Kunnianosoitus Pat Mundeliukselle

Tulostettava versio

Pat Mundelius, Richard Keeler

Pat Mundelius, Tamara Wood

Richard Keeler, Urantia-säätiön johtokunnan jäsen, Wyoming, USA

Kuolema ei ole loppu, mutta se on alun loppu, jolloin Ajatuksensuuntaajamme nousee siivilleen ja aloittaa pitkän kotimatkansa.

Pat Mundelius syntyi 17.3.1938. Hän oli tohtori William S. Sadlerin pojantytär ja oli entinen Urantia-säätiön johtokunnan jäsen ja presidentti. Pat siirtyi pois Urantialta 2.5.2008. Hän kuoli haimasyöpään.

Toukokuun 31. päivänä 2008 puolen neljättäkymmentä Patin ystävää ja perheenjäsentä kokoontui Mundeliusten kotiin Kalifornian Danvilleen muistelemaan häntä kunnioituksella. Yli kahden tunnin ajan läsnäolijat puhuivat Patista ja omasta suhteestaan häneen. Muistotilaisuuden tunnelma oli riemukkaan juhlallinen ja kaikista kokemistani liikuttavin ja mieleenpainuvin.

Kun kaikki olivat puhunet, Patin puoliso Manfred luki seuraavan tekstin. Ennen sen lukemista Manfred kertoi, että viikkoa ennen kuolemaansa Pat oli pyytänyt tuomaan itselleen ”tuon keltaisen lehtiön tuolta”. Pat kirjoitti seuraavaa:

********

Rakkaani – sitähän te kaikki minulle olette – rakkaitani, perhettäni.

Urantia-kirja kertoo kaikista niistä ihanista lahjoista, jotka Jumala meille lahjoittaa. Niiden joukossa on kolme, joista haluaisin nyt puhua.

Ensimmäinen ja tärkein on vapaa tahto; ilman sitä emme tosiaankaan olisi ihmisiä.

Toinen on se osanen Hänestä itsestään, joka toimii majakkana ohjaamassa meitä oikeaan suuntaan.

Kolmas on se lahja, että mukanamme ovat kaikki veljemme ja sisaremme tällä suurenmoisella tutkimusretkellä.

Kun ajattelen kahta ensimmäistä lahjaa, kuulen Beethovenia. Kun ajattelen kolmatta, kuulen Mozartia.

Urantia-kirja sanoo, että useimmat kokemukset ovat keino päästä johonkin päämäärään, mutta suhteet kanssaihmisiimme ovat sinänsä ja itsessään päämäärä.

Ensimmäinen ystävyyteni oli Barbara Sacks. Olemme kokeneet lähes kaikki elämämme kokemukset yhdessä: häät, varpajaiset, muistotilaisuudet ... Rakastan häntä syvästi.

Sitten tulevat tunnetut Sydänystäväni: Marcia, Barbara Ageno ja Lynne. En usko, että ilman heitä olisin kyennyt käymään läpi tätä kaikkea. He ovat todellisia sisaria.

Miniäni Judy on ollut enkelin kaltainen – aina tukemassa.

Urantia-säätiöni merkitsee minulle erityisen paljon. He ovat rakastavia, ystävällisiä ja aina tukemassa. Rakastan heitä kaikkia syvästi. Eritoten mielessäni on muuan lady: Tamara, jonka olen epävirallisesti adoptoinut tyttärekseni. Hän on niin suloinen.

Yksi erityisistä perheistäni on hoitotiimini. Jokainen tietää, miten suuresti ihailen Margo Estriniä. Hän on enkeli. Arvostan eritoten Mindyä, jolla on niin myötätuntoinen sydän. Olen epävirallisesti adoptoinut myös hänet.

Ei niin, että minun pitäisi kulkea ympäriinsä etsimässä tyttäriä, sillä minulla on neljä satumaisen ihanaa tytärtä. He ovat kaikkea sitä, mitä anoppi vain voisi toivoa. He ovat vahvoja naisia, joilla on hellä ja myötätuntoinen puolensa. Poikani ovat tehneet viisaita valintoja.

Poikani ovat suurenmoisia. Kaikki erilaisia, mutta kaikille on yhteistä vilpitön kiinnostus kanssaihmisiä kohtaan. En pysty kertomaan, miten onnelliseksi he minut saavat. Itse kukin heistä on suosikkipoikani. He kaikki tietävät sen, sillä ei ole harvinaista, että sanon heille niin.

Sitten on paras ystäväni, joka on ollut paras ystäväni ja puolisoni 50 vuoden ajan. Häntä olen aina ihaillut. Hän on elämäni rakkaus. Mutta elämäni loppupuolella hän on kasvanut tavalla, jollaista en osannut ajatella edes mahdolliseksi. Pidän tavattoman suuressa arvossa sitä, että sain nähdä hänestä tämänkin puolen. Odottelen sinua mansiomaailman rannoilla.

Haluan nyt teidän pitävän yhtä ystävyydessänne. Ja olkaa hyvillä mielin. Auf Wiedersehn joksikin aikaa. Menkää ja kutokaa suhteiden verkkoa ja naurakaa kaikille hyville hetkillemme. Rakastan teitä kaikkia.