Luku 6, Iankaikkinen Poika

   
   Lukujen numerointi: päällä | poissa
Tulostettava versioTulostettava versio

Urantia-kirja

Luku 6

Iankaikkinen Poika

6:0.1 (73.1) IANKAIKKINEN Poika on Universaalisen Isän ”ensimmäisen” persoonallisen ja absoluuttisen ajatuksen täydellinen ja lopullinen ilmentymä. Niinpä, milloin ja miten tahansa Isä ilmaiseekin itsensä persoonallisesti ja absoluuttisesti, hän tekee sen Iankaikkisen Poikansa kautta, joka aina on ollut, joka nyt on ja joka aina on oleva elävä ja jumalallinen Sana. Ja tämän Iankaikkisen Pojan asuinsija on kaiken olevaisen keskuksessa Ikuisen ja Universaalisen Isän yhteydessä, jossa se kietoo välittömään verhoonsa hänen henkilökohtaisen läsnäolonsa.

6:0.2 (73.2) Puhumme Jumalan ”ensimmäisestä” ajatuksesta ja viittaamme sellaiseen, mikä on mahdotonta, eli puhumme Iankaikkisen Pojan ajallisesta alkuperästä päästäksemme radoille, joita ihmisäly ajattelussaan noudattaa. Näihin kielellisiin vääristymiin turvautumalla teemme parhaamme, jotta kompromissin kautta saisimme yhteyden kuolevaisten olentojen aikasidonnaiseen mieleen. Universaalisella Isällä ei asioiden peräkkäisyyden merkityksessä ole koskaan voinut olla mitään ensimmäistä ajatusta, eikä Iankaikkisella Pojalla koskaan ole ollut alkua. Mutta minua neuvottiin esittämään ikuisuuden realiteetit kuolevaisten ajallisuuteen rajoittuvalle mielelle tällaisin ajatussymbolein ja kuvaamaan iäisyyden suhteet tällaisin ajallisen peräkkäisyyden käsittein.

6:0.3 (73.3) Iankaikkinen Poika on hengellinen personoituma siitä, mikä on Paratiisin-Isän universaalinen ja infiniittinen käsitys jumalallisesta todellisuudesta, kvalifioimattomasta hengestä ja absoluuttisesta persoonallisuudesta. Ja tällä tavoin Poika on jumalallinen ilmoitus Universaalisen Isän luojaidentiteetistä. Pojan täydellinen persoonallisuus paljastaa sen, että Isä todellakin on hengellisen, tahdollisen, tarkoituksellisen ja persoonallisen kaikkien merkitysten ja arvojen ikuinen ja universaalinen alkulähde.

6:0.4 (73.4) Pyrkiessämme mahdollistamaan sen, että ajallisuuden finiittinen mieli saattaisi muodostaa jonkinlaisen peräkkäisyyteen perustuvan käsityksen Paratiisin-Kolminaisuuden ikuisten ja infiniittisten olentojen välisistä suhteista, turvaudumme sellaiseen käsitteelliseen vapauteen, että puhumme ”Isän ensimmäisestä persoonallisesta, universaalisesta ja infiniittisestä ajatuksesta”. Minun on mahdotonta välittää ihmismielelle mitään todellisuutta vastaavaa käsitystä Jumaluuksien ikuisista suhteista. Käytän siksi termejä, jotka antavat finiittiselle mielelle edes jonkinlaisen kuvan näiden ikuisten olentojen suhteista toinen toistaan seuraavina aikakausina. Uskomme Pojan ilmaantuneen Isästä; meille opetetaan, että kumpikin on kvalifioimattomasti ikuinen. On sen vuoksi ilmeistä, ettei yksikään ajallinen luotu voi koskaan täysin käsittää tätä Pojan mysteeriä: hän juontuu Isästä, mutta hän on kuitenkin yhtä ikuinen kuin Isä itse.

1. Iankaikkisen Pojan identiteetti

6:1.1 (73.5) Iankaikkinen Poika on Jumalan alkuperäinen ja ainoa Poika. Hän on Jumala Poika, Jumaluuden Toinen Persoona ja kaiken olevaisen rinnakkaisluoja. Niin kuin Isä on Ensimmäinen Suuri Lähde ja Keskus, niin on Iankaikkinen Poika Toinen Suuri Lähde ja Keskus.

6:1.2 (74.1) Iankaikkinen Poika on universumien universumin hengellinen keskus ja sen hengellisen hallinnon jumalallinen vallanpitäjä. Universaalinen Isä on ensiksi luoja ja seuraavaksi valvoja. Iankaikkinen Poika on ensiksi rinnakkaisluoja ja seuraavaksi hengellinen vallanpitäjä. ”Jumala on henki”, ja Poika on tämän hengen persoonallinen ilmentymä. Ensimmäinen Lähde ja Keskus on Tahtoabsoluutti; Toinen Lähde ja Keskus on Persoonallisuusabsoluutti.

