkuperäisestä ja aikojentakaisesta absoluuttisesta todellisuudesta.
115:1.4 (1260.5) Finiittisyyden maailmat ovat olemassa Jumalan ikuisen tarkoitusperän johdosta. Finiittiset luodut, niin ylhäiset kuin vaatimattomatkin, saattavat esittää ja ovat esittäneetkin teorioita siitä, miksi finiittinen on kosmisessa järjestelmässä välttämätön, mutta viime kädessä se on olemassa, koska Jumala niin tahtoi. Universumia ei voi selittää, eikä finiittinen luotu voi tarjota järjellistä syytä omakohtaiselle olemassaololleen muutoin kuin vetoamalla itseään edeltävien olentojen – Luojien tai alullepanijoiden – edellä käyneisiin tekoihin ja edeltäneeseen tahtotoimintaan.
115:2.1 (1261.1) Eksistentiaalisesta näkökulmasta katsottuna mitään uutta ei voi tapahtua missään galaksissa, sillä se infiniittisyyden tyhjentävyys, joka luonnostaan sisältyy MINÄ OLEN -olevaiseen[60], on iäti läsnä seitsemässä Absoluutissa, on toiminnallisesti assosioituneena kolmiyhteyksissä ja siirrännäisesti assosioituneena kolmiuksissa. Mutta se, että infiniittisyys on tällä tavoin eksistentiaalisesti läsnä näissä absoluuttisissa assosioitumissa, ei millään muotoa tee uusien kosmisten kokemuksellisuuksien todellistamista mahdottomaksi. Finiittisen luodun näkökulmasta katsoen infiniittisyys sisältää paljon sellaista, joka on potentiaalista, paljon sellaista, joka kuuluu pikemminkin tulevan mahdollisuuden kuin nykyisen aktuaalisuuden piiriin.
115:2.2 (1261.2) Arvo on ainutlaatuinen universumitodellisuuden elementti. Emme käsitä, kuinka jonkin sellaisen arvoa, joka on infiniittistä ja jumalallista, voitaisiin jotenkin lisätä. Mutta panemme merkille, että merkityksiä voidaan modifioida, ellei lisätäkin, jopa infiniittisen Jumaluuden yhteyksissä. Kokemuksellisten universumien kannalta jopa jumalalliset arvot kasvavat aktuaalisuuksiksi sillä, että todellisuuden merkitysten käsittäminen laajenee.
115:2.3 (1261.3) Koko siinä asetelmassa, joka merkitsee kaikilla kokemisen tasoilla tapahtuvaa universaalista luomista ja evoluutiota, on nähtävästi kysymys potentiaalisuuksien muuntumisesta aktuaalisuuksiksi. Ja tämä muodonmuutos koskee niin avaruusvoimavarauksen, mielivoimavarauksen kuin henkivoimavarauksenkin maailmoja.
115:2.4 (1261.4) Se näkyvä menetelmä, jolla kosmokseen sisältyvät mahdollisuudet saatetaan aktuaalisen olemassaolon piiriin, vaihtelee tasolta toiselle niin, että se finiittisyydessä on kokemuksellista evoluutiota ja absoniittisuudessa kokemuksellista olevaistumista. Eksistentiaalinen infiniittisyys on kaikenkattavuuden osalta todellakin kvalifioimaton, ja tämän kaikenkattavuuden on pakostakin suljettava sisäänsä myös mahdollisuus evolutionaariseen finiittiseen kokemiseen. Ja tällaisen kokemuksellisen kasvun mahdollisuudesta tulee universumiaktualiteetti Korkeimpaan ja Korkeimmassa vaikuttavien kolmiussuhteiden kautta.
115:3.1 (1261.5) Absoluuttinen kosmos on käsitteellisesti rajaton. Tämän primäärisen todellisuuden ulottuvuuden ja olemuksen määritteleminen on infiniittisyyden kvalifioimista ja puhtaan ikuisuuden käsitteen laimentamista. Infiniittis-ikuisen, ikuis-infiniittisen, idea on ulottuvuudeltaan kvalifioimaton ja tosiasiallisuudeltaan absoluuttinen. Urantian menneisyydestä, nykyisyydestä tai tulevaisuudesta ei tavata kieltä, joka todellisuutta vastaavalla tavalla toisi julki infiniittisyyden todellisuuden ja todellisuuden infiniittisyyden. Ihmisen, infiniittisessä kosmoksessa olevan finiittisen luodun, täytyy tyytyä vääristyneisiin heijastumiin ja laimennettuihin käsityksiin siitä äärettömästä, rajattomasta, koskaan alkamattomasta, koskaan päättymättömästä olemassaolevasta, jonka käsittämiseen hänen kykynsä eivät todellisuudessa riitä.
115:3.2 (1261.6) Mieli ei voi koskaan toivoa ymmärtävänsä Absoluutin käsitettä muutoin kuin yrittämällä ensin murtaa tällaisen realiteetin ykseys. Mieli on kaikkien eroavaisuuksien yhdistämistä, mutta silloin kun tällaiset nimenomaiset eroavaisuudet puuttuvat, mieli ei löydä mitään perustaa, jonka varaan se voisi koettaa muodostaa ymmärrykseen tarvittavia käsitteitä.
115:3.3 (1261.7) Infiniittisyyden aikojentakainen lepotila vaatii segmentoimista, ennen kuin ihminen yrittää sitä käsittää. Infiniittisyydessä on ykseys, joka käsillä olevissa luvuissa on ilmaistu MINÄ OLEN -olevaisena[61] – luodun olennon mielen tekemänä ensimmäisenä postulaattina. Mutta luotu ei voi milloinkaan ymmärtää, mistä johtuu, että tästä ykseydestä tulee kaksinaisuus, kolmiyhteisyys ja moninaisuus, samalla kun se kuitenkin pysyy kvalifioimattomana ykseytenä. Ihminen kohtaa samanlaisen pulman pysähtyessään miettimään Kolminaisuuden jakamatonta Jumaluutta Jumalan monikollisen personoitumisen rinnalla.
115:3.4 (1262.1) Vain se, että ihminen on kaukana infiniittisyydestä, on syynä tämän käsitteen esittämiseen yhdellä sanalla. Vaikka infiniittisyys yhtäältä on YKSEYTTÄ, se on toisaalta MONINAISUUTTA ilman loppua tai äärtä. Finiittisten älyllisten olentojen havainnoimana infiniittisyys on luotujen filosofian ja finiittisen metafysiikan suurin mahdollinen paradoksi. Vaikka ihmisen hengellinen olemus palvontakokemuksessa tavoittaakin Isän, joka on infiniittinen, ehtyy ihmisen älyllinen käsityskyky jo Korkeimman olennon maksimaalisen käsittämisen kohdalla. Korkeimman tuolla puolen käsitteet ovat yhä enemmän pelkkiä nimiä; ne ovat yhä vähemmän todellisuuden todenperäisiä määrityksiä; niistä tulee aina vain laajemmin luodun olennon finiittistä ymmärrystä edustava projektio kohti finiittisen yläpuolella olevaa.
115:3.5 (1262.2) Eräs absoluuttista tasoa koskeva peruskonseptio tuo mukanaan postulaatin kolmesta osa-alueesta:
115:3.6 (1262.3) 1. Alkuperäinen. Kvalifioimaton käsitys Ensimmäisestä Lähteestä ja Keskuksesta, siitä MINÄ OLEN -olevaiseksi[62] käsitetystä lähdeilmentymästä, josta kaikki todellisuus saa alkunsa.
115:3.7 (1262.4) 2. Aktuaalinen. Aktuaalisuuden kolmen Absoluutin eli Toisen, Kolmannen ja Paratiisi-Lähteen ja Keskuksen yhteenliittymä. Tämä Iankaikkisen Pojan, Äärettömän Hengen ja Paratiisin Saaren kolmius on Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen alkuperäisyyden aktuaalinen julkitulo.
115:3.8 (1262.5) 3. Potentiaalinen. Potentiaalisuuden kolmen Absoluutin eli Jumaluus-, Kvalifioimattoman ja Universaalisen Absoluutin yhteenliittymä. Tämä eksistentiaalista potentiaalisuutta edustava kolmius on Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen alkuperäisyyden potentiaalinen julkitulo.
115:3.9 (1262.6) Alkuperäisen, Aktuaalisen ja Potentiaalisen keskinäinen yhteennivoutuminen antaa tulokseksi ne infiniittisyyden piirissä esiintyvät jännitteet, jotka tekevät kaiken universumikasvun mahdolliseksi; ja kasvu on Seitsenkertaisen, Korkeimman ja Perimmäisen olemus.
115:3.10 (1262.7) Jumaluus-, Universaalisen ja Kvalifioimattoman Absoluutin yhteenliittymässä potentiaalisuus on absoluuttista, kun aktuaalisuus taas on esiin nousevaa. Toisen, Kolmannen ja Paratiisi-Lähteen ja Keskuksen yhteenliittymässä aktuaalisuus on absoluuttista, kun potentiaalisuus taas on esiin nousevaa. Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen alkuperäisyyden osalta emme voi sanoa, että sen paremmin aktuaalisuus kuin potentiaalisuuskaan olisi joko olemassa olevaa tai esiin nousevaa – Isä on.
115:3.11 (1262.8) Ajallisuuden näkökulmasta katsottuna Aktuaalinen on sitä, mikä oli ja mikä on; Potentiaalinen on sitä, mikä on tulossa ja sitä, mikä tulee olemaan; Alkuperäinen on se, mikä on. Ikuisuuden näkökulmasta katsoen Alkuperäisen, Aktuaalisen ja Potentiaalisen väliset erot eivät ole näin ilmeisiä. Nämä kolmiyhteiset kvaliteetit eivät ole yhtä silmiin pistäviä paratiisi-ikuisuuden tasoilla. Ikuisuudessa kaikki on – kaikki vain ei ole vielä tullut ilmi ajallisuudessa ja avaruudessa.
115:3.12 (1262.9) Luodun näkökulmasta aktuaalisuus on substanssia, potentiaalisuus on kapasiteettia. Aktuaalisuus on kaiken keskellä ja laajenee sieltä perifeeriseen infiniittisyyteen; potentiaalisuus tulee sisäänpäin infiniittisyyden periferiasta ja konvergoituu kaiken olevaisen keskuksessa. Alkuperäisyys on sitä, mikä ensin aiheuttaa ja sitten tasapainottaa todellisuuden muodonmuutoksen kiertokulun kaksinaiset liikkeet potentiaaleista aktuaaleiksi sekä olemassa olevien aktuaalien potentiaalistumisen.
115:3.13 (1262.10) Potentiaalisuutta edustavat kolme Absoluuttia ovat toiminnallisia kosmoksen puhtaasti ikuisella tasolla, näin ollen ne eivät sanotussa ominaisuudessa toimi milloinkaan absoluuttisuutta alemmilla tasoilla. Todellisuuden alenevilla tasoilla potentiaalisuutta edustava kolmius tulee esiin Perimmäisen myötä ja Korkeimman jälkeen. Potentiaalisen ajallis-aktuaalistuminen saattaa jäädä toteutumatta, kun kysymys on jollakin absoluuttista alemmalla tasolla olevasta osasta, mutta näin ei käy koskaan kokonaisuuden osalta. Jumalan tahto pääsee aina lopulta voitolle, ei aina yksilön kohdalla, mutta poikkeuksetta, aina kun kysymyksessä on kokonaisuus.
115:3.14 (1263.1) Juuri aktuaalisuuden kolmiudessa kosmoksen olevaisilla on keskuksensa. Olipa kysymys hengestä, mielestä tai energiasta, niiden kaikkien keskipisteenä on tämä Pojan, Hengen ja Paratiisin yhteenliittymä. Henkeä olevan Pojan persoonallisuus on kaiken persoonallisuuden perikuva kautta universumien. Paratiisin Saaren substanssi on se perikuva, josta Havona on täydellinen ja superuniversumit ovat täydellistyvä ilmentymä. Myötätoimija on samanaikaisesti kosmisen energian mieliaktivoituma, henkitarkoitusperän käsitteellistymä ja aineellisten tasojen matemaattisten syiden ja seurausten yhdistymä hengellisen tason tahtoperäisten tarkoitusperien ja motiivien kanssa. Finiittisessä universumissa ja siihen nähden Poika, Henki ja Paratiisi toimivat Perimmäisessä ja Perimmäisen jälkeen sellaisena kuin tämä on ehdollistuneena ja kvalifioituneena Korkeimmassa.
115:3.15 (1263.2) (Jumaluuden) aktuaalisuus nimenomaan on se, mitä ihminen tavoittelee noustessaan Paratiisiin. (Ihmisen jumalallisuuden) potentiaalisuus on se, mikä ihmisessä tämän etsinnän myötä kehittyy. Alkuperäinen on se, mikä mahdollistaa aktuaalisen ihmisen, potentiaalisen ihmisen ja ikuisen ihmisen rinnakkainolon ja integroitumisen.
115:3.16 (1263.3) Kosmoksen lopullisessa dynamiikassa on kysymys reaalisuuden alituisesta siirtymisestä potentiaalisuudesta aktuaalisuuteen. Tällaiselle muodonmuutokselle voi teoriassa olla loppu, mutta tosiasiassa sellainen on mahdotonta, sillä Potentiaalinen ja Aktuaalinen kytkeytyvät kumpikin yhteyspiirin kautta Alkuperäiseen (MINÄ OLEN -olevaiseen[63]), ja tämän samastumisen vuoksi on ikiajat mahdotonta panna rajaa universumin kehitysperäiselle edistymiselle. Mikään MINÄ OLEN -olevaiseen[64] samastuva ei voi milloinkaan lakata edistymästä, sillä MINÄ OLEN -olevaisen[65] potentiaalien aktuaalisuus on absoluuttista, ja MINÄ OLEN -olevaisen[66] aktuaalien potentiaalisuus on sekin absoluuttista. Aktuaaliset tulevat aina avaamaan uusia väyliä, jotka johtavat tähän saakka mahdottomien potentiaalien toteutumiseen – jokainen ihmisen tekemä päätös, paitsi että se aktualisoi uuden realiteetin ihmiskokemuksessa, avaa myös uuden kapasiteetin ihmisen kasvulle. Jokaisessa lapsessa elää aikuinen, ja kypsässä Jumalaa tuntevassa ihmisessä piilee morontiaetenijä.
115:3.17 (1263.4) Kasvun pysähtymistä ei kokonaiskosmoksessa voi koskaan esiintyä, sillä kasvun perusta – absoluuttiset aktuaaliset – on kvalifioimaton, ja koska kasvun mahdollisuudet – absoluuttiset potentiaalit – ovat rajoittamattomat. Universumin filosofit ovat käytännön kannalta asiaa tarkastellessaan tulleet siihen johtopäätökseen, ettei mitään sellaista kuin loppu ole olemassa.
115:3.18 (1263.5) Rajoittuneesta näkökulmasta katsottuna toki on olemassa monia loppuja, monia toimintojen päättymisiä, mutta korkeamman universumitason laajemmasta katsantokulmasta tarkasteltuna mitään loppumisia ei ole, on vain siirtymisiä yhdestä kehitysvaiheesta toiseen. Kokonaisuniversumin peruskronologisuudessa on kysymys eri universumiaikakausista: havona-, superuniversumi- ja ulkouniversumien aikakausista. Mutteivät edes nämä peräkkäisyyssuhteiden perusjaotukset voi olla muuta kuin suhteellisia virstanpylväitä ikuisuuden loputtomalla valtatiellä.
115:3.19 (1263.6) Korkeimman Olennon totuuden, kauneuden ja hyvyyden lopullinen selvillesaanti vasta voisi avata edistyvälle luodulle ne perimmäistä jumaluutta ilmentävät absoluuttiset ominaisuudet, jotka ovat totuuden, kauneuden ja hyvyyden käsitetasojen tuolla puolen.
115:4.1 (1263.7) Aina kun tarkastellaan Korkeimman Jumalan alkulähteitä, on lähtökohdaksi otettava Paratiisin-Kolminaisuus, sillä Kolminaisuus on alkuperäistä Jumaluutta, kun Korkein sen sijaan on johdannaista Jumaluutta. Aina kun tarkastellaan Korkeimman kasvua, on otettava huomioon eksistentiaaliset kolmiudet, sillä (yhdessä Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen kanssa) ne sulkevat piiriinsä koko absoluuttisen aktuaalisuuden ja koko infiniittisen potentiaalisuuden. Ja evolutionaarinen Korkein on olemassaolon finiittisessä tasossa ja finiittisellä tasolla tapahtuvan potentiaalien aktuaaleiksi muuttumisen – muuntumisen – kulminoiva ja persoonallisesti tahtoperäinen keskiö. Mainitut kaksi kolmiutta – aktuaalinen ja potentiaalinen – sulkevat piiriinsä universumeissa tapahtuvan kasvun keskinäissuhteiden kaikkeuden.
115:4.2 (1264.1) Korkeimman alkulähde on Paratiisin-Kolminaisuudessa – ikuisessa, aktuaalisessa ja jakamattomassa Jumaluudessa. Korkein on kaikkein ensimmäiseksi henkipersoona, ja tämä henkipersoona on peräisin Kolminaisuudesta. Mutta Korkein on toisekseen kasvun – evolutionaarisen kasvun – Jumaluus, ja tämä kasvu juontuu mainituista kahdesta kolmiudesta: aktuaalisesta ja potentiaalisesta.
115:4.3 (1264.2) Jos on vaikeata käsittää, että infiniittiset kolmiudet voivat toimia finiittisellä tasolla, pysähtykää miettimään, että niiden infiniittisyyteen jo sinänsä täytyy sisältyä finiittisen potentiaalisuus; infiniittisyys sulkee sisäänsä kaiken – alimmasta ja kvalifioiduimmasta finiittisestä olevaisuudesta korkeimpiin ja kvalifioimattomasti absoluuttisiin realiteetteihin.
115:4.4 (1264.3) Sitä, että infiniittinen todellakin sisältää finiittisen, ei ole yhtä vaikeata käsittää kuin on ymmärtää, miten oikeastaan tämä infiniittinen aktuaalisesti ilmenee finiittiselle. Mutta kuolevaisten ihmisten sisimmässä asuvat Ajatuksensuuntaajat ovat yksi niistä ikuisista todisteista, jotka osoittavat, että jopa absoluuttinen Jumala (absoluuttina) voi ottaa ja tosiasiassa ottaakin suoran yhteyden jopa universumin kaikista tahdollisista luoduista alimpaan ja vähäisimpään.
115:4.5 (1264.4) Kolmiudet, jotka sulkevat kollektiivisesti piiriinsä aktuaalisen ja potentiaalisen, tulevat finiittisellä tasolla esiin Korkeimman Olennon yhteydessä. Menetelmä, jolla tällainen julkituleminen tapahtuu, on sekä suora että epäsuora: suora se on sikäli kuin kolmiussuhteiden vaikutus tuntuu suoraan Korkeimmassa, ja epäsuora sikäli kuin kolmiussuhteet juontuvat absoniittisuuden olevaistetun tason kautta.
115:4.6 (1264.5) Korkein-todellisuus, joka on koko finiittinen todellisuus, on dynaamisen kasvun prosessissa ulkoavaruuden kvalifioimattomien potentiaalien ja kaiken olevaisen keskuksessa olevien kvalifioimattomien aktuaalien välissä. Finiittinen toimipiiri siis muodostuu tosiasiaksi Paratiisin absoniittisten toimijoiden ja ajallisuuden Korkeimpien Luojapersoonallisuuksien yhteistyön kautta. Kolmeen suureen potentiaaliseen Absoluuttiin sisältyvien kvalifioitujen mahdollisuuksien kypsyttäminen on Kokonaisuniversumin Arkkitehtien ja heidän transsendentaalisten työtovereidensa absoniittinen funktio. Ja sitten kun nämä mahdollisuudet ovat saavuttaneet tietyn kypsyysasteen, Korkeimmat Luojapersoonallisuudet ilmaantuvat Paratiisista ryhtyäkseen aikakausia jatkuvaan tehtävään kehittyvien universumien saattamiseksi tosiasiallisen olemisen piiriin.
115:4.7 (1264.6) Korkeimmuuden kasvu juontuu kolmiuksista; Korkeimmuuden henkipersoona juontuu Kolminaisuudesta. Mutta Kaikkivaltiaan valtaoikeudet perustuvat Seitsenkertaisen Jumalan jumaluusmenestyksiin, kun Kaikkivaltiaan Korkeimman valtaoikeuksien yhdistäminen Korkeimman Jumalan henkipersoonaan taas tapahtuu Myötätoimijan hoivatoiminnan ansiosta, Myötätoimijan, joka lahjoitti Korkeimman mielen tässä evolutionaarisessa Jumaluudessa vaikuttavaksi yhteen liittäväksi tekijäksi.
115:5.1 (1264.7) Korkein Olento on persoonallisen ja henkiolemuksensa todellisuuden osalta ehdottoman riippuvainen Paratiisin-Kolminaisuuden olemassaolosta ja toiminnasta. Vaikka Korkeimman kasvussa onkin kysymys kolmiussuhteesta, Korkeimman Jumalan henkipersoonallisuus kuitenkin riippuu ja juontuu Paratiisin-Kolminaisuudesta. Tämä pysyy iäti sen täydellisen ja infiniittisen vakauden absoluuttisena keskuksena ja lähteenä, jonka ympärillä Korkeimman evolutionaarinen kasvu vähä vähältä toteutuu.
115:5.2 (1265.1) Kolminaisuuden toiminnalla on yhteys Korkeimman toimintaan, sillä Kolminaisuus on toiminnallinen kaikilla (totaalisilla) tasoilla Korkeimmuuden toimintataso mukaan luettuna. Mutta niin kuin havona-aikakausi väistyy superuniversumien aikakauden tieltä, samoin Kolminaisuuden havaittavissa oleva toiminta siinä mielessä, että se toimii välittömänä luojana, väistyy Paratiisin Jumaluuksien lasten luovien tekojen tieltä.
115:6.1 (1265.2) Aktuaalisuuden kolmiuden toiminta jatkuu suoraan havona-ajan jälkeisiin aikakausiin. Paratiisin gravitaatio pitää aineellisen olemassaolon perusyksiköt otteessaan, Iankaikkisen Pojan henkigravitaatio vaikuttaa suoraan henkiolemassaolon perusarvoihin ja Myötätoimijan mieligravitaatio ulottaa erehtymättä otteensa älyllisen olemassaolon kaikkiin elintärkeisiin merkityksiin.
115:6.2 (1265.3) Mutta sitä mukaa kun kukin luomistoiminnan vaihe etenee kartoittamattoman avaruuden läpi, se toimii ja sijaitsee yhä kauempana kaiken keskellä olevien luovien voimien ja jumalallisten persoonallisuuksien välittömästä vaikutuksesta: absoluuttisesta Paratiisin Saaresta ja sitä asuinpaikkanaan pitävistä infiniittisistä Jumaluuksista. Nämä toinen toistaan seuraavat kosmisen olemassaolon tasot tulevat sen vuoksi yhä riippuvaisemmiksi infiniittisyyden kolmen Absoluutin potentiaalisuuden sisäisistä kehkeytymistä.
115:6.3 (1265.4) Korkein Olento sisältää sellaisia mahdollisuuksia kosmiseen huolenpitoon, jotka eivät näkyvästi ilmene Iankaikkisessa Pojassa, Äärettömässä Hengessä eivätkä Paratiisin Saaren ei-persoonallisissa realiteeteissa. Näin lausuessamme otamme asianmukaisella tavalla huomioon mainittujen kolmen perusaktualiteetin absoluuttisuuden, mutta Korkeimman kasvu ei perustu vain näihin Jumaluuden ja Paratiisin aktuaalisuuksiin, vaan se nivoutuu myös Jumaluus-, Universaalisen ja Kvalifioimattoman Absoluutin sisäisiin kehkeytymiin.
115:6.4 (1265.5) Korkein ei kasva vain sitä mukaa kun kehittyvien universumien Luojat ja luodut yltävät jumalankaltaisuuteen, vaan tämä finiittinen Jumaluus kokee kasvua myös sen tuloksena, että luotu ja Luoja hallitsevat suuruniversumin finiittiset mahdollisuudet. Korkeimman liike on kaksinaista: sisäsuuntaisesti kohti Paratiisia ja Jumaluutta ja ulossuuntautuavasti kohti potentiaalin Absoluuttien rajattomuutta.
115:6.5 (1265.6) Nykyisenä universumiaikakautena tämä kaksinainen liike tulee esille suuruniversumin alaslaskeutuvissa ja ylösnousevissa persoonallisuuksissa. Korkeimmat Luojapersoonallisuudet ja kaikki heidän jumalalliset kumppaninsa heijastavat Korkeimman ulospäin suuntautuvaa, hajaantuvaa liikettä, kun seitsemästä superuniversumista tulevat ylösnousemuspyhiinvaeltajat taas osoittavat Korkeimmuuden sisäänpäin suuntautuvaa, yhteen kokoontuvaa trendiä.
115:6.6 (1265.7) Finiittinen Jumaluus tavoittelee aina kaksinaista korrelaatiota: sisäänpäin, kohti Paratiisia ja sen Jumaluuksia, ja ulospäin, kohti infiniittisyyttä ja siihen kätkeytyviä Absoluutteja. Paratiisillis-luovan jumalallisuuden voimallinen purkaus, joka personoituu Luoja-Pojissa ja muuttuu voimaksi voimanvalvojissa, merkitsee Korkeimmuuden valtavaa ulosvirtausta potentiaalisuuden alueille, kun suuruniversumin ylösnousemusluotujen loputon kulkue puolestaan on osoitus Korkeimmuuden mahtavasta sisäänvirtauksesta kohti ykseyttä Paratiisin-Jumaluuden kanssa.
115:6.7 (1265.8) Ihmiset ovat tulleet tietämään, että näkymättömän liikehdintä voidaan toisinaan havaita tarkkailemalla sen vaikutuksia näkyvään. Ja me universumeissa olevat olemme jo kauan sitten oppineet löytämään Korkeimmuuden liikkeet ja suuntautumiset tarkkailemalla tällaisten kehityskulkujen aikaansaamia jälkivaikutuksia suuruniversumin persoonallisuuksissa ja rakennekaavoissa.
115:6.8 (1266.1) Vaikkemme olekaan asiasta varmoja, uskomme silti, että Korkein on Paratiisin-Jumaluuden finiittisenä heijastumana mukana ikuisessa etenemisliikkeessä kohti ulkoavaruutta, mutta ulkoavaruuden kolmen Absoluuttisen potentiaalin kvalifioitumana tämä Korkein Olento tavoittelee ikuisesti paratiisikoherenssia. Ja nämä kaksinaiset liikkeet näyttävät selittävän suurimman osan tähän mennessä organisoiduissa universumeissa esiintyvistä perustoiminnoista.
115:7.1 (1266.2) Isä–MINÄ OLEN on Korkeimman Jumaluudessa päässyt verrattain täysimääräiseen vapauteen statuksen infiniittisyyteen, olemisen ikuisuuteen ja olemuksen absoluuttisuuteen luonnostaan liittyvistä rajoituksista. Mutta Korkein Jumala on päässyt vapaaksi kaikista eksistentiaalisista rajoituksista vain sillä, että hänestä on tullut universaalisen toiminnan kokemuksellisten kvalifiointien kohde. Kun finiittinen Jumala saavuttaa kyvyn kokea, häneen kohdistuu myös kokemisen välttämättömyys. Saavuttaessaan vapauden ikuisuudesta Kaikkivaltias kohtaa ajallisuuden asettamat esteet. Ja Korkein kykeni tuntemaan kasvun ja kehityksen vain olemassaolon osittaisuuden ja olemuksen keskeneräisyyden, olemisen ei-absoluuttisuuden seurauksena.
115:7.2 (1266.3) Tämän kaiken täytyy olla Isän suunnitelman mukaista, suunnitelman, joka on määrännyt finiittisen edistymisen tapahtuvaksi ponnistelun kautta, luodun olennon tuloksiinpääsyn tapahtuvaksi hellittämättömyyden kautta ja persoonallisuuden kehittymisen tapahtuvaksi uskon kautta. Isä on näin Korkeimman kokemis–kehityksen säätämällä mahdollistanut finiittisten luotujen olemassaolon universumeissa ja kokemuksellisen edistymisen avulla joskus vielä tapahtuvan Korkeimmuuden jumaluuden saavuttamisen.
115:7.3 (1266.4) Seitsemän Absoluutin kvalifioimattomia arvoja lukuun ottamatta koko todellisuus – Korkein ja jopa Perimmäinen mukaan luettuina – on suhteellista. Se, että Korkeimmuus on tosiasia, perustuu Paratiisivoimaan, Poikapersoonallisuuteen ja Myötätoimintaan, mutta Korkeimman kasvu nivoutuu Jumaluusabsoluuttiin, Kvalifioimattomaan Absoluuttiin ja Universaaliseen Absoluuttiin. Ja tämä kokoava ja yhdistävä Jumaluus – Korkein Jumala – on sen finiittisen varjon personoituma, jonka Paratiisin-Isän, Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen, tutkimattoman olemuksen infiniittinen ykseys heittää suuruniversumin poikki.
115:7.4 (1266.5) Siinä määrin kuin kolmiudet toimivat suoraan finiittisellä tasolla, ne vaikuttavat Korkeimpaan, joka on Absoluuttisen Aktuaalisen ja Absoluuttisen Potentiaalisen olemusten finiittisten kvalifiointien jumaluuskeskittymä ja kosminen yhteissumma.
115:7.5 (1266.6) Paratiisin-Kolminaisuutta pidetään absoluuttisena väistämättömyytenä, Seitsemän Valtiashenkeä ovat ilmeisesti Kolminaisuudesta johtuvia väistämättömyyksiä, Korkeimman voima-mieli-henki-persoonallisuus-aktuaalistumisen täytyy olla evolutionaarinen väistämättömyys.
115:7.6 (1266.7) Korkein Jumala ei näytä olleen väistämätön kvalifioimattomassa infiniittisyydessä, mutta sellainen hän näyttää olevan kaikilla suhteellisuutta edustavilla tasoilla. Hän on se välttämätön tekijä, joka keskittää yhteen evolutionaarisen kokemuksen, tekee siitä yhteenvedon ja sulkee sen sisäänsä sekä yhdistää tehokkaasti tämän todellisuuden hahmottamistavan antamat tulokset omassa Jumaluuden olemuksessaan. Ja kaiken tämän hän näyttää tekevän edistääkseen osaltaan väistämättömän olevaistuman ilmaantumista eli Perimmäisen Jumalan julkituloa, joka tapahtuu kokemisen ja finiittisen yläpuolella.
115:7.7 (1267.1) Korkeimmasta Olennosta ei voi esittää täysimääräistä arviota, ellei ota huomioon alkulähdettä, toimintaa ja kohtaloa: suhdetta alkuna olevaan Kolminaisuuteen, toiminnan universumiin ja lähintä päämäärää edustavaan Perimmäiseen Kolminaisuuteen.
115:7.8 (1267.2) Evolutionaarisen kokemuksen yhteen kokoamalla Korkein kytkee finiittisen absoniittiseen, aivan kuten Myötätoimijan mieli integroi persoonallisen Pojan jumalallisen hengellisyyden Paratiisin esikuvan mukaisiin muuttamattomiin energioihin, ja niin kuin Universaalisen Absoluutin läsnäolo yhdistää Jumaluusaktivoituman Kvalifioimattomaan reaktiivisuuteen. Ja tämän ykseyden täytyy olla ilmentymä kaikkien olevaisten ja kaikkien olentojen Ensimmäisen Isä-Aiheuttajan ja Lähde-Perikuvan alkuperäisen ykseyden huomaamattomasta toiminnasta.
115:7.9 (1267.3) [Toimittamisesta huolehti muuan Urantialla tilapäisesti oleskeleva Voimallinen Sanansaattaja.]
[60], [61], [62], [63], [64], [65], [66]: Alkutekstissä ei ole sanaa 'olevainen'.
Urantia-kirja
Luku 116
116:0.1 (1268.1) JOS IHMINEN tiedostaisi, että hänen Luojansa – hänen välittömät valvojansa – ollessaan jumalallisia ovat myös finiittisiä, ja että ajallisuuden ja avaruuden Jumala on kehittyvä ja ei-absoluuttinen Jumaluus, ajallisten epäsuhtaisuuksien aiheuttamat epäjohdonmukaisuudet lakkaisivat silloin olemasta syvällisiä uskonnollisia paradokseja. Uskonnollista uskoa ei silloin enää väärinkäytettäisi onnekkaiden tunteman sosiaalisen omahyväisyyden pönkittämiseen sen samalla palvellessa vain stoalaisen alistuneisuudentunteen rohkaisemista sosiaalisen riiston epäonnisissa uhreissa.
116:0.2 (1268.2) Tarkasteltaessa Havonan ihanan täydellisiä sfäärejä on sekä järkevää että loogista uskoa niiden olevan täydellisen, infiniittisen ja absoluuttisen Luojan tekemiä. Mutta tämä sama järkeily ja logiikka pakottaisivat jokaisen rehellisen olennon, joka tarkastelee Urantialla vallitsevia sekasortoa, sen epätäydellisyyksiä ja epäoikeudenmukaisuuksia, päättelemään maailmanne olevan sellaisten Luojien tekemä ja johtama, jotka ovat aliabsoluuttisia, esi-infiniittisiä ja jotakin muuta kuin täydellisiä.
116:0.3 (1268.3) Kokemuksellinen kasvu edellyttää luodun ja Luojan kumppanuutta – Jumalaa ja ihmistä liitossa. Kasvu on kokemuksellisen Jumaluuden tunnusmerkki: Havona ei kasvanut; Havona on ja on aina ollut; se on eksistentiaalinen niin kuin ovat ne iäiset Jumalat, jotka ovat sen lähde. Suuruniversumille kasvu sen sijaan on tunnusomaista.
116:0.4 (1268.4) Kaikkivaltias Korkein on elävä ja kehittyvä Jumaluus, jolla on voimaa ja persoonallisuus. Hänen nykyinen valtakuntansa – suuruniversumi – on sekin kasvava maailma, jossa esiintyy voimaa ja persoonallisuutta. Hän päätyy täydellisyyteen, mutta hänen nykyiseen kokemusmaailmaansa kuuluvat kasvun ja epätäydellisen statuksen elementit.
