Mo Siegel
Urantia-säätiön presidentti
Boulder, Colorado, Yhdysvallat
Niinkin lyhyessä ajassa kuin 56 vuodessa Urantia-ilmoitus on levinnyt Chicagon pikkuruisesta uskovaryhmästä kaikkialle maailmaan. Viidennen käänteentekevän ilmoituksen valo tuikkii nyt käytännöllisesti katsoen tämän planeetan kaikilla mantereilla. Olemme taittaneet melkoisen taipaleen siitä, kun v. 1958 myytiin kolme kirjaa, siihen, että nyt liikkeellä on yli 750 000 kirjaa.
On vaikeaa ennustaa, mitä tämän jälkeen tapahtuu. Kehittyykö Urantia-ilmoitus Dalamatian tavoin hitaasti ja enemmän instituutiomaisesti, vai voittaako se puolelleen maailman ihmisten kuvitelmat, niin kuin Jeesuksen opetukset tekivät Konstantinuksen hallituskaudella 1700 vuotta sitten?
Mikäli tarkastellaan sitä, mitä viimeisten 56 vuoden aikana on tapahtunut, ja hahmotellaan tulevaisuutta siltä pohjalta, esille nousee muutama viisaalta näyttävä toimintalinja: Lukijoiden on tarpeellista rakastaa toisiaan, kirjaa on tarpeellista kääntää ja levittää, organisaatiot tarvitsevat rahoitusta, ja koulutustoiminnan on lisättävä tämän kirjan ymmärtämistä, kirjan, joka sisältää filosofian tohtorin tasolla kirjoitettuja jaksoja. Urantia-kirja-projekti tarvitsee opettajia ja vetäjiä auttamaan muita tämän mainion kirjan ymmärtämisessä; kirjan, jota on paikka paikoin vaikea käsittää. Koska näin on, on myös tarvetta opintoryhmille. Ryhmiä lienee maailmanlaajuisesti nyt 350 – 400.
Maailman väestön valtaosa on hylännyt viikoittaisen uskonnollisiin menoihin osallistumisen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa 94 % väestöstä sanoo uskovansa Jumalaan, mutta kirkossa käy vähemmän kuin 40 %. Uskonharjoittajien yhteisöllisyydelle on silti tarvetta.
Uskonto on ensiksi sisäistä eli henkilökohtaista sovittautumista, ja sitten siitä tulee sosiaaliseen palveluun eli ryhmäasennoitumiseen liittyvä kysymys. Se seikka, että ihmisellä on taipumus laumanmuodostukseen, johtaa pakostakin uskonnollisten ryhmien ilmaantumiseen. Miten näiden uskonnollisten ryhmien käy, riippuu hyvin paljon siitä, että niitä johdetaan järkevästi. [1090.10 / 99:5.1]
Uskonnon sosiaalistamisella on todellinen tarkoituksensa. Uskonnollisten ryhmätoimintojen tarkoituksena on tuoda vaikuttavalla tavalla esille uskonnon kuuliaisuussuhteet; moninkertaistaa totuuden, kauneuden ja hyvyyden houkuttelevuus; vaalia korkeampien arvojen puoleensa vetäviä aspekteja; lisätä epäitsekkääseen toveruuteen kuuluvaa palvelevaisuutta; nostaa perhe‑elämään sisältyvät potentiaalit kunniaan; edistää uskonnollista kasvatusta; tarjota viisaita neuvoja ja hengellistä opastusta ja rohkaista ryhmässä tapahtuvaa palvontaa. [1092.2 / 99:6.2]
Jotta Urantia-ilmoitus saisi jalansijan nyky-yhteiskunnassa, tarvitsemme uutta vapautumista uskonnon muodollisista ja menneisyyteen kuuluvista rajoitteista. Jos 21:nnen vuosisadan ihmiset keskustelevat Jumalasta, he tarvitsevat siihen intiimimmät puitteet. Opintoryhmä on täydellinen paikka vuorovaikutukselle, sillä se on ryhmäpuitteiltaan pieni, mikä tekee osanottajille mahdolliseksi kertoa henkilökohtaisesti uskonelämästään, ystävystyä, oppia lisää ja jopa saada apua ongelmiensa kanssa painimiseen.
