Mietteitä Tiedesymposiumista 2016

Tulostettava versio

Philip Calabrese,

Kalifornia, Yhdysvallat

Toimituksen huomautus: Klikkaa lukeaksesi tiedesymposiumin esitelmät.

Olen tiedemies – matemaatikko – ja otan kirjaimellisesti Urantia-kirjan kohdan:

”Vaikkeivät kosmologiaan liittyvät toteamukset koskaan olekaan henkeytettyjä, tällaiset ilmoitukset ovat kuitenkin suunnattoman arvokkaita sikäli, että ne ainakin lyhytaikaisesti selventävät tietämystä:

1. ”Vähentämällä sekaannusta erheen arvovaltaisen eliminoinnin avulla.
2. ”Tunnettuja tai tunnetuiksi tulemaisillaan olevia tosiasioita ja havaintoja koordinoimalla.
3. ”Tuomalla uudelleen esille tärkeitä mutta kadonneita tietoja kaukaisen menneisyyden käänteentekevistä tapahtumista.
4. ”Toimittamalla saataville informaatiota, joka täyttää muulla tavoin kertyneessä tiedossa esiintyviä kohtalokkaita aukkoja.
5. ”Esittämällä kosmista tietoaineistoa tavalla, joka valaisee niiden ohessa esitettävään ilmoitukseen sisältyviä hengellisiä opetuksia.” [101:4.5—10]

Ilmoittajat käyttävät epätäsmällistä terminologiaa halutessaan välttyä paljastamasta informaatiota, jolle ei ole valtuutusta, joka on ansaitsematonta tai kiellettyä tai jota he eivät muusta syystä paljasta. Mutta esittäessään täsmällisen väitteen he eivät tarjoile uudelleen 1900-luvun alkupuolen erheitä, vaan lukija voi odottaa saavansa lukea arvovaltaisia virheiden korjauksia, jotka hälventävät sekasortoa.

Ilmoituksenantajain meille toimittaman kosmologian ”suunnaton arvo” on nykytiedemiehille yhä enimmältään tuntematonta. Erheen arvovaltaista eliminointia on tuskin tunnistettu saati liitetty osaksi nykypäivän tiedettä. Tämä osoittaa vain sen, miten tuiki tärkeää on järjestää säännöllisiä sellaisten nykytieteilijöiden symposiumeja, jotka myös uskovat Urantia-kirjan olevan Urantialle annettu jumalallinen ilmoitus.

Oma otsikkoni: Vapaa tahto kosmoksessa

Vuonna 2013, kun Gard Jameson kutsui minut osallistumaan tieteelliseen symposiumiin, otin mielihyvällä kutsun vastaan. Se palautti mieleeni aikaisemmat tiedesymposiumit, joita ovat ensimmäinen, Nashvillessa 1988 järjestetty symposium sekä II tiedesymposium, jonka järjesti Berkeley Elliot ja joka pidettiin Oklahoma Cityssä 1991.

Ensimmäinen valintani aiheeksi ja esitelmäksi vastauksena Gardin kutsuun oli ”Sellaisen olettamuksen tilastollinen testi, jonka mukaan Urantia-kirja olisi ihmisten laatima”. Kun symposiumin päivämäärä siirrettiin vuoteen 2016, julkaisin esitykseni Fellowship Heraldin numerossa 2013. Esitelmäni osoittaa, että Urantia-kirja sinänsä on todiste älyllisen suunnittelun esiintymisestä universumissa.

Joten kun symposiumin ajankohdaksi oli varmistunut kesäkuu 2016, tarvitsin uuden esitelmän. Olosuhteet olivat jo pitkään viitanneet siihen suuntaan, että tutkielman aiheena olisi vapaa tahto kosmoksessa.

Tervejärkisiä keskivertoihmisiä saattaa järkyttää sellainen, että jotkut oletetusti tieteellisesti loistavaälyiset henkilöt ovat vakavissaan sitä mieltä, että kaikkien elävien olentojen toimet saattavat kaikkineen määräytyä edeltävästä kausaatiosta, ja sen takana on kyseisten olentojen aivoissa vallitsevat energiatilat.