116:0.5 (1268.5) Korkein Olento toimii ensi sijassa keskusuniversumissa henkipersoonallisuutena; toissijaisesti hän toimii suuruniversumissa Kaikkivaltiaana Jumalana, voiman persoonallisuutena. Korkeimman kolmannen asteen toiminta kokonaisuniversumissa on nyt latenttia niin, että sitä esiintyy vain tuntemattomana mielipotentiaalina. Kukaan ei tiedä, mitä tämä Korkeimman Olennon kolmas kehitysvaihe tarkasti ottaen on paljastava. Jotkut uskovat, että superuniversumien asettuessa valoon ja elämään Korkein alkaa toimia Uversasta käsin suuruniversumin kaikkivaltiaana ja kokemuksellisena hallitsijana, samalla kun hän voimansa puolesta kehittyy ulkouniversumien ylikaikkivaltiaaksi. Toiset spekuloivat, että Korkeimmuuden kolmas vaihe tuo mukanaan Jumaluuden julkitulon kolmannen tason. Mutta kukaan meistä ei asiaa todellisuudessa tiedä.
116:1.1 (1268.6) Jokaisen kehittyvää luotua edustavan persoonallisuuden kokemus on Kaikkivaltiaan Korkeimman kokemuksen yksi vaihe. Superuniversumien jokaisen fyysisen lohkon älyllinen haltuunotto on osa Kaikkivaltiaan Korkeimman harjoittamaa, laajenevaa valvontaa. Voiman ja persoonallisuuden luova synteesi on yksi osa Korkeimman Mielen luomistarvetta, ja se on Korkeimmassa Olennossa tapahtuvan evolutionaarisen ykseyden kasvun keskeisin sisältö.
116:1.2 (1269.1) Korkeimmuuden valta- ja persoonallisuusattribuuttien liitto on Korkeimman Mielen funktio; ja Kaikkivaltiaan Korkeimman kehityksen loppuunsaattaminen johtaa yhteen yhtenäiseen ja persoonalliseen Jumaluuteen – ei mihinkään löyhästi koordinoituun jumalallisten attribuuttien yhdistelmään. Laajemmasta näkökulmasta katsottuna ei tule olemaan mitään Kaikkivaltiasta, joka olisi erillään Korkeimmasta, ei mitään Korkeinta, joka olisi erillään Kaikkivaltiaasta.
116:1.3 (1269.2) Evolutionaaristen aikakausien alusta niiden loppuun Korkeimman fyysinen voimapotentiaali on Seitsemän Korkeimman Voimanohjaajan hallussa, ja mielipotentiaali piilee Seitsemässä Valtiashengessä. Infiniittinen Mieli on Äärettömän Hengen funktio, kosminen mieli on Seitsemän Valtiashengen toimiala, Korkein Mieli on suuruniversumin koordinoitumisen myötä aktuaalistumassa, ja se on toiminnallisessa yhteydessä Seitsenkertaisen Jumalan julkituloon ja tavoittamiseen.
116:1.4 (1269.3) Ajallis-avaruudellinen mieli, kosminen mieli, toimii kussakin seitsemässä superuniversumissa eri tavalla, mutta se koordinoituu jonkin tuntemattoman yhdistävän menetelmän avulla Korkeimmassa Olennossa. Kaikkivaltiaan harjoittama suuruniversumin ylivalvonta ei ole yksinomaan fyysistä ja hengellistä. Seitsemässä superuniversumissa se on ensisijaisesti aineellista ja hengellistä, mutta läsnä on myös sellaisia Korkeimman ilmiöitä, jotka ovat sekä älyllisiä että hengellisiä.
116:1.5 (1269.4) Mitä tulee Korkeimmuuden mieleen, tiedämme siitä todellisuudessa vähemmän kuin mistään muusta tämän kehittyvän Jumaluuden aspektista. Se on kiistattoman aktiivinen koko suuruniversumin piirissä, ja sillä uskotaan olevan potentiaalia, joka vie valtavan laaja-alaiseen kokonaisuniversumitehtävään. Mutta seuraavaksi sanotun me tiedämme varmasti: Jos kohta fysiikka saattaakin yltää kasvun täyttymykseen ja vaikka henki saattaakin päästä kehityksen täydellisyyteen, mieli ei silti koskaan lakkaa edistymästä – se on kokemuksellinen keino, jolla päästään loputtomaan edistymiseen. Korkein on kokemuksellinen Jumaluus, eikä se sen vuoksi koskaan pääse siihen, että mentaalinen tuloksiinyltäminen päättyisi.
116:2.1 (1269.5) Kaikkivaltiaan universumivoimaläsnäolon ilmestyminen tapahtuu, samalla kun kosmisen toiminnan näyttämölle ilmestyy evolutionaaristen superuniversumien korkea-arvoiset luojat ja valvojat.
116:2.2 (1269.6) Korkein Jumala johtaa henki- ja persoonallisuusattribuuttinsa Paratiisin-Kolminaisuudesta, mutta hän valta-aktuaalistuu niiden Luoja-Poikien, Päivien Muinaisten ja Valtiashenkien tekemisissä, joiden kollektiiviset teot ovat hänen seitsemään superuniversumiin kohdistuvan ja hänen seitsemässä superuniversumissa kaikkivaltiaan hallitsijan ominaisuudessa omaamansa kasvavan vallan lähde.
116:2.3 (1269.7) Kvalifioimaton Paratiisin-Jumaluus on ajallisuuden ja avaruuden kehittyville luoduille käsittämätön. Ikuisuus ja infiniittisyys merkitsevät sellaista jumaluustodellisuuden tasoa, jota ajallis-avaruudelliset luodut eivät kykene käsittämään. Jumaluuden infiniittisyys ja täysivaltaisuuden absoluuttisuus kuuluvat luonnostaan Paratiisin-Kolminaisuuteen, ja Kolminaisuus on realiteetti, joka on kuolevaisen ihmisen kannalta hivenen hänen ymmärryksensä tuolla puolen. Ajallis-avaruudelliset luodut tarvitsevat alkulähteitä, suhteellisuuksia ja päämääriä käsittääkseen universumiyhteyksiä ja ymmärtääkseen jumalallisuuden merkitysarvot. Siksi Paratiisin-Jumaluus miedontaa ja muutoinkin kvalifioi Paratiisin ulkopuoliset jumaluuden personoitumat ja tuo tällä tavoin olemassaolon piiriin Korkeimmat Luojat ja heidän kumppaninsa, jotka iäti vievät elämän valoa yhä kauemmas sen paratiisilähteestä kunnes se saavuttaa etäisimmän ja kauneimman julkitulonsa lahjoittautuvien Poikien maisessa elämässä evolutionaarisissa maailmoissa.
116:2.4 (1270.1) Ja tässä on sen Seitsenkertaisen Jumalan alkulähde, jonka toinen toistaan seuraavat tasot kuolevainen ihminen kohtaa seuraavassa järjestyksessä:
116:2.5 (1270.2) 1. Luoja-Pojat (ja Luovat Henget).
116:2.6 (1270.3) 2. Päivien Muinaiset.
116:2.7 (1270.4) 3. Seitsemän Valtiashenkeä.
116:2.8 (1270.5) 4. Korkein Olento.
116:2.9 (1270.6) 5. Myötätoimija.
116:2.10 (1270.7) 6. Iankaikkinen Poika.
116:2.11 (1270.8) 7. Universaalinen Isä.
116:2.12 (1270.9) Ensimmäiset kolme tasoa ovat Korkeimmat Luojat, viimeiset kolme tasoa ovat Paratiisin Jumaluudet. Korkein sijoittuu aina näiden väliin Paratiisin-Kolminaisuuden kokemuksellisena henkipersonoitumana ja Paratiisin-Jumaluuksien luojalasten evolutionaarisen kaikkivaltiaan voiman kokemuksellisena kohtiona. Korkein Olento on laajin mahdollinen Jumaluuden julkituonti seitsemälle superuniversumille ja nykyiselle universumiaikakaudelle.
116:2.13 (1270.10) Kuolevaisten logiikan päättelymenetelmin saatettaisiin päätellä, että Seitsenkertaisen Jumalan kolmen ensimmäisen tason kollektiivisten toimien kokemuksellinen jälleenyhdistyminen vastaisi Paratiisin-Jumaluuden tasoa, mutta näin ei asia ole. Paratiisin-Jumaluus on eksistentiaalista Jumaluutta. Voimaa ja persoonallisuutta edustavassa jumalallisessa ykseydessään Korkeimmat Luojat muodostavat ja tuovat julki uuden, kokemuksellista Jumaluutta edustavan voimapotentiaalin. Ja vääjäämättä ja väistämättä tämä alkuperältään kokemuksellinen voimapotentiaali yhdistyy Kolminaisuudesta alkunsa saavaan kokemukselliseen Jumaluuteen: Korkeimpaan Olentoon.
116:2.14 (1270.11) Korkein Jumala ei ole Paratiisin-Kolminaisuus, eikä hän liioin ole yksikään niistä superuniversumin Luojista eikä nämä kaikki, joiden funktionaaliset toiminnot varsinaisesti yhdistävät synteesiksi hänen kehittyvän kaikkivaltiaan voimansa. Vaikka Korkein Jumala on peräisin Kolminaisuudesta, hän ilmenee evolutionaarisille luoduille voiman persoonallisuutena vain Seitsenkertaisen Jumalan kolmen ensimmäisen tason koordinoitujen funktioiden kautta. Kaikkivaltias Korkein todellistuu parhaillaan ajallisuudessa ja avaruudessa Korkeimpien Luojapersoonallisuuksien toimintojen kautta, aivan kuten Myötätoimija Universaalisen Isän ja Iankaikkisen Pojan tahdosta leimahti olevaisuuteen ikuisuudessa. Nämä Seitsenkertaisen Jumalan kolmen ensimmäisen tason olennot ovat Kaikkivaltiaan Korkeimman voiman nimenomainen olemus ja lähde. Niinpä heidän täytyy iäti olla mukana hänen hallinnollisissa toimissaan ja tukea niitä.
116:3.1 (1270.12) Sen lisäksi, että Paratiisin Jumaluudet toimivat gravitaatiopiireissään koko suuruniversumin joka puolella, he toimivat myös erilaisten toimintayksikköjensä ja muiden ilmentymiensä kautta. Tällaisia ovat:
116:3.2 (1270.13) 1. Kolmannen Lähteen ja Keskuksen mielikohdentumat. Energian ja hengen finiittisiä toimipiirejä pitävät kirjaimellisesti koossa Myötätoimijan mieliläsnäolot. Näin voidaan sanoa paikallisuniversumin Luovasta Hengestä ja edelleen superuniversumin Heijastavista Hengistä aina suuruniversumin Valtiashenkiin saakka. Näistä eri älykohdentumista lähtevät mielipiirit edustavat sitä kosmista areenaa, jolla luotu tekee valintansa. Mieli on se joustava realiteetti, jota luodut ja Luojat voivat varsin vaivatta manipuloida; se on se elintärkeä rengas, joka yhdistää aineen ja hengen. Kolmannen Lähteen ja Keskuksen lahjoittama mieli yhdistää Korkeimman Jumalan henkipersoonan evolutionaarisen Kaikkivaltiaan kokemusperäiseen voimaan.
116:3.3 (1271.1) 2. Toisen Lähteen ja Keskuksen persoonallisuuden ilmentymät. Myötätoimijan mieliläsnäolot yhdistävät jumaluutta olevan hengen energiaa olevaan hahmoon. Lahjoittautumisen tarkoituksessa suoritetut Iankaikkisen Pojan ja hänen Paratiisin-Poikiensa ruumiillistumiset yhdistävät, itse asiassa fuusioivat, Luojan jumalallisen olemuksen luodun kehittyvään olemukseen. Korkein on sekä luotu että luoja. Se, että hänen on mahdollista olla tällainen, paljastuu Iankaikkisen Pojan ja hänen rinnallaan ja hänen alapuolellaan olevien Poikien lahjoittautumistoiminnoissa. Poikien lahjoittautuvat luokat – Mikaelit ja Avonaalit – itse asiassa laajentavat jumalallista olemustaan bona fide luodun olennon olemuksella, joka on tullut heidän omakseen heidän aktuaalisesti elettyään elämän, jollaisen luotu evolutionaarisissa maailmoissa elää. Kun jumalallisuus tulee ihmisyyden kaltaiseksi, tähän yhteyteen kuuluu luonnostaan se mahdollisuus, että ihmisyydestä voi tulla jumalallinen.
116:3.4 (1271.2) 3. Luotujen sisimmässä oleva Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen läsnäolo. Mieli yhdistää henkikausaatiot energiareaktioihin, lahjoittautumisina ilmenevä huolenpito yhdistää jumalallisuuden alaslaskeutumiset luotujen taivaaseennousuihin, ja luotujen sisimmässä olevat Universaalisen Isän osaset aktuaalisesti yhdistävät kehittyvät luodut Paratiisissa olevaan Jumalaan. Tällaisia Isän läsnäolevia, jotka pitävät asuinpaikkanaan lukuisia persoonallisuuksien luokkia, on monenlaisia, ja kuolevaisten ihmisten kohdalla tällaiset jumalalliset Jumalan osaset ovat Ajatuksensuuntaajia. Salaperäiset Opastajat ovat ihmisolennoille, mitä Paratiisin-Kolminaisuus on Korkeimmalle Olennolle. Suuntaajat ovat absoluuttisia perustuksia, ja absoluuttisille perustuksille voi vapaasta tahdosta tehty valinta saada kehittymään ikuisuusolentoa edustavan jumalallisen realiteetin, joka ihmisen tapauksessa on finaliitin olemusta, Korkeimman Jumalan tapauksessa Jumaluuden olemusta.
116:3.5 (1271.3) Paratiisiyhteisöön kuuluvien Poikien luodun hahmossa suorittamat lahjoittautumiset antavat näille jumalallisille Pojille mahdollisuuden rikastuttaa persoonallisuuttaan hankkimalla itselleen universumiluotujen aktuaalisen olemuksen, samalla kun tällaiset lahjoittautumiset vääjäämättä paljastavat luoduille itselleen jumalallisuuden saavuttamiseen johtavan Paratiisin tien. Suuntaajain lahjoittamiset antavat Universaaliselle Isälle mahdollisuuden vetää luokseen niiden luotujen persoonallisuus, joilla on volitionaalinen tahto. Ja kaikissa näissä finiittisissä universumeissa esiintyvissä yhteyksissä Myötätoimija on sen mielenä ilmenevän hoivamuodon aina läsnä oleva lähde, jonka ansiosta nämä toiminnat tapahtuvat.
116:3.6 (1271.4) Tällaisilla ja monilla muilla tavoilla Paratiisin Jumaluudet osallistuvat ajallisuuden tapahtumakulkuihin, sellaisina kuin nämä ilmenevät kehää kiertävillä avaruuden planeetoilla, ja sellaisina kuin ne koko evoluution Korkeimman persoonallisuusseuraamuksen ilmaantumisessa saavuttavat lakikorkeutensa.
116:4.1 (1271.5) Korkeimman Kokonaisuuden ykseys on riippuvainen finiittisten osien vähittäin etenevästä yhdistymisestä. Korkeimman aktuaalistuminen on näiden samaisten korkeimmuuden osatekijöiden – universumien luojien, luotujen, intelligenssien ja energioiden – yhdistymisten sekä seuraus että syy.
116:4.2 (1272.1) Aikakausina, jolloin Korkeimmuuden täysivaltaisuus on käymässä läpi ajallisuudessa tapahtuvaa kehitystään, Korkeimman kaikkivaltias voima on riippuvaista Seitsenkertaisen Jumalan jumaluusteoista, samalla kun Korkeimman Olennon ja Myötätoimijan sekä hänen primääristen persoonallisuuksiensa – Seitsemän Valtiashengen – välillä näyttää vallitsevan erityisen läheinen yhteys. Myötätoimijan ominaisuudessa Ääretön Henki toimii monin sellaisin tavoin, jotka kompensoivat evolutionaarisen Jumaluuden epätäydellisyyttä, ja hän ylläpitää varsin läheisiä suhteita Korkeimpaan. Tämä suhteiden läheisyys koskee tiettyyn määrään saakka kaikkia Valtiashenkiä, mutta eritoten Valtiashenkeä Numero Seitsemän, joka puhuu Korkeimman nimissä. Tämä Valtiashenki tuntee Korkeimman: hän on tähän henkilökohtaisessa yhteydessä.
116:4.3 (1272.2) Superuniversumien luomissuunnitelmien laatimisvaiheessa Valtiashenget liittyivät jo varhain kanta-Kolminaisuuden rinnalle luomaan yhdessä neljäkymmentäyhdeksän Heijastavaa Henkeä, ja samanaikaisesti Korkein Olento toimi luovasti tekijänä, jossa huipentuvat toisaalta Paratiisin-Kolminaisuuden ja toisaalta Paratiisin-Jumaluuden luovien lasten yhteiset teot. Majeston ilmaantui ja on siitä lähtien toiminut Korkeimman Mielen kosmisen läsnäolon kohtiona Valtiashenkien jatkaessa toimintaansa kosmisena mielenä tunnetun, laajalle ulottuvan huolenpitomuodon lähteinä ja keskuksina.
116:4.4 (1272.3) Mutta Valtiashenget valvovat edelleen Heijastavia Henkiä. Seitsemäs Valtiashenki on (keskusuniversumista käsin Orvontonin yleisvalvontaa harjoittaessaan) henkilökohtaisessa yhteydessä Uversaan sijoitettuihin seitsemään Heijastavaan Henkeen (ja on heidän ylivalvojansa). Superuniversumien välisissä ja niiden sisäisissä valvonta- ja huolenpitotoimissaan hän on heijastusyhteydessä kuhunkin superuniversumipääkaupunkiin sijoitettuihin hänen omaa tyyppiään oleviin Heijastaviin Henkiin.
116:4.5 (1272.4) Nämä Valtiashenget eivät ole Korkeimmuuden täysivaltaisuuden pelkkiä tukijoita ja laajentajia, vaan heihin vaikuttavat vuorostaan Korkeimman luovat tarkoitusperät. Valtiashenkien kollektiiviset luomukset kuuluvat yleensä kvasiaineelliseen luokkaan (voimanohjaajiin ym.), kun heidän henkilökohtaiset luomuksensa taas kuuluvat hengelliseen luokkaan (supernafeihin ym.). Mutta kun Valtiashenget kollektiivisesti tuottivat Kehien Seitsemän Henkeä reaktiona siihen, mitä Korkein Olento tahtoo ja tavoittelee, on pantava merkille, että tämän luomisteon tuottamat jälkeläiset ovat hengellisiä eivät aineellisia eivätkä kvasiaineellisia.
116:4.6 (1272.5) Ja mikä pätee superuniversumien Valtiashenkiin, pätee myös näiden superluomusten kolmiyhteisiin hallitsijoihin: Päivien Muinaisiin. Nämä ajallisuudessa ja avaruudessa vaikuttavat Kolminaisuuden oikeudenmukaisuuden ja tuomiovallan personoitumat toimivat kentällä Korkeimman mobilisoituvan kaikkivaltiaan voiman tukipisteinä samoin kuin seitsenkertaisina kohtioina kolminaisuuspohjaisen täysivaltaisuuden kehitykselle ajallisuuden ja avaruuden toimipiireissä. Edullisesta asemapaikastaan Paratiisin ja kehittyvien maailmojen puolivälissä nämä Kolminaisuudesta polveutuvat hallitsijat näkevät kumpaankin suuntaan, tietävät kumpaankin suuntaan ja koordinoivat kumpaankin suuntaan.
116:4.7 (1272.6) Mutta paikallisuniversumit ovat todellisia laboratorioita. Niissä toteutetaan ne mielikokeilut, galaktiset löytöretket, jumalallisuuden julkitulot ja persoonallisuuden etenemiset, jotka kosmisesti yhteen laskettuina muodostavat sen aktuaalisen perustuksen, jolla Korkein on kokemalla ja kokemisen kautta viemässä jumaluuden kehittymistä päätökseen.
116:4.8 (1272.7) Paikallisuniversumeissa yksinpä Luojatkin kehittyvät: Myötätoimijan läsnäolo kehittyy elävästä voimakohtiosta Universumin Äiti-Hengen jumalallisen persoonallisuuden asemaan, Luoja-Poika kehittyy eksistentiaalisesta Paratiisin-jumalolennon olemuksesta korkeimman täysivaltaisuuden omaavaksi kokemukselliseksi olemukseksi. Paikallisuniversumit ovat paikkoja, joista varsinainen kehitys alkaa, ne ovat niiden bona fide epätäydellisten persoonallisuuksien kutumatalikoita, joille on annettu oikeus tehdä vapaatahtoinen päätös siitä, haluavatko he tulla mukaan luomaan itsestään sellaisia, jollaisia heidän on määrä olla.
116:4.9 (1273.1) Evolutionaarisille maailmoille lahjoittautuessaan Hallinnolliset Pojat loppujen lopuksi hankkivat olemuksen, joka ilmentää paratiisillisen jumalallisuuden kokemuksellista yhdistymistä aineellisen ihmisolemuksen korkeimpiin hengellisiin arvoihin. Ja näiden ja muiden lahjoittautumisten kautta myös Mikael-Luojat hankkivat itselleen aktuaalisten paikallisuniversumilastensa olemuksen ja kosmiset näkökulmat. Tällaiset Mestari-Luojapojat ovat lähellä korkeinta alemman kokemuksen täysimääräisyyttä. Ja kun heidän paikallisuniversumiin kohdistuva täysivaltaisuutensa laajenee käsittämään heihin liittyvät Luovat Henget, sen voidaan sanoa evolutionaarisen suuruniversumin nykyisten potentiaalien puitteissa hipovan korkeimmuuden äärirajoja.
116:4.10 (1273.2) Kun lahjoittautuvat Pojat paljastavat ihmiselle uusia teitä Jumalan löytämiseksi, he eivät suinkaan luo näitä jumalallisuuden saavuttamiseen johtavia polkuja, vaan he paremminkin valaisevat näitä ikuisia edistymisen valtateitä, jotka johtavat Korkeimman läsnäolon kautta Paratiisin-Isän persoonan tykö.
116:4.11 (1273.3) Paikallisuniversumi on niiden persoonallisuuksien lähtöpaikka, jotka ovat kauimpana Jumalasta ja jotka niin muodoin voivat universumissa kokea suurimman määrän hengellistä nousemista, voivat yltää suurimpaan mahdolliseen kokemukselliseen osallistumiseen oman minuutensa myötäluomisessa. Taivaasta alaslaskeutuville persoonallisuuksille nämä samaiset paikallisuniversumit tarjoavat niin ikään kokemuksen suurimman mahdollisen syvällisyyden, ja sillä keinoin he saavuttavat jotakin, joka on heille aivan yhtä merkityksellistä kuin Paratiisiin-nousu on kehittyvälle luodulle.
116:4.12 (1273.4) Kuolevainen ihminen näyttää olevan Seitsenkertaisen Jumalan täysimääräiselle toiminnalle välttämätön tämän jumalolentoryhmittymän kulminoituessa aktuaalistuvassa Korkeimmassa. On olemassa monia muita universumipersoonallisuuksien luokkia, jotka ovat yhtä välttämättömiä Korkeimman kaikkivaltiaan voiman kehittymiselle, mutta käsillä oleva selvitys on esitetty ihmisolentojen valistukseksi, niinpä se enimmältään rajoittuu tarkastelemaan niitä Seitsenkertaisen Jumalan kehitykseen vaikuttavia tekijöitä, joilla on jokin yhteys kuolevaiseen ihmiseen.
116:5.1 (1273.5) Teille on kerrottu Seitsenkertaisen Jumalan yhteydestä Korkeimpaan Olentoon, ja nyt teidän tulisi tiedostaa, että Seitsenkertaisen piiriin kuuluvat sekä suuruniversumin valvojat että sen luojat. Näihin suuruniversumin seitsenkertaisiin valvojiin kuuluvat:
116:5.2 (1273.6) 1. Fyysiset Päävalvojat.
116:5.3 (1273.7) 2. Korkeimmat Voimakeskukset.
116:5.4 (1273.8) 3. Korkeimmat Voimanohjaajat.
116:5.5 (1273.9) 4. Kaikkivaltias Korkein.
116:5.6 (1273.10) 5. Toiminnan Jumala – Ääretön Henki.
116:5.7 (1273.11) 6. Paratiisin Saari.
116:5.8 (1273.12) 7. Paratiisin Lähde – Universaalinen Isä.
116:5.9 (1273.13) Nämä seitsemän ryhmää eivät toiminnan osalta ole Seitsenkertaisesta Jumalasta erotettavissa, ja ne muodostavat tason, jolla tämä jumaluusyhdistymä harjoittaa fyysistä valvontaa.
116:5.10 (1273.14) Energiana ja henkenä ilmenevä kahtiajakautuminen (joka on peräisin Iankaikkisen Pojan ja Paratiisin Saaren yhdistymäläsnäolosta) sai superuniversumimerkityksessä symbolinsa, kun Seitsemän Valtiashenkeä ryhtyivät yhteisvoimin ensimmäiseen kollektiiviseen luomistoimeensa. Tämän episodin kuluessa tapahtui Seitsemän Korkeimman Voimanohjaajan ilmaantuminen. Sen myötä erillistyivät Seitsemän Valtiashengen hengelliset yhteyspiirit voimanohjaajien harjoittamaan valvontaan kuuluvista fyysisistä toiminnoista selvästi erottuviksi, ja välittömästi sen jälkeen ilmaantui kosminen mieli uudeksi, ainetta ja henkeä koordinoivaksi tekijäksi.
116:5.11 (1274.1) Kaikkivaltias Korkein kehittyy parhaillaan suuruniversumin fyysisen voiman ylivalvojana. Nykyisenä universumiaikakautena tämä fyysisen voiman potentiaali näyttää keskittyneen Seitsemään Korkeimpaan Voimanohjaajaan, jotka operoivat voimakeskusten kiinteiden sijoittumien ja fyysisten valvojien liikkuvien läsnäolojen kautta.
116:5.12 (1274.2) Ajallisuuden universumit eivät ole täydellisiä, vaan täydellisyys on se, mihin ne päätyvät. Ponnistelu täydellisyyttä kohti ei kuulu vain älylliselle ja hengelliselle tasolle, vaan myös energiasta ja massasta koostuvalle fyysiselle tasolle. Seitsemän superuniversumin asettuminen valoon ja elämään edellyttää, että ne ovat saavuttaneet fyysisen vakauden. Ja arvellaan, että aineellisen tasapainotilan lopullinen saavuttaminen tulee merkitsemään sitä, että Korkeimman harjoittaman fyysisen valvonnan kehitys on saatu päätökseen.
116:5.13 (1274.3) Paratiisissa olevat Luojatkin huolehtivat universumien rakentamisen alkuaikoina ensi sijassa aineellisesta tasapainosta. Paikallisuniversumin hahmo ei muotoudu pelkästään voimakeskusten toimintojen tuloksena vaan myös siksi, että Luova Henki on läsnä avaruudessa. Ja kaikkina näinä paikallisuniversumin rakennustyön varhaiskausina Luoja-Pojassa ilmenee huonosti ymmärretty aineellisen valvonnan attribuutti, eikä hän poistu pääkaupunkiplaneetaltaan, ennen kuin joltinenkin paikallisuniversumin tasapainotila on vakiintunut.
116:5.14 (1274.4) Kaikki energia reagoi loppujen lopuksi mieleen, ja fyysiset valvojat ovat sen Mielenjumalan lapsia, joka on Paratiisi-perikuvan aktivoija. Voimanohjaajien älytoiminta omistautuu mitään kaihtamatta suorittamaan aineellisen valvonnan aikaansaamiseen tähtäävää tehtävää. Niiden käymä kamppailu fyysisen herruuden saavuttamiseksi energian piirissä vallitseviin suhteisiin ja massan liikkeisiin nähden ei koskaan taukoa, ennen kuin ne saavuttavat finiittisen voiton energioista ja massoista, jotka ovat niiden loputtomina toimialoina.
116:5.15 (1274.5) Ajallisuudessa ja avaruudessa käydyissä hengen kamppailuissa on kysymys hengen (persoonallisen) mielen välityksellä aineeseen nähden harjoittaman herruuden kehittymisestä. Universumien fyysisessä (ei-persoonallisessa) kehityksessä on kysymys kosmisen energian saattamisesta harmoniaan hengen ylivalvonnan kohteena olevan mielen luomien, tasapainotilaa koskevien käsitysten kanssa. Koko suuruniversumin kokonaisevoluutiossa on kysymys persoonallisuuden suorittamasta energiaa valvovan mielen yhdistämisestä hengen koordinoimaan älytoimintaan, ja tämä tulee näkyviin, sitten kun Korkeimman kaikkivaltias valta ilmaantuu täydessä laajuudessaan.
116:5.16 (1274.6) Dynaamisen tasapainotilan saavuttamisen vaikeus kuuluu luontaisesti siihen tosiasiaan, että kosmos kasvaa. Fyysisen luomistuloksen vakiintuneita virtapiirejä vaarantaa alituisesti se, että ilmaantuu uutta energiaa ja uutta massaa. Kasvava universumi on epävakaa universumi; niinpä mikään kosmisen kokonaisuuden osa ei voikaan saavuttaa todellista vakautta, ennen kuin ajan täyttyessä tapahtuu seitsemän superuniversumin aineellinen valmistuminen.
116:5.17 (1274.7) Valon ja elämän vakiintuneissa universumeissa ei satu mitään suurimerkityksisiä odottamattomia fyysisiä tapahtumia. Aineellinen luomistulos on saatu lähestulkoon täysimääräiseen hallintaan, mutta ongelmat, jotka esiintyvät vakiintuneiden universumien suhteissa kehittyviin universumeihin, asettavat silti Universumin Voimanohjaajien taidoille jatkuvasti haasteita. Mutta nämä ongelmat tulevat uuden luomistoiminnan vähenemisen myötä asteittain häviämään, kunhan suuruniversumi lähestyy sitä tilannetta, että se, mikä kehityksen kautta on esiin tuotavissa, on saavuttanut lakikorkeutensa.
116:6.1 (1275.1) Energia-aineella on evolutionaarisissa superuniversumeissa muutoin valta-asema paitsi persoonallisuudessa, jossa henki mielen välityksellä kamppailee määräysvallasta. Mihin evolutionaariset universumit pyrkivät, on mielen avulla tapahtuva energia-aineen alistaminen, mielen koordinoituminen hengen kanssa, ja kaikki tämä tapahtuu sen ansiosta, että läsnä on luova ja yhdistävä persoonallisuus. Fyysisistä järjestelmistä tulee näin persoonallisuuteen nähden alisteisia, mielijärjestelmistä tulee rinnasteisia ja henkijärjestelmistä ohjaavia.
116:6.2 (1275.2) Tämä voiman ja persoonallisuuden liitto tulee jumaluuden tasoilla esille Korkeimmassa ja Korkeimpana. Mutta varsinainen hengen valta-aseman kehittyminen on kasvutapahtuma, joka perustuu suuruniversumin Luojien ja luotujen vapaasta tahdostaan suorittamiin tekoihin.
116:6.3 (1275.3) Energia ja henki ovat absoluuttisilla tasoilla yhtä. Mutta sinä hetkenä, kun poistutaan tällaisilta absoluuttisilta tasoilta, ilmenee eroavuutta, ja sitä mukaa kun energia ja henki siirtyvät Paratiisista kohti avaruutta, niiden välillä oleva kuilu levenee, kunnes niistä paikallisuniversumeihin päästäessä on tullut jo täysin erillisiä. Ne eivät enää ole identtisiä eivätkä toistensa kaltaisia, ja mielen on ryhdyttävä välittäjäksi saattamaan niitä suhteisiin toistensa kanssa.
116:6.4 (1275.4) Se, että energiaa voidaan valvojapersoonallisuuksien toimenpitein suunnata, paljastaa energian reagoivuuden mielen toimintaan. Se, että massa on näiden samojen valvovien entiteettien toimin vakautettavissa, paljastaa massan reagoivuuden mielen järjestystäluovaan läsnäoloon. Ja se, että henki itse voi tahdonvoimalla varustetussa persoonallisuudessa mielen avulla tavoitella määräysvaltaa energia-aineeseen nähden, paljastaa koko finiittisen luomistuloksen potentiaalisen yhtenäisyyden.
116:6.5 (1275.5) Universumien universumin joka puolella vallitsee kaikkien voimien ja persoonallisuuksien keskinäinen riippuvuus. Luoja-Pojat ja Luovat Henget ovat universumeja organisoidessaan riippuvaisia voimakeskusten ja fyysisten valvojien heidän kanssaan harjoittamasta yhteistoiminnasta, Korkeimmat Voimanohjaajat ovat vaillinaisia ilman Valtiashenkien harjoittamaa ylivalvontaa. Ihmisolennossa fyysisen elämän mekanismi reagoi osittain määräyksiin, jotka (persoonallinen) mieli antaa. Tästä samaisesta mielestä voi vuorostaan tulla päämäärätietoisen hengen johdatusten hallitsema, ja tällaisen kehityksellisen tapahtumakulun tuloksena saadaan aikaan uusi Korkeimman lapsi, useammanlaatuista kosmista todellisuutta edustava persoonallinen yhdistymä.
116:6.6 (1275.6) Ja mikä pätee osiin, pätee myös kokonaisuuteen; Korkeimmuuden henkipersoona tarvitsee Kaikkivaltiaan evoluutioperäisen vallan saavuttaakseen Jumaluuden täyteyden ja päästäkseen päämääräänsä Kolminaisuuden osapuolena. Voimainponnistuksen suorittajina ovat ajallisuuden ja avaruuden persoonallisuudet, mutta tämän ponnistelun kulminoituminen ja täyttymys on Kaikkivaltiaan Korkeimman toimi. Ja samalla kun kokonaisuuden kasvu näin ollen on osien kollektiivisen kasvun loppusumma, siitä seuraa yhtä lailla, että osien kehitys on kokonaisuuden päämäärätietoisen kasvun osiin jaettu heijastuma.
116:6.7 (1275.7) Paratiisissa monota ja henki ovat kuin yhtä – vain nimeltä toisistaan erotettavissa. Vaikka aine ja henki Havonassa ovatkin toisistaan erottuvalla tavalla erilaisia, ne ovat samalla myötäsyntyisesti harmonisia. Seitsemässä superuniversumissa esiintyy kuitenkin jo suurta eroavuutta; kosmisen energian ja jumalallisen hengen välillä aukeaa ammottava kuilu. Siksi niissä onkin suurempi kokemuksellinen potentiaali siihen, että mieli toimii saattaakseen fyysisen hahmon sopusointuun hengellisten tarkoitusperien kanssa ja viime kädessä yhdistääkseen ne. Avaruuden ajallis-kehittyvissä universumeissa jumaluuden laimeneminen on suurempaa, ratkaistavina on vaikeampia ongelmia, ja tilaisuus saada kokemusta ongelmien ratkaisemisesta on kattavampi. Ja tämä superuniversumitilanne kaikkinensa tuo olevaisuuden piiriin evolutionaarista olemassaoloa edustavan avaramman areenan, jolla kosmisen kokemisen mahdollisuus tuodaan yhtä hyvin luodun kuin Luojan – jopa Korkeimman Jumaluuden – ulottuville.