6:1.3 (74.2) Universaalinen Isä ei milloinkaan toimi henkilökohtaisesti luojan ominaisuudessa muutoin kuin yhteydessä Poikaan tai Pojan rinnakkaiseen toimintaan. Jos Uuden testamentin kirjoittaja olisi puhunut Iankaikkisesta Pojasta, hän olisi tuonut julki totuuden kirjoittaessaan: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä ja Sana oli Jumala. Kaikki tehtiin hänen kauttaan eikä ilman häntä tehty mitään, mikä tehty on.”

6:1.4 (74.3) Kun Iankaikkisen Pojan Poika ilmestyi Urantialle, tätä ihmishahmoista jumalallista olentoa lähellä olleet puhuivat hänestä sanoen: ”Hän, joka oli alusta asti; hän, jota me olemme kuulleet, jonka me olemme omin silmin nähneet, jota olemme katselleet ja käsillämme koskettaneet, itse elämän Sana.” Ja tämä lahjaksi annettu Poika ilmestyi Jumalasta aivan yhtä kiistämättömästi kuin ilmaantui Alkuperäinen Poika, kuten muuan hänen maan päällä lausumansa rukous antaa ymmärtää: ”Ja nyt, oi Isäni, kirkasta minut omalla itselläsi, sillä kirkkaudella, joka minulla oli tykönäsi, ennen kuin tätä maailmaa oli.”

6:1.5 (74.4) Eri universumeissa Iankaikkinen Poika tunnetaan eri nimillä. Keskusuniversumissa hänet tunnetaan Rinnakkaisena Lähteenä, Myötäluojana ja Kumppaniabsoluuttina. Uversassa, superuniversumin päämajassa, nimitämme Poikaa Rinnakkaiseksi Henkikeskukseksi ja Ikuiseksi Henkihallinnoijaksi. Paikallisuniversuminne päämajassa, Salvingtonissa, hänet tunnetaan Toisena Ikuisena Lähteenä ja Keskuksena. Melkisedekit puhuvat hänestä Poikien Poikana. Omassa maailmassanne, muttei omassa asuttujen sfäärien järjestelmässänne, tämä Alkuperäinen Poika on sekoitettu erääseen rinnakkaiseen Luoja-Poikaan, Nebadonin Mikaeliin, joka lahjoittautui Urantian kuolevaisten sukukunnalle.

6:1.6 (74.5) Vaikka onkin sopivaa kutsua keitä tahansa Paratiisin-Pojista Jumalan Pojiksi, meillä on tapana varata nimitys ”Iankaikkinen Poika” tälle Alkuperäiselle Pojalle, Toiselle Lähteelle ja Keskukselle, voimaa ja täydellisyyttä olevan keskusuniversumin Universaalisen Isän rinnalla olevalle luojalle, ja kaikkien muiden infiniittisistä Jumaluuksista ilmaantuvien, jumalallisten Poikien rinnakkaisluojalle.

2. Iankaikkisen Pojan olemus

6:2.1 (74.6) Iankaikkinen Poika on aivan yhtä muuttumaton ja yhtä loputtoman luotettava kuin Universaalinen Isä. Hän on myös aivan yhtä hengellinen kuin Isä, aivan yhtä rajoittamaton henki. Teille, vaatimatonta alkuperää oleville, Poika saattaa näyttää persoonallisemmalta, sillä hän on lähestyttävyydessään teitä yhden askelen Universaalista Isää lähempänä.

6:2.2 (74.7) Iankaikkinen Poika on Jumalan ikuinen Sana. Hän on kokonaan Isän kaltainen. Itse asiassa Iankaikkinen Poika on universumien universumille persoonallisesti julkituotu Jumala Isä. Niinpä on ollut, nyt on ja on aina oleva oikein sanoa Iankaikkisesta Pojasta ja kaikista rinnakkaisista Luoja-Pojista: ”Joka on nähnyt Pojan, on nähnyt Isän.”

6:2.3 (74.8) Olemukseltaan Poika on täysin henki-Isän kaltainen. Palvoessamme Universaalista Isää itse asiassa palvomme samalla Jumala Poikaa ja Jumala Henkeä. Jumala Poika on aivan yhtä jumalallisen todellinen ja olemukseltaan ikuinen kuin on Jumala Isä.

6:2.4 (75.1) Sen lisäksi, että Poika omaa Isän koko infiniittisen ja transsendenttisen vanhurskauden, Poika myös heijastaa Isän luonteen koko pyhyyttä. Poika jakaa Isän täydellisyyden, ja yhdessä Isän kanssa hän jakaa vastuun siitä, että kaikkia epätäydellisyydestä tulevia luotuja autetaan heidän hengellisissä ponnistuksissaan jumalallisen täydellisyyden saavuttamiseksi.

6:2.5 (75.2) Iankaikkinen Poika omaa Isän luonteen koko jumalallisuuden ja kaikki hengellisyyden attribuutit. Poika on Jumalan persoonallisuuden ja hengen absoluuttisuuden täyteys, ja nämä ominaisuudet Poika paljastaa johtaessaan henkilökohtaisesti universumien universumin hengellistä hallintoa.