Sama koko ei käy kaikille; kukoistakoon opintoryhmien kohdalla monimuotoisuus
Samassa Urantia-kirjan kohdassa, joka selvittää uskonnollisten ryhmien tuomia etuja, käsitellään myös niiden vaaroja.
Mutta uskonnon institutionalisoituessa sen kyky hyvään supistuu, samalla kun mahdollisuudet pahaan moninkertaistuvat. [1092.3 / 99:6.3]
Kyseisiä vaaroja on useimmissa tapauksissa mahdollista lievittää tai ne kokonaan eliminoida, kun tavataan opintoryhmissä, joissa ei esiinny kirkollista arvovaltaisuutta, vaan joita vetävät tavalliset, kanssauskoviensa palvelemiseen omistautuneet ihmiset. Tällaiset ryhmät toimivat sen mukaan, mikä sopii niille kulttuurisesti ja paikallisesti parhaiten.
Ajatukseni opintoryhmistä perustuvat omakohtaiseen kokemukseen. Kotonamme Coloradon Boulderissa kokoontuu tiistai-iltaisin kaksi opintoryhmää. Aikuiset tapaavat yhdessä huoneessa ja lapset toisessa. Ryhmiin osallistuu 18–28 aikuista ja kolmesta viiteen lasta. Aikuistapaamisemme ovat emotionaalisesti kohottavia, älyllisesti valaisevia, hengellisesti valistavia ja aina ystävällisiä. Luemme, keskustelemme ja jaamme kokemuksiamme. Toisinaan järjestämme muistoehtoollisen, ja rukous kuuluu ohjelmaan joka kerta. Puolitoistatuntisen opintokokouksen päätyttyä seurustelemme ja syömme jotakin. Pidämme huolen siitä, ettei kukaan ole liikaa äänessä ja että kokoontumiset alkavat ja päättyvät ajallaan.
Perjantai-iltaisin Boulderissa kokoontuu toinenkin ryhmä. Siellä Chris Halvorson, fysiikan tohtori, luennoi viikoittain kahden tunnin ajan 25–30 aikuiselle. Chris opettaa yliopistoprofessorin tavoin, ja hänen tyylinsä poikkeaa täysin tiistai-illan opintoryhmästä. Kumpaankin ryhmään osallistutaan ahkerasti, ja ne kukoistavat. Yhden asian olemme oppineet: Sama koko ei käy kaikille.
Vaimoni Jennifer Siegel opettaa lasten ryhmää. Siitä ei voi sanoa muuta kuin, että se on kaunista. Sieluni syvimmästä sopukasta rukoilen, että kerrotte Urantia-kirjan opetuksista lapsillenne. Kansanlaulun sanoin: ”Opeta lapsesi hyvin.” Jos Yhdysvaltain hallitus vaatii lapsiamme ja lastenlapsiamme opiskelemaan matikkaa, lukemista ja luonnontieteitä, miksemme me valistaisi heitä Urantia-kirjan opetuksin? Mainittuun ryhmään osallistuvat lapset aloittavat noin kahdeksanvuotiaina, ja he lähtevät ryhmästä n. 15-vuotiaina. Päättäessään osallistumisensa he ovat lukeneet ja käsitelleet muutaman sataa kirjan sivua. On rauhoittavaa tietää, että kun tietokoneiden, matkapuhelinten, sosiaalisen median, urheilun, deittailun, työn, koulun ja satojen muiden huvitusten houkutukset täyttävät heidän aikansa, heillä on kuitenkin loppuelämänsä ajan jonkinlainen tieto Urantia-kirjasta. Tulevaisuus on seuraavan sukupolven käsissä, ja yksi suurenmoisimmista lahjoista, jotka voimme lapsillemme antaa, on tutustuttaa heidät Urantia-kirjan taivaallisiin opetuksiin.
Vihoviimeinen ajatus
Uskovayhteisön kokeminen tulee monessa mielessä lähimmäksi sitä, että tapaa sen jäseniä viikoittaisissa opintoryhmissä. Opintoryhmät ovat tavattoman kaunis keino jakaa Urantia-kirjan syvällisiä opetuksia ja päästä tuntemaan lähemmin veljiämme ja sisariamme. Kukaan ei ole saari; me tarvitsemme toisiamme. Läheinen kanssakäyminen muiden uskonnonharjoittajain kanssa antaa hengelliselle kasvulle keskinäisiä virikkeitä. [1094.2 / 100:0.2]