116:6.8 (1276.1) Hengen valta-asemasta, joka absoluuttisilla tasoilla on eksistentiaalista, tulee finiittisillä tasoilla ja seitsemässä superuniversumissa kehitysperäinen kokemus. Ja tästä kokemuksesta pääsevät yhtä lailla osallisiksi kaikki: kuolevaisesta ihmisestä Korkeimpaan Olentoon. Kaikki ponnistelevat, ponnistelevat henkilökohtaisesti, jotta päästäisiin tuloksiin; kaikilla on osuus, henkilökohtainen osuus, siihen että tavoite saavutetaan.
116:7.1 (1276.2) Suuruniversumi ei ole vain fyysistä valtavuutta, hengen ylevyyttä ja älyllistä suuruutta edustava aineellinen luomus, vaan se on myös suurenmoinen ja herkästi reagoiva elävä organismi. Värähtelevänä kosmoksena ilmenevän valtavan luomuksen mekanismin joka puolella sykkii aktuaalinen elämä. Universumien fyysinen todellisuus symboloi Kaikkivaltiaan Korkeimman tajuttavissa olevaa reaalisuutta; ja tiedonhankintayhteyspiirit läpäisevät tämän elävän organismin, aivan kuten ihmisruumiissa risteilee hermoston ärsykeväylien verkko. Tämä fyysinen universumi on täynnä energiaväyliä, jotka tehokkaasti aktivoivat aineellista luomistulosta, aivan kuten ravintona nautitut assimiloituvat energiatuotteet verenkierron kuljettamina ravitsevat ja energisoivat ihmisruumiin. Suunnattoman suuresta universumista eivät puutu sellaisetkaan suurenmoisen ylivalvonnan koordinointikeskukset, joita voitaisiin verrata ihmismekanismissa tavattavaan herkkään kemiallisen valvonnan järjestelmään. Mutta jospa tietäisitte edes jotakin voimakeskusten fysiikasta, voisimme teille analogian keinoin kertoa fyysisestä maailmankaikkeudesta peräti paljon enemmän.
116:7.2 (1276.3) Kuten kuolevaiset luottavat auringon energiaan elämän ylläpitäjänä, koko lailla samoin suuruniversumikin luottaa niihin ehtymättömiin energioihin, jotka virtaavat ala-Paratiisista pitämään yllä avaruuden aineellisia toimintoja ja kosmisia liikkeitä.
116:7.3 (1276.4) Kuolevaisille on annettu mieli, jonka avulla he voivat tiedostaa identiteettinsä ja persoonallisuutensa. Ja finiittiselle kaikkeudelle on annettu mieli – jopa Korkein Mieli – jonka avulla kyseisen, kosmoksesta tulevan esiinnousevan persoonallisuuden henki ponnistelee lakkaamatta saadakseen energia-aineen hallintaansa.
116:7.4 (1276.5) Kuolevainen ihminen reagoi hengen opastukseen kuten suuruniversumi reagoi Iankaikkisen Pojan henkigravitaation laajalle ulottuvaan otteeseen, ajallisuutta ja avaruutta edustavan finiittisen kosmoksen kaikkien luomusten ikuisten hengellisten arvojen universaaliseen supermateriaaliseen koossapitävään voimaan.
116:7.5 (1276.6) Ihmisolennot kykenevät ikiajoiksi samastumaan kaikenkattavaan ja häviämättömään universumitodellisuuteen – fuusioitumaan sisimmässään asuvaan Ajatuksensuuntaajaan. Samalla tavoin Korkein on ikuisesti riippuvainen Alkuperäisen Jumaluuden, Paratiisin-Kolminaisuuden, absoluuttisesta vakaudesta.
116:7.6 (1276.7) Ihmisen tuntema sisäinen veto Paratiisin täydellisyyttä kohtaan, hänen pyrkimyksensä Jumalan saavuttamiseksi, luo elävässä kosmoksessa aidon jumalallisuusjännitteen, joka on purettavissa vain sillä, että kehittyy kuolematon sielu. Tämä on juuri se, mitä tapahtuu yksittäisen kuolevaisluodun kokemuksessa. Mutta kun kaikki suuruniversumin luodut ja Luojat tavoittelevat samalla tavoin Jumalan saavuttamista ja jumalallista täydellisyyttä, muodostuu syvällinen kosminen jännite, joka voi purkautua vain kaikkivaltiaan vallan ylevässä synteesissä kaikkien luotujen kehittyvän Jumalan henkipersoonan, Korkeimman Olennon, kanssa.
116:7.7 (1277.1) [Toimittamisesta huolehti muuan Urantialla tilapäisesti oleskeleva Voimallinen Sanansaattaja.]
Urantia-kirja
Luku 117
117:0.1 (1278.1) SIINÄ määrin kuin me, mikä universumiasemapaikkamme lieneekin, noudatamme Jumalan tahtoa, samassa määrin tulee Korkeimman kaikkivaltiaasta potentiaalista askelen verran aktuaalisempaa. Jumalan tahto on Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen tarkoitusperä sellaisena kuin se on potentiaalistuneena kolmessa Absoluutissa, personoituneena Iankaikkisessa Pojassa, universumitoimintaa varten myötäliittyneenä Äärettömässä Hengessä ja iäistyneenä Paratiisin ikuisissa esikuvissa. Ja Korkeimmasta Jumalasta on tulossa Jumalan kokonaistahdon finiittinen ilmentymä.
117:0.2 (1278.2) Jos suuruniversumilaiset joskus pääsisivät kaikki suhteellisen lähelle sellaista, että he elävät täysin Jumalan tahdon mukaan, ajallis-avaruudelliset luomukset asettuisivat silloin valoon ja elämään, ja Kaikkivaltiaasta eli Korkeimmuuden jumaluuspotentiaalista tulisi Korkeimman Jumalan jumalallisen persoonallisuuden esiinnousemisessa silloin faktuaalista.
117:0.3 (1278.3) Kun kehittyvä mieli virittyy kosmisen mielen yhteyspiireihin, kun kehittyvä universumi asettuu keskusuniversumin antaman esikuvan mukaisesti tasapainoon, kun edistyvä henki saa kosketuksen Valtiashenkien yhdistyneeseen hoivamuotoon, kun ylösnouseva kuolevaispersoonallisuus lopulta virittyy sisimmässään olevan Suuntaajan jumalalliseen johdatukseen, silloin Korkeimman aktuaalisuudesta on tullut universumeissa vielä asteen verran todellisempaa; silloin Korkeimmuuden jumalallisuus on edennyt taas askelen verran kohti kosmista todellistumista.
117:0.4 (1278.4) Suuruniversumin osat ja yksilöt kehittyvät Korkeimman kokonaiskehityksen heijastumana, Korkeimman vuorostaan ollessa synteesimäis-kumulatiivinen loppusumma kaikesta suuruniversumin piirissä tapahtuneesta kehityksestä. Molemmat ovat kuolevaisen näkökulmasta tarkasteltuina evolutionaarisia ja kokemuksellisia vastavuoroisuuksia.
117:1.1 (1278.5) Korkein on fyysisestä sopusoinnusta syntyvä kauneus, älyllisestä merkityksestä syntyvä totuus ja hengellisestä arvosta syntyvä hyvyys. Hän on aitoon menestykseen sisältyvä suloisuus ja ikuiseen perilletuloon sisältyvä riemu. Hän on suuruniversumin ylisielu, finiittisen kosmoksen tietoisuus, finiittisen todellisuuden täyttymys ja Luoja–luotu-kokemuksen personoituma. Koko vastaisen ikuisuuden Korkein Jumala tulee tuomaan julki tahdonalaisen kokemuksen todellisuutta Jumaluuden kolminaisuussuhteissa.
117:1.2 (1278.6) Korkeimpien Luojien persoonissa Jumalat ovat laskeutuneet Paratiisista ajallisuuden ja avaruuden toimikentille luodakseen ja kehittääkseen siellä sellaisia Paratiisin saavuttamiseen kykeneviä luotuja, jotka voivat Isää tavoittelemalla nousta Paratiisiin. Tämä alaslaskeutuvien, Jumalasta ilmoittavien Luojien sekä ylösnousevien, Jumalaa etsivien luotujen universumikulkue tuo julki Korkeimman kehitystä Jumaluudeksi, Korkeimman, jossa sekä alaslaskeutuvat että ylösnousevat pääsevät keskinäiseen yhteisymmärrykseen, löytävät ikuisen ja universaalisen veljeyden. Korkeimmasta Olennosta tulee näin sen kokemuksen finiittinen synteesi, jonka osatekijöinä ovat täydellinen Luoja-aiheuttaja ja täydellistyvä luotu-aiheutuma.
117:1.3 (1279.1) Suuruniversumi sisältää täysimääräisen yhdistymisen mahdollisuuden ja pyrkii aina täysimääräiseen yhdistymiseen. Ja tämä johtuu siitä, että mainittu kosminen olemassa oleva on Paratiisin-Kolminaisuuden luomistekojen ja voimaan kohdistuvien valtaoikeuksien seuraamus, ja Paratiisin-Kolminaisuus puolestaan on kvalifioimatonta ykseyttä. Juuri tämä kolminaisuudelle ominainen ykseys tulee finiittisessä kosmoksessa esille Korkeimmassa, jonka todellisuus käy yhä ilmeisemmäksi, kun universumit yltävät kolminaisuuteensamastumisessa korkeimmalle mahdolliselle tasolle.
117:1.4 (1279.2) Luojan tahto ja luodun tahto ovat laadullisessa mielessä erilaisia, mutta kokemuksellisesti ne ovat myös sukua toisilleen, sillä Luoja ja luotu voivat työskennellä yhdessä universumitäydellisyyden saavuttamiseksi. Ihminen voi työskennellä yhdessä Jumalan kanssa ja sillä keinoin toimia ikuisen finaliitin myötäluojana. Jumala voi työskennellä jopa ihmisyyden hahmossa niiden Poikiensa inkarnoitumissa, jotka tällä keinoin saavuttavat korkeimman mahdollisen luodulle ominaisen kokemuksen tason.
117:1.5 (1279.3) Luoja ja luotu yhdistyvät Korkeimmassa Olennossa yhdeksi Jumaluudeksi, jonka tahto ilmentää yhtä jumalallista persoonallisuutta. Ja tämä Korkeimman tahto on jotakin enemmän kuin luodun tai Luojan tahto, aivan kuten Nebadonin Mestari-Pojan suvereeni tahto on nyt jotakin enemmän kuin jumaluuden ja ihmisyyden tahdon yhdistelmä. Paratiisillisen täydellisyyden ja ajallis-avaruudellisen kokemuksen liitto saa todellisuuden jumaluustasoilla aikaan uuden merkitysarvon.
117:1.6 (1279.4) Korkeimman kehittyvästä olemuksesta on tulossa todenmukainen kuvastuma kaikkien luotujen ja kaikkien Luojien suuruniversumissa saamasta verrattomasta kokemuksesta. Korkeimmassa luojuus ja luotuna olo ovat yhdessä; ne on ikiajoiksi yhdistänyt niiden moninaisten ongelmien ratkaisemiseen liittyneistä hankaluuksista syntynyt kokemus, jotka vaivaavat koko finiittistä luomusta sen kulkiessa ikuista polkua eteenpäin täydellisyyttä ja vapautta keskeneräisyyden kahleista tavoitellen.
117:1.7 (1279.5) Totuus, kauneus ja hyvyys korreloituvat Hengen hoivassa, Paratiisin suurenmoisuudessa, Pojan armeliaisuudessa ja Korkeimman kokemuksessa. Korkein Jumala on totuus, kauneus ja hyvyys, sillä nämä jumaluutta luonnehtivat käsitteet edustavat ideainmuodostuksellisen kokemuksen finiittisiä enimmäisarvoja. Näiden jumaluuden kolmiyhteisten laatumääreiden ikuiset lähteet ovat finiittistä korkeammalla olevilla tasoilla, mutta luotu voisi tällaiset lähteet käsittää vain supertotuudeksi, superkauneudeksi ja superhyvyydeksi.
117:1.8 (1279.6) Mikael, joka on luoja, toi julki Luoja-Isän tunteman jumalallisen rakkauden maisia lapsiaan kohtaan. Ja tämän jumalallisen kiintymyksen löydettyään ja sen vastaanotettuaan ihmiset voivat tavoitella tämän rakkauden julkituomista lihaa ja verta oleville veljilleen. Tällainen luodun osoittama kiintymys on Korkeimman tunteman rakkauden aito heijastuma.
117:1.9 (1279.7) Korkein sisältää tasasuhtaisesti kaikkea. Ensimmäinen Lähde ja Keskus on kolmessa suuressa Absoluutissa potentiaalinen; Paratiisissa, Pojassa ja Hengessä hän on aktuaalinen. Mutta Korkein on sekä aktuaalinen että potentiaalinen, persoonallista korkeimmuutta ja kaikkivaltiasta voimaa edustava olento, joka reagoi yhtä hyvin luodun ponnisteluun kuin siihen, mikä on Luojan tavoite; joka itse vaikuttaa universumiin ja reagoi universumin kokonaissummaan ja joka yhdellä ja samalla kertaa on sekä korkein luoja että korkein luotu. Korkeimmuuden Jumaluus tuo näin ollen esille sen, mikä on kaiken finiittisen kokonaissumma.
117:2.1 (1280.1) Korkein on ajallisuuden Jumala. Hän on luotujen ajallisuudessa tapahtuvan kasvamisen salaisuus. Hän on myös keskeneräisestä nykyisyydestä saatu voitto ja täydellistyvän tulevaisuuden kruunaus. Ja kaiken finiittisen kasvun lopulliset hedelmät ovat: voima, jota henki persoonallisuutta yhdistävän ja luovan läsnäolon ansiosta hallitsee mielen välityksellä. Koko tämän kasvun huipentavana seuraamuksena on Korkein Olento.
117:2.2 (1280.2) Kuolevaisen ihmisen kannalta olemassaolo on samaa kuin kasvu. Ja niin asia toden totta näyttäisi olevan jopa laajemmassakin universumimerkityksessä, sillä hengen johdattama olevaisuus näyttää todellakin päätyvän kokemukselliseen kasvuun – statuksen nousuun. Olemme kuitenkin jo kauan olleet sitä mieltä, että tällä hetkellä ilmenevä kasvu, joka on kulumassa olevana universumiaikakautena luonteenomaista luotujen olemassaololle, on Korkeimman funktio. Olemme yhtä vakaasti sitä mieltä, että tämänlaatuinen kasvu on ominaista Korkeimman kasvun aikakaudelle ja että se Korkeimman kasvun päättymisen myötä loppuu.
117:2.3 (1280.3) Ajatelkaapa luotujen kolminaistamien poikien statusta: He syntyvät ja elävät nykyisenä universumiaikakautena, heillä on persoonallisuus ja lisäksi heille on annettu mieli ja henki. Heillä on kokemuksia sekä niistä kertova muisti, mutta ylösnousemuksellisista poiketen he eivät kasva. Uskomme ja ymmärryksemme on, että vaikka nämä luotujen kolminaistamat pojat ovatkin olemassa jo tällä universumiaikakaudella, todellisuudessa he edustavat seuraavaa universumiaikakautta, sitä aikakautta, joka seuraa Korkeimman kasvun täyttymistä. Siksi he eivät olekaan Korkeimmassa, sillä tämän nykyiseen statukseenhan kuuluvat epätäydellisyys ja siitä johtuva kasvu. He eivät näin ollen osallistu kulumassa olevan universumiaikakauden kokemukselliseen kasvuun, vaan heitä pidetään reservissä seuraavaa universumiaikakautta varten.
117:2.4 (1280.4) Koska omaan Voimallisten Sanansaattajien luokkaani kuuluvat olennot ovat Kolminaisuuden syleilemiä, he eivät osallistu nykyisen universumiaikakauden kasvuun. Tietyssä mielessä olemme statukseltamme ikään kuin olisimme edelliseltä universumiaikakaudelta, niin kuin itse asiassa ovat myös Kolminaisuuden Stationaariset Pojat. Yksi asia on varma: Kolminaisuuden syleily on määrittänyt statuksemme, eikä kokemus enää johda kasvuun.
117:2.5 (1280.5) Äsken sanottu ei pidä paikkaansa puhuttaessa finaliiteista tai mistä tahansa muista evolutionaarisista ja kokemuksellisista olentoluokista, jotka ovat mukana Korkeimman kasvuprosessissa. Teidän Urantialla nyt elävien kuolevaisten, jotka saatatte pyrkiä saavuttamaan Paratiisin ja finaliitin statuksen, tulisi ymmärtää, että tällainen tavoite on toteutettavissa vain siksi, että olette Korkeimmassa ja Korkeimpaa, ja olette niin muodoin mukana Korkeimman kasvuvaiheessa.
117:2.6 (1280.6) Korkeimman kasvu tulee joskus vielä päättymään; hänen statuksensa on (energiaa ja henkeä ajatellen) saavuttava täyteytensä. Korkeimman kehityksen näin päättyessä loppuu myös luotujen kehittyminen Korkeimmuuden osana. Tiedossamme ei ole, minkälainen kehitys mahdollisesti tulee olemaan ominaista ulkoavaruuden universumeille. Mutta olemme varsin varmoja siitä, että se tulee olemaan jotakin perin erilaista kuin on ollut mikään, mitä on nähty kulumassa olevana aikakautena, jolloin seitsemän superuniversumia ovat kehittyneet. Suuruniversumin evolutionaaristen kansalaisten tehtävänä tulee epäilemättä olemaan tämän Korkeimmuuden kasvusta osattomaksijäämisen korvaaminen ulkoavaruuslaisille.
117:2.7 (1280.7) Korkein Olento tulee, sellaisena kuin hän nykyisen universumiaikakauden täyttymyksen jälkeen on, toimimaan suuruniversumissa kokemuksellisena hallitsijana. Ulkoavaruuslaisilla, seuraavaksi koittavan universumiaikakauden kansalaisilla, tulee olemaan superuniversumien jälkeen seuraavan kasvun potentiaali, sellainen kapasiteetti evolutionaaristen tavoitteiden saavuttamiseen, jonka lähtökohtana on Kaikkivaltiaan Korkeimman saavuttama täysivaltaisuus ja joka näin ollen ei sisällä sitä mahdollisuutta, että luodut osallistuisivat nykyiselle universumiaikakaudelle ominaiseen voiman ja persoonallisuuden synteesiin.
117:2.8 (1281.1) Niinpä Korkeimman keskeneräisyyttä voidaankin pitää etuna, sillä se mahdollistaa nykyisille universumeille ominaisen luomakunnan evolutionaarisen kasvun. Tyhjyydelläkin on oma hyvä puolensa sikäli, että se on kokemuksellisesti täytettävissä.
117:2.9 (1281.2) Eräs finiittifilosofian kiinnostavimmista kysymyksistä kuuluu: Aktuaalistuuko Korkein Olento reaktiona suuruniversumin kehitykseen, vai onko niin, että tämä finiittinen kosmos kehittyy askel askeleelta reaktiona Korkeimman asteittaiseen aktuaalistumiseen? Vai onko mahdollista, että ne kehittymisensä osalta ovat vastavuoroisesti toisistaan riippuvaisia, eli että ne ovat evolutionaarisia vastavuoroisuuksia, ja kumpikin panee alulle toisen kasvun? Siitä olemme kuitenkin varmoja, että luodut ja universumit, ylhäiset ja vaatimattomat, kehittyvät Korkeimman puitteissa, ja sitä mukaa kun ne kehittyvät, esille tulee yhtenäinen summaatio tämän universumiaikakauden kaikesta finiittisestä toiminnasta. Ja nyt on puhe Korkeimman Olennon ilmaantumisesta, kaikkien persoonallisuuksien kannalta Korkeimman Jumalan kaikkivaltiaan voiman kehittymisestä.
117:3.1 (1281.3) Kosminen realiteetti, josta eri yhteyksissä käytetään nimiä Korkein Olento, Korkein Jumala ja Kaikkivaltias Korkein, on monitahoinen ja universaalinen synteesi kaikkien finiittisten realiteettien esiin nousevista vaiheista. Ikuisen energian, jumalallisen hengen ja universaalisen mielen pitkälle menevä erilaistuminen saavuttaa finiittisen lakikorkeutensa Korkeimman kehityksessä, Korkeimman, joka on kaiken finiittisen kasvun loppusumma, Korkeimman, joka on todellistanut itsensä finiittisyyden suurimman mahdollisen täyttymyksen jumaluustasoilla.
117:3.2 (1281.4) Korkein on se jumalallinen kanava, jonka kautta virtaa kolmiuksien luova infiniittisyys, ja tämä infiniittisyys kiteytyy avaruuden galakseista koostuvaksi panoraamaksi, ja se puolestaan toimii taustana ajallisuudessa näyteltävälle suurenmoiselle persoonallisuusdraamalle eli sille, miten henki mielen välityksellä saavuttaa voiton energia-aineesta.
117:3.3 (1281.5) Jeesus sanoi: ”Minä olen elävä tie”, ja elävä tie hän totisesti onkin: tie minätietoisuuden aineelliselta tasolta jumalatietoisuuden hengelliselle tasolle. Ja niin kuin hän on tämä elävä ylösnousemuksen tie minuudesta Jumalan luo, samalla tavoin Korkein on elävä tie finiittisestä tietoisuudesta tietoisuuden transsendenssiin, jopa absoniittiseen ymmärrykseen.
117:3.4 (1281.6) Luoja-Poikanne voi tosiaankin toimia tällaisena elävänä kanavana ihmisyydestä jumalallisuuteen, sillä hänellä on omakohtainen kokemus tämän edistymistä merkitsevän universumipolun taivaltamisesta sen koko pituudelta: Joosua Joosefinpojan, Ihmisen Pojan, aidosta ihmisyydestä Nebadonin Mikaelin, infiniittisen Jumalan Pojan, paratiisilliseen jumalallisuuteen. Samoin voi Korkein Olento toimia universumiväylänä, jota myöten lähestytään finiittisten rajoitusten transsendenssiä, sillä hän on koko luotujen evoluution, edistymisen ja hengellistymisen aktuaalinen ruumiillistuma ja persoonallinen yhteenveto. Paratiisista laskeutuvien persoonallisuuksienkin suuruniversumikokemukset ovat se osa hänen kokemustaan, joka täydentää sitä, että ajallisuudesta saapuvien pyhiinvaeltajien ylösnousemuskokemukset summautuvat hänessä.
117:3.5 (1281.7) Kuolevainen ihminen on enemmän kuin vain kuvaannollisessa mielessä tehty Jumalan kuvaksi. Fyysiseltä kannalta tällainen lausuma tuskin pitää paikkansa, mutta tiettyihin universumipotentiaalisuuksiin nähden se on aktuaalinen tosiasia. Ihmisten sukukunnassa tulee esille jotakin siitä samasta evolutionaaristen tavoitteiden saavuttamisen draamasta, joka on suunnattoman paljon suuremmassa mittakaavassa meneillään universumien universumissa. Ihmisestä, tahdollisesta persoonallisuudesta, tulee luova, kun hän Korkeimman finiittisten potentiaalisuuksien läsnä ollessa on yhteydessä Suuntaajaan, persoonattomaan entiteettiin, ja tuloksena on kuolemattoman sielun kukkaanpuhkeaminen. Ajallisuuden ja avaruuden Luojapersoonallisuudet toimivat universumeissa yhteistyössä Paratiisin-Kolminaisuuden persoonattoman hengen kanssa, ja sitä kautta he luovat uuden, jumaluustodellisuutta olevan voimapotentiaalin.
117:3.6 (1282.1) Koska ihminen on luotu olento, hän ei ole täsmälleen Korkeimman Olennon kaltainen, joka on jumaluutta, mutta ihmisen kehitys muistuttaa kyllä joillakin tavoin Korkeimman kasvua. Omien päätöstensä lujuuden, voiman ja peräänantamattomuuden avulla ihminen kasvaa tietoisesti aineellisuudesta kohti hengellisyyttä. Hän kasvaa myös siksi, että hänen Ajatuksensuuntaajansa kehittää uusia keinoja kurottautua hengelliseltä tasolta alas morontiaalisille sielun tasoille, ja heti kun sielu ilmaantuu, se alkaa itsessään ja itsestään kasvaa.
117:3.7 (1282.2) Tämä muistuttaa jonkin verran tapaa, jolla Korkein Olento laajenee. Hänen täysivaltaisuutensa kasvaa Korkeimpien Luojapersoonallisuuksien teoissa ja saavutuksissa, heidän teoistaan ja saavutuksistaan. Kysymyksessä on hänen valtansa majesteettisuuden kehittyminen suuruniversumin hallitsijana. Hänen jumalolennon olemuksensa on niin ikään riippuvainen myös Paratiisin-Kolminaisuuden ennalta olemassa olevasta ykseydestä. Mutta Korkeimman Jumalan kehitykseen liittyy vielä muuan näkökohta: Sen lisäksi, että hän on Luojien kehittämä ja Kolminaisuudesta johtunut, hän on myös itse itsensä kehittänyt ja omasta itsestään johtunut. Tahtoperäisesti, luovasti, Korkein Jumala osallistuu itse oman jumaluutensa aktuaalistumiseen. Ihmisen morontiaalinen sielu on sekin tahdonvoimainen, myötäluova osapuoli omassa iäistämisessään.
117:3.8 (1282.3) Isä toimii yhteistyössä Myötätoimijan kanssa, kun manipuloidaan Paratiisin energioita ja tehdään niistä Korkeimpaan reagoivia. Isä toimii yhteistyössä Iankaikkisen Pojan kanssa niiden Luojapersoonallisuuksien aikaansaamiseksi, joiden teot kerran huipentuvat Korkeimman täysivaltaisuudeksi. Isä toimii yhteistyössä sekä Pojan että Hengen kanssa niiden Kolminaisuuspersoonallisuuksien luomiseksi, jotka toimivat suuruniversumin hallitsijoina siihen aikaan saakka, jolloin Korkeimman kehityksen täyttymys tekee hänestä kelvollisen ottamaan käsiinsä tämän hallitsijanvallan. Isä toimii tässä mainituin ja monin muin tavoin yhteistyössä Jumaluutta ja ei-jumaluutta olevien rinnakkaisolentojensa kanssa Korkeimmuuden kehityksen edistämiseksi, mutta hän toimii näissä asioissa myös yksin. Ja hänen yksinään suorittamansa toiminta tulee ehkä parhaiten esille Ajatuksensuuntaajina ja näitä vastaavina entiteetteinä ilmenevässä hoivamuodossa.
117:3.9 (1282.4) Jumaluus on ykseyttä, joka on Kolminaisuudessa eksistentiaalista, Korkeimmassa kokemuksellista ja kuolevaisten kohdalla luodun olennon suuntaajafuusiossa todellistamaa. Ajatuksensuuntaajien läsnäolo kuolevaisessa ihmisessä tuo esille kaiken pohjalla olevan universumin ykseyden, ihminen – alinta mahdollista tyyppiä oleva universumipersoonallisuus – sulkee sisäänsä aktuaalisen osasen korkeimmasta ja ikuisesta todellisuudesta, itsestään kaikkien persoonallisuuksien alkuperäisestä Isästä.
117:3.10 (1282.5) Korkein Olento kehittyy sen ansiosta, että hänellä on yhteys Paratiisin-Kolminaisuuteen, ja sen seurauksena, että tämän Kolminaisuuden luojajälkeläiset ja hallinnosta vastaavat lapset menestyvät jumaluuden alalla. Ihmisen kuolematon sielu kehittää oman ikuisen kohtalonsa Paratiisin-Isän jumalalliseen läsnäoloon liittymällä, ja sen mukaan minkälaisia persoonallisuutta koskevia päätöksiä ihmismieli tekee. Mitä Kolminaisuus on Korkeimmalle Jumalalle, sitä Suuntaaja on kehittyvälle ihmiselle.
117:3.11 (1282.6) Nykyisen universumiaikakauden kuluessa Korkein Olento ei ilmeisesti kykene toimimaan suoranaisesti luojana, paitsi niissä tapauksissa, jolloin ajallisuuden ja avaruuden luovat toimintayksiköt ovat käyttäneet loppuun finiittiset toimintamahdollisuudet. Tähänastisessa maailmankaikkeuden historiassa näin on käynyt vain yhden kerran, nimittäin silloin kun finiittisen toiminnan mahdollisuudet universumin heijastustoimintaa koskevassa asiassa oli ammennettu loppuun. Tällöin Korkein tosiaankin toimi kaikkien edeltäneiden luojatoimintojen luovana huipentajana. Ja uskomme, että hän tulevina aikakausina on toimiva taas huipentajana aina, kun edellä käyvä luojatoiminta on vienyt luomistoiminnan asianomaisen syklin täyttymykseen.
117:3.12 (1283.1) Korkein Olento ei luonut ihmistä, mutta ihminen kirjaimellisesti luotiin Korkeimman potentiaalisuudesta ja jopa hänen elämänsä johdettiin tästä potentiaalisuudesta. Ei Korkein Olento myöskään kehitä ihmistä, Korkein itse on silti se, mikä kehityksessä on oleellisinta. Finiittisestä näkökulmasta katsoen elämme, liikumme ja olemme Korkeimman immanenssissa.
117:3.13 (1283.2) Korkein ei ilmeisestikään voi panna alulle alkuperäistä kausaatiota, mutta hän näyttää olevan kaiken universumikasvun katalysoija, ja kaikesta päätellen hänen on määrä toimia kaikkeuden huipentumana siltä osin, mihin kaikki kokemuksellis-evolutionaariset olennot päätyvät. Finiittisen kosmoksen käsitys lähtee Isästä, Luoja-Pojat tekevät Luovien Henkien suostumuksella ja yhteistyössä näiden kanssa tästä ideasta ajallisuudessa ja avaruudessa tosiasian, Korkein huipentaa kaiken finiittisen ja huolehtii, että finiittisellä on yhteys siihen, mihin absoniittinen päätyy.
117:4.1 (1283.3) Tarkastellessamme luomakunnan taukoamattomia kamppailuja statuksen täydellisyyden ja olemisen jumalallisuuden saavuttamiseksi emme voi muuta kuin uskoa näiden loputtomien ponnistelujen olevan osoitus Korkeimman taukoamattomasta kamppailusta jumalallisen itsensätodellistamisen puolesta. Korkein Jumala on finiittinen Jumaluus, ja hänen on kyettävä selviytymään finiittisyyden ongelmista tämän sanan täydessä merkityksessä. Meidän kamppailumme avaruuden kehitystapahtumissa esiintyvien ajallisten hankaluuksien kanssa ovat heijastumia hänen ponnistuksistaan todellistumisen saavuttamiseksi ja hallitsijanvallan täysimääräisyyden toteutumiseksi sen toimipiirin sisällä, jota hänen kehittyvä olemuksensa on parhaillaan laajentamassa mahdollisen äärirajoille saakka.
117:4.2 (1283.4) Korkein kamppailee julkitulon puolesta koko suuruniversumin puitteissa. Määränsä puolesta hänen jumalallinen kehityksensä perustuu jokaisen olemassa olevan persoonallisuuden viisautta osoittavaan toimintaan. Kun ihmisolento valitsee ikuisen eloonjäämisen, hän on myötäluomassa kohtaloa. Ja tämän ylösnousemuskuolevaisen elämästä finiittinen Jumala saa entisestään kasvaneen määrän persoonallisuuden todellistumista ja kokemuksellisen suvereenisuuden uuden laajentuman. Mutta jos luotu torjuu ikuisen elämänvaiheen, se Korkeimman osa, joka oli riippuvainen kyseisen luodun valinnasta, kokee väistämätöntä viivästymistä; se kokee menetyksen, joka on kompensoitava korvaavalla tai vastaavanlaisella kokemuksella. Mitä tulee eloonjäämättömän henkilön persoonallisuuteen, se absorboituu luomistuloksen ylisieluun ja säilyy Korkeimman Jumaluuden yhtenä tekijänä.
117:4.3 (1283.5) Jumala on niin luottavainen, niin rakastava, että hän antaa osan omaa jumalallista olemustaan sellaistenkin olentojen kuin ihmisten haltuun heidän varjeltavakseen ja käsitettäväkseen. Isää oleva olemus eli Suuntaajan läsnäolo on tuhoutumaton, oli kuolevaisen olennon valinta mikä tahansa. Korkeimman lapsi, kehittyvä minuus, voidaan hävittää siitä huolimatta, että tällaisen harhautuneen minuuden potentiaalisesti yhdistävä persoonallisuus tuleekin säilymään yhtenä Korkeimmuuden Jumalan osatekijänä.
117:4.4 (1283.6) Ihmispersoonallisuus voi todellakin hävittää luodun statukseen kuuluvan yksilöllisyyden, ja vaikka kaikki se säilyykin, joka tällaisen kosmisen itsemurhan tekijän elämässä oli säilyttämisen arvoista, eivät nämä laatusuureet kuitenkaan säily yksilöllisen luodun muodossa. Korkein toki pääsee universumin luoduissa taas julki, muttei koskaan enää tuon nimenomaisen persoonan hahmossa; taivaaseen nousemattoman henkilön ainutlaatuinen persoonallisuus palaa Korkeimpaan niin kuin vesipisara palaa mereen.
117:4.5 (1284.1) Mikä tahansa finiittisyyden persoonallisten osien yksittäinen toimenpide on Korkeimman Kokonaisuuden lopulta tapahtuvan ilmaantumisen kannalta jokseenkin merkityksetön, mutta kokonaisuus on silti riippuvainen sen moninaisten osien toimien kaikkeudesta. Yksittäisen kuolevaisen persoonallisuus on Korkeimmuuden kaikkeuden kannalta merkityksetön, mutta finiittisyydessä kunkin ihmisen persoonallisuus edustaa korvaamatonta merkitysarvoa; kun persoonallisuus kerran on julki tuotu, se ei enää koskaan tule julki samanlaisena, paitsi tuon elävän persoonallisuuden olemassaolon jatkumisessa.
117:4.6 (1284.2) Niinpä kun kamppailemme minuuden julkituodaksemme, Korkein kamppailee meissä ja meidän kanssamme jumaluuden julkituomiseksi. Siinä kun me löydämme Isän, siinä on Korkeinkin taas kerran löytänyt kaiken olevaisen Paratiisissa olevan Luojan. Siinä kun me hallitsemme todellistumiseen liittyvät ongelmat, siinä on kokemuksen Jumala yltämässä kaikkivaltiaaseen korkeimmuuteen ajallisuuden ja avaruuden universumeissa.
117:4.7 (1284.3) Ponnistelutta ei ihmiskunta nouse ylöspäin universumissa, eikä Korkein liioin kehity ilman määrätietoista ja älykästä toimintaa. Luodut eivät saavuta täydellisyyttä pelkällä passiivisuudella, eikä Korkeimmuuden henki voi tehdä Kaikkivaltiaan voimasta tosiasiaa muutoin kuin palvelemalla finiittistä luomistulosta siitä loputtomasti huolehtimalla.