6:2.6 (75.3) Jumala on toden totta universaalinen henki. Jumala on henkeä; ja tämä Isän henkisyyden kohdentuma ja personoituma on Iankaikkisen Pojan Jumaluus. Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen universaalisuudesta erottautuminen näyttää lisäävän Pojan kaikkia hengellisiä ominaispiirteitä suuresti. Ja niin kuin Isä jakaa henkeytensä Pojan kanssa, niin he yhdessä aivan yhtä täydellisesti ja varauksettomasti jakavat jumalallisen hengen Myötätoimijan, Äärettömän Hengen, kanssa.

6:2.7 (75.4) Totuudenrakkaudessa ja kauneuden luomisessa Isä ja Poika ovat tasavertaiset, paitsi että Poika näyttää enemmänkin omistautuvan yksinomaan sen hengellisen kauneuden todellistamiseen, joka sisältyy universaalisiin arvoihin.

6:2.8 (75.5) En näe mitään eroa Isän ja Pojan jumalallisen hyvyyden välillä. Isä rakastaa maailmankaikkeudessa olevia lapsiaan isän ominaisuudessa; Iankaikkinen Poika katsoo kaikkiin luotuihinsa sekä isänä että veljenä.

3. Isän rakkauden osoittaminen

6:3.1 (75.6) Poika jakaa Kolminaisuuteen sisältyvän oikeudenmukaisuuden ja vanhurskauden, mutta jättää varjoon nämä jumalallisuuden piirteet äärettömällä Isän rakkauden ja laupeuden personoinnilla. Poika on jumalallisen, universumeille osoitetun rakkauden julkituonti. Niin kuin Jumala on rakkaus, niin on Poika laupeus. Poika ei voi rakastaa enemmän kuin Isä, mutta hän voi osoittaa luoduille armoa tavalla, jossa on jotakin enemmän, sillä hän ei ole Isän tavoin vain alkuperäinen luoja, vaan hän on myös tämän saman Isän Iankaikkinen Poika ja jakaa näin ollen kaikkien muiden Universaalisen Isän Poikien poikauden kokemuksen.

6:3.2 (75.7) Iankaikkinen Poika on luomakunnan suuri armonjakaja. Laupeus on Pojan hengellisessä luonteessa kaikkein olennaisinta. Iankaikkisen Pojan määräykset, kun ne kulkevat Toisen Lähteen ja Keskuksen henkiyhteyspiirejä eteenpäin, on viritetty laupeuden sointuihin.

6:3.3 (75.8) Ymmärtääksenne Iankaikkisen Pojan rakkautta teidän on ensin tajuttava sen jumalallinen alkulähde: Isä, joka on rakkaus, ja sitten katseltava tämän äärettömän kiintymyksen esiinpuhkeamista laajalle ulottuvassa Äärettömän Hengen ja hänen hoivaavien persoonallisuuksiensa miltei rajattoman joukon osoittamassa huolenpidossa.

6:3.4 (75.9) Iankaikkisen Pojan osoittaman huolenpidon tarkoituksena on ilmoittaa rakkauden Jumala universumien universumille. Tämä jumalallinen Poika ei ota tehdäkseen sellaista kunniatonta tehtävää, että hän yrittäisi suostutella laupiasta Isäänsä rakastamaan alhaissyntyisiä luotujaan ja osoittamaan armoa ajallisille väärintekijöille. Miten väärin onkaan luoda kuva Iankaikkisesta Pojasta vetoamassa Universaaliseen Isään, jotta tämä osoittaisi laupeutta vähäpätöisille luoduilleen avaruuden aineellisissa maailmoissa! Sellaiset käsitykset Jumalasta ovat karkeita ja irvokkaita. Teidän tulisi mieluumminkin käsittää, että kaikki Jumalan Poikien armeliaat palvelukset ovat suoranainen paljastus Isän sydämestä, jonka täyttävät universaalinen rakkaus ja loputon myötätunto. Isän rakkaus on Pojan osoittaman armon todellinen ja ikuinen lähde.

6:3.5 (75.10) Jumala on rakkaus, Poika on armo. Armo on sovellettua rakkautta, Isän rakkautta, joka toimii hänen Iankaikkisen Poikansa persoonassa. Tämän universaalisen Pojan rakkaus on sekin universaalista. Niin ymmärrettynä kuin rakkaus suvullisten olentojen planeetalla ymmärretään, Jumalan rakkaus on verrattavissa enemmänkin isän rakkauteen, kun taas Iankaikkisen Pojan rakkaus on enemmän äidillisen kiintymyksen kaltaista. Karkeita toden totta ovat tällaiset havainnollistukset, mutta käytän niitä siksi, että toivon välittäväni ihmismielelle sen ajatuksen, että Isän ja Pojan rakkauden välillä on eroa – ei jumalallisen sisällön osalta, mutta siinä, millaisena ja miten se ilmenee.

