Johtokunnan heinäkuun 2015 kokouksen merkittävimpiä päätöksiä

Tulostettava versioTulostettava versio
Judy Van Cleave
The Urantia Book, brittiläinen Tan LeatherSoft ™ -laitos
The Urantia Book, brittiläinen Tan
LeatherSoft ™ -laitos
The Urantia Book, brittiläinen Tan LeatherSoft ™ -laitos laatikossaan
The Urantia Book, brittiläinen Tan
LeatherSoft ™ -laitos laatikossaan

Judy Van Cleave, johtokunnan jäsen,
Idaho, Yhdysvallat

Päätökset

Varainhankinta

Koska kohtapuolin julkaistaan koko joukko käännöksiä ja revisioita, Urantia-säätiö tarvitsee rahaa päivittäiseen toimintaansa ja pitkäkestoisten projektien läpiviemiseen. Näitä ovat muiden muassa kiinannos, espanjannoksen revisio ja kirjan jakelu. Tänä vuonna laaditaan avustusehdotukset toivomuksin, että niillä löydettäisiin kyseisten hankkeiden rahoittamisesta kiinnostuneita henkilöitä.

On perustettu uusi jälkisäädösrahasto, jonka tavoitteena on kerätä n. 25 miljoonaa dollaria (n. 20 milj. €). Tämä rahasto, jonka nimi on ”revelaatiosilta”, on tarkoitettu suojaamaan Urantia-ilmoitusta ja Urantia-säätiötä suurten ikäluokkien ja tällä vuosituhannella syntyneiden välisenä 25-vuotisena siirtymäkautena. Tarkoituksena on muodostaa varanto, joka tuottaa varoja päivittäisiin kuluihin ilman tarvetta verottaa lahjoitusrahaston pääomaa. Vuoden 2013 lopulla keskimääräinen yliopiston lahjoitusrahasto oli 355 milj. $ (350 milj. €). Harvardin yliopiston rahasto oli kuitenkin peräti 32,7 mrd $ (29 mrd €). Tuntuisi järkevältä ja viisaalta, että planeetan tärkeimmän hengellisen hankkeen lahjoitusrahasto olisi vähintään 25 miljoonaa dollaria. Sellaisen lahjan suuret ikäluokat voisivat antaa maailman hyvinvoinnille ja Urantia-kirja-projektin tueksi.

Käännökset

Johtokunnan jäsen ja käännöstoimintavastaava Georges Michelson-Dupont raportoi kunkin meneillään olevan käännöksen ja revision edistymisestä. Jokainen johtokunnan kokous koostuu kahdesta osasta. Toinen on koko johtokunnan yleisistunto, toinen on toimeenpaneva istunto, johon osallistuvat vain johtokunnan jäsenet ja kutsutut esittelijät. Heinäkuun toimeenpanevassa istunnossa enin osa aikaa käytettiin ulkopuolisten arvioijien revisioista esittämien näkemysten tarkasteluun. Näin varmistetaan niiden korkein mahdollinen taso.

Koulutus

Ralph Zehr raportoi UBISista ja kertoi meille kaikille, että kursseja järjestetään nyttemmin englanniksi, ranskaksi, espanjaksi ja portugaliksi.

Lisäksi Gard Jameson raportoi lokakuussa pidettävästä Maailman uskontojen parlamentista Salt Lake Cityssä.

Kirjat

Kuten aina kirjakomitea esitteli ajantasaiset tiedot Urantia-kirjojen maailmanlaajuisesta jakelutilanteesta. Lisäksi tarkastelimme painotuoreita englannin-, espanjan- ja portugalinkielisiä kirjoja. Uusi brittiläinen Tan LeatherSoft ™ -kirja, joka miellyttää eritoten pitkäaikaisia lukijoita, on saatavilla Amazonista, https://amzn.to/1JfEty

Olisi merkittävä teko Urantia-kirja-projektin kannalta, jos postaisit Amazonissa lyhyen arvioinnin Urantia-kirjasta. Se, että jaat muille kertomuksesi siitä, miten ja miksi tämä ilmoitus on tehnyt elämästäsi parempaa, saattaa olla ratkaiseva tekijä, kun he päättävät kirjan lukemisesta. Tähän mennessä arviointinsa on esittänyt 460 henkilöä, ja keskimääräinen arvosana on 4,4 korkeimman pistemäärän ollessa 5. Kuta enemmän arviointeja, sen parempi. Toivomme saavuttavamme 500 arvioinnin rajan vuoden loppuun mennessä. Tässä tarvittava linkki https://amzn.to/1UFu2Vh. Siellä ollessasi voisit samalla esittää arviosi myös säätiön Tan LeatherSoft ™ -kirjoista. Niiden linkki on https://amzn.to/1Twvz0h ja https://amzn.to/1lfnKcU.

Rohkaisemme niitä, jotka tilaavat kirjoja suoraan Urantia-säätiöstä, ostamaan ne sen sijaan Amazonilta. Amazonilta ostaessanne hyödytätte kaikkia, sillä se on keino pitää kirja myynnissä kirjalevityksen kaupallisissa kanavissa.

Johtokunnan liitännäisjäsenet

Guy Perron Kanadan Montrealista valittiin johtokunnan liitännäisjäseneksi kolmivuotiskaudeksi. Guy on ollut yksi UBIS:n arvostetuimmista opettajista, ja toivotamme hänet tervetulleeksi tiimiimme. Samalla Sandra Burga-Cisneros poistui johtokunnasta. Arvostamme suuresti hänen aikaansa ja palveluaan johtokunnan liitännäisjäsenenä.

Información de fondo

Tulostettava versioTulostettava versio

Urantia Foundation, 533 W. Diversey Parkway, Chicago, IL 60614, USA
Yhdysvallat Puhelin: +1-773-525-3319
© Urantia Foundation. Kaikki oikeudet pidätetään