117:4.8 (1284.4) Ihmisen ajallinen suhde Korkeimpaan on perustana kosmiselle moraalisuudelle, joka on universaalista herkkyyttä velvollisuudelle ja sen hyväksymistä. Kysymys on moraalisuudesta, joka ylittää ajallisen tajun siitä, mikä on suhteellisen oikeaa ja väärää; kysymyksessä on moraalikäsitys, joka perustuu suoraan siihen, että itsetajuinen luotu arvostaa kokemuksellista velvollisuuttaan kokemuksellista Jumaluutta kohtaan. Kuolevainen ihminen ja kaikki muut finiittiset luodut luodaan Korkeimmassa olevasta energian, mielen ja hengen elävästä potentiaalista. Suuntaajasta ja kuolevaisesta muodostuva ylösnousemuksellinen turvautuu nimenomaan Korkeimpaan luodessaan finaliitin kuolematonta ja jumalallista luonnetta. Juuri ja nimenomaan Korkeimman todellisuudesta Suuntaaja ihmistahdon suostumuksella kutoo Jumalan ylösnousemuksellisen pojan ikuiseen olemukseen kuuluvat kuviot.
117:4.9 (1284.5) Se, miten pitkälle Suuntaajan edistyminen ihmispersoonallisuuden hengellistämisessä ja iäistämisessä kehittyy, saa aikaan vastaavan Korkeimman täysivaltaisuuden laajenemisen. Tällaiset saavutukset ihmisen kehityksessä ovat samalla kertaa saavutuksia Korkeimman evolutionaarisessa aktuaalistumisessa. Samalla kun on totta, etteivät luodut voisi kehittyä ilman Korkeinta, lienee myös totta, ettei Korkeimman kehitystä koskaan voida täysimääräisesti saavuttaa kaikkien luotujen kehityksen loppuunsaattamisesta riippumatta. Minätajuisten persoonallisuuksien suuri kosminen vastuu onkin juuri siinä, että Korkein Jumaluus on tietyssä mielessä riippuvainen kuolevaistahdon tekemästä valinnasta. Ja luotujen kehityksen ja Korkeimman kehityksen keskinäinen edistyminen tulee universumin selittämättömän heijastusmekanismin kautta täsmällisenä ja täysimääräisenä Päivien Muinaisten tietoon.
117:4.10 (1284.6) Kuolevaiselle ihmiselle annettu suurenmoinen haaste kuuluu: Tuletko tekemään sellaisen päätöksen, että personoit koettavissa olevat kosmoksen arvomerkitykset omaan kehittyvään minuuteesi? Vai aiotko eloonjäämisen hylkäämällä antaa näiden Korkeimmuuden salaisuuksien jäädä uinumaan ja odottamaan jonkun toisen luodun toimintaa jonakin toisena aikana, luodun, joka omalla tavallaan koettaa tuoda luodun olennon antaman panoksen finiittisen Jumalan kehitykseen? Mutta kysymyksessä on silloin hänen antinsa Korkeimpaan, ei sinun.
117:4.11 (1284.7) Kuluvan universumiaikakauden suuri kamppailu käydään potentiaalisen ja aktuaalisen välillä – siksi, että kaikki se, mikä on vielä julkitulematonta, tavoittelee aktuaalistumista. Jos kuolevainen ihminen lähtee löytöretkelle, joka vie Paratiisiin, hän myötäilee ajallisuuden liikkeitä, jotka soljuvat kuin vuolteet ikuisuuden virrassa. Jos kuolevainen ihminen hylkää ikuisen elämänuran, hän liikkuu finiittisten universumien tapahtumavirtoja vastaan. Mekaaninen luomistulos liikkuu vääjäämättä eteenpäin sen mukaan, mikä on paljastuva Paratiisin-Isän tarkoitusperä, mutta tahdollisella luomakunnalla on valta valita, ottaako se vastaan vai torjuuko se sen roolin, joka edellyttää persoonallisuuden osallistumista ikuiselle löytöretkelle. Kuolevainen ihminen ei voi hävittää ihmisen olemassaolon korkeimpia arvoja, mutta ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö hän voi estää näiden arvojen kehittymistä omassa henkilökohtaisessa kokemuksessaan. Siinä laajuudessa kuin ihmisminä tällä tavoin kieltäytyy tulemasta mukaan Paratiisiin päätyvään ylösnousemukseen, täsmälleen samassa määrin viivästyy Korkein suuruniversumissa tapahtuvassa jumalallisuuden julkitulon saavuttamisessa.
117:4.12 (1285.1) Paitsi että kuolevaisen ihmisen huostaan on uskottu Paratiisin-Isän Suuntaajaläsnäolo, hänelle on annettu myös valta päättää, mihin pienen pieni osanen Korkeimman tulevaisuutta päätyy. Sillä niin kuin ihminen saavuttaa sen, mihin ihmisen on määrä päätyä, niin saavuttaa Korkeinkin jumaluustasoilla määränpäänsä.
117:4.13 (1285.2) Ja näin teistä jokaisella on edessään sama päätöksenteko, joka kerran oli meistä itse kunkin edessä: Petätkö ajallisuuden Jumalan, joka on näin riippuvainen finiittisen mielen tekemistä päätöksistä? Petätkö universumien Korkeimman persoonallisuuden siksi, että osoitat eläimellisestä taantumisesta kertovaa piittaamattomuutta? Petätkö kaikkien luotujen isonveljen, joka on näin suuresti riippuvainen jokaisesta luodusta? Päästätkö itsesi ajautumaan todellistumattomien maailmaan, kun edessäsi avautuu universumielämänuran lumoava näköala: Paratiisin-Isän jumalallinen löytäminen ja jumalallinen osallistuminen Korkeimmuuden Jumalan tavoittelemiseen ja kehittymiseen?
117:4.14 (1285.3) Jumalan lahjat – hänen reaalisuuden lahjaksiantamisensa – eivät ole erillistyksiä hänestä itsestään. Hän ei erota luomistulosta omasta itsestään, mutta hän on rakentanut jännitteitä Paratiisia ympäröiviin luomuksiin. Jumala rakastaa ensin ihmistä ja antaa hänelle kuolemattomuuden – ikuisen todellisuuden – potentiaalin. Ja kun ihminen sitten rakastaa Jumalaa, hänestä tulee aktuaalisuudessa ikuinen. Ja mystisyys piilee tässä: mitä lähemmäksi Jumalaa ihminen rakkauden avulla tulee, sitä suurempi on tämän ihmisen reaalisuus – aktuaalisuus. Mitä enemmän ihminen vetäytyy poispäin Jumalasta, sitä lähemmäksi hän tulee epätodellisuutta – olemassaolon lakkaamista. Kun ihminen pyhittää tahtonsa Isän tahdon täyttämiseen; kun ihminen antaa Jumalalle kaiken, mitä hänellä on, silloin Jumala tekee tuosta ihmisestä jotakin enemmän kuin tämä on.
117:5.1 (1285.4) Suuri Korkein on suuruniversumin kosminen ylisielu. Hänessä kosmoksen laatusuureet ja määräsuureet saavat jumaluusheijastumansa, hänen jumaluusolemuksensa on mosaiikkimainen kooste koko luotu–Luoja-olemuksen täysimääräisestä laajuudesta kautta kehittyvien universumien. Ja Korkein on myös sellaisen luovan tahdon sisäänsä sulkeva aktuaalistuva Jumaluus, joka kattaa kehittyvän universumitarkoituksen.
117:5.2 (1285.5) Älylliset, potentiaalisesti persoonalliset, finiittisyyttä olevat minuudet nousevat esille Kolmannesta Lähteestä ja Keskuksesta ja saavuttavat finiittisen ajallis-avaruudellisen jumaluussynteesin Korkeimmassa. Kun luotu alistuu Luojan tahtoon, hän ei kätke omaa persoonallisuuttaan eikä luovu siitä; finiittisen Jumalan aktuaalistumiseen osallistuvat yksilölliset persoonallisuudet eivät kadota tahdollista minuuttaan siinä, että he näin toimivat. Tällaisia persoonallisuuksia pikemminkin vähä vähältä laajentaa se, että he osallistuvat tähän suureen jumaluuslöytöretkeen. Olemalla tällä tavoin liitossa jumalallisuuden kanssa ihminen ylevöittää, rikastuttaa, hengellistää ja yhdistää kehittyvän minuutensa hyvinkin korkeimmuuden kynnykselle asti.
117:5.3 (1286.1) Ihmisen kehittyvä kuolematon sielu, aineellisen mielen ja Suuntaajan yhteisluomus, nousee sellaisenaan Paratiisiin ja myöhemmin, kun se jo on otettu Lopullisuuden Saavuttajakunnan jäsenyyteen, se jollakin uudella tavalla liitetään Iankaikkisen Pojan henkigravitaation piiriin käyttämällä kokemusmenetelmää, joka tunnetaan finaliittitranssendentaationa. Näin näistä finaliiteista tulee hyväksyttäviä ehdokkaita kokemuksellisesti tunnustetuiksi Korkeimman Jumalan persoonallisuuksiksi. Ja kun nämä kuolevaiset, älylliset olennot Lopullisuuden Saavuttajakunnalle osoitetuissa paljastumattomissa tulevaisuuden tehtävissä saavuttavat henkiolemassaolon seitsemännen asteen, tällaisista kaksinaisista mielistä tulee kolmiyhteisiä. Nämä kaksi sopusointuun virittynyttä mieltä – ihmismieli ja jumalallinen mieli – glorifioituvat liitossa silloin jo aktuaalistuneen Korkeimman Olennon kokemuksellisen mielen kanssa.
117:5.4 (1286.2) Ikuisessa tulevaisuudessa Korkein Jumala tulee olemaan aktuaalistuneena – luomistoiminnan kautta ilmitulleena ja hengellisesti esiin tuotuna – ylösnousemuksellisen ihmisen hengellistyneessä mielessä, kuolemattomassa sielussa, aivan kuten Universaalinen Isä tuotiin tällä tavoin julki Jeesuksen maisessa elämässä.
117:5.5 (1286.3) Ihminen ei yhdisty Korkeimpaan eikä kätke henkilökohtaista identiteettiään, mutta kaikkien ihmisten kokemusten universumiseuraamuksista kylläkin muodostuu näin osa Korkeimman jumalallista kokemista. ”Teko on meidän, seuraamukset ovat Jumalan.”
117:5.6 (1286.4) Kulkiessaan universumien toinen toistaan ylempänä olevien tasojen läpi eteenpäin matkaava persoonallisuus jättää jälkeensä vanan aktuaalistunutta todellisuutta. Olivatpa ajallisuuden ja avaruuden kasvavat luomistulokset mieltä, henkeä tai energiaa, ne muuntuvat siitä, että persoonallisuus kulkee niiden vaikutuspiirin läpi. Kun ihminen toimii, Korkein reagoi, ja tästä ilmiöstä muodostuu edistymisen tosiasia.
117:5.7 (1286.5) Suuret energian, mielen ja hengen piirit eivät koskaan ole ylösnousemuspersoonallisuuden pysyvää omaisuutta. Nämä palvelumuodot pysyvät iäti Korkeimmuuden osana. Kuolevainen kokee asian niin, että ihmisäly piilee mielenauttajahenkien rytmisissä sykkeissä ja että se panee päätöksensä toimeen areenalla, jonka saa aikaan yhteyspiireihin kytkeytyminen tämän hoivamuodon puitteissa. Ihmisen kuoltua hänen ihmisminuutensa erotetaan ikiajoiksi auttajayhteyspiireistä. Vaikka nämä auttajat eivät näytä siirtävän kokemusta koskaan persoonallisuudelta toiselle, ne voivat silti siirtää ja ne myös siirtävät päätöksentekotoiminnan persoonattomat seurausvaikutukset Seitsenkertaisen Jumalan kautta Korkeimmalle Jumalalle. (Näin asia on ainakin palvonnan- ja viisaudenauttajien osalta.)
117:5.8 (1286.6) Ja samoin on hengellisten yhteyspiirien laita. Noustessaan universumien läpi ihminen käyttää niitä hyväkseen, mutta hän ei koskaan omista niitä niin, että ne olisivat osa hänen ikuista persoonallisuuttaan. Mutta nämä hengellistä hoivaa edustavat yhteyspiirit – oli kysymys sitten Totuuden Hengestä, Pyhästä Hengestä tai superuniversumin henkiläsnäolevista – ovat vastaanottavaisia ja reaktiivisia ylösnousemuspersoonallisuudessa esiin nousevia arvoja kohtaan, ja nämä arvot välitetään muuttamattomina Seitsenkertaisen kautta Korkeimmalle.
117:5.9 (1286.7) Vaikka hengelliset influenssit, kuten Pyhä Henki ja Totuuden Henki, ovatkin paikallisuniversumiin kuuluvia hoivamuotoja, näiden antama opastus ei kuitenkaan rajoitu vain tietyn paikallisluomuksen maantieteellisten rajojen sisäpuolelle. Kun ylösnousemuskuolevainen siirtyy alkuperänsä mukaisen paikallisuniversumin rajojen tuolle puolen, häntä ei jätetä täysin vaille sen Totuuden Hengen huolenpitoa, joka on lakkaamatta opettanut ja opastanut häntä aineellisten ja morontiamaailmojen filosofisten sokkeloiden läpi ja joka ylösnousemuksen jokaisessa kriisikohdassa on erehtymättä ohjannut Paratiisin pyhiinvaeltajaa sanomalla yhä uudestaan: ”Tämä on se tie.” Kun esiin nousevan Korkeimman olennon hengen osoittaman huolenpidon ja suuruniversumin heijastustoiminnan tarjoamien palvelujen avulla jätät taaksesi paikallisuniversumin toimipiirit, saat silloinkin vielä opastusta Paratiisiin-nousuusi Paratiisin lahjoittautuvien Jumalan Poikien lohduttavalta ja ohjaavalta hengeltä.
117:5.10 (1287.1) Miten nämä kosmisen hoivaamisen moninaiset yhteyspiirit sitten rekisteröivät evolutionaariseen kokemukseen kuuluvat merkitykset, arvot ja tosiasiat Korkeimpaan? Emme ole asiasta aivan varmoja, mutta uskomme tämän rekisteröinnin tapahtuvan niiden Paratiisista peräisin olevien Korkeimpien Luojien persoonain kautta, jotka toimivat näiden ajallisuuden ja avaruuden yhteyspiirien välittöminä lahjoittajina. Seitsemän mielenauttajahengen mielikokemuskertymät, jotka ovat kertyneet niiden pitäessä huolta älyllisyyden fyysisestä tasosta, ovat osa Jumalallisen Hoivaajan paikallisuniversumikokemusta, ja tämän Luovan Hengen kautta ne todennäköisesti tulevat rekisteröidyiksi Korkeimmuuden mieleen. Niin ikään ne kokemukset, jotka kuolevaiset saavat Totuuden Hengen ja Pyhän Hengen kanssa, rekisteröityvät luultavasti samanlaisin menetelmin Korkeimmuuden persoonaan.
117:5.11 (1287.2) Eikä ihmisen ja Suuntaajan kokemuskaan voi jäädä vaille vastakaikua Korkeimman Jumalan jumalallisuudessa, sillä kun Suuntaajat kokevat, ne ovat Korkeimman kaltaisia, ja kuolevaisen ihmisen kehittyvä sielu luodaan Korkeimmassa piilevästä tällaisen kokemuksen ennalta olemassa olevasta mahdollisuudesta.
117:5.12 (1287.3) Koko luomistuloksen moninaisista kokemuksista tulee tällä tavoin osa Korkeimmuuden kehitystä. Luodut vain käyttävät hyväkseen finiittisyyden laatusuureita ja määräsuureita noustessaan Isän tykö; tällaisen hyväksikäytön persoonattomat seuraamukset pysyvät iäti osana elävää kosmosta, Korkeinta persoonaa.
117:5.13 (1287.4) Mitä ihminen itse vie mukanaan persoonallisuuteen kuuluvana ominaisuutena, ovat niitä luonnetta koskevia seuraamuksia, jotka koituvat siitä kokemuksesta, että on Paratiisiin-nousussaan käyttänyt suuruniversumin mieli- ja henkiyhteyspiirejä. Kun ihminen tekee päätöksen ja kun hän toiminnallaan kruunaa tämän päätöksen, hän kokee, ja tämän kokemuksen merkitykset ja arvot ovat osa hänen ikuista luonnettaan kaikilla tasoilla: finiittisestä lopulliseen. Kosmisesti moraalinen ja jumalallisesti hengellinen luonne edustaa henkilökohtaisista päätöksistä koostuvaa luodun olennon pääomakertymää, kun päätöksiä on valaissut vilpitön palvonta, kun niitä on ylevöittänyt älyperäinen rakkaus ja kun ne on kruunannut veljellinen palveleminen.
117:5.14 (1287.5) Kehittyvä Korkein tulee finiittisille luoduille loppujen lopuksi kompensoimaan sen, etteivät nämä kykene koskaan saamaan muuta kuin rajallisen kokemusyhteyden universumien universumiin. Luodut voivat saavuttaa Paratiisin-Isän, mutta heidän evolutionaarinen mielensä, koska se on finiittinen, ei kykene infiniittisen ja absoniittisen Isän todelliseen ymmärtämiseen. Mutta koska kaikki luotujen kokema rekisteröityy Korkeimpaan ja on osa Korkeinta, sitten kun kaikki luodut saavuttavat finiittisen olemassaolon lopullisen tason, ja sen jälkeen kun universumin kehityksen kaikkinaisuus tekee mahdolliseksi heidän saavuttaa Korkein Jumala aktuaalisena jumaluusläsnäolona, silloin jo pelkästään siihen, että tällainen yhteys on rakentunut, sisältyy luonnostaan myös yhteys kokemuksen kaikkinaisuuteen. Ajallinen finiittisyys kätkee sisäänsä ikuisuuden siemenet. Ja meille opetetaan, että kun kehityksen täyttymys todistaa kosmisen kasvukapasiteetin ehtyneen, silloin finiittisyyden kaikkeus astuu ikuisen elämänvaiheen absoniittisiin vaiheisiin tavoittelemaan Isää Perimmäisenä.
117:6.1 (1287.6) Etsimme Korkeinta universumeista, mutta emme häntä löydä. ”Hän on se, mikä kaikissa olevaisissa ja olennoissa, liikkuvissa ja liikkumattomissa, on sisäpuolella ja ulkopuolella. Mystisyydessään tunnistamaton, ja vaikka hän on etäinen, on hän silti lähellä.” Kaikkivaltias Korkein on ”vielä muotoa vailla olevien muoto, vielä luomattomien hahmo.” Korkein on universumikotisi, ja kun löydät hänet, on kuin olisit palannut kotiin. Hän on kokemuksellinen vanhempasi ja niin kuin hän on kasvanut ihmisten kokemuksessa, niin hän on kasvanut jumalallisen vanhemmuuden kokemuksessa. Hän tuntee teidät, sillä hän on niin luodun kuin luojankin kaltainen.
117:6.2 (1288.1) Jos totisesti halajatte löytää Jumalan, ette voi välttyä siltä, että olette mielessänne synnyttäneet tietoisuuden Korkeimmasta. Niin kuin Jumala on teidän jumalallinen Isänne, niin on Korkein teidän jumalallinen Äitinne, jossa teitä ravitaan koko sen elämän ajan, jonka elätte universumiluotuina. ”Miten onkaan Korkein universaalinen – hänhän on joka puolella! Koko luomistuloksen lukemattomat olevaiset ovat elämänsä osalta hänen läsnäolostaan riippuvaisia, eikä sitä keneltäkään evätä.”
117:6.3 (1288.2) Mitä Mikael on Nebadonille, sitä Korkein on finiittiselle kosmokselle. Hänen Jumaluutensa on se suuri valtaväylä, jonka kautta Isän osoittama rakkaus virtaa ulospäin koko luomakunnalle, ja hän on se suuri valtaväylä, jonka kautta finiittiset kulkevat sisäänpäin tavoitellessaan Isää, joka on rakkaus. Ajatuksensuuntaajilla on niilläkin yhteys häneen. Alkuperäiseltä olemukseltaan ja jumalallisuudeltaan ne ovat Isän kaltaisia, mutta kun ne avaruuden universumeissa kokevat, mitä ajallisuudessa tapahtuu, niistä tulee Korkeimman kaltaisia.
117:6.4 (1288.3) Se teko, kun luotu päättää tehdä Luojan tahdon, on kosminen arvo, ja sillä on sellainen universumimerkitys, että siihen reagoi välittömästi jokin paljastumaton mutta kaikkialla vaikuttava koordinaatiovoima, joka todennäköisesti on sitä, että Korkeimman Olennon alati laajeneva vaikutus on toiminnassa.
117:6.5 (1288.4) Kehittyvän kuolevaisen morontiasielu on todellisuudessa Universaalisen Isän suuntaajavaikutuksen poika ja Korkeimman Olennon, Universaalisen Äidin, kosmisen reaktion lapsi. Äidin vaikutus hallitsee ihmispersoonallisuutta koko sen lapsuusajan, jonka kehittyvä sielu viettää paikallisuniversumissa. Jumaluutta olevien vanhempien vaikutus käy Suuntaajaan fuusioitumisen jälkeen ja superuniversumissa vietettävän elämänvaiheen kuluessa yhtäläisemmäksi, mutta kun ajallisuudesta saapuvat luodut aloittavat kulkunsa ikuisen keskusuniversumin läpi, Isälle ominainen olemus tulee yhä enemmän esille ja saavuttaa finiittisen esilletulonsa lakipisteen Universaalisen Isän tunnistamisen ja Lopullisuuden Saavuttajakuntaan pääsemisen myötä.
117:6.6 (1288.5) Finaliitin aseman saavuttamisen kokemuksessa ja sen kautta ylösnousevan minän kokemuksellisiin äitikvaliteetteihin vaikuttaa suunnattomasti se, että nämä ovat kosketuksissa Iankaikkisen Pojan henkiläsnäoloon ja Äärettömän Hengen mieliläsnäoloon, ja se, että ne täyttyvät näistä läsnäoloista. Sen jälkeen kaikissa suuruniversumin maailmoissa, joissa on finaliittitoimintaa, ilmenee Korkeimman piilevän äitipotentiaalin uusi herääminen, kokemuksellisten merkitysten uusi todellistuminen ja koko ylösnousemuksellisen elämänvaiheen kokemuksellisten arvojen uusi synteesi. Näyttää siltä, että tämä minuuden todellistuminen tulee jatkumaan kuudennen vaiheen finaliittien universumielämänvaiheissa, aina siihen saakka kunnes Korkeimmasta oleva äitiperimä pääsee finiittiseen synkroniaan Isästä olevan suuntaajaperimän kanssa. Tämä kiinnostava suuruniversumitoiminnan jakso edustaa täydellistyneen ylösnousemuskuolevaisen aikuisena elämän elämänvaiheen jatkumista.
117:6.7 (1288.6) Olemassaolon kuudennen vaiheen suorittamisen ja henkistatuksen seitsemänteen ja lopulliseen vaiheeseen astumisen jälkeen seurannevat yhä pitemmälle vievät aikakaudet, jolloin kokemus rikastuu, viisaus kypsyy ja jumalallisuus todellistuu. Finaliitin olemuksen osalta tämä vastaa luultavasti sitä, että mielen käymä kamppailu minuuden henkitodellistumisen puolesta on viety täysimääräiseen päätökseen; sitä, että finiittisten mahdollisuuksien rajoissa on saatu päätökseen ylösnousemuksellisen ihmisolemuksen koordinoituminen jumalallisen suuntaajaolemuksen kanssa. Tällaisesta suurenmoisesta universumiminuudesta tulee näin Paratiisin-Isän ikuinen finaliittipoika samoin kuin Äiti-Korkeimman ikuinen universumilapsi, universumiminuus, joka on kelvollinen edustamaan sekä universumien ja persoonallisuuksien Isää että näiden Äitiä missä hyvänsä toiminnassa tai hankkeessa, joka liittyy luotujen, luovien tai kehittyvien olevaisten ja olentojen finiittiseen hallintoon.
117:6.8 (1289.1) Kaikki ihmiset, jotka kehittävät sielun, ovat kirjaimellisesti Jumala Isän ja Jumala Äidin, Korkeimman Olennon, evolutionaarisia poikia. Mutta aina siihen ajankohtaan asti, kun kuolevaisesta tulee jumalallisesta perintöosastaan sielutietoinen, tämä vakuutus siitä, että ihminen on sukua Jumaluudelle, on tajuttava uskon kautta. Ihmiselämän kokemus on se kosminen toukkakotelo, jossa Korkeimman Olennon universumiantimet (jotka eivät ole persoonallisuuksia) ja Universaalisen Isän universumiläsnäolo (joka ei ole persoonallisuus) parhaillaan kehittävät ajallisuudessa esiintyvän morontiasielun ja sen inhimillis-jumalallisen finaliittiluonteen, jolla on paikka universumissa ja joka palvelee ikuisesti.
117:6.9 (1289.2) Aivan liian usein ihmiset unohtavat, että Jumala on ihmisenä olemisen suurin kokemus. Muut kokemukset ovat luonteeltaan ja sisällöltään rajallisia, mutta jumalakokemuksella ei ole muita rajoituksia kuin luodun olennon käsityskyvyn asettamat, ja tämä kokemus sinänsä on omiaan laajentamaan käsityskykyä. Kun ihmiset etsivät Jumalaa, se, mitä he etsivät, on itse asiassa kaikki. Kun he löytävät Jumalan, he ovat löytäneet kaiken. Jumalan etsiminen on tuhlailevaa rakkauden osoittamista, johon liittyy hämmästyttäviä löytöjä: löydetään uutta ja suurempaa rakkautta osoitettavaksi muille.
117:6.10 (1289.3) Kaikki oikea rakkaus on Jumalalta, ja ihminen saa osakseen jumalallisen kiintymyksen, kun hän itse osoittaa tätä rakkautta lähimmäisilleen. Rakkaus on dynaamista. Sitä ei voi koskaan kammitsoida; se on elävää, pidäkkeetöntä, sävähdyttävää, ja aina se on liikkeessä. Ihminen ei voi milloinkaan ottaa Isän rakkautta ja teljetä sitä sydämeensä. Isän rakkaudesta voi tulla kuolevaiselle ihmiselle todellista, vain kun se kulkee tämän ihmisen persoonallisuuden läpi, ja kun hän vuorostaan osoittaa tätä rakkautta kaltaisilleen. Rakkauden suurenmoinen yhteyspiiri kulkee Isältä poikien kautta veljille ja näiltä Korkeimpaan. Isän rakkaus ilmenee kuolevaispersoonallisuudessa tätä asuinpaikkanaan pitävän Suuntaajan hoivan kautta. Tällainen Jumalaa tunteva poika tuo tämän rakkauden universumiveljiensä nähtäville, ja tämä veljellinen kiintymys on Korkeimman osoittaman rakkauden kaikki kaikessa.
117:6.11 (1289.4) Korkeimman luo pääsee vain kokemisen tietä, ja nykyisinä luomistyön aikakausina on vain kolme tietä, joita luotu pääsee Korkeimmuuteen:
117:6.12 (1289.5) 1. Paratiisin Kansalaiset laskeutuvat ikuiselta Saarelta Havonan kautta, jossa he hankkivat kyvyn Korkeimmuuden käsittämiseen tekemällä huomioita Paratiisissa ja Havonassa vallitsevan todellisuuden erilaisuudesta, ja sillä, että he asioita tutkimalla pääsevät selvyyteen Korkeimpien Luojapersoonallisuuksien – Valtiashengistä aina Luoja-Poikiin saakka – moninaisista toiminnoista.
117:6.13 (1289.6) 2. Korkeimpien Luojien evolutionaarisista universumeista tulevat ajallis-avaruudelliset taivasmatkalaiset pääsevät Korkeimman lähelle Havonan läpi kulkiessaan, mikä on Paratiisin-Kolminaisuuden ykseyden yhä suuremman arvostuksen esivaihe.
117:6.14 (1289.7) 3. Havonan syntyperäisasukkaat pääsevät käsitykseen Korkeimmasta niiden yhteyksien kautta, joita heillä on Paratiisista laskeutuviin pyhiinvaeltajiin ja seitsemästä superuniversumista nouseviin pyhiinvaeltajiin. Havonan syntyperäisasukkailla on myötäsyntyinen kyky harmonisoida ikuisen Saaren kansalaisten ja evolutionaaristen universumien kansalaisten perin juurin erilaiset katsantokannat.
117:6.15 (1290.1) Evolutionaarisille luoduille on avoinna seitsemän suurta tietä, jotka vievät Universaalisen Isän luo, ja jokainen näistä Paratiisiin vievistä teistä kulkee Seitsemästä Valtiashengestä aina yhden jumalallisuuden kautta. Ja jokaisen tällaisen lähestymistien tekee mahdolliseksi luodun omaaman kokemusten vastaanottokyvyn laajentuminen sen seurauksena, että hän on palvellut tämän Valtiashengen olemusta heijastavassa superuniversumissa. Näiden seitsemän kokemuksen yhteissumma on se enimmäismäärä, jonka luotu nykyisten tietojen valossa voi tietää Korkeimman Jumalan reaalisuudesta ja aktuaalisuudesta.
117:6.16 (1290.2) Ei ole niin, että vain ihmisen omat rajoitukset estäisivät häntä löytämästä finiittistä Jumalaa, vaan syynä on myös universumin keskeneräisyys. Kaikkien luotujen – menneiden, nykyisten ja tulevien – keskeneräisyys jo yksistään tekee Korkeimmasta luoksepääsemättömän. Jokainen jumalankaltaisuuden jumalallisen tason saavuttanut yksilö voi löytää Jumala Isän, mutta kukaan yksittäinen luotu ei koskaan henkilökohtaisesti löydä Korkeinta Jumalaa, ennen kuin sinä kaukaisen tulevaisuuden hetkenä, jolloin kaikki luodut universaalisesti tapahtuneen täydellisyyden saavuttamisen kautta löytävät hänet samanaikaisesti.
117:6.17 (1290.3) Vaikkette nykyisenä universumiaikakautena voikaan omakohtaisesti löytää häntä niin kuin voitte löytää Isän, Pojan ja Hengen, Paratiisiin-nouseminen ja sitä seuraava universumissa elettävä elämänvaihe luovat kuitenkin vähitellen tietoisuuteenne kyvyn tunnistaa kaiken kokemuksen Jumalan universumiläsnäolo ja kosminen vaikutus. Hengen hedelmät ovat Korkeimman substanssi sellaisena kuin hän on ihmiskokemuksessa todellistettavissa.
117:6.18 (1290.4) Se, että ihminen joskus saavuttaa Korkeimman, on seurausilmiö siitä, että hän fuusioituu Paratiisin-Jumaluuden henkeen. Urantialaisten kohdalla tämä henki on Universaalisen Isän suuntaajaläsnäolo, ja vaikka Salaperäinen Opastaja on lähtöisin Isästä ja Isän kaltainen, epäilemme silti, pystyykö tällainen jumalallinen lahjakaan suorittamaan sitä mahdotonta tehtävää, että se kykenisi finiittiselle luodulle paljastamaan infiniittisen Jumalan olemuksen. Arvelemme, että se, mitä Suuntaajat paljastavat tuleville seitsemännen asteen finaliiteille, tulee olemaan Korkeimman Jumalan jumalallisuus ja olemus. Ja tämä paljastus tulee finiittiselle luodulle merkitsemään samaa, mitä paljastus Infiniittisestä merkitsisi absoluuttiselle olennolle.
117:6.19 (1290.5) Korkein ei ole infiniittinen, mutta hän luultavasti sisältää infiniittisyydestä kaiken, minkä finiittinen luotu milloinkaan voi todellisuudessa infiniittisyydestä käsittää. Jos joku ymmärtää enemmän kuin Korkeimman, hän on enemmän kuin finiittinen!
117:6.20 (1290.6) Kaikki kokemukselliset luomistulokset ovat päämääränsä todellistumisen osalta toisistaan riippuvaisia. Vain eksistentiaalinen todellisuus on itseriittoista ja itsestään olemassa olevaa. Havona ja seitsemän superuniversumia tarvitsevat toisiaan saavuttaakseen sen, mikä finiittisyydessä on maksimaalisesti saavutettavissa. Finiittisyyden transsendenssin osalta ne tulevat niin ikään vielä joskus olemaan riippuvaisia tulevista ulkoavaruuden universumeista.
117:6.21 (1290.7) Taivaaseen nouseva ihminen voi löytää Isän; Jumala on eksistentiaalinen ja sen vuoksi kokonaisuniversumissa saavutetun kokemuksen statuksesta riippumatta todellinen. Mutta kukaan yksittäinen taivasmatkalainen ei koskaan löydä Korkeinta, ennen kuin kaikki taivasmatkalaiset ovat saavuttaneet sen suurimman mahdollisen universumikypsyyden, joka antaa heille kelpoisuuden kaikkien yhtä aikaa osallistua tähän löytämiseen.
117:6.22 (1290.8) Isä ei katso henkilöön, vaan hän kohtelee kaikkia ylösnousemuspoikiaan kosmisina yksilöinä. Myöskään Korkein ei katso henkilöön, vaan hän kohtelee kokemuksellisia lapsiaan yhtenä ainoana kosmisena kokonaisuutena.
117:6.23 (1290.9) Ihminen voi löytää Isän omasta sydämestään, mutta Korkeinta hänen on etsittävä kaikkien muiden ihmisten sydämestä. Ja kun kaikki luodut tuovat täydestä määrästään esille Korkeimman tunteman rakkauden, Korkeimmasta tulee kaikille luoduille universumiaktualiteetti. Ja tämä on vain toinen tapa sanoa, että universumit ovat asettuneet valoon ja elämään.
117:6.24 (1291.1) Kun päästään siihen, että kaikki persoonallisuudet ovat vieneet minuutensa todellistumisen täydellisyyteen, ja kun on päästy siihen, että täydellisyyteen viety tasapainoisuus vallitsee kautta universumien, se on samaa kuin Korkeimman saavuttaminen ja on osoituksena siitä, että koko finiittinen todellisuus on vapautunut keskeneräisen olemassaolon asettamista rajoituksista. Tällainen kaikkien finiittisten potentiaalien ehtyminen merkitsee, että Korkeimman saavuttaminen on saatu päätökseen, ja se on toisia sanoja käyttäen määriteltävissä itsensä Korkeimman Olennon evolutionaarisen aktuaalistumisen täyttymykseksi.