4. Iankaikkisen Pojan attribuutit

6:4.1 (76.1) Iankaikkinen Poika on kosmisen todellisuuden henkitason liikkeelle paneva voima. Pojan hengellinen voima on absoluuttinen suhteessa maailmankaikkeuden kaikkiin aktuaalisuuksiin. Koska henkigravitaatio on Iankaikkisen Pojan absoluuttisessa otteessa, niin hän valvoo sen kautta täydellisesti koko erilaistumattoman henkienergian keskinäissidosten kokonaisuutta ja koko aktuaalistunutta henkitodellisuutta. Koko puhdas, fragmentoimaton henki sekä kaikki hengelliset olennot ja arvot reagoivat Paratiisin ensimmäisen Pojan infiniittiseen vetovoimaan. Ja jos ikuisessa tulevaisuudessa kävisi niin, että ilmaantuisi rajaton maailmankaikkeus, Alkuperäisen Pojan henkigravitaatio ja henkivoima huomattaisiin silloinkin täysin riittäviksi tällaisen äärettömän luomuksen hengelliseen valvontaan ja tehokkaaseen hallintaan.

6:4.2 (76.2) Poika on kaikkivaltias vain hengellisessä valtakunnassa. Maailmankaikkeuden hallinnon ikuisessa järjestelmässä emme koskaan kohtaa tuhlailevaa ja tarpeetonta toimintojen päällekkäisyyttä. Jumaluudet eivät tunne mieltymystä hyödyttömään moninkertaisuuteen maailmankaikkeuden hoidon piirissä.

6:4.3 (76.3) Alkuperäisen Pojan kaikkiallisuus on perustana universumien universumin hengelliselle yhtenäisyydelle. Koko luomistuloksen hengellinen koossapysyminen on Iankaikkisen Pojan jumalallisen hengen kaikkialla vaikuttavan aktiivisen läsnäolon varassa. Hahmotellessamme Isän hengellistä läsnäoloa havaitsemme, että meidän on vaikea tehdä ajattelussamme eroa sen ja Iankaikkisen Pojan hengellisen läsnäolon välillä. Isän hengellä on ikuinen asuinsija Pojan hengessä.

6:4.4 (76.4) Isän täytyy olla hengellisesti kaikkialla läsnä oleva, mutta tällainen kaikkiallisuus näyttää olevan erottamattomissa Iankaikkisen Pojan kaikkialla tapahtuvista henkitoiminnoista. Uskomme kuitenkin, että Isän ja Pojan yhtaikaisen läsnäolon kaikissa tilanteissa, joilla on kaksinainen hengellinen luonne, Pojan henki on tasavertainen Isän hengen kanssa.

6:4.5 (76.5) Ollessaan yhteydessä persoonallisuuteen Isä toimii persoonallisuuspiirissä. Henkilökohtaisessa ja havaittavissa olevassa yhteydessään hengelliseen luomakuntaan hän ilmenee Jumaluutensa kokonaisuuden fragmenteissa, ja näillä Isän osasilla on ainoalaatuinen, yksinomainen ja eksklusiivinen tehtävä, missä tahansa ja milloin tahansa ne universumeissa esiintyvätkin. Kaikissa näissä tilanteissa Pojan henki on tasavertainen Universaalisen Isän fragmentoidun läsnäolon hengellisen toiminnan kanssa.

6:4.6 (76.6) Iankaikkinen Poika on hengellisessä mielessä läsnä kaikkialla. Iankaikkisen Pojan henki on aivan varmasti kanssasi ja ympärilläsi, mutta se ei ole sinussa, eikä se ole osa sinua, niin kuin on Salaperäinen Opastaja. Ihmisessä asuva Isän osanen virittää ihmismielen vähä vähältä jumalallisiin asenteisiin, minkä jälkeen tämä taivaisiin nouseva mieli alkaa yhä enemmän reagoida Toisen Lähteen ja Keskuksen kaikkivoipaisen henkigravitaatiopiirin hengelliseen vetovoimaan.

6:4.7 (76.7) Alkuperäinen Poika on universaalisesti ja hengellisesti minätajuinen. Poika on viisauden osalta täysin samanvertainen Isän kanssa. Emme voi havaita Ensimmäisen ja Toisen Lähteen välillä mitään eroa tietämisen, kaikentietävyyden, alalla. Isän tavoin Poikakin tietää kaiken. Mikään maailmankaikkeuden tapahtuma ei häntä yllätä. Alusta alkaen hän tajuaa, mikä on oleva lopputulos.