Mutta mieleeni juolahti, että yrittämättä kuvitella jotakin tapaa todistaa tieteellisesti vapaan tahdon olemassaoloa, voisi sen sijaan väittää, että aivan kuten tasogeometria alkaa todistamattomista olettamuksista (aksiomeista), vapaa tahtokin on itsestäänselvyys eikä vaadi mitään todistelua. Tutkiskelin vähän nettiä ja löysin kirjan vuodelta 2015; siihen on koottu 35 tiedemiehen ja filosofin kirjoituksia aiheista, jotka liittyvät vapaaseen tahtoon. Se tarjosi minulle ajankohtaisen selvityksen vapaa tahto -keskustelun kaikista puolista ja salli minun tuoda matemaattinen postulaatti‑ ideani oikeaan kontekstiinsa.

Meitä oli pyydetty jättämään julkaistavaksi tarkoitettu tutkielmamme kuukautta ennen symposiumia, jotta kaikilla olisi tilaisuus lukea muutkin tutkielmat. Olimme näin ollen jossain määrin perillä siitä, mitä muut osallistujat sanoisivat.

Kolme ikimuistoista päivää Urantia-säätiössä

Kolmipäiväisen tapahtuman järjestelyt olivat erinomaiset, ja ne sujuivat kellon tarkkuudella, mistä kiitos kuuluu Joanne Strobelin logistisille ja taidokkaille toimille. Kunkin päivän tapahtumien kulku oli hyvin hallinnassa. Esitysten seuraaminen 45 minuutin kyselytunteineen ja 30 minuutin taukoineen tuntui erittäin sopivalta – ei liian tiukalta aikataululta.

Taitava keittiömestari Jennifer Siegel valmisti makoisan aterian lähettämään meidät matkaan torstai-iltana. Päivällisen päätteeksi Ralph Zehr ällistytti meiltä kuvailemalla lukuisia nanokokoisia kemiallisessa prosessoinnissa käytettäviä laitteita, joita käyttävät jopa yksisoluiset eliöt ja sitä, miten epäuskottavaa on, että ne olisivat vahingossa ilmestyneitä, sattumaan perustuvia, älyttömyyden ”aikaansaannoksia”.

Perjantaiaamuna kello 9 oli Marjorie Rayn vuoro hämmästyttää meitä selvityksellään siitä, miten kaksi lumihiutaletta voi tuskin olla samanlaista. Koska lumikide koostuu erittäin monesta vesiatomista, niin että erimuotoisten kiteiden joukkoon on sirottautunut muutama raskas vety- tai raskas happiatomi, mahdollisuudet kahden täysin samanlaisen lumikiteen olemassaololle ovat itse asiassa olemattomat. Ehkä jopa dramaattisemmin kuin numerojen 1, 2, 3 – – laskeminen tämä tosiseikka osoittaa infiniittisyyden olemassaolon kosmoksessa.

Seuraavaksi oli Nigel Nunnin vuoro viedä meidät Paratiisin ensiasteisten ja toisasteisten vahvuudenorganisoijien transsendentaaliselle tasolle. Ne muokkaavat avaruuden täyttävästä Kvalifioimattomasta Absoluutista ilmaantuvan alkuvahvuuden Paratiisia kiertäväksi vahvuusenergiaksi ja toisekseen sfäärin muotoisiksi ultimatoneiksi, joiden ytimenä on Paratiisi. Nigel yhdisti Einsteinin yleisen suhteellisuuden kaareutuvuusideat segregatan kaareutuvuuteen ultimataksi.

Herkullisen lounaan jälkeen Marta Elders passitti meidät lopulliselle rajalle; se on havaittavissa olevan universumin sofistikoiduimpia entieettejä: mieli-aivot. Se on koko paikallisuniversumin ainoa yksimuotoisuus, ja hän muistutti, että koko ruumiin läpikäyvä hermojärjestelmä on aivojen osa. Satamiljoonaa neuronia kykenevät lähettämään impulsseja itsenäisesti. Mahdollisuuksien määrä on luku, jossa numeron 10 jälkeen seuraa nollia paljon yli 25 miljoonaa. Ja tämä koskee vain yhden impulssin aikajaksoa! Saimme tietää, että sydämen ympärillä on aivosoluja, että aivokuoren etulohko on moraalin kannalta olennainen ja että käpylisäke on suhteessa hengellisyyteen.