117:6.25 (1291.2) Ihmiset eivät löydä Korkeinta yhtäkkiä ja näyttävästi niin kuin maanjäristys repii halkeamia kallioihin, vaan he löytävät hänet hitaasti ja kärsivällisesti niin kuin joki verkkaisesti kuluttaa allaan olevan maapohjan.
117:6.26 (1291.3) Kun löydät Isän, löydät universumissa tapahtuvan hengellisen ylösnousemuksesi suurenmoisen syyn. Kun löydät Korkeimman, löydät kohti Paratiisia etenevän elämänvaiheesi suurenmoisen seurauksen.
117:6.27 (1291.4) Mutta yksikään Jumalaa tunteva kuolevainen ei voi koskaan olla yksinäinen matkatessaan kosmoksen läpi, sillä hän tietää, että Isä kulkee tämän taipaleen jokaisella askeleella hänen rinnallaan, samalla kun itse se tie, jota hän taivaltaa, on Korkeimman läsnäolo.
117:7.1 (1291.5) Kaikkien finiittisten potentiaalien täysimääräinen todellistuminen on samaa kuin kaiken evolutionaarisen kokemuksen todellistumisen täyttymys. Tällainen tilanne johtaa siihen, että Korkein ilmaantuu lopullisesti universumeissa vaikuttavaksi kaikkivaltiaaksi Jumaluuden läsnäoloksi. Uskomme, että Korkein tulee tässä kehityksen vaiheessa olemaan yhtä lailla erilliseksi personoitunut kuin Iankaikkinen Poika, yhtä konkreettisesti voimalla varustettu kuin Paratiisin Saari, yhtä täysimääräisesti yhdistynyt kuin Myötätoimija, ja kaikki tämä ilmenee Korkeimmuuden finiittisten mahdollisuuksien asettamissa rajoissa nykyisen universumiaikakauden saavuttaessa lakipisteensä.
117:7.2 (1291.6) Vaikka tämä onkin kaikin puolin asianmukainen käsitys Korkeimman tulevaisuudesta, haluaisimme silti kiinnittää huomiota tiettyihin tämän käsityksen sisältämiin ongelmiin:
117:7.3 (1291.7) 1. Korkeimman Kvalifioimattomien Valvojien jumalallistaminen olisi tuskin missään vaiheessa mahdollista ennen hänen kehityksensä täyttymystä, ja silti nämä samat valvojat harjoittavat tietyin varauksin jo nyt sellaista hallitsijanvaltaa valoon ja elämään asettuneiden universumien suhteen, joka on ominaista korkeimmuudelle.
117:7.4 (1291.8) 2. Korkeimman olisi tuskin mahdollista toimia Perimmäisessä Kolminaisuudessa, ennen kuin hän on saavuttanut universumistatuksen täysimääräisen aktuaalisuuden, ja kuitenkin Perimmäinen Kolminaisuus ilmenee kvalifioituna realiteettina jo nyt, ja teille on edellä jo kerrottukin Perimmäisen Kvalifioitujen Sijaishallitsijoiden olemassaolosta.
117:7.5 (1291.9) 3. Korkein ei ole täysin todellinen universumien luoduille, mutta on monia syitä, jotka panevat päättelemään, että hän on hyvinkin todellinen Seitsenkertaiselle Jumaluudelle, alkaen Paratiisissa olevasta Universaalisesta Isästä ja päätyen paikallisuniversumien Luoja-Poikiin ja Luoviin Henkiin.
117:7.6 (1291.10) Saattaa olla, että finiittisyyden ylärajoilla, jossa ajallisuus yhtyy ajallisuuden tuolla puolen olevaan, ilmenee jonkinlaista peräkkäisyyden hämärtymistä ja sekoittumista. Saattaa olla, että Korkein kykenee jo ennakolta tuomaan universumiläsnäolonsa näille ajallisuuden ylittäville tasoille ja pystyy sitten rajallisessa määrin ennakoimaan tulevaa kehitystä heijastamalla tämän tulevaisuudennäkymän Projisoidun Keskeneräisyyden Immanenssina takaisin luoduille tasoille. Tällaisia ilmiöitä on havaittavissa aina siellä, missä finiittinen tulee kosketuksiin finiittisen yläpuolella olevan kanssa, kuten tapahtuu sellaisten ihmisten kokemuksessa, joissa asuu Ajatuksensuuntaaja, koska nämä ovat oivallisia ennuskuvia siitä, mitä kaikkea ihminen koko ikuisuuden kestävän tulevaisuuden mittaan universumissa saavuttaa.
117:7.7 (1292.1) Kun ylösnousemuskuolevaiset otetaan Paratiisin finaliittikuntaan, he vannovat valan Paratiisin-Kolminaisuudelle, ja tätä uskollisuudenvalaa vannoessaan he samalla velvoittautuvat ikuiseen uskollisuuteen Korkeinta Jumalaa kohtaan, joka on Kolminaisuus sellaisena, joksi kaikki finiittiset luodut persoonallisuudet sen käsittävät. Myöhemmin, kun finaliittikomppaniat toimivat kehittyvien universumien joka kolkassa, niiden ainoana velvollisuutena on noudattaa Paratiisista peräisin olevia toimeksiantoja aina niihin ikimuistettaviin aikoihin asti, jolloin paikallisuniversumit asettuvat valoon ja elämään. Kun näiden täydellistyneiden luomusten uudet hallinto-organisaatiot alkavat kuvastella Korkeimman esiin nousevaa täysivaltaisuutta, huomaamme, että kaikkialle sirottautuneet finaliittikomppaniat tunnustavat silloin näiden uusien hallitusten oikeudenkäytöllisen toimivallan. Näyttää siltä, että Korkein Jumala on parhaillaan kehittymässä evolutionaaristen Lopullisuuden Saavuttajakuntien yhdistäjänä, mutta on varsin todennäköistä, että Korkein tulee Perimmäisen Kolminaisuuden jäsenen ominaisuudessa ohjailemaan näiden seitsemän joukkokunnan ikuista kohtaloa.
117:7.8 (1292.2) Korkeimpaan Olentoon sisältyy kolme finiittisyyden tuolle puolen menevää mahdollisuutta maailmankaikkeudessa tapahtuvaan julkitulemiseen:
117:7.9 (1292.3) 1. Absoniittinen yhteistoiminta ensimmäisessä kokemuksellisessa Kolminaisuudessa.
117:7.10 (1292.4) 2. Ko-absoluuttinen suhde toisessa kokemuksellisessa Kolminaisuudessa.
117:7.11 (1292.5) 3. Ko-infiniittinen mukanaolo Kolminaisuuksien Kolminaisuudessa. Mutta meillä ei ole mitään tyydyttävää käsitystä siitä, mitä tämä todellisuudessa merkitsee.
117:7.12 (1292.6) Tällainen on yksi yleisesti hyväksytyistä Korkeimman tulevaisuutta koskevista olettamuksista, mutta esiintyy myös paljon kannunvalantaa siitä, mitkä hänen suhteensa tulevat olemaan nykyiseen suuruniversumiin, sitten kun se on saavuttanut valon ja elämän statuksen.
117:7.13 (1292.7) Superuniversumien nykyisenä päämääränä on, että niistä, sellaisina kuin ne ovat ja omien potentiaaliensa puitteissa, tulee täydellisiä niin kuin Havona on täydellinen. Tämä täydellisyys koskee sekä fyysisten että hengellisten tavoitteiden saavuttamista, jopa hallinnon, hallitusjärjestelmän ja veljeyden kehittymistä. Uskotaan, että mahdollisuudet superuniversumeissa esiintyvään epäsopuun, sopeutumattomuuteen ja mukautumattomuuteen tulevina aikakausina lopulta ehtyvät. Energiavirtapiirit ovat silloin täydellisessä tasapainossa ja täydelleen mielen alaisuudessa, kun henki puolestaan on persoonallisuuden läsnä ollessa päässyt mielen valtiaaksi.
117:7.14 (1292.8) Otaksutaan, että Korkeimman henkipersoona ja Kaikkivaltiaan saavuttama voima ovat tuona kaukaisen tulevaisuuden ajankohtana jo päässeet rinnasteiseen kehitysvaiheeseen ja että ne molemmat – Korkeimmassa Mielessä ja sen toimesta yhdistyneinä – faktuaalistuvat Korkeimmaksi Olennoksi, universumeissa esiintyväksi täysimääräiseksi aktuaalisuudeksi – aktuaalisuudeksi, joka on kaikkien älyllisten luotujen havaittavissa, johon kaikki luodut energiat reagoivat, joka koordinoituu kaikissa hengellisissä entiteeteissä ja jonka kaikki universumipersoonallisuudet kokevat.
117:7.15 (1292.9) Tämä käsitys edellyttää, että Korkeimman täysivaltaisuus on suuruniversumissa aktuaalista. On varsin todennäköistä, että nykyiset Kolminaisuutta edustavat hallintopersoonat jatkavat toimintaansa hänen sijaishallitsijoinaan, mutta uskomme, että nykyiset seitsemää superuniversumia erottavat rajaviivat tulevat asteittain häviämään ja että koko suuruniversumi tulee toimimaan täydellisyyden saavuttaneena kokonaisuutena.
117:7.16 (1292.10) On mahdollista, että Korkein tuolloin saattaa henkilökohtaisesti asua Uversassa, Orvontonin päämajassa, josta hän tulee ohjailemaan ajallisten luomistulosten hallintoa. Mutta tämä on todellakin pelkkä otaksuma. Varmaa kuitenkin on, että Korkeimman Olennon persoonallisuus tulee ehdottomasti olemaan tavoitettavissa jostakin nimenomaisesta sijaintipaikasta, vaikka hänen jumaluusläsnäolonsa kaikkiallisuus luultavasti edelleen läpäiseekin universumien universumin. Mikä tuon aikakauden superuniversumikansalaisten suhde tulee olemaan Korkeimpaan, sitä emme tiedä, mutta se saattaa olla jotakin senkaltaista kuin on Havonan syntyperäisasukkaiden ja Paratiisin-Kolminaisuuden välillä nykyisin vallitseva yhteys.
117:7.17 (1293.1) Noiden tulevien päivien täydellistynyt suuruniversumi tulee olemaan varsin erilainen kuin se on nykyään. Avaruuden galaksien sykähdyttävät organisointihankkeet, elämän istuttaminen ajallisuuden epävakaisiin maailmoihin ja harmonian luominen kaaoksesta, kauneuden kehittäminen potentiaaleista, totuuden luominen merkityksistä ja hyvyyden kehittäminen arvoista, kaikki ne kuuluvat silloin menneisyyteen. Ajallisuuden universumit ovat saavuttaneet finiittisen kohtalon täyttymyksen! Ja ehkäpä silloin levähdetään hetken aikaa, rentoudutaan aikakaudet aikakausien perään jatkuneesta kamppailusta evolutionaarisen täydellisyyden saavuttamiseksi. Mutta ei kauan! Varmasti, taatusti ja heltymättömästi Perimmäisen Jumalan esille nousevan Jumaluuden arvoitus antaa haasteen näille vakiintuneiden universumien täydellistyneille kansalaisille, niin kuin Korkeimman Jumalan tavoittelu kerran toimi haasteena heidän eteenpäin ponnisteleville esivanhemmilleen. Kosmista päämäärää verhoava esirippu vetäytyy sivuun ja paljastaa uusilla ja korkeammilla, luotujen kokemuksen perimmäisyydessä paljastuneilla tasoilla tapahtuvan Universaalisen Isän saavuttamiseen tähtäävän houkuttelevan absoniittisen tavoittelun transsendenttisen suurenmoisuuden.
117:7.18 (1293.2) [Toimituksesta huolehti muuan tilapäisesti Urantialla oleskeleva Voimallinen Sanansaattaja.]
Urantia-kirja
Luku 118
118:0.1 (1294.1) JUMALUUDEN eri olemuksista on sanottavissa, että
118:0.2 (1294.2) 1. Isä on itsestään olemassa oleva minuus.
118:0.3 (1294.3) 2. Poika on rinnan olemassa oleva minuus.
118:0.4 (1294.4) 3. Henki on myötäolemassa oleva minuus.
118:0.5 (1294.5) 4. Korkein on evolutionaaris-kokemuksellinen minuus.
118:0.6 (1294.6) 5. Seitsenkertainen on minuuttaan jakava jumalallisuus.
118:0.7 (1294.7) 6. Perimmäinen on transsendentaalis-kokemuksellinen minuus.
118:0.8 (1294.8) 7. Absoluuttinen on eksistentiaalis-kokemuksellinen minuus.
118:0.9 (1294.9) Kun Seitsenkertainen Jumala on välttämätön kehityksen kautta tapahtuvalle Korkeimman saavuttamiselle, Korkein on samalla tavoin välttämätön lopulta tapahtuvalle Perimmäisen esiintulolle. Ja Korkeimman ja Perimmäisen kaksinainen läsnäolo on absoluuttisen alapuolella olevan ja johdannaisen Jumaluuden perusyhteenliittymä, sillä päämäärän saavuttamisen suhteen he ovat toisistaan riippuvaisina toisiaan täydentäviä. Yhdessä he ovat se kokemuksellinen silta, joka yhdistää kaiken kokonaisuniversumissa tapahtuvan luovan kasvun alkamiset ja täyttymykset.
118:0.10 (1294.10) Luova kasvu on loputonta, mutta alati tyydytystä tuottavaa, se on ulottuvuudeltaan loputonta, mutta sitä täplittävät vähän väliä sellaiset persoonallisuudelle tyydytystä tuottavat hetket, jotka merkitsevät taas uuden välitavoitteen saavuttamista ja jotka toimivat varsin tehokkaina alkutahteina kerättäessä voimia uusia löytöretkiä varten. Nämä vievät kosmiseen kasvuun, universumin tutkimiseen ja Jumaluuden saavuttamiseen.
118:0.11 (1294.11) Vaikka matematiikan maailmaa vaivaavatkin laadulliset rajoitukset, siitä huolimatta se toki tarjoaa finiittiselle mielelle käsitteellisen perustan infiniittisyyden pohdiskelemiselle. Lukuja ei koske mikään määrällinen rajoitus, ei edes siinä, minkä finiittinen mieli kykenee käsittämään. Kuvittelitpa mielessäsi miten suuren luvun hyvänsä, voit silti aina kuvitella lisääväsi siihen vielä yhden. Ja voit myös käsittää, että tätä tietä ei päästä äärettömyyteen, sillä lisäätpä tätä lukua miten monta kertaa hyvänsä, siihen on silti aina lisättävissä vielä yksi.
118:0.12 (1294.12) Äärettömät lukusarjat voidaan toisaalta myös laskea yhteen missä hyvänsä annetussa kohdassa, ja tämä loppusumma (oikeammin se on välisumma) tuottaa jollekulle tiettynä aikana elävälle ja tietyn statuksen omaavalle henkilölle täyden määrän iloa päämäärän saavuttamisesta. Mutta ennen pitkää tämä sama henkilö alkaa isota ja kaivata uusia ja suurempia tavoitteita, ja näitä kasvuun johtavia löytöretkiä avautuu koko ajallisuuden pituudelta ja koko ikuisuuden sykleissä aina vain uusia.
118:0.13 (1294.13) Jokainen toinen toistaan seuraava universumiaikakausi on kosmisen kasvun seuraavan jakson eteishuone, ja jokainen universumijakso tarjoaa kaikille edeltäville vaiheille välittömän päämäärän. Havona on itsessään ja itsestään täydellinen, mutta täydellisyyden rajoittama luomus. Havonalainen täydellisyys, joka laajenee evolutionaarisiin superuniversumeihin, hankkii itselleen kosmisen määränpään lisäksi myös vapautuksen kehitystä edeltävän olemassaolon rajoituksista.
118:1.1 (1295.1) Ihmisen suunnistautumista ajatellen on hyödyllistä hankkia kaikki mahdollinen ymmärrys siitä, mikä on Jumaluuden suhde kosmokseen. Koska absoluuttinen Jumaluus on olemukseltaan ikuista, Jumalat suhteutuvat ajallisuuteen ikuisuuden kokemuksena. Evolutionaarisissa universumeissa ikuisuus on ajallista iätijatkuvuutta – iäti jatkuva nykyhetki.
118:1.2 (1295.2) Kuolevaisen luodun persoonallisuus voi iäistyä sisimmässä asuvaan henkeen sillä keinoin samastumalla, että hän päättää täyttää Isän tahdon. Tällainen tahdon pyhittäminen on yhtä kuin tavoitteena olevan ikuisuusrealiteetin todellistaminen. Tämä tarkoittaa, että se, mitä luotu tavoittelee, on vakiintunut suhteessa toinen toistaan seuraavien hetkien sarjaan, eli toisin sanottuna, että toinen toistaan seuraavien hetkien sarja ei tule näkemään mitään muutosta siinä, mitä luotu tavoittelee. Asiaa ei muuta se, onko hetkiä miljoona vai miljardi. Lukumäärällä ei enää ole merkitystä sen suhteen, mitä luotu tavoittelee. Näin luodun tekemä valinta yhdessä Luojan tekemän valinnan kanssa päätyvät niiksi ikuisiksi realiteeteiksi, jotka merkitsevät koskaan päättymätöntä Jumalan hengen ja ihmisolemuksen liittoa Jumalan lasten ja heidän Paratiisin-Isänsä ikuisessa palvelemisessa.
118:1.3 (1295.3) Missä hyvänsä yksilöidyssä älyllisessä olennossa vallitsee suora verrannollisuus kypsyyden ja aikatietoisuudesta kertovan mittayksikön välillä. Aikayksikkönä voi olla päivä, vuosi tai jokin pitempi jakso, mutta se on väistämättä se mittapuu, jonka mukaan tiedostava minuus arvioi elämän olosuhteet ja jonka mukaan tiedostava äly mittaa ja arvioi ajallisen olemassaolon tosiasiat.
118:1.4 (1295.4) Kokemus, viisaus ja arvostelukyky ovat kuolevaisen kokemuksessa tapahtuvan ajan mittayksikön pitenemisen seuralaiset. Kun ihmismieli käy läpi menneisyyttä, se on tekemässä arviota menneestä kokemuksesta siinä tarkoituksessa, että sellainen olisi hyödyksi jossakin nykyisessä tilanteessa. Kun mieli kurottautuu tulevaisuuteen, se koettaa arvioida mahdollisen toiminnan vastaisen merkittävyyden. Ja kun ihmistahto on tällä tavoin ottanut laskuissaan huomioon sekä kokemuksen että viisauden, se suorittaa arvionsa ja tekee päätöksensä nykyisyydessä, ja toimintasuunnitelmasta, joka menneisyydestä ja tulevaisuudesta näin syntyi, tulee olemassa oleva.
118:1.5 (1295.5) Kun kehittyvä minuus on saavuttanut kypsyytensä, mennyt ja tuleva saatetaan yhteen valaisemaan sitä, mikä on nykyisyyden todellinen merkitys. Sitä mukaa kun minuus kypsyy, se kurottautuu yhä kauemmas menneisyyteen löytääkseen sieltä kokemusta, kun taas sen viisautta osoittavat ennakkoarvioinnit koettavat tunkeutua yhä syvemmälle tuntemattomaan tulevaisuuteen. Ja sitä mukaa kun käsityksiään muodostava minuus ulottaa tämän kurottautumisen yhä kauemmas sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen, arviointien tekeminen käy yhä vähemmän riippuvaiseksi hetkellisestä nykyisyydestä. Tällä keinoin päätöksenteko ja toimenpiteisiin ryhtyminen alkaa irrottautua liikkuvan nykyhetken kahleista, samalla kun se alkaa omata piirteitä, joilla on mennyt–tulevaa merkittävyyttä.
118:1.6 (1295.6) Sietävyyttä harjoittavat sellaiset kuolevaiset, joiden aikayksiköt ovat lyhyitä; aito kypsyys nousee todellisesta ymmärryksestä syntyneen malttavaisuuden avulla sietävyyden yläpuolelle.
118:1.7 (1295.7) Kypsyminen on sitä, että elää nykyisyydessä entistäkin väkevämmin, samalla kun vapautuu nykyisyyden rajoituksista. Menneeseen kokemukseen perustuvat kypsyyttä osoittavat suunnitelmat saavat alkunsa nykyisyydessä senlaatuisina, että ne ovat omiaan lisäämään tulevaisuuteen kuuluvia arvoja.
118:1.8 (1295.8) Kypsymättömyyttä osoittava aikayksikkö keskittää merkitysarvon nykyhetkeen tavalla, joka erottaa nykyisyyden oikeasta yhteydestään ei-nykyiseen eli mennyt–tulevaan. Kypsyyttä osoittava aikayksikkö on mitoitettu tuomaan mennyt–nykyinen–tulevan rinnakkainen yhteys sillä tavoin julki, että minuus alkaa päästä ymmärrykseen tapahtumien kokonaisuudesta, alkaa tarkastella ajallisuuden maisemaa avartuneiden näköpiirien panoraamankaltaisesta perspektiivistä, alkaa ehkä jo pitää mahdollisena sitäkin, että on olemassa aluton ja loputon ikuinen jatkuvuus, jonka osasia kutsutaan ajaksi.
118:1.9 (1296.1) Infiniittisyyden ja absoluuttisuuden tasoilla nykyisyyden hetki sisältää kaiken menneestä samoin kuin kaiken tulevasta. MINÄ OLEN merkitsee myös MINÄ OLIN ja MINÄ TULEN OLEMAAN. Ja tämä edustaa parasta ikuisuuden ja ikuisen käsitystämme.
118:1.10 (1296.2) Absoluuttisella ja ikuisella tasolla potentiaalinen todellisuus on aivan yhtä merkityksellinen kuin aktuaalinenkin todellisuus. Vain finiittisellä tasolla ja ajallisuuteen sidoksissa olevien luotujen kannalta näyttää siltä, että näiden välillä olisi suurikin ero. Jumalalle – absoluuttina – ikuisen päätöksen tehnyt ylösnousemuskuolevainen on jo Paratiisin finaliitti. Mutta ihmisessä olevan Ajatuksensuuntaajan ansiosta Universaalinen Isä ei ole tietoisuuden osalta tällä tavoin rajoittunut, vaan hän voi olla tietoinen myös jokaisesta ajallisesta kamppailusta, jota käydään luodun nousuun eläimenkaltaisuuden tasolta jumalankaltaisuuden tasolle liittyvien ongelmien kanssa, ja hän voi itse osallistua näihin kamppailuihin.
118:2.1 (1296.3) Jumaluuden ubikviteettiä ei pidä sekoittaa siihen, että Jumala on loppujen lopuksi läsnä kaikkialla eli on omnipresentti. Universaalisen Isän tahdon mukaista on, että Korkein, Perimmäinen ja Absoluuttinen kompensoisivat, koordinoisivat ja yhdistäisivät hänen ajallis-avaruudellisen ubikviteettinsa ja hänen ajallisuuden ja avaruuden tuolle puolen menevän omnipresenssinsä hänen ajattoman ja avaruudettoman universaalisen ja absoluuttisen läsnäolonsa kanssa. Ja teidän olisi muistettava, että vaikka Jumaluuden ubikviteetti saattaakin perin usein olla avaruuteen liittyvää, se ei silti välttämättä ole ajallisuudesta riippuvaista.
118:2.2 (1296.4) Kuolevaisina ja morontiaalisina taivasmatkalaisina te Seitsenkertaisen Jumalan osoittaman hoivan kautta vähitellen erotatte Jumalan yhä selvemmin. Havonan kautta löydätte Korkeimman Jumalan. Paratiisissa löydätte hänet persoonana, ja sen jälkeen te finaliitteina pyritte ennen pitkää tuntemaan hänet Perimmäisenä. Näyttäisi siltä, että sitten kun olette finaliitteja, teillä Perimmäisen saavutettuanne olisi noudatettavana vain yksi kurssi, ja tämä olisi Absoluutin tavoittelun aloittaminen. Ketään kuolevaista eivät tuolloin häiritse Jumaluusabsoluutin saavuttamiseen liittyvät epävarmuudet, kohtasihan hän korkeimmuuteen ja perimmäisyyteen johtaneiden ylösnousemusten päätteeksi Jumala Isän. Nämä finaliitit uskovat epäilemättä silloin että, vaikka he onnistuisivatkin Absoluuttisen Jumalan löytämisessä, he löytäisivät vain saman Jumalan, Paratiisin-Isän, joka tällä kertaa tuo itsensä julki yhä lähempänä infiniittisyyttä ja universaalisuutta olevilla tasoilla. Absoluuttisuudessa tapahtuva Jumalan tavoittaminen paljastaisi epäilemättä universumien Primäärisen Esi-isän samoin kuin persoonallisuuksien Lopullisen Isän.
118:2.3 (1296.5) Korkein Jumala ei voi olla osoitus Jumaluuden ajallis-avaruudellisesta omnipresenssistä, mutta hän on kirjaimellisesti muuan jumalallisen ubikviteetin ilmentymä. Yhtäältä Luojan hengellisen läsnäolon ja toisaalta luomistuloksena näkyvien aineellisten ilmentymien välillä on valtava valtakunta, joka edustaa ubikviteettistä esiintulemista – evolutionaarisen Jumaluuden maailmankaikkeudessa tapahtuvaa esiinnousua.
118:2.4 (1296.6) Jos Korkein Jumala koskaan ottaa vastatakseen ajallisuuden ja avaruuden universumien välittömästä valvonnasta, luotamme täysin siihen, että tällainen Jumaluuden johtama hallinto tulee toimimaan Perimmäisen ylivalvonnassa. Tällaisessa tapauksessa Perimmäinen Jumala alkaisi ilmetä ajallisuuden universumeille transsendentaalisena Kaikkivaltiaana (Omnipotenttina, Kaikkivoipana), joka Kaikkivaltiaan Korkeimman hallinnollisiin toimintoihin nähden harjoittaisi superajallisuuden ja avaruuden transsendenssin ylivalvontaa.
118:2.5 (1297.1) Kuolevaisen mieli saattaa esittää saman kysymyksen, jonka itsekin esitämme: Jos Korkeimman Jumalan kehitykseen suuruniversumin hallinnollisen toimivallan haltijaksi liittyvät Perimmäisen Jumalan yhä lukuisammat ilmentymät, niin liittyykö Perimmäisen Jumalan vastaavaan ilmaantumiseen oletetuissa ulkoavaruuden universumeissa samanlaisia Absoluuttisen Jumalan yhä laajempia julkituloja? Mutta tästä asiasta meillä ei todellakaan ole tietoa.
118:3.1 (1297.2) Jumaluus kykeni vain ubikviteetin avulla yhdistämään ajallis-avaruudelliset ilmenemät finiittiseksi konseptioksi eli käsitekokonaisuudeksi, sillä aika on peräkkäisten hetkien sarja, kun avaruus taas on toisiinsa liittyvien pisteiden järjestelmä. Viime kädessähän te tajuatte ajan suorittamalla siitä analyysin ja tajuatte avaruuden suorittamalla siitä synteesin. Persoonallisuuteen sisältyvän integroivan ymmärryksen avulla te koordinoitte ja liitätte toisiinsa nämä kaksi keskenään erilaista konseptiota. Koko eläinkunnan keskuudessa vain ihmisellä on tämä ajan ja avaruuden tajuamisen kyky. Eläimellekin liikkeellä on merkitys, mutta liike osoittaa arvoa vain sellaiselle luodulle, jolla on persoonallisuuden status.
118:3.2 (1297.3) Elottomat olevaiset ovat ajasta riippuvaisia, mutta totuus on ajatonta. Mitä enemmän totuutta tunnet, sitä enemmän totuutta olet, sitä enemmän voit menneestä ymmärtää ja tulevasta käsittää.
118:3.3 (1297.4) Totuus on järkähtämätöntä – mitkään ohimenevät vaihtelut eivät siihen ikinä vaikuta, mutta koskaan se ei ole kuollutta eikä kaavamaista, vaan aina väräjävää ja mukautuvaista – säteilevän elävää. Mutta kun totuus kytketään faktaan, silloin sekä aika että avaruus sävyttävät sen merkityksiä ja toimivat sen arvojen viitekehyksinä. Tällaiset tosiasiatietoon kytketyt totuudelliset realiteetit muuttuvat käsityksiksi, ja tämän nojalla ne siirretään suhteellisten kosmisten realiteettien valtakuntaan.
118:3.4 (1297.5) Luojan absoluuttisen ja ikuisen totuuden kytkeminen finiittisen ja ajallisen luodun faktuaaliseen kokemukseen olevaistaa uuden ja esiin nousevan, Korkeinta olevan arvon. Käsitys Korkeimmasta on olennaisen tärkeä, jotta jumalallinen ja muuttumaton ylempi maailma saadaan sovitetuksi yhteen finiittisen ja alati muuttuvan alemman maailman kanssa.
118:3.5 (1297.6) Kaikista ei-absoluuttisista olevaisista avaruus tulee lähimmäksi absoluuttista. Avaruus on ilmeisesti absoluuttisen perimmäistä. Aineellisella tasolla avaruuden ymmärtämisessä kohtaamamme todellinen vaikeus johtuu siitä tosiasiasta, että kun aineelliset kappaleet ovat avaruudessa, samalla avaruuskin on näissä samaisissa aineellisissa kappaleissa. Vaikka avaruuteen kuuluu paljon sellaista, joka on absoluuttista, se ei silti merkitse, että avaruus olisi absoluuttinen.
118:3.6 (1297.7) Avaruudessa vallitsevien suhteiden käsittämisen kannalta saattaa olla hyödyksi, jos otaksutte, että avaruus suhteellisesti ottaen on sittenkin muuan kaikkien aineellisten kappaleiden ominaisuus. Siispä, kun kappale liikkuu avaruuden läpi, se vie mukanaan myös kaikki ominaisuutensa, myös sen avaruuden, joka on tällaisessa liikkuvassa kappaleessa ja osa sitä.
118:3.7 (1297.8) Aineellisella tasolla kaikki todellisuutta olevat hahmot pitävät hallussaan jotakin tilaa avaruudessa, mutta henkeä olevat hahmot ovat olemassa vain suhteessa avaruuteen; ne eivät pidä hallussaan mitään tilaa avaruudessa eivätkä syrjäytä avaruutta, eivätkä ne myöskään sisällä avaruutta. Mutta mielestämme avaruuden todellinen arvoitusten arvoitus koskee idean hahmoa. Kun astumme mielen alueelle, vastassamme on moni hämmentävä ongelma. Täyttääkö idean hahmo – idean todellisuusilmentymä – jonkin tilan avaruudessa? Emme todellisuudessa sitä tiedä, jos kohta olemmekin varmoja siitä, että idean hahmo ei sisällä avaruutta. Mutta ei osoittaisi suurtakaan varovaisuutta esittää sellainen olettamus, että aineeton on aina tilatonta.
118:4.1 (1298.1) Monet kuolevaisen ihmisen teologisista vaikeuksista ja metafyysisistä pulmakysymyksistä johtuvat siitä, että ihminen sijoittaa Jumaluuden persoonallisuuden väärään paikkaan, ja siitä, että hän näin muodoin liittää alisteiseen Jumalallisuuteen ja kehittyvään Jumaluuteen infiniittisiä ja absoluuttisia attribuutteja. Teidän ei pidä unohtaa, että vaikka olemassa toden totta on Ensimmäinen Aiheuttaja, olemassa on lisäksi koko joukko rinnakkaisia ja alisteisia aiheuttajia: sekä liitännäisiä että toisasteisia aiheuttajia.
118:4.2 (1298.2) Ratkaiseva ero ensimmäisten aiheuttajien ja toisten aiheuttajien välillä on siinä, että ensimmäiset aiheuttajat saavat aikaan alkuperäisiä seuraamuksia, joissa ei esiinny minkään sellaisen tekijän perintöainesta, joka juontuisi jostakin edeltävästä syysuhteesta. Toissijaiset syyt tuovat esille seurauksia, joissa poikkeuksetta esiintyy muusta ja edeltävästä syysuhteesta juontuvaa perimää.
118:4.3 (1298.3) Kvalifioimattomaan Absoluuttiin luontaisesti sisältyvät puhtaasti staattiset potentiaalit ovat reaktiivisia niitä Jumaluusabsoluutissa esiintyviä kausaatioita kohtaan, jotka ovat Paratiisin-Kolminaisuuden toimin aikaansaatuja. Universaalisen Absoluutin läsnä ollessa näistä kausaatiokyllästeisistä staattisista potentiaaleista tulee samalla hetkellä aktiivisia ja niiden tiettyjen transsendentaalisten toimintayksikköjen vaikutukseen reagoivia, joiden toimenpiteet johtavat näiden aktivoitujen potentiaalien statuksen muuttumiseen niin, että niistä tulee kiistämättömiä kehityksen universumimahdollisuuksia, aktuaalistuneita kasvukapasiteetteja. Juuri tällaisten kypsyneiden potentiaalien perustalta suuruniversumin luojat ja valvojat tuovat näyttämölle koskaan päättymättömän kosmisen evoluution draaman.
118:4.4 (1298.4) Jos eksistentiaaliset jätetään huomioon ottamatta, kausaatio on peruskokoonpanoltaan kolmiosainen. Siinä muodossa, jossa se vaikuttaa kuluvalla universumiaikakaudella, ja sikäli kuin se koskee seitsemän superuniversumin finiittistä tasoa, se on hahmotettavissa seuraavasti:
118:4.5 (1298.5) 1. Staattisten potentiaalien aktivointi. Jumaluusabsoluutin toimenpitein tapahtuva määränpään ankkuroiminen Universaaliseen Absoluuttiin Jumaluusabsoluutin vaikuttaessa Kvalifioimattomassa Absoluutissa ja Kvalifioimattomaan Absoluuttiin ja seurauksena Paratiisin-Kolminaisuuden antamista tahdonvaraisista valtuutuksista.
118:4.6 (1298.6) 2. Universumikapasiteettien olevaistaminen. Tässä on kysymyksessä erilaistumattomien potentiaalien muuntaminen erillisiksi ja tarkkarajaisiksi suunnitelmiksi. Tämän toimenpiteen takana on Jumaluuden Perimmäisyys ja transsendentaalisen tason moninaiset toimintayksiköt. Tällaiset toimet tapahtuvat koko kokonaisuniversumin tulevat tarpeet täydellisesti ennakolta huomioon ottaen. Nimenomaan tässä yhteydessä, jossa potentiaalit eriytyvät, Kokonaisuniversumin Arkkitehdit ovat olemassa universumien jumaluuskäsitteen varsinaisina henkilöityminä. Kokonaisuniversumikäsitteen ääriraja näyttää viime kädessä rajoittavan heidän suunnitelmiensa soveltamisalan avaruuden puitteisiin, mutta suunnitelmina ne eivät sinänsä ole muulla tavoin ajallisuudesta tai avaruudesta riippuvaisia.