6:4.8 (77.1) Isä ja Poika tietävät todellakin universumien universumin kaikkien henkien ja hengellistyneiden olentojen luvun ja olinpaikan. Poika ei tiedä kaikkia asioita pelkästään oman kaikkiallisen henkensä nojalla, vaan Isän ja Myötätoimijan tavoin Poika on täysin tietoinen Korkeimman Olennon heijastustoiminnan avulla tapahtuvasta laajamittaisesta tietojenkeruusta, ja tämä tietojenkeruujärjestelmä on kaiken aikaa tietoinen kaikesta, mitä seitsemän superuniversumin kaikissa maailmoissa tapahtuu. On myös muita tapoja, joilla Paratiisin-Poika on kaikkitietävä.

6:4.9 (77.2) Rakastavana, armollisena ja hoivaavana hengellisenä persoonallisuutena Iankaikkinen Poika on täysin ja infiniittisesti yhdenvertainen Universaalisen Isän kanssa, samalla kun Iankaikkinen Poika kaikissa armeliaissa ja kiintymystä osoittavissa yhteyksissään alemmista oloista lähteviin ylösnousemusolentoihin on aivan yhtä ystävällinen ja huomaavainen, aivan yhtä kärsivällinen ja pitkämielinen kuin hänen paikallisuniversumeissa olevat Paratiisin-Poikansa, jotka niin usein lahjoittavat itsensä ajallisuuden kehittyville maailmoille.

6:4.10 (77.3) On tarpeetonta käsitellä laajemmin Iankaikkisen Pojan ominaisuuksia. Kun otetaan huomioon tässä mainitut poikkeukset, ei tarvitse kuin tutkia Jumala Isän hengellisiä attribuutteja ymmärtääkseen ja arvioidakseen oikein Jumala Pojan attribuutteja.

5. Iankaikkista Poikaa koskevat rajoitukset

6:5.1 (77.4) Iankaikkinen Poika ei toimi henkilökohtaisesti fyysisillä alueilla, hän ei liioin toimi luoduille olennoille osoitetun mielihoivan tasoilla muutoin kuin Myötätoimijan kautta. Mutta nämä kvalifioinnit eivät millään muotoa muutoin rajoita Iankaikkista Poikaa hengellisen kaikentietävyyden, kaikkiallisuuden ja kaikkivoipaisuuden kaikkien jumalallisten attribuuttien täysimääräisessä ja vapaassa käytössä.

6:5.2 (77.5) Iankaikkinen Poika ei henkilökohtaisesti läpäise niitä hengen potentiaaleja, jotka kuuluvat luonnostaan Jumaluusabsoluutin infiniittisyyteen. Mutta kun nämä potentiaalit muuttuvat aktuaalisuudeksi, ne tulevat Pojan henkigravitaation yhteyspiirin kaikkivoipaiseen otteeseen.

6:5.3 (77.6) Persoonallisuus on lahja, jonka antaja on yksinomaisesti Universaalinen Isä. Iankaikkisen Pojan persoonallisuus juontuu Isästä, mutta ilman Isää hän ei lahjoita persoonallisuutta. Poika on alkulähteenä valtavalle henkien joukolle, mutta tällaiset johdannaiset eivät ole persoonallisuuksia. Kun Poika luo persoonallisuutta, hän tekee sen yhdessä Isän tai Myötäluojan kanssa, joka voi sellaisissa yhteyksissä toimia Isän puolesta. Iankaikkinen Poika on näin ollen persoonallisuuksien myötäluoja, mutta hän ei lahjoita persoonallisuutta yhdellekään olennolle, eikä hän yksinään eikä itsekseen koskaan luo persoonallisia olentoja. Tämä toiminnallinen rajoitus ei kuitenkaan riistä Pojalta kykyä luoda minkä tahansa tyyppistä tai kaikentyyppistä todellisuutta, joka on jotakin muuta kuin persoonallista.

6:5.4 (77.7) Iankaikkista Poikaa koskee rajoitus luojalle kuuluvien oikeuksien edelleen siirtämisen osalta. Iäistäessään Alkuperäisen Pojan Isä lahjoitti hänelle vallan ja etuoikeuden liittyä sittemmin Isän kanssa jumalalliseen tekoon uusien sellaisten Poikien aikaansaamiseksi, joilla on luovat attribuutit. Ja näin he ovat tehneet ja näin he yhäkin tekevät. Mutta kun nämä rinnakkaiset Pojat on luotu, näyttää siltä, etteivät luojuuden oikeudet ole siirrettävissä eteenpäin. Iankaikkinen Poika siirtää luojuuden valtuuksia vain ensimmäiselle eli välittömälle personoitujen olentojen polvelle. Siispä kun Isä ja Poika muodostavat liiton personoidakseen Luoja-Pojan, niin he saavuttavat tarkoituksensa. Mutta tällä tavoin olemassaolon piiriin saatettu Luoja-Poika ei kykene koskaan siirtämään tai delegoimaan luojan oikeuksiaan niille Poikien erilaisille yhteisöille, jotka hän voi sittemmin luoda, vaikka korkeimmissa paikallisuniversumien Pojissa hyvin rajoittuneesti ilmeneekin heijastumaa Luoja-Pojan luovista ominaisuuksista.