Sitten vuoroon tuli Bruce Johnson kohentamaan ajatteluamme mielenauttajahenkien toiminnasta. Nämä henget ohjaavat eliökuntaa lähtien niistä intuitioista, jotka saavat alkeellisimman elämänmuodon etenemään edistyneempää eläinkuntaa hoivaavan neuvon vastuulle ja lopulta palvonnasta ja viisaudesta huolehtivan ja vain ihmisolennoille osoitetun kuudennen ja seitsemännen mielenauttajahengen vastuulle. Kysymys siitä, minä hetkenä Paratiisin-Isämme suo persoonallisuuden hengellisen struktuurin ihmisolennolle, jäi avoimeksi.

Uusi kysymys- ja kommentointituokio edelsi juoma- ja alkupalatarjoilua ja erinomaista päivällistä. Nyt olimme jo tottumassa tiettyyn aikaan tarjottaviin välipaloihin ja maukkaisiin aterioihin, jotka tarjottiin ajattelumme ja tunteidemme energisoimiseksi. Keskustelut jatkuivat myöhäiseen iltaan saakka.

Aamiaispata oli keittiön pöydällä jo kello kahdeksan, täyden kahvikannun kyljessä. Silloin oli aika Dick Reimin ällistyttää meidät löydöllään, jossa on kysymys uusista rakenteista raskaampien atomien monimutkaisissa elektronienergiakuorissa. Hän käsitteli pitkään atomin ytimeen sisältyviä protoneja ja neutroneja ja ehdotti, että sielläkin on energiatasoja ja kiertoratoja. ”Keskusprotonin” käsite tuli esille. Dick huomautti, että nykytieteen tunnistamilla yli sataprotonisilla alkuaineilla ei koskaan ole elektroneja enempää kuin sata, joten ne eivät todellisuudessa ole täysiä atomeja: näiden ”atomien” puoliintumisaika on sekunteja tai minuutteja.

Vuoroon tuli sitten Neal Kendall, jonka 178-sivuinen tutkielma ”Onko luonnossa suunnitelmaa?” on enemmänkin kirja. Sen täyttävät esimerkit ja viittaukset; ne liittyvät sellaisiin elämän tosiasioihin, jotka ovat mahdottomia, ellei suunnittelua ole olemassa. Jopa yksisoluisilla, neuronittomilla kasveilla ja eläimillä on älyä. Ihmisten tavoin ne osaavat ravita itsensä, puolustautua ja jatkaa sukua. Vaikka tietokoneet kykenevät tekemään monia tehtäviä paremmin kuin ihmiset, kykymme vastata turvallisuuskysymyksiin, jotka vaativat meitä toistamaan jokusia numeroita, jotka ovat turmeltuneita tai jollakin tavoin sekoittuneita, saa koneet näyttämään yhä tyhmyreiltä. Se on lohdullista.

Nautittiin taas kerran makoisa lounas, ja sitten olikin minun esiintymisvuoroni. Se ei niinkään ollut kosmoksessa esiintyvän vapaan tahdon olemassaolon puolustus kuin se oli kosmoksessa esiintyvän vapaan tahdon oletetun olemassaolon johdannaisilmiöiden käsittelyä. Todistelut alkavat aina olettamuksista: Oletetaan tätä ja tätä ja tätä. Siitä seuraa, että tuon ja tuon ja tuonkin täytyy olla totta. Sellainen on päättelyn kaava. Jonkinasteisen vapaan tahdon olemassaolo on ilmeistä, itsestään selvää, ja se on aksiomaattista jokaisen persoonan kokemuksessa. Osoitin, että vain materialistit pyrkivät saamaan itsensä ja kaikki muut vakuuttumaan täysimääräisestä determinismistä kosmoksessa, sillä minkäänlainen vapaa tahto ei sovellu heidän filosofiaansa. Yksi osoitus vapaasta tahdosta on ”tahdonvoiman” olemassaolo; se on mielen kyky päästä johonkin liitännäiseen energiavaltakuntaan ja muuttaa fyysisen aineen kulku siitä, mitä se olisi, ellei mieli olisi ryhtynyt toimintaan.

Kysymysten ja iltapäivätauon jälkeen Gard Jameson keskitti huomiomme aiheeseen ”Kosmogeneettinen periaate”, jonka innoitteena toimi Thomas Berryn ja Brian Swimmen ehdotelma ”The Cosmogenetic Principle” (Kosmogeneettinen periaate) heidän kirjassaan The Universe Story (Universumikertomus). Tämä periaate viittaa rakenteisiin itseorganisoituvina keskinäissuhteissa olevien olevaisten järjestelminä, ei pelkästään aineellisina partikkeleina, jotka reagoivat alkuvahvuuksiin. Mehiläis- ja muurahaisyhteisöillä sekä lintuparvilla on kaiken ylle kaartuva mieli. Kosmoksessa on alapuolelta spontaanisti tapahtuvan aineen keräytymisen lisäksi jotakin enemmän.

