San Antonion kesäkonferenssi

Tulostettava versioTulostettava versioSend by emailSend by email
Joanne Strobel

Joanne Strobel, Urantia-säätiö,

Illinois, Yhdysvallat

Yli 300 vuotta sitten, vuonna 1691, pieni espanjalaisten tutkimusmatkailijoiden retkikunta matkallaan Meksikosta pohjoiseen eteni n. 250 kilometriä nykyisen Teksasin alueelle. Kesäkuun 13. päivänä he pysähtyivät leiriytyäkseen koahuilteka-intiaanien kylän lähettyville joen rannalle. Pienen retkikunnan fransiskaanikappalainen ehdotti paikan nimeksi San Antoniota, sillä he olivat saapuneet paikalle pyhän Antoniuksen juhlapäivänä. Antonius on hukassa olevien esineiden ja ihmisten löytämisen suojeluspyhimys.

Kesäkuun 9. päivänä 2016 lukuisa joukko Urantia-kirjan lukijoita kokoontui tähän samaiseen kaupunkiin lähes sen perustamisen vuosipäivänä. Aiheena oli ”Jeesus – mestariopettaja”, kokouspaikka oli varsin sattuvasti Trinity University (Kolminaisuusyliopisto). Konferenssin yhteissponsoreina toimivat Yhdysvaltain Urantia-yhdistys, Lone Star Urantia Association (Teksasin yhdistys) ja Urantia Book Fellowship. Lisärahoitusta saatiin Urantia-säätiöltä ja Truthbookilta. Se oli sanan kaikissa merkityksissä teksasilaistyylinen konferenssi. Paikallisten järjestäjien eli puheenjohtaja Katarina Glavan-Heisen ja vapaaehtoiskaartin valtavat ponnistukset huipentuivat verrattomaksi vieraanvaraisuudeksi, erinomaisesti järjestetyiksi täysistunnoiksi ja työpajoiksi sekä tervetuliaisfiestaksi, jotka toivat esille legendaarisen tex-mex-ruoanlaiton, samoin kuin teki lahjakas aloittelevien mariachi-muusikoiden yhtye ja Mo Siegelin alkuun potkaisema täysistunto.

David Linthicum vahti korokkeella yhdessä Katarinan kanssa tapaamisen päivittäistä sujumista. Inspiroivien täysistuntojen puhujia olivat Carrie Preston, Jeffrey Wattles ja David Kulieke. Kunakin aamuna ja iltapäivänä meillä oli tilaisuus valita samanaikaisten työpajojen välillä, ja jos olisin voinut olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, olisin ollut.

Perjantaiaamun työpajojen vetäjinä toimivat Marvin Gawryn, Stuart Kerr, Mark Kurtz, James Woodward ja Jeff Wattles. Lounaan jälkeisissä istunnoissa meistä huolehtivat Gaétan Charland, Elaine McLellan, Lucy Norwood, Paula Thomson ja Angie Thurston. Perjantai-iltapäivän ohjelmaan kuuluivat ryhmät, joita johtivat Miranda Clendening, David Fabe, Sharon Lanier, Derek Samaras ja Tom Vasile. Luettelosta puuttuvat kokopäiväiset syvällisiin opintoihin keskittyneet opintoryhmät, joita vetivät Katharina Becker, Marilynn Kulieke ja Barbara Newsom.

Lauantai oli taas täysi päivä. Ohjelmassa oli aamuistunnot, joiden puhujina esiintyivät William Rux, Angie Thurston ja Chuck Thurston sekä avustajat Katharina Becker, Doreen Heyne, Carolyn Prentice, Line St-Pierre, Barbara Newsom, Nick Stefero ja Clint Stucky. Lounaan jälkeen valittavanamme oli työpajojen uusintoja tai sukkulabussi, joka kulki jatkuvasti Trinityn ja San Antonion maineikkaan kävelyreitin väliä. Monet meistä nautiskelivat veneretkistä ja Alamon kävelykierroksista.

Lauantai-illan viihde-esitykset olivat sanoin kuvaamattomia. Cristina Seaborn ja Bob Solone kerta kaikkiaan ylittivät itsensä soittaessaan yhdessä viulua ja pianoa. Illan taivaanrantaa ihaillessamme heidän huimaavan yhteisesiintymisensä taika lumosi meidät ja vei mukanaan.

Ilman Urantia-kauppatavaraa konferenssi ei olisi ollut oikea konferenssi ja kesäinen opintotilaisuus, eikä CosmicCreations meitä pettänyt. Rick Lyon ja hänen partnerinsa Susan Grzeskowiak asettivat Chapman Centerin aulaan esille vaikuttavan valikoiman lähes tulkoon kaikkea, mitä ajatella saattoi. Myyntipiste toimi myös tilapäisenä kokoontumis- ja tapaamispaikkana.

Palasin Chicagoon uudistunein arvostuksen tuntein Jeesuksen tässä maailmassa osoittamaa elämän- ja työtapaa kohtaan. Tunnen nöyryyttä ja tunnen tulleeni siunatuksi pelkästä vapaaehtoisten määrästä kuin myös siitä suunnittelun valtavuudesta, jonka antaumukselliset henkilöt useista kukoistavista organisaatioista olivat kuluneen vuoden aikana hankkeelle omistaneet. Olemme toden totta Totuuden Hengen yhdistämä rakastava perhe, ja me kaikki olemme Jeesuksen – mestariopettajamme – lapsia, veljiä ja sisaria.

Información de fondo

Tulostettava versioTulostettava versio

Urantia Foundation, 533 W. Diversey Parkway, Chicago, IL 60614, USA
Yhdysvallat Puhelin: +1-773-525-3319
© Urantia Foundation. Kaikki oikeudet pidätetään