6:5.5 (78.1) Infiniittisenä ja yksinomaisesti persoonallisena olentona Iankaikkinen Poika ei kykene fragmentoimaan olemustaan. Hän ei voi vuodattaa eikä lahjoittaa yksilöllistettyjä osasia omasta minuudestaan muille entiteeteille tai persoonille, kuten tekevät Universaalinen Isä ja Ääretön Henki. Mutta Poika voi lahjoittaa ja hän lahjoittaa minuuttaan rajattomana henkenä upottaakseen siihen koko luomakunnan ja vetääkseen lakkaamatta puoleensa kaikkia henkipersoonallisuuksia ja hengellisiä reaalisubjekteja.

6:5.6 (78.2) Muistakaa aina, että Iankaikkinen Poika on henki-Isän persoonallinen kuvastuma koko luomakunnalle. Jumaluusmerkityksessä Poika on persoonallinen ja vain persoonallinen. Sellaista jumalallista ja absoluuttista persoonallisuutta ei voi jakaa osiin eikä fragmentoida. Jumala Isä ja Jumala Henki ovat kiistämättömästi persoonallisia, mutta he ovat myös kaikkea muuta sen lisäksi, että he ovat tällaisia Jumaluuspersoonallisuuksia.

6:5.7 (78.3) Vaikkei Iankaikkinen Poika voikaan omakohtaisesti osallistua Ajatuksensuuntaajien lahjoittamiseen, hän piti silti ikuisessa menneisyydessä neuvoa Universaalisen Isän kanssa ja hyväksyi tämän hankkeen ja lupasi sen suhteen loputonta yhteistyövalmiutta, kun Isä Ajatuksensuuntaajien lahjoittamista esittäessään ehdotti Pojalle: ”Tehkäämme kuolevainen ihminen omaksi kuvaksemme.” Ja aivan niin kuin Isän henkiosanen asuu sisimmässänne, niin kietoutuu Pojan henkiläsnäolo ympärillenne, samalla kun nämä molemmat iäti toimivat hengellisen edistymisenne hyväksi, ikään kuin ne olisivat yksi.

6. Henkimieli

6:6.1 (78.4) Iankaikkinen Poika on henkeä ja hänellä on mieli, mutta ei sellaista mieltä eikä sellaista henkeä, jonka kuolevainen mieli voi ymmärtää. Kuolevainen ihminen tajuaa mielen finiittisellä, kosmisella, aineellisella ja persoonallisella tasolla. Ihminen havaitsee mielellisiä ilmiöitä myös elävissä organismeissa, jotka toimivat alipersoonallisella (eläimen) tasolla, mutta hänen on vaikea käsittää mielen olemusta, kun se liittyy aineellisen yläpuolella oleviin olentoihin, ja kun se on yksinomaan henkeä olevien persoonallisuuksien osana. Mieli täytyy kuitenkin määritellä eri tavalla, kun se liittyy olemassaolon henkitasoon ja silloin kun sitä käytetään tarkoittamaan älyllisyyttä edustavia henkitoimintoja. Tämänkaltainen suoraan henkeen liittyvä mieli ei ole verrattavissa mieleen, joka koordinoi hengen ja aineen, eikä mieleen, joka liittyy pelkästään aineeseen.

6:6.2 (78.5) Henki on aina tietoista, mielellistä, ja se omaa identiteetin eri vaiheita. Ilman jonkinvaiheista mieltä henkiolentojen veljeydessä ei olisi mitään hengellistä tietoisuutta. Mieltä vastaava ominaisuus, kyky tuntea ja tulla tunnetuksi, kuuluu luontaisesti Jumaluuteen. Jumaluus saattaa olla persoonallista, esipersoonallista, ylipersoonallista tai persoonatonta, mutta Jumaluus ei ole koskaan vailla mieltä, toisin sanoen se ei ole koskaan ilman kykyä kommunikoida vähintäänkin itsensäkaltaisten entiteettien, olentojen tai persoonallisuuksien kanssa.

6:6.3 (78.6) Iankaikkisen Pojan mieli on Isän mielen kaltainen, mutta erilainen kuin mikään muu mieli maailmankaikkeudessa, ja yhdessä Isän mielen kanssa se on Myötätoimijan erilaisten ja laajalle levinneiden mielten kantamuoto. Isän ja Pojan mieltä – älyä, joka on kantamuotona Kolmannen Lähteen ja Keskuksen absoluuttiselle mielelle – havainnollistaa ehkä parhaiten Ajatuksensuuntaajan esimieli, sillä vaikka nämä Isän osaset ovat kokonaan Myötätoimijan mieliyhteyspiirien ulkopuolella, niillä on silti jonkinmuotoinen esimieli; ne tietävät ja niistä tiedetään; niillä on jokin ihmisen ajattelua vastaava ominaisuus.