Viiniä, alkupaloja ja päivällistä nautittuamme oli aika nauttia myös varta vasten järjestetystä iltaviihteestä, jota esitti mestaripianisti ja laulaja Bob Solone. Bob on tehnyt tätä yli 50 vuotta kaikkialla maailmassa, ja se kyllä näkyi. Hän lauloi ja soitti elektronista koskettimistoa ja teki sen tilanteen vaatiessa näennäisesti taustaorkesterin kanssa. Kun laulu toisensa perään laulautui ja soittautui taidolla, Dick Reim ihmetteli ihmettelemästä päästyään: ”En mitenkään tiennyt, että olet näin hyvä!” Menimme kaikki nukkumaan Beatles-säveliä hyräillen.

Sunnuntaiaamun maukkaan aamiaisen jälkeen tekniikan mestari Gaétan Charland, joka hoiteli symposiumin striimauksen (ja kykeni aina nopeasti ratkaisemaan jokaisen teknisen ongelman), onnistui saamaan yhteyden George Parkiin ja saamaan hänet säätiön jättiläisruudulle esittämään tutkielmansa aiheesta ”Jumalallisen kaitselmuksen todentuminen on vastuussa universumin evoluutiosta”. Georgen huomion keskipisteessä oli ilmoitettu tosiasia siitä, että kokonaisuniversumi on litteä, mikä on vastoin alkuräjähdysteoriaa, se kun antaa ymmärtää, että universumi on yhtenäinen ja laajeneva. Hän selvitti, että todiste tästä transsendentaalisesti alkunsa saaneesta litteydestä on nykytieteen saatavilla, mutta se jätetään huomiotta. Väärän, mutta hyväksytyn teorian hylkääminen vaatii aina aikaa, kunnes vanhat, kunnioitetut teorian kannattajat nukkuvat pois, ja nuoremmat tiedemiehet vihdoin saavat rahoitusta ja tulevat hyväksytyiksi. Silloin voimme taas kerran lukea: ”Yhteen aikaan tiedemiehet luulivat – –”.

Viimeisenä Dave Hunter esitteli ehdokkaan yhdeksi salaperäiseksi energiatyypiksi, josta Urantia-kirja kertoo, etteivät tiedemiehemme ole sitä vielä löytäneet. Dave käsitteli ilmiötä, jonka tri Randell L. Mills on osoittanut todeksi ja joka käyttää sulaa hopeaa katalyyttinä ja vesihöyryä polttoaineena. Kun mukaan tuodaan virta, muodostuu plasmaa, joka emitoi ultravioletteja- – äärimmäisen ultravioletteja säteitä– sekä röntgensäteitä. Ne puolestaan muuntuvat virraksi. Kysymykseksi jää, suhteutuvatko Urantia-kirjan luvussa 42 mainitut löytämistään odottavat, atomien ytimessä olevat voimat ja energiamuodot tri Millsin osoittamiin kiisteltyihin ilmiöihin.

Lounas tarjottiin tämän viimeisen esitelmän jälkeen, ja jäljelle jääneet symposiumin osanottajat eivät olleet vielä ihan valmiita jäähyväisiin. Viisi meistä, nimittäin Dick, David, Nigel ja Gaétan Charland, päätti lähteä iltapäiväkävelylle. Katsella mahtavaa järvenselkänäkymää ja väekkäitä sunnuntai-iltapäivästä nauttivia ihmisjoukkoja nurmikoiden, puiden ja muistomerkkien keskellä oli mainio keino päivän venyttämiseen. Mutta lopulta oli tosiaankin lähdön hetki. Tunsimme kaikki, että viikonlopun mitta oli rikastuttanut suuresti mieltämme, ruumistamme, henkeämme ja henkilökohtaisia suhteitamme, minkä kaiken me jokainen epäilemättä muistamme ikuisesti.

Back Row: Dick Reim, David Neufer, Phil Calabrese, Gard Jameson
Front Row: Nigel Nunn, Bruce Johnson, Marta Elders, Ralph Zehr, Marjorie Ray, Neal Kendall