Hubblen kuva Linnunradan keskustasta
Mo Siegel
Urantia-säätiön presidentti
Boulder, Colorado, Yhdysvallat
Kellon viisarit osoittivat 23:a, mutta aivoni ja silmäni sanoivat, että olin ”pirteä kuin peipponen”. Minun piti olla seuraavan päivän aamuvarhaisella töissä, joten paras tapa nukuttaa itsensä oli joko lukeminen tai tiedekanavan katseleminen. Meninpä siis TV:n eteen katsomaan tiedekanavaa; siellä esitettiin tunninpituista ohjelmaa, jossa selitettiin galaksien menneisyyttä ja tulevaisuutta.
Kolmiulotteisina ja teräväpiirtona näkyi kirkasvärisiä Hubble-teleskoopin valokuvia: punaisia tähtipilviä, kieppuvia sinisiä ja vihreitä tähtisumuja ja valtaisa joukko galakseja, mitkä kaikki toivat nähtäville valtaisan universumin, jollaista toisenlaisissa oloissa eläneet esi-isämme eivät osanneet edes kuvitella.
Lepäilin vuoteellani 45 minuuttia katsellen ja ällistellen taivaitten kauneutta ja odottamattomuutta. Sitten näkyviin tuli panoraamamainen infrapunakuva Linnunradasta. Siinä näkyi tiheä, lukemattomista tähdistä koostuva klusteri. Galaksin keskuksessa näkyi loistava valovyöhyke, joka on mahdollisesti selitettävissä Orvontonin, oman superuniversumimme, läheisyydessä olevista aurinkomassoista peräisin olevana valovoimana. Sitä katsellessani tunsin pelonsekaista kunnioitusta Jumalallisen Luojan suuruutta kohtaan.
Sitten esitettiin katastrofinäkymä. Selostaja kuvaili Linnunradan ”varmaa ja väistämätöntä” tuhoutumista, kun se jonakin päivänä törmää Andromedan galaksiin. Selostaja selvitti, että elämä tässä universumin osassa päättyisi tuliseen kuolemaan.
Tuona hetkenä suljin television ja ajattelin seitsemän Valtiashengen harjoittamaa ylivalvontaa; hehän ovat ylen määrin yksinkertaistetussa, jos kohta helposti ymmärrettävässä, mielessä seitsemän superuniversumin ruumiillistuma. Ei ole millään muotoa mahdollista, että Valtiashenget sallisivat tuollaisen katkeran tuhon toteutuvan. Sitten näin mielessäni superuniversumimme 100 000 Luovaa Äiti-Henkeä, jotka rakastavasti ja aktiivisesti suojelevat oman olemuksensa piiriin kuuluvia maailmoja. Hymyilin sisäänpäin tietäessäni Urantia-kirjasta keräämäni informaation perusteella, että Linnunradan galaksi ja sen kaikki asukkaat ovat turvassa ja suojassa. Mitä astronomit eivät ole ottaneet huomioon, on se totuus, että maailmankaikkeutta hallitsee rakastavasti Paratiisin-Isä ja lähes loputon määrä taivaallisia olentoja. ”Jumalassa me elämme ja liikumme ja olemme.” Sen sijaan että näkisimme kahden galaksin yhteentörmäyksen, joka hävittäisi elämän Linnunradasta, olemmekin matkalla kohti kaukaisia aikoja, jolloin Korkein Olento ilmaantuu täysimääräisenä; ja yhdistyminen, ei suinkaan hajoaminen, on tämän universumiaikakauden määränpää. Nämä varmuudet mielessäni sammutin valot ja nukahdin.
Elämme ihmetyksen aikaa, eikä mikään ole ihmeellisempää kuin Urantia-kirjan valaisevat opetukset. Vuonna 2015 uusi valtavan voimakas Webb-kaukoputki syrjäyttää Hubblen. Mitä mielikuvitustamme häkellyttäviä ihmetyksiä Webb-kaukoputki paljastaneekaan? Ja miten ne ihmetykset ymmärrämme? Rohkenen sanoa, että ymmärrys löytyy Urantia-kirjan sivuilta. Ilmoituksenantajien esittämä hengellinen visio häivyttää pelkomme tuntematonta kohtaan ja tuo sen sijalle uskon ystävälliseen ja mielekkääseen universumiin, jonka keskuksena on Jumala.
Olemme todella siunattuja saadessamme olla viidennen käänteentekevän ilmoituksen pioneereja. Kiitos Jumalalle Urantia-kirjasta.