6:6.4 (78.7) Iankaikkinen Poika on kokonaan hengellinen; ihminen on hyvin lähellä sitä, että hän olisi täysin aineellinen. Siksi paljon siitä, mikä liittyy Iankaikkisen Pojan henkipersoonallisuuteen, hänen Paratiisia kiertävään seitsemään hengelliseen sfääriinsä ja Paratiisin-Pojan persoonattomien luomusten olemukseen, jää pakostakin odottamaan, että saavutatte hengen statuksen saatettuanne päätökseen morontiaalisen ylösnousemuksen Nebadonin paikallisuniversumissa. Ja sitten, sitä mukaa kun etenette superuniversumin kautta Havonaan, monet näistä hengen verhoamista mysteereistä kirkastuvat alkaessanne omata ”hengen mieltä” – hengellistä ymmärrystä.

7. Iankaikkisen Pojan persoonallisuus

6:7.1 (79.1) Iankaikkinen Poika on se infiniittinen persoonallisuus, jonka kvalifioimattomista persoonallisuuskahleista Universaalinen Isä vapautui kolminaistumismenetelmällä ja jonka vuoksi hän on aina siitä lähtien loputtomassa ylenpalttisuudessa ja jatkuvasti lahjoittanut minuuttaan alati laajenevalle Luojista ja luoduista koostuvalle universumilleen. Poika on absoluuttinen persoonallisuus; Jumala on isäpersoonallisuus – persoonallisuuden alkulähde, persoonallisuuden antaja, persoonallisuuden alkusyy. Jokaisen persoonallisen olennon persoonallisuus juontuu Universaalisesta Isästä, kuten Alkuperäinen Poikakin saa persoonallisuutensa ikuisesti Paratiisin-Isältä.

6:7.2 (79.2) Paratiisin-Pojan persoonallisuus on absoluuttinen ja puhtaasti hengellinen, ja tämä absoluuttinen persoonallisuus on myös jumalallinen ja ikuinen malli, ensiksi Isän suorittamasta persoonallisuuden lahjoittamisesta Myötätoimijalle, ja sittemmin hänen toteuttamastaan persoonallisuuden lahjoittamisesta hänen myriadeille luoduilleen kautta koko kaukaisuuksiin ulottuvan maailmankaikkeuden.

6:7.3 (79.3) Iankaikkinen Poika on vilpittömän armelias hoivaaja, jumalallinen henki, hengellinen voima ja reaalinen persoonallisuus. Poika on se Jumalan hengellinen ja persoonallinen olemus, joka on tuotu julki universumeille – Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen olennaisin olemus, riisuttuna kaikesta ei-persoonallisesta, jumalallisuuteen kuulumattomasta, ei-hengellisestä ja puhtaasti potentiaalisesta. Mutta ihmismielelle on mahdotonta välittää sanallista kuvaa Iankaikkisen Pojan ylivertaisen persoonallisuuden kauneudesta ja suurenmoisuudesta. Kaikki se, mikä pyrkii kätkemään Universaalisen Isän hämäräänsä, kaikki se toimii miltei yhtä vaikuttavasti estäessään ajatuksissa tapahtuvan Iankaikkisen Pojan tunnistamisen. Teidän täytyy odottaa Paratiisiin-pääsyänne, ja silloin ymmärrätte, miksi en kyennyt kuvailemaan tämän absoluuttisen persoonallisuuden luonnetta niin, että äärellinen mieli olisi sen käsittänyt.

8. Iankaikkisen Pojan käsittäminen

6:8.1 (79.4) Identiteetin, olemuksen ja persoonallisuuden muiden attribuuttien osalta Iankaikkinen Poika on täysin Universaalisen Isän vertainen, hänen täydellinen täydenteensä ja ikuinen vastineensa. Samassa merkityksessä kuin Jumala on Universaalinen Isä, Poika on Universaalinen Äiti. Ja me kaikki, ylhäiset ja alhaiset, muodostamme heidän universaalisen perheensä.

6:8.2 (79.5) Pojan luonnetta arvioidaksenne teidän tulisi tutkia sitä, mitä on tuotu julki Isän jumalallisesta luonteesta, sillä ne ovat ikuisesti ja erottamattomasti yksi ja sama. Alemmat älyllisten olentojen ryhmät eivät itse asiassa kykene erottamaan heitä erillisiksi jumalallisiksi persoonallisuuksiksi. Heidän tunnistamisensa erillisiksi ei ole yhtä vaikeaa niille, joiden alkuperä juontuu Jumaluuksien omista luomisteoista. Olennot, jotka ovat syntyjään keskusuniversumista tai Paratiisista, eivät näe Isää ja Poikaa vain yhtenä universaalisen valvonnan persoonallisena ykseytenä, vaan myös kahtena erillisenä persoonallisuutena, jotka kumpikin toimivat tietyillä maailmankaikkeuden hallinnon aloilla.

