Mitä Urantia-kirja minulle merkitsee? - Guy Peron

Guy Peron, Quebec, Kanada
Miten voisin vastata lyhyesti tällaiseen kysymykseen, kun tosiasia on, että Urantia-kirjan opetukset ovat olleet minulle elävää todellisuutta joka päivä. Olen käyttänyt niitä päivittäisessä hengellisessä veljieni ja sisarteni palvelemisessa lähes yksitoista vuotta. Kirja on ollut hämmästyttävä siunaus.
Tullessani Urantia-kirjan pariin, silloin kun vielä olin mukana tietoisuuskoulussa nimeltä ”Neljännen tien koulu”, tunsin oitis, että tämän kirjan sisältö vastaisi kaikkiin eksistentiaalisiin kysymyksiini ja lisäksi moneen muuhun. Ja niin se tekikin; siinä määrin, että siitä tuli minulle ”vau”-kirja. Sivu sivun perään täytyin ällistyksestä; Jumalan, Isämme olemuksesta aina kirjan viimeiselle sivulle asti, jolla selvitetään ihmisen suurin haaste maan päällä.
Sen puolentoista kuukauden aikana, jonka kirjan ensimmäinen lukukerta vaati, uppouduin täysin Urantia-kirjan opetuksiin joka päivä aamusta iltamyöhäiseen ja yhdistelin kosmisen ongelmapelin pisteitä. Ja tuon aikajakson kautta Jumalan armo kosketti minua, kun Hän salli minun tuntea Hänet koko olemuksellani ja sai minut tajuamaan, että Hän oli ja on totisesti Isäni, Universaalinen Isämme; persoona, johon voin olla henkilökohtaisessa suhteessa. Vau! Eikä Hän ole vain Isäni vaan Hänen jumalallinen läsnäolonsa, täydellinen opas, Hänen itsensä osanen on sisimmässäni, elää sisälläni, niin että viime kädessä voimme olla yksi. Vau!
Siunatkoon Isämme yltäkylläisesti ja jatkuvasti teistä jokaista.
Espanjankieliset julkaisut
Hepreannos
Ilmoituksia
Indonesiankielinen käännös
Italiankieliset julkaisut
Jakelu
Japaninnos
Johtokunnan kokouspäätöksiä
Kiinannos
Komitearaportteja
Koreankieliset julkaisut
Koulutus
Lukijakommentteja
Mielenylennykseksi
Muistosanat
Nimityksiä
Persia käännös
Portugalinkieliset julkaisut
Puolankieliset julkaisut
Ranskankieliset julkaisut
Ruotsinkielinen julkaisutoiminta
Ruotsinkieliset julkaisut
Saksankieliset julkaisut
Suomenkieliset julkaisut
Tapaamisia
Unkarinkieliset julkaisut
Urantia-säätiön historia
Varainkeräys
Venäjänkieliset julkaisut
Video
Vironkieliset julkaisut
Vuosikertomuksia