118:4.7 (1298.7) 3. Universumiaktuaalien luominen ja kehitys. Juuri sellaiseen kosmokseen toimintansa kohdistaen, joka on Jumaluuden Perimmäisyyden kapasiteettia luovan läsnäolon kyllästämä, Korkeimmat Luojat toimivat saadakseen aikaan kypsyneiden potentiaalien ajallisuudessa tapahtuvan muuttumisen kokemuksellisiksi aktuaaleiksi. Kokonaisuniversumin puitteissa kaikkea potentiaalisen reaalisuuden aktuaalistumista rajoittaa se, mikä viime kädessä on kehittymisen kapasiteetti, ja esillenousun loppuvaiheissa se on ajallis-avaruudellisesti ehdollistettua. Paratiisista lähtevät Luoja-Pojat ovat – aktuaalisesti – kosmisessa merkityksessä muuntavia luojia. Mutta tämä ei millään muotoa kumoa sitä käsitystä, joka ihmisillä on heistä luojina, sillä finiittisestä näkökulmasta katsottuna he mitä ilmeisimmin kykenevät luomaan ja he myös luovat.
118:5.1 (1299.1) Jumaluuden kaikkivoipaisuus ei merkitse, että siihen kuuluisi kyky tehdä sellaista, mikä ei ole tehtävissä. Jos pitäydytään ajallis-avaruudellisissa puitteissa ja jos pidetään lähtökohtana sitä, että kuolevaisen ymmärrys toimii älyllisenä viitekehyksenä, edes infiniittinen Jumala ei voi luoda nelikulmaisia ympyröitä eikä tuottaa pahaa, joka on luonnostaan hyvää. Jumala ei voi tehdä sellaista, mikä on ei-jumalallista. Tällainen filosofisten termien vastakkainasettelu on yhtä tyhjän kanssa ja osoittaa, ettei tällä tavoin saada mitään aikaiseksi. Mikään persoonallisuuden piirre ei voi olla yhtäaikaisesti sekä jumalallinen että ei-jumalallinen. Mahdollisenmyötäisyys on jumalallisessa vallassa luontaista. Ja tämä kaikki juontuu siitä tosiasiasta, että kaikkivoipaisuus paitsi luo olemuksellisia olevaisia, on myös kaikkien olevaisten ja olentojen olemuksen alkulähde.
118:5.2 (1299.2) Isä tekee alussa kaiken, mutta sitä mukaa kun ikuisuuden panoraama avautuu reaktiona Infiniittisen tahtoon ja toimeksiantoihin, käy yhä ilmeisemmäksi, että luoduista, jopa ihmisistä, on määrä tulla Jumalan työtovereita määränpään lopullisuuden todellistamisessa. Ja tämä pitää paikkansa jo lihallishahmoisen elämän aikana. Kun ihminen ja Jumala ryhtyvät kumppaneiksi, ei tähän kumppanuuteen sisältyville vastaisille mahdollisuuksille voi panna mitään rajoitetta. Kun ihminen oivaltaa, että Universaalinen Isä on hänen kumppaninsa kuljettaessa ikuisesti eteenpäin, kun hän fuusioituu sisimmässään olevaan Isän läsnäoloon, silloin hän on – hengessä – murtanut ajallisuuden kahleet ja on jo astunut vaiheisiin, jotka merkitsevät ikuista edistymistä Universaalisen Isän tavoittelussa.
118:5.3 (1299.3) Kuolevaisen tietoisuus etenee tosiasiasta merkitykseen ja sen jälkeen arvoon. Luojan tietoisuus etenee ajatus-arvosta sana-merkityksen kautta toiminnan tosiasiaan. Jumalan täytyy aina toimia murtautuakseen sen kvalifioimattomasta ykseydestä johtuvan umpikujan läpi, joka luonnostaan kuuluu eksistentiaaliseen infiniittisyyteen. Jumaluuden on aina tarjottava se malliuniversumi, ne täydelliset persoonallisuudet, ne alkuperäiset totuus, kauneus ja hyvyys, joita kohti kaikki jumaluuden alapuolella olevat luomukset ponnistelevat. Aina on Jumalan ensin löydettävä ihminen, jotta ihminen saattaisi myöhemmin löytää Jumalan. Aina täytyy olla olemassa Universaalinen Isä, ennen kuin ylipäätään voi olla olemassa universaalista poikautta ja siitä johtuvaa universaalista veljeyttä.
118:6.1 (1299.4) Jumala on toden totta kaikkivoipa, mutta hän ei ole kaikentekevä – hän ei henkilökohtaisesti tee kaikkea, mitä tehdään. Kaikkivoipaisuuteen sisältyy Kaikkivaltiaan Korkeimman ja Korkeimman Olennon voimapotentiaali, mutta Korkeimman Jumalan tahtoperäiset teot eivät ole Infiniittisen Jumalan henkilökohtaisia tekoja.
118:6.2 (1299.5) Primäärisen Jumaluuden kaikentekevyyden puolesta puhuminen olisi samaa kuin oikeuksien riistäminen kutakuinkin miljoonalta Paratiisin Luoja-Pojalta, lukemattomista armeijakunnallisista erilaisiin muihin luokkiin kuuluvista myötävaikuttavista luovista avustajista puhumattakaan. Koko maailmankaikkeudessa ei ole kuin yksi aiheuttamaton Aiheuttaja. Kaikki muut aiheuttajat ovat tämän yhden Ensimmäisen Suuren Lähteen ja Keskuksen johdannaisia. Eikä tämä filosofia miltään osin tee väkivaltaa eri puolille koko valtavaa maailmankaikkeutta sirottautuneiden myriadien Jumaluuden lasten vapaatahtoisuudelle.
118:6.3 (1299.6) Paikallisissa puitteissa saattaa näyttää siltä, että tahto toimii aiheuttamattomana aiheuttajana, mutta siinä ilmenee kumminkin poikkeuksetta sellaisia perintötekijöitä, jotka todistavat yhteydestä ainutlaatuisiin, alkuperäisiin ja absoluuttisiin Ensimmäisiin Aiheuttajiin.
118:6.4 (1299.7) Kaikki tahtotoiminta on suhteellista. Alkuunpanoa ajatellen vain Isä–MINÄ OLEN omaa tahtotoiminnan lopullisuuden; absoluuttisessa merkityksessä vain Isä, Poika ja Henki tuovat esiin sellaisia tahtotoiminnan etuoikeuksia, jotka ovat riippumattomia ajallisuudesta ja joille avaruus ei aseta ehtoja. Kuolevaiselle ihmiselle on annettu vapaa tahto, kyky tehdä valintoja, ja vaikkei tällainen valitseminen olekaan absoluuttista, se on finiittisellä tasolla ja siltä osin kuin se koskee valintaa tekevän persoonallisuuden kohtaloa, kuitenkin suhteellisen lopullista.
118:6.5 (1300.1) Absoluuttista tasoa lukuun ottamatta tahtotoiminta kohtaa jokaisella muulla tasolla rajoituksia, jotka ovat olennainen osa tätä nimenomaista valintakykyä käyttävää persoonallisuutta. Ihminen ei voi valita sellaista, jota valittavuus ei kata. Hän ei esimerkiksi voi päättää olla jokin muu kuin ihmisolento, mutta sen sijaan hän voi päättää, että hänestä tulee jotakin enemmän kuin ihminen; hän voi päättää lähteä sille matkalle, joka merkitsee universumiylösnousemusta. Mutta hän voi tehdä näin siksi, että ihmisen tekemä valinta ja jumalallinen tahto sattuvat tällä kohdin käymään yksiin. Ja mitä poika halajaa ja Isä tahtoo, se käy varmasti toteen.
118:6.6 (1300.2) Kuolevaisen elämässä avautuu ja sulkeutuu yhtä mittaa polkuja, jotka edustavat toisistaan eroavaa menettelyä, ja sellaisten aikojen kuluessa, jolloin valinnanteko on mahdollista, ihmispersoonallisuus tekee jatkuvasti päätöksiä näiden monien toimintatapojen välillä. Ajallinen tahtotoiminta kytkeytyy aikaan, ja sen on odotettava ajan kulumista saadakseen tilaisuuden julkitulemiseen. Hengellinen tahtotoiminta on jo alkanut saada esimakua siitä, mitä on vapaus ajan kahleista, sillä se on päässyt osittain vapaaksi ajallisesta peräkkäisyydestä, ja tämä johtuu siitä, että hengellinen tahtotoiminta on samastumassa Jumalan tahtoon.
118:6.7 (1300.3) Tahtomisen, valinnan suorittamisen, täytyy pakostakin tapahtua niissä universumipuitteissa, jotka ovat aktuaalistuneet reaktiona korkeampaan ja edellä käyneeseen päätöksentekoon. Ihmistahto on alusta loppuun saakka tiukasti finiittiseen rajoittuvaa, paitsi yhden yksityiskohdan osalta: Kun ihminen haluaa löytää Jumalan ja olla hänen kaltaisensa, tällainen valinta menee finiittisyyden tuolle puolen, ja vain ikuisuus voi paljastaa, meneekö tämä valinta myös absoniittisuuden tuolle puolen.
118:6.8 (1300.4) Jumaluuden kaikkivoipaisuuden tiedostaminen on sitä, että tunnet olosi turvalliseksi kosmisen kansalaisen kokemuksessasi; että voit olla vakuuttunut siitä, ettei pitkällä matkalla kohti Paratiisia mikään vaara uhkaa sinua. Mutta jos tyytyy harhakäsitykseen Jumalan kaikentekevyydestä, se on samaa kuin hyväksyisi panteismin, joka on kolossaalinen erehdys.
118:7.1 (1300.5) Luojan tahdon ja luodun olennon tahdon toiminta suuruniversumissa vaikuttaa niissä rajoissa ja niiden mahdollisuuksien mukaisesti, jotka Mestariarkkitehdit ovat asettaneet. Tämä mainittujen enimmäisrajojen ennalta tapahtunut asettaminen ei kuitenkaan vähäisimmässäkään määrin kavenna luodun olennon tahdon suvereenisuutta näiden rajalinjojen sisäpuolella. Ei myöskään perimmäinen ennaltatietäminen, joka sallii täysin kaikenlaisen finiittisen valintojen tekemisen, kumoa finiittistä tahtotoimintaa. Kypsä ja kaukokatseinen ihminen saattaisi kyetä esittämään mitä tarkimman ennusteen siitä, mitä joku häntä nuorempi kumppani päättää, mutta tällainen ennaltatietäminen ei hiukkaakaan vähennä itse päätöksenteon vapautta ja aitoutta. Jumalat ovat viisaasti rajoittaneet kypsymättömän tahdon vaikutuspiiriä, mutta näiden tarkoin määriteltyjen rajojen sisäpuolella se on kaikesta huolimatta kiistatonta tahtoa.
118:7.2 (1300.6) Kaiken menneen, nykyisen ja tulevan valitsemisen suurenmoisinkaan korreloituminen ei kumoa tällaisten valintojen autenttisuutta. Se osoittaa paremminkin sitä, mihin suuntaan kosmos predestinoidusti eli ennaltamäärätysti pyrkii, ja tuntuu viittaavan ennakkotietoon siitä, ketkä tahdolliset olennot mahdollisesti päättävät ja ketkä mahdollisesti eivät päätä, että heistä tulee koko todellisuuden kokemukselliseen aktuaalistumiseen oman panoksensa antavia osasia.
118:7.3 (1300.7) Finiittisessä valitsemisessa ilmenevä erehtyminen on ajallisuuteen sidonnaista ja ajallisuuteen rajoittuvaa. Sellaista voi esiintyä vain ajallisuudessa ja Korkeimman Olennon kehittyvän läsnäolon puitteissa. Tällainen väärään osuva valitseminen on mahdollista ajallisuudessa, ja se tuo esille (Korkeimman keskeneräisyyden lisäksi) sen tietyn valintapuitteiston, jolla kypsymättömät luodut pitää varustaa, jotta he pääsisivät osallisiksi universumissa tapahtuvasta edistymisestä asettumalla omasta vapaasta tahdostaan yhteyteen todellisuuden kanssa.
118:7.4 (1301.1) Ajallisuuden ehdollistamassa avaruudessa esiintyvä synti on selkeä todiste finiittisen tahdon vapaudesta, jopa mielivallasta. Synti kuvastaa kypsymättömyyttä, joka on sokaistunut persoonallisuuden omaamasta verrattain täysivaltaisen tahdon vapaudesta persoonallisuuden ollessa samalla kykenemätön tajuamaan kosmiseen kansalaisuuteen sisältyviä korkeampia velvoitteita ja velvollisuuksia.
118:7.5 (1301.2) Finiittisissä toimipiireissä ilmenevä paatuneisuus tuo esille, että jokaisella Jumalaan samastumattomalla minuudella on vain ohimenevä reaalisuus. Vasta kun luodusta tulee Jumalaan samastunut, vasta sitten hänestä tulee universumeissa aidosti todellinen. Finiittinen persoonallisuus ei ole luonut itseään, mutta superuniversumin areenalla, jossa valinta tehdään, se kylläkin määrää omasta kohtalostaan.
118:7.6 (1301.3) Elämän vuodattaminen aineellis-energiaalisiin järjestelmiin antaa niille kyvyn säilyä, lisääntyä ja mukautua. Se, että eläville organismeille lahjoitetaan persoonallisuus, antaa niille lisäksi oikeudet määrätä itsestään, kehittää itseään ja samastaa itsensä Jumaluuden fuusiohenkeen.
118:7.7 (1301.4) Alipersoonalliset elävät olevaiset ovat osoitus siitä, että mieli aktivoi energia-ainetta, ensin fyysisinä valvojina ja sitten mielenauttajahenkinä. Persoonallisuuden lahja tulee Isältä, ja se antaa elävälle järjestelmälle ainutlaatuiset valintaoikeudet. Mutta jos persoonallisuudella on oikeus käyttää tahdonvaraista todellisuuteen samastumisen valinnanvapautta ja jos tämä valinnanvapaus on todellista ja esteetöntä, siinä tapauksessa täytyy kehittyvällä persoonallisuudella olla toisena mahdollisena vaihtoehtona myös se, että hänestä tulee itsensä sekasortoon saattava, itsensä hajottava ja itsensä tuhoava. Kosmisen itsetuhon mahdollisuus ei ole vältettävissä, mikäli kehittyvän persoonallisuuden on määrä finiittisen tahdon käyttämisen osalta olla aidolla tavalla vapaa.
118:7.8 (1301.5) Persoonallisuuden valinnanvapauden puitteiden kaventamisesta on olemassaolon alemmilla tasoilla kautta linjan siis seurauksena turvallisuuden lisääntymistä. Valinnasta tulee yhä vapaampaa sitä mukaa, kun universumeja noustaan yhä korkeammalle; valinnanvapaus lähestyy lopulta jumalallista vapautta, kun ylösnousemuspersoonallisuus yltää statuksen jumalallisuuteen, universumin tarkoitusperille pyhittäytymisen korkeimmuuteen, kosmisen viisauden saavuttamisen täyteyteen ja siihen, että luotu samastuu lopullisesti Jumalan tahtoon ja tapaan, jolla Jumala menettelee.
118:8.1 (1301.6) Ajallis-avaruudellisissa luomistuloksissa vapaan tahdon ympärille on pystytetty pidäkkeitä ja rajoituksia. Aineellisen elämän evoluutio on aluksi mekaanista, sitten mielen aktivoimaa, ja siitä saattaa (sen jälkeen kun persoonallisuus on lahjoitettu) tulla hengen ohjaamaa. Elämänkantajien suorittamiin alkuperäisiin fyysisen elämän juurrutuksiin sisältyvät potentiaalit määräävät asuttujen maailmojen orgaanisen evoluution fyysiset puitteet.
118:8.2 (1301.7) Kuolevainen ihminen on kone, elävä mekanismi. Hänen juurensa ovat ehdottomasti energian fyysisessä maailmassa. Monet ihmisen reaktioista ovat luonteeltaan mekaanisia, elämässä on paljon konemaista. Mutta ihminen, mekanismi, on paljon enemmän kuin kone, sillä hänet on varustettu mielellä ja hänen sisimmässään asuu henki. Ja vaikkei hän koskaan koko aineellisen elämänsä aikana voikaan vapautua olemassaoloonsa kuuluvasta kemiallisesta ja sähköisestä mekaniikasta, hän voi silti oppia yhä paremmin alistamaan tämän fyysisen elämänkoneiston kokemuksen mukanaan tuoman ohjaavan viisauden valtaan sillä, että hän pyhittää ihmismielen sisimmässään asuvan Ajatuksensuuntaajan antamien hengellisten kehotusten täytäntöönpanemiseen.
118:8.3 (1301.8) Henki vapauttaa tahdon toiminnan, ja mekanismi rajoittaa sitä. Epätäydellinen valitseminen, jota mekanismi ei valvo ja joka ei ole samastunut henkeen, on vaarallista ja ailahtelevaa. Mekaniikan herruus takaa edistymisen kustannuksella vakauden, liittoutuminen hengen kanssa vapahtaa valitsemisen fyysiseltä tasolta, ja samalla se varmistaa sen jumalallisen vakauden, jonka saavat aikaan entisestään lisääntynyt universumiymmärrys ja entistä laajempi kosminen käsittäminen.
118:8.4 (1302.1) Luotua uhkaava suuri vaara on siinä, ettei hän elämänmekanismin kahleista vapautuessaan korvaakaan tätä vakauden menettämistä sillä, että hän rakentaa harmonisen yhteistyösuhteen hengen kanssa. Kun luodun valintojen tekeminen on jo jotakuinkin vapautunutta mekaanisesta vakaudesta, se saattaa pyrkiä entistä pitemmälle menevään itsensä vapauttamiseen erillään laajemmasta henkeen samastumisesta.
118:8.5 (1302.2) Biologisen evoluution periaate kaikkineen tekee mahdottomaksi sellaisen, että alkukantainen ihminen ilmaantuisi asuttuihin maailmoihin kovinkaan suurella itsehillinnällä varustettuna. Niinpä sama luomissuunnitelma, joka asetti tavoitteeksi evoluution, huolehtii myös siitä, että vaikuttamassa ovat sellaiset ulkoiset pidäkkeet kuin aika ja avaruus, nälkä ja pelko, jotka rajoittavat tehokkaasti sitä, miten laajat mahdollisuudet tällaisilla sivistymättömillä luoduilla on hengellisen tason alapuolella tapahtuvaan valintojen tekemiseen. Sitä mukaa kun ihmismieli selviää menestyksellisesti yhä vaikeammista esteistä, tämä luomissuunnitelma on huolehtinut myös siitä, että vähä vähältä kertyy koko ihmissukukunnalle yhteinen, vaivalla kerätyn kokemuksellisen viisauden perintö; se on toisin sanoen huolehtinut siitä, että hupenevien ulkoisten pidäkkeiden ja runsastuvien sisäisten pidäkkeiden välillä on säilynyt tasapaino.
118:8.6 (1302.3) Evoluution, ihmisen kulttuurisen edistymisen, hitaus on todistuksena sen jarrun – aineellisen vitkaisuuden – tehokkuudesta, joka vaikuttaa varsin tehokkaasti hidastaakseen vaarallisia etenemisnopeuksia. Tällä tavoin aika jo sinänsä vaimentaa ja hajottaa laajemmalle alalle ne muutoin tappavat seuraukset, jotka johtuvat liian varhain tapahtuvasta irtautumisesta ihmisen toimintaa välittömimmin saartavista esteistä. Sillä kun kulttuuri edistyy ylinopeudella, kun aineellinen edistyminen karkaa palvonta–viisauden kehityksen edelle, silloin sivilisaatio kantaa taantumisen siemeniä. Ja ellei tällaisia ihmisyhteisöjä pikaisesti tueta kokemuksellista viisautta lisäämällä, ne vajoavat alas korkeilta, mutta ennenaikaisesti saavuttamiltaan tasoilta, ja viisauden alalla koittava ”pimeän keskiajan” interregnum tulee olemaan todisteena vääjäämättömästä tasapainottomuuden restauraatiosta vapautumisen ja itsehillinnän välillä.
118:8.7 (1302.4) Caligastian syntinä oli se, että hän sivuutti aikatekijän, joka säätelee asteittain etenevää ihmisen vapauttamista; se, että hän perusteettomasti hävitti hillitsevät esteet, joita noiden aikojen kuolevaismielet eivät vielä olleet kokemuksellisesti ylittäneet.
118:8.8 (1302.5) Sellainen mieli, joka kykenee saamaan aikaan ajan ja avaruuden osittaisen lyhenemisen, osoittaa tällä nimenomaisella teolla omaavansa ne viisauden siemenet, jotka voivat toimia tehokkaasti, ilman että pidäke-esteen ylittäminen olisi välttämätöntä.
118:8.9 (1302.6) Lucifer pyrki samalla tavoin murtamaan aikatekijän, joka toimii paikallisjärjestelmässä tiettyjen vapauksien ennenaikaisen saavuttamisen pidäkkeenä. Valoon ja elämään asettunut paikallisjärjestelmä on kokemuksen tietä yltänyt niihin näkökantoihin ja oivalluksiin, jotka antavat mahdollisuuden käyttää monia kyseisen toimipiirin vakiintumista edeltävinä aikoina hajottavina ja tuhoisina tuntuvia menetelmiä.
118:8.10 (1302.7) Kun ihminen karistaa yltään pelon kahleet, kun hän koneillaan kytkee mantereet ja valtameret toisiinsa, kun hän historiankirjoituksellaan kytkee sukupolvet ja vuosisadat toisiinsa, hänen on pantava jokaisen ylitetyn pidäkkeen sijalle uusi ja vapaaehtoisesti omaksuttu pidäke, joka on laajenevan ihmisviisauden asettamien moraalisääntöjen mukainen. Nämä ihmisen itselleen asettamat pidäkkeet ovat kaikkien ihmisperäiseen sivilisaatioon vaikuttavien tekijöiden – oikeuskäsitysten ja veljeysihanteiden – joukossa samalla kertaa sekä kaikkein voimallisimmat että kaikkein heiveröisimmät. Ihminen tekee itsestään jopa kelvollisen kantamaan häntä hillitsevän armeliaisuuden vaatteita uskaltaessaan rakastaa kanssaihmisiään, samalla kun hän pääsee hengellisen veljeyden alkutaipaleelle päättäessään osoittaa näille sellaista kohtelua, jollaista hän toivoisi itsekin kohtaavansa, ellei peräti sellaista kohtelua, jollaista Jumala hänen käsityksensä mukaan näille osoittaisi.
118:8.11 (1303.1) Automaattinen universumireaktio on vakaa, ja jossakin muodossa se on kosmoksessa jatkuvaa. Persoonallisuus, joka tuntee Jumalaa ja haluaa tehdä hänen tahtonsa, persoonallisuus, jolla on henkiymmärrystä, on jumalallisesti vakaa ja ikuisesti olemassa oleva. Ihmisen universumissa suorittama suuri löytöretki on siinä, että hänen kuolevaismielensä siirtyy mekaanista staattisuutta merkitsevästä vakaudesta hengellisen dynaamisuuden jumalallisuuteen. Ja tämän muodonmuutoksen hän saa aikaan niiden omien persoonallisuuspäätöstensä voimalla ja lujuudella, jotka jokaisessa elämäntilanteessa julistavat: ”Minun tahtoni on, että Sinun tahtosi tapahtuu.”
118:9.1 (1303.2) Aika ja avaruus ovat muuan yhden kokonaisuuden muodostava kokonaisuniversumin mekanismi. Ne ovat ne välineet, joiden avulla käy mahdolliseksi finiittisten luotujen olla kosmoksessa rinnan Infiniittisen kanssa. Finiittiset luodut pidetään ajan ja avaruuden avulla tehokkaasti erillään absoluuttisesta tasosta. Mutta nämä eristeet, joiden puuttuessa yksikään kuolevainen ei voisi olla olemassa, vaikuttavat finiittisen toiminnan vaikutuspiiriä välittömästi rajoittaen. Ilman niitä ei yksikään luotu voisi toimia, mutta jokaisen luodun tekoja niillä ehdottomasti rajoitetaan.
118:9.2 (1303.3) Korkeampien mielellisten olentojen tuottamat mekanismit toimivat vapauttaakseen luovat lähteensä, mutta jossakin määrin ne poikkeuksetta rajoittavat kaikkien alistussuhteessa olevien älyllisten olentojen toimintaa. Universumeissa eläville luoduille tämä rajoitus paljastuu universumien mekanismina. Ihmisellä ei ole kahlitsematonta vapaata tahtoa, vaan hänen valinnanvapaudellaan on omat rajansa, mutta tämän vapaan valintaoikeuden kattamalla alueella hänen tahtonsa on verrattain suvereeni.
118:9.3 (1303.4) Kuolevaispersoonallisuuden elämänmekanismi, ihmisruumis, on kuolevaisen tason yläpuolelta olevan luomissuunnitelman tuote. Niinpä ihminen itse ei voikaan sitä koskaan täydelleen hallita. Vasta kun taivaaseen nouseva ihminen yhdessä fuusioituneen Suuntaajan kanssa itse luo persoonallisuuden julkituomiseen tarvittavan mekanismin, vasta sen hän saa täydellisesti hallintaansa.
118:9.4 (1303.5) Suuruniversumi on mekanismia siinä kuin organismiakin, se on mekaaninen ja elävä – Korkeimman Mielen aktivoima elävä mekanismi, joka koordinoituu Korkeimman Hengen kanssa ja saavuttaa julkitulonsa Korkeimpana Olentona laajinta mahdollista voiman ja persoonallisuuden yhdistymistä edustavilla tasoilla. Mutta finiittisen luomistuloksen mekanismin kiistäminen on samaa kuin tosiasian kiistäminen ja todellisuuden huomiotta jättäminen.
118:9.5 (1303.6) Mieli on saanut aikaan mekanismit: luova mieli, joka vaikuttaa kosmisiin potentiaaleihin ja kosmisissa potentiaaleissa. Luojan ajattelu on kiteyttänyt mekanismit tiettyä tarkoitusta varten, ja iäti ne toimivat uskollisina sille tahtoperäiselle konseptiolle, josta ne ovat lähtöisin. Mutta jokaisen mekanismin olemassaolon tarkoitus kätkeytyy sen alkuperään, ei sen toimintaan.
118:9.6 (1303.7) Näistä mekanismeista ei tulisi ajatella niin, että ne rajoittavat Jumaluuden toimintaa; mieluumminkin on totta, että Jumaluus näiden nimenomaisten mekaniikkojen muodossa on vienyt päätökseen ikuisen julkitulon yhden vaiheen. Universumien perusmekanismit ovat ilmaantuneet olemassaolon piiriin reaktiona Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen absoluuttiseen tahtoon. Siksi ne ikuisesti toimivatkin täydellisessä sopusoinnussa Infiniittisen laatiman suunnitelman kanssa. Ne ovat toden totta juuri tuon suunnitelman mukaisia ei-tahdollisia hahmoja.
118:9.7 (1303.8) Ymmärrämme jotakin siitä, miten Paratiisin mekanismi korreloituu Iankaikkisen Pojan persoonallisuuteen; kysymyksessähän on Myötätoimijan funktio. Ja meillä on teorioita, jotka koskevat Universaalisen Absoluutin toimintoja suhteessa Kvalifioimattoman Absoluutin teoreettisiin mekanismeihin ja Jumaluusabsoluutin potentiaaliseen persoonaan. Mutta kehittyvien Korkeimman Jumaluuden ja Perimmäisen Jumaluuden osalta panemme merkille, että tiettyjä persoonattomia vaiheita tosiasiallisesti yhdistetään tahdollisiin vastapuoliinsa, ja näin on kehittymässä uusi suhde hahmon ja persoonan välille.
118:9.8 (1304.1) Menneisyyden ikuisuudessa Isä ja Poika muodostivat liiton siinä ykseydessä, jonka julkitulo oli Ääretön Henki. Jos tulevaisuuden ikuisuudessa sattuisi niin, että paikallisuniversumien Luoja-Pojat ja Luovat Henget pääsevät luovaan liittoon ulkoavaruuden maailmoissa, mitä loisikaan heidän ykseytensä heidän jumalallisen olemuksensa yhteisilmentymäksi? On hyvinkin mahdollista, että saamme nähdä tähän saakka vielä paljastumattoman ilmentymän Perimmäisestä Jumaluudesta: hallintoasiain ylihoitajan uuden olentotyypin. Tällaisissa olennoissa ilmenisi ainutlaatuisia persoonallisuudelle kuuluvia ominaisuuksia, sillä heissähän yhdistyvät persoonallisen Luojan, persoonattoman Luovan Hengen ja kuolevaisluodun kokemus sekä Jumalallisen Hoivaajan asteittain etenevä personoituminen. Nämä olennot voisivat olla perimmäisiä sikäli, että he liittyisivät persoonalliseen ja persoonattomaan todellisuuteen, samalla kun heissä yhdistyisivät Luojan ja luodun kokemukset. Ovatpa näiden otaksuttujen ulkoavaruuden luomusten toimivien kolminaisuuksien kolmansille persoonille kuuluvat attribuutit mitä hyvänsä, he joka tapauksessa ylläpitävät Luoja-Isiinsä ja Luoviin Äiteihinsä jossakin määrin samanlaista suhdetta kuin Äärettömällä on Universaaliseen Isään ja Iankaikkiseen Poikaan.
118:9.9 (1304.2) Korkein Jumala on kaiken universumikokemuksen personoituma, koko finiittisen evoluution kohdentuma, koko luotujen olentojen todellisuuden maksimaatio, kosmisen viisauden täyttymys, ajallisuuden galakseihin sisältyvien harmonisten kauneusarvojen henkilöitymä, kosmisia mielimerkityksiä edustava totuus, korkeimpia henkiarvoja edustava hyvyys. Ja Korkein Jumala tulee ikuisessa tulevaisuudessa syntesoimaan nämä moninaiset finiittiset erilaisuudet yhdeksi kokemuksellisesti merkitseväksi kokonaisuudeksi, samaan tapaan kuin ne nyt ovat absoluuttisilla tasoilla Paratiisin-Kolminaisuudessa eksistentiaalisesti yhdistyneitä.
118:10.1 (1304.3) Kaitselmus ei tarkoita, että Jumala olisi päättänyt kaiken puolestamme ja etukäteen. Jumala rakastaa meitä aivan liian paljon niin tehdäkseen, sillä sellainen olisi silkkaa kosmista tyranniaa. Ei ole epäilystäkään siitä, että ihmisellä on verrattain esteetön valta tehdä valintoja. Jumalallinen rakkaus ei myöskään ole sellaista lyhytnäköistä hempeilyä, joka lellittelisi ja hemmottelisi ihmislapsia.
118:10.2 (1304.4) Isä, Poika ja Henki – Kolminaisuutena – eivät ole Kaikkivaltias Korkein, mutta Kaikkivaltiaan korkeimmuus ei voi koskaan tulla julki ilman heitä. Kaikkivaltiaan kasvu keskittyy aktuaalisuuden Absoluutteihin ja perustuu potentiaalisuuden Absoluutteihin. Mutta Kaikkivaltiaan Korkeimman toiminnot suhteutuvat Paratiisin-Kolminaisuuden toimintoihin.
118:10.3 (1304.5) Tuntuisi siltä, että universumiaktiviteetin kaikki osa-alueet ovat Korkeimmassa Olennossa tämän kokemuksellisen Jumaluuden persoonallisuuden toimesta osittain jälleenyhdistymässä. Niinpä kun haluamme suhtautua Kolminaisuuteen ikään kuin se olisi yksi Jumala, ja jos rajoitamme tämän käsitystavan tällä haavaa tunnettuun ja organisoituun suuruniversumiin, teemme sen havainnon, että kehittyvä Korkein Olento on osittainen kuvastuma Paratiisin-Kolminaisuudesta. Ja lisäksi huomaamme, että tämä Korkein Jumaluus on kehittymässä suuruniversumin finiittistä ainetta, mieltä ja henkeä edustavaksi persoonallisuussynteesiksi.
118:10.4 (1304.6) Jumalilla on attribuutteja, mutta Kolminaisuudella on toimintoja, ja Kolminaisuuden tavoin kaitselmuskin on toiminto, universumien universumiin kohdistuvan muun kuin persoonallisen ylivalvonnan yhdistelmä, joka ulottuu Kaikkivaltiaan voimassa syntesoituvan Seitsenkertaisen evolutionaarisilta tasoilta Jumaluuden Perimmäisyyden transsendentaalisten maailmojen kautta edelleen ylöspäin.
118:10.5 (1304.7) Jumala rakastaa jokaista luotua niin kuin lasta, ja tämä rakkaus lepää jokaisen luodun yllä kautta kaiken ajallisuuden ja ikuisuuden. Kaitselmus toimii suhteessa kokonaisuuteen ja on tekemisissä jokaisen luodun olennon toiminnan kanssa siinä määrin kuin tämä toiminta liittyy kokonaisuuteen. Kaitselmuksellinen asioihin puuttuminen kenenkä hyvänsä olennon kohdalla osoittaa tuon olennon toiminnan olevan jonkin kokonaisuuden evolutionaarisen kasvun kannalta tärkeää. Tällainen kokonaisuus saattaa olla kokonainen rotu, kokonainen kansakunta, kokonainen planeetta tai jopa jokin korkeampi kokonaisuus. Luodun olennon toiminnan tärkeys juuri on se, joka aiheuttaa kaitselmuksellisen asioihin puuttumisen, ei suinkaan se, miten tärkeä luotu on persoonana.
118:10.6 (1305.1) Isä voi siitä huolimatta persoonana milloin tahansa puuttua isällisellä kädellä kosmisten tapahtumien virtaan täysin Jumalan tahdon mukaisesti ja sopusoinnussa Jumalan viisauden kanssa ja niin kuin Jumalan tuntema rakkaus antaa aihetta.
118:10.7 (1305.2) Mutta se, mitä ihminen kutsuu kaitselmukseksi tai sallimukseksi, on aivan liian usein hänen oman mielikuvituksensa tuote, satunnaisten olosuhteiden onnekas yhteensattuminen. Universumiolemassaolon finiittisessä valtakunnassa vaikuttaa kuitenkin todellinen ja esiin nouseva kaitselmus: avaruuden energioiden, ajallisuuden liikkeiden, älyllisten ajatusten, luonnetta osoittavien ihanteiden, hengellisistä olemuksista kumpuavien toiveiden ja kehittyvien persoonallisuuksien tavoitteellisten tahtoperäisten tekojen eittämätön ja aktuaalistuva korreloituminen. Aineellisissa maailmoissa vallitsevat olosuhteet saavuttavat lopullisen finiittisen integroitumisen Korkeimman ja Perimmäisen toisiinsa limittyvissä läsnäoloissa.