6:8.3 (79.6) Persoonina voitte kuvitella Universaalisen Isän ja Iankaikkisen Pojan erillisiksi yksilöiksi, sillä sitä he todellakin ovat. Mutta universumin hallinnon osalta he ovat niin yhteen kietoutuneita ja toisiinsa liittyviä, että aina ei ole mahdollista tehdä eroa heidän välillään. Kun Isä ja Poika universumeja koskevissa asioissa kohdataan yllättävissä keskinäissuhteissa, ei ole aina edes hedelmällistä yrittää tehdä eroa heidän toimiensa välillä, vaan muistakaa vain, että Jumala on alulle paneva ajatus ja Poika on ilmaisuvoimainen sana. Jokaisessa paikallisuniversumissa tämä toisistaan erottamattomuus personoituu Luoja-Pojan jumalallisuudessa, hän kun edustaa kymmenen miljoonan asutun maailman luoduille sekä Isää että Poikaa.

6:8.4 (80.1) Iankaikkinen Poika on infiniittinen, mutta hän on lähestyttävissä Paratiisin-Poikiensa persoonan ja Äärettömän Hengen kärsivällisen huolenpidon kautta. Ilman Paratiisin-Poikien lahjoittautumispalvelua ja ilman Äärettömän Hengen luomien olentojen rakastavaa hoivaa aineellista alkuperää olevat olennot voisivat tuskin toivoa saavuttavansa Iankaikkista Poikaa. Ja yhtä totta on, että jumalatietoinen kuolevainen tulee näiden taivaallisten edustajien antaman avun ja opastuksen turvin varmasti saavuttamaan Paratiisin ja seisomaan kerran tämän majesteettisen Poikien Pojan henkilökohtaisessa presenssissä.

6:8.5 (80.2) Vaikka Iankaikkinen Poika on malli siitä, että kuolevainen saa persoonallisuuden, huomaat kuitenkin olevan helpompaa käsittää sekä Isän että Hengen reaalisuus, sillä Isä on ihmispersoonallisuutesi aktuaalinen antaja ja Ääretön Henki on kuolevaisen mielesi absoluuttinen lähde. Mutta noustessasi Paratiisiin johtavaa hengellisen etenemisen tietä käy Iankaikkisen Pojan persoonallisuus sinulle yhä todellisemmaksi ja hänen infiniittisesti hengellisen mielensä reaalisuus erottuu asteittain hengellistyvälle mielellesi yhä selvempänä.

6:8.6 (80.3) Iankaikkisen Pojan käsite ei koskaan voi loistaa kirkkaana aineellisessa – tai myöhemmin morontiaalisessa – mielessäsi. Vasta kun henkistyt ja aloitat henkisen ylösnousemuksesi, käsitys Iankaikkisen Pojan persoonasta alkaa saada samaa eloisuutta, jota on käsityksissäsi Paratiisista lähtöisin olevan Luoja-Pojan persoonallisuudesta, hänestä, joka omassa persoonassaan ja persoonana kerran lihallistui ja eli Urantialla ihmisenä ihmisten keskuudessa.

6:8.7 (80.4) Paikallisuniversumissasi saamasi kokemuksen alusta sen loppuun saakka Luoja-Pojan, jonka persoonallisuus on ihmisen käsitettävissä, täytyy korvata kykenemättömyytesi ymmärtää yksinomaisemmin hengellisen, muttei silti yhtään vähemmän persoonallisen Paratiisin Iankaikkisen Pojan täyttä merkitystä. Edetessäsi läpi Orvontonin ja Havonan ja jättäessäsi taaksesi eloisan kuvan ja syvät muistot oman paikallisuniversumisi Luoja-Pojasta, tämän aineellisen ja morontiaalisen kokemuksen läpikäynti korvautuu aina vain laajemmilla käsityksillä ja kaiken aikaa syvenevällä ymmärryksellä Paratiisin Iankaikkisesta Pojasta, jonka reaalisuus ja läheisyys enentyvät sitä mukaa, kun etenet kohti Paratiisia.

6:8.8 (80.5) Iankaikkinen Poika on suuri ja loistava persoonallisuus. Siitäkin huolimatta, että sellaisen infiniittisen olennon käsittäminen aktuaaliseksi persoonallisuudeksi ylittää kuolevaisen ja aineellisen mielen kyvyt, hän on kuitenkin epäilyksettä persoona. Minä tiedän, mistä minä puhun. Miltei lukemattomat kerrat olen seissyt tämän Iankaikkisen Pojan jumalallisessa presenssissä ja sitten matkannut eteenpäin maailmankaikkeuteen täyttääkseni jonkin hänen rakastettavan pyyntönsä.

6:8.9 (80.6) [Laatinut Jumalallinen Neuvonantaja, jolle annettiin tehtäväksi muotoilla tämä Paratiisin Iankaikkista Poikaa kuvaileva esitys.]

Información de fondo

Tulostettava versioTulostettava versio

Urantia Foundation, 533 W. Diversey Parkway, Chicago, IL 60614, USA
Yhdysvallat Puhelin: +1-773-525-3319
© Urantia Foundation. Kaikki oikeudet pidätetään