118:10.8 (1305.3) Sitä mukaa kun suuruniversumin mekanismit ovat täydellistyneet niin pitkälle, että ne ovat mielen harjoittaman ylivalvonnan kautta saavuttaneet lopullisen täsmällisyytensä, ja sitä mukaa kun luotujen mieli nousee täydellisyyteen viedyn henkeenintegroitumisen kautta jumalallisuuden saavuttamista merkitsevään täydellisyyteen ja kun Korkein tämän seurauksena nousee esiin kaikkien näiden universumi-ilmiöiden aktuaalisena yhdistäjänä, kaitselmus käy yhä selvemmin havaittavaksi.
118:10.9 (1305.4) Jotkin evolutionaarisissa maailmoissa aika ajoin esiintyvistä hämmästyttävän onnekkaista olosuhteista saattavat johtua vähin erin esiin nousevasta Korkeimman läsnäolosta, esimakuna hänen tulevista universumitoiminnoistaan. Suurin osa siitä, mitä kuolevainen mielellään kutsuu kaitselmuksesta johtuvaksi, ei sitä ole. Se, että häneltä puuttuu kaukokatseinen näkemys elämän olosuhteiden oikeista merkityksistä, haittaa suuresti hänen arviotaan tällaisista asioista. Suuri osa siitä, mitä kuolevainen mielellään kutsuu hyväksi onneksi, saattaa todellisuudessa ollakin huonoa onnea. Se, että onni hymyilee, ja ihmiselle koituu ansaitsematonta joutoaikaa ja varallisuutta, jonka hyväksi ei ole tarvinnut ponnistella, saattaakin osoittautua ihmistä koettelevista kärsimyksistä suurimmaksi. Nurjan kohtalon näennäinen julmuus sen kasatessa koettelemuksia jonkun kärsivän kuolevaisen päälle saattaa todellisuudessa olla se karkaiseva tuli, joka vähitellen muuntaa pehmeän raudan kaltaisen kypsymättömän persoonallisuuden karkaistun teräksen kaltaiseksi todelliseksi luonteenlujuudeksi.
118:10.10 (1305.5) Kehittyvissä universumeissa vaikuttaa kyllä kaitselmus, ja luodut voivat päästä siitä perille täsmälleen siinä määrin kuin heissä on kehittynyt kykyä kehittyvien universumien tarkoituksen käsittämiseen. Täysimääräinen universumitarkoitusten havaitsemisen kyky on yhtä kuin luodun evolutionaarinen täysimittaistuminen, ja se on ilmaistavissa myös toisin sanomalla, että kysymys on Korkeimman saavuttamisesta keskeneräisten universumien nykyisen tilan tarjoamissa rajoissa.
118:10.11 (1305.6) Isän osoittama rakkaus toimii suoraan yksilön sydämessä – kaikkien muiden yksilöiden vaikutuksista ja vastavaikutuksista riippumattomana. Suhde on persoonallinen – ihminen ja Jumala. Jumaluuden persoonaton läsnäolo (Kaikkivaltias Korkein ja Paratiisin-Kolminaisuus) osoittaa huomiota, joka kohdistuu kokonaisuuteen, ei osaan. Korkeimmuuden ylivalvontana ilmenevä kaitselmus käy sitä ilmeisemmäksi mitä pitemmälle maailmankaikkeuden toinen toistaan seuraavat osat etenevät finiittisten päämäärien saavuttamisessa. Sitä mukaa kun järjestelmät, konstellaatiot, universumit ja superuniversumit asettuvat valoon ja elämään, Korkein tulee yhä enemmän esille kaiken tapahtumassa olevan mielekkäänä korreloijana, samalla kun Perimmäinen nousee vähitellen esille kaiken olevaisen transsendentaalisena yhdistäjänä.
118:10.12 (1306.1) Aineellisuuden piiriin kuuluvat luonnolliset tapahtumat näyttävät evolutionaarisen maailman alkuvaiheissa useinkin olevan sovittamattomassa ristiriidassa. Siinä, mitä kehittyvässä maailmassa tapahtuu, on paljon sellaista, jota kuolevaisen ihmisen on kohtalaisen vaikea ymmärtää – luonnonlaki on perin usein ilmeisen julma, sydämetön ja piittaamaton kaikkea sitä kohtaan, mikä ihmiskäsityksen mukaan on totta, kaunista ja hyvää. Mutta kun ihmiskunta edistyy planetaarisessa kehityksessään, havaitsemme tämän katsantokannan muuttuvan seuraavien tekijöiden vaikutuksesta:
118:10.13 (1306.2) 1. Ihmisen näköpiirin laajeneminen – hän ymmärtää jatkuvasti yhä enemmän maailmaa, jossa hän elää. Hänen kykynsä ajallisuuden aineellisten faktojen, ajattelun tuottamien merkityksellisten ideoiden ja hengellisen ymmärryksen tuottamien arvokkaiden ihanteiden käsittämiseen laajenee. Niin kauan kuin ihmiset mittaavat vain mittatikulla, joka edustaa fyysisluontoisia olevaisia, heillä ei ole toivoakaan koskaan löytää ajallisuudesta ja avaruudesta ykseyttä.
118:10.14 (1306.3) 2. Ihmisen harjoittaman valvonnan laajeneminen – asteittain tapahtuva tietämyksen karttuminen aineellisen maailman laeista, hengellisen olemassaolon tarkoituksista ja näiden kahden todellisuuden filosofisen koordinoinnin mahdollisuuksista. Villi-ihminen oli luonnonvoimien hyökkäysten edessä avuton; omien sisäisten pelkojensa julman herruuden edessä hän mateli kuin orja. Puolittain sivistynyt ihminen alkaa jo availla luonnonmaailmoihin kätkeytyvien salaisuuksien aarreaitan lukkoja, ja hänen tieteensä alkaa hitaasti mutta tehokkaasti hävittää hänen taikauskoisia käsityksiään tarjotessaan uuden ja entistä laajemman tosiasiapohjaisen perustan filosofisten merkitysten ja aidon hengellisen kokemuksen sisältämien arvojen käsittämiseen. Sivistynyt ihminen saa planeettansa fyysiset vahvuudet jonakin päivänä koko lailla hallintaansa; hänen sydämessään olevaa Jumalan rakkautta vuodatetaan tehokkaasti kanssaihmisiä kohtaan tunnetun rakkauden muodossa, samalla kun ihmisolemassaoloon sisältyvät arvot alkavat lähestyä kuolevaisen olennon kapasiteetin äärirajoja.
118:10.15 (1306.4) 3. Ihmisen integroituminen universumiin – ihmisen omaaman ymmärryksen lisääntyminen, mihin vielä liittyy ihmisen kokemuksellisten saavutusten runsastuminen, saattaa hänet läheisempään harmoniaan Korkeimmuuden yhdistävien läsnäolojen – Paratiisin-Kolminaisuuden ja Korkeimman Olennon – kanssa. Ja tämä juuri pitää huolen siitä, että Korkein on täysivaltainen maailmoissa, jotka jo kauan sitten ovat asettuneet valoon ja elämään. Tällaiset pitkälle ehtineet planeetat ovat toden totta kuin harmonisia runoelmia, kuin kuvia siitä saavutetun hyvyyden kauneudesta, johon on päästy kosmista totuutta tavoittelemalla. Ja jos jotakin tällaista voi tapahtua jo planeetalle, jotakin paljon suurenmoisempaa voi silloin tapahtua järjestelmälle ja suuruniversumin laajemmille yksiköille, sitten kun nekin saavuttavat vakiintuneisuuden, joka kertoo finiittisen kasvun potentiaalien ehtymisestä.
118:10.16 (1306.5) Tämänlaatuisella edistyneellä planeetalla kaitselmuksesta on tullut aktualiteetti, elämän olosuhteet ovat korreloituneita, mutta tämä ei johdu pelkästään siitä, että ihminen on päässyt oman maailmansa aineellisten ongelmien herraksi, vaan se johtuu myös siitä, että hän on ruvennut elämään sen mukaisesti, mikä on universumeissa vallitseva suuntaus; hän kulkee Korkeimmuuden tietä kohti Universaalisen Isän saavuttamista.
118:10.17 (1306.6) Jumalan valtakunta on ihmisten sydämessä, ja kun tästä valtakunnasta tulee maailman jokaisen yksilön sydämessä aktuaalinen, silloin Jumalan hallitusvallasta on tullut tuolla planeetalla aktuaalista. Ja kysymys on silloin siitä, että Korkeimman Olennon suvereenisuus on saavutettu.
118:10.18 (1306.7) Jotta ihminen käsittäisi, mitä kaitselmus ajallisuudessa on, hänen on vietävä päätökseen täydellisyyden saavuttamistehtävänsä. Mutta ihminen voi jo nyt tuntea esimakua tästä kaitselmuksesta – sen ikuisuusmerkityksessä – pohtiessaan sitä maailmankaikkeuden tosiasiaa, että kaikki olevaiset, olivatpa ne hyviä tai pahoja, antavat oman panoksensa siihen, että Jumalaa tuntevat kuolevaiset edistyvät kaikkien Isän tavoittelemisessaan.
118:10.19 (1306.8) Kaitselmus käy yhä selvemmin havaittavaksi, kun ihmiset kurottautuvat ylöspäin aineellisuudesta hengellisyyteen. Täysimittaistuneen hengellisen ymmärryksen saavuttaminen antaa ylös nousevalle persoonallisuudelle kyvyn nähdä harmoniaa siinä, missä vielä äsken vallitsi kaaos. Jo morontian mota merkitsee todellista edistymistä tähän suuntaan.
118:10.20 (1307.1) Kaitselmus on osaltaan sitä ylivalvontaa, jota keskeneräisissä universumeissa julkitullut keskeneräinen Korkein harjoittaa, ja siksi sen on aina oltava:
118:10.21 (1307.2) 1. Osittaista – Korkeimman Olennon aktuaalistumisen keskeneräisyyden vuoksi, ja
118:10.22 (1307.3) 2. Ennalta arvaamatonta – mikä johtuu luotujen asennoitumisessa ilmenevistä häilyväisyyksistä, se kun vaihtelee aina tasolta toiselle ja aiheuttaa niin ollen vastaavalla tavalla vaihtelevalta näyttävää reagoimista Korkeimmassa.
118:10.23 (1307.4) Kun ihmiset rukoilevat kaitselmuksellista puuttumista elämän olosuhteisiin, monet kerrat heidän rukoukseensa on vastauksena heidän omien asenteidensa muuttuminen elämää kohtaan. Mutta kaitselmus ei ole oikullista, eikä se liioin ole fantasiaa eikä magiaa. Se on finiittisten universumien mahtavan hallitsijan hidasta ja varmaa esiintuloa, hallitsijan, jonka majesteettisen läsnäolon kehittyvät luodut silloin tällöin panevat merkille universumia eteenpäin kulkiessaan. Kaitselmus on avaruuden galaksien ja ajallisuuden persoonallisuuksien vakaata ja varmaa marssia kohti niitä ikuisia päämääriä, jotka aluksi ovat Korkeimmassa, sitten Perimmäisessä ja kenties Absoluuttisessa. Ja uskomme, että infiniittisyydessä vaikuttaa sama kaitselmus, ja tämä on Paratiisin-Kolminaisuuden tahto, sen toiminnat ja sen tarkoitus, jotka näin esittävät perustelut sille, miksi on olemassa universumeista universumien perään koostuva kosminen panoraama.
118:10.24 (1307.5) [Toimittamisesta huolehti muuan Urantialla tilapäisesti oleskeleva Voimallinen Sanansaattaja.]
Urantia-kirja
Luku 119
119:0.1 (1308.1) GABRIEL on antanut minulle, Nebadonin Iltatähtien päällikölle Gavalialle, tehtäväksi esittää Urantialla kertomus Universumin Hallitsijan, Nebadonin Mikaelin, seitsemästä lahjoittautumisesta. Tätä esitystä laatiessani pysyttäydyn tiukasti niiden rajoitusten puitteissa, jotka toimeksiannossani asetetaan.
119:0.2 (1308.2) Lahjoittautumisattribuutti on olennainen Universaalisen Isän Paratiisin-Poikien ominaisuus. Halussaan päästä lähelle sitä, mitä heidän alaisensa elävät luodut elämässään kokevat, erilaiset Paratiisin-Poikien yhteisöt heijastavat Paratiisin-vanhempiensa jumalallista olemusta. Paratiisin-Kolminaisuuteen kuuluva Iankaikkinen Poika oli tämän käytännön osalta tienraivaaja sikäli, että hän oli Grandfandan ja ensimmäisten ajallisuudesta ja avaruudesta saapuneiden pyhiinvaeltajien ylösnousemuksen aikoina lahjoittautunut Havonan seitsemälle kehälle seitsemän kertaa. Ja edustajiensa, Mikael- ja Avonaali-Poikien, persoonassa Iankaikkinen Poika lahjoittautuu avaruuden paikallisuniversumeille jatkuvasti.
119:0.3 (1308.3) Kun Iankaikkinen Poika lahjoittaa Luoja-Pojan jollekin projisoidulle paikallisuniversumille, tuo Luoja-Poika ottaa täyden vastuun tämän uuden universumin valmistumisesta, valvonnasta ja levollisuudesta, mihin liittyy ikuiselle Kolminaisuudelle annettu juhlallinen vala. Valassaan hän lupaa, ettei ota käsiinsä täyttä hallitsijanvaltaa uuteen luomistulokseen nähden, ennen kuin hänen luodun hahmossa suorittamansa seitsemän lahjoittautumista on menestyksellisesti suoritettu, eikä ennen kuin ne ovat saaneet varmennuksen hallintoalueen superuniversumin Päivien Muinaisilta. Tällaisen velvoitteen ottaa kantaakseen jokainen Mikael-Poika, joka tarjoutuu lähtemään Paratiisista ryhtyäkseen organisoimaan ja luomaan universumia.
119:0.4 (1308.4) Tällaisten luodun hahmossa tapahtuvien inkarnoitumisten tarkoituksena on suoda näille Luojille mahdollisuus tulla viisaaksi, myötätuntoiseksi, oikeudenmukaiseksi ja ymmärtäväiseksi hallitsijaksi. Nämä jumalalliset Pojat ovat myötäsyntyisesti oikeudenmukaisia, mutta näiden toinen toistaan seuraavien lahjoittautumiskokemusten seurauksena heistä tulee ymmärtäväisen armeliaita. He ovat luontaisesti armeliaita, mutta nämä kokemukset tekevät heistä uusilla ja useammilla tavoilla armeliaita. Nämä lahjoittautumiset merkitsevät viimeisiä vaiheita heidän opettamisessaan ja kouluttamisessaan niitä yleviä tehtäviä varten, mitä paikallisuniversumien hallitseminen jumalallista vanhurskautta ja oikeudenmukaista harkintaa noudattaen merkitsee.
119:0.5 (1308.5) Vaikka niille eri maailmoille, järjestelmille ja konstellaatioille samoin kuin niille erilaisille universumin älyllisten olentojen yhteisöille, joihin nämä lahjoittautumiset vaikuttavat ja joita ne hyödyttävät, koituukin lukuisia odottamattomia etuja, niiden pääasiallisena tarkoituksena on sittenkin Luoja-Pojan oman henkilökohtaisen koulutuksen ja universumiopetuksen päätökseenvieminen. Nämä lahjoittautumiset eivät ole siinä mielessä välttämättömiä, että niiden takia paikallisuniversumin johtaminen olisi viisasta, oikeudenmukaista ja tehokasta, mutta ne ovat ehdottoman välttämättömiä sellaisen luomistuloksen tasapuolisen, armeliaan ja ymmärtäväisen hoitamisen kannalta, joka vilisee eri elollismuotojaan ja myriadeja älyllisiä mutta epätäydellisiä luotujaan.
119:0.6 (1308.6) Mikael-Pojat alkavat universumin organisointityönsä tuntien täyttä ja oikeudenmukaista myötätuntoa luomiaan erilaisia olentoluokkia kohtaan. Heillä on yltä kyllin armeliaisuutta osoitettavaksi kaikkia näitä toisistaan eroavia luotuja kohtaan, jopa sääliä niitä kohtaan, jotka harhailevat ja rämpivät itse aikaansaamassaan itsekkyyden suossa. Mutta tällaiset oikeudenmukaisuudesta ja vanhurskaudesta kertovat avut eivät Päivien Muinaisten käsityksen mukaan vielä riitä. Nämä superuniversumien kolmiyhteiset vallanpitäjät eivät koskaan anna vahvistusta Luoja-Pojan asemalle Universumin Hallitsijana, ennen kuin tämä on tosiaan hankkinut itselleen omien luotujensa katsantokannan aktuaalisella kokemuksella näiden elinpiirinä olevasta ympäristöstä ja näiden luotujen itsensä hahmossa elämällä. Tällä tavoin näistä Pojista tulee järkeviä ja ymmärtäväisiä hallitsijoita, näin he pääsevät siihen, että he tuntevat ne moninaiset ryhmät, joita he hallitsevat ja joihin nähden he käyttävät universumin toimivaltaa. Elävän kokemuksen avulla he hankkivat itselleen käytännön armeliaisuutta, tasapuolista arvostelukykyä ja sitä kärsivällisyyttä, joka syntyy kokemuksellisesta luotujen olemassaolosta.
119:0.7 (1309.1) Nebadonin paikallisuniversumia hallitsee nyt Luoja-Poika, joka on vienyt lahjoittautumistoimintansa päätökseen. Hän hallitsee oikeudenmukaisena ja armeliaana kaikkivaltiaana kaikkia kehittyvän ja täydellistyvän universuminsa valtavia alueita. Nebadonin Mikael on 611 121:s Iankaikkisen Pojan lahjoittautuminen ajallisuuden ja avaruuden universumeille, ja hän aloitti paikallisuniversuminne organisoinnin noin neljäsataa miljardia vuotta sitten. Mikael valmistautui ensimmäiselle lahjoittautumistarkoituksessa tapahtuneelle tutkimusretkelle jokseenkin niihin aikoihin, jolloin Urantia miljardi vuotta sitten oli saamassa nykyisen muotonsa. Hänen lahjoittautumisensa ovat tapahtuneet noin sadanviidenkymmenen miljoonan vuoden välein niin, että viimeinen lahjoittautuminen suoritettiin tuhat yhdeksänsataa vuotta sitten Urantialla. Aion seuraavaksi selvittää näiden lahjoittautumisten luonteen niin täysimääräisesti kuin toimeksiantoni sallii.
119:1.1 (1309.2) Oli juhlallinen tapaus noin miljardi vuotta sitten Salvingtonissa, kun Nebadonin universumin yhteen kokoontuneet johtajat ja päälliköt kuulivat Mikaelin ilmoittavan, että hänen vanhempi veljensä Immanuel ottaisi Nebadonin vallanohjat kohdakkoin käsiinsä siksi aikaa, kun hän olisi poissa suorittamassa muuatta tehtävää, jota ei kuitenkaan selitetty. Mitään muuta tiedonantoa ei tästä toimituksesta annettu, paitsi että Konstellaatioiden Isille kaukoviestimin lähetetyssä jäähyväissanomassa todettiin muiden ohjeiden ohessa: ”Ja täksi ajaksi jätän teidät Immanuelin hoivaan ja huomaan, sillä menen täyttämään Paratiisin-Isäni käskyä.”
119:1.2 (1309.3) Kaukoviestimin lähetetyn jäähyväisviestinsä lähetettyään Mikael ilmestyi Salvingtonin lähtökentälle, aivan niin kuin hän oli tehnyt monissa aikaisemmissakin tilanteissa valmistautuessaan lähtemään Uversaan tai Paratiisiin, paitsi että hän tuli nyt yksin. Hän päätti lähtölausuntonsa näillä sanoin: ”Poistun luotanne, mutta vain muutamaksi ajaksi. Tiedän, että monet teistä haluaisivat tulla mukanani, mutta sinne, minne minä menen, sinne ette te voi tulla. Sitä, mitä minä olen kohta tekevä, sitä ette te voi tehdä. Menen tekemään, mitä Paratiisin Jumaluudet tahtovat minun tekevän. Ja kun olen suorittanut tehtäväni ja hankkinut tämän kokemuksen, olen palaava omalle paikalleni teidän keskuuteenne.” Ja nämä sanat lausuttuaan Nebadonin Mikael katosi kaikkien paikalle kerääntyneiden näkyviltä, eikä hän ilmaantunut nähtäville, ennen kuin standardiajanlaskun mukaan oli kulunut kaksikymmentä vuotta. Koko Salvingtonissa vain Jumalallinen Hoivaaja ja Immanuel tiesivät, mitä oli tapahtumassa, ja Päivien Yhdistynyt uskoi salaisuutensa vain universumin toimeenpanopäällikölle, Kirkkaalle Aamutähdelle Gabrielille.
119:1.3 (1309.4) Kaikki Salvingtonin asukkaat samoin kuin konstellaatio- ja järjestelmäpäämajojen maailmoissa asuvat kokoontuivat kukin oman universumitietovirtojen vastaanottoasemansa tietämille toivoen saavansa jonkin sanoman Luoja-Pojan tehtävästä ja olinpaikasta. Vasta kolmantena Mikaelin lähdön jälkeisenä päivänä saatiin viesti, jolla saattoi tässä mielessä olla merkitystä. Tuona päivänä Salvingtonissa rekisteröitiin Melkisedekien sfääriltä, tuon olentoluokan Nebadonin-päämajasta, lähtenyt tiedonanto, joka yksinkertaisesti vain kirjasi seuraavan epätavallisen ja ennenkuulumattoman tapahtuman: ”Tänään puoliltapäivin tämän maailman vastaanottokentälle ilmestyi outo Melkisedek-Poika, joka ei ole yksi meistä, mutta joka on täysin olentoluokkaamme kuuluvan kaltainen. Hänen seurassaan oli yksittäinen omniafi, joka toi mukanaan Uversan antaman valtuuskirjan ja esitti Päivien Muinaisten antamat ja Salvingtonin Immanuelin vahvistamat, päälliköllemme osoitetut määräykset. Näissä esitettiin ohje ottaa tämä uusi Melkisedek-Poika omaan yhteisöömme ja osoittaa hänet palvelemaan Nebadonin Melkisedekien hätätilapalvelun piirissä. Ja näin asia onkin järjestetty; käsky on täytetty.”
119:1.4 (1310.1) Ja tässä on jotakuinkin kaikki, mitä Salvingtonin tallenteet Mikaelin ensimmäisestä lahjoittautumisesta kertovat. Mitään muuta ei kirjauksista ilmene kuin Urantian ajanlaskun mukaan vasta sata vuotta myöhäisemmältä ajalta, jolloin muistiin merkittiin se tosiasia, että Mikael oli palannut ja asiasta mitään ilmoittamatta ryhtynyt taas johtamaan universumin asioita. Mutta Melkisedekien maailmasta löytyy muuan outo tallenne, kertomus tämän kyseisen aikakauden hätätilajoukkoihin kuuluneen ainutlaatuisen Melkisedek-Pojan palvelusta. Tätä asiakirjaa säilytetään vaatimattomassa temppelissä, joka sijaitsee nykyisin Isä-Melkisedekin kodin etupihalla, ja asiakirja sisältää tarinan tämän tilapäisen Melkisedek-Pojan palvelusta siinä yhteydessä, kun hänelle annettiin määräys kahteenkymmeneenneljään universumin hätätilatehtävään. Ja tämä asiakirja, jonka olen vastikään taas kertaalleen lukenut, päättyy seuraaviin sanoihin:
119:1.5 (1310.2) ”Ja tänään puoliltapäivin, ennalta mitään ilmoittamatta ja vain kolmen veljeskuntamme jäsenen ollessa tapahtumaa todistamassa, katosi tämä luokkaamme kuuluva vieraileva Poika maailmastamme niin kuin hän oli saapunutkin, vain yksinäinen omniafi seuranaan. Ja tämän kirjauksen loppuun liitetään nyt todistus siitä, että kyseinen vierailija eli Melkisedekinä, työskenteli Melkisedekinä Melkisedekin hahmossa ja suoritti uskollisesti kaikki yhteisöömme kuuluvan Hätätilapojan asemassa saamansa toimeksiannot. Kaikkien yksimielisellä suostumuksella hänestä on tullut Melkisedekien päällikkö, sillä hän on verrattomalla viisaudellaan, ylivertaisella rakkaudellaan ja ylevällä antaumuksellaan velvollisuuksiaan kohtaan ansainnut rakkautemme ja jumalointimme. Hän rakasti meitä, hän ymmärsi meitä ja hän palveli kanssamme, ja olemme iäti hänen uskollisia ja hartaita Melkisedek-tovereitaan, sillä tästä maailmassamme eläneestä muukalaisesta on nyt ikiajoiksi tullut Melkisedekin olemuksen omaava universumin hoivaaja.”
119:1.6 (1310.3) Ja tässä on kaikki, mitä minulla on lupa kertoa Mikaelin ensimmäisestä lahjoittautumisesta. Ymmärrämme tietenkin täysin, ettei tämä outo Melkisedek, joka miljardi vuotta sitten niin perin salaperäisesti palveli Melkisedekien seurassa, ollut kukaan muu kuin ensimmäisen lahjoittautumisensa merkeissä inkarnoitunut Mikael. Tosin arkistot eivät nimenomaisesti mainitse, että tämä ainutlaatuinen ja pystyvä Melkisedek oli Mikael, mutta yleisesti uskotaan, että se oli hän. Varsinaista mainintaa tästä tosiasiasta ei ehkä ole löydettävissäkään muualta kuin Sonaringtonin arkistoista, eivätkä tuon salaisen maailman arkistot ole meille avoinna. Inkarnoitumisen ja lahjoittautumisen mysteerit tunnetaan täysin vain tuossa jumalallisten Poikien pyhässä maailmassa. Meillä on kaikilla tietoa Mikaelien lahjoittautumisiin liittyvistä tosiasioista, mutta emme ymmärrä, miten ne pannaan toimeen. Emme tiedä, miten universumin hallitsijasta, Melkisedekien luojasta, voi näin yhtäkkiä ja salaperäisesti tulla yksi Melkisedekeistä, miten hän voi elää yhtenä heistä heidän joukossaan ja työskennellä sadan vuoden ajan Melkisedek-Poikana. Mutta niin vain tapahtui.
119:2.1 (1310.4) Kaikki sujui Nebadonin universumissa hyvin Mikaelin Melkisedekin hahmossa suorittaman lahjoittautumisen jälkeen miltei sadanviidenkymmenen miljoonan vuoden ajan, kunnes konstellaatio 37:n järjestelmässä 11 alkoi kehkeytyä häiriö. Häiriössä oli kysymys erään Lanonandek-Pojan, erään Järjestelmänhallitsijan, aiheuttamasta epäsovusta, josta Konstellaation-Isät olivat lausuneet tuomionsa ja Päivien Uskollinen, tuohon konstellaatioon osoitettu Paratiisin neuvonantaja, oli sen hyväksynyt. Mutta protestoiva Järjestelmänhallitsija ei ollut ratkaisuun täysin tyytyväinen. Yli sata vuotta jatkuneen tyytymättömyyden jälkeen hän johdatti toverinsa yhteen laajimmalle levinneistä ja tuhoisimmista kapinoista, mitä Nebadonin universumissa on koskaan Luoja-Pojan hallitsijanvaltaa vastaan lietsottu. Kapina on Uversan Päivien Muinaisten toimin jo kauan sitten oikeudellisesti käsitelty ja lopetettu.
119:2.2 (1311.1) Tuo Järjestelmänhallitsija-kapinallinen, Lutentia, hallitsi päämajaplaneettansa korkeimpana Nebadonin standardiajanlaskun mukaan yli kahdenkymmenen vuoden ajan, minkä jälkeen Kaikkein Korkeimmat Uversan suostumuksella määräsivät hänet eristettäväksi ja pyysivät Salvingtonin vallankäyttäjiä nimittämään uuden Järjestelmänhallitsijan, joka ottaisi vastuulleen tämän taistelujen raastaman ja sekasortoisen asuttujen maailmojen järjestelmän johtamisen.
119:2.3 (1311.2) Samaan aikaan kun tämä pyyntö otettiin vastaan Salvingtonissa, Mikael julkisti toisen niistä epätavallisista julistuksistaan, jotka kertoivat hänen aikomuksestaan olla poissa universumin päämajasta ”täyttääkseni Paratiisin-Isäni käskyn”, lupauksestaan ”palata sitten, kun on määrä” ja kaiken vallan keskittämisestä hänen Paratiisin-veljensä, Päivien Yhdistyneen, Immanuelin käsiin.
119:2.4 (1311.3) Ja sitten Mikael poistui taas päämajasfääriltään samalla menetelmällä, joka oli pantu merkille jo siihen aikaan, kun hän teki lähtöä Melkisedekin hahmossa suorittamansa lahjoittautumisen yhteydessä. Kolme päivää tämän selitystä vaille jääneen hyvästijätön jälkeen Nebadonin ensiasteisten Lanonandek-Poikien varajoukon keskuuteen ilmaantui uusi ja tuntematon jäsen. Tämä uusi Poika ilmestyi puolilta päivin, ennalta ilmoittamatta ja seurassaan vain yksittäinen tertiafi, joka toi mukanaan Uversan Päivien Muinaisten antaman valtuuskirjan. Salvingtonin Immanuelin vahvistamassa valtuuskirjassa annettiin ohje osoittaa tämä Poika konstellaation numero 37:n järjestelmään numero 11 viraltapannun Lutentian seuraajaksi, jolla olisi täydet valtuudet toimia virkaatekevänä Järjestelmänhallitsijana kunnes uusi hallitsija nimitettäisiin.
119:2.5 (1311.4) Universumin ajanlaskun mukaan yli seitsemäntoista vuotta tämä outo ja tuntematon väliaikainen hallitsija hoiti sekasortoisen ja turmeltuneen paikallisjärjestelmän asioita ja viisautta osoittaen selvitti sen vaikeudet. Ketään Järjestelmänhallitsijaa ei ole milloinkaan palavammin rakastettu eikä yleisemmin arvostettu ja kunnioitettu. Oikeudenmukaisuudella ja armeliaisuudella tämä uusi hallitsija pani kuohuvan järjestelmän järjestykseen, samalla kun hän piti tunnollisesti huolta kaikista alamaisistaan ja jopa tarjosi kapinoivalle edeltäjälleen sellaista etuoikeutta, että tämä olisi saanut istua hänen kanssaan samalla järjestelmän valtaistuimella, kunhan vain pyytäisi Immanuelilta anteeksi tahdittomuuksiaan. Mutta Lutentia torjui nämä laupeudenosoitukset, ja hän tiesi varsin hyvin, ettei tämä uusi ja outo Järjestelmänhallitsija ollut kukaan muu kuin Mikael, juuri se universumin hallitsija, jota hän vasta äsken oli uhmannut. Mutta miljoonat hänen eksytetyistä ja harhaan johdetuista alamaisistaan ottivat vastaan tämän uuden hallitsijan tarjoaman anteeksiannon, hallitsijan, joka tuona ajankohtana tunnettiin Palonian järjestelmän Pelastaja-Hallitsijana.
119:2.6 (1311.5) Ja sitten koitti se ikimuistettava päivä, jolloin vastanimitetty Järjestelmänhallitsija saapui, hallitsija, jonka universumin viranomaiset olivat asettaneet viraltapannun Lutentian pysyväksi seuraajaksi, ja koko Palonia murehti jaloimman ja hyväntahtoisimman Nebadonin koskaan tunteman järjestelmänhallitsijan lähtöä. Tuon järjestelmän piirissä häntä rakastivat kaikki, ja hänen toverinsa kaikista Lanonandek-Poikien ryhmistä jumaloivat häntä. Hänen poistumisensa ei ollut mikään koruton tapahtuma, vaan hänen järjestelmän päämajasta lähtiessään pantiin toimeen suuri juhlatilaisuus. Hänen harhautunut edeltäjänsä lähetti hänkin seuraavan sanoman: ”Oikeudenmukainen ja vanhurskas Sinä toden totta olet kaikissa toimissasi. Vaikka minä yhä torjunkin Paratiisin vallankäytön, on minun pakko tunnustaa, että Sinä olet oikeudenmukainen ja armelias hallintomies.”
119:2.7 (1312.1) Ja sitten tämän kapinallisen järjestelmän väliaikainen hallitsija jätti hyvästit planeetalle, jolla hän oli hallintotehtävissä kotvan aikaa oleskellut. Ja kolmantena päivänä tämän jälkeen Mikael ilmestyi Salvingtoniin ja ryhtyi taas johtamaan Nebadonin universumia. Pian tämän jälkeen seurasi kolmas Uversan antama julistus Mikaelin täysivaltaisuuteen ja arvovaltaan perustuvan vallan etenemisestä. Ensimmäinen tämänlaatuinen julistus annettiin aikana, jolloin hän saapui Nebadoniin, toinen julkistettiin pian Melkisedekin hahmossa tapahtuneen lahjoittautumisen päätökseensaattamisen jälkeen, ja nyt siis seurasi kolmas julistus toisen eli Lanonandekin hahmossa suoritetun tehtävän päättymisen jälkeen.
119:3.1 (1312.2) Salvingtonin korkein neuvosto oli juuri saanut käsitellyksi planeetalla 217, järjestelmässä 87, konstellaatiossa numero 61 toimivien Elämänkantajien esittämän pyynnön, että heidän avukseen lähetettäisiin Aineellinen Poika. Tämä planeetta sattui sitä paitsi sijaitsemaan sellaisessa asuttujen maailmojen järjestelmässä, jossa muuan toinen Järjestelmänhallitsija oli joutunut harhateille. Käsillä oli siihen mennessä toinen tämänkaltainen kapina koko Nebadonissa.
119:3.2 (1312.3) Ratkaisuntekoa mainitun planeetan Elämänkantajien lähettämän anomuksen osalta lykättiin Mikaelin pyynnöstä, kunnes Immanuel olisi harkinnut asiaa ja antanut siitä lausuntonsa. Tällainen menettely oli poikkeuksellista, ja muistan hyvin, kuinka me kaikki aavistimme jotakin epätavallista olevan tekeillä. Eikä meidän kauan tarvinnutkaan olla jännityksessä. Mikael ryhtyi toimenpiteisiin jättääkseen universumin johtamisen Immanuelin käsiin, samalla kun hän uskoi taivaallisten voimien päällikkyyden Gabrielin hoitoon. Ja hallinnolliset velvollisuutensa tällä tavoin muille luovutettuaan hän jätti hyvästit Universumin Äiti-Hengelle ja katosi Salvingtonin lähtökentältä täsmälleen niin kuin hän oli tehnyt kahdessa aikaisemmassakin tapauksessa.
119:3.3 (1312.4) Ja niin kuin saatoimme odottaakin, kolmantena tämän jälkeisenä päivänä, asiasta ennalta mitään ilmoittamatta, konstellaation numero 61:n järjestelmän numero 87:n päämajamaailmaan ilmestyi vieras Aineellinen Poika, jonka seurassa oli Uversan Päivien Muinaisten valtuuttamana ja Salvingtonin Immanuelin varmistamana muuan yksittäinen sekonafi. Järjestelmän virkaatekevä Hallitsija nimitti tämän uuden ja salaperäisen Aineellisen Pojan oitis maailman numero 217:n virkaatekeväksi Planeettaprinssiksi, ja konstellaation numero 61:n Kaikkein Korkeimmat vahvistivat heti tämän nimityksen.
119:3.4 (1312.5) Näin tämä ainutlaatuinen Aineellinen Poika aloitti vaikean uransa luopuruuden ja kapinoinnin takia karanteeniin asetetussa maailmassa, joka sijaitsee saarretussa järjestelmässä vailla mitään suoraa yhteydenpitoa ulkopuoliseen universumiin. Ja tässä maailmassa hän työskenteli planeetan ajanlaskun mukaan mitattuna yksikseen kokonaisen sukupolven ajan. Kyseinen Aineellinen Hätätilapoika sai hairahtuneen Planeettaprinssin ja tämän koko esikunnan katumaan ja palaamaan oikealle tielle. Ja hän oli todistamassa, miten tämä planeetta saatettiin takaisin palvelemaan lojaalisti Paratiisin vallankäyttöä sellaisena kuin se on paikallisuniversumeissa vakiintunut. Aineellinen Poika ja Tytär saapuivat aikanaan tähän elvytettyyn ja pelastettuun maailmaan, ja sitten kun heidät oli näkyvinä planeetanhallitsijoina asianmukaisesti asetettu virkaansa, väliaikainen eli Hätätila-Planeettaprinssi lausui muodolliset jäähyväiset ja katosi eräänä päivänä keskipäivän aikaan. Kolmantena päivänä tämän jälkeen Mikael ilmestyi totutulle paikalleen Salvingtonissa, eikä aikaakaan kun superuniversumin kaukotiedotuslähetyksissä luettiin Päivien Muinaisten neljäs julistus, joka ilmoitti Nebadonin Mikaelin suvereenisuuden edenneen taas pidemmälle.
119:3.5 (1312.6) Olen pahoillani, ettei minulla ole lupaa kertoa siitä kärsivällisyydestä, mielenlujuudesta ja taitavuudesta, jolla tämä Aineellinen Poika kohtasi tuon sekasortoisen planeetan koettelevat tilanteet. Tämän eristetyn maailman saattaminen jälleen oikealle tielle on eräs pelastuksesta kertovien aikakirjojen syvimmin liikuttavista luvuista koko Nebadonissa. Tämän tehtäväkäynnin päättymiseen mennessä koko Nebadonille oli selvinnyt, miksi heidän rakastettu hallitsijansa päätti ryhtyä näihin toistuviin lahjoittautumisiin jonkun hänen alapuolellaan olevaan luokkaan kuuluvan älyllisen olennon hahmossa.
119:3.6 (1313.1) Mikaelin lahjoittautumiset, ensin Melkisedek-Poikana, sitten Lanonandek-Poikana ja seuraavaksi Aineellisena Poikana, ovat kaikki yhtä salaperäisiä ja selittämättömiä. Kussakin tapauksessa hän ilmestyi yhtäkkiä ja täysin kehittyneenä lahjoittautumisen kohteena olevan ryhmän yksilönä. Tällaisiin inkarnaatioihin liittyvää mysteeriä eivät koskaan tule tuntemaan muut kuin ne, joilla on pääsy arkistojen sisäkehälle Sonaringtonin pyhällä sfäärillä.
119:3.7 (1313.2) Tämän eristyksissä ja kapinatilassa olleen maailman Planeettaprinssinä suoritetun ihmeteltävän lahjoittautumisen jälkeen kukaan Nebadonin Aineellisista Pojista tai Tyttäristä ei ole koskaan tuntenut kiusausta valittaa toimeksiannoistaan tai moittia planeettatehtäviinsä liittyviä vaikeuksia. Oli aika mikä hyvänsä, Aineelliset Pojat tietävät, että heillä on universumin Luoja-Pojassa ymmärtäväinen hallitsija ja myötätuntoinen ystävä, sellainen, joka on ”joka suhteessa koeteltu ja kokeiltu”, aivan kuten heitäkin on koeteltava ja kokeiltava.
119:3.8 (1313.3) Jokaista tässä mainittua tehtäväkäyntiä seurasi aikakausi, jolloin palvelualttius ja lojaalisuus tästä universumista peräisin olevien taivaan älyllisten olentojen keskuudessa kohosivat entistäkin korkeammalle, kun kullekin tämän jälkeen seuraavalle lahjoittautumiskaudelle taas oli ominaista edistyminen ja koheneminen kaikilla universumihallinnon metodien ja hallitusmenetelmien alalla. Koskaan tämän lahjoittautumisen jälkeen yksikään Aineellinen Poika tai Tytär ei ole tieten tahtoen liittynyt kapinaan Mikaelia vastaan, sillä he rakastavat ja kunnioittavat häntä aivan liian antaumuksellisesti koskaan tietoisesti hänet torjuakseen. Viimeksi kuluneiden aikojen Aatamit on saatu harhateille vain korkeammantyyppisten kapinallispersoonallisuuksien harjoittaman petoksen ja viisastelun avulla.
119:4.1 (1313.4) Erään Uversassa periodeittain järjestettävien tuhatvuosittaisnimenhuutojen lopulla tapahtui, että Mikael ryhtyi toimenpiteisiin siirtääkseen Nebadonin hallitusjärjestelmän Immanuelin ja Gabrielin vastuulle. Ja muistaessamme, mitä menneinä aikoina vastaavanlaisen toimenpiteen seurauksena oli tapahtunut, valmistauduimme kaikki tietenkin näkemään Mikaelin katoavan neljännelle lahjoittautumista merkitsevälle tehtäväkäynnilleen. Eikä meidän kauan tarvinnutkaan odottaa, sillä kohta hän astui Salvingtonin lähtökentälle ja katosi näkyvistämme.
119:4.2 (1313.5) Kolmantena päivänä tämän lahjoittautumista merkinneen katoamisen jälkeen panimme universumista Uversaan suunnatuista kaukoviestilähetyksistä merkille seuraavan Nebadonin serafipäämajasta lähetetyn tärkeän uutisen: ”Tiedotamme, että tänne on saapunut ennalta mitään ilmoittamatta muuan tuntematon serafi, jonka seurassa ovat eräs yksittäinen supernafi ja Salvingtonin Gabriel. Tämä rekisteröimätön serafi käy Nebadonin serafiluokan enkelistä ja hänellä on mukanaan Salvingtonin Immanuelin varmentama, Uversan Päivien Muinaisten antama valtakirja. Mainittu serafi osoittautuu testien mukaan kuuluvaksi paikallisuniversumin enkelten korkeimpaan luokkaan, ja hänet on jo osoitettu opetusneuvojien joukkokuntaan.”
119:4.3 (1313.6) Mikael oli tämän serafin hahmossa suorittamansa lahjoittautumisen kuluessa poissa Salvingtonista universumin standardiajanlaskun mukaan laskettuna yli neljänkymmenen vuoden ajan. Tämän ajan kuluessa hän palveli serafiopetuksen neuvojana kahtakymmentäkuutta eri opettajamestaria, asemassa, jota saattaisitte kutsua yksityissihteerin tehtäväksi, ja hän toimi kahdessakymmenessäkahdessa eri maailmassa. Hänen viimeinen ja samalla tämän jakson päättänyt toimeksiantonsa oli kiinnitys erään Kolminaisuuden Opettaja-Pojan lahjoittautumistarkoituksessa suorittamaan tehtäväkäyntiin Nebadonin universumin konstellaation numero 3:n järjestelmän numero 84:n maailmassa numero 462.
119:4.4 (1314.1) Tämä Kolminaisuuden Opettaja-Poika ei koko tämän seitsenvuotisen tehtäväänosoituksen kuluessa päässyt koskaan täyteen varmuuteen serafitoverinsa henkilöllisyydestä. Totta on, että tuon aikakauden kuluessa kaikkiin serafeihin suhtauduttiin erityisen kiinnostuneesti ja tutkivasti. Tiesimme toki vallan hyvin, että rakastettu Hallitsijamme oli serafin valepuvussa universumin jossakin kolkassa, mutta koskaan emme voineet olla varmoja hänen identiteetistään. Hänet tunnistettiin varmuudella vasta siihen aikaan, kun hän liittyi äsken mainitun Kolminaisuuden Opettaja-Pojan lahjoittautumistehtävään. Mutta korkeimpiin serafeihin suhtauduttiin koko tämän aikakauden ajan erityistä huolellisuutta noudattaen siltä varalta, että joku meistä huomaisi meidän tietämättämme toimineen luodun hahmossa lahjoittautumistehtävää suorittavan Universuminhallitsijan isäntänä. Ja näin on enkeleiden kohdalla käynyt ikiajoiksi toteen, että heidän Luojansa ja Hallitsijansa on ”serafipersoonallisuuden hahmossa joka suhteessa koeteltu ja kokeiltu.”
119:4.5 (1314.2) Sitä mukaa kun näihin toinen toistaan seuranneisiin lahjoittautumisiin tuli kerta kerralta mukaan yhä enemmän universumin alempien elollismuotojen olemusta, sitä mukaa Gabrielista tuli yhä enemmän osallinen näillä inkarnoituneena suoritetuilla tutkimusretkillä sikäli, että hän toimi universumiyhdyskanavana lahjoittautuneen Mikaelin ja virkaatekevän universuminhallitsijan Immanuelin välillä.
119:4.6 (1314.3) Mikael on nyt käynyt läpi lahjoittautumiskokemuksen kolmen luomansa Universumipoikien luokan edustajana: Melkisedekien, Lanonandekien ja Aineellisten Poikien. Seuraavaksi hän myöntyy personoitumaan korkeimpana serafina enkelielollisuuden hahmoiseksi, ennen kuin kohdistaa huomionsa tahdollisten luotujensa alimman muodon, ajallisuuden ja avaruuden evolutionaaristen kuolevaisten, ylösnousemuksellisten elämänvaiheiden eri puoliin.
119:5.1 (1314.4) Urantian ajanlaskutavan mukaan hiukan yli kolmesataa miljoonaa vuotta sitten olimme todistamassa taas uutta sellaista tapausta, että universumin vallanohjakset siirrettiin Immanuelille, ja panimme merkille, että Mikael valmistautui lähtemään. Tämä tilanne poikkesi aikaisemmista sikäli, että hän ilmoitti määränpääkseen Orvontonin superuniversumin päämajan Uversan. Hallitsijamme lähti aikanaan, mutta superuniversumin kaukotiedotuslähetyksissä ei koskaan mainittu Mikaelin saapumisesta Päivien Muinaisten hoveihin. Kohta hänen Salvingtonista-lähtönsä jälkeen kuultiin Uversan kaukoviestilähetyksistä kuitenkin seuraava merkittävä toteamus: ”Tänä päivänä saapui ennalta ilmoittamaton ja numeroton, kuolevaisalkuperää edustava ylösnousemuspyhiinvaeltaja Nebadonin universumista. Hänellä on mukanaan Salvingtonin Immanuelin antama lupakirja, ja hänen seurassaan on Nebadonin Gabriel. Tämä identifioimaton olento on statukseltaan kiistämättä henkeä, ja hänet on otettu omaan joukkoomme.”
119:5.2 (1314.5) Jos sattuisit tänä päivänä vierailemaan Uversassa, kuulisit selostuksen niistä päivistä, jolloin Eventod oleskeli siellä, tämä ajallisuudesta ja avaruudesta saapunut erikoinen ja tuntematon pyhiinvaeltaja, joka tunnetaan Uversassa tuonnimisenä. Ja tämä ylösnousemuskuolevainen, tai ainakin verraton persoonallisuus, joka esiintyi täsmälleen sitä henkivaihetta olevan hahmoisena, jossa taivaaseen matkaavat kuolevaiset esiintyvät, eli ja toimi Uversassa Orvontonin standardiajan mukaan laskettuna yksitoistavuotisen ajanjakson. Tälle olennolle annettiin niitä tehtäviä ja hän suoritti niitä velvollisuuksia, jotka henkikuolevaiselle kuuluvat, niin kuin suorittivat hänen Orvontonin eri paikallisuniversumeista saapuneet toverinsakin. Ja ”joka suhteessa häntä koeteltiin ja kokeiltiin niin kuin hänen tovereitaankin”, ja kaikissa tilanteissa hän osoittautui ylempiensä osoittaman luottavaisuuden ja luottamuksen arvoiseksi, samalla kun hänen osakseen tuli hänen henkitovereittensa ehdoton kunnioitus ja uskollinen ihailu.
119:5.3 (1315.1) Seurasimme Salvingtonissa tämän henkipyhiinvaeltajan elämänuraa äärimmäisellä mielenkiinnolla, kun Gabrielin mukanaolon perusteella varsin hyvin tiesimme, ettei tämä vaatimaton ja numeroton pyhiinvaeltajahenki ollut kukaan muu kuin oman paikallisuniversumimme lahjoittautunut hallitsija. Tämä inkarnoituneen Mikaelin ensimmäinen ilmestyminen roolissa, jossa hän esiintyi eräässä kuolevaisten evoluutioon kuuluvassa vaiheessa, oli tapahtuma, joka sävähdytti ja kiehtoi koko Nebadonia. Olimme kuulleet tällaisista asioista, mutta nyt olimme niiden todistajina. Hän ilmestyi Uversaan täysin kehittyneenä ja kaikin puolin kouliintuneena henkikuolevaisena, ja siinä ominaisuudessa hän eteni elämänvaihettaan aina siihen tilanteeseen saakka, jolloin muuan ylösnousemuskuolevaisten ryhmä siirrettiin Havonaan. Sen jälkeen hänellä oli keskustelutuokio Päivien Muinaisten kanssa, ja kohta hän Gabrielin seurassa jätti nopeat ja koruttomat hyvästit Uversalle ja ilmaantui pian sen jälkeen tavanomaiselle paikalleen Salvingtonissa.
119:5.4 (1315.2) Vasta tämän lahjoittautumisen loppuunsaattamisen jälkeen meille vihdoin valkeni, että Mikael aikoi todennäköisesti inkarnoitua luomiensa universumipersoonallisuuksien erilaisten luokkien hahmossa alkaen korkeimmista Melkisedekeistä ja päätyen ajallisuuden ja avaruuden evolutionaarisissa maailmoissa eläviin, lihaa ja verta oleviin kuolevaisiin. Näihin aikoihin Melkisedekien yliopistot alkoivat opetuksessaan pitää esillä sellaista todennäköistä mahdollisuutta, että Mikael joskus ruumiillistuisi lihalliseksi kuolevaiseksi, ja esiintyi paljon kannunvalantaa siitä, mikä mahdollisesti olisi menetelmä, jolla moinen selittämätön lahjoittautuminen toteutettaisiin. Se, että Mikael oli henkilökohtaisesti esiintynyt ylösnousemuskuolevaisen osassa, herätti uutta ja entistäkin suurempaa kiinnostusta koko sitä järjestelmää kohtaan, joka merkitsee luotujen edistymistä kaiken matkaa sekä paikallisuniversumin että superuniversumin läpi.
119:5.5 (1315.3) Menetelmä, jolla nämä peräkkäiset lahjoittautumiset toteutettiin, pysyi silti mysteerinä. Jopa Gabriel myöntää, ettei hän käsitä menetelmää, jolla tämä Paratiisin-Poika ja universumin Luoja niin tahtoessaan kykeni omaksumaan jonkun alaisensa luodun olennon persoonallisuuden ja elämään tämän elämää.
119:6.1 (1315.4) Nyt kun koko Salvington jo oli perillä odotettavissa olevan lahjoittautumisen esivaiheista, Mikael kutsui kaikki päämajaplaneetalla oleskelevat koolle ja paljasti ensimmäistä kertaa, mitä inkarnoitumishankkeesta vielä oli toteutumatta, ja ilmoitti kohdakkoin poistuvansa Salvingtonista astuakseen morontiakuolevaisen elämänvaiheeseen Kaikkein Korkeimpien Isien hoveissa viidennen konstellaation päämajaplaneetalla. Ja sitten kuulimme ensimmäistä kertaa ilmoituksen siitä, että hänen seitsemäs ja viimeinen lahjoittautumisensa tapahtuisi kuolevaisen olennon lihallisessa hahmossa jossakin evolutionaarisessa maailmassa.
119:6.2 (1315.5) Ennen kuin Mikael lähti Salvingtonista suorittamaan kuudetta lahjoittautumistaan, hän piti koolla olleille sfäärin asukkaille puheen ja lähti matkaan siten, että jokainen sen selvästi näki. Hänen seurassaan olivat muuan yksinäinen serafi ja Nebadonin Kirkas Aamutähti. Vaikka universumin johtaminen olikin uskottu jälleen Immanuelin käsiin, hallinnolliset velvollisuudet oli kuitenkin jaettu entistä laajemmalle.
119:6.3 (1315.6) Mikael ilmestyi viidennen konstellaation päämajaan täysin kehittyneenä morontiakuolevaisena, jolla oli ylösnousemuksellisen status. Olen pahoillani, että minua on kielletty paljastamasta tämän numerottoman morontiakuolevaisen elämänuran yksityiskohtia, sillä se oli eräs Mikaelin lahjoittautumiskokemuksen erikoisimmista ja ällistyttävimmistä jaksoista, eikä tässä suhteessa poikkeusta tee edes hänen dramaattinen ja traaginen oleskelunsa Urantialla. Mutta niiden monien rajoitusten joukossa, jotka minulle lausuttiin ottaessani vastaan tämän toimeksiannon, on muuan, joka kieltää minua ryhtymästä paljastamaan yksityiskohtia tästä Mikaelin ihmeellisestä elämänvaiheesta Endantumin morontiakuolevaisena.
119:6.4 (1316.1) Kun Mikael palasi tältä morontialahjoittautumiseltaan, meistä kaikista tuntui ilmeiseltä, että Luojastamme oli tullut luotu luotujen joukossa, että Universumin Hallitsija oli hänen maailmoissaan eläville vähäpätöisimmillekin luodun älyllisyyden edustajille myös ystävä ja myötätuntoinen auttaja. Olimme tämän universumin hoidossa tapahtuneen luodun olennon näkökulman yhä laajemman omaksumisen panneet merkille jo ennen tätäkin, sillä se oli käynyt vähä vähältä ilmeiseksi, mutta se kävi entistäkin ilmeisemmäksi, sen jälkeen kun morontiakuolevaisen hahmossa suoritettu lahjoittautuminen oli viety päätökseen, ja vielä tätäkin ilmeisempää se oli sitten, kun hän oli palannut kirvesmiehen poikana Urantialla elämästään elämänvaiheesta.
119:6.5 (1316.2) Gabriel antoi meille etukäteen tiedon ajankohdasta, jolloin Mikaelin morontialahjoittautuminen päättyisi, ja niin järjestimme Salvingtoniin tilanteeseen sopivan vastaanottojuhlan. Paikalle kerääntyi miljoonia ja taas miljoonia olentoja Nebadonin konstellaatioiden päämajamaailmoista, ja valtaosa Salvingtonin naapurimaailmoissa oleskelevista kokoontui yhteen toivottamaan hänet tervetulleeksi takaisin oman universuminsa hallitsijan paikalle. Vastatessaan lukuisiin tervetuliaispuheisiimme ja julki tuomaamme arvonantoon sellaista Hallitsijaa kohtaan, joka on näin syvästi kiinnostunut luoduistaan, hän lausui vain nämä sanat: ”Olen yksinkertaisesti vain ollut toimittamassa Isäni asioita. Olen tekemässä vain sellaista, mikä on ilo Paratiisin-Pojille, nämä kun rakastavat luotujaan ja haluavat palavasti heitä ymmärtää.”
119:6.6 (1316.3) Mutta tuosta päivästä lähtien siihen hetkeen saakka, jolloin Mikael Ihmisen Poikana lähti tutkimusretkelleen Urantialle, koko Nebadon keskusteli jatkuvasti niistä monista maineteoista, jotka heidän Suvereeni Hallitsijansa oli tehnyt toimiessaan Endantumissa evolutionaarisen ylösnousemuksen omaavan morontiakuolevaisen hahmoisena lahjoittautumisinkarnoitumana, jota oli joka suhteessa koeteltu niin kuin koeteltiin hänen olinpaikkanaan toimineen konstellaation kaikista aineellisista maailmoista yhteen kerättyjä hänen tovereitaan.
119:7.1 (1316.4) Kymmenettuhannet vuodet odotimme kaikki Mikaelin seitsemättä ja lopullista inkarnoitumista. Gabriel oli opettanut meille, että tämä viimeinen lahjoittautuminen suoritettaisiin kuolevaisen olennon lihallisessa hahmossa, mutta olimme täysin tietämättömiä tämän kaiken huipennuksena toimivan tutkimusretken ajankohdasta, tapahtumapaikasta ja toteuttamistavasta.
119:7.2 (1316.5) Julkinen ilmoitus siitä, että Mikael oli valinnut Urantian viimeisen lahjoittautumisensa näyttämöksi, tehtiin kohta sen jälkeen, kun olimme kuulleet Aatamin ja Eevan hairahduksesta. Ja tästä syystä maailmallanne oli yli kolmenkymmenenviidentuhannen vuoden ajan varsin näkyvä sija koko universumin neuvostoissa. Mitään salaista (inkarnoitumismysteeriä lukuun ottamatta) ei Urantialle suoritetun lahjoittautumisen mihinkään vaiheeseen liittynyt. Alusta loppuun saakka, aina siihen asti, kun Mikael lopullisesti ja voitokkaana palasi Universumin korkeimpana Hallitsijana Salvingtoniin, kaikki, mitä pienessä mutta suuresti kunnioitetussa maailmassanne tapahtui, oli viimeisintä yksityiskohtaa myöten koko universumissa julkista.
119:7.3 (1316.6) Emme siihen hetkeen saakka, jolloin kaikki tapahtui, koskaan tienneet, että Mikael ilmestyisi maan päälle tuon maailman avuttomana pienokaisena, vaikka uskoimmekin, että menetelmä olisi juuri se. Tähän saakkahan hän oli aina ilmestynyt lahjoittautumisensa kohteeksi valitsemansa persoonallisuusryhmän täysin kehittyneenä yksilönä. Ja siksi olikin sykähdyttävää kuulla Salvingtonista kaukoviestimin lähetetty tiedotus, jonka mukaan Betlehemin vauva oli syntynyt Urantialla.
119:7.4 (1316.7) Paitsi että me tuolloin käsitimme Luojamme ja ystävämme olevan ottamassa koko elämänuransa vaarallisinta askelta – vaaransihan hän tällä avuttoman pikkulapsen hahmossa suorittamallaan lahjoittautumisella ilmiselvästi asemansa ja valtansa –, ymmärsimme myös, että hänen kokemuksensa tästä lopullisesta ja kuolevaisena suoritetusta lahjoittautumisesta kruunaisi hänet ikiajoiksi Nebadonin universumin kiistattomaksi ja korkeimmaksi hallitsijaksi. Maan ajanlaskutavan mukaan kolmannesvuosisadan ajan tämän paikallisuniversumin joka kolkassa kaikkien katseet kohdistuivat Urantiaan. Kaikki älylliset olennot käsittivät, että meneillään oli viimeinen lahjoittautuminen, ja koska olimme jo kauan olleet tietoisia Luciferin kapinasta Sataniassa ja Caligastian levittämästä kapinahengestä Urantialla, ymmärsimme hyvin, miten kiivas kamppailu seuraisi, sen jälkeen kun hallitsijamme olisi alentanut itsensä ruumiillistuakseen Urantialla lihallisen kuolevaisen vaatimattomassa muodossa ja hahmossa.
119:7.5 (1317.1) Juutalaisvauva Joshua ben Josef, Joosua Joosefinpoika, sikisi ja syntyi maailmaan aivan kuin ovat siinneet ja syntyneet kaikki muutkin lapset sitä ennen ja sen jälkeen, paitsi että tämä nimenomainen lapsi oli Nebadonin Mikaelin, Paratiisin jumalallisen Pojan, ja koko tämän olevaisista ja olennoista koostuvan paikallisuniversumin luojan, inkarnaatio. Ja tämä mysteeri, joka koskee Jumaluuden inkarnoitumista muilta osin tässä maailmassa luonnollista alkuperää olleeseen Jeesuksen ihmishahmoon, pysyy ikuisesti ratkaisemattomana. Luotujen muodossa ja hahmossa tapahtuvaan Luojan ruumiillistumiseen liittyvää tekniikkaa ja menetelmää ette edes ikuisuudessa tule koskaan tuntemaan. Se on Sonaringtonin salaisuus, ja tällaiset mysteerit ovat vain niiden jumalallisten Poikien omaisuutta, jotka ovat käyneet läpi lahjoittautumiskokemuksen.
119:7.6 (1317.2) Jotkut tämän maailman viisaat tiesivät Mikaelin odotettavissa olleesta saapumisesta. Niiden yhteyksien kautta, joita yhdellä maailmalla on toiseen, nämä hengellistä ymmärrystä omaavat viisaat saivat tietää lähestymässä olevasta Mikaelin lahjoittautumisesta Urantialle. Ja serafit totta kyllä ilmoittivat siitä keskiväliolentojen kautta eräälle kaldealaispappien ryhmälle, jonka johtaja oli Ardnon. Nämä Jumalan miehet kävivät seimessä makaavan, vastasyntyneen lapsen luona. Ainoa Jeesuksen syntymään liittynyt yliluonnollinen tapahtuma oli tämä Ardnonille ja hänen tovereilleen tehty ilmoitus, jonka antoivat aiemmin Aatamin ja Eevan seuraan ensimmäisessä puutarhassa liitetyt serafit.
119:7.7 (1317.3) Jeesuksen ihmisvanhemmat olivat keskitasoisia, oman aikansa ja sukupolvensa ihmisiä, ja näin tämä ruumiillistunut Jumalan Poika syntyi naisesta, ja hänet kasvatettiin niin kuin lapset tuon rodun keskuudessa ja tuona aikakautena tavallisesti kasvatettiin.
119:7.8 (1317.4) Kertomus Mikaelin oleskelusta Urantialla, tarina Luoja-Pojan kuolevaishahmoisena suorittamasta lahjoittautumisesta teidän maailmassanne, ei ole asia, joka kuuluisi käsillä olevan kertomuksen puitteisiin tai vastaisi sen tavoitteita.
119:8.1 (1317.5) Sen lisäksi, että Päivien Muinaiset Mikaelin Urantialla suorittaman lopullisen ja menestyksellisen lahjoittautumisen jälkeen hyväksyivät hänet Nebadonin täysivaltaiseksi hallitsijaksi, myös Universaalinen Isä tunnusti hänet hänen itsensä luoman paikallisuniversumin kiistattomaksi johtajaksi. Salvingtoniin-paluunsa jälkeen tämä Mikael, Ihmisen Poika ja Jumalan Poika, julistettiin asemansa varmistaneeksi Nebadonin hallitsijaksi. Uversasta saapui kahdeksas julistus Mikaelin täysivaltaisuudesta, kun puolestaan Paratiisista saapui Universaalisen Isän ja Iankaikkisen Pojan yhteisjulistus, joka asetti tämän Jumalan ja ihmisen yhteenliittymän universumin ainoaksi päämieheksi ja antoi Salvingtoniin sijoitetulle Päivien Yhdistyneelle ohjeen ilmoittaa aikomuksestaan vetäytyä Paratiisiin. Niin ikään annettiin konstellaatioiden päämajoissa oleville Päivien Uskollisille ohjeet vetäytyä Kaikkein Korkeimpien neuvostoista. Mutta Mikael ei halunnut suostua häntä neuvovien ja hänen kanssaan yhteistyötä harjoittavien Kolminaisuuden Poikien poistumiseen. Hän kutsui heidät koolle Salvingtoniin ja pyysi henkilökohtaisesti, että he jäisivät ikuisiksi ajoiksi suorittamaan palvelutehtäviään Nebadonissa. Nämä toivat Paratiisissa oleville johtajilleen julki halunsa suostua tähän pyyntöön, ja kohta tämän jälkeen annettiin määräyskirjat, jotka irrottivat heidät Paratiisista ja liittivät nämä keskusuniversumin Pojat ikiajoiksi Nebadonin Mikaelin hoviin.
119:8.2 (1318.1) Tarvittiin Urantian ajanlaskutavan mukaan miltei miljardi vuotta viedä Mikaelin lahjoittautumisista koostunut elämänvaihe päätökseen ja toteuttaa hänelle kuuluvan korkeimman vallan lopullinen vakiintuminen universumissa, jonka hän itse oli luonut. Mikael syntyi luojaksi, hänet koulutettiin hallintopersoonaksi, hänet harjoitettiin toimeenpanijaksi, mutta häntä vaadittiin kokemuksen kautta ansaitsemaan täysivaltaisuutensa. Ja näin on pieni maailmanne tullut koko Nebadonin piirissä tunnetuksi areenana, jolla Mikael vei päätökseen kokemuksen, joka vaaditaan jokaiselta Paratiisin Luoja-Pojalta, ennen kuin hän saa omaa tekoaan olevan universumin rajattomaan valvontaansa ja johtoonsa. Sitä mukaa kun nousette paikallisuniversumia ylöspäin, saatte tietää enemmän niiden persoonallisuuksien ihanteista, joista oli kysymys Mikaelin aikaisempien lahjoittautumisten yhteydessä.
119:8.3 (1318.2) Luodun hahmossa suorittamiaan lahjoittautumisia päätökseen viedessään Mikael oli laskemassa perustoja omalle täysivaltaisuudelleen, mutta sen lisäksi hän oli kasvattamassa Korkeimman Jumalan kehittyvää suvereenisuutta. Sen lisäksi, että Luoja-Poika näiden lahjoittautumisten kuluessa antautui aste asteelta yhä alempien luotujen olentojen persoonallisuuden erilaisten olemusten tutkimiseen, hän kykeni myös paljastamaan Paratiisin Jumaluuksien eri tavoin erilaistuneet tahdot, joiden synteesimäinen ykseys – sellaisena kuin Korkeimmat Luojat sen paljastavat – tuo julki Korkeimman Olennon tahdon.
119:8.4 (1318.3) Nämä Jumaluuksien erilaiset tahtoaspektit ovat ikuisesti personoituneina Seitsemän Valtiashengen erilaisissa olemuksissa, ja jokainen Mikaelin lahjoittautumisista toi esille erityisesti yhtä näistä jumalallisuuden ilmentymistä. Melkisedekinä suorittamassaan lahjoittautumisessa hän ilmensi Isän, Pojan ja Hengen yhdistynyttä tahtoa; Lanonandek-lahjoittautumisessaan Isän ja Pojan tahtoa; Aatamina lahjoittautuessaan hän toi julki Isän ja Hengen tahtoa; serafilahjoittautumisessaan Pojan ja Hengen tahtoa; Uversan kuolevaislahjoittautumisessaan hän kuvasteli Myötätoimijan tahtoa; morontiakuolevaisena lahjoittautuessaan Iankaikkisen Pojan tahtoa ja Urantian aineellisessa lahjoittautumisessa hän eli Isän tahdon, ja hän teki sen lihaa ja verta olevana kuolevaisena.
119:8.5 (1318.4) Näiden seitsemän lahjoittautumisen päätökseensaattaminen johti Mikaelin korkeinta hallitsijanvaltaa koskeneiden rajoitteiden poistumiseen samoin kuin sellaisen mahdollisuuden avautumiseen, että Korkein on Nebadonissa täysivaltainen. Yhdessäkään lahjoittautumisessaan Mikael ei tuonut esille Korkeinta Jumalaa, mutta kaikkien seitsemän lahjoittautumisen loppusumma on uusi nebadonilainen ilmoitus Korkeimmasta Olennosta.
119:8.6 (1318.5) Kokiessaan laskeutumisen Jumalasta ihmiseksi Mikael koki samalla nousun julkituotavuuden osittaisuudesta finiittisen toiminnan korkeimmuuteen ja absoniittisen toimintapotentiaalinsa vapautumisen lopullisuuteen. Mikael, Luoja-Poika, on ajallis-avaruudellinen luoja, mutta Mikael, seitsenkertainen Mestari-Poika, on jäsenenä yhdessä niistä jumalallisista joukkokunnista, jotka muodostavat Perimmäisen Kolminaisuuden.
119:8.7 (1318.6) Käydessään läpi kokemusta, jonka kuluessa Luoja-Poika tuo julki Kolminaisuuden Seitsemää Valtiashenki -tahtoa, hän tulee käyneeksi läpi kokemuksen, jonka kuluessa hän on tuonut julki Korkeimman tahtoa. Toimiessaan Korkeimmuuden tahdon julkituojana Mikael on, yhdessä kaikkien muiden Mestari-Poikien kanssa, ikuisiksi ajoiksi samastunut Korkeimpaan. Meneillään olevan universumiaikakauden kuluessa hän tuo julki Korkeinta ja osallistuu Korkeimmuuden täysivaltaisuuden aktuaalistumiseen. Mutta uskomme hänen seuraavalla universumikaudella työskentelevän yhdessä Korkeimman Olennon kanssa ensimmäisessä kokemuksellisessa Kolminaisuudessa ulkoavaruuden universumien hyväksi ja niissä.
119:8.8 (1319.1) Urantia on koko Nebadonin tunteisiin vetoava pyhäkkö, kymmenestä miljoonasta asutusta maailmasta ensimmäinen, Kristus Mikaelin maanpäällinen koti, Mikaelin, joka on koko Nebadonin hallitsija, maailmojen Melkisedek-hoivaaja, järjestelmän pelastaja, aataminhahmoinen lunastaja, serafitoveri, ylösnousevien henkien kumppani, morontiaetenijä, Ihmisen Poika kuolevaisen lihallisessa hahmossa sekä myös Urantian Planeettaprinssi. Ja kirjanne kertoo totuuden sanoessaan, että tämä sama Jeesus on luvannut joskus vielä palata maailmaan, jossa hän suoritti viimeisen lahjoittautumisensa, eli Ristin Maailmaan.
119:8.9 (1319.2) [Tämä Kristus Mikaelin seitsemää lahjoittautumista kuvaileva luku on kuudeskymmeneskolmas siinä lukuisten persoonallisuuksien toimittamien esitysten sarjassa, joka kertoo Urantian historian Mikaelin kuolevaisen lihallisessa hahmossa maan päälle ilmestymisen aikaan asti. Mantutia Melkisedekin johdolla toimiva Nebadonin kahdentoistakomissio antoi valtuudet näiden lukujen julkaisemiseen. Laadimme nämä kertomukset ja käänsimme ne ylempiemme valtuuttamalla menetelmällä englannin kielelle Urantian ajanlaskun mukaan vuonna 1935 jKr.]